587. KKO 2012:43: Hovioikeus laiminlöi toimittaa pääkäsittelyn


1. Tampereen käräjäoikeus (nykyisin Pirkanmaan käräjäoikeus) oli marraskuussa 2009 antanut lainvoimaiseksi jääneen päätöksen, jonka mukaan vuonna 2002 syntyneen L:n huolto oli uskottu molemmille vanhemmille A:lle ja B:lle yhteisesti ja jossa L oli määrätty asumaan äitinsä A:n luona. L:llä oli ollut oikeus pitää yhteyttä ja tavata isäänsä joka toisen viikon ajan, joten hän oli päätöksen perusteella voinut asua vuoroviikoin kummankin vanhempansa luona.

2. B oli huhtikuussa 2010 vireille tulleella hakemuksella vaatinut mainitun päätöksen muuttamista, koska A:n sairastuminen päätöksen antamisen jälkeen oli heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan suoriutua huoltajan tehtävästä ja koska yhteishuollon toteuttaminen ja vuoroviikkoasuminen ei ollut onnistunut. Pirkanmaan käräjäoikeus päätöksellään 19.1.2011 hyväksyi B:n hakemuksen ja määräsi L:n yksin B:n huoltoon ja asumaan tämän luona sekä vahvisti L:n oikeuden tavata A:ta päätöksestä  ilmenevin tavoin.

3. A valitti Turun hovioikeudelle ja vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja B:n vaatimukset hylätään tai että ainakin L:n ja A:n välistä tapaamisoikeutta laajennetaan. Alkuperäisen päätöksen muuttamiseen ei valituksen mukaan ollut lapsen etuun perustuvaa syytä. A vaati edelleen, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn, jossa häntä ja eräitä todistajia kuultaisiin hänen kyvystään toimia lapsen huoltajana sekä huollon, asumisen ja tapaamisoikeuden järjestämisestä lapsen edun mukaisesti.

4. Turun hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan 7.6.2011 käräjäoikeuden ratkaisun perustuneen riidattomiin seikkoihin ja olosuhdeselvitykseen sekä lisäksi käräjäoikeuden päätökseen kirjattuihin todistajankertomuksiin. Näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voinut jäädä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä eikä asiassa siten tarvinnut luvun 15 §:n 1 momentin mukaan ottaa vastaan suullista todistelua. Pääkäsittelyn toimittaminen oli muutoinkin luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin selvästi tarpeetonta. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön. Tämän jälkeen hovioikeus tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

5. A pyysi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ja valitti hovioikeuden päätöksestä. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että asia palautetaan hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista varten tai ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa suullisen käsittelyn jälkeen A:n jo hovioikeudessa vaatimin tavoin.

6. Korkeimmassa oikeudessa oli ensisijaisesti ollut kysymys siitä, oliko hovioikeus menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta. Päätöksessään, josta on annettu ennakkopäätösseloste KKO 2012:43, korkein oikeus päätyi siihen, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa pääkäsittely. Kun hovioikeus oli siten menetellyt virheellisesti jättäessään A:n vaatiman pääkäsittelyn toimittamatta, korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin Turun hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

7. Korkeimman oikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy tästä.

8. Pari sana terminologiasta. Korkeimman oikeuden päätöksessä puhutaan pääkäsittelystä. Sillä tarkoitetaan kirjallisen käsittelyn vastakohtaa eli siis suullista käsittelyä. Hovioikeudenpääkäsittelyyn kutsutaan saapuville jutun asianosaiset ja heidän avustajansa, jotka esittävät lausumansa suullisesti hovioikeuden tuomareille. Pääkäsittelyssä voidaan kuulla ja yleensä myös lähes aina kuullaan todistajia, yleensä jo käräjäoikeudessa kuultuja, mutta tietyin edellytyksin myös uusia todistajia. Hovioikeuden pääkäsittely on tavallaan käräjäoikeudessa toimitetun pääkäsittelyn toisinto, mutta toisin kuin yleensä luullaan ja esitetään, käräjäoikeuden käsittelyä ei tarvitse toistaa uudelleen koko laajuudessaan, vaan käsittelyä voidaan rajoittaa tiettyyn osaan tapausta ja ottaa vastaan vain osa käräjäoikeudessa vastaanotetusta todistusaineistosta.

9. Pääkäsittely on kirjallista menettelyä selvästi parempi ja tehokkaampi keino selvittää asiaa sekä tosiasiapuolta eli näyttökysymystä että oikeus- eli lainsoveltamista koskevien kysymysten osalta. Kun todistajia samoin kuin asianosaisia kuullaan todistelutarkoituksessa henkilökohtaisesti, saa hovioikeus kirjallista menettelyä paljon luotettavamman käsityksen todistajien ja asianosaisten kertomusten näyttöarvosta ja kertomusten uskottavuudesta. Pääkäsittelyssä hovioikeuden jäsenillä on tilaisuus esittää asianosaisille ja todistajille tarkentavia kysymyksiä, millä on erittäin suurin merkitys asian selvittämisen kannalta. Kirjallisessa menettelyssä, joka siis perustuu käräjäoikeudessa taltioituun aineistoon ja hovioikeudelle esitettyihin valitus- ja vastinekirjelmiin, tuomareilla ei sitä vastoin ole tilaisuutta  tarvittavien kysymysten tekemiseen eikä lioin mahdollisuutta arvioida todistajien ja asianosaisten kertomusten näyttöarvoa ja uskottavuutta.

10. Jostakin syystä, ilmeisesti vanhoista, jo Ruotsin ja Venäjän vallan aikaisista menneen maailman traditioista johtuen, suomalaiset hovioikeustuomarit ovat aina suhtautuneet erittäin nihkeästi pääkäsittelyjen eli suullisten käsittelyjen toimittamiseen. He ovat aina vastustaneet kaikkia lakiuudistuksia, joiden tarkoituksena on ollut vähäisessä määrin lisätä hovioikeuksien velvollisuutta pääkäsittelyn toimittamiseen. He ovat onnistuneet pyrkimyksissään, sillä meillä hovioikeusmenettely on lain mukaan lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti kirjallista. Esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa samoin kuin useimpien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa käsittely sen sijaan on pääsäännön mukaan suullista. Suomessa hovioikeudet ovat toimittaneet pääkäsittelyn ainoastaan noin 30 prosentissa riita- ja rikosasioissa, Ruotsin hovioikeuksissa pääkäsittelyjen osuus sen sijaan on ollut noin 60-70 prosentin luokkaa.

11. Vuoden 2011 voimaan tulleen lainmuutoksen yhteydessä (OK 26 luku) hovioikeuden velvollisuutta pääkäsittelyn toimittamiseen on jälleen eräiltä osin kevennetty. Toisaalta  pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta, joka perustuu asianosaisen eli siis joko valittajan tai tämän vastapuolen vaatimukseen, on jonkin verran tiukennettu. Pääsääntönä on, että hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos asianosainen sitä vaatii (OK 26:14.1). Tästä on säädetty eräitä poikkeuksia, joita on selostettu melko yksityiskohtaisesti KKO:n nyt kommentoitavan ratkaisun perusteluissa. Niissä viitataan useassa kohdin lain esitöihin eli hallituksen esitykseen 105/2009 vp.

12. Näyttää siltä, että hovioikeudet, kuten tässä tapauksessa Turun hovioikeus, ovat ryhtyneet soveltamaan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta - jälleen kerran - supistavasti eli niin, että hovioikeuden ei tarvitsisi toimittaa pääkäsittelyä, ei vaikka 1) asianosainen sitä perustellusta syystä pyytää, tai 2) kun pääkäsittelyn toimittaminen on tarpeen henkilötodistelun uskottavuuden arvioimiseksi. Kuten korkeimman oikeuden perusteluista ilmenee, hovioikeuden/hovioikeuksien tulkinta ei ole sopusoinnussa lainsäätäjän tarkoituksen kanssa.

13. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös asiantilan selventämiseksi ja hovioikeuskäytännön korjaamiseksi on siten erittäin tarpeellinen.  Mutta se, ottavatko hovioikeudet todella opikseen KKO:n ratkaisusta, on jo toinen kysymys. Turun hovioikeuden ko. ratkaisu on vain jäävuoren huippu, sillä hyvin monissa tapauksissa hovioikeudet torjuvat härskisti ja lainvastaisesti asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskevia perusteltuja vaatimuksia.

14. Hovioikeuksien perustelut, joilla pääkäsittelypyyntöjä evätään, ovat usein vain näennäisiä ja fraasinomaisia. Tästä Turun hovioikeuden ko. tapauksessa esittämät perustelut ovat oivallinen esimerkki. Minua ihmetyttää suuresti, miten hovioikeus voi perustella päätöstään noin luokattomalla tavalla. Lakia eli OK 26 luvun säännöksiä on todella tulkittu ja luettu kuin se kuuluisa piru raamattua, jotta valittajan pääkäsittelypyyntö saataisiin näennäisperusteluilla torjutuksi. Perusteluissa ei ole viitsitty mainita sanaakaan lain esitöistä, vaikka vasta niistä tarkemmin ilmenee, mitä viitatuissa pykälissä on tarkoitettu. Luultavasti lain esityöt on sivuutettu päätöksenteossa kokonaan.

15. Korkeimman oikeuden ei olisi minusta kannattanut perusteluissaan tyytyä vain selostamaan, mitä lain esiöissä eli hallituksen esitöissä on kerrottu. Perusteluissa olisi voitu opetusmielessä kertoa Turun hovioikeudelle ja kaikille muillekin hovioikeuksille, mitkä ovat ne reaaliset argumentit, joiden vuoksi pääkäsittelyn toimittaminen on po. tilanteissa tarpeen toimittaa. Näitä syitä, jotka liittyvät vapaaseen todistusharkintaan ja todistelun välittömyyteen sekä yleensä asian perusteellisen selvittämisen merkitykseen, on selostettu prosessioikeuden oppikirjoissa ja niihin olen viitannut lyhyesti edellä kohdassa 9. Vihjeeksi KKO:lle: Kaikki tieto ei löydy suinkaan lain esitöistä eli hallituksen esityksestä, vaikka KKO:n perusteluista voisi niin päätellä. Oikeuslähteitä on muitakin, kuten esimerkiksi oikeuskirjallisuus.

16. Korkein oikeus ei ole perusteluissaan viitannut yksilöidysti Europan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, vaikka niitä on annettu lähes "pilvin pimein" nimenomaan ko. tapauksessa eli kun on kysymys toisen oikeusasteen velvollisuudesta toimittaa suullinen käsittely. Suomikin on saanut EIT:ltä  mainittua tilannetta koskevia langettavia tuomioita. Viime vuosilta voidaan mainita esimerkiksi EIT:n ratkaisut Muttilainen vs. Suomi 22.5.2007 ja R.H. vs. Suomi 2.6.2009.

17. Myös korkein oikeus (muodollisesti Suomen valtio) on saanut EIT:ltä sapiskaa ("pyyhkeitä"), kun korkein oikeus on jättänyt suullisen käsittelyn toimittamatta niin, että menettely rikkoo EIS 6.1 artiklan määräystä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Viittaan esimerkiksi  EIT:n ratkaisuun Suuripää v. Suomi 12.1.2010, jossa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että EIS 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu, kun KKO:ssa ei ollut pidetty suullista käsittelyä virkamiehen lahjusrikkomusta koskeneessa jutussa. KKO antoi Suuripään tapauksessa ennakkopäätöksen KKO 2002:51; KKO:n jaoston puheenjohtajana oli oikeusneuvos Kari Raulos ja ratkaisukokoonpanoon kuului nuorimpana jäsenenä oikeusneuvos Pauliine Koskelo.

18. Otetaanpa tähän ihmisoikeustuomioistuimen Suuripää-tapausta koskevasta tuomiosta pätkä, joka koskee  edellä mainittua kysymystä:

EIT pani merkille, että valitusaste, käsillä olevassa tapauksessa korkein oikeus, sai tutkia paitsi oikeus- myös tosiasiakysymyksiä. Korkein oikeus ei ollut, kuten se oli päätöksessään todennut, harkinnut uudelleen näyttöä vaan arvioinut oikeudellisesti eri tavoin hovioikeuden selvitetyiksi katsomia tosiseikkoja, mikä oli johtanut toiseen lopputulokseen. Kysymys ei ollut ollut todistajien kertomusten uskottavuudesta vaan siitä, miten niitä oli oikeudellisesti arvioitava. EIT katsoi kuitenkin, että käsillä olevan kaltaisissa tapauksissa tosiasia- ja oikeuskysymykset saattoivat liittyä toisiinsa siinä määrin, että niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Korkeimman oikeuden oli tullut jossakin määrin tehdä omaa harkintaa päättääkseen siitä, olivatko tosiseikat riittävä peruste valittajan tuomitsemiselle. Sanottu koski erityisesti tahallisuutta, jonka olemassaoloa oli tutkittu nimenomaisesti vain korkeimmassa oikeudessa. Rangaistuksen korkein oikeus oli joutunut määräämään ilman valittajaa henkilökohtaisesti kuulleen alemman asteen toimittamaa seuraamusharkintaa. EIT viittasi myös rikoksen laatuun ja totesi, että jutun lopputuloksella oli välttämättä ollut haitallinen vaikutus valittajan ammattiuralle ja maineelle. Lahjusrikkomus oli vakava asia jokaiselle virkamiehelle. Vielä EIT huomautti siitä, että valittaja ja hänen asianajajansa eivät olleet saaneet tilaisuutta vastata edes kirjallisesti korkeimman oikeuden aikomukseen tuomita hänet rangaistukseen. Ottaen huomioon jutun merkityksen valittajan kannalta EIT katsoi, että korkein oikeus ei ollut voinut päättää jutusta asianmukaisesti arvioimatta välittömästi valittajan henkilökohtaisesti antamaa kertomusta ja pitämättä suullista käsittelyä. EIS 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu.
19. Kuten EIT:n  ratkaisun perusteluista ilmenee, esimerkiksi kysymys syytetyn väitetystä tahallisuudesta on asia, jonka selvittäminen edellyttää yleensä syytetyn henkilökohtaista kuulemista myös muutoksenhakuasteessa, jos syyte on alemmassa oikeudessa hylätty. Sama kanta ilmenee myös EIT:n Espanjaa koskevan Serrano Contreras-tapauksen tuomiosta 20.3.2012. Myös siinä pidettiin virheenä, ettei ylin oikeusaste ollut kuullut syytettyä henkilökohtaisesti, kun oli kyse rikoksen subjektiivisen tunnusmerkistöön kuuluvan tahallisuuden selvittämisestä.

223. KKO 2010:16: Äidin "avovaimo" lapsen toiseksi huoltajaksi

1. Korkein oikeus antoi eilen 2.3. mielenkiintoisen päätöksen lapsen huoltoa koskevassa asiassa (KKO 2010:16). Kysymys oli siitä, oliko edellytyksiä hyväksyä kolmevuotiaan lapsen huolto äidin ohella tämän kanssa rekisteröimättömässä parisuhteessa elävälle kumppanille. Kysymyksessä on oikeuskäytännön yhtenäistämiseksi tarkoitettu ennakkopäätös, sillä tuomioistuimilta on puuttunut yhtenäinen linja vastaavanlaisissa tapauksissa.

2. Asuttuaan rekisteröimättömässä parisuhteessa useita vuosia turkulaiset Heidi ja Kirsi alkoivat suunnitella perheenlisäystä. He päättivät lapsen hankkimisesta koti-inseminaatiolla anonyymin luovuttajan sukusolujen avulla. Suunnitelma toteutui niin, että Heidi synnytti marraskuussa 2006 tyttölapsen, jolle annettiin nimi Taika. Lapsen syntymä ei johtanut parisuhteen rekisteröintiin.

3. Marraskuussa 2007 Heidi pyysi Turun käräjäoikeutta määräämään, että tytön huolto uskotaan Heidin ohella Kirsille, joka oli antanut kirjallisen suostumuksensa. Hakemusta perusteltiin sillä, että Heidi ja Kirsi olivat yhdessä pariskuntana hoitaneet ja kasvattaneet Taikaa hänen syntymästään saakka eikä lapsen isyyden selvittäminen ollut mahdollista, koska sukusolujen luovuttaja oli tuntematon. Huoltajuus vahvistaisi Kirsin ja Taikan äiti - lapsi -suhdetta ja takaisi lapselle jatkuvuuden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Myös käytännön asioiden hoitamisen takia huoltajuuden vahvistaminen oli hakemuksen mukaan lapsen edun mukaista.

4. Käräjäoikeus ratkaisi asian yhden tuomarin kokoonpanossa. Käräjäoikeus ei kuullut asianosaisia henkilökohtaisesti eikä hankkinut sosiaalilautakunnan selvitystä, vaan ratkaisi asian parin viikon kuluttua ja hylkäsi 7.12.2007 antamallaan päätöksellä hakemuksen.

5. Käräjäoikeuden perustelut olivat hakijan kannalta tylyt: Lapsen huollosta annetun lain tarkoituksena ei ole uusien perheiden perustaminen määräämällä muu aikuisosapuoli kuin lapsen vanhempi lapsen huoltajaksi, vaan lain tarkoituksena oli ensi sijassa lähinnä suojata lapsen kiinteää ihmissuhdetta omiin vanhempiinsa ja kiinteiden jo syntyneiden ihmissuhteiden suojaaminen. Se, että Heidi ja Kirsi asuivat yhdessä, ei edellyttänyt oheishuoltajan määräämistä, kun lapsen edun vuoksi uusi huoltaja ei ollut tarpeen. Lapsen vanhempien ja muiden aikuisosapuolten edut ja oikeudet väistyvät käräjäoikeuden mukaan lapsen edun tieltä. Heidi ei ollut esittänyt mitään sellaista syytä, minkä vuoksi hän ei yksinään asianmukaisesti selviäisi huoltajan tehtävistä.

6. Heidi valitti Turun hovioikeuteen, joka ratkaisi asian 30.7.2008 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat jäseninä hovioikeudenneuvokset Juhani Saarinen, Kari Hirvonen (eri mieltä) ja Leena Virtanen-Salonen, esittelijänä viskaali Kaarina Syysvirta, ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä; hovioikeus hyväksyi myös käräjäoikeuden päätöksen perustelut sellaisenaan. Hovioikeuskaan ei kuullut Heidi ja Kirsiä henkilökohtaisesi eikä hankkinut sosiaalilautakunnan lausuntoa. Hovioikeuden päätös syntyi äänestyksen (2-1) jälkeen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Hirvonen kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi Kirsin Taikan oheishuoltajaksi.

7. Heidi valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen ja vaati hovioikeuden päätöksen kumoamista ja Taikan oheishuollon uskomista Kirsille. KKO myönsi valitusluvan, minkä jälkeen Kirsi vastasi valitukseen vaatien sen hyväksymistä.

8. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuultiin henkilökohtaisesti Heidiä ja Kirsiä. KKO:n päätöksestä ilmenee, että myös Taika oli saapuvilla KKO:n istunnossa; tämä lienee ensimmäinen kerta, jolloin pikkulapsi on taaperrellut KKO:n istunnossa. KKO:n kokoonpanoon kuuluivat oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio ja Timo Esko, esittelijänä Caritha Aspelin. KKO:n kokoonpanon keski-ikä on noin 60 vuotta. Ehkäpä KKO:n "sedät" ovat heltyneet Taikan mukanaolosta, sillä kuten jäljempänä ilmenee, KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja määräsi Kirsin Heidin ohella Taikan huoltajaksi.

9. Prosessioikeuden kannalta KKO:n päätöksen merkittävin anti on siinä, että tämänkaltaisissa asioissa olisi välttämätöntä kuulla asiaan osallisia eli hakijaa ja oheishuoltajaksi esitettyä ihmistä henkilökohtaisesti. Pidän yllättävänä ja jopa hieman outona, että käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat asian yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella eivätkä vaivautuneet kuulemaan asianomaisia henkilökohtaisesti. Alemmat oikeudet eivät liioin välittäneet hankkia asiassa sosiaalilautakunnan lausuntoa. Käräjä- ja hovioikeudella ei ole ollut yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella asianmukaisia edellytyksiä arvioida asiaa ja Kirsin sopivuutta huoltajaksi.

10. Lapsen huoltolain (36171983) mukaan lapsen huoltoa koskevassa asiassa on hankittava selvitys sosiaalilautakunnalta, ellei ole ilmeistä, että selvitys ei ole tarpeen asian ratkaisemisen kannalta (16.1 §). Kun alemmat oikeudet eivät nähneet aiheelliseksi hankkia sanottua selvitystä tai kuulla asianomaisia henkilökohtaisesti, voisi kuvitella, että niillä on ollut tietynlainen ennakkoasenne tämänkaltaisissa asioissa. Vaikka hovioikeuden hyväksymissä käräjäoikeuden perusteluissa ei asiaa lausutakaan julki, on luultavaa, että hakemus on hylätty lähinnä siksi, että lesbosuhteessa elävän lapsen äidin avovaimo määräämistä lapsen oheishuoltajaksi ei ole pidetty sopivana. - Termiä "avovaimo" on käytetty tapauksesta Helsingin Sanomissa tänään julkaistussa uutisjutussa. Joidenkin mielestä lesbosuhteen kummastakaan osapuolesta ei voitaisi käyttää nimitystä avovaimo.

11. Korkein oikeus on syystä arvostellut alempien oikeuksien menettelytapaa ja todennut, että sosiaalilautakunnan lausunto voidaan jättää hankkimatta lähinnä vain silloin, kun asia on riidaton tai kun lapsen etu, oheishuoltajan määräämisen tarpeellisuus ja oheishuoltajaksi ehdotetun henkilön sopivuus tehtävään saadaan selvitetyksi muulla tavoin. Korkein oikeus totesi myös, että asiaan osallisten henkilökohtainen kuuleminen oikeudessa on usein paras tapa saada tarvittavaa selvitystä ratkaisun perusteeksi. Tämän pitäisi toki olla itsestään selvää, mutta kuten tiedämme, hovioikeudet ja ilmeisesti käräjäoikeudetkin yrittävät välttää suullisten istuntojen toimittamista ja asianosaisten henkilökohtaista kuulemista, jos se vain suinkin on mahdollista. - Mitähän niissä hovioikeuksien "laatukoulutustilaisuuksissa" oikein puuhataan, kun käytännössä ei näköjään aina hallita edes oikeudenkäynnin perusasioita?

12. Minusta KKO olisi voinut puuttua tiukemmin käräjäoikeuden ja hovioikeuden lepsuun menettelyyn. KKO olisi voinut todeta alempien oikeuksien puutteellisen menettelyn ja suullista käsittelyä pitämättä palauttaa asian takaisin käräjäoikeuteen sekä määrätä, että käräjäoikeuden tulee kuulla asian osallisia henkilökohtaisesti ja hankkia sanottu selvitys sosiaalilautakunnalta. Asian palauttaminen olisi kuitenkin pitkittänyt asian käsittelyä, eikä asian palauttamiseen ollut aihetta, koska kuuleminen voitiin toteuttaa hankaluudetta KKO:ssa. KKO olisi kuitenkin voinut ottaa mainituista menettelytapakysymyksistä - ainakin asiaan osallisten henkilökohtaisesta kuulemisesta - maininnan ennakkopäätöksen otsikkoon. Silloin ratkaisulla olisi ollut tehokkaampi käytäntöä ohjaava vaikutus kuin nyt, jolloin lausumat asiaan osallisten henkilökohtaisen kuulemisen merkityksestä mainitaan vain ikään kuin ohimennen ja ilman väliotsikkoa ratkaisun perusteluissa. Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit eivät useinkaan lue KKO:n ratkaisun perusteluja kovinkaan tarkkaan. He lukevat - jos lukevat - yleensä vain ennakkopäätöksen ratkaisuotsikon, jonka katsotaan sisältävän yleisen oikeus- tai ratkaisuohjeen. KKO:n nykyisin ennakkopäätöksissään aika usein käyttämät niin sanotut fråga om -tyyppiset ratkaisuotsikot - sellaista on myös tässä tapauksessa käytetty - ovat yleensä mitäänsanomattomia eivätkä jaksa aina kiinnostaa tuomareita.

13. Mitä sitten laki sanoo oheishuoltajan määräämisestä? Tämä ilmenee vasta KKO:n ratkaisun perusteluissa, alemmat tuomioistuimet eivät ole KKO:n ratkaisuselosteen mukaan välittäneet kirjata perusteluihinsa sovellettavia lainsäännöksiä. Lakiteksti on niukka, sillä lapsen huoltolaissa todetaan lakonisesti vain, että tuomioistuin voi päättää, että lapsen huolto uskotaan vanhempien ohella yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa (9.1 §). Huoltoa koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti ja tässä tarkoituksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto parhaiten toteutuu vastaisuudessa (10.1 §). KKO totesi, että oheishuoltajuutta lapsen edun kannalta arvioitaessa on otettava huomioon myös lain 1 §:ssä lapsen huollolle yleisesti asetetut tavoitteet: lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen lapsen yksilöllisten tavoitteiden ja toivomusten mukaisesti, myönteisten ja läheisten ihmissuhteiden turvaaminen, hyvän hoidon ja kasvatuksen sekä huolenpidon turvaaminen sekä turvallisen ja virikkeellisen kasvuympäristön antaminen lapselle.

14. Lapsen huoltolaki on vuodelta 1983. Lakia säädettäessä tuskin voitiin ennakoida, että tuomioistuimiin voisi joskus tulla nyt kysymyksessä olevan kaltainen lapsen huoltoa koskeva tapaus. Laki on kuitenkin sisällöltään väljä eikä aseta estettä oheishuoltajuuden määräämistä lesbosuhteessa elävän pariskunnan "hankkimalle" lapselle. Tämä seikka on sivuutettu KKO:n päätöksen varsin pragmaattisilta vaikuttavissa perusteluissa. KKO ei ole halunnut pohtia huoltajuuskysymystä kovinkaan syvällisesti

15. KKO:n ratkaisu perustuu yksinomaan Heidin ja Kirsin KKO:n suullisissa käsittelyssä kertomiin seikkoihin. Naiset ovat kertoneet - varmaankin yhtäpitävästi - miten he huolehtivat yhdessä lapsen tarpeista ja kasvatuksesta. KKO:n päätöksen perusteluissa vedotaan ensinnäkin käytännöllisiin seikkoihin, jotka puoltavat oheishuoltajan määräyksen antamista. Heidille on syntynyt vuonna 2008 toinen lapsi (poika), minkä vuoksi Heidi on yleensä kotona Kirsin hoitaessa esimerkiksi Taikan lääkärissä käynnit. Perusteluissa viitataan siihen, että sosiaali- ja terveysviranomaiset eivät ilman lapsen laillisen edustajan kirjallista suostumusta saa luovuttaa tietoa lapsesta ja hänen terveydentilastaan sivullisille. KKO:n perustelujen mukaan tilanteessa, jossa huoltajan suostumusta tarvitaan, lisääntyvät vastaisuudessa Taikan päivähoidon ja koulunkäynnin myötä.

16. Perusteluissa mainitaan myös, että naiset olivat seurustellet useita vuosia ennen kuin he yhdessä päättivät lapsen hankkimisesta anonyymien sukusolujen avulla. KKO:n istunnossa oli selvitetty, miten Heidi ja Kirsi ovat toimineet arjessa (muotisana, jonka käyttämiseen nyt myös KKO on liittynyt) yhtäläisesti lapsen tosiasiallisina vanhempina ja että Kirsin ja lapsen välillä on aina ollut kiinteä ja lämmin ihmissuhde. Kirsi on henkilönä sopiva olemaan lapsen huoltaja.

17. Lapsen isästä ei ole tietoa, sillä Taika oli saanut alkunsa koti-inseminaatiolla anonyymien sukusolujen avulla. Laki hedelmöityshoidosta tuli voimaan 1.9.2007. Laki kieltää tuntemattoman luovuttajan sukusolujen käytön. Jo ennen kyseisen lain voimaantuloa suomalaisnaiset matkustivat usein ulkomaille saamaan hedelmöityshoitoja. Lain voimaantulon jälkeen kyseiset asiat on hoidettu usein Tanskassa, jossa on Euroopan suurin spermapankki. Sieltä siittiöitä lähetetään yli 60 maahan, myös Suomeen. Tanskan laki sallii hedelmöityksen anonyymien sukusolujen avulla.

18. Samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio tuli Suomessa mahdolliseksi 1.9.2009. Toisin sanoen rekisteröidyssä parisuhteessa elävän pariskunnan sosiaalinen eli ei-biologinen osapuoli voi adoptoida kumppaninsa biologisen lapsen. KKO:n ratkaisemassa tapauksessa Heidi ja Kirsi olivat kuitenkin päättäneet olla "ainakin toistaiseksi" rekisteröimättä parisuhdettaan, minkä vuoksi heidän kohdallaan adoptio ei ole ollut lapsen huoltoon liittyvien kysymysten järjestämisen vaihtoehto. KKO:n perustelujen mukaan naiset olivat KKO:n istunnossa selvittäneet ne syyt, joiden vuoksi parisuhdetta ei ollut rekisteröity. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitkä nämä syyt ovat, mutta ratkaisun perusteluissa niitä ei kerrota. Oheishuoltajuutta oli haettu käräjäoikeudelta jo pari vuotta ennen sanotun adoptio-oikeuden voimaantuloa.

19. Ratkaisusta ja sen asiaan osallisten vaikuttimista voidaan ehkä esittää erilaisia arveluja. Lapsen edun ohella hakemukseen ovat luultavasti vaikuttaneet paljolti "arjessa" esiintulevat käytännön ongelmat. Oheishuoltaja voidaan sanotunlaisessa tilanteessa ilmeisesti määrätä, jollei siitä näytä olevan lapselle haittaa.