736. Uhkaako päällikkötuomareiden vallankasvu tuomareiden ja tuomioistuimien riippumattomuutta?

1. Alioikeuksien ja hovioikeuksien, samoin kuin hallinto-oikeuksien, henkilöstöhallinto sekä määräaikaisten tuomareiden nimittämiskäytäntö on kokenut viimeisten 10-20 vuoden aikana melkoisia muutoksia. 

2. Omalta ukkotuomariajaltani (kihlakunnantuomarina vv. 1978-1990) muistelen, miten tarkasti tuomiokunnan hallinto oli lainkäyttöhenkilöstön osalta hovioikeuden seurannan ja päätösvallan alaisena. Esimerkiksi tuomareiden lomalistat oli lähetettävä aina hyvissä ajoin hovioikeuden syynättäviksi ja vahvistettaviksi ja hovioikeus myönsi tuomareille myös virkavapauden ja määräsi tuomareiden sijaiset olipa sitten kysymys miten lyhyestä sijaisuudesta ja määräaikaisuudesta tahansa. Ei siis tullut kysymykseenkään, että ukkotuomari olisi tuomiokunnan päällikkönä voinut päättää sijaisuuksista tai määräaikaisen tuomarinviran hoidosta. Hovioikeus antoi myös tuomiokunnan notaareille määräyskirjan, tosin aina kihlakunnantuomarin esityksen mukaisesti, ja vahvisti, jos nyt oikein muistan, myös ne ajanjaksot, jolloin notaari toimi käräjätuomarin sijaisena ja sai siten myös oikeuden istua käräjiä kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana.

3. Nuorena miehenä eli noin 35 vuotta sitten hovioikeudenneuvoksen virassa Vaasan hovioikeudessa ollessani (vv.1976-78) muistan, miten hovioikeus teki aina täysistunnossaan eli plenumissa virkaehdotuksen tuomarinvirkoja koskevissa nimitysasioissa tai KKO:lle esityksiä tuomarinviran sijaisuuksista tai ylimääräisen tuomarinviran täyttämisestä. Hovioikeus ei ollut tuolloin nykyisenlainen päällikkövirasto, vaan päätösvalta kuului tuomarikollegiolle ja tärkeimmissä asioissa täysistunnolle. Ei ollut puhettakaan siitä, että hovioikeuden presidentillä olisi ollut  toimivalta päättää yksin nimitysasioista. Virkanimitysasioissa hovioikeuden täysistunto joutui usein äänestämään.

4. Nykyisin kaikki on tässä(kin)  suhteessa toisin, eli on käynyt niin kuin Suomessa usein tuppaa lainsäädännössä käymään: toisesta äärimmäisyydestä on menty rytinällä ja kertaheitolla toiseen äärimmäisyyteen. Päällikkötuomareiden valta hovioikeuksissa, käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa on kasvanut  lainsäädännön muutosten johdosta todella merkittävästi, viimeisin lainmuutos on vuodelta 2011. Muutosta, joka perustuu Helsingin hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän johtaman ja oikeusministeriön nimittämän työryhmän mietintöön, on perusteltu tuomioistuinten hallinnon kehittämisellä ja pyrkimyksellä parantaa tuomioistuinten johtamisedellytyksiä.

5. Tilanne on nyt pääpiirteittäin sellainen, että vakinaiseen virkaan tuomarit nimittää tasavallan presidentti. Määräajaksi tasavallan presidentti nimittää vain korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit. Muiden määräaikaisten tuomareiden osalta nimitystoimivalta määräytyy sen mukaan, kuinka pitkästä määräajasta on kyse. Vuotta pidemmäksi määräajaksi tuomarin hovioikeuteen ja käräjäoikeuteen nimittää korkein oikeus,  hallinto-oikeuteen, vakuutusoikeuteen ja markkinaoikeuteen puolestaan korkein hallinto-oikeus. 

6. Jos sen sijaan on kysymys enintään vuoden määräaikaisesta tuomarinvirasta, tuomarin nimittää käräjäoikeudessa, hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa täysistunnon tai vastaavan monijäsenisen toimielimen asemesta asianomaisen tuomioistuimen päällikkö, siis esimerkiksi hovioikeuden presidentti tai käräjäoikeuden laamanni. Ylimmät tuomioistuimet nimittävät kuitenkin hovioikeuden, käräjäoikeuden ja muiden mainittujen tuomioistuinten päällikkötuomarit määräajaksi sen kestosta riippumatta.

7. Päällikkötuomareiden vallan kasvu hovioikeudessa, käräjäoikeudessa ja muissa edellä mainituissa tuomioistuimissa voi johtaa mielivaltaiseen nimityskäytäntöön ja siihen, että määräaikaiseksi tuomareiksi nimitetään päällikkötuomarin suosikkeja. Vaarana on, että tuomioistuimen koko tuomarikunta valikoituu pikkuhiljaa "samanmieliseksi", sillä ma. tuomarina toimineella tuomarilla on aina selkeä etulyöntiasema, kun täytettäväksi tulee vakinainen tuomarinvirka ko. tuomioistuimessa. Yksi ja sama tuomari voi saada vuoden pituisen nimityksen ma. tuomarinvirkaan monta kertaa peräkkäin. Tuomareiden riippumattomuus voi kaventua ja vaarantua, jos vakinaista tuomarinvirkaa havitteleva esittelijä, asessori tai ma. tuomari ei rohkene ilmaista omaa eriävää mielipidettään joko päätöksenteossa tai ao. tuomioistuimen hallinnon kehittämisen osalta leimautumisen pelossa. Väitetään, että päällikkövalta tekee tuomareista ja tuomarin virkaa tavoittelevista nuorista lakimiehistä nöyriä, vaikka riippumattomuus edellyttää tuomarin virkaan nimitettäviltä päinvastoin itsenäistä otetta. Kyse on niin sanotusta rakenteellisesta riippumattomuudesta ja sen vaarantumisesta.

8. Kuten Itä-Suomen hovoikeuden ex-presidentti Mikael Krogerus kirjoitti HS:n mielipidesivulla 28.5.-13, hovioikeuden presidentillä on valta ottaa taloon nuoret juristit sekä nimittää esittelijät ja lähes kaikissa tapauksissa hovioikeuden määräaikaiset tuomarit. Hovioikeuden presidentti siis yksin päättää, keitä otetaan keskeisimmälle tuomarinvirkoihin johtavalle uralle, ketkä uralla virkanimitysten myötä menestyvät ja ketkä saavat meritoitua määräaikaisina tuomareina. Korogerus jatkaa: "Jos presidentti on diktatorisiin otteisin taipuvainen tai muuten heikko, ongelmat kärjistyvät, työilmapiiri heikkenee ja suosikkijärjestelmiä syntyy". Krogerus ehdottaa, että hovioikeuksissa toimivalta esittelijöiden ja ma. tuomareiden virkanimityksissä tulee palauttaa takaisin nimittämiskollegiolle.

9. Krogerus puhuu asiaa, vaikka käytännössä ongelmia ei yleensä esiinny - niistä ei ainakaan paljon puhuta, eikö rohjeta puhua?  Mutta mitkä seikat puoltaisivat päällikkötuomareiden vallan kasvattamista nykyisiin mittoihin? Kuten sanottu, muutosta on perusteltu ensisijassa tuomioistuinten hallinnon keventämispyrkimyksellä. Tässä näkyy työryhmän puheenjohtajana toimineen Mikko Könkkölän "kädenjälki", sillä onhan Könkkölän johtama Helsingin hovioikeus selvästi maan suurin hovioikeus, jonka hallinto on siis paljon laajempaa kuin muissa hovoikeuksissa. Könkkölä on siis halunnut keventää lähinnä "oman hovioikeutensa" hallintoa. Toisena perusteena mainitaan pyrkimys parantaa tuomioistuimen johtamisedellytyksiä. Siis jotta esimerkiksi hovioikeuden presidentti voisi johtaa "tehokkaasti" tuomioistuintaan, hänellä tulisi olla enemmän valtaa ja nimitysasioissa suorastaan diktatorinen valta. 

10. Mutta mihin tässä hötäkässä on unohtunut tuomioistuinten riippumattomuudesta huolehtiminen ja tuomioistuimen työskentelyilmapiirin turvaaminen? Entä ihmisten oikeusturva, jonka pitäisi olla kaiken a ja o myös tuomareita virkoihin nimitettäessä? Eikö lainmuutosta valmistaessa todella ymmärretty tai kerrottu, että päällikkötuomarille isossa tuomioistuimessa keskitetty nimitysvalta voi vaikuttaa myös yksittäisten oikeusjuttujen ratkaisemiseen? Eikö Könkkölän työryhmää työtä valvomaan asetettu ohjausryhmäkään tätä vaaraa kyennyt havaitsemaan? Kerrotun mukaan KKO asettui lausunnossaan vastustamaan Könkkölän työryhmän mietintöä, mutta presidentti Pauliine Koskelo oli eri mieltä ja siis hyväksyi könkköläläisten ajatukset ja sen kaavaileman päällikötuomareiden ja Mikko Könkkölän oman nimitysvallan kasvattamisen.

11. Hovioikeuksien tavoin myös käräjäoikeudet ovat nykyisin päällikkövirastoja. Samoja ongelmia liittyy myös käräjäoikeuden laamannien yksinomaiseen päätösvaltaan ma. käräjätuomareiden nimittämisasioissa. Käräjäoikeudet jakautuvat nykyisin osastoihin ja laamanni nimittää myös osastonjohtajina toimivat käräjätuomarit tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Käräjäoikeuden laamannilla on yksinomainen toimivalta ottaa tehtäväänsä myös tuomioistuinharjoittelua eli auskultointia suorittavat käräjänotaarit. Notaarien valinta on kuulunut perinteisesti tuomiokunnan ukkotuomarille ja sittemmin käräjäoikeuden laamannille. Tästä auskultanttien joukosta valikoituu myöhemmin se joukko, joka hakeutuu esittelijöiksi hovioikeuteen tai hallinto-oikeuteen ja josta sittemmin vakinaiset tuomarit tullaan noin 95 prosenttisesti rekrytoimaan.

12. Minusta käräjänotaareiden valinta tulisi, kuten olen jo 20 vuoden ajan ehdottanut,  siirtää Ruotsin mallin mukaisesti erityiselle valtakunnalliselle notaarilautakunnalle, joka valitsisi notaarit kerran pari vuodessa kaikkiin käräjäoikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Notaarin valinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota notaariksi hakevien nuorten lakimiesten  opiskelumenestykseen ja yliopistollisiin arvosanoihin. Suomessa notaareiden valinnassa ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota  siihen, millaisin arvosanoin tai pistemäärin nuori lakimies on tiedekunnasta valmistunut, vaan valinta suoritetaan pitkälti pärstäkertoimen mukaan. Laamannin ei tarvitse perustella notaarin valintojaan mitenkään eikä päätöksestä ole mahdollista valittaa tai kannella mihinkään

13. Suomalaiseen järjestelmään liittyy merkittävä nepotismin vaara. Käytännössä on voitu havaita, miten laamannien tai käräjäoikeuden muiden tuomareiden tai näiden tuttavien tai kaverieden jälkeläisillä tai sukulaisilla on usein etusija notaareiden paikkoja täytettäessä. Notaareiden vakansseista vallitsee aika kova kilpailu, sillä kyseisiä virkoja on vähennetty, eivätkä läheskään kaikki halukkaat onnistu ikinä pääsemään auskultoimaan. Olisi sen vuoksi tärkeää, että notaareja valittaessa kiinnitettäisiin huomiota erityisesti hakijoiden juridiseen kykyyn ja opintomenestykseen. Ei ole yhdentekevää, keitä notaareiksi valitaan, sillä kuten sanottu, tästä joukosta rekrytoidaan myöhemmin valtaosa vakinaisen tuomarinviran haltijoista.