890. Riidattomat velkomisasiat käräjäoikeuksista ulosottoviranomaiselle

1. Oikeusministeriön selvitysmiehet ehdottavat viime viikon lopulla julkaistussa selvityksessään summaaristen riita-asioiden siirtämistä käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisen käsiteltäväksi. Summaarisiksi asioiksi kutsutaan lähinnä sellaisia riidattomia velkomisasioita, jotka käräjäoikeus voi ratkaista ja käytännössä myös ratkaisee kirjallisessa kansliamenettelyssä. Näiden asioiden käsittelytapaa tulisi selvitysmiesten mukaan samalla kehittää nykyistä yksinkertaisemmaksi sekä lisätä sähköistä asiointia. 

2. Olen itse kirjoittanut kyseisen uudistuksen tarpeellisuudesta jo 10-15 vuotta. Blogissa olen käsitellyt asiaa toistakymmentä kertaa, katso esimerkiksi kirjoituksia 488/5.10.2011 ja 581/11.4.2012. Näissä kirjoituksissa olen vaatinut myös riidattomissa velkomisjutuissa vahvistettujen kohtuuttoman korkeiden kulutaksojen alentamista. Vm. uudistus saatiin toteutetuksi vasta kesällä 2012.  

3. Nyt myös "huutooni" siirtää riidattomat velkomisasiat ulosottoviranomaiselle ollaan vihdoin ja viimein vastaamassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä selvitysmiesten tekemä esitys on todella kannatettava ja tarpeellinen uudistus. Sen viipyminen vuosikausia oikeusministeriössä osoittaa jälleen kerran todeksi, miten hitaasti oikeus ja asioiden käsittelytavat käytännössä muuttuvat.

4. Oikeusministeriön asettamina selvitysmiehinä toimivat Helsingin ulosottoviraston johtava kihlakunnanvouti Timo Heikkinen ja Kemi-Tornion käräjäoikeuden laamanni Antti Savela. Vm. toimi tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean toisena päätoimisena sihteerinä 2001-2003. Komitea ehdotti mietinnössään (KM 2003:3 s. 141-150) summaaristen asioiden siirtämistä ulosottoviranomaiselle. Mutta vasta nyt eli yli 10 vuotta komitean mietinnön jättämisen jälkeen uudistuksen toteutumiseksi ollaan tekemässä todella jotakin konkreettista.

Selvitysmiesten ehdotus (OM:n selvityksiä ja ohjeita 52/2014) löytyy tästä.

5. Summaaristen asioiden käsittelyn uudistaminen on osa oikeudenhoidon uudistamis- ja tehostamisohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on löytää parhaiten sopiva käsittelyketju kullekin asialle. Tässä tarkoituksessa on tärkeää kohdistaa käräjäoikeuksien työpanos aidosti eli todella riitaisiin asioihin, joihin tarvitaan tuomioistuimen ratkaisu. Selvissä ja riidattomissa velkomusasoissa on kyse lähinnä vain velallisen maksuhaluttomuuteen tai -kyvyttömyyteen perustuvasta saatavien perinnästä, ei tuomioistuinkäsittelyä edellyttävästä lainkäytöstä.

6. Riidattomat velkomukset koskevat pääasiassa pienlainoja ja maksamattomia laskusaatavia. Viime vuosina varsinkin ns. pikavippien perintä on kuormittanut - täysin tarpeettomasti - käräjäoikeuksien työtä ja aiheuttanut turhia lisäkustannuksia. Summaaristen velkomisasioiden määrä on kasvanut viime vuosina reippaasti, esimerkiksi vuonna 2013 niitä tuli käräjäoikeuksissa vireille yli 400 000 kappaletta. Noin 80 prosentissa riidattomista velkomisasioista velkojana on perimisalalla toimiva yritys. 

7. Nykyisin käytössä oleva ns. kahden luukun periaate, eli selvien ja riidattomien velkomisasioiden käsittely ensin käräjäoikeuksissa ja sen jälkeen ulosottossa, hyödyttää ainoastaan perimisyrityksiä ja nimenomaan muutamaa suurinta perintäyhtiötä. Velallisten oikeusturva ei vaadi "käräjäoikeuskierrosta" eli saatavan vahvistamista käräjäoikeudessa, sillä kuten jo edellä totesin, riidattomissa asioissa on kyse ainoastaan saatavien perinnästä, ei kahden osapuolen välisestä aidosta oikeusriidasta. Nykyinen menettely ei edistä oikeusturvaa, vaan siitä aiheutuu vain päällekkäistä työtä ja tarpeettomia lisäkustannuksia

8. Käräjäoikeuksissa summaarisia asioita eivät käytännössä käsittele ja ratkaise tuomarit tai edes käräjänotaarit, vaan lainopillista koulutusta vailla olevat käräjäsihteerit. Ratkaisu perustuu velallisen passiivisuuteen eli siihen, että velallinen ei riitauta velkojan vaatimusta. Tällöin asiassa ei anneta asiaratkaisua eli tuomiota, vaan yksipuolinen tuomio. Ainoastaan niissä käytännössä todella harvinaisissa tapauksissa, jolloin velallinen kiistää saatavan, asia siirtyy tuomarin tai notaarin ratkaistavaksi.

9. Selvitysmiesten ehdotuksen mukaan velkojan ei tarvitsisi hakea enää käräjäoikeudelta ratkaisua riidattomasta saatavasta, vaan hakemus tehtäisiin suoraan ulosottoviranomaiselle, joka myös hoitaisi asian käsittelyn alusta loppuun saakka. Ulosottoviranomainen antaisi velkojan vaatimuksen tiedoksi velalliselle ja vahvistaisi saatavan sekä koron ja kustannusten määrän. Ulosottoviranomainen toteaisi myös asian täytäntöönpanokelpoisuuden. Ennen täytäntöönpanoa velallisella olisi mahdollisuus maksaa saatava vapaaehtoisesti. Ruotsissa summaaristen asioiden käsittely on ollut tällainen vuodesta 1990 lähtien.

10. Menettelyä uudistamalla ja päällekkäistä työtä poistamalla voitaisiin selvitysmiesten mukaan tehostaa summaaristen asioiden käsittelyä ja saavuttaa kustannussäästöjä. Ehdotettu menettely olisi nopea ja halpa sekä velkojalle että velalliselle. Velallisen oikeusturva ei uudistuksessa vaarantuisi, sillä hän voisi nykyiseen tapaan kiistää saatavan tai hakea takaisinsaantia. Näissä tapauksissa, joita käytännössä olisi hyvin vähän, asian käsittely siirtyisi käräjäoikeuteen.

11. Velkojien olisi myös jatkossa mahdollista hakea saatavaansa, lähinnä kansainvälisen täytäntöönpanon turvaamista silmällä pitäen, vaihtoehtoisesti käräjäoikeudelta. Selvitysmiesten mukaan ulosottoviranomaisen käsittelymaksun summaarisissa asioissa tulisi olla merkittävästi alhaisempi kuin käräjäoikeuden käsittelymaksu. Tämä ohjaisi velkojat käyttämään ulosottoviranomaisen vahvistusmenettelyä. 

12. Selvitysmiehet ehdottavat myös tiedoksiannon helpottamista riidattomissa velkomisasioissa. Velalliselle toimitettaisiin haaste tai muu tiedoksianto ensisijaisesti tavallisena kirjeenä, jos saatavan pääoma on enintään 1 000 euroa. Myös kansalaisen asiointitiliä voitaisiin hyödyntää tiedoksiannossa.Vasta toissijaisesti käytettäisiin nykyisiä tiedoksiantotapoja eli tiedoksiannon toimittamista puhelimitse, haastemiehen viemänä tai postitse vastaanottotodistusta vastaan.

13. Tiedoksiantotoimintaan riidattomissa velkomisasioissa kuluu käräjäoikeuksien haastemiehiltä nykyisin noin 100 henkilötyövuotta. Selvitysmiesten arvion mukaan tavallisen postitiedoksiannon mahdollistaminen vähentäisi haastemiestyötä puoleen nykyisestä. Tiedoksiannon keventämisen vaikutuksia velallisen oikeusturvan kannalta lievennettäisiin pidentämällä velallisen takaisinsaantiaikaa kolmeen kuukauteen, kun nykyisin takaisinsaantia on haettava kuukauden kuluessa. Myös maksuhäiriömerkinnän syntymistä myöhennettäisiin.

14. Uudistuksen vaatimat lainsäädäntö- ja tietojärjestelmämuutokset olisi selvitysmiesten mukaan mahdollista toteuttaa niin, että summaariset asiat siirrettäisiin ulosottolaitokselle vuonna 2017. Ulosottolaitos päättäisi summaaristen asioiden käsittelyn tarkemmasta organisoinnista. Uudistuksen toteuttamisen yhteydessä osa summaarisia asioita hoitavista käräjäoikeuksien kansliahenkilöistä siirtyisi ulosottoviranomaisen palvelukseen. Haastemiehet jäisivät käräjäoikeuksiin hoitamaan tiedoksiantotehtäviä rikos- ja riita-asioissa.

15. Ulosottoviranomaisen vahvistamien saatavien kansainvälinen täytäntöönpano turvattaisiin siirtymävaiheessa säätämällä velkojalle mahdollisuus saattaa asia lisäksi käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Kaksinkertaisesta käsittelystä aiheutuvat ylimääräiset kulut jäisivät velkojan vahingoksi.

734. KKO 2013:40. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen

1. Rikoksen syyteoikeus eli oikeus nostaa rikoksesta syyte vanhentuu rikoslain 8 luvussa säädetyn mukaisesti. RL 8:1:n mukaan syyteoikeuden vanhentuminen on porrastettu rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan kahdesta vuodesta 20 vuoteen. Mikäli tietystä rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus, syyteoikeus ei vanhennu lainkaan. Pykälän 3 ja 4 momentissa on vanhentumiselle on lisäksi säädetty erityisiä vähimmäisaikoja tiettyjen rikosten osalta. Vanhentuminen katkeaa, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudessa läsnä ollessaan esitetty rangaistusvaatimus.

2. Joissakin tapauksissa  syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella. Seuraamusjärjestelmän uskottavuuden kannalta olisi haitallista, jos syyteoikeuden vanheneminen voitaisiin saada aikaan esimerkiksi syytettä pakoilemalla. RL 8 luvun 4 §:n mukaan vanhenemisaikaa voidaan tuomioistuimen päätöksellä jatkaa, jos 1) rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen, 2) rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai 3) rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä. Kaikissa kolmessa tapauksessa vaaditaan lisäksi, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.

3. Ennakkopäätöksessä KKO 2013:40 selostetussa tapauksessa syyttäjä vaati 19.9.2012 käräjäoikeudelle jättämässään haastehakemuksessa A:lle rangaistusta 1.6.2006 - 5.10.2010 tehdyistä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai toissijaisesti työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta ja vuosilomarikkomuksesta sekä 1.6.2006 - 31.12.2010 tehdystä työaikarikkomuksesta. Näiden rikosten vanhentumisaika on kaksi vuotta.

4. Syyttäjä pyysi 4.10.2012 käräjäoikeudelle toimittamassaan hakemuksessa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, koska syyteoikeus oli vanhentumassa ainakin osittain lokakuussa 2012. Syyttäjän mukaan A mitä ilmeisimmin pakoili haasteen tiedoksiantoa. Lisäksi asian laatuun nähden erittäin tärkeä yleinen etu vaati syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.

5. Etelä-Savon (Mikkelin) käräjäoikeus katsoi syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytysten täyttyvän ja jatkoi vanhentumisaikaa 4.10.2013 saakka haastehakemuksesta ilmenevien, aikavälillä 1.6.2006 - 5.10.2010 tapahtuneiksi väitettyjen rikosten osalta. Itä-Suomen  hovioikeus hylkäsi  A:n käräjäoikeuden päätöksestä tekemän kantelun.

6. Korkein oikeus, jonne A valitti, oli sen sijaan toisella kannalla ja katsoi, ettei syytetyn passiivisuus haasteen tiedoksiannon suhteen ollut RL 8 luvun 4 §:n 3 kohdassa tarkoitettua pakoilua. Korkein oikeus joutui äänestämään asiassa (3-2). Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta katsoivat, että A oli pakoillut, koska hän oli antanut haastemiehille harhaanjohtavaa tietoa - A oli puhelimitse luvannut haastemiehille  tulevansa noutamaan haasteasiakirjat haastemieheltä -  ja näin viivästyttänyt muihin haastetoimiin ryhtymistä. A:n kotoa haastemiehille oli annettu erehdyttävää tietoa hänen olinpaikastaan, minkä lisäksi A oli lakannut vastaamasta puhelinsoittoihin, jolloin hänen tosiasiallista olinpaikkaansa ei voitu selvittää.

7. Tapauksesta voidaan olla eri mieltä, kuten korkeimman oikeuden äänestys osoittaa. Mitä pakoilulla ko. yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan? Lainvalmisteluasiakirjoista ei ole saatavissa kysymyksen suhteen juurikaan johtoa. Hallituksen esityksessä (HE 27/1999 vp s. 22) mainitaan esimerkkinä pakoilutarkoituksessa ajoitettu ja toteutettu ulkomaanmatka.

8. Omasta puolestani olen kysymyksen suhteen korkeimman oikeuden enemmistön omaksumalla kannalla.  A on tosin ollut haasteen tiedoksiannon suhteen passiivinen ja jättänyt lupauksestaan huolimatta noutamatta haasteasiakirjat haastemiehen toimistosta; A kertoi tämän johtuneen hänen työtehtävistään. A ei ollut kuitenkaan ilmeisesti koko aikana poistunut paikkakunnalta, jossa hänet on luultavasti tunnettu hyvin. Hän on ollut tavoitettavissa kaupungin keskustassa sijaitsevassa vaalitoimistossa tai vaalityössä kadulla; lisäksi hän on osallistunut kyseisenä aikana kaupungissa pidettyihin julkisiin kokouksiin.

9. Näyttää siltä, etteivät haastemiehet olleet ryhtyneet kaikkiin käytettävissä olleisiin toimenpiteisiin, joiden avulla A olisi tavoitettu haasteen tiedoksiantamista varten. Haastemiehet ovat menetelleet haasteen tiedoksiannossa rutiininomaisesti, vaikka he ovat olleet tietoisia siitä, että rikoksen syyteoikeuden vanhentuminen oli hyvin lähellä. Haastemiehillä on tapana pyytää haastettavia itse noutamaan haaste välttyäkseen asiassa enemmiltä toimenpiteiltä. Tähän metodiin haastemiehet ovat turvautuneet myös tässä tapauksessa, vaikka asian kiireellisyys olisi edellyttänyt tehokkaampien ja varmempien keinojen käyttöä. Sen jälkeen kun haastemiehet olivat keskiiviikona 26.9. soittaneet A:lle ja pyytäneet häntä noutamaan haasteasiakirjat virastosta, he ovat yrittäneet tavoitella A:ta seuraavan kerran vasta tiistaina 2.10., jolloin oli enää kolme päivää siihen, kun rikosten syyteoikeus vanhenisi. Ensimmäisestä yhteydenotosta kului siis lähes viikko siihen kun haastemiehet yrittivät seuraavan kerran tavoitella A:ta. Tämä on kyllä ko. suhteessa aivan liian pitkä aika ja osoitus tiedoksiantomenettelyn tehottomuudesta. Tällaista virkatehtävän tehottomuutta ei voida lukea A:n syyksi pakoiluna, kun otetaan huomioon, että A oli oleskellut ilmeisesti koko ajan samassa pienehkössä kaupungissa ja ollut siis melko helposti haastemiesten löydettävissä, jos etsintöihin olisi ryhdytty välittömästi sen jälkeen, jolloin ilmeni, ettei A tullut noutamaan haastetta. Huomattakoon myös, että haastemiehellä on oikeus pyytää ja saada poliisilta tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi tarpeellista virka-apua (Haastemieslaki  5 §). 

10. On syytä muistaa, että rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen (itsekriminointisuoja).  Hän voi kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin ja vaieta vaikkapa kokonaan eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta. Tähän nähden on johdonmukaista katsoa, ettei syytetyllä ole myöskään velvollisuutta myötävaikuttaa häntä vastaan esitetyn syytteen tai haasteen tiedoksiannon onnistumiseen. Syytteen tiedoksiannon suoranainen pakoilu voi tietyin edellytyksin johtaa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiseen, mutta yksinomaan syytetyn passiivisuutta tai välttelyä haasteen tiedoksiannossa ei voida pitää laissa tarkoitettuna pakoiluna. Viranomaisena haastemies ei voi tyytyä syytetyn haastamisessa ja etsimisessä rutiininomaisiin haastamistoimenpiteisiin, vaan hänellä on velvollisuus ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, jottei syyteoikeus pääsisi syytetyn passiivisuuden takia vanhenemaan.

11. Kyseisessä tapauksessa syyttäjä on toimittanut syytteen sisältävät haasteasiakirjat käräjäoikeudelle kolmisen viikkoa ennen syyteoikeuden vanhenemista. Vasta viikko tämän jälkeen haastemiehet ovat ryhtyneet ensimmäisiin toimenpiteisiin A:n haastamiseksi. Haastamista on yritetty aluksi tavalla, joka edellyttää vastaajan myötävaikutusta haastamisen onnistumiseksi. Kun kyseisessä tapauksessa syyteoikeuden vanheneminen on ollut lähellä, olisi syytetyn haastamisessa tullut heti alusta lähtien turvautua tehokkaampiin keinoihin, eli haastemiesten olisi pitänyt tavoitella A:ta ilmoittamatta hänelle etukäteen tulossa olevasta haasteesta. Kehottamalla A:ta itse noutamaan haasteasiakirjat virastosta haastemiehet ovat aikaansaanet tilanteen, jossa syytetty on saanut tilaisuuden pitkittää passiivisuudellaan haasteen tiedoksiantoa. Puhelimitse A:lle annetun kehotuksen osoittautuessa tuloksettomaksi haastemiehet ovat vasta viiden päivän kuluttua ryhtyneet tavoittelemaan A:ta henkilökohtaisesti haasteen tiedoksiantoa varten.

12. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, eivät korkeimman oikeuden vähemmistön sinänsä laajat perustelut syytetyn pakoilusta vaikuta minusta lainkaan vakuuttavilta. Vähemmistön kannanottoon on kenties osaltaan vaikuttanut niiden rikosten laatu ja luonne, joihin A on syytteen mukaan syyllistynyt.  Vähemmistöön jääneet jäsenet ovat perustelleet laajasti käsitystä, jonka mukaan erittäin tärkeä yleinen etu on vaatinut vanhenemisajan jatkamista. Korkeimman oikeuden enemmistön ei puolestaan ole tarvinnut ottaa erittäin tärkeän yleisen edun vaatimukseen lainkaan kantaa, koska enemmistö on katsonut, ettei syytetty ollut pakoillut haasteen tiedoksiantoa. Selvää on, ettei rikoksen vakavuus tai laatu saa vaikuttaa oikeuden kannanottoon siitä, onko syytetty pakoillut syytettä/haastetta.

13. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä 2013:40 ei tule tulkita niin, että syytettävän kannattaa aina vältellä tai pakoilla syytteen tai haasteen tiedoksiantoa. Kuten sanottu, selvä pakoilu johtaa syyteoikeuden vanhenemisajan jatkumiseen. Toisaalta on syytä korostaa, että syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen on poikkeuksellinen menettely. Syytetyn väitettyä pakoilua, kuten syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytyksiä yleensäkin, tulee siten tulkita suppeasti, ei laajentavasti. 

14. Ratkaisua KKO 2013:40 on syytä lukea ja tulkita niin, että RL 8 luvun 4 §:n  3 kohdassa mainittuna pakoiluna ei voida pitää pelkästään sitä, että syytetty jättää noutamatta haasteen haastemiehen otettua häneen yhteyttä tai pysyttelee muuten passiivisena, mikäli tähän ei liity selkeää erehdyttämistä tai muunlaista tietoista pakoilua. Pakoilusta ei ole kysymys, jos haastamistoimiin on ryhdytty myöhään tai haastettavaa ei ole pyritty tavoittamaan riittävän aktiivisesti. Ennakkopäätöksellään korken oikeus näyttäisi haluavan korostaa viranomaisten ja tässä tapauksessa ennen muuta haastemiesten toiminnan aktiivisuuden merkitystä. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisella ei ole ollut tarkoitus korvata haastemiehen normaaleja ja aktiivisia toimenpiteitä haastettavan tavoittamiseksi. On syytä huomata, ettei rikoksesta epäillylle tai syytetylle ole säädetty velvollisuutta itse hakea haaste tai muullakaan tavalla myötävaikuttaa haastamisen onnnistumiseen.

15. Lehtietojen mukaan Satakunnan käräjäoikeudessa on vireillä aika suurta julkisuutta herättänyt tapaus, jossa syyttäjä on hakenut Ulvilan surmajutun tutkinnanjohtajana aiemmin toimineen rikoskomisarion virkasyytejutussa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista. Myös tuossa tapauksessa on kyssymys siitä, onko epäilty aikanaan pakoillut haasteen tiedoksiantoa.

555. KKO 2012:30: Asianosaisen kuuleminen, tuomarietiikka

1. Nyt kommentoitava ennakkopäätös KKO 2012:30 on juridisesti helppo. Niin simppeli, että on oikeastaan hieman kummallista, että siitä on pitänyt antaa tuomioistumille ohjeeksi ennakkopäätös. Kuten jäljempänä ilmenee, tapauksessa ei itse asiassa olekaan kyse ensi sijassa juridiikasta, vaan ainakin minusta ennen muuta tuomarin ammattietiikasta.

2. Tapauksessa hovioikeuteen valittanut asianosainen oli käyttänyt valituskirjelmässään asian ratkaisseesta käräjätuomarista samoin kuin jutun toisesta osapuolesta ja tämän asiamiehestä halventavia ilmaisuja. Kysymyksessä on ollut OK 14 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyn kurinpitorangaistuksen eli järjestyssakon tuomitsemisen paikka. Järjestyssakon enimmäismääräksi on säädetty 1 000 euroa.

3. Tuomioistuin saa tuomita järjestyssakon viran puolesta, siis ilman syyttäjän vaatimusta. Järjestysrikkomuksesta epäiltyä on kuitenkin kuultava ennen sakon määräämistä. Tämäkin on täysin selvä asia, mutta myös siitä on jouduttu aiemmin antamaan peräti kaksi ennakkopäätöstä (KKO 2003:69 ja KKO 2005:70). Tästä näkee, etteivät tuomioistuimet ota käytännössä aina edes kaikkein keskeisimpiä oikeudenkäyntiperiaatteita huomioon.

4. Ko. tapauksessa hovioikeus on toki huomioinut, että valittaja H:lle tulee ennen päätöksen tekemistä varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että kuulemiskeinoksi riittää lausumapyynnön lähettäminen kuultavalle tavallisena kirjeenä hänen kotiosoitteeseensa. H on kiistänyt saaneensa kirjeen.

5. On selvää, että hovioikeus ei olisi saanut lähettää lausumapyyntöä tavallisen kirjeenä, koska tätä tiedoksiantotapa käyttäen ei ole ollut varmuutta siitä, oliko H saanut kirjeen eli toteutuiko kuuleminen tosiasiallisesti eikä ainoastaan paperilla. Lausumapyyntö olisi tullut lähettää H:lle saantitodistusta vastaan tai toimittaa tiedoksianto haastetiedoksiannolla. Järjestyssakko ei tosin ole sakkorangaistus, vaan kurinpitoseuraamus. Seuraamuksen kohteeksi joutuvan henkilön kannalta järjestyssakko, määrältään tässä tapauksessa siis ko. seuraamuksen enimmäismäärä eli 1 000 euroa, on tosiasiallisesti rinnastettavissa sakkorangaistukseen. Kun haastetta rikosasiassa ei voida antaa tiedoksi tavallisella kirjeellä, pitäisi olla ilman muuta selvää, ettei tätä tapaa voida käyttää myöskään järjestyssakon määräämisen yhteydessä.

6. Miksi hovioikeus on sitten kuitenkin turvautunut ko. asiassa asiakirjan lähettämiseen tiedoksi kuutavalle tavallisena kirjeenä? Hovioikeus lienee tasan tarkkaan ymmärtänyt, että kirjetiedoksiannolla ei saada varmuutta siitä, onko tiedoksi annettava lausumapyyntö todella tavoittanut asianomaisen henkilön ja onko kuuleminen siten tosiasiallisesti onnistunut.

7. Vaikutta hieman siltä, että tiedoksiantotapa on valittu hovioikeudessa yksinkertaisesti siksi, että se on ollut valittavana olleista tavoista kaikkein yksinkertaisin ja hovioikeuden työn kannalta helpoin ja "siistein" tapa hoitaa homma. Voisi sanoa, että tehokkuus ja mukavuussyyt ovat painaneet tiedoksiantotavan valinnassa eniten jaa siis enemmän kuin kuultavan henkilön oikeusturva ja oikeudenkäyntimenettelyn koettu oikeudenmukaisuus. Siitä viis, saiko H lausumapyynnön todellisuudessa tiedokseen vai ei, tärkeintä on ollut, että homma eli tiedoksianto saadaan kivuttomasti pois päiväjärjestyksessä ja päästään sakottamaan H:ta.

8. Kyse on tuomarin paljon puhutusta etiikasta, tarkemmin sanottuna ammattietiikasta. Juhlapuheissa hovioikeudet ja niiden presidentit korostavat kilvan, miten tarkoin juuri "heidän tuomioistumissaan" pidetään nimenomaan ja ensi sijassa silmällä ihmisten oikeusturvaa, erityisesti pienten ihmisten oikeusturvaa, ja monia muita kauniita ja komealta kalskahtavia yleisiä oikeus- ja prosessiperiaatteita. Mutta annas olla, kun hovioikeuksissa päästään tosi toimiin, niin silloinpa nuo hienot arvot ja periaatteet voivatkin jäädä ja usein myös jäävät ikävä kyllä sivummalle ja etusijalle nousee tuomioistuimen oman toiminnan helppous ja vaivattomuus eli juuri edellä mainitut mukavuussyyt. Siinä ei asiakkaana olevan ihmisen oikeusturva kyllä paljon paina.

9. Suomen Tuomariliitossa valmistellaan parhaillaan "Tuomarin eettiset periaatteet" -nimistä julkilausumaa tai ohjeita. Työn tarkoituksena on kirjata nykyisen tuomarikunnan yhteinen käsitys omasta toiminnastaan. Asiakirjassa korostetaan muun ohella tuomarin oikeamielisyyttä ja ammattitaitoa. Näihin periaatteisiin on syytä palata tarkemmin myöhemmin.

10. Muutamat hovioikeudet ovat julkaisseet kotisivuillaan omat "arvonsa," joita ne sanovat työssään noudattavan. Itä-Suomen hovioikeudellakin oli aiemmin muistamani mukaan netissä omat täysistunnossa vahvistetut arvot, mutta nyt ne poistettu sieltä. Arvot lienevät jokaisessa hovioikeudessa hieman erilaisista sanonnoista huolimatta asiallisesti suurin piirtein samansisältöiset. Tämän vuoksi on syytä siteerata maamme vanhimman eli Turun hovioikeuden vahvistamalta "arvolistalta" seuraavat peräkkäiset kohdat:

* Kaikki hovioikeuden työntekijät ottavat työssään huomioon suorittamiensa toimenpiteiden tai ratkaisujen vaikutukset asiakkaan elämään;

* Asiakkaat tulevat kuulluiksi ja kohdelluiksi tasapuolisesti

11. Toivoa sopii, että sanottuja ja muitakin tuomarin eettisiä periaatteita ja tavoitteita noudatettaisiin myös käytännössä.