Kuin lyhtypylväs lehdetön...tällaiseen on moni mies uhattu feministien toimesta hirttää...Facebook-porukalla ei ole mennyt viime aikoina täysin niin sanotusti putkeen.
Ensin kaatui facebookissa kaavailtu yleislakkohanke. Netissä kerättiin peräti 110 000 nimeä, jotka ilmoittivat kannattavansa yleislakkoa, jollei eduskunta hylkää palkkiotoimikunnan tekemää esitystä kansanedustajien palkankorotuksesta. Tämän mahtavan joukon oli määrä kokoontua joskus viime viikolla eduskuntatalon rappusille pontevaan mielenosoitukseen asiansa puolesta. Mutta kun aika koitti, niin katso, paikalle vaivautui ainoastaan parikymmentä ihmistä, joten lakkohanke kuivui saman tien kokoon. Tästä opimme, ettei yleislakkoa saada aikaan noin vain eli klikkaamalla netissä "kannatan" tai "tykkään" vaihtoehtoa.
Sitten alkoi suuri homokeskustelu, joka velloo edelleen. Ihmisryhmä, joka koostui facebook-ihmisten ohella homoaktivisteista ja luultavasti osin myös kristityistä ja muistakin ihmisistä, kyllästyi kansanedustaja Päivi Räsäsen (krist) ja Tampereen piispan syntipuheisiin sekä muuhun homovastaiseksi tulkittuun leukailuun. Mikä nyt keinoksi osoittaa mieltä? Kun tuohtuneet aktivistit ja muut eivät kuulu Räsäsen puheenjohdolla toimivaan kristilliseen liittoon, päätettiin joukolla erota kirkosta, so. evankelisluterilaisesta kirkon jäsenyydestä.
Väitetään, että kirkko syrjii homoja, kun homot eivät saa solmia keskenään avioliittoja eikä kirkko suostu siunaamaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä homopareja; korkeintaan siunailemaan, mikä on hieman eri asia. Kirkko ja piispat käyvät kyllä siunaamassa kauppakeskuksia ja kalastuskilpailuja, mutta joku rajahan tässä siunaamishommassakin on (piispojen mielestä) toki pidettävä!
Täytyyhän sitä nyt, Herra paratkoon, voida tällaisten puheiden jälkeen päästä jostakin eroamaan - ja näyttävästi! Kirkosta eroaminen on tehty netin välityksellä todella helpoksi nappia painamalla. Nyt reilun viikon kuluessa kirkosta, siis siitä evankelisluterilaisesta (ortodoksit ja muut kirkkokunnat ovat päässeet vähällä julkisuudella) - on eronnut jo reilut 30 000 ihmistä, joista pieni osa luultavasti useampaan kertaan, jota luvut saataisiin komeiksi.
Mutta tämäkin operaatio kääntyi värvääjiään ja manipuloijiaan vastaan. Osa kirkosta eronneesta porukasta luultavasti kuvitteli, että Päivi Räsäsen johtama puolue eli kristilliset on jonkinlainen kirkon puolestapuhuja tai äänenkannattaja taikka papiston oma puolue. Mutta kuten yhteiskuntaopin äksynsä hyvin tehneet kansalaiset tietävät, näin ei tietenkään ole asian laita. Räsänen puolueineen ei edusta kirkkoa.
Nyt on ilmennyt, että se, joka tästä jupakasta ja aktivistien kiivailusta jotakin konkreettista hyötyi, on juuri Päivi Räsänen johtama puolue, johon on liittynyt lähemmäs 500 uutta jäsentä. Kohun myötä kristilliset siis vain tiivistää rivejään. Se, nouseeko puolueen kannatus myös ensi vuoden vaaleissa, on sitten jo toinen asia.
Mahtaa kirkosta eronneita tai ainakin heidän agitaattoreitaan jonniin verran ottaa niin sanotusti päähän!
Toisaalta piispoja ja pappeja sekä muita seurakunnan työntekijöitä ottaa päähän kirkosta eronneiden suuri luku, joka on jonkinlainen uhka seurakuntien taloudenpidolle. Tämän tuskan ymmärtää, sillä jos kirkollisveron tuotto laskee, niin on mahdollista, että piispat, pastorit, kenttärovastit, lainoppineet asessorit ym. päälliköt joutuvat tyytymään hieman vaatimattomimpiin osin kirkollisverolla kustannettuihin pappiloiden ja muihin virka-asuntoihin.
Tämän tuskan toi näkyvästi esiin Helsingin hiippakunnan vastavalittu piispa Irja Askola, joka lausui kuolemattomat sanat: "Surettaa, hävettää ja harmittaa".
Piispan lausahdus ei ole hepreaa, mutta tarkoittaa suomeksi käännettynä: Kyllä nyt ottaa päähän, suorastaan v******* niin perhanasti!
No, piispat ja tuomiorovastit osannevat pitää kielen keskellä suuttaan puhuessaan julkisuudessa. Mutta muut "pipit ja papit" voivat sitten olla jo hieman eri asia. Äskettäin nimittäin Auran kirkkohera sai tuomiokapitulilta kurinpitorangaistuksen, koska hänen katsottiin kiroilleen ja käyttäytyneen muutenkin hieman epäasiallisesti. Päätöksestä on tiettävästi valitettu ylempään instanssiin.
Pari viikkoa sitten kerrottiin apulaisoikeusasiamiehen päätöksestä, joka koski erään paikallisen poliisipäällikön kiroilua ja asiatonta kielenkäyttöä, kun poliisipomo oli kärähtänyt ylinopeudesta. "Tulee helvetin kalliiksi tämä viranhoito", oli poliisipäällikkö sadatellut ja nimitellyt häntä hitaammin ajavia autoilijoita "pullopersesioiksi" ja peltipoliiseja "helkkarin kottaraispöntöiksi." Poliisipäällikkö sai suuremmilta päälliköiltä suullisen huomautuksen, jonka apuoikeusasiamies sitten siunasi.
Mikä sitten on meidän maallisten johtajiemme kanta kiroiluun ja/tai haistatteluun? Kun suomen kielessä on tutkijoiden mukaan lähes 5 000 kirosanaa, on mahdollista, että myös poliittiset johtajamme saattavat käyttää lähes mitä sanaa tahansa kirosanan ominaisuudessa.
Kiro- ja voimasanojen on todettu liittyvän useimmiten joko uskontoon tai seksuaalisuuteen, eli juuri alumpana käsiteltyihin teemoihin! Suomen kielessä yleisin kirosana alkaa v:llä, joka on hyvin yleinen sana puhutussa kielessä ja yleistyy myös kirjoitetussa kielenkäytössä. On sanottu, että tuosta v-sanasta on tullut meillä monelle ikään kuin välipartikkeli, joka toistuu joko joka kolmannessa sanassa tai vähintään joka toisessa lauseessa.
V-sanan käyttö on niin yleistä, että sen vaikuttavuus on himmenemässä. Kirosana on sitä tehokkaampi, mitä suurempi vaikutus siihen liittyy. Kun vaikutus liittyy myös kiroajan vaikutusvaltaan tai yhteiskunnalliseen asemaan, on syytä perehtyä hieman siihen, miten esimerkiksi meidän presidenttimme ovat käyttäneet kirosanoja.
Presidentti Juho Kusti Paasikivi tunnettiin kovaäänisestä meuhkaamisesta, kiroilustaan ja karjumisestaan, jonka saivat tuta muun muassa ministerit ja virkamiehet. Paasikivi kunnostautui tässä jo 1930-luvulla ollessaan KOP:n pankinjohtajana. Kerrotaan, että KOP:n johtokunta olisi kyllästynyt JKP:n rähjäämiseen niin, että laittoi hänet menemään lääkäriin, jonka piti selvittää, oliko ukko hullu, kun se huutaa niin kauheasti. Lääkäri tutki ja totesi, että ei se hullu ole, vaan helvetin huonosti kasvatettu. Vielä 1950-luvun presidenttikaudella rouva Alli Paasikivi sai usein aihetta toppuutella Juho Kustia karjumasta.
Kiroileminen ei ollut vierasta myöskään Urho Kekkoselle. Kun Kekkonen valittiin vuonna 1962 uudelleen presidentiksi, Kari Suomalainen piirsi kuvan, jossa maalaisukko lohkaisee toiselle ukolle: On se mukavata, kun saatiin oikea kansanmies - ei oo mikään herra, mutta helvetin hyvä kiroilee. Kekkonen tunnetaan lausahduksestaan "saatanan tunarit", jotka hän kohdisti joihinkin harvalukuisiin poliittisiin vastustajiinsa. Tämä tapahtui Kekkosen myllykirjeissä, joissa Kekkonen muutenkin purki kiukkuaan lähinnä typeriin poliitikkoihin ja virkamiehiin.
Mauno Koiviston kiroiluista ei ole juttuja juuri kuulunut; jos joku tietää jotakin, niin kertokoon ihmeessä. Koivisto lienee saanut ankaranpuoleisen kotikasvatuksen, jossa kiroilua ei luultavasti sallittu. Martti Mara Ahtisaaren kirosanoista, jos nyt sellaisesta voidaan edes puhua, tunnetaan vain yksi: voihan peijooni! Varmasti Maralla oli kaudellaan monta aihetta kiroiluun, ei vähiten heti pressakautensa alussa Tukholman kuninkaanlinnassa, jossa Mara juhlinnan päätteeksi kompastui (ne lakeerikengät, peijooni) - tietenkin aivan selvin päin - kylpyhuoneessa satuttaen otsansa, johon retkueen kotiin palatessa oli ilmestynyt paljon kohua aiheuttanut laastari. Diplomaattina Ahtisaaren onnistui kuitenkin yleensä pitämään mölyt mahassaan.
Tarja Halonen ei sen sijaan ole kirosanojaan julkisuudessa säästelyt. Ei ainakaan, mikäli on uskominen Pekka Ervastin ja Timo Haapalan juuri ilmestynyttä kirjaa Kuka Mitä Häh?, josta eräs iltapäivälehti ehti jo julkaista pari otetta. Kirjan mukaan lokakuussa 2009 pidetyn Utvan eli ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksen jälkeen käytiin kipakka keskustelu Tarja Halosen ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen välillä, joka päättyi seuraaviin loppukaneetteihin:
- Haista sinä v***u, jätkä!
- Haista ite!
Häkämiehen tunnettujen Venäjä-puheiden jälkeen presidentti Halonen oli kirjan mukaan ollut tuskastunut myös Alexander Stubbiin ja Jyrki Kataiseen tokaisten, että hän kyllä pärjää Häkämiehen kanssa ja jatkanut "mutta ne kaksi nulikkaa."
Julkisuudessa on myös kerrottu - en tiedä onko tätä mainittu edellä mainitussa kirjassa -miten kovasanaisesti presidentti Halonen moitti erästä suomalaista toimittajaa, joka pari vuotta sitten Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin Suomen vierailun aikana Porvoon kirkon mäellä innostui Halosen mielestä tekemään turhia kysymyksiä Medvedeville. Halonen ärjäisi:
- Saatanan jätkä, nyt mä kyllä hirtän sen munistaan lyhtypylvääseen!
No, tulkki tuskin käänsi tätä presidentin "ukaasia" Medvedeville.
Presidenttien ja muiden johtavien poliitikkojen kiroilussa ei ole sinänsä mitään pahaa. Kiroilu on päin vastoin merkki siitä, että poliitikot ja valtiomiehetkin ovat tunteenpurkauksineen loppujen lopuksi tavallisia pulliaisia. Mutta tietty kohtuus myös tässä asiassa voisi olla paikallaan.
Etenkin tasavallan presidentin tulisi lausahduksissaan ottaa huomioon, millaisen esimerkin tai mallin hänen kielenkäyttönsä saattaa antaa nuorisolle. Tutkimusten mukaan etenkin nuorten tyttöjen kielenkäyttö on ronskistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana todella huimasti. Rajuinta nuorten kielenkäyttö on tutkimusten mukaan koulun kahdeksannella luokalla. V-alkuiset sanat ja muut rumat ilmaisut ovat tyttöjenkin kielenkäytössä yleinen ilmiö. Tytöt ovat ikään kuin "hyviä jätkiä." Myös homottelu ja huorittelu on hyvin yleistä.
Mistä näitä kirosanoja ja munista hirttämis- yms. uhoamista nuorison kielenkäyttöön oikein tulee? Ottavatko nuoret mallia vanhemmista vai vanhat nuorista?
