433. Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se?

Lukijan lähettämä kuva, jossa oikeusministeri Tuija Brax puhuu joukolle, joka 31.5.2010 osoitti mieltään Kolmen sepän patsaalla KHO:n antamaa egyptiläisen isoäidin käännytyspäätöstä vastaan. Braxin osallistumista mielenosoitukseen voidaan pitää kriittisenä kannanottona KHO:n päätökseen. Poliittisen toimeenpanovallan korkeana edustajana oikeusministerin tulisi kunnioittaa riippumattoman tuomioistuimen yksittäistä ratkaisua eikä ryhtyä polemisoimaan sitä vastaan tai kannustaa päätöstä vastustavia mielenosoittajia.

1. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa on julkaistu toimittaja Petri Sajarin laaja reportaasi valtiovallan kolmijaosta otsikoilla "Horjuva oikeusvaltio" ja "Hämärän vallan maa." Kirjoituksessa todetaan, että vaikka perustuslaissa lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan, Suomessa poliitikot kuitenkin puuttuvat keskeneräisiin oikeusjuttuihin ja toisaalta tuomarit sekaantuvat sumeilematta politiikkaan. Sajarin mukaan ongelmaan olisi puututtu vasta nyt.

2. Vaikka Hesarin juttu vaikuttaa hieman ylidramatisoidulta - kolmelle sivulle ulottuvan raflaavan piirroksen ja osin myös tekstin osalta - on jutussa toki puututtu tärkeään asiaan. Aiheesta ei ole suomalaisessa lehdistössä tai edes juristipiireissä juurikaan keskusteltu. Suomalaisilla lakimiehillä ei tosin ole tapana harrastaa julkista keskustelua yleensäkään oikeutta ja/tai politiikkaa koskevista kysymyksistä.

3. HS:n toimittaja oli haastatellut juttua varten kolmea valtiosääntöoikeuden asiantuntijaa eli professoreita Kaarlo Tuoria (Suomen Akatemia), Veli-Pekka Viljasta (Turun yliopisto) ja Tuomas Ojasta (Helsingin yliopisto). Jokainen heistä moittii sitä, että vallan kolmijakoa ei Suomessa kunnioiteta. Tämä uhkaa kansalaisten oikeusturvaa ja tuomioistuinten riippumattomuutta, professorit sanovat.

4. Professorit puhuivat asiaa, mutta pari huomautusta on silti paikallaan. Kaarlo Tuori mainitsee, että "Suomessa ei ole juuri koskaan mietitty, mitä vallan kolmijako tarkoittaa tuomioistuimien ja hallitusvallan välisissä suhteissa sekä tuomioistuimien ja lainsäädäntövallan välisissä suhteissa. On vain oltu tyytyväisiä siihen, että vallan kolmijako on kirjoitettu perustuslakiin, mutta sen toteutuminen käytännössä on ontunut."

5. Tuori on oikeassa siinä, että vallan kolmijako on mainituissa suhteissa käytännössä ontunut. Hänen toteamuksensa, jonka mukaan meillä "ei olisi juuri koskaan mietitty" mainittuja asioita, ei sen sijaan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Tuori puhunee lähinnä valtiosääntöjuristien puolesta, sillä myös oma havaintoni on, etteivät kyseisen alan "oikeusoppineet" ole välittäneet näihin asioihin juurikaan puuttua; Tuori on tosin itse joissakin yhteydessä kirjoittanut asiasta tarkastellessaan ilmiötä "tuomarivaltio."

6. Vallan kolmijakoa koskevat kysymykset liittyvät myös prosessioikeuteen, sillä prosessioikeus käsittelee lainkäyttöä tai tuomiovallan käyttöä eli muun muassa juuri tuomioistuinten ja tuomareiden toimintaa ja asemaa, josta tuomioistuinten riippumattomuus muodostaa tärkeän osan. Mutta myöskään prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa ei ole ollut yleisenä tapana puuttua vallan kolmijaossa tai tuomioistuinten riippumattomuudessa ilmenneisiin epäkohtiin.

7. Itse olen kuitenkin reilun 15 vuoden ajan ottanut mainittuihin kysymyksiin ja epäkohtiin kantaa kirjoissani samoin kuin mielipidekirjoituksissani, vuodesta 2008 lähtien näissä blogijutuissani. Viittaan esimerkiksi kirjaan Lainkäyttö vuodelta 1995 ja pamflettiini Korkein oikeus kriisissä (1997) sekä 2000-luvun puolella rikosprosessioikeutta käsitteleviin oppikirjoihini. Olen tuonut julkaisuissani esiin monia tapauksia, joissa tuomioistuinten riippumattomuutta ei ole kunnioitettu tai siihen on puututtu epäasiallisella tavalla joko toimenpanovallan edustajien (tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministerit) tai lainsäädäntövallan taholta.

8. Professori Veli-Pekka Viljanen on oikeassa vaatiessaan, että myös Suomessa pitäisi omaksua "eurooppalainen tuomari-ideologia, joka korostaa voimakkaasti tuomareiden riippumattomuutta". Olen Viljasen kanssa samaan mieltä myös siitä, että "tuomareiden sivutoimet eduskunnan asiantuntijoina ja korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät ovat hyvin ongelmallisia." Korkeimman oikeuden oikeusneuvosten lukuisat ja todella rahakkaat välimiestehtävät on kysymys, jota olen viimeisten 20 vuoden aikana kirjoituksissani ehkä kaikkein "hanakammin" arvostellut, kun on ollut puhe tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden jäsenten riippumattomuudesta. Tulisihan tuomioistuinten ja tuomareiden, etenkin ylimmän tuomioistuimen tuomareiden, olla tietenkin riippumattomia myös erilaisista yhteiskunnassa esiintyvistä intressitahoista, tässä tapauksessa taloudellisen vallan käyttäjistä eli pankeista ja muista rahoituslaitoksista sekä suuryrityksistä, jotka usein esiintyvät välimiesmenettelyssä asianosaisina.

9. Professori Tuomas Ojanen puolestaan on oikeassa todetessaan, että "tuomioistuinten riippumattomuus ja ihmisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ovat tosiasiassa alkaneet juurtua Suomeen vasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen myötä." Kuten Ojanen toteaa, aiemmin tuomioistuimia pidettiin vuosikymmeninä "kumileimasimina, jotka vain lukivat lakia niin kuin on kirjoitettu." Viimeisten 15-20 vuoden aikana tuomioistuinten rooli on merkittävästi kasvanut niiden saadessa sitä valtaa, joka niille valtiovallan kolmijaon mukaan tuomiovaltaa käyttävinä eliminä kiistatta kuuluu. Kyse on lakien tulkinnassa ilmenevän harkintavallan lisääntymisestä, koska nykyisin lait on käytännössä pakko säätää avoimemmiksi kuin aikaisemmin, mikä jättää soveltajille eli tuomioistuimille runsaasti harkintavaltaa.

10. Totesin vuonna 1995 kirjassani Lainkäyttö (s. 19-20 ja 91-97), että lainkäytön eli siis tuomiovallan merkitys on yhteiskunnassa kasvamassa ja tuomareiden asema suhteessa lainsäädäntövaltaan ja toimeenpanovaltaan puolestaan vahvistumassa. Tähän kehitykseen eli siis tuomioistuinten roolin voimistumiseen oli ja on edelleen olemassa kolme perussyytä: 1) lainkäytön muun muassa eurooppalaisen integraatiokehityksen myötä tapahtunut kansainvälistyminen, 2) lainkäytön ihmis- ja perusoikeuksien merkityksen kasvun myötä tapahtunut perustuslaillistuminen tai perusoikeudellistuminen ja 3) lainkäytön sosiaalistuminen (mm. access to justice -ilmiö ja ja oikeuden tosiasiallisen saatavuuden merkityksen voimistuminen). Kysymys on siitä, että lainkäytön ja prosessin tulee ilmentää perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa hyväksyttyjä sosiaalisia perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavia arvopäämääriä. Oikeusprosesseilta edellytetään ennen muuta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja tuomioistuimilta itsenäisyyttä ja riippumattomuutta muista vallankäyttäjistä.

11. HS:n jutussa on otettu esille viisi tapausta, joissa lehden mukaan on kyse vallankäytön tai -jaon "hämäryydestä" tai jopa rikkomisesta. Näitä ovat a) Paavo Lipposen Vuotoksen tekoallashankkeesta vuonna 2002 esittämät rakennussuunnitelmat vastoin juuri annettua KHO:n kielteistä lupapäätöstä, b) oikeusministeri Johannes Koskisen menettely Alpo Rusin syyteharkinnan yhteydessä 2003, c) kahden johtavan poliitikon puuttuminen vuonna 2004 Outi Kosken lasten kaappaustapaukseen, d) hallituksen puuttuminen vuonna 2005 rajavartijoiden lakkohankkeeseen ja e) KHO:n presidentin Pekka Hallbergin vuonna 2010 osoittama omaperäinen aktivisuus egyptiläisen Eveline Fadayelin käännytysasian täytäntöönpanossa.

12. Kaksi mainituista tapauksista on todella merkittäviä. Toinen on oikeusministeri Koskisen harkitsematon lausunto Alpo Rusia koskevan syyttämättäjättämispäätöksen johdosta ja toinen taas Pekka Hallbergin menettely Eveline Fadaylin käännytysasian yhteydessä. Olen käsitellyt näitä molempia tapauksia blogissani, joten en nyt puutu tässä lähemmin. Hallbergin menettely on karmaiseva esimerkki tuomarin ja vieläpä ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin puuttumisesta toimenpanovallalle kuuluvaan asiaan, mistä Hallberg sai ansaitut nuhteet eduskunnan oikeusasiamieheltä. Rusi-tapauksen yhteydessä HS:lta on jäänyt kertomatta. että Koskisen menettely loukkasi nimenomaan syyttömyysolettamaa. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat ministeri Koskisen menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti ja valtio velvoitettiin suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun lausunnon perusteella. Katso Helsingin hovioikeuden Rusi-tuomion johdosta blogia 177/22.10.2009.

13. HS:n toimitukselta näyttää unohtuneen, että Pekka Hallberg sai ilmeisen yllykkeen menettelylleen presidentti Tarja Haloselta, joka heti KHO:n Fadayelille kielteisen käännytyspäätöksen jälkeen totesi medialle, että päätös on hänen oikeustajuntansa vastainen. Tässä siis korkein toimenpanovallan edustaja eli tasavallan presidentti puuttui yksittäiseen tuomioistuimen päätökseen ja arvosteli sitä arvovallallaan.

14. Myös presidentti Mauno Koiviston monet puuttumiset tuomioistumille ja syyttäjille kuuluviin yksittäisiin asioihin on HS:n jutussa jostakin syystä sivuutettu. Tulkoon mainituksi, että HS:n toimittaja otti kyseistä juttua suunnitellessaan yhteyttä minuun ja kysyi, olisiko minulla muistissa tai tiedossa tapauksia, joissa vallan kolmijako-oppi tai tuomioistuinten riippumattomuus olisi ollut uhattuna. Minulle tuli heti mieleen kaksi tapausta, jotka ilmoitin myös toimittajalle, mutta joista HS:n jutussa ei kuitenkaan mainita.

15. Toinen näistä tapauksista koskee "Koiviston konklaavin" nimellä tunnettu tapausta vuonna 1992. Tuolloin tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui Linnaan suurehkon joukon lakimiehiä, joukossa myös tuomareita korkeimmasta oikeudesta (mm. presidentti Olevi Heinonen) ja alioikeuksista (mm. kihlakunnantuomari Markku Arponen) "keskustelemaan" tuolloin vireillä olleista ja julkista huomiota herättäneistä ylikorkojutuista (mm. ratkaisu KKO 1992:50). Konklaavin osanottajalista on tiedossa, mutta se, mitä tuossa tapaamisessa on tarkkaan ottaen puhuttu, on jäänyt hämärän peittoon, sillä konklaavin pöytäkirja on julistettu salaiseksi.

16. On kerrottu, että presidentti Koivisto olisi sanotussa tilaisuudessa moittinut tuomioistuimia ja tuomareita siitä, ettei tuomioistuinten ratkaisuissa olisi otettu huomioon pankkien asemaa. Lisäksi on väitetty, että konklaavin jälkeen pidetyissä pankkioikeudenkäynneissä pankit eivät olisi hävinneet käytännöllisesti katsoen juuri yhtään oikeudenkäyntiä. Molemmat väitteet lienevät hieman liioiteltuja. Mutta jo mainitunlaisen tapaamisen järjestäminen ja sen "asialista" on vallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen arveluttava asia. Minusta Koiviston konklaavi olisi mainitunlaisia "hämäriä tapauksia" muisteltaessa tai listattaessa sijoitettava Top 5:een.

17. Toinen Hesarin toimittajalle mainitsemani tapaus, joka ei kuitenkaan päässyt mukaan HS:n top 5:een, koski oikeusministeri Johannes Koskisen ministerikaudellaan (1999-2005) harrastamaa tapaa puuttua tuomioistuinten yksittäisissä oikeusjutuissa antamiin tuomioihin tai menettelytapoihin. Kun tälle tuomioistuinten riippumattomuutta loukkaavalle käytännölle, jota arvosteltiin lakimiespiireissä yleisesti, ei näyttänyt tulevan loppua, kantelin helmikuussa 2005 asiasta oikeuskanslerille ja toin esiin lähes kymmenkunta lehtijuttua, joissa oikeusministeri oli toiminut mainitulla tavalla. Osa näistä haastattelulausunnoista koski tapauksia, joissa ministeri arvosteli vääränä pitämäänsä tuomioistuimen ratkaisua, joka ei ollut vielä lainvoimaisia, ja kehotti jutun hävinnyttä osapuolta valittamaan tuomiosta, joka ministerin mukaan tulisi ilmeisesti muuttumaan hovioikeudessa.

18. Kantelun tutkiminen kesti oikeuskanslerinvirastossa peräti kolme vuotta, sillä vasta tammikuussa 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai annettua päätöksensä. Siinä - toki hyvin varovaisin ja osin tulkinnanvaraisin sanakääntein - arvosteltiin Koskisen menettelyä varomattomaksi. Oikeuskanslerin päätös oli kirjoitettu hänelle tyypilliseen tapaan "toisaalta ja toisaalta" -tyylin eli niin tulkinnanvaraisesti, että Johannes Koskinen itse ja hänen lähipiirinsä - lehdistä mm. Hämeen Sanomat ja Aamulehti - selittelivät, että ehei, eihän oikeuskanslerin päätös ollutkaan oikeastaan "langettava." Oikeuskansleri ei nähnyt aiheelliseksi antaa Koskiselle tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavan menettelyn johdosta edes huomautusta, vaan saattoi julkisuuteen ainoastaan "käsityksensä," joka sekin oli muotoiltu niin, että päätöstä oli mahdollista lukea eri tavoin.

19. Voinkin tältä osin yhtyä HS:n haastattelemien professorien käsitykseen, jonka mukaan "laillisuusvalvojien suhtautuminen vallankäytön horjumiseen on ollut lepsua" tai että "laillisuusvalvonta on reagoinut ongelmiin verraten pehmeästi." Erityisen pehmeä ja lepsu oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätös, jonka hän antoi kanteluuni, joka koski Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen antamaa syyttömyysolettamaa loukkaavaa lausuntoa. Olen kertonut oikeuskansleri Jonkan sanotusta päätöksestä blogissa n:o 391/17.2.2011. Vaikka Helsingin hovioikeus oli lainvoimaisella tuomiolla selvin sanoin todennut Johannes Koskisen oikeusministerinä loukanneen syyttömyysolettamaa ja vaikka hovioikeus oli velvoittanut valtion suorittamaan Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun menettelyn perusteella, oikeuskansleri Jonkka ei nähnyt perustetta todeta ministeri Koskisen syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Jonkan päätöksessä on päin vastoin lähdetty puolustelemaan Koskisen lausuntoa saivarteluun viittaavilla perusteluilla ja katsottu rivien välistä, ettei Koskinen oikeastaan ollutkaan menetellyt syyttömyysolettaman vastaisesti.

20. Vertailun vuoksi todettakoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viikko sitten eli 24.5.2011 antanut Kreikalle langettavan tuomion EIS 6 artiklan 2 kohdassa mainitun syyttömyysolettaman rikkomista hieman vastaavanalaisessa tapauksessa. P:n yliopiston kansainvälisen oikeuden professorina toiminut K, jolla oli myös poliittisia tehtäviä, oli tuomittu vuonna 2007 kreikkalaisessa alioikeudessa mm. osallisuudesta väärennykseen ja valtiota vastaan tehdystä petoksesta 14 vuodeksi (sic!) vankeuteen. K valitti tuomiosta, jolloin tuomion täytäntöönpano määrättiin keskeytettäväksi. Tämän jälkeen kaksi ministeriä, joista toinen oli oikeusministeri, otti parlamentissa pitämässään puheissa kantaa K:n ja tämän kanssatuomittujen tuomioon tiedustellen muun muassa, olivatko sosialistisen puolueen edustajat joutuneet parlamentissa puolustamaan P:n yliopiston huijareita. Toinen ministeristä eli apulaistalousministeri käytti puheessaan ilmaisuja "petos" ja "anastus" ja kuvasi asiaa sanonnalla "ennenkuulumaton skandaali". Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että ministereiden puheet rikkoivat syyttömyysolettamaa. Vaikka oikeusministeri ei ollut käyttänyt omassa puheenvuorossaan yhtä ehdottomia ilmaisuja kuin apulaistalousministeri, ihmisoikeustuomioistuin kuitenkin lausui, että myös hän oli todennut maan oikeuslaitoksen tuominneen ankarasti juttuun sekaantuneet henkilöt. Tuomioistuimen mielestä oikeusministerin kyseinen lausuma oli ollut omiaan antamaan vaikutelman siitä, että ministeri piti alioikeuden tuomiota tyydyttävänä ja kannusti ylioikeutta, jossa juttu oli vireillä, vahvistamaan tuon tuomion. Tältä osin ihmisoikeustuomioistuin myös painotti lausuman antajan asemaa oikeusministerinä. Oikeusministerin olisi asemassaan tullut olla erityisen huolellinen sanavalintojensa suhteen ja välttää antamasta vaikutelmaa siitä, että hän yrittäisi vaikuttaa jutun lopputuloksen, sanotaan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen perusteluissa. Näin ollen ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että myös oikeusministeri näytti ennakoineen ylioikeuden tuomiota. Kreikan valtio tuomittiin maksamaan K:Lle korvausta aineettomasta vahingosta 12 000 euroa.

21. Kun tätä tapausta verrataan Johannes Koskisen tapauksiin ja oikeuskanslerin niitä koskeviin ratkaisuihin, niin voidaan vain ihmetellen todeta, miten lepsua ja "pehmeää" oikeuskanslerin laillisuusvalvonta todella Suomessa on. Eihän oikeuskansleri antanut kummassakaan tapauksessa eli syyttömyysolettamaa hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan rikkoneelle ja tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaisesti kiistattomasti menetelleelle oikeusministerille edes huomautusta, virkasyytteen nostamisesta puhumattakaan! Oikeuskansleri lausui kummassakin kantelutapauksessa vain "käsityksensä", joka on kummassakin kantelupäätöksessä kaiken lisäksi laadittu niin "kierosti", että päätöksiä on voitu tulkita käytännössä myös siten, ettei ministerin menettelyissä olisi oikeuskanslerin mielestä ollut mitään moitittavaa!

22. Professori Kaarlo Tuori on todennut HS:n haastattelussa, että "toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien valvonnassa laillisuusvalvojat (siis myös oikeuskansleri) ovat olleet aktiivisia ja tuomioistuimia edellä." Vaikuttaa pahasti siltä, ettei professori Tuori tunne kovin hyvin oikeuskäytäntöä, ei ainakaan korkeimman oikeuden tuomioita ja ennakkopäätöksiä, joissa on hyvin usein "valvottu" ihmisoikeuksia eli kiinnitetty huomiota ihmisoikeustuomioistuinten ratkaisukäytäntöön. Myöskään Tuorin käsitys, jonka mukaan laillisuusvalvojat olisivat kiitettävän aktiivisia ihmisoikeuksien valvonnassa, ei ainakaan ministeri Koskista koskevan kahden tapauksen valossa pidä oikeuskanslerin osalta alkuunkaan paikkaansa. Ellen aivan väärin muista, niin ainakaan jälkimmäisessä eli Rusi-tapauksessa oikeuskansleri ei käsitellyt päätöksensä perusteluissa lainkaan syyttömyysolettamaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa. Muta ilmankos tuo päätös sitten menikin täysin mönkään!

23. Palataanpa sitten taas itse asiaan. Muista tapauksista, jotka ovat lähellä hämärien tapausten Top viitosta ja kuuluvat joka tapauksessa TopTen:iin, on syytä mainita presidentti Mauno Koiviston voimakas julkinen kritiikki, jota hän presidenttikautensa alkuvuosina ja erityisesti vuonna 1983 kohdisti talousrikostutkijoihin ja syyttäjiin. Koivisto moitti rikostutkijoita "liian innokkaasta tutkinnasta" ja syyttäjiä puolestaan syytteiden nostamisesta talousrikosjutuissa "varmuuden vuoksi." Koivisto on itse jälkeenpäin kertonut, että syyttäjien ja tutkijoiden sanotun liiallisen aktiivisuuden vuoksi hän harkitsi vakavasti jopa syyttäjien silloisen esimiehen eli oikeuskansleri Kai Kortteen erottamista virastaan. Muistissa on myös presidentti Koiviston osoittama ärhäkkyys, jolla hän puolusti 1988 julkisuudessa eduskunnan silloista puhemiehestä Matti Ahdetta, joka oli saanut sakot ylinopeudesta.

24. Myös Urho Kekkonen "kunnostautui" presidenttinä ollessaan monasti kritisoidessaan tuomioistuimia ja tuomareita. Muistan vieläkin elävästi Kekkosen radio- ja tv-puheen Uutena vuotena 1966, jossa hän arvosteli kärkevästi tuomioistuimia siitä, että rattijuopoille tuomittiin liian lieviä rangaistuksia. Syynä Kekkosen kannanottoon oli se, kuten Kekkonen ääni väristen puheessaan mainitsi, että hänen "hyvä ystävänsä" kirjailija Lauri Viita oli saanut 22.12.1965 surmansa jäätyään Mäntsälässä rattijuopon kuljettaman auton ruhjomaksi. Tuomioistuimet tottelivatkin Kekkosta, sillä jopa ensikertalaisille rattijuopoille ryhdyttiin puheen jälkeen tuomitsemaan yleisesti ehdottomia vankeusrangaistuksia. Vankiloiden alettua tämän takia uhkaavasti täyttyä, rangaistuskäytännössä palattiin kuitenkin vuoden parin kuluttua vähin äänin entiselle eli hieman lievemmälle linjalle.

25. Kokonaan oman lukunsa epäasiallisessa puuttumisessa tuomioistuinten toimintaan muodostaa Urho Kekkosen 70-vuotispäivänsä johdosta antama ja Lakimies-lehdessä 1970 julkaistu haastattelu, jossa presidentti otti ennennäkemättömän ärhäkkäästi kantaa tuomioistuinten vanhoillista tulkinta-asennetta kohtaan ja esitti monia tuomioistuinten riippumattomuutta kaventavia toimenpide- ja lainsäädäntäehdotuksia. Kekkosta avusti sanotussa haastattelussa kaksi radikaaleista lakimiehistä muodostettua ryhmää, joista toinen laati Kekkoselle esitetyt kysymykset ja toinen puolestaan luonnosteli Kekkosen kysymyksiin antamat vastaukset. Todella merkillinen episodi suomalaisessa oikeuslaitoskeskustelussa! Kekkosen nimissä esitetyt radikaalit ehdotukset kuitenkin unohtuivat aika nopeasti, sillä niitä olisi ollut mahdotonta toteuttaa länsimaisessa demokratiassa, jollaisena suomalainen yhteiskunta halusi vaellustaan edelleen jatkaa.

26. Hesarin jutussa on jostakin syystä ohitettu kokonaan nämä "presidentilliset" tuomioistuin- ja oikeuslaitosta koskevat kritiikit eli Urho Kekkosen, Mauno Koiviston ja Tarja Halosen puuttumiset yksittäisiin ratkaisuihin. Presidentti Martti Ahtisaari muistetaan tässä yhteydessä siitä, miten hän yhtyi oikeuslaitoksen "hulluna vuotena" eli 1997 suureen kuoroon, joka vaati oikeusneuvos Eeva Vuoren eroa virastaan tuolloin kuukausikaupalla julkisuuden tapetilla olleen oikeusneuvoksen ja hänen professorimiehensä hämärien huvilakauppojen johdosta. Korkein oikeus oli tuolloin todella kriisissä, mutta tasavallan presidentin ei olisi kuitenkaan ollut syytä puuttua konkreettisesti asiaan. Ahtisaaren kanssa samalla asialla oli myös oikeusministeri Kari Häkämies, joka puuhasi jopa erityislakia, jolla Eeva Vuori olisi voitu siirtää virastaan eläkkeelle.

27. Hesarin artikkelin johdosta voitaneen yhteenvetona todeta, että vallanjaon kolmijaon loukkausten suhteen moitittavaa löytyy lähinnä toimeenpanovallan edustajista eli tasavallan presidenteistä ja ministereistä. Sen sijaan tuomioistuimet eivät ole "töpänneet" puheena olevassa suhteessa, eli sellaisia tapauksia, joissa tuomioistuimet olisivat menneet niin sanotusti "tonttinsa ulkopuolelle" ja ottaneet tai yrittäneet haalia itselleen lainsäätäjälle kuuluvaa valtaa, ei liene kovin montaa osoitettavissa. Pitää muistaa, että lainsäädännön ollessa väljää tai jopa aukollista, tuomioistuimille jää tulkinnassa usein runsaasti harkintavaltaa, jolla ne tavallaan jatkavat lainsäätäjän työtä ja kehittävät ratkaisuillaan oikeutta. Minusta suomalaiset tuomioistuimet ovat itse asiassa olleet liian varovaisia ja legalistisia, mitä tulee niillä tosiasiallisesti olevaan oikeutta kehittävään rooliin ja lainkäytön funktioon. Tuomarivaltiosta, jossa "kaikki valta kuuluu tuomareille ja tuomioistuimille" (kyseessä on tietenkin liioiteltu sanonta), ei todellakaan voida meillä Suomessa puhua.

28. Yksittäiset tuomarit ovat sen sijaan voineet viranhoitonsa tai ainakin varsinaisen tuomitsemistehtävänsä ulkopuolella syyllistyä mainitussa suhteessa ylilyönteihin eli vallankäytön kolmijaon rikkomiseen lähinnä varomattomilla lausunnoillaan Kuten jo totesin, Pekka Hallbergin menettely egyptiläisen isoäidin käännytysasiassa on tässä suhteessa näkyvin ja kiistaton moka, joka tulee säilymään pitkään ja kenties aina oikeusyhteisön muistissa varottavana esimerkkinä. Lisäksi korkeimman oikeuden jäsenten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat omiaan saattamaan ylimmän oikeusasteen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden ja uskottavuuden epäilyttävään valoon.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon pari kolme kuukautta sitten antamaa lausuntoa, jossa hän kohdisti eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kohtaan tiettyä arvostelua yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa asiassa, en itse pitäisi kovinkaan moitittavana asiana.

29. Kuten HS:n haastattelemat professoritkin ovat esittäneet, Suomessa pitäisi tehdä puheena olevassa suhteessa ainakin yksi tärkeä "rakenteellinen" uudistus. Tarkoitan tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä pois toimeenpanovallan edustajalta eli oikeusministeriöltä. Tätä nykyä tuomioistuimet ovat Suomessa hallinnollisesti oikeusministeriön "alaisia", kuten virallinen sanonta kuuluu. Tällainen muutos on kaikissa muissa Pohjoismaissa tehty vuosia tai jo vuosikymmeniä sitten. Suomessa sitä vastoin ei ole haluttu vieläkään "nähdä" tai tunnustaa, että monet syyt puoltavat mainittua uudistusta eikä vähäisin niistä ole tuomioistuinten riippumattomuuskuvan ja oikeusvaltion vahvistaminen. Tuomioistuimille tulisi antaa oikeus järjestää hallintonsa itsenäisesti ja irrallaan muusta hallinnosta. Myös monet käytännölliset syyt puoltavat tuomioistuinten irrottamista oikeusministeriön hallinnon alaisuudesta. Käytäntö on osoittanut, ettei oikeusministeriö kykene huolehtimaan tuomioistuinten hallinnosta ja varsinkaan niiden kehittämisestä asianmukaisella tavalla.

30. Tuomioistuinten keskushallinnon irrottamista oikeusministeriöstä ehdotettiin jo vuonna 2003 julkaistussa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Mietinnössä uudistusehdotusta on perusteltu laajasti ja osoitettu samalla ne vaihtoehtoiset mallit, joiden mukaan tuomioistuinten itsenäinen hallinto voidaan järjestää. Tämän jälkeen istuneet hallitukset ja oikeusministerit eivät ole kuitenkaan tehneet asian eteen juuri mitään, vaan uudistusehdotukset ovat niin sanotusti kaikuneet täysin kuuroille korville. Näin on asian laita, vaikka muun muassa korkeimmassa oikeudessa on näytetty uudistukselle vihreä valoa. -

30a. Edellisen kappaleen johdosta tarkistus sikäli, että OM:ssä on valmistunut kesäkuussa 2009 yliopiston amanuenssi Anni Tuomelan (yksin laatima) selvitys OM 2009:3 "Tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä koskeva selvitys." Siinä on tarkasteltu vuoden 2003 komitean mietinnön pohjalta erilaisia vaihtoehtoja kehittää tuomioistuinten keskushallintoa. Tuomelan selvitystyö ei kuitenkaan ole johtanut varsinaisen uudistustyön aloittamiseen eikä selvitys ole tiettävästi ollut lausuntokierroksella tuomioistuimissa.

31. Suomessa on yksi tärkeä henkilö, joka jarruttaa mainittua järkevää ja oikeusvaltiota vahvistavaa uudistusta. Tätä henkilöä ministerit ja hallitukset kuuntelevat. Tämä mies on KHO:n presidentti Pekka Hallberg, joka on sanonut, että hänen virassa ollessaan tuomioistuinten keskushallintoa ei irroteta oikeusministeriöstä. Tähän kantaan oikeusministerit ja hallitukset ovat voineet aina tukeutua, kun ne eivät ole panneet sanotun uudistuksen eteen niin sanotusti tikkua ristiin.

32. Kuten olen jo aiemmin kertonut, Hallberg on taitava tuomari ja monen toimen lakimies, sallittaneen tässä yhteydessä luonnehdinta "hallituksen mies", jonka kiinteitä yhteyksiä toimeenpanovaltaan ja sen edustajiin aina tasavallan presidenttejä myöten on ehkä ihailtu mutta myös ihmetelty ja kritisoitu. Hesarin jutussakin mainitaan yksi esimerkki Hallbergin monitoimisuudesta, eli tapaus, jossa Hallberg, siis ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomari, johti Suomen hallituksen valtuuskuntaa, joka raportoi ihmisoikeuksien toteutumisesta YK:n ihmisoikeuskomitealle. Kyseinen tehtävä lienee Hallbergin hallinnollisista yms. tehtävistä tai sivutoimista vähäpätöisemmästä päästä, mutta sanottu rooliristiriita pantiin komiteassa joka tapauksessa merkille.

33. Sitä vastoin meillä Suomessa kukaan ei tunnu kiinnittävän Pekka Hallbergin erilaisiin rooleihin tai arveluttaviin tekemisiin tai korkeimman oikeuden jäsenten lukuisiin välimiestehtäviin tai muihinkaan sivutoimiin juuri minkäänlaista huomiota. Selkeä todiste tästä saatiin viime itsenäisyyspäivänä, jolloin tasavallan presidentti myönsi tuolloin jaettavana olleista kunniamerkeistä kaikkein korkeimman "sattumoisin," kenellepä muulle kuin juuri Pekka Hallbergille. Tämä ei kuitenkaan tarkemmin ajatellen ole mikään yllätys, sillä olivathan sekä kunniamerkin myöntäjä että sen saaja - vanhoja tovereita jo pidemmältä ajalta - olleet yhtä mieltä siitä, että egyptiläisen isoäidin käännytyspäätös oli "oikeustajun vastainen". Pekka Hallbergin ansioksi luettiin varmaan myös se, että hän oli ollut itse mukana ratkaisemassa kyseisen isoäidin tapausta ja jättänyt päätökseen eriävän mielipiteen ja yrittänyt sitten vielä viivyttää päätöksen täytäntöönpanoa.

34. Näyttää siltä, että oikeusvaltiossa voi toimia ja oikeusvaltiota niin sanotusti "rakentaa" monella eri tavalla tavalla (ks. tästä blogia 95/14.5.2009 "Oikeusvaltiota remontoimassa", joka on julkaistu myös äskettäin ilmestyneessä Blogikirja -nimissä kirjassa). Sama havainto tuntuu pätevän myös ilmiöön "oikeusvaltion murentaminen," josta HS:n jutussa kerrotaan. Pekka Hallberg on paitsi oikeustieteen, myös valtiotieteen tohtori. Valtiotieteellisessä hän on väitellyt tohtoriksi väitöskirjallaan, jonka teemana sattuu olemaan juuri "Oikeusvaltio." En ole lukenut sanottua kirjaa, joka on tiettävästi käännetty myös kiinan kielelle; juuri Kiinaanhan Hallberg on yhdessä presidentti Ahtisaaren kanssa yrittänyt levittää oikeusvaltion ilosanomaa, minkäänlaisia tuloksia ei ole vain ilmennyt. Hallbergin oikeusvaltiollisena mottona saattaisikin hyvin olla: "Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon."

406. Presidentillisiä kannanottoja parkkimaksukiistassa

Maanpuolustuskurssin avajaisissa: Psst...Pekka, minnekäs sinä parkkeerasit autosi...

1. Yhä valtoimenaan vellova parkkimaksukiista sai tänään suorastaan presidentilliset mittasuhteet. Tiedotusvälineiden uutisotsikoita: "Halonen otti kantaa parkkimaksukiistaan" ja "KKO:n presidentti puolusti kantaansa parkkiasiassa."

2. YLE-uutiset, joka aiemmin on syyllistynyt eräänlaiseen laittoman parkkikapinan yllyttämiseen (katso blogi 402), kysyi asian johdosta nyt neuvoa ja mielipidettä itseltään Tasavallan presidentiltä!

3. Tämä tapahtui 197. Maanpuolustuskurssin juhlallisten avajaisten yhteydessä. Blogistia (palsturia) huvitti suuresti, kun Tarja Halosen tv-haastattelussa itse pääasia eli tuo niin "hienon hieno" ja "ylevä" Maapuolustuskurssi ja Halosen siinä pitämä esitelmä jäi uutisissa lähes tyystin huomiotta. Toimittaja oli kiinnostunut yksinomaan siitä, mitä presidentillä oli lausuttavaa yksityisestä pysäköinninvalvonnasta!

4. Presidentti Halonen ei halunnut lyhyessä lausunnossa arvostella KKO:n presidenttiä Pauliine Koskeloa, joka totesi viime lauantaina perustuslakivaliokunnan hätäilleen asiassa. Halosen mielestä se, ettei Suomessa ole perustuslakituomioistuinta, oikeuttaa terävään keskusteluun. Hän arveli, että parkkisakkokiistaan palataan eduskuntavaalien jälkeen:

- Tietysti vältän arvostelemasta tai arvioimasta niin korkeinta oikeutta kuin perustuslakivaliokuntaakin. Toisin kuin monessa muussa maassa, meillä ei kuitenkaan ole perustuslakituomioistuinta. Tässä mielessä yhteistyö lainsäätäjän, täytäntöönpanijan ja myös tuomioistuimen välillä vaatii jatkuvaa tasapainottelua, sanoi Halonen.

- Luulen, että vaalien jälkeinen eduskunta palaa sitten tähän tilanteeseen ja uskon, että pitkäaikainen hyvä yhteistyö mahdollistaa terävänkin keskustelun.

5. Halosen mielestä avoimessa demokratiassa keskustelua käydään puolin ja toisin.

- Mielestäni sekä presidentin, lainsäätäjän ja eduskunnan, täytäntöönpanijan ja tuomiovallan pitää elää nykypäivää.

6. Omituista tuossa Halosen lausunnossa oli se, että hänen mukaansa meillä keskustelu, "teräväkin sellainen", on sallittua siksi, ettei meillä ole perustuslakituomioistuinta. Halonen tarkoitti varmaankin vain noiden kolmen "valtiomahdin" jäsenten keskusteluja ja unohti tai sivuutti niin sanotun kansalaiskeskustelun ja "oikeusoppineiden" osallistumisen keskusteluun.

7. Minusta taas juuri asiantuntijoiden ja kansalaisten osallistuminen keskusteluun on tärkeintä. Minunkin blogissani ihmisillä on ollut siihen mahdollisuus, ja aika hyviä mielipiteitä on, aika ajoin, myös esitetty. Se, että Suomessa olisi perustuslakituomioistuin - Luoja meitä toki sellaiselta varjelkoon - ei tietenkään voisi estää terävää keskustelua, ei kansalaiskeskustelua, ei asiantuntijoiden keskustelua eikä liioin valtiomahtien jäsenten välistä keskustelua.

8. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo puolestaan puolusti viime perjantaina antamaansa puhelinhaastattelua kahdessa eri ohjelmassa, ensin TV1:n pääuutislähetyksessä ja sitten vielä A-studiossa. Uutislähetykseen oli otettu vain lyhyt pätkä haastattelusta, joka kesti kaikkiaan vajaat 10 minuuttia.

9. Koskelon viime perjantain puheenvuoro on herättänyt eräiden eduskuntaehdokkaiden ja joidenkin niin sanottujen oikeusoppineiden keskuudessa pahaa verta. Nämä ovat kuitenkin joko ymmärtämättömyyttään tai jostakin muusta syystä tulkinneet Koskelon lausuntoa virheellisesti. Emeritusprofessori Jukka Kemppinen repi blogissaan raivostuneena pelihousunsa täysin ja vaati Koskelon välitöntä eroa. Harvoin olen nähnyt jonkun oikeusoppineen menettävän suhteellisuuden tajunsa yhtä totaalisesti kuin Kemppinen ja arvioivan tilanteen niin täydellisen väärin.

10. Koskelo esiintyi rauhallisesti ja tyylikkäästi. Hän tietenkin kiisti puuttuneensa millään tavalla parkkimaksulain sisältöön ja puolusti tuomareiden sananvapautta ja oikeutta osallistua oikeus- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.

- On tietysti selvää, että eduskunta säätää lait, mutta kyllä niistä saavat muutkin keskustella. On tärkeää, että muutkin keskustelevat ja jopa tuomarit saavat keskustella yleisistä oikeuspoliittisista kysymyksistä. Itse asiassa semmoista keskustelua saisi olla enemmänkin, sanoi Koskelo.

11. Koskelo on aivan oikeassa. Tuomioistuinten tai tuomareiden riippumattomuutta tuollainen yleisellä tasolla tapahtuva keskustelu ei vaaranna. Meillä Suomessa asia on ehkä uusi ja outo, mutta meillähän oikeuspoliittinen keskustelu on muutenkin yleensä hyvin niukkaa ja siinä keskitytään usein epäolennaisin kysymyksiin. A-studion lähetyksessä Koskelo osui oikeaan todetessaan, että meillä ei useinkaan keskustella itse asiasta, vaan siitä, kenellä on oikeus käydä keskustelua tai ylipäätään sanoa asioista mitään. Näinhän se on ja niin juuri on tapahtunut myös tässä parkkimaksukiistassakin.

11a. Koskelo totesi vielä, että monipuolinen ja laaja oikeus- ja yhteiskuntapoliittinen keskustelu tulisi nähdä voimavarana, ei suinkaan ongelmana, kuten Suomessa usein valitettavasti tapahtuu. - Naulan kantaan.

12. Viime perjantain haastattelussa Koskelo kummeksui sitä, että eduskunnan perustuslakivaliokunta tyrmäsi parkkimaksu-lakihankkeen. Hän piti mahdollisena, että valiokunnassa ei ollut aikaa miettiä päätöstä niin perusteellisesti kun olisi ollut toivottavaa.

Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasi puolestaan tyrmäsi - tämä on taas tätä tv-kieltä - Koskelon sanotun väitteen. Hänen mukaansa valiokunnan lausunto ei ole tehty kiireessä, vaan se on erittäin tarkkaan harkittu ja nojaa pitkäaikaiseen käytäntöön.

13. Koskelo pitäytyy kuitenkin omassa kannassaan.

- Olen sen lausunnon lukenut ja minusta se ei ulospäin ole kaikissa kohdin niin selkeä kuin olisi ehkä ollut hyväksi.

Mikä siinä oli erityisesti sellaista, mikä ei ollut niin selkeää?

- Tavallaan ne perusteet, joilla on katsottu, että tässä on kyseessä julkinen hallintotehtävä ja vieläpä merkittävä julkisen vallan käyttö.

14. Olen Koskelon kanssa samaa mieltä perustuslakivaliokunnan perusteluista ja niiden niukkuudesta ja ristiriitaisuudesta; tästä olen maininnut näiden 2-3 päivän aikana jo useasti. Valiokunnan lausuntoon ja sen perusteluihin saatan palata tarkemmin vielä myöhemmin.

15. Koskelo torjui odotetusti Jukka Kemppisen erovaatimuksen

- No en ainakaan tämän takia. En näe siihen perustetta, hän sanoi.

16. Tällaista siis tänään tästä jo lähes koomisia piirteitä saaneesta "Suuresta parkkimaksusodasta"!

PS.

Ihmettelen muuten hieman noiden alati jatkuvien Maanpuolustuskurssien tarkoitusta ja tarvetta. Kyseessä oli nyt siis järjestysnumeroltaan jo 197. kurssi. Ilmeisesti näitä kursseja järjestään vähintään kaksi kertaa vuodessa. Niihin osallistuu kuulemma kerralla 50 henkeä, joista puolet edustaa elinkeinoelämä ja toinen puoli sitten virkamiehiä yms. toimijoita. Kurssilaiset lienevät jo vanhempaa "ikäluokkaa", joista osa ei enää joko ikänsä puolesta kelpaa kertausharjoituksiin tai joiden ei esimerkiksi virkansa takia tarvitse kertausharjoituksiin osallistua. Johtoporukkaa, tietty. Jos tosipaikka tulisi ja torrakka/rynnäkkökivääri iskettäisiin näiden kurssilaisten kouraan, niin eipä siitä taitaisi juuri mitään tulla, vaikka kurssitusta olisi pidetty niin maan perusteellisesti. Kyllä se isänmaan puolustaminen tosipaikan tullen jäisi käytännössä niiden "tuntemattomien sotilaiden" harteille, jotka meidät viime sodissakin pelastivat joutumasta ryssän ikeen alle. Kyllä jämpti on niin, sano! Onko todellakin tarvetta pitää näitä teoria- ja hengenkohottamiskursseja niin usein ja säännöllisesti, eikö yksi kurssi vaikkapa kerran viidessä vuodessa vallan hyvin riittäisi? Kerättäisiin sitten isompi lössi kokoon vaikka Messukeskukseen päiväksi tai pariksi - ja illalla sitten Lintsille ilmaiset liput. Säästettäisiin varmaan aika pitkä penni, jos nyt kursseihin kuluvat varat käytettäisiin puolustusvoimien menoihin eli aseisiin, ammuksiin ja muiden tarpeellisten sotatarvikkeiden hankkimiseen. Ihmiset eli näille kursseille kutsuttava porukka saisi hoitaa työtehtäviään rauhassa, kun heitä ei jatkuvasti juoksutettaisi erilaisilla kursseilla ja seminaareissa.

Tämä tästä maanpuolustuksesta tällä erää!

389. KHO:n presidentti Pekka Hallberg sai oikeusasiamieheltä moitteet isoäitien käännytysasiassa. Pitäisikö Hallbergin erota virastaan?

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg (oik.) toimi perustuslain vastaisesti ja sopimattomasti niin sanotussa isoäitien käännytysasiassa. Näin totesi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (vas.) tänään julkaistussa päätöksessään.

Oikeusasiamiehen päätös (dnro 432/2/10) kokonaisuudessaan löytyy

täältä.

Seuraavassa oikeusasiamies Jääskeläisen päätöksen yhteenveto:

"Asiassa on kysymys kahdesta lainvoimaisesta käännytyspäätöksestä. Evelin Fadailin asiassa korkein hallinto-oikeus on antanut asiaratkaisun niin, että presidentti Pekka Hallberg on itse osallistunut päätöksen tekemiseen, mutta jäänyt äänestyksessä vähemmistöön (6-1-1). Irina Antonovan asia on käsitelty Helsingin hallinto-oikeudessa ja korkein hallinto-oikeus on evännyt valitusluvan päätöksellään, jonka tekemiseen Hallberg ei ole osallistunut. Presidentti Hallberg on lähettänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanosta vastaaville poliisiviranomaisille ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle kirjeen, jossa hän on muun ohella viitannut mahdolliseen lainmuutokseen ja tuomioistuimen kannalta esittänyt, ettei asioissa ole perusteita kiirehtiä päätöksen täytäntöönpanoa. Poliisi on viivästyttänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanoa.

Tämän asian keskeiset kysymykset liittyvät tuomioistuimen riippumattomuuteen ja valtiollisten tehtävien jakoon, joista on säädetty perustuslain 3 §:ssä. Tuomioistuinten riippumattomuuden ydinsisältönä on se, että lainkäyttötoiminnassa tuomioistuimen ja sen kulloisenkin ratkaisukokoonpanon on oltava riippumattomia ja vapaita muiden tahojen vaikutuksesta. Tuomiovallan käytön on oltava riippumatonta muun muassa suhteessa toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaan sekä suhteessa oikeudenkäynnin osapuoliin ja muihin intressitahoihin. Oikeusvaltiossa keskeinen osa riippumatonta tuomiovaltaa ja oikeusvarmuutta on siinä, että tuomioistuinten lopulliset päätökset pannaan täytäntöön. Olen käsitellyt tuomioistuimen riippumattomuutta lähemmin päätöksen jaksossa 5.1.3.

Presidentti Pekka Hallbergin menettely

Jaksossa 5.1 olen arvioinut presidentti Pekka Hallbergin menettelyä muun muassa hänen toimivaltansa, täytäntöönpanoon vaikuttamisen, tuomioistuimen sisäisen ja ulkoisen riippumattomuuden, tuomioistuimen ja poliisin yhteisen tiedottamisen, tuomarin sananvapauden sekä yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta. Olen pitänyt Hallbergin menettelyä arvostelulle alttiina kaikissa mainituissa suhteissa.

Pekka Hallbergin toimivaltaan korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä tai asian ratkaisukokoonpanoon kuuluneena tuomarina ei ole kuulunut tehdä päätöstä tai antaa käskyjä tai ohjeita lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoon liittyvistä kysymyksistä. Hallberg on toiminut asiassa epävirallisesti, mutta ei kuitenkaan yksityishenkilönä. Päinvastoin, hän on kirjeessään viitannut asemaansa korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä ja Fadailin asian ratkaisukokoonpanon jäsenenä.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin yhteydenottojen tarkoituksena on ollut vaikuttaa poliisiin sen täytäntöönpantavana olleissa kahdessa käännytysasiassa. Muutoin en näe yhteydenotoille mitään syytä.

Kollegiaalisen tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon kuuluvan yksittäisen tuomarin ulkoprosessuaaliset kannanotot ratkaisuun liittyvistä seikoista ovat jo lähtökohtaisesti ongelmallisia tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta. Tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta korkeimman hallinto-oikeuden presidentillä on lainkäyttöasian ratkaisunteossa sama asema kuin muillakin ratkaisuntekoon osallistuvilla tuomareilla.

Presidentti Hallberg on tässä tapauksessa puuttunut konkreettisesti tuomioistuimen sisäiseen riippumattomuuteen, kun hän on esittänyt tuomioistuimen kannalta näkemyksiä päätöksen täytäntöönpanosta. Riippumattomuusperiaatteen kannalta menettelyn ongelmallisuutta on korostanut se, että Hallberg on toisen asian osalta ollut tuomioistuimen päätöksenteossa vähemmistöön jäänyt tuomari ja että puuttuminen on tapahtunut ylimmän hallintotuomioistuimen presidentin taholta.

Useamman jäsenen kokoonpanoon kuuluva tuomari voi pyrkiä asian käsittelyssä ja päätösneuvottelussa esittämillään argumenteilla perustelemaan muille tuomareille näkemyksensä siitä, miten asia tulisi ratkaista. Jos hän ei tässä onnistu, voi tuomari jättää tuomioistuimen päätökseen eriävän mielipiteen. Tällöin tuomarille ei muodostu moraalista eikä oikeudellista vastuuta enemmistön päätöksestä. Esimerkiksi ne presidentti Hallbergin selityksessään esittämät näkökohdat, jotka liittyvät tuomarinohjeissa kohtuudesta ja yhteisen kansan intresseistä huolehtimisesta lausuttuun, tuomari voi esittää päätösharkinnassa ja tarvittaessa erillisessä äänestyslausumassa. Sitä vastoin tuomari ei voi ulkoprosessuaalisin toimin pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisun oikeusvaikutuksiin, kuten täytäntöönpanoon.

Periaatteellisella tasolla menettelyn ongelmallisuutta ei ole vähentänyt se, vaikka Pekka Hallbergin äänestyslausuman lopputuloksen olisi aikanaan mahdollisesti tulkittava saaneen ylimmän poliittisen johdon tuen. Asetelman, jossa tuomarin menettelyn taustalla on tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisia tekijöitä ja vaikuttimia, voidaan päinvastoin nähdä laajentavan menettelyn ongelmallisuutta niin, että sillä on saattanut olla heikentävää vaikutusta myös tuomiovallan käytön niin sanotusta ulkoisesta riippumattomuudesta vallitsevaan kuvaan tai yleisemmin tuomioistuimia kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Korkein hallinto-oikeus ja Poliisihallitus ovat antaneet asiassa yhteisen tiedotteen siitä, että poliisi ei käännytä toistaiseksi ulkomaalaisia isoäitejä. Tiedotteen sisältö on esitetty jakson 5.1.3 lopussa. Olen todennut, että riippumatonta tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen ja täytäntöönpanosta huolehtivan poliisin yhteisesiintymistä voidaan ylipäätään pitää oudoksuttavana valtiollisten tehtävien perusjaon kannalta. Tiedottamisen voidaan sanoa antaneen asiassa väärän kuvan, koska korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole tuomioistuimena ollut tekemistä päätösten täytäntöönpanon aikatauluun liittyvien kysymysten kanssa. Kysymys on ollut vain presidentti Hallbergin omasta epävirallisesta toiminnasta. Tiedottamiseen liittyvät tekijät ovat nähdäkseni pahentaneet Pekka Hallbergin menettelyn haitallisuutta tuomioistuimen riippumattomuusperiaatteen kannalta. Tiedote on ollut omiaan hämärtämään yleisön kuvaa tuomioistuimen riippumattomuuden merkityksestä ja valtiollisten tehtävien jaosta.

Asiassa ei ole ollut kyse normaaliin sananvapauden käyttöön kuuluvasta oikeudesta arvostella tuomioistuimen ratkaisua tai oikeuspoliittiseen keskusteluun osallistumisesta. Tuomioistuimen ratkaisuun kohdistuvan kannanoton esittäjän roolilla ja sen mukaisilla vaikutusmahdollisuuksilla on merkitystä sille, missä määrin lausuman voidaan katsoa merkitsevän puuttumista tuomioistuimen riippumattomuuteen. Pidän selvänä, että Hallbergin yhteydenottoja poliisiin ei ole voitu oikeuttaa sananvapauden käyttöön liittyvillä perusteilla.

Lisäksi puuttuminen kahden yksittäisen asian täytäntöönpanoon korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ominaisuudessa on ollut ongelmallista ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden toteutumiselle. Kyse on ollut asiaryhmästä, jossa on tai voi olla useita vastaavia täytäntöönpanon kohteena olevia tapauksia, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa. Tosiasiallisten vaikutusten ohella merkitystä on myös menettelystä yhdenvertaisuuden kannalta välittyvällä kuvalla.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin menettely on ollut perustuslain 3 §:n mukaisten valtiollisten tehtävien jakoa ja tuomioistuinten riippumattomuutta koskevien periaatteiden vastaista. Menettely on ollut korkeimman hallinto-oikeuden presidentille ja tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa vähemmistöön jääneelle tuomarille sopimatonta.

Menettelyn moitittavuuden arvioinnissa olen toisaalta ottanut huomioon seuraavan.

Pekka Hallberg on ilmoittanut olleensa huolissaan siitä, että puheena olevien päätösten kiireellinen täytäntöönpano pääsiäisenä näytti johtavan aivan epäinhimillisiin tapahtumiin. Hän on kertonut pyrkineensä inhimillisistä syistä tuomaan julki yleisesti tiedossa olleen asetelman. Olen todennut, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentin asemassa olevan henkilön ei tulisi antaa subjektiivisesti koetun velvollisuudentunteen ohjata sellaisiin toimiin, joilla voi olla negatiivinen vaikutus tuomioistuinten riippumattomuutta tai valtiovallan kolmijakoa koskevaa periaatetta kohtaan. Subjektiivisessa moitittavuusarvioinnissa inhimilliset vaikuttimet voidaan kuitenkin ottaa huomioon.

Pekka Hallberg on kirjeessään todennut, että mahdollinen lainuudistus ei tarkoita puuttumista korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimaiseen päätökseen. Mikäli kuitenkin ulkomaalaislain oleskeluluvan ehtoja muutettaisiin, myös nyt esillä olevissa asioissa olisi mahdollista tehdä uudet hakemukset ja saada ne muutettujen edellytysten pohjalta ratkaistavaksi. Totean, että tämä Hallbergin kirjeessään esittämä asetelma pitää sinänsä paikkansa. Ottaen huomioon, että tuossa vaiheessa ylimmältä poliittiselta johdolta oli tullut ilmoitus viitatun kiireellisen lainmuutoksen selvittämistyön aloittamisesta, asetelman toteutuminen on periaatteessa ollut mahdollista.

Asian jälkikäteisarvioinnissa voidaan vielä todeta, että molemmissa käännytysasioissa on myöhemmin valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), joka on antanut väliaikaismääräykset käännyttämispäätösten täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Väliaikaismääräykset on peruutettu vasta Irina Antonovan maasta poistumisen ja Evelin Fadailin kuoleman jälkeen. Saamieni tietojen mukaan valitukset olisivat edelleen vireillä. Ainakin teoriassa on ajateltavissa sellainenkin tapahtumainkulku, että valitukset johtaisivat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun oikeuden loukkaamisen toteavaan tuomioon. Jaksossa 5.2.2 olen todennut, että EIT:n ratkaisukäytännössä tällaiset tilanteet ovat erittäin harvinaisia. Pekka Hallbergkaan ei ole tähän mahdollisuuteen vedonnut, mutta hänen vaikuttimenaan on ollut mahdollisten epäinhimillisten tapahtumien estäminen.

Näiden näkökohtien valossa katson, että presidentti Pekka Hallbergin menettelyä voidaan pitää subjektiivisessa suhteessa jossain määrin ymmärrettävänä, mutta ei kuitenkaan oikeudellisesti arvioituna ja periaatteelliselta kannalta hyväksyttävänä.

Poliisin menettely

Poliisiviranomaisten menettelyn osalta olen todennut, että täytäntöönpanoviranomaisilla on useista syistä harkintavaltaa käännytyspäätösten täytäntöönpanoon liittyvissä erilaisissa tehtävissä ja niiden aikataulussa. Tällaisessa kokonaisharkinnassa on nähdäkseni mahdollista ottaa tietyissä rajoissa huomioon muiden tekijöiden ohella myös nyt puheena oleva mahdollisuus lainsäädännön erittäin nopeasta muuttamisesta. Kuitenkin tällaisen perusteen soveltaminen voi olla hyväksyttävää vain siinä määrin ja sillä edellytyksellä, että täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset huolehtivat tarkoin yhdenmukaisesta menettelystä muissa vastaavissa tapauksissa, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa.

Lisäksi tämä peruste voi ajallisesti olla voimassa vain rajoitetun ajan. Muussa tapauksessa eli jos mahdollista lainmuutosta jäädään odottamaan pitkäksi aikaa, lähestytään tilannetta, jossa tuomioistuimen antaman lopullisen päätöksen täytäntöönpanon viivästys voi merkitä tuomioistuimen riippumattomuuden kunnioittamisen vastaista asiantilaa.

Jaksossa 5.2 lähemmin esittämilläni perusteilla olen katsonut, ettei minulla ole perusteita epäillä, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero tai Helsingin tai Itä-Uudenmaan poliisiviranomaiset olisivat ylittäneet tässä asiassa heille kuuluvan harkintavallan.

Toimenpiteet

Saatan edellä kohdissa 5.1 ja 6 esittämäni arvostelun korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän hänelle jäljennöksen tästä päätöksestäni.

Saatan kohdassa 5.2 esittämäni näkökohdat poliisiylijohtaja Mikko Paateron sekä Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitosten tietoon.

Ilmoitan ratkaisustani myös kantelijoille sekä Maahanmuuttovirastolle.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Esittelijä Pasi Pölönen"

Jääskeläinen ei ilmoituksensa mukaan anna asiassa haastatteluja. Kysymyksiin vastaa oikeusasiamiehen toimistossa esittelijä, oikeustieteen tohtori Pasi Pölönen, puh. 09/4323345.

----

No niin, eihän oikeusasiamies ole voinut arvioinnissaan mihinkään muuhun lopputulokseen tulla.

Kysymyksessä on erittäin vakava asia, kun maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin todetaan rikkonen tuomarin toimessaan perustuslakia!

Mutta ällistyttävää on se "sanktio", johon oikeusasiamies Jääskeläinen on pohdintojensa tuloksena tullut. Vain jonkinlaisen moitteen sisältävän käsityksen lausuminen! Ei vakavaa huomautusta tai varoitusta, minkä Hallbergin menettely olisi ilman muuta ansainnut. Ei edes tavallista huomautusta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sillä jos tuomioistuimen päällikkötuomari rikkoo perustuslakia, on kyseessä tietenkin aina vakava virkavelvollisuuden rikkominen.

Perustelujensa päätteeksi oikeusasiamies Jääskeläinen on jälleen kerran vetänyt käsiinsä silkkihansikkaat (ne tuntuvat olevan hänellä aina käden ulottuvilla) ja todennut, että vakava rikkomus ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin kuin "saattaa päätös tiedoksi Hallbergille."

Käsittämätöntä lepsuilua!

Mikä on Pekka Hallbergin reaktio moitteisiin? Jos hän olisi todella sellainen hieman rempseän oloinen tuomari, jollaisen kuvan hän yrittää itsestään julkisuudessa antaa, niin hän tuskin edes ajattelisi muuta vaihtoehtoa kuin jättää eroilmoituksensa virasta.

Mutta satanen vetoa siitä, että Hallberg ei eroa virastaan.

Ehkä hän on tavoitellut tempauksellaan vain suosiota mummujen, pappojen ja muiden hentomieleisten keskuudessa ja ilmoittaa kohta jonkinlaisena marttyyrina halustaan pyrkiä ensi vuoden tasavallan presidentin vaaleissa ehdokkaaksi. Hallberghan on jo nuorena kertonut kaveripiirissään, että hän tähtää, ei vain KHO:n, vaan koko tasavallan presidentiksi.

234. KHO:n Pekka Hallbergilla outo kolmoisrooli isoäitien käännytysasiassa

Pekka Hallberg, hallituksen ja tasavallan presidentin uskollinen isäntärenki

1. Viimeiset kaksi viikkoa Suomessa on puhuttu aika kiivaasti kahden ulkomaalaisen isoäidin oleskeluluvasta ja käännyttämisestä. Tapauksista on toki puhuttu jo asian aiemmissa käsittelyvaiheissa, mutta korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 8.3. antamien oleskeluluvan epäävien päätösten jälkeen keskustelu on entisestään kiihtynyt.

2. Minulla ei ole toki mitään keskustelua vastaan. Mutta mikä on asiassa ja keskustelussa päätöksentekoon osallistuneen yksittäisen tuomarin rooli? Voiko hän hääriä mukana keskustelussa siinä kuin muutkin kansalaiset? Yleensä Suomessa samoin kuin muissakin maissa on lähdetty siitä, että päätöksentekoon osallistuneen tuomarin tulisi pidättäytyä keskustelusta. Tuomarilla on tilaisuus puhua tuomioiden ja päätösten perusteluissa ja esittää siinä yhteydessä kaikki näkökantansa.

3. Tuomioistuimilta ja tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan puolueettomuutta ja riippumattomuutta muun muassa lainsäädännöstä ja hallitusvallasta eli eduskunnasta ja maan hallituksesta. Tuomareiden tulisi pysytellä poliittisten kysymysten ja päivänpolitiikan ulkopuolella, eiväthän he voi toimia tuomarin virkansa ohella kansanedustajinakaan. Eri asia on, että tuomareiden juridista asiantuntemusta voidaan hyödyntää kuulemalla heitä lakeja valmisteltaessa ja säädettäessä asiantuntijoina esimerkiksi eduskunnan perustuslaki- ja lakivaliokunnassa.

4. Tuomareiden ei kuitenkaan tulisi ottaa näkyvää roolia lakeja säädettäessä ja muutettaessa. Ylimmät tuomioistuimet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus (KHO) voivat tehdä lainsäädäntöä koskevia aloitteita - tätä mahdollisuutta ne eivät ole viime aikoina juuri koskaan käyttäneet - mutta KKO:n tai KHO:n yksittäisillä jäsenillä ei perustuslain mukaan ole tällaista oikeutta. Itsestään selvää on, ainakin pitäisi olla, että nimenomaan KKO:n ja KHO:n päällikkötuomareiden eli presidenttien tulisi noudattaa erityistä pidättyvyyttä, kun on kysymys päivänpolitiikkaan liittyvistä lainmuutoshankkeista.

5. Jos ylimpien tuomioistuimien presidentit ottaisivat näkyvän roolin lakien valmistelussa ja säätämisessä, voitaisiin epäillä tuomioistuimien haluavan sekaantua perustuslain hengen vastaisesti eduskunnalle ja hallitukselle kuuluvan lainsäädäntövallan käyttämiseen. Tämä olisi tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta kiusallista ja arveluttavaa.

6. Tämän esipuheen jälkeen itse asiaan. Isoäitien tapauksessa näyttää käyvän niin, että lakia ollaan muuttamassa niin, että se mahdollistaisi nykyistä lakia selkeämmin niin sanottujen inhimillisten näkökohtien huomioon ottamisen. Lain muutosta ovat ajaneet ministerit Astrid HTors ja oikeusministeri Tuija Brax ja eilen myös pääministeri lupasi tukensa ajatellulle lainmuutokselle kiireellisessä aikataulussa.

7. Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain, lauloi Irwin aikoinaan. Tässä mummojen tapauksessa kaikki alkoi siitä, kun akatemiaprofessori Martti Koskenniemi, runoilijamestari V.A. Koskenniemen pojanpoika ja OM:n kansliapäällikkö Tiina Astolan puoliso, kirjoitti KHO:n 8.3. antamista mummoja koskevista käännytyspäätöksistä mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa. Tämä on harvinaista, sillä Koskenniemi ei ole aiemmin yleensä puuttunut vastaavanlaisin tapauksiin, ei ainakaan Suomessa sattuneisiin tapauksiin.

8. Kului pari päivää kunnes presidentti Tarja Halonen kertoi kaikelle kansalle, että KHO:n päätökset ovat hänen oikeustajunsa vastaisia. Oikeusministeri Brax pidättyi visusti arvostelemasta KHO:n päätöksiä - tapaus Johannes Koskisesta tietenkin viisastuneena. Mutta Brax ilmaisi kantansa osallistumalla samana päivänä isoäitien puolesta pidettyyn mielenosoitukseen esiintyen mielenosoittajien eturivissä.

9. Samaan aikaan kuitenkin maahanmuuttoministeri Astrid Thors arvosteli KHO:n päätöksiä ja kertoi, että käännytyspäätösten vastustavalle kannalle on nyt saatu "kahden presidentin tuki." Ihmettelin Thorsin lausumaa ja ajattelin, että ei kai nyt vaan Manu tai Mara ole yhtynyt Haloskan lausahdukseen. Sitten selvisi, että Thors tarkoitti toisella presidentillä KHO:n presidentti Pekka Hallbergia.

10. Hallberg oli osallistunut KHO:ssa jäsenenä toisen eli egyptiläismummon asian ratkaisemiseen, mutta jäänyt vahvennetussa kokoonpanossa ratkaistussa asiassa vähemmistöön. KHO:n kahdeksasta jäsenestä selkeä enemmistö eli kuusi jäsentä kannatti isoäidin käännytystä, yksi jäsen olisi palauttanut asian takaisin Helsingin hallinto-oikeudelle ja vain yksi jäsenen olisi kumonnut käännytyspäätöksen. Vaikka KHO:n päätöksestä laatimassa tiedotteessa - ks. jäljempänä - ei mainita yhtään jäsentä nimeltä, vuodettiin pian julkisuuteen, että juuri presidentti Hallberg oli tämä "inhimillinen tuomari", joka olisi estänyt mummon käännytyksen.

KHO:n kotisivuilla näistä kahdesta päätöksestä on julkaistu ainoastaan yhteinen lyhyt tiedote.

11. Lain mukaan kyseiset päätökset ovat yleisölle salaisia, mutta niistä voidaan kuitenkin julkaista sanotunlainen ratkaisutiedote tai -seloste. Laki näyttäisi kuitenkin mahdollistavan, että kyseiset ratkaisut olisi voitu salassapitosäännösten estämättä julkistaa siltä osin kuin se on tarpeen asiaan liittyvän tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi (HTJulkL 16.3 §). Minusta olisi ollut paikallaan, että KHO:n sanotuista ratkaisuista julkistama tiedote olisi ollut faktapohjaltaan laajempi, jolloin tapauksista olisi voitu saada parempi kuva. Ihmettelen myös sitä, että julkisuudessa ei ole kerrottu, ketkä KHO:n jäsenet osallistuivat egyptiläismummon asian ratkaisemiseen KHO:ssa. Julkisuudessa on mainittu vain yhden jäsenen eli vähemmistöön jääneen presidentti Pekka Hallbergin nimi. Miksiköhän?

12. Pekka Hallberg näyttää ottaneen asian jatkokäsittelyssä varsin aktiivisen roolin, Minusta tuollainen rooli ja osallistuminen, vaikkakin vain kulisseissa, sotii selkeästi, etten sanoisi räikeästi, ylimmältä tuomioistuimelta ja sen päällikkötuomarilta edellytettävää riippumattomuutta vastaan. Näin erityisesti silloin, kun kyseinen päällikkötuomari on itse osallistunut kohua herättäneen tapauksen ratkaisemiseen jääden selvään vähemmistöön.

13. Mutta eihän Pekka Hallberg (65), joka on johtanut KHO:ta jo pitkään eli vuodesta 1993 alkaen, ole näissä merkeissä suinkaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hänet on opittu tuntemaan "hallituksen miehenä" ja usein käytettynä perustuslakiasiantuntijana ja presidentti Martti Ahtisaaren hyvänä kaverina; herrat matkailivat mm. vuonna 1997 yhdessä Kiinassa ja nauttivat Kiinan silloisen presidentin huomattavasta vieraanvaraisuudesta samaan aikaan kun kaikkialla maailmassa kauhisteltiin Kiinan yhden lapsen politiikkaa ja kuolemanhuoneita, jonne "ylimääräisiä" lapsia jätettiin kiinnijäämisen pelosta kuolemaan. - Joten se siitä Hallbergin "inhimillisestä tekijästä."

14. Nyt ministerit, pääministeri ja tänään myös yliposiilipäälikkö Paaterokin vannovat mummojen käännytysasiassa kilvan juuri Pekka Hallbergin nimeen. On selvää, että lainmuutoshanke on jätetty tosiasiallisesti Hallbergin tehtäväksi ja valvottavaksi. Oli huvittavaa seurata, miten Paatero vielä eilen sanoi, että poliisi ei voi enää keskeyttää KHO:n käännytyspäätöksen täytäntöönpanoa, sillä muutoin poliisi syyllistyisi virkavirheeseen. Mutta tänään Paaterolla olisi jo toinen ääni kellossa, kun hän selitti, että juu, kyllä KHO:n päätöksen täytäntöönpanoa voidaan "viivästyttää," sillä hänelle on kerrottu, että lainmuutos voidaan tehdä hyvin nopeasti eli kuukauden parin sisällä. Paatero totesi erityisesti painottaen, ikään kuin varmuuden vuoksi, että KHO:n Pekka Hallberg oli ollut sitä mieltä, että KHO:n päätöksen täytäntöönpano voidaan keskeyttää! Hallberg näyttää siis sekaantuneen lainsäädäntövallan ohella myös toimeenpanovallan käyttämiseen.

15. KHO:n äänestyksessä yksin jäänyt Hallberg häärii nyt siis asiassa ylimpänä kukkona tunkiolla: kun hän sanoo jotakin, niin ministerit ja posiilipäälliköt säntäilevät hänen talutusnuorassaan kuin sokeat kanat konsanaan.

16. Juuri tunti sitten YLE Uutisten verkkosivun pääuutisenotsikko kuului: KHO tukee Thorsia ulkomaalaislain muuttamisessa. Todellisuudessa KHO ei ole käsitellyt eikä voinut käsitellä mitään lakialoitetta, vaan kysymys on yksin presidentti Hallbergin yksin poliitikoille ilmaisemasta tuesta. Uutisen mukaan sekä Hallbergin että Thorsin mukaan (huomaa järjestys) lakiin tulisi lisätä harkintamahdollisuuksia sellaisten tapausten varalta, jolloin oleskeluluvan epääminen muodostuisi kohtuuttomaksi

17. Mutta jos kerran Pekka Hallberg otti jo KHO:n 8.3. antaman päätöksen yhteydessä omassa äänestyslausumassaan huomioon mainitunlaisia inhimillisiin näkökohtiin perustuvia harkinnanvaraisia näkökohtia, niin eihän lain muuttamiseen silloin olisi edes tarvetta! Ei kai KHO:n presidentti voi mennä tulkitsemaan ja soveltamaan voimassa olevaa lakia aivan miten sattuu ja mielivaltaisesti! Kyse on vain siitä, että KHO:n selvä enemmistö eli kuusi jäsentä katsoi, että tapaukseen ei todellisuudessa liittynyt Hallbergin esille ottamia inhimillisiä näkökohtia.

18. Kyse näyttääkin olevan siitä, että lakia aiotaan muuttaa vain siksi, että näiden kahden mummon tapauksessa annettua päätöstä ei tarvitsisi panna täytäntöön. Mutta eihän lakia toki pitäisi tämän takia mennä muuttamaan, sen pitäisi olla selvää. Eikä siihen ole syytäkään, sillä inhimilliset syyt voidaan jo nyt voimassa olevan lain mukaan ottaa huomioon - kuten Hallberg tekikin - jos niitä vain on olemassa!

19. Minä en toki vastusta kyseisten isoäitien maahan jäämistä; nähtäväksi jää, aiheuttaisiko lainmuutos mummojen ja pappojen pelätyn maahantulovyöryn. Lakia pitää kuitenkin soveltaa samalla tavalla samanlaisissa tapauksissa. Lisäksi tuomioistuimen lainvoimaisia päätöksiä pitää kunnioittaa ja noudattaa, muuten oikeusvaltiossa ollaan kyllä hakoteillä. Tuomareiden ja erityisesti ylimpien tuomioistuimien päällikkötuomareiden pitäisi pysytellä nahoissaan ja omassa roolissaan eikä vaarantaa koko johtamansa tuomioistuimen riippumattomuutta poliittisilla ja lainmuutosta koskevilla hötkyilyillään.

20. KHO:n presidentti on nyt siis sekaantunut sekä lainsäädäntövallan että toimeenpanovallan käyttämiseen, eli hän on tekemässä aloitteita lain muuttamiseksi tai ainakin antamassa näille hankkeille näkyvän tukensa sekä suosittelemalla poliisille lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.Pitäisi toki ymmärtää, että luottamus koko KHO:een riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena saattaa kärsiä, jos sen päällikkötuomari säntäilee häviämänsä äänestyspäätöksen jälkeen poliitikkojen ja poliisien kanssa sinne tänne luvaten tukea päätöksen täytäntöönpanon estämiseksi ja tekemällä lainmuutosaloitteita.

183. Kenen joukoissa seisot, Pauliine Koskelo?

Arkkipiispa Jukka Paarma saarnasi valtioneuvoston, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden 200 -vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa 2.10. lähtökohtanaan psalmi 45:5: "Nouse taisteluun totuuden ja oikeuden puolesta, aja köyhän asiaa. Tehköön oikea kätesi pelottavia tekoja."

Kenen joukoissa seisot,

kenen lippua kannat?

1. Ruotsalainen kauppakorkeakoulu, Svenska handelshögskolan eli Hanken, juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi huipentui 30.10. pidettyyn tohtoripromootioon. Edellinen promootio pidettiin vuonna 2004 ja sen jälkeen 71 henkilöä on väitellyt Hankenilla tohtoriksi.

2. Juhlavuoden kunniaksi Hanken promovoi myös kymmenen kunniatohtoria. Tieteellisten ansioittensa perusteella promovoitiin neljä kunniatohtoria, kaksi Ruotsista ja kaksi USA:sta; toinen amerikkalaisista on sosiologian professori Joan Acker Oregonin yliopistosta.

3. Kuusi henkilöä promovoitiin kauppatieteiden tohtoriksi "menestyksellisestä toiminnasta liike-elämässä ja yhteiskunnassa sekä toiminnasta Hankenin ja yleisesti kauppatieteiden hyväksi," kuten lehdistötiedotteessa mainitaan. Nämä henkilöt ovat:

- Kauppaneuvos, tj Magnus Bargum (Algol Oy, EK:n hallitus, Suomen Kaupan Liiton pj)

- Vuorineuvos Göran Ehrnrooth

- Ruotsin valtionpankin johtaja Stefan Ingves

- Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo

- Hallituksen puheenjohtaja Anders Wall

- Hallituksen puheenjohtaja Jacob Wallenberg

4. Varsin mielenkiintoinen lista! Kaikki tietävät Wallenbergin ja Ehrnroothin mahtisuvut, ja myös Anders Wall on tunnettu ruotsalainen suursijoittaja. Göran Ehrnrooth ja Magnus Bargumin nimet keikkuvat jälleen tänään julkistettujen verotustietojen kärkiniminä. Maan listaykkönen verotettavien tulojen osalta taisi tänäkin vuonna olla Hankenin kasvatti, kauppatieteiden tohtori Björn Wahlroos, joka on valittu ensi vuoden alussa aloittavan Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi.

5. Jotkut nyt promovoiduista kunniatohtorit ovat tukeneet Hankenin, paitsi muuten, myös merkittävillä lahjoituksilla ja stipendeillä. Korkeakoulussa on käynnistetty tänä vuonna varanhankintakampanja HANKEN 100. Kampanjan kesto on kolme vuotta ja tavoitteena on kerätä lahjoittajilta 10 miljoonaa euroa. Ensimmäisenä lahjoituksena ennätti tekemään Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö, joka lahjoitti Hankenin varainhankintakampanjaan 750 000 euroa. Saara ja Björn Wahlroosin rahasto ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan lahjoitti vähän myöhemmin kampanjaan samoin 750 000 euroa.

6. Anders Wallin säätiö myöntää vuosittain stipendin Hankenin lahjakkaimmille opiskelijoille. Tänä vuonna kyseisen stipendin, 125 000 euroa, sai markkinointia Hankenilla opiskeleva Stephanie Seege. Opintojen ohella Seege vetää omaa korualalla toimivaa ONNI -nimistä yritystään; yritteliäisyys siis palkittiin. Tiedotteen mukaan Anders Wallin säätiö jakaa vuosittain stipendeinä Ruotsissa noin 2 miljoonaa kruunua.

7. Pauliine Koskelo on ainoa suomenkielinen nimi promovoitujen listalla. Hän aviomiehensä on toki aatelissukua: vapaaherra Gay Gerhard af Schultén. Pienenä kevennyksenä tässä muuten ehkä hieman raskassoutuisessa blogissa voin mainita, että olen pelannut kerran vapaaherra af Schulténin kanssa pöytätennistä eli pingistä; hävisin melko selvin numeroin; vaikeat olivat kierteet vapaaherramme palloissa! Tämä tapahtui muuten vähemmän iloisella -70 -luvulla oikeusministeriön tiloissa. Olin tuolloin vuoden verran lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä ja myös af Schulten oli samaan aikaan siellä töissä. Myöhemmin OTL Gerhard af Schultén (sdp) nimitettiin kuluttaja-asiamieheksi (1978-1991).

8. Mutta mitä ihmettä KKO:n presidentti tekee edellä mainitussa rahamiesten joukossa? Suurempia lahjoituksia Koskelolla tuskin on varaa tehdä, sillä hänen verotettavat tulonsa olivat viime vuonna about 150 000 euroa. Toisaalta on kivaa, ettei promovoitavien joukkoon oli saatu myös yksi nainen, ettei juhlia tarvinnut pitää pelkässä poika- tai äijäporukassa! Pauliine Koskelo tunnetaan sanavalmiina juristina, jolla on henkistä pääomaa siinä kuin muillakin nyt promovoiduilla kunniatohtoreilla.

9. Kauppatieteitäkin Koskelon voidaan sanoa edistäneen ainakin käsitteen laajassa mielessä. Hän on nimittäin kirjoittanut yhdessä Leif Sevónin ja Helsingin yliopiston rehtorina nykyään olevan Thomas Wilhelmssonin kanssa oppikirjan "Kauppalain pääkohdat." Kirja perustuu kyllä pitkälti vuoden 1987 kauppalain esitöihin; Koskelo, Sevón ja Wlhelmsson valmistelivat virkatyönään oikeusministeriössä ehdotuksen hallituksen esitykseksi uudeksi irtaimen kauppaa koskevaksi laiksi.

10. Internetistä löytyi sellainenkin tieto, että Pauliine Koskelo on KKO:n presidenttinä ollessaan pitänyt Hadelsgilletissä vuonna 2007, tarkemmin sanottuna 27.1., esitelmän teemasta "Hur effektivisera domstolsväsendet i Finland." Koskelon esitelmää oli seuraamassa 55 gillebröderiä; Koskelo kiinnosti kiltaveljiä tavanomaisia herrainkokouksia selkeästi enemmän. Handelsgillet on toiminut 150 vuotta ja ilmoittaa nettisivuillaan olevansa "Finlands äldsta i dag verksamma herrklubb."

11. Mutta tuskinpa erehdyn, kun totean, että Koskelo on promovoitu tohtoriksi ensi sijassa ansioistaan KKO:n presidenttinä; tätä lienee tarkoitettu, kun perusteluissa on mainittu promovointiperusteena "merkityksellinen yhteiskunnallinen toiminta." Lainataanpa tähän pätkä Wikipediasta: "Koskelo on osallistunut aktiivisesti oikeuspoliittiseen keskusteluun. Hän on arvostellut tuomioistuimia hallinnoivaa oikeusministeriötä saamattomuudesta uudistusten toteuttamisessa. Koskelo on puuttunut siihen, että tuomioistuimilta edellytetään tuntuvia säästöjä ja henkilövähennyksiä, mutta samaan aikaan välttämättömät, laeilla tehtävät uudistukset tuomioistuinten työn kehittämiseksi ovat edenneet hitaasti, jos ollenkaan."

12. Pauliine Koskelo on ottanut selkeästi tuomioistuinlaitoksen - siis yleisten tuomioistuinten - jonkinlaisen puolestapuhujan roolin suhteessa esimerkiksi oikeusministeriöön ja yleensä valtiovaltaan. Hallintotuomioistuinten osaltahan tätä samaa roolia on jo pitkään vetänyt KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Koskelo ja Hallberg eivät ole olleet aina samaa mieltä asioista. Suurin periaatteellinen erimielisyys koskee tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamista ja siirtämistä pois oikeusministeriöltä. Hallberg "vanhan liiton miehenä" vastustaa muutosta, kun taas Koskelo - minusta aivan oikein - kannattaa sitä.

13. Tuomioistuinlaitoksen toiminnan tehostaminen - miten se Koskelon mukaan tapahtuu? Koskelo on tukenut mm. hanketta, joka toteutuu ensi vuoden alusta, kun käräjäoikeuksien yhdistämisen seurauksena maassa on enää 27 alioikeutta nykyisten lähes 50:n sijasta. Saapa nähdä, tehostuuko käräjäoikeuksien toiminta tällä uudistuksella? Toiseksi Koskelo ja KKO ovat kannattaneet muutoksenhakuoikeuden rajoittamista valitettaessa käräjäoikeudesta hovioikeuteen. No, tietenkin tällä tavoin tuomioistuinten käsittelyajat lyhenisivät ja menettely tehostuisi, mutta tässä uudistuksessa unohdetaan kokonaan kolikon toinen puoli eli oikeusvarmuus.

14. Sen sijaan selvien ja riidattomien velkomisasioiden eli niin sanottujen perimisasioiden osalta Pauliine Koskelo ja hänen johtamansa KKO pitävät sitkeästi kiinni siitä, että myös nämä asiat, vaikkei niissä ole edes mitään riitaa, on kierrätettävä edelleen käräjäoikeuden kautta ennen ulosoton hakemista. Minusta taas tämä systeemi on turha ja palvelee ainoastaan perimistoimistoja ja nimenomaan suuria perimistoimistoja, sellaisia kuin esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff. Viittaan tarkemmin blogeihini 152/19.9. ja 131/30.7.2009. Perimisasioissa Suomessa tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovatkin 4-5 kertaa suuremmat kuin Ruotsissa, jossa monien Suomessakin toimivien kansainvälisten perimistoimistojen kotipaikka on. Aika moni näiden perimistoimistojen johtotehtävissä Suomessa työskentelevistä ihmisistä lienee muuten saanut koulutuksensa juuri Hankenilta.

15. Pauliine Koskelo on toki kunniatohtorin hattunsa, miekkansa ja arvonsa ansainnut. Mutta asia on minusta mielenkiintoinen ja jopa ongelmallinen yleisemmältä kannalta, kun ajatellaan tuomioistuimilta ja erityisesti Korkeimmalta oikeudelta puolueettomuutta ja riippumattomuutta sekä tuomarin ammattietiikkaa. Onko tältä kannalta sopivaa ja ongelmatonta, että maan ylimmän tuomioistuimen tuomari vastaanottaa korkean kunnianosoituksen korkeakoululta, jonka minun käsitykseni mukaan katsotaan aika yleisesti kuuluvan suurten suomalaisten yritysten, työantajatahojen, rahoituslaitosten ja pankkiiriliikkeiden ja yleensä elinkeinoelämän "linnakkeeseen" tai leiriin?

16. Hanken on varmaankin korkeatasoinen korkeakoulu, jossa tutkitaan ja opetetaan eri oppiaineita. Hankenin pääasialliset tutkimusintressit näyttävät nykyään kuitenkin keskittyvän rahoitukseen, markkinointiin sekä yrittäjyyteen ja johtamiseen; kaikki varsin tärkeitä teemoja ja tutkimuskohteita. Tämän käsityksen saa, kun selailee esimerkiksi tänä vuonna Hankenissa väitelleiden tutkijoiden väitöskirjojen nimiä; rahoitus (rahoitustiede) on tutkimuskohteista selvä ykkönen.

17. Työnantajien ja yrittäjien (elinkeinonharjoittajien) vastapuolia ovat, myös oikeudessa, työntekijät ja kuluttajat. Työ- ja kuluttajaoikeudelliset oikeusriidat ratkaistaan viime kädessä KKO:ssa. Onko tätä silmällä pitäen paikallaan, että KKO:n päällikkötuomari ottaa vastaan toisen "osapuolen" leiriin kuuluvan opinahjon hänelle tarjoaman korkean kunnianosoituksen? Mitä tähän pitäisi vastata, jos asiaa tarkastellaan tuomioistuimien ja maan ylimmän tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta? Miten tähän suhtautuvat tuomioistuimissa ja etenkin KKO:ssa juttujaan ajavat työntekijät ja kuluttajat?

18. Esteettömyys tai esteellisyys ei tuota ongelmaa, sillä KKO:n presidentti ei ole tullut kyseisen, häntä "kohdanneen" kunnianosoituksen johdosta jääviksi ratkomaan työoikeudellisia tai kuluttajasuojaoikeudellisia juttuja.

19. Tuomioistuimen puolueettomuudessa ja etenkin riippumattomuudessa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin ainoastaan esteettömyydestä. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut, puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen ei riitä, että tuomioistuin (tai sen yksittäinen jäsen) toimii puolueettomasti, vaan tämän lisäksi on edellytettävä, että tuomioistuimen (tuomarin) toiminta näyttäytyy myös ulkopuolisille puolueettomana ja itsenäisenä. Sen vuoksi tuomareiden pitäisi toimia virassaan ja myös sen ulkopuolella niin, että ei synny minkäänlaista epäilyä tai vaikutelmaa siitä, että tuomioistuimen puolueettomuus tai riippumattomuus voisi jonkin ulkoisen tekijän johdosta vaarantua. Tähän tapaan minä olen ymmärtänyt ihmisoikeustuomioistuimen tuomioistuimelle ja tuomareille asettaman objektiivisen puolueettomuusvaatimuksen ja -testin.

20. Jos presidentti Koskelolle olisi myönnetty sanottu kunniatohtorin arvo tieteellisten ansioiden perusteella tai jos hän olisi saanut arvonsa jostakin "valtiollisesta" yliopistosta, esimerkiksi Helsingin yliopistosta, en olisi läheskään tai lainkaan niin huolestunut kuin nyt. Monien mielestä olen varmaan - jälleen kerran - väärässä tai turhaan huolissani, mutta se, miltä asia näyttäytyy KKO:lta edellytettävän puolueettomuuden ja riippumattomuuden valossa, on pohtimisen arvoista.

21. Tapauksessa on kyse on myös tuomarin ammattietiikasta vähän samalla tavoin kuin tuomarien sivutoimissa ja erilaisten järjestöjen jäsenyyksissä. Jokaisen tuomarin tulee itse tarkoin harkita, mikä vaikutus sivutoimella, jäsenyydellä tai vaikkapa juuri kunniatohtorin arvonimellä voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta tai tuomarin viranhoitoon. Vaikka tuomari olisi itse vakuuttunut, ettei ongelmia aiheutuisi, voivat yleisön reaktiot olla toisenlaisia.

22. Jätän nyt kysymyksen pohtimisen lukijoiden tehtäväksi ja rupean itse hyreksimään:

Kenen joukoissa seisot

kenen hattua kannat?

Ei ole oikeutta ilman tulkintaa,

ei oikeata tulkintaa ilman viisautta,

ei viisautta ilman....

23. Mitä ei ole ilman viisautta, eli mikä sana tulisi kyseisen laulelman viimeiseksi sanaksi? Seuraavia vaihtoehtoja - tai useampia niistä - voisi ehkä harkita: äly, koulutus, kokemus, puolueettomuus, Hanken, riippumattomuus, tohtorinhattu, Korkein oikeus, säätiöt, kunnon palkka, eettisyys, yhteisen kansan hyödyn ymmärtäminen, kohtuus, rakkaus, maantapa...

173. Anton-pojan äidille Rimma Saloselle langettava tuomio

Rimma Salonen kuvassa oikealla

Tampereen käräjäoikeus antoi tänään tuomion Pikku-Antonin kaappausta ja vapaudenriistoa koskevassa jutussa. Tuomio oli odotetusti langettava: Antonin äidin Rimma Salosen katsottiin syyllistyneen lapsikaappaukseen ja vapaudenriistoon. Vapaudenriisto ei kuitenkaan oikeuden mukaan täyttänyt törkeän vapaudenriiston tunnusmerkistöä.

Näistä rikoksista Rimma Saloselle langetettiin 1,5 vuoden ehdollinen vankeusrangaistus. Myös rangaistus oli odotetunlainen, sillä syyttäjä oli vaatinut juuri sanotun suuruista ehdollista vankeusrangaistusta. Antonin isä Paavo Salonen oli asianomistajana vaatinut 1,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari ja jäseninä kolme lautamiestä, hylkäsi Rimmaa vastaan kavalluksesta nostetun syytteen. Rimma Salonen tuomittiin suorittamaan korvaukseksi nyt 6-vuotiaalle Antonille vapaudenriiston aiheuttamasta kärsimyksestä 20 000 euroa, isä-Paavo (65) oli vaatinut pojalleen vielä tätäkin suurempaa korvausta kärsimyksestä.

Rimma velvoitettiin suorittamaan korvaukseksi Paavolle Antonin etsimisestä Venäjällä ja tapaamisyrityksistä syntyneistä kuluista 4 800 euroa ja korvaamaan Paavon ja Antonin yhteisiä oikeudenkäyntikuluja 4 100 eurolla.

Tuomittu 20 000 euron korvaus on suomalaisen oikeuskäytänön mukaan korkeanlainen ja voi alentua hovioikeudessa, jonne Rimma Salonen on jo ilmoittanut tulevansa valittamaan koko tuomiosta. Mutta jos olisimme esimerkiksi USA:ssa, nyt tuomittuun korvaussummaan voitaisiin luultavasti lisätä ainakin yksi nolla lisää.

Tapauksen faktat ovat jokseenkin selvät, olen kertonut tapauksesta blogissani 19.5.2009; ks. myös blogeja 104 ja 106 kesäkuulta. Oikeuden mukaan Rimma syyllistyi lapsikaappaukseen, koska hän oli ottanut maaliskuussa 2008 omavaltaisesti huostaansa tuolloin 4-vuotiaan poikansa Antonin tämän isältä Paavolta, jonka huostassa lapsi oli tuolloin ollut. Vapaudenriistoon Rimma syyllistyi oikeuden mukaan kuljettaessaan suoraa päätä Antonin oikeudettomasti Venäjälle.

Rimman mukaan hän ei voinut syyllistyä lapsikaappaukseen, koska hänellä oli lapsen yhteishuoltajuus Paavon kanssa. Rimma tuntuu kuitenkin unohtavan, että isä-Paavo ei ollut antanut lupaa Antonin viemiselle Venäjälle. Rimma väitti, että hän oli lähtenyt Venäjälle vain lomailemaan Antonin kanssa, mutta myöskään tätä väitettä käräjäoikeus ei niellyt. Ennen Venäjälle matkustamistaan Rimma luopui asunnostaan ja tyhjensi sen huonekaluista ja tavaroista. Suomessa vielä ollessaan hän vuokrasi Venäjältä asunnon kolmeksi kuukaudeksi.

Rimma kertoi jääneensä Venäjälle, koska Paavo oli uhkaillut häntä puhelimessa; mahdollisesti tästä syystä vapaudenriistoa ei katsottu oikeudessa törkeäksi. Heinäkuussa 2008 Rimma haki ja sai Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ltä päätöksen, jonka mukaan Antonia ei saa viedä pois Venäjältä, vaikka venäläinen tuomioistuin oli sitä ennen antanut siihen luvan.

Kuten tunnettua, Paavo oli oli sitkeä, matkusti Venäjälle, vietti siellä aikaa kuukausikaupalla, teki salapoliisityötä ja löysi poikansa sekä kuljetti Antonin kuluvan vuoden toukokuussa monien vaiheiden jälkeen takaisin Suomeen diplomaatti Simo Pietiläisen auton takakontissa. Käräjäoikeudessa Paavo Salosta muuten avusti asianajaja Riitta Rauhala, joka on Simo Pietiläisen aviopuoliso.

Oikeus on puhunut, pulinat pois! Näin voitaisiin Johannes Virolaista mukaillen oikeusvaltiossa sanoa. Mutta mitä vielä! Rimma Salonen on jo ehtinyt ilmoittaa tuomioon tyytymättömyyttä ja aikovansa valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Tähän hänellä on tietenkin täysi oikeus.

Mutta hieman epätavallista on, että tuomittu järjestää parin tunnin kuluttua tuomion antamisesta tiedotustilaisuuden, jossa tuomio ja suomalaisvirnaomaiset jälleen kerran mollataan perusteellisesti. Kyseinen info pidettiin Helsingissä tänään kello 16 ja sinne oli tullut joukko venäläismedian edustajia; tähän on saatu Antonin tapauksen yhteydessä jo tottua. Antonin tapaus ja oikeusjuttu herätti jo kesällä ja nyt syksyllä käräjäoikeusvaiheen aikana laajaa huomiota venäläisissä tiedotusvälineissä. Rimma Salosen tapaus on ollut jopa ykkösuutinen Venäjän mediassa.

Tiedotustilaisuuksia tapauksen johdosta - myös ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä - on junaillut dosentti Johan Bäckman, ja hän oli myös tänään järjestetyn tilaisuuden taustalla. Bäckman on Helsingin, Joensuun ja Turun yliopistojen dosentti, varmaan siis pätevä tieteenharjoittaja. Sen sijaan Lapin yliopisto ei osoittanut Bäckmanin dosenttihaaveille osoittanut muutama vuosi sitten ymmärrystä. Bäckman ei ole kuulemma halunnut tarkentaa, mikä rooli hänellä on kyseisessä oikeusjutussa.

Bäckman on kirjoittanut Antonin tapauksesta mittavan määrän blogijuttuja ("antonfree"). Hänen mielestään rikoksiin ovat tapauksessa syyllistyneet Paavo Salosen ohella suomalaisviranomaiset Pietarin lähetystöstä ja erityisesti ulkoministeri Alex Stubb, jota Bäckman on moukaroinut kirjoituksissaan oikein olan takaa.

Bäckmanin käräjäoikeuden käsittelyä koskeva selostus oli hyvin tarkka ja paikoitellen hauskakin, mutta sen pilasi kuitenkin täysin dosentin lievästi sanottuna kärkevä kielenkäyttö syyttäjää (johtava kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen), Paavo Salosta ja asianajaja Riitta Rauhalaa kohtaan. Käräjäoikeuden jäsenet Bäckman sentään jätti rauhaan. Rauhalasta Rimman taustajoukot ovat tehneet kantelun Suomen Asianajajaliittoon, mutta luulenpa, ettei Rauhalan tarvitse olla tästä kovinkaan huolissaan. Paavo Salonen on lehtitietojen (I-S 10.10.) tiettävästi aikeissa tehdä kunniansa loukkaamisesta rikosilmoituksen Rimmaa ja Johan Bäckmania vastaan.

Johan Bäckman on esiintynyt tapauksen johdosta näkyvästi Venäjän mediassa, jossa hän väitti vähän ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä muun muassa, että Rimma Salosta uhkaisi 7,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus. Eräs venäläinen poliitikko on muutama päivä siten todennut Bäckmanin videossa, että käräjäoikeudella ei ole mitään perusteita tuomita Rimma Salosta jutussa, Paavo Salosen vaatimukset oikeudessa olivat kuulemma puuta heinää.

Eikös tällaista menettelyä nimitetty ennen vanhaa "sekaantumiseksi toisen valtion sisäisiin asioihin?" Toki neuvostoliittolaiset saivat mielin määrin sekaantua suomalaiseen politiikkaan ynnä muuhun, sen sijaan suomalaiset eivät saaneet arvostella Neuvostoliittoa ja sen yhteiskuntaelämää edes pienellä sanalla. Presidentti Urho Kaleva Kekkosen johdolla kehitetty ja hänen valvontansa alaisuudessa toiminut itsesensuuri piti tästä tiukasti huolen.

Oman maan kansalaisia toki saa ja pitääkin puolustaa, mutta tämä pitäisi tehdä kaikella mahdollisella kunnioituksella ystävällismielisen naapurimaan riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja muita viranomaisia kohtaan ja yksityisiä ihmisiä mollaamatta.

Mutta kuten tiedetään, venäläiset tuomioistuimet ovat riippumattomia hallitusvallasta ja muista virnaomaisista vain paperilla, eivät käytännössä ja todellisuudessa. Ehkä nyt nähty oikeusprosessi Anton-pojan tapauksesta saattoi juuri sen vuoksi olla heille hieman outo. Jos oltaisiin venäjällä, tuomioistuimen lainvoimaisia päätöksiä ei tarvitsisi noudattaa, jos joku "korkeampi" viranomainen päättäisi toisin. Tämähän nähtiin myös Antonin tapauksessa.

Olisi ollut hyvä, jos esimerkiksi Pietarin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijat olisivat voineet käydä seuraamassa Tampereen käräjäoikeuden istuntoa ja pääkäsittelyä. He olisivat silloin voineet omin silmin havaita, miten riippumaton tuomioistuin ja syyttäjistö toimivat länsimaisessa demokratiassa.

Mutta ehkä tällaiseen vierailuun tarjoutuu vielä pietarilaisille opiskelijoille ja kenties heidän opettajilleenkin mahdollisuus, kun Turun hovioikeus aikanaan pitää pääkäsittelyn Anton-pojan jutussa. Turku ja Pietarihan ovat sitä paitsi ystävyyskaupunkeja - olivat vielä ainakin ennen tätä "tuomiopäivää."

Siitä, miten oikeusvaltiossa ei kenenkään pitäisi toimia, saamme me suomalaiset sen sijaan aina vähän päästä näytöksen dosentti Bäckmanilta.

Tätä juttua kirjoittaessani tuli tieto, jonka mukaan Paavo Salosta vaaditaan luovutettavaksi Venäjälle. Itar-Tassin mukaan Venäjän yleisen syyttäjän virasto valmistelee parhaillaan Paavoa koskevaa luovutuspyyntöä. Uutisen mukaan Venäjä pitää rikoksena sitä, että Paavo toi Antonin keväällä Venäjältä Suomeen sala diplomaatin auton tavaratilassa.

Kyse on siis ärsytetyn imperiumin vastaiskusta. Bäckmanin blogista voidaan tämän päivänä "satona" lukea tästä seuraavat otsikot:

- Rimma joutuu maksamaan entiselle miehelleen lapsen salakuljetuksesta takakontissa; siitäkös se 20 000 euroa sitten tulikin (latojan huomautus);

- Venäjän kansankamarin Anatoli Kutsera vaatii Rimma Salosen "kyynisen" tuomion peruuttamista; Venäjällähän tämä peruuttaminen kävisi käden käänteessä päinsä (latojan huomautus);

- Venäjän ihmisoikeusvaltuutettu Vladimir Lukin vaatii Paavo Saloselle oikeudenkäyntiä Venäjällä; no, jo on aikoihin eletty - oikein ihmisoikeusvaltuutettu (latojan huomautus);

- Venäjän valtakunnansyyttäjä vaatii Paavo Salosen luovutusta Venäjälle; no jo on Paavo suosittu Venäjänmaalla (latojan huomautus).

Mitähän kaikkea tästä vielä seuraa ja millaisia otsikoita saamme vielä dosentin blogista lukea? Yöpakkasia jo pitelee ja talvikin on kohta tulossa...toivottavasti kiista jää lumisodan tasolle.