maanantai 25. maaliskuuta 2013

713. Lakiesitys pysäköinninvalvonnasta kangertelee eduskunnassa


1. Yksityistä pysäköinninvalvontaa on harjoitettu pääkaupunkiseudulla 6-7 vuoden ajan. Se on otettu käyttöön myös joissakin muissa kaupungeissa. Valvonta perustuu yksityisoikeudelliseen sopimukseen, jonka ehdot ja sopimusrikkomuksen seurauksen autoilija etukäteen hyväksyy. 

2. Valvontamaksu ei ole sakko tai pysäköintivirhemaksuun rinnastettava julkisoikeudellinen maksu eikä maksun vaatimisessa ole kyse julkisen vallan käyttämisestä.  Kysymys on joustavasta reaalisopimuksesta, jollaisia ihmiset tekevät päivittäin ja joiden varassa matkustaminen, kaupankäynti ja palvelut paljolti toimivat. Yksityinen pysäköinninvalvonta ja valvontamaksun määrääminen, oikeastaan vaatiminen, on todettu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä (KKO 2010:23) lailliseksi; korkein oikeus oli mainitusta kysymyksestä yksimielinen. Ennakkopäätöksessä kiteytettyjä oikeusohjeita noudatetaan alempien tuomioistuinten lainkäytössä, kuten esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden syyskuussa 2012 antamasta tuomiosta ilmenee; ks. siitä blogikirjoitusta numero 630/28.8.2012.

3. Villien parkkifirmojen kitkemiseksi pois ja valvonnan selkiinnyttämiseksi alalle on toivottu lainsäädäntöä. Edellinen hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta (HE 223/2010 vp).  Lakiesitys kaatui kuitenkin juuri ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja perustuslakivaliokunnan loppuruuhkassa antamaan kielteiseen lausuntoon (PeVL 57/2010). Siinä katsottiin, ettei laki ollut säädettävissä sellaisenaan eli lakiesityksen mukaisesti tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta edellytti, että lakiesitykseen tehtäisiin tiettyjä muutoksia, jotta se voitaisiin hyväksyä. Tämä ei kuitenkaan ollut maalisvaalien 2011 alla mahdollista, joten lakiesitys raukesi.

4. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa (22.6.2011) luvattiin, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta säädetään laki. Lakiesitystä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole kuitenkaan annettu. Sen sijaan hallitus antoi eduskunnalle viime vuoden syyskuussa lakiesityksen (HE 79/2012 vp), jossa ehdotetaan muutettavaksi pysäköinninvalvonnasta annettua lakia ja säädettäväksi laki pysäköinninvalvontaluvasta ja valvonta-avustajista. Lakiesitys ei sisällä säännöksiä yksityisten parkkifirmojen nykyisin harjoittamasta valvonnasta, vaan esitys koskee ainoastaan julkista eli poliisin ja kunnan pysäköinninvalvontaa avustavaa toimintaa. Tavoitteena on, että kunta ja poliisi voisivat valvoa myös yksityisillä alueilla tapahtuvaa pysäköintiä. Olen kommentoinut lakiesitystä jo sen valmisteluvaiheessa (ks. blogikirjoitus numero 516/2.12.2011) ja todennut, että esitys on monilta osin "susi" - anteeksi vaan, kaikki oikeat sudet! Lakiesityksessä on vähät välitetty siitä, tulisiko julkinen valvonta myös käytännössä toimimaan ja miten yksityisillä alueilla tapahtuvalle pysäköinnille käytännössä tapahtuisi. Kiinteistönomistajat pelkäävät, että pysäköinti jäisi vaille asianmukaista valvontaa ja riistäytyisi käsistä.

5. Mikä on lakiesityksen suhde nykyisin harjoitettavaan yksityiseen pysäköinninvalvontaan? Tätä kysymystä on lakiesityksessä kierrelty ja kaarreltu kuin kissa kuumaa puuroa. Lakiesitykseen ei sisälly ainoatkaan pykälää, jossa yksityinen pysäköinninvalvonta nimenomaisesti kiellettäisiin, ei rangaistuksen uhalla tai muillakaan keinoilla. Lakiesityksen perusteluissa tosin annetaan ikään kuin kautta rantain ja muutaman rivin mittaisella toteamuksella ymmärtää, että esityksen tavoitteena on sulkea pois yksityisten muunlainen  toiminta pysäköinninvalvonnassa. 

6. Esityksen punaisena lankana ja ideologisena tavoitteena on selvästikin yksityisten parkkifirmojen toiminnan alasajaminen ja lakkauttaminen. Luvan saaneet parkkifirmat ja  yksityishenkilöt voisivat jatkossa toimia vain kunnan ja poliisin pikkuapulaisina (valvonta-apulaisina). Pysäköintimaksut menisivät kokonaan valtiolle tai kunnalle. Avustajille "mahdollisesti" maksettavasta korvauksesta avustajan tulisi sopia kunnan tai poliisin kanssa, todetaan lakiesityksessä lyhyesti. Parkkifirmat ovat jo ilmoittaneet, etteivät ne hyväksy esitystä eivätkä aio lähteä kunnan tai poliisin avustajiksi.

7. Viime syyskuussa annetussa lakiesityksessä sanotaan, että lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3. 2013. Esityksessä on toisaalta arvioitu, että lait voisivat tulla voimaan aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua niiden hyväksymisestä ja vahvistamisesta. Nyt ollaan kohta jo huhtikuussa, mutta lakiesityksen käsittely eduskunnassa on edelleen kesken ja koko asia levällään kuin kuuluisat Jokisen eväät konsanaan. 

8. Mistä tämä johtuu? Katsotaanpa hieman, mitä eduskunnassa on tämän lakipaketin tiimoilta tähän mennessä oikein tapahtunut. Se selviää pääpiirteittäin tästä.

9. Lakiesityksen käsittely tuntuu etevän eduskunnassa kovin verkkaisesti ja lakiesityksessä kaavailtua paljon hitaammassa tahdissa. Asia tupsahti eduskuntaan jo 7.9. viime vuonna ja lähetekeskustelu pidettiin heti seuraavana päivänä. Lakiesitys lähetettiin mietinnön laatimista varten lakivaliokuntaan sekä lausunnon antamisen tarkoituksessa perustuslakivaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan. 

10. Mainitut kolme valiokuntaa ovat toki kuulleet lakiesityksen johdosta lukuisia asiantuntijoita. Merkille pantavaa on, että valiokunnissa on kuultu samoja valtiosääntöoppineita ja perusoikeusfundamentalisteja, joiden lausuntojen pohjalta ja mukaisesti perustuslakivaliokunta maaliskuussa 2011 torppasi asiallisen ja hyvän lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. 

11. Perustuslakivaliokunnan torppaus perustui sanottujen asiantuntijoiden (Olli Mäenpää, Veli-Pekka Viljanen, Kaarlo Tuori, Tuomas Ojanen, Mikael Koillinen) ajatukseen, jonka mukaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja valvontamaksussa olisi muka kysymys julkisen vallan käytöstä ja vieläpä merkittävän julkisen vallan käytöstä. Nyt tähän yksityistä pysäköinninvalvontaa kiihkeästi vastustavien oikeusoppineiden joukkoon on saatu mukaan vielä Itä-Suomen professori Matti Tolvanen sekä siviilioikeuden professori Juha Karhu. Tolvanen tunnetaan valtakunnan ehkä kaikkein kiivaimpana yksityisen pysäköinninvalvonnan vastustajana (" en minä toki halua ketään yllyttää, mutta minä en kyllä ainakaan maksaisi valvontamaksua"). Karhu puolestaan on tullut tunnetuksi radikaaleista varallisuusoikeudellisista opeistaan, joille on tunnusomaista  perusoikeuskeskeisyys. Juha Karhun opit eivät kuitenkaan vakuuttaneet muita siviilioikeuden oppineita. 

12. Hallintovaliokunta antoi lakiesityksestä lausuntonsa 23.11.2012 eli normaaliajassa (HaVL 18/2012 vp). Lausunto on luonteeltaan lähinnä teknisluontoinen. Lakivaliokunta odottaa mietintöään varten perustuslakivaliokunnan lausuntoa, mutta juuri viimeksi mainittuun valiokuntaan lakiesitys näyttää jumiutuneen. Syytä tähän ei ole kovin vaikea arvata. Keskeinen kysymys on se, onko lakiesityksen, oikeusministerin ja koko hallituksen tarkoituksena ollut  todella "sosialisoida" nykyinen yksityinen pysäköinninvalvonta, vai saavatko yksityiset pysäköintifirmat jatkaa myös vastaisuudessa toimintaansa. Kuten edellisessä blogijutussa (numero 712) totesin, lakiesityksen laatijoiden ja esitystä kannattavien asiantuntijoiden tavoitteena näyttäisi olevan näppärä (lue: ruma) kaappaus, jolla yksityisten yritysten harjoittama laillinen elinkeino lakkautettaisiin. Valtio ja kunnat haluavat rynnätä markkinoille ja kaapata (sosialisoida) yksityisen pysäköinninvalvonnan haltuunsa ja koota siitä kertyvät maksut itselleen.

13. Muodollisesti hallituksen lakiesitys ei itse asiassa edes koske yksityistä pysäköinninvalvontaa, vaan kuten jo ehdotettujen lakien nimistäkin ilmenee, julkista pysäköinninvalvontaa avustavaa valvontaa, johon yksityisten toivotaan osallistuvan avustajina. Mutta toisin kuin lainvalmistelijat, oikeusministeri ja ehkä koko hallitus, joka tosin ei liene asiaan mitenkään syvällisesti perehtynyt, kenties kuvittelevat, yksityistä pysäköinninvalvontaa ei voida kieltää ja lopettaa yksinomaan lakiesitykseen perusteluihin sisältyvällä parilla lyhyellä toteamuksella. Perusteluilla säätäminen ei ole mahdollista, sillä ainoastaan kirjoitetun lain pykälillä on lainkäytössä sitova vaikutus. Nykyisin laillisena elinkeinona harjoitetun yksityisen pysäköinninvalvonnan lakkauttaminen vaatisi lakiin nimenomaisia säännöksiä ja lain hyväksymistä perustuslain säätämisjärjestyksessä. 

14. Lakiesityksen kohtalo on siis perustuslakivaliokunnan käsissä. Asia näyttää polttelevan valiokuntaa, sillä lakiesityksen käsittelyä on siirretty monta kertaa. Lakiesitys tuli valiokuntaan 13.9.2012, minkä jälkeen asiantuntijoita on kuultu useissa kokouksissa. Professori Olli Mäenpäätä, jota myös hallintovaliokunta ja lakivaliokunta ovat kuulleet, on kuultu perustuslakivaliokunnassa kaksi kertaa; Mäenpäätä on siis kuultu eduskunnassa tämän asian tiimoilta jo neljä eri kertaa ja hän on antanut valiokunnille neljä kirjallista lausuntoa. Aikamoista lobbausta pysäköintifirmojen alasajamisen ja päänmenon puolesta, mutta tästä huolimatta Olli ei näytä saaneen porukkaa täysin vakuuttuneeksi kannastaan.

15. Eduskunnan eri valiokunnissa kuultavina olleiden ihmis- ja perusoikeusoppineiden tai -fundamentalistien vastavoimaksi ja yksityisen pysäköinninvalvonnan eräänlaiseksi pelastavaksi enkeliksi näyttäisi nousevan korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo. Perustuslakivaliokunta sai asiantuntijakuulemisensa valmiiksi jo 19.10.2012, mutta sitten valiokuntaan saapui Pauliine Koskelon kirjallinen lausunto, minkä jälkeen asian käsittelyä ja asiantuntijoiden kuulemista päätettiin jatkaa. Tätä jatkokäsittelyä on kestänyt nyt jo viitisen kuukautta.

16. Perustuslakivaliokunta palasi asian pariin uudelleen vasta 12.3.2013, jolloin valiokunnassa luultavasti käytiin kaksinkamppailu (otatus) Pauliine Koskelon ja Olli Mäenpään välillä. Tämän jälkeen valiokunta totesi - jälleen kerran - asiantuntijakuulemisen päättyneeksi, minka jälkeen asiassa siirryttiin "jatkettuun valmistavaan keskusteluun". Mutta heti tämän jälkeen eli jo mainitussa 12.3. pidetyssä kokouksessa valiokunta totesi, että asian käsittely keskeytetään! Tämän jälkeen asiassa ei ole tapahtunut eikä myöskään näytä tapahtuvankaan aivan heti mitään, sillä asiaa ei ole otettu valiokunnassa uudelleen esille eikä sitä tulla tekemään vielä huhtikuun ensimmäisellä viikollakaan.  

17. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo otti viime syksynä, sen jälkeen kun hallituksen lakiesitys 79/2012 vp oli jo annettu eduskunnalle, VTV:n forumissa puhuessaan muun ohella kantaa myös pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön valmisteluun; katso tästä blogia numero  644/8.10.2012 (kohdat 12-14). Koskelo ihmetteli aiheellisesti, onko hallituksen, oikeusministeriön ja oikeusministerin tarkoituksena todella ollut, että ehdotetulla lainsäädännöllä kiellettäisiin parkkiyhtiöiden harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei sisälly lakiesitykseen säännöstä. Koskelon mukaan "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella". Kysymys kulminoituu tuttuun kiistaan siitä, onko valvontamaksussa kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetusta merkittävän julkisen vallan käyttämisestä.

18. Presidentti Koskelo epäili, että mainittu yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva ydinkysymys on pyritty tarkoituksellisesti väistämään ja jättämään avoimeksi. Koskelon mukaan merkit viittaavat siihen, että kyseinen ratkaisu on tehty virkamiestasolla, eli sitä ei olisi tehnyt oikeusministeri. Virkamiesmoraali olisi Koskelon mukaan edellyttänyt, että lakiesityksen valmistellut virkakunta olisi kertonut  kakistelematta päättäjille, mitä lakiesitys po. suhteessa merkitsee ja mihin se käytännössä johtaa. Näin ei tehty, vaan nämä ydinkysymykset on jätetty lakiesityksessä täysin avoimiksi ja kertomatta ilmeisesti siinä hurskaassa toivossa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta hoksaisi asian ja puuttuisi siihen tavalla tai toisella. 

19. Koskelon kuulemisen johdosta perustuslakivaliokunta joutuu nyt vakavasti pohtimaan, mitä asiassa pitäisi tehdä. Nähtäväksi jää, mitä asiassa tapahtuu. Kaatuuko myös uusi lakiesitys siksi, että asia vaatisi perustuslainsäätämisjärjestyksen? Toivokaamme, että Ben Zyskowiczinkin korostama "arkijärki" vihdoin voittaisi, sillä eihän yksityisessä pysäköinninvalvonnassa toki ole kysymys minkäänlaisesta julkisen vallan käytöstä, "väärät profeetat" joutuisivat häpeään ja korkeimman oikeuden presidentti saisi valiokunnan jäsenten päät kääntymään. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun tietää, millaisia vanhoja jukuripää-juristeja, jotka ovat kyllä aiemminkin olleet asiantuntijoiden vietävissä, ja toisaalta aivan untuvikkoja kansanedustajia valiokunnassa nykyisin istuu.



.





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

712. Kuuleeko perustuslakivaliokunta vääriä profeettoja?


Ben Zyskowicz omassa elementissään

Motto"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia" (Matt. 7:15-23, Vuorisaarna)

1. Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) on istunut eduskunnassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979. Ikääntyessään Zyskowicz tuntuu parantavan vauhtiaan kuin sika juoksua. Benistä on tullut viime vuosina totuudenpuhuja, jonka suorapuheisia lausuntoja on kuultu monissa asioissa. Seuraavassa muutama poiminta niistä.

2. Yritysjohtajien kohtuuttoman suuret optiot ovat olleet pitkään Ben Zyskowiczin silmätikkuna ja arvostelun kohteena. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen tilapäiseksi puhemieheksi valittu Zyskowicz haukkui valtiopäivien avajaisissa presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa yritysjohtajien käsittämättömän suuret optiot maanrakoon.

3. Lokakuussa 2012  Ben Zyskowicz  ihmetteli eduskunnassa sisäministeri Päivi Räsäselle, miten Suomessa voidaan olla niin ”lammasmaisia ja niin avuttomia”, että yhtä ulkomaalaista ammattirikollista ei pystytä palauttamaan tämän kotimaahan, vaikka suomalaiset viranomaiset ovat päättäneet hänet sinne karkottaa. Zyskowicz muistutti, että ko. vietnamilaismies oli tuomittu Suomessa useisiin pitkiin vankeusrangaistuksiin muun muassa huumerikoksesta, tapon yrityksestä, konepistoolin hallussapidosta ja pahoinpitelyistä, mutta mies oli yhä Suomessa ja jatkoi rikosten tekemistä

4. Kuukausi sitten eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2011. Keskustelussa Zyskowicz veti saapuvilla olleen oikeusasiamies Petri Jääskeläisen tilille siitä, että tämä oli hieman aiemmin antamassaan päätöksessä katsonut, että vankien pukeminen niin sanottuihin tarkkailuhaalareihin on lainvastaista. Oikeusasiamies perusteli kantaansa sillä, että haalarit rajoittavat kohtuuttomasti vangitun tahdonvapautta ja itsemäärääämisoikeutta. Ben Zyskowiczin mukaan sitä vastoin Suomessa on menty liian pitkälle siinä, että perus- ja ihmisoikeusrajoituksista on säädettävä hyvin täsmällisesti laissa. "Onko todella niin, että terveen järjen käyttö tässä maassa erilaisissa tilanteissa on todellakin kielletty ja kaikesta pitää säätää laissa", Zyskowicz ihmetteli.

5. Ihmisoikeusasiantuntijat ovat joutuneet usein Zyskowiczin arvostelun kohteeksi. Viimeksi viime viikon tiistaina eli 19.3. Zyskowicz kohahdutti eduskuntaa ja mediaa haukkuessan 21 minuuttia kestäneessä puheenvuorossaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan vuonna 2010 pakkokeinolain käsittelyn yhteydessä kuulemat ihmisoikeusasiantuntijat täysin lyttyyn. Zyskowiczin mukaan mainitut ihmisoikeusasiantuntijat asettava säännönmkaisesti rikoksentekijöiden oikeudet rikosten uhrien oikeuksien edelle.

6.  BZ:n arvostelu liittyy eduskunnan viime hallituskaudella hyväksymään uuteen pakkokeinolakiin. Se tulee voimaan vasta ensi vuoden alussa, mutta sitä halutaan jo nyt kiristää. Zyskowicz ryöpytti perustuslakivaliokuntaa, jonka lausunto vuonna 2010 osoittautui hänen mukaansa osin "täysin käyttökelvottomaksi", koska valiokunta kuuli näitä "norsunluutorneissaan olevia akateemisia mietiskelijöitä".

7. Zyskowicz valotti puheenvuorossaan perustuslakivaliokunnan päätöksentekomenettelyä. BZ:n mukaan valiokunnan kanta syntyy siten, että "profeetat lausuvat ja neuvokset kirjoittavat", vaikka he, siis "profeetat" eivät tiedä esimerkiksi käytännön rikoksentorjunnasta mitään. Profeetoilla BZ tarkoittaa  ihmisoikeusasiantuntijoina kuultavia professoreja ja muita perus- ja ihmisoikeuksiin perehtyneitä oikeustieteilijöitä. Neuvokset puolestaan ovat eduskunnan virkamiehiä, valiokuntaneuvoksia.

8. Pakkokeinolakia, joka ei siis ole vielä voimassa, ollaan nyt muuttamassa, mutta lakiin tulee eräiden kansanedustajien ja muun muassa  Zyskowiczin mielestä jäämään edelleen epäkohtia. Jos poliisi esimerkiksi huumerikosta selvittäessään kuulee samalla todistelutarkoituksessa tiettyjä henkilöitä myös epäillyn varkauden tai pahoinpitelyn johdosta, poliisi ei ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan saisi käyttää näitä tietoja asian selvittämiseen, kertoo Zyskowicz.

9. Zyskowicz on eri mieltä: "Arkijärki sanoo, että totta kai saa. Tällaista on ihmisoikeusajattelu perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden mielestä".  BZ:n puoluetoveri Kari Tolvanen, siviilissä rikoskomisrio, säestää Beniä: "Kyse on siitä, että rikoksen tekijöitä suojellaan". Zyskowicz ihmetteli myös, miksi rikoksesta epäillylle pitää entistä painokkaammin vakuuttaa, että hänellä on oikeus saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi. Hänen mielestään rikoksen tekijän oikeusturvan korostaminen voi jarruttaa rikosten selvittämistä.

10. Zyskowiczin 19.3. eduskunnassa pitämä ko. puheenvuoro - hän piti niitä sanotussa asiassa useampia -  löytyy tästä pöytäkirjasta

11. Zyskowiczin kritiikki osuus joissakin kohdin oikeaan, joiltakin osin taas ei. Zyssen kritiikkiin on helppo yhtyä yritysjohtajien ylisuurten optioiden ja vakaviin rikoksiin syyllistyneiden rikollisten karkottamisessa ilmenevän viranomaisten saamattomuuden osalta. Vankien tarkkailuhaalarien käytön osalta Zyskowiczin edustama ajattelu sitä vastoin on pahasti metsässä, eikä hänen esitutkinta- ja  pakkokeinolain säätämisen yhteydessä rikoksesta epäillyn oikeusturvaan kohdistamaansa yliampuvaan kritiikkiin voida yhtyä. 

12. Zyskowicz samaistaa, kuten hänen ripityksestään 19.3. ilmenee,  ihmisoikeustuntijat ja valtiosääntöoppineet: "Perustuslakivaliokunnassa käy kuultavana noin, sanotaan, 2-4 valtiosääntöasiantuntijaa, ihmisoikeusasiantuntijaa, ja he asioita tarkastellessaan vain ja ainoastaan rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn oikeusturvan ja ihmisoikeuksien kannalta päätyvät esittämään erilaisia tiukennuksia tähän lainsäädäntöön, jolla vaikeutettiin poliisin ja viranomaisten kykyä saada rikoksia selville, saada rikoksentekijöitä kiinni ja tuomiolle". BZ ei mainitse näiden oppineiden nimiä, mutta esimerkiksi pakkokeinolain säätämisen yhteydessä kuultujen asiantuntijoiden nimet ilmenevät perustuslakivaliokunnan lausunnosta numero 66/2010 vp.

13. "Profeetat lausuvat ja neuvokset kirjoittavat" - ja kansanedustajat hyväksyvät. Ben Zyskowicz tietää omasta kokemuksestaan erinomaisen hyvin, miten esimerkiksi juuri perustuslakivaliokunnan lausunnot syntyvät. Ben on nimittäin toiminut itse parikymmentä vuotta (1972-1993) kyseisen valiokunnan jäsenenä, mistä ajasta kahdeksan vuotta (1985-1993) valiokunnan puheenjohtajana. Neuvoksilla Zysse tarkoittaa valiokuntien sihteereinä toimivia eduskunnan virkamiehiä eli valiokuntaneuvoksia, joiden paikat ovat iät ja ajat täytetty puolueiden kansanedustajien määrän suhteessa; valiokuntaneuvokset ovat poliittisia virkamiehiä, sillä sanottuihin virkoihin ei ole pääsya ilman asianomaisen puolueen jäsenkirjaa. Tämän käytännnön myös Zyskowicz on hyväksynyt.

14. Jos Ben Zyskowicz olisi kiinnostunut muustakin kuin vain rikosten uhrien oikeuksien ajamisesta, rikoksesta epäillyn oikeusturvan väheksymisestä ja rikollisten kiipeliin saattamisesta, hän voisi havaita, että perustuslakivaliokunta on antanut myös eräissä muissa asioissa lausuntoja, joissa ei ole puututtu vain lakiesitysten yksityiskohtiin, vaan joiden tuloksena järkeviä lakiesityksiä on kumottu tai vedetty pois eduskunnan käsittelystä. Nämäkin valiokunnan kannanotot ovat perustuneet Zyskowiczin kritisoimien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin, jotka perustuslakivaliokunta on sellaisenaan hyväksynyt.

15. Räikein tiedossani oleva esimerkki koskee perustuslakivaliokunnan lausuntoa numero  57/2010 vp. Valiokunta katsoi, että hallituksen esityksessä numero 223/2010 vp ehdotettu laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on perustuslain vastainen, koska yksityisten pysäköintfirmojen harjoittamassa valvonnassa ja valvontamaksun määräämisessä olisi kyse perustuslain 124 §:ssä tarkoitetusta merkittävästä julkisen vallan käyttämisestä. Valiokunnan kyseinen lausunto on kopioitu eduskuntavaalien 2011 vaalinaluskiireessä suoraan valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausunnoista. Zyskowiczin retorikkaa mutatis mutandis lainaten voidaan todeta, että nämä "norsunluutorneissaan olevat akateemiset mietiskeljät " ovat johtaneet oppeineen ja teorioineen perustuslakivaliokuntaa pahemman kerran harhaan. 

16. Tämä oli mahdollista, koska valiokunnan jäsenet eivät ole ehtineet, halunneet tai rohjenneet käyttää Zyskowiczin perään kuuluttamaa arkijärkeä. Se olisi epäilemättä sanonut, että sopimusvapauteen perustuvassa yhteiskunnassa valvontamaksulla ei ole mitään tekemistä julkisen vallan käyttämisen kanssa. Valvontamaksu ei ole sakko, pysäköintivirhemaksu tai julkisoikeudellinen maksu, vaan se perustuu tyypilliseen yksityisoikeudelliseen reaalisopimukseen, jollaisia tehdään liikenteessä, palvelujen käytössä ja kauppaliikkeissä asioitaessa joka päivä lukematon määrä. 

17. Toisin kuin perustuslakivaliokunta ja sen kuulemat asiantuntijat, jotka ovat ideologialtaan yleensä kallellaan enemmän tai vähemmän vasemmiston suuntaan, valtakunnan korkein oikein katsoi aiemmin samana vuonna eli 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23), että periessään mainitunlaiseen reaalisopimukseen perustuvaa valvontamaksua kiinteistön omistaja tai haltija taikka tämän toimeksiannon perusteella toimiva parkkiyhtiö ei käytä viranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa eikä valvontamaksussa siten ole kyse julkisen vallan käytöstä. Tätä järkipuhetta eduskunnan perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan suostunut kuulemaan, vaan se luotti sokeasti "omien" perusoikeusoppineidensa käytännölle täysin vieraisiin teorioihin ja lausuntoihin.

18. Zyskowiczin ihmettelyyn ja retoriikkaan on syytä yhtyä yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön osalta:  "Onko todella niin, että terveen järjen käyttö tässä maassa erilaisissa tilanteissa on todellakin kielletty ja kaikesta pitää säätää laissa"; "Tämä on aivan järjetöntä"; "Miten nämä muutamat perusoikeusprofeetat, jotka eivät tiedä käytännön rikostorjunnasta/yksityisestä pysäköinninvalvonnasta/liikenteestä yhtään mitään, on korotettu ylimmiksi auktoriteeteiksi ja asiantuntijoiksi suomalaisessa rikostorjunnassa/sopimusoikeudessa"?

19. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa sovittiin keväällä 2011, että hallitus antaa rauenneen lakiesityksen (HE 223/2010 vp) jälkeen eduskunnalle uuden yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan esityksen. Sellaista lakiesitystä ei ole kuitenkaan annettu. Sen sijaan hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka tähtää sopimusvapauden romuttamiseen mainitulla alalla ja perustuslain suojaa nauttivan laillisen elinkeinon lakkauttamiseen. Valtio ja kunnat aikovat vallata ja omia itselleen yksityisen pysäköinninvalvonnan ja jurri tässä tarkoituksessa eduskunnalle on annettu mainittu lakiesitys, jolla yksityisten harjoittama laillinen liiketoiminta saatetaan lahtipenkille. Kyse on yksityisen elinkeinon sosialisoinnista. Ben Zyskowiczin retoriikkaa mukaillen kyse on itse asiassa vielä pahemmasta: yksityisten yritysten laillisesti harjoittaman elinkeinon ryöstöstä julkiselle vallalle, joka aiotaan toteuttaa juuri vasemmistolaisten valtiosääntöoppineiden ja ihmisoikeusjuristien lausunnoilla. BZ:n sanoin: Onko eduskunta todella niin lammasmainen ja avuton, että se sallii tämän tapahtuvan?

20. Hallituksen kyseinen lakiesitys annettiin eduskunnalle syyskuun alussa 2012. Lakiesityksen mukaan uusi lainsädäntö voisi tulla voimaan noin neljän kuukauden kuluttua lakien hyväksymisestä ja vahvistamisesta. Hallituksen esityksessä kaavailtiin, että lakien voimaantulo voisi tapahtua 1.3.2013. Nyt ollaan kohta jo huhtikuussa, mutta lakiesityksen käsittely eduskunnassa on edelleen pahasti kesken. Mistä tämä johtuu? Onko eduskunta kenties vihdoin ryhdistäytymässä vai mistä on kysymys? Palaan kysymykseen lähiaikoina.

21. Ben Zyskowicz lopetti 19.3. eduskunnassa pitämänsä (ensimmäisen) puheenvuoron vetoamalla perustuslakivaliokuntaan, että se ei kuuntelisi "näitä vääriä profeettoja", vaan kuuntelisi ihmisiä, jotka tietävät, mistä tässä asiassa on kysymys. "Pitäkää kiinni eduskunnan oikeudesta säätää tässä maassa lait", sanoi Zyskowicz. Tähän vetoomuksen voidaan hyvällä syyllä yhtyä myös pysäköinninvalvontaa koskevan lakiesityksen käsittelyn osalta. 






lauantai 23. maaliskuuta 2013

711. Tietovuoto hallituksesta EK:lle?

1. Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan SAK:n työ- ja elinkeinojohtajan Matti Tukiaisen blogissaan esittämät väitteet siitä, että Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) olisi saanut etukäteen hallituslähteistä tiedon yhteisöveron laskusta ovat "täyttä puppua". 

2. Tukiainen sanoo, että EK:lla ei enää sen jälkeen ollut tarvetta keskitettyyn tuloratkaisuun, ja neuvottelut kariutuivat. Tupo-neuvottelut katkesivat tuloksettomina viime keskiviikkona ja heti seuraavana päivänä puoliltapäivin hallitus julisti kehysriihensä päätteeksi "fantastisen uutisen" yritysveron alentamisesta 20 prosenttiin, joka lienee uusi Euroopan ennätys.

3. Katainen tyrmäsi Tukiaisen väitteiden lisäksi myös keskustaopposition vihjailut siitä, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies olisi entisenä kokoomusministerinä ja Kataisen pitkäaikaisena ja läheisenä yhteistyökumppanina saanut tiedon päätöksestä etukäteen.

4. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaatii, että pääministeri Katainen selvittää kehysriihen taustat. Tiilikainen tiedotti vaatimuksestaan sen jälkeen, kun Matti Tukiainen väitti blogissaan, että EK tiesi ennalta yhteisöveron alentamisen. 

- Tuo on täyttä puppua, sanoo Katainen. Tiedän omalta osaltani, että osa EK:sta ja lähellä olevista kysyivät (yhteisöverosta), mutta me emme vastanneet ihan sen takia, että emme olleet osapuoli palkkaneuvotteluissa. 

5. Vaikuttaako Kataisen puolustelu uskottavalta? Kukaan ei voi todistaa Tukiaisen väitettä vääräksi tai oikeaksi. Kysymys ja väitteen uskottavuus ratkeaa sen mukaan, miltä asia näyttää ja vaikuttaa ulospäin. Tukiainen on perustellut väittensä aika uskottavalla tavalla, jolloin todistustaakka siirtyy hallitukselle ja pääministerille.

6. Tämä siitä sitten saatiin, kun ministeri Jyri Häkämies siirtyi EK:n toimitusjohtajaksi  pika pikaa ja ilman karenssia! Suomi lienee ainoita maita maailmassa, missä ministerit voivat siirtyä hallituksen ja ministeripostinsa kesken kauden jätettyään heti vastapuolen leiriin ilman minkäänlaista karenssiaikaa. Suomalainen mali ruokkii sisäpiirin tiedon hyväksikäyttämistä.

7. Oikeuskansleri Jonkka Jonkka saanee jälleen töitä Kataisen takia, sillä totta kai, tästäkin tapauksesta kanneltaneen oikeuskanslerille. Hyväuskoiset ihmiset eivät näytä ymmärtävän, että tätä ministerit  juuri toivovat. Kokemus on nimittäin osoittanut, että oikeskanslerilla on taito ja taipumus puhtaiden papereiden jakamiseen ministereille ja korkeille virkamiehille, vaikka asia näyttäisi miten vakavalta tahansa. 

8. Näin pääsiäisen tienoilla näyttää "puppua ja pupuja" olevan liikkeellä runsaasti. Niin, ja liihoitteleehan siellä myös yksi pääsiäisnoita-Heidi siivojanluutineen!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

710. KKO 2013:17. Tahallisuuden arviointia

1. Tahallisuus kuuluu rikosoikeuden keskeisiin peruskäsitteisiin, kulmakiviin. Rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina, jollei rangaistussäännöksessä erikseen mainita, että tuottamuskin riittää. Tuottamuksellisesta teosta rangaistaan lievemmin kuin tahallisesta teosta. Tahallinen teko osoittaa tekijässä suurempaa syyllisyyttä kuin tuottamuksellinen.

2. Rikosjutussa syyttäjän tulee näyttää toteen ne seikat, joihin syyte perustuu, siis myös tahallisuus eli sen konstituoivat seikat. Näytön tulee myös tahallisuuden osalta olla niin vahvaa, ettei syytetyn syyttömyydestä jää järkevää epäilyä. Tahallisuuden, kuten teon subjektiivisten tunnusmerkistötekijöiden toteen näyttäminen yleensäkin, saattaa kuitenkin olla hankala tehtävä, koska toisen "pään sisään" ei voida nähdä eikä selvittää, mitä tekijä on tarkoittanut tai ajatellut. Toisinaan tahallisuus voidaan päätellä jo itse teosta, toisinaan taas ei. Henkilö, esimerkiksi avo- tai aviovaimo, joka iskee riidan päätteeksi pitkäteräisellä keittiö- tai leipäveitsellä miestään vatsaan tai rintaan, minkä seurauksena uhri kuolee, tuomitaan toisinaan taposta, toisinaan taas törkeän pahoinpitelyn lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta riippuen kuolemaa koskevasta tahallisuusarvioinnista. Tämä taas riippuu esimerkiksi siitä, mihin kohtaan kehoa veitsenisku on osunut, kuinka voimakas se on ollut ja yleensä siitä, ovatko olosuhteet ovat sellaiset, että kuolema olisi ollut tekijän tieten teon todennäköinen seuraus.

3. Syytetyn puolustus vetoaaa oikeudenkäynnissä usein siihen, että syytetyltä joka tapauksessa puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Esimerkiksi Helsingin hovioikeudessa parhaillaan käsiteltävässä lahjusjutussa Ilkka Kanervan puolustus kiistää syytteen mm. siksi, että syytetyltä puuttui tahallisuus. Puolustus ihmettelee, miten Kanerva olisi voinut mieltää saamansa vaalituen lahjonnaksi, jonka motiivina olisi ollut hänen asemansa kaavoitusasioita käsittelevan Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana, vaikka Kanerva ei selityksensä mukaan ymmärtänyt kaavoituksesta juuri mitään. Puolustuksen mukaan Kanerva saattoi perustellusti ajatella, että hän sai vaali- ym. tukea yksinkertaisesti siksi, että hän oli niin suuresti meritoitunut ulkopolitiikassa ja yleensä valtakunnanpolitiikassa.

4. Rikoslaissa ei ollut aikaisemmin tahallisuuden määritelmää. Lainkäytössä tultiin toimeen oikeuskirjallisuudessa esitetyillä yleisillä opeilla ja tahallisuuden käsitteillä. Brynolf Honkasalon oppikirjasta pänttäsimme rikosoikeuden tenttiä varten tahallisuuden eri ilmenemismuotoja. Ne olivat ja ovat edelleen a) dolus determinatus  eli tarkoitustahallisuus, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on ollut seurauksen, esimerkiksi kuoleman, aiheuttaminen, b) dolus directus eli varmuustahallisuus, jossa tekijä on mieltänyt seurauksen varmuudella syntyvän, vaikka se ei ole ollut hänen varsinaisena tavoitteenaan, sekä c) tahallisuuden alimpana asteena dolus eventualis, jossa tekijä ei tavoittele seurauksen aiheuttamista eikä myöskään pidä sen syntymistä varmana, mutta jossa hän kuitenkin mieltää sen toimintansa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi seuraukseksi. Viimeksi mainitussa käsitteessä liikutaan jo tahallisuuden harmaalla alueella, jossa rajanveto tahallisuuden ja tuottamuksen välillä saattaa käytännössä olla häilyvä. Viime aikoina tässä suhteessa on painotettu mieltämisen todennäköisyyden astetta: esimerkiksi syyte uhrin tahallisesta surmaamisesta on hylätty sillä perusteella, etteivät teko-olosuhteet ole olleet sellaiset, että tekijä olisi mieltänyt kuoleman teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi.

5. Rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä 2003 rikoslakiin otettiin tahallisuuden määritelmä (RL 3:6). Säännöksen mukaan tekijä on aihettanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. 

6. Viimeksi mainitussa tapauksessa tekijä ei voi olla varma suunnitelmansa onnistumisesta ylipäänsä, mutta jos se onnistuu, silloin myös teon oheisseuraukset ovat varmoja. Esimerkiksi aikapommitapauksessa tekijä sijoittaa bussiin voimakkaan aikapommin surmatakseen bussimatkalla mukana olevan X:n. Räjähdys surmaa X:n lisäksi myös muita bussimatkustajia, jolloin tekijä tuomitaan myös tältä osin murhasta tai taposta. Tekijä ei vältä rangaistusta, vaikka X olisi jäänyt viime hetkellä pois matkalta ja pommi surmaa henkilöitä, joiden tappamista tekijä ei ollut tavoitellut.

7. RL 3:6 koskee ainoastaan seuraustahallisuutta eli tahallisuutta suhteessa teon seurauksiin. Sen sijaan tahallisuus suhteessa rikoksen muihin tunnusmerkistötekijöihin eli olosuhdetahallisuus jäi lakia säädettäessä edelleen tulkinnanvaraiseksi, koska eduskunnan lakivaliokunta ei päässyt sen sisällöstä yksimielisyyteen. Lakivaliokunnan mietinnössä viitataan tältä osin tunnusmerkistöerehdystä koskevaan säännökseen (RKL 4:1). Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei ole teon hetkellä selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai  jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. "Olosuhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös", sanotaan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM  2872002 vp). Lakivaliokunta katsoi, että todennäköisyysarviointiin perustuva tahallisuusmääritelmä soveltuu huonosti erityisesti talousrikoksiin.

8. Lainsäätäjä on siis jättänyt olosuhdetahallisuutta koskevan kysymykseen "oikeuskäytännön varaan", kuten vanha sanonta kuuluu. Kysymys on edelleen avoin, vaikka korkein oikeus on antanut siitä jo toistakymmentä ennakkopäätöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kehitetty erilaisia tahallisuutta koskevia oppeja tai teorioita, joita oikeuskäytäntö hyödyntää ratkaisuissaan. Tahallisuudella on yleensä keskeinen rooli suomalaisessa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa. Siitä on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi väitöskirjaa ja lukuisia artikkeleja. Olosuhdetahallisuuden merkitys on käytännössä suuri, mikä ilmenee muun muassa talous-, huume- ja seksuaalirikosjutuissa. RL 3:1:ssä mainitun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi oikeuskäytännössä on päädytty yleensä siihen, että  RL 4:1:n kriteeri, jonka mukaan tekijän tulee olla selvillä (tietoinen) tunnusmerkistötekijöiden käsilläolosta, asettaa tietyt rajat rikosvastuun laajentamispyrkimyksille tahallisuutta edellyttävien rikosten osalta.

9. Uusin olosuhdetahallisuutta koskeva enakkopäätös KKO 2013:17 annettiin viime viikolla yrityssalaisuuden väärinkäyttöä (RL 30:6.1) koskevassa jutussa. Ratkaisussa on kysymys siitä, mitä yrityssalaisuuden väärinkäytön tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää selvitettäväksi teon esirikokseksi väitetystä menettelystä ja sen rangaistavuudesta. Mainittu rikos on rangaistava ainoastaan tahallisena tekona ja juuri kysymys syytetyn tahallisuudesta osoittautui tapauksessa erityisen ongelmalliseksi. Tämän vuoksi asia määrättiin tahallisuuden arvioinnin osalta ratkaistavaksi korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu yksitoista jäsentä; muilta osin asia on ratkaistu normaalissa viisijäsenisessä kokoonpanossa.

10. En ryhdy tarkemmin selostamaan ratkaisu sisältöä, vaan rajoitun vain tahallisuuskysymyksen suppeaan arviointiin. Vahvennetussa jaostossa ilmeni kolme jonkin verran toisistaan poikkeavaa näkemystä, vaikka kaikki jäsenet päätyivät samaan lopputulokseen eli siihen, että tapauksessa oli käsillä rangaistavuuteen vaadittava olosuhdetahallisuus.

11. Tahallisuusarvioinnin punaista lankaa ja perustelujen osalta eri mieltä olleiden jäsenten kannanottojen välistä eroa on hieman hankalaa kiteyttää. Selvää kuitenkin on, että vahvennettu kokoonpano otti perusteluissaan kantaa siihen, minkä kriteerien mukaan olosuhdetahallisuutta eli siis tekijän tahallisuutta, joka kohdistuu rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiin olosuhteisiin, on arvioitava, ja mikä on tahallisuusvaatimuksen suhde yhtäältä tuottamukseen sekä toisaalta tunnusmerkistöerehdykseen (RL 4:1).  KKO:n enemmistö eli kuusi jäsentä päätyi siihen, että tekijän tuli yrityssalaisuuden väärinkäyttö-  
 rikoksessa pitää varmana tai varsin todennäköisenä sitä, että väärinkäytön kohde on yrityssalaisuus ja että se on saatu tietoon tai ilmaistu rikollisella teolla.

12.  KKO:n enemmistö toteaa, että lähtökohtaisesti olosuhdetahallisuutta on arvioitava eri rikostyyppien osalta mahdollisimman laajasti yhtenäisen perusteen mukaisesti. Joissakin tilanteissa todennäköisyysarviointi saattaa kuitenkin johtaa eduskunnan lakivaliokunnan esittämän huolen mukaisesti tahallisuuskynnyksen nousemiseen.Tässä suhteessa ongelmallisia voivat olla lähinnä tilanteet, joissa tekijä pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa ("tarkoituksellinen tietämättömyys", esim. huumekuriiri, joka ei tarkasta kuljetettavaksi saamansa repun sisältöä) tai joissa tekijä laiminlyö erityisen vastuuasemansa tai teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Ratkaistavana olevassa asiassa ei enemmistön mukaan kuitenkaan ollut perusteltua poiketa korkeimman oikeuden vakiintuneesta tahallisuusarvioinnin tavasta. Toisin sanoen tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen tuli tekijän tieten olla varmasti tai varsin todennäköisesti käsillä. X:n tahallisuutta tältä pohjalta arvioidessaan enemmistö päätyi katsomaan X:n pitäneen varsin todennäköisenä, että ko. moottorikelkkapuvut oli valmistettu yhtiö B:n kaavoja oikeudettomasti käyttäen ja että näiden pukujen saattaminen myyntiin loukkasi B:n yrityssalaisuutta.

13. KKO:n neljän jäsenen vähemmistö (Koponen, Rudanko, Välimäki ja Kitunen) puolestaan lähti siitä, että X oli suhtautunut hyväksyvästi tai ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että moottorikelkkapukujen myynti loukkaa toisen yrityssalaisuutta. Vähemmistö myös katsoi, että X:llä oli tähän liittyen ollut selonottovelvollisuus - tosin tätä ilmausta ei perusteluissa nimenomaisesti käytetä - kun hän oli erinäisten seikkojen perusteella voinut pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että sanottujen pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti toisen yrityssalaisuuksia. Vähemmistön perustelut ovat suoraviivaisemmat kuin enemmistön hieman kryptisiltä vaikuttavat perustelut.  

14. Vähemmistö näyttäisi olevan viemässä tahallisuusarviointia Ruotsin oikeudessa välinpitämättömyystahallisuutena (likgiltighetsuppsåt) tunnetun käsitteen suuntaan. Tämä johtopäätös voidaan tehdä lausumasta, jossa arvioidaan X:n suhtautuneen hyväksyvästi tai ainakin ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti B:n kaavoja. Samanlaista perustelutapaa tahallisuuden arvioinnista on havaittavissa myös ennakkopäätöksessä KKO 2012:98 selostetun vähemmistön perusteluissa. Kyseisessä tapauksessa vähemmistö olisi tuominnut syytetyn taposta puhtaasti välinpitämättömyystahallisuuden mukaisilla argumenteilla. KKO:n enemmistö sen sijaan pysytteli todennäköisyystahallisuuden kannalla ja hylkäsi syytteen taposta.

15. Ruotsin korkein oikeus on omaksunut välinpitämättömyyteen perustuvan tahallisuuden käsitteen vuonna 2004 HIV-tapausta koskevassa ratkaisussa (NJA  2004 s. 176). Välinpitämättömyystahallisuus on korvannut dolus indirectuksen ja dolus eventualiksen ja sen katsotaan muodostavan tahallisuuden alarajan; tämä kanta on hyväksytty ruotsalaisessa lainkäytössä yleisesti. Tekijä, joka epäilee tekonsa lainvastaisuutta ja seurauksia, mutta suhtautuu niihin välinpitämättömästi, syyllistyy tahalliseen tekoon. Norjan rikoslaissa omaksuttu tahallisuuden määritelmä on jonkin verran laajempi kuin RL 3:6:ssä, sen soveltamisala on yleinen eikä siis rajoitu vain seuraustahallisuuteen, vaan kattaa myös olosuhdetahallisuuden.

16. Oikeusneuvos Mansikkamäen eriävä mielipide ei näyttäisi poikkeavan kovinkaan paljon  korkeimman oikeuden enemmistön kannasta. Mansikkamäki on periaatteessa  samalla kannalla kuin enemmistö, mutta lähtee suoraviivaisemmin siitä, että tahallisuusarviointi ei lähtökohtaisesti voi vaihdella rikostyypin tai tapauskohtaisen harkinnan mukaan, vaan kaikissa tilanteissa tulisi edellyttää, että tekijä voi pitää tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen käsillä olemista varmana tai varsin todennäköisenä. Mansikkamäki toteaa, että riittävänä perusteena sumentaa rangaistavan ja rankaisematta jäävän menettelyn rajaa ei voida pitää tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelmaa, koska henkilön aseman perusteella hänen selonottovelvollisuutensa piiriin kuuluvia seikkoja koskevan tietoisuuden kiistäminen ei yleensä ole mahdollista, eikä mikään estä säätämästä rangaistavaksi sellaista selonottovelvollisuuden laiminlyöntiä, joka liittyy tekijän asemaan tai esimerkiksi tietoiseen riskinottoon. 

17. Mansikkamäen votum eroaa enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen kannanottoon verattuna edukseen oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa oikeuskirjallisuuteen viitataan vain ympäripyöreällä toteamuksella, jonka mukaan "tahallisuuden alarajan määrittelyssä on oikeustieteellisessä keskustelussa esitetty erilaisia käsityksiä". Tässä toteamuksessa ei siis mainita, kuka on esittänyt, missä yhteydessä ja millaisia nuo käsitykset ovat ja miten ne poikkeavat toisistaan. Tällaisen yksilöimättömän viittauksen informaatioarvo on olematon. Mansikkamäen votumissa esiintuodut oikeuskirjallisuuden kannanotot ovat toki olleet KKO:n ratkaisuteossa "käsillä" ja myös muut jäsenet ovat syynänneet niitä varmaankin hyvin tarkasti. 

18. Suomalaisessa lainkäytössä oikeuskirjallisuuteen ei ole perinteisesti viitattu, ja nykyisin viittaukset tuntuvat olevan erityisesti KKO:ssa ja KHO:ssa jonkinlaisessa pannassa; tosin KHO on alkanut Pekka Hallbergin kauden jälkeen viitata joissakin ratkaisuissaan oikeuskirjallisuuteen. Sitä vastoin hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien ratkaisuissa oikeuskirjallisuuteen viitataan aika usein. Ylimpien tuomioistuimien nurjamieliseltä vaikuttava suhtautuminen oikeuskirjallisuuteen oikeuslähteenä eroaa epäedukseen selkeästi muiden maiden ylimpien oikeusasteiden käytännöstä. Tämä on selvä puute, kuten olen esimerkiksi blogikirjoituksessa 566/27.3.2012  esittänyt, ja osoitus, ei vain perustelukäytännön matalasta tasosta, vaan koko lainkäyttöä vaivaasta avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta. Suomessa tuomioistuinten ja oikeustieteen väliltä puuttuu aito vuorovaikutus, mikä latistaa henkistä ilmapiiriä ja tympäännyttää kriittistä tarkkailijaa.

19. Oikeusneuvos Mansikkamäen votum on ilahduttava poikeus korkeimman oikeuden harmaasta perustelukäytännöstä. Oikeuskirjallisuuteen tehtyjen viitausten vuoksi hänen lausumassaan esitetyt perustelut ja johtopäätökset avautuvat lukijalle paremmin kuin enemmistön perustelut. Kyse ei ole siitä, kuten meillä usein annetaan virheelllisesti ymmärtää - kun oikeuskirjallisuteen ei joko rohjeta tai viitsitä viitata -  että tuomari perustaisi kantansa tai ratkaisunsa suoraan viitatussa teoksessa tai artikkelissa esitettyyn käsitykseen. Kuten oikeusneuvos Mansikkamäen perusteluista ilmenee, oikeuskirjallisuuteen on syytä viitata ainoastaan kysymyksenasettelun yhteydessä ja eräänlaisena johdantona tuomarin omalle pohdinnalle. Kirjallisuusviittaukset lisäävät perustelujen informaatioarvoa, koska lukija voi viittausten avulla päästä helposti lisätiedon lähteille. On selvää, että juuri oikeuskirjallisuudessa tahallisuudesta esitetyt käsitykset ja teoriat ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla hallituksen esityksen samoin kuin enemmistönkin perusteluissa useaan kertaan viitatun lakivaliokunnan mietinnön sisältöön. Tältäkin kannalta on outoa, että korkeimman oikeuden enemmistö ja neljän jäsenen vähemmistö eivät ole tuoneet perusteluissaan tätä tärkeää oikeuslähdeaineistoa yksilöidysti esille. 

20. Korkeimman oikeuden, sekä enemmistön että vähemmistöjen, perusteluista havaitaan, miten korkeassa kurssissa lakien esityöt ovat oikeuslähteenä. Hallituksen esitystä ja lakivaliokunnan mietintöä selostetaan perusteluissa pitkään ja sanatarkasti ja "oikeaa" vastausta ja ratkaisua tahallisuuteen etsitään kiihkeästi siitä, mitä mainituissa lainvalmisteluasiakirjoissa on sanottu tai jätetty sanomatta. Oikeusneuvos Mansikkamäkikin toteaa, että "laki ja sen esityöt jättävät soveltajalle tulkinnanvaraa". Mainitusta lausumasta voitaisiin päätellä, että jos lakivaliokunta ei olisi jättänyt  tahallisuuskysymystä nimenomaisesti oikeuskäytännön varaan, vaan olisi lausunut mietinnön perusteluissa olosuhdetahallisuuden sisällöstä jotain, korkein oikeus olisi "kiittänyt ja kumartanut" ja jättänyt oman pohdintansa sikseen. Laki on kuitenkin yleensä aina enemmän ta vähemmän tulkinnanvarainen eikä se, mitä lakivaliokunnan mietinnössä tai muissa lainvalmistelutöissä on tietystä kysymyksestä sanottu, toki ehdottomasti sido tulkinnassa riippumatonta tuomioistuinta. 










maanantai 18. maaliskuuta 2013

709. Oikeudenhoidon uudistamisohjelma sai nuivan vastaanoton

1. Viime viikolla oikeusministerille luovutettu korkeantason neuvottelukunnan ohjelmaehdotus oikeudenhoidon, itse asiassa lähinnä vain tuomioistuinlaitoksen, uudistamisesta vuosille 2013-2025 ei ole herättänyt mediassa suurta huomiota. Lehtien pääkirjoituksissa ohjelmaa on sentään jonkin verran pohdittu. Vaikka ohjelma on nimetty virallisesti oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi, ovat tiedotusvälineet panneet merkille, että kysymyksessä on tosiasiallisesti ennen muuta oikeuslaitoksen säästöohjelma. 

2. Neuvottelukunnan valmistelema ohjelma sisältää ehdotukset toimista, joilla voidaan saavuttaa hallituksen kehyspäätöksessä 2012 edellytetyt kuuden miljoonan euron säästöt kolmessa vuodessa vuodesta 2015 alkaen. Valtioneuvoston kehysneuvottelujen pöytäkirjan mukaan oikeusministeriön tuli laatia "korkean tason työryhmässä" 6 milj. euron sopeuttamisohjelma. Mainittu 6 milj. euroa on siis oikeuslaitokselta itse asiassa jo leikattu. Neuvottelukunnnan asiana oli kertoa oikeusministeriön kantana talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, miten ministeriö tulee sen tekemään. Oikeusministeriö päätti yhdistää lyhyen aikavälin leikkaukset pidemmän aikavälin tavoitteisiin, jotteivät jo sovitut leikkaukset vaarantaisi pitkän ajan tavoitteita. Sopeuttamisohjelma ja mainitut pitkän aikavälin tavoitteet eivät kovin helposti avaudu lukijalle.

3. Vaasassa ilmestyvän  Pohjalaisen pääkirjoituksessa neuvottelukunnan ohjelmajulistusta luonnehditaan oikeuslaitoksen "rajuksi ehdotukseksi." Lehden mukaan  "joko taas" ja "tämä ei voi olla totta" olivat reaktiot, kun neuvottelukunnan mietintö julkistettiin. Ohjelma sisältää pääkirjoituksen mukaan"mielikuvituksellisia kohtia", jotka eivät voi hetkessä toteutua. Pohjalainen valittaa, että neuvottelukunnan jäsenistössä eteläinen Suomi oli vahvasti edustettuna - siis ilmeisesti liian vahvasti keskiseen ja pohjoiseen Suomen verrattuna.

4. Muiden maakuntalehtien tavoin Pohjalainen on huolestunut ohjelmassa esitetyn säästökuurin vaikutuksista käräjä- ja hovioioikeuksien toimintaan asianomaisen lehden levikkialueella. Kuten Pohjalainen toteaa, samana päivänä kun neuvottelukunta luovutti mietintönsä, eduskunta hyväksyi vuosia vatvotun ja valmistellun hovioikeusuudistuksen, jossa Kouvolan hovioikeus yhdistetään Itä-Suomen hovioikeuteen - tämä uudistus tulee voimaan vuoden 2014 alusta - mutta jossa Vaasan hovioikeus saa jatkaa toimintaansa. Neuvottelukunnan mielestä tämä ei kuitenkaan riitä, vaan valtakunnassa on lopetettava vielä yksi hovoikeus. Pohjalaisen pääkirjoituksesta aistii pelkoa siitä, että lakkautuslistalla seuraavana olisi Vaasan hovioikeus. 

5. Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa on puolestaan huolestunut pohjoisen Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta. Lehti ennakoi, että jos yksi hovioikeus tullaan jatkossa lakkauttamaan, kysymykseen tulee todennäköisesti Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksien yhdistäminen. Tällöin voidaan ikään kuin kompromissiratkaisuna esittää, että hovioikeuden pääpaikan tulisi sijaita Oulussa. 

6. Lapin Kansan mukaan pohjoisen Suomen hovioikeuden oikea paikka on kuitenkin Rovaniemi. Lehden mukaan tällä kannalla on myös Rovanimeen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen 14.3. julkaistussa kannanotossaan; tämä ei ole toki mikään yllättävä kannanotto. Hovioikeuden sijaintipaikkaa harkittaessa pääpaino tulisi asettaa maantieteelle, ei väestöpohjalle, sanoa lehti. Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiri kattaa jo nyt lähes puolet Suomen pinta-alasta ja ensi vuonna mainittu alue suurenee vielä entisestään, kun hovioikeuspiiriin liitetään myös Kainuu. Rovaniemeä hovioikeuden sijaintipaikkana puoltaa lehden mukaan vahvasti se, että sinne on syntynyt vahva oikeusalan osaamiskeskittymä, sillä hovioikeuden lisäksi kaupungista löytyy oikeustieteellinen tiedekunta, käräjäoikeus ja Haltik, joiden välinen yhteistyö on tiivistä. Rovaniemen hovioikeuden säilyttämistä puoltaa sekin, että pohjoisen hovioikeus joutuu käsittelemään myös saamelaisvähemmistöön kuuluvien ihmisten asioita.

7. Pohjalaisen tavoin myös monet muut maakuntalehdet ihmettelevät neuvottelukunnan kovaa halua karsia käräjäoikeuksien lukumäärä nykyisestä 27 käräjäoikeudesta vielä puoleen. Lehdet huomattavat aiheellisesti siitä, ettei edellisestäkään uudistusta, missä käräjäoikeuksien määrää karsittiin pari kolme vuotta sitten 51:stä 27:ään, ole saatu vielä kunnolla toimimaan. 

8. Itä-Savo -lehti ennakoi, että käräjäoikeuksien lakkauttamisrytäkässä viimeiselle tuomiolle talutettaisiin koko nykyinen Etelä-Savon käräjäoikeus (Mikkelissä). Varsin todennänäköistä olisi, että Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeudet yhdistettäisiin yhdeksi käräjäoikeudeksi, jonka sijaintipaikka olisi Kuopio. Savonlinassa ilmestyvä Itä-Savo paheksuu neuvottelukunnan aikomusta laittaaa Savonlinnan nykyinen sivukanslia "lahtipenkkiin". Näistä suunnitelmista kannattaa lehden mukaan olla huolissaan ennen muuta kansalaisten oikeusturvan, yhdenvertaisuuden ja myös asioinnin vuoksi. 

9. Jos Savonlinnan sivukanslia lakkaa, paikkakunnalla ei Itä-Savo -lehden mukaan voisi esimerkiksi enää jättää avioerohakemusta, kysyä neuvoja tai hoitaa velkomisasioita. Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Hannu Lindgren on lehden mukaan arvioinut julkisuudessa, että ”nyt mennään liian suuriin yksiköihin.” Huolenaiheisiin on yhtynyt myös Etelä-Savon johtava laamanni Pekka Laitinen. Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat puolestaan ennakoi, että Itä-Suomessa tulisi olemaan vain yksi käräjäoikeus, joka muodostuisi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeuksien tuomiopiirien lisäksi Pohjois-Karjalan (Joensuun) käräjäoikeuden alueista.

10. Itä-Savo -lehden mukaan on toki luonnollista, että valtio joutuu tarkastelemaan toimintojaan taloutensa pitämiseksi pinnalla. Moniin nykyisiin rakenteisiin joudutaan puuttumaan. Suunnitelmia laadittaessa kannattaa kuitenkin pitää pää kylmä ja järki mukana. Valtio ei saa omilla ratkaisuillaan vaikeuttaa kohtuuttomasti kansalaisten mahdollisuutta hoitaa asioitaan. Kaavailtu käräjäuudistus voi suurentaa rajat niin suuriksi, että palvelut karkaavat liian kauaksi. Silloin ollaan lähellä kohtuuttomuutta. Käräjäuudistus on lehden mukaan puhtaasti poliittinen ratkaisu. Lehden mukaan Savonlinnan sivukanslian kohtalo ratkaistiin poliittisesti, kun oikeusministeri Anna-Maja Henriksson päätti vuonna 2012, että sivukanslia saa jatkaa toistaiseksi. Lehti toivoo, että ministeri ei rupea repimään päätöstään auki. Samanalaisia huolenaiheita on muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Joensuussa ilmestyvä Karjalainen -lehti on huolissaan siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden istuntopaikoista tullaan lakkauttamaan Nurmeksen ja Kiteen käräjäpaikat.

11. Tällaisia ovat siis alueiden ja maakuntien huolet oikeudenhoidon keskittämisasiassa! Oikeuspolitiikkaa on Suomessa tarkasteltu aina ennenkin vahvasti aluepoliittisista lähtökohdista ja intresseistä käsin. Maakunta- ja paikallislehtiä, kaupunkeja ja kuntia, kansanedustajia ja paikallispoliitikkoja samoin kuin tavallisia ihmisiä ei kiinnosta paljoakaan se, miten oikeuslaitos toimii tai millainen on oikeudenkäyntimenettely, vaan yksinomaan se, säilyvätkö tuomioistuimet, istuntopaikat ja sivukansliat jatkossakin entisenlaisina ja entisillä paikoillaan. Pelätään, eikä toki aivan aiheetta, että tuomioistuinten keskittämispäätökset karsivat syrjäseuduilta työpaikkoja ja sen myötä myös asukasmäärää. Pääkaupunkiseudulla asustelevilla päättäjillä ja virkamiehillä sekä korkeilla neuvottelunnilla onkin visainen tehtävä saada maakunnat ja niiden ihmiset ymmärtämään ja hyväksymään, miksi  "oikeuslaitoksen lahtipenkille" pitää taas taluttaa esimerkiksi puolet käräjäoikeuksista!

12. Yle Uutiset tiivisti neuvottelukunnan ohjelman näin: "KKO:n ja KHO:n presidenteillä kohtelias nokkapokka tuomioistuinuudistuksesta". Nokittelulla viitataan kahteen periaatteellisesti tärkeään kysymykseen, joista presidentit ovat täysin eri mieltä, eli 1) ehdotetun tuomioistuinviraston perustamiseen, ja 2) hallinto-oikeuksien ja hovioikeuksien yhdistämiseen. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kannattaa mainittuja uudistuksia tai ainakin niiden selvittämistä, kun taas korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori vastustaa kumpaakin uudistusta "sivistyneesti", mutta kuitenkin jyrkästi. Koskelon mukaan ei ole mitään järkeä, että samoja asioita käsitellään kahdessa erillisessa tuomioistuinlinjassa. Vihervuori puolestaan "torppaa" tuomioistuinten fuusiopuheet toteamalla, että näin mullistava uudistus vaatisi perustuslain "peukaloimista". 

13. Olen käsitellyt mainittuja kahta kysymystä jo blogikirjoituksessa 707, joten en puutu niihin enää tässä yhteydessä. Media näyttää näiden kahden kysymyksen osalta kantansa jo valinneen antamalla kannatuksensa Pekka Vihervuoren edustamalle jarrumies-linjalle. Korkeimman oikeuden Pauliine Koskelo ei ole ainakaan vielä saanut tiedotusvälineissä kannatusta ajamilleen uudistuksille, joihin toki myös neuvottelukunnan jäsenten selvä enemmistö on yhtynyt. 

14. Karjalainen -lehti teilaa kaavaillun tuomioistuinten keskushallintouudistuksen toteamalla lyhyesti, että neuvottelukunnan ehdottama tuomioistuinvirasto on oiva esimerkki "kustannussyöpöistä hallintohimmeleistä". Pohjalainen puolestaan niputtaa yhteen KKO:n ja KHO:n rakenteiden yhdistämisen, uuden tuomioistuinviraston perustamisen sekä lautamiesjärjestelmästä luopumisen ja sanoo (vajaalla kahdella rivillä) ensivaikutelman olevan, että "näistä ainakin kaksi viimeistä saattaisivat vain lisätä byrokratiaa ja vähentää tavallisen kansan ääntä päätöksenteossa".

15. Iltalehti vastustaa yleisten tuomioistuinten ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä samoin kuin tuomioistuinviraston perustamista. Lehti laukoo muutenkin aika populistisen tuntuisessa pääkirjoituksessaan, että hallinto-oikeudet ovat kansalaisille usein läheisempiä kuin käräjäoikeudet, joiden kanssa moni kunnon kansalainen ei joudu tekemisiin koskaan. Hallinto-oikeuksissa sen sijaan tulkitaan lehden mukaan vaikkapa kaavoitusta tai "harmaan talouden rajaa." Jo neljännes KHO:n asioista liittyy kaavoitukseen ja maahanmuuttoon. Lehden mukaan väkinäiset fuusiot johtavat usein vain uusiin johtoportaisiin. Tuomareiden pitää Iltalehden mukaan ylipäänsä pikemmin erikoistua kuin hoitaa "kaikenlaisia asioita". Iltalehden loppuhuipennus: "Kansainvälinen verotuskiista poikkeaa puukotuksesta tai avioerosta"!

16. Selvitysten mukaan käräjäoikeudet ovat kuitenkin usein tavallisille ihmisille paljon läheisempiä ja tutumpia kuin hallinto-oikeudet. Näin jo sen vuoksi, että maassa on 27 käräjäoikeutta, mutta vain 7-8 hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeusprosessi on yleensä aina puhtaasti kirjallista käsittelyä, kun taas käräjäoikeudet ratkaisevat juttuja pääsäännön mukaan suullisissa käsittelyissä, joissa asianosaiset ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. Käräjäoikeuksien työhön osallistuu koko maassa useita tuhansia tavallisia kansalaisia oikeuden jäseninä eli lautamiehinä, hallinto-oikeuksissa sitä vastoin ei ole maallikkojäseniä. Ihmiset eivät usein edes tiedä, missä hallinto-oikeuden kanslia tai istuntopaikka sijaitsee. Käräjäoikeuksissa käsiteltävät rikos- ja riita-asiat kiinnostavat tavallista kansaa yleensä paljon enemmän kuin esimerkiksi verotus tai kaavoitus, joita käsitellään hallinto-oikeuksissa. Tämän asian huomaa myös mediassa selostettavista oikeusjutuista, sillä hallinto-oikeusasiat ylittävät vain aniharvoin uutiskynnyksen. Harmaan talouden rajaa vedetään yleisöä kiinnostavalla tavalla nimenomaan käräjäoikeuksien talousrikosjutuissa jne. Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä pitempään.

17. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.3. suhtaudutaan niin ikään torjuvasti tuomioistuinviraston perustamiseen ja tuomioistuinlinjojen yhdistämiseen. Pääkirjoittaja ei tosin tässäkään tapauksessa ruodi neuvottelukunnan esitystä tai sen perusteluja  tuomioistuinvirastosta tarkemmin, vaan tyytyy lakonisesti vain toteamaan, että "muilta hallinonalailta on esimerkkejä, joissa uusi hallintovirasto alkaa paisuttaa itseään ja syö samalla voimavaroja järjestelmän muilta osilta, jotka tekevät varsinaista käytännön työtä." Pääkirjoituksessa ei mainita sanakaan niistä näkökohdista, esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuudesta, joilla neuvottelukunnan selvä enemmistö on esittänyt tuomioistuinviraston perustamista. Maan ns. valtalehti näyttää siis yhtyvän maakuntalehtien sankkaan (ja synkkään) joukkoon, joka vastustaa tuomioistuinvirastoa "kustannusyöppönä hallintohimmelinä." 

18. Helsingin Sanomat vastustaa myös tuomioistuinlinjojen ja korkeimpien oikeuksien yhdistämistä, mikä tarkoittaisi lehden mukaan  käytännössä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien sekä KKO:n ja KHO:n laittamista yhteen. Lehti toteaa KHO:n Pekka Vihervuoren vastustavan jo pelkän selvityksen tekemistä, kun taas KKO:n Pauliine Koskelo maalaa pääkirjoituksen mukaan kuvaa uudesta järjestelmästä talona, jossa olisi yksi porraskäytävä mutta useita kerroksia ja erilaisia huoneistoja monenlaisine huonekaluineen.

19. HS näyttää siis hyväksyvän myös tältä osin KHO:n presidentin näkemykset sellaisinaan. Lehden mukaan neuvottelukunnan esittämät muutokset ovat niin suuria, että ne vaatisivat perustuslain muutoksen. Siksi ennen mahdollisen selvityksen aloittamista hankkeen tavoitteet olisi syytä perustella julkisesti. Tähän saakka suomalaisilla on HS:n mukaan ollut käsitys, että Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa käytössä oleva kaksilinjainen järjestelmä on toiminut hyvin suhteessa yksilinjaisiin maihin. Valtion budjetin kokonaisuudessa puhutaan lehden mukaan niin pienistä muruista, että perusteluiksi tarvitaan koko yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen kannalta painavampia syitä kuin epävarmasti toteutuvat säästöt.  

20. Vaikuttaa oudolta, että säästökohteita haettaessa halutaan Hesarin tavoin tyrmätä jo ennalta selvitys tuomioistuinlinjojen yhdistämisestä, vaikka juuri tämän uudistuksen avulla  voitaisiin saavuttaa todella merkittäviä hallinnollisia säästöjä ja parantaa samalla myös lainkäytön laatua ja oikeusturvaa. Vahvat ennakkoluulot tuntuvat painavan tässäkin kohdin järkisyitä enemmän. Perustuslaki ei ole ikuinen ja koskematon, vaan sitä voidaan toki joiltakin kohdin muuttaa, jos tarve vaatii, ja tuomioistuinlinjojen yhdistäminen vaatii toki aikaa. Helsingin Sanomat samoin kuin kaikki muutkin lehdet sivuuttavat sen tosiasian, että tuomioistuinlinjojen yhdistäminen merkitsee vain hallinnon yhdistämistä. Uudistuksella ei sen sijaan puututtaisi tuomareiden lukumäärään eikä muutettaisi tuomareiden nykyisiä toimivaltuuksia.

21. Miksi media on asettunut mainituissa kahdessa merkittävässä asiassa korkeimman hallinto-oikeuden ja sen presidentin edustamalle nykykäytännön säilyttävälle ja oikeuslaitoksen uudistamista jarruttavalle kannalle? Vaikuttaa siltä, että korkein hallinto-oikeus on hoitanut tiedotuksen ja suhteet mediaan korkeinta oikeutta ja yleensä yleisiä tuomioistuimia paremmin. Yksi esimerkki: Pekka Vihervuori kutsui Yle Uutiset luokseen jo muutama päivä ennen neuvottelukunnan ohjelman virallista julkistamis- ja luovutustilaisuutta ja ampui - ainakin yritti ampua - jo tuolloin alas mietinnön kaksi merkittävintä ehdotusta. Presidentti Vihervuoren vieressä Yle Uutisten haastattelussa seisoi KHO:n pyylevähkö viestintäpäällikkö kuin konsanaan Sancho Panza suuren isäntänsä rinnalla! KHO:n viestintäpäällikkö on entinen Hesarin toimittaja, joka kirjoittelee edelleen lehtijuttuja ja jolla on ilmeisesti yhä hyvät suhteet median edustajiin. KKO:n viestintäpäällikköä sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt eikä paljon kuulunutkaan.

22. Helsingin Sanomat kertoo pääkirjoituksen otsikossaan , että "tuomioistuimilta puuttuu edelleen iso kuva". Lehden mukaan on suuri vaara, että poliitikkojen käymässä keskustelussa kamppailu jäljelle jäävistä käräjä- ja hovioikeuspaikkakunnista peittää alleen periaatteellisen keskustelun koko oikeusjärjestelmän uudistamisesta. 

23. Vaara oikeuspolitiikan ja tuomioistuinlaitoksen kehittämisen jäämisestä alue- ja puoluepoliittisten näkökohtien jalkoihin on ilmeinen, jos ylimmät päällikkötuomarit ja oikeusministeriön asettaman korkean neuvottelukunnan jäsenet ovat keskeisistä uudistamistavoitteista täysin eri mieltä keskenään. Oireellista tässä suhteessa on tapa, jolla keskustalaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat vastustivat pari viikkoa sitten eduskunnan lakivaliokunnassa Kouvolan hovioikeuden lakkauttamista ja sen yhdistämistä Itä-Suomen hovioikeuteen. Korkean neuvottelukunnan kaavailemat uudistukset uhkaavat jäädä vain sellaisten säästökohteiden etsimiseen, joiden avulla on aina ennenkin säästetty tuomioistuinten menoja, mutta joilla on samalla kavennettu kansalaisten valitusoikeutta ja yleensä oikeusturvaa. Oikeusministeriksi tarvittaisiin nyt voimakastahtoinen ja taitava poliitikko tai mieluummin Pauliine Koskelon tyyppinen ammattiministeri, jonka sana painaisi ja joka ei höynähtelisi julkisuutta tavoitellakseen sinne tänne muodikkaiden ilmiöiden (esim. tuomioistuinsovittelu ja "rauhantuomarijärjestelmä") perässä poliittisten irtopisteiden keräämisen toivossa.

24.  KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastasi eilen HS:n pääkirjoitukseen lehden mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan "Tuomioistuinlaitos tarvitsee itsenäisen keskushallinnon". Hän kiteytti minusta hyvin ne tavoitteet ja tosiasiat, jotka puoltavat oikeusministeriöstä ja yleensä hallitusvallasta riippumattoman tuomioistuinviraston perustamista. 

25. Koskelon kirjoitukseen sisältyy "sivistynyt potku", jonka kohteena voidaan nähdä KHO, sen edellinen presidentti Pekka Hallberg sekä yleensä hallinto-tuomioistuinten toiminta, jota on luonnehdittu "hallinnon jatkeeksi". Koskelo kirjoittaa: "Oikeusvaltiossa ei ole sijaa symbioottisille suhteille eikä muunlaisille epäasiallisille vaikutusmekanismeille lainkäytön ja poliittisen vallan välillä". Pekka Hallberg tunnettiin hallintolainkäytön ja poliittisen vallan linkkimiehenä ja hallitusvallan uskottuna miehenä. KHO:n äskettäinen plenum-päätös pakkohoitoasiassa (KHO 2012:75) on puolestaan oiva esimerkki siitä, miten yksityisen ihmisen oikeusturva saa väistyä hallinnollisten tarkoitusperien tieltä.

26. Poliisin toimintaa ja hallintoa ei johda sisäministeriö, vaan poliisihallitus. Puolustusvoimien strategis-operatiivista tasoa johtaa, ei puolustusministeriö, vaan puolustusvoimien pääesikunta. Vankiloita ja yleensä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja sen hallintoa varten on Rikosseuraamusvirasto. Opetusministeriön yhteydessä toimii opetushallitus, liikenneministeriön yhteydessä Liikennevirasto, sosiaali-ja terveysministeriön toiminnasta vastaa Terveyden ja  hyvinvoinnin laitos (THL)  jne. 

27. Miksi siis tuomioistuimien pitäisi olla suoraan oikeusministeriön hallinnon alaisuudessa? Poliisihallitus, pääesikunta, opetushallitus jne. eivät ole asianomaisista ministeriöistä riippumattomia ja itsenäisiä laitoksia tai elimiä. Perustuslaki ei tätä edellytä. Sitä vastoin tuomioistuimet ovat perustuslain mukaan hallitus- ja lainsäädäntövallasta riippumattomia itsenäisiä elimiä. Siksi myös tuomioistuiminen hallinto pitäisi erottaa hallitusvallasta ja uskoa oikeusministeriöstä riippumattomalle elimelle. Nykyinen järjestely ei ole vain paha kauneusvirhe, vaan tilanne, joka on estänyt tuomioistuinten tehokkaan kehittämisen.

28. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (Arposen komitea) ehdotti vuonna 2003 mietinnössään tuomioistuimille oikeusministeriöstä erillisen keskuhallintoyksikön perustamista. Komitea vältti käyttämästä uudesta yksiköstä nimeä "tuomioistuinvirasto", koska arveltiin, että sana "virasto" on omiaan johtamaan ajatukset uuden byrokratian muodostamiseen. Ehdotetusta yksiköstä käytetään komitean mietinnössä nimikettä tuomarijohtokunta, mutta myös nimikkeet tuomarilautakunta tai -johtokunta olisivat kelvanneet. Komitean vähemmistö, joka oli enemmän tai vähemmän sidoksissa oikeusministeriöön, sen sijaan katsoi, ettei tuomioistuinlaitoksen kehittäminen edellytä erillisen keskushallintoviraston perustamista. - Nyt jo voidaan todeta, että miten väärässä vähemmistö olikaan.

29. Oikeuslaitospäivässä 15.3.  - sellainenkin päivä on olemassa - oikeusministeri Henriksson ja hänen kansliapäällikkönsä Tiina Astola ovat selvitelleet neuvottelukunnan ohjelmaa, jonka säästötavoitteista ei totisesti ole helppoa päästä perille. Astolan mukaan mainitut  6 milj. euron säästötavoitteet eivät ole oikeusministeriön kannalta  vaikein asia, vaan taloudellinen tilanne oikeuslaitoksessa on aidosti vaativampi.

30. Hallitusohjelmassa jo sovittujen vähennysten lisäksi on olemassa isoja kustannuspaineita, joille ei ole vielä olemassa erillisrahoitusta. Yhtenä esimerkkinä näistä Astola mainitsi suunnitteilla olevat tietojärjestelmähankkeet (AIPA-hanke). Sen avulla  on tarkoitus  saada sähköiseen muotoon kaikki tieto sisäministeriön alaisesta poliisista aina korkeimpiin oikeusasteisiin saakka. Valtiovarainministeriö on sitoutunut antamaan oikeusministeriölle tähän hankkeeseen rahoitusta useille vuosille, mutta hankkeesta jää silti oikeusministeriön hallinnonalan momentilta rahoitettavaksi vielä noin 10 milj. euron osuus. Tämän lisäksi oikeusministeriöllä on korjattavia ja uudisrakennettavia toimitiloja, joista aiheutuu vuokramenojen korotuksia n. 3,5 milj. euroa lähivuosina.

31. Oikeuslaitokseen kohdistuvat vähennykset, AIPA ja toimitilamenot yhteenlaskettuna merkitsevät kansliapäällikkö Astolan mukaan ainakin noin 25 milj. euron säästötavoitetta vuonna 2015 oikeuslaitoksessa (eli tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa, oikeusavussa, ulosotossa). Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan oikeusministeriö tarvitsee lisäksi rahoitusta erilaiseen oikeudenhoidon kehittämiseen jatkossa. Budjetissa on oltava liikkumavaraa ja rahoitusta oikeuslaitoksen uusiutumiseen (mm. tuomioistuinharjoitteluun, täydennyskoulutukseen, erillaisiin kehittämishankkeisiin jne.) ja näihin tavoitteisiin voidaan päästä vain oikeudenhoidon omin voimin ja toimin.

32. Tässä sitä sitten ollaan, eli tuomioistuimet  ovat vaativan "sopeuttamisohjelman" eli isojen menoleikkausten edessä, kun yksimielisyyteen oikeuslaitoksen kehittämisessä ei ole päästy. Tuomioistuinlinja on kaksijakoinen ja sen molemmat haarat vetävät eri suuntiin ja  "kotiinpäin" niin paljon kuin suinkin kehtaavat ja kykenevät. Tuomioistuinten julkisuuskuva ei ole hyvä ja yksittäisten tuomioistuinten tiedottamistoiminta on perin vaatimatonta. Hienoja viestintä- jaa tiedotusstretegioita on toki jokaisessa  portaassa laadittu, mutta niin kuin usein tapahtuu, suunnitelmat ovat jääneet paperille ja käytännössä toteuttamatta. Tuomioistuimilta puuttuu yhteinen spokesman, joka edustaisi tuomioistuimia suhteessa valtiovaltaan ja tiedotusvälineisiin. Tuomioistuimilta puuttuu riippumattomalta oikeuslaitokselta edellytettävä, muusta hallitusvallasta itsenäinen keskushallintoyksikkö, joka huolehtisi siitä, että tuomioistuinten rahoitus on kunnossa ja valvoisi, ettei tuomioistuimia potkittaisi päähän niin raskaasti kuin nykyisin tapahtuu, eivätkä oikeusasteet joutuisi sellaiseen "kuseen", missä ne nyt ovat: todella raskaiden säästöjen edessä. Tuomareiden lukumäärää joudutaan lähivuosina tapahtuvan joukkoeläköitymisen yhteydessä todennäköisesti radikaalisti vähentämään, jotta asetetut säästötavoitteet voitaisiin saavuttaa. 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

708. Tulisiko ministeri Hautalan erota?

1. Kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) korjautti asuntonsa ovea vuonna 2009. Remontin urakoineen kolmihenkisen työkunnan mukaan ovia olisi ollut enemmänkin. Työstä vastanneen henkilön mukaan Hautalan tilaaman työn arvo oli ollut noin 1 000 euroa. Hautala itse kertoo maksaneensa oviremontista 650 euroa tilittämättä asianmukaisia työnantaja- ja eläkemaksuja. Toistaiseksi on epäselvää, tiesikö Hautala maksaessaan, ettei työntekijällä ollut omaa yritystä tai toiminimeä.

2. Oviremontiin jälkiä siivosi Hautalan palkkaama siivooja. Hautala on myöntänyt maksaneensa ulkomaalaiselle siivoojalleen 250 euron suuruisen korvauksen pimeästi remontin loppusiivouksesta. 

3. Hautalan virhe ja laiminlyönti paljastui tällä viikolla. Jupakan taustalla on Hautalan mukaan hänen nykyisen miesystävänsä ja remonttivastaavan välinen oikeusjuttu, jonka remonttimies on juuri hävinnyt käräjäoikeudessa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. 

4. Aluksi Hautala kiisti toimineensa väärin. Kun asiasta nousi kohu, Hautala myönsi menetelleensä virheellisesti jättäessään kyseiset työnantajan sivukuut maksamatta. Hän ei kertomansa mukaan ollut ymmärtänyt, että tällaisesta "tuttavanapalveluksesta" pitää makssa eläkemaksuja. 

5. Nyt ministeri selittää, että "jälkikäteen ajatellen tilanne on täysin selvä" ja että hänen olisi pitänyt täysin ymmärtää, että siivouksen kertapalkkiosta olisi pitänyt maksaa työantajamaksut. Hautala kertoo auttaneensa  siivoojana toiminutta naista, joka on taustaltaan tšetšeenipakolainen. 

6. Hautala, joka siis aluksi kiisti tehneensä virheen, selittää nyt olevansa erittäin pahoillaan ja pyytävänsä anteeksi. Hän on esittänyt anteeksipyynnön valtioneuvoston istunnossa hallitustovereilleen ja vihreiden eduskuntaryhmälle. Näiden tahonsa "käsiin" Hautala kertoi jättävän jatkonsa hallituksessa. Ministeri katsoo itse voivansa jatkaa ministerinä, vaikka "eihän tämä millään tavalla edesauta uskottavuuttani ministerinä".

7. Hautalan mokan ja tilanteen tekee erityisen kiusalliseksi se, että hän kuuluu hallituksen harmaata taloutta pohtivaan ministeriryhmään. Hän ei kuitenkaan harkitse ryhmästä eroamista. "Aion jatkaa, ellei joku minua vaihda. Tämä ei tee miksikään sitä, että harmaan talouden torjunta on äärimmäisen tärkeää toimintaa ja sitä pitää kaikin tavoin edistää", sanoo Hautala. 

8. Kuten odottaa saattoi, Heidi Hautala sai oitis synninpäätösten vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä samoin kuin pääministeri Jyrki Kataiselta. Näinhän Suomessa on totuttu aina ennenkin vastaavanlaisissa tapauksissa toimimaan. Merkittävässä asemassa olevan poliitikon virheitä ja laiminlyöntejä vähätellään tyyllin "no, mitäs nyt tuollaisista pikkuvirheistä, ei niistä kannata välittää"!

9. Muissa sivistysmaissa ministeri olisi vastaavanlaisessa tapauksessa kantanut poliittisen vastuun ja eronnut heti hallituksessa. Näin on tapahtunut esimerkiksi Britanniassa ja Ruotsissa. Ruotsin demareiden puheenjohtaja ja ministeri Mona Sahlin erosi, kun paljastui, että hän oli ostanut itselleen tobleronipatukan valtion luottokortilla. Toinen ruotsalaisministeri erosi, kun paljastui, että hän oli jättänyt televisioluvan maksamatta. Vuosi pari sitten Ruotsin demareiden puheenjohtaja Håkan Juholt  joutui niin ikään eroamaan jäätyään kiinni kähminnästä. Juholt oli nostanut kansanedustajien kakkosasuntoonsa saamaa kulukorvausta täysimääräisenä, vaikka asunnossa asui myös hänen puolisonsa.

10. MInisteri Hautala on menetellyt moraalittomasti. Hän istuu harmaan talouden vastaisessa työryhmässä, mutta ei kertomansa mukaan tunnista omassa taloudessaan, mitä harmaa talous merkitsee; vai onko  kyse ollut sittenkin tarkoituksellisesta taloudellisen edun saamisesta? Hän näyttää, ei vain suomalaisille, vaan myös maanhanmuuttajille huonoa esimerkkiä, miten Suomessa voidaan luistaa lakimääräisten maksujen suorittamisesta. Hän ajattelee selviänsä virheestään julkisella anteeksipyynnöllä ja asian pahoittelemisella. Hänen mieleensä ei näytä edes juolahtavan, ettei hän nauti enää ministeriltä edellytettävää luottamusta.

11. Olisi hyvä, että ministerin luottamus otetaan virallista tietä esille eduskunnassa. Useimmat kansanedustajat ja ministerit näyttävät käytäväpuheissa tyytyvän vain päivittelemään Hautalan "ajattelemattomuutta" ja sysäävät vastuukysymyksen selvittämisen toisaalle. Kansanedustajat luistavat kysymyksestä sanomalla, etteivät he halua kommentoida "yksittäistä tapausta".






keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

707. Oikeudenhoidon säästöohjelma heikentää oikeusturvaa

1. Oikeusministeriön asettaman "Korkean neuvottelunnan mietintöä" on jo ehditty odottaa. Monissa tuomioistuimissa sitä on odotettu kauhun sekaisin tuntein, sillä tiedossa on ollut, että kyse on oikeus- ja erityisesti tuomioistuinlaitokselle asetettujen kovien säästötavoitteiden toteuttamiskeinoista. Tänään tuo mietintö sitten luovutettiin oikeusministerille. Asiakirjan virallinen nimi on "Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013-2025".

2. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola yritti mietinnön luovuttamistilaisuudessa toki peitellä mainittua tosiasiaa parhaan kykynsä mukaan puhumalla kauniisti siitä, että tehostaminen ja oikeusturva eivät ole keskenään ristiriidassa eivätkä toistensa vastakohtia. Eivät toki  välttämättä olekaan, mutta kysymys onkin siitä, millä keinoin oikeuslaitoksen toimintaa voidaan tehostaa ja samalla parantaa oikeusturvaa tai ainakin säilyttää se entisellä tasolla.

3. Neuvottelukunnan ohjelmaan sisältyy toki monia kannatettavia ajatuksia. Suuri osa niistä on samoja, joista olen itse usein kirjoittanut ja joita olen kannattanut. Osa tehostamis- ja korjaamiskeinoista taas on jäänyt raportissa selvästi puolitiehen. Sitten on joitakin ehdotuksia, jotka eivät ole perusteltuja, koska ne tulisivat heikentää kansalaisten oikeusturvaa tuomoistuimissa. Vm. osin neuvottelukunnan mietintöä voitaisiin luonnehtia oikeusturvan "teurastusohjelmaksi". Ohjelmassa mainitussa oikeudenhoidon sopeuttamisessa on kyse suomeksi sanottuna oikeudenhoidosta valtiolle aiheutuvien menojen tuntuvasta leikkaamisesta, mikä johtaa usein automaattisesti oikeusturvan heikkenemiseen.

5. Kansliapäällikkö Tiina Astolan esittelypuheenvuoro löytyy tästä.Tässä puolestaan on neuvottelukunnan koko ehdotus eli kehittämisohjelma. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin luovutustilaisuudessa käyttämä puheenvuoro.

7. Kehittämisohjelmasta riittää varmaan pohdittavaa useamman blogijutun verran. Koska ulkona on mitä parhain ulkoilu- ja hiihtosää, lähden tästä aivan hangille hiihtelemään ja palaan asiaan myöhemmin. Lukijat voivat toki jo alkaa kommentoida ohjelmaa ja siinä tehtyjä ehdotuksia. Seuraavassa ainoastaan muutama alustava kannanotto ohjelmaan.

8. Positiivista ohjelmassa on esimerkiksi se, että neuvottelukunnan selvä enemmistö pitää oikeusministeriöstä erillisen tuomioistuinviraston perustamista tärkeänä. Tätä ehdotettiin laajasti perustellen jo vuoden 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (Arposen komiteassa, KM 2003:3). Selvää on, että tomioistuinten keskushallinnon järjestäminen erilleen oikeusministeriöstä vahvistaisi tuomioistuinten riippumattomuutta. Tämä uudistus olisi tullut toteuttaa tietenkin jo vuosia sitten, mutta näin ei ole käynyt. Vastuun tästä kantavat oikeusministerit Johannes Koskinen ja Tuija Brax, jotka eivät ole tehneet asian suhteen mitään. Eivät ole, vaikka oikeusministeriö ei ole pystynyt reiluun kymmeneen vuoteen huolehtimaan tyydyttävällä tavalla tuomioistuinten kehittämisestä. 

9. KHO:n pitkäaikainen edellinen presidentti Pekka Hallberg eli Pekka I vastusti ankarasti OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista. Hänen viitoittamallaan tiellä jatkaa nyt Pekka II eli KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori, joka jätti mainitulta osin ohjelmapaperiin eriävän lausuntonsa.

10. Pekka Hallberg ei sietänyt virassa ollessaan edes kuulla ajatuksesta, jonka mukaan maan kaksijakoinen tuomioistuinorganisaatio voitaisiin yhdistää niin, että hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Tämä olisi todella merkittävä ja runsaasti hallinnollisia menoja säästävä uudistus. Kaksijakoista tuomioistuinlinjaa on pidetty niin pyhänä tabuna, että Arposen komiteaa vannotettiin olemaan puuttumatta siihen, ja niin komitea myös teki. Itse olen kannattanut kyseistä uudistusta jo toistakymmentä vuotta ja rohkenin ottaa asian esille myös Arposen komitean mietintöön jättämässäni lausumassa.

11. On ilahduttavaa, että nyt myös muiden silmät alkavat vihdoin aueta, sillä neuvottelukunnan enemmistö päätti, että kahden erillisen tuomioistuinlinjan yhdistämistä  ryhdytään selvittämään. Kysymyksessä on siis pitkän tähtäyksen suunnitelma, jonka toteutuminen on vielä monen mutkan takana. Mikään yllätys ei ollut, että KHO:n presidentti Pekka (II) Vihervuori jätti myös tältä osin ohjelmaan eriävän lausumansa ja että hänen kanssaan samaa mieltä oli hallinto-oikeuden ylituomari Marjatta Mäenpää.

12. Neuvottelukunnan ehdotuksen mukaan selvitystössä tultaisiin pohtimaan KKO:n ja KHO:n yhdistämistä ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä hovioikeuksiin, joita tulisi jäämään maahan ohjelman mukaan kuuden/viiden sijaan enää neljä. Mutta kuten olen monta kertaa tässä blogissa "julistanut", hallinto-oikeuksia ei toki pitäisi yhdistää hovioikeuksiin, vaan muutaman suurimman käräjäoikeuden kanssa. Ilmeisesti neuvottelunnan enemmistö on ajatellut hieman naiviisti niin, että kun kerran hallinto-oikeudessakin ratkaistaan valitusasioita, niin ne tulee yhdistää valituksia ratkaisevien hovioikeuksien kanssa; molemmissa "linjoissa" noudatetaan sitä paitsi puhtaasti kirjallista menettelystä, kun taas käräjäoikeuksissa on vallalla suullinen käsittely. 

13. Näin mielikuvituksettomasti (ja tyhmästi) asiassa ei kuitenkaan pitäisi menetellä. Ehdotuksesta olisi seurauksena esimerkiksi tilanne, jossa poliisin aselupapäätöksestä valitetaan suoraan hovioikeuteen, kun taas henkirikos, joka on toteutettu ampumalla, käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus voi toki toimia myös valitusasteena, kuten jo nykyisin eräissä asioissa tapahtuu. Jos hallinto-oikeudet yhdistetään käräjäoikeuksiin, valitettaisiin käräjäoikeuden myös hallintoasioissa antamista päätöksistä hovioikeuteen ja sieltä edelleen valituslupajärjestelmän kautta edelleen KHO:een/KKO:een. 

15. Neuvottelukunnan esitystä, jonka mukaan käräjäoikeuksien lukumäärää tulisi alentaa edelleen puoleen nykyisestä 27:stä, on vaikea ymmärtää. Käräjäoikeuksia karsittiin kovalla kädellä eli juuri puolella viimeksi vain pari kolme vuotta sitten, mutta nyt olisi taas edessä samanlainen hevoskuuri, oikeastaan teurastus. Huomaa hyvin, että korkean neuvottelukunnan jäsenistä läheskään kaikilla ei ole kokemusta käräjä- ja hovioikeusmenettelystä, vaan he ovat pompanneet korkeisiin tuomarin - tai muihin virkoihinsa joko suoraan hallinnosta tai yliopiston luentosalin kateederin takaa. 

16. Oikeusturvan selvää hekentymistä merkitsee myös suunnitelma ja ehdotus hovoikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamisesta, mikä merkitsee, toisin kuin neuvottelunta väittää, samalla valitusoikeuden tosiasiallista rajoittamista. Ehdotus merkitsee tältä osin paluuta seulontajärjestelmään, joka ehdittiin tyrmätä ja kumota vain muutama vuosi sitten peräti huonona systeeminä. Tämä on malliesimerkki siitä, miten edestakaisin sinne tänne  hyppelehtivää suomalainen oikeudenhoito ja oikeuslaitoksen uudistaminen on! Ei siinä juuri järki päätä pakota!

17. Ehdotus, jonka mukaan hovioikeuksissa otettaisiin käyttöön ns. videopääkäsittely eli menettely, jossa käräjäoikeudessa esitetty näyttö otettaisiin hovoikeudessa vastaan käräjäoikeudessa tehtyjen videotallenteiden välityksellä, on kannatettava. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole, kuten kansliapäällikkö Astola sanoo, pelkkä videotallenteiden "katselu", vaan suullinen pääkäsittely, jossa myös partit ja heidän avustajansa ovat saapuvilla. Tällainen järjestely on ollut käytössä Ruotsissa muutaman vuoden ja siitä saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Tämä uudistus olisi pitänyt ottaa tarkasteltavaksi meillä jo muutama vuosi sitten oikeusneuvos Kari Kitusen johtamassa toimikunnassa, joka pohti hovioikeusmenettelyn uudistamista. Mutta aivan käsittämättömästä syystä siitä haluttiin vaieta kokonaan, jotteivät päättäjät vain olisi saaneet tietää siitä! Tässäkin uudistuksessa on siis tuhlattu aikaa 5-10 vuotta oikeusministeriön laiminlyönnin takia. Olen kirjoittanut tästä lainvalmistelua koskevasta mokasta useamman kerran.

18. Lautamiesten osallstumista käräjäoikeuksien työhön halutaan edelleen supistaa ja pitemmällä aikavälillä luopua koko lautamiesjärjestelmästä. Tältä osin neuvottelukunnan jäsen, hovoikeuden presidentti Mikkö Könkkölä, joka tunnettiin nuorena (1970-80 -luvuilla)  radikaalina vasemmistolaisena lakimiehenä, on jättänyt ohjelmaan ikään kuin vanhasta muistista eriävän mielipiteen. On sääli, että lautamiesjärjestelmästä joudutaan luopumaan, mutta tämä johtuu, se tulkoon selvästi sanotuksi, siitä, että valtiovalta ja oikeusministeriö, jonka virkamiehistöön Könkköläkin kuului pari vuosikymmentä ennen KKO:n jäseneksi ponnahtamistaan, ei ole välittänyt huolehtia lautamiesjärjestelmän asianmukaisesta kehittämisestä, ei sitten alkuunkaan! Muissa pohjoismaissa lautamiesjärjestelmä tai sitä vastaava jury -järjestelmä toimii ja voi hyvin, mutta Suomessa se joudutaan kitukasvuisena ja huonosti hoidettuna teurastamaan eli lopettamaan kokonaan. Vastuu myös tämän asian  huonosta hoidosta kuuluu maan hallituksille ja niiden oikeusministereinä istuville poliitikoille.

19. Neuvottelukunta ehdottaa riidattomien velkomisasioiden eli suomeksi sanottuna pikavippien ja muiden perintäasioiden käsittelyn uudistamista joko siirtämällä ne käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisille tai keskittämllä ne enintään kolmeen käräjäoikeuteen. Voi, voi ja voi! Kukahan kaistapää on saanut neuvottelukunnassa päähänsä, että nuo täysin selvät ja riidattomat asiat pitäisi edelleen kierrättää käräjäoikeuksien kautta ja keskittää ne "enintään kolmeen käräjäoikeuteen". Eivätkö neuvottelukunnan jäsenet ole todellakaan kuulleet ja ymmärtäneet, millaista harmia näistä perintäasioista käräjäoikeuksien työlle ja ennen muuta asianosaisille aiheutuu? Käräjäoikeuskäsittely on edullista yksinomaan suurten perintätoimistojen kannalta, koska ne nettoavat niistä huomattavasti. Jos maahan jää ehdotuksen mukaan enää 13-14 käräjäoikeutta, niin luultavasti niistä kolmen säilyttämistä perustellaan sillä, että juuri ne "hoitavat" perintäasioiden käsittelyä. 

20. Samanlaisia inhon tunteita herättää ohjelmassa oleva kannanotto, jonka mukaan esitutkinnan johtoa ei vieläkään siirrettäisi poliisilta syyttäjälle. Tässä näkyy Matti Nissisen läsnäolo neuvottelunnassa. Ohjelman mukaan esitutkinnan johdon siirtämistä "ryhdytään selvittämään" vasta sitten, jos paljon puhuttu poliisin ja syyttäjien välinen esitutkintayhteistyö ei tehostu. Suomeksi sanottuna uudistus tullaaan siis hautamaan kokonaan, siitä Nissinen, Paatero ja ja kumppanit pitävät huolen.

21. Esitutkintayhteistyö on yksi esimerkki tapauksista, joita voidaan luonnehtia toteamuksella: paljon puhetta, vähän villoja. Asia, kuten tässä esitutkintayhteistyö, toimii kyllä paperilla, mutta vain siinä. Kaikki järkisyyt edellyttäisivät esitutkinnan johdon siirtämistä syyttäjälle, mutta eihän suomalaisen oikeudenhoidon ja oikeusturvan suunnittelussa ole ennenkään järkisyistä juuri perustettu. Neuvottelukunnan ohjelma jatkaa monessa kohdin mainitulla "hyväksi havaitulla" linjalla. Selvityksiä selvitysten perään, mutta käytännössä mikään asia ei muutu.

22. Ohjelmassa esitetään tuomioistuinmaksujen käyttöalan laajentamista ja oikeudenkäyntimaksujen tuntuvaa korottamista. Tämän arvellaan johtavan merkittävään tulonlisään. Toisin sanoen: oikeuslaitoksen ns. sopeuttamis- eli säästötavoite kustannettaisiin oikeusturvaa hakevilta ihmsiltä perittävien maksujen tuntuvilla korotuksilla. Tästä on itse asiassa jo valmistunut erillisen työryhmän mietintö. 

23. Maksujärjestelmän muutoksilla tavoitellaan ohjelman perustelujen mukaan tuomioistuinten taloudellisen aseman parantumista ja niillä pyritään tehostamaan maksujärjestelmän ohjausvaikutusta siten, että kynnys muutoksenhakuun nousisi. Fiskaalisiin tavoitteisiin kuuluu maksujärjestelmän kattavuuden lisääminen siten, että oikeudenkäynnit ovat pääsääntöisesti maksullisia ja tästä pääsäännöstä on mahdollisimman vähän poikkeuksia. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistua siitä, etteivät maksut estä oikeussuojan hakemista, vaan myös vähävaraisilla on mahdollisuus tuoda asiansa tuomioistuimeen. 

23. Näin kauniisti sanotaan ohjelmassa, mutta tosiasia on, että oikeudenkäyntimaksujen näin tuntuva korotus, esimerkiksi hovioikeuteen ja KKO:een valitettaessa noin kaksikertaisiksi nykyisestä, iskee pahimmin keskituloisiin ihmisiiin, joille ei myönnetä oikeusapua. Koventuva linja näkyy myös siinä, että maksut perittäisiin jo etukäteen, tätäkin perustellaan maksujen "ohjausvaikutuksella". Siis: miettikää nyt, hyvät hölmöt, kahteen kertaan, ennen kuin lähdette vaivaamaan meitä, tuomareita, tylsillä hakemuksillanne tai kanteillanne! Tavoite tuomioistuintulojen merkittävästä kasvattamisesta toteutuu, mutta toisaalta uudistus johtaa kansalaisten oikeusurvan heikkenemiseen. Maksujen korotuksilla kynnys muutoksenhakuun nousee, mutta samalla nousee kynnys myös prosessikynnys  alioikeuteen riita-asioissa. Mutta tästä korkea neuvottelukunta ei näy kantavan huolta, eipä tietenkään.