700. Tarvitaanko erillisiä hallintotuomioistuimia?

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päällikkötuomarit eli presidentit ovat joutuneet julkisuudessa napit vastakkain ja vieläpä sangen merkittävässä asiassa. Kyse on siitä, tarvitaanko Suomessa enää nykyisenkaltaista kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, eli yleisten tuomioistuimien (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja KKO) lisäksi hallintotuomioistuimia (hallinto-oikeudet ja KHO). Näiden lisäksi meillä on kolme erityistuomioistuinta: markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin.

2. Talouselämä-lehden vajaa viikko sitten ilmestyneessä numerossa (6/2013) julkaistussa jutussa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoo haluavansa liittää yleiset tuomioistuimet ja hallintotuomioistuimet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä tarkoittaa käyttännössä sitä, että hallinto-oikeudet sulautettaisiin organisatorisesti yleisiin tuomioistuimiin. 

3. Kun mainituilla tuomioistuimilla on nykyisin oma hallintonsa, säästettäisiin uudistuksen avulla Koskelon mukaan tuomioistuinlaitoksen hallintomenoissa eli esimerkiksi päällikkötuomareiden palkausmenoissa sekä erityisesti erilaisissa hallinto- ja kiinteistökuluissa. Koskelo ei tyytyisi vielä tähän, vaan hän haluaisi sulauttaa myös edellä mainitut erityistuomioistuimet samaan kokonaisuuteen ja alentaisi samalla tuomioistuimien kokonaismäärän alle puoleen nykyisestä määrästä; nykyisin maassa on kaikkiaan 46 tuomioistuinta. Tämä merkitsisi siiis myös nykyisen käräjä- ja hovioikeusverkoston supistamista.

4. Koskelon perustaa ehdotuksensa valtioneuvoston asettamaan säästötavoitteeseen, jonka mukaan oikeuslaitoksen menoja on säästettävä 22 miljoonalla eurolla. Kun joillakin aloilla, kuten tulkkaus- ja käännöspalveluissa sekä it-puolella, ilmenee kuitenkin välttämätöntä menojen kasvua, tulisi oikeuslaitoksen Koskelon mukaan säästää kaikkiaan 30 miljoonaa euroa.

5. Mainittu säästötavoite on vain yksi, mutta käytännössä ilmeisesti kaikkein merkittävin niistä asioista, joita käsitellään parhaillaan oikeusministeriön asettamassa, ylimmistä "oikeuslaitospäälliköistä" koostuvassa oikeusjärjestelmän tilaa pohtivassa neuvottelukunnassa. Pauliine Koskelo samoin kuin KHO:n presidentti Pekka Vihervuori kuuluvat kansliapäällikkö Tiina Astolan puheenjohdolla toimivan neuvottelukunnan jäsenistöön.

6. Presidentti Koskelo, joka on aikaisemmin puhunut vuosia tuomioistuinlaitoksen "rakenteellisista muutoksista", sanoo nyt, että pelkästään rakenteiden korjaaminen ei enää riitä, vaan asiat on mietittävä kunnolla uudelleen. Koskelo sanoo olevansa "lopen kyllästynyt siihen", että tuomioistuimien rahoitus supistuu eri tahtia kuin uudistuksia saadaan aikaan.

7. Ei ole vaikea arvata, että KHO:n presidentti Pekka Vihervuori on Koskelon kanssa täysin eri kannalla. Siis ainakin ehdotuksesta, jonka mukaan hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Vihervuoren mukaan Koskelon kaavailema uudistus "kaventaisi osaamista". Vihervuori ei usko, että kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin suuria säästöjä. Sen sijaan hän "uskoo", että käsittelyajat pitenesivät ja päätosten laatu heikkenisi. Vihervuori vetoaa myös siihen, että KHO:n alapuolella toimivan kahdeksan alueellisen hallinto-oikeuden ylituomarit ovat "huolissaan". He ovat kuulemma allekirjoittaneet lausunnon, jossa vaaditaan, että "hallintolainkäyttöä kehitetään nojaten itsenäisiin hallintotuomioistumiin."

8. Talouselämän jutussa on haastateltu myös EK:n lakiasioista vastaavaa johtaja Hannu Rautiaista. Hän ei Vihervuoren tavoin tunnu olevan lainkaan innostunut mainitusta uudistuksesta. Rautiaisen mukaan "sellaisia yleistuomareita ei olekaan, jotka osaavat kaikki asiat rikoksista verotukseen".

9. Sekä Vihervuori että Rautiainen puhuvat kuitenkin ikään kuin asian vierestä. Kuten Pauliine Koskelo mainitsee, ehdotettu uudistus ei merkitsisi eri oikeusprosessien yhdistämistä. Tällä Koskelo tahtoo sanoa, että hän ei aja kolmen eri prosessilajin eli siviiliprosessin, rikosprosessin ja hallintoprosessin yhdistämistä. Mainitut prosessilajit säilyisivät jatkossakin entisenlaisina, jolloin nykyiset hallintotuomarit keskittyisivät jatkossakin hallintoasioiden käsittelemiseen. Minusta on hyvin vaikea ymmärtää Vihervuoren väitettä, jonka mukaan hallinnollisen uudistuksen johdosta  "käsittelyajat pitenisivät ja päätösten laatu heikkenisi".

10. Koskelon kaavailemassa uudistuksessa on todella kyse lähinnä vain hallinnnollisesta uudistamisesta, jolla säästettäsiiin tuomioistuimen varoja. Talouselämä-jutun toimittaja puhuu vähättelevään sävyyn vain "muutamasta miljoonasta", mutta iso raha se on sekin tänä niukuuden aikakautena. Sitä, kuinka paljon säätöjä uudistuksella syntyisi, on varmaankin selvitetty edellä mainitussa neuvottelukunnassa.  Säästöt olisivat luulytavasti aika suuria, kun päällekkäistä hallintoa purettaisiin. Hallinto-oikeuksien ylituomareiden vetoomus ei voi olla mikään este uudistukselle, koska jokainen ymmärtää, että heillä on asiassa niin sanotusti "oma lehmä ojassa": päällikönvirkoja tultaisiin karsimaan.

11. Pidemmällä aikavälillä uudistus monipuolistaisi tuomareiden ammattitaitoa ja, toisin kuin Pekka Vihervuori väittää, vahvistaisi tuomareiden osaamista ja siten parantaisi kansalaisten oikeusturvaa. Uudistuksen myötä hallintuomarit voisivat alkaa pikku hiljaa perehtyä myös riita-ja rikosasioiden käsittelyyn, käräjätuomarit puolestaan erilaisten hallintoasioiden ratkaisemiseen. Tuomarikunnan siirtymistä tuomioistuimen sisällä linjalta toiselle, mitä on aina toivottu, alkaisi vähitellen tapahtua.

12. Tuomioistuinlaitoksen mainittua organisaatiouudistusta olisi pitänyt pohtia syvällisesti jo oikeusministeriön vuonna 2001 asettamassa laajapohjaisessa Markku Arposen johtamassa kehittämiskomiteassa, joka koostui sekä hallinto-oikeustuomareista että yleisten tuomioistuimen tuomareista ja jossa olin mukana pysyvän asiantuntijan ominaisuudessa. Esitinkin komitealle tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä koskevan kysymyksen esille ottamista, mutta silloin ilmeni, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg oli antanut ukaasin ja evästänyt oikeusministeriötä, että jos tätä "pyhää ja koskemattomuutta nauttivaa" asiaa ryhdytään komiteassa pohtimaan, niin hän vetää "omat" edustajansa pois komiteasta ja tyssää komitean työn kokonaan! Tästä pelästyneenä komitea sivuutti koko kysymyksen ja jätti siis ottamatta kantaa itse asiassa kaikkein tärkeimpään tuomioistuinlaitoksen kehittämistä koskevaan kysymyksen. 

13. Itse en toki vaiennut, vaan esitin komitean mietintöön (KM 2003:3) jättämässäni eriävässä mielipiteessäni - muita eriäviä mielipiteitä ei jätetty - joitakin ideoita ja visioita, jotka tähtäsivät juuri presidentti Koskelon nyt esille nostaman uudistuksen toteutumiseen. Olen myös tämän jälkeen yrittänyt viritellä asiasta keskustelua, mutta jokseenkin huonolla menestyksellä; juuri kukaan ei ole rohjennut ottaa asiaan kantaa! Se herran pelko, sehän se!

14. Voin siis omasta puolestani vilpittömästi kannattaa KKO:n presidentin rohkeaa aloitetta. Siitä on varmaankin keskustelu edellä mainitun neuvottelukunnan kokouksissa, luultavasti kiivastikin. Kysymyksessä on toki uudistus, jota ei kovin helposti saada toteutetuksi. Siihen kuluisi aikaa vuosikausia.

15. Suomessa ei tarvita enää kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, vaan hallintotuomioistuimet voidaan integroida yleisten tuomioistuinten yhteyteen. Eihän riita- ja rikosasioitakaan varten ole perustettu erillisiä tuomioistuimia, vaan nämä asiat käsitellään samoissa yleisissä tuomioistuimissa. Miksi hallintoasioita varten siis pitäisi olla erilliset tuomioistuimet? Monissa maissa tullaan toimeen hyvin yhdellä organisaatiolla, pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia. 

16. Yhdistämisen pitäisi tapahtua siten, että kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta yhdistettäisiin  tiettyjen suurimpien, noin 5-6 käräjäoikeuden kanssa. Tätä olen ehdottanut esimerkiksi blogikirjoituksessa n:o 494/17.10.2011. Hallinto-oikeuksia ei siis tulisi yhdistää hovioikeuksiin, kuten joskus on esitetty. Kaksi hovioikeutta voisi toimia myös hallintoasioissa väliasteen muutoksenhakutuomioistuimena, jolloin KHO:ssa voitaisiin ottaa käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssakin. Aikaa myöten KHO sulautettaisiin yhteen KKO:n kanssa. Hallintolainkäyttömenettelyä tarvitaan toki jatkossakin, vaikka esimerkiksi Pekka Vihervuori näyttää haluavan jostakin syystä antaa sellaisen kuvan, että organisaatiouudistus romuttaisi samalla koko hallintolainkäytön. 

17. Huomasin nyt, että edellä mainitun oikeusministeriön  "Suuren ja mahtavan neuvottelukunnan" on määrä julkistaa työnsä tulokset jo tällä viikolla eli 15.2. Jäädään siis odottelemaan, mitä tuleman pitää, eli mitä neuvottelukunta esittää, ja palataan sen jälkeen tarkemmin asiaan. 

18. Jääkö presidentti Koskelo ehdotuksineen yksin, vai onko hän saanut ajatuksilleen myös neuvottelukunnan muiden jäsenten tuen - Vihervuorta tietenkin lukuun ottamatta? Mitä Koskelo tekisi, jos neuvottelukunta ei kannata lainkaan hänen ehdotustaan? Tekisikö Pauliine Koskelo "benedictukset" ja löisi lopen kyllästyneenä rukkaset naulaan ja pensselit santaan?

494. Hovioikeuksien määrä alenee - vain yhdellä

1. Kerroin blogijutussa 417/30.3.2011 oikeusministeriön toimikunnan mietinnöstä (OM 17/2011), jonka mukaan hovioikeuksien lukumäärää alennettaisiin nykyisestä kuudesta viiteen. Tämä tapahtuisi siten, että Kuopiossa toimiva Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Samalla toimikunta ehdotti Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeuksien yhdistämistä Kuopiossa toimivaksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi. Maan selvästi pienin hallinto-oikeus eli Rovaniemen hallinto-oikeus puolestaan lakkautettaisiin yhdistämällä se Oulun hallinto-oikeuteen.

2. Ennen oikeusministeriön mietinnön valmistumista pohdittiin julkisessa keskustelussa myös mahdollisuutta, jonka mukaan lakkautettavaksi voisi tulla Vaasan hovioikeuteen. Puhtaasti maantieteellisesti ja eri hovioikeuksien keskinäistä etäisyyttä ajatellen tämä voisi olla sopiva ratkaisi. Tätä toimikunta ei kuitenkaan ehdottanut. Tämä ei ollut mikään ihme, kun otetaan huomioon, että toimikunnan lähinnä eläkeläistuomareista ja -virkamiehistä koostuneesta jäsenistöstä peräti neljä on uransa jossakin vaiheessa työskennellyt, osa varsin kauan, Vaasan hovioikeudessa joko jäsenenä tai esittelijänä (Matti Kuusimäki, Hannu Rajalahti, Pekka Kainlauri ja Marjatta Korsbäck). Huomasin itse tämän "jipon" heti ja toin sen esiin myös edellä mainitussa blogikirjoituksessani.

3. Toimikunnan mietinnössä hankittiin tavan mukaisesti useita lausuntoja. Kouvolan hovioikeus ei ollut 20.6.2011 päivätyssä lausunnossaan innostunut Kouvolan ja Kuopion hovioikeuksien yhdistämisajatuksesta. Täysin odotettu oli myös se, että Itä-Suomen hovioikeus vastusti kaksikymmentä sivua pitkässä lausunnossaan jyrkästi suunniteltua Kouvolaan siirtyvää Itä-Suomen hovioikeutta, joka merkitsisi siis sitä, että Kuopiosta häipyisi hovioikeus kokonaan.

4. Itä-Suomen hovioikeuden lausunnossa oikeusministeriön toimikuntaa arvostellaan väärien tietojen levittämisestä, mitä hovioikeuden henkilöstöön ja juttumäärään tulee. Hovioikeudessa oli myös pantu merkille toimikunnan Vaasan hovioikeutta selkeästi suosiva kokoonpano ja se, että toimikunnan jäsenistöön kuului Kouvolan hovioikeuden presidentti. Vaasan hovioikeuden lausunto puolestaan löytyy tästä. Jos joku on kiinnostunut asianajajien kannasta, niin Suomen Asianajajaliiton lausunto on tässä. Jos oikein ymmärsin, niin asianajajat vastustavat Itä-Suomen hovioikeuden lakkauttamista.

5. Korkein oikeus antoi toimikunnan lausunnosta oman lausuntonsa vasta 2.9.2011, kas tässä.

6. Korkeimman oikeuden lausuntoa voidaan pitää objektiivisena ja ammatillisesti asiantuntevana. Lausunnossa huomautetaan aivan ansaitusti siitä, että toimikunta on, ilmeisesti toimeksiantonsa mukaisesti, pohtinut ainoastaan nykyisten pienempien hovioikeuksien yhdistämistä. Lausunnossa pantiin merkille myös se epäkohta, että toimikunnan ehdotus merkitsisi hovi- ja hallinto-oikeuksien sijaintipaikkojen hajauttamista. Korkeimman oikeuden mukaan parempi ratkaisu olisi, että maahan muodostuisi vain muutama vahvan lainkäytön keskus, jossa sijaitsisi paitsi käräjäoikeus myös sekä hovioikeus- että hallinto-oikeus.

7. Hovioikeuksien lukumäärän osalta korkein oikeus päätyi lausunnossaan siihen, että Suomeen riittää hyvin enintään neljä hovioikeutta, jos lähtökohtana pidetään lainkäytön laatua. Oikeusneuvos Mikko Tulokas halusi pannan - tähänkin asiaan - oman puumerkkinsä. Hän katsoo, että maassa voi olla edelleen kuusikin hovioikeutta.

8. Oikeusneuvos Tulokas näyttää äänestävän usein ja mielellään, mikä sinänsä on minusta erinomainen asia. Tässä suhteessa olin tuomarina ja esittelijänäkin - siis silloin kun vielä (1970 - ja -80 -luvulla) olin hommissa kollegiaalisessa oikeusasteessa (eli kahdessa hovioikeudessa ja KKO:ssa) - samaa maata kuin Mikko Tulokas. Mitäpä sitä turhaan "piilottelee" omaa eriävää mielipidettään, jollei kerran voi hyväksyä enemmistön kantaa! Mutta asiallisesti en ainakaan tässä hovioikeusverkoston kehittämistä koskevassa asiassa kyllä kannata Tulokkaan edustamaa kantaa.

9. Olen siis - kerrankin - samalla kannalla kuin korkein oikeus. Meillähän oli vielä 1970-luvulla ainoastaan neljän hovioikeutta, sillä Kouvolan ja Rovaniemen hovioikeudet aloittivat toimintansa vasta 1978 (Kouvola) ja 1979 (Rovaniemi). Itse olen vastustanut alun perin, siis jo 1970-luvun loppupuolella, suunnitelmaa kahden uuden hovioikeuden perustamista, koska en pitänyt hanketta tarpeellisena.

10. Jaksan aina muistuttaa, että Suomea asukasluvaltaan lähes kaksi isompi Ruotsi, jonka pinta-alakin on paljon suurempi kuin Suomen, tulee erinomaisen hyvin toimeen kuudella hovioikeudella ja yhtä monella hovioikeustuomarilla (noin 170-180) kuin mitä Suomessa on. Mutta hövelit poliitikkomme, he olivat sellaisia jo silloin (!) päättivät perustaa kertarysäyksellä maahan kaksi upouutta hovioikeutta. Ilmeisesti haluttiin näyttää jonkinlaisessa maaotteluhengessä Ruotsille, että kyllä sitä meilläkin osataan, ei tässä olla köyhiä eikä kipeitä ja että kyllä sitä täältäkin pesee ja tarvittaessa myös linkoaa.

11. Upouusi oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson (rkp) on päättänyt nyt panna asiassa tuulemaan. Oikeusministeriön sivuilta saamme lukea 11.10. päivätyn tiedotteen, jonka mukaan hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistusta ryhdytään valmistelemaan niin, että hovioikeuksien määrää vähennetään yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrää kahdella. Sitä, mikä hovioikeus ja mitkä kaksi hallinto-oikeutta tullaan lakkauttamaan, ei ole tiedotteen mukaan vielä päätetty. Tätä ei ole kuitenkaan yhtään vaikea ennustaa.

12. Jos mikä, niin se on ainakin saletti, että Vaasan hovioikeutta ei tulla lakkauttamaan. En nimittäin millään usko, että oikeusministeri Henriksson, joka on kotoisin Pietarsaaresta, haluaisi lakkauttaa Vaasan hovioikeuden, koska se merkitsisi hänelle poliittista harakiria. Veikkaan, että Kouvolan ja Itä-Suomen hovioikeudet yhdistetään ja kisaa käydään nyt vain siitä, sijoitetaanko yhdistetty uusi Itä-Suomen hovioikeus Kouvolaan vai Kuopioon. Jos hovioikeus tulee Kouvollaan, niin silloin sieltä lakkautetaan hallinto-oikeus, joka tulee "lohdutuspalkinnoksi" Kuopioon.

13. Viikko sitten 11. -12.10. eduskunnassa käytiin ensi vuoden budjetin lähetekeskustelu ja siinä yhteydessä käsiteltiin myös oikeusministeriön hallinnonalaa. Keskustelu kokonaisuudessaan on pöytäkirjasta aika hupaisaa luettavaa. Se on raakaa puhetta ja eri paikkakunnilta olevien niin sanottujen rivikansanedustajien välistä retorista nahistelua asioista ja laitoksista, joita "ainakaan ei saa lakkauttaa" ja/tai minne "ainakin pitää sijoittaa jokin uusi laitos." Oikeusministeri tuntuu olevan näiden puheenvuorojen kanssa välillä melkein helisemässä. muta hän jaksoi kuitenkin vastata jokaiselle puhujalle jotakin, tosin aina vain täysin ympäripyöreitä toteamuksia. Kansanedustajien kotiinpäin vetäminen on - tässäkin asiassa - aivan käsinkosketeltavaa. Siinä keskustelussa ei kyllä lainkäytön laadulla tms. ajatuksilla sanan sijaa löydy. Käykääpä lukemassa, täysistunnon pöytäkirja 12.10. löytyy kokonaisuudessaan tästä.

14. On paikallaan, että korkein oikeus muistutti lausunnossaan siitä, että Suomeen olisi tarve saada (vain) muutama vahva lainkäytön keskus, joista löytyisi käräjäoikeuden lisäksi myös hovioikeus ja hallinto-oikeus.

15. Itse panisin kuitenkin vielä paremmaksi. Minusta nimittäin nykyiset kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta voitaisiin oikein hyvin lakkauttaa kokonaan yhdistämällä ne muutamaan suurimpaan käräjäoikeuteen. Ylisuuren Helsingin hallinto-oikeuden toiminta hajautettaisiin kolmen pääkaupunkiseudun käräjäoikeuden yhteyteen.

16. Tuossa uudistuksessa säästettäisiin hallintokustannuksia roimasti eikä oikeusturva mitenkään kärsisi. Päin vaston oikeusturva kohenisi, mitä lisäisi vielä se, että käräjäoikeuden hallinto-osastojen ratkaisuista haettaisiin muutosta hovioikeudelta. Nykyisin hallintoprosessissa ei ole lainkaan väliasteen muutoksenhakuinstanssia, vaan valitustie kulkee suoraan hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Pienoismalli käräjäoikeuden ja hallinto-oikeuden onnistuneesta organisatorisesta yhdistämisestä on ollut jo pitkän käytössä Ahvenanmaalla.

17. Aikanaan lakkautuslistalle joutui myös KHO, joka yhdistettäisiin KKO:een. Näillä organisaatiouudistuksilla säästettäisiin nykyiseen lähinnä näpertelyltä tuntuvaan pienten säästöjen etsimiseen verrattuna todella rutkasti. Samalla tuomareiden osaaminen kohenisi ja monipuolinen ammattitaito lisääntyisi, mikä puolestaan parantaisi merkittävällä tavalla ihmisten oikeusturvaa.

18. Jäädäänpä levollisin mielin odottelemaan, mitä tapahtuu. Ehkä edellä kaavaillut suunnitelmat hallinto-oikeuksien yhdistämisestä käräjäoikeuksiin, väliasteen muutoksenhausta myös hallintoasioissa hovioikeuteen ja KHO:n liittämisestä KKO:een nousevat esiin ja toteutuvat niin ikään vasta reilun 30 vuoden kuluttua. Näin pitkä aikahan tarvittiin huomaamaan, että meillähän on, peijooni vieköön, ollut turhan monta hovioikeutta.

422. Korkein hallinto-oikeus (KHO) "keikkui kuin harakka tervatulla sillalla"

1. TV1:n MOT-toimitus on jo reilun 10 vuoden ajan seurannut eurooppalaisen luonnonsuojeluverkoston eli Naturan toimeenpanoa Suomessa; tv:ssä on nähty asiasta viisi eri raporttia. Näissä raporteissa on pyritty osoittamaan, miten direktiivin virheelliselle tulkinnalle pohjautuva suomalainen Natura ajautui aikoinaan väärälle uralle. Byrokratia on toimituksen mukaan peitellyt tehtyjä virheitä uusilla virheillä.

2. Naturaan maitaan luovuttamaan joutuneet maanomistajat puhuvat jopa Natura-anastuksesta. Heidän perusväitteensä on, että he eivät ole koskaan saaneet tietää, millä perusteilla heidän maansa on määrätty suojeltaviksi ja lopulta pakkolunastettaviksi Naturaan.

3. Tänään 11.4. MOT:ssa esitettiin katkelmia aikaisemmin nähdyistä Natura-raporteista ja samalla tavallaan yhteenveto siitä, missä Natura-asiassa on Suomessa menty pieleen.

Ohjelman käsikirjoitus löytyy tästä.

4. MOT-raportti seurasi tämäniltaisessa lähetyksessä erityisesti espoolaisen Järvisen perheen Natura-verkostoa vastaan käymän kamppailun katkeraa loppuhuipennusta, jossa valtio oikeutettiin pakkolunastamaan Järvisten lähes 300 hehtaarin suuruinen metsätila Espoon Nuuksiossa. Järviset olivat valittaneet pakkolunastuspäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) asti. Ohjelmassa väitettiin, että pakkolunastus valtiolle toteutettiin viime kädessä laittomassa menettelyssä tehdyllä KHO:n päätöksellä.

5. Ohjelman mukaan KHO on virheellisellä menettelyllään pelastanut Järvistä koskevassa asiassa umpikujaan ajautuneen ympäristöhallinnon pinteestä ja siinä sivussa myös itsensä. Tässä kohdin ohjelmassa kiinnitettiin huomiota KHO:n kaksijakoiseen rooliin tuomioistuimen ja hallintoviranomaisen yhdistelmänä. Käsittelyssä omaksutun virallisperiaatteen nojalla KHO voi ohjata oikeudenkäyntiä tavoiteltuun päämäärään muuttamalla sen aineistoa ja lähtökohtia. Tuomioistuin voi siten valita puolensa, ohjelmassa sanottiin.

6. Ohjelman alkujuonnon aikana kuvassa näytettiin KHO:n taloa Helsingin Fabianinkadulla ja todettiin näin:

- Tässä talossa istuu Korkein hallinto-oikeus. Moni luulee, että se on ihan oikea tuomioistuin, joka ratkoo kansalaisten ja viranomaisten välisiä kiistoja puolueettomasti. Mutta korkein hallinto-oikeus ei ole tuomioistuin, vaan viranomaistoiminnan jatke. Sen ei tarvitse kuunnella osapuolia side silmillä, vaan se voi puuttua oikeudenkäynnin kulkuun muuttamalla sen aineistoa ja lähtökohtia. Se voi valita puolensa. Tätä kutsutaan virallisperiaatteeksi. Tähän hallintoviranomaisen ja tuomioistuimen risteytykseen valitti myös espoolainen Järvisen perhe, kun ympäristöministeriö pakkolunasti heidän maansa liitettäväksi luonnonsuojeluverkko Naturaan.

7. Kovia väitteitä! Minulla ei ole ollut käytettävissäni KHO:n Järvisten asiassa antamaa kahta päätöstä, joista toinen koskee Järvisten pakkolunastusasiassa tekemää valitusta - valitus tuli hylätyksi - ja toinen KHO:n Järvisten purkuhakemuksen johdosta antamaa kielteistä päätöstä. Pyysin MOT-toimitukselta sanottujen päätösten diaarinumerot ja ratkaisujen antopäivät ja yritin niiden perusteella etsiä ratkaisuja Finnlexistä, jossa on julkaistu kaikki KHO:n ennakkopäätöksiksi katsomat ratkaisut sekä lisäksi lukuisa joukko muita päätöksiä. En kuitenkaan onnistunut löytämään Järvisten asiassa annettuja päätöksiä.

8. Jos ohjelmassa Järvisten asiasta esitetyt tiedot pitävät paikkansa, ymmärrän kyllä syyn, minkä vuoksi KHO ei ole halunnut julkaista sanottuja ratkaisuja internetissä. Minusta näyttää nimittäin siltä, että Järviset ja MOT-toimitus ovat aivan oikeassa väittäessään, että asian käsittelyssä on tapahtunut KHO:ssa selvä virhe. Kyseessä ei ole mikään pikku virhe, vaan virhe on laadultaan vakava eli sellainen, jonka voidaan otaksua voineen vaikuttaa ratkaisevalla tavalla pakkolunastusasian lopputulokseen.

9. Saatan kenties kommentoida KHO:n sanottuja päätöksiä ja asian käsittelyssä omaksumia menettelytapoja tarkemmin sitten, kun olen saanut nuo päätökset käsiini. Tässä yhteydessä en ryhdy selostamaan tarkemmin esimerkiksi sitä, mitä ohjelmassa mainitulla virallisperiaatteella juridisessa kielenkäytössä tarkoitetaan tai voidaan tarkoittaa. Periaatteen sisältö ei ole yksiselitteinen.

10. Minusta näyttää sitä, että KHO on perustanut Järvisen valitusasiassa antamansa ratkaisun sellaiseen perusteeseen, johon Järvisen vastapuoli eli valtiota edustanut ympäristöministeriö ei ole vaatimustaan lainkaan perustanut. Karkeasti sanottuna valtion pakkolunastusvaatimus perustui ohjelman mukaan Naturaan, mutta KHO katsoi, että metsätila voitiinkin pakkolunastaa luonnonsuojelualueeksi. Toimittajan juonnon mukaan "KHO muutti kesken oikeudenkäynnin perustetta, jolla Järvisen maat oli pakkolunastettu...Lunastusperuste ei ollutkaan enää alkuperäisen päätöksen mukainen Natura, vaan Nuuksion kansallispuisto."

11. Sanomattakin on selvää, että pakkolunastusperusteen muutos, jonka KHO ilmeisesti paljon puhutun "virallisperiaatteen" mukaisesti katsoi oikeutetuksi tekemään, tuli Järviselle täydellisenä yllätyksenä, koska he eivät olleet varautuneet etukäteen siihen. Lisäksi KHO sovelsi asiassa sellaista lainkohtaa, johon valtio ei ollut pakkolunastusvaatimuksensa tueksi vedonnut.

12. Hallintolainkäyttölaissa, jota hallintotuomioistuimet ja siis myös KHO soveltavat, ei ole säännöstä siitä, onko tuomioistuin sidottu vaatimuksen esittäjän perusteisiin samalla tavalla kuin yleinen tuomioistuin (esimerkiksi käräjäoikeus ja hovioikeus) on riita-asiassa selkeän väittämistaakkaa koskevan lainkohdan (OK 24:3) mukaan sidottu. Hallintolainkäytössä on ohjenuorana vain mainittu virallisperiaate, jota ei ole laissa lainkaan määritelty ja jonka sisältö on siten jäänyt epäselväksi antaen tuomioistuimella varsin laajan harkintavallan. Tämä saattaa johtaa mielivaltaan ja toisen osapuolen suosimiseen.

13. Miten syntynyt tilanne, jossa pakkolunastuspäätös voitiin KHO:n mukaan perustaa tilan ottamiseen kansallispuistoalueeksi eli seikkaan, johon vaatimuksen esittäjä ei ollut vedonnut, olisi voitu asianmukaisella tavalla "hoitaa?" Minusta vastaus on selvä. Tuomioistuimen eli tässä tapauksessa siis KHO:n olisi tullut informoida asianosaisia ja erityisesti Järvisiä siitä, että tapauksessa saattoi tulla sovellettavaksi lainkohta ja peruste, jonka nojalla valtiolla saattaisi olla oikeus pakkolunastaa tila liitettäväksi kansallispuistoalueeseen.

14. Juridiikassa puhutaan kyseistä menettelytapaa tarkoittaen prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna aineellisesta eli materiaalisesta prosessinjohdosta. Tuomarin tai tässä tapauksessa tuomioistuimen tulee käyttää kyselyoikeuttaan ja informoida asianosaisia siitä, mihin seikkoihin tai lainkohtiin asiassa annettava ratkaisu saattaisi (kenties) olla mahdollista perustaa ja varaa asianosaisille samalla tilaisuuden esittää asian johdosta oman käsityksensä ja väitteensä. Ainoastaan tällä edellytyksellä, siis asianosaisia informoimalla ja kuulemalla, tuomioistuin saa perustaa ratkaisunsa seikkaan, johon ei alun perin ole nimenomaan vedottu ja soveltaa sellaista lainkohtaa, jota asianosaiset eivät ole itse tuoneet alkujaan esiin.

14. Kysymys on hyvin tärkeästä menettely- ja oikeusperiaatteesta eli asianosaisen kuulemisperiaatteesta, jonka toteutumisesta tuomioistuimen tulee aina huolehtia viran puolesta. Tässä suhteessa prosessinjohto on keino, joka on tuomioistuimen käytettävissä ja jonka avulla asiaa voidaan selvittää niin, ettei asiassa aikanaan annettava ratkaisu tule miltään osin asianosaisille yllätyksenä.

15. Jos ohjelmassa esitetyt tapahtumatiedot pitävät paikkansa näyttää siltä, että KHO on laiminlyönyt Järvisen asiassa prosessinjohdon ja asianosaisten asianmukaisen kuulemisen. Tämän johdosta KHO:n päätös, jolla pakkolunastusvaatimus on hyväksytty kokonaan toisella perusteella ja toisen lainkohdan nojalla, johon vaatimuksen esittäjä oli hakemuksessaan nojautunut, on tullut Järviselle täydellisenä yllätyksenä. Voidaan keskustella myös siitä, olisiko KHO:lla ylipäätään ollut oikeus perustaa ratkaisuaan sellaiseen seikkaan, johon pakkolunastusta koskevassa vaatimuksessa ei ollut vedottu, ja onko ylipäätään mahdollista, että tuomioistuin ryhtyy prosessinjohtoteitse tavallaan "auttamaan" vaatimuksen esittäjänä olevaa viranomaista. kun vastapuolena on yksityishenkilö. Yleisessä tuomioistuimessa tapahtuvassa riita-asian käsittelyssä tuomari ei sanotunlaisessa tilanteessa puuttuisi prosessinjohtoteitse asiaan.

16. Prosessinjohdon laiminlyönnissä, josta tapauksessa siis näyttäisi olevan kysymys, on, kuten edellä totesin, itse asiassa kyse myös asianosaisen kuulemisperiaatteen rikkomisesta, kuten edellä jo totesin. Tämä on luonteeltaan vakava tai törkeä oikeudenkäyntivirhe - puhutaan myös tuomiovirheestä - jonka johdosta lainvoiman saanut tuomio voidaan kanteluteitse poistaa. Tämä koskee myös hallintolainkäytössä annettuja lainvoimaisia päätöksiä.

17. Miksi sitten KHO meni Järvisen tapauksessa niin pitkälle, että se hylkäsi Järvisen valituksen ja hyväksyi valtion pakkolunastusvaatimuksen sellaisilla perusteella, johon valtio ei ollut vedonnut ja vieläpä salasi aikeensa informoimatta Järvisiä kyseisestä "oikeasta" perusteesta? Tästä ohjelman tekijät esittivät oman käsityksensä. Näin tehtiin siksi, että Järviset vaativat ympäristöhallintoa viimeistään tuossa vaiheessa esittämään, missä Naturan tarkoittamat luontoarvot heidän maillaan ovat. Tätä ympäristövirkamiehet eivät kuitenkaan ole pystyneet aikaisemminkaan tekemään. Järviset vaativat lisäksi KHO:ta pyytämään asiassa EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun siitä, onko Suomessa ylipäätään sovellettu oikein Natura-kohteiden valintakriteerejä.

18. Ohjelman tekijöiden mukaan ennakkoratkaisun pyytäminen olisi vaarantanut "ympäristöhallinnon ja KHO:n aiemmin yhdessä rakentaman Naturan-korttitalon pystyssä pysymisen." Tämän vuoksi KHO ratkaisi sivuutti Natura-perusteen ja ratkaisi asian luonnonsuojelua koskevalla perusteella. Tällä tempulla KHO pelasti pinteestä ympäristöministeriön ja siinä sivussa myös itsensä. Sitä, löytyisikö selitys KHO:n menettelyyn tästä, on vaikea sanoa. Ohjelmassa kiinnitti kuitenkin huomiota tapa, jolla ympäristöministeri Paula Lehtomäki kernaasti vetosi luontodirektiivin velvoitteita koskevissa kysymyksissä KHO:n ratkaisuihin.

19. Ohjelman mukaan "KHO keikkui kuin harakka tervatulla sillalla." Eli "kun nokka irtosi, niin pyrstö tarttui." Tällä tarkoitettiin sitä, että kun lunastuksen peruste saatiin irti ja lailliseksi, niin hanke tarttui kiinni laillisen toimivallan puutteeseen. Ohjelmassa esitettiin, että kansallispuistoa varten ympäristöministeriöllä on lunastusoikeus vain silloin, kun alue sisältyy valtioneuvoston päättämään kansallispuistoverkon kehittämisohjelmaan. Nuuksion kansallispuisto, johon Järvisten tila määrättiin pakkolunastettavaksi, ei kuitenkaan sisälly sanottuun ohjelmaan. Lunastuspäätöksen tekemiseen nyt hyväksytyllä perustella on oikeus vain valtioneuvostolla, ei ympäristöministeriöllä. KHO kuitenkin ohitti toimivaltakysymyksen kokonaan, hylkäsi Järvisten valituksen ja vahvisti pakkolunastuksen päteväksi.

20. Järviset hakivat vielä myöhemmin KHO:n sanotun päätöksen purkamista, mutta tämän vaatimuksen KHO hylkäsi ottamatta perusteluissaan kantaa yhteenkään hakijoiden esittämään oikeudelliseen perusteeseen tai väitteeseen. Toisin sanoen purkppäätö oli täysin perustelematon.

21. Näihin ja moniin muihin ohjelmassa esitettyihin kysymyksiin olisi ollut hyvä saada KHO:n asianomaisen päätöksen tehneen kokoonpanon puheenjohtajan tai vaikkapa KHO:n presidentti Pekka Hallbergin lausunto tai mielipide. Ohjelman tekijät olivatkin pyytäneet haastattelua, mutta Hallberg tai kukaan muukaan KHO:n tuomareista ei ollut siihen suostunut.

22. Hallintolainkäyttö on monessa suhteessa aika kummallista menettelyä, jos sitä vertaa esimerkiksi yleisissä tuomioistuimissa käytävään riita-asian käsittelyyn. Yritän paneutua myöhemmin toisessa yhteydessä siihen, missä kohdin hallintoprosessia tulisi ainakin muuttaa. Voin yhtyä MOT-ohjemassa haastatellun professori Vesa Majamaan loppukaneettiin, jonka mukaan "ne periaatteet, joille hallintolainkäyttö nykyään rakentuu, eivät enää kestä kriittistä tarkastelua". Majamaa: "Eikä oikeastaan tarkastelua ensinkään."

23. Viime vuoden lopulla jätti mietintönsä ("Oikeudenkäynti hallintoasioissa") professori Olli Mäenpään johdolla työskennellyt hallintoprosessityöryhmä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 4/2011). Vilkaisin hieman sitä ja havaitsin oitis, että mietintö ei sisällä kovinkaan paljon uutta verrattuna nykyiseen hallintolainkäyttölakiin. Hallintoprosessia yritetään näköjään jatkossakin kehittää sellaisten periaatteiden pohjalta, joita ei voida nykymaailmassa enää hyväksyä. Menettely säilyisi edelleen selkeästi kirjallisena, kaksiasianosaissuhdetta ei vieläkään toteuttaisi ja lakiin ei otettaisi edelleenkään säännöksiä siitä, missä suhteessa tuomioistuin on sidottu asianosaisten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin. Lakiehdotuksesta puuttuvat kokonaan menettelyperiaatteita kuten esimerkiksi juuri kuulemisperiaatetta koskevat säännökset ja prosessinjohdosta säädettäisiin vain hyvin yleisellä tasolla ja ympäripyöreästi, vain muutamia puutteita tässä mainitakseni.

24. Minusta olisi korkea aika ryhtyä kehittämään hallintoprosessia niin, että sinä omaksuttaisiin samanlaiset periaatteet kuin riita-asioiden käsittelyssäkin koskien muun muassa suullista menettelyä, väittämistaakkaa ja prosessinjohtoa. Hallinto-oikeudet olisi integroitava vaikkapa 8-10 käräjäoikeuden yhteyteen ja väliasteen tuomioistuimeksi myös hallintoasioissa tulisi hovioikeus. Ylimmässä asteessa myös hallintoasioissa otettaisiin käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssa.

417. Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämisestä mietintö

1. Oikeusministeriö asetti 23.6.2010 toimikunnan laatimaan ehdotus hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämiseksi siten, että tavoitteena oli asiamäärältään ja rakenteeltaan mahdollisimman tasakokoiset hovi- ja hallinto-oikeudet. Lisäksi toimikunnan tehtävänä oli arvioida hovi- ja hallinto-oikeuksien sijaintipaikkakunnat. Toimikunnan puheenjohtajaksi määrättiin KKO:n entinen presidentti Leif Sevón.

2. Vaikka sitä ei ole toimikunnan toimeksiannossa eikä myöskään -ihme kyllä - toimikunnan mietinnössä juuri edes mainittu, puheena oleva ehdotus on itse asiassa jo aiemmin aloitetun tuomioistuinverkoston kehittämistyön jatkoa. Tämä työ nimittäin alkoi käräjäoikeuksien lukumäärän supistamisella reilusta 50:stä käräjäoikeudesta 27:ään käräjäoikeuteen. Tämä merkittävä uudistus tuli voimaan 1.1.2010.

3. Hovioikeuksia on Suomessa nykyisin kuusi eli yhtä monta kuin Ruotsissa, jonka väkiluku on puolet suurempi kuin Suomessa ja joka on myös pinta-alaltaan Suomea selvästi suurempi valtio. Suomen hovioikeuksissa on suunnilleen yhtä paljon tuomarin virkoja kuin Ruotsin hovioikeuksissa, vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät ja ratkaisevat vuosittain lähes kaksi kertaa enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Esittelijän virkoja Suomen hovioikeuksissa on jopa enemmän kuin Ruotsin hovioikeuksissa.

4. Katso tuomareiden lukumäärän vertailusta Suomen ja Ruotsin välillä blogit 188/16.11.2009 ja 189/17.11.2009. OM:n nyt mietintönsä jättänyt toimikunta on kuitenkin "jostakin syystä" vaiennut asiasta eli jättänyt Suomen ja Ruotsin hovioikeuksia koskevan vertailun tuomareiden ja asiamäärien osalta kokonaan suorittamatta. Vertailuun olisi kuitenkin ollut erityinen syy, sillä toimeksiannon mukaan työryhmän piti pohtia mahdollisuutta hovioikeuksien lukumäärän alentamista 1-2:lla hovioikeudella. Nyt toimikunta on ehdottanut vain yhden hovioikeuden lakkauttamista, mutta jos huomioon olisi otettu myös asiamäärät ja niiden odotettavissa oleva kehitys, olisi ollut täysin perusteltua ehdottaa hovioikeusverkoston "kehittämistä" niin, että maassa olisi vain neljä hovioikeutta.

5. Vuoteen 1978 asti Suomessa oli vain neljä hovioikeutta, kunnes maahan 1970-luvun loppupuolella perustettiin kerralla kaksi uutta hovioikeutta. Hovioikeuksien nykyiset sijaintipaikat ovat (suluissa perustamisvuosi): Turku (1623), Vaasa (1776), Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa (1945, sen edeltäjä oli 1839 perustettu Viipurin hovioikeus), Helsinki (1952), Kouvola (1978) ja Rovaniemi (1979. Suurimman eli Helsingin hovioikeuden henkilömäärä on tällä hetkellä 169, pienimmissä hovioikeuksissa henkilöstöä on Rovaniemellä 51, Kouvolassa 53 ja Itä-Suomen hovioikeudessa Kuopiossa 56.

6. Vuonna 1978 toimintansa aloitteen hovioikeuden sijaintipaikaksi kaavailtiin Kouvolan sijasta Lahtea ja vuonna 1979 toimintansa aloittaneen hovioikeuden sijaintipaikaksi taas Oulua. Keijo Liinamaan virkamieshallituksen, jonka oikeusministerinä oli professori Inkeri Anttila (lib), päätöksellä hovioikeudet kuitenkin "sattuivat menemään" vasemmistoenemmistöisten Lahden ja Oulun sijasta porvarienemmistöisiin kaupunkeihin eli Kouvolaan ja Rovaniemelle.

7. Hallinto-oikeuksia on kahdeksan ja niiden sijaintipaikat ovat: Helsinki, Hämeenlinna, Kouvola, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Ahvenanmaan hallinto-oikeus toimii Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä. Suurimmassa eli Helsingin hallinto-oikeudessa henkilöstöä on 148, pienimmässä eli Rovaniemen hallinto-oikeudessa 16 ja seuraavaksi pienimmissä eli Oulussa 30, Kouvolassa 31 ja Kuopiossa 48.

8. Oikeusministeriön toimikunta ehdottaa tänään julkistetussa mietinnössään (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 17/2011), että Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Nykyisen Rovaniemen hovioikeuden sijaintipaikka voisi toimikunnan mukaan olla joko Rovaniemi tai Oulu; toimikunta asettui eri näkökohtia punnitessaan Rovaniemen kannalle, mutta ei sulkenut pois hovioikeuden siirtämistä Ouluun; asia jätettiin poliittisen väännön kohteeksi. Hovioikeuksia olisi siis nykyisen kuuden asemesta viisi.

Oikeusministeriön tiedote mietinnöstä löytyy tästä.

9. Toimikunta ehdottaa myös, että Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet samoin kuin Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet yhdistetään. Ensiksi mainitun uuden Itä-Suomen hallinto-oikeuden sijaintipaikka olisi Kuopio ja jälkimmäisen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden sijoituspaikaksi Oulu. Hallinto-oikeuksia olisi siten kahdeksan asemesta kuusi. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin toimisi edelleen Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä.

10.Toimikunta tasoittaisi tuomioistuinten työmääriä ja kokoeroja myös tuomiopiirien muutoksilla. Se siirtäisi Kainuun käräjäoikeuden Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuspiiriin, Pirkanmaan käräjäoikeuden Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin sekä Satakunnan käräjäoikeuden Vaasan hovioikeuspiiristä ja Hyvinkään käräjäoikeuden Kouvolan hovioikeuspiiristä Turun hovioikeuspiiriin.

Lisäksi toimikunta siirtäisi Päijät-Hämeen maakunnan Kouvolan hallinto-oikeuden tuomiopiiristä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

11. Ehdotus merkitsisi toteutuessaan kahden käräjäoikeuden kohdalla aikamoista edestakaisin veivaamista. Satakunnan eli Porin seudun käräjäoikeus siirrettiin Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin vasta muutama vuosi sitten ja nyt olisi edessä siirto takaisin Turkuun! Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirrettiin vasta muutama vuosi sitten Helsingin hovioikeuspiiristä Kouvolaan. Nyt Hyvinkäällä olisi siten edes jo kolmas hovioikeuspiiri eli Turun hovioikeus.

12. Miten työryhmän ehdotuksia olisi syytä arvioida? Minusta ehdotukset eivät sisällä mitään mullistavia uudistuksia, sillä ne vähäiset hovi- ja hallinto-oikeuksien yhdistämiset, joita nyt on ehdotettu, ovat täysin odotettuja: minimitavoitteena oli juuri yhden hovioikeuden ja parin hallinto-oikeuden lakkauttaminen eli yhdistäminen suurempaan yksikköön.

13. Mietinnössä on minusta kyse jonkinlaisesta näpertelystä sikäli, että toimikunnan ehdotuksista ei toteutuessaan aiheutuisi kovinkaan paljon säästöjä. Henkilöstösäästöjä syntyy lähinnä siltä osin kuin yhdistyvissä tuomioistuimissa on päällekkäisiä johtamis- ja kansliatehtäviä, todetaan mietinnössäkin. Kyse on siis hallinnollisista säästöistä, joiden suuruudeksi toimikunta arvio melko tavalla "lonkalta heitettynä" 800 000–1 000 000 euroa vuodessa. Lainkäyttöhenkilöstöä ei ole ainakaan aluksi tarkoitus vähentää.

14. Toimikunnan mietintö koskee yksinomaan muutoksenhakutuomioistuinverkostoa eli siis organisatorisia kysymyksiä. Kuten mietinnössä todetaan, verkoston tarkistaminen on

tarpeellinen, mutta ei riittävä toimenpide muutoksenhakutuomioistuinten kehittämistar-

peita silmällä pitäen. Toimikunta on sen vuoksi lyhyesti tarkastellut sanottuja kehittämistarpeita sekä hovioikeuksien että hallinto-oikeuksien osalta. Hovioikeuksien osalta mietinnön sivulla 21 lausutaan seuraavaa:

15. "Hovioikeuksien kehittämistarpeet. Hovioikeuksien keskeinen ongelma on, että käytettä-vissä oleviin resursseihin nähden muutoksenhakujen määrä on liian suuri ja muutoksenhaku- menettely kokonaisuutena liian raskas. Erityisen ongelmallisia ovat näyttökysymyksiin kohdistuvat muutoksenhaut, jotka edellyttävät pääkäsittelyn järjestämistä. Pääkäsittely järjestetään keskimäärin 35 prosentissa asioita. Näiden asioiden käsittelyyn sitoutuu arviolta noin 70 prosenttia hovioikeuksien lainkäyttöhenkilöstön resursseista. Näyttökysymyksiin keskittyvä hovioikeusmenettely ei ole oikeusturvan kannalta optimaalinen ratkaisu. Tämä koskee erityisesti suullisen todistelun esittämistä hovioikeudessa. Voidaan kysyä, onko todistelu hovioikeudessa muun muassa ajan kulumisen myötä käsiteltävinä olevista tapahtumista enää yhtä luotettavaa kuin käräjäoikeudessa. Menettely on liian raskas ja vastaa huonosti todellisiin oikeusturvatarpeisiin, jotka ovat pikemminkin lainsoveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Oikeusministeriö on 16.11.2010 asettanut toimikunnan uudistamaan todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön. Olisi toivottavaa, että tässä yhteydessä tai, jollei se ole mahdollista, eri hankkeena pohdittaisiin paitsi muutoksenhaun rajoittamista oikeuskysymyksiin myös sen mahdollistamista, että hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia. Toimikunnan käsityksen mukaan hovioikeusprosessia voitaisiin tehostaa jo nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen tärkeätä olisi selvittää, mitä voitaisiin tehdä, jotta muutoksenhakukirjelmältä alettaisiin myös käytännössä vaatia olennaisesti nykyistä suurempaa täsmällisyyttä ja että prosessinjohtoa kehitettäisiin muutoinkin nykyistä aktiivisemmaksi".

16. Toimikunta on eräissä edellä mainituissa kohdissa oikeassa, mutta eräissä taas selvästi väärässä ajatuksineen.

17. Mistähän toimikunta on saanut päähänsä, että hovioikeuksissa olisi nykyisin kysymys "näyttökysymyksiin keskittyvästä muutoksenhausta." Tämä ei nimittäin paikkaansa, sillä käräjäoikeuden tuomiosta saa ja käytännössä usein myös valitetaan myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamiskysymysten osalta.

18. Toisin kuin toimikunta kaavailee, muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi, Herra paratkoon, missään nimessä enää rajoittaa tai tehdä nykyistä vaikeammaksi. Tätä on nimittäin tapahtunut tähän mennessä vuosien saatossa jo monen monituista kertaa. Toimikunta on varmaan tiennyt, vaikkei tästä mietinnössä mitään lausutakaan, että juuri tämän vuoden alussa, siis 1.1.2011, tuli voimaan laaja hovioikeusmenettelyä koskeva uudistus, jossa nimenomaan rajoitettiin tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta hovioikeuteen ottamalla käyttöön valituslupajärjestelmä, joka sai, tämän kirjoittajan varoituksista huolimatta, vielä (muiden epäkohtien lisäksi) karmaisevan pitkän nimikkeen "jatkokäsittelylupa(järjestelmä)".

19. Minusta on kyllä peräti outoa, että kun sanottu uudistus ei ole ehtinyt olla vielä voimassa kuin kolme kuukautta, niin nyt jälleen kerran marssii esiin poppoo, olkoonkin eläkeläistuomarin johtamana, joka vaatii edelleen ja yhä vain hovioikeuteen tehtävän muutoksenhaun supistamista tai rajoittamista entisestään. Tämä on minusta suoraan sanoen käsittämätöntä - en toki aio repiä tämän takia pelihousujani á la Kemppinen - ja osoittaa vain, miten yksinomaan oikeusministeriössä ja/tai korkeimmassa oikeudessa toimineet juristit voivat olla täydellisen vieraantuneita elävästä elämästä ja lainkäytön todellisista ongelmista, jotka ilmenevät käräjäoikeuksissa, joissa lainkäytön painopiste edelleen vahvasti on.

20. Oikeusturvan takia muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi enää miltään osin rajoittaa, sillä sitä on tähän mennessä ja viimeksi siis vasta tämän vuoden alussa voimaan tulleella lainsäädännöllä ajoitettu aivan tarpeeksi.

21. On jälleen - varmaan kohta jo kolmannenkymmenennen kerran - tuotava esiin se tosiasia, että Suomen hovioikeuksissa ei toimiteta yhtään turhaa tai tarpeetonta suullista käsittelyä eli pääkäsittelyä, kuten tämä Leif Sevónin johtama toimikunta antaa noin vain ja ilman minkäänlaisia perusteita ymmärtää. Suomessa hovioikeudet ovat ennen tätä vuotta toimittaneet pääkäsittelyn vain 35 prosentissa asioista, mutta tämän vuoden alussa tuli voimaan uudistus, joka johtaa pääkäsittelyjen määrän niin tuntuvaan supistamiseen, että pääkäsittelyjä tullaan jatkossa toimittamaan jatkossa luultavasti vain noin 20 prosentissa kaikista asioista. Tästä huolimatta toimikunnalla on otsaa vaatia pääkäsittelyjen määrän vähentämistä vielä tästäkin. Tämä ilmentää joko totaalista tietämättömyyttä laista ja käytännöstä tai sitten vain härskiä ja asianosaisten oikeutetuista oikeusturvaongelmista mitään piittaamatonta halua rajoittaa muutoksenhakua yksinomaan hovioikeuksien työn keventämistarkoituksessa, siis mukavuussyistä.

22. Todettakoon samalla jälleen kerran, että Ruotsissa hovioikeudet toimittavat pääkäsittelyn noin 65-70 prosentissa tapauksissa eli 2-3 useammin kuin suomalaiset hovioikeudet. Katso lähemmin blogia 188/16.11.2009. Näin tapahtuu, vaikka Ruotsissa, kuten edellä totesin, ei ole sen enempää hovioikeustuomareita kuin Suomessakaan ja vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät puota enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Katso tästä lähemmin blogia 189/17.11.2009.

23. Missä siis on vika, jos ja kun Suomen hovioikeudet eivät pysty parempaan? Minä en keksi muuta selitystä kuin että merkittäviä eroja näiden kahden maan välillä täytyy olla a) tuomareiden ahkeruudessa ja työtehossa, b) ammattietiikassa, c) ammattitaidossa tai/ja d) hovioikeuksien johtamisessa päällikkötuomaritasolla. Ovatko suomalaisten hovioikeuksien tuomarit ja presidentit tosiaan niin laiskoja, nynnyjä ja osaamattomia, etteivät he pysty parempaan? Vaikea tätä on uskoa, mutta en nyt keksi muutakaan selitystä asiantilaan. Voi olla, että muitakin syitä löytyy, mutta se on sanottava suoraan, että mainittu selitys ja vika ei löydy ainakaan a) lainsäädännöstä tai b) siitä, että Suomessa "jouduttaisiin" toimittamaan tarpeettomia pääkäsittelyjä.

24. Toimikunta on väärässä myös ehdottaessaan pohdittavaksi uudistusta, jonka mukaan muutoksenhakua rajoitettaisiin pelkästään oikeuskysymyksiin eli muutoksenhaku näyttökysymyksiin evättäisiin kokonaan tai sitä rajoitettaisiin tuntuvasti. Tällaista ehdotusta tai esitystä ihmisten oikeusturvasta todella huolta kantava toimikunta tai vastaava poppoo ei minusta voi kerta kaikkiaan tehdä. Sellaisen ehdotuksen voi tehdä vain porukka, joka on, kuten edellä sanoin, vieraantunut todellisesta oikeuselämästä ja tuomioistuinmenettelyn todellista ongelmista.

25. No niin, ehkäpä tätä Sevónin toimikuntaa on nyt jo riittävästi kritisoitu ja se on saanut ansionsa mukaan! Mennäänpä sitten asiaan, josta voidaan vastapainoksi antaa toimikunnalle myös hieman positiivista palautetta.

26. Toimikunta on minusta aivan oikeassa todetessaan, että meidän pitäisi pohtia sellaista - tietenkin taas kerran Ruotsin mallin mukaista - uudistusta, jossa

"hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia".

27. Tällaista uudistusta olen itse ollut kannattamassa, mutta sellaisesta meillä on "virallisissa piireissä" haluttu tyystin vaieta. Viittaan siihen, mitä olen blogissani 188/16.11.2009 tältä osin esittänyt. Ruotsissa sanottu uudistus, kutsuttakoon sitä nyt vaikka "videotodisteluksi" tai "videopääkäsittelyksi hovioikeudessa", tuli voimaan marraskuun alussa 2008. Uudistusta koskeva laki vahvistettiin jo 2-3 vuotta aiemmin, jolloin käytännössä jäi todella hyvää aikaa varustaa käräjäoikeudet videokameroilla yms. laitteilla ja kouluttaa ja totuttaa tuomarit käyttämään uusia menetelmiä.

26. Kun nyt tämän vuoden alussa meillä Suomessa voimaan tullutta hovioikeusuudistusta vuosina 2007-2008 valmisteltiin, oli uudistusta pohtineen, oikeusneuvos Kari Kitusen johtaman toimikunnan tiedossa erittäin hyvin se, millainen Ruotsin laki hovioikeusmenettelyn ja sanotun videotodistelun osalta tulisi olemaan. Toimikunta olisi siten voinut ja minusta sen myös olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kantaa Ruotsin uudistukseen ja pohtia, olisiko vastaavanlainen uudistus tarpeellinen myös Suomessa. Mutta mitä teki oikeusneuvos Kitusen johtama toimikunta. Se mainitsi kyllä ohimennen perusteluissaan Ruotsin "mallista", mutta Suomea koskevassa yleisperusteluissaan samoin kuin yksityiskohtaisissa perusteluissaan työryhmä vaikeni kokonaan sanotusta mallista ja sen mahdollisesta käyttöön ottamisesta meillä.

27. Tämä oli minusta suorastaan pöyristyttävää ja sanalla sanoen edesvastuutonta menettelyä. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla sorvatussa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) sivuutettiin niin ikään kokonaan sanottu Ruotsin malli varteenotettavana vaihtoehtona; hallituksen esityksen perusteluista jätettiin pois myös se lyhyt maininta Ruotsin mallista, joka oli sentään mukana vielä Kitusen toimikunnan mietinnössä. Kun näin meneteltiin, ei hallituksella ja eduskunnalla ollut mitään tietoa ja mahdollisuutta pohtia kyseistä Ruotsin mallia vaihtoehtona hallituksen esityksessä ehdotetulle sääntelylle. Tämä sääntely, jonka eduskunta sitten mukisematta myös hyväksyi, tähtää yksinkertaisesti siihen, että hovioikeuksien pääkäsittelyä rajoitetaan säännöksillä, jotka antavat hovioikeudelle lähes vapaan vallan evätä pääkäsittelyn toimittaminen aina, jos se niin vain haluaa. Muutoksenhakijan oikeusturvaa tässä ei ole kyllä tippaakaan ajateltu.

28. On syytä huomata, että Ruotsissa ei haluttu suinkaan rajoittaa tai vähentää hovioikeuksien pääkäsittelyjä, sillä alioikeudessa vastaanotetun ja videoidun henkilötodistelun vastaanotto hovioikeudessa tapahtuu aina nimenomaan pääkäsittelyssä, jossa asianosaiset tai ainakin heidän asianajajansa ovat saapuvilla. Käräjäoikeudessa videoituja todistajan kertomuksia ei siis katsella esittelijän ja parin hovioikeustuomarin toimesta jossakin hovioikeuden takahuoneen nahkasohvalla mukavasti istuskellen, vaan videotallenteet otetaan vastaan normaalissa pääkäsittelyssä. - Tähän nähden Leif Sevónin toimikunnan toteamus, että mainitulla videotodistelulla voitaisiin vähentää hovioikeuden pääkäsittelyjen määrää, osoittaa minusta lähinnä asiantuntemuksen puutetta. Pääkäsittelyjen määrää ei vähennetä, vaan niitä voidaan päin vastoin lisätä. Sen sijaan pääkäsittelyjä voidaan em. keinon avulla tuntuvasti keventää ja nopeuttaa, kun todistajia, asiantuntijoita ja asianosaisia ei tarvitse aina kuulla uudelleen hovioieudessa.

29. Vasta nyt siis, kun tämä edellä mainittu hovioikeusmenettelyn uudistus on tullut meillä vuoden alusta voimaan, toinen oikeusministeriön toimikunta toteaa mietinnössään, että niin, tuo Ruotsin mallihan olisikin varteenotettava vaihtoehto. Juuri aiempi toimikunta, jota myös johti KKO:n jäsen, oli sen sijaan tyystin vaiennut Ruotsin mallista. Tämä on taas yksi selkeä esimerkki siitä, miten huonosti oikeusministeriön toteuttama ja oikeusministerin johtama lainvalmistelu on meillä koordinoitu ja toteutettu. Kun Ruotsin malli kaikesta vaientamisyrityksistä putkahti eduskunnassa vuoden 2010 alussa lakiesitystä HE 105/2009 vp käsiteltäessä esille (mm. Jacob Södermanin lakialoitteen muodossa), oikeusministeri Tuija Brax kiirehti tuttuun tapaansa selittämään, että tuo uudistus olisi ollut teknisten laitteiston hankkimisen takia niin kallis, ettei sitä olisi kuitenkaan mahdollisuutta toteuttaa. Nyt kuitenkin Sevónin toimikunta toteaa, että kyseinen uudistus olisi mahdollista toteuttaa "varsin kohtuullisin kustannuksin." Mikä osapuoli mahtaa olla oikeassa?

30. Hohhoijaa, tällaista tämä on, tämä suomalainen lainvalmistelu ja -säädäntö! Kaikkien muistissa vielä on se hirmuinen hoppu ja suorataan silmitön kiire, jolla ministeri Brax toi viime marraskuussa eduskuntaan pahimman mahdollisen loppuruuhkan sekaan tämän vaalikauden ylivoimaisesti laajimman lakipaketin, joka koski esitutkinnan ja pakkokeinojen uudistamista. Se runnottiin läpi niin kiireesti, ettei lakien sisällöstä vastaava valiokunta eli lakivaliokunta ehtinyt puheenjohtajansa Janina Anderssonin (vihr) kertoman mukaan edes tehdä esitykselle muuta kuin poimia mietintöönsä ne huomautukset ja korjaukset, joita perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan tehnyt.

31. Mutta palataanpa lopuksi itse asiaan. On olemassa keino tai "väline", jolla nykyistä tuomioistuinverkostoa tai -organisaatiota voitaisiin kehittää ja uudistaa selvästi suurempia hallinnollisia säästöjä tuottavalla tavalla kuin mitä Sevónin toimikunta nyt ehdottaa. Mikä se on? Se on hallinto-oikeuksien integroiminen ja yhdistäminen yleisiin tuomioistuimiin. Ei kuitenkaan hovioikeuksien, vaan käräjäoikeuksien kanssa. Se olisi todellinen uudistus nyt ehdotettuun uudistukseen verrattuna. Suomen kokoisessa maassa on tarpeettoman kallista ylläpitää kaksikertaista tuomioistuinorganisaatiota, joista osa tuomioistuimista käsittelee riita- ja rikosasioita ja toinen osa taas hallintoasioita. Kuten Sevónin mietinnöstäkin ilmenee, yhdistetty tuomioistuinorganisaation malli on käytössä muun muassa Norjassa ja Tanskassa.

Siihen, miten tämä hallinto-oikeuksien integrointi yleisiin tuomioistuimiin tarkemmin tapahtuisi, palaan hieman tuonnempana.