481. Pekka Hallbergilla (KHO) vimmattu pyrky presidenttiehdokkaaksi - noste puuttuu

Metsän poika tahdon olla, sankar´ jylhän tasavallan...super-tuomari haavemaassaan Koli Forumin jälkeisenä aamuna

1. Nyt se sitten on huomattu - vihdoin ja viimein - myös etelän metiassa:

PEKKA HALLBERG LÄHDÖSSÄ PRESIDENTTIEHDOKKAAKSI.

2. Näin otsikoitiin Helsingin Sanomien noin tunti sitten julkaisemassa uutisessa. Asista kertoi ensimmäisenä eilen Joensuussa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen.

3. Karjalaisen uutinen syntyi - tai synnytettiin - viime viikon lopulla Kolilla pidetyssä kansainvälisessä foorumissa, jonka yhteydessä Tarja Halonen ja Pekka Hallberg yhdessä istuttivat Kolin maisemiin koivuja. Viikkoa paria aiemmin nämä kaverukset, Tarja ja Pekka siis, vierailivat yhdessä Mongoliassa, jossa Tarja nähtiin ampumassa jousipyssyllä. Koli Forum ei ylittänyt etelän mediassa uutiskynnystä, mutta Pekan presidenttihaaveiden myötä foorumin tiimoilta saatiin sentään edes yksi uutinen julkisuuteen ja foorumillekin siis hieman julkisuutta.

4. Minulle Hallbergin ehdokkuushalut, jotka ovat ilmeisesti tosi kovat, ei toki ollut mikään yllätys, sillä olen kirjoittanut asiasta jo useamman kerran. Katso esimerkiksi blogijuttua 457/22.7.2011 "KHO:n Pekka "Härski" Hallberg ehdolle presidentinvaaleihin."

5. Pekka Hallberg ilmoittaa aikovansa asettua presidenttiehdokkaaksi nimenomaan kansalaisliikkeen riveistä:

"Avoimen demokratian puolesta olisi oikein, että presidenttiehdokkaaksi nousisi puolueiden ulkopuolinen henkilö, joka pystyisi syventämään keskusteluja ja sovittelemaan kansakuntaamme vaivaavaa kahtiajakoa", Hallberg perustelee Karjalainen-lehdessä.

6. Hallberg painottaa, ettei halua asettua minkään puolueen presidenttiehdokkaaksi, vaan nimenomaan puolueiden ulkopuoliseksi ehdokkaaksi, joka voisi presidenttinä esiintyä arvojohtajana. Hän tunnusta, että tasavallan presidentin virka on ollut hänen tavoitteenaan jo pidemmän aikaa.

7. Kertomansa mukaan Hallbergia on houkuteltu myös monien puolueiden presidenttiehdokkaaksi. Hän ei kuitenkaan halua kertoa, mitkä puolueet häntä ovat kosiskelleet mutta vihjaa, että asialla on ollut puolueita, "joissa on ollut vaikeuksia saada vahvaa ehdokasta".

8. Asia selvä! Kyseessä on siis ollut keskusta, jolla oli todella vaikeuksia saada vastaehdokas kunniapuheenjohtaja Paavo Väyryselle jäsenäänestykseen. Keskustan ehdokkuus ei Hallbergille kuitenkaan kelvannut, mutta demareiden pyyntöön hän olisi kyllä ilomielin suostunut, jos sellainen olisi tullut. Ks. blogia 469/23.8.2011 "Mistä keskustalle presidenttiehdokas", kappale 12.

9. Presidenttiehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka on perustanut vähintään 20 000 äänioikeutettua. Hallberg ei ole vielä kerännyt ääniä. Ehdokashakemus on jätettävä viimeistään 7.12.2011, jolloin myös mainitut 20 000 nimeä sisältävää kannattajakorttia on lyötävä pöytään.

10. Aikaa siis vielä on, mutta luulisi, että Hallbergia alkaisi jo pikku hiljaa hieman hermostuttaa, kun tukijoita ei ole vielä ilmaantunut. Miehellä on todella kovat halut ehdokkaaksi, mutta kukaan puolueiden ulkopuolinen taho ei tunnu hänen ehdokkuudestaan oikein innostuvan. - "Kello käy, eikä Mäntyrantaa vielä näy."

11. Mikä taho tai järjestö ryhtyisi Hallbergin, 68 v. , ehdokkuuden puuhamieheksi? Akava, Suomen Lakimiesliitto, MTK, Poliisien Liitto, Junailijain Liitto, Suomen puunistuttajien ystävät ry, Isoäidit ry ...? Kenestä sitten Hallbergin vaalikampanjan vetäjä? Hjallis Harkimokin kun ehti jo lupautua Sauli Niinistön vaalikampanjan vetomieheksi. Pekan kaveri Martti Ahtisaariko kenties?

12. Härski H. haluaa siis arvojohtajaksi. Hmhm, mitenhän tähän kuvaan sopii se, että Hallberg sai keväällä eduskunnan oikeusasiamieheltä vakavat nuhteet manööveristään isoäitien käännytysjupakan yhteydessä? Jäätyään egyptiläisen isoäidin tapauksessa KHO:n äänestyksessä tylyin numeroin tappiolle Hallberg otti samaan asiaan perustuslain vastaisen kannan julkisuudessa ja kehotti poliisi viivyttelemään isoäidin karkotuspäätöksen täytäntöönpanossa. Tästä tempauksesta Pekalle lempinimi "Härski". Katso blogit 389/16.2.2011 ja 399/27.2.2011 "KHO:n Pekka Hallberg jeesustelee".

13. Pekka Hallberg on kirjoittanut oikein väitöskirjan oikeusvaltiosta, mutta hänen toimintansa isoäitien asiassa rikkoi kyllä karkeasti yhtä oikeusvaltion perusperiaatetta eli valtiovallan kolmijakoa samoin kuin tuomioistuimien riippumattomuutta vastaan.

14. Pelottava ajatus, että yksi oikeusvaltion keskeinen peruspilari eli vallan kolmijako-oppi on tälle mahtailuun taipuvalle oikeusoppineelle ja tulevalle presidenttiehdokkaalle käytännössä ikään kuin pelkää ilmaa.

15. Kuten olen blogissani kertonut, Pekka Hallberg pitää erilaisissa lakimiesjärjestöjen yms. tilaisuuksissa itse asiassa aina vain yhtä ja samaa puhetta, jonka teemana on "oikeusvaltiota rakentamassa." Isoäiti-tapauksessa tämä rakentavana remonttimiehenä esiintyvä tyyppi innostui kuitenkin nakertamaan yhtä oikeusvaltion talon nurkkaa tai peruspilaria.

16. Minusta kansakunnan sietäisi varoa palkkaamasta tasavallan rakennustyömaalle kympiksi heppua, joka voi hetken mielijohteesta veisata viis rakennuksen pääpiirustuksista.

17. No, onneksi minkäänlaista vaaraa tästä ei ole, sillä Pekka Hallbergilla on presidentiksi vain hirmuinen pyrky, muttei lainkaan nostetta. Narsistinen tuomari tuntuu elävän jonkinlaisten hallusinaatioiden vallassa kertoessaan olevansa lähdössä tehtävään, johon kukaan ei ole ilmaantunut häntä kannattamaan.

Mul´on kylän suurin ego ja puhe letkeä

Kun mä pressaks´ pyrin ei homma kestä montaa hetkeä

Linnaa päin, Linnaa päin, Linnaa päin

Kylän suurin ego ja ketku näin.

Ketku näin.

442. Tapaus Leif Sevón, osa I; kantelu oikeuskanslerille 2004

Alla oleva vuonna 2004 tehty kantelu oikeuskanslerille liittyy kiinteästi eilen julkaistuun blogijuttuun n:o 441 "KKO:n rooli lainsäädännössä - vaarantuuko puolueettomuus". Kantelukirjoituksessa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin KKO:n silloisen presidentin Leif Sevónin menettelyä seulontamenettelyn säätämisen yhteydessä.

Olen merkinnyt kantelukirjoituksen kappaleet selvyyden vuoksi numeroilla.

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Asia: selvityspyyntö/kantelu jäljempänä mainitussa korkeimman oikeuden presi-

dentin Leif Sevónin menettelyä ja mahdollista esteellisyyttä koskevassa asi-

assa.

Kirjoittaja: professori Jyrki Virolainen, Ikaalinen

1. Pyydän Teitä, Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri, tutkimaan korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevónin menettelyn lainmukaisuuden ja hänen esteettömyytensä jäljempänä tarkemmin selostetussa asiassa.

Taustaa

2. Allekirjoittaneella oli toukokuussa 2003 Helsingin Sanomien mielipidesivulla vireillä keskustelu KKO:n presidentti Leif Sevónin kanssa. Aloitin keskustelun kirjoituksella, jonka otsikkona oli ”KKO:n puolueettomuus vaarantui” (HS 8.5.-03). Käsittelin siinä KKO:n jäsenten osallistumista eduskunnan 28.1.-03 hyväksymän hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lainvalmisteluhankkeen valmisteluun ja lakiesityksen (HE 91/2002 vp) käsittelyyn eduskunnan lakivaliokunnassa (LaVM 27/2002 vp). Presidentti Sevón vastasi kirjoitukseeni otsikolla ”Asiantuntijuus ei johda esteellisyyteen” (HS 11.5.-03).

3. Puutuin omassa kirjoituksessani erityisesti siihen, että presidentti Sevón osallistui vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen (21.1.-03) jälkeen eduskunnassa pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen palaveriin. Tästä neuvottelusta kerrottiin Oikeus-lehdessä nro 1/2003 ”Oikeudellista elämää” -palstalla. Tuossa palaverissa oli, kuten Sevón itse kertoo, pohdittu koko kyseisen lakiesityksen peruuttamista. Tämä johtui siitä, että lakipakettiin sisältynyttä ns. seulontapykälää (OK 26:2) koskevaa esitystä oli muutettu lakivaliokunnassa ja pykälä oli saanut sisällön, joka ei kuulemma tyydyttänyt eräitä ruuhkautumisvaarassa olevia hovioikeuksia. Nämä hovioikeudet halusivat karsia seulonnan avulla pääkäsittelyyn meneviä juttuja nykyistä enemmän kuin mihin säännöksen lakivaliokunnassa saama sanamuoto antoi mahdollisuuden.

4. Kun lakivaliokunnan mietintö 21.1.-03 tuli julkiseksi, huomasivat hovioikeuksien presidentit, mistä oli kysymys. Lakivaliokunta oli muuttanut seulontapykälien sisältöä koskevaa hallituksen esitystä siten, etteivät nuo pykälät enää antaisikaan mahdollisuutta karsia hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja. Tämän johdosta jotkut hovioikeuden presidentit olisivat kuuleman mukaan ottaneet yhteyttä oikeusministeriin ja/tai lakivaliokunnan puheenjohtajaan ihmetellen, että "”miten tässä nyt näin pääsi käymään." (Joidenkin toisten tietojen mukaan asian olisi taas ottanut esille oikeusministeri Koskinen.)

5. Ilmeisesti myös ministeri Koskinen ja Henrik Lax havaitsivat, että lakivaliokunnan muotoilema uusi lakiteksti on ristiriidassa lakivaliokunnan mietinnön perustelujen kanssa. He kutsuivat koolle palaverin, johon myös KKO:n presidentti Sevón osallistui. Tässä kokouksessa Koskinen ja Lax tulivat sitten vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitse peruuttaa ja antaa uutta esitystä, sillä seulontapykälien soveltaminen hoituisi lain sanamuodon vastaisella, lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin kirjoitetulla tulkinnalla.

Seulontasäännösten tulkintaa

6. Lakivaliokunnan mietintöön on sekä yleisperustelujen (s. 7) että yksityiskohtaisten perustelujen (s. 16) kohdalla kirjattu näkemys siitä, miten seulontapykälää on tulkittava hovioikeuden pääkäsittelyyn menevien juttujen karsimiseksi Tämä tulkinta poikkeaa selkeästi lakitekstin (OK 26:2 ja 26:15) sanamuodosta. Lain sanamuoto ei anna hovioikeudelle mahdollisuutta karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja olevaan laajemmalti kuin mitä korkein oikeus on monissa OK 26:15:n tulkintaa koskevissa ennakkopäätöksissään todennut. OK 26:15:ää ei muutettu seulontasäännösten lakiin ottamisen yhteydessä millään tavalla, joten sen tulkinnan pitäisi luonnollisesti olla myös seulontamenettelyn voimaantulon jälkeen muuttumaton. Lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaan näin ei kuitenkaan ele välttämättä asian laita. Olen kiinnittänyt eri yhteyksissä huomiota ristiriitaan, joka vallitsee lain sanamuodon ja lakivaliokunnan perustelujen välillä (ks. esim. Virolainen: Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa, Defensor Legis 6/2003).

7. Seulontaa koskevan OK 26:2:n sanamuodosta ei löydy perustetta, jolla hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja voitaisiin karsia nykykäytäntöä laajemmassa määrin. Tämän asian toteaa myös oikeusneuvos Gustaf Möller artikkelissaan ”Om sållningsförfarandet i hovrätt enligt Finlands RB”, joka on julkaistu teoksessa Festskrift till Per Henrik Lindblom (Uppsala 2004) s. 481-496. OK 26:2:ssä ainoastaan viitataan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevaan OK 26:15:ään. Kun tätä OK 26:15:ää ei muutettu millään tavalla uudistuksen yhteydessä, ei OK 26:2:ää voida tulkita siten, että sen avulla voitaisiin ikään kuin kiertää OK 26:15:n ehdottomia säännöksiä pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuudesta. Toisenlaisen käsityksen saa lakivaliokunnan mietinnön perusteluista.

8. Lakivaliokunnan mietintöön 27/2002 vp on sekä yleisperustelujen että yksityiskohtaisten perustelujen kohdalle kirjattu tulkintaa osoittavat perustelut, mutta niiden avulla ei voida syrjäyttää lain kahden pykälän selvää sanamuotoa. Kun muutoksenhakuoikeus on osa perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, on muutoksenhakuoikeuden rajoittamista merkitseviä seulontasäännöksiä luonnollisesti tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti (ahtaasti), ei laajentavasti kuten lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa yritetään esittää. Tätä tarkoittaa paljon puhuttu perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Lakivaliokunnan tulkinnassa olisi kyse perusoikeusvastaisesta laintulkinnasta.

9. Muutoksenhaku on osa oikeusturvaa ja sillä on Suomessa ollut perinteisesti tärkeä merkitys. Jos muutoksenhakuoikeutta halutaan kaventaa seulontapykälillä tms. järjestelyillä, on sitä koskevien säännösten oltava selkeitä eikä niitä voida tulkita vastoin lain sanamuotoa laajentavasti.

10. Hovioikeuksille, jotka kokevat olevansa uhkaavien jutturuuhkien edessä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen tulkinta seulontapykälästä, olisi mieluinen, sillä siihen nojautuen ne voisivat karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja.

11. Lakivaliokunnan mietinnössä on itse asiassa kyse ns. perusteluilla säätämisestä tai sen yrityksestä. Perusteluilla laille halutaan antaa toisenlainen sisältö ja tulkinta mitä itse lakitekstiin on kirjattu. Ainakin tähän asti Suomessa on suhtauduttu hyvin torjuvasti perusteluilla säätämiseen. Aiotaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa ja haluaako KKO todella olla tällaisen kehityksen takuumiehenä? Onko tämä yksi askel tuomarivaltioon siirtymiseksi? (Näihin kysymyksiin en kuitenkaan pyydän oikeuskanslerin ratkaisua).

Presidentti Sevónin osallistuminen neuvotteluun ja hänen kannanottonsa neuvottelussa

12. Presidentti Leif Sevón sanoi vastineessaan (HS 11.5.-03), että KKO:n tuomareiden toiminta asiantuntijoina lainsäädäntötyössä ei vaaranna KKO:n puolueettomuutta.

13. Olen itse käsitellyt Oikeus-lehdessä 1/2003 melko laajasti kysymystä KKO:n jäsenten roolia lakien valmistelussa ja eduskunnassa tapahtuvassa lainsäädännössä (s. 208-211). En puutu siihen tässä yhteydessä, vaikka katsonkin, että myös tämä kysymys tulisi selvittää esimerkiksi oikeuskanslerin kannanotolla.

14. Hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevassa eduskunnassa tapahtuneessa prosessissa oli kuitenkin kyse osin epätavallisesta asiantuntijakuulemisesta presidentti Sevónin osallistuessa vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Siitä, keitä sanottuun neuvotteluun osallistui, minulla ei tarkempaa tietoa. Palaverin avainhenkilöt olivat joka tapauksessa lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax, oikeusministeri Johannes Koskinen, presidentti Sevón. Sekä saamieni tietojen mukaan myös tuolloinen Helsingin hovioikeuden presidentti Olli Huopaniemi. Lakivaliokunnan kaikkia jäseniä ei ollut kutsuttu neuvotteluun, joten kysymyksessä ei ollut valiokunnan virallinen kokous. Henrik Lax on ilmoittanut minulle kutsuneensa Sevónin sanottuun tilaisuuteen.

15. Lakivaliokunnan sihteerin, valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalon minulle lähettämän sähköpostiviestin mukaan valiokunnan kokousten ulkopuolella järjestetään vaikeiden asioiden selvittämiseksi erilaisia neuvonpitoja sekä valiokunnan jäsenten kesken että ulkopuolisten tahojen, mm. ministeriön väen kesken. Vuorisalon mukaan poliittisessa keskustelussa ei aina tarkkaan eroteta virallista ja epävirallista keskustelua toisistaan, ja niin on käynyt myös sanotun hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lakiesityksen käsittelyssä. Vuorisalon mukaan hovioikeus-mietinnön valmistumisen jälkeen eduskunnassa järjestetty kokous oli luonteeltaan epävirallinen neuvottelu, jollaiset kuuluvat hallituspuolueiden arkeen.

16. Presidentti Sevón kiistää tiedon, jonka mukaan hän olisi em. neuvottelussa luvannut, että KKO tulee muuttamaan hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevaa tulkintakäytäntöään. Lakivaliokunnan puheenjohtajalla Henrik Laxilla ja oikeusministeri Johannes Koskisella on kuitenkin ollut tästä asiasta selvästi toisenlainen muistikuva ja käsitys. He nimittäin kertoivat pian neuvottelun jälkeen eduskunnan täysistunnossa yksityiskohtaisesti 28.1.-03 (ptk. 189/asia2/2002 vp.), miten KKO:n edustajat lakivaliokunnassa ja presidentti Sevón vielä mainitussa jälkineuvottelussa olivat osallistuneet seulontapykälän tulkintaa koskevaan ”yhteistyöjärjestelyihin” ja ilmoittaneet ”selväsanaisesti” KKO:n valmiuden muuttaa aiempaa käytäntöään hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevassa kysymyksessä.

17. Presidentti Sevón ilmoitti Helsingin Sanomissa 11.5.-03, että oli kultu ainoastaan kerran lakivaliokunnan virallisessa kokouksessa. Sen sijaan Henrik Lax kertoi eduskunnalle 28.1., että lakivaliokunta oli kuullut Sevónia useita kertoja ja tulleensa tällöin ”vakuuttuneeksi siitä, että korkein oikeus antaa uudistukselle täydentuen ja on mukana yhteistyöjärjestelyissä.” (ptk:n sivu 66). Myös oikeusministeri Koskinen kertoi avoimesti eduskunnalle 28.1., että ”Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä”( ptk. s. 69).

18. Henrik Lax kertoi eduskunnalle myös, miten hän oli ”varmimman vakuudeksi” vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli valmistunut, ”pyytänyt korkeimman oikeuden presidentiltä kommenttia siitä (ptk. s. 71). Hän (eli siis Sevón) vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan.” Tällä perusteella eli juuri Sevónin kantaan tukeutuen Lax ilmoitti eduskunnan täysistunnossa, että me voimme hyvin luottavaisin mielin odottaa nyt, että tämä uudistus löytää oikeat muotonsa.

19. Mistään muusta HO-menettelyn uudistamisen yksityiskohdista ei lakivaliokunnassa ollut kiistaa, vaan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuus on juuri se asia, jonka osalta Sevón on antanut Koskiselle ja Laxille ymmärtää, että KKO tulee muutamaan käytäntöään.

20. Minulle on syntynyt näiden järkevinä ja harkitsevina tunnettujen lakimiesten eli ministeri Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan edessä antamista vakuutteluista sellainen kuva, että presidentti Sevón ja hänen kauttaan koko KKO on ryhtynyt takuumieheksi sille, että seulontapykälää tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan nimenomaan lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen eikä lakitekstin sanamuodon mukaan.

21. Joka tapauksessa presidentti Sevónilla on ollut selkeä ennakkokäsitys siitä, miten seulontapykälään (OK 26:2) tultaisiin soveltamaan ja miten se tulee muuttamaan KKO:n aiempaa, sen monissa ennakkopäätöksissään omaksumaa käytäntöä koskien hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta (OK 26.15) omaksumaa vakiintunutta käytäntöä. Tämän ennakkokäsityksensä ja on kertonut julki mainitussa salaisessa neuvonpidossa.

22. Totean, että vaikka presidentti Sevón ei olisi sanotussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa kokouksessa omasta mielestään luvannut mitään lain tulkinnasta tai KKO:n tulkintakäytännön muuttamisesta, on oikeusministeri Koskiselle ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Laxille kuitenkin muodostunut selkeä käsitys, että KKO:n käytäntö hovioikeuden pääkäsittelyn pitämisvelvollisuuden osalta tulee muuttumaan ja KKO tulee tässä tarkoituksessa soveltamaan seulontapykälää lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti.

23. Tästä voidaan havaita, miten vaarallista tuomareiden ja etenkin ylimmän oikeuden päällikkötuomarin on osallistua tällaisiin epävirallisiin palavereihin ja keskustella lakiesityksen mahdollisesta peruuttamisesta ja lain tulkinnasta. Jos Sevón olisi pysytellyt poissa kokouksesta, mitään sekaannusta ei olisi syntynyt. Hänellä ei ole käsittääkseni ollut minkäänlaista virkaansa kuuluvaa velvollisuutta osallistua luonteeltaan poliittiseen hallituspuolueiden väliseen epäviralliseen neuvotteluun, jollaiseksi valiokuntaneuvos Vuorisalo on neuvonpitoa luonnehtinut.

24. Korkeimman oikeuden tehtävät ja myös korkeimman oikeuden jäsenten osallistumismuodot lainsäädäntöön ja -valmisteluun on määritelty tarkasti perustuslaissa ja Korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa eikä niistä minun käsittääkseni löydy säännöstä korkeimman oikeuden jäsenen tai presidentin osallistumisesta ko. epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Osallistuessaan kuitenkin sanotunlaiseen neuvonpitoon korkeimman oieuden presidentti ei tietenkään esitä käsityksiään vain yksityishenkilönä vaan nimenomaan KKO:n presidenttinä. Kokouksessa mukana olleet muut henkilöt ovat halunneet nimenomaan selvittää, mitä mieltä KKO ja sen presidentti on sanotusta uudistuksesta ja sen vaikutuksista.

Selvityspyyntö n:o 1:

25. Tiedustelen Teiltä, Herra Oikeuskansleri, onko korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevón menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti osallistuessaan sanottuun eduskunnassa käytyyn salaiseen neuvonpitoon ja onko hän menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti erityisesti sen suhteen, että hän olisi, kuten lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ja oikeusministeri Johannes Koskinen ovat eduskunnan täysistunnon edessä ”todistaneet”, luvannut tai ainakin antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan ns. seulontapykälää (OK 26:2) tietyllä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisella tavalla, joka poikkea lain sanamuodosta, ja muuttamaan vakiintunutta käytäntöään OK 26:15 soveltamisen osalta.

26. Oman käsitykseni mukaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenten virkatoiminnan ja jopa yksityisenkin toiminnan tulee olla niin läpinäkyvää, ettei minkäänlaisia epäilyjä pääsisi syntymään epäasiallisesta menettelystä. He eivät voi käsitykseni mukaan osallistua sanotunlaisiin epävirallisiin ja salaisiin neuvonpitoihin, joissa käsitellään jo ennen uuden lain voimaantuloa uuden lain tulkintaa ja vaikutuksia. Vaikka tällaisia epävirallisia kokouksia ja neuvotteluja eduskunnassa pidetäänkin, kuten valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalo on kertonut, riippumattomien tuomioistuinten jäsenet ja varsinkaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenet eivät nähdäkseni voi riippumattomuutensa ja puolueettomuusvelvoitteensa takia osallistua tällaiseen hallituspuolueiden keskinäisiin poliittisiin neuvotteluihin ja ”kabinettipolitikointiin”. He voivat osallistua eduskunnassakin vain virallisiin kokouksiin, joiden kulku ja sisältö selviää laaditusta pöytäkirjasta, niissä puitteissa, joihin perustuslaki ja laki Korkeimmasta oikeudesta antavat mahdollisuuden. Ylimpien tuomareiden osallistuminen em. epäviralliseen ja salaiseen kabinettipolitikointiin, jossa on kyse uuden lainsäädännön tulkinnasta ja vaikutuksista, sekoittaisi pahemman kerran perustuslaissa turvattuun valtiovallan komijakoon perustuvan tehtäväinjaon lainsäädäntöelimen, hallitusvallan ja tuomiovallan välillä.

27. Vaikka katsottaisiinkin, että Sevón ei ole menetellyt moitittavasti tai virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan mainittuun neuvonpitoon, on eri asia, mitä hän on voinut mennä tällaisessa kokouksessa kertomaan KKO:n tulevasta laintulkinnasta. Minusta on päivänselvää, ettei KKO:n presidentti voi missään tapauksessa ja olosuhteissa mennä lupaamaan, että KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia tietyllä tavalla tai muuttamaan aikaisempaa käytäntöään. KKO presidentin ei pidä myöskään mennä kertomaan edes omaa käsitystään anotusta asiasta, eli arvioimaan, miten KKO hänen mielestään tulee po. Kysymysten suhteen toimimaan, koska tämä voidaan helposti tulkita jonkinlaiseksi lupaukseksi koko KKO:n taholta. Näinhän tässä tapauksessa näyttää juuri käyneen. KKO:n presidentin olisi syytä varoa kertomasta julki edes omaa ”henkilökohtaista” käsitystään siitä, miten hän tulisi toimimaan, koska myös se voidaan helposti tulkita lupaukseksi siitä, että koko KKO tulisi toimimaan ja tulkitsemaan lakia samalla tavalla.

Ennakkokäsityksen vaikutus tuomarin esteellisyyteen

28. Tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa. Kuten tiedetään, tuomarin esteellisyysperusteet perustuvat kaikki tavalla tai toisella siihen, että niiden johdosta tuomarille voi syntyä tietty ennakkoasenne tai -käsitys yksittäisessä jutussa. OK 13 luvun 7 §:n 2 momenttiin on lisäksi otettu nimenomainen säännös ns. ennakkoasenteellisuusjäävistä. Kyseisen lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Lainkohdassa on kyse tapauksesta, jossa ennakkoasenne on syntynyt tuomarin samassa asiassa aikaisemmin samassa tuomioistuimessa tekemän ratkaisun tai muun syyn takia.

29. Nyt esillä olevaa tapausta jouduttaneen kuitenkin arvioimaan OK 13 luvun 7 §:n 3 momenttiin sisältyvän ns. yleisen esteellisyysperusteen valossa. Tämän lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

30. Presidentti Sevón toteaa em. HS-kirjoituksessaan 11.5.-03, että asiantuntijana toimiminen ei johda esteellisyyteen ja ettei ole kysymys ennakkoasenteesta, jos tuomari esittää käsityksensä hallituksen esityksestä ja siitä, mihin ehdotettu sääntely johtaa.

31. Sevón on luultavasti halunnut sanoa, että kun tuomaria kuullaan asiantuntijana, hän ei edusta tuomioistuinlaitosta tai ao. tuomioistuinta, vaan häntä tavallaan kuultaisiin vain yksityishenkilönä. Kuitenkin esim. lakivaliokunnassa tuomareita kuullaan aina tietyn tuomioistuimen edustajina, esimerkiksi Leif Sevónia ei ole suinkaan kutsuttu kuultavaksi lakivaliokuntaan prosessioikeuden alaan koskevista kysymyksistä kauppa- tai muuhun siviilioikeuteen erikoistuneena oikeustieteen tohtori (h.c.) Leif Sevónina vaan nimenomaan KKO:n presidentti Leif Sevónina. Lakivaliokunta haluaa kuulla, mikä on nimenomaan KKO:n ja sen presidentin kanta tiettyyn uudistukseen ja säännökseen.

32. Sitä paitsi Sevónin kuulemisessa em. epävirallisessa ja salaisessa neuvottelussa ei ole ollut kyse mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta, kuten jo edellä on selvitetty. Lakivaliokunta on nimittäin jo 12.12.-02 todennut asiantuntijakuulemisen päättyneeksi ja lakivaliokunnan mietintö on valmistunut 21.1.-03. Tämän jälkeen on kuitenkin pidetty em. epävirallinen neuvottelu, johon Sevón on osallistunut ja joka on vakuuttanut ministeri Koskisen ja Henrik Laxin siitä, ettei lakiesitystä tarvitse vetää takaisin.

33. Oikeusministeri ja lakivaliokunnan puheenjohtaja ovat nimenomaan Sevónin mainitussa salaisessa neuvonpidossa antamien lausuntojen perustella tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO tulee tulkitsemaan lakia, ei lain sanamuodon, vaan valiokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti. Samoin mainitut arvostetut oikeusoppineet ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO muuttaa suullisten käsittelyjen toimittamisen osalta aiempaa käytäntöön, koska Sevón oli niin kertonut tulevan tapahtumaan.

34. Ei ole siten ollut kyse vain Sevónin omista käsityksistä, kuten Sevón itse väittää, vaan Sevón on käyttänyt puheenvuorot KKO:n presidenttinä ja KKO:n nimissä. Minä en ainakaan ole voinut tulla Johannes Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan täysistunnossa antamat lausunnot luettuani muuhun tulokseen. Ts. presidentti Sevón on, jollei suorastaan luvannut, kuten oikeusministeri Koskinen ja Henrik Lax ovat asian ilmasseet, niin joka tapauksessa ainakin ennakoinut, miten KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia ja muuttamaan aiempaa käytäntöään.

35. Tuomarin esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puheen ollen on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt ns. objektiivisen puolueettomuustestin, jota myös KKO on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi (subjektiivinen puolueettomuustesti), vaan virkatoiminnan puolueettomuuden tulee näkyä myös ulospäin. Objektiivisessa puolueettomuudessa on kyse puolueettomuuden ja esteettömyyden yleisestä uskottavuudesta ja siitä, miltä asia näyttää ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Minkään ulkopuolisten seikkojen perusteella ei saa syntyä aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Jo objektiivisesti perusteltavissa oleva vaikutelma tuomarin puolueettomuuden vaarantamisesta riittää tekemään tuomarista esteellisen.

36. Mielestäni jo tuomarin osallistuminen ns. normaalilla tavalla asiantuntijan ominaisuudessa lainvalmisteluun ja eduskunnassa tapahtuvaan lainsäätämisprosessiin saattaa tietyissä tapaukissa vaarantaa tuomarin objektiivisen puolueettomuuden, koska tällöin on vaarana, että tuomarin asiantuntija lausuma käsitys muodosta tuomarille ennakkoasenteen tai -käsityksen sen suhteen, miten tiettyä tulkinnanvaraista säännöstä on tulkittava ja sovellettava. Tästä ennakkokäsityksestä tuomarin on tietenkin hyvin vaikea irrottautua siinä vaiheessa, kun sama tulkintakysymys tulee hänen eteensä tuomitsemistoiminnassa. Yksittäistapauksessa asianosaisille ja yleisöllekin voi syntyä ainakin objektiivisesti perusteltavissa oleva epäily tai vaikutelma tuomarin ja sen myötä koko tuomioistuinkokoonpanon ennakkoasenteellisuudesta, jos tuomari on lainvalmistelussa tai eduskunnassa asiantuntijana kuultaessa ottanut kantaa seikkaan, joka tulee myöhemmin hänen ratkaistavakseen myös tuomarina. Tämä riittää synnyttämään esteellisyyden em. yleisen esteellisyysperusteen nojalla.

37. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei ole sitä paitsi kyse mistään normaalista eli virallisesta, julkisesta ja lakiin perustuvasta asiantuntijatehtävästä, vaan presidentti Leis Sevónia on kuultu eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa neuvonpidossa sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli jo valmistunut. Tällaisessa tilanteessa luonnollisesti vaikutelma tai epäily tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta syntyy paljon herkemmin kuin jos kyse olisi normaalista kuulemisesta. Jos vielä pitää paikkansa se, että Sevòn olisi mainitussa tilaisuudessa, kuten on kerrottu, luvannut tai antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan lakia tietyllä, lain sanamuodosta poikkeavalla tavalla, tai että KKO tulee muuttamaan aiempaa käytäntöään, on epäilyyn ennakkoasenteen syntymisestä vahvat perusteet.

38. Korkeimmassa oikeudessa presidentti Sevón joutuu muiden jäsenten tavoin osallistumaan valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hän joutuu käsittelemään myös sellaisia asioita, joissa on kyse valitusluvan myöntämisestä hovioikeuden seulontapäätöksiin ja ottamaan myönnetyissä valituslupatapauksissa kantaa hovioikeuksien ratkaisuihin, joissa hovioikeus on seulonut valituksia sillä perusteella, ettei niissä tarvitse toimittaa suullista pääkäsittelyä. Tällaisia valituslupahakemuksia on tiettävästi tehty KKO:lle runsaasti.

39. En halua epäillä presidentti Sevónin subjektiivista puolueettomuutta, mutta sen sijaan kysymys siitä, onko hänen objektiivinen puolueettomuutensa vaarantunut, on mielenkiintoinen ja aktuelli. Sevón ei ole tietenkään ottanut aikaisemmin eduskunnassa eikä muussakaan yhteydessä kantaan yhteenkään konkreettiseen seulontapäätöstä koskevaan valituslupa- tai valitusasiaan, mutta tällä seikalla ei nähdäkseni ole merkitystä. Mahdolliseen esteellisyyteen riittää se, että hän ottanut yleisellä tasolla kantaa siihen, miten seulontapykälää (OK 26:2) on po. osin eli hovioikeuden pääkäsittelyyn muutoin OK 26:15:n nojalla menevien juttujen osalta tulkittava. Tästä mahdollisesti syntynyt ennakkoasenne vaikutta samalla tavalla kaikissa jutuissa, joissa on kyse OK 26:2 on tulkinnasta.

Selvityspyyntö n:o 2:

40. Pyydän Teitä, Herra Oikeuskansleri selvittämään, onko KKO:n presidentti Leif Sevón tullut esteelliseksi käsittelemään ja ratkaisemaan korkeimman oikeuden jäsenenä hovioikeuksien ns. seulontapäätöksistä tehtyjä ja tehtäviä valituslupahakemuksia ja valituksia, kun hän on, kuten oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ovat eduskunnan täysistunnossa kertoneet, joko luvannut tai antanut ymmärtää, että korkein oikeus tulee tulkitsemaan OK 26:2:n ns. seulontasäännöksiä lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti ja muuttamaan aiempaa OK 26.15.n soveltamista ja tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöään? Onko Sevón menettänyt ennakkoasenteen vuoksi esteettömyytensä, vaikka hän olisi ilmaissut mainitussa neuvottelussa ainoastaan ns. henkilökohtaisen käsityksensä mainituista kysymyksistä?

41. Molempien edellä mainittujen kysymysten selvittäminen edellyttäisi luonnollisesti sen selvittämistä, mitä mainitussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa neuvonpidossa on tapahtunut, keitä siihen on osallistunut, mitä siinä on puhuttu ja sovittu ja onko neuvottelusta olemassa pöytäkirjaa. Selvityspyyntöni ei kuitenkaan koske eduskunnan virkamiesten tai lakivaliokunnan silloista puheenjohtajan Henrik Laxin taikka oikeusministeri Koskisen virkatoimien lainmukaisuutta.

Selvityspyynnön ajankohtaisuus

42. Voidaan ehkä ihmetellä, miksi tämä selvityspyyntö tehdään vasta noin puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun mainittu salainen neuvonpito eduskunnassa tuli tietoon. Tapaus ja sen vaikutukset ovat askarruttaneet minua periaatteelliselta kannalta siitä lähtien, mutta aikaisemmin en ole ehtinyt selvityspyyntöä tehdä.

43. Ajankohtaiseksi varsinkin Sevónin mahdollisen esteellisyyden osalta tapaus on tullut vasta tämän vuoden puolella, kun korkeimpaan oikeuteen on tehty seulontapäätöksiä koskevia valituslupahakemuksia. Korkein oikeus on myöntänyt runsaasti seulontamenettelyä ja seulontaedellytysten tulkintaa koskevia valituslupia, tähän mennessä tiettävästi jo 15 kappaletta. Niissä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, ei ole toistaiseksi annettu yhtään korkeimman oikeuden päätöstä. Selvityspyyntöni on siten sangen ajankohtainen.

26.10.2004

Jyrki Virolainen

lainkäytön professori

441. KKO:n rooli lainsäädännössä - vaarantuuko tuomioistuimen puolueettomuus?

Palaan vielä Helsingin Sanomissa 29.5.2011 julkaistuun laajan artikkeliin "Horjuva oikeusvaltio" ja sen innoittamana samana päivänä kirjoittamaani blogiin n:o 433 "Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se"?

Yksi asia jäi minulta jutussani käsittelemättä. Tarkoitan tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden roolia lainvalmistelussa ja -säädännössä. Valtiovallan kolmijaossa

lähtökohtana on se, että lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle ja lainvalmistelu taas toimeenpanovallan edustajille eli valtioneuvostolle ja eri ministeriöille, yleisiä tuomioistumia koskevilta osin oikeusministeriölle.

Tuomioistuimilla ja tuomareilla on kuitenkin tietty rooli lakien valmistelussa ja lakiesityksiä eduskunnassa käsiteltäessä. Ensinnäkin ylimmät tuomioistuimet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus voivat perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Tätä oikeutta ainakin korkein oikeus on viime vuosina käyttänyt hyvin harvoin. Lisäksi on mainittava perustuslain 77 §:n 1 momentti, jonka mukaan tasavallan presidentti voi lain vahvistamismenettelyssä hankkia laista korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lausunnon. Tätäkin tapahtuu käytännössä hyvin harvoin.

Näitä perustuslaissa säädettyjä tilanteita merkittävämpi asia on kuitenkin käytäntö, jossa tuomioistuimilta, jälleen lähinnä KKO:lta ja KHO:lta, pyydetään valtioneuvoston tai oikeusministeriön toimesta lausuntoja lakien valmisteluvaiheessa. Lisäksi yksittäisiä tuomareita on tapana kuulla asiantuntijoina lakeja erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa tai työryhmissä valmisteltaessa ja lakiesityksiä eduskunnassa käsiteltäessä.

Sitä, millaisia ongelmia tästä voi käytännössä vallanjaon kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta aiheutua, olen käsitellyt seuraavassa kirjoituksessani, joka on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 2/2003 ss. 208-211. Olen lisännyt kirjoitukseen kappaleiden numerot.

KKO:n rooli lainvalmistelussa ja -säädännössä

Johdanto

1. Allekirjoittanutta on jo pidemmän ajan ihmetyttänyt korkeimman oikeuden (KKO) samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) jäsenten innokas osallistuminen lainvalmisteluun ja lakiesitysten eduskuntakäsittelyyn. Monet oikeus- ja hallintoneuvokset toimivat erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa joko jäseninä tai puheenjohtajina, minkä lisäksi heitä kuullaan asiantuntijoina eduskunnan valiokunnissa erilaisissa lainsäädäntöhankkeissa. Lisäksi valtioneuvosto ja oikeusministeriö pyytävät ylimmiltä tuomioistuimilta usein lausuntoja vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista. Keskityn seuraavassa korkeimman oikeuden asemaan ja rooliin lainvalmistelussa ja -säädännössä lähinnä yhden esimerkkitapauksen eli hovioikeusuudistuksen valossa.

2. Korkeimman oikeuden lausunnon antaminen perustuu toki lakiin (L Korkeimmasta oikeudesta 5 §), mutta laissa ei ole säädetty, miten yksityiskohtaisia KKO:n antamien lausuntojen pitäisi olla. KKO voisi lausunnoissaan tyytyä ottamaan lainsäädäntöhankkeisiin kantaa vain yleisellä tasolla, mutta näin ei tapahdu, sillä KKO lausunnoissa otetaan usein hanakasti kantaa yksittäisten lakipykälien sisältöön ja tulkintaan. Tätä kautta voi helposti syntyä tietty ennakkokäsitys, jota voi olla vaikea myöhemmin lainkäytön yhteydessä muuttaa.

KKO:n rooli hovioikeusuudistuksessa

3. KKO otti erityisen aktiivisen roolin eduskunnassa äskettäin hyväksytyn hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevassa lainsäädäntöhankkeessa (HE 91/2002 vp). Eduskunta hyväksyi uudistuksen 28.1.2003 ja se tulee voimaan 1.10. tänä vuonna. Uudistuksen keskeinen kysymys on ns. seulontamenettely (OK 26:2). Siinä hovioikeus ensin alustavasti tutkii, onko aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun tai käräjäoikeusmenettelyn oikeellisuutta taikka onko aihetta viedä juttua asianosaisen vaatimaan pääkäsittelyyn. Jos on selvää, että aihetta epäilyyn ei ole eikä pääkäsittelyyn ole syytä, valitusta ei siirretä jatkokäsittelyyn, vaan se hylätään ikään kuin ”kättelyssä.” Seulontamenettelyn tarpeellisuudesta ja etenkin sen kriteereistä on esitetty erilaisia käsityksiä, ja eduskunnan lakivaliokunta joutui äänestämään asiassa (LaVM 27/2002 vp).

4. KKO on hovioikeusuudistuksen valmistelun ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä asettunut tukemaan seulontaa ottaen siinä yhteydessä myös kantaa seulontasäännöksen sisältöön ja tulkintaan. Ensinnäkin KKO antoi 30.1.2002 täysistunnossaan lausunnon muutoksenhakutoimikunnan osamietinnöstä (KM 2001:10) ja otti siinä yhteydessä yksityiskohtaisesti kantaa ehdotetun seulontapykälän sisältöön. Tässä lausunnossaan KKO myös nimenomaan edellytti, että sille varattaisiin tilaisuus antaa asiassa lausunto myös eduskunnalle annettavasta hallituksen esityksestä.

5. Tämän pyynnön oikeusministeriö on toteuttanut, sillä KKO antoi täysistunnossaan 29.5.2002 lausuntonsa oikeusministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta. Myös tässä lausunnossaan KKO otti yksityiskohtaisesti kantaa ehdotettuun seulontapykälään. Vasta tämän jälkeen hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksensä (HE 91/2002 vp).

KKO:n rooli kyseisessä lainsäädäntöhankkeessa ei päättynyt vielä tähän, vaan se jatkui vahvana myös lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä.

6. Perustuslakivaliokunta, joka antoi lakivaliokunnalle lausuntonsa hallituksen esityksestä, kuuli asiantuntijana oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipaletta (PeVL 35/2002 vp). Lakivaliokunnassa kuultiin asiantuntijoina presidentti Leif Sevónia ja kahta oikeusneuvosta (Taipale ja Gustaf Möller), toista (Möller) tosin muodollisesti Lakimiesliiton edustajana. Lisäksi presidentti Sevón on osallistunut lakivaliokunnan mietinnön valmistelumisen (21.1.-03) jälkeen pidettyyn salaiseen ja epäviralliseen neuvotteluun.

Salainen neuvottelu eduskunnassa

7. Tästä neuvottelusta kerrottiin Oikeus-lehdessä nro 1/2003 ”Oikeudellista elämää” -palstalla. Tuossa palaverissa oli, kuten Sevón itsekin kertoo (HS 11.5.), pohdittu koko lakiesityksen peruuttamista. Lakiesitykseen sisältynyt seulontapykälä (OK 26:2) oli nimittäin saanut lakivaliokunnassa hallituksen esityksestä poikkeavan sisällön, joka ei tyydyttänyt eräitä ruuhkautumisvaarassa olevia hovioikeuksia.

8. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin on tosin kirjattu tulkinta, jonka mukaan seulontapykälää voitaisiin soveltaa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn menevien juttujen karsimiseksi. Tämä tulkinta poikkeaa selkeästi lakitekstin (OK 26:2 ja 26:15) sanamuodosta. Lain sanamuoto ei anna hovioikeudelle mahdollisuutta karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja nykyisin voimassa olevaan lakiin verrattuna laajemmalti, kun taas valiokunnan perustelujen mukaan tämä olisi mahdollista.

9. Kun lakivaliokunnan mietintö 21.1.-03 tuli julkiseksi, huomasivat hovioikeuksien presidentit, mistä oli kysymys. Jotkut hovioikeuden presidentit olivat ottaneet yhteyttä joko oikeusministeriin tai lakivaliokunnan puheenjohtajaan ihmetellen, että ”miten tässä nyt näin pääsi käymään." Ilmeisesti myös oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax havaitsivat, että lakivaliokunnan muotoilema uusi lakiteksti on ristiriidassa lakivaliokunnan mietinnön perustelujen kanssa.

10. Ministeri Koskinen kutsui koolle palaverin, johon myös KKO:n presidentti Sevón osallistui. Tässä kokouksessa Koskinen ja Lax tulivat vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitse peruuttaa ja antaa eduskunnalle uutta esitystä, kun seulontapykälien soveltaminen "hoituisi" lain sanamuodon vastaisella, lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin kirjoitetulla tulkinnalla.

11. Puutuin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessani 8.5.-03 (”KKO:n puolueettomuus vaarantui”) presidentti Sevónin tapaan osallistua mainittuun salaiseen neuvotteluun, jossa käsiteltiin lain sisältöä ja tulkintaa. Presidentti Leif Sevón myönsi vastineessaan (HS 11.5.) olleensa mukana sanotussa neuvottelussa, jossa oli keskusteltu siitä, pitäisikö hallituksen esitys peruuttaa tai lakitekstiin tehdä muutoksia täysistunnossa. Sevón katsoi, ettei KKO:n tuomareiden toiminta asiantuntijoina lainsäädäntötyössä ei vaaranna KKO:n puolueettomuutta.

12. Mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta sanotussa neuvottelussa ei kuitenkaan ollut kysymys, koska kaikkia lakivaliokunnan jäseniä ei ollut kutsuttu kokoukseen.

Presidentti Sevón kiisti tiedon, jonka mukaan hän olisi neuvottelussa luvannut, että KKO tulee muuttamaan tulkintakäytäntöään.

13. Lakivaliokunnan puheenjohtajalla Henrik Laxilla ja oikeusministeri Johannes Koskisella näyttää kuitenkin olevan asiasta toisenlainen muistikuva. He nimittäin kertoivat pian neuvottelun jälkeen eduskunnan täysistunnossa yksityiskohtaisesti 28.1.-03 (ptk. 189/asia2/2002 vp.), miten KKO:n edustajat lakivaliokunnassa ja presidentti Sevón vielä mainitussa jälkineuvottelussa olivat osallistuneet seulontapykälän tulkintaa koskevaan ”yhteistyöjärjestelyihin” ja ilmoittaneet ”selväsanaisesti” KKO:n valmiuden muuttaa aiempaa käytäntöään hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevassa kysymyksessä.

14. Presidentti Sevón itse kertoi, että häntä oli kuultu ainoastaan kerran lakivaliokunnan virallisessa kokouksessa. Sen sijaan Henrik Lax kertoi eduskunnalle 28.1., että lakivaliokunta oli kuullut Sevónia useita kertoja ja tulleensa tällöin ”vakuuttuneeksi siitä, että korkein oikeus antaa uudistukselle täydentuen ja on mukana yhteistyöjärjestelyissä.” (ptk:n sivu 66). Myös oikeusministeri Koskinen kertoi avoimesti eduskunnalle, että ”Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä”(s. 69).

15. Henrik Lax kertoi eduskunnalle myös, miten hän oli ”varmimman vakuudeksi” vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli valmistunut, ”pyytänyt korkeimman oikeuden presidentiltä kommenttia siitä (ptk. s. 71). Hän (siis Sevón) vastasi Laxin kertoman mukaan suurin piirtein siihen tyyliin, että "tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan.” Tällä perusteella eli juuri Sevónin kantaan tukeutuen Lax ilmoitti eduskunnan täysistunnossa, että "me voimme hyvin luottavaisin mielin odottaa nyt, että tämä uudistus löytää oikeat muotonsa".

16. Ainakin allekirjoittaneelle syntyi näiden järkevinä ja harkitsevina tunnettujen lakimiesten eli ministeri Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan edessä anetuista vakuutteluista sellainen selkeä vaikutelma, että presidentti Sevón ja hänen kauttaan koko KKO on ryhtynyt takuumieheksi sille, että seulontapykälää tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan nimenomaan lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen eikä itse lakitekstin sanamuodon mukaan.

17. Lakivaliokunnan mietinnössä on itse asiassa kyse ns. perusteluilla säätämisestä tai sen yrityksestä. Kysymys on siitä, että lain perusteluissa laille halutaan antaa toisenlainen sisältö ja tulkinta mitä itse lakitekstiin on kirjattu. Ainakin tähän asti Suomessa on suhtauduttu hyvin torjuvasti tällaiseen perusteluilla säätämiseen. Aiotaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa ja haluaako KKO todella olla tällaisen kehityksen takuumiehenä? Onko tämä yksi askel tuomarivaltioon siirtymiseksi?

18. Kun muutoksenhakuoikeus on osa perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, on muutoksenhakuoikeuden rajoittamista merkitseviä seulontasäännöksiä luonnollisesti tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti (ahtaasti), ei laajentavasti kuten lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa yritetään esittää. Tätä tarkoittaa paljon puhuttu perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Lakivaliokunnan tulkinnassa on kyse perusoikeusvastaisesta laintulkinnasta.

Vaarantuiko KKO:n puolueettomuus – puolueettomuuden objektiivinen testi

19. Minusta on outoa, että KKO:n presidentti osallistuu mainitunlaiseen ennen lain voimaantuloa pidettyyn salaiseen neuvotteluun, jossa on ainakin keskusteltu lain sisällöstä ja sen tulkitsemisesta vastoin lain sanamuotoa, vaikka mitään sitovia päätöksiä tai lupauksia ei tietenkään ole voitu tehdä tai antaa.

20. Kysymys on ensinnäkin tuomioistuimien riippumattomuuskuvan ja koko uskottavuuden vaarantumisesta. Toisaalta käsitys KKO:n puolueettomuudesta yksittäistapauksissa saattaa vaarantua; tämä tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun KKO joutuu aikanaan ratkaisemaan hovioikeuksien seulontapäätöksistä tehtyjä valituksia.

21. Presidentti Sevón toteaa (HS 11.5.), että asiantuntijuus ei johda esteellisyyteen ja ettei ole kysymys ennakkoasenteesta, jos tuomari esittää käsityksensä hallituksen esityksestä ja siitä, mihin ehdotettu sääntely johtaa.

22. Sevón on luultavasti halunnut sanoa, että kun tuomaria kuullaan asiantuntijana, hän ei edusta tuomioistuinlaitosta tai asianomaista tuomioistuinta, vaan häntä tavallaan kuultaisiin vain yksityishenkilönä. Kuitenkin esimerkiksi lakivaliokunnassa tuomareita kuullaan aina tietyn tuomioistuimen edustajina, esimerkiksi Leif Sevónia ei ole suinkaan kutsuttu kuultavaksi lakivaliokuntaan prosessioikeuden alaan koskevista kysymyksistä kauppa- tai muuhun siviilioikeuteen erikoistuneena oikeustieteen lisensiaatti Leif Sevónina, vaan nimenomaan KKO:n presidentti Leif Sevónina. Lakivaliokunta on halunnut haluaa kuulla, mikä on nimenomaan KKO:n ja sen presidentin kanta tiettyyn uudistukseen ja säännökseen. Sitä paitsi, kuten jo totesin, Sevónin kuulemisessa täysin epävirallisessa neuvottelussa ei ole ollut kyse mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta.

23. Esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puheen ollen on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt ns. objektiivisen puolueettomuustestin, jota myös KKO on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi, vaan virkatoiminnan puolueettomuuden tulee näkyä myös ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Minkään ulkopuolisten seikkojen perusteella ei saa syntyä aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta.

24. KKO:n rooli seulontapykälän ja koko hovioikeusuudistuksen valmistelussa ja eduskuntakäsittelyssä oli kiistatta erittäin merkittävä ja aktiivinen. KKO halusi paimentaa lakiesityksen sisältöä viimeiseen asti, sillä kuten sanottu, se edellytti nimenomaan, että sille varataan vielä tilaisuus antaa lausunto OM:n esitysehdotuksesta.

25. KKO on täysistunnossaan ottanut kaksi eri kertaa myönteisen kannan HO-seulontaan ja puuttunut siinä yhteydessä yksityiskohtaisesti säännöksen sanamuotoon. KKO:n jäseniä on kuultu lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä kahdessa eri valiokunnassa ja vihon viimeiseksi KKO:n presidentti on osallistunut salaperäiseen neuvotteluun koskien lakiesityksen peruuttamista ja laintulkintaa.

26. Ihmettelen kovasti, jollei tästä kaikesta ole KKO:n jäsenille syntynyt tietty ennakkokäsitys seulontapykälän tulkinnasta. Mitä vielä siihen voitaisiin vaatia!

27. KKO:n jäsenet voivat toki muuttaa käsitystään seulontapykälien tulkinnasta, sillä eiväthän he ole muodollisesti sitoutuneet mihinkään tiettyyn tulkintaan. Arvovalta- ja muista inhimillisistä syistä johtuen se saattaa kuitenkin olla käytännössä hyvin vaikeaa. Tuskinpa kuitenkaan KKO:n jäsenet ovat persoonallisuudeltaan niin kaksijakoisia, että omaksuisivat lainkäyttäjinä täysin erilaisen kannan mitä he ovat vähän aikaisemmin yksimielisesti täysistunnossaan tai asiantuntijoina lakivaliokunnassa kannattaneet. Asianajaja, jonka laatiman valituksen hovioikeus on seulonut jatkokäsittelyssä lakivaliokunnan mietinnössä mainittuun tulkintaan nojautuen, on todella kovan paikan edessä yrittäessään osoittaa valiokunnan kannan virheelliseksi.

28. En halua epäillä KKO:n pyrkimystä ratkaista hovioikeuksien seulontapäätöksistä aikanaan tehtäviä valituksia puolueettomasti, vaikka pidänkin lakivaliokunnan mietintöön kirjattua lain tulkintaa virheellisenä. Eri asia on, millainen kuva KKO:n ja hovioikeuksien puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta saattaa ulkopuolisille syntyä. Vaikkei suoranaista esteellisyyttä tai puolueellisuutta voitaisi osoittaa, edellyttää tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus, puolueettomuus ja uskottavuus joka tapauksessa, että tuomioistuimien ja tuomareiden toiminta on mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää.

29. Jokainen päätelköön itse, onko tuomioistuinlaitoksen avoimuus, läpinäkyvyys ja uskottavuus kyseisen seulontaskandaalin johdosta lisääntynyt.

Tulisiko tuomareilta evätä mahdollisuus osallistua lainsäädäntöön?

30. Monissa muissa valtioissa ylin tuomioistuin joko pysyttelee kokonaan lainvalmistelun ulkopuolella tai antaa lausuntojaan ainoastaan periaatteellisesta kysymyksistä. Näissä maissa ymmärretään, että liian aktiivinen ja yksityiskohtainen osallistuminen lainsäädäntöhankkeisiin voi vaarantaa tuomioistuimen puolueettomuuskuvan. Tätä esimerkkiä kannattaisi myös Suomessa noudattaa.

31. KKO:n ja KHO:n tuomareiden ei minusta tulisi osallistua lainkaan komiteoiden tai toimikuntien jäseninä sellaisiin lainsäädäntöhankkeisiin, joissa joudutaan ottamaan yksityiskohtaisesti kantaa säännösten sisältöön ja tulkintaan, eikä heitä pitäisi kuulla myöskään asiantuntijoina lakiesitysten käsittelyssä eduskunnassa. Tällä tavoin ylimmät tuomarit välttyisivät ottamasta etukäteen eli ennen lain soveltamista kantaa yksittäisin lainsäännöksiin ja säilyttäisivät siten epäilyksettä puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa. Lainsäädännön osalta riittäisi hyvin, että ylimmät oikeudet tekevät lainsäädäntöaloitteita, kuten perustuslaissa (99.2 §) ja Korkein oikeus -laissa (5.2 §) säädetään.

32. Tuomareiden osallistuminen erilaisiin lainvalmistelu- ja säädäntöhankkeisiin vie myös paljon aikaa, joka on pois tuomareiden varsinaisesta virkatyöstä. Joillakin KKO:n jäsenillä on lisäksi muita merkittäviä sivutoimia, kuten välimiestehtäviä. Toisaalta KKO valittaa jatkuvasti suurta juttumääräänsä, josta johtuen se ei kertoman mukaan voi esimerkiksi perustella valituslupapäätöksiään lainkaan. Aikaa virkatyöhön jäisi huomattavasti enemmän, jos tuomarit keskittyisivät siihen ja karsisivat sivutoimiaan, joista lainvalmistelu ja siihen liittyvät asiantuntijatehtävät muodostavat nykyään suurimman osan.

33. Tärkeintä on kuitenkin vaalia erityisesti ylimpien tuomioistuimien riippumattomuutta, itsenäisyyttä ja puolueettomuutta niin hyvin lainsäätäjästä ja toimeenpanovallan haltijoista kuin talouselämän vaikuttajistakin. KKO:n ja KHO:n tuomareilla ei saa olla sidonnaisuuksia niihin yhteiskunnallisiin erityisintresseihin, jotka määräävät lainsäätäjän poliittisia tavoitteenasetteluja. Osallistuessaan aktiivisesti ja laajasti lainvalmisteluun ja -säädäntöön KKO:n ja KHO:n jäsenet saattavat joutua tunkeutumaan sille päätöksenteon alueelle, joka demokraattisessa oikeusvaltiossa kuuluu lainsäätäjälle.

34. Ylimpien oikeuksien jäsenten osallistutuminen lainvalmisteluun ja -säädäntöön on omiaan murentamaan luottamusta valtiovallan kolmijakoon, jossa lainsäätäjällä, hallitusvallalla ja riippumattomilla tuomioistuimilla on oma tehtävänsä Oikeusneuvosten välimiestehtävät puolestaan saattavat johtaa tietyntyyppisen ajattelutavan myötä ideologiseen riippuvuussuhteen syntymiseen talouselämän etupiireistä. Kaiken kaikkiaan kyse on paljon puhutusta poliitikkojen, liike-elämän johtajien ja ylimpien tuomareiden muodostamasta hyvä veli –verkostosta.

35. Tuomareiden asiantuntemusta toki tarvitaan lainvalmistelussa ja lakien eduskuntakäsittelyssä. Suomessa on kuitenkin joukko sangen päteviä hovioikeus- ja alioikeustuomareita samoin kuin hallinto-oikeustuomareita, jotka voisivat hyvin huolehtia sanotuista tehtävistä. Tähän mennessä he ovat vain jääneet ikään kuin KKO:n ja KHO:n jäsenten varjoon näiden ”rohmutessa” valtaosan kyseisistä tehtävistä.

36. Miksi ylimpien oikeuksien tuomarit tulisi asettaa asiantuntijoina eri asemaan kuin alempien tuomioistuimien tuomarit? Siksi, että valtakunnassa tarvitaan lainsoveltamisessa ja -tulkinnassa viimekädessä korkean ammattitaidon ja ammattietiikan omaava tuomarikunta, joka kaikista sivuvaikutteista ja ennakkokäsityksistä vapaana kykenee hoitamaan sille kuuluvan tehtävän lain viimekätisenä soveltajana ja tulkitsijana. Todella riippumaton ylin oikeusaste on oikeusvaltion rattaiden perälauta, jonka itsenäisyyttä ja puolueettomuutta ei voida asettaa kyseenalaiseksi vaan johon voidaan kaikissa olosuhteissa luottaa.

37. Ylimpien oikeuksien jäsenet voisivat olla mukana sellaisissa komiteoissa tai toimikunnissa, jotka pohtivat periaatteellisella tasolla eri oikeudenalojen kehittämistarpeita. Esimerkkinä voidaan mainita valtioneuvoston vuonna 2001 asettama tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea, jonka tehtävänä on visioida tuomioistuimien asemassa ja tehtävissä tapahtuvia muutoksia noin 20-30 vuoden aikaperspektiivillä ja tehdä sitä koskevia ehdotuksia. Komitean, joka tulee jättämään mietintönsä marraskuussa tänä vuonna ja jossa allekirjoittanut on mukana pysyvänä asiantuntijana, puheenjohtajaksi määrättiin oikeusneuvos, nyttemmin Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arponen.

Jyrki Virolainen

------

38. Näin siis kirjoitin Oikeuslehdessä 2/2003. Jotkut lukijat voivat kenties kysyä , että oliko kirjoituksessa esiin nostetulla seulontasäännöksen sanamuodolla ja sen kanssa ristiriidassa olevalla lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetyllä lausumalla itse asiassa kovinkaan suurta käytännöllistä merkitystä.

39. Tähän voin vastata, että mainitulla erolla oli käytännössä erittäin suuri merkitys. Seulontapykälässä (OK 26 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohta) säädettiin nimenomaan, että valitusta ei saa seuloa hovioikeuden varsinaisesta tutkinnasta silloin, kun asiassa on saman luvun 15 §:n nojalla toimitettava (suullinen) pääkäsittely eli silloin kun asiassa annettava ratkaisu riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa sitä vastoin annettiin ymmärtää, että seulonta olisi ollut myös tässä tapauksessa mahdollista.

40. Lakivaliokunnan mietinnön perustelujen tarkoituksena oli karsia seulontasäännöksen avulla rankalla kädellä hovioikeuden pääkäsittelyyn OK 26.15:n nojalla muutoin menevien juttujen lukumäärää. Kaikkien kuuden hovioikeuden presidentit ajoivat sanottua uudistusta samoin kuin lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen mukaista tulkintaa kiivaasti kuin konsanaan sitä kuuluisaa käärmettä pyssyyn. Oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Lax antoivat tukensa hovioikeuksien presidenttien tukinnalle ja pyrkimyksille.

41. Kun hovioikeuden seulontapäätöksestä oli mahdollista valittaa valituslupaa pyytämällä KKO:lle, haluttiin tälle lakivaliokunnan perustelujen mukaiselle tulkinnalle saada etukäteen myös mahdollisimman arvovaltaisen tuomarin eli KKO:n presidentti Leif Sevónin kannatus. Tässä tapauksessa Sevón kutsutiiin lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen eduskunnassa pidettyyn salaiseen neuvonpitoon, jota isännöivät Johannes Koskinen ja Henrik Lax. Hovioikeuksien puuhamiehenä neuvonpidossa hääräili Helsingin hovioikeuden presidentti Olli Huopaniemi.

42. Minusta tämä oli erittäin omalaatuista ja arveluttavaa, sanoisin jopa härkiä toimintaa, kun asiaa ajatellaan nimenomaan tuomioistuinten riippumattomuuden ja puolueettomuuden sekä vallanjaon kolmijaon kannalta. Ministeri Koskisen ja lakivaliokunnan puheenjohtajan toiminta oli härskiä, mutta erityisen arveluttavaa oli KKO:n presidentin suostuminen ja osallistuminen sanottuun "peliin", jolla haluttiin sitoa KKO:n jäsenten kädet tulevassa laintulkinnassa. Jos minua pyydettäisiin kolmella sanalla arvioimaan kyseistä asetelmaa, niin vastaisin: rumaa, rumaa, rumaa.

43. Jos tällainen tuomioistuinlaitoksen puolueettomuutta vakavasti vaarantava kähmintä olisi tullut ilmi jossakin todellisessa oikeus- ja sivistysvaltiossa, olisi yhteiskunnassa syntynyt hitonmoinen haloo ja ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari olisi lentänyt virastaan kuin leppäkeihäs. Häntä ei olisi edes tarvinnut "heittää" virastaan ulos, vaan hän olisi nolona ja häpeissään ymmärtänyt lähteä siitä ihan omasta aloitteestaan.

44. Mutta täällä Suomessa, tässä sarvikuonomaisen paksun omatunnon ja moraalin omaavien huippupoliitikkojen ja korkeiden virkamiesten ja ylimpien tuomareiden maassa, ei poliitikkojen (siis oikeusministerin ja lakivaliokunnan puheenjohtajan) ja ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin salaisesta junailusta eli härkistä yrityksestä sopia KKO:n tulevasta laintulkinnasta syntynyt lehdistössä edes mitään keskustelua sen jälkeen, kun olin edellä kappaleessa 11 mainitussa HS:n mielipidekirjoituksessa paljastanut Johannes Koskisen, Henrik Laxin ja Leif Sevónin salaisen tapaamisen ja sen sisällön.

45. Seulontasäännökset tulivat voimaan syksyllä 2003. Olin ehtinyt jo tätä ennen muun muassa Defensor Legis -lehdessä julkaistussa kirjoituksessani "Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa" (DL 6/2003 ss. 965-975) paljastaa poliitikkojen ja KKO:n presidentin laintulkintaa koskevan "katalan juonen" ja varoittaa hovioikeuksia siitä, että seulonnan edellytyksiä koskevaa säännöstä (OK 26:2) tulkinnassa tuli soveltaa nimenomaan säännöksen sanamuotoa (mainitun pykälän 1 momentin 1 kohtaa) eikä siis sanamuodosta poikkeavaa lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmaistua kantaa.

46. Mutta eiväthän hovioikeudet ja niiden presidentit ja jäsenet minua kuunnelleet! Kun hovioikeuksien jäsenet tiesivät, mitä toverit Koskinen, Lax ja Sevón olivat keskenään sumplien "sopineet" seulontapykälän (OK 26:2) tulkinnasta, ne ryhtyivät innolla seulomaan myös sellaisia juttuja ja valituksia, joissa olisi OK 26.15:n mukaan ollut toimitettava pääkäsittely ja joita ei siis ei olisi saanut OK 26.2.1:n 1 kohdan sanamuodon missään tapauksessa saanut seuloa hovioikeuden varsinaisesta tutkinnasta. Seulontakohtelun saivat monet todella vakavat ja törkeät rikosasiat, joiden joukossa oli muun muassa tappoa, törkeitä ryöstöjä, raiskausta, törkeää velallisen rikoksista yms. juttuja, joissa siis olisi tullut OK 26.15:n nojalla toimittaa pääkäsittely, vaikka sitä ei olisi valituksessa edes vaadittu.

47. Arvasin toki, että hovioikeudet tulisivat menettelemän kerrotulla tavalla eli käyttämään seulontasäännöksiä pääkäsittelyjen määrän rajoittamistarkoituksessa, vaikka tämä ei siis ollut lainkaan seulontamenettelyn tarkoitus. Selvää oli myös, että hovioikeuden seulontapäätöksistä tultaisiin tekemään lukuisia valituksia korkeimmalle oikeudelle. odotin jännityksellä, miten korkein oikeus tulisi suhtautumaan tapauksiin, joissa hovioikeudet olivat seuloneet myös sellaisia tapauksia, joissa olisi pitänyt OK 26:15:n nojalla toimittaa pääkäsittely. Oliko KKO:n presidentti Leif Sevón saanut oikeusneuvokset puhutuksi sen tulkinnan taakse, josta hän Johannes Koskisen ja Henrik Laxin kanssa sopinut salaisessa neuvonpidossa tai josta ainakin oli kyseisessä neuvonpidossa puhuttu Sevónin "nyökytellessä" asialle hyväksyvään sävyyn asialle, kuten Koskinen ja Lax olivat eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa kilvan todistaneet.

48. On syytä kertoa lukijoille, että olin etukäteen hieman "varmistellut" asiaa eli olin helmikuussa 2004 kannellut mainitusta salaisesta eduskunnassa tapahtuneesta salaisesta neuvonpidosta ja sen sisällöstä oikeuskanslerille ja pyytänyt siinä muun ohessa selvittämään, oliko presidentti Leif Sevón tullut neuvonpidon johdosta esteelliseksi osallistumaan KKO:ssa seulonta-asioissa tehtyjen valitusten käsittelyyn. Kanteluni johti siihen, ettei Sevón katsoi parhaaksi jäädä odottamaan oikeuskanslerin kanteluuni antama päätöstä eikä hän siis osallistunut vuoden tai puolentoista vuoden aikana seulonta-asioiden käsittelyyn KKO:ssa.

49. Helpotuin kovasti, kun korkein oikeus julkaisi syksyllä 2004 kaksi ensimmäistä seulonta-asiaa koskevaa ennakkopäätöstään (KKO 2004:116 ja 117). Korkein oikeus ratkaisi, vieläpä yksimielisesti, kummassakin tapauksessa asian juuri siten, kuin olin itse eri yhteyksissä, muun mussa edellä kappaleessa 45 mainitussa vuoden 2003 Defensor Legis -lehden artikkelissa, esittänyt: Valitusta ei saa seuloa, jos siinä on riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely. Mainituissa kahdessa tapauksessa hovioikeudet olivat menetellet toisin eli seuloneet valitukset. Tämän vuoksi korkein oikeus kumosi hovioikeuksien päätökset ja palautti kummankin asian asianomaiseen hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

50. Näiden kahden pilottitapauksen jälkeen korkein oikeus antoi vuosina 2004-2005 vielä pitkälti toistakymmentä muuta seulontasäännösten tulkintaa koskevaa ennakkopäätöstä, joissa hovioikeudet olivat lain sanamuodon vastaisesti seuloneet valituksen; julkaisemattomia KKO:n sanotunlaisia ratkaisuja on lisää vielä toinen mokoma. Voisi sanoa, että Johannes Koskisen, Henrik Laxin ja Leif Sevónin ajama ja keskinäisessä neuvonpidossa kulissien takana "katalasti" juonima kanta ja yritys saada tuomioistuimet ja jopa korkein oikeus toimiminaan lain sanamuodon vastaisesti koki korkeimmassa oikeudessa täystyrmäyksen.

51. Edellä kappaleessa 48 mainitsin oikeuskanslerille Leif Sevónin toiminnasta oikeuskanslerille tekemäni kantelun. Kerron siitä lisää myöhemmin.

433. Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se?

Lukijan lähettämä kuva, jossa oikeusministeri Tuija Brax puhuu joukolle, joka 31.5.2010 osoitti mieltään Kolmen sepän patsaalla KHO:n antamaa egyptiläisen isoäidin käännytyspäätöstä vastaan. Braxin osallistumista mielenosoitukseen voidaan pitää kriittisenä kannanottona KHO:n päätökseen. Poliittisen toimeenpanovallan korkeana edustajana oikeusministerin tulisi kunnioittaa riippumattoman tuomioistuimen yksittäistä ratkaisua eikä ryhtyä polemisoimaan sitä vastaan tai kannustaa päätöstä vastustavia mielenosoittajia.

1. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa on julkaistu toimittaja Petri Sajarin laaja reportaasi valtiovallan kolmijaosta otsikoilla "Horjuva oikeusvaltio" ja "Hämärän vallan maa." Kirjoituksessa todetaan, että vaikka perustuslaissa lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan, Suomessa poliitikot kuitenkin puuttuvat keskeneräisiin oikeusjuttuihin ja toisaalta tuomarit sekaantuvat sumeilematta politiikkaan. Sajarin mukaan ongelmaan olisi puututtu vasta nyt.

2. Vaikka Hesarin juttu vaikuttaa hieman ylidramatisoidulta - kolmelle sivulle ulottuvan raflaavan piirroksen ja osin myös tekstin osalta - on jutussa toki puututtu tärkeään asiaan. Aiheesta ei ole suomalaisessa lehdistössä tai edes juristipiireissä juurikaan keskusteltu. Suomalaisilla lakimiehillä ei tosin ole tapana harrastaa julkista keskustelua yleensäkään oikeutta ja/tai politiikkaa koskevista kysymyksistä.

3. HS:n toimittaja oli haastatellut juttua varten kolmea valtiosääntöoikeuden asiantuntijaa eli professoreita Kaarlo Tuoria (Suomen Akatemia), Veli-Pekka Viljasta (Turun yliopisto) ja Tuomas Ojasta (Helsingin yliopisto). Jokainen heistä moittii sitä, että vallan kolmijakoa ei Suomessa kunnioiteta. Tämä uhkaa kansalaisten oikeusturvaa ja tuomioistuinten riippumattomuutta, professorit sanovat.

4. Professorit puhuivat asiaa, mutta pari huomautusta on silti paikallaan. Kaarlo Tuori mainitsee, että "Suomessa ei ole juuri koskaan mietitty, mitä vallan kolmijako tarkoittaa tuomioistuimien ja hallitusvallan välisissä suhteissa sekä tuomioistuimien ja lainsäädäntövallan välisissä suhteissa. On vain oltu tyytyväisiä siihen, että vallan kolmijako on kirjoitettu perustuslakiin, mutta sen toteutuminen käytännössä on ontunut."

5. Tuori on oikeassa siinä, että vallan kolmijako on mainituissa suhteissa käytännössä ontunut. Hänen toteamuksensa, jonka mukaan meillä "ei olisi juuri koskaan mietitty" mainittuja asioita, ei sen sijaan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Tuori puhunee lähinnä valtiosääntöjuristien puolesta, sillä myös oma havaintoni on, etteivät kyseisen alan "oikeusoppineet" ole välittäneet näihin asioihin juurikaan puuttua; Tuori on tosin itse joissakin yhteydessä kirjoittanut asiasta tarkastellessaan ilmiötä "tuomarivaltio."

6. Vallan kolmijakoa koskevat kysymykset liittyvät myös prosessioikeuteen, sillä prosessioikeus käsittelee lainkäyttöä tai tuomiovallan käyttöä eli muun muassa juuri tuomioistuinten ja tuomareiden toimintaa ja asemaa, josta tuomioistuinten riippumattomuus muodostaa tärkeän osan. Mutta myöskään prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa ei ole ollut yleisenä tapana puuttua vallan kolmijaossa tai tuomioistuinten riippumattomuudessa ilmenneisiin epäkohtiin.

7. Itse olen kuitenkin reilun 15 vuoden ajan ottanut mainittuihin kysymyksiin ja epäkohtiin kantaa kirjoissani samoin kuin mielipidekirjoituksissani, vuodesta 2008 lähtien näissä blogijutuissani. Viittaan esimerkiksi kirjaan Lainkäyttö vuodelta 1995 ja pamflettiini Korkein oikeus kriisissä (1997) sekä 2000-luvun puolella rikosprosessioikeutta käsitteleviin oppikirjoihini. Olen tuonut julkaisuissani esiin monia tapauksia, joissa tuomioistuinten riippumattomuutta ei ole kunnioitettu tai siihen on puututtu epäasiallisella tavalla joko toimenpanovallan edustajien (tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministerit) tai lainsäädäntövallan taholta.

8. Professori Veli-Pekka Viljanen on oikeassa vaatiessaan, että myös Suomessa pitäisi omaksua "eurooppalainen tuomari-ideologia, joka korostaa voimakkaasti tuomareiden riippumattomuutta". Olen Viljasen kanssa samaan mieltä myös siitä, että "tuomareiden sivutoimet eduskunnan asiantuntijoina ja korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät ovat hyvin ongelmallisia." Korkeimman oikeuden oikeusneuvosten lukuisat ja todella rahakkaat välimiestehtävät on kysymys, jota olen viimeisten 20 vuoden aikana kirjoituksissani ehkä kaikkein "hanakammin" arvostellut, kun on ollut puhe tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden jäsenten riippumattomuudesta. Tulisihan tuomioistuinten ja tuomareiden, etenkin ylimmän tuomioistuimen tuomareiden, olla tietenkin riippumattomia myös erilaisista yhteiskunnassa esiintyvistä intressitahoista, tässä tapauksessa taloudellisen vallan käyttäjistä eli pankeista ja muista rahoituslaitoksista sekä suuryrityksistä, jotka usein esiintyvät välimiesmenettelyssä asianosaisina.

9. Professori Tuomas Ojanen puolestaan on oikeassa todetessaan, että "tuomioistuinten riippumattomuus ja ihmisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ovat tosiasiassa alkaneet juurtua Suomeen vasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen myötä." Kuten Ojanen toteaa, aiemmin tuomioistuimia pidettiin vuosikymmeninä "kumileimasimina, jotka vain lukivat lakia niin kuin on kirjoitettu." Viimeisten 15-20 vuoden aikana tuomioistuinten rooli on merkittävästi kasvanut niiden saadessa sitä valtaa, joka niille valtiovallan kolmijaon mukaan tuomiovaltaa käyttävinä eliminä kiistatta kuuluu. Kyse on lakien tulkinnassa ilmenevän harkintavallan lisääntymisestä, koska nykyisin lait on käytännössä pakko säätää avoimemmiksi kuin aikaisemmin, mikä jättää soveltajille eli tuomioistuimille runsaasti harkintavaltaa.

10. Totesin vuonna 1995 kirjassani Lainkäyttö (s. 19-20 ja 91-97), että lainkäytön eli siis tuomiovallan merkitys on yhteiskunnassa kasvamassa ja tuomareiden asema suhteessa lainsäädäntövaltaan ja toimeenpanovaltaan puolestaan vahvistumassa. Tähän kehitykseen eli siis tuomioistuinten roolin voimistumiseen oli ja on edelleen olemassa kolme perussyytä: 1) lainkäytön muun muassa eurooppalaisen integraatiokehityksen myötä tapahtunut kansainvälistyminen, 2) lainkäytön ihmis- ja perusoikeuksien merkityksen kasvun myötä tapahtunut perustuslaillistuminen tai perusoikeudellistuminen ja 3) lainkäytön sosiaalistuminen (mm. access to justice -ilmiö ja ja oikeuden tosiasiallisen saatavuuden merkityksen voimistuminen). Kysymys on siitä, että lainkäytön ja prosessin tulee ilmentää perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa hyväksyttyjä sosiaalisia perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavia arvopäämääriä. Oikeusprosesseilta edellytetään ennen muuta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja tuomioistuimilta itsenäisyyttä ja riippumattomuutta muista vallankäyttäjistä.

11. HS:n jutussa on otettu esille viisi tapausta, joissa lehden mukaan on kyse vallankäytön tai -jaon "hämäryydestä" tai jopa rikkomisesta. Näitä ovat a) Paavo Lipposen Vuotoksen tekoallashankkeesta vuonna 2002 esittämät rakennussuunnitelmat vastoin juuri annettua KHO:n kielteistä lupapäätöstä, b) oikeusministeri Johannes Koskisen menettely Alpo Rusin syyteharkinnan yhteydessä 2003, c) kahden johtavan poliitikon puuttuminen vuonna 2004 Outi Kosken lasten kaappaustapaukseen, d) hallituksen puuttuminen vuonna 2005 rajavartijoiden lakkohankkeeseen ja e) KHO:n presidentin Pekka Hallbergin vuonna 2010 osoittama omaperäinen aktivisuus egyptiläisen Eveline Fadayelin käännytysasian täytäntöönpanossa.

12. Kaksi mainituista tapauksista on todella merkittäviä. Toinen on oikeusministeri Koskisen harkitsematon lausunto Alpo Rusia koskevan syyttämättäjättämispäätöksen johdosta ja toinen taas Pekka Hallbergin menettely Eveline Fadaylin käännytysasian yhteydessä. Olen käsitellyt näitä molempia tapauksia blogissani, joten en nyt puutu tässä lähemmin. Hallbergin menettely on karmaiseva esimerkki tuomarin ja vieläpä ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin puuttumisesta toimenpanovallalle kuuluvaan asiaan, mistä Hallberg sai ansaitut nuhteet eduskunnan oikeusasiamieheltä. Rusi-tapauksen yhteydessä HS:lta on jäänyt kertomatta. että Koskisen menettely loukkasi nimenomaan syyttömyysolettamaa. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat ministeri Koskisen menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti ja valtio velvoitettiin suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun lausunnon perusteella. Katso Helsingin hovioikeuden Rusi-tuomion johdosta blogia 177/22.10.2009.

13. HS:n toimitukselta näyttää unohtuneen, että Pekka Hallberg sai ilmeisen yllykkeen menettelylleen presidentti Tarja Haloselta, joka heti KHO:n Fadayelille kielteisen käännytyspäätöksen jälkeen totesi medialle, että päätös on hänen oikeustajuntansa vastainen. Tässä siis korkein toimenpanovallan edustaja eli tasavallan presidentti puuttui yksittäiseen tuomioistuimen päätökseen ja arvosteli sitä arvovallallaan.

14. Myös presidentti Mauno Koiviston monet puuttumiset tuomioistumille ja syyttäjille kuuluviin yksittäisiin asioihin on HS:n jutussa jostakin syystä sivuutettu. Tulkoon mainituksi, että HS:n toimittaja otti kyseistä juttua suunnitellessaan yhteyttä minuun ja kysyi, olisiko minulla muistissa tai tiedossa tapauksia, joissa vallan kolmijako-oppi tai tuomioistuinten riippumattomuus olisi ollut uhattuna. Minulle tuli heti mieleen kaksi tapausta, jotka ilmoitin myös toimittajalle, mutta joista HS:n jutussa ei kuitenkaan mainita.

15. Toinen näistä tapauksista koskee "Koiviston konklaavin" nimellä tunnettu tapausta vuonna 1992. Tuolloin tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui Linnaan suurehkon joukon lakimiehiä, joukossa myös tuomareita korkeimmasta oikeudesta (mm. presidentti Olevi Heinonen) ja alioikeuksista (mm. kihlakunnantuomari Markku Arponen) "keskustelemaan" tuolloin vireillä olleista ja julkista huomiota herättäneistä ylikorkojutuista (mm. ratkaisu KKO 1992:50). Konklaavin osanottajalista on tiedossa, mutta se, mitä tuossa tapaamisessa on tarkkaan ottaen puhuttu, on jäänyt hämärän peittoon, sillä konklaavin pöytäkirja on julistettu salaiseksi.

16. On kerrottu, että presidentti Koivisto olisi sanotussa tilaisuudessa moittinut tuomioistuimia ja tuomareita siitä, ettei tuomioistuinten ratkaisuissa olisi otettu huomioon pankkien asemaa. Lisäksi on väitetty, että konklaavin jälkeen pidetyissä pankkioikeudenkäynneissä pankit eivät olisi hävinneet käytännöllisesti katsoen juuri yhtään oikeudenkäyntiä. Molemmat väitteet lienevät hieman liioiteltuja. Mutta jo mainitunlaisen tapaamisen järjestäminen ja sen "asialista" on vallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen arveluttava asia. Minusta Koiviston konklaavi olisi mainitunlaisia "hämäriä tapauksia" muisteltaessa tai listattaessa sijoitettava Top 5:een.

17. Toinen Hesarin toimittajalle mainitsemani tapaus, joka ei kuitenkaan päässyt mukaan HS:n top 5:een, koski oikeusministeri Johannes Koskisen ministerikaudellaan (1999-2005) harrastamaa tapaa puuttua tuomioistuinten yksittäisissä oikeusjutuissa antamiin tuomioihin tai menettelytapoihin. Kun tälle tuomioistuinten riippumattomuutta loukkaavalle käytännölle, jota arvosteltiin lakimiespiireissä yleisesti, ei näyttänyt tulevan loppua, kantelin helmikuussa 2005 asiasta oikeuskanslerille ja toin esiin lähes kymmenkunta lehtijuttua, joissa oikeusministeri oli toiminut mainitulla tavalla. Osa näistä haastattelulausunnoista koski tapauksia, joissa ministeri arvosteli vääränä pitämäänsä tuomioistuimen ratkaisua, joka ei ollut vielä lainvoimaisia, ja kehotti jutun hävinnyttä osapuolta valittamaan tuomiosta, joka ministerin mukaan tulisi ilmeisesti muuttumaan hovioikeudessa.

18. Kantelun tutkiminen kesti oikeuskanslerinvirastossa peräti kolme vuotta, sillä vasta tammikuussa 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai annettua päätöksensä. Siinä - toki hyvin varovaisin ja osin tulkinnanvaraisin sanakääntein - arvosteltiin Koskisen menettelyä varomattomaksi. Oikeuskanslerin päätös oli kirjoitettu hänelle tyypilliseen tapaan "toisaalta ja toisaalta" -tyylin eli niin tulkinnanvaraisesti, että Johannes Koskinen itse ja hänen lähipiirinsä - lehdistä mm. Hämeen Sanomat ja Aamulehti - selittelivät, että ehei, eihän oikeuskanslerin päätös ollutkaan oikeastaan "langettava." Oikeuskansleri ei nähnyt aiheelliseksi antaa Koskiselle tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavan menettelyn johdosta edes huomautusta, vaan saattoi julkisuuteen ainoastaan "käsityksensä," joka sekin oli muotoiltu niin, että päätöstä oli mahdollista lukea eri tavoin.

19. Voinkin tältä osin yhtyä HS:n haastattelemien professorien käsitykseen, jonka mukaan "laillisuusvalvojien suhtautuminen vallankäytön horjumiseen on ollut lepsua" tai että "laillisuusvalvonta on reagoinut ongelmiin verraten pehmeästi." Erityisen pehmeä ja lepsu oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätös, jonka hän antoi kanteluuni, joka koski Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen antamaa syyttömyysolettamaa loukkaavaa lausuntoa. Olen kertonut oikeuskansleri Jonkan sanotusta päätöksestä blogissa n:o 391/17.2.2011. Vaikka Helsingin hovioikeus oli lainvoimaisella tuomiolla selvin sanoin todennut Johannes Koskisen oikeusministerinä loukanneen syyttömyysolettamaa ja vaikka hovioikeus oli velvoittanut valtion suorittamaan Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun menettelyn perusteella, oikeuskansleri Jonkka ei nähnyt perustetta todeta ministeri Koskisen syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Jonkan päätöksessä on päin vastoin lähdetty puolustelemaan Koskisen lausuntoa saivarteluun viittaavilla perusteluilla ja katsottu rivien välistä, ettei Koskinen oikeastaan ollutkaan menetellyt syyttömyysolettaman vastaisesti.

20. Vertailun vuoksi todettakoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viikko sitten eli 24.5.2011 antanut Kreikalle langettavan tuomion EIS 6 artiklan 2 kohdassa mainitun syyttömyysolettaman rikkomista hieman vastaavanalaisessa tapauksessa. P:n yliopiston kansainvälisen oikeuden professorina toiminut K, jolla oli myös poliittisia tehtäviä, oli tuomittu vuonna 2007 kreikkalaisessa alioikeudessa mm. osallisuudesta väärennykseen ja valtiota vastaan tehdystä petoksesta 14 vuodeksi (sic!) vankeuteen. K valitti tuomiosta, jolloin tuomion täytäntöönpano määrättiin keskeytettäväksi. Tämän jälkeen kaksi ministeriä, joista toinen oli oikeusministeri, otti parlamentissa pitämässään puheissa kantaa K:n ja tämän kanssatuomittujen tuomioon tiedustellen muun muassa, olivatko sosialistisen puolueen edustajat joutuneet parlamentissa puolustamaan P:n yliopiston huijareita. Toinen ministeristä eli apulaistalousministeri käytti puheessaan ilmaisuja "petos" ja "anastus" ja kuvasi asiaa sanonnalla "ennenkuulumaton skandaali". Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että ministereiden puheet rikkoivat syyttömyysolettamaa. Vaikka oikeusministeri ei ollut käyttänyt omassa puheenvuorossaan yhtä ehdottomia ilmaisuja kuin apulaistalousministeri, ihmisoikeustuomioistuin kuitenkin lausui, että myös hän oli todennut maan oikeuslaitoksen tuominneen ankarasti juttuun sekaantuneet henkilöt. Tuomioistuimen mielestä oikeusministerin kyseinen lausuma oli ollut omiaan antamaan vaikutelman siitä, että ministeri piti alioikeuden tuomiota tyydyttävänä ja kannusti ylioikeutta, jossa juttu oli vireillä, vahvistamaan tuon tuomion. Tältä osin ihmisoikeustuomioistuin myös painotti lausuman antajan asemaa oikeusministerinä. Oikeusministerin olisi asemassaan tullut olla erityisen huolellinen sanavalintojensa suhteen ja välttää antamasta vaikutelmaa siitä, että hän yrittäisi vaikuttaa jutun lopputuloksen, sanotaan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen perusteluissa. Näin ollen ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että myös oikeusministeri näytti ennakoineen ylioikeuden tuomiota. Kreikan valtio tuomittiin maksamaan K:Lle korvausta aineettomasta vahingosta 12 000 euroa.

21. Kun tätä tapausta verrataan Johannes Koskisen tapauksiin ja oikeuskanslerin niitä koskeviin ratkaisuihin, niin voidaan vain ihmetellen todeta, miten lepsua ja "pehmeää" oikeuskanslerin laillisuusvalvonta todella Suomessa on. Eihän oikeuskansleri antanut kummassakaan tapauksessa eli syyttömyysolettamaa hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan rikkoneelle ja tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaisesti kiistattomasti menetelleelle oikeusministerille edes huomautusta, virkasyytteen nostamisesta puhumattakaan! Oikeuskansleri lausui kummassakin kantelutapauksessa vain "käsityksensä", joka on kummassakin kantelupäätöksessä kaiken lisäksi laadittu niin "kierosti", että päätöksiä on voitu tulkita käytännössä myös siten, ettei ministerin menettelyissä olisi oikeuskanslerin mielestä ollut mitään moitittavaa!

22. Professori Kaarlo Tuori on todennut HS:n haastattelussa, että "toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien valvonnassa laillisuusvalvojat (siis myös oikeuskansleri) ovat olleet aktiivisia ja tuomioistuimia edellä." Vaikuttaa pahasti siltä, ettei professori Tuori tunne kovin hyvin oikeuskäytäntöä, ei ainakaan korkeimman oikeuden tuomioita ja ennakkopäätöksiä, joissa on hyvin usein "valvottu" ihmisoikeuksia eli kiinnitetty huomiota ihmisoikeustuomioistuinten ratkaisukäytäntöön. Myöskään Tuorin käsitys, jonka mukaan laillisuusvalvojat olisivat kiitettävän aktiivisia ihmisoikeuksien valvonnassa, ei ainakaan ministeri Koskista koskevan kahden tapauksen valossa pidä oikeuskanslerin osalta alkuunkaan paikkaansa. Ellen aivan väärin muista, niin ainakaan jälkimmäisessä eli Rusi-tapauksessa oikeuskansleri ei käsitellyt päätöksensä perusteluissa lainkaan syyttömyysolettamaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa. Muta ilmankos tuo päätös sitten menikin täysin mönkään!

23. Palataanpa sitten taas itse asiaan. Muista tapauksista, jotka ovat lähellä hämärien tapausten Top viitosta ja kuuluvat joka tapauksessa TopTen:iin, on syytä mainita presidentti Mauno Koiviston voimakas julkinen kritiikki, jota hän presidenttikautensa alkuvuosina ja erityisesti vuonna 1983 kohdisti talousrikostutkijoihin ja syyttäjiin. Koivisto moitti rikostutkijoita "liian innokkaasta tutkinnasta" ja syyttäjiä puolestaan syytteiden nostamisesta talousrikosjutuissa "varmuuden vuoksi." Koivisto on itse jälkeenpäin kertonut, että syyttäjien ja tutkijoiden sanotun liiallisen aktiivisuuden vuoksi hän harkitsi vakavasti jopa syyttäjien silloisen esimiehen eli oikeuskansleri Kai Kortteen erottamista virastaan. Muistissa on myös presidentti Koiviston osoittama ärhäkkyys, jolla hän puolusti 1988 julkisuudessa eduskunnan silloista puhemiehestä Matti Ahdetta, joka oli saanut sakot ylinopeudesta.

24. Myös Urho Kekkonen "kunnostautui" presidenttinä ollessaan monasti kritisoidessaan tuomioistuimia ja tuomareita. Muistan vieläkin elävästi Kekkosen radio- ja tv-puheen Uutena vuotena 1966, jossa hän arvosteli kärkevästi tuomioistuimia siitä, että rattijuopoille tuomittiin liian lieviä rangaistuksia. Syynä Kekkosen kannanottoon oli se, kuten Kekkonen ääni väristen puheessaan mainitsi, että hänen "hyvä ystävänsä" kirjailija Lauri Viita oli saanut 22.12.1965 surmansa jäätyään Mäntsälässä rattijuopon kuljettaman auton ruhjomaksi. Tuomioistuimet tottelivatkin Kekkosta, sillä jopa ensikertalaisille rattijuopoille ryhdyttiin puheen jälkeen tuomitsemaan yleisesti ehdottomia vankeusrangaistuksia. Vankiloiden alettua tämän takia uhkaavasti täyttyä, rangaistuskäytännössä palattiin kuitenkin vuoden parin kuluttua vähin äänin entiselle eli hieman lievemmälle linjalle.

25. Kokonaan oman lukunsa epäasiallisessa puuttumisessa tuomioistuinten toimintaan muodostaa Urho Kekkosen 70-vuotispäivänsä johdosta antama ja Lakimies-lehdessä 1970 julkaistu haastattelu, jossa presidentti otti ennennäkemättömän ärhäkkäästi kantaa tuomioistuinten vanhoillista tulkinta-asennetta kohtaan ja esitti monia tuomioistuinten riippumattomuutta kaventavia toimenpide- ja lainsäädäntäehdotuksia. Kekkosta avusti sanotussa haastattelussa kaksi radikaaleista lakimiehistä muodostettua ryhmää, joista toinen laati Kekkoselle esitetyt kysymykset ja toinen puolestaan luonnosteli Kekkosen kysymyksiin antamat vastaukset. Todella merkillinen episodi suomalaisessa oikeuslaitoskeskustelussa! Kekkosen nimissä esitetyt radikaalit ehdotukset kuitenkin unohtuivat aika nopeasti, sillä niitä olisi ollut mahdotonta toteuttaa länsimaisessa demokratiassa, jollaisena suomalainen yhteiskunta halusi vaellustaan edelleen jatkaa.

26. Hesarin jutussa on jostakin syystä ohitettu kokonaan nämä "presidentilliset" tuomioistuin- ja oikeuslaitosta koskevat kritiikit eli Urho Kekkosen, Mauno Koiviston ja Tarja Halosen puuttumiset yksittäisiin ratkaisuihin. Presidentti Martti Ahtisaari muistetaan tässä yhteydessä siitä, miten hän yhtyi oikeuslaitoksen "hulluna vuotena" eli 1997 suureen kuoroon, joka vaati oikeusneuvos Eeva Vuoren eroa virastaan tuolloin kuukausikaupalla julkisuuden tapetilla olleen oikeusneuvoksen ja hänen professorimiehensä hämärien huvilakauppojen johdosta. Korkein oikeus oli tuolloin todella kriisissä, mutta tasavallan presidentin ei olisi kuitenkaan ollut syytä puuttua konkreettisesti asiaan. Ahtisaaren kanssa samalla asialla oli myös oikeusministeri Kari Häkämies, joka puuhasi jopa erityislakia, jolla Eeva Vuori olisi voitu siirtää virastaan eläkkeelle.

27. Hesarin artikkelin johdosta voitaneen yhteenvetona todeta, että vallanjaon kolmijaon loukkausten suhteen moitittavaa löytyy lähinnä toimeenpanovallan edustajista eli tasavallan presidenteistä ja ministereistä. Sen sijaan tuomioistuimet eivät ole "töpänneet" puheena olevassa suhteessa, eli sellaisia tapauksia, joissa tuomioistuimet olisivat menneet niin sanotusti "tonttinsa ulkopuolelle" ja ottaneet tai yrittäneet haalia itselleen lainsäätäjälle kuuluvaa valtaa, ei liene kovin montaa osoitettavissa. Pitää muistaa, että lainsäädännön ollessa väljää tai jopa aukollista, tuomioistuimille jää tulkinnassa usein runsaasti harkintavaltaa, jolla ne tavallaan jatkavat lainsäätäjän työtä ja kehittävät ratkaisuillaan oikeutta. Minusta suomalaiset tuomioistuimet ovat itse asiassa olleet liian varovaisia ja legalistisia, mitä tulee niillä tosiasiallisesti olevaan oikeutta kehittävään rooliin ja lainkäytön funktioon. Tuomarivaltiosta, jossa "kaikki valta kuuluu tuomareille ja tuomioistuimille" (kyseessä on tietenkin liioiteltu sanonta), ei todellakaan voida meillä Suomessa puhua.

28. Yksittäiset tuomarit ovat sen sijaan voineet viranhoitonsa tai ainakin varsinaisen tuomitsemistehtävänsä ulkopuolella syyllistyä mainitussa suhteessa ylilyönteihin eli vallankäytön kolmijaon rikkomiseen lähinnä varomattomilla lausunnoillaan Kuten jo totesin, Pekka Hallbergin menettely egyptiläisen isoäidin käännytysasiassa on tässä suhteessa näkyvin ja kiistaton moka, joka tulee säilymään pitkään ja kenties aina oikeusyhteisön muistissa varottavana esimerkkinä. Lisäksi korkeimman oikeuden jäsenten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat omiaan saattamaan ylimmän oikeusasteen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden ja uskottavuuden epäilyttävään valoon.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon pari kolme kuukautta sitten antamaa lausuntoa, jossa hän kohdisti eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kohtaan tiettyä arvostelua yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa asiassa, en itse pitäisi kovinkaan moitittavana asiana.

29. Kuten HS:n haastattelemat professoritkin ovat esittäneet, Suomessa pitäisi tehdä puheena olevassa suhteessa ainakin yksi tärkeä "rakenteellinen" uudistus. Tarkoitan tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä pois toimeenpanovallan edustajalta eli oikeusministeriöltä. Tätä nykyä tuomioistuimet ovat Suomessa hallinnollisesti oikeusministeriön "alaisia", kuten virallinen sanonta kuuluu. Tällainen muutos on kaikissa muissa Pohjoismaissa tehty vuosia tai jo vuosikymmeniä sitten. Suomessa sitä vastoin ei ole haluttu vieläkään "nähdä" tai tunnustaa, että monet syyt puoltavat mainittua uudistusta eikä vähäisin niistä ole tuomioistuinten riippumattomuuskuvan ja oikeusvaltion vahvistaminen. Tuomioistuimille tulisi antaa oikeus järjestää hallintonsa itsenäisesti ja irrallaan muusta hallinnosta. Myös monet käytännölliset syyt puoltavat tuomioistuinten irrottamista oikeusministeriön hallinnon alaisuudesta. Käytäntö on osoittanut, ettei oikeusministeriö kykene huolehtimaan tuomioistuinten hallinnosta ja varsinkaan niiden kehittämisestä asianmukaisella tavalla.

30. Tuomioistuinten keskushallinnon irrottamista oikeusministeriöstä ehdotettiin jo vuonna 2003 julkaistussa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Mietinnössä uudistusehdotusta on perusteltu laajasti ja osoitettu samalla ne vaihtoehtoiset mallit, joiden mukaan tuomioistuinten itsenäinen hallinto voidaan järjestää. Tämän jälkeen istuneet hallitukset ja oikeusministerit eivät ole kuitenkaan tehneet asian eteen juuri mitään, vaan uudistusehdotukset ovat niin sanotusti kaikuneet täysin kuuroille korville. Näin on asian laita, vaikka muun muassa korkeimmassa oikeudessa on näytetty uudistukselle vihreä valoa. -

30a. Edellisen kappaleen johdosta tarkistus sikäli, että OM:ssä on valmistunut kesäkuussa 2009 yliopiston amanuenssi Anni Tuomelan (yksin laatima) selvitys OM 2009:3 "Tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä koskeva selvitys." Siinä on tarkasteltu vuoden 2003 komitean mietinnön pohjalta erilaisia vaihtoehtoja kehittää tuomioistuinten keskushallintoa. Tuomelan selvitystyö ei kuitenkaan ole johtanut varsinaisen uudistustyön aloittamiseen eikä selvitys ole tiettävästi ollut lausuntokierroksella tuomioistuimissa.

31. Suomessa on yksi tärkeä henkilö, joka jarruttaa mainittua järkevää ja oikeusvaltiota vahvistavaa uudistusta. Tätä henkilöä ministerit ja hallitukset kuuntelevat. Tämä mies on KHO:n presidentti Pekka Hallberg, joka on sanonut, että hänen virassa ollessaan tuomioistuinten keskushallintoa ei irroteta oikeusministeriöstä. Tähän kantaan oikeusministerit ja hallitukset ovat voineet aina tukeutua, kun ne eivät ole panneet sanotun uudistuksen eteen niin sanotusti tikkua ristiin.

32. Kuten olen jo aiemmin kertonut, Hallberg on taitava tuomari ja monen toimen lakimies, sallittaneen tässä yhteydessä luonnehdinta "hallituksen mies", jonka kiinteitä yhteyksiä toimeenpanovaltaan ja sen edustajiin aina tasavallan presidenttejä myöten on ehkä ihailtu mutta myös ihmetelty ja kritisoitu. Hesarin jutussakin mainitaan yksi esimerkki Hallbergin monitoimisuudesta, eli tapaus, jossa Hallberg, siis ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomari, johti Suomen hallituksen valtuuskuntaa, joka raportoi ihmisoikeuksien toteutumisesta YK:n ihmisoikeuskomitealle. Kyseinen tehtävä lienee Hallbergin hallinnollisista yms. tehtävistä tai sivutoimista vähäpätöisemmästä päästä, mutta sanottu rooliristiriita pantiin komiteassa joka tapauksessa merkille.

33. Sitä vastoin meillä Suomessa kukaan ei tunnu kiinnittävän Pekka Hallbergin erilaisiin rooleihin tai arveluttaviin tekemisiin tai korkeimman oikeuden jäsenten lukuisiin välimiestehtäviin tai muihinkaan sivutoimiin juuri minkäänlaista huomiota. Selkeä todiste tästä saatiin viime itsenäisyyspäivänä, jolloin tasavallan presidentti myönsi tuolloin jaettavana olleista kunniamerkeistä kaikkein korkeimman "sattumoisin," kenellepä muulle kuin juuri Pekka Hallbergille. Tämä ei kuitenkaan tarkemmin ajatellen ole mikään yllätys, sillä olivathan sekä kunniamerkin myöntäjä että sen saaja - vanhoja tovereita jo pidemmältä ajalta - olleet yhtä mieltä siitä, että egyptiläisen isoäidin käännytyspäätös oli "oikeustajun vastainen". Pekka Hallbergin ansioksi luettiin varmaan myös se, että hän oli ollut itse mukana ratkaisemassa kyseisen isoäidin tapausta ja jättänyt päätökseen eriävän mielipiteen ja yrittänyt sitten vielä viivyttää päätöksen täytäntöönpanoa.

34. Näyttää siltä, että oikeusvaltiossa voi toimia ja oikeusvaltiota niin sanotusti "rakentaa" monella eri tavalla tavalla (ks. tästä blogia 95/14.5.2009 "Oikeusvaltiota remontoimassa", joka on julkaistu myös äskettäin ilmestyneessä Blogikirja -nimissä kirjassa). Sama havainto tuntuu pätevän myös ilmiöön "oikeusvaltion murentaminen," josta HS:n jutussa kerrotaan. Pekka Hallberg on paitsi oikeustieteen, myös valtiotieteen tohtori. Valtiotieteellisessä hän on väitellyt tohtoriksi väitöskirjallaan, jonka teemana sattuu olemaan juuri "Oikeusvaltio." En ole lukenut sanottua kirjaa, joka on tiettävästi käännetty myös kiinan kielelle; juuri Kiinaanhan Hallberg on yhdessä presidentti Ahtisaaren kanssa yrittänyt levittää oikeusvaltion ilosanomaa, minkäänlaisia tuloksia ei ole vain ilmennyt. Hallbergin oikeusvaltiollisena mottona saattaisikin hyvin olla: "Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon."

241. Pekka Hallberg -case: Helsingin Sanomat hurskastelee ja puolustelee Hallbergin menettelyä

Pekka Hallbergin ikioma "oikeusvaltiotalo" - natiseeko se nyt liitoksissaan?

1. Helsingin Sanomien tämänpäiväinen pääkirjoitus on varustettu otsikolla "KHO:n presidentti vaarallisella tiellä." Kirjoituksessa viitataan lehdessä eilen haastateltujen valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden lausuntoihin. Näissä lausunnoissa KHO:n presidentti Pekka Hallbergia arvosteltiin siitä, että on horjuttanut kahden isoäidin tapauksessa vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on pidettävä erillään.

2. Kuten eilisessä blogissani totesin, HS:ssa haastatellut neljä valtiosääntöoppinutta näyttivät heränneen talvihorroksestaan ja rohkenivat vihdoin puuttua Hallbergin menettelyyn lähettää poliisille käännytysasiassa paimenkirje, jossa hän sanoi, että "tuomioistuimen kannalta" olisi suotavaa, ettei käännytyspäätösten täytäntöönpanoa kiirehdittäisi. Tähän kritiikkiin mainitut asiantuntijat uskaltautuivat sen jälkeen, kun allekirjoittanut oli ensin bloginsa neljässä eri kirjoituksessa arvostellut Hallbergia samoin kuin kirjeen perusteella päätösten täytäntöönpanon viivästyttämisestä päättänyttä poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. - No, parempi sentään myöhään kuin ei milloinkaan, arvoisat valtiosääntöoppineet!

3. Tänään HS yrittää selitellä Hallbergin menettelyä ja sen tarkoitusperiä parhain päin, sillä pääkirjoituksessa pulpahtelevat pintaan sellaiset asiat kuin "lakia ollaan pian muuttamassa", "oikeudenmukaisuuden näkökulma" ja "inhimilliset tarkoitusperät." Näitä arvellaan Hallbergin tarkoitusperiksi, vaikka Hallberg itse ei ole lausunut asiasta halaistua sanaa! Onko lehti siis "epävirallisesti" jututtanut Hallbergia? Mikä on Hallbergin poliisille lähettämän kirjeen koko sisältö?

4. Kyseinen puolustelu on lähinnä huvittavaa, mutta ymmärrettävää sikäli, että HS on aiemmassa asia koskeneessa pääkirjoituksessaan asettunut selkeästi puoltamaan Hallbergia menettelyä, josta se nyt yrittää asiantuntijoiden lausunnot saatuaan vaivihkaa sanoutua irti.

5. Pääkirjoituksessaan 26.3.2010 Helsingin Sanomilla oli toisenlainen ääni kellossa, kun se julisti jo otsikossaan, että "Isoäidit saavat nyt oikeutta." Mitään päätöksiä ei ollut kuitenkaan tehty eikä mihinkään konkreettisiin lain muuttamista tarkoittaviin toimenpiteisiin ryhdytty - ei ole tiettävästi vieläkään ryhdytty - sen jälkeen, kun KHO oli 8.3.2010 päättänyt selvin äänestysnumeroin (7-1), että myös 64-vuotias egyptiläismummo, joka oli tullut maahan turistiviisumilla 2007, on käännytettävä maasta, koska hänelle ei voida lain mukaan myöntää oleskelulupaa.

6. Helsingin Sanomat näyttää 26.3. pääkirjoituksessaan suorastaan riemuitsevan siitä, että KHO:n sanotut "karkotuspäätökset" - kyse ei ollut tietenkään mistään karkotuksesta - olivat alkaneet "murentua." Helsingin Sanomat asettui siis selväsanaisesti tukeman käsitystä, jonka mukaan demokraattisessa ja valtiovallan kolmijakoon perustuvassa yhteiskunnassa tuomiovaltaa ei tarvitse kunnioittaa, vaan tuomioistuimien yksittäisten päätösten lainvoimaa saadaan noin vain ryhtyä murentamaan lainsäätäjän, hallituksen, poliisin ja päätöksentekoon osallistuneen yksittäisen tuomarin toimenpiteillä. HS mainitsee erikseen murentamisasiassa kunnostautuneen KHO:n presidentin toteamalla, että hän oli äänestänyt vanhusten oleskeluluvan puolesta. Lehdellä oli varmaan jo tuolloin tiedossa, että Hallberg oli ryhtynyt poikkeuksellisiin toimiin, joilla KHO:n päätös egyptiläismummon asiassa todella myös murentuisi eli sitä ei pantaisi täytäntöön asianmukaisella tavalla.

7. HS:n tämänpäiväisen pääkirjoituksen otsikko antaa odottaa, että kirjoituksessa suomittaisiin Hallbergia (ansaitusti) kovin sanoin. Mutta mitä vielä! Nyt kun yleinen mielipide on kääntynyt Hallbergin ja Paateron toimia vastaan, lehti ei ole tietenkään voinut olla kokonaan "nuhtelematta" Hallbergia. Tämä on kuitenkin tehty Hallbergin arveluttavan menettelyn periaatteellinen vakavuus huomioon ottaen silotellen ja lyhyesti.

8. Pääkirjoitus toteaa lakonisesti, että "KHO:n presidenttinä Hallberg kuitenkin ylitti tärkeän roolijaon." Lehti jatkaa: "Kirjeellä pyrittiin ensinnäkin vaikuttamaan siihen, että lainvoimaisen oikeuden päätöstä ei pantaisi toimeen. Lisäksi kirje herättää kysymyksen korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden asemasta. Onko niin, että kaikki korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit voivat kyllä vuorollaan osallistua päätöksentekoon mutta oikeuden presidentti päättää, mitkä päätökset pannaan toimeen? Hallberg astui vaaralliselle tielle."

9. Oleellista olisi ollut sanoa, että oikeusvaltiossa tuomioistuimien tuomareilla ei ole toimivaltuutta tai oikeutta puuttua yksittäisten lainvoimaisten tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanoon. Hallbergin menettely oli sanalla sanoen laitonta, sille ei löydy laista tukea. Toiseksi lehden olisi pitänyt sanoa, että ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin menettely yrittää estää tai ainakin viivyttää lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoa murentaa perustuslaissa turvattua valtiovallan kolmijakoa ja horjuttaa vakavasti ihmisten luottamusta tuomioistuimien riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen. Monissa lukijaviesteissä on todettu, että Hallbergin toiminta on romuttanut tuomioistuimien (siis myös muiden kuin KHO:n) kansalaisten keskuudessa nauttiman arvostuksen ja uskon suomalaiseen oikeusjärjestykseen.

10. Kolmanneksi kirjoituksessa olisi pitänyt todeta, että Pekka Hallbergin toiminta on erityisen härskiä ja piittaamatonta siksi, että hän oli itse osallistunut egyptiläismummon asiaa koskevaan päätöksentekoon ja jäänyt siinä selkeään vähemmistöön kaikkien muiden tuomareiden ollessa isoäidin käännyttämisen kannalla. Pekka Hallbergilla ei ole ollut KHO:n presidenttinä toimivaltuuksia kävellä jälikäteen kollegojensa lainvoimaisen tuomion yli, sillä Hallberg on itsekin allekirjoittanut KHO:n päätöksen, jonka loppukaneetti kuuluu: Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot. Neljänneksi pääkirjoituksessa olisi voitu ottaa esiin kysymys siitä, millaisen skisman Hallbergin laiton menettely tulee todennäköisesti aiheuttamaan KHO:n ja erityisesti sen jäsenistön sisällä. Onko Hallbergilla enää kollegojensa luottamusta?

11. Pekka Hallberg on jo vuosikausia pitänyt itse asiassa yhtä ja samaa juhlapuhetta eri tilaisuuksissa. Hän puhuu aina lämpimästi ja isäntämiehen elkein oikeusvaltiosta ja "oikeusvaltiotalon" rakentamisesta. Katso esimerkiksi blogiani 14.5.2009: http://jyrkivirolainen.blogspot.com/search/label/oikeusvaltio; "Oikeusvaltiota remontoimassa." Hallbergin oikeusvaltiotalossa on neljä nurkkaa: 1) vallankäytön laillisuus, 2) vallanjaon tasapaino, 3) ihmisten perusoikeudet ja 4) järjestelmän toimivuus. Hallbergin mukaan tärkeintä on juuri koko systeemin toimivuus; demokratian Hallberg on jostakin syystä ohittanut. (Pääministeri Matti Vanhanen tuntuu olevan samalla kannalla, sillä Kiinaan vuonna 2009 tekemältään valtiovierailulta palattuaan Vanhanen ihasteli juuri kiinalaisen järjestelmän "toimivuutta." - No, onhan myös kiinalaisen oikeuslaitoksen toimivuus hyvin tunnettu, mutta samalla hyvin kauhisteltu asia).

12. Miten on, onko Hallbergin rakentelema oikeusvaltiotalo vain kulissi, jonka sisälle kätkeytyy arveluttavaa toimintaa sekä vallankäytön laillisuuden ja vallanjaon tasapainon kannalta tarkasteltuna? Huojuuko Hallbergin oma oikeusvaltiotalo tai natiseeko se liitoksissaan? Vai onko niin, että "toiminnan miehenä" Hallberg haluaa muutkin tahot toimimaan mielensä mukaan ja häärii muuttelemassa lakeja, vaikka se onkin vastoin vallanjaon tasapainoa? Käännytyspäätösten osalta Hallberg sitä vastoin tuntuu suosivan lähinnä toimimattomuuden periaatetta.

13. Hallberg on puuttunut paitsi hänelle kulumattoman toimenpanovallan käyttämiseen eli poliisin ohjeistamiseen, myös lainsäädäntövaltaan. Tähän puoleen HS:n pääkirjoituksessa ei lainkaan puututa. Hallberg on nimittäin ilmoittanut antavansa tukensa ministeri Astrid Thorsin kaavailemalle ulkomaalaislain muutokselle siten, että asianomainen uusi säännös vastaisi hänen äänestyslausumaansa. Kun kyse on hyvin herkästä asiasta ja vaikeasta lainsäädäntöasiasta ja koskee lain tulkintaa, mistä on juuri saatu KHO:n lainvoimainen päätös, jonka tekemisessä Hallberg itse on jäänyt selkeään vähemmistön, ei Hallbergin olisi pitänyt järkevästi toimiessaan puuttua poliitikkojen ja maan hallituksen sekä eduskunnan yksin päätettävissä olevaan lainmuutosasiaan. Tämäkin on selvä moka Hallbergilta.

14. KHO:n pitäisi minusta tässä tilanteessa ja näissä olosuhteissa pysytellä mahdollisimman kaukana Thorsin aloitteesta ja lainvalmisteluun liittyvistä toimista. Näin tulisi tehdä, mikäli Pekka Hallberg ja KHO aikovat säilyttää edes ne uskottavuuden rippeet, jotka sillä toivottavasti tämän jupakan jälkeen vielä ovat olemassa. Nähtäväksi jää, ymmärtääkö Pekka Hallberg tämän. Pahalta näyttää, sillä Hallberg on jo ehtinyt 24.3. pitää yhteisen neuvonpidon lainmuuttamisesta ministeri Thorsin kanssa, tapaamisesta on julkaistu oikein yhteinen ja virallinen tiedote.

15. Helsingin Sanomissa puolustellaan myös presidentti Tarja Halosta ja ministeri Astria Thorsia, jotka ovat arvostelleet joko suoraan (Thors) tai epäsuorasti (Halonen) KHO:n mainittuja käännytyspäätöksiä. Halonen ja Thors ovat kiistatta puuttuneet tuomioistuimen yksittäisiin lainvoimaisiin päätöksiin, ei siitä mihinkään pääse. Tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta tämä on ongelmallista ja arveluttavaa, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka on vuonna 2008 linjannut oikeusministeri Johannes Koskisen tapauksessa. Tein aikanaan Johannes Koskisen useista yksittäisiä tuomioistuinten ratkaisuja arvostelevista lausunnoista kantelun Jonkalle. Oikeuskansleri pohti asiaa peräti 2,5 vuotta, mutta rohkeni vihdoin ilmoittaa em. kantansa. Myöhemmin Suomen valtio joutui hovioikeuden tuomion mukaisesti maksamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta Johannes Koskisen yhden haastattelulausunnon johdosta, jonka osalta Koskisen katsottiin menetelleen virassaan syyttömyysolettaman vastaisesti ja aiheuttaneen Rusille henkistä kärsimystä.

16. Yhteiskunnallisen keskustelun käyminen yleensä tuomioistuimien ratkaisuista on asia erikseen, mutta sitä pitäisi osata käydä niin, ettei poliitikkojen ja presidenttien lausunnoista paistaisi läpi selkeä halu suomia yksittäisten ratkaisujen oikeellisuutta. Tämä mielikuva vältettäisiin, jos poliitikot ja presidentit malttaisivat antaa ajan kulua, eivätkä ryntäisi heti tilaisuuden tullen julkisuuteen kertomaan, että nyt tuo ja tuo päätös ei vastaakaan minun oikeustajuani! Ei tällainen äkkiväärä ja kiivastempoinen ulostulo ole mitään rationaalista yhteiskunnallista keskustelua, vaan kyllä ihmiset pitävät sitä selvänä kannanottona ao. yksittäisessä tapauksessa. - Niin on, jos siltä näyttää, sanoin eräs aikaisempi tasavallan presidentti.

17. Hesarin uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen on eilen pääkirjoituksessaan "Mies vaihtuu, linja pysyy " kertonut lehtensä tulevan periaatelinjan suuntaviivat. Kaikkea kaunista ja hyvää on - tietysti - luvassa. Yhdessä kappaleessa Pentikäinen kertoo luetelleensa peräti 12 adjektiivia, kun häneltä on kysytty, minkälaista lehteä hän haluaa tehdä:

- rohkea, luotettava, nöyrä, vastuullinen utelias, avarakatseinen, läheinen, hyväntuulinen, innostunut, asiansa tunteva, ennakkoluuloton, kriittinen ja vuorovaikutukseen altis.

Pentikäinen julistaa, että lehti pyrkii "totuuteen ja objektiivisuuteen", mutta tunnustaa, ettei niiden täydellinen saavuttaminen ole mahdollista. "Sama asia näyttää erilaiselta eri näkökulmista, ja tämä on vain hyväksyttävä," sanoo Pentikäinen. - Nuoruudessaan Pentikäinen muuten oli kova Paavo Väyrysen tukimies. Saa nähdä, jatkuuko tämä linja Hesarissa, kun Väyrynen ja kumppanit kisaavat keskustan puheenjohtajuudesta.

18. Niinpä, sama asia näyttää erilaiselta eri näkökulmista käsin. Pekka Hallberg -case näyttää minusta melko erilaiselta kuin se siloteltu kuva, joka siitä on HS:n tämänpäiväisessä pääkirjoituksessa annettu.