941. Kenestä Mikko Paateron seuraaja?

1. Kevät on erilaisten juhlapäivien aikaa, jolloin siniristiliput vedetään salkoihin. Muutama viikko sitten pidettiin eduskuntavaalit ja parhaillaan ovat meneillään hallitusneuvottelut. Viikko sitten juhlittin Vappua, jolloin Havis Amanda sai perinteisen lakkinsa lennokilla ja Espan puisto ja Tähtitorninmäki pullistelivat humalaisista juhlijoista.

2. Tällä viikolla on vietetty toisen maailmansodan päättymistä ja Venäjällä voitonpäivän 70-vuotisjuhlallisuuksia. Moskovan Punaisella torilla on parhaillaan menossa suuri sotilasparaati, jota länsimaiden johtajat eivät sattuneesta syystä kunnioita läsnäolollaan. Suomessa on silti myös tänään liputuspäivä, sillä nyt vietetään Eurooppa-päivää. Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin on kulunut 20 vuotta. Huomenna juhlitaan Äitienpäivää, ja liput kiskotaan jälleen tankoihin, satoi tai paistoi.

3. Tänä vuonna ja vieläpä samana päivä eli 1.8. jää eläkkeelle kaksi tunnettua poliisimiestä, mikä olisi myös hyvä syy juhlia. Toinen heistä on Helsingin poliisin väkivaltayksikön johtaja Juha Rautaheimo ja toinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Juha Rautaheimo on antanut lehdille useita jäähyväishaastatteluja. HS:ssa on tänään laaja juttu Rautaheimosta ja tunnetuista murhajutuista, joissa hän on ollut esitutkinnan johtajana.

4. Mikko Paatero nimitettiin poliisiylijohtajan virkaan 2008, jolloin muodollisen nimityspäätöksen teki valtioneuvosto. Tosiallisesti Paateron kuitenkin poimi tehtävään sisäministeri Anne Holmlund (kok), joka on Paateron puoluetoveri. Sattui vielä niin "somasti", että Holmlund ja Paatero ovat molemmat kotoisin Satakunnasta Porin lähistöltä. Paatero, joka oli virkaan tullessaan jo 60-vuotias, oli toiminut aikaisemmin reilut 25 vuotta Länsi-Suomen läänin lääninpoliisijohtajana. Holmlundin valinta tuli monille täydellisenä yllätyksenä, sillä Paateron katsottiin olevan Turussa eläkevirassaan.

5. Mikko Paateron viranhoidosta voidaan olla monta mieltä, sillä toiset kiittävät ja toiset moittivat. Itse en ole pitänyt Paateron tyylistä ja tavasta hoitaa virkaansa, kuten monista blogijutuista voidaan havaita; olen lanseerannut käsitteen "paaterointi". Olen käsitellyt Paateron toimintaa 35:ssä eri kirjoituksessa.

6. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja hyvä niin. Mikko Paateron virka on ollut  haettavana ja hakijoiden nimet ovat jo tiedossa. Poliisiylijohtajan virasta on tehty määräaikainen, joten Paateron seuraaja nimitetään virkaansa viideksi vuodeksi. Nimityksestä päättää Juha Sipilän sinivalkoinen hallitus. Uudella sisäministerillä tulee olemaan nimitysmenettelyssä tärkeä rooli.

7. Poliisiylijohtajaksi pyrkii yhdeksän hakijaa. Heidän joukossaan ovat poliisihallituksen kaikkien yksiköiden johtajat eli Seppo Kolehmainen, Tomi Vuori ja Jyrki Wasastjerna. Virkaa ovat hakeneet myös KRP:n päällikkö Robin Lardot, Itä-Uudenmaan poliisipäällikkö Kari Rantala - hän toimi aiemmin Liikkuvan poliisin päällikkönä -  sekä sisäministeriön poliisiosastosta Kauko Aaltomaa ja Sanna Heikinheimo. Poliisiylijohtajan virkaa on hakenut myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

8. Kenestä uusi poliisiylijohtaja? Poliisihallituksen ja ministeriön poliisiosaston johtajat sekä KRP:n päällikkö ovat vahvoja hakijoita. HS:ssa haastateltiin eilen sisäministeriön kansliapäällikköä Päivi Nergiä. Hänen mielestään "ei voida ajatella, että uusi poliisiylijohtaja pitäisi välttämättä saada ulkoa". Nerg näyttää ajattelevan, että uusi poliisipomo olisi valittava "talon sisältä", siis joko poliisihallitusta tai ministeriön poliisiosastoa edustavien hakijoiden joukosta.

9. Olen toista mieltä. Poliisihallituksen ja koko poliisikunnan uskottavuuden kannalta uusi ylijohtaja olisi syytä valita poliisikunnan ulkopuolelta. Suomalaisten luottamus poliisiin on ollut viime vuosina laskussa. Poliisin uskottavuutta on ravistellut pahiten Helsingin huumepoliisin päällikköön Jari Aarnioon liittyvä monitahoinen ja varsin törkeitä rikoksia koskeva rikostutkinta. Näyttää siltä, että huumepoliisi on voinut "mellastaa" aika lailla mielensä mukaan eli annetuista ohjeista ja määräyksistä piittaamatta. Näin on tapahtunut mm. siksi, että poliisijohto ei ole välittänyt puuttua epäkohtiin ja että huumepoliisin valvonta on ollut retuperällä. 

10. Vastuu asioiden huonosta hoidosta kuuluisi poliisihallitukselle ja viime kädessä poliisiylijohtajalle. Esimerkiksi Jari Aarnion tapauksen tiimoilta vastuunkantajia ei ole kuitenkaan ilmaantunut, vaan kaikki "päälliköt" ovat kertoneet toimineensa asianmukaisesti, kiistävät vastuunsa, vierittävät sitä muille ja/tai vähättelevät ilmiselviä epäkohtia. Jos uusi poliisiyijohtaja valitaan poliisihallituksen sisältä tai ministeriön poliisiosastosta, on pelättävissä, että vastuussa olevia tultaisiin suojelemaan ja tapahtuneet rikkeet ja laiminlyönnit lakaistaisiin maton alle, jolloin "meno" voisi jatkua samaan malliin myös jatkossa.

11. Minusta uudeksi ylijohtajaksi olisi nimitettävä Matti Nissinen. Hän on tosin jo 59-vuotias, mutta  Mikko Paatero oli ko. virkaan tullessaan suunnilleen samanikäinen tai hieman vanhempi. Nissinen ei ole toiminut ainoastaan ylimpänä syyttäjänä, vaan hän on ollut ennen valtionsyyttäjäksi tuloaan parikymmentä vuotta poliisihallinnon palveluksessa, ensin viitisen vuotta nimismiehenä ja sen jälkeen reilut 10 vuotta lääninhallituksen poliisitarkastajan viroissa. Matti Nissisellä olisi ylijohtajan virkaan monipuolisempi kokemus kuin Mikko Paaterolla. Nissinen on pärjännyt ylimpänä syyttäjänä hyvin, uudistanut koko syyttäjälaitosta järkevästi ja nauttii alaistensa vankkaa luottamusta. 

12. Mikko Paatero ilmoitti poliisiylijohtajaksi tullessaan, että hän kokee päätehtäväkseen poliisien oikeuksista ja eduista huolehtimisen, siis poliisikunnan oikeusturvan takaamisen. Lausuma ihmetytti minua suuresti, sillä poliisin tehtävänä on kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen. Poliisiylijohtaja ei ole poliisikunnan edunvalvoja. Uuden poliisiylijohtajan nimitysasiassa on kysymys myös arvoista. Ylijohtajaksi on valittava henkilö, joka kantaisi huolta, ei vain poliisien eduista á la Paatero, vaan ennen kaikkea ihmisten turvallisuudesta.

717. Nolojen tilanteiden poliisipomo

                                                      Kevät keikkuen tulevi...

1. Väärä syöttö voi olla usein kohtalokas, kuten urheilusta hyvin tiedämme. Tenniksessä toinen väärä syöttö eli tuplavirhe johtaa pisteen menetykseen, ja myös pesäpallossa vastapuoli hyötyy lukkarin antamasta väärästä syötöstä. Jääkiekkomatsi saattaa ratketa vastapuolen pelaajan lapaan annetun harhasyötön takia jne. 

2. Viime päivinä on puhuttu poliisin eli tarkemmin sanottuna Keskusrikospoliisin (KRP) virheellisestä syötöstä. Poliisilla on useita tietojärjestelmiä ja rekistereitä, joihin syötetään monenlaista tietoa. Yksi näistä on epäiltyjen rekisteri. Siihen tallennetaan rikostiedustelu-, tarkkailu - ja havaintotietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta, taikka myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, tai huumausaineen käyttörikokseen.  

3. Muutama viikko sitten epäiltyjen rekisteriin syötettiin Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin nimi. Syötön taustalla oli ajatus siitä, että presidentti Putinin voitiin epäillä myötävaikuttaneen omassa maassaan rikollisryhmän toimintaan. Tämä perustui  maaliskuussa julkaistuun valokuvaan, jossa Putin kiinnittää kunniamitalin moottoripyöräkerho Notshnye Volkin (Yön sudet) johtajan Aleksandr Zaldostanovin rintapieleen.

4. Kuten tiedämme, poliisi voi ja käytännössä myös vuotaa tietoja tutkinnassa kesken olevista asioista tietyille "luottotoimittajille". Tunnetuin tapaus koskee Alpo Rusin vakoiluepäilyä, josta Rusi itsekin taisi saada tiedon lentokentällä, jonne toimittaja Pekka Lehtinen tuli kysymään Rusilta, mitä mieltä hän oli sanotusta rikosepäilystä. Tiedon vuotanutta tahoa tai ihmistä ei saatu selville, mutta jäljet viittasivat toki vahvasti tapausta tutkineeseen Supoon.

5. Kuinka ollakaan, Pekka Lehtinen oli asialla myös nyt, sillä juuri hän paljasti yleisölle Putinin nimen joutumisen epäiltyjen rekisteriin. Poliisijohtaja Robin Lardot joutui kommentoimaan Lehtisen haastattelussa papukaijamaisesti lähes joka kysymykseen sanoilla "en kommentoi". Myöhemmin poliisi on sitten kommentoinut tapausta ja selittänyt, että kysymyksessä ei ole suinkaan ollut mistään aprillipilasta, vaan Putinia koskeva epäily oli syötetty rekisteriin aivan vakavassa tarkoituksessa, toki aiheetta. Poliisi tutki pika pikaa kyseisen epäilyn ja päätyi siihen, ettei se pidä paikkansa - varsin tehokasta tutkintaa siis.

6. Tapausta on ihmetelty ja hämmästelty oikein porukalla. Miten voi olla mahdollista, että naapurimaan päämiestä koskeva rikosepäily kirjataan (muka) täysin vakavassa tarkoituksessa poliisin tietojärjestelmään, vaikka valtionpäämiehille kuuluu rikosoikeudellinen immuniteetti eli koskemattomuus, josta voidaan käyttää myös nimitystä syytesuoja? Vaikka Putin olisi todellisuudessa millainen roisto tai roistojen suojelija tahansa, hänen mahdollista osuuttaan epäillyn rikollisjärjestön toiminnan suosimiseen ei voitaisi Suomessa tutkia. Miten ihmeessä kyseinen tieto voi olla ja säilyä rekisterissä reilut kaksi viikkoa ennen kuin se huomataan? Saadun tiedon mukaan noin tuhannella poliisimiehellä olisi pääsy kyseiseen rekisteriin. Kukaan heistä ei kuitenkaan havainnut virhettä, vaan virheen paljasti tv-toimittaja. Miten tämä on mahdollista? 

7. Suomen poliisi on joutunut tapauksen johdosta äärimmäisen noloon julkisuuden valokeilaan ympäri maailman. Voidaanko sanotunlaisiin salaisiin rekistereihin luottaa enää yhtään, jos sinne voidaan näköjään syöttää millaisia ja kenen tietoja hyvänsä? Poliisihallituksen, jossa suorastaan vilisee erilaisia päälliköitä ja virkamiehiä, pitäisi lain mukaan valvoa epäiltyjen rekisteriä, mutta valvonta on pettänyt pahemman kerran.

8. Poliisihallitusta johtaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero, jonka ideasta koko poliisihalllitus aikanaan perustettiin; monet pitävät Poliisihallitusta täysin turhana organisaatiota. Kenen tulisi kantaa vastuu tästä "mokien mokasta"? Katseet kohdistuvat luonnollisesti Poliisihallituksen ylijohtoon ja nimenomaan Mikko Paateroon. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, ettei suomalainen johtava virkamies eroa oma-aloitteisesti, ei sitten millään ja vaikka mikä olisi. Pitäisikö sisäministeri Päivi Räsäsen näyttää Paaterolle ovea tai kenties erota itse, jottei poliisi menettäisi kokonaan uskottavuuttaan? 

9. Päivi Räsänen ei ole kuitenkaan nimittänyt Mikko Paateroa korkeaan virkaansa, vaan nimityksen teki Paateron puoluetoveri Anne Holmlund (kok) vuonna 2008. Tämä Holmlund ei itse suostunut kantamaan millään hänelle kuulunutta poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka hänen ministeriaikanaan sattui kaksi traagista koulusurmaa, joista ainakin jälkimmäinen olisi voitu estää, jos poliisin toiminta olisi ollut asianmukaista. Mutta Jokelan koulusurman jälkeen Holmlund vain levitteli käsiään ja vakuutti, ettei tällaista voi Suomessa enää uudelleen tapahtua. Kauheinta poliisin kannalta oli, että Kauhajoella surma-aseen murhaajan käsiin jätti paikallinen poliisikomisario, jonka toimintaa Paatero ryhtyi heti julkisuudessa puolustelemaan sanoen, että hän tuntee komisarion ja että tämä on "kunnon poliisi".

10. Mikko Paateroa voidaan syystä luonnehtia nolojen tilanteiden mieheksi. Hän on ollut jatkuvasti suuna ja päänä julkisuudessa milloin minkäkin poliisin mokan takia. Poliisimiesten tekemiksi epäiltyjen rikosten johdosta Paatero on rynnännyt yleensä heti julkisuteen ja vakuuttanut sininen takki yllään, että rikosepäilyissä ei ole mitään perää, vaan asianomainen poliisimies on toiminut täysin oikein. Sittemmin monet poliisirikosepäilyt ovat kuitenkin vastoin Paateron vakuutteluja osoittautuneet oikeiksi ja niistä on langetettu tekijöille myös rangaistuksia. Paateron sanotusta toiminnasta on lanseerattu termi "paaterointi". Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin ja KRP:n väliset kahnaukset ja monen monet muut poliisin toimintaan kohdistetut arvostelut ja epäilyt Paatero on torjunut sanomalla ykskantaan "ei pidä paikkansa". Viikko sitten Paatero kohahdutti typerällä ehdotuksellaan, jonka mukaan kolarijuttujen tutkinta yksityistettäisiin eli siirrettäisiin poliisilta vakuutusyhtiöille. Vastaavanlaisia kehittämisideoita Paaterolta on kuultu aiemminkin.

11. Näinköhän tässäkin tapauksessa joku tavallinen rivipoliisimies saa syyt yksin niskoilleen ja paaterot saavat edelleen jatkaa viroissaan ja selitellä myös poliisin tulevia mokia parhain päin? Siltä tämä alkaa vahvasti vaikuttaa. Sisäministeri Päivi Räsäsellä ei taida olla kanttia näyttää Paaterolle tietä vaihtoaitioon. Räsänen on tähänkin asti ministerinä ollessaan tanssinut esimerkiksi Liikkuvan poliisin lakkauttamisessa ja kaikissa muissakin poliisin toimintaa koskevissa asioissa kiltisti Mikko Paateron pillin mukaan. Jos vastaavanlainen moka olisi sattunut Venäjän poliisissa, olisi ylin poliisipamppu lentänyt virastaan kuin leppäkeihäs ja hänet olisi passitettu jonnekin Siperiaan kyläpoliisiksi.

12. Valtakunnansyyttäjänvirasto tutkii tai on ainakin tutkivinaan, kuka vuosi Putin-tiedon Pekka Lehtiselle. Ota siitä sitten selvää, sillä kerrotun mukaan noin tuhannella (1 000) poliisimiehjellä on pääshy epäiltyjen tietojärjestelmään. Kannattaisiko katseet kohdistaa tässä(kin) tapauksessa Supon suuntaan ja selvittää, olisiko jollakulla sen palveluksessa olevalla kenties korkeallakin virkamiehellä jotakin hampaankolossa poliisijohtoa vastaan? Siinä voisi olla tarvittava motiivi tiedon vuotamiseen. 

13. Poliisin tietojärjestelmään on siis syötetty pajunköyttä. Vaikea uskoa, että syöttö olisi lähtenyt pelimiehen "lavasta" vakavassa tarkoituksessa, kuten poliisijohto yrittää esittää. Luultavasti syöttö oli niin sanotusti "taktinen väärä", jolla on haluttu kiinnittää huomiota siihen, ettei kyseistä rekisteriä ja yleensä poliisin tietojärjestelmiä valvo kunnolla kukaan tai mikään instanssi. Tiedon syöttäjä voi olla myös tietovuodon takana. Niin tai näin, joka tapauksessa tiedon vuotanut henkilö teki, paitsi karhunpalvelun Paaterolle ja koko poliisin ylijohdolle, hatunnoston arvoisen palveluksen yhteiskunnalle paljastamalla, mikä noissa kaikissa ah niin huippusalaisissa rekistereissä voi mättää.

671. Poliittinen vastuu

Eurooppalaista yhdentymistä tämäkin...Jutta näyttää pettyneeltä, kun Luxemburgin poika (Juncker) ei pussannutkaan suulle vaan moiskautti poskelle...

"Järjen veit ja minusta orjas teit"...en toivu lainkaan, voi miksi suukkosi sun ma sainkaan....

1. Liikenneministeri Merja Kyllösen tapaus näyttää puhuttavan lehdistöä edelleen melkoisesti. Itse olen kirjoittanut siitä jo kaksi pitkää juttua, joihin on tullut lähes sata kommenttia. Tänään Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa - siis lehdissä, jotka ovat ehkä kaikkein kiivaimmin hyökkäilleet Kyllöstä vastaan - on otettu kantaa ministerin poliittiseen vastuuseen yleensä ja lausuttu käsityksiä myös ministeri Kyllösen sanotusta vastuusta. I-S:ssa on haastateltu valtiosääntöoikeuden professoreita Veli-Pekka Viljasta ja Tuomas Ojasta, HS:ssa Ojasta.

2. HS:n toimittaja kysyi eilen puhelimitse myös minun mielipidettäni, joka on mainittu tämän päivän lehdessä lyhyesti Ojasen kannanoton jälkeen. Tapahtui niin, että kun olin päässyt lausumassani oikeastaan vasta alkuun, toimittaja totesi, että, "kiitos, tämä riittääkin hänelle". Ilmeisesti toimittajalle juttua varten varattu palstatila oli lopussa. Parilla kolmella virkkeellä kysymystä ministerin poliittisesta vastuusta on kuitenkin aika vaikea selvittää, vaikka yrittäisi olla kuinka ytimekäs tahansa. Se olisi vähän sama asia, jos Kalle Päätaloa olisi aikanaan pyydetty kiteyttämään muutamalla lauseella, mistä hänen Iijoki-sarjassaan on oikeastaan kysymys ja mitä hänen mainituissa kirjoissa kerrotaan.

3. Kuten blogin ensimmäisen sivun oikeassa reunassa olevasta (pitkähköstä) asiasana- tai tunnisteluettelosta voidaan havaita, olen käsitellyt kysymystä "poliittinen vastuu" neljässä ja kysymystä "ministerin poliittinen vastuu" yhdeksässä eri blogijutussa. Olen pohtinut sanottua vastuukysymystä erityisesti ex-pääministeri Matti Vanhasen, ex-oikeusministeri Tuija Braxin ja erityisesti ex-sisäministeri Anne Holmlundin osalta; myös eräiden muiden ministereiden poliittista vastuuta olen sivunnut lyhyesti muutamissa jutuissa.

4.Otetaanpa tähän ensin eräänlainen pikakertaus, mitä noissa aiemmissa blogijutuissani olen esittänyt. Tämän jutun loppupuolella otan kantaa ministeri Kyllösen poliittiseen vastuuseen.

5. Poliittisten päättäjien vastuu on asia, joka puhuttaa kansalaisia varsin usein. Tämä koskee erityisesti valtioneuvoston jäsenten eli ministereiden vastuuta. Selvää on, että hallitus ja sen ministerit ovat vastuussa virkatoimistaan. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan - kuten myös professorit Ojanen ja Viljanen ovat em. haastatteluissa todenneet - yhtäältä oikeudelliseen ja toisaalta poliittiseen vastuuseen. 

6. Ministerin juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvia velvollisuuksiaan tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).  Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, mistä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin. Syyttämiskynnys on niin korkea, että voitaisiin puhua, kuten olen tehnytkin, erityisestä syytesuojasta.

7. Ministerin poliittinen vastuu puolestaan kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen; käytännössä epäluottamuslausetta esitetään opposition tekemän välikysymyksen muodossa. Heikkokin ministeri voi siten "palloilla" muun hallituksen mukana vaikkapa koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Välikysymystä kevyempi menettely on kansanedustajien oikeus testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on sangen tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

8. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin "seuraa sitä huolellisesti." Tavaksi, voisi sanoa tässäkin kohdin maantavaksi, on tullut ministerin ilmoitus, että hän on asettanut tai tulee asettamaan erityisen työryhmän selvittämään ko. asiaa; näin ministeri saa ainakin joksikin aikaa kiusallisen asian pois päiväjärjestyksestä. Asiallisesti mitään valmista eduskunnan kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu aikaan. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. 

9. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle Kultarannassa.

10. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002, kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut erota, ei sitten millään, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt. Vihdoin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen täyttä tukeaan. Median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. 

11. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Ruotsissa silloinen varapääministeri Mona Sahlin erosi vuonna 1994, kun paljastui, että hän oli käyttänyt ministerin luottokorttia noin 50 000 kruunun arvosta yksityisiin kauppaostoihinsa. Ruotsin demareiden edellinen puheenjohtaja Håkan Juholt joutui eroamaan viime vuonna hieman samanlaisen syyn takia. 

12. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on kyllä ollut tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa kenties 3-4 vuoden kuluttua harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Lähimenneisyydestä muistuu mieleen vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi  vuoden 2007 vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa myös ministeri Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta.

13.Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin johtamalla toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten virheiden johdosta aiheutuneita vahinkoja. Näin siis myös silloin, kun ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearviointeihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia alaisilleen viranomaisille kuuluvien tehtävien valvonnasta. Norjassa pääministeri Jens Stoltenberg sanoi viime kesänä erittäin kriittisen Breivik-selonteon valmistumisen ja ryöpytyksen jälkeen, että hän kantaa poliittisen vastuun siitä, että poliisi ei toiminut tehokkaammin Utøyan tapauksessa ja Breivikin kiinnisaamiseksi; Stoltenberg ei kuitenkaan eronnut, sillä mielipidemittausten mukaan vain noin 20 prosenttia norjalaisista ilmoitti haluavansa hänen eroavan virastaan. Suomessa tällainen vastuun kantaminen on sen sijaan ollut jokseenkin tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei ole käytännössä tarvinnut vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista, olivatpa ne miten kauhistuttavia tahansa. En muista, että eduskunnassa olisi juurikaan tehty välikysymyksiä tai luottamuslauseponsia ministerin poliittisesta vastuusta mainitulla perusteella.

14. Oikeusministeri Tuija Braxin johtaman ministeriön ja lähinnä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen selkeä laiminlyönti vaalirahoituslain valvonnan osalta vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä oli laadultaan sangen vakava, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätöksessään vuonna 2009 totesi. Jonkka ei muuten ottanut ministeriön vaalijohtajan laiminlyöntiä tutkittavaksi omasta aloitteestaan, vaan teki sen vasta minun oikeuskanslerille tekemän kantelun johdosta. Oikeusministeri Brax ei kantanut poliittista vastuuta virkamiehensä vakavasta laiminlyönnistä eikä kukaan, minua  lukuun ottamatta, edes vaatinut häntä siitä tilille. Missä mahtoivat tuolloin olla esimerkiksi professorit Ojanen, Viljanen, Tuori ja Mäenpää ministerin poliittista vastuuta koskevine lausuntoineen? Johtuiko professoreiden vaikeneminen kenties siitä, että kyseessä oli vihreä ministeri ja hänen vastuunsa?

15. Tuija Braxin johtama oikeusinisteriö möhli myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena vuoden 2008 kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle myös ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella, ei kuitenkaan edellä mainittujen professoreiden toimesta, vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! 

16. Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiot, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun juttujen käsittelyaikojen kohtuuton pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu tästä tietenkin oikeusministeriölle ja oikeusministerin pitäisi kantaa poliittinen vastuu.

17. Edellisellä hallituskaudella perussuomalaiset vaativat ministeri Astrid Thorsia (rkp) eroamaan hallituksen harjoittaman lepsun maahanmuuttopolitiikan takia. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri, jonka mielilauseisiin kuuluu toteamus "edustaja on kyllä tässä asiassa aivan oikeassa", on vierittänyt ministeriönsä vastuun ja samalla siis omaa vastuutaan aina hienovaraisesti kunnille ja asianomaisille viranomaisille selittäen selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito on Suomessa kansainvälisesti arvioiden oikein hyvällä mallilla. 

18. Tähän konstiin turvautui viime myös edellisen hallituksen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka joutui tulilinjalle muun muassa teurassikojen ja hevosten huonon kohtelun takia samoin kuin turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila turvautui vähättelyyn vedoten siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila vieritti vastuun tuottajille ja teurastamoille. Erään kerran Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisessa vastuussa on kysymys. 

19.Ylivoimaisesti räikein ja pahin tapaus, suorastaan skandaalimainen, poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta oli edellisen hallituksen sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt  sisäministeri Holmlundin vastuunpakoilua useissa koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissa. Missä olivat myös tuolloin Ojasen, Tuorin, Viljasen tai Mäenpään vaatimukset ministerin poliittisesta vastuusta? Niitä ei kuulunut, eikä eduskunnassakaan juuri kukaan vaatinut ministeri Holmlundin eroa, kun tämä ei itse ymmärtänyt erota omasta aloitteestaan. Jokaisessa muussa maassa asianomainen ministeri olisi eronnut välittömästi ensimmäisen koulusurmatapauksen jälkeen.

20. Edellisen vaalikauden aikana eduskunnassa saatiin kuunnella liikenneministeri Anu Vehviläisen jatkuvia ja pitkäpiimäisiä selityksiä junaliikenteen takkuamisen syistä. Vehviläinen yritti puolustautua pontevasti, kun ilmeni, että ministerin vastuulla olevat viranomaiset ja laitokset olivat laiminlyöneet varautua liikennejärjestelmien kunnossapitoon vaativia talviolosuhteita silmällä pitäen. Junaliikenne on takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri  Vehviläinen selitteli ja asetteli uusia selvitys- ja työryhmiä ja yritti vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Häkämiehelle.  Samanlaista takkuamista oli myös itärajan rekkajonojen kanssa pari kolme vuotta sitten. 

21. Nykyisen hallituksen toimikauden aikana esiin tulleista epäkohdista esimerkiksi lastensuojelun kurja tilanne on asia, josta asianomaisen ministerin olisi odottanut kantavan poliittista vastuuta. Viittaan blogiin 632/5.9.2012, jossa käsittelin muun muassa 8-vuotiaan Eerikan kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä, minkä ministeriön alaisten lastensuojeluviranomaisten laiminlyönnit osaltaan mahdollistivat. Ministerin vastuuta ei kuitenkaan kannettu eikä sitä edes vaadittu, vaan asia kuitattiin - jälleen kerran - asettamalla lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään. Samaa metodia käytettiin viikko pari sitten Talvivaaran kaivoksen aiheuttamassa ympäristökatastrofissa, jolloin ympäristöministeri ja elinkeinoministeri sälyttivät vastuun kaivoksen puutteellisesta valvonnasta alaisilleen viranomaisille. Tietenkin myös Talvivaaran tapauksessa ministerit asettivat lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään!

22. Mitten liikenneministeri Merja Kyllösen vastuu vertautuu edellä mainittuihin tapauksiin? Professorit Veli-Pekka Viljanen ja Tuomas Ojanen toteavat tänään, että valtiosääntöoikeudellisesti ministeri ei vapaudu vastuusta, vaikka virhe, jota kyseiset oikeusoppineet eivät ole lausunnoissaan yksilöineet, olisi tehty ministeriön alaisessa virastossa eli tässä tapauksessa siis Liikennevirastossa. Viljanen vetoaa ministeriön valmisteluvastuuseen ja siihen, että ministeriö on vastuussa mahdollisista puutteista Liikenneviraston toiminnan asianmukaisessa valvonnassa. Tuomas Ojanen lisää, että  ministerin vastuuta ei poista se, että virhe johtuisi yksittäisen virkamiehen virheestä. Juridista virhettä Ojanen ja Viljanen eivät näe Kyllösen toiminnassa, mutta kumpikin katsoo, että Kyllösellä on poliittinen vastuu Liikenneviraston ja sen pääjohtajan virheestä eli siis valtion väylähankkeiden rahoitusta koskevista virheellisistä laskelmista.

23. Olen tästä kysymyksestä periaatteessa samaa mieltä. Mutta mitä ministerin poliittinen vastuu tässä tapauksessa itse asiassa merkitsee, ja olisiko Kyllösen tapauksessa sellaisia vastasyitä ja faktoja, jotka tulisi ottaa pro et contra -argumentoinnissa huomioon ministerin vastuun laajuutta pohdittaessa? Tähän puoleen mainitut oikeusoppineet, jotka tarkastelevat asiaa vain tiukasti periaatenormien valossa, eivät ole ottaneet lainkaan kantaa. Nämä professorit ovat teoreetikkoja ja sillä alalla varmasti päteviä, mutta lain soveltamisesta käytäntöön (lainkäytöstä) heillä, kuten muillakaan edellä mainituista oikeusoppineista, ei taida olla juurikaan kokemusta. Tulisi muistaa, että "kaikkia lakia on järkevästi käytettävä", kuten vanhoissa tuomarinohjeissa neuvotaan tekemään. Vaikka ministerillä on poliittinen vastuu, eivät kaikki tapaukset ole, toisin kuin esimerkiksi Viljanen ja Ojanen näyttävät ajattelevan, yksioikoisesti samanlaisia ja yhtä "tuomittavia".

24. Edellä mainituissa muissa tapauksissa asianomaisen ministerin hallinnonalalla toimivien viranomaisten virheistä on aiheutunut yleensä vahinkoa ja kärsimystä, joka on voinut olla laadultaan hyvinkin tuntuvaa. Ministeri Holmlundin vastuualueella tapahtuneessa kahdesta koulusurmassa kuoli parikymmentä ihmistä ja loukaantui vakavasti useita muita ja koulusurmien aiheuttamat inhimilliset kärsimykset olivat muutenkin todella suuria. Sitä huolimatta ministeri ei eronnut eikä häntä vaadittu eroamaan. Ministeri Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön virkamiesten möhläyksistä aiheutui myös vahinkoa, sillä jouduttiinhan esimerkiksi kuntavaalit toimittamaan pieleen menneen sähköisen äänestyksen takia kolmessa kunnassa uudelleen. 

25. Vaalirahalain valvonnan laiminlyönnit puolestaan edesauttoivat merkittävien epäkohtien samoin kuin talousrikollisuuden syntymistä. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut oikeusministeri Braxia eroamaan eikä hän itse kantanut poliittista vastuuta. Päin vastoin Brax kiirehti vaalirahalakiasiassa puolustamaan vakavaan laiminlyöntiin syyllistynyttä alaistaan ja selittämään eduskunnan edessä, että ministeriö oli muka toiminut asiassa täysin oikein. Lastensuojeluviranomaisten laiminlyönneristä samoin kuin vanhusten huonosta laitoshoidosta aiheutuneista laiminlyönneistä on myös aiheutunut merkittäviä inhimillisiä kärsimyksiä jne. Junaliikenteen takkuamisesta ministeri Anu Vehviläisen toimikaudella aiheutunut niin ikään tuntuvaa haittaa ja vahinkoa junaa hirmupakkasissa turhaan odottamaan joutuneille ihmisjoukoille. Kenenkään päähän ei silti pälkähtänyt vaatia asianomaisia ministereitä kantamaan poliitista vastuuta ja eroamaan virastaan.

26. Onko liikenneväylien määrärahoissa nyt paljastuneesta "ammottavasta aukosta" aiheutunut joillekin tahoille vahinkoa? Jotkut suunniteluista tiehankkeista saattavat toki viivästyä alun perin luvatusta siinä tapauksessa, että mainittua aukkoa ei saada katetuksi myöhemmin katetuksi. Mutta mitään suoranaista vahinkoa Liikenneviraston virheellisistä laskelmista tuskin on aiheutunut tai tulisi aiheutumaan. Oppositio ja osa tiedotusvälineistä huutavat kuitenkin kurkku suorana liikenneministeriä vastuuseen, mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin vaatimusta ministerin erosta tai epäluottamuslauseäänestystä eduskunnassa. Minusta tämä on täysin kohtuutonta, jos liikenneministerin tapausta verratataan edellä mainittuihin todella merkittäviin laiminlyönteihin, jolloin vastaavanlaisia  vaatimuksia ministerin poliittisesta vastuusta ei ole kertaakaan esitetty. 

27. Liikenneministeri Merja Kyllönen toimi, kuten pääministeri Katainen ja ministeri Urpilanen ovat todenneet, suoraselkäisesti ja avoimesti paljastaessaan ja tuomalla julki sanotun Liikennevirastossa tehdyn virheen julkisen keskustelun kohteeksi.  Jos Kyllönen olisi toiminut samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä vanhan hallintokulttuurin aikana ovat mitään häpäilemättä toimineet, sanottu virhe olisi  jätetty pimentoon ja paljastunut vasta joskus myöhemmin, jolloin se olisi pyritty hoitamaan, kuten aina ennenkin on vastaavanlaisissa tapauksissa totuttu tekemään, lisämäärärahojen avulla. Tähän oppositiopuolueet eli keskusta ja perussuomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä. Mutta kun ministeri halusikin heti selvittää Liikenneviraston virheelliset laskelmat ja tuoda asian selvityksen jälkeen myös julki, hän onkin opposition ja vertajanoavan median mielestä suuri konna, joka pitää häpäistä "hallituksen irvikissana" ja panna kiireesti viralta!

28. Mainitulla tavalla toimiessaan ministeri Merja Kyllönen on minusta kantanut poliittisen vastuunsa kunnioitettavalla tavalla. Tästä hyvästä hän ansaitsisi, kun Itsenäisyyspäiväkin on taas kohta ovella, jonkin ansiomerkin mustaan klenninkiinsä. Ministeri pyysi julkisesti nöyrästi anteeksi alaisensa viraston ja sen johtavan virkamiehen tekemää virhettä ja ilmoitti samalla tekevänsä kaikkensa, jotta puuttuva rahoitus luvatuille väylähankkeille saataisiin kokoon. Tämä riittää, ministerin ei tarvitse erota, vaan hän voi kulkea jatkossakin pää pystyssä avoimuutta korostavan uuden hallintokulttuurin airueena.

29. PS. - EIT:n Suomea koskeva pakkohoitopäätös lopulliseksi - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hylännyt Suomen valtion pyynnön siitä, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X vs. Suomi (EIT 3.7.2012) otettaisiin käsittelyyn EIT:n suuressa jaostossa. Tapaus koski sitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi. EIT antoi Suomelle langettavan tuomion. Päätös evätä valtion pyyntö asian tutkimisesta EIT:n suuressa jaostossa on hyvin merkittävä, sillä KHO päätti puolestaan syyskuussa tänä vuonna antamassaan täysistuntoratkaisussa KHO 2012:75, että EIT:n ko. ratkaisussa omaksuma tulkinta suomalaisten oikeusturvakeinojen puutteellisuudesta ei ole oikea. KHO:n plenum-rakaisu, joka oli yksimielinen, sisälsi eräänlaista "näsäviisastelua" siitä, ettei EIT:llä (muka) olisi ollut oikeita tietoja suomalaisesta järjestelmästä. Todella hyvä lopputulos asiassa! Olen blogissa 635/15.9.2012 kritisoinut voimakkaasti KHO:n täysistuntoratkaisua, joka lienee perustunut, kuten olen ko. blogijutussa kertonut, tosiasiallisesti pelkkiin tarkoituksenmukaisuussyihin, joissa potilaan oikeusturva on kylmästi sivuutettu. Hallintotuomioistuimet eivät siis voi jatkossa noudattaa KHO:n plenum-ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta, vaan niiden tulee noudattaa EIT:n tuomiota tapauksessa X vs. Suomi 3.7.2012.

632. Eerikan (8 v.) kuolema käynnisti selvityksiä lastensuojelun tilasta ja vastuukysymyksistä. Arjen turvattomuus on yleinen ilmiö

1. Hallituksen sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä - tällainenkin hieno poppoo ministereitä on siis olemassa (eipä tuosta ole ennen kuultukaan) - käsitteli 4.9. kokouksessaan perhe- ja lastensurmien taustoista tehtyä selvitystä. Pontimena kokoukselle oli aivan varmasti isänsä ja tämän naisystävän toimesta julman kohtelun uhriksi joutuneen 8-vuotiaan Eerikan kuolema 13.5. Syyttäjä on nostanut  tapauksen johdosta murhasyytteen isää ja kyseistä naista vastaan. Jutun käsittely alkoi 30.8. Helsingin käräjäoikeudessa.

2. Nyt on herätty peräämään myös lastensuojeluviranomaisten rikosoikeudellista vastuuta. Poliisi on tiettävästi käynnistänyt lastensuojelusta kyseisessä tapauksessa vastanneita virkamiehiä koskevan rikostutkinnan nimikkeellä tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen.

3. Kaikki vähänkin kynnelle kykenevät poliitikot, Don-Eerosta eli puhemies Heinäluomasta alkaen, ovat ponnahtaneet kilvan mediaan julkilausumaan pahoittelujaan ja ajatuksiaan, jotka muistuttavat papukaijojen pölinää:
- Kauhea tapaus-- todella järkyttävää---kyllä minä niin mieleni pahoitin---olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä---myös facebookissa (HUOM)---syvä osanottoni---minä olen jo aina ennenkin sanonut--- lastensuojeluviranomaisten tulisi---valvoa paljon paremmin---nyt olisi jo korkea aika---selvitetään perin pohjin---viranomaisten tiedonkulussakin on---plääp, plääp---paljon parannettavaa---tämä on kansallinen häpeä ---plääp jne.

4. Missä ihmeessä nämä kaikki nyt päätään aukovat poliitikot, joista useimmat ovat istuneet eduskunnassa, kuten esimerkiksi Sentraali-Sirkka eli Sirkka-Liisa Anttila, 20-30 vuotta, ovat tätä ennen olleet asiantuntemuksineen ja mietelmineen? Eerikan julma kohtelu ja suoranainen kidutus ei varmaankaan ole laatuaan ensimmäinen, vaikka poikkeuksellisesta julmuudesta onkin kyse. Siitä, miten yleistä lasten julma kohtelu on perheessä tai hoitolaitoksissa, ei ole tietoja. Nyt on sen sijaan käytettävissä tilastotietoja siitä, kuina monta lasta on vuosina 2003-2012 saanut  surmansa eli siis tapettu jommankumman vanhemman toimesta.

5. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhesurmien ja vanhempien tekemien omien lasten surmien taustoista. Selvityksessä olivat mukana kaikki poliisin kirjaamat alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet surmat vuosilta 1.1.2003–31.1.2012, joissa tekijänä on ollut lapsen vanhempi (biologinen/ei biologinen). Näitä surmia oli kaikkiaan 35 ja surmissa kuoli yhteensä 55 ihmistä, joista seitsemän oli puolisoita ja 48 surmaajan lapsia.

6. Hirmuisia lukuja siis! Mutta aina vain löytyy Suomenmaasta ainakin yksi tutkimusprofessori tai vastaava vankilääkäri, joka kertoo kritiikittömille  tv-toimittajille tasaisen kolkolla äänellään, että väkivaltarikosten määrät ovat Suomessa, nimittäin siinä helevetin pitkässä juoksussa tarkasteltaessa, päin vastoin laskussa. Ei siis mitään syytä huoleen!

7. Edellä mainitut surmat jakaantuivat kolmeen pääluokkaan seuraavasti: perhesurmat 7, vastasyntyneen oman lapsen surmat 12 ja muut oman lapsen surmat 16. Tapetuista lapsista oli tyttöjä 27 ja poikia 26. Sama suhdeluku säilyy, kun tarkastellaan eri ikäisiä lapsia. Alle yksivuotiaista uhreista 9 on tyttöjä ja 8 poikaa, 1–14-vuotiaista uhreista 18 on poikia ja 18 tyttöjä. Vuoden 2012 perhesurmissa kaikki uhrit ovat olleet tyttöjä. Heitä oli selvityksen seitsemän. Eerika on siis kahdeksas ja (toistaiseksi) viimeisin tänä vuonna perheessä surmattu lapsi.

8. Selvityksessä kootiin tietoa siitä, olisiko viranomaisilla tai mahdollisesti muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennaltaehkäistä tilanteen kärjistymistä henkirikokseksi. Selvityksessä on käyty läpi tietoja surmien taustalla olevista tekijöistä kuten siitä, millaisia kontakteja perheillä mahdollisesti on ollut eri viranomaisiin ja palvelujärjestelmiin (mukaan lukien omaiset) ja olisiko näiden kontaktien yhteydessä ollut mahdollista tunnistaa perheen tilanne. Selvityksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa viranomaisten yhteistyön toimivuutta näiden tapausten yhteydessä. Selvityksessä ei kuitenkaan - jostakin syystä - tarkasteltu yksittäisiä tapauksia ja yksittäisiä viranomaistoimia tapausten hoitamisessa. Selvityksen tarkoituksena on etsiä "yleisemmällä tasolla" surmia yhdistäviä tekijöitä jotta viranomaistoimintaa voidaan kehittää oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun varmistamiseksi. - Mutta miten voidaan edes teoriassa kuvitella päästävän "yleisemmälle tasolle", jos kaikki yksittäisten tapaukset ja niistä saatavat tiedot jätetään huomiotta?

9. Selvityksessä todettiin muun muassa, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää, tieto viranomaisten välillä ei kulje eivätkä eri viranomaiset ole tietoisia toimenpiteistä, joita he kohdistavat samaan perheeseen. Selvityksen perusteella suuri este perheiden avun saannille on ollut juuri viranomaistoiminnan hajanaisuus ja tiedon puute perheen tilanteesta kokonaisuudessaan mukaan lukien perheen saama tuki. Surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat selvityksen mukaan parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat. Selvityksen pohjalta esitetään johtopäätöksiä, miten erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jotta perhesurmia ja oman lapsen surmia voitaisiin jatkossa ehkäistä.

10. Ministeriryhmä käsitteli perhesurmaselvityksen pohjalta valmisteltuja toimenpide-ehdotuksia, joilla perhe- ja lastensurmia voitaisiin ehkäistä entistä paremmin. Kerrotun mukaan ministeriryhmän linjauksia varten oli tehty kartoitusta jo tekeillä olevista toimenpiteistä sisäisen turvallisuuden ryhmään kuuluvissa ministeriöissä. Onpa todella "ripeältä" kuulostavaa toimintaa! Mutta miksi näitä "kartoituksia" ei ole hoksattu aloittaa aiemmin, jotta edes osa mainituista lasten tappamisista ja murhista olisi voitu estää? Sillä eihän noissa johtopäätöksissä ole itse asiassa mitään uutta. Jo monasti aiemminkin esimerkiksi eri viranomaisten välisen tiedonkulun ja yhteydenpidon on todettu olevan ala-arvoisella tasolla.

11. Mainitun selvityksen toteuttamisesta vastasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) "Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikön lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisen vastuualue" yhteistyössä "lähisuhde- ja perheväkivallan poikkihallinnollisen virkamiestyöryhmän", Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa. Selvityksen ohjausryhmänä toimi sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä. - Huh, onpa siinä sekä poikki- että pitkittäishallinnollista ulottuvuutta kerrassaan; jo noin hienon nimikkeen keksiminen kyseiselle "vastuualueelle" lienee varmaan vienyt muutaman virkamiehen työpanoksen.

12. Tuossa selityksessä ei ilmeisesti ollut mukana - ei ainakaan "fokuksessa", kuten nykyisin tavataan fiinisti sanoa - lastensuojelu ja siinä jo aiemmin havaitut monenmoiset puutteet ja epäkohdat. Onhan  toki tiedetty jo vuosia, että lain mukaan sosiaaliviranomaisilla on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä poliisille rikosilmoitus, jos on syytä epäillä, että lapseen kohdistuu rikos. Käytännössä ilmoituksia ei kuitenkaan tehdä, mikä johtunee viranomaisten reviiriasenteista. Lähdetään kylmästi siitä, että viranomaisen ei tule puuttua toisten viranomaisten asioihin. Lisäksi virkamiehet ja viranomaiset piiloutuvat auliisti epämääräisten salassapitomääräysten taakse ja usein täysin väärin perustein. Yksityisyydensuoja on myös tässä kohdin kaiken aa ja oo. Tähän perustuen viranomaiset eivät saa sitä tietoa, mikä jollakin muulla viranomaisella on.

13. Syyttäjän kertoman mukaan Pikku-Eerikasta tehtiin viimeisen vuoden aikana ainakin 12 lastensuojeluilmoitusta ennen kuin hän joutui  vapun tienoilla poikkeuksellisen julman väkivaltarikoksen kohteeksi. Näitä ilmoituksia sosiaaliviranomaisille tekivät lapsen äidin lisäksi eräät mustelmia tytössä havainneet terveys- ja kouluviranomaiset. Nämä lastensuojeluilmoitukset eivät kuitenkaan johtaneet  sosiaaliviranomaisen tekemiin rikosilmoituksiin epäillyistä pahoinpitelyistä, vaikka oli selviä merkkejä sitä, että tytön pahoinpitelyä isän ja tämän naisystävän luona oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Koulu-, terveydenhoito-, sosiaali- ja poliisiviranomaisten välinen yhteistyö ei toiminut. On kerrottu, että kolmasosa lastensuojelun kenttätyöntekijöistä on epäpäteviä. Taitamattomuuden ja arkuuden lisäksi vikaa on myös viranomaisten asenteissa. Poliisi ei puutu - lähinnä (muka) ainaiseen resurssipulaansa vedoten -  asioihin ja ota yhteyttä muihin viranomaisin, ja samaa  yhteistyöhaluttomuus viranomaisten välillä näkyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella.

14. Syyttäjä Eija Velitskin toteamus Eerikan kidutuksesta ja kuolemasta on paljon puhuva: "Näyttää siltä, ettei tätä lasta suojellut kukaan, ei kukaan." Tytön oma äiti äiti ei pystynyt suojelemaan tyttöään, sillä lapsi oli käräjäoikeuden oikeuden päätöksellä uskottu isänsä huoltoon.

15. Lapsen huostaanotosta päättää riitaisessa tapauksessa hallintotuomioistuin eli paikallinen hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus joutuu edellä 14 kohdassa mainitussa tilanteessa hylkäämään sosiaaliviranomaisen hakemuksen lapsen huostaanottamisesta, sillä käräjäoikeuden antamaa määräystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä asumisesta pidetään oikeuskäytännössä ensisijaisena toimena suhteessa huostaanottoon. Sosiaaliviranomaisia on aiemmin arvosteltu lähinnä siitä, että huostaanottopäätöksiä, joilla lapsi sijoitetaan laitoshoitoon, tehdään ja haetaan liian kevein perustein. Vaihtoehtona olisi lapsen sijoittaminen sukulais- tai muihin perheisiin, mutta tätä keinoa käytetään laitoshuostaanottoa harvemmin. Vuonna 2010 Suomessa huostaanotettuja lapsia oli laitoksissa 10 000, sijais- eli avohuollon piirissä oli 7 000 lasta. Kunnille aiheutui lasten laitos- ja perhehuollosta yli 600 miljoonan euron suuruiset kustannukset.

15a. Eerikan tapauksessa poliisi on siis ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa alkanut tutkia lastensuojelu- tai/ja terveysviranomaisten väitettyjä laiminlyöntejä tahallisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tästä on kerrotun mukaan tehty tutkintapyyntö- eli rikosilmoitus jo 19.6. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) on, murhajuttua koskevan rikosprosessin käynnistyttyä, vaatinut laaja ja puolueeton tutkintaa Eerikan kuolemaan johtaneista tapahtumista ja lastensuojelun roolista perustellen tätä sillä, että poikkeuksellisen monet viranomaiset olivat jo asian kanssa tekemisissä. 

16. Mutta mitä muuta lapsiasianvaltuutettu olisi tehnyt näiden "poikkeuksellisten monien viranomaisten" yhteistyön sujuvuuden eteen, vai onko tehnyt mitään? Mitä on tehnyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto - siis muuta kuin päivitellyt Aulan tavoin viranomaisten välistä huonoa tiedonkulkua yms. epäkohtia. Päivittelijöitä tässä maassa on kyllä aina riittänyt ja tulee edelleenkin riittämään joka lähtöön. Siitä pitävät huolen poliitikot, jotka esiintyvät, kun kunnallisvaalitkin ovat taas sopivasti tulossa, ikään kuin juuri heistä jokainen tai heidän puolueensa yksin voisi tehdä asioille jotakin radikaalia ja täysin uutta. 

17. Lastensuojelu eli  oikeastaan -suojelemattomuus ei toki ole ainoa epäkohta, joka uhkaa vakavasti monien suomalaisten arkielämän turvallisuutta. Jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten hoidon heikko taso on yleisesti tunnettu asia, mutta ministerit ja poliittiset puolueet tuntuvat näin vaalien alla haluavan vain kerätä poliittisia irtopisteitä tehtailemalla välikysymyksiä ja riitelemällä siitä, montako hoitajaa yhtä tai kymmentä vanhusta kohti asianomaisissa hoitolaitoksissa tulisi lain mukaan olla. Siis lain mukaan, käytäntö on sitten kokonaan eri asia, siitä viis. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tapahtuu jatkuvasti mitä pahimpia lääkäreiden ja sairaanhoitajien tekemiä hoito- ja potilasvirheitä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee tai vammautuu pysyvästi. 

18. Potilasvahinkokeskuksella on täysi työ huhkia ja hylätä 70-80 prosenttia kaikista potilasvahinkoilmoituksista. Tämä kuuluu olennaisena osana järjestelmään, olkoonpa sitten kysymyksessä miten raskas laiminlyönti potilaan hoidossa tahansa. Jos kerran em. kiintiö on täynnä, niin se on sitten täynnä ja sillä hyvä. Keskuksen työtä täydentää vakuutusyhtiöiden edustajista koostuva potilasvahinkolautakunta. jonne keskuksen päätöksistä saa valittaa.  Jos hoitovirheen kohteeksi joutunut ihminen tai hoitovirheen takia henkensä menettäneen potilaan lähiomainen haastaa lääkärin tai hoitajan oikeuteen, hän saa olla melko varma siitä, että viimeistään hovioikeudessa hänen kaikki syyte- ja muut vaatimuksensa hylätään kokonaan. Sieltä kyllä aina löytyy päättäjiä, jotka ymmärtävät, että sairaanhoitokin on vain inhimillistä toimintaa ja että  "kyllä tekijälle aina sattuu". Sama pätee erilaisten eläke- ja vahinkovakuutusyhtiöihin ja mitä erilaisimpien muutoksenhakulautakuntien samoin kuin ylimpänä instanssina tietenkin mystisen vakuutusoikeuden toimintaan. Oikeusturvan saaminen on noilta instansseilta todella kiven alla.

19. Kiusaaminen kouluissa ja nykyisin myös jo päiväkodeissa on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen, sitä ei tunnuta saatavan kitketyksi pois, ei sitten millään. Koko viime kesä mediassa käsiteltiin Enkeli-Elisan tapausta, jossa nuoren tytön väitettiin tehneen itsemurhan koulukiusaamisen takia. Nyt on sitten puheenaiheena Edesmennyt-Eerika, joka rääkättiin kotona henkihieveriin. Esikuvia kiusaamiseen ja toisten hakkaamiseen löytyy joka puolelta yhteiskunta. Vaikkapa jääkiekko-otteluista, joissa on sallittua tehdä miten törkeää väkivaltaa vastapuolen pelaajille tahansa ilman rikostutkinnan ja tuomion vaaraa. Isukit vievät lapsisiaan kilvan lätkämatseihin katsomaan ah niin suosittuja ja kivoja joukkotappeluja, jossa raavaat satakiloiset miehenjässikät heittävät hanskat jäähän ja alkavat mätkiä toisiaan kuonoon sen kun kerkiävät tuomareiden katsella myhäillen vieressä.

20. Arjen turvattomuutta koskevien epäkohtien listaa voisi jatkaa  loputtomiin, mutta ehkäpä jo nuo muutamat edellä mainitut epäkohdat riittävät osoittamaan, millainen on tilanne Suomessa, tässä tuoreen jenkkitutkimuksen mukaan maailman "kaikkein onnistuneimmassa valtiossa," vallitsee. Yksi asia on toki tässäkin yhteydessä syytä mainita erikseen. Tarkoitan koulusurmia, joiden kohdalla Suomi on Euroopan ykkönen, ei vain asukaslukuun nähden vaan myös absoluuttisten numeroiden valossa. Jokelan ja Kauhajoen traagiset koulusurmat ovat aivan uskomattoman järkyttävä todistus viranomaisten eli erityisesti poliisin, tarkemmin sanottuna ylimmän poliisijohdon ja poliisin toiminnasta vastaavien poliitikkojen, erityisesti sisäministerin, täydellisestä välinpitämättömyydestä ja taitamattomuudesta. 

21. Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) koulusurmat olisi voitu estää, jos viranomaiset ja maan hallitus olisivat olleet valppaina ja USA:ssa ja Euroopassa aiemmin tapahtuneiden koulusurmien kaltaisten joukkosurmien mahdollisuus olisi otettu todesta viimeistään Raumanmeren koulusurman (1989) ja Myyrmannin räjähdyksen (2002) jälkeen. Mutta näin ei tehty, vaan poliisin ylijohto ja poliisi- eli sisäministerit antoivat ymmärtää ja toivat nimenomaan myös julki - ministeri Anne Holmlund vielä Jokelan surmien jälkeenkin - kantansa, jonka mukaan koulusurmassa olisi kyse vain yksittäisestä tapauksesta, jonka toistuminen olisi erittäin epätodennäköistä.

22. On täysin käsittämätöntä, miksi sisäministeri  Anne Holmlundin annettiin jatkaa virassaan vielä toisenkin hänen ministerikaudellaan tapahtuneen hirvittävän koulusurman jälkeen. Länsimaiseen poliittiseen järjestelmään kuuluu, että hallituksen asianomainen ministeri kantaa poliittisen vastuun ja eroaa, jos hänen hallinnonalallaan tapahtuu sanotunlaisia kauheuksia. Mutta niin vain ensimmäisenä kilvan riensivät Holmlundille antamaan tukensa ministeri Jyrki Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen eikä yksikään poliittisista puolueista, ei edes oppositiossa oleva Timo Soinin puolue, puuttunut millään tavalla asiaan ja ministerin poliittiseen vastuuseen. Vastuun pakoilua ja peittelyä, siitä koulusurmissa oli kysymys. Tämä sama ilmiö heijastuu vaikutuksiltaan sitten myös kaikilla muilla hallinnon aloilla ja aina alimpaan suoritusportaaseen saakka.

23.  Koulusurmat, etenkin Kauhajoen koulusurma, ovat viranomaisten ja ministereiden taitamattomuuden, osaamattomuuden, välinpitämättömyyden ja toisten viranomaisten virheiden ja laiminlyöntien peittelyn osalta niin järkyttäviä, että niihin on syytä palata aina uudelleen ja uudelleen. Poliitikot ja korkeat virkamiehet pyrkivät nyt ne jo mieluusti unohtamaan. Tämä ilmeni esimerkiksi kansanedustaja Kari Tolvasen (kok, siis ex- ministeri Anne Holmlundin puoluetoveri) lausunnoista viime maanantain TV1:n A-studiossa. Tolvanen luetteli koko joukon Eerikan tapaukseen verrattavissa olevia tapahtumia, myös Hyvinkään ampumistapauksen viime kesänä, ja vasta tämän jälkeen pienen empimisen jälkeen ja ikään kuin ohimennen koulusurmat.

24. Kauhajoen koulusurman oikeusprosessissa oli kysymys rikosten uhrien omaisten oikeusturvasta, joka on osa turvallista elämänlaatua ja paljon puhuttua arjen turvallisuutta. Oikeusturvaa ei ole eikä ihminen voi päästä oikeuksiinsa, jos häntä vastassa on koko oikeus- ja virkakoneisto, joka on jo etukäteen päättänyt, miten ja missä laajuudessa asia selvitetään ja miten rikosoikeudellinen vastuu rajoitetaan ja keitä korkeita virkamiehiä ei ainakaan tule missään tapauksessa saattaa tutkinnan ja rikosoikeudellisen vastuun kohteeksi. Näin juuri kävi Kauhajoen oikeusjutussa, jossa jo etukäteen päätettiin maan hallituksessa ja sen myötä VKSV:ssa, ketä syytetään ja mistä rikoksesta korkeintaan. Asianomistajat saivat yksin nostaa ja ajaa syytettä niistä rikoksista, joihin murha-aseen Matti Saarelle jättänyt poliisimies oli heidän ja heidän avustajiensa oikeuskäsityksen mukaan ilman muuta syyllistynyt. Mutta nämä syytteet hylättiin aina korkeinta oikeutta myöten, mikä varmistettiin KKO:ssa vielä siten, että toinen valitusluvan evänneistä jäsenistä oli entinen valtionsyyttäjä, joka asianomistajien mielestä oli ehdottoman jäävi asiassa. 

25. Kauhajoen koulusurmatapauksen selvittely eroaa monessa suhteessa Norjassa Anders Breivikin terroristi-iskujen johdosta suoritetusta tutkinnasta. Norjassa selvittelyelin tutki poliisin menettelyn koko laajuudessaan hyvin perusteellisesti ja arvosteli voimakkaasti poliisin toimintaa. Parlamentin julkisissa keskusteluissa on perätty maan hallituksen vastuusta ja pääministeri Stoltenbergia on vaadittu eroamaan poliisiviranomaisten vakavien virheiden eli muun muassa pelastustöissä ja Anders Breivikin kiinniottamisessa ilmenneen hitaan toiminnan takia. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa, vaan päin vastoin keskustelu eduskunnassa tyrehdytettiin heti alkuunsa, kun pääministeri Vanhanen ja ministeri Katainen ilmoittivat ääni väristen seisovansa poliisiministerinsä takana ja mitään häpeämättä intoutuivat jopa ylistämään kahdessa koulusurmatapauksen johdosta maineensa ryvettyneen poliitikon vastuuntuntoa, kun tämä ei ymmärtänyt pyytää oitis eroa virastaan. Vanhasen ja Kataisen tuen nojalla Holmlund sitten ilmoitti uhmakkaasti, ettei hän ole minkäänlaisessa, ei juridisessa eikä poliittisessa vastuussa, kummastakaan koulusurmasta, eikä yksikään eduskuntapuolueista rohjennut  edes virittää keskustelua, jossa olisi vaadittu ministerin eroa. Häpeällistä!

26. Kuten jo kertaalleen sanottu,  tämä sama saamattomuus, taitamattomuus, ilmeinen haluttomuus puuttua epäkohtiin sekä maan hallituksen osoittama välinpitämättömyys saattaa epäpätevät ministerit ja virkamiehet vastuuseen laiminlyönneistään, heijastuu yleisesti hallintoon, aina alimmille virkaportailla asti. Esimerkiksi vuonna 2008 säädetty lastensuojelulaki on selvä sikäli, että sen mukaan sosiaaliviranomaisilla on, ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus tehdä rikosilmoitus havaitsemistaan lapsen pahoinpitelystä tai muunlaisesta rikollisesta kohtelusta. Virkavelvollisuuksiin kuuluu, totta kai ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin, tarvittava yhteydenpito ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. Mutta kuten jälleen kerran olemme kuulleet ja todenneet, näitä velvoitteita ei vain käytännössä noudateta, ei sitten millään. Ilmeisenä osasyynä tähän on se, että kyseisellä hallinnonalalla kenttätasolla työskentelevien virkamiesten esimiehet ja virastopäälliköt eivät välitä valvoa alaistensa tekemisiä tai puuttua ilmenneisiin epäkohtiin. Useimmat epäkohdat ja virheet jäävät yleensä pimentoon ja jos ne sattuvat joskus tulemaan ilmi, kuten nyt Eerikan tapauksessa tapahtui, niin ilmenee, että niihin ei ole aiemmin välitetty puuttua, vaan virheet ja laiminlyönyt on aina katsottu läpi sormien ja syytetty päättäjiä aina ja ikuisesti resurssien puutetta.

27. Ainoa asia, mikä hallinnossa on osattu ja osataan edelleen perinteiden mukaisesti tehdä, on ministerin tai asianomaisen virastopäällikön päätös asettaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään asioita. Näitä työryhmiä on asetettu ja mietintöjä valmistunut myös lastensuojeluasioissa jo hirmuinen määrä, mutta asiat ja käytännöt eivät vain ole niistä juuri miksikään muuttuneet, eivät ainakaan paremmalle tolalle. Toissa päivänä jätti mietintönsä osastopäällikkö  Päivi Sillanaukeen - ministeriön tuleva kokoomuslainen kansliapäällikkö todennäköisesti - johtama työryhmä uutta sosiaalihuoltoa koskevasta lainsäädännöstä, jossa luvataan iso joukko pykäliä kaikista hyvistä ja kauniista asioista. Eilen puolestaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson asetti uuden työryhmän selvittämään Eerikan tapauksen innoittamana "lastensuojelulain toimintakäytäntöjä" sekä "mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita." Tämä manööveri ennakoinee samalla sitä, ettei nyt suurella metelillä aloitetussa virkarikostukinnassa ole tosiasiallisesti aikomusta selvittää nykykäytäntöjä laajemmin eikä siis mennä tutkinnassa huipulle asti. Tässä työryhmässä jo ennestään tuttujen ja jo eläkkeellä  olevien sosiaalitanttojen ja dosenttisetien pitäisi yhdessä lukuisan virkamies- ja avustajajoukon kanssa pohtia ja keksiä jotakin, jolla yleisölle voitaisiin uskotella, että kyllä (tämäkin) asia on ministeriön tai ainakin asianomaisen ministerin hallinnassa, aivan niin kuin vanhuksille luvatun 0,7 -asiankin piti olla, mutta joka ei sitten ollutkaan.

28. Viime maanantaina edellä mainitussa tv-ohjelmassa haastateltu kansanedustaja Kari Tolvanen, siviilissä rikosylikomisario, kertoi Eerikan tapauksen johdosta käynnistetystä virkarikostutkinnasta. Kirjoitin sanatarkasti muistiin, mitä Tolvanen vastasi, kun toimittaja antoi niin sanotusti syötön suoraan Tolvasen lapaan kysyen häneltä, että miten korkealle virkahierarkiassa poliisitutkinta voisi ulottua. Tolvanen vastasi: "Ammattitaitoisen tutkinnan pitää ulottua aivan huipulle asti". No niin, siinäs nyt kuulitte, arvon sosiaaliministerit, kansliapäälliköt ja Helsingin kaupungin asianomaiset virasto- ja osastopäälliköt  ja apulaiskaupunginjohtajat! Kohta sinne teidän virkahuoneisiinne astelee vakavanoloinen poliisisetä kyselemään hiukka teiltäkin näitä asioita! Jollei astele tai edes soittele, niin silloin tutkinta ei ole Tolvasen kriteerien mukaan ammattitaitoista.

29. Tämä Tolvanen kyllä luultavasti ymmärsi itsekin puhuvansa tuossa kohdin puppua, mutta ehkä tuollaisellakin lausahduksella voi jonkun eläkeläismummelin äänen tulevissa vaaleissa itselleen ja puolueelleen saalistaa. Toki tällaisissa sensaatiotapauksissa, joissa media saa oikein herkutella rumilla yksityiskohdilla, poliisikin innostuu ja hihkuu aloittavansa rikostutkinnan toisen viranomaisen töppäyksistä oikein raskaamman päälle; tutkinnan tulokset ovat sitten asia erikseen.

30. Mutta silloin, kun  on kyse poliisin omista virheistä ja laiminlyönneistä tai suoranaisten rikosten tutkinnasta, on selvää, kuten Kauhajoen tapaus kiistattomasti osoitti, että tutkintaa ei koskaan uloteta aivan huipulle eikä edes lähelle sitä, vaan se päin vastoin rajataan hyvin tarkasti ja juuri mahdollisimman alimmalle tasolle. Kauhajoen tapauksessakin VKSV päätti Jorma Kalskeen päätöksellä heti kärkeen, että Kauhajoen komisarion epäiltyä rikosta saadaan tutkia ainoastaan tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tämä linja piti sitten loppuun asti. Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että verrattaessa sosiaaliviranomaisten viaksi nyt Eerikan tapauksessa epäiltyä virkarikosta ja Kauhajoen tapausta keskenään, viimeksi mainitussa oli kyse selvästi törkeämmänlaatuisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta eli tahallisesta rikoksesta. Sen sijaan Eerikan tapauksessa lienee vaikea osoittaa kenkään tapauksen kanssa tekemisissä olleen yksittäisen virkamiehen syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomista, sillä asiaa ovat luultavasti käsitelleet monet eri virkamiehet eri viranomaisissa.

31. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen, jolla on päävastuu sisäisestä turvallisuudesta,  haluaa panna vielä sosiaaliministereitä paremmaksi. Sosiaalipuolen ministerit askartelevat lähinnä vain sinänsä hyvin tavanomaisissa ympyröiden eli työryhmien asettamisten kimpussa, mutta Räsäselläpä on paljon kunnianhimoisempia suunnitelmia. Räsänen muuten hamusi viime vaalien jälkeen itselleen juuri peruspalveluministerin salkkua, mutta hän ja kristilliset saivat tyytyä hallituspaikkojen jaossa liki luuhun eli puolueen imagolle melko yhdentekevään ja Räsäsen oma osaamisalue huomioon ottaen kovin vieraaseen hallituspostiin eli sisäministerin salkkuun.

32. Eilen ministeri Räsänen räväytti ja ryhtyi kannustamaan kaikkia mukaan turvallisuustalkoisiin lausuen seuraavasti:
- Sisäministerinä vastaan sisäisestä turvallisuudesta, mutta on hyvä muistaa, että pelkästään viranomaisvoimin ei sataprosenttisesti voi ylläpitää arjen turvallisuutta. Euroopan turvallisimman yhteiskunnan rakentaminen, huolenpito ihan jokaisesta, tarvitsee onnistuakseen kaikkien osallistumista. Räsänen piti puheensa Turvallisuusmessuilla. - Tällaisiakin messuja siis järjestetään (latojan huomautus)! - "Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsittelee johdollani toimenpiteitä, joilla voitaisiin ehkäistä viime päivinä mieliä järkyttäneitä lapsi- ja perhesurmia. Viranomaisten paremman yhteistyön, tiedonkulun ja toiminnan lisäksi tarvitaan koko kansalaisyhteiskunnan heräämistä pitämään huolta toinen toisistamme ja ennen muuta lapsista", ministeri jatkoi.

33. Mutta sokeri pohjalla, sillä messupuheensa lopuksi ministeri laukoi, että "turvallisuusalasta voisi saada hyvän vientituotteen".
– Olen itse jo peräänkuuluttanut, että tässä taloudellisessa tilanteessa Suomen olisi haettava uusia avauksia viennin edistämiseksi. Pidän mahdollisena että turvallisuusalan osaaminen voisi nousta tulevaisuudessa enemmän vientituotteeksi. Tämä jo senkin takia, että Suomen maine maailmalla turvallisuuden tekijänä on hyvä, ministeri päätteli.

34. Ministerin puheen loppuosasta voi kyllä päätellä ja pelätä, että ministeri saattaa olla kohta vaarassa menettää loputkin suhteellisuuden tajustaan, jonka ohuutta on jo tähän mennessä keritty porukalla ihmetellä. Toki yksityisellä sektorilla voi olla tässä suhteessa hyvinkin kannatettavia vientituotteita, mutta itse en kyllä lähtisi Räsäsen asemassa mainostamaan maailmalla hänen johtamansa ministeriön tai ylipäätään Suomen valtion hyvää mainetta turvallisuusalalla. Presidentti Niinistön kannattanee harkita kaksi kertaa, ottaako vienninedistämismatkalle mukaan ministeri Räsäsen esittelemään ja edustamaan suomalaista turvallisuusosaamista julkisella sektorilla.

35. Maailmalla kyllä muistetaan vielä hyvin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, ne ovat osa Suomen paljon puhuttua maabrändiä. Monet tietävät ulkomailla hyvin myös suomalaisen perheväkivallan huippuluvuista ja niiden yhteydessä surmatuista kymmenistä ja sadoista lapsista, vanhusten hoidon tiedetään olevan Suomessa retuperällä, itsemurhalukujen maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koulu- ja työpaikkakiusaamisten olevan sangen tavallista, nuorten syrjäytymisen entistä useammin työelämästä ja koko yhteiskunnasta, se, että uudet asuintalot uhkaavat homehtua käsiin heti alkuunsa, poliisin määrärahojen niukkuuden, liikennettä valvova LP:hen kohdistuvan lakkautusuhan jne, jne. Mutta ministeri se vaan jaksaa kehua suomalaisen turvallisuuden hyvää mainetta!

36. Mistähän asioista ministeri Päivi Räsänen tullaan aikoinaan parhaiten ministerikaudeltaan muistamaan? Varmaankin ykkösenä on Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta", mutta sen jälkeen tullee hänen suunnitelmansa lakkauttaa Liikkuva poliisi; tälläkin toimella ministeri on kaventamassa maan sisäistä turvallisuutta. Ministeri on lyönyt lähtemättömän leiman ja oman ruman puumerkkinsä myös poliittiseen virkanimityskäytäntöön, sillä juuri tänään, ilmeisesti paraikaa, valtioneuvosto nuijii  päätökseksi Räsäsen esityksen, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi nimitetään kristillisten entinen varakansanedustaja Päivi Nerg. Uudella kansliapäälliköllä, joka on koulutukseltaan agronomi, ei ole tiettävästi minkäänlaista kokemusta sisäministeriön tärkeimmiltä hallinnonaloilta eli juuri sisäisestä turvallisuudesta tai maahanmuutosta, mutta tästä viis, sillä ministeri Räsänen mainostaa Nergiä sillä, että tällä on "kokonaisvaltaista johtamisosaamista".

37. Siis, jos virkaan ehdolla olevalla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta tai näyttöä miltään ministeriön erityisalalta, niin juuri tällä perusteella hän on Räsäsen mukaan paras "kokonaisosaaja". Tämä kuuluu luultavasti osana kristilliseen päättelyyn, jonka mukaan "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja (taidoiltaan) viimeiset ensimmäisiksi". Mikä ihme noissa kanslianpäällikön ja muissa vastaavissa virkanimityksissä saa poliittiset puolueet ja ministerit niin hemmetin kovasti ajamaan virkoihin aina oman puolueensa jäseniä tai myötäilijöitä, vaikka viranhakijoiden joukossa olisi useita paljon pätevämpiä ihmisiä? Hinku saada oman puolueen edustaja virkaan tuntuu olevan aina yhtä hirmuinen, olipa ministerinä sitten pakana tai kristitty, porvari tai sosialisti.















–

569. Pitäisikö "Paateron palatsi", Poliisihallitus, purkaa?

Olisivatko Touhon joukot jo iskeneet Palatsiin?

1. Demareiden kansanedustaja, entinen sisä-ja poliisiministeri Kari "Touho" Rajamäki on käynyt tuimaan hyökkäykseen poliisiylijohtaja Mikko Paateroa ja tämän johtamaa poliisihallitusta vastaan. Rajanmäen manööveri on ajankohtainen, sillä poliisin rakenteita on valtion menoleikkausten takia pakko uudistaa.

2. Yle-Uutisille Rajamäki arvostelee ankarasti poliisiylijohtaja Mikko Paateron vallankäyttöä. Rajamäki: "Paateron palatsi on purettava." Palatsilla Kari Rajamäki tarkoittaa Poliisihallitusta, jota Paatero johtaa. Rajamäen mielestä Paateron johtamat uudistukset ovat turvottaneet hallintoa ja heikentäneet kenttätoimintaa, joten tulossa olevan rakenneuudistuksen vetäjäksi pitää valita ulkopuolinen selvitysmies.

3. Poliisiylijohtaja Paatero arvioi viime viikolla, että poliisin rakenneuudistuksessa poliisilaitosten määrä olisi vähennetään alle puoleen. Paatero väläytti Liikkuvan poliisin erillisorganisaation lakkauttamista. Poliisijärjestöjen liitosta on esitetty huoli siitä, miten laitosten vähentäminen vaikuttaa henkilöstöön.

4. Kari Rajamäki väittää, että aiempia rakennemuutoshankkeita johtanut Mikko Paatero on vastuussa linjauksista, joissa hallintoa on kasvatettu samalla kun kenttätoimintaa on leikattu.

- Helsinki, keskeinen turvallisuusympäristö, on menettänyt viidessä vuodessa 200 virkaa. Keskusrikospoliisi on menettänyt 70 virkaa. Samaan aikaan on kasvatettu poliisihallitusta entisen lääninjohdon 80 henkilöllä. Jatkovalmistelussa on lähdettävä siitä, että poliisihallitus puretaan, että tämä Paateron palatsi puretaan, Rajamäki sanoi Ylen haastattelussa. Rajamäen mielestä poliisiylijohtajalle on kertynyt liikaa valtaa, jota pitäisi nyt karsia.

5. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ymmärrettävistä syistä tuohtunut ex-ministerin väitteistä ja pitää niitä tuulesta temmattuina. Paateron mukaan ex-poliisiminsteri Rajamäki ei tunne asioita. Tarkemmin Paatero ei kuitenkaan kommentoinut Rajamäen kritiikkiä.

6. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron johtama Poliisihallitus ei ole mikään vanha laitos, sillä se aloitti toimintansa vasta vuoden 2010 alusta. Poliisin organisaatio on nykyisin kaksiportainen. Poliisihallitus johtaa ja ohjaa operatiivista poliisitoimintaa eli sen tehtävänä on suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa koko maan poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Suoraan Poliisihallituksen alaisuudessa toimivat poliisilaitokset ja poliisin valtakunnalliset yksiköt keskusrikospoliisi, suojelupoliisi ja Liikkuva poliisi sekä Poliisiammattikorkeakoulu ja Poliisin tekniikkakeskus. Poliisihallitus vastaa alaistensa yksiköiden tulosohjauksesta.

7. Organisatorisesti Poliisihallituksen yläpuolella on sisäasiainministeriö, jonka poliisiosasto vastaa poliisin toimialan ohjauksesta ja valvonnasta sekä erikseen ministeriölle säädettävistä poliisin toimialan tehtävistä. Sisäasiainministeriö tulosohjaa Poliisihallitusta.

8. Poliisihallituksen tehtävät on jaettu seitsemään yksikköön, jotka ovat: esikunta, rikostorjunta, valvonta- ja hälytystoiminta, lupapalvelu, kansainväliset asiat, hallinto ja tekniikka sekä lisäksi sisäinen tarkastus. Poliisihallitukseen kuuluvat myös arpajais- ja asehallintoyksikkö Riihimäellä sekä turvallisuusalan valvontayksikkö Mikkelissä.

9. Poliisihallituksen henkilöstö koostuu pääosin ministeriön entisestä poliisin ylijohdosta ja poliisin lääninjohdoista. Osa Poliisihallituksen työntekijöistä työskentelee niin ikään vuoden 2010 alussa toimintansa aloittaneissa aluehallintovirastoissa poliisin vastuualueella.

10. Mikko Paatero nimitettiin poliisiylijohtajan virkaan vuonna 2008. Tätä ennen Paatero toimi Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana. Paateron "keksi" ylimmäksi poliisiksi silloinen kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlund. Nimitys aiheutti ihmettelyä, sillä Paatero oli jo kuusikymppinen virkamies eikä häntä ole pidetty koskaan minään ruudinkeksijänä. Mutta kokoomuslainen poliitikko nimitti kokoomuslaisen virkamiehen, eihän siinä mitään, Suomihan on poliittisten virkanimitysten luvattu maa! Paatero oli harrastanut kunnallispolitiikkaa valtuustotasolla. Holmlund jatkoi nimityspolitiikassaan valitsemallaan poliittisella värisuoralla, sillä Supon päälliköksi ministeri Holmlund oli nimityttänyt vuotta aiemmin eli 2007 Turusta kotoisin olevan Ilkka Salmen ja EU-virkaan viime vuonna siirtyneen Salmen seuraajaksi viime vuonna niin ikään kokoomuksen mandaatilta valtiosihteerinsä Antti Pelttarin.

11. Ministeri Anne Holmlund ja ministeriön poliisijohto eivät tulleet oikein toimeen ministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen (Sdp) kanssa. Niinpä Paatero ja Holmlund keksivät perustaa maahan erityisen Poliisihallituksen, jotta demari Viljanen ei pääsisi sotkemaan kunnon kokoomuslaista poliisipolitiikkaa. Poliisihallitus oli tarpeen myös siksi, että aiemmin toimineet lääninpoliisiyksilöt oli läänien lakkauttamisen myötä lakkautettava. Jottei useita kymmeniä korkea-arvoisia lääninpoliisipäälliköitä (poliisitarkastajat, apulaispoliisitarkastajat, lääninkomisariot jne.) olisi jouduttu siirtämään lakkautuspalkalle tai uusiin ikäviin tehtäviin "kentälle", heille oli keksittävä äkkiä jotakin mielekkään tuntuista puuhaa ja tässä tarkoituksessa uusi uljas Poliisihallitus tarjosi sopivat suojatyöpaikat. Mikko Paatero, vanha lääninpoliisipäällikkö itsekin jo vuodesta 1992, pelasti uuden organisaation myötä vanhat kaverinsa tarjoamalla näille päällikkötasoiset virat Poliisihallituksesta.

12. Sitä, kuinka paljon Poliisihallituksessa on henkilökuntaa, ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen, mutta tiettävästi toista sataa virkaa tuossa organisaatiossa lienee.

13. Nyt siis ollaan poliisin rakenneuudistuksen edessä. Mutta kenen oikein pitäisi johtaa tätä uudistusta? Kari Rajamäen mielestä rakenneuudistuksen johtoon pitäisi asettaa ulkopuolinen selvitysmies, joka ei olisi Mikko Paateron lähipiiristä. Yle Uutisten kertoman mukaan ryhmän vetäjäksi kaavailtaisiin sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaata ja ryhmän muut jäsenet kutsuttaisiin poliisin valtakunnallisista yksiköistä.

14. Tiettävästi Kauko Aaltomaa, joka on entinen upseeri, kuuluu Mikko Paateron lähipiiriin. Kerrotaan, että Aaltomaa olisi Mikko Paateron tavoin mukana niin sanotussa "Tornin herraklubissa", josta olen aiemmin kertonut esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön valmistelun yhteydessä. Juuri tähän Tornin klubiin kuuluvien virkamiesten kerrotaan ideoineen aikanaan myös Poliisihallituksen perustamisen. Olisiko osastopäällikkö Aaltomaa tältä kannalta katsottuna sopiva henkilö kaavailluksi selvitysmieheksi vai olisiko hän "pukki kaalimaan vartijana"?

15. Pitäisikö poliisitoiminnan rakenneuudistusta valmistelemaan asettaa laajempi selvitysryhmä tai peräti parlamentaarinen komitea? Kas tässäpä mietittävää kaikille asiasta kiinnostuneille!

351. RATPUT...poliisiministerit lähes tukkanuottasilla eduskunnassa

Sisäministeri Anne Holmlund (kok) ja edellisen hallituksen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) ovat piikitelleet toisiaan jo pitkään eduskunnan täysistunnoissa ja varsinkin televisiossa suorana lähetetyillä kyselytunneilla.

Kari Rajamäessä näyttäisi olevan selvästikin jonkinlaisen koulukiusaajan taipumuksia ja hän on osannut ärsyttää Holmlundia milloin mistäkin istunnossa käsiteltävänä olleesta poliisi- tai harmaan talouden tutkintaan liittyvästä asiasta.

Tällä viikolla Rajamäki ja Holmlund sanailivat kiivaasti jo tiistaina, jolloin eduskunnassa oli laajan esitutkintapaketin lähetekeskustelu.

Poliisiministereiden uusin sanasota näyteltiin eilen keskiviikkona Rajamäen pidettyä välikysymyskeskustelussa SDP:n ryhmäpuheenvuoron harmaasta taloudesta.

Sisäministerinä 2003-2007 toiminut Kari Rajamäki mainitsi tuolloisen hallituksen perustaneen SDP:n johdolla pimeän ulkomaisen työvoiman valvontayksikön (PUT) keskusrikospoliisiin.

Rajamäki syytti nykyistä hallitusta muun muassa vakavasta sisäisen turvallisuuden vaarantamisesta ja jättämisestä tarttumatta pimeän työvoiman ongelmaan.

Nykyinen sisäministeri Anne Holmlund pahoitteli vastauksensa aluksi, että hänen "on jälleen kerran kulutettava eduskunnan tärkeää työaikaa siihen, että joudun ampumaan edustaja Rajamäen täysin virheellisiä väitteitä alas tästä pöntöstä".

Hänen vieressään ministeriaitiossa istunut pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) purskahti nauruun.

Minusta pääministerin nauruun purskahtaminen tuntui hieman oudolta. Nimittäin siksi, että sanonta "alas ampuminen" ei tunnu kovin sopivalta ministeri Holmlundin suusta "lauottuna". Viittaan kahteen Holmlundin ministerikaudella sattuneeseen koulusurmatapaukseen, toinen Jokelassa ja toinen Kauhajoella.

Holmlund kehotti Rajamäkeä kysymään suoraan KRP:ltä kaipaamastaan PUT-yksiköstä. Asia on ministeri Holmlundin mukaan ollut eduskunnan täysistunnossa jo usein aiemmin esillä, kun Holmlund on vastannut siitä Rajamäen tekemiin kysymyksiin. Tämä ei Holmlundin mukaan kuitenkaan ole ymmärtänyt asiaa.

PUT-yksiköstä tuli Holmlundin mukaan jo Rajamäen omana ministeriaikana RAT (reaaliaikainen tutkinta). Siellä 25 poliisia tekevät talousrikostutkintaa samoissa viroissa.

- En ymmärrä miten tämän enää tämän selkeämmin voisi sanoa. Se on sanottu suullisesti, kirjallisesti ja lukuisin eri tavoin, Holmlund totesi eturivissä istuvaa Rajamäkeä tuijottaen.

Rajamäki ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoi veivaamistaan siteeraten lopulta jopa työterveyslaitoksen raporttia PUTin olemassaolosta ja ylitti puheaikansa.

Puhemies Sauli Niinistö antoi kuitenkin kaksikolle vielä erikseen puheenvuorot asian läpikäymistä varten.

- En nyt rupea kilpailemaan, mutta olen varmaan keskustellut KRP:n johtajan kanssa enemmän viime aikoina kuin te ja monen muunkin kanssa, joka on huolissaan teidän ratkaisuistanne, jotka vaarantavat järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakykyä, Kari Rajamäki jatkoi motkottamistaan.

- Missä on samanlainen PUT joka silloin oli - tokko sitä Porissakaan näkyy, Rajamäki heitti lopuksi erittäin itsetyytyväisen näköisenä.

Anne Holmlund ei kuitenkaan hellittänyt, vaan alkoi lähes hysteerisenä huutaa, että "kyseinen PUT toimii nimellä RAT" ja että siitä on päätetty Rajamäen ministeriaikana vuonna 2007. Holmlund siteerasi KRP:n toimintakertomusta, jota hän heilutteli edessään ja jonka hän sanoi tuovansa Rajamäelle.

- Nyt kun täällä on aika monta muuta seurakunnassa läsnä, jotka varmaan ymmärtävät.... edustaja Rajamäki, toinen meistä puhuu muunneltua totuutta, ja se en ole minä, Holmlund totesi ääni vihasta suorastaan väristen.

Tämä jälkeen Holmlund lähti marssimaan ministeriaitiosta alas istuntosalin eturivissä istunutta Rajamäkeä kohti, töpötteli Rajamäen eteen ja kaksin käsin mainitusta KRP:n asiakirjasta kiinni pitäen näytti paperia Rajamäelle ja iski sen sitten täysin hölmistyneen Rajamäen edessä olleiden asiakirjojen päälle.

Puhemies Sauli Niinistö ei, ihme kyllä, käyttänyt niin sanottua muodollista prosessinjohtovaltaansa, johon kuuluu myös järjestyksen ylläpitäminen, vaan antoi kaiken tämän tapahtua myöntäen samalla seuraavan puheenvuoron edustaja Esko Ahoselle (kesk).

- Jotenkin äskeisistä puheenvuoroista vaikutti, että ministeri Holmlundilla ja edustaja Rajamäellä on jonkinlaisia näkemyseroja joistain asioista, Ahonen huomautti muiden edustajien naureskellessa.

Sitten episodi oli ohi, ainakaan jatkoa ei tv:ssä enää näytetty.

---

Olen ollut siinä käsityksessä, että Suomen eduskunnassa järjestyksenpitäjiä ja vahtimestareita tarvitaan ainoastaan lehtereillä istuskelevan yleisön vahtimiseksi ja pitämiseksi loitolla kansanedustajista ja eduskunnan virkamiehistä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että vahtimestareita tarvitaan myös alas istuntosaliin pitämään loitolla keskenään ärhenteleviä edustajia ja ministereitä, ainakin näin vaalien lähestyessä.

Muistan, miten Veikko Vennamo jouduttiin vuonna 1974 kantamaan kahden vahtimestarin toimesta pois istuntosalista, kun kahden viikon esiintymiskiellon saanut Vennamo ei totellut puhemiehen määräystä poistua istuntosalista. Nyt näyttäisi olevan - jottei jouduttaisi tukkanuottasille - paikallaan palkata istuntosalin järjestyksenpitäjäksi myös pari naispuolista vahtimestaria - ja rotevaa sellaista.

Missä on eduskunnan arvovalta, kansanedustajilta edellytettävä arvokkuus ja hyvät tavat? Kuka huolehtisi niiden ylläpitämisestä? Puhemies Niinistön ajatukset lienevät harhailleet eilisen välikysymyskeskustelun aikana jo illan tulevassa San Marino -ottelussa. Olisi ollut paikallaan, että myös Holmlundille ja Rajamäelle olisi annettu vapaaliput illan otteluun, jossa he olisivat voineet purkaa aggressioitaan.

262. Paatero poliitikkojen asialla

- Selvä, minä voin kertoa, että tutkinta on sekavaa...

1. Perinteistä vappumöläytystä ei kuultu tänä vuonna poliitikkojen, vaan poliisiylijohtaja Mikko Paateron suusta. Turun Sanomien haastattelussa Paatero moitti meneillään olevia viranomaisten vaalirahatutkimuksia sekavuudesta ja koordinaation puutteesta.

- Lähiaikoina täytyy koordinoida sitä, mitä kaikkea on tutkittavana ja kertoa siitä selkeästi julkisuutteen. Tutkinnat on hoidettava asiallisesti ja viivyttelemättä, Paatero uhosi.

2. Paatero ei (tietenkään) kertonut yhtään ainoata esimerkkiä tai tapaa, josta tutkinnan sekavuus ja koordinoinnin puute ilmenisi. Eikä T-S:n haastattelija - tietenkään - hoksannut asiaa Paaterolta lähemmin kysyä.

3. Mistä siis voisi olla kysymys? Kysymys on ensinnäkin arvovaltakiistasta poliisin ja valtakunnansyyttäjänviraston (VKSV) välillä. Reilu viikko sitten uusi VKS Matti Nissinen kertoi, että VKSV on ottanut tehtäväkseen vaalirahatutkimusten koordinoinnin ja että hänen johtamansa virasto tulee ratkaisemaan, millainen linja ja käytäntö näissä asioissa muodostuu. Syyttäjät ovat Nissinen mukaan avainasemassa tutkintaprosessissa.

3a. Kuten olen kertonut, syyttäjät eivät toimi esitutkinnassa tutkinnanjohtajina ja tämä pätee myös vaalirahoitussotkujen esitutkinnassa. Syyttäjillä on kuitenkin keinoja valvoa ja ohjata esitutkintaa, jos vain haluavat ja osaavat. Ilmeisesti VKSV:ssa on päätetty, että ainakin nyt meneillään olevissa tutkimuksissa syyttäjien pitää olla aktiivisia ja ottaa niin sanotusti pelikenttä haltuunsa. Tukea tälle aktiivisuudelle VKSV on saanut ilmeisesti oikeuskanslerilta, joka on koordinoinut tutkimuksia VKSV:n ja KRP:n kanssa.

4. Vaikka julkisuudessa korostetaan poliisi- ja syyttäjäviranomaisten esitutkintayhteistyön merkitystä, osoittauttu puhe sanotusta yhteistyöstä käytännössä usein lähinnä pelkäksi retoriikaksi. Ulvilan surmajutun tutkinta on tästä yksi hyvä esimerkki. Poliisi ei halua syyttäjiä sotkemaan asioita, vaan haluaa pitää nämä mahdollisimman sivussa tutkinnasta. Juuri tätä taustaa vasten on myös Paateron vappupuhe nähtävä. Poliisi haluaisi koordinoida itse vaalirahoitustutkintaa ja siksi se moittii syyttäjävetoista tutkintaa sekavaksi.

5. Huvittavinta Paateron vappumöläytyksessä oli kohta, jossa hän totesi, että "jatkuva julkinen keskustelu ja vatvominen hämärtää yleisön käsityksiä vaalirahoituksesta, joka on sinänsä sallittua". Rönsyilevä tutkinnasta on tullut tavallisille ihmisille varsin sekava kuva ja tämä voi vääristää ihmisten käsityksiä vaalirahoituksesta, sanoi Paatero.

6. Ylipoliisipäällikkö olisi siis huolissaan ihmisten tutkinnasta saamista käsityksistä koskien poliitikkojen vaalirahoitusta! Sallikaa minun nauraa! Pitääkö yliposiilipäällikkö ihmisiä todella näin naiiveina? Ihmiset eivät toki ole huolestuneita siitä, että poliisi ja syyttäjät tutkivat vaalirahoitussotkuja, vaan siitä, millaisia tietoja ja epäilyjä poliitikkojen ja hämäräperäisten yritysten ja yrittäjien keskinäisistä kähminnöistä ja korruptiosta koko ajan tihkuu julki. Kun ihmiset haluavat, että vaalirahoitussotkut tutkitaan perin pohjin, haluaa valtakunnan ylipoliisipäällikkö, että tutkinnat lopetetaan mahdollisimman pian, jottei kansalaisille synny "väärää käsitystä." Silti Paatero väittää olevansa ihmisten asialla!

7. Paatero ei ole lausunnollaan tavallisten ihmisten, vaan nimenomaan huippupoliitikkojen ja hallituspuolueiden asialla. Tämä ilmenee mm. tavasta, jolla Paatero toistelee samaa mantraa, jota myös johtavat poliitikkomme Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Paula Lehtomäki, Marja Tiura ja Ben Zyskowicz ym. ovat jankuttaneet jankuttamasta päästyä aina kun keskustelu on kääntynyt vaalirahasotkuihin: "Aivan ensimmäiseksi on syytä tuoda esiin, ettei vaalirahoituksessa ole mitään pahaa saati laitonta " plääb, plääb, plää. Tällaisen puheen tarkoituksena on kääntää huomio pois poliitikkojen kiusallisista yhteyksistä mm. Novaan ja KMS:ään.

8. Tätä mantraa toistelemalla Paatero ilmoittautuu olevansa, ei tavallisten ihmisten, vaan poliitikkojen ja puolueiden asialla. Luultavasti hän saanut sellaiset terveiset johtavilta poliitikoita kokoomuksesta ja keskustasta tai ainakin näiden puolueiden puoluetoimistoilta joko suoraan tai ministeri Holmlundin (kok) kautta, että tutkintoihin on saatava vauhtia ja "pöytä puhtaaksi" hyvissä ajoin ennen kuin aletaan valmistautua vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.

9. VKS Matti Nissinen sanoi viikko sitten, että poliitikot eivät ole syyttäjien VIP-asiakkaita. Rikostutkinnat ovat ruuhkautuneet, mutta kukaan ei Nissisen mukaan pääse jonon ohi. "Poliitikoilla ei ole oikeuslaitoksessa etuajo-oikeutta, vaikka syyteharkintaratkaisut lykkäytyisivätkin kisallisesti juuri eduskuntavaalien alle," totesi Nissinen.

10. Tällainen puhe hermostuttaa tiettyjä piirejä ja poliitikkoja. Viimeksi eilen Sauli Niinistö ilmoitti heittävänsä pyyhkeen kehään kertomalla, että hän ei ole enää seuraavissa vaaleissa ehdokkaana. Matti Vanhanen ilmoitti jo viime joulukuussa luopuvansa puolueensa puheenjohtajan paikalta ja myös pääministerin pallilta. Paula Lehtomäki luopui tavoittelemasta keskustan puheenjohtajan paikkaa ja pätkäpääministeriyttä. Monet kokeneet kansanedustajat ovat ilmoittaneet, etteivät enää pyri eduskuntaan jne. Tilanne hallituksessa on perin outo. Maassa on ollut meneillään kuukausia kestävä pääministerin poliittinen saattohoito, mikä on heikentänyt hallituksen toimintakykyä tilanteessa, jossa valtiontalouden tilanne on lähes kriisin partaalla.

11. Tietyt poliitikot ovat todennäköisesti ryhtyneet tavallaan vastahyökkäykseen Nissisen puheet kuultuaan. Käsikassaraksi on otettu poliisiylijohtaja Paatero. Luultavasti tiurat, kataiset ja vanhaset ovat olleet joko Paateroon tai poliisiministeri Holmlundiin asian vuoksi yhteydessä ja esittäneet, että eikö ylipoliisipäällikön olisi syytä tehdä jotain, sekoittaa ainakin syyttäjien pasmoja.

12. Poliitikot eivät ole huolissaan siitä, että vaalirahatutkinta hämärtäisi ihmisten käsitystä vaalirahoituksen "jaloudesta," vaan siitä, että tutkinta hämärtää ihmisten käsitystä heistä itsestään ja heidän "puhtoisuudestaan." Tälle poliitikkojen asialle Paatero on pantu juoksemaan. Lausunnollaan Paatero puuttuu tutkintaan ja tulee häirinneeksi ja hämärtäneeksi sitä.