486. Eurooppalaista sananvapautta kohti - selkeä linjamuutos korkeimmassa oikeudessa (KKO 2011:71)

1. Sanomalehti Pohjalaisen pakolaiskeskusuutisointiin liittyvä kunnianloukkaussyyte kaatui viime viikolla korkeimmassa oikeudessa. Aiemmin myös Vaasan hovioikeus oli hylännyt jutussa ajetut syytteet. Käräjäoikeus sen sijaan oli tuominnut syytetyt sakkorangaistukseen.

2. Vaasassa ilmestyvässä Pohjalaisessa julkaistiin 26.8.2006 julkaistu pakolaisten vastaanottokeskuksen lopettamiseen liittynyt kirjoitus ja sen yhteydessä erillinen A:n haastattelu. Siinä kerrottiin A:n sanoneen muun muassa seuraavan: ”Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa on suorastaan rasistinen. -Alue, missä turvapaikanhakijat asuvat, on ghetto! Ympäriltä puuttuu vain piikkilanka ja kyltti ’Arbeit macht frei’.” A puolusti Vaasan vastaanottokeskusta ja perusti mainitut väitteensä keskusteluihin vastaanottokeskukseen sijoitettujen kanssa.

3. Virallinen syyttäjä ja Oravaisten pakolaisten vastaanottokeskuksen 36 työntekijästä 31 vaati Vaasan käräjäoikeudessa A:lle, lehtijutun laatineelle toimittajalle B:lle ja lehden päätoimittajalle C:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Työntekijöillä katsottiin olevan asianomistajan asema vaatia rangaistusta kunnianloukkausrikoksesta, vaikka heistä kenenkään nimeä ei mainittu lehtijutussa.

4. Vaasan käräjäoikeus totesi 18.1.2008 antamansa tuomion perusteluissaan, että lehdessä haastatellun A:n esittämille mielipiteille tai väitteille ei ollut löytynyt tosiasiapohjaa. Tällä ei ollut käräjäoikeuden mukaan edes merkitystä, koska haastattelun sisältö oli mielipiteenä tai väitteenä yhtä loukkaava. Haastattelun sisältämät ja paikkaansa pitämättömät ilmaisut olivat loukanneet asianomistajien kunniaa. Lehtijutun kirjoittaneen toimittaja B:n ja päätoimittaja C:n moitittavan menettelyn seurauksena A:n loukkaavat mielipiteet tai väitteet olivat saaneet julkisuutta. Lehdistöllä oli vastuunsa tietojen julkistamisessa ja yksilön oikeuksia oli tässä tapauksessa loukattu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n, B:n ja C:n kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen.

5. Vaasan hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi 30.10.2009 antamassaan tuomiossa, että A:n haastattelussa esittämät ilmaisut olivat olleet vahvoja ja kärjekkäitä. Arvostelun olisi voinut tehdä myös käyttämättä tällaisia ilmaisuja. Kysymys oli kuitenkin ollut A:n mielipiteistä, jotka olivat osittain pohjautuneet hänen omiin kokemuksiinsa laitoksen toiminnasta ja sen ulkoisista puitteista. Haastattelussa ei ollut mainittu ketään yksittäistä laitoksen työntekijää, vaan arvostelu oli kohdistunut julkisin varoin ylläpidetyn laitoksen ulkoisiin puitteisiin ja toimintaan kokonaisuudessaan. Tähän nähden ja kun otettiin lisäksi huomioon se laajempi asiayhteys ja taustakeskustelu, johon A:n haastattelu oli liittynyt, hovioikeus katsoi, ettei A ollut syytteessä mainittuja ilmaisuja käyttämällä syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Hovioikeus hylkäsi kaikkia kolmea syytettyä vastaan ajetut syytteet.

6. Korkein oikeus myönsi asianomistajille valitusluvan ja tutkissaan valituksen totesi, että A:n pakolaiskeskuksen työntekijöihin kohdistama arvostelu oli sinänsä ollut halventava. Toisaalta oli otettava huomioon, että arvostelu oli kohdistunut vastaanottokeskuksen työntekijöihin yleisesti ja esitetty julkisessa keskustelussa vastaanottokeskuksen tulevasta sijaintipaikkakunnasta.

7. Korkein oikeus katsoi, että kyseinen halventava lausuma oli luonteeltaan arvoarvostelma ja sen taustalla oli ainakin osittain A:n käymiensä keskustelujen pohjalta muodostama käsitys. Tämän vuoksi ja tuomion perusteluissa selostettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen korkein oikeus katsoi, ettei A:n lausuma tällaisessa yhteydessä esitettynä täytä sitä, mitä voidaan pitää rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan rangaistavana. Näin ollen A, jutun kirjoittanut toimittaja B ja lehden päätoimittaja C eivät olleet syyllistyneet pakolaisten vastaanottokeskuksen työntekijöihin kohdistuneeseen kunnianloukkaukseen.

8. Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste kokonaisuudessaan löytyy tästä.

9. KKO:n ennakkopäätöksestä on kyse selkeästä linjamuutoksesta, sillä aiemmin suomalaiset tuomioistuimet korkeinta oikeutta myöten ovat katsoneet Pohjalainen-lehdessä julkaistun jutun kaltaisen tapauksen täyttävän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Katso lähemmin blogia 257/27.4.2010 "KKO sananvapautta kaventamassa" ja siinä selostetut tapaukset. Tähän lopputulokseen päädyttiin vielä käräjäoikeuden tässä jutussa antamassa tuomiossa. Ylemmissä oikeusasteissa kirjaimellinen eli lain sanamuotoon perustuvan laintulkinta sai antaa tilaa asia-argumentteihin perustuvalle tulkinnalle, jossa pantiin painoa sille, missä yhteydessä ja tarkoituksessa kiistanalaiset väitteet oli esitetty.

10. Suomalaiset tuomioistuimetkin havahtuvat siis pikkuhiljaa huomaamaan, että maailma muuttuu ja sen myötä muuttuvat myös tulkinnat sananvapaudesta, joka on yksi vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Eurooppalainen suuntaus on kulkenut jo pitkään väljempään ja sananvapautta suosivampaan suuntaan. Korkein oikeus on saanut jo niin monta kertaa "lunta tupaan" ihmisoikeustuomioistuimelta sananvapausjutuissa, että sen oli nyt ilmeisesti suoranainen pakko muuttaa aiempaa tulkintakäytäntöään.

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jo vuosia sitten omaksuman linjan mukaisesti toisistaan pitää erottaa selkeät tosiasiat ja toisaalta kannanotot, jotka ovat mielipiteen kaltaisia arvoarvostelmia. Jos kyseessä on arvoarvostelmana, ei väitettä tarvitse perustella yhtä tarkasti kuin tosiasiaväitettä. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole edellyttänyt kovin suurta näyttöä arvoarvostelmien osalta. Näin siksi, että muutoin oikeus mielipiteiden esittämiseen ja argumentointiin saattaisi kaventua huomattavasti.

12. Korkein oikeus pohti nyt ensimmäistä kertaa selkeällä tavalla, oliko tapauksessa kyseessä tosiasiaväite vai arvoarvostelma. Tässä jutussa korkein oikeus piti sallittavina arvoarvostelmina haastateltava A:n mielipiteitä Oravaisten vastaanottokeskuksesta. Hänen tuntemustensa mukaan tuolloin keskuksen henkilökunta oli leipiintynyttä ja asenteiltaan rasistista. Turvapaikanhakijoille tarkoitettua aluetta hän luonnehti lehdessä ghettomaiseksi.

13. Asiassa oli toki merkitystä myös sillä, että A:n arvostelu kohdistui laajaan joukkoon ja asianomistajia oli 31, joiden nimiä ei lehtijutussa mainittu. Yhdestä tai parista kolmesta vastaanottokeskuksen työntekijästä, jotka olisi voitu lehtijutusta tunnistaa, ei sen sijaan olisi ollut sallittua esittää yhtä kärjekästä arvostelua.

14. Korkeimman ratkaisuselosteesta ei käy lähemmin ilmi A:n asema. Pohjalaisen mukaan A:lla on pitkä ja laaja kokemus tämän kaltaisissa kysymyksissä. Hänet tunnetaan muun muassa European Mothers-järjestön perustajana ja vuosikymmenet erilaista vapaaehtoistyötä tehneenä aktiivisena kansalaisena.

15. Tärkeistä yhteiskunnallisista asioista täytyy voida puhua julkisuudessa myös kärjekkäästi ja provosoivasti. Pohjalaisen haastattelussa käsitellyt pakolaisasiat kuuluvat sellaisiin asioihin ja niistä on käyty julkisuudessa vilkasta keskustelua jo vuosikausia ja keskustelu jatkuu edelleen. Kuten korkein oikeus sanoo, kansalaisilla on oikeus tietää myös kriittisistä kannanotoista.

16. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään omaksuma tulkinta on oikea myös sikäli, sillä suomalaiset ovat joutuneet hakemaan jo liian monta kertaa vapauttavia sananvapausratkaisuja Strassbourgin ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Kerran tämän joutui tekemään myös yksi Pohjalaisen toimittaja.

17. Tuolloin oli kyse tapauksesta EIT Selistö vs. Suomi 16.11.2004 selostetusta asiasta, jossa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että EIS 10 artiklaa oli rikottu, kun lehden toimittaja oli tuomittu lehtijuttunsa johdosta kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Korkein oikeus, jossa tuomittu toimittaja haki EIT:n ratkaisun jälkeen hovioikeudesta saamansa sakkotuomionsa purkua, ei kuitenkaan suostunut purkuun. Ks. lähemmin blogia 257/27.4.2010. Korkeimman oikeuden kyseisen ratkaisun (KKO 2008:24) perustelut tuntuvat toimittajan saaman rangaistuksen vähättelyn ja kotimaisten tuomioistuinten (virheellisten) ratkaisujen - myös sittemmin virheellisiksi todettujen ratkaisujen - merkityksen ylikorostamisen vuoksi suorastaan häpeällisiltä.

257. Korkein oikeus sananvapautta kaventamassa

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 6.4.2010 Suomella viisi langettavaa tuomiota niin kutsutussa valtakunnansovittelija Reinin jutussa. Viiden suomalaisen lehden (Seura, Nykyposti, Iltalehti, Hymy ja 7 päivää) toimittajat ja yhdessä asiassa myös asianomainen lehti (Iltalehti) olivat valittaneet ihmisoikeustuomioistuimeen sanotussa jutussa, jossa oli kysymys lehdistön vapauden rajoista julkisuuden henkilön (Reini) ohella vastaajana rikosasiassa olleen yksityishenkilön (Reinin naisystävä) yksityiselämään liittyneiden tietojen paljastamisen suhteen.

2. EIT katsoi, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli rikottu, kun Suomen tuomioistuimet, viime kädessä korkein oikeus (KKO), olivat rajoittaneet tiedotusvälineiden sananvapautta väärin perustein. Valtio määrättiin maksamaan valittajille korvaukseksi taloudellisista vahingoista ja aineettomista vahingoista yhteensä noin 130 000 euroa.

3. Tapahtumasarjan juuret juontavat joulukuuhun 1996, jolloin humalainen valtakunnansovittelija R tuli myöhään yöllä naisystävänsä (B) kanssa kotiinsa, jossa R:n vaimo oli paikalla. Kun tilanne kiristyi, poliisit kutsuttiin paikalle ja väkivaltaisesti käyttäytynyt R pidätettiin. Tapahtuman johdosta R ja B saivat syytteet ja tammikuussa 1997 käräjäoikeus tuomitsi R:n vahingonteosta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 4 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja B:n pahoinpitelystä sakkoon. R sai myös potkut virastaan. Vuonna 1998 hovioikeus pysytti tuomion B:n osalta, mutta R:n osalta syytteet raukesivat, koska R oli samana vuonna kuollut. Joulukuussa 1998 KKO epäsi B:n pyytämän valitusluvan.

4. Tammikuun loppupuolella 1997 R oli suorassa tv-ohjelmassa Hyvät, Pahat ja Rumat toimittaja Neil Hardwickin (H) haastateltavana. H oli haastattelun yhteydessä B:n nimeltä mainiten kertonut, että B oli naimissa olleen R:n naisystävä, joka oli ollut osallisena R:n kotona sattuneessa edellä mainitussa välikohtauksessa. H oli lisäksi B:n nimen mainiten ja rikosasian esitutkintapöytäkirjaa lukemalla vihjannut arkaluontoiseen yksityiskohtaan R:n ja B:n seurustelussa. Edellä kappaleessa 1 mainitut lehdet olivat maininneet R:n naisystävän B:n nimen jo aiemmin.

5. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 4.12.1997 H:n yksityiselämän loukkaamisesta 20:een päiväsakkoon ja velvoitti H:n ja ja tämän työantajana olleen tuotantoyhtiön suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 50 000 markkaa. Helsingin hovioikeus puolestaan hylkäsi tuomiollaan 7.1.2000 H:ta vastaan ajetun syytteen katsoen, että B:n nimen mainitseminen tv-lähetyksessä ei toteuttanut yksityiselämän loukkausrikoksen tunnusmerkistöä.

6. Syyttäjä ja B valittivat KKO:een, joka myönsi valitusluvan. Korkein oikeus (KKO 2002:55) kumosi hovioikeuden tuomion ja tuomitsi H:n yksityiselämän loukkaamisesta 20:een päiväsakkoon á 35 euroa ja velvoitti H:n ja yhtiön suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 8 000 euroa. KKO määräsi, että B:n nimeä ei saa mainita julkisessa oikeudenkäyntiaineistossa. Tästä linkistä löytyy ratkaisu KKO 2002:55 kokonaisuudessaan.

7. Talvella 1997 edellä kappaleessa 1 mainituissa lehdissä julkaistiin R:stä kirjoituksia, joissa mainittiin myös B:n nimi ja ikä, joissakin lehdissä julkaistiin myös B:n kuva. R ja B tekivät lehtikirjoituksista rikosilmoituksen tapauksesta kirjoittaneita toimittajia vastaan. Paikallissyyttäjä teki elokuussa 1999 päätöksen syyttämättä jättämisestä. Syyttäjän päätöksestä kanneltiin valtakunnansyyttäjälle, joka määräsi nostettavaksi syytteet yksityiselämän loukkauksesta. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi joulukuussa 2000 antamassaan tuomiossa kaikki syytteet ja korvausvaatimukset.

8. Käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin Helsingin hovioikeuteen, joka suullista käsittelyä toimittamatta 15.3.2003 antamallaan tuomiolla kumosi käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsi jokaisen syytteessä olleen toimittajat 20:een päiväsakkoon. Tuomitut toimittajat ja lehtiyritykset tuomittiin suorittamaan B:lle kymmeniin tuhansiin euroon nousevia korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeuden tuomion yhtenä pääperusteena oli KKO:n Hardwick-jutussa vuonna 2002 antama ennakkopäätös 2002:55. KKO on ennakkopäätöstuomioistuin ja KKO:n ratkaisuilla on tosiasiallinen sitovuus myöhemmin samanlaisissa asioissa annettavissa oikeudenkäynneissä.

7. Tuomitut toimittajat ja lehtiyritykset pyysivät valituslupaa KKO:lta, mutta KKO epäsi kaikkien valituslupahakemukset tammikuussa 2004.

8. Ihmisoikeustuomioistuin totesi 6.4.2010 antamiensa tuomioiden perusteluissa muun muassa, että EIS 10.2 artiklan mukaisia sananvapauden poikkeuksia oli tulkittava ahtaasti ja että journalistinen vapaus käsittää mahdollisuuden turvautua tietynasteiseen liioitteluun tai jopa provokaatioon. Poliitikon tulee suvaita kritiikkiään tavallista kansalaista enemmän. Sananvapaus kuuluu myös oikeudenkäyntien alaa, sillä oikeudenkäyntiselostuksilla edistetään julkisuutta. EIT lausui myös, että yksityishenkilön asemastaan huolimatta B:n voitiin perusteellisesti katsoa astuneen julkiselle areenalle. B:llä oli ollut merkittävä rooli korkean virkamiehen kotona sattuneessa välikohtauksessa ja hänetkin oli tuomittu R:n jutussa rangaistukseen pahoinpitelystä. Yleisessä tiedossa oli sitä paitsi jo ollut, että B oli R:n naisystävä. Lehtikirjoituksissa B:n osuus oli rajoittunut pääasiassa hänen tuomitsemiseensa ja seikkoihin, jotka liittyivät luonnostaan R:ää koskeviin juttuihin. EIT:n mukaan hovioikeuden tuomion perustelut, jotka sinänsä olivat relevantteja, eivät riittäneet osoittamaan, että puuttuminen valittajien sananvapauden suojaan olisi ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. EIS 10 artiklaa oli siten rikottu.

9. KKO:lla ja EIT:llä oli sangen erilainen lähestymistapa ja näkökulma asiaan. KKO tarkasteli ratkaisussaan 2002:55 asiaa eli tv-haastattelua yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta ja sivuutti perusteluissaan kokonaan lehdistön sananvapausaspektin. Näin siitä huolimatta, että vastaajat olivat vedonneet nimenomaan sananvapauteen. KKO:n perusteluista puuttui pro et contra -tyyppinen punninta kahden perusoikeuden eli yksityisyyden suojan ja sanavapauden välillä. Tähän merkilliseen puutteeseen olen kiinnittänyt huomiota kirjassa Virolainen - Martikainen Pro et contra (2003) samoin kuin Helsingin Sanomissa 22.10.2003 julkaistussa kirjoituksessani "Tuomiot perusteltava ymmärrettävästi." Kun KKO rajoitti tuomaan perusteluissaan julki ainoastaan valitsemaansa lopputulosta puoltavat argumentit, saatiin ratkaisu näyttämään siltä, että jutussa ei olisi ollut contra-näkökohtia tai edes minkäänlaista ongelmaa sananvapauden kannalta tapausta tarkasteltaessa.

10. Kirjoitukseni olivat osa keskustelua, johon osallistuivat myös oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus; heistä jälkimmäinen oli mukana Hardwick -jutun ratkaisussa. Koskelo ja Krogerus vastasivat HS:ssa 19.10.2003 toimittaja Susanna Reinbothin arvosteluun (HS 5.10.2003), joka koski paitsi ratkaisua KKO 2002:55, myös tapausta KKO 2001:96; Koskelo oli tekemässä jälkimmäistä päätöstä. Molemmista tuli sittemmin presidenttejä, Koskelosta KKO:n ja Krogeruksesta Itä-Suomen HO:n. - Tästä havaitsemme, etteivät presidentitkään ole aina erehtymättömiä.

11. Koskelo ja Krogerus näyttivät vastakritiikissään suhtautuvan hieman ylimielisesti arvosteluun. Oikeusneuvokset totesivat, että perustelujen ymmärtäminen edellyttää usein enemmän tai vähemmän juridisia taustatietoja, joita arvostelijoilla ei aina ole. Myöhemmin Pauliine Koskelo on myös KKO:n presidenttinä puolustellut KKO:ta ja sen tuomion perusteluja kohtaan esitettyä kritiikkiä sanomalla, että usein se, mitä tuomioistuinten ratkaisuista kirjoitetaan, perustuu monelta osin tietämättömyyteen. Koskelo on myös väittänyt, ettei KKO voi kerta kaikkiaan kirjoittaa perustelujaan niin, että ne olisivat kaikkien (maallikkojen) ymmärrettävissä.

12. KKO:n viestinnän tavoitteeksi on kuitenkin kirjattu oikein virallisesti ratkaisujen oikein ymmärtäminen (KKO:n viestintäsuunnitelma). Ilmeisesti tätä tavoitetta ei ole toistaiseksi pystytty saavuttamaan. Tuomioistuinten perustelujen kielen tulisi olla sellaista, että jokainen normaalilahjakas peruskoulun käynyt ihminen kykenisi ilman suurempia vaikeuksia ymmärtämään ainakin perustelujen pääsanoman. Tähän olisi syytä pyrkiä myös KKO:ssa.

13. Ihmisoikeustuomioistuin opetti 6.4.2010 antamissaan tuomioissa suomalaisia tuomioistuimia - myös KKO:ta - ja tuomareita oikein kädestä pitäen, miten sanotunlaisia tapauksia tulisi lähestyä ja mitä näkökohtia niissä olisi syytä punnita pro et contra -metodia soveltaen vastakkain. Asioita pitää katsoa laajemmasta näkökulmasta kuin ahtaasti vain yksityisyyden suojan näkökulmasta käsin. Yksityiselämän suoja ei ulotu miten pitkälle tahansa, vaan ihmisillä on myös vastuu omista tekemistään, julkisuuden henkilöillä myös julkisuudessa. Ihmisoikeustuomioistuin antoi ymmärtää, etteivät suomalaiset tuomioistuimet ole vielä löytäneet oikeaa tasapainoa sananvapauden ja yksityiselämän suojasta johtuvien vaatimusten välillä. - Strasbourg opettaa.

14. Ihmisoikeustuomioistuin on jo aiemmin antanut Suomelle vastaavanlaisissa tapauksissa sapiskaa sananvapauden kaventamisesta. Näin muun muassa tapauksissa Selistö 16.11.2004, Karhuvaara ja Iltalehti 16.11.2004 ja Eerikäinen ym. 10.2.2009. Selistön ja Karhuvaaran tapauksissa KKO epäsi hovioikeuksien rangaistukseen tuomitsemilta toimittajilta valitusluvan eli hyväksyi EIT:n sittemmin virheellisiksi julistamat kannanotot.

15. Selistön tapauksessa Vaasan hovioikeus oli vuonna 1999 antamallaan sittemmin lainvoiman saaneella tuomiolla (KKO ei siis myöntänyt tuomitulle valituslupaa) tuominnut Pohjalainen -nimisen päivälehden toimittajan vuonna 1996 tapahtuneesta painotuotteen kautta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta 50:een päiväsakkoon (käräjäoikeus oli tuominnut rangaistukseksi 25 päiväsakkoa). Perusteena oli se, että toimittaja oli potilasturvallisuutta käsitelleissä artikkeleissa maininnut tietystä kuolemaan johtaneesta yksittäistapauksesta seikkoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan leikkauksen suorittaneen kirurgin kunniaa ja ammatillista asemaa. S. valitti ihmisoikeustuomioistuimeen. Tuomiossaan mainituilla perusteilla EIT päätyi 16.11.2004 siihen, että kyseisen kirurgin intressit ammatillisen maineensa suojan suhteen eivät olleet yhtä painavia kuin hyväksyttävän julkisen huolenaiheen kohteena olleet tärkeät asiat, joita toimittajan artikkeleissa oli käsitelty. Sananvapauteen puuttuminen ei ollut ollut välttämätöntä, joten EIS 10 artiklaa oli rikottu. EIT määräsi Suomen valtion maksamaan tuomitulle korvauksia.

16. EIT:n tuomion jälkeen Selistö haki marraskuussa 2005 KKO:lta tuomion purkamista ja vetosi pääperusteena juuri EIT:n sanottuun tuomioon. Kaikkien yllätykseksi KKO, joka ratkaisi asian reilun kahden vuoden kuluttua eli 14.3.2008, ei suostunut purkamaan hovioikeuden tuomiota. Näin siitä huolimatta, että S. oli tuomittu rikoksesta rangaistukseen hänen ammatinharjoittamiseen liittyvässä asiassa ja vaikka tuomio oli sittemmin todettu EIT:ssa virheelliseksi. KKO:n kyseinen ennakkopäätökseksi tarkoitettu ratkaisu KKO 2008:24 löytyy tästä. Ratkaisun oikeellisuutta on yleisesti arvosteltu. Toimittaja Jarkko Sipilä on kommentoinut ratkaisua blogissaan otsikolla "KKO näytti ylimielisyytensä."

17. Nyt meillä on siis KKO:n Hardwick-jutussa antama ennakkopäätös KKO 2002:55, joka on myös todettu EIT:ssa virheelliseksi. Nähtäväksi jää, haetaanko tuon ratkaisun purkamista KKO:lta ja kuka sen tekee. Purkuhakemuksen voisi tuomitun ohella tehdä periaatteessa myös oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, mutta luulenpa, että nämä eivät tule reagoimaan.

18. Tulevaosuudessa näemme myös sen, tuleeko KKO:n linja mahdollisesti muuttumaan jutuissa, joissa on kyse yksityiselämän ja sananvapauden suhteesta. Helsingin hovioikeuden Pääministerin morsian -kirja -jutussa antamasta langettavasta tuomiosta on valitettu KKO:een. KKO on myöntänyt valitusluvan ja toimitti tammikuussa tänä vuonna asiassa suullisen käsittelyn. Nyt oikeusneuvokset ovat pohtineet jo monta kuukautta ratkaisuaan.

19. Tämä ei ole mikään ihme, sillä EIT:n yllä mainitut tuoreet ratkaisut näyttäisivät asettavan kyseisen oikeusjutun hieman uuteen valoon. Ruususen kirjaa on pidetty sensaationhaluisena paljastuskirjana, mutta oliko tästä sitenkään kyse? Kirjassa pääministeristä ja hänen yksityisyydestään kerrotut asiat olivat, kuten Vanhanen heti hovioikeuden tuomion jälkeen auliisti itsekin myönsi, sinänsä täysin harmittomia ja suurin osa niistä oli yleisesti tiedossa jo ennen kirjan julkaisemista. - Voisin melkein lyödä vetoa, että KKO tulee hylkäämään syytteet ja korvausvaatimukset.