1. Hohhoijaa, vieläkö tätä kiistaa jaksetaan yhä vain jauhaa! Tällainen ajaus tuli minulle päällimmäisenä mieleen, kun näin ja kuulin eilen, miten Yle Uutiset ja jotkut muutkin tiedotusvälineet uutisoivat tapauksesta, jossa yksityinen parkkiyhtiö voitti sitä vastaan valvontamaksun määräämisestä nostetun oikeusjutun korkeimmassa oikeudessa (KKO).
2. Mainittu asia on ollut nimittäin täysin selvä jo sitä siitä lähtien, kun korkein oikeus vuonna 2010 ratkaisi samanlaisen kiistan yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön eduksi (KKO 2010:23). Ko. tapauksessa valvontamaksun saanut henkilö haki vielä, eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanoton innoittamana, kyseisen ennnakkopäätöksen purkua, mutta korkeimman oikeuden kanta ja päätös oli selkeä ja hyvin perusteltu: lainmukaista ratkaisua ei ole syytä purkaa (KKO 2011:43).
3. Olen selostanut edellä mainittuja KKO:n ratkaisuja sekä mielestäni virheellistä perustuslakivaliokunnan lausuntoa, jossa KKO:n vuonna 2010 antaman ennakkopäätöksen jälkeen katsottiin, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kysymys julkisen vallan käytöstä ja vieläpä sellaisen vallan merkittävästä käytöstä.
4. Perustuslakivaliokunta kuuli asiantuntijoina useita valtiosääntö- ja hallinto-oikeuden oikeusoppineita, mutta vain yhtä sopimus- ja siviilioikeuden asiantuntijaa, joten ei ollut ihme, että valiokunnan kanta meni mainitussa ydinkysymyksessä (julkisen vallan käyttöä vai yksityisoikeudellista sopimusoikeutta) mönkään. Yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen perustuvat luonnollisesti sopimusvapauteen ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen eikä siinä rikota mitenkään tai missään olosuhteissa perustuslakia. Sopimukseen perustuvassa valvontamaksun määräämisessä ei ole kyse sakotusoikeudesta tai myöskään julkisen vallan käytöstä, ei merkittävästä tai edes vähäisestä.
5. En ryhdy tässä kertaamaan kaikkea sitä, mitä olen aikaisemmin pysäköinninvalvontaa käsittelevissä blogikirjoituksissani lausunut. Olen kirjoittanut, kuten blogin etusivullla olevasta tunnisteluettelosta ilmenee, yksityisestä pysäköinninvalvonnasta viiden vuoden aikana yhteensä 25 ja valvontamaksusta 17 kertaa; olkaa hyvä ja lukekaa sieltä. Tätä ennen olen kirjoittanut yksityisen pysäköinninvalvonnan suitsimiseksi kaavailluista lainsäädäntöhankkeista blogissa 787/17.10.2013 otsikolla "Perustuslakivaliokunta: Nykyisenlainen yksityinen pysäköinninvalvonta voi jatkua".
6. Mutta vaikka asia on KKO:n ennakkopäätöksen johdosta selvä, jotkut valvontamaksun saaneet ihmiset nostavat silloin tällöin käräjäoikeuksissa kanteita, joissa vaaditaan parkkiyhtiön määräämän valvontamaksun kumoamista. Näin tapahtui näyttävästi - koska Ylen toimittajat olivat tapauksesta jälleen kerran niin kovasti innoissaan - elokuussa 2012, jolloin helsinkiläinen mies nosti käräjäoikeudessa mainitunlaisen kanteen Q-Park Services Oy:tä vastaan.
7. Yle Uutiset hehkutti asian merkittävyyttä 28.8.2012 otsikolla "Merkittävä parkkisakkoikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa". Itse en kuitenkaan nähnyt selvässä ja jo etukäteen vailla menestymisen mahdollisuutta olevassa asiassa mitään merkittävää, kuten blogikirjoituksessa 28.8.2012 numero 630 otsikolla "Uusi parkkimaksuprosessi on turha" olen kertonut. Mainittu kirjoitus vaikuttaa vielä näin jälkikäteenkin luettuna aika kattavalta katsaukselta koko problematiikkaan.
8. Niinhän tuossa uudessa "merkittävässä" parkkisakkojutussa sitten kävi, kuten oli jo etukäteen helposti ennakoitavissa. Helsingin käräjäoikeus nimittäin hylkäsi autoilijan kanteen 10.9.2012 antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeus ei lämmennyt kantajan näkemykselle, jonka mukaan yksityinen parkkiyhtiö käyttää valvontamaksun määrämisessä merkittävää julkista valtaa, jota perustuslain mukaan on oikeutettu vain viranomainen. Yle Uutisten porukka ei kuitenkaan halunnut käräjäoikeuden tuomiota niellä, minkä havaitsee Ylen kotisivuilla 10.9. 2012 olleesta uutisjutusta "Yksityinen parkkifirma voitti käräjillä". Yle Uutiset jaksoi edelleen hehkuttaa perustuslakivaliokunnan ja korkeimman oikeuden "tyystin erilaisia ja ristiriitaisia linjauksia" ja valaa uskoa siihen, että eduskuntaan tuolloin saatettu uusi hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevaksi laiksi (HE 79/2012 vp) vielä "kaiken muuttaa voi".
9. Käräjäoikeudessa juttunsa hävinnyt autoilija puolestaan jatkoi omaa sitkeää - tosin jo etukäteen tuhoon tuomittua oikeustaisteluaan - ja valitti jutussa hovioikeuteen. Korjaus: Autoilija ei valittanut hovioikeuteen, vaan haki suoraan KKO:lta lupaa ennakkopäätösvalituksen tekemiseen (OK 30 A luku). Eilen antamallaan päätöksellä korkein oikeus päätti olla myöntämättä lupaa ennakkopäätösvalitukseen. Käräjäoikeuden kanteen hylkäävä tuomio jäi siis voimaan.
10. Tämä oli - jällen kerran - kova isku myös Yle Uutisten väelle, joka joutui uutisoimaan kotisivullaan, että "Yksityinen parkkifirma voitti korkeimmassa oikeudessa". KKO:n päätös, jolla valituslupaa ei siis myönnetty, nousi yllättäen TV1:n kello 18:n uutisten ykkösuutiseksi. Siinä haastateltiin, paitsi Q-Park Oy:n toimitusjohtajaa, myös Yle Uutisten avustajakunnassa pysyväksi ja johtavaksi asiantuntijaksi jo monta vuotta sitten kohonnutta rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta Itä-Suomen yliopistosta.
11. Professori Matti Tolvanen muistetaan ainakin lakimiespiireissä miehenä, joka on taistellut vuosikausia yksityisiä pysäköinfirmoja vastaan ja väittänyt niiden syyllistyneen valvontamaksujen määräämisessä jopa virkavallan anastamiseen. Valtakunnansyyttäjä on kuitenkin tyrmännyt Tolvasen mainitun väitteen. Oikeustaistelun kiivaimmissa vaiheissa Matti Tolvanen on pari kertaa suorastaan yllyttänyt valvontamaksuja saaneita ihmisiä jättämään maksut maksamatta. "Minä en ainakaan maksaisi", tokaisi Tolvanen. Tämä lausahdus tullee jäämään oikeushistorian lehdille.
12. Mutta eilen Matti Tolvasella oli, vihdoin ja viimein, jo toinen ääni kellossaan, sillä hän näytti osoittavan jopa oikeustaistelun luovuttamisen merkkejä. Yle Uutisille antamassaan haastattelussa professori nimittäin pettyneen oloisesti totesi, että yksityiset pysäköinninvalvontamaksut on "ilmeisesti" pakko maksaa. Tolvanen ei enää uhonnut, että "minä en ainakaan maksaisi", vaan sanoi, että hän ei lähtisi riitauttamaan maksuja, koska käräjäoikeudessa tulisi todennäköisesti tappio. (Niin, ja tappiokierre jatkuisi myös ylemmissä oikeusasteissa). Ainakin tilanteissa, missä kiistatta ajoneuvon omistaja tai haltija on pysäköinyt kulkupelinsä, autolija joutuu kyllä maksamaan, toteaa Matti Tolvanen.
13. Eduskunnassa on maannut jo kaksi vuotta hallituksen esitys pysäköinninvalvonnassa avustamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 79/2012 vp). Jos se olisi toteutunut tai toteutuisi, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, niin yksityisiltä parkkiyhtiöltä olisi samalla viety oikeus määrätä sopimukseen perustuvia valvontamaksuja. Yhtiöistä olisi tehty kylmästi poliisin ja kunnallisten pysäköinninvalvojien avustajia, joilla olisi ollut ainoastaan mahdollisuus kertoa eli tavallaan ilmiantaa viranomaisille yksityisillä alueilla tapahtuvia pysäköintivirheitä. Seuraamuksen määrääminen sanotusta virheestä olisi siirretty poliisille ja pysäköinninvalvojille ja maksut rikkeistä olisivat lakiesityksen mukaan kilahtaneet valtion tai kunnan kassaan.
14. Kerrassaan epäonnistunut lakiesitys, jolla olisi puututtu ikään kuin vaivihkaa ja jonkinlaisen sosialisoimisen tarkoituksessa omistusoikeuteen, sopimusvapauteen ja yksityisten maanomistajien perustuslaillisiin oikeuksiin. Hallituksen esityksessä on lähdetty virheellisesti siitä, että valvontamaksu olisi rangaistus tai rangaistuksenluonteinen maksu, jonka voisi myös yksityisillä alueilla määrätä vain viranomainen. Esityksen laatineet virkamiehet ja sen hyväksyneet oikeusministeri ja valtioneuvosto eivät ole ilmeisesti ymmärtäneet, ettei valvontamaksu ole sakko, pysäköintivirhemaksu tai muu rangaistuksenluonteinen maksu, vaan se perustuu konkludenttisesti syntyneeseen yksityisoikeudelliseen reaalisopimukseen, jollaisia tehdään muissakin asioissa massoittain joka päivä.
15. Jostakin syystä hallituksen epäonnistunutta esitystä 79/2012 vp halutaan pitää yhä keinotekoisesti hengissä makuuttamalla sitä edelleen lakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunnan siitä antaman lausunnon (PeVL 23/2013 vp) perusteella on selvää, että eduskunta ei voi hyväksyä esitystä, jolla yksityisiltä maanomistajilta tosiasiallisesti riistettäisiin heille kuuluva oikeus valvoa kiinteistöillään tapahtuvaa pysäköintiä ja sopia pysäköinnin ehdoista ja perittävästä korvauksesta. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tällaiseen sopimukseen voidaan edelleen sisällyttää myös rikkomuksesta aiheutuvia seuraamuksia. Näin ollen valvontamaksuja ei tarvitse myöskään jatkossa saattaa poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan vahvistettaviksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tolvanen Matti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tolvanen Matti. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. lokakuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
874. Oikeusjutun kunniakas päätös
1. Ulvilan murhajutun käsittely alkoi Vaasan hovioikeudessa tänään. Istuntoja pidetään myöhemmin myös Porissa. Anneli Auer vastaa murhasyytteisiin oikeudessa jo neljättä kertaa, hovioikeudessa juttu on nyt toista kertaa. Auerin puoliso Jukka Lahti surmattiin kotonaan 1.12.2006.
2. Asian esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä on ruodittu tiedotusvälineissä ja oikeusoppineiden lausumissa jo satoja kertoja. Professorikunnasta "päävastuun" myös tämän jutun kommentoinnissa on kantanut tuttuun tyyliinsä Itä-Suomen yliopiston rikos-ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Hän on toiminut pitkään myös virallisena syyttäjänä. Tolvasen lausunnot ovat liikkuneet yleisellä tasolla eikä niistä ole ilmennyt mitään uutta ja ihmeellistä. Hänen lehtilausumansa ovat jääneet ihmettelyn ja päivittelyn tasolle. Mutta ihmekös tuo, sillä Tolvasta ovat jututtaneet lähinnä iltapäivälehdissä uraansa aloittelevat nuoret toimittajat.
3. Tolvanen on viimeksi kertonut tuntemuksistaan eilen MTV:lle antamassaan haastattelussaan. MTV:n nettijuttu on varustettu valokuvilla, joista yksi esittää surmattua Jukka Lahtea, yksi Anneli Aueria ja yksi professori Matti Tolvasta.Tolvanen sanoo lausunnossaan, että "kunniakas päätös Ulvila-jutulle olisi, jos se päättyisi tähän syksyyn". Kunniakkaalla päätöksellä Tolvanen sanoo tarkoittavansa sitä, että hovioikeuden tuomio jäisi lopulliseksi ja etteivät syyttäjät tai puolustus edes valittaisi korkeimpaan oikeuteen, oli tuomio Vaasan hovoikeudessa mikä tahansa.
4. Näkyy selvästi, että monien muiden lakimiesten ohella myös professori Tolvasen mitta alkaa olla täysi eli hän on kyllästynyt koko Ulvila-juttuun. On toki poikkeuksellista, että yhtä ja samaa murhajuttua pitää käsitellä eri oikeusasteissa useita kertoja ja "kierroksia", Ulvila-jutussa ollaan nyt jo neljättä kertaa oikeussalissa ja otetaan vastaan yhä uudelleen samaa näyttöä. Tolvanen varoittelee myös riskeistä, joita todistajien kuulemiseen moneen kertaan samoista asioista liittyy. Tolvanen kertoo tuntevansa ihmismielen, joka on sellainen, että mitä useammin ihmistä kuullaan, sitä hanakammin ihmisen mieli korjaa jo alun perin vajaita mielikuvia.
5. Tolvanen varoittelee - näin hän on tehnyt Ulvila-jutun tiimoilta usein ennenkin - että juttua ei ole enää minkäänlaista tarvetta käsitellä korkeimmassa oikeudessa, "koska jutussa on kyse puhtaasti näyttökysymyksistä". Tolvanen on väittänyt aiemminkin, että korkein oikeus (KKO) ei käytännössä "juuri koskaan" edes anna valituslupaa jutuissa, joissa on kysymys vain näytöstä ja sen arvioinnista.
6. Viimeksi mainittu väite ei kuitenkaan pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Asia on päinvastoin niin, että korkein myöntää yllättävän usein valituslupia varsinkin rikosjutuissa ja erityisesti henkirikosasioissa, joissa on kysymys "vain" näytön arvioinnista. Katsoin juuri äsken Finlexistä korkeimman oikeuden ennakkopäätösten osalta, kuinka monessa tapauksessa KKO on antanut valitusluvan ja julkaissut prejudikaatin jutuissa, joissa on vielä ylimmässä oikeusasteessa ollut kysymys näytön arvioinnista. Hakusanalla näytön arviointi löytyi peräti sata KKO:n (100) ennakkopäätöstä, joista useimmat ovat rikosjuttuja ja monet niistä nimenomaan henkirikostapauksia.
7. Matti Tolvasen väite, jonka mukaan korkein oikeus ei juuri koskaan myönnä valituslupaa näytön arviointia koskevissa tapauksissa, ei siis pidä paikkaansa. Toivottavaa toki olisi, että Vaasan hovioikeuden Ulvila-jutussa antama tuomio olisi niin hyvä ja laadukas, että tapauksen tutkiminen KKO:ssa ei olisi enää tarpeen.
8. Korkein oikeus on käytännössä ennakkopäätöstuomioistuin, joka keskittyy oikeuskysymyksiin ja sellaisten asioiden tutkintaan, joissa on kysymys lain soveltamisesta. Toisaalta näyttö- ja oikeuskysymyksiä ei voida aina erottaa toisistaan, mikä on osaltaan johtanut siihen, että korkeimmassa oikeudessa voidaan ottaa tutkittavaksi ja myöntää valituslupia tapauksissa, joissa on tosiasiallisesti kyse "vain" tai "lähinnä" näytöstä ja sen arvioinnista.
9. Tulisi muistaa, että tuomioistuimessa tapahtuva näyttökysymyksen ratkaiseminen jakautuu kahteen eri vaiheeseen, eli 1) todisteiden näyttöarvon punnintaan (varsinainen todistusharkinta) ja 2) näytön riittävyyttä koskevaan päätöksentekoon. Näyttöratkaisu sisältää sekä todisteiden näyttöarvoa että näytön riittävyyttä koskevat tuomareiden kannanotot. Ensiksi mainitussa vaiheessa on kysymys tosiseikoista, jälkimmäisessä taas oikeuskysymyksestä eli lain soveltamisesta. Riittävyysarvioinnissa tuomioistuin vertaa todistusharkinnassa saavutetun teeman eli asianosaisen faktaväitteen todennäköisyysastetta siihen, millaista todistusvoimaa laki todisteilta vaatii, jotta näyttökynnys ylittyisi. Näyttökynnys voi vaihdella ja on rikosjutuissa korkeampi kuin riita-asioissa. Näytön riittävyyden arvioinnissa on kyse normatiivisesta ilmiöstä, jota ei tulisi sekoittaa "yhdeksi möykyksi" yksittäisten todisteiden arvioinnin kanssa. Korkein oikeus on myöntänyt valituslupia juuri näytön riittävyyttä koskevissa tapauksissa. Sellaisesta on kysymys myös Ulvila-jutussa.
10. Millainen olisi sitten Ulvila-jutun tai yleensä oikeusjutun "kunniakas" päätös? Professori Matti Tolvanen ei näytä asettavan - ainakaan Ulvila-jutussa - oikeusprosessille muuta vaatimusta kuin että hovioikeuden tuomio olisi lopullinen eli asianosaiset eivät enää valittaisi" hovoikeuden tuomiosta, olipa se sitten millainen tahansa.
11. Mutta eihän asia toki noin yksinkertainen ole. Oikeudenkäynti ei ole kunniakas pelkästään sillä perusteella, että tuomio jää lopulliseksi, siis täysin menettelyn tai tuomion laadusta riippumatta. Valitusoikeus on osa oikeusturvaa eikä asianosaisia voida "arvovaltaisilta tahoilta", esimerkiksi professorikunnassa, kehottaa saati kieltää valittamasta ylempään oikeusasteeseen sillä perusteella, että asiaa on jo käsitelty liian kauan. Oikeusprosessin pitkittyminen johtuu Ulvila-jutussa asian käsittelyyn osallistuneiden viranomaisten virheistä, ammattitaidon riittämättömyydestä ja tutkinnan kohtuuttomasta viivyttelystä.
12. Vaikka Matti Tolvanen näyttää unohtavan, niin oikeudenkäynnille ja tuomioistuimen ratkaisulle (tuomiolle) pitää toki asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia, jotta prosessia ja ratkaisua voitaisiin sanoa hyväksi ja kunniakkaaksi. Prosessi ei ole kunniakas vain siksi, että sitä ei enää jatketa. Jotta asianosaiset ja myös rikosjutun syytetty voisivat tyytyä tuomioon, on edellytettävä, että prosessi on kaikin puolin tasapuolinen, reilu ja oikeudenmukainen ja että myös puolustukselle varataan asianmukainen tilaisuus tulla kuulluksi, esittää todisteita ja ajaa asiaa.
13. Esimerkiksi Ulvila-jutun syyttäjien lehdissä kerrottu vihjailu, jossa puolustuksen todistajaksi nimeämää ja väitetyn ulkopuolisen tekijän tunnustamisesta kertovaa henkilöä uhkaillaan jo ennen hovioikeuskäsittelyn alkamista mahdollisella perätöntä ilmiantoa koskevalla rikosilmoituksella ei ole minusta reilua ja kunniakasta.
14. Lisäksi tapa, jolla hovioikeus tulee aikanaan perustelemaan antamansa tuomion, on oikeusprosessin asianmukaisuuden ja reiluuden kannalta ratkaisevassa asemassa. Ulvila-prosessille saadaan kunniakas lopputulos, jos hovioikeuskäsittely on tasapuolinen ja asianmukainen ja jos hovoikeus onnistuu perustelemaan tuomionsa ymmärrettävästi, seikkaperäisesti ja todistusoikeuden oppeja hallitsevalla tavalla. Hovioikeuden kokoonpanoon näyttää tälläkin kerralla kuuluvan päteviä tuomareita, joten voimme jäädä luottavaisin mielin seuraamaan asian käsittelyä ja odottamaan jutussa annettavaa tuomiota.
2. Asian esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä on ruodittu tiedotusvälineissä ja oikeusoppineiden lausumissa jo satoja kertoja. Professorikunnasta "päävastuun" myös tämän jutun kommentoinnissa on kantanut tuttuun tyyliinsä Itä-Suomen yliopiston rikos-ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Hän on toiminut pitkään myös virallisena syyttäjänä. Tolvasen lausunnot ovat liikkuneet yleisellä tasolla eikä niistä ole ilmennyt mitään uutta ja ihmeellistä. Hänen lehtilausumansa ovat jääneet ihmettelyn ja päivittelyn tasolle. Mutta ihmekös tuo, sillä Tolvasta ovat jututtaneet lähinnä iltapäivälehdissä uraansa aloittelevat nuoret toimittajat.
3. Tolvanen on viimeksi kertonut tuntemuksistaan eilen MTV:lle antamassaan haastattelussaan. MTV:n nettijuttu on varustettu valokuvilla, joista yksi esittää surmattua Jukka Lahtea, yksi Anneli Aueria ja yksi professori Matti Tolvasta.Tolvanen sanoo lausunnossaan, että "kunniakas päätös Ulvila-jutulle olisi, jos se päättyisi tähän syksyyn". Kunniakkaalla päätöksellä Tolvanen sanoo tarkoittavansa sitä, että hovioikeuden tuomio jäisi lopulliseksi ja etteivät syyttäjät tai puolustus edes valittaisi korkeimpaan oikeuteen, oli tuomio Vaasan hovoikeudessa mikä tahansa.
4. Näkyy selvästi, että monien muiden lakimiesten ohella myös professori Tolvasen mitta alkaa olla täysi eli hän on kyllästynyt koko Ulvila-juttuun. On toki poikkeuksellista, että yhtä ja samaa murhajuttua pitää käsitellä eri oikeusasteissa useita kertoja ja "kierroksia", Ulvila-jutussa ollaan nyt jo neljättä kertaa oikeussalissa ja otetaan vastaan yhä uudelleen samaa näyttöä. Tolvanen varoittelee myös riskeistä, joita todistajien kuulemiseen moneen kertaan samoista asioista liittyy. Tolvanen kertoo tuntevansa ihmismielen, joka on sellainen, että mitä useammin ihmistä kuullaan, sitä hanakammin ihmisen mieli korjaa jo alun perin vajaita mielikuvia.
5. Tolvanen varoittelee - näin hän on tehnyt Ulvila-jutun tiimoilta usein ennenkin - että juttua ei ole enää minkäänlaista tarvetta käsitellä korkeimmassa oikeudessa, "koska jutussa on kyse puhtaasti näyttökysymyksistä". Tolvanen on väittänyt aiemminkin, että korkein oikeus (KKO) ei käytännössä "juuri koskaan" edes anna valituslupaa jutuissa, joissa on kysymys vain näytöstä ja sen arvioinnista.
6. Viimeksi mainittu väite ei kuitenkaan pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Asia on päinvastoin niin, että korkein myöntää yllättävän usein valituslupia varsinkin rikosjutuissa ja erityisesti henkirikosasioissa, joissa on kysymys "vain" näytön arvioinnista. Katsoin juuri äsken Finlexistä korkeimman oikeuden ennakkopäätösten osalta, kuinka monessa tapauksessa KKO on antanut valitusluvan ja julkaissut prejudikaatin jutuissa, joissa on vielä ylimmässä oikeusasteessa ollut kysymys näytön arvioinnista. Hakusanalla näytön arviointi löytyi peräti sata KKO:n (100) ennakkopäätöstä, joista useimmat ovat rikosjuttuja ja monet niistä nimenomaan henkirikostapauksia.
7. Matti Tolvasen väite, jonka mukaan korkein oikeus ei juuri koskaan myönnä valituslupaa näytön arviointia koskevissa tapauksissa, ei siis pidä paikkaansa. Toivottavaa toki olisi, että Vaasan hovioikeuden Ulvila-jutussa antama tuomio olisi niin hyvä ja laadukas, että tapauksen tutkiminen KKO:ssa ei olisi enää tarpeen.
8. Korkein oikeus on käytännössä ennakkopäätöstuomioistuin, joka keskittyy oikeuskysymyksiin ja sellaisten asioiden tutkintaan, joissa on kysymys lain soveltamisesta. Toisaalta näyttö- ja oikeuskysymyksiä ei voida aina erottaa toisistaan, mikä on osaltaan johtanut siihen, että korkeimmassa oikeudessa voidaan ottaa tutkittavaksi ja myöntää valituslupia tapauksissa, joissa on tosiasiallisesti kyse "vain" tai "lähinnä" näytöstä ja sen arvioinnista.
9. Tulisi muistaa, että tuomioistuimessa tapahtuva näyttökysymyksen ratkaiseminen jakautuu kahteen eri vaiheeseen, eli 1) todisteiden näyttöarvon punnintaan (varsinainen todistusharkinta) ja 2) näytön riittävyyttä koskevaan päätöksentekoon. Näyttöratkaisu sisältää sekä todisteiden näyttöarvoa että näytön riittävyyttä koskevat tuomareiden kannanotot. Ensiksi mainitussa vaiheessa on kysymys tosiseikoista, jälkimmäisessä taas oikeuskysymyksestä eli lain soveltamisesta. Riittävyysarvioinnissa tuomioistuin vertaa todistusharkinnassa saavutetun teeman eli asianosaisen faktaväitteen todennäköisyysastetta siihen, millaista todistusvoimaa laki todisteilta vaatii, jotta näyttökynnys ylittyisi. Näyttökynnys voi vaihdella ja on rikosjutuissa korkeampi kuin riita-asioissa. Näytön riittävyyden arvioinnissa on kyse normatiivisesta ilmiöstä, jota ei tulisi sekoittaa "yhdeksi möykyksi" yksittäisten todisteiden arvioinnin kanssa. Korkein oikeus on myöntänyt valituslupia juuri näytön riittävyyttä koskevissa tapauksissa. Sellaisesta on kysymys myös Ulvila-jutussa.
10. Millainen olisi sitten Ulvila-jutun tai yleensä oikeusjutun "kunniakas" päätös? Professori Matti Tolvanen ei näytä asettavan - ainakaan Ulvila-jutussa - oikeusprosessille muuta vaatimusta kuin että hovioikeuden tuomio olisi lopullinen eli asianosaiset eivät enää valittaisi" hovoikeuden tuomiosta, olipa se sitten millainen tahansa.
11. Mutta eihän asia toki noin yksinkertainen ole. Oikeudenkäynti ei ole kunniakas pelkästään sillä perusteella, että tuomio jää lopulliseksi, siis täysin menettelyn tai tuomion laadusta riippumatta. Valitusoikeus on osa oikeusturvaa eikä asianosaisia voida "arvovaltaisilta tahoilta", esimerkiksi professorikunnassa, kehottaa saati kieltää valittamasta ylempään oikeusasteeseen sillä perusteella, että asiaa on jo käsitelty liian kauan. Oikeusprosessin pitkittyminen johtuu Ulvila-jutussa asian käsittelyyn osallistuneiden viranomaisten virheistä, ammattitaidon riittämättömyydestä ja tutkinnan kohtuuttomasta viivyttelystä.
12. Vaikka Matti Tolvanen näyttää unohtavan, niin oikeudenkäynnille ja tuomioistuimen ratkaisulle (tuomiolle) pitää toki asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia, jotta prosessia ja ratkaisua voitaisiin sanoa hyväksi ja kunniakkaaksi. Prosessi ei ole kunniakas vain siksi, että sitä ei enää jatketa. Jotta asianosaiset ja myös rikosjutun syytetty voisivat tyytyä tuomioon, on edellytettävä, että prosessi on kaikin puolin tasapuolinen, reilu ja oikeudenmukainen ja että myös puolustukselle varataan asianmukainen tilaisuus tulla kuulluksi, esittää todisteita ja ajaa asiaa.
13. Esimerkiksi Ulvila-jutun syyttäjien lehdissä kerrottu vihjailu, jossa puolustuksen todistajaksi nimeämää ja väitetyn ulkopuolisen tekijän tunnustamisesta kertovaa henkilöä uhkaillaan jo ennen hovioikeuskäsittelyn alkamista mahdollisella perätöntä ilmiantoa koskevalla rikosilmoituksella ei ole minusta reilua ja kunniakasta.
14. Lisäksi tapa, jolla hovioikeus tulee aikanaan perustelemaan antamansa tuomion, on oikeusprosessin asianmukaisuuden ja reiluuden kannalta ratkaisevassa asemassa. Ulvila-prosessille saadaan kunniakas lopputulos, jos hovioikeuskäsittely on tasapuolinen ja asianmukainen ja jos hovoikeus onnistuu perustelemaan tuomionsa ymmärrettävästi, seikkaperäisesti ja todistusoikeuden oppeja hallitsevalla tavalla. Hovioikeuden kokoonpanoon näyttää tälläkin kerralla kuuluvan päteviä tuomareita, joten voimme jäädä luottavaisin mielin seuraamaan asian käsittelyä ja odottamaan jutussa annettavaa tuomiota.
perjantai 15. marraskuuta 2013
799. Todistustaakasta kunnianloukkausrikoksissa
1. Helsingin käräjäoikeudessa meneillään olevilla ATK:n "kiusaamiskäräjillä", jotka kulminoituvat Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn väliseen mutapainiin, koettiin eilen hienoinen yllätys, kun syytteessä oleva Räty väitti Hilkka Ahteen ehdottaneen hänelle seksisuhdetta vuonna 2005. AKT:n entistä puheenjohtajaa Rätyä syytetään jutussa työturvallisuusrikoksista ja pahoinpitelyistä, syytteessä on myös kaksi muuta ATK:n johtohenkilöä. Syyttäjän ja asianomistajien mukaan Räty kohteli AKT:ssa viestintäpäällikön vakanssilla ollutta Hilkka Ahdetta ja entistä sihteeriään epäasiallisesti.
2. Timo Rädyn mukaan Hilkka Ahde oli ehdottanut hänelle jo melko pian taloon eli ATK:n palvelukseen tultuaan, että "meillä pitäisi olla seksisuhde". Räty väitti Hilkan kertoneen, että hänellä oli aviomiehensä Matin lupa olla seksuaalisessa suhteessa muiden kanssa. Räty, joka oli kieltäyytnyt moisesta ehdotuksesta, sanoi kokeneensa tilanteen hyvin ahdistavaksi muun muassa siksi, että ATK oli tukenut Matti Ahteen eduskuntavaalikampanjaa. Räty kertoi, että jo tämän tapahtuman jälkeen hän oli alkanut ottaa Hilkkaan "etäisyyttä".
3. Hilkka Ahde tyrmistyi Rädyn väitettä, joka on hänen mukaansa törkeä vale. Syyttäjäkin ihmetteli Rädyn väitettä ja kysyi, miksi Räty ei ollut tuonut väitettä esiin jo silloin, kun häntä kuultiin esitutkinnassa. Rädyn mukaan häneltä ei ollut esitutkinnassa edes kysytty asiasta. Räty selitti hurskaasti olleensa siinä uskossa, ettei kaikkia asioita tarvitse lähteä tässä maailmassa penkomaan.
4. Ahteen avustaja näki Rädyn logiikassa ristiriitaisuuksia. Tällä oli ilmeisesti tarkoitus viitata Rädyn aiempaan kertomukseen, jonka mukaan hänen käyttäytymisessään Hilkka Ahdetta kohtaan ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia ennen vuotta 2009. Oikeudenkäynnin ensimmäisenä istuntopäivänä Hilkka Ahde oli kysyttäessä kertonut, että Räty ei ollut ahdistellut häntä sekusaalisesti; tätä asiaa kysyi Räydyn avustaja Heikki Lampela.
5. Myöhemmin eilen tiedotettiin, että Hilkka Ahde on tehnyt rikosilmoituksen, jonka tarkoituksena on selvittää, syyllistyikö Timo Räty sanotulla väitteellään törkeään kunnianloukkausrikokseen. Ahteen mukaan väite on törkeä ottaen huomioon asian saama julkisuus.
6. Mikä nyt "neuvoksi"? No, lehdistö, varsinkin iltapäiväsellainen, on tottunut selvittämään tällaiset pikku oikeudelliset ongelmat ottamalla yhteyttä Itä-Suomen yliopiston Joensuun osastossa työskentelevään rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaseen. Tämä joskus "Joensuun oraakkeliksi" mainittu oikeustietelijä vastailee sangen mielellään median esittämiin oikeudellisia ongelmia koskeviin kysymyksiin. Tällä kertaa asiaa lähti Tolvaselta kyselemään Helsingin Sanomat.
7. Vastaus tuli nytkin kuin apteekin hyllyltä. Hesari kertoi siitä tänään aamupäivällä verkossaan otsikolla "Oikeusprofessori ei usko Hilkka Ahteen rikosilmoituksen johtavan mihinkään". Tolvasen mukaan Hilkka Ahteen tuleva rikosilmoitus Timo Rädyn puheista ei todennäköisesti johda ainakaan langettavaan tuomioon. Rikosilmoitus voi johtaa kyllä poliisitutkintaan mutta ei välttämättä syyteharkintaan saati oikeudenkäyntiin asti, arvioi Tolvanen. "Rädyllä on syytetyn asemansa vuoksi tavallista suurempi vapaus tuoda toisesta ihmisestä epäedullisia asioita ilmi. On olemassa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan itseään oikeudessa puolustaessa saa puhua tuhmempia kuin muuten", perusteli Tolvanen.
8. Totta tietenkin on, ettei syytetyllä ole rikosasiassa totuusvelvollisuutta, vaan hän voi vaieta tai kertoa myös ns. muunneltua totuutta. Kunnianloukkaukseen syytetyllä ei ole kuitenkaan itseään puolustaessaan lupa syyllistyä.
9. Matti Tolvasen mukaan mahdollisen oikeusprosessin kannalta on ratkaisevaa, pystyykö syyttäjä osoittamaan Rädyn väitteet perättömiksi. Tällöin syyttäjällä pitäisi olla näyttöä, ettei Hilkka Ahde ehdotellut Timo Rädylle seksisuhdetta vuonna 2005. "Menneisyydessä mahdollisesti loukkaavan väitteen esittäjän velvollisuus oli näyttää väitteensä toteen. Nykyisen lain mukaan näyttötaakka on syyttäjällä. Hänen pitää pystyä näyttämään väite perättömäksi", Tolvanen tykittää. Tolvasen mielestä Timo Rädyn asianajaja Heikki Lampela oli oikeassa medialle eilen antamassaan lausunnossa, että Hilkka Ahteen "kannattaa rauhoittua ja harkita uudemman kerran, onko rikosilmoituksen tekemisessä järkeä".
10. Hilkka Ahteen ilmoitus rikosilmoituksen tekemisestä on toki taktinen veto Timo Rädyn inhottavalta tuntuvan väitteen johdosta - mitä muuta Hilkka Ahde itse asiassa olisi voinut tehdäkään. Voi olla, että ajatus rikosilmoituksen tekemisestä raukeaa, jos Hilkka Ahde voittaa nyt meneillään olevan jutun ja Timo Räty tuomitaan syytteen mukaisesti.
11. Mutta kummalla osapuolella, syyttäjällä vai rikoksesta epäillyllä, mahtaa "ihan oikeesti" olla todistustaakka sanotunlaisesta väitteestä? Pitääkö syyttäjän tai, jos syytettä lähtee ajamaan vain asianomistaja, tämän näyttää sanotunlainen väite perättömäksi, vai onko kunnianloukkausrikosjutun vastaajan näytettävä, että väite pitää paikkansa?
12. Syyttömyysolettamaan kuuluu keskeisenä elementtinä syyttäjän todistustaakka (OK 17:1.2). Syyttäjän on näytettävä toteen rangaistavuuden edellytykset, eli positiiivisten edellytysten lisäksi myös negatiiviset rangaistavuuden edellytykset, esimerkiksi se, että henki- tai pahoinpitelyjutussa ei ole ollut käsillä hätävarjelutilanne.
13. Tästä pääsäännöstä saattaa kuitenkin olla joitakin poikkeuksia. Vanhastaan on esimerkiksi katsottu, että kunnianloukkauksesta syytetyllä voi olla esitettyjen tosiseikkojen totuuussisältöä koskeva todistustaakka. Tähän viittaa myös professori Matti Tolvanen todetessaan, että "menneisyydessä" mahdollisesti loukkaavan väitteen esittäjällä oli velvollisuus näyttää väitteensä toteaan. Tolvasen mainitsema "menneisyys" ei kuitenkaan ole kovin kaukana takanapäin, sillä vuoteen 2000 asti Suomessa voimassa olleen rikoslain asianomaisen säännöksen mukaan kunnianloukkauksesta syytetyllä oli oikeus ja velvollisuus esittää todennäköisiä syitä herjauksensa tueksi.
14. Nykyisin voimassa olevassa kunnianloukkausta koskevassa rangaistussäännöksessä (RL 24:9) ei ole vastaavaa syytetylle asetettua todistustaakkaa. Mutta toisin kuin Matti Tolvanen antaa ymmärtää, kunnianloukkausrikosta koskevaa todistustaakkaa ei ole ollut vuoden 2000 lainmuutoksen yhteydessä tarkoitus muuttaa ainakaan oleellisesti.
15. Kunnianloukkausrikossyytteen oikeuskäsittelyssä on minusta edelleen perusteltua lähteä siitä, että syytetty joutuu esittämään näyttöä väitteidensä todenperäisyyden tueksi ennen kuin todistustaakka väitteiden perättömyydestä kääntyy syyttäjälle ja/tai asianomistajalle. Muutoinhan kunniansa menettäneen asianomistajan voi olla täysin mahdotonta osoittaa, että väitteet ovat perättömiä. Negatiivisten seikkojen toteen näyttäminen on yleensäkin vaikeampaa kuin seikan vastakohdan näyttäminen. Riita-asioissa tämä näkökohta on yksi varteenotettava todistustaakan jakoa koskeva koskeva seikka. Kun kunnianloukkausteoissa on kysymys asianosaisten välisestä konfliktista, jossa yleisellä edulla ei ole merkittävää roolia, voidaan todistustaakka kunniaa loukkaavien väitteiden todenperäisyydestä myös tällä perusteella asettaa vastaajalle.
16. Syyttömyysolettama, jonka mukaan jokaista on pidettävä syyttömänä, kunnes syyttäjä (tai asianomistaja) on osoittanut vastaajan syyllisyyden toteen, on tietenkin selkeä pääsääntö. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin joissakin tapauksissa hyväksynyt käännetyn todistustaakan myös rikosasioissa. Kunnianloukkausrikokset ovat sellainen asiaryhmä, jossa käännetyn todistustaakan omaksumiselle voidaan esittää varteenotettavia reaalisia perusteita. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että syytetyn todistustaakka pysyy kohtuullisissa puitteissa ja että syytetyn oikeusturvasta huolehditaan riittävästi. Tämä merkitsee sitä, että syytetyn todistustaakalle ei voida asettaa kovin korkeaa näyttökynnystä. Kuitenkin on edellytettävä, että syytetty saattaa väitteensä todenperäisyyden uskottavaksi. Tämän jälkeen todistustaakka väitteen perättömyydestä siirtyy syyttäjälle tai syytettä yksin ajavalle asianomistajalle. Vrt. myös KKO 2010:88.
17. Väite siitä, että firman tai järjestön palveluksessa oleva naimisissa oleva nainen ehdottaa kohta palvelukseen astuttuaan firman pomolle seksisuhdetta, vaikuttaa yleisen elämänkokemuksen mukaan sen verran epätavalliselta, että todistustaakka olisi myös tällä perustella järkevää asettaa väitteen esittäjälle. Yleisempää lienee päinvastainen tilanne eli se, mainitunlaisen ehdotuksen tekee miesjohtaja naispuoliselle alaiselleen.
18. Matti Tolvasen esittämä näkemys todistustaakasta on liian kategorinen. Monet näkökohdat perustelevat todistustaakan asettamista väitteen esittäjälle. Lakia sovellettaessa ei voida lähteä yksinomaan teorioista ja pääsäännöistä, vaan huomioon tulee ottaa myös reaaliset näkökohdat ja käytännön tarpeet.
2. Timo Rädyn mukaan Hilkka Ahde oli ehdottanut hänelle jo melko pian taloon eli ATK:n palvelukseen tultuaan, että "meillä pitäisi olla seksisuhde". Räty väitti Hilkan kertoneen, että hänellä oli aviomiehensä Matin lupa olla seksuaalisessa suhteessa muiden kanssa. Räty, joka oli kieltäyytnyt moisesta ehdotuksesta, sanoi kokeneensa tilanteen hyvin ahdistavaksi muun muassa siksi, että ATK oli tukenut Matti Ahteen eduskuntavaalikampanjaa. Räty kertoi, että jo tämän tapahtuman jälkeen hän oli alkanut ottaa Hilkkaan "etäisyyttä".
3. Hilkka Ahde tyrmistyi Rädyn väitettä, joka on hänen mukaansa törkeä vale. Syyttäjäkin ihmetteli Rädyn väitettä ja kysyi, miksi Räty ei ollut tuonut väitettä esiin jo silloin, kun häntä kuultiin esitutkinnassa. Rädyn mukaan häneltä ei ollut esitutkinnassa edes kysytty asiasta. Räty selitti hurskaasti olleensa siinä uskossa, ettei kaikkia asioita tarvitse lähteä tässä maailmassa penkomaan.
4. Ahteen avustaja näki Rädyn logiikassa ristiriitaisuuksia. Tällä oli ilmeisesti tarkoitus viitata Rädyn aiempaan kertomukseen, jonka mukaan hänen käyttäytymisessään Hilkka Ahdetta kohtaan ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia ennen vuotta 2009. Oikeudenkäynnin ensimmäisenä istuntopäivänä Hilkka Ahde oli kysyttäessä kertonut, että Räty ei ollut ahdistellut häntä sekusaalisesti; tätä asiaa kysyi Räydyn avustaja Heikki Lampela.
5. Myöhemmin eilen tiedotettiin, että Hilkka Ahde on tehnyt rikosilmoituksen, jonka tarkoituksena on selvittää, syyllistyikö Timo Räty sanotulla väitteellään törkeään kunnianloukkausrikokseen. Ahteen mukaan väite on törkeä ottaen huomioon asian saama julkisuus.
6. Mikä nyt "neuvoksi"? No, lehdistö, varsinkin iltapäiväsellainen, on tottunut selvittämään tällaiset pikku oikeudelliset ongelmat ottamalla yhteyttä Itä-Suomen yliopiston Joensuun osastossa työskentelevään rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaseen. Tämä joskus "Joensuun oraakkeliksi" mainittu oikeustietelijä vastailee sangen mielellään median esittämiin oikeudellisia ongelmia koskeviin kysymyksiin. Tällä kertaa asiaa lähti Tolvaselta kyselemään Helsingin Sanomat.
7. Vastaus tuli nytkin kuin apteekin hyllyltä. Hesari kertoi siitä tänään aamupäivällä verkossaan otsikolla "Oikeusprofessori ei usko Hilkka Ahteen rikosilmoituksen johtavan mihinkään". Tolvasen mukaan Hilkka Ahteen tuleva rikosilmoitus Timo Rädyn puheista ei todennäköisesti johda ainakaan langettavaan tuomioon. Rikosilmoitus voi johtaa kyllä poliisitutkintaan mutta ei välttämättä syyteharkintaan saati oikeudenkäyntiin asti, arvioi Tolvanen. "Rädyllä on syytetyn asemansa vuoksi tavallista suurempi vapaus tuoda toisesta ihmisestä epäedullisia asioita ilmi. On olemassa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan itseään oikeudessa puolustaessa saa puhua tuhmempia kuin muuten", perusteli Tolvanen.
8. Totta tietenkin on, ettei syytetyllä ole rikosasiassa totuusvelvollisuutta, vaan hän voi vaieta tai kertoa myös ns. muunneltua totuutta. Kunnianloukkaukseen syytetyllä ei ole kuitenkaan itseään puolustaessaan lupa syyllistyä.
9. Matti Tolvasen mukaan mahdollisen oikeusprosessin kannalta on ratkaisevaa, pystyykö syyttäjä osoittamaan Rädyn väitteet perättömiksi. Tällöin syyttäjällä pitäisi olla näyttöä, ettei Hilkka Ahde ehdotellut Timo Rädylle seksisuhdetta vuonna 2005. "Menneisyydessä mahdollisesti loukkaavan väitteen esittäjän velvollisuus oli näyttää väitteensä toteen. Nykyisen lain mukaan näyttötaakka on syyttäjällä. Hänen pitää pystyä näyttämään väite perättömäksi", Tolvanen tykittää. Tolvasen mielestä Timo Rädyn asianajaja Heikki Lampela oli oikeassa medialle eilen antamassaan lausunnossa, että Hilkka Ahteen "kannattaa rauhoittua ja harkita uudemman kerran, onko rikosilmoituksen tekemisessä järkeä".
10. Hilkka Ahteen ilmoitus rikosilmoituksen tekemisestä on toki taktinen veto Timo Rädyn inhottavalta tuntuvan väitteen johdosta - mitä muuta Hilkka Ahde itse asiassa olisi voinut tehdäkään. Voi olla, että ajatus rikosilmoituksen tekemisestä raukeaa, jos Hilkka Ahde voittaa nyt meneillään olevan jutun ja Timo Räty tuomitaan syytteen mukaisesti.
11. Mutta kummalla osapuolella, syyttäjällä vai rikoksesta epäillyllä, mahtaa "ihan oikeesti" olla todistustaakka sanotunlaisesta väitteestä? Pitääkö syyttäjän tai, jos syytettä lähtee ajamaan vain asianomistaja, tämän näyttää sanotunlainen väite perättömäksi, vai onko kunnianloukkausrikosjutun vastaajan näytettävä, että väite pitää paikkansa?
12. Syyttömyysolettamaan kuuluu keskeisenä elementtinä syyttäjän todistustaakka (OK 17:1.2). Syyttäjän on näytettävä toteen rangaistavuuden edellytykset, eli positiiivisten edellytysten lisäksi myös negatiiviset rangaistavuuden edellytykset, esimerkiksi se, että henki- tai pahoinpitelyjutussa ei ole ollut käsillä hätävarjelutilanne.
13. Tästä pääsäännöstä saattaa kuitenkin olla joitakin poikkeuksia. Vanhastaan on esimerkiksi katsottu, että kunnianloukkauksesta syytetyllä voi olla esitettyjen tosiseikkojen totuuussisältöä koskeva todistustaakka. Tähän viittaa myös professori Matti Tolvanen todetessaan, että "menneisyydessä" mahdollisesti loukkaavan väitteen esittäjällä oli velvollisuus näyttää väitteensä toteaan. Tolvasen mainitsema "menneisyys" ei kuitenkaan ole kovin kaukana takanapäin, sillä vuoteen 2000 asti Suomessa voimassa olleen rikoslain asianomaisen säännöksen mukaan kunnianloukkauksesta syytetyllä oli oikeus ja velvollisuus esittää todennäköisiä syitä herjauksensa tueksi.
14. Nykyisin voimassa olevassa kunnianloukkausta koskevassa rangaistussäännöksessä (RL 24:9) ei ole vastaavaa syytetylle asetettua todistustaakkaa. Mutta toisin kuin Matti Tolvanen antaa ymmärtää, kunnianloukkausrikosta koskevaa todistustaakkaa ei ole ollut vuoden 2000 lainmuutoksen yhteydessä tarkoitus muuttaa ainakaan oleellisesti.
15. Kunnianloukkausrikossyytteen oikeuskäsittelyssä on minusta edelleen perusteltua lähteä siitä, että syytetty joutuu esittämään näyttöä väitteidensä todenperäisyyden tueksi ennen kuin todistustaakka väitteiden perättömyydestä kääntyy syyttäjälle ja/tai asianomistajalle. Muutoinhan kunniansa menettäneen asianomistajan voi olla täysin mahdotonta osoittaa, että väitteet ovat perättömiä. Negatiivisten seikkojen toteen näyttäminen on yleensäkin vaikeampaa kuin seikan vastakohdan näyttäminen. Riita-asioissa tämä näkökohta on yksi varteenotettava todistustaakan jakoa koskeva koskeva seikka. Kun kunnianloukkausteoissa on kysymys asianosaisten välisestä konfliktista, jossa yleisellä edulla ei ole merkittävää roolia, voidaan todistustaakka kunniaa loukkaavien väitteiden todenperäisyydestä myös tällä perusteella asettaa vastaajalle.
16. Syyttömyysolettama, jonka mukaan jokaista on pidettävä syyttömänä, kunnes syyttäjä (tai asianomistaja) on osoittanut vastaajan syyllisyyden toteen, on tietenkin selkeä pääsääntö. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin joissakin tapauksissa hyväksynyt käännetyn todistustaakan myös rikosasioissa. Kunnianloukkausrikokset ovat sellainen asiaryhmä, jossa käännetyn todistustaakan omaksumiselle voidaan esittää varteenotettavia reaalisia perusteita. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että syytetyn todistustaakka pysyy kohtuullisissa puitteissa ja että syytetyn oikeusturvasta huolehditaan riittävästi. Tämä merkitsee sitä, että syytetyn todistustaakalle ei voida asettaa kovin korkeaa näyttökynnystä. Kuitenkin on edellytettävä, että syytetty saattaa väitteensä todenperäisyyden uskottavaksi. Tämän jälkeen todistustaakka väitteen perättömyydestä siirtyy syyttäjälle tai syytettä yksin ajavalle asianomistajalle. Vrt. myös KKO 2010:88.
17. Väite siitä, että firman tai järjestön palveluksessa oleva naimisissa oleva nainen ehdottaa kohta palvelukseen astuttuaan firman pomolle seksisuhdetta, vaikuttaa yleisen elämänkokemuksen mukaan sen verran epätavalliselta, että todistustaakka olisi myös tällä perustella järkevää asettaa väitteen esittäjälle. Yleisempää lienee päinvastainen tilanne eli se, mainitunlaisen ehdotuksen tekee miesjohtaja naispuoliselle alaiselleen.
18. Matti Tolvasen esittämä näkemys todistustaakasta on liian kategorinen. Monet näkökohdat perustelevat todistustaakan asettamista väitteen esittäjälle. Lakia sovellettaessa ei voida lähteä yksinomaan teorioista ja pääsäännöistä, vaan huomioon tulee ottaa myös reaaliset näkökohdat ja käytännön tarpeet.
torstai 12. syyskuuta 2013
771. Kommentteja kollegan lehtilausuntojen johdosta
1. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on tunnetaan oikeusjuttujen ja lainsäädännön ahkerana kommentoijana iltapäivälehdissä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tolvaselta kannanottoja näkee mediassa tuon tuostakin, sesonkiaikana vähintään pari kolme kertaa viikossa.
2. Mikäpäs siinä, tunteehan Tolvanen juridiikkaa ja yleensä hänen arviointeihinsa voi toki yhtyä. Selkeänä poikkeuksena tästä ovat kuitenkinTolvasen lausunnot yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevissa kysymyksissä. Toisin kuin Tolvanen on väittänyt, sopimukseen perustuva yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen, oikeastaan vaatiminen, ei ole perustuslaissa tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä, vaikka myös monet ns. valtiosäntöoppineet ovat harhaanjohtavasti tätä esittäneet. Valtakunnansyyttäjän virasto on aiemmin tyrmännyt Tolvasen esittämän väitteen, jonka mukaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kyse jopa virkavallan anastamisesta.
3. Tälläkin viikolla Matti Tolvaselta on kyselty mediassa monista eri asioista. Pari kolme päivää sitten Tolvanen otti Yle Uutisissa (Kotimaa24) kantaa kokoomusnuorten kohua herättäneisiin ehdotuksiin. Tolvasen mukaan uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä voitaisiin poistaa rikoslaista. Tältä osin Tolvanen yhtyi kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koskeen. Sitä vastoin Tolvanen suhtautui kielteisesti Kosken ja kokoomusnuorten ehdotuksen, jonka mukaan rikoslaista pitäisi poistaa myös kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös.
4. Kiihotuspykälän osalta Matti Tolvasen kielteinen kanta on aiheellinen ja järkevästi perusteltu, eli kiihotuspykälän poistaminen laista sananvapauteen vedoten on aiheeton. Sen sijaan Tolvasen perustelut uskontorauhan rikkomista koskevan pykälän poistamisesta laista vaikuttavat hieman huterilta; itselläni ei kyllä ole asiaan nimenomaista kantaa puolesta tai vastaan. Tolvanen nimittäin perustelee kantaansa lähinnä sillä, että mainittua "pykälää ei ole Suomessa kovin monta kertaa sovellettu." Mutta mistä pykälän harvalukuinen sovellettavuus mahtaisi johtua? Tätä emme varmuudella tiedä, mutta yksi selitys voisi olla, että uskonrauhaa vastaan ei rikota tai uskontoja pilkata, koska tiedetään, että mainittu käyttäytyminen on rangaistavaa. Eikö mainittu kriminalisointipykälä siis ole täyttänyt aika hyvin yleisestävän tarkoituksen, joka rangaistussäännöksille aina asetetaan? Jos pykälä poistettaisiin laista, kuten Tolvanen ja "nuoret" ehdottavat, tuloksena saattaisi olla, että uskontoja ryhdyttäisiin pilkkaamaan oikein urakalla, ja silloin oltaisiin taas metsässä. Pitäisi siis hiukan tarkemmin pohtia, minkä vuoksi tiettyjä tekoja ja käyttäytymisiä säädetään ylipäätään rangaistaviksi ja mistä joidenkin kriminalisointipykälien harvinainen soveltaminen oikeastaan johtuu. Ei kai, hyvänen aika, tekoja säädetä rangaistaviksi siksi, että toivoisimme niitä vastaan rikottavan usein ja kunnolla, niin kuin Tolvasen ja kumppanien logiikka näyttäisi edellyttävän.
5. Tänään Matti Tolvanen on ollut lausuntoineen mediassa esillä ainakin kahdessa eri asiassa; maakuntalehtien verkkojulkasuja en yleensä seuraa. Iltalehdelle antamassaan lausunnossa professori kertoo, miksi Herlinien sukuun kuuluvan naisen sieppauksesta vuonna 2010 yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen tuomittu Juha Louhi (ent. Turunen) on päässyt ehdonalaiseen vapauteen kolmen vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Vastaus kysymykseen on yksinkertaisesti se - kuten olettaa sopii - että koska laki niin säätää, eli asiassa on toimittu lain mukaan. Niin sanottu ensikertalainen pääsee lain mukaan ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään tuomitusta rangaistuksesta (eli "suoritettuaan" siitä) puolet. Tutkintavankeusaika ennen tuomion antamista luetaan tuomitun vankeusajan lyhennykseksi. Puoli vuotta ennen ehdonalaiseen vapauden alkua vanki pääsee yleensä aina valvottuun koevapauteen.
6. Sieppaajan asiassa on siis menetelty laillisesti. Mutta eri asia on, onko oikein, että myös vakavasta rikoksesta tuomittu rikollinen on laskettava ehdonalaiseen vapauteen ja valvottuun koevapauteen samojen sääntöjen mukaan kuin esimerkiksi paljon puhuttu "nakkivaras", siis suhteellisen vähäisestä ja tavanomaisesta omaisuusrikoksesta tuomittu vanki? Tätä kysymystä olisi ollut mielenkiintoista pohtia, mutta siihen Tolvanen ei ota lausunnossaan kantaa, ilmeisesti siksi, ettei toimittaja ole hoksannut asiaa häneltä edes kysyä. Monissa maissa tuomioistuin määrää jo tuomiossa ajankohdan, jolloin vankeuteen tuomittu voi aikaisintaan anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen ja tämä riippuu juuri rikoksen vakavuudesta ja tuomion pituudesta.
7. Pitäisikö myös Suomessa lakia muuttaa mainitulla tavalla? Luultavasti Matti Tolvanen ei kannata tällaista muutosta, vaan pitää meillä omaksuttua tasapäistävyyslinjaa tässäkin suhteessa parhaana ratkaisuna. Inkeri Anttilan ja Olavi Heinosen aktiiviajoista lähtien suomalaisen kriminaalipolitiikan kantavana ajatuksena ("johtotähtenä") on ollut vankiluvun alentaminen ja vankiloiden ylläpidosta valtiolle aiheutuvien kustannusten minimointi. Tätä tavoitetta palvelee, että tuomittu rangaistus mitataan säännönmukaisesti laissa säädetyn rangaistusasteikon alapäästä. Näitä tavoitteita palvelee myös nyt mainittu yhdenvertainen vankien ehdonlaiseen vapauteen päästämistä koskeva lainsäädäntö vallan erinomaisesti. Kokonaan eri asia on, onko tässä käytännössä mitään järkeä.
8. Yle Uutisten verkossa tänään Matti Tolvanen "arvostelee salaisen oikeusmateriaalin julkistamista". Kyse on tietenkin Ulvilan murhaoikeudenkäynnin salaiseksi määrätystä esitutkinta-aineistosta. Tältä osin Tolvasen lausunnossa ei juuri juridiikkaa löydy, lähinnä vain moralisointia - mutta tämäkin kelpaa kyllä medialle oikein hyvin otsikoksi, kunhan lausujana on lainopin professori. Muun muassa Helsingin Sanomat on tällä viikolla kertonut Anneli Auerin lasten kertomuksista, jotka sisältyvät poliisin salaiseksi määräämään esitutkinta-aineistoon. Tolvanen jyrisee:
- Minusta mielestäni niitä ei olisi syytä julkistaa...plääp, plääp. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne tulee, jos tätä salaista aineistoa arvioidaan lehdessä tai jopa asiantuntijat arvioivat sitä.
9. Professori Tolvasen mukaan julkaisupäätös - siis lehden päätös (?) - saattaa pahimmillaan vaikuttaa jopa oikeudenkäynnin kulkuun. Professori maalailee näin: "Sitähän on vaikea sanoa vaikuttaako salaiseksi määätyn aineiston julkaiseminen oikeuden työskentelyyn ja millä tavalla. Mutta kyllähän se saattaa sitä vaikeuttaa, jos oikeudenkäyntiä aletaan käydä julkisuudessa ja vielä salaisen materiaalin perusteella".
10. On selvää - aivan ilman professoreiden lausuntojakin - että salaiseksi määrättyä oikeudenkäyntiaineistoa ei ollisi lupa julkistaa. Määräys koskee ensisijaisesti kuitenkin vain viranomaisia, jotka ovat tekemisissä sanotun aineistoan kanssa, samoin kuin ko. oikeusjutun asianosaisia ja heidän avustajiaan. Tiedotusväline, joka julkaisee sanottua salaista aineistoa tai salaisia tietoja, ei kuitenkaan voida velvoittaa paljastamaan tietolähdettään.
11. Paljon tärkeämpää olisi ollut pohtia, onko sanotunlaisen aineiston julistaminen salaiseksi ollut ylipätään perusteltua ja oikein. Kyse on harkinnanvaraisesta asiasta, mutta yleensä voidaan lähteä siitä, että mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä julkisempaa oikeudenkäynnin tulisi olla. Salassapitomääräyksiin ja ylipäätään salaisiin tai puolisalaisiin oikeudenkäynteihin liittyy aina mielivallan vaara ja epäily siitä, että viranomaisilla tai tuomareilla on jotakin salattavaa, mitä ei haluta paljastaa, ei oikeudenkäynnissä eikä edes tuomion perusteluissa. Jos asiaa tarkastellaan tältä kannalta - siis julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta - en itse pitäisi esimerkiksi Ulvilan tapauksen aineiston salaiseksi määrätyn aineiston osittaista paljastumista minään katastrofina tai suureena "vääryytenä". Ko. tapauksessa salassapitomääräystä ei ole annettu tuomioistuimen työskentelyn turvaamiseksi, kuten Tolvanen antaa ymmärtää, vaan jutussa asianomistajana olevien alaikäisten lasten edun suojelemistarkoituksessa.
12. Mutta onko nyt julkisuuteen putkahtaneessa aineistossa todellakin jotakin sellaista uutta, joka olisi lasten edun tai hyvinvoinnin kannalta jotenkin turmiollista? Minusta ei ole. Sitä paitsi on otettava huomioon, että HS:n haltuunsa saamissa ja julkaisemissa esitutkinta-aineistoon sisältyvissä lasten kertomuksissa lienee kysymys niistä tiedoista tai aineistosta, jotka Satakunnan käräjäoikeus, vastoin syyttäjän esitystä, määräsi alkukesällä julkisiksi, koska lapset ovat jutussa asianomistajia eivätkä murhajutun uhreja. Syyttäjä kuitenkin valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka 9.9. eli viime maanantaina antamallaan päätöksellä pysytti käräjäoikeuden päätöksen. Toisin sanoen Auerin lasten sanotut esitutkinta-aineistoon sisältyvät kertomukset on jo määrätty julkisiksi. Tähän liittyy lainsäädännön (takaperoisuuden) johdosta kuitenkin se outo seikka, että vaikka käräjäoikeus ja nyt myös hovioikeus ovat määränneet ko. aineiston julkiseksi, poliisin ei silti tarvitse noudattaa sanottua päätöstä, sillä päätös ei ole vielä muodollisesti lainvoimainen, koska hovioikeuden päätöksestä saa hakea valituslupaa KKO:lta. Kun valitusaika hovioikeudesta KKO:een valitettaessa on peräti 60 päivää - esimerkiksi Ruotsin lain mukaan vain neljä viikkoa - saattaa kestää vielä monta kuukautta ennen kuin sanottu aineisto myös käytännössä tulee virallisesti julkiseksi.
13. Olisi odottanut, että professori olisi iltapäivälehdelle lausuntoa antaessaan huomioinut mainitut seikat, mutta näin ei tapahtunut, vaan lausunnossa todetaan lakonisesti se sinänsä itsestään selvä asia, että kun asiakirja on määrätty salaiseksi, niin se myös on salainen. Tästä sitten lehden verkkojulkaisussa on vedetty kissankoinen otsikko! Lehtijutussa ei mainita sanallakaan sitä, että kaksi oikeusastetta on jo ehtinyt määrännyt sanotun aineiston tai ainakin osan siitä julkiseksi. Olisi ollut paikallaan pohtia, tulisiko lakia muuttaa niin, että tuomioistuimen antamaa esitutkinta-aineiston julkisuuspäätöstä tulisi noudattaa heti eikä jäädä odottaman sen kenties vasta vuoden kuluttua tapahtuvaa lainvoimaiseksi tuloa. Lakia voitaisiin tarkistaa myös siten, että käräjäoikeuden - tai ainakin hovioikeuden - aineistoa koskeva julkisuuspäätös olisi lopullinen, eli siitä ei saisi valittaa lainkaan hovioikeuteen tai KKO:een. On hyvin helppoa tokaista lehdelle, että salassapitomääräystä ei saa rikkoa, mutta oikeusoppineelta odottaisi toki hieman analyyttisempää ja perusteellisempaa pohdintaa. Jos tähän ei ole lehdessä tilaisuutta, niin silloin kannattaisi kyllä harkita, antaako lainkaan lausuntoja iltapäivälehdille.
14. Jäädäänpä odottelemaan, miten mielenkiintoisia ja hauskoja lausuntoja ketterät professorit ehtivät antaa huomenna ilmestyville iltapäivälehdille!
15. Ulvilan murhajutun esitutkinnan aikana kuultujen lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnilla on oikeudenkäynnissä ilmeisesti suuri merkitys. Lehtitietojen mukaan asiantuntijoina kuultujen tai kuultavien psykologien käsitykset poikkeavat selvästi toisistaan sen mukaan, onko kyse syyttäjän vai puolustuksen nimeämistä asiantuntijoista. Lapsia haastatelleet psykologit, jotka lienevät syyttäjän nimeämiä asiantuntijoita, ovat pitäneet lasten kertomuksia uskottavina; tosin vanhin lapsista on kertonut eri tavalla kuin nuorimmat lapset. Puolustuksen asiantuntijoina tai asiantuntevina todistajina toimivat psykologit, mm. professori ja psykologian tohtori, jotka eivät ole tavanneet lapsia, sen sijaan ovat videoiden perusteella katsoneet, etteivät lasten kertomukset ole uskottavia.
16. HS:n mielipidesivulla tänään julkaistussa kirjoituksessa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo sanoo, että lasten kertomusten uskottavuudesta ei pitäisi lausua mitään, ellei ole tavannut lasta ja haastatellut häntä itse ja että ilman itse tehtyä haastattelua kertomusten luotettavuudesta kertominen olisi jopa eettisesti kyseenalaista. Tämä käsitys vaikuttaa kuitenkin liian kategoriselta ja ehdottomalta. Viime kädessä oikeuden jäsenet ratkaisevat kysymyksen lasten kertomusten uskottavuudesta eivätkä hekään ole haastatelleet tai tavanneet lapsia. Jos Haapasalo olisi oikeassa, tuomarit olisivat sidottuja lapsia haastatelleiden psykologien lausuntoihin, mikä ei pidä paikkaansa. Kertomukset videoidaan juuri siksi, että tallenteita voidaan hyödyntää myöhemmin oikeudenkäynnissä sellaisenaan ilman, että lapsia pitäisi kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti. Jos puolustuksen psykologeilla ei ole ollut tilaisuutta tavata ja haastatella lapsia, jouduttaisiin Haapasalon teorian mukaan lasten kertomusten luotettavuutta arvioitaessa turvautumaan yksinomaan syyttäjän nimeämien asiantuntijoiden lausuntoihin, mikä ei toteuttaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.
17. Nykyisin laissa olevat säännökset asiantuntijatodistelusta ovat vanhentuneet ja epätyydyttävät, joten ne pitäisi kiireellisesti uudistaa. Tähän on puututtu hiljattain todistelutoimikunnan mietinnössä (OM:n julkaisuja 69/2012), mutta uudistuksen toteuttuminen OK 17 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä saattaa kestää vielä muutaman vuoden. Puolustukselle tulisi varata tilaisuus vakavia rikoksia koskevan esitutkinnan aikana omien asiantuntijoiden, esimerkiksi juuri oikeuspsykologien, kuulemiseen tai kirjallisten asiantuntijalausuntojen hankkimiseen. Tämä on mahdollista itse asiassa jo nykyisin, sillä esitutkintalain mukaan asianosaisen pyytämät esitutkintatoimenpiteet on suoritettava, jos hän osoittaa, että ne saattavat vaikuttaa asiaan ja jollei niistä aiheudu asian laatuun nähden kohtuuttomia kustannuksia.
2. Mikäpäs siinä, tunteehan Tolvanen juridiikkaa ja yleensä hänen arviointeihinsa voi toki yhtyä. Selkeänä poikkeuksena tästä ovat kuitenkinTolvasen lausunnot yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevissa kysymyksissä. Toisin kuin Tolvanen on väittänyt, sopimukseen perustuva yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen, oikeastaan vaatiminen, ei ole perustuslaissa tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä, vaikka myös monet ns. valtiosäntöoppineet ovat harhaanjohtavasti tätä esittäneet. Valtakunnansyyttäjän virasto on aiemmin tyrmännyt Tolvasen esittämän väitteen, jonka mukaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kyse jopa virkavallan anastamisesta.
3. Tälläkin viikolla Matti Tolvaselta on kyselty mediassa monista eri asioista. Pari kolme päivää sitten Tolvanen otti Yle Uutisissa (Kotimaa24) kantaa kokoomusnuorten kohua herättäneisiin ehdotuksiin. Tolvasen mukaan uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä voitaisiin poistaa rikoslaista. Tältä osin Tolvanen yhtyi kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koskeen. Sitä vastoin Tolvanen suhtautui kielteisesti Kosken ja kokoomusnuorten ehdotuksen, jonka mukaan rikoslaista pitäisi poistaa myös kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös.
4. Kiihotuspykälän osalta Matti Tolvasen kielteinen kanta on aiheellinen ja järkevästi perusteltu, eli kiihotuspykälän poistaminen laista sananvapauteen vedoten on aiheeton. Sen sijaan Tolvasen perustelut uskontorauhan rikkomista koskevan pykälän poistamisesta laista vaikuttavat hieman huterilta; itselläni ei kyllä ole asiaan nimenomaista kantaa puolesta tai vastaan. Tolvanen nimittäin perustelee kantaansa lähinnä sillä, että mainittua "pykälää ei ole Suomessa kovin monta kertaa sovellettu." Mutta mistä pykälän harvalukuinen sovellettavuus mahtaisi johtua? Tätä emme varmuudella tiedä, mutta yksi selitys voisi olla, että uskonrauhaa vastaan ei rikota tai uskontoja pilkata, koska tiedetään, että mainittu käyttäytyminen on rangaistavaa. Eikö mainittu kriminalisointipykälä siis ole täyttänyt aika hyvin yleisestävän tarkoituksen, joka rangaistussäännöksille aina asetetaan? Jos pykälä poistettaisiin laista, kuten Tolvanen ja "nuoret" ehdottavat, tuloksena saattaisi olla, että uskontoja ryhdyttäisiin pilkkaamaan oikein urakalla, ja silloin oltaisiin taas metsässä. Pitäisi siis hiukan tarkemmin pohtia, minkä vuoksi tiettyjä tekoja ja käyttäytymisiä säädetään ylipäätään rangaistaviksi ja mistä joidenkin kriminalisointipykälien harvinainen soveltaminen oikeastaan johtuu. Ei kai, hyvänen aika, tekoja säädetä rangaistaviksi siksi, että toivoisimme niitä vastaan rikottavan usein ja kunnolla, niin kuin Tolvasen ja kumppanien logiikka näyttäisi edellyttävän.
5. Tänään Matti Tolvanen on ollut lausuntoineen mediassa esillä ainakin kahdessa eri asiassa; maakuntalehtien verkkojulkasuja en yleensä seuraa. Iltalehdelle antamassaan lausunnossa professori kertoo, miksi Herlinien sukuun kuuluvan naisen sieppauksesta vuonna 2010 yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen tuomittu Juha Louhi (ent. Turunen) on päässyt ehdonalaiseen vapauteen kolmen vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Vastaus kysymykseen on yksinkertaisesti se - kuten olettaa sopii - että koska laki niin säätää, eli asiassa on toimittu lain mukaan. Niin sanottu ensikertalainen pääsee lain mukaan ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään tuomitusta rangaistuksesta (eli "suoritettuaan" siitä) puolet. Tutkintavankeusaika ennen tuomion antamista luetaan tuomitun vankeusajan lyhennykseksi. Puoli vuotta ennen ehdonalaiseen vapauden alkua vanki pääsee yleensä aina valvottuun koevapauteen.
6. Sieppaajan asiassa on siis menetelty laillisesti. Mutta eri asia on, onko oikein, että myös vakavasta rikoksesta tuomittu rikollinen on laskettava ehdonalaiseen vapauteen ja valvottuun koevapauteen samojen sääntöjen mukaan kuin esimerkiksi paljon puhuttu "nakkivaras", siis suhteellisen vähäisestä ja tavanomaisesta omaisuusrikoksesta tuomittu vanki? Tätä kysymystä olisi ollut mielenkiintoista pohtia, mutta siihen Tolvanen ei ota lausunnossaan kantaa, ilmeisesti siksi, ettei toimittaja ole hoksannut asiaa häneltä edes kysyä. Monissa maissa tuomioistuin määrää jo tuomiossa ajankohdan, jolloin vankeuteen tuomittu voi aikaisintaan anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen ja tämä riippuu juuri rikoksen vakavuudesta ja tuomion pituudesta.
7. Pitäisikö myös Suomessa lakia muuttaa mainitulla tavalla? Luultavasti Matti Tolvanen ei kannata tällaista muutosta, vaan pitää meillä omaksuttua tasapäistävyyslinjaa tässäkin suhteessa parhaana ratkaisuna. Inkeri Anttilan ja Olavi Heinosen aktiiviajoista lähtien suomalaisen kriminaalipolitiikan kantavana ajatuksena ("johtotähtenä") on ollut vankiluvun alentaminen ja vankiloiden ylläpidosta valtiolle aiheutuvien kustannusten minimointi. Tätä tavoitetta palvelee, että tuomittu rangaistus mitataan säännönmukaisesti laissa säädetyn rangaistusasteikon alapäästä. Näitä tavoitteita palvelee myös nyt mainittu yhdenvertainen vankien ehdonlaiseen vapauteen päästämistä koskeva lainsäädäntö vallan erinomaisesti. Kokonaan eri asia on, onko tässä käytännössä mitään järkeä.
8. Yle Uutisten verkossa tänään Matti Tolvanen "arvostelee salaisen oikeusmateriaalin julkistamista". Kyse on tietenkin Ulvilan murhaoikeudenkäynnin salaiseksi määrätystä esitutkinta-aineistosta. Tältä osin Tolvasen lausunnossa ei juuri juridiikkaa löydy, lähinnä vain moralisointia - mutta tämäkin kelpaa kyllä medialle oikein hyvin otsikoksi, kunhan lausujana on lainopin professori. Muun muassa Helsingin Sanomat on tällä viikolla kertonut Anneli Auerin lasten kertomuksista, jotka sisältyvät poliisin salaiseksi määräämään esitutkinta-aineistoon. Tolvanen jyrisee:
- Minusta mielestäni niitä ei olisi syytä julkistaa...plääp, plääp. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne tulee, jos tätä salaista aineistoa arvioidaan lehdessä tai jopa asiantuntijat arvioivat sitä.
9. Professori Tolvasen mukaan julkaisupäätös - siis lehden päätös (?) - saattaa pahimmillaan vaikuttaa jopa oikeudenkäynnin kulkuun. Professori maalailee näin: "Sitähän on vaikea sanoa vaikuttaako salaiseksi määätyn aineiston julkaiseminen oikeuden työskentelyyn ja millä tavalla. Mutta kyllähän se saattaa sitä vaikeuttaa, jos oikeudenkäyntiä aletaan käydä julkisuudessa ja vielä salaisen materiaalin perusteella".
10. On selvää - aivan ilman professoreiden lausuntojakin - että salaiseksi määrättyä oikeudenkäyntiaineistoa ei ollisi lupa julkistaa. Määräys koskee ensisijaisesti kuitenkin vain viranomaisia, jotka ovat tekemisissä sanotun aineistoan kanssa, samoin kuin ko. oikeusjutun asianosaisia ja heidän avustajiaan. Tiedotusväline, joka julkaisee sanottua salaista aineistoa tai salaisia tietoja, ei kuitenkaan voida velvoittaa paljastamaan tietolähdettään.
11. Paljon tärkeämpää olisi ollut pohtia, onko sanotunlaisen aineiston julistaminen salaiseksi ollut ylipätään perusteltua ja oikein. Kyse on harkinnanvaraisesta asiasta, mutta yleensä voidaan lähteä siitä, että mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä julkisempaa oikeudenkäynnin tulisi olla. Salassapitomääräyksiin ja ylipäätään salaisiin tai puolisalaisiin oikeudenkäynteihin liittyy aina mielivallan vaara ja epäily siitä, että viranomaisilla tai tuomareilla on jotakin salattavaa, mitä ei haluta paljastaa, ei oikeudenkäynnissä eikä edes tuomion perusteluissa. Jos asiaa tarkastellaan tältä kannalta - siis julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta - en itse pitäisi esimerkiksi Ulvilan tapauksen aineiston salaiseksi määrätyn aineiston osittaista paljastumista minään katastrofina tai suureena "vääryytenä". Ko. tapauksessa salassapitomääräystä ei ole annettu tuomioistuimen työskentelyn turvaamiseksi, kuten Tolvanen antaa ymmärtää, vaan jutussa asianomistajana olevien alaikäisten lasten edun suojelemistarkoituksessa.
12. Mutta onko nyt julkisuuteen putkahtaneessa aineistossa todellakin jotakin sellaista uutta, joka olisi lasten edun tai hyvinvoinnin kannalta jotenkin turmiollista? Minusta ei ole. Sitä paitsi on otettava huomioon, että HS:n haltuunsa saamissa ja julkaisemissa esitutkinta-aineistoon sisältyvissä lasten kertomuksissa lienee kysymys niistä tiedoista tai aineistosta, jotka Satakunnan käräjäoikeus, vastoin syyttäjän esitystä, määräsi alkukesällä julkisiksi, koska lapset ovat jutussa asianomistajia eivätkä murhajutun uhreja. Syyttäjä kuitenkin valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka 9.9. eli viime maanantaina antamallaan päätöksellä pysytti käräjäoikeuden päätöksen. Toisin sanoen Auerin lasten sanotut esitutkinta-aineistoon sisältyvät kertomukset on jo määrätty julkisiksi. Tähän liittyy lainsäädännön (takaperoisuuden) johdosta kuitenkin se outo seikka, että vaikka käräjäoikeus ja nyt myös hovioikeus ovat määränneet ko. aineiston julkiseksi, poliisin ei silti tarvitse noudattaa sanottua päätöstä, sillä päätös ei ole vielä muodollisesti lainvoimainen, koska hovioikeuden päätöksestä saa hakea valituslupaa KKO:lta. Kun valitusaika hovioikeudesta KKO:een valitettaessa on peräti 60 päivää - esimerkiksi Ruotsin lain mukaan vain neljä viikkoa - saattaa kestää vielä monta kuukautta ennen kuin sanottu aineisto myös käytännössä tulee virallisesti julkiseksi.
13. Olisi odottanut, että professori olisi iltapäivälehdelle lausuntoa antaessaan huomioinut mainitut seikat, mutta näin ei tapahtunut, vaan lausunnossa todetaan lakonisesti se sinänsä itsestään selvä asia, että kun asiakirja on määrätty salaiseksi, niin se myös on salainen. Tästä sitten lehden verkkojulkaisussa on vedetty kissankoinen otsikko! Lehtijutussa ei mainita sanallakaan sitä, että kaksi oikeusastetta on jo ehtinyt määrännyt sanotun aineiston tai ainakin osan siitä julkiseksi. Olisi ollut paikallaan pohtia, tulisiko lakia muuttaa niin, että tuomioistuimen antamaa esitutkinta-aineiston julkisuuspäätöstä tulisi noudattaa heti eikä jäädä odottaman sen kenties vasta vuoden kuluttua tapahtuvaa lainvoimaiseksi tuloa. Lakia voitaisiin tarkistaa myös siten, että käräjäoikeuden - tai ainakin hovioikeuden - aineistoa koskeva julkisuuspäätös olisi lopullinen, eli siitä ei saisi valittaa lainkaan hovioikeuteen tai KKO:een. On hyvin helppoa tokaista lehdelle, että salassapitomääräystä ei saa rikkoa, mutta oikeusoppineelta odottaisi toki hieman analyyttisempää ja perusteellisempaa pohdintaa. Jos tähän ei ole lehdessä tilaisuutta, niin silloin kannattaisi kyllä harkita, antaako lainkaan lausuntoja iltapäivälehdille.
14. Jäädäänpä odottelemaan, miten mielenkiintoisia ja hauskoja lausuntoja ketterät professorit ehtivät antaa huomenna ilmestyville iltapäivälehdille!
15. Ulvilan murhajutun esitutkinnan aikana kuultujen lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnilla on oikeudenkäynnissä ilmeisesti suuri merkitys. Lehtitietojen mukaan asiantuntijoina kuultujen tai kuultavien psykologien käsitykset poikkeavat selvästi toisistaan sen mukaan, onko kyse syyttäjän vai puolustuksen nimeämistä asiantuntijoista. Lapsia haastatelleet psykologit, jotka lienevät syyttäjän nimeämiä asiantuntijoita, ovat pitäneet lasten kertomuksia uskottavina; tosin vanhin lapsista on kertonut eri tavalla kuin nuorimmat lapset. Puolustuksen asiantuntijoina tai asiantuntevina todistajina toimivat psykologit, mm. professori ja psykologian tohtori, jotka eivät ole tavanneet lapsia, sen sijaan ovat videoiden perusteella katsoneet, etteivät lasten kertomukset ole uskottavia.
16. HS:n mielipidesivulla tänään julkaistussa kirjoituksessa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo sanoo, että lasten kertomusten uskottavuudesta ei pitäisi lausua mitään, ellei ole tavannut lasta ja haastatellut häntä itse ja että ilman itse tehtyä haastattelua kertomusten luotettavuudesta kertominen olisi jopa eettisesti kyseenalaista. Tämä käsitys vaikuttaa kuitenkin liian kategoriselta ja ehdottomalta. Viime kädessä oikeuden jäsenet ratkaisevat kysymyksen lasten kertomusten uskottavuudesta eivätkä hekään ole haastatelleet tai tavanneet lapsia. Jos Haapasalo olisi oikeassa, tuomarit olisivat sidottuja lapsia haastatelleiden psykologien lausuntoihin, mikä ei pidä paikkaansa. Kertomukset videoidaan juuri siksi, että tallenteita voidaan hyödyntää myöhemmin oikeudenkäynnissä sellaisenaan ilman, että lapsia pitäisi kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti. Jos puolustuksen psykologeilla ei ole ollut tilaisuutta tavata ja haastatella lapsia, jouduttaisiin Haapasalon teorian mukaan lasten kertomusten luotettavuutta arvioitaessa turvautumaan yksinomaan syyttäjän nimeämien asiantuntijoiden lausuntoihin, mikä ei toteuttaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.
17. Nykyisin laissa olevat säännökset asiantuntijatodistelusta ovat vanhentuneet ja epätyydyttävät, joten ne pitäisi kiireellisesti uudistaa. Tähän on puututtu hiljattain todistelutoimikunnan mietinnössä (OM:n julkaisuja 69/2012), mutta uudistuksen toteuttuminen OK 17 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä saattaa kestää vielä muutaman vuoden. Puolustukselle tulisi varata tilaisuus vakavia rikoksia koskevan esitutkinnan aikana omien asiantuntijoiden, esimerkiksi juuri oikeuspsykologien, kuulemiseen tai kirjallisten asiantuntijalausuntojen hankkimiseen. Tämä on mahdollista itse asiassa jo nykyisin, sillä esitutkintalain mukaan asianosaisen pyytämät esitutkintatoimenpiteet on suoritettava, jos hän osoittaa, että ne saattavat vaikuttaa asiaan ja jollei niistä aiheudu asian laatuun nähden kohtuuttomia kustannuksia.
perjantai 12. elokuuta 2011
465. Rikosoikeuden professori kannustaa kansalaistottelemattomuuteen
1. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on taitettu peistä kohta jo kolme tai neljä vuotta. Korkein oikeus katsoi ennakkopäätöksessään vuonna 2010, että yksityisessä parkkivalvonnassa on kyse täysin laillisesta asiasta (KKO 2010:23). Tarkemmin sanottuna kysymys on yksityisoikeudelliseen sopimukseen ja sen rikkomiseen perustuvasta maksusta, ei mistään julkisoikeudellisesta seuraamuksesta eikä siis tietenkään sakosta.
2. KKO:lle tehtiin vuoden alussa hakemus, jossa vuoden 2010 tuomiolla maksuvelvolliseksi tuomittu autoilija haki KKO:n kyseisen tuomion purkamista. Pari kuukautta sitten antamallaan päätöksellä KKO kuitenkin yksimielisesti katsoi, että hakemus oli aiheeton eikä tuomiota siis purettu (KKO 2011:43).
3. Tästä huolimatta eräät tahot haluavat palata asiaan yhä uudelleen ja uudelleen. Tässä asiassa on kunnostautunut erityisesti YLE-Uutiset, joka nostaa kysymyksen valvontamaksun laillisuudesta toistuvasti esille ikään kuin suurena uutisena. YLE-Uutiset ja etenkin sen toimittaja Ari Mölsä tekevät, kuten olen blogissani kertonut, yhteistyötä eräiden niin sanottujen oikeusoppineiden kanssa, jotka nähtävästi ovat kokeneet KKO:n sanotun tuomion arvovaltatappiokseen. He inttävät inttämästä päästyään, että valvontamaksut eivät perustu lakiin ja että KKO:n ratkaisut olisivat siten laittomia.
4. Eilen YLE-Uutiset nosti mainitun kysymyksen jälleen kerran - ties kuinka monennen kerran - esille. YLE-Uutisten verkossa sanottu kysymys ja "uutinen" nostettiin illalla peräti toimituksen askaroimaksi ykkösuutiseksi eli ohi mm. ohi Paavo Lipposen ilmoituksen ja Lontoon mellakoiden. Näin siitä huolimatta, että parkkimaksuasiassa ei ole tapahtunut mitään uutta tai merkittävää.
5. YLE-Uutisten jutun otsikko kuuluu raflaavasti:
Rikosoikeuden professori ei maksaisi yksityisiä parkkisakkoja.
6. Kuten arvata saattoi, professorilla tarkoitetaan jutussa Itä-Suomen (Joensuun) yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta; todettakoon, että kyseisessä opinahjossa ei ole oikeustieteellistä tiedekuntaa. Tolvanen on jo aiemmin kunnostautunut kyseisessä asiassa useilla vastaavanlaisilla lausunnoillaan, joita YLE-Uutiset ja toimittaja Ari Mölsä ovat sitten työntäneet "sekamelska-terminologialla" ("täysi kaaos", "täysi sotku", "täydellinen sotku ja sekamelska" jne.) höystettyinä tuutistaan maailmalle. Ks. tästä esimerkiksi blogiani 408/9.3.2011.
7. Tolvanen ei ole toki ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Aiemmin professori on jopa väittänyt, että yksityiset parkkifirmat syyllistyisivät rikokseen eli virkavallan anastamiseen, koska sakottaminen kuuluu yksinomaan viranomaisille. Valtakunnansyyttäjävirasto on kuitenkin tehnyt asiassa syyttämisjättämispäätöksen todeten yksiselitteisesti, että parkkifirmojen toiminnassa ei selvästikään ole kyse Tolvasen väittämästä tai mistään muustakaan rikoksesta.
8. Eilen YLE-Uutisissa julkistetussa lausunnossa Tolvanen toistaa jo aiemmin esittämänsä sanoman, jonka mukaan hän itse jättäisi parkkisakot maksamatta. Tolvanen puhuu siis edelleen sakosta, vaikka kyse ei ole sakosta, vaan yksityisoikeudellisesta maksusta.
- Minä en nykyisessä tilanteessa sakkoa maksaisi, koska mielestäni sille ei ole laillista perustetta, sanoi Tolvanen eilen YLE:lle.
YLE-Uutisten juttu löytyy tästä.
9. Vaikka Tolvanen näyttää muodollisesti puhuvan vain omasta puolestaan ja "omista sakoistaan", hän luonnollisesti haluaisi tai ainakin toivoisi, etteivät muutkaan "yksityisen sakotuksen kynsiin" joutuneet ihmiset valvontamaksuja suorittaisi. Tolvanen hyödyntää sanomaansa levittäessään juridiseen asiantuntemukseen perustuvaa arvovaltaansa ja antaa selvästi ymmärtää, että "sakkoja" ei kerta kaikkiaan kannata "laittomina" maksaa. Hän riitauttaa edelleen, KKO:n kahdesta päätöksestä huolimatta, valvontamaksujen laillisuuden.
10. Kuten anottu, valvontamaksut eivät ole laittomia, vaan niillä samoin kuin yksityisillä parkkifirmoilla on oikeusjärjestyksen ja valtakunnan ylimmän tuomioistuimen selkeä tuki takanaan. Maassa vallitsee oikeusjärjestyksen turvaama sopimusvapauden periaate, johon valvontamaksujen määrääminen pohjimmiltaan perustuu.
11. Valvontamaksun maksamatta jättäminen ei ole rikos. Valvontamaksussa on kuitenkin kysymys sopimusrikkomukseen perustuvasta maksusta ja sen maksamatta jättämisessä oikeusjärjestyksen vastaisesta laiminlyönnistä. Valvontamaksu voidaan vahvistaa tuomioistuimen tuomiolla, joka puolestaan voidaan panna ulosottoteitse täytäntöön. Se, joka tästä huolimatta haluaa riitauttaa valvontamaksujen periaatteellisen laillisuuden, riitauttaa koko yksityisoikeudellisen sanktiomekanismin ja tulee julkisilla kannanotoillaan samalla kannustaneeksi valvontamaksun saaneita ihmisiä kansalaistottelemattomuutena ilmenevään laittomuuteen. Tämän kehotuksen tai kannustamisen teho on sitä suurempi, mitä arvovaltaisemmasta "riitauttajasta" on kysymys.
12. Kun rikosoikeuden professori sanoo toistuvasti julkisuudessa, että yksityisiä parkkisakkoja ei kannata maksaa tai että "minä en ainakaan maksaisi", hän luonnollisesti kannustaa arvovallallaan valvontamaksun saaneita ihmisiä jättämään maksut maksamatta. Tolvasen "oppi" on jo langannut otolliseen maaperään, mikä näkyy parkkiaktivistien ja -huligaanien oikeusjakohtuus -nettisivustolla. Myös siellä ihmisiä kannustetaan valvontamaksujen laiminlyöntiin ja vedotaan tässä suhteessa innolla professori Tolvasen lausumiin.
13. Tolvanen hämmästytti tänään myös yhdellä uudella kannanotollaan. Hän on nimittäin ryhtynyt arvuuttelemaan, voisiko valvontamaksun saanut ihminen valittaa maksusta hallinto-oikeuteen tai viedä asian hallinto-oikeuteen niin sanottuna hallintoriita-asiana. Tolvanen jopa kertoi tietävänsä muutaman tapauksen, jossa tällaista operaatiota on harkittu.
14. Tolvasen esille ottama kysymys tai "suunnitelma" on täysin lakiin perustumaton. Kuten professori Olli Mäenpää YLE:n jutussa totesi, hallinto-oikeus jättäisi sanotun valvontamaksusta tehdyn valituksen tai hallintoriitaa koskevan kanteen tutkimatta, koska hallinto-oikeus voi lain mukaan tutkia ainoastaan julkisoikeudellisista oikeussuhteista johtuvia riitoja eikä valvontamaksussa ole kysymys tällaisesta asiasta tai hallinnollisesta maksusta, vaan puhtaasti yksityis- ja sopimusoikeudellisesta asiasta. Valvontamaksun saanut voisi sen sijaan nostaa käräjäoikeudessa negatiivisen vahvistuskanteen, jossa riitautetaan sopimuksen ja maksun pätevyys.
15. Olen kuullut, että professori Matti Tolvanen on "ryhtynyt" nykyisin myös tuomariksi, eli hän on toiminut Kuopion hallinto-oikeuden määräaikaisena tuomarina oman professorin tehtävänsä ohella. Voi hyvin olla, että Tolvanen tulee jatkossakin saamaan kyseisiä määräaikaisen tuomarin tehtäviä. Kenties sattuisi käymään vieä niin "somasti", että hallinto-oikeuden kollegio, jossa Tolvanen on jäsenenä, saa "yllättäen" ratkaistavakseen valituksen tai hallintoriita-asian, jossa on kyse nimenomaan valvontamaksun riitauttamisesta. - Jääkäämme siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea hauskaa Kuopion hallinto-oikeudesta ja Karjalasta kajahtaa.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
408. Parkkimaksukiista menee yhä vain hullummaksi: Kuluttaja-asiamiestä vaaditaan KKO:n ja perustuslakivaliokunnan välisen kiistan ratkaisijaksi!
1. Parkkimaksukiista on edennyt jälleen uuteen vaiheeseen. Asialla on jälleen, kuinkas muuten, YLE-uutisten toimittaja Ari Mölsä avustajanaan Itä-Suomen ihme, professori Matti Tolvanen.
2. Herrojen uudesta kampanjasta tai vanhan jatkamisesta saimme lukea tänään YLE-uutisten nettisivulta seuraavia asioita; palsturin välihuomautukset ilmenevät asianomaisista kohdista.
3. Toimittaja Mölsän laatiman jutun mukaan Kuluttaja-asiamies Marita Wilskaa arvostellaan jahkailusta parkkisakkokiistassa (JV: arvostelijana vain kaksi juristia ja toimittaja Mölsä itse). Kuluttaja-asiamieheltä vaaditaan, sanoo toimittaja Mölsä, nyt selkeää kantaa siihen, onko autoilijoiden pakko maksaa kiistanalaiset yksityiset parkkisakot vai ei. - Tästä on kyllä jo olemassa KKO:n lainvoimainen tuomio (KKO 2010:23), mutta tämän Mölsä ja kumppanit tietenkin "jostakin syystä" sivuuttavat kokonaan.
4. Toimittaja Ari Mölsä maalailee tutun lennokkaaseen tapaansa, että keskustelu yksityisten parkkisakkojen ympärillä polveilee sekavana. Mölsän mukaan kiistan ydinkysymykset ovat yhä vastausta vailla. Mikä on yksityisten parkkisakkojen laillinen pohja, kyselee Mölsä? Pitääkö yksityiset parkkisakot maksaa vai ei, jatkaa Mälsä?
5. Jatkoa piisaa toimija Ari Mölsältä:
- Katseet ovat kääntyneet kuluttaja-asiamiehen konttoriin. Kuluttaja-asiamies Marita Wilska kuitenkin kieltäytyy haastatteluista. Hän viestittää sanomansa vain Kuluttajaviraston nettisivujen tiedotteella:
"Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lakiesityksen kaaduttua valvonnan oikeudellinen asema on poikkeuksellisen epäselvä. Siksi kuluttajille ei voida tällä hetkellä antaa ohjeita siitä, pitääkö yksityisen yhtiön määräämä valvontamaksu maksaa vai ei."
6. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva lakiesitys kaatui eduskunnassa viikko sitten, kertoo Mölsä. Toimittaja Mölsän mukaan "lailla oli tarkoitus siunata korkeimman oikeuden vuosi sitten luoma parkkisakkolinjaus". - Ei tietenkään näin, vaan esityksen tarkoituksena oli säätää laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Lakiesityksessä ei puhuta mitään KKKO:n ennakkopäätöksen 2010:23 "siunaamisesta." Termi "siunaamainen" on tässä yhteydessä käytettynä verbaalilahjakkuuttaan jo aiemmin osoittamaan pyrkineen toimittaja Mölsän ikioma luomus.
7. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi lakiesityksen siksi, että se oli perustuslain vastainen, selittää toimittaja Ari Mölsä. Yksityisoikeudellisen valvontamaksun, eli parkkisakon, määräämisessä kun on pohjimmiltaan kysymys merkittävästä julkisen vallan käytöstä - ei jokamiehenoikeudesta, veistelee toimittaja Mölsä. - Toimittaja Mölsä jättää sanomatta, että häiriköinti ja huliganismi yksityisillä parkkipaikoilla ei liioin ole jokamiehen oikeus, ei edes jokapojan.
8. Mölsä on löytänyt asialleen uuden yhteistyökumppanin, sillä hän on kääntynyt Asianajajaliiton pääsihteeri Markku Ylösen puoleen. Mölsän mukaan Ylönen kummastelee Kuluttajaviraston kuurupiiloa ja vaatii kuluttaja-asiamies Wilskalta virkamiesryhtiä.
- Yksityisen kansalaisen kannalta tilanne on mahdoton. Olisi erittäin toivottavaa, että joku viranomaistaho pystyisi sanomaan meille, miten meidän tulee toimia, sanoo Ylönen toimittaja Ari Mölsän jutun mukaan.
9. Kun toimittaja Mölsä on edennyt näin pitkälle ja saanut, ainakin omasta mielestään, Kuluttaja-asiamiehen hieman omituiseen valoon, hänen onkin aika palata professori Tolvasen pakeille, jonka on määrä antaa lopullinen "isku" Kuluttaja-asiamiehelle.
10. Tandem parivaljakko Mölsä & Tolvanen: Kuluttajavirasto parkkifirmojen asialla:
- Lakihanketta jo sen valmistelusta asti seurannut professori Matti Tolvanen puolestaan (eikös Mölsäkin sitä jo edellä kerinnyt ihmettelemään) ihmettelee sitä, miksi Kuluttajavirasto seisoo tumput suorana.
11. Ihmettelen Kuluttajaviraston roolia tässä hankkeessa ihan ylipäätään, kertoo Mölsä Tolvasen kertoneen, ja Tolvanen jatkaa:
- Sen kannanottojen valossa näyttää siltä, että se on ajanut pikemminkin näiden parkkifirmojen asiaa kuin kuluttajien asiaa - mikä olisi käsittääkseni kuitenkin se Kuluttajaviraston ensisijainen tehtävä.
12. Tolvanen- Mölsä -kaksikko näyttä unohtaneen, että Kuluttaja-asiamieskin on viranomainen, jonka velvollisuutena on ensisijaisesti "ajaa" ja puolustaa oikeusjärjestyksen mukaista linjaa, ei vääristellä asioita eikä ryhtyä ajamaan minkään ryhmän asioita vastoin KKO:n lainvoimaista tuomiota.
13. Tällä kertaa toimittaja Mölsä on parantanut hieman tapojaan antamalla puheenvuoron myös "vihollispuolelle" eli parkkifirmoille.
14. Mölsä: Parkkifirmat laputtavat (heh, heh, kas kun ei sanota, että "sakottavat") entiseen tapaan. Parkkisakko- ja perintäyritykset ovat täydessä iskussa, maalailee toimittaja Mölsä.
- Korkeimman oikeuden päätös on edelleen voimassa. Toimimme sen mukaisesti. Jos asiassa joskus astuu voimaan joku uusi laki, arvioimme tilanteen tietysti uudelleen, kertoo toimitusjohtaja Juha Sirelius Q-Park Services Oy:stä toimittaja Mölsälle.
15. Mölsä: Jos ihmiset joukolla kieltäytyisivät maksamasta näitä valvontamaksuja, olisiko se teille katastrofi? - Katastrofi, kaaos, häslinki, jumi, sekasotku, soppa jne. ovatkin kaikki niin usein toimittaja Ari Mölsältä tässä yhteydessä kuultuja sanoja. Mölsä ilmiselvästi halajaa yhteiskuntaan kaaosta, katastrofia, epäjärjestystä, ristiriitoja. Hän on onnellinen saadessaan olla mukana tässä häslingissä.
16. Sirelius: Ei se katastrofi olisi. Mutta eihän sekään pitkälle kantaisi, jos ihmiset eivät maksaisi. Ja kyllä siinä kohtaa perintätoimisto tietysti omansa saa aina haettua pois.
17. Tämän jälkeen Mölsä alkaa päästä loppuhuipennukseen väliotsikollaan "Edessä uusi oikeudenkäynti?"
- Tilanne on nyt pahasti jumissa, uhkailee ja värjäilee toimittaja Ari Mölsä tuttuun tapaansa. Korkeimmalta oikeudelta ei ole odotettavissa tuomionpurkua, eikä kelvollisesta parkkisakkolaista ole edes luonnosta, valittelee Mölsä.
18. Niin viikko sittenhän Mölsän taistelutoveri sodassa pahamaineisia parkkifirmoja vastaan Tolvanen vaati KKO:lta tuomionpurkua. KKO:n olisi siis tullut riita-asiassa purkaa oman tuomionsa omasta aloitteestaan, kun Ylen toimittaja ja pari professoria sitä vaativat! Toissijaisesti Tolvanen kertoi viikko sitten, että kyllä jutussa KKO 2010:23 maksuvelvolliseksi tuomitun kahdeksankertaisen väärinpysäköijänkin purkuhakemus tepsisi, toki ilman muuta!
19. Mölsä pääsee nyt mieliteemaansa "useista oikeusoppineista" ilmoittaessaan paatoksellisesti:
- Useat oikeusoppineet arvelevat, että ainoaksi tavaksi saada kiistaan ratkaisu on jäämässä uusi oikeudenkäynti. Nyt - perustuslakivaliokunnan kannanoton jälkeen - myös korkein oikeus saattaisi tarkastella asiaa uusin silmin, uumoilee toimittaja Ari Mölsä. - Vain oikein "uusin silmin", mihinkä ne vanhat silmät siten pannaan, joutavatko jo kenties eläkkeelle?
20. Mölsän mukaan Asianajajaliiton pääsihteeri Markku Ylönen on sanonut, että yksi mahdollinen etenemistapa olisi kimppakäräjöinti. Tuolloin yksittäisen parkkisakon saaneen kuluriski ei nousisi kohtuuttomaksi (JV: Näin vain siinä tapauksessa, että asialla ei ole joku "huippuasianajaja.")
- Joku aktiivinen (JV: siis parkkiaktivisti!) valvontamaksun saanut voisi kerätä ympärilleen porukan ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman kohtalon. Porukka sopisi sitten keskenään, että se ottaa kulut vastatakseen ja ajaa yhden tapauksen läpi oikeuskoneiston. Näin oikeudenkäynnin kuluriski jakautuisi usealle ihmiselle. Harva varmaankaan viitsii ja uskaltaa lähteä käräjille yksin ja yksittäisen 40 euron parkkisakon takia.
21. Näin tulisesti laukoo pääsihteeri Ylönen toimittaja Mölsän mukaan. Onpa tällä hieman harmaaksi tunnetulla pääsihteerillä takataskussaan värikkäitä sanontoja - melkein kuin toimittaja Mölsän suusta! "Porukka"; "saman kohtalon kokeet" (minkä ihmeen kohtalon; hehän ovat sentään pysäköineet väärin eli sopimusehtojen vastaisesti!); "ajaisi läpi oikeuskoneiston;" "viitsisi lähteä käräjille" jne.
22. Mölsä päättää raporttinsa näihin pääsihteeri Ylösen ikimuistoisiin sanoihin:
- Tässäkin mielessä nyt kaivattaisiin kipeästi kuluttaja-asiamiehen kannanottoa tilanteeseen.
23. Siis missä mielessä? Kyllä kai nämä parkkiaktivistit voivat toki riitauttaa valvontamaksut ilman Kuluttaja-asiamiehen kannanottoakin. Eihän parkkiaktivistien edes tarvitse olla jutussa kantajana, vaan parkkifirman asiana on nostaa kanne, jos valvontamaksua ei makseta; aivan kuten tapauksessa KKO 2010:23. Tämä näyttää jääneen pääsihteeriltä huomaamatta.
24. Jaa-a! Kyllä tässä asiassa alkaa olla jo ihan riittävästi mälsää ja Mölsää, siltä ainakin alkaa tuntua.
25. On se sitkeä itärajan sissi, tämä professori Tolvanen. Ensin hän masinoi mielipiteillään rikostutkinnan ja syyteharkinnan parkkifirmojen toiminnasta väittäen julkisesti "parkkisakotuksessa", oikeastaan siis valvontamaksuissa, olevan kyse virkavallan anastamisesta. Ellen väärin muista, asia oli esitutkinnassa ja syyteharkinnassa kahdesti.
26. Lopulta valtiosyyttäjä Maarit Loimukoski reilu vuosi sitten totesi selväsanaisesti, että valvontamaksuissa ei ole kyse julkisen vallan käyttämisestä tai sakotuksesta eivätkä parkkifirmoja siten ole syytä epäillä virkavallan anastamisesta.
27. Sitten vuosi sitten saatiin ennakkopäätös KKO 2010:23, minkä johdosta itärajalta ei kuulunut vähään aikaan mitään. Uuteen iskuun käytiin kuitenkin, kun oikeusministeriössä valmisteltiin nyt kaatunutta lakiesitystä. Varmaankin professorimme vastusti lakiesitystä, jos häneltä lausuntoa OM:n työryhmän mietinnön johdosta on kysytty.
28. Kuin taivaan lahjana Mölsä ja Tolvanen saivat 2-3 viikkoa sitten tukea perustuslakivaliokunnan lausunnosta. Kuten blogissani 402 kerroin, Mölsä teki näyttävän uutisjutun, jossa haasteltiin Tolvasen lisäksi 10 minuutin ajan myös professori Kaarlo Tuoria, tätä Suomen etevintä oikeusoppinutta ja -teoreetikkoa. Tuori, joka paljasti, ettei ole itse koskaan ajanut autoa pätkääkään, vaati KKO:n tuomion purkamista. Tolvanen säesti teoreetikkoa parhaan kykynsä mukaan. Tolvanen nousi parrasvoihin ja kaikkien parkkiaktivistien suureksi idoliksi viestittäessään, että ihmisten ei pidä maksaa valvontamaksuja, hän itse ei ainakaan niitä maksa! Kukkona tunkiolla/jutussa hääri toimittaja Mölsä tyhjentäen koko häikäisevän sanavarastonsa, jossa KKO:n ennakkopäätös sätittiin maan rakoon ja ihmisiä yllytettiin rivien välissä parkkikapinaan eli jättämään saamansa lailliset valvontamaksut maksamatta.
29. Tuori ja Tolvanen sekä Mölsä palautettiin kuitenkin varsin nopeasti maanpinnalle haaveilemasta KKO:n tuomion purkua. KKO:n presidentti Koskelo "tyrmäsi" herrojen ajatuksen tuomionpurusta. Mutta ei tässä vielä kaikki. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasikin joutui myöntämän, että ehei, eihän valiokunta ollut ottanut lainkaan kantaa KKO:n tuomioon vaan ainoastaan hallituksen lakiesitykseen! - Olipa harmillista, on kolmikon täytynyt Sasin lausunnon johdosta mietiskellä. Tolvanenkin kun oli mennyt vannomaan julkisesti, ettei valvontamaksuja tarvitse maksaa.
30. Kimmo Sasi selitti, ensin hieman venkoiltuaan, että juu, totta kai valvontamaksut pitää maksaa valiokunnan lausunnon jälkeen aivan samalla tavalla kuin ennenkin, koska KKO on niin päättänyt ja pitäähän KKO: tuomiota toki noudattaa.
31. Kun tämäkin "haara" parkkisodassa meni niin sanotusti munille tai persiilleen, oli taas pari päivää hiljaista. Mutta nyt siis parivaljakko Mölsä-Tolvanen on nyt päättänyt ryhtyä rähisemään Kuluttajavirastolle ja Kuluttaja-asiamiehelle syyttäen Kuluttaja-asiamiestä selväsanaisesti parkkifirmojen asialla olemisesta ja suosimisesta kuluttajien kustannuksella! Pojat sanovat, että Kuluttajavirasto sen kun vain "seisoo tumput suorina."
32. Minun muistamani mukaan Kuluttajavirasto on tosin jo aiemmin ottanut kantaa valvontamaksuihin ja niiden perimiseen. Tämä taisi tapahtua, jollen värin muista, jo ennen KKO:n ennakkopäätöstä. Tästä kannasta parkkiaktivistit ovat palstoillaan rähisseet jo aiemmin.
33. Onko sen jälkeen tapahtunut jotakin sellaista, jonka perusteella Kuluttajaviraston tulisi jotenkin tarkistaa kantaansa?
34. Ei kerrassaan mitään, jos minulta kysytään. Pitää nimittäin muistaa, että perustuslakivaliokunta, jonka lausuntoon varmaan vedotaan, ei ole mikään tuomioistuin, vaan lainsäädäntöelin, joka antaa lausuntoja, ei suinkaan tuomioistuimille, vaan eduskunnan muille valiokunnille ja eduskunnan täysistunnolle.
35. Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on kontrolloida lainsäätämisvaiheessa lakiesitysten perustuslainmukaisuutta, mutta valiokunnan lausunnot eivät sido sellaisenaan tuomioistuimia, niitä sitoo ehdottomasti vain laki. Perustuslakivaliokunta ei ole mikään ennakkopäätöstuomioistuin tai ennakkotietoinstanssi. Tämä olisi myös Mölsän edustamien oikeusoppineiden syytä pitää mielessä. Suomessa ennakkopäätöksiä tuomioistuimille antavat vain korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
36. Parkkimaksuasiassa on olemassa alemmille tuomioistuimille ja muille lainkäyttäjille oikeusohjeeksi annettu KKO:n ennakkopäätös 2010:23. Tuota prejudikaattia perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut edes aikomus "kumota" tai arvostella. Valiokunnan lausunnon perusteluista ei löydy mainintaa, jossa KKO:n ennakkopäätöstä olisi kritisoitu.
37. Asiassa on siis edettävä laillisessa järjestyksessä eli elettävä ja toimittava sen mukaan, mitä KKO on päättänyt. Jos myöhemmin kenties säädettävässä ja voimaan tulevassa parkkimaksulaissa säädetään toisin, niin sitten noudatetaan sanottua lakia.
38. Kun näin on asian laita, ei Kuluttaja-asiamies tai Kuluttajavirasto voi tietenkään ryhtyä joidenkin professorien ja toimittajien vaatimuksesta tekemään asiassa mitään uusia "linjauksia".
39. Asianajajaliiton pääsihteerin puuttuminen asiaan ja ilmoittautuminen parkkiaktivistien asianajajaksi ihmetyttää hänen vaatiessaan, että "kansalaisten on saatava Kuluttaja-asiamiehen kanta." Eikö pääsihteeri tosiaankaan tiedä, että asiasta on jo olemassa KKO:n lainvoimainen tuomio, jota perustuslakivaliokunta ei ole "muuttanut" ja jota myöskään Kuluttaja-asiamies ei voi muuksi muuttaa?
40. Jos Kuluttaja-asiamies jotakin asiasta myöhemmin lausuu, niin hän ei voi muuta kuin todeta edellä mainitut tosiasiat ja sen, että kun lakiesitys on rauennut, asiassa eletään KKO:n ennakkopäätöksen mukaisesti.
41. Minusta Kuluttaja-asiamiehen tiedote, jonka mukaan hän ei tietäisi, pitääkö valvontamaksut maksaa vai ei, on kyllä sinänsä huolestuttava. Kyllä hänen toki pitäisi tietää ja rohjeta myös sanoa, että muuta vaihtoehtoa kuin maksu ei ole.
42. Parkkimaksukiista näyttää menevän entistä hullummaksi. Kun toimittaja ja YLE ja professorit eivät näköjään enää itse uskalla yllyttää ihmisiä parkkikapinaan ja jättämään maksut suorittamatta, ne vaativat nyt yllyttäjän rooliin hieman pelokkaalta vaikuttavaa Kuluttaja-asiamiestä. Tämän virkamiehen pitäisi kapinan puuhamiesten mukaan nyt ratkaista kahden "isoisen" eli KKO:n ja perustuslakivaliokunnan välinen kiista! Tarkemmin sanottuna tekaistu kiista, sillä mitään todellista kiistaahan KKO:n ja valiokunnan kannanottojen välillä ei itse asiassa ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)