keskiviikko 30. tammikuuta 2013

695. Käräjäoikeudelta hyvin perusteltu tuomio Nuorisosäätiön jutussa

1. Helsingin käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa niin sanotussa Nuorisosäätiö -jutussa. Oikeusprosessi jakautui kahteen osaan: 1) luottamusaseman väärinkäyttöä ja 2) lahjusrikoksia koskevien syytteiden käsittelyyn.

2. Luottamusaseman väärinkäyttöä koskevien syytteiden osalta käräjäoikeus totesi Nuorisosäätiön antaneen sääntöjensä vastaisesti vaalitukea vuosina 1998 - 2009. Tuesta päättämiseen olivat osallistuneet koko aikana säätiön asiamiehen tai hallituksen jäsen ominaisuudessa Jorma Heikkinen ja hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana ollut Antti Kaikkonen. Lyhyemmän aikaan tuesta olivat olleet päättämässä säätiön vuonna 2007 aloittaneet uusi asiamies Seppo Pyykkönen ja hallituksen jäsen Aki Haaro. 

3. Käräjäoikeus tuomitsi Jorma Heikkisen luottamusaseman väärinkäytöstä sekä hänen syykseen myös luetusta törkeästä lahjuksen antamisesta (ks. jäljempänä) yhteiseen yhden vuoden (1 v) ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Antti Kaikkonen tuomittiin luottamusaseman väärinkäytöstä viiden kuukauden (5 kk) ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Aki Haaron ja Seppo Pyykkösen käräjäoikeus tuomitsi sakkorangaistuksiin. Muiden hallituksen jäsenten syytteet käräjäoikeus hylkäsi. Hylkääminen perustui osin näytön riittämättömyyteen ja osin syyteoikeuden vanhentumiseen.

4. Lahjusrikosten osalta käräjäoikeus totesi, että säätiön asiamies Jorma Heikkinen oli vuosina 2001 - 2007 antanut RAY:n hallituksen puheenjohtajana toimineelle Jukka Vihriälälle yhteensä noin 35.000 euron lahjat, jotka ovat olleet omiaan vaikuttamaan Vihriälän toimintaan RAY:ssä. Nuorisosäätiön oli samaan aikaan saanut useiden miljoonien eurojen avustukset RAY:ltä. 

5. Jorma Heikkisen katsottiin tältä osin syyllistyneen törkeään lahjuksen antamiseen.Vihriälän on todettu pyytäneen ja ottaneen vastaan vuosina 2001 - 2007 Nuoriso- säätiöltä ja muilta RAY:n avustuksensaajilta yhteensä noin 42.000 euron lahjat. Vihriälän on katsottu syyllistyneen törkeään lahjuksen ottamiseen. Käräjäoikeus tuomitsi Vihriälän törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen yhden vuoden kuuden kuukauden (1 v 6 kk) ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

6. Olen silmäillyt käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja voin  - kerrankin - mielihyvin todeta, että nyt näyttää hyvältä! Tuomion rakenne ja kysymyksenastettelut ovat selkeitä, perustelut ovat seikkaperäiset, mutta toisaalta ymmärrettävät ja johdonmukaiset, keskustelevat ja sujuvasti kirjoitetut. Jutussa esitettyä näyttöä ja oikeudellisia argumentteja on punnittu perusteluissa huolellisen tuntuisesti pro et contra. Perustelut vakuuttavat lukijan siitä, että ratkaisu perustuu huolelliseen harkintaan ja että oikeudenkäynti on ollut asianmukainen ja reilu.

7. Oikeudellisten kysymysten osalta perusteluissa on nojauduttu muun lähdeaineiston ohella oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Tämä on suomalaisten tuomioistuimien ratkaisuissa aika harvinaista, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa suorastaan tuiki harvinaista. KKO:n ja KHO:n mainittu käytäntö on kansainvälisessä vartailussa harvinainen ilmiö, sillä kuten olen eri yhteyksissä todennut, lähes jokaisessa muussa valtiossa juuri ylimmät oikeuasteet hyödyntävät perusteluissaan enemmän tai vähemmän laajasti oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja. 

8. Laajoissa ja/tai juridisesti vaikeissa riita- ja rikosjutuissa asianosaiset, käytännössä heidän asianajajansa, esittävät oikeudelle usein oikeustieteen professoreilta tai tohtorin tutkinnon suorittaneilta juristeilta varta vasten pyydettyjä asiantuntijalausuntoja. Minua on aina hämmäsyttänyt, että tuomioistuimet  eivät ole koskaan perusteluissaan käsitteleet mainittuja lausuntoja sanallakaan. Vielä oudompaa on, että tuomion perusteluissa ei edes ilmoiteta, että asiassa on esitetty mainitunlaisia asiantuntijalajusuntoja. Minusta tämä sotii selvästi tuomion perustelujen ja koko oikeudenkäynnin avoimuutta vastaan.

9. Nuorisosäätiö-jutun tuomion perusteluissa viitataan kuitenkin ainakin yhdessä kohtaa Nuorisosäätiön oikeusprosessia varten hankkimaan oikeudelliseen asiantuntijalausuntoon, tarkemmin sanottuna rikosoikeuden professori Jussi Tapanin antamaan lausuntoon. Merkille pantavaa on, että käräjäoikeus ei ole perusteluissaan yhtynyt ainakaan kaikilta osin professori Tapanin lausunnossaan esitettämään kananottoihin, vaan kertoo perusteluissa avoimesti, miksi professorin erästä tulkintaa ei ole voitu hyväksyä (s. 41). Käräjäoikeuden perustelutapa ansaitsee tässä suhteessa erityismaininnan perustelujen avoimuudesta.

10. Käräjäoikeus antoi tänään langettavan tuomion myös niin sanotussa Urheiluopistosäätiön taulukauppoja koskevassa jutussa, jossa kahdeksan henkilöä tuomittiin sakkoihin. Demaritaustaisen säätiön taulukaupat toivat sakkotuomion säätiön entiselle asiamiehelle ja seitsemälle vuosina 2005-2007 säätiön hallituksessa olleelle jäsenelle. Käräjäoikeus määräsi kunkin tuomitun maksamaan 70 päiväsakkoa luottamusaseman väärinkäytöstä. Maksettavaa kertyi kullekin tuomitulle maksukyvyn mukaisesti noin 2 200-17 600 euroa.

11. Oikeuden mukaan säätiö oli antanut sääntöjensä vastaisesti SDP:lle tukea ostamalla siltä ylihintaista taidetta. Oikeus määräsi tuomitut korvaamaan yhteisvastuullisesti taiteesta maksetun ylihinnan 16 400 euroa. Tuomion perustelujen mukaan asiassa ei ollut kyse vain harkinta- ja arviointivirheestä, vaan tietoisesta vaalituen tai muun poliittisen tuen antamisesta.

12. Urheiluopistosäätiön jutussa rangaistukseen tuomittiin muun muassa säätiön tuolloinen puheenjohtaja, kahden kauden ex-kansanedustaja Markku Pohjola (sd.) sekä säätiön ex-asiamies Yrjö-Olavi Aav, joka on STS-Pankin viimeinen pääjohtaja. Pohjola oli siviiliammatiltaan Helsingin käräjäoikeuden tuomari. Vuonna 2005 toverit hommasivat Markku Pohjolalle laamannin arvonimen. Arvonimen myönsi Pohjolalle presidentti Tarja Halonen, jonka presidentinvaalikampanjaan juuri vuonna 2005 Pohjolan johtama Urheiluopistosäätiö myönsi auliisti vaalitukea.

13. Antti Kaikkonen sanoo olevansa pettynyt tuomioon, jota hän pitää omalta osaaltaan virheellisenä. Tämä on ymmärrettävää, mutta sen sijaan on vaikea ymmärtää Kaikkosen tuomiota kohtaan osoittamaa suoranaista vähättelyä. Kaikkosen mukaan tuomio ei vaikuta millään tavalla hänen asemaansa kansanedustajana, eduskunnan suuren valiokunnan eli EU-valiokunnan varapuheenjohtajana tai kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

14. Samaan kepu-kuoroon ovat yhtyneet kaikki keskustan nokkamiehet puheenjohtaja Juha Spilästä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisesta ja puoluesihteeri Timo Laanisesta alkaen. Nämä kaikki katsovat, että hehheh, heh, kyllähän Antti Kaikkonen toki voi jatkaa eduskunnassa ja myös suuren valiokunnan varapuheenjohtajana! Perusteluna mainitaan, että Kaikkonen on "perehtynyt hyvin EU:n tulevaisuutta koskeviin asioihin". Kepulaiset ovat vedonneet myös siihen, että Nuorisäätiön tapaus ja Kaikkosen osuus siihen olivat äänestäjien tiedossa jo ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja, mutta siitä huolimatta äänestäjät valitsivat Kaikkosen uudelleen eduskuntaan.

15. Hetkinen! Pitää muistaa, että ennen viime eduskuntavaaleja Antti Kaikkkonen oli syytön eikä edes syytettä hän vastaan ollut tuolloin vielä muistaakseni ehditty nostaa. Nyt  sen sijaan Kaikkonen on tuomittu vakavasta rikoksesta eli luottamusaseman väärinkäyttämisestä vankeusrangaistukseen. Minusta tässä on kyllä vissi ja selvä ero vuoden 2011 tilanteeseen verrattuna. Olisivatko äänestäjät valinneet Kaikkosen eduskuntaa, jos hän olisi saanut langettavan vankeustuomion jo ennen vuoden 2011 vaaleja? Tätä kukaan ei voi tietää, mutta minusta on karkeaa oikeudenkäytön ja oikeuslaitoksen vähättelyä väittää, että tuomio ei vaikuttaisi millään tavalla Kaikkosen kelpoisuuteen toimia luottamustehtävissään.

16. Kepu-johtajien ja Kaikkosen oma suhtautuminen langettavaan tuomioon osoittaa, miten ylimielisesti suuren polittisen puolueen johto suhtautuu oman johtavan poliitikkonsa raskaaseen töppäykseen ja siitä annettuun tuomioon: poliitikon saamalle langettavalle rikostuomiolle ei haluta antaa minkäänlaista painoarvoa, vaan tuomiota vähätellään pikku asiaksi.

17. Minusta olisi perin merkillistä, jos eduskunnan suurimman ja vaikutusvaltaisimman valiokunnan varapuheenjohtaja voisi jatkaa saamastaan vankeustuomiosta huolimatta ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Antti Kanki-Kaikkosen tulisi siten luopua suuren valiokunnan puheenjohtajan paikasta.


tiistai 29. tammikuuta 2013

694. Tulisiko presidentin virka lakkauttaa?

                    Tasapainottamista tässäkin...

1. Räväköistä lausunnoistaan tunnettu Turun yliopiston professori Matti Wiberg on jälleen vauhdissa. Hän perää vallankäytöltä vastuuta ja vallankäyttäjien valvontaa. "Vallan valvonta on karannut kansalaisten ulottumattomiin", täräyttää Wiberg. 

2. Matti Wibergin mukaan esimerkiksi VVM (valtiovarainministeriö Raimo Sailaksen johdolla) on salannut talouslaskelmansa perustelut ja julkistaa vain niiden lopputulokset. Lukuja, joihin VVM:n päätökset ja arvioinnit perustuvat, olisi Wibergin mukaan saatava vihdoin  arvioitaviksi. Vain näin voitaisiin varmistaa, ovatko laskelmat oikeita ja onko niitä ylipäätään olemassa. 

3. Eduskunnan budjettivalta on Wibergin mukaan käytännössä virkamiehillä. Tätä tiedon panttaamista Wiberg nimittää "Sailaksen malliksi" eli management by haastattelu -tyyliksi. 

4. Me kaikki muistamme Raimo Sailaksen julkisuuteen vuosikymmeniä latelemat  valtiontaloutta koskevat madonluvut, jotka poikkeavat usein ministerin ja hallituksen kannasta. Luultavasti kyseessä on ollut ihan harkittu juttu: Sailas puhuu asiaa - vaikkei koskaan arvioitaan edes yritä tarkemmin  perustella -  jota poliitikot sitten kaikin tavoin kaunistelevat, jotta saataisiin näyttämään, että nämä muka pitävät kansan ja ihmisten puolia tunteettomia virkamiehiä vastaan! Nyt tätä Sailaksen likaista työtä jatkaa ministeriöön palkattu ylijohtaja Juhana Wartainen, joka kärkkyyy Sailaksen valtiosihteerin virkaa, demari tietysti hänkin.

5. Matti Wiberg on puhunut ennenkin tasavallan presidentin viran lakkauttamisesta. Tätä samaa dogmia hän jatkaa uusimmassa Ylelle antamassaan haastattelussa. Myös presidentin vallankäyttö on W:n mukaan karannut kaiken valvonnan ulkopuolelle, presidentti olisi on saatava vallankäytöstään poliittiseen vastuuseen, jyrisee professori. Nyt presidentillä toimii "vailla vastuuta mistään, koskaan, kenellekään".

6. Ajatuksen, jonka mukaan tasavallan presidentti olisi jonkinlainen "reservivoima", "poliittisten kiistojen ulkopuolella oleva sovittelija", "kansakunnan unilukkari" tai "arvojohtaja", professori Wiberg lyttää tyystin. W:n mukaan presidentti ei voi olla mikään reservi tai voima, joka tulee siivoamaan muiden sotkuja ("selvittäjä"). Presidentti on poliitikko ja osa sitä koneistoa, joka sotkun on alun perin tuottanut.  Wibergin mukaan ei ole mitään sellaista normaalitilaa, jossa presidentti ikään kuin taustalla lepäilisi ja sitten sotkujen ilmestyessä tulisi paikalle järjestelemään, "tämä on täysin harhainen illuusio".

7. Wibergin mukaan presidentti-insituutio olisi yksinkertaisesti lopettava. Sopiva ajankohta olisi nykyisen presidenttikauden päättyessä. W:n mukaan presidentti-instituutio pitäisi ’likvidoida’: "Leikkimonarkin ominaisuudet voitaisiin täysin lakkauttaa. Ne tehtävät, joilla on joku poliittisesti mielekäs tarkoitus, voidaan jakaa eduskunnan ja hallituksen kesken".

8. Presidentinviran lakkauttaminen on tarpeellinen, koska presidentti ei voi Wibergin mukaan olla myöskään pelkkä arvojohtaja tai unilukkari. Moniarvoisessa yhteiskunnassa kukaan ei voi edustaa kaikkien arvoja, Wiberg päättelee.

9. Professorimme on toki monessa suhteessa oikeassa. Tasavalta ei nykyoloissa presidenttiä tarvitse, koska presidentin valtaa on karsittu lähes olemattomiin. Presidentin valtaoikeudet ovat lähinnä vain muodollista laatua. Emme tarvitse presidenttiä siksi, että jonkun pitää nimittää tuomarit tai upseerit virkoihinsa. Emme tarvitse presidentin armahdusoikeutta vain siksi, että joku presidentti voisi näyttää karskiutensa ja olla armahtamatta ketään. 

10. Mitä muita hommia pressalla nykyisin vielä olikaan? Uudenvuodenpuheen voisi paperista lukea vuorollaan joku Kansallisteatterin näyttelijä; Oiva Lohtander voisi aloittaa. Niinistön edeltäjistä Halonen ja Ahtisaari yrittivät kaikien tavoin viihdyttää kansaa, Niinistöltä tämä homma luonnistuu huonommin. Presidentin ulkomaan esiintymiset ja puheet herättävät usein lähinnä vain kiusallista myötähäpeän tunnetta ja tilanteita, joista tulee mieleen satu kuninkaan uusista hienoista vaatteista.

11. Presidentin YK:n yleiskokouksessa viime vuoden loppupuolella pitämä puhe, jolla Suomen piti varmistaa pääsy turvallisneuvoston jäsenmaaksi, oli lähinnä fiasko. Viime viikon lopulla Suomen presidentti osallistui tavanmukaisen tapaan Davosin "korkeanpaikan leirille" eli maailman yritysjohtajien huippukokoukseen, jonne kulisseiksi haalitaan aina joukko huippupoliitikkoja. Davosin tapaamiseen osallistuvat muun muassa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri David Cameron sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. 

12. Myös presidentti Sauli Niinistö oli siis Davosissa paikalla ja BBC:n toimittaja haastatteli häntä etukäteen tiedoksi annetuilla kysymyksillään. Haastattelun anti oli mitäänsanomaton, mitä osoittaa sekin, että se ajettiin ulos vasta pari päivää huippukokouksen jälkeen. Iltapäivälehtemme mittasivat totuttuun tapaan sitä, "miten Niinistö selvisi englanninkielellä"; vastaajien myötähäpeän määräksi mitattiin nyt 35 prosenttia, mitä lehdet äityivät ylistämään erinomaiseksi saavutukseksi. Kukaan ei puhunut halaistua saa siitä, mitä Niinistö itse asiassa haastattelussaan sanoi; se ei tuntunut jääneen kenenkään mieleen.

13. Uudenvuodenpuheessaan Niinistö vetosi yritysjohtajiin palkkojen ja etuuksien alentamiseksi ja yritti näyttää esimerkkiä ilmoittamalla halustaan oman (verottoman) palkkionsa alentamiseksi. Niinistön esimerkki ei ole saavuttanut juurikaan vastakaikua, vaan näyttää siltä, että se halutaan vaeita pikkuhiljaa kuoliaaksi. Tämäkö on sitä arvojohtamista ja tässäkö on sen tulos?

14. Selvää kuitenkin on, ettei Matti Wibergin ajamalla hankkeella tasavallan presidentin viran lakkauttamiseksi ole lähitulevaisuudessa minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. 

15. Mutta ei hätää, paremmat ajat ovat kohta koittamassa! Paavo Väyrynen nimittäin ilmoitti tänään aikeistaan asettua ehdolle sekä vuoden 2014 EU:n parlamenttivaaleissa että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa; presidentinvaaleista 2018 Väyrynen ei sen sijaan (vielä) maininnut mitään. Väyrynen kertoi haastavansa Timo Soinin ja perussuomalaiset.

torstai 24. tammikuuta 2013

693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.





tiistai 22. tammikuuta 2013

692. Kuopion hallinto-oikeus: EIT:n tuomio menee KHO:n plenumratkaisun edelle

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi viime vuoden syyskussa antamassaan päätöksessä (KHO 2012:75) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannasta potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevassa asiassa.  

2. EIT katsoi  3.7.2012 antamassaan tuomiossa X v. Suomi, että koska X:n pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.

3. EIT:n päätös saattoi asianomaiset suomalaiset viranomaiset tietynlaiseen ahdinkoon, sillä edellyttihän päätös Suomelta selvää käytännön muutosta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hätiin huudettiin KHO:ta, joka tavallaan "hallinnon jatkena" on tottunut viranomaisten ja yleensä hallitusvallan apuun aiemminkin rientämään, jos "yleinen etu" tätä vaatii.

4. KHO:ssa tuli sopivasti esille vastaavanlainen tapaus, jossa pakkohoitoon määrätty Y oli valittanut KHO:een samanlaisesta asiasta kuin X aiemmin EIT:een. KHO päätti nujertaa EIT:n kannan ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimen presidentti Pekka Vihervuori määräsi Y:n tapauksen käsiteltäväksi reilut 20 jäsentä koostuvassa täysistunnossa eli plenumissa. Ja niinhän siinä sitten kävi kuin oli alun perin suunniteltukin: KHO nuiji 13.9.2012 antamallaan yksimielisellä päätöksellään EIT:n päätöksen maanrakoon ja arvosteli EIT:tä siitä, että ratkaisussa ei olisi huomioitu kaikkia hienoja oikeusturvatakeita, joita suomalainen järjrestelmä (muka) asiassa tarjoaisi.

5. Tartuin KHO:n sanottuun plenumpäätökseen tuoreeltaan blogissani 635/15.9.2012  ja kritisoin siinä (aika voimallisesti) päätöksen perusteluja ja lopputulosta.

6. KHO:n päätös tukenaan Suomen valtio kiirehti vaatimaan EIT:n 3.7.2012 tekemän jaostoratkaisun tutkimista  tuomioistuimen vahvennetussa kokoonpanossa (Grand Chamber). Tämän vaatimuksen EIT:n ao. jaosto kuitenkin 23.11.2012 torjui, jolloin siis mainittu heinäkuussa tehty tuomio jäi voimaan. Ks. tästä blogia 672/25.11.2012.

7. Tämän jälkeen oli mielenkiintoista nähdä, kumpaa kantaa, EIT:n vaiko KHO:n, suomalaiset hallinto-oikeudet tulisivat jatkossa noudattamaan. Väliin ehti Sosiaali- ja terveysministeriö, joka 17.12.2012 antamissaan päätöksissä ohjeisti kuntia, sairaanhoitopiirejä, valtion mielisairaaloita ja aluehallintoviranomaisia tahdosta riippumattomaan hoitoon liittyviä päätöksiä tehtäessä. Selvää kuitenkin oli, että näin merkittävää asiaa ja tulkintakysymystä ei voida jättää hallintoviranomaisen ohjeistuksen varaan, vaan asiassa tulee saada tuomioistuimen ratkaisu.

8. Kuopion hallinto-oikeus, jonka ylituomarina toimii hallintolainkäytön arvostettu asiantuntija Veijo Tarukannel, oli jo ennen KHO:n 13.9.2012 antamaa päätöstä asettunut ko. asiassa EIT:n kannalle. Päätöksessään 21.8.2012 (12/0521/7) hallinto-oikeus nimittäin katsoi, että ulkopuolisen lääkärin lausunnon puuttuminen oli kyseisessä asiassa merkittävä puute, minkä vuoksi hallinto-oikeus kumosi sille alistetun päätöksen. Tälle samalle kannalle Kuopion hallinto-oikeus on asettunut myös kahdessa muussa eli 22.11.2012 (12/0714/7) ja 5.12.201 (12/0759/7) antamassaan päätöksessä. 

9. Viime viikolla eli 18.1.2013 Kuopion hallinto-oikeus antoi täysisitunnossaan ylituomari Veijo Tarukanteleen johdolla yksimielisen ja laajasti perustellun päätöksen, jolla mainittu kanta edelleen vahvistetaan (diaarinumero 01878/12/6202).  Myös tässä tapauksessa potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen oli tehnyt psykiatrisen sairalaan (Niuvanniemen sairaalan) ylilääkäri hankittuaan lausunnon ainoastaan saman sairaalan toiselta lääkäriltä. Koska hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, hallinto-oikeus jätti alistuksen vahvistamatta ja palautti asian kyseisen sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan lääkärin käsiteltäväksi.

http://www.oikeus.fi/60881.htm

10. Hallinto-oikeuden päätös on seikkaperäisesti ja pro et contra -metodin edellyttämällä tavalla monipuolisesti perusteltu. Hallinto-oikeuden ratkaisu eroaa edukseen KHO:n ratkaisusta 2012:75, sillä vm. päätöksessä on perinteiseen suomalaiskansalliseen tyyliin keskitytty lähinnä vain etukäteen valittua lopputulosta tukevien syiden ja perusteiden esille tuomiseen. Kuopion hallinto-oikeuden päätöksessä oikeuskysymyksiä tarkastellaan erikseen sekä kansainvälisten säädösten ja EIT:n lukuisten ratkaisujen ja niistä tehdyn analyysin että kansallisten säädösten ja kansallisten tuomioistuinten tulkintaratkaisujen valossa. EIT:n ratkaisujen sitovuutta ja asemaa ja yleensä tapaukseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia koskevia kysymyksiä pohditaan hallinto-oikeuden perusteluissa muun muassa oikeuskirjallisuuden kannaottojen valossa ansiokkaalla tavalla.

11. Loppujen lopuksi ratkaisu kallistuu EIT:n ja hallinto-oikeuden omaksumalle kannalle yksinkertaisesti siksi, että vaikka hallinnossa eli sairaalassa tehty hoitopäätös alistetaan viran puolesta hallinto-oikeuteen, jossa  asian käsittelyyn osallistuu asiantuntijajäsenenä psykiatriaan perehtynyt laillistettu lääkäri, järjestely ei voi kuitenkaan korvata ulkopuolisen lääkärin lausunnon puuttumista päätöstä sairaalassa tehtäessä. Hallinto-oikeuden asiantuntijalääkäri tekee hoitopäätöksen jälkeisessä alistusmenettelyssä arvionsa potilaan terveystilasta asiakirja-aineiston perusteella, mikä ei korvaa potilaan välitöntä tutkimista. 

12. Kun ihmiseen voidaan kohdistaa pakkohoitomenettelyssä toimenpide, jolla hänen vapautensa riistetään, tulee lainsäädännön ja lainkäytön taata myös tässä tapauksessa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. Alistusmenettely ja psykiatrin kuuluminen hallinto-oikeuden kokoonpanoon eivät riitä, jos ihmisen vapaus on jo riistetty sairaalassa tehdyllä hallintopäätöksellä, joka mahdollistaa mielivallan. Tässä ei ole tarkoitus väittää, että päätöksenteko olisi käytännössä tosiasiassa mielivaltaista, mutta tämä ei ole relevantti seikka; mielivallan mahdollisuus on pyrittävä eliminoimaan tehokkaalla tavalla ja päätöksenteon tulee olla objektiivista ja näyttää sellaiselta myös ulospäin. Käytännössä pakkohoitopäätökset muuttuvat hallinto-oikeudessa puhtaasti lääketietellisellä perusteella vain aniharvoin. Mistä tämä kertoo? Siitä, että pakkohoitopätökset ovat yleensä aina "oikeita", vai siitä, että päätöksen muuttaminen hallinto-oikeudessa on käytännössä hankalaa tai suorastaan mahdotonta?

13. No niin, alkaa näyttää siltä, että tämäkin asia saadaan pikku hiljaa reilaan!

maanantai 21. tammikuuta 2013

691. Presidentin puhe - lattea ja halju?

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tarkoituksena oli viime syksynä markkinoida Suomea YK:n turvaneuvoston jäseneksi. Tässä tarkoituksessa Niinistö puhui YK:n yleiskokouksessa. 

2. Puhetaidon ja retoriikan kouluttaja Antti Mustakallio kertoo Kanava-lehdessä odottaneensa presidentin puheelta retoriikkaa, markkinointikykyä ja kuulijoiden asenteiden liikuttamista. Nyt kouluttaja sanoo kuitenkin pettyneensä odotuksissaan, sillä Niinistö luki tylsän puheen paperista ja vielä liian nopeaan tahtiin. Mustakallion mukaan Niinistöltä puuttui katsekontakti kuulijoihin, presidentti vain kurkisti välillä nopeasti kulmansa alta saliin.

3. Myös tärkeitä asioita korostavat äänenpainotukset puuttuivat presidentin puheesta, sanoo Mustakallio. Äänen voimakkuus, korkeus ja intensiteetti säilyivät muuttumattomina kautta koko puheen. Missä olivat tauot, jotka antavat yleisölle aikaa sisäistää kuulemansa, Mustakallio ällistelee. Iltalehdelle Mustakallio sanoo, ettei hän ole arvioineen yksin. 
4. YK:n yleiskokouksen äänestys turvaneuvoston jäsenyydestä oli Suomelle lopulta karkea pettymys. Piskuinen Luxemburg löi Suomen selvin luvuin, suorastaan tyrmäsi korisottelun luvuin (131-62). Samoihin numeroihin olisi päädytty, jos matsissa vastakkain olisivat olleet jokin NBA:n huippujoukkue ja sitä vastassa vaikkapa Äänekosken Huima.
5. Mustakallio kehuu presidenttiä Barack Obamaa, joka käytti YK:n yleiskokoukselle puhuessaan teleprompteria eli käsikirjoitustekstiä puhujan eteen heijastavaa laitetta. Se synnyttää illuusion, että puhuja katsoo koko ajan kuulijoitaan.
6. Olisiko Suomi YK:n turvaneuvoston jäsen, jos Niinistö olisi käyttänyt teleprompteria, kysyttiin Mustakalliolta? Ei varmaan pelkän teleprompterin käytön perusteella, vastaa Mustakallio.  Kyse on siitä, kuinka puhuja on läsnä, minkälaisen kontaktin saa kuulijoihin. Niinistön kontakti oli kovin ohut, koska hän on tiiviisti kiinni papereissaan. 

7. Mustakallio ihmettelee, ovatko presidentin puheiden kirjoittajat lainkaan ammattilaisia. Hän epäilee, että presidentin puheen olivat kirjoittaneet virkamiehet, jotka varoivat munimasta Suomen mahdollisuuksia YK:n turvaneuvoston jäseneksi.
- Suomi haluaa olla kiltti ja tunnollinen mutta hiljainen oppilas luokan takaosassa. Jos tähän pyrittiin, siinä onnistuttiin. Mustakallion mielestä presidentti tarvitsisi viestintäalan ammattilaisten apua. 

8. Mitä mieltä arvoisat lukijat mahtavat olla Niinistön puhelahjoista ja hänen saamastaan arvostelusta? Tarvitsisiko Niinistö tässä suhteessa ammattilaisten apua? Keiden pitäisi avittaa presidentin kansliaa puheiden kirjoittamisessa? Suomessahan on loistavia puhujia ja esiintyjiä, ajateltakoonpa vaikkapa vain esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Jari Sarasvuo, Jope Ruonansuu ja Paavo Väyrynen.

9. Oppisiko presidentti vielä puhumaan siten kuin retoriikan kouluttajat haluaisivat? Haluaisiko hän edes opetella paremmaksi saati sitten loistavaksi puhujaksi? Vaikka presidentille kirjoitettaisiin miten loistelias puhe tahansa, saattaa olla olemassa riski, että Niinistö mumisee senkin suoraan paperista.

10. Menestysfilmissä "Kuninkaan puhe" kerrotaan Iso-Britanian kuningas Yrjö VI:sta (Yorkin herttua Albert, 1895-1952, kuninkaana 1936-1952)), joka kärsi lapsuudesta saakka vakavasta änkytyksestä, mutta joka kuninkaaksi tultuaan opetteli  taitavan ja kärsivällisen opettajansa johdolla kelvolliseksi puhujaksi. Tuohon maailman aikaan kuninkaat ja presidentit pitivät puheensa kansakunnalle radiossa.

11. Antti Mustakallio on kommentoinut Kanava-lehden kirjoitustaan tämän blogijutun kommenttiosiossa.





perjantai 18. tammikuuta 2013

690. Saako armo käydä oikeudesta?

           On aika iltapäiväpilsnerin...                             

1. Rikoksentekijän armahduksesta päättää perustuslain mukaan (58 § 3 mom) tasavallan presidentti. Armahdusta koskevia hakemuksia ei esitellä presidentille valtioneuvoston istunnossa, vaan niistä hankitaan korkeimman oikeuden (KKO) lausunto; presidentti ei ole sidottu lausuntoon. Armahduspäätöksiä ei perustella. 

2. Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa eilen kerrottiin  2000-luvulla tehdyistä tasavallan presidentin armahduspäätöksistä. Selvityksestä kävi ilmi, että suurin ryhmä armahdettuja ovat lyhyitä vankeustuomioita saaneet. Toiseksi suurin ryhmä ovat sakkoihin ja rahallisiiin menettämisseuraamuksiin tuomitut. Armonanomuksissa vedotaan usein mm. inhimillisiin seikkoihin sekä elämäntilanteen ja - tapojen muuttumiseen, esimerkiksi huumevieroitukseen tai sairauteen.

3. Tämä on aika yllättävä tieto, sillä tähän asti on kuviteltu, että armahdukset koskisivat nimenomaan pitkiä vankeusrangaistuksia ja elinkautisvankeja. Nykyisin eli 4-5 vuotta sitten elinkautisvankies vapauttamisasiat siirrettiin tasavallan presidentiltä Helsingin hovioikeudelle - hovoikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimmalle oikeudelle - mutta presidentti voi edelleen armahtaa myös elinkautisvankeja. Hovioikeus on vapauttanut tähän mennessä 33 elinkautisvankia. Jotkut vapautetuista elinkautisvangeista ovat syyllistyneet kohta vapauteen päästyään uuteen henkirikokseen tai muihin vakaviin rikoksiin.

4. Viime vuoden maaliskussa virassaan aloittanut presidentti Sauli Niinistö on armahtanut ensimmäisenä presidenttivuonnaan toistaiseksi vain yhden henkilön. Presidentti Tarja Halonen sen sijaan käytti armahdusoikeuttaan ahkerasti, sillä hän armahti 12 vuoden valtakautensa aikana keskimäärin 22 henkilöä vuodessa. Halosen kaudella armahdettiin siis peräti noin 250 rikollista.

5. Jos armahduksista olisi 2000-luvulla päättänyt presidentin sijasta KKO, kaikkiaan 43 armahdusta olisi jäänyt toteutumatta; 30 henkilöä puolestaan olisi saanut anomansa, mutta tasavallan presidentin päätöksellä evätyn armahduksen.

6. Tarja Halosen kaudella armahdettujen suuri lukkumäärää selittyy sillä, että Halonen armahti paljon ns. totaalikieltäytyjiä. KKO:n puoltamat, mutta Tarja Halosen epäämät armahdukset koskivat puolestaan lähinnä elinkautisvankeja. Elinkautisvankien armahtamisessa Halonen noudatti selvästi edeltäjiään tiukempaa linjaa. Elinkautisvangin armahdus on merkinnyt vangin päästämistä ehdonalaiseen vapauteen yleensä kolmen vuoden koetusajalla.

7. Aika yllättävä on myös tieto, jonka mukaan Halosen armahduksista 12 vuoden aikana 40 tapahtui vastoin KKO:n lausuntoa. Vastoin KKO:n kantaa Halonen puolestaan armahti nimenomaan mainittuja totaalikieltäytyjiä, joiden osuus armahdetuista nousi selvästi Halosen kaudella aiemmasta. Tarja Halonen poikkesi KKO:n lausunnosta yhteensä peräti 73 kertaa.

8. Sauli Niinistö ilmoitti jo presidentinvaalikampanjassaan suhtautuvansa pidättyvästi armahdusoikeuden käyttöön. Niinistö ilmoitti ainoana ehdokkaana, että presidentin armahdusoikeus on vanhanaikainen ja sen voisi lopettaa. Hän totesi, että presidentti nojautuu joka tapauksessa korkeimman oikeuden lausuntoon, joten vankien armahdukset voisi siirtää oikeudelle kokonaan.

9. Niinistö on selittänyt omaksumaansa tiukkaa linjaansa sillä, että hän on toiminut aiemmin toistakymmentä vuotta vuotta hovoikeuden esittelijänä. Hän kertoo arvostansa "aika lailla" korkeimman oikeuden käsityksiä, koska ne perustuvat linjaan. Niinistön mielestä on "äärimmäisen tärkeää", että tuomioistuinten linjaa, jota korkein oikeus valvoo, voidaan käyttää tulkintana oikeustapauksissa. Niinistö ei kuitenkaan vaadi presidentin armahdusoikeduen poistamista kokonaan. 

10. Parhaillaan on vireillä totaalikieltäytyjien rangaistuskäytännön muutos, jonka mukaan he voisivat suorittaa vankeusrangaistuksensa ns. pantarangaistuksena. Tämä uudistus tullee vähentämään armahdusanomusten määrää. 

11.Tarja Halosen innokkuus armahtaa totaalikieltäytyjiä selittyy hänen ideologisesta taustastaan ja henkilökohtaisilla tekijöillä. Oikeusoppineet näyttävät olevan yleisesti sitä mieltä, että presidentin armahdusoikeus on jonkinlainen muinaisjäänne, joka voitaisiin poistaa jopa kokonaan. Jos presidentti armahtelee rikollisia henkilökohtaisten tuntemustensa perusteella ja ilman minkänlaisia näkyviin kirjoitettuja perusteluja, ei armahdus enää vastaa tarkoitustaan. 

12. Ahkerasti ja vastoin KKO:n linjaa armahdusoikeuttaan käyttelevästä presidentistä uhkaa tulla, kuten Tarja Halosen esimerkki osoittaa, jonkinlainen valtakunnan "ylin sosiaalitantta", joka armahtelee vankeja esimerkiksi näiden ulkomaalaistaustan omaavien aviopuolisoiden takia tms. epäasiallisten syiden perusteilla.

13. Oikeusjärjestelmä on sitä paitsi muuttunut ja seuraamusjärjestelmä on tullut entistä paljon monipuolisemmaksi, esimerkkkinä voidaan mainita vaikkapa yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus ja vangin koevapaus.

14. Itse asiassa merkittävin armahdus tapahtuu käytännössä jo ennen kuin tuomittu astuu sisään vankilan portista. Ensikertalainen joutuu nimittäin suorittamaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta vain puolet, jos käyttäytyy hyvin. Vanhat linnakundit taas saavat yleensä kolmanneksen kakustaan anteeksi. Tällä tavalla halutaan säästää vankeinhoidosta ja vankiloiden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia

15. Yksityisen rikoksentekijän armahduksesta on erotettava yleinen armahdus (amnestia tai abolitio) eli joukkoarmahdus, joka toteutetaan tavallisesti erityislainsädännön avulla. Viimeksi kansainvälistä huomiota on herättännyt Tsekin pian virastaan väistyvän presidentin Vaclav Klausin uudenvuodenpuheessaan 2013 ilmoitus, että jopa kolmannes maan vangeista armahdetaan. Presidentin mukaan vankeja vapautetaan Tshekin itsenäistymisen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, Tshekki ja Slovakia erkanivat toisistaan vuonna 1993. Klausin päätös on herättänyt voimakasta vastustusta. Oppositio on vaatinut armahduksen takia äänestystä hallituksen luottamuksesta.

16. Tsekin joukkoarmahdus koskee noin 7 400 vankia. Armahduksen saavat kaikki alle vuoden pituista tuomiota istuvat ja kaikki yli 75-vuotiaat, joita ei ole tuomittu yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin tuomitut eivät voi saada armahdusta. 
Maan korkeimman oikeuden puheenjohtaja Ivo Brozova sanoi olevansa huolissaan armahduksesta. Brozovan mielestä joukkoarmahdukselle ei ole perusteita, vaikka presidentillä onkin oikeus ratkaisuunsa. Tsekin oppositiota puolestaan raivostuttaa se, että armahduksen myötä useiden talousrikosjuttujen käsittely keskeytyy oikeusistuimissa. Oikeusjutut joiden käsittely on kestänyt yli kahdeksan vuotta keskeytetään, ellei niistä voida tuomita yli kymmenen vuoden rangaistuksiin.

17. Tsekin esimerkki osoittaa, miten yleistä armahdusta voidaan käyttää politiikan teon välineenä.

PS.
Korkein oikeus päätti eilen täysistunnossaan esittää, että avoinna olevaan jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaan nimitettäisiin hovioikeudenlaamanni, oikeustieteen tohtori Mika Huovila (54). Huovila on toiminut Vaasan hovioikeuden hovioikeudenlaamannina elokuusta 2010 alkaen. Hänellä on lainkäyttökokemusta kaikista eri oikeusasteista yleisissä tuomioistuimissa sekä lisäksi ansioita tieteellisessä työssä ja koulutustoiminnassa erityisesti prosessioikeuden alalla.

Pari kolme päivää sitten blogini (nro 688) kommenttiosiossa sivuttiin ko. nimitysasiaa. Kuten joku kommentoijista totesi, KKO:ssa on itse asiassa vain yksi nimenomaan prosessioikeuteen syvllisesti perehtynyt jäsen. Itse selvitin, että KKO:n antamista ennakkopäätöksistä isoin asiaryhmä koskee kuitenkin juuri prosessioikeudellisia kysymyksiä. Nyt näihin "huutoihin" on siis vastattu, kun KKO:een saadan lisää prosessioikeuden asiantuntemusta. 

KKO:n plenumin äänestyksessä Huovila sai 15 ääntä ja käräjätuomari, OTT Tatu Leppänen (44 v.), prosessualisti hänkin, kolme ääntä. Tatu Leppänen toimi Mika Huovilan väitöskirjan virallisena vastaväittäjänä v. 2003. Blogisti puolestaan oli Tatu Leppäsen väitöstutkimuksen virallisena vastaväittäjänä vuonna 1998.






torstai 17. tammikuuta 2013

689. Kissanristiäisiä

                 Tässä kissanroikottajaiset meneillään...

1. Tasavalta valmistautuu kisssanristiäisiin. Kyse ei ole mistä tahansa kissanristiäisistä - niitä pidetään valtakunnassa harva se päivä mitä erilaisimpien seminaarien, tiedotustilaisuuksien yms. häpeninkien muodossa. Nyt sitä vastoin on tulossa todelliset, upeat ja ennenäkemättömät kissanristiäiset.

2. Kyse on Venäjän pääministerin ja entisen presidentin Dmitri Medvedvin Tarja Haloselle lupaamasta kissasta, joka saapunee Suomeen, tänne kylmään Pohjolaan, lähipäivinä. Kissa asettuu taloksi Tarskan ja Penan vaatimatomaan eläkeläishuusholliin Helsingin Sörnäisiin. 

3. Mutta sitä ennen pidetään tietysti juhlavat tulojuhlallisuudet, jolloin kisu saa valtionpääämiehen arvon mukaiset vastaanottojuhlat jo Helsinki-Vantaalla. Kaartin pataljoonan solttupojat puhaltavat pasuunoihinsa ja arvovieraat astelevat punaista mattoa pitkin kissan kantapäillä. Tämän jälkeen Kisu viedään kaiken kansan tölletettäväksi kauppatorille, jossa sille tarjotaan maukas silakkalounas.

4. Tarjan ja Penan uusi perheenjäsen ei ole ihan mikä tahansa katti, vaan rotukissoihin lukeutuvan siperiankissan sisarroduksi luokiteltava Neva masquerade eli tuttavallisemmin naamiokissa. Mirrin nimi ja olemus kuvastaa hyvin Suomen ja Venäjän kansojen välistä syvää epäluottamusta ja kyräileviä naapuruussuhteita; kaikki tämä on kuitenkin naamioitu virallisessa protokollassa ah niin lipeväksi yya-liturgiaksi.

5. Mikä kissalle nimeksi? Nyt kaikki joukolla keksimään sopivaa nimeä! Paha kyllä emme tiedä, onko hän poika vai tyttö eli uros- vai naaraspuolinen yksilö. Mutta kun ollaan Tarjan ja Penan perheessä, niin tuolla kysymyksellä ei nyt taida olla kovin suurta merkitystä; leikattu se on joka tapauksessa. Jos kissa on Neva sukua, niin sopisiko sen etunimeksi vaikkapa Syväri?

6. Virassa istuva presidentti Sale Niinistö viettää samaan aikaan omia kissanristiäisiään eri puolille maata suuntautuvilla maakuntamatkoillaan. "Tänään ollaan Mikkelissä, huomenna en tiedä missä" etc. voisi Sale laulaa lojauttaa mustan virka-auton kyydissä istuskellessaan.

7. Eilen Niinistö Vieraili Lappeenrannassa ja menestys oli mummojen ja muiden naisten keskuudessa tietenkin taattu. Paikallisen yliopiston sali, jossa Sale luki yhden monista mitäänsanomattoista puheistaan, oli kuin nuijalla lyöty. Sankkojen ihmismassojen kerrotaan joutuneen kuuntelemaan presidentin puhetta ulkona kipakassa pakkassäässä.

8. Iltalahden mukaan Niinistö yllätti puhumalla venättä torilla tapaamansa venäläisnaisen kanssa. "Käyttekö te täällä Suomessa useinkin", Sale pomitti ihka selvällä ryssän kielellä. Vastaus oli hyvin ennustettavissa: "Käyn täällä Lappeenrannassa jatkuvasti", kerrotaan naisen median mukaan vastanneen. 

9. Puheessaan yliopistolla Sale sanoi, että "Venäjän kielen osaaminen on edelllytys sille, että naapuruuden taloudelliset ja kultturelliset mahdollisuudet  voidaan riittävästi hyödyntää". Tämä sinänsä täysin mitäänsanomaton lausahdus sai väenpaljouden puhkemaan sellaisiin suosionosoituksiin, ettei niistä meinannut tulla loppua ollenkaan! Kaikki tulkitsivat presidentin toivoneen, että Lappeenrannan ja yleensä Itä-Suomen kouluissa tulisi ruotsin opetus korvata mitä pikimmin venäjän opetuksella.

9. Lehtimiesten utelut Suomen ja Ruotsin välisestä sotilasliitosta, josta mm. sotaministeri Calle Haglund on pulissut vuolaasti, Niinistö tyrmäsi alkuunsa toteamalla entiselle hovoikeuden esittelijälle sopivaan viekastelevaan tyyliinsä, että "ehei, eihän Ruotsi ole tehnyt asiasta edes minkäänlaista esitystäkään"! Juristeriaksi tämä sama asia ilmaistaan toteamalla tähän tapaan: "Kun ei ole edes väitetty tai vedottu siihen, että Ruotsin kuningaskunnasta olisi esitetty maittemme välisen sotilasliiton perustamista, ei kysymys anna Tasavallan Presidentin taholta aihetta kerrassaan mihinkään toimenpiteisiin".

10. Osallistuuko myös Sauli Niinistö Tarja Halosen Neva-kissan virallisiin ristiäisjuhliin vai lähettääkö hän Mäntyniemestä paikalle vain Lennun Jenni Haukion kera? Tätä polttavampi kysymys kuuluu: Saapuvatko Dmitri Medvedev ja kenties myös itse pääpir..siis päämies eli Vladimir Putin mainittuun kissanristiäistilaisuuteen? Olisihan se kivaa, jos nämä kaikkien suomalaisten rakastamat "Kissalan pojat" saapuisivat juhlistamaan tilaisuutta yhdessä!

11. Elämme Suomessa sangen odottavia ja jännittäviä aikoja! Mitähän jekkuja Dmitrillä ja Vladimirilla, näillä Kremlin duudsoneilla, on seuraavaksi mielessään?


tiistai 15. tammikuuta 2013

688. KKO:n presidentiltä yksipuolinen lausunto oikeusneuvosten välimiestehtävistä

1. Kirjoitin blogissa nro 681/17.12.2012 ("Oikeuskanslerilta kesy kannanotto tuomareiden välimiestehtäviin") oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksestä, jonka oikeuskansleri antoi Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten välimiestehtävistä tekemän kantelun johdosta. 

2. Olen selostanut mainittua kantelua ja kyseistä asiaa muutenkin myös blogissa 680/15.12.-12 ("Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu"). Omista tuoreista kokemuksistani välimiehenä kerroin blogissa nro 679/ 12.12.-12. 

3. Oikeuskansleri Jonkka pyysi EOK:n kantelun johdosta lausunnon KKO:n presidentiltä ja kaikkien hovioikeuksien presidenteiltä sekä Suomen Asianajajaliitolta. Oikeuskanslerin päätöksessä on referoitu laajasti presidentti Pauliine Koskelon KKO:n nimissä antamaaa lausuntoa.

4. Vaikka olen luonnehtinut blogissanin Jonkan päätöstä konkreettisella tasolla sanalla "kesy", ei voida toki kiistää, etteikö oikeuskansleri olisi periaatteellisella ja yleisellä tasolla essittänyt punnittuja näkökohtia asiasta. Oikeuskansleri toi päätöksessään selkeästi esiin huolensa siitä, että tuomioistuinten riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen kannalta tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten lukuisat välimiestehtävät ja niistä maksettavat korkeat palkkiot ovat ongelmalliai. Lausunnonantajista Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen esitti samankaltaisia näkemyksiä kuin oikeuskansleri Jonkka.

5. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen asiaa on pohdittu jonkin verran myös myös median palstoilla, kuten blogikirjoituksesta nro 684/7.1.2013 ilmenee. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen KKO kiirehti antamaan 7.1.-13 tiedotteen oikeusneuvosten sivutoimista vuonna 2012. Juten olen vm. blogikirjoituksessani selvittänyt, kyseinen tiedote on sikäli puutteellinen, että otsikostaan huolimatta se koskee yksinomaan KKO:n kansliatoimikunnan vuonna 2012 myöntämiä sivutoimilupia. Sitä vastoin siitä ei ilmene, mitä sivutoimia oikeusneuvokset ovat vuonna 2012 hoitaneet heille jo aiemmin annettujen sivutoimilupien nojalla.  

6. KKO:n piirissä oikeuskansleri Jonkan kannanottoa ei ilmeisesti ole oikein sulatettu. Näin voidaan päätellä siitä, että KKO julkaisi eilen kotisivullaan presidentti Koskelon 5.10.2012  päivätyn lausunnon kokonaisuudessaan, kas tässä

http://www.kko.fi/60806.htm

7. Pauliine Koskelon lausuma on melkoisen yksipuolinen, sillä siinä keskitytään lähinnä vain puolustelemaan KKO:n jäsenten välimiestehtäviä ja muita sivutoimia. Pro et contra -tyyppinen asian pohdinta ja puntarointi näyttää puuttuvan. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä toki ymmärrettävää, sillä presidentti Koskelo puhuu omassa asiassaan, sillä juuri hän KKO:n kansliatoimikunnan puheenjohtajana päättää käytännössä sivutoimilupien myöntämisestä oikeusneuvoksille. 

8. Lausunto on yhdessä suhteessa varsin hämmästyttävä, sillä siinä sivuutetaan kokonaan kaikkein merkitävin seikka, joka puhuu vahvasti KKO:n jäsenten välimiestehtäviä vastaan. Koskelo keskittyy pohtimaan lausunnossaan oikeusneuvosten välimiestehtäviä ainoastaan mahdollisten esteellisyystilanteiden eli jääviyden kannalta. Tässä suhteessa hän ei näe ongelmia, vaikka joutuu myöntämään, että oikeusjuttujen asianosaisilla ja ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta kontrolloida oikeusneuvosten esteellisyyttä, koska lain mukaan KKO:n sivutoimirekisteriin merkittävät tiedot oikeusneuvosten välimiestehtävistä ovat salaisia välimiesjuttujen asianosaisten osalta.

9. Tuomioistuimilta ja erityisesti valtakunnan ylimmältä oikeudelta ja sen tuomareilta edellytettävä riippumattomuus on toki tärkein peruste ja seikka, joka puhuu oikeusneuvosten välimiestehtävien sallimista vastaan. Mutta tämän näkökohdan presidentti Pauliine Koskelo sivuuttaa lausunnossaan kokonaan! 

10. Miksi näin? Kyse ei voine olla unohduksesta, sillä KKO:n presidentti toki tietää, mitä jo Suomen perustuslain 3 §:n 3 momentissa asiasta säädetään: Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomiostuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

11. Olen mm. monissa blogijtuissani paasannut nimenomaan riippumattomuuden merkityksestä, kun on kyse tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten välimiestehtävistä. Tuomioistuimilta ja tuomareilta edellytettävä konkreettinen puolueettomuus eli se, etteivät välimiehinä toimivat tuomarit tule mainittujen sivutoimiensa takia virkatoimissaan esteellisiksi, ei yksin riitä. 

12. Tuomareilta edellytetään, ei vain puolueettomuutta konkreettisissa oikeusjutuissa, vaan riippumattomuutta kaikista ulkopuolisista sivuvaikutteista, myös elinkeino- ja talouselämän vaikuttajista. Välimiestehtävät ovat omiaan synnyttämään tiettyjä lojaliteettisuhteita ja verkostoja, joihin korkeita tuomareita halutaan eri syistä ja intressien takia vetää mukaan, jotta heidän riippumattomuuteensa tuomareina voitaisiin vaikuttaa. Vaikka näin ei käytännössä tapahtuisikaan - ainakaan kovin usein - synnyttää ylimmän tuomioistuinten jäsenten viranhoidon ohella harjoittama "yksityispraktiikka", jota hoidetaan julkisuudelta täysin salassa, eli heidän toistuvat ja rahakkaat välimiestehtävänsä yritysten välisissä asioissa, ihmisten mielissä vaikutelman riippumattomuuden ja puolueettomuuden uhasta tai murenemisesta. 

13. Olen hämmästynyt siitä, että KKO:n presidentti haluaa tieten tahoen sivuuttaa lausunnossaan riippumattomuuden merkityksen asiassa. Olen lukenut Koskelon lausunnon, mutta en ole löytänyt siitä sanaa "riippumattomuus" tai sen johdonnaista. Koskelo käyttää asiaa vähätellääkseen erilaisia kiertoilmauksia, sillä hän puhuu tumioistuimilta edellytettävästä "yleisestä luottamuksesta", millä hän mahdollisesti tarkoittaa juuri riippumattomuutta. Mutta miksi tällainen pään pensaaseen paneminen? Kyllä "ruma sana" on sanottava niin kuin se on - sitä paitsi "riippumattomuus" on varsin osuva ja jopa kaunis sana! Perustuslaissakaan ei käytetä sanoja "yleinen luottamus" tai vastaavaa sanontaa, vaan siinä mainitaan kakistelematta sanapari "riippumattomat tuomioistuimet". 

14. Tuomareiden ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuinten tuomareiden lukuisat, jatkuvat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat  siis "pahasta" nimenomaan tuomioistumelta edellytettävän ja jo perustuslaissa säädetyn riippumattomuuden takia. Tämä ei ole suinkaan minun "keksintöäni", vaan samasta asiasta ovat puhuneet monet arvostetut jurtistit jo ennen minua ja myös minun jälkeeni. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tarkasteli alussa mainitussa päätöksessään KKO:n jäsenten välimiestehtäviä juuri KKO:n riippumattomuuskuvan kannalta, ja samoin teki hovioikeudenpresidentti Esko Oikarinen oikeuskanslerille antamassaan lausunnossa. 

15. Vielä selvemmin oikeusneuvosten välimiestehtäviä riippumattomuuden kannalta on tarkastellut ex-oikeusneuvos ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Vuodelta 1998 annetun oikeusasiamiehen vuosikertomuksen esipuheessa Lauri Lehtimaja kirjoittaa näin:

- Olen samaa mieltä siinä, että virkamiehen on hyödyllistä ymmärtää elämää ja sivistää itseään monipuolisesti. En kuitenkaan usko, että runsaat sivutoimet ja - elinkeinot ovat tuomarille tai muulle julkista valtaa käyttävälle korkealle virkamiehelle välttämättä paras tapa avartaa ymmärrystään tai hankkia kokemusta. Kysymys ei ole pelkästään siitä, että nämä aiheuttaisivat varsinaista esteellisyyttä konkreettisessa virkatilanteessa. Näinhän ei välttämättä aina tapahdu. Ne voivat kuitenkin luoda pysyviä  lojaliteettisuhteita, jotka taas ovat omiaan nakertamaan yleisön luottamusta julkisen vallankäytön riippumattomuuteen (lihavointi JV).

16. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt parissa kolmessa asiassa lausunnon tietystä akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta. Olisi ollut toivottavaa, että KKO:ssa olisi turvauduttu Tuorin asiaintuntemukseen myös nyt esillä olevassa asiassa. Kaarlo Tuori on nimittäin "tuominnut" KKO:n jäsenten välimiestehtävät vielä selväsanaisemmin kuin esimerkiksi Lauri Lehtimaja. Ks. Tuorin mainituista kannanotoista esim. X tuomaripäivien pöytäkirja 1996 s. 54-55,  JFT  1996 s. 499 ja Lakimies 2000 s. 1057. Ensiksi mainitussa kirjoituksessaan Tuori lausuu näin:

- Varsinkin korkeimpien oikeuksien tuomareiden riippumattomuuden kannalta minun on vaikea ymmärtää, miten heidän toimintansa välimiesoikeuksissa voidaan puolustaa. Mahdollisimman painokkaasti on todettava, että tuomareiden toiminta välimiesoikeuksissa, erityisesti asianosaisten valitsemina välimiehinä, mutta myös puheenjohtajina, vaarantaa heiltä edellytettävän riippumattomuuden" (lih. JV).

17. Arvovaltaisista juristeista siis esimerkiksi Jaakko Jonkka, Lauri lehtimaja, Kaarlo Tuori ja Esko OIkarinen ovat esittäneet perusteltuja epäilyjä KKO:n jäsenten välimiestehtäviä kohtaan nimenomaan tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden takia. Mutta KKO:n prsidentti, jolla on siis niin sanotusti "asiassa osa", ei näe tässä suhteessa minkäänlaista ongelmaa. Hän ei edes halua lausua ääneen sanaa "riippumattomuus", jottei vaan syntyisi käsitystä siitä, että riippumattomuudella olisi asiassa jotakin merkitystä!

18. Koskelo kirjoittaa lausunnossaan:
- Sellainen epäilys, että tuomarilla olisi taipumus myöhemmässä jutussa jotenkin "hyvitellä" aiemmassa ratkaisemassaan asiassa hävinnyttä osapuolta, ei voi olla objektiivisesti perusteltu, eikä tällainen epäilys nähdäkseni voi muuttua objektiivisesti perustelluksi pelkästään siitä syystä, että kyseessä on ollut välimiesmenettely ja että välimiesmenettelyn yleisten sääntöjen mukaan hävinneen osapuolen kuluvastuu käsittää myös välimiespalkkiot.

19. Mainittu asia asia ei minusta ole relevantti. Sitä vastoin voitaisiin epäillä, että välimieheksi tai välimiesten puheenjohtajaksi nimetty tuomari, esim. juuri oikeusneuvos, haluaa "hyvitellä" tai suosia välimiesjutussa toisen osapuolen asiamiehenä toiminutta asianajajaa tai hänet puheenjohtajaksi valinneita asianosaisten asianajajia jossakin muussa suhteessa tai tarkoituksessa. Esimerkiksi vaikkapa silloin, kun on kysymys valitusluvan myöntämisestä jutussa, jossa ko. asianajaja toimii asiamiehenä.

20. Välimiehiä eivät käytännössä valitse ja nimeä jutun asianosaisina olevat yritykset, vaan näiden jutuissa asiamiehinä käyttämät asiananajat. Nämä asianajajat toimivat vuorostaan usein myös välimiehinä. Näin syntyy välimiesverkostoja, joiden jäsenten kesken vallitsee tietynlainen äänetön yya-sopimus, joka toimii "sulle mulle" -periaatteella. KKO:n ja koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta on sangen vaarallista, jos ja kun tähän verkostoon vedetään mukaan osa KKO:n tuomareista. Syntyy tyypillisiä hyvä veli -verkostoja, joissa veljet auttavat toisiaan parhaan kykensä mukaan.

21. On mahdollista, että KKO:n valituslupa heltiää tavallista helpommin ja heppoisemmin perustein asiassa, jossa verkoston kaksi "veljestä" kohtaavat toisensa, toinen valituslupaa hakevan asianosaisen asiamiehenä ja toinen lupajaoston jäsenenä; valituslupa voidaan myöntää kahden jäsenen kokoonpanossa eikä lupapäätöstä perustella mitenkään!

22. Yksi todiste välimiesverkoston olemassolosta on KKO:n jäseniä koskevien virkaesitysten tekeminen. KKO:n jäseneksi on nimitetty tähän mennessä 6-7 asianajajaa. Merkillistä tässä on se, että kaikki tähän asti oikeusneuvoksen nimityksen saaneet asianajajat tunnetaan välimiehinä ja välimiesjuttujen asianajajina. KKO:een tulevista asioista kuitenkin karkeasti ottaen vain noin kolmasosa koskee siviilioikeudellisia kysymyksiä, loput kaksikolmasosaa käsittelevät rikos- ja prosessioikeudellisia oikeuskysymyksiä. Vm. kysymyksiin perehtyneitä asianajajia ei ole kuitenkaan katsottu kelvollisiksi oikeusneuvoksen virkaan. 

23. Täsässäkin kohdin hyvät veljet ovat siis olleet auttamassa toisiaan. Jos välimiesjutuissa esiintyvä advokaatti ymmärtää esittää ja ajaa välimiesoikeuden puheenjohtajaksi KKO:n jäsentä, kasvavat hänen mahdollisuutensa päästä itse joskus myöhemmin KKO:n jäseneksi tuntuvasti.

24. Tällaiset kysymykset ja epäilyt näyttävät olevan KKO:n presidentille täysin vieraita. Pauliine Koskelo ei halua näistä epäilyistä edes keskustella, vaan hän kuittaa ne ylimielisin sanakääntein pelkiksi jäsentymättömiksi "mielikuvanäkökohdiksi". 

PS.

KKO:n presidentti Pauliine Koskelo näyttäisi haluavan jatkossa panna köyhät niin sanotusti kyykkyyn myös tuomioistuimissa.

Kauppalehden mukaan (14.1.) Koskelo näet ilmoitti viime perjantaina pidetyssä Asianajajapäivässä, että hän on valmis harkitsemaan valtiolle maksettavien oikeudenkäyntimaksujen laajennuksia ja korotuksia. Koskelo ehdottaa myös, että oikeudenkäyntimaksuja alettaisiin periä oikeusjuttujen asianosaisilta jo etukäteen, ei siis vasta jälkikäteen oikeudenkäynnin päätyttyä, kuten nyt tapahtuu. Koskelon mukaan uudistuksella ei olisi ainoastaan rahoituksellista, vaan myös tiettyä ohjausvaikutusta siihen, mitä "pistetään vireille".

KHO:n presidentti Pekka Vihervuori puolestaan totesi Kauppalehden mukaan, että maksujen kasvattimisessa on kyse ainoastaan "näpertelystä", mutta hänenkin mielestään maksupotentiaalia olisi esimerkiksi elinkeinoelämän verojutuissa.

Tiedoksi: Pauliine Koskelo, KKO



lauantai 12. tammikuuta 2013

687. Janne Ahonen palaa mäkeen, miksi?

             Keski-Euroopan mäkiviikon aikaan toisaalla...

1. Suomen mäkihyppymenestys, joka oli vielä 5-6 vuotta sitten Janne Ahosen ja Harri Ollin johdolla maailman huippua, on nyt todella aallon pohjassa. Janne Hpponen teloi - jälleen kerran - jalkansa ja Ville Larinto ei ole loukkaantumisensa jälkeen päässyt lähellekään parin vuoden takaista virettään. Lauri Asikainen on ainoa suomalainen mäkimies, joka on päässyt tänä vuonna maailmancupin (jäännös)pisteille.

2. Harri Ollin nimi loistaa kyllä mediassa, mutta valitettavasti vain rikosuutisissa; viimeksi mies tuomittiin viime viikolla ehdottomaan vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä ynnä muusta, rangaistus pannaan täytänöön yhdyskuntapalveluna. Olli astelee siis suuren idolinsa Matti Nykäsen viitoittamaa tietä mitä rikosten polkuihin tulee.

3. Janne Ahonen on lopettanut mäkiuransa jo kahdesti, eli ensin kauden 2007-2008 jälkeen, jolloin taukoa kesti vuoden. Vuoden syksyllä 2010 Ahonen palasi mäkeen, mutta joutui pettymään pahoin ja paluu jäi yhden talven mittaiseksi.

4. Nyt Janne Ahonen on ilmoittanut tekevänsä paluun huipulle, siis kahden vuoden tauon jälkeen ja aloittavansa kilpailun ensi syksynä. Lahden betonista on kuulemma mennyt jo 120 metriä "vanhoilla suksilla ja siteillä". Ahonen täyttää toukokuussa 36 vuotta. Huippumäkimiehet lopettavat uransa yleensä 30 vuotta täytettyään. Poikkeuksia on vähän, tunnetuin niistä on Japanin Noriaki Kasai, joka jatkaa edelleen kilpailemista 40-vuotiaana. Kasain menestys ei ole kuitenkaan ollut enää vuosikausiin kummoinen.

5. MIksi Ahonen yrittäää paluuta ja mitkä voisivat olla hänen mahdollisuutensa? Come backin syy lienee siinä, ettei Ahonen ole menestynyt siviilielämän puolella erityisen hyvin. Matti Nykäsen kaltaista showmiestä Ahosesta ei ole, joten näyttää siltä, että Ahonen haluaa kohentaa paluullaan taloudellista asemaansa. Mäkihyppy ja sen parisssa tapahtuva erilainen oheistoiminta on ainoita asioita, joissa Ahosella saattaaisi vielä olla lähiaikoina  mahdollisuus menestyä ja, mikä tärkeintä, pysytellä julkisuuden valokeilassa. 

6. Ahonen on kilpaillut kiihdytysautoilussa, mutta yritys oman kilpatallin perustamisesta meni mönkään. Sitä, mitä Ahonen on viime vuodet tehnyt työkseen, ei tiedetä eikä mediassa kerrota. Ensimmäisen lopettamispäätöksen jälkeen Ahonen toimi yrittäjänä entisen yhdistetyn kansallisen huipun Jari Mantilan kanssa, mutta kaverusten yhteinen maahantuontifirma karahti kiville hyvin pian. Ahonen joutui myymään Lahden lähistölle muutama vuosi aiemmin rakennuttamansa ison omakotitalon ja muuttamaan pienempään asuntoon. Ahosella oli iso moottoripaatti, jolla hän kuskasi lopettamishapeningiinsa osallistuneita kansainvälisiä huippuhyppääjiä Vesijärvellä.

7. Ahosta kaivelee, että vaikka hänellä on joukkuekultamitalien lisäksi kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta, hänellä ei ole mitalin mitalia olympiakisojen henkilökohtaisesta kilpailuista. Ahonen on osallistunut jo viisiin olympiakisoihin. Esimerkiksi Sveitsein Simon Ammanilla on peräti neljä olympialaista kultamitalia ja Ahosen kovilla kilpakummppaneilla, kuten esimerkiksi Martin Scmidtillä, Adam Malyzilla, Thomas Morgensternilla tai vaikkapa Toni Niemisellä on jokaisella sanottu saavutus plakkarissaan. 

8. Kansainväliset tiedotusvälineet ovat huomioineet Janne Ahosen ilmoituksen toisesta paluustaan mäkihypyn harjoittelun pariin. Ahosen tavoite saavuttaa heniklökohtainen olympiamitali Sotshissa on huomioitu uutisissa ympäri maailman ja aihetta on käsitelty kommentein ja kolumnein varsinkin saksankielisessä mediassa.

9. Skispringen.comin mäkihyppytoimittaja Marco Ries puntaroi Ahosen paluuta otsikon: "On hän hullu?" alla. Riesin mukaan järki sanoo, ettei Ahosen paluu huipulle ole mahdollista, mutta sydän sanoo, että on. Riesin mukaan talous- ja menestysvaikeuksissa painivalle suomalaiselle mäkihypylle Ahosen ilmoitus on jokatapauksessa suuri. Ahosen nimi saa suomalaiset sponsorit jälleen kiinnostumaan mäkihypystä.

10. Suomen seuraavan huippuhyppääjän nimi voi hyvin olla Ahonen. Hän ei kuitenkaan ole Janne Ahonen, vaan Jannen poika Nico, 11 v. Ahonen-junior hypännee Lahden betonista eli suurmäestä ensimmäisen kerran vielä tänä talvena, Janne itse teki saman tempun vasta 14-vuotiaana.

11. Veikkaisin, että Janne Ahonen tulee toki nousemaan Suomen mäkimaajoukkueeseen - sinne ei ole nykyisin kovin vaikea päästä - ja osallistumaan Shotsin ensi vuoden olympiakisoihin, mutta siihen hänen menestyksensä sitten taitaakin jäädä. Joka tapauksessa  saamme kuulla taas ensikin vuonna suomalaisten urheilutoimittajien ja -selostajien niin kovin tuttuja seltyksiä, miksi hyppy ei kulje: hankala tuulirako, takatuuli, kurjat hyppyhaalarit, telemark-alastulot, norjalaisten monot, "käsittämättömät norjalaistuomarit" jne. jne.

12. Jääkö Janne Ahosen paluu ainoaksi, vai tulevatko myös esimerkksi Matti Hautamäki (31 v.), Toni Nieminen (37 v.) ja Harri Olli (28 v.) palamaaan mäkeen "entistä ehompina"? Heistä lahjakkain on Harri Olli, jolla on myös viimeisimmät suomalaiset mitalisijoitukset MM-mäestä, sekä normaalimäestä että lentomäestä. Vahinko vain, että suomalainen iltapäivälehdistö katsoi muutama vuosi sitten velvollisuudekseen pilata ja tuhota omapäisen Harri Ollin mahdollisuudet ja koko uran vaatimalla Ollilta "kunnioittavaa käytöstä" mediaa kohtaan.

13. Muuten, ketkä ovat lukijoiden mielestä maailman kaikkien aikojen kolme parasta mäkihyppääjää? Oma listani on 1. Jens Weissflog, 2. Matti Nykänen ja 3. Simon Amman.

14. Toivoisin erityisesti Toni Niemisen tekevän paluun aktiivihyppääjäski, sillä en millään kestä kuunnella hänen kälätystään ja vuodatustaan MTV3 Maxin mäkiasiantuntijana maailmancupin kisoissa. Selostaja Jani Uotila ja asiantuntija Toni Nieminen ovat kyllä niin kaameita hölöttäjiä, että katson nykyisin mäkihypyn kilpailut aina Eurosportin puolelta Kalle Lepistön selostamana ja Hannu Lepistön toimiessa asiantuntijana.