544. KKO ei vieläkään purkanut Maija-Liisa Lahtisen tuomiota

1. Tittelin "lehtikeisarin leski" mediassa saanut Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin 6.6.2006 annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla vuosina 1994-1995 tehdystä törkeästä kavalluksesta 2 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen. Asiassa oli kyse Maija-Liisa Lahtisen edesmenneen miehen, lehtikustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kavallettu summa oli tuomion mukaan noin viisi miljoonaa euroa, jotka talletettiin sveitsiläiseen pankkiin vuonna 1994.

2. Korkein oikeus hylkäsi 8.12.2006 antamallaan päätöksellä Maija-Liisa Lahtisen tekemän hovioikeuden tuomiota koskevan valituslupahakemuksen. Hovioikeuden tuomiota ei ole saatu vielä pantua täytäntöön M-L. Lahtisen pakoilun vuoksi. Hän ei halua mennä syyttömänä vankilaan.

3. Maija-Liisa Lahtinen, asiamiehenään OTT Kari Uoti, haki vuoden 2010 alussa hovioikeuden lainvoiman saaneen tuomion purkamista. Purkuhakemusta perusteltiin sillä, että M-L. Lahtisen jutussa todistaja kuultu Pekka Paavola oli tuomittu 31.12.2009 annetulla Helsingin käräjäoikeuden lainvoiman saaneella tuomiolla perättömästä lausumasta. Purkuhakemuksen mukaan M-L. Lahtisen oikeudenkäynti ei täyttänyt oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia.

4. Korkeimman oikeuden enemmistön (ään. 3-2) mukaan Pekka Paavolan todistuksella ei ollut vaikutusta Helsingin hovioikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoi myös, etteivät purkuhakemuksessa esitetyt seikat osoittaneet oikeaksi Lahtisen väitettä, jonka mukaan hän ei olisi saanut osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Korkeimman oikeuden vähemmistö, siis kaksi oikeusneuvosta kolmesta, olisi sitä vastoin purkanut tuomion.

5. Kommentoin KKO:n äänestyspäätöstä kirjoituksissani 454/7.7.2011 ja 455/17.7.2011.

Helsingin Sanomissa olleessa jutussa kaksi professoria piti KKO:n päätöstä sangen arveluttavana. KKO:n päätöksestä on tiettävästi valitettu ihmisoikeustuomioistuimeen.

6. Vuoden 2011 loppupuolella Maija-Liisa Lahtinen, asiamiehenään jälleen Kari Uoti, haki uudelleen tuomionsa purkamista. Tällä kerralla hän vetosi purkuhakemuksensa tueksi uusina todisteina Urpo Lahtisen antamiin veroilmoituksiin verovuosilta 1992 ja 1993 ja niiden liitteisiin. Näiden asiakirjojen mukaan oli riidatonta, että Urpo Lahtinen ei ollut vuosien 1992 ja 1993 lopussa niiden pankkitililleen Luxemburgiin vuonna 1992 siirtämien varojen eli 34 miljoonan markan omistaja, jotka siirrettiin tältä tililtä Urpo ja Maija-Liisa Lahtisen siirtomääräyksellä Sveitsiin Maija-Liisa Lahtisen tilille huhtikuussa 1994 eli samana vuonna, jolloin Urpo Lahtinen kuoli. Tähän johtopäätöksen purkuhakemuksessa on tultu sillä perusteella, että Urpo Lahtinen ei ollut verovuosina 1991 ja 1993 ilmoittanut Luxemburgiin vuonna 1992 siirtämiään varoja varoikseen.

7. Korkein oikeuden ratkaisua ei jouduttu odottaman pitkään, sillä ylin oikeusistuin ratkaisi purkuhakemuksen viime viikolla eli 7.2.2012 antamallaan päätöksellä. Asia ratkaistiin kolmijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Hidén, Mansikkamäki ja Häyhä. Purkuhakemuksen johdosta KKO ei katsonut aiheelliseksi pyytää vastapuolen eli muun muassa syyttäjän vastausta.

8. KKO:n perustelut ovat sangen lyhyet kuuluen näin:

- Korkeimman oikeuden arvion mukaan hakemuksen tueksi esitetyt seikat ja todisteet eivät olisi aikanaan esitettyinä todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen hovioikeuden tuomiolla ratkaistussa asiassa. Todisteiden ja sen perusteella, mihin näin on vedottu, ei ole myöskään erittäin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymystä siitä, onko Maija-Liisa lahtinen syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen. Hovioikeuden tuomiota ei siten voida oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan nojalla purkaa.

9. Voidaan todeta, että KKO on kuitannut koko asian yksinkertaisesti vain kertomalla ne OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa mainitut säännökset, joilla lainvoiman saanut tuomio voidaan ylipäätään syytetyn eduksi purkaa, ja toteamalla tämän jälkeen lakonisesti, että tässä tapauksessa purun edellytykset eivät täyttyneet.

10. Itse asiassa KKO:n "perustelut" eivät sisällä lainkaan todellisia perusteluja, sillä perusteluvelvollisuus ei suinkaan täyty sillä, että päätöksessä vain lyhyesti luetellaan se, mitä laki sanoo, ja sitten todetaan lyhyesti ilman mitään selitystä, että sorry, lain edellytykset eivät tässä konkreettisessa tapauksessa täyty tai ole olemassa.

11. Mitä infoa purkuhakemuksen tekijä voisi tuollaisista fraasiperusteluista saada? Ei oikeastaan mitään. Purkuhakemuksessa lienee perusteltu sivukaupalla, miksi hakemukseen liitetyt uudet todisteet, joita ei siis ole aiemmin esitetty, johtaisivat, eivät vain todennäköisesti, vaan täysin riidattomasti siihen, että syytetty on tullut tuomituksi rikoksesta väärin perustein.

12. KKO:n olisi tietenkin pitänyt ilmoittaa, mitkä ovat ne syyt, joiden perusteella se on katsonut, etteivät mainitut uudet todisteet olisi todennäköisesti johtaneet syytteen hylkäämiseen, jos ne olisi esitetty hovioikeuden langettavaan tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä. Vasta tällöin KKO:n päätöksessä olisi annettu asianmukainen vastaus siihen väitteeseen ja vaatimukseen, jotka purkuhakemuksessa on esitetty.

13. Tilanne on nyt siis se, että purkuhakemuksen tekijä ei tiedä, millä tosiasiallisella perusteella KKO hylkäsi purkuhakemuksen. Voidaan ja on pakkokin kysyä, onko tämä reilua peliä ja täyttävätkö KKO:n "perustelut" edes niitä vähimmäisvaatimuksia, joita oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille voidaan asettaa? Kun purkuhakemuksessa perustellaan yksityiskohtaisesti, miksi tuomio tulisi uusien todisteiden perusteella purkaa, ei purkuinstanssi eli KKO sen sijaan suostu vastaamaan purkuhakemukseen eli perustelemaan, miksi hakijan väite ja näkemys ei pidä paikkaansa, vaan tyytyy vain kulissi- ja fraasiperusteluin hylkäämään hakemuksen. Perusteluvelvollisuutta ei ole täytetty.

14. Päätöstä lukeva henkilö joutuu vain arvailemaan, miksi sinänsä selviltä tuntuvat uudet todisteilla ei ollut merkitystä eivätkä johtaneet tulokseen. Ei ole mikään ihme, jos purunhakija ja hänen asiamiehensä katsovat, että hakemus hylättiin ja vieläpä ilman tarkempia perusteluja yksinomaan siksi, että korkein oikeus ei kerta kaikkiaan enää suostu käsittelemään uudelleen asiaa esitettiinpä purkuhakemuksen tueksi miten painavaa uutta näyttöä tahansa. Asia näyttäisi muodostuneen KKO:ssa jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi, sillä KKO:han hylkäsi jo vuonna 2006 jo hovioikeuden tuomiosta tehdyn valituslupahakemuksen ja viime vuonna ensimmäisen purkuhakemuksen.

15. Uusiin todisteisiin perustuva purkukynnys (todennäköinen näyttö) on myös purkua syytetyn eduksi haettaessa aika korkea, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Käytännössä mainitussa todennäköisyysarvioinnissa liikutaan kuitenkin usein harmaalla alueella ja vieläpä yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella; luultavasti osin tästä syystä KKO ei halua perustella hakemuksen hylkääviä purkupäätöksiään tarkemmin.

16. Purkuhakemukseen voidaan kuitenkin suostua myös sillä perusteella, että uusien seikkojen ja todisteiden johdosta, vaikka ne eivät riittäisikään todennäköiseksi näytöksi, on "erittäin painavia syitä" saattaa syyllisyyskysymys uudelleen tutkittavaksi. Tässä tapauksessa tähänkään perusteeseen vetoaminen ei auttanut eikä tältäkään osin päätöstä ole tarkemmin perusteltu. Niin, eihän tuo nyt mitään, lienee KKO:ssa ajateltu. Ainoastaan 2 vuoden ja 9 kk kuukauden linnatuomio rikoksesta, joka on kiistetty alusta saakka ja jossa on lainvoimaisen tuomion jälkeen esitetty uusina todisteina avaintodistajan väärä vala ja asiakirjanäyttö, joka puhuu syyllisyyttä vastaan. So what, mitäpä tuosta!

455. Keskustelu KKO:n Maija-Liisa Lahtisen purkuhakemuksen hylkäämispäätöksestä jatkuu

Kolmen kopla tässäkin...

1. Suomalaiset oikeustieteilijät ("oikeusoppineet") eivät yleensä ole aloitteen tekijöitä tai osallistu tiedotusvälineissä tai sosiaalisessa mediassa käytävään juridiseen tai oikeuspoliittiseen keskusteluun. Nykyisin laajalle levinnyt blogivillitys ei ole juuri saanut juristeja liikkeelle.

2. Oikeustieteilijät antavat toki medialle lausuntoja ajankohtaisista asioista. Ne jäävät kuitenkin asioiden pinnallisesta käsittelytavasta johtuen yleensä vain lyhyiden tokaisujen tasolle. Kunnon keskustelusta ei voida puhua.

3. Kuvaava esimerkki edellä tarkoitetusta kevyen luokan journalismista saatiin noin viikko sitten YleUutisten jutusta, joka käsitteli julkiselle vallalle kuuluvien tehtävien osittaista yksityistämistä. Tavallisille katsojille ja kuulijoille ei kyseisestä jutusta tai siinä haastateltujen perustuslakiasiaintuntijoiden lausahduksista oikein selvinnyt, mitä privatisoimisella puheena olevassa yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan, mitä laki tai perustuslaki sanoo asiasta ja ennen kaikkea se, miksi muka on niin kovin "paha asia", tuomittavaa taikka arveluttavaa, että esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen järjestyksenpito on uskottu - hyvin tuloksin kaiken lisäksi - poliisilta osin vartiointiliikkeille.

4. Helsingin Sanomien sunnuntai-toimitus on sen sijaan käsitellyt joitakin oikeuspoliittisia ilmiöitä ja myös ajankohtaisia oikeustapauksia laajemmin ja haastatellut siinä yhteydessä eri alojen oikeustieteilijöitä. Jotkut mainituista lehtijutuista ovat johtaneet laajempaan keskusteluun. Tässä yhteydessä muistuu mieleeni esimerkiksi toimittaja Petri Sajarin puolentoista vuoden takainen juttu, joka käsitteli korkeimman oikeuden jäsenten taustoja ja rekrytointia korkeimpaan oikeuteen (HS 7.3.2010: "Päätös, josta ei voi valittaa"). Minulla oli ilo tehdä mainitun reportaasin laatimisessa yhteistyötä Sajarin kanssa, katso lähemmin blogia 225/7.3.2010 "KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa edelleen" sekä samaa teemaa käsittelevää blogia 377/25.1.2011 "Tuntemattomien tuomareiden tyyssija." Pari kuukautta sitten eli 29.5. HS:n sunnuntai-numerossa julkaistiin Petri Sajarin laaja reportaasi otsikolla "Horjuva oikeusvaltio" jossa haastateltiin perustuslakiasiaintuntijoita. Tuo juttu innosti minua kirjoittamaan blogijutun 433/29.5.2011 "Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se?" Myös blogit 434 ja 435 liittyvät samaan aihepiiriin.

5. Keskustelua näyttää syntyneen myös edellisessä blogikirjoituksessani (454) käsitellyn aiheen johdosta. Tuossa kirjoituksessa ruodin korkeimman oikeuden Maija-Lahtisen purkuhakemuksen johdosta 7.7. antamaa päätöstä, joka syntyi äärimmäisen täpärän 3-2 -äänestyksen tuloksena. Asialla ovat jälleen olleet HS:n Sunnuntai-toimitus ja toimittaja Petri Sajari jutullaan "Korkein oikeus otti ison riskin."Juttu julkaistiin tämänpäiväisessä Hesarissa.

6. Luultavasti HS:n toimitus on saanut kimmokkeen juttuunsa juuri allekirjoittaneen 10 päivää aiemmin julkaisemasta blogikirjoituksesta (454). Korkein oikeus julkaisi kyseisestä ratkaisusta lyhyen tiedotteen, mutta jostakin syystä se ei halunnut julkaista ratkaisua ennakkopäätöksenä, jolloin julkisuuteen olisivat tulleet myös ratkaisun perustelut kokonaisuudessaan sekä ratkaisusta eri mieltä olleen kahden jäsenen perustelut. Korkein oikeus näyttäisi siis halunneen sivuuttaa tapauksen ja siinä antamansa ratkaisun niin "vähin äänin" eli suurempaa julkisuutta herättämättä. Toisin näyttää kuitenkin käyneen. - On paikallaan, että HS:n jutussa mainitaan myös KKO:n ratkaisun tekemiseen osallistuneiden samoin kuin eri mieltä olleiden jäsenten nimet. Yleensähän tiedotusvälineet jostakin syystä vaikenevat ratkaisun tehneiden tuomareiden nimistä.

7. HS:n jutun keskeinen sanoma on se, että hylätessään Maija-Liisa Lahtisen purkuhakemuksen korkein oikeus sivuutti jutussa haastatellun kolmen oikeustieteilijän mielestä Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämän oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksen. Rikosoikeuden tutkija Ari-Matti Nuutilan (Kööpenhaminan yliopisto) sanookin suoraan, että suurin ongelma KKO:n ratkaisussa on, että enemmistö on sivuuttanut täysin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön. - Tämän saman asian olen itse todennut blogijutun 454 kappaleessa 18.

8. Prosessioikeuden professori Antti Jokela panee vielä Nuutilaakin paremmaksi todetessaan, että korkeimman oikeuden enemmistön ja vähemmistön perustelut ovat mainitussa suhteessa kuin "eri planeetoilta." Kuten Jokela on todennut, KKO:n enemmistö on nojautunut perusteluissaan yksinomaan kansalliseen lakiin eli juuri OK 31 luvun 8 §:n sanamuotoon. Kyseiset säännökset on kuitenkin otettu lakiin jo vuonna 1960, jolloin Suomessa ei vielä tiedetty mitään Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta. Tämän vuoksi myös KKO:n enemmistön perusteluissa olisi pitänyt tarkastella asiaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta niin kuin vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta ovat tehneet, sanoo Jokela. - Tämäkin on yks´ yhteen sen kanssa, mitä olen itse blogissani maininnut.

9. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisältö ei ilmene yksinomaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta, vaan kyseisen väljästi muotoillun artiklan tarkempi sisältö saadaan nimenomaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä. KKO:n vähemmistö (oikeusneuvokset Rudanko ja Tulokas) viittaavat perusteluissaan lukuisiin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, joissa on katsottu, että syyksilukevaa rikostuomiota ei saa kokonaan tai ratkaisevissa määrin perustaa todisteeseen, jonka vastaanottamista on rasittanut jokin todisteen luotettavuuteen liittyvä seikka.

10. Kuten olen blogissa 454 todennut, KKO:n enemmistö on sitä vastoin tyystin sivuuttanut ihmisoikeustuomioistuimen sanotut ratkaisut. Mistä tämä johtuu, ei ainakaan tietämättömyydestä. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä enemmistö on sivuuttanut myös korkeimman oikeiden aiemman omaksuman oman ratkaisukäytännön, josta vähemmistön perusteluissa mainitaan ratkaisu KKO 1997:193. Lähtökohtana on vakiintuneesti ollut, myös riita-asioissa, että näytön vastaanottaminen ja todistusharkinta suoritetaan uudessa oikeudenkäynnissä uudelleen, jos purkuhakemuksen yhteydessä ei ole ollut mahdollista varmuudella ratkaista, mikä merkitys perättömällä lausumalla on ollut lopputuloksesta.

11. Kun rangaistuksen tuomitseminen rikosjutussa edellyttää, ettei syytetyn syyllisyydestä saa jäädä järkevää ja varteenotettavaa epäilyä, olisi mainittua lähtökohtaa syytä noudattaa rikosjutuissa vielä suuremmalla syyllä kuin riita-asioissa. Kun korkeimman oikeuden enemmistö on Lahtisen tapauksessa sivuuttanut kokonaan ja ilman minkäänlaisia viittauksia sekä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin että oman ratkaisukäytäntöönsä, ei voitane tulla muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että enemmistön argumentointi on ollut puutteellisella ja huteralla pohjalla. Pro et contra -argumentoinnista ei näy enemmistön perusteluissa merkkiäkään. Tämä on yleensä aina epäilyttävä piirre ja saa ratkaisun kriittisen tarkastelijan aprikoimaan päätöksenteon mahdollista mielivaltaisuutta.

12. Jos tuomio olisi purettu ja asia palautettu uuteen käsittelyyn, olisi asiaan ollut, toisin kuin korkeimman oikeuden enemmistö on vakuutellut, ilmeisesti saatavissa myös uutta syytettä vastaan puhuvaa näyttöä. Maija-Liisa Lahtisen puolustuksella olisi luultavasti ollut uusintakäsittelyssä paljon kysyttävää esimerkiksi todistaja Pekka Paavolalta, jota koskevan syytteen perättömästä lausumasta syyttäjä ja asianomistajat ovat halunneet rajata vain tiettyihin seikkoihin. Korkeimman oikeuden vähemmistö viittaa tässä suhteessa Paavolan keskeiseen asemaan haettaessa selvitystä siihen, mikä tarkoitus varojen siirtämisellä ulkomaille ja niiden siirtämisellä Maija-Liisa Lahtisen nimiin UBS:iin oli ollut ja miksi Urpo Lahtisen kuolinpesää ei tammikuussa 1995 UBS:issa käydyssä neuvottelussa ilmoitettu tilin omistajaksi.

13. Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio sanoo HS:n jutussa, että Ruotsissa korkein oikeus on purkanut tuomioita pelkästään sillä perusteella, että todistaja on valehdellut jossakin aivan muussa oikeudenkäynnissä. Toisin sanoen todistajan perätön lausuma on riittänyt horjuttamaan todistajan kertomuksen uskottavuutta muissa oikeudenkäynneissä. Tämän vuoksi vaikuttaa todella oudolta, että Lahtisen jutussa sen sijaan todistajan perättömän lausuma ei johtanut tuomion purkamiseen, vaikka mainittu lausuma on annettu samassa oikeudenkäynnissä. Todettakoon, että Suomen OK 31 luvun tuomionpurkua koskevat säännökset on kopioitu vuonna 1960 voimaan tulleeseen lakiin suoraan Ruotsin laissa olevista vastaavista säännöksistä.

14. Ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa käytetään Kimmo Nuotion tarkoittamasta tilanteesta termiä "smittoeffekten" eli tartuntavaikutus (ks. esim. Torkel Gregow SvJT 1996 s. 518 ja Lena Schelin, Bevisvärdering av utsagor i brottmål, 2007, s. 200-201). Jos todistajan on todettu valehdelleen eli antaneen oikeudenkäynnissä perättömän lausuman tietyistä seikoista, voidaan samaa epäillä myös todistajan muista seikoista kertomien lausumien osalta. Vaikkei näyttöä suoranaisesta valehtelusta muiden seikkojen osalta olisikaan tai todistajaa ei olisi edes syytetty muiden seikkojen osalta perättömästä lausumasta, heikentää todettu perätön lausuma myös todistajan muista seikoista antaman kertomuksen uskottavuutta. Smittoefektissä on siten kysymys todistajan kertomuksen näyttöarvoa heikentävästä negatiivisesta apufaktasta.

15. Tämän mukaisesti korkeimman oikeuden vähemmistö onkin perusteluissaan todennut, että Pekka Paavolalle perättömästä lausumasta langetetun "tuomion kohteena eivät ole olleet kaikki tapahtumaketjun yksityiskohdat, mutta perättömäksi todetut osat heijastuvat olennaisesti koko kertomuksen uskottavuuteen." Mutta mitä tekee korkeimman oikeuden enemmistö? Se siteeraa väitetyn lahjoitustarkoituksen osalta erittäin laajasti todistaja Paavolan perätöntä lausumaa koskevassa oikeudenkäynnissä antamia lahjoitustarkoitusta vastaan puhuvia lausumia ikään kuin Paavolaa vastaan ajettu syyte olisi tullut hylätyksi.

16. Vaikuttaa siltä, etteivät KKO:n enemmistöön kuuluneet kolme oikeusneuvosta olisi koskaan edes kuulleet puhuttavan mistään smittoefektistä. Peräti outoa! Mikä on mahtanut saada oikeusneuvokset vakuuttumaan perättömästä lausumasta tuomitun Paavolan "muiden puheiden" ja käsitysten uskottavuudesta ja luotettavuudesta, vaikkeivät he ole henkilökohtaisesti kuulleet eivätkä nähneet Paavolan sanottua kuulustelua eivätkä ole myöskään voineet esittää hänelle tarkentavia kysymyksiä?

17. Kimmo Nuotio sanoo HS:n jutussa, että jos ihmisoikeustuomioistuin myöhemmin toteaa, että jutussa on loukattu Maija-Liisa Lahtisen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, kysymyksessä olisi merkittävä arvovaltatappio korkeimmalle oikeudelle. Ilmeisesti tämän toteamuksen perusteella HS:n juttu on varustettu edellä mainitulla otsikolla "Korkein oikeus otti ison riskin." Korkein oikeus olisi siis pannut peliin oman arvovaltansa.

18. Tärkeintä tässä jutussa ei kuitenkaan toki ole korkeimman oikeuden mahdollinen arvovaltatappio, vaan yksilön eli syytettynä olevan Maija Liisa Lahtisen oikeusturva. Jos jokin tässä jutussa on uhattuna, niin se on juuri Lahtiselle kuuluva keskeinen ihmisoikeus eli oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Korkein oikeus on arveluttavalla ja omalaatuisella päätöksellään riistänyt syytetyltä oikeuden puolustautua rehellisessä oikeudenkäynnissä ja sen myötä vaarantanut hänen oikeutensa vapauteen ja ihmisarvoiseen elämään.

454. KKO hylkäsi äänin 3-2 Maija-Liisa Lahtisen purkuhakemuksen huolimatta Pekka Paavolan perättömästä lausumasta

1. Korkein oikeus on tänään julkistamallaan päätöksellä hylännyt lehtikustantaja Urpo Lahtisen lesken Maija-Liisa Lahtisen kavallustuomion purkuhakemuksen. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 3–2 .

2. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Bygglin, Rajalahti ja Jokela. Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta eli Rudanko ja Tulokas puolestaan katsoivat, että kavallustuomio on purettava ja asia saatettava uudelleen käsiteltäväksi.

3. Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin 6.6.2006 Helsingin hovioikeudessa vuosina 1994-1995 tehdystä törkeästä kavalluksesta kahdeksi vuodeksi yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomiossa oli kyse Maija-Liisa Lahtisen edesmenneen miehen, lehtikustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kavallettu summa oli tuomion mukaan noin viisi miljoonaa euroa, jotka talletettiin sveitsiläiseen pankkiin vuonna 1994.

4. Korkein oikeus hylkäsi 8.12.2006 antamallaan päätöksellä Maija-Liisa Lahtisen hovioikeuden tuomiota koskevan valituslupahakemuksen.

5. Maija-Liisa Lahtinen, asiamiehenään OTT Kari Uoti, haki vuoden 2010 alussa hovioikeuden lainvoiman saaneen tuomion purkamista. Lahtinen perusteli purkuhakemustaan sillä, että jutussa todistaja ollut Pekka Paavola tuomittiin 31.12.2009 annetulla Helsingin käräjäoikeuden lainvoiman saaneella tuomiolla perättömästä lausumasta. Lahtisen purkuhakemuksen mukaan hänen oikeudenkäyntinsä ei täyttänyt oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia.

6. Korkeimman oikeuden enemmistön mukaan Paavolan todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta Helsingin hovioikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoi lisäksi, että purkuhakemuksessa esitetyt seikat eivät osoita, että Lahtinen ei olisi saanut osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

7. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

8. Korkeimmasta oikeudesta saamani tiedon mukaan päätös ei ole ennakkopäätös, joten sitä ei julkaista KKO:n kotisivuilla, KKO:n vuosikirjassa tai Finlexissä. Koska kysymys on kuitenkin erittäin merkittävästä ja myös aika merkillisestä päätöksestä, on ratkaisu syytä julkistaa kokonaisuudessaan.

9. Korkeimman oikeuden päätös nro 1599(H2010/35) löytyy tästä.

10. Minusta KKO:n enemmistön perustelut ovat monilta osin yllättävät. Perusteluissa on ensinnäkin sivuutettu tyystin pro et contra -metodin mukainen eri suuntaan puhuvien seikkojen ja näkökohtien erittely. Tuomionpurun puolesta puhuvat seikat, joita tapauksessa on, kuten vähemmistön perusteluista hyvin ilmenee, olemassa, on sivuutettu enimmistön perusteluissa kokonaan ja tuotu esiin yksinomaan seikkoja, joiden on katsottu osoittavan, ettei Paavola antama perätön lausuma ole voinut vaikuttaa olennaisesti kavallusjutun lopputulokseen.

11. Suorastaan kummalliselta vaikuttaa hinku, jolla enemmistö on päättänyt ratkaista itse eli siis itse asiassa ensimmäisenä ja samalla viimeisenä oikeusasteena koko kavallussyytteen Paavolaa vastaan ajetussa oikeudenkäynnissä esiin tulleiden uusien seikkojen perusteella.

12. Laki kuitenkin lähtee siitä, että lainvoimainen tuomio voidaan purkaa syytetyn (ja tuomitun) eduksi muun muassa silloin, jos todistaja on tahallansa antanut perättömän lausuman, jonka voidaan otaksua vaikuttaneen tuomion lopputulokseen. (OK 31:8:n 2 kohta). Asiassa on selvää, että Pekka Paavola on antanut Maija-Liisa Lahtisen jutussa antanut tahallaan perättömän lausuman. Tuomion purkamiseksi ei tällöin vaadita, että purkuasiassa pitäisi olla niin sanotusti täysi näyttö siitä, että väärä vala on vaikuttanut ratkaisevasti jutun lopputulokseen, niin kuin korkeimman oikeuden enemmistö näyttää perusteluissaan tosiasiallisesti edellyttäneen. Lain mukaan riittää, että perättömän lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen, mitään muuta ei siis vaadita.

13. Itse ymmärrän ja hyväksyn vähemmistön perustelut, joissa todetaan, että kavalluksesta puheena olevassa tapauksessa tuomitseminen edellyttää, että kysymys varojen omistusoikeudesta ei ole ole tulkinnanvarainen, vaan niin selvä, että kavallusrikoksen edellyttämä anastustahallisuus täyttyy M-L. Lahtisen jättäessä varat ilmoittamatta Urpo Lahtisen omaisuutena peruskirjoituksessa.

14. Vähemmistön perusteluissa sanotaan edelleen näin:

Kysymystä varojen omistusoikeudesta ei ole selvitetty riita-asiana tuomioistuimessa. Siihen on otettu esikysymyksenä kantaa kavallusoikeudenkäynnissä, lähemmin vasta hovioikeudessa. Varojen siirtämisessä pankkitilille toisen nimiin tai määrättäväksi voi olla kysymys lahjoituksesta, ellei olosuhteista ilmene, että toimenpiteellä on ollut jokin muu tarkoitus. Olennainen merkitys on varojen luovuttajan tarkoituksella ja siitä esitetyllä näy-

töllä. Käsillä olevaan tapaukseen näyttäisi liittyvän monenlaisia pyrkimyksiä ja vaikuttimia, jotka koskevat toisaalta Lahtisen puolisoiden yhteisiä suunnitelmia ja toisaalta ulkoisia tapahtumia, kuten vireillä olevaa pesänjakoa.

15. Paavolan roolista vähemmistön perusteluissa todetaan seuraavaa:

Pekka Paavola on Urpo Lahtisen asiainhoitajan ominaisuudessa keskeisessä asemassa etsittäessä selvitystä siihen, mikä tarkoitus varojen siirtämisellä ulkomaille ja erityisesti niiden siirtämisellä Maija-Liisa Lahtisen nimiin UBS:iin on ollut. Paavolan täytyy olla selvillä myös siitä, miksi Urpo Lahtisen kuolinpesää ei tammikuussa 1995 UBS:issa käydyssä neuvottelussa ilmoitettu tilin omistajaksi. Paavolan todistajanlausunto, joka on sittemmin

todettu osin perättömäksi, koskettelee kavalluksen esikysymysten osalta olennaisia tosiseikkoja.

Paavolan rooli siinä tapahtumaketjussa, jonka perusteella syyte Maija-Liisa

Lahtista vastaan on nostettu ja jonka perusteella hänet on tuomittu, on siis ol

lut keskeinen. Paavolan perättömän lausuman voidaan olettaa vaikuttaneen

tuomion lopputulokseen.

16. Tämän olisi minusta pitänyt riittää tuomion purkamiseen ja asian palauttamiseen joko käräjäoikeuteen tai hovioikeuteen käsittelyn jatkamiseksi. On huomattava, että vähemmistö ei olisi mainitulla näytöllä vielä hylännyt syytettä, vaan olisi vain saattanut asian jatkokäsittelyyn, jolloin suullisessa käsittelyssä olisi otettu vastaan uusi näyttö ja arvioitu sen vaikutukset asian lopputuloksen kannalta.

17. KKO:n enemmistö on kuitenkin päättänyt ottaa jutun ohjat täysin itselleen ja tutkinut tavallaan koko syyllisyyskysymyksen uudelleen. Perusteiksi ovat kelvanneet perättömän lausuman antamiseen syyllistyneen Pekka Paavolan eräät muut lausumat. Tälle menettelylle KKO:lla ei ole minusta ollut oikeusturvaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä vaarantamatta edellytyksiä. KKO on itse asiassa riistänyt Maija-Liisa Lahtiselta oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jossa olisi punnittu vastakkain jutussa aiemmin eli enne purkuhakemusta esitettyä ja sen jälkeen esille tullutta uutta oikeudenkäyntiaineistoa. Miksi KKO:n enemmistö on halunnut niin päättäväisesti "tappaa" jutun, vaikka edellytykset tuomion purkamiselle ja asian saattamiselle uudelleen käsiteltäväksi ovat olleet olemassa? Tämä jää arvailujen varaan.

18. Hämmennystä herättää myös enemmistön nuiva suhtautuminen väitteeseen, jonka mukaan M-L. Lahtinen ei ole saanut mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Outoa on jo se, että enemmistö on kaikesta päätellen antanut palttua ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännölle. Kuten vähemmistön perusteluista ilmenee, ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut, että syyksilukevaa tuomiota ei ole ihmisoikeussopimusta rikkomatta lupa kokonaan tai ratkaisevissa määrin perustaa todisteeseen, jonka vastaanottamista on rasittanut todisteen luotettavuuteen liittyvä merkittävä puutteellisuus.

19. On selvää, että avaintodistajan perätön lausuma tietyistä seikoista on merkittävä asia ja todistajan koko kertomuksen luotettavuutta alentava seikka. KKO:n enemmistö on nähnyt perusteluissaan paljon vaivaa mitätöidäkseen Paavolan antaman perättömän lausuman merkityksen, mutta vähemmistön perustelut ovat minusta myös tässä suhteessa paljon vakuuttavammat.

20. Ihmetystä herättää, että enemmistö ei edes viittaa ihmisoikeustuomioistuimen sanottuun praksikseen. Samanalaista hämmennystä aiheuttaa myös se, että enemmistö on sivuuttanut myös KKO:n omat ennakkopäätökset, joissa on ollut esillä nimenomaan kysymys perättömästä lausumasta lainvoimaisen tuomion purkuperusteena. KKO:n vähemmistö sen sijaan viittaa ennakkopäätökseen KKO 1997:193, jossa on otettu se kanta, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää näytön vastaanottamisen ja todistusharkinnan suorittamista uudelleen, jos tuomion saatua lainvoiman ilmenee, että jutussa kuultu keskeinen todistaja on antanut perättömän lausuman. Mainittu vuoden 1997 ratkaisu koski riita-asiaa. Silloin kun on kysymys ankaraan rangaistukseen päätyneestä rikostuomiosta, tilanteen eli tuomion purkamisen ja asian uudelleen käsittelyn pitäisi olla selvempi.

21. Kun KKO:n päätös on syntynyt niukimmalla mahdollisella äänierolla (3-2), olisi saattanut olla hyvinkin mahdollista, että jos asia olisi ratkaistu jossakin toisessa KKO:n kokoonpanossa, hovioikeuden tuomio olisi olisi purettu ja asia saatettu uudelleen käsiteltäväksi. Olen joskus ehdottanut, että viisijäsenisessä jaostossa äänin 3-2 syntynyt ratkaisu olisi syytä saattaa KKO:n vahvennetun kokoonpanon eli 11-jäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Näin olisi syytä menetellä nimenomaan silloin, kun asiassa on kysymys rikostuomion purkamisesta ja peruskokoonpano on katsonut äänin 3-2, ettei hakemukseen ole aihetta suostua.