822. KKO 2014:10. Voiko tuomari hakea antamansa tuomion purkamista?

1. Käsitteellä lainvoima tarkoitetaan oikeudenkäynnissä annetun tuomion lopullisuutta eli sitä, ettei tuomiooon voida enää hakea muutosta varsinaisella muutoksenhakukeinolla eli valituksella. Lainvoima estää siis muutoksenhaun. Tuomio tulee lainvoimaiseksi (ja samalla oikeusvoimaiseksi; oikeusvoima estää asia koskevan uuden oikeudenkäynnin) tyytymättömyyden ilmoittamiselle tai muutoksenhaulle varatun määräajan viimeisenä päivänä, jos tuomiota vastaan ei ole määräajan kuluessa mainituin tavoin reagoitu. Jos tuomioon haetaan muutosta valituksella, lainvoimaa ja oikeusvoimaa koskevat kysymykset lykkääntyvät siksi, kunnes muutoksenhakutuomioistuin (esimerkiksi hovioikeus tai korkein oikeus) antaa ratkaisunsa. Jos korkein oikeus ei myönnä hovioikeuden tuomiosta valittaneelle asianosaiselle valituslupaa tai jättää lupahakemuksen tutkimatta, hovioikeuden tuomio saa lainvoiman korkeimman oikeuden mainitun ratkaisun tekohetkellä.

2. Nyt kommentoitavassa ratkaisusssa KKO 2014:10 on kysymys siitä, onko lainvoimaisen rikostuomion antaneen käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineella käräjätuomarilla (A) oikeus hakea tuomion purkamista tuomitun vahingoksi. Helsingin käräjäoikeus oli A:n puheenjohdolla tuominnut 28.5.2012 antamallaan ratkaisullaan X:n törkeästä pahinpitelystä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

KKO 2014:10

3. Tuomittu rangaistus alittaa laissa ko.rikoksesta säädetyn minimirangaistuksen, sillä RL 21 luvun 6 §:n mukaan törkeästä pahoinpitelystä on tuomittava vähintään yhden vuoden vankeusrangaistus. Tuomio oli siis selvästi lainvastainen, mutta se sai lainvoimainen rangaistuskysymyksen osalta, koska ainoastaan jutun asianomistaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja valitus koski vai tuomittua vahingonkorvausta. Syyttäjä oli kyllä ilmoittanut tuomioon tyytymättömyyttä, mutta ei ollut jostakin syystä jatkanut valitustaan hovioikeudessa. Tuomari haki virheen huomattuaan käräjäoikeuden tuomion purkamista. Se, millloin A haki purkua - jo ennen hovioikeuden tuomion antamista vai vasta sen jälkeen - ei ilmene KKO:n ratkaisuselosteesta. Purkuhakemus täytti laissa tuomionpurulle asetetut edellytykset (OK 31:9).

4. Tapauksessa on kysymys purkulegitimaatiosta- tai oikeudesta, joka on erityistapaus muutoksenhakuoikeudesta. Muutoksenhakuoikeudessa on yleisesti ottaen kysymys siitä, kenellä ylipäätään on oikeus hakea muutosta tuomioistuimen ratkaisuun. Kyseinen oikeus on jutun asianosaisilla ja niillä henkilöillä, joihin tuomion oikeusvoima sitovalla tavalla ulottuu. Myös eräille viranomaisilla on poikkeuksellisesti katsottu olevan muutoksenhakuoikeus ja siten myös, yleisen edun niin vaatiessa, oikeus hakea lainvoimaisen tuomion purkua, vaikkei viranomainen ole ollut asianosaisena jutussa

5. Oikeudenkäymiskaaressa (OK) tai rikosasiain oikeudenkäyntilaissa (ROL) ei ole säännöksiä siitä, onko muilla kuin jutun asianosaisilla oikeus hakea lainvoimaisen tuomion purkamista. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudesa on vakiintuneesti katsottu, että dispositiivissa riita-asioissa eli asioissa, joissa sovinto on sallittu, oikeus hakea tuomion purkamista kuuluu ainoastaan jutun asianosaisille. Korkein oikeus on joissakin ennakkopäätöksissään katsonut, ettei dispositiivisessa asiassa ratkaisun antanella tuomarilla ole oikeutta hakea tuomion purkamista (KKO 1977 II 100, KKO 1986 II 10 ja KKO 1990:146). Indispositiivissa riita- tai hakemusasiassa, jossa sovinto ei ole salllittu (oikeusriita on siis vietävä tuomioistuimeen), tuomarilla on sen sijaan katsottu olevan julkisen intressin vuoksi oikeus hakea tuomion tai päätöksen purkamista. Tämä ilmenee mm. KKO:n ratkaisun kohdassa mainitusta ennakkopäätöksestä KKO 2011:106; nämä tapaukset ovat kuitenkin käytännössä harvinaisia.

6. Rikosasiassa tuomarilla on katsottu olevan oikeus hakea oman ratkaisunsa purkamista syytetyn (tuomitun) eduksi, jos laissa säädetyt edellytykset (OK 31:8:n 1 kohta) siihen ovat olemassa. Näin on katsottu esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:64, johon on viitattu KKO:n päätöksen kohdassa 8; ko. ratkaisussa ei ole tosin kiinitetty huomiota tuomarin purkulegimaatiota koskevaan kysymykseen. Tuomarin purkuhakemukset syytetyn vahingoksi sen sijaan ovat hyvin harvinaisia, mikä johtunee osaksi siitä, että lain mukaan lainvoimainen tuomio voidaan purkaa syytetyn vahingoksi paljon rajoitetummin perustein kuin syytetyn eduksi (ks. OK 31:9 ja 8). Korkeimman oikeuden päätöksen kohdassa 8 mainitussa ratkaisussa KKO 1991:97 tuomarin purkuhakemus syytetyn vahingoksi on tosin tutkittu, mutta tapaus ei koskenut tuomion, vaan rangaistusmääräyksen purkamista ja poistamista; tuomarin hakemus hylättiin.

7. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, yleensä tarkemmin perustelematta, että myös  jutun ratkaissut tuomari voi hakea tuomion tai päätöksen poistamista, ei vain syytetyn eduksi, vaan myös vahingoksi. Perusteena on tyydytty viittaamaan lähinnä vain KKO:n yksittäisiin ratkaisuhin. Ks. esim. Jaakko Raution kirjoitusta Ylimääräinen muutoksenhaku, teoksessa Dan Frände ym., Prosessioikeus, 4. painos 2012 s. 1204. Jotkut oikeusoppineet ovat katsoneet, että purkua voisi hakea myös tuomioistuimen päällikkötuomari, vaikkei hän olisi itse osallistunut  purkuhakemuksen kohteena olevan tuomion tekemiseen. Ks. Leppänen - Välimaa, Muutoksenhaun pääpiirteet, 4. painos, 1998 s. 133, jossa on viitattu mainitun kannanoton tueksi ratkaisuun KKO 1982 II 164.

8. Korkein oikeus ei ole, tässäkään tapauḱsessa, viitannut perusteluissaan edes viitteenomaisesti oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannnottoihin, vaikka päätöstä tehtäessä on varmaankin selvitetty, mitä kirjallisuudessa on tuomarin purkulegitimaatiosta esitetty. KKO, samoin kuin KHO:kin, ovat vakiintuneesti katsoneet, ettei tuomioiden tai päätösten perusteluissa ole soveliasta puuttua tai edes viitata oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tässä kohdin suomalaisten ylimpien oikeuksien käytäntö poikkeaa selkeästi lähes kaikkien muiden maiden ylimpien oikeuksien perustelemiskäytännöstä. Suomi on ainoita maita maailmassa, joissa ylimmät tuomioistuimet eivät salli päätöstensä perusteluissa avointa vuoropuhelua tuomioistuimen ja oikeuskirjallisuuden välillä.

9. Korkeimman oikeuden ratkaisu, jonka mukaan tuomarilla ei ole oikeutta hakea antamansa tuomion purkamista syytetyn vahingoksi, on epäilemättä oikea. KKO:n enemmistö on perustellut ratkaisuaan sillä, ettei yleinen etu vaadi tässä tapauksessa tuomarin hakemuksen tutkimista. Syyttäjällä sitä vastoin olisi yleisen nimissä ollut oikeus hakea purkua syytetyn vahingoksi. Korkeimman oikeuden mukaan tuomarin hakemuksen tutkiminen olisi yleisen edun kannalta pikemminkin haitallista kuin hyväksyttävää, koska se vaarantaisi luottamusta rikoslainkäytön puolueettomuuteen. Perustelujen osalta eri mieltä ollut oikeusneuvos Häyhä on perustanut oman ratkaisunsa nimenomaan tuomarilta edellytettävään puolueettomuuteen. Häyhän lausumassa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin.

10. Ratkaistavana ollut asia ja oikeuskysymys on melko yksinkertainen ja selvä. Tähän nähden vaikuttaa hieman yllättävältä, että korkein oikeus ei ole ratkaissut asiaa normaalissa eli viiden jäsen kokoonpanossa, vaan asia on viety vahvennettuun eli 11 jäsenen jaostoon. Perustetta tähän ei ole päätöksessä ilmoitettu. Korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 §:n mukaan KKO:n presidentti voi päättää lainkäyttöasian siirtämisestä tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa, jossa on 11 jäsentä, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että jaosto on poikkeamassa korkeimman oikeuden aikaisemmin omaksumasta kannasta. Presidentti voi muutoinkin määrätä periaatteellisesti merkittävän tai muuten laajakantoisen lainkäyttöasian tai sen osan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa. Ei kuitenkaan voitane sanoa, että KKO:n nyt antama ratkaisu poikkeaa sen aikaisemmin ko. kysymyksestä omaksumasta kannasta tai että asia olisi ollut periaatteellisesti niin merkittävä, että se piti viedä vahvennettuun kokoonpanoon. Viisijäsenisen jaoston antama ratkaisu olisi riittänyt.

11. Käräjäoikeudessa on ollut melkoista tunarointia asian ratkaisemisen suhteen. Miten voi ylipääätään olla mahdollista, että oikeuden puheenjohtaja toiminut käräjätuomari ei ole tiennyt, että törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta eikä esimerkiksi kuusi kuukautta vankeutta? Eikö vilkaisu lakikirjaan olisi ollut ratkaisua harkittaessa paikallaan? Mainittu minimirangaistus on ollut voimassa ainakin vuodesta 2001 lähtien. Onko oikeuden puheenjohtajana ollut uransa ehtoopuolella oleva tuomari, joka on ollut edelleen siinä uskossa, että törkeästä pahoinpitelystä tuoittu vastaaja selviää kyllä puolen vuoden vankeudella? Käräjätuomari on syyllistynyt selkeästi virkavelvollisuuden rikkomiseen eikä vain tuottamuksellisesti vaan tahallisella teolla, sillä hänen olisi tullut tietää, mikä on törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko. Tuomari on ilmeisesti kuvitellut purkuhakemuksen tekemisellä säästyvänsä virkasyytteellä, joka häntä nyt ilmeisesti odottaa. Tuomarin purkuhakemus ei ole perustunut yleiseen etuun, vaan yksinomaan hänen oman etunsa ajamiseen.

12. Myös jutun syyttäjä on tumpeloinut pahemman kerran. Hän on ilmoittanut ensin tyytymättömyyttä tuomioon  - tyytymättömyyden ilmoitus on valittamisen edellytys - mutta jättänyt sitten "jostakin syystä" valituksen kokonaan tekemättä. Syyttäjä ei ole hakenut myöskään tuomion purkamista. Käräjätuomari A on mahdollisesti kertonut syyttäjälle, että hän aikoo hakea itse tuomion purkamista. Syyttäjä ei olisi kuitenkaan saanut luopua valituksen tekemisestä, sillä myös hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei korkein oikeus tutki tuomarin purkuhakemusta. Syttäjä ansaitsisi VKSV:lta jonkinlaiset rapsut, ainakin huomautuksen. 

13. Lainvoiman saaneen tuomion purkamista syytetyn vahingoksi on haettava yhden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen perusteena olevasta seikasta (OK 31:10). Käräjäoikeuden tuomio on annettu 28.5.2012. Määräaika hakea käräjäoikeuden tuomion purkua syytetyn vahingoksi on siten kulunut umpeen, sillä syyttäjä on saanut tietoonsa oikeuden tekemän pahanlaatuisen virheen jo toukokuun lopulla 2012.