611. Kantelu KKO:n jäsenen jääviydestä

                                                       Rannan rauhaa

1. Kauhajoen koulusurmista alkanut rikostutkinta ja oikeudenkäynti, jossa selvitettiin surma-aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisario Hannu Haapalan rikosoikeudellista vastuuta, päättyi maaliskuun lopussa siihen, että korkein oikeus (KKO) epäsi Haapalan ja asianomistajina jutussa esiintyneiden surmattujen lähiomaisen valituslupahakemukset. Olen kertonut tästä blogissa n:o 571/30.3.2010.

2. Valituslupahakemukset käsiteltiin KKO:n kaksijäsenisessä jaostossa, johon kuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pekka Koponen. Jutun esittelijänä toimi ma. vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies. Esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä, mutta oikeusneuvokset eivät yhtyneet esittelijän kantaan. Vaasan hovioikeuden tuomio, jolla Hannu Haapala tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoitus, jäi siis voimaan.

3. Hovioikeuden tuomio vastasi virallisen syyttäjän jutussa esittämää syytettä. Asianomistajat vaativat Haapalan tuomitsemista rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtion ja Haapalan velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti korvausta muun muassa henkisestä kärsimyksestä. Nämä asianomistajat vaatimukset siis hylättiin hylättiin kokonaan. Asianomistajat velvoitettiin korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja peräti 54 570 euroa.

4. Olen saanut nyt asianomistajan asianajajalta kuulla, että asianomistajat ovat parisen viikkoa sitten jättäneet korkeimpaan oikeuteen kantelukirjoituksen, jossa vaaditaan KKO:n lainvoimaisen päätöksen poistamista oikeusneuvos Pekka Koposen jääviyden eli esteellisyyden johdosta.

5. Kantelu esitetty väite Koposen jääviydestä perustuu siihen, että Koponen, joka nimitettiin KKO:n jäsenen virkaan 29.5.2009, johon hän siirtyi syyskuun alussa 2009, oli valtakunnansyyttäjänvirastossa (VKSV) esitutkinnan aloittamista koskevaa päätöstä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen sittemmin antamaa syytemääräystä valmisteltaessa VKSV:ssa toimivan valtionsyyttäjän virassa. Kantelijat katsovat, että Koposella oli tämän johdosta kantelukirjelmässä lähemmin mainituilla perusteilla läheinen kytkös itse asiaan ja sen valmistelijana toimineeseen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskeen ja syytemääräyksen tehneeseen Jorma Kalskeeseen. Tämä antaa kantelun mukaan perustellun aiheen epäillä Koposen puolueettomuutta valituslupa-asian käsittelyssä.

6. Valtakunnansyyttäjä määräsi jo 24.9. 2008 eli heti koulujoukkomurhaa seuraavana päivänä kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman selvittämään esitutkinnanjohtajana "ampumistapaukseen", kuten Matti Saaren  hirmutöitä sievistelleen kutsuttiin,  liittyvän poliisin menettelyn. Kantelun mukaan Kalskeen päätöksellä esitutkinta rajattiin heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan epäiltyä virkavelvollisuuden tuottamuksellista rikkomista, vaikka  tapauksesta ei ollut saatu vielä tarkempaa selvitystä. Tämän rajauksen perusteella Haapalaa kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 2.10.2008, jolloin koulusurmista oli kulunut vasta yhdeksän päivää, syylliseksi epäiltynä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi 27.1.2009 Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen ajamaan syytettä komisario Haapalaa vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syyteoikeuden rajaamispäätös). Saamansa syytemääräyksen mukaisesti ja siihen sidottuna Nurminen nosti 16.2.2009 käräjäoikeudessa Haapalaa vastaan syytteen mainitusta tuottamuksellisesta rikoksesta.

8. Kantelijoina olevat asianomistajat jättivät  puolestaan 26.4.2009 käräjäoikeudelle  haastehakemuksen, jossa he vaativat komisario Haapalalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti viime mainitulta osin kuolemantuottamuksista. Vaihtoehtoisesti asianomistajat yhtyivät syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen.

9. Kantelijoiden mukaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyissä ilmeni, miten syyttäjä Jouko Nurminen koki itse asiassa oikeudenkäynnissä tärkeimmäksi asiakseen kaikin tavoin vastustaa ja vähätellä asianomistajien komisario Haapalaan kohdistamia rangaistusvaatimuksia. Tällainen vaikutelma syntyi kantelukirjelmän mukaan myös asianomistajien kahdelle avustajalle. Myös eräiden oikeudenkäyntiä seuranneiden toimittajien laatimista uutisjutuista voidaan kantelun mukaan päätellä, että syyttäjä esiintyi oikeudenkäynnissä tosiasiallisesti, ei niinkään syytetyn, vaan erityisesti asianomistajien ja heidän avustajiensa vastapuolena. Saamansa syytemääräyksen mukaisesti syyttäjä halusi kaikissa prosessivaiheissa nonschaleerata hänen omaa syytettään huomattavasti ankarammat asianomistajien rangaistusvaatimukset ja niiden perusteet sekä vastustaa asianomistajien oikeudelle tarjoamien useiden todisteiden esittämistä.

10. Olin seuraamassa yhtenä istuntopäivänä jutun käsittelyä käräjäoikeudessa ja toden totta sain kyllä itsekin samanlaisen "kissa ja koira" -vaikutelman syyttäjän ja asianomistajien avustajien välisestä sananvaihdosta, mistä kantelukirjelmässä on mainittu. Syyttäjä näytti olevan terrierinä varsinkin asianomistajien nuoremman avustajan kimpussa puuttumalla usein useaan otteeseen tämän esityksiin. Yleensähän syyttäjä ja asianomistajat vetävät prosessissa yhtä köyttä syytettyä vastaan. Mutta kun tässä jutussa oli etukäteen määrätty, että komisariota ei syytetä eikä häntä saa myöskään saa tuomita niin raskaista rikoksista mistä asianomistajat vaativat komisariolle rangaistusta, on syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saaneen syyttäjän toiminta toki ymmärrettävää.

11. Kantelukirjelmän mukaan Pekka Koponen toimi valtionsyyttäjänä VKSV:n ohjaus- ja kehittämisyksikön päällikkönä vuosina 2002-2009 eli siihen saakka, kunnes hän siirtyi oikeusneuvoksen virkaan. - Koponen kuului siis VKSV:ssa niin sanottuun terävään päähän ja hänellä oli faktisesti enemmän sanavaltaa kuin monilla häntä virassa nuoremmilla valtionsyyttäjillä.

12. Syytemääräyksen ja -rajauksen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeelle valmistellut Jarmo Rautakoski puolestaan on toiminut VKSV:ssa syyteasiain yksikön päällikkönä yhtäjaksoisesti 1.10.2009 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Myös Rautakoski oli edellä mainitun VKSV:n johtoryhmän jäsen.

13. Vaikka Pekka Koponen ei ole muodollisesti osallistunut VKSV:ssa Jorma Kalskeen sittemmin ratkaiseman syytemääräyspäätöksen valmisteluun, on kantelun mukaan tärkeää ottaa huomioon, että hän on edellä kohdissa 5-6 kohdassa kerrottujen toimenpiteiden aikana ollut Jarmo Rautakosken läheinen kollega ja kuulunut yhdessä Rautakosken kanssa VKSV:n johtoryhmään eräiden muiden valtakunnansyyttäjänviraston virkamiesten ohella.

14. Kantelukirjelmän mukaan VKSV:ssa kyseisenä aikana, jolloin esitutkinnan aloittamispäätöstä ja syytemääräystä valmisteltiin, viranhoidossa korkeintaan kymmenkunta valtionsyyttäjää. Kysymyksessä on siten ollut verrattain pieni ja tiivis työyhteisö ja/tai –yksikkö, jonka virkamiehet ja nimenomaan valtionsyyttäjät ovat mitä ilmeisimmin olleet toistensa kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Kauhajoen koulusurmatapaus, joka tapahtui vain kymmenisen kuukautta Jokelan verilöylyn jälkeen, oli koko kansakuntaa syvästi järkyttänyt tapahtuma. Siitä on varmuudella keskusteltu kaikkien VKSV:n valtionsyyttäjien sekä apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän välisissä palavereissa ja epävirallisissa tapaamisissa.

15. Tällaisessa tilanteessa on kantelijoiden mukaan pidettävä inhimillisesti ottaen selvänä, että nimenomaan VKSV:n johtoryhmään kuuluneet valtionsyyttäjät, siis myös Jarmo Rautakoski ja Pekka Koponen, ovat keskustelleet syytemääräystä ja esitutkinnan rajoittamista koskevasta asiasta lähes päivittäin keskenään. Asian virallisena valmistelijana toiminut Rautakoski samoin kuin sen ratkaissut Jorma Kalske ovat voineet keskusteluissa tiedustella rikos- ja prosessioikeuden alalta oikeustieteen tohtoriksi väitelleen ja myös tämän vuoksi erittäin suurta arvostusta kollegojensa piirissä nauttineen valtionsyyttäjä Pekka Koposen mielipidettä komisario Haapalaa koskevasta syyteasiasta, vaikka Koponen ei ole muodollisesti osallistunutkaan asian valmisteluun.
15. Kantelussa väitetään myös, että Pekka Koponen on voinut saada kyseisen valmistelun aikana tietoonsa sellaisia seikkoja, joista kaikki eivät olleet tulleet asianosaisten tietoon kyseisen rikosjutun yhteydessä, ja jotka ovat voineet vaikuttaa OK 13 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun ennakkoasenteen tavoin myöhemmin Koposen harkintaan hänen osallistuessaan valituslupa-asian ratkaisemiseen korkeimmassa oikeudessa.

16. Kantelussa verrataan VKSV:ssa valinnutta tilannetta asianajotoimiston lakimiesten esteellisyyteen.
Asianajotoimiston jokainen lakimies on yksittäistä juttua koskevan asianajojakson perusteella esteellinen toimimaan myöhemmin tuomarina jutussa, joka on ollut hänen asianajotoimistossa työskentelynsä ajankohtana kyseisen toimiston hoidettavana. Jääviys on perinteisen käsityksen mukaan voimassa täysin siitä riippumatta, onko asianomainen lakimies osallistunut jutun hoitamiseen vai ei. 

17. Tässä yhteydessä kantelijat viittaavat ennakkopäätöksen KKO 2011:31, jonka otsikossa todetaan oikeusohjeena, että pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa”. Kantelukirjelmässä päätellään, että jos asianajaja on pesänjakajan tehtävään esteellinen ratkaisussa KKO 2011:31 mainitulla perusteella, niin sitä suuremmalla syyllä pitää katsoa, että aiemmin syyttäjänä toiminut tuomari on esteellinen erityisen merkittävässä rikosasiassa, jota koskevan syytteen nostamisesta ja syytteen rajaamisesta on päätetty tietyssä syyttäjäyksikössä hänen siellä työskentelynsä ajankohtana.

18. Jos siis Kaponen olisi ollut aikaisemmin toimessa sellaisessa asianajotoimistossa, jonka yksi osakas olisi esiintynyt ko. rikosasiassa joko syytetyn tai jonkun asianomistajan avustajana, Koponen olisi mainitusta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ilman muuta  esteellinen osallistumaan KKO:n jäsenenä valituslupahakemuksen käsittelyyn, vaikka hänellä ei olisi asianajajana ollessaan ollut mitään tekemistä sanotun asian kanssa. Tosiaan, miksi Koponen olisi  esteellisyyden suhteen eri asemassa, kun hän on toiminut syyttäjänä siinä virastossa (VKSV), jossa syytemääräys on annettu?

19. Se, että jutussa syytettä faktisesti oikeudenkäynnissä ajanut Jouko Nurminen ei ole ollut VKSV:n palkkalistoilla, ei minusta ole mikään selittävä tekijä, sillä kuten hyvin tiedämme ja olemme myös hyvin laadituista oppikirjoistakin lukeneet, syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saanut syyttäjä on tiukasti sidottu saamaansa syytemääräyksen sisältöön. Myöskään se, että syyttäjä ei hakenut jutussa valituslupaa eikä siis esiintynyt KKO:ssa asianosaisena, ei minusta vaikuta asiaan. KKO olisi nimittäin voinut pyytää valituslupahakemusten johdosta syyttäjä Nurmiselta vastineen, mitä ei tässä tapauksessa  kuitenkaan tehty. Tämä vaikuttaa minusta jutun laatu ja vakavuusaste huomioon ottaen oudolta, vaikka lain mukaan vastineen tai lausunnon pyytäminen onkin jätetty KKO:n harkintaan. Mutta ehkä syyttäjältä ei pyydetty vastausta juuri siksi, että oikeusneuvos Koponen saattoi osallistua asian käsittelyyn ja olla mukana epäämässä asianomistajien valituslupahakemusta! Mutta ratkaisevaa on kuitenkin toki se tosiasia, että Koponen oli valtionsyyttäjän virassa silloin, kun syytemääräystä valmisteltiin VKSV:ssa ja hänellä on ollut tuolloin  mahdollisuus vaikuttaa mielipiteillään asiaan ja toisaalta saada asiasta sellaisia tietoja, joista kaikki eivät ole välttämättä olleet asianomistajan tiedossa.

20. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 1.10.1982 ratkaisemassa tapauksessa  Piersack v. Belgia, johon kantelukirjelmässä viitataan, tuomarina oli toiminut henkilö, joka oli aikaisemmin johtanut syyttäjänvirastoa. Jutussa syyttäjänä toimineen syyttäjän hallinnollisena esimiehenä ko. tuomari oli ollut toimivaltainen tarkastamaan ja ohjaamaan alaistensa syyttäjien työtä. Vaikka hän ei ollut syyttäjänä tehnyt kysymyksessä olevassa asiassa päätöksiä tai osallistunut jutussa syyttämiseen, hän oli organisatorisen asemansa johdosta "saattanut joutua tehtäviensä puitteissa käsittelemään sittemmin tuomarina ratkaisemaansa asiaa". Tämän perusteella tuomioistuimen puolueettomuus saattoi vaikuttaa epäilyksenalaiselta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Kantelussa viitataan myös tapaukseen EIT Dorozhko ja Pozharskiy v. Viro 24.4.2008, jossa taas oli kysymys siitä, että tuomarin aviomies oli johtanut kysymyksessä ollutta juttua tutkinutta poliisiryhmää. Tässä tehtävässään hänellä oli ollut toimivaltuudet ryhtyä asiassa kaikkiin tutkinnallisiin toimenpiteisiin, ja hänen oli myös väitetty tosiasiassa osallistuneen rikostutkintaan. Tuomarin aviomiehen osallistuminen rikostutkintaan oli ainakin antanut vaikutelman tuomioistuimen puolueettomuuden puuttumisesta. Siten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli EIT:n mukaan loukattu.

21. Kantelijoiden mielestä oikeusneuvos Pekka Koposen jääviys saa tukea näistä molemmista EIT:n ratkaisuista, erityisesti  Piersack-ratkaisua pidetään kantelukirjelmässä käsillä olevassa suhteessa merkittävä. Se, että Koponen on työskennellyt syytemääräyksen valmistelun ja antamisen aikana VKSV:ssa, antaa kantelijoiden mukaan perustellun aiheen epäillä ennakkoasennetta ja puolueettomuuden vaarantumista OK 13 luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.

22. Kantelijat viittaavat myös ennakkopäätökseen KKO 2010:78, joka koskee niin ikään tuomioistuimen jäsenen ja syytäjälaitoksen organisatorista yhteyttä ja sillä perustella objektiivisesti pääteltävissä olevaa ennakkoasenteen mahdollisuutta. Kyseisessä ratkaisussa, joka koskee paljon huomiota herättänyttä Jippii-jutun käsittelyä, hoviokeuden tuomari katsottiin esteelliseksi muun muassa sillä perusteella, että hän oli jutussa syyttäjänä toimineen henkilön esimiehen avopuoliso.

23. Kantelussa käsitellään myös tuomarin esteellisyysperusteita koskevan OK 13 luvun esitöissä esitettyjä kannanottoja. Hallituksen esityksestä 78/2000 vp näyttäisi kantelun mukaan olevan pääteltävissä, että OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohta, verrattuna 3 momenttiin, soveltuisi oikeusneuvos Koposta koskevaan tapaukseen. Hallituksen esityksessä kiinnitetään huomiota kulloisenkin toimintayksikön puitteissa kollegoiden keskinäisen kanssakäymisen kannalta yksikön kokoon ja käsiteltäväksi tulevan asian erityiseen laatuun. Koska VKSV:ssa on ollut sanottuna aikana vain kymmenkunta valtionsyyttäjää, on Koposen silloinen työyhteisö ollut tosiasiassa hyvin pieni. Kauhajoen joukkomurhaan liittyvä komisario Haapalan virkatoiminnan oikeudellinen arviointi on ollut suomalaisessa lainkäyttöhistoriassa täysin ainutlaatuinen asia, joka ei järkyttävän asiayhteytensä vuoksi ole voinut jättää mitään asian kanssa työskentelemään joutunutta työpaikkaa vaille koko henkilökuntaan ulottuvia vaikutuksia. Lain esitöissä esitetty painotus toimintayksikön koosta ja asian erityisestä laadusta osuu kantelun mukaan täsmälleen käsillä olevaan tilanteeseen.

24. Kantelussa viitataan edelleen siihen, mitä sanotussa hallituksen esityksessä on lausuttu OK 13:7 §:n 2 momentin osalta ennakkoasenteen aiheuttamasta esteellisyydestä sekä 3 momentissa säädetystä esteellisyyttä koskevasta yleissäännöksestä. Ennakkoasenteen perustavana ”erityisenä syynä” mainitaan hallituksen esityksessä sen seikan vaikutus, että tuomari on saanut oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella asiaa koskevia tietoja tai että hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa.

25. Erityisesti OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin osalta hallituksen esityksessä edellytetään esteellisyyden tulevan kysymykseen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa tuomarin puolueettomuuden käsitellä tiettyä asiaa. Oikeusneuvos Koposen osalta tämä erityinen olosuhde on kantelijoiden mukaan hänen työskentelynsä valtionsyyttäjänä edellä 5-6 kohdissa kerrottuna ajankohtana. Kantelijoiden mukaan tuomarinjäävin kannalta on tässä yhteydessä erityisen tärkeää se, että nuo ratkaisut ovat jo lähtökohdiltaan olleet jyrkästi kantelijoiden intressien vastaisia ja merkinneet sen jälkeen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa syyttäjän fokuksen suuntaamista kantelijoina olevien asianomistajien vaatimuksia vastaan.

26. Kantelija viittaavat lisäksi siihen, että KKO:ssa valituslupa-asian esitellyt vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies esitti mietinnössään valitusluvan myöntämistä. Se, että valituslupa-asiassa esittelijä katsoo aiheelliseksi kirjoittaa oman, jäsenten kannasta poikkeavan mietinnön näkyviin, on kantelijoiden käsityksen mukaan käytännössä erittäin harvinaista. Tämä osoittaa, että esittelijällä on ollut todella perusteltu aihe esittää valitusluvan myöntämistä. OTL Kaarlo Hakamies on lisäksi kokenut rikosasioiden esittelijä, joka on toiminut esittelijänä monissa merkittävissä ja laajoissa rikosasioissa. - Kaarlo Hakamies on saanut  hiljattain Helsingin yliopiston tiedekunnalta asianmukaisen esitarkastuksen jälkeen väittelyluvan talousrikosoikeutta käsittelevälle väitöstutkimukselleen (palsturin huomautus).

27. Lain eli OK 2 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan KKO:ssa valitusluvan myöntämistä koskevat asiat käsitellään ja ratkaistaan jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Jos asia käsitellään kaksijäsenisessä jaostossa, se on mainitun lainkohdan mukaan siirrettävä kolmijäsenisen jaoston ratkaistavaksi, jos jaoston jäsenet niin päättävät tai jolleivät he ole ratkaisusta yksimieliset.

28. Kauhajoki-tapauksessa valituslupa-asia olisi siis voitu ja kantelijoiden mielestä myös pitänyt käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisessä jaostossa. Onhan jutussa kyse hyvin merkittävästä ja suurta julkisuutta herättäneestä rikosasiasta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus olivat päätyneet erilaiseen lopputulokseen. Erityisesti se seikka, että kokenut esittelijä on esittänyt mietinnössään valitusluvan myöntämistä, on sellainen seikka ja peruste, jonka vuoksi asia olisi kantelijoiden mielestä pitänyt ehdottomasti siirtää käsiteltäväksi kolmen jäsenen jaostossa. Kantelijat lausuvatkin ihmettelynsä siitä, että näin ei tehty, vaan asia haluttiin käsitellä ja ratkaista kaksijäsenisessä jaostossa, jonka toisella jäsenellä on epäilyttävä kytkös jutun syyttäjään ja myös itse asiaan. - Myös palsturin mielestä on todella outoa, että KKO menetteli niin kuin teki.

29. Tässäpä korkeimmalle oikeudelle purtavaa kerrassaan! Minusta kantelu on asiallisesti perusteltu ja siinä esitetyt näkökohdat todella huomionarvoisia. Kuten kokemuksesta hyvin tiedämme,  KKO ei kuitenkaan hevin pura tai poista omia ratkaisujaan. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa, jolloin asianomistajien viimeiseksi keinoksi saada vihdon oikeussuojaa on viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. - Niinhän se näyttää Jaakko Ilkan kuuluisia sanoja vapaasti mukaillen olevan, että "ei oikeutta maassa saa, jos Euroopasta sit' ei itse hanki!

30. Kun OK 13 luvun säännökset on jouduttu pakosta kirjoittamaan aika yleisluonteiseen muotoon, olisi minusta perusteltua, että esteellisyysperusteita tulkitaan epäselvässä tilanteessa niin, että tuomari on esteellinen, siis in dubio pro jäävi. Kun kaikista tuomioistuimissa löytyy nykyisin lukuisia tuomareita, saadaan harmaan alueen tilanteissa tuomariksi aina varmasti esteetön tuomari. Tilanne on toisenlainen vielä 10-15 vuotta sitten, jolloin pienemmissä käräjäoikeuksissa saattoi olla vain kaksi tuomaria. Mutta korkeimman oikeuden kanta on toinen, sillä siellä katsotaan, että tuomarin jääviyden tulee olla niin sanotusti selvä tapaus ennen kuin asianosaisen jääviysväite voi menestyä. Tämä on minusta virheellinen linja.

31. Vaikka tuomari ei itse ole varma esteellisyydestään, hän voi epäselvässä aina itse vetäytyä omasta aloitteestaan jutun käsittelystä, siis vaikkei esteellisyysväitettä ole tehtykään. Samalla tavalla hän voisi menetellä silloin, kun esteellisyysväite on tehty. Tästä käytetään oikeuskirjallisuudessa nimitystä delikatessijääviys. Miksi tuomarin pitää väen väkisin olla mukana ratkaisemassa jutussa, jossa hän kokee itsekin asemansa esteettömyyden suhteen ongelmalliseksi? Tätä olen ihmetellyt parissa tapauksessa - muun muassa ns. parveketupakkajutussa -  joissa on oikeusneuvos Mikko Tulokkaan epäilty jääviys on noussut esiin. MIksi oikeusneuvos Koponen on pitänyt välttämättömänä osallistua Kauhajoki-jutun käsittelyyn KKO:ssa, vaikka hänellä on sanottu kytkös asiaan ja vaikka hänen tilalleen olisi helposti saatu joku toinen jäsen? En ymmärrä, enkä halua tässä ryhtyä ryhtyä spekuloimaan syitä, joista selitys saattaisi löytyä.

32. Kantelijoilta näyttää jääneen huomaamatta yksi tärkeä seikka, joka tukisi heidän vaatimustaan KKO:n päätöksen poistamisesta. Tarkoitan sitä, että lain mukaan asiaosaisilla on oikeus tehdä jääviysväite jo ennen kuin tuomioistuin on ottanut asian käsiteltäväkseen ja ratkaissut jutun. Tämä oikeus asianosasella on, ei vain käräjäoikeudessa, vaan myös hovioikeudessa ja  KKO:ssa, jos hän epäilee näiden ylioikeuksien tuomaria esteelliseksi. Tämä edellyttää sitä, että asianosaiset saavat jo asian käsittelyvaiheessa ja siis ennen ratkaisua tiedon siitä, ketkä ovat hänen tuomarinsa eli ketkä kuuluvat asian käsittelykokoonpanoon. Tämä ilmenee OK 13 luvun 9 §:stä.

33. Suomessa asianosaiset saavat kuitenkin tiedon jutun ratkaisukokoonpanosta ja siinä mukana olevista tuomareista ainoastaan silloin, kun asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, jossa asianosaiset ovat siis itse saapuvilla ja näkevät tuomarinsa. Mutta jos käsittely on kirjallinen, kuten hovioikeudessa ja KKO:ssa on pääsääntö, eivät asianosaiset näe tuomareita eikä heille myöskään etukäteen viran puolesta ilmoiteta, niin kuin toki pitäisi tehdä, käsittelykokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimiä. Tästä seuraa, että asianosaisten lakiin perustuva oikeus tehdä laissa mainittu esteellisyysväite ei toteudu. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta silloin, kun he saavat käteensä tuomioistuimen ratkaisun. Mutta tuolloin he eivät voi enää esittää jääviysväitettä. Tieto siitä, että tuomioistuimeen kokoonpanossa on istunut tuomari, jota asianosainen epäilee jääviksi, tulee asianosaiselle täydellisenä yllätyksenä. Näin tapahtui myös Kauhajoki-jutun KKO-käsittelyssä.

34. Olen kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota mm. edellä mainitussa parveketupakkajutussa, jossa jutun hävinnyt osapuoli epäili, minusta täysin perustellusti, oikeusneuvos Tulokkaan olleen jäävi.  Tuossa tapauksessa tieto Tulokkaan kuulumisesta asian ratkaisukokoonpanoon tuli asianosaiselle yllätyksenä, eikä se voinut tehdä jääviysväitettä. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, eli lakia pitäisi muuttaa niin, että tuomioistuin olisi kirjallisessa menettelyssä velvollinen ilmoittamaan omasta aloitteestaan asianosaisille ratkaisukokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimet. Lainsäätäjä ei ole kuitenkaan osoittanut asiantilan korjaamiseksi kiinnostusta eivätkä myöskään meidän korkeat laillisuusvalvojamme ole - tietenkään - tehneet mitään asian eteen. Jos kantelijoiden jääviysväite ei menestyisi KKO:ssa, on kantelijoilla mahdollisuus valituksessaan ihmisoikeustuomioistuimelle vedota valituksensa tueksi viimeksi mainittuun epäkohtaan. Luulisin, että se saattaisi kiinnostaa ihmisoikeustuomioistuinta, samoin lisänä rokassa myös se fakta, että korkein oikeus ei perustele millään tavalla hakijoille kielteisiä valitusluparatkaisujaan.

443. Leif Sevónin tapaus, osa II; oikeuskanslerin päätös kanteluun

Siellä se roikkuu, korkeimman oikeuden plenum-salin seinällä...

Edellisessä kirjoituksessani (442) kerroin oikeuskanslerille vuonna 2004 presidentti Leif Sevónin menettelyn johdosta tekemästäni kantelusta. Nyt on sitten vuorossa oikeuskansleri Paavo Nikulan kantelun johdosta 10.2.2005 antaman "vapauttavan" päätöksen arviointi. Alla oleva kirjoitus "Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa" on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 1/2005 ss. 77-80. - Olen jälleen lisännyt tekstiin kappaleita koskevat numerot.

Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa

1. Kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 2/2003 korkeimman oikeuden (KKO) roolista lainvalmistelussa ja -säädännössä (s. 208-211). Kirjoituksen pontimena oli KKO:n epätavallisen aktiivinen osallistuminen ns. seulontalakiesityksen (HE 91/2002 vp) valmisteluun ja eduskuntakäsittelyyn. KKO käsitteli lakiesitystä kaksi eri kertaa täysistunnossaan, minkä lisäksi KKO:n presidenttiä ja kahta oikeusneuvosta kuultiin asiantuntijana lakivaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 27/2002 vp) valmistumisen jälkeen Leif Sevón sai lakivaliokunnan puheenjohtajalta Henrik Laxilta kutsun osallistua oikeusministeri Johannes Koskisen koollekutsumaan epäviralliseen palaveriin. Toisena tuomarina palaveriin osallistui Helsingin HO:n presidentti Olli Huopaniemi.

2. Tuossa kokouksessa pohdittiin sitä, oliko koko lakiesitys peruutettava, sillä lakivaliokunta oli muuttanut lakiesitystä seulontasäännöksen (OK 26:2) osalta, vai toteutuisiko lakiesityksen tarkoitus seuloa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja muulla tavoin. Oikeusministeriön ja hovioikeuksien tarkoituksena oli nimittäin seulonnan avulla karsia niiden mielestä tarpeettomia pääkäsittelyjä, mutta seulontasäännöksen sanamuoto oli saanut lakivaliokunnan mietinnössä muotoilun, joka ei tätä mahdollistanut.

Kantelu oikeuskanslerille

3. Pyysin kantelukirjoituksessani oikeuskansleria tutkimaan presidentti Sevónin menettelyn hänen osallistuessaan sanotunlaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin - kokouksesta ei ole tiettävästi olemassa ainoatakaan dokumenttia. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, voidaanko maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin osallistumista sanottuun salaiseen kokoukseen yhdessä hallitusvaltaa edustavan oikeusministerin ja lainsäädäntövaltaa edustavien muutaman lakivaliokunnan jäsenen kanssa pitää valtiovallan kolmijakoa silmällä pitäen asianmukaisena. Pyysin oikeuskansleria tutkimaan myös Sevónin mahdollisen esteellisyyden osallistua seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn KKO:ssa

4. Esitin oikeuskanslerille käsityksenäni, ettei KKO:n presidentin olisi tullut osallistua tällaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin, jossa oli tarkoitus pohtia poliittisluonteista kysymystä lakivaliokunnassa jo hyväksytyn lakiesityksen peruuttamisesta. KKO:n jäseniä ja muita tuomareita voidaan toki kuulla eduskunnassa asiaintuntijoina, mutta kokonaan eri asia on, millä tavalla ja missä vaiheessa tämä tapahtuu. Tuomioistuinten ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuimen ja sen jäsenten toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää ja tämä koskee erityisesti tuomioistuinten ja korkeimman oikeuden suhdetta muihin valtiovallan käyttäjiin eli lainsäädäntöelimeen ja hallitusvallan edustajiin. Tätä edellyttää valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus sekä yleensä maan ylimmän tuomioistuinlaitoksen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen toiminnan uskottavuus.

5. Pidin Sevónin osallistumista sanottuun kokoukseen arveluttavana etenkin sen vuoksi, että sanotussa palaverissa oli, vaikka se onkin jälkeenpäin kiistetty, aivan ilmeisenä tarkoituksena tiedustella presidentti Sevónin ja presidentti Huopanimen alustavaa käsitystä siitä, miten hovioikeudet ja KKO tulisivat tulkitsemaan seulontasäännöksiä (OK 26:2) ja niiden suhdetta pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin (OK 26:15). Näiden korkeiden tuomareiden mielipide oli tietenkin hyvin ratkaiseva ja sitä varten heidät oli käsitykseni mukaan myös kutsuttu mukaan kokoukseen; mitään muuta järkevää selitystä heidän osallistumiselleen kokoukseen ei voida nähdä.

6. Jos Sevón ja Huopaniemi olisivat katsoneet, etteivät lakivaliokunnan uudelleen muotoilema seulontasäännös (OK 26:2) mahdollistaisi pääkäsittelyyn OK 26:15.n mukaan menevien juttujen seulomista, olisi hallitus todennäköisesti peruuttanut koko lakiesityksen. Kun lakiesitystä ei peruutettu, on Sevónin ja Huopanimen käsitykseni mukaan täytynyt näyttää vihreää valoa paitsi koko uudistukselle myös em. seulonnan ja pääkäsittelyn suhdetta koskevalle lakivaliokunnan mietinnön perusteluista ilmenevälle tulkinnalle.

7. Vm. tulkinta poikkeaa selkeästi lain (OK 26:2 ja 15) sanamuodosta. Kyse on siten ns. perusteluilla säätämisestä: lainsäätäjän paljon puhuttu tahto ilmenisi lain perusteluista eikä sen sanamuodosta. On selvää, että tällainen menettely ja siihen perustuva laintulkinta on demokraattisessa oikeusvaltiossa sangen arveluttavaa, sillä se avaisi mahdollisuudet mielivaltaiseen lainkäyttöön. Riippumattomien tuomioistuinten ja niiden jäsenten ei tulisi missään tapauksessa olla mukana tällaisessa hankkeessa.

Hovioikeuksien seulontakäytäntö ja sen muuttuminen KKO:ssa

8. Seulontamenettely tuli voimaan 1.10.2003. Heti alusta lähtien hovioikeudet ryhtyivät tulkitsemaan ja soveltamaan kyseistä OK 26.2:n seulontasäännöstä hallituksen lakiesityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmenevällä tavalla, vaikka se on selvästi lain sanamuodon vastaista. Itse olin jyrkästi toisella kannalla, kuten olen monessa eri yhteydessä ja myös lakivaliokunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa tuonut esiin. Ilmeisesti hovioikeudet olivat tietoisia siitä, keitä arvovaltaisia tuomareita oli niiden edustaman laintulkinnan takana, ja hovioikeustuomarit luottivat siihen, että useat sadat vastoin lain sanamuotoa tehdyt seulontapäätökset pysyisivät myös KKO:ssa.

9. Toisin kuitenkin kävi. Korkein antoi kaksi ensimmäistä seulontamenettelyä koskevaa ennakkopäätöstä 16.11.2004, joissa oli kummassakin kyse juuri em. kiistakysymyksestä eli seulonnan ja pääkäsittelyn välisestä suhteesta (KKO 2004:116 ja KKO 2004:117). Kummassakin ratkaisussa KKO katsoi yksimielisesti, että kun valituksessa oli riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely, valitusta ei saanut seuloa. Myös kaikissa myöhemmin antamissaan po. kysymystä koskevissa ennakkopäätöksissään samoin kuin julkaisemattomissa ratkaisuissaan KKO on ottanut saman kannan (ks. esim. KKO 2005:11 ja KKO 2005:12). Presidentti Leif Sevón ei ole tähän mennessä osallistunut KKO:ssa seulonta-asioiden ratkaisemiseen, sillä hän on tekemäni kantelun vuoksi jäävännyt itsensä po. asioiden käsittelystä.

10. KKO hylkäsi siten selkeästi hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ehdotetun tulkinnan, jolle presidentit Sevón ja Huopaniemi aivan ilmeisesti olivat näyttäneet em. salaisessa palaverissa vihreää valoa. Sevón ja Huopaniemen kuuleminen asiantuntijoina osoittautui siten jälkikäteen arvioituna epäonnistuneeksi ratkaisuksi, sillä heistä kumpikaan ei osannut ennakoida oikein sitä, miten KKO:n mukaan seulontasäännöstä olisi tulkittava.

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen, joka ajoi voimakkaasti hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan enemmistön perusteluissa omaksutun tulkintakannanottoa ja tukeutui tässä nimenomaan Sevónin kannanottoon, koki KKO:n ratkaisujen johdosta selvän arvovaltatappion. Koskinen ei kuitenkaan näytä antavan periksi, sillä hän asetti 19.11.2004 eli vain kolmen päivän kuluttua KKO:n 16.11. 2004 antamien ensimmäisten ennakkopäätösten jälkeen (!) selvitysmiehen laatiman ehdotuksen seulontasäännösten muuttamiseksi. Selvitysmieheksi tuli - kuinkas muuten – Koskisen hovioikeusasioissa käyttämä luottomies eli eläkkeelle siirtynyt hovioikeudenpresidentti Olli Huopaniemi. Selvitysmiehen ehdotus valmistui helmikuun alussa 2005; siihen on syytä palata toisessa yhteydessä.

Oikeuskanslerin ratkaisu kanteluun

12. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi 10.2.2005 päätöksen kanteluuni ((Dnro 1217/1/04). Päätöksensä johtopäätösosassa oikeuskansleri toteaa, ettei presidentti Sevón ollut menetellyt lainvastaisesti osallistuessaan käytyyn neuvonpitoon ja esittäessään siinä arvioitaan. Kysymystä Sevónin esteellisyydestä Nikula ei asiallisesti edes tutkinut, mutta totesi kuitenkin, ettei Sevónilla ole estettä käsitellä KKO:ssa seulonta-asioita.

13. Ratkaisun lopputulos oli odotetunlainen, sillä kuten tiedetään, virkamiesten ja tuomareiden virkasyytekynnys on noussut nykyisin erittäin korkealle ja sama koskee myös moitteen tai arvostelun sisältävän ratkaisun antamista. Tällaisesta virkamiesten tosiasiasiallista syyte- ja moitesuojaa merkitsevästä käytännöstä käytetään suuren yleisön keskuudessa osuvaa sanontaa ”korppi ei korpin silmää noki”.

14. Olin kuitenkin odottanut oikeuskanslerilta edes jonkinlaista, vaikkapa vain lievää ja rivien välissä lausuttua Sevónin menettelyä koskevaa arvostelua ja joka tapauksessa muutamia varoituksen sanoja yleensä tuomareiden osallistumisesta sanotunlaisiin salaisiin palavereihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Oikeuskansleri ei nähnyt Sevónin menettelyssä mitään arvostelun aihetta. Siinä, mistä sanotussa palaverissa oli keskusteltu, oikeuskansleri tukeutui yksinomaan siihen, mitä Sevón kertoi kantelun johdosta antamassa vastineessaan ja mitä oikeusministeri Johannes Koskinen selitti häneltä kantelun johdosta pyydetyssä lausunnossaan.

15. Sevónin ja Koskisen mukaan palaverissa ei olisi keskusteltu seulontasäännösten tulkinnasta tai soveltamisesta vaan ainoastaan uuden lain ”vaikutuksista”. Koskisen mukaan Sevón ei ollut luvannut mitään säännösten tulevasta tulkinnasta.

16. Koskisen lausunto oikeuskanslerille on annettu 30.1.2005 eli yli kaksi vuotta mainitun palaverin pitämisestä. Eduskunnan täysistunto, jossa keskusteltiin lakivaliokunnan mietinnöstä, pidettiin sitä vastoin jo 28.1.2003 eli vain neljä päivän kuluttua kyseisestä palaverista. On sen vuoksi selvää, että eduskunnan sanotussa täysistunnossa Koskisen muistikuvat palaverin sisällöstä ovat olleet vielä hänen kirkkaassa muistissaan, kun taas kahden vuoden kuluttua hän ei voi enää muistaa yhtä tarkasti, mitä kokouksessa oli puhuttu.

17. Eduskunnan täysistunnossa 28.1.2003 Koskinen puolusti lakivaliokunnan mietinnön perusteluja nojautuen voimakkaasti nimenomaan KKO:n edustajien ja siten myös presidentti Sevónin ilmaisemaan kantaan. Koskisen mukaan ”….Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä…. Sekä korkeimmassa oikeudessa että hovioikeudessa mielletään tarve muuttaa tätä nyt parin vuoden aikana muotoutunutta linjaa…”

18. Aiemmalla tulkintakäytännöllä ja linjalla Koskinen tarkoitti luonnollisesti KKO:n omaksumaa käytäntöä pääkäsittelyjen toimittamisesta ja juuri tuon linjan muuttamiseen oikeusministeriö, hallitus ja lakivaliokunnan enemmistö tähtäsivät. OK 26.15:ää, jonka nojalla KKO oli sanotun tulkintakäytäntönsä muodostanut, ei kuitenkaan edes esitetty muutettavaksi, vaan keinoksi muutoksen toteuttamiseksi valittiin seulonta ja tarkemmin sanottuna hallituksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetty tulkintalausuma. Juuri tuolle linjamuutokselle ja laintulkinnalle KKO:n edustajat olivat Koskisen mukaan antaneet kannatuksensa ja ”ilmaisseet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöään”. Kun salaisessa palaverissa 24.1. ei kuultu muita KKO:n edustajia, ei Johannes Koskinen ole voinut tarkoittaa KKO:n edustajilla viime kädessä ketään muuta kuin presidentti Leif Sevónia.

19. Koskisen kanssa yhtäpitävästi salaisen palaverin annista on kertonut lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax. Eduskunnan täysistunnon edessä 28.1.2003 Lax kertoi näin: ”…Varmimman vakuudeksi olen vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö on valmistunut (tämä siis tapahtui 24.1.), pyytänyt korkeimman oikeuden presidentin kommenttia siitä. Hän vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan…” Lausumalla ”tällä perusteella” Sevón ei ole mielestäni voinut tarkoittaa mitään muuta kuin lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa olevaa lausuma siitä, miten seulontasäännöstä oli valiokunnan enemmistön mielestä tulkittava, vaikka lausuma olikin lain sanamuodon vastainen.

20. Oikeuskansleri ei (jostakin syystä) pyytänyt kanteluni johdosta Henrik Laxilta lausuntoa. Mutta se, mitä Lax on eduskunnan täysistunnossa kertonut vain neljä päivää salaisen palaverin jälkeen, puhuu selvää kieltä, mitä palaverissa 28.1. oli tapahtunut. Tätä Laxin lausuntoa ei ole kumottu eikä muuksi jälkeenpäin muutettu.

21. Minusta Henrik Laxin ja Johannes Koskisen eduskunnan täysistunnossa 28.1.-03 antamien yhtäpitävien lausuntojen perustella on erittäin todennäköistä, että KKO:n presidentti Leif Sevón on kokouksessa 24.1.-03 ennakoinut tai ainakin antanut jotenkin ymmärtää, että KKO tulisi tulkitsemaan seulontasäännöstä (OK 26:2) lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisesti eli tavalla, joka on selkeästi lain sanamuodon vastaista. Jälkeenpäin ja sitten kun asiasta on kanneltu, on tietysti helppoa kaunistella asiaa ja kertoa toisin, mutta nämä selitykset eivät enää auta. Jos palaverissa 24.1.-03 ei olisikaan puhuttu siten kuin Johannes Koskinen on tuoreeltaan 28.1. eduskunnassa kertonut, merkitsisi tämä sitä, että oikeusministeri olisi antanut eduskunnalle väärää tietoa.

Oikeuskansleri sivuutti perustuslain ja ihmisoikeudet

22. Olen erittäin yllättänyt sitä, että oikeuskansleri sivuutti päätöksensä perusteluissa täysin sen, mitä vaatimuksia perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus asettavat tuomioistuimien riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle ja koko lainkäytön uskottavuudelle. Kantelussani pyysin oikeuskansleria selvittämään asiaa juuri tältä kannalta.

23. Mielestäni on selvää, että valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinten riippumattomuus ja puolueettomuus eivät salli lainsäädännössä ja tuomitsemistoiminnassa tapahtuneen kaltaista sellaisista ”suhmurointia” vallan kabineteissa. Tuomarit ja etenekään maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari eivät kerta kaikkiaan voi osallistua tällaisessa kabinettipolitikointiin! Sellainen ”kähmintä” ja tulevan lain tulkinnan arviointi, ei edes ”uuden lainsäännön vaikutusten ennakointi”, jollaista sievistelevää termiä oikeuskanslerin päätöksessä tapahtumasta käytetään, ei sovi oikeusvaltioon, sillä se on omiaan romuttamaan luottamuksen koko tuomioistuinlaitokseen ja sen riippumattomuuteen.

24. Oikeuskansleri ei kuitenkaan lausunut päätöksessään asian tästä puolesta halaistua sanaa. Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksien valvonta on oikeuskanslerin keskeisimpiä tehtäviä. On outoa, että oikeuskansleri sivuutti ratkaisussaan perutuslain ja ihmisoikeusoikeusnäkökulman kokonaan.

Tapauksesta halutaan vaieta

25. Oikeuskanslerin päätöksen puutteellinen tarkastelukulma ja sisältö huomioon ottaen on ymmärrettävää, ettei oikeuskanslerinvirasto ole julkaissut ratkaisusta tiedotetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tapauksesta ja oikeuskanslerin ratkaisusta halutaan vaieta visusti.

26. Minusta tapaus näytti jo kantelua tehdessäni pahalta ja vielä pahemmalta se näyttää oikeuskanslerin päätöksen jälkeen. Tapauksesta ei sen vuoksi tulisi vaieta, ja se tulisi myös jatkossa pitää mielessä varoittavana esimerkkinä siitä, miten oikeusvaltiossa ei pidä menetellä.

Jyrki Virolainen

---

28. Näin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2005. Ratkaisua on selostettu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2005 ss. 72-73.

29. En voi sanoa, että oikeuskanslerin "vapauttava" päätös olisi tullut minulle yllätyksenä, sillä arvasin tämän jo etukäteen kantelua tehdessäni. Halusin kuitenkin testata asian ja käydä samalla keskustelua tärkeästä ja vakavasta oikeusvaltio-asiasta. Halusin myös nähdä, miten kummallisia perusteluja sieltä kuululta "silkkihansikasosastolta" olisi tällä kertaa tulossa!

30. Kyllähän nuo oikeuskanslerin päätöksen perustelut olivat taas oikein "sitä itseään." Oikeuskansleri uskoi ex-ministerin selityksiä, jotka olivat ristiriidassa sen kanssa, mitä ministeri itse ja lakivaliokunnan puheenjohtaja olivat oikein eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa (siellähän ei tunnetusti saa valehdella) juurta jaksaen kertoneet Sevónin osallistumisesta puheena olevaa salaiseen neuvonpitoon. Mutta kun korkeat tuomarit ja virkamiehet on kerran "määrä" pestä puhtaaksi epäilyistä, niin näköjään kaikki keinot ovat tässä tarkoituksessa sallittuja. Ilmeisesti ajatellaan, että eihän näitä perusteluja kukaan lue eikä lehdistö niitä bonjaa eikä viitsi lähteä enempiä kaivelemaan, joten antaa mennä vaan!

31. Miten kävi tuon paljon puhutun seulontamenettelyn, jota oikeusministeri Johannes Koskinen yritti vielä pariin otteeseen virkakaudellaan uskottujen virkamiestensä avustuksella muuttaa ja "terävöittää"? Mainitut Koskisen ja OM:n muutosyritykset kilpistyivät kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan torjuviin lausuntoihin; niin heikkolaatuisia nuo muutosyritykset olivat.

32. Niin, seulontamenettely on nyt kuollut ja kuopattu eli sitä koskevat pykälät on kumottu tämän vuoden alusta lähtien. Tilalle hovioikeuteen on tullut valituslupamenettely, viralliselta nimeltään kaamean pitkä "jatkokäsittelylupamenettely". Seulonnalle kävi vähän niin kuin jo menettelyä valmisteltaessa uumoilinkin. Kirjoitin näet vuonna 2002 artikkelin otsikolla "Tarvitaanko hovioikeuksissa erillistä seulontamenettelyä?" (Defensor Legis 4/2002 ss. 689-701). Vastasin asettamaani kysymykseen kieltävästi. Mutta eiväthän OM:n ja hovioikeuksien jäbät tätä tietenkään uskoneet. Kun virkamiesten päähän kerran oli iskostunut ajatus saada Suomen Norjassa käytössä olevaa siling-menettelyä vastaava "hieno" menettely, niin pitihän se sitten saada. Ei ymmärretty yhtään ajatella, että Norjassa on voimassa aivan erilainen toisen oikeusasteen menettely kuin Suomessa ja että Norjassa siling-menttely täydentää siellä lagmanretin muutoin täysin suullista menettelyä. Suomessa taas hovioikeusmenettely on jo pääsäännön mukaan muutenkin kirjallista.

33. Leif Sevón, joka oli nimitetty vuonna 2001 KKO:n presidentiksi - hän toimi sitä ennen EY-tuomioistuimen tuomarina Luxemburgissa - sai presidentin hommasta tarpeekseen yllättävän pian, sillä hän erosi virasta vuoden 2005 lopussa 64-vuotiaana oltuaan siis virassa ainoastaan reilut neljä vuotta. Mutta mikäs Sevónin oli erotessa, sillä hänhän nauttii eläkettä, todella muhkeaa sellaista, myös sanotusta EY-virastaan ja osallistuu innolla välimiestehtävien hoitamiseen. Luultavasti osasyynä Sevónin lopettamiseen KKO:ssa olikin juuri se, että KKO:n presidentti ei voi toimia välimiehenä kuten esimerkiksi oikeusneuvokset. Lefaa lienee hieman harmittanut presidenttinä katsella, miten esimerkiksi oikeusneuvokset Tulokas ja Möller "vetivät" sivutoimistaan muhkeita välimiespalkkioita, jotka saattoivat vuosittain ylittää moninkertaisesti heidän virkapalkkansa.

34. Mutta miten kävi Oikeusvaltio-Suomen Johannes Koskisen ja Leif Sevónin "seikkailujen" (oikeastaan toilailujen) takia? Jaa-a, hyvä kysymys! Tätä lukijat voivat kukin itse tykönänsä miettiä. Olen tarjoillut eväitä tähän pohdintaan - toivottavasti myös keskusteluun - sekä Koskis-trilogian (blogit 435-436 ja 438) että Sevón-trilogian (blogit 441-443) merkeissä

442. Tapaus Leif Sevón, osa I; kantelu oikeuskanslerille 2004

Alla oleva vuonna 2004 tehty kantelu oikeuskanslerille liittyy kiinteästi eilen julkaistuun blogijuttuun n:o 441 "KKO:n rooli lainsäädännössä - vaarantuuko puolueettomuus". Kantelukirjoituksessa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin KKO:n silloisen presidentin Leif Sevónin menettelyä seulontamenettelyn säätämisen yhteydessä.

Olen merkinnyt kantelukirjoituksen kappaleet selvyyden vuoksi numeroilla.

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Asia: selvityspyyntö/kantelu jäljempänä mainitussa korkeimman oikeuden presi-

dentin Leif Sevónin menettelyä ja mahdollista esteellisyyttä koskevassa asi-

assa.

Kirjoittaja: professori Jyrki Virolainen, Ikaalinen

1. Pyydän Teitä, Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri, tutkimaan korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevónin menettelyn lainmukaisuuden ja hänen esteettömyytensä jäljempänä tarkemmin selostetussa asiassa.

Taustaa

2. Allekirjoittaneella oli toukokuussa 2003 Helsingin Sanomien mielipidesivulla vireillä keskustelu KKO:n presidentti Leif Sevónin kanssa. Aloitin keskustelun kirjoituksella, jonka otsikkona oli ”KKO:n puolueettomuus vaarantui” (HS 8.5.-03). Käsittelin siinä KKO:n jäsenten osallistumista eduskunnan 28.1.-03 hyväksymän hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lainvalmisteluhankkeen valmisteluun ja lakiesityksen (HE 91/2002 vp) käsittelyyn eduskunnan lakivaliokunnassa (LaVM 27/2002 vp). Presidentti Sevón vastasi kirjoitukseeni otsikolla ”Asiantuntijuus ei johda esteellisyyteen” (HS 11.5.-03).

3. Puutuin omassa kirjoituksessani erityisesti siihen, että presidentti Sevón osallistui vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen (21.1.-03) jälkeen eduskunnassa pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen palaveriin. Tästä neuvottelusta kerrottiin Oikeus-lehdessä nro 1/2003 ”Oikeudellista elämää” -palstalla. Tuossa palaverissa oli, kuten Sevón itse kertoo, pohdittu koko kyseisen lakiesityksen peruuttamista. Tämä johtui siitä, että lakipakettiin sisältynyttä ns. seulontapykälää (OK 26:2) koskevaa esitystä oli muutettu lakivaliokunnassa ja pykälä oli saanut sisällön, joka ei kuulemma tyydyttänyt eräitä ruuhkautumisvaarassa olevia hovioikeuksia. Nämä hovioikeudet halusivat karsia seulonnan avulla pääkäsittelyyn meneviä juttuja nykyistä enemmän kuin mihin säännöksen lakivaliokunnassa saama sanamuoto antoi mahdollisuuden.

4. Kun lakivaliokunnan mietintö 21.1.-03 tuli julkiseksi, huomasivat hovioikeuksien presidentit, mistä oli kysymys. Lakivaliokunta oli muuttanut seulontapykälien sisältöä koskevaa hallituksen esitystä siten, etteivät nuo pykälät enää antaisikaan mahdollisuutta karsia hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja. Tämän johdosta jotkut hovioikeuden presidentit olisivat kuuleman mukaan ottaneet yhteyttä oikeusministeriin ja/tai lakivaliokunnan puheenjohtajaan ihmetellen, että "”miten tässä nyt näin pääsi käymään." (Joidenkin toisten tietojen mukaan asian olisi taas ottanut esille oikeusministeri Koskinen.)

5. Ilmeisesti myös ministeri Koskinen ja Henrik Lax havaitsivat, että lakivaliokunnan muotoilema uusi lakiteksti on ristiriidassa lakivaliokunnan mietinnön perustelujen kanssa. He kutsuivat koolle palaverin, johon myös KKO:n presidentti Sevón osallistui. Tässä kokouksessa Koskinen ja Lax tulivat sitten vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitse peruuttaa ja antaa uutta esitystä, sillä seulontapykälien soveltaminen hoituisi lain sanamuodon vastaisella, lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin kirjoitetulla tulkinnalla.

Seulontasäännösten tulkintaa

6. Lakivaliokunnan mietintöön on sekä yleisperustelujen (s. 7) että yksityiskohtaisten perustelujen (s. 16) kohdalla kirjattu näkemys siitä, miten seulontapykälää on tulkittava hovioikeuden pääkäsittelyyn menevien juttujen karsimiseksi Tämä tulkinta poikkeaa selkeästi lakitekstin (OK 26:2 ja 26:15) sanamuodosta. Lain sanamuoto ei anna hovioikeudelle mahdollisuutta karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja olevaan laajemmalti kuin mitä korkein oikeus on monissa OK 26:15:n tulkintaa koskevissa ennakkopäätöksissään todennut. OK 26:15:ää ei muutettu seulontasäännösten lakiin ottamisen yhteydessä millään tavalla, joten sen tulkinnan pitäisi luonnollisesti olla myös seulontamenettelyn voimaantulon jälkeen muuttumaton. Lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaan näin ei kuitenkaan ele välttämättä asian laita. Olen kiinnittänyt eri yhteyksissä huomiota ristiriitaan, joka vallitsee lain sanamuodon ja lakivaliokunnan perustelujen välillä (ks. esim. Virolainen: Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa, Defensor Legis 6/2003).

7. Seulontaa koskevan OK 26:2:n sanamuodosta ei löydy perustetta, jolla hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja voitaisiin karsia nykykäytäntöä laajemmassa määrin. Tämän asian toteaa myös oikeusneuvos Gustaf Möller artikkelissaan ”Om sållningsförfarandet i hovrätt enligt Finlands RB”, joka on julkaistu teoksessa Festskrift till Per Henrik Lindblom (Uppsala 2004) s. 481-496. OK 26:2:ssä ainoastaan viitataan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevaan OK 26:15:ään. Kun tätä OK 26:15:ää ei muutettu millään tavalla uudistuksen yhteydessä, ei OK 26:2:ää voida tulkita siten, että sen avulla voitaisiin ikään kuin kiertää OK 26:15:n ehdottomia säännöksiä pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuudesta. Toisenlaisen käsityksen saa lakivaliokunnan mietinnön perusteluista.

8. Lakivaliokunnan mietintöön 27/2002 vp on sekä yleisperustelujen että yksityiskohtaisten perustelujen kohdalle kirjattu tulkintaa osoittavat perustelut, mutta niiden avulla ei voida syrjäyttää lain kahden pykälän selvää sanamuotoa. Kun muutoksenhakuoikeus on osa perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, on muutoksenhakuoikeuden rajoittamista merkitseviä seulontasäännöksiä luonnollisesti tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti (ahtaasti), ei laajentavasti kuten lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa yritetään esittää. Tätä tarkoittaa paljon puhuttu perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Lakivaliokunnan tulkinnassa olisi kyse perusoikeusvastaisesta laintulkinnasta.

9. Muutoksenhaku on osa oikeusturvaa ja sillä on Suomessa ollut perinteisesti tärkeä merkitys. Jos muutoksenhakuoikeutta halutaan kaventaa seulontapykälillä tms. järjestelyillä, on sitä koskevien säännösten oltava selkeitä eikä niitä voida tulkita vastoin lain sanamuotoa laajentavasti.

10. Hovioikeuksille, jotka kokevat olevansa uhkaavien jutturuuhkien edessä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen tulkinta seulontapykälästä, olisi mieluinen, sillä siihen nojautuen ne voisivat karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja.

11. Lakivaliokunnan mietinnössä on itse asiassa kyse ns. perusteluilla säätämisestä tai sen yrityksestä. Perusteluilla laille halutaan antaa toisenlainen sisältö ja tulkinta mitä itse lakitekstiin on kirjattu. Ainakin tähän asti Suomessa on suhtauduttu hyvin torjuvasti perusteluilla säätämiseen. Aiotaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa ja haluaako KKO todella olla tällaisen kehityksen takuumiehenä? Onko tämä yksi askel tuomarivaltioon siirtymiseksi? (Näihin kysymyksiin en kuitenkaan pyydän oikeuskanslerin ratkaisua).

Presidentti Sevónin osallistuminen neuvotteluun ja hänen kannanottonsa neuvottelussa

12. Presidentti Leif Sevón sanoi vastineessaan (HS 11.5.-03), että KKO:n tuomareiden toiminta asiantuntijoina lainsäädäntötyössä ei vaaranna KKO:n puolueettomuutta.

13. Olen itse käsitellyt Oikeus-lehdessä 1/2003 melko laajasti kysymystä KKO:n jäsenten roolia lakien valmistelussa ja eduskunnassa tapahtuvassa lainsäädännössä (s. 208-211). En puutu siihen tässä yhteydessä, vaikka katsonkin, että myös tämä kysymys tulisi selvittää esimerkiksi oikeuskanslerin kannanotolla.

14. Hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevassa eduskunnassa tapahtuneessa prosessissa oli kuitenkin kyse osin epätavallisesta asiantuntijakuulemisesta presidentti Sevónin osallistuessa vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Siitä, keitä sanottuun neuvotteluun osallistui, minulla ei tarkempaa tietoa. Palaverin avainhenkilöt olivat joka tapauksessa lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax, oikeusministeri Johannes Koskinen, presidentti Sevón. Sekä saamieni tietojen mukaan myös tuolloinen Helsingin hovioikeuden presidentti Olli Huopaniemi. Lakivaliokunnan kaikkia jäseniä ei ollut kutsuttu neuvotteluun, joten kysymyksessä ei ollut valiokunnan virallinen kokous. Henrik Lax on ilmoittanut minulle kutsuneensa Sevónin sanottuun tilaisuuteen.

15. Lakivaliokunnan sihteerin, valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalon minulle lähettämän sähköpostiviestin mukaan valiokunnan kokousten ulkopuolella järjestetään vaikeiden asioiden selvittämiseksi erilaisia neuvonpitoja sekä valiokunnan jäsenten kesken että ulkopuolisten tahojen, mm. ministeriön väen kesken. Vuorisalon mukaan poliittisessa keskustelussa ei aina tarkkaan eroteta virallista ja epävirallista keskustelua toisistaan, ja niin on käynyt myös sanotun hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lakiesityksen käsittelyssä. Vuorisalon mukaan hovioikeus-mietinnön valmistumisen jälkeen eduskunnassa järjestetty kokous oli luonteeltaan epävirallinen neuvottelu, jollaiset kuuluvat hallituspuolueiden arkeen.

16. Presidentti Sevón kiistää tiedon, jonka mukaan hän olisi em. neuvottelussa luvannut, että KKO tulee muuttamaan hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevaa tulkintakäytäntöään. Lakivaliokunnan puheenjohtajalla Henrik Laxilla ja oikeusministeri Johannes Koskisella on kuitenkin ollut tästä asiasta selvästi toisenlainen muistikuva ja käsitys. He nimittäin kertoivat pian neuvottelun jälkeen eduskunnan täysistunnossa yksityiskohtaisesti 28.1.-03 (ptk. 189/asia2/2002 vp.), miten KKO:n edustajat lakivaliokunnassa ja presidentti Sevón vielä mainitussa jälkineuvottelussa olivat osallistuneet seulontapykälän tulkintaa koskevaan ”yhteistyöjärjestelyihin” ja ilmoittaneet ”selväsanaisesti” KKO:n valmiuden muuttaa aiempaa käytäntöään hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevassa kysymyksessä.

17. Presidentti Sevón ilmoitti Helsingin Sanomissa 11.5.-03, että oli kultu ainoastaan kerran lakivaliokunnan virallisessa kokouksessa. Sen sijaan Henrik Lax kertoi eduskunnalle 28.1., että lakivaliokunta oli kuullut Sevónia useita kertoja ja tulleensa tällöin ”vakuuttuneeksi siitä, että korkein oikeus antaa uudistukselle täydentuen ja on mukana yhteistyöjärjestelyissä.” (ptk:n sivu 66). Myös oikeusministeri Koskinen kertoi avoimesti eduskunnalle 28.1., että ”Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä”( ptk. s. 69).

18. Henrik Lax kertoi eduskunnalle myös, miten hän oli ”varmimman vakuudeksi” vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli valmistunut, ”pyytänyt korkeimman oikeuden presidentiltä kommenttia siitä (ptk. s. 71). Hän (eli siis Sevón) vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan.” Tällä perusteella eli juuri Sevónin kantaan tukeutuen Lax ilmoitti eduskunnan täysistunnossa, että me voimme hyvin luottavaisin mielin odottaa nyt, että tämä uudistus löytää oikeat muotonsa.

19. Mistään muusta HO-menettelyn uudistamisen yksityiskohdista ei lakivaliokunnassa ollut kiistaa, vaan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuus on juuri se asia, jonka osalta Sevón on antanut Koskiselle ja Laxille ymmärtää, että KKO tulee muutamaan käytäntöään.

20. Minulle on syntynyt näiden järkevinä ja harkitsevina tunnettujen lakimiesten eli ministeri Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan edessä antamista vakuutteluista sellainen kuva, että presidentti Sevón ja hänen kauttaan koko KKO on ryhtynyt takuumieheksi sille, että seulontapykälää tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan nimenomaan lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen eikä lakitekstin sanamuodon mukaan.

21. Joka tapauksessa presidentti Sevónilla on ollut selkeä ennakkokäsitys siitä, miten seulontapykälään (OK 26:2) tultaisiin soveltamaan ja miten se tulee muuttamaan KKO:n aiempaa, sen monissa ennakkopäätöksissään omaksumaa käytäntöä koskien hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta (OK 26.15) omaksumaa vakiintunutta käytäntöä. Tämän ennakkokäsityksensä ja on kertonut julki mainitussa salaisessa neuvonpidossa.

22. Totean, että vaikka presidentti Sevón ei olisi sanotussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa kokouksessa omasta mielestään luvannut mitään lain tulkinnasta tai KKO:n tulkintakäytännön muuttamisesta, on oikeusministeri Koskiselle ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Laxille kuitenkin muodostunut selkeä käsitys, että KKO:n käytäntö hovioikeuden pääkäsittelyn pitämisvelvollisuuden osalta tulee muuttumaan ja KKO tulee tässä tarkoituksessa soveltamaan seulontapykälää lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti.

23. Tästä voidaan havaita, miten vaarallista tuomareiden ja etenkin ylimmän oikeuden päällikkötuomarin on osallistua tällaisiin epävirallisiin palavereihin ja keskustella lakiesityksen mahdollisesta peruuttamisesta ja lain tulkinnasta. Jos Sevón olisi pysytellyt poissa kokouksesta, mitään sekaannusta ei olisi syntynyt. Hänellä ei ole käsittääkseni ollut minkäänlaista virkaansa kuuluvaa velvollisuutta osallistua luonteeltaan poliittiseen hallituspuolueiden väliseen epäviralliseen neuvotteluun, jollaiseksi valiokuntaneuvos Vuorisalo on neuvonpitoa luonnehtinut.

24. Korkeimman oikeuden tehtävät ja myös korkeimman oikeuden jäsenten osallistumismuodot lainsäädäntöön ja -valmisteluun on määritelty tarkasti perustuslaissa ja Korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa eikä niistä minun käsittääkseni löydy säännöstä korkeimman oikeuden jäsenen tai presidentin osallistumisesta ko. epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Osallistuessaan kuitenkin sanotunlaiseen neuvonpitoon korkeimman oieuden presidentti ei tietenkään esitä käsityksiään vain yksityishenkilönä vaan nimenomaan KKO:n presidenttinä. Kokouksessa mukana olleet muut henkilöt ovat halunneet nimenomaan selvittää, mitä mieltä KKO ja sen presidentti on sanotusta uudistuksesta ja sen vaikutuksista.

Selvityspyyntö n:o 1:

25. Tiedustelen Teiltä, Herra Oikeuskansleri, onko korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevón menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti osallistuessaan sanottuun eduskunnassa käytyyn salaiseen neuvonpitoon ja onko hän menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti erityisesti sen suhteen, että hän olisi, kuten lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ja oikeusministeri Johannes Koskinen ovat eduskunnan täysistunnon edessä ”todistaneet”, luvannut tai ainakin antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan ns. seulontapykälää (OK 26:2) tietyllä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisella tavalla, joka poikkea lain sanamuodosta, ja muuttamaan vakiintunutta käytäntöään OK 26:15 soveltamisen osalta.

26. Oman käsitykseni mukaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenten virkatoiminnan ja jopa yksityisenkin toiminnan tulee olla niin läpinäkyvää, ettei minkäänlaisia epäilyjä pääsisi syntymään epäasiallisesta menettelystä. He eivät voi käsitykseni mukaan osallistua sanotunlaisiin epävirallisiin ja salaisiin neuvonpitoihin, joissa käsitellään jo ennen uuden lain voimaantuloa uuden lain tulkintaa ja vaikutuksia. Vaikka tällaisia epävirallisia kokouksia ja neuvotteluja eduskunnassa pidetäänkin, kuten valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalo on kertonut, riippumattomien tuomioistuinten jäsenet ja varsinkaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenet eivät nähdäkseni voi riippumattomuutensa ja puolueettomuusvelvoitteensa takia osallistua tällaiseen hallituspuolueiden keskinäisiin poliittisiin neuvotteluihin ja ”kabinettipolitikointiin”. He voivat osallistua eduskunnassakin vain virallisiin kokouksiin, joiden kulku ja sisältö selviää laaditusta pöytäkirjasta, niissä puitteissa, joihin perustuslaki ja laki Korkeimmasta oikeudesta antavat mahdollisuuden. Ylimpien tuomareiden osallistuminen em. epäviralliseen ja salaiseen kabinettipolitikointiin, jossa on kyse uuden lainsäädännön tulkinnasta ja vaikutuksista, sekoittaisi pahemman kerran perustuslaissa turvattuun valtiovallan komijakoon perustuvan tehtäväinjaon lainsäädäntöelimen, hallitusvallan ja tuomiovallan välillä.

27. Vaikka katsottaisiinkin, että Sevón ei ole menetellyt moitittavasti tai virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan mainittuun neuvonpitoon, on eri asia, mitä hän on voinut mennä tällaisessa kokouksessa kertomaan KKO:n tulevasta laintulkinnasta. Minusta on päivänselvää, ettei KKO:n presidentti voi missään tapauksessa ja olosuhteissa mennä lupaamaan, että KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia tietyllä tavalla tai muuttamaan aikaisempaa käytäntöään. KKO presidentin ei pidä myöskään mennä kertomaan edes omaa käsitystään anotusta asiasta, eli arvioimaan, miten KKO hänen mielestään tulee po. Kysymysten suhteen toimimaan, koska tämä voidaan helposti tulkita jonkinlaiseksi lupaukseksi koko KKO:n taholta. Näinhän tässä tapauksessa näyttää juuri käyneen. KKO:n presidentin olisi syytä varoa kertomasta julki edes omaa ”henkilökohtaista” käsitystään siitä, miten hän tulisi toimimaan, koska myös se voidaan helposti tulkita lupaukseksi siitä, että koko KKO tulisi toimimaan ja tulkitsemaan lakia samalla tavalla.

Ennakkokäsityksen vaikutus tuomarin esteellisyyteen

28. Tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa. Kuten tiedetään, tuomarin esteellisyysperusteet perustuvat kaikki tavalla tai toisella siihen, että niiden johdosta tuomarille voi syntyä tietty ennakkoasenne tai -käsitys yksittäisessä jutussa. OK 13 luvun 7 §:n 2 momenttiin on lisäksi otettu nimenomainen säännös ns. ennakkoasenteellisuusjäävistä. Kyseisen lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Lainkohdassa on kyse tapauksesta, jossa ennakkoasenne on syntynyt tuomarin samassa asiassa aikaisemmin samassa tuomioistuimessa tekemän ratkaisun tai muun syyn takia.

29. Nyt esillä olevaa tapausta jouduttaneen kuitenkin arvioimaan OK 13 luvun 7 §:n 3 momenttiin sisältyvän ns. yleisen esteellisyysperusteen valossa. Tämän lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

30. Presidentti Sevón toteaa em. HS-kirjoituksessaan 11.5.-03, että asiantuntijana toimiminen ei johda esteellisyyteen ja ettei ole kysymys ennakkoasenteesta, jos tuomari esittää käsityksensä hallituksen esityksestä ja siitä, mihin ehdotettu sääntely johtaa.

31. Sevón on luultavasti halunnut sanoa, että kun tuomaria kuullaan asiantuntijana, hän ei edusta tuomioistuinlaitosta tai ao. tuomioistuinta, vaan häntä tavallaan kuultaisiin vain yksityishenkilönä. Kuitenkin esim. lakivaliokunnassa tuomareita kuullaan aina tietyn tuomioistuimen edustajina, esimerkiksi Leif Sevónia ei ole suinkaan kutsuttu kuultavaksi lakivaliokuntaan prosessioikeuden alaan koskevista kysymyksistä kauppa- tai muuhun siviilioikeuteen erikoistuneena oikeustieteen tohtori (h.c.) Leif Sevónina vaan nimenomaan KKO:n presidentti Leif Sevónina. Lakivaliokunta haluaa kuulla, mikä on nimenomaan KKO:n ja sen presidentin kanta tiettyyn uudistukseen ja säännökseen.

32. Sitä paitsi Sevónin kuulemisessa em. epävirallisessa ja salaisessa neuvottelussa ei ole ollut kyse mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta, kuten jo edellä on selvitetty. Lakivaliokunta on nimittäin jo 12.12.-02 todennut asiantuntijakuulemisen päättyneeksi ja lakivaliokunnan mietintö on valmistunut 21.1.-03. Tämän jälkeen on kuitenkin pidetty em. epävirallinen neuvottelu, johon Sevón on osallistunut ja joka on vakuuttanut ministeri Koskisen ja Henrik Laxin siitä, ettei lakiesitystä tarvitse vetää takaisin.

33. Oikeusministeri ja lakivaliokunnan puheenjohtaja ovat nimenomaan Sevónin mainitussa salaisessa neuvonpidossa antamien lausuntojen perustella tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO tulee tulkitsemaan lakia, ei lain sanamuodon, vaan valiokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti. Samoin mainitut arvostetut oikeusoppineet ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO muuttaa suullisten käsittelyjen toimittamisen osalta aiempaa käytäntöön, koska Sevón oli niin kertonut tulevan tapahtumaan.

34. Ei ole siten ollut kyse vain Sevónin omista käsityksistä, kuten Sevón itse väittää, vaan Sevón on käyttänyt puheenvuorot KKO:n presidenttinä ja KKO:n nimissä. Minä en ainakaan ole voinut tulla Johannes Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan täysistunnossa antamat lausunnot luettuani muuhun tulokseen. Ts. presidentti Sevón on, jollei suorastaan luvannut, kuten oikeusministeri Koskinen ja Henrik Lax ovat asian ilmasseet, niin joka tapauksessa ainakin ennakoinut, miten KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia ja muuttamaan aiempaa käytäntöään.

35. Tuomarin esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puheen ollen on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt ns. objektiivisen puolueettomuustestin, jota myös KKO on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi (subjektiivinen puolueettomuustesti), vaan virkatoiminnan puolueettomuuden tulee näkyä myös ulospäin. Objektiivisessa puolueettomuudessa on kyse puolueettomuuden ja esteettömyyden yleisestä uskottavuudesta ja siitä, miltä asia näyttää ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Minkään ulkopuolisten seikkojen perusteella ei saa syntyä aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Jo objektiivisesti perusteltavissa oleva vaikutelma tuomarin puolueettomuuden vaarantamisesta riittää tekemään tuomarista esteellisen.

36. Mielestäni jo tuomarin osallistuminen ns. normaalilla tavalla asiantuntijan ominaisuudessa lainvalmisteluun ja eduskunnassa tapahtuvaan lainsäätämisprosessiin saattaa tietyissä tapaukissa vaarantaa tuomarin objektiivisen puolueettomuuden, koska tällöin on vaarana, että tuomarin asiantuntija lausuma käsitys muodosta tuomarille ennakkoasenteen tai -käsityksen sen suhteen, miten tiettyä tulkinnanvaraista säännöstä on tulkittava ja sovellettava. Tästä ennakkokäsityksestä tuomarin on tietenkin hyvin vaikea irrottautua siinä vaiheessa, kun sama tulkintakysymys tulee hänen eteensä tuomitsemistoiminnassa. Yksittäistapauksessa asianosaisille ja yleisöllekin voi syntyä ainakin objektiivisesti perusteltavissa oleva epäily tai vaikutelma tuomarin ja sen myötä koko tuomioistuinkokoonpanon ennakkoasenteellisuudesta, jos tuomari on lainvalmistelussa tai eduskunnassa asiantuntijana kuultaessa ottanut kantaa seikkaan, joka tulee myöhemmin hänen ratkaistavakseen myös tuomarina. Tämä riittää synnyttämään esteellisyyden em. yleisen esteellisyysperusteen nojalla.

37. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei ole sitä paitsi kyse mistään normaalista eli virallisesta, julkisesta ja lakiin perustuvasta asiantuntijatehtävästä, vaan presidentti Leis Sevónia on kuultu eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa neuvonpidossa sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli jo valmistunut. Tällaisessa tilanteessa luonnollisesti vaikutelma tai epäily tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta syntyy paljon herkemmin kuin jos kyse olisi normaalista kuulemisesta. Jos vielä pitää paikkansa se, että Sevòn olisi mainitussa tilaisuudessa, kuten on kerrottu, luvannut tai antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan lakia tietyllä, lain sanamuodosta poikkeavalla tavalla, tai että KKO tulee muuttamaan aiempaa käytäntöään, on epäilyyn ennakkoasenteen syntymisestä vahvat perusteet.

38. Korkeimmassa oikeudessa presidentti Sevón joutuu muiden jäsenten tavoin osallistumaan valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hän joutuu käsittelemään myös sellaisia asioita, joissa on kyse valitusluvan myöntämisestä hovioikeuden seulontapäätöksiin ja ottamaan myönnetyissä valituslupatapauksissa kantaa hovioikeuksien ratkaisuihin, joissa hovioikeus on seulonut valituksia sillä perusteella, ettei niissä tarvitse toimittaa suullista pääkäsittelyä. Tällaisia valituslupahakemuksia on tiettävästi tehty KKO:lle runsaasti.

39. En halua epäillä presidentti Sevónin subjektiivista puolueettomuutta, mutta sen sijaan kysymys siitä, onko hänen objektiivinen puolueettomuutensa vaarantunut, on mielenkiintoinen ja aktuelli. Sevón ei ole tietenkään ottanut aikaisemmin eduskunnassa eikä muussakaan yhteydessä kantaan yhteenkään konkreettiseen seulontapäätöstä koskevaan valituslupa- tai valitusasiaan, mutta tällä seikalla ei nähdäkseni ole merkitystä. Mahdolliseen esteellisyyteen riittää se, että hän ottanut yleisellä tasolla kantaa siihen, miten seulontapykälää (OK 26:2) on po. osin eli hovioikeuden pääkäsittelyyn muutoin OK 26:15:n nojalla menevien juttujen osalta tulkittava. Tästä mahdollisesti syntynyt ennakkoasenne vaikutta samalla tavalla kaikissa jutuissa, joissa on kyse OK 26:2 on tulkinnasta.

Selvityspyyntö n:o 2:

40. Pyydän Teitä, Herra Oikeuskansleri selvittämään, onko KKO:n presidentti Leif Sevón tullut esteelliseksi käsittelemään ja ratkaisemaan korkeimman oikeuden jäsenenä hovioikeuksien ns. seulontapäätöksistä tehtyjä ja tehtäviä valituslupahakemuksia ja valituksia, kun hän on, kuten oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ovat eduskunnan täysistunnossa kertoneet, joko luvannut tai antanut ymmärtää, että korkein oikeus tulee tulkitsemaan OK 26:2:n ns. seulontasäännöksiä lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti ja muuttamaan aiempaa OK 26.15.n soveltamista ja tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöään? Onko Sevón menettänyt ennakkoasenteen vuoksi esteettömyytensä, vaikka hän olisi ilmaissut mainitussa neuvottelussa ainoastaan ns. henkilökohtaisen käsityksensä mainituista kysymyksistä?

41. Molempien edellä mainittujen kysymysten selvittäminen edellyttäisi luonnollisesti sen selvittämistä, mitä mainitussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa neuvonpidossa on tapahtunut, keitä siihen on osallistunut, mitä siinä on puhuttu ja sovittu ja onko neuvottelusta olemassa pöytäkirjaa. Selvityspyyntöni ei kuitenkaan koske eduskunnan virkamiesten tai lakivaliokunnan silloista puheenjohtajan Henrik Laxin taikka oikeusministeri Koskisen virkatoimien lainmukaisuutta.

Selvityspyynnön ajankohtaisuus

42. Voidaan ehkä ihmetellä, miksi tämä selvityspyyntö tehdään vasta noin puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun mainittu salainen neuvonpito eduskunnassa tuli tietoon. Tapaus ja sen vaikutukset ovat askarruttaneet minua periaatteelliselta kannalta siitä lähtien, mutta aikaisemmin en ole ehtinyt selvityspyyntöä tehdä.

43. Ajankohtaiseksi varsinkin Sevónin mahdollisen esteellisyyden osalta tapaus on tullut vasta tämän vuoden puolella, kun korkeimpaan oikeuteen on tehty seulontapäätöksiä koskevia valituslupahakemuksia. Korkein oikeus on myöntänyt runsaasti seulontamenettelyä ja seulontaedellytysten tulkintaa koskevia valituslupia, tähän mennessä tiettävästi jo 15 kappaletta. Niissä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, ei ole toistaiseksi annettu yhtään korkeimman oikeuden päätöstä. Selvityspyyntöni on siten sangen ajankohtainen.

26.10.2004

Jyrki Virolainen

lainkäytön professori

359. Vain tuomiot vaihtelevat

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi 19.11.2010 päätöksensä kahden yksityishenkilön käräjätuomarin menettelyä koskevaan kanteluun asiassa, joka johti myöhemmin käräjäoikeuden lautamiehen asettamiseen syytteeseen ja sittemmin erottamiseen tehtävästään. Tapauksen faktat ilmenevät pääosin blogikirjoituksestani 21.10.2008 "Lautamies tuomiolla (KKO 2008:95)."

2. Tapaus oli oikeuskanslerinvirastossa tuttu asia, sillä oikeuskansleri määräsi vuonna 2006 valtionsyyttäjän nostamaan kyseistä lautamiestä (A) vastaan syytteen, joka sitten johti langettavaan tuomioon. Kantelijat jättivät lokakuussa 2008 kantelunsa eduskunnan oikeusasiamiehelle, koska katsoivat, että oikeuskanslerille oli saattanut muodostua syytemääräyksen johdosta asiassa tietty ennakkokäsitys myös käräjätuomarin menettelyn osalta.

3. Kantelijoiden yllätykseksi oikeusasiamies kuitenkin siirsi kantelukirjoituksen välittömästi oikeuskanslerinviraston käsiteltäväksi. Siirto perustuu oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtävien jaosta vuonna 1990 annetun lain (1224/1990) 3 §:ään, jonka mukaan oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat "keskinäisesti siirtää muunkin molempien toimivaltaan kuuluvan asian, kun siirtämisen voidaan arvioida nopeuttavan asian käsittelyä tai kun se on muusta erityisestä syystä perusteltua."

4. Mainitussa lainkohdassa kiinnitetään huomiota yksinomaan käsittelyn nopeuteen ja muihin erityisiin syihin. Sen sijaan säännöksessä on sivuutettu kokonaan se nykyisin tuomarin esteellisyysperusteiseen kuuluva seikka, jonka mukaan tuomari on pääsäännön mukaan esteellinen ratkaisemaan uudelleen samaa asiaa, jossa hän on ollut jo aiemmin päätöksentekijänä. Ks. tästä OK 13:7.2: "Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi."

5. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies eivät ole tuomareita, vaan hallintovirkamiehiä, joten OK 13 luvun tuomarin esteellisyysperusteet eivät koske heitä. Niin, ja kukapa nyt rohkenisi mennä epäilemään esimerkiksi oikeuskanslerin ennakkoasennetta, vaikka hän onkin ratkaissut saman asian tai jonkin sen osan aikaisemmin. Vasta laillisuusvalvojan päätöksen perusteluista voidaan sitten päätellä jotain mahdollisen ennakkoasenteen suhteen.

6. Mutta nopeuttiko siirto tässä tapauksessa asian käsittelyä siten kuin edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan? Enpä tiedä, sillä vaikka asia oli oikeuskanslerille ja hänen esittelijöilleen tuttu, saatiin kanteluasiassa ratkaisu vasta nyt eli yli kahden vuoden kuluttua kantelun tekemisestä. Mutta ehkäpä tämäkin on jo oikeuskansleriviraston mittapuun mukaan "nopeaa käsittelyä", kukapa tietää. Hyvä, että päätös saatin sentään nyt ennen joulua: kuka tietää, vaikka oikeusasiamiehen kansliasta päätöstä olisi voitu joutua odottamaan vielä lisää toiset kaksi vuotta!

7. Tämän esipuheen jälkeen itse asiaan. - Kantelukirjoituksessa, jonka sisältö on oikeuskanslerin päätöksessä kuitattu kolmella rivillä, on kiinnitetty huomiota muun muassa tuomioistuimen neuvottelusalaisuuteen ja pyydetty oikeuskansleria selvittämään, olisiko kyseisessä tapauksessa ollut kysymys tästä, kun sittemmin syytteen saaneen lautamiehen salaisessa päätösneuvottelussa esiin tuomia näkökohtia oli referoitu sellaisenaan tuomion perusteluissa.

8. Käräjätuomari oli kirjoittanut rikostuomion perusteluihin lautamies A :n oikeuden päätösneuvotteluissa kirjallisesti esittämän ja toisen lautamiehen hyväksymän tuomion perusteena seuraavaa: " Allekirjoittanut A keskusteli T:n kanssa tilaisuudessa, missä informoitiin asiakkaita ja muita sidosryhmiä osakekaupasta (työkalutalon 10-vuotissyntymäpäivillä). Keskustelussa ei mikään viitannut siihen, että Y olisi ollut kykenemätön tekemään päätöksiä tekemästään kaupasta ja muista omista asioistaan. T vaikutti tyytyväiseltä eläkkeelle pääsystä."

9. Luulen, että kukaan ulkopuolinen, jolle oikeuskanslerin päätöstä näytettäisiin, ei tulisi tuon irrallisen perustelulauseen johdosta hullua hurskaammaksi siitä, mistä asiassa oli oikeastaan kysymys. Oikeuskanslerin päätös on kirjoitettu selvästi niin sanotun lyhyen mallin mukaan, koska ratkaisua ei ole tarkoitustaan julkaista oikeuskanslerinviraston ratkaisutietokannassa tai vuosikertomuksessa; ratkaisu kuuluu laajaan päätösjoukkoon, jonka on määrä hautautua kanslerinviraston arkistoihin.

10. Asia ei ole kuitenkaan niin yksioikoinen ja selvä kuin oikeuskanslerin kantelupäätöksen perusteella näyttäisi. Asia on myös periaatteellisesti (toki myös yksilön kannalta) sen verran tärkeä, että sitä kannattaa ruotia hieman perusteellisemmin ("jokainen päätös on blogin arvoinen"). Selostan tämän takia seuraavaksi hieman asian taustaa ja sitä prosessia, johon oikeuskanslerin vuonna 2006 tekemä syytemääräys johti.

----

11. Lautamies A osallistui vuonna 2005 käräjäoikeudessa törkeää petosta koskevan jutun käsittelyyn. Oikeuskansleri, jolle käräjäoikeuden syytteen hylkäävän tuomion - tuomio syntyi äänestyksen jälkeen 2-2, jolloin kahden lautamiehen (toinen heistä oli A) syytetylle lievempi eli syytteen hylkäävä kanta tuli oikeuden ratkaisuksi - jälkeen kanneltiin A:n menettelystä, määräsi vuonna 2006 valtionsyyttäjän nostamaan virkasyytteen A:ta vastaan. Syytteen mukaisesti Helsingin hovioikeus tuomitsi 25.1.2007 A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen ja määräsi hänet vapautettavaksi lautamiehen tehtävästään. Korkein oikeus vahvisti ennakkopäätöksellään 21.10.2008 (KKO 2008:95) hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

12. A:n syyksi luettiin tuomiossa kaksi eri tekoa. Ensiksikin hän oli marras-joulukuussa 2005 osallistunut sanotun petosjutun käsittelyyn ja ratkaisemiseen käräjäoikeuden kokoonpanossa siitä huolimatta, että hän oli ottanut etukäteen kantaa asiassa syytettynä olleen henkilön syyllisyyteen. Tarkemmin sanottuna A oli ennen asiaa koskevaa oikeudenkäyntiä lausunut parin tuttavansa kanssa käymäsään keskustelussa käsityksiään syytetyn menettelyn rangaistavuudesta; A:n mukaan syytetty ei ollut syyllistynyt rikokseen. Keskustelun aikana oli mainittu jopa vedonlyönti oikeudenkäynnin kohteeksi myöhemmin tulleen rikosasian lopputuloksesta. HO ja KKO katsoivat, että A oli tämän johdosta tullut esteelliseksi lautamiehenä, joten hänen olisi pitänyt omasta aloitteestaan vetäytyä sanotun rikosjutun käsittelystä, mutta tämän hän oli laiminlyönyt. A oli siten tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa.

13. Toiseksi A oli asiaa perustanut ratkaisunsa, joka siis tuli myös käräjäoikeuden ratkaisuksi, kyseisen rikosjutun asianomistajasta (lähinnä asianomistajan henkisestä toimintakyvystä) keväällä 2002 ennen oikeudenkäyntiä ja esitutkintaa tekemiinsä omiin yksityisiin havaintoihinsa, joita ei ollut jutun asianosaisten toimesta tuotu esiin asian pääkäsittelyssä käräjäoikeudessa; juuri tätä kysymystä koski edellä kohdassa 8 mainittu oikeuskanslerin päätöksessä referoitu lausuma T:stä. Asianomistajan henkinen tila noihin aikoihin oli ollut oikeudenkäynnissä keskeinen kysymys. KKO katsoi, että A:n olisi lautamiehen toimessaan tullut tietää, ettei hänellä lain mukaan ollut ollut oikeutta perustaa ratkaisuaan asiassa sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta asianosaisilla ei ollut ollut tilaisuutta lausua ja joita asianosaiset eivät edes olleet saaneet oikeudenkäynnissä tietoonsa.

14. Korkeimman oikeuden tuomion (KKO 2008:95) mukaan lautamies A:n toiminta oli tapahtunut sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää antaneensa menettelyllään perustelun aiheen epäillä puolueettomuuttaan. A oli lisäksi perustanut ratkaisunsa välittömyysperiaatteen (ROL 11:2) vastaisesti asiaa koskeneisiin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet oikeudenkäynnissä esillä. KKO:n mukaan A:n vetoamisella tietämättömyyteensä lainsisällöstä maallikkojäsenenä ei ollut merkitystä, koska käräjäoikeuden puheenjohtaja oli kiinnittänyt A:n huomiota siihen A:n laatimasta muistiosta ilmenevän perustelun siihen osaan, jossa A oli tukeutunut oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon asianomistajan henkisestä tilasta.

15. Selvää toki on, ettei A olisi saanut osallistua jutun käsittelyyn lautamiehenä, kun hän oli ottanut jo etukäteen kantaa syyllisyyskysymykseen ja lyönyt siitä jopa ulkopuolisten kanssa vetoa. A ei olisi myöskään saanut hyödyntää omia yksityisiä tietojaan ratkaisua tehtäessä.

16. Mutta mikä on oikeuden puheenjohtajana toimineen ammattituomarin vastuu ja oikea menettelytapa tällaisessa tilanteessa? Olisiko A:ta vastaan sittemmin nostettu virkasyytejuttu voitu estää, jos puheenjohtaja olisi puuttunut asiaan ja selostanut A:lle, että hän oli esteellinen ja ettei hänen sanottua lausumaansa voitu ottaa tuomion perusteeksi? Kyse on puheenjohtajan muodollisesta prosessinjohdosta. Näihin kahteen kysymykseen KKO tai oikeuskansleri ei kiinnittänyt ratkaisuissaan huomiota.

Esteellisyyteen perustuva virkavelvollisuuden rikkominen

17. Kysymys on siis siitä, olisiko esteelliseksi tulleen A:n osallistuminen jutun ratkaisuun voitu estää ja olisiko se voinut tapahtua nimenomaan oikeuden puheenjohtajan toimesta. Nyt käräjäoikeuden ratkaisuksi tuli A:n ja toisen lautamiehen kanta syytteen hylkäämisestä; puheenjohtaja ja kolmas lautamies olisivat tuominneet syytetyn rangaistukseen. Jutussa valitettiin hovioikeuteen, joka palautti, kun A:n esteellisyys ilmeni lopullisesti hovioikeudessa, jutun takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Tästä aiheutui asianosaisille ylimääräisiä kustannuksia.

18. Jutun pääkäsittely käräjäoikeudessa päättyi 24.11. 2005, minkä jälkeen käräjäoikeus välittömästi piti ensimmäisen päätösneuvottelunsa, jota jatkettiin seuraavana päivänä. Asiakirjojen mukaan jo 24.11. pidetyssä neuvottelussa ilmeni, että A:lla oli sellaista asian ratkaisuun vaikuttanutta yksityistä tietoa asianomistajan henkisestä tilasta, jota ei tuotu pääkäsittelyssä asianosaisten toimesta esiin. Näyttää ilmeiseltä, että A:n esteellisyys ja puolueettomuuden vaarantuminen oli valjennut, sen olisi ainakin pitänyt valjeta, käräjäoikeuden puheenjohtajalle jo 24.11. pidetyssä päätösneuvottelussa, vaikkei edellä mainitusta vedonlyönnistä ilmeisesti vielä tuolloin ollut puhetta.

19. Miksi käräjäoikeus ei siis ottanut kysymystä A:n esteellisyydestä päätösneuvottelussaan esille ja todennut, että A on esteellinen, koska hänellä oli sanottua yksityisluonteista tietoa jutun ratkaisun kannalta relevantista seikasta eli asianomistajan henkisestä tilasta, mikä tietoa ei tullut pääkäsittelyssä esille? Onko käräjäoikeus, käytännössä sen lainoppinut puheenjohtaja, kenties ollut sitä mieltä, ettei A:ta olisi voitu enää päätösneuvotteluvaiheessa esteellisenä "erottaa" kokoonpanosta, kun hän ei ollut huomannut jäävätä itse itseään jo asian käsittelyssä?

20. Jos näin on ajateltu, on kyseessä ollut väärinkäsitys, sillä lain mukaan tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavaksi kysymyksen jonkun jäsenen esteellisyydestä (OK 13:9.1) Näin olisi voitu ja pitänytkin tehdä, jos ilmeni, että A ei halunnut itse vetäytyä kokoonpanosta. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut informoida A:ta esteellisyysperusteesta ja sen vaikutuksesta. Näin ei ilmeisesti tapahtunut.

21. Lain mukaan tuomarin, niin myös lautamies, toki vastaa ensikädessä itse omasta esteellisyydestään. Tämä koskee kuitenkin sellaisenaan vain tilannetta, jossa tuomioistuimen kollegiolla ei ole tietoa jonkun jäsenen mahdollisesta esteellisyysperusteesta. Jos jotakuta jäsentä on syytä epäillä esteelliseksi, on kysymys otettava kollegion keskustelussa esille. Näin ei puheena olevassa tapauksessa kuitenkaan tapahtunut. Kun jutussa ei ollut vielä annettu tuomiota, olisi A:n esteellisyys voitu ja myös tullut ottaa esille päätösneuvottelussa.

22. Rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen on ratkaisua KKO 2008:95 kommentoidessaan lausunut, että hänen mielestään lautamies A:n esteellisyys ei ollut kiistattoman selvää; teoksessa Pekka Timonen (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein II/2008 s. 160. Lisäksi on syytä todeta, että oikeudenkäymiskaaren tuomarin esteellisyyttä koskeva yleislauseke (OK 13 luvun 7 §:n 3 momentti), jonka perusteella KKO totesi A:n tulleen esteelliseksi, on suhteellisen avoin säännös. Voidaan sen vuoksi kysyä, käykö siitä virkavelvollisuus riittävällä ja rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi. Todettakoon, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka on Matti Vanhasen tutkittavana olevaa esteellisyyttä koskevassa kirjelmässään 16.9.2010 perustuslakivaliokunnalle vedonnut nimenomaan kyseiseen "lautamiesratkaisuun" KKO 2008:95 ja todennut hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohtaa vastaavan OK 13 luvun 7 §;n 3 momentin yleislausekkeen voivan tulla sovellettavaksi rangaistavaa käyttäytymistä määräävänä normina.

Välittömyysperiaatteen vastainen menettely

23. KKO hyväksyi tuomiossaan 2008:95 oikeuskansleri Jonkan syytteen myös välittömyysperiaatteen rikkomisen osalta. Kyse oli siitä, että A oli perustanut kyseisessä rikosjutussa ratkaisunsa erään seikan (asianomistajan henkinen tila) osalta siitä oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemänsä havaintoon. Tätä koskeva koskeva säännös on ROL 11 luvun 2 §:ssä, jonka mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä.

24. Tarkkaan ottaen ROL 11:2:n säännös ei suoranaisesti koske A:n syyksi luettua menettelyä. ROL 11:2:ssä on ollut tarkoitus kieltää sellaisen aineiston huomioon ottaminen tuomiota tehtäessä, joka on esitetty esitutkinnassa tai rikosjutun valmistavassa käsittelyssä, mutta johon ei ole vedottu pääkäsittelyssä. A:n menettelyssä sitä vastoin on kyse tuomarin omien yksityisten tietojen käyttämisestä tuomion perusteena, mikä on eri asia kuin mitä ROL 11:2:ssä tarkoitetaan. A ei siis ole rikkonut - jos on ylipäätään rikkonut mitään normia - välittömyysperiaatteen nimellä tunnettua normia, vaan normia, joka ilmenee välillisesti OK 17 luvun 19 §:stä: Tuomari ei saa täydentää oikeudenkäyntimenettelyn aikana kertynyttä faktamateriaalia omilla yksityisillä tiedoillaan. Kumpikin mainituista normeista perustuu tosin samaan ideaan eli siihen, että asianosaisilla tulee olla oikeudenkäynnissä tilaisuus lausua kaikista sellaisista seikoista, joihin tuomio perustetaan.

25. Selvää toki on, että käräjäoikeuden enemmistö ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan edellä mainittuun, ainoastaan A:n tiedossa olleeseen seikkaan, koska jutun asianosaiset eivät olleet saaneet sitä tietoonsa oikeudenkäynnin aikana. Mutta myös tässä kohdin on esitettävä sama kysymys kuin edellä esteellisyyskysymyksenkin osalta: Olisiko oikeuden puheenjohtaja voinut estää, ettei tuomiota olisi lopulta perustettu sanottuun seikkaan, vaan A olisi luopunut vetoamasta siihen?

26. A:n esille ottama puheena oleva seikka tuli käräjäoikeuden kollegion tietoon 24.11. pidetyn ensimmäisen päätösneuvottelun aikana. Tuon neuvottelun lopuksi oikeiden puheenjohtaja oli kehottanut lautamies A:ta laatimaan muistion mielipiteestään, johon toinen kahdesta muusta lautamiehestä oli ilmoittanut yhtyvänsä. Näin tapahtui ilmeisesti siksi, että puheenjohtaja olisi säästynyt kirjoittamasta itse käräjäoikeuden "lautamiespäätöksen" perusteluja.

27. KKO:n ratkaisun 2008:95 perustelujen mukaan A on kertonut, että oikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari olisi vasta 25.11. pidetyssä toisessa neuvottelussa, jolloin hän oli saanut nähtäväkseen A:n laatiman muistion, ottanut esiin A:n yksityisen havainnon ja todennut, että sen käyttämiseen tuomiossa "joku voi puuttua." A oli tällöin kertomuksensa mukaan ilmoittanut, että sanottu tieto voitiin jättää poiskin lopullisen tuomion perusteluista, koska A oli kertomansa mukaan laatinut muistion vain luonnokseksi perustelujen kirjoittamista varten. A ja mainittu toinen lautamies (JR), joka oli yhtynyt A:n mielipiteeseen, ovat KKO:n suullisessa käsittelyssä kertoneet, että he olivat päätösneuvottelussa käydyn keskustelun perusteella olleet siinä käsityksessä, ettei A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa tietoa otettaisi tuomion perusteluihin. Kuitenkin puheenjohtaja olo jättänyt tiedon päätösneuvottelun jälkeen laatimaansa lopulliseen tuomioon. A on kertonut, ettei käräjäoikeuden puheenjohtaja ollut kertonut, että yksityisen tiedon käyttäminen ollut sallittua. A ei ollut pyytänyt eikä hänelle ollut varattu tilaisuutta tarkastaa lopullisen tuomion sisältöä ennen tuomion antamista kansliassa.

28. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on puolestaan KKO:n suullisessa käsittelyssä kertonut, ettei hän ollut jättänyt pois A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa perustelun osaa, koska hänen mielestään havainnossa oli kyse asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisestä kysymyksestä ja koska tuomiosta tuli ilmetä sen perusteena tosiasiallisesti olleet seikat.

29. KKO:n johtopäätös, jota ei ole tarkemmin perusteltu, oli selkeä, mutta minusta lautamiehen kannalta sangen kohtuuton, kun otetaan huomioon, ettei puheenjohtaja ollut informoinut lautamiestä sanotun yksityisen tiedon käyttämistä koskevasta kiellosta. KKO lausui lakonisesti, että "A:n on lautamiehen toimessaan täytynyt tietää, ettei hänellä lain mukaan ollut oikeutta perustaa ratkaisuaan asiassa sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta asianosaisilla ei ollut tilaisuutta lausua ja joita asianosaiset eivät edes olleet saaneet oikeudenkäynnissä tietoonsa."

30. KKO katsoi, että A oli myös tässä kohdin tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa. KKO:n totesi, että käräjäoikeuden puheenjohtaja oli kiinnittänyt A:n huomiota mainittuun perustelujen osaan, joka perustui hänen oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon. Tähän nähden A:n vetoamisella tietämättömyyteensä lain sisällöstä oikeuden maallikkojäsenenä tai puheenjohtajan menettelyyn lopullisen tuomion kirjoittamisessa ei ollut KKO:n mukaan merkitystä.

31. Olen blogissani 21.10.2008 kritisoinut KKO:n ratkaisun perusteluja käräjäoikeuden puheenjohtajan menettelyn eli informoinnin puutteellisuuden osalta. Minusta on selvää, että puheenjohtajan ei olisi tullut ehdoin tahdoin ottaa kyseistä A:n yksityiseen tietoon perustuvaa lausumaa tuomion perusteluihin, koska oli aivan ilmeistä, ettei A ollut ymmärtänyt lausumansa merkitystä. On myös ilmeistä, ettei A olisi halunnut, että tuomio perustetaan sanottuun seikkaan, jos puheenjohtaja olisi selostanut hänelle, mitä sanottu välittömyysperiaate tai tuomarin yksityisiä tietojen hyödyntämistä koskeva kielto tarkkaan ottaen merkitsi.

32. Myös eräs toinen asia puheenjohtajan menettelyssä herättää ihmetyttää. Tuntuu nimittäin aika merkilliseltä, että oikeuden puheenjohtaja ei varannut A:lle tilaisuutta tarkastaa lopullisen tuomion perustelujen sisältöä ennen käräjäoikeuden tuomion antamista. Näin olisi pitänyt tehdä, vaikkei A ollut ymmärtänyt pyytää tilaisuutta tuomion perustelujen tarkastamiseen.

33. Viittaan myös siihen, mitä professori Pekka Viljanen lausui edellä mainitussa kommentaarikirjassa ratkaisun KKO 2008:95 johdosta:

- Tapausselostuksesta ilmenevä KO:n lakimiespuheenjohtajan toiminta tosin ihmetyttää. A:lle olisi pitänyt ilmoittaa selvästi, ettei tämä saanut käyttää asianomistajaa koskevia yksityisiä tietojaan, jotka eivät olleet olleet esillä KO:n pääkäsittelyssä...Olisi siten ollut asianmukaista jättää tuomiosta pois A:n henkilökohtaista havaintoa koskeva perustelujen osa, koska A oli ollut valmis poistamaan sen puheenjohtajan huomautettua, että siihen "voi joku puuttua.

Oikeuskanslerin kantelupäätöksestä

34. Käräjäoikeuden puheenjohtajan menettelyä koskevassa kantelussa oikeuskanslerille puututtiin erityisesti kyseisen lausuman ottamiseen tuomion perustelujen osaksi. Oikeuskansleri hankki kantelun johdosta käräjätuomarin selvityksen ja käräjäoikeuden laamannin lausunnon. Lautamies A:lle ei varattu tilaisuutta lausuman antamiseen, mutta oikeuskanslerin käytettävissä olivat oikeuskanslerin virastossa jo A:ta koskevan syytemääräyksen yhteydessä kertyneet asiakirjat, joihin sisältyi muun muassa A:ta koskevat esitutkintapöytäkirjat ja Helsingin hovioikeuden tuomio 25.12007.

35. Oikeuskanslerin päätöksessä selostetaan eri osapuolten käsittelyn eri vaiheissa antamia kertomuksia pääpiirteittäin. Tähän päätöksen osaan, josta ei ilmene mitään uutta, on käytetty kaksi sivua. Oikeuskanslerinasian arviointi ja johtopäätökset käsittävät yhden sivun. Käräjäoikeuden puheenjohtaja toisti selvityksessään sen, mitä hän oli lausunut jo A:ta koskevan virkasyytejutun käsittelyssä HO:ssa ja KKO:ssa. Tuomari vetosi edelleen siihen, että A:n muistiossaan mainitsema perustelujen osa oli ollut lautamiehen "tosiasiallinen perustelu." Hän oli päätösneuvottelussa todennut, ettei päätöksen tosiasiallista perustetta voinut salata asianosaisilta. Tuomarin mukaan päätösneuvottelussa ei ollut päädytty siihen, että kyseinen perustelu jätettäisiin tuomiosta pois. Tuomari oli ottanut lautamiesten kirjallisesti esittämät perustelut perustelut lähes sellaisenaan tuomioon.

36. Kuten edellä mainitsin (kappale 32), silloin kun kyseessä niin sanottu lautamiespäätös, käräjäoikeuden puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu antaa valmiiksi kirjoitettu tuomio perusteluineen asianomaisten lautamiesten tarkistettavaksi tai varata siihen ainakin tilaisuus. Näin on meneteltävä, vaikka lautamiehet huomaisi varata sanottua tilaisuutta itselleen. Tämä siksi, että lautamiehet eivät allekirjoita tuomiota eivätkä siten voi siinä yhteydessä itse perehtyä tuomion sisältöön. Näin tulisi ehdottomasti menetellä silloin, kun päätösneuvottelussa on ollut epätietoisuutta siitä, miten ratkaisun perustelut on tarkoitus kirjoittaa. Perustelut olisi luettava lautamiehille ja annettava heidän tämän jälkeen vielä itse tutustua tuomion sisältöön. Vasta tämän jälkeen puheenjohtaja voi allekirjoittaa tuomion.

37. Oikeuskansleri Jonkka lausuu tältä osin ratkaisussaan tältä osin seuraavaa:

- Puheenjohtajalla ei ole laissa säädettyä velvollisuutta ennen tuomion allekirjoittamista saattaa laatimiaan perusteluja lautamiesten tietoon. Tätä menettelyä voidaan kuitenkin pitää asianmukaisena esimerkiksi silloin, kun tuomion perusteiden osalta on epäselvyyttä ja kun kysymys on pelkästään lautamiesten perusteluista.

38. Tähän on sanottava, että vaikka laissa ei olekaan nimenomaista velvollisuutta puheena olevassa suhteessa, niin jo asian luonteesta johtuu, että jokaisen tuomiosta vastaavan tuomarin, myös jokaisen lautamiehen, tulee toki saada ennen tuomion allekirjoittamista tietää, minkä sisältöinen tuomio on. Ei kai nyt jokaisesta itsestään selvästä asiasta tarvitse säätää laissa! Onneksi oikeuskansleri on sentään "hoksannut", että ainakin lautamiespäätöksen osalta lautamiesten tulee saada tietää, mitä kirjoitetussa tuomiossa lukee.

39. Tämän jälkeen oikeuskanslerin päätöksessä on tehty yhteenveto siitä, mitä osapuolet olivat lausuneet kyseisen perustelun ottamisesta tuomioon. Näistä lausumista ei ole odotetusti saatu irti muuta kuin se, mikä oli selvää jo KKO:n tuomion perusteellakin: A samoin kuin toinen lautamies olivat jääneet päätösneuvottelussa 25.11. siihen käsitykseen, että kyseinen peruste jätettäisiin perusteluista pois. Käräjätuomarin mukaan sen sijaan päätösneuvottelussa ei ollut päädytty perusteen poisjättämiseen. Kumpaakaan näkemystä ei asiassa ilmi tulleen perustella voida oikeuskanslerin päätöksen mukaan pitää selvästi vääränä.

40. Oikeuskansleri toteaa johtopäätöksenään, että epäselväksi siten jää, onko päätösneuvotteluissa päädytty siihen, että kysymyksessä olevaa ratkaisun perustetta ei sisällytetä tuomion perusteluihin. Kanslerin paljon puhuva lopullinen johtopäätös sisältyy kuitenkin lausumaan: "Näyttää siltä, että perusteen poistamisesta ei ole nimenomaisesti päätetty."

41. Olisi odottanut, että oikeuskansleri olisi ottanut ratkaisussaan kantaa erityisesti siihen, oliko käräjätuomarin pitänyt huomauttaa lautamiehelle selväsanaisesti siitä, että tämän vasta päätösneuvottelussa esille ottamaansa kyseistä perustetta ei lain mukaan (OK 11:2) saanut ottaa tuomiota tehtäessä huomioon. Kuten edellä olevasta ilmenee, puheenjohtaja oli päätösneuvottelussa huomauttanut A:lle vain ikään kuin kautta rantain siitä, että tuomion jälkeen "joku voi puuttua" perusteen käyttämiseen." Tällainen lausuma vaikuttaa kovin mitäänsanomattomalta.

42. Oikeuskanslerin päätöksessä tähän olennaiseen kysymykseen ei kuitenkaan ole puututtu mitenkään, päätöksessä ei edes mainita kyseistä lainkohtaa eli OK 11 luvun 2 §:ää. Oikeuskansleri ryhtyy päätöksensä loppukappaleessa ikään kuin puolustelemaan käräjätuomarin menettelyä toteamalla, että "kyseinen peruste oli käräjätuomarin mielestä ratkaisun kannalta merkityksellinen" ja että tuomari oli "jäänyt siihen käsitykseen, että päätösneuvotteluissa ei ollut päädytty sen poistamiseen perusteluista."

43. Melko köykäiset perustelut, sanoisin omana johtopäätöksenäni. Asia on ratkaistu loppujen lopuksi sen mukaan, mikä oli käräjätuomarin oma käsitys asiasta, vaikka se poikkeaakin täysin oikeuskanslerin omalla päätöksellä syytteeseen asettaman ja sittemmin rangaistukseen tuomitun lautamiehen käsityksestä. Joku voisi jopa saada päätöksestä käsityksen, jonka mukaan mukaan oikeuskansleri haluaa puolustella, ei vain kyseisen käräjätuomarin menettelyä, vaan myös omaa syytemääräystään, joka sitten johti langettavaan tuomioon.

44. Käräjäoikeuden puheenjohtajan ei siis todettu oikeuskanslerin päätöksen mukaan menetelleen asiassa lainvastaisesti tai tavalla, joka olisi antanut aihetta edes huomautuksen antamiseen. Oikeuskanslerin päätös varmistaa hänen oman syytemääräyksensä samoin kuin KKO:n langettavan rikostuomion pysyvyyden lautamiehen virkasyytejutussa. Uskottavuuden säilyttämiseksi laillisuusvalvonnan puolueettomuuteen olisi ollut perusteltua, että käräjäoikeuden puheenjohtajan menettelystä tehtyä kantelua ei olisi siirretty syytemääräyksen antaneen oikeuskanslerin ratkaistavaksi, vaan asian olisi ratkaissut oikeusasiamies, jolle kantelu oli osoitettukin.

45. Allekirjoittaneen mielestä asianmukainen menettelytapa vastaavanlaisessa tilanteessa edellyttää, että

- käräjäoikeuden puheenjohtaja ottaa asian niin sanotusti haltuunsa ja toteaa päätösneuvottelussa lautamiehen (tai oikeuden lainoppineen jäsenen) olevan esteellinen ratkaisemaan juttua, jos tämä tuo esiin sellaista relevanttia seikkaa koskevan yksityisen tiedon, joka ei ollut esillä käsittelyssä ja jota asianosaiset eivät siis ole saaneet tietoonsa;

- oikeuden puheenjohtajalla on velvollisuus huomauttaa lautamiehelle, ettei tämä saa lain mukaan käyttää tuomiota tehtäessä omia yksityisiä tietoja eikä perustaa ratkaisua siihen;

- puheenjohtajan velvollisuutena on kertoa lautamiehelle, että tämä saattaa joutua syytteeseen virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos tämä osallistuu asian ratkaisemiseen esteellisenä tai perustaa ratkaisunsa omiin yksityisiin tietoihin, pelkkä ylimalkainen tokaisu "joku voi tähän puuttua tähän" ei siis riitä;

- oikeuden puheenjohtajan on aina ennen tuomion allekirjoittamista ilmoitettava lautamiehille

selkeästi tuomion perustelut;

- jos kysymyksessä on lautamiespäätös tai -tuomio taikka joku lautamies on eri mieltä tuomion lopputuloksesta tai perusteluista, on puheenjohtajalla velvollisuus antaa tuomio asianomaisten lautamiesten tai eri mieltä olleen lautamiehen tarkastettavaksi.

46. Näillä eväillä vältytään ikäviltä virkasyytejutuilta. Myös puheena olevassa tapauksessa olisi luultavasti vältytty virkasyytteeltä, jos mainittuja itsestään selviä menettelytapaoja olisi noudatettu. Olisi ollut paikallaan, jos oikeuskansleri olisi päätöksessään kiinnittänyt huomiota mainittujen oikeiden menettelytapojen noudattamiseen, vaikkei käräjäoikeuden puheenjohtajaa olisikaan katsottu menetelleen lainvastaisesti. Jos näin olisi menetelty, olisi ratkaisusta ollut hyötyä vastaavanlaisissa tilanteissa tulevassa lainkäytössä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan oikeuskansleri päätti haudata ratkaisunsa piiloon julkisuudelta.

47. Olisiko lautamiestä koskeva virkasyytetuomio purettavissa? Kovin kohtuuttomalta tuomio ainakin vaikuttaa, sillä kuten oikeuskansleri Jonkan päätöksessä todetaan, tapauksessa jäi lopulta epäselväksi muun muassa se, oliko päätösneuvottelussa päädytty siihen, että kysymyksessä olevaa ratkaisun perustettua ei sisällytetä tuomion perusteluihin. Tästä epäselvyydestä huolimatta syyte nostettiin ja syytetty tuomittiin ankaraan rangaistukseen.

48. Lautamiestä koskeva ratkaisu KKO 2008:95 on lisäksi selkeässä ristiriidassa korkeimman oikeuden samoihin aikoihin antaman erästä (toista) käräjätuomaria koskevan virkasyytejutun tuomion kanssa. Ratkaisussa KKO 2008:90 korkein oikeus nimittäin katsoi, ettei käräjätuomari ollut menetellyt tahallisesti, kun hän oli riita-asiassa OK 17:8:n vastaisesti oma-aloitteisesti hankkinut kantajaa koskeneen rikosrekisterinotteen ja OK 24 luvun 2 §:n 1 momentin (tämä lainkohta vastaa ROL 11:2:ää) vastaisesti käyttänyt siitä ilmenneitä tietoja tuomion perusteluissa, vaikka kyseisiä tietoja ei ollut käsitelty käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

49. Kuten Pekka Viljanen toteaa edellä mainitussa kommentissaan, näitä kahta ratkaisua "on vaikea pitää yhdenmukaista linjaa toteuttavina." Tämä pitää paikkansa, joku voisi jopa sanoa, että nämä kaksi ratkaisua ovat selvästi ristiriidassa keskenään. Käräjätuomaria koskevassa ratkaisussaan (2008:90) korkein oikeus katsoi, että tahallisuuden tulee kattaa myös tietoisuus siitä, että menettely on lainvastainen ja että tuomari ei ollut toiminut tarkoituksellisesti tai tietoisesti lainvastaisesti. Sen sijaan lautamiesratkaisussa (2008:95) korkein oikeus ei ole kiinnittänyt tähän puoleen huomiota, vaan on kylmästi katsonut, että lautamies oli menetellyt tarkoituksellisesti tai tietoisesti lakia rikkoen.

50. Onko tässä nyt enää mitään laitaa ja kohtuullisuutta: Vaikka ammattituomarin on täytynyt tuntea edellä mainitut kaksi keskeistä menettelynormia, KKO on on katsonut häntä koskevassa virkasyytejutussa jääneen näyttämättä, että tuomari olisi normien vastaisesti menetellessään toiminut tarkoituksellisesti tai tietoisesti lakia rikkoen. Sen sijaan käräjäoikeuden maallikkojäsenelle, jolta ei voida kohtuudella edellyttää mainittujen normien yksityiskohtaista tuntemista, KKO asetti mutkitta sanotunlaisen velvollisuuden ja ilman enempiä perusteluja katsoi hänen rikkoneen tahallaan virkavelvollisuutensa! Näin on tuomittu, vaikka jutussa oli jäänyt, kuten oikeuskansleri on todennut, epäselväksi, oliko lautamies edes tahtonut, että kyseinen yksityinen tieto otetaan tuomion perusteeksi! Ammattituomari, joka rikkoi kahta keskeistä menettelynormia (OK 17:8 ja 24:2.1), jätettiin rangaistuksetta, mutta oikeuden maallikkojäsen, jonka todettiin rikkoneen vain yhtä menettelynormia (ROL 11:2), tuomittiin tahallisesta virkarikoksesta sakkoon ja menettämään tuomarin tehtävänsä!

51. Mutta niinhän se on aina ollut ja tulee ilmeisesti aina olemaan: Laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat.

52. Viime viikolla (Manalasta) manan majoille matkalleen lähteneen Kari Tapion menestysiskelmän sanoja mukaillen voisi laulaa:

- Voi jospa tietäisivät maailmalla,

mitä onkaan oikeudenkäymiskaaren alla,

.....

On oikeudenhaku hankalaa työtä,

ja siinä harvemmin on onni myötä,

sen tietää kai, moni suomalainen.