maanantai 28. helmikuuta 2011

401. Kauhajoki-case; ylittyykö tuomitsemiskynnys?

Winnendenin koulusurmat 2009 toivat ampujan isälle vankeustuomion kuolemantuottamuksesta

1. Puolentoista kuukauden kuluttua annettava hovioikeuden tuomio ei estäne tapauksen riidanalaisten kysymysten pohdiskelua ja ratkaisun ennakoimista. Hovioikeutta nämä pohdinnat tuskin kiinnostavat, ja sitä paitsi tuomarit eivät edes saisi lukea, mitä lehdistössä tai sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi vireillä olevan jutun näyttökysymyksistä arveltu. Kun tuomioistuin on ottanut vastaan koko aineiston, sillä on luonnollisesti ulkopuolista lukijaa paremmat edellytykset arvioida näyttöä samoin kuin lainsoveltamista koskevia kysymyksiä.

2. Syyttäjän syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, joka on myös asianomistajien vaatimusten lähtökohtana, perustuu oleellisilta osin ampuma-aselain (AAL) 92 §:n 1 momentissa säädettyyn turvaamistoimenpiteeseen eli aseen väliaikaiseen poisottamiseen. Säännös on kirjoitettu velvoittavaan muotoon siten, että poliisin on tehtävä päätös aseen ottamisesta väliaikaisesti haltuun, jos on perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin.

3. Otettuaan asian ratkaistavakseen HH:lla oli siis po. lainkohdan mukaan velvollisuus
1) selvittää asiaa ennen ratkaisun tekoa ja 2) ottaa ase poliisin haltuun jos ilmeni a) perusteltu syy epäillä b) aseen väärinkäyttöä. Selvittikö HH asian huolellisesti ja olisiko hänen pitänyt havaita, että oli olemassa perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä?

4. AAL 92.1 § sisältää siis kaksi harkinnanvaraista määritelmää eli käsitteet "perusteltu syy" ja epäily "aseen värinkäytöstä." Käräjäoikeus - enemmistö, sillä käräjäoikeudessa oli äänestys 2-1 - näyttää lähteneen yksinkertaisesti siitä, että se, miten kysymys selvitettiin, oli täysin H:n harkinnassa. Kun HH oli omasta mielestään selvittänyt asiaa riittävästi ja miettinyt ratkaisuaan, hän ei käräjäoikeuden enemmistön mukaan voinut syyllistyä huolimattomuuteen eli tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

5. Asia ei liene kuitenkaan noin yksinkertainen, vaan poliisin selvitykselle ja harkinnalle on toki asetettava tiettyjä laatuvaatimuksia. Käräjäoikeus näyttää ajattelevan, että koska HH oli päätöksentekijä, hänen ei juurikaan tarvinnut ottaa huomioon, mitä tapauksen kanssa tekemisiin joutuneet muut poliisimiehet tai Saaren käyttäytymisestä havaintoja tehneet ulkopuoliset henkilöt olivat ajatelleet tilanteesta. Käräjäoikeuden mielestä HH saattoi tehdä ratkaisun yksinomaan Matti Saaren puhuttelun perusteella. Tämä perustelu tuskin tulee hovioikeuden tuomiossa kestämään.

6. Ratkaisun hetkellä eli viimeistään maanantaina 22.9.2008 HH on saanut tietoonsa ainakin seuraavat ratkaisevan oleelliset seikat, jotka hänen olisi tullut ottaa huomioon:

- Useiden muiden poliisien samoin kuin ulkopuolisten ihmisten ajatuksissa herännyt huoli siitä, että Matti Saari voisi olla seuraava kouluampuja;
- päällystöpäivystäjänä perjantaina 18.9. toimineen apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhisen tekemä päätös Saaren aseen pois ottamisesta;
- Saaren youtubeen lataamat videot, jotka HH oli katsonut;
- samalle youtuben sivulle pannun englanninkielisen laulun sanoituksen sodasta, kirkuvista äi-
deistä ja kuolleista lapsista palavissa raunioissa,
- poliisimies Vesa Vainionrannan havainnot ja päätelmät Saaren oudosta käytöksestä aseen
tarkastustilaisuudessa 7.9. sekä
- Saaren IRC -galleriassa koulusurmiin liittyvä lisäaineisto.

7. Vastaaja HH ei kuitenkaan ennen päätöksentekoa välittänyt perehtyä hänelle tarjottuun IRC -gallerian aineistoon. Tämä oli ilmeisen kohtalokasta, koska vastaajan omankin arvion mukaan IRC -gallerian tiedot "olisivat voineet johtaa toiseen lopputulokseen." Vastaaja ei myöskään
halunnut keskustella Vesa Nyrhisen kanssa tämän selkeästi erilaisen ratkaisun perusteista.

8. HH:n tiedossa olleita asioita on syytä tarkastella yhtenä kokonaisuutena ja peilata niitä jokaisen tuolloin tuntemaa, vuoden takaista Jokelan taustaa sekä yhteisön reaktiota vasten.
Selvältä tuntuu, että ampuma-aseen väärinkäyttö tai ainakin sen vaara on käsillä. Oikea ratkaisu olisi siis ollut, että ase olisi haettu pois. Kun kaikki toisetkin olivat sitä mieltä, ei olisi todellakaan olut liikaa vaadittu, että myös HH:n olisi pitänyt ennakoida tilanne ja päätyä aseen väliaikaiseen haltuunottoon.

9. Käräjäoikeuden enemmistö on puolustellut HH:n passiivisuutta aseen poisottamisessa muiden poliisimiesten toiminnalla toteamalla, että ”että epäilyt Saaren tulevasta käyttäytymisestä ja vaaran olemassaolosta eivät ole maanantaina 22.9. voineet olla niin vahvoja, kuin mitä kertomuksista käy ilmi.” Tätä käsitystä käräjäoikeus on perustellut sillä, että ”mikäli uhka ja epäily tulevasta ampumisesta olisi ollut niin vahva kuin oikeudessa on esitetty, ei asian hoitamisessa olisi voitu menetellä edellä todetuin tavoin”. Tällä lausumalla käräjäoikeus on viitannut edeltäneen viikonlopun tapahtumiin ja erityisesti siihen, etteivät Saaren asunnolle perjantai-iltana menneen poliisimiehet olleet suorittaneet, kun Saari ei ollut asunnollaan, kotietsintää aseen löytämiseksi.

10. Apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhisen ratkaisu, jolla hän päivystysvuoronsa ollessa päättyessä luopui omalta osaltaan asian operatiivisesta johdosta, ei kuitenkaan sisältänyt luopumista aseen haltuunoton ajatuksesta, vaan toimenpiteen siirtämisen taktisista syistä myöhäisempään ajankohtaan ja samalla luontevasti Kauhajoen päällystön eli käytännössä HH:n tehtäväksi. Kun HH ei ollut viikonloppuna innostunut asiasta, evät hänen alaisensa luonnollisesti esimiehensä käskyksi ymmärrettävän kannanoton jälkeen voineet itsenäisesti toimia asiassa.

11. Miksi sitten HH päätyi asiassa täysin erilaiseen johtopäätökseen kuin muut poliisimiehet? Mikä oli HH:n menettelyn motiivi? Kokeneen komisarion ja nuoremman juristi-apulaispoliisipäällikön arvovaltakiista, jääräpäisyys, arkuus? Vai olisiko kyse ollut vain vallinneesta "asekulttuurista", jonka mukaan jokaisella miehellä tulee olla (henkiseen) kuntoonsa katsomatta synnynnäinen oikeus omistaa halutessaan käsiase? Vaikea sanoa. Pitää kuitenkin muistaa, että HH oli itse tehnyt aseluvan myöntämistä Matti Saarelle koskevan päätöksen vain muutamaa viikkoa aikaisemmin ja 18.9. Vesa Nyrhinen oli taas omalla päätöksellään käytännössä katsonut, että aselupa oli myönnetty henkilölle, jolla asetta ei saisi lainkaan olla.

12. Edellä mainituilla eväillä ja sen perusteella, mitä puolustus on hovioikeuden laatimassa yhteenvedossa todetulla tavoin tuonut esiin, hovioikeus joutuu ratkaisemaan kysymyksen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Entäpä sitten kysymys vastaajan väitetystä syyllisyydestä kuolemantuottamuksiin, jos hovioikeus päätyy siihen, että H:n olisi tullut tehdä päätös aseen poisottamisesta?

13. Virallinen syyttäjä on näköjään huolellisesti varonut vetoamasta mihinkään sellaiseen seikkaan, joka voitaisiin tulkita kuolemantuottamusta tukevaksi kannanotoksi. Syyttäjä on puhunut varovaisin sanakääntein vain siitä, että aseen väärinkäyttö käsittää paljon muutakin kuin rikosten tekemisen ja että ratkaisevaa ei olisi se, miten vahvoja viitteitä nimenomaan kouluammuskelun tapahtumisesta 22.9. oli ollut. Syyttäjän mukaan oleellista on, että oli selkeästi "muu perusteltu syy" epäillä saaren taholta aseen väärinkäyttöä.

14. Kiistatonta kuitenkin on, ettei HH:ta olisi lähdetty epäilemään saati syyttämään lainkaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ilman heti puhuttelun jälkeisenä päivänä tapahtuneita koulusurmia. Mitään oikeudenkäyntiä ei olisi koskaan pantu vireille, jos koulusurmia ei olisi tehty aseella, joka HH:lla oli mahdollisuus ottaa väliaikaisesti poliisin haltuun. Surmatöiden tapahtuminen ja vieläpä heti puhuttelua seuraavana päivänä on siten aivan oleellinen tekijä HH:n väitettyä virkavelvollisuuden rikkomista ja sen seurauksia arvioitaessa.

15. Oikeudenkäynnissä lienee selvinnyt, tämä on tullut ainakin lehtijutuista ilmi, että muut poliisimiehet ja jutussa kuullut poliisilaitoksen ulkopuoliset todistajat ovat pelänneet tilanteessa nimenomaan Jokelan kaltaisen koulusurman toistumista Saaren toimesta. Hovioikeus tuskin voi sivuuttaa tätä tosiasiaa olankohautuksella. Käsillä ei ollut vain jonkinlainen "epämääräinen" aseen väärinkäytön vaara, vaan nimenomaan koulusurmien vaara.

16. Ihmisvihaajaksi ja joukkomurhien ihannoijaksi julistautunut Matti Saari oli jo ehtinyt internetissä videoidensa välityksellä tahallaan herättää ampuma-asetta käyttäen ihmisiä huolta ja pelkoa uhkaavalla käyttäytymisellään. Mitä muuta olisi vielä pitänyt tapahtua tai ilmetä, ennen kuin olisi voitu uskoa, että ilmeinen kouluammuskelun vaara oli käsillä?

17. Minua on hieman ihmetyttänyt puolustuksen, valtion asiamiehen ja jopa syyttäjän käräjäoikeusvaiheessa ylläpitämä puhe siitä, että Matti Saaren tahallinen teko olisi jotenkin katkaissut vaadittavan syy-yhteyden. Vanhemmassa rikoslainopissa tosin katsottiin, että syy-yhteys voisi "katketa", jos huolimattoman teon ja kuoleman väliin tulee toisen henkilön tahallinen teko. Katsottiin, että ainoastaan yllyttäjä ja avunantaja voisivat joutua osavastuuseen toisen tahallisesta rikoksesta, tuottamuksellinen edistäjä ei sitä vastoin periaatteessa koskaan.

18. Nykyisin edellä mainittu kanta ei ole enää valitseva. Viittaan tässä suhteessa esimerkiksi rikosoikeuden perusteokseen eli Rikosoikeus-nimiseen oppi- ja käsikirjaan (WSOYpro, 2. painos, 2008) s. 523 ja siinä mainittuun esimerkkitapauksen:
- Jos henkilö antaa ajattelemattomuuttaan toiselle ladatun aseen ja aseen saaja tappaa tahallaan kolmannen, aseen luovuttaja voi syyllistyä kuolemantuottamukseen, vaikka ampuja tuomitaan taposta. Jos luovuttaja mielsi, mitä aseen luovuttamisesta seuraa, kyse voi olla avuannosta tappoon.

19. Puheena olevassa tapauksessa on kysyttävä, olisiko syytteessä edellytetty teko eli aseen poisottaminen, joka siis on syytteen mukaan laiminlyöty, estänyt koulusurmat. Vaadittavaa näyttökynnystä on jouduttu käytännössä vastaavanalaisissa tapauksissa laskemaan. Syy-yhteys on olemassa, jos laiminlyöty teko olisi todennäköisesti estänyt kuoleman.

20. Ratkaisevaa on se, onko tässä tapauksessa koulusurma ollut väitetyn laiminlyönnin ennakoitava seuraus. Edellä mainitun Rikosoikeus-teoksen mukaan (s. 524) ennakoitavuus ei edellytä sitä, että tekijä on tosiasiassa mieltänyt kuoleman. Riittää, että hän olisi voinut ja hänen olisi pitänyt teon hetkellä mieltää kuoleman eli tässä tapauksessa koulusurmien mahdollisuus. Huomioon otetaan sekä tekijän eli vastaajan tiedot että ne tiedot, jotka huolellisella tarkkailijalla olisi ollut tapauksen olosuhteissa. Ennakoitavuus ei edellytä tarkkaa kuvaa siitä, millä tavalla kuolema/kuolemat seuraa/seuraavat; riittää, että kuolema on ollut yleisellä tasolla ennakoitavissa. - Hhmmh, näyttää aika pahalta, sanoisin.

21. Mutta mennäänpä vielä lopuksi Saksaan. Siellä eli tarkemmin sanottuna Winnendenin kaupungissa Albertvillen koulussa tapahtui 11.3. 2009 hirveä ampumisvälikohtaus. Surmansa sai 16 ihmistä ja useita loukkaantui. Uhreista 12 oli sanotun koulun oppilaita tai opettajia. Surmaaja oli 17-vuotias koulun entinen oppilas Tim Kretschmer, joka sai surmansa pakomatkaa seuranneessa tulitaistelussa poliiseja vastaan. Poliisi haavoitti Timiä, minkä jälkeen tämä surmasi itsensä.

22. Tim oli varastanut aseen eli 9 mm Beretta -pistoolin kotoaan vanhempiensa makuuhuoneesta. Tim meni aamulla kello 9.30 aikaan kouluun ja ampui siellä kuoliaaksi yhdeksän oppilasta sekä naispuolisen opettajan. Hän ampui koukussa 60 laukausta ja useita uhrejaan monta kertaa päähän. Tim oli kärsinyt mielenterveysongelmista ja saanut hoitoa psykiatrisella klinikalla. Timin teko muistuttaa Matti Saaren tekoa muun muassa sikäli, että myös hän oli varoittanut teostaan etukäteen. Tämä tapahtui internetin chat-sivustolla tekoa edeltävänä yönä.

23. Timin isä Joerg Kretschmer omisti 15 luvallista asetta. Aseista 14 pidettiin lukitussa kaapissa, mutta kyseistä Berettaa isä Kretschmer piti sänkynsä vieressä, koska oli pelännyt murtovarkaita. Pian koulusurmien jälkeen syyttäjät halusivat asettaa Joergin syytteeseen aseiden huolimattomasta säilyttämisestä, mutta syytteistä luovuttiin sillä kertaa.

24. Myöhemmin syyte nostettiin ja äskettäin eli 10.2.2011 Joerg Kretschmer tuomittiin
vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Stuttgartin Landgericht katsoi 52-vuotiaan liikemiehen syyllistyneen kuolemantuottamukseen ja ampuma-aselakien rikkomiseen. Tuomiossa katsottiin, että isä todennäköisesti tiesi poikansa mielentilan hauraaksi. Poikaa oli hoidettu masennuksen vuoksi, mutta hän oli keskeyttänyt hoidon.

25. Saksalaisessa tapauksessa isän olisi pitänyt oikeuden mukaan säilyttää asetta lukitussa kaapissa, koska hän oli tietoinen poikansa mielenterveysongelmista. Isän ei sen sijaan toettu olleen tietoinen poikansa uhkailuista internetissä. Myös Kauhajoen tapauksessa ase olisi tullut panna lukittuun kaappiin sen jälkeen, kun se olisi ensin otettu pois uhkaavia viestejä internetiin toimittaneelta Saarelta. Tästä ollaan ainakin nyt jälkikäteen yksimielisiä. Kauhajoen tapauksessa poliisi oli nähnyt Saaren levottomat ja hälyttävät youtubeen lataamat videot, mutta ei silti reagoinut. Lain mukaan poliisilla oli erityinen lakiin perustuva virkavelvollisuus ottaa ase pois väliaikaisesti, jos oli perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä. Poliisi ei kuitenkaan reagoinut.

26. Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten ja valtion korvausvastuun osalta tyydyn viittaamaan siihen, mitä olen aiemmin esittänyt blogissa 26.7.2009 (kappaleet 29-34).

27. Kauhajoen tapauksessa vastaaja halusi välttää kaikenlaisen ylireagoinnin. Hän ei reagoinut aseen poisottamiseksi mitenkään, vaikka koulusurman vaaran merkkejä oli selvästi ilmassa. Vasta toisen koulusurman jälkeen viranomaisemme ovat yleensäkin alkaneet reagoida koulusurmien uhkaan siten kuin heidän olisi tullut tehdä viimeistään Jokelan 2007 jälkeen. Jos koulusurmauhat olisi aikanaan otettu vakavasti, eivät Kauhajoen hirmuteot olisi päässeet tapahtumaan. Nykyisin poliisi ryntää pienimmistäkin risahduksista kouluille ja syynää jopa vessanpönttöjen kansiin raapustettuja kirjoituksia ja kuvia löytääkseen näyttöä uhkaavasta käyttäytymisestä.

28. Toimittajat ovat ihmetelleet tapaa, jolla Kauhajoella surmattujen omaiset ovat jaksaneet istua ensin käräjäoikeuden ja nyt hovioikeuden istunnoissa päiväkausia oikeudenkäyntiä seuraamassa. Mutta onko tässä itse asiassa mitään ihmettelyn aihetta? Omaiset ovat oikeussalissa paikan päällä, koska he haluavat nähdä, toteutuuko oikeus. He haluavat oikeuden tapahtuvan, mutta tähän asti he ovat joutuneet pettymään oikeusturvaodotuksessaan.








400. Kauhajoki-case; Suomen 2000-luvun alun vakavimmassa oikeusjutussa odotetaan hovioikeuden tuomiota

Lehtikuva Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-istunnosta, etualalla vastaaja ja hänen avustajansa.

1. Viime päivinä kaikissa medioissa puhuttu suurin otsikoin ex-pääministerin jääviysasiaa ja mahdollisesta valtakunnanoikeudessa alkavasta oikeudenkäynnistä, Vanhas-prosessista siis.

2. Oikeusturvan kannalta Vanhas-prosessilla tai vastaavanlaisilla muilla tapauksilla ei kuitenkaan ole juuri paljoakaan tekemistä. Vanhasen tapaus on vain osoitus sitä, miten vahva syytesuoja ministereillä on verrattuna tavallisiin virkamiehiin ja miten laki ja sen käyttäjät yrittävät kaikin tavoin välttää, jotteivät johtavat poliitikot joutuisi töppäilyistään oikeudelliseen vastuuseen. Tässä ei ole mitään uutta.

3. Suomessa käydään kuitenkin joka arkipäivä kymmeniä tavallisten ihmisten oikeusturvan kannalta merkittäviä oikeusprosesseja. Näistä tosi-elämän oikeusjutuista ja niissä ilmenneistä ongelmista, kuten esimerkiksi oikeudenkäynnin hitaudesta, poliitikkomme eivät vain ole juurikaan kiinnostuneita. Media kertoo uutispätkissään näistä jutuista jotakin, mutta näistä uutisista puuttuu yleensä analyyttinen ja kriittinen ote.

4. Näistä oikeusjutuista monessa suhteessa merkittävin ja samalla vakavin on Kauhajoen koulusurmia koskeva oikeudenkäynti. Helsingin Sanomien uutistoimittaja Jukka Harju, joka on seurannut Kauhajoen oikeudenkäyntiä, sanoo, että Kauhajoen koulumurha on "sodanjälkisen Suomen vakavin rikos" (HS 17.2.). Ei siis ole liioiteltua sanoa, että tuota rikosta käsittelevä oikeudenkäynti kuuluu Suomen 2ooo-luvun alun merkittävimpiin oikeusjuttuihin. Valitettavasti se on sivuutettu lehdistössä jokseenkin vähällä huomiolla; tämä koskee erityisesti jutun hovioikeuskäsittelyä.

5. Kauhajoki case on merkillinen oikeusprosessi, jossa kymmenen koulusurmatun omaiset ovat joutuneet nostamaan ja ajamaan rangaistus- ja korvausvaatimuksia virkakoneistoa ja valtiota vastaan. Kansalaistensa turvallisuudesta perustuslain mukaan vastaava valtio ja sen sen virkakoneisto ovat yrittäneet pestä kätensä ja välttää kaikin tavoin vastuustaan. Syyttäjä on ikään kuin näön vuoksi nostanut kauhajokista komisariota vastaan syytteen kaikkien lievimmistä mahdollisesta rikoksesta eli ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sen sijaan surmattujen omaiset ovat vaatineet komisariolle rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta, 10 törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtiolta ja syytetyltä yhteisvastuullisesti korvauksia.

6. Olen käsitellyt Kauhajoen koulusurmia blogissani toistakymmentä kertaa. Olen pohtinut surma-aseen surmaaja Matti Saarelle jättäneen komisarion rikosoikeudellista vastuuta, myös valtion vastuuta samoin kuin poliisiministeri Anne Holmlundin poliittista vastuuta. Ministeri ei eronnut ministerin paikaltaan, vaikka Kauhajoki oli jo toinen kymmenen ihmishenkeä vaatinut koulusurma hänen ministerikaudellaan; ensimmäinen tapaushan oli Jokelan koulusurma 2007.

7. Todennäköisesti useimmissa muissa oikeusvaltioissa valtiovalta oli myöntänyt epäonnistuneensa pahoin koulusurmien ennalta ehkäisyssä ja ottanut vastuun sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmista. Valtio olisi suorittanut surmattujen omaisille ne korvaukset, joita nämä nyt ovat meillä joutuneet vaatimaan pitkässä ja henkisesti uuvuttavassa oikeudenkäynnissä valtiolta. Suomessa valtio vetäytyi kuoreensa ja kiisti kaiken vastuunsa ja ryhtyi puolustamaan vastuussa olevia poliisiviranomaisia ja muita virkamiehiä. Poliisiministeri ei kantanut poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka Jokelan jälkeen hänen ministeriönsä ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään uuden koulusurman ehkäisemiseksi. Ministeri vakuutteli, että Jokela oli yksittäinen tapaus, joka ei kerta kaikkiaan voisi olla Suomessa enää milloinkaan mahdollista.

8. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio asiassa annettiin noin vuosi sitten eli 29.1.2010 . Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:ro 216/29.1.2010 otsikolla "Kauhajoen asejuttu; käräjäoikeudelta käsittämätön tuomio". Otsikon sanamuoto jo kertoo, mitä mieltä olin tuomiosta ja sen perusteluista.

9. Virallinen syyttäjä, johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen (Pirkanmaan syyttäjänvirastosta) sekä surmattujen 21 perheenjäsentä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen.

10. Vasaan hovioikeus toimitti kirjallisen valmistelun jälkeen asiassa (diaarinro R 10/596) suullisen pääkäsittelyn, joka alkoi maanantaina 7.2.2011 ja jatkui koko viikon päättyen perjantaina 11.2. Asianosaiset antoivat loppulausuntonsa hovioikeudelle tiistaina 15.2.2011.

11. Käsittelyn päätyttyä hovioikeus ilmoitti antavansa tuomionsa 15.4.2011. Jutun aineiston on laaja ja asia on luonteeltaan tavallisuudesta poikkeava ja keskimääräistä vaikeampi Tämän vuoksi oikeuden jäsenten päätösneuvotteluun ja ratkaisun perustelujen kirjoittamiseen on varattu riittävästi aikaa.

12. Hovioikeus on ennen pääkäsittelyä laatinut yhteenvedon, josta ilmenevät asianosaisten esittämät vaatimukset ja niiden perusteet. Yhteenveto on seuraavanlainen (väliotsikot JV:n):

Syyttäjän vaatimukset ja perusteet:
Syyttäjä on vaatinut hovioikeudessa, että komisario HH tuomitaan syyttäjän käräjäoikeudessa esittämän syytteen mukaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Perusteina syyttäjä on esittänyt seuraavaa:

HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa jättäessään vastoin olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta 22.9.2008 Matti Saaren haltuun pienoispistoolin. HH:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti haltuun ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin nojalla, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin. Esille tulleiden seikkojen perusteella poliisit ja muutkin asiasta tietoiset henkilöt olivat havainneet viitteitä koulujoukkosurman vaarasta. Ampuma-aseen väärinkäyttöä ei ole pelkästään henkirikoksen tekeminen. Internetissä julkaistut Saaren ampumisvideot teksteineen voivat jo sellaisenaan olla ampuma-aseen väärinkäyttöä. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentti oli ollut HH:n sovellettavissa lupaviranomaisena. Sen sijaan Seinäjoen päällystöpäivystäjä Vesa Nyrhinen, joka oli harkinnut edellisenä perjantaina eli 18.9.-08 välttämättömäksi puuttua Saaren aseen hallussapitoon, oli voinut tehdä ratkaisun vain ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin nojalla, joka edellyttää, että ampuma-aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Kun taktisista syistä ei ollut ollut järkevää ottaa Saarelta asetta heti pois, Nyrhinen oli siirtänyt asian HH:n lupaviranomaisena ratkaistavaksi.

Asianomistajien vaatimukset:
21 asianomistajaa ovat hovioikeudessa vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja HH tuomitaan heidän ja syyttäjän esittämien syytteiden mukaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta rangaistukseen. Lisäksi asianomistajat ovat vaatineet, että ensisijaisesti Suomen valtio ja toissijaisesti HH velvoitetaan suorittamaan heille kullekin vahingonkorvauksena kärsimyksestä 40.000 euroa 23.9.2008 lukien laskettavine viivästyskorkoineen.

Asianomistajien rangaistusvaatimusten perusteet:
Asianomistajat on vedonneet rangaistusvaatimustensa perusteina siihen, että ampuma-aselain 92 §:n edellytysten täyttyessä poliisilla ei ole harkintavaltaa, eikä poliisin arvioinnin ole oltava ilmeisen virheellistä, jotta sen voitaisiin katsoa olevan rikos- ja korvausvastuun perustavalla tavalla huolimatonta. Poliisin toiminnassa "syytä epäillä" -kynnys täyttyy jo sille tehdyn ilmoituksen perusteella. Ampuma-aseiden väärinkäytön vaarallisuus tulee ottaa arvioinnissa erityisesti huomioon. Näin ollen ampuma-aseiden kohdalla "syytä epäillä" -kynnys on alempi kuin muussa poliisitoiminnassa. Nyt kysymyksessä oli ollut vakavin mahdollinen, joukkosurman, vaara.

Asianomistajien mukaan seuraavien seikkojen perusteella HH:lla ja poliisilla oli ollut perusteltu syy epäillä Saaren käyttävän ampuma-asetta väärin:

- Jokelan koulujoukkosurma 7.11.2007;
- poliisimies Vesa Vainiorannan havainnot aseen tarkastustilaisuudessa 2.9.2008
- talonmies Olli Koiviston 19.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus
- apul.päällikkö Veijo Nyrhisen 19.9.-08 antama määräys aseen poisottamisesta;
- Kauhajoen poliisilaitoksen poliisimiesten mielipiteet vaaran ilmeisyydestä ja liittymisestä
Jokelan koulujoukkosurmaan
- palava hautakynttilä koulun läheisyydessä
- opettajan postilaatikon räjäyttäminen
- Saaren syyllistyminen rattijuopumukseen juhannuksena 2007
- Saaren varusmiespalveluksen keskeyttäminen kahden kuukauden palveluksen jälkeen
- Saaren Youtube-kanava
- Saaren IRC-galleria-profiili
- Saaren suunnitelma vastaavasta koulujoukkomurhasta Pyhäsalmen lukioon
- Jari Saastamoisen 18.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus Saaresta
- rehtori Juha Isosompin ilmoitus poliisille
- Saari oli ollut asianomistajana rikoksessa, jossa häntä oli uhattu aseella.

Paitsi aseen väärinkäytöstä, HH:lla ja poliisilla oli ollut syytä epäillä Saarta yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikkomuksesta ja laittomasta uhkauksesta. Yhdenkin mainitun rikosepäilyn perusteella olisi tullut ottaa ampuma-ase ainakin väliaikaisesti haltuun.

Saaren ase olisi pitänyt ottaa haltuun silläkin perusteella, että oli ollut syytä epäillä, että edellytyksiä ampuma-aseen hallussapidolle ei ollut. Saari oli syyllistynyt rattijuopumukseen ja ampuma-aserikkomukseen, osoittanut piittaamattomuutta ampuma-aseita koskevien säännösten noudattamisessa ja Saarta oli hänen terveydentilansa taikka omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavan elämäntapansa tai käyttäytymisensä vuoksi pidettävä sopimattomana pitämään hallussa ampuma-aseita.

Tahallisuuden osalta asianomistajat ovat vedonneet siihen, että HH oli toiminut tietoisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Hän oli tehnyt aikaisemmin satoja väliaikaisia ampuma-aseen haltuunottopäätöksiä. Hän oli tiennyt, että Vesa Nyrhisen toimivalta oli perustunut ampuma-aselain 92 §:n 2 momenttiin ja ettei hänellä ollut ollut perustetta kieltää aseen poisottamista. HH oli tehnyt tietoisen päätöksen olla hankkimatta lisäselvitystä asiassa.

Syy-yhteyden osalta asianomistajat ovat lausuneet, että Saaren tahallinen henkirikos ei ole katkaissut syy-yhteyttä HH:n huolimattoman menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuoleman välillä. Poliisilain 1 §:n 1 momentin ja 9 §:n 3 momentin sekä ampuma-aselain 92 §:n nimenomaisena tarkoituksena on ampuma-aseiden väärinkäytön ennalta estäminen, ihmishenkien suojelu ja vahinkojen välttäminen. Näissä säännöksissä asetetun velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa rikosvastuu.

HH:lla oli ollut velvollisuus huolehtia oppilaitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden turvallisuudesta. HH oli laiminlyönyt velvollisuutensa, kun hän ei ollut ottanut Saarelta asetta pois. HH:n oli ollut mahdollista havaita toimintaansa liittyvä riski Saaren käyttäytymisestä. Syy-yhteys oli ollut HH:n ennalta-arvattavissa, koska rikoksentekijä oli ollut Saari, jonka oli epäiltykin syyllistyvän rikokseen, Saari oli tehnyt täsmälleen sellaisen rikoksen, jonka hänen epäiltiin tekevän, rikos oli kohdistunut hänen käymäänsä kouluun ja Saari oli tehnyt rikoksen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun HH oli hänelle kertonut yleisesti ilmoituksista ja poliisin toimenpiteistä.

Asianomistajien mukaan kuolemantuottamus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa tahallaan. Kuolemantuottamus on joka tapauksessa törkeä. HH:n rikkoma huolellisuusvelvoite oli ollut merkittävä, koska se oli kohdistunut poikkeuksellisen vakavan rikoksen ennalta estämiseen ottamalla tekoon tarvittava ampuma-aselain edellyttämällä tavalla pois. Edut, jotka HH oli vaarantanut, olivat olleet
tärkeimmät perusoikeudet eli oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Loukkauksen todennäköisyys oli ollut poliisimiesten käsitysten ja muiden havaintojen perusteella ilmeinen. HH:n riskinotto oli ollut tietoista. Hän oli saanut koulujoukkosurmiin liittyvää erityistä koulutusta. Hän oli lisännyt seurauksen riskiä paljastamalla Saarelle yleisöilmoitukset ja poliisin strategian. Hän oli rikkonut virkavelvollisuutensa ampuma-aseen hankkimisluvan myöntämisestä alkaen ja hän oli suhtautunut välipitämättömästi ampuma-aseesta johtuvaan vaaraan ja seurauksiin.

Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten perusteet:
Haapala ja valtio ovat vahingonkorvausvastuussa törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttamistaan asianomistajien perheenjäsenten kuolemista siitä riippumatta, katsotaanko HH:n syyllistyneen rikokseen. Siinä tapauksessa, että HH:n tuottamusta ei katsottaisi törkeäksi, korvauksen perusteena on se, että vahinkoon johtaneessa viranomaistoiminnassa ilmennyttä huolimattomuutta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä (kumuloitu tuottamus). Suomen valtio on vastuussa HH:n menettelystä ensisijaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun isännänvastuuta koskevan 1 §:n ja toissijaisesti julkisen vallan käyttöä koskevan 2 §:n nojalla. Suomen valtion vastuu perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan. Suomen valtion vastuu perustuu joka tapauksessa sen organisaation tuottamukseen, joka on ennalta-arvattavassa syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan. Poliisi ei ollut ottanut Saarelta ampuma-asetta pois, vaikka poliisimiehet olivat pitäneet aseen väärinkäytön vaaraa ilmeisenä ja vaikka Saarella ei ollut ollut ampuma-aseen hallussapitolupaa ja vaikka tämä oli syyllistynyt näin ollen ampuma-aserikkomukseen. Haapajärven poliisilla oli ollut tieto siitä, että Saari oli suunnitellut vastaavaa tekoa vuonna 2002 Pyhäsalmella. Haapajärven poliisi oli myös saanut 18.9.2008 yleisöilmoituksen Saaren käyttäytymisestä. Poliisin velvollisuutena oli ollut ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella siitä huolimatta, että se oli ollut nimetön.

Asianomistajien mukaan perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että määrätyissä olosuhteissa viranomaisilla on velvoite ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin turvatakseen tuotn;ovaliamisa kuuluvien ihmisten henkeä. Suomen valtion ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välil1e oli muodostunut korvausvastuun perustava erityissuhde. Suomen valtiolla oli ollut tiedossaan Saaren terveydentila ja sen vaikutukset tämän varusmiespalvelukseen. Suomen valtion tiedossa oli ollut tai olisi pitänyt olla, että oppilaitoksen, jossa Saari oli opiskellut, henkilökunnan ja opiskelijoiden henki oli ollut välittömässä vaarassa. Ampuma-aselain ja poliisilain säännösten tarkoituksena on ollut suoj ella henkilöitä tietyntyyppiseltä vaaralta. Viranomainen oli luvannut, että toimenpiteisiin ryhdytään ja viranomaisessa oltiin tietoisia siitä, että toimimattomuus voi johtaa haitallisiin seurauksiin.

Asianomistajat ovat edelleen vedonneet siihen, että Suomen valtio oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusunnien estämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu antaa ampuma-aseisiin liittyviä turvamääräyksiä, valmistella ampuma-aseisiin liittyviä säädöksiä ja valvoa lupakäytännön lainmukaisuutta. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt kiinnittää huomiota ampuma-aseiden saatavuuteen erityisesti Columbinen ja Jokelan koulusurmien jälkeen siten, ettei tulivoimaisiin, mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen soveltumattomiin ampuma-aseisiin myönnettäisi hankkimis- tai hallussapitolupia. Lisäksi sisäasiainministeriön olisi tullut ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin informaation kulun parantamiseksi viranomaisten välillä ja sisällä. Jokelassa tehdyn koulujoukkosurman jälkeenkään ei ollut annettu määräyksiä, joilla olisi korjattu virheellistä ampuma-aselupakäytäntöä.

Syytetyn vaatimukset ja niiden perusteet:
HH on vaatinut, että valitukset hylätään ja että valtio ja asianomistajat velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan osalta puolustus on lausunut, että HH oli menetellyt Saaren ampuma-aselupahakemusta käsitellessään asianmukaisesti. Ampuma-aseen hallussapitolupaan on käytännössä oikeus jokaisella, joka täyttää ampuma-aselain mukaiset edellytykset. Estettä luvan myöntämiseen Saarelle ei ollut ollut. Saaren hakemuksen kohteena ollut ase soveltuu ensimmäiseksi harjoitusaseeksi. Käytäntönä lupamenettelyssä oli ollut se, että hankkimisluvan myöntämisen jälkeen erillistä hallussapitohakemusta ei tarvita, vaan aseen esittäminen asetarkastuksessa riittää. Saaren ase oli tarkastettu 2.9.2008, eikä se ollut ollut sen jälkeen luvaton.

Aseen väliaikaisen haltuunoton osalta puolustus on maininnut, että aseen haltuunotolla puututaan perusoikeutena turvattuun omistusoikeuteen eikä sitä tulisi käyttää ilman laillista syytä. Asiaa harkittaessa ei ollut ollut perusteltua syytä epäillä aseen väärinkäyttöä tai ilmeistä vaaraa aseen väärinkäytöstä. Saari oli aiheuttanut esittämillään videoilla ihmisissä huolta
ja pelkoa. Sitä ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna syynä aseen haltuunottoon. HH ei ollut keskeyttänyt aseen haltuunottotoimenpiteitä. Apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen oli päättänyt ensin, että ase otetaan pois ja sen jälkeen suoranaisen vaaran puuttuessa, ettei Saaren asuntoon mennä sisälle, vaan että asian käsittely siirretään Kauhajoen päällystön ratkaistavaksi 22.9.2008. Haapala oli tuolloin käynnistänyt aseen väliaikaista haltuunottoa koskevat toimenpiteet. Hän oli myös tutustunut Saaren internetissä esittämiin videoihin ja hän oli kutsunut Saaren puhutteluun. HH:lle esitetystä materiaalista ei ollut ilmennyt uhkaavaa tai rikollista käyttäytymistä eikä mikään Saaren internetiin toimittama aineisto tai tämän puhuttelu ollut antanut aihetta epäillä aseen väärinkäyttöä. HH oli tehnyt harkintavaltansa rajoissa ratkaisun siitä, ettei perusteita aseen väliaikaiselle haltuunotolle ole.

Puolustus on kiistänyt, että syytetyn menettely olisi ollut tahallista tai huolimatonta.
Saaren teko oli ollut HH:lle täysin ennalta-arvaamaton. HH:n menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuolemien välillä ei ole ollut välttämätöntä ja riittävää syy-yhteyttä. Saaren tahallinen rikos on katkaissut syy-yhteyden.

Suomen valtion vaatimukset ja niiden perusteet:
Suomen valtio on vaatinut, että asianomistajien valitukset hylätään ja että heidät velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Valtion asiamies on lausunut, että valtio ei ole toiminut korvausvastuun perustavalla tavalla eikä se ole vahingonkorvausvastuussa siinäkään tapauksessa, että HH:n todettaisiin syyllistyneen johonkin rikokseen. Ampuma-aselaki antaa soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa. Eri ratkaisijat voivat sinänsä lain puitteissa ja perustellusti päätyä erilaisiin
lopputuloksiin. Korvausvastuu syntyy oikeuskysymyksiä harkittaessa vain ilmeisestä virheestä. Poliisin ylijohto ei voi yleisen johto- ja ohjausvaltansa perusteella oikeudellisesti sitovasti määrätä, miten sen alaisen hallinnon tulisi yksittäistapauksessa soveltaa ampuma-aselupien edellytyksiä koskevia säännöksiä.

Valtion asiamiehen mukaan vahingonkorvausvastuu voi perustua vain vahingonkorvauslakiin, ei perustuslakiin tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Valtion tai yksittäisen virkamiehen huolehtimisvelvollisuudella yksittäisestä kansalaisesta, johon virkamiehellä ei ole erityistä läheisyyssuhdetta, on rajansa. Koulunkäynti ei ole yleisesti ottaen sellaista vaarallista toimintaa, jonka perusteella valtiolla olisi korostunut huolellisuusvelvollisuus.

Lääkärintodistuksen hankkiminen ampuma-aseluvan hakij alta ei ole säännönmukainen menettelytapa. Perustuslakivaliokunta on suhtautunut suostumuksen perusteella tapahtuvaan terveystietojen luovuttamiseen kielteisesti ja joka tapauksessa ampuma-aselaissa ja -asetuksessa selvitysten vaatiminen on jätetty asian ratkaisijan harkintaan. Hakijan nimeämästä harrastuksesta esitettävän näytön arviointi on yksittäistapauksellista harkintaa. Haapajärven poliisille saapuneella nimettömällä viestillä ei ole asiassa merkitystä, koska viestissä vain oli vain viitattu Saaren jättämään videoon, joka oli ollut myös Kauhaj oen poliisin tiedossa. Yleisen hallinto-oikeudellisen periaatteen mukaan nimettömiä kirjeitä ja ilmoituksia ei ole yleensä aihetta ottaa käsiteltäväksi.

Asiamiehen mukaan ennakoimattomasta vahingosta ei seuraa korvausvastuuta. Syy-yhteys on katkennut Saaren tahallisen rikoksen johdosta.
----
13. Tämä oli siis hovioikeuden vaatimuksista ja niiden perusteluista laatima yhteenveto.

14. Hovioikeus on asian valmistelun aikana 19.1.2011 antamallaan päätöksellä (n:ro 70) katsonut, ettei asianomistajalla ole oikeutta käyttää asianomistajan puhevaltaa virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteen osalta.

15. Kirjoitetussa laissa ei ole määritelty, kuka on asianomistaja tai kenellä on yleensä asianomistajan puhevalta rikosasiassa, vaan kysymys on meillä yhä edelleen oikeuskäytännön varassa. Tämä on selkeä puute. Käytännössä vakiintuneen ns. Granfeltin määritelmän mukaan asianomistaja on henkilö, joka on rikoksella ensi kädessä eli välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija tai se, jolle on välittömästi rikoksen kautta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade (esimerkiksi oikeus vaatia rikoksen johdosta vahingonkorvausta).

16. Vaasan hovioikeus totesi mainitussa päätöksessään, että virkarikosta koskevilla säännöksillä suojellaan ensisijaisesti yleistä etua ja että tässä tapauksessa asianomistajien syytettynä olevaan komisarioon kohdistamassa rangaistusvaatimuksessa kuvattu ampuma-aselain vastainen menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saareen surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä etteivät myöskään asianomistajien esittämät korvausvaatimukset perustu Granfeltin määritelmässä mainitulla tavalla välittömästi väitettyyn ampuma-aselain säännösten rikkomiseen. Hovioikeuden mukaan se, onko HH virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa syytteessä kerrotulla menettelyllä aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuoleman, tulee arvioitavaksi kuolemantuottamusta koskevan syytteen perusteella. Selvää on, että vahingonkorvausvaatimus voidaan niin ikään tutkia, lausui hovioikeus.

17. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluvat jutussa laamanni Mika Huovila puheenjohtajana sekä jäseninä hovioikeudenneuvokset Raimo Risku ja ja Pirjo Latvala. Esittelijänä viskaali Annina Wahlbeck. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely, sitä ei ratkaista esittelystä, vaan suoraan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella.










sunnuntai 27. helmikuuta 2011

399. KHO:n Pekka Hallberg jeesustelee


Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg on harvinaisen ylimielinen ja kovapäinen tuomari.

Hallberg sai vastikään eduskunnan oikeusasiamieheltä täysin ansaitut moitteet puuttumisestaan tuomarina täysin epäasianmukaisella tavalla oman tuomioistuimensa KHO:n päätöksen täytäntöönpanoon isoäitien käännytysasiassa.

Hallberg jäi KHO:n vahvennetussa kokoonpanossa päätetyssä asiassa käännyttämisen osalta vähemmistöön selkeän enemmistön (5-1-1) ollessa isoäitien käännyttämisen takana. Tappiostaan suivaantuneena Hallberg ryhtyi toimiin, jotta lainvoimaista päätöstä ei voitaisi panna asianmukaisella tavalla heti täytäntöön.

Tänään YLE Uutisten haastattelussa Hallberg kiistää viivyttäneensä käännytyspäätöksen täytäntöönpanoa. Hän selittelee, ettei inhimillisten syiden vuoksi halunnut kiirehtiä isoäitien käännytyspäätösten täytäntöönpanoa, vaan halusi odottaa hallituksen lupaamaa kiireellistä lainmuutosta asiassa.

Hallberg jeesustelee nyt, ettei hän ole milloinkaan arvostellut tuomioistuimen päätöksiä, en myöskään viivyttänyt täytäntöönpanoa. Hallbergin mukaan "tässäkin asiassa" oli kysymys siitä toivomuksesta, että kun hallitus oli luvannut kiireellisen lainmuutoksen, niin sanoin että ei pidä nyt hoppuilla, vaan katsotaan kuinka sen asian kanssa käy.

KHO:n presidentti ei siis näytä vieläkään ymmärtävänä, että hänen toimenpiteensä ja kirjeensä poliisille käännytyspäätöstä koskevassa täytäntöönpanoasiassa nähtiin ja nähdään edelleen nimenomaan tarkoituksellisena päätöksen täytäntöönpanon viivyttämisenä. "Niin on jos siltä näyttää." Jälkiselitykset eivät enää Hallbegia häpeältä pelasta.

Pointti on siinä, että Hallbergilla tuomarina ja vielä maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarina ei ollut minkään valtakunnan lakiin perustuvaa toimivaltaa puuttua sanottuun asiaan sen jälkeen, kun asia oli KHO:ssa ratkaistu. Hallberg on tuomari eikä tuomari saa puuttua oman päätöksensä täytäntöönpanoon.

Pekka Hallberg ylitti toimivaltansa härskisti ja ylimielisesti piittaamatta tippaakaan oikeusvaltion keskeisestä periaatteesta eli valtiovallan kolmijako-opista.

Hallberg:
- Kaiken kaikkiaan tämä oli murheellinen juttu inhimillisyyden kannalta. Minä toivon, että kaikki ovat tästä jotain oppineet.

Tähän on sanottava, että tämä tapaus oli murheellinen Hallbergin osoittaman ylimielisyyden ja räikeän toimivallan ylittämisen kannalta.

Mutta kuten haastattelusta nähdään, Hallberg ei ole oppinut tapauksesta ja virheellisestä menettelystään mitään eikä ottanut ojentuakseen oikeusasiamiehen hänelle antamista moitteista.

Hallberg mokasi kun yrittäessään viivyttää päätöksen täytäntöönpanoa - päätöksen, jonka tekemisessä hän oli itse jäänyt karsealla tavalla vähemmistöön!

Mikä oli Hallbergin todellinen motiivi ja kuka oli Hallbergin toiminnan takapiru? Luulen, että Pekka yritti vain toteuttaa "rakkaan johtajan" eli tämän meidän kuuluisan "ylipäällikkömme" päiväkäskyä.

Kun ylipäällikkö sanoi lehtihaastattelussaan, että KHO:n päätös isoäitien käännyttämisestä ei vastaa hänen oikeustajuaan, ymmärsi "Valtakunnan isäntärenki-Pekka" tarttua asiaan!

Ylipäällikkö palkitsi isäntärenkinsä uskollisuuden viime itsenäisyyspäivän korkeimmalla kunniamerkillä.

Voiko valtakunnassa enää juuri kunniattomammalla tavalla toimia?


398. Jälkipuheet valtakunnanoikeudesta populismia, käsienpesua ja valtaeliitin ilmavaivoja

1. Tämän viikkoisen eduskunnan Matti Vanhas-prosessin jälkipuinti on tuonut esiin tyypillisiä jälkiviisasteluja. Äänessä ovat olleet etenkin prosessin keskeiset toimijat. Näin sopivasti vaalien alla on heitelty ilmaan ajatuksia valtakunnanoikeuden lakkauttamisesta ja ministerivastuuasian syytekynnyksen korkeudesta.

2. Äänessä ovat olleet kokeneet poliitikot. Voi ja myös pitää kysyä, miksi nämä jälkiviisaat eivät ole jo aiemmin tulleet esiin ja vaatineet valtakunnanoikeuden lakkautamista ja ministereiden syytekynnyksen rukkaamisesta. Siihen olisi ollut hyvä tilaisuus esimerkiksi vuoden 2000 perustuslain valmistelun ja säätämisen yhteydessä, samoin 2-3 viimeksi kuluneena vuotena Taxellin komitean mietinnöstä alkaneessa perustuslain tarkistamistyössä. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

3. Esimerkiksi Jacob Söderman ja Kimmo Sasi, jotka ovat nyt vaatineet valtakunnanoikeuden lakkauttamista, ovat istuneet eduskunnassa ties kuinka kauan. Söderman on lisäksi toiminut eduskunnan oikeusasiamiehenä ja hänellä olisi ollut myös tuossa asemassa tilaisuus lainuudistuksia koskevien ehdotusten tekemiseen.

4. Miksi he eivät ole aiemmin puuttuneet mainittuihin epäkohtiin, miksi he tuovat niitä esille nyt vasta?

5. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman ehdotti Matti Vanhasen jääviystutkinnan ratkettua, että ministerien jutut voitaisiin jatkossa puida hovioikeudessa. Tällä hetkellä virassa olevia ministerejä, tasavallan presidenttiä, oikeuskansleria tai eduskunnan oikeusasiamiestä vastaan nostetut syytteet käsitellään valtakunnanoikeudessa. Södermanin mukaan valtakunnanoikeus voitaisiin lakkauttaa.

6. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi asettui tukemaan Södermanin ehdotusta. Sasin mukaan valtakunnanoikeus on hyvin erikoinen tuomioistuin, jossa on sekä poliitikkoja että tuomareita, ja se kokoontuu noin kahdenkymmenen vuoden välein. Voidaan kysyä, onko tällaiselle mitään tarvetta.

7. Sasin ja Södermanin mielestä ministerin virkarikosta voitaisiin käsitellä aivan tavallisessa oikeusistuimessa, tosin vasta hovioikeudesta alkaen. Korkeimman oikeuden antamalla valitusluvalla ministeri voisi lisäksi valittaa tuomiostaan ylimpään oikeusasteeseen, mikä olisi Sasin mukaan ihmisoikeuksien kannalta tärkeää. Valtakunnanoikeuden tuomioista ei voi valittaa.

8. Päätösvalta ministerin syyttämisestä voitaisiin Sasin mielestä antaa perustuslakivaliokunnalle, joka käsittelisi virkarikosasiaa oikeuskanslerin esityksestä. Tulevaisuudessa Sasi harkitsisi eduskunnan siirtämistä kokonaan sivuun oikeusprosessista. Syytteen ministeriä vastaan voisi silloin nostaa valtakunnansyyttäjä.

9. Sasin mukaan valtakunnanoikeuden lakkauttaminen vaatisi perusteellisia muutoksia lakiin valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä. Lisäksi perustuslakia pitäisi rukata, Sasi sanoo.

10. Ministereiden korkeaa syytekynnystä voisi Sasin mielestä laskea, mutta "vain hieman".
”Huolimattomuudesta johtuvissa hyvin vähäpätöisissä asioissa oikeuskanslerin huomautus riittää.” Sasi pitää poliittista vastuun kantamista ministerin kannalta painavampana rangaistuksena kuin esimerkiksi pientä sakkotuomiota.

11. Tänään valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on jatkanut Södermanin ja Sasin aloittaman valitusvirren veisaamista ja ilmoittanut kannattavansa ehdotusta valtakunnanoikeuden lopettamisesta (Aamulehti). Nissisen mielestä aika on ajanut valtakunnanoikeuden ohi. "Ministerivastuusäännökset voidaan muotoilla niin, ettei ministerisyytteistä jatkossakaan saada poliittista lyömäasetta", Nissinen sanoo lehden haastattelussa.

12. Selvää on - minulle tämä on ollut selvää jo parikymmentä vuotta sitten - että valtakunnanoikeus on ollut aikansa elänyt. Mutta sama koskee koko ministerivastuukysymystä ja sen erikoista syytekynnystä.

13. Valtakunnanoikeutta ei tarvita edes ylimpien tuomareiden (KKO:n ja KHO:n jäsenet) tai korkeimpien virkamiesten (oikeuskansleri ja oikeusasiamies) virkasyytefoorumina; nämä tehtävät voidaan antaa korkeimmalle oikeudelle.

14. Olen käsitellyt usein (ainakin 5-6) kertaa) mainittuja kysymyksiä; lukija löytää kyseiset blogijutut klikkaamalla asiasanoja "valtakunnanoikeus" ja ministerivastuu." Viittaan erityisesti blogikirjoituksiin 321/21.9.2010 "Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt" ja 374/18.1.2011 "Vanhasen jääviyskysymyksestä nousi hirmuinen prosessi."

15. Valtakunnanoikeuden ohella siis myös ministerivastuujärjestelmä - suomeksi sanottuna ministereiden virkarikoksista koskevasta syytesuojasta - on aikansa elänyt. Ministerin virkarikosten syytekynnys on hinattu laissa asuorastaan pilviin. Siihenhän Matti Vanhastakin koskeneen syytteen nostaminen kompastui, ei suinkaan valtakunnanoikeuteen ja sen omalaatuiseen kokoonpanoon.

16. On kuvaavaa, etteivät Söderman, Sasi ja Nissinen näe mitään outoa sanotussa syytesuojassa. He eivät edes halua käyttää termi "syytesuoja". Sasi ja Nissinen jopa puolustelevat normaalia korkeampaa syytesuojaa ministereille.

17. Valtakunnansyyttäjä Nissistä tämä asia tuntuu erityisesti huolestuttava, sillä hänhän varoittelee Aamulehdessä, ettei ministerisyytteistä saa tehdä "lyömäasetta."

18. Minusta hieman outoa puhetta virkamieheltä ja ylimmältä syyttäjältä! Kenen asialla Nissinen oikeastaan on - ilmeisesti poliitikkojen ja ministereiden? Miksi ylin syyttäjä haluaa säilyttää ministereiden korkean syytekynnyksen? Kansansalaisten ja virkamiesten yhdenvertaisuus lain edessä, jota nykyinen järjestelmä rikkoo, ei sitä vastoin tunnu lainkaan huolestuttavan ylintä syyttäjävirkamiestämme.

19. Vanhas-prosessin jälkipuheissa on nähtävissä paljon jälkiviisastelua, populismia ja jonkinlaisia virka- ja valtaeliittimme ilmavaivoja.

torstai 24. helmikuuta 2011

397. Oikeuskanslerin päätös KKO:n "kuprutuomion" johdosta


Eiliseen kirjoitukseen viitaten esitän tässä oikeuskanslerin kysymyksessä olevan päätöksen laillisuusvalvonta-asiassa. Olen lihavoinut päätöksestä joitakin kohtia, joissa on kyse lähinnä oikeuskanslerin arvioinneista.

"Päätös 1.2.2011 Dnro OKV/12/50/2010

ASIA

Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa


ASIAN VIREILLETULO

Olen ottanut jäljempänä selostetun korkeimman oikeuden menettelyn sen ensimmäisenä oikeusasteena 24.6.2010 ratkaisemassa virkarikosasiassa dnro R2010/154 tutkittavakseni omana aloitteena.


HANKITTU SELVITYS

Asian ratkaissut korkeimman oikeuden jaosto (oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jukka Sippo) ja esittelijänä asiassa toiminut vanhempi oikeussihteeri Sari Ruokojärvi ovat antaneet asiasta selvityksensä. Lisäksi korkeimman oikeu-den rikosasiaryhmän hoitajana toimiva esittelijäneuvos Kari Vesanen on antanut selvityksen korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltävissä asioissa noudatettavista menettelytavoista.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on antanut asiasta lausuntonsa.


RATKAISU

1. Korkeimman oikeuden tuomio

Korkein oikeus on 24.6.2010 asiassa dnro R2010/154 antamallaan tuomiolla nro 1359 hylännyt kantajan korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010 toimittamassa haastehakemuksessa käräjätuoma-riin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvok-seen ja viskaaliin kohdistamat rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kantajan mukaan käräjätuo-mari oli 29.4.2005 perustanut päätöksensä turvaamistoimesta pakkokeinolaissa tarkoitettujen erityisten edellytysten olemassaolon osalta ainoastaan kantajan kiistämiseen. Menettely rikkoi kantajan mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa turvattua syyttö-myysolettamaa. Hovioikeuden jäsenet ja asian esitellyt viskaali olivat päätöksellään 22.6.2005 jättäneet käräjäoikeuden päätöksen pysyväksi. Kantaja oli vaatinut kerrotuille virkamiehille mainitusta menettelystä rangaistusta ensisijaisesti rikoslain 40 luvun 8 §:n nojalla törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti mainitun luvun 9 §:n nojalla virkavelvolli-suuden rikkomisesta tai luvun 10 §:n nojalla tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomi-sesta.

Korkein oikeus on todennut tuomiossaan alaotsikon ”Syyteoikeuden vanhentuminen” alla, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rik-komisesta vanhenee rikoslain 8 luvun säännösten mukaan kahdessa vuodessa. Koska käräjäoikeuden päätös oli annettu 29.4.2005 ja Helsingin hovioikeuden päätös 22.6.2005 ja haastehakemus toimitettu korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010, oli syyteoikeus virkavelvollisuuden rik-komisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen osalta korkeimman oikeuden mukaan vanhentunut.

Korkein oikeus on edelleen otsikon ”Kannanotto rangaistus- ja korvausvaatimuksiin” alla to-dennut, että käräjäoikeuden päätöksen mukaan turvaamistoimen erityisinä edellytyksinä olivat olleet kantajan pyrkimys välttää korvauksen maksaminen kätkemällä ja hävittämällä omaisuut-taan ja että käräjäoikeuden mukaan pakkokeinon käyttöä oli voitu pitää myös rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys huomioon ottaen puolustettavana. Sen perusteella, mitä kantaja oli esittänyt ja mitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksistä ilmeni, oli korkeimman oikeuden mukaan selvää, ettei käräjätuomari eivätkä hovioikeuden jäsenet ja esittelijä olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Kantajan vaatimukset olivat siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus hylkäsi kanteen tuomiolla haastetta antamatta.


2. Oikeuskanslerin toimivallasta

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee muun ohella valvoa, että tuo-mioistuimet, virkamiehet ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

Oikeuskansleri ei voi puuttua tuomioistuinten toimi- ja harkintavaltansa rajoissa tapahtuvaan päätöksentekoon. Tuomioistuinten lainkäyttöön kohdistuvassa valvonnassa oikeuskansleri puuttuu yleensä selviin menettelyä koskeviin virheisiin sekä perus- ja ihmisoikeuksia loukkaa-vaan menettelyyn. Oikeuskansleri voi puuttua myös tuomiossa olevaan selvään virheeseen.


3. Korkeimman oikeuden menettelyn oikeudellinen arviointi

3.1 Syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskeva ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodes-sa, on asian ratkaisseen jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että virheellinen merkintä van-hentumisajasta sisältyi esittelijän muistioon ja että esittelijän päätösehdotuksen perustelut ovat asiasisällöltään vastanneet lopullisen tuomion perusteluja. Presidentti on todennut esittelijän virheen jääneen asian ratkaisseelta jaostolta havaitsematta.

Jaoston oman selvityksen mukaan kyse on huomaamattomuudesta johtuneesta perusteluvir-heestä. Edellä mainituista korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan mainitsemista sei-koista käy ilmi, että kyse on virheestä korkeimman oikeuden syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskevan ratkaisun tosiasiallisessa, ei vain sen julkituodussa, perusteessa.

3.2 Syyteoikeuden vanhentuminen asian ollessa korkeimman oikeuden käsiteltävänä

Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen kat-kaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaati-mus. Tämä on saadun selvityksen mukaan kerrottu myös korkeimman oikeuden esittelijän op-paassa. Kun haastehakemuksen saapumisella tuomioistuimeen ei ole syyteoikeuden vanhentu-misajan kulumisen katkaisevaa vaikutusta, on korkein oikeus otaksuttavasti syyteoikeuden vanhentumista koskevaan arviointiinsa sisällyttämällä maininnalla haastehakemuksen toimit-tamisajankohdasta viitannut siihen, että virkavelvollisuuden rikkomisen tahallisen ja tuotta-muksellisen tekomuodon syyteoikeus olisi ollut vanhentunut jo asian tullessa korkeimmassa oikeudessa vireille eli korkeimman oikeuden vastaanottaessa kantajan haastehakemuksen.

Esittelijä oli saanut asian valmisteltavakseen 16.2.2010. Asia oli ratkaistu korkeimman oikeu-den istunnossa 15.6.2010. Korkeimman oikeuden presidentin ilmoittaman mukaan jaosto saa yleensä tiedon asiasta vasta, kun jutun esittelyasiakirjat jaetaan heille eli viikkoa tai kahta en-nen istuntoa. Tuomio asiassa annettiin 24.6.2010.

Korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan toteamin tavoin syyteoikeus oli vanhentunut osaksi (käräjätuomarin menettelyn osalta) 29.4.2010 asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi (hovioikeuden jäsenten ja esittelijän menettelyn osalta) 22.6.2010 asian ollessa jo jaos-ton käsiteltävänä. Vaikka korkeimman oikeuden tuomiossa lausuttu oikeudellinen päättely oli edellä kohdassa 3.1 kerrotulla tavalla virheellinen, piti sen syyteoikeuden vanhentuneisuudesta tekemä johtopäätös siten tuomion antamispäivänä paikkansa.

Jaosto on ilmoittanut selvityksessään, että se oli katsonut asianomistajan kanteen olleen selväs-ti perusteeton. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaa-timus on selvästi perusteeton. Näin ollen jaostolla ei selvityksensä mukaan ollut lain mukaan velvollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin hovioikeuden jäsenten ja esittelijän haastamiseksi siitäkään huolimatta, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tulisi vanhentumaan muutaman päivän kuluttua. Tuomiossa olevasta edellä mainitusta virheestä tosin on pääteltävissä, ettei jaosto tosiasiallisesti ollut vanhentumisvaaraa havainnut.

Asian esittelijä on todennut omassa selvityksessään, että hän oli tarkastaessaan kantajan haas-tehakemuksen pitänyt kantajan vaatimuksia selvästi perusteettomina ja katsonut, ettei ollut aihetta ryhtyä valmistelemaan haastehakemuksen tiedoksiantamista.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että korkeimpaan oikeuteen toimitetuissa asiakirjoissa ei ollut kiinnitetty huomiota uhkaamassa olleeseen vanhentumiseen, koska virallinen syyttäjä ei ollut ollut asiassa asianosaisena. Ottaen huomioon esitettyjen rangaistusvaatimusten perusteet asiassa ei presidentin lausunnon mukaan olisi missään tapauksessa tullut edetä haasteiden antamiseen.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan tuomioistui-men on asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa viipymättä annettava haaste, jollei kannetta ole luvun 5 §:n mukaisesti jätetty tutkimatta tai hylätty. Säännöksen voidaan katsoa antavan tuomioistuimelle velvoitteen pyrkiä omalta osaltaan huolehtimaan siitä, ettei rikoksen syyteoi-keus pääse käsittelyn aikana vanhenemaan. Se, ettei asianomistajan rangaistusvaatimusta voitaisi haasteen antamisessa tapahtuneen aiheettoman viipymisen vuoksi käsitellä, olisi omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön toimivuuteen. Kysymys on viime kädessä perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeuden saada asiansa tuomioistuimessa asianmukaisesti käsitellyksi toteu-tumisesta. Erityistä periaatteellista merkitystä asialla voidaan nähdä olevan nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa asianomistaja käyttää perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaista syyteoikeuttaan.

Korkeimman oikeuden esittelijän oppaassa on todettu asianomistajan haastehakemuksen tie-doksiantamisesta seuraavaa: ”Asianomistajan haastehakemus tulee antaa tiedoksi vastaajille ennen asian käsittelyä viisijäsenisessä jaostossa, jos syyteoikeus uhkaa vanhentua ennen esitte-lyä tai hyvin pian esittelyajankohdan jälkeen. Haastehakemus on syytä antaa tiedoksi myös muulloin, jos haastehakemus ei ole ensitarkastuksen jälkeen havaittavissa selvästi perusteetto-maksi. Jos sen sijaan haastehakemus on selvästi perusteeton eikä syyteoikeuden vanhentumi-nen uhkaa, asiassa tulee harkittavaksi mahdollisuus viedä asia esittelyyn ilman, että haastehakemusta on annettu tiedoksi vastaajille. Tällöin esittelijän on tullut lähtökohtaisesti valmiste-lussa päätyä siihen, että kanne on hylättävissä haastetta antamatta selvästi perusteettomana.”

Koska kysymyksessä olevassa asiassa syyteoikeus oli vaarassa vanhentua ennen korkeimman oikeuden ratkaisun antamista, olisi asian esittelijän tullut mainitun ohjeistuksen mukaisesti ryhtyä toimenpiteisiin haasteiden antamiseksi. Asianmukaisin toimintatapa olisi tietysti ollut esi-tellä asia jaoston ratkaistavaksi niin joutuisasti, ettei vanheneminen olisi asiaa ratkaistaessa uhannut.

Korkeimman oikeuden presidentin mukaan se, ettei esittelijä ole asiassa havainnut syyteoikeu-den vanhentumismahdollisuutta, on aivan ilmeisesti johtunut hänen lievempien virkarikosten vanhentumisajan pituutta koskeneesta erehdyksestään. Presidentin mukaan jaostokaan ei ole selvästi perusteetonta vaatimusta käsitellessään erityisesti kiinnittänyt huomiota vanhentumi-seen, kun asiassa ei ole ollut nähtävissä perustetta vastapuolen haastamiseen.

3.3 Kannan ottaminen syyllisyyskysymykseen syyteoikeuden puuttumisesta huolimatta

Korkein oikeus on todettuaan tuomiossaan, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisista ja tuottamuksellisista virkavelvollisuuden rikkomisista oli vanhentunut, hylännyt kanteen myös niiden osalta toteamalla olevan selvää, etteivät vastaajat olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Korkein oikeus on näin tuomiossaan ottanut kan-taa syyllisyyskysymykseen myös syyteoikeudeltaan vanhentuneiden rikosten osalta. Kyse ei ole ollut tilanteesta, jossa syyteoikeuden vanhentumista koskevaan kysymykseen olisi liittynyt tulkinnanvaraisuutta tai muuta epäselvyyttä kuten epätietoisuus tekoajankohdasta.

Jaosto on todennut selvityksessään, että asianomistajan rangaistusvaatimuksen kohteena oli ollut yksi ja sama menettely, jota hän oli arvioinut rikoslain kolmen eri pykälän nojalla. Kor-keimman oikeuden tuomiossa on katsottu, ettei vastaajien viaksi väitetty menettely ole ollut rikollista. Oikeuskäytännössä, myös korkeimmassa oikeudessa, on jaoston ilmoittaman mukaan vanhentunut syytevaatimus hylätty toisinaan myös sillä perusteella, että se on selvästi perusteeton.

Minulla ei ole oikeudellisia perusteita todeta korkeimman oikeuden menetelleen asiassa kysei-seltä osin tavalla, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini laillisuusvalvojana.


4. Johtopäätökset ja toimenpiteet

Saadun selvityksen perusteella on asian esittelijällä ollut virheellinen käsitys enimmäisrangais-tukseltaan lievimpien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä on ollut seuraukse-na, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta on ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus on osin van-hentunut asian käsittelyn aikana. Asian luonne lienee vaikuttanut siihen, ettei asian ratkaissut viisijäseninen jaosto ole esittelijän, sinänsä varsin ilmeistä, oikeudellista virhettä havainnut.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut, että tuomion perusteluissa oleva valitettava virheellisyys on jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ole aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän on presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhen-tumisella. Hän on todennut tapauksen olevan yksi osoitus niistä ongelmista, joita nykyisen lainsäädännön tarjoama täysin avoin mahdollisuus yksityishenkilöiden ilman syyttäjän myötä-vaikutusta ajamiin, vastaajan asemasta riippuen jopa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltäviin virkasyyteasioihin synnyttää tilanteessa, jossa korkeimman oikeuden työpanos täytyy yhä määrätietoisemmin suunnata vuosi vuodelta vaativammasta päätehtävästä eli ennakkoratkaisujen antamisesta huolehtimiseen. Presidentin mukaan kyseisenlaisiin asiasisällöltään selvästi perus-teettomiin asioihin ei voida uhrata samanlaista työpanosta kuin mainittuun päätehtävään. Presidentti on kuitenkin todennut toisaalta olevan selvää, että niin kauan kuin korkeimmalla oikeudella on tällaisiakin asioita käsiteltävänään, ne on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

Minulla ei käytettävissäni olevan selvityksen perusteella ole perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Korkeimman oikeuden presidentin minulle ilmoittaman mukaan kor-keimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi anna aihetta muihin toimenpiteisiini kuin että pyydän korkeimman oikeuden presidenttiä saat-tamaan tämän päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin Sari Ruokojärven ja asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston tietoon.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Esittelijäneuvos Markus Löfman"

---
Jätän päätöksen ja asian lukijoiden valistuneeseen mietintään.

Itse sain käsityksen, jonka mukaan korkeimman oikeuden toiminnassa on ollut ihmeen tärkeää saada kanne pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman kivuttomasti eli siis haastetta antamatta. Sen on ollut asiassa tavoite numero yksi. Mutta jos haaste olisi annettu, olisi korkein oikeus ilmeisesti välttynyt nyt kokemaltaan hienoiselta nöyryytykseltä, mitä oikeuskanslerin päätös joka tapauksessa merkitsee. Rikoksen syyteoikeus ei olisi päässyt vanhenemaan "käsiin."

Hylkäämishötäkässä tuli loppuvaiheessa ilmeisesti niin kiire, ettei kukaan ylimmän tuomioistuimen viidestä jäsenestä tullut kiinnittäneeksi huomiota rikoksen syyteoikeuden oikeaan vanhenemisaikaan, joka kuuluu kuitenkin rikosoikeuden perusasioihin, jotka tuomarin tulee aina tarkistaa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

396. Kupruja KKO:ssa

Esittelijän pöytä KKO:ssa...tuttu paikka blogistille 40 vuotta sitten...

Motto: 1) Menee se viisaskin vipuun, ja 2) kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää!

1. Alla oleva oikeuskanslerin ratkaisuseloste (kohdat 2-6) on kopioitu oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta. Asian diaarinumero on OKV/12/50/2010 ja oikeuskanslerin ratkaisun antopäivä 1.2.2011.

2. "Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

Korkein oikeus oli hylännyt käräjätuomariin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvokseen ja viskaaliin kohdistetut rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kyseessä oli korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelty tuomareihin kohdistunut virkarikossyyte, jossa kantajana oli yksityishenkilö. Korkein oikeus oli tuomiossaan todennut, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhenee kahdessa vuodessa ja että syyteoikeus näistä rikoksista oli tapauksessa vanhentunut. Korkein oikeus oli myös todennut, että kantajan vaatimukset olivat selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus oli hylännyt kanteen tuomiolla haastetta antamatta. Oikeuskansleri otti korkeimman oikeuden menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Asiassa myös ilmeni, että syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä.

4. Saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä oli ollut virheellinen käsitys enimmäisrangaistukseltaan lievempien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä oli ollut seurauksena, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta oli ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus oli osin vanhentunut asian käsittelyn aikana.

5. Korkeimman oikeuden presidentti totesi antamassaan lausunnossa, että tuomion perusteluissa ollut valitettava virheellisyys oli jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ollut aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän oli presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhentumisella. Presidentti totesi kuitenkin olevan selvää, että myös tapauksen kaltaiset asiasisällöltään selvästi perusteettomat asiat on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

6. Oikeuskanslerilla ei ollut perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Presidentin mukaan korkeimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että oikeuskansleri pyysi korkeimman oikeuden presidenttiä saattamaan oikeuskanslerin päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin ja asian ratkaisseen jaoston tietoon."
---
7. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tarkastaa tuomioistuinten lainvoimaisten rikostuomioiden tuomiolauselmia. Tehtävän tarkoituksena on havaita sellaiset tuomioihin mahdolliset sisältyvät virheet, joiden perusteella lainvoimainen tuomio tai siihen verrattavissa oleva päätös voitaisiin oikeuskanslerin hakemuksesta purkaa.

8. Purkuinstanssina on korkein oikeus (KKO), jolta oikeuskansleri siis hakee tuomion purkamista.

9. Kyseinen tapaus osoittaa ensinnäkin, että sattuu sitä purkuinstanssillekin joskus pahoja mokia. Tuomitseminen on inhimillistä toimintaa, jossa voi sattua virheitä kenelle tahansa, jopa korkeimmalle oikeudelle.

10. Tässä tapauksessa korkein oikeus ei ollut havainnut, että virkarikosten vanhentumisaika on vähintään viisi (5) vuotta. Laissa (RL 8:1.4) on asiasta selkeä säännös. Vaikka virkarikoksessa olisi kyse vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10), josta voidaan lain mukaan tuomita rangaistukseksi ainoastaan varoitus tai sakkoa, vanhenee rikos viidessä vuodessa; muut niin sanotut sakkorikokset vanhenevat sen sijaan kahdessa vuodessa.

11. Puheena olevassa tapauksessa huomio kiinnittyy (ainakin minusta) myös kahteen muuhun hieman merkilliseltä tuntuvaan seikkaan.

12. Ensinnäkin siihen, että kyseinen ilmiselvä moka on oikeuskanslerin ratkaisuselosteen mukaan ikään kuin pantu yksinomaan jutun esittelijän kontolle. Todetaanhan oikeuskanslerin selosteessa, että "saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä on ollut virheellinen käsitys" puheena olevasta vanhenemisajasta. - Mutta mikä käsitys asiasta sitten oli korkeimman oikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneilla oikeusneuvoksilla?

13. Sitä, perustuuko mainittu toteamus a) oikeuskanslerin omaan arvioon, vai b) KKO:n presidentin oikeuskanslerille antamaan lausuntoon, vai kenties c) heidän kummankin arvioon, ei selosteessa mainita. Luultavaa on, että esittelijä on ottanut syyt niin sanotusti "omille niskoilleen."

14. Mutta, mutta! Kuten selosteesta ilmenee, korkein oikeus oli hylännyt sanotun kanteen tuomiolla. Eihän esittelijä tietenkään voi antaa tuomiota yksin KKO:n nimissä! Jos ja kun näin on, niin silloin asian ovat korkeimmassa oikeudessa ratkaisseet esittelijän esittelystä KKO:n tietyt jäsenet.

15. Myös esittelijä toki vastaa ratkaisun oikeellisuudesta, jollei hän ole merkinnyt päätökseen tai tuomioon KKO:n kannasta poikkeavaa omaa ratkaisuehdotustaan, jota jäsenet eivät ole hyväksyneet.

16. Mutta itsestään selvää on, että tuomioistuimen ja siis myös KKO:n tuomion oikeellisuudesta vastaavat myös ja ensi sijassa juuri ratkaisun tekemisen osallistuneet jäsenet. Heillä on päävastuu ratkaisun oikeellisuudesta. He eivät voi mennä esittelijän selän taakse ja sanoa, että virheestä vastaa yksin esittelijä.

17. Olisi mielenkiintoista tietää, a) millaisessa kokoonpanossa kyseinen asia on ratkaistu tuomiolla, ja b) ketkä KKO:n jäsenistä ovat kuuluneet sanottuun kokoonpanoon. Tätä tietoa oikeuskanslerin ratkaisuselosteesta ei löydy eikä siinä mainita edes jutun diaarinumeroa KKO:ssa, jonka avulla ratkaisun ja jäsenten jäljille voitaisiin päästä.

18. Ehkäpä KKO:n tiedottaja voisi nyt ystävällisesti informoida meitä, ketkä tuomarit ovat olleet ratkaisua tekemässä?

18a. Normaalisti korkein oikeus ratkaisee asioita viiden tuomarin kokoonpanossa. Valituslupahakemukset ratkaistaan kuitenkin kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä koskeva asia voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa (OK 2:9). Kun nyt oli kysymyksessä on lopullinen asiaratkaisu eli tuomio, on se ilmeisesti ratkaistu KKO:n viisijäsenisessä jaostossa.

19. Niin, ehkäpä tässä nyt on yksi syy siihen, miksi meillä Suomessa tuomioistuinten ja siten KKO:n tuomareiden "näkymättömyydestä" ei haluta millään tinkiä! Näin eräs oikeushistorian professori (Heikki Pihlajamäki) meitä tavallisia kuolevaisia opasti viikko pari sitten Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan. Katso tästä lähemmin blogiani 388/15.2.2011. Kyse näyttäisi olevan, paitsi muusta, jopa tietynlaisesta virkavastuun pakoilemisesta.

20. Sitten toiseen ihmettelyn aiheeseen, joka itse asiassa on minusta tämän asian "kohokohta."

21. Oikeuskanslerin seloste on niukka, mutta siitä ilmenee, että kysymyksessä oli juttu, jossa yksityishenkilö on asianomistajana nostanut virkasyytteen ilmeisesti hänen juttunsa ratkaisseita käräjätuomaria sekä kolmea hovioikeustuomaria ynnä hovioikeuden esittelijää vastaan. Virallinen syyttäjä ei siis ole lähtenyt sanottua asiaa ajamaan.

22. Tällainen virkasyyte, joka on siis kohdistettu hovioikeuden tuomareita vastaan, pannaan vireille ensimmäisenä asteena KKO:ssa. Asianomistajan kanteelle kävi kuitenkin nyt köpelösti:

23. Korkein hylkäsi kanteen heti eli niin sanotusti kättelyssä eikä antanut asianomistajalle edes hänen pyytämänsä haastetta, jolla mainitut tuomarit ja esittelijä olisi haastettu jutussa vastaajiksi!

24. Hetkinen, voidaanko lain mukaan edes teoriassa menetellä näin julmasti? Onhan "oikeuteen pääsy" (access to justice) eli oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi jokaiselle kuuluva ihmis- ja perusokeus, joka on turvattu nimenomaan myös Suomen perustuslaissa (PL 21 §).

25. Kyllä vain voidaan "olla julmia" mutta toki vain tietyillä edellytyksillä ja ilmeisen selvissä tilanteissa. Viittaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 7 luvun 5 §:n 2 momenttiin, joka koskee asianomistajan yksin nostamaa rikosasiaa:

Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaatimus on selvästi perusteeton.

26. Mainittakoon, että jos virallinen syyttäjä on nostanut jotakuta vastaan syytteen, sitä ei voida milloinkaan hylätä tuomiolla haastetta antamatta, vaikka jälkeenpäin kävisi selville, että syyte olikin selvästi perusteeton.

27. Yksityinen ihminen on siis oikeuteen tosiasiallisen pääsyn osalta huonommassa asemassa kuin virallinen syyttäjä. Näin siis myös virkasyytejutuissa, vaikka perustuslaki lähteekin toisaalta siitä (PL 118.3 §), että virkarikosten osalta asianomistajalla on samanlainen ensisijainen syyteoikeus kuin syyttäjälläkin. - Onko tämä oikein?

28. Jotta asianomistajan yksin nostama syyte voitaisiin heti eli siis haastetta antamatta hylätä tuomiolla, täytyy kysymyksessä olla tapaus, jossa esitetty vaatimus on "selvästi perusteeton." Sitä, mitä selvästi perusteettomalla vaatimuksella tarkoitetaan, ei laissa tarkemmin mainita.

29. On selvää, että käsitteelle "selvästi perusteeton" on puheen olevassa yhteydessä annettava sangen suppea merkityssisältö. Onhan kyseessä tilanne, jossa yksityinen ihminen kääntyy tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa, oikeutta.

30. Virkasyytekanteiden osalta tuomioistuimen, tässä tapauksessa siis KKO:n, tulisi noudattaa sanotussa tulkinnassa erityistä varovaisuutta. Kannetta ei siis tulisi hylätä haastetta antamatta muutoin kuin erittäin selvissä ja räikeissä tapauksissa. Minun ei tarvinne lähemmin kertoa, minkä vuoksi.

31. Asianomistajan vaatimusta voidaan pitää selvästi perusteettomana lähinnä silloin, kun on ilmeistä, että väitetty teko ei Suomen voimassa olevan lain mukaan ole rikos. Jos ajatellaan virkasyytetapauksia ja tässä tapauksessa esillä ollutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista, niin pitäisin hyvin harvinaisena sitä, että tuomioistuin, jolta haastetta pyydetään, voisi suoralta kädeltä ja ikään kuin lonkalta sanoa, että stop tykkänään, vaatimuksenne on selvästi lakiin perustumaton.

32. Rikosasiassa syyteoikeiden vanheneminen on yksi peruste, joka tekee rangaistusvaatimuksesta selvästi perusteettoman. Mutta vaikka näin olisi, niin on toisaalta mahdollista, että jäljelle voisivat jäädä vielä "ei selvästi perusteettomina" rikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset kuten esimerkiksi vahingonkorvausvaatimukset.

33. Mitä taas tulee näyttöön, niin sen osalta oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että tuomioistuin ei voi juuri koskaan perustaa syytteen/kanteen välitöntä hylkäämistä puutteelliseen näyttöön. Tähän on yksinkertaisena syynä se, että normaalisti lain mukaan näyttö otetaan vastaan vasta asian suullisessa pääkäsittelyssä; näyttöä ei siis ole mahdollista arvioida haastetta annettaessa.

34. Onko puheena olevassa tapauksessa menetelty oikein, kun korkein oikeus hylkäsi tuomareita ja esittelijä vastaan nostetun syytteen ja muut vaatimukset heti kättelyssä haastetta antamatta siksi, että vaatimukset, siis ilmeisesti kaikki vaatimukset, olivat selvästi perusteettomia?

35. Tätä en pysty arvioimaan, koska en ole nähnyt KKO:n sanottua tuomiota enkä sen perusteluja.

36. Mitä olisi tapahtunut, jos korkein oikeus olisi antanut asiassa haasteen? Seurauksena olisi ollut normaali rikosprosessi, jossa vastaajilta olisi ensiksi pyydetty kirjallinen vastine. Tämän jälkeen asiassa olisi minusta ollut pakko pitää suullinen istunto, jossa olisi olisi otettu vastaan näyttö.

37. Suullinen käsittely sen vuoksi, että kysymyksessä olisi ollut ensimmäinen ja ainoa instanssi, jossa sanottua virkasyyteasiaa olisi käsitelty, ja siksi, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan rikosasiassa on pääsäännön mukaan järjestettävä suullinen käsittely ainakin yhdessä oikeusasteessa.

38. En toki tiedä enkä voi mennä vannomaan, mutta minusta kuitenkin tuntuu hieman siltä, että juuri suullisen käsittelyn toimittamisvelvollisuudessa oli pääsyy siihen, miksi korkein oikeus oli niin kovin hanakka epäämään haasteen ja ratkaisemaan asian välittömästi kanteen hylkäävällä tuomiolla. - Pientä spekuleerausta voitaneen kuitenkin harrastaa.

39. Voidaan otaksua, että haastetta ei ole haluttu antaa, koka asiassa ei ole tahdottu toimittaa suullista käsittelyä. Siksi on katsottu, että asia oli selvästi perusteeton. Niin tai näin, mutta nyt joka tapauksessa päästiin siihen, ettei suullista käsittelyä tarvinnut pitää eikä asian käsittelyä muutoinkaan enemmälti jatkaa.

40. Mutta tässä kiireessä ja kanteen "hylkäämishötäkässä" pääsi kuitenkin sattumaan aika paha lapsus. Asianomistajan vaatimusta on pidetty KKO:n tuomiossa ilmeisesti selvästi perusteettomana osin siksi, että kanteessa vastaajien viaksi väitetyn virkarikoksen syyteoikeus oli vanhentunut, mitä se ei kuitenkaan lain mukaan ollut.

41. KKO:lta ja sen presidentiltä vaadittiinkin siis todella hyviä selityksiä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa nuo selitykset näyttävät tyydyttäneen.

42. Mutta tyydyttivätkö presidentin selitykset ja kanslerin kannanotto jutun kantajaa ja vastasiko kanteen hylkääminen pikatuomiolla vastaajia edes kuulematta hänen oikeustajuaan?

43. Yksi näkökohta vielä. Erityisesti KKO:n tulisi olla hyvin varovainen, kun se harkitsee, onko asianomistajan vaatimus todella niin selvästi perusteeton, että se voitaisiin hylätä tuomiolla haastetta antamatta. KKO:n sanottuun ratkaisuun ei nimittäin voida hakea muutosta. Sen sijaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden vastaavanlaisesta pikatuomiosta saa valittaa ylempään asteeseen.

PS

44. Hämmästyttävää on vielä se, että asian käsittelyä on nähtävästi KKO:ssa vitkuteltu niin, että syyteoikeus oli, kuten oikeuskanslerin selosteessa todetaan, vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Monenlaisia kupruja siis KKO:ssa!

Eikä yhdestäkään niistä tullut oikeuskanslerilta minkäänlaisia moitteita KKO:lle!






tiistai 22. helmikuuta 2011

395. Oliko Matti Vanhanen syytön?


1. Eduskunta päätti tänään odotetusti, ettei Matti Vanhasen jääviys- ja virkarikosasiaa ole syytä viedä valtakunnanoikeuteen.

2. Kohta eduskunnan päätöksen jälkeen Vanhanen ilmestyi MTV3:n Seitsemän uutisiin yhtä polleana kuin aina ennenkin ja muutenkin täysin entisenlaisin ylimielisin ottein ja sanankääntein.

3. Kun toimittaja kysyi Vanhaselta, katsooko hän nyt mielestään menetelleen oikein, kun ei joutunut valtakunnanoikeuteen, Vanhanen ei vastannut, vaan alkoi puhua niitä näitä presidentinvaalien aikaisesta vaalikampanjastaan.

4. Toiseksi toimittaja kysyi Vanhaselta, että katsooko hän toimineensa moraalisesti oikein. Tähänkään Vanhaselta ei saatu vastausta, vaan hän vain jatkoi asian vierestä puhumistaan viittaamalla johonkin Johannes Virolaisen ikivanhaan toteamukseen jostakin "eriyttämisestä."

5. Vanhanen sanoi, että yleisen periaatteen mukaan jokaista on pidettävä syyttömänä, ellei hänen syyllisyyttään ole tuomioistuimen päätöksellä vahvistettu. Toisin sanoen syyttömyysolettamaa ei voitaisi kumota muutoin kuin tuomioistuimen rikoksen syyksilukevalla tuomiolla.

6. Mutta onko asia kuitenkaan tismalleen näin, vai voidaanko syyttömyysolettama kumota jossakin tapauksessa myös syyttäjän päätöksellä? Oliko Vanhanen todella syytön kaikkeen, niin kuin hän antaa ymmärtää?

7. Eduskunnan istunnossa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi esittelypuheenvuorossaan, mihin kaikkiin kysymyksiin valiokunta joutui ottamaan kantaa.

- "Ensinnäkin tärkein kysymys on se, oliko Vanhanen esteellinen toimiessaan pääministerinä ja tehdessään päätöstä näistä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista. Jos katsotaan, että hän oli esteellinen, sen jälkeen on kysymys siitä, täyttääkö tämä esteellisyys jonkin rikoslain tunnusmerkistön. Sen jälkeen, jos katsotaan, että tunnusmerkistö täyttyy, merkittävää on se, mikä on Vanhasen syyksiluettavuuden aste: tekeekö hän tuon toimensa tahallisena, törkeänä tuottamuksena vai tuottamuksella. Myöskin tärkeätä on, että todetaan se, että ministerin osalta, jotta häntä voidaan syyttää valtakunnanoikeudessa, teon täytyy edellyttää vähintään törkeätä tuottamusta. Jos tuo törkeän tuottamuksen raja edelleen ylittyy, sen jälkeen arvioidaan vielä perustuslain 116 §:ää siten, että teon täytyy olla olennainen tai että ministerin menettely on muutoin ollut selvästi lainvastaista."

8. Vastaukset näihin kysymyksiin käyvät ilmi perustuslakivaliokunnan mietinnöstä:

1) Vanhanen oli esteellinen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla;
2) Vanhanen oli rikkonut rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan eikä rikkomus ollut laadultaan vähäinen;
3) Mainittu Vanhasen syyksiluettu teko eli tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen ei kuitenkaan ollut törkeän huolimatonta; eikä
4) Vanhasen syyksi luettu teko siten ollut perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla olennainen tai selvästi lainvastainen.

9. Vaikka siis Vanhasen syyksi mietinnössä luettu teko ei ollutkaan selvästi lainvastainen, se oli kuitenkin lainvastainen ja toteutti virkarikoksen eli RL 40:10:ssä kriminalisoidun virkarikoksen tunnusmerkistön.

10. Selvää siis on, että perustuslakivaliokunta asiallisesti kumosi Vanhasta koskevan syyttömyysolettaman.

11. Valiokunnan päätöksessä on kyse niin sanotusta seuraamusluontoisesta syyttämättäjättämisestä; puhutaan myös "syyksilukevasta syyttämättäjättämisestä." Siinä syyte siis jätetään nostamatta, vaikka syyttäjä (tässä tapauksessa siis perustuslakivaliokunta) katsoo näytön ja juridisen selvityksen riittäväksi epäillyn tuomitsemiseksi rangaistukseen.

12. Matti Vanhasen siis oli ja on jatkossakin täysin turha pullistella sillä, että hänet jätettiin viemättä valtakunnanoikeuteen sen takia, että olisi ollut syytön mihinkään virkarikokseen.

13. Jos Vanhanen olisi halunnut puhdistaa maineensa tuomioistuimen päätöksellä, hänen olisi itse asiassa tullut perustuslakivaliokunnan päätöksen julkistamisen jälkeen itse vaatia "pääsyä valtakunnanoikeuteen." Näinhän tapahtuu tai on ainakin periaatteessa mahdollista tapahtua normaalissa rikosprosessissa, kun syytäjä tekee seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen (ROL 1:10.19). Valtakunnanoikeusprosessi olisi ollut ainoa keino, jonka avulla Vanhanen olisi voinut varmuudella puhdistautua jääviysepäilyistä.

14. Normaalissa rikosprosessissa seuraamusluontoisen syyttämispäätöksen saanut rikoksesta epäilty kuitenkin vain ani harvoin "innostuu" vaatiman, että syyttäjän on vietävä syyllisyyskysymys oikeuden ratkaistavaksi. Yleensä aina rikoksesta epäillyt ovat päinvastoin "ikionnellisia" siitä, että pääsivät niin vähällä eli syyttäjän tekemällä seuraamusluontoisella syyttämättäjättämispäätöksellä. Voisihan nimittäin käydä (ja usein myös kävisi) niin, että tuomioistuin, yllätys yllätys, päätyisi syyllisyyskysymyksen osalta aivan samaan lopputulokseen kuin syyttäjä.

15. Minusta tuntuu, että myös Matti Vanhanen on hyvin onnellinen siitä, että hän ei joutunut valtakunnanoikeuteen. Hänellä ei varmaan ole ollut minkäänlaista hinkua saada valtakunnanoikeutta kokonaan sen takia, että hän piti itseään täysin syyttömänä. Mutta silloin Vanhasen ei pitäisi pullistella ja väittää vastoin tosiasioita, että hän oli syytön, koska eduskunnan toverituomioistuin ei vienyt häntä oikeuteen.

16. Kyllä kansa tietää, mihin Vanhasen katsottiin syyllistyneen! Ne, jotka eivät tiedä tai usko, voivat lukea asiasta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä.

17. Suorastaan hupaisa oli Matti Vanhasen MTV3:n Seitsemän uutisissa lausuma tokaisu, että perustuslakivaliokunnan kanta merkitsisi sitä, että virkamies tai ministeri voi olla esteellinen, vaikka ei itse sitä tiedä. Tästä valiokunnan kannanotossa ei toki ollut kysymys. Kysymys oli pääministerin huolimattomuudesta ja siitä, että hänen olisi pitänyt varoa ja ymmärtää itsensä esteelliseksi. Oikeuskansleri ja kaikki kuullutasiantuntijat olivat asian käsittelyssä tästä yhtä mieltä. Ei voi olla virkamiehen tiedostamatonta esteellisyyttä.

18. Vanhasen lausunnot osoittavat, miten ylimielisesti hän haluaa edelleen suhtautua kyseiseen jääviysasiaan ja yleensä vaalirahoitussotkuun, joka oli paljolti hänen ja hänen johtamansa puolueen luomus.

19. Vanhasen luottamus pääministerinä meni hänen vaalirahoitussotkua koskeneiden epämääräisten, muistamattomien ja omaa vastuutaan väistelevien lausuntojensa vuoksi. Tämän vuoksi hän joutui eroamaan tehtävästään.

20. Vielä yksi asia. Matti Vanhanen ja Kimmo Sasi, muun muassa, ovat vakuuttaneet, että asiassa pengottiin "kivet ja kannotkin kissojen ja koirien kanssa." Mutta mihin ihmeeseen hukkuivat Vanhasen tietokoneelta 1 000 sähköpostia vain päivää ennen kun poliisi tuli takavarikoimaan konetta keskustan puoluetoimistosta?

21. Tämänpäiväisessä täysistunnossa vain kansanedustaja Tuulikki Ukkola otti kyseisen asian esille. Ukkola on perustuslakivaliokunnan jäsen. Ukkolan puhe osoitti, etteivät nuo ihmeellisesti kadonneet 1 000 sähköpostiviestiä ole sisältyneet siihen esitutkintamateriaaliin, joka oli valiokunnan käytettävissä.

22. Kaikkia kiviä ja kantoja ei siis sittenkään saatu käännetyksi.






394. Yliluutnantin päiväkäsky


Kaksi viikkoa sitten Karjalan Prikaatin Vekaranjärven varuskunnan ensimmäisen panssarijääkärikomppanian varusmiehet saivat kuulla kummia ja höristää korviaan toisenkin kerran. Ampumaharjoituksien yhteydessä he kuulivat yliluutnantilta tulisieluisen poliittisen puheen. Puheenvuoroa kummasteli noin 80 varusmiehen joukko.

Yliluutnantin puhe oli asiasta tänään uutisoineen Uutispäivä Demarin mukaan pelkistynyt seuraavanlaiseen loppuhuipennukseen:

"Puolustusvoimien komentajaksi ei sovi nainen. Nyt puolustusvoimien ylipäällikkönä on kommunistinainen, joka on toiminut Setassa (Seksuaalinen tasavertaisuus ry). Sellainen ei käy puolustusvoimien komentajaksi."

Eräänlainen "päiväkäsky" siis. Kerrotun mukaan yliluutnantti oli puhuessaan vakavissaan. Hän ei ollut liikkeellä huumorimielellä.

Yliluutnantti lienee koulutukseltaan opistoupseeri. Häneen Haloseen kohdistaman arvostelunsa oli ilmiantanut Uutispäivä Demarille ampumaharjoituksiin osallistunut varusmies. Neljä muuta varusmiestä on vahvistanut ilmiannon oikeaksi.

"Tapahtuma ja sen yksityiskohtien todenperäisyys tutkitaan perusteellisesti, jonka jälkeen päätän jatkotoimenpiteistä", totesi Karjalan Prikaatin komentaja, prikaatikenraali Timo Kivinen. Kivisen mukaan esimiesasemassa olevan ammattisotilaan virkatehtävässään tekemä ylipäällikön julkinen arvostelu on erityisen tuomittavaa.

Kenraalin toteamukseen on toki yhdyttävä. Ammattisotilaan on syytä pitää mölyt mahassaan. Mielipiteen- ja ajattelunvapaus kuuluu toki sotilaillekin.







lauantai 19. helmikuuta 2011

393. Perustuslakivaliokunta hylkäsi lakiesityksen; yksityinen parkkivalvonta kuitenkin jatkuu

Jaahas, lämpenevää näyttäisi olevan tulossa...

1. Eduskunnan perustuslakivaliokunta esitti eilen lausunnossaan yksimielisesti (PeVL 57/2010 vp), että yksityisen pysäköinninvalvonnan salliva lakiesitys (HE 223/2010 vp) hylättäisiin.

2. Valiokunta toteaa lausunnossaan, että perustuslaissa (124 §) kielletään merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien antaminen muulle kuin viranomaiselle. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole valiokunnan mielestä riittävä syy poikkeuksen tekemiseen.

3. Korkein oikeus katsoi viime vuonna antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23), että yksityisellä alueella luvatta pysäköinnistä voidaan määrätä valvontamaksu, jos paikalla on riittävät opastetaulut.
Asiasta ei ole säädetty laissa, vaan valvonta perustuu sopimusoikeuteen.

4. Hallitus esitti viime syksynä lainmuutosta, jonka mukaan luvattomasta pysäköinnistä voitaisiin veloittaa valvontamaksu.

5. Perustusvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoi tänään Aamulehdelle, että yksityistä pysäköinninvalvontaa ei olla kieltämässä, vaan siitä halutaan tehdä kunnallista pysäköinninvalvontaa avustavaa toimintaa.
Sasin mukaan lakiehdotus pitää valmistella uudestaan oikeusministeriössä. Hän vaatii yksityisestä pysäköinninvalvonnasta nykyistä valvotumpaa. Myös valitustie ja valvojien pätevyys- ja koulutuskysymykset tulisi määritellä lakiesitystä tarkemmin.

6. Seuraavassa vielä perustuslakivalokunnan mietintö po. osin kokonaisuudessaan:

Yksityinen pysäköinninvalvonta

7. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole tällä hetkellä erityislainsäädäntöä. Korkein oikeus on katsonut pysäköinnin riittävin opastetauluin varustetulle yksityiselle alueelle perustavan yksityisoikeudellisen sopimuksen, jonka perusteella opastetaulussa ilmoitettujen ehtojen vastaisesti pysäköinyt voidaan velvoittaa suorittamaan valvontamaksu (KKO 2010:23).

8. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lakiehdotuksen lähtökohtana on kiinteistön omistajan tai haltijan oikeus määrätä kiinteistönsä käytöstä. Tieliikennelain 28 §:n 3 momentin nojalla pysäköiminen yksityisellä alueella on ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa kielletty. Yksityisellä alueella tapahtuvasta luvattomasta pysäköinnistä asetettava valvontamaksu perustuu esityksen perusteluiden mukaan ajoneuvon kuljettajan ja kiinteistön omistajan tai haltijan taikka sen, jolle on siirretty oikeus valvoa pysäköintiä kiinteistöllä, väliseen niin sanottuun reaalisopimukseen. Esityksen mukaan valvontamaksu ei ole suoraan rinnastettavissa pysäköintivirhemaksuun tai muuhun julkisoikeudelliseen seuraamukseen, vaan se on sopimusrikkomukseen perustuvana yksityisoikeudellinen seuraamus, sopimussakko (s. 15).

Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

9. Kiinteistön omistaja, haltija tai se, jolle valvontaoikeus on siirretty, huolehtii lakiehdotuksen perusteella pysäköinninvalvonnasta yksityisellä alueella tai maastossa. Luvaton pysäköinti yksityisellä alueella on säädetty rangaistavaksi tieliikennelaissa, maastoliikennelaissa tai pelastuslaissa ja siitä voidaan tuomita tai määrätä sakkorangaistus taikka pysäköintivirhemaksu. Lakiehdotuksen mukaan luvattomasta pysäköinnistä saadaan veloittaa valvontamaksu, joka ei saa olla rahamäärältään suurempi kuin vastaavalla alueella määrättävä pysäköintivirhemaksu. Valvontamaksu ja pysäköintivirhemaksu ovat valinnaisia seuraamuksia.

10. Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kysymys eduskunnan säätämiin lakeihin perustuvien säännösten tai niiden perusteella annettujen määräysten noudattamisen valvonnasta ja niiden rikkomisesta johtuvien seuraamusten määräämisestä. Toimintaan liittyy hallituksen esityksen perusteluidenkin mukaan (s. 39) perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän piirteitä ja käytännössä toiminta rinnastuu monin tavoin julkiseen pysäköinninvalvontaan.

11. Lakiehdotusta on arvioitava perustuslain 124 §:n kannalta, jonka mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Tarkoituksenmukaisuusvaatimus perustuslain 124 §:ssä on oikeudellinen edellytys, jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesti arvioitavaksi. Tällöin on otettava huomioon muun muassa hallintotehtävän luonne (Ks. PeVL 48/2010 vp , s. 4/I).

Merkittävä julkisen vallankäyttö

12. Perustuslain 124 §:ssä kielletään merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien antaminen muulle kuin viranomaiselle. Perustuslakiuudistuksen esitöiden mukaan merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä on pidettävä esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin (HE 1/1998 vp , s. 179/II, ks. myös PeVL 28/2001 vp , s. 5-6). Esitöissä ei arvioida hallinnollisten seuraamusten antamista merkittävän julkisen vallan käytön kannalta. Valiokunta on kuitenkin katsonut, että hallinnollisen seuraamuksen määräämiseen sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttöä (PeVL 32/2005 vp , s. 2/II, PeVL 55/2005 vp , s. 2/I, ks. myös kurinpitorangaistuksen määräämisen ja uhkasakon osalta PeVL 18/2007 vp , s. 7/I, perintä (PeVL 45/2006 vp , s. 2/II). Hallinnollisten seuraamusten määräämistä on myös oikeuskirjallisuudessa pidetty riidattomasti perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna merkittävänä julkisen vallan käyttönä. [Ks. Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä. Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Helsinki 2008, s. 453.] Yksityinen pysäköinninvalvonta voidaan toteuttaa ehdotetulla tavalla vain perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

13. Pysäköinninvalvonnan antaminen muulle kuin viranomaiselle edellyttäisi toiminnan rajaamista siten, ettei kyse ole 124 §:n mukaisesta merkittävän julkisen vallan käytöstä, turvaamalla voimakkaampi julkisyhteisön kontrolli ja säätämällä muun muassa oikeusturvakeinoista. Lisäksi sääntelyn on täytettävä perustuslain 124 §:stä johdetut vaatimukset toimivaltuuksien täsmällisestä sääntelystä, sääntelyn yleisestä tarkkuudesta ja muusta asianmukaisuudesta sekä asianomaisten henkilöiden sopivuudesta ja pätevyydestä. Olennaista on myös toimivaltuuksien sellainen rajaus, että viranomaiskoneiston ulkopuolisen osuus jää viranomaisten toiminnan suhteen avustavaksi ja täydentäväksi (esim. PeVL 20/2002 vp , s. 2-3).

Poikkeuslakien välttämisen periaate

14. Esityksen 2. lakiehdotus voidaan valiokunnan edellä esittämien valtiosääntöoikeudellisten huomautusten takia käsitellä vain perustuslain 73 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Poikkeuslakimenettelyyn on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi. Uusien puhtaasti kansallisten perustuslaista poikkeavien lakien säätämistä tulee välttää (PeVL 1a/1998 vp , s. 2/II). Poikkeuslakimenettelyyn tulee turvautua vain erityisen poikkeuksellisissa tapauksissa ja pakottavista syistä (PeVM 10/1998 vp , s. 22-23). Yksityisen pysäköinninvalvonnan toteuttamiselle ehdotetulla tavalla ei valiokunnan mielestä ole tällaisia syitä. Siksi 2. lakiehdotus tulee hylätä.

Lausunto

15. Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää,

että 1., 3., 4. ja 5. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan 9 §:n 2 momentista tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon ja
että 2. lakiehdotus voidaan valiokunnan tekemien valtiosääntöoikeudellisten huomautusten takia käsitellä vain perustuslain 73 §:ssä säädetyssä järjestyksessä.

Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2011

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Kimmo Sasi /kok; vpj. Jacob Söderman /sd; jäs. Tuomo Hänninen /kesk; Ulla Karvo /kok;
Elsi Katainen /kesk; Elisabeth Nauclér /r; Ville Niinistö /vihr; Mikaela Nylander /r; Johanna Ojala-Niemelä /sd; Tuula Peltonen /sd; Veijo Puhjo /vas; Tuulikki Ukkola /kok; Ilkka Viljanen /kok (osittain); Antti Vuolanne /sd; vjäs. Juha Hakola /kok; Hannu Hoskonen /kesk (osittain)

Valiokunnassa kuultiin seuraavia asiantuntijoita:
lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, oikeusministeriö; professori Heikki Halila; oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen; yliopistonlehtori Sakari Melander; professori Olli Mäenpää;
professori Matti Niemivuo; professori Veli-Pekka Viljanen.
---
16. Minusta valiokunnan kanta, jonka mukaan yksityisessä pysäköinnin valvonnassa, joka siis perustuu ratkaisevasti yksityiseen sopimusoikeuteen, olisi kyse "julkisen vallan käytöstä" ja vieläpä "merkittävästä" sellaisesta vallankäytöstä, on kyllä varsin yllättävä.

17. Tuntuu hieman siltä, että tässäkin, kuten niin monessa muussakin asiassa, niin sanotun terveen järjen käyttö ja angloamerikkalaiselle oikeudelle ja oikeudenkäytölle ominaiset reaaliset ja asia-argumentit olisi ohitettu ja asiassa olisi tuijotettu, tietenkin valiokunnassa kuultujen ns. oikeusoppineiden ansiosta, lähinnä vain tiettyihin käsitelainopillisiin ja muihin teoreettisiin konstruktioihin oppeihin.

17a. Vaikuttaa siltä, että käytännössä harjoitettava "yksityinen" on muuttunut "julkiseksi" vasta sitten ja nimenomaan sen johdosta, että tuota yksityistä on ryhdytty lailla sääntelemään. Hallituksen esityksen mukainen sääntely ei ole riittänyt perustuslakivalokunnalle, vaan se on halunnut tehdä sinänsä lähtökohtaisesti puhtaasti yksityisestä ja yksityisoikeudellisesta toiminnasta jopa "merkittävää julkisen vallan käyttöä" ja tiukentaa sääntelyä tässä tarkoituksessa vielä enemmän kuin mitä lakiesityksessä on ehdotettu. Oudoksun.

18. Mutta, mikäpäs siinä, jos byrokraateille halutaan antaa jälleen uusi temmellyskenttä! Onhan toki hyvä asia, että kun laki tehdään, niin tehdään siitä sitten heti alusta pitäen mahdollisimman kattava ja pitävä eli "niin maan perusteellinen." Vaarana "liikapykälöinnistä"on tietenkin toisaalta se, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta luodaan täysin tarpeettomasti byrokraattinen ja epätarkoituksenmukainen sekä tietenkin kallis menettely.

19. Epäilen hieman, että tulossa olevat vaalit oli käytännössä suurin syy, minkä vuoksi perustuslakivaliokunta, jossa ei ole yhtään perussuomalaista, halusi tyssätä lain hyväksymisen tässä vaiheessa. Olen huomannut, että tämä ns. yksityinen parkkisakko on asia, jolla citypersut ja/tai halla-aholaiset yrittävät haalia ääniä ja niin sanottuja parkkiaktivisteja ja vastaavia radikaaleja riveihinsä.

20. Satuin näkemään viime viikolla tv:stä pätkän eduskunnan kyselytunnista, jossa Pertti Veltto Virtanen (pers) piti messua tästä tulossa olevasta uudesta parkkisakkolaista. Veltto vaahtosi suureen ääneen ja hänelle tyypilliseen tapaan elehtien, miten esimerkiksi Tampereella on aivan hirveä tilanne syntynyt tämän yksityisen parkkivalvonnan johdosta. Miestä ei meinannut saada päättämään puhettaan millään minuutin kuluttua ja istuutumaan takaisin paikalleen.

21. Ettei vain Kimmo Sasilla ja kumppaneilla olisi ollut hienoinen tai aika suurikin pelko siitä, että jos he olisivat menneet nyt juuri ennen vaaleja hyväksymään kyseisen lain, persut ja muut vastaavat ryhmittymät olisivat saaneet jälleen yhden vaaliaseen itselleen meuhkaamalla tuota "hirveää" lakia vastaan? Kyllä näin on asia, jos minulta kysytään! Sasikin varmaan hiukka pelkäsi, että jos laki hyväksyttäisiin nyt, Veltto Virtanen voisi kenties onnistua rohmuamaan häneltä vaaleissa loputkin tamperelaisten äänistä!

22. Vaikka lakiesitys siis nyt vedetään pois, se on tulossa varmaan jo ensi syksynä uudelleen eduskuntaan joiltakin osin muutetussa muodossa. Todellisuudessa perustuslakivaliokunnan lakiin vaatimat muutokset ovat melko vähäisiä ja lähinnä kosmeettista laatua.

23. Parkkiaktivistien tai muiden yksityisten maille ilmaista parkkeeraamista hinkuvien ei kannata siis hihkua riemusta. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei tule tällä "väliajallakaan" keskeytymään, vaan se jatkuu, nyt siis edelleen niin sanotusti "villinä."

24. Mutta, kuten tiedämme ja olemme nähneet, lakiahan ei tuohon toimintaan välttämättä tarvita, koska kysymys on sopimusoikeudellisesta järjestelystä. Viittaan korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2010:23.

Maksakaa siis, olkaa hyvä, edelleen parkkimaksunne kiltisti!

25. Esimerkiksi hs.fi:ssä tänään illalla ollut otsikko "Perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt yksityistä pysäköinninvalvontaa" on tietenkin pötyä. Valiokunta ei hyväksynyt hallituksen lakiesitystä, mutta tämä ei merkitse sitä, että valiokunta olisi kieltänyt koko yksityisen pysäköinninvalvonnan. Sitähän valiokunta ei voisi tietenkään tehdäkään.