1112. Kun Soini Washingtonissa tiedottamaan änkesi

1.  Eilen torstaina suomalaiset heräsivät kello kuuden maissa hätkähdyttävään uutiseen: Ulkoministeri Timo Soini (sin) pitäisi Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä Washingtonissa paikallista aikaa yhdeksältä aamulla, eli kello 16 Suomen aikaa kiireellisen tiedotustilaisuuden, jonne oli kutsuttu kaupungissa olevat suomalaiset toimittajat. 

2. Toimittajat olivat matkustaneet Washingtoniin seuraamaan presidentti Sauli Niinistön ja Timo Soinin peräti toista viikkoa kestävää vierailua Yhdysvaltain pääkaupungissa ja myöhemmin New Yorkissa, jossa pidetään YK:n yleiskokous. 

3. Ulkoministeri Soini halusi tietoisesti pitää yllä jännitystä, sillä  tulossa olevan tilaisuuden aihetta tai tarkoitusta ei kerrottu,  vaan sitä jouduttiin arvuuttelemaan pari kolme tuntia. Sen verran salaisuuden verhoa kuitenkin raotettiin, ettei asia, josta ulkoministeri tulisi kertomaan, liittynyt Suomen ja Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin. 

4. Kun hieman myöhemmin uutisoitiin, että Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa toukokuussa siepattu suomalainen nainen on vapautettu, osattiin päätellä, että Soinin info liittyisi tähän asiaan. Kansalaisilta pääsi helpotuksen huokaus: rakastettu ulkoministerimme on kunnossa, Isänmaata ei uhkaa mikään eikä Timo Soini halua palata perussuomalaisten riveihin. 

5. Kabulissa avustustyöntekijänä toiminut 37-vuotias nainen siepattiin 20. toukokuuta asuinpaikastaan. Nainen oli saapunut kolme kuukautta aikaisemmin Kabuliin työskentelemään kristilliselle Operation Mercy -järjestölle. Hänet siepattiin järjestön tiloista. Sieppaus oli raaka, sillä sen yhteydessä sieppaajat surmasivat ampumalla suomalaisen naisen huonetoverina olleen saksalaisen naisen ja katkaisivat naisten afganistanilainen vartijan kaulan. Suomalaisnainen ehti olla siepattuna 118 päivää.

6. Eilen iltapäivällä selvisi, että Timo Soinin esiintyminen  kuului osana ulkoministeriön (UM) ja KRP:n Helsingissä järjestämään tiedotustilaisuuteen; Soini osallistui tiedotustilaisuuteen videoyhteyden välityksellä Washingtonista. Tiedotustilaisuuden alkamista Helsingissä jouduttiin lykkäämään kello 16 asti, koska joudutiin odottamaan, että Herra ulkoministeri ehtisi Washingtonin päässä herätä ja nauttia kunnon aamiaisen. UM:n konsuliyksikön päällikkö Juha Savolainen ja KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren johtivat tiedotustilaisuutta Helsingissä. 

7. Timo Soini luki lausuntonsa pääkohdat paperista. Hän kertoi tapauksen yleisistä piirteistä, sieppauksen ja naisen vapauttamisen yksityiskohdista tilaisuudessa ei ymmärrettävistä syistä haluttu kertoa. Siepattu oli vapautettu kansainvälisen yhteistyön tuloksena. Vapautetun naisen nimeä ei ole kerrottu. Soini vakuutti, ettei Suomi maksanut siepatusta lunnaita, eikä Suomi tulisi vastaisuudessakaan niitä maksamaan. Toisaalta on selvää, että jostakin sieppaajat ovat vaatimansa lunnasrahat saaneet, sillä ilman niitä siepattua ei olisi päästetty vapauteen.

8. On hyvä, että sieppaus päättyi onnellisesti ja että siepattu on vapaa ja voi fyysisesti hyvin, kuten tiedotustilaisuudessa kerrottiin. Tiedotustilaisuuden järjestäminen oli ilman muuta paikallaan. Hieman epäselväksi kuitenkin jäi, miksi ulkoministerin piti ikään kuin väen väkisin päästä kertomaan naisen vapautumisesta, vaikka hän oli  juuri saapunut Washingtoniin. Miksi asiaa piti dramatisoida ilmoittamalla ensin, että  ulkoministeri tulee pitämään noin 10 tunnin kuluttua kiireellisen tiedotustilaisuuden  USA:ssa asiasta, jota ei haluttu yksilöidä. On ymmärrettävää, että suomalaiset ihmiset hieman hätkähtivät ja ajattelivat, että mitä ihmettä oikein on sattunut. 

9. UM:n ja kRP:n tiedotustilaisuus Helsingissä olisi hoidettu asianmukaisella tavalla ilman ulkoministerin näkyvää omaa panosta. Timo Soini olisi toki voinut kertoa tapauksen johdosta omista tuntemuksistaan häntä Washingtonissa haastatteleville suomalaisille toimittajille vaikkapa tiedotustilaisuuden jälkeen. 

10. Timo Soini, jonka edustamalla sinisellä eduskuntaryhmällä ei gallup -kyselyjen mukaan mene kovin hyvin, halusi tietenkin ottaa tapauksesta kaiken julkisuuden ja hyödyn irti. Soini kiitteli suomalaisviranomaisten ja erityisesti UM:n toimintaa vapauttamisasiassa, kuten oikein olikin, mutta halusi samalla tuoda esiin esiin, että hän on UM:n pomo. Timo Soini tietää, että kansa, siis äänestysikäiset ihmiset, suhtautuvat sieppauksiin tunteella, ja siksi hän korosti esiintymisessään tunnepuolen asioita.  

11. Blogistille syntyi vahva vaikutelma siitä, että Timo Soini halusi varastaa itselleen koko show´n. Soini kertoi puhuneensa vapautetun naisen kanssa puhelimisessa ja sanoi, että "se oli hyvä puhelu ja hyvä sanoma". Soini kiitteli "monia" ihmisiä Suomessa ja ulkomailla, jotka ovat osallistuneet siepatun vapauttamiseen. "Maailmassa joskus hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita", totesi Soini tunteellisesti. (Vrt. Pasi Kaunisto laulua: "Elämässä, paljon nähdä saa väärää, sydämessä tunne oikea on").Tässä yhteydessä Soini silmät näyttivät hieman kostuvan.; Timo Soini kelpaisi tällä perusteella oikein hyvin Vain elämää -ohjelmaan, jossa Jari "Siltsu" Sillanpää ja muut tunnetut laulajat vetistelevät koko ajan ihan tosissaan! Soini maalaili, miten "Suomen kansalainen on ollut vakavan rikoksen uhrina ja jatkuvassa hengenvaarassa" ja että "voimme vain kuvitella, millaisia tuntemuksia ja pelkoa siinä joutuu kestämään". Edelleen: "Tärkeintä on, että hän on turvassa ja voi palata kotiin". "Läheisille kesä on ollut pitkä ja pimeä, ja nyt valoa on näkyvissä". Jne, jne. Kyllä Soini retoriikan osaa!

12. Ulkoministeri Soini käytti tilaisuutta taitavasti hyväksen ja vetosi voimakkaasti ihmisten tunteisiin mm. tekemällä selvän eron "hyvä ja pahan" välillä.  Miksi ulkoministeri latelee tällaisia itsestään selvyyksiä ja pyrkii itkettämään kansaa? Soini tietenkin toivoo, että hänen "hyvä sanomansa" tavoittaisi mahdollisimmat monet suomalaiset (äänestäjät) ja että hänen kauniit, uljaat ja tunnetta tihkuvat sanansa muistettaisiin, kun tutkimuslaitokset kyselevät vähän väliä ihmisiltä, mitä puoluetta - tai ryhmittymää - nämä äänestäisivät, jos vaalit pidettäisiin juuri nyt. Kuten sanottu, sinisten kannatus ei ole lähtenyt nousuun, vaan matelee 1-2 %:n suuruisen kannatuksen välillä, vaikka sinisillä on hallituksessa viisi ministeriä eli yhtä monta kuin kokoomuksella, jota sentään kannattaa 20 prosenttia suomalaisista. Rivien välissä Timo Soini haluaa tietenkin tuoda esiin myös sen, miten taitava ulkoministeri hän oikein onkaan, koska juuri hänen johtamansa UM sai siepatun vapaaksi pahojen ihmisten ja terroristien kynsistä.

13. Nähtäväksi jää, lähteekö sinisten kannatus kasvuun ja saako ryhmittymä kerätyksi edes 5 000 kannattajakorttia, jotka tarvitaan yhdistyksen puolueeksi rekisteröintiä varten. 

14. Media ja erityisesti Yle näyttää tekevän voitavansa, jotta siniset ministerit olisivat koko ajan framilla erilaisten asioiden ja uutisten yhyeydessä. Ministerit Sampo Terho ja Jussi Niinistö sekä sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo esiintyvät yllättävän usein, lähes "alvariinsa",  esimerkiksi TV1:n A-Studiossa ja A-Talk lähetyksissä. Voimme olla miltei varmoja, että jos noihin ohjelmiin on kutsuttu vaikkapa kaksi tai neljä poliitikkoa, yksi niistä on aina joko Sampo Terho, Jussi Niinistö, Simon Elo tai työministeri Jari Lindström. Tällä viikolla olen nähnyt heidät näissä ohjelmissa tai aamu-tv:n lähetyksissä. Pari kolme päivää sitten aamulähetyksessä haastateltiin puolustusministeri Jussi Niinistöä ja tänään perjantaina urheiluministeri Sampo Terhoa, taisipa Sampo Terho olla haastateltavana myös viime maanantaina sanotussa aamulähetyksessä. Kun Hjallis Harkimon johtama työryhmä jätti pari päivää sitten nuorten urheilijoiden rahallista tukemista koskevan mietintönsä, tilaisuus tietenkin televisioitiin, kun se pidettiin ministeri Sampo Terhon työ- tai kokoushuoneessa. 

15. Eilen Helsingin Sanomissa haastateltiin muutamaa suomalaista "vaikuttajaa" EU-parlamentin päätöksestä, joka koskee etenkin suomalaiselle metsäteollisuudelle tärkeää kysymystä metsien hakkuumääristä. Tähän valiojoukkoon oli kelpuutettu myös yksi politiikko, joka sattui olemaan - kukapas muu kuin Simon Elo (sin). Valtiopäivämies Elon kannanotto oli jutussa lyhyt ytimekäs: "Vihreiden metsäteollisuuden tappolinja hävisi EU:ssa". Perusteena toteamukselle oli ilmeisesti se, että Heidi Hautala (vihr)  äänesti EU-parlamentinsa Suomen esitystä vastaan.

16. Mieleen on väkisin hiipinyt ajatus, jonka mukaan media, etunenässä Yle ja Hesari, tekee kaikkensa, jotta sinisten eduskuntaryhmä pääsisi vihdoin siivilleen ja sen gallup-kannatus kääntyisi pohjamudista nousuun. Pidemmän päälle on toki suorastaan häpeällistä, että Juha Sipilän hallituksessa istuu viisi sinistä ministeriä - vieläpä avainpaikoilla - mutta heidän ryhmänsä tai puolueensa kannatus on kahden prosentin luokkaa. 

17. Perussuomalaisia media tuntuu sen sijaan painavan ja lyövän mielellään joskus oikein olan takaa. Persujen kansanedustajista on tällä viikolla ollut uutisotsikoissa oikeastaan vain Juho Eerola, jonka on kerrottu joutuvan syyteharkintaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan mm. sillä perusteella, että hän on kertomansa mukaan sylkäissyt kerran kadulla kerjäämistä harjoittaneen romanin kohdalla. Viime viikolla myrskyn silmään joutui kansanedustaja ja tuleva presidenttiehdokas Laura Huhtasaari, joka huomautti lyhyessä puheenvuorossan eduskunnassa, että tuomittavaa on myös terroristien suomalaisiin kohdistama vihapuhe. Tästä lausumasta nostettiin mediassa hirmuinen kohu ja huuto. Esimerkiksi TV1:n pääuutislähetyksessä (kello 20.30) kyseiseen asiaan eli perussuomalaisten ja Laura Huhtasaaren tuomitsemiseen käytettiin lähes 15 minuuttia.

                                Mä edustan aina Suomea, sinistä Suomea

1051. Timo Soinin sairausloman syy salattiin

Kuvassa (Markku Ulandr/Lehtikuva) Timo ja Tiina Soini saapuvat Linnaan. Soini on ollut sairauslomalla 24.11. - 5.12. , itsenäisyyspäivänä 6.12. terve, 7.12. alkaen taas sairauslomalla. 

1. Persupomo sairastaa, häntä hellikäämme!

2. Ulkoministeriö (UM) ilmoitti 23.11., että ulkoministeri Timo Soini on menossa 24.11. ennalta sovittuun lääketieteelliseen toimenpiteeseen ja jää sairauslomalle. Loman oli määrä kestää maanantaihin 5. joulukuuta asti. Täten Soini olisi voinut edustaa Suomea 6-7. joulukuuta Brysselissä pidetyssä ulkoministereiden Nato- kokouksessa. Soinin sijaisena toimii ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok).

3. Huomiota herätti jo tuolloin, ettei UM:n tiedotteessa kerrota ministerin sairausloman syytä tai sitä "lääketietellistä toimenpidettä", joka Soinille oli tarkoitus tehdä. Mahdollisesti kyse on jonkinlaisista kirurgisesta operaatiosta. Muistamme, että Soini kävi vuonna 2012 sydänleikkauksessa.

4.  Timo Soini ei lähtenyt  6. päivänä Brysselin kokoukseen. Syyksi kerrottiin, että lääkärin määräämän lentokielto esti Soini matkustamisen, vaikkei hän enää ollutkaan sairaslomalla. Itsenäisyyspäivänä 6.12. ulkoministeri oli Linnan juhlissa, jonne hän saapui lääkärivaimonsa kanssa, ei lentäen vaan autokyydillä. TV-kuvan perusteella Timon kunto näytti normaalilta. Toimittajat eivät saaneet Soinia Linnassa haastateltavakseen.

5. Ulkoministerin sairaus ei ole nähtävästi ollut kovin vakavan laatuista, jos hän kerran kykeni osallistumaan heti loman päätyttyä Linnan juhliin. Vai olisiko kyse ollut siitä, että Soini halusi jättää Naton ulkoministerikokouksen väliin siksi, että hän piti Linnan itsenäisyysjuhlia ja niissä näyttäytymistä mainittua kokousta tärkeämpänä asiana?

6. Eilen keskiviikkona tuli ilmoitus, että Soinin sairauslomaa on jatkettu ensi sunnuntaihin eli 11.12. asti. Soini tulee olleeksi siis reilut kaksi viikkoa sairaana. Mutta hänen sairastumisensa tai lääketieteellisen toimenpiteensä syytä ei ole vieläkään haluttu ilmoittaa. Avustajien mukaan Timo Soini ei vastaa soittopyyntöihin. Valtioneuvoston kanslian mukaan siellä ei ole muuta tietoa Soinin sairaudesta kuin mitä UM:n tiedotteessa 23.11. on ilmoitettu.

7. Tällainen salailu on varsin epätavallista ja mystistä. Ulkoministeri on maan hallituksen tärkeimpiä ministereitä, sillä hän hoitaa ulkopoliitiikkaa yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Vaikka myös ministereillä on oikeus yksityisyyteen ja intimiteettisuojaan, ulkoministerin sairausloman syy on asia, josta ei yleisen edun nimissä saisi nyt nähdyllä tavalla vaieta. Kansalaiset alkavat kohta aprikoida, onko Soinista ministeriksi enää ollenkaan, jos miehen sairasloma sen kun vaan jatkuu eikä tyypillä ei ole edes lupaa lentää. 

8. Aiemmin ministereiden ja johtavien poliitikkojen sairauslomien syistä on kerrottu julkisuuteen melko tarkasti. Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä informoi 2013 keuhkoveritulpastaan, Merja Kyllönen ministerinä ollessaan kuumeilustaan, liikennemisteri Krista Kiuru umpilisäleikkauksestaan, pääminister Esko Aho 1990 -luvulla silmäluomileikkauksestaan ja Olli Rehn viime elokuussa kirurgisesta rutiinioperatiosta. Muistamme myös, miten pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti joulukuussa 2010 luopuvansa seuraavana kesänä pääministerin tehtävästään tulossa olevan jalkaleikkauksen vuoksi. Toki lähes kaikki suomalaiset olivat sitä mieltä, ettei Vanhanen kertonut eroilmoituksensa todellista syytä.

9. Turvallisuuspoliittisen tilanteen kiristyttyä myös Itämeren aluella Suomen ulkoministeri ei voi vaieta sairautensa syystä. Hänen on reilusti ilmoitettava, minkälaisesta sairaudesta tai vaivasta hänen sairauslomansa johtuu. Ulkoministerin tehtävien hoitoon kuuluu paljon matkustelua ja nimenomaan lentämistä. Kysymys on loppujen lopuksi siitä, kykeneekö Timo Soini enää hoitamaan ulkoministerin  tehtävää.

10.  Brysselin Nato-kokouksen lisäksi Timo Soini joutui jättämään väliin myös tänään ja huomenna Saksassa pidettävän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin ministerikokouksen, jossa Suomea edustaa valtiosihteeri Peter Stenlund. Huomenna perjantaina Soini aikoo kuitenkin tavata Helsingissä Ranskan ulkoministerin Jean-Marc Ayrault´n. Aikooko Soini jatkossakin tyytyä nyppimään vain "rusinat pullasta" ja jättää raskaat ulkomaan reissut valtiosihteereille ja ministeri Kai Mykkäselle?

11. Timo Soinilla oli hallitusta muodostettaessa mahdollisuus valita toiseksi suurimman hallituspuolueen puheernjohtajana itselleen valtiovarainministerin salkku. Hän ei kuitenkaan halunnut sitä ottaa, vaan valitsi paljon helpomman ulkoministerin paikan. Hänen valintaansa tuki melko varmasti presidentti Saui Niinistö, joka ei tunnetusti ole voinut sietää Alex Stubbia varsinkaan ulkoministerinä. Emme toki tiedä, mutta voimme silti kuvitella, miten Sauli Niinistö saattoi kenties jopa "määrätä" Timo Soinin valitsemaan itselleen ulkoministerin salkun.

12. Monet kauhistelevat heti hallituskauden alkaessa, miten reilusti ylipainoinen Timo Soini selviytyisi paljon matkustelua vaativasta ulkoministerin tehtävistä. Soini on kyllä toimintakykyinen, mutta ehkä olisi kuitenkin viisainta, että hän vaihtaisi, jos se olisi mahdollista, paikkansa hallituksessa ulkoministeriöstä sisäministeriön puolelle.  Sisäministeri joutuu reissaamaan Brysselissä ja muualla Euroopassa paljon harvemmin kuin ulkoministeri.

13. Jollei ulkoministerin salkun vaihtaminen toiseen ministeripostiin onnistuisi, voimme pohtia, kuka perussuomalaisista kansanedustajista saattaisi, jos tarve vaatii,  korvata Timo Soinia ulkoministerinä. Minusta uudeksi ulkoministeriksi tulisi nimittää Sampo Terho. Mutta toivokaamme toki, että Timo Soini kuntoutuisi ja pystyisi jatkamaan työtään ulkoministerinä.

14. Sitten toinen asia, joka liittyy myös Suomen ulkopolitiikkaan. Miksi Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi valittu Donald Trump ei ole - vieläkään - soittanut presidentti Sauli Niinistölle? Viimeksi tänään presidentinkanslian viestintäpäällikkö Katri Makkonen on ilmoittanut, ettei Trump ole rimpauttanut Salelle. Trump on kyllä soittanut jo ajat sitten eli marraskuun puolivälissä Ruotsin, Tanskan ja Norjan pääministereille. Meidän Saulimme on sitä vastoin jäänyt Donaldin soittoa paitsi, vaikka hän lähetti Trumpille onnittelut tämän voitosta heti vaalitulosten selvittyä.

15. En tiedä, mutta ehkä Trump esikuntineen on pannut merkille Sauli Niinistön palavan halun tavata Vladimir Putinia vähintään kerran tai pari vuodessa. Ehkä Trump katsoo, että Suomi on valinnut tiensä ja puolensa ja haluaa pysytellä tiiviisti Venäjän vaikutuspiirissä. Nyt Suomelta kaivattaisiin todella toimintakykyistä ja "lentokelpoista" ulkoministeriä, joka kävisi USA:ssa selvittämässä tilannetta Trumpin kabinetille ja kertoisi, mikä on Suomen todellinen tilanne ulkopolitiikan saralla. Trumpille olisi selvin sanoin ilmoitettava, että Suomi haluaa kuulua länteen.

16. Edellä mainitun tekstin sain valmiiksi kello 12.30. Myöhemmin eli n. kello 16 saatiin vihdoin kauan kaivattu ilosanoma: Sauli Niinistö on keskustellut tänään puhelimsessa Donald Trumpin kanssa! Herrat puhuivat kuulemma Suomen ja Yhdysvaltojen suhteista, Venäjästä ja Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden siirtymisestä ensi vuoden alussa Yhdysvalloilta Suomelle. Hurraa ja eläköön! Nyt on kaikki hyvin!. Saul Niinistö on loistava ulkopolitiikan johtaja! Donald Trump on erinomainen presidentti, kunhan nyt pääsee hoitamaan virkaansa. Suomen ja USA:n väliset asiat kukoistavat ja lähtevät uuteen nousukiitoon! Ei se mitään, että Trump soitti Ruotsin, Norjan ja Tanskan pääministereille jo marraskuun puolivälissä. 

17. Jatkoa seuraaa. Pääministeri Juha Spilä kertoi tänään iltapäivällä taloutoimittajien lounaalla, että Suomen talous, vienti ja työllisyys on jo lähtenyt kasvuun. Kasvuprosentti oli heinä-syyskuussa kokonaista 1,6 prosenttia! Loistavaa, aivan ihmeellistä! Hyvä Juha, hyvä Suomi, hyvä Talvivaara ja Terrafame, samoin Katera Steel Oy!

580. Itä-Suomen hovioikeus sai vaivihkaa uuden presidentin

Hovioikeuden talo Viipurissa. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti oli kreivi Carl Gustaf Mannerheim 1839-1854.

1. Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus jäi eläkkeelle 1.4. Koska vireillä on suunnitelma, jonka mukaan Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään Kouvolan hovioikeuteen eli siis käytännössä lakkautetaan, haettiin Krogerukselle seuraajaa vain määräajaksi, joka päättyy 31.12.2013. "Pätkäpresidentin" virkaa hakivat 27.1.2012 päättyneeseen määräaikaan mennessä käräjätuomari Hannu Laitinen sekä hovioikeudenlaamannit Tuomas Nurmi (Helsingin hovioikeus), Esko Randelin (Itä-Suomen hovioikeus) ja Olavi Snellman (Itä-Suomen hovioikeus).

2. Korkein päätti täysistunnossaan 21.3.2012 nimittää presidentin virkaan Olavi Snellmanin (64 v.) 1.4.2012 - 31.12.2013 väliseksi ajaksi. Normaalisti hovioikeuden presidentin nimittämistä koskevan virkaesityksen tasavallan presidentille tekee tuomarinvalintalautakunta, mutta kun on kysymys "vain" määräaikaisesta virasta, lautakunta sivuutetaan ja nimityksestä päättää korkein oikeus. Nykyisin voimassa olevan lain mukaan "noin lyhyttä" nimitystä ei sitä paitsi tarvitse kiikuttaa edes valtioneuvoston yleisistunnon kautta tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Mitäpä sitä nyt turhaa!

3. Hämmästystä on herättänyt, että mainitusta nimitysasiasta ei ole tiedotettu korkeimman oikeuden kotisivuilla sanallakaan, ei sen puoleen myöskään Itä-Suomen hovioikeuden sivustolla. Korkeimman oikeuden tiedotus on ollut yleensäkin aika vaatimatonta luokkaa lukuun ottamatta ennakkopäätösten ja myönnettyjen valituslupien julkistamista. Tänä vuonna korkein oikeus on tiedottanut toistaiseksi erikseen ainoastaan yhdestä asiasta, eli plenum-ratkaisusta KKO 2012:11, jossa isyys vahvistettiin laissa säädetyn kanneajan päättymisestä huolimatta.

4. Lakimieskunta laajemmalti kulunee saaneen vihiä KKO:n nimityspäätöksestä ikään kuin kautta rantain eli siitä, että Itä-Suomen hovioikeudessa julistettiin haettavaksi laamannin virka eli juuri se virka, josta Snellman nimitettiin pressaksi. Toki Yle Savon sivuilla julkaistiin jo nimityspäivänä eli 21.3. Snellmanin nimitystä koskeva uutinen, mutta kukapa nyt noita Ylen savolaissivuja tulisi kovin tarkkaan seuranneeksi.

5. Korkein oikeus pudotti mainituista neljästä hakijasta kaksi eli Hannu Laitisen ja Tuomas Nurmen "finaalista" sillä perusteella, että hovioikeus tarvitsee odotettavissa olevassa muutosvaiheessa päällikön, joka tuntee hovioikeuden ja sen henkilöstön. Tosin Tuomas Nurmenkin ura näyttää alkaneen 80-luvullla juuri Itä-Suomen hovioikeudesta. Tämän jälkeen korkein oikeus vertasi kärkikaksikkoa eli hovioikeuden "omia miehiä" Esko Randelinia ja Olavi Snellmania perusteluissaan näin:

Snellmanilla on Randelinia merkittävästi pidempi, ansiokas kokemus johtamistehtävistä hovioikeudessa. Haastattelun perusteella Snellmanilla on selkeä käsitys ja perusteltuja nä-

kemyksiä täytettävänä olevasta tehtävästä ja edessä olevan todennäköisen muutostilanteen aiheuttamista erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Pe-

rehtyneisyytensä, kokemuksensa ja näkemystensä perusteella Snellmanilla voidaan arvioida olevan parhaat edellytykset täytettävänä olevan tehtävän hoitamiseen.

6. Korkein oikeus siis haastatteli finalistit ja ratkaisi nimitysasian sillä perusteella, kummalla hakijoista oli perustellumpi näkemys edessä olevan muutosvaiheen erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Sitä, miten mainitut "näkemykset" erosivat toisistaan, ei kerrota. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että vertailussa kiinnitettiin huomiota yksinomaan hovioikeuden presidentin hallinnollisiin tehtäviin. Tätä olen aina muulloinkin epäillyt ja itse asiassa "pelännyt", sillä minusta hovioikeuden presidentin tulisi olla ennen kaikkea lainkäyttöjohtaja, ei pelkkä hallintojohtaja, kuten korkeimman oikeuden perustelujen mukaan on asian laita. KKO:n perustelutapa vaikuttaa hieman oudolta myös periaatteellisesti eli tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta. Syntyy vaikutelma, jonka mukaan viran saa hakijoista se, jonka näkemykset miellyttävät eniten nimittävää viranomaista - hakijoiden pätevyydellä ei ole niinkään väliä!

7. Joka tapauksessa onnittelemme uutta hovioikeuden presidenttiä. Palsturi muistaa hänet oikeusministeriön 80-luvulla järjestämistä prosessinjohtoseminaareista nuorena viskaalina ja innokkaana oppilaana ja keskustelijana. Toivokamme, että Itä-Suomen aiemminkin eli jo sortovuosina ja myös viime sodissa kovia kokenut, vuonna 1839 perustettu hovioikeus, joka toimi vuoteen 1940 saakka Viipurissa - tuossa karjalaisten kauniissa kaupungissa - nimellä Wiipurin hovioikeus, saatettaisiin uuden presidentin johdolla manan majoille mahdollisimman arvokkaasti! Aina tarmokas oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson on luvannut esitellä uuden hovioikeus- ja hallinto-oikeusverkoston vielä kuluvan kevään aikana.

8. Presidentti Krogeruksen eläköitymistä juhlistettiin 30.3. Kuopiossa erilaisten pippaloiden merkeissä. Kaupungin musiikkikeskuksessa pidettiin seminaari "oikeuden toteutumisen edellytyksistä," ja siellä esitelmöivät meille kaikille jo Hannu Taanilan ja Lenita Airiston 1960-luvun loppupuolella vetämästä Jatkoaika-ohjelmasta tutuksi tullut pastori ja nyttemmin käytännöllisen filosofian dosentti Terho Pursiainen aiheenaan "oikeamielisyys" sekä akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, Terho Pursiaisen tasoinen sanakäytön virtuoosi, teemasta "tuomioistuimen riippumattomuus." Hovioikeudessa paljastettiin presidentti Krogeruksen muotokuva, ja tilaisuudessa puhui itse presidentti Pauliine Koskelo. Presidentin kyseinen puhe löytyy vaikkapa tästä. Presidentti muisti puheessaan myös vastanimitettyä uutta presidenttiä Olavi Snellmania, jota ei kuitenkaan katsonut aiheelliseksi mainita nimeltä (!).

9. Koskelo oli varmaankin oikeassa. mitä Mikael Krogeruksen ominaisuuksiin tulee. Olen joskus hieman hymy suupielessä todennut, että KKO:n jäseniltä edellytettävä oikeamielisyys ja sopivuus voitaisiin kiteyttää sanalla "kirkolliskokouskelpoisuus." Krogeruksen osalta tämä edellytys on toteutunut kirjaimellisesti, sillä hän on toiminut lukuisissa seurakunnallisissa ja kirkollisissa luottamistehtävissä ja vuosina 2000-2008 kirkolliskokouksen lainopillisena asiantuntijana. Muistan, että 1970- ja -80-luvulla vastaavassa tehtävässä korkeimmasta oikeudesta toimi oikeusneuvos Johannes Paavali Leivonen. Oikeusneuvos Leivosen tapaan myös Krogerus on pappissukua, joten tehtävä sopi hänelle sikälikin erinomaisen hyvin.

10. Oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus kohahduttivat lokakuussa 2003 yleensä jokseenkin uneliasta suomalaista oikeuselämää kirjoittamalla Helsingin Sanomissa julkaistun laajan vastineen, jossa he teilasivat tai ainakin yrittivät teilata toimittaja Susanna Reinbothin kriittisen tulkinnan eräistä sananvapautta ja yksityiselämän suojaa koskevista KKO:n päätöksistä. Koskelo ja Krogerus väittivät yhteisessä kirjoituksessaan, että toimittaja oli tulkinnut väärin kritisoimiaan ratkaisuja. Oikeusneuvosten vastine oli ennenkuulumaton, sillä tapana on ollut, niin Suomessa kuin muuallakin, että ammattituomarit pidättäytyvät kommentoimasta julkisuudessa yksittäisiä oikeusjuttuja tai niissä annettuja ratkaisuja taikka vastaamasta päätösten nostattamaan kritiikkiin.

11. Olen kertonut Koskelon ja Krogeruksen mainitusta vastineesta blogijutussa nro 257/27.4.2010 "Korkein oikeus sananvapautta kaventamassa." Debatin ydin oli siinä, että toimittaja Reinboth kritisoi KKO:n kantaa, joka hänen mielestään korosti liiaksi yksityiselämän suojaa sananvapauden kustannuksella. Kolme rikosoikeuden professoria totesi oikeusneuvosten vastineesta, ettei se ainakaan selventänyt tilannetta, sillä aiemmin myös juristit olivat tulkinneet KKO:n kyseisiä ratkaisuja samalla tavalla kuin toimittajakin. Professorit eivät pitäneet Reinbothin tulkintaa huonona. Pekka Koskis-vainaa totesi sarkastiseen tapaansa yleisvaikutelmaksi jääneen, että "Reinboth johtaa, jollei 6-0 niin ainakin 4-2."

12. Puuttumatta kyseiseen debattiin tässä enemmälti on syytä todeta, että myöhemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomesta sananvapausasioissa tehtyihin valituksiin antamat päätökset ovat osoittaneet Koskelo-Krogeruksen ja koko KKO:n yksityiselämän suojaa korostaneen kannan sananvapausjutuissa virheelliseksi. Mutta pääasia oli toki se, että kummastakin debatööristä tuli presidentti, Krogeruksesta Kuopion kalakukkokaupunkiin ja Koskelosta Pohj. Esplanadi 3:een.

13. Pauliine Koskelon puheen yleisen osaston osalta voidaan vain todeta, miten innokkaasi KKO:n presidentti on ajanut ja ajaa yhä edelleen hovioikeuteen tapahtuvan valitusoikeuden rajoittamista erilaisten valituslupapykälien avulla. Hän näyttää kuvittelevan, että mitä enemmän valitusoikeutta tosiasiallisesti rajoitetaan, sitä paremmin kansalaisten oikeusturva toteutuu! No, tämä ristiriita selittynee osin sillä, että Koskelo ei ole itse milloinkaan toiminut asianajajana eikä tuomarina KKO:ta alemmassa instanssissa.

14. Mutta kamoon, nythän Koskelo on päässyt ainakin Itä-Suomen osalta tavoitteeseensa, sillä hänen hyvän ystävänsä Mikael Krogeruksen johdolla toiminut hovioikeus tullaan ilmeisesti lakkauttamaan kokonaan! Vuoden 2013 mentyä kukaan ei enää saa valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen. Kaverilta meni siis hovioikeus niin sanotusti "alta" ja tätä kehitystä Koskelo on omasta ja koko KKO:n puolesta ollut lämpimästi kannattamassa ja ajamassa. Tästä Koskelo on varmaan ilmoittanut suuren ilonsa Kuopion hovioikeusihmisille! Presidentti Koskelo puhuu mahtipontiseen sävyyn "uuden hovioikeuden" perustamisesta. Riittäkö Suomeen jatkossa siis yksi ainoa hovioikeus, vai mistä oikein mahtaa olla kysymys? Erässä toisessa yhteydessä Koskelo puhui "tuomioistuinten saaristosta", vaikka käräjäoikeuksien lukumäärän alentamisesta reilusta 50:stä 27:een oli kulunut aikaa vasta vuoden verran.

15. Onko Kuopiossa jo perustettu tai tullaanko sinne pikapuolin perusamaan Wiipurin Itä-Suomen hovioikeuden kilta? Sen tehtävänä olisi muistella wanhoja hyviä aikoja eli aikaa, jolloin Wiipurissa ja sittemmin Kuopiossa oli vielä toimiva hovioikeus. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka opasti meitä Stefan Wallinia koskevassa kantelupäätöksessään, että varuskuntakilloista esimerkiksi Uudenmaan Prikaatin kilta Dragsvikissa voisi toimia oikein hyvin, vaikka itse varuskunta lakkautettaisiin. Vastaavasti hovioikeuskilta voisi vaalia toimintansa päättäneen hovioikeuden muistoa.

453. Kaksi tuomiota: STT-doping-jutun ja Vaasan hovoikeuden Ulvilan surmajutun tuomiot

Itärajalla, kuva on Petkeljärveltä, entisöidään juoksuhautoja ja korsuja, olisiko niillä joskus käyttöä vielä tositilanteessa...

1. Eilen torstaina ja tänään perjantaina on annettu tuomiot kahdessa merkittävässä ja laajaa julkisuutta herättäneessä rikosjutussa. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomion niin sanotussa STT-doping -jutussa ja Vaasan hovioikeus puolestaan tänään Ulvilan surmajutussa.

2. Mahdollisesti kommentoin kumpaakin tuomiota myöhemmin tarkemmin. Tässä vaiheessa muutama yleinen huomio ratkaisuista ja niiden julkistamisvoista.

3. Kumpikin tuomio annettiin kirjallisena eli niin sanottuna kansliatuomiona asianomaisen tuomioistuimen kansliassa. Lain mukaan pääsääntönä on kuitenkin, erityisesti käräjäoikeuden osalta, tuomion julistaminen käsittelyn päätyttyä saapuvilla olevien asianosaisten ja yleisön läsnä ollessa.

4. Tuomion antaminen kansliatuomiona on käräjäoikeudessa lain mukaan poikkeus, sillä se tulee kysymykseen ainoastaan silloin, "jos laajassa tai vaikeassa asiassa tuomioistuinten jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii" (OK 24:8.2 ja ROL 11:7.2). Hovioikeuden osalta laissa sanotaan, että "ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa" (OK 24:17.1).

5. Olen jo aiemmin parissa blogijutussa - samoin kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) - todennut, että kansliatuomion antamisesta on tullut käytännössä käräjäoikeudessa vähänkin laajemmassa tai hankalammassa jutussa pääsääntö, vaikka laki ei tätä edellytäkään. Minusta tämä on oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta valitettava käytäntö.

6. Olen kirjoittanut esimerkiksi blogissa 292/23.6.2010 koskien Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan surmajutussa antamaa tuomiota) asiasta näin:

7. Käräjäoikeus antoi tuomionsa siis niin sanottuna kansliatuomiona. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomiota ei julistettu suullisesti eikä tuomion julkistamista varten pidetty oikeuden istuntoa, vaan tuomiokappaleita jaellaan käräjäoikeuden kansliasta syyttäjälle ja muiden asianosaisten avustajille ja asiamiehille samoin kuin tiedotusvälineiden toimittajille. Tällainen tapa on yleistynyt nykyisin niin, että jokaisessa vähänkin laajemmassa jutussa ratkaisu annetaan kansliatuomiona. Tuomion julistamisesta käsittelyn ja päätösneuvottelun päättymisen jälkeen, joka aiemmin oli ainoa mahdollinen tapa julkistaa ratkaisu, on nykyisin tullut poikkeus.

Tästä olisi päästävä eroon, sillä oikeudenmukaiseen oikeudenkäynnin keskeisesti kuuluva julkisuusperiaate edellyttäisi, että merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä rikosjutuissa tuomion julkistamista varten pidettäisiin julkinen istunto, jossa tuomituilla olisi mahdollisuus nähdä vielä kerran tuomarinsa. Tuomio olisi tuossa tilaisuudessa toki valmiiksi kirjoitettuna ja se jaettaisiin asianosaisille ja heidän avustajilleen, mutta samalla tuomari kuitenkin selostaisi suullisesti tuomion pääkohdat ja -perustelut; mistään tuomion sisäluvusta ei siis olisi kysymys. Tässä tilaisuudessa asianosaisilla olisi myös tilaisuus esittää kysymyksiä tuomion eri kohdista, jotka eivät kenties ole heille oikein "avautuneet" ja tuomari voisi vastaavasti tiedustella, onko esimerkiksi tuomittu ymmärtänyt, mistä tuomiossa on kysymys.

Näin tehdään monissa muissa maissa. Suomessa tuomarit sitä vastoin haluavat pääkäsittelyn päättymisen jälkeen ikään kuin luikkia karkuun tai piiloon haluamatta enää nähdä tai tavata asianosaisia. Samaa julkisuusperiaatetta tulisi soveltaa myös päätöksiä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa annettaessa, mutta näissä tuomioistuimissa Suomessa on iät ja ajat vallinnut täysin salainen menettelytapa: tuomiot annetaan aina kirjallisina kansliasta. Myös asian käsittely ylioikeuksissa selvän pääsäännön mukaan kirjallista, joten asianosaiset eivät näe lainkaan tuomareita.

8. Sekä STT:n doping-jutussa sekä Ulvilan surmajutussa on toki ollut kyse laajasta ja tavanomaista vaikeammasta jutusta. Tuomion laatiminen valmiiksi kirjallisena on siis ollut perusteltua. Mutta tämä ei olisi estänyt, että näin laadittu kirjallinen tuomio olisi "julistettu" istunnossa saapuville kutsuttujen asianosaisten (poissaolo ei estäisi tuomion julistamista) ja paikalle saapuneiden tiedotusvälineiden edustajien ja mahdollisen muun yleisön läsnä ollessa. Tarkoitus ei ole, että tuomio luettaisiin tilaisuudessa sanasta sanaan, vaan oikeuden puheenjohtaja kertoisi ja selostaisi lyhyesti ratkaisun lopputuloksen ja sen pääperustelut. Tämän jälkeen asianosaisilla ja heidän avustajillaan tai asiamiehillään olisi vielä tilaisuus esittää oikeudelle kysymyksiä tuomion johdota.

9. Miksi Suomessa ei sitten käytännössä menetellä edellä kerrotulla järkevällä tavalla? Ilmeisesti siksi, että laki ei siihen velvoita. Suomalaiset tuomarit ovat, kuten olen sanonut ennenkin, pikkulegalisteja, jotka pitävät tiukasti kiinni lain kirjamesta. Varsinkin silloin, kun heidän pitäisi tehdä jotakin sellaista, mihin laki ei heitä nimenomaan velvoita! Mutta laki ei toisaalta kielläkään tuomareita menettelemästä järkevällä tavalla. - Kukahan viitsisi kertoa tuomareille tämän yksinkertaisen asian?

10. Toinen asia, josta olen myös "saarnannut" näissä yhteyksissä, koskee sitä, että tuomioistuimet eivät, korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta lukuun ottamatta, juuri koskaan tiedota ratkaisuistaan internet-kotisivuillaan. Tämä puute ilmeni jälleen kerran Helsingin käräjäoikeuden eilen antaman tuomion yhteydessä. Vaikka käräjäoikeus oli laatinut tiedotteen, joka jaettiin tuomiota koskevan cd-tiedoston kera toimittajille käräjäoikeuden kansliasta, kyseisestä tiedotteesta, itse ratkaisusta puhumattakaan, ei mainita käräjäoikeuden kotisivuilla halaistua sanaa.

11. Helsingin käräjäoikeus, kuten muutkin käräjäoikeudet ja hovioikeudet vastaavanlaisissa tapauksissa, siis "palvelee" eli tiedottaa ratkaisustaan kyllä toimittajille, mutta suuri yleisö unohdetaan tiedottamisessa tyystin. Toki sanotun tiedotteen ja koko tuomion, joka muuten on tallennettu cd-tiedostolle, voi tilata käräjäoikeuden kansliasta, mutta paljon kätevämpi tapa sekä yleisön että käräjäoikeuden kannalta olisi tiedottaa asiasta suoraan tuomioistuimen kotisivuilla. Itse sain käräjäoikeuden tiedotteen tänään, kun sitä pyysin, ja myös koko tuomio luvattiin lähettää.

12. Ilokseni voin todeta, että saarnani eivät ole näköjään menneet aivan hukkaan, sillä Vaasan hovioikeus näyttää alkavan pikku hiljaa oppia oikean tiedottamisen "tavoille." Hovioikeus nimittäin julkaisi tänään, eli heti ratkaisun antopäivänä, Ulvila-jutun tuomion samoin kuin siitä laaditun tiedotteen kotisivuillaan. Vielä pari kuukautta sitten annetun Kauhajoki-jutun tuomiosta Vaasan hovioikeus julkaisi netissä ainoastaan lyhyen tiedotteen, muttei koko ratkaisua, ja tiedotekin tuli vasta muutaman päivän viiveellä, eli sen jälkeen, kun olin ehtinyt sen puuttumista blogissani ihmetellä. Kehitystä on siis havaittavissa!

13. Helsingin käräjäoikeuden tuomiota on kehuttu muun muassa jutun syyttäjän toimesta perusteelliseksi ja hyvin perustelluksi. Itse en ole vielä tuomiota saanut, joten saatan palata asiaan myöhemmin. Tiedotteen perusteella jäin hieman ihmettelemään sitä, miksi Leppävuoren ja Piiraisen osalta salaaminen, koskien siis tietoisuutta hiihtäjien dopingin käytöstä, katsottiin merkittävyydeltään "sen verran vähäiseksi", että Trondheimin kisoissa 1997 tapahtuneesta "verenlaskemisesta" kertomatta jättäminen ei oikeuden mielestä täyttänyt törkeän petoksen tunnusmerkistöä. Eikö Leppävuoren ja Piiraisen osalta jutussa ollut todellakaan esitetty tietoisuudesta muuta näyttöä? Eivätkö Leppävuori ja Piirainen kuitenkin vaatineet SST:n toimittajien doping-oikeudenkäynnissä aika huimia korvaussummia? Eikö heidän olisi tullut jo Trondheimin tapahtumien perusteella ymmärtää, missä dopingin käytössä Suomessa "mentiin"?

14. Hovioikeus on perustellut Ulvila-jutun näyttökysymystä perusteellisesti ja mallikkaasti. Onhan siinä todella selkeä tasoero, kun hovioikeuden tuomiota vertaa Satakunnan käräjäoikeuden noin vuosi sitten antamaan langettavan tuomion perusteluihin. Kritisoin käräjäoikeuden tuomiota heti tuoreeltaan blogissani 292/23.6.2010 ja kiinnitin siinä huomiota myös käräjäoikeuden perustelutyyliin, jossa näin monia puutteita.

15. Pienenä puutteena hovioikeuden tuomiossa pitäisin sitä, ettei perusteluissa mainita tai käsitellä todistusharkinnan niin sanottuja "yleisiä oppeja". Tarkoitan sitä, että hovioikeus olisi voinut perustelujensa alkuosassa lyhyesti selostaa, mistä todistusharkinnassa on kyse, mitä eri metodeja tuomioistuin voin näytön harkinnassaan soveltaa ja mitä vaatimuksia näytölle ja sen riittävyydelle on yleensä ja erityisesti henkirikosasioissa asetettava. Yleisten oppien selostaminen olisi tehnyt perustelut yleisölle ymmärrettävimmiksi.

16. Kiinnitin huomiota myös siihen, että hovioikeuden tuomion perustelut eivät ole sillä tavoin "keskustelevat", että niissä olisi otettu kantaa myös siihen, mitä käräjäoikeus oli tiettyjen olennaisten seikkojen osalta perusteluissaan lausunut. Hovioikeus on lähtenyt perusteluissaan ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis aivan kuin se olisi ratkaissut jutun ensimmäisenä oikeusasteen. Tällainen tapa, jossa ylempi instanssi ei puutu juuri missään kohdin alemman oikeuden perustelulausumiin (vaikka tuomiossa on kyse nimenomaan alemman oikeuden tuomiosta tehdystä valituksesta), näyttää Suomessa - valitettavasti - yleistyneen, kuten korkeimman oikeuden ratkaisuista voidaan havaita.

17. Hovioikeuden päätelmä, jonka mukaan Anneli Auerin niin sanotussa "tunnustamisessa" esitutkinnan yhteydessä, ei itse asiassa ole ollut kyse aidosta tunnustamisesta, on täysin perusteltu. Tällainen menettely tutkinnassa, joka voitaisiin nähdä jopa jonkinlaisena tunnustukseen pakottamisena, ei ole kunniaksi esitutkintaviranomaisille. Auerin asianajaja Juha Manner on tänään ilmoittanut, että Auer tulee todennäköisesti tekemään eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun esitutkinnan puutteista ja epäkohdista kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Vaasan hovioikeuden tuomio löytyy tästä.

444. Vasaan hovioikeuden tuomio Kauhajoen koulusurmajutussa 15.4.2011, osa I

1. Vaasan hovioikeus antoi 15.4.2011 tuomion Kauhajoen koulusurma -jutussa - tapaus tunnetaan lehdistössä myös "Kauhajoen asejutun" nimellä (tuomio nro 471, diaarinro R 10/596). Puhun seuraavassa lyhyesti ja ytimekkäästi Kauhajoki-jutusta. Tuomiossa hovioikeus antoi ratkaisun valituksiin, jotka jutun kaikki osapuolet, siis syyttäjä, asianomistajat ja syytetty, tekivät Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden 29.1.2010 antamasta tuomiosta. Kuten muistamme, käräjäoikeus hylkäsi, äänestyksen jälkeen (2-1), kaikki jutussa esitetyt rangaistus- ja korvausvaatimukset. Katso blogi 216/29.1.2010, jossa on kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta.

2. Hovioikeus antoi 15.4.2011 tuomion johdosta seuraavan lyhyen tiedotteen, joka löytyy

tästä.

3. Tiedotteessa kerrotaan siis lyhyesti ja pääpiirteittäin tuomion lopputuloksesta, mutta siinä ei mainita juuri mitään tuomion perusteluista. Kuitenkin juuri "perusteluistaan tuomio punnitaan", kuten osuva sanonta kuuluu.

4. Todettakoon, jälleen kerran, että hovioikeuksien tiedotustoiminta on meillä edelleen melko tavalla lapsenkengissä. Finlexissä eli valtion säädöstietopankissa, jossa julkaistaan muun muassa kaikki KKO:n ja KHO:n ennakkopäätökset, julkaistaan vuosittain hyvin vähän hovioikeuksien ratkaisuja; vain noin 5-10 tuomiota kustakin hovioikeudesta vuosittain. Kun pieninkin hovioikeus ratkaisee vuodessa lonkalta arvioiden 1 500- 2 000 asiaa, on julkaistujen ratkaisujen osuus todella sangen vähäinen. Hovioikeuksien Finlex-ratkaisut koskevat sitä paitsi lähes järjestään tapauksia ja asioita, joilla ei ole tuntuisi olevan suurempaa yleistä merkitystä, vaan joiden merkitys rajoittuu lähinnä hovioikeuden ja käräjäoikeuksien omaan menettelyyn ja vähäisiin muotoseikkoihin. Tästä voisi saada vaikutelman, että hovioikeuksissa ei oikein tapahtuisi mitään tiedottamisen arvoista, mutta tästä tuskin on kysymys. Kysymys on, näin väittäisin, tuomioistuinlaitoksen yleensä vastahakoisesta suhtautumisesta tiedottamiseen.

5. Merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä asioissa ja jutuissa, joista Kauhajoki-juttu on hyvä esimerkki, hovioikeuksien odottaisi julkaisevan ratkaisunsa kokonaisuudessaan internet-sivuillaan, jolloin ratkaisut olivat kaikkien luettavissa ja arvioitavissa. On toki hyvä asia, että tästä Kauhajoki-tuomiosta on julkaistu yllä oleva tiedote, jossa on maininta siitä, miten asiasta kiinnostuneet voivat tilata itse tuomion. Mutta julkisuutta palveltaisiin paremmin, jos tuomio olisi luettavissa hovioikeuden sivustolla.

6. Hovioikeuksien ratkaisujen nykyistä laajemmasta tiedottamisesta ja julkaisemisesta on Suomessa toki puhuttu jo vuosikymmeniä - muistini mukaan jo 1970-luvulta lähtien - mutta asiallisesti ottaen kunnon toteutuksiin ei ole tässä(kään) asiassa vieläkään päästy. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana asiasta ei ole enää edes puhuttu.

7. Kuten hovioikeuksissa on iät ja ajat ollut tapana, hovioikeus ei myöskään tässä Kauhajoen tapauksessa julistanut tuomiota julkisesti asianosaisten, lehdistön edustajien ja yleisön ollessa saapuvilla, vaan tuomio annettiin niin sanottuna kansliatuomiona eli kirjallisesti hovioikeuden kansliassa. Olen puhunut myös tästä julkisuuden kannalta ongelmallisesta asiasta muutaman kerran blogissani. Nykyisin tämä kansliatuomio-villitys on levinnyt, kuten olen kertonut, laajalti myös käräjäoikeuksiin, sillä vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa käräjäoikeudet antavat tuomionsa kirjallisesti kansliasta. Tämä ei ole kuitenkaan ollut lakia säädettäessä tarkoituksena.

8. Ruotsissa hovioikeudet, samoin kuin alioikeudet, julkaisevat netissä ratkaisutiedotteita huomattavan paljon useammin kuin Suomessa. Tiedotteet ovat yksityiskohtaisempia kuin mihin Suomessa on totuttu ja niissä käsitellään usein lyhyesti myös ratkaisun perusteluja. Kansliatuomion antaminen ei ole Ruotsissa yhtä laajassa käytössä kuin Suomessa. Ruotsissa näyttää lisäksi yleistyvän käytäntö, jossa ratkaisun antanut tuomioistuin pitää tuomion julistamisen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa median edustajat ja miksei myös yleisö voivat esittää tuomareille kysymyksiä tuomion ja sen perustelujen johdosta.

Yksi esimerkki sanotunlaisen tiedotustilaisuuden järjestämisestä löytyy täältä.

9. Suomessa näin ei tapahdu, vaan kirjallisen kansliatuomion antaneet tuomarit tuntuvat päin vastoin haluavan piileskellä tiedotusvälineitä ja lymyillä joko oikeuden kulisseissa, kotona tai kesämökeillä taikka ties missä; pääasia, etteivät tiedotusvälineet vaan saisi heitä "langan päähän." Kun tähän on totuttu, eivät toimittajat edes kerro, missä kokoonpanossa tai ketkä tuomarit ovat osallistuneet ratkaisun tekemiseen.

10. Vaasan hovioikeuden tuomion ensimmäisellä sivulla mainitaan, että "hovioikeus on toimittanut asiassa 7.11. ja 15.2.2011 pääkäsittelyn, josta on laadittu erillinen pöytäkirja". Pääkäsittelyn pitäminen eli toimittaminen merkitsee sitä, että juttu on ratkaistu, ei esittelystä jutun esittelijän laatiman mietinnön pohjalta, kuten kirjallisessa hovioikeusmenettelyssä tapahtuu, vaan yksinomaan asianosaisten läsnä ollessa pidetyssä pääkäsittelyssä suullisesti vastaanotetun aineiston perusteella. Minusta tämä asia olisi selvyyden vuoksi syytä nimenomaan todeta hovioikeuden tuomiossa eikä siis tyytyä siinä vain toteamukseen, jonka mukaan asiassa on toimitettu (myös) pääkäsittely.

11. Se, että juttu on ratkaistu hovioikeudessa pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, ilmenee välillisesti siitä, että asian käsittelyssä mukana olleesta hovioikeuden esittelijästä eli viskaalista käytetään tuomiossa ja tiedotteessa nimikettä "valmistelija", ei siis esittelijä. Valmistelija-esittelijä avustaa hovioikeuden ratkaisukokoonpanoa asian valmistelun ja pääkäsittely kuluessa ja kirjoittaa mahdollisesti myös luonnoksen hovioikeuden ratkaisuksi. Jos hovioikeuden käsittely on, kuten käytännössä 80 prosenttisesti tapahtuu, kirjallista esittelymenettelyä, ei tuomiossakaan puhuta valmistelijasta, vaan käytetään (oikeaa) termi "esittelijä." Esittelijä vastaa hovioikeuden menettelyn ja tuomion laillisuudesta periaatteessa samalla tavalla kuin jäsenetkin, sen sijaan valmistelijalla ei ole näin laajaa virkavastuuta.

12. Sallittaneen jälleen kerran todeta, että korkeimmassa oikeudessa tilanne on, kuten olen aiemmin kertonut, tässä suhteessa muun muassa todistelulta edellytettävän välittömyyden kannalta sikäli kummallinen, että vaikka KKO toimittaa jutussa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan usein myös todistajia, asiaa ei kuitenkaan ratkaista suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, vaan suullisen käsittelyn jälkeen asiassa järjestetään vielä kirjallinen esittelymenettely, jossa asia ratkaistaan esittelijän mietinnön pohjalta. Teknisesti asiaa on yritetty "selittää" sillä, että KKO:n suullinen käsittely ei ole pääkäsittely, vaan "muunlainen" suullinen käsittely. Sillä, millä nimellä suullista käsittelyä kutsutaan, ei kuitenkaan ole merkitystä.

13. Lain mukaan hovioikeuden tuomio on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, erityisestä syystä sanottu aikaa voidaan kuitenkin ylittää; outoa kyllä, laissa ei ole asetettu mitään aikaa, jonka kuluessa tuomio on viimeistään annettava. Tässä tapauksessa hovioikeuden pääkäsittely päättyi 15.2. ja tuomio annettiin 15.4. Asia on kuitenkin vaikeusasteeltaan tavallista hankalampi ja myös tavanmukaista laajempi, joten ei voida sanoa, että ratkaisun antamisessa olisi viivytelty. Lähes 40 sivua käsittävän tuomion laatiminen ja perustelujen kirjoittaminen on ymmärrettävästi vienyt aikaa.

14. Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-tuomio on teknisenä suorituksena eli rakenteeltaan asianmukainen ja yleisesti ottaen hyvin perusteltu. Tämä ei ole mikään ihme, sillä hovioikeuden puheenjohtajana jutussa toimi hovioikeudenlaamanni Mika Huovila, joka on kirjoittanut tuomion perusteluista korkeatasoisena pidetyn väitöskirjan "Periaatteet ja perustelut" (2003) jossa on keskitytty erityisesti näytön perustelemiseen. Vuoden 2003 alussa ilmestyi myös minun ja OTL Petri Martikaisen kirja "Pro et contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä." Huovilan väitöskirja ilmestyi vasta meidän kirjamme ilmestymisen jälkeen.

15. OTT Mika Huovila on entinen (Savonlinnan) käräjätuomari. Hän toimi ennen Vaasan hovioikeuteen siirtymistään muutaman vuoden korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksena. Petri Martikainen on, laatimani luonnoksen pohjalta, arvostellut Mika Huovilan väitöskirjan Defensor Legis -lehdessä vuonna 2004 julkaistussa kirjoituksessa "Periaatekeskeistä perustelemisoppia" (ss.298-303). Myös kirjaan Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) sisältyy arviointi Huovilan periaatekeskeisestä tutkimusmetodista (ss. 222-225). Asia voidaan kiteyttää niin, että kun Huovila tutkii tuomion perustelemista lähinnä oikeusperiaatteiden valossa teoreettisena ilmiönä tai kysymyksenä, olen itse pitänyt perustellumpana teeman ongelmakeskeistä metodia ja käytännönläheistä tarkastelutapaa. Huovila pohtii lähinnä sitä, milloin ja minkälaisissa tapauksissa tuomioistuimen tulisi tai pitää perustella seikkaperäisesti ja milloin ja millä perusteilla perusteluista puolestaan voidaan tinkiä. Minua sen sijaan on kiinnostanut enemmän se, mitä laatuvaatimuksia hyville (ideaalisille, optimaalisille) perusteluille voidaan asetta ja miten ns. vaikeissa tapauksissa perustelut tulisi käytännössä näytön ja normiperustelujen osalta laatia.

16. Tuomion kirjoitustapa on virheetöntä ja ymmärrettävää asiaproosaa, kysymyksenasettelut ovat selkeitä, useat väliotsakkeet helpottavat perustelujen seuraamista ja perusteluissa on viitattu ja selostettu oikeuskäytäntöä ja eräiltä osin myös oikeuskirjallisuuden kannanottoja. Joissakin kohdin olisin kuitenkin itse kirjoittanut perustelut hieman toisella tavalla.

17. Yksi esimerkki tästä. Tuomion perusteluissa on selostettu ensin (ss. 15-20) faktoja otsikolla "H:n (siis syytetty, olen jättänyt tässä nimen mainitsematta) menettely)". Tämän jälkeen seuraa laaja jakso "Hovioikeuden arvio H:n menettelystä" (ss. 20-31). Viimeksi mainittu jakso on tosin jaettu useilla väliotsikoilla eri jaksoihin tai kysymyksiin. Tästä aiheutuu kuitenkin hankaluutta sikäli, että hovioikeuden arvioon perehtymisen yhteydessä lukija joutuu palaamaan takaisin siihen, mitä perusteluissa aiemmin (ss. 15-20) on kirjoitettu faktoista, sillä hovioikeus tyytyy jälkimmäisessä osiossa viittaamaan vain hyvin lyhyesti siihen, mitä tuossa "faktaosiossa" oli kerrottu.

18. Minusta hieman parempaan tuomion rakenteeseen olisi ehkä päästy, jos olisi noudatettu kysymyskohtaista jaottelua, eli tapaa, jossa jokaisen kysymyksen tai teeman osalta olisi selostettu ja käsitelty sekä a) faktoja ja b) hovioikeuden oikeudellista arviointia. Esimerkiksi väliotsikon "Oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman" (ss. 26-28) alla olisi voitu ensin (hyvin lyhyesti) selostaa ne relevantit kohdat, joita jutussa kuullut todistajat olivat kertoneet. Tämän jälkeen oikeus olisi pohtinut otsikossa mainittua kysymystä, jossa on kyse, paitsi oikeudellista, myös ja ennen muuta näyttökysymyksen arvioinnista.

19. Näytön kertomisen (selostamisen) yhteydessä minua jäi hieman askarruttamaan tapa, jolla tämä tuomiossa tehty. Tältä osin tuomiossa näyttäisi nimittäin olevan kyse aika pelkistetystä esitystavasta tai suorastaan jonkinlaisesta kliinisestä kerronnasta. Turhat "lässytykset" ja todistajien kertomusten selostamisen yksityiskohdat on jätetty perusteluista pois. Tämä on minusta sinänsä hyvä asia, sillä usein tuomioissa selostetaan ummet ja lammet todistajien kertomuksia sellaisista kysymyksistä tavalla, jolla ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi ratkaisun kannalta juuri minkäänlaista merkitystä. Toisaalta en suosittelisi myöskään hovioikeuden tuomion perusteluissa esiintyvää kliinisen pelkistävää kirjoitustyyliä, josta kaikki nyanssit ja todistajien "omat sanat" on jätetty pois. Joidenkin todistajien oalta jäin tietyissä kohdin kaipaamaan sitä tai niitä sanoja tai ilmaisuja, joilla todistaja oli itse asiansa oikeudelle kertonut.

20. Tuomion perusteluissa ei toki voida juuri koskaan antaa ulkopuoliselle lukijalle, joka siis ei siis ole seurannut oikeudenkäyntiä paikan päällä, täysin autenttista kuvaa ja käsitystä siitä, mitä todistelussa ja todistajan kuulustelussa on tapahtunut ja millä sanoin ja tavalla kukin todistaja on asiansa esittänyt. Mutta joissakin avainkohdissa tai -kysymyksissä oikeus voisi ajatella, paitsi jutun asianosaisia, myös yleisöä, sillä eihän tuomion perusteluja kirjoiteta yksinomaan vain jutun asianosaisille, vaan perusteluja kirjoitettaessa tulisi ajatella myös hieman yleisöä tai ainakin ratkaisun sisällöstä kiinnostuneita ihmisiä.

21. Juuri näytön perustelemisen yksityiskohtaisuuden osalta Mika Huovilalla ja minulla tuntuu yleensäkin eli ns. periaatteessa olevan hieman erilainen käsitys, kuten edellä viitatussa Martikaisen artikkelista ja myös kirjasta Tuomion perusteleminen ilmenee. Lyhyesti sanottuna Huovila on sitä mieltä, että suuri (tai pienikään) yleisö ei ole juurikaan kiinnostunut näyttökysymyksen perusteluista, vaan että yleisö on, jos tuomion perustelut ihmisiä yleensäkään kiinnostavat, kiinnostunut enemmän siitä "mitä laki sanoo" eli lainsoveltamisesta konkreettiseen tapaukseen. Mitä taas oikeusjutun asianosaisiin tulee, niin Huovilan mukaan heille näyttökysymystä ei ole tarpeen perustella laajasti siksi, että he ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu on otettu vastaan ja he pystyvät tällä perustella ilman laajempia perustelujakin mieltämään, miksi oikeus on päätynyt näyttökysymyksessä tuomiosta ilmenevään lopputulokseen. Vielä Huovila on esittänyt, että vaatimus näyttökysymyksen yksityiskohtaisen perustelemisesta olisi ristiriidassa todistelun välittömyyden kanssa. Huovilan mukaan todistelun välittömyys menettäisi merkityksensä tai siitä ei voitaisi pitää kiinni, jos oikeuden tulisi tavallaan "jälkikäteen" yrittää muistella ja kuvailla esimerkiksi sitä, mitä kukin todistaja tarkkaan ottaen kertoi ja miltä (kuinka uskottavalta) todistajan kertomus vaikutti.

22. Itse olen näiltä osin eri mieltä Huovilan kanssa. Ensiksikin kokemus ja käytäntö on osoittanut selvästi, että ns. suuri yleisö on kiinnostunut etenkin rikosjutuissa nimenomaan näyttökysymyksistä eli esimerkiksi siitä, mitä todistajat ovat kertoneet ja onko syytteen tueksi esitettyä näyttöä pidettävä riittävänä. Tästä on Suomessakin viime vuosilta lukuisia esimerkkejä, ajatellaanpa vaikkapa vain esimerkiksi Bodomjärven kolmoismurhan tai äskettäin päättyneen Ulvilan murhajutun oikeudenkäyntejä. Tuomon perustelujen merkitystä asianosaisten ohella myös oikeusyhteisölle ja suurelle yleisölle on viime aikoina muutoinkin entisestään korostettu, sillä yleisesti katsotaan, että juuri asianmukaiset perustelut ovat keino ylläpitää luottamusta tuomioistuinlaitoksen puolueettomuuteen ja lainkäytön legitimiteettiin.

23. Se, että jutun asianosaiset ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu ja näyttö on otettu vastaan ja he ovat itsekohtaisesti voineet tehdä havaintoja todistajien luotettavuudesta, ei minusta vähennä perustelujen merkitystä. Perusteluissahan on kyse nimenomaan siitä, miten tuomioistuin on juttua ratkaistessaan arvioinut näyttöä. Perusteluillaan tuomioistuin voi - parhaassa tapauksessa - saada myös eri mieltä olleet asianosaisen vakuuttumaan siitä, että oikeus on arvioinut näytön asianmukaisesti ja oikein. Tähän vaaditaan, kuten perusteluilta yleensäkin, tuomioistuimelta kärsivällisyyttä ja perusteluilta siten seikkaperäisyyttä ja avoimuutta eli puolesta ja vastaan -näkökohtien esittelyä ja punnintaa, siis lyhyesti sanottuna pro et contra -perustelumetodin omaksumista.

24. En yhdy myöskään siihen käsitykseen, että vaatimus näyttökysymyksen seikkaperäisestä ja avoimesta perustelemisesta voisi olla jollakin tavalla vapaan todistusharkinnan tai todistelun välittömyyden vastainen. Jos pelkältä intuitiolta halutaan välttyä, kuten pitäisi, niin tuomioistuimen tulee tietenkin perustella näyttökysymystä jo voidakseen kontrolloida sitä näkemystä (intuitiota), johon tuomarit ovat alustavasti todistelussa ja päätösharkinnassa päätyneet. Näyttökysymyksen seikkaperäisillä perusteluilla on merkitystä myös silloin, kun jutun hävinnyt asianosainen harkitsee sitä, kannattaako hänen valittaa näyttökysymyksen osalta vai ei. Perustelut ovat tarpeen myös valituksen laadinnan ja ylemmän oikeuden tutkinnan kannalta.

25. Tämä hieman pitkäksi venähtänyt esipuhe tai alkusoitto oli tarkoitettu pohjustukseksi sille, mitä olen ajatellut jatkossa esittää, kunhan pääsen itse pääasiaan ja arvoin hovioikeuden tuomiota näytön ja lain soveltamisen osalta. Nyt, sadepäivän illalla, on syytä lopetella tähän.

PS

Ampuma-aselain muutokset tulivat voimaan tänään maanantaina. Lakiuudistus tiukentaa erityisesti käsiaseiden saantia ja nostaa ikärajoja. Käsiaselupien myöntämisen ikäraja nousee 20 vuoteen. Aseluvan hakijat joutuvat myös soveltuvuustestiin.

Uudistus tuli siis voimaan vasta tänään! Tärkeintä olisi kuitenkin ollut, että tätä uudistusta olisi alettu valmistella heti vuoden 2007 syksyllä sattuneen Jokelan koulusurmien jälkeen ja että sisäministeriö olisi jo vuonna 2007 antanut uudet ja tiukemmat ohjeet aseluvan myöntämisestä ja haltuun ottamisesta. Olen varma, että jos näin olisi tehty, ei Kauhajoen koulusurmia olisi tapahtunut. Mutta juuri mihinkään toimenpiteisiin ei Jokelan surmien jälkeen ryhdytty, kuten hyvin muistamme. Tämä osaltaan mahdollisti Kauhajoen surmat vain vuosi Jokelan jälkeen.

Vaasan hovioikeuden tuomiota Kauhajoki-jutussa voidaan minusta kritisoida asiallisesti erityisesti siitä, että hovioikeus sivuutti perusteluissaan lähestulkoon kokonaan Jokelan koulusurmat ja niiden merkityksen vastaajien vastuuta arvioidessaan. Jokela olisi pitänyt ottaa huomioon harkittaessa syytetyn rikosoikeudellista vastuuta, mutta erityisesti valtion korvausvastuun oalta. Hovioikeus kuitenkin ratkaisi jutun ikään kuin siltä pohjalta, että Kauhajoki olisi ollut ensimmäinen koulusurmatapaus.

392. Ontuuko oikeuskanslerinviraston tiedottaminen?

Oikeuskanslerinviraston (OKV) logo...hieman utuiseltahan tuo "pilvilinna" näyttää...

1. Yksi blogiin n:ro 391/17.2.2011 jätetty kommentti koski oikeuskanslerin Johannes Koskisen menettelystä antaman päätöksen tiedottamista. Asia on siinä määrin merkittävä, että se on syytä ottaa tässä vielä udelleen tarkasteltavaksi. Miten oikeuskansleri tiedottaa päätöksistään? Tiedotettiinko Johannes Koskista koskevasta päätöksestä?

2. Oikeuskanslerinviraston internet-sivuilta (www.okv.fi) löytyy kahdenlaisia tiedotteita. Oikeuskanslerin tärkeimmiksi katsomista ratkaisuista tai kannanotoista tiedotetaan kohdassa "uutisluontoista materiaalia". Vähemmän tärkeitä päätöksiä sisällytetään oikeuskanslerin ratkaisutietokantaan.

3. On kuitenkin suuri määrä ratkaisuja, joista oikeuskanslerinvirasto ei tiedoteta kummallakaan tavalla.

4. Vuosittain oikeuskanslerinvirasto julkaisee vuosikertomuksen, mutta siihen ei välttämättä oteta edes kaikkia ratkaisutietokannassa mainittuja asioita tai niistä mainitaan vain hyvin suppeasti.

5. Tänä vuonna oikeuskanslerinviraston kotisivuilla on julkaistu seuraavat "tärkeimpiä asioita" koskevat tiedotteet:

- 15.2.2011 Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen puhe Kazakstanissa

- 9.2.2011 Peruskoulujen oppilashuollossa puutteita

- 3.2.2011 Oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden määrä jatkoi kasvuaan

- 2.2.2011 Suullisen käsittelyn pitäminen suljetuin ovin perusteltava asianmukaisesti

- 28.1.2011 Työterveyshuollon järjestelyt ontuvat Oulussa

- 19.1.2011 Lahden lastensuojeluviranomaisille huomautus

- 14.1.2011 Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen alustus Asianajajapäivillä

6. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan Johannes Koskisen asiaa koskeva päätös on päivätty 17.2.2011. Minulle - tein asiaa koskevan kantelun, myös Alpo Rusi kanteli - päätös lähetettiin sähköpostitse samana päivänä noin kello 15. Otaksun, että kantelun kohde eli Johannes Koskinen on saanut päätöksen jo päivää paria aikaisemmin - tämä on normaali käytäntö - tai joka tapauksessa viimeistään 17.2.

7. Päätöksestä olisi siis voitu laatia tiedote ja ottaa siitä maininta edellä mainittuun netti-katalogiin viimeistään perjantaina 18.2.

8. Minusta päätös kuuluu ilman muuta edellä mainittuihin tärkeimpiin asioihin. Se koskee ex-oikeusministerin epäiltyä virkavelvollisuuden rikkomista, joka perustuu virassa tehtyä ihmis- ja perusoikeuden eli syyttömyysolettaman loukkaukseen. Tämän loukkauksenjohdosta johdosta valtio on lainvoimaisella tuomiolla velvoitettu maksamaan vahingonkorvausta Alpo Rusille (erään toisen perusteen kanssa yhteensä 20 000 euroa).

9. Kuten blogissani mainitsin, asiaa voidaan tämän vuoksi pitää periaatteelliselta kannalta jopa merkittävämpänä kuin konsanaan pääministeri Matti Vanhasen epäiltyä jääviyttä. Vanhasen tapauksesta, jossa valtiolta ei ole edes vaadittu korvauksia, on käyty julkisuudessa ennennäkemätön ja suorastaan hirmuinen prosessi, mutta Johannes Koskisen asiasta on oltu suht koht hiljaa.

10. Tämän vuoksi päätöksestä olisi tullut tiedottaa asianmukaisella vakavuudella. Todettakoon myös, että silloin kun sanottu kantelu tammikuussa 2010 tehtiin, siitä tiedotettiin ja kantelusta kerrottiin suurimmissa sanomalehdissä sekä sähköisissä viestimissä.

Mutta oikeuskansleri 17.2. antamaa päätöstä ei löydy edellä mainitusta luettelosta. Tietoa ja selostusta päätöksestä ei ole, ainakaan vielä, otettu myöskään edellä mainittuun "vähäisempiä" asioita koskevaan oikeuskanslerin ratkaisutietokantaan.

11. Onko Koskis-ratkaisu haluttu tieten tahtoen piilottaa tai salata julkisuudelta? Olisiko se voinut jäädä kokonaan piiloon, jollen olisi kertonut siitä blogissani?

12. Tiedotusvälineissä päätöksestä kerrottiin ensiksi Ylen teksti-tv:ssä perjantaina iltapäivällä. Otaksun, että Yle sai tiedon päätöksestä myöhään illalla 17.2. julkaistusta blogijutustani. Tämän jälkeen uutinen levisi sitten muihinkin tiedotusvälineisiin.

13. Oikeuskanslerin edellä mainitussa tiedotekatalogissa mainitaan muun muassa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen puhe 15.2.2011 Kazakstanissa, tiedote päätöksestä, joka koskee asiaa otsikolla "Suullisen käsittelyn pitäminen suljetuin ovin perusteltava asianmukaisesti" (2.2.2011) sekä "Työterveyden järjestelyt ontuvat Oulussa" (28.1.2011).

14. Vaikuttaisi hieman siltä, että oikeuskanslerin mielestä Mikko Puumalaisen Kazakstan-puheesta tiedottaminen on niin tärkeää, että siitä oli tiedotettava heti kohta. Onko sitten ex-oikeusministerin syyttömyysolettaman rikkomista koskevaa päätöstä pidetty niin yhdentekevänä, ettei siitä ole kannattanut tiedottaa mitään eikä missään yhteydessä? En tiedä.

15. Vai olisiko tiedottamispimentoon jokin muu syy? Mikähän se voisi olla?

16. Luulisin, että suomalaiset olisivat ja ovat edelleen vähintään yhtä kiinnostuneita saamaan tiedon Johannes Koskisen kanteluasian ratkaisusta kuin Mikko Puumalaisen kaukana Aasiassa pitämästä puheesta. Koskis-päätös olisi todennäköisesti voinut kiinnostaa ihmisiä jopa himpun verran enemmänkin kuin Puumiksen puhe syvässä idässä.

17. Kuten anonyymi alussa mainitussa kommentissaan kirjoittaa: Kazakstanilaisten oikeusturva on toki tärkeä asia, mutta kyllä kai oikeuskanslerin tulisi olla vielä enemmän huolestunut suomalaisten oikeusturvasta samoin kuin siitä, noudattavatko Suomen tasavallan hallituksen ministerit virassaan tärkeitä ihmis- ja perusoikeuksia vai pitävätkö he niitä vain jonkinlaisina pilipali -asioina, joita saa mennen tullen rikkoa.

18. Olen samaa mieltä ja katson, että mainitun arvojärjestyksen tulisi heijastua myös OKa-viraston tiedottamistoiminnassa.

19. Tiedotekatalogissa mainittu "Työterveysolojen ontuminen (ontuminen onkin osuva termi tässä yhteydessä) Oulussa" on sekin toki tärkeä asia, varsinkin oululaisille työssä kävijöille (myös muille kuin ontuvaisille). Mutta pitäisin kyllä kyllä Johannes Koskisen päätöstä vähintään yhtä tärkeä ja tiedottamisen arvoisena asiana. Tuon päätöksen merkitys ei nimittäin rajoitu vain Ouluun tai Hämeenlinnaan taikka jollekin muulle yksittäisille paikkakunnalle, vaan sillä on merkitystä koko valtakunnassa. Itse teema eli ihmisoikeudet on, kuten oikeuskanslerinvirastossakin tiedostettaneen, suorastaan universaalinen.

20. Alussa mainittu anonyymi lopettaa oman kommenttinsa näin:

- Kun lukee oikeuskanslerin sanotun päätöksen ja blogistin siitä esittämän kritiikin, ymmärtää kyllä syyn, miksi päätöksestä ei ole haluttu tiedottaa, vaan siitä on haluttu vaieta.

Anonyymi taitaa olla oikeassa!

21. Oikeuskanslerinvirastossa tiedottamisviivettä puolusteltaneen sillä, että päätöksestä ei ole vielä ehditty tiedottaa internetissä.

22. Minun havaintojeni mukaan käytäntö on kyllä ollut sellainen, että oikeuskanslerinvirasto on tiedottanut tärkeistä päätöksistä internet-kotisivullaan välittömästi ratkaisun antopäivänä, jos ylipäätään tiedottaa. Mitäpä sitä päätöstä joskus viikon kuluttua enää tiedottamaan, jos asia kerran on jo tullut muulla tavoin kaikkien tietoon!

Haluaisiko oikeuskanslerinvirasto kenties yksityistää tiedottamisen asiakkaidensa tehtäväksi?

363. Supon kiusaamisselvitys: Paateroija iski taas

1. Poliisin ylin johto on tehnyt Supossa selvitystä väitetyistä kiusaamistapauksista, joka valmistuu tammikuun puolivälissä.

2. Supon työilmapiiri nousi puheenaiheeksi marraskuussa, kun kenttävalvontayksikön päällikkö Selin syytti Supon johtoa mustamaalaamisesta ja kiusaamisesta. Myöhemmin samassa kuussa ylitarkastaja Mikkola esitti väitteitä Supo-johdon järjestelmällisestä kiusaamisesta, joka oli jatkunut edellisen päällikön Seppo Nevalan ajoista.

3. Olisi ollut korrektia, jos poliisin ylijohto olisi antanut selvityksen tekijöille työrauhan eikä olisi ängennyt julkisuuteen keskeneräisessä asiassa ja yrittänyt vaikuttaa selvityksen sisältöön.

4. Mutta vielä mitä: Mikko Paatero teki sen jälleen! Edellisestä Paateron "iskusta" eli niin sanotusta "paateroinnista" koskien Pudasjärven poliisiasemalla tapahtunutta traagista kuolemantapausta ei ollut ehtinyt kulua kuin reilu viikko (katso blogiani 16:12.: Paatero teki sen taas), kun poliisiylijohtaja halusi sotkeutua omalaatuisella tiedottamisellaan keskeneräiseen selvitystyöhön.

5. Paateron mukaan suojelupoliisissa ei ole todettu viitteitä "järjestelmällisestä kiusaamisesta" tai työilmapiirin ongelmia "muutamia yksittäistapauksia" lukuun ottamatta (hs.fi). Paateron mukaan "keskusteluja" Supossa on käyty erikseen osastopäällikkö Paavo Selinin ja ylitarkastaja Matti Mikkolan esiintuomista asioista. Selvityksessä on käyty läpi muun muassa työyhteisön menettelytapoja, henkilöjohtamista sekä vuoropuhelun kehittämistä.

6. Paateron mukaan "jo tässä vaiheessa on kuitenkin käynyt selväksi, että suojelupoliisin toiminnallinen suorituskyky on korkea".

7. Paateron puuttuminen keskeneräisiin selvityksiin ja tutkintoihin on täysin sietämätöntä ja osoitus poliisiylijohtajan harkintakyvyn ja ammattitaidon puutteesta. Paatero haluaa selvästi vaikuttaa selvitysten ja tutkimusten sisältöön tuomalla esiin omia kannanottojaan ennen selvitysten valmistumista.

8. Paateron esitutkintalain vastaisesta tiedottamisesta on tehty noin kaksi vuotta sitten kantelu oikeuskanslerille. Oikeuskansleri istuu kuitenkin asian päällä kuin tatti eikä saa millään ratkaisuaan valmiiksi. Tällä välin Paatero häärii julkisuudessa yhä uusilla tiedotuksillaan ja hankaloittaa selvitysten tekijöiden ja tutkijoiden työtä.

9. Paateron toiminta nakertaa, ei vain poliisin ylijohdon, vaan koko poliisitoiminnan uskottavuutta ja luottamusta poliisin objektiivisuuteen.

361. Paatero teki sen taas!

1. Torstain vastaisena yönä Pudasjärvellä sattunutta poliisivankilan vartijan kuolemaa tutkitaan esitutkinnassa rikoksena eli tarkemmin sanottuna kuolemantuottamuksena sekä virkavelvollisuuden rikkomisena. 49-vuotias vartija kuoli, kun poliisimiehen ase laukesi yöllisessä harjoituksessa ja osui vartijaan. Paikalla poliisiasemalla oli laukauksen sattuessa neljä henkilöä. Harjoituksessa käytettiin normaalia virka-asetta eli pistoolia. Kyseessä ei ollut ampumaharjoitus, vaan aseenkäsittelyharjoitus ilman panoksia. Jostain syystä yhden poliisin aseeseen oli jäänyt patruuna.

2. Asiaa tutkii Oulun poliisilaitos ja tutkinnanjohtajana toimii Lapin kihlakunnan syyttäjäviraston syyttäjä. Lain mukaan tutkinnanjohtajana poliisirikosasioissa toimii aina virallinen syyttäjä, ei poliisi.

3. Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 9 §:n mukaan oikeus antaa tietoja esitutkinnasta julkisuuteen on yksin tutkinnanjohtajalla ja hänen esimiehellään. Poliisirikosasioissa tiedottaminen kuluu siis tutkinnanjohtajaksi määrätylle viralliselle syyttäjälle.

4. Tästä päästäänkiin varsinaiseen asiaan.

5. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei ole noudattanut edellä mainittua tiedottamissäännöstä. Paatero on antanut asiasta tietoja julkisuuteen, vaikka hän on ollut tietoinen siitä, että tapausta tullaan tutkimaan poliisirikosasiana ja esitutkintaa johtaa virallinen syyttäjä, joka lain mukaan yksin tiedottaa asiasta.

6. Paatero on kertonut muun muassa Helsingin sanomille (uutinen julkaistu tänään klo 11.53), että hänen tietojensa mukaan poliisit harjoittelivat aseenkäyttöä ensin ilman panoksia. Tämän jälkeen poliisit saattoivat aseensa toimintakuntoon.

7. "Ampuja ei mitä ilmeisimmin muistanut tätä, kun harjoitus jatkui", kertoi Paatero HS:lle. Ohjattu harjoittelu tapahtui Paateron mukaan poliisilaitoksen kellarissa. Harjoitus jatkui myöhemmin yöllä rakennuksen muissa tiloissa. Harhalaukaus ei näillä näkymin muuta poliisin aseharjoitteluun liittyvää ohjeistusta, Paatero sanoi lehdelle.

8. "Poliisin aseenkäsittely on hyvin ohjeistettua. Tapaus näyttää puhtaalta vahingolta", Paatero arvioi. Aseen käyttöä harjoitellaan, jos työtehtävät antavat siihen mahdollisuuden. Paateron mukaan sillä ei ole merkitystä, onko työvuoro yö- vai päiväaikaan. Kyse on omatoimisesta harjoittelusta, jota kukin poliisilaitos ohjaa itsenäisesti.

9. Samanlaisia lausuntoja, joissa otetaan yksityiskohtaisesti kantaa tapaukseen ("harhalaukaus" tai "vahingonlaukaus"; "ohjattu harjoittelu"; "harjoittelu poliisilaitoksen kellarissa" jne.), Paatero on antanut Pudasjärven tapauksen johdosta myös muille tiedotusvälineille. Pitää muistaa, että vaikka Paatero on luonnehtinut tapausta - vaikkei tutkintaa ollut vielä edes aloitettu - vahingonlaukaukseksi, saattaa kysymyksessä olla kuolemantuottamus, sillä aseenkäyttäjän, erityisesti aseenkäyttäjän ammattilaisen, tulee luonnollisesti aina varoa ja huolehtia siitä, ettei hän vahingossakaan leikittele tai "harjoittele" aseella, jossa on patruuna.

10. Poliisirikosasioiden tutkintaa koskevien tiedottamissäännösten sivuuttamisessa Paatero on jo vanha tekijä. Muistamme muun muassa, miten Mikko Paatero kiirehti heti Kauhajoen koulusurmien jälkeen syksyllä 2008 vakuuttamaan useissa medioissa, että surma-aseen kouluampujalle jättänyt komisario toimi "täysin ohjeiden mukaisesti." Paatero otti julkisuudessa kantaa poliisin toiminnan myös Ulvilan surmajutun tutkinnan yhteydessä.

11. Helmikuussa 2009 poliisiylijohtaja Paatero kiirehti selittämään mediassa, että Humppila piiritystilanteen päätteeksi 60-vuotiaan miehen kuoliaaksi ampunut poliisimies toimi jälleen "täysin annettujen ohjeiden mukaisesti." Olen kertonut tästä Humppilan ampumavälikohtauksesta ja Paateron sanotusta menettelystä ("paaterointi") blogissani 7.2.2009 "Poliisi ampui miehen Humppilassa."

12. Koska Paateron tiedottamisinnolle ei näyttänyt tulevan loppua, tein Humppilan tapauksesta oikeuskanslerille osoitetun kantelukirjelmän, jossa pyysin selvittämään Paateron menettelyn oikeellisuuden. Tämä kirjelmä on julkaistu edellä mainitussa blogissani 7.2.2009. Oikeuskansleri on pyytänyt eri osapuolilta kantelun johdosta lausunnot ja selvitykset, mutta asia on edelleen ratkaisua vailla. Kohta tämänkin kantelun tekemisestä on kulunut kaksi vuotta.

13. Paateron "omaehtoinen" ja oudoksuttava tiedottamisintoisuus ja silmiinpistävä halu pestä poliisimiehet puhtaaksi tässäkin asiassa, on herättänyt huomiota mm. hs.fi:n yleisökommenteissa. Paatero ei näytä millään ymmärtävän, ettei hänen ensisijaisiin tehtäviinsä kuulu tutkintaan joutuvien poliisimiesten puolustaminen, sillä hänen tulisi vastata puolueettomasti ja uskottavasti yleisen turvallisuuden ylläpitämisestä.

14. Poliisiylijohtajan tulee pidättäytyä ennen poliisirikostutkinnan aloittamista ja sen aikana kaikista lausunnoista, jotka koskevat asianomaisen poliisimiehen tai hänen kollegojensa taikka esimiestensä menettelyä tai annettujen ohjeiden noudattamista. Sellaiset lausunnot voidaan helposti nähdä epäasiallisena puuttumisena tutkintaan. Paateron lausuntoja voidaan tulkita niin, että hän on tarkoittanut antaa "ohjeita" alaisilleen siitä, miten tapausta pitää tutkia ("selvä vahingonlaukaus") ja mitä poliisimiesten tulee kuulusteluissa kertoa.

15. Pudasjärven tapauksessa on outoja piirteitä. Ehkä Paateron tiedotusinto joutuu juuri niistä. Tuntuu kummalliselta, että poliisimiehet ryhtyivät harjoittelemaan aseenkäyttöä aamuyöllä poliisiaseman tiloissa. Miksi näin piti tehdä? Eikö poliiseilla ole laajassa poliisipiirissä todellakaan muuta tekemistä kuin "leikkiä" keskenään virka-aseilla keskellä yötä? Asian luonteesta johtuen on vaikea uskoa, että näihin kysymyksiin saadaan tutkinnassa luotettavaa selvitystä.

171. Nänninimemisjuttu hovioikeudessa

Kuvassa ei liene nänni...

Olen seurannut blogissa joitakin mielenkiintoisia oikeusjuttuja. Osa niistä on kesken ja lainvoimaisesti vielä ratkaisematta. KKO on antanut valitusluvaan muun muassa ParkComin yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa jutussa ja Pääministerin morsian -kirjasta syntyneessä rikosjutussa, jossa valittajana ovat Susan Ruusunen ja kustantaja Kari Ojala. Molemissa jutuissa odotellaan KKO:n tuomiota vielä tämän vuoden aikana. Palataan sen jälkeen asiaa.

Helsingin hovioikeudessa on käsiteltävänä juttu Johanna Korhonen vs. Alma Media; käräjäoikeus hylkäisi Korhonsen kanteen. Hovioikeuden ratkaisu siirtynee ensi vuoden puolelle. Vaasan hovioikeuden käsittelyssä on mielenkiintoinen Pietarsaaren vauvansurmaa koskeva juttu. Tampereen käräjäoikeus antaa huomenna tuomion Pikku-Antonin lapsikaappausjutussa, jossa syytettynä on Antonin äiti Rimma Salonen.

Ruandassa käytävässä Porvoon käräjäoikeuden joukkotuhontajutusta ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään. Tiedotusvälineiden into, joka oli alussa suuri ja toimittajia lappoi Kigalissa solkenaan, näyttää lopahtaneen kokonaan. Mitähän sinne Afrikkaan ja Kigaliin mahtaa oikein kuulua? Halloo...kuuluuko..."häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää..."

Seuraavassa ikään kuin pienenä välipalana muutama kommentti Rovaniemen hovioikeuden viime perjantaina 9.10. antamasta tuomiosta niin sanotussa Raahen nänninimemisjutussa.

Raahen sairaalassa työskentelevää noin 60-vuotiasta mieslääkäriä (radiologi) syytettiin Raahen käräjäoikeudessa seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteen mukaan - syyttäjänä jutussa toimi naispuolinen kihlakunnansyyttäjä - kyseinen lääkäri oli heinäkuussa 2007 tutkinut nuoren 20 -vuotiaan lähihoitajaksi opiskelevan naisen rintoja muun muassa tunnustelemalla rintoja takaapäin ja imemällä naisen nänniä. Tätä pidettiin syytteessä, johon nainen yhtyi. epäasiallisena menetelmänä. Lääkäri oli lisäksi levittänyt tutkimuksessa tarvittavaa geeliä paljain käsin molempiin rintoihin, myös tämä oli syytteen mukaan väärä tapa.

Nainen kertoi oikeudessa menneensä sairaalaan rintojen ultraäänitutkimukseen. Hän oli riisunut yläruumiinsa paljaaksi ja mennyt hoitopöydälle makaamaan ja laittanut pyyhkeen suojakseen. Lääkäri oli huoneeseen tultuaan ottanut mitään puhumatta pyyhkeen pois ja sivellyt käsin tutkimuksessa tarvittavaa geeliä hänen rintoihinsa. Jossakin vaiheessa lääkäri oli kehunut naisen rintoja hyvän muotoisiksi. Ultraäänikoe oli sujunut muuten asiallisesti.

Tämän jälkeen nainen oli kertonut rinnastaan tulevasta eritteestä. Nyt lääkäri oli pyytänyt naista nousemaan ylös, mennyt hänen taakseen ja puristellut rintoja molemmin käsin pyörivin liikkein. Naisen takana ollessaan lääkäri oli painautunut kiinni potilaaseen.

Kun rinnoista ei ollut tullut eritettä, oli lääkäri kysynyt, saako hän maistaa nänniä. Nainen oli kertomansa mukaan suostunut pyyntöön hämmennyksissään ja paniikkitilassa. Lääkäri oli imenyt toista nänniä noin 10-15 sekunnin ajan pitäen samalla käsiä naisen rinnoilla.

Asianomistajan mielestä lääkärin tutkimustapa ei kuulunut potilaan ja lääkärin väliseen suhteeseen, vaan parisuhteeseen. Naisen mukaan hänelle oli syntynyt tilanteessa epämiellyttävä, nöyryytetty ja inhottava olo ja hän oli reagoinut voimakkaasti tilanteeseen. Hän oli seuraavana päivänä ottanut yhteyttä sairaalaan potilasasiamieheen. Nainen on vaatinut lääkäriltä korvauksia.

Lääkäri on jutussa syytettynä kertonut, että kysymys oli ollut tavanomaisesta tutkimustilanteesta. Hän tekee vuosittain noin 300 vastaavaa tutkimusta. Geelin levittäminen lastalla oli lääkärin mukaan epäkäytännöllistä, käsin geelin sai levitetyksi tasaisemmin eikä se haitannut tutkimusta mitenkään.

Rintojen tutkiminen potilaan istuessa on lääkärin mukaan hankalaa. Hän kiisti tutkineensa rintoja pyörivillä liikkeillä, vaan kertoi painelleensa rintoja eri puolilta todetakseen mahdollisia kyhmyjä. Nännin imemistä lääkäri kertoi käyttäneensä saadakseen eritteen esille. Kyseessä on vanha tapa, josta hän oli kuullut eräältä kätilöltä. Hän oli saanut imemiseen luvan potilaalta.

Lääkäri kertoi kehuneensa naisen rintoja kauniin muotoisiksi rauhoitellakseen tutkittavaa. Hänen mukaansa tutkittavat ovat usein huolissaan rintojen muodosta ja epäilevät niissä erilaisia vikoja. Lääkäri kiisti toimineensa seksuaalisessa tarkoituksessa. Hän ei ollut huomannut, että potilas olisi ollut jotenkin vaivaantunut.

Raahen käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa 2008 kaikki syytteet ja korvausvaatimukset toteen näyttämättöminä. Käräjäoikeus viittaisi erityisesti siihen, että syytettä vastaan puhui se, että nainen oli antanut suostumuksensa nännin imemiseen. Käräjäoikeus piti lääkärin käyttämiä tutkimusmenetelmiä osin epäasianmukaisina, mutta näiltäkään osin menettely ei täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä. Näytöllisesti epäselvässä tilanteessa asia tulee ratkaista syytetyn eduksi, käräjäoikeus opasti perusteluissaan.

Syyttäjä ja asianomistaja valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Hovioikeudella oli käytössään jo käräjäoikeudelle annettu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) asiantuntijalausunto; TEO on sittemmin lakkautettu ja sen tehtävät ovat siirtyneet Valvira-nimiselle uudelle viranomaiselle (latojan huomautus). Lausunnon mukaan geeliä ei tule levittää käsin vaan erityisellä tutkimusanturalla. Tutkittavan rinnan imemiseen ei ole lausunnon mukaan mitään lääketieteellistä aihetta. Mahdollisen eritteen maulla ei ole merkitystä, eikä imemisen avulla voida myöskään päätellä, tuleeko vuoto yhdestä vai useammasta tiehyeestä.

Hovioikeudessa kuultiin uutena todistajana sairaalan potilasasiamiestä. Hän kertoi, että syytteessä olevasta lääkäristä oli kanneltu ennen nyt kysymyksessä olevaa tapausta kaksi kertaa ja tapauksen jälkeen vielä kaksi muuta kertaa. Hovioikeus katsoi, ettei potilasasiamiehen lausumalla ollut asiassa merkitystä. - Tämä on aivan oikein, koska noista muista tapauksista ei ollut rikosjutussa lainkaan kyse. Lehtitiedoista ei ilmene, olivatko nämä muut kantelut johtaneet joihinkin toimenpiteisiin lääkäriä vastaan.

Hovioikeus lausui tuomiossaan, ettei sillä ole aihetta arvioida näyttöä tai siitä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.

-------

Toisin kuin oikeusistuimet näyttävät jutussa ajatelleen, tapauksessa ei ole ongelmallista niinkään näyttö, vaan se, miten faktoja tulee juridisesti arvioida. Jostakin syystä, varmaankin vanhoja perinteitä ja kirjoitustapoja noudattaen, tuomioistuimet pyrkivät tekemään aika usein riitaisista kysymyksistä näyttökysymyksiä, vaikka siitä ei todellisuudessa olisikaan kysymys. Tuomion perusteluissa voidaan esimerkiksi sanoa, että ei ole näytetty, että syytetty olisi syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vaikka kyse on itse asiassa ollut siitä, onko syytetyn sinänsä selvää menettelyä lain mukaan pidettävä kyseisenä rikoksena.

Tässäkin tapauksessa faktat ovat selvät, tekisi mieli sanoa jopa harvinaisen selvät. Asianomistaja ja syytetty ovat kertoneet tapahtumista jokeenkin yhtäpitävästi. Ainoa erimielisyys faktoissa koskee sitä, oliko nainen ollut tutkimusta tehtäessä vaivaantunut tai jopa paniikissa, kuten hän itse jälkeenpäin on väittänyt. Tämä seikka ei kuitenkaan ole puhdas tai "raaka" fakta, vaan kyse on arvostuksenvaraisesti asiasta eli mielipidekysymyksestä.

Lehtitietojen mukaan mikään ei näytä tukevan väitettä, jonka mukaan asianomistaja olisi ollut paniikissa, hädissään tai edes kiukustunut. Jos olisi ollut, niin hän olisi luultavasti "syöksynyt" tutkimushuoneesta ulos ovet paukkuen tai jopa kirkuen. Mutta mitään tällaista ei ole edes väitetty tapahtuneen. Kannattaa panna merkille, että nainen ei mennyt potilasasiamiehen puheille heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Kyse on siis siitä, onko lääkärin suorittamaa tutkimusta ja menettelyä pidettävä väitetyllä tavalla rikollisena menettelynä. TEO:n lausunnossa lääkärin metodia ei pidetä lääketieteellisesti "aiheellisena," mutta toisaalta sitä ei ainakaan suoranaisesti kritisoida epäasialliseksi. Kun on ilmeistä, että kyseistä imemismetodia on vanhastaan käytetty, lääkärin ei voida katsoa syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Geelin levittämistapa - käsin vai lastalla - vaikuttaa jokseenkin merkityksettömältä asialta, ja samaa voidaan sanoa rintojen tutkimisesta potilaan seisoessa tai maatessa tutkimuspöydällä.

Mikään seikka ei viittaa myöskään kunnianloukkaukseen - lääkärihän päin vastoin kehui tutkittavan rintoja kauniiksi! Samaa on sanottava seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta syytöksestä. Tässä kohdin on aivan oleellista se, että lääkäri kysyi ennen toimenpiteeseen ryhtymistä, suostuuko nainen siihen. Asianomistaja myöntää, että hän antoi suostumuksen nänninsä imemiseen. Tapauksessa mikään ei tunnu viittaavan seksuaaliseen hyväksikäytön tarkoitukseen. Ovet eivät paukkuneet eikä lääkäri saanut potilaaltaan "korvilleen."

Mainittakoon, että joissakin etelän medioissa - muun muassa Helsingin Sanomissa - ei kyseisen tapauksen uutisoinnissa ole mainittu lainkaan naisen suostumusta nännin imemiseen. Kun tästä on päätelty, että lupaa ei kysytty eikä saatu, ovat monet lukijat syyttäneet raivostuneina hovioikeutta vaikka mistä.

Tapauksesta tuntuu muutoinkin nousseen tarpeettoman suuri kohu tiedotusvälineissä. Se olisi voitu estää, jos hovioikeus olisi julkistanut ratkaisustaan asianmukaisen tiedotteen ja pannut sen internet-kotisivuilleen kaikkien nähtäväksi. Mutta tätä hovioikeus ei tehnyt - ei ole tehnyt ilmeisesti koskaan - ja samalla nihkeää ja julkisuuskielteistä tiedotuskäytäntöä edustavat myös kaikki muut suomalaiset hovioikeudet.

Ei siis mikään ihme, jos hovioikeudet, varsinkin Itä-Suomen HO ja Rovaniemen HO, saavat kuulla etelän medioissa (keskustelupalstoilla) kunniansa tuon tuostakin!

Mitenkähän tapauksessa olisi käynyt, jos tutkimuksen suorittanut lääkäri ei olisikaan ollut jo kuusikymppinen äijä, vaan nuori ja komea á la tohtori Rossi? Olisikohan syyte siinä tapauksessa nostettu?