504. KKO 2011:90: Tuomarin laiminlyönti prosessinjohdossa aiheutti jutun palauttamiseen

1. Korkeimman oikeuden 1.11. antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2011:90 on kysymys ensinnäkin liikennevakuutuslain (LiikVakL) 11 §:n tulkinnasta. Mainitussa lainkohdassa sanotaan, että liikennevakuutuslakiin perustuva korvauskanne on pantava vireille asianomaista vakuutusyhtiötä vastaan kolmen vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin vahingonkärsinyt sai tiedon vahingosta ja siitä, mikä vakuutusyhtiö on vahingosta vastuussa. Pykälän 2 momentin mukaan se, joka ei ole pannut kannettaan vireille 1 momentissa säädetyssä ajassa, menettää oikeutensa sanotun lain mukaiseen korvaukseen.

2. Ratkaisussa KKO 2011:90 selostetussa tapauksessa liikennevahinko sattui 14.2.1997. A:n kuljettama auto oli suistunut tieltä, minkä seurauksena A:n niska-hartiasetu kipeytyi ja hänen päänsä oli tuntunut oudolta. Vähän myöhemmin A oli pyörtynyt ja hän oli kärsinyt erityyppisistä säryistä. Tarkempiin tutkimuksiin A oli mennyt vasta vuonna 2007. Seuraavana vuonna erikoislääkärin oli todennut A:n saaneen niskan retkahdusvamman ja traumaattisen aivovamman mainitussa vuonna 1997 tapahtuneessa onnettomuudessa.

3. A oli tehnyt vasta 3.3.2008 vakuutusyhtiölle mainittua liikenneonnettomuutta koskevan vahinkoilmoituksen. Vakuutusyhtiö vetosi LiikVakL 11 §:ään ja katsoi, että A:n oikeus korvaukseen oli vanhentunut ja hän oli menettänyt oikeutensa korvaukseen. Tämän jälkeen A nosti vakuutusyhtiötä vastaan kanteen käräjäoikeudessa ja vaati vahvistettavaksi, että hänellä oli oikeus saada mainituista vammoistaan LiikVakL:n mukaiset korvaukset.

4. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, koska A oli LiikVakL 11 §:n mukaan menettänyt oikeutensa korvaukseen. Helsingin hovioikeus sen sijaan katsoi, että kanne oli nostettu ajoissa ja vahvisti A:lla olevan oikeus korvaukseen aivovamman osalta.

5. Korkein oikeus puolestaan totesi että LiikVakL 11 §:ssä tarkoitettu kolmen vuoden määräaika ilmoituksen tekemiseen liikennevahingosta vakuutusyhtiölle luetaan siitä, kun vahingonkärsinyt sai riittävän tiedon sellaisesta vahinkoon liittyvistä merkityksellisistä seikoista, jotka ovat olennaisia vahingonkärsineen korvausvelvollisuuden arvioinnin kannalta. mukainen kolmen vuodensamasta vahinkotapahtumasta johtuvien vammojen ja korvausaiheiden osalta. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että vanhentumista tulee arvioida kunkin vahinkoseuraamuksen osalta erikseen. Näin ollen LiikVakL 11 §:n mukainen vanhentumisaika voi alkaa samasta vahinkotapahtumasta johtuvien vammojen ja korvausaiheiden osalta eri ajankohdista.

6. Korkeimman oikeuden tulkinta vaikuttaa järkevältä ja henkilövahingon kärsineen kannalta kohtuulliselta, vaikka näyttövaikeuksia voi käytännössä syntyä. Voitaisiinko LiikVakl 11 §:ssä säädettyä kolmen vuoden määräaikaa pidentää vaikkapa kahdella vuodella?

7. Ennen oikeudenkäyntiä jutussa mainitussa asiassa pyydettiin liikennevahinkolautakunnan lausuntoa. Tämä seikka ei ilmene KKO:n ratkaisuselosteesta, mutta asia on varmaankin ollut juttua käsitelleiden tuomioistuinten tiedossa. Vuonna 2008 antamassaan lausunnossa (LV 08/1115) liikennevahinkolautakunta yksimielisesti katsoi, että A oli jo helmikuussa 1997 saanut LiikVakL 11 §:n edellyttämällä tavalla tiedon liikevahingosta saamastaan henkilövahingosta ja siitä, mikä vakuutusyhtiö oli vahingosta vastuussa. Näin ollen A:n oikeus korvaukseen oli lautakunnan mukaan vanhentunut. Lautakunnan lausunnon perustelut ovat minimaaliset.

8. Liikennevahinkolautakunta on Valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama elin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja ja suosituksia liikenteessä aiheutuneiden henkilö- ja esinevahinkojen vakuutuskorvauksia koskevissa asioissa sekä liikenneonnettomuuksia koskevissa syyllisyys- ja vastuunjakokysymyksissä. Liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajana toimii nykyisin varatuomari Kyösti Vihermaa, joka on entinen Vakuutusyhtiö Pohjolan osastopäällikkö. Katso kohta PS. Varapuheenjohtajina ovat käräjätuomari Sinikka Kurkinen, lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen ja hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen.

9. Tämän jälkeen päästään itse pääasiaan eli tapauksessa ilmeneviin prosessuaalisiin kysymyksiin. Kuten ratkaisuselosteesta ilmenee, korkein oikeus ei ottanut asiaa lopullisesti ratkaistavakseen, vaan palautti sen takaisin käräjäoikeuteen. Näin tehtiin ja oli minusta aivan oikein tehdäkin, koska alemmat oikeudet olivat niin sanotusti "töpänneet" asian käsittelyssä. Kysymyksessä on siis jutun palauttaminen oikeudenkäyntivirheen perusteella.

10. Otetaanpa ensin ruodittavaksi se, mikä meni pieleen hovioikeuden käsittelyssä. Tämä ilmenee KKO:n päätöksen kappaleesta 10. Hovioikeus on vahvistanut, että kantaja A:lla oli oikeus korvaukseen liikennevahingossa saamansa aivovamman johdosta. Näin tehdessään hovioikeus on mennyt kanteen ulkopuolelle, sillä kanteessa vaadittiin vain sen vahvistamista, ettei kantaja A:n oikeus LiikVakL:n mukaisiin korvauksin ollut vanhentunut. A ei ollut vaatinut liikennevahingossa saamikseen väittämien vammojen tai niiden ja liikennevahingon välisen syy-yhteyden vahvistamista. Hovioikeuden menettely on vaatimistaakkaa tarkoittavan OK 24 luvun 3 §:n 1 momentin vastaista, sillä se on tuominnut kantajalle "muuta" kuin mitä kanteessa oli vaadittu. Vaatimistaakka oli esillä myös kolmisen viikkoa aiemmin annetussa ennakkopäätöksessä KKO 2011:77, jota olen kommentoinut blogissa 490/10.10.2011. Minusta korkein oikeus olisi voinut puuttua perusteluissaan hieman terävämmin hovioikeuden virheeseen.

11. Käräjäoikeus puolestaan on laiminlyönyt asian valmistelussa asianmukaisen prosessinjohdon. Lain mukaan valmistelua johtavan tuomarin tulee valvoa, että kanne on asianmukaisesti yksilöity ja että jo kantajan haastehakemuksen sisältö täyttää OK 5 luvun 2:n 1 momentin vaatimukset. Prosessinjohdosta riita-asian valmistelussa säädetään mun muassa OK 5 luvun 19 §:ssä ja 21 §:n, joihin korkeimman oikeuden perustelujen kappaleessa 12 on viitattu. Kun A oli saanut liikenneonnettomuudessa erilaisia vammoja, olisi hänen tullut yksilöidä vammat, joita hänen vahvistusvaatimuksensa tarkoitti. Valmistelua johtavan tuomarin olisi tullut valvoa, että kantaja täytti mainitun velvollisuutensa. Kanteessa viitattiin vain "liikennevakuutuslain mukaisin korvauksiin", mikä ei riitä. Olen edellä mainitussa blogissa 490/10.10.2011 käsitellyt myös tuomarin prosessinjohtoa. Tässä nyt esillä olevassa tapauksessa jo hovioikeuden olisi tullut puuttua siihen, että kanne oli jäänyt alioikeudessa asianmukaisesti yksilöimättä.

12. Korkein oikeus on ollut minusta liian kiltti, kun se perustelujen kappaleessa 12 ikään kuin vain kautta rantain hienotunteisesti viittaa "OK 5 luvun 19 §:ssä ja 21§:ssä käräjäoikeuden prosessinjohtovelvollisuudesta lausuttuun." Kun tuomioistuinten prosessinjohdossa näyttää ilmenevän puutteita vähän jutussa kuin jutussa, olisi korkeimman oikeuden ollut syytä nostaa kissa pöydälle ja lausua selkokielellä, mistä asiassa on kysymys ja minkä asian käräjäoikeus oli laiminlyönyt. Tällöin sanoma olisi mennyt perille eikä se olisi hukkunut epämääräiseen lausahdukseen ennakkopäätöksen otsikossa "Kysymys myös hovioikeuden ja käräjäoikeuden menettelystä." Tuollainen "vieno" lausahdus ei kyllä kerro lukijalle yhtään mitään.

13. Korkein oikeus olisi voinut perustella päätöstään prosessinjohdon osalta tähän tapaan:

Käräjäoikeudessa esitetty kanne ei täytä haastehakemuksen ja kanteen yksilöinnille OK 5 luvun 2 §:ssä ja 19 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että kantajalla on oikeus saada kanteessa mainituista vammoistaan liikennevakuutuslain mukaiset korvaukset. Mainittuja vammoja tai niiden vaikeusasteita ja ilmenemisajankohtia ei ole kuitenkaan tarkemmin yksilöity. Kanteessa ei ole ilmoitettu myöskään sitä, mitä korvausaiheita (esimerkiksi pysyvä haitta, kipu ja särky ja ansionmenetys) liikennevakuutuslain mukaisilla korvauksilla tarkoitetaan. Valmistelua johtaneen tuomarin olisi tullut OK 5 luvun 5 §:n, 19 §:n ja 21 §:n 1 momentin nojalla kehottaa kantajaa määräajassa korjaamaan puute ja täydentämään kannettaan. Tämä prosessinjohto on kuitenkin laiminlyöty, mikä on oikeudenkäyntivirhe. Tämän vuoksi ja koska vaadittu oikeus korvauksiin voi edellä kerrotuin tavoin vanhentua eri vammojen ja korvausaiheiden osalta eri ajankohdista lukien, eikä asia ole ratkaistavissa käsillä olevan aineiston perusteella ilman vahvistusvaatimuksen asianmukaista yksilöimistä, käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan ja juttu palautetaan käräjäoikeuteen uutta ja lainmukaista käsittelyä varten.

14.Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksinä julkaistuista ratkaisuista saa tätä nykyä varsin lohduttoman kuvan käräjä- ja hovioikeustuomareiden prosessioikeudellisesta osaamisesta. Melkein joka toisessa tapauksessa ilmenee puutteita ja virheitä, joita ammattituomareiden ei luulisi mitenkään tekevän. Milloin on kysymys vaatimis- tai väittämistaakan sivuuttamisesta, milloin prosessinjohdon laiminlyönneistä tai tuomion puutteellisesta ja epäselvästä perustelemisesta ja milloin taas joistakin muista oikeudenkäyntivirheitä. Kun korkein oikeus julkaisee vuosittain ainoastaan noin sata ratkaisua ennakkopäätöksinä, on selvää, että näissä ratkaisuissa on kyse vain jäävuoren huipusta, mitä oikeudenkäyntivirheiden määrään tulee.

15. Onhan se perin kummallista, jos (ja kun) oikeusjuttua on ensin käsitelty kahdessa oikeusasteessa, mutta sen jälkeen vasta korkeimmassa oikeudessa havaitaan, että alioikeudessa esitetty kanne onkin ollut niin puutteellinen, ettei ole tietoa edes siitä, mitä kantaja on itse asiassa kanteellaan tarkoittanut! Kun juttu prosessinjohdon laiminlyönnin takia palautetaan takaisin alioikeuteen, alkaa uusi käsittelykierros, mistä aiheutuu tuplakustannukset sekä asianosaisille että oikeuslaitosta ylläpitävälle valtiolle.

16. Miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu ja kuka on siitä vastuussa? Tuomareiden täydennyskoulutuksen määrää on tiettävästi jatkuvasti lisätty ja hovioikeudet kertovat rehvakkaasti toimintakertomuksissaan, miten hyvää ja onnistunutta niiden omalle henkilökunnalleen ja käräjäoikeuksille järjestämä "laatukoulutus" on. Miten laadukas koulutus johtaa oikeudessa lopputuotteeseen, jonka laatu on aliarvoista?

PS./8.11.-11

a) Liikennevahinkolautakunnan puheenjohtaja, varatuomari Kyösti Vihermaa on lähestynyt minua ja pyytänyt oikaisemaan kirjoituksessani olevia virheitä.

b) Kirjoitin blogin kommenttiosiossa, että liikennevahinkolautakunta on aiemmin toimineen liikenneasiain korvauslautakunnan seuraaja. Kyösti Vihermaa haluaa huomauttaa, että liikennevahinkolautakunta ei ole mainitun korvauslautakunnan seuraaja. Liikennevahinkolautakunta perustettiin 1.1.1960. Sen toiminta ja organisaatio uudistettiin lailla 441/2002 ja asetuksella 551/2002. Vihermaa sanoo, että vaikka hän arvostaakin korvauslautakunnan ja sen puheenjohtajien työtä, hänen on todettava, että lautakuntamme ei ole sen seuraaja. Tätä seikkaa ei Vihermaan mukaan muuta muuksi edes se, korvauslautakunnan toiminnan loputtua sen käsittelemättä jääneet asiat siirtyivät liikennevahinkolautakunnalle.

c) No, juridisesti aivan millimetrin tarkasti ottaen kyse ei ole "seuraajasta". Kun kuitenkin korvauslautakunta on lakkautettu samassa "rytäkässä" jolloin liikennevahinkolautakunta perustettiin, ja kun korvauslautakunnassa vireillä olleet asiat siirtyivät, kuten Vihermaa itse kertoo, uudelle lautakunnalle, ei minusta ole kovin suuri virhe puhua "seuraajasta."

d) Kirjoitin blogin kappaleessa 8, että Kyösti Vihermaa on "Vakuutusyhtiö Pohjolan johtaja." Vihermaa on ilmoittanut, että hän ei ole Pohjolan eikä minkään muunkaan vakuutusyhtiön palveluksessa.

e) Tässä kohtaa minulle on kyllä tapahtunut virhe. Muistelin, että Vihermaa on ollut ja olisi edelleen Pohjolan palveluksessa. Tarkistin nyt asian vastikään ilmestyneestä uudesta Lakimiesmatrikkelista, ja siellähän se seisoo: Kyösti Vihermaa on ollut Vahinkovakuutusyhtiö Pohjolan palveluksessa vuosina 1981-2002, tästä ajasta vuodet 1986-2002 osastopäällikkönä. Hän ei siis ole enää Pohjolan palveluksessa eikä ole ollut sitä koko sinä aikana, jolloin hän on ollut vuodesta 2003 alusta lähtien liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajana.

f) Pahoittelen virhettä! Olen oikaissut asian myös edellä kappaleessa 8. Olen ollut sinä käsityksessä, että liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajuus olisi sivutoimi, mutta nyt vasta minulle selvisi, että puheenjohtajan tehtävä onkin päätoimi.

g) Ei voida myöskään perustellusti väittää, että Vihermaa olisi tässä tai jossakin muussa vastaavassa lautakunnassa "vahtimassa vakuutusyhtiöiden etua", kuten olen sanonut kommenttiosiossa. Toisaalta on syytä muistaa Vihermaa pitkäaikainen kokemus suuren vakuutusyhtiön palveluksessa. Häntä tuskin on valittu vaativiin tehtäviinsä vain siksi, että hän on koulutukseltaan juristi ja arvoltaan varatuomari.

h) Vihermaa toteaa edelleen, että kukaan lautakunnan jäsenistä ei edusta mitään määrättyä "tahoa", vaan tehtävää hoidetaan virkavastuulla. Näin toki on. Jos ja kun olen puhunut eri "tahoista", olen vain tarkoittanut tuoda esiin sen, mikä on kunkin jäsenen päätoimen mukainen tausta. Esimerkiksi lautakunnan varapuheenjohtajista joku "edustaa" tässä katsannossa tuomioistuinlaitosta, joku toinen taas OM:n lainsäädäntöosastoa jne. Tuskinpa näitä varapuheenjohtajia olisi valittu tehtäväänsä vain siksi, että he ovat koulutukseltaan varatuomareita. Lautakunnan jäsenen tehtävässä henkilön taustasta ja sen myötä hankitusta kokemuksesta on varmaankin katsottu olevan hyötyä lautakunnan työssä, vaikka toki jokainen jäsen toimii virkavastuulla ja siinä mielessä taustayhteisöstään riippumattomasti.

i) Kyösti Vihermaa haluaa tuoda esiin vielä sen, että blogissa mainitusta yksittäisestä tapauksesta voidaan olla useaakin mieltä. Vihermaan mukaan sillä selvityksellä, mikä aikoinaan oli lautakunnan käytettävissä, olisi ollut vaikea päätyä lautakunnan omaksumasta lausunnosta poikkeavaan kantaan.

j) Erilaisia mielipiteitä ja kantoja toki voidaan esittää, kuten myös alempien tuomioistuinten tuomioista ilmenee. Tässäkin katsannossa on erinomainen asia, että ko. asiassa saatiin vastaista oikeuskäytäntöä, ehkä myös vakuutuskäytäntöä, ohjaava hyvin perusteltu korkeimman oikeuden ennakkopäätös.

k) Wikipedian mukaan liikennevahinkolautakunnan päätökset ovat suosituksia, mutta käytännössä sekä vakuutusyhtiöt että tuomioistuimet noudattavat lautakunnan suosituksia "lähes poikkeuksetta." Olipa hyvä, että tässä nyt esillä olevassa tapauksessa vahingon kärsijä ei kuitenkaan tyytynyt lautakunnan suositukseen.

PS 2/10.11.

Tiedustelin tänään, missä kokoonpanossa liikennevahinkolautakunta on antanut suositusta koskevan lausuntonsa ko. asiassa. Lautakunnasta kerrottiin, että asia oli käsitelty lautakunnan täysistunnossa ja lausunto on annettu elokuussa 2008. Lausunto on julkaistu liikevahinkolautakunnan kotivisuilla ja löytyy kohdasta "vanhemmat lausunnot". Kyösti Vihermaa on toiminut ko. lausuntoasiassa täysistunnon puheenjohtajana.

Lautakunta on pitänyt ko. asiaa merkittävänä, muuten sitä ei olisi käsitelty täysistunnossa. Näyttää siltä, että lautakunnan käsittelyssä on ollut esillä sama aineisto, mikä oli sitten esitetty myös käräjäoikeudessa.

Liikennevahinkolautakunnalle voisi esittää toivomuksen, että lausuntotiedotteissa olisi pakallaan mainita myös lausunnon antamisen päivämäärä ja lautakunnan kokoonpano kussakin asiassa.

396. Kupruja KKO:ssa

Esittelijän pöytä KKO:ssa...tuttu paikka blogistille 40 vuotta sitten...

Motto: 1) Menee se viisaskin vipuun, ja 2) kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää!

1. Alla oleva oikeuskanslerin ratkaisuseloste (kohdat 2-6) on kopioitu oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta. Asian diaarinumero on OKV/12/50/2010 ja oikeuskanslerin ratkaisun antopäivä 1.2.2011.

2. "Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

Korkein oikeus oli hylännyt käräjätuomariin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvokseen ja viskaaliin kohdistetut rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kyseessä oli korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelty tuomareihin kohdistunut virkarikossyyte, jossa kantajana oli yksityishenkilö. Korkein oikeus oli tuomiossaan todennut, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhenee kahdessa vuodessa ja että syyteoikeus näistä rikoksista oli tapauksessa vanhentunut. Korkein oikeus oli myös todennut, että kantajan vaatimukset olivat selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus oli hylännyt kanteen tuomiolla haastetta antamatta. Oikeuskansleri otti korkeimman oikeuden menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Asiassa myös ilmeni, että syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä.

4. Saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä oli ollut virheellinen käsitys enimmäisrangaistukseltaan lievempien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä oli ollut seurauksena, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta oli ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus oli osin vanhentunut asian käsittelyn aikana.

5. Korkeimman oikeuden presidentti totesi antamassaan lausunnossa, että tuomion perusteluissa ollut valitettava virheellisyys oli jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ollut aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän oli presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhentumisella. Presidentti totesi kuitenkin olevan selvää, että myös tapauksen kaltaiset asiasisällöltään selvästi perusteettomat asiat on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

6. Oikeuskanslerilla ei ollut perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Presidentin mukaan korkeimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että oikeuskansleri pyysi korkeimman oikeuden presidenttiä saattamaan oikeuskanslerin päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin ja asian ratkaisseen jaoston tietoon."

---

7. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tarkastaa tuomioistuinten lainvoimaisten rikostuomioiden tuomiolauselmia. Tehtävän tarkoituksena on havaita sellaiset tuomioihin mahdolliset sisältyvät virheet, joiden perusteella lainvoimainen tuomio tai siihen verrattavissa oleva päätös voitaisiin oikeuskanslerin hakemuksesta purkaa.

8. Purkuinstanssina on korkein oikeus (KKO), jolta oikeuskansleri siis hakee tuomion purkamista.

9. Kyseinen tapaus osoittaa ensinnäkin, että sattuu sitä purkuinstanssillekin joskus pahoja mokia. Tuomitseminen on inhimillistä toimintaa, jossa voi sattua virheitä kenelle tahansa, jopa korkeimmalle oikeudelle.

10. Tässä tapauksessa korkein oikeus ei ollut havainnut, että virkarikosten vanhentumisaika on vähintään viisi (5) vuotta. Laissa (RL 8:1.4) on asiasta selkeä säännös. Vaikka virkarikoksessa olisi kyse vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10), josta voidaan lain mukaan tuomita rangaistukseksi ainoastaan varoitus tai sakkoa, vanhenee rikos viidessä vuodessa; muut niin sanotut sakkorikokset vanhenevat sen sijaan kahdessa vuodessa.

11. Puheena olevassa tapauksessa huomio kiinnittyy (ainakin minusta) myös kahteen muuhun hieman merkilliseltä tuntuvaan seikkaan.

12. Ensinnäkin siihen, että kyseinen ilmiselvä moka on oikeuskanslerin ratkaisuselosteen mukaan ikään kuin pantu yksinomaan jutun esittelijän kontolle. Todetaanhan oikeuskanslerin selosteessa, että "saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä on ollut virheellinen käsitys" puheena olevasta vanhenemisajasta. - Mutta mikä käsitys asiasta sitten oli korkeimman oikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneilla oikeusneuvoksilla?

13. Sitä, perustuuko mainittu toteamus a) oikeuskanslerin omaan arvioon, vai b) KKO:n presidentin oikeuskanslerille antamaan lausuntoon, vai kenties c) heidän kummankin arvioon, ei selosteessa mainita. Luultavaa on, että esittelijä on ottanut syyt niin sanotusti "omille niskoilleen."

14. Mutta, mutta! Kuten selosteesta ilmenee, korkein oikeus oli hylännyt sanotun kanteen tuomiolla. Eihän esittelijä tietenkään voi antaa tuomiota yksin KKO:n nimissä! Jos ja kun näin on, niin silloin asian ovat korkeimmassa oikeudessa ratkaisseet esittelijän esittelystä KKO:n tietyt jäsenet.

15. Myös esittelijä toki vastaa ratkaisun oikeellisuudesta, jollei hän ole merkinnyt päätökseen tai tuomioon KKO:n kannasta poikkeavaa omaa ratkaisuehdotustaan, jota jäsenet eivät ole hyväksyneet.

16. Mutta itsestään selvää on, että tuomioistuimen ja siis myös KKO:n tuomion oikeellisuudesta vastaavat myös ja ensi sijassa juuri ratkaisun tekemisen osallistuneet jäsenet. Heillä on päävastuu ratkaisun oikeellisuudesta. He eivät voi mennä esittelijän selän taakse ja sanoa, että virheestä vastaa yksin esittelijä.

17. Olisi mielenkiintoista tietää, a) millaisessa kokoonpanossa kyseinen asia on ratkaistu tuomiolla, ja b) ketkä KKO:n jäsenistä ovat kuuluneet sanottuun kokoonpanoon. Tätä tietoa oikeuskanslerin ratkaisuselosteesta ei löydy eikä siinä mainita edes jutun diaarinumeroa KKO:ssa, jonka avulla ratkaisun ja jäsenten jäljille voitaisiin päästä.

18. Ehkäpä KKO:n tiedottaja voisi nyt ystävällisesti informoida meitä, ketkä tuomarit ovat olleet ratkaisua tekemässä?

18a. Normaalisti korkein oikeus ratkaisee asioita viiden tuomarin kokoonpanossa. Valituslupahakemukset ratkaistaan kuitenkin kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä koskeva asia voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa (OK 2:9). Kun nyt oli kysymyksessä on lopullinen asiaratkaisu eli tuomio, on se ilmeisesti ratkaistu KKO:n viisijäsenisessä jaostossa.

19. Niin, ehkäpä tässä nyt on yksi syy siihen, miksi meillä Suomessa tuomioistuinten ja siten KKO:n tuomareiden "näkymättömyydestä" ei haluta millään tinkiä! Näin eräs oikeushistorian professori (Heikki Pihlajamäki) meitä tavallisia kuolevaisia opasti viikko pari sitten Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan. Katso tästä lähemmin blogiani 388/15.2.2011. Kyse näyttäisi olevan, paitsi muusta, jopa tietynlaisesta virkavastuun pakoilemisesta.

20. Sitten toiseen ihmettelyn aiheeseen, joka itse asiassa on minusta tämän asian "kohokohta."

21. Oikeuskanslerin seloste on niukka, mutta siitä ilmenee, että kysymyksessä oli juttu, jossa yksityishenkilö on asianomistajana nostanut virkasyytteen ilmeisesti hänen juttunsa ratkaisseita käräjätuomaria sekä kolmea hovioikeustuomaria ynnä hovioikeuden esittelijää vastaan. Virallinen syyttäjä ei siis ole lähtenyt sanottua asiaa ajamaan.

22. Tällainen virkasyyte, joka on siis kohdistettu hovioikeuden tuomareita vastaan, pannaan vireille ensimmäisenä asteena KKO:ssa. Asianomistajan kanteelle kävi kuitenkin nyt köpelösti:

23. Korkein hylkäsi kanteen heti eli niin sanotusti kättelyssä eikä antanut asianomistajalle edes hänen pyytämänsä haastetta, jolla mainitut tuomarit ja esittelijä olisi haastettu jutussa vastaajiksi!

24. Hetkinen, voidaanko lain mukaan edes teoriassa menetellä näin julmasti? Onhan "oikeuteen pääsy" (access to justice) eli oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi jokaiselle kuuluva ihmis- ja perusokeus, joka on turvattu nimenomaan myös Suomen perustuslaissa (PL 21 §).

25. Kyllä vain voidaan "olla julmia" mutta toki vain tietyillä edellytyksillä ja ilmeisen selvissä tilanteissa. Viittaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 7 luvun 5 §:n 2 momenttiin, joka koskee asianomistajan yksin nostamaa rikosasiaa:

Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaatimus on selvästi perusteeton.

26. Mainittakoon, että jos virallinen syyttäjä on nostanut jotakuta vastaan syytteen, sitä ei voida milloinkaan hylätä tuomiolla haastetta antamatta, vaikka jälkeenpäin kävisi selville, että syyte olikin selvästi perusteeton.

27. Yksityinen ihminen on siis oikeuteen tosiasiallisen pääsyn osalta huonommassa asemassa kuin virallinen syyttäjä. Näin siis myös virkasyytejutuissa, vaikka perustuslaki lähteekin toisaalta siitä (PL 118.3 §), että virkarikosten osalta asianomistajalla on samanlainen ensisijainen syyteoikeus kuin syyttäjälläkin. - Onko tämä oikein?

28. Jotta asianomistajan yksin nostama syyte voitaisiin heti eli siis haastetta antamatta hylätä tuomiolla, täytyy kysymyksessä olla tapaus, jossa esitetty vaatimus on "selvästi perusteeton." Sitä, mitä selvästi perusteettomalla vaatimuksella tarkoitetaan, ei laissa tarkemmin mainita.

29. On selvää, että käsitteelle "selvästi perusteeton" on puheen olevassa yhteydessä annettava sangen suppea merkityssisältö. Onhan kyseessä tilanne, jossa yksityinen ihminen kääntyy tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa, oikeutta.

30. Virkasyytekanteiden osalta tuomioistuimen, tässä tapauksessa siis KKO:n, tulisi noudattaa sanotussa tulkinnassa erityistä varovaisuutta. Kannetta ei siis tulisi hylätä haastetta antamatta muutoin kuin erittäin selvissä ja räikeissä tapauksissa. Minun ei tarvinne lähemmin kertoa, minkä vuoksi.

31. Asianomistajan vaatimusta voidaan pitää selvästi perusteettomana lähinnä silloin, kun on ilmeistä, että väitetty teko ei Suomen voimassa olevan lain mukaan ole rikos. Jos ajatellaan virkasyytetapauksia ja tässä tapauksessa esillä ollutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista, niin pitäisin hyvin harvinaisena sitä, että tuomioistuin, jolta haastetta pyydetään, voisi suoralta kädeltä ja ikään kuin lonkalta sanoa, että stop tykkänään, vaatimuksenne on selvästi lakiin perustumaton.

32. Rikosasiassa syyteoikeiden vanheneminen on yksi peruste, joka tekee rangaistusvaatimuksesta selvästi perusteettoman. Mutta vaikka näin olisi, niin on toisaalta mahdollista, että jäljelle voisivat jäädä vielä "ei selvästi perusteettomina" rikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset kuten esimerkiksi vahingonkorvausvaatimukset.

33. Mitä taas tulee näyttöön, niin sen osalta oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että tuomioistuin ei voi juuri koskaan perustaa syytteen/kanteen välitöntä hylkäämistä puutteelliseen näyttöön. Tähän on yksinkertaisena syynä se, että normaalisti lain mukaan näyttö otetaan vastaan vasta asian suullisessa pääkäsittelyssä; näyttöä ei siis ole mahdollista arvioida haastetta annettaessa.

34. Onko puheena olevassa tapauksessa menetelty oikein, kun korkein oikeus hylkäsi tuomareita ja esittelijä vastaan nostetun syytteen ja muut vaatimukset heti kättelyssä haastetta antamatta siksi, että vaatimukset, siis ilmeisesti kaikki vaatimukset, olivat selvästi perusteettomia?

35. Tätä en pysty arvioimaan, koska en ole nähnyt KKO:n sanottua tuomiota enkä sen perusteluja.

36. Mitä olisi tapahtunut, jos korkein oikeus olisi antanut asiassa haasteen? Seurauksena olisi ollut normaali rikosprosessi, jossa vastaajilta olisi ensiksi pyydetty kirjallinen vastine. Tämän jälkeen asiassa olisi minusta ollut pakko pitää suullinen istunto, jossa olisi olisi otettu vastaan näyttö.

37. Suullinen käsittely sen vuoksi, että kysymyksessä olisi ollut ensimmäinen ja ainoa instanssi, jossa sanottua virkasyyteasiaa olisi käsitelty, ja siksi, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan rikosasiassa on pääsäännön mukaan järjestettävä suullinen käsittely ainakin yhdessä oikeusasteessa.

38. En toki tiedä enkä voi mennä vannomaan, mutta minusta kuitenkin tuntuu hieman siltä, että juuri suullisen käsittelyn toimittamisvelvollisuudessa oli pääsyy siihen, miksi korkein oikeus oli niin kovin hanakka epäämään haasteen ja ratkaisemaan asian välittömästi kanteen hylkäävällä tuomiolla. - Pientä spekuleerausta voitaneen kuitenkin harrastaa.

39. Voidaan otaksua, että haastetta ei ole haluttu antaa, koka asiassa ei ole tahdottu toimittaa suullista käsittelyä. Siksi on katsottu, että asia oli selvästi perusteeton. Niin tai näin, mutta nyt joka tapauksessa päästiin siihen, ettei suullista käsittelyä tarvinnut pitää eikä asian käsittelyä muutoinkaan enemmälti jatkaa.

40. Mutta tässä kiireessä ja kanteen "hylkäämishötäkässä" pääsi kuitenkin sattumaan aika paha lapsus. Asianomistajan vaatimusta on pidetty KKO:n tuomiossa ilmeisesti selvästi perusteettomana osin siksi, että kanteessa vastaajien viaksi väitetyn virkarikoksen syyteoikeus oli vanhentunut, mitä se ei kuitenkaan lain mukaan ollut.

41. KKO:lta ja sen presidentiltä vaadittiinkin siis todella hyviä selityksiä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa nuo selitykset näyttävät tyydyttäneen.

42. Mutta tyydyttivätkö presidentin selitykset ja kanslerin kannanotto jutun kantajaa ja vastasiko kanteen hylkääminen pikatuomiolla vastaajia edes kuulematta hänen oikeustajuaan?

43. Yksi näkökohta vielä. Erityisesti KKO:n tulisi olla hyvin varovainen, kun se harkitsee, onko asianomistajan vaatimus todella niin selvästi perusteeton, että se voitaisiin hylätä tuomiolla haastetta antamatta. KKO:n sanottuun ratkaisuun ei nimittäin voida hakea muutosta. Sen sijaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden vastaavanlaisesta pikatuomiosta saa valittaa ylempään asteeseen.

PS

44. Hämmästyttävää on vielä se, että asian käsittelyä on nähtävästi KKO:ssa vitkuteltu niin, että syyteoikeus oli, kuten oikeuskanslerin selosteessa todetaan, vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Monenlaisia kupruja siis KKO:ssa!

Eikä yhdestäkään niistä tullut oikeuskanslerilta minkäänlaisia moitteita KKO:lle!