809. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I

1. Ulvilan surmajutun tuomio annettiin viime viikon torstaina 12.12. ja sitä on selostettu ja kommentoitu mediassa tavanmukaiseen tapaan eli lähinnä uutisluontoisesti. Keskeisintä asiassa oli todistusharkinta eli tarkemmin sanottuna jutussa esitettyjen todisteiden todistusarvon määrittäminen ja kannanotto näytön riittävyyteen. Nämä asiat käyvät tai niiden ainakin tulisi käydä ilmi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Mediassa julkaistussa kommmenteissa samoin kuin haastateltujen juristiprofessoreiden suppeissa haastattelulausunnoissa mainitut kysymykset ovat kuitenkin jääneet varsin vähälle huomiolle.

2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.

3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!

4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa,  että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti,  hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta". 

5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa. 

6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.

7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä.  Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".

Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan  käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.

9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa. 

10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi. 

11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa?  Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.

12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole  hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä  esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään. 

13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja  -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja.  Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi  syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.

14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.

15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen.  AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa  kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan! 

Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa! 

Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan;  Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja  putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.

16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että  kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin. 

Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut,  mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta. 

Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät  pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi  tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.

17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät  johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen  lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.

18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida  tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.

19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”.  Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.

20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.

21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole  oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.

22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:

AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä? 

AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?

AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?

AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?

AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?

AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?

AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?

AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?

AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?

AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?

AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.

AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?

AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?

Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.

Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?

Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?

23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.

780. Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Tässä oikeustalossa harjoitetaan edelleen inkvisitorista prosessinjohtoa, ainakin Ulvilan noitakäräjillä...

1. Nykyisessä rikosprosessissa noudatetaan - on noudatettu jo monta kymmentä vuotta - akkusatorista menetelmää eli syyttämismenetelmää. Sen mukaan syyttäjällä on velvollisuus huolehtia syytteen ajamisesta sekä syytettä tukevan näytön ja selvityksen esittämisestä. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta eikä velvollisuutta myötävaikuttaa väitetyn syyllisyytensä selvittämiseen. 

2.  Vielä joskus ennen viime sotia suomalainen rikosprosessi muistutti inkvisiota sikäli, että tuomarilla katsottiin olevan päävastuu syyteasian perusteellisesta selvittämisestä; tästä nimike inkvisitorinen menetelmä. Nykyisin tuomari ei sitä vastoin voi esiintyä prosessissa syyttäjän avustajana tai "kanssasyyttäjänä", vaikka näyttäisi siltä, ettei syyttäjä kykene kunnolla suoriutumaan syytteen ajamisesta ja näytön hankkimisesta. Tuomari ei voi määrätä hankittavaksi omasta aloitteestaan sellaista näyttöä, jota syytteen toteennäyttäminen edellyttää. Tämä johtuu rikosprosessissa vallalla olevasta syyttömyysolettamasta ja puolustuksen suomisen periaatteesta. 

3. Tuomarin velvollisuutena on jutussa puolin ja toisin esitetyn näytön arvioiminen ja ratkaisun antaminen. Tämä edellyttää tuomareilta tiukkaa puolueettomuutta. Tuomari ei saa käyttäytymisellään prosessissa herättää epäluuloa puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytetyn tulee saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti, joka edellyttää muun ohella, että tuomari pysyttelee puolueettomana eikä ryhdy avustamaan syyttäjää ja tiukkaamaan todistajilta tai syytetyltä "totuutta". Todistajan ja syytetyn kuulustelu ei kuulu tuomarin tehtäviin, vaan siitä huolehtivat syyttäjä ja syytetyn puolustaja tai avustaja. Tuomari voi esittää syytetylle tai todistajalle joitakin täydentäviä kysymyksiä selvittääkseen vastauksissa olevia epäselvyyksiä, mutta muuten hänen ei ole syytä puuttua myöskään todistajankuulustelussa asian selvittämiseen.

4. Nämä rikosprosessin perusasiat tulivat mieleen, kun luin lauantain 4.10. Helsingin Sanomista sivulla A 20  olevan toimittaja Jukka Harjun Ulvilan murhakäräjien perjantain istunnosta kirjoittaman jutun otsikolla "Auer joutui kysymystulvaan". Anneli Auerin murhasyytteen uudelleenkäsittely on edennyt nyt loppusuoralle, sillä kaikkiaan 18 istuntoa kestäneessä oikeusprosessissa oli tarkoitus kuulla perjantaina syytetyn puheenvuoro. 

5. Hyvään ja oikeudenmukaiseen rikosprosessijärjestykseen kuuluu kaikkialla maailmassa, että syytetyllä on oikeus käyttää prosessin päättyessä viimeinen puheenvuoro. Syytetyllä on oikeus henkilökohtaiseen "viimeiseen sanaan", vaikka hänellä olisi avustajanaan pätevä asiananaja. Jos syytetty on kiistänyt syytteen, hän yrittää vielä lopuksi itse omin sanoin saada oikeuden jäsenet vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Jos taas syytetty on tunnustanut rikoksensa, hänellä on tilaisuus yrittää vaikuttaa tuomareihin niin, että nämä tuomitsisivat hänelle mahdollisimman lievän rangaistuksen. Tämä on syytetyn viimeisen sanan tarkoitus. Kysymyksessä ei ole suinkaan enää mikään syytetyn kuulustelu, jossa syyttäjä yrittäisi vielä kerran puristaa syytetyltä totuuden tai tunnustuksen. 

6. Ulvilan murhakäräjillä syytetyn oikeus viimeiseen sanaan on Jukka Harjun lehtijutun mukaan ymmärretty täysin väärin. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit eivät ole joko käsittäneet asiaa tai sitten välittäneet lainkaan siitä, missä tarkoituksessa syytetylle on varattu tilaisuus käyttää oikeudessa viimeinen puheenvuoro. Harju nimittäin kertoo kirjoituksessaan, että käyttäessään viimeistä puheenvuoroaan Anneli Auer joutukin täydellisesti altavastaajaksi eli "kysymystulvan" kohteeksi, sillä hän joutui vastamaan "lukuisiin kysymyksiin - vanhoihin ja uusiin".  Kysymyksiä eivät Auerille esittäneet ainoastaan syyttäjät, vaan  - yllätys yllätys -myös ja ennen kaikkea kaikki jutun kolme tuomaria. Käräjäoikeuden puheenjohtajana jutussa toimii laamanni Matti Juntikka ja oikeuden muina jäseninä käräjätuimarit Annette Santamaa ja Väinö Ilveskoski. Jukka Harjun lehtijuttu saa tukea muissa tiedotusvälineissä perjantain istunnosta julkaistuista raporteista, esimerkiksi Ilta-Sanomissa olleesta toimittaja Tomi Auremaan kirjoittamasta jutusta. Satakunnan Kansan verkkojulkaisussa oli puolestaan 4.10. otsikot "Syyttäjä: Auer vain selittää asiat parhain päin" ja "Käräjätuomari tenttaa Aueria hätäpuhelusta".

7. Jo syyttäjien puuttuminen ja kommentointi syytetyn "viimeisen sanan" johdosta tuntuu  oudolta. Onhan syyttäjillä ollut mahdollisuus jo peräti 18 aiemmassa istunnossa tentata Aueria ja kommentoida hänen lausumiaan. Syyttäjät eivät saisi kommentoida syytetyn henkilökohtaista viimeistä puheenvuoroa. Näin myös siksi, että syyttäjille ja puolustukselle on varattu tilaisuus antaa jutussa oma loppulausuntonsa, mikä lehtitietojen mukaan tapahtuu tiistaina 7.10.

8. Se, että myös oikeuden jäsenet ryhtyvät tenttamaan viimeistä sanaansa lausuvaa syytettyä ja oikein joukolla ja urakalla mitä erilaisimmista yksityiskohdista on kyllä täysin käsittämätöntä. Tuomarit ovat ehkä luulleet, että kysymyksessä oli syytetyn kuulustelu. Mutta jos he olisivat katsoneet hieman lakikirjaa, he olisivat huomanneet, että rikosasiassa syytetyn kuulustelu pidetään ROL 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan jo ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan. Toisin sanoen oikeuden olisi tullut huolehtia siitä, että Auerin kuulustelu todistelutarkoituksessa olisi toimitettu jo oikeudenkäynnin alkuvaiheessa ja ennen kuin asiassa kuultiin yhtäkään todistajaa tai asiantuntijaa. Nyt Satakunnan tuomarit menettelivät täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja siis lainvastaisesti ryhtyessään kuulustelemaan ja suorastaan tenttaamaan tai hiillostamaan Aueria vasta kun kaikki todistajat ja asiantuntijat oli kuultu! Voiko rikosasian käsittelyjärjestys enää pahemmin mennä pieleen! 

9. Helsingin Sanomien samoin kuin Satakunnan Kansan raporteista ilmenee, että Anneli Auerin "ylimääräisessä kuulustelussa" kunnostautui erityisesti käräjäoikeuden ainoa naispuolien jäsen, jona toimii käräjätuomari Annette Santamaa, 58-vuotias "murhapitäjässä" eli Ulvilassa asuva tuomari. HS:n mukaan Santamaa suorastaan "hiillosti" Aueria aikaan, paikkaan ja tunkeutujaan liittyvillä yksityiskohtaisilla kysymyksillä. "Esimerkiksi hätäkeskusnauhan tapahtumia käytiin läpi tuomarin johdolla lähes sekunti sekunnilta", kirjoittaa Jukka Harju. Myös Satakunnan kansan jutussa  mainitaan jo otsikossa, miten käräjätuomari, siis Annette Santamaa "tenttaa Aueria hätäpuhelusta". 

10. Oikeuden jäsenet olivat siis päättäneet panna oikeusjutun lopuksi pystyyn "kunnon inkvisition", jossa he  aikoivat suorastaan hiillostamalla kiskoa totuuden syytetystä irti! Tuomarin sanotunlainen menettely on vastoin sitä, mitä edellä kirjoitin tuomarin puoluettomasta roolista prosessissa, jossa syytettä ajaa virallinen syyttäjä. Tuomari on ilmeisesti ymmärtänyt tehtävänsä täysin väärin, jos hän ryhtyy yhtäkkiä jonkinlaiseksi apusyyttäjäksi. Lehtijuttujen perusteella saa vaikutelman, että kyseinen naistuomari, jota muut tuomarit ovat myötäilleet, on päättänyt varastaa koko syytetylle varatun show' n  itselleen. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut keskeyttää tuomarin suorittama syytetyn hiillostaminen, myös syytetyn avustajan olisi pitänyt puuttua peliin ja todeta syytetylle, ettei hänen tarvitse vastata tuollaiseen ryöpytykseen, koska nyt ei ole kysymyksessä syytetyn kuulustelu ja jutussa syytettä ajavat ja syytettyä kuulustelevat syyttäjät, eivät suinkaan oikeuden jäsenet.

11. Tuomari Santamaata oli kiinnostanut kovasti myös se, missä Auerin vanhin tytär, joka on kertonut koko oikeuskäsittelyn ajan johdonmukaisesti samalla tavalla, oli ollut kullakin hetkellä. Tästäkään asiasta ei saatu täyttä selvyttä, vaan toimittajalle välittyi Auerin kertomuksesta sekava kuva, jossa on paljon säntäilyä ympäri taloa, mutta vain vähän tarkkaa kuvailua tapahtumien johdosta.

12. Kuten edellä totesin, oikeuden jäsenillä olisi ollut toki tilaisuus esittää täydentäviä kysymyksiä todistajille samoin kuin syytetylle todistajankuulustelun yhteydessä, jos jotkut seikat ja todistusteemat olivat jääneet heille epäselviksi. Kun syytettyä olisi tullut kuulla, jos menettelyssä olisi noudatettu lain mukaista käsittelyjärjestystä, jo ennen todistajia, olisi tuomareilla ollut tuolloin oivallinen tilaisuus kysymysten esittämiseen Anneli Auerille. 

13. Miksi tuomarit vaikenivat tuolloin, mutta päättivät kaikesta päätellen panna Auerin "lujille" vasta aivan käsittelyn lopussa ja siinä vaiheessa, kun Auerin oli määrä sanoa oikeudelle "viimeinen sanansa" ennen tuomiota? Oliko tämä ennalta sovittua taktiikkaa? Jos oikeudenkäynti kestää pari kolme kuukautta putkeen ja siinä pidetään 19 eri istuntoa, jäävät oikeuden jäsenten mieliin tietenkin parhaiten käsittelyn loppuvaiheissa esitetyt lausumat. Jos Anneli Auer ei jo koko pitkään prosessiin väsyneenä enää jaksanut vastata kaikkiin tuomareiden hänelle esittämiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin ja suoranaiseen hiillostukseen tai hän ei enää edes muistanut kaikkia yksityiskohtia, niin on pelättävissä, että tästä voidaan tuomion perusteluissa tehdä syytetyn kannalta epäedullisia johtopäätöksiä, joihin sitten voidaan vedota ikään kuin syytettä tukevina todisteina. No, tuomiosta sitten ehkä näemme, mikä merkitys tuomareiden hiillostamisen tuloksena annetuilla syytetyn vastauksilla on näytön arvioinnissa ollut.

14. Ilmeisesti monet keskeiset seikat ovat jääneet Ulvila-jutussa massiivisen laajasta todistuaineistosta huolimatta tuomareille sangen epäselviksi, muutenhan syytetyn hiillostamista jutun viimeisessä istunnossa ei voida ymmärtää. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä, sillä onhan rikoksen tekemisestä kulunut jo monta vuotta ja juttua on veivattu jo tähän mennessä eri oikeusistumissa jo monta kertaa. Mutta tämä epäselvyys ei ole suinkaan syytetyn tai puolustuksen vika, sillä todistus- ja selvitystaakka jutussa on yksinomaan syyttäjällä. Jos tietyt relevantit seikat ovat jääneet epäselviksi, niin silloin niistä ei voida tehdä luotettavia syytettä tukevia johtopäätöksiä. Jutun uudelleenkäsittelystä kertoneista lehtijutuista on ainakin minulle syntynyt aika vakuuttava käsitys siitä, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole pystytty sulkemaan pois. Tuomarit saattavat toki olla itse  henkilökohtaisesti vakuuttuneita Auerin syyllisyydestä ja yrittivät sen vuoksi nyt vielä viime tipassa saada jotain vahvistusta sanotulle käsitykselleen ottamalla itselleen syyttäjälle kuuluvan roolin. Tämä on kuitenkin oikeudenkäynnin puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta vaarallista ja epäsopivaa menettelyä. Tuomari ei voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka hän olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineisto ei tue tuomarin intuitiivista käsitystä, vaan syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

15. Toimittaja Jukka Harju kommentoi jutussaan käräjäoikeuden tuomareiden Anneli Auerille esittämien kysymysten tulvaa ja suoranaista hiillostamista näin: "Oikeuden jäsenten näin aktiivinen osallistuminen syytetyn kyselyyn lienee melko harvinaista".  Harju on oikeilla jäljillä, mutta turhan varovainen sanoissaan.  Minusta tuomareiden noin aktiivinen puuttuminen ja suoranaisen inkvisition pystyttäminen ja ryhtyminen apusyyttäjiksi on täysin ennenkuulumatonta ja epäsopivaa menettelyä.

16. Todettakoon, että tuomarin inkvisitorisen prosessinjohdon suitsimiseksi lakia muutettiin vuonna 1997 ROL:n säätämisen yhteydessä. Vanhan lain mukaan oikeuden oli huolehdittava siitä, että rikosjuttu tuli perusteellisesti käsitellyksi. Koska tällaista säännöstä voitiin tulkita - tuomarit ovat näet usein lain sanamuodon pikkutarkkoja seuraajia eli legalisteja - tarkoittavan virheellisesti tuomioistuimen velvollisuutta valvoa, että syyte tulee näytetyksi toteen, on uudessa laissa sana "perusteellisesti" korvattu sanalla "asianmukaisesti" (ROL 6:5.2). Tuomari ei siis saa toimia enää syyttäjän "pikku apulaisena", vaan hänen tulee valvoa, että käsittelyssä toteutuvat syyttömyysolettama, puolustuksen suosimisen periaate ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Minkäänlaiseen syyttäjän esittämää aineistoa täydentävä prosessinjohto syytetyn vahingoksi ei siten ole sallitua eikä tuomari voi yrittää saada syytettyä jotenkin "ansaan" kuulustelemalla ja hiillostamalla häntä tai provosoimalla syytettyä antamaan itselleen epäedullisia lausumia. Syytetyn kuulustelu on syytä jättää yksinomaan syyttäjän tehtäväksi. Minusta tuntuu, että Ulvilan jutussa tuomarit ovat noudattaneet edelleen vanhaa eli vuonna 1997 kumottua prosessinjohtosäännöstä.

17. Onko kysymyksessä ainoastaan selkeä kauneusvirhe, vai olisiko syytetyllä ja puolustuksella aihetta pelätä käräjäoikeuden puolueettomuuden vaarantumista? Onko Auer saanut jutussa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Tähän en halua ottaa kantaa, sillä vastaus riippuu myös siitä, millaisena käräjäoikeuden prosessia voidaan kokonaisarvion perusteella pitää. Tuollaiseen inkvisitoriseen menettelyyn, joka ei täytä oikeudenkäynniltä nykyisin edellytettävän asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, olisi kuitenkin syytä puuttua ja siitä tulisi keskustella lakimiespiireissä vakavasti. Porin tuomarit unohtivat, että ei riitä, että tuomari on puolueeton, vaan vaaditaan lisäksi, että hänen toimintansa myös näyttää ulospäin puolueettomalta. Jos tuomarin puolueettomuutta rikosprosessissa voidaan jonkin ulkonaisen seikan johdosta perustellusti epäillä, ei vastaaja ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.