949. Uusi oikeusneuvos

1. Blogijutussa nro 943/13.5.-15 kirjoitin korkeimmassa oikeudessa (KKO) avoinna olevan jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttämisestä. Mainitsin kirjoituksessa virkaan ilmoittautuneiden lakimiesten nimet.

2. Tänään KKO on esittänyt, että 1.9.2015 täytettävään jäsenen virkaan nimitetään hovioikeudenneuvos, oikeustieteen lisensiaatti Tuomo Antila. Antila on 47-vuotias ja hän työskentelee nykyisin Helsingin hovioikeuden jäsenenä. KKO:n tiedotteessa kerrotaan lyhyesti Antilan tähänastisesta urasta. Antila on julkaissut vuonna 2007 kirjan "Edunvalvontavaltuutus".

KKO:n tiedote

3. Oikeusministeriö tulee piakkoin esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimitysasiassa tekee tasavallan presidentti. Antilan nimitys on kuitenkin varmaa, sillä valtioneuvosto ja presidentti eivät poikkea KKO:n virkaesityksistä. Käytännössä KKO täydentää itse itseään.

4. Tuomo Antilalla on monipuolinen kokemus, mikä on varmaankin ollut eräs virkaesitystä puoltava peruste. Hän ohitti valinnassa useita vanhempia ja kokeneempia juristeja. Jotkut pitivät melko varmana, että KKO esittäisi virkaan EIT:n tuomarina vuoden 2007 alusta toiminutta Päivi Hirvelää, jonka virkakausi Strasbourgissa päättyy tämän vuoden lopussa.

5. En tunne Tuomo Antilaa, mutta olen kuullut eri tahoilta, että häntä pidetään taitavana lakimiehenä. KKO saa siten hänestä pätevän ja pitkäaikaisen jäsenen. 2000-luvulla useimmat KKO:n jäsenet on nimitetty virkaan yli 50-vuotiaina.

6.  Muistan nyt, että olen itsekin ja jo aika kauan sitten pannut merkille, että Tuomo Antila on taitava juristi. Tämä käy ilmi ennakkopäätöksestä KKO 1999:63, jossa sillloinen vt. nuorempi oikeussihteeri Antila toimi KKO:n esittelijänä. Tapauksessa oli kysymys yhdestä lempiaiheestani eli väittämistaakasta (OK 24:14.2, nykyisin ko. säännös on OK 24:3.2:ssa ) ja toisaalta tosiseikkaan vetoamisen prekludoitumisesta hovioikeudessa (OK 25:15.2, nykyisin OK 25:17.1). Antila jätti ratkaisuun KKO:n päätöksestä poikkeavan mietintönsä, mikä näyttää olevan nykyisin melko harvinaista. 

KKO 1999:63

7. En ryhdy tässä tarkemmin analysoimaan ko. ratkaisua. Olen kritisoinut sitä muutaman sivun verran Lakimies-lehdessä vuonna 2000 (numero 8) julkaistussa artikkelissani "Väittämistaakasta vieläkin vähäsen"  (sivut 1155-1169). KKO joutui ratkaisussa äänestämään. Enemmistö eli presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Mikko Tulokas ja Markku Arponen olivat sitä mieltä, etteivät alemmat oikeudet olleet rikkoneet väittämistaakkanormia. Enemmistön perustelut ovat kuitenkin hyvin niukat ja minun v. 2000 esittämäni arvion mukaan myös virheelliset; olen samaa mieltä edelleen. 

8. KKO:n vähemmistö (Palaja ja Suhonen) perusteli omaa mielipidettään enemmän ja enemmistöä paremmin. Minusta selvästi parhaimmat perustelut asiassa esitti  - kuten myös edellä mainitussa artikkelissani totesin - kuitenkin jutun esittelijä Tuomo Antila. Hän oli mietinnössään väittämistaakan tiukan soveltamisen kannalla; olen itse ollut kirjoissani ja artikkeleissani samalla kannalla. Antila ratkaisi myös prekluusiokysymyksen oikein ja kirjoitti ratkaisuehdotukselleen tältäkin osin asianmukaiset perustelut.

9. Kehuin Lakimies-lehden jutussani myös Tuomo Antilan omaksumaa pro et contra -argumentointia ja perustelutapaa. Totesin, että Antilan ko. tapauksessa harjoittama pro et contra -näkökohtien avoin punninta on esimerkillistä tuomion perustelemista. Hieman piruillakseni - minulla on sellaiseen joskus taipumusta - lisäsin vielä, että olisi toivottavaa, jos myös KKO:n jäsenistö alkaisi pikku hiljaa siiirtyä ko. perustelemistavan käyttämiseen. Toivomukseni on kuultu, sillä nykyisin KKO:n perustelut ovat parantuneet ja myös pro et contra -perusteluja käytetään useimmissa tapauksissa.

10. Olen edelleen sitä mieltä, ettei KKO ratkaissut tapauksessa 1999:63 väittämistaakkaa oikein. Mutta mitäpä tuolle nyt enää mitään mahtaa! Vastaus siihen, miten ko. tapaus olisi tullut ratkaista, löytyy Tuomo Antilan mietinnöstä. Kuten sanottu, se on hyvä, mutta vielä täydellisempi se olisi ollut, jos esittelijä olisi viitannut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuudessa väittämistaakasta ko. osin esitettyihin käsityksiin. 

11. Kuten tiedämme, oikeuskirjallisuuteen viittaaminen tuomion perusteluissa on ollut KKO:ssa pannassa, käytännössä siis itse asiassa kiellettyä. Muiden maiden ylimmissä tuomioistuimissa sitä vastoin on vallalla toisenlainen käytäntö. Ehkäpä käytäntö - tässäkin suhteessa siis - kuitenkin pikku hiljaa muuttuu, kun KKO:een saadaan entistä enemmän todella päteviä jäseniä.

12. Viime syksynä Helsingin yliopistossa tarkastettiin OTL Jari Vaitojan  500-sivuinen ja muutenkin seikkaperäinen väitöskirja "Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa". Se on oikein hyvä ja perusteellinen väitöstutkimus. Vaitoja käsittelee kolmessa eri kohdassa myös ratkaisua KKO 1999:63 (s. 78, 81 ja 86). Minulle ei valitettavasti selvinnyt, hyväksyykö Vaitoja KKO:n ratkaisun vai ei. Väittelijän olisi kannattanut kiinnittää huomiota myös jutun esittelijän mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

943. Kenestä seuraava oikeusneuvos?

1. Poliisilylijohtajan viran lisäksi parhaillaan on meneillään myös korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttäminen. Olen selostanut aiemmin useita oikeusneuvoksen virkanimitystapauksia. 

2. Tällä kerralla KKO:n jäsenen virkaan on ilmoittautunut 14 lakimiestä, joista kaksi on pyytänyt, ettei heidän nimeään saatettaisi julkisuuteen. En paljasta heidän nimiään, mutta voin omana mielipiteenäni todeta, ettei näilä kahdella liene mahdollisuutta tulla virkaan nimitetyksi.

3. Muut 12 hakijaa ovat KKO:n tiedoksi toimittaman listan mukaan - ilmeisesti ilmoittautumisjärjestyksessä - seuraavat 

Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Jukka Lindstedt, Tuomas Pöysti, Petri Mäntysaari, Ari Kyllönen, Anne Ekblom-Wörlund, Markku Fredman, Riitta Ollila ja Jaakko Rautio.

4. Hieman toistakymmentä hakijaa siis - virallisesti siis virkaan ilmoittautujaa - mikä on aika lailla normimäärä; joskus oikeusneuvoksen virkaan on ilmoittautunut parikymmentä lakimiestä. Edellisen kerran KKO:n jäsenen virkaan virkaan nimitettiin 2013 hovioikeudenlaamanni, OTT Mika Huovila, joka toimi Ulvilan murhajutun "ensimmäisellä kierroksella" hovioikeuden ao. jaoston puheenjohtajana.

5. Nyt virkaan ilmoittautuneista ovat jo aikaisemmin samalla asialla olleet ainakin Hirvelä, Välimaa, Lindstedt, Kyllönen, Ekblom-Wörlund ja Fredman. Viimeksi mainittu ansaitsee kohta "veteraanihakijan" nimikkeen, sillä tämä lienee jo viides kerta, kun Fredman on ilmoittautunut jäsenen virkaan. Ehkä Markulla vihdoinkin tärppää, sillä kuuluhan hän myös nyt kärkihakijoiden joukkoon.

6. On hyvin vaikea ellei suorastaan mahdotonta ennustaa, kuka tulee virkaan nimitetyksi. Tämä riippuu yksinomaan KKO:sta, sillä tunnettu tosiasia on, että KKO täydentää itse itseään. Ylimmän oikeuden jäsenen virkaan on paria noin 40 vuotta sitten sattunutta poikkeusta lukuun ottamatta nimitetty aina juristi, jota KKO on täysistunnossaan virkaan esittänyt.

7. Usein jäsenen virkaan on nimitetty lakimies, joka on saanut KKO:n sisältä epävirallisen "vinkin" eli kehotuksen tai toivomuksen ilmoittautua virkaan. Julkisuudessa tästä puhuttiin viimeksi 2010, jolloin oikeusneuvoksen virkaan nimitettiin asianajaja Ari Kantor. Korkein oikeus voi siten päättää tavallaan jo etukäteen, kenet se haluaa saada virkaan, jolloin virallinen ilmoittautumismenettely on lähinnä vain teatteria; virantäyttö muistuttaa kutsumenettelyä.

8. Toinen epäkohta koskee epätietoisuutta siitä, millaisen taustan ja kokemuksen omaavan  lakimiehen KKO kulloinkin haluaa saada jäsenistöönsä. Tässäkään asiassa eli viranhaun avoimuudessa ei ole tapahtunut minkänlaista kehitystä, vaikka sanotusta epäkohdasta ja ns. täsmähaun puolesta ovat kirjoittaneet monet lakimiehet. Jäsenen virkaan ilmoittautuu joka kerta - kuten nytkin - eri alojen asiantuntijoita ja juristeja, mutta KKO ei paljasta etukäteen suunnitelmiaan. Se kertoo vasta valtioneuvostolle tekemässään virkaesityksessä, haluaako se saada oikeusneuvoksen virkaan esimerkiksi hovioikeustuomarin, alioikeustuomarin, asianajajan, yliopiston professorin, lainsäädäntöneuvoksen vai syyttäjän.

9. Tällä kertaa oikeusneuvokseen virkaan näyttäisi ilmoittautuneen kolme hovioikeustuomaria (Antila, Uusitalo ja Kyllönen), muttei yhtään käräjätuomaria tai käräjäoikeuden laamannia. Hakijoista yksi on markkinaoikeustuomari (Ekblom-Wörlund), yksi asianajaja (Fredman), kolme lainvalmistelijaa (Lindstedt, Välimaa ja Rautio) ja kaksi yliopisto-opettajaa (Mäntysaari ja Ollila). Päivi Hirvelä on taustaltaan valtiosyyttäjä, joka toimii nykyisin ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina. 

10. Yllättävin nimi hakijoiden joukossa on Tuomas Pöysti, sillä hän on VTV:n eli Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja. Pöysti on Lapin yliopiston kasvatti, joka on väitellyt tohtoriksi oikeusinformatiikasta. Hän voisi olla "kova sana" täytettäessä KHO:n jäsenen virkaa, mutta nyt on kyse yleisen tuomioistuimen jäsenen virasta. Mutta kaikki on toki mahdollista, ja mistäpä sitä tietää, vaikka juuri Pöysti olisi nyt ollut KKO:sta tulleen vinkkauksen kohteena.

11. Lakonisesti voitaisiin todeta, että nimityksen oikeusneuvokseen virkaan saa henkilö, jolle KKO:n sisältä on vinkattu virasta ja kenties myös kehotettu ilmoittautumaan siihen. Sitä, onko tällä kerta näin tapahtunut ja ketä on kehotettu ilmoittautumaan, emme tiedä. Tietoa ei ole myöskään siitä, millaisen kokemuksen omaan juristin KKO haluaisi nyt saada kokoonpanoonsa. Kaikki on siis yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin! 

12. Jos minulta tiedusteltaisiin kärkiehdokkaita, niin sanoisin, että tuohon joukkoon kuuluvat  Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Markku Fredman, Kirsti Uusitalo ja Jaakko Rautio. 

13. Kun Pauliine Koskelo siirtyy ensi vuoden alusta EIT:n tuomariksi, voitaisiin loogisesti ajatellen otaksua, että KKO saisi uuden jäsenen vastavuoroisesti  EIT:stä eli nimitetyksi tulisi Päivi Hirvelä. Toisaalta uuden jäsenen virka täytetään 1.9. lukien ja Hirvelän pesti EIT:ssa päättyy vasta vuoden lopussa. KKO:ssa tulee tänä vuonna avoimeksi myös toinen oikeusneuvoksen virka, johon Hirvelä ehtii ilmoittautua. Lainvalmistelijoiden "kiintiöstä" vahvin kandidaatti virkaan lienee Asko Välimaa.

835. Vaasan Vasama

Suomipojan pakarat, hän oppi riisumaan muttei pukemaan….

1. Vaasassa, tuossa Pohjanmaan mainiossa pääkaupungissa, vaikuttaa moni tunnettu urheiluseura. Vaasan Palloseura (VPS) pelaa futista mestaruussarjassa ja Vaasan Sport nousi ensi kaudeksi jääkiekkoilun kaikkein pyhimpään eli jääkiekkoliigaan. Vaasan Vasama puolestaan on yleisseura, jossa harrastetaan menestyksellä mm. yleisurheilua ja lentopalloa.

2. Vaasassa on maamme toiseksi vanhin hovioikeus, joka on perustettu jo 1700-luvulla. Sen presidentti vaihtuu toukokuun alusta, sillä presidenttinä vuodesta 2009 toiminut Olli Varila on jäänyt pari kuukautta sitten virastaan eläkkeelle. Presidentin virkaan oli viisi hakija, joista valinta osui Helsingin hovioikeuden laamannin virassa nykyisin olevaan Tapani Vasamaan (58).

3. Tapani Vasama on suurelle yleisölle ja luultavasti myös lakimieskunnan enemmistölle melko tuntematon nimi, minullakaan ei ole kunnia tuntea häntä. Presidentin virkaan oli Vasamaa kolme paljon tunnetumpaa hakjaa, eli rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände, joka on toiminut pari vuotta korkeimman oikeuden ylimääräisenä neuvoksena, Vaasan hovioikeuden vanhin "rivituomari" eli hovioikeudenlaamanni, OTL Robert Liljenfeldt ja Rovaniemen hovioikeuden hovioikeudenneuvos, OTT, dosentti Sakari Laukkanen. Nämä kolme ovat ansioituneet myös oikeustutkimuksen saralla ja kirjoittaneet oikeudenkäyntimenettelyä, todistusoikeutta ja muutoksenhakua koskevia ansiokkaita artikkeleja oikeustieteellisiin julkaisuihin. Dan Frände toimi 2-3 vuotta sitten oikeusministeriön asettaman todistustelutyöryhmän puheenjohtaja ja hän on muutenkin ainoita suomalaisia todistusoikeuden eksperttejä. Todistusoikeus on oikeudenkäynnin tärkeimpiä asioita.

4. Mutta eivätpä kelvanneet nämä kolme tunnettua ja julkaisutoimintaa harjoitanutta lakimiestä presidentin virkaan, vaan valituksi tuli Tapani Vasama. Millä "lihaksilla", voidaan perustellusti kysyä. Varmaankin Vasama on pätevä juisti, joka on kolunnut alioikeuden ja hovioikeuden virkoja Itä-Suomen tuomioistuimissa 20-30 vuotta ja ollut myös muutaman vuoden Suomen Tuomariliiton puheenjohtajana. Mutta juridista julkaisutoimintaa Vasama ei ole tiettävästi harjoittanut, itse en ole ainakaan törmännyt kertaakaan hänen mahdollisesti julkaisemiinsa kirjoituksiin. 

5. Tapani Vasama oli tuomariliiton johdossa silloin, kun liitto julkaisi kolmisen vuotta sitten Tuomarin eettiset periaatteet -nimisen "tuomareiden katekismuksen". Siihen on listattu, aika varovaiseen sävyyn minusta, muutamia tunnettuja normeja, joiden mukaan tuomareiden tulisi toimia. Oikeusjutun asianosaiset eivät kuitenkaan voi vedota ko. normeihin esimerkiksi muutoksenhaun yhteydessä. Periaatteita, joissa ei ole mitään yllättävää, oli laatimassa useampi juristi ja niiden luonnoksesta kuultiin useita ulkopuolisia asiantuntijoita. 

6. Suomen tuomarilitto on varsin näkymätön yhteisö, joka järjestää joka toinen vuosi tuomaripäivä-nimisen tilaisuuden, muuta merkittävää liitto ei ole luultavasti saanut aikaan. Liitto ei pidä ääntä toiminnastaan. Joskus sen jäseniä kuullaan asiantuntijoina eduskunnan lakivaliokunnassa, mutta näiden samoin kuin asiantuntijoiden lausunnoilla yleensäkään, ei ole yleensä juurikaan vaikutusta lakiesitysten ja lakien sisältöön. Lakiesitykset nuijitaan lakivaliokunnassa - sitä johtaa nykyisin ei-lakimies eli Anne Holmlund - päätöksi useimmiten sellaisenaan, sillä perustuvathan ne paljon puhuttuihin hallitusohjelmiin.

7. Kun Vaasassa on edellä mainittu urheiluseura Vasama, niin ehkäpä tämä itse asiassa ratkaisi myös hovioikeuden presidentin "nimityspelin" Tapani Vasaman eduksi. Vasama on Vaasassa nyt huipulla sekä urheilussa että hovioikeudessa!

8. Virkaesityksen hovioikeuden presidentin viran täyttämiseksi tekee tuomarinvalintalautakunta, jonka puheenjohtajana toimii korkeimman oikeuden oikeusneuvos. Nyt lautakunta korosti päätöksessään, että sen esitys Vasaman nimittämisestä oli yksimielinen. Samaa asiaa korostettiin siinä lausunnossa, jonka korkein oikeus antoi jo hyvissä ajoin ennen valintakunnan esitystä. Selvää lienee, että jo tämä KKO:n lausunto tosiasiallisesti ratkaisi presidentin nimityspelin Tapani Vasaman eduksi, sillä eihän valintalautakunta halua toki halua ryhtyä pullikoimaan KKO:n kantaa vastaan! Olisi mielenkiintoista tietää ne todelliset perusteet, joilla Vasama on asetettu Fränden, Liljenfeldtin ja Laukkasen edelle virkaa täytettäessä. Mutta niitähän emme, tietenkään, saa  koskaan tietää. Ei niitä julkaista milloinkaan netissä, vaikka julkisuusperiaate tietenkin sitä edellyttäisi.

9. Hovioikeudenpresidentin nimitysasian valmistelu on salamyhkäistä puuhaa sikäli, että kun viranhakijat ovat selvillä, ao. hovioikeuskaupunkiin matkaileee kaikessa hiljaisuudessa ja suuren salaperäisyyden vallitessa KKO:n jäsenistä koostuva kolmihenkinen delagaatio tutkailemaan tilaannetta ja haastattelemaan ao. hovioikeuden jäseniä,  esittelijöitä ja kansliahenkilökuntaa. Tälla halutaan saada kautta rantain selville, mitä henkilökunta tuumailee siitä, kenestä pitäisi tehdä heidän uusi pomonsa. Nämä keskustelut ovat tietenkin "täysin luottamuksellisia" ja luulisin, että kyseisen delegaation matkasta ja sen tuloksista ei kerrota nimitystä koskevissa asiakirjoissakaan mitään yksityiskohtaista. Delegaatio kertoo kyllä havainnoistaan ja tiedoistaan, joiden luotettavuutta viranhakijat tai ulkopuoliset eivät voi mitenkään tarkistaa, KKO:n muille jäsenille. Tämän jälkeen KKO:n päättää omasta lausunnostaan plenumissa eikä ole vaikea arvata, että päätös noudattelee useimmiten aina ko. delegaation näkemyksiä. KKO:n ko. lausunto - yksimielisyydessään - on sitten de facto tuomarinvalintalautakuntaa sitova.

10. Minusta tässä samoin kuin monissa muissakin tuomioistuinten päällikkövirkojen haku- ja täyttömenettelyssä olisi todella paljon kehittämisen varaa. Nyt virantäytöstä on avoimuus ja läpinäkyvyys usein kaukana ja salamyhkäisen virantäyttömenettelyn tuloksena päällikkötuomarin virkaan saadaan juristi, jota ao. tuomioistuimen henkilökunta pitää mukavana, sopivana ja muutenkin helpoimpana tapauksena. Tähän liittyy kuitenkin se karmea epäkohta, että virkanimitykset tehdään yksinomaan tuijottamalla ko. tuomioistuimen henkilöstön työn mukavuutta ja jonkinlaista "yhteishenkeä", mutta siinä ei ajatella tippaakaan sitä, miten esimerkiksi hovioikeutta ja sen oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää, jotta oikeutta hakevien ihmisten oikeusturva vihdoin ja viimein edes hivenen paranisi. Oikeusturva on lainkäytössä kaiken aa ja oo, mutta oikeuksien päällikkövirkojen täyttämisessä tuijotetaan yksinomaaan tuomioistuimen oman hallinnon sujuvuuteen. Lainkäytön laatu ja sen kehittäminen unohdetaan kylmästi. Pääasia on, että päälliköksi saadan "hyvä hallintomies tai nainen".

11. Tapani Vasamaa seurasi Suomen Tuomariliiton puheenjohtajana Tuomas Nurmi, joka on samanikäinen kuin kuin Vasama ja toimii nyt Päijät-Hämeen eli Lahden käräjäoikeuden laamannin virassa. Vm. virka oli haettavana pari vuotta sitten ja sitä haki myös Tapani Vasama, joka hävisi virantäytön Nurmelle. Ehkä nyt on ajateltu, että jos miestä ei valittu Lahden laamanniksi, niin pitäähän hänestä ainakin hovioikeuden presidentti tehdä!

12. Edellä kerrotut dubiot koskevat lähinnä hovioikeuden presidenttien virantäyttöä yleensä, samanlaista kähmintää se on ollut monasti aiemminkin. Tapani Vasama on varmaan pätevä päällikkötuomari, joten jäämme nyt seuraamaan, miten pontevasti hän ryhtyy kehittämään Vaasan hovioikeuden toimntaa. On pakko sanoa, että hänen edeltäjänsä tuotti tässä suhteessa ainakin minulle pettymyksen. Esimerkiksi Vaasan hovioikeuden tiedotustoiminta, jota seuraan netin välityksellä, on laskenut vuosi vuodelta kuin lehmän häntä konsanaan. Hovioikeus julkaisi viime vuonna - loppuvuodesta muuten - vain kolme ratkaisuaan netissä; tänä vuonna ei ole vielä yhtään ratkaisua putkahtanut Vaasan hovista nettiin. Silloin kuin Erkki Rintala oli Vaasassa presidenttinä, hovioikeus julkaisi vuosittain yhtä monta eli n. 20-30 ratkaisua netissä kuin viisi muuta hovioikeutta yhteensä. Tässäpä olisi hieman tavoitetta Tapani Vasamalle.

13. Tapani Vasaman puoliso Pirjo Peura-Vasama toimii tätä nykyä Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarina. Hän oli puheenjohtajana suurta julkista huomiota herättäneessä puukartellijutussa, joka lienee Suomen suurin riita-asia kautta aikojen. Minulle oli yllätys, että Peura-Vasaman johtama oikeus päätyi kymmenkunnassa ratkaisussaan kolmisen viikkoa sitten siihen, että vahingonkorvausta kartellin muodostaneilta metsäyhtiöiltä vaativien yksityisten metsänomistajien vaatimukset olivat pahemman kerran vanhentuneet.  Käräjäoikeus hylkäsi siten, äänestyksen 2-1 jälkeen, korvausvaatimukset vanhentuneina. Päätöksistä valitetaan luonnollisesti hovioikeuteen ja tarvittaessa aina korkeimpaan oikeuteen asti. Olen melko varma - voisin jopa lyödä pienen vedon asiassa - että hovioikeus tai viimeistään KKO tulee vanhentumiskysymyksen johdosta toisenlaiseen tulokseen kuin käräjäoikeuden enemmistö ja palauttaa jutut takaisin käräjäoikeuteen. 

736. Uhkaako päällikkötuomareiden vallankasvu tuomareiden ja tuomioistuimien riippumattomuutta?

1. Alioikeuksien ja hovioikeuksien, samoin kuin hallinto-oikeuksien, henkilöstöhallinto sekä määräaikaisten tuomareiden nimittämiskäytäntö on kokenut viimeisten 10-20 vuoden aikana melkoisia muutoksia. 

2. Omalta ukkotuomariajaltani (kihlakunnantuomarina vv. 1978-1990) muistelen, miten tarkasti tuomiokunnan hallinto oli lainkäyttöhenkilöstön osalta hovioikeuden seurannan ja päätösvallan alaisena. Esimerkiksi tuomareiden lomalistat oli lähetettävä aina hyvissä ajoin hovioikeuden syynättäviksi ja vahvistettaviksi ja hovioikeus myönsi tuomareille myös virkavapauden ja määräsi tuomareiden sijaiset olipa sitten kysymys miten lyhyestä sijaisuudesta ja määräaikaisuudesta tahansa. Ei siis tullut kysymykseenkään, että ukkotuomari olisi tuomiokunnan päällikkönä voinut päättää sijaisuuksista tai määräaikaisen tuomarinviran hoidosta. Hovioikeus antoi myös tuomiokunnan notaareille määräyskirjan, tosin aina kihlakunnantuomarin esityksen mukaisesti, ja vahvisti, jos nyt oikein muistan, myös ne ajanjaksot, jolloin notaari toimi käräjätuomarin sijaisena ja sai siten myös oikeuden istua käräjiä kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana.

3. Nuorena miehenä eli noin 35 vuotta sitten hovioikeudenneuvoksen virassa Vaasan hovioikeudessa ollessani (vv.1976-78) muistan, miten hovioikeus teki aina täysistunnossaan eli plenumissa virkaehdotuksen tuomarinvirkoja koskevissa nimitysasioissa tai KKO:lle esityksiä tuomarinviran sijaisuuksista tai ylimääräisen tuomarinviran täyttämisestä. Hovioikeus ei ollut tuolloin nykyisenlainen päällikkövirasto, vaan päätösvalta kuului tuomarikollegiolle ja tärkeimmissä asioissa täysistunnolle. Ei ollut puhettakaan siitä, että hovioikeuden presidentillä olisi ollut  toimivalta päättää yksin nimitysasioista. Virkanimitysasioissa hovioikeuden täysistunto joutui usein äänestämään.

4. Nykyisin kaikki on tässä(kin)  suhteessa toisin, eli on käynyt niin kuin Suomessa usein tuppaa lainsäädännössä käymään: toisesta äärimmäisyydestä on menty rytinällä ja kertaheitolla toiseen äärimmäisyyteen. Päällikkötuomareiden valta hovioikeuksissa, käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa on kasvanut  lainsäädännön muutosten johdosta todella merkittävästi, viimeisin lainmuutos on vuodelta 2011. Muutosta, joka perustuu Helsingin hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän johtaman ja oikeusministeriön nimittämän työryhmän mietintöön, on perusteltu tuomioistuinten hallinnon kehittämisellä ja pyrkimyksellä parantaa tuomioistuinten johtamisedellytyksiä.

5. Tilanne on nyt pääpiirteittäin sellainen, että vakinaiseen virkaan tuomarit nimittää tasavallan presidentti. Määräajaksi tasavallan presidentti nimittää vain korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit. Muiden määräaikaisten tuomareiden osalta nimitystoimivalta määräytyy sen mukaan, kuinka pitkästä määräajasta on kyse. Vuotta pidemmäksi määräajaksi tuomarin hovioikeuteen ja käräjäoikeuteen nimittää korkein oikeus,  hallinto-oikeuteen, vakuutusoikeuteen ja markkinaoikeuteen puolestaan korkein hallinto-oikeus. 

6. Jos sen sijaan on kysymys enintään vuoden määräaikaisesta tuomarinvirasta, tuomarin nimittää käräjäoikeudessa, hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa täysistunnon tai vastaavan monijäsenisen toimielimen asemesta asianomaisen tuomioistuimen päällikkö, siis esimerkiksi hovioikeuden presidentti tai käräjäoikeuden laamanni. Ylimmät tuomioistuimet nimittävät kuitenkin hovioikeuden, käräjäoikeuden ja muiden mainittujen tuomioistuinten päällikkötuomarit määräajaksi sen kestosta riippumatta.

7. Päällikkötuomareiden vallan kasvu hovioikeudessa, käräjäoikeudessa ja muissa edellä mainituissa tuomioistuimissa voi johtaa mielivaltaiseen nimityskäytäntöön ja siihen, että määräaikaiseksi tuomareiksi nimitetään päällikkötuomarin suosikkeja. Vaarana on, että tuomioistuimen koko tuomarikunta valikoituu pikkuhiljaa "samanmieliseksi", sillä ma. tuomarina toimineella tuomarilla on aina selkeä etulyöntiasema, kun täytettäväksi tulee vakinainen tuomarinvirka ko. tuomioistuimessa. Yksi ja sama tuomari voi saada vuoden pituisen nimityksen ma. tuomarinvirkaan monta kertaa peräkkäin. Tuomareiden riippumattomuus voi kaventua ja vaarantua, jos vakinaista tuomarinvirkaa havitteleva esittelijä, asessori tai ma. tuomari ei rohkene ilmaista omaa eriävää mielipidettään joko päätöksenteossa tai ao. tuomioistuimen hallinnon kehittämisen osalta leimautumisen pelossa. Väitetään, että päällikkövalta tekee tuomareista ja tuomarin virkaa tavoittelevista nuorista lakimiehistä nöyriä, vaikka riippumattomuus edellyttää tuomarin virkaan nimitettäviltä päinvastoin itsenäistä otetta. Kyse on niin sanotusta rakenteellisesta riippumattomuudesta ja sen vaarantumisesta.

8. Kuten Itä-Suomen hovoikeuden ex-presidentti Mikael Krogerus kirjoitti HS:n mielipidesivulla 28.5.-13, hovioikeuden presidentillä on valta ottaa taloon nuoret juristit sekä nimittää esittelijät ja lähes kaikissa tapauksissa hovioikeuden määräaikaiset tuomarit. Hovioikeuden presidentti siis yksin päättää, keitä otetaan keskeisimmälle tuomarinvirkoihin johtavalle uralle, ketkä uralla virkanimitysten myötä menestyvät ja ketkä saavat meritoitua määräaikaisina tuomareina. Korogerus jatkaa: "Jos presidentti on diktatorisiin otteisin taipuvainen tai muuten heikko, ongelmat kärjistyvät, työilmapiiri heikkenee ja suosikkijärjestelmiä syntyy". Krogerus ehdottaa, että hovioikeuksissa toimivalta esittelijöiden ja ma. tuomareiden virkanimityksissä tulee palauttaa takaisin nimittämiskollegiolle.

9. Krogerus puhuu asiaa, vaikka käytännössä ongelmia ei yleensä esiinny - niistä ei ainakaan paljon puhuta, eikö rohjeta puhua?  Mutta mitkä seikat puoltaisivat päällikkötuomareiden vallan kasvattamista nykyisiin mittoihin? Kuten sanottu, muutosta on perusteltu ensisijassa tuomioistuinten hallinnon keventämispyrkimyksellä. Tässä näkyy työryhmän puheenjohtajana toimineen Mikko Könkkölän "kädenjälki", sillä onhan Könkkölän johtama Helsingin hovioikeus selvästi maan suurin hovioikeus, jonka hallinto on siis paljon laajempaa kuin muissa hovoikeuksissa. Könkkölä on siis halunnut keventää lähinnä "oman hovioikeutensa" hallintoa. Toisena perusteena mainitaan pyrkimys parantaa tuomioistuimen johtamisedellytyksiä. Siis jotta esimerkiksi hovioikeuden presidentti voisi johtaa "tehokkaasti" tuomioistuintaan, hänellä tulisi olla enemmän valtaa ja nimitysasioissa suorastaan diktatorinen valta. 

10. Mutta mihin tässä hötäkässä on unohtunut tuomioistuinten riippumattomuudesta huolehtiminen ja tuomioistuimen työskentelyilmapiirin turvaaminen? Entä ihmisten oikeusturva, jonka pitäisi olla kaiken a ja o myös tuomareita virkoihin nimitettäessä? Eikö lainmuutosta valmistaessa todella ymmärretty tai kerrottu, että päällikkötuomarille isossa tuomioistuimessa keskitetty nimitysvalta voi vaikuttaa myös yksittäisten oikeusjuttujen ratkaisemiseen? Eikö Könkkölän työryhmää työtä valvomaan asetettu ohjausryhmäkään tätä vaaraa kyennyt havaitsemaan? Kerrotun mukaan KKO asettui lausunnossaan vastustamaan Könkkölän työryhmän mietintöä, mutta presidentti Pauliine Koskelo oli eri mieltä ja siis hyväksyi könkköläläisten ajatukset ja sen kaavaileman päällikötuomareiden ja Mikko Könkkölän oman nimitysvallan kasvattamisen.

11. Hovioikeuksien tavoin myös käräjäoikeudet ovat nykyisin päällikkövirastoja. Samoja ongelmia liittyy myös käräjäoikeuden laamannien yksinomaiseen päätösvaltaan ma. käräjätuomareiden nimittämisasioissa. Käräjäoikeudet jakautuvat nykyisin osastoihin ja laamanni nimittää myös osastonjohtajina toimivat käräjätuomarit tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Käräjäoikeuden laamannilla on yksinomainen toimivalta ottaa tehtäväänsä myös tuomioistuinharjoittelua eli auskultointia suorittavat käräjänotaarit. Notaarien valinta on kuulunut perinteisesti tuomiokunnan ukkotuomarille ja sittemmin käräjäoikeuden laamannille. Tästä auskultanttien joukosta valikoituu myöhemmin se joukko, joka hakeutuu esittelijöiksi hovioikeuteen tai hallinto-oikeuteen ja josta sittemmin vakinaiset tuomarit tullaan noin 95 prosenttisesti rekrytoimaan.

12. Minusta käräjänotaareiden valinta tulisi, kuten olen jo 20 vuoden ajan ehdottanut,  siirtää Ruotsin mallin mukaisesti erityiselle valtakunnalliselle notaarilautakunnalle, joka valitsisi notaarit kerran pari vuodessa kaikkiin käräjäoikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Notaarin valinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota notaariksi hakevien nuorten lakimiesten  opiskelumenestykseen ja yliopistollisiin arvosanoihin. Suomessa notaareiden valinnassa ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota  siihen, millaisin arvosanoin tai pistemäärin nuori lakimies on tiedekunnasta valmistunut, vaan valinta suoritetaan pitkälti pärstäkertoimen mukaan. Laamannin ei tarvitse perustella notaarin valintojaan mitenkään eikä päätöksestä ole mahdollista valittaa tai kannella mihinkään

13. Suomalaiseen järjestelmään liittyy merkittävä nepotismin vaara. Käytännössä on voitu havaita, miten laamannien tai käräjäoikeuden muiden tuomareiden tai näiden tuttavien tai kaverieden jälkeläisillä tai sukulaisilla on usein etusija notaareiden paikkoja täytettäessä. Notaareiden vakansseista vallitsee aika kova kilpailu, sillä kyseisiä virkoja on vähennetty, eivätkä läheskään kaikki halukkaat onnistu ikinä pääsemään auskultoimaan. Olisi sen vuoksi tärkeää, että notaareja valittaessa kiinnitettäisiin huomiota erityisesti hakijoiden juridiseen kykyyn ja opintomenestykseen. Ei ole yhdentekevää, keitä notaareiksi valitaan, sillä kuten sanottu, tästä joukosta rekrytoidaan myöhemmin valtaosa vakinaisen tuomarinviran haltijoista.

634. Turun hovioikeuden presidentti vaihtuu

Tätä hahmoa hovioikeuden edustalla ei ole tarkoitus vaihtaa...

1. Turun hovioikeus, joka on maamme vanhin hovioikeus (perustettu 1623), saa uuden presidentin. Hän on oikeusneuvos Timo Esko. Hallitus esitti Eskoa virkaan tänään ja nimitys varmistuu huomenna, kun Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Turun hovioikeuden entinen viskaali, hyväksyy esityksen. Turun Sanomien uutispätkän mukaan Timo Esko olisi 62-vuotias, mutta todellisuudessa hän on vasta 60-vuotias.

2. Oikeusministeriön alainen tuomarinvalintalautakunta, joka valmistelee myös ko. nimityksen - oikeusneuvosten ja hallintoneuvosten virkaesitysten tekeminen ei sen sijaan kuulu mainitulle lautakunnalle - esitti Timo Eskoa virkaan yksimielisesti. Hän aloittaa virassaan marraskuun alussa. Hovioikeuden presidenttinä vuodesta 2000 toiminut Antero Palaja jäi eläkkeelle syyskuun alussa.

3. Tamperelaissyntyinen Esko toimii tällä hetkellä korkeimman oikeuden jäsenenä. Hän on urallaan työskennellyt myös yksityisellä puolella eli asianajajana (vuosina 1992 -2006 sekä Helsingin yliopiston hallintojohtajana (1987-1993). Koulutukseltaan Esko on oikeustieteen tohtori. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1985 tutkimuksellaan "Lainvalinta ja kansainväliset työsuhteet". Hän on "yhden kirjan dosentteja" Helsingin yliopistossa vuodesta 1986.  Eskoa on pidetty yhtenä harvoista suomalaisista kansainvälisen yksityisoikeuden asiantuntijoista.

4. Presidentin virkaa hakivat myös Turun hovioikeuden hovioikeudenlaamanni Riitta Jousi (65 v.) sekä Rovaniemen hovioikeuden hovioikeudenneuvos Sakari Laukkanen (50 v); vm. on entisiä oppilaitani Lapin yliopistosta, jossa hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeuden alalta vuonna 1997. Tuomarinvalintalautakunnan mielestä vahvimmat ehdokkaat virkaan olivat Esko ja Jousi, joista Esko katsottiin ansioituneemmaksi ennen kaikkea johtamiskokemuksensa vuoksi.  - Hm, tuomarinvalintakunnan puheenjohtajalle Pauliine Koskelolle on tyypillistä, että nimenomaan mainittu "johtamiskokemus" painoi tämänkin viran täytössä eniten, vaikka Timo Esko on toki mainittuja kanssahakijoitaan selvästi monipuolisemman kokemuksen omaava ja muutenkin meritoituneempi lakimies.

5. Kuten kaikki muutkin KKO:n jäseneksi asianajajan tehtävästä (tähän asti) nimitetyt oikeusneuvokset, myös Timo Esko on innokas välimies; hän  on ollut vuodesta 1996 Suomen Välimiesyhdistyksen hallituksen jäsen. Hovioikeuden presidenttinä Eskolle jäänee entistä enemmän aikaa välimiestehtävien hoitamiseen, sillä noita hommia ei ole kielletty tuomareilta, ei edes oikeusneuvoksilta tai hovioikeudenpresidenteiltä. 

6. Välimiestehtävien hoitaminen sopii tietenkin erittäin huonosti tuomioistuimen päällikkötuomarin tehtävänkuvaan, jos silmällä pidetään tuomioistuin riippumattomuutta, mutta tästähän meillä Suomessa ei ole tunnetusti koskaan välitetty!

7. Mikä muuttuu, kun hovioikeuden presidentti vaihtuu? Ennuste on aina ennenkin ollut sellainen, että mikään tuskin muuttuu, ja nämä ennusteet ovat pitäneet kutinsa lähes aina sataprosenttisesti. Tuskinpa nytkään on mitään raflaavaa uutta odotettavissa, kun maamme vanhin hovioikeus saa uuden päällikkötuomarin. Hitaasti ja arvokkaasti mennään varmasti Turun hovioikeudessa jatkossakin, mutta onko tämä hyväksi ihmisten oikeusturvalle, onkin jo kokonaan toinen asia.

8. Itse asiassa aloitin itse tuomarinurani uran tavallaan juuri Turun hovioikeudesta, sillä vannoin siellä  joskus tammi-helmikuussa 1966 vastavalmistuneena  juristinplanttuna tuomarinvalan, jolloin minut otettiin hovioikeuden auskultantiksi. Palveltuani notaarina ja istuttuani asianmukaisen määrän käräjiä kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana, tuohon aikaan jämptisti 30 (pitkää) istuntopäivää, samainen Turun hovioikeus myönsi minulle 2-3 vuotta myöhemmin 25-vuotiaana armollisesti varatuomarin arvonimen. Näine oppeineni suoriuduin sitten 70-luvun alusta  pikkuhiljaa tuomarinuralle, ensin vt. ylimääräisesi viskaaliksi Helsingin hovioikeuteen.

9. Tuomarinvalan otti talvella 1966 Turussa vastaan hovioikeuden silloinen presidentti Filip Jaatinen, joka kuoli yllättäen pian tämän toimituksen jälkeen. Jaatista seurasi presidenttinä oikeusneuvos Lars-Henrik Lilius (1966-1972), joka muistan marssineen kävelykeppiään heilutelleen hovioikeuden edustalla vahvannäköinen palttoo päällään; Liliuksen joku esi-isäkin lienee ollut saman hovioikeuden presidenttinä. Liliusta puolestaan seurasi presidenttinä turkulainen oikeusneuvos Keijo Heikola (presidenttinä 1972-1987), jota pidettiin yleisesti pätevänä tuomarina. Heikolan jälkeen presidentiksi tuli  niin ikään syntyperäinen turkulainen hovioikeudenneuvos OTL Touko Kosonen (1988-1993); hänessä oli hieman prosessualistin vikaa, vaikkei koskaan väitellytkään. 

10. Touko Kososta seurasi presidenttinä oikeusneuvos Ole Roos (1993-2000), entisiä turkulaisia hänkin. Roos oli taitava tuomari, minkä panin merkille ollessani KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena 1983. Hovioikeuden presidenttinä Roosilla oli tapana tehdä tutustumismatkoja hovioikeuspiirin alioikeuksiin ja seurata tällöin paikan päällä myös käräjien istumista. Viimeisen tällaisen matkan Roos teki Ikaalisen käräjäoikeuteen, miltä matkalta Turkuun palattuaan hän kuoli. 

11. Ole Roosin jälkeen hovioikeuden presidentiksi nimitettiin syntyperäinen turkulainen Antero Palaja (2000-2012), joka on siis jäänyt nyt eläkkeelle. Hän haki presidentin virkaa jo vuonna 1993, jolloin siis viran sai Ole Roos. Palaja oli nimitetty KKO:n jäseneksi vuonna 1994, vasta myöhemmin ilmeni, että hän oli toiminut sittemmin konkurssiin asetetun Vakuutusyhtiö Apollon hallituksen puheenjohtajana. Olen kertonut Apollon tapauksesta ja Antero Palajan osuudesta asiassa kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). 

12. Hovioikeuden presidenteillä olisi erinomaiset mahdollisuudet kehittää hovioikeuden ja hovioikeuspiirin alioikeuksien toimintaa. Käytäntö on valitettavasti osoittanut, että tämä kehitystyö jää useimmiten  vaatimattomaksi ja presidentti toimii käytännössä ikään kuin eräänlaisena hallintojohtajana; kaikissa hovioikeuksissa on toki erityinen kansliapäällikön virka. Lainkäyttöön ja sen tasoon, mikä ei tarkoita tietenkään yksinomaan juttujen käsittelyaikoja, ei kiinnitetä riittävää huomiota eivätkä presidentit osallistu esimerkiksi juridisissa aikakausijulkaisuissa lainkäyttöä ja/tai lainsoveltamista koskevaan keskusteluun.

13. Oma idolini hovioikeuden päällikkötuomarina oli Y.J. Hakulinen, joka toimi Helsingin hovioikeuden presidenttinä 1952-1972 ja oli siis sanotussa virassa vielä silloin, kun minä meni hovioikeuden esittelijäksi. Hakulinen oli todellinen lainkäytön johtaja ja kehittäjä, jolla oli auktoriteettia puuttua usein myös yksittäisiin ratkaisuihin, jos hän havaitsi niissä puutteita tai suoranaisia virheitä. Hallintotehtävät Hakulinen sen sijaan hoiti ikään kuin vasemmalla kädellä, ne oli yleensä delegoitu hovioikeuden sihteerille.

14. Jos Y.J. Hakulisen tyyppinen eli todella pätevä ja taitava tuomari, jolla olisi lainkäyttöjohtajalta edellytettävä taito ja tieteellisiin julkaisuihin perustuva arvovalta, hakisi nykyisin hovioikeuden presidentin virkaan, Pauliine Koskelon johtama tuomarinvalintalautakunta asettaisi hänet epäilemättä  kaikkein viimeisemmälle sijalle, jos nyt ylipäätään katsoisi hänet kelpoiseksi virkaan. Nykyisin painotetaan lähinnä vain viranhakijoiden hallinnollista kokemusta ja osaamista, lainkäyttöaidoille ei panna juuri minkäänlaista painoa. Lainkäyttöä johdetaan nyt, jos ylipäätään johdetaan, vasemmalla kädellä.

15. Niin muuttuu maailma - Eskoseni!

610. KKO:n nimitysruletissa jälleen jymy-yllätys

1. Olen seurannut 3-4 vuoden aikana jo useita korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten valinta- ja nimitysprosesseja. Ne yllättävät lähes aina, ja yllätys koettiin myös eilen, jolloin KKO päätti täysistunnossaan uutta jäsentään koskevasta virkaesityksestä.

2. Korkeimman oikeuden jäsenen nimitysproseduuri on, kuten kaikki hyvin tiedämme, salamyhkäinen ja sisäsiittoinen. Korkein oikeus täydentää käytännössä itseään. Korkeimman oikeuden samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHOn) jäsenten valinnassa virkaesitystä ei tee tuomarinvalintalautakunta, kuten muissa tuomarinimityksissä, vaan mainitut ylimmät oikeudet tekevät itse virkaesityksen tasavallan presidentille. Ruotsissa, jota meillä ollut myös ko. suhteessa esikuvana, on reilu vuosi sitten siirrytty uuteen järjestelyyn, jossa sikäläinen tuomarilautakunta tekee myös virkaesityksen myös ylimpien tuomioistuinten tuomareita valittaessa.

3. KKO:ssa Ruotsissa tapahtunut muutos on ilmeisesti huomattu. Jotta voitaisiin väittää, että myös Suomessa tapahtuisi ko. suhteessa jotain uudistusta, KKO päätti nyt avoinna olleen jäsenen nimitysmenettelyssä tuoda "kehiin" jotain uutta. Mikä tämä uudistus sitten oli? Se, että KKO kutsui reilusta 20 virkaan ilmoittautuneesta viisi tavallaan finaalin päässyttä lakimiestä haastatteluun. Tätä hehkutettiin Helsingin Sanomien jutussa 6.6.2012 otsikolla "Korkein oikeus muutti nimitysmenettelyään". Lehden haastattelema akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, joka on presidentti Pauliine Koskelon toimeksiannosta antanut korkeimmalle oikeudelle joitakin asiantuntijalausuntoja lähinnä tuomioistuinhallintoa koskevissa asioissa, kehui lehtijutussa "uudistusta" toteamalla, että "se lisää jämäkkyyttä ja voimuutta nimitysprosessiin."

4. Ne, jotka todella tuntevat asioita, ymmärtävät toki, ettei sanottu haastattelumenettely merkitse käytännössä minkäänlaista parannusta sisäsiittoiseen järjestelmään. Käräjätuomari Pekka Laitinen osui viikko sitten oikeaan todetessaan Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan "Tuomareiden nimityksissä on monenlaisia ongelmallisia piirteitä" (HS 6.6.), että ko. "uudistuksessa" on kyse ainoastaan kosmetiikassa, sillä tuomareiden nimittämisjärjestelmän epäkohdat ovat aivan muualla.


5. Nyt avoinna ollutta ja 1.8. lähtien täytettävää KKO:n jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaan ilmoittautuivat seuraavat lakimiehet ilmoitusten saapumisjärjestyksessä: Kyllönen, Ari; Niemi, Matti;
Heiskanen, Jussi; Pärnänen, Pekka; Rehn, Olof; Ollila, Riitta; Jalanko; Risto; Mähönen, Jukka; Metsälä, Anne; Honkanen, Marja-Leena; Fredman, Markku; Leppänen, Tatu; Välimaa, Asko; Matikkala, Jussi; Puumalainen, Mikko; Lindstedt, Jukka; Sepponen, Matti; Harenko, Kristiina; Jahkola, Katariina; Littunen, Jarmo; Huovila, Mika; Nousiainen, Lea; Ketola, Jukka ja Vesanen, Kari.

6. Finaaliin eli edellä mainittuun KKO:n täysistunnon haastatteluun kutsuttiin seuraavat ilmoittautujat: Fredman, Huovila, Littunen, Mähönen ja Nousiainen.

7. Tänään korkein oikeus sitten teki nimitystä virkaesityksen, joka oli ainakin minulle täydellinen yllätys. KKO päätti nimittäin esittää virkaan oikeusministeriön kriminaaliosaston päällikköä Jarmo Littusta. Virkaesitys syntyi äänestyksen 10-6 jälkeen, vähemmistö esitti virkaan kauppaoikeuden professori Jukka Mähöstä. Viimeksi mainittua esittivät virkaan oikeusneuvokset Poutiainen, Esko, Aarnio, Välimäki ja Bygglin sekä presidentti Koskelo. KKO on julkaissut virkaesityksestä lyhyen tiedotteen.

8. Virkaesitys oli minusta yllättävä siksi, että korkein oikeus esittää korkean tuomarin virkaan lakimiestä, jolla ei itse asiassa ole lainkaan kokemusta tuomaritehtävistä tai asianajotoiminnasta lukuun ottamatta 8 kuukauden ajanjaksoa, jolloin Jarmo Littunen toimi vuonna 2000 eli 12 vuotta sitten Helsingin käräjäoikeuden ma. käräjätuomarina. Muun ajan eli koko virkauransa 56-vuotias Littunen on ollut OM:n palveluksessa vuodesta 1981 alkaen, ensin lainsäädäntösihteerinä ja sen jälkeen lainsäädäntöneuvoksena, apulaisosastopäällikkönä (lainsäädäntöjohtajana) ja viimeksi osastopäällikkönä. Siis puhdas hallintovirkamies ylimmän oikeuden tuomariksi!

9. Minulla ei ole aiemmin kunniaa tuntea tulevaa oikeusneuvosta - tasavallan presidentin tulossa nimityspäätös on pelkkää muodollisuus - mutta eilisiltana tuokin asia yllättäen korjaantui. Poistuttuani illalla kello 18 jälkeen hieman uuvuttavasta välimiesoikeuden istunnosta päätin virkistykseksi poiketa oluella Mikonkadun varrella olevaan Public Corneriin. Erässä pöydässä istui pari kolme tuttua OM:n lainsäädäntöosaston ja Optulan  juristia ja heidän seurassaan Jarmo Litunen. Onnittelin tulevaa korkeaa tuomaria virkaesityksen johdosta. Littunen osoittautui miellyttäväksi ja sivistyneeksi mieheksi, mikä ilmeni, kun yritimme porukalla ratkoa Iltiksen perinteistä kymmenen kysymyksen listaa. Littunen kertoi ilmoittautuneensa  aiemmin jo neljästi  oikeusneuvokseen virkaan ja vasta nyt, siis viidennellä kerralla, onni tärppäsi KKO:n nimitysarpajaisissa.

10. Jarmo Littusen nimitys muistuttaa minusta suuresti Pauliine Koskelon ja Marjut Jokelan nimityksiä oikeusneuvoksen virkaan. Myös Koskelo ja Jokela olivat nimityksen saadessaan käytännöllisesti katsoen "puhtaita lainvalmistelijoita", sillä hekään eivät olleet aiemmin toimineet päivääkään tuomarin, asianajan  tai syyttäjän tehtävissä.

11. Presidentti Koskelo ja jotkut muutkin vetoavat varmasti siihen, että myös Ruotsissa korkeimpaan oikeuteen, jossa on 15 jäsentä (Suomessa 19), nimitetään aina silloin tällöin jäseneksi lainvalmistelutehtävissä ansioituneita lakimiehiä. Mutta on tärkeä havaita, että tässä suhteessa  Ruotsin käytäntö eroaa ratkaisevasti yhdessä merkittävässä kohtaa Suomen käytännöstä. Ruotsissa kaikki lainvalmistelutehtävistä korkeimman oikeuden jäseneksi nimitettävät lakimiehet ovat nimittäin käyneet ja läpäisseet hyväksytysti eräänlaisen tuomarikoulun palvelleen siinä tarkoituksessa esittelijänä hovioikeudessa, korkeimmassa oikeudessa tai muissa ylioikeuksissa, käräjäviskaalina ja käräjätuomarin sijaisina käräjäoikeudessa jne,  kunnes ovat saaneet nimityksen hovioikeuden asessoriksi.

12. Monipuolinen tuomarikoulutus, joka kestää useita vuosia, antaa pätevyyden hakea vakinaista tuomarin virkaa, mutta se ei vielä automaattisesti takaa pääsyä tuomariksi. Tätä ennen asessorit hakeutuvat vielä erilaisin muihin lainkäyttötehtäviin ja osa siirtyy eri ministeriöiden lainvalmistelutehtäviin. Käytännöllisesti katsoen kaikilla Ruotsin korkeimpaan oikeuteen lainvalmistelutehtävistä oikeusneuvoksen virkaan nimitetyillä jäsenillä on asessorin pätevyys eli he eivät ole Koskelon, Marjut Jokelan ja Jarmo Littusen tavoin pelkästään lainvalmistelijoita eli hallintovirkamiehiä, vaan heillä on jo vankka kokemus tuomarin- ja muista lainkäyttötehtävistä.

13. Tässä on siis selvä ero Ruotsin ja Suomen välillä ja tietenkin ruotsalaisen järjestelmän eduksi. Ruotsissa korkeimman oikeuden jäseniksi ei nimitetä noviiseja, joilla ei minkäänlaista kokemusta lainkäyttötehtävissä, mutta Suomessa tämä on täysin mahdollista. Tältä kannalta arvioituna Suomessa on paljon helpompaa päästä korkeimman oikeuden kuin esimerkiksi hovioikeuden tai käräjäoikeuden tuomarin virkaan.

14. On merkille pantavaa, että Jarmo Littunen on ollut  OM:n lainvalmistelutehtävissä useita vuosia samaan aikaisesti Pauliine Koskelon ja Marjut Jokelan. Koskelo toimi lainsäädäntösihteerinä vuosina 1981-1984 ja lainsäädäntöneuvoksena 1985-1995, Marjut Jokela lainsäädäntösihteerinä 1983-1988, lainsäädäntöneuvoksena 1988-2007 ja lainsäädäntöjohtajana 2007-2008 sekä Jarmo Littunen lainsäädäntösihteerinä 1981-1987, lainsäädäntöneuvoksena 1987-200 ja päällikkötehtävissä 2001-2012. Tästä näyttää löytyvän kytkentä, mikä auttoi Jarmo Littusen oikeusneuvoksen virkaan. Jos ja kun valinta tehdään käytännössä aikaisemman työtoveruuden tms. syyn perusteella, niin virkaesityksen perusteluissa esitetyt lyhyet ja muodolliset maininnat virkaan ilmoittautuneiden ansioista ja niiden vertailusta ovat pelkkää muodollisuutta ja kosmetiikkaa. Presidentti Koskelo ei tosin esittänyt nyt oikeusneuvoksen virkaan Jarmo Littusta, mutta tämä ei välttämättä kerro koko totuutta asiasta.

14a. Olin unohtaa tuosta lainvalmistelijoiden kiintiöstä kokonaan yhden tärkeän jäsenen eli oikeusneuvos Ilkka Raution, joka nimitettiin KKO:n jäseneksi vuonna 2005. Hänellä on pitkä kokemus OM:n lainvalmistelukunnasta tai -osastosta, sillä hän on työskennellyt ensin vuosina 1983-86 OM:n erikoistutkijana ja sitten peräti 15 vuotta putkeen eli vuosina 1986-2001 lainsäädäntöneuvoksena ja valmistelemassa nimenomaan rikosoikeuden alaan kuuluva uudistuksia. Ilkka Rautio on siis pitkäaikainen työtoveri Jarmo Littusen kanssa, joten voidaan perustellusti otaksua, että juuri hän on KKO:ssa "puhunut" samoja lakiuudistuksia kanssaan valmistelleen Jarmo Littusen oikeusneuvoksen virkaan. Rautio toimi ennen KKO:n jäseneksi tuloaan eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä vuosina 2001-2005. Rautio on ollut muodollisesti käräjätuomarin virassa vuosina 1993-2005, mutta on ollut ilmeisesti koko tuon ajan virkavapaalla hoitaen edellä mainittuja lainsäädäntöneuvoksen virkaa. Käräjätuomarin virka on siis ollut vain taustavirka, joten Ilkka Rautio kuuluu KKO:n jäsenistä selvästi lainvalmistelukiintiöön, ei käräjätuomareiden kvoottiin.

15. Tiettävästi KKO:n haastattelussa olleilta  kysyttiin täysistunnossa muun muassa sitä, mitä uutta finalisteilla omasta mielestään on annettavaa KKO:n työssä. Littunen on siis rikosoikeuden ja kriminaalipolitiikan erityistuntija. Mitä tuollaisella kokemuksella varustetulla lakimiehellä, jolla ei ole juuri mitään kokemusta lainkäyttötehtävissä, on annettavaa KKO:n ratkaisutoiminnassa? Jarmo Littunen on epäilemättä taitava ja pätevä juristi omallaan erityisalallaan. Voisin kuitenkin kuvitella, että hänen antinsa ja panoksensa KKO:n työssä jää suhteellisen vähäiseksi. Lainkäytössä olisi hyvä, jos tuomarilla on teoreettisten tietojen lisäsi myös käytännön kokemusta lainsoveltamisesta konkreettisissa tapauksissa. Lisäksi on syytä muistaa, että rikosjutuissa KKO myöntää valituskuvan kuitenkin verrattain harvoin eikä luvan saaneissa jutuissa ole useinkaan kysymys vain rikosoikeudesta ja sen soveltamisesta, vaan myös esimerkiksi prosessuaalisista kysymyksistä. Sitä paitsi juttuja ei KKO:ssa suinkaan jaeta jäsenille näiden erityisosaamisen perusteella, vaan he joutuvat käsittelemään ja ratkaisemaan kaikenlaisia juttuja laidasta laitaan.

16. Jos siis valintakriteerinä on se, mitä ja miten paljon finaaliin päässeillä hakijoilla on annettavaa KKO:n työssä, niin silloin valinnan kyllä pitäisi kaiken järjen mukaan osua niihin lakimiehiin, joilla on vankka käytännön kokemus sekä rikos-, siviili  että prosessuaalisten asioiden ja kysymysten käsittelystä ja ratkaisutoiminnasta. Ylimmän oikeuden jäseneksi ei tulisi valita noviiseja eli lakimiehiä, joilla ei ole käytännöllisesti katsoen minkäänlaista aikaisempaa kokemusta lainkäytöstä. Tuollaiset virkanimitykset eivät lisää oikeusurvaa eivätkä ole omiaan herättämään luottamusta nimitysmenettelyn puolueettomuuteen ja asianmukaisuuteen.

17. Jos Jarmo Littusen nimityksessä on jotain hyvää, niin se on se, että tällä kerralla arpa ei osunut välimieskokemusta omaavaan hakijaan. Korkeimmassa oikeudessa on nimittäin jo entuudestaan riittävän monta sivilistiä ja välimiesneuvosta, vaikka Mikko Tulokas jääkin eläkkeelle. KKO:n jäseniä ei valita, tämän on kokemus osoittanut, hakijoiden keskinäisen pätevyyden perusteella. Alkaisi kuitenkin olla jo korkea aika saada KKO:n kokoonpanoon pitkästä aikaa myös vankan tuomari- tai asianajajakokemusta omaavia lakimiehiä.

18. Mutta ei hätää, sillä uusi hakukierros KKO:n jäsenen virkaan on pian jälleen edessä. Turun hovioikeuden avoimeksi tulevaa presidentin virkaa on hakenut oikeusneuvos Timo Esko, ja oikeusneuvoksilla on ollut näissä viranhauissa aina etulyöntiasema. KKO:ssa tullee siis kohtapuolin avoimeksi uusi oikeusneuvoksen virka.

604. KKO:n jäsenten salaiset ja suurituloiset välimiestehtävät ovat merkki tuomarietiikan rapautumisesta

Veljmiehel' on patsas, pitäisikö väljmiehelkii olla? Väljmies salloo puuhastelj, istuskelj, laskuttelj...

1. Oikeustoimittajat ry julkisti eilen selvityksensä tuomareiden sivutoimista vuosina 2008-2012. Selvitys liittyy Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielimen GRECO:n Suomen maatarkastukseen. Oikeustoimittajienyhdistys oli eilen GRECO:n tarkastajien kuultavana. Greco selvittää kyseisessä tarkastuksessa muun muassa tuomareiden korruptiota.

2. Tuomareiden sivutoimista kaikkein ongelmallisimpia ovat välimiestehtävät muun muassa välimiesmenettelyn salaisen luonteen ja välimiehille maksettavien suurilta vaikuttavien palkkioiden vuoksi. Välimiesmenettelyä käytetään yleensä yritysten välisissä liiketoiminnassa syntyneiden riitojen ratkaisemiseen. Välimiesmenettely ja välitystuomiot ovat salaisia eikä tuomiosta voi valittaa. Myös välimiesmenettelyn asianosaisia koskevat tiedot ja välimiehille maksettavat palkkiot ovat salaisia. Tuomareille maksetuista välimiespalkkioista ja niiden määristä saadaan hajatietoja ainoastaan julkisten verotustietojen perusteella.

3. Esimerkkinä mainittakoon, että vuonna 2010 muhkeimmat välimiestulot verotustietojen mukaan hankki oikeusneuvos Mikko Tulokas. Hänen 370 000 euron suuruiset välimiestulonsa olivat kolmikertaiset hänen 123 000 euron suuruiseen virkapalkkaansa verrattuna. Tulokas on ollut välimiesneuvosten kunkku ja hyvänä kakkosena on tullut aina vuoden 2009 lopussa eläkkeelle jäänyt oikeusneuvos Gustaf Möller. Vuona 2010 toiseksi eniten välimiestuloja oikeusneuvoksista keräsi Juha Häyhä 76 000 euron palkkioillaan.

4. On selvää, että julkisuudessa täysin piilossa käytävä välimiesmenettely ja välimiestuomareiden korkeat ja kerrotussa mielessä "pimeät" palkkiot voivat heikentää ja käytännössä myös heikentävät luottamusta tuomarin puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen. Oikeusvaltiossa tuomioistuinten ja tuomareiden ja toiminnan tulisi kuitenkin olla täysin läpinäkyvää. Tämä koskee erityisesti maan ylimpiä oikeusasteita. Ylimpien tuomareiden saamat salaiset maksut tuntemattomilta yrityksiltä ovat tuomitsemistoiminnan läpinäkyvyyden ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen arveluttavia. Samat tuntemattomat yritykset, jotka maksavat välimiespalkkioita korkeimman oikeuden tuomareille,  esiintyvät usein muissa asioissa asianosina korkeimmassa oikeudessa, jossa myös välimiehinä esiintyvät oikeusneuvokset osallistuvat kyseisten riitojen ratkaisemiseen.

5. Oikeustoimittajien selvityksessä olivat mukana korkein oikeus, kaikki hovioikeudet, Helsingin käräjäoikeus, korkein hallinto-oikeus (KKO) ja työtuomioistuin. Selvityksen mukaan välimiestehtävät vuosina 2008-2012 keskittyvät selkeästi korkeimpaan oikeuteen (KKO). Mainittuna aikana tuomioistuimet myönsivät yhteensä 41 sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Niistä 27 lupaa KKO myönsi omille jäsenilleen. Muille tuomioistumille "jäi" siis yhteensä vain 14 välimiestehtävää varten myönnettyä sivutoimilupaa.

6. Selvityksen yksityiskohtaiset tiedot löytyvät Oikeustoimittajien kotisivuilta.

7. Olen itse koonnut vastaavia tietoja hieman aikaisemmalta ajalta, katso blogi 17/9.9.2008 "KKO:n oikeusneuvokset välimiehinä", jossa mainitut tiedot ovat hyvin samanlaisia nyt julkaistun selvityksen kanssa. Katso myös blogia 41/3.11.2008 "Kateusbarometrin kertomaa", johon olen koonnut eräitä tietoja välimiestuomareiden "saalistamien" palkkioiden suuruudesta.


8. Korkeimman oikeuden sisällä välimiestehtävät keskittyivät tietyille tuomareille. KKO:ssa on 19 jäsentä, joista  välimiestehtäviä teki mainittuna aikana yhdeksän oikeusneuvosta (Tulokas, Möller, Häyhä, Mansikkamäki, Välimäki, Esko, Sippo, Rajalahti ja Kantor). Näistä kuudella oli tarkasteluajanjaksolla kolme tai sitä useampi välimiestehtävä (Tulokas, Möller, Häyhä, Välimäki, Esko ja Sippo). KHO:n tuomarit eivät hoitaneet yhtään välimiestehtävää. Kaikissa kuudessa hovioikeuksissa sivutoimilupa välimiestehtäviä varten  myönnettiin yhteensä yhdessätoista tapauksessa.

9. Useimmissa tapauksissa tuomarin oli nimennyt välimieheksi Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonka puheenjohtajana on toiminut ja toimii edelleen oikeusneuvos Gustav Möller ja yhtenä jäsenenä oikeusneuvos Pertti Välimäki. Oikeusneuvokset toimivat nykyisin välimiesoikeuden puheenjohtajana tai ainoana välimiehenä. Yhdeksässä sivutoimiluvassa ei selvityksessä saatu tietoa siitä, mikä taho oli nimennyt välimiehen.

10. Oikeustoimittajien yhdistys sai tiedot sivutoimiluvan saaneista tuomareista ja ajanjaksosta, johon välimiestehtävä liittyi, asianomaisilta tuomioistuimilta. Sen sijaan tuomioistuimet kieltäytyivät valtion virkamieslain nojalla antamasta tietoja niistä tahoista, joiden riitaa ratkaistiin. Nämä tahot maksavat myös välimiehen palkkion.

11. Tiedämme siis vain välimiehen nimeävän ja heille palkkion maksavan "tahon" - esimerkiksi "välimiesjutun asianosaiset" tai "asianosaisten nimeämät välimiehet" taikka "Keskuskauppakamarin välityslautakunta" - mutta emme konkreettisesti niiden yritysten nimiä, joita välimiesmenettely koskee ja jotka ovat (ainoan) välimiehen nimenneet  taikka niitä asianosaisten nimeämiä välimiehiä, jotka ovat sitten puolestaan valinneet välimiesoikeuden puheenjohtajaksi KKO:n jäsenen.

12. Tuomareiden välimiestehtävät tehtiin 1990-luvun lopulla luvanvaraisiksi, jotta tuomareiden mainittuja sivutoimia voitaisiin valvoa paremmin. (Tein itse tuolloisen valvonnan puutteesta kantelun oikeuskansleri Jorma S.Aallolle, joka sitten "havahtui" sanottuun puutteeseen, oikeuskanslerin päätös käynnisti sitten lainmuutoksen; laista  tuli kuitenkin torso). Tuomioistuin voi evätä tuomarin pyytämän luvan toimia välimiehenä esimerkiksi silloin, kun tuomarilla on ollut aiemmin useampi välimiestehtävä. Tämän vuoksi onkin hyvin yllättävää, että tuomioistuimet eivät ole vuosina 2008-2012 evänneet yhtään tuomareiden pyytämään sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Samoin herättää  huomiota se, että yksikään tuomioistuin ei ollut pyytänyt tietoa tuomarille maksetun palkkion suuruudesta. 

13. Tämä tietenkin herättää epäilyjä sitä, että valvonta toimii vain paperilla, ei käytännössä. Pyydetty lupa toimia välimiehenä näyttää tulevan tulevan myös KKO:ssa ja sen presidentiltä oikeusneuvoksille  tuomareille aina kuin konsanaan illallinen Manulle. Sanonta "korppi ei korpin silmää noki" pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.

14. Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Jarkko Sipilä sanoo, että ”välimiestehtäviin liittyy salailua ja salailu aina mahdollistaa korruption.  Sipilä pitää suurena ongelmana sitä, että tässä tapauksessa laki mahdollistaa salailun. Näinhän se on. Ongelmaan on hyvin vaikea puuttua ja muuttaa sitä, koska KKO ja sen tuomarit voivat vedota aina siihen, että hei kamoon, mehän noudatamme "vain lakia" ja että lainsäätäjä on hyväksynyt nykyisen käytännön.

15. Minusta KKO:n jäsenten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ja niiden ahnas haaliminen muutaman oikeusneuvoksen toimesta on ennen muuta eettinen ja moraalinen ongelma. Tuomareilta ja erityisesti valtakunnan ylimmältä tuomareilta edellytetään korkeaa moraalia, ei vain virkatehtävissään, vaan kaikessa toiminnassaan. Tuomareiden tulisi olla oikeamielisiä, ei ainoastaan virassaan, vaan myös viranhoidon ulkopuolella.

16. Ovatko muutamien harvojen välimiesneuvosten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ja niiden vastaanottaminen osoitus näiden tuomareiden korkeasta ammattietiikasta, moraalista tai oikeamielisyydestä, jos ja kun he varantavat tällä tavoin luottamuksen edustamansa tuomioistuimen eli maan ylimmän oikeusasteen riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen?

17. Minusta vastaus on kielteinen. Näitä "supertuomareita" meillä ei ole mitään syytä kumartaa eikä kunnioittaa, vaan sanoutua jyrkästi irti heidän soittamastaan moraalista, siis sen puutteesta. He ovat itse asiassa tuomioistuinlaitoksen mätämunia, jotka pilaavat ahneudellaan koko tuomioistuinlaitoksen riippumattoman maineen ja kunnioituksen.

18. Tuomareilta edellytettävän ammattietiikan vaatimuksiin kuuluu läpinäkyvyys ja avoimuus. Heidän toimiensa niin virassa kuin viranhoidon ulkopuolellakin tulee olla julkisuuden kontrolloitavissa ja arvioitavissa. Oikeamielinen tuomari ei ota perä perä jälkeen vastaan salaisia toimeksiantoja yrityksiltä, joiden maksamat huimat palkkiot ovat myös salaisia. Meidän ei tule hymistellä tällaista salailua ja ahnasta kähmintää, vaan osoittaa sille päättäväinen paheksuntamme.

19. Oikeustoimittajat ovat johtopäätöksissään oikeassa: Tuomareiden ja nimenomaan KKO:n jäsenten lukuisat rahakkaat välimiestehtävät altistavat oikeusneuvokset korruptiolle. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa kollegani Antti Jokela Turun yliopistosta sanoo, että hän ei "usko", että korruptiota todellisuudessa tapahtuisi. Mutta eihän tässä tietenkään ole kysymys mistään uskon asiasta eikä sen perusteella tehtävistä arvioista.

20. Kyse on sitä, että kun tuomareiden välimiestehtävät ovat salaisia eikä niitä, kuten edellä on todettu, käytännössä edes välitetä valvoa asianmukaisesti, emme kerta kaikkiaan voi tietää, millaista kähmintää välimiesten ja heidän hyvä veli -kumppaneidensa kesken kulissien takana oikeastaan esiintyy tai voi esiintyä. Jo epäily siitä, että tällaista kähmintää ja laitonta vaikuttamishalua voi salaisissa tapahtua, olisi peruste kieltää ainakin KKO:n jäseniltä välimiestehtävät kokonaan. Kun emme tiedä emmekä edes voi saada tietää, vaikka meidän pitäisi tietää, niin silloin tuomareilta on evättävä oikeus ottaa vastaan salaisia (pimeitä)  ja rahakkaita toimeksiantoja.

21. Millaisia ilmenemismuotoja mainitsemani epämääräinen kähmintä voisi sitten käytännössä saada? Kyse on välimiestuomareiden ja -neuvosten, siis välimiehinä esiintyvien tuomareiden, sekä toisaalta lähinnä helsinkiläisten asianajotoimistojen välimiestehtäviä hoitavien asianajajien muodostamista hyvä veli -kerhoista. Nämä asianajajat esiintyvät vuoroin välimiehinä, vuoroin taas välimiesjuttuja välimiesoikeuksissa ajavina yritysten asiamiehinä. On tärkeä huomata, että välimiehiä eivät käytännössä valitse tehtäviinsä asianosaisina olevat yritykset, vaan  niiden asiamiehinä esiintyvät asianajajat. Jos siis esimerkiksi oikeusneuvos toimii ainoana välimiehenä, hänet ovat valinneet  tehtävään kyseisen jutun asianosaisten asianajajat. Jos välimiehiä on kolme, valitsee kummankin asianosaisen asianajaja yhden välimiehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä  puolestaan valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan.

22. Kuten sanottu, oikeusneuvokset toimivat nykyisin ainoastaan välimiesoikeuden puheenjohtajina. Useimmissa tapauksissa välimiesoikeuden jäseninä toimii tällöin kaksi asianajajaa; myös oikeustieteen professorit  esiintyvät välimiehinä, mutta eivät läheskään niin usein kuin asianajajat. Siis kaksi ns. huippuasianajaja valitsee ensin kaksi kollegaansa välimiehiksi, jotka puolestaan valitsevat puheenjohtajaksi  KKO:n jäsenen. Jossakin muussa välimiesasiassa puolestaan ensi mainitut  asianajat voivat  toimia puolestaan välimiehinä ja välimiesoikeudessa istuneet välimiesasianajajat puolestaan juttua ajavina asianajajina. Kun välimiesmenettelyä käytetään liike-elämässä varsin runsaasti, muodostuu "sinne tänne" tuota pikaa "pieniä piirejä, jotka "pyörivät" muodostaen sitten laajempia HV- verkostoja, jonka "pauloihin" välimiehiksi persot eli useita välimiestoimeksiantoja perä perää itselleen haalivat tuomarit siis joutuvat. Yhden haaran tästä HV-verkostosta eli "välimiesoikeuksien saaristosta" muodostaa edellä mainittu Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonka jäseniä ovat asianajajat, tietyt yliopistojuristit ja sitten ikään kuin pisteenä iin päällä kaksi oikeusneuvosta, joista toinen on antanut valituttaa itsensä myös lautakunnan puheenjohtajaksi.

23. Oikeusneuvosten ("välimiesneuvosten") ja mahdollisesti myös muiden tuomareiden edellä kerrotunlainen verkottuminen suurten yritysten ja yleensä bisneselämän asioita ajavien ja hoitavien asianajajien kanssa on toki jo sinänsä sangen huolestuttava ilmiö, kun ajatellaan, millaisen oivan kasvupohjan kaikenlaiselle korruptiolle tuollainen verkosto muodostaa. Mutta mitä tämä vaikuttaa sitten välimiesneuvosten ja muiden välimiestuomareiden varsinaiseen virkatyöhön? Mahdollisuuksia ja tilanteita on useita, mutta poimin niistä tässä esille kolme.

24. Kuten edellä jo totesin, samat välimiesmenettelyissä tuntemattomat yritykset, jotka maksavat isoja palkkioita korkeimman oikeuden tuomareille,  esiintyvät usein muissa asioissa asianosasina korkeimmassa oikeudessa. Tällöin myös välimiesneuvokset eli välimiehinä esiintyvät KKO:n jäsenet  osallistuvat kyseisten riitojen ratkaisemiseen.

25. Korkein oikeus myöntää riita-asioissa valitusluvan ainoastaan noin 7-8 prosentissa haetuista tapauksista. Asianosainen ja asianajaja, joka onnistuu saa valitusluvan, on siis todella hyvin "onnekas." Kun KKO ei perustele millään tavalla valituslupapäätöksiään, emme voi yhdessäkään tapauksessa tietää, millä perusteella lupa on myönnetty tai evätty. Tämäkin asia on siis täysin salaista ja salamyhkäistä.  Kun tuomitsemistoiminta on inhimillistä puuhaa, voi kerrotunlaisissa oloissa hyvinkin sattua, että valitusluvan KKO:lta saavat herkimmin ja helpoimmin juuri ne asianosaiset ja yritykset, joiden asiamiehinä korkeimmassa oikeudessa juttua ajavat asianajajat esiintyvät usein myös välimiesjutuissa joko asianajajina tai välimiehinä, missä yhteydessä he ovat tutustuneet ja luoneet HV-siteitä välimiesneuvoksiin.

26. Toiseksi poissuljettua ei ole myöskään se, että edellä mainituilla perusteilla välimiesverkostojen molemminpuolinen jäsenyys vaikuttaa myös niiden juttujen lopputulokseen, joissa  KKO on myöntänyt valitusluvan ja ottanut siten asiallisesti tutkittavakseen. Tähän voidaan toki sanoa, että "minä en usko tällaiseen." Mutta kuten sanottu, kyse ei olekaan mistään uskon asiasta, vaan siitä, että tällaista kähmintää voidaan kerrotuissa olosuhteissa aina epäillä tapahtuvan ja että jo perusteltu epäily korruptiosta on riittävä syy arvioida uudelleen, tulisiko KKO:n jäsenten osallistuminen välimiestehtäviin kieltää.

27. Kolmantena esimerkkinä vaikuttamistavoista voidaan mainita KKO:n jäsenten salamyhkäinen rekrytointitapa. Korkein oikeus tunnetusti täydentää käytännössä täysin suvereenisesti itse itseään el valitsee, kenet se haluaa uudeksi jäsenekseen. Tällöin voi hyvinkin "satua", että valinta kohdistuu juuri asianajajaan, joka on esiintynyt usein välimiesjutuissa joko asianajajana tai välimiehenä.  HV-verkostothan tunnetusti suosivat omia jäseniään.

28. KKO:n välimieskytkösten vaikutus ilmeneekin käytännössä selvimmin juuri siinä, että KKO:n jäseniksi on valikoitunut viime vuosina yhä vain laajeneva joukko välimiesasianajajia. Jos valinta on tehtävä ihmisoikeusjuristina tunnetun asianajajan ai välimiehenä kunnostautuneen asianajan välillä, valinta "osuu" jälkimmäiseen, vaikka  KKO:n kokoonpanossa on jo ennestään ollut useita  välimiesasianajajia, muttei yhtään ihmisoikeuksiin perehtynyttä juristia. Tämä tendenssi tuntuu vain jatkumistaan jatkuvan ja kohta käy ilmeisesti niin, että välimiesasianajajat  valtaavat vähitellen KKO:n enemmistön.

29. HS:n tämänpäiväisessä jutussa "KKO:n tuomareilla on eniten välimiestehtävä" professori Antti Jokela sanoo, että "jos järjestelmä antaa mahdollisuuden rakenteelliseen korruptioon, se tulisi korjata." Tästä olen samaa mieltä. Mutta millä tavalla järjestelmää tulisi korjata? Jokelan resepti on se, että tuomareiden välimiestehtävien tulisi olla julkisia ainakin asianosaisten ja palkkioiden osalta.

30. Minusta tämä keino ei riitä eikä tepsi epäkohtien poistamiseen, jos korruption mahdollisuus halutaan todella kitkeä pois. On myös niin, että kun välimiesmenettely on luonteeltaan myös mainituissa kohdin salaista, Jokelan mainitsemia poikkeuksia ei edes ole mahdollista tehdä "yhdenlaisten" välimiesten eli tuomareiden osalta, vaan kaikkien välimiesten osalta on noudatettava samoja sääntöjä.

31. Oma reseptini on siis se, että koska välimiesmenettely on salaista ja tulee sellaista olemaan myös jatkossa sekä asianosaisten nimien että välimiesten palkkioiden osalta, ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin evätä tuomareilta tai ainakin maan ylimmän tuomioistuimen tuomareilta mahdollisuus ottaa vastaan välimiestoimeksiantoja. Eiväthän ylimmän oikeusasteen tuomarit saa kerta kaikkiaan ottaa vastaan salaisia yksityisiä ja täysin salaisia tuomitsemistehtäviä, joista heille maksetaan salaisia ja "suolaisia" palkkioita, eikö niin? Tuollaiset salamyhkäiset sivutoimet vaarantavat ilmiselvästi tuomareiden puolueettomuuden ja koko tuomioistuinlaitoksen perustuslaissa ihmisten oikeusturvan keskeiseksi takeeksi säädetyn riippumattomuuden.

32. Jokin välimiestehtävä silloin tällöin, esimerkiksi  parin välivuoden jälkeen, kävisi vielä jotenkin pirtaan, mutta kun noita toimeksiantoja näköjään hamutaan jatkuvasti, on ainakin minun mittani täyttänyt. Selvää on myös, että tuomarin runsaat välimiestehtävät ja muut sivutoimet ovat omiaan heikentämään hänen keskittymistään oman virkatyön hoitamiseen ja saattavat haitata esimerkiksi ennakkopäätösten perustelemista. Laadukkaiden perustelujen laatiminen jää tällöin pakosta niiden tuomareiden harteille, joilla ei ole välimiestehtäviä tai muita sivutoimia.

33. Korkeimman oikeuden tuomareiden välimiestehtävät ovat siis yksiselitteisesti Suomen perustuslain vastaisia. Katso myös blogia 556/12.3.2012 "KKO:n jäsenten salaiset välimiestehtävät tulisi kieltää".

34. Kuten edellä totesin, kysymys on loppujen muuta tuomareiden moraalista, oikeamielisyydestä ja ammattietiikasta, siis niiden puutteesta. Kun ihmiset jatkuvasti ja riittävän äänekkäästi paheksuvat  edellä kohdassa 16 mainittuja mätämunatuomareita, on syytä uskoa, että välimiestuomarit itsekin, vaikka olisivat olleet kuinka persoja ja ahneita sivutoimille tahansa, itsekin vähitellen havahtuvat paheksuntaan ja ymmärtävät, mikä on eettisesti sallittua ja mikä ei.

PS

Korkeimman oikeuden tänään antamassa tiedotteessa sanotaan, että KKO:n tuomarit eivät toimi asianosaisten nimeäminä välimiehinä.

Tiedote on varmaankin annettu tänään Helsingin Sanomissa olleen jutun takia, jossa on otsikoitu, että "KKO:n tuomareilla on eniten välimiestehtäviä."

Tuossa jutussa tai siinä haastatellun kahden professorin lausunnoissa ei kuitenkaan edes väitetä, että KKO:n oikeusneuvokset toimisivat asianosaisten nimeäminä välimiehiä. Tätä ei ole väitetty myöskään minun edellä olevassa blogikirjoituksessani, vaan siinä on nimenomaan todettu, että nykyisin KKO:n jäsenet toimivat ainoastaan välimiesoikeuden puheenjohtajina tai ainoana välimiehenä.

Mutta eihän KKO:n tiedotteessa mainittu seikka toki poista niitä epäkohtia ja epäilyjä, joita tuomareiden välimiehenä toimimisesta aiheutuu tuomareiden ja KKO:n riippumattomuuden kannalta asiaa tarkasteltaessa!

KKO:n tiedotteessa otetaan kantaa ainoastaan tuomareiden esteettömyyteen/esteellisyyteen, mutta tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuus, joka on keskeisiä asioita perustuslaissa, KKO vaikenee ja sivuuttaa mainitun tärkeän kysymyksen siis kokonaan.

KKO:n tiedotteessa ei oteta kantaa myöskään välimiesneuvosten toistuviin ja runsaisiin välimiestehtävin ja niistä maksettaviin "pimeisiin" palkkoihin.

Sillä seikalla, että välimiesjutun asianosaiset ovat KKO:n presidentin tiedossa, ei ole asiassa mitään merkitystä, sillä kyse ja ongelma onkin siitä, että nuo tiedot eivät ole yleisölle julkisia.

600. Riihisäätiön rikosjutun (KKO 2012:53) kummalliset vaiheet

1. Viime viikolla eli 25.5. korkein oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen Riihisäätiön ex-puheenjohtajaa koskevassa talousrikosjutussa (KKO 2012:53).  Korkein oikeus tuomitsi yleishyödyllistä asuntorakennustoimintaa harjoittaneen Riihi säätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kahden vuoden kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 12 törkeästä avustuspetoksesta sekä Rovaniemen hovioikeuden aiemmin kesäkuussa 2010 Kannisen syyksi lukemista törkeistä kavalluksista. Hovioikeus oli äänestyksen jälkeen tuominnut Kannisen yhden vuoden kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen yhdestä törkeästä avustuspetoksesta ja 17 törkeästä kavalluksesta.

2. Merkillisen vaiheen mainitussa rikosjutussa käsittelyssä muodostaa alioikeuskäsittely. Jutun käsittely alkoi vuonna 2007 Oulun käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa 2008 antamallaan tuomiolla kaikki Kannista vastaan nostetut syytteet näyttämättöminä, samoin rikoksiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset. Valituskirjelmässään hovioikeudelle jutun syyttäjät kritisoivat ankarin sanakääntein käräjäoikeuden tuomiota ja sen perusteluja. Todettakoon, että korkein oikeus ei ennakkopäätöksensä selosteessa referoi lainkaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mikä on hyvin poikkeuksellista, mutta tässä tapauksessa ilmeisen ymmärrettävää.

3. Korkeimman oikeuden sanottu ennakkopäätös KKO 2012:53 löytyy tästä. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta julkisuuteen myös erillisen tiedotteen.

4. Rangaistusta mitattaessa korkein oikeus kiinnitti muun muassa huomiota siihen, että puheenjohtajan menettelytavat osoittivat tietoista pyrkimystä hyötyä valtion tuesta selvästi moitittavalla tavalla. Lähtökohtaisesti oikeudenmukaisena rangaistuksena syyksiluetuista törkeistä avustuspetoksista ja törkeistä kavalluksista korkein oikeus piti kolmen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistusta. Rangaistusta kuitenkin alennettiin sen vuoksi, että asian esitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet yhteensä yli kymmenen vuotta.

5. Korkein oikeus palautti Valtion asuntorahasto ARA:n Toivo J. Kannista vastaan rikosjutussa esittämän pääomaltaan yli 3,5 miljoonan euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen Oulun käräjäoikeuden erikseen käsiteltäväksi.

6. Mikä on Riihisäätiö ja mitä kyseisessä asiassa on tapahtunut? Seuraavassa lyhyt katsaus.

7. Riihi Säätiö r.s. merkittiin säätiörekisteriin joulukuussa 1980. Säädepääoman 150 000 markkaa maksoi SDP:tä lähellä ollut järjestö Pohjolan Lomasuunta ry. Peruspääomasta 10 000 markkaa oli rahaa, loppuosa koostui tontista Lumijoella. Riihi-säätiö nimettiin asuntojen vuokraamista sosiaalisin perustein harjoittavaksi yhteisöksi 20. 6.1995.

8. Säätiön hallinto on ollut alusta lähtien puheenjohtaja Toivo J(uhani) Kanninen (synt. 1947) ja hänen perheensä hallussa. Kanninen oli toiminut aiemmin mm. SDP:n piirisihteerinä (1969-1972). Kannisen kerrotaan hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti SDP:hen, ja hänen sanotaan tukeneen muun muassa Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen presidentinvaalikampanjoita.

9. Säätiöllä on omistuksessaan noin tuhat vuokra-asuntoa parissakymmenessä kiinteistössä lähinnä Oulun seudulla. Asuntotoiminnan lisäksi säätiö on järjestänyt yleisölle avoimia esitelmä- yms. tilaisuuksia yhteiskunnallisista aiheista. Säätiö on jakanut  vuosittain apurahoja lähinnä luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan tutkimustyöhön.

10. Vuonna 1998 säätiön todettiin rikkonen asukasvalinnan määräyksiä. Vuonna 2001 Valtiotalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä. Valtion asuntorahasto Ara teki  joulukuussa 2001 säätiön toiminnasta tutkintapyynnön KRP:lle ja verottajalle. Tammikuussa 2002 ARA poisti säätiöltä yleishyödyllisen yhteisön aseman. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) pyysi tammikuussa 2003 säätiöltä selvityksiä toiminnastaan.

11. KRP:n vaatimuksesta Oulun käräjäoikeus vangitsi Riihi-säätiön hallituksen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen 14.l0.2003. Käräjäoikeus vapautti Kannisen 8.11.2003. Tammikuussa 2004 käräjäoikeus määräsi Kannisen omaisuutta vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta. Heinäkuussa 2004 PRH vaati Riihi-säätiöltä selvitystä Aran tarkastusraportissa ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. PRH teki tarkastuskäynnin Riihi-säätiöön elokuussa 2004.

12. Oulun talousrikossyyttäjä Heikki Arjas vaati joulukuussa 2004 Kannisen määräämistä väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeus hyväksyi 11.3.2005 syyttäjän sanotun vaatimuksen ja määräsi Kannisen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Kanninen erosi säätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävästään huhtikuussa 2005. PRH "harkitsi puuttumista" säätiön hallituksen kokoonpanoon sekä korvauskanteiden nostamista yksittäisiä jäseniä vastaan huhtikuun alussa 2005. Toivo J. Kanninen määrättiin uudelleen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon 11.11.2005. Riihi-säätiön kotipaikaksi rekisteröitiin Helsinki 10. 5.2006. Kannisen väliaikainen liiketoimintakielto päättyi lokakuussa 2006.

13. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vaati kauppa- ja teollisuusministeriötä selvittämään lokakuussa 2005, onko sen alaisuudessa toimiva PRH täyttänyt valvontavelvollisuutensa Riihi-säätiön toiminnan seurannassa.

14. Talousrikossyyttäjä Heikki Arjas nosti 10.3.2006 Toivo J. Kannista vastaan syytteen 17 törkeästä kavalluksesta ja 12 avustuspetoksesta. Syytteen mukaan epäillyt rikokset oli tehty pääosin 1990-luvulla, viimeisimmät 2000-luvun alussa. Kavallusepäilyt liittyvät säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden varojen väärinkäyttöön, eli kiinteistöyhtiöille kuuluneita varoja epäiltiin käytetyn Kannisen ja hänen perheensä menoihin. Syytteen mukaan säätiön kiinteistöjen varoja oli lisäksi kanavoitu eri laskutusjärjestelyillä Kannisen omistamalle Livoli Oy:lle; Kanninen oli perustanut mainitun yhtiön vuonna 1991. Epäillyt avustuspetokset puolestaan liittyvät kiinteistöyhtiöiden omistamien vuokratalojen rakennuttamisen yhteydessä Aralle annettuihin vääriin tietoihin vuokratalojen todellisesta hankinta-arvosta.

15. Verottajan verotarkastusmuistion mukaan valtaosa Riihi-säätiön 1994–2002 maksamista apurahoista oli myönnetty säätiön omien sääntöjen vastaisesti. Muistion mukaan apurahoista huomattava osa oli myönnetty säätiön ja sen konserniin kuuluviin yrityksiin liikesuhteissa olevien yritysten omistajille, näiden lähiomaisille ja työntekijöille. Lisäksi apurahoja oli myönnetty säätiön hallituksen jäsenille ja heidän lähiomaisilleen. Verottaja päätteli, että osa säätiön toimeksiantojen palkkioista oli myönnetty apurahoina.

16. Rikosjutun, joka on luonnehdittu Pohjois-Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi, käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla 14. 5.2007. Käräjäoikeuden pääkäsittely aloitettiin 4. 9. 2007. Jutun käsittelylle oli varattu alun perin nelisenkymmentä istuntopäivää syys–joulukuussa 2007. Käsittely venyi kuitenkin maaliskuulle 2008 ja oikeuden istuntopäiviä kertyi yhteensä 65. Syyttäjät Heikki Arjas ja Sari Törmi vaativat Toivo J. Kanniselle kuuden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta edellä mainituista rikoksista. Ara vaati joulukuussa 2007 Toivo J. Kannisen omaisuutta takavarikkoon ja hukkaamiskieltoon yhteensä 5,5 miljoonan euron arvosta.

17. Talousrikosjutun pääkäsittely päättyi 14.3. 2008. Oulun käräjäoikeus antoi jutussa tuomion 31.10. 2008. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Toivo J. Kannista ja muita henkilöitä vastaan nostetut syytteet. Käräjäoikeuden mukaan syytteitä ei kyetty näyttämään toteen. Samalla käräjäoikeus hylkäsi myös Kanniseen kohdistetut korvausvaateet sekä vaatimuksen liiketoimintakieltoon asettamisesta. Yhteensä 5,5 miljoonan vakuustakavarikko kumottiin.

18. Syyttäjät valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus aloitti jutun käsittelyn 3.11.2009. Hovioikeus käsitteli avustuspetossyytteitä seuranneen joulukuun loppupuolelle asti. Tammikuussa 2010 hovioikeus aloitti huhtikuuhun jatkuneet istunnot, joissa puitiin Kannista vastaan nostettuja ja käräjäoikeuden hylkäämiä kavallussyytteitä. Rovaniemen hovioikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa 2010, jonka sisällöstä on kerrottu edellä mainitussa KKO:n tiedotteessa. Hovioikeus siis  tuomitsi Kannisen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 17 törkeästä kavalluksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. KKO:n tuomiosta on kerrottu edellä.

19. PRH vaati helmikuussa 2008 Riihi-säätiön lakkautusta ja haki vaihtoehtoisesti Helsingin käräjäoikeudessa säätiön hallituksen vaihtamista. Helsingin käräjäoikeudessa alettiin huhtikuussa 2010 käsitellä riita-asiana PRH:n vaatimusta Riihi-säätiön lakkauttamiseksi tai toissijaisesti Riihi-säätiön hallituksen erottamista. Heinäkuussa 2010 käräjäoikeus päätti lakkauttaa Riihisäätiön ja määrätä säätiön omaisuuden selvitysmiehen huostaan.

20. Riihisäätiön juttu oli laaja ja sitä käsiteltiin eri oikeusasteissa, kuten tapana yleensäkin on, pitkään ja hartaasti. Lopputulosta voidaan pitää sangen onnistuneena, sillä  syytteet menivät korkeimmassa oikeudessa läpi kaikilta osin. Tämä on talousrikosasioissa jokseenkin harvinaista. Kiitos jutun lopputuloksesta kuuluu KRP:n tutkinnan ohella ennen muuta jutun syyttäjille eli jutussa alusta lähtien syyttäjänä toimineelle Heikki Arjakselle ja myöhemmin hänen parikseen tulleelle Sari Törmille, jotka ovat tehneet jutussa todella suuren ja hyvän työn. Ylensä tämän luokan talousrikosjutussa syyttäjänä toimii valtionsyyttäjä, eikä tulos ole tällöin suinkaan ollut aina yhtä hyvä kuin tässä paikallissyyttäjien voimin ajetussa Riihisäätiön tapauksessa.

21. Jutun pitkää käsittelyaikaa ja hirmuista määrää käsittelypäiviä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on syytä ihmetellä. Käräjäoikeudessa juttua käsiteltiin peräti 65 päivänä ja hovioikeudessakin sitä istuttiin kuukausikaupalla. Toki asiakirjoja ja muuta materiaalia oli paljon, mutta toisaalta jutussa oli kaksi selkeää päähaaraa eli törkeät kavallukset ja avustuspetokset. Kun kummankin haaran erilliset syytekohdat ovat luultavasti olleet aika tavalla samankaltaisia, olisi voinut odottaa, ettei jutun käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olisi kestänyt niin kauan kuin mitä nyt tapahtui. Olisiko käsittelyn suunnittelussa ja prosessinjohdossa ollut puutteita tai toivomisen varaa? Tämä näyttää todennäköiseltä. Käräjäoikeudessa pääkäsittelyyn kulutettiin 65 päivää, vaikka siitä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan selvitä 30-40 päivässä. Tämä jo kertoo aika paljon aikataulun pettämisestä ja tämä taas suunnittelun puutteista ja prosessinjohdon ilmeisestä tehottomuudesta.

22. Kuten jo edellä totesin, jutun syyttäjät  ovat arvostelleet rankasti käräjäoikeuden menettelyä ja erityisesti oikeuden tuomiota perustelujen puutteista. Heikki Arjaksen KKO:n tuomion jälkeen antaman lausunnon mukaan käräjäoikeuden tuomiosta puuttuivat itse asiassa kokonaan lainmukaiset perustelut. Tämä sama asia tuodaan selkeällä tavalla esiin myös syyttäjien hovioikeudelle tekemän valituskirjelmän yleisessä osassa, jonka Heikki Arjas, entisiä oppilaitani muuten 80-luvun lopulta Lapin yliopistosta,  pyynnöstäni lähetti minulle; saatan palata siihen vielä myöhemmin uudelleen.

23. Kaiken kaikkiaan alempien oikeusasteiden tuomiot ko. tapauksessa antavat aika huolestuttavan kuvan tuomioistuinten kyvystä pystyä ratkaisemaan tämäntapaisia talousrikosjuttuja. Tämä koskee erityisesti käräjäoikeuden tuomiota. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että vaikka juttua istutaan oikeudessa 65 päivää, tuomioistuin ei tästä huolimatta osu tuomiossaan lähellekään oikeaa ratkaisua, vaan päätyy helpoimpaan mahdolliseen ratkaisuun eli hylkäämään kaikki syytteet näytön puuttumisen perusteella? Tämä tuntuu käsittämättömältä.

24. Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen Toivo J.Kannista haastateltiin Yle uutisten Oulun toimituksen toimesta. Toukotöiden parista traktoristaan tavoitettu Kannen totesi lakonisesti, että "se on nyt siinä" eli tuomio ei enää muuksi muutu. Kanninen ihmetteli, täysin oikeutetusti, että miten ihmeessä kaikki kolme oikeusastetta voivat päätyä samassa asiassa erilaiseen ratkaisuun. Tätä samaa asiaa on ihmetelty myös edellä. Kyse on todennäköisesti tuomareiden hieman vajavaisesta ammattitaidosta ja puutteellisesta ammattietiikasta.

25. Kanninen kritisoi myös oikeuskäsittelyn pitkää kestoa. No, saihan hän kutenkin mainitulla perusteella reilun puolen vuoden rabatin rangaistukseensa. Kanninen tuntuu ottavan linnatuomion aika lunkisti todetessaan, että "eiköhän sitä hengitetä, syödä ja nukuta niin kuin ennenkin." Kannisen mukaan työntekoa tietenkin häiritsee, "jos joudun kiven sisään."

26. Miten niin "jos joudun"? Aikooko Kanninen kuitenkin jollakin keinoin välttää linnatuomionsa? Mieleen hiipii tapaus Tapani Yli-Saunamäki ja hänen vapauttamisensa tutkintavankeudesta hovioikeuden päätöksellä sairauden perusteella. Kanninen on kuitenkin ilmeisesti terve mies, kun puuhailee toukopellollakin traktoreineen.

27. Muuten, miksi korkein oikeus ei määrännyt Kannista heti vangittavaksi, vaikka tuomitsi hänet reilusti yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen? Tuomion perusteluissa vangitsemiskysymyksestä ei lausuta mitään.

28. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallinen oikeusjuttu, tämä Riihisäätiön ja Toivo J.Kannisen tapaus! Ikään kuin pisteeksi kaikkien kummallisuuksien päälle viime perjantaina eli korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä saimme tietää, että Riihisäätiön jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on nimitetty tasavallan presidentin päätöksellä nykyistä vielä korkeampaan tuomarinvirkaan eli Satakunnan käräjäoikeuden laamanniksi. Sillä tavalla, sanoisi Tarvajärvikin! Nimityspäätös perustuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelon johtaman tuomarinvalintalautakunnan virkaesitykseen. Vaasan hovioikeus, joka tuntee kyseistä laamannin virkaa hakeneiden tuomareiden juridiset kyvyt ja osaamisen parhaiten, ei omassa lausunnossaan asettanut nimityksen saanutta käräjätuomaria mainitsemiensa kolmen parhaan viranhakijan joukkoon. Hovioikeus, ilmeisesti hienotunteisuussyistä, ei mainitse lausuntonsa arvio-osuudessa Riihisäätiön jutun puheenjohtajasta yhtään mitään.

29. Tuomarinvalintalautakunnan perustelut ko. käräjätuomarin "ansioista" vaikuttavat peräti kummallisilta. Perusteluissa on nimittäin annettu ratkaiseva merkitys sille, että mainittu tuomari on suorittanut aiemmin hallintonotaarin tutkinnon ja työskennellyt lääninhallituksen hallintopäällikkönä ja että hänellä siten on tällä perusteella viranhakijoista kaikkein eniten teoriapohjaista tietoa ja kokemusta  "johtamisesta." Pauliine Koskelon johtama lautakunta ei siis näemmä kiinnitä minkäänlaista huomiota viranhakijoiden juridiseen pätevyyteen, vaan tuijottaa yksinomaan hallinnolliseen kokemukseen ja teoriaan.

30. Peräti kummalliset ja köykäiset perustelut, sillä eihän käräjäoikeus toki ole mikään hallintovirasto, vaan  tuomioistuin, jossa kaiken aa ja oo on tuomareiden ammattitaito ja -etiikka. Käräjäoikeuden laamannilla on toki hallinnollisia tehtäviä, mutta ennen kaikkea hän on tai hänen ainakin pitäisi olla mahdollisimman korkean juridisen ammattitaidon omaava ja taitava lainkäyttöjohtaja, jonka pätevyydestä ja tuomarin ammattitaidosta käräjäoikeuden muut tuomarit voisivat olla ylpeitä ja ottaa esimerkkiä. Voiko laamannilla olla kerta kaikkiaan minkäänlaista uskottavuutta toimia käräjäoikeuden lainkäyttöjohtajana, jos hän on osoittanut käytännössä kyvyttömyyttä perustella tuomioita lain edellyttämällä tavalla? Täh?

595. KKO:n "muu kuin ennakkopäätös" tuomion perustelemista ym. koskevassa asiassa

1. Korkein oikeus myöntää vuosittain valitusluvan noin 150-170:ssä asiassa. Suurin osa näistä julkaistaan ennakkopäätöksinä eli ratkaisuina, joilla korkein oikeus katsoo olevan ennakkopäätösarvoa. Ennakkopäätöksinä pidetään ratkaisuja, joilla on, oikeastaan katsotaan olevan, merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.

2. Ennakkopäätöksistä korkein oikeus laatii Finlexissä ja omalla verkkosivullaan julkaistavan selosteen, jossa ratkaisun perustelut kerrotaan täydellisinä ja joissa myös alempien tuomioistuimien eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisujen sisältö perusteluineen selostetaan ainakin "tarpeellisilta osin." Selosteessa kerrotaan ratkaisun tekemiseen osallistuneiden tuomareiden ja esittelijöiden nimet myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden jäsenten osalta.

3. Kaikissa asioissa, joissa valituslupa on myönnetty, annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä. Näitä tapauksia on vuosittain noin 50. Olen ihmetellyt, mihin ihmeeseen näiden tapausten ennakkopäätösarvo voi kadota niin nopeasti, sillä onhan valituslupa myönnetty vain puolisen vuotta aiemmin useimmiten juuri ennakkopäätösperusteella. Tätä emme voi tietää, sillä korkein oikeus ei millään tavalla perustele valituslupapäätöksiään eikä ilmoita edes sitä, millä perusteella valituslupa on myönnetty.

4. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi 162 valituslupaa. Samana vuonna korkein julkaisi 96 ennakkopäätösratkaisua ja antoi peräti 53 sellaista ratkaisua (siis nimikkeellä "muu kuin ennakkopäätös"), joita ei julkaistu ennakkopäätöksinä, vaikka myös niissä oli myönnetty valituslupa. Vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 148, 111 ja 50 . Tänä vuonna 2012 korkein oikeus on antanut tähän mennessä  46 valituslupaa sekä antanut 44 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua sekä valituslupaa edellyttäneissä asioissa lisäksi 18 "muuta ratkaisua."

5. Tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, mutta joissa annettuja ratkaisuja ei julkaista ennakkopäätöksinä, korkein oikeus ei aiemmin antanut minkäänlaista tiedotetta. Kun olin esim. pamfletissani "Korkein oikeus kriisissä" (1997) ihmetellyt sanottua käytäntöä,  korkein oikeus muutti vaivihkaa käytäntöään ja ryhtyi antamaan näissä niin sanotuissa "muissa ratkaisuissa" lyhyen tiedotteen. Siinä kerrotaan, useimmiten vain yhdellä tai parilla rivillä, mistä kussakin tapauksessa on ollut kysymys. Esimerkiksi: "Kysymys edellytyksistä peräyttää maksu konkurssipesään" (17.4.2012, taltio 726); "Kysymys työn tarjoamisvelvollisuudesta ja korvauksesta" (17.1.2012, taltio 35); "Kysymys puolustajan palkkiosta" (26.1.2012, taltio 133); "Kysymys kantapään ja nilkan pitkittyneiden vaivojen syy-yhteydestä työtapaturmaan, jossa kantapään alue oli jäänyt puristuksiin" (13.3.2012, taltio 478); "A oli anastanut usealla eri kerralla eri myymälöistä arvoltaan vähäisinä pidettäviä määriä omaisuutta, muun muassa alkoholijuomia, tupakkaa, postimerkkejä, bensiiniä ja elintarvikkeita. Kysymys siitä, oliko anastuksia myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä" (10.1.2012, taltio 3).

6. Voisiko lukija saada tällaisista "tiedotteista" jotain tolkkua? Ei tietenkään kerrassaan mitään, tällaisten muutaman sanan pituisten kysymysten julkaiseminen netissä on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Lukija voi toki pyytää korkeimman oikeuden kirjaamoa lähettämään ao. ratkaisut, josta asia (mahdollisesti) selviää, mutta luulenpa, että vain harva on niin kiinnostunut näistä ratkaisuista, että ryhtyy moiseen puuhaan.

7. Itse olen jonkun  kerran näin tehnyt, jos asianomainen "muu kuin ennakkopäätös" näyttää kysymyksenasettelun perusteella kiinnostavalta. Tällainen tapaus sattui kolmisen kuukautta siten, jolloin Finlex- rekisteriin ilmaantui  seuraavanlainen tiedote: "Kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta"; diaarinumero R2010/547, antopäivä 7.2.2012, taltio 236, esittelypäivä 12.5.2011. Asiasanoina tiedotteessa mainitaan termit "rangaistuksen määrääminen" ja "tuomion perusteleminen."

8. Ratkaisu kiinnosti, sillä olen kirjoittanut aika paljon tuomion perustelemisesta. Vuonna 2010 yhdessä Petri Martikaisen kanssa julkaisemassani kirjassa ("Tuomon perusteleminen") on sitä paitsi laaja eli noin 40 sivua käsittävä luku, jossa pohdiskellaan nimenomaan juuri rangaistuksen mittaamisen perustelemista eri puolilta. Tarkastelemme siinä muun muassa kysymyksiä siitä, milloin rangaistusseuraamusta tulisi erityisesti perustella ja miten se tulisi tehdä. Kyseisessä luvussa luku (XI, sivut 481-522) analysoidaan tai ainakin mainitaan kymmeniä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien rangaistuksen mittaamista koskevia päätöksiä. Tätä pohjalta siis tarkastelemaan ko. "muuta kuin ennakkopäätöstä". Olkoon tässäkin mottona: "Jokainen oikeusjuttu/tuomio on laulun arvoinen", tässä tapauksessa siis (asiallisen muttei toki löperön) kritiikin arvoinen!

9.  Edellä mainitussa korkeimman ratkaisussa kerrotussa jutussa valittaja A oli tuomittu alioikeudessa ja Turun hovioikeudessa useista talousrikoksia eli kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta kirjanpitorikoksesta ja kahdesta rekisterimerkintärikoksesta. Näistä rikoksista A:n maksettavaksi määrättyjen vahingonkorvausten ja tuomittujen menettämisseuraamusten yhteismäärä oli  246 000 euroa. Velallisen epärehellisyysrikoksina A:n syyksi luetuilla teoilla luovutetun omaisuuden yhteismäärä ylitti 260 000 euroa.

10. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat A:n mainituista rikoksista kahdeksi vuodeksi kahdeksi kuukaudeksi (ehdottomaan) vankeuteen. Käräjäoikeus ei tuomiossaan erikseen perustellut rangaistuksen mittaamista A:n osalta toisin kuin eräiden muiden syytettyjen osalta oli tehty. Turun hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen perustellen rangaistusta (täysin fraasinomaisesti, ks. RL 6:4) siten, että käräjäoikeuden mittaama "rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja rikoksista ilmenevään A:n syyllisyyteen". Näin olemattomilla perusteilla hovioikeus siis kuittasi rangaistuksen mittaamiskysymyksen, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle esittänyt rangaistuksen lieventämiseksi ehdolliseksi nimenomaisia perusteita.

11. Korkein oikeus myönsi 24.11.2010 A:lle valitusluvan. valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi; A:ta ei siis oltu määrätty alemmissa oikeuksissa vangittavaksi, vaikka tuomittu vankeusrangaistus ylitti kaksi vuotta. Korkeimmassa oikeudessa oi kysymys ensinnäkin sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen määräämisen osalta, ja toiseksi siitä, oliko A:lle tuomittua rangaistusta alennettava.

12. Kannanotto perustelemisvelvollisuutta kysymykseen oli toki helppo, sillä kuten korkein oikeus tuomiossaan toteaa, käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut olivat tältä osin puutteellisia. Tuomion perustelemista koskevassa lainkohdassa (ROL11:4) ei tosin mainita erikseen mitään rangaistuskysymyksen perustelemisesta, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan rangaistuksen mittaamisen perusteluiksi ei riitä, että tuomiossa ainoastaan siteerataan edellä mainitussa RL 6:4:ssä olevaa yleissäännöstä.

13. Korkein oikeus viittaasi tältä osin ROL 11 luvun esitöihin, eli hallituksen esitykseen 82/1995 vp s. 128, jonka mukaan rangaistuksen mittaamista olisi perusteltava lähinnä silloin, kun tuomittu rangaistus poikkeaa vastaavanlaisista rikoksesta yleensä määrättävästä rangaistuksesta. Tämän mukaisesti korkein oikeus on sitten  pohtinut, poikkesiko  ko. tapauksessa A:lle tuomittu rangaistus niin sanotusta normaalirangaistuksesta.

14. Minusta korkeimman oikeuden lähtökohta on puutteellinen, sillä tuomioistuin on toki velvollinen perustelemaan rangaistuksen mittaamista myös muissa tapauksissa, ei siis ainoastaan silloin, kun rangaistus poikkeaa normaalirangaistuksesta. Rangaistusta olisi perusteltava erikseen ainakin silloin, kun syyttäjä ja syytetyn puolustus ovat esittäneet toisistaan poikkeavia näkemyksiä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta, esimerkiksi juuri siitä, onko vankeusrangaistus määrättävä ehdolliseksi; rangaistus- ja yleensä seuraamuskysymykset on nykyisin otettava esille oikeudenkäynnin loppukeskustelun yhteydessä. Korkeimman oikeuden oikeuslähteet ovat olleet tässä(kin) tuomiossa niukat, sillä perusteluissa on vedottu ainoastaan lain esitöihin eli hallitukseen esitykseen, mutta esimerkiksi korkeimman oikeuden omat ennakkopäätökset ja oikeuskirjallisuus on sivuutettu perusteluissa kokonaan.

15. Päätyessään siihen, että A:lle alemmissa oikeuksissa tuomittu rangaistus ehdoton vankeusrangaistus poikkesi "rangaistuskäytännöstä taloudellisen hyödyn ja aiheutetun vahingon määrän perusteella arvioituna" eikä tästä käytännöstä poikkeamiselle ollut esitetty perusteita, korkein katsoi, että alempien oikeuksien tuomiot olivat tältä osin puutteellisia. Korkein oikeus ei kerro, mikä on sen mainitsema rangaistuskäytäntö eli niin sanottu normaalirangaistus tai se skaala, minkä rajoissa rangaistus kerrotunlaisissa tapauksissa on mitattu tai yhtään konkreettista aikaisempaa ennakkopäätöstään sanotuilta osin. Itse asiassa tässä kohdin korkein oikeus ei mainitse edes sitä, oliko A tuomittu normaalirangaistuksen  ylittävään tai sen alittavaan rangaistukseen.

16. Tämän jälkeen korkein oikeus pohtii perusteluissa parin kolmen sivun veran rangaistuksen määräämisen perusteita yleensä  (RL 6:3-8) samoin kuin erityisesti veropetosrikosten osalta sekä rangaistuksen mittaamista A:n tapauksessa. Korkein oikeus päätyi äänestyksen (4-1) jälkeen siihen, että A:n oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä 1 vuotta 8 kuukautta, mikä oli syytä määrätä ehdottomana. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Tulokas (jaoston puheenjohtajana), Bygglin, Häyhä ja Kantor. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mansikkamäki hyväksyi jutun  esittelijänä toimineen vanhemman oikeussihteeri Hakamiehen mietinnön, jonka mukaan oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä alempien oikeuksien tuomitsemaa 2 vuotta 2 kuukautta vankeutta. - Minusta vähemmistön kanta vaikuttaa rikosnimikkeet ja rikoksilla aiheutetun vahingon määrä huomioon ottaen sellaiselta, että ainakaan sen alentamiseen ei näyttäisi olevan syytä; reformatio in pejus-kielto olisi estänyt rangaistuksen koventamisen.


17. Minusta korkein oikeus olisi voinut oikein hyvin julkaista ratkaisun, jolloin sillä olisi ennakkopäätöksen status. Korkein oikeus julkaisee aika harvoin rangaistuksen mittaamista ja vielä harvemmin rangaistuksen mittaamisen perustelemista koskevia ennakkopäätöksiä, vaikka käräjä- ja hovioikeudet niitä kipeästi omassa työssään kaipaisivat. Tässä kerrottu ratkaisu tuli nyt vain Turun hovioikeuden ja asianomaisen käräjäoikeuden tietoon. Muut tuomioistuimet eivät siitä hyödy mitään, koska korkein oikeus julkaisi ratkaisusta vain rivin pituisen arvoituksellisen tiedotteen "kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta."

18. Miksi ratkaisu ei haluttu julkaista ennakkopäätöksenä? Käytännössä asianomaisen jaoston puheenjohtajan sana painaa eniten, kun jaosto päättää, onko ratkaisulla ennakkopäätösarvoa ja  julkaisuarvoa. Oikeusneuvos Tulokas, joka toimi tässä asiassa puheenjohtajana, tunnetaan sivilistinä, joka ei kenties ole aina erityisen innostunut rikos- tai prosessuaalisista ennakkopäätöksistä. Mutta miksi sitten valituslupa asiassa ylipäätään myönnettiin, vaikka siinä annettua ratkaisua ei sittemmin haluttu julkaista ennakkopäätöksenä?  Siksikö, että kyseisen firman omistajalle ja johtajalle vakavista talousrikoksista tuomittua vankeusrangaistusta saatiin alennetuksi puolella vuodella? Mahdollisesti kaavailussa oli myös rangaistuksen muuttaminen ehdolliseksi.

19. Muuten, korkeimmassa oikeudessa on jälleen hakusessa jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Hallintoneuvos Tuula Pynnä, jonka valinnasta olen aiemmin kertonut, nimitettiin viime viikolla virkaan virallisesti eli tasavallan presidentin päätöksellä 1.8. lähtien. Samasta päivästä lähtien KKO:ssa vapautuu uusi jäsenen virka oikeusneuvos Kari Rauloksen jäädessä tuolloin eläkkeelle. Ilmoittautumisaika virkaan päättyy 22.5., joten siitä taas kaikki halukkaat ja kynnelle kykenevät toivorikkaasti papereitaan KKO:n kirjaamoon kiikuttamaan! Mutta onko tuota toivoa todellisuudessa olemassa on asia erikseen. Olen nimittäin kuullut, että tästä uudesta virasta olisi jo korkeimmasta oikeudesta vinkattu eräälle yliopistossa vaikuttavalle siviilioikeuden erityisasiantuntijalle ja, kuten tiedämme, vinkkaaminen on merkinnyt usein myös vinkin saaneen lakimiehen nimittämistä virkaan.

20. Siis jälleen sivilisti yliopistokiintiöstä KKO:n jäseneksi, vaikka KKO alkaa pikkuhiljaa olla jo pullollaan sekä yliopisto- että asianajajakiintiöistä nimitettyjä siviilioikeuden tuntijoita (Tulokas ja hänen jälkeensä esim. Välimäki, Esko, Häyhä, Kantor jne.; sivilistejä ovat lisäksi presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Bygglin ja Jokela). Sivilistit ovat samalla aina myös välimiehiä. Kysymys kuuluukin: Valtaavatko välimiehet vähitellen KKO:n kokonaan? Välimiehinä toimivat oikeusneuvokset ovat tietenkin HV-hengessä innokkaita vinkkaamaan uusista viroista välimieskokemusta omaaville kavereilleen.

21. Monet ovat jo aika pitkään odottanet, että KKO:n jäseneksi nimitettäisiin vihdoin ja viimein joku ihmisoikeustuntija, koska ihmisoikeustapaukset ja -ongelmat sen kun vain lisääntyvät juuri KKO:ssa. Mutta tälläkään kerralla näin ei näyttäisi huhupuheiden mukaan tapahtuvan.