1020. Laittoman maahantulon järjestäminen

                                         Takavaroituja rikoksentekovälineitä

1. Korkein oikeus (KKO) myönsi 15.4.2016 valitusluvan asiassa, joka koskee laittoman maahantulon järjestämistä. Valituslupa koskee Lapin käräjäoikeuden helmikuussa eli tarkemmin sanottuna 12.2.2016 antamaa tuomiota, jossa käräjäoikeus katsoi henkilön syyllistyneen laittoman maahantulon järjestämiseen, mutta jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta. Valituslupa on myönnetty sekä syyttäjälle (kihlakunnansyyttäjä Anita Haapakoski) että vastaajalle. RL 17 luvun 8 §:n mukaan laittoman maahantulon järjestämisestä tuomitaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

KKO:n tiedote

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, täyttikö vastaajan menettely laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistön ja voitiinko hänet jättää rangaistukseen tuomitsematta. Asiassa on kyse on oikeudenkäymiskaaren (OK) 30a luvussa säädetystä ennakkopäätösvalituksesta, jolloin muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan, ei hovioikeudelta, vaan suoraan KKO:lta ennakkopäätösperusteella (OK 30a:2). Menettelyssä on kyse eräänlaisesta ohivalituksesta ("hyppyvalitus"), joka edellyttää, että valittajan vastapuoli suostuu siihen.

3. Valituslupa on myönnetty oikeuskäytännön ohjaamisen tarkoituksessa, eli sen vuoksi, että lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön  yhtenäisyyden vuoksi on pidetty tärkeänä saattaa asia KKO:n ratkaistavaksi. Suomeen  on tullut viime vuoden loppupuolen ja tämän vuoden tammi-helmikuun aikana yhteensä noin 1 800 turvapaikanhakijaa Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta. Lapin rajavartiosto on aloittanut toistasataa esitutkintaa, joissa epäillään laittoman maahantulon järjestämistä. Korkeimman oikeuden myöntämä valituslupa tulee todella tarpeeseen.

4. Ko. tapauksessa Intiasta reissuun lähtenyt 23-vuotias mies oli tuonut Venäjältä Suomeen viisi muuta hänelle ennalta tuntematonta ulkomaalaista henkilöä omaa maahantuloaan varten hankkimallaan henkilöautolla. Sekä häneltä että hänen kuljettamiltaan henkilöiltä oli puuttunut maahantuloon vaadittava viisumi, ja he olivat anoneet turvapaikkaa heti Suomeen saavuttuaan. Lapin käräjäoikeus katsoi menettelyn tapahtuneen humanitäärisiä syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa olosuhteissa, joten rangaistusta ei tekijälle tuomittu. Rikokseen käytetty auto tuomittiin kuitenkin valtiolle menetetyksi. 

5. Lapin käräjäoikeus antoi 12.2. kaksi erillistä tuomiota laittoman maahantulon järjestämisestä. Toisessa tapauksessa, josta KKO:n tiedotteessa mainitussa valituslupa-asiassa ei ole kyse, 22-vuotias nepalilaismies oli matkustanut Nepalista Murmanskiin, jossa hän oli ostanut venäläismiehen avustamana Toyota Corolla -merkkisen käytetyn auton, jolla oli lähtenyt kohti Sallaa ja Suomen rajaa. Hän oli ottanut kyytiin kaksi intialaismiestä, autokaupassa avustaneen venäläismiehen ja Venäjän passintarkastuspisteellä vielä kaksi afrikkalaistaustaista miestä. Venäläismies oli jäänyt pois kyydistä noin sadan kilometrin päässä rajasta. Nepalilaiskuskin mukaan häntä ja hänen kyytiinsä tulleita henkilöitä rajanylityshankkeessa avustaneet henkilöt olivat venäläisiä viranomaisia.

6. Toinen Lapin käräjäoikeuden 12.2. ratkaisema asia, jota valituslupa-asia koskee, on hyvin samantyyppinen kuin nepalilaismiehen tapaus. Siinä intialaismies oli hankkinut auton Venäjältä tullakseen yksin sillä Suomeen. Hänen kyytiinsä oli kuitenkin tullut viisi hänelle ennalta tuntematonta ulkomaalaista henkilöä venäläiseltä tarkastuspisteeltä Alakurtti-Kelloselkä - välillä. Matkustajat olivat kotoisin Intiasta, Pakistanista ja Sri Lankasta. Käräjäoikeuden mukaan intialaisen kuskina toimineen miehen on täytynyt tietää, ettei matkustajilla ollut rajanylitykseen vaadittavia asiakirjoja. Ryhmä tuli rajan yli Sallaan, jossa he ilmoittautuivat turvapaikanhakijoiksi. 

7. Käräjäoikeus päätteli, että intialaismies ja hänen kyytiinsä tulleet matkustajat olivat todennäköisesti hyväksikäytön uhreja. Oikeus katsoi intialaismiehen kuitenkin syyllistyneen laittoman maahantulon järjestämiseen, mutta jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen, koska hän ei ollut voinut vaikuttaa siihen, keitä hänen autonsa tuli matkustajiksi. Vastaajan mukaan venäläiseltä viranomaiselta vaikuttanut henkilö oli ohjannut autoon toisia turvapaikanhakijoita. Vastaajan maahantuloon käyttämä VAZ-auto tuomittiin  valtiolle menetetyksi.

8. Venäjältä on saapunut Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien kautta Suomeen puolen vuoden aikana lähes 2 000 turvapaikanhakijaa yli 30 eri maasta. Rajavartiolaitos on aloittanut satakunta esitutkintaa laittoman maahantulon järjestämisestä. Jokaisen turvapaikanhakijoita kuljettaneen auton kuski on joutunut epäillyksi laittoman maahantulon järjestämisestä. Turvapaikanhakijoiden virtaaminen Suomeen tuli mahdolliseksi, kun Venäjä yllättäen luopui noudattamasta viimeksi 1994 uudistettua rajasopimusta. Sen mukaan Venäjä on velvollinen estämään ilman laillisia asiakirjoja liikkeellä olevien ihmisten pääsyn rajanylityspaikoille.

9. Kyseessä on toki rajatapaus, mutta luulisin, että intialaismiehen syyksi ei voida lukea laittoman maahantulon järjestämistä. RL 17 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan ko. rikoksena ei pidetä tekoa, jota erityisesti huomioon ottaen tekijän vaikuttimet sekä ulkomaalaisen turvallisuuteen vaikuttavat olot hänen kotimaassaan tai vakinaisessa asuinmaassaan on pidettävä kokonaisuutena ottaen hyväksyttävistä syistä tehtynä. Maahantulon todelliset järjestäjät, toimeenpanijat ja "konnat" löytyvät nyt esillä olevissa tapauksissa Venäjällä. He ovat ihmissalakuljettajia ja  -kauppiaita tms. hämärämiehiä, jotka maksua ja usein varsin suuria summia vastaan järjestävät rajan yli länteen pyrkiville ulkomaalaisille kulkupeleiksi autoja ja opastavat heidät rajanylityspaikkojen läheisyyteen. Konniin lukeutuvat myös venäläiset rajavalvojat, joiden myötävaikutuksella hämärämiehet ovat saaneet bisneksissään puuhastella b ja jotka ovat näin menetellessään rikkoneet tahallaan Suomen ja Venäjän välillä tehtyä rajasopimusta. Venäläiset rajamiehet ovat ilmeisesti saaneet toimintakäskyn FSB:ltä, joka on suoraan Kremlin valvonnan ja määräysvallan alainen laitos. 

10. Selviäkin tapauksia toki löytyy. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita asia, jossa Lapin käräjäoikeus tuomitsi 4.3.2016  noin 40-vuotiaan venäläismiehen laittoman maahantulon järjestämisestä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 45:een päiväsakkoon sekä menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 2 500 euroa sekä auton, jolla ulkomaalaiset turvapaikanhakijat tuotiin Sallan kautta maahan. Tuomion mukaan syytetty oli maksua vastaan osallistunut ko. järjestelyyn, jolla  Suomeen tuotiin viime vuoden joulukuussa nelihenkinen afganistanilainen perhe ja yksi syyrialainen, joilla ei ollut maahantuloon vaadittavia asiakirjoja. Syyttäjä oli vaatinut 21 000 euron suuruisen rikoshyödyn menettämistä. Syytetty oli ajanut auton rajan läheisyyteen, jossa hän oli pannut kuljettamansa matkustajat ajamaan auton rajatarkastusaseman ohi. Käräjäoikeus totesi miehen harjoittaneen vastaavanlaista rikollista toimintaa jo aikaisemmin Suomessa ja Norjassa. 

932. Syyttäjät hakevat valituslupaa Auerin jutussa

1. Vaasan hovioikeus hylkäsi 19.2.2015 Anneli Aueria vastaan Ulvila-jutussa ajetun murhasyytteen. Hovioikeuden tuomio on hyvin perusteltu. Kommentoin ratkaisua lyhyesti samana päivänä julkaisemassani blogijutussa nro 916 "Auer on syytön", sen voi lukea tästä.

2. Illalla 19.2. lähetetyssä TV1:n A-talk -ohjelmassa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen suhtautui sangen epäillen mahdollisuuteen, että syyttäjä pyytäisi jutussa vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Nissinen kertoi, että hän keskustelee asiasta heti seuraavana päivänä syytettä ajaneiden syyttäjien kanssa ja sanoi, että hän päättää heti tämän jälkeen, haetaanko valituslupaa vai ei. Valtakunnansyyttäjä edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa ja päättää, valittaako syyttäjä hovioikeuden tuomiosta KKO:een.

3. Valitusaika hovioikeudesta KKO:een on sangen pitkä, peräti 60 päivää eli kaksi kuukautta. Kun käräjäoikeuden tuomiosta valitetaan hovioikeuteen, joutuu valituksen tekemistä pohtiva asianosainen päättämään valituksen tekemisestä jo seitsemän päivän kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, sillä hänen on ilmoitettava mainitun määräajan kuluessa  tyytymättömyyttä käräjäoikeuden ratkaisuun. Jollei tyytymättömyyttä ilmoiteta, tuomio saa lainvoiman ja asianosainen menettää valitusoikeutensa.

4. Korkeimpaan oikeuteen valittaessaan asianosaisen ei sitä vastoin tarvitse ilmoittaa ensin tyytymättömyyttä, joten hänellä on ruhtinaalliset 60 päivää aikaa pohtia valituksen tekemistä. Ruotsissa valitusaika hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen on (ollut jo ainakin vuodesta 1948 lähtien) puolta lyhyempi kuin Suomessa, sillä se on vain neljä viikkoa (28 päivää siis); samanpituinen kuin valitusaika käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Suomessa lainsäätäjä ei ole sitä vastoin hoksannut, että tekninen kehitys ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muuttuneet sulkakynien ajoista suuresti ja että valituksen voi nykyisin tehdä myös sähköisesti. Meillä on vain "katsottu", että koska ko.valitusaika on ollut mainitut 60 päivää iät ja ajat eli jo autonomian aikana, jolloin hovioikeuden päätöksistä valitettiin senaatin oikeusosastolle, niin määräaika saa olla sama eli 60 päivää hamaan tulevaisuuteen asti.

5. Kun laki on sellainen kuin on, syyttäjä voi esimerkiksi törkeimmissä rikosjutuissa, joissa hovioikeus on hylännyt syytteen, halutessaan roikottaa syytettyä ns. löysässä hirressä ja jättää valitusluvan hakemisen ja valituksen tekemisen aivan viime tippaan ja päättää asiasta vasta kun hovioikeuden tuomion antamisesta on kulunut vaikkapa 59 päivää. Näin on tapahtunut Auerin jutussa.

6. Matti Nissisen lupailemaa ilmoitusta, jota tulkittiin yleisesti siten, että syyttäjät eivät hae valituslupaa, vaan tyytyvät hovioikeuden vapauttavaan tuomioon, ei kuulunut, vaikka helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja maaliskuu puolestaan huhtikuuksi. Vanhaa sanontaa hieman mukaillen voitaisiin sanoa, että kello kävi ja kuukaudet vaihtuivat toisiksi, mutta Nissistä ja hänen ilmoitustaan ei vain näkynyt tai kuulunut.

7. Matti Nissinen antoi siis odotuttaa ilmoitustaan ja pitää "porukan" jännityksessä. Ensin katsottiin eduskuntavaalit, joissa koettiin perussuomalsisten jatkojytky, ja saatiin kuunnella, miten Timo Soini huudatti kannattajiaan "jytkyttää, jytkyttää" - karjaisuillaan.

8. Eilen maanantaina saatiin sitten jatkojytky, sillä vasta silloin tiedotetitin, että Auerin jutun syyttäjinä toimineet  Kalle Kulmala ja Paula Pohjola olivat ilmeisesti samana päivänä toimittaneet hovioikeudelle valituslupahakemuksensa ja valituksensa; ne lähetetään hovioikeuden toimesta korkeimmalle oikeudelle. Syyttäjät olivat siis ajoittaneet lupahakemuksen tekemisen viimeiseen mahdolliseen päivään, sillä määräaika valituslupahakemuksen tekemiselle päättyi juuri eilen.

9. Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV) tiedotti asiasta eilen lyhyesti kotisivullaan. Tiedotteessa sanotaan näin: 

"Valituslupaa haetaan, koska syyttäjät haluavat ennakkopäätöksen tuomitsemiskynnyksen korkeudesta. Kyseisessä Ulvilan henkirikosasiassa kynnys on syyttäjien käsityksen mukaan nostettu poikkeuksellisen korkealle poikkeuksellisella tavalla. Valitusluvan hakemiseen on myös painava syy sen vuoksi, mikä merkitys sillä on koko rikosoikeudenhoidon uskottavuudelle ja oikeuskäytännön yhtenäisyydelle".

10. Syyttäjät käyttävät sanaa "poikkeuksellinen" kahdesti eli väittäesään, että 1) hovioikeus on nostanut näyttökynnyksen "poikkeuksellisen korkealle" ja 2) tehnyt tämän vieläpä "poikkeuksellisella tavalla". Tarkemmat perustelut näille väitteille löytyvät varmaankin valituslupahakemuksesta. Itse olen lukenut hovioikeuden tuomion perustelut kursorisesti - ne ovat "poikkeuksellisen" laajat ja seikkaperäiset - ja todennut, että hovioikeus on perustellut todistusharkintaansa "poikkeuksellisen hyvin" ja mallikelpoisella tavalla. 

11. Muitakin "poikkeuksellisia" seikkoja tapauksessa löytyy vaikka millä mitalla. Jutun esitutkinta hoidettiin aikoinaan eräiltä osin "poikkeuksellisen huonosti", rikospaikkatutkinta suorastaan ala-arvoisella tavalla. Hovioikeus luettelee tuomion perusteluissa useita esitutkinnan ja rikospaikkatutkinnan puutteita ja epäselvyyksiä. Kyseisiä virheitä ja puutteita ei voida sälyttää näytön arvioinnissa syytetyn vahingoksi, ne heikentävät syytteen tueksi esitetyn näytön luotettavuutta.

12. Hovioikeus ei minusta menetellyt näyttökynnyksen määrittelyssä virheellisesti tai edes "poikkeuksellisesti", vaan päin vastoin oikein ja taitavasti. Kysymys on siitä, onko syytetyn syyllisyydestä jäänyt näyttöaineiston valossa järkevää tai varteenotettavaa epäilyä. Tätä kysymystä hovioikeus on pohtinut seikkaperäisesti ja päätynyt siihen, että ulkopuoliseen tekijään viittaavaa vaihtoehtoa, johon useat seikat todistusaineistossa viitaavat, ei ole voitu riittävällä varmuudella sulkea pois. 

13. Luultavaa on, että korkein oikeus ei myönnä syyttäjille valituslupaa. Valitusluvan myöntämiselle ei tosin olisi estettä, sillä kysymys näyttö- tai tuomitsemiskynnyksen korkeudesta on osin oikeuskysymys, josta valituslupa voidaan myöntää ennakkopäätösperusteella. Jos valituslupa myönnetään ja valitus siis tutkitaan, voidaan odottaa, että korkein oikeus vahvistaa hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Korkein oikeus ei todennäköisesti toimittaisi asiassa suullista käsittelyä - käräjäoikeus ja hovioikeus ovat pitäneet pääkäsittelyn yhteensä jo neljä kertaa - vaan tarkastelisi tapausta yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella.

14. Usein väitetään - joskus jopa rikosoikeuden professoreiden lausunnoissa (latojan huomautus) - että korkein oikeus ei ota näyttökysymyksiä lainkaan tutkittavakseen tai tekee näin vain erittäin harvoin. Väite ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa. Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset koskevat kyllä suurimmalta osin oikeuskysymyksiä eli lain soveltamisessa ilmeneviä ongelmia, joiden suhteen korkein oikeus haluaa ohjata alempien tuomioistuimien lainkäyttöä. Korkein oikeus ottaa kuitenkin aika usein tutkittavakseen tapauksia, joissa on kysymys "vain näytöstä" eli näytön arvioinnista. Tällaisia tapauksia eli "näyttöprejudikaatteja" ovat esimerkiksi ratkaisut  KKO 1989:41, 1997:137, 1998:83, 1999:11, 2001:67, 2002:47, 2004:60, 2004:70, 2006:78, 2007:100, 2009:43, 2011:20, 2013:27 ja KKO 2013:77 selostetut asiat. 

15. Blogijutussa nro 718/15.4.2013 kommentoin KKO:n ratkaisua 2013:27, joka koski ns. Kolkonjärven murhajuttua, jossa oli kysymys nimenomaan näytön arvioinnista ja tuomitsemis- tai näyttökynnyksestä.  Ratkaisua KKO 2013:77 taas olen käsitellyt blogikirjoituksessa nro 791/24.10.2013. Kyseinen tapaus koski lapsen pahoinpitelyä ja siinä oli jo KKO:n ratkaisuotsikon mukaan kysymys nimenomaan näytön arvioinnista. 

16. Todistusharkinnassa voidaan erottaa kaksi puolta, 1) todisteiden näyttörvon määrittäminen ja 2) näytön riittävyyden arviointi. Jälkimmäinen vaihe koskee juridista eli lain soveltamista koskevaa kysymystä, jossa tuomioistuin joutuu pohtimaan, mikä on lakiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuva näyttökynnys ja miten vahvaa näyttöä sen ylittyminen edellyttää.

843. KHO 76 - KKO 27

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksinä (prejudikaatteina) julkaisemien ratkaisujen määrä näyttää vuosi vuodelta vähenevän. 

2. Vuonna 2000 korkein oikeus julkaisi vielä 129 prejudikaattia, mutta vuonna 2011  julkaistiin enää 111 ratkaisua. Vuonna 2012 ennakkopäätösten määrä laski 109:ään ja vuonna 2013 korkein oikeus  julkaisi enää 102 ennakkopäätöstä. 1980-luvulla korkein oikeus julkaisi sen sijaan yli 200 ennakkopäätöstä vuodessa.

3. Vuodesta 2014 näyttää tulevan KKO:ssa ennätyksellisen huono prejudikaattivuosi. Nyt ollaan toukokuun puolivälissä, mutta tähän mennessä korkein oikeus on julkaissut vasta 27 ennakkopäätöksen statuksen saanutta ratkaisuaan. Jos kesäkuun lopussa päästään vaikkapa 35-40 julkaistuun ennakkopäätökseen, voidaan arvioida, että tänä vuonna KKO antaa noin 80 prejudikaattia.

4. Ennakkopäätösten lisäksi korkein oikeus julkaisee lyhyitä tiedotteita "muista ratkaisuista" Niillä tarkoitetaan asioita, joissa KKO on myöntänyt valitusluvan, mutta joiden ennakkopäätösarvo tai muu valitusluvan myöntämisen peruste on jostakin syystä ikään kuin kadonnut pääasian ratkaisemisen jälkeen jonnekin. Me emme tiedä, millä perusteilla KKO myöntää valituslupia, sillä KKO ei perustele luparatkaisujaan eikä mainitse ko. päätöksissään edes sitä lainkohtaa, jolla lupa on myönnetty. Nämä muut ratkaisut sivuutetaan Finlexissä lyhyellä parin rivin maininnalla siitä, mistä asiassa on ollut kysymys. Jos lukija haluaa perehtyä tarkemmin ko. päätöksiin, hänen on tilattava ratkaisut KKO:n kirjaamosta.

5. Tämän blogijutun otsikkossa ei kerrota KKO:n ja KHO:n välisen korismatsin tulosta. Näiden ylimpien oikeusasteiden välit eivät liene nykyisin parhaalla mahdollisella tolalla. Tämä johtuu siitä, että KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarit eli presidentit ovat muutamassa keskeisessä oikeuspoliittisessa kysymyksessä jyrkästi eri mieltä keskenään. Esimerkkinä voidaan mainita suhtautuminen tuomioistuinten keskushallinnon siirtämiseen oikeusministeriöltä uudelle tuomioistuinvirastolle tms. toimeenpanovallasta riippumattomalle elimelle. Toinen kiistakysymys koskee sitä, tulisiko nykyinen kaksinapainen tuomioistuinorganisaatio lakkauttaa ja integroida hallintotuomioistuimet yleisiin tuomioistuimiin.

6. Otsikosta ilmenee, että kun KKO on antanut tänä vuonna tähän mennessä mainitut 27 ennakkopäätöstä, on KHO puolestaan julkaissut tähän mennessä ennakkopäätöksinä jo 76 ratkaisua. Urheilutermiä käyttäen voitaisiin todeta, että KHO:lla on prejudikaattien lukumäärässä murskaava johto. Muita edellä mainittuja muita ratkaisuja KHO on julkaissut tähän mennessä selvästi enemmän kuin KKO.  Näitä muita päätöksiä KHO myös selostaa kotisivullaan paljon laajemmin kuin KKO omia ko. ratkaisujaan.

7. Ennakopäätösten määrää koskevat luvut ovat olleet viime vuosina muutoinkin selvästi KHO:n eduksi.  Vuonna 2012 KHO julkaisi ennakkopäätöksinä 135 ratkaisua, KKO puolestaan 109. Viime vuonna vastaavat luvut olivat KHO:n eduksi vielä selvemmin eli 202-102. Sama tahti jatkuu myös  tänä vuonna, sillä KHO antanee lähes 200 ennakkopäätöstä, kun taas KKO:n julkaisemien ennakkopäätösten määrä jäänee selvästi alle sadan ratkaisun.

8. Mistä tällainen ero ja kehitys prejudikaattien määrien suhteen voisi johtua? KHO:een tulee vuosittain noin 4000 uutta lainkäyttöasiaa eli enemmän kuin KKO:een. KHO:ssa on jonkin verran enemmän esittelijöitä ja tuomareita kuin KKO:ssa, jossa on 19 jäsentä; mainittakoon, että Ruotsin korkein oikeus, jossa on 16 jäsentä, on antanut tänä vuonna tähän mennessä noin 40 ennakkopäätöstä. Asioiden vaikeusasteessa tuskin on KHO:n ja KKO:n välillä kovin suurta eroa. Korkein oikeus on tosin antanut vuonna 2013 ja myös tänä vuonna useita ne bis in idem- kysymystä koskevia valituslupia eivätkä nämä asiat ole yleensä erityisen helppoja ratkaista.

9. Korkein oikeus on ryhtynyt toimittamaan enemmän suullisia käsittelyjä kuin aikaisemmin. Viime viikolla korkein oikeus istui Oulussa tapon yritystä koskevaa juttua, jossa hovioikeus oli tuominnut miehensä tapon yrityksestä  syytetyn vaimon kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kyse oli siis aika tavanomaisesta perheväkivaltatapauksesta ja siitä, voitiinko syytetyn katsoa toimineen tahallisesti. Tämän vastapainoksi korkein oikeus joutuu epäämään valituslupia todella merkittävissä jutuissa. Esimerkkinä tästä voidaan mainita pari viikkoa sitten annettu päätös, jolla  korkein oikeus, ilman minkäänlaisia perusteluja, hylkäsi syyttäjän hakeman valitusluvan Ilkka Kanervan ja ns. Nova-liikemiesten lahjusjutussa.

10. Korkein oikeus perustelee nykyisin ennakkopäätöksensä hyvin huolellisesti, laajasti ja seikkaperäisesti. KHO ei kuitenkaan jää perustelujen laajuudessa tai laadussa yleensä KKO:ta huonommaksi. KKO:n ennakkopäätösten perustelut sisältävät usein laajoja katsauksia tai viittauksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, toisinaan myös EU-tuomioistuimen ratkaisuihin. Olen itse aikaisemmin eli 10-15 vuotta sitten esityttänyt, että korkeimman oikeuden tulisi alkaa perustella ennakkopäätöksensä seikkaperäisemmin ja avoimesti pro et contra.  

11. Nyt  minusta vaikuttaa siltä, että "huutoni" on kuultu ja otettu huomioon liiankin tarkasti. Korkein oikeus näyttää menneen perustelujen seikkaperäisyyden ja yksityiskohtaisuuden tavoittelussa joskus jopa liian pitkälle. Jaksavatko esimerkiksi alempien oikeuksien tuomarit enää edes lukea KKO:n ennakkopäätöksiä, jos niiden perustelut ovat kovin laajoja ja monipolvisia? KKO:n ennakkopäätösten perustelujen läpikahlaaminen on usein raskas ja vaativa tehtävä, sillä niin perusteellisesti niissä yritetään esittää näkökohtia puolesta ja vastaan, toisinaan jopa sinänsä melko selviltä tuntuvien kysymysten osalta. Ruotsin högsta domstolenin perustelut ovat sen sijaan lyhemmät, mutta samalla ymmärrettävästi ja napakasti kirjoitettuja. Toisin kuin Suomen KKO, Ruotsin ylin tuomioistuin viittaa perusteluissaan aika usein myös oikeuskirjallisuuteen, mikä on omiaan elävöittämään argumentointia. Ruotsalaisten oikeusneuvosten oikeudellinen ajatus näyttää kulkevan hyvin ja päätösten perustelut kirjoitetaan nautittavalla tyylillä. Sen sijaan suomalaisten tuomareiden raskastyyliset perustelut saattavat herättää epäluuloa oikeudellista päättelyä rasittavista puutteista.

12. Olisiko niin, että ennakkopäätösten raskas perustelutyyli on yksi syy korkeimman oikeuden prejudikaattien määrässä tapahtuneeseen laskuun ja valituslupahakemusten hylkäysprosentin kasvuun? Se, että korkein hallinto-oikeus puolestaan julkaisee huomattavan suuren määrän ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, saattaa johtua jonkinlaisesta näyttämishalusta. KHO haluaa osoittaa, että se on tärkeä instanssi, jota ei voida noin vain lakkauttaa ja sulauttaa KKO:een.

840. KKO ei antanut valituslupaa Ilkka Kanervan lahjusasiassa

1. Kansanedustaja Ilkka Kanervan Helsingin käräjäoikeudessa 2012 saama lahjustuomio kaatui hovioikeudessa 27.6.2013. Helsingin hovioikeus kumosi tuolloin käräjäoikeuden äänestyksen 2-1 jälkeen antaman tuomion ja hylkäsi Kanervaa vastaan nostetun syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Samalla kaatuivat myös liikemiesten Arto Merisalon, Tapani Yli-Saunamäen ja Toivo Sukarin saamat syytteet Kanervan törkeästä lahjomisesta, josta käräjäoikeus oli heidät tuominnut.  Hovioikeus kumosi myös Rovaniemen kaupunginhallituksen ex-puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen käräjäoikeudesta saaman lahjustuomion. 

2. Jutussa oli kyse Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlien sponsoroinnista vuonna 2008 ja hänen eduskuntavaaleissa 2007 saamastaan vaalituesta. Syytteen mukaan Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki antoivat Kanervalle etuja 50 000 euron edestä. 

3. Epäilty 50 000 euron arvoinen lahjus liittyi Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhliin, joiden rahoittamiseen liikemiehet osallistuivat. Syytteen mukaan liikemiehet pyrkivät vaikuttamaan Kanervan päätöksiin luottamustehtävässä Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnansyyttäjän mukaan eduilla haluttiin vaikuttaa uusien kauppakeskusten sijaintiin maakuntakaavoituksessa.

4. Oikeudessa syytteitä ajoi valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Kaikki syytetyt kiistivät syyllistyneensä lahjusrikoksiin. Heidän mielestään mainitussa asiassa oli kyse normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta eli vaalituesta, ei lahjonnasta.

5. Helsingin käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että Kanervan liikemiehiltä saamat etuudet ovat olleet omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Maakuntahallitus päättää muun muassa uusien kauppakeskusten sijainnista. Käräjäoikeus tuomitsi Kanerva törkeästä lahjuksen ottamisesta (RL 40:2) ehdolliseen vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Katso blogia nro 584/18.4.2012.

6. Hovioikeus puolestaan korosti, että vaalitukeen on suhtauduttava lähtökohtaisesti lempeämmin kuin poliitikoille perinteisesti annettuihin etuuksiin. Hovioikeus totesi, että vaalituki on erityislaatuinen ja hyväksyttävänä pidettävä etuus, joka annetaan politiikassa jo mukana toimiville henkilöille. Hovioikeuden mukaan vaalituki poikkeaa siten lahjus- ja virkarikoksissa tavanomaisista etuuksista, kuten esimerkiksi matkoista ja erilaisesta kestityksestä. Hovioikeus katsoi, että vaalituki ei ole oikeudeton etu, jollei tuen saaja ole samaan aikaan konkreettisesti edistämässä sponsorinsa hankkeita. Ko. tapauksessa ei hovioikeuden mukaan ollut esitetty näyttöä lahjuksen antamisesta ja ottamisesta. Kun syyte hylättiin, hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Kanervan oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 117 500 eurolla.

7. Lahjusrikosten yleisten oppien mukaan edun antamisen ja vastapalveluksen saamisen ajallinen yhteys voi olla liukuva eli niiden ei tarvitse olla samanaikaisia. Kanervan ja Ruotsalaisen tapauksissa hovioikeus asetti kuitenkin vaalituen etuutena eri asemaan. Oikeuskäytännössä on epäselvää, miten tiivis yhteys annettujen etujen ja ajettavavaksi toivottujen hankkeiden välillä täytyy olla, jotta vaalituessa olisi kyse lahjonnasta. Poliittisen toiminnan tukemisen tarkoituksena voi kuitenkin olla, että etuuksien antamisella halutaan etukäteen varmistaa asetelmia esimerkiksi juuri myöhemmin tapahtuvan rakentamisen ja kaavoituksen suhteen. Ilkka Kanervan tapauksessa mainitunlaiset kaavailut eivät olleet vielä etuuksia annattaessa konkretisoituneet, mutta saattoivat tulla myöhemmin ajankohtaisiksi.

8. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, koska rajanveto laillisen vaalituen ja laittoman lahjuksen välillä on, kuten alempien oikeuksien erilaisista tuomioistakin ilmenee, käytännössä hankala tehdä. Lahjuspykälän sanamuodon mukaan lahjusrikos on mahdollinen ilman että annettu etu liittyy johonkin konkreettiseen päätökseen (RL 40 luvun 2:n 1 momentin 2 kohta). Lahjusrikokseen vaaditaan kuitenkin, että etu annetaan tai otetaan toiminnasta palvelus- tai luottamussuhteessa, eli etu annetaan vaikuttamismahdollisuuksien vuoksi ja vastaanottaja mieltää sen annetuksi juuri siksi, että nuo mahdollisuudet ovat hänen käytettävissään. Mitä enemmän aikaa kuluu edun ottamisen ja jonkin päätöksen välillä, sitä vaikeampi on osoittaa, että asiat liittyvät toisiinsa.

9. Hovioikeuden perusteluissa edellytetään, että annettu ja vastaanotettu etu on oikeudeton eli lain mukaan rangaistava vain siinä tapauksessa, että sillä nimenomaan pyritään vaikuttamaan saajan toimintaan luottamustoimessa tai palvelussuhteesa. Lain sanamuodon mukaan näin ei kuitenkaan ole välttämättä asianlaita, vaan lahjusrikokseen riittää, että etu on omiaan vaikuttamaan toimintaan (RL 40:2.1:n 2 kohta). Tuomioistuimen tulee siis tehdä objektiivinen arvio siitä, miten annetun edun voidaan yleensä tietyissä olosuhteissa katsoa vaikuttavan edun saajan toimiin. Syyttäjän ei tarvitse esittää näyttöä siitä, että etuudella on pyritty nimenomaan vaikuttamaan tai että se on vaikuttanut.

10. Jos maakuntahallituksen puheenjohtajalle annetaan kymmenien tuhansien eurojen etuuksia, voidaan perustellusti katsoa, että etuudet ovat olleet omiaan vaikuttamaan saajan toimintaan ja että ne on annettu nimenomaan saajan vaikuttamismahdollisuuksien vuoksi. Helsingin hovioikeus kuitenkin katsoi, että mainittua vaikuttamismahdollisuutta eli yhteyttä syntymäpäivärahojen, vaalirahojen ja Kanervan toiminnan välillä ei ollut näytetty toteen. Käräjäoikeus sen sijaan katsoi aiemmin, että Kanervan saamat etuudet olivat olleet omiaan vaikuttamaan hänen asemaansa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana, koska maakuntahallitus päättää muun muassa kyseisten liikemiesten agendalla olleiden kauppakeskusten sijainnista.

11. Hovoikeuden lahjusrikoksen edellytyksiä koskevaa kannanottoa voidaan pitää tulkinnanvaraisena ja epäselvänä. Hovioikeus olisi perustellusti voinut päätyä tulkinnasssaan samalle kannalle kuin käräjäoikeuskin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ollut oikealla asialla hakiessaan valituslupaa ja saattaessaan mainitun tulkintakysymyksen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

12. Syyttäjä haki valituslupaa viime vuoden elokuussa. Tällä viikolla eli Vapunaattona 30.4. korkein oikeus antoi päätöksen hakemukseen. Se ei myöntänyt valituslupaa miltään osin, joten hovioikeuden vapauttava tuomio jäi pysyväksi. Korkeimmassa oikeudessa valituslupa-asia käsiteltiin kahden jäsenen jaostossa (oikeusneuvokset Ilkka Rautio ja Jorma Rudanko).

13. Korkein oikeus ei perustele valituslupapäätöksiään millään tavalla. Me emme tässäkään tapauksessa varmuudella tiedä, miksi mainitut kaksi oikeusneuvosta päättivät hylätä syyttäjän hakemuksen. Kokoomuksen piireissä on iloittu päätöksen johdosta ja annettu ymmärtää, että valtiopäivämies Kanervaa oli roikotettu tapauksen johdosta löysässä hirressä vuosikausia, vaikka hän on ollut selvästi syytön.

14. Ilkka Kanerva on toki syytön, koska syytteet on lainvoimaisella tuomiolla hylätty. Se, epäsikö korkein oikeus syyttäjän valituslupahakemuksen juuri ko. perusteella, on kuitenkin epäselvää. Valituslupa hylätään (muodollisesti), jollei luvan myöntämiselle ole olemassa laissa (OK 30:3) mainittuja edellytyksiä ja perusteita. Perusteet, joilla valituslupa voidaan myöntää, ovat 1) ennakkopäätösperuste, 2) kantelu- ja purkuperuste sekä 3) erittäin painavan syyn peruste. Siis voidaan, lupaa ei ole milloinkaan pakko myötää.

15. Ilkka Kanervan tapauksessa valituslupa olisi voitu ja minusta myös tullut myöntää ennakkopäätösperusteella eli siksi, että Kanervan ja kumppaneiden asia olisi ollut  tärkeätä ottaa korkeimman oikeuden tutkittavaksi "lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi". Kun näin ei tehty, vaan sanottiin lakonisesti ja ilman perusteluja vain,  että "valituslupaa ei myönnetä", poliitikoille annettujen vaalitukien tai -rahojen asema jäi edelleen epäselväksi.

16. On valitettavaa, että korkein oikeus ei perustele mitenkään valituslupapäätöksiään. Tässäkään tapauksessa ei ole tietoa siitä, miten korkein oikeus eli edellä mainitut kaksi oikeusneuvosta ovat suhtautuneet syyllisyyskysymykseen ja mikä oli se ratkaiseva peruste, jolla lupa evättiin. Mahdollista on, että Kanervaa on voitu epäillä vahvoilla perusteilla syyllistyneen lahjuksen ottamiseen, mutta toisaalta on voitu katsottu, että asiaa "ei kannata" ottaa enää korkeimmassa oikeudessa "vatvottavaksi" - "meillähän on näitä hankalia tapauksia tutkittavana muutenkin jo aivan riittävästi". Valituslupahakemusta käsitellessään korkeimman oikeuden lupajaosto ei ota, ainakaan muodollisesti ottaen, kantaa itse pääasiaan, vaan pohtii ainoastaan edellä mainittujen lupaedellytysten olemassaoloa.

17. Korkeimman oikeuden tulisi myöntää valituslupa silloin, kun edellytykset siihen ovat olemassa. Valitusluparatkaisut olisi syytä perustella edes lyhyesti. Hankalissa ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa, jollaisesta Kanervan tapauksessakin on ollut kyse, korkeimman oikeuden lupajaostossa tulisi olla kahden jäsenen sijasta kolme jäsentä, mihin laki antaa mahdollisuuden.

818. Puntarissa KKO:n ja KHO:n uudet verkkosivut

1. Yleisö etsii nykyisin tietoa tuomioistuinten toiminnasta ja ratkaisuista lähinnä internetistä. Kyse on julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta olennaisesta tiedotustoiminnasta, jossa tuomioistuinten verkkosivuilla on merkittävä osuus. Kuten olen aiemmin usein maininnut, esimerkiksi hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tiedotustoiminta on vielä aika alkeellisella tasolla. Internetin välityksellä tapahtuvasta tiedottamisesta voidaan puhua oikeastaan vain korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeden (KHO) kohdalla. 

2. KHO:n verkkosivut uudistuivat viime syksynä, KKO:n puolestaan tämän vuoden alussa. KKO:n sivujen uusi verkko-osoite on korkeinoikeus.fi, KHO:n puolestaan www.kho.fi.  

3. KKO:n sivuilla on enemmän kuvia, KHO:n sivuilla enemmän informaatiota. Sisällöllisesti uudistukset ovat pieniä, mutta vaikuttaa siltä, että KKO:n sivuilta saa nyt  vähemmän tietoa tuomioistuimen toiminnasta kuin aiemmin.

4. Näkyvin ero sivujen välillä on se, että KHO päivittää kerran viikossa etusivulla olevaa mittarilukemaa, josta ilmenee, kuinka monta päätöstä se antanut. KKO:n sivuilta ei tällaista tietoa löydy. Viime vuonna KHO antoi yhteensä 4304 päätöstä, joista ennakkopäätöksiä eli vuosikirjassa julkaistavia päätöksiä oli 202. KKO:n julkaisi viime vuonna ainoastaan 102 ennakkopäätöstä, siis tasan 100 vähemmän kuin KHO. Ilmeisesti KKO:ssa oli tavanomaista heikompi "prejudikaattivuosi". Osaselitys kyseiseen eroon lienee se, että näiden kahden tuomioistuimen käsittelemät asiat ovat laajuudeltaan ja laadultaan aika erilaisia. Lisäksi KHO:ssa on jonkin verran enemmän henkilökuntaa eli jäseniä ja esittelijöitä kuin KKO:ssa.

5. Tilastotietoja toiminnastaan KKO ilmoittaa muutenkin niukemmin kuin KHO, vain yhdellä melkoisen epäselvällä sivulla kohdassa ajankohtaista. Aiemmin KKO ilmoitti tilastotietoja toiminnastan paljon seikkaperäisemmin ja selvemmällä tavalla. Uusituila sivuilla KKO ei mainitse enää edes yleisten tuomioistuinten vuosikertomusta. KHO:n sivuilta taas pääsee lukemaan tuomioistuimen omat vuosikertomukset kymmenen vuoden ajalta ja lisäksi alueellisten hallinto-tuomioistuinten vuosikertomukset. KHO:n sivuilla on myös runsaasti tietoa sen toimintaa koskevista tutkimuksista ja muista tutkimuksista. Yleisölle suunnattuja tiedotteita KHO julkaisee vuosittain selvästi enemmän kuin KKO.

6. KHO:n sivuilta pääsee katsomaan ennakkopäätösten ohella myös muita päätöksiä, mutta KKO ilmoittaa uusituilla sivuillaan ainoastaan ennakkopäätökset; muita päätöksiä ja myönnettyjä valituslupia ei sitä vastoin ilmoiteta. Ne selviävät toki Finlexistä, mutta KKO:n etusisivulla, toisin KHO:n sivulla, ei ole linkkiä Finlexiin.  

7. KKO:n sivuilta on vähennetty muutenkin linkkitietoja selvästi, sen sijaan KHO:n sivustolla (kohdassa aineistoa) linkkien lukumäärää on lisätty huomattavasti. Muuten, KKO:n sivuilla ei mainita enää KHO:n linkkiä. 

8. KKO:n uudet sivut saavat plussaa siitä, että kohdassa ajankohtaista ilmoitetaan lähiaikoina KKO:ssa toimitettavat suulliset käsittelyt, vastaavia tietoja ei sen sijaan mainita KHO:n sivuilla. Lisäksi asian käsittelyä ja sen eri vaiheita havainnollistetaan KKO:n sivuilla kaaviokuvilla.

9. KKO ilmoittaa sivullaan yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten valituslupahakemus ja valitus on laadittava, minkä lisäksi etusivulla on linkki oikeusneuvos Pertti Välimen teemaa koskevaan laajempaan kirjoitukseen. Havaitaan, että KKO edellyttää lupahakemukselta varsin pikkutarkkoja perusteluja. Jos käytäntöä tutkittaisiin tarkemmin - kukahan nuori ja pätevä tutkija se tekisi (?) - havaittaisiin, että vaikka lupahakemuksen perustelut olisivat miten korkeatasoisia ja seikkaperäisiä tahansa ja kirjoitettu "enkelien kielellä", valituslupa ei kuitenkaan useinkaan heltiä. Valituslupa myönnetään käytännössä usein melko suppean ja yleisluontoisen valituslupahakemuksen perusteella. Kun lupapäätöksiä ei perustella KKO:ssa mitenkään, ei ole mahdotonta, että luvan myöntämisen vaikuttavat myös lupajaostossa istuvan kahden tai kolmen jäsenen joko asiaan tai asianosaisiin tai näiden asiamiehiin liittyvät sympatiat tai antipatiat.

10. Jäsenten lisäksi KHO ilmoittaa (kohdassa organisaatio) kaikkien esittelijöidensä eli esittelijäneuvosten ja oikeussihteerien nimet, myös määräaikaiset esittelijät. KKO sen sijaan ei ilmoita esittelijöitään, mikä on selvä puute. Mutta erityisesti se, että KHO ilmoittaa yhteystietojen kohdalla jokaisen asiaryhmän (niitä on seitsemän) osalta mainittuja asioita valmistelevien notaarien nimet ja puhelinnumerot, on omiaan parantamaan palvelua ja asianosaisten tiedonsaantia. KKO:n sivuilta sen sijaan ei näitä tärkeitä yhteystietoja löydy.

11. Ylimpien tuomioistuinten verkkosivuilta ilmenee monia muitakin mielenkiintoisia asioita ja eroja, mutta annetaanpa nyt välillä myös blogin lukijoiden kertoa, mitä mieltä he ovat KKO:n ja KHO:n uusituista verkkosivuista.

758. KKO: Hiihdon dopingjutussa ei valituslupaa

1. Tiedotusvälineissä kerrotaan tunti sitten julkaistuna uutisena kaikelle kansalle, että hiihtovaikuttajien petostuomiot jäävät voimaan. Korkein oikeus (KKO) on nimittäin tänään antamallaan päätöksellä hylännyt ex-hiihtäjä Jari Räsäsen ja ex-valmentaja Pekka Vähäsöyringin Helsingin HO:n tuomiosta tekemät valituslupahakemukset. Kun valituslupaa ei myönnetty, hovioikeuden miehille törkeästä petoksesta ns. hiihdon dopingjutussa langettamat ehdolliset vankeusrangaistukset jäävät siis voimaan.

2. Metka sana tuo "hiihtovaikuttajat"!

3. Korkein oikeus on julkaissut kotisivuillaan oikein tiedotteen, jossa on maininta myös siitä, että päätöksen voidan tilata tuomioistuimen kirjaamosta.

4. Turha sitä päätöstä on kuitenkaan tilata, sillä itse ratkaisu on varsin lyhyt sisältäen vain kolme sanaa:

Valituslupaa ei myönnetä.

5. Korkein oikeus ei tunnetusti perustele mitenkään valitusluparatkaisujaan. Me emme siis tiedä mitään siitä, millä perusteella KKO on katsonut, ettei valituslupaa voida tai tarvitse Räsäselle tai Vähäsöyringille myöntää.

6. Valitusluvan epääminen ei tarkoita välttämättä sitä, että KKO pitäisi hovioikeuden tuomiota joka suhteessa oikeana. Kun valituslupaa ei myönnetä eikä asiaa siis enemmälti  tutkita, niin mistäpä tuon asian voisikaan tietää!

7. Valituslupavaiheessa KKO tutkii ainoastaan valitusluvan myöntämisen edellytykset, muttei itse pääasiaa. Hiihtovaikuttajien asiassa nyt annettu päätös tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei asialla KKO:n mielestä ole ennakkopäätösarvoa. Sitä, miksi asialla ei ole ennakkopäätösarvoa, ei ole perusteltu. Hovioikeuden tuomion oikeellisuutta ei KKO:n päätöksellä ole tutkittu.

8. Lakia voidaan toki perustellusti tulkita niin, että säännös päätöksen perustelemisvelvollisuudesta koskee myös päätöstä, jolla valituslupaa ei myönnetä. Korkein oikeus on kuitenkin ollut vanhastaan toisella kannalla eikä ole halunnut luopua kannastaan. Se, mihin tämä kanta ja tulkinta juridisesti perustuu, on jäänyt hämäräksi. Korkein oikeus vain yksinkertaisesti  "katsoo", ettei sen tarvitse perustella sanottuja päätöksiään, siis noudattaa lakia. 

735. Jatkokäsittelylupa-asioissa lukuisia virheellisiä päätöksiä

1. Korkein oikeus tuntuu myöntävän jatkokäsittelylupaa koskevia valituslupia ja antavan asiaa koskevia ennakkopäätöksiä niin tiuhaan tahtia, ettei perässä tahdo oikein pysyä! Mistä tämä kertoo? Minusta selvästikin siitä, etteivät asiat ja laintulkinta ole kunnolla hovioikeuden hallinnassa, jolloin tarve ohjata käytäntöä KKO:n ennakkopäätöksillä on ilmeinen. 

2. Jatkokäsittelylupa-asiassa näyttää käyvän samalla tavalla kuin aiemmin voimassa olleessa seulontamenettelyssäkin. Hovioikeudet saattoivat seuloa valituksia jatkokäsittelystä härskisti yksinomaan omia tarkoitusperiään silmällä pitäen eli työmääränsä vähentämiseksi ja jutturuuhkien purkamistarkoituksessa, vaikka seulonnassa ei tästä lain ja sen esitöiden mukaan saanut olla kysymys. Sama pyrkimys näyttää jatkuvan nyt myös jatkokäsittelylupajärjestelmän kohdalla. 

3. Hovioikeuksilla näyttää olevan vähänkin epäselvissä tapauksissa selvä taipumus tulkita väljiä lupaedellytyksiä valittajan vahingoksi, jolloin lupahakemus siis hylätään. Lisäksi on runsaasti tapauksia, joissa päällisin puolin katsottuna näyttää selvältä, että lupa olisi myönnettävä, mutta joissa hovioikeus kuitenkin hylkää hakemuksen. Miten tämä on mahdollista? Siksi, että korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan hovioikeuden ei tarvitse asiallisesti ottaen perustella luvan epäämistä koskevaa päätöstään. Tämä tuntuu aivan nurinkuriselta, mutta näin vain on "katsottu".  Kun perustelemisvelvollisuutta ei ole, hovioikeudet eivät välitä paneutua riittävän huolellisesti asioihin ja lupahakemuksen perusteluihin, vaan lätkivät luvan hylkäämispäätöksiä ikään kuin liukuhihnalta lähinnä mutu-tuntumalta.

4. Kommentoin viimeksi pari viikkoa sitten jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä KKO 2013:30 blogijutussa nro 727/13.5.2013. Tapauksessa oli kysymys rikokseen perustuvan kärsimyskorvauksen määrästä. Helsingin hovioikeus epäsi jatkokäsittelyluvan, mutta KKO katsoi, että lupa on myönnettävä ja palautti asian hovioikeuteen. Kuten blogijutusta ilmenee, kyseessä oli aivan selvä tapaus, jossa lupa olisi tullut myöntää.

5. Aiemmin tänä vuonna korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2013:14, jossa katsottiin, että Kouvolan hovioikeus oli menetellyt virheellisesti muuttaessaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Hovioikeus oli siis yrittänyt ikään kuin "keplotella"asiassa, jottei sen vaan olisi tarvinnut myöntää jatkokäsittelylupaa. 

6. Tapausjoukkoon kuuluu myös ennakkopäätös KKO 2013:35, jossa oli kyse jatkokäsittelyluvan soveltamisalasta rikosasiassa eli siis siitä, tarvittiinko asiassa ylipäätään jatkokäsittelylupaa. Turun hovioikeus katsoi, että lupa tarvittiin ja  - tietenkin - hylkäsi luvan myöntämisen. Korkein oikeus asettui tässäkin tapauksessa toiselle kannalle. Tapaus on eräs esimerkki hovioikeuksissa yleisesti vallallla olevasta trendistä tai taipumuksesta tulkita lupasäännöksiä eli kyseisessä tapauksessa luvan soveltamisalaa koskevia säännöksiä valittajan vahingoksi, jottei lupaa tarvitsisi myöntää.

7. Ennakkopäätös KKO 2013:39, joka on annettu viime viikolla (21.5.-13), kertoo tapauksesta, jossa Vaasan hovioikeuden olisi ilman muuta tullut myöntää näytön uudelleen arvioimiseksi jatkokäsittelylupa, mutta jossa hovioikeus oli - jälleen ilman minkäänlaisia perusteluja - kylmästi hylännyt valittajan lupahakemuksen. Tapaus on räikeä, muttei suinkaaan mitenkään ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten heikoissa kantimissa valittajan oikeusturva saattaa olla ja käytännössä myös on erityisesti tapauksissa, joissa käräjäoikeuden langettavan rikostuomion näytön arviointia koskevat perustelut ovat puutteelliset, mutta joissa hovioikeus ei siitä huolimatta myönnä valituslupaa. Ko. tapauksessa lupaa ei myönnetty, vaikka valittaja oli esittänyt valituksessaan uusia todisteita, jotka puhuivat hänen syyttömyytensä puolesta. Todella "paha" tapaus, mutta se on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä tällaisia "hyvin epäilyttäviä" luvan hylkäämispäätöksiä annetaan joka viikko kaikissa hovioikeuksissa.

8. Tänään 29.5.-13 korkein oikeus on antanut toistaiseksi viimeisimmän jatkokäsittelylupaa koskevan ennakkopäätöksen, KKO 2013:42.  Siinä käräjäoikeus oli muuntanut A:lle tuomitun yhdyskuntapalvelun suorittamatta olevan osan vankeudeksi. Valituksessaan hovioikeudelle A vaati, että yhdyskuntapalvelu muunnetaan ehdottoman vankeuden sijasta valvontarangaistukseksi, ja vetosi siihen, että hänet oli käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen eräässä toisessa rikosasiassa tuomittu valvontarangaistukseen. Helsingin hovioikeus hylkäsi - tietenkin ilman perusteluja - A:n lupahakemuksen ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi. Korkein oikeus myönsi A;lle valitusluvan ja katsoi päätöksestä ilmenevillä perusteilla, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella. Asia palautettiin hovoikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava A:n valituksen käsittelyä.

9. Korkein oikeus on joutunut myöntämään jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa jo parisenkymmentä valituslupaa ja julkaistuja ennakkopäätöksiäkin on annettu kahden vuoden aikana jo kymmenkunta. Korkeimmassa oikeudessa ratkaistut tapaukset edustavat vain jäävuoren huippua, sillä korkein oikeus ei voi tietenkään myöntää valituslupaa aina, kun edellytykset siihen olisivat olemassa, eikä ottaa kaikkia asiaa koskevia valituksia tutkittavakseen. KKO:n valituslupa on myönnetty vain tietyissä tyyppitilanteissa, joita koskevilla ratkaisuilla pyritään ohjaamaan hovioikeuksien käytäntöä.

10. Onko KKO:n ennakkopäätöksillä sitten ollut toivottua ohjausvaikutusta hovioikeuksien toiminnassa? Pahalta näyttää, sillä hovioikeuksista tulee "jatkuvalla syötöllä" ulos epäilyttäviä päätöksiä eli ratkaisuja, joissa valittajan pyytämä lupa on evätty, vaikka luvan myöntämisen edellytykset näyttäisivät selvästi olevan olemassa.

11. Se, että hovioikeuksien ei tarvitse vallitsevan mielipiteen mukaan perustella asiallisesti millään tavalla luvan epäämispäätöksiään - perusteleminen ei toki ole kiellettyä, mutta päätöksiä ei käytännössä koskaan perustella - antaa hovioikeuksille käytännössä mahdollisuuden hylätä lupahakemuksia mielivaltaisesti. Kun perustelemisvelvollisuutta ei ole, ei asioita ja valituksia välitetä aina tutkia riittävän huolellisesti, vaan lupa-asioita ratkaistaan ja hakemuksia hylätään paljolti mutu-tuntumalla. Jos valituksessa mainittu asia ei jostakin syystä tunnu "kivalta", päädytään usein hakemuksen hylkäämiseen. Kuten olen aiemminkin sanonut, kysymys on paljolti tuomareiden ammattietiikasta ja moraalista, niiden puutteesta.

675. Hovioikeuden Järvilehto-tuomion perustelut osin ristiriitaiset, KKO myöntänee syyttäjälle valitusluvan

Ateneumissa on näyttely "symbolistinen maisema"... 


1.Turun hovioikeus hylkäsi tänään Jyrki Järvilehtoa vastaan ajetun syytteen juopottelukaverinsa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Käräjäoikeus oli sen sijaan tuominnut Järvilehdon yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Pitänee palata asiaan tarkemmin, kun olen tutustunut hovioikeuden tuomion perusteluihin. Niiden katkelmien mukaan, joita olen iltapäivälehtien verkkosivuilta lukenut, hovioikeuden perustelut eivät kaikilta osin vakuuta. Erityisesti hovioikeuden julkilausuma moite esitutkinnan puutteellisuuksista ja niiden vaikutuksista näytön arvioinnissa ihmetyttää. 

3. Ei ole suinkaan mitenkään epätavallista, että rikosjutussa esitetään puolin ja toisin lisänäyttöä vielä hovioikeudessa. Laki ei sitä kiellä. Pääpointti on tässä tapauksessa, ettei se, että puolustus tuo hovioikeudessa esiin uutta syytettä vastaan puhuvaa näyttöä, voi tietenkään, toisin kuin hovioikeuden enemmistö näyttää katsoneen, sinänsä heikentää syyttäjän esittämän näytön painoarvoa! Tässä suhteessa hovioikeus näyttäisi menevän perusteluissaan oudolla tavalla metsään.

4. Iltapäivälehtien pysyvä pika-asiantuntija professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta pitää todennäköisenä, että Jyrki Järvilehdon vapauttava tuomio jää pysyväksi. Jutun syyttäjä nimittäin harkitsee valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta. Tolvanen epäilee, ettei lupa heltiäisi. Tolvasen mukaan jutussa on puhtaasti kyse siitä, miten näyttöä pitää arvioida. Hän sanoo, että KKO:sta saa aniharvoin valituslupaa tällä perusteella.

5. Todellisuudessa valitusluvan myöntäminen mainitunlaisessa todistusharkintaa koskevassa asiassa ei ole kuitenkaan niin harvinaista, että voitaisiin sanoa, että valituslupaa heltiäsi vain "aniharvoin". Kun olen seurannut  lähes 40 vuoden aikana KKO:n ratkaisukäytäntöä ja valituslupien myöntämistä, olen voinut panna merkille, että KKO myöntää keskimäärin ainakin pari kolme kertaa vuodessa valitusluvan sanotulla perusteella.

6. Minusta Järvilehdon tapauksessa valitusluvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Näyttökysymys on todella merkittävä, joten alempien tuomioistuinten oikeuskäytännön ohjaamiseksi olisi perusteltua saada tässä tapauksessa valituslupa ja KKO:n rakaisu olipa tuomion lopputulos sitten langettava tai vapauttava.

7. Myös se, että alempien oikeusasteiden tuomiot ovat menneet asiassa ristiin, eli jutussa on päädytty erilaiseen lopputulokseen, ja että myös hovioikeudessa yksi tuomari oli Järvilehdon tuomitsemisen kannalta, puoltaa tietenkin valitusluvan myöntämistä.

8. Jatkoa. - Olen nyt lueskellut hovioikeuden enemmistön ja vähemmistön perusteluja. Enemmistön perusteluista saa käsityksen, jonka mukaan syyte olisi kaatunut vajavaisesti suoritettuun esitutkintaan ja puutteelliseen selvitykseen. Enemmistö toteaa, että tutkinnassa on jäänyt "esimerkiksi" tarkemmin selvittämättä, mitä syytettä vastaan tai sen puolesta puhuvaa tietoa veneen rakenteista, niiden mitoista, korkeusasemista ja lujuuksista olisi ollut saatavissa. Sana "esimerkiksi" vierittää epäluuloa muussakin suhteessa esitutkinnan asianmukaisuuden päälle, joten hovioikeuden olisi pitänyt toki tarkemmin mainita, mitä muita puutteita esitutkinnassa mahdollisesti on ollut. Nyt voi saada käsityksen, jonka mukaan koko esitutkinnassa olisi ollut  puutteellinen.

9. Enemmistön mukaan "veneen ja sen rakenteiden sekä henkilöiden liikeratojen merkitys asiassa on tuotu laajemmin esiin vasta hovoikeudessa". Tähän voidaan sanoa, ettei näytön arvioinnin kannalta ole merkitystä, missä oikeudenkäynnin vaiheessa "näyttö laajemmalti" on esitetty, esitutkinnassa, käräjäoikeudessa vai vasta hovoikeudessa, pääasia on, että se esitetään jossakin oikeudenkäynnin vaiheessa. Hovioikeuden em. sanonta vaikuttaa hieman oudolta ja sen merkitys jää hämäräksi. 

10. Ilmeistä on, että hovioikeuden enemmistön mukaan jutussa esitetty näyttö mainituista seikoista ei ole ollut niin kattavaa, että se olisi ylittänyt edes ns. selvittämiskynnyksen. Jos näin olisi asian laita, niin silloin hovioikeuden olisi tullut hylätä syyte perusteilla "näyttö ei ylipäätään riitä" langettavan tuomion antamiseen. Hovioikeus on kuitenkin hylännyt lopputulemassaan syytteen perusteella"syyllisyydestä jää järkevä epäily". Tämä osoittaa hovioikeuden todistusharkintaa koskevassa oikeudellisessa päättelyssä selkeän ristiriidan, mikä panee epäilemään enemmistön koko todistusharkinnan luotettavuutta ja asianmukaisuutta.

11. Hovoikeudessa oli jutussa äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovoikeudenneuvokset Leena Virtanen-Salonen ja Elise Mäki, vähemmistöön, joka olisi siis pysyttänyt käräjäoikeuden langettavan tuomion, puolestaan hovioikeuden jaoston puheenjohtaja hovoikeudenneuvos Lauri Vihervaara. On merkille pantavaa, että esitutkinnan puutteellisuutta arvostellaan ainoastaan hovoikeuden enemmistön lausumassa, tuomari Vihervaara sen sijaan ei moiti esitutkintaa miltään osin. Vihervaara tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että Järvilehdon ja surmansa saaneen Simo Herralan vammat ja niistä annetut asiantijoiden lausunnot osoittavat, että Herralan on täytynyt olla onnettomuuden sattuessa matkustajan paikalla.

12. Enemmistön kantaan näyttäisi vaikuttaneen melko ratkaisevasti yksi pieni yksityiskohta eli Simo Herralan vatsan alueelta löytynyt niin sanottu kaareva vamma, johon on kiinnitetty puolustuksen taholta merkitystä lähinnä vasta hovioikeudessa ja joka enemmistön mukaan ei yhtenä "palana" istu kokonaisvammakuvioon. Tässä yhteydessä viitataan vammoja tutkineen lääkäritodistaja Philippe Lunettan lausuntoon siitä, että ns. kokonaisvammaprofillista ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä sen suhteen, oliko Herrala ollut onnettomuushetkellä kuljettajan vai matkustajan puolella. Tuomari Lauri Vihervaara toteaa tämän johdosta, että todistaja Lunettan sanottu  lausuma koskee vain siinä mainittujen vammojen kokonaisvammaprofiilia eikä heikennä todistajan Herralan päävamman, vatsan printtivamman ja vasemman yläraajan vammojen perusteella tekemää selkeää johtopäätöstä siitä, että Herrala todennäköisemmän vaihtoehdon mukaan on ollut törmäyshetkellä matkustajan puolella. - Vaikuttaisi hieman siltä, että hovioikeuden enemmistö on sivuuttanut Herralan muut vammat ja kiinnittänyt huomionsa vain Herralan vatsavammoihin ja erityisesti edellä mainittuun "kaarevaan" vammaan.

13. Enemmistö ja vähemmistö ovat yhtä mieltä siitä, kuten jutussa kuullut asiaintuntijatodistajat ovat kertoneet, että veneessä olijat olivat jo veneen sillan maatukiin törmäämisen alkuvaiheessa sinkoutuneet veneen rakenteisiiin, joko etukanteen ja siihen liittyvään pulpettiin, ohjauspyörään taikka veneen muihin rakenteisiin ja että Järvilehto ja Herrala olivat tässä vaiheessa saaneet ainakin pääosin heissä todetut vammat. Tuomari Vihervaaran lausuman mukaan asiassa on selvitetty moottoriveneen mitat, syväys ja muut ominaisuudet ja suoritetuissa mittauksissa on todettu etumatkustajien etäisyys ohjauspyörästä ja pulpetista. Katselmuksissa ja todisteeksi annetuista valokuvista oli havaittavissa normaalikokoisen henkilön sijoittuminen etupenkille ja tämän etäisyydet veneen rakentesiiin. Tällä perusteella veneen etupenkillä istuvien liikkeet törmäyksen alkuvaiheessa ovat Vihervaaran mukaan olleet arvioitavissa.

14. Tämä ei ole kuitenkaan riittänyt hovioikeuden enemmistölle, vaan he ovat peränneet tutkinnalta tarkempia tietoja. Enemmistön mukaan veneen rakenteet ja henkilöiden liikeradat törmäyksessä ovat jääneet avoimiksi. Teknisessä tutkinnassa ei ole tehty laskelmia tai rekonstruktiota veneen, sen rakenteiden tai henkilöien liikeradoista törmäyksessä. Näiden tietojen puuttuminen on hovioikeuden enemmistön mukaan johtanut siihen, ettei laskennallista simulaatiota ole pystytty tekemään. Enemmistö toteaa myös, että veneonnettomuuksista ei yleensäkään ole olemassa vastaavanlaisia onnettomuustutkintatuloksia kuin tieliikenneonnettomuuksista. Veneen sisäosan rakenteita ei ole mitattu eikä esimerkiksi rakenteiden korkeutta verrattu Järvilehdon ja Herralan vammojen sijaintiin. Ko. henkilöiden pituus ja ruumiinrakenne ovat olleet enemmistön mukaan hyvin erilaiset, mutta asiantuntijat eivät ole lausuntoja antaessaan ottaneet tämän seikan merkitystä huomioon tehdessään johtopäätöksiä vammojen synnystä.

15. Hieman jopa huvittavalta tuntuu, että vaikka enemmistö viittaa veneessä olleiden henkilöiden erilaiseen pituuteen ja ruuminrakenteeseen, perusteluissa ei kerrota, mitä tämä käytännössä merkitsee, eli kumpi herroista oli toista selvästi pidempi ja rotevampi! Vakavampi asia tässä kohdin on kuitenkin se, onko enemmistö pyrkinyt lähestymään ko. kysymyksiä liian pikkutarkasti ja onko se pannut tästä johtuen arvioinnissaan kenties liiaksi painoa sellaisille yksityiskohdille, joilla itse asiassa ei voi olla arvioinnissa kovinkaan suurta tai ainakaan ratkaisevaa merkitystä? Onhan tutkinnassa ja oikeudenkäynnin eri vaiheissa kuitenkin selvitetty, kuten enemmistökin myöntää, että veneessä olleet henkilöt ovat törmäyksen alkuvaiheissa todennäköisesti jatkaneet liikettään eteenpäin törmäten edessään olleisiin veneen sisäosan rakenteisiin, ennen kuin rakenteet ovat siirtyneet pois paikoiltaan. Myös hovioikeus on katsastanut veneen ja sen rakenteet ja näistä asioista on esitetty oikeudelle valokuvia, veneen rakenteet ja mitat ovat olleet helposti selvitettävissä ja niitä koskevat tiedot on esitetty oikeudelle jne. Olisiko enemmistön mainitsema laskennallinen simulaatio ollut ylipäätään mahdollista tehdä ja olisiko sen avulla voitu kuitenkaan saada juurikaan sen tarkempia tietoja arvioinnin pohjaksi kuin mitä nyt on saatu? Vaikuttaa hieman siltä, että enemmistö on löytänyt mainitsemistaan esitutkinnan puutteista vain jonkinlaisen tekosyyn syytteen hylkäämiselle.

16. Onko hovioikeus vaatinut epärealistisesti rakenteelliselta näytöltä palapelin täydellistä onnistumista ja antanut parille puuttuvalla palalle liian suuren painoarvon? Vaikea sanoa tuntematta tapauksen yksityiskohtia. Minusta vähemmistön jääneen jäsenen lausunto tuntuu kuitenkin johdonmukaiselta. Kuten jo edellä totesin, hovioikeuden enemmistön päättely vaikuttaa ristiriitaiselta: toisaalta se tuntuu painottavan sitä, että tapauksessa ei olisi ylittynyt edes tällaisessa tapauksessa tutkinnalle asetettava selvittämiskynnys, toisaalta taas hovioikeus  on kuitenkin päätynyt hylkäämään syytteen perusteella "syyllisyydestä jää järkevä epäily". Mutta kuten sanottu, tämä peruste edellyttäisi selvittämiskynnyksen ylittymistä. 

17. Kuten jo alussa sanoin, olisi paikallaan, että näin epäselvässä mutta toisaalta oikeudellisesti hyvin mielenkiintoisessa todistusharkintaa koskevassa asiassa, jossa alemmat oikeuasteet ovat päättyneet erilaiseen lopputulokseen ja jossa myös hovioikeus on joutunut äänestämään, saataisiin KKO:n ennakkopäätös. Minusta syyttäjällä on hyvät mahdollisuudet saada KKO:lta valituslupa.

654. Oi Bazaramba, kallis samba!

1. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, aiemmin Porvoon käräjäoikeus, tuomitsi vuonna 2010 ruandalaispastori Francois Bazaramban osallisuudesta Ruandassa 1994 tapahtuneeseen kansanmurhaan. Ruandan kansanmurhassa kuoli ainakin 800 000 ihmistä. Hutut surmasivat tutseja ja maltillisia hutuja.Käräjäoikeus matkaili kaksi eri kertaa Afrikassa istumassa oikeutta ja ottamassa vastaan todistelua. Käräjäoikeus langetti FB:n joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

2. Syytetty valitti Helsingin hovioikeuteen, ja myös hovioikeus kävi syyttäjien, asianosaisten, avustajien ym. henkilöstön kanssa istumassa juttua Afrikassa; advokaatit ja syyttäjät heittivät siis parin vuoden kolme Afrikan reissua. Tuomio ei kuitenkaan muuksi muuttunut, vaan käräjäoikeuden tuomitsema elinkautinen vankeusrangaistus pyysyi voimassa. Hovioikeus katsoi viime talvena antamassaan tuomiossa FB:n olevan vastuussa useista veritöistä. Hovioikeuden mukaan Bazaramban tarkoituksena oli ollut kokonaan tai osittain ryhmänä hävittää Ruandan tutsit. Bazaramba oli käskenyt surmata seitsemän ihmistä ja surmasi itse useita. Lisäksi Bazaramba johti hyökkäyksiä tutseja vastaan, levitti tutsivastaista propagandaa ja käski polttaa heidän kotejaan.

3. Puolustuksen mielestä osa Bazarambaa vastaan esitetyistä todisteista oli hankittu kiduttamalla vankeja vankilassa Ruandassa. Hovioikeus hyväksyi kuitenkin vankien kertomukset todisteiksi. Oikeuden käsityksen mukaan vankien kohtelulla ei ollut vaikutusta todistajien kertomuksiin oikeudenkäynnissä.

4. Korkein oikeus pani eilen pisteen oikeusjutulle. Korkein oikeus ei halunnut itse lähteä Afrikkaan, vaan hylkäsi Bazaramban puolustuksen pyytämän valitusluvan näin karusti: "Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi". Korkein oikeus on siitä onnellisessa asemassa, että sen ei, niin on ainakin "katsottu", tarvitse sanallakaan perustella luparatkaisujaan.

5. Päätöksen korkeimmassa oikeudessa tekivät eilen oikeusneuvokset Hidén, Kitunen ja Sippo. Lupajaostoon kuului siis kolme jäsentä. Esimerkiksi Kauhajoen koulusurma-asiassa korkein oikeus epäsi valitusluvan kahden tuomarin kokoonpanossa, vaikka esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä. Tuolloin ilmeisesti katsottiin, että kun toisena jäsenenä oli oikeusneuvos, jolle tapaus oli tuttu jo hänen valtionsyyttäjän ajoiltaan, useampia oikeusneuvoksia ei tarvitse tuollaisen "helpon" asian takia vaivata. Paha vain, että mainittu oikeusneuvos saattoi olla asiassa jäävi.

6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta. Sipilän mukaan mainittua summaa voidaan loppujen lopuksi pitää pienenä, jos otetaan huomioon, että  alueella, missä Bazaramba syyllistyi edellä mainittuihin rikoksiin, sai surmansa kaikkiaan 37 000 ihmistä. Jos viiden miljoonan euron oikeudenkäyntikulut jaetaan uhrien lukumäärällä, tekevät kustannukset vain 135 euroa per vainaja. No, voihan sitä noinkin tietysti arvioida.

7. Prosessi ei vielä kuitenkaan pääty vielä tähän, sillä jo eilen saatiin tietää, että Bazaramban  puolustus aikoo valittaa asiassa YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan, mahdollisesti myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Puolustus on koko oikeudenkäynnin aikana väittänyt, että syytettä tukevaa näyttöä oli saatu kiduttamalla todistajina kuultuja henkilöitä vankilassa. Saa nähdä, miten kidutusväitteitä tullaan arvioimaan. Jos on näyttöä siitä, että sittemmin todistajina kuultuja ihmisiä on kidutettu vankilassa, niin voidaanko tosiaan olla varmoja siitä, ettei kidutus ole vaikuttanut todistajien kertomuksiin?

8. Voisiko EIT tai YK:n komitea tehdä "auerit" ja palauttaa Bazaramban jutun takaisin lähtöruutuunsa eli Porvooseen, jos se päätyy tutkimuksissaan siihen, että osa todistajista oli todella antanut kertomuksensa kidutuksen uhreina tai uhalla? Näin onnettomasti ei kuitenkaan voi (enää toista kertaa) käydä. Jos kidutus todetaan, niin silloin valtionsyyttäjän on parasta vain hakea kiiruusti KKO:sta tuomion purkamista. 

621. Mielensäpahoittajia: Vakuutusoikeuden ylilääkäri pahoitti mielensä ja erosi ym. tapauksia

Mario Monti:Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin...Suomen hallituksen eurokriisissä osoittaman vastuuttomuuden takia, meinaan...

1. Vakuutusoikeus on toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Olen esitellyt ja kritisoinut vakuutusoikeuden toimintaa ja menettelytapoja aika laajasti blogissa 598/23.5.2012 otsikolla "Vakuutusoikeuden toiminta ei vakuuta", joka löytyy tästä.

2. Vakuutusoikeuden toimina on viimeisten 10-15 vuoden vuoden aikana herättänyt yleisestikin aika usein kritiikkiä. Vakuutusoikeutta on kritisoitu useammin kuin mitään muuta tuomioistuinta. Tätä kritiikkiä ei ole esitetty vain vakuutusoikeuden asiakkaiden eli valittajien, vaan myös esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen taholta.

3. Menettelyn suhteen vakuutusoikeutta on arvosteltu esimerkiksi siitä, että sen päätösten perustelut ovat usein kovin niukat ja puutteelliset. Myös sitä, että vakuutusoikeus  järjestää suullisia käsittelyjä vain äärimmäisen harvoin, on ihmetelty. Vakuutusoikeuden pitkät käsittelyajat on myös pantu merkille. Tapaturma-asioiden osalta vakuutusoikeus on saanut silloin tällöin "pyyhkeitä" myös korkeimmalta oikeudelta muun muassa juuri puutteellisten perustelujen takia.

4. Vakuutusoikeuden menettelyn pahimpana epäkohtana on pidetty kuitenkin vakuutusoikeuden sivutoimisten lääkärijäsenten roolia. Lääkärijäsenillä on merkittävä asema vakuutusoikeuden toiminnassa, sillä  oikeuden ratkaisu riippuu usein olennaisesti lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Tältä osin vakuutusoikeuden menettelyn läpinäkyvyys ei ole kaikilta osin toteutunut, sillä lääkärijäsenten arvioinnit ovat tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piirissä eli lääkäreiden lausuntoja ei anneta tiedoksi asianosaisille. Julkisuudessa on vaadittu myös vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä samoin kuin oikeuden asiantuntijajäsenillä mahdollisesti olevien sidonnaisuuksien ilmoittamista samalla tavalla kuin tuomareiden kohdalla tapahtuu. On epäilty, että vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä voi olla osa-aikaisia tehtäviä esimerkiksi vakuutusyhtiöiden tai lääketehtaiden palveluksessa.

5. Viimeisten parin kolmen vuoden aikana korkein oikeus on myöntänyt poikkeuksellisen usein tapaturman varalta vakuutetuille henkilöille valitusluvan vakuutusoikeuden päätökseen. Riita- ja rikosasioiden jälkeen vakuutusoikeusasiat eli tarkemmin sanottuna siis tapaturmavakuutusasiat ovat yllättäen nousseet KKO:n kolmanneksi suurimmaksi asiaryhmäksi tapauksista, joissa korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan. Olen esitellyt ko. tilastotietoja edellä mainitun blogijutun 598 kohdassa 16. Tämä suunta tuntuu vain jatkumistaan jatkuvan, sillä esimerkiksi toukokuussa 2012 KKO antoi yhden viikon aikana neljä valituslupaa vakuutusoikeuden päätökseen. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi tapaturmavakuutusasioissa peräti 24 valituslupaa.

6. Myönnettyään valitusluvan korkein oikeus on säännönmukaisesti muuttanut vakuutusoikeuden päätöksiä ja ratkaissut tapauksia ammattitaudista kärsivän tai työssä loukkaantuneen valittajan eduksi. Ratkaistuissa on ollut kysymys syy-yhteydestä, eli siitä, ovatko henkilön vammat korvaukseen oikeuttavassa syy-yhteydessä tapaturmaan eli tietyn tapaturman seurauksia, vai ovatko ne kenties jonkin sairauden aiheuttamia. Lähes kaikissa tapauksissa korkein oikeus on muuttanut vakuutusoikeuden asianosaselle kielteistä päätöstä ja katsonut syy-yhteyden olevan olemassa.

7. Korkein oikeus on siis joutunut käyttämään melkoisen osan kapasiteetistaan arvioidessaan uudelleen syy-yhteyttä vakuutusoikeuden ratkaisemissa tapaturmavakuutusta koskevissa asioissa ja perustelleessaan usein hyvinkin yksityiskohtaisesti mainittuja ratkaisujaan. Näin tapahtuu, vaikka mainituissa asioissa ei siis ole juuri nähtävissä ennakkopäätösluonteista ainesta. Korkeimman oikeuden tekemät muutokset vakuutusoikeuden päätöksiin ovat perusteltuja, mikä ilmenee, kun korkeimman oikeuden yksikohtaisia perusteluja verrataan vakuutusoikeuden niukkoihin ja monissa tapauksissa suppeisiin ja mitäänsanomattomiin perusteluihin.

8. Lakimiespiireissä on ihmetelty jo aika pitkään, että korkeimman oikeuden ponnisteluista huolimatta sen syy-yhteyttä koskeviin ratkaisuihin sisältyvä viesti ja sanoma ei ole näyttänyt menevän perille vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeuden omaksuma linja ei ole muuttunut, vaan se on näyttänyt jatkavan itsepintaisen tuntuisesti omalla linjallaan, joka on siis yksityishenkilöiden kannalta katsottuna varsin tiukka.

9. Kenties blogijuttuni innoittama Helsingin Sanomat haastatteli 18.6. asian tiimoilta KKO:n presidentti Pauliine Koskeloa.  Koskelo moitti haastattelussa vakuutusoikeutta juuri edellä mainitusta asiasta eli siitä, että  se on joutunut puuttumaan viime vuosina kiihtyvään tahtiin vakuutusoikeuden päätöksiin. Koskelon mukaan vaikuttaa siltä, että vaikka valituslupia on myönnetty ja vakuutusoikeuden ratkaisuja on muutettu poikkeuksellisen paljon, vakuutusoikeuden ratkaisut eivät ole muuttaneet vakuutusoikeuden linjaa. Koskelon mukaan korkeimman oikeuden ratkaisuihin sisältyvä viesti ei ole mennyt vakuutusoikeudessa perille.

10. Vakuutusoikeuden ylilääkäri Eero Hyvärinen on nyt ilmoittanut eroavansa sanotusta osa-aikaisesta virastaan, tästä on kerrottu tänään mm. Helsingin Sanomissa ja Yle Uutisten sivuilla. Hyvärinen perustelee eroaan juuri KKO:n presidentin moitteilla tai arvostelulla, jota hän pitää kohtuuttomana. Hyvärinen katsoo arvostelun kohdistuneen juuri asioiden lääketieteelliseen valmisteluun, josta hän on vakuutusoikeudessa vastannut. Hyvärisen mukaan tuntuu ihmeelliseltä, että ylimmän oikeuden  päällikkö antaa "sanomalahden kautta tukkapöllyä itsenäiselle oikeuslaitokselle." Hyvärinen väittä, että vakuutusoikeus olisi jo ottanut huomioon KKO:n ratkaisut ja alkanut noudattaa niitä.

11. Korkeimman oikeuden presidentti vastaa toki itse sanoistaan, mutta jos minulta kysytään, niin sanoisin, ettei korkein oikeus ole puuttunut epäasiallisella tavalla riippumattoman tuomioistuimen eli tässä tapauksessa vakuutusoikeuden toimintaan. Presidentti Koskelolla on ollut kritiikilleen vankka tuki ja perusta eli mainittu valituslupatilasto ja lukuisat KKO:n ratkaisut, joilla vakuutusoikeuden ratkaisuja on jouduttu säännönmukaisesti muuttamaan.

12.  Hyvärinen sanoo, että  "arvostelu ei antanut minulle enää mahdollisuuksia toimia virassani, koska vastaan lääketieteellisestä valmistelusta vakuutusoikeudessa, kritiikki kohdistui yksiselitteisesti ja puhtaasti tähän. "Kritiikki on aina paikallaan, mutta mielestäni tämä kritiikki oli kohtuutonta", Hyvärinen sanoo. - Lue: Kritiikki on kyllä aina paikallaan, ei kuitenkaan minuun kohdistuva kritiikki!

13. Koskelo ei ole kuitenkaan arvostellut nimenomaan vakuutusoikeuden lääkärijäsenten toimintaa tai linjaa, vaan hän on puhunut yleensä vakuutusoikeudesta. Juristeilla on sentään vakuutusoikeudessa ja asioiden kokoonpanossa enemmistö ja juuri oikeuden lakimiesjäsenten odottaisi olevan perillä edellä mainitusta syy-yhteyttä koskevasta problematiikasta. Jos siis  arvostelun pitäisi kolahtaa johonkin yksittäiseen vakuutusoikeuden jäseneen, niin oikea osoite olisi siinä tapauksessa kyllä vakuutusoikeuden ylituomari, joka vastaa vakuutusoikeuden toiminnasta ja linjasta.

14. Vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen ei kuitenkaan näy ottavan edelleenkään "onkeensa", sillä hän toteaa tänään HS:n jutussa, ettei Hyvärisen ero tarkoita sitä, että Koskelon esittämä kritiikki olisi osunut oikeaan. Pystynen väittää, että vakuutusoikeus olisi jo  alkanut noudattaa korkeimman oikeuden ratkaisuja.

15. Mutta mahtaako tämä asia ja Pystysen väite pitää paikkaansa? Vakuutusoikeuden sivuilta löytyy nyt tosin yksi ratkaisu, jossa oikeus tuntuu vihdoin ja viimeinen huomanneen KKO:n ratkaisulinjan. Tuossa  yksittäisessä ratkaisussa on kuitenkin  kyse on "hikisestä" eli mahdollisimman niukalla enemmistöllä tehdystä äänestysratkaisusta, josta ei vielä voida vetää Juha Pystysen esittämää yleistä johtopäätöstä vakuutusoikeuden omaksumasta linjanmuutoksesta.

16. Kyseinen vakuutusoikeuden viime kesäkuussa antama ratkaisu 4524:2011 löytyy tästä. Siinä on katsottu äänestyksen (3-2) jälkeen, että niskan retkahdusvamma ja siitä johtuvat oireet olivat syy-yhteydessä tapaturmaan ja oikeuttivat tapaturmavakuutuslain mukaisiin korvauksiin.

17. Olivatko vakuutusoikeuden lääkärijäsenet mahdollisesti ko. tapauksessa eri mieltä ja olisivat siis hylänneet valituksen? Tätä emme tiedä, sillä muista tuomioistuimista poiketen vakuutusoikeus ei halua ratkaisutiedotteissaan tai -selosteissaan ilmoittaa ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsentensä nimiä. Tämä outo ja salaperäinen käytäntö on vain yksi esimerkki siitä, että vakuutusoikeuden toiminnassa olisi paljon kehitettävää. Miksi vakuutusoikeus haluaa salata ratkaisun tehneiden tuomareiden ja jäsenten nimet tiedotteissaan? Miksi em. päätöstä koskevassa tiedotteessa ei ole mainittu, mikä oli eri mieltä olleiden jäsenten kanta ja ketkä jäsenistä olivat tuon mielipiteen takana?

18. Vakuutusoikeus kaipaisi lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, päätösten yksityiskohtaisempia ja laadukkaampia perusteltuja, suullisten käsittelyjen lisäämistä,  käsittelyn nopeuttamista ja lääkärijäsenten aseman uudelleen tarkastelua. Vakuutusoikeus, kuten muutkin tuomioistuimet, voisi ja sen myös tulisi kehittää ja parantaa omia menettelytapojaan ja ratkaisujensa laatua oma-aloitteisesti, eli lainsäätäjää ja valtiovaltaa ei ole tarpeen huutaa aina apuun ja valitella ainaista resurssipulaa.

19. Mielensäpahoittaja Eero Hyvärisen eroilmoitus on hyvä asia sikäli, että hän on nyt antanut kasvot vakuutusoikeuden aika tuntemattomaksi jääneelle lääkärijäsenistölle.

Mä kyllä myös niin kovin mieleni pahoitin kun mun salasuhteeni paljastettiin härskisti vaikka mä olin sairaslomalla sen suhteen paljastumisen johdosta ja jouduin palaamaan Lontoosta kesken kisojen tänne Perä-Hikiälle ja kaikkee muutakin kamalaa pääs' tapahtuun...

604. KKO:n jäsenten salaiset ja suurituloiset välimiestehtävät ovat merkki tuomarietiikan rapautumisesta

Veljmiehel' on patsas, pitäisikö väljmiehelkii olla? Väljmies salloo puuhastelj, istuskelj, laskuttelj...

1. Oikeustoimittajat ry julkisti eilen selvityksensä tuomareiden sivutoimista vuosina 2008-2012. Selvitys liittyy Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielimen GRECO:n Suomen maatarkastukseen. Oikeustoimittajienyhdistys oli eilen GRECO:n tarkastajien kuultavana. Greco selvittää kyseisessä tarkastuksessa muun muassa tuomareiden korruptiota.

2. Tuomareiden sivutoimista kaikkein ongelmallisimpia ovat välimiestehtävät muun muassa välimiesmenettelyn salaisen luonteen ja välimiehille maksettavien suurilta vaikuttavien palkkioiden vuoksi. Välimiesmenettelyä käytetään yleensä yritysten välisissä liiketoiminnassa syntyneiden riitojen ratkaisemiseen. Välimiesmenettely ja välitystuomiot ovat salaisia eikä tuomiosta voi valittaa. Myös välimiesmenettelyn asianosaisia koskevat tiedot ja välimiehille maksettavat palkkiot ovat salaisia. Tuomareille maksetuista välimiespalkkioista ja niiden määristä saadaan hajatietoja ainoastaan julkisten verotustietojen perusteella.

3. Esimerkkinä mainittakoon, että vuonna 2010 muhkeimmat välimiestulot verotustietojen mukaan hankki oikeusneuvos Mikko Tulokas. Hänen 370 000 euron suuruiset välimiestulonsa olivat kolmikertaiset hänen 123 000 euron suuruiseen virkapalkkaansa verrattuna. Tulokas on ollut välimiesneuvosten kunkku ja hyvänä kakkosena on tullut aina vuoden 2009 lopussa eläkkeelle jäänyt oikeusneuvos Gustaf Möller. Vuona 2010 toiseksi eniten välimiestuloja oikeusneuvoksista keräsi Juha Häyhä 76 000 euron palkkioillaan.

4. On selvää, että julkisuudessa täysin piilossa käytävä välimiesmenettely ja välimiestuomareiden korkeat ja kerrotussa mielessä "pimeät" palkkiot voivat heikentää ja käytännössä myös heikentävät luottamusta tuomarin puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen. Oikeusvaltiossa tuomioistuinten ja tuomareiden ja toiminnan tulisi kuitenkin olla täysin läpinäkyvää. Tämä koskee erityisesti maan ylimpiä oikeusasteita. Ylimpien tuomareiden saamat salaiset maksut tuntemattomilta yrityksiltä ovat tuomitsemistoiminnan läpinäkyvyyden ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen arveluttavia. Samat tuntemattomat yritykset, jotka maksavat välimiespalkkioita korkeimman oikeuden tuomareille,  esiintyvät usein muissa asioissa asianosina korkeimmassa oikeudessa, jossa myös välimiehinä esiintyvät oikeusneuvokset osallistuvat kyseisten riitojen ratkaisemiseen.

5. Oikeustoimittajien selvityksessä olivat mukana korkein oikeus, kaikki hovioikeudet, Helsingin käräjäoikeus, korkein hallinto-oikeus (KKO) ja työtuomioistuin. Selvityksen mukaan välimiestehtävät vuosina 2008-2012 keskittyvät selkeästi korkeimpaan oikeuteen (KKO). Mainittuna aikana tuomioistuimet myönsivät yhteensä 41 sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Niistä 27 lupaa KKO myönsi omille jäsenilleen. Muille tuomioistumille "jäi" siis yhteensä vain 14 välimiestehtävää varten myönnettyä sivutoimilupaa.

6. Selvityksen yksityiskohtaiset tiedot löytyvät Oikeustoimittajien kotisivuilta.

7. Olen itse koonnut vastaavia tietoja hieman aikaisemmalta ajalta, katso blogi 17/9.9.2008 "KKO:n oikeusneuvokset välimiehinä", jossa mainitut tiedot ovat hyvin samanlaisia nyt julkaistun selvityksen kanssa. Katso myös blogia 41/3.11.2008 "Kateusbarometrin kertomaa", johon olen koonnut eräitä tietoja välimiestuomareiden "saalistamien" palkkioiden suuruudesta.


8. Korkeimman oikeuden sisällä välimiestehtävät keskittyivät tietyille tuomareille. KKO:ssa on 19 jäsentä, joista  välimiestehtäviä teki mainittuna aikana yhdeksän oikeusneuvosta (Tulokas, Möller, Häyhä, Mansikkamäki, Välimäki, Esko, Sippo, Rajalahti ja Kantor). Näistä kuudella oli tarkasteluajanjaksolla kolme tai sitä useampi välimiestehtävä (Tulokas, Möller, Häyhä, Välimäki, Esko ja Sippo). KHO:n tuomarit eivät hoitaneet yhtään välimiestehtävää. Kaikissa kuudessa hovioikeuksissa sivutoimilupa välimiestehtäviä varten  myönnettiin yhteensä yhdessätoista tapauksessa.

9. Useimmissa tapauksissa tuomarin oli nimennyt välimieheksi Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonka puheenjohtajana on toiminut ja toimii edelleen oikeusneuvos Gustav Möller ja yhtenä jäsenenä oikeusneuvos Pertti Välimäki. Oikeusneuvokset toimivat nykyisin välimiesoikeuden puheenjohtajana tai ainoana välimiehenä. Yhdeksässä sivutoimiluvassa ei selvityksessä saatu tietoa siitä, mikä taho oli nimennyt välimiehen.

10. Oikeustoimittajien yhdistys sai tiedot sivutoimiluvan saaneista tuomareista ja ajanjaksosta, johon välimiestehtävä liittyi, asianomaisilta tuomioistuimilta. Sen sijaan tuomioistuimet kieltäytyivät valtion virkamieslain nojalla antamasta tietoja niistä tahoista, joiden riitaa ratkaistiin. Nämä tahot maksavat myös välimiehen palkkion.

11. Tiedämme siis vain välimiehen nimeävän ja heille palkkion maksavan "tahon" - esimerkiksi "välimiesjutun asianosaiset" tai "asianosaisten nimeämät välimiehet" taikka "Keskuskauppakamarin välityslautakunta" - mutta emme konkreettisesti niiden yritysten nimiä, joita välimiesmenettely koskee ja jotka ovat (ainoan) välimiehen nimenneet  taikka niitä asianosaisten nimeämiä välimiehiä, jotka ovat sitten puolestaan valinneet välimiesoikeuden puheenjohtajaksi KKO:n jäsenen.

12. Tuomareiden välimiestehtävät tehtiin 1990-luvun lopulla luvanvaraisiksi, jotta tuomareiden mainittuja sivutoimia voitaisiin valvoa paremmin. (Tein itse tuolloisen valvonnan puutteesta kantelun oikeuskansleri Jorma S.Aallolle, joka sitten "havahtui" sanottuun puutteeseen, oikeuskanslerin päätös käynnisti sitten lainmuutoksen; laista  tuli kuitenkin torso). Tuomioistuin voi evätä tuomarin pyytämän luvan toimia välimiehenä esimerkiksi silloin, kun tuomarilla on ollut aiemmin useampi välimiestehtävä. Tämän vuoksi onkin hyvin yllättävää, että tuomioistuimet eivät ole vuosina 2008-2012 evänneet yhtään tuomareiden pyytämään sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Samoin herättää  huomiota se, että yksikään tuomioistuin ei ollut pyytänyt tietoa tuomarille maksetun palkkion suuruudesta. 

13. Tämä tietenkin herättää epäilyjä sitä, että valvonta toimii vain paperilla, ei käytännössä. Pyydetty lupa toimia välimiehenä näyttää tulevan tulevan myös KKO:ssa ja sen presidentiltä oikeusneuvoksille  tuomareille aina kuin konsanaan illallinen Manulle. Sanonta "korppi ei korpin silmää noki" pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.

14. Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Jarkko Sipilä sanoo, että ”välimiestehtäviin liittyy salailua ja salailu aina mahdollistaa korruption.  Sipilä pitää suurena ongelmana sitä, että tässä tapauksessa laki mahdollistaa salailun. Näinhän se on. Ongelmaan on hyvin vaikea puuttua ja muuttaa sitä, koska KKO ja sen tuomarit voivat vedota aina siihen, että hei kamoon, mehän noudatamme "vain lakia" ja että lainsäätäjä on hyväksynyt nykyisen käytännön.

15. Minusta KKO:n jäsenten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ja niiden ahnas haaliminen muutaman oikeusneuvoksen toimesta on ennen muuta eettinen ja moraalinen ongelma. Tuomareilta ja erityisesti valtakunnan ylimmältä tuomareilta edellytetään korkeaa moraalia, ei vain virkatehtävissään, vaan kaikessa toiminnassaan. Tuomareiden tulisi olla oikeamielisiä, ei ainoastaan virassaan, vaan myös viranhoidon ulkopuolella.

16. Ovatko muutamien harvojen välimiesneuvosten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ja niiden vastaanottaminen osoitus näiden tuomareiden korkeasta ammattietiikasta, moraalista tai oikeamielisyydestä, jos ja kun he varantavat tällä tavoin luottamuksen edustamansa tuomioistuimen eli maan ylimmän oikeusasteen riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen?

17. Minusta vastaus on kielteinen. Näitä "supertuomareita" meillä ei ole mitään syytä kumartaa eikä kunnioittaa, vaan sanoutua jyrkästi irti heidän soittamastaan moraalista, siis sen puutteesta. He ovat itse asiassa tuomioistuinlaitoksen mätämunia, jotka pilaavat ahneudellaan koko tuomioistuinlaitoksen riippumattoman maineen ja kunnioituksen.

18. Tuomareilta edellytettävän ammattietiikan vaatimuksiin kuuluu läpinäkyvyys ja avoimuus. Heidän toimiensa niin virassa kuin viranhoidon ulkopuolellakin tulee olla julkisuuden kontrolloitavissa ja arvioitavissa. Oikeamielinen tuomari ei ota perä perä jälkeen vastaan salaisia toimeksiantoja yrityksiltä, joiden maksamat huimat palkkiot ovat myös salaisia. Meidän ei tule hymistellä tällaista salailua ja ahnasta kähmintää, vaan osoittaa sille päättäväinen paheksuntamme.

19. Oikeustoimittajat ovat johtopäätöksissään oikeassa: Tuomareiden ja nimenomaan KKO:n jäsenten lukuisat rahakkaat välimiestehtävät altistavat oikeusneuvokset korruptiolle. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa kollegani Antti Jokela Turun yliopistosta sanoo, että hän ei "usko", että korruptiota todellisuudessa tapahtuisi. Mutta eihän tässä tietenkään ole kysymys mistään uskon asiasta eikä sen perusteella tehtävistä arvioista.

20. Kyse on sitä, että kun tuomareiden välimiestehtävät ovat salaisia eikä niitä, kuten edellä on todettu, käytännössä edes välitetä valvoa asianmukaisesti, emme kerta kaikkiaan voi tietää, millaista kähmintää välimiesten ja heidän hyvä veli -kumppaneidensa kesken kulissien takana oikeastaan esiintyy tai voi esiintyä. Jo epäily siitä, että tällaista kähmintää ja laitonta vaikuttamishalua voi salaisissa tapahtua, olisi peruste kieltää ainakin KKO:n jäseniltä välimiestehtävät kokonaan. Kun emme tiedä emmekä edes voi saada tietää, vaikka meidän pitäisi tietää, niin silloin tuomareilta on evättävä oikeus ottaa vastaan salaisia (pimeitä)  ja rahakkaita toimeksiantoja.

21. Millaisia ilmenemismuotoja mainitsemani epämääräinen kähmintä voisi sitten käytännössä saada? Kyse on välimiestuomareiden ja -neuvosten, siis välimiehinä esiintyvien tuomareiden, sekä toisaalta lähinnä helsinkiläisten asianajotoimistojen välimiestehtäviä hoitavien asianajajien muodostamista hyvä veli -kerhoista. Nämä asianajajat esiintyvät vuoroin välimiehinä, vuoroin taas välimiesjuttuja välimiesoikeuksissa ajavina yritysten asiamiehinä. On tärkeä huomata, että välimiehiä eivät käytännössä valitse tehtäviinsä asianosaisina olevat yritykset, vaan  niiden asiamiehinä esiintyvät asianajajat. Jos siis esimerkiksi oikeusneuvos toimii ainoana välimiehenä, hänet ovat valinneet  tehtävään kyseisen jutun asianosaisten asianajajat. Jos välimiehiä on kolme, valitsee kummankin asianosaisen asianajaja yhden välimiehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä  puolestaan valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan.

22. Kuten sanottu, oikeusneuvokset toimivat nykyisin ainoastaan välimiesoikeuden puheenjohtajina. Useimmissa tapauksissa välimiesoikeuden jäseninä toimii tällöin kaksi asianajajaa; myös oikeustieteen professorit  esiintyvät välimiehinä, mutta eivät läheskään niin usein kuin asianajajat. Siis kaksi ns. huippuasianajaja valitsee ensin kaksi kollegaansa välimiehiksi, jotka puolestaan valitsevat puheenjohtajaksi  KKO:n jäsenen. Jossakin muussa välimiesasiassa puolestaan ensi mainitut  asianajat voivat  toimia puolestaan välimiehinä ja välimiesoikeudessa istuneet välimiesasianajajat puolestaan juttua ajavina asianajajina. Kun välimiesmenettelyä käytetään liike-elämässä varsin runsaasti, muodostuu "sinne tänne" tuota pikaa "pieniä piirejä, jotka "pyörivät" muodostaen sitten laajempia HV- verkostoja, jonka "pauloihin" välimiehiksi persot eli useita välimiestoimeksiantoja perä perää itselleen haalivat tuomarit siis joutuvat. Yhden haaran tästä HV-verkostosta eli "välimiesoikeuksien saaristosta" muodostaa edellä mainittu Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonka jäseniä ovat asianajajat, tietyt yliopistojuristit ja sitten ikään kuin pisteenä iin päällä kaksi oikeusneuvosta, joista toinen on antanut valituttaa itsensä myös lautakunnan puheenjohtajaksi.

23. Oikeusneuvosten ("välimiesneuvosten") ja mahdollisesti myös muiden tuomareiden edellä kerrotunlainen verkottuminen suurten yritysten ja yleensä bisneselämän asioita ajavien ja hoitavien asianajajien kanssa on toki jo sinänsä sangen huolestuttava ilmiö, kun ajatellaan, millaisen oivan kasvupohjan kaikenlaiselle korruptiolle tuollainen verkosto muodostaa. Mutta mitä tämä vaikuttaa sitten välimiesneuvosten ja muiden välimiestuomareiden varsinaiseen virkatyöhön? Mahdollisuuksia ja tilanteita on useita, mutta poimin niistä tässä esille kolme.

24. Kuten edellä jo totesin, samat välimiesmenettelyissä tuntemattomat yritykset, jotka maksavat isoja palkkioita korkeimman oikeuden tuomareille,  esiintyvät usein muissa asioissa asianosasina korkeimmassa oikeudessa. Tällöin myös välimiesneuvokset eli välimiehinä esiintyvät KKO:n jäsenet  osallistuvat kyseisten riitojen ratkaisemiseen.

25. Korkein oikeus myöntää riita-asioissa valitusluvan ainoastaan noin 7-8 prosentissa haetuista tapauksista. Asianosainen ja asianajaja, joka onnistuu saa valitusluvan, on siis todella hyvin "onnekas." Kun KKO ei perustele millään tavalla valituslupapäätöksiään, emme voi yhdessäkään tapauksessa tietää, millä perusteella lupa on myönnetty tai evätty. Tämäkin asia on siis täysin salaista ja salamyhkäistä.  Kun tuomitsemistoiminta on inhimillistä puuhaa, voi kerrotunlaisissa oloissa hyvinkin sattua, että valitusluvan KKO:lta saavat herkimmin ja helpoimmin juuri ne asianosaiset ja yritykset, joiden asiamiehinä korkeimmassa oikeudessa juttua ajavat asianajajat esiintyvät usein myös välimiesjutuissa joko asianajajina tai välimiehinä, missä yhteydessä he ovat tutustuneet ja luoneet HV-siteitä välimiesneuvoksiin.

26. Toiseksi poissuljettua ei ole myöskään se, että edellä mainituilla perusteilla välimiesverkostojen molemminpuolinen jäsenyys vaikuttaa myös niiden juttujen lopputulokseen, joissa  KKO on myöntänyt valitusluvan ja ottanut siten asiallisesti tutkittavakseen. Tähän voidaan toki sanoa, että "minä en usko tällaiseen." Mutta kuten sanottu, kyse ei olekaan mistään uskon asiasta, vaan siitä, että tällaista kähmintää voidaan kerrotuissa olosuhteissa aina epäillä tapahtuvan ja että jo perusteltu epäily korruptiosta on riittävä syy arvioida uudelleen, tulisiko KKO:n jäsenten osallistuminen välimiestehtäviin kieltää.

27. Kolmantena esimerkkinä vaikuttamistavoista voidaan mainita KKO:n jäsenten salamyhkäinen rekrytointitapa. Korkein oikeus tunnetusti täydentää käytännössä täysin suvereenisesti itse itseään el valitsee, kenet se haluaa uudeksi jäsenekseen. Tällöin voi hyvinkin "satua", että valinta kohdistuu juuri asianajajaan, joka on esiintynyt usein välimiesjutuissa joko asianajajana tai välimiehenä.  HV-verkostothan tunnetusti suosivat omia jäseniään.

28. KKO:n välimieskytkösten vaikutus ilmeneekin käytännössä selvimmin juuri siinä, että KKO:n jäseniksi on valikoitunut viime vuosina yhä vain laajeneva joukko välimiesasianajajia. Jos valinta on tehtävä ihmisoikeusjuristina tunnetun asianajajan ai välimiehenä kunnostautuneen asianajan välillä, valinta "osuu" jälkimmäiseen, vaikka  KKO:n kokoonpanossa on jo ennestään ollut useita  välimiesasianajajia, muttei yhtään ihmisoikeuksiin perehtynyttä juristia. Tämä tendenssi tuntuu vain jatkumistaan jatkuvan ja kohta käy ilmeisesti niin, että välimiesasianajajat  valtaavat vähitellen KKO:n enemmistön.

29. HS:n tämänpäiväisessä jutussa "KKO:n tuomareilla on eniten välimiestehtävä" professori Antti Jokela sanoo, että "jos järjestelmä antaa mahdollisuuden rakenteelliseen korruptioon, se tulisi korjata." Tästä olen samaa mieltä. Mutta millä tavalla järjestelmää tulisi korjata? Jokelan resepti on se, että tuomareiden välimiestehtävien tulisi olla julkisia ainakin asianosaisten ja palkkioiden osalta.

30. Minusta tämä keino ei riitä eikä tepsi epäkohtien poistamiseen, jos korruption mahdollisuus halutaan todella kitkeä pois. On myös niin, että kun välimiesmenettely on luonteeltaan myös mainituissa kohdin salaista, Jokelan mainitsemia poikkeuksia ei edes ole mahdollista tehdä "yhdenlaisten" välimiesten eli tuomareiden osalta, vaan kaikkien välimiesten osalta on noudatettava samoja sääntöjä.

31. Oma reseptini on siis se, että koska välimiesmenettely on salaista ja tulee sellaista olemaan myös jatkossa sekä asianosaisten nimien että välimiesten palkkioiden osalta, ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin evätä tuomareilta tai ainakin maan ylimmän tuomioistuimen tuomareilta mahdollisuus ottaa vastaan välimiestoimeksiantoja. Eiväthän ylimmän oikeusasteen tuomarit saa kerta kaikkiaan ottaa vastaan salaisia yksityisiä ja täysin salaisia tuomitsemistehtäviä, joista heille maksetaan salaisia ja "suolaisia" palkkioita, eikö niin? Tuollaiset salamyhkäiset sivutoimet vaarantavat ilmiselvästi tuomareiden puolueettomuuden ja koko tuomioistuinlaitoksen perustuslaissa ihmisten oikeusturvan keskeiseksi takeeksi säädetyn riippumattomuuden.

32. Jokin välimiestehtävä silloin tällöin, esimerkiksi  parin välivuoden jälkeen, kävisi vielä jotenkin pirtaan, mutta kun noita toimeksiantoja näköjään hamutaan jatkuvasti, on ainakin minun mittani täyttänyt. Selvää on myös, että tuomarin runsaat välimiestehtävät ja muut sivutoimet ovat omiaan heikentämään hänen keskittymistään oman virkatyön hoitamiseen ja saattavat haitata esimerkiksi ennakkopäätösten perustelemista. Laadukkaiden perustelujen laatiminen jää tällöin pakosta niiden tuomareiden harteille, joilla ei ole välimiestehtäviä tai muita sivutoimia.

33. Korkeimman oikeuden tuomareiden välimiestehtävät ovat siis yksiselitteisesti Suomen perustuslain vastaisia. Katso myös blogia 556/12.3.2012 "KKO:n jäsenten salaiset välimiestehtävät tulisi kieltää".

34. Kuten edellä totesin, kysymys on loppujen muuta tuomareiden moraalista, oikeamielisyydestä ja ammattietiikasta, siis niiden puutteesta. Kun ihmiset jatkuvasti ja riittävän äänekkäästi paheksuvat  edellä kohdassa 16 mainittuja mätämunatuomareita, on syytä uskoa, että välimiestuomarit itsekin, vaikka olisivat olleet kuinka persoja ja ahneita sivutoimille tahansa, itsekin vähitellen havahtuvat paheksuntaan ja ymmärtävät, mikä on eettisesti sallittua ja mikä ei.

PS

Korkeimman oikeuden tänään antamassa tiedotteessa sanotaan, että KKO:n tuomarit eivät toimi asianosaisten nimeäminä välimiehinä.

Tiedote on varmaankin annettu tänään Helsingin Sanomissa olleen jutun takia, jossa on otsikoitu, että "KKO:n tuomareilla on eniten välimiestehtäviä."

Tuossa jutussa tai siinä haastatellun kahden professorin lausunnoissa ei kuitenkaan edes väitetä, että KKO:n oikeusneuvokset toimisivat asianosaisten nimeäminä välimiehiä. Tätä ei ole väitetty myöskään minun edellä olevassa blogikirjoituksessani, vaan siinä on nimenomaan todettu, että nykyisin KKO:n jäsenet toimivat ainoastaan välimiesoikeuden puheenjohtajina tai ainoana välimiehenä.

Mutta eihän KKO:n tiedotteessa mainittu seikka toki poista niitä epäkohtia ja epäilyjä, joita tuomareiden välimiehenä toimimisesta aiheutuu tuomareiden ja KKO:n riippumattomuuden kannalta asiaa tarkasteltaessa!

KKO:n tiedotteessa otetaan kantaa ainoastaan tuomareiden esteettömyyteen/esteellisyyteen, mutta tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuus, joka on keskeisiä asioita perustuslaissa, KKO vaikenee ja sivuuttaa mainitun tärkeän kysymyksen siis kokonaan.

KKO:n tiedotteessa ei oteta kantaa myöskään välimiesneuvosten toistuviin ja runsaisiin välimiestehtävin ja niistä maksettaviin "pimeisiin" palkkoihin.

Sillä seikalla, että välimiesjutun asianosaiset ovat KKO:n presidentin tiedossa, ei ole asiassa mitään merkitystä, sillä kyse ja ongelma onkin siitä, että nuo tiedot eivät ole yleisölle julkisia.