Ei nämä nyt aina niin selviä asioita ole...tässä ongelmana väittämistaakka1. Korkein oikeus antoi tänään, Aleksis Kiven päivänä muuten, mielenkiintoisen ennakkopäätöksen (KKO 2011:77) sopimusehtojen sääntelyä koskevassa asiassa. Ennakkopäätöksen sisältämä oikeusohje voidaan tiivistä näin: Automaattisesti jatkunut kännykkäsopimus ei ollut kuluttajalle kohtuuton. Korkein ratkaisi kuluttaja-asiamiehen ja TeliaSoneran välisen kiistan puhelinoperaattorin eduksi.
2. Ennakkopäätöksestä julkaistu ratkaisuseloste löytyy tästä.
3. Tapauksessa TeliaSonera oli tarjonnut matkapuhelinasiakkailleen Kestoetu-nimistä lisäetua, jonka mukaan sunnuntaisin sai soittaa kännykällä mielin määrin tosi edullisesti. Sopimus piti tehdä vähintään vuodeksi ja ehdolla, jonka mukaan sopimus jatkui automaattisesti uudelle määräaikaiskaudelle, ellei asiakas irtisanonut sitä viimeistään kaksi viikkoa ennen vuoden mittaisen sopimuskauden päättymistä.
4. Kuluttaja-asiamies piti tällaista ehtoa kuluttajasuojalaissa (KSL 3:1) tarkoitetulla tavalla kuluttajan kannalta kohtuuttomana. Hän vei asian vuonna 2008 markkinaoikeuteen ja vaati, että oikeus kieltää yhtiötä 100 000 euron sakon uhalla käyttämästä sanottua ehtoa katsoen, ettei uuden määräaikaisen sopimuksen synty saisi perustua kuluttajan passiivisuuteen.
5. Markkinaoikeus katsoi äänestyksen jälkeen vuonna 2010 antamassaan päätöksessä, että määräaikaisen sopimuksen jatkuminen kuluttajan pysyessä passiivisena ei sinänsä ollut KSL:ssa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta. Määräaikainen sopimus oli jo kertaalleen tehty ja siinä oli sovittu uusien määräaikaisten sopimusten tulemisesta voimaan ilman eri toimenpiteitä. Markkinaoikeus piti kuluttajan edun mukaisena, että sopimus jatkui automaattisesti katkeamatta sopimuksien välillä kuluttajan asiaa mahdollisesti huomaamatta. Markkinaoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen.
6. Markkinaoikeus ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan päätti kieltää TeliaSoneraa 1.7.2010 lukien 100 000 euron sakon uhalla käyttämästä kuluttajien kanssa tehtävissä matkapuhelinliittymiä koskevissa sopimuksissa sopimusehtoa,
1. joka on epäselvä ja harhaanjohtava liittymän irtisanomisen ja puhelinnumeron siirrettävyyden osalta,
2. joka estää puhelinnumeron siirtämisen toiselle teleyritykselle viestintämarkkinalain 51 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla viipymättä, ja
3. jonka mukaan vanhan määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä ja uuden määräaikaisen sopimuskauden alkamisesta ilman eri toimenpiteitä ilmoitetaan ainoastaan teksti- tai multimediaviestin välityksellä.
7. Kuluttaja-asiamies ja TeliaSonera eivät tyytyneet markkinaoikeuden päätökseen, vaan valittivat korkeimpaan oikeuteen. Itse pääasian eli kuluttaja-asiamiehen nimenomaisesti esittämän kieltovaatimuksen osalta korkein oikeus äänestyksen 3-2 jälkeen pysytti markkinaoikeuden päätöksen, jolla kuluttaja-asiamiehen vaatimus oli siis hylätty. Tältä osin KKO:n perustelut löytyvät perustelujen kappaleesta 6 alkaen. En puutu tältä osin enemmälti asiaan, vaan viittaan KKO:n enemmistön ja toisaalta eri mieltä olleiden kahden jäsenen lausuntoihin. Perustelujen kappaleesta 16 ilmenee, että lakia on puheena olevilta osin muutettu jo ennen KKO:n päätöksen antamista.
8. Prosessuaalisesti tapauksessa on mielenkiintoista ennakkopäätöksen otsikon jälkimmäisessä osassa mainittu kysymys, joka on kirjoitettu otsikossa seuraavaan muotoon:
- Kysymys myös siitä, millä tavoin kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimus rajoitti elinkeinonharjoittajalle määrättävissä olevan kiellon sisältöä.
9. Korkein oikeus on pohtinut tätä kysymystä perustelujen kappaleissa 2 ja 3 sekä väliotsikon "Markkinaoikeuden määräämä kielto" alla kappaleissa 4 ja 5; katso myös kappale 14. Korkein oikeus päätyi siihen, ettei markkinaoikeus olisi saanut ottaa asiaa tältä osin tutkittaviksi eikä siten määrätä päätöslauselmansa kohdissa 1-3 mainittuja kieltoja (ks. edellä kappale 6) koska kuluttaja-asiamies ei ollut hakemuksessaan esittänyt näitä kieltoja koskevia nimenomaisia vaatimuksia. Korkein oikeus on ratkaissut tämän prosessuaalisin kysymyksin äänin 4-1. Oikeusneuvos Tulokas oli tältä osin eri mieltä perusteluilla, jotka vaikuttavat hieman kryptisiltä.
10. Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksille kävi siis korkeimmassa oikeudessa jokseenkin köpelösti. Päävaatimus hylättiin ja kuluttaja-asiamiehen hakemusta tulkittiin korkeimmassa oikeudessa siten, ettei siinä ollut edes vaadittu niiden kieltojen antamista, jotka markkinaoikeus oli sitten kuitenkin tavallaan viran puolesta määrännyt. TeliaSoneran voidaan siis, jos niin halutaan, sanoa "peitonneen" kuluttaja-asiamiehen kyseisessä sopimuskiistassa. Vaatimusten tutkimatta jättämisen osalta yhtiö näyttäisi tosin saaneen tiettyä apua KKO:lta.
11. Korkein oikeus oli vaatimusten muotoilun ja sisällön osalta siis tiukalla linjalla. Näin pitääkin olla, sillä jolleivät hakijan tai kantajan riita-asiassa esittämät vaatimukset sitoisi tuomioistuinta, tulisi ratkaisun lopputulos, jossa poiketaan vaatimuksista hakijan tai kantajan eduksi, vastaajalle yllätyksenä. Kuulemisperiaatteen jäisi tällöin toteutumatta, koska vastaaja ei ole saanut tietoa siitä, mitä asiassa voidaan hänen "kontolleen" lukea ja mistä kaikesta hänet voidaan tuomita esimerkiksi maksu- tai korvausvelvolliseksi.
12. Sovellettava normi löytyy OK 24 luvun 3 §:n 1 momentista. Sen mukaan tuomioistuin ei saa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut. Tätä normia kuvataan oikeuskirjallisuudessa lauseella "ne eat judex ultra petita partium;" tuomari ei saa mennä tuomiossa asianosaisen vaatimusten ulkopuolelle.
13. Riita-asiassa asianosaisen vaatimukset siis sitovat tuomioistunta. Tämä koskee kantajan lisäsi myös myös vastaajan vaatimusta. Jos kantaja on vaatinut vahingonkorvausta 10 000 euroa, ei tuomari saa tuomita korvausta enempää eli yli vaaditun määrän. Jos vastaaja on myöntänyt sanotun vaatimuksen 5 000 euron osalta, on tuomarin tuomittava vähintään tuo summa vastaajan maksettavaksi, koska vastaajan vaatimus eli tässä tapauksessa myöntäminen on sitova. Jos kanteessa on vaadittu irtaimen kaupan purkua, ei tuomari saa tuomita kaupan purun sijasta "muuta" eli hinnanalennusta, koska sitä ei ole vaadittu.
14. OK 24:3.1:n normista käytetään oikeuskirjallisuudessa nykyisin termiä vaatimistakka. Olen ottanut tämän nimikkeen käyttöön vuonna 1988, ensimmäisenä Suomessa (Materiaalinen prosessinjohto 1988 s. 170). Vaatimuksen sitovuus merkitsee asianosaisen kannalta sitä, että hänellä hän kantaa haitallisen seurauksen siitä, että asiassa ei ole esitetty oikealaatuista tai riittävää korkeaa vaatimusta.
15. Vaatimistaakalle läheisiä ilmiöitä tai normeja ovat väittämistaakka (tai vetoamistaakka) ja todistustaakka. Väittämistaakan mukaan tuomari on sidottu asianosaisen vaatimuksensa tueksi välittömästi vetoamiin perusteisiin eli oikeustosiseikkoihin. Väittämistaakka ilmenee OK 24 luvun 3 §:n 2 momentista. Asianosaisen kannalta väittämistaakka merkitsee sitä, että hänen on esitettävä vaatimuksensa tueksi oikeat perusteet, sillä muussa tapauksessa hän häviää jutun, koska tuomioistuin ei saa hyväksyä hänen vaatimustaan sellaisella perusteella, johon asianosainen ei ole itse vedonnut (vaikka peruste olisi näytetty prosessissa toteen). Todistustaakassa ja sen jakaantumisessa asianosaisten kesken puolestaan on kysymys siitä, kumman riidan osapuolen on näytettävä toteen vaatimuksen peruste eli siis oikeustosiseikkaa koskevan väitteen paikkansapitävyys.
16. Nämä kolme käsitettä eli taakkaa ovat siviiliprosessin keskeisimpiä asioita tai periaatteita, jos niin halutaan sanoa. Niitä opetetaan jo opintojen alkuvaiheissa ja niihin palataan uudelleen prosessioikeuden opetuksen edetessä. Sen vuoksi on yllättävää, että nämä opit näyttävät käytännössä aika usein unohtuvan; tätä tapahtuu myös tuomioistuimissa aina hovioikeutta ja joskus jopa korkeinta oikeutta myöten (ks. esim. KKO 2008:77, mistä olen kirjoittanut blogijutuissa 1 ja 2). Oikean vaatimuksen esittämättä jättäminen johtuu useimmiten asianajajan huomaamattomuudesta, advokaatti saattaa esimerkiksi unohtaa tehdä korkovaatimuksen.
17. Väittämistaakan osalta näyttää valitsevan usein epätietoisuutta siitä, mitä tarkoitetaan tosiseikkaan vetoamisella tai oikeustosiseikalla, jota väittämistaakka koskee taikka mitkä ovat kulloisessakin oikeusriidassa oikeustosiseikan asemassa olevat faktat, joihin asianosaisen eli käytännössä advokaatin tulee vedota voittaakseen jutun. Todistustaakan osalta voi olla epäselvää esimerkiksi se, kummalla osapuolella on todistustaakka tietystä tosiseikasta tai miten vahvaa näyttöä asiassa on esitettävä.
18. Käytännössä esiintyy epäkohtia esimerkiksi siinä, että vaatimukset tai niiden tueksi esitetyt perusteet eli tosiseikat yksilöidään epäselvästi tai puutteellisesti. Asianosaisen vastapuoli samoin kuin tuomioistuin joutuu silloin tulkitsemaan, mitä asianosaisella on ollut tarkoitus vaatia tai millä perusteilla.
19. Tuomarin tulisi yrittää tuolloin selvittää kyselyjen ja keskustelun avulla vaatimusta tai sen perustetta rasittava puute, epäselvyys tai tulkinnanvaraisuus. Tämä tepsii usein niin, että puute tai epäselvyys saadaan korjatuksi tai asianosaisen oikea tarkoitus selvitetyksi, jolloin prosessissa päästään taas oikeille raiteille. Tuomarin ei siis pitäisi ryhtyä tulkitsemaan epäselvää vaatimusta tai sen perustetta, vaan hänen tulisi puuttua selvittämistarkoituksessa asiaan välittömästi.
20. Palataanpa takaisin tapaukseen KKO 2011:77. Näyttää siltä, että kuluttaja-asiamiehen vaatimusta on rasittanut juuri tietty epämääräisyys ja tulkinnanvaraisuus, jolloin on jäänyt epäselväksi, mitä kuluttaja-asiamies on oikeastaan tarkoittanut ja tahtonut eli mitkä ovat olleet ne sopimusehdot, joista kuluttaja-asiamies halusi saada markkinaoikeuden kieltomääräyksen. Hakemuksessa oli esitetty vain yhtä sopimusehtoa koskeva nimenomainen vaatimus, jolloin korkein oikeus katsonut, että ainoastaan tältä osin asia saatiin ottaa tutkittavaksi. Korkeimman oikeuden perustelujen kappaleessa 14 viitataan siihen, että kuluttaja-asiamies ei ole edes toissijaisesti vaatinut muiden ehtojen eli edellä kappaleessa 6 mainitun kolmen ehdon kieltämistä.
21. Jos kuluttaja-asiamiestä on syytä hieman "tukistaa" epäselvästi muotoillun ja tulkinnanvaraisen vaatimuksen johdosta, niin samanlaista arvostelua voidaan minusta kohdistaa myös markkinaoikeuteen menettelyyn. Kuten KKO:n perustelujen kappaleessa 14 hienovaraisesti todetaan, "markkinaoikeus ei ole myöskään asia valmistellessaan ottanut esille ja asianosaiskeskustelun kohteeksi mahdollisuutta rajoittaa vaadittua kieltoa tällä tavoin".
22. Selkokielellä sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että markkinaoikeuden olisi tullut puuttua epäselvästi muotoiltuun vaatimukseen ja tiedustella kuluttaja-asiamieheltä, mitä kaikkia sopimusehtoja hakemus tarkoitti, mitä asiamies oli tarkoittanut vaatia ja millä perustella, oliko hakemuksessa esille tuotuja ehtoja käsiteltävä yhdessä vai voitiinko niistä jostakin antaa erillinen kieltomääräys ja mikä oli kysymyksen tulevien ehtojen keskinäinen esittämisjärjestys eli mitä hakemuksessa oli tarkoitettu vaatia ensisijaisesti ja mitä mahdollisesti vain toissijaisesti. Jos nämä kysymykset oli selvitetty prosessinjohtokeinojen avulla, olisi asia saatu vaatimusten ja niiden perusteiden osalta asianmukaisesti selvitetyksi eikä yhtiön ja markkinaoikeuden olisi tarvinnut lähteä arvailemaan, mistä asiassa itse asiassa oli kysymys. - Tuomarin materiaalisesta eli aineellisesta prosessinjohdosta löytyy lainkohtia OK 5 luvun 21 §:stä ja 6 luvun 2a §:stä.
23. Mutta kun näin ei tehty, niin tässä sitä nyt sitten ollaan "puhtaan kaulan kanssa" - vai miten se tähän tilanteeseen sopiva sanonta taas menikään! Vaikka kyse on prosessioikeuden perusasioista, niin jälleen kerran ilmenee, etteivät asiat käytännössä olekaan niin helppoja miltä näyttää tai sitten näitä perusasioita ei oteta riittävän vakavasti. Kannattaisi olla tarkempi!
24. Mutta ovat myös muut ja jopa korkeasti oppinet asianajat ja tuomaritkin näissä peruskysymyksissä toisinaan haksahtaneet. Mieleen tulee kaksi tapausta, joissa jouduin (pyynnöstä) laatimaan asiantuntijalausunnon.
25. Ensimmäisessä tapauksessa niin sanotun huippuasianajan maineessa ollut vastaajan advokaatti ei ollut hoksannut kannetta vastustaessaan vedota osakkeen lunastushinnan kohtuullistamista koskevassa jutussa tiettyyn oikeustosiseikkaan. Korkein oikeus, jossa juttu vuonna 1992 ratkaistiin kantajan hyväksi - alemmat oikeudet olivat hylänneet kanteen - velvoitti sen vuoksi vastaajayhtiön maksamaan omien osakkeiden lunastamisesta jo tallettamansa lähes 19 miljoonan markan lisäksi 17 miljoonaa markkaa. Sanotulle summalle määrättiin viivästyskorkoa 16 %:n mukaan niin, että yhtiölle kertyi osakkeista lisää maksettavaa yhteensä 30,5 miljoonaan markkaa.
26. Vastaajayhtiö haki myöhemmin kaksi kertaa KKO:lta purkua sillä perustella, että KKO:n olisi tullut tuomiossa 1992 hylätä kanne tietyn osakeyhtiön säännöksen nojalla. KKO hylkäsi molemmat purkuhakemukset toteamalla, ettei yhtiö ollut alemmissa oikeuksissa kiistänyt kantajan sovittelukannetta kyseisellä seikalla (vapaan pääoman riittämättömyyden perusteella). Yhtiön tilinpäätöstiedot oli saatettu KKO:n nähtäville, ei vastaajayhtiön, vaan kantajayhtiön toimesta. Mutta kun vastaaja ei ollut nimenomaan vedonnut mainittuun seikkaan, ei sitä voi väittämistaakka huomion ottaen panna tuomion perustaksi. Korkein oikeus hylkäsi molemmat purkuhakemukset. Yhtiö kanteli vielä eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta tämä ei ottanut kantaa riippumattoman tuomioistuimen tekemän ratkaisun sisältöön.
27. Toisessa tapauksessa oli kysymys konkurssipesän eri tahoja vastaan nostamasta laajasta vahingonkorvausjutusta. Siinä pesänhoitajana ollut asianajaja oli ilmeisesti torkahtanut laatiessaan valituskirjelmää hovioikeudelle ja jättänyt epähuomiossa esittämättä viivästyskorkoa (16 % 10.10.1990 lukien) koskevan vaatimuksen, joka oli esitetty käräjäoikeudessa. Kanne hyväksyttiin kaikkia vastaajia vastaan ajettuna lopulta korkeimmassa oikeudessa, mutta eräiden vastaajien oalta korvaus, 20 mmk, tuomittiin hovioikeudessa ja KKO:ssa (vuonna 2001) toteamuksella "ilman korkoa." Korkein oikeus totesi, että konkurssipesän valituksessaan hovioikeudelle esittämät vaatimukset, joissa siis korkovaatimusta ei ollut mukana, olivat niin yksiselitteisiä, ettei hovioikeudella ollut ollut syytä varata konkurssipesälle tilaisuutta valituksensa selventämiseen (korj. 11.10.)
28. Jos korkovaatimus olisi unohdettu jättää tekemättä jo haastehakemuksessa, olisi puute olisi korjaantunut luultavasti siten, että tuomari olisi valmistelussa huomauttanut kantajan asianajajalle ikään kuin ohimennen, että "jahas, kantaja ei siis esitä lainkaan korkovaatimusta." Silloin asiamies olisi hoksannut puutteen ja todennut, että "peijooni, olinpa kokonaan unohtaa, toki kantaja vaatii myös korkoa." Tällainen prosessinjohto ei minusta vaaranna tuomarin puolueettomuutta.
29. Mutta ei hätiä mitiä. Tätä nykyä molemmat advokaatit istuvat tukevasti korkeassa tuomarinvirassa.
30. Tapauksessa KKO 2011:77 korkein oikeus olisi voinut ottaa perusteluissaan yksityiskohtaisemmin esille vaatimistaakkaa ja tuomarin materiaalista prosessinjohtoa koskevat kysymykset. Tällä olisi ollut merkitystä alempien oikeuksien käytännön ohjaamisessa. Nyt kysymykset on sivuutettu perusteluissa ikään kuin ohimennen, samoin on tehty päätöksen otsikossa ikään kuin hieman vähättelevään sävyyn "kysymys myös." Puuteena täytyy pitää myös sitä, ettei ennakkopäätöksen hakusanoina mainita nimikkeitä vaatimistaakka tai prosessinjohto, vaan ainoastaan mitään sanomaton termi "oikeudenkäyntimenettely."
31. Vielä yksi asia. Päätöksessä puhutaan kuluttaja-asiamiehestä, muttei mainita kyseisen virkamiehen nimeä. Kuluttaja-asiamies on esiintynyt toki asiassa vain virkansa puolesta, mutta tästä huolimatta nykyisin voitaisiin kyllä edellyttää, että myös asianomaisen virkamiehen nimi mainitaan päätöksessä. Kun näin ei ole tehty, joutuu päätöksen lukija kaivelemaan muistinaan tai hakemaan netistä kyseisen tiedon.
