Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivutoimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivutoimet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. joulukuuta 2012

681. Oikeuskanslerilta kesy kannanotto tuomareiden välimiestehtävistä

       Jo itse joulupukki ratsastaa, katsastaa joukkojaan...

1. Kuten edellisen jutun (680) alussa mainitsin, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK - yhdistys on ottanut itselleen juhlallisen ja komealta kalskahtavan nimen - toimitti viime toukokuussa oikeuskanslerille kirjelmän tuomareiden välimiestehtävistä ja niiden valvonnasta. Yhdistys kiinnitti huomiota niihin epäkohtiin, joita tuomareiden osallistumisesta välimiestehtäviin aiheutuu. Tämä on kaikille tuttua asiaa, joten yhdistyksen kirjelmässä ei ollut sinänsä mitään uutta. EOK:n kirjoitus ei ollut kantelukirjoitus eikä siinä ole esitetty mitään vaatimuksia tai otettu esille mitään yksittäistä tapausta. EOK:n kirjelmä oli siis varsin "helppo nakki" oikeuskanslerille.

2. Tämän vuoksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka saattoi  heti  26.11.2012 antamansa päätöksen alussa helpottuneena todeta, että mainitun "yleisluontoisen kirjoituksen" perusteella "ei ole aihetta epäillä minkään oikeuskanslerin valvottaviin kuuluvan tahon lainvastaista menettelyä". Jonkka varasi kuitenkin KKO:n, KHO:n ja kaikkien hovoikeuksien presidenteille sekä Suomen Asianajaliitolle tilaisuuden esittää arvionsa nykyisestä tuomarien välimieskäytännöstä ja tarpeesta tarkistaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä.

3. Miksi oikeuskansleri varasi  nimenomaan mainituille tahoille ja vain niille tilaisuuden arvion esittämiseen? Tämä tuntuu hieman oudolta siihen nähden, että juuri nuo samat "tahot" ovat niitä, joiden piirissä ja toiminnan seurauksena EOK:n kirjoituksessa esitettyjä epäilyjä on syntynyt. Asiassa on kysymys tuomareiden välimiestehtävistä ja tuomareita näihin tehtäviin valikoivat käytännössä useimmiten Asianajaliittoon kuuluvat asianajajat, erityisesti suurimpien helsinkiläisten toimistojen itsekin välimiehinä usein toimivat asianajajat, jotka käyttävät merkittävää puhevaltaa myös liiton elimissä. 

4. Oikeuskanslerinvirasto olisi voinut varata tilaisuuden lausunnon antamiseen myös esimerkiksi oikeustieteellisille tiedekunnille tai nimetyille oikeustieteen professoreille. Esimerkiksi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, jolta korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt hieman vastaavanlaisissa asioissa lausuntoja, on lytännyt melko selvin sanoin tuomareiden toiminnan välimiehinä. Minäkin olisin voinut kertoa oman kantani, jos olisi pyydetty, mutta se on toki vuosien varrella luultavasti tullut luultavasti tutuksi muutenkin. Oikeuskanslerin päätös on viranomaisen pintapuolinen lausahdus toisille viranomaisille, ei kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan tiedonintressit huomioon ottava avoin ja kattava selvitys ja ylimmän laillisuusvalvojan painava puheenvuoro tärkeästä perusoikeuksiin liittyvästä asiasta.

5. Suomeen on muodostunut välimiesverkostoja, joissa häärii puuhamiehinä parikymmentä advokaattia, jotka toimivat vuoroin juttuja ajavina asiamiehinä ja vuoroin taas välimiesoikeuksien jäseninä, kymmenkunta juridiikan professoria sekä saman verran tuomareita, joista näkyvimpiä ovat muutamat oikeusneuvokset ja jotkut nykyiset ja entiset hovoikeuden presidentit. Lisäksi virallisena elimenä alalla toimii Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonne - kas kummaa - on myös valikoinut mainittujen tahojen  edustajia, siis oikeusneuvoksia, asianajajia ja professoreita. Lautakunta valitsee välimiesoikeuden puheenjohtajia ja ainoita välimiehiä.

6. Tämä joukko (rinki) muodostaa eräänlaisen Hyvä Veli -verkoston, joka jakaa välimiestehtäviä hieman sulle mulle -periaatteen tapaan. Tämä kaikki tapahtuu toki laillisuuden puitteissa, kuten rakenteellisessa korruptiossa yleensäkin on asian laita. Kysymys on nyt kuitenkin siitä, sallitaanko  tuomareiden ja erityisesti valtakunnassa ylintä tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen jäsenten hääriä mukana mainitussa verkostossa. Korkeimman oikeuden jäsenistön tulisi olla koko riippumattoman tuomioistuinlaitoksen perälauta, jonka toiminnassa ei saisi olla minkäänlaista salakähmäisyttä, vaan jonka toiminnan tulisi täyttää avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset pienintä piirtoa myöten. Kuten olen esimerkiksi edellisen blogijutun yhteydessä todennut, välimiesmenettely on ja tulee myös jatkossa olemaan salaista, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tiedot välimiesjuttujen asianosaista ja heidän asiamiehistään eivät ole julkisia. Oikeusneuvosten toiminta välimiehenä on selkeässä ristiriidassa korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä edellytettävän riippumattomuuden kanssa.

7. Tästä verkostosta oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei näytä päätöksensä mukaan olevan tietoinen. Joku voi toki sanoa, että nyt se Virolainen kyllä puhuu roskaa tai muuta vastaavaa, miten se näistä (salaisista) asioista mitään voisi tietää. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja lisäksi minulle kerrotaan tietoja tahoilta, joita voidaan luonnehtia "tavallisesti asioista hyvin perillä oleviksi ja luotettaviksi". Olen antanut lausuntoja välimiesoikeudessa vireillä olevissa jutuissa ja saanut tätäkin kautta relevanttia tietoa paitsi välimiesmenettelystä, myös välimiehistä ja heidän toiminnastaan, olen tutustunut välitystuomioihin jne. Osallistuin tänä vuonna jäsenenä erääseen välimiesjuttuun, missä yhteydessä saamani kokemukset vahvistivat käsityksiä, joita minulle oli jo aiemmin syntynyt, vaikkei tuossa konkreettisessa asiassa tapahtunut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Kysymys on välimiesmenettelyn rakenteesta, josta välimiesten valikoituminen muodostaa tärkeän osatekijän.

8. Oikeuskanslerin päätöstä on luonnehdittu julkisuudessa selvitykseksi. Minusta tämä ei anna oikeaa kuvaa oikeuskanslerin päätöksestä, sillä siinä on kyse lähinnä vain oikeuskanslerin pintapuolisesti perustellusta kannanotosta. Päätöksessä tyydytään lausumaan lähinnä vain joitakin yleisluontoisia mietteitä asiasta, siinä ei oteta ponnekaasti ja seikkaperäisesti kantaa konkreettisiin kysymyksiin. Päätöksen sävy on varovainen. Lopuksi oikeuskansleri tuntuu toteavan, että tämä asia ei itse asiassa minulle edes kuulu, koska asian "päällä" istuu oikeusministeriön asettama työryhmä! Oikeuskansleri siis pesee asiassa kätensä ja tyytyy saattamaan päätöksen tiedoksi oikeusministeriölle. 

9. Selvityksen oikeuskanslerin päätöksessä muodostaa itse asiassa vain edellä mainituilta korkeilta tuomareilta ja Asianajajaliitolta pyydetyt lausunnot. Päätöksessä onkin kyse lausunnonantajien selvityksestä, ei oikeuskanslerin omasta selvityksestä. Selvityspyynnössä ei ilmeisesti ole esitetty lausunnonantajille konkreettisia kysymyksiä, kuten olisi voinut odottaa, vaan heille on vain lähetetty EOK:n suppea ja hyvin yleisluonteinen kirjoitus sellaisenaan. Jokainen lausunnonantaja on siiis saanut lausua siten kuin on halunnut tai jättää vastaamatta ja lausumatta kokonaan.

10. Kyseisten selvitysten eli oikeastaan annettujen lausuntojen sisällön referointi vie oikeuskanslerin päätöksen sivumäärästä kolme neljäsosaa. Lausuntojen laajuus ja taso vaihtelee huomattavasti. Pari kolme hovoikeuden presidenttiä on kuitannut koko asia muutamalla rivillä eli lakonisella ilmoituksella, jonka mukaan asianomaisen presidentin johtamassa  hovoikeudessa ei ole myönnetty viime vuosina "juurikaan lupia"  - ja sillä siisti. Näitä päällikkötuomareita oikeuskanslerin lausunntopyyntö ei näytä periaatteessa kiinnostavan "pätkän vertaa". EVVK, jos oikeuskanslerille on kirjoittanut EOK! Huomiota herättää myös se, ettei kukaan lausunnonantajista ole esittänyt konkreettisia ja täsmällisiä tilastotietoja tuomareiden välimiestehtävistä. Tämä tuntuu aika oudolta "selvitykseltä", mutta kun tilastotietoja ei ollut hoksattu edes pyytää, niin niitä ei siten ole katsottu myöskään aiheelliseksi antaa.

11. Minusta kaikkein hämmästyttävimmän lausunnon on antanut Helsingin hovioikeuden presidentti Mikkö Könkkölä. Hän nimittäin ilmoittaa lakonisesti, että koska hänet on valittu oikeusministeriön asettaman tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säännösten uudistamista valmistelevan työryhmän puheenjohtajaksi, hän ei halua antaa minkäänlaista lausuntoa! Mainittu työryhmä selvittelee - kaiken muun lisäksi - myös tuomareiden sivutoimia. Känkkölä olisi voinut uskoa lausunnon antamisen esimerkiksi jonkun hovioikeudenlaamannin tehtäväksi, mutta tätä hän ei halunnut tehdä. Helsingin hovioikeuden "tilanne" jäi siis "selvityksessä" kokonaan selvittämättä, mikä osaltaan kuvastaa oikeuskanslerin selvityksen heppoisuutta.

12. Mikko Könkkölän valinta puheenjohtajaksi OM:n työryhmään, joka selvittää muun muassa juuri tuomareiden sivutoimia,  ei vaikuta minusta onnistuneelta valinnalta. Vuosittain  lehdissä julkaistuja verotustietoja silmäillessäni olen voinut panna merkille, että Mikko Könkkölä on saattanut ansaita sivutoimistaan suunnilleen saman verran palkkioita kuin mitä hänelle on maksettu palkkaa tuomarinvirastaan. Olisiko tässä siis jälleen kerran eräällä tavalla asetettu "pukki kaalimaan vartijaksi"? Niin tai näin, mutta älkäämme tätä taustaa vastaan ihmetelkö, jos Könkkölän johtama työryhmä toteaa aikanaan antamassaan mietinnössä, että tuomareiden välimiestehtäviä ja muita sivutoimia koskevia säännöksiä ei ole tarpeen muuttaa - nehän toimivat vallan erinomaisesti!

13. Tässä yhteydessä on vihdoin syytä esitellä oikeuskansleri Jaakko Jonkan 26.11.2012 antama päätös kokonaisuudessaan, kas tässä.

14. Oikeuskansleri siis totesi tuomioistuimien ja tuomareiden puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen olevan tärkeää lainkäytön legitimiteetin kannalta. Sen ohella, että tuomioistuimet toimivat lainkäytössään tosiasiallisesti riippumattomasti, on merkitystä myös tuomioistuimen riippumattomuudesta syntyvällä vaikutelmalla, sillä miltä ne ja niiden toiminta näyttävät ulospäin, sanoo oikeuskansleri. - Tämä on toki aivan totta, mutta olisi odottanut, että oikeuskansleri olisi asian tärkeyden takia kosketellut päätöksessään tarkemmin tuomioistuimen riippumattomuutta ja sen sisältöä eikä tyytynyt vain yleisluontoiseen toteamukseen.

15. Tuomarien välimiestehtävistä julkisuudessa käytävä keskustelu viittaa oikeuskanslerin mukaan siihen, että tuomarien toimiminen välimiehinä tosiasiallisesti aiheuttaa epäilyjä heidän riippumattomuuttaan kohtaan. Erityisesti keskustelua ovat herättäneet korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät. Syynä tähän voi muun ohella olla heidän välimiestehtäviensä huomattava osuus kaikista tuomarien välimiestehtävistä mutta myös se, että tuomioistuimen riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen merkitys on erityisen korostunut kysymyksen ollessa ylintä tuomiovaltaa käyttävistä tuomioistuimista. - Tämäkin pitää sinänsä paikkansa, mutta  päätöksessä olisi toki voitu selvittää  edes hieman, mitä tuossa "julkisuudessa käydyssä keskustelussa" on oikeastaan esitetty, koska  oikeuskansleri ei ole pyytänyt lausuntoa keltään mainittuun keskusteluun aktiivisesti osallistuneelta henkilöltä. 

16. Sivutoimilupasääntelyä voisi oikeuskanslerin mielestä olla perusteltua tiukentaa ainakin siten, että tuomari ei voisi toimia välimiesmenettelyssä vain toisen asianosaisen nimeämänä välimiehenä. Tällainen sääntely ei hänen mukaansa olettavasti olisi kuitenkaan riittävä poistamaan kaikkia epäilyjä välimiestehtävien aiheuttamista taloudellisista sidonnaisuuksista. Etenkin silloin, jos välimiestehtävistä saatavat sivutulot ovat tuomarin tulonmuodostuksen kannalta kovin merkittävässä asemassa, heräisi edelleen kysymyksiä muun ohella siitä, millaisessa taloudellisessa riippuvuussuhteessa tuomari mahdollisesti on välimiesoikeudelle puheenjohtajan valitseviin muihin välimiehiin tai välimiesoikeuden ainoan jäsenen valitseviin asianosaisten asiamiehiin. 

17. Tässä kohdin on syytä antaa oikeuskanslerin päätökselle myös tunnustusta. Nimittäin sikäli, että oikeuskansleri nostaa - tosin hyvin varovaisesti ja ikään kuin vain ohimenneen - esille myös sen tosiasian, että tuomari saattaa joutua välimiestehtäviensä takia riippuvuussuhteeseen, ei vain välimiesjutuissa asianosaisina oleviin yrityksiin, vaan myös myös näiden asiamiehinä toimiviin asianajajiin. Tämä toteamus, joka on todennäköisesti tullut päätöstekstiin asian esittelijänä toimineen osastopäällikkö Petri Martikaisen luonnoksesta, on täysin perusteltu. Tosiasia nimittäin on, että välimiesten valinnasta vastaavat käytännössä nimenomaan asianosaisten asiamiehet, eivät suinkaan asianosaiset itse. Juuri tästä sitten syntyy edellä mainitsemani välimiesverkosto, jonka "pauloihin" myös korkeimman oikeuden (houkutuksille alttiita) jäseniä halutaan vetää eri syistä mukaan. Kuten tiedämme, verkostossa veljet auttavat toisiaan parhaan kykynsä mukaan. Tässä tapauksessa tämä voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun on kyse valitusluvan myöntämisestä tai vaikkapa korkeimman oikeuden jäsenensä nimittämistä koskevasta virkaesityksestä. Tunnettu tosiasia on, että korkeimman oikeuden jäseniksi esityt  ja nimitetyt asianajat ovat toimineet järjestään ja myös usein välimiesmenettelyssä, vuoroin asianajajina ja välimiehinä.

18. Oikeuskanslerin mukaan välimiestehtävät aiheuttavat muita sivutoimia herkemmin epäilyjä tuomarien epäasiallisista sidonnaisuuksista, koska välimiesmenettelyn luonteeseen kuuluu, että se ei ole julkista. - Tämä on selvä asia. -  Oikeuskansleri totesi kuitenkin myös tuomarien muiden sivutoimien saattavan herättää heidän riippumattomuuttaan koskevia epäilyjä etenkin, jos niistä saatavien tulojen määrä on huomattavan suuri heidän päätoimesta saamaansa palkkaan nähden. - Miksi tällainen "vesitys", josta  jotkut voivat saada aiheen päätellä, että miksi siis puuttua edes tuomareiden välimiestehtäviin, kun myös heidän muut sivutoimensa voivat olla yhtä arveluttavia! 

19. Tämän jälkeen päätöksessä seuraa edellä mainitsemani käsienpesuvaihe: Tuomareiden sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskeva sääntely on oikeusministeriön asettaman työryhmän arvioitavana. Oikeuskansleri ei asian ollessa jo valmisteltavana pitänyt perusteltuna ottaa kantaa asiaan liittyviin kysymyksiin "kerrottua enemmälti". Senpä vuoksi hän tyytyi lähettämään  päätöksensä ja jäljennökset asiassa saamistaan lausunnoista oikeusministeriölle lainvalmistelussa huomioon otettaviksi. Lisäksi hän lähetti päätöksensä tiedoksi valtiovarainministeriölle, koska se koski kysymyksenasettelultaan soveltuvin osin myös muiden ylimpien virkamiesten kuin tuomarien viran ulkopuolisia tehtäviä. Lopputuloksena siis oli, että EOK:n kirjoituksessaan esittämä kysymys jäi Jonkan päätöksessä vaille vastausta. Selvää kuitenkin on, ettei Jonkka ei rohjennut sanallakaan viitata mahdollisuuteen kieltää lailla tuomareiden osallistuminen välimiestehtäviin.

20. Onko tällaisesta "selvityksestä" mitään hyötyä, eli onko oikeuskanslerin sinänsä oikeansuuntaisilla, mutta aivan liian varovaisilla mielipiteillä vaikutusta asian jatkokäsittelyssä? Pahoin pelkään, ettei ole, koska päätös ei ole riittävän seikkaperäinen eikä tarpeeksi jämäkkä. Oikeuskansleri ei ole halunnut panna itseään tai arvovaltaansa likoon epäkohdan korjaamiseksi, vaan hän esittelee näkemyksiään varovaisesti ja virkamiesmäiseen tyyliin: minä olisin (ehkä) tätä mieltä, mutta tehkää te nyt kuitenkin ihan niin kuin parhaaksi näette. 

21. Oikeuskansleri vastusti aiemmin lausunnossaan syyteneuvottelua koskevaa lainsäädäntöä, mutta kuinkas kävikään: Oikeusministeriö viis veisasi oikeuskanslerin lausunnosta, sillä viikko pari sitten oikeusministeri Henriksson kertoi, että hän vie syyteneuvottelua koskevan asian hallitukseen, joka tulee antamaan lakiesityksen eduskunnalle. Kun Mikko Könkkölän työryhmän mietintöä aikanaan esitellään ministeriössä, niin hyvin todennäköistä on, ettei tuomareiden välimiestehtäviä ehdoteta kiellettäviksi ja yhtenä argumenttina vedotaan tällöin siihen, ettei oikeuskanslerikaan nähnyt selvityksessään 26.11.2012 aiheelliseksi ehdottaa tuomareiden ko. sivutointen kieltämistä. Oikeuskanslerin päätös on niin pyöreä ja varovainen, että sitä voidaan tulkita eri tavoin. 

22. Muutama lyhyt toteamus oikeuskansleri Jonkan päätöksessä mainituista lausunnoista, joita voidaan käsitellä tarkemmin kommentipuheenvuoroissa. Pauliine Koskelon lausunto on minusta hämmentävä kahdessa suhteessa. Ensinnäkin hän esiintyy ikään kuin vastaajan roolissa puolustellen oikeusneuvosten välimiestehtäviä ja yrittäen kaikin tavoin vähätellä niistä syntynyttä arvostelua ja keskustelua. Pro et contra -tyyppinen argumentointi puuttuu. Toiseksi Koskelo puhuu yksinomaan välimiestehtävien mahdollisesti aiheuttamasta esteellisyydestä torjuen tämän käsityksen. Mutta mihin kummaan Koskelolta unohtui kannanotto väitteeseen, jonka mukaan KKO:n jäsenten välimiestehtävät ovat ristririidassa ja suorastaan vaarantavat KKO:n riippuumattomuuskuvan? Tuomareilta ja tuomioistuimilta edellytettävä riippumattomuus, johon kuuluu olennaiselta osin myös riippumattomuus taloudellisesta vallasta ja liike-elämän taloudellisista intresseistä,  on kuitenkin, kuten oikeuskanslerinkin kannanotosta voidaan havaita, kaikkein olennaisin oikeusneuvosten välimiestehtäviä vastaan puhuva argementti, mutta juuri sen Koskelo halusi sivuuttaa lausunnossaan kokonaan. Se on siis liian kuuma peruna Koskelon pureskeltavaksi.

23. Minusta koko kysymys pitäisi jakaa kahteen osaan sen mukaan, onko kysymys KKO:n jäsenten vaiko alempien tuomiostuinten eli hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareiden osallistumisesta välimiesoikeuden toimintaan. Tämä on olennainen jakoperuste, mutta ihmeellistä kyllä, kukaan lausunnonantajista tai oikeuskansleri itse ei ole hoksannut tai edes halunnut tätä jaottelua tehdä, vaan päätöksessä samoon kuin kanslerin saamissa lausunnoissa puhutaan vain yleensä "tuomareiden" sivutoimista ja välimiestehtävistä. Jos välimiestehtävät pitää joillekuille sallia, niin suotakoon ne sitten käräjä- ja hovioikeustuomareille, mutta kiellettäköön korkeimman oikeuden jäseniltä, sillä korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä voidaan toki perustellusti vaatia vielä suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kuin alempien oikeuksien jäseniltä.

24. Asianajajaliito, jonka jäsenet -  noin 20-30 heistä - toimivat näkyvästi (primus motor) edellä mainitsemassani välimiesverkostossa, oli odotetusti sitä mieltä, että "tarvetta asiaa koskevan lainsäädännön kehittämiseen ei ole". Niinpä, mutta liiton perustelut eivät vakuuta, sillä se näyttää vetoavan lähinnä vain siihen, että välimiesmenettelyssä käsitellään "niin paljon ja niin merkittäviä asioita". Liitto vetoaa lisäksi kansainvälisiin välimiesjuttuihin ja siihen, että Suomen kannalta on tärkeää, että suomalainen asianosainen (käytännössä siis hänen supisuomalainen advokaattinsa) voi halutessaan nimetä välimieheksi "myös suomalaisen tuomarin". Sitä, miksi tuon "suomalaisen välimiehen" pitäisi voida olla myös "suomalainen tuomari", liitto ei kuitenkaan lähemmin perustele.

25. Ajatus siitä, että kansainvälisessä välimiesjutussa  voisi olla merkitystä tai jopa ratkaiseva merkitys sillä, että välimiehenä on jonkin nimenomaisen maan kansalainen, on oikeastaan aika absurdi, kun ajatellaan välimiehen tehtävää ja roolia. Liitto ajatellee, että suomalainen välimies(tuomari) tarvitaan siksi, että tämä puolustaa "suomalaista asianosaista". Välimiehen tulee kuitenkin olla riiippumaton ja puolueeton, joten hän ei voi tietenkään toimia ja tehdä päätöstä sen mukaan, että hän kuuluu jommankumman asianosaisen kanssa samaan kansakuntaan tai heimoon! Suomalainen tuomari tai välimies ei siis voi "suosia suomalaista" (parttia), vaan hänen pitää tuomita sen mukaan, mitä laki sanoo. 

26. Mutta löytyyhän lausunnonantajien joukosta sentään yksi henkilö, joka näyttää suhtautuvan tuomareiden välimiestehtäviin kriittisesti. Viittaan Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarisen lausuntoon. OIkarinen toteaa kuitenkin, että hän on joutunut 15 vuoden aikana ratkaisemaan vain yhden välimiestehtävää koskevan lupahakemuksen, joka sekin oli sittemin rauennut. Mutta olisiko tilanne ja Oikarisen kanta toinen, jos myös Rovaniemen hovioikeuden tuomareita olisi ehdotettu useammin tai "sankoin joukoin" välimiehiksi? Lausuntojen perustella näyttää siltä, että välimiesjutut keskittyvät paljolti linjan Vaasa - Jyväskylä - Kouvola eteläpuolelle.

27. MIksi muuten oikeuskansleri pyysi selvityksen vain hovioikeuden presidenteiltä eikä yhdenkään isomman käräjäoikeuden laamannilta? Hovioikeushan myöntä sivutoimiluvan vain omille tuomareilleen, kun taas käräjätuomareiden tulee hakea lupaa käräjäoikeuden laamannilta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miten usein esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan käräjäoikeuden laamanneilta on pyydetty sivutoimilupaa välimiehenä toimimista varten. Nyt käräjätuomarit ovat jääneet itse asiassa selvityksen ulkopuolelle kokonaan.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

622. Rakenteellista korruptiota tuomioistuimissa? 
Intiassa joogan opettaja ja tv-guru Baba Ramdev on aloittanut paaston korruption vastustamiseksi. Kukahan suomalainen tv-kasvo saataisiin samalle asialle...

1. Vakuutusoikeudessa on lainoppineiden jäsentä lisäksi kahdeksan tuomarinvalan vannonutta tai vastaavan vakuutuksen antanutta sivutoimista varsinaista ja yhdeksän sanotun valan tai vakuutuksen antanutta varajäsentä. Lääkärijäsen osallistuu kahden lainoppineen jäsenen kanssa vakuutusoikeuden istuntoon, jos lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisuun. Näin on asian laita varsin usein, sillä jokainen lääkärijäsen osallistuu vuosittain vakuutusoikeuden päätöksentekoon sadoissa jutuissa. Mainituilla ratkaisuilla on usein varsin suuri merkitys valittajina olevien yksityisten henkilöiden toimeentulon kannalta.

2. Vakuutusoikeuden lääkärijäsenen tehtävänä on oikeuden työjärjestyksen mukaan (19 §) 1) toimia ratkaisukokoonpanon jäsenenä, jos lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisuun, 2) tarkastaa hänelle jaetut asiat ja merkitä käsittelymuistioon asian ratkaisuun vaikuttavat lääkeopilliset seikat sellaisessa laajuudessa, että niitä voidaan käyttää apuna perusteluita laadittaessa, ja 3) antaa tarvittaessa asiantuntija-apua toisille lääkärijäsenille sekä  muille vakuutusoikeudessa asian käsittelyyn osallistuville. Lääkärijäsenten toimintaa valvoo ja heille asetetun työmäärän saavuttamisesta vastaa vakuutusoikeuden ylilääkäri, joka on edelleen vastuussa ylituomarille. Lääkärijäseniä koskevia periaatteellisia asioita ratkaistaessa on kuultava ylilääkäriä.

3. Lääkärijäsenten tehtävät on siis moninaiset, sillä lääketieteellinen selvitys vaikuttaa varsin usein asian ratkaisuun vakuutusoikeudessa. Kun asioiden käsittely vakuutusoikeudessa on kokonaan kirjallista ja siis ei-julkista, voivat lääkärijäsenet toimia asioiden käsittelyssä  ikään kuin "takapiruna" eli he voivat vaikuttaa taustalla asioiden ratkaisuihin silloinkin, kun he eivät ole muodollisesti mukana istunnossa eikä heidän nimeään näy oikeuden antamissa päätöksissä. Lääkärijäsen antaa lausuntoja ja kertoo kysyttäessä käsityksiään lainoppineille jäsenille ja muille lääkärijäsenille.

4. Jo esivalmistelussa asian valmisteluun osallistuva notaari varaa lääkärijäsenelle tilaisuuden osallistua lausunnoillaan asian käsittelyyn esittämällä lääkeopillisissa asioissa lääkärijäsenelle esitettävät kysymykset (työjärjestys, 24 §). Nämä kysymykset ja lääkärijäsenten niihin käsittelymuistioihin kirjoittamat vastaukset eivät ole asianosaisjulkisia. Kirjallisen valmistelun jälkeen lääkärijäsen voi vielä osallistua valmistelevaan istuntoon, jonka tarkoituksena on varmistaa, että asia on valmis ratkaistavaksi "sujuvalla tavalla" (26 §).

5. Lääkärijäsenille ei ole asetettu erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vakuutusoikeutta koskevassa laissa säädetään vain (4 §), että lääkärijäsenen ja lääkärivarajäsenen tulee olla laillistettu lääkäri ja että kullakin jäsenellä ja varajäsenellä tulee olla suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Kielitaitoon on siis kiinnitetty erityistä huomiota, ei sen sijaan lääketieteelliseen erityisosaamiseen. Tämä vaikuttaa aika yllättävältä, sillä edes paljon puhuttua vakuutuslääketieteen tuntemusta ei lain mukaan lääkärijäseniltä vaadita.

6. Miten lääkäristä sitten tulee vakuutusoikeuden sivutoiminen jäsen? Lain mukaan valtioneuvosto, siis maan hallitus, määrää vakuutusoikeuteen riittävän määrän lääkärijäseniä ja lääkärivarajäseniä oikeusministeriön esityksestä viideksi vuodeksi kerrallaan. Lääkärijäsenten ja lääkärivarajäsenten määräämistä varten sosiaali- ja terveysministeriö tekee ehdotuksen oikeusministeriölle.

7. Mutta mikä elin tekee sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotuksen virkaan nimitettävistä lääkärijäsenistä ja heidän varajäsenistään?  Tästä ei laissa säännöksiä, mutta tämänpäiväisestä Helsingin Sanomien vakuutusoikeuden lääkärijäseniä koskevasta jutusta ilmenee, että käytännössä sanotun esityksen tekeminen on uskottu käytännössä yhdelle ainoalle henkilölle eli vakuutusoikeuden ylilääkärille, jonka tehtäväksi on annettu "uusien jäsenten etsiminen." Jos valistunut arvaus pitää paikkansa, niin ministeriö hyväksyy useimmiten sellaisenaan ylilääkärin "etsinnän" tuloksen. Ylilääkärinä on toiminut viimeksi Eero Hyvärinen, joka on ollut vaikuttanut vakuutusoikeuden lääkärijäsenenä viimeiset parikymmentä vuotta. Hyvärinen ilmoitti viime viikolla eroavansa tehtävästään, sillä hän pahoitti mielensä KKO:n presidentin vakuutusoikeuden tapaturmavakuutusasioissa antamia ratkaisuja kohtaan esittämän arvostelun takia.

8. Tämänpäiväisen Helsingin Sanomien jutun mukaan useimmat vakuutusoikeuden lääkärijäsenet ovat "päivätyössä" Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUS:issa. Maakunnissa toimivia lääkäreitä ei siis ole haluttu rekrytoitu kyseiseen tehtävään. HS:n jutussa on nostettu esiin ongelma, joka aiheutuu siitä, että vakuutusoikeuden varsinaisista lääkärijäsenistä ja heidän varajäsenistään kolmanneksella on kytköksiä niihin vakuutusyhtiöihin, jotka esiintyvät vakuutusoikeudessa valittajina olevien yksityishenkilöiden vastapuolina. Kytkös syntyy siitä, että kuusi vakuutusoikeuden lääkärijäsentä työskentelee sivutoimisesti lääkäriasemilla, jotka ovat tehneet vakuutusyhtiöiden kanssa sopimuksen siitä, että yhtiössä vakuutetut voivat hakeutua hoitoon kyseisille lääkäriasemille. Lääkäriaseman potilaan laskun maksaa siis vakuutusyhtiö. Kyseiset lääkärijäsenet osallistuvat sitten vakuutusoikeudessa myös sellaisten asioiden ratkaisemiseen, joissa mainitut vakuutusyhtiöt esiintyvät usein valittajien vastapuolina.

9. Mitä mainittu kytkös vaikuttaa kyseisten lääkärijäsenten puolueettomuuteen, jota oikeuden jäseniltä ja siis myös vakuutusoikeuden lääkärijäseniltä edellytetään? Vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen samoin kuin jutussa haastateltu vakuutusoikeuden lääkärijäsen tuntuvat kovasti vähättelevän sanotun kytköksen merkitystä. Pystynen sanoo, ettei lääkäreiden vakuutusyhtiöiltä sama tulo ei tee heitä esteelliseksi ratkaisemaan vakuutusoikeuden jäsenenä asiaa, jossa kyseinen vakuutusyhtiö on valittajan vastapuolena. Pystysen perustelu on se, että lääkärijäsenet "eivät ole tekemisissä yhtiöiden kansa vaan potilaiden kanssa."

10. Asia ei kuitenkaan taida olla niin yksioikoinen kuin ylituomari Pystynen ja jutussa haastateltu lääkärijäsen väittävät. Vaikka esteellisyyttä ei syntyisi minkään erityisen laissa mainitun tuomarin esteellisyysperusteen johdosta, kysymykseen voi tulla ja esteellisyyden aiheuttaa myös ko. tapauksessa yleissäännös, jonka mukaan tuomari on esteellinen, "jos jokin muu kuin laissa nimenomaan mainittu seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa" (OK  13:7.3). Huomioon on otettava lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö,  joka lähtee siitä, että esteellisyyssäännösten tarkoituksena on vahvistaa menettelyn neutraalisuutta ja yleistä luottamusta tuomioistuimen ja sen jäsenten riippumattomuuteen (objektiivinen puolueettomuus). Juuri yleisen luottamuksen turvaamiseksi esteellisyystilanne pitää aina ottaa vakavasti huomioon, vaikka esimerkiksi tuomarin taloudellinen sidonnaisuus tai muunlainen kytkös ei ilmeisesti vaikuttaisi tai edes voisi vaikuttaa asian käsittelyyn taikka siinä tehtävään päätökseen.

11. Jos lääkäri saa potilaan lääkäriasemalta käynnistä palkkion asemaa ylläpitävältä vakuutusyhtiöltä, niin ei voida ylituomari Juha Pystysen tavoin sanoa, että lääkäri ei ole "tekemisissä" vakuutusyhtiön kanssa. Yhtiö ei ole lääkärin potilas, mutta maksaa lääkärin potilaskäynnistä kirjoittaman ja yhtiölle osoittaman laskun. Jos ja kun lääkärijäsenet kertomansa mukaan jäävät itsensä sillon, kun valittajana on henkilö, jonka hoitavana lääkärinä ao. lääkärijäsen on ollut, niin tuntuu kummalliselta, ettei näin tapahdu silloin, kun asianosaisena vakuutusoikeudessa on vakuutusyhtiö, jolta lääkärijäsen on saanut sivutuloja.

12. Vaikuttaa siltä, että vakuutusoikeuden ylituomari on unohtanut tuomareilta edellytettävän objektiivisen puolueettomuuden ja vakuutusoikeuden riippumattomuuden, jota hänen vakuutusoikeuden päällikkötuomarina tulisi erityisesti vaalia, jottei syntyisi vaikutelmaa vakuutusoikeuden vakuutusyhtiöitä suosivasta päätöksenteosta. Tällainen vaikutelma näyttää kuitenkin julkisessa keskustelussa syntyneen johtuen paljolti juuri vakuutusoikeuden lääkärijäsenten väitetyistä sidonnaisuuksista. Sidonnaisuudet tulisi ilmoittaa julkisesti ja vakuutusoikeuden lääkärijäsenet tulisi valita tehtävään julkisen haun perusteella eikä yhden lääkärin etsiskelyn perusteella.

13. Suomi kuuluu maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon, mutta Transparency Internationalin  korruptiomittauksissa ei ole otettu huomioon rakenteellista korruptiota. Tämä selittää Suomen aseman sanotuissa mittauksissa, sillä kuten tiedämme, rakenteellinen korruptio on saanut rehottaa meillä varsin vapaana. Rakenteellinen korruptio on suurelta osin laillista, Suomen laki ei sitä kiellä.

14. Rakenteelliselle korruptiolle on tyypillistä sinänsä toimivallan puitteissa tapahtuva toiminta, jossa lakia ja muita normeja tulkitaan ja sovelletaan (venytetään) joidenkin eduksi vallan, tehtävien tai asemien hankkimiseksi tai julkisten varojen jakamiseksi esimerkiksi poliittisin perustein. Virkamies tai tuomari saattaa kahden vastakkaisen osapuolen riidassa kokea toisinaan suorastaan velvollisuudekseen tukea lakia tulkitsemalla tai venyttämällä toista osapuolta ja tämän asiassa edustamaa tulkintaa. Tietyllä toimialalla toimivat voivat muodostaa verkoston (HV-verkostot), jossa tehtäviä tai muita etuja "satutaan jakamaan" niille, jotka vastavuoroisesti suostuvat toimimaan virassaan mainittuja etuja jakavien tahojen intressien edellyttämällä tavalla.

15. Esiintyisikö vakuutusoikeudessa rakenteellista korruptiota? Vakuutusoikeuden vakuutusyhtiöitä suosivasta linjasta tapaturma-asioissa on olemassa vakuuttava näyttö KKO:n viime vuosina antamissa lukuisissa ennakkopäätöksissä, joka poikkeaa selvästi vakuutusoikeuden omaksumasta kannasta. Näistä ennakkopäätöksistä huolimatta vakuutusoikeus on ollut haluton muuttamaan linjaansa. Perusteluja tästä linjasta kiinnipitämiselle ei vakuutusoikeuden päätösten perusteluissa ole juurikaan esitetty. Tällöin syntyy luonnollisesti epäily siitä, että juuri vakuutusoikeuden lääkärijäsenten taloudelliset kytkökset vakuutusyhtiöihin ovat osaselitys ja ehkä jopa ratkaiseva tekijä vallitsevaan käytäntöön.

16. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko mainitut kytkökset vakuutusyhtiöihin olleet olemassa jo sillon, kun vakuutusoikeuden ylilääkäri on "etsinyt" uusia lääkäreitä vakuutusoikeuteen,  vai ovatko uudet vakuutusoikeuden lääkärijäsenet saaneet sivutoimia vakuutusyhtiöiden ylläpitämiltä lääkäriasemilta vasta tultuaan nimitetyiksi vakuutusoikeuden jäseniksi.

17. HS:n tämänpäiväisen jutun alaotsikko kuuluu: Kolmannes vakuutusoikeuden lääkäreistä työskentelee lääkäriasemilla, joissa potilaan laskun maksaa usein vakuutusyhtiö. Oikeudessa samat yhtiöt ovat juttujen osapuolia.

18. Tämä vaikuttaa jotenkin tutulta. Aivan oikein, itse asiassa korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimissa on kysymys aika paljon samanlaisesta asetelmasta.  Kolmannes KKO:n jäsenistä on työskennellyt tai toimii välimiehenä  jutuissa, joissa heidän usein varsin korkeiksi nousevat palkkionsa maksavat välimiesriidan osapuolina olevat vakuutusyhtiöt, pankit, rakennusliikkeet, paperitehtaat tai muut sen kaltaiset suuret yritykset. Nämä samat vakuutusyhtiöt, pankit, rakennusliikkeet, tehtaat ja muut suuret yritykset esiintyvät usein asianosaisina myös KKO:ssa, jolloin näiden riitojen ratkaisemiseen osallistuvat samat oikeusneuvokset, jotka ovat välimiehinä saaneet palkkionsa kyseisiltä yrityksiltä.

19. Tuomareiden välimiestehtävät lainsäätäjä on meillä kuitenkin siunannut ja vieläpä niin, etteivät ulkopuoliset eivätkä edes juttujen osapuolina KKO:ssa esiintyvät henkilöt ja yhtiöt saa (virallisesti) tietää, minkä yhtiöiden välisten riitojen ratkaisemiseen heidän jutuissaan KKO:ssa tuomareina olevat oikeusneuvokset ovat välimiehinä osallistuneet. KKO:n jäsenten välimiestehtävät ovat siis umpisalaisia.

20. Jos vakuutusoikeuden lääkärijäsenet tienaavat vakuutusyhtiöiden ylläpitämillä lääkäriasemilla vain "suolarahoja", kuten HS tänään "lieventävänä asianhaarana" kertoo, niin KKO:n oikeusneuvokset eivät tyydy välimiehinä suinkaan pikkusummiin, vaan heidän välimiespalkkionsa voivat ylittää jopa heidän virkapalkkansa määrän, joskus jopa moninkertaisesti.

21. Voidaankin kysyä, kummassa tuomioistuimessa rakenteellisen korruption vaara on suurempi ja vaikeampi paljastaa, vakuutusoikeudessa vai KKO:ssa? Vai onko vastauksena "väliäkö tuolla", sillä eihän rakenteellinen korruptio ole sinänsä lainvastaista! Ainakin ylimmät laillisuusvalvojamme eli oikeuskansleri ja eduskunnanoikeusasiamies suhtautuvat kysymykseen ja ongelmaan hälläväliä-tyyliin, sillä he eivät puutu mainittuun epäkohtaan kummankaan tuomioistuimen osalta. Heidän asenteenaan tuntuu olevan: "Emme halua tietää asiasta mitään, älkää ihmeessä vain tänne ikinä kannelko"!

22. Oikeusvaltiossa rakenteellisen korruption mahdollisuus tulisi estää. Vakuutusoikeuden lääkärijäsenten ei sallita oikeusvaltiossa hankkia sivutuloja vakuutusyhtiöiltä eikä maan ylimmän tuomioistuimen tuomareiden ole lupa harjoittaa virkansa ohella tuottavaa ja umpisalaista yksityispraktiikkaa välimiehinä.





maanantai 12. maaliskuuta 2012

556. KKO:n jäsenten salaiset välimiestehtävät tulisi kieltää

HS on kirjoittanut aiemmin myös oikeusneuvosten salaisista sivutoimista

1. "Valtionyhtiöiden ylin virkamies on hoitanut salaisia sivutoimia." Näin otsikoi Helsingin Sanomat näyttävästi tämänpäiväisessä numerossaan. Ko. virkamiehellä tarkoitetaan valtion omistajaohjausyksikön päällikköä Pekka Timosta, joka on koulutukseltaan kauppaoikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori (OTT). Pekka Timosen nimi on putkahdellut viime päivinä taajaan lehtien sivuilla, sillä hän on lukuisten muiden toimiensa ohella myös Finnairin hallituksen jäsen.

2. Helsingin Sanomien juttu löytyy kokonaisuudessaan tästä.

3. Mitä laki sanoo virkamiehen sivutoimista? Valtion virkamieslain (750/1994) 18 §:n 1 momentin mukaan mukaan virkamies ei saa ottaa vastaan eikä pitää sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei asianomainen viranomainen hakemuksesta myönnä hänelle siihen lupaa. Tuomari tai tuomioistuimen esittelijä ei saa ottaa vastaan tai pitää mitään sivutointa, ellei tuomioistuin hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. (11.5.2001/387)

4. Virkamieslain 18 §:n 2 momentin mukaan sivutoimiluvan myöntämistä harkittaessa on otettava huomioon, että virkamies ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa.

5. Virkamieslain 18 §:n 4 momentti sisältää "huippusalaisen" säännöksen. Sen mukaan nimittäin "sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä. (11.5.2001/387)." Kyseinen säännös perustuu siihen, että välimiesriidat, toisin kuin tuomioistuimissa käsiteltävät asiat, halutaan käydä julkisuudelta piilossa, sillä riidan osapuolina olevat liikeyritykset yms. eivät halua saada sellaista yleensä aina enemmän tai vähemmän negatiivista julkisuutta, mitä oikeusriidoista puhuminen julkisuudessa useimmiten aiheuttaa.

6. Kuten HS:n jutusta ilmenee, Pekka Timonen on saanut välimiestehtäviin hakemuksen perusteella asianmukaisen sivutoimiluvan. Luvan on myöntänyt ministeriön eli tässä Timosen tapauksessa siis valtioneuvoston kanslian virkamiesjohto; tuskinpa lupaa on tarvinnut kysyä ministeriltä asti. Edellä mainittu virkamieslain 18 §:n 4 momentin säännös huomioon ottaen Pekka Timonen ja VVM ovat saaneet kertoa Timosen välimiestehtävistä julkisuuteen vain sen, moneenko sivutoimeen Timonen on saanut luvan ja milloin nuo luvat on myönnetty.

7. Kaikki muu onkin sitten salaista. Timonen tai hänen esimiehensä eivät saa kertoa julkisuuteen sivutoimien yksityiskohtia eli esimerkiksi tarkemmin sitä, minkälaisia nuo riita-asiat ovat olleet tai mitkä yhtiöt tai yritykset ovat olleet ko. välimiesriitojen osapuolina, onko Timonen toiminut kenties välimiesoikeuksien puheenjohtajana vai jommankumman osapuolen nimeämänä välimiehenä tahi kumpi osapuoli on jälkimmäisessä tapauksessa nimennyt Timosen "omaksi" välimiehekseen. Se tiedetään jo lain perusteella, että koska Timonen on saanut välimiestehtäviin asianomaisen luvan, hän on myös saanut käyttää sivutoimien hoitamiseen virka-aikaa.

8. Kuten HS:n jutussa todetaan, kyseisessä tapauksessa kenenkään ulkopuolisen on mahdotonta arvioida, miten mainitut sivutoimet ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet Timosen virkatyön hoitamiseen. Timonen itse sanoo ymmärtävänsä, että salattavat toimet voivat näyttää ongelmallisilta julkisuudessa. Tätä hän ei ajatellut silloin, kun otti vastaan sivutoimet. "Tässä on lähdetty siitä, että ministeriön johto tietää, ja se riittää", Timonen sanoo.

9. Niinpä niin, kun sivutoimilupa on saatu, vastuu siirtyy siis kokonaan virkamiehen esimiehelle ja ministeriön johdolle! Hitot, vastatkoot he, kun ovat kerran menneet (mulle) sivutoimiluvan myöntämäänkin! Eihän virkamiesparalta nyt sentään voi mitä tahansa vaatia! Kun hyväpalkkainen sivutoimi on kerta kiikarissa, niin se rynnätään tietenkin ottamaan vastaan suin päin ilomielin ajattelematta lainkaan virkamieslain 18 §:n 2 momentissa säädettyjä edellytyksiä. Sivutoimilupa, pyh, se nyt vain on pelkkä muodollisuus, sehän tulee kuin Manulle illallinen. Jos kerran jäbä vastaa komeasti koko hemmetin valtion omistajanohjauksesta eli finnaireista sun muista firmoista, niin kyllä kai hän nyt, saamari vieköön, osaa ja saa yhden sivutoimenkin hoitaa, virka-ajalla tietty!

10. No mutta jätetäänpä nyt tämä Timosen Pekka selvittelemään omia sivutoimiaan ja siinä sivussa muitakin toimiaan, kyllä hänellä niissä selvittämässä näyttää riittää yllin kyllin. Palataan otsikkoon. Näin sen takia, että, että kuten varmaan jo hyvin tiedämme, erilaisia sivutoimia ja etenkin välimiestoimeksiantoja on siunaantunut runsaasti myös maamme ylimmän tuomioistuimen eli korkeimman oikeuden (KKO) jäsenille.

11. Onko tämä ookoo, vai pitäisikö sivutoimista ainakin välimiestehtävät kieltää korkeimman oikeuden jäseniltä kokonaan? Olen vastannut tähän kysymykseen monasti aiemminkin samalla tavalla ja vastaan yhä edelleen: Kyllä, totta helkkarissa ne pitäisi kieltää! Pitäisihän tässä valtakunnassa ja korkeimman oikeuden jäsenten ahneudellakin nyt sentään joku raja ja roti olla!

12. Korkeimman oikeuden jäsenellä, kuten muillakaan tuomareilla, ei ole kiinteää virka-aikaa, joten siinä mielessä välimiestehtävät eivät vaikuta ongelmallisilta. Toki tuntuisi siltä, ettei esimerkiksi KKO:n jäsen voisi millään hoitaa omaa virkaansa, jos hän ansaitsee, kuten on tapahtunut lähes harva se vuosi, välimiestoimeksiannoistaan jopa 2-3 taikka neljäkin kertaa enemmän kuin tuomarinviran hoitamisesta. Mutta mehän emme tiedä, ovatko nuo välimiestehtävät loppujen lopuksi niin kovin työläitä ja aikaa vieviä, vaikka palkkioiden suuruudesta voisi niin päätellä. Ehkä välimiestehtävät ovatkin jokseenkin simppeleitä ja siistejä hoitaa, eli juju onkin siinä, että on vain tullut ikään kuin tavaksi laskuttaa niistä huimia palkkioita. Välimiesjuttujen osapuolet ovat usein niin suuria firmoja, ettei niiden menoissa tunnu missään maksaa "hyville tuomareille" (ja hyville veljille) kunnon palkkioita jutun laatuun tai laajuuteen tiukkapipoisesti tuijottamatta. Voidaan ajatella, että kun maksaa välimiehinä esiintyville valtion "palkkakuopassa" oleville tuomareille kunnolla, niin se saattaa hyvinkin kannattaa sitten tulevaisuudessa, kun nämä samat välimiestuomarit ratkovat omissa oikeudessaan kyseisten firmojen muita juttuja.

13. Niin tai näin, olen joka tapauksessa sitä mieltä että erityisesti ylimpien oikeusasteiden jäseniltä edellytettävä riippumattomuus edellyttää, että he eivät hoida ainakaan täysin salaisia sivutoimia, joista ulkopuoliset eivät voi saada mitään tietoa. Tällöin kukaan ei siis voi arvioida, miten esimerkiksi välimiestehtävien jatkuva ja ylenmääräinen hoitaminen vaikuttaa tuomareiden asenteisiin ja heidän käytännön toimintaansa. Tärkeintä tässä on se, minkälaisen vaikutelman ihmiset saavat ylimmän oikeusasteen jäsenten salaisista välimiestehtävistä ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Minusta tuntuu, että ylimmän oikeuden tuomareiden salaiset välimiestehtävät eivät lisää ihmisten luottamusta korkeimpaan oikeuteen, vaan ovat päin vastoin omiaan nakertamaan koko tuomioistuinlaitoksen uskottavuutta.

14. Virkamieslain 18 §:n 4 momentin säännös, joka määrää pidettäväksi salassa sivutoimen harjoittamista koskevan lupahakemuksen yhteydessä esitettävät tiedot välimiesoikeusriidan osapuolista, on toki ymmärrettävä. Mutta kun näin kerran on, niin siitä pitäisi ehdottomasti seurata, etteivät tuomarit, eivät ainakaan KKO:n ja KHO:n tuomarit, saa hoitaa välimiestehtäviä, eivät edes välimiesoikeudenpuheenjohtajana, eikä heille siis tule myöntää niitä koskevia sivutoimilupia. Oikeusvaltiossa lainkäytölle asetettava avoimuus ja läpinäkyvyys ei kerta kaikkiaan salli, että ylimmät tuomarit hoitavat salaisia sivutoimia, joista ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta saada tietoja eikä siten kontrolloida välimiestuomareiden riippumattomuutta ja puolueettomuutta.

15. Olen kirjoittanut tässä blogissa aika usein tuomarietiikasta ja siitä, mitä eettisiä vaatimuksia tuomarin työlle voidaan kohtuudella asettaa; viimeksi edellisessä blogijutussa n:o 555. Tuomareiden välimiestehtävien ja mahdollisten muiden salaisten sivutoimien hoitaminen sotii selkeästi tuomarinetiikkaa vastaan. Suomen tuomariliiton laatimissa tuomarin eettisten periaatteiden luonnoksessa lausutaan muun muassa, että tuomarin riippumattomuus edellyttää riippumattomuutta paitsi lainsäätäjästä ja toimeenpanovallasta, "myös vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin."

16. Todella riippumaton tuomari ei voi, vaikka KHO:n ex-presidentti Pekka Hallberg muuta väittääkin, olla osallisena poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien muodostamissa hyvä veli -verkostoissa. Suurten yritysten välimiesriitojen ympärille on muodostunut ja muodostuu yritysjuristeista, asianajajista ym. lakimiehistä koostuvia välimiesverkostoja, joihin yritetään haalia mieluusti mukaan myös tuomareita. Tätä kehitystä ei voida pysäyttää muutoin kuin kieltämällä ylimpien oikeusasteiden jäsenten osallistuminen välimiestehtäviin.


perjantai 11. marraskuuta 2011

506. Keskustelee supertuomarin kanssa; sivutuloja ja sivuovia

Ken tänne (sivuovesta) käy, saa kaiken toivon heittää...

1. Oikeusjutun asianosaiset eivät yleensä tapaa oikeuden tuomareita muualla kuin oikeussalissa. Keskustelemaan tuomareiden kanssa he eivät pääse aina edes salissa, sillä asianosaisten puolesta oikeudessa puhuvat heidän avustajansa tai asiamiehensä.

2. Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa asianosaiset eivät tavallisesti edes näe tuomareita, sillä prosessi on kirjallista eikä partteja kutsuta oikeuden istuntoon. Suullisia käsittelyjä pidetään, etenkin korkeimmassa oikeudessa, ani harvoin. Tuomarit saavat siis olla rauhassa asianosaisilta ja yleisöltä, käräjärahvaalta. Oikeudenkäynnin päätyttyä asianosaisten on turha yrittää tavoitella tuomaria langan päähän kysyäkseen, mitenkäs jutussa nyt tuolla tavoin pääsi käymään ja miksi. Asianosaiset saavat tyytyä siihen, mitä tuomion perusteluissa sanotaan. Perustelut eivät kuitenkaan aina avaudu asianosaisille.

3. Tiedän kuitenkin yhden tapauksen, jossa asianosainen on lähtenyt peräämään syitä siihen, miksi jutussa kävi niin kuin kävi. Eikä tässä vielä kaikki, sillä mainittu asianosainen - kutsukaamme häntä tässä vaikka nimellä "Tyyne" - joutui omakohtaisesti huolehtimaan, ettei hänen juttunsa hukkunut "mustaan aukkoon" ja jäänyt kenties kokonaan käsittelemättä. Kun oikeuspalatsista ei alkanut kuulua reilun vuoden odottelun jälkeen päätöstä, Tyyne päätti selvittää, mistä asia oikein kiikasti. Vasta silloin tuomareihin tuli vauhtia. Saatuaan hylkäävän päätöksen, Tyyne ei luovuttanut, vaan otti yhteyttä oikeuden puheenjohtajaan lisätietoja saadakseen. Tyyne ei lopettanut vielä tähänkään, vaan hän pääsi keskustelemaan kyseisen tuomarin kanssa kahden kesken siitä, mitä nyt pitäisi tehdä, jotta oikeus toteutuisi.

4. Kyseinen tuomari ei sitä paitsi ole mikään aivan tavallinen tuomari, vaan ylimmän oikeusasteen tunnettu jäsen. Viimeksi viime viikolla hänen nimensä oli näkyvästi esillä, kun lehdistössä kerrottiin korkeiden virkamiesten ja tuomareiden viime vuoden verotietoja. Verotiedoissa tuomarin nimi on komeillut muhkeiden sivutulojen vuoksi vuosikausia tuomarikunnan kärkipaikalla. Kutsun tuomaria seuraavaksi lyhenteellä MT, mikä voisi tarkoittaa vaikkapa sanaparia Mega-Tuomari.

5. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tuomioistuinmenettelyn koetusta oikeudenmukaisuudesta. Kysymys on siitä, millaisena oikeusjutun asianosaiset kokevat oman oikeudenkäyntinsä, ovatko heidän kokemuksensa positiivisia vai negatiivisia. Yhdysvalloissa julkaistujen tutkimusten mukaan asianosaisen koetulla oikeudenmukaisuudella on ratkaiseva merkitys, kun on kyse luottamuksesta oikeuslaitokseen ja tuomioistuinten uskottavuudesta. Kyselytutkimuksissa on havaittu, että menettelyn koettu oikeudenmukaisuus menee usein jopa asian lopputuloksen edelle. Hävinnyt osapuoli voi tyytyä tuomioon, jos hän on kokenut, että oikeudenkäynti on ollut reilu ja tasapuolinen ja myös hänelle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi ja häntä on myös tosiasiallisesti kuunneltu.

6. Millaisia ovat Tyynen kokemukset omasta oikeusprosessistaan? Annetaanpa Tyynen itse kertoa:

a. Olen eläkkeellä oleva kielten opettaja, kotoisin Pohjois-Suomesta, mutta nykyisin Espoossa asuva. Viimeiset 12 vuotta olen joutunut kahdessa oikeusjutussa, ensin riita-asian osapuolena ja sen jälkeen samaan asiakokonaisuuteen kuuluneen rikosjutun asianomistajana, perehtymään esitutkintaan, syyteharkintoihin sekä eri oikeusasteiden eli käräjäoikeuden, hovioikeuden ja korkeimman oikeuden prosesseihin ja päätöksiin, samoin poliisin, Valtakunnansyyttäjänviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Näiden kokemusten perusteella voin sanoa, että olen hyvin pettynyt oikeuslaitokseen. Olen menettänyt luottamukseni tuomioistuimiin, syyttäjiin ja poliisiin. Myös valvonta on pettänyt, sekä VKSV:ssa että oikeusasiamiehen toimistossa.

b. Omistin 40% osakeyhtiöstä, jonka toimitusjohtajan ja samalla hallituksen ainoan varsinaisen jäsenen (A) lähipiirin hallussa oli yhtiön osake-enemmistö eli 60% osakkeista. Riitajuttu, jonka olin A:n menettelyn johdosta pakotettu panemaan vireille, koski omistusoikeutta osakkeisiin. Siinä mentiin vastapuoleni toimesta hovioikeuteen asti (tuomio 2000), vaikka asia oli ilman oikeusprosessiakin täysin selvä. Yhtiön liiketoiminta oli hyvin kannattavaa. Lokakuussa 1999 A kuitenkin lopetti, yhtiökokouksen tietämättä ja hyväksymättä asiaa, yhtiön toiminnan ja siirsi yhtiön tavaravaraston alihintaan ja yhtiön liiketoiminnan good will-arvon ja teknologian vastikkeetta Espanjaan perustamalleen ja omistamalleen yhtiölle.

c. Kolmisen vuotta tämän jälkeen A myi liiketoiminnan, tavaravaraston ja patenttioikeudet edelleen suomalaiselle yritykselle yli 500 000 euron kauppahinnasta, josta A:lle ja espanjalaiselle yhtiölle maksetun goodwill-arvon osuus oli 300.000 euroa. Liiketoiminnan ostaneen yhtiön toimitusjohtaja kertoi myöhemmin todistajana kavallusjutun oikeudenkäynnissä maksaneensa 300.000 euroa yrityksen good will-arvosta ja teknologiasta, koska tuote oli tunnettu, sillä oli käyttäjiä, oli referenssejä, niin että kun minä lähdin jatkamaan sitä, ei lähdetty nollatilanteesta...asiakaskunta tiesi tämmöisen tuotteen olemassaolosta.

d. Jo riitaprosessin vireillä ollessa tein omissa nimissäni A:ta vastaan tutkintapyynnön mm. epäillystä törkeästä väärennyksestä ja petoksesta. Esitutkinnassa ja sitä seuranneen syyteharkinnassa oli monenlaisia vaiheita ja yllättäviä käänteitä. Oikeusprosessien aikana jouduin tekemään Asianajajaliitolle kantelun A:n kolmesta eri asianajajasta näiden esteellisyyden vuoksi; heidät kaikki todettiin vuorollaan liiton päätöksellä esteelliseksi ja päätös pysyi myös hovioikeuteen valittaneen tunnetun asianajajan osalta. Espoon poliisi oli esitutkinnassa varuillaan, sillä A:n ex-vaimo oli tuohon aikaan korkeassa valtion virassa oleva ex-poliitikko; ettei kukaan nosta tästä haloota, koska saattaa tulla tällaiset yhteiskunnalliset asiat esiin...

e. Tutkinnanjohtaja ei suostunut A:n omaisuuden turvaamistoimia koskeviin hakemuksiini, vaikka tiesi, että oli olemassa vaara, että A tyhjentää yhtiön; niin varmasti...se on bisnesmies, ei siitä ole hetken epäilystä. Tutkinnanjohtaja oli oikeassa, sillä A onnistui tyhjentämään noin 5 milj. markan arvoisen yhtiön esitutkinnan aikana. Tämän jälkeen tein 7.2.2001 A:ta vastaan tutkintapyynnön törkeästä kavalluksesta, luottamusaseman väärinkäytöstä ym. Jouduin kääntymään poliisin menettelyn osalta syyttäjän ja eduskunnan oikeusasiamiehen, paikallisen syyttäjän vitkuttelun ja menettelyn osalta taas VKSV:n puoleen. Syyteharkinta kesti ensimmäisen rikoshaaran eli mm. väärennys- ja petosrikoksen osalta niin kauan eli lähes viisi vuotta, että syyteoikeus ehti eräiden rikosten osalta vanhentua. Tästä syyttäjä sai VKSV:lta ainoastaan nuhteita. Törkeän kavalluksen osalta syyteharkinnasta selviydyttiin sentään vuodessa.

f. Espoon käräjäoikeuden käsittelyyn kavallusjuttu eteni kesällä 2004. Syyttäjä vaati A:lle törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta, mihin puolestani yhdyin. Vaihtoehtoinen rangaistusvaatimus esitettiin luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Yhtiöllä ei ollut jutussa vaatimuksia, yhtiön asiamies esitti kuitenkin vaivannäöstään 10 000 euron suuruisen laskun. Käräjäoikeus käsitteli juttua neljä vuotta, osaksi edellä mainittujen A:n avustajien esteellisyyden toteamisen vuoksi. Pitkäksi venähtäneen valmistelun aikana oikeuden puheenjohtaja ehti vaihtua kolme kertaa. Vihdoin 22.2.2008 antamallaan tuomiolla käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä kavalluksesta ainoastaan 7 kuukauden ehdolliseen rangaistukseen sekä maksamaan minulle vahingonkorvasta 32 000 euroa; olin vaatinut yli 200 000 euron suuruista korvausta. Tuomio perustui ainoastaan tavaravaraston osan alihintaiseen myyntiin. Esimerkiksi edellä mainitsemani goodwill-arvon vastikkeetonta siirtoa omalle yhtiölleen ei luettu A:n syyksi kavalluksena. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö valmistaman tuotteen valmistus- ja myyntioikeuden siirto oli tosin tapahtunut alihintaan, mutta kyseessä ei ollut kavallus, koska valmistus- ja myyntioikeudessa on kyse aineettomasta oikeudesta, joka ei oikeustieteessä omaksutun kannan mukaan voi olla anastusrikoksen kohteena. Käräjäoikeuden mukaan myöskään yhtiön varsinaisen tuotannollisen toiminnan lopettaminen sinänsä ei voi olla anastus- tai kavallusrikoksen kohteena. Minä taas olin sitä mieltä, että sen minkä voi myydä, voi myös kavaltaa. - Hovioikeus, jonne jutussa puolin ja toisin valitettiin, ei tuomiossaan toukokuussa 2009 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota millään tavalla, vaan hyväksyi sellaisenaan myös käräjäoikeuden perustelut.

g. Osakeomistusriidan oikeudenkäynnissä minulla oli avustajana asianajaja, joka vielä kavallusjutun esitutkinnassa laati puolestani loppulausunnon. Rikosjutun jatkotoimenpiteistä asianajaja vaati minulta huomattavan korkeaa etumaksua, jota minulla ei ollut varaa maksaa. Olin siis joutunut ajamaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa itse asiaani. Päätin pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ja hankin sitä varten uuden avustajan. Lupahakemuksen pääperusteena oli se, että edellä mainitut varallisuuserät, joiden osalta kavallussyyte oli alemmissa oikeuksissa hylätty (goodwill ja tuotteen valmistus- ja myyntioikeus) voivat olla kavallusrikoksen kohteena. Tällä perusteella myös syyttäjä haki valituslupaa.

h. Toistin valituksessani jo alemmissa oikeusasteissa esittämäni korvausvaatimuksen, joka perustui siihen, että A:n yhtiölle aiheuttamasta vahingosta minä jouduin osakkeiden arvon alenemisen johdosta kärsimään omaa osakeomistustani vastaavan osuuden. Olin käräjäoikeudessa vedonnut ennakkopäätökseen KKO 2000:89. Tuossa ratkaisussa katsottiin, että niin sanotun harvainyhtiön vähemmistöosakkaalla (A) on oikeus ajaa yhtiön hallituksen jäsentä (B) vastaan korvauskannetta sillä perusteella, että B:n osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen vastaisen toiminnan johdosta A:n osakkeet olivat menettäneet arvonsa. Vetosin kyseiseen ennakkopäätökseen osoittaakseni, että minulla on jutussa asianomistajan asema; A oli nimittäin tehnyt väitteen siitä, että minä en olisi asiassa asianomistaja. Käräjäoikeus hylkäsi A:n sanotun väitteen. Asianajajani korkeimmalle oikeudelle laatimassa lupahakemuksessa tai valituksessa ratkaisuun KKO 2000:89 ei vedottu.

i. Myös A haki valituslupaa hovioikeuden tuomioon. Hän vetosi edelleen vasta hovioikeudessa uutena perusteena esittämäänsä väitteeseen, että kavallusrikoksen ilmoitettuna tekoaikana (loppuvuodesta 1999) hän ei olisi ollut tietoinen minun omistuksestani yhtiössä; tästä hän oli väittämänsä mukaan saanut tiedon vasta hovioikeuden riita-asiassa 7.7.2000 antamasta tuomiosta. Väite ei pidä paikkaansa, kuten olin jo esitutkinnassa ja kahdessa alemmassa oikeusasteessa pystynyt osoittamaan. A oli tullut tietoiseksi osakeomistuksestani jo helmikuussa 1997, jolloin 40 %:n osakeomistus siirtyi minulle. A:n esittämän väitteen paikkansapitämättömyys todettiin hovioikeuden riita-asiassa vuonna 2000 antamassa tuomiossa. Myös käräjäoikeuden rikosjutun istuntopöytäkirjassa ja tuomiossa todetaan olevan riidatonta, että omistin yhtiöstä mainitut 40 %.

j. Määräaika valituslupahakemuksen ja valituksen tekemiselle päättyi 28.7.2009, jolloin toimitin hakemukseni korkeimpaan oikeuteen. Korkeimman oikeuden omasta toimintakertomuksesta olen lukenut, että mikäli valituslupaa ei myönnetä, lupahakemuksen käsittely kestää normaalisti 4-5 kuukautta. Kun päätöstä ei alkanut kuulua, soitin asian esittelijälle (X). Sain tietää, että valituslupa-asiaa käsittelevä kaksijäseninen jaosto, jonka puheenjohtajana oli MT, oli käsitellyt asiaa 17.3.2010 pidetyssä esittelyssä. Tällöin asia oli jäänyt pöydälle siksi, että MT oli halunnut esittelijän selvittävän jatkomuistiossa tarkemmin yhtiön omistussuhteita.

k. Esittelijä, ma. oikeussihteeri X, ei ollut voinut mitenkään unohtaa asiaa, sillä soitin hänelle vuoden aikana yhteensä yhdeksän kertaa. X vetosi milloin mihinkin syyhyn, miksi hän ei ollut vielä ehtinyt viedä asiaa esittelyyn (resurssipula, asia on heti seuraavana jne). Päätöstä ei kuitenkaan tullut kesällä eikä vielä syyskuun lopulla 2010. Ilmeisesti kävi niin, että kun X ei saanut asiaa esittelykuntoon ja MT:n edellyttämää jatkomuistiota tehdyksi, hän ei rohjennut ilmoittaa käsittelyn viivästymisestä ja sen syistä esittelijöiden asianomaiselle ryhmäpäällikölle (Y) tai MT:lle.

l. Kysyttyäni ensin asiaa oikeusministeriöstä ja korkeimman oikeuden viestintäpäälliköltä, rohkaisin mieleni ja soitin 5.10.2010 MT:lle. Vasta tämä soitto palautti asian MT:n mieliin. MT myönsi, että asia oli unohtunut, pahoitteli sitä sekä kiitteli yhteydenottoani, koska asian tila ja käsittelyvaihe saatiin tällä tavoin selville. Nyt KKO:lle tuli todella kiire. Asian esittelijää päätettiin vaihtaa, uudeksi esittelijäksi määrättiin kansliapäällikön päätöksellä esittelijäneuvos Y. Jatkoesittelyn päiväksi määrättiin 21.10.2010. Soitin Y:lle sitä ennen ja ilmoitin hänelle hovioikeuden osakeomistusta koskevan riita-asian diaarinumeron (asiakirjat olivat hovioikeudessa) ja pyysin Y:tä hankkimaan mainitun aineiston jatkoesittelyyn. Kun myöhemmin olen kysynyt asiaa hovioikeuden kirjaamosta, ilmeni, ettei KKO:sta ollut pyydetty mainittujen asiakirjojen lähettämistä sinne.

m. Esittelijä X , jolle asia oli diaaritietojen mukaan jaettu 31.7.2009, ei siis ollut kyennyt 14 kuukauden aikana muodostamamaan kantaansa asiassa. Y sitä vastoin teki tämän pikavauhdilla eli neljän työpäivän kuluessa laatien esittelymuistion relevantiksi katsomansa aineiston perusteella, kuten Y myöhemmin minulle mainitsi. Y:n sorvaaman muistion ja mietinnön perusteella korkeimman oikeuden kahden jäsenen kokoonpano MT:n puheenjohdolla päätti esittelyssä 21.10. hylätä kaikki asiassa tehdyt valituslupahakemukset. Päätöksessä, jonka antopäiväksi on merkitty 28.10.2010, ei ole perusteluja.

n. En voinut ymmärtää päätöstä, minkä vuoksi soitin 28.10.2010 uudelleen MT:lle. Keskustelu eteni tähän tapaan:

MT (pahoittelee lopputulosta): KKO ei aina onnistu tuottamaan sellaisia tuloksia kuin pitäisi.
MT: Mutta oli kuitenkin tavattoman hyvä, että otitte yhteyttä, että saatiin se asia vihdon ja viimein kaivettua sieltä esille....toki 17.3. pidetyn esittelyn jälkeen olisi ollut verrattain vähällä vaivalla tehtävissä se jatkomuistio...meillä on aina keskiviikkoisin näitä jatkoesittelyjä.
Tyyne: En ymmärrä...mitenkäs se ennakkopäätös KKO 2000:89, johon vetosin jo käräjäoikeudessa?
MT: Se oli meilläkin tässä edessä... mutta sehän oli sellainen täpärä äänestysratkaisu, sellaista ei olisi pitänyt minusta lainkaan tehdä...minä en olisi siihen enemmistön kantaan yhtynyt.
Tyyne: Mutta Te olette ollut itse mukana ratkaisemassa sitä asiaa.
MT: Mutta minä en ollut siinä enemmistössä.
Tyyne: Kyllä täällä nyt on ...(lukee oikeusneuvosten nimet, joista ilmenee, että MT oli ollut enemmistössä).
Tyyne: Olen kyllä nyt hämmästynyt, koska tämä KKO:n ennakkoratkaisu on ollut olemassa.
MT: Tällaisia moitekanteita ja vahingonkorvauskanteita pitäisi ajaa yhtiön nimissä, ei osakeyhtiössä osakas omista yhtiön omaisuutta...on kyllä erikoista ja poikkeuksellista, että osakeyhtiössä velvoitetaan korvaamaan suoraan toiselle osapuolelle jotakin sellaista vahinkoa, joka on tapahtunut yhtiölle itselleen.
Tyyne: Minä itse samaistin tämän oman tapaukseni siihen ratkaisuun 2000:89. Siinä on niin samanlaiset tekijät...syyttäjä oli katsonut että tapauksella on ennakkopäätöksen ainesta, koska kavalluksen osalta ei ole olemassa aikaisempaa tähän tapauksen sopivaa ennakkopäätöstä...
MT: Onhan se toki niinkin mutta...syyttäjänkin pitäisi kyllä hieman enemmän harkita ennen kuin rupeaa ratkaisemaan tällaisia osakeyhtiölain ongelmia rikoslain avulla

o. Puhelinkeskustelu MT:n kanssa oli pitkä. Ilmeni, että MT piti ennakkopäätöstä KKO 2000:89 poikkeuksellisena, vaikka hän oli ollut itse mukana sitä tekemässä ja päättämässä. Luin hänelle puhelimessa päätöksentekoon osallistuneiden oikeusneuvosten nimet, nolo tilanne! Minun oli kyllä vaikea uskoa todeksi MT:n väitettä, jonka mukaan ennakkopäätös KKO 2009:89 olisi ollut esittelyssä "heillä edessä"! Sanoin 28.10. MT:lle, että kyllä tässä nyt jokin keino pitäisi olla, jotta hovioikeuden tuomio, jota MT ei itsekään pitänyt oikeana, saataisiin vielä jollain konstilla muutetuksi.

p. En jättänyt asiaa tähän, vaan soitin marraskuun loppupuolella uudelleen MT:lle ja kerroin laatimastani muistiosta, jossa perustelin, miksi valituslupa olisi pitänyt myöntää. Sain MT:ltä ohjeen postittaa muistion hänen kotiosoitteeseensa. Tein näin, postitin 22.11. päivätyn kuusisivuisen muistion MT:lle. Pari viikkoa myöhemmin eli 3.12. soitin MT:lle, jolloin MT ehdotti tapaamista "nokikkain" 9.12.2010 korkeimmassa oikeudessa sanoen jotenkin siihen tapaan, että kyllä siihen asiaan voidaan palata, olen vähän tutkiskellut asiaa ja muistiotanne, kyllä se hyvä yritys oli.

q. Menin 9.12. sovitun mukaisesti Esplanadin kulmalle, mistä MT vei minut työhuoneeseensa henkilökunnan pihaoven kautta ettei tarvitse täyttää kaikkia lomakkeita. Perustelin muistiossa esittämäni mukaisesti, miksi valituslupa olisi pitänyt myöntää, eli sekä prejudikaattiperusteen, painavan syyn että purkuperusteen nojalla. Perustelujeni ydin oli: se, minkä voi myydä, voi myös kavaltaa.

r. MT myönsi, että päätös oli ollut minulle epäoikeudenmukainen. Keskustelussa paljastui, ettei MT ollut tietoinen asiaan olennaisesti liittyvän, osakeomistuksesta käydyn prosessin lopputuloksesta, vaikka se ilmeni hovioikeuden riita-asiassa antamasta lainvoimaisesta tuomiosta. Osakeomistusriidan oikeudenkäynti mainitaan myös asianajajani KKO:lle tekemässä valituksessa. MT totesi, että sekin oli vähän uusi tieto, että sellainen oikeudenkäynti oli käyty. Joko MT ei muistanut asiaa tai sitten X ei ollut tuonut sitä esiin 17.3. pidetyssä esittelyssä. Kuten sanottu, MT ei muistanut myöskään olleensa itse päättämässä ennakkopäätöksestä KKO 2000:89 ilmenevää asiaa, vaikka olin jo käräjäoikeudessa vedonnut sanottuun ennakkopäätökseen.

s. Asiani ennätyspitkästä käsittelystä KKO:ssa, noin 15 kuukautta, oli kuitenkin MT:lle ja ehkä koko KKO:lle se hyöty, että MT saattoi tapaamisessa 9.12. esitellä minulle jopa hieman ylpeänä uutta "listaa", johon tiedot kaikista käsittelyssä olevista asioista nyt merkitään, ettei enää pääsisi tapahtumaan tällaista viivästystä. Minua tuo uusi lista ei kuitenkaan ilahduttanut. Minun kohdallani vahinko oli jo tapahtunut.

t. Tapaamisen 9.12. lopulla MT pohdiskeli pitkään ja, kuten minusta tuntui, aivan tosissaan sitä, millä ihmeellä asia voitaisiin saada uudelleen avattua, luvaten harkita asiaa ja purkuhakemuksen mahdollisuutta. Toisaalta hän oli melko jyrkästi sitä mieltä, että minulle ei olisi kuulunut rikosjutussa edes asianomistaja asemaa. Soitin vielä 15.12. MT:lle ja keskustelimme taas melko pitkään. MT kertoili, millä perusteilla ja minkälaisissa tapauksissa valituslupa voidaan myöntää - tämä oli minulle vanhan kertausta - ja esimerkkien valossa, millaisissa tapauksissa korkein oikeus on käytännössä on lupia myöntänyt. MT palasi tässäkin keskustelussa jälleen tapauksen KKO 2000:89 poikkeukselliseen luonteeseen ja piti minun tapaustani vähintään yhtä poikkeuksellisena. Toisaalta hän ei halunnut kiistää sitä, etteikö teille olisi varmaan kuulunut se 40 % tällä laskutavalla...mutta se on kyllä hyvin epäortodoksinen tarkastelutapa. Pohdiskelemme jälleen sitä, millä konstilla tapaus olisi mahdollista "avata uudelleen" ; se on kyllä arvoitus, millä se voitaisiin tehdä. MT piti purkumahdollisuuksia aika vähäisinä, mutta lupasi vielä miettiä asiaa. Mistään erityisestä purkuperusteesta ei tässäkään keskustelussa ollut puhetta. Tämän puhelinkeskustelun jälkeen MT ei vaivautunut enää vastaamaan soittopyyntöihini. Lopulta luovutin.

u. Ajattelin asiaa MT:n kannalta. Jo ensimmäinen soittoni hänelle oli paljastanut, että jo kerran esittelyssä ollut asia oli unohtunut häneltä. Kielteinen valituslupapäätös oli tehokkain tapa saada kiusallinen asia nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Tuossa vaiheessa oli luultavasti melko yhdentekevää, mitä ja miten vakuuttavia perusteita lupahakemuksessa ja valituksessani oli esitetty. Asia oli jo päätetty. Muistiossani 22.11. olin selvittänyt mielestäni huolellisesti kaikki valituslupaperusteet ja niiden soveltumisen tapaukseeni. Luulen, että perusteluni saivat MT:n jotenkin ärsyyntymään, itselleen asian unohtamisesta ja ratkaisuaineiston puutteellisuudesta, ja minulle taas siitä, että rohkenin tuoda asian esille. Kun hän ei argumenteillaan saanut mieltäni muuttumaan, vaan pidin kiinni esittämistäni perusteista, - mm. ennakkopäätöksen KKO 2000:89 merkityksestä - MT yritti pelastaa tilanteen lupaamalla miettiä purkumahdollisuutta.

v. Minulle jäi oikeudenkäynnistä tapauksesta päällimmäiseksi tunteeksi pettymys, sillä olin ajatellut vielä hovioikeuden tuomion jälkeen, että eihän tämä voi olla Suomessa mahdollista. Tunteissani oli mukana myös vihaa siksi, että viranomaisten mokat veivät asiat täysin väärille raiteille. Jäljelle on jäänyt myös jossittelu: jos olisin soittanut heti alkuun MT:lle, jos olisin tehnyt, jos, jos ja jos. En ole kiinnostava henkilö eikä minulla ole median edellyttämää yhteiskunnallista asemaa. Jos olisin mediaa kiinnostava henkilö, juttuni olisi ollut jo käräjä- ja hovioikeusvaiheessa julkisuudessa eikä asian unohtuminen korkeimmassa oikeudessa olisi ollut mahdollista. A:n ex-vaimo oli yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa. Julkisuudella on voimakas vaikutusmahdollisuus oikeudenkäynnissä - tässäkin mielessä.

x. Niin kai se sitten on: KKO:n päätöksiin tyydytään, niitä ei ole lupa kyseenalaistaa - vaikka valituslupapäätöksiä ei edes perustella mitenkään. MT:n sinänsä ystävällinen käytös minua kohtaan saattoi johtua osin siitä, mitä asiassa voisi seurata, jos media saisi tietää asian käsittelyn ennätyspitkästä viivästymisestä ja julkaisisi lööppejä tai otsikoita tyyliin "KKO unohti eläkeläisen valituslupahakemuksen." Kielteinen valituslupapäätös oli tehokkain keino saada kiusallinen asia pois päiväjärjestyksestä. Minut henkilökohtaisesti tavattuaan MT saattoi hengähtää helpotuksesta: tavallinen auktoriteetteja kunnioittava eläkeläisnainen, paras keino on luvata harkita purkuperustetta ja lopettaa sitten yhteydenpito.

y. Asialla on kuitenkin laajempaa merkitystä. Lainvoimaiseksi jäänyt hovioikeuden tuomio antaa vastaisuudessa samanlaisissa tilanteissa yhtiön hallituksen jäsenille/toimitusjohtajalle ilman rangaistuksen uhkaa mahdollisuuden siirtää omalle yritykselleen sellaisia varoja tuottaneita elementtejä, jotka on luotu vuosien investointien ja kehitystyön perustella luovuttajayhtiön varoilla ja kustannuksella ja jotka elementit luovutuksensaajana oleva yritys saa vastikkeetta vapaaseen käyttöönsä.

7. Näin Tyyne. Merkillinen kertomus ja kummallinen oikeusjuttu, oikeastaan 12 vuotta kestänyt oikeustaistelu! Olen joissakin kohdin stilisoinut Tyynen kertomusta juridiseen muotoon. Olen tutustunut hänen toimittamiinsa hovioikeuden ja käräjäoikeuden rikosjutussa antamiin tuomioihin, hänen asiamiehensä ja syyttäjän korkeimmalle oikeudelle tekemiin valituslupahakemuksiin ja valituksiin sekä korkeimman oikeuden valituslupa-asiaa koskeviin diaaritietoihin. Tyyne kertoi, että 12 vuoden ajalta hänelle on kertynyt tapauksesta aineistoa niin paljon, että hänen asuntonsa yksi huone on täynnä asiaa koskevia mappeja. Myös muistiinpanot, jotka Tyyne on kertonut tehneensä kymmenen vuoden aikana kaikista kyseisen asian käsittelyyn liittyvistä puhelin- ym. keskusteluista, on kuulemma tallennettu mappeihin.

8. Tyynen kokemukset oikeusprosessin oikeudenmukaisuudesta ovat valitettavan huonoja. Tapaus ei ole ole ainutkertainen. Monilla ihmisillä on oikeuslaitoksen toiminnasta vastaavanlaatuisia omakohtaisia kokemuksia: oikeusjutun käsittelyä ei ole syystä tai toisesta koettu oikeudenmukaiseksi. Olen tehnyt tämän havainnon minulle viimeisten 15-20 vuoden kuluessa tulleista kymmenistä kirjeistä ja viesteistä, joissa ihmiset ovat kertoneet kokemuksia omista oikeusjutuistaan. Niissä on usein kyse tuomioistuimien, syyttäjien, poliisien ja asianajajien menettelyä ja toimintatapoja kohtaan tunnetusta epäluottamuksesta. Ihmiset väittävät joutuneensa oikeusmurhan uhriksi syyttäen tästä milloin poliisia ja syyttäjiä, milloin taas tuomareita ja asianajajia. Näiden epäilyjen syynä on useimmiten se, että asianosainen ei ole kokenut oikeusprosessia oikeudenmukaiseksi ja reiluksi.

9. Tyyne on osoittanut taistelussaan ihailtavaa sitkeyttä. Hän on perehtynyt hyvin ei vain omaan juttuunsa vaan myös oikeuslaitoksen toimintaan yleensä. Harvinaista sinnikkyyttä osoittaa tapa, jolla Tyyne pyrki ja pääsi korkeimman oikeuden kielteisen valituslupapäätöksen jälkeen keskustelemaan MT:n kanssa. En ole kuullut edes kenenkään juristin toimineen näin. MT ei ole kutenkaan voinut käytännössä tehdä hänen tapaukselleen mitään. Tuomari ei voi, edes epävirallisesti, ryhtyä oikeusjutussa asianosaisena olleen henkilön avustajaksi tai neuvonantajaksi. Oikeuskäytännössä on tosin joissakin tapauksissa joskus katsottu, että jutun ratkaissut tuomari voi hakea tuomion tai päätöksen poistamista (kanteluteitse) tai purkamista syytetyn eduksi tai vahingoksi ja että myös ratkaisun antaneen käräjäoikeuden laamanni (aiemmin kihlakunnantuomari) voi toimia purkuasiassa hakijana.

10. Se, että MT ylipäätään suostui keskustelemaan Tyynen kanssa asiasta, on poikkeuksellista. Virhettä MT ei ole minusta tässä suhteessa tehnyt. Mutta mikä mahtoi olla MT:n moisen keskustelualttiuden motiivi? En tiedä, mutta luulisin, että hän piti tavallaan moraalisena velvollisuutenaan kuunnella Tyyneä. Olihan MT sen jaoston puheenjohtaja, jonka käsittelyssä Tyynen asia oli unohtunut moneksi kuukaudeksi. Mistä me tiedämme, vaikka asia olisi joutunut jopa pariksi vuodeksi "mustaan aukkoon" ilman Tyynen asiaan puuttumista! MT tunsi varmaankin olevansa kiitollisuuden velassa Tyynelle.

11. Mainitunlainen "moka" ei ole kuitenkaan aivan harvinainen korkeimman oikeuden lähimenneisyydessä. Olen viime helmikuussa julkaistussa kahdessa blogijutussa kertonut eräästä toisesta korkeimmassa oikeudessa sattuneesta kuprusta, johon oikeuskanslerinvirasto omasta aloitteestaan puuttui. Oikeuskanslerin päätös on annettu 1.2.2011, katso blogit nro 396/23.2. ja 397/24.2.2010. Asian johdosta julkaistussa oikeuskanslerin ratkaisutiedotteessa todetaan, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Oikeuskanslerin mukaan asiassa myös ilmeni, että "syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä".

12. Mainitussa tapauksessa ensiasteena korkeimmassa oikeudessa hovioikeustuomareita vastaan nostetun virkasyytejutun käsittely eteni sen verran hitaasti, että syyteoikeus pääsi vanhenemaan osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Todettakoon, että MT ei ollut tuossa jutussa mukana asian ratkaisseen jaoston kokoonpanossa. Oikeuskansleri havaitsi korkeimman oikeudessa tapahtuneen kaksi mokaa, mutta päästi korkeat tuomarit ja esittelijän pälkähästä ilman minkäänlaista huomautusta.

13. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tukeutui ratkaisussaan korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon antamaan lausuntoon, jossa päävastuu tapahtuneesta vieritettiin asian esittelijälle, jolla oli ollut "virheellinen käsitys" virkarikosrikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siihen, että korkeimman oikeuden jaosto hyväksyi esittelijän virheellisen käsityksen, ei sen sijaan kiinnitetty huomiota. Jaakko Jonkka hyväksyi sellaisenaan Koskelon näkemyksen myös siitä, että ko. asiassa nostettu asianomistajan syyte oli "selvästi perusteeton" ja ettei korkeimman oikeuden päätöksestä ollut aiheutunut kantajalle "edes muodollista oikeudenmenetystä."

14. Kun korkeimman oikeuden jaosto on ratkaissut mainitun virkasyytejutun 24.6.2010 antamallaan tuomiolla (nro 1359) ja oikeuskansleri antoi korkeimman oikeuden menettelyä koskevan oman ratkaisunsa 1.2.2011, voidaan päätellä, että kyseisen asian selvittely oikeuskanslerin selvityspyynnön johdosta on todennäköisesti ollut vireillä korkeimmassa oikeudessa loppuvuonna 2010 eli juuri samoihin aikoihin, jolloin MT:n johtamalla jaostolla Tyynen asian käsittelyssä tapahtunut kupru tuli ilmi. Oikeuskanslerin selvityspyyntö on luultavasti aiheuttanut korkeimman oikeuden sisällä keskustelua siitä, miten valmisteilla olevien asioiden seurantaa voitaisiin parantaa. Tällöin MT on tullut tietoiseksi tuosta toisesta kuprusta. Hän on lienee tehnyt voitavansa, jottei Tyynen asiassa tapahtuneesta kuprusta nousisi "haloota" eikä asiasta kanneltaisi oikeuskanslerille. Tämä selittänee paljolti MT:n höylin käytöksen Tyyneä kohtaan. Luulen myös, että se "uusi lista", jota MT Tyynen kertoman mukaan jopa hieman ylpeänä esitteli Tyynelle tapaamisessa 9.12., on syntynyt oikeuskanslerinviraston korkeimmalta oikeudelta vaatiman selvityspyynnön tuloksena.

15. Tämän pienen "sivuhyppäyksen" jälkeen takaisin Tyynen asiaan! Olisiko korkein oikeus voinut myöntää tai olisiko sen pitänyt myöntää Tyynelle valituslupa? Tämän jutun tarkoituksena ei ole syventyä Tyynen tapauksen juridisiin kysymyksen lähemmin, mutta muutama näkökohta voitaneen esittää. Minusta Tyynen ja syyttäjän valituslupahakemuksissa mainittu asia on juridisesti mielenkiintoinen eikä siitä ole olemassa korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä tai vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Rikosoikeuden kannalta kysymys on siitä, voiko osakeyhtiön hallituksen toimesta selvästi alihintaisella vastikkeella tapahtunut toimintakykyisen ja huomattavia osinkoja tuottavan yrityksen liike- ja tuotannollisen toiminnan ja kaikkien keskeisten tuloja tuottavien oikeuksien, knowhow´n ja goodwill´in itsekontrahointikiellon vastainen luovuttaminen omalle yhtiölle luovuttajayhtiön oman toiminnan käytännöllisesti katsoen lopettaen sekä vastaavan toiminnan luovutuksensaajayhtiössä aloittaen täyttää anastusrikoksen tunnusmerkistön.

16. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut perustuvat tältä osin ainoastaan pelkkään toteamukseen, jota ei ole lähemmin perusteltu. Alemmat oikeudet eivät näytä vaivautuneen etsimään tietoa muista oikeuslähteistä eli esimerkiksi oikeuskirjallisuudesta. Käräjäoikeus tosin viittaa perusteluissaan Olavi Heinosen ym. teokseen Rikosoikeus 2002, jossa on lyhyesti todettu, että aineeton oikeus ei voi olla anastusrikoksen kohteena. Mutta onko yrityksen valmistus- ja myyntioikeuksissa kyse puhtaasti aineettomista oikeuksista? Onko aineellisten ja aineettomien oikeuksien välinen raja puheena olevassa suhteessa täysin selvä? Näitä kysymyksiä perusteluissa ei ole pohdittu. Oikeuskirjallisuudessa on toisaalta katsottu, että esimerkiksi velallisen rikosten tunnusmerkistöjen piiriin kuuluu kaikki luovutettavissa oleva omaisuus, joka sellaisenaan tai realisoituna olisi velkojien tyydyttämisessä käytettävissä.
Liiketoiminnan vastikkeellinen myynti on sangen tavallista ja siihen liittyy säännönmukaisesti vastaavan toiminnan lopettaminen luovutettavassa yrityksessä. Lähtökohtana on se, että kaikki mikä on myytävissä on myös anastettavissa.

17. Valitusluvan myöntäminen prejudikaattiperusteella olisi minusta ollut Tyynen tapauksessa hyvin perusteltavissa. Lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi olisi ollut erittäin tärkeätä saada asiassa korkeimman oikeuden ennakkopäätös.

18. Mutta kuten hyvin tiedämme, valitusluvan saaminen on niin sanotusti "herrassa". Lain mukaan korkein oikeus "voi myöntää" valitusluvan laissa mainituilla perusteilla (OK 30:3), mutta sen ei niin pakko tehdä. Kun valituslupaperusteet on muotoiltu laissa hyvin väljästi, on valitusluvan myöntäminen on aina korkeimman oikeuden omassa harkinnassa. Ulkopuolisten ei ole mahdollista kontrolloida tätä harkintaa mitenkään, koska KKO ei perustele valituslupapäätöksiään mitenkään. Ymmärrän hyvin, jos Tyyne ei tätä täysin ymmärrä, mutta jos se jotenkin lohduttaa, niin voin kertoa, etteivät tätä asiaa ymmärrä monet muutkaan, eivät edes juristit. Korkeimman oikeuden ei tarvitse myöntää valituslupaa yksinomaan sillä perusteella, että hovioikeuden tuomio on väärä. Vaikka tuomio olisi aivan ilmeisesti väärä, niin valituslupaa ei silti tarvitse myöntää, jollei mikään harkinnanvaraisista valituslupaperusteista korkeimman oikeuden mielestä täyty.

19. Olisiko Tyyne voinut päästä oikeuksiinsa jollakin muulla konstilla? Tätä kysymystä Tyyne on yhdessä MT:n kanssa pohtinut muutaman kerran puhelimessa ja kerran jopa "nokikkain". Luultavasti Tyynellä oli jutussa intressiä erityisesti vahingonkorvauksen osalta. Olisiko sen osalta voitu jotakin tehdä toisin?

20. Tyyne olisi voinut ratkaisusta KKO 2000:89 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti nostaa vaihtoehtoisesti riita-asiana käsiteltävän vahingonkorvauskanteen A:ta vastaan. Väheksyntä, jota MT Tyynen kertoman mukaan osoitti sanottua ratkaisua kohtaan, tuntuu minusta kyllä oudolta. Tuomari on osallistunut itse asian ratkaisuun ja vieläpä enemmistössä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin hän yllättäen toteaa, että ratkaisu olikin itse asiassa "huono" tai koskee ainoastaan poikkeuksellista tilannetta. Vielä kummallisempaa on, että tuomari ei muistanut aluksi edes olleensa mukana ratkaisemassa kyseistä asiaa, joka on kuitenkin julkaistu ennakkopäätöksenä. Toisaalta on syytä muistaa, että MT on ollut monessa mukana ja osallistunut 30 vuoden aikana oikeusjuttujen käsittelyyn asianajajana, korkeimman oikeuden tuomarina sekä valtakunnan ahkerimpana välimiehenä. Onko siis mikään ihme, että kaikkia asioita ja päätöksiä ei enää muista, varsinkaan niitä "huonoja" ratkaisuja. Lisäksi on mahdollista, että MT muisti tapauksen, muttei halunnut jostakin syystä muistuttaa Tyyneä sen olemassaolosta. Hän ehkä luuli, ettei Tyyne maallikkona voisi olla perehtynyt asiaan niin hyvin, että tietäisi, missä kokoonpanossa korkein oikeus oli mainitun tapauksen ratkaissut. Mutta Tyyne tiesi tämänkin asian.

21. MT vähättelee ratkaisun KKO 2000:89 merkitystä turhaan; ratkaisu löytyy muuten tästä. Vaikka korkein oikeus äänesti asiassa, ovat kaikki viisi oikeusneuvosta olleet yhtä mieltä ratkaisun lopputuloksesta; äänestys on koskenut ainoastaan perusteluja. Jaoston enemmistö, johon MT kuului, katsoi, että vähemmistöosakkaan kanneoikeus tulee kysymykseen ainoastaan perusteluissa mainituilla erityisillä edellytyksillä. Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta sen sijaan totesivat, että osakkaalla on kanneoikeus erityisistä syistä riippumatta. Yhtiöoikeuden asiantuntijat ovat pitäneet KKO:n ratkaisua validina ja mukiinmenevänä. Viittaan esimerkiksi OTT Pekka Timosen ratkaisua KKO 2000:89 koskevaan kommenttiin teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II/2000 s. 106-109.

22. Olisiko Tyynen rikosjutussa esittämä vahingonkorvausvaatimus voinut menestyä, vaikka syyte A:ta vastaan törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä hylättiin yhtiön valmistus- ja myyntioikeuden vastikkeettoman luovutuksen ja yhtiön tuotannollisen toiminnan lopettamisen osalta? Kun rikossyyte mainituilta osin hylättiin, hylkäsi käräjäoikeus ilman enempiä perusteluja myös Tyynen rikoksen perusteella ajaman korvausvaatimuksen.

23. Tyynen mukaan MT oli ollut sitä mieltä, ettei Tyyne ollut rikosjutussa asianomistajan asemassa. Itse olen kyllä tästä toista mieltä, koska syytteessä mainittujen tekojen on katsottu kohdistuneen myös Tyyneen. Sitä paitsi tulisi muistaa, että Tyyne olisi voinut esittää korvausvaatimuksensa rikosjutun yhteydessä, vaikka hän ei olisi ollut asianomistajan asemassa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan nimittäin ajaa (paitsi välittömästi rikokseen perustuvaa) myös syytteessä tarkoitetusta rikoksesta (välillisesti) johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, siis esimerkiksi juuri vahingonkorvausvaatimusta.

24. Unohtaa ei pitäisi myöskään ROL 3 luvun 8 §:n säännöstä. Sen mukaan, jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan kuitenkin tutkia tai vaatimuksen käsittelyä voidaan jatkaa riita-asian oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä. Oikeuskäytännöstä voidaan mainita tältä osin ennakkopäätös KKO 2005:120, joka löytyy tästä. Korkein oikeus totesi mainitun ratkaisun perusteluissa, että kun asianomistajan korvausvaatimus ei ollut perustunut pelkästään siihen, että syytetyn menettely toteutti syytteessä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistön, hovioikeuden ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella hylätä korvausvaatimusta, vaan menetellä sen suhteen ROL 3 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

25. Olisiko tuomioistuimen tullut Tyynen tapauksessa menetellä ratkaisusta KKO 2005:120 todetulla tavalla eli tutkia, voitiinko syytteen hylkäämisestä huolimatta korvausvaatimus hyväksyä yksityisoikeudellisella perusteella? Rikosjutun yhteydessä esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten käsittelyyn ei kiinnitetä tuomioistuimissa aina tarvittavaa huomiota. Käytännössä menetellään usein niin, että jos syyte hylätään, hylätään samalla myös rikolliseen tekoon perustuva vahingonkorvausta koskeva vaatimus, koska rikos- ja korvausvastuun syntyedellytykset ovat pitkälti yhtenevät. Mutta kuten ROL 3 luvun 8 §:stä ilmenee, tuomioistuimen tutkinta korvauskysymyksessä ei kuitenkaan rikosjutun yhteydessä rajoitu välttämättä aina yksinomaan rikosperusteeseen, vaan korvausvaatimus tulisi tutkia koko vahingonkorvausoikeudellisessa laajuudessaan kanteen tueksi esitetyn oikeustosiseikaston pohjalta.

26. Tyynen tapauksessa syytteet ovat kariutuneet rikoksen objektiivisella puolella olleisiin puutteisiin eli siihen, etteivät teon rikosoikeudellista oikeudenvastuutta konstituoivat kriteerit olleet käräjä- ja hovioikeuden mielestä täyttyneet. Sekä törkeän kavalluksen että luottamusaseman väärinkäytön osalta on katsottu, ettei kumpikaan teko tuomiossa mainituista syistä toteuttanut väitetyn rikoksen tunnusmerkistöä. Vaikka kumpikaan teko ei ollut rikos, ovat ne silti voineet olla yksityisoikeudellisilla perusteilla korvausvelvollisuuden aiheuttavia tekoja. Koska syytteen hylkääminen ei edellä esitetyn mukaisesti sellaisenaan merkitse korvausvaatimuksen kariutumista, olisi tuomioistuimen tullut jutun rikosoikeudellisesta lopputuloksesta riippumatta ottaa käsiteltäväksi ja ratkaista esitetty korvausvaatimus vahingonkorvausoikeudellisten normien mukaan.

27. Tyynen olisi toki ollut syytä muotoilla korvausvaatimuksensa perusteet tarkemmin, jotta käräjäoikeus olisi hoksannut, että hän tarkoitti vaatia korvausta toissijaisesti siviili - eli vahingonkorvausoikeudellisella perusteella. Tyyne joutui kuitenkin ajamaan asiaansa sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa yksin ilman avustajaa. Minusta käräjäoikeuden samoin kuin hovioikeuden, jossa asia ratkaistiin pääkäsittelyssä, puheenjohtajan olisi tullut käyttää materiaaliseen prosessinjohtoon kuuluva kyselyoikeuttaan ja tiedustella Tyyneltä, mihin kaikkiin seikkoihin hänen tarkoituksenaan oli perustaa korvausvaatimuksensa ja oliko hänen tarkoituksenaan ajaa korvausvaatimusta myös siviiliperusteella.

28. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Tyynen korvausvaatimus hylättiin kummassakin oikeusasteessa yksinomaan sillä perusteella, ettei kumpikaan korvausvaatimuksen perusteena ollut teko toteuttanut rikoksen tunnusmerkistöä. Tässä oli minusta selvä puute. Lain mukaan tuomioistuin on velvollinen käyttämään mainitunlaisessa tapauksessa kyselyoikeuttaan (OK 5:19 ja 21.1 sekä ROL 6:5.2) asian selvittämiseksi. Tyynen tapauksessa asian valmistelu käräjäoikeudessa kesti peräti kolme vuotta, missä ajassa olisi kyllä voinut kohtuudella edellyttää, että asia olisi tullut perusteellisesti ja siis myös Tyynen esittämän korvausvaatimuksen osalta selvitetyksi.

29. Tyynen tapauksesta taas jälleen kerran nähdään, miten tärkeä merkitys tuomarin prosessinjohdolla ja kyselyoikeuden käyttämisellä on oikeudenkäynnissä. Asia pitäisi selvittää valmistelussa tuomarin johdolla niin hyvin, ettei jäisi epäselväksi, mitä asianosainen on tarkoittanut vaatia ja mitkä ovat hänen vaatimuksensa perusteet. Jos asianosainen esiintyy oikeudessa ilman avustajaa, tulisi tuomarin prosessinjohdon olla erityisen aktiivista, jotta asianosaisten lausumia rasittavat puutteet, epäselvyydet ja ristiriitaisuudet saataisiin selvitetyksi. Passiivisuus prosessinjohdossa johtaa usein tarpeettomiin oikeudenmenetyksiin.

30. Tässä oli tämä tapaus. Mitä jutun avainhenkilöille nykyisin kuuluu? X, joka siis toimi aluksi asiassa esittelijänä KKO:ssa, on ylennyt urallaan käräjätuomariksi. Onnittelut tästä! Esittelijäneuvos Y ja MT jatkavat entisissä viroissaan. Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli näkyvä MT:tä koskeva uutisjuttu, jonka otsikko kuului: "Salaisilta tahoilta 370 000 euroa välimiespalkkaa KKO:n tuomarille". Onnittelut myös tästä - tuosta potista siis! Lehtijutusta ilmenee, että MT:n hankkima kyseinen välimiespalkkio on kolminkertainen hänen 120 000 euron suuruiseen virkapalkkaansa verrattuna. Välimiespalkkion kerrottiin koostuvan monelta vuodelta, tosin MT:llä oli vuonna 2009 "muita" sivutuloja 60 000 euroa.

31. Tyynen tunnelmista kerrottiin jo edellä. Tyyne kertoi valittaneensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen vaatien hyvitystä oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkän keston johdosta. Vuoden 2010 alussa voimaan tullut ns. hyvityslaki (362/2009) ei näytä soveltuvan Tyynen tapaukseen, koska hovioikeuden tuomio on annettu vuoden 2009 puolella eikä hyvitysvaatimusta voida lain (7 §) mukaan esittää "ilman pätevää syytä" enää korkeimmassa oikeudessa. Mainittu rajoitus lienee otettu lakiin korkeimman oikeuden lausunnon perusteella, sillä eihän korkein oikeus voi syyllistyä asian kohtuuttoman pitkään käsittelyyn, eihän? Jos ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy valituksen ja katsoo ihmisoikeusrikkomuksen tapahtuneen, hyvityksenä tuomittava summa, arviolta 2 -3 000 euroa, tuskin lohduttaa Tyyneä kovin paljon.










tiistai 23. elokuuta 2011

470. Oikeusturvalautakunta muutti MM-kisojen keihäsvalintaa. Olisiko Sampo Lehtolaa tullut kuulla asiassa?

Keihäsfinalistit Berliinin MM-kisojen 2009 esittelyssä, Ruuskasen akan poeka kolmas oikealta

1. Urheilun oikeusturvalautakunta on antanut tänään päätöksensä keihäänheittäjä Antti Ruuskasen valitukseen, joka koskee keihäänheittäjien valintaa Daegun MM-kisoihin. Ratkaisun sisältö ilmenee tiivistettynä lautakunnan ratkaisun johdosta laatimasta tiedotteesta.

Lautakunnan päätös kokonaisuudessaan löytyy tästä.

2. Oikeusturvalautakunta siis totesi, että Urheiluliiton valintapäätös miesten keihäänheiton osalta oli ilmoitettujen valintakriteerien vastainen siltä osin kuin MM-kilpailuihin oli valittu Sampo Lehtola eikä Antti Ruuskanen. Oikeusturvalautakunta kumosi Urheiluliiton hallituksen valintapäätöksen tältä osin.

3. Oikeusturvalautakunta katsoi, että siltä osin kuin Urheiluliitto oli valinnut keihäänheiton edustajiksi Ari Mannion ja Tero Pitkämäen eikä Antti Ruuskasta, valintapäätös ei ollut valintakriteereiden vastainen. Sen sijaan Ruuskasen ja Lehtolan välisen arvioinnin osalta lautakunta totesi, että Ruuskanen oli ollut Lehtolaa parempi kaikkien niiden kriteerien perusteella arvioituna, jotka Urheiluliiton ilmoittamissa valintakriteereissä oli mainittu. Tässä tilanteessa Urheiluliitolla ei ollut sellaista harkintavaltaa, että se olisi voinut ilmoitetuista valintakriteereistä huolimatta valita MM-kilpailuihin Ruuskasen sijasta Lehtolan. Näin ollen lautakunta katsoi, että Urheiluliitto ei ollut noudattanut ilmoittamiaan valintakriteereitä.

4. Asia on ratkaistu oikeusturvalautakunnassa kokoonpanossa Pertti Välimäki (pj.), Heikki Halila, Kristiina Rintala, Jukka Sippo ja Pekka Timonen. Lautakunnan sihteerinä toimi Timo Ojala. Lautakunnan ratkaisu syntyi äänestyksen (4-1) jälkeen siten, että yksi jäsen eli Pekka Timonen olisi jättänyt valituksen tutkimatta.

5. Pekka Timonen perusteli valituksen tutkimatta jättämistä koskevaa kannanottoaan näin:

"Lautakunnan sääntöjen 3 §:n mukaan arvokisavalintaa koskeva valitus voidaan käsitellä, jos ”lajiliiton tai Suomen Olympiakomitean selkeästi asettamaa valintakriteeriä ei ole noudatettu”. Tässä toimivallan määrittelyssä on kysymys siitä, milloin urheilullinen ja luonteeltaan tarkoituksenmukaisuusharkinnaksi lukeutuva päätös voidaan ottaa oikeudellisesti arvioitavaksi.

Katson, että lautakunnan toimivaltaa on tulkittava suppeasti, sillä lähtökohtana on lajiliiton ja olympiakomitean urheilullisin perustein tekemä harkinta, joka lisäksi kuuluu niiden toiminnan ydinalueeseen. Valintapäätöksen oikeudellinen arviointi edellyttää siten, että lajiliitto tai Olympiakomitea on itse valintakriteerit asettamalla rajoittanut omaa harkintavaltaansa tavalla, joka muuttaa valintapäätöksen luonnetta ja perustaa oikeusturvalautakunnan säännöissä tarkoitetun toimivallan. Lisäedellytyksenä on, että valintakriteerit on asetettu lautakunnan sääntöjen 3 §:n edellyttämällä tavalla selkeästi.

Suomen Urheiluliitto on kiistatta rajoittanut omaa harkintavaltaansa asettamalla Daegun MM-kisojen valintakriteerit kokouksessaan 9.3.2011. Valintakriteerit ovat muilta osin oikeusturvalautakunnan sääntöjen tarkoittamalla tavalla selkeästi asetetut, mutta tilanteissa, joissa tulosrajan tehneitä urheilijoita on enemmän kuin MM-kisoissa kilpailukelpoisia urheilijoita sekä erikseen määritellyissä miesten keihään valintakriteereissä Urheiluliitolle on jätetty niin suuri harkintavalta, että lautakunnan sääntöjen 3 §:n mukainen kriteeri ei täyty. Näin ollen jätän valituksen tutkimatta".

Äänestyksen tuloksen jälkeen velvollisena osallistumaan valituksen käsittelyyn, Pekka Timonen ilmoitti olevansa lopputuloksesta samaa mieltä kuin lautakunnan enemmistö.

6. Minusta Pekka Timosen kanta valintapäätöksen valituskelpoisuuden osalta vaikuttaa järkevältä, vaikka toki myös vastakkaisen kannan puolesta voidaan esittää perusteita. Keihäänheittäjien valinta kisoihin on ollut tarkoituksenmukaisuusharkintaan perustuvan punninnan tulos ja päätös on tehty urheilullisin perustein eli sen mukaan, keillä kolmella A-rajan ylittäneellä heittäjällä on katsottu olevan parhaat mahdollisuudet menestyä MM-kisoissa.

7. Lautakunnan päätös, joka ei ole muodollisesti Urheiluliittoa sitova, mutta jota liitto on ilmoittanut siitä huolimatta noudattavansa, merkitsee siis sitä, että MM-kisoissa Suomessa edustavat miesten keihäänheitossa Ari Mannio, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Kisoihin valittu Sampo Lehtola jää siis varamieheksi. Mannio, Pitkämäki ja Lehtola ovat matkustaneet kisapaikalle Etelä.Koreaan jo viime viikolla ja Antti Ruuskanen lähtee sinne huomenna.

8. Minusta Suomea kisoissa edustavan keihästrion oikea kokoonpano olisi puhtaasti urheilullisesti eli heittäjien nykykunnon perusteella tullut olla: Mannio. Ruuskanen ja Lehtola. Tero Pitkämäki ei olisi halunnut alun perin Lappeenrannan kisan jälkeen lähteä Daeguun, mutta Urheiluliiton valmennusjohto sai puhutuksi Pitkämäen pikapalaverin jälkeen ympäri ja pyörtämään päätöksensä. Tero Pitkämäen kausi on auttamattomasti ohitse, kun taas Sampo Lehtola on selvästi nousukunnossa. Valintahässäkkä ei ole voinut olla vaikuttamatta myöskään Antti Ruuskasen kuntoon, vaikka mies totta kai uhoaa nyt aivan muuta.

9. Veikkaan, että MM-kisoissa Pitkämäellä ja Ruuskasella tulee olemaan suuria vaikeuksia päästä karsinnoista loppukilpaluun. Jos pääsevät, niin he sijoittunevat sijoille 9-12. Ari Mannio tulee sen sijaan olemaan kahdeksan parhaan joukossa ja voi todella hyvän päivän sattuessa ottaa vaikkapa hopea- tai pronssimitalin. Keihään ylivoimainen ykkönen on jälleen kerran Norjan Andreas Thorkildsen.

10. Vielä hieman urheilun oikeusturvalautakunnan kokoonpanosta. Mielenkiintoista ja jotenkin jopa huvittavaa on se, että lautakunnan kokoonpanoon kuului kaksi KKO:n jäsentä, eli oikeusneuvos Pertti Välimäki puheenjohtajana ja oikeusneuvos Jukka Sippo jäsenenä. Tämä on vain yksi esimerkki sitä, millaisia sivutoimia Suomen ylimmän tuomioistuimen jäsenellä on erilaisia lautakunnissa ja muissa vastaavissa elimissä - välimiesoikeuksista nyt puhumattakaan. Myös lautakunnan sihteerinä toiminut oikeussihteeri Timo Ojala on "KKO:n miehiä."

11. Luulisin, että muista maista tuskin missään vastaavanlaisiin lautakuntiin olisivat tuppautumassa maan ylimmän tuomioistuimen tuomarit eikä heitä oltaisi sinne erilaisten järjestöjen toimesta myöskään tuputtamassa. Sen verran ylimmän tuomioistuimen ja tuomareiden arvostusta samoin kuin asianosaisten tuomareiden omantunnon arvoa eri maiden ylimpien oikeuksien jäseniltä löytyy - siis muualla kuin Suomessa.

12. Mutta ehkäpä KKO:n jäseniä "ajaa" tällaisten poppoiden jäseniksi se, että niiden jäsenet voivat tietyissä tapauksissa toimia myös välimiehinä. Tämä koskee myös urheilun oikeusturvalautakuntaa. Sääntöjensä mukaan lautakunta voi nimittäin osapuolten niin sopiessa toimia välimiesoikeutena urheilujärjestötoimintaan liittyvissä taloudellisissa kysymyksissä kuten sopimusriidoissa. Tällöin lautakunnan menettelyssä noudatetaan välimiesmenettelystä annettua lakia. - Tietenkin myös lautakunnan jäsenten palkkiotaksat noudattavat tuolloin välimiehille yleensä maksettavia (huimia) palkkioita. Valitusinstanssina toimiessaan lautakunnan jäsenten palkkiot lienevät sen sijaan kohtuullisia.

13. Erilaiset urheilujärjestöt ovat valinneet lautakuntaan kaikkiaan 20 jäsentä, joista lautakunta valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan kokoonpano määräytyy seuraavasti:

Valittaja ja vastapuoli voivat kumpikin halutessaan nimetä kokoonpanon yhden jäsenen lautakunnan jäsenistä. Puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja kutsuu kuhunkin kokoukseen lisäkseen tarvittavan määrän jäseniä noudattaen mahdollisuuksien mukaan vuorotteluperiaatetta ja ottaen huomioon tiedossaan olevat esteellisyysnäkökohdat.

Lautakunnan jäsen ei saa toimia lautakunnassa asiamiehenä tai avustajana

Puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja voi määrätä asian käsiteltäväksi täysistunnossa, mikäli hän katsoo yhdenmukaisen ratkaisukäytännön tai asian laadun sitä vaativan.

Kun lautakunta toimii välimiesoikeutena se on kolmijäseninen, elleivät osapuolet sovi yhdestä välimiehestä. Kolmijäseniseen välimiesoikeuteen molemmat osapuolet nimeävät yhden jäsenen. Puheenjohtajana on lautakunnan puheenjohtaja tai hänen nimeämänsä jäsen. Jos asianosainen ei käytä nimeämisoikeuttaan, lautakunnan puheenjohtaja nimeää myös välimiehenä toimivan jäsenen.

14. Olin jostakin lukevinani lautakunnan sihteerin maininneen, että viisijäsenisen kokoonpanon jäsenet valittaisiin arpomalla. Lautakunnan säännöissä ei kuitenkaan puhutaan mitään arpomisesta. Niin tai näin, niin vaikuttaa aika "metkalta", että lautakuntaan on sattunut tässä tapauksessa kuulumaan kaksi KKO:n jäsentä; toki puheenjohtajalla on itse oikeutettu paikka kokoonpanossa. Lautakunnan varapuheenjohtaja on hovioikeudenneuvos Risto Jalanko Helsingin hovioikeudesta.

15. Lautakunnan muista jäsenistä ko. "keihäsjutussa" voidaan todeta, että OTT Heikki Halila on urheiluoikeuden professori, vai olisiko nykyisin siviilioikeuden professori, Helsingin yliopistosta. OTT Pekka Timonen on valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön johtaja ja Kristiina Rintala puolestaan entinen asianajaja ja nykyisin Suomen Kulttuurirahaston asiamies. Kristiina Rintala on Vaasan hovioikeuden eläkkeellä olevan presidentin Erkki Rintalan tytär.

16. Tässä vielä urheilun oikeusturvalautakunnan jäsenistö kokonaisuudessaan; suluissa se se "taho" tai ne tahot, jotka ovat esittäneet jäsentä lautakuntaan:

puheenjohtaja Pertti Välimäki (SLU); varapuheenjohtaja Risto jalanko (Urheiluoikeuden yhdistys ja SLU) sekä rivijäsenet Antti Aine (Suomen Urheiluliitto, Pesäpalloliitto ja Jääkiekkoliitto); Erkki Aurejärvi (SLU); Pia Ek (Urheiluoikeuden yhdistys ja Taitoluisteluliitto); Heikki Halila (Urheiluoikeuden yhdistys); Matti Hiltunen (TUL); Jarmo Hirvonen (Miekkailuliitto); Helena Jaatinen (SLU); Elias Kajander (SLU); Tuomas Ojanen (SLU); Mika Palmgren (Urheiluoikeuden yhdistys ja Suomen Huippu-urheilijoiden Unioni); Marja Ramm-Schmidt (Urheiluoikeuden yhdistys); Juha Rantasila (Suomen Huippu-urheilijoiden Unioni); Olli Rauste (Urheiluoikeuden yhdistys); Hannu Rautiainen (Urheiluoikeuden yhdistys ja Palloliitto); Kristiina Rintala (Urheiluoikeuden yhdistys ja Svoli); Hilkka Salmenkylä (Urheiluoikeuden yhdistys); Jukka Sippo (SLU); Pekka Timonen (Urheiluoikeuden yhdistys) ja Jukka Virtanen (Suomen Palloliitto). - Jäsenistä Rauste, Rautiainen, Ek ja Salmenkylä ovat myös urheiluoikeuden yhdistyksen hallituksen jäseniä.

17. Niin, mikähän olisi mahtanut olla lautakunnan päätöksen lopputulos keihäsjutussa, jos lautakunnan kokoonpanoon olisivat "arvonnan" tuloksena valikoituneet vaikkapa jäsenet Matti Hiltunen, Jarmo Hirvonen, Juha Rantasila ja Jukka Virtanen. Kuten tiedämme, arpa on usein varsin oikullinen...

18. Jäämme nyt jännittyneinä seuraaman Daegun kisoja ja erityisesti miesten keihäänheittoa. Osuikohan oikeusturvalautakunnan päätös myös urheilullisesti nappiin?

19. Muuten, tapahtuiko oikeusturvalautakunnan menettelyssä menettelyvirhe ja vieläpä karkea sellainen? Nythän Sampo Lehtola joutuu jäämän MM-kisojen ulkopuolelle. Minusta häntä olisi pitänyt kuulla lautakunnan toimesta. Lautakunta ei kuitenkaan varannut Lehtolalle tilaisuutta tulla kuulluksi! Näin siis siitä huolimatta, että lautakunnan päätös koskee, ei vain Ruuskasen, vaan myös Lehtolan oikeusturvaa.

20. Tästä puutteesta ja yleensä lautakunnan päätöksestä kyllä kuullaan vielä myöhemmin. Näin varsinkin, jos Ruuskanen epäonnistuu kisoissa ja Lehtola paiskaa heti kisojen jälkeen, vaikkapa Ruotsi-ottelussa, keppiä 85 metriä!