717. Nolojen tilanteiden poliisipomo

                                                      Kevät keikkuen tulevi...

1. Väärä syöttö voi olla usein kohtalokas, kuten urheilusta hyvin tiedämme. Tenniksessä toinen väärä syöttö eli tuplavirhe johtaa pisteen menetykseen, ja myös pesäpallossa vastapuoli hyötyy lukkarin antamasta väärästä syötöstä. Jääkiekkomatsi saattaa ratketa vastapuolen pelaajan lapaan annetun harhasyötön takia jne. 

2. Viime päivinä on puhuttu poliisin eli tarkemmin sanottuna Keskusrikospoliisin (KRP) virheellisestä syötöstä. Poliisilla on useita tietojärjestelmiä ja rekistereitä, joihin syötetään monenlaista tietoa. Yksi näistä on epäiltyjen rekisteri. Siihen tallennetaan rikostiedustelu-, tarkkailu - ja havaintotietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta, taikka myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, tai huumausaineen käyttörikokseen.  

3. Muutama viikko sitten epäiltyjen rekisteriin syötettiin Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin nimi. Syötön taustalla oli ajatus siitä, että presidentti Putinin voitiin epäillä myötävaikuttaneen omassa maassaan rikollisryhmän toimintaan. Tämä perustui  maaliskuussa julkaistuun valokuvaan, jossa Putin kiinnittää kunniamitalin moottoripyöräkerho Notshnye Volkin (Yön sudet) johtajan Aleksandr Zaldostanovin rintapieleen.

4. Kuten tiedämme, poliisi voi ja käytännössä myös vuotaa tietoja tutkinnassa kesken olevista asioista tietyille "luottotoimittajille". Tunnetuin tapaus koskee Alpo Rusin vakoiluepäilyä, josta Rusi itsekin taisi saada tiedon lentokentällä, jonne toimittaja Pekka Lehtinen tuli kysymään Rusilta, mitä mieltä hän oli sanotusta rikosepäilystä. Tiedon vuotanutta tahoa tai ihmistä ei saatu selville, mutta jäljet viittasivat toki vahvasti tapausta tutkineeseen Supoon.

5. Kuinka ollakaan, Pekka Lehtinen oli asialla myös nyt, sillä juuri hän paljasti yleisölle Putinin nimen joutumisen epäiltyjen rekisteriin. Poliisijohtaja Robin Lardot joutui kommentoimaan Lehtisen haastattelussa papukaijamaisesti lähes joka kysymykseen sanoilla "en kommentoi". Myöhemmin poliisi on sitten kommentoinut tapausta ja selittänyt, että kysymyksessä ei ole suinkaan ollut mistään aprillipilasta, vaan Putinia koskeva epäily oli syötetty rekisteriin aivan vakavassa tarkoituksessa, toki aiheetta. Poliisi tutki pika pikaa kyseisen epäilyn ja päätyi siihen, ettei se pidä paikkansa - varsin tehokasta tutkintaa siis.

6. Tapausta on ihmetelty ja hämmästelty oikein porukalla. Miten voi olla mahdollista, että naapurimaan päämiestä koskeva rikosepäily kirjataan (muka) täysin vakavassa tarkoituksessa poliisin tietojärjestelmään, vaikka valtionpäämiehille kuuluu rikosoikeudellinen immuniteetti eli koskemattomuus, josta voidaan käyttää myös nimitystä syytesuoja? Vaikka Putin olisi todellisuudessa millainen roisto tai roistojen suojelija tahansa, hänen mahdollista osuuttaan epäillyn rikollisjärjestön toiminnan suosimiseen ei voitaisi Suomessa tutkia. Miten ihmeessä kyseinen tieto voi olla ja säilyä rekisterissä reilut kaksi viikkoa ennen kuin se huomataan? Saadun tiedon mukaan noin tuhannella poliisimiehellä olisi pääsy kyseiseen rekisteriin. Kukaan heistä ei kuitenkaan havainnut virhettä, vaan virheen paljasti tv-toimittaja. Miten tämä on mahdollista? 

7. Suomen poliisi on joutunut tapauksen johdosta äärimmäisen noloon julkisuuden valokeilaan ympäri maailman. Voidaanko sanotunlaisiin salaisiin rekistereihin luottaa enää yhtään, jos sinne voidaan näköjään syöttää millaisia ja kenen tietoja hyvänsä? Poliisihallituksen, jossa suorastaan vilisee erilaisia päälliköitä ja virkamiehiä, pitäisi lain mukaan valvoa epäiltyjen rekisteriä, mutta valvonta on pettänyt pahemman kerran.

8. Poliisihallitusta johtaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero, jonka ideasta koko poliisihalllitus aikanaan perustettiin; monet pitävät Poliisihallitusta täysin turhana organisaatiota. Kenen tulisi kantaa vastuu tästä "mokien mokasta"? Katseet kohdistuvat luonnollisesti Poliisihallituksen ylijohtoon ja nimenomaan Mikko Paateroon. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, ettei suomalainen johtava virkamies eroa oma-aloitteisesti, ei sitten millään ja vaikka mikä olisi. Pitäisikö sisäministeri Päivi Räsäsen näyttää Paaterolle ovea tai kenties erota itse, jottei poliisi menettäisi kokonaan uskottavuuttaan? 

9. Päivi Räsänen ei ole kuitenkaan nimittänyt Mikko Paateroa korkeaan virkaansa, vaan nimityksen teki Paateron puoluetoveri Anne Holmlund (kok) vuonna 2008. Tämä Holmlund ei itse suostunut kantamaan millään hänelle kuulunutta poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka hänen ministeriaikanaan sattui kaksi traagista koulusurmaa, joista ainakin jälkimmäinen olisi voitu estää, jos poliisin toiminta olisi ollut asianmukaista. Mutta Jokelan koulusurman jälkeen Holmlund vain levitteli käsiään ja vakuutti, ettei tällaista voi Suomessa enää uudelleen tapahtua. Kauheinta poliisin kannalta oli, että Kauhajoella surma-aseen murhaajan käsiin jätti paikallinen poliisikomisario, jonka toimintaa Paatero ryhtyi heti julkisuudessa puolustelemaan sanoen, että hän tuntee komisarion ja että tämä on "kunnon poliisi".

10. Mikko Paateroa voidaan syystä luonnehtia nolojen tilanteiden mieheksi. Hän on ollut jatkuvasti suuna ja päänä julkisuudessa milloin minkäkin poliisin mokan takia. Poliisimiesten tekemiksi epäiltyjen rikosten johdosta Paatero on rynnännyt yleensä heti julkisuteen ja vakuuttanut sininen takki yllään, että rikosepäilyissä ei ole mitään perää, vaan asianomainen poliisimies on toiminut täysin oikein. Sittemmin monet poliisirikosepäilyt ovat kuitenkin vastoin Paateron vakuutteluja osoittautuneet oikeiksi ja niistä on langetettu tekijöille myös rangaistuksia. Paateron sanotusta toiminnasta on lanseerattu termi "paaterointi". Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin ja KRP:n väliset kahnaukset ja monen monet muut poliisin toimintaan kohdistetut arvostelut ja epäilyt Paatero on torjunut sanomalla ykskantaan "ei pidä paikkansa". Viikko sitten Paatero kohahdutti typerällä ehdotuksellaan, jonka mukaan kolarijuttujen tutkinta yksityistettäisiin eli siirrettäisiin poliisilta vakuutusyhtiöille. Vastaavanlaisia kehittämisideoita Paaterolta on kuultu aiemminkin.

11. Näinköhän tässäkin tapauksessa joku tavallinen rivipoliisimies saa syyt yksin niskoilleen ja paaterot saavat edelleen jatkaa viroissaan ja selitellä myös poliisin tulevia mokia parhain päin? Siltä tämä alkaa vahvasti vaikuttaa. Sisäministeri Päivi Räsäsellä ei taida olla kanttia näyttää Paaterolle tietä vaihtoaitioon. Räsänen on tähänkin asti ministerinä ollessaan tanssinut esimerkiksi Liikkuvan poliisin lakkauttamisessa ja kaikissa muissakin poliisin toimintaa koskevissa asioissa kiltisti Mikko Paateron pillin mukaan. Jos vastaavanlainen moka olisi sattunut Venäjän poliisissa, olisi ylin poliisipamppu lentänyt virastaan kuin leppäkeihäs ja hänet olisi passitettu jonnekin Siperiaan kyläpoliisiksi.

12. Valtakunnansyyttäjänvirasto tutkii tai on ainakin tutkivinaan, kuka vuosi Putin-tiedon Pekka Lehtiselle. Ota siitä sitten selvää, sillä kerrotun mukaan noin tuhannella (1 000) poliisimiehjellä on pääshy epäiltyjen tietojärjestelmään. Kannattaisiko katseet kohdistaa tässä(kin) tapauksessa Supon suuntaan ja selvittää, olisiko jollakulla sen palveluksessa olevalla kenties korkeallakin virkamiehellä jotakin hampaankolossa poliisijohtoa vastaan? Siinä voisi olla tarvittava motiivi tiedon vuotamiseen. 

13. Poliisin tietojärjestelmään on siis syötetty pajunköyttä. Vaikea uskoa, että syöttö olisi lähtenyt pelimiehen "lavasta" vakavassa tarkoituksessa, kuten poliisijohto yrittää esittää. Luultavasti syöttö oli niin sanotusti "taktinen väärä", jolla on haluttu kiinnittää huomiota siihen, ettei kyseistä rekisteriä ja yleensä poliisin tietojärjestelmiä valvo kunnolla kukaan tai mikään instanssi. Tiedon syöttäjä voi olla myös tietovuodon takana. Niin tai näin, joka tapauksessa tiedon vuotanut henkilö teki, paitsi karhunpalvelun Paaterolle ja koko poliisin ylijohdolle, hatunnoston arvoisen palveluksen yhteiskunnalle paljastamalla, mikä noissa kaikissa ah niin huippusalaisissa rekistereissä voi mättää.

632. Eerikan (8 v.) kuolema käynnisti selvityksiä lastensuojelun tilasta ja vastuukysymyksistä. Arjen turvattomuus on yleinen ilmiö

1. Hallituksen sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä - tällainenkin hieno poppoo ministereitä on siis olemassa (eipä tuosta ole ennen kuultukaan) - käsitteli 4.9. kokouksessaan perhe- ja lastensurmien taustoista tehtyä selvitystä. Pontimena kokoukselle oli aivan varmasti isänsä ja tämän naisystävän toimesta julman kohtelun uhriksi joutuneen 8-vuotiaan Eerikan kuolema 13.5. Syyttäjä on nostanut  tapauksen johdosta murhasyytteen isää ja kyseistä naista vastaan. Jutun käsittely alkoi 30.8. Helsingin käräjäoikeudessa.

2. Nyt on herätty peräämään myös lastensuojeluviranomaisten rikosoikeudellista vastuuta. Poliisi on tiettävästi käynnistänyt lastensuojelusta kyseisessä tapauksessa vastanneita virkamiehiä koskevan rikostutkinnan nimikkeellä tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen.

3. Kaikki vähänkin kynnelle kykenevät poliitikot, Don-Eerosta eli puhemies Heinäluomasta alkaen, ovat ponnahtaneet kilvan mediaan julkilausumaan pahoittelujaan ja ajatuksiaan, jotka muistuttavat papukaijojen pölinää:
- Kauhea tapaus-- todella järkyttävää---kyllä minä niin mieleni pahoitin---olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä---myös facebookissa (HUOM)---syvä osanottoni---minä olen jo aina ennenkin sanonut--- lastensuojeluviranomaisten tulisi---valvoa paljon paremmin---nyt olisi jo korkea aika---selvitetään perin pohjin---viranomaisten tiedonkulussakin on---plääp, plääp---paljon parannettavaa---tämä on kansallinen häpeä ---plääp jne.

4. Missä ihmeessä nämä kaikki nyt päätään aukovat poliitikot, joista useimmat ovat istuneet eduskunnassa, kuten esimerkiksi Sentraali-Sirkka eli Sirkka-Liisa Anttila, 20-30 vuotta, ovat tätä ennen olleet asiantuntemuksineen ja mietelmineen? Eerikan julma kohtelu ja suoranainen kidutus ei varmaankaan ole laatuaan ensimmäinen, vaikka poikkeuksellisesta julmuudesta onkin kyse. Siitä, miten yleistä lasten julma kohtelu on perheessä tai hoitolaitoksissa, ei ole tietoja. Nyt on sen sijaan käytettävissä tilastotietoja siitä, kuina monta lasta on vuosina 2003-2012 saanut  surmansa eli siis tapettu jommankumman vanhemman toimesta.

5. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhesurmien ja vanhempien tekemien omien lasten surmien taustoista. Selvityksessä olivat mukana kaikki poliisin kirjaamat alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet surmat vuosilta 1.1.2003–31.1.2012, joissa tekijänä on ollut lapsen vanhempi (biologinen/ei biologinen). Näitä surmia oli kaikkiaan 35 ja surmissa kuoli yhteensä 55 ihmistä, joista seitsemän oli puolisoita ja 48 surmaajan lapsia.

6. Hirmuisia lukuja siis! Mutta aina vain löytyy Suomenmaasta ainakin yksi tutkimusprofessori tai vastaava vankilääkäri, joka kertoo kritiikittömille  tv-toimittajille tasaisen kolkolla äänellään, että väkivaltarikosten määrät ovat Suomessa, nimittäin siinä helevetin pitkässä juoksussa tarkasteltaessa, päin vastoin laskussa. Ei siis mitään syytä huoleen!

7. Edellä mainitut surmat jakaantuivat kolmeen pääluokkaan seuraavasti: perhesurmat 7, vastasyntyneen oman lapsen surmat 12 ja muut oman lapsen surmat 16. Tapetuista lapsista oli tyttöjä 27 ja poikia 26. Sama suhdeluku säilyy, kun tarkastellaan eri ikäisiä lapsia. Alle yksivuotiaista uhreista 9 on tyttöjä ja 8 poikaa, 1–14-vuotiaista uhreista 18 on poikia ja 18 tyttöjä. Vuoden 2012 perhesurmissa kaikki uhrit ovat olleet tyttöjä. Heitä oli selvityksen seitsemän. Eerika on siis kahdeksas ja (toistaiseksi) viimeisin tänä vuonna perheessä surmattu lapsi.

8. Selvityksessä kootiin tietoa siitä, olisiko viranomaisilla tai mahdollisesti muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennaltaehkäistä tilanteen kärjistymistä henkirikokseksi. Selvityksessä on käyty läpi tietoja surmien taustalla olevista tekijöistä kuten siitä, millaisia kontakteja perheillä mahdollisesti on ollut eri viranomaisiin ja palvelujärjestelmiin (mukaan lukien omaiset) ja olisiko näiden kontaktien yhteydessä ollut mahdollista tunnistaa perheen tilanne. Selvityksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa viranomaisten yhteistyön toimivuutta näiden tapausten yhteydessä. Selvityksessä ei kuitenkaan - jostakin syystä - tarkasteltu yksittäisiä tapauksia ja yksittäisiä viranomaistoimia tapausten hoitamisessa. Selvityksen tarkoituksena on etsiä "yleisemmällä tasolla" surmia yhdistäviä tekijöitä jotta viranomaistoimintaa voidaan kehittää oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun varmistamiseksi. - Mutta miten voidaan edes teoriassa kuvitella päästävän "yleisemmälle tasolle", jos kaikki yksittäisten tapaukset ja niistä saatavat tiedot jätetään huomiotta?

9. Selvityksessä todettiin muun muassa, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää, tieto viranomaisten välillä ei kulje eivätkä eri viranomaiset ole tietoisia toimenpiteistä, joita he kohdistavat samaan perheeseen. Selvityksen perusteella suuri este perheiden avun saannille on ollut juuri viranomaistoiminnan hajanaisuus ja tiedon puute perheen tilanteesta kokonaisuudessaan mukaan lukien perheen saama tuki. Surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat selvityksen mukaan parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat. Selvityksen pohjalta esitetään johtopäätöksiä, miten erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jotta perhesurmia ja oman lapsen surmia voitaisiin jatkossa ehkäistä.

10. Ministeriryhmä käsitteli perhesurmaselvityksen pohjalta valmisteltuja toimenpide-ehdotuksia, joilla perhe- ja lastensurmia voitaisiin ehkäistä entistä paremmin. Kerrotun mukaan ministeriryhmän linjauksia varten oli tehty kartoitusta jo tekeillä olevista toimenpiteistä sisäisen turvallisuuden ryhmään kuuluvissa ministeriöissä. Onpa todella "ripeältä" kuulostavaa toimintaa! Mutta miksi näitä "kartoituksia" ei ole hoksattu aloittaa aiemmin, jotta edes osa mainituista lasten tappamisista ja murhista olisi voitu estää? Sillä eihän noissa johtopäätöksissä ole itse asiassa mitään uutta. Jo monasti aiemminkin esimerkiksi eri viranomaisten välisen tiedonkulun ja yhteydenpidon on todettu olevan ala-arvoisella tasolla.

11. Mainitun selvityksen toteuttamisesta vastasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) "Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikön lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisen vastuualue" yhteistyössä "lähisuhde- ja perheväkivallan poikkihallinnollisen virkamiestyöryhmän", Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa. Selvityksen ohjausryhmänä toimi sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä. - Huh, onpa siinä sekä poikki- että pitkittäishallinnollista ulottuvuutta kerrassaan; jo noin hienon nimikkeen keksiminen kyseiselle "vastuualueelle" lienee varmaan vienyt muutaman virkamiehen työpanoksen.

12. Tuossa selityksessä ei ilmeisesti ollut mukana - ei ainakaan "fokuksessa", kuten nykyisin tavataan fiinisti sanoa - lastensuojelu ja siinä jo aiemmin havaitut monenmoiset puutteet ja epäkohdat. Onhan  toki tiedetty jo vuosia, että lain mukaan sosiaaliviranomaisilla on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä poliisille rikosilmoitus, jos on syytä epäillä, että lapseen kohdistuu rikos. Käytännössä ilmoituksia ei kuitenkaan tehdä, mikä johtunee viranomaisten reviiriasenteista. Lähdetään kylmästi siitä, että viranomaisen ei tule puuttua toisten viranomaisten asioihin. Lisäksi virkamiehet ja viranomaiset piiloutuvat auliisti epämääräisten salassapitomääräysten taakse ja usein täysin väärin perustein. Yksityisyydensuoja on myös tässä kohdin kaiken aa ja oo. Tähän perustuen viranomaiset eivät saa sitä tietoa, mikä jollakin muulla viranomaisella on.

13. Syyttäjän kertoman mukaan Pikku-Eerikasta tehtiin viimeisen vuoden aikana ainakin 12 lastensuojeluilmoitusta ennen kuin hän joutui  vapun tienoilla poikkeuksellisen julman väkivaltarikoksen kohteeksi. Näitä ilmoituksia sosiaaliviranomaisille tekivät lapsen äidin lisäksi eräät mustelmia tytössä havainneet terveys- ja kouluviranomaiset. Nämä lastensuojeluilmoitukset eivät kuitenkaan johtaneet  sosiaaliviranomaisen tekemiin rikosilmoituksiin epäillyistä pahoinpitelyistä, vaikka oli selviä merkkejä sitä, että tytön pahoinpitelyä isän ja tämän naisystävän luona oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Koulu-, terveydenhoito-, sosiaali- ja poliisiviranomaisten välinen yhteistyö ei toiminut. On kerrottu, että kolmasosa lastensuojelun kenttätyöntekijöistä on epäpäteviä. Taitamattomuuden ja arkuuden lisäksi vikaa on myös viranomaisten asenteissa. Poliisi ei puutu - lähinnä (muka) ainaiseen resurssipulaansa vedoten -  asioihin ja ota yhteyttä muihin viranomaisin, ja samaa  yhteistyöhaluttomuus viranomaisten välillä näkyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella.

14. Syyttäjä Eija Velitskin toteamus Eerikan kidutuksesta ja kuolemasta on paljon puhuva: "Näyttää siltä, ettei tätä lasta suojellut kukaan, ei kukaan." Tytön oma äiti äiti ei pystynyt suojelemaan tyttöään, sillä lapsi oli käräjäoikeuden oikeuden päätöksellä uskottu isänsä huoltoon.

15. Lapsen huostaanotosta päättää riitaisessa tapauksessa hallintotuomioistuin eli paikallinen hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus joutuu edellä 14 kohdassa mainitussa tilanteessa hylkäämään sosiaaliviranomaisen hakemuksen lapsen huostaanottamisesta, sillä käräjäoikeuden antamaa määräystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä asumisesta pidetään oikeuskäytännössä ensisijaisena toimena suhteessa huostaanottoon. Sosiaaliviranomaisia on aiemmin arvosteltu lähinnä siitä, että huostaanottopäätöksiä, joilla lapsi sijoitetaan laitoshoitoon, tehdään ja haetaan liian kevein perustein. Vaihtoehtona olisi lapsen sijoittaminen sukulais- tai muihin perheisiin, mutta tätä keinoa käytetään laitoshuostaanottoa harvemmin. Vuonna 2010 Suomessa huostaanotettuja lapsia oli laitoksissa 10 000, sijais- eli avohuollon piirissä oli 7 000 lasta. Kunnille aiheutui lasten laitos- ja perhehuollosta yli 600 miljoonan euron suuruiset kustannukset.

15a. Eerikan tapauksessa poliisi on siis ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa alkanut tutkia lastensuojelu- tai/ja terveysviranomaisten väitettyjä laiminlyöntejä tahallisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tästä on kerrotun mukaan tehty tutkintapyyntö- eli rikosilmoitus jo 19.6. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) on, murhajuttua koskevan rikosprosessin käynnistyttyä, vaatinut laaja ja puolueeton tutkintaa Eerikan kuolemaan johtaneista tapahtumista ja lastensuojelun roolista perustellen tätä sillä, että poikkeuksellisen monet viranomaiset olivat jo asian kanssa tekemisissä. 

16. Mutta mitä muuta lapsiasianvaltuutettu olisi tehnyt näiden "poikkeuksellisten monien viranomaisten" yhteistyön sujuvuuden eteen, vai onko tehnyt mitään? Mitä on tehnyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto - siis muuta kuin päivitellyt Aulan tavoin viranomaisten välistä huonoa tiedonkulkua yms. epäkohtia. Päivittelijöitä tässä maassa on kyllä aina riittänyt ja tulee edelleenkin riittämään joka lähtöön. Siitä pitävät huolen poliitikot, jotka esiintyvät, kun kunnallisvaalitkin ovat taas sopivasti tulossa, ikään kuin juuri heistä jokainen tai heidän puolueensa yksin voisi tehdä asioille jotakin radikaalia ja täysin uutta. 

17. Lastensuojelu eli  oikeastaan -suojelemattomuus ei toki ole ainoa epäkohta, joka uhkaa vakavasti monien suomalaisten arkielämän turvallisuutta. Jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten hoidon heikko taso on yleisesti tunnettu asia, mutta ministerit ja poliittiset puolueet tuntuvat näin vaalien alla haluavan vain kerätä poliittisia irtopisteitä tehtailemalla välikysymyksiä ja riitelemällä siitä, montako hoitajaa yhtä tai kymmentä vanhusta kohti asianomaisissa hoitolaitoksissa tulisi lain mukaan olla. Siis lain mukaan, käytäntö on sitten kokonaan eri asia, siitä viis. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tapahtuu jatkuvasti mitä pahimpia lääkäreiden ja sairaanhoitajien tekemiä hoito- ja potilasvirheitä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee tai vammautuu pysyvästi. 

18. Potilasvahinkokeskuksella on täysi työ huhkia ja hylätä 70-80 prosenttia kaikista potilasvahinkoilmoituksista. Tämä kuuluu olennaisena osana järjestelmään, olkoonpa sitten kysymyksessä miten raskas laiminlyönti potilaan hoidossa tahansa. Jos kerran em. kiintiö on täynnä, niin se on sitten täynnä ja sillä hyvä. Keskuksen työtä täydentää vakuutusyhtiöiden edustajista koostuva potilasvahinkolautakunta. jonne keskuksen päätöksistä saa valittaa.  Jos hoitovirheen kohteeksi joutunut ihminen tai hoitovirheen takia henkensä menettäneen potilaan lähiomainen haastaa lääkärin tai hoitajan oikeuteen, hän saa olla melko varma siitä, että viimeistään hovioikeudessa hänen kaikki syyte- ja muut vaatimuksensa hylätään kokonaan. Sieltä kyllä aina löytyy päättäjiä, jotka ymmärtävät, että sairaanhoitokin on vain inhimillistä toimintaa ja että  "kyllä tekijälle aina sattuu". Sama pätee erilaisten eläke- ja vahinkovakuutusyhtiöihin ja mitä erilaisimpien muutoksenhakulautakuntien samoin kuin ylimpänä instanssina tietenkin mystisen vakuutusoikeuden toimintaan. Oikeusturvan saaminen on noilta instansseilta todella kiven alla.

19. Kiusaaminen kouluissa ja nykyisin myös jo päiväkodeissa on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen, sitä ei tunnuta saatavan kitketyksi pois, ei sitten millään. Koko viime kesä mediassa käsiteltiin Enkeli-Elisan tapausta, jossa nuoren tytön väitettiin tehneen itsemurhan koulukiusaamisen takia. Nyt on sitten puheenaiheena Edesmennyt-Eerika, joka rääkättiin kotona henkihieveriin. Esikuvia kiusaamiseen ja toisten hakkaamiseen löytyy joka puolelta yhteiskunta. Vaikkapa jääkiekko-otteluista, joissa on sallittua tehdä miten törkeää väkivaltaa vastapuolen pelaajille tahansa ilman rikostutkinnan ja tuomion vaaraa. Isukit vievät lapsisiaan kilvan lätkämatseihin katsomaan ah niin suosittuja ja kivoja joukkotappeluja, jossa raavaat satakiloiset miehenjässikät heittävät hanskat jäähän ja alkavat mätkiä toisiaan kuonoon sen kun kerkiävät tuomareiden katsella myhäillen vieressä.

20. Arjen turvattomuutta koskevien epäkohtien listaa voisi jatkaa  loputtomiin, mutta ehkäpä jo nuo muutamat edellä mainitut epäkohdat riittävät osoittamaan, millainen on tilanne Suomessa, tässä tuoreen jenkkitutkimuksen mukaan maailman "kaikkein onnistuneimmassa valtiossa," vallitsee. Yksi asia on toki tässäkin yhteydessä syytä mainita erikseen. Tarkoitan koulusurmia, joiden kohdalla Suomi on Euroopan ykkönen, ei vain asukaslukuun nähden vaan myös absoluuttisten numeroiden valossa. Jokelan ja Kauhajoen traagiset koulusurmat ovat aivan uskomattoman järkyttävä todistus viranomaisten eli erityisesti poliisin, tarkemmin sanottuna ylimmän poliisijohdon ja poliisin toiminnasta vastaavien poliitikkojen, erityisesti sisäministerin, täydellisestä välinpitämättömyydestä ja taitamattomuudesta. 

21. Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) koulusurmat olisi voitu estää, jos viranomaiset ja maan hallitus olisivat olleet valppaina ja USA:ssa ja Euroopassa aiemmin tapahtuneiden koulusurmien kaltaisten joukkosurmien mahdollisuus olisi otettu todesta viimeistään Raumanmeren koulusurman (1989) ja Myyrmannin räjähdyksen (2002) jälkeen. Mutta näin ei tehty, vaan poliisin ylijohto ja poliisi- eli sisäministerit antoivat ymmärtää ja toivat nimenomaan myös julki - ministeri Anne Holmlund vielä Jokelan surmien jälkeenkin - kantansa, jonka mukaan koulusurmassa olisi kyse vain yksittäisestä tapauksesta, jonka toistuminen olisi erittäin epätodennäköistä.

22. On täysin käsittämätöntä, miksi sisäministeri  Anne Holmlundin annettiin jatkaa virassaan vielä toisenkin hänen ministerikaudellaan tapahtuneen hirvittävän koulusurman jälkeen. Länsimaiseen poliittiseen järjestelmään kuuluu, että hallituksen asianomainen ministeri kantaa poliittisen vastuun ja eroaa, jos hänen hallinnonalallaan tapahtuu sanotunlaisia kauheuksia. Mutta niin vain ensimmäisenä kilvan riensivät Holmlundille antamaan tukensa ministeri Jyrki Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen eikä yksikään poliittisista puolueista, ei edes oppositiossa oleva Timo Soinin puolue, puuttunut millään tavalla asiaan ja ministerin poliittiseen vastuuseen. Vastuun pakoilua ja peittelyä, siitä koulusurmissa oli kysymys. Tämä sama ilmiö heijastuu vaikutuksiltaan sitten myös kaikilla muilla hallinnon aloilla ja aina alimpaan suoritusportaaseen saakka.

23.  Koulusurmat, etenkin Kauhajoen koulusurma, ovat viranomaisten ja ministereiden taitamattomuuden, osaamattomuuden, välinpitämättömyyden ja toisten viranomaisten virheiden ja laiminlyöntien peittelyn osalta niin järkyttäviä, että niihin on syytä palata aina uudelleen ja uudelleen. Poliitikot ja korkeat virkamiehet pyrkivät nyt ne jo mieluusti unohtamaan. Tämä ilmeni esimerkiksi kansanedustaja Kari Tolvasen (kok, siis ex- ministeri Anne Holmlundin puoluetoveri) lausunnoista viime maanantain TV1:n A-studiossa. Tolvanen luetteli koko joukon Eerikan tapaukseen verrattavissa olevia tapahtumia, myös Hyvinkään ampumistapauksen viime kesänä, ja vasta tämän jälkeen pienen empimisen jälkeen ja ikään kuin ohimennen koulusurmat.

24. Kauhajoen koulusurman oikeusprosessissa oli kysymys rikosten uhrien omaisten oikeusturvasta, joka on osa turvallista elämänlaatua ja paljon puhuttua arjen turvallisuutta. Oikeusturvaa ei ole eikä ihminen voi päästä oikeuksiinsa, jos häntä vastassa on koko oikeus- ja virkakoneisto, joka on jo etukäteen päättänyt, miten ja missä laajuudessa asia selvitetään ja miten rikosoikeudellinen vastuu rajoitetaan ja keitä korkeita virkamiehiä ei ainakaan tule missään tapauksessa saattaa tutkinnan ja rikosoikeudellisen vastuun kohteeksi. Näin juuri kävi Kauhajoen oikeusjutussa, jossa jo etukäteen päätettiin maan hallituksessa ja sen myötä VKSV:ssa, ketä syytetään ja mistä rikoksesta korkeintaan. Asianomistajat saivat yksin nostaa ja ajaa syytettä niistä rikoksista, joihin murha-aseen Matti Saarelle jättänyt poliisimies oli heidän ja heidän avustajiensa oikeuskäsityksen mukaan ilman muuta syyllistynyt. Mutta nämä syytteet hylättiin aina korkeinta oikeutta myöten, mikä varmistettiin KKO:ssa vielä siten, että toinen valitusluvan evänneistä jäsenistä oli entinen valtionsyyttäjä, joka asianomistajien mielestä oli ehdottoman jäävi asiassa. 

25. Kauhajoen koulusurmatapauksen selvittely eroaa monessa suhteessa Norjassa Anders Breivikin terroristi-iskujen johdosta suoritetusta tutkinnasta. Norjassa selvittelyelin tutki poliisin menettelyn koko laajuudessaan hyvin perusteellisesti ja arvosteli voimakkaasti poliisin toimintaa. Parlamentin julkisissa keskusteluissa on perätty maan hallituksen vastuusta ja pääministeri Stoltenbergia on vaadittu eroamaan poliisiviranomaisten vakavien virheiden eli muun muassa pelastustöissä ja Anders Breivikin kiinniottamisessa ilmenneen hitaan toiminnan takia. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa, vaan päin vastoin keskustelu eduskunnassa tyrehdytettiin heti alkuunsa, kun pääministeri Vanhanen ja ministeri Katainen ilmoittivat ääni väristen seisovansa poliisiministerinsä takana ja mitään häpeämättä intoutuivat jopa ylistämään kahdessa koulusurmatapauksen johdosta maineensa ryvettyneen poliitikon vastuuntuntoa, kun tämä ei ymmärtänyt pyytää oitis eroa virastaan. Vanhasen ja Kataisen tuen nojalla Holmlund sitten ilmoitti uhmakkaasti, ettei hän ole minkäänlaisessa, ei juridisessa eikä poliittisessa vastuussa, kummastakaan koulusurmasta, eikä yksikään eduskuntapuolueista rohjennut  edes virittää keskustelua, jossa olisi vaadittu ministerin eroa. Häpeällistä!

26. Kuten jo kertaalleen sanottu,  tämä sama saamattomuus, taitamattomuus, ilmeinen haluttomuus puuttua epäkohtiin sekä maan hallituksen osoittama välinpitämättömyys saattaa epäpätevät ministerit ja virkamiehet vastuuseen laiminlyönneistään, heijastuu yleisesti hallintoon, aina alimmille virkaportailla asti. Esimerkiksi vuonna 2008 säädetty lastensuojelulaki on selvä sikäli, että sen mukaan sosiaaliviranomaisilla on, ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus tehdä rikosilmoitus havaitsemistaan lapsen pahoinpitelystä tai muunlaisesta rikollisesta kohtelusta. Virkavelvollisuuksiin kuuluu, totta kai ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin, tarvittava yhteydenpito ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. Mutta kuten jälleen kerran olemme kuulleet ja todenneet, näitä velvoitteita ei vain käytännössä noudateta, ei sitten millään. Ilmeisenä osasyynä tähän on se, että kyseisellä hallinnonalalla kenttätasolla työskentelevien virkamiesten esimiehet ja virastopäälliköt eivät välitä valvoa alaistensa tekemisiä tai puuttua ilmenneisiin epäkohtiin. Useimmat epäkohdat ja virheet jäävät yleensä pimentoon ja jos ne sattuvat joskus tulemaan ilmi, kuten nyt Eerikan tapauksessa tapahtui, niin ilmenee, että niihin ei ole aiemmin välitetty puuttua, vaan virheet ja laiminlyönyt on aina katsottu läpi sormien ja syytetty päättäjiä aina ja ikuisesti resurssien puutetta.

27. Ainoa asia, mikä hallinnossa on osattu ja osataan edelleen perinteiden mukaisesti tehdä, on ministerin tai asianomaisen virastopäällikön päätös asettaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään asioita. Näitä työryhmiä on asetettu ja mietintöjä valmistunut myös lastensuojeluasioissa jo hirmuinen määrä, mutta asiat ja käytännöt eivät vain ole niistä juuri miksikään muuttuneet, eivät ainakaan paremmalle tolalle. Toissa päivänä jätti mietintönsä osastopäällikkö  Päivi Sillanaukeen - ministeriön tuleva kokoomuslainen kansliapäällikkö todennäköisesti - johtama työryhmä uutta sosiaalihuoltoa koskevasta lainsäädännöstä, jossa luvataan iso joukko pykäliä kaikista hyvistä ja kauniista asioista. Eilen puolestaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson asetti uuden työryhmän selvittämään Eerikan tapauksen innoittamana "lastensuojelulain toimintakäytäntöjä" sekä "mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita." Tämä manööveri ennakoinee samalla sitä, ettei nyt suurella metelillä aloitetussa virkarikostukinnassa ole tosiasiallisesti aikomusta selvittää nykykäytäntöjä laajemmin eikä siis mennä tutkinnassa huipulle asti. Tässä työryhmässä jo ennestään tuttujen ja jo eläkkeellä  olevien sosiaalitanttojen ja dosenttisetien pitäisi yhdessä lukuisan virkamies- ja avustajajoukon kanssa pohtia ja keksiä jotakin, jolla yleisölle voitaisiin uskotella, että kyllä (tämäkin) asia on ministeriön tai ainakin asianomaisen ministerin hallinnassa, aivan niin kuin vanhuksille luvatun 0,7 -asiankin piti olla, mutta joka ei sitten ollutkaan.

28. Viime maanantaina edellä mainitussa tv-ohjelmassa haastateltu kansanedustaja Kari Tolvanen, siviilissä rikosylikomisario, kertoi Eerikan tapauksen johdosta käynnistetystä virkarikostutkinnasta. Kirjoitin sanatarkasti muistiin, mitä Tolvanen vastasi, kun toimittaja antoi niin sanotusti syötön suoraan Tolvasen lapaan kysyen häneltä, että miten korkealle virkahierarkiassa poliisitutkinta voisi ulottua. Tolvanen vastasi: "Ammattitaitoisen tutkinnan pitää ulottua aivan huipulle asti". No niin, siinäs nyt kuulitte, arvon sosiaaliministerit, kansliapäälliköt ja Helsingin kaupungin asianomaiset virasto- ja osastopäälliköt  ja apulaiskaupunginjohtajat! Kohta sinne teidän virkahuoneisiinne astelee vakavanoloinen poliisisetä kyselemään hiukka teiltäkin näitä asioita! Jollei astele tai edes soittele, niin silloin tutkinta ei ole Tolvasen kriteerien mukaan ammattitaitoista.

29. Tämä Tolvanen kyllä luultavasti ymmärsi itsekin puhuvansa tuossa kohdin puppua, mutta ehkä tuollaisellakin lausahduksella voi jonkun eläkeläismummelin äänen tulevissa vaaleissa itselleen ja puolueelleen saalistaa. Toki tällaisissa sensaatiotapauksissa, joissa media saa oikein herkutella rumilla yksityiskohdilla, poliisikin innostuu ja hihkuu aloittavansa rikostutkinnan toisen viranomaisen töppäyksistä oikein raskaamman päälle; tutkinnan tulokset ovat sitten asia erikseen.

30. Mutta silloin, kun  on kyse poliisin omista virheistä ja laiminlyönneistä tai suoranaisten rikosten tutkinnasta, on selvää, kuten Kauhajoen tapaus kiistattomasti osoitti, että tutkintaa ei koskaan uloteta aivan huipulle eikä edes lähelle sitä, vaan se päin vastoin rajataan hyvin tarkasti ja juuri mahdollisimman alimmalle tasolle. Kauhajoen tapauksessakin VKSV päätti Jorma Kalskeen päätöksellä heti kärkeen, että Kauhajoen komisarion epäiltyä rikosta saadaan tutkia ainoastaan tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tämä linja piti sitten loppuun asti. Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että verrattaessa sosiaaliviranomaisten viaksi nyt Eerikan tapauksessa epäiltyä virkarikosta ja Kauhajoen tapausta keskenään, viimeksi mainitussa oli kyse selvästi törkeämmänlaatuisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta eli tahallisesta rikoksesta. Sen sijaan Eerikan tapauksessa lienee vaikea osoittaa kenkään tapauksen kanssa tekemisissä olleen yksittäisen virkamiehen syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomista, sillä asiaa ovat luultavasti käsitelleet monet eri virkamiehet eri viranomaisissa.

31. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen, jolla on päävastuu sisäisestä turvallisuudesta,  haluaa panna vielä sosiaaliministereitä paremmaksi. Sosiaalipuolen ministerit askartelevat lähinnä vain sinänsä hyvin tavanomaisissa ympyröiden eli työryhmien asettamisten kimpussa, mutta Räsäselläpä on paljon kunnianhimoisempia suunnitelmia. Räsänen muuten hamusi viime vaalien jälkeen itselleen juuri peruspalveluministerin salkkua, mutta hän ja kristilliset saivat tyytyä hallituspaikkojen jaossa liki luuhun eli puolueen imagolle melko yhdentekevään ja Räsäsen oma osaamisalue huomioon ottaen kovin vieraaseen hallituspostiin eli sisäministerin salkkuun.

32. Eilen ministeri Räsänen räväytti ja ryhtyi kannustamaan kaikkia mukaan turvallisuustalkoisiin lausuen seuraavasti:
- Sisäministerinä vastaan sisäisestä turvallisuudesta, mutta on hyvä muistaa, että pelkästään viranomaisvoimin ei sataprosenttisesti voi ylläpitää arjen turvallisuutta. Euroopan turvallisimman yhteiskunnan rakentaminen, huolenpito ihan jokaisesta, tarvitsee onnistuakseen kaikkien osallistumista. Räsänen piti puheensa Turvallisuusmessuilla. - Tällaisiakin messuja siis järjestetään (latojan huomautus)! - "Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsittelee johdollani toimenpiteitä, joilla voitaisiin ehkäistä viime päivinä mieliä järkyttäneitä lapsi- ja perhesurmia. Viranomaisten paremman yhteistyön, tiedonkulun ja toiminnan lisäksi tarvitaan koko kansalaisyhteiskunnan heräämistä pitämään huolta toinen toisistamme ja ennen muuta lapsista", ministeri jatkoi.

33. Mutta sokeri pohjalla, sillä messupuheensa lopuksi ministeri laukoi, että "turvallisuusalasta voisi saada hyvän vientituotteen".
– Olen itse jo peräänkuuluttanut, että tässä taloudellisessa tilanteessa Suomen olisi haettava uusia avauksia viennin edistämiseksi. Pidän mahdollisena että turvallisuusalan osaaminen voisi nousta tulevaisuudessa enemmän vientituotteeksi. Tämä jo senkin takia, että Suomen maine maailmalla turvallisuuden tekijänä on hyvä, ministeri päätteli.

34. Ministerin puheen loppuosasta voi kyllä päätellä ja pelätä, että ministeri saattaa olla kohta vaarassa menettää loputkin suhteellisuuden tajustaan, jonka ohuutta on jo tähän mennessä keritty porukalla ihmetellä. Toki yksityisellä sektorilla voi olla tässä suhteessa hyvinkin kannatettavia vientituotteita, mutta itse en kyllä lähtisi Räsäsen asemassa mainostamaan maailmalla hänen johtamansa ministeriön tai ylipäätään Suomen valtion hyvää mainetta turvallisuusalalla. Presidentti Niinistön kannattanee harkita kaksi kertaa, ottaako vienninedistämismatkalle mukaan ministeri Räsäsen esittelemään ja edustamaan suomalaista turvallisuusosaamista julkisella sektorilla.

35. Maailmalla kyllä muistetaan vielä hyvin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, ne ovat osa Suomen paljon puhuttua maabrändiä. Monet tietävät ulkomailla hyvin myös suomalaisen perheväkivallan huippuluvuista ja niiden yhteydessä surmatuista kymmenistä ja sadoista lapsista, vanhusten hoidon tiedetään olevan Suomessa retuperällä, itsemurhalukujen maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koulu- ja työpaikkakiusaamisten olevan sangen tavallista, nuorten syrjäytymisen entistä useammin työelämästä ja koko yhteiskunnasta, se, että uudet asuintalot uhkaavat homehtua käsiin heti alkuunsa, poliisin määrärahojen niukkuuden, liikennettä valvova LP:hen kohdistuvan lakkautusuhan jne, jne. Mutta ministeri se vaan jaksaa kehua suomalaisen turvallisuuden hyvää mainetta!

36. Mistähän asioista ministeri Päivi Räsänen tullaan aikoinaan parhaiten ministerikaudeltaan muistamaan? Varmaankin ykkösenä on Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta", mutta sen jälkeen tullee hänen suunnitelmansa lakkauttaa Liikkuva poliisi; tälläkin toimella ministeri on kaventamassa maan sisäistä turvallisuutta. Ministeri on lyönyt lähtemättömän leiman ja oman ruman puumerkkinsä myös poliittiseen virkanimityskäytäntöön, sillä juuri tänään, ilmeisesti paraikaa, valtioneuvosto nuijii  päätökseksi Räsäsen esityksen, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi nimitetään kristillisten entinen varakansanedustaja Päivi Nerg. Uudella kansliapäälliköllä, joka on koulutukseltaan agronomi, ei ole tiettävästi minkäänlaista kokemusta sisäministeriön tärkeimmiltä hallinnonaloilta eli juuri sisäisestä turvallisuudesta tai maahanmuutosta, mutta tästä viis, sillä ministeri Räsänen mainostaa Nergiä sillä, että tällä on "kokonaisvaltaista johtamisosaamista".

37. Siis, jos virkaan ehdolla olevalla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta tai näyttöä miltään ministeriön erityisalalta, niin juuri tällä perusteella hän on Räsäsen mukaan paras "kokonaisosaaja". Tämä kuuluu luultavasti osana kristilliseen päättelyyn, jonka mukaan "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja (taidoiltaan) viimeiset ensimmäisiksi". Mikä ihme noissa kanslianpäällikön ja muissa vastaavissa virkanimityksissä saa poliittiset puolueet ja ministerit niin hemmetin kovasti ajamaan virkoihin aina oman puolueensa jäseniä tai myötäilijöitä, vaikka viranhakijoiden joukossa olisi useita paljon pätevämpiä ihmisiä? Hinku saada oman puolueen edustaja virkaan tuntuu olevan aina yhtä hirmuinen, olipa ministerinä sitten pakana tai kristitty, porvari tai sosialisti.















–

611. Kantelu KKO:n jäsenen jääviydestä

                                                       Rannan rauhaa

1. Kauhajoen koulusurmista alkanut rikostutkinta ja oikeudenkäynti, jossa selvitettiin surma-aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisario Hannu Haapalan rikosoikeudellista vastuuta, päättyi maaliskuun lopussa siihen, että korkein oikeus (KKO) epäsi Haapalan ja asianomistajina jutussa esiintyneiden surmattujen lähiomaisen valituslupahakemukset. Olen kertonut tästä blogissa n:o 571/30.3.2010.

2. Valituslupahakemukset käsiteltiin KKO:n kaksijäsenisessä jaostossa, johon kuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pekka Koponen. Jutun esittelijänä toimi ma. vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies. Esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä, mutta oikeusneuvokset eivät yhtyneet esittelijän kantaan. Vaasan hovioikeuden tuomio, jolla Hannu Haapala tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoitus, jäi siis voimaan.

3. Hovioikeuden tuomio vastasi virallisen syyttäjän jutussa esittämää syytettä. Asianomistajat vaativat Haapalan tuomitsemista rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtion ja Haapalan velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti korvausta muun muassa henkisestä kärsimyksestä. Nämä asianomistajat vaatimukset siis hylättiin hylättiin kokonaan. Asianomistajat velvoitettiin korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja peräti 54 570 euroa.

4. Olen saanut nyt asianomistajan asianajajalta kuulla, että asianomistajat ovat parisen viikkoa sitten jättäneet korkeimpaan oikeuteen kantelukirjoituksen, jossa vaaditaan KKO:n lainvoimaisen päätöksen poistamista oikeusneuvos Pekka Koposen jääviyden eli esteellisyyden johdosta.

5. Kantelu esitetty väite Koposen jääviydestä perustuu siihen, että Koponen, joka nimitettiin KKO:n jäsenen virkaan 29.5.2009, johon hän siirtyi syyskuun alussa 2009, oli valtakunnansyyttäjänvirastossa (VKSV) esitutkinnan aloittamista koskevaa päätöstä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen sittemmin antamaa syytemääräystä valmisteltaessa VKSV:ssa toimivan valtionsyyttäjän virassa. Kantelijat katsovat, että Koposella oli tämän johdosta kantelukirjelmässä lähemmin mainituilla perusteilla läheinen kytkös itse asiaan ja sen valmistelijana toimineeseen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskeen ja syytemääräyksen tehneeseen Jorma Kalskeeseen. Tämä antaa kantelun mukaan perustellun aiheen epäillä Koposen puolueettomuutta valituslupa-asian käsittelyssä.

6. Valtakunnansyyttäjä määräsi jo 24.9. 2008 eli heti koulujoukkomurhaa seuraavana päivänä kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman selvittämään esitutkinnanjohtajana "ampumistapaukseen", kuten Matti Saaren  hirmutöitä sievistelleen kutsuttiin,  liittyvän poliisin menettelyn. Kantelun mukaan Kalskeen päätöksellä esitutkinta rajattiin heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan epäiltyä virkavelvollisuuden tuottamuksellista rikkomista, vaikka  tapauksesta ei ollut saatu vielä tarkempaa selvitystä. Tämän rajauksen perusteella Haapalaa kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 2.10.2008, jolloin koulusurmista oli kulunut vasta yhdeksän päivää, syylliseksi epäiltynä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi 27.1.2009 Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen ajamaan syytettä komisario Haapalaa vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syyteoikeuden rajaamispäätös). Saamansa syytemääräyksen mukaisesti ja siihen sidottuna Nurminen nosti 16.2.2009 käräjäoikeudessa Haapalaa vastaan syytteen mainitusta tuottamuksellisesta rikoksesta.

8. Kantelijoina olevat asianomistajat jättivät  puolestaan 26.4.2009 käräjäoikeudelle  haastehakemuksen, jossa he vaativat komisario Haapalalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti viime mainitulta osin kuolemantuottamuksista. Vaihtoehtoisesti asianomistajat yhtyivät syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen.

9. Kantelijoiden mukaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyissä ilmeni, miten syyttäjä Jouko Nurminen koki itse asiassa oikeudenkäynnissä tärkeimmäksi asiakseen kaikin tavoin vastustaa ja vähätellä asianomistajien komisario Haapalaan kohdistamia rangaistusvaatimuksia. Tällainen vaikutelma syntyi kantelukirjelmän mukaan myös asianomistajien kahdelle avustajalle. Myös eräiden oikeudenkäyntiä seuranneiden toimittajien laatimista uutisjutuista voidaan kantelun mukaan päätellä, että syyttäjä esiintyi oikeudenkäynnissä tosiasiallisesti, ei niinkään syytetyn, vaan erityisesti asianomistajien ja heidän avustajiensa vastapuolena. Saamansa syytemääräyksen mukaisesti syyttäjä halusi kaikissa prosessivaiheissa nonschaleerata hänen omaa syytettään huomattavasti ankarammat asianomistajien rangaistusvaatimukset ja niiden perusteet sekä vastustaa asianomistajien oikeudelle tarjoamien useiden todisteiden esittämistä.

10. Olin seuraamassa yhtenä istuntopäivänä jutun käsittelyä käräjäoikeudessa ja toden totta sain kyllä itsekin samanlaisen "kissa ja koira" -vaikutelman syyttäjän ja asianomistajien avustajien välisestä sananvaihdosta, mistä kantelukirjelmässä on mainittu. Syyttäjä näytti olevan terrierinä varsinkin asianomistajien nuoremman avustajan kimpussa puuttumalla usein useaan otteeseen tämän esityksiin. Yleensähän syyttäjä ja asianomistajat vetävät prosessissa yhtä köyttä syytettyä vastaan. Mutta kun tässä jutussa oli etukäteen määrätty, että komisariota ei syytetä eikä häntä saa myöskään saa tuomita niin raskaista rikoksista mistä asianomistajat vaativat komisariolle rangaistusta, on syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saaneen syyttäjän toiminta toki ymmärrettävää.

11. Kantelukirjelmän mukaan Pekka Koponen toimi valtionsyyttäjänä VKSV:n ohjaus- ja kehittämisyksikön päällikkönä vuosina 2002-2009 eli siihen saakka, kunnes hän siirtyi oikeusneuvoksen virkaan. - Koponen kuului siis VKSV:ssa niin sanottuun terävään päähän ja hänellä oli faktisesti enemmän sanavaltaa kuin monilla häntä virassa nuoremmilla valtionsyyttäjillä.

12. Syytemääräyksen ja -rajauksen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeelle valmistellut Jarmo Rautakoski puolestaan on toiminut VKSV:ssa syyteasiain yksikön päällikkönä yhtäjaksoisesti 1.10.2009 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Myös Rautakoski oli edellä mainitun VKSV:n johtoryhmän jäsen.

13. Vaikka Pekka Koponen ei ole muodollisesti osallistunut VKSV:ssa Jorma Kalskeen sittemmin ratkaiseman syytemääräyspäätöksen valmisteluun, on kantelun mukaan tärkeää ottaa huomioon, että hän on edellä kohdissa 5-6 kohdassa kerrottujen toimenpiteiden aikana ollut Jarmo Rautakosken läheinen kollega ja kuulunut yhdessä Rautakosken kanssa VKSV:n johtoryhmään eräiden muiden valtakunnansyyttäjänviraston virkamiesten ohella.

14. Kantelukirjelmän mukaan VKSV:ssa kyseisenä aikana, jolloin esitutkinnan aloittamispäätöstä ja syytemääräystä valmisteltiin, viranhoidossa korkeintaan kymmenkunta valtionsyyttäjää. Kysymyksessä on siten ollut verrattain pieni ja tiivis työyhteisö ja/tai –yksikkö, jonka virkamiehet ja nimenomaan valtionsyyttäjät ovat mitä ilmeisimmin olleet toistensa kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Kauhajoen koulusurmatapaus, joka tapahtui vain kymmenisen kuukautta Jokelan verilöylyn jälkeen, oli koko kansakuntaa syvästi järkyttänyt tapahtuma. Siitä on varmuudella keskusteltu kaikkien VKSV:n valtionsyyttäjien sekä apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän välisissä palavereissa ja epävirallisissa tapaamisissa.

15. Tällaisessa tilanteessa on kantelijoiden mukaan pidettävä inhimillisesti ottaen selvänä, että nimenomaan VKSV:n johtoryhmään kuuluneet valtionsyyttäjät, siis myös Jarmo Rautakoski ja Pekka Koponen, ovat keskustelleet syytemääräystä ja esitutkinnan rajoittamista koskevasta asiasta lähes päivittäin keskenään. Asian virallisena valmistelijana toiminut Rautakoski samoin kuin sen ratkaissut Jorma Kalske ovat voineet keskusteluissa tiedustella rikos- ja prosessioikeuden alalta oikeustieteen tohtoriksi väitelleen ja myös tämän vuoksi erittäin suurta arvostusta kollegojensa piirissä nauttineen valtionsyyttäjä Pekka Koposen mielipidettä komisario Haapalaa koskevasta syyteasiasta, vaikka Koponen ei ole muodollisesti osallistunutkaan asian valmisteluun.
15. Kantelussa väitetään myös, että Pekka Koponen on voinut saada kyseisen valmistelun aikana tietoonsa sellaisia seikkoja, joista kaikki eivät olleet tulleet asianosaisten tietoon kyseisen rikosjutun yhteydessä, ja jotka ovat voineet vaikuttaa OK 13 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun ennakkoasenteen tavoin myöhemmin Koposen harkintaan hänen osallistuessaan valituslupa-asian ratkaisemiseen korkeimmassa oikeudessa.

16. Kantelussa verrataan VKSV:ssa valinnutta tilannetta asianajotoimiston lakimiesten esteellisyyteen.
Asianajotoimiston jokainen lakimies on yksittäistä juttua koskevan asianajojakson perusteella esteellinen toimimaan myöhemmin tuomarina jutussa, joka on ollut hänen asianajotoimistossa työskentelynsä ajankohtana kyseisen toimiston hoidettavana. Jääviys on perinteisen käsityksen mukaan voimassa täysin siitä riippumatta, onko asianomainen lakimies osallistunut jutun hoitamiseen vai ei. 

17. Tässä yhteydessä kantelijat viittaavat ennakkopäätöksen KKO 2011:31, jonka otsikossa todetaan oikeusohjeena, että pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa”. Kantelukirjelmässä päätellään, että jos asianajaja on pesänjakajan tehtävään esteellinen ratkaisussa KKO 2011:31 mainitulla perusteella, niin sitä suuremmalla syyllä pitää katsoa, että aiemmin syyttäjänä toiminut tuomari on esteellinen erityisen merkittävässä rikosasiassa, jota koskevan syytteen nostamisesta ja syytteen rajaamisesta on päätetty tietyssä syyttäjäyksikössä hänen siellä työskentelynsä ajankohtana.

18. Jos siis Kaponen olisi ollut aikaisemmin toimessa sellaisessa asianajotoimistossa, jonka yksi osakas olisi esiintynyt ko. rikosasiassa joko syytetyn tai jonkun asianomistajan avustajana, Koponen olisi mainitusta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ilman muuta  esteellinen osallistumaan KKO:n jäsenenä valituslupahakemuksen käsittelyyn, vaikka hänellä ei olisi asianajajana ollessaan ollut mitään tekemistä sanotun asian kanssa. Tosiaan, miksi Koponen olisi  esteellisyyden suhteen eri asemassa, kun hän on toiminut syyttäjänä siinä virastossa (VKSV), jossa syytemääräys on annettu?

19. Se, että jutussa syytettä faktisesti oikeudenkäynnissä ajanut Jouko Nurminen ei ole ollut VKSV:n palkkalistoilla, ei minusta ole mikään selittävä tekijä, sillä kuten hyvin tiedämme ja olemme myös hyvin laadituista oppikirjoistakin lukeneet, syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saanut syyttäjä on tiukasti sidottu saamaansa syytemääräyksen sisältöön. Myöskään se, että syyttäjä ei hakenut jutussa valituslupaa eikä siis esiintynyt KKO:ssa asianosaisena, ei minusta vaikuta asiaan. KKO olisi nimittäin voinut pyytää valituslupahakemusten johdosta syyttäjä Nurmiselta vastineen, mitä ei tässä tapauksessa  kuitenkaan tehty. Tämä vaikuttaa minusta jutun laatu ja vakavuusaste huomioon ottaen oudolta, vaikka lain mukaan vastineen tai lausunnon pyytäminen onkin jätetty KKO:n harkintaan. Mutta ehkä syyttäjältä ei pyydetty vastausta juuri siksi, että oikeusneuvos Koponen saattoi osallistua asian käsittelyyn ja olla mukana epäämässä asianomistajien valituslupahakemusta! Mutta ratkaisevaa on kuitenkin toki se tosiasia, että Koponen oli valtionsyyttäjän virassa silloin, kun syytemääräystä valmisteltiin VKSV:ssa ja hänellä on ollut tuolloin  mahdollisuus vaikuttaa mielipiteillään asiaan ja toisaalta saada asiasta sellaisia tietoja, joista kaikki eivät ole välttämättä olleet asianomistajan tiedossa.

20. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 1.10.1982 ratkaisemassa tapauksessa  Piersack v. Belgia, johon kantelukirjelmässä viitataan, tuomarina oli toiminut henkilö, joka oli aikaisemmin johtanut syyttäjänvirastoa. Jutussa syyttäjänä toimineen syyttäjän hallinnollisena esimiehenä ko. tuomari oli ollut toimivaltainen tarkastamaan ja ohjaamaan alaistensa syyttäjien työtä. Vaikka hän ei ollut syyttäjänä tehnyt kysymyksessä olevassa asiassa päätöksiä tai osallistunut jutussa syyttämiseen, hän oli organisatorisen asemansa johdosta "saattanut joutua tehtäviensä puitteissa käsittelemään sittemmin tuomarina ratkaisemaansa asiaa". Tämän perusteella tuomioistuimen puolueettomuus saattoi vaikuttaa epäilyksenalaiselta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Kantelussa viitataan myös tapaukseen EIT Dorozhko ja Pozharskiy v. Viro 24.4.2008, jossa taas oli kysymys siitä, että tuomarin aviomies oli johtanut kysymyksessä ollutta juttua tutkinutta poliisiryhmää. Tässä tehtävässään hänellä oli ollut toimivaltuudet ryhtyä asiassa kaikkiin tutkinnallisiin toimenpiteisiin, ja hänen oli myös väitetty tosiasiassa osallistuneen rikostutkintaan. Tuomarin aviomiehen osallistuminen rikostutkintaan oli ainakin antanut vaikutelman tuomioistuimen puolueettomuuden puuttumisesta. Siten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli EIT:n mukaan loukattu.

21. Kantelijoiden mielestä oikeusneuvos Pekka Koposen jääviys saa tukea näistä molemmista EIT:n ratkaisuista, erityisesti  Piersack-ratkaisua pidetään kantelukirjelmässä käsillä olevassa suhteessa merkittävä. Se, että Koponen on työskennellyt syytemääräyksen valmistelun ja antamisen aikana VKSV:ssa, antaa kantelijoiden mukaan perustellun aiheen epäillä ennakkoasennetta ja puolueettomuuden vaarantumista OK 13 luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.

22. Kantelijat viittaavat myös ennakkopäätökseen KKO 2010:78, joka koskee niin ikään tuomioistuimen jäsenen ja syytäjälaitoksen organisatorista yhteyttä ja sillä perustella objektiivisesti pääteltävissä olevaa ennakkoasenteen mahdollisuutta. Kyseisessä ratkaisussa, joka koskee paljon huomiota herättänyttä Jippii-jutun käsittelyä, hoviokeuden tuomari katsottiin esteelliseksi muun muassa sillä perusteella, että hän oli jutussa syyttäjänä toimineen henkilön esimiehen avopuoliso.

23. Kantelussa käsitellään myös tuomarin esteellisyysperusteita koskevan OK 13 luvun esitöissä esitettyjä kannanottoja. Hallituksen esityksestä 78/2000 vp näyttäisi kantelun mukaan olevan pääteltävissä, että OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohta, verrattuna 3 momenttiin, soveltuisi oikeusneuvos Koposta koskevaan tapaukseen. Hallituksen esityksessä kiinnitetään huomiota kulloisenkin toimintayksikön puitteissa kollegoiden keskinäisen kanssakäymisen kannalta yksikön kokoon ja käsiteltäväksi tulevan asian erityiseen laatuun. Koska VKSV:ssa on ollut sanottuna aikana vain kymmenkunta valtionsyyttäjää, on Koposen silloinen työyhteisö ollut tosiasiassa hyvin pieni. Kauhajoen joukkomurhaan liittyvä komisario Haapalan virkatoiminnan oikeudellinen arviointi on ollut suomalaisessa lainkäyttöhistoriassa täysin ainutlaatuinen asia, joka ei järkyttävän asiayhteytensä vuoksi ole voinut jättää mitään asian kanssa työskentelemään joutunutta työpaikkaa vaille koko henkilökuntaan ulottuvia vaikutuksia. Lain esitöissä esitetty painotus toimintayksikön koosta ja asian erityisestä laadusta osuu kantelun mukaan täsmälleen käsillä olevaan tilanteeseen.

24. Kantelussa viitataan edelleen siihen, mitä sanotussa hallituksen esityksessä on lausuttu OK 13:7 §:n 2 momentin osalta ennakkoasenteen aiheuttamasta esteellisyydestä sekä 3 momentissa säädetystä esteellisyyttä koskevasta yleissäännöksestä. Ennakkoasenteen perustavana ”erityisenä syynä” mainitaan hallituksen esityksessä sen seikan vaikutus, että tuomari on saanut oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella asiaa koskevia tietoja tai että hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa.

25. Erityisesti OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin osalta hallituksen esityksessä edellytetään esteellisyyden tulevan kysymykseen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa tuomarin puolueettomuuden käsitellä tiettyä asiaa. Oikeusneuvos Koposen osalta tämä erityinen olosuhde on kantelijoiden mukaan hänen työskentelynsä valtionsyyttäjänä edellä 5-6 kohdissa kerrottuna ajankohtana. Kantelijoiden mukaan tuomarinjäävin kannalta on tässä yhteydessä erityisen tärkeää se, että nuo ratkaisut ovat jo lähtökohdiltaan olleet jyrkästi kantelijoiden intressien vastaisia ja merkinneet sen jälkeen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa syyttäjän fokuksen suuntaamista kantelijoina olevien asianomistajien vaatimuksia vastaan.

26. Kantelija viittaavat lisäksi siihen, että KKO:ssa valituslupa-asian esitellyt vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies esitti mietinnössään valitusluvan myöntämistä. Se, että valituslupa-asiassa esittelijä katsoo aiheelliseksi kirjoittaa oman, jäsenten kannasta poikkeavan mietinnön näkyviin, on kantelijoiden käsityksen mukaan käytännössä erittäin harvinaista. Tämä osoittaa, että esittelijällä on ollut todella perusteltu aihe esittää valitusluvan myöntämistä. OTL Kaarlo Hakamies on lisäksi kokenut rikosasioiden esittelijä, joka on toiminut esittelijänä monissa merkittävissä ja laajoissa rikosasioissa. - Kaarlo Hakamies on saanut  hiljattain Helsingin yliopiston tiedekunnalta asianmukaisen esitarkastuksen jälkeen väittelyluvan talousrikosoikeutta käsittelevälle väitöstutkimukselleen (palsturin huomautus).

27. Lain eli OK 2 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan KKO:ssa valitusluvan myöntämistä koskevat asiat käsitellään ja ratkaistaan jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Jos asia käsitellään kaksijäsenisessä jaostossa, se on mainitun lainkohdan mukaan siirrettävä kolmijäsenisen jaoston ratkaistavaksi, jos jaoston jäsenet niin päättävät tai jolleivät he ole ratkaisusta yksimieliset.

28. Kauhajoki-tapauksessa valituslupa-asia olisi siis voitu ja kantelijoiden mielestä myös pitänyt käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisessä jaostossa. Onhan jutussa kyse hyvin merkittävästä ja suurta julkisuutta herättäneestä rikosasiasta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus olivat päätyneet erilaiseen lopputulokseen. Erityisesti se seikka, että kokenut esittelijä on esittänyt mietinnössään valitusluvan myöntämistä, on sellainen seikka ja peruste, jonka vuoksi asia olisi kantelijoiden mielestä pitänyt ehdottomasti siirtää käsiteltäväksi kolmen jäsenen jaostossa. Kantelijat lausuvatkin ihmettelynsä siitä, että näin ei tehty, vaan asia haluttiin käsitellä ja ratkaista kaksijäsenisessä jaostossa, jonka toisella jäsenellä on epäilyttävä kytkös jutun syyttäjään ja myös itse asiaan. - Myös palsturin mielestä on todella outoa, että KKO menetteli niin kuin teki.

29. Tässäpä korkeimmalle oikeudelle purtavaa kerrassaan! Minusta kantelu on asiallisesti perusteltu ja siinä esitetyt näkökohdat todella huomionarvoisia. Kuten kokemuksesta hyvin tiedämme,  KKO ei kuitenkaan hevin pura tai poista omia ratkaisujaan. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa, jolloin asianomistajien viimeiseksi keinoksi saada vihdon oikeussuojaa on viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. - Niinhän se näyttää Jaakko Ilkan kuuluisia sanoja vapaasti mukaillen olevan, että "ei oikeutta maassa saa, jos Euroopasta sit' ei itse hanki!

30. Kun OK 13 luvun säännökset on jouduttu pakosta kirjoittamaan aika yleisluonteiseen muotoon, olisi minusta perusteltua, että esteellisyysperusteita tulkitaan epäselvässä tilanteessa niin, että tuomari on esteellinen, siis in dubio pro jäävi. Kun kaikista tuomioistuimissa löytyy nykyisin lukuisia tuomareita, saadaan harmaan alueen tilanteissa tuomariksi aina varmasti esteetön tuomari. Tilanne on toisenlainen vielä 10-15 vuotta sitten, jolloin pienemmissä käräjäoikeuksissa saattoi olla vain kaksi tuomaria. Mutta korkeimman oikeuden kanta on toinen, sillä siellä katsotaan, että tuomarin jääviyden tulee olla niin sanotusti selvä tapaus ennen kuin asianosaisen jääviysväite voi menestyä. Tämä on minusta virheellinen linja.

31. Vaikka tuomari ei itse ole varma esteellisyydestään, hän voi epäselvässä aina itse vetäytyä omasta aloitteestaan jutun käsittelystä, siis vaikkei esteellisyysväitettä ole tehtykään. Samalla tavalla hän voisi menetellä silloin, kun esteellisyysväite on tehty. Tästä käytetään oikeuskirjallisuudessa nimitystä delikatessijääviys. Miksi tuomarin pitää väen väkisin olla mukana ratkaisemassa jutussa, jossa hän kokee itsekin asemansa esteettömyyden suhteen ongelmalliseksi? Tätä olen ihmetellyt parissa tapauksessa - muun muassa ns. parveketupakkajutussa -  joissa on oikeusneuvos Mikko Tulokkaan epäilty jääviys on noussut esiin. MIksi oikeusneuvos Koponen on pitänyt välttämättömänä osallistua Kauhajoki-jutun käsittelyyn KKO:ssa, vaikka hänellä on sanottu kytkös asiaan ja vaikka hänen tilalleen olisi helposti saatu joku toinen jäsen? En ymmärrä, enkä halua tässä ryhtyä ryhtyä spekuloimaan syitä, joista selitys saattaisi löytyä.

32. Kantelijoilta näyttää jääneen huomaamatta yksi tärkeä seikka, joka tukisi heidän vaatimustaan KKO:n päätöksen poistamisesta. Tarkoitan sitä, että lain mukaan asiaosaisilla on oikeus tehdä jääviysväite jo ennen kuin tuomioistuin on ottanut asian käsiteltäväkseen ja ratkaissut jutun. Tämä oikeus asianosasella on, ei vain käräjäoikeudessa, vaan myös hovioikeudessa ja  KKO:ssa, jos hän epäilee näiden ylioikeuksien tuomaria esteelliseksi. Tämä edellyttää sitä, että asianosaiset saavat jo asian käsittelyvaiheessa ja siis ennen ratkaisua tiedon siitä, ketkä ovat hänen tuomarinsa eli ketkä kuuluvat asian käsittelykokoonpanoon. Tämä ilmenee OK 13 luvun 9 §:stä.

33. Suomessa asianosaiset saavat kuitenkin tiedon jutun ratkaisukokoonpanosta ja siinä mukana olevista tuomareista ainoastaan silloin, kun asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, jossa asianosaiset ovat siis itse saapuvilla ja näkevät tuomarinsa. Mutta jos käsittely on kirjallinen, kuten hovioikeudessa ja KKO:ssa on pääsääntö, eivät asianosaiset näe tuomareita eikä heille myöskään etukäteen viran puolesta ilmoiteta, niin kuin toki pitäisi tehdä, käsittelykokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimiä. Tästä seuraa, että asianosaisten lakiin perustuva oikeus tehdä laissa mainittu esteellisyysväite ei toteudu. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta silloin, kun he saavat käteensä tuomioistuimen ratkaisun. Mutta tuolloin he eivät voi enää esittää jääviysväitettä. Tieto siitä, että tuomioistuimeen kokoonpanossa on istunut tuomari, jota asianosainen epäilee jääviksi, tulee asianosaiselle täydellisenä yllätyksenä. Näin tapahtui myös Kauhajoki-jutun KKO-käsittelyssä.

34. Olen kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota mm. edellä mainitussa parveketupakkajutussa, jossa jutun hävinnyt osapuoli epäili, minusta täysin perustellusti, oikeusneuvos Tulokkaan olleen jäävi.  Tuossa tapauksessa tieto Tulokkaan kuulumisesta asian ratkaisukokoonpanoon tuli asianosaiselle yllätyksenä, eikä se voinut tehdä jääviysväitettä. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, eli lakia pitäisi muuttaa niin, että tuomioistuin olisi kirjallisessa menettelyssä velvollinen ilmoittamaan omasta aloitteestaan asianosaisille ratkaisukokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimet. Lainsäätäjä ei ole kuitenkaan osoittanut asiantilan korjaamiseksi kiinnostusta eivätkä myöskään meidän korkeat laillisuusvalvojamme ole - tietenkään - tehneet mitään asian eteen. Jos kantelijoiden jääviysväite ei menestyisi KKO:ssa, on kantelijoilla mahdollisuus valituksessaan ihmisoikeustuomioistuimelle vedota valituksensa tueksi viimeksi mainittuun epäkohtaan. Luulisin, että se saattaisi kiinnostaa ihmisoikeustuomioistuinta, samoin lisänä rokassa myös se fakta, että korkein oikeus ei perustele millään tavalla hakijoille kielteisiä valitusluparatkaisujaan.

601. Miten Hyvinkään ampumissurmaan tulisi suhtautua?

Tässäkö Suomemme koko kuva...

1. Hyvinkään ammuskelutapausta voidaan tarkastella monelta eri kantilta.; blogijutun 599 kommenteissa tapausta on jo käsitelty tietyiltä osin. Oikeastaan on vähättelyä puhua "ammuskelusta", sillä Hyvinkäällä oli kysymys on kahdesta murhasta ja seitsemästä murhayrityksestä, joina 18-vuotiaan ampujan Eero Hiltusen tekoja nyt parhaillaan tutkitaan.

2. Media on päässyt mässäilemään oikein kunnolla tapauksen tiimoilta! Minulla on sellainen muistikuva, että edes Jokelan tai Kauhajoen koulusurmat eivät herättäneet lehdistössä näin paljon kiinnostusta kuin tämä Hyvinkään tapaus on tehnyt.

3. Varsinkin Kauhajoen tapauksen jälkeen poliitikot ja virkamiehet olivat aika hissukseen, sillä olihan kyse tapauksesta, joka sai alkunsa siitä, että paikallinen poliisipäällikkö oli jättänyt surmia edeltäneenä päivänä surma-aseen koulusurmaaja Matti Saaren haltuun, vaikka hänellä olisi ollut kaikki syy ja perusteet määrätä poliisit ottamaan aseen pois Saarelta.

4. Kun kyse oli poliisin ilmiselvästä virheestä, maan hallitus ja korkea poliisijohto halusi kaikin keinoin painaa poliisin menettelyn villaisella, sillä eihän Suomessa poliisia toki saa arvostella mistään! Maan ylin syyttäjäviranomainen rajasi poliisin menettelyn tutkinnan heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan tuottamuksellista virkarikosta, ja tämän mukaisesti mainittu syyttäjä päätti myös syytteen nostamisesta. Syyttäjistön tiedossa toki oli, että asianomistajat eli surmattujen omaiset tulevat nostamaan Kauhajoen komisariota vastaan syytteen tahallisesta virkarikoksesta ja törkeistä kuolemantuottamuksista. Jutun oikeuskäsittelyssä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ilmeni, miten räikeällä tavalla syytemääräyksen saanut syyttäjä otti silmätikukseen, ei syytettyä komisariota, vaan asianomistajien avustajat ja yritti monin eri tavoin vähätellä asianomistajien oikeutettuja vaatimuksia ja todisteita.

5. Kauhajoen oikeudenkäynti oli peräti kummallinen näytelmä, sillä juuri koskaan aiemmin rikosjutun asianomistajat eivät liene kokeneet vastaavalla tavalla juuri virallista syyttäjää päävastustajakseen. Toki paikallissyyttäjä teki vain sitä työtä,  mihin hän oli saanut korkeilta esimiehiltään nimenomaisen määräyksen: oikeudenkäynnissä piti valvoa, että syytetty ei tule tuomituksi mistään muusta kuin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämä päämäärä varmistettiin viime kädessä korkeimmassa oikeudessa, jossa valituslupa evättiin vastoin  asian esittelijän esitystä kahden jäsenen kokoonpanossa, joista toinen jäsenen oli ollut valtionsyyttäjän virassa silloin, kun VKSV:ssa päätettiin esitutkinnan rajaamisesta ja syytemääräyksen antamisesta.

6. Kauhajoen tapauksessa surmattujen omaiset lienevät tehneet tietoisen valinnan siitä, että lehdistölle ei annettu surmattuja koskevia tietoja, koska ei haluttu, että media ryhtyy mässäilemään uhrien ja heidän omaistensa kärsimysten kustannuksella. Muistaakseni uhreista julkaistiin lehdissä vain yksi yhteinen kuva, ei muuta.

7. Hyvinkäällä sen sijaan uhreista on tehty sankareita ja heidän elämäänsä ja edesottamuksiaan selostetaan päivästä toiseen laajasti mediassa. Hyvinkäällä ampuja ei päättänyt päiviään, kuten Jokelassa ja Kauhajoella, mikä tietenkin myös lisää median kiihkoa ja mässäilynhalua tapauksen ympärillä.

8. Miten tällaisiin ampumistapauksiin ja ampujiin pitäisi oikein suhtautua? Pitäisikö murhaajia kohtaan tuntea vain "oikeutettua vihaa", kuten jotkut ruben stillerit julistavat? Vai pitääkö ampujia ryhtyä hyysäämään ja kohdistaa moitteet yhteiskuntaan, päättäjiin,  mielenterveyspalveluiden puutteisiin, nuorten syrjäytymiseen jne? Nämä ovat ikuisuuskysymyksiä eikä niistä tietenkään päästä koskaan yhteisymmärrykseen.

9. Ikuisuuskysymyksiin kuuluu myös aselain tiukentaminen ja erityisesti aseiden säilyttämistä koskevien määräysten tiukentaminen. Mitä nyt tässä suhteessa pitäisi oikein tehdä? Hyvinkään ampuja sai aseet isänsä asekaapista, jonka hän avasi löytämällään avaimella.

10. Mutta mistä ihmeestä nämä koulusurmat, hirvittävän monet perhesurmat, jotka tuppaavat jäämään ikään kuin varjoon, ja Hyvinkään tyyppiset "ammuskelut" oikein kumpuavat? Onko syynä todella siinä, kuten on esitetty, että Suomessa perinteiden mukaisesti ihaillaan väkivaltaa, sotaa ja "vihollisten" ampumista? Onko kyse jonkinlaisesta asekätkentähengestä, johon nojaten  ampuma-aselupia on myönnetty ja kenties myönnetään edelleen varsin löysin perustein?

11. Hyväksyykö valtiovalta sen, että mahdollisimman monella suomaisella on ase tai useita aseita, joita myös saa tai jopa pitääkin säilyttää kotona, jotta aseisiin voidaan omaisuuden ja hengen varjelemiseksi ja puolustamiseksi tarttua mahdollisimman "tehokkaasti"? Lisääkö metsästysharrastus aseiden, aseenkäytön ja "asemiesten" ihailua? Suomessa on metsästystä harrastava pääministeri. Pitäisikö hänen luopua sanotusta harrastuksestaan ikään kuin tilanteen rauhoittumiseksi, kuten Timo Harakka oletti muualla tapahtuvan? Hyvinkään ampuja kertoo ihailleensa talvisodan legendaarista tarkka-ampuja Simo Häyhää, jonka kerrotaan surmanneen talvisodassa vain vajaan kolmen kuukauden aikana useita satoja ryssiä, kenties yli 500 kappaletta. Mistä tämä Hyvinkään Eeron ihailu kertoo?

12. Johtuuko tämä paljon puhutusta maanpuolustushengestä, jota meillä lietsotaan ja "edistetään" monin eri tavoin? Korkeille virkamiehille ja poliitikolle järjestetään peräti  kaksi kertaa vuodessa "maanpuolustuskursseja", jotka, jolleivät muuta, tarjoavat osanottajille ainakin tilaisuuden erilaisten Hyvä Veli -verkostojen muodostamiseen ja lujittamiseen, siis hyvän kasvualustan kaikenkarvaiselle korruptiolle. Tämä sitten ilmenee sitten esimerkiksi sellaisina "vehviläisten asuntokauppoina", joista jälleen puhuta mesotaan mediassa. Nuo maanpuolustuskurssit taitavat olla niitä isojen poikien, todella isokenkäisten poikien sotaleikkejä- ja pelejä.

13. Mitä kaiken maailman tietokonepelit, sotapelit, airsoft-taistelupelit,videot, väkivaltaiset filmit yms. roina vaikuttaa nuoriin ja lapsiin ja lisääkö kyseinen roina ja saaste väkivaltaista käyttäytymistä ja rikollisen aseenkäytön riskiä? Lienee selvää, että tällaisille tyypeille, joilla on vielä mielenterveysongelmia, syntyy voimakas viehtymys aseisiin ja niiden luvattomaan käyttöön.

14. Miten poliisin pitäisi puuttua epäilyttävään aseenkäyttöön tai aseilla uhkaamiseen? Miten poliisin tulisi menetellä, että uhkaavat tilanteet saataisiin mahdollisimman vähin vaurioilla ehkäistyä ja selvitettyä? Pitääkö poliisiin rynnätä tapahtumapaikalla "pillit soiden" ja muutenkin mahdollisimman "näyttävästi" ja rehvakkaasti, vai olisiko jokin muu keino tässä suhteessa järkevämpi? Pitäisikö poliisin körötellä autossaan aina ja jatkuvasti "taktiset liivit" päällään?

15. Voidaanko koulusurmia. perhesurmia ja Hyvinkään kaltaisia joukko- ja ampumismurhia estää jatkossa nykyistä paremmin ja millä keinoin tähän voitaisiin päästä? Vai onko asianlaita niin, että Hyvinkään tapaus ei jää lajissaan viimeiseksi, vaan sanotunlaiset tapaukset tulevat toistumaan ja kenties vielä entisestään yleistymään?

16. Hyvät ihmiset! Minä en tiedä vastausta näihin enkä moniin muihinkaan kyseistä tematiikkaa koskeviin kysymyksiin. Sen vuoksi pyydän Teitä, arvoisat lukijat, ottamaan kantaa ja kommentoimaan nyt mainittuja ja muitakin tässä suhteessa huomionarvoisia seikkoja ja kysymyksiä.

17. Mikä on kodin ja vanhempien vastuu? Varsinkin Hyvinkään tapauksessa, jossa isäpappa säilytti laajaa asearsenaaliaan kotona. Toki lukitussa kaapissa, mutta tämä ei vähennä isän vastuuta, sillä poika-Eerohan tiesi asekaapin avaimen säilytyspaikan ja pääsi siten helposti käsiksi aseisiin. Näyttää ilmiselvältä varomattomuudelta, jos ja kun, kuten on kerrottu, Eero kärsi mielenterveysongelmista ja oli niiden takia ollut myös sairaalahoidossa.

18. Saksan Winnendenissä muutama vuosi sitten toistakymmentä koulutoveriaan ampunut mielenterveysongelmista kärsinyt alaikäinen poika oli myös käyttänyt isänsä asetta, jota pappa säilytti rennosti kotona sängyn alla. Isä tuomittiin alioikeudessa  puoleksitoista vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksista.

19. Olen vedonnut tähän Winnendenin tapaukseen Kauhajoki-tapauksen yhteydessä. Minusta Kauhajoen komisarion vastuu koulusurmista oli vielä selvempi kuin mainitun saksalaisen isän em. tapauksessa. Komisariohan oli aselupaviranomainen, jonka virkavelvollisuuksiin nimenomaan kuului, ettei aselupia anneta kevyin perustein ja että aseet otetaan pois ilmeisiltä hörhöiltä. Mutta Kauhajoellapa komisario suorastaan tarkoituksellisesti  jätti aseen surmaaja Matti Saaren haltuun! Kauhea tapaus ja hirvittävää varomattomuutta viranomaiselta! Mutta vähintään yhtä kauhistuttava oli ylimmän syyttäjämme reaktio, kun hän näki oikeaksi syyttää komisariota oikeudessa ainoastaan varoitukseen tai mitättömään pikkusakkoon johtaneesta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Täydellisen käsittämätöntä!

573. Kauhajoen koulusurmista kirja

1. Kauhajoki-tapaus on täynnä yllättäviä ja outoja piirteitä, myös surmien jälkeisen tutkinnan ja oikeusprosessin osalta. Mitä enemmän tapausta pöyhii, sitä enemmän sen tiimoilta paljastuu virheitä, laiminlyöntejä, salailuyrityksiä, peittelyä ja vääristelyjä. Murhiin johtavia tapahtumia ja syitä sekä vastuuta tekoon johtaneista tapahtumista pyrittiin selvittämään esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, mutta viranomaiskoneisto esti totuuden selvittämisen, oikeutettujen vaatimusten esittämisen ja lopuksi oikeiden johtopäätösten tekemisen.

2. Suojelukohteena oli ensi sijassa poliisi ja polisin ylin johto ja koko virkakoneisto aina asianomaista ministeriötä ja maan koko hallitusta myöten. Vajaa vuosi Jokelan koulusurmien jälkeen tapahtunut toinen koulusurmatapaus ja sen syyt sekä viranomaisten virheet ja laiminlyönnit piti lakaista maton alle ja totuus pimittää ihmisiltä.

3. Saksan Windendenissä 11.3.2009 sattuneessa koulusurmatapauksessa isä, joka säilytti asettaan kotona niin, että hänen poikansa pääsi siihen käsiksi ja surmasi koulussa 15 toveriaan, tuomittiin vankeuteen kuolemantuottamuksista. Ks. blogi 401/28.2.2011.

4. Suomessa poliisi, jonka virkavelvollisuuksiin kuului aseluvista päättäminen ja aseen poisottaminen hörhöiltä ja ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen, vapautettiin vastaavasta syytteestä, vaikka hän suorastaan jätti aseen tulevan murhaajan käsiin olosuhteissa, joissa hänen kollegansa näkivät konkreettisen vaaratilanteen ja varoittivat siitä. Ylin syyttäjäviranomainen ei edes halunnut nostaa syytettä tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksista.

5. Kumpikohan tapaus mahdettiin ratkaista oikein?

6. Saksalaisessa tapauksessa korostettiin vastuuta ihmisten turvallisuudesta, Kauhajoen tapauksessa sen sijaan tutkinta- ja oikeusviranomaiset halusivat suojella asianomaista poliisia, poliisiviranomaisia ja -johtoa ja poliisiministeriä.

7. Kauhajoen tapauksesta (Kauhajoki shooting case) tulee tehdä raportti, kirja, jossa kaikki virheet, laiminlyönnit ja salailut paljastetaan.

572. Kauhajoki-tapaus KKO:ssa. Asianomistajien valituslupahakemus ja valitus

Kun korkein oikeus ei myöntänyt Kauhajoki-tapauksessa valituslupaa eikä perustellut päätöstään, on paikallaan kertoa, mistä asiassa oli asianomistajien kannalta nähtynä kysymys ja mitä asianomistajien valituslupahakemuksessa esitettiin.

Seuraavassa on valituslupahakemus kokonaisuudessaan, sen on laatinut asianomistajien asiamiehenä asianajaja Esa Puranen. Valituslupahakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa korkein oikeus niistä syistä ja perusteista, joiden vuoksi valitusluvan myöntäminen ja asian tutkiminen korkeimmassa oikeudessa on tarpeen. Valituslupa myönnetään rikosasioissa vain noin 7-8 prosentissa kaikista hakemuksista.

"VALITUSLUPAPYYNTÖ

Hakijat, jotka ovat Kauhajoen koulujoukkomurhassa surmansa saaneiden henkilöitten lähisukulaisina vaatineet oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 1 luvun 17 §:n 1 momentin mukaisina asianomistajin rangaistusta vastaaja Haapalalle kuolemantuottamusrikoksista sekä ROL 1:14.1:n ja perustuslain 118.3 §:n nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä osaksi samoilla perusteilla Suomen valtiolta ja Haapalalta vahingonkorvausta, pyytävät Korkeinta oikeutta myöntämään tässä asiassa valitusluvan sillä perusteella, että

1. lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tai

2. valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy, jollaiseksi muutoksenhakijat yksilöivät omien oikeudellisten intressiensä ohessa tapauksen ainutlaatuisen merkityksen Suomen oikeusvaltioarvostuksen kannalta Kauhajoen koulujoukkomurhaan liittyneen valtion viranomaistoiminnan ulkomailla aiheuttaman suuren julkisuuden johdosta. Eräänä painavana syynä on syy-yhteyden adekvaattisuusjuridiikan yhdenmukaisuus sivistyneissä oikeusvaltioissa, ja siihen nähden samankaltaisuus Saksassa hiljattain ratkaistuun oikeustapaukseen, jossa samankaltainen välillinen myötävaikuttaminen johti kouluampujan isän tuomitsemiseen kuolemantuottamuksista aseen huolimattoman säilyttämisen perusteella.

LAINMUKAISTEN VALITUSLUPAPERUSTEIDEN

LÄHEMPI TARKASTELU

Tapaus antaa monikerroksisen kokonaisuutensa perusteella ilmeisen verrattoman tilaisuuden lainkäytön ohjaamiseen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä. Muun muassa perusoikeusmyönteinen laintulkinta viranomaisen ja valtion vastuun oikeuslähteenä on asia, joka on tapauksen keskeisesti sisältämän syy-yhteyden adekvaattisuusrajan ja asianomistajien perustuslain 118 §:n 3 momentin tarkoittaman vahingon tai oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksen kannalta niin otollinen, että Korkeimman oikeuden ratkaisu on omiaan poistamaan suuren määrän epätietoisuutta monista lain soveltamista koskevista kysymyksistä.

1. Prosessiratkaisu luvanhakijoitten asialegitimaatiosta virkarikosasiassa

Hovioikeus on 19.1.2011 antamassaan, tuomion tekstiin sisällyttämässään käsittelyratkaisussa evännyt asianomistajilta oikeuden käyttää puhevaltaa siltä osin, kuin kysymys oli heidän esittämästään virkavelvollisuuden rikkomista koskevasta rangaistusvaatimuksesta ja virallisen syyttäjän esittämästä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevasta syytteestä. Hovioikeus on ratkaissut asialegitimaatiota koskevan kysymyksen luvanhakijoille kielteisesti jättämällä asianomistajien rangaistusvaatimukset virkavelvollisuuden rikkomista koskevalta osin syyteoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta.

Hovioikeus on tarkastellut asianomistajien syyteoikeutta muutamien oikeuslähteitten kautta, jotka parhaimmillaankin näyttäisivät soveltuvan vain löyhästi sen kysymyksen tarkasteluun, johon tässä tapauksessa kohdistuu konkreettisesti käsillä oleva ratkaisutarve. Hovioikeuden vertaamista korkeimman oikeuden tapauksista oikeastaan vain KKO 2004:75 eli ns. Merikarvian tapaus osuu lähelle tämän tapauksen tehtäväasettelua, mutta hovioikeuden päättely tuon ennakkopäätöksen merkityksestä tähän tapaukseen ei osu sillä tavoin asian ytimeen, että sen perusteella voitaisiin katsoa kysymyksen PL 118.3 §:n oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksestä tulleen ratkaistuksi aikaisemman prejudikaatin mukaisesti. Päinvastoin poikkeama on merkittävä ja ilmentää jo sellaisenaan tarvetta Korkeimman oikeuden ohjaukselle.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:75 ei näyttäisi ratkaistun sellaista, mitä hovioikeus nyt tulkitsee Korkeimman oikeuden tarkoittaneen. Hovioikeus nimittäin poimii tuosta virkavelvollisuuden rikkomista koskeneesta ennakkopäätöksestä seuraavan osuuden:

”Mainitun henkilön vanhemmat eivät olleet rikoksella välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltijoita eivätkä he olleet asianomistajia myöskään sillä perusteella, että heillä oli kuoleman johdosta oikeus vaatia vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitettua korvausta. Korkeimman oikeuden mukaan oikeus vaatia rangaistusta ei ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla siirtynyt kuolleen henkilön vanhemmille.”

KKO:n ennakkopäätöksessä 2004:75 on tuomioperustelujen kohdissa 1-5 käsitelty perustuslain 118 §:n 3 momentin kannalta surmansa saaneen henkilön vanhempien asianomistaja-asemaa. Koska surmansa saaneella henkilöllä on ollut lapsi, on ROL 1:17.1:n mukaan itsestään selvää, että asianomistaja-aseman kuuluessa kyseiselle vainajan lapselle, se ei voi kuulua vainajan vanhemmille.

Hovioikeus nyt suorastaan näyttäisi harhautuneen käsittelemään kokonaan muuta asiaa, kuin mikä sillä on ollut tässä Kauhajoen virkarikosasiassa ratkaistavinaan sillä perusteella, että asianomistajilla on tässä jutussa ROL 1:17.1:n mukainen asianomistajan asema, jollainen ns. Merikarvian tapauksessa vainajan vanhemmilta puuttui. Hovioikeuden argumentti ei näyttäisi osuvan laisinkaan käsillä olleeseen ratkaisutarpeeseen.

Korkein oikeus ei ole tapauksessa KKO 2004:75 joutunut laisinkaan käsittelemään ROL 1:17.1:n asianomistajamäärityksen johdosta sen kaltaista kysymystä, mikä nyt on hovioikeudessa ollut käsillä. Sen sijaan kyseisen ennakkopäätöksen intraan sisältyvässä esittelijän mietinnössä on lähestytty perustuslain 118 §:n 3 momentin soveltamisedellytyksiä nimenomaan sen kysymyksenasettelun kautta, edellyttääkö kyseisen syyteoikeuden käyttäminen vahingon/oikeudenloukkauksen välittömyyttä. Tämä kysymys ei siis ole tullut korkeimman oikeuden tuomioperusteluissa laisinkaan käsitellyksi, mutta esittelijän mietintö antaa aiheen olettaa, että oikeudenloukkauksen tai vahingon välittömyyttä, toisin kuin nyt hovioikeus on katsonut, ei tule edellyttää perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaisen syyteoikeuden perusteena. Esittelijän kanta KKO 2004:75 on ollut tämä, eikä sen korkeampaa lainkäytön tietoa näyttäisi olevan saatavilla oikeusohjeeksi.

Jo näistä ristiriidoista havaitaan, että perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaisen oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksen osalta vallitsee päivänselvä tarve korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen. Asianomistajille syyteoikeus on heidän muiden vaatimustensa perusteena äärimmäisen tärkeä. Tämän lisäksi ennakkopäätöstarve on myös lainkäytölle yleensä erityisen tähdellinen, eikä mitään epäselvyyttä näytä olevan siitä, että asia on tällä hetkellä tuomioistuinlaitoksellekin vieras.

Tässä tapauksessa käräjäoikeus oli katsonut asianomistajilla olevan syyteoikeuden perustuslain 118 §:n 3 momentin nojalla virkarikosasiassa, tosin eräällä tavalla ajallisesti ja asiallisesti rajattuna, mutta hovioikeuden mielestä syyteoikeus puuttui kokonaan oikeudenloukkauksen välittömyyden puuttuessa.

2. Mikä merkitys asianomistajien syyteoikeudella virkarikoksesta

on asian kokonaisuudelle

Virallisen syyttäjän ajama syyte pelkästään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on ollut jutussa ristiriitainen siihen nähden, kuinka komisario Haapala itse on kertonut tehneensä täysin tietoisesti ratkaisunsa aseen jättämisestä kyseisissä olosuhteissa Matti Saarelle. Haapalan itse on omassa kertomuksessaan tehnyt täysin selväksi, että hänen ratkaisunsa ei ole johtunut huolimattomuudesta, vaan on tehty täysin tietoisesti ja tarkoituksella. Tämän johdosta asian kokonaisuuden kannalta asianomistajien syyteoikeus virkarikosasiassa on erittäin tärkeä, koska pelkästään syyttäjän laihan syytteen kautta ei asian oikeudellisessa päättelyssä voida päästä laisinkaan asian ytimeen.

Toki asianomistajien kuolemantuottamusta koskevan syyteoikeuden perusteena olevissa oikeustosiseikoissa ovat mukana myös ne Haapalan toimet ja laiminlyönnit, joitten perusteella tulee arvioitavaksi hänen menettelynsä lainvastaisuus ja syy-yhteys Matti Saaren tekemään koulujoukkomurhaan, nimenomaan aselupahallinnon virkamiehenä sekä poliisina ja poliisimiehenä. Varsinaisimmin tuon syy-yhteyden adekvaattisuus tulisi kuitenkin arvioitavaksi seuraavan tehtävänasettelun puitteissa:

Jos Haapala ei olisi päättänyt tietoisesti ((subjektiivinen osuus) toimia ampuma-aselain (AseL) 92 §:n mukaisen poliisin velvollisuuden vastaisesti, vaan olisi kaikkien muiden asian käsittelemiseen osallistuneitten poliisimiesten kantaan yhtyen huolehtinut aseen pois ottamisesta Matti Saarelta, olisiko hänen suorittamansa virkatoimi estänyt (objektiivinen osuus) koulujoukkomurhan tapahtumisen Kauhajoella 23.9.2008 ylipäätään taikka ainakin kyseisellä Walther P22 pienoispistoolilla juuri kyseisenä kellonaikana, jolloin juuri ne henkilöt olivat paikalla, jotka saivat surmansa.

Tämä arviointi joudutaan ratkaisemaan AseL 92 §:n mukaisen poliisin velvollisuuden merkityksestä, ja vaikka normi on yksiselitteinen, joudutaan päättelyt tekemään inhimillisen toiminnan säännönmukaisuutta koskevien kokemussääntöjen varassa. Samojen perusteiden mukaan tulee arvioitavaksi myös aseluvan myöntämistä koskevassa hallintomenettelyssä se aselupaviranomaisen huolellisuus laissa asetettujen aseluvan myöntämisedellytysten harkinnassa, mistä tässä asiassa on asianomistajien syytteen kannalta ollut niin ikään olennaisesti kysymys. Tarkastelen aseluvan myöntämismenettelyä valituslupaedellytysten kannalta seuraavassa.

3. Näkökohtia aselupamenettelyä koskevasta ennakkopäätöstarpeesta

Hovioikeuden tuomioon on kirjattu kohtuullisella tarkkuudella ne perusteet, joilla asianomistajat ovat katsoneet Haapalan menettelyn Saaren aselupa-asiassa olleen AseL 43-45 ja 52 §:n vastaisen. Jäljempänä valitusta koskevassa tekstiosassa olevat tarkemmat perustelut kohdistetaan myös valituslupapyynnön perusteluiksi.

Aselupa-asiaa koskevassa ratkaisussaan hovioikeus on keskeisellä tavalla nojautunut siihen, että Haapalan menettely on ollut aselupa-asioissa vallinneen käytännön mukainen. Ennakkopäätöstarpeen kannalta on tärkeää asettaa kysymys, voiko lain vastaiseksi muodostunut hallintokäytäntö olla hyväksyttävä peruste yksittäisen virkamiehen lainvastaiselle menettelylle hallinnossa. Korkein oikeus on ainakin kerran aiemmassa käytännössään todennut, että näin ei ole.

Komisario Haapalan menettelyä Matti Saaren aseasiassa tulee tarkastella tapahtumasarjana, joka alkaa kahden kuukauden päästä 7.11.2007 tapahtuneesta Jokelan koulujoukkomurhasta eli tammikuusta 2008 ja päättyy maanantaina 22.9.2008 noin kello 14:n aikoihin. Tätä aikajanaa on tarpeen tarkastella kysymyksenä, jonka puitteissa Haapalan menettely tulee arvioitavaksi.

Marraskuun 7. päivänä 2007 tapahtuneen Jokelan koulujoukkomurhan jälkeen kaikki suomalaiset olivat useitten kuukausien ajan järkyttyneitä. Tuollaisena ajankohtana eli tammikuussa 2008 on komisario Haapala kertonut Matti Saaren tulleen tiedustelemaan häneltä mahdollisuutta saada ampuma-aseelle lupa. Haapala ei ole koskaan kertonut, millaiselle aseelle Saari lupaa tiedusteli, mutta kokemussääntöjen mukaisesti asiaa arvioitaessa ei muuta vaihtoehtoa loogisesti liene, kuin puoliautomaattinen pienoispistooli.

Otan tähän yksinkertaisen esimerkin käytännön elämästä. Kansalainen menee lihakauppaan ja kertoo myyjälle haluavansa ostaa lihaa. Ensimmäinen kysymys lihakauppiaalta on takuuvarmasti: mihin tarkoitukseen se tulisi, ja kun asia alkaa selvitä, käy keskustelu eri vaihtoehdoissa, esim. nauta, porsas, lammas, ehkä lapaa, filettä tai kukaties paisti. Jos aselupakeskustelu on löyhemmällä tolalla kuin lihan osto, niin sittenhän pulassa ollaan. Toki sielläkin vallitsevat ihmisten normaalit vuorovaikutustavat. Eli: Haapala on pian Jokelan jälkeen tullut tietämään, millaista asetta saari on itselleen halajamassa.

Koska Haapala on kertonut saaneensa jo tuolloin tietää Saarella olevan kesäkuun 23 päivältä 2007 rattijuopumuksen, on hän neuvonut Saarta palaamaan aselupa-asiaan siinä vaiheessa, kun vuosi on kulunut rattijuopumuksesta. Haapalan ohjeen mukaisesti menetellen Saari on jättänyt aselupahakemuksensa Kauhajoen poliisilaitokselle heti ensimmäisenä arkipäivänä vuoden määräajan umpeen kulumisen jälkeen, eikä hän näytä kokeneen tarvetta edes aiempaa harrastaneisuutta koskevan tekstialueen täyttämiseen.

Näistä tammikuisen keskustelun ja kesäkuussa tapahtuneen aselupahakemuksen jättämisen tosiseikoista on vähintään pääteltävissä, että Haapala ei ole pyrkinyt aselupaviranomaisena toppuuttelemaan Saarta aseluvan hakemiseen ankaraa kritiikkiä Jokelan tapahtumien johdosta kansalaisten taholta saaneelle puoliautomaattipistoolille. Kaikki tavanomaisella tavalla ajatelleet suomalaiset olivat tammikuussa 2008 vielä siinä määrin järkyttyneitä Jokelan koulujoukkomurhasta, että kaikki hälytyskellot olisivat soineet Saaren aselupakyselyn johdosta seuraavin perustein:

• puoliautomaattinen pienoispistooli

• aiemman aseharrastuksen puuttuminen

• koululainen

• kouluyhteisö

• 19.10.2007 voimaan tullut aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskeva ohje (SM-2006-02043/Tu-51)

Tosin myöhemmin, ei ilmeisesti kuitenkaan vielä tammikuussa, Haapala on tullut tietämään myös, että Saarelta oli jäänyt armeijakin kesken kahden kuukauden jälkeen. Tätähän tavallinen mattimeikäläinen ei olisi voinut tietää, mutta jo sitä ilmankin lienee aika selvää, että Saaren elämäntilanteessa Jokelan tapauksen jälkeen ei ”kadun mies” olisi ottanut tällaisia asehankintoja kuuleviin korviinsa.

Koska tätä lupamenettelyä ja siihen kohdistettavaa kritiikkiä käsitellään tässä kirjelmässä jäljempänä varsin seikkaperäisesti, nostan tässä ennakkopäätöksen tarvetta koskevalta kannalta esille vain kysymyksen siitä, tulisiko juuri tähän Jokelan tapahtumaan kautta linjan kiinnittää keskeinen huomio Kauhajoen tapahtumien kokonaisuuden arvioinnissa sen sijasta, että alemmat oikeudet eivät ole asettaneet Jokelan tapahtumia oikeastaan minkään vertaa tämän tapauksen arviointiperustaksi.

Erityisesti aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet, jotka olivat tulleet voimaan 19.10.2007, muodostavat yhden ratkaisemista tarvitsevan kysymyksen: ovatko nuo ohjeet hallintovirkamiestä normiperusteisesti velvoittavia AseL:n ja AseA:n nojalla annettuja määräyksiä, tai olisivatko ne velvoittavuudeltaan juuri Jokelan tapahtumien jälkeen aselupaviranomaisen huolellisuustason kokemussääntöinä velvoittavia.

Nythän alemmat oikeudet ovat päätyneet vähättelemään niiden merkitystä ja nostaneet Haapalan hyväksi sen näkökulman, että Haapalan menettely on ollut vallinneen aselupakäytännön mukainen.

Yksittäisen kysymyksen varsinaisessa aseluvan myöntämisprosessissa muodostaa valituslupapyynnön kannalta Walther P22 puoliautomaattiaseen soveltuvuus Saaren ilmoittamaan käyttötarkoitukseen ”tarkkuusammuntaa Sotkan ampumaradalla Kauhajoella” (partitiivin alleviivaus tässä).

AseL 44 §:n 1 momentin mukaan aseen tulee soveltua hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen. Hovioikeus on sivuuttanut tämän seikan kokonaan, eli se näyttää tulkinneen AseL 44.1 §:ää voitavan soveltaa ilman kriteeriä ”hyvin”. Yhtenäistämisohjeessa todetaan, että jollei ase sovellu laissa asetetun määräyksen edellyttämällä tavalla hyvin, muodostaa tämä seikka ehdottoman esteen aseen hankkimisluvan myöntämiselle, kuten laki määrää. Hovioikeus on tiennyt asiantuntijatodistaja McKeownin todistamisen perusteella sen, että kyseinen ase ei sovellu hyvin tarkkuusammuntaan.

Hovioikeus on kiertänyt lain velvoittavuuden toteamuksella, että tuohon aikaan vielä annettiin lupia tällaisille aseille, mikä tarkoittaa myös oikeuden kannanottona sitä, että Jokelan tapahtumilla ei ole ollut merkitystä suomalaisen virkakunnan toiminnalle. Samaten se tarkoittaa hovioikeuden kantana, että laista poikkeavaksi muotoutunut hallintokäytäntö suo yksittäiselle virkamiehelle hyväksyttävän perusteen poiketa lain ehdottomasta normista, olkootpa seuraukset siitä kuinka karmeat tahansa.

Myös tulivoimaisuutta koskeva kysymys liittyy tähän asiayhteyteen, mutta kun se tulee jäljempänä hyvin seikkaperäisesti käsitellyksi valitustekstissä, en käsittele sitä tässä yhteydessä enemmälti. Sama koskee aseen hallussapitolupaa, jollaista ei oltu määräajassa haettu, vaikka AseL:n 52 § sitä nimenomaisesti edellyttää, ja luvan määräajassa hakematta jättäminen tarkoittaa aseen hallussapidon osalta syyllistymistä ampuma-aserikkomukseen (vahingonkorvausasiassa valtion kanssa riidaton seikka).

4. Syy-yhteyden adekvaattisuus keskeisenä valituslupaperusteena

Edellä olen pyrkinyt kuvaamaan sitä, millaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa Haapalan virkamenettely aselupaviranomaisena on tapahtunut. Luonnollisesti tätäkin keskeisemmässä roolissa on tässä jutussa hänen menettelynsä poliisina ja poliisimiehenä torstaista 18.9.2008 alkaen.

Asianomistajien kanta on, että ainoastaan tapahtumien kokonaiskuvan hahmottaminen voi olla se lähestymistapa, jonka kautta aukenee kunnollinen mahdollisuus tarkastella Haapalan menettelyn adekvaattista kausaaliyhteyttä joukkomurhan uhrien kuolemaan. Esitän tämän kontekstin hahmottamiseksi Haapalan ja Saaren objektiivisesta yhteenkuuluvuudesta janan, jonka molemmissa päissä ovat nämä kaksi henkilöä ja janan ulkopuolella kumpaisessakin päässä koulujoukkomurha.

Kuva hahmottaa, vaikkei ajallisessa mittakaavassa olekaan, jutun objektiivisesta aineistosta varmentuvan sen tosiasian, että Matti Saaren aseasia on ollut Haapalan monopolina Kauhajoen poliisissa muutoin, paitsi Vainiorannan ja Harjun yhden näkemisen verran. Viime mainitut ovat pitäneet Saarta ensi näkemältä outona tyyppinä, ja Vainioranta on todennut Harjulle asetarkastuksessa, ettei vaan tulisi uutta Jokelaa, johon Harju on todennut, että voi tullakin.

Kun Matti Saari on lähtenyt 22.9.2008 Haapalan virkahuoneesta suoraan hankkimaan välineitä koulujoukkomurhan toteuttamiseen, ja kun hänen ensimmäinen kontaktinsa Haapalaan on aseen hankkimisasiassa tapahtunut pian Jokelan koulumurhan jälkeen, seuraa tästä päättelyketjusta varsin karmea objektiivinen havainto. Haapalan menettely näyttäytyy tässä kontekstissa objektiivisesti katsottuna Saaren mahdolliselta rikoskumppanuudelta.

Subjektiiviset seikat ovat sitten ne, jotka ratkaisevat, miten asia on, mutta huomionarvoista on panna merkille, että Haapalan tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ei ole koskaan tutkittu minkään muun kuin tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tutkintarajoissa.

Kun Haapalan menettelyä tarkastellaan häätilaisuudessa 20.9. ja poliisilaitoksella 22.9.2008 tekemiensä poliisitoimien estämisratkaisujen kannalta, vahvistuu objektiivisena havaintona se, että Haapalan menettely eri vaiheissa muodostaa sen ”Troijan puuhevosen”, jota ilman ei Matti Saari olisi päässyt 23.9.2008 ”muurien lävitse” toteuttamaan jo pitkään suunnittelemaansa sotaa, jonka raunioilla äidit itkevät poltettuja lapsiaan.

Ja kun Haapala on itse painottanut toimineensa täysin harkitusti aseen Saarelle jättäessään, niin onhan tämä nyt melkoisen kummallista, ettei oikeuslaitos onnistu löytämään tästä aineistosta sitä asianomistajien mielestä päivän selvää kausaaliyhteyttä, joka riittävällä tavalla aiheuttaa syyksi lukemisen ja korvausvelvollisuuden.

Käräjäoikeus omassa tuomiossaan kiteytti tekemällään kehäpäätelmällä oikeastaan sen, mistä tässä asiassa on eräältä keskeiseltä osin kysymys, ja näyttää olevan myös hovioikeuden tuomiossa: poliisitodistajien uskottavuus.

Juuri tähän pointtiin liittyy mitä ilmeisimmin kausaaliyhteyden kannalta keskeinen oikeuskysymys. On täysin poikkeuksellista, että lainkäytössä ylipäätään perustetaan näytön nojalla ratkaistava kysymys kokonaisen todistajaryhmän epäluotettavuusarviointiin. Erityisesti asianomistajien asemaa tarkasteltaessa on luonnostaan selvää, että asianomistajat ovat ryhtyneet oikeudellisiin toimiin vain sen tiedon perusteella, mitä he ovat voineet lukea virkarikostutkinta-asiakirjoista todistajien kertoneen.

Mutta kun oikeus sitten ilmoittaa, että todistajat, tässä poliisimiehet, ovatkin epäluotettavia, niin asianomistajat kokevat yhteiskunnan tulleen vetäneeksi heitä huulesta tältäkin osin, koska viranomaisethan nämä esitutkintamateriaalit ovat sentään tehneet ja tämäkin osuus menee sen vuoksi valtion vastuulle. Siitä huolimatta asianomistajat on velvoitettu korvaamaan suuret määrät oikeudenkäyntikuluja.

Haapalan menettelyn syy-yhteyskysymyksen arvioimiseksi juuri tämä hänen tinkimättömän kiinteä asennoitumisensa Saaren aselupa-asiaan on juuri se keskeinen pointti, jonka kautta hänen menettelynsä kausaaliyhteys tulee arvioida oikeudellisessa päättelyssä. Edellä oleva janapiirros osoittaa omat objektiiviset tosiseikkansa, ja janalla yksilöimättä jätetyt tapahtumat 19.-22.9.2008 välisenä aikana osoittaa puolestaan osaksi riidattomina seikkoina ja osaksi henkilötodistelun kautta sen, että Haapala on aktiivisesti torjunut muitten poliisien toimenpiteet Saaren aseasiaan puuttumiseksi.

Haapalan menettelyyn avautuu näin tarkastellen selkeästi kaksi näkökulmaa, jotka johtavat täsmälleen samaan objektiiviseen johtopäätökseen hänen subjektiivisesti poikkeuksellisen kiinteästä suhtautumisestaan Saaren aseenkanto-oikeuteen.

5. Valtion korvausvastuuta koskeva valituslupatarve

Jutussa on valtiota vastaan ajetussa kanteessa kysymys valtion vastuuperusteitten monikertaisesta kumuloitumisesta sekä anonyymista tuottamuksesta. Asianomistajien siviilijutun kantajina esittämien korvausvaatimusten perusteet kohdistuvat pääosin Jokelan koulujoukkomurhan jälkeisenä aikana valtion välinpitämättömyydellään aikaansaamaan turvallisuusriskiin. Korvausperusteiden kumuloitumisessa ovat tietysti osaltaan mukana myös Haapalaa vastaan ajettavien rikossyytteiden perusteet.

Kysymys on ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain mukaisten perusoikeuksien juridiikasta ja lain soveltamisesta perusoikeuksien priorisoinnista lainkäytössä.

Tapaus on jäljempänä vertailtavien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten perusteella kansallisen lain soveltamisen kannalta ainutlaatuinen, ja sen kautta tarjoutuu Korkeimmalle oikeudelle tilaisuus antaa kattava lain soveltamisohje kansalliseen tarpeeseen.

6. Muu painava syy lupapyynnön perusteena

Perusteen ennakkopäätökselle tässä jutussa antaa myös se, että tapaus on kansainvälisessä ”näyteikkunassa” ja sitä seurataan erittäin tarkasti eri puolilla maailmaa. Tuore saksalaisen alioikeuden ratkaisu, joka myös on saanut suurta kansainvälistä huomiota osakseen, on ainakin Saksassa saanut vertaistavakseen lehdistössä Kauhajoen koulumurhan vastuukonstruktiota koskevaa julkista pohdiskelua.

Rikokseen syyllistymisen ja vahingonkorvausvelvollisuuden peruskysymyksenä oleva syy-yhteys ja sen adekvaattisuus on oikeustieteissä kansainvälisesti samojen määritteiden varassa, ja arviointi kussakin oikeusjärjestelmässä tapahtuu ainakin pääosin samanlaisten inhimillisen toiminnan säännönmukaisuutta koskevien kokemussääntöjen varassa. Syy-yhteyden adekvaattisuusrajaa ei ole voitu kirjata lakiin eksaktisti, vaan syy-yhteys tulee ratkaistavaksi in casu sen mukaisesti, mitä asiassa on pidettävä totena (Suomessa OK 17:2.1).

Tämän jutun asianomistajia askarruttaa erityisesti kysymys siitä, voisiko valtakunnansyyttäjän viraston arvovalta olla omansa vaikuttamaan myös riippumattoman tuomioistuimen asenteeseen. Samalla tavoin kuin tämän jutun intrassa on kysymys arvovaltakollisiosta apulaispoliisipäällikkö Nyrhisen ja komisario Haapalan välillä, niin voisiko olla myös niin, että valtakunnansyyttäjän kabinetissaan – ilman tutkinta-aineistoa ja audiatur et altera pars –säännön toteutumista – tekemä tutkinta- ja syyterajaus on tapahtunut niin korkealla arvovaltatasolla, että sen murtaminen edes riippumattoman oikeuslaitoksen toimesta ei ota onnistuakseen.

Katson päämiesteni puolelta velvollisuudekseni kertoa Korkeimmalle oikeudelle tässä ainutlaatuisen tärkeässä asiassa myös inhimillisesti ottaen ymmärrettäviä ja hyvin pitkälle myös hyväksyttäviä epäilyksiä siitä, että asian tutkinnassa ja aineiston käsittelyssä, muun muassa poliisitodistajien epäuskottavina pitämisessä, on kautta linjan jotain pielessä.

Eräänä yksityiskohtana tulee näin sanottaessa heti mieleen se, että todistaja Tarja Harjun kertomus on näytön arvioinnissa muutettu aivan toisen sisältöiseksi, kuin mikä todistajan eksakti ja tinkimätön kertomus oikeudessa oli. Harju on kertonut tehneensä havaintoja Haapalan toiminnasta Saaren aseasiassa joukkomurhaa edeltävällä viikolla, ja kun Haapala on ollut poissa työpaikalta perjantaina 19.9., on todistajan mukaan hänen havaintonsa ajoittunut torstaille 18.9.

Tämä todistelu ei jostain syystä ole mahtunut laisinkaan tätä asiaa käsitelleitten tuomioistuinten ajatuskulkuun. Tästähän tulee asianomistajille väistämättä mieleen, että joku tietää nyt jotain sellaista, minkä valossa Harjun havainto 18.9.2008 on sellaisenaan erittäin epäsuotava. Mutta toisaalta niinhän olivat näitten poliisien todistelukertomuksetkin epäsuotavia, koska poliisitodistajien uskominen olisi ilmeisesti johtanut kokonaan toisenlaiseen juridiseen lopputulokseen. Mitäpä muutakaan vaikutinta voisi olla sille, että todistelua ei voida ottaa objektiivisen sisältönsä mukaisena ratkaisuperusteeksi.

Tässä on nyt sanottava ihan suoraan asianomistajien kantana, että heidän mukaansa Haapala ei ole ollut laisinkaan sellainen sinisilmäinen hyvää tarkoittava varovainen hallintovirkamies, jollaisena tuomioistuimet näyttäisivät halunneen häntä käsitellä. Asianomistajien tinkimättömän kannan mukaan Haapalan menettely on ollut täysin ratkaisevassa asemassa siihen, että asianomistajien lähiomaiset ovat saaneet väkivaltaisesti surmansa, ruumiit tulleet poltetuiksi tunnistamattomaan tilaan. Ja kun tämä Suomen rauhanajan hirvittävin teurastus oli tapahtunut, on poliisin ylintä johtoa myöten ilmoitettu kansainvälisessä uutisoinnissa, ettei poliisilla ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa tähän asiaan. Samaa perätöntä tietoa tuotiin keskusrikospoliisin toimesta myös asianomistajille kotiovelle: mitään ei ollut tehtävissä poliisin toimesta. Tämä todenvastainen uutisointi on toki koko kansakunnan tiedossa notorisesti.

Eräänä ns. muuna syynä valituslupapyynnölle on myös se, että tuomion perusteluihin on sisällytetty eräitä täysin epäloogisia päättelyjä, joitten perusteella vaikuttaa siltä, että ilman näitä olisi ilmeisesti jouduttu päätymään toisenlaiseen tuomioon. Eräs tällainen on hovioikeuden tuomion sivulle 27 toiseen kappaleeseen kirjattu ristiriitainen teksti siitä, että aseen pois ottamista koskeva toimenpide oli kirjattu 19.9.2008 kolmiportaisessa kiireellisyysluokituksessa alimpaan C-kiireellisyysluokkaan, johon kuuluu normaalisti esimerkiksi liikennevalvonta. Jos vanhaa sanontaa saa käyttää, niin tämä hovioikeuden päättely on jutun kontekstissa ihan ”hyvää päivää – kirvesvartta”.

Hovioikeus on näin lausuessaan varsin hyvin tiennyt, että perusteena tälle poliisin antamalle kiireluokitukselle oli tuolloin tehty taktinen päätös toimia niin, ettei poliisin operaatiosta välity Saarelle etukäteen tietoa, ja että häneltä päästään nappaamaan ase pois heti kun hän palaa Kauhajoelle kotiseudultaan Pyhäsalmelta. Tätä seikkaa vasten tarkasteltuna on asianomistajissa herättänyt suunnatonta ihmetystä se, miksi hovioikeus on kirjannut tuomioonsa tällaisen irrelevantin päättelyn.

7. Kysymys Haapalan 22.9. järjestämästä Saaren kuulemisesta

Hovioikeudessa on kuultu todistajina soveltavan psykologian professoria Pekka Santtilaa ja psykiatri Matti Romanovia. Heidän todistusteemastaan tai todistuskertomustensa sisällöstä ei mainita hovioikeuden tuomiossa sanaakaan. Se mitä kyseiset todistajat ovat oikeudessa kertoneen, käy sopivasti selville tähän liittämästäni sanomalehti Ilkan uutisoinnista 11.2.2011. Kyse ei ole todisteesta, vaan informaatiosta.

Kuten jo lehtikirjoituksen otsikko osoittaa, ovat asiantuntijat tyrmänneet komisario Haapalan menettelyn, kun tämän on tiedossaan olleen objektiivisen tietoaineksen perusteella tehtävissä olleiden johtopäätösten sijasta ryhtynyt 22.9.2008 omin päin arvioimaan Matti Saaren terveydentilaa ja tehnyt johtopäätöksensä Saaren kelpoisuudesta pitää ase pelkästään sen perusteella, miltä hänen mielestään Saari vaikutti.

Asiantuntijatodistajat vahvistivat yksimielisesti sen, että ainoastaan objektiivinen data kansalaisen menettelytavoista ja toiminnasta on se, johon voidaan luottaa. Näinhän tuomioistuinkin toimii, eli vaikka kuinka herttainen naapurin poika olisi epäiltävänä taikka syytteessä, niin jos faktat puhuvat selvää kieltään häntä vastaan, ei siinä ”tuttavan poikamaisuus” auta yhtään. Komisario Haapalalla ei voi missään tapauksessa olla sellaista dispanssia olla tahallaan piittaamatta objektiivisesta tietoaineistosta, jollaisen dispanssin hovioikeus nyt on hänelle ilmiselvästi antanut.

Hovioikeus toteaa tuomiossa sivulla 31: ”Sen sijaan Haapalalla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että Saaren menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta.” Tämä tarkoittaa sitä, että jos vain näin vaatimattomasta asiasta eli pelon ja huolen herättämisestä puoliautomaattipistoolin kanssa on kysymys, niin ase voidaan jättää pelon ja huolen aiheuttajalle. Ja jos huolenaiheitten perusteena oleva asia sitten toteutuu juuri siten kuin objektiivinen aineisto on riskiksi osoittanut, niin syy-yhteys kuolemantapausten ja aseen haltuun jättämisen väliltä jää tämän hovioikeuden päättelyn mukaan puuttumaan.

Eihän tämä nyt kai voi ihan näin olla, kun kysymys on poliisin toiminnasta ja poliisin velvollisuudesta vastata kansalaisten turvallisuudesta. Tai jos sitten voi olla, niin asia vaatii Korkeimman oikeuden vahvistuksen. Lieneehän tämä nyt sen arvoinen asia.

8. Muut seikat tuomiosta valituslupaperusteena

Asianomistajat vetoavat edellä olevan lisäksi kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka Korkein oikeus lienee velvollinen viran puolesta ottamaan huomioon muutoksenhaun kohteena olevan hovioikeuden tuomion sisällöstä. Myös kysymys oikeudenkäyntikuluista omaa prejudikaattiarvoa sen vuoksi, että asianomistajat ovat olleet oikeutettuja luottamaan esitutkinnasta selville käyvän todistelun osoittamaan asiaintilaan omien oikeudellisten toimiensa näyttöperustana.

Jos tutkintapöytäkirjan kertomukset eivät pitäisi paikkaansa, kuten oikeus nyt näyttäisi tarkoittavan, niin eihän niihin vetoavan asianosaisen nyt pidä joutua vastaamaan oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat valtion viranomaisen aiheuttamia. Asianomistajillahan ei ole ollut mitään tekemistä virkarikoksen poliisitutkinnan kanssa, kun heidät oli suljettu sen ulkopuolelle."

------

Tuossa oli siis asianomistajien valituslupahakemus. Tämän jälkeen seuraa varsinainen valitus, jossa esitetään asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet. Valitus on valituslupahakemusta paljon laajempi esitys. Seuraavassa asianomistajan valituksen johdanto:

"VALITUS

VAATIMUKSET KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Asianomistajat pyytävät, että Korkein oikeus tekee hovioikeuden ratkaisuihin seuraavat muutokset:

• kumoaa hovioikeuden käsittelyratkaisun asianomistajien syyteoikeuden puuttumisesta virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa asiassa ja ottaa alemmissa oikeuksissa tästä asiasta esitetyn syytteen ja vaihtoehtoisen syytteen välittömästi tutkittavakseen, s.o. asiaa hovioikeudelle palauttamatta,

• tuomitsee Hannu Haapalan rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta alemmissa oikeuksissa esitettyjen lainkohtien nojalla,

• velvoittaa ensisijaisesti Suomen valtion ja toissijaisesti Hannu Haapalan suorittamaan asianomistajille vahingonkorvausta hovioikeudessa vaaditut määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 23.9.2008 lähtien, ja

• velvoittaa ensisijaisesti Suomen valtion ja toissijaisesti Hannu Haapalan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut ja asianosaiskulut käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä päivämäärästä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta,

ja siinäkin tapauksessa, että Korkein oikeus ei muuttaisi hovioikeuden tuomiota pääasian osalta,

• ensisijaisesti velvoittaa Suomen valtion korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut ja asianosaiskulut alemmista oikeuksista niissä vaaditun määräisenä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä päivämäärästä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta, riippumatta siitä, että asianomistajat/kantajat ovat hävinneet pääasian, taikka

• viime sijaisesti ainakin vapauttaa asianomistajat velvollisuudesta korvata Haapalan ja valtion oikeudenkäyntikuluja käräjä- ja hovioikeudesta oikeudesta

PERUSTEET, JOILLA MUUTOSTA HAETAAN

1. Johdanto

Kyseessä on poikkeuksellinen ja toivottavasti ainutkertainen rikosasia. Kysymys on valtiolle monopoliasemassa kuuluvasta kansalaistensa turvallisuusvastuun toteuttamisesta ja tämän perustuslain mukaisen valtion velvollisuuden puitteisiin sijoittuvasta laiminlyöntien ketjusta, jonka tuloksena Matti Saari ylipäätään on voinut päästä tekemään koulujoukkomurhan ja erityisesti 23.9.2008 ampumaan Kauhajoella yhdeksän luokkatoveriaan, opettajansa ja itsensä.

Korkeimmalle oikeudelle tehtävän valituksen keskeisenä oikeudellisena kysymyksenä on käräjäoikeuden tuomion ilmentämä ja hovioikeuden lähes sellaisenaan vahvistama käsitys sellaisen oikeustilan sallittavuutta, jossa poliisilla ei ole velvollisuutta ryhtyä rikoksen ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin perustuslain ja erityislakina ampuma-aselain velvoittavista normeista huolimatta, vaikka yksittäiset kansalaiset ovat tehneet ilmoituksia poliisille, ja poliisit apulaispoliisipäällikköä myöten, ovat huolestuneet tosissaan ja ryhtyneet turvaamistoimenpiteisiin, jotka sittemmin yksi poliisin organisaation heikko lenkki on esimiesvallallaan estänyt muilta poliisimiehiltä ja jättänyt itse poliisimiehenä myös tekemättä. Käräjäoikeuden tuomio vahvisti sellaisen ajattelutavan, että valtion turvallisuusvastuun ketju saa olla juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki kulloinkin on. Hovioikeus ei ole poikennut olennaisesti käräjäoikeuden kannasta. Objektiivisesti arvioiden ei näin leväperäistä vastuukonstruktiota liene millään muulla lainkäytön vastuualueella.

Kysymys on viime kädessä yhteiskunnan perus- ja ihmisoikeusvelvoitteisiin perustuvasta vastuusta, kun sen laiminlyöntien vuoksi pääsee toteutumaan suomalaisen rikoshistorian vakavin teko olosuhteissa, joissa poliisilla oli tiedossaan kaikki asiassa toimenpiteeseen tarvittavat objektiiviset asiatiedot, ja normit ovat velvoittaneet ottamaan kaikissa väärinkäyttöepäilytilanteissa aseen epäillyltä pois. Aivan erityistä huolellisuutta poliisitoiminnassa on noudatettava silloin, kun väärinkäytön epäily on terroristiseen tekoon rinnastuva koulujoukkomurha.

Hovioikeuden mielestä poliisin aselupavirkamies saa missä tahansa olosuhteissa vapaasti harkita, kenelle ampuma-aseen hankkimislupa myönnetään, millaisin selvityksin, millaiselle aseelle ja mihin tarkoitukseen. Sen lisäksi hovioikeuden mukaan poliisi näyttäisi saavan missä tahansa olosuhteissa ilman valtion korvausvastuun syntymisriskiä vapaasti harkita, kenelle ase jätetään, vaikka poliisia velvoittava normi ei asianomistajien näkemyksen mukaan anna harkintavaltaa silloin, kun on olemassa ampuma-aseen väärinkäytön vaara yleensä, saati silloin kun käsillä on ihmishenkiä vaarantavan terroristisen teon ilmeinen riski.

Käräjäoikeus joutui, syytteet hylkäävään lopputulokseen päästäkseen, laajentamaan KKO 2000:14 oikeusohjeen soveltamisalaa tuomioistuinlaitosta koskevasta ennakkotapauksesta poliisiin ja siten kaikkiin virkamiehiin. Analogia on virheellinen ja olisi johtanut lainvoimaiseksi jäädessään kestämättömään tilanteeseen. Hovioikeus on toki irrottautunut näin leväperäisestä asenteesta poliisin turvavelvoitetta kohtaan, mutta tästä ei ole ollut mitään juridista tai motaalista kompensaatiohyötyä niille jotka ovat joutuneet kärsimään vahingot hallinnon verhoon puetusta piittaamattomasta poliisin turvallisuustoiminnasta.

Päästääkseen valitsemaansa lopputulokseen ovat alemmat oikeudet joutuneet jättämään uskomatta useiden valan nojalla todistaneiden poliisimiesten kertomukset pitämällä niitä epäuskottavina. Käräjäoikeuden perustelu oli käsittämätön kehäpäätelmä (mikäli poliisimiesten kertomukset pitäisivät paikkansa, näin ei olisi voitu toimia), jossa murtamattomaksi oletusarvoksi on asetettu, että suomalainen poliisi ei voi tehdä virhettä edes silloin, kun päätöksen tehneen poliisimiehen kanta poikkeaa täysin sekä yleisestä poliisin standardista turvaamistoimenpiteissä että tässä yksittäistapauksessa erityisesti tiedossaan olleesta muiden poliisikollegoiden ja apulaispoliisipäällikön objektiivisiin faktoihin perustuneesta kannasta.

Tässä tapauksessa Haapala on moitittavista subjektiivisista motiiveista johtuen jättänyt pistoolin koulumurhaajalle. Todistajina kuullut poliisimiehet on tuomiossa luonnehdittu epäuskottaviksi, vaikka he ovat oikeudessa valan nojalla kertoneet vain siitä, miten he yrittivät hoitaa

• asian maalaispoliisimaisella terveellä järjellä niin, että

• koulujoukkomurhaa ei pääsisi toteutumaan ja kuinka

• Haapala omilla määräyksillään esti heidän taktisesti jo valmiiksi suunnitellun toimintansa, tai että

• vähintään ase otetaan heti pois sellaiselta henkilöltä, jollainen ei ole toimintansa perusteella oikeutettu kantamaan tulivoimaista puoliautomaattipistoolia.

Asianomistajat käyttävät sitä puhevaltaa, joka heille on siirtynyt lähiomaisen kuoleman johdosta ja joka perustuu perustuslain 118 §:n 3 momenttiin. Sen lisäksi, että valtion laiminlyöntien johdosta verilöyly on päässyt tapahtumaan, valtio on yrittänyt hämärtää asianomistajien oikeusturvaan sisältyvän materiaalisen totuuden selvittämistä asiassa. Heidät on suljettu jo kabinettipäätöksillä tehdyillä poliisitutkinnan rajauksilla kokonaan ulos asianosaisuudesta, aivan kuin asia ei kuuluisi heille laisinkaan.

Jutussa on kysymys vastuusta: Haapalan deliktivastuusta ja valtion vahingonkorvausvastuusta. Valitustekstissä ensiksi käsitellään tuomion virheellisyys näytön ja oikeuskysymysten arvioinnissa, jonka jälkeen siirrytään yksityiskohtaisempiin perusteluihin. Yksityisoikeudellisia vaatimuksia on käsitelty valituksen loppuosassa.

Valituskirjelmä on laadittu poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti johtuen asian laadusta, laajuudesta, oikeudellisesta monivivahteisuudesta ja asianomistajien voimakkaasta erimielisyydestä valtakunnansyyttäjän tutkintarajauksen sekä tuomioistuimen tulkintojen ja johtopäätösten kanssa. Perusteet, joilla muutosta vaaditaan, ja miltä osin oikeuden ratkaisuperustelut ovat virheelliset, käyvät ilmi seuraavasta.

2. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden virheellisyys tiivistetysti

• Oikeus on arvioinut näytön väärin mm. seuraavien keskeisten seikkojen osalta:

• Oikeus ei ole uskonut valan nojalla todistaneita poliiseja siitä, kuinka vakavana poliisit ovat kokeneet koulujoukkomurhan uhan eikä myöskään sitä, kuinka laajasti Saaren muodostama uhka Haapalan tietouteen tuotiin. Poliisit ovat yleisesti ottaen keskimäärin luotettavampia todistajia kuin monet muut, ja työnsä puolesta oppineet tekemään tarkkoja havaintoja ja painamaan niitä mieleensä. Hovioikeus on, pitäessään poliisien kertomuksia jälkikäteen muodostettuna mielipiteenä, kokenut asiakseen - näytön arvioinnille ainutlaatuisen poikkeuksellisella tavalla - ryhtyä selittelemään ihmisen erehtyväisyyttä todistajahavaintojen objektiivisesta luotettavuudesta.. Jos henkilötodistelua arvioitaisiin näytön luotettavuuden kannalta oikeudessa yleensäkin tällä tavalla, niin oikeudenkäynneistä tulisi pelkkää farssia. Hovioikeus ei ole myöskään osannut arvioida tapahtumainkulkua poliisitoimen kannalta. Perusteet, joiden nojalla poliisien on päätelty valehtelevan tai liioittelevan, on lainkäytöllisessä poikkeuksellisuudessaan finalistinen perustelusysteemi komisario Haapalan pelastamiseksi tuomioistuimen langetettavaksi muutoin tulevasta syyllisyysvastuusta.

• Käräjäoikeus ja sen kantaan yhtyen hovioikeus ei ole uskonut toimistosihteeri Tarja Harjua siitä, että hän on jo verilöylyä edeltäneellä viikolla nähnyt Haapalan koneella kuvia ja englanninkielistä tekstiä, jonka jälkeen hän oli kysynyt Haapalalta, mitä Saaren aseasialle on tarkoitus tehdä. Tähän Haapala oli vastannut, että ei tilata vielä, kun jotain täällä netissä on. Tämän vahvistukseksi Harju on kirjoittanut keltaisen tarralapun ja liimannut sen Saaren ampuma-aselupahakemukseen. Tuoreeltaan esitutkinnassa kuultaessa Harju on ollut vakuuttunut ajankohdasta ja osoittanut päivämäärät kalenterista kuulustelijana toimineelle Jussi-Pekka Hyväriselle. Hyvärinen on uskonut Harjua. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että Harju on erehtynyt päivämäärästä, vaikka oli vakuuttanut valan velvoittamana, ettei ollut keskustellut Saaren aseasiasta Haapalan kanssa maanantaina 22.9.2008, ja että hän oli tehnyt edellisellä viikolla keltaisen muistilapun, joka oli silloin liitetty Matti Saaren papereihin.

• Käräjäoikeus on sekoittanut näytön arvioinnissa kotietsinnän (poliisilain 16 § ja pakkokeinolain 5 luvun 1 §) ja aseen poisottotoimenpiteen käsitteet (ampuma-aselain 92 §), kun se on katsonut, että Haapala on tehnyt häissä 20.9.2008 samansisältöisen ratkaisun kuin Nyrhinen 19.9.2008. Hovioikeus on jossain määrin irrottautunut tästä kannasta, mutta ilman mainittavia johtopäätöksiä

• Käräjäoikeus ei ole kirjannut todistajien kertomuksia osin oikein, ja olennaisia todistajien kertomia oikeudellisesti relevantteja seikkoja on jäänyt kirjaamatta. Hovioikeus ei ole poikennut tästä olennaisesti.

• Käräjäoikeus on poikkeuksellisesti uskonut kaiken, mitä vastaaja on sanonut, vaikka tämä on ainoa, joka todistajan penkillä saa valehdella ja ainoa, joka jäi todistettavasti valheesta kiinni pääkäsittelyssä, ja jonka kertomus on ristiriidassa todistajien kertomusten kanssa. Hovioikeuden kanta vaikuttaa samalta.

• Kirjallisen näytön ja nettiaineiston merkitys on jätetty vähälle huomiolle syyksilukemisen perusteissa, ja sen sekä muun objektiivisen fakta-aineiston merkitystä selvittäneiden asiantuntijatodistajien Santtilan ja Romanovin kertomukset on sivuutettu kokonaan.

• Käräjäoikeus on jättänyt käytännössä kokonaan huomioimatta riidattomat seikat ja poistanut lainvastaisesti tuomiosta riidattomaksi sovitun seikan, joka oli sisällytettynä riidattomaan taustaan pääkäsittelyä varten oikeuden laatimassa yhteenvedossa, johon ei tullut muutoksia. Hovioikeus ei näyttäisi panneen tätä asiaa merkille laisinkaan, vaikka siellä on vedottu kyseiseen seikkaan.

Yksinomaan asian L09/718 osalta

• Hovioikeus on arvioinut näytön väärin siltä osin kuin kysymys oli tietojen salaamisesta esitutkinnassa liittyen Jari Saastamoisen tekemään yleisöilmoituksen kohtalosta poliisissa;

• Laintulkinnan virheellisyys

• Haapala on toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tahallaan tai törkeän huolimattomasti ja objektiivisesti arvioiden virheellisesti (rikoslain 3 luvun 7 § ja vahingonkorvauslain 3 luvun 1 ja 2 §:t).

• Ampuma-ase olisi pitänyt ottaa pois Saarelta ampuma-aselain 92 §:n nojalla, eikä säädös anna harkintavaltaa poliisille, jos syytä epäillä –kynnys ylittyy – niin kuin Saaren tapauksessa oli selvästi käynyt. Vain Haapalan 20. ja 22.9.2008 esimiehenä tekemät päätökset olivat esteenä lain mukaisen velvollisuuden tulemisesta täytetyksi muiden poliisimiesten tahdon mukaisesti.

• Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulkinta KKO 2000:14 oikeusohjeesta on virheellinen siten, että poliisin toiminnan ei tarvitse olla ilmeisen virheellistä johtaakseen korvaus- ja rikosvastuuseen, kun kysymys on ampuma-aseen poisottamisen laiminlyönnistä ampuma-aselain 92 §:n mukaisena turvaamistoimena ja asian selvittelyn laiminlyöntinä, ja joka tapauksessa Haapalan toiminta on ollut ilmeisen virheellistä, kuten hovioikeus näyttäisi nyt katsoneen.

• Rikos- ja vahingonkorvausvastuu voi perustua hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaisen selvitysvelvollisuuden laiminlyöntiin, ja joka tapauksessa tarkoituksellinen tietämättömyys on tahallista tai ainakin törkeän huolimatonta toimintaa, joka juridisen ominaislaatunsa vuoksi on omansa johtamaan vastuuseen.

• Syy-yhteyden adekvaattisuuden katkeaminen tahallisen henkirikoksen vuoksi on tässä tapauksessa virheellinen eikä perustu oikeustieteiden metodeihin perustuvaan päättelyyn eikä korkeimman oikeuden aiempiin linjauksiin (erityisesti KKO 1993:50).

• Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulkinta siitä, että Saarta ei ole ollut syytä epäillä asianomistajien syytteessä kuvatuista rikoksista, varomatonta käsittelyä lukuun ottamatta, on virheellinen.

• Hovioikeus ei ole ottanut huomioon, että kun Saarta oli syytä epäillä varomattomasta käsittelystä, ampuma-ase olisi pitänyt pelkästään jo tämän seikan perusteella ottaa Saarelta pois ampuma-aselain 92 §:n nojalla.

• Haapala on myöntänyt Saarelle ampuma-aseen hankkimisluvan ampuma-aselain vastaisesti siten kuin asianomistajien syytteen teonkuvauksessa on esitetty. Kysymys on sekä virkarikoksen että kuolemantuottamuksen kannalta yhdestä tapahtumasarjasta, jonka puitteissa Haapalan lainvastainen menettely alkaa luvan myöntämisvaiheesta ja päättyy Saaren tekemiin henkirikoksiin.

• Käräjäoikeus on harjoittanut vuoroin laajentavaa (KKO 2000:14) ja vuoroin supistavaa (KKO 2002:56) analogiaa silloin, kun on pyritty pääsemään vastaajille edulliseen lopputulokseen. Hovioikeus ei juurikaan poikkea tästä finalistiselta näyttävästä päättelytavasta.

• Asianomistajia ei olisi tullut velvoittaa korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja asiassa siinäkään tapauksessa, että heidän syytteensä hylättiin. Haapala on joka tapauksessa itse omalla toiminnallaan aiheuttanut asianomistajille oikeudenkäynnin tarpeen asiassa, jonka veroista ei Suomessa ole koskaan ollut.

Pelkästään juttuun L09/718 liittyen

• Alemmat oikeudet eivät ole erottaneet rikosoikeudellista tuottamusta korvausoikeudellisesta tuottamuksesta eivätkä tarkastelleet oikeustosiseikkoja puhtaasti vahingonkorvausoikeuden korvausjärjestelmän kannalta, vaikka kantajien vaatimukset perustuivat sekä rikokseen että vahingonkorvauslain mukaiseen tuottamukseen.

• Hovioikeuden tuomio on perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen sen kysymyksen osalta, onko poliisilla velvollisuus reagoida nimettömään koulujoukkomurhaajaepäilyn ilmiantavaan viestiin. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain, johon käräjäoikeus on ratkaisunsa nojannut, 2 §:n 3 momentin mukaan lakia ei sovelleta esitutkintaan eikä poliisitutkintaan.

• Hovioikeus on tarkastellut virheellisesti valtion anonyymia ja kumuloitua tuottamusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan, perustuslain 22 §:n ja 7 §:n, poliisilain 1 §:n 1 momentin, 9 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain kannalta. Poliisin, orgaanina, olisi hallussaan olevien tietojen nojalla pitänyt ottaa ase pois Saarelta, ja toimimattomuus johtaa vastuuseen pelkästään EIS 2 artiklan perusteella.

Valtio olisi tullut velvoittaa oikeudenkäynnin lopputuloksesta riippumatta korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut ottaen huomioon valtion menettely tutkintaprosessissa alusta alkaen, eli tietojen salaaminen esitutkinnassa ja pyrkimys ratkaista asia yksinomaan syytäjälaitoksen kabineteissa tavalla, jossa asianomistajien osallistuminen julkiseen oikeudenkäyntiin estyy."

--

Tämän jälkeen valituskirjelmä jatkuu yksityiskohtien osalta noin 80 sivun verran.

Tässä vielä asianomistajien valituslupahakemusta ja valistusta koskeva sisällysluettelo:

Sisällys

ASIANOSAISTIEDOT 1

VALITUSLUPAPYYNTÖ…………………………………………………………………..2

VALITUS………………………………………………………………………………………14

VAATIMUKSET KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 14

PERUSTEET, JOILLA MUUTOSTA HAETAAN 15

1. Johdanto 15

2. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion virheellisyys tiivistetysti: 17

3. Tapahtumainkulku 21

3.1. Tapahtumat ennen päivämäärää 22.6.2008 21

3.2. Tapahtumat 22.6 – 23.9.2008 21

3.2.1 Hankkimisluvan myöntäminen 21

3.2.2 Ampumisia edeltänyt viikko 17.9 – 18.9.2008 22

3.2.3. Perjantai 19.9.2008 23

3.2.4. Lauantai 20.9.2008 26

3.2.5. Sunnuntai 21.9.2008 27

3.2.6. Maanantai 22.9.2008 27

3.2.7. Tiistai 23.9.2008 29

3.2.8 Keskiviikko 24.9.2008 30

4. Haapalan huolimattomuus 22.6. – 15.9.2008 30

4.1. Asianomistajien perustuslain 118 §:n 3 momentin mukainen syyteoikeus 30

4.2. Peruskatsaus ampuma-aselain keskeisiin sääntelyperusteisiin 32

4.3. Matti Saaren taustojen selvittämiseen liittyvät laiminlyönnit 34

4.4 Ilmoitettu käyttötarkoitus ja sen hyväksyttävyys 34

4.5. Saaren ilmoittama käyttötarkoitus ja aseen soveltuvuus käyttötarkoitukseen 35

4.6. Selvitysten uskottavuus ja harrastuneisuuden osoittaminen 36

4.7. Aikavälin 22.6.-15.9.2008 tapahtumat Haapalan virkavelvollisuuden laiminlyönnin kokonaisuuden (22.6.-23.9.) osaseikastona 37

5. Haapalan huolimattomuus tiivistetysti 15.9.2008 – 23.9.2008 38

5.1. Ampuma-aselain 92 §:n suhde poliisia velvoittavana normina suhteessa KKO:n ratkaisuun 2000:14 ja siten kysymys siitä, olisiko Haapalan pitänyt lain mukaan ottaa Saarelta pois? 39

5.1.1. Perusteet, joiden vuoksi KKO:n ratkaisusta 2000:14 ilmenevä oikeusohjetta ei voida soveltaa nyt käsillä olevaan tapaukseen 39

5.1.2 Minkä vuoksi syytä epäillä –kynnys ylittyy ja miksi Haapalan toiminta on joka tapauksessa ollut ilmeisen virheellistä? 45

5.2. Perusteet ampuma-aselain 92 §:n mukaiselle pakolliselle turvaamistoimelle 51

6 Minkä vuoksi Saarta oli syytä epäillä rikoksista? 55

6.1. Varomaton käsittely 56

6.2. Yleisvaarallisen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu 58

6.2.1 Koulujoukkomurha tekona 58

6.2.2. Yleisvaarallisen rikoksen valmistelu 59

6.2.3 Terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu 59

6.3. Laiton uhkaus 60

6.4. Ampuma-aserikkomus 61

7 Hallintolain mukainen selvittämisvelvollisuus 62

8 Syy-yhteyden adekvaattisuus 63

9 Seikat, joihin käräjäoikeus ei ole ottanut kantaa 69

9.1 Virkarikoksen tuottamuksellisuus / tahallisuus 69

9.2 Tuottamuksen törkeysarvostelu 71

9.3 Teon kokonaisarvostelu 72

10 KORVAUSVAATIMUKSET 73

10.1 Perusteet, joilla käräjäoikeus hylkäsi asianomistajien/kantajien korvausvaatimukset 73

10.1 Valtion tuottamukseen sovellettavat oikeuslähteet 74

10.2 Valtion ”isännänvastuu” Haapalan individuaalin laiminlyönnin vuoksi 75

10.3 Vastuu ns. anonyymin tuottamuksen osalta 76

10.4 Valtion (Sisäasiainministeriön) toiminta 80

10.5 Kumuloitu tuottamus ja KKO 2002:56 82

10.6 Syy-yhteydestä valtion vastausperusteiden kannalta 84

11. Tietojen salaaminen esitutkinnassa 87

12. Korvausmäärät 88

13. Lopuksi – oikeusturvan ideasta oikeusturvan toteuttamiseen 89

PYYNTÖ PÄÄKÄSITTELYN TOIMITTAMISESTA 90

TODISTELU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 91

LÄHTEET 101

KORKEIMMALLE OIKEUDELLE TOIMITETTAVAT LIITTEET