Jo itse joulupukki ratsastaa, katsastaa joukkojaan...
1. Kuten edellisen jutun (680) alussa mainitsin, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK - yhdistys on ottanut itselleen juhlallisen ja komealta kalskahtavan nimen - toimitti viime toukokuussa oikeuskanslerille kirjelmän tuomareiden välimiestehtävistä ja niiden valvonnasta. Yhdistys kiinnitti huomiota niihin epäkohtiin, joita tuomareiden osallistumisesta välimiestehtäviin aiheutuu. Tämä on kaikille tuttua asiaa, joten yhdistyksen kirjelmässä ei ollut sinänsä mitään uutta. EOK:n kirjoitus ei ollut kantelukirjoitus eikä siinä ole esitetty mitään vaatimuksia tai otettu esille mitään yksittäistä tapausta. EOK:n kirjelmä oli siis varsin "helppo nakki" oikeuskanslerille.
2. Tämän vuoksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka saattoi heti 26.11.2012 antamansa päätöksen alussa helpottuneena todeta, että mainitun "yleisluontoisen kirjoituksen" perusteella "ei ole aihetta epäillä minkään oikeuskanslerin valvottaviin kuuluvan tahon lainvastaista menettelyä". Jonkka varasi kuitenkin KKO:n, KHO:n ja kaikkien hovoikeuksien presidenteille sekä Suomen Asianajaliitolle tilaisuuden esittää arvionsa nykyisestä tuomarien välimieskäytännöstä ja tarpeesta tarkistaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä.
3. Miksi oikeuskansleri varasi nimenomaan mainituille tahoille ja vain niille tilaisuuden arvion esittämiseen? Tämä tuntuu hieman oudolta siihen nähden, että juuri nuo samat "tahot" ovat niitä, joiden piirissä ja toiminnan seurauksena EOK:n kirjoituksessa esitettyjä epäilyjä on syntynyt. Asiassa on kysymys tuomareiden välimiestehtävistä ja tuomareita näihin tehtäviin valikoivat käytännössä useimmiten Asianajaliittoon kuuluvat asianajajat, erityisesti suurimpien helsinkiläisten toimistojen itsekin välimiehinä usein toimivat asianajajat, jotka käyttävät merkittävää puhevaltaa myös liiton elimissä.
4. Oikeuskanslerinvirasto olisi voinut varata tilaisuuden lausunnon antamiseen myös esimerkiksi oikeustieteellisille tiedekunnille tai nimetyille oikeustieteen professoreille. Esimerkiksi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, jolta korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt hieman vastaavanlaisissa asioissa lausuntoja, on lytännyt melko selvin sanoin tuomareiden toiminnan välimiehinä. Minäkin olisin voinut kertoa oman kantani, jos olisi pyydetty, mutta se on toki vuosien varrella luultavasti tullut luultavasti tutuksi muutenkin. Oikeuskanslerin päätös on viranomaisen pintapuolinen lausahdus toisille viranomaisille, ei kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan tiedonintressit huomioon ottava avoin ja kattava selvitys ja ylimmän laillisuusvalvojan painava puheenvuoro tärkeästä perusoikeuksiin liittyvästä asiasta.
5. Suomeen on muodostunut välimiesverkostoja, joissa häärii puuhamiehinä parikymmentä advokaattia, jotka toimivat vuoroin juttuja ajavina asiamiehinä ja vuoroin taas välimiesoikeuksien jäseninä, kymmenkunta juridiikan professoria sekä saman verran tuomareita, joista näkyvimpiä ovat muutamat oikeusneuvokset ja jotkut nykyiset ja entiset hovoikeuden presidentit. Lisäksi virallisena elimenä alalla toimii Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonne - kas kummaa - on myös valikoinut mainittujen tahojen edustajia, siis oikeusneuvoksia, asianajajia ja professoreita. Lautakunta valitsee välimiesoikeuden puheenjohtajia ja ainoita välimiehiä.
6. Tämä joukko (rinki) muodostaa eräänlaisen Hyvä Veli -verkoston, joka jakaa välimiestehtäviä hieman sulle mulle -periaatteen tapaan. Tämä kaikki tapahtuu toki laillisuuden puitteissa, kuten rakenteellisessa korruptiossa yleensäkin on asian laita. Kysymys on nyt kuitenkin siitä, sallitaanko tuomareiden ja erityisesti valtakunnassa ylintä tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen jäsenten hääriä mukana mainitussa verkostossa. Korkeimman oikeuden jäsenistön tulisi olla koko riippumattoman tuomioistuinlaitoksen perälauta, jonka toiminnassa ei saisi olla minkäänlaista salakähmäisyttä, vaan jonka toiminnan tulisi täyttää avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset pienintä piirtoa myöten. Kuten olen esimerkiksi edellisen blogijutun yhteydessä todennut, välimiesmenettely on ja tulee myös jatkossa olemaan salaista, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tiedot välimiesjuttujen asianosaista ja heidän asiamiehistään eivät ole julkisia. Oikeusneuvosten toiminta välimiehenä on selkeässä ristiriidassa korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä edellytettävän riippumattomuuden kanssa.
7. Tästä verkostosta oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei näytä päätöksensä mukaan olevan tietoinen. Joku voi toki sanoa, että nyt se Virolainen kyllä puhuu roskaa tai muuta vastaavaa, miten se näistä (salaisista) asioista mitään voisi tietää. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja lisäksi minulle kerrotaan tietoja tahoilta, joita voidaan luonnehtia "tavallisesti asioista hyvin perillä oleviksi ja luotettaviksi". Olen antanut lausuntoja välimiesoikeudessa vireillä olevissa jutuissa ja saanut tätäkin kautta relevanttia tietoa paitsi välimiesmenettelystä, myös välimiehistä ja heidän toiminnastaan, olen tutustunut välitystuomioihin jne. Osallistuin tänä vuonna jäsenenä erääseen välimiesjuttuun, missä yhteydessä saamani kokemukset vahvistivat käsityksiä, joita minulle oli jo aiemmin syntynyt, vaikkei tuossa konkreettisessa asiassa tapahtunut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Kysymys on välimiesmenettelyn rakenteesta, josta välimiesten valikoituminen muodostaa tärkeän osatekijän.
8. Oikeuskanslerin päätöstä on luonnehdittu julkisuudessa selvitykseksi. Minusta tämä ei anna oikeaa kuvaa oikeuskanslerin päätöksestä, sillä siinä on kyse lähinnä vain oikeuskanslerin pintapuolisesti perustellusta kannanotosta. Päätöksessä tyydytään lausumaan lähinnä vain joitakin yleisluontoisia mietteitä asiasta, siinä ei oteta ponnekaasti ja seikkaperäisesti kantaa konkreettisiin kysymyksiin. Päätöksen sävy on varovainen. Lopuksi oikeuskansleri tuntuu toteavan, että tämä asia ei itse asiassa minulle edes kuulu, koska asian "päällä" istuu oikeusministeriön asettama työryhmä! Oikeuskansleri siis pesee asiassa kätensä ja tyytyy saattamaan päätöksen tiedoksi oikeusministeriölle.
9. Selvityksen oikeuskanslerin päätöksessä muodostaa itse asiassa vain edellä mainituilta korkeilta tuomareilta ja Asianajajaliitolta pyydetyt lausunnot. Päätöksessä onkin kyse lausunnonantajien selvityksestä, ei oikeuskanslerin omasta selvityksestä. Selvityspyynnössä ei ilmeisesti ole esitetty lausunnonantajille konkreettisia kysymyksiä, kuten olisi voinut odottaa, vaan heille on vain lähetetty EOK:n suppea ja hyvin yleisluonteinen kirjoitus sellaisenaan. Jokainen lausunnonantaja on siiis saanut lausua siten kuin on halunnut tai jättää vastaamatta ja lausumatta kokonaan.
10. Kyseisten selvitysten eli oikeastaan annettujen lausuntojen sisällön referointi vie oikeuskanslerin päätöksen sivumäärästä kolme neljäsosaa. Lausuntojen laajuus ja taso vaihtelee huomattavasti. Pari kolme hovoikeuden presidenttiä on kuitannut koko asia muutamalla rivillä eli lakonisella ilmoituksella, jonka mukaan asianomaisen presidentin johtamassa hovoikeudessa ei ole myönnetty viime vuosina "juurikaan lupia" - ja sillä siisti. Näitä päällikkötuomareita oikeuskanslerin lausunntopyyntö ei näytä periaatteessa kiinnostavan "pätkän vertaa". EVVK, jos oikeuskanslerille on kirjoittanut EOK! Huomiota herättää myös se, ettei kukaan lausunnonantajista ole esittänyt konkreettisia ja täsmällisiä tilastotietoja tuomareiden välimiestehtävistä. Tämä tuntuu aika oudolta "selvitykseltä", mutta kun tilastotietoja ei ollut hoksattu edes pyytää, niin niitä ei siten ole katsottu myöskään aiheelliseksi antaa.
11. Minusta kaikkein hämmästyttävimmän lausunnon on antanut Helsingin hovioikeuden presidentti Mikkö Könkkölä. Hän nimittäin ilmoittaa lakonisesti, että koska hänet on valittu oikeusministeriön asettaman tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säännösten uudistamista valmistelevan työryhmän puheenjohtajaksi, hän ei halua antaa minkäänlaista lausuntoa! Mainittu työryhmä selvittelee - kaiken muun lisäksi - myös tuomareiden sivutoimia. Känkkölä olisi voinut uskoa lausunnon antamisen esimerkiksi jonkun hovioikeudenlaamannin tehtäväksi, mutta tätä hän ei halunnut tehdä. Helsingin hovioikeuden "tilanne" jäi siis "selvityksessä" kokonaan selvittämättä, mikä osaltaan kuvastaa oikeuskanslerin selvityksen heppoisuutta.
12. Mikko Könkkölän valinta puheenjohtajaksi OM:n työryhmään, joka selvittää muun muassa juuri tuomareiden sivutoimia, ei vaikuta minusta onnistuneelta valinnalta. Vuosittain lehdissä julkaistuja verotustietoja silmäillessäni olen voinut panna merkille, että Mikko Könkkölä on saattanut ansaita sivutoimistaan suunnilleen saman verran palkkioita kuin mitä hänelle on maksettu palkkaa tuomarinvirastaan. Olisiko tässä siis jälleen kerran eräällä tavalla asetettu "pukki kaalimaan vartijaksi"? Niin tai näin, mutta älkäämme tätä taustaa vastaan ihmetelkö, jos Könkkölän johtama työryhmä toteaa aikanaan antamassaan mietinnössä, että tuomareiden välimiestehtäviä ja muita sivutoimia koskevia säännöksiä ei ole tarpeen muuttaa - nehän toimivat vallan erinomaisesti!
13. Tässä yhteydessä on vihdoin syytä esitellä oikeuskansleri Jaakko Jonkan 26.11.2012 antama päätös kokonaisuudessaan, kas tässä.
14. Oikeuskansleri siis totesi tuomioistuimien ja tuomareiden puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen olevan tärkeää lainkäytön legitimiteetin kannalta. Sen ohella, että tuomioistuimet toimivat lainkäytössään tosiasiallisesti riippumattomasti, on merkitystä myös tuomioistuimen riippumattomuudesta syntyvällä vaikutelmalla, sillä miltä ne ja niiden toiminta näyttävät ulospäin, sanoo oikeuskansleri. - Tämä on toki aivan totta, mutta olisi odottanut, että oikeuskansleri olisi asian tärkeyden takia kosketellut päätöksessään tarkemmin tuomioistuimen riippumattomuutta ja sen sisältöä eikä tyytynyt vain yleisluontoiseen toteamukseen.
15. Tuomarien välimiestehtävistä julkisuudessa käytävä keskustelu viittaa oikeuskanslerin mukaan siihen, että tuomarien toimiminen välimiehinä tosiasiallisesti aiheuttaa epäilyjä heidän riippumattomuuttaan kohtaan. Erityisesti keskustelua ovat herättäneet korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät. Syynä tähän voi muun ohella olla heidän välimiestehtäviensä huomattava osuus kaikista tuomarien välimiestehtävistä mutta myös se, että tuomioistuimen riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen merkitys on erityisen korostunut kysymyksen ollessa ylintä tuomiovaltaa käyttävistä tuomioistuimista. - Tämäkin pitää sinänsä paikkansa, mutta päätöksessä olisi toki voitu selvittää edes hieman, mitä tuossa "julkisuudessa käydyssä keskustelussa" on oikeastaan esitetty, koska oikeuskansleri ei ole pyytänyt lausuntoa keltään mainittuun keskusteluun aktiivisesti osallistuneelta henkilöltä.
16.
Sivutoimilupasääntelyä voisi oikeuskanslerin mielestä olla perusteltua tiukentaa ainakin siten, että tuomari ei voisi toimia välimiesmenettelyssä vain toisen asianosaisen nimeämänä välimiehenä. Tällainen sääntely ei hänen mukaansa olettavasti olisi kuitenkaan riittävä poistamaan kaikkia epäilyjä välimiestehtävien aiheuttamista taloudellisista sidonnaisuuksista. Etenkin silloin, jos välimiestehtävistä saatavat sivutulot ovat tuomarin tulonmuodostuksen kannalta kovin merkittävässä asemassa, heräisi edelleen kysymyksiä muun ohella siitä, millaisessa taloudellisessa riippuvuussuhteessa tuomari mahdollisesti on välimiesoikeudelle puheenjohtajan valitseviin muihin välimiehiin tai välimiesoikeuden ainoan jäsenen valitseviin asianosaisten asiamiehiin.
17. Tässä kohdin on syytä antaa oikeuskanslerin päätökselle myös tunnustusta. Nimittäin sikäli, että oikeuskansleri nostaa - tosin hyvin varovaisesti ja ikään kuin vain ohimenneen - esille myös sen tosiasian, että tuomari saattaa joutua välimiestehtäviensä takia riippuvuussuhteeseen, ei vain välimiesjutuissa asianosaisina oleviin yrityksiin, vaan myös myös näiden asiamiehinä toimiviin asianajajiin. Tämä toteamus, joka on todennäköisesti tullut päätöstekstiin asian esittelijänä toimineen osastopäällikkö Petri Martikaisen luonnoksesta, on täysin perusteltu. Tosiasia nimittäin on, että välimiesten valinnasta vastaavat käytännössä nimenomaan asianosaisten asiamiehet, eivät suinkaan asianosaiset itse. Juuri tästä sitten syntyy edellä mainitsemani välimiesverkosto, jonka "pauloihin" myös korkeimman oikeuden (houkutuksille alttiita) jäseniä halutaan vetää eri syistä mukaan. Kuten tiedämme, verkostossa veljet auttavat toisiaan parhaan kykynsä mukaan. Tässä tapauksessa tämä voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun on kyse valitusluvan myöntämisestä tai vaikkapa korkeimman oikeuden jäsenensä nimittämistä koskevasta virkaesityksestä. Tunnettu tosiasia on, että korkeimman oikeuden jäseniksi esityt ja nimitetyt asianajat ovat toimineet järjestään ja myös usein välimiesmenettelyssä, vuoroin asianajajina ja välimiehinä.
18. Oikeuskanslerin mukaan välimiestehtävät aiheuttavat muita sivutoimia herkemmin epäilyjä tuomarien epäasiallisista sidonnaisuuksista, koska välimiesmenettelyn luonteeseen kuuluu, että se ei ole julkista. - Tämä on selvä asia. - Oikeuskansleri totesi kuitenkin myös tuomarien muiden sivutoimien saattavan herättää heidän riippumattomuuttaan koskevia epäilyjä etenkin, jos niistä saatavien tulojen määrä on huomattavan suuri heidän päätoimesta saamaansa palkkaan nähden. - Miksi tällainen "vesitys", josta jotkut voivat saada aiheen päätellä, että miksi siis puuttua edes tuomareiden välimiestehtäviin, kun myös heidän muut sivutoimensa voivat olla yhtä arveluttavia!
19. Tämän jälkeen päätöksessä seuraa edellä mainitsemani käsienpesuvaihe: Tuomareiden sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskeva sääntely on oikeusministeriön asettaman työryhmän arvioitavana. Oikeuskansleri ei asian ollessa jo valmisteltavana pitänyt perusteltuna ottaa kantaa asiaan liittyviin kysymyksiin "kerrottua enemmälti". Senpä vuoksi hän tyytyi lähettämään päätöksensä ja jäljennökset asiassa saamistaan lausunnoista oikeusministeriölle lainvalmistelussa huomioon otettaviksi. Lisäksi hän lähetti päätöksensä tiedoksi valtiovarainministeriölle, koska se koski kysymyksenasettelultaan soveltuvin osin myös muiden ylimpien virkamiesten kuin tuomarien viran ulkopuolisia tehtäviä. Lopputuloksena siis oli, että EOK:n kirjoituksessaan esittämä kysymys jäi Jonkan päätöksessä vaille vastausta. Selvää kuitenkin on, ettei Jonkka ei rohjennut sanallakaan viitata mahdollisuuteen kieltää lailla tuomareiden osallistuminen välimiestehtäviin.
20. Onko tällaisesta "selvityksestä" mitään hyötyä, eli onko oikeuskanslerin sinänsä oikeansuuntaisilla, mutta aivan liian varovaisilla mielipiteillä vaikutusta asian jatkokäsittelyssä? Pahoin pelkään, ettei ole, koska päätös ei ole riittävän seikkaperäinen eikä tarpeeksi jämäkkä. Oikeuskansleri ei ole halunnut panna itseään tai arvovaltaansa likoon epäkohdan korjaamiseksi, vaan hän esittelee näkemyksiään varovaisesti ja virkamiesmäiseen tyyliin: minä olisin (ehkä) tätä mieltä, mutta tehkää te nyt kuitenkin ihan niin kuin parhaaksi näette.
21. Oikeuskansleri vastusti aiemmin lausunnossaan syyteneuvottelua koskevaa lainsäädäntöä, mutta kuinkas kävikään: Oikeusministeriö viis veisasi oikeuskanslerin lausunnosta, sillä viikko pari sitten oikeusministeri Henriksson kertoi, että hän vie syyteneuvottelua koskevan asian hallitukseen, joka tulee antamaan lakiesityksen eduskunnalle. Kun Mikko Könkkölän työryhmän mietintöä aikanaan esitellään ministeriössä, niin hyvin todennäköistä on, ettei tuomareiden välimiestehtäviä ehdoteta kiellettäviksi ja yhtenä argumenttina vedotaan tällöin siihen, ettei oikeuskanslerikaan nähnyt selvityksessään 26.11.2012 aiheelliseksi ehdottaa tuomareiden ko. sivutointen kieltämistä. Oikeuskanslerin päätös on niin pyöreä ja varovainen, että sitä voidaan tulkita eri tavoin.
22. Muutama lyhyt toteamus oikeuskansleri Jonkan päätöksessä mainituista lausunnoista, joita voidaan käsitellä tarkemmin kommentipuheenvuoroissa. Pauliine Koskelon lausunto on minusta hämmentävä kahdessa suhteessa. Ensinnäkin hän esiintyy ikään kuin vastaajan roolissa puolustellen oikeusneuvosten välimiestehtäviä ja yrittäen kaikin tavoin vähätellä niistä syntynyttä arvostelua ja keskustelua. Pro et contra -tyyppinen argumentointi puuttuu. Toiseksi Koskelo puhuu yksinomaan välimiestehtävien mahdollisesti aiheuttamasta esteellisyydestä torjuen tämän käsityksen. Mutta mihin kummaan Koskelolta unohtui kannanotto väitteeseen, jonka mukaan KKO:n jäsenten välimiestehtävät ovat ristririidassa ja suorastaan vaarantavat KKO:n riippuumattomuuskuvan? Tuomareilta ja tuomioistuimilta edellytettävä riippumattomuus, johon kuuluu olennaiselta osin myös riippumattomuus taloudellisesta vallasta ja liike-elämän taloudellisista intresseistä, on kuitenkin, kuten oikeuskanslerinkin kannanotosta voidaan havaita, kaikkein olennaisin oikeusneuvosten välimiestehtäviä vastaan puhuva argementti, mutta juuri sen Koskelo halusi sivuuttaa lausunnossaan kokonaan. Se on siis liian kuuma peruna Koskelon pureskeltavaksi.
23. Minusta koko kysymys pitäisi jakaa kahteen osaan sen mukaan, onko kysymys KKO:n jäsenten vaiko alempien tuomiostuinten eli hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareiden osallistumisesta välimiesoikeuden toimintaan. Tämä on olennainen jakoperuste, mutta ihmeellistä kyllä, kukaan lausunnonantajista tai oikeuskansleri itse ei ole hoksannut tai edes halunnut tätä jaottelua tehdä, vaan päätöksessä samoon kuin kanslerin saamissa lausunnoissa puhutaan vain yleensä "tuomareiden" sivutoimista ja välimiestehtävistä. Jos välimiestehtävät pitää joillekuille sallia, niin suotakoon ne sitten käräjä- ja hovioikeustuomareille, mutta kiellettäköön korkeimman oikeuden jäseniltä, sillä korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä voidaan toki perustellusti vaatia vielä suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kuin alempien oikeuksien jäseniltä.
24. Asianajajaliito, jonka jäsenet - noin 20-30 heistä - toimivat näkyvästi (primus motor) edellä mainitsemassani välimiesverkostossa, oli odotetusti sitä mieltä, että "tarvetta asiaa koskevan lainsäädännön kehittämiseen ei ole". Niinpä, mutta liiton perustelut eivät vakuuta, sillä se näyttää vetoavan lähinnä vain siihen, että välimiesmenettelyssä käsitellään "niin paljon ja niin merkittäviä asioita". Liitto vetoaa lisäksi kansainvälisiin välimiesjuttuihin ja siihen, että Suomen kannalta on tärkeää, että suomalainen asianosainen (käytännössä siis hänen supisuomalainen advokaattinsa) voi halutessaan nimetä välimieheksi "myös suomalaisen tuomarin". Sitä, miksi tuon "suomalaisen välimiehen" pitäisi voida olla myös "suomalainen tuomari", liitto ei kuitenkaan lähemmin perustele.
25. Ajatus siitä, että kansainvälisessä välimiesjutussa voisi olla merkitystä tai jopa ratkaiseva merkitys sillä, että välimiehenä on jonkin nimenomaisen maan kansalainen, on oikeastaan aika absurdi, kun ajatellaan välimiehen tehtävää ja roolia. Liitto ajatellee, että suomalainen välimies(tuomari) tarvitaan siksi, että tämä puolustaa "suomalaista asianosaista". Välimiehen tulee kuitenkin olla riiippumaton ja puolueeton, joten hän ei voi tietenkään toimia ja tehdä päätöstä sen mukaan, että hän kuuluu jommankumman asianosaisen kanssa samaan kansakuntaan tai heimoon! Suomalainen tuomari tai välimies ei siis voi "suosia suomalaista" (parttia), vaan hänen pitää tuomita sen mukaan, mitä laki sanoo.
26. Mutta löytyyhän lausunnonantajien joukosta sentään yksi henkilö, joka näyttää suhtautuvan tuomareiden välimiestehtäviin kriittisesti. Viittaan Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarisen lausuntoon. OIkarinen toteaa kuitenkin, että hän on joutunut 15 vuoden aikana ratkaisemaan vain yhden välimiestehtävää koskevan lupahakemuksen, joka sekin oli sittemin rauennut. Mutta olisiko tilanne ja Oikarisen kanta toinen, jos myös Rovaniemen hovioikeuden tuomareita olisi ehdotettu useammin tai "sankoin joukoin" välimiehiksi? Lausuntojen perustella näyttää siltä, että välimiesjutut keskittyvät paljolti linjan Vaasa - Jyväskylä - Kouvola eteläpuolelle.
27. MIksi muuten oikeuskansleri pyysi selvityksen vain hovioikeuden presidenteiltä eikä yhdenkään isomman käräjäoikeuden laamannilta? Hovioikeushan myöntä sivutoimiluvan vain omille tuomareilleen, kun taas käräjätuomareiden tulee hakea lupaa käräjäoikeuden laamannilta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miten usein esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan käräjäoikeuden laamanneilta on pyydetty sivutoimilupaa välimiehenä toimimista varten. Nyt käräjätuomarit ovat jääneet itse asiassa selvityksen ulkopuolelle kokonaan.
1. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto (EOK) lähetti tämän vuoden toukokuussa oikeuskanslerille kirjoituksen, joka koski tuomareiden välimiestehtäviä. EOK:n mukaan tuomareiden välimiestehtävät ovat omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön riippumattomuuteen.
2. Yhdistys piti ongelmallisena sitä, että tieto välimiesmenettelyn osapuolista on salainen, jolloin asianosainen ei saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemisessa oleva tuomari mahdollisesti aiemmin saanut runsaan korvauksen välimiestehtävästä asian vastapuolelta. EOK mainitsi, että tuomareiden välimiestehtävistä saamat tulot saattavat äärimmillään olla moninkertaisia heidän päätoimestaan saamaansa palkkaan nähden.
3. Vaikka asia on vanha eikä EOK:n kirjoituksessa ole sinänsä mitään uutta, on toki hyvä, että yhdistys on ottanut asian jälleen kerran esille, jolloin siitä voidaan viritellä laajempaa keskustelua. Yksityishenkilön vastaavanlaisen kirjoituksen johdosta oikeuskansleri ei kenties olisi kiinnittänyt asiaan samanlaista huomiota.
4. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta siitä, että myös yksityishenkilön asiaan puuttumisella voidaan saada aikaan tuloksia, jotka johtavat lainsäädännön muuttamiseen. Pyysin oikeuskansleri Jorma S. Aallolle 23.2.1997 osoittamassani kirjoituksessa kansleria selvittämään, toimiko tuomareiden ja erityisesti korkeimman oikeuden välimiestehtävien valvonta tuolloin voimassa olleessa virkamieslaissa (756/1986) asetetut vaatimukset eli noudattiko korkein oikeus mainitulta osin lakia.
5. Kantelukirjoitukseni oli seikkaperäinen ja laajasti perusteltu - vaikka itse sanonkin, se oli kyllä perusteellisempi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkan nyt samasta asiasta julkaisema selvitys. Päädyin kirjoituksessani johtopäätökseen, jonka mukaan korkeimman oikeuden kyseinen valvonta ei täyttänyt lain vaatimuksia. Virkamieslaki lähti (jo) vuonna 1986 siitä, että työajan käyttämistä edellytettävään sivutoimeen virkamiehen oli haettava virkamieslain 18 §:n 1 momentissa mainittu lupa. Muusta kuin työaikaa vaativasta sivutoimesta virkamiehen oli tehtävä mainitun pykälän 3 momentissa mainittu ilmoitus. Ilmoituksen sisällöstä ei ollut laissa säännöksiä. Jotta viranomainen, jonka palveluksessa asianomainen virkamies tai tuomari on, voisi valvoa sivutoimen asiallisuutta, olisi johdonmukaista katsoa, että ilmoituksen tulee sisällöltään täyttää samat yksilöintiä koskevat vaatimukset kuin kuin sivutoimilupaa koskevan hakemuksen.
6. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut vaatinut jäseniltään sivutoimiluvan hakemista, ei välimiestehtäviin eikä muihinkaan sivutoimiin, vaan riittäväksi oli katsotttu, että oikeusneuvokset vain ilmoittivat, että heillä on sivutoimia. Riittävänä pidettiin perin lakonista ilmoitusta: Minulla on välimiestehtäviä - ilmoitus voitiin tehdä myös suullisesti! Minusta taas oli selvää - kuten kirjoituksessani oikeuskanslerille tein tiettäväksi - ettei mainitunlainen lepsu käytäntö täyttänyt alkuunkaan virkamieslain ko. määräyksiä. Korkeimman oikeuden oli mahdotonta valvoa, kavensiko oikeusneuvosten toiminta välimiehinä luottamusta heidän viranhoitoonsa ja riippumattomuuteensa tai vaativatko sivutoimet liiaksi aikaa heikentäen siten oikeusneuvosten virtanhoitoa. Selvitin oikeuskanslerille, että välimiehenä toimivan korkeimman oikeuden jäsenen oli haettava jokaiseen välimiestehtävään eri lupa, josta korkeimman oikeuden tuli antaa eri päätös, johon oli merkittävä kyseistä välimiesjuttua ja sen asianosaisia koskevat tiedot yksilöidysti. Nämä tiedot piti merkitä asianomaiseen rekisteriin, joka olisi julkinen asiakirja. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, mistä korkeimman oikeuden noudattama lainvastainen käytäntö johtui ja oliko korkeimmassa oikeudessa mahdollisesti syyllistytty tältä osin virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kuka tästä oli vastuussa.
7. Tuolloin eli vuonna 1997 julkisuudessa keskusteltiin vilkkaasti korkeimman oikeuden ja sen jäsenten erilaisista "tekemisistä" ja myös oikeusneuvosten runsaista välimiestehtävistä. Kantelukirjoitukseni osui siten niin sanotusti "hyvään saumaan". Niinpä ei ollut kovin suuri yllätys, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto päätyi kirjoitukseni johdosta 28.8.1997 antamassaan päätöksessä samaan lopputulokseen kuin olin itse tehnyt kantelukirjoituksessani. Aalto lauusi: "...yleisen virkamiesoikeuden kannalta totean, että korkeimman oikeuden hallinnossa noudatettu menettely, jonka mukaan valtion virkamieslain 18 §:n 3 momentissa mainitun mukaisina sivutoimi-ilmoituksina on tuomioistuimen jäseniltä hyväksytty mm. edellä todettuja yksilöimättömiä yleisluonteisia suullisia ilmoituksia tai ylimalkaisia kirjallisia ilmoituksia, ei ole täyttänyt valtion virkamiesten sivutoimien valvontaa koskevan lainsäädännön vaatimuksia. Menettelyä on tässä yhteydessä arvioitava erityisesti ylintä tuomiovaltaa käyttävän korkeimman oikeuden toiminnan perustana olevan puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta".
8. Oikeuskansleri Aalto saattoi päätöksensä korkeimman oikeuden ja oikeusministeriön tietoon. Oikeuskanslerin päätös, jossa on selostettu laajasti myös kantelun tehneen "JV:n" kirjoitusta, on selostettu kokonaisuudessaan oikeuskanslerin vuodelta 1997 antamassa vuosikertomuksesssa (s. 169-173). KKO:n presidentti Olavi Heinonen, joka oli aiemmin ja vielä vuonna 1997 yrittänyt vähätellä koko ongelmaa, nikotteli myös oikeuskanslerin em. päätöksen jälkeen ja tokaisi, ettei KKO tule muuttamaan linjaansa kanslerin päätöksen perusteella, vaan käytännön muuttaminen edellyttää lainmuutodsta. Mutta pian KKO:n muu porukka sentään ymmärsi, mistä oli kysymys ja "mitä kello oli lyönyt". Täysistunnossaan 24.9.1997 korkein oikeus hyväksyi ohjeet, joiden mukaan oikeusneuvosten tuli antaa jokaisesta välimiestehtävästä erillinen kirjallinen sivutoimi-ilmoitus, jossa oli mainittava tiedot jutusta ja sen laadusta sekä jutun asianosaiset.
9. Mainittu "JV", joksi kantelijaa oikeuskanslerin päätöksessä kutsutaan, oli siis saanut oikeuskanslerin siunauksen kannanotolleen, mikä sitten johti hyvin nopeasti korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimien valvontaa koskevan käytännön muuttamiseen. JV ei kuitenkaan ollut täysin tyyväinen oikeuskanslerin sanotuun päätökseen. Ilta-Sanomille 3.9.-97 antamassaan lausunnossa JV napisi oikeuskansleri Aaltoa vastaan siitä, ettei tämä ollut selvittänyt päätöksessään lainkaan sitä, kuka korkeimmassa oikeudessa oli vastannut sivutoimien valvonnasta ja kenen siis olisi pitänyt vaatia oikeusneuvoksilta tarkat ja yksilöidyt tiedot kustakin ao. välimiestehtävästä. Aalto sivuutti tärkeän virkavastuuta koskevan kysymyksen kokonaan, vaikka JV oli kantelukirjoituksessaan nimenomaan perännyt kanslerilta sen selvittämistä. JV arveli, että asia oli niin arka, että oikeuskansleri halusi sivuuttaa sen vaikenemalla. No, vastaavanlaiseen menettelyyn ja "unohteluun" oli toki totettu jo ennestään, kun oli kysymys korkeiden virkamiesten ja tuomareiden toiminnassa ilmenneistä epäkohdista. Tämä unohdus-käytäntö näkyy jatkuvan laillisuusvalvonnassa edelleen.
10. Helsingissan Sanomissa 5.9.1997 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan "Eikö laki koskekaan korkeinta oikeutta" kyseinen JV kritisoi presidentti Olavi Heinosen oikeuskansleri Aallon päätöksen johdosta esittämää "pullikointia". Heinonen oli 2.9. todennut HS:lle tyynen rauhallisesti, ettei korkein oikeus tule ainakaan "lähitulevaisuudessa" muuttamaan käytäntöään, vaan jää odottelemaan mahdollista lainmuutosta. Uudesta laista ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä minkäänlaista tietoa. JV arveli, että Jorma S. Aallon päätös oli ilmeinen arvovaltatappio Heinoselle ja korkeimmalle oikeudelle. Faktisesti Aallon päätöksessä esitetyn kritiikin kärki kohdistui nimittäin juuri korkeimman oikeuden presidenttiin, joka lain ja myös KKO:n työjärjestyksen mukaan ensisijaisesti vastaa ao. tuomioistuimen viranhoidon järjestämiseen kuuluvista asioista.
11. Eduskunnan täysistunnossa 5.9.1997 korkein oikeus sai osakseen kovaa kritiikkiä muun muassa oikeusneuvosten lukuisista välimiestehtävistä ja niiden valvonnan puutteista. Edellisen hallituksen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki ihmetteli presidentti Olavi Heinosen reaktioita oikeuskanslerin moitteisiin (HS 6.9.-97). Jäätteenmäki sanoi, että hän kyllä olisi odottanut, että korkein oikeus olisi välittömästi oikeuskanslerin päätöksen jälkeen ilmoittanut, että se tulee tehostamaan jäsentensä sivutoimien valvontaa. Eduskunnassa oli tehty hieman aiemmin peräti 125 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite, jolla haluttiin kieltää korkeimman oikeuden jäsenten toimiminen välimiesoikeuksissa.
12. Oikeuskanslerin kannanotto johti virkamieslain muuttamiseen siten, että tuomareilta edellytetään nykyisin jokaisesta tehtävästä erikseen haettavaa sivutoimilupaa.Nykyisin voimassa olevan virkamieslain 18 §:n mukaan (387/2001) tuomari tai tuomioistuimen esittelijä ei saa ottaa vastaan tai pitää mitään sivutointa, ellei tuomioistuin hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että virkamies/tuomari ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä.
13. Oikeusneuvoksilta tai muiltakaan tuomareilta ei liene juuri koskaan evätty pyydettyä lupaa toimia välimiehenä. Tämä on mahdollistanut käytännön, jossa korkeimman oikeuden muutamat jäsenet ovat voineet toimia vuosikausia jatkuvasti välimiehinä niin, että heidän mainituista sivutoimistaan kuittaamansa palkkiot ovat ylittäneet jopa moninkertaisesti virkapalkan määrän.
14. Mahdollistavatko mainitut säännökset tuomareiden sivtointen asianmukaisen valvonnan? Vastaus on kielteinen jo mitä tulee edellä mainittuihin jatkuviin välimiestehtäviin ja niiden "haalimiseen" vuodesta toiseen jatkuvalla syötöllä. Tärkeintä on kuitenkin valvonnan puutteellisuus oikeusjutun asianosaisten ja yleisön kannalta tarkasteltuna. Tuomareiden välimiestehtävien valvonta jää tuomareiden ja koko asianomaisen tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta pahasti puolitiehen, koska valvonnan kannalta oleelliset tiedot välimiesjutuista ja niiden asianosaista ja asiamiehistä ovat salaisia. Esimerkiksi korkeimmassa oikeudessa vireillä olevan oikeusjutun asianosaiset eivät saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemiseen osallistunut korkeimman oikeuden jäsen mahdollisesti toiminut välimiehenä asianosaisen vastapuolta koskevassa riidassa ja saanut tältä korvaukseksi runsaanpuoleisen palkkion.
15. Välimiesmenettelyn funktion kannalta on toki ymmärrettävää, että menettely ja sitä koskevat tiedot ovat salaisia. Toisaalta tuomioistuimilta perustuslaissa edellytettävä riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät, että tuomareiden toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää niin, ettei heidän toimissaan viranhoidossa tai sen ulkopuolellaa saa olla epäilyn häivää. Erityisesti ylintä tuomiovaltaa maassa käyttävän korkeimman oikeuden tuomareilta on perusteltua edellyttää tässä suhteessa täydellistä pidättyvyyttä sellaisesta toiminnasta, jota ei ole oikeusjuttujen asianosaisten ja yleisön toimesta mahdollista tehokkaasti valvoa.
16. Minusta on selvää, että jos ja kun välimiesmenettelyssä käsiteltäviä asioita ja niiden asianosaisia koskevat tiedot ovat salaisia ja välimiesmenettely on näin ollen tehokkaan valvonnan ulkopuolella, ainakaan maan ylimmän tuomioistuimet tuomarit eivät voi omaa ja koko tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuuuskuvaa vaarantamatta toimia välimiesoikeuksien jäseninä tai puheenjohtajina.
17. Tähän juttuun liittyen käsittelen seuraavassa jutussa pikapuolin oikeuskansleri Jaakko Jonkan kannanottoa 26.11.2012 alussa mainittuun EOK:n kirjoitukseen samoin kuin Jonkan asiassa hankkimien selvitysten sisältöä.
1. Näissä blogijutuissa on käsitelty silloin tällöin välimiehiä ja välimiesmettelyä. Olen kritisoinut tuomareiden, erityisesti korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten, toimimista välimiehinä, tämä taitaa olla jo useimmille tuttu asia.Tästä jotkut ovat tehneet johtopäätöksen, jonka mukaan minulla olisi jotakin välimiesmenettelyä tai välimiehiä vastaan.
2. Tässä kohdin muistuu mieleen "Oikeusistuinten kauhea vuosi (annus horribiles) 1997" - tämän nimityksen lanseerasi HS:n toimittajana tuolloin ollut Susanna Reinboth lehden pääuutissivun ykkösjutussa 31.12.1997. Toimittaja Reinbothin mukaan tuomioistuimet ja erityisesti KKO näkyivät tuolloin otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin ja lähinnä vain kielteisessä valossa. Kyseisen lehtijutun mukaan maalitauluna oli erityisesti KKO ja tahtipuikkoa heilutti professori Jyrki Virolainen - oh-hoh sentään! KKO:ta koettelivat jutun mukaan erityisesti oikesneuvos Eeva Vuoren huvilakaupat, KKO:n jäsenten mystinen ja sisäsiittoinen nimityskäytäntö sekä oikeusneuvosten runsaat välimiestehtävät.
3. Toki otin lehtikirjoituksissani kantaa mainittuihin asioihin aika usein - mutta olihan siihen toki syytäkin yllin kyllin! Katso myös pamflettiani "Korkein oikeus kriisissä" (1997), jonka tuhannen kappaleen painos myyntiin loppuun varsin nopeasti. Vastakkaisia kirjoituksia toki myös julkaistiin eikä niissä kaikissa meikäläistä kohdeltu aina suinkaan myötäsukaan. Mitä erityisesti oikeusneuvosten välimiestehtäviin tulee, niin muistan, miten silloin virassa ollut oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, entinen asianajaja ja asianajaliiton ex-puheenjohtaja sekä tunnettu välimies (kuinkas muuten), toimitti HS:n mielipidesivulle KKO:n tuomareille harvinaisen kärjekkään kirjoituksen (HS 22.3.1997) otsikolla "Mitä Virolaisella on välimiehiä vastaan?" Taipale muun muassa "peräsi" minulta, miksi aikoinaan eli lähes 15 vuotta aiemmin (!) luovuin jatkamasta KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virassa, johon KKO oli minua esittänyt. Ehkä Taipale oli vain utelias, sillä olihan hän itse tullut KKO:een vasta myöhemmin.
4. Kirjoitin vastineen oikeusneuvoksen minua henkilökohtaisesti osoittelevaan kirjoitukseen, mutta yllättäen HS:n toimitus suhtautui vastahakoisesti sen julkaisemiseen. Kenties toimitus oli saanut "korkeammalta taholta" toivomuksen, että "älkää nyt enää helvetissä julkaisko Virolaisen kirjoituksia, sillä kun KKO:n välimiesneuvos on kerran sanansa sanonut, niin silloin pulinat pois"! Minun piti ottaa yhteyttä Hesarin vastaavaan päätoimittajaan asti, ennen kuin lehti suostui julkaisemaan vastineeni.
5. Vastineen (HS 28.3.-97) otsikkona oli: "Miksi oikeusneuvosmies Taipale vääristelee?" En tiedä, mistä ja miksi sana "oikeusneuvosmies" pujahti otsikkoon, sillä lehden toimitukselle toimitetun kirjoituksen otsikkoon olin kyllä itse kirjoittanut sanat "oikeusneuvos Taipale". Vakiintuneen käytännön mukaan lehden toimitus päättää mielipidekirjoituksen otsikosta, joten syyllistä virheeseen saa hakea sieltä.
6. Siteeraan kirjoituksestani tähän ainoastaan seuraavan kohdan:
- Toisin kuin Taipaleen kirjoituksen otsikossa väitetään, minulla ei ole kerrassaan mitään välimiehiä vastaan. Pahasti vääristelty on myös Taipaleen väite, jonka mukaan minä suhtautuisin muka kielteisesti välimiesmenettelyyn. Se on perätöntä puhetta, niin kuin jokainen voi havaita esimerkiksi kirjassani Lainkäyttö (Jyväskylä 1995 s. 76-79) olevasta välimiesmenttelyä koskevasta esityksestä. Olen päinvastoin pitänyt ja pidän edelleen välimiesmenettelyä erittäin tarpeellisena liike-elämän oikeusriidoissa. Minä olen vaatinut vain, että KKO:n jäseniltä evättäisiin oikeus toimia välimiehinä, koska se vaarantaa suuresti luottamusta heidän riippumattomuuteensa. Tällä asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä itse välimiesmenettelyn tai sen tarpeellisuuden kanssa.
7. Kun puhutaan virkatuomareiden välimiestehtävistä, on kysymys käytännössä 90- prosenttisesti korkeimman oikeuden oikeusneuvosten toimimisesta välimiehenä. Hallinto-oikeuksien ja KHO:n tuomarit eivät toimi välimiehenä ja hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tuomarit toimivat mainituissa tehtävissä hyvin harvoin; heistä välimiestehtäviä on oman arvioni mukaan ollut luultavasti vain noin 3-4 prosentilla.
8. Kuluvan vuoden alussa minut nimettiin välimieheksi riitaan, jossa oli kysymys liikeyritysten välistä osakekauppaa koskevan sopimusrikkomuksen johdosta vaadituista hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta ynnä muusta. Riidan rahallinen arvo oli noin kuusi miljoonaa euroa. Ostajayhtiö vaati myyjäpuolelta suoritusta ensisijaisesti kauppakirjan ehdon mukaisena hinnanalenneksena, toissijaisesti kauppakirjaan perustuvana sopimusrikkomuksena ja kolmassijaisen vaihtoehdon mukaan kauppalain nojalla kaupan kohteen virheeseen ja myyjien erityiseen sitoumukseen perustuvana hinnanalennuksena ja vahingonkorvauksena. Vaikka juttu oli lähtökohdiltaan melko tyypillinen sopimus- ja kauppaoikeutta koskeva riita, jutun näyttöaineisto koostui kuitenkin paljolti liiketaloudellisesta ja erilaisesta teknistä sekä osin myös patenttioikeutta koskevasta selvityksestä ja oikeudellisessa päättelyssä jouduttiin ottamaan kantaa eri oikeudenaloja kysymyksiin.
9. Asian käsittely meni minusta putkeen, suunnitellut aikataulut ja muut käsittelyn kulusta sovitut asiat pitivät kutinsa. Partteja edustaneet advokaatit osasivat hommansa ja kaikesta näki, että he olivat kokeneita ja taitavia ammattimiehiä, joiden asianajoa ja väittelyä suullisessa käsittelyssä oli mielenkiintoista ja ilo seurata. Käsittely alkoi normaaliin tapaan kanne- ja vastinekirjelmillä, minkä jälkeen partit antoivat kumpikin vielä kirjalliset laumansa toistensa esityksiin ja täydensivät tämän jälkeen aiemmin ilmoittamiaan henkilötodisteita ja kirjallisia todisteita. Jutussa esitettiin laaja asiakirja-aineisto ja kuultiin asianosaisia ja heidän edustajiaan sekä lähes pariakymmentä asiantuntevaa todistajaa.
10. Juttua käsiteltiin välimiesoikeudessa tavanomaista ripeämmin, vaikka kysymyksessä ei ollut ns. nopeutettu välimiesmenettely. Kirjelmien vaihtoon kului aikaa kolmisen kuukautta, minkä jälkeen pidettiin lyhyt valmisteluistunto ja kohta sen jälkeen aloitettiin pääkäsittely, jossa muun muassa kuultiin todistajat. Pääkäsittely vietiin läpi yhden viikon aikana pidetyssä viidessä istunnossa; tällä pyrittiin turvaamaan käsittelyn ja erityisesti henkilötodistelun välittömyyttä. Pääkäsittelyn jälkeen asianajajat toimittivat jo viikon kuluttua kirjalliset loppulausuntonsa välimiehille. Välitystuomion tekemiselle varattiin aikaa kaksi kuukautta ja siinä ajassa reilut 50 sivua käsittänyt tuomio myös saatiin annetuksi, vaikka kirjoituspuuha ajoittui heinä-elokuulle. Koko prosessi vietiin läpi noin 6-7 kuukauden kuluessa. Käsitykseni mukaan samaa suuruusluokkaa olevat välimiesprosessit voivat kestää usein huomattavasti pidempäänkin.
11. Asian käsittely oli leppoisaa, vaikka partit olivat keskenään erimielisiä miltei jokaisesta riitakysymyksestä ja yksityiskohdasta. Advokaateilla oli avustajinaan viehättävät nuoret naisjuristit, välimiesten puheenjohtaja puolestaan oli valinnut oikeuden sihteeriksi yhtä viehättävän naispuolisen kauppatieteilijän. Juttua istuttiin vuorotellen kummankin advokaatin toimistossa, kahvia ja virvokkeita oli koko ajan saatavilla ja istuntojen ulkoiset puitteet olivat muutenkin erinomaiset. Kyllä siinä kelpasi juttua istua ja pohdiskella asiaa pro et contra, kun vielä tiedettiin, että välimiehille oli tulossa kohtuullinen palkkio vaivannäöstään.
12. Välimiesten puheenjohtajalla ei ollut prosessinjohdon suhteen jutussa vaikeuksia. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että välimiesten (välimiesoikeuden) puheenjohtajan valinta, joka sanotussa asiassa kuului VML13 §:n nojalla asianosaisten nimeämälle kahdelle välimiehelle (ei siis Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle), on käytännössä sangen merkittävä prosessitoimi. Tässäkin tapauksessa puheenjohtajaksi oli esillä monia nimiä - ei kuitenkaan istuvia virkatuomareita - kunnes välimiehet vihdoin pääsivät yksimielisyyteen puheenjohtajasta. Välitystuomiosta jouduttiin kyseisessä asiassa äänestämään, itse kuuluin enemmistöön.
13. Yksi hieman huvittava yksityiskohta jäi asian käsittelystä mieleen. Kyse on kättelystä, joka ainakin blogistista, vanhasta virkatuomarista, vaikutti hieman oudolta ja joka tapauksessa liialliselta. Välimiehet joutuivat kättelemään jokaisessa istunnossa, eivät vain parttien advokaatteja ja heidän avustajiaan, vaan myös asianosaisten edustajia ja lisäksi vielä asiassa kuultuja asiantuntijoita ja todistajia ja vieläpä mennen tullen, eli todistajan/asiantuntijan saapuessa istuntoon ja uudestaan tämän postuessa paikalta. Toistakymmentä vuotta alioikeuden tuomarina toimittuani en muista kätelleeni, ainakaan oikeuden istuntosalissa, ketään oikeuden istunnoissa tavalla tai toisella osallisena ollutta henkilöä; se ei kuulu "istuvan tuomarin" toimenkuvaan. Kun erään istunnon jälkeen huomautin tästä leikilläni kokeneelle välimieskollegalle, tämä totesi lakonisesti, että tämä nyt vain on ollut "meillä" tapana, ojensi kätensä ja sanoi, että nähdään sitten taas huomenna!
14. Välimiespalkkioiden kohdalla ilmeni mielenkiintoinen kysymys arvonlisäverosta. Vuodesta 1994 alkaen oikeudelliset toimeksiannot ovat kuuluneet palveluihin, jotka arvonlisäverolain mukaan ovat verollisia. Siten myös asianajoa tuomioistuimissa koskevien toimeksiantojen hoitamisesta laskutetusta palkkiosta joudutaan maksamaan 23 prosentin suuruista arvonlisäveroa. Palvelun suorittaja eli esimerkiksi oikeudenkäynnissä asianosaista edustanut tai avustanut asianajaja tai muu lakimies perii veron palkkiolaskun yhteydessä toimeksiantajaltaan ja tilittää sen edelleen verottajalle.
16. Monilla välimiehinä toimivilla asianajajilla kuuluu olevan nykyisin tapana "määrätä", että välimiespalkkiota ei makseta hänelle henkilökohtaisesti, vaan yhtiölle, jossa asianajaja on osakkaana. Myös jotkut oikeustieteen professorit hoitavat verotuksellisista syistä välimiestehtäviä yhtiönsä lukuun. Välimiehen yhtiölle maksettavan palkkion päälle lisätään arvonlisäveroa, joka peritään parteilta tai siltä oikeusriidan osapuolelta, jonka välimiehet tuomitsevat maksuvelvolliseksi prosessin kuluista.
17. Tällainen järjestely ei kuitenkaan istu välimiesmenettelystä annetun lain (VML) kirjaimeen tai henkeen. Laissa (VML 46 §) säädetään yksiselittisesti, että palkkio eli korvaus työstä maksetaan välimiehelle. Välimiehelle kuuluvaa palkkiota ei siis voida maksaa esimerkiksi yhtiölle, jossa välimies on osakkaana. Välimiehen tehtävää ei voida rinnastaa asianajoon eikä välimiehen palkkiota asianajopalkkioon, vaikka välimiehenä olisi asianajaja. Välimies ei suorita arvonlisäverolaissa tai sen esitöissä tarkoitettua "oikeudellista asiantuntijapalvelua", vaan hänen työnsä rinnastuu virkatuomarin tehtävään. Välimiehen tehtävä on lainkäyttöä, ei asianajoa tai muunlaista siihen verrattavaa asiantuntijan työtä taikka yleensä "bisnestä". Välimieheksi valittavan tulisi joka tapauksessa kertoa avoimesti jo häntä tehtävään pyydettäessä, että hänelle tuleva palkkio tuleekin suorittaa yhtiölle ja että tähän palkkioon lisätään arvonlisävero.
18. Välimiehelle jäi prosessista hyvä maku, ja myös asianosaisten kannalta välimiesmenettely oli ainakin nopea ja tehokas tapa saada riita pois päiväjärjestyksestä. Välimiesmenettely on yleensäkin sangen käyttökelpoinen tapa liike-elämän riitojen ratkaisemisessa. Emeritusprofessori toimisi toki mieluusti välimiehenä jatkossakin. "Mis sie tai siu firmais tarvii oikei hyyvvää välmiestä, nii täs siul on kuule sellane"!
19. Oikeuskansleri on pari viikkoa sitten eli 26.11. antamassaan päätöksessä pohtinut periaatteelliselta kannalta tuomareiden välimiestehtäviä. Blogistin tarkoituksena on kommentoida oikeuskanslerin sanottua selvitystä.
1. Oikeusministeriö asetti lokakuussa 2011 suppean eli pelkästään muutamasta virkamiehestä muodostetun työryhmän selvittämään mahdollisuutta ottaa ns. syytteestä sopiminen osaksi suomalaista rikosprosessia. Työryhmän tehtäväksi annettiin annettiin lisäksi laatia suomalaiseen rikosprosessiin nivoutuvat säännökset ns. plea bargaining -menettelyistä, joiden oikeuspoliittisena funktiona olisi "helpottaa viranomaisresurssien kohdentamista, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet". Suomeksi sanottuna tavoitteena oli rikosprosessin keventäminen sekä valtion oikeudenhoitoon varaamien kustannusten säästäminen.
2. Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä toukokuun alussa 2012 (OMTR 26/2012, Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen). Kysymyksessä ei ole mikään periaatemietintö - kuten olisi voinut odottaa - vaan mietintö sisältää hyvin yksityiskohtaiset säädösehdotukset syyteneuvottelun ym. ottamiseksi osaksi rikosprosessia. Tarkoituksena on, että uudet säädökset tulisivat voimaan 1.1.2014 yhdessä uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kanssa. Uudistusta on luonnehdittu joillakin tahoilla jopa vallankumoukselliseksi suomalaisessa oikeuskultuurissa.
3. Mutta onko syyteneuvottelussa itse asiassa kysymys kovinkaan merkittävästä uudistuksesta? Onko uudistusehdotus perusteltu tai edes tarpeellinen? Mietintö sisältää suuren joukon uusia säädöksiä ja pykäliä sekä yhden uuden vaiheen rikosprosessissa. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että ehdotettu uudistus lähinnä vain lisää byrokratiaa ja turhaa työtä, sillä työryhmän mietinnössä asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä paljon yksinkertaisemalla tavalla eli muuttamalla ainoastaan 2-3 pykälää rikoslaissa ja rikosprosessilaissa (ROL). Nämä pykälät koskevat seuraamusluonteista syyttämättäjättämistä (ROL 1 luvussa) ja rangaistuksen määräämistä (mittaamista), josta säädetään rikoslain (RL) 6 luvussa. ROL:iin ehdotettu uusi 5 b luku, jossa säädettäisiin "tunnustamisoikeudenkäynnistä" on minusta täysin tarpeeton.
4. Työryhmän mietintö oli laajalla lausuntokierroksella, jolloin ehdotus sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Uudistusta kannattivat syyttäjälaitos VKSV:n johdolla - aiemmin eli vielä vajaa 10 vuotta sitten VKSV vastusti jyrkästi uudistusta (!) - KRP ja hieman yllättäen myös oikeustieteellisten tiedekuntien edustajat. Vastaustajien joukkoon taas kuuluivat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies.
5. Viime perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sitten kertoi, että hän on kaikesta huolimatta päättänyt, että asia viedään valtioneuvoston käsittelyyn ja siitä tullaan antamaan keväällä asianomaiset lakiesitykset eduskunnalle. Ministeri noudattaa tässäkin asiassa linjaa, jonka hän on näköjään päättänyt ottaa asiassa kuin asiassa: olipa ministeriön valmistelema ehdotus kuinka kummallinen ja saanut lausuntokierroksella miten ristiriitaisen vastaanoton hyvänsä, ministeri vie sen enempää pohtimatta tyynesti koko hallituksen käsittelyyn lakiesitysten antamista varten.
6. Oikeusministeriön esityksessä ehdotetaan otettavaksi esitutkintalakiin (ETL) ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL) niin kutsuttua syyteneuvottelua koskevat säännökset. Syyttäjä voisi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä eikä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Syyttäjä voisi samalla sekä myös silloin, kun tutkittavana on yksi kokonaan tai olennaisilta osiltaan tunnustettu rikos, sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.
7. Syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan (siis syytetyn) kanssa ns. tuomioesityksen, jossa viimeksi mainittu tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tässä käsittelyssä tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja muut tuomioesitykseen liittyvät kysymykset sekä muut tuomioesityksessä tarkoitettuun rikokseen perustuvat vaatimukset. Tuomioistuin antaisi tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se lukisi rikoksen syyksi tuomioesityksen mukaisesti eikä tuomion antamiselle olisi muuta estettä. Tuomioistuimen tulisi tällöin mitata rangaistus lievennetyltä rangaistusasteikolta.
8. Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. On ajateltu, että uusi lainsäädäntö koskisi lähinnä talous- ja huumerikoksia. Syyteneuvottelun käyttämistä harkittaessa syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.
9. Seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että syyttäjä ei enää katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen, vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovuttaisiin. Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toisena uutena perusteena olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin. Lakiin otettaisiin säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätös.
10. Arvioiden mukaan vuodessa syyteneuvotteluun voisi koko maassa päätyä ainoastaan viitisensataa huume-ja talousrikosjuttua. Se ei ole todellakaan suuri määrä, joten samaan tavoitteeseen voitaisiin ja tulisi minusta päästä minusta yksinkertaisemmalla tavalla.
11. Ensinnäkin seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevan ROL 1 luvun 7 §:ään tulisi ottaa uusi säännös, jonka mukaan syyttäjä voisi tietyin edellytyksin jättää syytteen nostamatta tunnustetusta rikoksesta silloin, kun syyteharkinnassa on samanaikaisesti saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampia ja henkilö on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Tällöin syyttäjä voisi siis päättää, ettei syytettä nosteta kaikista rikoksista, ellei tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatisi. Poikkeustapaukset (henkirikokset, seksuaalirikokset jne.) voitaisiin mainita nimenomaisesti sanotussa pykälässä. Nykyisin laissa ei ole tällaista säännöstä.
12. ETL 3 luvun 10 §:ään olisi samalla otettava säännökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta silloin, kun epäilty on tunnustanut tutkittavana olevista useammasta rikoksesta jonkin eikä tärkeä yleinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista.
13. Periaatteessa vastaavanlainen säännös olisi otettava tai voitaisiin ottaa myös rangaistusasteikon lieventämistä koskevan RL 6 luvun 8 §:ään. Toisin sanoen tuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä joko syyttäjän esityksestä (ns. "kevennetty tuomioesitys") tai omasta aloitteestaan määrätä rangaistuksen lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen, jos syytetty on tunnustamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen. Lainkohdassa, joka voitaisiin ottaa RL 6 luvun 8 §:n 1 momentin uudeksi 5 kohdaksi, voitaisiin luetella ne rikokset, joista tuomittavaa rangaistusta ei kuitenkaan voitaisi tunnustuksen johdosta lieventää eli käyttää lievennettyä rangaistusasteikkoa (esim. henkirikokset ja seksuaalirikokset sekä mahdollisesti muut ns. törkeät rikokset eli rikokset, joista on säädetty yli kuuden vuoden vankeusrangaistus).
14. Ehdotetut säännökset syyttäjän tuomioesityksestä ja tunnustamisoikeudenkäynnistä ovat monimutkaisia. Ne vain turhaan kangistaisivat menettelyä ja johtaisivat siihen, että uudistuksella ei itse asiassa saavutettaisi niitä etuja, joita sillä on tarkoitus tavoitella. Uudistuksella ei päästäisi nykyistä nopeampaan menettelyyn ja prosessin keventämiseen, sillä onhan selvää, että jos menettelyyn liitetään uusia käsittelyvaiheita, esim. syyteneuvottelu, tuomioesitys ja tunnustamisoikeudenkäynti, menettelystä tulisi entistä kankeampi ja byrokraattisempi. Kummallista, ettei edes lausunnonantajista kukaan ole ilmeisesti vaivautunut pohtimaan tällaisia käytännöllisiä kysymyksiä, jotka minulle tulivat aivan ensimmäisenä mieleen!
15. Ehdotettu tunnustamisoikeudenkäynti olisi tosi kankea, sillä se olisi ilmeisesti erillinen käsittely avustajineen ja syyttäjineen, siis eräänlainen "miniprosessi" ja kokonaan uusi käsittelyvaihe muutenkin laajan prosessin lisukkeena! Tunnustamisesta huolimatta oikeus pohtisi esityksen mukaan syytetyn syyllisyyttä samaan tapaan kuin "kunnon prosessikin"! Tämä vaikuttaa oudolta, sillä jos kerran epäilty ja syytetty on tunnustanut tekonsa ja hänellä on ollut - niin kuin vastaisuudessa pitää olla - esitutkinnassa avustaja, niin miksi ihmeessä sitä tunnustamisen oikeellisuutta pitää vielä ryhtyä vielä tuomioistuimessa "kissojen ja koirien" kanssa tutkimaan! Ihmettelen!
16. Säännökset syyteneuvottelusta ja tuomioesityksestä ovat myös minusta turhia. Syyttäjä, jos on tehtävänsä tasalla, samoin kuin poliisi, aina neuvottelee epäillyn ja tämän avustajan kanssa muutenkin, ja uskon, että käytännössä epäillylle tehdään jo nykyisin ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin useimmiten selväksi, että jos epäilty tunnustaa, niin sitä vähemmällä hän päsee ja myös viranomaiset pääsevät! Ei tässä mitään erityissäännöksiä neuvotteluista tms. tarvittane.
17. Syyttäjän tuomioesitystäkään ei minusta tarvita, sillä jo nykyisin syyttäjä kertoo oikeudessa aina käsityksensä siitä, mikä on hänen mielestään rikoksesta sopiva rangaistus ja myös perustelee seuraamuskannanottonsa. Jos syytetty on tunnustanut jonkin teon ja tämä muodostaa edellä ehdottamallani tavalla rangaistuksen lieventämisperusteen, niin toki syyttäjän tulee objektiivisuuteen pyrkivänä viranomaisena tämä tuoda seuraamuskannanotossaan nimenomaan ilman erityistä tuomioesitystäkin julki.
18. Jos syytetty on syytteessä useammasta rikoksesta, joista jokin rikos on tunnustettu, niin tuo rikos etenee aivan hyvin ja ilman mitään erityissäännöksiäkin muiden tekojen mukana "prosessimankelin läpi". Käytännössä tunnustetun asian rikosoikeudellista puolta ei ryhdytä oikeudessa enemmälti setvimään, vaan asiaa pidetään tunnustuksen perusteella selvitettynä. Mitään erillistä "tunnustamisoikeudenkäyntiä" ei ole yhden tunnustetun rikoksen johdosta tarpeen järjestää.
19. Vaikuttaa kovasti siltä, etteivät lainvalmistelijat ja ministeriön herrat ja rouvat oikein luota syyttäjien, poliisin ja tuomareiden ammattitaitoon, vaan haluavat säätää hyvin pikkutarkasti ja lukuisilla säännöksillä sinänsä yksinkertaisista ja selvistä asioista, joiden odottaisi sujuvan ilman pykäliäkin joustavasti rikosprosessin eri vaiheissa.
20. Myös tämän uudistusehdotuksen yhteydessä eteen tulee asia, jota olen jankuttanut jo monen muun asian yhteydessä. Tarkoitan esitutkinnan johtamista eli sitä, kenen pitäisi johtaa esitutkintaa. Syyteneuvottelua koskeva uudistus edellyttäisi, että esitutkinnan johto siirrettäsiiin poliisilta syyttäjälle. Muuten syyttäjä joutuu käytännössä toimiman lähinnä vain poliisin apulaisena.
21. Syyteneuvottelusta (syytetinginnästä) riiittäisi juttua paljon enemmänkin, mutta annan nyt tässä vaiheessa blogin lukijoille tilaisuuden kommentointiin. Kantaa voitaisiin ottaa esimerkiksi siihen, mitä uudistus vaikuttaisi kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja lainkäytön uskottavuuteen. Pitääkö rikoksia ammatikseen tehtailevien tosikonnien saada tälläkin konstilla "rabattia" rangaistuksiinsa? Mitä ehdotuksen toteutuminen vaikuttaisi rikosoikeudellisen yleisprevention kannalta? Pyritäänkö uudistuksella todellisuudessa vain vankeusrangaistusten lyhentämiseen ja vankimäärään alentamiseen, kun valtiolla ei varaa rakentaa uusia vankiloita eikä pitää vanhoja vankiloita asianmukaisessa kunnossa? Onko uudistuksessa kyse vain jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä: kun kerran syyteneuvottelu on mahdollista "jenkeissä" ja joissakin muissakin maissa, niin pitäähän myös meidän matkia muiden maiden lakeja?
22. Ruotsissa ja Tanskassa ei ole kuitenkaan tiettävästi ehdotettu vastaavanlaisia uudistusta ja Norjassakin on tyydytty aika maltillisen malliin omaksumiseen. Suomessa mentäisiin muita pohjoismaita paljon pidemmälle. Suomen ehdotus noudattelee ilmeisesti aika pitkälti Virossa omaksuttua mallia (kokkuleppemenetlus), mutta pitäisi ottaa huomioon, ettei Suomen rikosprosessi ole muissakaan kysymyksissä välttämättä Viron lainsäädännössä omaksutun menettelyn mukainen.
Joukkosi eessä, joukkosi eessä, vaikka sormet jeässä...callena turpoat, taistelet puolesta maan, puolesta Rkp:n...
1. Arktisen hysteriamme kliimaksi eli joulukuun kuudes (6.12.) on taas aivan kohta käsillä. Kansakunta valmistautuu kuuumeisesti sapelienkalistelun, soihtukulkueiden, sotilasparaatien ja LInnan juhlien seuraamiseen - telkkarista lähetettävän Tuntemattoman sotilaan ohella tietenkin.
2. Myös poliitikkojen rintamalla Itsenäisyyspäivän lähestymisestä halutaan näemmä ottaa irti kaikki mahdollinen ja hieman mahdotonkin. Jälkimmäiseen sarjaan kuuluu eilen lehdissä ollut uutinen, jonka mukaan puolustusministeri Carl (Calle) Haglund (sivari evp) oli uskaltaunut ilmeisesti jonkinlaisessa Talvisodan hengessä eli kuolemaa ja pakkasta halveksien seuraamaan napakassa pakkassäässä Niinisalon Pohjankankaalla pidettyä tykistöprikaatin sotaharjoitusta. Maineikkaalla Pohjankankahalla, missä blogistikin 60-luvun alkupuolella "taisteli".
3. Vaan kuinkas sitten kävikään? No, olisihan pitänyt arvata, ettei pääesikunta ollut ymmärtänyt varustaa Espoosta olevaa Callea Suomen talviolosuhteisiin. Tästä johtui, että kipakkka pakkanen kävi suoraan ministeriin käsiin ja turvotti Callen sormet "paksuiksi pökäleiksi", kuten lehdessä raadollisesti kerrotaan. Seurauksena saattaa hyvässä lykyssä olla kaiken lisäksi Callen aikoinaan sairastaman nokkosrokon puhkeaminen.
4. Kansakunta toivoo nyt hartaasti ja rukoilee sen eteen, että Calle-ministeri tokenisi sotavammoistaan sen verran, että voisi osallistua huomenna sotilasparaatiin ja Linnan juhliin. Aina valppaat tv-kanavamme seurannevat Linnassa tarkasti, ovatko Calle pökälesormet jo sulaneet vai kertovatko siteet vielä ikävästä haavoittumisesta sotatantereella. Toivottavasti Callen muut ja sormia yleensä vielä aremmat elimet säästyivät Niinisalossa pahemmilta vaurioilta.
5. Haglundin tapauksesta kertoneen lehtijutun varsinainen pointti - ja naurettavin pointti - on minusta tapa ja asia, josta Niinisalon ko. sotaharjoituksesta uutisoitiin esim. Iltalehdessä: Ministerin turvonneet sormet ja sen taustalla oleva miehen sairaus veivät huomion kokonaan ja itse harjoituksesta ei kerrottu kerrassaan mitään! Lisäksi lehtijutussa kerrotiin Haglundin "saavutus": Puolustusministeri lupaa varusmiehille ilmaiset nettiyhteydet kasarmeihin! Haglund: He voivat olla näin yhteydessä "ihmisiin". - Eivätkö kapiaiset ja varusmiehet ministerin milestä kenties kuulukaan ihmisiin?
6. Puolan Varsovasta lennätetään, että Eduskunnan rakastettu puhemies Don Eero on vieraillut rouvineen ja seurueineen paikkakunnalla ja viettänyt siellä vaatimattomasti vain neljä päivää. Suomen Varsovan suurlähettliläs Jari Vilén, joka on jäänyt kansakunnan muistiin ikuisiksi ajoiksi tehokkaasti tehdystä gradustaan, käytti Don Eeroa Auschwitzin keskitysleirissä asti. Don, koulutukseltaan muuten ylioppilas, luennoi paikallisessa yliopistossa opiskelijaparoille tunnettuun joviaaliseen tyyliinsä aiheesta "EU:n tulevaisuus". - Varmaan melkoinen kärsimys kaikille niille, jotka joutuivat tuon paperistaluvun pulpeteissaan kuuntelemaan.
7. Varsova oli tuttu paikka myös eräälle toiselle suurelle suomalaiselle eli Carl Gustaf Mannerheimille, joka komensi 1900-luvun alussa Venäjän tsaarin ulaanirykmenttiä kaupungissa. Don Eero nautti aamista Mannerheimin kantapaikkoihin kuuluneessa Bliklen suvun kahvilassa herkutellen Mannerheimia matkien chilllä vahvistetulla hummeriomeletilla. Don Eero paljasti vierailunsa aikana ensimmäisen Mannerheimin kunniaksi Varsovaan pystytetyn muistomerkin.
8. Aattelepa ite! Aika irvokasta, kun työväen aatteen varjolla poliitikon urallaan kohonnut jokseenkin keskinkertainen tyyppi (sotilasarvo kersantti) paistattelee julkisuudessa Valkoisen kenraalin avustuksella. Johdonmukaisempaa olisi ollut, jos Don Eero olisi vierallut Varsovassa Puolan entisten kommunistijohtajien eli esimerkiksi 60-luvulla Puolaa ja sen ihmispoloisia rautaisella otteella Neuvostoliiton avulla hallinneen Stanislaw Gomulkan tai 70-luvulla samaa homma hoitaneen Edward Gierekin haudoilla ja kuppiloissa.
9. Don Eeron edeltäjä Mauno Koivisto oli pressana tässä suhteessa paljon johdonmukaisempi. Manu kaveerasi Puolan diktaattoriksi 80-luvulla kohonneen kenraali Wojcchiech Jaruzelskin kanssa. Kyseinen kenraali oli Manun tavoin toisen maailmansodan veteraaneja, joka muistetaan hyvin muun muassa siitä, miten hän pyrki ja myös onnistui väliaikaisesti hajoittamaan Puolan Solidaarisuus-ammattiliikkeen. Manu ja Jaru tulivat vallan hyvin juttuun keskenään.
10. Don Eerolla on siis gradu vielä tekemättä. Mutta ehkäpä Eero sai Varsovassa suurlähettiläs Jari Vilénin kanssa kolme iltaa istuessaan hieman vinkkejä siitä, miten tehokkaasti gradunteko voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
11. Tämän blogijutun kommenteissä käsitellään myös Linnan juhlia ja Ilkka Ike Kanervan kaatumista hypnoosin seurauksena "pötkölleen" Linnan juhlien jatkoilla.
Antonio otti häviönsä tanssikisassa raskaammin kuin Pekka tappionsa Salelle..
1. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin muutama päivä sitten suurin otsikoin kuntien saatavien perinnän uskomisesta perintätoimistojen hoidettavaksi. Lehden hieman sensaatiohakuiselta vaikuttavan kirjoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, että perintätoimistot voivat tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurilla perintäkuluilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella.
1a. HS:n jutussa 26.11. kerrottiin, että kaksi kolmesta kunnasta on ulkoistanut saatavansa perintäyhtiöiden hoidettavaksi. Lehden mukaan ulkoistaminen on kunnille kannattavaa, sillä kunnat eivät juuri maksa palvelusta, vaan yhtiöt tekevät tulosta perintäkulujen avulla. Palvelun tuottajat valitaan kilpailutuksen perusteella.Kunnilta menee perintäyhtiöille saatavia yli 40 miljoonan euron edestä vuosittain. Esimerkiksi Helsingiltä lähti saatavia 80 000, Espoolta 50 000 ja Tampereelta noin 44 360 kappaletta viime vuonna.
2. Kuten aina tällaisten kohujutuiksi tarkoitettujen tapausten yhteydessä on muodostunut tavaksi, HS julkaisee hieman myöhemmin juttunsa "oikeaksi todistamiseksi" muutaman oikeustietelijän minikannanoton, jossa kauhistellaan uutisjutussa esitettyä asiaa. Näin tapahtui myös tässä tapauksessa, sillä tämänpäivän numerossaan HS julkaisi kolmen oikeustieteilijän yhtäpitävät kannanotot, joissa "tuomitaan" kuntien ja perintätoimistojen menettely.
3. Mainitut oikeustietelijät (Vuorenpää, Mäenpää ja Tuori) toteavat kuin yhdestä suusta, että kuntien ja perintätoimistojen menettely on vallan härskiä. Toisaalta he myöntävät, että kuntien tai perintätoimistojen sanotussa toiminnassa ei ole mitään laitonta. Mutta merkittävin havainto on, että kyseisillä oikeustieteilijöillä ei tunnu olevan minkäänlaista ideaa siitä, miten tilanne ja heidän kovasti alleviivaamansa epäkohta tulisi korjata! Oikeusoppineilta tuntuu menevän sormi suuhun, kun pitäisi miettiä, mitä mainitulle "epäkohdalle" voitaisiin tai pitäisi tehdä. Jos minulla itselläni ei olisi asiantuntijana kysyttäessä mitään muuta sanottavaa jostakin asiasta kuin vain todeta väitetyn epäkohdan olemassaolo, en kyllä menisi siitä lausuntoani tiedotusvälineille antamaan. Sellaisen "voivottelevan" lausunnon voi toki antaa kuka tahansa.
4. Onko kyseessä edes mikään epäkohta, ainakaan sellainen "hirmuinen" epäkohta, jollainen siitä on haluttu HS:ssa ja mainittujen oikeusoppineiden lausunnoissa tehdä? Tätäkin asiaa pitäisi toki voida arvioida kiihkottomasti eri puolilta, mutta HS:lta ja oikeusoppineilta mainitunlainen pro et contra- pohdinta on tyystin unohtunut. Pitäisikö kuntien jättää saatavansa perimättä, kenen etua tämä voisi palvellla? Tuskin se ainakaan maksumoraalia vahvistaisi. Pitääkö talousvaikeuksissa painivien kuntien pitää korkeasti palkattuja virkamiehiä asiassa, joka voidaan antaa tehokkaiden perintätoimistojen hoidettavaksi? Eikö asia voitaisi ratkaista poistamalla terveyskeskus- yms. maksut kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä kokonaan?
5. HS:n haastattelemat oIkeustietelijät tyytyvät vain valittamaan, että "asetelma on erikoinen, jos velalliselta peritään moninkertaisesti velkaa suurempia perintäkuluja. Ei tällainen menettely missään tapauksessa hyvältä näytä". Vuorenpään mukaan suoranaista lainvastaisuutta perintätoimistojen käytännössä "tuskin" on, jos kyse on tuomioistuimessa vahvistettavasta kunnan saatavasta.
6. Professoreilta, samoin kuin lehden toimituskunnalta, näyttää jääneen huomaamatta, että HS:n jutussa oli kyse kuntien terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, joiden vieminen ulosttoon ei edellytä saatavan vahvistuttamista tuomioistuimen päätöksellä, koska lain mukaan sanotunlaiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia.
7. Kaikkein oudoin tulkinta näyttää olevan sillä professorilla, joka näyttää ajattelevan, että asia olisi - valtiosääntöoikeudellisesti ja hallinnollisesti - kunnossa, jos kyseiset maksut vahvistettaisiin ennen ulosottoa tuomioistuimen päätöksellä. Professori ei näytä ottavan huomioon, että perintäkuluihin verrattuina tuomioistuimen päätöksellä velallisen maksettavaksi määrättävät oikeudenkäyntikulut, joissa itse asiassa on kyse myös perintäkuluista, ovat moninkertaiset ennen tuomioistuinkäsittelyä kertyviin perintäkuluihin verrattuina. Kaikkein heikommassa asemassa olevien ihmisten taloudellinen tilanne siis vain entisestään pahenisi, jos kyseiset maksut olisi ennen ulosottoa vahvistettava tuomioistuimessa. Tuosta nyt nähdään, miten kauaksi todellisen elämän ymmärtämisestä oikeusteoreetikko voi epärealistisine aatoksineen ja oppeineen ajautua.
8. Asiasta hieman toiseen eli sellaisten selvien ja riidattomien saatavien (esimerkiksi pikavipit) perintään, jotka on ennen ulosottoon saattamista vahvistettava tuomioistuimen tuomiolla. Olen kirjoittanut blogissani kymmenkunta kertaa näiden riidattomien saatavien tarpeettomasta kierrättämisestä käräjäoikeuden kautta ulosottoon. Mainituissa asioissa saatavasta tai sen suuruudesta ei ole minkäänlaista riitaa, vaan kyse on puhtaasti saatavan perinnästä. Käräjäoikeuskäsittelystä aiheutuvat perintäkulut, jotka kulkevat oikeudenkäyntikulujen nimellä, ovat olleet todella korkeita ja moninkertaisia muihin perintäkuluihin verrattuna. Katso esimerkiksi blogijuttua 488/5.10.2011.
9. Nyttemmin "huutoni" on vihdoin kuultu, sillä viime kesänä oikeusministeriö vihdoin ja viimein päätti alentaa ja kohtuullistuttaa mainittuja oikeudenkäyntkuluja, itse asiassa siis perintäkuluja. Asia ilmenee tiivistetysti oikeusministeriön tiedotteesta, joka löytyy tästä.
10. Minusta oikeusministeriö olisi voinut alentaa mainittuja oikeudenkäyntikuluja vielä reippaammin, mutta hyvä toki näinkin. Oikeudenkäyntikulujen porrastaminen kolmeen eri kategoriaan velan pääoman suuruuden mukaisessa suhteessa on täysin turha, sillä nykyisenkaltaisessa perintäjärjestelmässä yli 1 000 euron suuruisen saatavan perintä ei "maksa" perintätoimistolle alle 300 euron suuruisen velan perintää enempää. Toinen "turhuus" on päätökseen edelleen jäänyt säännös siitä, että "tavanomaista vaativimmissa asioissa" oikeudenkäyntikulut voidaan tuomita ns. "korkean taksan" mukaisina; kun on kyse selvän ja riidattoman saatavan perinnästä, ei perintä voine olla milloinkaan "tavanomaista vaativampaa". Katso tästä lähemmin blogia 581/11.4.2012, jossa olen käsitellyt OM:n virkamiestyöryhmän ko. ehdotusta. Kun tiedustelin näitä kahta asiaa viime heinäkuussa OM:n lainsäädäntöneuvos Katri Kummoiselta, en saanut lainsäädäntöneuvoksen vastauksessa mielestäni järkevää perustetta tai selitystä OM:n päätökselle.
11. Minusta Helsingin Sanomat ja oikeustietelijät ovat takertuneet hieman niin sanotusti lillukanvarsiin. Suoraan ulosottokelpoisen yksittäisen saatavan, kuten esimerkiksi juuri terveyskeskusmaksun, perintäkulut voivat lain mukaan olla saatavan suuruudesta riippumatta enintään 59 euroa. HS ja sen haastattelemat oikeustieteilijät eivät siis ole välittäneet ottaa selvää laista, vaan esittävät osin perättömiä väitteitä.
12. Jos HS tai jokin muu tiedotusväline haluaisi "paljastaa" suurelle yleisölle todellisen epäkohdan saatavien perinnässä, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että käräjäoikeuksia ja oikeudenkäyntikoneistoa rasitetaan täysin turhaan ja huomattavia lisäkustannuksia aiheuttaen (ja perintätoimistojen voittoja lihottaen) kierrättämällä selviä ja riidattomia velkomusasioita käräjäoikeuksien kautta ulosottoon. Esimerkiksi Ruotsissa sanotunlaiset asiat ovat menneet jo reilut parikymmentä vuotta suoraan ulosottoviranomaisille.
13. Sitten asiasta kolmanteen. Korkeimmassa oikeudessa on jälleen kerran täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Ilmoittautumisaika virkaan päättyi viime perjantaina. Virasta kiinnostuneiden määrä on laskenut, sillä kun aiemmin hakijoita on ollut jopa yli parikymmentä, oli virkaan ilmoittautuneita nyt vain 13. Joukossa on tuttuja nimiä, kuten seuraavasta hakijoiden listasta voidaan havaita: Ari Kyllönen, Jukka Lindstedt, Risto Jalanko, Asko Välimaa, Olof Rehn, Matti Sepponen, Jukka Mähönen, Markku Fredman, Tatu Leppänen, Anne Ekblom-Wörlund, Lea Nousiainen, Mika Huovila ja Kristiina Harenko.
14. Kuten tiedämme, korkein oikeus päättää käytännössä täysin suvereenisesti uusien jäsentensä valinnasta. Valinta on kohdistunut usein yllätysnimeen, viimeksi OM:n osastopäällikkö Jarmo Littuseen, jolla ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan aiempaa kokemusta tuomarin tehtävisä. Kuka mahtaa olla uuden hakijajoukon "littunen"? Joukossa on kolme lakimiestä (Huovila, Fredman ja Mähönen), jotka ovat aiemmin tehtyjen virkaesitysten yhteydessä saaneet KKO:n äänestyksessä hajaääniä. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo äänesti viime kierroksella professori Jukka Mähöstä - tunnetaan myös välimiehenä, mutta jäi vähemmistöön. Tällä perusteella Mähöstä voitaisiin pitää nyt selkeänä ennakkosuosikkina. Hänestä KKO saisi historiansa ensimmäisen miesjäsenen, jonka tavaramerkkinä on ollut aiemmin poninhäntä.
Ateneumissa on näyttely "symbolistinen maisema"...
1.Turun hovioikeus hylkäsi tänään Jyrki Järvilehtoa vastaan ajetun syytteen juopottelukaverinsa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Käräjäoikeus oli sen sijaan tuominnut Järvilehdon yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
2. Pitänee palata asiaan tarkemmin, kun olen tutustunut hovioikeuden tuomion perusteluihin. Niiden katkelmien mukaan, joita olen iltapäivälehtien verkkosivuilta lukenut, hovioikeuden perustelut eivät kaikilta osin vakuuta. Erityisesti hovioikeuden julkilausuma moite esitutkinnan puutteellisuuksista ja niiden vaikutuksista näytön arvioinnissa ihmetyttää.
3. Ei ole suinkaan mitenkään epätavallista, että rikosjutussa esitetään puolin ja toisin lisänäyttöä vielä hovioikeudessa. Laki ei sitä kiellä. Pääpointti on tässä tapauksessa, ettei se, että puolustus tuo hovioikeudessa esiin uutta syytettä vastaan puhuvaa näyttöä, voi tietenkään, toisin kuin hovioikeuden enemmistö näyttää katsoneen, sinänsä heikentää syyttäjän esittämän näytön painoarvoa! Tässä suhteessa hovioikeus näyttäisi menevän perusteluissaan oudolla tavalla metsään.
4. Iltapäivälehtien pysyvä pika-asiantuntija professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta pitää todennäköisenä, että Jyrki Järvilehdon vapauttava tuomio jää pysyväksi. Jutun syyttäjä nimittäin harkitsee valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta. Tolvanen epäilee, ettei lupa heltiäisi. Tolvasen mukaan jutussa on puhtaasti kyse siitä, miten näyttöä pitää arvioida. Hän sanoo, että KKO:sta saa aniharvoin valituslupaa tällä perusteella.
5. Todellisuudessa valitusluvan myöntäminen mainitunlaisessa todistusharkintaa koskevassa asiassa ei ole kuitenkaan niin harvinaista, että voitaisiin sanoa, että valituslupaa heltiäsi vain "aniharvoin". Kun olen seurannut lähes 40 vuoden aikana KKO:n ratkaisukäytäntöä ja valituslupien myöntämistä, olen voinut panna merkille, että KKO myöntää keskimäärin ainakin pari kolme kertaa vuodessa valitusluvan sanotulla perusteella.
6. Minusta Järvilehdon tapauksessa valitusluvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Näyttökysymys on todella merkittävä, joten alempien tuomioistuinten oikeuskäytännön ohjaamiseksi olisi perusteltua saada tässä tapauksessa valituslupa ja KKO:n rakaisu olipa tuomion lopputulos sitten langettava tai vapauttava.
7. Myös se, että alempien oikeusasteiden tuomiot ovat menneet asiassa ristiin, eli jutussa on päädytty erilaiseen lopputulokseen, ja että myös hovioikeudessa yksi tuomari oli Järvilehdon tuomitsemisen kannalta, puoltaa tietenkin valitusluvan myöntämistä.
8. Jatkoa. - Olen nyt lueskellut hovioikeuden enemmistön ja vähemmistön perusteluja. Enemmistön perusteluista saa käsityksen, jonka mukaan syyte olisi kaatunut vajavaisesti suoritettuun esitutkintaan ja puutteelliseen selvitykseen. Enemmistö toteaa, että tutkinnassa on jäänyt "esimerkiksi" tarkemmin selvittämättä, mitä syytettä vastaan tai sen puolesta puhuvaa tietoa veneen rakenteista, niiden mitoista, korkeusasemista ja lujuuksista olisi ollut saatavissa. Sana "esimerkiksi" vierittää epäluuloa muussakin suhteessa esitutkinnan asianmukaisuuden päälle, joten hovioikeuden olisi pitänyt toki tarkemmin mainita, mitä muita puutteita esitutkinnassa mahdollisesti on ollut. Nyt voi saada käsityksen, jonka mukaan koko esitutkinnassa olisi ollut puutteellinen.
9. Enemmistön mukaan "veneen ja sen rakenteiden sekä henkilöiden liikeratojen merkitys asiassa on tuotu laajemmin esiin vasta hovoikeudessa". Tähän voidaan sanoa, ettei näytön arvioinnin kannalta ole merkitystä, missä oikeudenkäynnin vaiheessa "näyttö laajemmalti" on esitetty, esitutkinnassa, käräjäoikeudessa vai vasta hovoikeudessa, pääasia on, että se esitetään jossakin oikeudenkäynnin vaiheessa. Hovioikeuden em. sanonta vaikuttaa hieman oudolta ja sen merkitys jää hämäräksi.
10. Ilmeistä on, että hovioikeuden enemmistön mukaan jutussa esitetty näyttö mainituista seikoista ei ole ollut niin kattavaa, että se olisi ylittänyt edes ns. selvittämiskynnyksen. Jos näin olisi asian laita, niin silloin hovioikeuden olisi tullut hylätä syyte perusteilla "näyttö ei ylipäätään riitä" langettavan tuomion antamiseen. Hovioikeus on kuitenkin hylännyt lopputulemassaan syytteen perusteella"syyllisyydestä jää järkevä epäily". Tämä osoittaa hovioikeuden todistusharkintaa koskevassa oikeudellisessa päättelyssä selkeän ristiriidan, mikä panee epäilemään enemmistön koko todistusharkinnan luotettavuutta ja asianmukaisuutta.
11. Hovoikeudessa oli jutussa äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovoikeudenneuvokset Leena Virtanen-Salonen ja Elise Mäki, vähemmistöön, joka olisi siis pysyttänyt käräjäoikeuden langettavan tuomion, puolestaan hovioikeuden jaoston puheenjohtaja hovoikeudenneuvos Lauri Vihervaara. On merkille pantavaa, että esitutkinnan puutteellisuutta arvostellaan ainoastaan hovoikeuden enemmistön lausumassa, tuomari Vihervaara sen sijaan ei moiti esitutkintaa miltään osin. Vihervaara tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että Järvilehdon ja surmansa saaneen Simo Herralan vammat ja niistä annetut asiantijoiden lausunnot osoittavat, että Herralan on täytynyt olla onnettomuuden sattuessa matkustajan paikalla.
12. Enemmistön kantaan näyttäisi vaikuttaneen melko ratkaisevasti yksi pieni yksityiskohta eli Simo Herralan vatsan alueelta löytynyt niin sanottu kaareva vamma, johon on kiinnitetty puolustuksen taholta merkitystä lähinnä vasta hovioikeudessa ja joka enemmistön mukaan ei yhtenä "palana" istu kokonaisvammakuvioon. Tässä yhteydessä viitataan vammoja tutkineen lääkäritodistaja Philippe Lunettan lausuntoon siitä, että ns. kokonaisvammaprofillista ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä sen suhteen, oliko Herrala ollut onnettomuushetkellä kuljettajan vai matkustajan puolella. Tuomari Lauri Vihervaara toteaa tämän johdosta, että todistaja Lunettan sanottu lausuma koskee vain siinä mainittujen vammojen kokonaisvammaprofiilia eikä heikennä todistajan Herralan päävamman, vatsan printtivamman ja vasemman yläraajan vammojen perusteella tekemää selkeää johtopäätöstä siitä, että Herrala todennäköisemmän vaihtoehdon mukaan on ollut törmäyshetkellä matkustajan puolella. - Vaikuttaisi hieman siltä, että hovioikeuden enemmistö on sivuuttanut Herralan muut vammat ja kiinnittänyt huomionsa vain Herralan vatsavammoihin ja erityisesti edellä mainittuun "kaarevaan" vammaan.
13. Enemmistö ja vähemmistö ovat yhtä mieltä siitä, kuten jutussa kuullut asiaintuntijatodistajat ovat kertoneet, että veneessä olijat olivat jo veneen sillan maatukiin törmäämisen alkuvaiheessa sinkoutuneet veneen rakenteisiiin, joko etukanteen ja siihen liittyvään pulpettiin, ohjauspyörään taikka veneen muihin rakenteisiin ja että Järvilehto ja Herrala olivat tässä vaiheessa saaneet ainakin pääosin heissä todetut vammat. Tuomari Vihervaaran lausuman mukaan asiassa on selvitetty moottoriveneen mitat, syväys ja muut ominaisuudet ja suoritetuissa mittauksissa on todettu etumatkustajien etäisyys ohjauspyörästä ja pulpetista. Katselmuksissa ja todisteeksi annetuista valokuvista oli havaittavissa normaalikokoisen henkilön sijoittuminen etupenkille ja tämän etäisyydet veneen rakentesiiin. Tällä perusteella veneen etupenkillä istuvien liikkeet törmäyksen alkuvaiheessa ovat Vihervaaran mukaan olleet arvioitavissa.
14. Tämä ei ole kuitenkaan riittänyt hovioikeuden enemmistölle, vaan he ovat peränneet tutkinnalta tarkempia tietoja. Enemmistön mukaan veneen rakenteet ja henkilöiden liikeradat törmäyksessä ovat jääneet avoimiksi. Teknisessä tutkinnassa ei ole tehty laskelmia tai rekonstruktiota veneen, sen rakenteiden tai henkilöien liikeradoista törmäyksessä. Näiden tietojen puuttuminen on hovioikeuden enemmistön mukaan johtanut siihen, ettei laskennallista simulaatiota ole pystytty tekemään. Enemmistö toteaa myös, että veneonnettomuuksista ei yleensäkään ole olemassa vastaavanlaisia onnettomuustutkintatuloksia kuin tieliikenneonnettomuuksista. Veneen sisäosan rakenteita ei ole mitattu eikä esimerkiksi rakenteiden korkeutta verrattu Järvilehdon ja Herralan vammojen sijaintiin. Ko. henkilöiden pituus ja ruumiinrakenne ovat olleet enemmistön mukaan hyvin erilaiset, mutta asiantuntijat eivät ole lausuntoja antaessaan ottaneet tämän seikan merkitystä huomioon tehdessään johtopäätöksiä vammojen synnystä.
15. Hieman jopa huvittavalta tuntuu, että vaikka enemmistö viittaa veneessä olleiden henkilöiden erilaiseen pituuteen ja ruuminrakenteeseen, perusteluissa ei kerrota, mitä tämä käytännössä merkitsee, eli kumpi herroista oli toista selvästi pidempi ja rotevampi! Vakavampi asia tässä kohdin on kuitenkin se, onko enemmistö pyrkinyt lähestymään ko. kysymyksiä liian pikkutarkasti ja onko se pannut tästä johtuen arvioinnissaan kenties liiaksi painoa sellaisille yksityiskohdille, joilla itse asiassa ei voi olla arvioinnissa kovinkaan suurta tai ainakaan ratkaisevaa merkitystä? Onhan tutkinnassa ja oikeudenkäynnin eri vaiheissa kuitenkin selvitetty, kuten enemmistökin myöntää, että veneessä olleet henkilöt ovat törmäyksen alkuvaiheissa todennäköisesti jatkaneet liikettään eteenpäin törmäten edessään olleisiin veneen sisäosan rakenteisiin, ennen kuin rakenteet ovat siirtyneet pois paikoiltaan. Myös hovioikeus on katsastanut veneen ja sen rakenteet ja näistä asioista on esitetty oikeudelle valokuvia, veneen rakenteet ja mitat ovat olleet helposti selvitettävissä ja niitä koskevat tiedot on esitetty oikeudelle jne. Olisiko enemmistön mainitsema laskennallinen simulaatio ollut ylipäätään mahdollista tehdä ja olisiko sen avulla voitu kuitenkaan saada juurikaan sen tarkempia tietoja arvioinnin pohjaksi kuin mitä nyt on saatu? Vaikuttaa hieman siltä, että enemmistö on löytänyt mainitsemistaan esitutkinnan puutteista vain jonkinlaisen tekosyyn syytteen hylkäämiselle.
16. Onko hovioikeus vaatinut epärealistisesti rakenteelliselta näytöltä palapelin täydellistä onnistumista ja antanut parille puuttuvalla palalle liian suuren painoarvon? Vaikea sanoa tuntematta tapauksen yksityiskohtia. Minusta vähemmistön jääneen jäsenen lausunto tuntuu kuitenkin johdonmukaiselta. Kuten jo edellä totesin, hovioikeuden enemmistön päättely vaikuttaa ristiriitaiselta: toisaalta se tuntuu painottavan sitä, että tapauksessa ei olisi ylittynyt edes tällaisessa tapauksessa tutkinnalle asetettava selvittämiskynnys, toisaalta taas hovioikeus on kuitenkin päätynyt hylkäämään syytteen perusteella "syyllisyydestä jää järkevä epäily". Mutta kuten sanottu, tämä peruste edellyttäisi selvittämiskynnyksen ylittymistä.
17. Kuten jo alussa sanoin, olisi paikallaan, että näin epäselvässä mutta toisaalta oikeudellisesti hyvin mielenkiintoisessa todistusharkintaa koskevassa asiassa, jossa alemmat oikeuasteet ovat päättyneet erilaiseen lopputulokseen ja jossa myös hovioikeus on joutunut äänestämään, saataisiin KKO:n ennakkopäätös. Minusta syyttäjällä on hyvät mahdollisuudet saada KKO:lta valituslupa.