674. Kun oikeus tuomioistuinkäsittelyyn ei toteudu

Jutta ja Juncker tapasivat jälleen. Lehtitietojen mukaan Jutan tavaramerkiksi muodostuneesta kultaisesta kaulaketjusta, jossa ovat olleet sydän, risti ja ankkuri, on häipynyt toivoa kuvaava ankkuri. Olisiko Juncker kenties pihistänyt yöllisten neuvottelujen jossakin vaiheessa Jutan ankkurin vai olisiko Jutta antanut toivonsa Junckerille... tai ainakin "toivoa"...Juncker puolestaan näyttää panneen kaiken toivonsa Juttaan...

1. Oikeusturvasta puhutaan usein ja hartaasti. Kysymys on ihmisen oikeuksien toteutumisesta, oikeuden saatavuudesta eli oikeuksiin pääsystä (access to justice). Talonpoikaisjohtaja Jaakko Ilkan sanoin oikeusturvassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, "saako maassa oikeutta." Ilkan aikana oikeutta ei saanut eikä annettu, vaan oikeutta oli pakko yrittää hankkia turvautumalla omankädenoikeuteen.

2. Nykyisin asiat ovat onneksi toisin. Omankädenoikeus on kiellettyä, sillä valtiovalta on ottanut huolehtiakseen ihmisten oikeusturvan toteutumisesta. Suomen perustuslakiin on otettu säännöksiä oikeusturvan toteutumisesta. Oikeusturvan toteutumisesta huolehtivat viime kädessä riippumattomat tuomioistuimet. 

3. Perussäännös on perustuslain 21 §:n 1 momentti, jossa vakuutetaan, että "jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesi ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksisaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimeeen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen tutkittavaksi". Oikeuden saatavuus (oikeusturva) on myös kansainvälisin sopimuksin tunnustettu ihmisoikeus. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.1 artikla takaa jokaiselle oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa. 

4. Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan eli valtiovallan on siten taattava jokaiselle myös oikeuksien saatavuus, oikeusturva. Lainsäätäjä on velvollinen säätämään tätä tarkoittavia lakeja ja tuomioistuimet ja muut viranomaiset ovat velvollisia noudattamaan lakia ja tulkitsemaan niitä siten, että mainittu perus- ja ihmisoikeus toteutuu.

5. Ovatko asiat siis hyvin ja kaikki tyytyväisiä oikeusturvaansa, kun kerran perustuslaissa on luvattu, että jokaisen pääsy oikeuksiinsa on valtiovallan erityisessä suojeluksessa? Jokainen tietää vastauksen: käytännössä oikeusturvaa toteutuu, jos on toteutuakseen, vain tietyssä suhteissa ja joidenkin ihmisten tai ihmisryhmien osalta, usein ehkä vasta "kovan väännön" eli oikeustaistelun  tuloksena. On paljon ihmisiä, jotka kokevat, että he eivät heivät ole saaneet oikeutta eikä heidän ole mahdollista sitä saadakaan, koska julkinen valta ole kyennyt tai edes halunnut käytännössä sitä heille turvata. 

6. Jotta oikeusturvaa olisi mahdollista saada, tulisi oikeutta hakevalla ihmisillä olla mahdollisuus ja oikeus päästä tuomioistuimeen (access to court) eli saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä oikeus on turvattu perustuslain 21.1 §:ssä, mutta tästä huolimatta on lukuisia tapauksia ja tilanteita, joissa edes tämä perusoikeus ei ole toteutunut eivätkä lainsäätäjä, asianomaiset tuomioistuimet tai ylimmät laillisuusvalvojat ole, perustuslain 22 §:n velvoittavasta säännöksestä huolimatta, tehneet elettäkään mainitun perusoikeuden toteutumiseksi, vaan ne ovat päinvastoin voineet tehdä parhaansa, jotta ihminen eivät pääsisi asiassaan tuomioistuimeen. Kun näin on asian laita, niin silloin on tietenkin turha puhua oikeusturvasta ja oikeuksien toteutumisesta.

7. Mutta annetaanpa puheenvuoro ihmisille eli Viljolle (nimi muutettu), jolta on evätty pääsy tuomioistuimeen ja sitä myöten mahdollisuus saada oikeutta. Viljo kirjoitti minulle näin:

Olen 62-vuotias, neljättä vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä valtion virasta oleva rakennusmestari. Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle työnantajan edustajien pitkään jatkuneen minuun kohdistaman epäasiallisen ja syrjivän kohtelun seurauksena.

Kun työnantaja ei suostunut tunnustamaan menettelynsä lainvastaisuutta eikä suostunut muuttamaan menettelyään, vein asian paikallisen työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Siitä on aikaa jo yli 6,5 vuotta. Asiani koski työturvallisuuslain 8 §:n tarkoittaman työnantajan yleisen huolehtimisvelvollisuuden ja 28 §:n tarkoittaman työnantajan toimintavelvollisuuden laiminlyöntiä sekä mm. yhdenvertaisuuslain 6 §:n tarkoittamaa syrjintää. Minulle oli aiheutunut tuolloin jo merkittävää terveydellistä haittaa työnantajan menettelystä.

Perustuslain 21 §: n oikeusturvasäännöksen mukaan minun olisi pitänyt saada asiassa viranomaisen päätös, josta olisin voinut valittaa.

Korkein hallinto-oikeus on odennut vuosikirjapäätöksensä KHO:2008:25 perusteluissa muun ohella, että ”perustuslain tarkoituksena on turvata jokaiselle mahdollisuus säännönmukaiseen muutoksenhakukeinoon eli valitukseen silloin, kun kysymys on muutoksenhakijan perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista”.

Minun asiaani ei kuitenkaan ratkaissut työsuojeluviranomainen hallintopäätöksellä, vaan tarkastaja tarkastuskertomuksella. Tarkastuskertomukseen ei liitetä valitusosoitusta, vaikka sillä olisi ratkaistu hallintoasia. Vaikka näyttö oli mielestäni aukotonta, tarkastaja tukeutui ratkaisussaan työnantajan antamaan perustelemattomaan ja osittain jopa valheelliseen selvitykseen, eikä nähnyt syytä epäillä rikosta. Tein tutkintapyynnön työnantajastani, mutta poliisi tukeutui päätöksessään työsuojelutarkastajan ratkaisuun, eikä siirtänyt asiaa syyttäjän harkittavaksi. Aivan samanlainen on tilanne nykyäänkin. Esimerkiksi Helsingin poliisi on tänä vuonna pyytänyt työsuojeluviranomaiselta lausuntoa esitutkinnan tarpeellisuudesta.

Hallintolainkäyttölain 4 ja 5.1 pykälät tarkoittavat päätöstä, josta saa valittaa, toimenpidettä, jolla hallintoasia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Saman lain 6.1 §:n mukaan ”päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa”. Silti hallinto-oikeudet eivät tutki tuollaisissakaan tapauksissa tarkastuskertomuksista tehtyjä valituksia, vaikka valitus koskisi myös menettelyvirhettä.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (valvontalaki) koskevan hallituksen esityksen (HE 94/2005) yksityiskohtaisissa 2 §:n perusteluissa todetaan, että ”tarkastajalla tarkoitettaisiin työsuojelupiirissä valvonta- ja tarkastustehtävissä toimivaa virkasuhteista henkilöä, jota ei kuitenkaan pidetä työsuojeluviranomaisena”.

Kun kysymys on työntekijän terveyden ja jopa elämisen säilyttämisen edellytyksistä ja sekä perusoikeudesta että ihmisoikeudesta päästä tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa, niin kyse on perustuslain 124 §:n tarkoittamista merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävistä tehtävistä, joita voidaan antaa vain viranomaiselle.

Työsuojelutakastaja selvittää epäasiallista ja/tai syrjivää kohtelua koskevia asioita kirjallisesti, mutta antaa asiasta tarkastuskertomuksen, ei päätöstä. On selvää, että tuollaisesta menettelystä ei ole säännöstä missään laissa. Jos tarkastaja tulee pintapuolisen selvityksen jälkeen siihen johtopäätökseen, että työnantaja on menetellyt lainvastaisesti, tarkastaja antaa työnantajalle toimintaohjeen. Jos työnantaja ei noudata ohjetta, tarkastaja antaa kehotuksen, ja jos työnantaja ei noudata sitäkään, tarkastaja siirtää asian työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Vasta tämän jälkeen työsuojeluviranomainen harkitsee, tekeekö se ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten vai ei (valvontalain 50.1 §).

Käytännössä tarkastaja siis antaa työnantajalle ainakin yhden, useimmiten kaksi mahdollisuutta saada armahdus rikoslain 47 luvussa rangaistavaksi säädetystä teosta, jos työnantaja edes lupaa ryhtyä selvittämään asiaa.

Tuosta täysin riidattomasti lainvastaisesta menettelystä johtuu, että vain äärimmäisen harvoin työsuojeluviranomaisen asiakkaan asia etenee poliisille saakka työsuojeluviranomaisen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana Uudenmaan työsuojelupiiriin (2007-2009) ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ESAVI) työsuojelun vastuualueelle (2010-2011) on tullut yhteensä noin 1 800 asiakasaloitteista yhteydenottoa häirinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta (ei koske syrjintää). Niistä yhdessätoista (11) tapauksessa työsuojeluviranomainen on tehnyt ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten. Se on keskimäärin 2 ilmoitusta/vuosi. Nämä luvut ovat peräisin ESAVIn julkisista raporteista, ks. esimerkiksi http://www.tyosuojelu.fi/upload/Raportti_TYHY_valvonta_2011.pdf .

Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto samoin kuin edellinen ja nykyinen sosiaali- ja terveysministeri eivät  ole suostuneet muuttamaan jo pitkään jatkunutta lainvastaista menettelyä. Päinvastoin, nyttemmin on annettu uudet valvontaohjeet, joissa ohjataan tarkastajia menettelemään lainvastaisesti:
http://www.tyosuojelu.fi/upload/Valvontaohje_1_2011-Hairinnan_ja_epaasiallisen_kohtelun_valvonta.pdf .
http://www.tyosuojelu.fi/upload/Valvontaohje_1_2012_Tyosyrjinnan_valvonta.pdf .

Ongelmana on se, että kun tarkastuskertomuksesta ei voi valittaa, voi menettely jatkua kenenkään siihen puuttumatta. Media ei joko halua tai ei uskalla paljastaa ainakin vuoden 1995 hallitusmuodon voimaan tulosta lähtien jatkunutta työsuojeluviranomaisen lainvastaista menettelyä. Kysymys ei ole ainoastaan lainvastaisesta menettelystä ja sen paljastamisesta. Tilastokeskuksen mukaan joka vuosi nimittäin  jää työkyvyttömyyseläkkeelle noin 8 000 suomalaista mielenterveyden häiriöiden (mm. masennus ja stressihäiriöt) vuoksi. Eri lähteiden tietoja yhdistelemällä olen päätynyt arvioon, että heidän joukossaan on 2 500 työpaikkahäirinnän uhria. Siitä, kuinka moni epäasiallisesti ja syrjivästi kohdeltu ajautuu itsemurhaan, kun mistään ei saa apua, en ole tilastoja löytänyt. Epäilemättä heitä on useita kymmeniä vuodessa, mahdollisesti jopa yli sadan. Tiedän omasta kokemuksesta, millaisia seurauksia työpaikkahäirinnän uhriksi joutuminen aiheuttaa uhrille ja hänen läheisilleen. On selvää, että ongelma on huomattavasti laajempi kuin pelkästään työpaikkakiusattujen ongelma. Siitä voidaan joutua maksamaan vielä seuraavankin sukupolven mielenterveyden tai käyttäytymisen ongelmien kautta.

Vallankahvassa olijat eivät kuitenkaan tee asialle muuta kuin pitävät hurskaita juhlapuheita, kuinka työpaikkakiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi; http://www.paularisikko.fi/2012/03/21/tyopaikkakiusaamiselle-nollatoleranssi-2  

Työsuojeluviranomaisen menettelyn lainvastaisuuden juuret juontuvat jo 1900-luvun puolelta, jolloin työsuojeluviranomaisen ainoa toimintamuoto oli työpaikoille tehty tarkastus, jolla tarkastettiin koneiden, laitteiden, telineiden, kulkuteiden, työtilojen, sosiaalitilojen, yms. turvallisuutta, terveellisyyttä ja työsuojelulainsäädännön mukaisuutta. Myös nykyinen valvontalaki tarkoittaa työsuojelutarkastuksella "perinteistä" työpaikoille tehtävää tarkastusta (esim. valvontalain 7.3 §).

Kun vuosien mittaan työsuojeluviranomaisen valvottavaksi on tullut uusia lakeja (esim. yhdenvertaisuuslaki) ja vanhoihin lakeihin on tullut uusia pykäliä (esim. työturvallisuuslain 28 §), jotka kohdistuvat välittömästi työntekijän lakisääteisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin mukaan luettuna perus- ja ihmisoikeudet, eivät Stm:n työsuojeluosasto ja alueelliset työsuojeluviranomaiset ole pysyneet kehityksen mukana. Heidän käytössään on edelleen vain yksi ainoa valvontamuoto eli työsuojelutarkastus, vaikka oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien hallintoasioiden käsittelyssä ei mitään tarkastusta yleensä tehdäkään.

Valvontalain 3.2 §:n mukaan työsuojeluviranomaisen valvontatoimintaan sovelletaan mm. hallintolakia, ellei toisin säädetä. On riidatonta, että valvontalaissa ei ole annettu erityissäännäksiä hallintoasian käsittelystä. Siksi työsuojeluviranomaisen pitäisi antaa noissa asioissa hallintopäätös, josta voi valittaa.

Hallintoasian selvittäminen kuuluu asian valmistelijalle tai esittelijälle ja asian ratkaisu kuuluu nykyisin useimmiten avin työsuojelualueen johtajalle, joka tulee ratkaista asia esittelystä. Jos hallintoasian ratkaiseminen edellyttää työpaikalle tehtävää tarkastusta, sitä ei tee valvontalain tarkoittama tarkastaja, vaan hallintolaissa mainittu valmistelija tai esittelijä hallintolain 39 §:n nojalla. Jos hallintopäätöksen lisäksi on tarpeen antaa työnantajalle esim. uhkasakko lainvastaisen tilan korjaamisesta, se tapahtuu hallintolain 67 §:n nojalla. Hallintolaki ei tunne viranomaisen toimintaohjetta tai kehotusta.

Työsuojeluviranomaisen jo ainakin 17 vuotta jatkuneen lainvastaisen menettelyn salaamiseksi on valjastettu myös ylimmät laillisuusvalvojat. Kantelin oikeuskanslerille työnantajan, työsuojeluviranomaisen, kihlakunnan poliisin, kihlakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän lainvastaisista ja perustelemattomista ratkaisuista asiani käsittelyssä. OIkeuskansleri Jaakko Jonkka ratkaisi asiani yhdeksällätoista (19) sanalla: "Tutustuttuani kanteluun ja sen liiteaineistoon asiassa ei ole tullut esiin sellaista, joka antaisi minulle viranomaistoiminnan laillisuusvalvojana aihetta puuttua asiaan.” Jonkan ratkaisu oli siis täysin perustelematon, koska hän ei pystynyt perustelemaan ratkaisuaan olla määräämättä rikostutkintaa kaikkien niiden viranomaisten ja virkamiesten osalta, jota pyysin kantelussani. Voin vakuuttaa, että kanteluni oli hyvin perusteltu.

Kantelin oikeusasiamiehelle stm:n työsuojeluosaston häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua koskevasta valvontaohjeesta. Oikeusasiamies ei vaivautunut itse ottamaan kantaa asiaan, vaan määräsi esittelijänsä asialle. Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelän yksin allekirjoittamassa, vastaukseksi nimetyssä asiakirjassa todetaan lähes ainoana perusteena, että ”apulaisoikeusasiamies Pajuoja katsoi kuitenkin, ettei kirjoituksenne perusteella ole ilmennyt hänen toimivaltaansa kuuluvaa lainvastaisuutta…”.

Näin meillä oikeusvaltio Suomessa.

Ystävällisin terveisin Viljo, työkyvyttömyyseläkeläinen työsuojeluviranomaisen toimimattomuuden johdosta
(Platon: Epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus)

8. Viljon kirjoituksesta voidaan päätellä, että kentällä perustuslaissa säädetty oikeus oikeusturvaan voi jäädä toteutumatta jo sen vuoksi, että viranomainen tai tuomioistuin, perustslaista piittaamatta, kerta kaikkiaan epää ihmiseltä oikeuden viedä asian tuomioistuimeen, siis sanoo tosiasiallisesti "sinä et saa (et ansaitse saada) oikeutta, me emme päästä sinua tuomioistuimeen oikeuttasi vaatimaan".

9. Hallintolainkäyttölaki lähtee viranomaisten ja hallintotuomioistuinten työn kannalta "nerokkaasta" konstruktiosta, jonka mukaan tuomioistuimeen saa valittaa, mutta vain sillä edellytyksellä, että viranomainen on antanut asiassa päätöksen (hallintopäätös). Jos siis ihmiselle annetussa paperissa lukee alussa sana "päätös", asiasta saa valittaa hallinto-oikeuteen, mutta jos tämä maaginen sana puuttuu paperista, valitusoikeutta ei ole!

10. Tämä vaikuttaa jo sinänsä omituiselta järjestelyltä, mutta tässä ei ole vielä kaikki, sillä kysymyksen siitä, annetaanko asiassa päätös vai ei, ratkaisee asianomainen viranomainen itse. Jos siis viranomainen päättyy ihmisen kannalta kielteiseen ratkaisuun, hän voi samalla, kenties vain itseään suojellakseen, todeta, että niin, ja sinä et sitten myöskään saa valittaa tästä minun kannanotostani oikeuteen, koska kyseessä ei ole päätös (tai minä ainakin kieltäydyn antamasta sinulle pyytämääsi päätöstä). 

11. Tämä tuntuu kummalliselta. Esimerkiksi käräjäoikeuksissa tilanne on toisenlainen, sillä siellä jokainen saa viedä riita-asian tuomioistuimen tutkittavaksi, jos haluaa; mikään viranomainen tai virkamies ei voi sitä estää. Riita-asian kantajalla tulee toki olla järkevä oikeudellinen intressi, jotta oikeus ottaa asian tutkittavaksi, mutta tämän kysymyksen ratkaisee tuomioistuin, ei mikään viranomainen etukäteen. Asianosainen pääsee riita-asiassa periaatteessa aina käräjäoikeuteen ja sen antamasta tuomiosta tai lopullisesta päätöksestä saadaan riita- ja rikosasiassa valittaa hovioikeuteen. 

12. En ota kantaa Viljon tapaukseen, mutta yleiseltä kannalta on syytä hieman lähemmin tarkastella, mitä käsitteillä "päätös" ja "valitusoikeus" hallintolainkäyttölaissa oikeastaan tarkoitetaan? HLL 5 §:n mukaan "päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta". Valitusta ei kuitenkaan saa tehdä "hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista". HLL 6.1 §:n mukaan päätöksestä saa valittaa "se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa".

13. Mainitut käsitteet ovat melko tulkinnanvaraisia. Mutta todella kummalliseksi asian tekee se, että asianomainen virkamies, jonka puoleen ihminen on asiassaan kääntynyt, voi torjuessaan pyynnön tietyn toimenpiteen suorittamisesta samalla evätä ihmiseltä valitusoikeuden yksinkertaisesti niin, että hän kieltäytyy antamasta tälle ratkaisustaan tai toimenpiteestään päätöstä. Minusta asiasta pitäisi säätää laissa niin, että viranomaisen on annettava päätös aina, jos ihminen sitä pyytää, jolloin kysymyksen valitusoikeudesta ja valittajan oikeudellisesta intressistä ratkaisisi tuomioistuin, ei toimenpiteestä päättänyt virkamies tai viranomainen. 

14. Pääsy tuomioistuimeen ja sen vuoksi myös oikeusuojan saatavuus hallintoasioissa jää mainitusta epäkohdasta johtuen ilmeisesti toteutumatta lukuisissa tapauksissa ja asiaryhmissä. Tämä ongelma on kyllä havaittu jo kauan sitten, mutta sen korjaamiseksi ei vain ole "jostakin syystä" välitetty tehdä mitään konkreettista.

15. Esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea, jossa olin itsekin mukana, mainitsi mietinnössään (KM 2003:3) useassa kohdin sanotusta epäkohdasta, mutta kuitenkin vain iköän kuin ohimennen (Komitean kuului sekä yleisten tuomioistuinten että hallintotuomioistuinten edustajia; jälkimmäiset laativat käytännössä kaikki hallintolainkäyttöä koskevat kannanotot.) Mietinnön tiivistelmässä todetaan, että komitea on kiinnittänyt huomiota oikeusturvan mahdollisiin "katvealueisiin" hallintoasioissa (s. 18-19). "Eräs mahdollinen oikeusturvan katvealua on tilanne, jossa hallintoviranomainen ei ole tehnyt sitovaa hallintopäätöstä". Ja edelleen: "Lisäksi olisi harkittava, tulisiko hallintoriita-asiana voida saattaa vireille hakemus, jossa hakija vaatii oikeuksiensa toteuttamista silloin kun hallintoviranomainen viivyttelee päätöksen tekemistä tai ei tee lainkaan päätöstä".

16. Komitean mukaan mainitun epäkohdan korjaamista on "harkittava". Myöhemmin mietinnössä todetaan (s.128-129), että kun hallintolainkäytön oikeusturvajärjestelmä jäsennetään hallintopäätöskeskeisesti, suomalaisessa keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle hallintolainkäytön ja hallintotoiminnan tuomioistuinkontrollin rooli esimerkiksi silloin, jos  viranomainen viivyttelee päätöksenteossa. Tällöin asianosainen ei saa päätöstä, josta hän voisi tehdä valituksen. Sama koskee tilannetta, jossa yksilön pääsy oikeuksiinsa edellyttäisi viranomaiselta muuta toimintaa kuin muodollisten hallintopäätösten tekemistä. Mietinnössä viitataan professori, nykyisin KHO:n hallintoneuvos, Outi Suvirannan artikkeliin "Oikeuskeinoista viranomaisen passiivisuutta vastaan" (Lakimies 6/2002 s. 914-937).  Artikkelissa päädytään siihen, että hallintotoiminnan tuomioistuinkontrolliin saattaa jäädä ongelmallisia katvealueita, minkä vuoksi lainsäädännöstä tulisikin käydä selkeästi ilmi, mitkä oikeussuojakeinot ovat käytettävissä eri passiivisuustilanteissa.

17. Tällaista iänikuista "sievistelyähän" se on aina ollut, tämä suomalainen oikeuskirjallisuus ja lainvalmistelu! Asioista ei haluta käyttää edes oikeita nimiä eikä puhua selkokielelllä, vaan tyydytään vain jonkinlaiseen hymistelyyn, sievistelyyn ja ongelmien vähätttelyyn tyyliin "saattaa muodostua oikeusturvan kannalta ongelmallisia katvelualeita" jne. Pitäisi nostaa kerrankin kissa pöydälle ja rykäistä, että perkele, asiat ovat (myös) tässä suhteessa kerrassaan päin helvettiä, eivätkä ihmiset silti saa oikeussuojaa kelvottomia viranomaisia vastaan!

18. Tämä sama sievistely ja "katvealueista" puhuminen on jatkunut myös kymmenen viimeisen vuoden aikana, kun oikeusministeriön monen monet työryhmät ja toimikunnant ovat yrittäneet pakertaa esitystä uudesta hallintolainkäyttölaista. Uudessa laissa olisi mahdollista korjata monien muiden epäkohtien ohella myös nyt esillä oleva epäkohta selvällä lakitekstillä niin, että Viljo ja lukuisat muut hänen kanssaan yhtä kurjassa asemassa olevat ihmiset pääsisivät vihdoin oikeuksiinsa ja saisivat asiansa riippumattoman tuomioistuimen tutkittavaksi.

19. Oikeusministeriö asetti syyskussa 2007 hallintolainkäytön kehittämistä varten toimikunnan sekä toimikuntaa avustamaan työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin tarkastella oikeussuojakeinoja tilanteissa, joissa hallintoviranomainen on laiminlyönyt hallintopäätöksen tekemisen tai hallintopäätöksen tekeminen on viivästynyt. Työryhmä sai nimen passiivisuustyöryhmä ja sen puheenjohtajaksi määrättiin professori Matti Niemivuo ja työryhmän yhtenä jäsenenä oli edellä mainittu Outi Suviranta.

20. Mitä työryhmä sai sitten aikaan? Työryhmän mietintö on yllättävä, sillä sen esipuheessa mainitaan, että työryhmä on tarkastellut esityksessään ainoastaan tilanteita, joissa viranomainen ratkaisee hallintopäätöksellä asianosaisen vireillepaneman asian, joka koskee asianosaisen oikeutta, etua tai velvollisuutta. Toisin sanoen työryhmä rajasi, vaikka sitä kutsutiin nimenomaan passiivisuustyöryhmäksi, toimeksiantonsa vastaisesti työnsä ja ulkopuolelle kokonaan varsinaisen "passiivisuusasian" eli tilanteen, jossa hallintoviranomainen ei anna asiansoasielle tämän pyytämää päätöstä. 

21. Todella hämmästyttävää passiivisuutta tältä passiivisuustyöryhmältä, harvoin on sentään tällaista tullut näissä yhteyksissä vastaan! Työryhmä perusteli sanottua merkittävää rajaustaan väitteellä, jonka mukaan ko. tilanteissa "asianosainen voi yleensä saattaa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevan erimielisyyden tuomioistuimessa tutkittavaksi hallintoriitamenettelyssä".Tämä ei kuitenkaan taida pitää paikkaansa, vaan asia lienee kyllä "yleensä" niin, että hallinto-oikeus ei ota sanotunlaista asiaa eli ns. passiivisuuskannetta käsiteltäväkseen edes hallintorita-asiana.

22. Vuona 2011 valmistui vihdoin ja viimein oikeusministeriön asettaman ns. prosessityöryhmän mietintö oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (OM 4/2011); tyröryhmän puheenjohtajana toimi professori Olli Mäenpää, jäseniä työryhmässä oli pitkälti toistakymmentä, muun muassa KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori. x) Lausuntokierroksen jälkeen kyseinen hallintolainkäytön uudistamistyö on kuitenkin jäänyt lepäämään, sillä työryhmän mietinnön perusteella hallitus ei ole antanut eduskunnalle asiaa koskevaa lakiesitystä. - x) Oikaisu 29.11.-12: Pekka Vihervuori ei ollut työryhmän jäsenenä. KHO:n jäsenistä työryhmään kuuluivat hallintoneuvokset Matti Pellonpää ja Riitta Mutikainen.

23. Prosessityöryhmän mietinnön mukaan mitkään perusasiat eivät tulisi hallintolainkäytössä muuttumaan. Tässä yhteydessä on syytä todeta vain se, että mietinnön mukaan valitusoikeus hallinto-oikeuteen kytkettäisiin edelleen nykyisellä tavalla viranomaisen tekemään hallintopäätökseen ja päätös taas annettaisiin samanlaisilla kriteereillä kuin nykyisinkin. Mikään ei tulisi siten muuttumaan, vaan viranomainen päättäisi edelleen itse, saako ihminen valittaa virkamiehen tai viranomaisen tekemästä ratkaisusta tai toimenpiteestä. Viljon ja muiden hänen kaltaistensa oikeusturvaa kaavailtu uusi laki ei parantasi karvan vertaa. Lakiehdotuksen suppeissa yleisperusteluissa en ole huomannut mainintaa passiivisuuskanteesta tai -hakemuksesta, jonka ihmisen pitäisi kaiken järjen mukaan voida nostaa tuomioistuimessa, jos viranomainen ei suostu antamaan asiassa hallintopäätöstä. 

24. Kauniit lupaukset "oikeusturvassa olevien katvealuiden" kartoittamisesta ja korjaamisesta ovat siis jääneet pelkäksi puheeksi. Mutta ovathan niiden esittäjät toki päässeet KHO:n jäseneksi, dekaaneiksi tai muihin korkeisiin virkoihin, palkittu kunniantohtorin titteleillä, korkeilla kunniamerkeillä ja ties millä muilla vastaavilla kunnianosoituksilla.

25. Olisiko apua sitten saatavissa Euroopasta, jos oikeutta ei kotimaassa saa?  Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio ja jäsenvaltion velvollisuuksiin kuuluu huolehtia Euroopan unionin oikeuden tehokkaasta toimeenpanosta omassa oikeudenkäyttöpiirissään. EU:lla on lainsäädäntövaltaa niillä aloilla, joilla jäsenvaltiot ovat sille toimivaltaa antaneet. EU-oikeudella on pääsääntöisesti etusija kansalliseen lainsäädäntöön nähden. EU-oikeus voi myös vaikuttaa kansallisen lainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen.

26. Unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava mainitussa artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Sanottu kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan, mutta sen suoja on tätä laajempi, sillä siinä turvataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin nimenomaan tuomarin ja tuomioistuimen edessä, kun sitä vastoin EIS 13 artiklan edellyttämä tehokas oikeussuojakeino voi olla myös muun viranomaisen kuin tuomioistuimen edessä tapahtuvaa.

27. Huomioon on otettava myös Euroopan neuvoston suosituksissa lausutut suuntaviivat. Vuonna 2004 annettu suosituksessa (Recommendation (2004)20 of the Commitee of Ministers to member states on judical review on administrative acts) vaaditaan, että kaikki hallinnon toimet ("adminstrative act) on voitava saattaa tuomioistuimen tai muun lainkäyttöelimen kohteeksi. Hallinnon toimella tarkoitetaan suosituksen nimenomaisen säännöksen mukaan sekä aktiivisia että passiivisia hallinnon toimia sekä päätöksenteossa että muussa toiminnassa. 

396. Kupruja KKO:ssa

Esittelijän pöytä KKO:ssa...tuttu paikka blogistille 40 vuotta sitten...

Motto: 1) Menee se viisaskin vipuun, ja 2) kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää!

1. Alla oleva oikeuskanslerin ratkaisuseloste (kohdat 2-6) on kopioitu oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta. Asian diaarinumero on OKV/12/50/2010 ja oikeuskanslerin ratkaisun antopäivä 1.2.2011.

2. "Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

Korkein oikeus oli hylännyt käräjätuomariin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvokseen ja viskaaliin kohdistetut rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kyseessä oli korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelty tuomareihin kohdistunut virkarikossyyte, jossa kantajana oli yksityishenkilö. Korkein oikeus oli tuomiossaan todennut, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhenee kahdessa vuodessa ja että syyteoikeus näistä rikoksista oli tapauksessa vanhentunut. Korkein oikeus oli myös todennut, että kantajan vaatimukset olivat selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus oli hylännyt kanteen tuomiolla haastetta antamatta. Oikeuskansleri otti korkeimman oikeuden menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Asiassa myös ilmeni, että syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä.

4. Saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä oli ollut virheellinen käsitys enimmäisrangaistukseltaan lievempien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä oli ollut seurauksena, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta oli ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus oli osin vanhentunut asian käsittelyn aikana.

5. Korkeimman oikeuden presidentti totesi antamassaan lausunnossa, että tuomion perusteluissa ollut valitettava virheellisyys oli jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ollut aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän oli presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhentumisella. Presidentti totesi kuitenkin olevan selvää, että myös tapauksen kaltaiset asiasisällöltään selvästi perusteettomat asiat on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

6. Oikeuskanslerilla ei ollut perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Presidentin mukaan korkeimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että oikeuskansleri pyysi korkeimman oikeuden presidenttiä saattamaan oikeuskanslerin päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin ja asian ratkaisseen jaoston tietoon."

---

7. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tarkastaa tuomioistuinten lainvoimaisten rikostuomioiden tuomiolauselmia. Tehtävän tarkoituksena on havaita sellaiset tuomioihin mahdolliset sisältyvät virheet, joiden perusteella lainvoimainen tuomio tai siihen verrattavissa oleva päätös voitaisiin oikeuskanslerin hakemuksesta purkaa.

8. Purkuinstanssina on korkein oikeus (KKO), jolta oikeuskansleri siis hakee tuomion purkamista.

9. Kyseinen tapaus osoittaa ensinnäkin, että sattuu sitä purkuinstanssillekin joskus pahoja mokia. Tuomitseminen on inhimillistä toimintaa, jossa voi sattua virheitä kenelle tahansa, jopa korkeimmalle oikeudelle.

10. Tässä tapauksessa korkein oikeus ei ollut havainnut, että virkarikosten vanhentumisaika on vähintään viisi (5) vuotta. Laissa (RL 8:1.4) on asiasta selkeä säännös. Vaikka virkarikoksessa olisi kyse vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10), josta voidaan lain mukaan tuomita rangaistukseksi ainoastaan varoitus tai sakkoa, vanhenee rikos viidessä vuodessa; muut niin sanotut sakkorikokset vanhenevat sen sijaan kahdessa vuodessa.

11. Puheena olevassa tapauksessa huomio kiinnittyy (ainakin minusta) myös kahteen muuhun hieman merkilliseltä tuntuvaan seikkaan.

12. Ensinnäkin siihen, että kyseinen ilmiselvä moka on oikeuskanslerin ratkaisuselosteen mukaan ikään kuin pantu yksinomaan jutun esittelijän kontolle. Todetaanhan oikeuskanslerin selosteessa, että "saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä on ollut virheellinen käsitys" puheena olevasta vanhenemisajasta. - Mutta mikä käsitys asiasta sitten oli korkeimman oikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneilla oikeusneuvoksilla?

13. Sitä, perustuuko mainittu toteamus a) oikeuskanslerin omaan arvioon, vai b) KKO:n presidentin oikeuskanslerille antamaan lausuntoon, vai kenties c) heidän kummankin arvioon, ei selosteessa mainita. Luultavaa on, että esittelijä on ottanut syyt niin sanotusti "omille niskoilleen."

14. Mutta, mutta! Kuten selosteesta ilmenee, korkein oikeus oli hylännyt sanotun kanteen tuomiolla. Eihän esittelijä tietenkään voi antaa tuomiota yksin KKO:n nimissä! Jos ja kun näin on, niin silloin asian ovat korkeimmassa oikeudessa ratkaisseet esittelijän esittelystä KKO:n tietyt jäsenet.

15. Myös esittelijä toki vastaa ratkaisun oikeellisuudesta, jollei hän ole merkinnyt päätökseen tai tuomioon KKO:n kannasta poikkeavaa omaa ratkaisuehdotustaan, jota jäsenet eivät ole hyväksyneet.

16. Mutta itsestään selvää on, että tuomioistuimen ja siis myös KKO:n tuomion oikeellisuudesta vastaavat myös ja ensi sijassa juuri ratkaisun tekemisen osallistuneet jäsenet. Heillä on päävastuu ratkaisun oikeellisuudesta. He eivät voi mennä esittelijän selän taakse ja sanoa, että virheestä vastaa yksin esittelijä.

17. Olisi mielenkiintoista tietää, a) millaisessa kokoonpanossa kyseinen asia on ratkaistu tuomiolla, ja b) ketkä KKO:n jäsenistä ovat kuuluneet sanottuun kokoonpanoon. Tätä tietoa oikeuskanslerin ratkaisuselosteesta ei löydy eikä siinä mainita edes jutun diaarinumeroa KKO:ssa, jonka avulla ratkaisun ja jäsenten jäljille voitaisiin päästä.

18. Ehkäpä KKO:n tiedottaja voisi nyt ystävällisesti informoida meitä, ketkä tuomarit ovat olleet ratkaisua tekemässä?

18a. Normaalisti korkein oikeus ratkaisee asioita viiden tuomarin kokoonpanossa. Valituslupahakemukset ratkaistaan kuitenkin kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä koskeva asia voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa (OK 2:9). Kun nyt oli kysymyksessä on lopullinen asiaratkaisu eli tuomio, on se ilmeisesti ratkaistu KKO:n viisijäsenisessä jaostossa.

19. Niin, ehkäpä tässä nyt on yksi syy siihen, miksi meillä Suomessa tuomioistuinten ja siten KKO:n tuomareiden "näkymättömyydestä" ei haluta millään tinkiä! Näin eräs oikeushistorian professori (Heikki Pihlajamäki) meitä tavallisia kuolevaisia opasti viikko pari sitten Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan. Katso tästä lähemmin blogiani 388/15.2.2011. Kyse näyttäisi olevan, paitsi muusta, jopa tietynlaisesta virkavastuun pakoilemisesta.

20. Sitten toiseen ihmettelyn aiheeseen, joka itse asiassa on minusta tämän asian "kohokohta."

21. Oikeuskanslerin seloste on niukka, mutta siitä ilmenee, että kysymyksessä oli juttu, jossa yksityishenkilö on asianomistajana nostanut virkasyytteen ilmeisesti hänen juttunsa ratkaisseita käräjätuomaria sekä kolmea hovioikeustuomaria ynnä hovioikeuden esittelijää vastaan. Virallinen syyttäjä ei siis ole lähtenyt sanottua asiaa ajamaan.

22. Tällainen virkasyyte, joka on siis kohdistettu hovioikeuden tuomareita vastaan, pannaan vireille ensimmäisenä asteena KKO:ssa. Asianomistajan kanteelle kävi kuitenkin nyt köpelösti:

23. Korkein hylkäsi kanteen heti eli niin sanotusti kättelyssä eikä antanut asianomistajalle edes hänen pyytämänsä haastetta, jolla mainitut tuomarit ja esittelijä olisi haastettu jutussa vastaajiksi!

24. Hetkinen, voidaanko lain mukaan edes teoriassa menetellä näin julmasti? Onhan "oikeuteen pääsy" (access to justice) eli oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi jokaiselle kuuluva ihmis- ja perusokeus, joka on turvattu nimenomaan myös Suomen perustuslaissa (PL 21 §).

25. Kyllä vain voidaan "olla julmia" mutta toki vain tietyillä edellytyksillä ja ilmeisen selvissä tilanteissa. Viittaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 7 luvun 5 §:n 2 momenttiin, joka koskee asianomistajan yksin nostamaa rikosasiaa:

Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaatimus on selvästi perusteeton.

26. Mainittakoon, että jos virallinen syyttäjä on nostanut jotakuta vastaan syytteen, sitä ei voida milloinkaan hylätä tuomiolla haastetta antamatta, vaikka jälkeenpäin kävisi selville, että syyte olikin selvästi perusteeton.

27. Yksityinen ihminen on siis oikeuteen tosiasiallisen pääsyn osalta huonommassa asemassa kuin virallinen syyttäjä. Näin siis myös virkasyytejutuissa, vaikka perustuslaki lähteekin toisaalta siitä (PL 118.3 §), että virkarikosten osalta asianomistajalla on samanlainen ensisijainen syyteoikeus kuin syyttäjälläkin. - Onko tämä oikein?

28. Jotta asianomistajan yksin nostama syyte voitaisiin heti eli siis haastetta antamatta hylätä tuomiolla, täytyy kysymyksessä olla tapaus, jossa esitetty vaatimus on "selvästi perusteeton." Sitä, mitä selvästi perusteettomalla vaatimuksella tarkoitetaan, ei laissa tarkemmin mainita.

29. On selvää, että käsitteelle "selvästi perusteeton" on puheen olevassa yhteydessä annettava sangen suppea merkityssisältö. Onhan kyseessä tilanne, jossa yksityinen ihminen kääntyy tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa, oikeutta.

30. Virkasyytekanteiden osalta tuomioistuimen, tässä tapauksessa siis KKO:n, tulisi noudattaa sanotussa tulkinnassa erityistä varovaisuutta. Kannetta ei siis tulisi hylätä haastetta antamatta muutoin kuin erittäin selvissä ja räikeissä tapauksissa. Minun ei tarvinne lähemmin kertoa, minkä vuoksi.

31. Asianomistajan vaatimusta voidaan pitää selvästi perusteettomana lähinnä silloin, kun on ilmeistä, että väitetty teko ei Suomen voimassa olevan lain mukaan ole rikos. Jos ajatellaan virkasyytetapauksia ja tässä tapauksessa esillä ollutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista, niin pitäisin hyvin harvinaisena sitä, että tuomioistuin, jolta haastetta pyydetään, voisi suoralta kädeltä ja ikään kuin lonkalta sanoa, että stop tykkänään, vaatimuksenne on selvästi lakiin perustumaton.

32. Rikosasiassa syyteoikeiden vanheneminen on yksi peruste, joka tekee rangaistusvaatimuksesta selvästi perusteettoman. Mutta vaikka näin olisi, niin on toisaalta mahdollista, että jäljelle voisivat jäädä vielä "ei selvästi perusteettomina" rikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset kuten esimerkiksi vahingonkorvausvaatimukset.

33. Mitä taas tulee näyttöön, niin sen osalta oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että tuomioistuin ei voi juuri koskaan perustaa syytteen/kanteen välitöntä hylkäämistä puutteelliseen näyttöön. Tähän on yksinkertaisena syynä se, että normaalisti lain mukaan näyttö otetaan vastaan vasta asian suullisessa pääkäsittelyssä; näyttöä ei siis ole mahdollista arvioida haastetta annettaessa.

34. Onko puheena olevassa tapauksessa menetelty oikein, kun korkein oikeus hylkäsi tuomareita ja esittelijä vastaan nostetun syytteen ja muut vaatimukset heti kättelyssä haastetta antamatta siksi, että vaatimukset, siis ilmeisesti kaikki vaatimukset, olivat selvästi perusteettomia?

35. Tätä en pysty arvioimaan, koska en ole nähnyt KKO:n sanottua tuomiota enkä sen perusteluja.

36. Mitä olisi tapahtunut, jos korkein oikeus olisi antanut asiassa haasteen? Seurauksena olisi ollut normaali rikosprosessi, jossa vastaajilta olisi ensiksi pyydetty kirjallinen vastine. Tämän jälkeen asiassa olisi minusta ollut pakko pitää suullinen istunto, jossa olisi olisi otettu vastaan näyttö.

37. Suullinen käsittely sen vuoksi, että kysymyksessä olisi ollut ensimmäinen ja ainoa instanssi, jossa sanottua virkasyyteasiaa olisi käsitelty, ja siksi, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan rikosasiassa on pääsäännön mukaan järjestettävä suullinen käsittely ainakin yhdessä oikeusasteessa.

38. En toki tiedä enkä voi mennä vannomaan, mutta minusta kuitenkin tuntuu hieman siltä, että juuri suullisen käsittelyn toimittamisvelvollisuudessa oli pääsyy siihen, miksi korkein oikeus oli niin kovin hanakka epäämään haasteen ja ratkaisemaan asian välittömästi kanteen hylkäävällä tuomiolla. - Pientä spekuleerausta voitaneen kuitenkin harrastaa.

39. Voidaan otaksua, että haastetta ei ole haluttu antaa, koka asiassa ei ole tahdottu toimittaa suullista käsittelyä. Siksi on katsottu, että asia oli selvästi perusteeton. Niin tai näin, mutta nyt joka tapauksessa päästiin siihen, ettei suullista käsittelyä tarvinnut pitää eikä asian käsittelyä muutoinkaan enemmälti jatkaa.

40. Mutta tässä kiireessä ja kanteen "hylkäämishötäkässä" pääsi kuitenkin sattumaan aika paha lapsus. Asianomistajan vaatimusta on pidetty KKO:n tuomiossa ilmeisesti selvästi perusteettomana osin siksi, että kanteessa vastaajien viaksi väitetyn virkarikoksen syyteoikeus oli vanhentunut, mitä se ei kuitenkaan lain mukaan ollut.

41. KKO:lta ja sen presidentiltä vaadittiinkin siis todella hyviä selityksiä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa nuo selitykset näyttävät tyydyttäneen.

42. Mutta tyydyttivätkö presidentin selitykset ja kanslerin kannanotto jutun kantajaa ja vastasiko kanteen hylkääminen pikatuomiolla vastaajia edes kuulematta hänen oikeustajuaan?

43. Yksi näkökohta vielä. Erityisesti KKO:n tulisi olla hyvin varovainen, kun se harkitsee, onko asianomistajan vaatimus todella niin selvästi perusteeton, että se voitaisiin hylätä tuomiolla haastetta antamatta. KKO:n sanottuun ratkaisuun ei nimittäin voida hakea muutosta. Sen sijaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden vastaavanlaisesta pikatuomiosta saa valittaa ylempään asteeseen.

PS

44. Hämmästyttävää on vielä se, että asian käsittelyä on nähtävästi KKO:ssa vitkuteltu niin, että syyteoikeus oli, kuten oikeuskanslerin selosteessa todetaan, vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Monenlaisia kupruja siis KKO:ssa!

Eikä yhdestäkään niistä tullut oikeuskanslerilta minkäänlaisia moitteita KKO:lle!

95. Oikeusvaltiota remontoimassa

Ovatko tämän oikeustalon perustukset ja pilarit

kestäviä; talo on parhaillaan remontissa, fyysisesti...

1. Mediassa käytetään aika ajoin puheenvuoroja - tästä on vielä pitkä matka jäsentyneeseen keskusteluun - siitä, onko Suomi oikeusvaltio vai ei tai onko oikeusvaltiossa kaikki hyvin. Viime viikolla kysymyksen nosti esille Suomen suuriman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari Eero Takkunen pitäessään 5.5. käräjäoikeuden laajassa talousrikosjutussa antaman tuomion julkistamisen yhteydessä erityisen tiedotustilaisuuden.

2. Laamanni Takkunen kyseli, onko Suomi oikeusvaltio, kun Suomi on saanut muutaman viime vuoden aikana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaikkiaan 36 langettavaa tuomiota sen takia, että suomalaiset oikeusjutut ovat kestäneet kohtuuttoman kauan. Takkusen puheenvuoroa ovat lyhyesti kommentoineet Helsingin Sanomissa 6.5. oikeusministeri Tuija Brax ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Näiden puheenvuorojen perusteella aiheeseen puututtiin myös Helsingin Sanomien ykköspääkirjoituksessa 8.5. otsikolla "Oikeudenkäynti venyminen on oikeusvaltiolle häpeäpilkku."

3. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteihin. Muita peruselementtejä ovat asianosaisen kuuleminen, tuomion perusteleminen ja oikeudenkäynnin julkisuus. Myös niiden osalta Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta monta langettavaa tuomiota, joissa tuomioistuimien, joissakin tapauksissa myös KKO:n ja KHO:n, on todettu rikkonen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

4. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on osa laajempaa käsitettä eli oikeusvaltiota. Oikeusvaltiosta puhutaan suomalaisissa juhlapuheissa usein pitkään ja hartaasti. Sitä käsitellään etenkin erilaisilla "päivillä", eli massatilaisuuksissa, joita järjestetään muun muassa tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja koko lakimieskunnalle. Tällaisia päiviä ovat esimerkiksi Lakimiespäivä, Tuomaripäivä(t), Syyttäjälaitospäivä, Oikeuslaitospäivä, Asianajajapäivät jne. Näille kaikille päiville on yhteistä se, että siellä on aina ensimmäisenä äänessä oikeuslaitoksen kerma, kuten esimerkiksi oikeusministeri, KKO:n ja KHO:n presidentit ja valtakunnansyyttäjä. Joka ikisillä päivillä he puhuvat aina joltakin kannalta oikeusvaltiosta. Tässä suhteessa ovat viime aikoina kunnostautuneet erityisesti KKO:n presidentti Pauliine Koskelo ja KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Molemmat heistä tuntuvat pitävän itse asiassa koko ajan samaa puhetta, joka liittyy aina tavalla tai toisella oikeusvaltio-käsitteeseen. - Kuten tunnettua, myös yleisessä saunassa, miesten puolella nimittäin, puhutaan Juha Watt Vainion tunnetun laulun mukaan yleisesti ottaen myös aina yhdestä ja samasta asiasta tai oikeastaan yksistä ihmisistä, mutta eipä nyt sekoiteta näitä puheenaiheita keskenään.

5. Pekka Hallberg, joka on toiminut KHO:n presidenttinä jo lähes parikymmentä vuotta, on oikeusvaltiota käsitelleiden puhujien ehdoton kärkinimi ainakin mitä puheiden määrään tulee. Hän on lukuisissa puheissaan tarkastellut oikeusvaltiota kieltämättä aika kiinnostavalla tavalla. Hallberg, joka esiintyy lakimies - ja tuomaripäivillä yms. tilaisuuksissa rennon "isäntämiehen" ottein viljellen vanhoja sananlaskuja ja suomalaisten kirjailijoiden sutkauksia, lähestyy oikeusvaltiota ja sen rakentamista rakennusmestarin ottein. Kestävään taloon tarvitaan luja perusta, yhteiset arvot ja oikeuskulttuuri, sanoo Hallberg. Hän vertaa oikeusvaltiota kalliolle rakennettuun taloon, jossa on neljä kestävää nurkkaa: 1) vallankäytön lainalaisuus (laillisuus), 2) vallanjaon tasapaino, 3) ihmisten perusoikeudet ja tärkeimpänä kaikista 4) järjestelmän toimivuus.

6. Minäkin olen joskus yrittänyt hahmottaa oikeusvaltiota Hallbergin talo-vertauksen avulla. Kalliolle rakennettu talo tuntuisi kyllä yleisesti ottaen seisovan lujalla pohjalla, mutta voidaanko kestävän talon nurkkauksia kuitenkaan rakentaa suoraan kallion päälle, kuten Hallberg tuntuu ajattelevan? Eikö tämä aiheuta välttämättä jonkinlaista huojuntaa, sillä kalliopohja ei liene koskaan kyllin tasainen talon pystyttämiseen suoraan sen päälle. niin tai näin, itse puhuisin mieluummin kivijalasta, sillä täytyhän tukevalla talolla toki olla kunnolliset perustukset. Tällöin taloa ei tarvitse välttämättä rakentaa kalliolle, mutta olisi hyvä, että talo sijaitsisi "kukkulalla korkealla", jolloin sieltä olisi hyvä näköala joka suuntaan, aina Eurooppaan asti (kuvainnollisesti asiaa hahmottaen).

7. Kivijalka, joka suorakulmion mukaisen pohjarakenteen omaavassa talossa käsittää neljä sivustaa, voidaan kyllä rakentaa kolmen Pekka Hallbergin esille ottaman elementin varaan. Niitä ovat 1) laillisuus (lainalaisuus), josta säädetään perustuslain (PL) 2.2 §:ssä, 2) vallanjaon tasapaino (PL 3 §), josta tuomioistuimien riippumattomuus (PL 3.3 §) on etenkin "oikeustalosta" puhuttaessa olennaisessa osassa, sekä 3) kaikille perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvatut ihmis- ja perusoikeudet. Mutta voidaanko kivijalkaan sisällyttää myös Hallbergin mainitsema "kaiken" eli koko järjestelmän toimivuus? Tämä on minusta ongelmallista, varsinkin kun Hallbergin mukaan sanottu toimivuus tai tehokkuus on mainituista neljästä peruselementeistä kaikkein tärkein.

8. Talon tulee toki olla "toimiva", mutta toimivuuteen, viihtyisyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavat kovin monet tekijät; ei niitä kannata ruveta kaikkia kivijalkaan tai nurkkiin tälläämään eikä talosta tule tietenkään toimiva yksistään sillä, että sen kivijalka tai nurkka toimii ja pitää taloa pystyssä. Talon käyttötarkoituksesta paljolti riippuu, kuinka suureksi ja monikerroksiseksi talo on tehtävä, millaisia rakenne-, sisustus- yms. tekijöitä on otettava suunnittelussa huomioon, jotta talosta tulisi toimiva jne. Poliisilaitokset, vankilat ja tuomioistuimet kuuluvat kaikki oikeusvaltioon (oikeusvaltiotalon kammareihin tai kerroksiin), mutta esimerkiksi tuomioistuimen toimivuudelta edellytetään aika tavalla erilaisia ratkaisuja kuin vaikkapa vankilalta.

9. Helsingin hovioikeus toimi vuodesta 1952 lähtien aina 1980-luvulle saakka alun perin yksityiseen asuinkäyttöön suunnitellussa talossa eli Kaivopuistossa sijaitsevassa Marmoripalatsissa, mutta jo silloin kun minulla oli kunnia työskennellä siellä -70 luvun alussa, nähtiin selkeästi, että talo soveltui varsin huonosti tuomioistuimen tilaksi. Joku hovioikeuden jaosto joutui pitämään istuntojaan joskus alun perin kylpyhuoneeksi rakennetussa huoneessa, toinen vintillä jne. Talo ei "toiminut" tuomioistuimena, vaikka hovioikeudessa järjestettiin tuohon maailman aikaan vain harvoin suullisia käsittelyjä.

10. Oikeusvaltion "toimivuus" tai tehokkuus on lisäksi hieman epämääräinen käsite, jolloin siihen voidaan sisällyttää joskus sellaistakin aineista, joka ei itse asiassa kuuluisi oikeusvaltioon lainkaan, ei perustuksiin eikä itse taloon. Ajatellaanpa esimerkiksi kommunistisen Kiinan yhteiskunta- ja oikeusjärjestystä. Kiinan oikeuslaitos ja hallintokoneisto tuomioistuimineen, syyttäjälaitoksineen ynnä muine instituutioineen toimii kyllä varsin tehokkaasti. Tätähän Suomen pääministeri Matti Vanhanenkin ihasteli Pekingissä jo neljättä kertaa tänä keväänä käydessään ihan julkisesti ja kehottipa vielä muita maita ottamaan oppia kiinalaisen järjestelmän tehokkuudesta.

11. Kiinalaisen rikosjutun esitutkinta ja oikeudenkäynti on ripeää ja tehokasta, kun epäiltyjen avustajille ei anneta usein edes tavata päämiehiään, puolustuksen puheenvuoroille ei anneta juuri painoarvoa, ihmisiä saadaan pidättää, vangita ja sulkea kotiarestiin melkein milloin ja millä perusteella tahansa jne. jne. Kiinassa annetaan enemmän kuolemanrangaistuksia kuin muissa maissa yhteensä ja tuomiot pannaan täytäntöön heti tuomion julistamisen jälkeen; kuolemaan tuomittujen teloituksia pannaan toimeen stadioneilla tms. julkisilla paikoilla järjestetyissä yleisötapahtumissa. Tehokasta ja toimivaa, vai mitä?

12. Kiinalainen oikeusjärjestelmä, oikeusvaltiosta ei voida edes puhua, rakentuu juuri Hallbergin ja Matti Vanhasen ihannoimalle tehokkuudelle. Tehokkuus ja toimivuus on juntattu kiinalaisen yhteiskunnan ja ihmisten pelottelemiseksi kommunistisen ja totalitäärisen järjestelmän kivijalkaan miljoonien surmattujen, kiduttujen ja erilaisiin suljettuihin laitoksiin tai kotiarestiin määrättyjen ihmisten hengellä ja vapaudenriistolla. Rakennelma pysyy pystyssä vain pakko- ja mielivallan käyttämisen avulla. Tie ja pääsykiinalaiseen "oikeustaloon" on estetty tavallisilta ihmisiltä todella tehokkaasti eli käytännössä tyystin, järjestelmän julkinen arvostelemisesta rangaistaan ankarasti, esimerkiksi hirttämällä tai ampumalla.

13. Pekka Hallberg on muutama vuosi sitten kirjoittanut ja käännättänyt kiinaksi kirjasen nimeltä Oikeusvaltio (The Rule of Law). Kirjaa on varmaankin levitetty Suomen valtion toimesta laajasti Kiinan tuomioistumiin ja viranomaisille, mutta eiväthän Hallbergin opit ole Kiinassa mihinkään tilanteen parantumiseen johdosta. Päin vastoin, Kiinan ihmisoikeustilanne on vain pahenemistaan pahentunut, eivätkä edes viime vuoden Pekingin olympiakisat tuoneet tähän mitään korjausta. Syy on selvä: tilanne ei muutu siksi, että Kiinan järjestelmä ei hyväksy demokratiaa, ei vallanjaon tasapainoa, ei tuomioistuimen riippumattomuutta, ei mielipiteen vapautta eikä muidenkaan ihmisoikeuksien kunnioittamista. Kiinan järjestelmä rakentuu yksinomaan toimivuudelle ja tehokkuudelle. Sellaisen valtion oikeusjärjestelmän "tulokset" ja seuraukset ovat hirvittäviä. Kiinan oikeustalot muistuttavatkin henkisesti enemmän vankiloita tai mielisairaaloita kuin paikkoja, joissa oikeutta jaetaan tasapuolisesti.

14. Vaikka Hallberg ei ole toki tarkoittanut oikeusvaltion toimivuudella samanalaista tehokkuutta, johon kiinalainen järjestelmä perustuu, olisi minusta syytä välttää käyttämästä ilmaisua, jonka mukaan länsimainen oikeusvaltion tärkein peruspilari tai "nurkka" olisi järjestelmän toimivuus. Ehkäpä kiinalaiset viranomaiset ovat saaneet hieman harhanjohtavan käsityksen Hallbergin kirjasta, jos myös siinä on kerrottu, että oikeusvaltion tärkein ominaisuus on systeemin toimivuus; en ole sanottua kirjaa lukenut. Kiinalaiset viranomaiset ja päättäjät voivat todeta, että - heh, heh - Pekka Hallberghan on itse asiassa oikeusvaltiosta samaa mieltä kuin mekin: järjestelmän toimivuus on kaiken a ja o! Miksi siis lähteä muuttamaan sitä, kun myös länsimaissa, kuten Suomessa, järjestelmäämme tunnutaan ymmärrettävän. Suomestahan on löytynyt aina kiinalaisviranomaisten ystäviä ja heidän järjestelmänsä "ymmärtäjiä" aina tasavallan huipulta lähtien. Pekka Hallberg lukeutuu innokkaimpiin Kiinassa kävijöihin, ja onhan siellä ollut monesti myös esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki.

15. Mutta millä elementti voitaisiin korvata Hallbergin kannattama toimivuus oikeusvaltiotalon kivijalassa? Minusta tähän on vain yksi vaihtoehto ja se on länsimainen demokratia. Se on itse asiassa kivijalka, jolle kaikki perustuu. Tämä ilmenee jo perustuslain alkupykälistä, joissa todetaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen (PL 2 §). Kansanvaltaan kuuluu siis kaikkien ihmisten eli yleisön oikeus osallistua ja vaikuttaa myös oikeudenkäyttöön. Tähän pohjimmiltaan perustuvat esimerkiksi sananvapaus, julkisuusperiaate sekä, jos tarkastelun kohteena on nimenomaan "oikeustalo", yhtenä yksityiskohtana maallikkojen osallistuminen tuomiovallan käyttöön.

16. Mihin KHO:n presidentti on unohtanut demokratian oikeusvaltiotalon nurkista tai kivijalasta? Johtuuko unohdus jonkinlaisesta virkavaltaisuudesta vai onko kyseessä vain jonkinlainen torkahdus tai näköharha? Ilmeisesti Hallbergin kuvaelmassa demokratiaa esittää kallio, jonka päälle oikeusvaltio nurkkineen sitten rakennetaan. Mutta eihän demokratia ole mikään luonnontuote, kuten esimerkiksi vesi tai ilma taikka maaperä kallioineen päivineen, vaan demokratia on ihmisten luomus, jonka rakentamisessa voidaan myös pahasti epäonnistua, ja tyriä, kuten kiinalainen esimerkki osoittaa.

17. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei halua näköjään olla oikeusvaltion rakennuspuuhissa "pekkaa pahempi", vaan varmaankin Hallbergin esimerkin innoittamana hänkin on pitänyt erilaisilla "päivillä" ja seminaareissa yllä koko ajan samaa puhetta, jonka sävyt vain jonkin verran vaihtelevat. Koskelokin puhuu jatkuvasti oikeusvaltiosta - siitä puhe, mistä puute, voitaisiin kenties sanoa.

18. Sain inspiraation tähän kirjoitukseen itse asiassa juuri Pauliine Koskelon eilen eli 13.5. pitämästä puheesta, jonka hän esitti Eduskunnan juhlaseminaarissa - taas siis juhlapuhe - nimeltään "Lejonet och tre kronor." En ollut puhetta kuuntelemassa, eihän tällaisiin seminaareihin nykyisin kutsuta yliopiston professoreja, ei ainakaan niitä "toisinajattelijoita", vaan olen lukenut puheen KKO:n kotisivuilta, jonne se ilmaantui tänään 14.5. "Siellä se taas istua nökötti koko jengi samassa salissa," voisi jälleen todeta. Edellisestä tapaamisestahan oli kulunut vain yksi päivä, sillä sama kermajengi kokoontui 12.5. Linnan presidenttifoorumissa, jonka antia ja toteuttamistapaa olen hieman kritisoinut edellisessä blogissani. - On tuolla tuomari- ja virkakoneiston huipulla näköjään syitä juhlimiseen ja juhlapuheiden pitämiseen päivästä toiseen! Mitkä mahtavat olla näiden seminaarien ja foorumien käytännön "tulokset" ja saavutukset? Viittaan edelliseen blogikirjoitukseeni.

19. Presidentti Koskelo rakensi myös tuon viimeisimmän puheensa puheensa oikeusvaltiotalo-formaatin mukaisesti. Hän puhui "keskeistä rakenneosista ja "pilareista", joiden varaan oikeusvaltiota kuvaava talo rakentuu. Koskelon rakennus ja Hallbergin talo ovat kolmen peruselementin osalta identtiset, sillä myös Koskelo alleviivasi puheessaan 1) lakisidonnaisuutta eli laillisuutta, 2) vallanjaon kolmijakoa ja etenkin tuomioistuimien riippumattomuutta sekä 3) ihmis- ja perusoikeuksia.

20. Mutta neljättä pilaria Koskelo ei nimennyt - ainakaan suoranaisesti - Hallbergin tavoin järjestelmän toimivuudeksi, vaan otti neljänneksi pilariksi oikeuksiin pääsyn (access to justice). Mutta heti seuraavassa lauseessa myös Koskelo otti esiin oikeusvaltion "periolemuksena" oikeuksien tehokkaan ja yhtäläisen toteuttamisen. Koskelo puhui tässä yhteydessä myös oikeusvarmuudesta, jolla hän tarkoitti sitä, että kansalaiset voivat luottaa laillisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutumiseen.

21. Mikäpäs siinä, access to justice ja oikeusvarmuus ovat toki tärkeitä asioita etenkin jos oikeusvaltiota tarkastellaan yksinomaan oikeuslaitoksen eli "oikeustalon" kannalta. Mutta myös Koskelo unohti rakennussuunnitelmistaan kokonaan demokratian, vaikka hän aivan aluksi puheessaan siihen ohimennen viittasikin. Koska talon kivijalassa on normaalisti vain neljä sivustaa, tulee yksi niistä varata minun mielestäni demokratialle, kansanvallalle. Tämä ei sulje pois oikeuksiin pääsyn korostamista, mutta kuten PL 2.2 §:ssä todetaan, kansanvaltaan kuuluu nimenomaan yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen. Jos ihmisellä ei ole tosiasiallista pääsyä oikeuksiinsa, häneltä puuttuu myös sananvapaus, oikeus kritiikkiin ja oikeus julkisen vallankäytön kontrollointiin, ei vain yleensä vaan myös omassa asiassaan. Demokratia ei tällöin toteudu.

22. Oikeuksiin pääsyyn kuuluu tärkeänä osana myös oikeus saada asia tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen käsiteltäväksi (access to court). Tätä ei tarvitse präntätä kuitenkaan oikeusvaltion kivijalkaan, vaan asia ilmenee talon edustalta (pihalta, esikartanolta). Jos ajotie oikeustalolle on tukittu kokonaan tai osaksi erilaisilla kynnyksillä, kuten esimerkiksi korkeilla vireillepanomaksuilla tai takuusummilla taikka, kuten Kiinassa on tapana, suorastaan piikkilanka-aidoilla tai pyssymiehillä, ei myöskään Koskelon esille ottama oikeuksiin pääsy voi toteutua. Niin, ja erilaisia esteitä voidaan asettaa myös oikeustalon ensimmäiseen tai toiseen kerrokseen päässeille. Suomessa nämä esteet ilmenevät esimerkiksi hovioikeuden seulontamenettelynä ja korkeina valituslupakynnyksinä, jollaisista juuri Koskelon johtama KKO:n talokin hyvin tunnetaan. Pääsy oikeustalon ylimpään kerrokseen estyy, jos valittaja saa käteensä lapun, jossa tylysti eli ilman minkäänlaisia perusteluja ja lakonisesti todetaan, että "valituslupaa ei myönnetä." - Toisaalta voidaan kyllä vedota siihen, että oikeustalo ei kokonaisuutena toimisi hyvin, jos yleisöllä olisi ilman minkäänlaisia rajoituksia täysin vapaa pääsy taloon tai sen eri kerroksiin.

23. Tässä luetellut ja lyhyesti kommentoidut asiat eli demokratia, laillisuus, valtiovallan kolmijako sekä ihmis- ja perusoikeudet käsittävät suunnitelman, jolle oikeusvaltiotalo tulisi rakentaa. Toinen ja paljon laajempi kysymys on, miten hyvin tämän kivijalan tai peruspilareiden suunnittelussa ja rakentamisessa on käytännössä onnistuttu. Mikä on talon perusteiden lopputarkastuksen tulos?Minkälaiseen lakiin vallankäyttö on todellisuudessa sidottu ja miten? Miten lakia käytännössä tulkitaan eli "luetaan?" Onko valtiovaltaa käyttävien instituutioiden tehtävänjako todellisuudessa onnistuneessa tasapainossa, vai ilmeneekö tässä kohdin "klappia?" Toteutuvatko vallankäytössä perus- ja ihmisoikeudet? Onko talo käyttötarkoitustaan vastaava eli toimiva, pelaako palvelu talossa ja pääseekö taloon ja sen eri kerroksiin (esim. KäO, HO, KKO) vaivattomasti ja ilman pääsymaksua? Onko "vallan kammareissa" riittävästi ikkunoita ja läpinäkyvyyttä? Pääseekö talosta poistumaan vaivattomasti (kohtuulliset käsittelyajat)? Esiintyykö talossa mahdollisesti homevaurioita (korruptiota)?

24. Presidenttikaksikko Hallberg - Koskelo on monissa puheissaan intoutunut tarkastelemaan myös tätä puolta asiasta, mikä toki on hyvä asia sinänsä. Onhan heillä siihen näkökulmaa ja asiantuntemusta. Mutta eräs tärkeä asia olisi syytä tässä kohdin syytä muistaa. Talon lopputarkastusta eivät tee talon suunnittelijat ja rakentajat, vaan kyllä siihen hommaan tarvitaan puolueettomia ulkopuolisia asiantuntijoita. Ja tietenkin talon asukkaita tai tulevia käyttäjiä, siis sekä isäntäväkeä että talossa asioivaa yleisöä, pitää kuulla, sillä juuri heillehän talo on suunniteltu ja tehty.

25. Hallberg ja Koskelo edustavat kyllä talon käyttäjäkuntaa vai pitäisikö sanoa palveluskuntaa, mutta toisaalta he ovat osallistuneet paljon myös oikeusvaltiotalon suunnitteluun aikaisemmissa työ- ja virkapaikoissaan samoin kuin nykyisissä viroissaan. Molemmat ovat toimineet tärkeissä suunnittelutehtävissä, Koskelo aiemmin 15 vuotta lainsäädäntöneuvoksena, jolloin hän on vastannut pääarkkitehtina muun muassa nyt käytössä olevan maksukyvyttömyyslainsäädännön valmistelusta. Myös Hallberg on toiminut lainsäädäntöneuvoksena, mutta erityisesti KHO:n tuomarina ollessaan Hallberg on ollut todella monessa mukana, kun on ollut kyse perustuslain ja monien muiden hallintolainkäyttöä ja hallintoa koskevien lakien valmistelusta. KKO:lta ja KHO:lta pyydetään kaikista tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista lausuntoja ja näiden tuomioistuinten presidenttejä ja jäseniä kuulaan asiantuntijoina eduskunnan eri valiokunnissa jne. Tuomioistuimet, erityisesti juuri KKO ja KHO, osallistuvat hyvin merkittävällä panoksella lakien valmisteluun ja sääntelyyn.

26. Tarkoitan sanoa tällä sitä, että Hallberg ja Koskelo arvioivat loppu- tai välitarkasteluissaan eli juuri pitämissään juhlapuheissa ja seminaareissa paljolti omia luomuksiaan. He ovat olleet merkittävässä asemassa jo lakeja valmisteltaessa ja säädettäessä. Sitä paitsi, oikeusvaltiota ei rakenneta pelkästään lainsäädännöllä, vaan oikeusvaltion muodostumiseen vaikuttaa paljon myös lakien tulkitseminen eli lainkäyttö tuomioistuimissa ja hallintoviranomaisissa. Tätä puolta suuri yleisö ei aina ehkä tunne tai ymmärrä, mutta todellisen ja lopullisen sisällön lait saavat vasta tuomioistuimien lainkäytössä eli oikeudenkäynnissä, etenkin ylimpien tuomioistuimien ennakkopäätöksissä. Tämän vuoksi sekä KKO:n että KHO ja erityisesti niiden presidenteillä on suuri vastuu siitä, milliseksi oikeusvaltio Suomi on heidän virkaurallaan muodostunut ja millaisen kuvan suuri yleisö siitä saa.

27. Hallberg ja Koskelo eivät siten ole aivan puolueettomia ihmisiä, kun on kysymys siitä, kuten laamanni Takkunen asian hieman kärjekkäästi ja ilmeisesti median huomiota kosiskellen esitti, onko Suomi enää oikeusvaltio tai onko oikeusvaltio Suomen rakenteissa jotakin vialla. Ei siis kannata välttämättä tai ainakaan täysin kritiikittömästi uskoa kaikkea sitä, mitä Koskelo ja Hallberg juhlapuheissaan esittävä oikeusvaltiosta ja erityisesti sen rakenteiden osalta esittävät. Juhlapuheiden pitäminen jos mikään on inhimillistä puuhaa - tämän vuoksi en ole siihen koskaan ryhtynyt - joten niissä kyllä myös tuomari kuin tuomari tulee usein esittäneeksi asioita omalta kannaltaan hieman liian edullisessa valossa; valehtelusta ei tietenkään tarvitse välttämättä olla kyse. Paljon tavallisempaa on kuitenkin tapa, jolla juhlapuheiden pitäjät sivuuttavat ja ohittavat virheet, epäkohdat ja puutteet, joita heidän virassaan johtamiensa tai heidän alaisuudessaan toimivien instanssien toiminnasta kyllä helposti löytyisi. Tämän vuosi monet epäkohdat tahtovat jäädä usein täysin hämärän peittoon, sillä esimeriksi lakimieskunta on meillä hyvin kollegiaalista erilaisten "päivien" kuulijakunnan yleensä uskoessa ja hyväksyessä kritiikittömästi kaiken sen, mitä "ylhäältä annetaan."

28. Demokratiassa oikeusvaltiotalon arviointi ja "kuntokartoitus", josta edellä oli jo puhetta, kuuluisi kyllä luontevammin ihmisille, joita varten oikeusvaltiota ja sen myötä myös oikeuslaitosta on rakennettu. Asiantuntijoiden osaamista voidaan kartoituksessa toki hyödyntää, mutta oikeusvaltion ja oikeuslaitoksen suunnittelijoiden ja puuhamiesten ja -naisten arviointeihin on syytä suhtautua tietyllä varovaisuudella, koska he puhuvat osin omassa asiassaan - myös juhlapuheissaan.

29. Koska tästä jutusta on jo nyt tullut liian pitkä, tulen omalta osaltani suorittamaan kyseistä tarkastusta tai kuntokartoitusta, kansalaisena ja toisaalta jonkinlaisen "tavarantarkastajan" ominaisuudessa, myöhemmin toisessa blogijutussa. Pyytäisin lukijoita ottamaan mahdollisissa kommenteissaan kantaa edellä kappaleessa 23 esittämiini kysymyksiin. Onko oikeusvaltiotalo Suomi edelleen tukevasti pystyssä vai olisiko talo jo alkanut huojua, kuten laamanni Takkunen puheenvuorossaan väitti? Vrt. Maria Jotuni, Huojuva talo (1936, julkaistu vasta 1963), passim. Tarvitsisiko talo vain pientä laittoa vai olisiko hieman suurempi remppa kenties tarpeen?

67. Guantánamosta Pelson kautta Kiinaan

Kuvassa ei ole kiinalaisia vankiparakkeja, vaan "uiva hotelli" Kwai-joella

Obama ja virkavala

Yhdysvaltojen uusi presidentti Barack Obama astui virkaansa tiistaina 20.1. Virkaanastujaisseremoniat olivat juhlavat, mutta virkavalan vannomisessa tapahtui kömmähdys, kun poliittisen retoriikan mestarina tunnettu Obama näytti sekoilevan sanoissaan. Todellisuudessa takertelija olikin presidentin virkavalan ensimmäistä kertaa urallaan vastaanottanut korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts. Ensin Roberts jätti Obamalle liian lyhyen tauon ja jatkoi valan kaavan sanelua puhumalla Obaman toistamien sanojen päälle. Sitten Roberts vielä sekoili valan sanajärjestyksessä, mutta huomasi virheensä ja korjasi lukuaan. Sählingistä tuloksena Obama kuitenkin sanoi jotkut sanat väärässä järjestyksessä.

Tämä takertelu herätti kuulemma heti kahdenlaisia spekulaatioita. Ensiksikin, oliko Brack Obama edes oikeasti presidentti, kun hän ei vannonut valaa määrätyllä tavalla? Asiantuntijoiden enemmistön mukaan asia oli ok, koska perustuslain mukaan valta siirtyy automaattisesti uudelle presidentille 20.1. kello 12. Tilanne oli kuitenkin siinä määrin kiusallinen, että Obama päätti antaa valan uudelleen eilen keskiviikkona virkahuoneessaan Robertsille.

Tapaus herätti - tietysti - myös salaliittoteorian, jonka mukaan Roberts olisi sanellut valan tahallaan väärin. Teoria ei ole ottanut kuitenkaan enemmälti tulta alleen. Obaman ja korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi vuonna 2005 George W. Bushin nimittämänä yllättäen tulleen John Robertsin välejä on tosin kuvattu kireiksi siksi, että senaattorina ollessaan Barack Obama - juristi itsekin - vastusti melko kokemattoman ja äärikonservatiiviai näkemyksiä edustaneen Robertsin valintaa korkeimman oikeuden johtoon.

Obama, Suomi ja Guantánamon vangit

Milloin Obama sulkee vuonna 2002 terroristeja perustetun Guantánamon vankileirin? Vaalikampanjansa aikana Obama lupasi sulkea pahamaineisen Guantánamon leirin heti ensi töikseen presidentiksi tultuaan. Mutta kuten tiedetään, vaalilupaukset ovat vain lupauksia. Nyt ääni kellossa on hieman muuttunut, sillä tänään Obama on tehnyt vasta päätöksen G:n sulkemisesta "vuoden kuluessa." Mitä tapahtuu leirissä oleville vangeille, ei kerrottu. Obama päätti samalla suosittaa Guantánamon vankileirin syyttäjille sotilasoikeudenkäyntien keskeyttämistä 120 päivän ajaksi - kyseessä ei siis ole prosesseja koskeva lopettamispäätös. Terroristeja vastaan ei enää käytetä laittomia kuulustelu- ja muita menetelmiä.

Käynnissä olevat prosessit eivät siis jää "sillensä", vaan käsittelyt on tarkoitus siirtää normaalin tuomioistuinmenettelyn piiriin. Jotkut Euroopan valtiot ovat jo ilmoittaneet voivansa ottaa vastaan Guantánamossa pidettyjä vankeja, joita on jäljellä vielä 245. Suomessa on vedottu asiassa Amnesty International on vedonnut vankien vastaanottamisen puolesta, ja ulkoministeri Stubb on kertonut Suomen harkitsevan asiaa. - Nythän presidentti Tarja Halosella olisi oiva tilaisuus näyttää, että Suomi kuuluu sittenkin USA:n ystävyysmaihin myös poliittisella tasolla ja suostua G:n vankien vastaanottamiseen pakolaisina. Tällainen päätös parantaisi samalla huomattavasti Halosen mahdollisuuksia saada - vihdoinkin - vierailukutsu Valkoiseen taloon. - Veikkaanpa, Suomi ilmoittaa pian halukkuudestaan vankien vastaanottamiseen!

Konnunsuo ja Pelso

Kun edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin vankilaan passittamisasioita T J Groupin tapauksessa, niin jatkanpa nyt tästä aiheesta vielä lisää myös kotimaan asioilla.

Hallituspuolueiden välejä hiertänyt kiista Konnunsuon Lappeenrannassa olevan vankilan ja Pelson Vaalassa olevan vankilan kohtalosta ratkaistiin eilisessä hallituksen iltakoulussa. Konnunsuo lakkautetaan vuoden 2012 alkuun mennessä, mutta ilmeisesti keskustapuoleen vaatimuksesta ja aluepoliittisin perustein Pelso saa jatkaa toimintaansa, kuitenkin niin, että vankilan vankiluku puolittuu 120 vankipaikkaan, työpaikkoja Pelsoon jää 80. Konnunsuon vankilan 134 työntekijää sijoitetaan muihin vankiloihin, etupäässä laajennettavaan Mikkelin vankilaan.

Pelsohan tunnetaan maatalousvankilana, jonne on ollut - vankien ohella tietenkin - sijoitettuna harvinaista lapinlehmäkarjaa ja myös yhä harvinaisemmaksi käyvää suomalaista lammasrodun

edustajia. Oikeusministeri Tuija Brax perustelikin päätöstä, joutuessaan luopumaan omista suunnitelmistaan myös Pelson lakkauttamiseksi, sillä, että "karja ja lampaat saavat jatkaa kukoistava elämäänsä." - Vihreä näkökohtahan se on tämäkin!

Ehkäpä Guantánamossa vuosia rääkätyt Suomeen tulevat vangit sijoitetaankin juuri Pelson maatalousvankilaan. Jos Suomeen tarjotaan myöhemmin vankeja vielä muualtakin, voitaisiin Pelsosta tehdä yksinomaan ulkomaalaisten vankien ja pakolaisten sijoittamiseen keskittyvä laitos. Pelso olisi siten todellinen "varavankila", nyt ulkomaalaisille vangeille. Pelson vankilan virallinen nimihän oli vuosina 1935-1983 juuri Pelson varavankila.

Panta jalassa -seuraamus

Vanhastaan on tunnettu sanonta "pallo jalassa", jolla kuvattiin joskus vankeus- tai kuritushuonerangaistuksen ankaraa "kärsimistä" - ei siis vain "suorittamista" - erittäin suljetussa paikassa ja oikein ikävällä tavalla, jopa jalkaraudoissa. (Käsitteellä pallo jalassa on toki muitakin merkityksiä, joskus tällä nimellä on kuvattu esimerkiksi avoliittoa.) Tämä on ollut historiaa jo pitkään, mutta kohta lyhyeen vankeusrangaistukseen tuomitun ei tarvitse mennä edes vankilaan.

Kaikkea kivaa kaiken aikaa suunnitteleva oikeusministeri Tuija Brax ahkerine ja idearikkaine virkamiehineen on valmistelemassa uutta panta jalassa -seuraamusmuotoa. Kyseessä on vankilan korvaava avoseuraamus, jonka tuomittu suorittaa sähköisessä valvonnassa. Tuomitun liikkeitä seurataan jalkapannalla, joka on yhteydessä viranomaisen seurantalaitteeseen. Tämä sähköinen valvonta tulisi kysymykseen, jos tuomittu vankeusrangaistus on enintään 4 kuukautta vankeutta.

Wincapita ja Kari Uoti

Wincapitan, aik. Winclub, pyramidihuijauksen kolmesta pääepäillystä kaksi on saatu kiinni, kolmas epäilty pakoilee edelleen viranomaisia. Päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi otettiin kiinni joulukuussa Ruotsissa ja hänet on tuotu Suomeen ja ehditty jo vangita. Jos ja kun syyte nostetaan, juttu käsitellään Oulun käräjäoikeudessa. Wincapitan juttu on yksi Suomen laajimmista rikostutkimuksista, joka vie aikaa. Sijoitusklubin toiminnasta on tehty jo yli 1 200 rikosilmoitusta ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimukset noussevat yhteensä 20 miljoonaan euroon.

Eilen kerrottiin, että Hannu Kailajärvi on pyytänyt avustajakseen Kari Uotin. Uoti väitteli muutama vuosi sitten vankilassa ollessaan oikeustieteen tohtoriksi ihmisoikeuksista lähinnä juuri rikosprosessissa. Liikemiehenä Kari Uotilla on vankka käytännön tuntemus myös bisnespuolesta. Kailajärvellä on oikeus esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana pitää yhteyttä avustajaansa tapaamalla, kirjeitse ja puhelimitse. Avustajalla on oikeus seurata esitutkinnan kulkua, tutustua kertyneeseen esitutkinta-aineistoon ja tutkinnan kestäessä sekä myös olla läsnä päämiehensä kuulusteluissa ja tutkinnanjohtajan harkinnan mukaan muitakin kuulusteluja ja tutkintatoimenpiteitä suoritettaessa, esittää pyyntöjä täydentävistä tutkintatoimenpiteistä sekä tietenkin tuoda esiin päämiehensä kannalta merkityksellisiä oikeudellisia näkökohtia.

Mutta onko Kari Uotilla vaadittava kelpoisuus toimia avustajana sanotussa jutussa? Avustajan (ja puolustajan) kelpoisuutta koskevat säännökset, jotka ovat hajallaan eri laeissa (OK, ROL, ETL ja OikeusapuL), eivät ole aivan yksiselitteisiä. Lähtökohtana on, että avustajana saa esitutkinnassa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka muu OK 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen henkilö (ETL 45.1 §). Avustajan kelpoisuuden ratkaisee esitutkinnassa tutkinnanjohtajana toimiva poliisimies (ETL 45.3 §). Toisena lähtökohtana on periaate, jonka mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus valita avustajansa, jos tämä täyttää laissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset.

Kari Uoti ei ole asianajaja eikä julkinen oikeusavustaja, vaan hän kuuluu kategoriaan "muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 1:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpaava henkilö." OK 15:2.1:n mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, "rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu."

Uoti ei ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole tiettävästi muutenkaan rajoitettu, ja häntä on pidettävä puheena olevassa asiassa myös kykeneväksi henkilöksi. Entä sitten rehellisyys ja sopivuus? Lain esitöiden (HE 82/2001) mukaan avustajalta vaadittava rehellisyys puuttuu ainakin silloin, kun asianomainen on syytteessä tai tuomittu rehellisyyden puutetta osoittavasta rikoksesta. Sopivuuden puutteen perusteella avustajan tehtävät voitaisiin esitöiden mukaan evätä esimerkiksi henkilöltä, joka on väärinkäytösten tai tehtäviensä laiminlyönnin perusteella katsottu sopimattomaksi hoitamaan asianajajan tointa.

Kari Uoti ei liene tällä hetkellä syytteessä mistään rikoksesta, mutta kuten tiedämme, hänet on tuomittu 2000-luvun vaihteessa erinäisistä talousrikoksista usean vuoden vankeusrangaistukseen. Tämä saattaisi olla peruste, jolla Kari Uotilta voitaisiin evätä oikeus toimia Kailajärven avustajana esitutkinnassa, toisaalta vankeusrangaistuksen suorittamisesta on jo kulunut jo muuta vuosi. Puolustajan tai oikeusapulaissa tarkoitetun "maksuttoman" avustajan määräystä Kailajärvi tuskin Uotille edes hakee, käytännössä tämä nimittäin edellyttää, että avustaja on asianajaja, ellei ole erityisiä syitä määrätä myös jotakuta ei-asianajaja-juristia avustajaksi. Riittäisikö tähän rikoksesta epäillyn vangitun oma toivomus tietyn lakimiehen määräämisestä avustajaksi?

HUOM! Kari Uoti on ilmoittanut minulle sähköpostitse 23.1., että tutkinnanjohtaja on jo hyväksynyt hänet Kailajärven avustajaksi esitutkinnassa. Asia on siten selvä, ks. lähemmin blogikommenttiani.

Kiinan myrkkymaitotuomio

Kiinassa on annettu ensimmäiset tuomiot viime vuonna paljastuneessa myrkkymaitoskandaalissa. Kaksi syytettyä, jotka olivat osallistuneet Sanlu Group -tehtaassa melamiinia sisältävän, vauvoille syötettävän maitojauhepulverin tuotantoon ja myyntiin, saivat kuolemanrangaistuksen. Melamiini on muovin valmistuksessa käytettävä kemikaali, jota valmistetaan ureasta. Melamiinia löytyi myös Arlan tehtaalla Kiinassa valmistetusta maitojauheesta, ja sitä on tiettävästi löytynyt myös jäätelöstä ja jugurtista. Tehtaan naisjohtaja tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen. Kaikkiaan jutussa on 21 syytettyä.

Kiinan viranomaisten mukaan myrkkymaito olisi aiheuttanut kuuden lapsen kuoleman ja lähes 300 000 ihmisen sairastumisen munuaissairauksiin. Sairastuneiden lasten omaisten mukaan kuolonuhreja olisi kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän. Myrkkymaitoskandaalia pidetään todellisuudessa viranomaisten syynä, sillä Kiinassa tuoteturvallisuudesta ei ole huolehdittu asianmukaisella tavalla. Sanlun tapaus tuli tiettävästi ilmi jo viime kesänä, mutta Pekingin olympiakisojen takia se salattiin ja siitä kerrottiin julkisuuteen vasta kisojen jälkeen lokakuussa.

Sairastuneiden ja kuolleiden omaiset olisivat halunneet nostaa vahingonkorvauskanteita rikosprosessissa syytettyjä ja tuoteturvallisuudesta vastaavia viranomaisia vastaan, mutta tämä on evätty. Sairastuneille on luvattu maksaa noin 20 000 euroa vastaava korvaus kullekin, mutta silloin he joutuvat luopumaan kaikista muista korvausvaatimuksistaan.

Kiinan ihmisoikeusrikokset ja Suomi

Tämä ei ole yllättävää, sillä Kiinassa oikeusjärjestelmässä ei toteudu länsimaiseen oikeuteen kuuluva access to justice tai access to court -periaate, eli jokaiselle kuuluva oikeus päästä oikeuksiinsa ja saada asiansa käsitellyksi riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Kiinassa tuomioistuimet eivät ole riippumattomia, vaan täysin riippuvaisia maata yksin hallitsevasta kommunistipuolueesta. Tuomarit tekevät niin kuin puoluekoneisto käskee heidän tekevän, muutoin he ovat kohta entisiä tuomareita ja joutuisivat vankeuteen.

Kiinassa ei noudateta ihmisoikeuksia muutoinkaan oikeusprosesseissa. Pitkän kädenväännön jälkeen Kiina suostui vuonna 1998 alekirjoittamaan YK:n kansalaisoikeuksia ja perusvapauksia koskevan yleissopimuksen, mutta Kiina ei ole vieläkään ratifioinut kyseistä sopimusta! Näin ollen kiinalaisviranomaisten räikeitä ja loppumattomia ihmisoikeusrikoksia ei ole voitu saattaa sanottua yleissopimusta valvovan Genevessä toimivan kansainvälisen elimen tutkittavaksi. Kiinan rikosprosessia koskevat lait ovat muodollista oikeutta, sillä käytännössä niitä ei noudateta. Syytettyjen avustajilla ei ole vapaata oikeutta tavata päämiehiään ja keskustella näiden kanssa, oikeusprosessit eivät ole yleisölle julkisia jne.

Kuolemanrangaistusta käytetään Kiinassa selvästi eniten koko maailmassa. Vuosittain oikeusjutuissa kuolemaan tuomittujen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta kiinalaisten yliopistotutkijoiden mukaan luku oli esimerkiksi vuonna 2006 noin 8 000. Jotakin kertoo jo se, että Kiinassa kuolemantuomion voi saada 68 eri rikoksesta - myös sellaisista, joissa ei ole käytetty väkivaltaa, kuten myrkkymaitojutun tuomiotkin osoittavat. Kuolemanrangaistuksia annetaan myös veropetoksista, korruptiosta ja huumerikoksista. Suurin osa Kiinan elinsiirroissa käytettävistä elimistä on peräisin teloitetuilta vangeilta.

Mutta vaikka Kiinan ihmisoikeussoikeustilanne on vain huononemistaan huonontunut, Suomen valtio luottaa kiinalaiseen oikeusjärjestelmän ja tässä tarkoituksessa tehnyt virallista oikeudellista yhteistyötä Kiinan kanssa jo toistakymmentä vuotta. Oikeusministeriössä on yksinomaan Kiina-asioita käsittelevä neuvotteleva virkamies - kukaan ei vain oikein tiedä, mitä tuo yhteistyö sisältää. Paperia tietenkin kuluu runsaasti ja virkamiehet ja ministerit matkustelevat ahkerasti edes takaisin. Ensimmäisiä virallisia virkamiesvieraita Kiinassa oli oikeuskansleri Jorma S. Aalto, joka palattuaan kertoi havaintonaan, että Kiinassa on paljon juristeja! Sen jälkeen esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on vierailut ahkerasti Kinassa ja kutsunut kiinalaisia kollegojaan tänne vähän väliä.

Mutta ylivoimaisesti nimekkäin ja ahkerin Kiina-yhteistyötä tekevä tuomari on ollut KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Olen kertonut hänen ja presidentti Martti Ahtisaaren yhteisistä Kiinan retkistään kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). Tämän jälkeen Hallberg on julkaissut kiinankielisen kirjan, joka käsittelee oikeusvaltiota. Helppoahan se on teoriaa moneen kertaan loppuun kalusta teemasta kirjoittaa, mutta ehkä olisi ollut syytä selvittää, toteutuuko oikeusvaltioperiaate Kiinassa tai voisiko se edes toteutua. No, tämä olisi ollut tavallaan nollatutkimus, sillä jokainen toki tietää ja ymmärtää - varmaan myös Pekka Hallberg - että oikeusvaltio voi toteutua ainoastaan yhteiskunnassa, jossa vallitsee mielipiteen vapaus, monipuoluejärjestelmä ja tuomioistuinten riippumattomuus.

Hallberg on tunnettu isäntähahmo, joka tarjoaa vapaaehtoisia palveluksiaan niin Suomen hallitukselle ja sen ministeriöille kuin myös suomalaiselle elinkeinoelämälle ja teollisuudelle. Erityinen tehtäväkenttä Hallbergille onkin avautunut juuri Kiina-ilmiön parissa Nokian ja suomalaisten vientiyritysten maineen ja kasvojen puhdistuksen merkeissä. Tuomarin ja etenkin maan toisen ylimmän tuomioistuimen (KHO) päällikkötuomarille nämä tehtävät eivät tietenkään kovin hyvin sovi - minun mielestäni ne eivät sovi, kun otetaan huomioon Kiinan räikeä ihmisoikeustilanne, lainkaan - mutta siitäkös Hallberg ja hänen "toimeksiantajansa" eli Suomen hallitus ja suomalaiset ja Kiinassa toimivat vientiyritykset vähät välittävät.

Eivätpä ole Pekka Hallbergin oikeusvaltio-opit purreet lainkaan Kiinassa, ja samaa on sanottava koko Suomen oikeusyhteistyöstä Kiinan kanssa, sillä sopimuksen voimassa ollessa Kiinan ihmisoikeustilanne on koko ajan vain pahentunut. Pekingin olympiakisat 2008 eivät tuoneet tilanteeseen helpotusta. Tänään juuri kirjoitettiin mm. Helsingin Sanomien Pekingin kirjeenvaihtajan jutussa, että Kiina on tiukentanut jyrkästi nettisensuuria ja viranomaiset paimentavat 50:tä miljoonaa bloggaajaa. Vankiloissa istuu kuulemma kymmeniä netissä mielipiteensä ilmaisseita kiinalaista. Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä toisajattelijoita Kinassa on vangittu ja pidetty kotiarestissa jo aikaisemmin runsaasti.

Esimerkki Kiinan TV-sensuurista: Kun Barack Obama alkoi 20.1. puhua suorana televisioidussa virkaanastujaispuheessaan kommunismista ja fasismista, Kiinan valtiollinen CCTV-kanava katkaisi lähetyksen ja siirsi sen takaisin studioon. Kommunismia ja toisinajattelijoiden vainoa käsitelleet kohdat Obaman puheesta siivottiin myös netissä olleista kiinankielisistä käännöksistä. Sananvapautta ajava Toimittajat ilman rajoja -järjestö totesikin tilanteen kehityksestä: "Olympiatuli on nyt todellakin sammutettu."

Pekka Hallbergin kaltaista näennäistä "valistustyötä" tekevät ja ovat osin jo ennen Pekkaa tehneet Kiinassa toimivat kansainväliset nettifirmat, kuten Microsoft, Yahoo ja Google. Viime vuonna ne laativat oikein yhteiset säännöt ihmisoikeuksien parantamiseksi. Tässä suhteessa yhtiöiden toiminta sentään eroaa edukseen Hallbergin teoriapitoisesta oikeusvaltiokirjasesta. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tekstiin on kuitenkin tahallaan jätetty porsaanreikiä, joten mikään ei välttämättä muutu. Yhtiöt ovat olleet liikkeellä siksi, että niitä on arvosteltu yhteistyöstä kiinalaisviranomaisten kanssa ihmisoikeusrikkomustapauksissa. Tähän on voinut kuulua esimerkiksi tietojen luovuttaminen yhtiöiden palveluksessa olevista poliittisista aktivisteista.