390. Perustuslakivaliokunta: Matti Vanhanen oli jäävi ja menetteli virkavelvollisuuden vastaisesti

Vanhanen kiisti jääviytensä, mutta halusi estää asian tutkimisen... perustuslakivaliokunnalta Vanhanen ei saanut puhtaita papereita

1. Aloitetaan nyt kuitenkin hieman kevyemmissä merkeissä: Hän on bloggauksen ammattilainen, mutta ei tee sitä työksi...

2. Näillä Juice Leskisen biisiä "Rakkauden ammattilainen" mukailevilla sanoilla haluan muistaa kollega Jukka Kemppistä, joka silloin tällöin - viimeksi tänään otsikon "Hullut miehet" (osuva nimi) alla - muistaa blogissaan minua, vaikka tunnustaa, ettei hän koskaan lue blogiani. Minä luen sen sijaan luen joka päivä Kemppisen blogit - koska Kemppisen blogi ilmestyy joka päivä - vaikka en yleensä ymmärrä niistä mitään. Sen verran kuitenkin, että juridiikka-aiheissa Kemppinen ei ole minusta aivan parhaimmillaan, mutta sen sijaan historiassa, varsinkin sotasellaisessa, ja monessa muussa lajissa aivan super.

3. Olen antanut omassa pienessä mielessäni Kemppisen blogille nimen "Mennyt maailma." Itse sitä vastoin pysyttelen blogissani mieluummin jokapäiväisissä ilmiöissä ja uutisissa.

4. Tämä päivä on ollut iltapäivälehtien uutislööppien mukaan oikea rikosten ja rikollisten päivä! Vilkaistaanpa hieman uutisotsikoita:

- Hämeessä vaikuttava juristi kavalsi kuolinpesältä 17 000 euroa

- Poliisi kuulusteli Vanhasta lähes kellon ympäri

- Maria!: Onko penisoperaation näyttäminen telkkarissa mautonta?

- Iäkäs nainen kuoli kolarissa

- Lentomatkustajan mahasta löytyi kilo heroiinia

- Kairon museosta varastettuja aarteita löytyi

- Anneli Auerin murhaoikeuskäsittely jatkuu toukokuussa

- Vanhanen: "200 kansanedustajaa ovat tuomarini"

- "Hänen pitäisi joutua vankilaan"

- Yksi kuoli asuntopalossa Savitaipaleella

- Haulikkomies kiinni Kajaanissa

- Egypti: Väkijoukko raiskasi amerikkalaistoimittajan mielenosoituksessa

- Oikeusasiamies: KHO:n presidentti toimi sopimattomasti isoäitien käännytysasiassa

- Porvoon autokaistasurmat: Åkerlundille 15 vuotta vankeutta

- Keskusrikospoliisi selvittää Afganistanin murhenäytelmää

- Matkustajat repesivät konduktöörin kuulutukseen: "Tulisi kesä ja kärpäset!"

- Tulli: Huumeiden salakuljettajat ovat entistä kekseliäämpiä

- Liv: Helsingissä järjestetään naisten botox-bileitä

- Jälleen ryöstö Kuopiossa, epäilty otettiin kiinni

- Tämä saattaa johtaa vauvan pahoinpitelyn jäljille

- VR:llä taas pahoja pakkasongelmia

- Kulkukissa Larrystä Downing Street 10:n rottien kauhu

- Viisikymmentä somalialaista hukkui matkalla Mosambikiin

- Pentagonin salaisiin tietoihin yli miljoona hyökkäystä päivässä

jne, jne. aivan loputtomiin rikosuutisia kellon ympäri.

5. Jokainen noista jutuista ja tarinoista olisi luultavasti oman blogin ja messun arvoinen. Mutta kun rahkeet eivät riitä kaikkeen, olen poiminut edellä olevista teemoista tämänpäiväiselle levylautaselleni vain kaksi aihetta: 1) Oikeusasiamiehen nuhteet KHO:n Pekka Hallbergille, ja 2) perustuslakivaliokunnan päätöksen Matti Vanhasen asiassa.

6. Pekka Hallbergin saamia nuhteita - oikeusasiamies puhuu hyvän kotikasvatuksen saaneena virkamiehenä toki vain "arvostelusta" tai "käsityksestä" - olenkin jo ehtinyt käsitellä edellisessä kirjoituksessani (blogi 388).

7. Sivuutan tämän Vanhas-tapauksenkin aika kevyin vedoin. Olen nimittäin kirjoittanut siitä jo monen monituista juttua, ja eikös sitä niin jotenkin sanota, että "paska ei pöyhimisestä parane! Viimeksi käsittelin isommin Vanhasen käymää sotaa jääviysepäilyjä vastaan blogissa n:ro 374/18.1.2011.

8. Matti Vanhasen tapauksen käsittely oli kestoltaan ja volyymiltaan tosiaan aivan hirmuinen prosessi, vaikka kaikki tiesivät jo etukäteen, mikä tulisi olemaan lopputulos: 1) Vanhasen todetaan olleen jäävi, ja 2) Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen.

9. Vaikka jo oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli perusteellisessa kirjeessään viime syyskuussa tullut vastaansanomattomasti siihen lopputulemaan, että Matti Vanhanen oli osallistunut esteellisenä Nuorisosäätiölle tapahtuneeseen rahanjakoon valtioneuvoston istunnossa - peräti kuudessa eri istunnossa muuten (!) - kiisti Vanhanen oikein yhdessä "huippuasianajajansa" kanssa jääviyden viimeiseen asti.

10. Perustuslakivaliokunnassa laukkasi jos jonkinlaista asiantuntijaa, professoria ja eremitusta ja ties mitä, todistamassa, että Vanhanen oli ollut jäävi. Lisäksi kuultiin peräti kolmea rikosoikeuden asiantuntijaa siitä, oliko Vanhasen menettely ollut a) huolimatonta, b) huolimatonta tai varomatonta, mutta vain vähäisessä määrin, vc) tahallista vai d) törkeä tuottamuksellista. Vielä kuultiin paria asiantuntijaa siitä, ylittyikö tässä tapauksessa syytekynnys. valtakunnanoikeuteen.

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotto löytyy tästä.

12. Muutama huomio. Valiokunta oli itse asiasta yksimielinen. Siis myös siitä, että Vanhanen oli ollut jäävi. Yksimielisyyteen päästiin myös siitä, että syytekynnys Valtakunnanoikeuteen, joka on asetettu laissa hirmuisen korkealle, ei ylittynyt.

13. Mutta yhdestä asiasta jouduttiin kuitenkin perustuslakivaliokunnan äänestämään. Tämä koski sitä, ovatko asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat julkisia vai eivät tai miltä osin eivät olisi. Kuuleman mukaan kolme valiokunnan jäsentä olisi halunnut salata asiakirjat tai osan niistä. Ei liene vaikea arvata, minkä puolueen edustajat olivat salaamisen kannalla! Olisivatko olleet kepusta? No, nyt asiakirjat, siis myös kaikkien kuultujen asiantuntijoiden ja Vanhasen asianajajan kirjelmät ovat nähtävissä eduskunnan internet-sivulla.

14. Kuka voitti ja kuka hävisi jutussa? Matti Vanhanen voitti sikäli, ettei asiaa viedä Valtakunnanoikeuden käsittelyyn; virallisesti tämä lyödään lukkoon vasta ensi viikolla eduskunnan täysistunnossa.

15. Mutta itse lähtökohdan Matti Vanhanen hävisi selkeästi: vastoin Vanhasen kiistämistä valiokunta yksimielisesti totesi hänen olleen jäävi mainituissa valtioneuvoston istunnoissa. Turhaan menivät siis tältä osin Vanhasen massiiviset ponnistelut jäävittömyytensä osoittamiseksi!

16. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että Vahanen ei ollut vain jäävi, vaan hän oli myös toiminut huolimattomuudesta eli tuottamuksellisesti virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan jäävinä asiasta päättämiseen. Vanhanen oli siis rikkonut a) hallintolain esteellisyyssäännöstä, ja b) rikoslain virkavelvollisuuden rikkomista koskevaa säännöstä (RL 40:10).

17. On huomattava, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan nimenomaan, että

"edellä esitetyin perustein valiokunta on kokonaisarviona päätynyt katsomaan, että Vanhasen teot eivät olleet sillä tavoin vähäisiä kuin rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetaan."

18. Valiokunta on tarkoittanut "näillä perusteilla" muun muassa sitä, että varojen jakamisessa ei ollut ollut kyse millään keralla mistään rutiinipäätöksestä ja että avustusten jakopäätökseen oli liittynyt "merkittävästi harkinnanvaraisuutta." Tämä on aivan ymmärrettävä näkökohta, koska kyse oli pitkälti poliittisista päätöksistä. Tällä perustella valiokunta on halunnut selvästi tyrmätä Vanhasen ja hänen myötäjuoksijoidensa (myös perässähiihtäjä Unto Hämäläisen ja ministerismies Lauri Tarastin) naiivit väitteet niin sanotusta "viiden sekunnin" - maan tavasta, eli siitä, että jos Matti olisi ymmärtänyt hypätä 4-5 sekunniksi "käytävään", hän olisi säästynyt arvostelulta ja rikostutkinnalta.

19. Valiokunta kiinnittää myös aivan oikein huomiota siihen, että avustuspäätöksissä ei ollut kyse mistään pikkurahoista vaan niiden arvo oli huomattava ja ne olivat olleet avustuksen saajien toiminnan kannalta olennaisia. Toisaalta valiokunnan mukaan pääministerin esteellisyydestä ei ollut aiheutunut haittaa tai vahinkoa "niille, joita päätökset ovat koskeneet".

20. Voidaan siis perustellusti sanoa, että syyteharkintaviranomaisen ominaisuudessa perustuslakivaliokunta katsoi pääministeri Matti Vanhasen syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jota ei voida pitää vähäisenä.

21. Mutta kun syytekynnys valtakunnanoikeuteen olisi edellyttänyt tuottamuksen olevan ladultaan törkeää, valiokunta katsoi, ettei tällaisesta huolimattomuudesta ole ollut kysymys. On hyvä, että valiokunta on pohtinut tätäkin mahdollisuutta aika avoimesti pro et contra; mietinnöstä löytyy kyllä seikkoja, jotka tukivat törkeääkin tuottamusta. Viittaan muun muassa siihen, että Matti Vanhanen oli itsekin epäillyt omaa jääviyttään, mutta kokonaispunninnassa vaakakuppi ei kuitenkaan painanut ilmeisesti tarpeeksi, jotta syytekynnys olisi kokonaisarvion perusteella ylittynyt.

22. Puhtaasti virkamiestyönä perustuslakivaliokunnan mietintö on toki ihan kelpo "tavaraa", jossa asiaa on puntaroitu puolelta toiselle perusteellisesti. On toki paikallaan, että asia tuli perattua juurta jaksaen, vaikka kyllä siinä siten aikaa ja tupakkaa kuluikin! Mutta mitä asiasta sitten on jätetty pois jo vaalirahoitussotkun aikaisemmissa vaiheissa, tätä ei tietenkään nyt julkistetuista asiakirjoista voida saada selville.

23. Valiokunnan mietinnössä viitataan hienovaraisesti Vanhasen toimintaan Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana:

- Valiokunta katsoo, että Vanhasen on pitkäaikaisena Nuorisosäätiön hallituksen jäsenenä ja myöhemmin puheenjohtajana täytynyt olla selvillä Nuorisosäätiökonsernin toimintatavasta tehdä hankintoja eri vaaleissa Suomen Keskustaan liittyviltä tukiyhdistyksiltä tai antaa tukea suoraan puolueelle. Siksi hänen olisi pitänyt ainakin epäillä, että tämä pitkään jatkunut menettely (viittaus esitutkintapöytäkirjoihin) oli edelleen käytössä...Vanhasen tapauksessa tarkasteltavana on hänen toimintansa valtioneuvoston yleisistunnossa päätetäessä RAY:n varoista myönnettävistä avustuksista vuosina 2007-2009, muitten tekojen ollessa rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan vanhentuneita.

24. Niin, ne "muut teot"! Niistähän Vanhanen tuntuu pääsen vanhentumissäännösten takia kokonaan ilman tutkintaa. Sisältyisikö näihin "muihin tekoihin" myös hieman samanlaisia epäilyttäviä käytäntöjä ja menettelyjä, josta Vanhasen seuraajaa Nuorisosäätäjän puheenjohtajana eli Antti Kanki Kaikkosta epäillään?

25. Olisiko Matti Vanhanen voinut välttyä myös tämän jääviysepäilyn takia syntyneestä "hirmuisesta prosessista", jos olisi toiminut hieman fiksummin? Minusta hän olisi voinut heti jääviyden ilmettyä vuosi pari siten todeta reilusti, että "ohoh, enpä tullut tuota asiaa lainkaan edes huomanneeksi"! Luultavasti hän olisi selviytynyt jääviydestään pelkillä oikeuskanslerin muodollisilla moitteilla, ei kun "käsityksellä," vähän samaan tapaan kuin Mauri Pekkarinen selvisi Suomi-Soffa -asiassa vuonna 2008.

26. Matti Vanhanen oli kuitenkin jääräpää ja lähti oikeustaisteluun pelkän jääviyskysymyksen takia! Vai olisiko taustalla sittenkin ollut pieni pelko jostakin vakavamman asian paljastuksesta?

27. Vanhanen kiisti ehdottomasti olleensa jäävi. Mutta siten kun asia oli tullut perustuslakivaliokuntaan, hän tahtoi estää asiaa koskevan esitutkinnan. Hänen asianajajansa vetosi perustuslakivaliokunnan rikosoikeuden asiantuntijalta samaan lausuntoon. Kysymyksessä on ilmeisesti rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskisen melko suppea, kahden sivun mittainen lausunto.

28. Jos Vanhanen olisi ollut tavallinen virkamies eikä siis ministeri, olisi hän mitä ilmeisimmin saanut syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja joutunut tuomioistuimessa vastaajaksi. Mutta kun kyse on ministeristä ja valtakunnanoikeudesta, syytekynnys ei ylittynyt.

29. Huomaamme siis, että Suomessa ministereiden virkatomia varjelee erityinen syytesuoja, joka ilmenee kahdella tavalla: 1) syytekynnys on normaalia paljon korkeampi, ja b) asian käsittely eri vaiheineen on tehty erittäin, sanoisin hirmuisen monimutkaiseksi ja raskaaksi. Näin on tehty arvatenkin siksi, että on ajateltu, että jossakin vaiheessa ministeriparkojen asioiden penkomisen on pakko uuvuttaa tutkijansa ja päättäjänsä. Tässä tavoitteessa onkin onnistuttu aika hyvin, vai mitä? Kysymys kuuluukin nyt: tarvitaanko Suomessa todellakin ministereiden suojaksi tällaista syytesuoja-apparaattia?

30. Hohhoijaa! Mitähän hauskaa huomenna!

"Terveellinen itsekkyys antaa viimeisenkin vaatteen

oppilaiden typeryys siitä tekee periaatteen" (Juice)

375. Matti Nissisen "painavasta sanasta" Matti Vanhasen tapauksessa

Painavaksi tarkoitettua tekstiä painavaksi luonnehditusta sanasta...

1. Helsingin Sanomat on nähtävästi päättänyt ryhtyä ohjaamaan yleistä mielipidettä Matti Vanhasen jääviysasiassa ja vaikuttamaan perustuslakivaliokunnan kuukauden kuluttua annettavaan ratkaisuun. Tästä tavoitteesta nähtiin merkkejä jo viime syksynä, jolloin perustuslakivaliokunta ensimmäisen kerran käsitteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausunnon pohjalta asiaa. Sanomilla näyttäisi olevan jonkinlainen missio meneillään. Mikäs siinä, periaatteessa. Onhan lehdistö ja media instituutio, johon on ollut tapana liittää epiteetti "neljäs valtiomahti."

2. Viittaan blogikirjoitukseeni 334/11.10.-10, jossa olen kertonut Hesarin vaikutusvaltaisen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen (nimimerkki Perässähiihtäjä) Vieraskynä-kirjoituksesta ja kommentoinut sitä. Hämäläinenhän antoi suorasukaisesti ymmärtää, että Vanhasen jääviystapauksen syntipukki onkin oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka olisi erehtynyt ja tehnyt Vanhasen esteellisyyden arvioinnissa virheellisen ratkaisun. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin vielä "jokapaikan Laurin" eli ministerin arvonimellä viime vuonna palkitun Lauri Tarastin hänelle tyypillinen lausunto, jossa "ihmeteltiin" kovasti oikeuskanslerin kantaa jääviyskysymyksessä.

3. Kirjoitin blogissani 11.10.-10 mm. seuraavasti:

"Pentikäisen ja Hesarin keskusta-manööveriin kuuluu yhtenä palasena, että ex-pääministeri Matti Vanhanen selviäisi meneillään olevasta esteellisyyskohusta mahdollisimman vähin vaurioin eli ilman poliisitutkintaa ja valtakunnanoikeutta. Tässä tarkoituksessa lehti on käynnistänyt kampanjan, joka tähtää Vanhasen "jahtaajan" eli oikeuskansleri Jaakko Jonkan ammattitaidon ja menettelytapojen mollaamiseen.

Tätä tavoitetta ilmensi hyvin lehden kuukausiliitteen toimittajan Unto Hämäläisen, tunnetaan myös nimimerkillä Perässähiihtäjä, kolumni lehdessä 25.9. Siinä Hämäläinen syyttää oikeuskansleri Jonkkaa siitä, ettei tämä ajoissa estänyt pääministeri Matti Vanhasta tekemästä virhettä eli osallistumasta esteellisenä valtioneuvoston istuntoihin, joissa päätettiin RAY:n avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle. Unto Hämäläinen sanoo suorin sanoin, että "Jonkalle sattui virhe."

4. Tämän päiväisen pääkirjoituksensa Helsingin Sanomat on otsikoinut neutraalin tuntuisesti toteamuksella "Vanhasen tapaus vaatii huolellisen harkinnan." Mutta pääkirjoituksen tekstin lukiessaan joutuu hieman kyllä kysymään, noudattaako lehti itse tapauksen arvioinnissa joka käänteessä tarkalleen huolellista harkintaa.

5. Heti pääkirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa kakaistaan ulos kirjoituksen pääsisältö: "Tämän jälkeen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nostettaisiin syyte valtakunnanoikeudessa." - Siinähän se tuli! Mainittu virke olisi kuulunut kirjoituksen loppuarvioksi, mutta kun se heitetään esiin heti kärkeen, näyttää virke itse asiassa jonkinlaiselta johdannolta tai ohjelmanjulistukselta.

6. Lehden kanta syytteen nostamisen epätodennäköisyydestä perustuu aivan ratkaisevasti valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen omaksumaan mielipiteeseen. Lehden mukaan Nissinen oli kertonut perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan, ettei syytekynnys asiassa ylity.

7. Tämän jälkeen lehti (ei siis Maakansa, vaan HS) jatkaa ja toteaa, että perustuslain mukaan syytteen ajaminen olisi Nissisen tehtävä, mikäli Vanhasen tapaus vietäisiin valtakunnanoikeuteen. Tästä lehti päättelee, että syytettä ei tulla nostamaan.

8. Lehden perustelu on pragmaattinen ja yksioikoinen: "Ei kuitenkaan liene kovin uskottavaa, jos Nissinen joutuu ajamaan syytettä, johon hän ei itse usko." Toisin sanoen, vaikka perustusvaliokunta kuuleekin vielä kuutta eri alojen asiantuntijaa, on ratkaisu lehden mukaan asiallisesti ottaen jo tehty: Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen, koska syyttäjä ei usko syytteeseen. Termillä "syytteeseen uskominen" tarkoitetaan ilmeisesti sitä, ettei Nissinen pidä syytteen läpimenoa ja hyväksymistä todennäköisenä vaihtoehtona.

9. Jos pääkirjoitus oli " päivän epistola", niin lehden politiikan toimittaja Jaakko Hautamäen lehden sisäsivuilla julkaistu uutisanalyysi samasta aiheesta on sitten "saarna." (Vai olisiko pääkirjoitus saarna ja uutisanalyysi epistola?) Hautamäen jutussa viljellään myös hieman kevyemmän luokan sananrieskoo.

10. Hautamäen analyysi on varustettu raflaavasti otsikolla "Nissisen painava sana." Kirjoituksessa toistetaan sama "uskomusteoria," joka on tuotu esiin jo pääkirjoituksessa. Kirjoituksessa on alaotsikko, jossa on ilmaistu Hautamäen analyysin pääsanoma: Menikö eduskunnalta mahdollisuus uskottavaan tulkintaan? - Uskomisesta ja uskottavuudesta puhutaan siis hieman joka käänteessä. Juridiikka ei kuitenkaan perustu uskomuksiin.

11. Hautamäki on ilmeisesti ollut muiden "sopuleiden" seassa eli paikalla eduskunnassa, kun Nissinen asteli kuultavaksi perustuslakivalokuntaan ja kun hän palasi sieltä noin parin tunnin kukuttua takaisin. Tekstin perusteella Hautamäki näyttäisi olleen kärpäsenä katossa, kun valiokunta kuuli Nissistä; niin yksityiskohtaisesti toimittaja tietää kertoa tilaisuuden kulusta. Vaikka kuulemistilaisuus oli salainen ja vaikka puheenjohtaja Kimmo Sasi oli vannottanut valiokunnan jäseniä ja virkamiehiä, että kuulemisesta ei saa hiiskua julkisuuteen sanaakaan, niin jo parin tunnin kuluttua koko valtakunta tiesi, mitä mieltä Nissinen oli ollut syytekynnyksestä!

12. Valiokunnan kuulemista oli Hautamäen mukaan kestänyt yli tunnin, ennen kuin joku kysyi, ylittyykö Nissisen mielestä syytekynnys. Hautamäki jatkaa: "Kysyjä tiesi, että Nissisellä on siihen myös yhden sanan vastaus." Ja edelleen: "Nissinen vastasi ei." Tästä voisi saada käsityksen, että asianomainen kysymyksen esittäjä olisi saanut Nissiseltä sanotun tiedon jo ennen valiokunnan kokouksen alkamista. - Se siitä salaisuudesta!

13. Oliko Nissinen "EI" todellakin laadultaan niin painavaa tavaraa, kuten Hautamäki antaa kirjoituksessaan ymmärtää? Hautamäki: "Yhdellä vastauksella Nissinen veti maton perustuslakivaliokunnan alta. Valtakunnansyyttäjä otti käytännössä syyttäjän tehtävän perustuslakivaliokunnalta, jolle se kuuluu." Onpa huimaa luettava! On siinä todellinen sankarisyyttäjä tässä meidän Matti Nissisessämme!

14. Mutta jos kerran Nissinen sana oli niin painava kuin mitä HS antaa ymmärtää, niin miksi valiokunta ei vielä tässä vaiheessa uskonut tuota sanaa, vaan halusi lykätä asian käsittelyä ja kutsui kuultavaksi peräti kuusi asiantuntijaa? Jos kerran Nissisen sana oli todella niin painava, niin eikö asia olisi ollut tällä selvä niin, että valiokunta olisi voinut siltä istumalta antaa lausunnon, jossa olisi yhdytty Nissisen kantaan?

15. Se, että asian käsittelyä päätettiinkin jatkaa ja asiantuntijoita kuulla, tukee käsitystä, jonka mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistö ei todellisuudessa vakuuttunut Nissisen painavasta sanasta. Nissisen kanta ja hänen kuulemisensa kokonaisuudessaan ei ilmeisesti ollutkaan niin selvä ja painava, mitä Helsingin Sanomat antaa ymmärtää.

16. Kuten jo edellisessä blogijutussani kerroin, valiokunnan puheenjohtajat eli Kimmo Sasi ja Jacob Söderman eivät julkisuuteen antamiensa lausuntojen perusteella olleet tulleet vakuuttuneiksi Nissisen kannasta. Mikä tärkeintä, Jacob Söderman ei ollut kaikesta päätellen edes oikein ymmärtänyt, mitä Nissinen olisi lausunnollaan tarkoittanut. Södermanhan sanoi, että Nissinen lausunto oli sisältänyt "kovin monta muttaa".

17. Voidaanko lausuntoa tai kannanottoa, joka sisältää monia "muttia" ja joka antaa kuulijoille ja päättäjille aiheen erilaisiin tulkintoihin, todella luonnehtia ihailua sisältävällä sanonnalla "painava sana." Minusta ei. Se, että lausunnon esittää arvovaltaisessa asemassa oleva virkamies, ei toki vielä tee lausunnosta "painavaa." Pitäisi tietenkin perehtyä ja ottaa huomioon myös lausuman sisältö ja erityisesti lausuman perustelut, jotta lausunnon painavuudesta voitaisiin tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

18. Me emme tiedä mitään Nissisen lausunnon tarkemmasta sisällöstä emmekä yhtikäs mitään sen perusteluista. Onkin syytä kysyä - kun Nissisen lausunto on nyt tullut, vastoin perustuslakivaliokunnan määräystä, julkiseksi, - eikö Nissisen pitäisi kertoa myös kannanottonsa perustelut julkisesti ja mieluummin kirjallisina.

19. Kerrotun mukaan Nissinen on esittänyt perustuslakivaliokunnalle 14 sivun pituisen muistion; se on mahdollisesti toimitettu valokunnan jäsenille jo ennen kuulemistilaisuutta. Kun se tulee - toivottavasti - julkiseksi, niin nähdään, mitä Nissinen oli itse asiassa selvittänyt ja miten kantaansa perustellut. Södermanin ja Sasin mukaan Nissisen kanta oli, ilmeisesti muistion mukaan, sisältänyt monia varaumia, siis niitä paljon puhuttuja muttia. Nissinen itsekin kertoo, että asia on epäselvä ja "monipiippuinen," ei siis vain kaksipiippuinen. Minusta tämä puoltaisi, paitsi syytteen nostamista, myös sitä, että nuo tulkinnalliset ja monipiippuiset kysymykset tuodaan avoimesti esiin myös perustuslakivaliokunnan aikanaan antamassa kannanotossa.

20. Mutta kaatuisiko koko asia Vanhasen eduksi siihen, että Nissisen joutuisi eräällä tavalla vastoin tahtoaan ajamaan syytettä valtakunnanoikeudessa, vaikka hänen oman käsityksensä mukaan syytekynnys ei olisi ylittynyt? Tällainen kuvahan HS:n kirjoituksissa yritetään antaa. Menisikö syyte nurin sen takia, että oikeus olisi tietoinen siitä, että ammattisyyttäjän mukaan edes syytekynnys ei ole ylittynyt?

21. Asia ei kuitenkaan Nissisen ei-sanaan kaadu. Jos eduskunta määrää syytteen nostettavaksi, se samalla määrittelee ne vaatimukset ja perusteet, joihin syyte nojautuu ja sitä prosessissa ajetaan. Nissinen ei joudu kirjoittamaan syytekirjelmää "tyhjästä." Luonnollisesti pitää ottaa huomioon, ettei Nissinen ei syytettä ajaessaan esiintyisi omassa asiassaan, vaan hoitaisi vain virkaansa ylimmältä elimeltä saamansa syytemääräyksen nojalla. Kun tässä asiassa on jo puhuttu niin paljon "uskosta", niin minä en usko lainkaan siihen, että Nissinen suhtautuisi saamaansa tehtävään ja syytemääräykseen jotenkin happamasti, saati velttoillen!

22. Sitä paitsi syytettä valtakunnanoikeudessa voisi valtakunnansyyttäjän sijasta ajaa myös apulaisvaltakunnansyyttäjä. Perustuslaki tosin puhuu tältä osin vain valtakunnansyyttäjästä (PerL 114.3 §). Valtakunnansyyttäjänvirastossa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä, jolla lain mukaan on pääpiirteittäin samanlaiset toimivaltuudet kuin valtakunnansyyttäjällä. Nimenomaisten säännösten mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Hän myös ratkaisee, vaikkei toimisikaan valtakunnansyyttäjän sijaisena, samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

23. Minusta ei näyttäisi olevan estettä sille, että Vanhasen asiassa, jos se etenee valtakunnanoikeuteen, syyttäjänä toimisi Matti Nissisen sijasta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Voisihan Nissinen vaikka ottaa vuosilomaa siksi ajaksi, jolloin valtakunnanoikeus käsittelee Vanhasen asiaa.

24. Tämä olisi itse asiassa myös nykyisin vallalla olevan syyttämisideologian ja käytännön mukainen ratkaisu. Kuten tiedämme, Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että järjestely takaa oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimivan syyttäjän puolueettomuuden. Vanhasen tapaus on erikoislaatuinen, mutta joka tapauksessa sitä koskevan esitutkinnan aikana tutkintaa on seurannut ja yhteyttä poliisiin pitänyt nimenomaan Matti Nissinen; näin olen ymmärtänyt. Nissinen on myös puntaroinut syyteharkintaa. Jos asia etenee oikeuteen, olisi meillä noudatetun ideologian mukaan johdonmukainen ja suorastaan "loistava" ratkaisu, että syytettä ajaisi uusi syyttäjä, joka ei ole ollut esitutkintavaiheessa asiassa mukana, mutta joka lain mukaan voi toimia valtakunnansyyttäjän sijaisena.

25. Olipa edellä pohditun syyttäjä -kysymyksen kanssa niin tai näin, niin selvää joka tapauksessa on, ettei mahdollisesti nostettava syyte kaatuisi siihen uskomukseen, että kun valtakunnansyyttäjä on kertonut omana kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi, asia olisi sillä sipuli. Me emme tiedä mitään valtakunnansyyttäjän perusteluista muuta kuin että asia on monipiippuinen ja että syyttäjä on itsekin esittänyt kannalleen monia varautumia ja muttia. Lainkäyttöpäätöksen tai juridisen kannanoton painoarvo määräytyy yksinomaan kannanoton perustelujen painavuuden mukaan, ei käsityksen esittäjän muodollisen arvovallan perusteella. Lisäksi on todettava, ettei Nissinen ole tehnyt asiassa syyteharkintaa eikä tule sitä tekemäänkään, koska syytemääräyksen antamisesta päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella.

26. Tässä kirjoituksessa ei ole ollut tarkoitus arvostella valtakunnansyyttäjän kannanottoa, vaikka minusta olisi periaatteessa oikein puoltaa syytteen nostamista, jos asia on Nissisen kertomin tavoin epäselvä. Nissinen on tehnyt aivan oikein esittäessään muistiossaan ja suullisessa lausunnossaan ne syytekynnystä koskevat dubiot ja contra -perustelut, joita hänen mielestään tapauksessa on tullut esiin. Tämä on johtanut käsittelyn lykkäytymiseen ja ensi viikolla tapahtuvaan uuteen asiantuntijakierrokseen. Olen kirjoituksessani ihmetellyt lähinnä sitä intoa, motiivia ja tapaa, jolla valtakunnan suurin sanomalehti on rientänyt kertomaan valtakunnansyyttäjän kannan sisällöstä ja merkityksestä.

374. Matti Vanhasen jääviysasiasta on kehkeytynyt hirmuinen prosessi!

Perustuslakivaliokunta vähän ennen hukkumistaan Vanhas-asiassa hankittujen lausuntojen paljouteen...ilmeet alkavat olla epätoivoisen näköisiä...

Motto: "Mutta tästä nousee hirmuinen prosessi" (Aleksis Kiven Nummisuutarien Esko).

1. Ex-pääministeri Matti Vanhasen epäiltyä jääviyttä ja virkarikosta koskevasta asiasta on jo ehtinyt noussut hirmuinen prosessi, vaikkei vielä ole edetty edes tuomioistuimeen asti eikä edes päätöstä syytteen nostamisesta ole tehty.

2. Jahkailu asian ympärillä tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Perustuslakivaliokunta ei nimittäin saanut vielä tänäänkään aikaan minkäänlaista kannanottoa asiassa, vaikka asiaa on puitu ja vatkattu jo hirmuisen pitkään ja valiokunta on käsitellyt asiaa perusteellisesti jo viime syksynä ennen esitutkinnan aloittamista.

3. Valiokunta käsitteli asiaa tänään kuulemalla valtionsyyttäjä Matti Nissisen raportin asiasta. Valiokunta lykkäsi asian käsittelyn ensi viikkoon ja päätti tässä vaiheessa ainoastaan asiantuntijoiden kuulemisesta. Valiokunta päätti salata valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kannan siitä, pitäisikö Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeuteen.

4. Ensi viikolla perustuslakivaliokunta kuulee seuraavia asiantuntijoita:

- jääviyskysymyksistä kahta hallinto-oikeuden professoria (Olli Mäenpää ja Outi Suviranta),

-virkarikosoikeuden osalta kahta professoria (Raimo Lahti ja Pekka Viljanen) sekä

- kahta valtiosääntö-oikeuden professoria (ex-professori Mikael Hidén ja Veli-Pekka Viljanen)

5. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) luonnehti tiedotustilaisuudessa valiokunnan tiistaina saamaa tuhatsivuista esitutkintamateriaalia - kuten jo blogissani 368/8.1.2011 ennustin - "erittäin hyväksi ja kattavaksi aineistoksi, jossa kaikki olennainen on selvitetty". Hän oli tyytyväinen myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kuulemistilaisuuteen.

6. Mutta jos kerran asia oli jo erinomaisesti suoritetussa esitutkinnassa ja Matti Nissisen raportissa erittäin hyvin ja kattavasti selvitetty, niin miksi ihmeessä asiassa pitää vielä kuulla peräti kuutta asiantuntijaa? Kahta asiantuntijaahan kuultiin jo viime syksynä, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli samaa asiaa.

7. Lisäksi valtakunnan ylin oikeusviranomainen eli oikeuskansleri Jaakko Jonka on käsitellyt kaikki edellä mainittuja kysymyksiä perusteellisesti raportissaan, jonka hän toimitti viime syksynä perustuslakivaliokunnalle. Jonkka katsoi kirjeessään yksiselitteisesti, että Vanhanen oli ollut jäävi.

8. Luulisi, että valiokunta alkaa olla kohta vaarassa hukkua selvitysten ja asiantuntijoiden lausuntojen paljouteen, jolloin punainen lanka uhkaa kadota ja päätös eduskunnan suuressa salissa tehdään lopulta täysin poliittisin perusteiden ja voimasuhteiden mukaisesti.

9. Syyn asian "lisäpuliveivaamiseen" perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kaatoi tänään kylmästi syyttäjä Matti Nissisen niskaan. Sasin mukaan nimittäin juuri Nissinen oli esittänyt, että valiokunnan olisi syytä hankkia oikeudellisia lisäselvityksiä erityisesti esteellisyydestä, virkarikossäännösten soveltamisesta ja ministerin syytekynnyksestä. "Kyllähän me olisimme jo olleet valmiita antamaan lausuntomme, mutta kun tämä Nissinen oli lisäselvitysten kannalla", antoi Sasi (ehkä) tällä tavalla muotoillessaan ymmärtää.

10. Valtakunnansyyttäjä Nissinen oli Sasin mukaan kertonut valiokunnalle kysyttäessä oman näkemyksensä siitä, pitäisikö asia viedä valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Nissinen ei kuitenkaan halunnut kertoa kantaansa julkisuuteen, ja myös perustuslakivaliokunta päätti salata asian ennen lopullista päätöstään.

11. Puheenjohtaja Kimmo Sasi perusteli salaamista sillä, että valtakunnansyyttäjän tiedossa oleva kanta saattaisi ohjata tulevia asiantuntijalausuntoja; luottamus asiantuntijoiden puolueettomuuteen tuntuu siis olevan jotenkin kateissa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman puolestaan korosti useaan kertaan, ettei Nissisen kanta ollut yksiselkoinen, vaan sisälsi monta "muttaa".

12. Hämmästyttävää kyllä, Matti Nissinen antoi Helsingin Sanomille vm. suhteessa aivan toisenlaisen lausunnon. Lehden (hs.fi) mukaan Nissinen kertoi kokoukseen mennessään, että tutkintaa on tuhat sivua. Hän sanoi antavansa selvän kyllä- tai ei-vastauksen käsityksestään syytteen nostamisesta. Sen hän myös oli tehnyt vastatessaan valiokunnan jäsenten kysymyksiin. Oman osuutensa kommentoinnin hän jätti poliitikoille eikä sanonut mitään tarkkaa tutkimuksistaan julkisuuteen. Nissinen piti tapausta monimutkaisena.

13. Kuulemisensa jälkeen Nissinen ei halunnut kertoa keskustelun yksityiskohdista. Hän kertoi vastanneensa kahden tunnin aikana lukuisiin perustuslakivaliokunnan jäsenten kysymyksiin.

”Olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää tapausta yksinkertaiseksi”, Nissinen sanoi ennen kokoukseen menoaan. Mielipide ei ollut muuttunut kokouksen aikana.

14. Syyttäjä oli siis, ainakin omasta mielestään, kertonut valiokunnan jäsenille, pitäisikö hänen mielestään Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. ”Piti sitä paljon pohtia”, Nissinen sanoi omasta päätöksestään. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi Jacob Södermanille oli jäänyt Nissisen käynnistä ja puheista aivan toisenlainen vaikutelma!

15. Joutuukin kysymään, että ovatko valiokunnan jäsenet todella riittävän "kypsiä" harkitsemaan ja päättämään itse asiasta, jos ja kun he eivät näy saavan tolkkua edes siitä, mitä kukin asiantuntija tai virkamies on heille asiasta salaisessa kokouksessa kertonut.

16. Valiokunta kuulee siis ensi viikolla asiantuntijoita ja sitä seuraavalla viikolla Matti Vanhasta. Aikaisintaan viikon kuluttua tästä valiokunta aloittaa asiasta keskustelun; huom! siis vasta tuolloin asiasta "aletaan keskustella", vaikka asiaa on puitu perustuslakivaliokunnassa jo viime syksynä ja nyt tänään siis uudelleen.

17. Mitä sitten tähän asti on oikein tehty, jollei ole edes keskusteltu? Onko vain murjotettu? No, tuo "keskustelun aloittaminen" on tietenkin termi, jolla on oma merkityksensä ja poliitikot käyttävät, mutta jota ihmiset eivät ymmärrä. Ilmankos kansa onkin niin kovasti vieraantunut politiikan teosta ja poliitikoista.

18. Kimmo Sasi tänään: Jos keskustelu etenee nopeasti - sitä lienee turha toivoa tähänastisen veivaamisen perusteella arvioituna - eduskunnan suuri sali pääsee päättämään syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisesti helmikuun puolivälissä. Mikäli syyte valtakunnanoikeuteen nostetaan, syyttäjänä toimii valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

19. Hirmuinen prosessi tästä sinänsä jokseenkin vähäisestä asiasta on jo nyt tullut! Tästä nyt nähdään, miten eriarvoisessa asemassa poliitikot ovat tavallisiin pulliaisiin verrattuna, kun on kyse oikeusturvasta. Ministerille on luotu ministerivastuuasioissa vedenpitävä järjestelmä, jonka on määrä suojata heitä virkarikossyytteiltä kaikin mahdollisin tavoin; puhuminen syytesuojasta ministereiden kohdalla on perusteltua, ei vain Berlusconin Italiassa, vaan myös Suomessa ministereiden kohdalla. Syytteen nostamisen edellytykset ja syytekynnys on nostettu aivan "pilviin", kun sen tavallinen ihminen saa syytteen kunhan vain on todennäköisiä syitä epäillä häntä rikoksesta. Ministerivastuuasiassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin yksityiskohdat syynätään kissojen ja koirien kanssa läpikotaisin jo ennen kuin päätetään, onko esitutkinta syyte aloittaa. Tähän vaaditaan valtakunnan ylimmän oikeusviranomaisen eli oikeuskanslerin päätös. Tätä kantaansa oikeuskansleri panttaa mielettömän pitkään, Vanhasen tapauksessa peräti vuoden verran. Sitten asia kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka kuuluu asiantuntijoita ja ylintä syyttäjää sekä epäiltyä itseään pari kolme kertaa, minkä lisäksi epäilty toimittelee valiokunnalle vielä kirjelmiään. Ja vasta sen jälkeen päätetään, käynnistetäänkö esitutkinta! Esitutkinnassa kuullaan myös kaikki mahdolliset tahot jälleen uudelleen, epäilty istuu kuulusteluissa huippuadvokaattiensa suojelema. Esitutkintapöytäkirjaa kertyy yli tuhat (1 000) sivua - siis jutussa, josta voisi seurata käytännössä korkeintaan pikkusakko! Sitten pöytäkirja, oikeastaan pitäisi sanoa pöytäkirjasto, kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka ei saa tolkkua eikä selvää, mitä kuultuna ollut valtakunnan ylin syyttäjä sanoo asiasta, vaan päättää aloittaa kokonaan alusta uuden asiantuntijakuulemisen. Tämän jälkeen kuullaan taas epäiltyä itseään, minkä jälkeen epäilty lähetellee vielä kirjelmiä "perään", kuten aiemmallakin kuulemiskerralla. Ja kaiken tämän jälkeen vasta perustuslakivaliokunta saa aloittavansa "keskustelun asiasta." Kunhan tämä keskustelu on saatu päätökseen, valiokunta ryhtyy tekemään päätöstä syytteen mahdollisesta nostamisesta; kuullaankohan tässä vaiheessa taas asiantuntijoita? Vasta kaiken tämän jälkeen asia on valmis päätettäväksi eduskunnan täysistunnossa.

20. Onko tässä järjestelmässä mitään järkeä? Ei ole, se on aivan pähkähullu systeemi. Olen jo aiemmin kertonut, miten järjestelmää tulisi muuttaa (blogi 330/8.10.20110).

21. On selvää, että Vanhas-prosessi on poliitikoille kuuma peruna varsinkin näin vaalien alla. Nähtäväksi jää, mitä "hauskaa" tästä vielä seuraa.

22. Aiemmin kirjoitin (blogi 368/8.1.2011), että Vanhasen asia on selvä ja ennustelin, ettei asiaa tultaisi viemään valtakunnanoikeuteen. Tämänpäiväisen näytelmän (lue: farssin) jälkeen en olisi enää yhtä varma asiasta. Varsinkin Matti Nissisen puheista voisi päätellä, että hän oli valiokunnassa syytemääräyksen antamista puoltavalla kannalla, mutta esitti varovaisena virkamiehenä vielä uutta asiantuntijakierrosta. Keskustalle Vanhas-prosessi on tietysti myrkkyä vaalien alla. Kepulaiset tekevät kaikkensa, jotta Vanhanen ei joutui valtakunnanoikeuteen. Voisivatko keskustalaiset jarruttaa asian käsittelyä niin, ettei eduskunta ehtisi ratkaista asiaa tämän istuntokauden aikana, jolloin asia raukeaisi?

23. Matti Nissinen siis sanoi tänään, että Vanhasen tapaus on monimutkainen ja että olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää muuta. Jos näin on, mitä ei ole syytä epäillä, niin eduskunnalla ei ole juridisesti ajatellen muuta mahdollisuutta kuin antaa syytemääräys ja saattaa asia valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Näin tehtäisiin, jos olisimme oikeusvaltiossa eikä asiaa ratkaistaisi poliitikkojen päätöksellä.

24. Tuomioistuin on olemassa nimenomaan epäselvien asioiden selvittämistä varten. Jos näyttö tai asianosaisten, todistajien taikka asiantuntijoiden puheet ja käsitykset ovat ristiriitaisia, ne on syytä antaa puolueettoman tuomioistuimen ratkaistaviksi. Avoimien ja ristiriitaisten kysymysten selvittäminen kuuluu tuomioistuimelle.

25. Vanhasen tapauksessa joudutaan punnitsemaan keskenään rikoksen selvittämisintressiä ja toisaalta epäillyn oikeusturvaintressiä. Minusta koko oikeusjärjestyksen uskottavuus ja varsinkin oikeudenkäytön tasapuolisuutta kohtaan tunnettu luottamus antavat erityisen aiheen painottaa tässä asiassa nimenomaan asian selvittämisintressiä ja siis syytteen nostamista, koska nyt rikoksesta epäiltynä on vaikutusvallaltaan ykkösluokkaan, oikeastaan mestariluokkaan, kuuluva poliittisen ja yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Lisäksi on syytä todeta, että julkisesti tapahtuva perusteellinen oikeudenkäynti antaa myös rikoksesta aiheettomasti epäillylle mahdollisuuden puhdistautua häneen kohdistuvista epäluuloista.

26. Edellä sanottu on oikeusvaltion ideaalimalli. Kuten käytäntö on kuitenkin osoittanut, siitä ei pidetä kiinni. Todennäköiset rikosepäilyt pyritään lakaisemaan ilman julkista oikeudenkäyntiä maton alle sitä pontevammin, mitä korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan vallankäyttäjän epäillystä rikoksesta on kysymys.

PS.

27. Juuri kuin sain blogikirjoitukseni valmiiksi, kuulin TV1:n uutisista kello 18, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli perustuslakivaliokunnassa kertonut kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi ja ettei asiaa sen vuoksi olisi perusteltua viedä valtakunnanoikeuteen. No, hyvä sentään, että tämä kanta saatiin nyt heti julki - vaikka valiokunnan päätöksellä asia olikin määrätty huippusalaiseksi. Ilmeisesti Jacob Söderman ja kumppanit eivät olleet saaneet tolkkua Nissisen puheista tai halusivat sitten puhua hieman niin sanottua muunnettua totuutta.

28. Nissisen kanta on minusta ristiriitainen. Jos nimittäin asia on monimutkainen ja epäselvä, kuten Nissinen kertoi ennen valiokuntaan kuultavaksi menoaan, niin silloinhan asia olisi nimenomaan vietävä oikeuteen, kuten olen edellä kappaleessa 25 perustellut.

368. Matti Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen

Ja nyt beachille, peijooni...

1. Tämä on nyt selvä asia: Ex-pääministeri Matti Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen syytettynä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

2. Asia kävi minulle ja luultavasti aika monelle muullekin selville Helsingin Sanomien pääuutisesta 4.1.2011, joka oli otsikoitu näkyvästi: Poliisitutkinta toi vähän uutta.

3. Jutussa haastateltiin valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä, jonka on määrä esitellä Vanhas-tutkinnan esitutkinta-aineisto perustuslakivaliokunnalle 18. tammikuuta. Nissinen sanoi HS:ssa, että "tutkinnassa löytyi lisävalaistusta erinäisiin yksityiskohtiin", mutta jatkoi, että "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin."

4. Mikä ihme mahtoi saada Matti Nissisen kesken tutkinnan näin avomieliseksi? Eihän Nissinen itse tai kukaan mukaan syyttäjä ole johtanut esitutkintaa, vaan Matti Vanhasta koskevaa rikostutkintaa johti KRP:n rikoskomisario Erkki Rossi; niin sanotusta Nuorisosäätiön tutkintahaarasta puolestaan on vastannut komisario Veli-Matti Räsänen.

5. Rossi ja Räsänen esiintyivät HS:n jutun yhteydessä julkaistussa isokokoisessa valokuvassa, joka oli otettu Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa KRP:n päämajassa. Ääneen komisariot eivät HS:n jutussa päässeet. Toki kuvankin julkaiseminen tutkijoista - vieläpä kuulusteluhuoneessa - on aika poikkeuksellista.

6. Ilmeisesti Nissinen itse tai joku valtionsyyttäjä on niin sanotusti "seurannut" esitutkintaa - tällaista termiähän laki käyttää, mitä se sitten tarkoittaneekin. Syyttäjä siis vain seuraa, muttei sen sijaan johda tutkintaa eikä toimi siinä edes asianosaisena. Syyttäjän rooli rikoksen esitutkinnassa on kokonaisuudessaan hyvin epämääräisesti säännelty, käytännössä se on vieläkin hämärämpi.

7. Seurasiko Matti Nissinen kenties kollegoineen Matti Vanhasen kuulusteluja lasiseinän takaa, kuten olemme elokuvissa nähneet poliisien ja syyttäjien tekevän kollegojensa suorittamia kuulusteluja katsellessaan? Osallistuiko syyttäjä Vanhasen kuulusteluihin? Tekikö syyttäjä kuulusteluissa kysymyksiä Vanhaselle? Tämä kaikki on lain mukaan mahdollista, vaikka käytännössä hyvin harvinaista. Tavallisinta on, että syyttäjä ei osallistu esitutkintaan mitenkään, vaan saa työpöydälleen poliisin laatiman valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy lueskelemaan eli, juhlallisesti sanottuna, "suorittamaan syyteharkintaa."

8. Edellä mainitut tiedot, eli siis muun muassa syyttäjän mahdollinen osallistuminen esitutkintaan tai kuulusteluihin, eivät selviä HS:n jutusta. Luultavasti toimittaja ei ole hoksannut asiaa Nissiseltä edes kysyä. Jutusta ei myöskään käy selville, avustiko Vanhasta kuulusteluissa hänen hoviadvokaattinsa Petteri Sotamaa tai joku muu asianajaja. Tämäkin olisi ollut mielenkiintoista tietää, mutta tätäkään toimittaja ei ilmeisesti tullut kysyneeksi Nissiseltä tai tutkinnanjohtajalta.

9. Matti Nissinen kertoi Hesarin jutussa, että Matti Vanhasta oli kuulusteltu kahtena päivänä "aamusta iltaan." Tarkemmin anottuna kuulustelut oli pidetty 2. ja 5. joulukuuta. Kuulustelujen ajankohdan ja intensiivisyyden paljastaminen yleisölle kesken esitutkinnan on epätavallista. Lehtitiedon mukaan Vanhasta koskeva esitutkinta oli kestänyt tuolloin jo pitkälti yli kuukauden.

10. Mistä moinen avomielisyys koskien a) kuulustelun ajankohtaa, b) kuulustelujen kestoa ja intensiivisyyttä, c) tutkinnanjohtajien henkilöllisyyttä ja kuvan julkaisemista ja d) jopa kuulustelujen tulosta (" mitään keskeistä uutta ei selvinnyt")? Tämä kaikki on epätavallista.

11. Julkisuusperiaatteen kannalta on toki positiivista, että suurelle yleisölle kerrotaan tietoja valtakunnan entisen ykköspoliitikon rikostutkinnasta ja asian etenemisestä. Mutta, mutta, jotain outoa tässä nyt silti tuntuu olevan. Luulen tietäväni selityksen Nissinen ja KRP:n avautumiselle.

12. Esitutkinnan päätyttyä Nissisen esittelee asian perustuslakivaliokunnalle, joka puolestaan tekee oman esityksensä eduskunnan täysitunnolle. Vasta eduskunnan täysistunto tekee päätöksen mahdollisesta syytteen nostamisesta eli siitä, joutuuko Matti Vanhanen valtakunnanoikeuteen vai ei.

13. Avautumalla medialle ja julkisuudelle jo tässä vaiheessa, jolloin esitutkinta ei vielä muodollisesti ottaen ole päättynyt - Vanhanen antaa asiassa loppulausuntonsa ensi viikolla - valtakunnansyyttäjä (ja tutkinnanjohtajat) ikään kuin haluavat valmistella kansaa ja ihmisiä siihen, mitä aivan ilmeisesti on tulossa, jottei perustuslakivaliokunnan esitys ja eduskunnan täysistunnon päätös tulisi yllätyksenä. - Mitenkäs sitä nyt virressä veisattiinkaan: "Valmistu Herran (Suomen) kansa/nyt vastaanottamaan/kun saapuu taivaastansa (eduskunnastansa)...

14. Aivan ilmeistä on, olisin tästä jopa sata varma, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on jo mielessään päättänyt, mitä hän tulee 18.1. kertomaan perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan:

- Tässä ministerivastuuasiassa, jossa syytekynnys on tavallista korkeampi, Matti Vanhasta vastaan ei ole löydetty näyttöä, jonka perusteella Vanhasen voitaisiin tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkoneen ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetelleen muutoinkaan virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).

15. Tässä suhteessa sangen oireellinen oli Matti Nissinen Hesarin jutussa 4.1. kertoma paljastus, jonka mukaan hän oli lokakuussa, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli Vanhasen asiaa, todennut valiokunnalle, että siihenastinen näyttö ylitti "vain niukasti tutkintakynnyksen." Kun nyt - edelleen Nissisen avomielisen lausahduksen mukaan - esitutkinta on tuonut "vain vähän uutta", lienee päivänselvää, ettei erityiskorkea syytekynnys ylity.

16. Nissinen kyllä toisaalta toteaa, että "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin." Tulkitsisi tätä epämääräistä lausahdusta niin, että Nissinen yrittää puolustaa KRP:n tutkijoiden suorittamaa tutkintaa ja sen "aamusta iltaan" -luonnetta eli intensiivisyyttä jotenkin niin, että "kyllähän me ja KRP kaikkemme yritimme, mutta mitään ei selvinnyt, kun kovapintainen Matti Vanhanen kiisti edelleen kaiken."

17. Tässä tarkoituksessa lehdessä on päätetty julkaista tutkinnanjohtajien isokokoinen yhteispotrettikin: "katsokaa nyt, pentele, itse; vaikka näin rehelliset poliisimiehet yrittivät melkein yötä päivää nyhtää Vanhasesta totuutta irti, niin ei peijakas vaan onnistunut"! - Jos Nissinen olisi syytteen nostamisen suhteen todella vielä aidosti epävarmalla kannalla, ei hän lähtisi julkisuudessa spekuloimaan keskeneräistä asiaa sillä tavalla kuin hän teki Hesarin haastattelussa 4.1. Tämä on aivan varma asia.

18. Tämä näytöskappale jatkuu esitutkinnan jälkeen siten, että Nissisen antaman raportin jälkeen ensin perustuslakivaliokunta - helpotuksesta huokaisten - ja sitten päälle vielä eduskunnan täysistunto tulee toteamaan, ettei edellytyksiä valtakunnanoikeusprosessin käynnistämiseen ole. Kaikki nojaavat kantansa kilvan Nissiseen ja KRP:n tutkijoiden tutkintaan ja raporttiin. Vaikka tutkijoiden käteen jäikin niin sanotusti pelkkä luu, saa virkakunta normaalin kaavan mukaan parlamentin kiitokset ("olipa luojan lykky, ettei mitään löytynyt") - Niin, ja jotta tämä komedia olisi täydellinen, kaikki tiedotusvälineet haluavat vielä päälle päätteeksi haastatella sitä oikein isoa pollaria eli Paateroa, joka kehuskelee, että katsokaas nyt, miten tehokas poliisi meillä on.

19. Hesarin jutulla, Matti Nissisen avomielisen haastattelulla, poliisipotretin yms. rekvisiitan julkaisemisella on siis selvä tarkoitus: valmistella kansalaisia Eduskunnan tulevaan päätökseen jättää syyte ex-pääministeri Vanhasta vastaan nostamatta.

20. Vanhas-prosessi moni selvityksineen ja hirmuisen pitkäksi venähtäneine käsittelyvaiheineen - oikeuskanslerikin makasi asian ja Vanhasen esteellisyydestä tehtyjen kantelujen päällä vuoden verran, jolloin tutkinta oli täysin jumissa - on tietenkin mitä suurimmassa määrin vain teatteria tai jonkinlaista tositeeveetä. Se osoittaa, miten tehottomasti oikeuslaitos voi toimia, kun kyse on oikein isosta kalasta.

21. Vanhas-prosessi osoittaa, miten vaikeaksi, suorastaan mahdottomaksi, Suomen laissa on tehty ministereiden lainvastaisiksi epäiltyjen asioiden tutkiminen ja syytteeseen asettaminen. Ministereillä on hirmuisen vahva syytesuoja; kyllä tässä jopa Italian Silvio Berlusconin syytesuoja taitaa kalveta pahemman kerran.

22. Kuten olen aiemminkin todennut, pääministeri Matti Vanhasen kuulustelut, jotka siis pidettiin vasta 2. ja 5.12.2010, olivat auttamattoman myöhässä, sillä epäilythän roikkuivat ilmassa jo 2-3 vuotta sitten. Vanhasen tekemisiä olisi pitänyt alkaa tutkia jo 1-2 vuotta sitten. Mutta kun kyse on maan johtavasta poliitikosta, niin oikeuslaitos osoitti kyvyttömyytensä. Valtakunnan ylin laillisuusvalvoja, jolla oli käsissään tutkinnan valttikortit, katsoi asiakseen maata asian ja tehtyjen kantelujen päällä vuoden verran, minkä jälkeen tutkinnassa ei ollut enää mitään tehtävissä.

23. Kun aika kului eikä tutkintaan ryhdytty, saivat Vanhanen ja hänen poliittinen avustaja- ja juristikuntansa tilaisuuden ja ruhtinaallisesti aikaa sopia asiat ja hoidella ne niin, ettei mitään uutta todellakaan enää saatu selvitetyksi, vaan kävi niin kuin Matti Nissisen todistuksen mukaan kävi: "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin." Poliisi ja syyttäjä olivat auttamattomasti myöhässä.

321. Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt

Perustuslakivaliokunta kokoontui tänään puimaan tapaus Vanhasta

1. Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tullut tunnetuksi muun muassa syytesuojastaan. Aina kun Berlusconi on noussut valtaan, hän on säädättänyt lain, joka takaa laajan syytesuojan pääministerille ja muille korkea-arvoisille poliitikoille eli presidentille ja parlamentin molempien kamareiden puhemiehille. Viimeksi Berlusconi runnoi syytesuojalain läpi noustuaan vuonna 2008 kolmatta kertaa pääministeriksi. Syytesuoja on ollut tarpeen, sillä Berlusconia vastaan oli nostettu syytteet kahdessa lahjusjutussa ja yhdessä veropetosjutusssa.

2. Viime vuoden lokakuussa Italian perustuslakituomioistuin päätti, että Berlusconin syytesuoja on perustuslain vastainen. Tuomioistuimen mukaan syytesuojalaki rikkoo periaatetta, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat tasavertaisia lain edessä. Edellisen kerran Berlusconin syytesuoja kaatui perustuslakituomioistuimessa vuonna 2004.

3. Suomessa on suhtauduttu ihmetellen ja joskus jopa naureskelleen Berlusconin itselleen hankkimaan syytesuojaan. Mutta itse asiassa myös meillä ministereillä on vankka syytesuoja, vaikka mainittua termiä ei juuri käytetäkään. Ministereiden syytesuoja ei merkitse täydellistä lainkäytöllistä immuniteettia eli koskemattomuutta, joka kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan diplomaattisille edustajille ja perustuslain mukaan tasavallan presidentille. Ministerin rikos- ja rikosprosessuaalinen asema on kuitenkin suojattu muihin virkamiehiin verrattuna monessa merkittävässä kohtaa.

4. Tämä ilmenee ensinnäkin siinä, että ministerin virkarikoksia koskeva syytekynnys on huomattavasti korkeampi kuin virkamiehillä yleensä. Normaalisti virkasyytteen nostamiseen riittää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä. Ministerisyytteen osalta syytteen nostamiselle on sitä vastoin säädetty erityisiä edellytyksiä. Perustuslain (PL) 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä (ministeriä) vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

5. Erityistä syytekynnystä on perusteltu sillä, että ministerisyytettä ei tulisi käytää esimerkiksi merkitykseltään vähäisten menettelyvirheiden käsittelyyn (HE 1/1998 vp. s. 171). Erityisiä edellytyksiä ministerin rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle on perusteltu poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamisella. Tämä on hieman hämärä perustelu, joka ei sano oikeastaan mitään. Hallituksen esityksen mukaan syyttämiskynnyksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella yksittäistä ministeriä, vaan laajemmin koko valtioneuvoston toimintaedellytyksiä. Se, mitä kyseisellä lausumalla on itse asiassa tarkoitettu, on jäänyt hallituksen esityksen perusteluissa kertomatta.

6. Hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan kysymys siitä, miltä ministerin erityinen syytekynnys näyttää kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudellisen tasa-arvon kannalta katsottuna. Juuri tällä perusteellahan Italian perustuslakituomioistuin on kumonnut kahdesti Berlusconin syytesuojan. Erityinen syytesuoja ja virkavastuun erityinen toteuttamismekanismi valtakunnanoikeuksineen ym. kummallisuuksineen on tehnyt ministereistä poliittisesti ja juridesti etuoikeutetun luokan, rälssin, joka nauttii valtiovallan erityistä suojelua.

7. Suomessa ministerivastuuasioissa omaksuttu erityinen syytekynnys lienee kansainvälisessä vertailussa melko harvinainen. Monissa maissa ministerisyytteen osalta on omaksuttu normaali syytekynnys. Ministerisyytteiden nostamista ei käytännössä juuri esiinny, mikä johtuu siitä, että ministerit eroavat tehtävästään heti vapaaehtoisesti, kun ovat jääneet kiinni tai heitä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisista tai vaikkapa esteellisyydestä.

8. Suomessa poliittinen kulttuuri on sen sijaan paljon paksunahkaisemman käytännön läpitunkema. Rötöksiin virassa tai sen ulkopuolella taikka muuten moitittavaan tahi hälyttävään (esim. sadat tekstarit "kaunottarille") menettelyyn syyllistyneet ministerit roikkuvat sitkeästi kiinni tuoleistaan, vaikka luottamus heihin olisi mennyt. Suomessa virassaan töpännyt ministeri voi luottaa siihen, ettei hänen töppäykseensä ei hevin puututa, koska a) syytekynnys on korkea ja b) syyte olisi käsiteltävä erikseen koolle kutsuttavassa valtakunnanoikeudessa, mikä puolestaan c) edellyttää eduskunnan päätöstä.

9. Ministerisyyteasiat käsitellään erityistuomioistuimessa eli valtakunnanoikeudessa (PL 114.1 §). Valtakunnanoikeus on kokoontunut reilun 90 vuoden aikana vain neljä kertaa. Vaikka ministerisyyteasioita olisi enemmän, on valtakunnanoikeus nykyoloissa aikansa elänyt elin. Se on jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin muitakin tiettyjä etuoikeuksia nauttineiden säätyjen eli aateliston ja papiston jäseniä ei saanut tuomita rahvaan eli porvariston ja talonpoikien tuomioistuimissa (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet), vaan heitä varten oli olemassa omat oikeusistuimensa. Sen jälkeen kun sääty-yhteiskunnasta oli päästy, käsiteltiin useimpien korkeiden tai ainakin korkeahkojen virkamiesten virkasyyteasiat kuitenkin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa. Tämä käytäntö jatkui aina 2000 -luvulle asti. Hovioikeus oli virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste esimerkiksi ministeriöiden osasto- ja jopa toimistopäällikön asemassa oleville virkamiehille, sanoin yliopistojen professoreille.

10. Virkasyytefoorumin sääntelyssä mentiin lähes naurettavuuksiin asti, sillä vielä 1990-luvun alussa hovioikeus oli lain mukaan virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste, kun syytteeseen oli asetettu vaikkapa matkailun edistämiskeskuksen yleisen osaston päällikön tai ammatinvalinnan ohjauksen piiritoimiston toimistopäällikön taikka oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija.

11. Nykyisin lainsäädäntö on puheena olevassa kohdin järkiintynyt niin, että ensimmäisenä asteena hovioikeus käsittelee ainoastaan käräjäoikeuden laamannia ja käräjätuomaria, valtionsyyttäjää ja kihlakunnansyyttäjää sekä korkeimman oikeuden esittelijää vastaan ajettavat virkasyyteasiat. Valtakunnanoikeus käsittelee ministerisyytteiden lisäksi oikeuskansleria, oikeusasiamiestä, korkeimpien oikeuksien jäsentä sekä valtakunnansyyttäjää koskevat virkasyyteasiat. Kaikkein muiden virkamiesten virkasyyteasia käsitellään ensimmäisenä oikeusasteena käräjäoikeudessa.

12. Valtakunnanoikeus voitaisiin aivan hyvin lakkauttaa ja siirtää sille nyt kuuluvien asioiden käsittely joko (Helsingin) hovioikeudelle tai suoraan korkeimmalle oikeudelle. Jos halutaan, niin hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kokoonpanoon voisi ministerisyyteasioita käsiteltäessä kuulua kaksi eduskunnan valitsemaa jäsentä. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoonhan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä viiden ammattituomarin lisäksi. Todettakoon, että sotilasrikosasioiden käsittelyyn hovioikeudessa ja KKO:ssa osallistuu kaksi sotilasjäsentä; hovioikeuden sotilasjäsenen tulee olla vähintään majurin ja KKO:n sotilasjäsenen vähintään everstin arvoinen.

13. Mikä viranomainen voi käynnistää esitutkinnan ministerivastuuasiassa? Tästä valitsee epätietoisuutta, sillä perustuslaissa asiasta ei ole nimenomaista säännöstä. Yhtä mieltä on oltu siitä, että poliisi tai syytäjäviranomainen ei voi sitä tehdä. Eri mieltä on oltu siitä, kuukuuko oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi yksinomaan perustuslakivaliokunnalle vai myös ylimmille laillisuusvalvojaviranomaisille eli oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle.

14. PL 112 §:n 1 momentin mukaan jos oikeuskansleri havaitsee valtioneuvoston tai ministerin taikka tasavallan presidentin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Myös oikeusasiamiehellä on vastaava oikeus tehdä huomautus ja ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

15. PL 115 §:n 1 momentissa säädetään siitä, millä tavoin ministerivastuuasia voi tulla vireille perustuslakivaliokunnassa; ensimmäisessä kohdassa mainitaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehenperustuslakivaliokunnalle tekemä ilmoitus. Pykälän 2 momentin mukaan valiokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta. Ministerivastuulain (196/2000) 4 §:n mukaan perustuslakivaliokunta voi ministerivastuuasiaa käsitellessään pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi.

16. Ministerivastuulain 4 §:n nojalla on kyllä selvää, että perustuslakivaliokunta voi määrätä esitutkinnan käynnistämisestä. Kysymys on siitä, sulkeeko tämä lainkohta pois oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen oikeuden määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Tässä kohdin on oleellista se, mitä PL 112 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, kun siinä sanotaan, että oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä on oikeus ryhtyä tarvittaessa "muihin toimenpiteisiin." Kuuluuko näihin toimenpiteisiin myös valta määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Lain esityöt vaikenevat kysymyksestä, joka on siis tulkinnanvarainen.

17. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on omaksunut kannan, jonka mukaan oikeuskanslerilla ei ole mahdollisuutta määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasiassa. Tämä ilmenee myös Jonkan viime viikolla antaman Matti Vanhasen esteellisyyttä koskevan päätöksen perusteluista. Jonka mukaan esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa, oikeuskansleri voi tehdä ainoastaan PL 115 §:n mukaisen ilmoituksen valiokunnalle.

18. Jaakko Jonkka sanoo Vanhas-päätöksensä perusteluissa, että mainittua kantaa "voidaan pitää nykylainsäädännön mukaisena vallitsevana kantana." Hän viittaa kahteen 2-3 vuotta sitten kirjoittamaansa artikkeliin, joissa hän omaksunut kyseisen kannan. Mutta onko mainittu kanta sittenkään niin selvä ja "valitseva", kun oikeuskansleri antaa ymmärtää? Jonkan päätöksen jälkeen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että oikeuskanslerin ei olisi tarvinnut "vielä" tuoda asiaa perustuslakivaliokunnalle, vaan olisi ollut toivottavaa, että "asia olisi tullut meille mahdollisimman valmiina ratkaistavaksi." Tätä tuskin voi ymmärtää muuten kuin että Sasin mielestä oikeuskansleri olisi voinut itse päättää esitutkinnan käynnistämisestä.

19. Eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio on pohtinut sanottua esitutkinnan aloittamisasiaa viitisen vuotta sitten. Rusi-tapauksen yhteydessä oikeusasiamiehen toimistossa nousi esiin kysymys siitä, onko poliisilla itsenäistä toimivaltaa päättää esitutkinnan aloittamisesta tasavallan presidentin tai valtioneuvoston jäsenen virkatoimen johdosta. Tällöin heräsi myös kysymys siitä, ovatko oikeusasiamies ja oikeuskansleri toimivaltaisia määräämään esitutkinnan toimitettavaksi sanotuissa asioissa. Asiassa hankittiin sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunto sekä Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunto ja selvitys. Myös valtakunnansyyttäjältä pyydettiin lausunto.

20. Oikeusasiamies lausui asiasta seuraavaa:

Niin sanotuissa ministerivastuuasioissa noudatettavista menettelyistä on säädetty perustuslaissa (731/1999; jäljempänä PL) sekä laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä (196/2000; jäljempänä ministerivastuulaki). Menettely näissä asioissa poikkeaa monessa suhteessa tavanomaisesta rikosprosessista. Poliisin ja ylimpien laillisuusvalvojien toimivallasta esitutkinnan aloittamiseen ei ole säädetty näissä tai muissakaan laissa. Myös ratkaisukäytäntöä voidaan pitää epäyhtenäisenä.

Käsitykseni onkin, että kysymys siitä, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä tai valtioneuvoston oikeuskanslerilla oikeutta määrätä esitutkintaa toimitettavaksi

ministerivastuuasiassa, on tulkinnanvarainen. Asiassa voidaan esittää sekä oikeutta puoltavia että vastustavia argumentteja.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuvia näkökohtia

Ylimmillä laillisuusvalvojilla on perusoikeusuudistusta edeltäneessä oikeuskäytännössä katsottu olevan oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi ministerivastuuasioissa. Perustuslakia tai ministerivastuulakia säädettäessä ei lausuttu, että tämä oikeus olisi lakannut. Tätä oikeutta määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa on tosiasiallisesti myös käytetty perustuslain muutosta edeltäneellä ajalla.

Suoraa lisätukea ylimpien laillisuusvalvojien oikeudelle antavat ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodot. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 8 §:ssä on nimenomaisesti säädetty oikeusasiamiehen oikeudesta määrätä esitutkinta toimitettavaksi tutkittavanaan olevan asian selvittämiseksi. Valtioneuvoston jäsenen menettely kuuluu oikeusasiamiehen tutkittaviin asioihin.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 8 §:ssä asiasta on säädetty asiallisesti vastaavasti. Oikeus käynnistää esitutkinta ilmenee säännöksestä virka-avun saamisen muodossa seuraavasti: "oikeuskanslerilla on tehtäviään suorittaessaan oikeus viipymättä saada kaikilta viranomaisilta sellaista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen".

Myöskään eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia tai valtioneuvoston

oikeuskanslerista annettua lakia säädettäessä ei viitattu siihen, että oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi olisi tarkoitettu rajata pois joltakin laillisuusvalvonnan osa-alueelta, vaikka viimeksi mainitut lait on säädetty perustuslain ja ministerivastuulain säätämisen jälkeen.

Selvää on, että yksinomainen toimivalta ministerivastuuasiassa nostettavasta syytteestä kuuluu perustuslakivaliokunnalle. Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus esitutkinnan määräämiseen ei poista tai rajoita tätä toimivaltaa. Menettely voi kuitenkin parantaa perustuslakivaliokunnan päätöksenteon edellytyksiä jo ilmoitusasian käsittelyn alkuvaiheissa. Ministerivastuulain esitöissä on korostettu intressiä selvittää tosiasioita koskeva aineellinen totuus.

Asiaa voidaan tarkastella myös siltä kannalta, millaiseksi rikoksesta epäillyn oikeusturva muodostuisi siinä tapauksessa, että perustuslain 115 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ilmoitus tehdään sen jälkeen, kun henkilöä on ensin kuultu ylimmän laillisuusvalvojan toimesta hallinnollisessa menettelyssä, ja että häntä kuullaan tämän jälkeen samoista seikoista rikoksesta epäiltynä perustuslakivaliokunnan määräämässä esitutkinnassa.

Tässä tilanteessa erityisen keskeistä on rikoksesta epäillylle kuuluva oikeus olla myötävaikuttamatta oman epäillyn rikoksensa tai syyllisyytensä selvittämisestä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja ei ole ehdoton oikeus, mutta se voi tulla loukatuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöltä on ensin vaadittu selvitystä hallinnollisella pakolla, ja näin saatuja tietoja käytetään sittemmin rikosprosessin puitteissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio O'Halloran and Francis v. Iso-Britannia (29.6.2007) kohta 55). Itsekriminointisuoja ei itsessään estä käyttämästä rikosprosessin

ulkopuolisia hallinnollisia selvityskeinoja. Se voi kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa mahdollisuuksia käyttää rikosprosessissa sellaisia tietoja, jotka on saatu tätä ennen hallinnollisella pakolla.

Laillisuusvalvonnassa virkarikoksen sisältävät asiat on yleensä perusteltua siirtää selvitettäväksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esitutkintamenettelyssä. Tämä johtuu yhtäältä rikoksesta epäillyn oikeusturvavaatimuksista, toisaalta tarpeesta turvata asian rikosoikeudellisen käsittelyn edellytykset. Molemmissa suhteissa ongelmaksi voi nimittäin koitua se, että hallinnollisella pakolla tutkinnan kohteelta hankitun aineiston käyttäminen osoittautuisi kielletyksi sittemmin tarpeelliseksi arvioidussa rikosprosessissa.

Oikeuden olemassaoloa vastaan puhuvia näkökohtia

Erityisesti perustuslain ja ministerivastuulain systematiikasta on johdettavissa perusteita sille, että esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan käsissä. Ministerivastuulain 1 §:n mukaan lain 2 lukua - otsikoltaan ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa - sovelletaan tutkittaessa (muun muassa) valtioneuvoston jäsenen virkatointen

lainmukaisuutta. Tästä näkökulmasta voidaan katsoa, että valtioneuvoston jäsenen virkarikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä on säädetty tyhjentävästi perustuslaissa ja ministerivastuulaissa.

Voidaan myös ajatella, että pelkästään laillisuusvalvonnalliset tarpeet eivät edellytä esitutkinnan käynnistämismahdollisuutta, vaan että tällainen tarve tulee vasta syyttäjäroolin myötä. Toisin kuin ennen perustuslain säätämistä, ylimmillä laillisuusvalvojilla ei ole enää syyttäjäroolia ministerivastuuasioissa (PL 114 §:n 3 momentin mukaan syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä).

Johtopäätökset

Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa jää käsitykseni mukaan nykyisessä oikeustilassa

tulkinnanvaraiseksi.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuu erityisesti ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodonmukainen, vakiintunut ja looginen tulkinta. Oikeutta vastustavat argumentit ovat luonteeltaan systeemiargumentteja, ja siten edellistä implisiittisempiä.

Pidän vallitsevaa oikeudellista tilaa epätyydyttävänä. Mahdollisesti yllättäen eteen tulevien ministerivastuuasioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän selvittämisen turvaamiseksi pidän tärkeänä, että tutkintamenettelyt sekä eri viranomaisten keskinäiset toimivaltasuhteet ovat selvät ja kaikkien toimijoiden tiedossa.

Pidän ministerivastuuasioissa noudatettavien käytäntöjen selkiyttämistä lainsäädännössä tärkeänä. Käsitykseni mukaan ministerivastuuasioiden tutkintajärjestelyitä koskevaa sääntelyä olisi perusteltua täsmentää siten, että laista kävisi selvästi ilmi, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla toimivaltaa määrätä näissä asioissa

esitutkintaa suoritettavaksi.

Saatan edellä esittämäni käsityksen valtioneuvoston tietoon. Oheistan tähän esitykseeni asiaa koskevan 12.11.2007 päivätyn muistion. Siitä lähemmin ilmenevin perustein olisi käsitykseni mukaan perusteltua harkita myös sitä, tulisiko ministerivastuuasian esitutkinnan käynnistämisen edellytyksistä samoin kuin kysymyksestä esitutkintaviranomaisten itsenäisestä toimivallasta käynnistää esitutkinta ministerivastuuasiassa säätää laissa nykyistä selvemmin.

Lähetän tämän esitykseni tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, sisäasiainministeriölle, oikeusministeriölle ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

21. Näin siis eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio 20.12.2007 (Dnro 876/2/05). Oikeusasiamiehen kannanottoon on liitetty asian esittelijänä toimineen Pasi Pölösen laaja, 12.11.2007 päivätty seikkaperäinen muistio.

22. On hämmästyttävää, että oikeusasiamiehen perusteltu päätös, joka on lähetetty tiedoksi muun muassa oikeusministeriölle, ei ole antanut oikeusministeriössä aihetta toimenpiteisiin tulkinnanvaraisen oikeustilan selvittämiseksi lakia muuttamalla. Ei, vaikka parhaillaan on vireillä lainsäädäntötyö perustuslain eräiden säännösten tarkistamiseksi.

23. Minusta oikeusasiamiehen kannanotossa esitetyt pro-näkökohdat ovat punninnassa contra-näkökohtia selvästi painavampia. Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tulisi siis antaa toimivalta päättää esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasioissa.

24. Nykyinen tilanne on omalaatuinen, sillä sen mukaan perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen kolmoisrooli ministerivastuuasioissa. Valiokunta toimii poliisina ryhtyessään oikeuskanslerin ilmoituksen perusteella kuulemaan asianosaisia ja tehdessään päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä. Toiseksi perustuslakivaliokunta toimii syyteharkintaa suorittavana syyttäjänä tehdessään eduskunnan täysistunnolle esityksen syytteen nostamisesta. Kolmanneksi perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen tuomarin rooli, jos se päätyy asiassa eräänlaiseen seuraamusluontoiseen syyttämättäjättämispäätökseen eli antamaan ministerille lainvastaisen menettelyn johdosta ainoastaan huomautuksen. Valiokunnan asemaa selkeyttäisi ja sen työtä keventäisi, jos oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä olisi toimivalta päättää esitutkinnan aloittamisesta. Esitutkinnan toimittamisen jälkeen valiokunta saisi silloin pöydälleen valmiin aineiston, jonka perusteella se päättäisi, onko asiassa aihetta esittää syytteen nostamista.

25. Yhteenvetona edellä esitetystä: 1) ministerivastuuasioiden syytekynnys on syytä alentaa normaalille tasolle, 2) oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle annettava oikeus määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ja 3) valtakunnanoikeus on syytä lakkauttaa ja siirtää sille kuuluvat tehtävät hovioikeudelle tai korkeimmalle oikeudelle. Syytteen nostaminen voi jää eduskunnalle.

318. Vanhasgate: Oikeuskansleri sysäsi asian selvittämisvastuun eduskunnalle

Miksi Matti nauroi? "Joskus käy näin".

Muutamia havaintoja oikeuskanslerin "jääviystuomion" herättämistä reaktioista:

Kantelun Matti Vanhasen jääviydestä viime syksynä tehneestä kahdesta rivikansalaisesta on tullut jonkinlaisia julkkiksia. Tapaus osoittaa, että tavallinen kansalainen voi kannella oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle, jos näyttää siltä, että ministeri tai joku korkea virkamies, vaikkapa KKO:n tuomari, on menetellyt virassaan virheellisesti eli niin sanotusti töpännyt. Kansalaiskantelu on itse asiassa pakko tehdä, jos vaikuttaa siltä, että oikeusviranomaiset ja laillisuusvalvojat, joilla olisi oikeus puuttua myös omasta aloitteestaan virkamiesten epäiltyihin virkavirheisiin, seisovat ikään kuin tumput suorina tekemättä mitään.

Toinen kantelun tekijöistä kertoi, että pääministerin toiminta RAY:n varojen jaossa Nuorisäätiölle suututti häntä niin paljon, että hän teki kantelun, vaikka arveli, ettei se auttaisi eikä johtaisi mihinkään.

Olisiko oikeuskansleri Jaakko Jonkka puuttunut omasta aloitteestaan julkisuudessa esille putkahtaneeseen tietoon pääministerin epäilystä jääviydestä, jos kanteluja ei olisi tehty? Olen itse kannellut oikeuskanslerille pari kertaa tapauksista, joissa oikeuskansleri olisi voinut ja minusta myös pitänyt ryhtyä selvittämään asiaa omasta aloitteestaan. Toinen näistä tapauksista koski oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyä toimia lausuntoautomaattina tuomioistuimia päätösten kommentoinnissa ja arvosteluissa ja toinen oikeusministeriön laiminlyöntiä tarkastaa kansanedustajien vaalirahoitusilmoitusten lainmukaisuutta.

Molemmissa tapauksissa oikeuskansleri asettui pääasian osalta samalle kannalle kuin mitä olin kantelussani esittänyt. Vaalirahoitusasiassa OM:n vaalijohtaja sai oikeuskanslerilta epätavallisen ankarat moitteet, myös Johannes Koskinen sai Jonkalta pyyhkeitä. Vasta oikeuskansleri Jonkan kantelupäätöksen jälkeen oikeusministeri Tuija Brax havaitsi, vaikkei tietenkään myöntänyt, että hän ja hänen vaalijohtajansa olivat olleet vaalirahoituslain tulkinnassa pahasti väärässä. Tämän päätöksen jälkeen uuden vaalirahoituslain valmistelu pääsi toden teolla käyntiin.

Matti Vanhasen kommentit oikeuskanslerin päätöksen johdosta eivät olleet mikään yllätys. Vanhanen tuntuu edelleen ylimielisenä vähättelevän koko asiaa ja kiistävän menettelynsä lainvastaisuuden. Jonkan kanta oli kuitenkin selvä: Vanhanen on rikkonut lakia eli hallintolain jääviyssäännöksiä ja hänen menettelyään osallistua valtioneuvostossa peräti kuusi kertaa RAY:n rahojen jakamiseen Nuorisosäätiölle on syytä selvittää myös rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Vanhanen vetosi siihen, ettei hän hoksannut moista pikku- ja pelkää muotoasiaa ja ettei häntä ollut "varoitettu" esteellisyydestä. Oliko Vanhasella pääministerinä todella noin huonot hoksottimet, ettei tajunnut päivänselvää jääviystilannetta? Jos oli, niin olipa sitten tosiaan hyvä, että hoksasi sentään mennä vaihtoon kesken kauden.

Selvää lienee, että Vanhasen eron pääasiallinen syynä oli poliisin ja valtakunnansyyttäjän viime vuoden loppupuolella käynnistämä Nuorisosäätiön asioita ja siihen liittyen myös Vanhasen väitettyä esteellisyyttä koskeva selvitys, jota myös oikeuskansleri seurasi tiiviisti. Vanhanen ei ehkä itse olisi halunnut tai ymmärtänyt erota puheenjohtajan ja pääministerin paikalta, mutta keskustan vahvat miehet eli Seppo Kääriäinen ja Timo Kalli painostivat, näin on julkisuudessa kerrottu, Vanhasta ilmoittamaan erostaan hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoluekokousta. Keskustaa läheltä liippaava vaalirahoitussotkun tutkinta ja sen lonkeroiden ulottuminen myös Vanhaseen alkoi tuntua keskustan johdossa kestämättömältä. Puolueessa alettiin aiheellisesti pelätä, mitä seuraisi, jos oikeuskanslerin päätös Vanhasen esteellisyydestä tulisikin tavallista nopeammin.

On epäilty, että oikeuskansleri olisi tehnyt jonkinlaisen epävirallisen diilin Vanhasen tai keskustan johtopoppoon kanssa siitä, ettei hän antaisi kantelupäätöstään ennen keskustan puoluekokousta. Jaakko Jonkka ei varmaankaan ole itse mennyt tällaista henkilökohtaisesti sopimaan tai lupaamaan kenellekään, mutta kokonaan eri asia on, että oikeuskanslerinvirastosta on voitu antaa Vanhaselle ja keskustalle alustava aikataulu ja arvio siitä, miten kauan tällaisissa tapauksissa ratkaisun antamiseen yleensä kuluu aikaa. Tästä on sitten keskustan johdossa laskeskeltu, että okei, Vanhanen saa istua pallillaan ainakin ulospäin suhtkoht kunnialliselta vaikuttavaan loppuun eli kesäkuun puoluekokoukseen asti. Kun näin oli, ei oikeuskanslerilla ollut mitään tulenpalavaa kiirettä ratkaisunsa antamiseen tai julkistamiseen. Voi vain kuvitella, millainen kalabaliikki ja huuto lehdistössä ja koko tasavallassa olisi syntynyt, jos Jonkan jääviystuomio olisi tullut sinä aikana, kun Vanhanen oli vielä pääministerinä. Vanhasesta olisi tullut todella politiikan rampa ankka ja hänen välitöntä eroaan olisi vaadittu kiivaasti. Nytkin Vanhanen on tosin rampa, mutta vain kirjaimellisesti kainalosauvan varassa jalkaleikkauksen jälkeen käyskentelevä ex-poliitikko.

Tänään keskustan johto aina vihon viimeiseen piiritoimistoon asti on sanoutunut kilvan irti koko tyypistä (Vanhasesta) ja selitellyt miten oikeuskanslerin päätös ei kosketa millään tavalla puoluetta ja sen nykyjohtoa eikä (muka) haittaa mitenkään puolueen tulevaa eduskuntavaalikampanjaa jne. Uskokoon ken tahtoo, mutta todellisuudessa keskustan piina jatkuu vaaleihin asti ja ylikin, sillä Nuorisosäätiön ja RAY:n vaalirahasotkujen selvittely, jotka kohdistuvat keskustan tiettyihin poliitikkoihin ja muihin toimijoihin, on vielä pahasti kesken. Keskustan nykyjohdon käsienpesu Vanhasen tapauksessa on verrattavissa maaherra Pontius Pilatuksen raamatulliseen siistiytymiseen.

Matti Vanhasen tapausta tuskin halutaan saattaa valtakunnanoikeuteen, vaikka eduskunta päätyisikin siihen, että Vanhanen olisi rikkonut virkavelvollisuutensa osallistuessaan hallituksessa esteellisenä Nuorisosäätiön rahanjakoa koskevien päätösten tekemiseen kuusi eri kertaa. Sen verran vähäiseltä Vanhasen jääviysasia kuitenkin vaikuttaa, jos on todella niin, ettei hänen voida osoittaa pyrkineen vaikuttamaan epäasiallisesti avustuspäätösten sisältöön. Toisaalta tilanne on kuitenkin kansanedustajille ja puolueille sen verran hankala ja epäselvä, että perustuslakivaliokunta joutuu tekemään päätöksen, jolla Vanhasen epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta käynnistyy. Tällä tavalla valiokunta saa tilaisuuden jatkaa tapauksen pomputtelua ja sysätä asian ainakin joksikin aikaa pois eduskunnasta.

Tulevassa tutkinnassa, joka siis kytkeytyy kiinteästi Nuorisäätiöön liittyvään laajaan esitutkintaan, jossa selvitellään muun muassa Vanhasen säätiöseuraajan eli Antti Kaikkosen epäiltyjä rikoksia, saattaa toki ilmetä jotakin uutta tietoa myös Vanhasen liittyen. Oikeuskansleri on lausunnoissaan tietenkin varovainen, mutta voisi olettaa, että hän tietää tästä tutkinnasta jotakin sellaista, jota hän ei ole tutkimusten tässä vaiheessa vielä voinut paljastaa. Miksi muuten tapauksen selvittely olisi kestänyt oikeuskanslerinvirastossa niin kauan eli lähes vuoden?

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi tuntui olevan yllättynyt oikeuskanslerin päätöksestä sysätä pallo valiokunnalle. Sasi ja luultavasti koko poliittinen johtomme odotti, että Jonkka olisi päätynyt antamaan totuttuun tapaan myös Vanhaselle jääviydestä korkeintaan vain huomautuksen, jolloin asiaa ei olisi tarvinnut tuoda eduskuntaan. Kimmo Sasi tuntui olevan sillä kannalla, että oikeuskansleri olisi voinut itse tehdä päätöksen esitutkinnan aloittamisesta. Oikeuskansleri oli tästä eri mieltä, jolloin asian pompottelu viranomaiselta toiselle siis jatkuu.

On arveltu, että Vanhanen voi säästyä rikostutkinnalta, mikäli hänen tammikuinen selityksensä menee valiokunnan jäsenille läpi. Tuolloin Vanhanen kiisti jyrkästi ollessaan esteellinen käsittelemään hänelle vaalirahaa jakaneen Nuorisosäätiön RAY:ltä saamaa tukea väittäen selvittäneensä jääviyskysymyksen edellisen oikeuskanslerin Paavo Nikulan kanssa.

Ex-oikeuskansleri Nikula - Idols-julkkis Jone Nikulan isäpappa muuten - sanoi tuolloin lehtihaastattelussaan, ettei muista käyneensä Vanhasen kanssa jääviyskeskustelua. On spekuloitu, että Vanhasen pelastukseksi voisi koitua se, että Nikula kärsii sairaskohtauksen aiheuttamista muistihäiriöistä, jonka takia hän jäi virastaan pari kolme vuotta sitten myös eläkkeelle.

Vanhasen Nikula-perustelu sai tammikuussa merkittävää tukea. Tuolloin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoi tukevansa Vanhasta. Sasi perusteli kantaansa juuri sillä, että Vanhanen sanoi selvittäneensä jääviysongelman Nikulan kanssa. Nyt Sasi selittää, että asiaa arvioidaan kokonaan Jonkan selvityksen ja päätöksen pohjalta. Toivotaan, ettei tuo tammikuinen ennakkokannanotto asiaan muodosta puolueettomuutta vaarantavaa ennakkoasennetta Sasin juridisessa päätösharkinnassa.

Olisiko Vanhasen jopa hieman kunnianvastaista ja arvotonta vedota sairastuneen Nikulan väitettyyn kantaan ja uskovatko perustuslakivaliokunnan jäsenet Vanhasen sanottua väitettä? Jaakko Jonkka sanoi tänään, ettei oikeuskanslerinvirastosta ole löytynyt minkäänlaista dokumenttia Vanhasen väittämästä Nikula-kannanotosta. Jonkka vetosi myös siihen, että ministerit, kuten virkamiehet yleensäkin, vastaavat lain mukaan itse jäävittömyydestään. He eivät siis voi mennä kenenkään selän taakse.

Tämä kanta on tietenkin oikea. Virkamiehellä ja ministereillä tulee toki olla sen verran harkintakykyä, että pystyvät arvioimaan omaa esteettömyyttään. Onhan näistä esteellisyyskysymyksistä "saarnattu" laillisuusvalvojien ja muidenkin toimesta jo vuosikausia ja tapaus Suvi Lindén, jossa muuten juuri ex-kansleri Paavo Nikula totesi ministerin esteelliseksi, on täytynyt olla tuttu myös pääministeri Vanhaselle oikein hyvin. Oikeuskanslerin tiukka suhtautuminen esteellisyyskysymyksiin ei siis ole voinut tulla Vanhaselle yllätyksenä.

Oikeuskanslerin oudon pitkää harkintaa tapaus Vanhasen yhteydessä on siis ihmetelty oikein porukalla. Jonkka totta kai kiistää kaikki spekulaatiot tutkinnan venymisestä. Tätä meidän on syytä uskoa ja luottaa.

Muistuu vain mieleen vuodelta 2008 tapaus ministeri Mauri Pekkarinen ja Suomi-Soffan 5 000 euron vaaliavustus ministerille, joka oli aiemmin tehnyt päätöksen liki miljoonan euron suuruisen investointituen myöntämisestä Soffalle. Tuon tapauksen oikeuskansleri Jonkka ratkaisi käden käänteessä eli yhden viikonlopun aikana ja antoi Maurille puhtaat paperit lähinnä sillä perusteella, että oli tullut keskusteltuaan ministerin kanssa vakuuttuneeksi siitä, että Mauri oli todella unohtanut tekemänsä miljoonaluokan avustuspäätöksen.

Mihin tulokseen Jonkka olisikaan päätynyt, jos hän olisi roikottanut myös Pekkarista löysässä hirressä reilut puoli vuotta ja tutkinut asiaa yhtä perinpohjaisesti kuin tapaus Matti Vanhasta? Tätä voimme nyt enää vain aprikoida mielissämme.

317. Oikeuskanslerilta oikea päätös Vanhas-asiassa

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tehnyt tänään eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ilmoituksen entisen pääministeri Matti Vanhasen virkatoimen tutkimiseksi.

Oikeuskanslerin mielestä Vanhanen oli esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle. Oikeuskanslerin mukaan olisi arvioitava myös rikosoikeudellisesti.

Lainsäädännön mukaan - (JV:tämä on asia, josta on esitetty perustellusti toisenlaisiakin kantoja) - oikeuskanslerilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta käynnistää valtioneuvoston jäsenen menettelyä koskevaa esitutkintaa, sanoo Jonkka. Esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa. Asian perusteelliselle selvittämiselle on Jonkan mukaan aito tarve, sillä kyse on yhteiskunnallisesti merkittävää valtaa käytettäessä tapahtuneen epäillyn lainvastaisuuden tutkinnasta.

Asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006 – 2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle.

Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.

Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta. Tällä tutkinnalla on ainakin rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen.

Vanhasen saamaa tukea olisi oikeuskanslerin mukaan syytä tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta. Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa.

Täysin oikea päätös Jonkalta siirtää kysymys esitutkinnan käynnistämisestä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Vanhasen esteellisyys oli kyllä selvä asia heti, kun tieto hänen osallistumisestaan valtioneuvostossa Nuorisosäätiön avustuspäätöksiin tuli ilmi. Yhtä selvänä voidaan pitää, että sanottu menettely täyttää samalla virkavelvollisuuden tuottamuksellisen rikkomisen objektiivisen puolen tunnusmerkistön; tähän Jonkan päätöksessä ei kuitenkaan otettu suoraan kantaa. Vanhasen toiminta liittyy hänen aiemmin 20 vuoden ajan johtamansa Nuorisäätiön muuhunkin keskustan jäsenille antamaan vaalitukeen, jonka tiimoilta ainakin pari keskustan poliitikkoa on epäiltynä esitutkinnassa. Selvää on, että vain täydellisen poliisitutkinnan ja syyteharkinnan perusteella Matti Vanhasen toiminnasta voidaan saada selkeä kokonaiskuva.

Minusta perustuslakivaliokunnalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä päätös esitutkinnan käynnistämisestä Matti Vanhasen asiassa. Jos nimittäin eduskunta ja vaalirahoitussotkussa ryvettyneet kansanedustajat haluavat säilyttää kasvonsa ja mielivät tulla valituksi uuteen eduskuntaan ensi vuoden vaaleissa.

Nyt selvisi sitten myös lopullisesti syy, minkä takia Matti Vanhanen ilmoitti viime joulun aikana yllättävästä erostaan. Hän oli hyvin tietoinen oikeuskansleri Jonkan, valtakunnansyyttäjän ja KRP:n käynnistämistä, myös hänen asemaansa vakavasti horjuttavista tutkintatoimenpiteistä.

Vanhanen myös tiesi, hän sai tästä varmaan jonkinlaista infoa OKa-virastosta tai muilta viranomaisilta - että Jonkan tutkinta kestäisi ainakin tämän vuoden juhannukseen. Siksi Vanhanen saattoi jatkaa, ikään kuin asiat olisivat hyvin, pääministerinä vielä Kepun puoluekokoukseen asti. Tämä kaikki oli peliä, jossa kansaa jälleen kerran harhautettiin. Matin jalkaleikkaus oli todella vain tekosyy eroilmoitukselle. Kyllä kaikki vähänkin järkevät ihmiset tämän heti ymmärsivät; itse toin epäilyni heti Vanhasen joulukuisen eroilmoituksen jälkeen blogissani. Taisin myös sanoa, että todellinen syy Matin eroon oli juuri OKa-viraston ym. viranomaisten käynnistämä tutkinta Nuorisosäätiön vaalirahoituksen liittyen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta voisi kenties jättää esitutkinnan käynnistämispäätöksen tekemättä sillä perusteella, että Vanhanen ei ole enää pääministeri eikä edes kansanedustaja. Tämä olisi kuitenkin räikeää pelin politiikkaa, jonka tarkoituksena olisi lakaista samalla osa vaalirahoitussotkuista maton alle ja estää ja hankaloittaa eräisiin muihin epäiltyinä oleviin poliitikkoihin kohdistuvaa tutkintaa. Jos tuollainen päätös tehtäisiin, olisi tämä eduskunta menettänyt kyllä lopullisesti arvovaltansa ja uskottavuutensa.

181. Miksi media vaikenee tapaus Koskisesta? Johannes Koskinen aikoo jatkaa varapuhemiehenä.

Reiluuteen kuuluisi myös ihmisoikeuksien kunnioittaminen...

1. Kirjoitin blogissani 177/22.10. Helsingin hovioikeuden antamasta Rusi-tuomiosta. Käsittelin siinä yhtä vahingonkorvausperustetta eli oikeusministeri Johannes Koskisen (sdp) haastattelulausuntoa. Molemmat oikeusasteet eli Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus katsoivat Koskisen lausunnon rikkovan syyttömyysolettamaa, joka on keskeinen perus- ja ihmisoikeus. Suomen valtio tuomittiin maksamaan Koskisen julkista valtaa käyttäessään antaman lausunnon johdosta vahingonkorvausta Rusille henkisestä kärsimyksestä.

2. Sain blogijuttuuni joukon asiallisia kommentteja. Päätin jatkaa keskustelua asian tärkeyden takia myös valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Kirjoitin Aamulehden mielipidesivulla sunnuntaina 25.10. julkaistun mielipidekirjoituksen, jonka otsikon lehden toimitus muokkasi hieman lyhennettyyn muotoon "Voiko Johannes Koskinen jatkaa tehtävässään." Tehtävällä kirjoituksessa tarkoitetaan Eduskunnan 2. varapuhemiehen tehtävää.

3. Kerroin kirjoitukseni alkuosassa lyhyesti Rusi-jutun tuomiosta ja Johannes Koskisen osuudesta asiassa. Kirjoitukseni loppuosa kuuluu seuraavasti:

Johannes Koskinen tuli tunnetuksi oikeusministerikaudellaan siitä, että kommentoi ja kritisoi suorasanaisesti konkreettisissa oikeusjutuissa annettuja tuomioistuimien ratkaisuja ja kehotti joissakin tapauksissa hävinnyttä osapuolta jopa valittamaan tuomiosta.

Oikeuskansleri arvosteli 28.1.2008 antamassaan kantelupäätöksessä ministeri Koskisen menettelyä varomattomuudesta, vaikka ei katsonut hänen syyllistyneen suoranaiseen lainvastaiseen menettelyyn.

Nyt siis kaksi tuomioistuinta on todennut, että Johannes Koskinen on ministerinä toimiessaan rikkonut yhtä keskeistä yksilön perusoikeutta. Koskisen menettelyn johdosta valtio on tuomittu korvausvelvolliseksi. Lisäksi oikeuskansleri on pitänyt Johannes Koskisen tuomioistuimien ratkaisuihin puuttuvaa menettelyä arveluttavana.

Johannes Koskinen valittiin vuoden 2007 vaalien jälkeen eduskunnan varapuhemieheksi. Puhemiehen tehtävä on valtakunnan tärkeimpiä luottamustoimia. Puhemiehiksi valitaan arvovaltaisia, nuhteettomia ja arvostelukykyisiä henkilöitä, joilla ei luurankoja kaapissaan.

On kysyttävä suoraan, onko Johannes Koskisella hovioikeuden tuomion ja oikeuskanslerin päätöksen jälkeen enää edellytyksiä ja arvovaltaa toimia eduskunnan varapuhemiehen vastuullisessa tehtävässä? Nauttiiko Koskinen tehtävässään enää eduskunnan luottamusta?

Jos minulta kysytään, on vastaukseni ilman muuta kielteinen. Johannes Koskinen on menettänyt uskottavuutensa jatkaa eduskunnan varapuhemiehenä.

Äänestäjät ovat toki valinneet Koskisen eduskuntaan, mutteivät varapuhemieheksi. Varapuhemieheksi Koskisen valitsi käytännössä demareiden eduskuntaryhmä äänestyksen jälkeen.

4. Keskustelua ei ole syntynyt. Suomessa tämä ei ole yllätys, sillä eihän täällä ole annettu ennenkään tällaisten "pikkuasioiden" häiritä. Muistelen, että kun ministeri Aarre "Sapeli" Simonen tuomittiin vuonna 1961 ns. Kätilöopiston jutussa ministerivastuulain nojalla Valtakunnanoikeudessa sakkoon, niin ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, joka oli hajottanut SDP:n, kutsui Aarre Simosen (TPSL) uudelleen ministeriksi. Ja arvatkaapa, mikä oli virkarikoksesta sakkoon tuomitun poliitikon uusi ministerinsalkku? Aivan oikein. Kekkonen teki Simosesta oikeusministerin - tietenkin piruillakseen oikeuslaitokselle.

5. Nyt tapaus- Johannes Koskinen jatkaa tavallaan tapaus-Sapeli Simosen viitoittamalla tiellä. Oikeusministerinä "kunnostautuneesta" ja valtiolle julkista valtaa käyttäessään vahinkoa aiheuttaneesta poliitikosta tehtiin vuoden 2007 vaalien jälkeen Eduskunnan varapuhemies.

6. Huvittavaa on, että kirjoitin jo Helsingin käräjäoikeuden 8.11.2007 antaman Rusi-tuomion jälkeen Johannes Koskisen osuudesta valtiolle tuomittuun korvausvastuuseen Aamulehteen 9.11. mielipidekirjoituksen juuri samalla otsikolla kuin nyt kaksi vuotta myöhemmin: "Voiko Johannes Koskinen jatkaa varapuhemiehenä?" Se oli asiallisesti samanlainen kuin 22.10.-09 samassa lehdessä julkaistu uusi kirjoitukseni. Mutta nyt Koskisen "taakka" on paisunut lisää, sillä Helsingin HO asettui Rusi-jutussa samalla kannalle kuin käräjäoikeus kaksi vuotta sitten ja tämän "päälle" ovat tulleet vielä oikeuskanslerin 28.1.-08 Koskiselle antamat nuhteet; oikeuskansleri ei kuitenkaan katsonut Koskisen syyllistyneen lainvastaiseen tekoon.

7. Kaksi vuotta sitten kirjoitukseni herätti edes jonkin verran keskustelua. Koskisen kotikaupungin lehti eli Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Sanomat kirjoitti mielipidekirjoituksestani ja Koskiseen kohdistamastani erovaatimuksesta näyttävän kuuden palstan jutun 13.11.-07. Siinä selostettiin käräjäoikeuden tuomiota, minun kirjoitustani ja tuolloin oikeuskanslerinvirastossa vielä ratkaisematta ollutta kanteluani Johannes Koskisesta. Lisäksi lehdessä haastateltiin Johannes Koskista, joka kiisti syyllistyneensä Rusi-tapauksessa perusoikeuden loukkaukseen eli syyttömyysolettaman rikkomiseen. Koskinen vakuutti, ettei hän aio erota varapuhemiehen tehtävästä.

8. Johannes Koskinen toimitti Hämeen Sanomille 16.11.-07 vielä oman kirjallisen lausumansa, joka julkaistiin lehden mielipidesivulla. Siinä hän kiisti edelleen, että hän olisi käräjäoikeuden tuomiossa mainitussa haastattelulausunnossaan väittänyt Alpo Rusin syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan. Koskinen sanoi, että hänen lausumansa "muotoilu oli passiivista ja tutkinnassa olivat olleet myös Jukka Rusin tekemiset." Koskinen hämmästeli: "Mikä ihme tuossa olisi perustuslain vastaista tai syyttömyysolettaman vastaista?" Koskinen totesi, että Helsingin käräjäoikeus on lausumaa palastelemalla ja melkoisella tulkinta-akrobatialla päätynyt tuomiossa lausuttuun. Valtion puolelta on ilmoitettu tyytymättömyyttä tuomioon 14.11. Asiaan onkin syytä hakea oikaisua ainakin tässä mainitulta osin."

9. Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen muisteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan 28.1.2008 Johannes Koskiselle antaman "puolilangettavan" ratkaisun jälkeen kaihoisasti ex-ministeri Koskisen lausuntoautomaattiaikoja ja patisteli lukijoita Pro Johannes -liikkeen perustamiseen. Kirjoitin oikeuskanslerin sanotusta päätöksestä ja Pokkisen ehdotuksesta AL:n mielipidesivulla 5.2.-08 otsikolla "Buu Johannes olisi ehkä Pro Johannes parempi." Totesin, että päätoimittaja Pokkinen ei ole ilmeisesti oikein mieltänyt, mikä ero on oikeusministerin yleisellä tasolla tapahtuvan oikeuslaitoskeskusteluun osallistumisen ja tuomioistuinten keskeneräisten ratkaisujen kommentoinnin välillä.

10. Johannes Koskisen toive toteutui, sillä Suomen valtio, jota edusti jutussa maineikas asianajaja Aarno Arvela, valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeudelle ja kiisti valituksessaan, että Johannes Koskinen olisi haastattelussaan menetellyt syyttömyysolettaman vastaisesti. Todettakoon, että käräjäoikeus varasi Johannes Koskiselle tilaisuuden tulla henkilökohtaisesti jutussa kuulluksi, mutta Koskinen ei käyttänyt tätä etua hyväkseen käräjäoikeudessa eikä myöskään hovioikeudessa. Miksi olisikaan, kun hänellä oli faktisesti Aarno Arvela asiamiehenään. Valtio ja Arvela tekivät Koskisen puolesta kaikkensa, että Koskisen maine puhdistettaisiin hovioikeudessa. Prosessi ei siis maksanut Eduskunnan varapuhemieheksi kohonneelle Koskiselle yhtikäs mitään.

11. Paha vain Koskisen kannalta, että valtion ja Arvelan valitus meni mönkään, sillä Helsingin hovioikeus asettui Koskisen osalta prikulleen samalle kannalle kuin käräjäoikeus: Koskisen katsottiin oikeusministerinä julkista valtaa käyttäessään menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti, josta seurasi korvausvelvollisuus valtiolle. Hovioikeuden tuomion perustelut olivat Koskisen menettelyn osalta vielä seikkaperäisemmät kuin käräjäoikeuden perustelut ja sikäli "julmat", ettei niissä nähty kerrassaan minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja.

12. Johannes Koskisen "syntitaakka" on vuoden 2007 lopun jälkeen vain entisestään lisääntynyt kahden tuomioistuimen katsoessa hänen menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti ja oikeuskanslerin antaessa nuhteet hänen ministerinä antamistaan erinäisistä muista lehtilausunnoista. Tämän perusteella olisi voinut odottaa, että media olisi ollut kiinnostunut Koskisen ihmisoikeusloukkauksesta ja sen aiheuttamasta vahingosta ja siitä, voiko hän enää tämän jälkeen jatkaa uskottavasti parlamentin puhemiehenä. Olisi ainakin odottanut, että media olisi ollut kiinnostuneempi kuin vuonna 2007.

13. Mutta mitä vielä, kävikin päinvastoin! Media ei ole tällä kerralla osoittanut minkäänlaista kiinnostusta oikeusministerin ja varapuhemiehen töppäyksistä. Kun vuoden 2007 marraskuussa asiaa käsiteltiin edes parissa aviisissa (Aamulehti ja Hämeen Sanomat), nyt niissäkään ei ole lausuttu halaistua sanaa tapauksesta; edes AL:n tunnetut "leukailijat" Matti Apunen, Jorma Pokkinen tai Matti Pitko eivät ole eväänsä väräyttäneet. Yksikään lehti tai radio- taikka tv-kanava ei ole edes haastatellut entistä lausuntoautomaattia eli Johannes Koskista. Oikeusministeriaikoinaan Koskinen oli lähes joka viikko kaikissa lehdissä ja tv-kanavilla suuna päänä lausunnoillaan, mutta tänään hänen ympärillään on hiiren hiljaista, vaikka miehen on todettu mokanneen pahemman kerran kahden tuomioistuimen tuomiossa. - Ilmeisesti on niin, että Eduskunnan varapuhemiehet tai ainakin toinen heistä on kaiken arvostelun yläpuolella. Vai olisiko jossakin lehtitalojen ja muiden medioiden kätköissä tosiaan perustettu edellä mainittu Aamulehden ehdottama Pro Johannes -liike?

14. Johannes Koskisen oikeusministerinaikaiset puheet ja haastattelulausunnot ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. YK:n ihmisoikeuskomitea antoi Suomen Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen eli niin sanotun KP-sopimuksen aiheuttamia toimenpiteitä koskevan raportin 2003 johdosta omat päätelmänsä 27.10.2004. Ks. http://www.formin.fi/Public/default.aspx?contentid=67730. YK:n ihmisoikeuskomitean sanotun raportin tai päätelmien kohdassa 13 sanotaan Suomelle näin:

Komitea panee huolestuneena merkille poliittisten viranomaisten (hallituksen jäsenten ja kansanedustajien) avoimet hyökkäykset oikeuslaitosta vastaan tarkoituksena vaikuttaa päätöksiin.

Sopimusvaltion olisi ryhdyttävä korkeimman tason toimiin säilyttääkseen oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja yleisen luottamuksen siihen (YK:n yleissopimuksen 2 ja 14 artikla).

15. "Avoimet hyökkäykset oikeuslaitosta vastaan." Niinpä. Raportissa viitataan siis myös hallituksen jäsenten eli siis ministereiden sanotunlaisiin hyökkäyksiin. Johannes Koskinen oli oikeusministerinä 1999-2005 eli juuri sinä aikana, jolloin Suomi antoi raporttinsa komitealle. Minä en muista ketään toista ministeriä, joka olisi tuohon aikaan antanut lehdistölle lausuntoja, joissa olisi arvosteltu tuomioistuimien keskeneräisiä oikeusjuttuja tai tuomioita.

16. Suomen eli hallituksen tulee antaa YK:n ihmisoikeuskomitealle seuraava raporttinsa 1.11.2009 mennessä. En ehtinyt tarkistaa, onko Suomi jo kenties antanut raportin. Olisi mukava tietää, mitä Suomen hallitus on vastannut tai tulee vastaamaan komitean edellä mainittuun huolestuneisuuteen. Mitä Suomen "korkein taso" on tehnyt YK:n päätelmissä mainitun epäkohdan korjaamiseksi? Ehkäpä Suomen raportti on po. kohdin "vapaasti suomennettuna" seuraavanlainen:

Arvoisa komitea. Hallituksen ministeri, johon komitean päätelmien 13 kohdassa on luultavasti tarkoitus viitata, ei ole enää ministeri. Hänestä on tehty parlamentin puhemies, tarkemmin sanottuna varapuhemies. Tämä on arvoisan komitean päätelmissä edellytetty Suomen korkeimman tason toimi.

17. Yksityisillä kansalaisilla ei ole mahdollisuutta antaa YK:n komitealle omia raporttejaan. Myöskään kansalaisten yritykset vaikuttaa maan "korkeimman tason" eli poliittisen johdon päätöksiin tai edesottamuksiin eivät tunnetusti johda mihinkään. Yksi kanava ihmisille on kyllä perustuslaissa annettu, nimittäin mahdollisuus tehdä kantelu oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston - siis myös ministereiden - virkatointen lainmukaisuutta. Oikeuskansleri valvoo myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Jos oikeuskansleri havaitsee ministerin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Perustuslaissa ovat myös säännökset ministerisyytteen nostamisesta ja käsittelystä, ministerivastuuasian vireillepanossa ja ministerisyytteen nostamisen edellytyksistä.

18. Ministerisyytteen nostamiseen riittää, että ministeri on menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Ihmisoikeudet, joihin siis sisältyy keskeisenä osana syyttömyysolettama, on osa perustuslaissa tarkoitettua "lakia", jota kaikilla virkamiehillä ja siis myös ministereillä on velvollisuus virkatoimissaan ja julkista valtaa käyttäessään "tarkoin noudattaa." Nyt kaksi riippumatonta tuomioistuinta on todennut ex-oikeusministerin menetelleen julkista valtaa käyttäessään ihmisoikeussopimuksen vastaisesti, siis rikkoneen lakia. Tästä on aiheutunut yksityishenkilölle kärsimystä, joka valtio on velvoitettu korvaamaan. Ministeriä ei ole kuitenkaan syytetty tai edes epäilty mistään rikoksesta, joten häntä on pidettävä syyttömänä.

19. Mitä johtopäätöksiä tästä kaikesta tulisi tehdä?

PS.

20. Nyt vasta netistä huomasin, että YLE uutiset on 26.10. haastatellut Johannes Koskista Helsingin hovioikeuden tuomion johdosta. Koskinen sanoi pitävänsä hovioikeuden ratkaisua vähintäänkin outona.

- Tässä on todella kaivaen kaiveltu virheellinen tulkinta, jossa on katsottu, että syyttömyysolettama on loukattu. Hovioikeus ei lähtenyt muuttamaan käräjäoikeuden ratkaisua, vaikka muutoksenhakukirjelmässä asia on hyvin selostettu, Koskinen sanoi.

- Minua ei henkilökohtaisesti kuultu lainkaan tuossa oikeudenkäynnissä. Ei edes pyritty selvittämään, mitä tuolla lausumalla oli tarkoitettu, ja siitä huolimatta se oli äärilaitoja myöten tulkittuna otettu tuomion osaksi, totesi Koskinen haastattelussa.

Koskisen mukaan häneen eroonsa varapuhemiehen paikalta ei ole mitään syytä.

21. Kuten edellä totesin, käräjäoikeudessa Johannes Koskiselle on kyllä varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Tämä ilmenee käräjäoikeuden tuomion kansilehdeltä, johon on merkitty jutussa kuultavien nimet, kuultavien joukossa mainitaan myös Johannes Koskinen. Ilmeisesti asia on niin, että Koskinen ei ole vain halunnut mennä käräjäoikeuteen, vaikka hänelle oli varattu siihen tilaisuus.

22. Hovioikeudessa Koskiselle ei ilmeisesti ole enää varattu viran puolesta tilaisuutta tulla kuulluksi. On luultavasti lähdetty siitä, että käräjäoikeuden antama mahdollisuus kuulluksi tulemiseen on edelleen voimassa, mutta kun kyse on riita-asiasta, kuultavan tulisi hovioikeusvaiheessa itse huolehtia ja päättää, haluaako hän tulla kuulluksi vai ei. Johannes Koskisella olisi lain mukaan ollut halutessaan mahdollisuus osallistua Rusi-jutun käsittelyyn jopa niin sanottuna sivuväliintulijana valtion puolella.

23. Kuten myös edellä sanoin, valtiota on jutussa edustanut tunnettu ja maineikas asianajaja Aarno Arvela. Oletan ilman muuta, että hän on ennen valituskirjelmän laatimista keskustellut myös Johannes Koskisen kanssa jutusta ja puheeksi on tuolloin otettu myös se, haluaako Koskinen mahdollisesti pyytää jutussa suullista pääkäsittelyä hovioikeudessa, jotta hän voisi omin sanoin kertoa, mikä tarkoitus hänellä oli sanottua haastattelulausuntoa antaessaan ollut.

24. Johannes Koskinen näyttäisi siis - kenties tavallaan "hitaana hämäläisenä - olevan pahasti jälkijunassa ja täysin omasta syystään, mitä hänen kuulemiseensa tai kuulematta jäämiseensä tulee. Minusta Koskisen mielipiteet mm. siitä, mitä hän oli lausumallaan tarkoittanut, ovat kyllä tulleet Arvelan valituskirjelmän ja mahdollisesti muiden kirjelmien perustella hyvin hovioikeuden tietoon. Sitä en tiedä, pyysi Arvela hovioikeudessa mahdollisesti suullisen käsittelyn toimittamista ja Koskisen kuulemista henkilökohtaisesi, mutta mikään hovioikeuden tuomiossa ei ainakaan viittaa tähän.

25. Johannes Koskinen varmaan pitkäaikaisena oikeusministerinä ymmärtää, että vaikka muutoksenhakukirjelmä olisi kuinka taitavan advokaatin miten perusteellisesti tekemä, ei lopputulos suinkaan aina ole se, mitä valituskirjelmässä on esitetty.

26. Koskinen ei ole haastattelulausunnollaan luultavasti tarkoittanut loukata Alpo Rusia, vaan hän on asiaa enemmälti harkitsematta - siis varomattomasti - vain kakaissut ulos sen, mitä sattui asiasta ajattelemaan. Tyyli tai metodi on siis ollut jokseenkin samanlainen kuin Koskisen lausuntoautomaattina antamissa muissakin oikeuslaitosta koskeneissa lausunnoissa. Käräjäoikeuden ja nyt myös siis hovioikeuden mielestä kyse on tästä huolimatta ollut syyttömyysolettaman vastaisesta ja korvausvastuun aiheuttaneesta menettelystä. Vaikka lausumassa ei olisi kyse kunnianloukkausta, se voi silti olla olla syyttömyysolettaman vastainen.