1164. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen. KKO 2026:19

1. Oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvitää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella; L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (HyvL 362/2009). Tämän ns. hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianonosaisella on oikeus saada valtion varoista lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta  oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. 

2. Hyvityslaki säädettiin Suomen saatua lukuisia Euroopan ihmisoikestuomistuimen langettavia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä. Hyvityslain keskeisin tavoite oli tättäää uroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vatimukset . 

3. Hyvitystä on vaadittava tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä. Viivästyistä arvioitaessa otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian latu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys  asianosaiselle. Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvitystä maksetaan enintään 10 000 euroa. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa tai alentaa.

4. Ratkaisussa KKO 2026:19, joka on annettu eilen 0.3.2026 ja julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina),  on kysymys rikosasian asianomistajalle (A) oikeudenkäynnin viivästymisestä maksettavan hyvityksen edellytyksistä. Tapauksessa on kysymys siitä, mistä ajankohdasta oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on alkanut ja oliko asianomistajalla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella. 

4a. Kyse on hyvityslain 5 §:n  1 momentin tutkinnasta. Momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasiassa, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Momentin 3 kohdan mukaan asianomistajan osalta sanottu aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa.  

5. Asianomistaja A oli pahoinpitelyrikoksen asianomistajana 30.10.2019 esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta, mutta ei ollut tuolloin esittänyt korvausvaatimuksia. Rikosasia oli tullut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vireille 28.6.2022, ja asianomistajan korvausvaatimus oli saapunut käräjäoikeuteen 2.5.2023. Asian pääkäsittely käräjäoikeudessa oli toimitettu 4.10.2023 ja käräjäoikeus oli antanut pääasian osalta lainvoimaiseksi jääneen tuomionsa 30.10.2023.  

6. A on käräjäoikeudessa vaatinut hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa katsoen, että  oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli alkanut 30.10.2019, jolloin häntä oli kultu esitutkinnassa ja jolloin hän oli esittnyt rangaistusvaatimuksen epäiltyä kohtaan.

7. Käräjäoikeus on tuomiollaan 30.10.2023 hylännyt A:n hyvitysvaatimuksen, koska A ei ollut vielä esitutkinnassa ottanut kantaa siihen, tuleeko hän esittämään asiassa korvausvaatimuksia. Näin ollen oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettavan ajan oli katsottava alkaneen vasta 2.5.2023, jolloin A oli toimittanut vaatimuskirjelmänsä käräjäoikeudelle.  Kun käräjäoikeus oli ratkaissut asian tuomiolla 30.10.2023, ei käräjäoikeusmenettely ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään.

8. A valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 17.4.2024, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäynti oli hyvityslain tarkoitetulla tavalla alkanut jo 30.10.2019, jolloin Aoli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa epäillylle rangaistusta. Vaikka esitutkinta oli kestänyt varsin pitkään eli 2 vuotta 3 kuukautta, asian kokonaiskäsittelyaikaa ei kuitenkan voitu pitää niin pitkänä, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa olisi loukattu. Hovioikeus ei siten muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta, vaan hylkäsi valituksen.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A toisti valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksensa. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

10. KKO katsoi katsoi tuomiossaan, jonka laajoja perusteluja ei ole tässä syytä yksityiskohtaisesti toistaa, ensinnäkin (kohdat14-19), että asianomistajalla voi olla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä myös silloin, kun hän on esittänyt vain rangaistusvaatimuksen.

11. Toiseksi KKO tulkitsi hyvityslain 5 §:n 1 momentin säännöstä yhdenmukaisesti ennakkopäätöksen KKO 2020:2 kanssa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta siten, ettei alkamisajankohta riipu siitä, minkä sisältöisen vaatimuksen asianomistaja on esittänyt: ts.  asianomistajan esitutkinnassa esittämä rangaistusvaatimus on riittävä (kohdat 20-26).

12. Puheena olevassa asiassa KKO totesi (kohdat 27-30), että käräjäoikeuden tuomion antamiseen (30.10.2019) oli kulunut A:n esitutkintakuulustelusta (30.10.2019) tasan neljä vuotta. Esitutkinta oli A:n kuulustelusta lähtien kestänyt noin kaksi vuotta kolme kuukautta. Asianomistajaa ja todistajaa oli kuultu varsin pian esitutkinnan alkamisesta, mutta pahoinpitelystä epäiltyä vasta noin kahden vuoden kuluttua. Tänä aikana polisi  ei ollut tehnyt muuta kuin ainoastaan lähettänyt pyynnön lääkärinlausunnon saamiseksi. 

13. Tapauksesa oli ollut kyse suppeasta ja yksinkertaisesta rikosasiasta. KKO katsoi, että esitutkinta oli viivästynyt hyvitykseen oikeuttavalla tavalla yhdellä vuodella kun otettiin erityisesti huomioon, että esitutkinnassa oli ollut pitkä passiivinen ajanjakso. Sen sijaan asian käsittely syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa ei ollut viivästynyt. Asian käsittelyn kokonaiskestoaikaakaan ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä, kun siitä vähennetään hyvitykseen oikeuttavaksi katsottu yhden vuoden aika. 

14. KKO velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle hyviyksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.

15. KKO:ssa äänestys. Ratkaisu ilmaisi oikeusneuvosten Tuomo Antilan ja Eva Tammi-Salmisen mielipiteen. Oikeusneuvos Pasi Pölönen oli lopputuloksesta samaa mieltä, mutta hieman erilaisilla perusteluilla. Oikeusneuvokset Lena Engstrand ja Ari Kantor sen sijaan pysyttivät hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen ja hylkäsivät A:n valituksen.

16. KKO:n enemmistön perustelut ovat vähemmistön jääneen kahden jäsenen - ja asian esittälijän - perusteluja vakuuttavammat. Vähemmistön mukaan  HyvL 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös ei mahdollista sellaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa, jonka mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan voitaisiin lain selvästä sanamuodosta poiketenktsoa. alkaneen jo esitutkinnassa. Vähemmistön lauusman mukaan hyvityslakia säädettäessä esitutkintavaihe on rikosasian asianomistajan kohdalla rajattu oikeudenkäynnin keston ulkopuolelle oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa. Myöskään perustuslain 106 §:stä ei vähemmistön mukaan ole johdettavissa  mahdollisuutta hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan selvästä sanamuodosta poikkeamiseen. 

17. KKO:n vähemmistö on pitäytynyt tiukasti hyvitylsin 5 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuotoon. Enemmistön tulkinta sen sijaan lähtee hyvityslain tavoitteista ja asianomistajan asettamisesta  tasavertaiseen asemaan rikosasian vastaajan kanssa. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan laajasti esittänyt perusteltuja näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta KKO:n enemmistö on puoltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). Tämän tulee olla tavoitteena myös oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain säännöksiä tulkittaessa. 

17. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan kuitenkin esittänyt erilaisia painavia näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta kKO:n enemmistö n pioltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). 

 

 

686. Tuomarin prosessinjohdosta Hyvinkään oikeusprosessin valossa

                                     Päällikköainesta...

1. Hyvinkään ampumissurmajutun pääkäsittely alkoi eilen käräjäoikeudessa. Jutun käsittelylle on varattu aikaa peräti kaksi viikkoa. Normaaliin tapaan pääkäsittelyssä kuultiin aluksi syyttäjän rangaistusvaatimukset, tällöin syyttäjä käytännössä lukee haastehakemukseen sisältyvän syytekirjelmän. 

2. Mediassa syyttäjän mainittua prosessitointa kuvataan usein toteamalla, että "oikeudessa luettiin tänään (kovat) syytteet" tietyssä rikosjutussa. Syyttäjän ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä harrastaa pikkutarkkaa sisälukua ja tankata syytekirjelmää sanasta sanaan monotonisella äänellä, vaan hän voisi kertoa syytteen pääkohdat sujuvasti ja olennaisia seikkoja painottaen. Syyttäjänkin olisi hyvä tuntea retoriikan alkeet.

3. Syyttäjän alkupuheenvuoron jälkeen istunnossa kuullaan asianomistajan eli rikoksen uhrin tai, jos on kysymys henrikoksesta, uhrin lähiomaisten vaatimukset. Useimmiten asianomistaj yhtyy syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen ja esittää tämän jälkeen rikokseen perustuvat korvausvaatimuksensa.

4. Oikeussaliselostusten mukaan tällä tavalla aloitettiin myös ampumissurmajutun käsittely eilen Hyvinkään käräjillä. Mutta sitten käsittelyssä tapahtui jotain, mikä sai MTV3:n kokeneen rikostoimittajan Jarkko Sipilän kummastelemaan. Sipilä purki eilen tuntojaan Elinkautinen-blogissaan otsikolla "Murhajutussa raha saa irvokkaan aseman".

5. Jarkko Sipilän selostuksen mukaan oikeudenkäynnissä ei kulunut tuntiakaan ennen kuin uhreja ryhdyttiin mittaamaan rahassa: 

- Minkä arvoinen on kuollut lapsi? Entä sisar? Entä tuleva puoliso? Onko 25000 euroa oikea summa? Vai 15000? Vai 5000? Kipua, särkyä, henkistä kärsimystä, kosmeettista haittaa, pysyvää vikaa, hautauskuluja, matkakuluja, fysioterapiaa, lääkekuluja, korvauksia vereentyneistä vaatteista ja menetetystä työajasta… Kaikki mitataan rahassa. Myös siis kuollut lähiomainen.

6. Sipilän mukaan suomalainen henkirikosoikeudenkäynti on tässä suhteessa irvokas. Hän sanoo, että kyse ei ole kenenkään virheestä, vaan itse rikosprosessista. Kyse ei suinkaan ole siitä, etteikö kärsimyksiä ja vahinkoja pitäisi korvata, toteaa Sipilä. Tietysti ne pitää, ja sen takia uhri ja kärsimykset on muutettava rahaksi, vaikkei se helppoa ole. Sitä Sipilä ei  kuitenkaan sano ymmärtävänsä, miksi tämä pitää tehdä heti oikeudenkäynnin alussa jo ennen kuin itse rikosta on kunnolla puitu. Sipilä oli itse oikeudessa paikan päällä seuraamassa käsittelyä ja hänen mielestään "kuulostaa erittäin pahalta, kun heti jutun alussa riidellään kuolleen ihmisen hinnasta".

7. Hyvinkään käräjillä syytetyn puolustus ilmoitti lähes poikkeuksetta kiistävänsä omaisten kärsimyskorvausten summat liian suurina, koska mainitut vaatimukset ovat korkeammat kuin mitä henkilövahinkoasian neuvottelukunta on suosittellut. Hyvinkäällä vaaditaan kuolleesta lapsesta 25000 euron korvausta, mutta mainittu neuvottelukunta, jonka sivutoimisena puheenjohtaja toimii muuten - kuinkas muuten - Helsingin hovioikeuden presidentti,  ehdottaa 2000-10000 euron korvausta.

8. Hyvinkään jutussa korvausvaatimusten käsittely on toki oikeudenkäynnin keskiössä,  koska uhreja ja vaarassa olleita ihmisiä oli noin neljäkymmentä. Korvausvaatimuksen esittämiseen oli varattu koko ensimmäinen istuntopäivä. Vaadittujen korvausten yhteissumma nousee yli puolen miljoonaan euroon. Sipilän mukaan korvaussummista riitely loukkaa uhrien arvoa, eikä sitä pitäisi tehdä oikeudenkäynnin alussa. Hyvinkään oikeussalissa oli ensimmäisenä päivänä paikalla ainoastaan yksi asianomistaja, eli ampumisessa loukkaantunut pesäpalloilija.

9. Hyvinkään käräjillä mentiin heti ensimmäisenä päivänä korvausvaatimusten riitelyyn jopa vähäisiin yksityiskohtiin saakka. Yhtenä esimerkkinä tästä Jarkko Sipilä mainitsee, miten puolustus kyseenalaisti paikalla olleen asianomistajan matkakuluista esittämän korvausvaatimuksen hoitokäynneillä tapahtavasta oman auton käytöstä, kun junalla olisi päässyt halvemmalla. Sipilän mukaan tässä ei ole mitään järkeä, koska oikeussalissa pitäisi käsitellä yhtä Suomen oikeushistorian julminta henkirikosta.

10. Jotkut Jarkko Sipilän blogikirjoituksen kommentoijista moittivat Sipilän esittämää kritiikkiä. Omasta puolestani sen sijaan allekirjoitan Sipilän kritiikin täysin. Vaikuttaa todella aika irvokkaalta, jos murhajutun oikeussalissa kiivaillaan heti käsittelyn ensimmäisinä tunteina esimerkiksi siitä, olisiko jokin hoitomatka pitänyt tehdä oman auton sijasta junalla ja yleensä korvausvaatimusten yksityiskohdista! 

11. Toki korvausvaatimukset on syytä esittää rangaistusvaatimusten jälkeen ja kuulla lyhyesti, tuleeko puolustus myöntämään vai kiistämään mainitut vaatimukset perusteiltaan tai/ja määriltään. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että korvausvaatimuksista pitäisi alkaa samaan "syssyyn" myös riidellä ja kinastella niin maan perusteellisesti ja yksityiskohtia myöten! Tämän ehtii tehdä hyvin vasta sen jälkeen, kun ensin on käsitelty teon rikosoikeudelliset kysymykset ja otettu vastaan niitä koskeva todistelu.

12. Mutta onko vika, niin kuin Jarko Sipilä epäilee, järjestelmässä, joka sallii Hyvinkään käräjäillä nähdyn eilisen, jopa makaaberina pidetyn näytelmän? Minusta kysymykseen on vastattava ilman muuta kieltävästi. Laki ei suinkaan määrää, että murhajutun tai minkään muunkaan rikosjutun käsittelyssä pitäisi menetellä epätarkoituksenmukaisesti tai suorastaan järjettömän tuntuisesti. Laki eli tässä tapauksessa laki rikosasian oikeudenkäynnistä (ROL) on joustava ja sallii järkevän eli asian laadun ja yleensä tarkoituksenmukaisen käsittelytavan. Vika on siinä, että tuomari ei aina osaa soveltaa eli käyttää lakia oikein, vaan sallii kummalliseen näytelmään johtavan käsittelytavan. Tarkemmin sanottuna vika on tuomarin prosessinjohdossa.

13. Hyvinkään tapauksessa asianomistajien korvausvaatimukset, jotka olivat varmasti kaikkien asianosaisten tiedossa valmisteluistunnon perusteella muutenkin, olisi voitu aivan hyvin ottaa käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun ensin olisi käsitelty teon rikosoikeudellinen puoli ja kuultu todistajat ja otettu puolin ja toisin vastaan muu syyllisyyttä koskeva näyttö. Vasta tämän jälkeen olisi voitu aloittaa korvausvaatimusten käsittely. Kun jutulle on varattu aikaa kokonaista kaksi viikkoa, vaikuttaa todella aika oudolta, että korvauskysymykset ja niitä koskeva kinastelu nousi heti prosessin alussa käsittelyn keskiöön. 

14. Jos tuomioistuimelle lain mukaan kuuluva prosessinjohto olisi ollut tuomarin eli oikeuden puheenjohtajan ”hanskassa”, Hyvinkään käräjillä olisi edetty siten kuin olen edellä todennut. Laki ei todellakaan estä asian järkevää käsittelyä. 

15. Rikosjutussa rikokseen perustuvat korvauskysymykset voidaan lain mukaan erottaa jopa kokonaan omaksi asiakseen, jolloin noudatetaan riita-asian käsittelyjärjestystä. Katso tästä ROL 3 luvun 3 §. Tuskinpa Hyvinkään tapauksessa tähän on aihetta mennä, mutta joka tapauksessa korvausvaatimusten käsittely ("riitely") olisi tullut siirtää tapahtuvaksi vasta sen jälkeen - vaikkapa kokonaan asian toiselle käsittelyviikolle - kunnes ensin olisi selvitetty ja otettu vastaan asian rikosoikeudellisia kysymyksiä koskeva aineisto. 

16. Mainittuun käsittelyjärjestykseen käräjäoikeudella olisi ollut lain mukaan mahdollisuus ja tästä valmistelua johtaneen tuomarin olisi pitänyt sopia syyttäjän ja asianosaisten asianajajien kanssa jo valmisteluistunnossa. Prosessinjohdosta rikosjutun pääkäsittelyssä säädetään ROL 6 luvun 5 §:ssä. Lainkohta on yleisluonteinen, mutta taitava tuomari löytää siitä toki oikeat keinot jutun erityislaadun ja laajuuden mukaiseen järkevään käsittelyyn.  

17. Mainitun pykälän mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Saman pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä, että ”asian erillinen osa”, esimerkiksi juuri rikokseen perustuvat korvausvaatimukset, käsitellään erikseen tai että käsittelyssä tehdään jokin muu poikkeus normaaliin käsittelyjärjestykseen. Kyse on tuomarin prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna muodollisesta sellaisesta.

18. Tuomarin prosessinjohdon tulisi olla aktiivista, sillä muussa tapauksessa prosessin johtaminen siirtyy tosiasiallisesti asianosaisten asianajajille ja tuomarille jää vain melko yhdentekevä rooli puheenvuorojen muodollisessa jakamisessa. Jos tuomarin prosessinjohto on lepsua ja passiivista, jutun käsittely alkaa helposti ajelehtia sinne tänne, jolloin käsittely venyy ja vanuu eikä prosessi ole lopulta lainkaan tuomarin hallinnassa. Tämä vaikuttaa myös asian selvittämiseen aineelliseen puoleen niin, että riski oikeudenkäynnin päättymisestä virheelliseen lopputulokseen kasvaa merkittävästi. Käytännössä tuomareiden prosessinjohto taso ja laatu vaihtelee paljon.

486. Eurooppalaista sananvapautta kohti - selkeä linjamuutos korkeimmassa oikeudessa (KKO 2011:71)

1. Sanomalehti Pohjalaisen pakolaiskeskusuutisointiin liittyvä kunnianloukkaussyyte kaatui viime viikolla korkeimmassa oikeudessa. Aiemmin myös Vaasan hovioikeus oli hylännyt jutussa ajetut syytteet. Käräjäoikeus sen sijaan oli tuominnut syytetyt sakkorangaistukseen.

2. Vaasassa ilmestyvässä Pohjalaisessa julkaistiin 26.8.2006 julkaistu pakolaisten vastaanottokeskuksen lopettamiseen liittynyt kirjoitus ja sen yhteydessä erillinen A:n haastattelu. Siinä kerrottiin A:n sanoneen muun muassa seuraavan: ”Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa on suorastaan rasistinen. -Alue, missä turvapaikanhakijat asuvat, on ghetto! Ympäriltä puuttuu vain piikkilanka ja kyltti ’Arbeit macht frei’.” A puolusti Vaasan vastaanottokeskusta ja perusti mainitut väitteensä keskusteluihin vastaanottokeskukseen sijoitettujen kanssa.

3. Virallinen syyttäjä ja Oravaisten pakolaisten vastaanottokeskuksen 36 työntekijästä 31 vaati Vaasan käräjäoikeudessa A:lle, lehtijutun laatineelle toimittajalle B:lle ja lehden päätoimittajalle C:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Työntekijöillä katsottiin olevan asianomistajan asema vaatia rangaistusta kunnianloukkausrikoksesta, vaikka heistä kenenkään nimeä ei mainittu lehtijutussa.

4. Vaasan käräjäoikeus totesi 18.1.2008 antamansa tuomion perusteluissaan, että lehdessä haastatellun A:n esittämille mielipiteille tai väitteille ei ollut löytynyt tosiasiapohjaa. Tällä ei ollut käräjäoikeuden mukaan edes merkitystä, koska haastattelun sisältö oli mielipiteenä tai väitteenä yhtä loukkaava. Haastattelun sisältämät ja paikkaansa pitämättömät ilmaisut olivat loukanneet asianomistajien kunniaa. Lehtijutun kirjoittaneen toimittaja B:n ja päätoimittaja C:n moitittavan menettelyn seurauksena A:n loukkaavat mielipiteet tai väitteet olivat saaneet julkisuutta. Lehdistöllä oli vastuunsa tietojen julkistamisessa ja yksilön oikeuksia oli tässä tapauksessa loukattu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n, B:n ja C:n kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen.

5. Vaasan hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi 30.10.2009 antamassaan tuomiossa, että A:n haastattelussa esittämät ilmaisut olivat olleet vahvoja ja kärjekkäitä. Arvostelun olisi voinut tehdä myös käyttämättä tällaisia ilmaisuja. Kysymys oli kuitenkin ollut A:n mielipiteistä, jotka olivat osittain pohjautuneet hänen omiin kokemuksiinsa laitoksen toiminnasta ja sen ulkoisista puitteista. Haastattelussa ei ollut mainittu ketään yksittäistä laitoksen työntekijää, vaan arvostelu oli kohdistunut julkisin varoin ylläpidetyn laitoksen ulkoisiin puitteisiin ja toimintaan kokonaisuudessaan. Tähän nähden ja kun otettiin lisäksi huomioon se laajempi asiayhteys ja taustakeskustelu, johon A:n haastattelu oli liittynyt, hovioikeus katsoi, ettei A ollut syytteessä mainittuja ilmaisuja käyttämällä syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Hovioikeus hylkäsi kaikkia kolmea syytettyä vastaan ajetut syytteet.

6. Korkein oikeus myönsi asianomistajille valitusluvan ja tutkissaan valituksen totesi, että A:n pakolaiskeskuksen työntekijöihin kohdistama arvostelu oli sinänsä ollut halventava. Toisaalta oli otettava huomioon, että arvostelu oli kohdistunut vastaanottokeskuksen työntekijöihin yleisesti ja esitetty julkisessa keskustelussa vastaanottokeskuksen tulevasta sijaintipaikkakunnasta.

7. Korkein oikeus katsoi, että kyseinen halventava lausuma oli luonteeltaan arvoarvostelma ja sen taustalla oli ainakin osittain A:n käymiensä keskustelujen pohjalta muodostama käsitys. Tämän vuoksi ja tuomion perusteluissa selostettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen korkein oikeus katsoi, ettei A:n lausuma tällaisessa yhteydessä esitettynä täytä sitä, mitä voidaan pitää rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan rangaistavana. Näin ollen A, jutun kirjoittanut toimittaja B ja lehden päätoimittaja C eivät olleet syyllistyneet pakolaisten vastaanottokeskuksen työntekijöihin kohdistuneeseen kunnianloukkaukseen.

8. Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste kokonaisuudessaan löytyy tästä.

9. KKO:n ennakkopäätöksestä on kyse selkeästä linjamuutoksesta, sillä aiemmin suomalaiset tuomioistuimet korkeinta oikeutta myöten ovat katsoneet Pohjalainen-lehdessä julkaistun jutun kaltaisen tapauksen täyttävän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Katso lähemmin blogia 257/27.4.2010 "KKO sananvapautta kaventamassa" ja siinä selostetut tapaukset. Tähän lopputulokseen päädyttiin vielä käräjäoikeuden tässä jutussa antamassa tuomiossa. Ylemmissä oikeusasteissa kirjaimellinen eli lain sanamuotoon perustuvan laintulkinta sai antaa tilaa asia-argumentteihin perustuvalle tulkinnalle, jossa pantiin painoa sille, missä yhteydessä ja tarkoituksessa kiistanalaiset väitteet oli esitetty.

10. Suomalaiset tuomioistuimetkin havahtuvat siis pikkuhiljaa huomaamaan, että maailma muuttuu ja sen myötä muuttuvat myös tulkinnat sananvapaudesta, joka on yksi vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Eurooppalainen suuntaus on kulkenut jo pitkään väljempään ja sananvapautta suosivampaan suuntaan. Korkein oikeus on saanut jo niin monta kertaa "lunta tupaan" ihmisoikeustuomioistuimelta sananvapausjutuissa, että sen oli nyt ilmeisesti suoranainen pakko muuttaa aiempaa tulkintakäytäntöään.

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jo vuosia sitten omaksuman linjan mukaisesti toisistaan pitää erottaa selkeät tosiasiat ja toisaalta kannanotot, jotka ovat mielipiteen kaltaisia arvoarvostelmia. Jos kyseessä on arvoarvostelmana, ei väitettä tarvitse perustella yhtä tarkasti kuin tosiasiaväitettä. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole edellyttänyt kovin suurta näyttöä arvoarvostelmien osalta. Näin siksi, että muutoin oikeus mielipiteiden esittämiseen ja argumentointiin saattaisi kaventua huomattavasti.

12. Korkein oikeus pohti nyt ensimmäistä kertaa selkeällä tavalla, oliko tapauksessa kyseessä tosiasiaväite vai arvoarvostelma. Tässä jutussa korkein oikeus piti sallittavina arvoarvostelmina haastateltava A:n mielipiteitä Oravaisten vastaanottokeskuksesta. Hänen tuntemustensa mukaan tuolloin keskuksen henkilökunta oli leipiintynyttä ja asenteiltaan rasistista. Turvapaikanhakijoille tarkoitettua aluetta hän luonnehti lehdessä ghettomaiseksi.

13. Asiassa oli toki merkitystä myös sillä, että A:n arvostelu kohdistui laajaan joukkoon ja asianomistajia oli 31, joiden nimiä ei lehtijutussa mainittu. Yhdestä tai parista kolmesta vastaanottokeskuksen työntekijästä, jotka olisi voitu lehtijutusta tunnistaa, ei sen sijaan olisi ollut sallittua esittää yhtä kärjekästä arvostelua.

14. Korkeimman ratkaisuselosteesta ei käy lähemmin ilmi A:n asema. Pohjalaisen mukaan A:lla on pitkä ja laaja kokemus tämän kaltaisissa kysymyksissä. Hänet tunnetaan muun muassa European Mothers-järjestön perustajana ja vuosikymmenet erilaista vapaaehtoistyötä tehneenä aktiivisena kansalaisena.

15. Tärkeistä yhteiskunnallisista asioista täytyy voida puhua julkisuudessa myös kärjekkäästi ja provosoivasti. Pohjalaisen haastattelussa käsitellyt pakolaisasiat kuuluvat sellaisiin asioihin ja niistä on käyty julkisuudessa vilkasta keskustelua jo vuosikausia ja keskustelu jatkuu edelleen. Kuten korkein oikeus sanoo, kansalaisilla on oikeus tietää myös kriittisistä kannanotoista.

16. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään omaksuma tulkinta on oikea myös sikäli, sillä suomalaiset ovat joutuneet hakemaan jo liian monta kertaa vapauttavia sananvapausratkaisuja Strassbourgin ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Kerran tämän joutui tekemään myös yksi Pohjalaisen toimittaja.

17. Tuolloin oli kyse tapauksesta EIT Selistö vs. Suomi 16.11.2004 selostetusta asiasta, jossa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että EIS 10 artiklaa oli rikottu, kun lehden toimittaja oli tuomittu lehtijuttunsa johdosta kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Korkein oikeus, jossa tuomittu toimittaja haki EIT:n ratkaisun jälkeen hovioikeudesta saamansa sakkotuomionsa purkua, ei kuitenkaan suostunut purkuun. Ks. lähemmin blogia 257/27.4.2010. Korkeimman oikeuden kyseisen ratkaisun (KKO 2008:24) perustelut tuntuvat toimittajan saaman rangaistuksen vähättelyn ja kotimaisten tuomioistuinten (virheellisten) ratkaisujen - myös sittemmin virheellisiksi todettujen ratkaisujen - merkityksen ylikorostamisen vuoksi suorastaan häpeällisiltä.

445. Vaasan hovioikeuden tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa II; asianomistajien syyteoikeus

1. Syyttäjän - laissa ei käytetä enää nimikettä "virallinen syyttäjä" - Kauhajoen komisarioon (H) käräjäoikeudessa kohdistama syyte, joka on toistettu ("uudistettu") hovioikeudessa, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 22.9.2008 perustui siihen, että H oli laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa mukaisen velvollisuutensa ottaa Matti Saaren hallussa ollut pienoispistooli poliisin haltuun. Syytteen mukaan H:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti poliisin haltuun, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että asetta käytettiin väärin.

2. Jutun asianomistajat eli Matti Saaren 23.9.2008 ampumalla surmaaman kymmenen henkilön 21 perheenjäsentä vaativat käräjäoikeudessa ja edelleen hovioikeudessa, että H tuomitaan rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta.

3. Hovioikeus otti jo ennen pääkäsittelyn alkamista omasta aloitteestaan esille kysymyksen siitä, onko mainituilla surmansa saaneiden henkilöiden lähiomaisilla jutussa asianomistajan puhevalta eli oikeus vaatia rangaistusta virkavelvollisuuden tahallisen tai tuottamuksellisen rikkomisen osalta. Päätöksellään 19.1.2011, jonka perustelut on toistettu 15.4.2011 annetussa tuomiossa, hovioikeus epäsi asianomistajalta puhevallan sanotulta osin.

4. Asianomistajan käsitettä ei ole laissa määritelty. Oikeuskäytännössä on noudatettu vakiintuneesti ns. Granfeltin nimellä kulkevaa eli prosessioikeuden professori O.Hj. Granfeltin 1920-luvulla lanseeraamaa asianomistajakäsitettä. Sen mukaan asianomistaja-asema edellyttää, että rangaistavaksi väitetty menettely on loukannut tai vaarantanut välittömästi sellaisen henkilön oikeutta tai etua, jonka suojelemiseksi rangaistussäännös on säädetty, tai että henkilölle on välittömästi rikoksen johdosta aiheutunut vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaade.

5. Hovioikeus on päätöksensä perusteluissa nojautunut sanottuun määritelmään sekä sen perustella aiemmin annettuihin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin. Perustelujen mukaan virkarikosta koskevilla säännöksillä, joiden rikkomisesta syytteessä on siis sanotuilta osin kysymys, suojellaan ensisijaisesti yleistä etua, eikä tunnusmerkistön täyttyminen edellytä virkamiehen toiminnasta aiheutunutta seurausta, vaan rangaistavaa on virkavelvollisuuden vastainen menettely sinänsä. Asianomistajat olivat katsoneet H:n rikkoneen virkavelvollisuuksiaan menettelemällä ampuma-ase-, hallinto-, poliisi- ja esitutkintalain säännösten vastaisesti. Hovioikeuden mukaan myös näiden lakien säännöksillä suojellaan kuitenkin ensisijaisesti yleistä etua. Lisäksi perusteluissa todetaan, että H:n väitetty menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saaren surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä siitä ole voinut välittömästi aiheutua heille vahinkoa.

6. Näillä perusteilla hovioikeus jätti asianomistajien virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistusvaatimukset syyteoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta. Oikeudenkäynnissä ei siis voitu tutkia sitä, oliko H syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, sillä kuten edellä kappaleessa 1 totesin, syyttäjä rajoittui VKSV:n syytemääräyksen mukaisesti vaatimaan H:lle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Hovioikeuden kyseinen ratkaisu näyttäisi olevan voimassa olevan oikeuden mukainen. Mutta mitä sanoo perustuslaki yksityisen kansalaisen syyteoikeudesta mainitunlaisessa tilanteessa?

8. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Vaasan hovioikeus on havainnut mainitun säännöksen. Hovioikeus ei kuitenkaan ryhtynyt puntaroimaan säännöksen merkitystä enemmälti, vaan tukeutui perusteluissaan muitta mutkitta ennakkopäätöksen KKO 2004:75 perusteluihin. Niissä sanotaan, että perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla.

9. Mutta onko KKO:n sanottu kanta oikea tai ainakaan sellaisenaan, siis ilman pohdintaa ja pureksintaa, "nieltävissä" ja hyväksyttävissä? KKO:n tai KHO:n ennakkopäätökset eli prejudikaatit eivät ole oikeudellisesti ehdottomasti tuomioistuimia sitovia, vaan prejudikaattien sisältämistä oikeusohjeista on lupa poiketa, jos siihen on hyviä perusteita.

10. Perustuslain 118 §:n 3 momentissa viitataan kyseisen syyteoikeuden osalta siihen mitä "lailla tarkemmin säädetään." Mutta niin kuin jo edellä totesin, Suomen lakiin ei sisälly säännöstä asianomistajakäsitteestä eli siis siitä, kenellä on yleensä oikeus vaatia rikoksen johdosta rangaistusta. Erityissäännöksiäkään ei ole, ei ainakaan virkarikosten osalta.

Virkarikoslainsäädännön koskevissa esitöissä eli tässä tapauksessa hallituksen esityksessä 58/1988 vp s. 5, johon hovioikeus on perusteluissaan viitannut, tosin mainitaan, että virkarikoksilla ei yleensä ole asianomistajaa lainkaan. Asianomistaja-asema saattaa esitöiden mukaan perustua virkamiehen menettelyyn ja säännöksiin, joita virkamies on menettelyllään rikkonut.

11. Hallituksen esitykset ovat kuitenkin "vain hallituksen esityksiä," eli niillä ei ole kirjoitettuun lakiin rinnastettavaa ehdottomasti velvoittavan oikeuslähteen statusta. Esitöillä ei ole vahvasti velvoittavan, vaan ainoastaan sallitun tai korkeintaan "heikosti velvoittavan" oikeuslähteen asema. Tuomioistuin ei ole sidottu siihen käsitykseen, joka jonkin säännöksen tulkinnasta on hallituksen esityksessä tai eduskunnan valiokunnan mietinnössä omaksuttu. Riippumaton tuomioistuin ei ole velvollinen noudattamaan toimeenpanovallan edustajan lausumaa lain sisältöä tai tulkintaa koskevaa käsitystä, tuomioistuinta sitoo ainoastaan laki. Tämän vuoksi olisi voinut edellyttää, että hovioikeus olisi käyttänyt asianomistajakysymystä arvioidessaan myös omaa harkinta- ja päättelykykyään eikä tyytynyt ainoastaan toteamaan, mitä lain esitöissä tai KKO:n ratkaisun perusteluissa on asiasta lausuttu.

12. Korkein oikeus totesi siis ratkaisun KKO 2004:75 perusteluissa, että PL 118.3 §:n säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla. Perustuslain kyseisessä säännöksessä kuitenkin edellytetään, että siitä, kenellä on asianomistajan puhevalta, säädetään tarkemmin lailla. Kun laissa ei asiasta ei ole tarkemmin säädetty, olisi minusta perusteltua lähteä siitä, etteivät ne tulkinta- tai perustelulausumat, joita lakien esitöissä tai tuomioistuinten päätöksissä on lausuttu, ratkaise virkarikosten asianomistajakysymystä, vaan perustuslain 118 §;n 3 momentti on ainoa laki, jossa asiasta säädetään.

13. Sama asia voidaan ilmaista niin, että harkittaessa, kenellä on asianomistajan puhevalta virkarikosten osalta, on syytä noudattaa perustuslain 118 §:n 3 momenttiin perustuvaa perusoikeusmyönteistä tulkintaa. Asianomistajan puhevalta tulisi siis myöntää henkilölle, joka väittää, että hän on kärsinyt virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi oikeudenloukkauksen tai vahinkoa. Vahingonkorvausvaatimuksen osalta ei ole perustetta edellyttää, että vahinko olisi aiheutunut välittömästi virkamiehen väitetyn rikoksen johdosta.

14. Tulkinta, johon olen edellä päätynyt, on myös asiaperusteilla johdonmukainen ja järkevä. Jos kuolemantuottamusrikosta koskevan syytteen nostanut henkilö väittää, että hänen perheenjäsenensä kuolema on aiheutunut virkamiehen laiminlyönnin vuoksi, olisi toki johdonmukaista ja järkevää, että syyteoikeus ulottuisi myös kyseisen virkamiehen virkavelvollisuuden vastaiseen laiminlyöntiin, jonka seurauksena kuoleman väitetään juuri aiheutuneen. Virkamiehen menettelyä olisi siten myös rikosoikeudellisen vastuun kannalta johdonmukaista tarkastella kokonaisuutena.

15. Asianomistajan on vaikeaa, kenties jopa mahdotonta, näyttää kerrotunlaisessa tilanteessa syytettään kuolemantuottamuksesta toteen, jos häneltä evätään muodollisilla ja teoreettisilla perusteilla syyteoikeus sen virkavelvollisuuden rikkomisen eli virkamiehen huolimattomuuden tai tahallisuuden osalta, jolla kuolema juuri väitetään aiheutetun. Perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös olisi varassa menettää lähes tulkoon kokonaan merkityksensä, jos katsotaan, että virkarikoksilla ei ole lähtökohtaisesti asianomistajaa lainkaan tai että asianomistajan puhevalta syntyisi vain silloin, kun virkamiehen virkavelvollisuuden vastainen menettely tai laiminlyönti on kohdistunut välittömästi ja suoraan syytteen nostamista suunnittelevaan henkilöön.

16. Syyteoikeuden pilkkomiseen sanotussa tilanteessa ei siis näyttäisi olevan reaalisia syitä. Syyteoikeuden pilkkominen ja sen perusteleminen "oikeushyvän haltija" -käsitteen tai rikoksen "suojeluobjektien" edellyttämällä tavalla on teoriaa, joka voidaan asiaperusteilla kyseenalaistaa. Tuomioistuimien pitäisi pitäisi pyrkiä kehittämään oikeutta ja edistämään ratkaisuillaan ihmisten pääsyä oikeuksiinsa, ei jarruttamaan oikeuden kehittymistä tai kansalaisten oikeuteen pääsyä ikivanhoihin käsitemääritelmiin tukeutuen. Järjen käyttö ei ole tuomioistuimissakaan kiellettyä.

17. En päässyt vielä tässäkään blogissa itse pääasiaan, mutta ehkäpä jo seuraavassa.

400. Kauhajoki-case; Suomen 2000-luvun alun vakavimmassa oikeusjutussa odotetaan hovioikeuden tuomiota

Lehtikuva Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-istunnosta, etualalla vastaaja ja hänen avustajansa.

1. Viime päivinä kaikissa medioissa puhuttu suurin otsikoin ex-pääministerin jääviysasiaa ja mahdollisesta valtakunnanoikeudessa alkavasta oikeudenkäynnistä, Vanhas-prosessista siis.

2. Oikeusturvan kannalta Vanhas-prosessilla tai vastaavanlaisilla muilla tapauksilla ei kuitenkaan ole juuri paljoakaan tekemistä. Vanhasen tapaus on vain osoitus sitä, miten vahva syytesuoja ministereillä on verrattuna tavallisiin virkamiehiin ja miten laki ja sen käyttäjät yrittävät kaikin tavoin välttää, jotteivät johtavat poliitikot joutuisi töppäilyistään oikeudelliseen vastuuseen. Tässä ei ole mitään uutta.

3. Suomessa käydään kuitenkin joka arkipäivä kymmeniä tavallisten ihmisten oikeusturvan kannalta merkittäviä oikeusprosesseja. Näistä tosi-elämän oikeusjutuista ja niissä ilmenneistä ongelmista, kuten esimerkiksi oikeudenkäynnin hitaudesta, poliitikkomme eivät vain ole juurikaan kiinnostuneita. Media kertoo uutispätkissään näistä jutuista jotakin, mutta näistä uutisista puuttuu yleensä analyyttinen ja kriittinen ote.

4. Näistä oikeusjutuista monessa suhteessa merkittävin ja samalla vakavin on Kauhajoen koulusurmia koskeva oikeudenkäynti. Helsingin Sanomien uutistoimittaja Jukka Harju, joka on seurannut Kauhajoen oikeudenkäyntiä, sanoo, että Kauhajoen koulumurha on "sodanjälkisen Suomen vakavin rikos" (HS 17.2.). Ei siis ole liioiteltua sanoa, että tuota rikosta käsittelevä oikeudenkäynti kuuluu Suomen 2ooo-luvun alun merkittävimpiin oikeusjuttuihin. Valitettavasti se on sivuutettu lehdistössä jokseenkin vähällä huomiolla; tämä koskee erityisesti jutun hovioikeuskäsittelyä.

5. Kauhajoki case on merkillinen oikeusprosessi, jossa kymmenen koulusurmatun omaiset ovat joutuneet nostamaan ja ajamaan rangaistus- ja korvausvaatimuksia virkakoneistoa ja valtiota vastaan. Kansalaistensa turvallisuudesta perustuslain mukaan vastaava valtio ja sen sen virkakoneisto ovat yrittäneet pestä kätensä ja välttää kaikin tavoin vastuustaan. Syyttäjä on ikään kuin näön vuoksi nostanut kauhajokista komisariota vastaan syytteen kaikkien lievimmistä mahdollisesta rikoksesta eli ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sen sijaan surmattujen omaiset ovat vaatineet komisariolle rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta, 10 törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtiolta ja syytetyltä yhteisvastuullisesti korvauksia.

6. Olen käsitellyt Kauhajoen koulusurmia blogissani toistakymmentä kertaa. Olen pohtinut surma-aseen surmaaja Matti Saarelle jättäneen komisarion rikosoikeudellista vastuuta, myös valtion vastuuta samoin kuin poliisiministeri Anne Holmlundin poliittista vastuuta. Ministeri ei eronnut ministerin paikaltaan, vaikka Kauhajoki oli jo toinen kymmenen ihmishenkeä vaatinut koulusurma hänen ministerikaudellaan; ensimmäinen tapaushan oli Jokelan koulusurma 2007.

7. Todennäköisesti useimmissa muissa oikeusvaltioissa valtiovalta oli myöntänyt epäonnistuneensa pahoin koulusurmien ennalta ehkäisyssä ja ottanut vastuun sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmista. Valtio olisi suorittanut surmattujen omaisille ne korvaukset, joita nämä nyt ovat meillä joutuneet vaatimaan pitkässä ja henkisesti uuvuttavassa oikeudenkäynnissä valtiolta. Suomessa valtio vetäytyi kuoreensa ja kiisti kaiken vastuunsa ja ryhtyi puolustamaan vastuussa olevia poliisiviranomaisia ja muita virkamiehiä. Poliisiministeri ei kantanut poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka Jokelan jälkeen hänen ministeriönsä ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään uuden koulusurman ehkäisemiseksi. Ministeri vakuutteli, että Jokela oli yksittäinen tapaus, joka ei kerta kaikkiaan voisi olla Suomessa enää milloinkaan mahdollista.

8. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio asiassa annettiin noin vuosi sitten eli 29.1.2010 . Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:ro 216/29.1.2010 otsikolla "Kauhajoen asejuttu; käräjäoikeudelta käsittämätön tuomio". Otsikon sanamuoto jo kertoo, mitä mieltä olin tuomiosta ja sen perusteluista.

9. Virallinen syyttäjä, johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen (Pirkanmaan syyttäjänvirastosta) sekä surmattujen 21 perheenjäsentä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen.

10. Vasaan hovioikeus toimitti kirjallisen valmistelun jälkeen asiassa (diaarinro R 10/596) suullisen pääkäsittelyn, joka alkoi maanantaina 7.2.2011 ja jatkui koko viikon päättyen perjantaina 11.2. Asianosaiset antoivat loppulausuntonsa hovioikeudelle tiistaina 15.2.2011.

11. Käsittelyn päätyttyä hovioikeus ilmoitti antavansa tuomionsa 15.4.2011. Jutun aineiston on laaja ja asia on luonteeltaan tavallisuudesta poikkeava ja keskimääräistä vaikeampi Tämän vuoksi oikeuden jäsenten päätösneuvotteluun ja ratkaisun perustelujen kirjoittamiseen on varattu riittävästi aikaa.

12. Hovioikeus on ennen pääkäsittelyä laatinut yhteenvedon, josta ilmenevät asianosaisten esittämät vaatimukset ja niiden perusteet. Yhteenveto on seuraavanlainen (väliotsikot JV:n):

Syyttäjän vaatimukset ja perusteet:

Syyttäjä on vaatinut hovioikeudessa, että komisario HH tuomitaan syyttäjän käräjäoikeudessa esittämän syytteen mukaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Perusteina syyttäjä on esittänyt seuraavaa:

HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa jättäessään vastoin olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta 22.9.2008 Matti Saaren haltuun pienoispistoolin. HH:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti haltuun ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin nojalla, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin. Esille tulleiden seikkojen perusteella poliisit ja muutkin asiasta tietoiset henkilöt olivat havainneet viitteitä koulujoukkosurman vaarasta. Ampuma-aseen väärinkäyttöä ei ole pelkästään henkirikoksen tekeminen. Internetissä julkaistut Saaren ampumisvideot teksteineen voivat jo sellaisenaan olla ampuma-aseen väärinkäyttöä. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentti oli ollut HH:n sovellettavissa lupaviranomaisena. Sen sijaan Seinäjoen päällystöpäivystäjä Vesa Nyrhinen, joka oli harkinnut edellisenä perjantaina eli 18.9.-08 välttämättömäksi puuttua Saaren aseen hallussapitoon, oli voinut tehdä ratkaisun vain ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin nojalla, joka edellyttää, että ampuma-aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Kun taktisista syistä ei ollut ollut järkevää ottaa Saarelta asetta heti pois, Nyrhinen oli siirtänyt asian HH:n lupaviranomaisena ratkaistavaksi.

Asianomistajien vaatimukset:

21 asianomistajaa ovat hovioikeudessa vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja HH tuomitaan heidän ja syyttäjän esittämien syytteiden mukaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta rangaistukseen. Lisäksi asianomistajat ovat vaatineet, että ensisijaisesti Suomen valtio ja toissijaisesti HH velvoitetaan suorittamaan heille kullekin vahingonkorvauksena kärsimyksestä 40.000 euroa 23.9.2008 lukien laskettavine viivästyskorkoineen.

Asianomistajien rangaistusvaatimusten perusteet:

Asianomistajat on vedonneet rangaistusvaatimustensa perusteina siihen, että ampuma-aselain 92 §:n edellytysten täyttyessä poliisilla ei ole harkintavaltaa, eikä poliisin arvioinnin ole oltava ilmeisen virheellistä, jotta sen voitaisiin katsoa olevan rikos- ja korvausvastuun perustavalla tavalla huolimatonta. Poliisin toiminnassa "syytä epäillä" -kynnys täyttyy jo sille tehdyn ilmoituksen perusteella. Ampuma-aseiden väärinkäytön vaarallisuus tulee ottaa arvioinnissa erityisesti huomioon. Näin ollen ampuma-aseiden kohdalla "syytä epäillä" -kynnys on alempi kuin muussa poliisitoiminnassa. Nyt kysymyksessä oli ollut vakavin mahdollinen, joukkosurman, vaara.

Asianomistajien mukaan seuraavien seikkojen perusteella HH:lla ja poliisilla oli ollut perusteltu syy epäillä Saaren käyttävän ampuma-asetta väärin:

- Jokelan koulujoukkosurma 7.11.2007;

- poliisimies Vesa Vainiorannan havainnot aseen tarkastustilaisuudessa 2.9.2008

- talonmies Olli Koiviston 19.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus

- apul.päällikkö Veijo Nyrhisen 19.9.-08 antama määräys aseen poisottamisesta;

- Kauhajoen poliisilaitoksen poliisimiesten mielipiteet vaaran ilmeisyydestä ja liittymisestä

Jokelan koulujoukkosurmaan

- palava hautakynttilä koulun läheisyydessä

- opettajan postilaatikon räjäyttäminen

- Saaren syyllistyminen rattijuopumukseen juhannuksena 2007

- Saaren varusmiespalveluksen keskeyttäminen kahden kuukauden palveluksen jälkeen

- Saaren Youtube-kanava

- Saaren IRC-galleria-profiili

- Saaren suunnitelma vastaavasta koulujoukkomurhasta Pyhäsalmen lukioon

- Jari Saastamoisen 18.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus Saaresta

- rehtori Juha Isosompin ilmoitus poliisille

- Saari oli ollut asianomistajana rikoksessa, jossa häntä oli uhattu aseella.

Paitsi aseen väärinkäytöstä, HH:lla ja poliisilla oli ollut syytä epäillä Saarta yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikkomuksesta ja laittomasta uhkauksesta. Yhdenkin mainitun rikosepäilyn perusteella olisi tullut ottaa ampuma-ase ainakin väliaikaisesti haltuun.

Saaren ase olisi pitänyt ottaa haltuun silläkin perusteella, että oli ollut syytä epäillä, että edellytyksiä ampuma-aseen hallussapidolle ei ollut. Saari oli syyllistynyt rattijuopumukseen ja ampuma-aserikkomukseen, osoittanut piittaamattomuutta ampuma-aseita koskevien säännösten noudattamisessa ja Saarta oli hänen terveydentilansa taikka omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavan elämäntapansa tai käyttäytymisensä vuoksi pidettävä sopimattomana pitämään hallussa ampuma-aseita.

Tahallisuuden osalta asianomistajat ovat vedonneet siihen, että HH oli toiminut tietoisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Hän oli tehnyt aikaisemmin satoja väliaikaisia ampuma-aseen haltuunottopäätöksiä. Hän oli tiennyt, että Vesa Nyrhisen toimivalta oli perustunut ampuma-aselain 92 §:n 2 momenttiin ja ettei hänellä ollut ollut perustetta kieltää aseen poisottamista. HH oli tehnyt tietoisen päätöksen olla hankkimatta lisäselvitystä asiassa.

Syy-yhteyden osalta asianomistajat ovat lausuneet, että Saaren tahallinen henkirikos ei ole katkaissut syy-yhteyttä HH:n huolimattoman menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuoleman välillä. Poliisilain 1 §:n 1 momentin ja 9 §:n 3 momentin sekä ampuma-aselain 92 §:n nimenomaisena tarkoituksena on ampuma-aseiden väärinkäytön ennalta estäminen, ihmishenkien suojelu ja vahinkojen välttäminen. Näissä säännöksissä asetetun velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa rikosvastuu.

HH:lla oli ollut velvollisuus huolehtia oppilaitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden turvallisuudesta. HH oli laiminlyönyt velvollisuutensa, kun hän ei ollut ottanut Saarelta asetta pois. HH:n oli ollut mahdollista havaita toimintaansa liittyvä riski Saaren käyttäytymisestä. Syy-yhteys oli ollut HH:n ennalta-arvattavissa, koska rikoksentekijä oli ollut Saari, jonka oli epäiltykin syyllistyvän rikokseen, Saari oli tehnyt täsmälleen sellaisen rikoksen, jonka hänen epäiltiin tekevän, rikos oli kohdistunut hänen käymäänsä kouluun ja Saari oli tehnyt rikoksen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun HH oli hänelle kertonut yleisesti ilmoituksista ja poliisin toimenpiteistä.

Asianomistajien mukaan kuolemantuottamus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa tahallaan. Kuolemantuottamus on joka tapauksessa törkeä. HH:n rikkoma huolellisuusvelvoite oli ollut merkittävä, koska se oli kohdistunut poikkeuksellisen vakavan rikoksen ennalta estämiseen ottamalla tekoon tarvittava ampuma-aselain edellyttämällä tavalla pois. Edut, jotka HH oli vaarantanut, olivat olleet

tärkeimmät perusoikeudet eli oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Loukkauksen todennäköisyys oli ollut poliisimiesten käsitysten ja muiden havaintojen perusteella ilmeinen. HH:n riskinotto oli ollut tietoista. Hän oli saanut koulujoukkosurmiin liittyvää erityistä koulutusta. Hän oli lisännyt seurauksen riskiä paljastamalla Saarelle yleisöilmoitukset ja poliisin strategian. Hän oli rikkonut virkavelvollisuutensa ampuma-aseen hankkimisluvan myöntämisestä alkaen ja hän oli suhtautunut välipitämättömästi ampuma-aseesta johtuvaan vaaraan ja seurauksiin.

Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten perusteet:

Haapala ja valtio ovat vahingonkorvausvastuussa törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttamistaan asianomistajien perheenjäsenten kuolemista siitä riippumatta, katsotaanko HH:n syyllistyneen rikokseen. Siinä tapauksessa, että HH:n tuottamusta ei katsottaisi törkeäksi, korvauksen perusteena on se, että vahinkoon johtaneessa viranomaistoiminnassa ilmennyttä huolimattomuutta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä (kumuloitu tuottamus). Suomen valtio on vastuussa HH:n menettelystä ensisijaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun isännänvastuuta koskevan 1 §:n ja toissijaisesti julkisen vallan käyttöä koskevan 2 §:n nojalla. Suomen valtion vastuu perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan. Suomen valtion vastuu perustuu joka tapauksessa sen organisaation tuottamukseen, joka on ennalta-arvattavassa syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan. Poliisi ei ollut ottanut Saarelta ampuma-asetta pois, vaikka poliisimiehet olivat pitäneet aseen väärinkäytön vaaraa ilmeisenä ja vaikka Saarella ei ollut ollut ampuma-aseen hallussapitolupaa ja vaikka tämä oli syyllistynyt näin ollen ampuma-aserikkomukseen. Haapajärven poliisilla oli ollut tieto siitä, että Saari oli suunnitellut vastaavaa tekoa vuonna 2002 Pyhäsalmella. Haapajärven poliisi oli myös saanut 18.9.2008 yleisöilmoituksen Saaren käyttäytymisestä. Poliisin velvollisuutena oli ollut ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella siitä huolimatta, että se oli ollut nimetön.

Asianomistajien mukaan perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että määrätyissä olosuhteissa viranomaisilla on velvoite ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin turvatakseen tuotn;ovaliamisa kuuluvien ihmisten henkeä. Suomen valtion ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välil1e oli muodostunut korvausvastuun perustava erityissuhde. Suomen valtiolla oli ollut tiedossaan Saaren terveydentila ja sen vaikutukset tämän varusmiespalvelukseen. Suomen valtion tiedossa oli ollut tai olisi pitänyt olla, että oppilaitoksen, jossa Saari oli opiskellut, henkilökunnan ja opiskelijoiden henki oli ollut välittömässä vaarassa. Ampuma-aselain ja poliisilain säännösten tarkoituksena on ollut suoj ella henkilöitä tietyntyyppiseltä vaaralta. Viranomainen oli luvannut, että toimenpiteisiin ryhdytään ja viranomaisessa oltiin tietoisia siitä, että toimimattomuus voi johtaa haitallisiin seurauksiin.

Asianomistajat ovat edelleen vedonneet siihen, että Suomen valtio oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusunnien estämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu antaa ampuma-aseisiin liittyviä turvamääräyksiä, valmistella ampuma-aseisiin liittyviä säädöksiä ja valvoa lupakäytännön lainmukaisuutta. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt kiinnittää huomiota ampuma-aseiden saatavuuteen erityisesti Columbinen ja Jokelan koulusurmien jälkeen siten, ettei tulivoimaisiin, mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen soveltumattomiin ampuma-aseisiin myönnettäisi hankkimis- tai hallussapitolupia. Lisäksi sisäasiainministeriön olisi tullut ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin informaation kulun parantamiseksi viranomaisten välillä ja sisällä. Jokelassa tehdyn koulujoukkosurman jälkeenkään ei ollut annettu määräyksiä, joilla olisi korjattu virheellistä ampuma-aselupakäytäntöä.

Syytetyn vaatimukset ja niiden perusteet:

HH on vaatinut, että valitukset hylätään ja että valtio ja asianomistajat velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan osalta puolustus on lausunut, että HH oli menetellyt Saaren ampuma-aselupahakemusta käsitellessään asianmukaisesti. Ampuma-aseen hallussapitolupaan on käytännössä oikeus jokaisella, joka täyttää ampuma-aselain mukaiset edellytykset. Estettä luvan myöntämiseen Saarelle ei ollut ollut. Saaren hakemuksen kohteena ollut ase soveltuu ensimmäiseksi harjoitusaseeksi. Käytäntönä lupamenettelyssä oli ollut se, että hankkimisluvan myöntämisen jälkeen erillistä hallussapitohakemusta ei tarvita, vaan aseen esittäminen asetarkastuksessa riittää. Saaren ase oli tarkastettu 2.9.2008, eikä se ollut ollut sen jälkeen luvaton.

Aseen väliaikaisen haltuunoton osalta puolustus on maininnut, että aseen haltuunotolla puututaan perusoikeutena turvattuun omistusoikeuteen eikä sitä tulisi käyttää ilman laillista syytä. Asiaa harkittaessa ei ollut ollut perusteltua syytä epäillä aseen väärinkäyttöä tai ilmeistä vaaraa aseen väärinkäytöstä. Saari oli aiheuttanut esittämillään videoilla ihmisissä huolta

ja pelkoa. Sitä ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna syynä aseen haltuunottoon. HH ei ollut keskeyttänyt aseen haltuunottotoimenpiteitä. Apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen oli päättänyt ensin, että ase otetaan pois ja sen jälkeen suoranaisen vaaran puuttuessa, ettei Saaren asuntoon mennä sisälle, vaan että asian käsittely siirretään Kauhajoen päällystön ratkaistavaksi 22.9.2008. Haapala oli tuolloin käynnistänyt aseen väliaikaista haltuunottoa koskevat toimenpiteet. Hän oli myös tutustunut Saaren internetissä esittämiin videoihin ja hän oli kutsunut Saaren puhutteluun. HH:lle esitetystä materiaalista ei ollut ilmennyt uhkaavaa tai rikollista käyttäytymistä eikä mikään Saaren internetiin toimittama aineisto tai tämän puhuttelu ollut antanut aihetta epäillä aseen väärinkäyttöä. HH oli tehnyt harkintavaltansa rajoissa ratkaisun siitä, ettei perusteita aseen väliaikaiselle haltuunotolle ole.

Puolustus on kiistänyt, että syytetyn menettely olisi ollut tahallista tai huolimatonta.

Saaren teko oli ollut HH:lle täysin ennalta-arvaamaton. HH:n menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuolemien välillä ei ole ollut välttämätöntä ja riittävää syy-yhteyttä. Saaren tahallinen rikos on katkaissut syy-yhteyden.

Suomen valtion vaatimukset ja niiden perusteet:

Suomen valtio on vaatinut, että asianomistajien valitukset hylätään ja että heidät velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Valtion asiamies on lausunut, että valtio ei ole toiminut korvausvastuun perustavalla tavalla eikä se ole vahingonkorvausvastuussa siinäkään tapauksessa, että HH:n todettaisiin syyllistyneen johonkin rikokseen. Ampuma-aselaki antaa soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa. Eri ratkaisijat voivat sinänsä lain puitteissa ja perustellusti päätyä erilaisiin

lopputuloksiin. Korvausvastuu syntyy oikeuskysymyksiä harkittaessa vain ilmeisestä virheestä. Poliisin ylijohto ei voi yleisen johto- ja ohjausvaltansa perusteella oikeudellisesti sitovasti määrätä, miten sen alaisen hallinnon tulisi yksittäistapauksessa soveltaa ampuma-aselupien edellytyksiä koskevia säännöksiä.

Valtion asiamiehen mukaan vahingonkorvausvastuu voi perustua vain vahingonkorvauslakiin, ei perustuslakiin tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Valtion tai yksittäisen virkamiehen huolehtimisvelvollisuudella yksittäisestä kansalaisesta, johon virkamiehellä ei ole erityistä läheisyyssuhdetta, on rajansa. Koulunkäynti ei ole yleisesti ottaen sellaista vaarallista toimintaa, jonka perusteella valtiolla olisi korostunut huolellisuusvelvollisuus.

Lääkärintodistuksen hankkiminen ampuma-aseluvan hakij alta ei ole säännönmukainen menettelytapa. Perustuslakivaliokunta on suhtautunut suostumuksen perusteella tapahtuvaan terveystietojen luovuttamiseen kielteisesti ja joka tapauksessa ampuma-aselaissa ja -asetuksessa selvitysten vaatiminen on jätetty asian ratkaisijan harkintaan. Hakijan nimeämästä harrastuksesta esitettävän näytön arviointi on yksittäistapauksellista harkintaa. Haapajärven poliisille saapuneella nimettömällä viestillä ei ole asiassa merkitystä, koska viestissä vain oli vain viitattu Saaren jättämään videoon, joka oli ollut myös Kauhaj oen poliisin tiedossa. Yleisen hallinto-oikeudellisen periaatteen mukaan nimettömiä kirjeitä ja ilmoituksia ei ole yleensä aihetta ottaa käsiteltäväksi.

Asiamiehen mukaan ennakoimattomasta vahingosta ei seuraa korvausvastuuta. Syy-yhteys on katkennut Saaren tahallisen rikoksen johdosta.

----

13. Tämä oli siis hovioikeuden vaatimuksista ja niiden perusteluista laatima yhteenveto.

14. Hovioikeus on asian valmistelun aikana 19.1.2011 antamallaan päätöksellä (n:ro 70) katsonut, ettei asianomistajalla ole oikeutta käyttää asianomistajan puhevaltaa virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteen osalta.

15. Kirjoitetussa laissa ei ole määritelty, kuka on asianomistaja tai kenellä on yleensä asianomistajan puhevalta rikosasiassa, vaan kysymys on meillä yhä edelleen oikeuskäytännön varassa. Tämä on selkeä puute. Käytännössä vakiintuneen ns. Granfeltin määritelmän mukaan asianomistaja on henkilö, joka on rikoksella ensi kädessä eli välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija tai se, jolle on välittömästi rikoksen kautta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade (esimerkiksi oikeus vaatia rikoksen johdosta vahingonkorvausta).

16. Vaasan hovioikeus totesi mainitussa päätöksessään, että virkarikosta koskevilla säännöksillä suojellaan ensisijaisesti yleistä etua ja että tässä tapauksessa asianomistajien syytettynä olevaan komisarioon kohdistamassa rangaistusvaatimuksessa kuvattu ampuma-aselain vastainen menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saareen surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä etteivät myöskään asianomistajien esittämät korvausvaatimukset perustu Granfeltin määritelmässä mainitulla tavalla välittömästi väitettyyn ampuma-aselain säännösten rikkomiseen. Hovioikeuden mukaan se, onko HH virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa syytteessä kerrotulla menettelyllä aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuoleman, tulee arvioitavaksi kuolemantuottamusta koskevan syytteen perusteella. Selvää on, että vahingonkorvausvaatimus voidaan niin ikään tutkia, lausui hovioikeus.

17. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluvat jutussa laamanni Mika Huovila puheenjohtajana sekä jäseninä hovioikeudenneuvokset Raimo Risku ja ja Pirjo Latvala. Esittelijänä viskaali Annina Wahlbeck. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely, sitä ei ratkaista esittelystä, vaan suoraan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella.

396. Kupruja KKO:ssa

Esittelijän pöytä KKO:ssa...tuttu paikka blogistille 40 vuotta sitten...

Motto: 1) Menee se viisaskin vipuun, ja 2) kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää!

1. Alla oleva oikeuskanslerin ratkaisuseloste (kohdat 2-6) on kopioitu oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta. Asian diaarinumero on OKV/12/50/2010 ja oikeuskanslerin ratkaisun antopäivä 1.2.2011.

2. "Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

Korkein oikeus oli hylännyt käräjätuomariin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvokseen ja viskaaliin kohdistetut rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kyseessä oli korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelty tuomareihin kohdistunut virkarikossyyte, jossa kantajana oli yksityishenkilö. Korkein oikeus oli tuomiossaan todennut, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhenee kahdessa vuodessa ja että syyteoikeus näistä rikoksista oli tapauksessa vanhentunut. Korkein oikeus oli myös todennut, että kantajan vaatimukset olivat selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus oli hylännyt kanteen tuomiolla haastetta antamatta. Oikeuskansleri otti korkeimman oikeuden menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Asiassa myös ilmeni, että syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä.

4. Saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä oli ollut virheellinen käsitys enimmäisrangaistukseltaan lievempien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä oli ollut seurauksena, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta oli ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus oli osin vanhentunut asian käsittelyn aikana.

5. Korkeimman oikeuden presidentti totesi antamassaan lausunnossa, että tuomion perusteluissa ollut valitettava virheellisyys oli jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ollut aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän oli presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhentumisella. Presidentti totesi kuitenkin olevan selvää, että myös tapauksen kaltaiset asiasisällöltään selvästi perusteettomat asiat on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

6. Oikeuskanslerilla ei ollut perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Presidentin mukaan korkeimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että oikeuskansleri pyysi korkeimman oikeuden presidenttiä saattamaan oikeuskanslerin päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin ja asian ratkaisseen jaoston tietoon."

---

7. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tarkastaa tuomioistuinten lainvoimaisten rikostuomioiden tuomiolauselmia. Tehtävän tarkoituksena on havaita sellaiset tuomioihin mahdolliset sisältyvät virheet, joiden perusteella lainvoimainen tuomio tai siihen verrattavissa oleva päätös voitaisiin oikeuskanslerin hakemuksesta purkaa.

8. Purkuinstanssina on korkein oikeus (KKO), jolta oikeuskansleri siis hakee tuomion purkamista.

9. Kyseinen tapaus osoittaa ensinnäkin, että sattuu sitä purkuinstanssillekin joskus pahoja mokia. Tuomitseminen on inhimillistä toimintaa, jossa voi sattua virheitä kenelle tahansa, jopa korkeimmalle oikeudelle.

10. Tässä tapauksessa korkein oikeus ei ollut havainnut, että virkarikosten vanhentumisaika on vähintään viisi (5) vuotta. Laissa (RL 8:1.4) on asiasta selkeä säännös. Vaikka virkarikoksessa olisi kyse vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10), josta voidaan lain mukaan tuomita rangaistukseksi ainoastaan varoitus tai sakkoa, vanhenee rikos viidessä vuodessa; muut niin sanotut sakkorikokset vanhenevat sen sijaan kahdessa vuodessa.

11. Puheena olevassa tapauksessa huomio kiinnittyy (ainakin minusta) myös kahteen muuhun hieman merkilliseltä tuntuvaan seikkaan.

12. Ensinnäkin siihen, että kyseinen ilmiselvä moka on oikeuskanslerin ratkaisuselosteen mukaan ikään kuin pantu yksinomaan jutun esittelijän kontolle. Todetaanhan oikeuskanslerin selosteessa, että "saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä on ollut virheellinen käsitys" puheena olevasta vanhenemisajasta. - Mutta mikä käsitys asiasta sitten oli korkeimman oikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneilla oikeusneuvoksilla?

13. Sitä, perustuuko mainittu toteamus a) oikeuskanslerin omaan arvioon, vai b) KKO:n presidentin oikeuskanslerille antamaan lausuntoon, vai kenties c) heidän kummankin arvioon, ei selosteessa mainita. Luultavaa on, että esittelijä on ottanut syyt niin sanotusti "omille niskoilleen."

14. Mutta, mutta! Kuten selosteesta ilmenee, korkein oikeus oli hylännyt sanotun kanteen tuomiolla. Eihän esittelijä tietenkään voi antaa tuomiota yksin KKO:n nimissä! Jos ja kun näin on, niin silloin asian ovat korkeimmassa oikeudessa ratkaisseet esittelijän esittelystä KKO:n tietyt jäsenet.

15. Myös esittelijä toki vastaa ratkaisun oikeellisuudesta, jollei hän ole merkinnyt päätökseen tai tuomioon KKO:n kannasta poikkeavaa omaa ratkaisuehdotustaan, jota jäsenet eivät ole hyväksyneet.

16. Mutta itsestään selvää on, että tuomioistuimen ja siis myös KKO:n tuomion oikeellisuudesta vastaavat myös ja ensi sijassa juuri ratkaisun tekemisen osallistuneet jäsenet. Heillä on päävastuu ratkaisun oikeellisuudesta. He eivät voi mennä esittelijän selän taakse ja sanoa, että virheestä vastaa yksin esittelijä.

17. Olisi mielenkiintoista tietää, a) millaisessa kokoonpanossa kyseinen asia on ratkaistu tuomiolla, ja b) ketkä KKO:n jäsenistä ovat kuuluneet sanottuun kokoonpanoon. Tätä tietoa oikeuskanslerin ratkaisuselosteesta ei löydy eikä siinä mainita edes jutun diaarinumeroa KKO:ssa, jonka avulla ratkaisun ja jäsenten jäljille voitaisiin päästä.

18. Ehkäpä KKO:n tiedottaja voisi nyt ystävällisesti informoida meitä, ketkä tuomarit ovat olleet ratkaisua tekemässä?

18a. Normaalisti korkein oikeus ratkaisee asioita viiden tuomarin kokoonpanossa. Valituslupahakemukset ratkaistaan kuitenkin kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä koskeva asia voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa (OK 2:9). Kun nyt oli kysymyksessä on lopullinen asiaratkaisu eli tuomio, on se ilmeisesti ratkaistu KKO:n viisijäsenisessä jaostossa.

19. Niin, ehkäpä tässä nyt on yksi syy siihen, miksi meillä Suomessa tuomioistuinten ja siten KKO:n tuomareiden "näkymättömyydestä" ei haluta millään tinkiä! Näin eräs oikeushistorian professori (Heikki Pihlajamäki) meitä tavallisia kuolevaisia opasti viikko pari sitten Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan. Katso tästä lähemmin blogiani 388/15.2.2011. Kyse näyttäisi olevan, paitsi muusta, jopa tietynlaisesta virkavastuun pakoilemisesta.

20. Sitten toiseen ihmettelyn aiheeseen, joka itse asiassa on minusta tämän asian "kohokohta."

21. Oikeuskanslerin seloste on niukka, mutta siitä ilmenee, että kysymyksessä oli juttu, jossa yksityishenkilö on asianomistajana nostanut virkasyytteen ilmeisesti hänen juttunsa ratkaisseita käräjätuomaria sekä kolmea hovioikeustuomaria ynnä hovioikeuden esittelijää vastaan. Virallinen syyttäjä ei siis ole lähtenyt sanottua asiaa ajamaan.

22. Tällainen virkasyyte, joka on siis kohdistettu hovioikeuden tuomareita vastaan, pannaan vireille ensimmäisenä asteena KKO:ssa. Asianomistajan kanteelle kävi kuitenkin nyt köpelösti:

23. Korkein hylkäsi kanteen heti eli niin sanotusti kättelyssä eikä antanut asianomistajalle edes hänen pyytämänsä haastetta, jolla mainitut tuomarit ja esittelijä olisi haastettu jutussa vastaajiksi!

24. Hetkinen, voidaanko lain mukaan edes teoriassa menetellä näin julmasti? Onhan "oikeuteen pääsy" (access to justice) eli oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi jokaiselle kuuluva ihmis- ja perusokeus, joka on turvattu nimenomaan myös Suomen perustuslaissa (PL 21 §).

25. Kyllä vain voidaan "olla julmia" mutta toki vain tietyillä edellytyksillä ja ilmeisen selvissä tilanteissa. Viittaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 7 luvun 5 §:n 2 momenttiin, joka koskee asianomistajan yksin nostamaa rikosasiaa:

Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaatimus on selvästi perusteeton.

26. Mainittakoon, että jos virallinen syyttäjä on nostanut jotakuta vastaan syytteen, sitä ei voida milloinkaan hylätä tuomiolla haastetta antamatta, vaikka jälkeenpäin kävisi selville, että syyte olikin selvästi perusteeton.

27. Yksityinen ihminen on siis oikeuteen tosiasiallisen pääsyn osalta huonommassa asemassa kuin virallinen syyttäjä. Näin siis myös virkasyytejutuissa, vaikka perustuslaki lähteekin toisaalta siitä (PL 118.3 §), että virkarikosten osalta asianomistajalla on samanlainen ensisijainen syyteoikeus kuin syyttäjälläkin. - Onko tämä oikein?

28. Jotta asianomistajan yksin nostama syyte voitaisiin heti eli siis haastetta antamatta hylätä tuomiolla, täytyy kysymyksessä olla tapaus, jossa esitetty vaatimus on "selvästi perusteeton." Sitä, mitä selvästi perusteettomalla vaatimuksella tarkoitetaan, ei laissa tarkemmin mainita.

29. On selvää, että käsitteelle "selvästi perusteeton" on puheen olevassa yhteydessä annettava sangen suppea merkityssisältö. Onhan kyseessä tilanne, jossa yksityinen ihminen kääntyy tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa, oikeutta.

30. Virkasyytekanteiden osalta tuomioistuimen, tässä tapauksessa siis KKO:n, tulisi noudattaa sanotussa tulkinnassa erityistä varovaisuutta. Kannetta ei siis tulisi hylätä haastetta antamatta muutoin kuin erittäin selvissä ja räikeissä tapauksissa. Minun ei tarvinne lähemmin kertoa, minkä vuoksi.

31. Asianomistajan vaatimusta voidaan pitää selvästi perusteettomana lähinnä silloin, kun on ilmeistä, että väitetty teko ei Suomen voimassa olevan lain mukaan ole rikos. Jos ajatellaan virkasyytetapauksia ja tässä tapauksessa esillä ollutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista, niin pitäisin hyvin harvinaisena sitä, että tuomioistuin, jolta haastetta pyydetään, voisi suoralta kädeltä ja ikään kuin lonkalta sanoa, että stop tykkänään, vaatimuksenne on selvästi lakiin perustumaton.

32. Rikosasiassa syyteoikeiden vanheneminen on yksi peruste, joka tekee rangaistusvaatimuksesta selvästi perusteettoman. Mutta vaikka näin olisi, niin on toisaalta mahdollista, että jäljelle voisivat jäädä vielä "ei selvästi perusteettomina" rikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset kuten esimerkiksi vahingonkorvausvaatimukset.

33. Mitä taas tulee näyttöön, niin sen osalta oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että tuomioistuin ei voi juuri koskaan perustaa syytteen/kanteen välitöntä hylkäämistä puutteelliseen näyttöön. Tähän on yksinkertaisena syynä se, että normaalisti lain mukaan näyttö otetaan vastaan vasta asian suullisessa pääkäsittelyssä; näyttöä ei siis ole mahdollista arvioida haastetta annettaessa.

34. Onko puheena olevassa tapauksessa menetelty oikein, kun korkein oikeus hylkäsi tuomareita ja esittelijä vastaan nostetun syytteen ja muut vaatimukset heti kättelyssä haastetta antamatta siksi, että vaatimukset, siis ilmeisesti kaikki vaatimukset, olivat selvästi perusteettomia?

35. Tätä en pysty arvioimaan, koska en ole nähnyt KKO:n sanottua tuomiota enkä sen perusteluja.

36. Mitä olisi tapahtunut, jos korkein oikeus olisi antanut asiassa haasteen? Seurauksena olisi ollut normaali rikosprosessi, jossa vastaajilta olisi ensiksi pyydetty kirjallinen vastine. Tämän jälkeen asiassa olisi minusta ollut pakko pitää suullinen istunto, jossa olisi olisi otettu vastaan näyttö.

37. Suullinen käsittely sen vuoksi, että kysymyksessä olisi ollut ensimmäinen ja ainoa instanssi, jossa sanottua virkasyyteasiaa olisi käsitelty, ja siksi, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan rikosasiassa on pääsäännön mukaan järjestettävä suullinen käsittely ainakin yhdessä oikeusasteessa.

38. En toki tiedä enkä voi mennä vannomaan, mutta minusta kuitenkin tuntuu hieman siltä, että juuri suullisen käsittelyn toimittamisvelvollisuudessa oli pääsyy siihen, miksi korkein oikeus oli niin kovin hanakka epäämään haasteen ja ratkaisemaan asian välittömästi kanteen hylkäävällä tuomiolla. - Pientä spekuleerausta voitaneen kuitenkin harrastaa.

39. Voidaan otaksua, että haastetta ei ole haluttu antaa, koka asiassa ei ole tahdottu toimittaa suullista käsittelyä. Siksi on katsottu, että asia oli selvästi perusteeton. Niin tai näin, mutta nyt joka tapauksessa päästiin siihen, ettei suullista käsittelyä tarvinnut pitää eikä asian käsittelyä muutoinkaan enemmälti jatkaa.

40. Mutta tässä kiireessä ja kanteen "hylkäämishötäkässä" pääsi kuitenkin sattumaan aika paha lapsus. Asianomistajan vaatimusta on pidetty KKO:n tuomiossa ilmeisesti selvästi perusteettomana osin siksi, että kanteessa vastaajien viaksi väitetyn virkarikoksen syyteoikeus oli vanhentunut, mitä se ei kuitenkaan lain mukaan ollut.

41. KKO:lta ja sen presidentiltä vaadittiinkin siis todella hyviä selityksiä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa nuo selitykset näyttävät tyydyttäneen.

42. Mutta tyydyttivätkö presidentin selitykset ja kanslerin kannanotto jutun kantajaa ja vastasiko kanteen hylkääminen pikatuomiolla vastaajia edes kuulematta hänen oikeustajuaan?

43. Yksi näkökohta vielä. Erityisesti KKO:n tulisi olla hyvin varovainen, kun se harkitsee, onko asianomistajan vaatimus todella niin selvästi perusteeton, että se voitaisiin hylätä tuomiolla haastetta antamatta. KKO:n sanottuun ratkaisuun ei nimittäin voida hakea muutosta. Sen sijaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden vastaavanlaisesta pikatuomiosta saa valittaa ylempään asteeseen.

PS

44. Hämmästyttävää on vielä se, että asian käsittelyä on nähtävästi KKO:ssa vitkuteltu niin, että syyteoikeus oli, kuten oikeuskanslerin selosteessa todetaan, vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Monenlaisia kupruja siis KKO:ssa!

Eikä yhdestäkään niistä tullut oikeuskanslerilta minkäänlaisia moitteita KKO:lle!

313. Rintojen tutkimisoppia KKO:n istunnossa

Tämä kuva ei liity millään tavalla KKO:ssa käsiteltyyn juttuun

1. Jarkko Sipilä varusti korkeimman oikeuden (KKO) Pääministeri morsian -kirjan tuomiota kommentoivan blogijuttunsa MTV3:n verkkosivuilla otsikolla "Korkeinta oikeutta kiinnosti vain seksi." Kirjan kustantaja ja kirjan kirjoittanut Susan Ruusunen tuomittiin nimittäin KKO:ssa rangaistukseen vain siitä, että kirjassa oli paljastettu joitakin pääministerin ja hänen naisystävänsä intiimiin kanssakäymiseen liittyneitä asioita.

2. Eilen KKO:ssa pidettiin suullinen käsittely, joka koski ns. nänninimemisjuttua. Jos tätä käsittelyä koskevan jutun haluaisi otsikoida yhtä raflaavasti kuin Jarkko Sipilä mainitun blogijuttunsa, niin otsikko voisi kuulua vaikkapa: KORKEIN OIKEUS KIINNOSTUI RINNOISTA.

3. Pääministerin morsian -jutussa KKO piti suullisen käsittelyn, koska syytetyt toivoivat sitä, mutta ei suostunut kustantajan pyyntöön kuulla pääministeriä asianomistajana henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi. Nännijutussa KKO sen sijaan halusi pitää suullisen käsittelyn, vaikkei kukaan asianosaista, eli syyttäjä, asianomistaja tai syytetty sitä pyytänyt. KKO määräsi suullisen käsittelyn pidettäväksi siis viran puolesta. KKO:een edenneissä ja valitusluvan saaneissa jutuissa pyydetään melko usein suullista käsittelyä, mutta KKO suostuu näin pyyntöihin vuosittain vain kymmenkunnassa tapauksessa.

4. Voidaan siis sanoa, että nännijuttu kiinnostaa KKO:ta epätavallisen paljon. Suullinen käsittely päätettiin järjestää, vaikka juttua oli puitu suullisessa käsittelyssä aiemmin kaksi kertaa eli sekä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Asian selvittämisen kannalta suullisissa käsittelyissä ei ole sinänsä mitään moitittavaa, päinvastoin voidaan sanoa, sillä istuntokäsittely on asian selvittämisen kannalta parempi vaihtoehto kuin pelkästään asiakirjojen perusteella tapahtuva valituksen ratkaiseminen.

5. Toisaalta olisi otettava huomioon, että suullisen käsittelyn järjestäminen seksuaalirikosjutuissa ja etenkin tämänkaltaisessa "oudossa" tapauksessa herättää aina laajaa julkista huomiota, joka voi olla haitallista sekä asianomistajan että syytetyn kannalta. Nyt syytteessä oleva 58-vuotiasta apulaisylilääkäri (radiologi) on valokuvattu erääseen iltapäivälehteen hänen ollessaan kadulla marssimassa avustajansa kanssa kohti tuomiopaikkaa eli KKO:n taloa. Maailmalle on levitetty juttuja, joissa kohutapausta ihmetellään ja syytettyä kuvaillaan "likaiseksi ukoksi,"jonka "kynsiin" 20-vuotias asianomistaja oli joutunut mennessään ultraäänitutkimukseen.

6. Oliko suullinen käsittely todellakaan tarpeen, kun juttua oli puitu jo kahdessa alemmassa tuomioistuimessa varsin perusteellisesti? Mitään uutta näyttöä tai selvitystä ei juttuun eilisessä istunnossa ilmeisesti enää saatu. Voisi jopa kuvitella, että ylin oikeusasteemme halusi suullisella käsittelyllä jotenkin tyydyttää omaa tirkistelynhaluaan. No, tämä nyt oli ehkä liian voimakkaasti sanottu. Rikosasioiden käsittelylle on aina hyväksi, että tuomarit näkevät asianosaiset ja tuomittavat tuomarinsa.

7. Syytettyä ei sitä paitsi voida tuomita vankeusrangaistukseen, ei edes ehdolliseen sellaiseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu pääkäsittelyssä. Tässä jutussa syyttäjä on vaatinut syytetylle ehdollista vankeusrangaistusta, mutta tämä vaatimus ei toki sido tuomioistuinta, jos syyte ja syytetyn syyllisyys näytettäisiin toteen. Selvää lienee, että jos KKO toteaisi syytettynä olevan lääkärin syylliseksi väitettyyn seksuaaliseen hyväksikäyttöön, rangaistukseksi tultaisiin tuomitsemaan ainoastaan sakkoa.

8. Olin eilen paikan päällä seuraamassa KKO:n liki nelituntista istuntoa. Oikeussalista ja eräistä käsittelyn ulkoiseen kulkuun liittyvistä asioista yleensä voin kertoa myöhemmin erikseen, jottei tästä itse asiaa koskevasta raportista tulisi liian pitkä ja uuvuttava. Yleisöä, suurin osa lehtimiehiä, oli seuraamassa istuntoa 10-12 henkeä. Enempää saliin ei olisi väkeä mahtunutkaan, sillä yleisölle oli varattu vain 10-15 tuolia salin perältä. Kuuluvuus oli heikko varsinkin silloin, kun selin yleisöön istuvat asianosaiset tai heidän avustajansa esittivät lausuntonsa oikeudelle. KKO entinen istuntosali talon alakerrassa oli paljon suurempi ja korkeampi kuin nykyinen kolmannessa kerroksessa sijaitseva sali.

9. KKO:n käsittely sujui oikeusneuvos Mikko Tulokkaan puheenjohdolla sinänsä miellyttävissä ja leppoisissa merkeissä. Asianosaiset käyttäytyivät salissa hillitysti, vaikka jutun laatu olikin erikoinen. Käsittelyssä ei pidetty hoppua ja istunnosta oli ainakin se hyvä puoli, että asianosaiset saivat tilaisuuden sanoa - siis vielä kolmannen kerran - kaiken sanottavansa asiasta ja, niin kuin välistä tuntui, vähän myös asian vierestä.

10. KKO:n istunnon alussa tekemä ratkaisu suostua asianomistajan avustajan pyyntöön kuulla asianomistajaa suljetuin ovin, jossa paikalle käsittelyä saapuneet 10-15 yleisöön kuulunutta ihmistä eivät siis saaneet olla istunnossa saapuvilla, oli hieman yllättävä. Puheenjohtajan lyhykäisen ilmoituksen mukaan ratkaisu perustui siihen, että asianomistajan kuulemisessa saattoi tulla esille hänen terveydentilaansa liittyviä arkaluonteisia tietoja. Toki tuomioistuimella on suljetun käsittelyn toimittamisen suhteen laaja harkintavalta, mutta toisaalta oikeudenkäynnin julkisuus on myös tämänkaltaisissa seksuaalirikosjutuissa selkeä pääsääntö. Prosessin julkisuutta rajoittanut päätös oli yllättävä erityisesti siihen nähden, että vastaavanlaista päätöstä ei tiettävästi tehty, kun asianomistajaa kuultiin käräjäoikeuden ja hovioikeuden istunnoissa. Lisäksi käräjä- ja hovioikeuden tuomiot ovat julkisia myös siltä osin kuin niissä oli selostettu asianomistajan kertomusta. Tapahtumaa aina nännin imemisen yksityiskohtia myöten on selostettu julkisessa sanassa melko perusteellisesti. Nyt asianomistajaa eli väitetyn rikoksen uhri ei lausunut istunnossa yleisön läsnä ollessa sanaakaan, vaan äänessä oli hänen avustajansa. - Hieman erikoiselta vaikutti myös oikeusneuvos Tulokkaan etukäteen tekemä päätös kuvaamisen kieltämisestä myös istuntosalin eteishuoneessa.

11. Kyseisen lääkärintutkinnan tapahtumat on kerrottu tiedotusvälineissä jo aiemmin ja tämänpäiväisissä lehdissä vielä uudelleen melko tarkkaan, joten kaikkiin yksityiskohtiin ei ole tässä enää syytä mennä kovin tarkasti. Viittaan myös tapausta koskeviin aiempiin blogikirjoituksiini.

12. Tapahtuma-aikaan vuonna 2008 parikymppinen asianomistaja, joka on koulutukseltaan lähihoitaja ja ollut jonkin aikaa työharjoittelijana terveyskeskuksessa, oli Oulaisten terveyskeskuksesta saamansa lähetteen perusteella mennyt Raahen sairaalaan ultraäänitutkimukseen vasemman rinnan oireilun vuoksi. Lähetteessä asianomistajan oireista oli mainittu muun muassa tutkittavan kertoma "eristys (erite) nänneistä." Lähetteessä on pyydetty rinnan ultraäänitutkimusta ja mammografiaa sekä tarvittaessa duktografiaa.

13. Syyttäjä ja asianomistaja avustaja väittävät, että syytetyn Raahen sairaalassa suorittama tutkimus oli neljällä eri perusteella lääketieteellisesti asiaton ja osoitti syytetyssä seksuaalisen tarpeen tyydyttämisen halua.

14. Syytetty oli ensinnäkin suorittanut palpaation eli rintojen tunnustelun käsin puristelemalla ja painelemalla paljaita rintoja siten, että hän istui tuolissaan ja nainen seisoi hänen jalkojensa välissä. Lääkäri oli tunnustellut ja puristellut naisen rintoja myös tämä ollessa häneen selin, mitä syyttäjä ja naisen avustaja tuntuivat pitävän erityisen moitittavana tekona. Lääkäri oli myös vetänyt naisen lähelleen ja kääntänyt hänet lantiosta kiinni pitäen ympäri jatkaen rintojen tunnustelua/puristelua edestäpäin. Näin oli tapahtunut syyttäjän ja avustajan mukaan yhteensä kahdeksan kertaa, neljä kertaa naisen rintojen edestäpäin ja neljä kertaa edellä kuvatulla tavalla takaa päin. Syytteen mukaan asianmukainen palpaatio suoritetaan kuitenkin painelemalla rintoja sormin, ei siis ns. koppiotteella, kuten syytetty oli tehnyt. Syyttäjän nimeämänä asiantuntijatodistajana kuullun radiologian erikoislääkärin mukaan ei ole lainkaan tavanmukaista, että lääkäri tutkii rinnat useaan otteeseen - nyt siis rintoja väitetään tutkitun kahdeksan kertaa - eikä rintojen uudelleen tutkiminen palpaatiometodilla ole yleensä enää tarpeen, jos lähetteen ultraäänitutkimuksen antanut lääkäri on jo suorittanut kyseisen toimenpiteen. Mainitun todistajan mukaan asianmukainen tapa suorittaa palpaatio on sellainen, jossa potilas tai tutkittava on makuulla.

15. Mutta kuten mainittu asiantuntijatodistaja ja syytetty ovat kertoneet, syytetyn radiologina tekemälle molempien rintojen palpaatiolle on ollut lääketieteellinen peruste tai sitä ei voida ainakaan pitää minään poikkeuksellisena toimenpiteenä, vaikka jo lähetteen antanut lääkäri olisi surittanut saman toimenpiteen. Tähän samaan tulokseen tuli jo käräjäoikeus erinomaisen hyvin perustellussa tuomiossaan, jonka hovioikeus on hyväksynyt myös perustelujen osalta. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet yksimielisesti myös siihen johtopäätökseen, ettei palpaation suorittaminen tutkittavan ollessa makuulla ole ainoa yleisesti käytetty tapa, vaikka asiantuntijatodistajalla on ollut tästä erilainen käsitys; Duodecimin julkaiseman Lääkärin käsikirjan (2004) mukaan, johon syytetyn puolustus vetosi KKO:ssa kirjallisena todisteena, "palpaation suorittaminen "pelkällä sormenpäällä on epäluotettava" ja että "rintaa tulee mieluummin tunnustella 2-5. sormien koko pituudella ja kämmenellä. Käden pieni pyörimisliike tai keinunta parantaa tuntumaa." Alemmat oikeudet ovat päätyneet seikkaperäisesti kantaansa perustellen myös siihen johtopäätökseen, että käytännössä rintojen puristelun (ns. koppiote siis) ja niiden painelun erottaminen on käytännössä vaikeaa; kyseessä lienee melko tavalla terminologinen asia, kuten syytetyn avustaja asianajaja Olli Sippola KKO:n istunnossa selvitti. Sippola on valituksen johdosta antamassaan vastauksessa KKO:lle pyrkinyt osoittamaan, että kyseinen asiantuntijatodistajan kertomuksissa alemmissa oikeusasteissa on ollut tiettyä epätarkkuutta.

16. Joka tapauksessa lienee selvää - tätä mieltä ainakin olivat sekä käräjäoikeus että hovioikeus - ettei syytetyn valitsemasta tutkimustavasta voida vetää sitä johtopäätöstä, että tutkimustavan valinnalla olisi ollut seksuaalinen tarkoitusperä, vaikka tutkintaa ei rintojen tunnustelutavan ja määrän osalta voitaisikaan pitää kaikilta osin täysin oikeaoppisena.

17. Toisena perusteena syytteessä on vedottu siihen, että lääkäri levitti ultraäänitutkimuksessa käytetyn geelin naisen rinnoille paljain käsin eikä erityisellä tarkoitusta varten valmistetulla anturalla. Tätä syytetty selitti oikeudessa sillä, että paljain käsin geelin saa levitetyksi rinnoille tasaisemmin kuin lastalla tai anturalla; tasainen levitys on ultraäänitutkimuksen onnistumisen edellytys. Anturaa käytetään syytetyn mukaan lähinnä siksi, että sen käyttö ei likaa käsiä, mutta kädet voi geelin levittämisen jälkeen pyyhkiä puhtaaksi ennen kuvausanturin käyttämistä. Syytetty kertoi menetelleensä kaikkien tutkittavien kanssa samalla tavalla. Myös tästä seikasta asiantuntijatodistajana kuultu radiologi kertoi toimivansa toisella tavalla kuin syytetty eli levittävänsä geelin oli toista mieltä. Käräjäoikeus ja hovioikeus kuitenkin katsoivat, ettei kyseinen ero menetelmissä ole olennainen ja ettei syytetty ole tässäkään kohdin syyllistynyt RL 20 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon. Tähän johtopäätökseen on helppo yhtyä eikä eilisessä käsittelyssä tullut ilmi mitään sellaista, mikä viittaisi toisenlaiseen johtopäätökseen.

18. Kolmantena perusteena ja seksuaalisena teon muotona syytteessä vedottaan siihen, että lääkäri oli naisen rintoja tunnustellessaan kehunut rintoja hyvän muotoisiksi. Naisasiantuntija oli tässäkin kohdin melko tuohtunen oloisena sitä mieltä, ettei tämä ole asianmukaista menettelyä lääkäriltä. Syytetty vetosi aikoinaan lääkärikoulutuksessa alan professorin antamaan opetukseen, jonka mukaan potilaan ja tutkittavan rauhoittamiseksi on paikallaan sanoa tälle jotakin positiivista. Käräjäoikeus on todennut perusteluissaan tältä osin lyhyesti, että tutkittavan rintojen arvostelulle ei ole ollut olemassa lääketieteellistä perustetta. Kyse ei liene kuitenkaan itse asiassa "arvostelusta", jos lääkäri "kehuu" tutkittavan rintoja kauniiksi. Eri asia on, jos lääkäri olisi moittinut rintoja rumiksi. Niin tai näin, mainittu seikka ei ainakaan yksin voine toteuttaa rikoslaissa tarkoitettua seksuaalista tekoa ja sen merkitys on myös tutkinnan kokonaisarvostelussa varsin vähäinen. Asianomistajan käräjäoikeuden tuomion perusteluissa selostettu kertomus ei tue käsitystä, jonka mukaan rintojen kehuminen hyvän muotoisiksi olisi loukannut asianomistajaa tai tuntunut hänestä vastenmieliseltä.

19. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä perusteena syytteessä mainitaan tutkimuksessa ajallisesti viimeisenä toimenpiteenä suoritettu rintojen imeminen, jonka mukaan koko juttu on tullut tunnetuksi. Syyttäjä ja asianomistajan avustaja käyttivät istunnossa mainitusta toimenpiteestä myös synonyymiä rintojen "maistaminen." Syytetty sen sijaan kuvasi toimenpidettä, jonka tarkoituksena ei suinkaan ollut seksuaalisen tarpeen tyydyttäminen, vaan nisässä olevan eritteen manipuloiminen ("maanitteleminen") näkyviin, nimellä "imaisu", koska tuo toimenpide kesti vain muutaman sekunnin eikä sen tarkoituksena ollut imeä mahdollisesti esiin tullutta eritettä suuhun.

----

Jatk. 9/9 -10

20. Katsotaanpa tässä välin, mitä laki sanoo seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteessä on vedottu rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan soveltamiseen.

- Joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä, on tuomittava seksuaalisesta hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

21. Seksuaalinen teko on määritelty RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa näin:

- Seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

22. Puheena olevassa tapauksessa on syytteen mukaan kyse seksuaaliseen tekoon taivuttamisesta, alistumisesta mainitunlaiseen tekoon. Ratkaisussa joudutaan ottamaan kantaa useisiin tunnusmerkistötekijöihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän tulkinnan- ja arvostuksenvaraisia käsitteitä. Mitä pykälässä tarkoitetaan käsitteillä "taivuttaminen", "erityinen riippuvuussuhde", "riippuvuussuhteen törkeä väärinkäyttö" jne?

23. Selvää on, että nännin imeminen tai imaiseminen on sangen epätavallinen ja sinänsä epäasiallinen toimenpide. Sille ei löydy tukea oppikirjoista eikä käytännöstä. Olisi odottanut, että vastaajan puolustus olisi voinut valottaa tarkemmin, mistä tuollainen tapa voisi olla peräisin, mutta vastaaja selitti vain, että hän oli lukenut siitä jostakin tai kuullut tuosta vanhasta konstista joltakin kätilöltä.

24. Nännin imeminen on siten epäasianmukainen toimenpide, mutta voidaanko sitä silti pitää em. lainkohdassa tarkoitettuna seksuaalisena tekona? Tästä voidaan luonnollisesti esittää näkökohtia pro et contra. Melko ratkaisevaa lienee se, mikä tarkoitus teolla eli imaisulla on ollut tai voidaan katsoa olleen. Jos voidaan perustellusti päätellä, että teolla ei ole voinut olla muuta tarkoitusta kuin seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoitteleminen, kyse on seksuaalisesta teosta. Jos taas katsotaan, että teolla oli yksinomaan tutkinnallinen tarkoitus, ei kyse ole seksiteosta. Väliin jää harmaa alue, jossa on mahdollista, että toimenpiteellä oli sekä tutkinnallinen että seksuaalisen kiihottumisen tarkoitus. Voisi ehkä sanoa, että jos teolla oli pääasiallisesti viimeksi mainittu tarkoitus, kyse on seksuaalisesta teosta. Tällöin lääkäri olisi pyrkinyt imaisullaan/imemisellään toteuttamaan lähinnä vain seksuaalisia tarpeitaan tutkittavan avulla. Tätä käsitystä vastaan puheena olevassa tapauksessa tuntuisi puhuvan se, ettei aineistosta käy ilmi seikkoja, joista voitaisiin päätellä olleen seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa.

25. Itse päätyisin samalle kannalle kuin käräjäoikeus ja hovioikeuskin. Rinnan eritteen esille tai liikkeelle saamisella on ollut tutkinnassa tärkeä merkitys. Oulaisten lääkärin lähetteessä mainitaan nimenomaan rinnan erite, josta asianomistaja oli ollut jo Oulaisissa huolestunut. Toiseksi ultraäänitutkimuksen jälkeen asianomistaja otti keskustelussa itse esille erite-asian; tällaisen vaikutelman sai KKO:n istunnossa puhutusta. Lääkäri ei siis tuppautunut selvittämään eriteasiaa naiselle tai tutkimaan eritettä. Kun nainen otti asian esille, lääkäri ei rynnännyt suin päin kiinni rintoihin, vaan pyysi naista itse yrittämään, saisiko hän rintojaan puristelemalla eritteen näkösälle. Näin myös tapahtui. Vasta kun tämä ei ollut onnistunut, lääkäri kertoi naiselle, että hän voisi yrittää manipuloida eritteen liikkeelle imaisemalla nänniä. Lääkäri tiedusteli naisen lupaa toimenpiteeseen ja sai sen.

26. Vaikka nännin imaisu tai imeminen - asianosaisten käsitykset imemisen/imaisun kestosta vaihtelevat parista sekunnista asianomistajan 5-10 sekuntiin - vaikuttaakin oudolta, se on toisaalta loogiselta tuntuva yritys saada alipaineen avulla neste tai erite liikkeelle. Puolustus vertaisi toimenpidettä siihen, miten lapsi imee maitoa äitinsä rinnasta ja tapaan, jolla pojat imaisevat bensaletkulla polttoainetta mopon tankista toiseen tankkiin. Imaisun loogisuus kyseisessä tilanteessa on asia, joka tuntuisi puhuvan sitä vastaan, että kyseessä olisi ollut vain seksuaalinen rinnan maistelu. Lääkärin tarkoituksena oli saada erite liikkeelle ja esille, mikä olisi mahdollistanut varjoainekuvauksen suorittamiseen.

27. Huomattakoon, että seksuaaliselta teolta edellytetään tulee RL 20:5:n mukaan sitä, että teko loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisella tavalla. Mikä tahansa "seksiin viittaava" teko ei siis riitä toteuttamaan seksuaalista hyväksikäyttöä. Riidatonta on, että lääkäri nimenomaan pyysi lupaa ja nainen nimenomaisesti myös antoi suostumuksensa rinnan imemiseen/imaisuun. Näissä olosuhteissa on melko vaikea perustella sitä, että tapauksessa olisi kyse mainitunlaisesta seksuaalisesta teosta. Kun lupa annettiin välittömästi, kyse ei voine olla laissa tarkoitetusta taivuttamisesta.

28. Yhtyisin alempien oikeuksien ratkaisuihin myös sikäli, ettei lääkärin ja tutkittavan välistä suhdetta voida pitää laissa tarkoitettuna "erityisenä riippuvuussuhteena". Se, että lääkäri on tietyssä auktoriteettiasemassa tutkittavaan nähden, ei po. suhteessa tietenkään vielä riitä.Laissa edellytetystä riippuvuussuhteen törkeästä väärinkäyttämisestä ei tapauksessa voine olla kysymys.

29. Entäpä sitten syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta? Selkeästi ohjeiden vastainen hoito- tai tutkintatoimenpide voisi konstituoida virkavelvollisuuden rikkomisen. Tässä kohdin on kuitenkin huomattava, että syyttäjä ja asianomistaja on perustaneet virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteensä yksinomaan lääkärin väitettyyn seksuaaliseen tekoon ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 §:ssä mainittuun potilaan ihmisarvoa ja yksityisyyden kunnioittamisen loukkaamiseen.

30. KKO:n istunnon alussa oikeuden puheenjohtaja Mikko Tulokas - aivan oikein - nimenomaan kysyi syyttäjältä, onko tarkoituksena, että syyte perustetaan yksinomaan edellä mainittuihin seikkoihin eikä siihen, että syytetty on toiminut kyseisenlaisesta tutkinnasta annettujen ohjeiden tai yleisen käytännön vastaisesti. Tähän syyttäjä vastasi, että syyte perustuu edellä mainitun mukaisesti vain mainitun lain 3 §:n rikkomiseen ja syytetyn toiminnan "seksuaaliseen virittyneisyyteen," siis väitettyyn seksuaaliseen tekoon.

31. Tällä syyttäjän tekemällä rajauksella on tärkeä merkitys, sillä syytesidonnaisuus (ROL 11:3) estää tuomioistuinta lukemasta syytetyn viaksi sellaista tekoa tai tekomomenttia, johon syyttäjä ei ole syytteensä tueksi vedonnut. Jos KKO katsoisi, että syytetty on toiminut ohjeiden tai yleisesti hyväksytyn käytännön vastaisesti, syytesidonnaisuus estää kuitenkin lukemasta mainittua ohjeiden ja käytännön vastaista menettelyä syytetyn syyksi virkavelvollisuuden rikkomisena, koska syyttäjä on kysyttäessä rajannut nämä seikat virkasyytettä koskevan teonkuvauksen ulkopuolelle.

32. Mielenkiintoista nähdä, mihin lopputulokseen ja millä perusteilla KKO ratkaisussaan päätyy.