Ken tänne (sivuovesta) käy, saa kaiken toivon heittää...
1. Oikeusjutun asianosaiset eivät yleensä tapaa oikeuden tuomareita muualla kuin oikeussalissa. Keskustelemaan tuomareiden kanssa he eivät pääse aina edes salissa, sillä asianosaisten puolesta oikeudessa puhuvat heidän avustajansa tai asiamiehensä.
2. Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa asianosaiset eivät tavallisesti edes näe tuomareita, sillä prosessi on kirjallista eikä partteja kutsuta oikeuden istuntoon. Suullisia käsittelyjä pidetään, etenkin korkeimmassa oikeudessa, ani harvoin. Tuomarit saavat siis olla rauhassa asianosaisilta ja yleisöltä, käräjärahvaalta. Oikeudenkäynnin päätyttyä asianosaisten on turha yrittää tavoitella tuomaria langan päähän kysyäkseen, mitenkäs jutussa nyt tuolla tavoin pääsi käymään ja miksi. Asianosaiset saavat tyytyä siihen, mitä tuomion perusteluissa sanotaan. Perustelut eivät kuitenkaan aina avaudu asianosaisille.
3. Tiedän kuitenkin yhden tapauksen, jossa asianosainen on lähtenyt peräämään syitä siihen, miksi jutussa kävi niin kuin kävi. Eikä tässä vielä kaikki, sillä mainittu asianosainen - kutsukaamme häntä tässä vaikka nimellä "Tyyne" - joutui omakohtaisesti huolehtimaan, ettei hänen juttunsa hukkunut "mustaan aukkoon" ja jäänyt kenties kokonaan käsittelemättä. Kun oikeuspalatsista ei alkanut kuulua reilun vuoden odottelun jälkeen päätöstä, Tyyne päätti selvittää, mistä asia oikein kiikasti. Vasta silloin tuomareihin tuli vauhtia. Saatuaan hylkäävän päätöksen, Tyyne ei luovuttanut, vaan otti yhteyttä oikeuden puheenjohtajaan lisätietoja saadakseen. Tyyne ei lopettanut vielä tähänkään, vaan hän pääsi keskustelemaan kyseisen tuomarin kanssa kahden kesken siitä, mitä nyt pitäisi tehdä, jotta oikeus toteutuisi.
4. Kyseinen tuomari ei sitä paitsi ole mikään aivan tavallinen tuomari, vaan ylimmän oikeusasteen tunnettu jäsen. Viimeksi viime viikolla hänen nimensä oli näkyvästi esillä, kun lehdistössä kerrottiin korkeiden virkamiesten ja tuomareiden viime vuoden verotietoja. Verotiedoissa tuomarin nimi on komeillut muhkeiden sivutulojen vuoksi vuosikausia tuomarikunnan kärkipaikalla. Kutsun tuomaria seuraavaksi lyhenteellä MT, mikä voisi tarkoittaa vaikkapa sanaparia Mega-Tuomari.
5. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tuomioistuinmenettelyn koetusta oikeudenmukaisuudesta. Kysymys on siitä, millaisena oikeusjutun asianosaiset kokevat oman oikeudenkäyntinsä, ovatko heidän kokemuksensa positiivisia vai negatiivisia. Yhdysvalloissa julkaistujen tutkimusten mukaan asianosaisen koetulla oikeudenmukaisuudella on ratkaiseva merkitys, kun on kyse luottamuksesta oikeuslaitokseen ja tuomioistuinten uskottavuudesta. Kyselytutkimuksissa on havaittu, että menettelyn koettu oikeudenmukaisuus menee usein jopa asian lopputuloksen edelle. Hävinnyt osapuoli voi tyytyä tuomioon, jos hän on kokenut, että oikeudenkäynti on ollut reilu ja tasapuolinen ja myös hänelle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi ja häntä on myös tosiasiallisesti kuunneltu.
6. Millaisia ovat Tyynen kokemukset omasta oikeusprosessistaan? Annetaanpa Tyynen itse kertoa:
a. Olen eläkkeellä oleva kielten opettaja, kotoisin Pohjois-Suomesta, mutta nykyisin Espoossa asuva. Viimeiset 12 vuotta olen joutunut kahdessa oikeusjutussa, ensin riita-asian osapuolena ja sen jälkeen samaan asiakokonaisuuteen kuuluneen rikosjutun asianomistajana, perehtymään esitutkintaan, syyteharkintoihin sekä eri oikeusasteiden eli käräjäoikeuden, hovioikeuden ja korkeimman oikeuden prosesseihin ja päätöksiin, samoin poliisin, Valtakunnansyyttäjänviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Näiden kokemusten perusteella voin sanoa, että olen hyvin pettynyt oikeuslaitokseen. Olen menettänyt luottamukseni tuomioistuimiin, syyttäjiin ja poliisiin. Myös valvonta on pettänyt, sekä VKSV:ssa että oikeusasiamiehen toimistossa.
b. Omistin 40% osakeyhtiöstä, jonka toimitusjohtajan ja samalla hallituksen ainoan varsinaisen jäsenen (A) lähipiirin hallussa oli yhtiön osake-enemmistö eli 60% osakkeista. Riitajuttu, jonka olin A:n menettelyn johdosta pakotettu panemaan vireille, koski omistusoikeutta osakkeisiin. Siinä mentiin vastapuoleni toimesta hovioikeuteen asti (tuomio 2000), vaikka asia oli ilman oikeusprosessiakin täysin selvä. Yhtiön liiketoiminta oli hyvin kannattavaa. Lokakuussa 1999 A kuitenkin lopetti, yhtiökokouksen tietämättä ja hyväksymättä asiaa, yhtiön toiminnan ja siirsi yhtiön tavaravaraston alihintaan ja yhtiön liiketoiminnan good will-arvon ja teknologian vastikkeetta Espanjaan perustamalleen ja omistamalleen yhtiölle.
c. Kolmisen vuotta tämän jälkeen A myi liiketoiminnan, tavaravaraston ja patenttioikeudet edelleen suomalaiselle yritykselle yli 500 000 euron kauppahinnasta, josta A:lle ja espanjalaiselle yhtiölle maksetun goodwill-arvon osuus oli 300.000 euroa. Liiketoiminnan ostaneen yhtiön toimitusjohtaja kertoi myöhemmin todistajana kavallusjutun oikeudenkäynnissä maksaneensa 300.000 euroa yrityksen good will-arvosta ja teknologiasta, koska tuote oli tunnettu, sillä oli käyttäjiä, oli referenssejä, niin että kun minä lähdin jatkamaan sitä, ei lähdetty nollatilanteesta...asiakaskunta tiesi tämmöisen tuotteen olemassaolosta.
d. Jo riitaprosessin vireillä ollessa tein omissa nimissäni A:ta vastaan tutkintapyynnön mm. epäillystä törkeästä väärennyksestä ja petoksesta. Esitutkinnassa ja sitä seuranneen syyteharkinnassa oli monenlaisia vaiheita ja yllättäviä käänteitä. Oikeusprosessien aikana jouduin tekemään Asianajajaliitolle kantelun A:n kolmesta eri asianajajasta näiden esteellisyyden vuoksi; heidät kaikki todettiin vuorollaan liiton päätöksellä esteelliseksi ja päätös pysyi myös hovioikeuteen valittaneen tunnetun asianajajan osalta. Espoon poliisi oli esitutkinnassa varuillaan, sillä A:n ex-vaimo oli tuohon aikaan korkeassa valtion virassa oleva ex-poliitikko; ettei kukaan nosta tästä haloota, koska saattaa tulla tällaiset yhteiskunnalliset asiat esiin...
e. Tutkinnanjohtaja ei suostunut A:n omaisuuden turvaamistoimia koskeviin hakemuksiini, vaikka tiesi, että oli olemassa vaara, että A tyhjentää yhtiön; niin varmasti...se on bisnesmies, ei siitä ole hetken epäilystä. Tutkinnanjohtaja oli oikeassa, sillä A onnistui tyhjentämään noin 5 milj. markan arvoisen yhtiön esitutkinnan aikana. Tämän jälkeen tein 7.2.2001 A:ta vastaan tutkintapyynnön törkeästä kavalluksesta, luottamusaseman väärinkäytöstä ym. Jouduin kääntymään poliisin menettelyn osalta syyttäjän ja eduskunnan oikeusasiamiehen, paikallisen syyttäjän vitkuttelun ja menettelyn osalta taas VKSV:n puoleen. Syyteharkinta kesti ensimmäisen rikoshaaran eli mm. väärennys- ja petosrikoksen osalta niin kauan eli lähes viisi vuotta, että syyteoikeus ehti eräiden rikosten osalta vanhentua. Tästä syyttäjä sai VKSV:lta ainoastaan nuhteita. Törkeän kavalluksen osalta syyteharkinnasta selviydyttiin sentään vuodessa.
f. Espoon käräjäoikeuden käsittelyyn kavallusjuttu eteni kesällä 2004. Syyttäjä vaati A:lle törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta, mihin puolestani yhdyin. Vaihtoehtoinen rangaistusvaatimus esitettiin luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Yhtiöllä ei ollut jutussa vaatimuksia, yhtiön asiamies esitti kuitenkin vaivannäöstään 10 000 euron suuruisen laskun. Käräjäoikeus käsitteli juttua neljä vuotta, osaksi edellä mainittujen A:n avustajien esteellisyyden toteamisen vuoksi. Pitkäksi venähtäneen valmistelun aikana oikeuden puheenjohtaja ehti vaihtua kolme kertaa. Vihdoin 22.2.2008 antamallaan tuomiolla käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä kavalluksesta ainoastaan 7 kuukauden ehdolliseen rangaistukseen sekä maksamaan minulle vahingonkorvasta 32 000 euroa; olin vaatinut yli 200 000 euron suuruista korvausta. Tuomio perustui ainoastaan tavaravaraston osan alihintaiseen myyntiin. Esimerkiksi edellä mainitsemani goodwill-arvon vastikkeetonta siirtoa omalle yhtiölleen ei luettu A:n syyksi kavalluksena. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö valmistaman tuotteen valmistus- ja myyntioikeuden siirto oli tosin tapahtunut alihintaan, mutta kyseessä ei ollut kavallus, koska valmistus- ja myyntioikeudessa on kyse aineettomasta oikeudesta, joka ei oikeustieteessä omaksutun kannan mukaan voi olla anastusrikoksen kohteena. Käräjäoikeuden mukaan myöskään yhtiön varsinaisen tuotannollisen toiminnan lopettaminen sinänsä ei voi olla anastus- tai kavallusrikoksen kohteena. Minä taas olin sitä mieltä, että sen minkä voi myydä, voi myös kavaltaa. - Hovioikeus, jonne jutussa puolin ja toisin valitettiin, ei tuomiossaan toukokuussa 2009 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota millään tavalla, vaan hyväksyi sellaisenaan myös käräjäoikeuden perustelut.
g. Osakeomistusriidan oikeudenkäynnissä minulla oli avustajana asianajaja, joka vielä kavallusjutun esitutkinnassa laati puolestani loppulausunnon. Rikosjutun jatkotoimenpiteistä asianajaja vaati minulta huomattavan korkeaa etumaksua, jota minulla ei ollut varaa maksaa. Olin siis joutunut ajamaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa itse asiaani. Päätin pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ja hankin sitä varten uuden avustajan. Lupahakemuksen pääperusteena oli se, että edellä mainitut varallisuuserät, joiden osalta kavallussyyte oli alemmissa oikeuksissa hylätty (goodwill ja tuotteen valmistus- ja myyntioikeus) voivat olla kavallusrikoksen kohteena. Tällä perusteella myös syyttäjä haki valituslupaa.
h. Toistin valituksessani jo alemmissa oikeusasteissa esittämäni korvausvaatimuksen, joka perustui siihen, että A:n yhtiölle aiheuttamasta vahingosta minä jouduin osakkeiden arvon alenemisen johdosta kärsimään omaa osakeomistustani vastaavan osuuden. Olin käräjäoikeudessa vedonnut ennakkopäätökseen KKO 2000:89. Tuossa ratkaisussa katsottiin, että niin sanotun harvainyhtiön vähemmistöosakkaalla (A) on oikeus ajaa yhtiön hallituksen jäsentä (B) vastaan korvauskannetta sillä perusteella, että B:n osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen vastaisen toiminnan johdosta A:n osakkeet olivat menettäneet arvonsa. Vetosin kyseiseen ennakkopäätökseen osoittaakseni, että minulla on jutussa asianomistajan asema; A oli nimittäin tehnyt väitteen siitä, että minä en olisi asiassa asianomistaja. Käräjäoikeus hylkäsi A:n sanotun väitteen. Asianajajani korkeimmalle oikeudelle laatimassa lupahakemuksessa tai valituksessa ratkaisuun KKO 2000:89 ei vedottu.
i. Myös A haki valituslupaa hovioikeuden tuomioon. Hän vetosi edelleen vasta hovioikeudessa uutena perusteena esittämäänsä väitteeseen, että kavallusrikoksen ilmoitettuna tekoaikana (loppuvuodesta 1999) hän ei olisi ollut tietoinen minun omistuksestani yhtiössä; tästä hän oli väittämänsä mukaan saanut tiedon vasta hovioikeuden riita-asiassa 7.7.2000 antamasta tuomiosta. Väite ei pidä paikkaansa, kuten olin jo esitutkinnassa ja kahdessa alemmassa oikeusasteessa pystynyt osoittamaan. A oli tullut tietoiseksi osakeomistuksestani jo helmikuussa 1997, jolloin 40 %:n osakeomistus siirtyi minulle. A:n esittämän väitteen paikkansapitämättömyys todettiin hovioikeuden riita-asiassa vuonna 2000 antamassa tuomiossa. Myös käräjäoikeuden rikosjutun istuntopöytäkirjassa ja tuomiossa todetaan olevan riidatonta, että omistin yhtiöstä mainitut 40 %.
j. Määräaika valituslupahakemuksen ja valituksen tekemiselle päättyi 28.7.2009, jolloin toimitin hakemukseni korkeimpaan oikeuteen. Korkeimman oikeuden omasta toimintakertomuksesta olen lukenut, että mikäli valituslupaa ei myönnetä, lupahakemuksen käsittely kestää normaalisti 4-5 kuukautta. Kun päätöstä ei alkanut kuulua, soitin asian esittelijälle (X). Sain tietää, että valituslupa-asiaa käsittelevä kaksijäseninen jaosto, jonka puheenjohtajana oli MT, oli käsitellyt asiaa 17.3.2010 pidetyssä esittelyssä. Tällöin asia oli jäänyt pöydälle siksi, että MT oli halunnut esittelijän selvittävän jatkomuistiossa tarkemmin yhtiön omistussuhteita.
k. Esittelijä, ma. oikeussihteeri X, ei ollut voinut mitenkään unohtaa asiaa, sillä soitin hänelle vuoden aikana yhteensä yhdeksän kertaa. X vetosi milloin mihinkin syyhyn, miksi hän ei ollut vielä ehtinyt viedä asiaa esittelyyn (resurssipula, asia on heti seuraavana jne). Päätöstä ei kuitenkaan tullut kesällä eikä vielä syyskuun lopulla 2010. Ilmeisesti kävi niin, että kun X ei saanut asiaa esittelykuntoon ja MT:n edellyttämää jatkomuistiota tehdyksi, hän ei rohjennut ilmoittaa käsittelyn viivästymisestä ja sen syistä esittelijöiden asianomaiselle ryhmäpäällikölle (Y) tai MT:lle.
l. Kysyttyäni ensin asiaa oikeusministeriöstä ja korkeimman oikeuden viestintäpäälliköltä, rohkaisin mieleni ja soitin 5.10.2010 MT:lle. Vasta tämä soitto palautti asian MT:n mieliin. MT myönsi, että asia oli unohtunut, pahoitteli sitä sekä kiitteli yhteydenottoani, koska asian tila ja käsittelyvaihe saatiin tällä tavoin selville. Nyt KKO:lle tuli todella kiire. Asian esittelijää päätettiin vaihtaa, uudeksi esittelijäksi määrättiin kansliapäällikön päätöksellä esittelijäneuvos Y. Jatkoesittelyn päiväksi määrättiin 21.10.2010. Soitin Y:lle sitä ennen ja ilmoitin hänelle hovioikeuden osakeomistusta koskevan riita-asian diaarinumeron (asiakirjat olivat hovioikeudessa) ja pyysin Y:tä hankkimaan mainitun aineiston jatkoesittelyyn. Kun myöhemmin olen kysynyt asiaa hovioikeuden kirjaamosta, ilmeni, ettei KKO:sta ollut pyydetty mainittujen asiakirjojen lähettämistä sinne.
m. Esittelijä X , jolle asia oli diaaritietojen mukaan jaettu 31.7.2009, ei siis ollut kyennyt 14 kuukauden aikana muodostamamaan kantaansa asiassa. Y sitä vastoin teki tämän pikavauhdilla eli neljän työpäivän kuluessa laatien esittelymuistion relevantiksi katsomansa aineiston perusteella, kuten Y myöhemmin minulle mainitsi. Y:n sorvaaman muistion ja mietinnön perusteella korkeimman oikeuden kahden jäsenen kokoonpano MT:n puheenjohdolla päätti esittelyssä 21.10. hylätä kaikki asiassa tehdyt valituslupahakemukset. Päätöksessä, jonka antopäiväksi on merkitty 28.10.2010, ei ole perusteluja.
n. En voinut ymmärtää päätöstä, minkä vuoksi soitin 28.10.2010 uudelleen MT:lle. Keskustelu eteni tähän tapaan:
MT (pahoittelee lopputulosta): KKO ei aina onnistu tuottamaan sellaisia tuloksia kuin pitäisi.
MT: Mutta oli kuitenkin tavattoman hyvä, että otitte yhteyttä, että saatiin se asia vihdon ja viimein kaivettua sieltä esille....toki 17.3. pidetyn esittelyn jälkeen olisi ollut verrattain vähällä vaivalla tehtävissä se jatkomuistio...meillä on aina keskiviikkoisin näitä jatkoesittelyjä.
Tyyne: En ymmärrä...mitenkäs se ennakkopäätös KKO 2000:89, johon vetosin jo käräjäoikeudessa?
MT: Se oli meilläkin tässä edessä... mutta sehän oli sellainen täpärä äänestysratkaisu, sellaista ei olisi pitänyt minusta lainkaan tehdä...minä en olisi siihen enemmistön kantaan yhtynyt.
Tyyne: Mutta Te olette ollut itse mukana ratkaisemassa sitä asiaa.
MT: Mutta minä en ollut siinä enemmistössä.
Tyyne: Kyllä täällä nyt on ...(lukee oikeusneuvosten nimet, joista ilmenee, että MT oli ollut enemmistössä).
Tyyne: Olen kyllä nyt hämmästynyt, koska tämä KKO:n ennakkoratkaisu on ollut olemassa.
MT: Tällaisia moitekanteita ja vahingonkorvauskanteita pitäisi ajaa yhtiön nimissä, ei osakeyhtiössä osakas omista yhtiön omaisuutta...on kyllä erikoista ja poikkeuksellista, että osakeyhtiössä velvoitetaan korvaamaan suoraan toiselle osapuolelle jotakin sellaista vahinkoa, joka on tapahtunut yhtiölle itselleen.
Tyyne: Minä itse samaistin tämän oman tapaukseni siihen ratkaisuun 2000:89. Siinä on niin samanlaiset tekijät...syyttäjä oli katsonut että tapauksella on ennakkopäätöksen ainesta, koska kavalluksen osalta ei ole olemassa aikaisempaa tähän tapauksen sopivaa ennakkopäätöstä...
MT: Onhan se toki niinkin mutta...syyttäjänkin pitäisi kyllä hieman enemmän harkita ennen kuin rupeaa ratkaisemaan tällaisia osakeyhtiölain ongelmia rikoslain avulla
o. Puhelinkeskustelu MT:n kanssa oli pitkä. Ilmeni, että MT piti ennakkopäätöstä KKO 2000:89 poikkeuksellisena, vaikka hän oli ollut itse mukana sitä tekemässä ja päättämässä. Luin hänelle puhelimessa päätöksentekoon osallistuneiden oikeusneuvosten nimet, nolo tilanne! Minun oli kyllä vaikea uskoa todeksi MT:n väitettä, jonka mukaan ennakkopäätös KKO 2009:89 olisi ollut esittelyssä "heillä edessä"! Sanoin 28.10. MT:lle, että kyllä tässä nyt jokin keino pitäisi olla, jotta hovioikeuden tuomio, jota MT ei itsekään pitänyt oikeana, saataisiin vielä jollain konstilla muutetuksi.
p. En jättänyt asiaa tähän, vaan soitin marraskuun loppupuolella uudelleen MT:lle ja kerroin laatimastani muistiosta, jossa perustelin, miksi valituslupa olisi pitänyt myöntää. Sain MT:ltä ohjeen postittaa muistion hänen kotiosoitteeseensa. Tein näin, postitin 22.11. päivätyn kuusisivuisen muistion MT:lle. Pari viikkoa myöhemmin eli 3.12. soitin MT:lle, jolloin MT ehdotti tapaamista "nokikkain" 9.12.2010 korkeimmassa oikeudessa sanoen jotenkin siihen tapaan, että kyllä siihen asiaan voidaan palata, olen vähän tutkiskellut asiaa ja muistiotanne, kyllä se hyvä yritys oli.
q. Menin 9.12. sovitun mukaisesti Esplanadin kulmalle, mistä MT vei minut työhuoneeseensa henkilökunnan pihaoven kautta ettei tarvitse täyttää kaikkia lomakkeita. Perustelin muistiossa esittämäni mukaisesti, miksi valituslupa olisi pitänyt myöntää, eli sekä prejudikaattiperusteen, painavan syyn että purkuperusteen nojalla. Perustelujeni ydin oli: se, minkä voi myydä, voi myös kavaltaa.
r. MT myönsi, että päätös oli ollut minulle epäoikeudenmukainen. Keskustelussa paljastui, ettei MT ollut tietoinen asiaan olennaisesti liittyvän, osakeomistuksesta käydyn prosessin lopputuloksesta, vaikka se ilmeni hovioikeuden riita-asiassa antamasta lainvoimaisesta tuomiosta. Osakeomistusriidan oikeudenkäynti mainitaan myös asianajajani KKO:lle tekemässä valituksessa. MT totesi, että sekin oli vähän uusi tieto, että sellainen oikeudenkäynti oli käyty. Joko MT ei muistanut asiaa tai sitten X ei ollut tuonut sitä esiin 17.3. pidetyssä esittelyssä. Kuten sanottu, MT ei muistanut myöskään olleensa itse päättämässä ennakkopäätöksestä KKO 2000:89 ilmenevää asiaa, vaikka olin jo käräjäoikeudessa vedonnut sanottuun ennakkopäätökseen.
s. Asiani ennätyspitkästä käsittelystä KKO:ssa, noin 15 kuukautta, oli kuitenkin MT:lle ja ehkä koko KKO:lle se hyöty, että MT saattoi tapaamisessa 9.12. esitellä minulle jopa hieman ylpeänä uutta "listaa", johon tiedot kaikista käsittelyssä olevista asioista nyt merkitään, ettei enää pääsisi tapahtumaan tällaista viivästystä. Minua tuo uusi lista ei kuitenkaan ilahduttanut. Minun kohdallani vahinko oli jo tapahtunut.
t. Tapaamisen 9.12. lopulla MT pohdiskeli pitkään ja, kuten minusta tuntui, aivan tosissaan sitä, millä ihmeellä asia voitaisiin saada uudelleen avattua, luvaten harkita asiaa ja purkuhakemuksen mahdollisuutta. Toisaalta hän oli melko jyrkästi sitä mieltä, että minulle ei olisi kuulunut rikosjutussa edes asianomistaja asemaa. Soitin vielä 15.12. MT:lle ja keskustelimme taas melko pitkään. MT kertoili, millä perusteilla ja minkälaisissa tapauksissa valituslupa voidaan myöntää - tämä oli minulle vanhan kertausta - ja esimerkkien valossa, millaisissa tapauksissa korkein oikeus on käytännössä on lupia myöntänyt. MT palasi tässäkin keskustelussa jälleen tapauksen KKO 2000:89 poikkeukselliseen luonteeseen ja piti minun tapaustani vähintään yhtä poikkeuksellisena. Toisaalta hän ei halunnut kiistää sitä, etteikö teille olisi varmaan kuulunut se 40 % tällä laskutavalla...mutta se on kyllä hyvin epäortodoksinen tarkastelutapa. Pohdiskelemme jälleen sitä, millä konstilla tapaus olisi mahdollista "avata uudelleen" ; se on kyllä arvoitus, millä se voitaisiin tehdä. MT piti purkumahdollisuuksia aika vähäisinä, mutta lupasi vielä miettiä asiaa. Mistään erityisestä purkuperusteesta ei tässäkään keskustelussa ollut puhetta. Tämän puhelinkeskustelun jälkeen MT ei vaivautunut enää vastaamaan soittopyyntöihini. Lopulta luovutin.
u. Ajattelin asiaa MT:n kannalta. Jo ensimmäinen soittoni hänelle oli paljastanut, että jo kerran esittelyssä ollut asia oli unohtunut häneltä. Kielteinen valituslupapäätös oli tehokkain tapa saada kiusallinen asia nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Tuossa vaiheessa oli luultavasti melko yhdentekevää, mitä ja miten vakuuttavia perusteita lupahakemuksessa ja valituksessani oli esitetty. Asia oli jo päätetty. Muistiossani 22.11. olin selvittänyt mielestäni huolellisesti kaikki valituslupaperusteet ja niiden soveltumisen tapaukseeni. Luulen, että perusteluni saivat MT:n jotenkin ärsyyntymään, itselleen asian unohtamisesta ja ratkaisuaineiston puutteellisuudesta, ja minulle taas siitä, että rohkenin tuoda asian esille. Kun hän ei argumenteillaan saanut mieltäni muuttumaan, vaan pidin kiinni esittämistäni perusteista, - mm. ennakkopäätöksen KKO 2000:89 merkityksestä - MT yritti pelastaa tilanteen lupaamalla miettiä purkumahdollisuutta.
v. Minulle jäi oikeudenkäynnistä tapauksesta päällimmäiseksi tunteeksi pettymys, sillä olin ajatellut vielä hovioikeuden tuomion jälkeen, että eihän tämä voi olla Suomessa mahdollista. Tunteissani oli mukana myös vihaa siksi, että viranomaisten mokat veivät asiat täysin väärille raiteille. Jäljelle on jäänyt myös jossittelu: jos olisin soittanut heti alkuun MT:lle, jos olisin tehnyt, jos, jos ja jos. En ole kiinnostava henkilö eikä minulla ole median edellyttämää yhteiskunnallista asemaa. Jos olisin mediaa kiinnostava henkilö, juttuni olisi ollut jo käräjä- ja hovioikeusvaiheessa julkisuudessa eikä asian unohtuminen korkeimmassa oikeudessa olisi ollut mahdollista. A:n ex-vaimo oli yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa. Julkisuudella on voimakas vaikutusmahdollisuus oikeudenkäynnissä - tässäkin mielessä.
x. Niin kai se sitten on: KKO:n päätöksiin tyydytään, niitä ei ole lupa kyseenalaistaa - vaikka valituslupapäätöksiä ei edes perustella mitenkään. MT:n sinänsä ystävällinen käytös minua kohtaan saattoi johtua osin siitä, mitä asiassa voisi seurata, jos media saisi tietää asian käsittelyn ennätyspitkästä viivästymisestä ja julkaisisi lööppejä tai otsikoita tyyliin "KKO unohti eläkeläisen valituslupahakemuksen." Kielteinen valituslupapäätös oli tehokkain keino saada kiusallinen asia pois päiväjärjestyksestä. Minut henkilökohtaisesti tavattuaan MT saattoi hengähtää helpotuksesta: tavallinen auktoriteetteja kunnioittava eläkeläisnainen, paras keino on luvata harkita purkuperustetta ja lopettaa sitten yhteydenpito.
y. Asialla on kuitenkin laajempaa merkitystä. Lainvoimaiseksi jäänyt hovioikeuden tuomio antaa vastaisuudessa samanlaisissa tilanteissa yhtiön hallituksen jäsenille/toimitusjohtajalle ilman rangaistuksen uhkaa mahdollisuuden siirtää omalle yritykselleen sellaisia varoja tuottaneita elementtejä, jotka on luotu vuosien investointien ja kehitystyön perustella luovuttajayhtiön varoilla ja kustannuksella ja jotka elementit luovutuksensaajana oleva yritys saa vastikkeetta vapaaseen käyttöönsä.
7. Näin Tyyne. Merkillinen kertomus ja kummallinen oikeusjuttu, oikeastaan 12 vuotta kestänyt oikeustaistelu! Olen joissakin kohdin stilisoinut Tyynen kertomusta juridiseen muotoon. Olen tutustunut hänen toimittamiinsa hovioikeuden ja käräjäoikeuden rikosjutussa antamiin tuomioihin, hänen asiamiehensä ja syyttäjän korkeimmalle oikeudelle tekemiin valituslupahakemuksiin ja valituksiin sekä korkeimman oikeuden valituslupa-asiaa koskeviin diaaritietoihin. Tyyne kertoi, että 12 vuoden ajalta hänelle on kertynyt tapauksesta aineistoa niin paljon, että hänen asuntonsa yksi huone on täynnä asiaa koskevia mappeja. Myös muistiinpanot, jotka Tyyne on kertonut tehneensä kymmenen vuoden aikana kaikista kyseisen asian käsittelyyn liittyvistä puhelin- ym. keskusteluista, on kuulemma tallennettu mappeihin.
8. Tyynen kokemukset oikeusprosessin oikeudenmukaisuudesta ovat valitettavan huonoja. Tapaus ei ole ole ainutkertainen. Monilla ihmisillä on oikeuslaitoksen toiminnasta vastaavanlaatuisia omakohtaisia kokemuksia: oikeusjutun käsittelyä ei ole syystä tai toisesta koettu oikeudenmukaiseksi. Olen tehnyt tämän havainnon minulle viimeisten 15-20 vuoden kuluessa tulleista kymmenistä kirjeistä ja viesteistä, joissa ihmiset ovat kertoneet kokemuksia omista oikeusjutuistaan. Niissä on usein kyse tuomioistuimien, syyttäjien, poliisien ja asianajajien menettelyä ja toimintatapoja kohtaan tunnetusta epäluottamuksesta. Ihmiset väittävät joutuneensa oikeusmurhan uhriksi syyttäen tästä milloin poliisia ja syyttäjiä, milloin taas tuomareita ja asianajajia. Näiden epäilyjen syynä on useimmiten se, että asianosainen ei ole kokenut oikeusprosessia oikeudenmukaiseksi ja reiluksi.
9. Tyyne on osoittanut taistelussaan ihailtavaa sitkeyttä. Hän on perehtynyt hyvin ei vain omaan juttuunsa vaan myös oikeuslaitoksen toimintaan yleensä. Harvinaista sinnikkyyttä osoittaa tapa, jolla Tyyne pyrki ja pääsi korkeimman oikeuden kielteisen valituslupapäätöksen jälkeen keskustelemaan MT:n kanssa. En ole kuullut edes kenenkään juristin toimineen näin. MT ei ole kutenkaan voinut käytännössä tehdä hänen tapaukselleen mitään. Tuomari ei voi, edes epävirallisesti, ryhtyä oikeusjutussa asianosaisena olleen henkilön avustajaksi tai neuvonantajaksi. Oikeuskäytännössä on tosin joissakin tapauksissa joskus katsottu, että jutun ratkaissut tuomari voi hakea tuomion tai päätöksen poistamista (kanteluteitse) tai purkamista syytetyn eduksi tai vahingoksi ja että myös ratkaisun antaneen käräjäoikeuden laamanni (aiemmin kihlakunnantuomari) voi toimia purkuasiassa hakijana.
10. Se, että MT ylipäätään suostui keskustelemaan Tyynen kanssa asiasta, on poikkeuksellista. Virhettä MT ei ole minusta tässä suhteessa tehnyt. Mutta mikä mahtoi olla MT:n moisen keskustelualttiuden motiivi? En tiedä, mutta luulisin, että hän piti tavallaan moraalisena velvollisuutenaan kuunnella Tyyneä. Olihan MT sen jaoston puheenjohtaja, jonka käsittelyssä Tyynen asia oli unohtunut moneksi kuukaudeksi. Mistä me tiedämme, vaikka asia olisi joutunut jopa pariksi vuodeksi "mustaan aukkoon" ilman Tyynen asiaan puuttumista! MT tunsi varmaankin olevansa kiitollisuuden velassa Tyynelle.
11. Mainitunlainen "moka" ei ole kuitenkaan aivan harvinainen korkeimman oikeuden lähimenneisyydessä. Olen viime helmikuussa julkaistussa kahdessa blogijutussa kertonut eräästä toisesta korkeimmassa oikeudessa sattuneesta kuprusta, johon oikeuskanslerinvirasto omasta aloitteestaan puuttui. Oikeuskanslerin päätös on annettu 1.2.2011, katso blogit nro
396/23.2. ja
397/24.2.2010. Asian johdosta julkaistussa oikeuskanslerin ratkaisutiedotteessa todetaan, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Oikeuskanslerin mukaan asiassa myös ilmeni, että "syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä".
12. Mainitussa tapauksessa ensiasteena korkeimmassa oikeudessa hovioikeustuomareita vastaan nostetun virkasyytejutun käsittely eteni sen verran hitaasti, että syyteoikeus pääsi vanhenemaan osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Todettakoon, että MT ei ollut tuossa jutussa mukana asian ratkaisseen jaoston kokoonpanossa. Oikeuskansleri havaitsi korkeimman oikeudessa tapahtuneen kaksi mokaa, mutta päästi korkeat tuomarit ja esittelijän pälkähästä ilman minkäänlaista huomautusta.
13. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tukeutui ratkaisussaan korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon antamaan lausuntoon, jossa päävastuu tapahtuneesta vieritettiin asian esittelijälle, jolla oli ollut "virheellinen käsitys" virkarikosrikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siihen, että korkeimman oikeuden jaosto hyväksyi esittelijän virheellisen käsityksen, ei sen sijaan kiinnitetty huomiota. Jaakko Jonkka hyväksyi sellaisenaan Koskelon näkemyksen myös siitä, että ko. asiassa nostettu asianomistajan syyte oli "selvästi perusteeton" ja ettei korkeimman oikeuden päätöksestä ollut aiheutunut kantajalle "edes muodollista oikeudenmenetystä."
14. Kun korkeimman oikeuden jaosto on ratkaissut mainitun virkasyytejutun 24.6.2010 antamallaan tuomiolla (nro 1359) ja oikeuskansleri antoi korkeimman oikeuden menettelyä koskevan oman ratkaisunsa 1.2.2011, voidaan päätellä, että kyseisen asian selvittely oikeuskanslerin selvityspyynnön johdosta on todennäköisesti ollut vireillä korkeimmassa oikeudessa loppuvuonna 2010 eli juuri samoihin aikoihin, jolloin MT:n johtamalla jaostolla Tyynen asian käsittelyssä tapahtunut kupru tuli ilmi. Oikeuskanslerin selvityspyyntö on luultavasti aiheuttanut korkeimman oikeuden sisällä keskustelua siitä, miten valmisteilla olevien asioiden seurantaa voitaisiin parantaa. Tällöin MT on tullut tietoiseksi tuosta toisesta kuprusta. Hän on lienee tehnyt voitavansa, jottei Tyynen asiassa tapahtuneesta kuprusta nousisi "haloota" eikä asiasta kanneltaisi oikeuskanslerille. Tämä selittänee paljolti MT:n höylin käytöksen Tyyneä kohtaan. Luulen myös, että se "uusi lista", jota MT Tyynen kertoman mukaan jopa hieman ylpeänä esitteli Tyynelle tapaamisessa 9.12., on syntynyt oikeuskanslerinviraston korkeimmalta oikeudelta vaatiman selvityspyynnön tuloksena.
15. Tämän pienen "sivuhyppäyksen" jälkeen takaisin Tyynen asiaan! Olisiko korkein oikeus voinut myöntää tai olisiko sen pitänyt myöntää Tyynelle valituslupa? Tämän jutun tarkoituksena ei ole syventyä Tyynen tapauksen juridisiin kysymyksen lähemmin, mutta muutama näkökohta voitaneen esittää. Minusta Tyynen ja syyttäjän valituslupahakemuksissa mainittu asia on juridisesti mielenkiintoinen eikä siitä ole olemassa korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä tai vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Rikosoikeuden kannalta kysymys on siitä, voiko osakeyhtiön hallituksen toimesta selvästi alihintaisella vastikkeella tapahtunut toimintakykyisen ja huomattavia osinkoja tuottavan yrityksen liike- ja tuotannollisen toiminnan ja kaikkien keskeisten tuloja tuottavien oikeuksien, knowhow´n ja goodwill´in itsekontrahointikiellon vastainen luovuttaminen omalle yhtiölle luovuttajayhtiön oman toiminnan käytännöllisesti katsoen lopettaen sekä vastaavan toiminnan luovutuksensaajayhtiössä aloittaen täyttää anastusrikoksen tunnusmerkistön.
16. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut perustuvat tältä osin ainoastaan pelkkään toteamukseen, jota ei ole lähemmin perusteltu. Alemmat oikeudet eivät näytä vaivautuneen etsimään tietoa muista oikeuslähteistä eli esimerkiksi oikeuskirjallisuudesta. Käräjäoikeus tosin viittaa perusteluissaan Olavi Heinosen ym. teokseen Rikosoikeus 2002, jossa on lyhyesti todettu, että aineeton oikeus ei voi olla anastusrikoksen kohteena. Mutta onko yrityksen valmistus- ja myyntioikeuksissa kyse puhtaasti aineettomista oikeuksista? Onko aineellisten ja aineettomien oikeuksien välinen raja puheena olevassa suhteessa täysin selvä? Näitä kysymyksiä perusteluissa ei ole pohdittu. Oikeuskirjallisuudessa on toisaalta katsottu, että esimerkiksi velallisen rikosten tunnusmerkistöjen piiriin kuuluu kaikki luovutettavissa oleva omaisuus, joka sellaisenaan tai realisoituna olisi velkojien tyydyttämisessä käytettävissä.
Liiketoiminnan vastikkeellinen myynti on sangen tavallista ja siihen liittyy säännönmukaisesti vastaavan toiminnan lopettaminen luovutettavassa yrityksessä. Lähtökohtana on se, että kaikki mikä on myytävissä on myös anastettavissa.
17. Valitusluvan myöntäminen prejudikaattiperusteella olisi minusta ollut Tyynen tapauksessa hyvin perusteltavissa. Lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi olisi ollut erittäin tärkeätä saada asiassa korkeimman oikeuden ennakkopäätös.
18. Mutta kuten hyvin tiedämme, valitusluvan saaminen on niin sanotusti "herrassa". Lain mukaan korkein oikeus "voi myöntää" valitusluvan laissa mainituilla perusteilla (OK 30:3), mutta sen ei niin pakko tehdä. Kun valituslupaperusteet on muotoiltu laissa hyvin väljästi, on valitusluvan myöntäminen on aina korkeimman oikeuden omassa harkinnassa. Ulkopuolisten ei ole mahdollista kontrolloida tätä harkintaa mitenkään, koska KKO ei perustele valituslupapäätöksiään mitenkään. Ymmärrän hyvin, jos Tyyne ei tätä täysin ymmärrä, mutta jos se jotenkin lohduttaa, niin voin kertoa, etteivät tätä asiaa ymmärrä monet muutkaan, eivät edes juristit. Korkeimman oikeuden ei tarvitse myöntää valituslupaa yksinomaan sillä perusteella, että hovioikeuden tuomio on väärä. Vaikka tuomio olisi aivan ilmeisesti väärä, niin valituslupaa ei silti tarvitse myöntää, jollei mikään harkinnanvaraisista valituslupaperusteista korkeimman oikeuden mielestä täyty.
19. Olisiko Tyyne voinut päästä oikeuksiinsa jollakin muulla konstilla? Tätä kysymystä Tyyne on yhdessä MT:n kanssa pohtinut muutaman kerran puhelimessa ja kerran jopa "nokikkain". Luultavasti Tyynellä oli jutussa intressiä erityisesti vahingonkorvauksen osalta. Olisiko sen osalta voitu jotakin tehdä toisin?
20. Tyyne olisi voinut ratkaisusta KKO 2000:89 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti nostaa vaihtoehtoisesti riita-asiana käsiteltävän vahingonkorvauskanteen A:ta vastaan. Väheksyntä, jota MT Tyynen kertoman mukaan osoitti sanottua ratkaisua kohtaan, tuntuu minusta kyllä oudolta. Tuomari on osallistunut itse asian ratkaisuun ja vieläpä enemmistössä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin hän yllättäen toteaa, että ratkaisu olikin itse asiassa "huono" tai koskee ainoastaan poikkeuksellista tilannetta. Vielä kummallisempaa on, että tuomari ei muistanut aluksi edes olleensa mukana ratkaisemassa kyseistä asiaa, joka on kuitenkin julkaistu ennakkopäätöksenä. Toisaalta on syytä muistaa, että MT on ollut monessa mukana ja osallistunut 30 vuoden aikana oikeusjuttujen käsittelyyn asianajajana, korkeimman oikeuden tuomarina sekä valtakunnan ahkerimpana välimiehenä. Onko siis mikään ihme, että kaikkia asioita ja päätöksiä ei enää muista, varsinkaan niitä "huonoja" ratkaisuja. Lisäksi on mahdollista, että MT muisti tapauksen, muttei halunnut jostakin syystä muistuttaa Tyyneä sen olemassaolosta. Hän ehkä luuli, ettei Tyyne maallikkona voisi olla perehtynyt asiaan niin hyvin, että tietäisi, missä kokoonpanossa korkein oikeus oli mainitun tapauksen ratkaissut. Mutta Tyyne tiesi tämänkin asian.
21. MT vähättelee ratkaisun KKO 2000:89 merkitystä turhaan; ratkaisu löytyy muuten
tästä. Vaikka korkein oikeus äänesti asiassa, ovat kaikki viisi oikeusneuvosta olleet yhtä mieltä ratkaisun lopputuloksesta; äänestys on koskenut ainoastaan perusteluja. Jaoston enemmistö, johon MT kuului, katsoi, että vähemmistöosakkaan kanneoikeus tulee kysymykseen ainoastaan perusteluissa mainituilla erityisillä edellytyksillä. Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta sen sijaan totesivat, että osakkaalla on kanneoikeus erityisistä syistä riippumatta. Yhtiöoikeuden asiantuntijat ovat pitäneet KKO:n ratkaisua validina ja mukiinmenevänä. Viittaan esimerkiksi OTT Pekka Timosen ratkaisua KKO 2000:89 koskevaan kommenttiin teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II/2000 s. 106-109.
22. Olisiko Tyynen rikosjutussa esittämä vahingonkorvausvaatimus voinut menestyä, vaikka syyte A:ta vastaan törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä hylättiin yhtiön valmistus- ja myyntioikeuden vastikkeettoman luovutuksen ja yhtiön tuotannollisen toiminnan lopettamisen osalta? Kun rikossyyte mainituilta osin hylättiin, hylkäsi käräjäoikeus ilman enempiä perusteluja myös Tyynen rikoksen perusteella ajaman korvausvaatimuksen.
23. Tyynen mukaan MT oli ollut sitä mieltä, ettei Tyyne ollut rikosjutussa asianomistajan asemassa. Itse olen kyllä tästä toista mieltä, koska syytteessä mainittujen tekojen on katsottu kohdistuneen myös Tyyneen. Sitä paitsi tulisi muistaa, että Tyyne olisi voinut esittää korvausvaatimuksensa rikosjutun yhteydessä, vaikka hän ei olisi ollut asianomistajan asemassa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan nimittäin ajaa (paitsi välittömästi rikokseen perustuvaa) myös syytteessä tarkoitetusta rikoksesta (välillisesti) johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, siis esimerkiksi juuri vahingonkorvausvaatimusta.
24. Unohtaa ei pitäisi myöskään ROL 3 luvun 8 §:n säännöstä. Sen mukaan, jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan kuitenkin tutkia tai vaatimuksen käsittelyä voidaan jatkaa riita-asian oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä. Oikeuskäytännöstä voidaan mainita tältä osin ennakkopäätös KKO 2005:120, joka löytyy
tästä. Korkein oikeus totesi mainitun ratkaisun perusteluissa, että kun asianomistajan korvausvaatimus ei ollut perustunut pelkästään siihen, että syytetyn menettely toteutti syytteessä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistön, hovioikeuden ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella hylätä korvausvaatimusta, vaan menetellä sen suhteen ROL 3 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
25. Olisiko tuomioistuimen tullut Tyynen tapauksessa menetellä ratkaisusta KKO 2005:120 todetulla tavalla eli tutkia, voitiinko syytteen hylkäämisestä huolimatta korvausvaatimus hyväksyä yksityisoikeudellisella perusteella? Rikosjutun yhteydessä esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten käsittelyyn ei kiinnitetä tuomioistuimissa aina tarvittavaa huomiota. Käytännössä menetellään usein niin, että jos syyte hylätään, hylätään samalla myös rikolliseen tekoon perustuva vahingonkorvausta koskeva vaatimus, koska rikos- ja korvausvastuun syntyedellytykset ovat pitkälti yhtenevät. Mutta kuten ROL 3 luvun 8 §:stä ilmenee, tuomioistuimen tutkinta korvauskysymyksessä ei kuitenkaan rikosjutun yhteydessä rajoitu välttämättä aina yksinomaan rikosperusteeseen, vaan korvausvaatimus tulisi tutkia koko vahingonkorvausoikeudellisessa laajuudessaan kanteen tueksi esitetyn oikeustosiseikaston pohjalta.
26. Tyynen tapauksessa syytteet ovat kariutuneet rikoksen objektiivisella puolella olleisiin puutteisiin eli siihen, etteivät teon rikosoikeudellista oikeudenvastuutta konstituoivat kriteerit olleet käräjä- ja hovioikeuden mielestä täyttyneet. Sekä törkeän kavalluksen että luottamusaseman väärinkäytön osalta on katsottu, ettei kumpikaan teko tuomiossa mainituista syistä toteuttanut väitetyn rikoksen tunnusmerkistöä. Vaikka kumpikaan teko ei ollut rikos, ovat ne silti voineet olla yksityisoikeudellisilla perusteilla korvausvelvollisuuden aiheuttavia tekoja. Koska syytteen hylkääminen ei edellä esitetyn mukaisesti sellaisenaan merkitse korvausvaatimuksen kariutumista, olisi tuomioistuimen tullut jutun rikosoikeudellisesta lopputuloksesta riippumatta ottaa käsiteltäväksi ja ratkaista esitetty korvausvaatimus vahingonkorvausoikeudellisten normien mukaan.
27. Tyynen olisi toki ollut syytä muotoilla korvausvaatimuksensa perusteet tarkemmin, jotta käräjäoikeus olisi hoksannut, että hän tarkoitti vaatia korvausta toissijaisesti siviili - eli vahingonkorvausoikeudellisella perusteella. Tyyne joutui kuitenkin ajamaan asiaansa sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa yksin ilman avustajaa. Minusta käräjäoikeuden samoin kuin hovioikeuden, jossa asia ratkaistiin pääkäsittelyssä, puheenjohtajan olisi tullut käyttää materiaaliseen prosessinjohtoon kuuluva kyselyoikeuttaan ja tiedustella Tyyneltä, mihin kaikkiin seikkoihin hänen tarkoituksenaan oli perustaa korvausvaatimuksensa ja oliko hänen tarkoituksenaan ajaa korvausvaatimusta myös siviiliperusteella.
28. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Tyynen korvausvaatimus hylättiin kummassakin oikeusasteessa yksinomaan sillä perusteella, ettei kumpikaan korvausvaatimuksen perusteena ollut teko toteuttanut rikoksen tunnusmerkistöä. Tässä oli minusta selvä puute. Lain mukaan tuomioistuin on velvollinen käyttämään mainitunlaisessa tapauksessa kyselyoikeuttaan (OK 5:19 ja 21.1 sekä ROL 6:5.2) asian selvittämiseksi. Tyynen tapauksessa asian valmistelu käräjäoikeudessa kesti peräti kolme vuotta, missä ajassa olisi kyllä voinut kohtuudella edellyttää, että asia olisi tullut perusteellisesti ja siis myös Tyynen esittämän korvausvaatimuksen osalta selvitetyksi.
29. Tyynen tapauksesta taas jälleen kerran nähdään, miten tärkeä merkitys tuomarin prosessinjohdolla ja kyselyoikeuden käyttämisellä on oikeudenkäynnissä. Asia pitäisi selvittää valmistelussa tuomarin johdolla niin hyvin, ettei jäisi epäselväksi, mitä asianosainen on tarkoittanut vaatia ja mitkä ovat hänen vaatimuksensa perusteet. Jos asianosainen esiintyy oikeudessa ilman avustajaa, tulisi tuomarin prosessinjohdon olla erityisen aktiivista, jotta asianosaisten lausumia rasittavat puutteet, epäselvyydet ja ristiriitaisuudet saataisiin selvitetyksi. Passiivisuus prosessinjohdossa johtaa usein tarpeettomiin oikeudenmenetyksiin.
30. Tässä oli tämä tapaus. Mitä jutun avainhenkilöille nykyisin kuuluu? X, joka siis toimi aluksi asiassa esittelijänä KKO:ssa, on ylennyt urallaan käräjätuomariksi. Onnittelut tästä! Esittelijäneuvos Y ja MT jatkavat entisissä viroissaan. Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli näkyvä MT:tä koskeva uutisjuttu, jonka otsikko kuului: "Salaisilta tahoilta 370 000 euroa välimiespalkkaa KKO:n tuomarille". Onnittelut myös tästä - tuosta potista siis! Lehtijutusta ilmenee, että MT:n hankkima kyseinen välimiespalkkio on kolminkertainen hänen 120 000 euron suuruiseen virkapalkkaansa verrattuna. Välimiespalkkion kerrottiin koostuvan monelta vuodelta, tosin MT:llä oli vuonna 2009 "muita" sivutuloja 60 000 euroa.
31. Tyynen tunnelmista kerrottiin jo edellä. Tyyne kertoi valittaneensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen vaatien hyvitystä oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkän keston johdosta. Vuoden 2010 alussa voimaan tullut ns. hyvityslaki (362/2009) ei näytä soveltuvan Tyynen tapaukseen, koska hovioikeuden tuomio on annettu vuoden 2009 puolella eikä hyvitysvaatimusta voida lain (7 §) mukaan esittää "ilman pätevää syytä" enää korkeimmassa oikeudessa. Mainittu rajoitus lienee otettu lakiin korkeimman oikeuden lausunnon perusteella, sillä eihän korkein oikeus voi syyllistyä asian kohtuuttoman pitkään käsittelyyn, eihän? Jos ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy valituksen ja katsoo ihmisoikeusrikkomuksen tapahtuneen, hyvityksenä tuomittava summa, arviolta 2 -3 000 euroa, tuskin lohduttaa Tyyneä kovin paljon.
