915. KHO:sta kaksi pysäköintivirhemasua koskevaa päätöstä

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään 16.2.2015 kaksi pysäköintivirhemaksua koskevaa ratkaisua. Niistä vain toinen eli pysäköintikiekon sijaintia autossa koskeva tapaus on ylittänyt uutiskynnyksen, vaikka siitä KHO ei antanut ns. vuosikirjapäätöstä eli periaatteellisesti merkittävää päätöstä, vaan ainoastaan "alempiarvoisen" eli lyhyellä ratkaisuselosteella kuitatun päätöksen,  

2. Tapauksesta (taltionumero 388, diaarinumero 632/2/14)  on annettu seuraavanlainen lyhyt ratkaisuseloste (asiasanoina mm. "näyvä paikka" ja "lumen peittämä tuulilasi"):

Tieliikennelain 28 a §:n 2 momentin ja pysäköintikiekon käyttämisestä annetun liikenneministeriön päätöksen (924/1990) 3 §:n nojalla pysäköintikiekko on sijoitettava näkyvälle paikalle tuulilasin sisäpuolelle niin, että se on ulkoapäin luettavissa. Auton kuljettaja oli esittämänsä selvityksen mukaan sijoitanut pysäköintikiekon autossaan tuulilasin kuljettajan puoleiseen yläreunaan. Pysäköinnintarkastaja oli tarkastaessaan autoa, jonka uulilasi oli lumen peitossa, pyyhkinyt lumen vain tuulilasin alaosasta eikä ollut havainnut pysäköintikiekkoa. Tarkastaja ei ollut tarkemmin selvittänyt, oliko autossa tuulilasin sisäpuolella pysäköintikiekkoa. Korkein hallinto-oikeus katsoi jääneen näyttämättä, että auto oli ollut pysäköitynä pysäköintikiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyjsen  vastaisesti. Pysäköintivirhemaksua ei ollut voitu määrätä.

3. Selvä tapaus, joka ohjaa pysäköinnintarkastajia tarkastamaan myös auton tuulilasin yläreunan, jonne pysäköintikiekko voidaan pätevästi asettaa. 

4. Toisessa eli pysäköintilipun katoamista koskevassa tapauksessa KHO antoi vuosikirjapäätöksen (KHO 2015:24). Se on otsikoitu seuraavasti

A oli pysäköinyt moottoripyörän maksulliselle pysäköintipaikalle ja oli kertomansa mukaan kiinnittänyt pysäköintiautomaatista saamansa pysäköintilipukkeen pyörän tuulilasin sisäpuolelle. Pysäköintilipuke oli tuntemattomaksi jääneestä syystä kadonnut, ja pysäköinnintarkastaja oli havaittuaan pysäköintiliputtoman moottoripyörän määrännyt A:n maksettavaksi pysäköintivirhemaksun. Pysäköinninvalvoja oli ilmoituksensa mukaan epäillyt A:n jättäneen pysäköintimaksun maksamatta. KHO katsoi, ettei A:n maksettavaksi voitu määrätä pysäköintivirhemaksua, koska tämä saadun selvityksen perusteella oli maksanut pysäköintimaksun eikä ollut menetellyt pysäköintilipukkeen kiinnittämisen osalta tieliikenneasetuksen 21 §:n ja pysäköintiautomaatissa olleen ohjeen vastaisesti.

KHO 2015:24

5. Ko. tapaus sattui Porvoossa. Pysäköinninvalvoja, jolle A teki oikaisuvaatimuksen, ja Helsingin hallinto-oikeus, jonne A valitti pysäköinninvalvojan päätöksestä,  eivät kumonneet maksua ja määränneet sitä palautettavaksi A:lle.  

894. KHO 2014:164. Vastuu pysäköintivirhemaksusta

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi eilen pysäköintivirhemaksua käsittelevän ennakkopäätöksen (KKO 2014:164). Ratkaisu koskee ajoneuvon omistajan näyttövelvollisuutta, kun hän väittää, ettei ole itse pysäköinyt ajoneuvoa väärin. 

2. Järvenpään pysäköinninvalvoja oli määrännyt A:lle pysäköintivirhemaksun tämän omistaman auton oltua pysäköitynä ilman lupaa pysäköintipaikalla, jolle sai pysäköidä ainoastaan luvan perusteella. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen ja ilmoitti, että  ko. autoa käytti myös hänen kolmesta henkilöstä koostuva lähipiirinsä, johon kuuluvat henkilöt eivät asuneet samassa osoitteessa hänen kanssaan, eikä hän tiennyt, kenen käytössä auto oli ollut silloin, kun se  28.1.2013 oli pysäköity mainitulle alueelle. A esitti valituksessaan selvitystä myös siitä, että hän oli työpaikallaan Helsingissä ajankohtana (23.1.-13  klo 9.07), jona pysäköinninvalvoja oli todennut pysäköintivirheen.

3. Helsingin hallinto-oikeus käsitteli A:n valituksen yhden tuomarin kokoonpanossa. Ratkaisun mukaan A oli esittämällään työpaikkansa kulunvalvontaraportilla selvittänyt, että hän oli ollut 28.1.-13 kello 8.18 ja kello 10.15 työpaikallaan Helsingissä. Hallinto-oikeus katsoi A:n näin saattaneen todennäköiseksi, ettei hän ollut tehnyt tuona päivänä kello 9.07 todettua  pysäköintivirhettä Järvenpäässä. A ei siten ollut auton omistajana vastuussa saamastaan pysäköintivirhemaksusta. 

4. Pysäköinninvalvoja valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista.

5. Korkein hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jolloin pysäköinninvalvojan päätös jäi voimaan. KHO:n päätöksessä selostetaan tarkasti kysymykseen tulevia säännöksiä, pysäköinninvalvonnasta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 223/2010 vp) asianomaista kohtaa sekä perustuslakivaliokunnan lakiesityksen johdosta antamaa lausuntoa (PeVL 57/2010 vp).

KHO 2014:164

6. Pysäköintivirhemaksusta vastaa lain mukaan ensisijaisesti pysäköintivirheen tehnyt ajoneuvon kuljettaja (9.1 §). Pysäköintivirheestä vastaa myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Tämä on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei ole tehnyt pysäköintivirhettä tai että pysäköinvirhemaksun määräämiselle ei ollut edellytyksiä (9.2 §).

7. Ko. tapauksessa virhemaksua ei ollut määrätty tietyn pysäköintiajan ylittämisestä, vaan pysäköintipaikan luvattomasta käyttämisestä. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, milloin auto oli pysäköity ko. paikalle. Näin ollen se, että A oli pysäköintivirheen tultua todetuksi ollut toisella paikkakunnalla, ei osoittanut, että hän ei ollut ollut pysäköintivirheen tekijänä. Myöskään A:n viittaus  hänen lähipiirillään olleeseen auton käyttöoikeuteen ei riittänyt saattamaan todennäköiseksi, että A ei olisi tehnyt pysäköintivirhettä. KHO:n mukaan A:n esittämät seikat eivät erikseen tai yhdessäkään olleet sellaisia, että niiden perusteella olisi voitu pitää todennäköisenä, että A auton omistajana ei ole tehnyt ko. pysäköintivirhettä.

8. Pysäköintivirhemaksu ei ole sakko tai parkkisakko, vaikka esimerkiksi KHO:n päätöksestä kertoneen Helsingin Sanomien uutisjutun otsikossa eilen niin mainittiin, vaan hallinnollinen seuraamus. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti auton omistajalle voidaan kuitenkin asettaa todistustaakka siitä, että hän ei ole tehnyt pysäköintivirhettä. Todennäköisyysnäyttö ko. seikasta riittää. Todistustaakkaa  pysäköintivirheen tekijästä ei voida asettaa pysäköinninvalvojalle, koska  pysäköintivirhemaksun määräämismenettely on massaluonteista ja ko. valvonnalle on tyypillistä, ettei ajoneuvon pysäköinyttä henkilöä tavata "itse teosta" tai hänen henkilöllisyyttään ole muutoinkaan mahdollista kohtuullisin keinoin selvittää.

9. KHO:n ratkaisu, jonka mukaan A ei ollut esittänyt vaadittavaa näyttöä, on epäilyksittä oikea. Auton omistajan asiana olisi selvittää väitettyyn lähipiirinsä kuuluvien henkilöiden kanssa, kuka heistä heistä oli autoa kuljettanut ja  pysäköinyt sen väärin, jos omistaja ei itse ollut sanottua virhettä tehnyt. Tämä on yleensä helppo selvittää. Ko. tapauksessa omistaja ei ollut esittänyt todennäköistä selvitystä asiasta. Ainostaan väite, jonka mukaan myös omistajan lähipiirillä oli oikeus käyttää autoa, ei riitä poistamaan omistajan pysäköintivirhemaksua koskevaa vastuuta.

10. Miten olisi arvioitava tapausta, jossa auto on pysäköity luvatta yksityisen omistamalle maalle ja auton omistaja saa pysäköinninvalvontaa harjoittavalta parkkiyhtiöltä valvontamaksukehotuksen? Kuluttajariitalautakunnan 6.10.2011 antaman suositúksen mukaan parkkiyhtiöllä on todistustaakka, jos ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija kiistää kuljettaneensa autoa ja pysäköineensä sen ko. alueelle. Lautakunnan päätöksessä on nojauduttu, minusta liian yksioikoisesti ja todistustaakan jakoa koskevat reaaliset näkökohdat kokonaan sivuuttaen, yleiseen sopimusoikeudelliseen todistustaakkanormiin, jonka mukaan velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Tällä perusteella parkkiyhtiön olisi siis näytettävä, että vastoin omistajan tai haltijan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun.

11. Olen kritisoinut lautakunnan kyseistä suositusta blogijutussa nro 489/6.10.2011. Katso myös kirjoitustani "Todistustaakkaoppia parkkimaksuasioissa", blogi nro 316/15.9.2010. Viittaan tässä mainituissa kirjoituksissa esittämiini perusteluihin. Kuten pysäköintivirhemaksusta, ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija on vastuussa myös yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta. Omistajan tai haltijan on vastuusta vapautuakseen esitettävä selvitys, josta voidaan todennäköisin syin päätellä, että hän ei ole pysäköinyt ajoneuvoa tai että valvontamaksun perimiselle ei ole edellytyksiä. Myös yksityiselle pysäköinninvalvonnalle ja siihen perustuvalle valvontamaksun määräämiselle tai vaatimiselle on ominaista massaluonteisuus ja asian summaarinen selvittely. Pysäköinninvalvonnalle, julkiselle tai yksityiselle, on tyypillistä, ettei ajoneuvon pysäköinyttä henkilöä tavata eikä hänen henkilöllisyyttään ole mahdollista muullakaan tavalla kohtuullisin ponnistuksin selvittää. Ajoneuvon omistajan tai haltijan on sitä vastoin helppo näyttää, kenen käyttöön hän on ajoneuvonsa luovuttanut ja ettei hän siis ole tehnyt pysäköintivirhettä itse.

228. Lakiehdotus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta

1. Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa tänään jättämässään mietinnössä (OMTR 16/2010) pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamista, jotta voitaisiin entistä tehokkaammin ehkäistä pysäköintivirheitä ja puuttua niihin. Julkisesta pysäköinninvalvonnasta huolehtisivat edelleen poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvonta.

2. Pysäköintivirhemaksun katto korotettaisiin nykyisestä 50 eurosta 80 euroon. Pysäköintivirheeseen voitaisiin ehdotuksen mukaan puuttua uutena keinona rengaslukolla. Sen käyttö tai ajoneuvon siirto olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua pysäköintivirheen alkamisesta. Jos samalla ajoneuvolla on tehty viisi pysäköintivirhettä, jotka ovat maksamatta, voitaisiin ajoneuvo kuitenkin siirtää tai lukita jo aikaisemminkin. Rengaslukon käyttämisestä päättäisi poliisi tai kunnallinen pysäköinnintarkastaja.

3. Työryhmä ehdottaa, että yksityisen pysäköinninvalvonnan tilannetta selvennettäisiin säätämällä siitä laissa. Mietintöön sisältyy erityinen lakiehdotus: Laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Mietinnössä todetaan, että viime vuosina on toiminut yrityksiä, jotka ovat valvoneet pysäköintiä yksityisillä alueilla kiinteistön omistajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Mietinnössä kuvataan tämän yksityisen pysäköinninvalvonnan pääpiirteet asianmukaisella tavalla (s. 23). Tämän jälkeen mietinnössä viitataan parhaillaan KKO:ssa vireillä olevaan oikeusjuttuun. Tässä jutussa Helsingin hovioikeus on hylännyt pysäköintifirman valvontamaksun perimiseksi nostaman kanteen katsoen, ettei maanomistajalla ollut oikeutta määrätä rangaistusluontoista maksua omistamallaan alueella tapahtuneesta pysäköintivirheestä.

4. OM:n työryhmä näyttää pitävän selvänä, että yksityisen yksityisen kiinteistönomistajan määräämä valvontamaksu ei ole luonteeltaan rangaistusluontoinen maksu. Mietinnössä ehdotetaan enemmittä pohdinnoitta, että yksityisellä alueella tai maastossa voitaisiin järjestää yksityinen pysäköinninvalvonta, josta huolehtii kiinteistön omistaja tai haltija. Oikeus pysäköinninvalvontaan voitaisiin siirtää myös kolmannelle eli esimerkiksi juuri valvontaa harjoittavalle yritykselle.

5. Pysäyttämistä, pysäköimistä tai pysäköintikiekon käyttämistä koskevan säännöksen tai määräyksen vastaisesta menettelystä voitaisiin työryhmän mietinnön mukaan veloittaa valvontamaksu. Se ei saisi olla suurempi kuin vastaavalla alueella määrättävä pysäköintivirhemaksu. Jos luvaton pysäköinti jatkuisi pidempään, siitä voitaisiin veloittaa enintään kolme valvontamaksua.

6. Valvontamaksun veloittaminen edellyttäisi, että kielto tai määräys sekä valvontamaksu luvattoman pysäköinnin seurauksena ilmoitetaan yksiselitteisellä ja selvästi havaittavalla tavalla. Valvontamaksua koskevaan vaatimukseen tulisi liittää ohjeet maksun riitauttamisesta.

7. Valvontamaksu ei siis olisi rinnastettavissa pysäköintivirhemaksuun tai muuhun julkisoikeudelliseen seuraamukseen. Valvontamaksua voidaan pitää sopimusrikkomukseen perustuvana yksityisoikeudellisena seuraamuksena (sopimussakkona), sanotaan mietinnössä (s. 35). Valvontamaksu on mietinnön mukaan yksityisoikeudellinen saatava. Valvontamaksu ei olisi sellaisenaan täytäntöönpanokelpoinen. Jos valvontamaksua ei suoriteta vapaaehtoisesti, olisi maksun suorittamiseksi nostettava velkomuskanne käräjäoikeudessa.

8. Mietinnössä todetaan myös se itsestään selvä asia, että oikeusjärjestys perustuu elinkeinovapauteen. Yksityisen pysäköinninvalvonnan osalta ei mietinnön mukaan ole osoitettavissa seikkoja, jotka puoltaisivat toiminnan säätämistä luvanvaraiseksi. Myöskään toiminnan ilmoituksenvaraisuudelle ei ole työryhmän mielestä riittäviä perusteita.

9. Voidaan todeta, että nyt oikeusjutun takia keskeytyneenä ollut yksityinen pysäköinninvalvonta on täyttänyt prikulleen vaatimukset, joita säädettävässä laissa tullaan OM:n mietinnön mukaan yksityiselle pysäköinninvalvonnalle asettamaan. Selvää on, että nyt harjoitettu yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole ollut oikeusjärjestyksen vastaista tai laitonta sen vuoksi, että kyseisestä toiminnasta ei tätä nykyä säädetä laissa. Suomessahan vallitse sopimus- ja elinkeinovapaus. On outoa, että hovioikeus on hylännyt ParkComin valvontamaksua suorittamista koskevan kanteen sillä perusteella, että kyseessä olisi rangaistusluontoinen maksu. - Valtionsyyttäjä teki lokakuussa 2009 syyttämättäjättämispäätöksen ja katsoi, ettei ParkComin toimitusjohtaja olut syyllistynyt valvontamaksuasiassa virkavallan anastukseen; ks. blogiani 16/10 2009.

10. Pysäköinnistä koskevista kielloista ja rajoituksista yksityisillä alueella samoin kuin valvontamaksusta luvattoman pysäköinnin seurauksena on ilmoitettu asianmukaisesti kilvillä. Kun ajoneuvo on tullut yksityiselle alueelle, kuljettajan ja kiinteistön omistajan tai pysäköintifirman välille on syntynyt kuljettajan käyttäytymiseen perustuva sopimus, niin sanottu reaalisopimus, kuten olen useissa aiemmissa yksityistä pysäköinninvalvontaa käsittelevissä blogeissani selostanut (ensimmäinen aihetta koskeva blogikirjoitus on julkaistu 27.11.2008). Kuljettaja on alueelle saapuessaan hyväksynyt pysäköintiä koskevat ehdot. Autoon näkyvälle paikalle kiinnitettyyn valvontamaksulomakkeeseen on kirjoitettu ohjeet maksun riitauttamiseksi. Valvontamaksu ei ole ylittänyt alueella voimassa ollutta pysäköintivirhemaksua.

11. Kaikki on siis ollut kunnossa, mutta tämä vain ei ole riittänyt eikä mahtunut parkkiaktiviestien ja alempien tuomioistuimien "kalloon." Saa nähdä, miten käy KKO:ssa. Minusta on selvää, että hovioikeuden tuomio pitäisi kumota ja parkkiyhtiön kanne hyväksyä. Mutta eihän sitä koskaan varmasti tiedä, miten käy, sillä tuomioistuinlaitos saattaa toisinaan olla aika arvaamaton. On sanottu (Bo Palmgren), että suomalainen tuomioistuinlaitos on kuin pajatso: kun sinne syöttää lantin (oikeusjutun), ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

12. Helsingin hovioikeuden tuomio jutussa ParkCom/Saviaro annettiin 20.11.2008. KKO myönsi yhtiölle valitusluvan 3.3.2009 (VL 2009:26). KKO:n kirjaamosta tänään saamani tiedon mukaan kyseinen juttu on esitelty eli käsitelty KKO:n jaostossa jo syyskuussa 2009. Juttu on siis ollut niin sanotulla "kierrolla" jo puoli vuotta. Mikähän on mahtanut kiikasta, kun ratkaisua ei ole saatu aikaan? Ilmeistä on, että KKO on odotellut tänään mietintönsä jättäneen OM:n työryhmän mietintöä ja katsonut, miten yksityinen pysäköinninvalvonta on tarkoitus järjestää tulevassa laissa. - KKO:n kokoonpanoon kuuluvat oikeusneuvokset Hidén, Kitunen, Aarnio, Rautio ja Esko.

69. ParkComin jutun käsittely jatkuu KKO:ssa

Hillittyä pysäköintiä kulttuurimaisemassa...

1. Yksityinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkCom jätti viime viikolla KKO:lle valituslupahakemuksen ja valituksen Helsingin hovioikeuden marraskuussa antamaan tuomioon. Tuomio koski vantaalaismiehelle pysäköintiehtojen rikkomisesta määrätyn 40 euron valvontamaksun perimistä. Hovioikeus ei muuttanut Vantaan käräjäoikeuden aikaisemmin antamaa tuomiota, jolla ParkComin velkomuskanne hylättiin. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että pysäköintimaksujen periminen kuuluu lain mukaan ainoastaan viranomaisille.

Olen käsitellyt kysymystä ja alempien oikeuksien ratkaisujen perusteluja aiemmin blogissani (27.11., 1.12., 13.12., 15.12. ja 21.12.2008). Kantani on ollut ja on edelleen toinen mihin käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisuissaan päätyivät: sopimukseen perustuvat valvontamaksut ovat täysin laillisia ja perimiskelpoisia saatavia.

2. Kannanottoni on riitautettu etenkin oikeus ja kohtuus -nimisellä internetsivustolla. Viimeksi toissa päivänä eli 25.1. kyseisellä sivustolla on julkaistu anonyymin kirjoittajan laaja artikkeli otsikolla "Sopimuksen syntymisestä yksityisessä pysäköinninvalvonnassa." Kirjoituksen alaotsikon mukaan sopimussuhde edellyttää aina sopimustahtoa. Kirjoituksessa nojaudutaan dosenttien Janne Kaiston ja Frey Nyberghin teemasta viime vuonna julkaisemaan tutkimukseen.

3. Olen blogissani 1.12.-08 arvioinut Kaiston ja Nyberghin kannanottoja nyt kysymyksessä olevilta osin. En pitänyt heidän käsityksiään perusteltuina. Edelleenkään en ole vakuuttunut muun muassa siitä, miksi ajoneuvon pysäköijän ei voitaisi katsoa sitoutuneen selkeisiin, parkkipaikalle pystytetystä taulusta näkyviin sopimusehtoihin pysäköimällä ajoneuvonsa kyseiselle parkkialueelle. Kyse on reaalisopimuksen syntymisestä. Mitä muuta tähän sopimustahdon ilmaisuun vielä pitäisi kuulua? Ehkä vihkikaavan mukainen "papin aamen" eli parkkipaikalla päivystävän julkisen notaarin tms. virkamiehen läsnäolo ja autoilijan hänelle antama pyhä vakuutus, että hän sitoutuu sopimusehtoihin? Käsitys, jonka mukaan pysäköintiehtojen ehtojen lukeminen, hyväksyminen ja auton pysäköinti ei riittäisi sopimustahdon ilmaisuun, on käytännön elämälle ja oikeuselämälle vierasta juridista saivartelua.

4. No, antaa KKO:n nyt rauhassa tutkia asiaa. Ihmettelen hieman sitä, että edellä mainitussa anonyymin blogikirjoituksessa suhtaudutaan jopa valitusluvan myöntämiseen ParkComille

torjuvasti. Eikö olisi kuitenkin hyvä asia, että asiaan saadaan KKO:n arvovaltainen ratkaisu näin periaatteellisesti merkittävässä ja ristiriitoja herättäneessä jutussa, olipa KKO:n kanta sitten mikä tahansa? Omasta puolestani luulen, että KKO tulee myöntämään valitusluvan paitsi ennakkopäätösperusteella, myös painavan syyn perustella, koska asian ratkaisusta riippuu, voiko ParkCom ylipäätään jatkaa liiketoimintaansa. Yhtiölle on siis todella, ei vain ennakkopäätöksen saamiseksi, vaan nimenomaan oman toimintansa kannalta todella tärkeää, sanoisin elintärkeää, saada KKO:n ratkaisu asiassa. Luultavasti myös oikeusministeriössä odotellaan KKO:n tuomiota. Sitä ennen ministeriössä käynnistettävä yksityistä pysäköintivalvontaa koskeva lainvalmistelutyö tuskin toden teolla käynnistyy.

5. Tänään ParkCom ilmoitti, että se on joutunut hovioikeuden tuomion ja epävarman oikeustilan vuoksi keskeyttämään toimintansa toistaiseksi siihen saakka, kunnes KKO on ratkaissut valitusasian; yhtiön toiminta ei ole siis loppunut. Yhtiö on irtisanonut sen palveluksessa vielä olleet kahdeksan pysäköinninvalvojaa. Yhtiön palvelukseen jää vielä toimistohenkilökuntaa. Yhtiön päätökseen on toimitusjohtajan mukaan vaikuttanut myös se, että Etelä-Suomen lääninhallitus kielsi pari viikkoa sitten Svea-perintää jatkamasta ParkComin määräämien maksujen perintää. Viime marraskuussa perintäyhtiö Intrum Justitia lopetti omasta aloitteestaan yksityisten firmojen määräämien maksujen perimisen. Toinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol ilmoitti jo viime joulukuussa lopettavansa toimintansa.

6. Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle olisi todellakin tarvetta etenkin pääkaupunkiseudulla. Tämä tuli todistetuksi Helsingin Sanomien viikon kestäneessä "väärinpysäköintitestissä" Helsingissä; asiasta kerrottiin viime sunnuntain HS:ssa. Testin mukaan auton voi parkkeerata arkisin Helsingin ydinkeskustassa jopa päiväsaikaan tuntikausiksi kielletylle alueelle tai jättää maksut maksamatta ilman, että tuulilasiin ilmestyy kunnallisen pysäköinninvalvojan virhemaksulappua. HS:n toimittajaryhmän mukaan kunnallinen pysäköintivalvonta toimii hyvin tehottomasti. Joka päivä sadat ja tuhannet eurot odottavat vain poimijaansa. Paikoin löytää jopa kymmenien väärien pysäköityjen autojen ja siten satojen eurojen kasaumia, todetaan jutussa. Testissä käytetyille henkilöautoille kertyi yhteensä kahden työviikon pituisesta väärin pysäköinnistä vain kaksi parkkisakkoa, vaikka niitä olisi voinut kertyä testissä noudatetun menetelmän mukaan kaikkiaan 21.

7. HS:n mainittuun testiin osallistunut toimittaja Paavo Tukkimäki kirjoitti kolumnissaan Välihuomio 21.1. -09 otsikolla "Pysäköinnin oikeus ja kohtuus" seuraavaa:

Sisäministeri Anne Holmlundin mukaan "poliisin ja pysäköinninvalvojien voimavarat eivät riitä kaiken kattavaan pysäköinninvalvontaan." Vilkaistaanpa tilannetta: Helsinki Pasila: messukeskuksen nurkalla seisoo puolenkymmentä poliisi vieressään pysäköintikieltomerkki. Paikalle ajaa maasturi, jonka kuljettaja jättää autonsa muiden joukkoon kielletylle alueelle ja poistuu. Ilmeisesti hänkin uskoo, että virkavallan resurssit eivät riitä. - Helsingin ydinkeskusta: autot seisovat puistoissa ja kieltoalueilla päivästä päivää. Niiden kuljettajat ovat huomanneet, etteivät parkkipirkkojen voimavarat riitä.

Jopa autoilijoissa voi näköjään asua käsitys, että yksityinen on kunnallista tehokkaampaa. Esimerkki on edesmenneiltä VR:n makasiineilta, joiden pihat olivat täynnä autoja. Sitten tukivat merkit, jotka kertoivat yksityisen valvovan aluetta, ja 90 prosenttia autoista katosi. - Kun valvonta on mitä se on, ei ole ihme, jos sisäministeri suosittelee kauppakeskuksille maksullista pysäköintiä portteineen, jolloin alueelta ei pääse maksamatta. Tosin samaan tien keskuksilta menisi yksi markkinavaltti: ilmainen pysäköinti.

Oikeus on todennut, ettei yksityinen firma voi "sakottaa" väärästä pysäköinnistä, jolloin valvonta menetti tehonsa. Ketä päätös hyödyttää? Niitä, jotka pysäköivät väärin. Vanha tuomarinohje taas toteaa, että mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan. - Väärä pysäköinti ei voi olla oikeus eikä kohtuus.

8. Näin siis toimittaja Paavo Tukkimäki Hesarissa - minusta hän puhui täyttä asiaa. Mutta Tukkimäen mielipide yksityisen pysäköinninvalvonnan sallimisen puolesta ei taida olla Helsingin Sanomien virallinen kanta. Räväkässä ja jopa hieman räyhäkkäänoloisessa pääkirjoituksessaan 2.12.2008 Hesari nimittäin tallasi lyttyyn koko yksityisen pysäköinninvalvonnan antaen rivien välissä ymmärtää, että kyse voisi olla jopa rikollisesta toiminnasta. Jo pääkirjoituksen otsikko oli paljon puhuva. "Hämärän parkkisakotuksen loputtava." Jollei olisi tiennyt, missä lehdessä kyseinen kirjoitus oli julkaistu, olisi ehkä voinut luulla, että pääkäsikirjoituksessa oli kyse jonkin "oikeus ja kohtuus" -sivustolle kirjoittaman anonyymin katkerasta vuodatuksesta.

9. Niin, kuka hyötyy hovioikeuden tuomiosta, jolla yksityinen pysäköinninvalvonta saatiin ainakin tilapäisesti lopetetuksi? Ketkä kaikki haluavat pysäköidä väärin? Onko osa heistä niitä, jotka jaksavat päivästä toiseen vaahdota internetissä yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan, vaatia hovioikeuden tuomion pysyttämistä ja riemuita kaikista parkkiyhtiöiden hovioikeuden tuomion johdosta kokemista vastoinkäymisistä?

10. Ne, jotka haluavat väärin pysäköijät kuriin, voivat vain toivoa, että tuomioistuimistamme järkeä löytyisi sentään KKO:sta. Tulkintaohjetta kannattaisi muun ohella hakea, kuten Paavo Tukkimäkikin on tehnyt, vanhoista tuomarinohjeista. Niissä todetaan, että kaikkea lakia on älyllä käytettävä. Erityisesti olisi syytä muistaa tämä ohje: Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

56. Lakialoite pysäköinninvalvonnasta menossa myttyyn

Tässäkin pysäköinti näyttää menneen metsään...

1. Yksityinen pysäköinninvalvonta on vihdoin herättänyt kiinnostusta myös kansanedustajien keskuudessa. Lähes 40 kansanedustaja eri puolueista on jättänyt 10.12. eduskunnalle lakialoitteen, jossa ehdotetaan pysäköintivirhemaksusta annetun lain (PVML) 3 §:n muuttamista (LA 132/2008 vp). Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja ja siis tavallaan idean isä on kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola. Hakola on siviiliammatiltaan poliisi (komisario). Aloitteen allekirjoittajien joukossa myös pari kolme muuta poliisimiestä, mm. Raimo Vistbacka (ps) ja Petri Salo (kok).

2. Aloitteen allekirjoittaneita kansanedustajia on laidasta laitaan eli Juha Miedosta (kesk) Jarkko Laaksoon (vas). Yhtään vihreiden kansanedustajaa ei löydy allekirjoittajien joukosta, arvatenkin siksi, että kysymys yksityisen pysäköinninvalvonnan järjestämisestä ja sitä koskevan lain valmistelusta kuuluu oikeusministeri Tuija Braxille (vihr). Myöskään RKP:nedustajia ei ole mukana, johtuisiko tämä siitä, että Suomen johtava parkkifirma ParkCom kuuluu ruotsalaiseen konserniin?

3. Kyseinen lakialoite on, kuten lakialoitteen useimmiten, hyvin niukasti perusteltu. Lakialoitteiden tarkoituksena on yleensäkin lähinnä vain herättää yleisön huomiota. Aloitteita tehtailevat useimmiten sellaiset kansanedustajat, jotka eivät muutoin oikein tahdo saada ääntään eduskunnassa kuuluviin. Tarkoituksena on varsinkin istuntokausien lopussa ikään kuin näyttää äänestäjilleen, että "kyllä, minäkin olen täällä parlamentissa ja olen saanut jotain aikaiseksi." Lakialoitteiden kohtalona lienee noin 95 prosenttisesti se, etteivät ne johda mihinkään. Joskus lakialoite kuitenkin saa aikaan vipinää hallituksessa ja asianomaisessa ministeriössä. Nytkin näyttäisi olevan kyse juuri tästä, koska Tuija Braxin (vihr) oikeusministeriö, jolle kysymys yksityisen pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön valmistelusta kuuluisi, ei ole vielä kuulemma edes ehtinyt aloittaa valmistelua!

4. Juha Hakolan ym. lakialoite 132/2008 ei koske kuitenkaan yksityisen pysäköinnin valvonnan järjestämistä yleensä eikä siinä itse asiassa ole kyse siitä lainkaan. Kysymys on päin vastoin julkisen pysäköinninvalvonnan tehostamisesta yksityisillä alueilla eli esimerkiksi kauppakeskusten ja taloyhtiöiden parkki-alueilla. Tiedetään, että kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät yksinkertaisesti ehdi valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla. Siksi Helsingin seudulle on perustettu yksityisiä pysäköinninvalvontayhtiöitä, jotka ovat tehneet satoja sopimuksia yksityisten taloyhtiöiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa.

5. Miten sitten lakialoitteella pyritään tehostamaan kunnallista pysäköinninvalvontaa? Juu, hyvin yksinkertaisella tavalla tietenkin - eihän lakialoitteissa yleensäkään ehditä miettiä asioita mitenkään perusteellisesti ja läpikotaisesti. Nytkin perustelut puuttuvat aloitteesta lähestulkoon kokonaan. Aloitteessa todetaan vain, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla tulee olla tarpeellinen määrä apulaisia. Kun näitä apulaisia eli lappuliisoja tai parkkipirkkoja ei ole tarpeeksi, niitä pitää saada jostakin kätevästi lisää. PVML:ssa tai sen nojalla annetussa asetuksessa ei säädetä, kenen toimesta ja järjestyksessä nuo kunnalliset apulaiset otetaan palvelukseen; esimerkiksi Helsingissä valvonta-apulaisen määräyksiä on annettu mm. Helsingin satamalaitoksen työntekijöille kun on kyse kaupungin omistuksessa olevista pysäköintipaikoista ja maa-alueista.

6. Nytpä Hakola ja kumppanit ovat kekanneet, että poliisipiirin päällikkö tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voisi antaa valtuutuksen, siis eräänlaisen valtakirjan, tietyille henkilöille ryhtyä sanotunlaiksi "apuvalvojiksi" oman toimensa ohella. Tämä hoituisi aloitteen mukaan siten, että PVML 3 §:ään lisättäisiin seuraavansisältöinen uusi 5 momentti:

Poliisipiirin päällikkö tai hänen sijastaan kunnallinen pysäköinninvalvoja voi valtuuttaa vartiointiliikkeen, kiinteistöhuoltoyhtiön tai jonkun muun vastaavan yrityksen palveluksessa olevan henkilön suorittamaan pysäköintisäännösten valvontaa yksityisillä alueilla ja määräämään rikkomuksista tämän lain mukaisia seuraamuksia. Edellytyksenä on, että pysäköinninvalvontatehtäviä suorittavilla on tarvittava koulutus ja pätevyys valvontatehtäviin ja että yksityisten alueiden pysäköintiä koskevat tieliikennelain (267/1981) 28 §:n 2 momentissa tarkoitetut määräykset on poliisin tai pysäköinninvalvojan toimesta hyväksytty ja tarkastettu ennen valvonnan aloittamista.

7. Siinä koko hoito - näin yksinkertaista se lain säätäminen Hakolan ja kumppanien mielestä näyttäisi olevan! Nyt ei sitten muuta, kun julkistamaan aloite ja saattamaan se kaikkien potentiaalisten äänestäjien kiitolliseen tietoisuuteen. Näin sitä Arkadianmäellä asioita ja saamarin "sakkofirmoja" järjestykseen pannaan - peijooni vieköön!

8. Poliisi määrää ja poliisi valvoo kaikkialla, se olisi lakialoitteen mukaan pelin henki. Mutta kuka maksaa viulut, siitä lakialoite hienotunteisesti vaikenee. Apulaiset voisivat hääriä aloitteen mukaan vain yksityisillä alueilla, mutta pysäköintivirhemaksut kilahtaisivat myös yksityisiltä parkkipaikoilta kerättyinä aina kunnan kassaan. Eikö siis kunta maksa myös apuliisojen ja -pirkkojen palkkoja? Ei, näin tuskin on ajateltu, vaan lähtökohtana lienee, vaikka siitä vaietaan aloitteen perusteluissa tyystin, että "sehän maksaa joka tilaa" -periaate. Jos siis julkista pysäköinninvalvontapalvelua haluava kauppaliike tai taloyhtiö ilmoittaisi tästä toiveestaan poliisille tai pysäköinninvalvojalle, tämä viranomainen määräisi jonkin "valtuutuksen" saaneen apuvalvojan huolehtimaan tietyn yksityisen alueen pysäköinninvalvonnasta ja keräämään parkkisakot kunnan kassaan. Tilaaja siis maksaisi apuvalvojan palkan.

9. Lakialoitteessa ei puututa yksityisen kiinteistön omistajan oikeuteen määrätä TLL 28 §:n nojalla alueensa pysäköinnistä ja niiden ehdoista. Apuvalvojan tilaavan yrityksen tai taloyhtiön tulisi siis edelleen huolehtia pysäköinnin ehdoista ja niitä koskevien kylttien ja opastetaulujen pystyttämisestä; pysäköinninvalvoja kävisi vain tarkastamassa opasteiden ja määräysten asianmukaisuuden.

10. Lakialoitteessa ei puututa millään tavoin nykyisten yksityisten parkkiyhtiöiden toimintaan tai sen laillisuuteen, eikä aloitteen tekijöillä - joiden joukossa on useita tunnettuja oikeistopoliitikkoja (Salolainen, Kanerva, Zyskowicz jne.) - ole luonnollisestikaan ollut kanttia tai edes aihetta siihen puuttuakaan, koska mainittu kysymys on avoin ja menossa juuri korkeimman oikeuden (KKO) ratkaistavaksi. Jos KKO kumoa Helsingin hovioikeuden 20.11. 2008 antaman tuomion - mikä ainakin minusta näyttää varsin todennäköiseltä vaihtoehdolta - tulisivat kunnallinen ja yksityinen pysäköinninvalvonta siten kilpailemaan yksityisten alueiden parkkivalvonnasta.

11. Mutta, mutta. Asiassa näyttäisi olevan yksi tärkeä tekijä, jonka lakialoitteen tekijät ovat kovassa kiireessä ja aloitehuumassa näköjään kokonaan unohtaneet.

Onko kunnallisella pysäköinninvalvonnalla ylipäätään edes oikeutta ja toimivaltaa valvoa yksityisten kiinteistöomistajan alueilla tapahtuvaa pysäköintiä ja määrätä PVML:ssa säädettyjä pysäköintivirhemaksuja?

12. TLL 28 §:n 2 momentin mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla (L 27.6.2003/621). - Kiinteistön omistaja siis päättää pysäköintiä koskevista ehdoista ja määräyksistä.

13. Onko siis kunnallisella pysäköinninvalvojalla oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisellä alueella? Helsingin hovioikeus otti 20.11. 2008 antamansa tuomion perusteluissa kantaa sanottuun kysymykseen seuraavasti:

Tieliikennelain 28 §:n 2 momentti on säädetty lailla 27.6.2003/621. Muutos on liittynyt järjestyslain säätämiseen ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 20/2002 vp., s. 53) todetaan, että pysäköintiä yksityisellä paikalla ei esityksen mukaan säädellä järjestyslaissa, minkä johdosta asiaa koskevat säännökset on tarpeen ottaa tieliikennelakiin. Järjestyslaki taasen on korvannut kunnalliset järjestyssäännöt, joissa on ollut määräyksiä pysäköintikielloista. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 1996-A-55 katsonut, että pysäköintivirhemaksusta annettua lakia ei ollut rajattu vain tieliikennelaissa säädettyjen pysäköintikieltojen rikkomiseen vaan se oli sovellettavissa myös kunnalliseen järjestyssääntöön perustuvan pysäköintikiellon rikkomistapauksiin

14. Mainittu kappale hovioikeuden tuomion perusteluissa on kuitenkin jäänyt irralliseksi, koska hovioikeus ei ole pohtinut, mikä merkitys sanotulla lausumalla tai KHO:n vuoden 1996 ratkaisulla itse asiassa on hovioikeuden ratkaisemassa velkomusjutussa. Hovioikeus on vain katsonut, että maaomistajan oikeus rangaistusluontoisten seuraamusten määräämiseen edellyttää, että siitä on säädetty laissa. Mutta kuten olen jo edellisissä kirjoituksissani moneen kertaan perustellen osoittanut, valvontamaksun määrääminen ei perustu lakiin vaan yksityisoikeudelliseen sopimukseen, jota ei ole laissa kielletty. Taustalla vain on mainittu TLL 28.2 §, joka antaa valtuudet myös pysäköintimaksusta sopimisen.

15. Minun ajatuksenkulkuni on sellainen, että KHO:n päätös vuonna 1996 perustui nimenomaan siihen - niin kuin KHO:n sanotusta ratkaisusta laaditun finlex-selosteen otsikossa nimenomaan todetaan - että pysäköintivirhemaksusta annettu laki oli tuolloin - siis 1990-luvun alkupuolella - sovellettavissa myös kunnalliseen järjestyssääntöön perustuvan pysäköintikiellon rikkomistapauksiin. "Kun A oli pysäköinyt autonsa piha-alueelle vastoin kunnallisen järjestyssäännön määräyksiä, hänelle voitiin määrätä pysäköintivirhemaksulain mukainen pysäköintivirhemaksu," todetaan KHO:n päätöksen loppukaneettina.

16. "Se oli silloin, mutta nyt", sanotaan laulussa. Miten siis mainittua kysymystä on arvioitava nyt voimassa olevan oikeuden mukaan? Tätä oleellista kysymystä hovioikeus ei ole lainkaan pohtinut. Kuten hovioikeuden tuomiossa todetaan, vuonna 2003 annetulla järjestyslailla kumottiin kaikki kunnalliset järjestyssäännöt. Järjestyslaki (612/2003), joka tuli voimaan 1.10.2003, koskee yleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistämistä yleisillä paikoilla. Tällaisina yleisinä paikkoina luetellaan laissa esimerkinomaisesti mm. tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, urheilukentät, yleisön käytössä olevat rakennukset, virastot, toimistot ja ravintolat. Kyse on paikoista, jotka on tarkoitettu yleisesti käytettäviksi tai joita tosiasiallisesti yleisesti käytetään, riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. Vaikka luettelossa ei mainita pysäköintialueita, voidaan esimerkiksi yleisessä käytössä olevien kauppaliikkeiden pysäköintialueita pitää järjestyslaissa mainittuina yleisinä paikkoina. Sen sijaan taloyhtiöiden pysäköintialueet saattaisivat olla toisessa asemassa, sillä niitähän ei ole ainakaan tarkoitettu "kovin yleisesti" käytettäväksi, vaan ne on tarkoitettu talon asukkaiden käyttöön.

17. Tämä ei ole kuitenkaan po. suhteessa oleellista, vaan tärkeintä on se, että järjestyslaissa, toisin kuin aiemmin voimassa olleissa kunnallisissa järjestyssäännöissä, ei ole säännöksiä pysäköinnin järjestämisestä eikä pysäköintikielloista em. yleisillä alueilla eikä siis myöskään yksityisten omistamilla maa-alueilla, joita järjestyslain mukaan pidetään yleisinä paikkoina. Järjestyslain säätämisen ja järjestyssääntöjen kumoamisen yhteydessä TLL 28 §:ään otettiin edellä siteerattu säännös, mutta se koskee ainoastaan kiinteistönomistajan oikeutta määrätä alueellaan pysäköimiskielloista ja pysäköinnin ehdoista.

18. KHO:n vuonna 1996 antama päätös on ajalta, jolloin kunnallisissa järjestyssäänöissä oli määräyksiä pysäköintikielloista yleisiksi alueiksi katsotuilla piha-alueilla. KHO on nimenomaisesti perustanut ratkaisunsa kunnallisen pysäköinninvalvojan oikeudesta antaa virhemaksu kunnalliseen järjestyssääntöön. Kun järjestyssäännöt on nyt kumottu eikä lakiin ole otettu vastaavanlaisia säännöksiä, ei KHO:n päätöksellä ole enää prejudikaattiarvoa; KHO:n ratkaisu on vuoden 2003 lainmuutoksen myötä menettänyt merkityksensä.

19. Minusta näyttää aika vahvasti myös siltä, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei ole tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädäntöön perustuvaa toimivaltaa valvoa pysäköintiä yksityisellä alueella eikä oikeutta määrätä pysäköintivirhemaksuja yksityisellä alueella tapahtuvasta pysäköinnistä. Ilmankos kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät käytännössä juurikaan ole puuttuneet yksityisillä parkkipaikoilla tapahtuvaan pysäköintiin - heillähän ei ole edes toimivaltaa siihen! Jos näin on niin kuin näyttää, niin silloin tietenkin kansanedustaja Juha Hakolan ja kumppaneiden "joulunalusaloitteelta" saada palkata kunnallisille pysäköinninvalvojille yksityishenkilöitä apulaisiksi valvomaan ja "sakottamaan" autoilijoita yksityisillä parkkipaikoilla putoaa kokonaan pohja pois.

20. En mene vannomaan, että edellä mainittu tulkintani olisi sataprosenttisesti ainoa oikea tulkintavaihtoehto, sillä kuten sanotaan "laki on niin kuin se luetaan". Mutta joka tapauksessa on selvää, että kysymys siitä, onko kunnallisilla pysäköinninvalvojilla laillista toimivaltaa määrätä virhemaksuja yksityisten kiinteistönomistajien mailla tapahtuvasta pysäköinnistä, on erittäin epäselvä. Asia kaipaisi perusteellisen selvityksen, eikä sellaiseen tarjoudu tietenkään mahdollisuutta joulun alla ja kaikessa kiireessä tehdyn lakialoitteen tutkimisen yhteydessä. Kun oikeusministeriö on joka tapauksessa heti ensi vuoden alussa käynnistämässä - vihdoinkin - yksityisten alueiden pysäköintiä ja sen valvontaa koskevan lainsäädännön valmistelua, on sopiva ja oikea paikka selvittää edellä mainittu perustavanlaatuinen ja jopa perustuslaillinen kysymys juuri tuossa yhteydessä.

21. On syytä toivoa, että Helsingin hovioikeuden 20.11.2008 antamasta tuomiosta pyydetään valituslupaa ja valitetaan KKO:lle. Silloin KKO, jonka odotetaan ilman muuta myöntävän valitusluvan, joutunee ottamaan esikysymyksensä kantaa siihen jutun hovioikeudessa hävinneen parkkiyhtiön jo hovioikeudessa esittämään väitteeseen, jonka mukaan kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei ehkä olekaan oikeutta määrätä pysäköintivirhemaksua yksityisellä pihamaalla maanomistajan asettamien yksityisoikeudellisten pysäköintiehtojen perusteella. Hovioikeuden kantahan perustui olennaiselta osin juuri siihen, että yksityisellä alueella tapahtuvista pysäköintivirheistä rankaiseminen kuuluu yksinomaan julkista valtaa käyttävän viranomaisen eli siis joko poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan tehtäviin.

22. Tuntuu ilmeiseltä, että oikeusministeriö joutuu lainvalmistelutyössään odottamaan, miten KKO tulee sanotun jutun ratkaisemaan. Oikeusministeriö joutuu ottamaan kantaa siihen, sallitaanko yksityinen pysäköinninvalvonta ylipäätään ja onko julkisella pysäköinninvalvonnalla ja yksityisellä valvonnalla kenties rinnakkainen toimivalta yksityisillä maa-alueilla.

23. Jos minulta kysyttäisiin, niin Suomessa olisi järkevää menetellä tässä suhteessa samalla tavalla kuin Ruotsissakin: julkinen pysäköinninvalvonta rajattaisiin valtion ja kunnan alueilla tapahtuvan valvontaan, jolloin yksityisten omistamilla kiinteistöillä tapahtuva pysäköinninvalvonta jäisi yksinomaan yksityisten valvontayritysten tehtäväksi.

24. No niin, tulihan tämäkin asia sitten "reilaan" ja Hakolan ja kumppaneiden "joulunalusaloite" ruodituksi ja aika kevyeksi todetuksi. Mutta kiva aloite sinänsä, ei siinä mitään! Ehkäpä ajatus pysäköinninvalvojien pikkuapulaisista juolahti Hakolan ja kumppaneiden mieleen näinä aikoina kauppoihin, liikkeisiin ja kapakoihin palkattavista ruuhka-apulaisista ja Joulupukin pikkutontuista!

55. Parkkikiista jatkuu

Pysähtyminen sallittu

1. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva kiistassa on nyt jonkinlainen asemasotavaihe. Hovioikeuden tuomio annettiin 20.11. ja aika pyytää KKO:lta asiassa valituslupa päättyy 19.1.2009. ParkCom on ilmoittanut tulevansa pyytämään valituslupaa ja valittamaan hovioikeuden tuomiosta. Olen käsitellyt asiaa blogissani 27.11. ja 1.12.

2. Pientä nahistelua ja häirintää on kuulemma kentällä ilmennyt. Oikeus ja kohtuus -liikkeen aktivistit tai liikkeen innoittamat muut henkilöt ovat kuvanneet parkkiyhtiöiden työntekijöitä, puhutelleet näitä, uhkailleet rikosilmoituksilla ja jopa sylkeneet heidän päälleen. Yhdessä tapauksessa jopa erään yrityksen työntekijät ovat kuulemma käyttäytyneet aika uhkaavasti parkkivalvojia kohtaa ja estäneet vähäksi aikaa heidän pääsynsä tiettyyn tilaan. Rikosilmoituksia on kuulemma tehtykin, parkkiyhtiöiden johtajia vastaan jälleen kerran ja nyt myös yhtiöiden valvontatyötä suorittaneita työntekijöistä. Selvää kuitenkin on, että mistään rikoksesta ei johtajien tai sen työntekijöiden toiminnan osalta ole kysymys.

3. Yksi iso perintäyhtiö on ilmoittanut purkavansa sopimuksensa yksityisten pysäköinninvalvontayritysten kanssa. Yksi poliisipomo eli Helsingin liikennepoliisin ylikomisario Heikki Seppä on ärhennellyt ja vaatinut julkisuudessa, että yksityinen sakotus on saatava luopumaan. Sepän mukaan viimeistään hovioikeuden tuomion jälkeen on selvää, että "yksityinen sakotus" täyttää tahallisen rikoksen tunnusmerkistön (IL 3.12.). Seppä on antanut julkisen kehotuksen: "Kun poliisipartio tapaa yksityisen parkkivalvojan jakamassa lappuja, se tulisi keskeyttää." Seppä on saanut tukea Joensuun yliopiston professori Matti Tolvaselta, jonka mukaan "yksityisessä sakotuksessa toteutuu rikoksen tunnusmerkistö, se on selvää."(IL 3.12.). Tolvanen on hämmästellyt, mikseivät oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies ole puuttuneet asiaan. Poliisin ylin johto ei ole kuitenkaan yhtynyt Sepän ja Tolvasen näkemyksiin. Tolvanen ei ole IL:ssä perustellut väitteitään. Kuten olen usean kerran perustellen todennut, valvontamaksuissa ei ole kyse sakoista eikä sakotuksesta. En tiedä, miksi professori Tolvanen turvautuu virheelliseen terminologiaan.

4. Autoilijat ovat alkaneet jättää parkkifirmojen karhuamia valvontamaksuja maksamatta, kuinka laajaa tämä käytäntö on, siitä minulla ei ole tietoa. Tämän seurauksen maan toiseksi suurimmaksi sanottu pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol lopetti 8.12. toimintansa. Hovioikeudessa juttunsa hävinnyt ParkCom sen sijaan jatkaa toimintaansa. Yhtiön asianajaja lähetti ylikomisario Sepälle kirjeen, jossa yhtiö vaatii Seppää välittömästi lopettamaan yhtiötä ja yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevat perusteettomat lausunnot. Seppä on on ilmoittanut kokevansa kirjeen uhkailuksi ja jopa kiristykseksi ja hän on lähettänyt kirjeen Suomen Asianajajaliiton hallitukselle ja pyytänyt tutkimaan, onko asianajotoimiston menettelyn hyvän asianajajatavan vastaista.

5. Yksityisen pysäköinninvalvontaa vastustavat tahot käyvät mediassa kiivasta propagandasotaa asiansa puolesta. Netissä olevassa oikeus ja kohtuus kaikessa sivustoilla nuoret "parkkiaktivistit" kiivailevat edelleen taistelussaan "sakkofirmoja" vastaan. Iltalehti on "puolensa" asiassa valinnut; se on selkeästi parkkifirmojen toimintaa vastaan.

6. Myös maan suurin päivälehti Helsingin Sanomat, jota myös Suomen suurimmaksi työväenlehdeksi kutsutaan, on ottanut selkeästi ja samalla hämmästyttävän kiihkeästi kantaa yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan. HS:n kolmas pääkirjoitus 2.12.2008 on jo otsikoitu hyvin hyökkäävään sävyyn: "Hämärän parkkisakotuksen loputtava." Kirjoitus on hyvin aggressiivinen, mutta mikä ikävintä, se suorastaan vilisee asiavirheitä, jollaisia maan suurimman päivälehden pääkirjoituksissa ei olla totuttu näkemään.

7. HS:n pääkirjoituksen otsikossa esiintyy täysin virheellinen sana, parkkisakotus; tämä olisi otsikon mukaan myös "hämärää". Kuten olen monta kertaa kahdessa blogikirjoituksessani perustellen osoittanut, kyse ei ole tietenkään mistään sakotuksesta, koska valvontamaksu ei ole rangaistus, sakko, pysäköintivirhemaksu tai edes rangaistuksenluontoinen maksu. Kyse on yksityisoikeudellisesta, sopimukseen perustuvasta maksusta.

8. HS:n pääkirjoituksessa väitetään, että "Suomeen rantautuneet yksityiset valvojat ovat jäljitelleet harhauttavasti virnaomaisen toimintaa. Tuulilaseihin on kiinnitetyt maksulaput olivat erehdyttävästi virallisen näköisiä, kunnes Kuluttajavirasto ojensi yhtiöitä. Valitusosoitteena saattoi olla maksullinen palvelupuhelinnumero, jolla yhtiö jatkoi rahankeruutaan." - En tunne "maksulappuhistoriaa" tarkemmin, mutta kannattaa muistaa, että HS:n pääkirjoitus muistelee toiminnan alkuaikoja, jolloin menettelyssä saattoi olla puutteita. Mutta nyt nämä puutteet on korjattu, mikä osoittaa, että parkkiyhtiöt aivan ilmeisesti haluavat olla yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa ja noudattaa tarkasti niiden ohjeita ja määräyksiä. Tämäkin osoittaa, että kyse ei ole suinkaan mistään "hämärästä" toiminnasta, kuten HS:n jutun otsikossa annetaan ymmärtää. ParkComin nettisivuilla on kerrottu hyvin yksityiskohtaisesti siitä, miten autoilijan pitää menetellä ja reklamoida, jos hän on saanut valvontamaksulapun autonsa tuulilasiin. Minusta nuo ja muutkin ilmoitetut ohjeet ovat selkeitä ja informatiivisia, eikä kuluttajavirnaomaisilla ole enää ollut niiden suhteen huomauttamista. Valvontamaksuilmoitukset eivät ole sekoitettavissa pysäköintivirhemaksulappuihin.

9. Valvontamaksujen perimisessä ei ole kyse mistään "rahankeruusta", kuten HS antaa pääkirjoituksessaan halventavassa tarkoituksessa ymmärtää. Olen jo selvittänyt blogissani jo useaan kertaan, mistä on kyse. Kyse on yksityisoikeudelliseen sopimuksesta ja rikkomisesta sovitusta maksusta, jonkinlaisesta sopimussakosta, jollaiset ovat sopimusoikeudessa täysin hyväksyttyjä. Autoilijaa ei pakoteta mihinkään, vaan hän saa täysin vapaasti itse valita, tekeekö hän po. reaalisopimuksen vai ei.

10. Hyvin yllättävä on myös HS:n pääkirjoituksessaan esittämä toteamus, jonka mukaan "korkein oikeus tuskin antaa muutoksenhakulupaa, jolloin hovioikeuden kanta jää voimaan ja yhtiöt olisivat velvollisia palauttamaan maksut autoilijoille." Mistähän HS on saanut "sisäpiiritietoa" siitä, että KKO ei myöntäisi valituslupaa jutussa - oikeinko KKO:n sisältä? Kaikki minun kollegani puolestaan ovat olleet sitä mieltä, että valituslupa jutussa olisi hyvin tärkeä saada, koska kysymyksessä on merkittävä asia, joka kaipaa ennakkopäätöstä. Useimmat kollegat ovat myös pitäneet melkoisen varmana, että valituslupa myös tulee - tätä ovat toivoneet myös ne kollegani, jotka ovat itse asiasta eri mieltä kanssani.

11. Pääkirjoituksen lopussa esitetään toivomus, että yksityiselle pysäköinninvalvonnalle saataisiin säännökset lakin, "jotta kunnialliset yritykset voisivat toimia alalla." Lainsäädäntöä toivovat varmaan kaikki, mutta oikeusministeriön toiminta nyt on niin hidasta, kuten monessa muussakin asiassa on nähty. HS:n pääkirjoituksessa on rivien välistä luettavissa väite, jonka mukaan nyt kaikki parkkialalla toimivat yritykset eivät HS:n mielestä olisi "kunniallisia". Merkillistä vihjailua maan suurimmalta lehdeltä. Mutta ehkäpä tämä perustuukin enemmän HS:n kantaan siitä, että koko yksityinen pysäköinninvalvontatoiminta olisi "kunniatonta ja hämärää parkkisakotusta," kun siitä ei ole laissa säännelty. HS:n mukaan meillä olisi siis voimassa samanlainen pääsääntö kuin kuin totalitäärisesti johdetuissa valtioissakin; kaikki se on kiellettyä, mikä ei ole nimenomaan laissa julistettu sallituksi.

12. Helsingin Sanomissa, samoin kuin Iltalehdessä, on jatkettu saman virheellisen terminologian toistamista myöhemminkin; näissä lehdissä puhutaan estottomasti edelleen yksityisistä parkkisakoista ja yksityisestä sakotuksesta. Näin esimerkiksi HS:n pääuutissivulla 9.12. Myöhemmin samassa numerossa uutisoidaan kuitenkin, että "yritykset pettyivät ParkPatrolin päätökseen keskeyttää toimintansa ja että "yksityisillä pysäköintialueilla pelätään kaaosta." Yksityistä pysäköinninvalvontaa on jääty suorastaan kaipaamaan, kertoo HS 9.12. Monet taloyhtiöt ovat olleet helisemässä, kun sikin sokin parkkeeratut autot ovat tukkineet pelastustiet.

13. HS 9.12.: "Se on ollut mielle iso apu, että talojen pelastustiet ovat pysyneet auki. Poliisi ja kunnalliset sakottajat eivät iltaisin ja viikonloppuisin pihoissa kiertele. Olemme kädet pystyssä. Emme tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä", tuskaili isännöitsijä Maria Uronen vantaan kaupungin vuokra-asunnot omistavista VAV Asunnot Oy:stä.

14. Tänään 13.12. Helsingin Sanomien mielipidesivuilla on julkaistu alekirjoittaneen seuraava kirjoitus:

Yksityiset pakkimaksut ovat laillisia

Helsingin hovioikeus on tuomiosaan 20.11. todennut, että pysäköinninvalvontayhtiöillä ei ole oikeutta periä valvontamaksuja yksityisen maanomistajan alueella tapahtuvasta ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siitä tultaneen valittamaan korkeimpaan oikeuteen.

Vaikuttaa hieman siltä, että hovioikeus on sortunut oikeudellisessa päättelyssään jonkinlaisiin lillukanvarsiin, sillä tuomion perustelut eivät vakuuta.

Parkkiyhtiöiden perimissä maksuissa ei ole kyse mistään sakosta, pysäköintivirhemaksusta tai edes rangaistuksen luontoisesta maksusta.

Parkkiyhtiö tai sille valvontaoikeutensa siirtänyt kiinteistönomistaja ei - toisin kuin hovioikeus on katsonut - käytä julkista valtaa valvontamaksujen perimisessä.

Yksityiselle alueelle pysäköinti ilman kiinteistönomistajan lupaa on tieliikennelain mukaan kielletty. Kiinteistönomistajalla on lain mukaan oikeus asettaa alueelle pysäköintiä koskevia määräyksiä.

Yksityisen maanomistajan ja parkkiyhtiön oikeus periä valvontamaksuja perustuu yksityisoikeudelliseen sopimukseen, jollaista ei ole laissa kielletty ja jota ei perusoikeuksiin kuuluvan omaisuudensuojan vuoksi voida kieltääkään.

Pysäköintiehdot on ilmaistu näkyvästi alueille pystytetyissä opastetauluissa. Autoilija voi vapaasti valita, hyväksyykö hän sanotut ehdot. Jos hän pysäköi esimerkiksi varattu asukas- tai asiakaspaikalle, invalidipaikalle, keskelle ajotietä tai oven eteen, hän rikkoo sopimusta ja joutuu maksamaan sopimusehtojen mukaisen maksun.

Kysymys on reaalisopimuksesta, jollainen on hyväksytty ja kymmeniä vuosia muiden pohjoismaiden tuomioistuimissa ilman, että yksityisiin parkkimaksuihin olisi tarvittu lainsäätäjän siunaus.

Tilanne on periaatteessa aivan samanlainen kuin pysäköintitaloon pysäköitäessä. Yksityisen maanomistajan ei tarvitse välttämättä pystyttää alueelle puomia ja maksuautomaattia. Laki ei tätä edellytä, ja siitä aiheutuisi vain lisäkustannuksia, jotka perittäisiin autoilijoilta korkeampien maksujen muodossa.

Hovioikeuden tuomion seuraukset ovat jo nyt nähtävissä. Pysäköinti pääkaupunkiseudun yksityisille parkkialueille on muodostumassa kaoottiseksi.

Tätäkö todella haluttiin?

Jyrki Virolainen

lainkäytön professori

15. En ryhtynyt kirjoituksessani arvostelemaan HS:n pääkirjoitusta 2.12. - vaikka mieli kyllä teki - sillä jos niin olisin tehnyt, kirjoitustani ei luultavasti olisi julkaistu lainkaan. Saapa nähdä, tuleeko kirjoitukseeni kommentteja.

49. Yksityinen "parkkisakko" on laillinen

Turisti voi törmätä yksityiseen pysäköinninvalvojaan myös maaseudulla...

1. Viimeksi kuluneen viikon ykköspuheenaiheisiin kuuluu yksityisen pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön oikeus periä niin sanottuja valvontamaksuja yksityisen kiinteistönomistajan alueelle autonsa väärin pysäköidyn auton haltijalle. Helsingin hovioikeus pysytti 20.11.2008 antamallaan tuomiolla (nro 3254, asian diaarinro S 08/359) Vantaan käräjäoikeuden 14.12.2007 antaman tuomion lopputuloksen, jonka mukaan yksityisellä pysäköintivalvontayhtiöllä ei ole oikeutta määrätä valvontamaksua autonsa virheellisesti pysäköidyn auton haltijalle. Hovioikeuden tuomion mukaan pysäköintivirhemaksuja saa määrätä vain poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvoja.

2. ParkCom -niminen pysäköintivalvontayhtiö, joka oli sanotussa jutussa kantajana ja yritti siis oikeusteitse periä vastaajana olleelta henkilöauton haltijalta valvontamaksua, on ilmoittanut vievänsä asian korkeimpaan oikeuteen (KKO) ja vaativansa siellä hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. On ilmeistä, että KKO myöntää valitusluvan ja ottaa asian tutkittavakseen. Onhan kyseessä merkittävä asia sekä yhtiön että autoilijoiden kannalta. KKO:n ennakkopäätös on välttämätön oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhtenäisyyden kannalta. Jos hovioikeuden tuomio jäisi voimaan, yhtiön koko toimintaidealta putoaisi pohja ja se joutuisi ilmeisesti vaadittaessa palauttamaan autoilijoilta perimänsä valvontamaksut.

3. Yksityiset pysäköintiyhtiöt valvovat mm. kauppakeskusten ja asunto-osakeyhtiöiden pysäköintialueita. ParkCom on lehtitietojen mukaan Suomen suurin yksityinen pysäköintivalvontayhtiö. Yhtiö on tehnyt yli 300 maanomistajan kanssa sopimuksia, joiden perusteella se valvoo noin 700 pysäköintialuetta. Toisena suurena pysäköintivalvontayhtiönä on mainittu Parkpatrol -niminen yhtiö. Pysäköintikohteiden joukossa on erilaisia yksityisiä alueita ja kiinteistöjä: maksullisia pysäköintialueita, pysäköintikiekon käyttöön velvoittavia alueita, pysäköinnin kieltäviä piha-alueita ja kerrostalojen asukaspysäköintialueita.

4. Seuraavassa on tarkoitus hieman kommentoida asiaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden valossa. En ole seurannut muutoin kyseistä oikeudenkäyntiä - lehtijuttuja lukuun ottamatta - tai ollut asian kanssa tekemisissä. Kommentoin oikeusjuttuja yksinäisten iltojeni ratoksi vähän samaan tapaan kuin toiset ratkovat ristisanatehtäviä. Eihän sitä aina viitsi vain juoda viiniä kotona tai lähteä kapakkaan juomaan päätään täyteen; välillä pitää toki olla joitain älyllisempiäkin harrastuksia. Aikanaan, ehkä vajaan vuoden kuluttua, saamme sitten jutussa korkeasti oikeusoppineiden ja oikeamielisten KKO:n tuomareiden lopullisen ratkaisun, jota kaikki asianomaiset noudattakoot (t.k.a.n.). Silloin ehkä voidaan todeta, että taas se bloginisti V. oli väärässä.

5. Onko oikeusjutussa aina edes olemassa yhtä ainoata ehdottomasti oikeata ratkaisua? Oikeusteoreetikot ovat kirjoittaneet asiasta paksuja kirjoja ja tulleet siihen johtopäätökseen, ettei tämä olisi periaatteessa koskaan mahdollista. Väite vaikuttaa oikealta ainakin silloin, kun laki on tulkinnanvarainen, kuten aika usein on asian laita. Esimerkiksi monissa KKO:n ennakkopäätöksellä ratkaisemissa jutuissa voitaisiin perustella myös vastakkaista ratkaisua mihin KKO on päätynyt. Ei ole mitenkään harvinaista, että KKO:ssa asioista joudutaan äänestämään.

6. Tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuus perustuu lopputuloksen ja perustelujen hyväksyttävyyteen; lopputuloksen hyväksyttävyys riippuu siitä, millä tavalla tuomioistuin on onnistunut perustelemaan ratkaisunsa. Jos tuomioistuin on perustellut ratkaisunsa seikkaperäisesti, ymmärrettävästi ja muutenkin vakuuttavasti, voidaan ratkaisua pitää hyväksyttävänä. Sen sijaan niukat, epäselvät ja ristiriitaiset tuomionperustelut eivät välttämättä vakuuta asianosaisia ja yleisöä ratkaisun oikeellisuudesta, vaikka ratkaisu voikin olla sinänsä aivan lainmukainen ja oikea. Toisaalta on syytä huomauttaa, että vaikka tuomio saattaa näyttää muodollisesti oivallisesti perustellulta, sen lopputulos voi osoittautua silti vääräksi. Yleensä heikot perustelut herättävät epäilyn lopputuloksen oikeellisuudesta. Mutta koska oikeusjärjestys on pakkojärjestystä, huonoillakin perusteilla varustettu lainvoimainen tuomio on pysyvä ja sitä on noudatettava; tuomiota ei voida purkaa tai poistaa siksi, että sen perustelut eivät täytä lain vaatimuksia (vrt. kuitenkin KKO 1999:84).

7. Tuomarikunta suhtautuu toisinaan kyllä aika skeptisesti perustelujen merkityksen korostamiseen. Niinpä Itä-Suomen hovioikeuden nyt jo eläkkeellä oleva presidentti Markku Arponen totesi kerran: Vaikka kirjoittaisi perustelut ja tuomion enkelien kielellä, vakuuttaminen ei onnistu. Vakuuttamisella Arponen tarkoitti lukijoiden vakuuttautumista ratkaisun oikeellisuudesta perustelujen perusteella. Markku Arponen esitti joskus jopa sellaista, että mitä yksityiskohtaisemmin ja seikkaperäisimmin tuomio perustellaan, sitä herkemmin jutun hävinnyt osapuoli on taipuvainen epäilemään tuomion oikeellisuutta ja sitä hanakammin hän valittaa tuomiosta.

8. Minua kiinnostavat tuomioissa - lopputuloksen ohella - juuri perustelut ja niiden kirjoitustapa ja -tyyli, samoin tietyt muut prosessuaaliset seikat. Puheena olevassa tapauksessa juttu, joka on siis riita- eikä rikosasia - lautamiehet eivät osallistu riita-asian käsittelyyn - olisi voitu ratkaista käräjäoikeudessa yhden lainoppinen jäsenen kokonpanossa, kuten yleensä käytännössä myös tapahtuu. Riita-asia voidaan kuitenkin ratkaista myös kolmen ammattituomarin tapauksessa, ja niin on tässä tapauksessa tehty, sillä Vantaan käräjäoikeuden kokoonpanoon on kuulunut kolme käräjätuomaria. Näin ilmeisesti siksi, että juttua, vaikka sen rahallinen intressi onkin vähäinen - kyse on ollut yhteensä 360 euron suuruisten valvontamaksujen velkomisesta - on pidetty käräjäoikeudessa juridisesti merkittävänä. Sitä se epäilemättä onkin, joten kokoonpanon valinta on ollut perusteltu.

9. Hovioikeudessa juttu on käsitelty suullisessa pääkäsittelyssä. Tämäkin on hyvä asia, koska suullinen käsittely tarjoaa tuomioistuimelle paremmat mahdollisuudet jutun selvittämiseen kuin yksinomaan asiakirjojen perusteella tapahtuva jutun ratkaiseminen. Hovioikeudessa jutun ovat ratkaisseet kolme hovioikeudenneuvosta. Myös lainoppineen esittelijän nimi mainitaan hovioikeuden tuomiossa, vaikka pääkäsittelyssä juttua ei voidakaan ratkaista esittelystä eli esittelijän ehdotuksen pohjalta.

10. Kun hovioikeus on tuomioistuimien hierarkiassa käräjäoikeuden yläpuolella, voitaisiin odottaa, että hovioikeuden perustelut olisivat laadullisesti käräjäoikeuden perusteluja paremmat. Tässä tapauksessa vaaka kuitenkin kallistuu, jos minulta kysytään, käräjäoikeuden puolelle. Hovioikeuden perustelut ovat kyllä laajat, mutta ne vaikuttavat jotenkin epäjohdonmukaisilta eikä pohdinta ole kovin syvällistä - ikään kuin hovioikeuden oikeudellisessa päättelyssä olisi ollut punainen lanka jotenkin kadoksissa. Hovioikeuden perusteluissa ei anneta vastausta kaikkiin asianosaisten hovioikeudessa esittämiin perusteisiin ja väitteisiin.

11. Käräjäoikeuden tuomion perustelut etenevät jouhevasti, kysymyksenasettelu on johdonmukaista ja adekvaattia ja kaikkiin ongelmakohtiin annetaan myös perusteltu vastaus. Eri kysymykset ja niiden käsittely on erotettu perusteluissa toisistaan väliotsakkeilla, joita on tuomiossa peräti kolmisenkymmentä; ehkä hieman vähempikin määrä olisi riittänyt. Toisin kuin hovioikeus, käräjäoikeus viittaa perusteluissaan lainsäännösten ja lakien esitöiden ohella oikeuslähteinä myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin ja, mikä on erityisen ilahduttavaa, myös muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöön puheena olevassa asiassa. Perusteluissaan käräjäoikeus tuo esiin - ainakin jossakin määrin - myös vastakkaista lopputulosta puoltavia näkökohtia. Tämä on aivan oikea ja suositeltava tapa, kuten olen yrittänyt tuomareita ja opiskelijoita opettaa. Hovioikeuden tuomion perusteluista sen sijaan ei ilmene tällaista pro et contra -argumentointia. Ehkäpä hovioikeus on katsonut, että tuonkaltainen "toisaalta ja toisaalta" - perustelutapa heikentäisi jotenkin hovioikeuden arvovaltaa ja lopputuloksen uskottavuutta, mutta tästähän pro et contra -perusteluissa ei ole kyse. Käräjäoikeuden perustelutkaan eivät kuitenkaan ole mitenkään täydelliset, kuten myöhemmin voidaan havaita.

12. Vaikka käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat kattavat, olisin kuitenkin itse päätynyt jutussa toisenlaiseen lopputulokseen. Perustelujen seikkaperäisyys ja muodollinen asianmukaisuus ei siis vielä ole varma tae tai "merkki" siitä, että myös ratkaisun lopputulos olisi oikea; nyt on tietenkin kyse vain minun mielipiteestäni. Käräjäoikeuden perustelut eivät ole silti menneet mitenkään hukkaan, sillä juuri niiden avulla ainakin minä olen pystynyt havaitsemaan, missä kohdin käräjäoikeuden juridinen päättely on mennyt niin sanotusti "metsään."

13. Mutta mennäänpä itse asiaan. - Jutun faktat ovat aika yksinkertaiset. ParkCom oli tehnyt vuonna 2006 Jakomäessä sijaitsevan kiinteistöyhtiön kanssa sopimuksen pysäköinnin valvomisesta mm. Jakomäentie 6:n kohdalla olevan kerrostalon piha-alueella. Kyseisen piha-alueen sisäänmenoreitit oli merkitty ParkComin nimen ja puhelinnumeron sisältävällä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kirjoitetulla kyltillä tai opastetaululla, jonka teksti kuuluu olennaisilta osin suomeksi:

Yksityisalue

Pysäköinti sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille

Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan valvontamaksu 40 €

Pysäköimällä hyväksyt ehdot

Opastetaulu on ollut varsin kookas, lehtikuvien perusteella arvioituna sen korkeus voisi olla 3-4 metriä.

14. Autoilija X oli pysäköinyt pysyvässä hallinnassaan olleen henkilöautonsa sanotun kerrostalon piha-alueelle yhden rakennuksen sisäänkäyntirapun eteen. X:n auto ei ollut ollut pysäköitynä sanotulla tavalla vain kerran, vaan kaikkiaan yhdeksän kertaa ja aina samassa paikassa 9.8 - 6.12.2006 välisenä aikana. Jokaisella kerralla yhtiön palveluksessa henkilö oli kiinnittänyt X:n auton tuulilasiin "yksityisoikeudellinen valvontamaksu" -nimisen lipukkeen, johon oli liitetty tilisiirtolomake 40 euron määräisen valvontamaksun maksamisesta 14 päivän kuluessa. Maksun syyksi lipukkeeseen oli rastitettu kohta "pysäköinti muualle kuin sallitulle alueelle."

Kantajayhtiö oli maksumuistutuksilla yrittänyt periä X:ltä sanottuja valvontamaksuja, yhteensä 360 euroa, mutta X oli joka kerta reklamoinut yhtiölle ja ilmoittanut kiistävänsä maksuvelvollisuutensa.

15. Yhtiö on X:ää vastaan ajamassaan velkomuskanteessa vaatinut X:n velvoittamista suorittamaan mainitut valvontamaksut, yhteensä siis 360 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen sekä X:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

16. Entä sitten kanteen perusteet? Tässä kohtaa on syytä hieman "tukistaa" käräjäoikeutta tuomion asiaselostuksen kirjoittamisen osalta, sillä selosteesta ei ilmene pelkistetysti niitä perusteita eli oikeustosiseikkoja, joihin kanne on perustunut. Käräjäoikeus on sortunut aivan tarpeettomaan laajaan asian ja aineiston selostukseen, joka sisältää mitä erilaisempia kysymyksiä (tosiseikkoja, todisteita, taustaselvitystä, oikeudellista argumentointia jne). Tämä käytäntö on suomalaisten tuomioistuimien helmasynti, josta ei näköjään päästä eroon. Kanteen ja vastineen sekava selostamistapa tuomion perusteluissa saattaa olla merkki sitä, että asian selvittäminen ei ole oikeudenkäynnissä ehkä aina kunnolla tuomioistuimen "hanskassa."

17. Kanne perustuu lyhyesti sanottuna siihen, että yhtiön ja X:n välille oli X:n jokaisella pysäköintikerralla syntynyt piha-alueelle sijoitetusta opastetaulusta ilmenevin ehdoin yksityisoikeudellinen pysäköintiä koskeva sopimus, jonka ehtoja X ei ollut omalta osaltaan täyttänyt pysäköimällä autonsa yhdeksän eri kertaa talon rapun eteen, jossa pysäköinti oli kielletty. X oli rikkonut myös sopimukseen perustuvan maksuvelvollisuutensa jättäessään yhtiön häneltä sopimusehtojen perusteella karhuamat valvontamaksut maksamatta. - Mitään muuta asiaa kohdassa "kanteen perusteet" ei olisi tarvinnut eikä pitänytkään tuomiossa selostaa. Kaikki muu aineisto olisi tullut säästää myöhemmäksi ja käsitellä sitä näyttökysymyksen ja oikeudellisten perustelujen yhteyteen.

18. Samaa selkeää ja ymmärrettävää kirjoitustapaa noudattaen X:n vastine sisältää kolme perustetta (asiaväitettä), joiden nojalla X on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Ensiksi X on vedonnut siihen, että hänen ja yhtiön välille ei ollut syntynyt eikä voinutkaan syntyä kanteessa väitettyä X:n käyttäytymiseen perustuvaa sopimusta pysäköintiehtojen noudattamisesta ja niiden rikkomisen seuraamuksesta eli valvontamaksun maksuvelvollisuudesta.

Toiseksi X on kiistänyt, että hän olisi toiminut kyseisen auton kuljettajana kanteessa ilmoitettuina auton pysäköintiaikoina, joita X ei sinänsä kiistänyt.

Kolmanneksi X on väittänyt, että vaikka hänen ja yhtiön välille olisikin syntynyt edellä mainittu sopimus, yhtiöllä ei kuitenkaan ollut oikeutta sopimuksen perusteella periä valvontamaksuja, koska valvontamaksuissa oli tosiasiallisesti kysymys rangaistuksenluontoisista, pysäköintivirhemaksuun rinnastettavista seuraamuksista, joiden määrääminen tieliikennelain (TLL) ja pysäköintivirhemaksusta annetun lain (PVML) nojalla kuuluu yksinomaan poliisille tai kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle.

20. Tontinomistajan ja sen toimeksiannosta toimineen kantajayhtiön oikeus sanotunlaisten rangaistuksenluonteisten valvontamaksujen määräämiseen ja perimiseen olisi X:n mukaan edellyttänyt, että yksityisten valvontamaksujen perimisestä olisi säädetty laissa, mutta näin ei ollut asian laita. X on siis väittänyt, että edellä mainittu sopimus, vaikka se olisikin syntynyt, on kuitenkin ollut lainvastaisena mitätön tai pätemätön, koska valvontamaksusta ei voida lain mukaan sopia.

21. Oliko asianosaisten välille syntynyt - tai voinut syntyä - kanteessa väitetty, X:n tosiasialliseen käyttäytymisen eli piha-alueelle pysäköinnin johdosta alueelle pystytetystä yhtiön opastetaulusta ilmeneviin ehtoihin perustuva sopimus? Myöhemmin otan kantaa siihen, onko sopimus mahdollisesti ollut lainvastaisena pätemätön.

22. TLL 28 §:n 2 momentin mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on sanotun lainkohdan mukaan ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla.

Vastaajan mukaan kantajan väittämää sopimusta ei ollut voinut syntyä vain yhtiön talon pihalle asettaman opastetaulun tai kyltin ohi ajamalla. Tällaisen menettelytavan omaksuminen johtaisi vastaajan mielestä "kylttiviidakkoon, missä erilaisten sopimusperusteisten velvoitteiden selvittäminen kävisi yksityishenkilöille lähes mahdottomaksi ja kuluttajalle kohtuuttomaksi."

23. Selvää kuitenkin on, että sopimus voi syntyä, paitsi nimenomaisten kirjallisten tai suullisten tahdonilmaisujen vaihdon tuloksena, myös sopimusosapuolen tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella. Siten kyseisessä asiassa pysäköintiä koskeva sopimus on voinut syntyä pätevästi vastaajan ajaessa alueelle, jos pysäköinnissä noudatettavat ehdot ovat olleet niin selvästi merkityt pysäköintialueen reunaan pystytettyyn opastetaululuun, että autoilija on voinut kohtuullista tarkkuutta noudattaen nuo ehdot havaita.

24. Käräjäoikeus lausuu ehtojen selvyydestä näin: "Valokuvien, karttojen ja henkilötodistelun avulla on yksiselitteisesti näytetty toteen, että kysymyksessä oleva alue on kattavasti merkitty kylteillä, joista selviää alueella noudatettavat pysäköinnin ehdot, noiden ehtojen rikkomisen seuraamukset ja sitoutuminen ehtoihin pysäköimällä. Kyltit täyttävät TLL 28 §:n 2 momentin asettamat informaation tason ja selvyyden edellytykset." Kylteissä tai opastetauluissa on nimenomaan mainittu, että "pysäköinti on sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille." X:n auto oli pysäköity joka kerta rapun eteen, jota ei ole merkitty pysäköintipaikaksi. X ei ole edes väittänyt, että hän olisi saanut opastetaulussa edellytetyn pysäköintiluvan.

25. Vastaaja X on kysymyksessä olevan auton pysyvä haltija. Käräjäoikeuden tuomion mukaan valokuvin ja henkilötodistelulla on näytetty, että juuri kyseinen X:n hallinnassa ollut auto oli ollut kyseisinä päivinä pysäköitynä Jakomäentie 6:n piha-alueelle talonrapun eteen.

26. Mutta oliko X itse pysäköinyt autonsa piha-alueelle? PVML:n mukaan pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton ja moottoripyörän osalta vastuussa kuljettajan ohella ajoneuvon omistaja ja pysyvä haltija. Sääntelyllä on haluttu helpottaa näyttövaikeuksia, joten valvojan ei tarvitse ryhtyä selvittämään, kuka ajoneuvoa kuljetti, vaan maksu voidaan määrätä ajoneuvon rekisterinumeron perustella selvitetylle omistajalle tai pysyvälle haltijalle.

27. Yksityisessä pysäköinninvalvonnan osalta tilanne on toinen, sillä siinä sopimukseen vetoavan osapuolen eli pysäköinninvalvontayhtiön on näytettävä toteen sopimuksen syntyminen ja väitetty ehtojen rikkominen. Väärin pysäköidyn ajoneuvonomistaja ei ole yhtiön sopimuskumppani, jollei hän ole samalla myös kuljettanut autoa. Jos siis yhtiö haluaa periä valvontamaksun ajoneuvon omistajalta tai pysyvältä haltijalta, sen on näytettävä, että omistaja tai haltija myös kuljetti autoa ja pysäköi sen valvotulle alueelle.

28. Jakomäen tapauksessa kantajayhtiö on vaatinut maksua X:ltä vain sillä perusteella, että X oli itse pysäköinyt autonsa sanotulle piha-alueelle. Kantajayhtiö on, ymmärrettävillä perusteilla, vedonnut sillä oleviin näyttövaikeuksiin ja siihen, että vastaajan olisi paljon helpompi selvittää, ettei hän itse ajanut autoa. Yhtiön mukaan sen valvontaa tekevät työntekijät eivät voi valokuvata pysäköityjen ajoneuvojen kuljettajia vaan ainoastaan ajoneuvoja. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat kuitenkin katsoneet, että todistustaakan kääntäminen kantajan edellyttämällä tavalla vastaaja X:lle olisi kuluttajasuojalainsäädännön periaatteiden vastaista. Tämä onkin varmasti oikea tulkinta.

29. Yleiseen elämänkokemukseen perustuvan säännön mukaan lähtökohta on toisaalta se, että auton omistaja tai haltija yleensä kuljettaa autoaan itse tai ainakin tietää, kenen käytössä auto kulloinkin on. Vastaaja X on selittänyt, ettei hän muista, kuka hänen autoaan olisi kyseisinä päivinä kuljettanut. X on kertonut, että kuljettajan henkilöiksi on useita vaihtoehtoja, mutta hän ei ole osannut nimetä näistä ketään. Ensimmäisessä sähköpostin välityksellä yhtiölle maksumuistutuksen johdosta tekemässään reklamaatiossa X ei ollut esittänyt väitettä, että hän ei ollut itse kuljettanut autoa, vaan oli vain väittänyt, ettei mitään sopimusta ollut syntynyt. Valvontamaksujen antoaikana X oli kertonut osallistuneensa internetkeskusteluun, jossa keskustelijoita oli neuvottu kiistämään ajaminen.

30. Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut helppo tehtävä päätellä, että X:n väitteet, joiden mukaan hän ei tiennyt, kuka hänen autoaan oli kuljettanut ja että autoa olisi siis kuljettanut hänen sijastaan joku muu "tuntematon mies", eivät olleet uskottavia. Vaikka siis todistustaakka on ollut kantajalla, yhtiö on selviytynyt siitä, koska näyttökynnystä ei voida puheena olevassa tilanteessa asettaa kovinkaan korkealle, ja se on tässä tapauksessa ylittynyt muun muassa X:n todistelutarkoituksessa antamien epäuskottavien kertomusten perusteella. Vaikka X:llä ei ole todistustaakkaa, hänellä on ollut selitystaakka, josta X ei ole selviytynyt kunnialla; X ei ole keksinyt "hyvää selitystä", miksi joku toinen henkilö olisi käynyt yhdeksän kertaa pysäköimässä hänen autonsa kiellettyyn paikkaan.

31. Mutta onko yhtiön ja X:n välinen sopimus, jonka ehtoja X on rikkonut, kuitenkin mitätön siksi, että laki estäisi, kuten X on väittänyt, yksityisiä kiinteistönomistajia perimästä sanotunlaisia valvontamaksuja? Tämän kysymyksen tiimoilta on esitetty monenlaisia väitteitä ja tulkintoja.

32. On sanottu, että valvontamaksussa olisi kyse aivan samasta asiasta kuin pysäköintivirhemaksussa, jonka saa määrätä vain polisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. Pysäköintivirhemaksua on pidetty oikeuskirjallisuudessa joko rangaistuksenluonteisena tai rangaistuksenkaltaisena seuraamuksena taikka hallinnollisena sanktiomaksuna. Siten yksityisen kiinteistönomistajan "määräämää" valvontamaksua on luonnehdittu pysäköintivirhemaksuun rinnastettavaksi "rangaistuksenluonteinen maksuksi." On vedottu siihen, että vaikka sopimusvapaus saa suojaa peruslakiin otetun omaisuudensuojasäännöksen kautta, lainvastaiset oikeustoimet eivät nauti perustuslain suojaa.

33. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet siihen, että valvontamaksussa olisi kyse "julkisen vallan käytöstä" ja rangaistuksenluontoisen seuraamuksen määräämisestä, mikä edellyttäisi, että siitä on säädetty lailla. Kun tällaista lakia ei Suomessa ole, oikeus yksityisellä alueella tapahtuvista pysäköintivirheistä rankaisemiseen kuuluu perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 124 §:ssä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä viranomaisen tehtävin.

34. Hovioikeuden mukaan asiassa olisi siis ilmeisesti noudatettava periaatetta: Kaikki se (tässä tapauksessa siis omaisuuden käyttö ja sitä koskevan sopimuksen tekeminen), mitä ei ole laissa nimenomaan sallittu, on kiellettyä. Rohkenen vahvasti epäillä tällaisen lähtökohdan oikeellisuutta ja perimmiltään juuri sanotunlaiseen ajatteluun perustuvia hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita. Tuo malli ja ajattelutapa, jota käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot näyttäisivät edustavan, soveltuisi kyllä ehkä hyvin totalitäärisen valtion oikeusjärjestykseen. Mutta demokraattisen valtion oikeusjärjestelmään, joka perustuu lähtökohtaisesti yksityiseen omistusoikeuteen ja sopimusvapauteen, malli ei minusta sovellu. Tällaisen länsimaisen oikeusjärjestyksen voisi sanoa perustuvan päin vastoin lähtökohtaan, jonka mukaan kaikki se, mitä ei ole nimenomaan lailla kielletty, on sallittua.

35. TLL 28 § kieltää pysäköinnin yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa. Tuon lainkohdan nojalla ja perustuslain valossa on selvää, että yksityinen kiinteistönomistaja voi päättää alueellaan pysäköintiä koskevista ehdoista. Omaisuudensuojaan kuuluu myös oikeus sopia omaisuuden käyttämisestä vastiketta vastaan ja sopimuksen rikkomisesta seuraavasta korvauksesta tai sopimussakosta. Tällaisesta sopimusvapauteen perustuvasta toiminnasta on kyse myös yksityisen pysäköinninvalvonnassa, jonka kiinteistön omistaja on siirtänyt valvontaa harjoittavalle yhtiölle. Missään laissa ei ole kielletty tekemästä pysäköintiä koskevaa sopimusta, jonka ehtojen rikkomisesta on seuraamuksena valvontamaksuksi tai joksikin muuksi nimetty korvaus tai sopimussakko. Laissa ei ole myöskään kielletty yksityistä pysäköinninvalvontayritystä perimästä sille pysäköintiä koskevan sopimuksen rikkomisesta sopimuksen mukaan kuuluvaa hyvikettä tai sopimussakon luontoista maksua.

36. Valvontamaksuksi nimetty vastike/sopimussakko/korvaus ei ole mikään rangaistuksenluontoinen seuraamus tai pysäköintivirhemaksuun rinnastettava maksu. Valvontamaksu on puhtaasti yksityisoikeudellinen velvoite, mikä ilmenee siitäkin, että sitä ei voida periä ja ulosottaa maksuvelvolliselta ilman tuomiota tai päätöstä kuten sakkoa tai pysäköintivirhemaksua. Valvontamaksu periminen tapahtuu, kuten muidenkin yksityisoikeudellisten saatavien perintä, tuomioistuimessa väitettyä sopimusrikkojaa vastaan nostettavalla kanteella, jolloin vasta tuomioistuimen lainvoimainen tuomio kelpaa ulosoton perusteeksi.

37. Valvontamaksun perimisessä ei ole tietenkään kyse minkäänlaisesta julkisen vallan käytöstä. Termi "valvontamaksun määrääminen", jota käräjäoikeus ja hovioikeus ovat käyttäneet, on harhaanjohtava ja jopa virheellinen, sillä valvontamaksussa ja sen perimisessä on kyse ainoastaan sopimukseen perustuvasta maksuvelvollisuudesta ja sen toteuttamisesta. Se tosiasia, että yhtiön valvoja asettaa valvonnan yhteydessä auton tuulilasiin kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa käytettävää maksulipuketta muistuttavan lipukkeen, ei luonnollisestikaan oikeuta sanomaan, että kyse on maksun määräämisestä. Vasta tuomioistuin, jonne maksuasia mahdollisesti etenee, voi ulosottokelpoisella tuomiolla määrätä valvontamaksun autoilijan suoritettavaksi. Sanotussa lipukkeessa sitäpaitsi lukee selvästi, että kyse on nimenomaan yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta. Autoilija tuskin voi erehtyä pitämään valvontamaksua pysäköintivirhemaksuna, sillä onhan hänen pitänyt jo pysäköintialueelle ajaessaan opastetaulusta tai -kyltistä havaita, mistä on kysymys.

38. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden perusteluissa esitetyt pohdinnat pysäköintivirhemaksun ja toisaalta valvontamaksun "luonteesta" osoittavat, että tuomioistuintemme laintulkinta perustuu yhä edelleen paljolti pikkutarkkaan legalismiin ja 1800-luvulla saksalaisessa oikeustieteessä kehitettyyn käsitelainoppiin, jossa lähinnä oikeuskirjallisuudessa muodostetuista juridisista käsitteistä tehdään oikeudellisia päätelmiä ja johdetaan tulkinnassa käytettäviä normeja. Kyseisessä tapauksessa siitä, että valvontamaksun tarkoitus on pohjimmiltaan samalainen kuin pysäköintivirhemaksunkin, on päätelty, että molemmat maksut ovat "samanluonteisia", joten siis valvontamaksunkin täytyy olla pysäköintivirhemaksun tavoin "rangaistuksenluontoinen." Kun rangaistuksenluontoisten maksujen "määrääminen" kuuluu ainoastaan viranomaisille, täytyy siis myös valvontamaksussa olla kyse maksun määräämisestä ja samanlaisesta julkisen vallan käytöstä kuin pysäköintivirhemaksun määräämisessäkin. Yksityinen kiinteistönomistaja ei kuitenkaan voi sanotun päättelyn mukaan käyttää julkista valtaa eli määrätä valvontamaksua ja periä sitä, koska siihen ei ole annettu laissa lupaa!

39. Tuomioistuimet ovat näköjään unohtaneet tai sivuuttaneet sen tosiasian, että valvontamaksun pohjana on aivan normaali yksityisoikeudellinen sopimus ja sen rikkomisesta sovitun maksun/sopimussakon periminen, eikä tätä ole missään laissa kielletty. Julkisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu ja yksityisoikeudellinen valvontamaksu ovat kaksi täysin eri asiaa. Valvontamaksun perimisessä ei ole kyse mistään julkisen vallan käytöstä.

40. Käräjäoikeus on perusteluissaan todennut, että valvontamaksun osalta ei ole oikeusturvan takeita, kun taas pysäköintivirhemaksuun liittyy oma muutoksenhakujärjestelmä. Mutta mitenhän tämän asian kanssa oikein on?

41. Valvontamaksulipukkeen saaneen autoilijan ei ole mikään pakko heti maksaa häneltä lipukkeella "karhuttua" maksua, vaan hän voi aina reklamoida saamastaan maksusta valvontayhtiölle. Maksulipukkeessa on annettu yksityiskohtaiset ohjeet, miten ja missä ajassa reklamaatio on tehtävä; reklamaation voi lähettää valvontayhtiölle internetin välityksellä, sähköpostitse, postitse tai faksilla. Osaltaan myös autoilijan oikeusturvan takaamiseksi yhtiön valvojat ottavat jokaisesta autosta valokuvan valvontamaksun antaessaan. Jos autoilija ei ole tyytyväinen yhtiöltä reklamaation johdosta saamaansa kirjalliseen vastaukseen, hän voi pyytää neuvoa kunnalliselta kuluttajaneuvojalta tai antaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. ParkCom on ilmoittanut noudattavansa kuluttajariitalautakunnan antamia ratkaisusuosituksia.

42. Maksamattomat valvontamaksut käyvät läpi normaalin muistutus- ja perintäprosessin ja saatavat peritään yhtiön ilmoituksen mukaan saatavien perintälain mukaisesti noudattaen hyvää perintätapaa. Edellä oli jo puhetta sitä, että pysäköintivirhemaksu on siltä osin valvontamaksua "oikeusturvattomampi", että se voi voidaan periä ilman tuomioistuimen päätöstä tai tuomiota. Sen sijaan valvontamaksun perintä edellyttää kanteen nostamista käräjäoikeudessa ja sitä, että käräjäoikeus antaa tuomion, jolla maksuvelvollisuus määrätään. Vasta tuomio kelpaa ulosottoperusteeksi. Käräjäoikeuden ratkaisussaan ilman perusteluja esittämä lausahdus, jonka mukaan valvontamaksuun ei liity oikeusturvan takeita, näyttäisi siis jäävän perusteettomaksi väitteeksi.

43. Tuomioistuin on perustelut kantaansa, jonka mukaan siis valvontamaksussa olisi tosiasiallisesti kyse pysäköintivirhemaksun määräämisestä, myös sillä, että julkinen pysäköintivalvontajärjestelmä ulottuu myös yksityisellä alueella tapahtuvaan valvontaan. Toisin sanoen yksityinen kiinteistönomistaja voi kääntyä ongelmallisessa pysäköintitilanteessa, jossa hänen mielestään rikotaan kiinteistölle asetettuja pysäköintiehtoja, aina kunnallisen pysäköinninvalvojan puoleen, jolla on oikeus määrätä pysäköintivirhemaksu. Tästä käräjäoikeus, jonka perustelut hovioikeus on ilmeisesti hyväksynyt, päättelee, että koska näin on, niin silloin yksityinen pysäköinninvalvonta tai ainakaan valvontamaksun periminen ei voi olla sallittua.

44. Oikeusistuin siis ajattelee, että vain sillä edellytyksellä, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei lain mukaan olisi toimivaltaa ja oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla, voitaisiin yksityinen pysäköinninvalvonta ja valvontamaksut hyväksyä. Tämä on minusta virheellinen tulkinta, joka perustuu juuri edellä mainittuun konstruktiiviseen, käsiteistä päättelemiseen käsittävään laintulkintaan. Kunnallisilla pysäköinninvalvojilla tosin lienee, vaikka tästä(kin) on esitetty erilaisia mielipiteitä, oikeus harjoittaa pysäköinninvalvontaa myös yksityisillä kiinteistöillä. Pysäköinninvalvoja voi siis määrätä myös yksityisellä alueella tapahtuvasta pysäköintirikkeestä virhemaksun.

45. Mitään suoranaista velvollisuutta puuttua omasta aloitteestaan yksityisten alueiden pysäköinnin valvontaan julkisilla valvojilla ei kuitenkaan käsitykseni mukaan ole. Kunnallisilla pysäköinnin valvojilla ei ole yksinkertaisesti riittäviä resursseja valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla. Käytännössä tämä valvonta edellyttää sitä paitsi kiinteistöomistajan aloitetta ja pysäköinninvalvojan kutsumista paikalle, jolloin myös kiinteistönomistajan edustajan, joka on tehnyt "rikosilmoituksen" tai ilmiannon, olisi syytä olla saapuvilla osoittamassa virkamiehelle väärin pysäköidyt ajoneuvot.(Autoilijat ovat sitä vastoin usein jo varmaankin ehtineet häipyä autoineen "rikospaikalta" ennen kuin virkamies saadaan - jos saadaan - todistamaan autoilijoiden katalaa menettelyä).

46. Se, että julkisen pysäköinninvalvonnan toimiala on rinnakkainen niin, että kunnalliset pysäköinninvalvojat voivat periaatteessa valvoa - vaikka näin ei käytännössä tapahdu - paitsi valtion ja kuntien, myös yksityisten omistuksessa olevilla alueilla tapahtuvaa pysäköintiä, ei kuitenkaan oikeuta käräjäoikeuden ja hovioikeuden tekemin johtopäätösten tavoin päättelemään, että muilta eli yksityisiltä valvontafirmoilta olisi evätty oikeus harjoittaa maanomistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella valvontaa yksityisillä maa-alueille.

47. Käräjäoikeuden päättely on tässä kohtaa valitettavasti virheellinen. Valtiolla tai kunnilla taikka julkisella pysäköinninvalvonnalla ei ole monopolia pysäköinnin valvontaan yksityisillä alueilla, tämä ilmenee suoraan TLL 28 §:n 2 momentin säännöksestä. Maanomistajan ei tarvitse suinkaan kipaista aina pysäköinninvalvojan pakeille saadakseen pysäköintimääräyksiä rikkoneet autoilijat kiipeliin, vaan hän voi järjestää asian paljon järkevämmällä ja tehokkaammalla tavalla sopimusteitse. Näin on käsillä olevassa ParkComin tapauksessa juuri tehty.

48. Ruotsissa yksityinen pysäköinninvalvonta on ollut järjestetty jo pitkään juuri sillä tavalla kuin meillä nyt pysäköintivalvontafirmojen toimesta menetellään. Siellä annettiin vuonna 1984 yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki (Lag om kontrollavgift vid olovlig parkering). Mutta jo vuosia ennen kyseisen lain voimaantuloa Ruotsissa oli vakiintunut vastaavanlainen käytäntö kuin meillä nyt; itse asiassa tuo käytäntö sai mainitussa laissa vain lainsäätäjän siunauksen.

49. Tämän käytännön pitävyyttä on testattu muutamassa ennen vuoden 1984 lain säätämistä annetuissa Högsta domstolenin ennakkopäätöksissä. Niissä katsottiin, että yksityinen sopimukseen perustuva pysäköinninvalvonta ja sopimuksen rikkomiseen perustuvan valvontamaksun periminen on laillista. Se ero, että Suomessa, toisin kuin Ruotsin em. lain mukaan on mahdollista, julkiset pysäköinninvalvojat voivat periaatteessa määrätä pysäköintivirhemaksun myös yksityisillä alueilla tapahtuvasta virheellisestä pysäköinnistä, on vain näennäinen, eikä voi estää, kun Suomessa ei ole laissa nimenomaan toisin määrätty, yksityisiä kiinteistönomistajia järjestämästä pysäköinninvalvontaa sopimusteitse Jakomäen tapauksesta ilmenevällä tavalla.

50. Muutama sana vielä tuomioistuimien tulkintametodista puheena olevan tapauksen valossa. Kuten edellä on jo tullut sanotuksi, käräjäoikeus ja hovioikeus ovat pitäytyneet ratkaisuissaan varsin muodolliseen laintulkintaan, tulkintatapa on legalistinen ja käsitelainopillinen, vaikka etenkin käräjäoikeus on toki pyrkinyt avoimen argumentointiin. Tuomioistuimet eivät ole tapauksessa juuri vedonneet tai argumentoineet asia-argumenteilla tai reaalisilla näkökohdilla. Tulkinnassa on jäänyt syrjään mm. tämän kirjoittajan kannattama teleologinen laintulkintametodi, jossa ratkaiseva merkitys annetaan seuraamusharkinnalla. Teleologisessa tulkinnassa tuomari panee painoa muiden argumenttien ohella erityisesti sille, millaisiin yhteiskunnallisiin tai yksityisoikeudellisiin seuraamuksiin erilaiset tulkintavaihtoehdot ilmeisesti tulisivat johtamaan ja valitsee sitten näistä vaihtoehdoista sellaisen, joka on ratkaisun aiheuttamien seuraamusten kannalta arvioituna muita vaihtoehtoja järkevämpi.

51. Jos hovioikeuden tuomio jäisi voimaan eli kanne hylättäisiin myös KKO:ssa, eivät seuraukset ilmeisesti olisi pysäköinnin tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta kovin suotuisat. Jos yksityinen pysäköinninvalvonta julistettaisiin ikään kuin pannaan, tulisi kuntien lisätä huomattavasti pysäköinninvalvojien määrää, jotta järjestelmä ehtisi valvoa asianmukaisesti ja tehokkaasti myös yksityisillä kiinteistöllä tapahtuvaa pysäköintiä. Tästä puolestaan olisi ilmeisenä seurauksena parkkimaksujen ja pysäköintivirhemaksujen ehkä tuntuvakin korottaminen, jotta järjestelmä voisi kustantaa itse itsensä. Autoilijat olisivat varmaan "riemuissaan tällaisesta kehityksestä! Jos kunnallisten pysäköintivalvojien määrän lisääminen ei onnistuisi - tämä on hyvin todennäköistä - laskisi nimenomaan yksityisten pysäköintialueiden valvonnan teho ehkä huomattavasti ja pysäköinnissä ilmenisi entistä enemmän kaikenlaisia ongelmia ja kurittomuutta, pysäköintialueita jouduttaisiin ehkä sulkemaan jne.

52. Jos sitä vastoin yksityisten valvontamaksujen perintä sallitaan, ryhdyttäisiin yksityisiä valvontafirmoja luultavasti perustamaan lisää, jolloin pysäköinnin valvonta tehostuisi merkittävästi nykyisestä käytännöstä. Mainittakoon, että esimerkiksi Lohjalla kaupungin vuokratalojen pysäköinti on kuulemani mukaan siirretty yksityiselle pysäköintivalvontafirmalle, koska kaupungin pysäköinninvalvonta ei yksinkertaisesti pystynyt valvontaa vuokrataloille tarjoamaan.

Miksi siis pitäisi "tappaa" hyvin toimiva, tehokas ja oikeussuojan kannalta aivan turvallinen yksityinen pysäköinninvalvonta ja vain sen takia, että toimintaa ei ole vielä ehditty sääntelemään laissa? Tältä kannalta tuomioistuinten Jakomäen tapauksessa antamat ratkaisut tuntuvat suorastaan järjettömiltä! Jos käräjäoikeus ja hovioikeus olisivat laintulkinnassaan pohtineet, niin kuin minusta olisi pitänyt, edellä esitetyn kaltaisia realistisia asia-argumentteja, olisi tuomion lopputulos ilmeisesti voinut hyvinkin olla toisenlainen.

53. Päädyn siis siihen lopputuloksen, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot perustuvat virheelliseen lain tulkintaan. Pysäköinninvalvontayhtiön kanteella on hyväksyttävät perusteet. Yksityisoikeudellinen sopimus, jonka syntymiseen ja rikkomiseen kanne perustuu, ei ole lain tai oikeusjärjestyksen vastainen eikä siis pätemätön tai mitätön. Valvontamaksuja ei voida pitää kohtuuttoman suurina. Vastaaja X joutuu näin ollen, niin voidaan mielestäni hyvin perusteilla ennakoida, KKO:n aikanaan antamalla ennakkopäätöksellä maksamaan yhtiölle sen häneltä oikeusprosessissa velkomat valvontamaksut.

54. Mutta kuten sanottu, tulkinnanvaraisessa tapauksessa ei ole aina olemassa yhtä ainoata ehdottomasti oikeata ratkaisua. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat perustelleet toisenlaisen lopputuloksen hyväksymistä, mutta itse en pidä näitä perusteita kovin painavina. Ainahan silti voi tapahtua yllätyksiä, ehkä siis vielä myös KKO:ssa. Eräs tunnettu prosessioikeuden professori loihekin 1970-luvulla lausumaan: Suomalainen tuomioistuinlaitos on kuin pajatso; kun sinne lyö sisään kolikon, ei voi koskaan olla varma, mikä on lopputulos. Mutta eiköhän tuomioistuinlaitos ole noista päivistä sentään jonkin verran kehittynyt. Ainakin minä luotan tähän.

55. Jaahas, nyt tämäkin juttu tuli sitten valmiiksi, vielä ehtisi niiden muidenkin harrastusten pariin!