1018. Hovioikeus kovensi Tapanilan raiskaajien rangaistuksia

1. Vuosi sitten mediassa ja somessa kohistiin ns. Tapanilan joukkoraiskauksesta. 

2. Tapauksessa syytteeseen joutui viisi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä, joille syyttäjä vaati rangaistusta Tapanilan juna-aseman lähistöllä maaliskuussa 2015 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta.  Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 23.6.2015 kolme syytettyä raiskauksesta ehdolliseen vankeuteen. Käräjäoikeus ei pitänyt raiskausta törkeänä. Kahden syytetyn osalta syyte hylättiin näyttämättömänä. 

3. Kuten sanottu, mediassa ja somessa kohkattiin tapauksen ja yleensä raiskausrikoksista langettujen ja liian lievinä pidettyjen rangaistusten osalta kiivaasti. Mediassa ja keltaisessa lehdistössä syytettyjä uhattiin lynkkauksella ja kostolla. Iltapäivälehdissä haastateltiin samoja rikosoikeuden professoreja kuten aina tämäntyyppisissä "kohujutuissa" yleensä aina tapahtuu, etunenässä siis Matti Tolvasta ja Terttu Utriaista. Emeritaprofessori Utriaisen mielestä käräjäoikeuden tuomiot olivat linjassa Suomessa yleisesti annettujen väkivaltarikostuomioiden kanssa. Hänen mukaansa tuomiot herättävät kuitenkin runsaasti kysymyksiä. 


4. Utriainen "veisasi" myös tässä tapauksessa jo niin kovin tutuksi tullutta vanhaa virttä. Hänen mukaansa voidaan kysyä, onko ehdollinen rangaistus ylipäätään paikallaan tämän tyyppisissä rikoksissa. Hän ihmetteli, kuten aina ennenkin, miksi Suomessa ei  yleensä tuomita lyhyitä ehdottomia tuomioita. Meiltä puuttuu arestityyppinen rangaistus, joka olisi nuorille sopiva, "Tepa" kailotti. Ehdollinen rangaistus on vain varoitus. Utriainen ei tunnu pitävän ehdollista rangaistusta juuri minään. Hänen mukaansa Tapanilan tapauksessa ainoat konkreettiset rangaistukset olivat valvonta ja vahingonkorvaus. 

5. Utriainen suomi kovalla kädellä myös tuomioistuimen tapaa perustella raiskauksesta tuomittuja rangaistuksia. Syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä raiskauksesta, mutta käräjäoikeus katsoi, ettei teko ollut törkeä tai erityisen nöyryyttävä. Utriaisen mukaan tuomioiden kirjoitusasu on kestämätön. Utriainen piti "tämmöistä vertailua" tavallisen ja törkeän tekomuodon välillä on uhria vähättelevänä. Hänen mukaansa tuomioistuinten pitäisi perustella, minkä takia kyseessä on nimenomaan raiskaus, eikä vähätellä miksi se ei ole törkeä raiskaus. Uhrin kannalta on Tertun mukaan suorastaan loukkaavaa,  jos ratkaisua perustellaan sillä, että tekotapa ei ole nöyryyttävää jne. jne. 

6. Kommentoin tapausta ja käräjäoikeuden ratkaisua tuoreeltaan kesäkuussa 2015 

Blogikirjoitus 954/25.6.2015

7. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeudelle. Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa tänään. 

8. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden  syyksilukemista ja rikosnimikettä sekä kovensi käräjäoikeuden määräämiä rangaistuksia. 

9. Tuomituista vanhin, joka oli rikoksen tekohetkellä täyttänyt 18-vuotta,  tuomittiin käräjäoikeuden tuomitseman 1 v 4 kk ehdollisen vankeusrangaistuksen sijasta nyt törkeästä raiskauksesta ehdottomaan 2 v 4 kk vankeusrangaistukseen. Kaksi tekohetkellä alaikäistä eli alle 18-vuotiasta miestä saivat hovioikeudelta 1 v 9 kk ehdolliset vankeustuomiot.  Käräjäoikeus oli tuominnut  heidät tavallisesta raiskauksesta vuodeksi vankeuteen. Kahden syytetyn osalta, jotka jo käräjäoikeus oli vapauttanut syytteestä, tuomiota ei muutettu. 

10. Hovioikeus piti raiskausta törkeänä, koska tekijöitä oli useita, rikos oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla ja raiskaus oli myös kokonaisuutena arvosteltuna törkeä. Syytetyt olivat lähteneet seuraamaan junasta poistunutta nuorta naista Tapanilan rautatieasemalta ja löivät matkalla tätä takapuoleen. Nainen oli pyytänyt miehiä lopettamaan. Miehet estivät naisen liikkumisen tämän kotiportilla. Tuomion mukaan he raiskasivat naisen niin, että kaksi syytettyä työnsi sormensa uhrin emättimeen ja peräaukkoon. Kolmas mies piti naisesta kiinni. Hovioikeuden mukaan miehet olivat jo aiemmin junassa suhtautuneet kyseiseen naiseen halventavalla tavalla.

11. Käräjäoikeuden tavoin myös hovioikeus lievensi rangaistuksia tapauksen saaman julkisuuden vuoksi. Julkisuus oli hovioikeuden mukaan kasvanut kohtuuttomiin mittasuhteisiin.

12. Hovioikeus velvoitti tuomitut maksamaan naiselle kärsimyskorvausta 8 000 euroa. Summa on käräjäoikeuden tuomitsemaa korvausta 3 000 euroa suurempi.

13. Tuomitut tulevat melko varmasti pyytämään korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Korkein oikeus saattaa myöntää valitusluvan, mutta tämä ei välttämättä merkitse sitä, että hovioikeuden tuomio muuttuisi. Kun julkisuudessa raiskaustuomioita on suureen ääneen ja jopa ns. professoritasolla arvosteltu liian lieviksi, korkein oikeus haluaa kenties oikeuskäytännön ohjaamiseksi panna oman lusikkaansa soppaan. Kysymys niinkään rangaigtuksen mittaamisesta tai "oikeasta" rangaistuksesta, vaan siitä, että halutaan antaa ennakkopäätös raiskauksen ja törkeän raiskauksen välisestä rajanvedosta. Itse en pidä Tapanilan tapauksessa käräjäoikeuden argumentointia rikosnimikkeen osalta uhria vähättelevänä, kuten esimerkiksi Terttu Utriainen on väittänyt. 

14.  Voidaan aprikoida, miten julkisuudessa tuomioistuimiin raiskausrikosten kohdalla kohdistettu voimakas arvostelu yleensä ja erityisesti tässä ko. tapauksessa sekä ja ns. yleinen ("kansan") oikeustaju on vaikuttanut hovioikeuden tuomareiden ratkaisuun. Saivatko syyteyt oikeudenkäynnissä tasapuolisen kohtelun ja täyttävätkö hovioikeuden heille tuomitsemat rangaistukset yhdenvertaisuuden kriteerit vai joutuivatko syytetyt kenties yleisen myllytyksen ja kohkauksen paineessa jonkinlaisiksi sijaiskärsijöiksi? Haluttiinko tuomion koventamisella korostaa naisrauhan merkitystä ja osoittaa nimenomaan Suomeen tuleville ja täällä jo olevielle pakolaisille, turvapaikanhakijoille ja yleensä ulkomaalaisille, että "maassa maan tavalla"?

15. Tänään on uutisoitu, että Helsingissä tehdään nykyisin poikkeuksellisen paljon raiskauksia ja yleensä seksuaalirikoksisa koskevia rikosilmoituksia. Helsingin poliisille tehtiin Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan viime vuonna rikosilmoitus 178 raiskauksesta. Määrä on 2000-luvun toisiksi suurin. Vuonna 2008 raiskauksista kirjattiin tosin selvästi enemmän eli  326 rikosilmoitusta. Vuonna 2016 raiskausten määrä saattaa nousta vielä huomattavasti viime vuotta korkeammalle. Poliisille on tehty tammi–maaliskuussa jo 63 raiskausilmoitusta. Jos sama "tahti"  jatkuu, ilmoitettujen raiskausten määrän arvellaan nousevan tänä vuonna yli 250:een.

16. Asiantuntijan eli Krimon suunnittelijan Hannu Niemen mukaan ulkomaalaisten osuus raiskausrikosten epäillyistä on "suhteettoman suuri". Helsingin poliisin mukaan raiskausrikoksista epäillyistä ulkoomaan kansalaisia vuonna 2013 oli neljä kymmenestä, vuonna 2014  joka neljäs ja vuonna 2015  lähes puolet. Poliisi ja Amnesty arvioivat, että raiskausten uhrit uskaltavat ilmoittaa seksuaalirikoksista aiempaa useammin.

Raiskausilmoitusten lisääntyminen

968. Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

1. Käräjäoikeus antoi tänään tuomion Helsingin Meilahdessa elokuussa sattuneesta pyöräilijän kuolemantapauksesta. Syttäjä oli vaatinut jutussa vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta henkilöautoa kuljetttaneelle 35-vuotiaalle miehelle, jonka hän katsoi syyllistyneen tappoon, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon. 

2. Onnettomuus tapahtui 12.8., jolloin 66-vuotias miespuolinen polkupyöräilijä ja syytetyn kuljettama henkiläauto olivat matkalla samaan suuntaan Tukholmankatua kohti Mannerheimintien risteystä. Syytteen mukaan autoa (Saab 9 000 Sedan) ajanut mies oli kiihdyttänyt pyöräilijän ohitse, kiilannut tämän eteen ja tehnyt tahallisen äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena pyörää ajanut mies oli lentänyt ohjaustangon yli pää edellä katuun ja kuollut seuraavana päivänä  sairaalassa saamiinsa vammoihin. Pyöräilijällä todettiin sairaalassa aivoruhje ja selkäytimen vamma. Pyöräilijällä ei ollut kypärää. Autoilija oli kaasuttanut välittömästi pois tapahtumapaikalta Mannerheimintietä pitkin, mutta poliisi sai hänet kiinni seuraavana päivänä. Hänet vangittiin 15.8. epäiltynä aluksi todennäköisin syin surmasta (RL 21: 3), joka on tappoa lievempi henkirikos. Juttua tutkinut poliisi kovensi rikosnimikkeen myöhemmin tapoksi. 

3. Autoilija kiisti syytteen. Hän väitti, ettei ollut ajanut ko. päivänä autollaan Tukholmankadulla eikä myöskään käynyt tapahtumapaikalla. Hän myönsi kuitenkin autoilleensa tapahtuma-aikana muutaman sadan metrin päässä turmapaikasta. 

4. Käräjäoikeus (pj. tuomari Maritta Pakarinen) ei pitänyt syytetyn mainittua väitettä uskottaväna. Oikeuden mukaan miehen osallisuudesta tekoon todistivat silminnäkijöiden kertomukset autosta ja se, että mies oli myöntänyt olleensa turma-aikana ajamassa ko. autollaan onnettomuuspaikan lähellä. Todistajat tunnistivat äkkijarrutuksen tehneen Saab 9 000 -auton ja yksi todistajista muisti auton rekisterinumeron yhtä numeroa vaille oikein. Käräjäoikeus perusti näyttöä koskevan ratkaisunsa suurimmaksi osaksi juuri todistajien kertomuksiin.Turmasta oli saatu myös valvontakamerakuvaa, mutta kamera oli ollut aika kaukana tapahtumapaikasta ja sen tallentama kuva oli liian epäselvä, jotta yksinomaan sen perusteella olisi voitu tehdä riittävän tarkkoja johtopäätöksiä tapahtumista.- (Todistajat olivat nähneet tapahtumat takaapäin, minkä voisi otaksua heikentävän heille syntyneiden mielikuvien luotettavutta. Lisäksi tapausta on käsitelty runsaasti mediassa - somesta puhumattakaan - ja tavalla, jossa autoilijan menettely on jyrkästi tuomittu eli sitä on kritisoitu sangen voimakkain sanakääntein)

5. Oikeuden perustelujen mukaan autoilija oli ensin Tukholmankadulla ohittanut 66-vuotiaan pyöräilijän läheltä, jolloin tämä oli näyttänyt autoilijalle keskisormea. (Tukholmankadulla ei ole ko. kohtaa pyörätietä, vaan pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla autojen rinnalla) Mannerheimintien risteyksessä pyöräilijä ja syytetyn kuljettama auto olivat pysähtyneet liikennevalossa ja lähteneet valojen vaihduttua kääntymään oikealle Mannerheimintielle, auto pyöräilijän takana. Pian tämän jälkeen syytetyn auto oli uudelleen ohittanut pyöräilijän, kiilannut tämän eteen ja tehnyt oikeuden mukaan tahallaan äkkijarrutuksen, jolloin pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli asvalttiin ja saanut kuolemaan johtaneet vammansa. Käräjäoikeuden mukaan pyöräilijä oli auton äkkijarrutuksen johdosta törmännyt auton takaosaan; autosta ei tosin ole löytynyt törmäysjäkiä. - Pyöräijän suistuminen katuun on voinut aiheutua myös siitä, että hän on joutunut suorittamaan autolijan kiilaamisen vuoksi äkillisen jarrutuksen.

6. Oliko autoilijan menettelyssä kysymys tahallisesta taposta vai tuottamuksesta, tarkemmin sanottuna törkeästä kuolemantuottamuksesta? Tahallisuusarvioinnissa on kyse siitä, mitä tekijä on teon hetkellä mieltänyt tai tahtonut varsinkin teon seurauksen suhteen. Tahallisuudesta ja tuottamuksesta on kirjoitettu rikosoikeudessa paljon. Mieleen palautuvat 60-luvun opinnot ja Brynolf Honkasalon oppikirjoissa selitetyt termit  dolus determinatus (tarkoitettu tahallisuus), dolus directus (varmuustahallisuus) ja tahallisuuden hankalin osio eli dolus eventualis (tahallisuuden alin aste). Honkasalon kirjoissa painotettiin dolus eventualisin osalta tekijän tahdon suuntautumista, mutta nyttemmin pääpaino tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedossa pannaan yleensä mieltämisen todennäköisyysasteeseen, eli etenkin siihen, onko rikollisen teon seuraus, esimerkiksi juuri kuolema, ollut tekijän tieten teon varsin todennäköinen seuraus. 

7. Vuonna 2003 rikoslakiin otetun (seuraus)tahallisuutta koskevan määritelmän mukaan teko on tahallinen, jos tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (esimerkiksi kuoleman)  taikka pitänyt  seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä (RL 3:6). Seuraus on aiheutettu  tahallisesti myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tekijän menettely on sen sijaan (vain) tuottamuksellista eli huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (RL 3:7).

8. Käräjäoikeus päätyi ko. jutussa siihen, että autoilijan syyksi ei voida lukea tahallista tekoa eli tappoa, vaan ainoastaan huolimaton eli tuottamuksellinen teko, jota kokonaisarvostelun perusteella pidettiin törkeänä (törkeä kuolemantutottamus). Oikeuden mukaan syytetyn on täytynyt etukäteen ymmärtää, ettei pyöräilijä ehdi väistää tai jarruttaa, vaan törmää hyvin todennäköisesti äkkijarrutuksen tehneeseen autoon ja että tämän seurauksena aiheutuu todennäköisesti pyöräilijän vakava loukkaantuminen. Kyse ei kuitenkaan ollut tahallisesta henkirikoksesta eli taposta, koska autoilija ei ollut tarkoittanut aiheuttaa pyöräilijän kuolemaa eikä hän ollut ymmärtänyt sitä todennäköisesti seuraukseksi toiminnastaan. Kuolema oli siinä määrin ennalta-arvaamaton ja yllättävä seuraus, että tekijän tahallisuus ulottui vain ruumiinvammojen aiheuttamiseen.

9. Minusta käräjäoikeus on osunut teon syyksilukemisessa oikeaan. Jotkut rikosoikeusoppineet (esim. emeritusprofessori Raimo Lahti Yle Uutisissa ja professori Matti Tolvanen HS:ssa) ovat ehtineet suositella, että syyttäjä valittaisi tuomiosta tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti, jotta tapauksesta saataisiin ennakkopäätös. Mikäpäs siinä, mutta itse pidän kyllä selvänä, että syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden ratkaisu ei tulisi ylemmissä oikeusasteissa muuttumaan.

10. Käräjäoikeuden tuomitsema 4,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus tuntuu äkkiseltään varsin ankaralta. Ehkä käräjäoikeus on ajatellut, että kun ei tästä saa tappoa millään "ilveellä", niin tuomitaan nyt sitten tekij'älle edes kunnon rangaistus; tapon yrityksestä ei yleensä tuomita yhtä ankaraa rangaistusta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta säädetty maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta (RL 21:9) ja törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus vuosi ja maksimirangaistus 10 vuotta vankeutta (RL 21:6).  Raimo Lahti on kannattanut ankaraa rangaistusta, sillä Töölön pyöräturman tuomio on hänen mukaansa "viesti autoilijoille" siitä, että liikenteessä on oltava erityisen varovaisia tilanteissa, joilloin eteen voi tulla "vastaavanlaisia kohtaamisia kevyeen liikenteen kanssa". 

11. Kyse on siis rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen korostamisesta ja siitä, että mainitunlaiset teot ovat vakavia ja ansaitsevat tulla ankarasti rangaistuksi. Tämä pitää paikkansa, mutta yleisesti ottaen tuomioiden ankaruudella ja kestolla ei ole juuri koskaan ollut käytännössä rikollisuutta estävää vaikutusta. Kaikkialla tuomioistuimissa kautta maapallon tuomitaan joka päivä tuhansia ihmisiä esimerkiksi tapoista, ryöstöistä, varkauksista, petoksista, raiskauksista jne. tuntuviin rangaistuksiin, mutta samaan aikaan kyseisiä rikoksisa tehdään jatkuvasti eli joka tunti ja minuutti. Jollei tehdä, niin mainittuja rikoksia ainakin suunnitellaan ja valmistellaan täyttä häkää. Minusta käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen korottamiseen ei ole mahdolllisessa valitusvaiheessa aihetta, sen sijaan rangaistuksen vähäinen lieventäminen saattaisi tulla kysymykseen. Se, että pyöräilijä oli näyttänyt vähän ennen turmaa keskisormeaan autoilijalle tai että pyöräilijä ei ollut käyttänyt kypärää, ei ole rangaistuksen lieventämisperuste.

12. Syytetty tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä Saab-henkilöauto, jonka syyttäjä on arvioinut 4 000 euron arvoiseksi. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon, joka päättyy 12.8.2016, eli vain vuodeksi rikoksen tekopäivästä. Ajokiellon menettämisen enimmäisaika on viisi vuotta, joten näyttää selvältä, että tässä kohdin käräjäoikeudelle on sattunut pikku lapsus. Syytetty olisi tullut tuomita 2-3 vuoden pituiseen ajokieltoon.

13. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi käräjäoikeus ei määrännyt elokuun puolivälistä lähtien tutkintavakeudessa ollutta tuomittua vangittavaksi, vaan päätti laskea hänet vapaalle jalalle odottamaan mahdollista hovioikeuskäsittelyä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Normaalisti tuomioistuin määrää yhtä pitkään vankeusrangaistukseen ja tavallisesti jo kahden vuoden pituiseen rangaistukseen tuomitun syytetyn vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna. Käräjäoikeuden mukaan päätös perustui siihen, että kysymyksessä on alle viiden vuoden pituisesta vankeusrangaisytuksesta eikä oikeus nähnyt estettä, ettei tuomittu voisi odottaa tuomion täytäntöönpanoa vapaalla. Kokonaisarviossa otettiin käräjäoikeuden mukaan huomion syytetyn terveystilanne ja perhesyyt, joita tuomion perusteluissa ei ole tarkemmin yksilöity, mutta joihin syytetyn puolustus vetosi loppulausunnossaan.

954. Tapanilan raiskaustapaus

1. Helsingin käräjäoikeus antoi toissa päivänä tuomion ns. Tapanilan raiskausjutussa. Siinä viittä somalinuorukaista syytettiin Tapanilan juna-asemalla viime maaliskuussa tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Syyttäjä jutussa toiminut kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski oli vaatinut jutussa syytetyille neljän vuoden vankeusrangaistusta törkeästä raiskauksesta. 

2. Raiskauksen rangaistusasteikko on laissa vankeutta yhdestä vuodesta kuuteen vuoteen, törkeän raiskauksen kahdesta kymmeneen vuoteen. Ehdolliseksi voidaan määrätä enintään kahden vuoden vankeusrangaistus, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

3. Tapanilan tapauksessa käräjäoikeus hylkäsi kahden syytetyn osalta syytteen kokonaan. Oikeus tuomitsi kolme syytettyä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin täysi-ikäisen naisen raiskauksesta, jota oikeus ei pitänyt törkeänä. Yksi tekijöistä, joka oli täyttänyt tekohetkellä 18-vuotta, tuomittiin raiskauksesta 1 v 4 kk ehdolliseen vankeuteen. Kaksi alle 18-vuotiasta syytettyä tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

4. Päivä- ja erityisesti iltapäivälehdet suorastaan "riehaantuivat" tuomiosta. Kaksi iltapäivälehteä (IL ja I-S) ja niiden haastattelemat emeritaprofessori Terttu Utriainen ja syyttäjä Velitski tuntuivat suorastaan "polttavan päreensä" lievänä pitämänsä tuomion johdosta. Utriaisen reaktio ei ollut yllättävä, sillä hän on "paasannut " viimeiset 15-20 vuotta lähes kaikista iltapäivälehdissä uutisoiduista raiskaustuomioista. Median toinen "pysyvä" (tai päivystävä) asiantuntija eli professori Matti Tolvanen sen sijaan tyytyi tällä kertaa toteamaan rauhallisesti, ettei tuomio ollut ainakaan ankara.

5. Raiskaustuomioiden pävittely ja lieväksi moittiminen ei ole Suomessa mitään uutta, vaan siitä on tullut eräänlainen maan tapa. Joka vuosi, lähes kerran kuukaudessa, lehdet  ja tv-kanavat päivittelevät lieviä raiskaustuomioita ja tässä touhussa ne saavat suoraa tulitukea näiltä utriaisilta ja heidän hengenheimolaisiltaan. Media tuntuu potevan uutispulaa kesällä ja varsinkin sen jälkeen, kun juhannuksena sattuneet puukotukset, hukkumiset ja motoristien hurjastelut on saatu lehdissä käsiteltyä. 

6. Emerita Utriainen purki Iltalehdessä tuohtumustaan väittämällä mm. että tuomio on "uhria loukkaava" eikä hän "sulata tuomiota". Utriainen ei pitänyt myöskään uhrille henkisestä kärsimyksestä  tuomittua 5 000 euron korvausta juuri minään "eihän se paljon ole". Todellisuudessa mainittu summa ylittää selvästi vastaavanlaisista tapauksissa käytännössä tuomitut korvaukset. Utriaisen hämmästeli käräjäoikeuden perusteluja, joiden mukaan raiskaus ei ollut nöyryyttävä. "Kyllähän jokainen nyt ajattelee, että tällainen on nöyryttävää", hän puuskahti. Utriaisen mukaan syytettyjen teko oli törkeä raiskaus, ja joka tapauksessa lievä ehdollinen tuomio teosta oli virhe. Utriainen toi - jälleen kerran - esiin vastenmielisyytensä ehdollista vankeusrangaistusta kohtaan, mutta hän on vaatinut jo kauan,  että raiskauksesta tulisi yleensä aina tuomita aina ehdotonta vankeutta. Utriainen unohtaa, että tuomioistuimet määräävät tavallisista raiskausrikoksista noin 50 prosentissa tapauksista ehdollisen rangaistuksen. 

7. Utriainen näyttää perustaneen lausuntonsa lehden toimittajan hänelle kertomiin tietoihnin; hän ei ollut siis itse perehtynyt tuomion perusteluihin. Olisi kannattanut, sillä tapauksessa ei ole todellisuudessa ollut mikään "joukkoraiskaus", kuten tiedotusvälineissä on kolmen kuukauden ajan toitotettu. Uhti ei liioin ollut alaikäinen, vaan yli 20-vuotias nainen. Tapauksessa ei ollut kyse sukupuoliyhteydestä ja siihen pakottamisesta sanan tavallisessa merkityksessä, naisen sukupuolielimeen kohdistuvasta seksuaalisesta tunkeutumisesta kylläkin. Myös tällaista tekoa pidetään raiskausrikoksen tunnusmerkistössä mainittuna sukupuoliyhteytenä (RL 20:10). 

8. Kuten Jarkko Sipilä eilen kirjoitti, poliisin olisi tullut oikaista mediassa heti tapahtuman jälkeen olleet tiedot, joiden mukaan kyseessä olisi ollut joukkoraiskaus. Oikaisu olisi ollut syytä tehdä viimeistään siinä vaiheessa, kun tapausta koskeva nettikeskustelu yltyi. Tätä poliisi ei kuitenkaan tehnyt, vaan tiedotti tapauksesta 10.3.2015 lakonisesti näin: "Junassa ahdistellut poikajoukko seurasi naista ja jatkoi ahdisteluaan. Tilanne eteni siihen, että poliisi tutkii tapausta nyt törkeänä raiskauksena". 

9. Syytetyt olivat 9.3. matkustaneet asianomistajan kanssa samassa junassa. Nainen ja poikien seurue jäivät poisTapanilan asemalla, minkä jälkeen pojat lähtivät seuraamaan naista. Käräjäoikeuden mukaan pojat seurasivat naista "jonkinlainen kiusoittelu mielessään". Seurattuaan naista hetken kaksi pojista löi naista pakaroille, minkä jälkeen kolme muuta poikaa esti naisen poistumisen paikalta. Yksi syytetyistä esti naista huutamasta pitämällä kättä tämän suun edessä. Samanaikaisesti yksi pojista työnsi kätensä naisen housunkauluksen sisäpuolelle ja sormensa asianomistajan emättimeen. Toinen poika puolestaan työnsi kätensä takautta naisen housujen sisälle ja sormensa tämän peräaukkoon. Nainen sai riuhtaistua itseään irti ja otettua käden pois suultaan, jolloin hän kykeni huutamaan ja raapimaan yhtä vastaajaa. Tällöin pojat olivat luopuneet teostaan ja poistuneet paikalta. 

10. Syytettyjen teko on toki ollut uhrin kannalta nöyryyttävä - raiskaus on sitä aina - mutta esimerkiksi Terttu Utriaiselta on ilmeisesti jäänyt huomamatta, että törkeään raiskaukseen ei riitä, että teko on nöyryyttävä, vaan lain (RL 20:2) mukaan vaaditaan, että sukupuoliyhteys toteutetaan erityisen nöyryyttävällä tavalla. Se, että raiskausteon tekevät useat henkilöt yhdessä, ei automaattisesti tee rikoksesta rikoslain mukaan törkeää, vaan raiskauksen tulee olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

11. Näyttää siltä, että poikkajoukko on lähtenyt seuraamaan naista ja estänyt tämän etenemisen asemalla todella lähinnä kiusoittelumielessä eikä heidän ikään kuin "sormeiluasteelle" jäänyttä tekoaan voida kokonaisuutena arvioiden pitää sillä tavalla erityisen nöyryyttävänä tai julmana kuin rikoslaki törkeältä raiskaukselta edellyttää. Tähän nähden ei vain emerita Utriaisen, vaan myös syyttäjä Eija Velitskin puuskahdus tänään Iltalehdessä ja Yle Uutisissa siitä, että kyseessä oli "aivan selvästi törkeä raiskaus", on liioitetu. Syyttäjä voi toki valittaa tuomiota ja vaatia rikosnimikkeen muuttamista sekä rangaistusten koventamista, mutta tuomioistuimen ratkaisun julkinen "kummastelu" ja moittiminen mediassa ei ole syyttäjän asemaa ajatellen sopivaa.

12. Toisin kuin Terttu Utriainen antaa ymmärtää, käräjäoikeus on perustellut, paitsi syyksilukemistaan, myös rangaistuslajin valintaa ja rangaistuksen mittaamista hyvin ja seikkaperäisemmin kuin käräjäoikeudet yleensä tekevät.

13. Iltalehti on julkaissut listan muodossa kohdat, joissa käräjäoikeus on perustellut syyksilukemista ja vankeusrangaistusten tuomitsemista ehdollisena:

- Uhria ei ole riisuttu sekä tekotapa muutenkin. Kun nämä tekotavat otetaan huomioon, ei voida pitää erityisen nöyryyttävänä seikkana, että kaikki tekijät ovat olleet vähintäänkin uhrin lähettyvillä ja katselleet tekoa.

- Tunkeutuminen on tapahtunut sekä emättimeen että peräaukkoon, mikä on loukannut uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta enemmän kuin vain toinen tunkeutuminen olisi tehnyt. Toisaalta sormin tunkeutumista ei ole pidettävä yhtä moitittavana kuin sukuelimellä tunkeutuminen olisi.

- Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on kestänyt hyvin lyhyen aikaa.

- Väkivaltaa ei kiinnipitotilanteessa ole käytetty muutoin kuin kiinnipitämiseen, eikä käytetty väkivalta puolla teon katsomista törkeäksi.

- Teko ei ollut suunnitelmallinen.

- Alle 18-vuotiaiden osalta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitseminen edellyttäisi painavia syitä. Tällaisia painavia syitä ei asiassa ole.

- Yksi tekijöistä oli täyttänyt 18 vuotta. Myös hänen osaltaan oikeus katsoi, että nuoruuden ymmärrättömyys on osaltaan vaikuttanut tapahtumankulkuun.

- Tekijöitä ei aiemmin ole rangaistu rikoksista, joten vankeusrangaistukset voidaan tuomita ehdollisina.

- Epäillyistä kirjoitettiin lehdistössä ja he saivat laajasti huomiota. Tekotapa ei ole ollut julkisuudessa tiedossa, mutta asiasta käytiin keskustelua epäillyn rikosnimikkeen sekä tekijöitä koskevien tietojen pohjalta. Käräjäoikeuden mukaan se, että teosta ei ollut julkisuudessa tarkempaa tietoa, on luonut yleisölle väärää mielikuvaa epäillyn rikoksen tekotavasta.

- Epäiltyjä on uhkailtu, yksi on joutunut käymään koulua turvallisuussyistä etäopiskeluna ja yksi ei ole uskaltanut liikkua juurikaan kotiinsa ulkopuolella. Oikeus katsoi, että tekijöille on uhkailujen muodossa aiheutunut rikoslaissa mainittu "muu seuraamus", joka otettiin rangaistusta mitattaessa huomioon.

14. Käräjäoikeuden rikosnimikkeestä ja tuomitsemasta rangaistuksesta voidaan toki esittää erilaisia käsityksiä. Itse olen sitä mieltä, että käräjäoikeuden ratkaisu, jonka mukaan teko ei ole törkeä, vaan tavallinen raiskaus, on perusteltu. Vankeusrangaistuksen tuomitsemiselle ehdottomana ei ole minusta perusteita. Syyttäjän näkemys, jonka mukaan tekjät olisi tullut tuomita peräti neljäksi vuodeksi vankeuteen, on yllättävä; noin ankara rangaistus olisi kyseistä teosta tietenkin täysin kohtuuttoman ankara seuraamus.  

15. Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Kari Tolvanen (kok) on suhtautunut tänään vähättelevästi ehdolliseen rangaistukseen. Hän perustaa näkemyksensä yksinomaan siihen, että "monille nuorelle ehdollinen ei ole yhtään mitään". Lakivaliokunnan puheenjohtajan kannattaisi tutustua hieman paremmin  niihin näkökohtiin, joille ehdollinen rangaistus perustuu - se on ollut käytössä jo kymmeniä vuosia - eikä laukoa mielipiteitään ainoastaan sillä perustella, mitä "jotkut konnat" ovat maininneet. Ehdollinen rangaistus on vankeusrangaistus, joka merkitään rikosrekisteriin, se voidaan määrätä pantavaksi uuden rikoksen johdosta täytäntöön ja siihen liittyy muitakin vaikutuksia. Tilastotietojen mukaan n. 80 prosenttia ehdollisen rangaistuksen saaneista henkilöistä ei jatka rikollista uraansa. 

16. Uusi oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) on myös halunnut - kuinkas muuten - kantaa oman vähäisen kortensa yhteiseen kekoon. Hän on nimittäin päättänyt tänään käynnistää oikeusministeriössä selvityksen, vastaavatko rangaistukset yleistä oikeustajua. Oikeusministerin aloite tuntuu hieman oudolta, mutta on toki mielenkiintoista nähdä, miten oikeusministeriö aikoo selvittää ja mitata yleistä oikeustajua ja miten ko. selvitys tulee vaikuttamaan eri rikoksista säädettäviin ja tuomittaviin rangaistuksiin. 

17. Oikeusministerin kaavailema selvitystyö ei onnistu, koska yleisen oikeustajun selvittäminen luotettavalla tavalla on mahdoton tehtävä. Selvityksen tuloksena, jos sellaista yritettäisiin, saataisiin vain joukko ristiriitaisia mielipiteitä. Ehkä joku oikeusministeriössä voi kertoa Lindströmille, että rangaistusten oikeudenmukaisuuden ja oikeustajun vastaavuuden selvittäminen ja "varmistaminen" kuuluu joka päivä riippumattomille tuomioistuimille, jonka antamiin ratkaisuihin oikeusministerin ei ole syytä työntää lusikkaansa. Oikeusministeri Johannes Koskinen on tästä varoittava esimerkki 2000-luvun alussa, mutta hän sai konkreettisiin tuomioihin puututtuaan moitteet oikeuskanslerilta, jolle kantelin Koskisen sangen epätavallisesta menettelystä.

18. Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa ei puhuta mitään yleisestä oikeustajusta, vaan siinä luvataan vain varmistaa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Rikoslaissa on tosin jo kauan ollut ko. rangaistuksen mittaamista ohjaava säännös.  Hallitusohjelmassa mainittu "varmistaminen" on hieman varomaton ilmaisu, sillä se ei voi tarkoittaa sitä, että oikeusministeriö tai -ministeri ryhtyisi ukaaseillaan tai päiväkäskyillään määräilemään tuomioistuimia, millaisia rangaistuksia esimerkiksi raiskauksista tai rikoksista yleensä tulisi tuomita "yleisen oikeustajun nimissä".

19. Juttupulaa kärsivät lehdet ovat vielä tänäänkin Tapanilan raiskausjutun innoittamina pullollaan poliitikkojen näkemyksiä ja kaikenkarvaisia ehdotuksia siitä, pitäisikö ja millä tavalla  tuomioita ja rangaistuksia kiristää. Kari Tolvanen - tämä entinen "murha-Tolvanen - ehdottelee jos jonkinlaisia "uudistuksia", kuten esimerkiksi uudenlaisia nuorille tuomittavia 1-3 kuukauden pituisia arestirangaistuksia, raiskausrikoksista säädettyjen minimirangaistusten koventamista, ehdollisen rangaistuksen tarkistamista jne.  Aresti suoritettaisiin - sitä ei siis kärsittäisi - Tolvasen mukaan jossakin "rauhallisessa ja turvallisessa "paikassa, ei vankilassa "kovien konnien joukossa". Helppoahan rivipoliitikon on tällaisia kansaa ja äänestäjiä kosiskelevia ehdotuksia puolihuolimattomasti keskellä kesää heitellä! Tolvaselta näyttää unohtuvan esimerkiksi se, että tuollaiset uudistukset maksavat eikä näinä aikoina oikeudenhoidon resursseja voida lisätä, vaan niitä päin vastoin leikataan koko ajan. 

20. Helsingin Sanomat kyselee tänään poliitikoilta,  jopa Matti Vanhaselta,  hurskastelevaan sävyyn, ovatko seksuaalirikostuomiot yleisen oikeustajun mukaisia. Miksi tätäkin asiaa pitää kysyä aina yksinomaan tunnetuilta poliitikoilta, vain hekö ovat yleisen oikeustajun haltijoita? Asiaa tulisi kysyä, jos tuollaiseen kyselyyn  on ylipäätään aihetta ja tarvetta, tavallisilta ihmisiltä.

21. HS:n ko. numerossa parastaan panevat - sopiva termi tässä yhteydessä - myös Terttu Utriainen, jälleen kerran siis, ja turkulainen professori Jussi Tapani. Utriainen laukoo taas puolitotuuksia tai täysin paikkansa pitämättömiä väitteitä. Raiskausrikoksista tuomitut rangaistukset ovat olleet pikku hiljaa koventumassa, eivät siis laskussa, kuten Utriainen väittää. Utriaisen väite, jonka mukaan tuomioistuinten raiskausjutuissa antamat perustelut kirjoitettaisiin yleensä niin, että ne loukkaavat tavattomasti uhria, eivät toki pidä lainkaan paikkaansa. Virheellinen on myös Utriaisen väite siitä, että tuomioistuinten perustelut rakennettaisiin yleensä niin, että niissä vertailtaisiin eri ko. rikoksen tekomuotoja. Tekomuotojen vertailu on sitä paitsi sallittua ja myös tarpeellista, koska tilastoissa mainitut eri rikoksista tuomittavat keskimääräiset rangaistukset perustuvat rikosten perusmuodoista tuomittuihin rangaistuksiin. 

22. Rikosoikeusoppineiden, virassa olevien tai eläkkeelle jo päässeiden tai joutuneiden, ei pitäisi levittää kiihkeillä lausunnoillaan tarpeetonta hysteriaa ja muukalaisvastaisuutta. Kannattaisi muistaa, että rangaistusten koventaminen ei ole koskaan poistanut tai edes vähentänyt rikollisuutta. Vaatimalla kurkku suorna raiskauksista tuomittavien rangaistusten koventamista kyseiset ihmiset näyttävät pyrkivän, eivät rikollisuuden vähentämiseen, vaan lietsomaan ihmisten keskuudessa kostonhimoa. 

924. Törkeästä ihmiskaupasta lievä rangaistus

1. Ihmiskauppaa koskevat rangaistussäännökset otetettiin rikoslakiin vuonna 2004. Ihmiskauppaan (RL 25:3) syyllistynyt on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Törkeästä ihmiskaupasta (RL 25:3a) on säädetty rangaistukseksi vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta.

2. Oikeuskäsittelyyn edenneet ihmiskauppaa koskevat tapaukset ovat olleet Suomessa  hyvin harvinaisia. Poliisiin tietoon tuli törkeitä ihmiskauppaepäilyjä vuonna 2010 kaksi, vuonna 2011 kuusi, vuonna 2012 neljä ja vuonna 2013 kolme kappaletta. Ihmiskauppa liittyy usein prostituutioon. Korkeimman oikeuden vuonna 2014 ratkaisemassa tapauksessa (KKO 2014:80) oli kysymys siitä, täyttikö syytetyn menettely ihmiskaupan vai parituksen (RL 20:9) tunnusmerkistön. Alemmat oikeudet päätyivät paritukseen, kun taas korkeimman oikeuden mukaan tapauksessa oli kysymys törkeästä ihmiskaupasta. Korkein oikeus ei kuitenkaan nähnyt aiheelliseksi korottaa hovioikeuden syytetylle tuomitsemaa  2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistusta.

3. Pirkanmaan käräjäoikeus ratkaisi viime torstaina harvinaislaatuista ihmiskauppaa koskevan jutun. Tapauksessa 45-vuotias mies ja tämän 22-vuotias tytär olivat pitäneet vuonna 1991 syntynyttä naista vankinaan neljän vuoden ajan (2010-2014). Uhrin henkistä kehitystä on kuvattu sanalla "viivästynyt" ja häntä on pidetty lapsellisuutensa takia helposti johdateltavissa olevana. Syytetyt, jotka ovat uhrin tavoin romaneja, olivat tutustuneet uhriin internetin välityksellä. He olivat uhkailleet uhrin vanhempia eivätkä olleet päästäneet näitä tapaamaan tytärtään. Nainen oli synnyttänyt vankeusaikanaan neljä 45-vuotiaan siittämää lasta, joista yksi oli viety kolmevuotiaana Ruotsiin.

4. Miehen mukaan tapauksessa ei ollut kysymys ihmiskaupasta, vaan avioliittoon rinnastettavasta romaniavioliitosta, joka alkaa siten, että mies "ryöstää" naisen itselleen. Uhrin karkausyritykset olivat epäonnistuneet ja johtaneet miehen uhriin kohdistamiin pahoinpitelyihin. Uhri oli yrittänyt myös itsemurhaa, siitäkin mies oli raivostunut naiselle. 

5. Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä ihmiskaupasta, lapsikaappauksesta, rekisterimerkintärikoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 3 vuodeksi 10 kk vankeuteen. Miehen tytär tuomittiin osittain nuorena henkilönä tehdystä törkeästä ihmiskaupasta ja petoksesta 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen. Tuomitut velvoitettiin maksamaan uhrille korvausta kärsimyksestä 15 000 euroa, joka on kolmannes siitä, mitä uhri vaati jutussa syytetyiltä. 

6. Rikoksista, jotka käräjäoikeus luki miehen syyksi, olisi lain mukaan voitu tuomita yhteensä enintään 13 vuotta vankeutta. Rikosoikeusoppineet ovat pitäneet syytettyjen saamia rangaistuksia liian lievinä. Esimerkiksi professori Matti Tolvanen on ihmetellyt tuomittua rangaistusta, joka ei yltänyt edes rangaistusasteikon puoliväliin. Tolvasen mukaan ankarin Suomessa törkeästä ihmiskaupasta tuomittu rangaistus on 4 v 8 kk vankeutta tapauksessa, jossa uhri oli alaikäinen. Pirkanmaan tapaus on Tolvasen mielestä vm. tapausta mm. kestoltaan ja tekotavaltaan vakavampi. Ns. jengiraiskaustapauksessa, jossa annetusta tuomiosta valitettiin korkeimpaan oikeuteen asti (KKO 2014:85) - uhrin vapaudenriisto kesti ko. tapauksessa "vain" 7-8 tuntia - päätekijälle mitattiin törkeästä raiskauksesta 5 v 6 kk vankeutta. 

7. Pirkanmaan käräjäoikeudessa esillä ollut törkeä ihmiskauppa on vakava rikos, josta olisi voitu tuomita vaikkapa 5-6 vuotta vankeutta. Käräjäoikeuden tuomio ei liene julkinen, joten emme tiedä teon kaikkia olosuhteita tai perusteita, jotka käräjäoikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon.  Käräjäoikeus on voinut katsoa, että tapauksessa on kysymys romanien välisestä rikoksesta ja syytetyn väitteiden mukaan romanikulttuuriin kuuluvasta "naisen ryöstöstä", jota ei ole pidetty erityisen vakavana eikä käsitelty aiemmin tuomioistuimissa. Törkeä ihmiskauppa oli tapauksen selvästi vakavin rikos, kun sen sijaan muut miehen syyksi luetut rikokset vaikuttavat suhteellisen vähäisiltä. Toisaalta ihmiskauppa on kohdistunut henkiseltä kehitykseltään jälkeen jääneeseen ja helposti taivultavissa olevaan uhriin, jolta on riistetty vapaus ja jonka ei ole sallittu tavata edes vanhempiaan.

8. Korkein oikeus on antanut parin kolmen viimeisen vuoden aikana useita rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä; useimmat niistä ovat koskeneet väkivalta- ja seksuaalirikoksia sekä huumausainerkoksia. Esimerkiksi viime vuonna korkein oikeus antoi alun toistakymmentä rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkopäätöstä. Katso esim. KKO 2014:5 (tappo), 2014:6 (törkeä pahoinpitely), 2014:34 (törkeä huumausainerikos), 2014:48 (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö), 2014: 55 (törkeä varkaus), 2014: 60 (törkeä pahoinpitely), 2014:80 (törkeä ihmiskauppa/törkeä paritus), 2014:85 (törkeä raiskaus), 2014:87 (törkeä ryöstö) ja 2014:91 (raiskaus). Tänä vuonna korkein oikeus on antanut tähän mennessä kaksi mittaamisratkaisua: KKO 2015:12 (tapon yritys) ja 2014:18 (törkeä huumausainerikos). 

9. Pirkanmaan käräjäoikeuden nyt antamasta tuomiosta valitetaan melkoisella varmuudella hovioikeuteen ja hovioikeuden tuomioon haettaneen valituslupaa korkeimmasta oikeudelta. Valitusluvan myöntäminen olisi rangaistuksen mittaamiskäytännön ohjaamisen takia perusteltua, sillä ihmiskauppaa koskevia tapauksia tulee nykyisin entistä useammin polisiin tietoon ja osa niistä etenee tuomioistuinten käsiteltäväksi.

788. Ex-hiihtäjille lievä rangaistus väärästä valasta

1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa kolmea entistä huippuhiihtäjää eli Jari Isometsää, Janne Immosta ja Harri Kirvesniemeä koskevassa perätöntä lausumaa (väärää valaa) koskevassa rikosjutussa. Käräjäoikeus tuomitsi kaikki kolme syytettyä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koetusaika päättyy 15.5.2015. 

2. Käräjäoikeuden tuomio liittyy todistajanlausuntoihin, jotka hiihtäjät antoivat dopingoikeudenkäynnissä vuonna 2011. He vakuuttivat tuolloin tietämättömyyttään kiellettyjen aineiden käytöstä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kirvesniemi, Isometsä ja Immonen ovat kuitenkin kaikki käyttäneet kiellettyjä aineita ja he olivat salanneet tämän tahallaan, kun heitä kuultiin oikeudessa todistajina. Vuoden 2011 oikeudenkäynnissä neljäs "karpaasi" eli Mika Myllylä myönsi todistajana kuultuna oman kiellettyjen aineiden käyttönsä. 

3. Väärän valan jutussa Kirvesniemi ja Isometsä kiistivät syytteet loppuun asti. Sen sijaan Janne Immonen myönsi 13.6.2013 oikeuden istunnossa syytteen osin oikeaksi tunnustamalla käyttäneensä uransa aikana epoa ja  kasvuhormonia. Vielä esitutkinnassa ja käräjäoikeuskäsittelyn alussa Immonen oli kiistänyt syytteen.

4. Käräjäoikeuden kansliatuomio - jälleen siis kansliatuomio eli kirjallinen tuomio merkittävässä oikeusjutussa (!) - on pitkä, sillä se käsittää kaikkiaan 51 sivua plus lisäksi tuomiolauselmat. Käräjäoikeus on käyttänyt paljon aikaa ja sivuja etenkin näyttökysymyksen selvittämiseen, kaikkiaan 35 sivua. Ensin käräjäoikeus selostaa kirjallista näyttöä ja henkilötodistelua peräti 27 sivun verran (sivut 8-35). Tämän jälkeen käräjäoikeus arvioi näyttöä erikseen sivuilla 35-43. Näytön riittävyys vaikuttaa kuitenkin lopulta melko selvältä asialta. Miksi siis näytön selostamiseen on käytetty perusteluissa mainitut 27 sivua? Palaan tähän kysymykseen kirjoitukseni loppupuolella.

5. En puutu näyttökysymyksen arviointiin tässä tarkemmin. Tuomion jälkeen Isometsä ja Kirvesnimi ovat ilmoittaneet pitävänsä käräjäoikeuden tuomiota vääränä. He siis kiistävät edelleen syyllisyytensä ja aikovat ilmeisesti valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

6. Katsotaanpa sitten tuomittuja rangaistuksia. Rikoslain 15 luvun 1 §:ssä säädetään perättömästä lausumasta tuomioistuimessa rangaistukseksi vankeutta enintään kolme (3) vuotta. Lain esitöissä (HE 6/1997 vp. s 26) esitettiin, että perättömästä lausumasta otuomioistuimessa voitaisiin tuomita vankeuden lisäksi vaihtoehtoisesti myös sakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta totesi kuitenkin mietinnössään (LaVM 3/1998 vp s. 11), että perätön lausuma tuomioistuimessa on niin vakava rikos, ettei rangaistusasteikkoon ole syytä sisällyttää sakkorangaistusta.

7. Miten rangaistus on mitattava laissa säädetyn asteikon puitteissa? Tämä asia on jätetty tuomioistuimen harkintaan. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetään ainoastaan, että rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

8. Tuomioistuimet eivät käytännössä juurikaan perustele rangaistuksen mittaamista kovinkaan tarkasti. Tässä jutussa käräjäoikeuden ansioksi voidaan lukea se, että tuomarit ovat nähneet vaivaa rangaistusseuraamuksen perustelemiseksi pro et contra. Oikeus totesi syytettyjen teossa sekä raskauttavia että lieventäviä seikkoja. Yhtäältä käräjäoikeus piti miesten toimintaa "erityisen häikäilemättömänä ja moitittavana", koska valehtelua oli tullut ilmi jo aiemmissa dopingoikeudenkäynneissä. Toisaalta oikeus otti kuitenkin huomioon lieventävänä seikkana sen, että totuuden puhuminen olisi aiheuttanut syytetyille "huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta".

9. Käräjäoikeuden perustelut kuuluvat ko. osin sanatarkasti nän:

Kirvesniemi, Immonen ja Isometsä ovat siten syyllistyneet vakavaan rikokseen, josta voidaan tuomita ainoastaan vankeutta. Kun arvioidaan heidän syyllisyyttään ja teon vahingollisuutta, on otettava huomioon, että he ovat antaneet perättömän lausuman oikeudenkäynnissä, jossa on käsitelty myös maastohiihdossa kiellettyjen aineiden käyttöön liittyneiden valmentajien ja urheilijan menettelyä, jossa nämä syytteiden mukaan ovat asianosaisina aiemmassa oikeudenkäynnissä erehdyttäneet Helsingin käräjäoikeutta, Helsingin hovioikeutta ja Korkeinta oikeutta ja näin aiheuttaneet asianomistajille taloudellisen vahingon tai sitä vastaavan välittömän taloudellisen vahingon vaaran. Kaksi tämän asian vastaajista on tuomittu syytteiden mukaan törkeistä petoksista. Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemen, Immosen ja Isometsän menettely on aiemmat tapahtumat ja asian viitekehys huomioon ottaen ollut erityisen häikäilemätöntä ja moitittavaa, mikä puoltaisi sitä, ettei vankeusrangaistusta mitattaisi ainakaan rangaistusasteikon alapäästä vaan tällä perusteella kysymykseen tulisi yli yhden vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Toisaalta lain esitöiden (HE 6/1997 vp. s 27) mukaan tavanomaista lievempää rangaistusta voivat puoltaa perättömän lausuman tekijän vaikuttimet. Vaikkei kysymys olisikaan rikoslain 13 §:n 2) kohdan rajoitussäännöksessä, jonka mukaan perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta, mainituista tilanteista, tekijään on saattanut vaikuttaa niitä lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Tällainen vaikutin on kyseessä muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Tällaiset seikat voivat olla monenlaisia. Esimerkkeinä voidaan mainita pitkään lainkuuliaista elämää viettäneen henkilön menneisyydessä saama rangaistus rikoksesta, mielisairaalassa saatu hoito taikka terveydentilaan tai seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvät korostetusti henkilökohtaiset asiat.

Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle rangaistusta mitattaessa tulee ottaa huomioon se, että he ovat antaneet perättömän lausumansa tilanteessa, jossa heillä on ollut edellä mainittu rajoitussäännöksessä mainittuja tilanteita lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Heidät on kutsuttu todistamaan asiassa, jossa he ovat tienneet, että puhumalla totuudenmukaisesti asioista, he aiheuttavat entisinä huippuhiihtäjinä itselleen häpeällisen ja mandollisesti huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulon, joka olisi saanut huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta. Käräjäoikeus on ottanut tämän seikan huomioon rangaistusta mitatessaan rangaistusta lieventävänä seikkana.

Näillä perustein käräjäoikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle, joita ei ole aiemmin rikoksista rangaistu, on kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

10. Käräjäoikeuden perustelut syytettyjen toiminnan häikäilemättömyyden ja moitittavuuden osalta tuntuvat oikeilta. Sen sijaan olen epäileväinen sen suhteen, kelpaavatko käräjäoikeuden mainitsemat lieventävät seikat todella rangaistuksen lieventämisen perusteiksi. Minusta näyttää hieman siltä, että ne samat seikat, jotka ovat oikeuden mielestä osoittaneet teossa erityistä häikäilemättömyttä ja moitittavutta, ovat toisaalta päteneet rangaistuksen lieventämisperusteina. 

11. Voidaan kysyä, onko käräjäoikeus ymmärtänyt täysin oikein sen, mitä hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp s. 27) lausutaan tekijän vaikuttimista ja seikoista, jotka oikeuttavat tavanomaista lievemmän rangaistuksen tuomitsemiseen. Ymmärrettävällä vaikuttimella tarkoitetaan lakiesityksessä seikkaa, joka on olemassa muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Mitä tässä yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan "häpeällisellä seikalla"? Lakiesityksessä ei ole nähdäkseni tarkoitettu, oikeudenkäynnissä todistusteeman asemassa olevaa seikkaa, vaan sillä on tarkoitettu sellaista muuta seikkaa tai asiaa, joka ei liity varsinaisesti oikeudenkäynnin kohteena olevaan asiaan eli esimerkiksi rikolliseen tekoon, vaan tulee ilmi vasta todistajan kertomuksesta. Isometsä, Kirvesniemi ja Immonen, joita oli Lahden MM-kisoista 2001 lähtien epäilty julkisuudesta epon käytöstä, olivat kuitenkin vuoden 2011 oikeudenkäynnissä salanneet todistusteemana olevan seikan eli jutun keskiössä olleen oman ja muiden maajoukkuehiihtäjien dopingin käytön. Toki tämä on selitys ja motiivi sille, miksi miehet valehtelivat, kun heitä kuultiin todistajina. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole sellainen hyväksyttävä ja em. lakiesityksen perusteluissa tarkoitettu vaikutin, joka oikeuttaisi perättömästä lausumasta tuomittavan rangaisuksen lieventämiseen. 

11a. Käräjäoikeus on ajatellut, että kertomalla totuuden vuoden 2011 oikeudenkäynnissä kolmikko olisi saanut osakseen merkittävää negatiivista julkisuutta. Näinköhän kuitenkaan on? Minusta voitaisiin ajatella, että jos miehet olisivat kertoneet viimeistään 2011 totuuden, kuten Mika Myllylä -vainaja teki, he olisivat päin vastoin saaneet osakseen kenties jopa myötätuntoa ja kiitokset rehellisyydestään! Nyt Isometsää ei taida juuri kukaan pitää "reiluna Lapin miehenä"!

12. Kun käräjäoikeuden jäseniä ei vakiintuneen käytännön mukaan saatu tuomion antamisen jälkeen haastateltaviksi - juuri tässä tarkoituksessa oikeus todellisuudessa luultavasti juuri antaa kansliatuomion, siis jotta tuomareiden ei tarvitsisi julistaa tuomiota yleisön läsnä ollessa eikä nähdä syytettyjä ja olla "tv-kameroiden ristitulessa" ja toimittajien haasteltavina - haastateltiin kaikilla kotimaisilla tv-kanavilla eilen jutussa syyttäjänä toiminutta viehättävää kihlakunnansyyttäjä Mari Valttia. Hän tuntui suorastaan säteilevän tyytyväisyyttään tuomion johdosta ja korosti korostamasta päästyään, miten oikeus on pitänyt perättömän lausuman antamista oikeudessa, kansankielellä siis "väärää valaa", moitittavana ja vakavana rikoksena. 

13. On selvää, että lain mukaan väärä vala on vakava rikos, mutta minusta olisi tärkeää, että tämä näkyisi nykykäytäntöä selvemmin myös tuomioistuinten tuomioista. Jos perättömästä lausumasta voidaan tuomita vankeutta aina kolmeen vuoteen asti, niin silloin kuuden kuukauden rangaistuksesta voitaisiin päin vastoin päätellä, että ko. konkreettinen teko ei ollut mitenkään "häikäilemätön ja moitittava", vaan päin vastoin jokseenkin tavanomainen tai jopa vähäinen. Uskooko syyttäjä todella, että suuri yleisö pitää käräjäoikeuden nyt tuomitsemaa 6 kuukauden ehdollista rangaistusta riittävän ankarana rangaistuksena ko. "vakavasta rikoksesta"? Miten syyttäjä ajattelee ns. "vanhojen asiakkaiden" tai tulevien potentiaalisten konnien ja heidän apuriensa suhtautuvan käräjäoikeuden rangaistuksen mittaamista koskevaan viestiin? Minusta vähän tuntuu, että nämä tyypit nauravat partaansa ja ajattelevat, että eihän tuollainen muutaman kuukauden ehdollinen vankeus ole oikein mikään rangaistus! Tästä seuraa, että perättömiä lausumia tultaneen antamaan vastaisuudessa etenkin rikosjutuissa entistä useammin. Jos niistä jää kiinni, ei rangaistuksista ole haittaa, koska teoista mitataan aina vain sitä "ehtoollista", ei kunnon kakkua.

14. Olisi voinut odottaa, että syyttäjä olisi vaatinut "hiihtokarpaasien" jutussa syytetyille vähintään yhden vuoden pituista vankeusrangaistusta ja sitäkin ehdottomana eikä ehdollisena tai ilmoittanut sitten jättävänsä rangaistuksen ehdollisuuden tai ehdottomuuden oikeuden harkintaan. Tästä olisi voitu päätellä, että syyttäjä todella pitää kyseistä rikosta vakavana ja moitittavana. Mutta mitä teki syyttäjä? Jutun aiemmista lehtijutuista ilmenee, että syyttäjä Mari Valtti ei pitänyt jutussa "valttikortteja käsissään", vaan tyytyi esittämään rangaistukseksi alun aika vaatimatonta 7 kuukauden ehdollista vankeusrangaisusta. Tästä käräjäoikeus siis vielä tiputti, kuten tapana yleensä on, vielä yhden kuukauden ja mittasi rangaistuksen pituudeksi siis kuusi kuukautta vankeutta. Syyttäjän esittämä rangaistus ei sido tuomioistuinta. Jos syyttäjä on esittänyt tai vaatinut ehdotonta vankeutta, oikeus voi siis tuomita rangaistuksen ehdollisena. Oikeus voi tuomita syytetyn myös syyttäjän esittämää rangaistusta ankarampaan rangaistukseen - siis esimerkiksi esitetyn ehdollisen rangaistuksen sijasta ehdotonta vankeutta. Käytännössä tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, niin kuin myös tämän jutun tuomiosta näkyy. 

15. Katsotaanpa sitten vielä hieman käräjäoikeusmenettelyn prosessuaalisia piirteitä. Ensimmäiseksi voidaan ottaa kantaa käräjäoikeuden kokoonpanoon eli siihen, että käräjäoikeus on käsitellyt ja ratkaissut jutun kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa. Lain mukaan pääsäntönä on kuitenkin tällaisissa rikosjutuissa ns. lautamieskokoonpano, johon kuuluu lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä (OK 2:1.2). Kolmen ammatituomarin kokoonpano (juristikollegio) ilman lautamiesedustusta on lain mukaan poikkeus, joka tulee kysymykseen, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Ennen vuotta 2009 lautamieskokoonpano oli normaaleissa rikosasioissa ainoa vaihtoehto, mutta oikeusministeri Tuija Braxin aloitteesta ja valtiontalouden säästösyistä vaihtoehdoksi lakiin hyväksyttiin myös juristikollegio. Vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli lautamieskokoonpanosta, on käytäntö vain "mennyt" lähes kaikissa käräjäoikeuksissa ja kaikissa tapauksissa juristikollegion käyttämiseen. Lautamiesten merkitys lainkäytössä on nykyisn hyvin marginaalista laatua. Lainsäätäjän tarkoitusta eli pääsääntöä  ei käytännössä enää noudateta.

16. Entä sitten tuomion julkistamistapa? Tältä osin on voimassa pääsääntö, jonka mukaan käräjäoikeuden on annettava tuomio julkisesti eli julistettava ratkaisu pääkäsittelyn jälkeen tilaisuudessa, jossa asianosaiset ja yleisö saavat olla saapuvilla. Tästä säädetään rikosasioiden osalta ROL 11 luvun 7 §:n 1 momentissa. Tuomion antaminen kirjallisesti tuomioistuimen kansliassa ns. kansliatuomiona tulee mainitun pykälän 2 momentin mukaan kysymykseen ainoastaan poikkeustapauksissa ja edellyttää, että käsiteltävä asia on ollut laaja tai vaikea ja että tuomioistuimen jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii. 

17. Vaikka ko. väärän valan jutussa jutussa on kuultu useita todistajia ja esitetty runsaasti muutakin selvitystä, juttua tuskin voidaan pitää vm. lainkohdassa tarkoitettuna vaikeana tai laajana asiana. Tuomiosta on kyllä tullut laaja, kun siitä on haluttu sellainen "tehdä", mutta tämä johtuu sitä, että tuomioon on kirjattu esitetyn näytön selostusta aivan tarpeettomasti. Laki ei estä kansliassa annettavan tuomion julistamista julkisesti sen jälkeen, kun on tuomio on saatu "kasattua" valmiiksi. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010) suositellut käytäntöä, jonka mukaan kansliassa valmiiksi laaditun ja hyvin perustellun tuomion pääkohdat julistetaan julkisesti yleisön ja asianosaisten läsnä ollessa, minkä jälkeen asianosaisilla tai heidän avustajillaan on vielä tilaisuus esittää tuomareille tuomion perusteluja koskevia kysymyksiä. Tämä olisi todellista ja aitoa oikeudenkäynnin julkisuutta. 

18. Muiden maiden oikeudenkäytössä pidetään tärkeänä menettelyä, jossa syytetyillä ja tuomituilla on tilaisuus "nähdä tuomarinsa", eli tuomareiden on kyettävä julistamaan tuomionsa pääkohdat tavallaan "silmästä silmään" asianosaisten läsnä ollessa. Suomessa on sen sijaan tullut tavaksi ja pääsäännöksi kansliatuomion antaminen, vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli tuomion julkisesta antamisesta. Suomessa tuomarit  nähtävästi haluavat luikkia piiloon ja olla poissa julkisuudesta ja asianosaisten ja syytettyjen katseilta silloin, kun ratkaisu annetaan. Tämä on johtanut siihen, että oikeuden kansliahenkilökunta jakaa tuomareiden hengentuotteita kansliasta ja lähettelee niitä sähköpostitse toimittajille. Tällainen menettely ja käytäntö ei toteuta oikeudenkäytön aitoa julkisuutta. Toimittajakunta, myös Oikeustoimittajat ry., näyttää kuitenkin hyväksyneen kyseisen salamyhkäisen toimintatavan mukisematta, sillä säästäähän se toki myös toimittajien vaivannäköä, kun heidän ei tarvitse marssia oikeuteen kuulemaan tuomion julistamista. Tähän liittyy vielä se omituisuus, että mediassa ei juuri koskaan mainita sanallakaan tuomion antaneen oikeuden kokoonpanoa eli sitä, ketkä tuomarit ovat tuomion takana. Tuomareiden nimien mainitseminen mediassa näyttää olevan samanlainen tabu kuin rangaistukseen tuomittujen henkilöiden nimien ilmoittaminen/salaaminen tavallisissa rikosasioissa. 

19. Tulkoon nyt edes näin sosiaalisessa mediassa kerrotuksi, että ko. käräjäoikeuden tuomio on annettu kokoonpanossa, johon ovat kuuluneet käräjätuomarit Eero Nikkarinen (puheenjohtajana), Petri Voima ja Veera Snellman.

20. Kolmatena kohtana, jonka osalta käräjäoikeus ei ole myöskään noudattanut laissa säädettyä pääsääntöä, on pakko mainita pääkäsittelyn päättymisen jälkeen kulunut pitkä aika siihen, kun tuomio eilen annettiin. Pääkäsittely päättyi 20. kesäkuuta, mutta tuomio annettiin vasta noin neljä kuukautta myöhemmin. Mitä laki tästä asiasta sanoo? ROL 11 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan pääsääntönä on, että käräjäoikeuden on annettava kansliatuomio 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Poikkeuksena tästä  säädetään, että jos asia on niin hankala tai laaja, ettei mainittu 14 päivän määräaika riitä, kansliatuomio voidaan antaa myöhemminkin, mutta kuitenkin "niin pian kuin mahdollista".

21. Vaikka lähdettäisiin siitä, että ko. juttu on ollut sen verran laaja, ettei tuomiota ole voitu kohtuudella saada valmiiksi laissa säädetyssä 14 päivän määräajassa, on tuomion laatimiseen käytetty neljän kuukauden aika toisaalta aivan liian pitkä; tuomio olisi pitänyt kyllä saada valmiiksi kuukauden kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Pääkäsittelyn päättyminen on ajoittunut - tai luultavasti tarkoituksellisesti ja sopivasti ajoitettu - juuri lomakauden alkuun (20.6.), mutta tuomareiden vuosilomat tai niiden päällekkäisyys ei voi olla sellainen pätevä syy, joka oikeuttaisi oikeusistuimen pidentämään määräaikaa  merkittävällä tavalla. Jutun käsittelyaikaulu tulisi laatia alun perin sellaiseksi, etteivät lomat tms. syyt aiheuttaisi juttujen käsittelyn kohtuutonta pidentymistä. Ko. asiassa esitutkinta valmistui ja asia lähetettiin syyttäjälle 20.12.2012, syytteet nostettiin 8.5.2013. Laissa mainittu pääsääntö eli 14 päivää on otettu lakiin turvaamaan oikeudenkäynnin välittömyyttä, millä erityisesti jutuissa, joissa otetaan vastaan laajaa henkilötodistelua, on tärkeä merkitys. Henkilötodisteiden arviointi on ollut prosessin keskiössä myös nyt esillä olevassa jutussa. Todistelun välittömyyden turvaaminen olisi siten edellyttänyt kansliatuomion antamista mahdollisimman joutuisasti.

22. Käräjäoikeuden kerrottu menettely ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista, vaan se näyttää muodostuneen esimerkiksi juuuri Helsingin käräjäoikeudessa pikemminkin säännöksi. Ts. kansliatuomioiden antamista lykätään tilannetta asianosaisten kannalta juurikaan ajattelematta kuukausikaupalla. Kaikkein räikeimmistä määräajan ylityksistä on kanneltu useita kertoja sekä oikeusasiamiehelle että oikeuskanslerille, mutta nämä ylimmät laillisuusvalvojat tuntuvat ymmärtävän, eivät kantelijoiden näkemyksiä, vaan käräjäoikeuksien ja käräjätuomareiden selityksiä jutturuuhkista yms. epäolennaisista seikosta niin hyvin, ettei minkäänlaista korjausta ko. epäkohtaan ole saatu. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri voivat tosin lausua vienon käsityksensä, jonka mukaan tuomio olisi pitänyt saada aikaiseksi ja annetuksi hieman joutuisammin. Kuten kaikki tietävät, tällaisilla pelkillä käsityksillä ei ole saatu tätä kuten ei monia muitakaan tuomioistuimissa havaittuja epäkohtia kuriin ja pois kitketyiksi.

23. Summa summarum. Käräjäoikeus on siis  kolmessa eri kohdassa poikennut laissa mainitusta pääsäännöstä ja noudattanut sen sijaan poikkeussääntöä. Nämä kohdat ovat 1) käräjäoikeuden kokoonpano, 2) tuomion julkistamistapa ja 3) kansliatuomiolle laissa asetetun määräajan noudattaminen. Se, miksi näin on tehty, ei ilmene tuomiosta tai sen perusteluista. Selitys, jonka mukaan käytäntö vain on "yleensä" luisunut tai mennyt tällaiseksi, ei oikein kelpaa. Jos käytäntö on todella "mennyt tuollaiseksi", niin silloin käräjäoikeuksien laamannien ja hovioikeuden presidenttien pitäisi kyllä puuttua kiireen vilkkaan asiaan ja pyrkiä samaan epäkohtiin korjausta.

24. Tämän lisäksi käräjäoikeuden tuomioon sisältyy vielä yksi omituisuus, joka saattaa myös mukailla "vallitsevaa käytäntöä" (lähinnä Helsingin käräjäoikeudessa), mutta jossa ei kuitenkaan ole noudatettu lain kirjainta eikä lainsäätäjän tarkoitusta. Kuten jo edellä kappaleessa 4 ohimennen mainitsin, käräjäoikeus on panostanut tuomion laadinnassa paljon aikaa ja vaivaa näyttökymysten selostamiselle ja perustelemiselle. Näytön arviointi tuomion sivuilla 35-43 näyttää aivan asianmukaiselta pohdinnalta pro et contra, jossa on siis huomioitu ja arvioitu myös puolustuksen syytettä vastaan esittämää näyttöä. Mutta miksi näytön ja erityisesti todistajien ja syytettyjen kertomusten selostamiselle on uhrattu peräti 27 sivua (sivut 8-35)? Tätä on vaikea käsittää. 

25. Laki eli OK 21 luku lähtee siitä, että jutussa kuultujen todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa esittämiä kertomuksia ei merkitä pöytäkirjaan, kuten aikaisemmin eli ennen alioikeusuudistusta tapahtui. Todistajien, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun tai muun henkilön kuulustelu on sen sijaan taltioitava äänittämällä kertomus (OK 21:6). Tällä uudistuksella on pyritty, paitsi järkevöittämään yleensä oikeudenkäyntiä, turvaamaan todistelun välittömyyttä, millä puolestaan on tärkeä merkitys todistelun arvioinnissa. Tarkoituksena on, että henkilötodistelun arviointi tapahtuu välittömästi oikeuden istunnossa suullisesti esitettyjen kertomusten perusteella, ei siis pöytäkirjaan kirjattujen ja tuomarin myöhemmin pöytäkirjasta lukemien kertomusten tai rikosasiassa esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen kertomusten perusteella. Jos tuomiota tehtäessä on tarpeen palauttaa mieleen, mitä esimerkiksi todistaja on jostakin seikasta tai yksityiskohdasta kertonut, niin äänitetty kertomus voidaan kuunnella tarpeelliselta osin.

26. Kun todistajien tai asianosaisten kertomuksia ei enää kirjoiteta pöytäkirjaan, niin osa tuomareista on miettinyt asian tykönänsä ilmeisesti niin, että selostetaanpa todistajien ja syytettyjen kertomukset sitten tuomiossa mahdollisimman tarkasti!  Toisin sanoen tuomio on korvannut aiemmin käytössä olleen pöytäkirjan, eli se, mikä ennen kirjattiin pöytäkirjaan, merkitään nykyisin tuomioon. Tämä on tietenkin epätarkoituksenmukaista menettelyä ja turhaa työtä, eikä laki tai sen esityötkään tällaista menettelyä edellytä. Laki edellyttää näytön arviointia eli sitä, että tuomion perusteluissa kerrotaan (pro et contra -tyyliin), "millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä" (ROK 11:4.1). Näytön selostaminen ei ole tuomion perustelemista eikä näytön arviointi edellytä näytön pöytäkirjamaista eli pikkutarkkaa selostamista tuomion perusteluissa. Perusteluissa on tarpeen vain poikkeustapauksissa selostaa yksityiskohtaisesti esimerkiksi sitä, mitä joku todistaja on jostakin yksityiskohdasta sanatarkasti kertonut. Selvää on, että tuomion laatiminen ja valmiiksi saattaminen kestää kauan - tässä tapauksessa siis neljä kuukautta -  jos tuomion kirjoitetaan jokaisen oikeudessa kuullun asianosaisen ja todistajan kertomukset mahdollisimman tarkasti.

27. Summa summarum: Tuomioistuinten lainkäytöstä löytyy paljon kehitettävää, jos oikeuden toimintapoja ja päätöksiä raaputtaa hieman pintaa syvemmältä!

759. Hovioikeus lievensi pikkutytön surmanneen rattijuopon rangaistusta oudoilla perusteilla

1. Iltapäivälehdessä kerrotiin tänään Itä-Suomen hovoikeuden äskettäin antamasta tuomiosta, jolla hovioikeus lievensi pienten siskosten päälle kohtalokkain seurauksin ajaneen rattijuopon vankeusrangaisusta  

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588818215.html

2. Kuten mainitusta lehtijutustakin ilmenee, hovioikeuden tuomiossa mainittuja rangaistuksen lieventämisperusteita voidaan pitää teolla aiheutettuihin seurauksiin nähden outoina ja osin suorastaan käsittämättöminä. Autoa peräti 2,58 promillen humalassa kuljettanut 54-vuotias nainen - ammatiltaan maanviljelijä - törmäsi toukokuussa 2012 Lapinlahdella maantiellä pyöräilemässä olleiden siskosten päälle sillä seurauksena, että 11-vuotias Matleena kuoli saamiinsa vammoihin ja hänen 16-vuotias siskonsa vammautui.

3. Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kahdeksi vuodeksi seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen.

4. Oliko käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus liian ankara siihen nähden, miten pitkän vankeusrangaistuksen kyseisistä rikoksista - siis neljästä rikoksesta, jotka kaikki olivat laadultaan törkeitä - syytetty lain mukaan olisi voitu enintään tuomita? Ei ollut, sillä jo yksin törkeästä kuolemantuottamuksesta (RL 21:9) tuomittava maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Mainituista rikoksista olisi lain mukaan voitu tuomita yhdeksän (9) vuoden pituinen yhteinen rangaistus (RL 7:2).Voidaan siis sanoa, että syytetylle tuomittu rangaistus oli varsin lievä.

5. Syytetty valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen alentamista ja lieventämistä ehdolliseksi vankeudeksi. Valituksen mukaan tuomitu rangaistus oli "teko-olohteet huomioon ottaen liian ankara". Hän vetosi maanviljelijän ammattiinsa ja siihen, että hänen "työvelvollisuutensa on noin 340 päivää vuodessa". - Mainitut perusteet tuntuvat luvalla sanoen lähes pöyristyttävän tunteettomilta. Valituksessa ei ole kiinnitetty lainkaan huomiota vahvassa humalatilassa tehdyn teon traagisiin seurauksiin, vaan tekijä on tuntenut huolta ainoastaan ammatinsa harjoittamisen vaikeutumisesta.

6. Lehtitiedoista päätellen nämä valituksessa vedotut perusteet eivät menestyneet hovioikeudessa. Hovioikeus kuitenkin alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta viidellä kuukaudella "omilla" perusteillaan.

7. Hovioikeus perusteli rangaistuksen alentamista ensinnäkin sillä, että naisen ajomatka oli ollut "lyhyehkö", eli kymmenisen kilometriä, ja tapahtunut "ilta-aikaan", jolloin oli kuitenkin vielä "päivänvaloa." Taivas varjelkoon, mitä ihmeen merkitystä näillä seikoilla voisi olla rangaistuksen mittaamisessa? Ei kerrassaan mitään. Olipa naisen ajomatka lyhyt tai pitkä - 10 km:n matka ei ole humalaisen ajamana suinkaan lyhyt - tai oliko ajo tapahtunut iltasella ja päivänvalossa tai pimeän aikana ja yöllä taikka keskellä päivää ja kirkkaassa valaistuksessa, niin kyseisillä seikolla ei pitäisi järkevästi ajatellen olla minkäänlaista rangaistusta lieventävää painoarvoa. Oleellista teossa oli toki se, että nainen oli lähtenyt ajamaan autoaan vahvassa humalatilassa ja törmännyt törkeää liikenneturvalllisuutta osittaen tien reunassa pyöräilemässä olleiden lasten päälle, jolloin toinen lapsista oli kuollut ja toinen saanut ruumiinvammoja. Lapsten ei ole edes väitetty itse myötävaikuttaneen törmäykseen millään tavalla. 

8. Hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon myös sen, ettei naisen ollut selvitetty ajaneen ylinopeutta ja ettei hänen ollut näytetty ennen kohtalokasta törmäystä syylllistyneen muuhun liikennesääntöjen vastaiseen ajoon kuin törmäykseen ajoradan reunakiveykseen. Mutta nämäkään seikat eivät ole sellaisia perusteita, jotka olisivat oikeuttaneet käräjäoikeuden tuomitseman jo sinänsä varsin lievän rangaistuksen alentamiseen. Sitä, oliko nainen mahdollisesti syyllistynyt ennen lapsiin törmääämistään muilla perusteilla liikkennesääntöjen vastaiseen ajoon, ei ole voitu, näin luulisin, varmuudella selvittää. Arvelen lisäksi, ettei kukaan ole ollut mitaamassa naisen todellista ajonopeutta ajon aikana.

9. Hovioikeus katsoi vielä, että syytetyn käräjäoikeudessa saama rangaistus oli "liian ankara ottaen huomioon KKO:n linjaama rangaistskäytäntö ja naisen syyllisyys". 

10. Todellisuudessa syytetyn syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli - ainakin minusta - mieluummin (itse asiassa selvästi) liian lievä kuin liian ankara. Syytetty oli lähtenyt ajamaan autollaan yli 2,5 promillen humalassa vilkkaasti liikennöityä tietä, törmännyt tien reunassa pyöräilemässä olleisiin lapsiin ja aiheuttanut törkeällä teollaan toisen lapsen kuolerman. Pelkästään törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan lain mukaan tuomita vankeutta aina kuuteen (6) vuoteen saakka, ja, kuten sanottu, mainituista neljästä törkeästä rikoksesta, joihin tekijä oli syyllistynyt, voidaan lain mukaan tuomita yhdeksän (9) vuoden vankeusrangaistus. Miten ihmeessä silloin voidaan sanoa, että naiselle käräjäoikeudessa tuomittu 2 vuoden 7 kuuukauden vankeusrangaistus olisi liian ankara?

11. Kun ensikertalainen joutuu todellisuudessa istumaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta vain puolet, ei hovioikeuden tekemällä rangaistuksen lieventämisellä ole tuomitulle kovinkaan suurta merkitystä. Hän joutuu suorittamaan tuomitusta  2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistuksesta  vuoden ja yhden kuukauden. Käräjäoikeuden tuomitsemasta 2 vuoden 7 kk rangaistuksesta syytetty olisi joutunut lusimaan vuoden kolme kuukautta ja 15 päivää. 

12. Todennäköisesti ratkaisevin peruste rangaistuksen alentamiselle lienee ollut "korkeimman oikeuden linjaama rangaistuskäytäntö." Sitä, mihin tämä lausuma perustuu, ei lehtijutussa kerrota. Asia on kuitenkin niin, että korkein oikeus on ottanut aiemmin varsin harvoissa tapauksissa kantaa rangaistuksen mittaamiseen vastaavanlaisissa tapauksissa. Itse en muista suoralta kädeltä yhtään korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, joka koskisi rangaistuksen mittaamista sanotunlaisissa yliajotapauksissa, jolloin uhri on kuollut ja tekijä on ollut vahvassa humalatilassa. Ylipäätään KKO:ssa käsitellään vain harvoin - aivan liian harvoin - rangaistuksen mittaamista koskevia tapauksia.

13. Mutta jos korkeimman oikeuden rangaistuskäytäntö todella sallii noin lievien rangaistusten tuomitsemisen mainitunlaisissa tapauksissa, niin silloin sanottua käytäntöä on luonnollisesti syytä muuttaa. Tämän vuoksi VKSV:n tulisi huolehtia siitä, että Lapinlahden jutun syyttäjä pyytää KKO:lta valituslupaa ja vaatii valituksessaan hovioikeuden tuomion muuttamista ja syytetylle tuomitun rangaistuksen korottamista käräjäoikeuden tuomitsemaan vankeusrangaistukseen. Kun syyttäjä oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, ei käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ( 2 v 7 kk) voida enää korottaa.

743. Uskottomuustestistä raiskaustuomio Ruotsissa

Ruotsin korkeimman oikeuden istuntosalista

1. Ruotsin raiskausta koskeva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö on tiukempaa ja ankarampaa kuin naapurimaassa Suomessa. Tämän sai tuta myös 28-vuotias suomalais-tunisialainen Rachid Zoghlami (jäljempänä X).

2. X sai syytteen raiskauksesta (våldtäkt) sillä perusteella, että hän oli päättänyt tehdä avovaimolleen uskottomuustestin työntämällä, syytteen mukaan väkivaltaa tai uhkausta käyttäen, sormensa tyttöystävänsä sukupuolielimeen mahdollisen vieraan miehen sperman löytämiseksi. Tyttöystävän mukaan kyse oli pakottamisesta ja raiskauksesta. X myönsi testin suorittamisen, mutta kiisti raiskaussyytteen, koska hänellä ei ollut ollut seksuaalista tarkoitusta.

3. Käräjäokeus tuomitsi X:n raiskauksesta (brottsbalken 6:1) kahdeksi vuodeksi kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen; minimirangaistus raiskauksesta Ruotsissa on kaksi vuotta vankeutta. Svean hoviokeus, jonne mies valitti, katsoi, ettei teossa ollut kyse raiskauksesta, koska miehellä ei ollut ollut seksuaalista tarkoitusta tai tahallisuutta. Hovioikeus tuomitsi X:n pakottamisesta vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.

4. Valtakunnansyyttäjä - Ruotsissa "sikäläinen Nissinen" siis esiintyy itse korkeimmassa oikeudessa eikä pane valtionsyyttäjää asialle - pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa (prövningstillstånd) ja vaati valituksessaan, että X tuomitaan  raiskauksesta tai toissijaisesti seksuaalisesta pakottamisesta ja että tuomittua rangaistusta kovennetaan. Högsta domstolen myönsi valtakunnansyyttäjälle valitusluvan teon rubrisoinnin eli rikosnimikkeen määrittelyn osalta. 

5. Eilen antamassaan tuomiossa, itse asiassa eräänlaisessa välituomiossa, korkein oikeus katsoi, että mainitunlainen teko on raiskaus riippumatta siitä, missä tarkoituksessa se on tehty. 

HD:n tuomio B 1195-13

6. Faktojen osalta korkein oikeus tyytyi viittaamaan hovioikeuden perusteluihin siitä, miten teko oli tapahtunut, kas näin: 

"Hovrätten har, beträffande åtalspunkten 2, funnit styrkt att X har knuffat ner Y på sängen och dragit hennes ben åt sidan samt att han mot Y:s vilja fört upp sina fingrar i hennes underliv och i samband med denna händelse uttalat hot av innebörden att hon skulle skadas. X och Y var vid tidpunkten för händelsen ett par. De har samstämmigt uppgett att X syfte med handlingen var att kontrollera om Y hade varit otrogen."

7. Lainsoveltamisen eli teon rikosoikeudellisen kvalifioinnin osalta korkein oikeus totesi, että sillä tarkoituksella, missä teko on tehty, ei sinänsä ole merkitystä arvioitaessa, onko kysymyksessä seksuaalirikos vai ei. Ratkaisevaa on se, loukataanko sanotunlaisella teolla kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Korkein oikeus kirjoitti näin:

"Vissa handlingar ska alltid anses ha en påtaglig sexuell prägel. Exempel på sådana handlingar är vaginala, orala och anala samlag. Hit hör även handlingar som att föra in fingrar eller föremål i en kvinnas underliv. Avsikten med handlingen saknar betydelse. En handling av det aktuella slaget är alltid ägnad att kränka den sexuella integriteten, om den utförs utan ett giltigt samtycke."

8.  Korkeimman oikeuden mukaan X:n tekoon ei voida soveltavaa lievennettyä rangaistusasteikkoa, vaan rangaistus tulee mitata raiskauksesta (våldtäkt) säädetyn normaalin rangaistusasteikon mukaan: 

"X har fört in två fingrar i Y:s underliv och 'grävt runt', låt vara att handlingen var kortvarig. Handlingen har med våld och hot om våld utförts mot Y:s uttryckliga vilja. Det uttalade syftet har inneburit att situationen, utöver den kränkning som övergreppet i sig innebar, var förödmjukande för henne. Brottet kan därför inte anses vara ett sådant undantagsfall där den lindrigare straffskalan i tredje stycket ska tillämpas. Brottet ska således bedömas som våldtäkt enligt 6 kap. 1 § första stycket brottsbalken."

9. Högsta domstolenin ratkaisu oli yksimielinen. Oikeusneuvos  Agneta Bäcklund lisäsi perusteluihin vielä omia näkemyksiään parin sivun verran.

10. Högsta domstolen ei ottanut tapausta lopullisesti ratkaistavakseen eikä antanut siitä pääasiaratkaisua, vaan kumosi hovioikeuden tuomion rikosnimikkeen, tuomitun rangaistuksen ja vahingonkorvauksen osalta sekä palautti jutun näiltä osin hovioikeuteen.Tämä saattaa tuntua suomalaisesta lukijasta yllättävältä lopputulokselta, sillä Suomessa on totuttu siihen, että KKO voi tuomita rangaistuksen, vaikka syyte olisi hylätty sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. 

11. Jos korkein oikeus hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen tuomitsee syytetyn rangaistukseen, ei syytetyllä enää ole mahdollisuutta valittaa tuomiosta. Högsta domstolenin ratkaisu, jolla juttu palautettiin eräänlaisen "vahvistustuomion" jälkeen takaisin hovioikeuteen, antaa syytetylle, kuten myös rikoksen uhrille eli asianomistajalle,  mahdollisuuden valittaa hovioikeuden langettavasta tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa siis huolehditaan ihmisten oikeusturvasta eli tässä tapauksessa valitusoikeuden toteutumisesta viimeisen päälle.

12. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen ripeyteen, jolla X:n tapaus käsiteltiin kolmessa oikeusasteessa. Käräjäoikeus antoi tuomionsa joulukuussa 2012, Svean hovioikeus 8.2.-13 ja korkein oikeus eilen 13.6. Koko "homma" vedettiin läpi kolmessa oikeusasteessa siis puolessa vuodessa! Suomessa tällaisen jutun tutkintaan eri oikeusasteissa kuluu helposti vähintään 2-3 vuotta.

13. Oikeusturvassa on siis todella eroja!