772. Mediakäräjiä käydään taas, nyt jutussa Hilkka Ahde vs. Timo Räty

1. Lain eli ROL 5 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa on toimitettava käräjäoikeudessa suullinen valmistelu, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä erityisestä syystä edellyttää. Valmisteluistunnon toimittamisesta päättää tuomioistuin. Valmisteluistunto ei siis ole pakollinen, vaan sen toimittaminen on oikeuden harkinnassa, jos siihen on erityisiä syitä. Istunnon toimittaminen on siten poikkeus, ei pääsääntö. 

2. Valmisteluistunnon järjestämiseen ei ole yleensä aihetta, sillä rikosjutussa poliisi toimittaa aina jo ennen syyteharkintaa esitutkinnan, jonka pääfunktiona on juuri valmistella asiaa käräjäoikeudessa pidettävää oikeudenkäyntiä ja nimenomaan pääkäsittelyä varten. Sitä paitsi käräjäoikeudessa toimitetaan ennen pääkäsittelyä aina kirjallinen valmistelu.  Valmisteluistunnon pitäminen on siis yleensä turhaa ja siitä aiheutuu vain tarpeettomia lisäkustannuksia. 


3. Pääkäsittelyn aikataulusta eli istuntopäivistä voidaan sopia aivan hyvin kirjallisessa menettelyssä tai vaikkapa puhelinneuvottelussa syyttäjän, tuomarin ja asianosaisten avustajien kesken. Pääkäsittelyssä esitettävä kirjallinen todistusaineisto, joka sisältyy yleensä aina esitutkintamateriaaliin, toimitetaan etukäteen käräjäoikeudelle, mutta myöskään sen läpikäymistä varten valmisteluistuntoa ei ole tarpeen järjestää. Kirjalliset todisteet samoin kuin suullinen todistelu eli henkilötodistelu, joka on tarkoitus esittää pääkäsittelyssä, on jo nimetty ja ilmoitettu asianosaisten käräjäoikeudelle toimittamissa kirjelmissä. Todisteiden kartoitus ei siis edellytä valmisteluistunnon toimittamista.

4. Valmisteluistunnon ja ylipäätään asian valmistelun tarkoituksena ei ole, että asianosaiset ja heidän avustajansa aloittaisivat jo tuolloin varsinaisen "riitelyn" eli asian puolin ja toisin tapahtuvan ajamisen. Valmistelun tarkoituksena on kartoittaa aineisto, joka pääkäsittelyssä tullaan esittämään sekä sopia ja päättää pääkäsittelyn aikataulusta ja muista pääkäsittelyä koskevista käytännöllisistä toimenpiteistä. Nämä asiat eivät useinkaan edellytä valmisteluistunnon toimittamista.

5. Vakaa käsitykseni on, että valmisteluistunto ei palvele tosiasiassa menettelyn keskittämistä eikä siitä ole juuri mitään muutakaan hyötyä asian käsittelylle. Valmisteluistunto palvelee todellisuudessa lähinnä vain mediaa, sillä lain mukaan valmisteluistunto on julkinen tilaisuus, jossa siihen asti salassa pidettävä oikeudenkäyntiaineisto, siis esimerkiksi juuri esitutkintapöytäkirja liitteineen, tulee julkiseksi.  Jos tuomari, syyttäjä ja asianajajat katsoisivat tarpeelliseksi kokoontua "nokitusten" neuvonpitoon ennen pääkäsittelyä, he voivat tehdä niin tuomioistuimen kansliassa, jolloin kysymyksessä ei ole julkinen istunto.

6. Valmisteluistunnon julkisuudesta on oikeudenkäynnille enemmän haittaa kuin hyötyä. Esitutkinta-aineiston yksityiskohtainen ruotiminen tiedotusvälineissä saattaa vaikuttaa haitallisesti pääkäsittelyssä kuultavien todistajien ja muiden henkilöiden kertomuksiin, samoin tuomioistuimen jäseniin ja erityisesti käräjäoikeuden lautamiehiin, jos nämä kuuluvat jutussa oikeuden kokoonpanoon.  Valitettavasti tuomarit eivät tunnu oikein ymmärtävän, mitä haittaa julkisesta valmisteluistunnosta saattaa olla, sillä vähänkin suuremmissa ja merkittävämmissä jutuissa valmisteluistunto määrätään pidettäväksi ikään kuin sen toimittaminen olisi pakollista.

7. Olen tätä ennen kirjoittanut valmisteluistunnon tarpeettomuudesta ja tiedotusvälineissä käytävien mediakäräjien haitallisuudesta viime kesäkuussa Ulvilan murhajutun "toisella kierroksella" Satakunnan käräjäoikeudessa pidetyn valmisteluistunnon yhteydessä, katso blogia nro  739/7.6.201 "Ulvilan murhajutussa turha valmisteluistunto". Kun pääkäsittely alkoi Porissa vasta elokuun lopulla, saivat iltapävälehdet ja muutkin tiedotusvälineet jälleen runsaasti palstan täytettä ja lööpppien aiheita repostelessaan valmisteluistunnossa julki tullutta uutta esitutkinta-aineistoa. Käräjäoikeutta tai jutun asianosaisten intressejä valmisteluistunto tuskin palveli juuri minkään vertaa.

8. Mitään ei ole kuitenkaan näköjään opittu, sillä eilen torstaina pidettiin valmisteluistunto Helsingin käräjäoikeudessa vireille tulleessa työpaikkakiusaamista koskevassa rikosjutussa, jossa vastakkain ovat Hilkka Ahde ja Timo Räty. Pääkäsittely jutussa alkaa vasta myöhemmin, muistaakseni vasta marraskuussa. Kyseinen juttu on laajudeltaan jokseenkin tavanomainen eikä mikään viittaa siihen, että valmisteluistunnolla voitaisiin saada minkäänlaista pääkäsittelyä keskittämistä palvelevaa hyötyä.

9. Valmisteluistunto palveli tässäkin tapauksessa lähinnä vain mediaa - ja tämän kyllä huomaa. Iltapäivälehdet ovat olleet jo kaksi pävää päivää pullollaan Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn välistä sanasotaa tai mykkäkoulua, ja värikkkäitä lööppejä ja otsikoita tullaan myös tämän jälkeen näkemään lehdissä vielä monen päivän ajan. Esimerkiksi  I-S:n otsikko tänään: Lääkäri Ahteesta ja AKT:sta: "Kuin lähettäisi keuhkotautisen asbestitehtaalle". Nyt me tiedämme, miten Timo Räty huusi Hilkalle "saatanaa" tai millä kaikilla tavoin hän (Hilkan mukaan) kiusasi Hilkkaa myöhemmin taikka miten Hilkka ennen välien rikkoutumista silitti Timon paitoja! Jopa jonkinlaisena laatulehtenä pidetty Helsingin Sanomat on vetänyt asian tiimoilta seuraavanlaisia kohuotsikkoja

- Rädyn alaiset: Räty huusi ja käyttäytyi uhkaavasti
- Rädyn puolustus: Ahde halusi savustaa Rädyn ulos liitosta
- Hilkka Ahde: Räty huusi minulle "saatanaa ja perkelettä"

Esitutkinta-aineiston mukana julkisiksi ovat tulleet myös poliisin aiemmin salaisiksi määräämät Hilkka Ahteen henkilökohtaiset muistiinpanot, joiden sisältöa Hesari laajasti jutussaan selostaa. 

10. Eivätkö nämä valmisteluistuntoja ikään kuin automaattisesti määräävät käräjätuomarit yhtään ajattele, miten haitallisia vaikutuksia aineiston ennenaikaisesta eli ennen pääkäsittelyn aloittamista tapahtuvasta julkiseksi tulosta ja sen repostelemisesta lukemattomissa tiedotusvälineissä aiheutuu? Onko tuomareiden tarkoituksena palvella median lööppijulkisuutta vai mihin ihmeen tarpeeseen moinen käytäntö oikein perustuu?

11. Pitäisikö lain sanamuotoa (ROL 5 luvun 10 §:n 1 momentti) muuttaa siten, että valmisteluistunto voidaan pitää tietyillä edellytyksillä? Nyt lainkohdassa säädetään, että valmisteluistunto on pidettävä, jos tietyt edellytykset ovat olemassa. Mutta kuten jo sanottu, istunnon pitäminen ei ole pakollista, vaan ko. edellytysten täyttyminen on aina tuomarin harkinnassa. Pitäisikö julkisuuslakia muuttaa niin, että rikosjutun aineisto tulisi julkiseksi vasta pääkäsittelyssä, ei vielä valmisteluistunnossa? Tulisiko lakiin ottaa säännös, jonka mukaan oikeuden puheenjohtaja, syyttäjä ja asianosaisten avustajat voivat ennen pääkäsittelyä pitää neuvottelupalaverin tuomioistuimen kansliassa, johon yleisöllä ei ole pääsyä? Tämä on toki mahdollista jo nykyisin ilman nimenomaista lainsäännöstäkin.

451. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa VI

1. Kirjoitussarjan edellisessä eli V osassa (blogi 448) käsittelin - hovioikeuden tuomion perustelujen mukaisesti - kysymystä siitä, oliko syytetyllä komisariolla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Vaikka tätä ei perusteluissa jostakin syystä suoraan sanotakaan, mainittu kysymys liittyy ennen kaikkea asianomistajan törkeistä kuolemantuottamuksesta esittämään rangaistusvaatimukseen.

2. Blogissa 448 käsitellyssä perustelujen osassa hovioikeus tarkasteli kuolemantuottamuskysymystä näytön arvioinnin osalta. Tämän jälkeen hovioikeus siirtyi tarkastelemaan samaa kysymystä lain soveltamisen kannalta. Tämän osion on ilmeisesti ajateltu olevan ikään kuin hovioikeuden tuomion perustelujen "kohokohta" tai "parasta antia", sillä juuri kyseinen osa tuomiosta - mutta ainoastaan se - on otettu hovioikeuden tuomiosta laadittuun ja hovioikeuden kotisivuilla julkaistuun Finlex-selosteeseen (VaaHO 2011:5). Kyseinen Finlex-seloste muuten ilmestyi hovioikeuden kotisivuille vasta viime viikolla, jolloin selvisi, että asianosaiset ovat pyytänyt tuomiosta valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

3. Olen viittaustekniikan vuoksi merkinnyt hovioikeuden perustelukappaleet kirjaimilla. Mainittu osa perusteluista kuluu näin:

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan tunnusmerkistön täyttyminen

a) Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. Kuolemantuottamusta on saman luvun 9 §:n mukaan pidettävä törkeänä, jos kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

b) Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi mainitun 2 momentin 1 kohdan mukaan perustua virkaan, toimeen tai asemaan.

c) Hovioikeus on edellä katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa laiminlyömällä ottaa Saaren ampuma-aseen väliaikaisesti poliisin haltuun. Asiassa on asianomistajien esittämän rangaistusvaatimuksen osalta kysymys ensinnäkin siitä, onko tämä Haapalan laiminlyönti syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan ja toiseksi siitä, onko Haapala aiheuttanut kuolemat rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla huolimattomuudella.

d) Saari ei olisi voinut tehdä juuri 23.9.2008 toteuttamaansa koulusurmaa, jos Haapala olisi ottanut Saaren aseen väliaikaisesti poliisin haltuun 22.9.2008, kuten hänen olisi pitänyt tehdä toimiessaan virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. Koulusurma on ollut tässä mielessä Haapalan menettelyn seuraus.

e) Seuraavaksi on arvioitava, onko Haapala aiheuttanut Saaren tahallisesta teosta johtuneet asianomistajien perheenjäsenten kuolemat huolimattomuudellaan.

f) Oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin ollut vallitsevana kanta, jonka mukaan henkilö ei voi olla vastuussa toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta, vaikka hän olisi huolimattomuudellaan mahdollistanut rikoksen ja sen seurauksen syntymisen.(JV: tähän kantaan valtion edustaja vetosi Kauhajoki-prosessissa sitkeästi vielä hovioikeudessakin). Kantaa on perusteltu muun muassa sillä, että rikoslakiin sisältyvät rikokseen osallisuutta koskevat yllytys- ja avunantosäännökset, joiden täyttyminen edellyttää tahallisuutta. Kun toisen tekemän rikoksen tuottamuksellista edistämistä ei vastaavasti ole säädetty rangaistavaksi, tuottamuksellinen osallisuus toisen tekemään tahalliseen rikokseen ei mainitun kannan mukaan voisi olla rangaistavaa.

g) Hovioikeus toteaa, että toisen rikoksen tuottamuksellista edistämistä koskevien säännösten puuttumisen voidaan perustellusti tulkita tarkoittavan myös sitä, että kysymys on jätetty ratkaistavaksi yleisten tuottamusta koskevien säännösten perusteella. Mainitulle kannalle ei ole muutoinkaan saatavissa tukea voimassa olevasta oikeusjärjestyksestä. Sitä vastoin rikoslain yleisten oppien uudistamiseen vuonna 2004 johtaneessa hallituksen esityksessä nimenomaan viitataan mahdollisuuteen tuomita rangaistus toisen rikoksen tuottamuksellisesta edistämisestä toteamalla, että kysymys siitä, missä vaiheessa toisen rikosteon tuottamuksellinen edistäminen liitetään edistäjän huolimattomuuteen, liittyy rikoslain 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun olosuhteiden edellyttämään huolellisuuteen (HE 44/2002 vp s. 95 - 96). Lisäksi ratkaisussa KKO 1993:50, jossa panttivanki oli saanut surmansa poliisin toteuttaman saarrostuksen yhteydessä tapahtuneessa räjähdyksessä, korkein oikeus tuomitsi komisarion kuolemantuottamuksesta, vaikka räjähtäminen oli voinut tapahtua myös kaappaajan tietoisesta toiminnasta.

h) Tuottamuksellisen rikoksen syyksilukemiseksi edellytettävää huolimattomuutta on viime vuosikymmeninä julkaistussa oikeuskirjallisuudessa arvioitu kielletyn riskin ja sen relevanssin avulla. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan seurausta ei tee huolimattomuudesta aiheutuneeksi vielä se, että tekijä on syyllistynyt kiellettyä riskinottoa sisältävään tekoon tai laiminlyöntiin ja että teko on aiheuttanut seurauksen. Näiden lisäksi edellytetään yleensä teon tai laiminlyönnin sisältämän riskinoton olevan relevanttia seurauksen syntymisen suhteen. Toisin sanoen riskin tulee olla toteutunut seurauksessa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 272-457 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 141-176, Nuotio: Teko, vaara, seuraus 1998, s. 291-328 ja Frände: Yleinen rikosoikeus 2007, s. 96-114).

i) Rikoslain yleisen osan uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa esitetyt lähtökohdat. Rikoslain 3 luvun 7 §:n osalta esitöissä todetaan, että objektiivisessa huolimattomuudessa on asiallisesti kysymys ennen kaikkea siitä, ottiko tekijä kielletyn riskin vai jäikö riskinotto sallitun puolelle. Edelleen esityksessä todetaan, että loukkaamisrikoksesta rankaisemiseksi ei riitä se, että tekijä toimii huolimattomasti ja aiheuttaa ennakoitavalla tavalla tunnusmerkistössä tarkoitetun vahinkoseurauksen. Tunnusmerkistön täyttyminen täytyy myös voida palauttaa huolimattomuuteen (HE 44/2002 vp s. 90).

j) Oikeuskirjallisuudessa on arvioitu myös nimenomaisesti sitä, millä edellytyksillä tuottamuksellinen myötävaikutus toisen tahalliseen rikokseen on rangaistavaa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 347-372 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 157-165). On katsottu, että vasta konkreettinen syy epäillä vastaisen rikoksen tekemistä voi perustaa vastuun toisen tekemästä tahallisesta rikoksesta. Tätä vastuun lievennystä toisen tahallisesta rikoksesta on perusteltu muun muassa luottamusperiaatteella eli sillä, että moderni vaihdantaan ja sosiaaliseen työnjakoon perustuva elämä kävisi mahdottomaksi, jos ihmisten olisi pidettävä huolta siitä, etteivät he tee mahdolliseksi toisen tahallista rikosta.

k) Hovioikeus toteaa olevan perusteltua lähteä siitä, että vastuu toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta yleensä edellyttää erityisiä perusteita. Ensinnäkin on niin, että toisen henkilön tietoista inhimillistä toimintaa ja aikomuksia voi olla usein vaikeampi ennakoida kuin muunlaisia huolimattomuuden seurauksia. Myös mainittu luottamusperiaate puoltaa erityisiä perusteita vastuun syntymiselle. Hallintoviranomaisen soveltaessa lakia lievennys saattaa perustua siihen, että viranomainen voi olla velvollinen soveltamaan lakia oikeuslähteiden ja vakiintuneen käytännön mukaisesti riippumatta mahdollisista omista epäilyistään.

l) Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut yksilöön kohdistuvan väkivallanteon vaaran vähentäminen. Tämä tavoite ilmenee selvästi myös ampuma-aselain 92 §:ssä, jonka 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa Haapala oli laiminlyönyt. Hovioikeus kuitenkin toteaa, että Haapalan mahdollista vastuuta Saaren tekemästä koulusurmasta on arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, jotka olivat vallinneet Haapalan laiminlyönnin aikana. Erityisesti on otettava huomioon, että sovellettavan lainkohdan mukaan vasta perusteltu aihe olettaa ampuma-asetta käytettävän väärin on perustanut Haapalalle oikeuden ja velvollisuuden ottaa ase pois.

m) Kuten hovioikeus on edellä katsonut, Haapala on syyllistynyt ilmeiseen virhearviointiin jättäessään aseen Saarelle, koska Saari oli jo käyttänyt asetta väärin. Sen sijaan Haapalalla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että Saaren menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta. Haapala ei ollut mieltänyt sitä vaihtoehtoa mahdolliseksi, että Saari tulisi tekemään koulusurman. Haapala ottama kielletty riski ei ollut koskenut koulusurmaa, eikä se huolimattomuus, johon Haapala oli syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, ole näin ollen ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta.

n) Näillä perusteilla hovioikeus päätyy siihen, ettei A ole huolimattomuudellaan aiheuttanut Kauhajoen koulusurmassa surmansa saaneiden kuolemia eikä siten ole vastuussa niistä.

4. Hovioikeuden päättely on sinänsä asianmukaista ja perustelut seikkaperäisiä. Positiivista on sekin, että hovioikeus ei ole tyytynyt oikeuskirjallisuudenosalta vain viittamaan anonyymisti siihen, mitä oikeuskirjallisuudessa on tietyistä tulkintakysymyksistä lausuttu - tämä valitettavan epämääräinen tapa on sen sijaan käytössä KKO:ssa - vaan on kirjoittanut näkyviin ne kirjallisuuden kohdat, joihin hovioikeus on, ei vain viitannut, vaan joista ilmenevää päättelytapaa ja tulkintasuositusta hovioikeus on sellaisenaan noudattanut.

5. Mutta kuten jo tämän kirjoitussarjan V osassa totesin, kysymys H:n syyllisyydestä kuolemantuottamuksiin on ratkaistu asiallisesti jo siinä yhteydessä, kun hovioikeus on pohtinut, oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Tämä ilmene myös edellä hovioikeuden perustelujen kappaleesta m, jossa on viitattu siihen, ettei H:lla hovioikeuden käsityksen mukaan ollut ollut konkreettisia perusteita epäillä Saaren tekevän koulusurman.

6. Jos se sijaan päädytään siihen johtopäätökseen, jota itse olen edellä V osassa puoltanut ja jonka hyväksymiselle näyttäisi minusta olemassa painavat perusteet, eli siihen, että H:lla oli konkreettisten seikkojen perusteella ollut täysin perusteltu syy epäillä ja mieltää koulusurmien tai joka tapauksessa asetta käyttäen tapahtuvan väkivaltarikoksen tekeminen, päädytään arvioinnissa samalla siihen, että H:n ottama riski on koskenut, ei vain esimerkiksi aseen "heiluttelua" julkisilla pakoilla tai vastaavanlaista "vähäistä väärinkäyttöä", vaan myös nimenomaan väkivaltarikoksen ja useiden poliisimiesten ja ulkopuolistenkin todennäköisenä pitämän koulusurman tekemistä. Tällöin se huolimattomuus ja varomattomuus, johon H on syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, on ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta. Tämän vaihtoehdon mukaan H on siten huolimattomuudellaan ja varomattomuudella, jota voidaan pitää törkeänä, aiheuttanut kouluampumisissa surmansa saaneiden henkilöiden kuolemat.

7. Käsittelen tässä yhteydessä vielä hovioikeuden kannanoton ja perustelut syytetylle tuomitun rangaistuksen osalta. Hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan näin:

Rangaistusseuraamus

Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on rikoslain 40 luvun 10 §:ssä säädetty rangaistukseksi varoitus tai sakko.

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Haapalan syyksi ei ole luettu Saaren teosta johtuneiden seurausten aiheuttamista. Määrättäessä Haapalalle rangaistusta hänen syykseen luetusta virkarikoksesta ei siten ole annettava merkitystä niille vakaville seurauksille, joihin Saaren menettely oli johtanut.

Arvioitaessa Haapalan menettelyn moitittavuutta on otettava huomioon, että hän on syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn toimiessaan aselupaviranomaisena. Tälle toiminnalle on lähtökohtaisesti asetettava korkeat vaatimukset. Toisaalta on annettava merkitystä sille, että Haapalan ratkaisu on perustunut ampuma-aselain säännökseen, jota sovellettaessa on käytettävä harkintavaltaa, ja johon siten väistämättä liittyy myös mahdollisuus virheratkaisun tekemiseen.

Haapala on vedonnut rangaistuksen lieventämiseksi asian saamaan julkisuuteen.

Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan ottaa huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi siitä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 200) todetaan, että myös epäviralliset seuraamukset kuten työpaikan menetys ja rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus kuuluvat säännöksen piiriin. Peruste on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, eikä säännönmukainen mediajulkisuus sinänsä riitä yleensä lievennyksen perustaksi.

Esimerkiksi julkisuuden henkilöt tai merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat joutuvat omissa toimissaan ottamaan huomioon sen, että heidän tekemiään rikoksia käsitellään näkyvästi tiedotusvälineissä. Jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomittujen ja usein jo epäiltyjen elämään, on nuo seuraukset lupa rangaistusta määrättäessä ottaa kohtuuden mukaan huomioon.

Haapalaan kohdistettuja syytteitä on käsitelty julkisuudessa mittasuhteissa, joita ei voida pitää Haapalan syyksi luettuun rikokseen nähden kohtuullisina. Tämä julkisuus on johtunut pääosin Saaren tekemästä henkirikoksesta. Sen vuoksi hovioikeus pitää perusteltuna ottaa asian saaman julkisuuden Haapalalle rangaistusta määrättäessä huomioon. Tällä perusteella ja ottaen huomioon Haapalan syyksi luetun rikoksen vahingollisuus, vaarallisuus ja hänen siitä ilmenevä syyllisyytensä hovioikeus pitää riittävänä seuraamuksena rikoksesta varoitusta.

8. Minusta julkisuuden merkityksestä rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan tässä tapauksessa olla hovioikeuden ratkaisun ja perustelujen osalta perustellusti eri mieltä. Komisarion rikos ei minusta ole saanut osakseen sellaista poikkeuksellista julkisuutta kuin RL 6 luv. 7 §:n 1 kohdassa ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä tarkoitetaan. Kyse on vain säännönmukaisesta mediajulkisuudesta. Julkisuus ei ole noussut kohtuuttomiin mittasuhteisin, vastakkaista käsitystä ei ole hovioikeuden tuomiossa ole edes yritetty tarkemmin perustella.

9. Hovioikeuden olisi tullut havaita ja ottaa perusteluissaan huomioon, että mediajulkisuus on päin vastoin käsitellyt Kauhajoen komisariota itse asiassa hyvin lempeästi. Hänen nimeään ei ole edes oikeuskäsittelyn aikana, esitutkinnasta puhumattakaan, ei käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa, mainittu tiettävästi juuri missään tiedotusvälineessä, ei käräjäoikeuden eikä hovioikeuden käsittelyn kuluessa tai tuomiota tiedotusvälineissä selostettaessa, vaikka tuomio ei olekaan miltään osin salainen. Syytetystä ei ole myöskään tiettävästi julkaistu, ei ainakaan päivä- tai iltapäivälehdissä, yhtään kuvaa. Joku kuva, jossa syytetty näkyy oikeussalissa takaapäin, on julkaistu, mutta syytetyn kavoista ei ole kuvia julkaistu. Nämä seikat, jotka osoittavat mediajulkisuuden kohtuullisuutta ja suorastaan poikkeuksellista pidättävyyttä, hovioikeuden olisi tietenkin tullut ottaa punninnassaan contra-perusteina huomioon, mutta pro et contra -metodista on tältäkin osin perusteluissa lipsuttu.