Hovioikeuden talo Viipurissa. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti oli kreivi Carl Gustaf Mannerheim 1839-1854.1. Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus jäi eläkkeelle 1.4. Koska vireillä on suunnitelma, jonka mukaan Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään Kouvolan hovioikeuteen eli siis käytännössä lakkautetaan, haettiin Krogerukselle seuraajaa vain määräajaksi, joka päättyy 31.12.2013. "Pätkäpresidentin" virkaa hakivat 27.1.2012 päättyneeseen määräaikaan mennessä käräjätuomari Hannu Laitinen sekä hovioikeudenlaamannit Tuomas Nurmi (Helsingin hovioikeus), Esko Randelin (Itä-Suomen hovioikeus) ja Olavi Snellman (Itä-Suomen hovioikeus).
2. Korkein päätti täysistunnossaan 21.3.2012 nimittää presidentin virkaan Olavi Snellmanin (64 v.) 1.4.2012 - 31.12.2013 väliseksi ajaksi. Normaalisti hovioikeuden presidentin nimittämistä koskevan virkaesityksen tasavallan presidentille tekee tuomarinvalintalautakunta, mutta kun on kysymys "vain" määräaikaisesta virasta, lautakunta sivuutetaan ja nimityksestä päättää korkein oikeus. Nykyisin voimassa olevan lain mukaan "noin lyhyttä" nimitystä ei sitä paitsi tarvitse kiikuttaa edes valtioneuvoston yleisistunnon kautta tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Mitäpä sitä nyt turhaa!
3. Hämmästystä on herättänyt, että mainitusta nimitysasiasta ei ole tiedotettu korkeimman oikeuden kotisivuilla sanallakaan, ei sen puoleen myöskään Itä-Suomen hovioikeuden sivustolla. Korkeimman oikeuden tiedotus on ollut yleensäkin aika vaatimatonta luokkaa lukuun ottamatta ennakkopäätösten ja myönnettyjen valituslupien julkistamista. Tänä vuonna korkein oikeus on tiedottanut toistaiseksi erikseen ainoastaan yhdestä asiasta, eli plenum-ratkaisusta KKO 2012:11, jossa isyys vahvistettiin laissa säädetyn kanneajan päättymisestä huolimatta.
4. Lakimieskunta laajemmalti kulunee saaneen vihiä KKO:n nimityspäätöksestä ikään kuin kautta rantain eli siitä, että Itä-Suomen hovioikeudessa julistettiin haettavaksi laamannin virka eli juuri se virka, josta Snellman nimitettiin pressaksi. Toki Yle Savon sivuilla julkaistiin jo nimityspäivänä eli 21.3. Snellmanin nimitystä koskeva uutinen, mutta kukapa nyt noita Ylen savolaissivuja tulisi kovin tarkkaan seuranneeksi.
5. Korkein oikeus pudotti mainituista neljästä hakijasta kaksi eli Hannu Laitisen ja Tuomas Nurmen "finaalista" sillä perusteella, että hovioikeus tarvitsee odotettavissa olevassa muutosvaiheessa päällikön, joka tuntee hovioikeuden ja sen henkilöstön. Tosin Tuomas Nurmenkin ura näyttää alkaneen 80-luvullla juuri Itä-Suomen hovioikeudesta. Tämän jälkeen korkein oikeus vertasi kärkikaksikkoa eli hovioikeuden "omia miehiä" Esko Randelinia ja Olavi Snellmania perusteluissaan näin:
Snellmanilla on Randelinia merkittävästi pidempi, ansiokas kokemus johtamistehtävistä hovioikeudessa. Haastattelun perusteella Snellmanilla on selkeä käsitys ja perusteltuja nä-
kemyksiä täytettävänä olevasta tehtävästä ja edessä olevan todennäköisen muutostilanteen aiheuttamista erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Pe-
rehtyneisyytensä, kokemuksensa ja näkemystensä perusteella Snellmanilla voidaan arvioida olevan parhaat edellytykset täytettävänä olevan tehtävän hoitamiseen.
6. Korkein oikeus siis haastatteli finalistit ja ratkaisi nimitysasian sillä perusteella, kummalla hakijoista oli perustellumpi näkemys edessä olevan muutosvaiheen erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Sitä, miten mainitut "näkemykset" erosivat toisistaan, ei kerrota. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että vertailussa kiinnitettiin huomiota yksinomaan hovioikeuden presidentin hallinnollisiin tehtäviin. Tätä olen aina muulloinkin epäillyt ja itse asiassa "pelännyt", sillä minusta hovioikeuden presidentin tulisi olla ennen kaikkea lainkäyttöjohtaja, ei pelkkä hallintojohtaja, kuten korkeimman oikeuden perustelujen mukaan on asian laita. KKO:n perustelutapa vaikuttaa hieman oudolta myös periaatteellisesti eli tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta. Syntyy vaikutelma, jonka mukaan viran saa hakijoista se, jonka näkemykset miellyttävät eniten nimittävää viranomaista - hakijoiden pätevyydellä ei ole niinkään väliä!
7. Joka tapauksessa onnittelemme uutta hovioikeuden presidenttiä. Palsturi muistaa hänet oikeusministeriön 80-luvulla järjestämistä prosessinjohtoseminaareista nuorena viskaalina ja innokkaana oppilaana ja keskustelijana. Toivokamme, että Itä-Suomen aiemminkin eli jo sortovuosina ja myös viime sodissa kovia kokenut, vuonna 1839 perustettu hovioikeus, joka toimi vuoteen 1940 saakka Viipurissa - tuossa karjalaisten kauniissa kaupungissa - nimellä Wiipurin hovioikeus, saatettaisiin uuden presidentin johdolla manan majoille mahdollisimman arvokkaasti! Aina tarmokas oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson on luvannut esitellä uuden hovioikeus- ja hallinto-oikeusverkoston vielä kuluvan kevään aikana.
8. Presidentti Krogeruksen eläköitymistä juhlistettiin 30.3. Kuopiossa erilaisten pippaloiden merkeissä. Kaupungin musiikkikeskuksessa pidettiin seminaari "oikeuden toteutumisen edellytyksistä," ja siellä esitelmöivät meille kaikille jo Hannu Taanilan ja Lenita Airiston 1960-luvun loppupuolella vetämästä Jatkoaika-ohjelmasta tutuksi tullut pastori ja nyttemmin käytännöllisen filosofian dosentti Terho Pursiainen aiheenaan "oikeamielisyys" sekä akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, Terho Pursiaisen tasoinen sanakäytön virtuoosi, teemasta "tuomioistuimen riippumattomuus." Hovioikeudessa paljastettiin presidentti Krogeruksen muotokuva, ja tilaisuudessa puhui itse presidentti Pauliine Koskelo. Presidentin kyseinen puhe löytyy vaikkapa tästä. Presidentti muisti puheessaan myös vastanimitettyä uutta presidenttiä Olavi Snellmania, jota ei kuitenkaan katsonut aiheelliseksi mainita nimeltä (!).
9. Koskelo oli varmaankin oikeassa. mitä Mikael Krogeruksen ominaisuuksiin tulee. Olen joskus hieman hymy suupielessä todennut, että KKO:n jäseniltä edellytettävä oikeamielisyys ja sopivuus voitaisiin kiteyttää sanalla "kirkolliskokouskelpoisuus." Krogeruksen osalta tämä edellytys on toteutunut kirjaimellisesti, sillä hän on toiminut lukuisissa seurakunnallisissa ja kirkollisissa luottamistehtävissä ja vuosina 2000-2008 kirkolliskokouksen lainopillisena asiantuntijana. Muistan, että 1970- ja -80-luvulla vastaavassa tehtävässä korkeimmasta oikeudesta toimi oikeusneuvos Johannes Paavali Leivonen. Oikeusneuvos Leivosen tapaan myös Krogerus on pappissukua, joten tehtävä sopi hänelle sikälikin erinomaisen hyvin.
10. Oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus kohahduttivat lokakuussa 2003 yleensä jokseenkin uneliasta suomalaista oikeuselämää kirjoittamalla Helsingin Sanomissa julkaistun laajan vastineen, jossa he teilasivat tai ainakin yrittivät teilata toimittaja Susanna Reinbothin kriittisen tulkinnan eräistä sananvapautta ja yksityiselämän suojaa koskevista KKO:n päätöksistä. Koskelo ja Krogerus väittivät yhteisessä kirjoituksessaan, että toimittaja oli tulkinnut väärin kritisoimiaan ratkaisuja. Oikeusneuvosten vastine oli ennenkuulumaton, sillä tapana on ollut, niin Suomessa kuin muuallakin, että ammattituomarit pidättäytyvät kommentoimasta julkisuudessa yksittäisiä oikeusjuttuja tai niissä annettuja ratkaisuja taikka vastaamasta päätösten nostattamaan kritiikkiin.
11. Olen kertonut Koskelon ja Krogeruksen mainitusta vastineesta blogijutussa nro 257/27.4.2010 "Korkein oikeus sananvapautta kaventamassa." Debatin ydin oli siinä, että toimittaja Reinboth kritisoi KKO:n kantaa, joka hänen mielestään korosti liiaksi yksityiselämän suojaa sananvapauden kustannuksella. Kolme rikosoikeuden professoria totesi oikeusneuvosten vastineesta, ettei se ainakaan selventänyt tilannetta, sillä aiemmin myös juristit olivat tulkinneet KKO:n kyseisiä ratkaisuja samalla tavalla kuin toimittajakin. Professorit eivät pitäneet Reinbothin tulkintaa huonona. Pekka Koskis-vainaa totesi sarkastiseen tapaansa yleisvaikutelmaksi jääneen, että "Reinboth johtaa, jollei 6-0 niin ainakin 4-2."
12. Puuttumatta kyseiseen debattiin tässä enemmälti on syytä todeta, että myöhemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomesta sananvapausasioissa tehtyihin valituksiin antamat päätökset ovat osoittaneet Koskelo-Krogeruksen ja koko KKO:n yksityiselämän suojaa korostaneen kannan sananvapausjutuissa virheelliseksi. Mutta pääasia oli toki se, että kummastakin debatööristä tuli presidentti, Krogeruksesta Kuopion kalakukkokaupunkiin ja Koskelosta Pohj. Esplanadi 3:een.
13. Pauliine Koskelon puheen yleisen osaston osalta voidaan vain todeta, miten innokkaasi KKO:n presidentti on ajanut ja ajaa yhä edelleen hovioikeuteen tapahtuvan valitusoikeuden rajoittamista erilaisten valituslupapykälien avulla. Hän näyttää kuvittelevan, että mitä enemmän valitusoikeutta tosiasiallisesti rajoitetaan, sitä paremmin kansalaisten oikeusturva toteutuu! No, tämä ristiriita selittynee osin sillä, että Koskelo ei ole itse milloinkaan toiminut asianajajana eikä tuomarina KKO:ta alemmassa instanssissa.
14. Mutta kamoon, nythän Koskelo on päässyt ainakin Itä-Suomen osalta tavoitteeseensa, sillä hänen hyvän ystävänsä Mikael Krogeruksen johdolla toiminut hovioikeus tullaan ilmeisesti lakkauttamaan kokonaan! Vuoden 2013 mentyä kukaan ei enää saa valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen. Kaverilta meni siis hovioikeus niin sanotusti "alta" ja tätä kehitystä Koskelo on omasta ja koko KKO:n puolesta ollut lämpimästi kannattamassa ja ajamassa. Tästä Koskelo on varmaan ilmoittanut suuren ilonsa Kuopion hovioikeusihmisille! Presidentti Koskelo puhuu mahtipontiseen sävyyn "uuden hovioikeuden" perustamisesta. Riittäkö Suomeen jatkossa siis yksi ainoa hovioikeus, vai mistä oikein mahtaa olla kysymys? Erässä toisessa yhteydessä Koskelo puhui "tuomioistuinten saaristosta", vaikka käräjäoikeuksien lukumäärän alentamisesta reilusta 50:stä 27:een oli kulunut aikaa vasta vuoden verran.
15. Onko Kuopiossa jo perustettu tai tullaanko sinne pikapuolin perusamaan Wiipurin Itä-Suomen hovioikeuden kilta? Sen tehtävänä olisi muistella wanhoja hyviä aikoja eli aikaa, jolloin Wiipurissa ja sittemmin Kuopiossa oli vielä toimiva hovioikeus. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka opasti meitä Stefan Wallinia koskevassa kantelupäätöksessään, että varuskuntakilloista esimerkiksi Uudenmaan Prikaatin kilta Dragsvikissa voisi toimia oikein hyvin, vaikka itse varuskunta lakkautettaisiin. Vastaavasti hovioikeuskilta voisi vaalia toimintansa päättäneen hovioikeuden muistoa.
