1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi viime vuoden syyskussa antamassaan päätöksessä (KHO 2012:75) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannasta potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevassa asiassa.
2. EIT katsoi 3.7.2012 antamassaan tuomiossa X v. Suomi, että koska X:n pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.
3. EIT:n päätös saattoi asianomaiset suomalaiset viranomaiset tietynlaiseen ahdinkoon, sillä edellyttihän päätös Suomelta selvää käytännön muutosta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hätiin huudettiin KHO:ta, joka tavallaan "hallinnon jatkena" on tottunut viranomaisten ja yleensä hallitusvallan apuun aiemminkin rientämään, jos "yleinen etu" tätä vaatii.
4. KHO:ssa tuli sopivasti esille vastaavanlainen tapaus, jossa pakkohoitoon määrätty Y oli valittanut KHO:een samanlaisesta asiasta kuin X aiemmin EIT:een. KHO päätti nujertaa EIT:n kannan ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimen presidentti Pekka Vihervuori määräsi Y:n tapauksen käsiteltäväksi reilut 20 jäsentä koostuvassa täysistunnossa eli plenumissa. Ja niinhän siinä sitten kävi kuin oli alun perin suunniteltukin: KHO nuiji 13.9.2012 antamallaan yksimielisellä päätöksellään EIT:n päätöksen maanrakoon ja arvosteli EIT:tä siitä, että ratkaisussa ei olisi huomioitu kaikkia hienoja oikeusturvatakeita, joita suomalainen järjrestelmä (muka) asiassa tarjoaisi.
5. Tartuin KHO:n sanottuun plenumpäätökseen tuoreeltaan blogissani 635/15.9.2012 ja kritisoin siinä (aika voimallisesti) päätöksen perusteluja ja lopputulosta.
6. KHO:n päätös tukenaan Suomen valtio kiirehti vaatimaan EIT:n 3.7.2012 tekemän jaostoratkaisun tutkimista tuomioistuimen vahvennetussa kokoonpanossa (Grand Chamber). Tämän vaatimuksen EIT:n ao. jaosto kuitenkin 23.11.2012 torjui, jolloin siis mainittu heinäkuussa tehty tuomio jäi voimaan. Ks. tästä blogia 672/25.11.2012.
7. Tämän jälkeen oli mielenkiintoista nähdä, kumpaa kantaa, EIT:n vaiko KHO:n, suomalaiset hallinto-oikeudet tulisivat jatkossa noudattamaan. Väliin ehti Sosiaali- ja terveysministeriö, joka 17.12.2012 antamissaan päätöksissä ohjeisti kuntia, sairaanhoitopiirejä, valtion mielisairaaloita ja aluehallintoviranomaisia tahdosta riippumattomaan hoitoon liittyviä päätöksiä tehtäessä. Selvää kuitenkin oli, että näin merkittävää asiaa ja tulkintakysymystä ei voida jättää hallintoviranomaisen ohjeistuksen varaan, vaan asiassa tulee saada tuomioistuimen ratkaisu.
8. Kuopion hallinto-oikeus, jonka ylituomarina toimii hallintolainkäytön arvostettu asiantuntija Veijo Tarukannel, oli jo ennen KHO:n 13.9.2012 antamaa päätöstä asettunut ko. asiassa EIT:n kannalle. Päätöksessään 21.8.2012 (12/0521/7) hallinto-oikeus nimittäin katsoi, että ulkopuolisen lääkärin lausunnon puuttuminen oli kyseisessä asiassa merkittävä puute, minkä vuoksi hallinto-oikeus kumosi sille alistetun päätöksen. Tälle samalle kannalle Kuopion hallinto-oikeus on asettunut myös kahdessa muussa eli 22.11.2012 (12/0714/7) ja 5.12.201 (12/0759/7) antamassaan päätöksessä.
9. Viime viikolla eli 18.1.2013 Kuopion hallinto-oikeus antoi täysisitunnossaan ylituomari Veijo Tarukanteleen johdolla yksimielisen ja laajasti perustellun päätöksen, jolla mainittu kanta edelleen vahvistetaan (diaarinumero 01878/12/6202). Myös tässä tapauksessa potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen oli tehnyt psykiatrisen sairalaan (Niuvanniemen sairaalan) ylilääkäri hankittuaan lausunnon ainoastaan saman sairaalan toiselta lääkäriltä. Koska hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, hallinto-oikeus jätti alistuksen vahvistamatta ja palautti asian kyseisen sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan lääkärin käsiteltäväksi.
http://www.oikeus.fi/60881.htm
10. Hallinto-oikeuden päätös on seikkaperäisesti ja pro et contra -metodin edellyttämällä tavalla monipuolisesti perusteltu. Hallinto-oikeuden ratkaisu eroaa edukseen KHO:n ratkaisusta 2012:75, sillä vm. päätöksessä on perinteiseen suomalaiskansalliseen tyyliin keskitytty lähinnä vain etukäteen valittua lopputulosta tukevien syiden ja perusteiden esille tuomiseen. Kuopion hallinto-oikeuden päätöksessä oikeuskysymyksiä tarkastellaan erikseen sekä kansainvälisten säädösten ja EIT:n lukuisten ratkaisujen ja niistä tehdyn analyysin että kansallisten säädösten ja kansallisten tuomioistuinten tulkintaratkaisujen valossa. EIT:n ratkaisujen sitovuutta ja asemaa ja yleensä tapaukseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia koskevia kysymyksiä pohditaan hallinto-oikeuden perusteluissa muun muassa oikeuskirjallisuuden kannaottojen valossa ansiokkaalla tavalla.
11. Loppujen lopuksi ratkaisu kallistuu EIT:n ja hallinto-oikeuden omaksumalle kannalle yksinkertaisesti siksi, että vaikka hallinnossa eli sairaalassa tehty hoitopäätös alistetaan viran puolesta hallinto-oikeuteen, jossa asian käsittelyyn osallistuu asiantuntijajäsenenä psykiatriaan perehtynyt laillistettu lääkäri, järjestely ei voi kuitenkaan korvata ulkopuolisen lääkärin lausunnon puuttumista päätöstä sairaalassa tehtäessä. Hallinto-oikeuden asiantuntijalääkäri tekee hoitopäätöksen jälkeisessä alistusmenettelyssä arvionsa potilaan terveystilasta asiakirja-aineiston perusteella, mikä ei korvaa potilaan välitöntä tutkimista.
12. Kun ihmiseen voidaan kohdistaa pakkohoitomenettelyssä toimenpide, jolla hänen vapautensa riistetään, tulee lainsäädännön ja lainkäytön taata myös tässä tapauksessa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. Alistusmenettely ja psykiatrin kuuluminen hallinto-oikeuden kokoonpanoon eivät riitä, jos ihmisen vapaus on jo riistetty sairaalassa tehdyllä hallintopäätöksellä, joka mahdollistaa mielivallan. Tässä ei ole tarkoitus väittää, että päätöksenteko olisi käytännössä tosiasiassa mielivaltaista, mutta tämä ei ole relevantti seikka; mielivallan mahdollisuus on pyrittävä eliminoimaan tehokkaalla tavalla ja päätöksenteon tulee olla objektiivista ja näyttää sellaiselta myös ulospäin. Käytännössä pakkohoitopäätökset muuttuvat hallinto-oikeudessa puhtaasti lääketietellisellä perusteella vain aniharvoin. Mistä tämä kertoo? Siitä, että pakkohoitopätökset ovat yleensä aina "oikeita", vai siitä, että päätöksen muuttaminen hallinto-oikeudessa on käytännössä hankalaa tai suorastaan mahdotonta?
13. No niin, alkaa näyttää siltä, että tämäkin asia saadaan pikku hiljaa reilaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveysasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveysasia. Näytä kaikki tekstit
tiistai 22. tammikuuta 2013
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
672. EIT tyrmäsi toistamiseen KHO:n kannan pakkohoitoasiassa
1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) hylkäsi pari päivää sitten Suomen valtion vaatimuksen, jonka mukaan EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi (EIT 3.7.2012) olisi otettava käsiteltäväksi EIT:n suuressa jaostossa (Grand Chamber). Tapauksessa oli kysymys siiitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi.
2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi mainitussa viime heinäkuussa antamassaan tuomiossa, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä.
3. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Suomi oli loukannut ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa eräs naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan valittajalle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen Finlex-seloste löytyy tästä.
4. EIT:n tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla siten ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu. EIT:n mukaan mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa.
5. Mainittu X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa aina KHO:tta myöten, jonne X valitti kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä ja hylkäsi X:n valituksen. Myös toisella kerralla KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Vaikuttaa oudolta, ettei kumpaakaan mainittua päätöstä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. Ilmeisesti tapaus ja siinä annetut ratkaisut on haluttu tarkoituksellisesti "piilottaa" yleisöltä. EIT ei siis hyväksynyt KHO:n ratkaisuja mainitun oikeuskysymyksen osalta, vaan katsoi, että X oli joutunut edellä mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.
6. Viime syyskuussa eli tarkemmin sanottuna 13.9. eräässä toisessa tapauksessa antamassan päätöksessä KHO ryhtyi pontevaan vastahyökkäykseen EIT:ta vastaan. EIT:n ratkaisu X:ää koskevassa asiassa on luultavasti käynyt jotenkin KHO:n kunnian ja arvovallan "päälle", sillä KHO päätti käsitellä tämän uuden, Y:tä koskevan tapauksen täysistunnossaan (plenumissa), johon osallistuivat KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren puheenjohdolla oikeuden kaikki vakinaiset ja määräaikaiset hallintoneuvokset, yhteensä siis peräti 21 tuomaria. Tämä ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä (KHO 2012:75). Olen kommentoinut ko. ratkaisua blogissa nro 635/15.9.2012.
7. Mainitussa tapauksessa psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen. Y valitti edelleen KHO:een, mutta KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ylin suomalainen oikeusaste on ottanut ratkaisussaan tietoisesti erilaisen kannan kuin ihmisoikeustuomioistuin. Hieman aikaisemmin eli 21.8.2012 Kuopion hallinto-oikeus oli sen sijaan antanut ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon EIT X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen, koska potilaan hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
9. Ratkaisussa KHO 2012:75 perustelujen mukaan potilaan oikeusturva toteutuu suomalaisessa järjestelmässä hyvin. Perusteluissa annetaan ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut omaa ratkaisua tehdessään riittävän tarkkoja tietoja suomalaisesta lainsäädännöstä ja käytännöstä. Kyse on mahdollisesti siitä, että siinä vastineessa, jonka valtio eli ulkoministeriö oli antanut EIT:lle X:n valituksen johdosta, ei KHO:n mielestä olisi osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa on. Tämä vaikuttaa kuitenkin lähinnä jonkinlaiselta näsäviisastelulta, kun otetaan myös huomioon, että EIT:n ratkaisukokoonpanoon kuului myös suomalainen jäsen, joka on varmaankin voinut kertoa kollegoilleen suomalaisen järjestelmän yksityiskohdat.
10. KHO näyttää perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla ja muodollisilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto on jäänyt liian vähäiselle huomiolle. KHO lähti siitä, että jos järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa asianmukainen, niin silloin myös ko. konkreettinen tapauksen täytyy olla oikeusturvan suhteen kunnossa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksenteossa taka-alalle, sillä päätöksen perusteluissa ei ole vaivauduttu pohtimaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle siihen ainakin tilaisuuden. Mielivallan vaara on todella tarjona, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja käytännössä yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen.Tätä puolta asiassa KHO ei ole vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttaminen usein vaikeaa ja käytännössä jokseenkin harvinaista. Hallinnossa pitäisi panostaa enemmän ennakollisiin oikeusturvan takeisiin.
11. KHO siis viittasi niin sanotusti kintaalla EIT:n vain pari kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle ilmeisesti siksi, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti näyttämölle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä lainkohtien suuri määrä, jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei ole vakuuttava. Pykäliä toki löytyy eri laeissa paljon, mutta käytännössä lainsäädäntö ei anna riittäviä takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
12. Vaikuttaa lisäksi hieman siltä, että KHO:n päätöksen perustelut ovat itse asiassa lähinnä vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli päätökset todellisia perusteita ei ole haluttu kaikilta osin ilmoittaa. Asia on nimittäin niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties aika merkittävällä tavalla mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos voisi tulla valtiolle ja kunnille kalliiksi.
13. Kuten jo blogijutussani 635/15.9.2012 (kohta 20) kerroin, KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen näytti itse paljastaneen päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Arolainen nimittäin totesi, että ko. asiaa pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - sillä erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", totesi viestintäpäällikkö Arolainen Yle Uutisille;
14. Viestintäpäällikkö kyllä tietää, mistä puhuu! Vaikuttaa siis siltä, että todellisuudessa potilaan oikeusturva on saanut KHO:n täysistuntoratkaisussa väistyä valtion edun ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien tieltä. Pakkohoidon määräämiskäytäntöjen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa. Miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä eikä EIT:n linjausta noudattaa? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
15. Jos tämä on, kuten Teuvo Arolaisen lauusnnosta voidaan päätellä, päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Ratkaisussa onkin pidetty itse asiassa silmällä ennen muuta valtion ja viranomaisten intressejä ja ohitettu pakkohoitopäätöstä odottavien ihmisten oikeusturvan tarpeet. Tuomioistuin näyttäisi toimineen tosiasiallisesti ikään kuin hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena, ei viranomaisista riippumattomana oikeusturvaelimenä. Oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa tämä olisi erittäin huolestuttava ilmiö.
16. Voimmeko me enää ylipäätään luottaa KHO:een maan hallituksesta ja viranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Suomessa kuulee väitettävä aika usein, että hallintotuomioistuinlaitos, ylimpänä asteena siis KHO, ei olisi tiukan paikan tullen riippumaton, vaan hallintolainkäyttö olisi vain eräänlaista hallinnon jatketta. Kova väite, mutta "niin on, jos siltä näyttää", kuten sanonta kuuluu. Tuomioistuinten toiminnan tulisi olla läpinäkyvää ja sen perustelujen avoimia ja rehellisiä.
17. KHO:n EIT:n linjasta poikkeava ratkaisu huomattiin myös mediassa. Erityistä huomiota herätti Helsingin Sanomien ratkaisusta kaksi päivää päätöksen jälkeen eli 15.9. julkaisema pääkirjoitus, jonka otsikko oli jo varsin rempseän tyylinen: "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Kenties lehti oli saanut tapausta koskevaa sisäpiiritietoa KHO:n viestintäpäälliköltä, sillä tämä on entinen HS:n toimittaja.
18. HS:n pääkirjoituksessa suorastaan hehkutettiin tapaa, jolla KHO rohkeni poiketa EIT:n (muka) huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä väite ei pidä, kuten jo edellä totesin, paikkansa, koska Suomen valtio oli saanut X:n valituksen johdosta tilaisuuden antaa oman selityksensä ja tuoda siinä esiin kaikki suomalaista mielenterveysjärjestelmään koskevat yksityiskohdat.
19. KHO:n syyskuisen plenum-päätöksen jälkeen todettiin, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012 ei itse asiassa ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella oli lokakuun alkuun asti aikaa pyytää kyseisen asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston (Grand Chamber) ratkaistavaksi. Jotkut jopa väittivät, että KHO:n syyskuinen ratkaisu olisi voinut olla eräänlainen maan hallituksen "tilaustyö" X:n tapauksen saattamiseksi EIT:n suuren jaoston käsittelyyn. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa valtiolle tarjoutui tuolloin uusi tilaisuus osoittaa EIT:lle, millainen (miten erinomainen) suomalainen pakkohoitojärjestelmä tosiasiassa on potilaan oikeusturvan kannalta.
20. Hallituksen eli käytännössä ulkoministeriön internetsivuilla ei ole mainittu mitään siitä, aikooko valtio tehdä sanotun jatkovalituksen ja oliko sanottu vaatimus tehty. Mutta nyt tämä asia on sitten selvinnyt. Valtio on vaatinut X:n tapauksen jatkokäsittelyä suuressa jaostossa, mutta tämä vaatimus ei mennyt läpi, vaan vaatimus on hylätty EIT:n asianomaisen lautakunnan päätöksellä. HS:n pääkirjoituksen otsikkoa mutatis mutandis lainaten voisi asian voisi kiteyttää näin: EIT näytti toistamiseen KHO:lle kaapin paikan.
21. Kun EIT:n jaostoratkaisu 3.7.2012 jäi siis voimaan, on samasta oikeudellisesta kysymyksestä nyt olemassa Suomessa kaksi aivan erilaista ratkaisua. Kumpaa ratkaisua suomalaiset viranomaiset ja hallintotuomioistuimet ovat jatkossa velvollisia noudattamaan, EIT:n vai KHO:n plenum-ratkaisua? Oikeuslähdeoppien mukaan minusta on selvää, että EIT:n tuomio menee KHO:n päätöksen edelle, joten siitä ilmenevää oikeusohjetta on jatkossa samanlaisissa tapauksissa noudatettava. Muuten olisi olemassa riski, että EIT:n ratkaisun kanssa ristiriidassa olevista päätöksistä valitetaan jälleen EIT:een ja valtio saisi samasta asiasta uuden EIT:n langettavan tuomion. Jos joutuisin itse tuomarina ratkaisemaan sanotunlaisen asian, hyväksyisin EIT:n kannan siksi, että sen potilaalle tarjoama oikeusturva on selkeästi parempi kuin KHO:n päätöksen mukaan toimittaessa.
22. Suomen lainsäätäjän tulisi ottaa opikseen ja muuttaa mielenterveyslain ao. säännöksiä vastaamaan EIT:n tuomiossa omaksuttua linjaa. EN:n ministerikomitea voi periaatteessa antaa Suomelle tätä koskevan velvoitteen. Sanoisin myös, että perusteet KHO:n ratkaisun 2012:75 purkamiseksi ilmeisesti väärän lain soveltamisen takia olisivat ilmeisesti olemassa, sillä onhan KHO tarkoituksellisesti "niskuroinut" EIT:n ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta vastaan. Y:llä on toki mahdollisuus valittaa KHO:n päätöksestä 2012:75 ihmisoikeustuomioistuimeen.
lauantai 15. syyskuuta 2012
635. KHO 2012:75; psykiatrinen pakkohoito. Paljastiko oikeuden tiedottaja vahingossa päätöksen todelliset syyt?
KHO:n talo, pimeältä näyttää
1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.
2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.
1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.
2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.
3. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu. EIT:n mukaan mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan naiselle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista.
4. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen finlex-seloste löytyy tästä. EIT:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy puolestaan tästä. Asia ratkaistiin tuomioistuimen 7-jäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi EIT:n presidentti Nicolas Bratza. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli ad hoc-tuomari Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen.
5. Kyseinen X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa KHO:tta myöten, jonne X valitti kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä hyläten X:n valituksen. Toisen kerran KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Kumpaakaan mainitusta päätöksestä ei jostakin syystä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. KHO:n päätöksistä huolimatta EIT siis linjasi, että X oli joutunut edellä mainitulla perusteella mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.
6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.
7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.
9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".
10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.
11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.
12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.
13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!
14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.
15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.
16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.
17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.
20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972
21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.
23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.
24. On todettu, että tapaus X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.
25. Oikeusvaltiossa riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.
26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo, on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.
27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.
6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.
7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.
9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".
10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.
11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.
12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.
13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!
14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.
15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.
16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.
17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.
20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972
21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.
23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.
24. On todettu, että tapaus X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.
25. Oikeusvaltiossa riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.
26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo, on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.
27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)