792. Oikeuskansleri arvosteli ministeriötä julkisuusasiassa

1. Viime viikon torstaina 24.10. tiedotusvälineissä kerrottiin näyttävästi, miten oikeuskansleri Jaakko Jonkka kritisoi tai moitti ja vieläpä "tiukin sanoin" valtiovarainministeriön menettelyä Kreikka-vakuusasiakirjojen julkistamisessa. Joissakin lehdissä taidettiin mainita Jonkan jopa jyrähtäneen VM:n menettelyä arvostellessaan. 

2. Jonkka antoi torstaina ratkaisunsa kanteluihin, joissa arvosteltiin valtiovarainministeriön menettelyä Kreikan vakuusasiakirjojen julkisuutta koskevassa asiassa. Oikeuskanslerille toimitetuissa kanteluissa kritisoitiin ministeriötä siitä, ettei se julkistanut kaikkia Kreikka-vakuuksiin liittyviä asiakirjoja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksen mukaisesti. Oikeuskanslerin päätös löytyy tästä ja tiedote puolestaan tästä.

3. Oikeuskanslerin mukaan ministeriön olisi pitänyt toukokuussa luovuttaa kantelijoille heti ne asiakirjat, joiden antamista KHO:n päätöksessä oli edellytetty. VM kuitenkin antoi aluksi vain yhden kreikkalaisen pankin kanssa tehdyn sopimuksen asiakirjat, koska muiden pankkien kanssa tehdyt sopimukset olivat samanlaisia. Vasta julkisen kritiikin jälkeen ministeriö suostui julkistamaan loputkin asiakirjat. Jonkan mukaan tässä tapahtui virhe, sillä  pelkkä viranomaisen sana asiakirjojen sisällöstä ei riitä, jos ministeriöltä on pyydetty itse asiakirjaa.

4. Toiseksi oikeuskansleri arvosteli VM:n tapaa käyttää asianajotoimistoa (Hannes Snellmanin toimisto) palveluja päättäessään, edellyttääkö julkisuuslaki vakuusasiakirjojen julkistamista. Oikeuskanslerinviraston julkaisemassa tiedotteessa tämä asia näyttää nousevan koko päätöksen ydinkohdaksi. Jonkan mukaan asianajotoimisto oli osallistunut konkreettisesti ministeriön päätöksen ja perustelujen muokkaamiseen. Päätöksen mukaan VM ei tosin menetellyt tässä kohdin minkään lakipykälän vastaisesti. Jonkka huomauttaa kuitenkin, että julkisuuslain soveltamisessa ei ministeriötasolla pääsääntöisesti pitäisi olla perusteltua tarvetta asianajopalveluiden käyttämiseen. Julkisuuslain tunteminen ja soveltaminen kuuluu viranomaisten virkavelvollisuuksiin.

5. Aiemmin tunnetut valtiosääntöoppineemme olivat jo ehtineet tuomita VM:n menettelyn kääntyä julkisuuslain tulkinnassa yksityisen asianajotoimiston puoleen ministeriölle kuuluvan "päätösvallan ulkoistamisena" ja/tai perustuslain "uhmaamisena", katso blogikirjoitusta 738/4.6.-13, kohta 5. Oikeuskanslerin päätöksessä tällaista "kamaluutta" ei kuitenkaan todeta tapahtuneen, vaan siinä päin vastoin lausutaan, ettei ministeriö luovuttanut päätös- tai harkintavaltaansa ulkopuoliselle. Lisäksi Jonkka toteaa, että lainsäädännön perusteella ei ole suoranaista estettä sille, että ministeriö hankkii oikeudellisia asiantuntijaneuvoja tai -palveluita asianajotoimistolta sellaisissa kysymyksissä, joissa ministeriöillä ei ole tarvittavaa asiantuntemusta.

6. Satuin näkemään oikeuskanslerin tv-uutisille antaman haastattelun. Jonkka esiintyi vakavan oloisena, mutta en kyllä sanoisi hänen lausuntoaan epätavallisen kriittiseksi. Jos kyseisen lausunnon olisi aikanaan antanut ex-oikeuskansleri Kai Korte, olisimme kuulleet todellista jyrähtelyä. Kai Korte ei ollut juristina niin taitava kuin Jaakko Jonkka, mutta entisenä lausuntataiteen harrastajana hän osasi hyödyntää julkisuutta ja ottaa yleisönsä ja median paremmin kuin Jaakko Jonkka.

7. Oikeuskanslerin kirjallinen päätös ja siitä laadittu tiedote eivät vaikuta erityisen tiukkasanaisilta. Ne ovat tavanomaista sanomaa, johon olemme vuosien kuluessa tottuneet. Päätöksessä ilmaistaan melko varovaisin sanakääntein oikeuskanslerin käsitys asiasta. Jo tiedotteen otsikossa todetaan miedosti, että VM:n menettely on "kritiikille altis". Päätöksessä ei anneta VM:n yhdellekään virkamiehelle, ministeri Jutta Urpilaisesta ja hänen poliittisista avustajistaan puhumattakaan, edes huomautusta virheellisestä menettelystä. OKa-viraston omaksuman linjan mukaisesti tämäkin päätös tilastoidaan kuitenkin varmuudella oikeuskanslerin toimenpiteisiin johtavaksi "langettavaksi" päätökseksi.

8. Minua hämmästytti oikeuskanslerin päätöksessä erityisesti se, ettei siinä mainita nimeltä ainoatakaan VM:n virkamiestä, jotka ovat olleet ko. asian kanssa tekemisissä. Ministeriötä käsitellään päätöksessä kokonaisuutena ja jonkinlaisena hahmottomana möhkäleenä.  On vaikea nähdä, että tämäntyyppinen laillisuusvalvonta voisi olla tehokasta niin, että sillä pystyttäisiin ehkäisemään vastaavanlaisten virheiden toistuminen jatkossa. Ministeriö viranomaisena ei toimi laittomasti, vaan laittomuuksia ja virheitä tekevät, jos tekevät, ministeriön asianomaiset virkamiehet tai/ja poliittisen vastuun kantava ministeri avustajineen. Rikosoikeudessa keskeisenä periaattena on tekijänvastuu. Oikeuskansleri ei suorita rikostutkintaa, mutta kun kanteluissa oli kysymys siitä, syyllistyivätkö ministeriön asianomaiset virkamiehet kenties virkavelvollisuuden rikkomiseen, olisi oikeuskanslerin voinut edellyttää pyrkivän selvittämään tai edes kertomaan päätöksesään, ketkä virkamiehet olivat  kanteluissa virheellisiksi väitettyjen toimenpiteiden takana. Siis kuka teki aloitteen siitä, ettei kaikkia asiakirjoja anneta niiden pyytäjille tai kuka keksi kääntyä asianajotoimiston puoleen julkisuuslain soveltamisasiassa. 

9.  Pahoin pelkään, että tässäkin tapauksessa oikeuskanslerin varovaisina käsityksinä lausutut  "moitteet" valuvat kuin vesi hanhen selästä. Kun laillisuusvalvonta on pehmeää eikä sitä kohdenneta viraston tai ministeriön asianomaisiin vastuullisiin virkamiehiin,  ei kukaan ministeriössä tai viranomaisessa halua ottaa vastuuta tehdyistä virheistä, vaan vastuukysymystä pyöritellään sinne tänne. Saamme siten todennäköisesti myös jatkossa varautua vastaavanlaisissa tilanteissa tapahtuvaan salailuun ja hyvän hallinnon rikkomiseen.  Syyskuun alussa oikeuskansleri katsoi niin kutsutussa Himas-asiassa, ettei hyvä hallinto ollut toteutunut valtioneuvoston kansliassa. Ketään viranhaltijaa ei tuolloinkaan mainittu oikeuskanslerin päätöksessä olevan vastuussa virheelliseksi todetusta menettelystä.

10. OIkeuskanslerin päätöksen julkistamisen jälkeen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen  tuli tv-kameroiden eteen ja totesi runsaan puoli minuuttia kestäneessä lausunnossaan, että  jos kerran oikeuskansleri on tuota mieltä, niin kyllä kait silloin ministeriössä on virheitä tehty. Tämän enempää Urpilainen ei halunnut päätökseen ja siinä mainittuihin kysymyksiin puuttua, vaan hymähti koko asialle ja tuntui haluavan siirtää vastuun virkamiestensä kontolle. Urpilainen sanoi luottaneensa virkamiestensä ohjeisiin ja neuvoihin. Ministeri halusi siis viestittää, että enhän minä ole tässä mitään virhettä tehnyt, eihän minun nimeäni edes mainita Jonkan päätöksessä kertaakaan.

11. Poikkeuksellisesti VM julkaisi oikeuskanslerin päätöksen johdosta 24.10. valtioneuvoston sivuilla tiedotteen, jossa luvataan vastaisuudessa noudattaa oikeuskanslerin päätöksessään esittämiä suosituksia, kas näin:

Valtiovarainministeriö kiinnittää erityistä huomiota toimintansa avoimuuteen ja tiedonsaannin edistämiseen. Ministeriö tulee noudattamaan toiminnassaan oikeuskanslerin päätöksessään esittämiä suosituksia ja kiinnittämään korostetusti huomiota oikeuskanslerin esiin nostamiin näkökohtiin julkisuuslain soveltamisessa ja ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden käytössä. Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 02955 30422 ja finanssineuvos Pekka Morén 02955 30290

Olisivatko kyseiset lisätietoja antavat virkamiehet juuri niitä, joiden neuvoihin ministeri Jutta Urpilainen kertoo luottaneensa Kreikan vakuuspapereiden julkistamisasiassa? 

12. Summa summarum: Me emme oikeuskanslerin päätöksen jälkeenkään tiedä, kenen idea, ministerin vai virkamiesten, oli jättää julkistamatta kaikkia KHO:n päätöksessä tarkoitettuja asiakirjoja. Me emme myöskään tiedä, kenen aloitteesta VM kääntyi yksityisen asianajotoimiston puoleen julkisuuslain soveltamisasiassa. 

13. Koska kysymys asianajopalveluiden ostamisesta suomalaiselta asianajotoimistolta liittyy valtion varojen käytön perusteltavuuteen, oikeuskansleri kertoo lähettäneensä päätöksensä valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) tiedoksi ja harkittavaksi, antaako asianajotoimiston oikeudellisiin palveluihin turvautuminen tämänkaltaisissa tilanteissa tarkastusvirastolle aiheen harkita joihinkin toimenpiteisiin ryhtymistä.  Asianajotoimisto laskutti VM:ä konsultaatiosta noin 25  000 euroa. Tätä summaa ei mainita oikeuskanslerin päätöksessä, mutta sen Jonkka otti itse esiin tv-haastattelussaan. On toki hyvä, että oikeuskansleri jaksaa kantaa huolta näin vähäiseltä tuntuvan "tuhlailun" kuriin saattamiseksi. Suhteellisuuden nimissä olisi toivottavaa, että oikeuskansleri ja VTV kiinnostuisivat myös hieman isommista  tuhlailuista ja valtion varoista yksityisille firmoille maksetuista palveluista ja avustuksista.

14. VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöysti on jo ehtinyt julkisesti tuomita VM:n törsäilyn heti tuoreeltaan, kun asianajotoimiston konsultaatio tuli ilmi. Tästä Pöystin HS:lle antamasta lausunnosta olen kertonut blogijutussa 730/18.5.-13, kohta 5. Vapise siis VM, lisää sapiskaa  on kohta tulossa myös VTV:lta.

738. Ulkoistiko VM perustuslain vastaisesti julkista valtaa?

1. Helsingin Sanomat väitti tänään, että valtiovarainministeriön runsas vuosi sitten tekemä päätös Suomen kreikkalaisten liikepankkien vakuusjärjestelyn yksityiskohtien salaamisesta on kirjoitettu ainakin osittain asianajotoimisto Hannes Snellmanissa. HS sanoo saaneensa ministeriöstä viime viikon lopulla asiakirjan, joka lehden mukaan on asianajotoimiston 15.4. 2012 laatima luonnos ministeriön päätökseksi ko. asiakirjojen ei-julkisuudesta. Ministeriön 27.4.-12 tekemän hallintopäätöksen perustelut sisältävät lehden mukaan runsaasti asianajotoimiston luonnoksessaan kirjoittamaa tekstiä.

2. Lehden haastattelemat oikeustieteilijät arvostelevat ministeriötä julkisen vallankäytön ulkoistamisesta. Ministeriö kiistää arvostelun ja kertoo, että sopimusluonnos toimitettiin Snellmanin asianajotoimistolle - samoin kuin oikeusminsteriölle - ainoastaan kommentoitavaksi. HS:n mukaan kärjistäen ja yksinkertaistaen asetelmaa voi verrata siihen, että tuomioistuin ulkoistaisi tuomion kirjoittamisen asianajotoimistolle.

3. HS:n siteeraamat oikeustieteilijät ovat tunnettuja valtiosääntöoppineita, joiden lausuntoihin kyseinen lehti muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa vetoaa väitteidensä tueksi.Tänäänkin lausuntojaan ovat auliisti HS:lle tarjoilleet professorit Kaarlo Tuori, Olli Mäenpää ja Tuomas Ojanen. 

4. Professoreiden väitteet julkisen vallan ulkoistamisesta tai delegoimisesta eivät ole yllätys sinänsä, sillä ovathan nämä "oikeinoppineet" ja eräänlaisina valtiosääntöfundamentalisteina tunnetuksi tulleet lakimiehet puuttuneet aikaisemminkin herkästi asiaan, jos on olemassa epäilyjä, vaikka kuinka vähäisiä tahansa, perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen vallankäytön piiriin kuuluvien toimintojen yksityistämisestä. Tapa, jolla mainitut oikeusoppineet ja heidän kannattajansa haluavat ulottaa käsitteen julkinen valta ikään kuin väkipakolla alueille, joissa järkevästi ajatellen ei voi olla kyse minkäänlaisesta julkisen vallan käytöstä, vaikuttaa kuitenkin oudolta.

5.  Akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin mukaan "asiakirjojen perusteella kyse ei ole pelkästään yleisluonteisesta oikeudellisesta konsultaatiosta, vaan viranomaisen päätösluonnoksen laatimisesta". Hänen mielestään kyse olisi niin sanotusta konsulttidemokratiasta, jossa viranomaisten perustehtäviäkin siirretään ulkopuolisille. Olli Mäenpää ja Tuomas Ojanen säestävät parhaansa mukaan "ykkosprofeetta" Tuorin ajatuksia. Mäenpään lausahdus, jonka mukaan VM olisi "uhmannut perustuslakia", on päässyt HS:n jutun otsikkoon. Professori Mäenpää on kaikkein kiihkein ja pikkutarkin fundamentalisti mitä tulee käsitteen julkinen valta määrittelyyn. Mäenpään mukaan VM ei ole uhmannut ainoastaan perustuslakia, vaan sen menettely "päätöksenteon ulkoistamisessa asianajotoimistolle" on "ilmeisessä ristiriidassa oikeusvaltion ja hallinnon lainalaisuuden kanssa". Huh, huh, miten rajua tekstiä professorimme taas päästeleekin!

6. Mutta ehkä osasyynä professorien kiihkeyteen on tämä äkillinen ja suorastaan tukahduttava helleaalto, joka on voinut saada myös aiemmin järkevinä pidetyt ihmiset ja juristit  hieman pyörälle päästään. Viileintä ajattelua HS:n jutussa edustaa Tuomas Ojanen, joka sentään huomaa muistuttaa HS:lle, että  muodolliseti asiakirjojen salaamispäätöksen on kuitenkin tehnyt ministeriö, ei siis konsulttina toiminut asianajotoimisto. Ojasen mukaan ei kuitenkaan voida hyväksyä sitä, että ministeriön päätöksen perusteluissa "näkyy keskeisiltä osin asianajotoimiston kädenjälki".

7. Minusta ministeriöllä ei ole ollut lakiin perustuvaa estettä hankkia julkisuuslain tulkinnasta asiantuntijalausunto tai hyödyntää toimiston asiantuntemusta tekemänsä hallintopäätöksen luonnostelemisessa. Olennaista asiassa on toki se, että ministeriö on tehnyt kyseisen hallintopäätöksen itse ja vastaa myös yksin siitä. Eri asia on, onko ministeriö käyttänyt ko. asiassa kaikkein parhainta saatavissa olevaa asiantuntemusta, eli olisiko VM:n tullut hankkia asiasta asianajotoimiston lausunnon lisäksi myös nimenomaan julkisuuslain soveltamiseen ja tulkintaan perehtyneen asiantuntijan lausunto. Ministeriö olisi voinut pyytää asiasta lausunnon myös valtioneuvoston oikeuskanslerilta, kuten olen aiemmin kertonut.

8. Mutta pääasia tässä yhteydeyssä on, että lausunnon tai konsultaation hankkiminen asianajotoimistolta ei toki ole minkäänlaista julkisen vallan ulkoistamista, kuten professorit HS:ssa kilvan väittävät. Myös ministeriön tai valtioneuvoston linnan ulkopuolelta saatavissa olevaa tietoa ja asiantuntemusta voidaan hallintopäätöstä valmisteltaessa ja tehtäessä hyödyntää. Tässä tapauksessa oikeudellista neuvoa tai lausuntoa lienee pyydetty liikejuridiikkaan erikoistuneelta asianajotoimistolta siksi, että VM teki kyseiset sopimukset kreikkalaisten liikepankkien kanssa. Julkisuuden osalta asiassa oli kysymys lähinnä siitä, mitä rajoituksia pankki- tai liikesalaisuudet voivat asettaa sopimusasiakirjojen julkisuudelle. Tältä kannalta ajatellen lausunnon tai neuvon pyytämisessä juuri liikejuridiikan asiantuntijalta ei ole mitään ihmeellistä ja outoa. On syytä muistaa, että sopimusta neuvoteltaessa ja sopimusasiakirjojen sisältöä koskevissa kysymyksissä VM turvautui vastaavanlaisiin sopimusjärjestelyihin erikoistuneen lontoolaisen asianajotoimiston apuun eikä tässä ole nähty minkäänlaista julkisen vallan ulkoistamista. Jopa professori Olli Mäenpää on pitänyt lontoolaisen asianajotoimiston palveluiden käyttämistä hyödyllisenä ja sallittuna toimena.

9. Miksi professorit ovat siis nyt pillastuneet niin hirveästi, kun on ilmennyt, että asiakirjojen julkisuusasiassa neuvoa kysyttiin suomalaiselta asianajotoimistolta? Ilmeisesti siksi, että VM ohitti asiassa julkisuuslain "todelliset asiantuntijat". Professoreiden mielestä VM:n olisi kaiketi pitänyt pyytää neuvoa ja lausuntoa, ei suinkaan helsinkiläiseltä advokaattitoimistolta, vaan nimenomaan heiltä, valtiosääntö- ja hallinto-oikeusoppineilta. Professori Olli Mäenpäätä pidetään hallinnon julkisuuden ykkösasiantuntijana, joten ei ole mikään ihme, että professoreista juuri hän tuntuu polttaneen päreensä kaikista pahiten. 

10. Jos siis VM olisi pyytänyt ko. julkisuusasiassa lausunnon professoreilta Tuori, Mäenpää tai Ojanen - tai vaikkapa jokaiselta - olisi asia professoreiden mielestä täysin kunnossa. Mutta kun lausuntoa pyydetiinkin "yksityiseltä" asianajotoimistolta, asiassa on professoreiden mielestä kyse ministeriölle kuuluvan julkisen vallan ulkoistamisesta! Näin pienestä se on siis kiinni tämä "vallankäytön ulkoistaminen".

11. Kun professorit syyttävät VM:ä julkisen vallan ulkoistamisesta ja vertaavat sitä tilanteeseen, jossa tuomioistuin ulkoistaisi päätöksenteon asianajotoimistolle - vertailu on toki tolkuton (täysin "posketon") - on syytä muistaa, että kyseisiä professoreita kuullaan säännönmukaisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnassa asiantuntijoina. Jotkut pitävät perustuslakivaliokuntaa jopa jonkinlaisena perustuslakituomioistuimena tai sen (laihana) korvikkeena. Jos perehtyy asiantuntijaprofessoreiden perustuslakivaliokunnalle antamiin lausuntoihin ja vertaa niitä valiokunnan nimissä annettavien mietintöjen ja lausuntojen perusteluihin, huomaa helposti, että valiokunnan perustelut perustuvat enemmän tai vähemmän juuri ko. asiantuntijoiden lausuntoihin, toisinaan jopa sanamuotoja myöten. Joten kyllä myös tämä meidän "perustuslakituomioistuimemme" hyödyntää asiantuntijoiden mielipiteitä ja siten tavallaan ulkoistaa valtaansa yksityishenkilöille. Olisiko tässä kyse jonkinlaisesta "professoridemokratiasta"?

12. Hallituksen lakiesitys yksityisen pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta tuntuu juuttuneen perustuslakivaliokuntaan, kuten olen blogikirjoituksessa nro   713/25.3.-13 ("Lakiesitys pysäköinninvalvonnasta kangertelee eduskunnassa") kertonut. Aiemmin samasta asiasta annettu hallituksen esitys kaatui tunnetulla tavalla juuri ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jonka mukaan yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvassa pysäköinninvalvonnassa olisi kyse merkittävän julkisen vallan käyttämisestä. Tämäkin lausunto perustuu melko sanatarkasti  valiokunnan asiantuntijoina kuulemien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. 

13. Uudella lakiesityksellä pyritään lopettamaan yksitysten parkkifirmojen oikeus valvontamaksujen määräämiseen tai maksukehotuksen antamiseen. Lakiesitys on tältä osin paitsi järjetön, myös perustuslain vastainen. Ehkä tämä on alkanut hieman mietityttää perustuslakivaliokunnan jäseniä, vaikka se onkin tiettävästi saanut lausunnonantajina jälleen olevien em. oikeusoppineiden hyväksynnän. Hallituksen esityksessä kaavailtiin, että uusi pysäköinninvalvontaa koskeva laki olisi saatu voimaan jo maaliskuun alussa, mutta toisin on käynyt. Siunaako perustuslakivaliokunta vielä ennen juhannusta hallituksen lakiesityksen - valiokunnan viimeiset kokoukset ovat ensi viikolla - vai raukeaako tämäkin lakiesitys kokonaan?

737. Soinilla vakuusasiaa etusivun verran

 Vielä on viitonen kansaan ja lehteen...

1. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on taitava retoriikassaan. Hän on ehtinyt rytätä Suomen Kreikalta saamat vakuudet moneen kertaan. Eduskunnan kevätistuntokauden lopun häämöttäessä Soini on pättänyt antaa lopullisen iskun ja kevättodistuksen onnettomana pitämälleen hallituksen Kreikka-politiikalle. Tätä varten persupuolue on ostanut Helsingin Sanomien tämän sunnuntaipäivän etusivun Suomen kansalle osoittamalleen  ”avoimelle kirjeelleen”.

2. Parin vuoden takaisen vaalijytkyn tuloksena persuilla on nyt rutkasti rahaa, millä mällätä. Vanhoilla puolueilla on sen sijaan lähinnä vain velkoja. Persupuolue on hankkinut hulppean toimiston aivan Helsingin ydinkeskustasta. Hesarin etusivun ostaminen on tähän nähden pikkujuttu. Persujen gallup-kannatus on hivenen hiipumassa, kun taas keskusta on rynnistänyt gallupeissa maan suurimmaksi puolueeksi. Tällä viikolla Timo Soini on moittinut kepun Juha Sipilää kokoomuksen ja hallituksen myötäilijäksi Kreikan vakuusasiassa. Tässä hieman taustaa Soinin näkyvälle manööverille.

3. Ilmoituksessa Timo Soini kuvaaa ytimekkääati näkemystään siitä, mitä vasta pari viikkoa sitten julkiseksi tulleista Kreikan "vakuusjärjestelyä" koskevista asiakirjoista ilmenee.

4. Aivan aluksi Soini viittaa siihen, että hallituksen laittomasti salaisiksi julistetut  "Kreikan vakuudet" saatiin julkisiksi vasta persujen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin ja Erkki Havansin valituksen ansiosta. Todellisuudessa KHO:een valittajia taisi olla toistakymmentä. KHO antoi ennkkopäätöksen nimenomaan Pirkko Ruohonen-Lernerin tekemään valitukseen, jossa Havansi ei siis ollut valittajana.

5. Kuka muuten on Erkki Havansi? Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo tänään, että Havansi olisi kansanedustaja. Tuo meni kuitenkin hieman pieleen, sillä prosessioikeuden emeritusprofessori Erkki Havansi on "vain" persujen varakansanedustaja Uudeltamaalta. Havansi on eläkepäivillään pestautunut töihin persujen eduskuntaryhmään ja toimii ryhmän lainopillisena neuvonantajana. Ilmeisesti hän oli laatimassa Ruohonen-Lernerin valitusta KHO:lle. Havansi tuntee hyvin "Kreikka-vakuuksien" substanssin, sillä pantti- ja vakuusoikeus kuuluu hänen leipälajeihinsa. Havansin tunnetuin oikeustieteellinen teos on nimeltään "Esinevakuusoikeudet", josta on otettu useita painoksia. Erkki Havansi lienee tarkistanut myös Soinin nimissä tänään julkaistun Hesarin etusivun asiallisen sisällön.

6. Timo Soinin kirjeen sanoman pääsisältö on jo kaikille tuttua: Suomi ei ole itse asiasssa saanut Kreikalta minkäänlaisia "perinteisiä vakuuksia", sanaa "vakuus" ei edes mainita sopimuksessa. Kreikka ei ole Suomelle edes mikään sopimuspuoli, vaan Suomi osti järjestelyssä vain osittaisen suojauksen kreikkalaisilta pankeilta. Mikään muu euroryhmään kuulunut maa ei halunnut vastaavanlaista järjestelyä sen kalleuden takia jne.

7. "Suomi solmi tuottojenvaihtosopimuksen, prosenttiswapin, jossa nimensä mukaisesti Suomi maksaa kreikkalaispankeille prosenttiosuuden saamistaan pääomatuloista. Kreikkalaispankit puolestaan maksavat Suomelle oman prosenttiosuutensa synteettisestä Kreikka-short-järjestelystä. Siinä ydin", Soini vuodattaa Hesarin ilmoituksessaan. Soinin mukaan järjestely on täysin erilainen viritys, kuin perinteisesti ymmärretyt vakuudet, joista valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on julkisesti puhunut.

8. Soini kysyy ilmoituksessa, miksi Suomen ja Kreikan järjestely pyrittiin salaamaan.  "Yksi – huolestuttava – selitys on, että ministerimme ja virkamiehemme eivät tarkkaan tiedä, mihin he ovat nimensä laittaneet miljardiluokan sopimuksia tehdessään. Toinen – kylmäävä – selitys on se, että he tiesivät ja siksi pyrkivät salaamaan sopimuksen", ilmoituksessa sanotaan.

9. Timo Soini ja persut siis vihjalevat, että "Suomen kansaa" on johdettu "Kreikka-vakuuksissa" harhaan. Raskas syytös maan hallituksen ja etenkin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kannalta. Suomen vakuusjärjestelyä ja sen pitävyyttä epäillään nyt myös Euroopassa. Financial Times kertoi pari kolme päivää sitten, että Suomi ei saanut Kreikalta suinkaan vakuuksia, joina järjestelyä mainostettiin "hätäpaketteihin väsyneille suomalaisille", vaan ainoastaan johdannaissopimuksen neljän pankin kanssa.

10. Onko Timo Soinin näyttävässä manööverissä kuitenkin kysymys vain akateemisen saivartelun ja terminologian varjolla harjoitetusta poliittisesta retoriikasta? Suomi sai järjestelyssä Kreikalta mainitut johdannaissopimukset, joita voidaan pitää käypänä vakuutena ja jotka turvaavat Suomen aseman myös siinä tapauksessa, että Kreikka ei selviä veloistaan, vaan ajautuu  velkajärjestelyyn. Jos Kreikka pyytää ERVV-lainojensa anteeksiantoa, päätöksenteko edellyttää euromaiden yksimielisyyttä ja siten Suomen eduskunnan nimenomaista hyväksymistä. Vaikka Kreikka-järjestelyssä kyse ei ole juridis-muodollisesti ottaen vakuuksista, kyseiset johdannaissopimukset kattavat siten Suomen riskit, jolleivät hallitus ja eduskunta nimenomaisesti päättäisi luopua oikeudestaan vaatia vakuuksia.

11. Timo Soinin ilmoituksen vastapainoksi kannattaa lukea, mitä valtiovarainministeriö lausuu tiedotteessaan 30.5.-13, katso tästä. 

12. Pitäisikö Timo Soinin ja persujen tehdä vielä ennen eduskunnan lomalle lähtöä Kreikka-vakuuksista jälleen uusi välikysymys ja vaatia Jutta Urpilaisen päätäs salailusta vedille? Välikysymystä ei kuitenkaan ehdittäne eikä sitä ilmeisesti halutakaan tehdä, vaan persut jättävät  "Kreikka-vakuudet" mieluusti hautumaan koko kesäksi ja palaavat siihen uudelleen ja uudelleen aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.

730. Julkisuuslainsäädännön asiantuntemus puntarissa

                          Juhlimisen kulttuureissa on eroja...

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi viikko sitten eli 14.5. antamallaan päätöksellä valtiovarainministeriön Kreikan vakuussopimukseen tietopyyntöjen johdosta 27.4.2012 antamat sopimuksia koskevat salaamispäätökset lainvastaisina. KHO:n mukaan ainoastaan vakuusjärjestelyihin osallistuvien pankkien nimet sai julkisuuslain mukaan salata. Sopimuksen määräykset ja Suomen ja Kreikan valtiovarainministerien allekirjoittama asiakirja sen sijaan piti julkistaa. Olen kommentoinut KHO:n päätöstä (KHO 2013:90) tuoreeltaan blogijutussa 728/15.5.-13.

2. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vahvisti Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa viime lauantaina, että kun valtiovarainministeriö (VVM) teki päätökset Kreikan vakuusjärjestelyyn liittyvien asiakirjojen salaamisesta, se käytti apunaan sekä suomalaista että englantilaista asianajotoimistoa.

3. Ministeriön käyttämät toimistot ovat lontoolainen Linklaters ja suomalainen Hannes Snellmanin asianajotoimisto. Kun vakuusjärjestelyssä on noudatettu Englannin lakia, on lontoolaisen asianajotoimiston käyttäminen ollut asiassa sinänsä perusteltua. Linklaters laskutti Suomen valtiota asiantuntija-avustaaan koko vakuusjärjestelyn hoitamisen osalta 596 000 eurolla. Lehtitietojen mukaan asianajotoimisto Hannes Snellmanin arvonlisäveroton hinta pelkän julkisuuskysymyksen osalta oli noin 20 000 euroa.

4. Julkisuudessa on nyt ihmetelty, miksi ministeriö on turvautunut Suomen julkisuuslainsäädännön soveltamisen osalta  brittiläisen asianajotoimiston apuun ja miksi oikeuskanslerilta ei pyydettyä asiassa lausuntoa.

5. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tuomas Pöysti on kritisoinut ulkopuolisen asiantuntija-avun hankkimista julkisuuslain tulkinnan osalta (HS 18.5.-13). Pöystin mukaan julkisuuslain soveltaminen on suomalaista perushallintojuridiikkaa. Ministeriön pitäisi siten huolehtia, että sillä itsellään on tarvittava osaaminen. Pöystin mukaan on ymmärrettävää, että itse vakuusjärjestelyssä kreikkalaisten pankkien kanssa on ollut tarve asiantuntija-apuun Englannin lain soveltamisesta. Sen sijaan päätökset vakuusasiakirjojen tehtyihin tietopyyntöihin ministeriön olisi Pöystin mukaan pitänyt pystyä antamaan omin voimin. Myös suomalaisten asianajotoimistojen osaaminen on Pöystin mukaan ensisijaisesti muualla kuin hallinto-oikeuden kysymyksissä.

6. Myös hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on pitänyt erikoisena, että valtiovarainministeriö turvautui julkisuuskysymysten osalta asianajotoimistojen palveluihin (HS 18.5.-13).  Mäenpään mukaan julkisuuslain, hallintolain, hallintolainkäyttölain ja kielilain perusteiden ymmärtäminen ja soveltaminen kuuluvat jokaisen virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Muuten viranomaistoiminta ei toimi kunnolla. Mäenpään mielestä on huolestuttavaa,  että valtiovarainministeriössä ei nähtävästi ole riittävästi ainakaan julkisuuslain osaamista.

7. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki on puuttunut asiaan US-blogissaan  18.5.-13 "Urpilainen, oikeuskansleri ja brittikonsultti". Jäätteenmäki pitää hämmästyttävänä, että asiantuntijoina käytettiin brittiläistä ja suomalaista asianajotoimistoa, mutta valtioneuvoston oikeuskanslerilta ei kysytty mitään. Jäätteenmäki: "Eikö Urpilainen luota oikeuskansleriin vai miksi häneltä ei ole kysytty? Oikeuskansleri on hallituksen korkein juridinen neuvonantaja ja samalla myös ylin laillisuusvalvoja. Hänen tärkein tehtävänsä on valtioneuvoston päätösten laillisuusvalvonta".

8. Otetaanpa ensiksi esille kysymys siitä, miksi Urpilainen ei pyytänyt oikeuskanslerin lausuntoa asiassa. Blogijutussa 728/15.5.-13 ihmettelin tätä puolta asiasta näin:

- Kuten tunnettua, valtioneuvostossa istuu myös oikeuskansleri, joka on paitsi ylin laillisuusvalvoja, myös ministeriöiden ja ministereiden lainopillinen neuvonantaja eli eräänlainen kruununjuristi. Usein ministerit vetoavatkin kiistanalaisissa kysymyksissä oikeuskanslerilta saamiinsa kannanottoihin. Kas kummaa, mutta Kreikan vakuussopimuksen julkisuutta koskevassa asiassa Urpilainen ei tainnut kysyä lainkaan oikeuskanslerin mielipidettä, mistähän tämä johtui? Tai jos kysyi, niin kanslerin vastausta ei ole julkistettu. Toki aktiivinen oikeuskansleri voisi puttua tämänkaltaisiin laillisuuskysymyksiin omasta aloitteestakin.

9. Perustuslain mukaan oikeuskansleri valvoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Jos oikeuskansleri tällöin havaitsee, että valtioneuvoston, valtioneuvoston jäsenen tai tasavallan presidentin päätös tai toimenpide antaa aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin (PL 112 § 1 mom.). Jos oikeuskansleri katsoo valtioneuvostossa käsiteltävässä asiassa jonkin oikeudellisen seikan antavan siihen aihetta, hän voi merkityttää kantansa valtioneuvoston pöytäkirjaan (PL 112 § 2 mom.).  PL 108 §:n 3 momentin mukaan oikeuskanslerin on pyydettäessä annettava presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä. Lausunnot annetaan yleensä kirjallisesti, mutta joissakin tapauksissa myös suulllisina kannanottoina. Lausuntoja antaessaan oikeuskansleri toimii eräänlaisena kruununjuristina. Ko. nimike, josta oikeuskanslerinvirastosta ei tosin pidetä, periytyy jo Ruotsin vallan ajalta.

10. Näin sanovat statuutit. Käytännössä muistamme ja olemme käsitellet myös blogijutuissa  tapauksia, joissa ministerit ovat pyytäneet PL 108.3 §:n nojalla oikeuskanslerin lausuntoja. Mieliin painuvin niistä on ministeri Mauri Pekkarisen aktiivinen toiminta ja tietopyyntö Suomi-Soffan tapauksessa. Virkanimitysasioissa ministerit pyytävät aika usein oikeuskanslerin lausuntoa esimerkiksi siitä, täyttääkö ministerin virkaan ehdottoma henkilö asianmukaiset kelpoisuusvaatimukset.

11. Kreikan sopimusasiakirjojen kohdalla ministeriö olisi voinut periaatteessa ilman muuta pyytää oikeuskanslerin lausuntoa asiakirjojen julkisuudesta. KHO:n päätöksen mukaan kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner pyysi 6.3.2012  päivätyllä kirjeellään VVM:lle saada jäljennöstä vakuussopimuksesta. VVM hylkäsi "pikapäätöksellään" 8.3.2012 sanotun pyynnön, mutta päätti hieman myöhemmin - todennäköisesti asian saaman huomattavan julkisuuden takia - perua sanotun päätöksen menettelyvirheen eli ratkaisun perustelemattomuuden takia ja käsitellä  asian uudelleen ja antaa siinä uuden päätöksen; se annettiiin 27.4.2012. Tässä välissä ministeriö olisi siis voinut pyytää oikeuskanslerin lausunnon sanottujen asiakirjojen julkisuudesta, mutta niin ei tapahtunut. 

12. On toki mahdollista, että VVM tai ministeri Urpilainen on tiedustellut epävirallisesti oikeuskanslerin kantaa asiassa, tätä emme tiedä. Olisiko oikeuskansleri voinut ottaa oma-aloitteisesti kantaa asiaan ja puuttua julkisuuskysymykseen, vaikka hänen lausuntoaan ei pyydettykään? PL 108.3 § koskee muodollisesti ottaen vain tilannetta, jossa valtioneuvosto tai ministeriö nimenomaisesti pyytää oikeuskanslerin lausuntoa. Mutta mikään ei estäne oikeuskansleria puuttumasta myös oma-aloitteisesti asiaan, jos hän havaitsee, että tietyssä laillisuuuta koskevassa kyysmyksessä asiaan puttuminen on perusteltua. Muistamani mukaan näin on joskus aiemmin myös käytännössä tapahtunut. Viittaan myös edellä mainitun PL  112 §:n  2 momentiin, joka koskee oikeuskanslerin asiaan puuttumista hänen valtioneuvoston istunnossa havaitsemansa oikeudellisen seikan johdosta. Tätä säännöstä olisi järkevää soveltaa analogisesti myös PL 108.3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.

13. Ehkä oikeuskansleri on puheena olevassa tapauksessa katsonut, ettei hänen puuttumisensa asiaan olisi sopivaa siksi, että asiakirjojen julkisuutta koskevasta päätöksestä tultaisiin todennäköisesti joka tapauksessa valittamaan KHO:een. Mutta siinä vaiheessa kun asiakirjojen tietopyynnöt esitettiin ministeriölle, ei valituksen tekemisestä ollut  olemassa vielä virallista tietoa; tuolloin VVM ei ollut tehnyt asiassa edes lopullista  päätöstään.

14. Oikeuskansleri olisi ollut asiassa ylin auktoriteetti ja kanslerinvirastolla voidaan katsoa myös olevan parempi asiantuntemus Suomen lakia koskevissa julkisuuskysymyksissä kuin vaikkapa lähinnä liikejuridiikkaan erikoistuneella suomalaisella asianajotoimistolla - brittiläisestä asianajotoimistosta puhumattakaan. Mutta ehkäpä ministeriön virkamiehet ja juristit ovat ajatelleet, että hyvä on, koska asiasta näyttää olevan tulossa "oikeussalitapaus", niin hankitaanpa siihen sitten oikeussalikokemusta omaavien asianajotoimistojen lausunnot!  Suuressa advokaattitoimistossa on toki lukuisia päteviä juristeja, mutta ei välttämättä aivan ehdotonta valtakunnan huippua olevia julkisuuslainsäädännön tuntijoita.

15. Miksi ministeriö ei hankkinut sopimusjärjestelyn julkisuudesta jonkun oikeusoppineen eli hallintolainkäytön julkisuuskysymysten tunnetuimpana asiantuntijana pidetyn professori Olli Mäenpään lausuntoa? Hyvä kysymys! Vastaus lienee yksinkertaisesti se, että professori Mäenpää oli kiirehtinyt ilmoittamaan oman kantansa julkisesti jo aiemmin eli  iltapäivälehdille heti sen jälkeen, kun toimittajat ja kansanedustajat olivat esittäneet ministeriölle sopimusasiakirjoja koskevat tietopyyntönsä. Mäenpään ja muiden hallinto-oikeuden erityistuntijoiden kanta oli siis selvillä jo etukäteen eikä ministeriö halunnut niihin nojautua siksi, että se oli aivan ilmeisesti päättänyt salata asiakirjat kävi asiassa aikanaan KHO:ssa sitten miten kävi! Tämä lienee myös syy siihen, ettei ministeriö pyytänyt asiasta myöskään oikeuskanslerin lausuntoa. Suurilta  ja kokeneilta liikejuridikkaan erikoistuneilta asianajotoimistolta - ainakin joltakin niistä (!) - sen sijaan saa kokemuksen mukaan vaikeasta juridisesta kysymyksestä sellaisen lausunnon kuin lausunnonpyytäjä haluaa; näin VVM:ssä lienee ajateltu.

16. Kysymys mainittujen asiakirjojen julkisuudesta ei ole toki ollut mitenkään helppo asia, joten siinä on voitu puoltaa perustellusti myös VVM:n päätöksen mukaista kantaa. Huomionarvoista on, että ministeriö on omassa päätöksessään - kenties asianajotoimiston lausunnon mukaisesti - nojautunut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuuden yleisluontoisiin kannanottoihin, professori Olli Mäenpään kirjassaan esittämään kannanottoon vieläpä kahdessa eri kohdassa. Nyt esillä ollut tilanne on kuitenkin uudenlainen ja sellainen, johon lainvalmisteluasiakirjoissa tai oikeuskirjallisuudessa ei ole osattu aiemmin kiinnittää huomiota.

17. Kuten Annelli Jäätteenmäki epäilee blogissaan,  hallitus on luultavasti oikein etsimällä etsinyt perusteita asiakirjojen ja Kreikan sopimusjärjestelyn yksityiskohtien salaamiselle. Tässä tarkoituksesssa valtionhallinnon omat samoin kuin oikeustieteellisten tiedekuntien julkisuuslainsäädännön asiantuntijat on kylmästi sivuutettu; heiltähän olisi saattanut tulla vääränlaisia ohjeita ja neuvoja! Tämä ei anna hyvää kuvaa ministereiden ja muiden johtavien poliitikkojen ja virkamiesten moraalista. He ylpeilevät kyllä juhlapuheissaan usein julkisuusperiaatteella ja hallinnon avoimuudella ja ovat tyrkyttämässä niitä ikään kuin suomalaisena vientituotteena myös muille maille aina Kiinaa ja kehitysmaita myöten. Mutta kotimaan hallinnossa ja politiikassa avoimuus unohdetaan heti, kun salailun tarve niin vaatii. 

18. Anneli Jäätteenmäki: "Hallitus syytää rahaa konsulteille asioiden valmistelussa ja ulkoistaa jopa ajattelun. Pekka Himanen ajattelee hallituksen puolesta ja laatii isolla rahalla hallitukselle visioita. Konsulttidemokratia kukoistaa".

728. KHO 2013:90: Kreikan vakuussopimus julkinen

Sovitaan ettei sovitakaan..mutta ollaan ikään kuin sovittaisiin...siis järjestellään vain...

1. Euromaat sopivat lokakuussa 2011 Kreikan lainaohjelman vakuusjärjestelyä koskevista periaatteista. Sen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Suomi halusivat vakuudet Kreikan tukilainoista, missä tarkoituksessa Urpilainen ja hänen kreikalainen kollegansa Evangelos Venizelos allekirjoittivat 20.2.2012 maiden välisen vakuussopimuksen. Kreikka sitoutui mainitulla asiakirjalla panemaan euromaiden päätöksen täytäntöön. Vakuussopimukseen liittyi viisi Suomen sekä kreikkalaisten pankkien ja kansainvälisen investointipankin välistä sopimusta.

2. Urpilanen ja demarit hehkuttivat mainittua "vakuussopimusta" täysin estottomasti käänteentekeväksi uutuudeksi, ja juuri vakuuksien vaatiminen ja saaminen Kreikalta oli peruste, jolla Suomi saatiin osallistumaan yhdessä muiden euromaiden kanssa Kreikan lainaohjelmaan. Muut euromaat eivät vakuuksia Kreikalta vaatineet.  Urpilainen ratsasti vakuuksilla ja mainitulla sopimuksella monta kuukautta ja "Suomen Kreikalta saamat vakuudet" Urpilaisuus asiassa osoittama peräänantamattomuus oli merkittävä tekijä, joka pelasti demarit viime syksyn  kunnallisvaaleissa ennätysmäisen suurelta rökäletappiolta.

3. Vakuussopimuksessa oli Kreikan vaatimuksesta maininta, että se on pidettävä salassa. Myös pankkien kanssa tehdyt sopimukset salattiin. Valtiovarainministeriö kieltäytyi useista tietopyynnöistä huolimatta antamasta kaikkia vakuussopimukseen liittyviä asiakirjoja vetoamalla sopimusten ehtoihin sekä julkisuuslain liikesalaisuuksia ja ulkosuhteita koskeviin salassapitopykäliin. Asiakirjoja pyysivät useat toimittajat, kaksi kansanedustajaa ja yksi tutkija. Valtiovarainministeriö antoi  27.4.2012 kirjallisen päätöksen, jolla mainitut tietopyynnöt hylätiin. Tästä päätöksestä tehtiin KHO:een toistakymmentä valitusta. 

4. KHO antoi eilen 14.5. kaikkiaan 12 ratkaisua vakuussopimukseen liittyvien asiakirjojen julkisuudesta. Näistä päätöksistä yksi eli kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin (persut) tekemää valitusta koskeva päätös on julkaistu ennakkopäätöksenä eli ns. vuosikirjaratkaisuna (KHO 2013:90). 

5. Miksi juuri mainittua valitusta koskeva päätös on julkaistu? Oletettavasti siksi, että Ruohonen-Lernerin valitus on hyvin perusteltu ja siitä käyvät ilmi asiakirjojen julkisuutta puoltavat näkökohdat. Ruohonen-Lerner on itsekin "melkein juristi" eli koulutukseltaan varanotaari. Luulen kuitenkin, että Pirkko on saanut valitusta tehdessään kattavaa asiantuntija-apua persujen eduskuntaryhmän siihteerinä toimivalta emeritusprofessori Erkki Havansilta - innokas persupoliitikko hänkin.

6. KHO:n päätösten mukaan valtiovarainministeriöllä on lakiin perustuva oikeus pitää salassa vain Suomen sopimuskumppaneina olevien pankkien tunnistetiedot. Ministeriöllä on velvollisuus antaa tieto sopimusasiakirjojen muusta sisällöstä. KHO:n päätös on, aivan tavanomaiseen tapaan, aika puuduttava lukukokemus, mikä johtuu valituksen ja siihen annettun VVM:n vastauksen perusteellisesta selostamisesta sekä siitä, että ratkaisunsa alkuosassa KHO  kirjoittaa auki suuren määrän kuivia lakipykäliä ja lähes yhtä rutikuivaa lainvalmisteluaineistoa. Tämän takia päätös kokonaisuudessaan on venähtänyt 22 sivun mittaiseksi, mutta siitä KHO:n omaa kannanottoa on ainoastaan noin 5-6 sivua.

7. Toki itse asiakin KHO:n päätöksestä selviää, jos päätöstä jaksaa tarpeeksi pitkälle lukea. Päätös oli odotetunlainen. KHO:n mukaan vakuussopimukseen kirjattu ehto pitää tiedot yleisöltä salassa ei ole julkisuuslakiin perustuva syy olla antamatta pyydettyä asiakirjaa. Vakuussopimukseen ja siihen liittyviin sopimuksiin sovelletaan Suomen julkisuuslakia, eikä se anna perusteita salata asiakirjoja. Pankkien nimet ja muut tunnistetiedot voidaan KHO:n mukaan kuitenkin pitää salassa. Yhdessä sopimusten sisällön kanssa ne voisivat paljastaa pankkien liikesalaisuuksia. KHO:n päätöksessä painotetaan perustuslakiin kirjattua julkisuusperiaatetta ja sen mahdollisimman laajaa toteutumista. Sopimukset voitiin julkistaa tunnistetiedot peittämällä. Periaatteelliselta kannalta KHO:n ratkaisu on merkittävä, sillä se korostaa julkisen hallinnon läpinäkyvyttä, joka vuoksi myös liikesalaisuudet joutuvat tiettyyn rajaan asti väistymään.

8. Nyt kun mainitut asiakirjat on julkaistu, meillä ihmetellään ja voivotellaan suureen ääneen, sillä paljon puhuttu "vakuussopimus" ei olekaan mikään todellinen vakuussopimus eikä Jutta Urpilaisen suuren kohun saattelemana allekirjoittamasta asiakirjasta ei löydy edes vakuutta tarkoittavaa englanninkielistä sanaa. Valtiovarainministeriön virkamiehet myöntävät asian, samoin ministeri Urpilainen. Urpilainen ja hänen kreikkalainen kollegansa olivat allekirjoittaneet yllä mainitussa kuvassa vain Kreikan pojan Jutalle lähettämän kirjeen, joka ei ole vakuussopimus eikä yleensäkään juridinen asiakirja, vaan jonkinlainen poliittinen sitoumus. Kirjeen allekirjoituksen tarkoituksena oli kuulemma vain "tehdä tiettäväksi", että kyllä Kreikka hoitaa sitoumuksensa - siten kuin on sovittu! Hienotunteisuussyistä,  kulttuurieroista tms. käsittämättömistä syistä johtuen paperiin ei kuitenkaan otettu nimenomaista mainintaa Kreikan tai sen pankkien Suomelle antamista lainavakuuksista. Vakuuksia ei kuulemma mainita myöskään Suomen ja mainittujen kreikkalaisten pankkien välillä allekirjoitetuissa sopimuksissa. Pääasia on, että pankeilta tulee riihikuivaa rahaa VVM:n tilille, oliko se nyt 880 miljoonaa euroa tai jotain, jotka sijoitetaan kolmen A:n papereihin.

9. Selvää on, että varsinkin opposition kansanedustajat - joukossa myös kokoomuksen Pertti Salolainen - haluavat lyödä rumpua asialla ja valaa epäluottamusta hallituksen toimia kohtaan. Ikään kuin tällä ihmettelyllä ja voivottelulla olisi jotain käytännön merkitystä asiassa. KIrjoitettu mikä kirjoitettu ja sovittu mikä sovittu - tai mistä ei sovittu!

10. Timo Soini ja Pertti Salolainen kertoivat tänään radion Ykkösaamussa  pitävänsä pöyristyttävänä sitä, ettei vakuussopimuksessa mainita sanaa "vakuudet" ollenkaan. Näin siitä huolimatta, että kaikilla kansanedustajilla oli tilaisuus ennen Kreikan lainaohjelman hyväksymistä eduskunnassa käydä tutustumassa nyt julkitulleisiin sopimuksiin ja "järjestelyasiakirjoihin". Eivätkö Soini ja Salolainen olleet käyttäneet sanottua tilaisuutta hyväkseen, vai mistä heidän tietämättömyytensä ja ihmettelynsä oikein johtuu?

11. Timo Soini: "Sitä sai mennä katsomaan, mutta siitä ei saanut ottaa kopioita, eikä tehdä muistiinpanoja. Kaikki tapahtui vielä virkamiehen silmän alla. Että tällaisessa avoimuudessa me EU-suomessa eletään". Voi pyhä yksinkertaisuus! Vai virkamiehen valvova silmä muka esti Timoa perehtymästä asiakirjaan edes sikäli, että hän olisi huomannut, että asiakirjassa ei puhuta mitään paljon kohutuista vakuuksista!  Kyllä ei ole lainkaan uskottava selitys. Asia taitaa olla niin, että Soini on vain hieman ikään kuin näön vuoksi selaillut asiakirjaa ymmärtämättä etsiä siitä olennaisia kohtia.

12. Pertti Salolainen puolestaan myönsi, ettei hän käynyt aikanaan katsomassa sopimusta lainkaan, koska luotti hallituksen sanaan vakuuksista. Silti Salolaisella on otsaa politikoida asiassa suureen ääneen ja vaatia, että "nyt asiassa on puhuttava viimein totta"!

13. Juristi Kimmo Sasi (kok) kertoo käyneensä tutustumassa Urpilaisen allekirjoittamaan asiakirjaan. Sasin mukaan totuus on kuitenkin se, "ettei siitä saa kukaan selvää" (I-S 15.5.). Niinpä, muistakamme millaista hämmennystä hallituksen kehysriihessä "sopima" osinkoverouudistus aiheutti noin kuukausi sitten. Jolleivät edes hallituksen avainministerit ymmärtäneet, minkäsisältöisen osinkoveropäätöksen he todellisuudessa tekivät, vaikka päätös oli kirjoitettu selvällä suomen kielellä, niin miten kansanedustajaparat  sitten olisivat voineet ymmärtää jotain vakuusjärjestelyä koskevasta englanninkielisestä lakitekstistä?

618.  Onko Espanjan vakuussopimus silmänlumetta vai sisäpoliittinen savuverho?

Voi helvetti, mä en yhtää tiiä ketä nää naiset on ja mitä ne must oikein tahtoo...mun piti puhua täällä Marian kanssa teemasta "Tyhjän päälle ja ilman suuntaa", mut vaikka meillä oli diili, ni siitä huolimatta Maria teki oharin eikä tullukaan...voi  saakeli...muthan tässä on nyt jätetty tyhjän päälle...siis mut, vaikka mä olen sentään purjehtinu yksin maapallon ympäri...miten mä pääsisin täältä veke...Mariia, tuu nyt helevetin äkkiä hakee mut täältä himaan...mä en kestä...

1. Suomi pääsi pari päivää siten sopimuksen vakuusneuvotteluissa Espanjan kanssa. Vakuudet olivat Suomen ehto Suomen osallistumiselle Espanjan lainaohjelmaan. Suomen osuus Espanjalle myönnettävästä lainasta on 1,9 miljardia euroa. Vakuussopimus kattaa 40 prosenttia summasta, eli Suomi voi saada Espanjalta enintään 769,92 miljoonaa euroa, jos euromaat lainaavat espanjalle yhteensä 100 miljardia euroa, mikä on asetettu lainamäärän katoksi. Vastineeksi vakuuksille Suomi joutui luopumaan lainan mahdollisista korkotuotoista.

2. Uutta sopimusta on juhlittu mediassa ikään kuin uutena sulkana valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen hattuun.  Onhan tämä jo toinen sanotunlainen sopimus, jota Urpilainen on tiukasti ajanut. Ensimmäinen tehtiin Kreikan kanssa viime talvena. Vm. sopimus on Suomen kreikkalaisten pankkien kanssa tekemä sopimus, ei siis Suomen ja Kreikan valtion välinen sopimus. Tämä tuli yllätyksenä monelle kansanedustajille.

3. Espanjan tukea annetaan espanjalaisille pankeille, ei Espanjan valtiolle. Tämä on askarruttanut monia ja myös hallituspuolueiden edustajia. Vakuussopimuksen tulosta ei voida muutenkaan pitää erinomaisena, sillä se kattaa vain 40 prosenttia Suomen vastuista.

4. Oppositio on tietenkin päättänyt jo aiemmin tyrmätä Espanjan tukemisen. Timo Soini on julistanut, että Suomen saamat vakuudet ovat vain savuverho, jolla hoidetaan suomalaista sisäpolitiikkaa. Tästä kielii Soinin mukaan myös se, ettei mikään muu euromaa ole ollut vakuuksista kiinnostunut Kreikan tai Espanjan tukemien yhteydessä. Espanjan tukipaketilla valmistellaan Soinin mukaan pankkiunionia, eurobondeja ja eurooppalaista liittovaltiota. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on jäänyt tässäkin asiassa Soinin varjoon. Hän ei tyrmää täysin Suomen vakuussopimusta, jota hän pitää tyhjä parempana.

5. Timo Soini ja Juha Sipilä vaahtoavat nyt ikään kuin yhdestä suusta siitä, että kansanedustajille jää aivan liian vähän aikaa tutustua vakuussopimukseen ja sen ehtoihin, sillä eduskunnan on määrä käsitellä asiaa ja päättää sopimuksen hyväksymisestä jo huomenna. Espanjan vakuussopimusta on tarkoitus julkistaa enemmän osia kuin Kreikan sopimuksesta ja sen pääkohtia ollaan parhaillaan hiki hatussa kääntämässä suomeksi ja ruotsiksi. Soinin mukaan suurin osa kansanedustajista joutuu päättämään asiasta "pussi päässään".

6. Soini ja Sipilä vaahtoavat tietenkin täysin turhaan, sillä hehän ovat jo paljon aiemmin ilmoittaneet, että persut ja keskusta eivät tule "missään tapauksessa" hyväksymään Espanjan tukipakettia. Asia ei tietysti muutu miksikään siitä, vaikka vakuussopimus olisi käännetty "enkelien kielelle." Vai uskooko joku todella, että Soini ja Sipilä olisivat valmiita hyväksymään sopimuksen, jos sen käsittelyä vitkuteltaisiin vaikka viikko tai vaikkapa kuukausi eteenpäin ja vakuussopimus julkistettaisiin sanasta sanaan ja käännettäisiin suomen, ruotsin ja saamen kielelle sekä lisäksi savon murteelle?

7. Mutta persut ja keskustahan edustajat voisivat Soini ja Sipilän johdosta jarruttaa asian käsittelyä ja hyväksymistä huomenna eduskunnassa maratonpuheillaan niin, että asia pitäisi lykätä ensin ensi viikkoon ja sitten tarvittaessa vieläkin kauemmaksi.

8. Muistamme vielä,  jos muistamme, miten aikoinaan 90-luvulla EU:n liittymissopimuksen hyväksymiskäsittelyä jarrutettiin eduskunnassa muutamalla päivällä lähinnä Paavo Väyrysen ja kristillisten Vesa Laukkasen maratonpuheilla. Sitä, kumpi herroista mahtoi puhua tuolloin kauemmin,  en muista, mutta veikkaisin Laukkasta; kauaksi ei Väyrynen kuitenkaan jäänyt.

9. Jos Paavo Väyrynen olisi eduskunnassa ja hänet olisi valittu keskustan puheenjohtajaksi, yrittäisi Paavo kyllä jotenkin viivyttää asian käsittelyä, vaikka eduskunnan työjärjestystä lienee nyt muutettu siten, etteivät maratonpuheet enää onnistuisi. Mutta keskustalaiset menivät onnettomuudekseen valitsemaan noviisi Sipilän, joka on EU:n ja euron kannattaja, ja Uudenmaan äänestäjät puolestaan olivat niin "tolloja", että jättivät Väyrysen valitsematta Arkadianmäelle. Tämä kyllä ei ollut yhtään kivaa.

10. Ainoita todellisia voittajia näissä vakuussopimusneuvotteluissa ovat kansainväliset asianajotoimistot. Tänään on lehdissä kerrottu, että Suomea ja valtiovarainministeriötä Kreikan vakuusneuvotteluissa edustanut ja avustanut lontoolainen advokaattitoimisto Linklaters laskutti ministeriötä sopimusneuvottelusta yhteensä 636 000 euroa. Kun HS pyysi ministeriöltä nähtäväkseen toimistolle annetut toimeksiannot, toimiston toimittamat asiakirjat ja kaikki laskut, ministeriö vetosi mainittujen asiakirjojen salassapitoon ja ilmoitti ainoastaan asianajotoimiston laskun kokonaissumman.

11. Kiinnostaisi tietää, missä nuo Kreikan ja nyt Espanjan kanssa käydyt neuvottelut on pidetty? Ilmeisesti Lontoossa, jos Suomea on myös Espanjan sopimuksen osalta edustanut sama lontoolainen toimisto. Suomalaisin eli helsinkiläisiin "huipputoimistoihin" ei siis ole ko. neuvotteluissa ja sopimuksenteossa luotettu.

12. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mainittuja vakuusneuvottelija ei käyty Suomessa! Neuvotteluihin osallistuneet Espanjan pojat ja tytöt olisi tullut tuoda tänne ja viedä katsomaan eksoottisia suomalaisia kesätapahtumia alkaen Sonkajärven eukonkantokisoista ja Hyrynsalmen suopallon MM-kisoista ja päättyen vaikkapa Suonenjoen mansikkakarnevaaleihin ja Matti Nykäsen konserttiin ja tietenkin Seinäjoen tangomarkkinoihin sekä lopuksi vielä löylynheiton MM-kisoihin Heinolassa.

13. Olen varma, että  kyseisen ohjelman lomassa käydyt neuvottelut olisivat onnistuneet Suomen kannalta vallan erinomaisesti ja espanjalaiset olisivat lopuksi olleet ko. "kesätapahtumahelvetin" läpikäytyään valmiita panemaan nimensä vaikkapa millaisen sopimuksen alle hyvänsä.

562. Huippusalaista vallan- ja oikeudenkäyttöä

Ministeri salasi, kiisti, harhautti, sönkötti (semantisoi) ja vasta pakon edessä lopulta myönsi syyllistyneensä "tietovajeeseen". Palkittiin "suoraselkäisestä" toiminnastaan eduskunnan luottamuslauseella. Hyvä veli -verkosto osoitti jälleen iskuvalmiutensa!

1. Suomalaiset presidentit, ministerit ja poliitikot sekä korkeat virkamiehet samoin kuin hieman yksinkertaiset oikeusoppineet ja tuomarit kehua retostelevat juhlapuheissaan suomalaisen yhteiskunnan ja virkakoneiston avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, hyvää hallintoa ja oikeudenmukaista ja julkista oikeudenkäyntiä jne. Heidi "Hurja" Hautala on vaatinut silmät kiiluen avoimuutta myös Euroopan Unionissa. Maassamme on kaikki hyvin ja tätä hyvää ja tietenkin ihmisoikeuksia ollaan kilvan presidenttien ja ulkoministereiden johtamilla kaupparetkueiden matkoilla tarjoamassa ikään kuin kehitysapuna ja vientituotteena vähemmän kehittyneille maille.

2. Pekka Hallberg ja kumppanit markkinoivat ja kauppaavat suomalaista oikeusvaltiota sekä "ihmisoikeusosaamista" kilvan alikehittyneisiin maihin, kuten Mongoliaan ja muihin "arojen tasavaltoihin," siis diktatuureihin ja jopa vanhaan sivistysvaltioon Kiinaan. Mutta tokihan kiinalaiset ja muutkin tietävät muutenkin, mistä ihmisoikeuksista ja demokratiassa on kysymys. Eivät nuo maat ja valtiot tarvitse siihen mitään hallbergilaista kirjaviisastelua. Ne ottavat toki vastaan hyväntahtoisten hölmöjen opit kohteliaasti vastaan. Mutta kun nämä ihmisoikeuspalvelujaan naiivisti kauppaavat suomalaiset eivät välitä tippakaan siitä, toteuttavatko kiinalaiset ja muut käytännössä näitä kauniita ihmisoikeus - ja oikeusvaltioperiaatteita, niin kiinalaiset ja muut kääntävät tietenkin asian niin, että heidän maassaan asiat ovat ihmisoikeuksien noudattamisen suhteen oikein hyvin, kun kerran suomalaisillakaan ei ole niistä mitään valittamista, vaan nämä päin vastoin hyväksyvät heidän tapansa ja käytäntönsä.

3. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä kulttuurivaihtoon: suomalaiset siihen, että kauppa käy ja hallbergit ja muut saavat kaupata oikeusvaltiotaan, kiinalaiset puolestaan siihen, että he saavat kenenkään häiritsemättä ja asiaan puuttumatta jatkaa käytännössä omaa ihmisoikeuspolitiikkaansa, eli rikkoa ihmisoikeuksia mitä karmeimmalla tavalla ja sen kun kerkiävät. Kun silmäilee Kiinan rikosprosessilakia, niin voi havaita, että siellä kyllä (law in books) tunnetaan aivan samat oikeusperiaatteet kuin Suomen rikosprosessilaissakin. Mutta käytäntö on osoittanut, että Kiinassa, samoin kuin monissa muissakin maissa, jonne Suomesta tehdään ihmisoikeuslähehetystyötä, noille periaatteille haistatetaan pitkät ja toimitaan käytännössä (law in action) niin kuin ennenkin eli ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta pätkääkään piittaamatta.

4. Mutta katsotaanpa hieman tarkemmin tuota suomalaisen vallankäytön avoimuutta ja läpinäkyvyyttä käytännössä. Aloitetaanpa ulkopolitiikasta, sillä kuten meille on jo Paasikiven -Kekkosen ajoista lähtien opetettu, "ulkopolitiikka käy aina sisäpolitiikan edellä." Ulkopolitiikka on aina ollut meillä hyvin salaperäistä ja salaista. Tämä koskee etenkin tasavallan presidentin ja Venäjän presidentin välisiä kontakteja. Presidentti Tarja Halonen kehuskeli tehneensä virkakautensa aikana 27 matkaa Venäjälle tapaamassa venäläistä virkaveljeään, siis Putinia tai Medvedeviä.

5. Mutta mitä me tiedämme noiden matkojen ja presidenttien välisten keskustelujen asiasisällöstä? Emme oikeastaan yhtään mitään, kun niistä tiedotetaan vain muutamalla rivillä ja täysin ympäripyöreästi. Ei siis mikään ihme, että vaikka Suomen ja Venäjän suhteiden sanotaan olleen erinomaisen hyvät, mitään edistymistä käytännön tasolla näissä suhteissa ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kun näin, eivät myöskään suomalaisten ja venäläisten suhteet yksilötasolla kehitys toivottuun suuntaan, vaan meillä vallitsee edelleen mielipide, jonka mukaan "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi." Tarkempia tietoja Halosen matkoista saimme oikeastaan vain siltä reissulta, jotka paljastuivat Wikileaksin sivustolla. W:n tiedot perustuivat tietoihin, jotka joku Halosen delegaatioon kuulunut virkamies oli vuotanut Paavo Lipposelle; Paavo puolestaan kipitti juoksujalkaa kertomaan tietonsa Yhdysvaltojen Helsingin suurlähettiläälle. Tällaista "putkidiplomatiaa" se ylenmääräinen asioiden salailu sitten tuottaa!

6. Viime aikoina tämä "avoimuus" on saanut oikeastaan vain yhä laajempia mittasuhteita. Kaikki jo tiedämme salaperäisen Tiitisen listan ja Supon kassakaapin, jonne "Tiitinen" on pantu talteen kai ikuisiksi ajoiksi. Nyt sitten valtiovarainministeriö on salannut Suomen Kreikan kanssa tekemän vakuussopimuksen liikesalaisuuksiin ja kreikkalaisten pankkien vaatimukseen vedoten. Ministeriön virkamiehet eivät aluksi osanneet tai halunneet kertoa, mihin sopimuksen salaaminen oikeastaan perustuu, mikä tietenkin oli omiaan vahvistamaan käsitystä, että mitään perustetta salaamiselle ei olisikaan olemassa.

7. Puhemies Eero Heinäluoma keksi vaatia, että sopimus tulee kääntää suomeksi ja ruotsiksi, mutta sen jälkeen sopimus voi olla yhtä salainen kuin ennenkin. Siis: jos salataan, niin salataan sitten kunnolla, eli molemmilla kotimaisilla kielillä eikä vaan jollakin engelskalla, josta ei ota Perus-Penakaan selvää muutoin kuin vichypullon ja tulkin kanssa!

8. Finnairin ja Ilmarisen johtajien johdon väliset asuntokaupat ja vuokrasopimukset yms. oikeustoimet ovat herättäneet viime aikoina paljon närää huomiota. Kaupat ja muut siihen liittyvät kähminnät on tehty jo pari vuotta sitten, mutta vasta nyt siitä on tihkunut tietoja julkisuuteen; kaikki yksityiskohtia ei ole toki kerrottu. Nyt asianomaiset ovat saaneet hyvän syyn vaieta sopimusten yksityiskohdista: poliisitutkinta. Poliisin esitutkinta on osoittautunut aina ennenkin erinomaiseksi salaamiskeinoksi. Tutkinnan kohteet hurskastelevat, että "annetaan nyt toki poliisille sen tarvitsema työrauha, tai "emmehän me voi kertoa nyt mitään julkisuuteen, kun asiaa on poliisin tutkittavana". Muistamme vielä esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen alituisen vetoamisen poliisin tarvitsemaan työrauhaan, kun häneltä kysyttiin hänen aiemmin johtamansa Nuorisäätiön asioista.

9. Finnairin 18 johtajalle vuonna 2009 maksetut muhkean suuret bonukset "paikoilleen jäämisestä" tulivat niin ikään tietoon vasta pari viikkoa sitten. Kaikkien salaisuuksien herran, eli valtion omistuksenohjausyksikön johtavan virkamiehen Pekka Timosen mukaan hän olisi rikkonut pörssilakeja, jos hän olisi ilmoittanut mainituista bonuksista esimiehelleen eli ministeri Jyri Häkämiehelle, joka siis ei tiennyt mitään ko. bonuksista. Tohtori Timosen mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että hän olisi voinut Finnairin hallituksessa helposti teettää päätöksen siitä, että bonusten maksusta olisi kerrottu kaikille yhtiön osakkeenomistajille. Tällöin pörssisäännöksiä ei olisi rikottu. - Salainen olivat myös tieto Finnairin toimitusjohtajalle Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 eron suuruisesta bonuksesta sillä perusteella, että Vehviläinen suostui allekirjoittamaan työsopimuksen Finnairin kanssa.

10. Entäpä sitten tapaus Stefan Wallin ja Utvan tekemä päätös puolustusvoimien leikkauksista, missä yhteydessä piskuinen Dragsvikin ruotsinkielinen joukko-osasto Tammisaaressa säästyi kuin ihmeen kaupalla yhdistämiseltä lähistöllä eli Kirkkonummella sijaitsevaan Upinniemen varuskuntaan? Wallin vakuutti Utvan päätöksen jälkeen vakuuttamasta päästyäänkin, ettei kielipolitiikalla ja ruotsin kielellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, sillä asian valmistelussa ei kuulemma ollut tullut kertakaan esiin ajatus sanotusta yhdistämisestä. Vasta komentaja Ari Puheloisen Wallinia koskevassa jääviysasiassa oikeuskanslerille antaman selityksen jälkeen Wallin on joutunut myöntämään, että itse asiassa hän olikin "ohjannut" ammattisotilaita luopumaan yhdistämishankkeista kielellisten perusoikeuksien takia.

11. Nyt ministeri Wallin on joutunut dramaattisesti sanottuna myrskyn silmään ja häntä on syytetty niin opposition kuin myös joidenkin hallituspuolueidenkin edustajien taholta eduskunnan harhauttamisesta, valehtelusta, välistävedosta, politikoinnista, kuormasta syömisestä, tyylivirheestä, ylimielisestä venkoilusta ynnä muusta. Miten puolustusministeri Wallin puolustautuu moisia hyökkäyksiä vastan?'

12. Aivan oikein, milläpä muulla kuin sillä, että asian valmistelu, jossa Wallinin siis on epäilty ohjeistaneen kenraali Puheloista ja muitakin kentsuja, oli salaista. Viimeksi tänään Wallin on nimenomaan "muistuttanut" meitä kaikkia siitä, että uudistuksen valmistelu oli salaista eikä valmistelusta voinut aikoinaan käydä julkista keskustelua.

13. Jos tätä uudistusta olisi lähdetty avaamaan edes yhden varuskunnan osalta, olisi se pitänyt avata kaikkien osalta. Pääesikunnan lausunnosta oikeuskanslerille ilmenee, että pääesikunnassa todettiin, että ruotsinkielisen koulutuksen järjestämiseen tuli saada poliittista tulkintaa ja sitä ministeriltä pyydettiin, sanoo Wallin.

14. Wallin siis katsoo, että se, että asian valmistelu oli salaista, oikeutti hänet joko valehtelemaan tai antamaan muun muassa eduskunnalle, Utvalle ja siten myös tasavallan presidentille harhaanjohtavaa tietoa, jonka mukaan edes puolustusvoimien edustajat eivät olisi esittäneet alun perin ja vielä viime lokakuussa Dragsvikin joukko-osaston liittämistä Upinniemen varuskuntaan. Asian salainen valmistelu siis oikeuttaa puolustusministerin mukaan hänet valehtelemaan ja salaamaan sen, mitä ja miten hän oli "oheistanut" tai "antanut tulkintaa" pääesikunnalle. Perustelu vaikuttaa lievästi sanottuna oudolta.

15. Tätä kirjoittaessani uutisoidaan, että ex-presidentti Tarja Halonen on ryhtynyt pääministeri Jyrki Kataisen tavoin puolustelemaan Wallinin menettelyä sanomalla, että Utvan tiedossa oli "aivan riittävät" tiedot puolustusvoimien leikkausasiassa. Halosen lausunnosta voidaan päätellä, että Wallin oli informoinut sekä Kataista että Halosta siitä, että kielipolitiikka oli Dragsvikin joukko-osaston säilyttämisen todellinen syy. Tekeekö tämä Wallinin menettelyn puolustettavaksi? Eipä tietenkään.

16. Minusta Halosen olisi tullut heti ja siis vielä virassa ollessaan kertoa julkisuuteen oikea peruste, kun asiaa häneltä nimenomaan kysyttiin, eikä alkaa löperrellä sellaista, että "jollemme luota puolustusvoimien edustajien asiantuntemukseen, niin miksi me sitten maksamme heille palkkaa." Halonen on itse asiassa Wallinin "tekijäkumpani", sillä hän tiesi asian oikean laidan, mutta halusi salata sen kansalta.

17. Onko sitten oikeudenkäytön (lainkäytön) piirissä havaittavissa asioiden salaamista? Voi, voi, vaikka kuinka paljon! Näistä asioista tiedän itsekin jonniin verran. Mistä sitä oikein aloittaisi? Seuraavassa vain joitakin huomioita.

18. Oikeudenkäynnit ovat hovioikeudessa ja KKO:ssa samoin kuin hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa salaisia (ei-julkisia), sillä suulliset käsittelyt on hyvin poikkeuksellisia ja asiat ratkaistaan yleensä pelkästään asiakirjojen perusteella. Ihmiset ja edes asianosaiset itse eivät siis pääse seuraamaan asian käsittelyä.

19. KKO ei perustele kielteisiä valitusluparatkaisuja millään tavalla, ja sama koskee myös hovioikeuksien päätöksiä, joilla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. vaikka perustuslaissa ja tavallisessa laissa korotetaan päätösten perustelemista, viittaavat KKO ja hovioikeudet näille säännöksille kintaalla: kun sanottuja päätöksiä ei ole ennenkään perusteltu, ei niin tehdä nytkään, sanokoot perustuslaki ja laki sitten mitä tahansa! Oikeudenkäyttö on siis salaista, sillä kun emme tiedä perusteluja, emme voi tietää, miksi asiat on ratkaistu niin kuin tehty eikä lainkäyttöä ole mahdollista kontrolloida millään tavalla.

20. Raiskaus - yms. seksuaalirikosjuttujen käsittely määrätään jo käräjäoikeuksissa kokonaan salaisiksi, siis asiakirjoineen päivineen. Näiden rikosten uhrien suojeleminen edellyttää toki usein salaamista, mutta menettelyä tai jutun asiakirjoja ei olisi lain mukaan pakko määrätä kaikilta osin salaisiksi. Käytännössä näin kuitenkin yleensä tehdään, kunhan joku asianosaista vain huomaa sitä pyytää, sillä asian käsittelyn osajulkisuus olisi tuomioistuimen kannalta hankalampi vaihtoehto. Lain mukaan salaisesta oikeudenkäynnistä olisi syytä antaa yleisölle edes julkinen seloste, mutta sellaisen antaminen on käytännössä harvinaista.

21. Suomessa on parastaikaa meneillään ennätyssalainen seksuaalirikosoikeudenkäynti. Tarkoitan Anneli Aueria ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan Turussa eli Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nostettua ja vireillä olevaa oikeusjuttua, jonka käsittely ja jutun asiakirja-aineisto on julistettu kokonaan salaiseksi 60 vuoden ajaksi.

22. Julkisuudessa on epäilty, että mainitulla seksuaalirikosta koskevalla esitutkinnalla ja oikeudenkäynnillä olisi kiinteä yhteys Anneli Aueria vastaan KKO:ssa yhä edelleen vireillä olevaa murhaoikeudenkäyntiin; KKO ei ole edelleenkään saanut ratkaistua syyttäjän valituslupahakemusta. Murhajutun syyttäjä Jarmo Valkama on tähän asti aina jyrkästi kiistänyt juttujen sanotun yhteyden.

23. Mutta tänään tälle epäilylle saatiin kuitenkin virallinen vahvistus, kun näihin kahteen Anneli Aueria koskevaan rikosasiaan nimettiin peräti neljän syyttäjän ryhmä. Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta päätti muodostaa ryhmän juuri siksi, että mainituilla rikosjutuilla on yhteyttä toisiinsa. Kas kummaa, miten tämä huomattiin vasta nyt! Vaikka murhajuttu on nyt KKO:ssa, on asian esitutkinta yhä edelleen vireillä. On epäilty, että laajamittaisilla seksuaalirikossyyteillä ja syytteitä edeltäneellä pitkällä ja perusteellisella esitutkinnalla on haluttu saada uutta näyttöä myös ja kenties ensi sijassa juuri murhajuttuun. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on selvää, että äärimmäisen pitkälle viety asioiden salassapito ruokkii mainittuja epäilyjä ja epäluuloja.

24. Vielä voidaan mainita, että tuomareiden sivutoimista on vaikea saada tietoja. Kaiken huippuna on virkamieslakin otettu säännös, joka velvoittaa sivutoimiluvan virkamiehen välimiestehtävään antaman viranomaisen salaamaan kokonaan tiedot ao. välimiesjutuista ja niiden asianosaista.

25. Tästä pitäisi tietenkin seurata, etteivät tuomarit, ainakaan ylimmän tuomioistuimen eli KKO:n tuomarit, saisi osallistua välimiestehtäviin, sillä suuripalkkaiset ja salaiset välimiestehtävät eivät tietenkään ole sopusoinnussa tuomioistuinlaitokselta edellytettävän riippumattomuuden ja puolueettomuuden kanssa. Mutta mitä vielä, tällainen ajatus ei näytä juolahtaneen lainkaan välimieslupia oikeusneuvoksille myöntävän KKO:n tai sen presidentin mieleen.

553. Se on salaisuus!

Jääveistosten aikaa...

1. Ponteva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoitti kaksi viikkoa paljon puhutun vakuussopimuksen kreikkalaisen virkaveljensä Evangelos Venizeloksen kanssa. Suomi vaati Kreikan vakuuksia ehtona sille, että se sitoutuu Kreikalle luvattuun toiseen lainaohjelmaan. Vakuussopimuksen ideana on turvata Suomen saatavat, jos Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan takaisin.

2. Valtiovarainministeriö on julistanut vakuussopimuksen salaiseksi. VVM:n virkamiesten mukaan näin tehtiin kreikkalaisten pankkien toivomuksesta "hienotunteisuussyistä". Virkamiesten mukaan vakuusjärjestely on "hyvin erikoinen" eikä kreikkalaispankkien kannalta välttämättä lainkaan edullinen. Ministeriö on vedonnut "Suomen neuvotteluaseman säilyttämiseen", miltä kannalta on hyvä noudattaa kreikkalaispankkien toivomusta sopimuksen salassa pitämisestä.

3. Julkisuuslain mukaan pääsääntönä on viranomaisten asiakirjojen julkisuus. Tästä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia, kuten hirmuisen pitkästä julkisuuslain 24 §:stä ilmenee. Minkä kohdan nojalla vakuussopimus on julistettu salaiseksi? Tämä olennainen kysymys on jäänyt keskustelussa sivuun.

4. Keskustelu asian ympärillä on ollut muutenkin suomalaisille ominaista juupas-eipäs -inttämistä, vaikka siihen on osallistunut myös joukko näitä meidän korkeasti oppineita hallinto- ja valtiosääntöjuristiamme. Kun nämä(kään) juristit eivät pidä blogia (siitä kun ei erikseen makseta), jossa asioita voitaisiin tarkastella seikkaperäisesti ja analyyttisesti, eivätkä toimittajat ole hoksanneet kysyä näiltä oppineilta tarkempia perusteluja, eivät ihmiset tiedä, mistä oikein on kysymys.

5. Timo Soini on vaatinut vakuussopimusta julkiseksi. Soini siis tekee asialla politiikkaa täyttä häkää ja vaatii professori Olli Mäenpään tv-lausuntoon viitaten pääministeri Jyrki Kataista "murtamaan salailun sinetit". Populisti mikä populisti, tuokin slogan ja sutkaus on varmaan syntynyt Soinin ja Jusulan aivoriihessä. Soini kyllä tietää - "tasan tarkkaan" - että Katainen ei voi VVM:n virkamiesten päätöstä noin vain murtaa. Poliittisesti asia kuuluu sitä paitsi ministeri Urpilaiselle, ei Kataiselle.

6. Soini tosiaan vetoaa siihen, että hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan sopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita ja että Mäenpään sanoma on syytä ottaa vakavasti.

7. Pääministeri Katainen torjui eilen Mäenpää - Soini -liikkeen vaatimuksen vakuussopimuksen julkistamisesta. Katainen vetosi siihen, että sopimuksen sisällöstä on kerrottu julkisuuteen ja kansanedustajille, minkä lisäksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa sopimukseen ja katsoa, onko se yhdenmukainen sen kanssa, mitä sopimuksen sisällöstä on kerrottu. Kataisen mukaan kukaan ei ole poikkipuolista sanaa tähän mennessä sanonut.

8. Vakuussopimuksen julkisuus on ratkaistava, ei kreikkalaisten pankkien toivomusten mukaisesti, vaan viime kädessä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kreikkalaiset pankit eivät voi sanella suomalaisille viranomaisille, miten lakeja täällä sovelletaan.

9. Vakuussopimuksen salassapito voisi perustua julkisuuslain viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 24 §:n 11 tai 20 kohtaan. Edellisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä muun muassa silloin, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena. Jälkimmäisen säännöksen mukaan viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta on pidettävä salassa mainitussa lainkohdassa mainituilla edellytyksillä. perustelee sivullisen liike- tai ammattisalaisuuksia sisältävän asiakirjan salaamisen.

10. Minusta mainitut lainkohdat näyttäisivät tukevan ministeriön päätöstä määrätä vakuussopimus pidettäväksi salassa. Ministeriön virkamiesten olisi vain pitänyt osata vedota niihin eikä yksinomaan hienotunteisuussyihin ja kreikkalaisten pankkien toiveeseen.

11. Olli Mäenpää haastattelu ei sisältänyt mitenkään eksaktia tietoa. Hän vetoaa kritiikissään siihen, että vakuussopimus on "sen tyyppinen" ja "erittäin olennainen", ettei se voi olla kokonaan salassapidettävä. Mäenpään mukaan koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus. Mäenpään mukaan koko sopimuksen salassapidossa mentiin selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista. Salassapidettävien tietojen varjolla ei voida laajentaa salassapitoa muuten julkisiin tietoihin.

12. Mäenpää tarkoittaa niin sanottua osajulkisuusperiaate, eli sitä, että viranomaisen asiakirja voi olla osittain julkinen ja osaksi salainen. Tähän viitataan julkisuuslain 10 §:ssä ja 17 §:n 1 momentissa. Edellisessä säännöksessä sanotaan, että kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan tietojen saamista viranomaisten asiakirjoista ei saa rajoittaa "enempää kuin suojeltavan edun vuoksi on tarpeellista".

13. Kuten näkyy, mainitut säännökset ovat hyvin väljiä ja tulkinnanvaraisia, joten on aika rohkeata Mäenpään tavoin väittää, että koko sopimuksen salaamisessa mentiin "selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Olli Mäenpää määrittelisi vakuussopimuksen ja sen luultavasti laajojen liitteiden osalta, mitkä osat tuosta aineistosta olisivat "ilman muuta" julkisia ja mitkä taas eivät. Voisiko esimerkiksi sopimuksen niin sanottu "tekstiosa" olla julkinen, mutta "numerotiedot" sen sijaan salaisia, vai millä perusteella sanottu rajanveto voitaisiin tehdä? Tätä Mäenpää ei kerro, vaan hän vain väittää, että julkisuuslakia on rikottu ja vieläpä "selvästi." Onko tuollaisen sopimuksen osalta ylipäätään mahdollista antaa tietoja asiakirjan julkisesta osasta niin, etteivät salassa pidettävät liikesalaisuudet ja muut tiedot leviäisi julkisuuteen?

14. Päättäjät ovat voineet tutustua sopimukseen ja tällä perusteella eduskunnassa on jo päätetty asiasta. Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii myös vakuussopimusta julkiseksi; hän ei siis halua jättää poliittista pelikenttää yksinomaan Soinin haltuun. Kaikkonen perustelee vaatimustaan sillä, että vaikka sopimuksen sisällöstä on "paljon tiedossa", on esimerkiksi "vakuuksien todellinen hinta" Suomelle edelleen epäselvä. Myös "itse sopimuksen hinta" olisi mielenkiintoista saada julkiseksi.

15. Kaikkosen retoriikka on poliittista julistusta. Voidaan epäillä, selviäisikö sopimuksen hinta yleisölle, jollei se ole selvinnyt tähän mennessä meidän ah niin päteville kansanedustajillemme ja päättäjillemme, jotka ovat voineet käydä tutkimassa sopimusta. Asia lienee niin, että sopimuksen tarkkaa "hintaa" ei vielä tiedä kukaan, vaan se selviää vasta myöhemmin.

16. Timo Soini on päättänyt ottaa Mäenpään lausunnon perustella asiasta kaiken ajateltavissa olevan poliittisen hyödyn irti. Hän sanoi eilen, että jollei uusi harkinta johda vakuussopimuksen sisällön julkistamiseen, perussuomalaiset tulevat joko valittamaan salauspäätöksestä hallinto-oikeuteen tai suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) taikka kantelemaan asiasta oikeuskanslerille.

17. Tuskinpa kenelläkään suomalaisella on mitään vakuussopimuksen julkistamista vastaan, jos "oikeustaistelun" tielle lähdetään ja ministeriön päätös todetaan siinä yhteydessä virheelliseksi. Kantelu oikeuskanslerille ei ilmeisesti johtaisi toivottuun tulokseen, sillä näissä asioissa oikeuskansleri, joka vetää samalla kruununjuristin eli valtioneuvoston ja ministeriöiden neuvonantajan roolia, ei todennäköisesti tulisi näkemään salauspäätöksessä mitään lainvastaista. Sama lopputulos saataisiin myös KHO:sta, joka on aiemmin kunnostautunut muun muassa Tiitisen listan salaamisessa.