391. Oikeuskansleri Jonkka pesi, vastoin hovioikeuden tuomiota, ex-ministeri Koskista puhtaaksi syyttömyysolettaman rikkomisesta

Motto:

Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi (Jesaja 1:18)

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi tänään ratkaisunsa noin vuosi sitten hänelle Johannes Koskisen menettelystä oikeusministerinä tekemäni kirjoituksen johdosta. Asia liittyy Alpo Rusin Suomen valtiota vastaan ajamaan vahingonkorvausjuttuun. Tämän vuoksi aluksi yhteenveto Rusin vahingonkorvauskanteen käsittelystä puheena olevalta osin.

2. Oikeusministeri Johannes Koskinen lausui 12.6.2003 eli päivä valtionsyyttäjän Alpo Rusin vakoiluepäilyä koskevan syyttämättäjättämispäätöksen johdosta antamassaan lehtihaastattelussa, että "on todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä märin on syyllistytty tavallisen tekoon".

3. Alpo Rusi nosti 2.9.2006 Suomen valtiota vastaan vahingonkorvauskanteen, jonka hän perusti osaksi asian esitutkinnan yhteydessä tapahtuneeseen tietovuotoon ja osaksi Johannes Koskisen edellä mainittuun lausuntoon.

4. Rusi katsoi Koskisen rikkoneen lausunnollaan yhtä kaikkein merkittävintä ihmisoikeutta eli ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa tarkoitettua syyttömyysolettamaa. Johannes Koskiselle varattiin tilaisuus tulla oikeudenkäynnissä kuulluksi, mutta hän ei käyttänyt tuota oikeutta hyväkseen eikä saapunut oikeuteen.

5. Helsingin käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 8.11.2007 Johannes Koskisen ministerinä käyttäneen puheena olevaa haastattelua antaessaan julkista valtaa ja rikkoneen edellä siteeratulla lausumallaan syyttömyysolettamaa. Käräjäoikeus piti Koskisen lausuntoa ihmisoikeussopimuksen vastaisena Alpo Rusiin kohdistuneena vahingonkorvausperusteen muodostavana viranomaisen virheellisenä menettelynä. Muun muassa tällä perusteella käräjäoikeus katsoi valtion olevan korvausvelvollisen Rusille ja velvoitti valtion maksamaan Rusille korvausta henkisestä kärsimyksestä ja vahingosta, joita kesken esitutkinnan tapahtunut tietovuoto oli Rusille aiheuttanut. Korvaussumma oli yhteensä 70 000 euroa.

6. Helsingin hovioikeus, jonne Suomen valtio valitti, ratkaisi asian antamallaan tuomiolla (22.10.2009) vahingonkorvauksen perusteen osalta samalla tavalla kuin käräjäoikeuskin. Perusteluinaan hovioikeus lausui puheena olevilta osalta seuraavaa:

"Valtioneuvoston jäsenen antama haastattelulausuma

7. Hovioikeus katsoo, kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 3.2.3., että silloisen oikeusministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 on ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministerin asiana ei ole ollut ottaa kantaa yksittäiseen

rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaan hänellä on ollut velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta kannanottonsa suhteen.

8. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeuskäytännössä on pidetty julkisen vallan käyttönä myös sellaisia viranhoitoon liittyviä toimenpiteitä, joissa ei ole ollut kysymys mistään muodollisesta päätöksentekomenettelystä, mutta joilla on ollut tosiasiallisesti vaikutuksia kansalaisen asemaan. Hovioikeus katsoo, että ministerin asemaan liittyvä merkittävyys ja näkyvyys ja tehtävien laaja-alaisuus huomioon ottaen kaikkia valtioneuvoston jäsenen toimia omalla toimialallaan, mitkä toimet ovat omiaan vaikuttamaan yksittäisen kansalaisen asemaan, on pidettävä edellä kerrotussa säännöksessä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä.

9. Selvää on, että haastattelulausumaa on Koskiselta pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Kysymyksessä olevan Koskisen menettelyn on katsottava tapahtuneen julkista valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Valtion viranomaisen on siten katsottava menetelleen virheellisesti haastattelulausuman suhteen. Valtio on velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viran-omaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

Vahinko

Yleistä

10. Vahingonkorvauslain 5 luvussa on säädetty korvattavasta vahingosta. Asiassa on kysymys asianomaisena ajankohtana voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä (412/1974) tarkoitetusta henkilövahingosta sekä saman luvun 6 §:ssä (412/1974) tarkoitetusta henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeus toteaa, että sanotuissa vahingoissa on kysymys toisiinsa nähden erityyppisistä vahingoista ja myös niiden korvausvastuun edellytykset poikkeavat toisistaan. Sen vuoksi korvausvelvollisuus niiden osalta on, toisin kuin käräjäoikeus on korvauksen määrännyt, määrättävä kummastakin erikseen. "

------

11. "Valtion korvausvastuu henkisestä kärsimyksestä oikeusministeri Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman perusteella edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan ensinnäkin menettelyn objektiivisen puolen osalta, että lausuman antaminen

on kunniaa loukkaava tai sen kaltainen teko. Hovioikeus katsoo, että julkisesti esitetty perusteeton vihjaus toisen syyllistymisestä lainvastaiseen toimintaan on tyypillisesti kunniaa loukkaavaa menettelyä. Koskisen käräjäoikeuden tuomion kohdassa 3.2.3 yksilöity lausuma on siten objektiivisessa suhteessa perusteltua katsoa Rusin kunniaa loukkaavaksi.

12. Niin kuin edellä on todettu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden edellytyksenä on tahallinen rikos. Koskinen ei ole tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi ei tässä asiassa - oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvasta syyttömyysolettamasta johtuen - voida ottaa kantaa siihen, onko Koskinen syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Hovioikeus katsoo edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2008:10) tarkoitetun perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan johtavan siihen, ettei valtion korvausvelvollisuuden edellytyksenä voida pitää sen selvittämistä, onko Koskinen syyllistynyt Rusin kunniaan kohdistuneeseen rikokseen. Kun kysymys on valtion viranomaisen menettelystä, valtion korvausvastuu on harkittava pelkästään edellä mainittujen objektiivisten seikkojen perusteella eli sen mukaan, miten ja millaisin seurauksin Koskisen lausuma todellisuudessa on ilmennyt. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 4.4.2.2, että valtio on velvollinen korvaamaan Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman johdosta Rusille aiheutuneen henkisen kärsimyksen. "

13. Hovioikeus piti kohtuullisena korvauksena Rusille aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä

20 000 euroa, jonka se velvoitti valtion Rusille korvamaan. (Lisäksi hovioikeus velvoitti valtion suorittamaan tietovuoden johdosta korvaukseksi Rusille kipuun ja särkyyn verrattavana henkisenä kärsimyksenä 7 000 euroa).

Kantelu oikeuskanslerille

14. Toin kirjoituksessani 26.1.2010 oikeuskanslerille esiin, että ex-oikeusministeri Koskisen menettelyn tutkimista ei ole syytä jättää tähän, vaan oikeuskanslerin tulisi perustuslain mukaisesti ottaa asia tutkittavakseen. Lausuin, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perusteluissa todettu oikeusministerin menettely loukata julkisessa haastattelulausunnossa keskeistä ihmisoikeutta välittömästi sen jälkeen kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen asianomaista vastaan nostamatta, ei ole sopivaa.

15. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, miten oikeusministeri Johannes Koskisen sanottua lausumaa on arvioitava ministerin virkavastuun kannalta ja onko Koskinen menettelyllään mahdollisesti syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen tai johonkin muuhun virkarikokseen.

16. Pyysin oikeuskanslerilta selvitystä myös siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden johdosta regressioikeuttaan Koskisen osalta.

17. Oikeuskanslerille saapui 25.1.2010 myös Alpo Rusin muun muassa samaa asiaa koskeva kantelukirjoitus. Näiden molempien johdosta oikeuskansleri pyysi 5.2.2010 kansanedustaja Johannes Koskiselta kanteluasioiden tutkimiseksi tarpeellisen selvityksen. Ilmeisesti oikeuskansleri on ratkaissut myös Rusin kantelun tänään, minulla ei tietoa tuon ratkaisun sisällöstä.

Johannes Koskisen selvitys

18. Selvityksessään 31.3.2010 Johannes Koskinen kertoi, että Ilta-Sanomat teki valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken syyttämättäjättämispäätöksen julkaisemispäivänä puhelimitse kiertohaastattelun kolmelle ministerille. Kysymykset olivat: ”1) Onko suojelupoliisin toiminta ollut mielestänne kaikin osin asianmukaista? 2) Mitä mieltä olette valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken antamasta päätöksestä?” Jälkimmäiseen kysymykseen antamansa vastauksen alussa Koskinen oli lehden mukaan todennut: ”Se on riippumattoman syyttäjän tekemä päätös ja vaikuttaa sinänsä perustellulta”. Lyhyt haastattelulausunto jatkui sillä tavoin kuin edellä on todettu.

19. Koskisen mukaan vastauksen muotoilu viittasi siihen, että Jukka Rusin myöntämät teot olivat puhelinhaastattelussa nimenomaisesti esillä. Vastauksessa ei väitetty Jukka Rusin tai Alpo Rusin syyllistyneen rikokseen eikä loukattu mitenkään syyttömyysolettamaa. Näyttö ”sinänsä lainvastaisesta toiminnasta” koski Jukka Rusin tunnustamaa työnantajansa asiakirjojen luovutusta. Jos haastatteluteksti olisi tullut tarkistettavaksi, Koskinen olisi lisännyt siihen nimenomaisen maininnan Jukka Rusista. Passiivimuoto ei kuitenkaan leimannut Alpo Rusia lainvastaisesti toimineeksi, sillä juttukokonaisuudessa erot veljesten toimissa ja myös kuulustelulausunnoissa kävivät selvästi ilmi. Kyseessä olevaa Ilta-Sanomien kirjoitusta ei esitetty vahingonkorvausoikeudenkäynnissä tuomioistuimelle. Koskiselle varattiin lukuisten muiden henkilöiden tavoin tilaisuus tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä. Koska Koskisella ei ollut mitään kerrottavaa itse pääasiasta eikä hän voinut ”aavistaa ihmeellisiä väitteitä Ilta-Sanomien ko. jutun tulkinnoista, jo prosessiekonomisista syistä vastaajan puolella” hänen paikalletuloaan ”ei pidetty tarpeellisena”.

20. Selvityksessään Koskinen edelleen totesi, että käräjäoikeus ei lainkaan perustellut, miksi hänen lyhyttä haastattelulausumaansa tulisi tulkita kielen normaalin merkityssisällön vastaisesti. Koskisen mukaan käräjäoikeus jätti täysin noteeraamatta, että kysymykset ja vastaukset koskivat sekä Jukka Rusin että Alpo Rusin toimia. Tuomioistuin ei tuomiossaan perustellut, miksi haastattelulausumassa todettu ”lainvastainen toiminta” tarkoittaisi syyllistymistä rikokseen tai miksi haastattelulausuman passiivimuotoilu lainvastaisesta toiminnasta tarkoittaisi Alpo Rusia, kun valtionsyyttäjä Rautakosken tutkimassa syyteharkinta-asiassa oli kysymys kahden henkilön toiminnasta. Selvityksessään Koskinen pyytää oikeuskansleria arvioimaan, millaisia huolellisuusvaatimuksia tuomioistuinten tulee noudattaa välttääkseen perusteettomasti vihjaamasta toisen syyllistymiseen lainvastaiseen toimintaan.

Oikeuskanslerin ratkaisu (dnro OKV/109/1/2010)

"5. 1 Johannes Koskisen menettelyn arviointia

(21) Otsikolla ”Ministerit siunaavat Supon toiminnan” 12.6.2003 julkaistun Ilta-Sanomat lehden artikkelin mukaan Johannes Koskiselle ja eräille muille tapahtuma-aikaisille ministereille esitettiin vastattaviksi seuraavat kysymykset:

1) ”Onko Suojelupoliisin toiminta ollut mielestänne kaikin osin asianmukaista?”

2) ” Mitä mieltä olette valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken antamasta päätöksestä?”

(22) Oikeusministeri Koskisen vastaus on lehteen kirjattu näin:

1) ”Poliisi on nähdäkseni tehnyt kattavaa työtä. Sen tehtävänähän on maanpetosrikosten ja vastaavien selvittäminen. Tutkimusten vuotaminen on hankala asia ja tällaisten vuotokohtien tutkiminen on vaikeaa. Lain mukaan esitutkinnan aineistosta pitää antaa tietoa tutkinnan

eri osapuolille. Tämä saattaa edellyttää, että jatkossa tullaan miettimään menettelytapoja ja sitä, miten toimitaan.”

2) ”Se on riippumattoman syyttäjän tekemä päätös ja vaikuttaa sinänsä perustellulta. On

todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kyllä sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen vakoilurikokseen. Päätöksestä ei näy suorasti, mikä on kanta tavallisen tavallisen vakoilurikoksen määritelmien täyttymisestä. Periaatteessa vanhentuneeseenkin rikokseen voidaan ottaa kantaa, mutta se on syyttäjän käytännöstä kiinni.”

(23) Kun arvioidaan Johannes Koskisen menettelyä ja sen moitittavuutta, on lähtökohtaisesti kiinnitettävä huomiota siihen objektiivisesti havaittavaan seikkaan, että hänen lausumakseen kirjatussa haastattelussa ei mainita kenenkään syyllistyneen laissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon. Syyttömyysolettaman sisältö on se, että jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen (EIS 6 art. 2 kappale). Vaikka syyttömyysolettama puhuu ”rikoksesta syytetystä”, ulottuu sen vaikutus oikeuskäsittelyä laajemmalle, aina viranomaisten julkisuudessa esittämiin syyllisyyttä koskeviin kannanottoihin asti (tulkinnasta tarkemmin esim. Matti Pellonpää: Euroopan ihmisoikeussopimus. Talentum 2005 s. 413-419).

(24) Koskisen lausuma ei viittaa nimenomaisesti Alpo Rusiin eikä suoranaisesti edes siihen, että joku yksilöity henkilö olisi ylipäänsä syyllistynyt rikokseen. Tosin asiayhteydessään lausuma on mahdollista ymmärtää niinkin, että siihen sisältyisi epäsuorasti syyttömyysolettaman loukkaus, koska siinä puhutaan lainvastaisesta menettelystä ja rikoksen vanhentumisesta. Mutta tällöin kysymys on pikemmin lukijan tulkinnasta, joka edellyttää haastattelun asettamista yhteyteen muun kyseistä vakoiluepäilyä koskevan tiedon kanssa, kuin Koskisen lausumasta sellaisenaan.

(25) Selvityksensä mukaan Koskinen oli viittauksella lainvastaiseen toimintaan tarkoittanut Jukka Rusin tunnustamaa työnantajansa asiakirjojen luovutusta, ”mikä on selvästi ollut ainakin työsopimuslain vastaista”. Toteamuksella rikoksen vanhentumisesta Koskinen kertoo halunneensa viitata valtionsyyttäjän johtopäätökseen: ”Mahdolliset muut lievemmin rangaistavat teot ovat vanhentuneet eikä syyteharkinnan suorittaminen niiden osalta ole enää mahdollista.” Koskinen kertoo siten nojautuneensa vain asiakirjoista ilmenneisiin tietoihin. Käytettävissä olevan aineiston perusteella ei voida osoittaa, että Koskinen olisi tarkoittanut jotakin muuta kuin hän selvityksessään on kertonut. Vielä on kuitenkin pohdittava sitä, onko hän ollut – erityisesti oikeusministerin asema huomioon ottaen – varomaton antaessaan yksittäistä rikosasiaa koskevan sellaisen haastattelun, joka on ymmärrettävissä syyttömyysolettaman loukkaukseksi.

(26) Palautan tässä yhteydessä mieliin aikaisemman Koskisen oikeudenkäyntiasioiden julkista

kommentointia koskeneen ratkaisuni, jonka annoin 28.1.2008 (Dnro 195/1/05) Jyrki Virolaisen kantelun johdosta. Siinäkin oli kysymys haastattelulausumien antamisesta yksittäisistä rikosasioista. Tuolloisessa kantelussa Virolainen viittasi myös nyt kysymyksessä olevaan Koskisen haastatteluun, mutta mainitussa päätöksessäni en voinut tätä asiaa silloin arvioida, koska sen käsittely oli tuomioistuimessa vireillä. Asian tultua nyttemmin lainvoimaisesti ratkaistuksi, voin tässä soveltuvin osin viitata siihen argumentointiin, jota päätöksessäni 28.1.2008 Dnro 195/1/05 esitin (oikeuskanslerin kertomus 2008 s. 69 – 77). Tuolloin punnitsin ja arvioin muun muassa yhtäältä sananvapauden sekä toisaalta lainkäytön riippumattomuuden ja oikeudenkäynnin asianosaisten oikeusturvan kannalta niitä oikeudellisesti merkityksellisiä vaaroja, joita oikeusministerin asemassa olevan henkilön yksittäisten rikosasioiden julkisesta kommentoinnista saattaa aiheutua.

(27) Nyt kysymyksessä oleva Koskisen haastattelulausuma on voitu ymmärtää – ja on tosiasiallisesti ymmärrettykin – syyttömyysolettaman vastaiseksi, vaikka sitä ei sellaiseksi olisi tarkoitettukaan. Lausuma on jälkikäteen arvioiden ollut objektiivisesti tarkastellen ainakin väärinkäsityksille altis ja siinä mielessä varomaton.

(28) Vastaavalla tavalla kuin päätöksessäni 28.1.2008 Dnro 195/1/05 totesin, voin todeta tässäkin tapauksessa, että oikeusministerin asemassa olevan valtioneuvoston jäsenen on perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä lausuessaan arvioita konkreettisista lainkäyttöasioista ja rikostutkinnoista julkisuudessa.

5.2 Vahingonkorvauksen takautumisoikeuden käyttäminen

(29) Siltä osin kuin Virolaisen kantelussa pyydetään selvitystä siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden osalta regressioikeuttaan Johannes Koskisen osalta, pyysin oikeusministeriöltä selvitystä asiasta.

(30) Oikeusministeriön selvityksessä 2.3.2010 todetaan mm. seuraavaa:

”Oikeusministeriö päätti 15.12.2009, ettei valtio hae muutosta Helsingin hovioikeuden

tuomioon. Tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen arvioitiin, antaako tuomio aihetta jatkotoimiin. Entinen oikeusministeri Koskinen ei ollut asianosaisena oikeudenkäynnissä. Koskisen ei ole todettu syyllistyneen asiassa rikokseen, mikä lähtökohtaisesti on kärsimyksen korvattavuuden edellytyksenä. Hovioikeuden ratkaisussa ei myöskään millään tavoin ole eritelty, miltä osin henkisestä kärsimyksestä tuomittu 20 000 euron korvaus perustuu Koskisen menettelyyn. Näin ollen Koskisen mahdollisen korvausvastuun toteutuminen edellyttäisi käytännössä takau- tumiskanteen nostamista.

(31) Valtion takautumisoikeutta koskevassa asiassa sovellettavaksi tulevan vahingonkorvaus- lain 4 luvun nojalla on epävarmaa, voitaisiinko Koskisen katsoa olevan asiassa valtiolle korvausvelvollinen. Vaikka niin katsottaisiinkin, valtiolle tulevan korvauksen määrä ei todennä- köisesti ylittäisi takautumiskanteen nostamisesta valtiolle aiheutuvia kustannuksia. Näillä pe- rusteilla oikeusministeriö päätyi siihen, ettei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä toimenpiteisiin mainittujen valtion maksettavaksi tuomittujen korvausten perimiseksi.”

(32) Totean, että kyseisessä vahingonkorvausasiassa toimivaltaiset viranomaiset eivät ole vahingonkorvauksen regressioikeutta koskevan asian käsittelyssä menetelleet lainvastaisesti tai lakiin perustuvan harkintavaltansa ylittäen. Virolaisen kantelu ei tältä osin anna aihetta toimenpiteisiin.

5.3 Toimenpiteeni

(33) Lähettämällä jäljennöksen tästä päätöksestäni saatan päätöksessä edellä kohdassa 5.1 esittämäni näkökohdat Koskisen tietoon.

(34) Muilta osin minulla ei ole aihetta toimenpiteisiin. Koskisen tuomioistuinten menettelyn arviointia koskevan pyynnön johdosta totean, että ei ole ilmennyt aihetta puuttua riippumatto-

mien tuomioistuinten toimi- ja harkintavallan rajoissa antamaan tuomioon.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Osastopäällikkö

Esittelijäneuvos Risto Hiekkataipale"

--------

Oikeuskanslerin päätöksen arviointia

36. Oikeuskanslerin päätös on suppea, niukasti perusteltu ja sisällöltään sangen hämmentävä.

En oikein näe saneeni yksiselitteistä tai tyhjentävää vastausta esittämääni pääkysymykseen.

37. Ymmärrän, että oikeuskansleri katsoo Johannes Koskisen olleen haastattelulausunnossaan varomaton. Tämä todetaan edellä kappaleissa 27 ja 28. Ainoana toimenpiteenään Jonkka kuitenkin katsoi aiheelliseksi saattaa mainitun käsityksensä Koskisen tietoon. No, ylimpien laillisuusvalvojien omaksuman hieman omalaatuiselta vaikuttavan käsitteistön "toimenpide" valossa myös Koskisen ratkaisua voitaneen pitää moitteena tai - kuten oikeusasiamies Jääskeläinen totesi eilisessä Pekka Hallbergia koskevassa päätöksessään - "arvosteluna." Tai ehkä sittenkin Koskiselle nyt lausuttu oikeuskanslerin "käsitys" on arvoasteikossa himpun verran "arvostelua" lievempi kannanotto. Seuraavaksi tulisi sitten kai moite jne. - Hieman tuppaa hymyilyttämään koko tämä "sanktioiden" ääretön ankaruus!

38. Pyysin kantelussani oikeuskanslerin kantaa erityisesti siihen, oliko ministeri Koskisen mahdollisesti syytä epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tästähän tunnetaan rikoslaissa kahta tyyppiä: a) tuottamuksellinen ja b) tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen. Lisäksi on laissa on kriminalisoitu virka-aseman väärinkäyttäminen ja törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen.

39. Kuten sanottu, minusta tuntuu, että en saanut oikeuskanslerilta vastausta kysymykseeni. Toki päätöksen perustelujen rivien välistä on luettavissa, että Jonkan mukaan Koskisen ei voida epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Mutta kunnon perusteluja ei päätöksessä esitetä. Miksi ei? Ehkä siksi, että niitä ei ole kerta kaikkiaan ollut!

40. Nyt tullaankin päätöksen kaikkein hämmästyttävimpään kohtaan. Vaikka sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat tuomioissaan yksimielisesti ja lainvoimaisesti katsoneet, että Johannes Koskisen menettely oli selkeä virassa tehty syyttömyysolettaman loukkaus, Jonkka suoraan sanoen viittaa asiallisesti ottaen kintaalla näille tuomioille ja niiden perusteluille. Hän ei tunnu antavan tuomiolle minkäänlaista arvoa.

41. Tämä on minusta hyvin outoa! Näin nimenomaan sen vuoksi, että aiemmin oikeuskansleri on katsonut, että sitä, mitä riippumaton tuomioistuin on ratkaisussaan todennut, hän ei voi lähteä jälkikäteen toisin arvioimaan. Tässä Koskisen tapauksessa oikeuskansleri on ottanut toisenlaisen kannan ja oikein kunnolla.

41a. Aiemmin oikeuskansleri Jaakko Jonkka on ollut suhtautumisessa riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuihin hyvin pidättyväinen. Hän on kirjoittanut asiasta laajan artikkeli "Oikeuskansleri tuomioistuinten valvojana" (Professori Juha lappalainen juhlakirja, 2007, ss. 167-198). Siitä muutama poiminta:

- Laillisuusvalvoja ei voi muuttaa tuomioistuinten kuten ei muidenkaan viranomaisten ratkaisuja eikä voi antaa myöskään näille määräyksiä (s. 170);

- Pääsääntönä voidaan sanoa, että laillisuusvalvojat ottavat valvonnassaan kantaa menettelyllisiin kysymyksiin ja perus- ja ihmisoikeutena turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiseen (s. 173);

- Tuomioistuimen ratkaisuun, myös tuomioon voidaan puuttua, jos sinä havaitaan lainvastaista. Tällöin on kuitenkin huomattava, että laillisuusvalvojan ei tule astua tuomioistuimen rooliin ja ryhtyä tästä näkökulmasta arvioimaan tehtyä tuomiota. Käräjiä ei käydä uudelleen laillisuusvalvojan pöydän ääressä. Kantelija, joka odottaa laillisuusvalvojan muuttavan hänelle epämieluisaa tuomiota, joutuu tyytymään vastaukseen: Oikeuskansleri ei puutu tuomioistuimen toimi- ja harkintavaltansa puitteissa tekemiin ratkaisuihin (s. 176);

- Jotta laillisuusvalvojan puuttuminen riippumattoman tuomioistuimen asiaratkaisuun olisi perusteltua, pitää kyse olla jostakin enemmästä kuin "huonosta tulkinnasta". Puuttuminen edellyttää, että virhe on ilmenen (s. 177);

- Tuomioistuimen valvonnassa on sovitettava yhteen kaksi perustuslain tasoista vaatimusta. Yhtäältä on kunnioitettava tuomioistuimen riippumattomuutta. Toisaalta on pyrittävä huolehtimaan valvonnan uskottavuudesta ja tehokkuudesta....Törmäyskurssille mainitut kaksi vaatimusta voivat periaatteessa joutua sillin, kun laillisuusvalvonta astuu tuomiovallan ydinalueelle eli puututtu tuomion sisältöön. Tiedossani ei kuitenkaan ole ainuttakaan tapausta, jossa tuomioon olisi puututtu muutoin kuin selvän virheen johdosta (196).

42. Oikeuskansleri Jonkka on, vastoin hovioikeuden lainvoimaisesta tuomiota, hyväksynyt Johannes Koskisen selvityksessään esittämän venkoilun. Jos kyse olisi asianajajasta, pitäisin entisenä tuomarina Koskisen venkoilua tietynlaisena kverulointina. Koskisella on tässä asetelmansa toki ollut oikeus sanottuun venkoiluun. Sen sijaan ihmettelen suuresti sitä, että oikeuskansleri on, kun käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut puhuvat aivan päinvastaista, mennyt tuollaisen selityksen hyväksymään.

43. Jokainen järkevästi ajatteleva ihminen ymmärtänee, että Koskisen selityksessä on vahvasti niin sanotusti astian makua hänen väittäessään, että hän tarkoittikin lausunnollaan yksinomaan Juka Rusia, ei siis lainkaan Alpo Rusia. Pidän selvänä, että Koskinen tarkoitti ensisijaisesti juuri Alpo Rusia, sillä Jukka Rusihan oli koko jupakassa vain jonkinlainen sivu- tai pikkutekijä kaikkien huomion kohdistuessa nimenomaan Alpo Rusiin. Oikeuskanslerin olisi toki pitänyt ymmärtää, että siitä seikasta, ettei Koskisen lausumassa, samoin kuin käräjäoikeuden tuomiossa, ole yksilöity asianomaisia henkilöitä, ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, etteikö Koskinen olisi joka tapauksessa tarkoittanut molempia Rusin veljeksiä.

44. Minun on mahdotonta ymmärtää, miksi asia on käännetty, oikeastaan yritetty kääntää, siihen, että kun Koskisen lausumassa ei mainittu ketään henkilöä nimeltä, kyseeseen ei voisi tulla syyttömyysolettaman loukkaus. Asiayhteyshän on kuitenkin päivänselvä: syyttämättäjättämispäätös oli tehty sekä Jukka että Alpo Rusista eikä Koskinen ollut lausunnossaan erottanut Alpo Rusia pois arviointinsa piiristä. Väitän, että asiayhteys on niin selvä ja kiistaton, että jokainen on ymmärtänyt, keitä Koskinen on lausumallaan tarkoittanut.

45. Oikeuskanslerin kannanoton voi ymmärtää vain siten, että hän on ollut haluton tarkemmin selvittämään, oliko Koskisen syytä epäillä syyllistyneen hovioikeuden lainvoimaisen tuomion perusteluissa todetulla syyttömyysolettamaa loukanneella lausumallaan virkavelvollisuuden rikkomiseen. Kun Koskinen oli lausumaa antaessaan ministeri, kyseeseen olisi tullut ministerivastuuprosessi perustuslakivaliokunnan käsittelyineen ja niin edelleen. Sitä oikeuskansleri ei ole halunnut "jostakin syystä" käynnistää.

46. Luulen, että juuri tämän takia oikeuskanslerin päätöksessä käytetään sellaisia hyvin epämääräisiä sanontoja kuin "lausuma ei viittaa nimenomaisesti Alpo Rusiin eikä suoranaisesti edes siihen, että joku yksilöity henkilö olisi ylipäätänsä syyllistynyt rikokseen" tai "pikemminkin lukijan tulkinnasta." Eräänlaisena huipentuma eli kliimaksina on syytä mainita päätöksen toteamus, jonka mukaan "käytettävissä olevan aineiston perusteella ei voida osoittaa, että Koskinen olisi tarkoittanut jotakin muuta kuin hän selvityksessään on kertonut."

47. Oikeuskanslerin "käytettävissä" on kuitenkin ollut myös hovioikeuden lainvoimainen tuomio. Tuossa tuomiossa, joka on perustunut jo käräjäoikeuden suullisessa ja välittömässä istunnossa vastaanotettuun laajaan ja hovioikeudessa uudelleen perusteellisesti puituun ja tuomiossa erinomaisen hyvin punnittuun aineistoon, päädyttiin yksimielisesti ja yksiselitteisesi siihen, että Koskisen lausuma on syyllisyysolettaman vastainen. Tämän käytettävissä olevan aineiston oikeuskansleri on kuitenkin "jostakin syystä", jota päätöksessä ei kerrota, sivuuttanut tyystin ja perustanut ratkaisunsa, niin kuin näyttää, yksinomaan Koskisen jälkikäteen antamiin venkoileviin selityksiin. - Peräti merkillistä, jos minulta kysytään!

48. Sillä seikalla, että Koskinen ei ollut tuomioistuinkäsittelyssä itse asianosaisena, ei ole asian eli epäillyn virkavelvollisuuden tutkimisen kannalta merkitystä. Ei liioin sillä, että käräjäoikeus ja hovioikeus ovat antaneet Koskisen syyllisyysolettaman rikkomista koskevan lausuntonsa tuomion perusteluosassa. Vaikka katsottaisinkin, ettei sanottu lausuma sitoisi oikeusvoimaisesti mahdollisessa rikosprosessissa, sillä on tietenkin erittäin merkittävä todistusvaikutus; paljon suurempi kuin ministerin jälkikäteisillä selityksillä.

49. Vaikka sitä ei oikeuskanslerin päätöksessä todeta, voidaan perustellusti olettaa, että oikeuskansleri on ollut syyttömyysolettaman rikkomisen osalta asiallisesti eri mieltä kuin käräjäoikeus ja hovioikeus lainvoimaisessa tuomiossaan. Kuitenkin riippumattomien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden antamat ratkaisut perustuvat asianmukaisessa ja osin suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä vastaanotettuun ja punnittuun aineistoon, oikeuskanslerin ratkaisu sen sijaan yksinomaan "laillisuusvalvojan pöydän ääressä" tapahtuneeseen asiakirja-aineiston selailuun ja hieman kevyiltä vaikuttaviin fasadiperusteluihin. Viittaan siihen,, mitä oikeuskansleri Jonkka on itse lausunut edellä kappaleessa 41 a lausunut juhlavasti periaatteesta, jonka mukaan laillisuusvalvoja ei puutu voi eikä saa puuttua tuomion sisältöön muutoin kuin selvän virheen takia.

50. Johannes Koskinen ei siis osallistunut - ei ehkä ylimielisyyttään välittänyt osallistua - Alpo Rusin korvausoikeudenkäynnissä kuulluksi, vaikka hänelle tarjottiin siihen lain edellyttämällä tavalla mahdollisuus. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö Johannes Koskisen oikeuskanslerille esittämä selvitys ja siitä ilmenneet seikat olisi olleet tiedossa jo mainitussa oikeudenkäynnissä, näin ainakin hovioikeuskäsittelyssä. Valtion asiana oli tietenkin kiistää Rusin korvauskanteen peruste Koskisen lehtilausunnon johdosta ja tässä tarkoituksessa valtion puolelta tuotiin esiin ne seikat, joihin Koskinen on selvityksessään oikeuskanslerille vedonnut. Valtiota edusti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tunnetusti pätevä asianajaja Aarno Arvela. Kyllä hän toi myös Johannes Koskisen mainitun lehtilausunnon oalta esiin kaiken sen, mitä tuotavissa oli.

51. Kuten edellä jo totesin, aikaisemmin oikeuskansleri on säännönmukaisesi aina katsonut, ettei hän voi lähteä jälkeenpäin arviomaan tuomioistuimen tuomiolla ratkaistua asiaa tai arvioimaan tuomion perustelujen asianmukaisuutta tai oikeellisuutta., ks. ed. kappale 41 a. Perusteluina on tällöin viitattu tuomioistuinten riippumattomuuteen ja siihen, että asia on selvitetty asianmukaisesti toimeenpannussa oikeudenkäynnissä. Nyt tästä perusperiaatteessa näyttäisi jotenkin piketun. Toki tätä ei sanota ratkaisussa suoraan, vaan ikään kuin kiemurrellen, mutta asiallisesti tästä kuitenkin näyttäisi olevan kysymys.

52. Kun hovioikeus on lausunut, että Johannes Koskinen oli ministerinä loukannut syyttömyysolettamaa, on Jonkka "veivannut" asian niin, että Koskisen tarkoituksena ei hänen oman selityksensä mukaan, jota Jonkka on pitänyt uskottavana, ollut loukata, vaikka hänen lausumansa on saattanut antaa sellaisen vaikutelman. Eikö tässä ole selkeä puuttuminen siihen, mitä lainvoimaisessa tuomiossa on lausuttu?

53. Oikeuskansleri on ikään kuin ryhtynyt Koskisen puolustajaksi tai ainakin vankaksi ymmärtäjäksi tilanteessa, jossa Koskinen ei ole itse edes kannellut oikeuskanslerille hovioikeuden tuomion oikeellisuudesta! Kantelijoina ovat olleet Alpo Rusi ja allekirjoittanut, mutta me emme ole tietenkään moittineet ja kannellet hovioikeuden tuomiosta, vaan ministeri Johannes Koskisen syyttömyysolettamaa loukkaavasta menettelystä!

54. Meillä on nyt olemassa Johannes Koskisen syyttömyysolettamasta kaksi aivan erilaista ratkaisua. Toisaalta käräjäoikeuden ja hovioikeuden lainvoimaiseen tuomioon perustuva ratkaisu, joka on syntynyt perusteellisen oikeudenkäynnin tuloksena ja jossa myös kuultavaksi kutsutun Johannes Koskisen esittämät näkökohdat on tuotu valtion asiamiehen toimesta prosessissa selkeästi esille. Toisaalta taas valtioneuvoston oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan tuloksena eli pelkkään asiakirja-aineistoon perustuva kanta, joka perustuu suurelta osin Koskisen kirjallisessa selityksessään esittämiin väitteisiin, jotka esitettiin valtion asiamiehen toimesta jo mainitussa korvausoikeudenkäynnissä.

55. Aiemmin vakiintuneen doktriinin mukaan oikeuskansleri ei tutki tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla arvioitua näytön harkintaa tai lainsoveltamista, ellei sitten ole syytä epäillä, että rikostuomiota rasittaisi jokin kantelu- tai purkuperuste tai tuomio muutoin olisi selvästi virheellinen, ks. edellä kappale 41 a. Kantelussa ei ole ollut kyse rikostuomiosta, vaan normaalista siviili- eli riita-asian tuomiosta, jossa lainvoimaisella tuomiolla ratkaistuun yksittäiseen kysymykseen eli Koskisen todettuun syyttömyysolettamaan oikeuskansleri on nähnyt tarpeelliseksi puuttua ja arvioida sitä toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus. Oudoksun, olisivatko puurot ja vellit menneet niin sanotusti hieman sekaisin?

56. Kuten sanottu, meillä on nyt olemassa kaksi eri versiota sanotusta syyttömyysolettamasta ja sen rikkomisesta. Kumpaa kantaa on siis idettävä oikeampana, hovioikeuden lainvoimaiseen tuomioon perustuvaa kantaa, jonka mukaan ministeri oli rikkonut syyttömyysolettamaa, vai oikeuskanslerin asiallisesti päätöksessään omaksumaa kantaa, jonka mukaan syyttömyysolettamaa ei ollut rikottu tai ettei sitä olisi ainakaan ollut tarkoitus rikkoa, vaikka syntynyt vaikutelma saattoi olla toinen? Minun arvioinnissani vaakakuppi painuu kyllä selvästi hovioikeuden tuomion oikeellisuuden kannalle. Pitäisikö Suomen valtion nyt hakea korkeimmalta oikeudelta lainvoiman saaneen hovioikeuden tuomion purkamista sanotulta osin ja vedota hakemuksessaan kruununjuristin päätökseen?

57. Toistan vielä, että kantelijana ei olut Johannes Koskinen, vaan Alpo Rusi ja allekirjoittanut, emmekä me kannelleet siitä, että hovioikeuden anottu ratkaisu olisi syyttömyysolettaman oalta ilmeisen väärin ratkaistu. Siitä ei kannellut myöskään Koskinen, mutta selvityksessään hän alkoi vängätä asiaa tähän suuntaan. Miksi hän ei tullut puolustamaan näkökantaansa jo käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen, jonne hän oli asianmukaisella tavalla kutsuttu kuultavaksi?

58. No niin, tällaista tämä suomalainen laillisuusvalvonta sitten käytännössä on - yllätyksiä täynnä! Tästä Koskisen tapauksesta saatiin jälleen kerran erinomainen todiste. Ministereitä ei saada vastuuseen edes perustuslain ja ihmisoikeuksien rikkomisesta, ei vaikka kyseinen rikkomus olisi jo todettu tuomioistuimen lainvoimaisessa tuomiossa, vaan asiaa aletaankin vängätä laillisuusvalvonnassa aivan uusiin puihin.

59. Minusta Johannes Koskisen tapaus on periaatteelliselta kannalta paljon vakavampi tapaus kuin konsanaan pääministeri Matti Vanhasen jääviystapaus. Vanhasen menettelyä lähdettiin tutkimaan oikein "kissojen ja koirien kanssa" perusteellisessa KRP:n yömyöhä-kuulusteluissa, mutta Koskisen tuomioon perustuva menettely haluttiin painaa villaisella. Kuitenkin Koskisen menettelystä aiheutui valtiolle selkeä vahingonkorvausvastuu, Vanhasen menettelystä ei. Olisiko ministerin puoluekanta vaikuttanut asiaan, tiedä häntä.

60. Ministeriä ei kohdannut myöskään minkäänlainen vahingonkorvausvastuu, kuten oikeuskanslerin ratkaisusta ilmenee. Oikeusministeriö ei ole suoraan sanottuna viitsinyt ryhtyä perimään Koskiselta edes osaa sitä summasta (20 000 euroa), mikä valtio velvoitettiin Johannes Koskisen syyttömyysolettaman loukkauksen johdosta Alpo Rusille korvaamaan. Ministeri pääsi tältäkin osin kuin se kuuluisa koira veräjästä, onkohan sen koiran nimi muuten "Johannes"?

61. Jos vastaavanlaisen töppäilyyn olisi syyllistynyt tavallinen pienipalkkainen virkamies, niin varsin todennäköistä olisi olut, että oikeusministeriö olisi huolehtinut visusti siitä, että kyseiseltä virkamieheltä olisi peritty sentilleen häneen osuutensa valtion maksettavaksi tuomitusta määrästä. Mutta kun korvausvastuu oli ministerin aikaansaannosta, löivät ministeriön virkamiehet takaisinperinnän läskiksi. Kukapa sitä entistä esimiestään lähtisi korvausvaateella kovistelemaan!Ja oikeuskansleri sen kun seuraa katseellaan, että harasoo vaan, pojat!

365. Poliittisia oikeusprosesseja

Nyt mua vierähän linnasta linnahan...

1. Entinen venäläinen öljymiljardööri Mihail Hodorkovski todettiin tänään syylliseksi kavallukseen häntä vastaan nostetussa toisessa oikeudenkäynnissä Moskovassa. Hodorkovskia kohdeltiin oikeudessa kuin varallista rikollista ainakin: hänet tuotiin oikeuteen käsiraudoissa ja pantiin lasikoppiin seuraamaan tuomion lukua.

2. Tuomion mukaan Hodorkovski ja hänen yhtiökumppaninsa Platon Lebedev myivät omaan laskuunsa satoja miljoonia tonneja Yukos-yhtiönsä öljyä vuosina 1998–2003. Koko tuomion ja rangaistusten julistaminen kestää vielä useita päiviä. Hodorkovski aikoo valittaa tuomiosta. -

3. Vaikka venäläiset oikeusprosessit ovat muun muassa sikäli paheksuttavia, että Venäjällä tuomioistuimet eivät ole käytännössä riippumattomia poliittisen vallan käyttäjistä, ei Venäjällä kuitenkaan syyllistytä tuomioita julkistettaessa samanlaiseen salamyhkäisyyteen kun Suomessa. Meillähän tuomiot annetaan kaikissa merkittävissä jutuissa aina kirjallisina kansliatuomiona asianomaisen tuomioistuimen (KKO, hovioikeudet, käräjäoikeudet) kansliasta, josta asianajajat ja syyttäjät käyvät tuomion kiltisti noutamassa. Suomessa tuomarit eivät halua tai rohkene tulla tuomiota julkisessa tilaisuudessa julistamaan, mikä on varsin outo ja kansainvälisesti vertailussa poikkeuksellinen käytäntö. Oikeudenkäynnin julkisuus edellyttäisi toki myös tuomioiden julkista julistamista.

4. 47-vuotias Hodorkovski suorittaa parhaillaan aiempaa, kahdeksanvuotista tuomiotaan vuoden 2005 oikeudenkäynnistä. Hän olisi vapautumassa ensi vuonna, mutta nyt on arveltu, että uusi tuomio voi pitää hänet vankilassa vuoteen 2017 asti.

4a. On arveltu, että Venäjä saattaisi vaihtaa Hodorkovskin "kuoleman kauppiaana" tunnettuun venäläiseen asekauppiaaseen Viktor Boutiin, jonka Thaimaa luovutti jokin aika sitten Yhdysvaltoihin. USA syyttää Boutia seiden myynnistä diktaattoreille ja useille konfliktialueille. Venäjän mukaan Boutin luovutus on laiton. Boutin luovutus USA:han on Venäjälle kiusallinen, sillä Boutin on arveltu voivan paljastaa, että hänellä on ollut puuhilleen Venäjän viranomaisten tuki

5. Moskovalaisen oikeusistuimen ulkopuolelle kerääntyi tänään satoja mielenosoittajia, joiden huudoissa vaadittiin vapautta Hodorkovskille ja vankilaa pääministeri Vladimir Putinille. Poliisi pidätti useita mielenosoittajia.

6. Hodorkovskin itsensä mukaan valtio, joka tuhoaa parhaat yhtiönsä ja luottaa vain byrokratiaan sekä tiedusteluvoimiinsa on sairas.

7. Hodorkovskin tukijoiden mukaan oikeudenkäynnit ovat Kremlin vastaisku miljardöörille, joka muun muassa tuki oppositiopuoleita Putinin presidenttikaudella ja jonka vaikutusvalta alkoi kasvaa liialliseksi.

8. Pääministeri Putin ei edes yritä peitellä tuomitsevaa suhtautumistaan Hodorkovskiin.

–Varas kuuluu vankilaan, totesi Putin Hodorkovskiin viitaten tv-lähetyksessä viime viikolla. Putin "ennakoi" selvin sanoin Hodorkovskin tuomiota sanomalla, että "tuomioistuin tulee tuomitsemaan H:n vankeuteen rikoksistaan.

9. Hodorkovskin asianajajan mukaan viimeistään tämän lausunnon jälkeen oli selvää, että Putin painostaa oikeuslaitosta tuomitsemaan Hodorkovskin. Putin on kiistänyt väitteen.

10. Venäjän presidentti Medvedev ("Robin") halusi ilmeisesti näpäyttää Putinia ("Batmania") sanomalla, että valtion viranomaiset eivät saisi saisi puuttua riippumattoman tuomioistuimen päätöksiin. Venäjän presidentin vaalit käydään runsaan vuoden kuluttua; tämä selittänee Medvedevin ja Putinin hienoista keskinäistä nokittelua.

11. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan oikeuden päätös oli pettymys, mutta ei yllätys.

–Tuomari olisi ollut sankari, jos hän olisi antanut vapauttavan tuomion, sanoi ihmisoikeusaktiivi Lyudmila Alexeyeva.

-----

12. Putin ajaa tuomioistuimia painostavilla ja itse asiassa myös halventavilla lausunnoillaan jopa ohi Suomen entisen oikeusministeri Johannes Koskisen. Johannes nimittäin tyytyi kommentoimaan tuomioistuimien ratkaisuja vasta niiden antamisen jälkeen ja kehottamaan toisinaan hävinnyttä osapuolta valittamaan tuomioista, jota ministeri itse piti vääränä. Selvää tuomioistuimen riippumattomuuden epäkunnioittamista toki tämäkin.

13. Alpo Rusin tapauksessa Johannes Koskinen rikkoi puolestaan syyttömyysolettamaa antamalla ymmärtää, että syytteistä vapautunut Rusi oli kyllä syyllinen lievempään vakoiluun, josta hänet pelasti tuomiolta ainoastaan syyteoikeuden vanhentuminen.

14. Helsingin käräjäoikeus ja myöhemmin Helsingin hovioikeus katsoivat Johannes Koskisen sanotun lausuman olevan ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa edellytetyn syyttömyysolettaman vastainen. Tämä oli toinen peruste, jolla valtio velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta Alpo Rusille.

15. Olen saattanut hovioikeuden tuomion tämän vuoden alussa oikeuskanslerille ja pyytänyt häntä selvittämään, syyllistyikö Koskinen sanotulla syyttömyysolettaman rikkomisellaan, josta siis on olemassa tuomioistuimen lainvoimainen tuomio, ministerinä virkavelvollisuutensa rikkomiseen.

16. Oikeuskansleri ei ole vielä ratkaissut asiaa. Ilmeisesti odotellaan, että Koskisen menettelyä koskeva syyteoikeus ehtisi vanhentua, jolloin oikeuskansleri voisi pestä kätensä asian jatkokäsittelyn eli syytteen nostamisen suhteen. Sitä paitsi tässähän ovat tulossa muutaman kuukauden kuluttua eduskuntavaalit, joissa Koskinen on ehdokkaana; eihän kanteluasiaa voida ennen vaaleja tietenkään ratkaista!

17. Edellistä Johannes Koskisesta tekemääni kantelua, joka siis koski tuomioistuimien riippumattomuusperiaatteen rikkomista, oikeuskansleri Jonkka hautoi reilut kaksi vuotta ennen kuin antoi päätöksensä, joka oli melkoisen monimerkityksellinen.

-----

18. Mutta palatkaamme vielä hetkeksi itäisille maille.

Viikko tai pari sitten pidettiin Valko-Venäjälllä presidentin vaalit, joiden puolueettomuus on asetettu kansainvälisten vaalitarkkailijoiden raporteissa sangen kyseenalaiseksi. Vaalitulosten julistamisen jälkeen Minskissä oli suuri mielenosoitus, jonka yhteydessä valtaa pitävän presidentin Alexander Lukashenkon miliisit pidättivät lähes kaikki muut presidenttiehdokkaat. Lukashenkon päävastaehdokas Vladimir Nekljajev vangittiin ja mukiloitiin pahan päiväisesti. Myöhemmin Valko-Venäjän KGB kävi noutamasta hänet sairaalasta, jonne N:n omaiset olivat vieneet presidenttiehdokkaan. Nekljajevin terveydentilasta ja olinpaikasta ei ole annettu tietoa eikä edes hänen lääkäriään ole päästetty tapamaan vankia. Minskissä liikkuu huhuja, joiden mukaan Nekljajev olisi kuollut.

19. Vladimir Nekljajevin tytär kutsui tänään koolle kynttilämielenosoituksen Eduskuntatalon eteen. Mielenosoituksessa vedottiin myös toisen presidenttiehdokkaan Andrei Sannikovin puolesta. Hänetkin pahoinpideltiin ja vangittiin. Valko-Venäjän KGB on vanginnut viime päivien aikana ehdokkaiden tukijoita. Tällä hetkellä pidätettynä on 23 oppositiopoliitikkoa, aktivistia ja toimittajaa, mutta lista pitenee joka päivä.

20. Eduskuntatalon eteen kerääntyneet mielenosoittajat vetosivat suomalaisiin kansanedustajiin ja europarlamentaarikkoihin, jotta nämä tekisivät kaiken mahdollisen vangittujen nopean vapauttamisen puolesta. Hämärtyvässä illassa portaille asetetut kynttilät muodostivat tekstin: SOS BELA RUSS.

----

21. Ukrainassa puolestaan entinen pääministeri Julia Tymoshenko on asetettu syytteeseen korruptiossa. Syytöksen taustalla on viime helmikuussa Ukrainan uudeksi presidentiksi valittu Viktor Janukovitsh, joka hävisi edelliset presidentinvaalit Ukrainan oranssi vallankumouksen seurauksena Viktor Justsenkolle.

22. Ukrainan parlamentissa harrastetaan silloin tällöin railakkaita paini- ja nyrkkeilymatseja ja maan poliittiselle kulttuurille ovat ominaisia myös edestakaisin sinkoilevat korruptiosyytökset. Julia Tymoshenko syytti pääministerinä ollessaan Janukovitshin kannattajia korruptiosta ja nyt on sitten Janukovitshin vuoro esittää samoja syytöksiä Tymoshenkolle.

-----

23. Oikeuden tai laillisuuden käyttäminen poliittisen vallan välikappaleena ei ole ollut tuntematonta myöskään Suomessa. Tästä yhtenä esimerkkinä mainittakoon ns. Irakgate-skandaali tai Irak-vuoto, jonka seurauksena istuva pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutui vuoden 2003 kesäkuussa eroamaan virastaan.

24. Puuttumatta mainittuun Irag-gate -tapaukseen tai Irak-vuotoon tässä yhteydessä tarkemmin voidaan vain aprikoida, selvisikö Irakgate-arvoitus sittenkään lopullisesti ja kuka oikeastaan valehteli vaalitentissä. Pääministeri Jäätteenmäki jätettiin puolustuksessaan myös johtamassaan puolueessaan yksin, jolloin hän pääsi laukomaan eduskunnassa tilannettaan pahentavia sammakoita: "puhun niin totta kuin osaan" ja "asiakirjat tulivat minulle yllättäen ja pyytämättä."

25. Tarkoittiko Jätteenmäki sanoa, että hän puhuu "niin totta kuin voi"? Lähetettiinkö salaisiksi luonnehditut asiakirjat, joista Jäätteenmäki olisi ilmeisesti saanut oppositiojohtajana UM:ltä muistion, jos vain olisi osannut tätä pyytää, todellakin hänen tekemättä aloitetta niiden saamisesta? Tätä pohdittaessa on kannattaa muistaa, että nuo asiakirjat lähetettiin Jäätteenmäelle tasavallan presidentin kansliasta presidentin neuvonantajan Matti Mannisen toimesta.

26. Toimiko Matti Manninen sitten omasta aloitteestaan? Tätä pohdittaessa on syytä muistaa, että Anneli Jäätteenmäen vaalivoitto ja tulo pääministeriksi oli presidentti Tarja Haloselle silmiinpistävän mieluinen asia ja että Halonen oli Suomen Irak-kannanoton ja -politiikan suhteen selkeästi eri linjoilla kuin Bushin kanssa USA:ssa neuvotellut pääministeri Paavo Liponen.

27. Irakgate oikeudenkäynnissä Matti Manninen, joka oli erotettu presidentin neuvonantajan tehtävästään kesäkuussa 2003, tuomittiin sakkoon. Sen sijaan Anneli Jäätteenmäkeen kohdistunut syyte hylättiin, koska oikeuden päätöksen mukaan pyyntö toimittaa kiinnostavaa materiaalia ei toteuttanut yllytystä virkasalaisuuden rikkomiseen eikä näyttöä tahallisesta taivuttamisesta ollut esitetty.

221. Se vanha vainooja

Vanha vainooja - oikeesti?

1. YLE Uutisten aamu-tv:n ykkösuutisena oli tänään juttu "Oikeuskansleri selvittää Johannes Koskisen Rusi-kommentteja." Uutinen lähetettiin telkkarista kymmenkunta kertaa puolen tunnin väliajoin.

2. Toimittaja Päivi Happosen uutisjutussa kerrottiin, että oikeuskansleri selvittää, rikkoiko entinen oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) lakia, kun hän kommentoi Alpo Rusiin kohdistunutta vakoilututkinta. Koskinen puolestaan arvostelee kovin sanoin Helsingin käräjäoikeutta ja hovioikeutta, sanotaan jutun ingressissä. Näin uutispätkän, jossa vakavailmeinen Johannes Koskinen saapasteli eduskunnan käytävällä odottelevan toimittajan juttusille haastattelua varten.

3. Uutisjutusta ilmeni, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei ole ottanut Koskisen menettelyä tutkittavakseen viran puolesta, vaan asian johdosta on tehty kaksi kantelua oikeuskanslerinvirastoon. Tonen näistä kanteluista on allekirjoittaneen tekemä. Päätin julkistaa sen blogissani samana päivänä, jolloin lähetin kantelukirjelmäni oikeuskanslerin virastoon. Kantelukirjelmäni tai oikeastaan selvityspyyntö löytyy blogista 213/26.1.2010. Lehtitietojen mukaan toisen kantelun kyseisestä asiasta oikeuskanslerille on tehnyt Alpo Rusi asiamiehensä avustamana.

4. Olen huomannut, että asioiden julkistaminen on keino, jolla voidaan saada hieman "vipinää" viranomaisten toimintaan. Muutoin kantelut, selvityspyynnöt yms. aloitteet ja esitykset voivat hautua helposti pitkiksi ajoiksi vihreän veran alle. Minulla on tästä kokemusta muun muassa erästä toista oikeusministeri Johannes Koskista koskevan asian yhteydessä. Tein vuonna 2005 silloin vielä ministerinä hallituksessa istuneesta Koskisesta kantelun oikeuskanslerille siksi, että Koskinen puuttui ministerinä useissa tapauksissa tuomioistuinten ratkaisuihin jopa vielä keskeneräisissä ja lainvoimaa vailla olevissa asioissa. Tämä on tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sopimatonta, sillä nimenomaan hallitusvallan edustajien tulee kunnioittaa tuomioistuinten itsenäisyyttä ja riippumatonta. Tuon kantelun käsittely kesti oikeuskanslerinvirastossa lähes kolme vuotta, sillä vasta tammikuussa 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi asiassa päätöksensä. Sinä Koskinen sai kyseisestä menettelystään pyyhkeitä, vaikka oikeuskansleri ei toisaalta katsonut Koskisen rikkoneen lakia.

5. YLE-uutisten tämänaamuinen uutisjuttu noteerattiin näyttävästi myös Helsingin Sanomien verkkolehdessä (hs.fi). Uutisjutun tiimoilta on käyty Hesarissa aika vilkasta keskustelua (70 kommenttia), jossa mielipiteet pro et contra ovat jakautuneet aika tasaisesti. Keskustelusta huomaa, ettei ihmisillä ole kovinkaan paljon tietoa ja käsitystä siitä, mistä Koskisen menettelystä on kysymys: Hovioikeuden lainvoimaisen tuomion mukaan Koskinen menetteli lausuntoa antaessaan ihmis- ja perusoikeuksiin kuuluvan syyttömyysolettaman vastaisesti. Tällä perusteella valtio tuomittiin maksamaan Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä.

6. Monet HS:n kommentoijat ovat todenneet tunnepitoisesti, että Koskinen oli hyvä oikeusministeri ja että oikeusministerin tehtäviin nimenomaan kuuluu panna tuomioistuimet kuriin ja järjestykseen ja arvostella niiden toimintaa. Toimittaja Päivi Happosen näkemys on myös huomionarvoinen, sillä hän toteaa jutussaan, että Koskinen "tuli tunnetuksi oikeusministerinä, joka otti rohkeasti kantaa tuomioistuimien tekemisiin ja jopa ratkaisuihin." - Olipa haastateltavaa mairitteleva toteamus!

7. Yksi hs.fi:n tämänpäiväinen kommentti tänään jäi erityisesti mieleeni ja lämmitti sydäntä:

- Vai taas ollaan Johannes Koskisen kimpussa, samat vanhat vainoojat! Johannes Koskinen oli hyvä - oikeusministerinäkin!

Johannes Koskinen ilmeisesti yhtyy mainittuun näkemykseen, sillä hän kertoi pitävänsä tehtyjä kanteluja "kummallisina."

8. YLE-uutisten jutussa kerrotaan, että silloinen oikeusministeri kommentoi vuonna 2003 Rusin veljeksiin kohdistunutta vakoilututkintaa sen jälkeen, kun valtionsyyttäjä (Rautakoski) oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. "Koskinen totesi esimerkiksi, ettei jutussa löytynyt näyttöä törkeästä vakoilusta," mainitaan jutussa.

9. En tiedä, onko toimittaja ymmärtänyt, mistä Koskisen Rusi-lausunnossa oli kyse, vai mistä johtuu, että hän siteeraa Koskisen sanottua lausuntoa kovin puutteellisesti. Toimittaja on sivuuttanut kokonaan sen kohdan lausunnosta, josta syyttömyysolettaman loukkaus ilmenee. Kuten olen muun muassa blogissani 177/22.10.2009 kertonut, Johannes Koskinen sanoi haastattelussaan 11.6.2003 sanatarkasti näin:

- On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen rikokseen.

Kun YLE-uutiset siis ohitti uutisjutussaan olennaisen kohdan Koskisen lausunnosta, eivät uutisen näkijät ja kuulijat saneet totuudenmukaista kuvaa siitä, mistä asiassa oikeastaan oli kysymys. Uutisjutussa sanotaan, että oikeuskansleri tutkii nyt, rikkoiko Koskinen lakia, kun hän kommentoi vakoilututkintaa. Tutkinnan kommentoinnista sinänsä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan ministerin haastattelulausunnon sisällöstä; nämä ovat aivan eri asioita.

10. Johannes Koskinen selitti YLE-uutisten haastattelussa, että kun häneltä kysyttiin vuonna 2003 kommenttia valtionsyyttäjän päätöksen johdosta, niin hän oli vain yrittänyt kertoa toimittajille "kansankielellä", mistä oli kysymys. - Selitys ei kelpaa. Kyllä monta vuotta oikeusministerinä ja pitkälti toistakymmentä vuotta kansanedustajana toimineen juristin toki voi edellyttää käsittävän, ettei kansankielelläkään ole sentään lupa lausua millaisia päättömyyksiä tahansa. Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat myös tällä kannalla, sillä Alpo Rusin valtiota vastaan ajamassa jutussa on lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu, että Johannes Koskinen menetteli ministerinä virkatoimessaan syyttömyysolettaman vastaisesti. Kyseessä oli tuottamus, jonka perusteella valtio velvoitettiin suorittamaan korvausta Rusille.

11. YLE-uutisten jutussa halutaan kuitenkin kummastella oikeusasteiden yhtäpitäviä tuomioita. Uutisjutun mukaan käräjäoikeus ja hovioikeus ottivat kantaa ministerin lausumaan "hyvin poikkeuksellisella tavalla." Mitään omaa selitystä tälle näkemykselle ei jutussa esitetty. Uutistoimittajan ihmettely perustuukin yksinomaan Johannes Koskinen kummasteluun:

- Outoa on se, että minua henkilökohtaisesti ei kuultu asiassa. Ja aika kyseenalainen tulkintakin oli koko lausuman sisällöstä jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa uudelleen.

12. Koskinen ilmoitti pohtivansa jopa hovioikeuden tuomion purun hakemista korkeimmasta oikeudesta. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin katsoa oikeuskanslerin ratkaisun hänen lausuntoasiassaan. Oikeuskansleri Jonkka sanoi YLE-Uutisille, että hän pyrkii tekemään asiassa ratkaisun kevään aikana; sitä, minkä vuoden keväästä olisi kyse, oikeuskansleri ei täsmentänyt.

13. Hovioikeuden tuomio, joka koski siis ainoastaan valtion vahingonkorvausvelvollisuutta, on lainvoimainen, sillä valtio ja Rusi eivät pyytäneet valituslupaa KKO:lta. Asiaperusteilla tuomiota on ilmeisesti aika vaikea saada puretuksi, sillä purku tulee kysymykseen vain laissa (OK 31 luku 7 §) mainituilla perusteilla, muun muassa selvästi virheellisen lainsoveltamisen takia. Sen sijaan tuomion poistaminen menettelyvirheen perusteella eli siksi, ettei Koskista ole kuultu jutussa, voisi olla mahdollista, jos Koskiselle ei ole varattu asianmukaista tilaisuutta tulla kuulluksi. OK 31:1:n mukaan tuomion poistamista kuulemisvirheen perusteella voi hakea paitsi jutun asianosainen, myös henkilö, jota ei kuultu ja joka kärsii haittaa tuomiosta. En tiedä, onko valtio käyttänyt sillä periaatteessa olevaa regressioikeutta ja vaatinut Koskiselta sitä osaa vahingonkorvauksesta, joka valtio tuomittiin korvaamaan Alpo Rusille Koskisen menettelyn johdosta. Mutta koska Koskisen on tuomion mukaan katsottu menetelleen vastoin syyttömyysolettamaa, olisi hänellä tällä perusteella tarvittava intressi tuomiovirhekantelun tekemiseen.

14. Tähänastisessa oikeuskäytännössä ei vastaavanlaisissa vahingonkorvausjutuissa ole tietääkseni edellytetty virheellisestä menettelystä vastuussa olevan virkamiehen henkilökohtaista kuulemista. Kuulemisen osalta on pidetty riittävänä, että virkamiehelle, jota ei ole haastettu vastaajaksi juttuun, on varattu tilaisuus tulla jutussa kuulluksi. En tunne Rusi-jutun käsittelyn yksityiskohtia, mutta minulle on jäänyt käsitys, että Johannes Koskiselle olisi varattu Helsingin käräjäoikeudessa tilaisuus tulla kuulluksi. Tällöin hän olisi voinut mennä oikeuden istuntoon joko itse tai valtuuttaa asiamiehen edustamaan oikeudenkäynnissä itseään. Saamani käräjäoikeuden tuomion kansilehdelle on kohtaan "Kuultavat" merkitty ne henkilöt, joille on varattu tilaisuus tulla kuulluksi, ja näiden henkilöiden joukossa mainitaan myös Johannes Koskisen nimi. Ainakin aikaisemmin vallalla olleen käytännön mukaan hovioikeuden, jonne käräjäoikeuden tuomiosta valitetaan, ei tarvitse sanotunlaisessa jutussa varata kuultavan asemassa oleville henkilöille enää eri tilaisuutta tulla kuulluksi, vaan asianomaisen henkilön on tullut huolehtia kuulluksi tulemisestaan hovioikeudessa omasta aloitteestaan. - Johannes Koskisella oli ollut OK 18 luvun mukaan oikeus osallistua väliintulijana Rusi-prosessiin ja hän olisi voinut hakea yhdessä valtion kanssa hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

15. Itse asiassa Johannes Koskisen edun ja oikeuden vaalimisesta ja tosiasiallisesta kuulemisesta Rusi-jutussa on huolehdittu valtion toimesta asianmukaisesti. Valtiota jutussa asiamiehenä edustanut asianajaja Aarno Arvela kiisti molemmat Rusin vahingonkorvauskanteen perusteet, siis sekä tietovuodon että Johannes Koskisen väitetyn syyttömyysolettaman vastaisen menettelyn. Koskisen ei siis tarvinnut palkata omaa asianajajaa valvomaan etuaan ja oikeuttaan. Luultavasti Johannes Koskinen on luottanut tähän asetelmaan ja katsonut oman kuulemisensa tarpeettomaksi. Koskinen on ollut tietoinen Rusi-jutusta ja sen sisällöstä, siis myös siitä, että korvauskannetta ajettiin osin hänen väitetyn tuottamuksensa perusteella. Koskinen on ehkä ajatellut, että hänen henkilökohtainen osallistumisensa juttuun herättäisi vain tarpeetonta huomiota, antaa Arvelan siis hoitaa juttu hissun kissun myös hänen osaltaan.

16. Aarno Arvela kuuluu niin sanottuihin huippujuristeihin, jotka ovat hoitanet monien poliitikkojen ja muiden julkkisten oikeusjuttuja. Mutta Suomessa huippujuristien kohtalona näyttää olevan hävitä useimmat julkisuudessa esillä olevat oikeusjuttunsa. Ansioistaan asianajajana Arvela vihitään tulevana keväänä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa kunniatohtoriksi; muita tunnettuja kunniatohtorin hatun saajia ovat muun muassa Pauliine Koskelo (KKO) ja kansanedustaja Jacob Söderman. Arvela on hattunsa ansainnut, mutta yksi seikka häntä koskevissa tiedekuntaneuvoston perusteluissa herätti hieman huomiota: "Arvela on yleisesti tunnettu rehellisenä ja osaavana asianajajana, jonka kiinnostus juridiikkaan on aina ollut aatteellisten pyrkimysten ohjaamaa." - Maininta asianajajan rehellisyydestä tuo helposti mieleen monenkirjavat advokaattivitsit. Onko asianajajien rehellisyys niin harvinaista, että rehellinen asianajaja ansaitsee tohtorin hatun? No, löytyy asianajajakunnasta toinenkin kunniatohtori: asianajaja Jukka Peltonen sai kunniatohtorin hatun niin ikään Helsingin yliopistosta joskus 10-15 vuotta sitten.

17. Oikeuskanslerin tehtävänä on nyt tutkia, miten Koskisen hovioikeuden lainvoimaisessa tuomiossa todettua menettelyä on arvioitava ministerin virkatoimilta edellytettävän laillisuuden kannalta. Onko kyseessä moitittava ja kenties lainvastainen menettely ja mitä johtopäätöksiä tästä olisi tehtävä. Antaa oikeuskanslerin nyt tutkia asiaa rauhassa, minulla ainakaan ei ole tässä tilanteessa minkäänlaista hoppua saada pikaista päätöstä kanteluuni.

18. Itse asiassa tein kanteluni siksi, että oikeuskansleri joutuisi tutkimaan asiaa. Minusta oikeuskanslerin olisi tullut puuttua viran puolesta Johannes Koskisen menettelyyn viimeistään heti sen jälkeen, kun hovioikeuden tuomio sai lainvoiman. Asian selvittäminen olisi voitu käynnistää jo aikaisemminkin, sillä Rusi-juttuhan ei itse asiassa koskenut Johannes Koskista henkilökohtaisesti. Mutta kun aika kuluu ja mitään ei tehdä ("kello käy, eikä Mäntyrantaa vielä näy"), vaan seisotaan vain ikään kuin "tumput suorina," on ministerin menettelyä koskeva syyteoikeuskin päässyt kenties vanhenemaan.

19. Johannes Koskinen on toki jo saanut "rangaistuksensa." Hänen uransa eduskunnan varapuhemiehenä katkesi reilut pari viikkoa sitten, kun eduskunta valitsi puhemiehensä. Toisen varapuhemiehen paikka kuuluu tässä eduskunnassa demareille, mutta demarit eivät "jostakin syystä" nimenneet kolme vuotta varapuhemiehenä toiminutta Johannes Koskista enää ehdokkaakseen. Siitä, miksi näin tehtiin, vaiettiin hienotunteisesti ja vedottiin ryhmässä toimeenpantuun "kierrätykseen." Minusta tuntuu, että demarit eivät olisi valinneet Koskista ehdokkaakseen, vaikka Eero Heinäluoma ei olisi halunnut Tarja Filatovin paikalle demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Luulen, että Koskinen olisi joka tapauksessa vaihdettu Tarja Filatoviin, joka nyt siis istuu nuijan varressa eduskunnan toisena varapuhemiehenä. Viittoilen blogiini 219/2.2.2010 "Puhemiehen vaali."

- Se vanha vainooja

kavala kauhia,

on kiivas kiukkuinen

ja julma hirmuinen...

214. Valtionsyyttäjä jälkiviisastelee

1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.

2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."

3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."

4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?

4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.

5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.

6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.

7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.

8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.

9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.

10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.

11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.

12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.

13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.

14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."

15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.

16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.

177. HO:n Rusi-tuomio: Oikeusministeri rikkoi julkista valtaa käyttäessään keskeistä perusoikeutta

Johannes Koskinen eduskunnan kyselytunnilla tänään

1. Suomen valtion suurlähettiläs Alpo Rusille niin sanotussa Stasi-jupakassa maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset alenivat tänään annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla nro 2718 (jutun diaarinumero S 08/172) 23 000 eurolla.

2. Helsingin käräjäoikeus, jossa Alpo Rusi nosti vuoden 2006 syksyllä vahingonkorvauskanteen valtiota vastaan, tuomitsi 8.11.2007 antamallaan tuomiolla valtion maksamaan Rusille korvaukseksi

1) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 20 000 euroa, ja

2) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa, kummatkin summat laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.10.2006 lukien.

Taloudellisesta menetyksestä 1-kohdassa tuomittu korvaus koostui niistä kustannuksista, joita Rusille aiheutui hänen pyrkiessään selvittämään, mistä häntä koskeva ja sittemmin aiheettomaksi osoittautunut rikosepäily vakoilusta DDR:n hyväksi putkahti salassapitomääräysten vastaisesti julkisuuteen jo esitutkinnan aikana.

3. Valtio, jonka asiamiehenä jutussa toimi asianajaja Aarno Arvela, valitti tuomiosta hovioikeuteen. Alpo Rusi, jonka asiamiehenä toimivat käräjäoikeudessa ja ilmeisesti myös hovioikeudessa asianajaja Zacharias Sundström ja varatuomari Olli Santanen, vastasi valitukseen. Helsingin hovioikeus ei tuomion mukaan toimittanut jutussa suullista pääkäsittelyä, vaan juttu ratkaistiin esittelymenettelyssä asiakirja-aineiston perusteella.

4. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että valtio velvoitettiin edellä 2 kohdassa kohdassa mainitun korvauksen asemesta suorittamaan Rusille korvauksena kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 7 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 20 000 euroa, molemmat määrät käräjäoikeuden tuomiossa mainittuine korkoineen. 2-kohdan osalta tuomittu korvaussumma siis aleni 23 000 eurolla. Kun käräjäoikeuden tuomio jäi 1-kohdan osalta pysyväksi, valtio joutuu maksamaan Rusille korvausta yhteensä 47 000 euroa korkoineen.

5. En puutu tässä tuomioon ja itse tapaukseen laajemmalti, vaan kommentoin ainoastaan paria mielenkiintoista seikkaa. Ensimmäinen koskee hovioikeuden tuomion perusteluja ja toinen tuomion kohtaa, jonka mukaan entisen oikeusministerin Johannes Koskisen todetaan toimineen julkista valtaa käyttäessään keskeisen perus- ja ihmisoikeuden eli syyttömyysolettaman periaatteen vastaisesti.

Tuomion perustelut

6. Helsingin hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, jonka jäseninä olivat laamanni Iiro Kartano ja hovioikeudenneuvokset Juha Paimela ja Veli Hokkanen sekä esittelijänä asessori Ari Siltama. Kun olen aiemmin myös tässä blogissa (ks. tunnisteella "tuomion perustelut") arvostellut usein eri tuomioistuinten päätösten perusteluja (myös KKO:n ennakkopäätösten), voin nyt välillä antaa tunnusta. sillä hovioikeuden tuomio on sangen hyvin ja ymmärrettävästi perusteltu. "Perusteluistaan tuomion tunnetaan", on johtotähti, joka Suomessa valitettavan usein unohdetaan. Hovioikeus on Rusi-tuomiossaan pitänyt tämän johtotähden kuitenkin kunniassa.

7. Hovioikeuden tuomiossa on riidanalaiset kysymykset on hyvin jäsennelty ja perustelut ovat avoimet ja seikkaperäiset, mutteivät kuitenkaan liian laajat ja rönsyilevät. Kuten Vaasan hovioikeuden presidenttinä 1970-luvulla toiminut Paavo Alkio on osuvasti todennut, hyvin kirjoitetussa tuomiossa ja sen perusteluissa ei sanota sanoa mitään liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Hyville perusteluille on ominaista pro et contra -tyyppinen pohdiskeleva ote, ja tämän vaatimuksen hovioikeuden perustelut myös aika hyvin täyttävät.

8. Perustelujen avoimuus ilmenee muun muassa siinä, että hovioikeus viittaa oikeuslähteinä avoimesti lakien esitöihin, KKO:n aikaisempiin prejudikaatteihin ja myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Usein jopa KKO vain mystisesti viitta "oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta ilmenevään kantaan" paljastamatta, mistä nimenomaisista ratkaisuista ja kirjoista tuo kanta ilmenee. Käräjäoikeudet käyttävät vielä nykyisinkin on katsottava - tyypisiä perusteluja ja viittaavat "asiakirjosta ilmenevää selvitykseen sekä siihen, mistä asiassa muutoin n käynyt selville." Maallikkokin ymmärtänee, että tuollaisissa perusteluissa ei itse sanota yhtään mitään; tuomioistuin käyttää näennäis- eli fasadiperusteluja pitääkseen tiedon yksinomaan itsellään, jottei sen ratkaisua ja perusteluja millään ilveellä kyettäisi riitauttamaan.

8a. Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä. Hovioikeus olisi voinut parantaa tuomionsa ymmärrettävyyttä laatimalla tuomionsa niin sanotun resiittipäätöksen muotoon. Tämä tarkoittaa sitä, että hovioikeus olisi kertonut tuomiossaan myös keskitetysti mitä asianosaiset olivat vaatineet käräjäoikeudessa ja millä perustella ja miten käräjäoikeus oli ratkaissut jutun. Nyt hovioikeus on käyttänyt ns. liitepäätösmetodia, jossa käräjäoikeuden tuomio on otettu sellaisenaan hovioikeuden tuomion liitteeksi. Lukijan on siis ratkaisuun perehtyessään silmäiltävä ja luettava rinnakkain kahta eri ratkaisua. Tämä on hieman vaivalloista jopa oikeusprosessien ammattilaisten kannalta.

Ex-oikeusministeri Johannes Koskisen osuus jutussa

9. Valtion vahingonkorvausvelvollisuus Rusille perustui sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden tuomion mukaan kahteen seikkaan: 1) tietovuotoon, eli Rusia koskeneen vakoiluepäilyn vuotamiseen salassapitomääräyksiä rikkoen poliisilta eli Supolta eri kanavia pitkin lehdistölle ja sitä kautta julkisuuteen ja 2) siihen, että silloinen oikeusministeri Johannes Koskinen oli 12.6.2003 kommentoinut Alpo Rusiin kohdistunutta rikostutkintaa valtionsyyttäjän (Jarmo Rautakoski) 11.6.2003 tekemän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen syyttömyysolettaman vastaisesti. Koskinen oli antanut lausumia oikeusministerinä ja lainopillisen koulutuksen saaneena, minkä vuoksi menettelyä oli pidettävä vakava, sanottiin Rusin kanteessa.

10. Tänään on tiedotusvälineissä on puhuttu yksinomaan tietovuodosta ja sen perusteella valtille langetetusta korvausvastuusta. Lehdistö on sivuuttanut tai "unohtanut" kokonaan toisen korvausperusteen eli syyttömyysolettaman loukkauksen. Tämä on jälleen yksi osoitus mediamme tasosta ja ammattitaidosta, joka ei näytä kummoiselta.

11. Syyttömyysolettama tarkoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan sitä, että jokaisesta rikoksesta syytettyä ja epäiltyä on pidettävä ja kohdeltava syyttömänä kunnes syyllisyys on laillisesti eli käytännössä tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla näytetty toteen. Syyttömyysolettaman voi oikeusvaltiossa kumota vain riippumaton tuomioistuin asianmukaisesti järjestetyssä rikosprosessissa. Syyttömyysolettama on tärkeimpiä perus- ja ihmisoikeuksia. Syyttömyysolettama koskee tuomioistuimien lisäksi myös muita viranomaisia, siis myös hallitusta ja sen ministereitä.

12. Kuka valtion edustajista tai virkamiehistä sitten syyllistyi syyttömyysolettaman rikkomiseen? Käräjäoikeus ja nyt hovioikeus antoivat tähän yksiselitteisen vastauksen: oikeusministerinä 2000-luvun alkupuolella toiminut Johannes Koskinen (sdp).

13. Mitä Johannes Koskinen sitten oikein teki? Käräjäoikeuden tuomiossa sanotaan ministeri Koskisen rikkoneen syyttömyysolettamaa seuraavalla haastattelulausunnollaan:

"On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen rikokseen".

14. Vaikka valtio advokaatti Arvela yritti selittää, että ministeri Koskinen ei tarkoittanut nimenomaan Alpo Rusia - jutussa epäiltiin myös Jukka Rusia - tämä selitys ei onnistunut käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa. Käräjäoikeus totesi, että Johannes Koskinen oli antanut lausumansa käyttäessään julkista valtaa ja että hän oli ottanut kantaa nimenomaan Alpo Rusin syyllisyyteen, vaikka valtionsyyttäjä oli päivää aiemmin katsonut syyteharkinnassaan, että näyttöä Alpo Rusin syyllisyydestä ei ollut olemassa ja asia oli Alpo Rusin osalta käsitelty loppuun kyseisellä valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksellä.

15. Käräjäoikeus totesi, että perustuslain 118 §:n mukaan virkamies, jollainen myös ministeri on, vastaa virkatoimista. Saman pykälän 3 momentin mukaan valtiolta voidaan vaatia korvausta virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen johdosta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö, siis myös valtio, on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Johannes Koskisenkin osalta Rusin korvauskanne perustui mainittuihin säännöksiin ja syyttömyysolettaman rikkomiseen. Syyttömyyysolettama on perusoikeus ja osa perustuslain 21 §:ssä säädettyä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

16. Helsingin hovioikeus oli samaa mieltä kuin käräjäoikeus. Myös hovioikeus päätyi siihen, että ministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 oli ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministeriön asiana ei ollut hovioikeuden tuomion mukaan ottaa kantaa yksittäiseen rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaa hänellä oli velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta. Hovioikeuden mukaan on selvää, että haastattelulausumaa Koskiselta oli pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Koskisen sanottu menettely oli siis tapahtunut julkistaa valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole hovioikeuden mukaan noudatettu. Valtio on hovioikeuden tuomion mukaan velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viranomaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

17. Hovioikeus totesi edelleen, että Johannes Koskinen ei ollut tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi jutussa - juuri syyttömyysolettamasta johtuen - ei voitu ottaa kantaa siihen, onko Koskinen kerrotulla lausumallaan syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Korvauksen tuomitsemiseen tällaisessa tapauksessa riittää hovioikeuden perustelujen mukaan se, että Koskisen lausuma oli objektiivisessa suhteessa Rusin kunniaa loukkaava; siis vaikka Koskisella ei olisi ollutkaan kunnianloukkauksen rikoksen edellyttämää tahallisuutta. Tässä kohdin hovioikeus viittaisi ennakkopäätöksestä KKO 2008:10 ilmenevään oikeusohjeeseen.

18. Valtio on siten tuomittu korvausvelvolliseksi entisen oikeusministerin yksityiselle henkilölle perusoikeuden rikkomisen johdosta aiheutetusta vahingosta. Tämän ja 1-kohdassa mainitun tietovuodon johdosta tuomittu korvaus henkisestä kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrän hovioikeus arvioi 20 000 euroksi erittelemättä, kuinka suuri osuus tästä

olisi Koskisen menettelyn aiheuttamaa.

19. Kysymys on sekä periaatteellisesti että käytännössä erittäin vakavasta asiasta. Tähänkin nähden on outoa, että suomalainen lehdistö on sivuuttanut tämän puolen Rusi-tuomiosta kokonaan! Haluaako media tieten tahtoen vaieta johtavan poliitikon, nyt eduskunnan varapuhemiehenä toimivan poliitikon ja entisen ministerin vahinkoa valtiolle aiheuttaneesta menettelystä, vai mistä oikein on kyse?

20. On aihetta esittää suora kysymys: Onko Johannes Koskisella enää edellytyksiä toimia oikeusvaltion parlamentin varapuhemiehenä? Puhemiehen samoin kuin varapuhemiehen tehtävä on tärkeimpiä luottamistoimia tässä valtakunnassa. Sen haltijalta voidaan kohtuudella edellyttää moitteetonta menettelyä. Vähimmäisvaatimuksiin kuuluu perustuslain keskeisimpien säännösten noudattaminen ja valtiovallan kolmijaon periaatteen kunnioittaminen. Hovioikeuden tuomion mukaan Koskisen toiminta oikeusministerinä ei ole kaikilta osin täyttänyt kyseisiä vaatimuksia.

21. Oikeusvaltion, jonka keskeisiä sääntöjä ja määräyksiä eli perustuslakia hän on julkista valtaa käyttäessään kahden tuomioistuimen tuomion mukaan rikkonut. Otin tämä puheeksi jo käräjäoikeuden tuomion jälkeen kirjoittamalla siitä mielipidekirjoituksen Hämeen Sanomiin, varapuhemies Johannes Koskisen kotikaupungin aviisiin. Koskinen vastasi kirjoitukseeni ja totesi, että hän ei aio erota, vaan odottelee hovioikeuden tuomiota.

22. Nyt olemme saaneet hovioikeuden tuomion. Voinkin taas kysyä, että mitä Te, Herra Eduskunnan Varapuhemies Koskinen, aiotte tehdä nyt? Aiotteko edelleen katsoa ja odottaa, että valtio valittaisi vielä KKO:een?

22a. Mitä sanoo tähän Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri? Halutanko tämäkin tapaus kaikessa hiljaisuudessa sillä kuuluisalla villaisella?

23. Johannes Koskinen ei ollut todellakaan sanotulla haastattelulausumallaan ensi kertaa pappia kyydissä. Hänen oikeusministerinä antamansa lausahduksensa eri asioista lähes viikoittain olivat 2000-luvun alussa yleinen puheen ja ihmetyksen aihe. Odoteltiin "viikon Koskista" eli sitä, mitä se ministeri Koskinen tällä viikolla aikoo laukoa medialle.

24. Minua otti niin sanotusti päähän erityisesti se. miten ministeri Koskinen jakeli lausumiaan ja tuomioitaan myös tuomioistuimissa vielä kesken olevista oikeusjutuista arvostellen ratkaisuja ja kehottaen joskus jopa hävinnyttä osapuolta hakemaan tuomioon muutosta toteamalla, että päätös ilmeisesti muuttuisi hovioikeudessa tai KKO:ssa. Tällainen menettely rikkoi tietenkin selkeästi perustuslaissa säädettyä tuomioistuimien riippumattomuutta, koska myös ministereiden hallitusvallan käyttäjinä tulee kunnioittaa tuomioistuinten itsenäisyyttä.

25. Kun oikeuskansleri tai oikeusasiamiehet eivät kiinnittäneet Koskisen lausuntoihin minkäänlaista huomiota, vaikka heidän olisi luonnollisesti pitänyt se tehdä, keräsin Koskisen haastattelulausahduksista kymmenkunta tapausta ja kantelin asiasta oikeuskanslerille vuoden 2005. Jäin odottelemaan oikeuskanslerin ratkaisua, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Oikeuskanslerikin ehti välillä vaihtua Paavo Nikulasta Jaakko Jonkkaan, mutta tämäkään ei auttanut: kanteluni "lepäsi" tai sitä lepuutettiin kanslerinvirastossa. Kantelussani itse asiassa "jääväsin" Nikulan, koska Paavo Nikula, ex-oikeusministeri muuten itsekin Sorsan hallituksessa 1978, oli oikeuskanslerin virassa ollessaan ottanut eräässä haastattelussaan asian epävirallisesti esille toteamalla jotenkin siihen tyyliin, että "kyllähän oikeusministerillä täytyy nyt tuon verran olla mahdollista ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisuihin."

26. Välissä käytiin parit vaalitkin, ainakin vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja jo noita vaaleja ennen Johannes Koskinen joutui tekemään ministerinä tilaa Leena Luhtaselle. Kun tiedustelin ratkaisun viipymisen syytä suoraan Jaakko Jonkalta, hän vastasi tyynen rauhalliseen tapaansa, että juu, eihän hän ole voinut asiaa ratkaista, kun kukaan ei ole sitä hänelle vielä esitellytkään!

27. Kun sitten kyselin asiaa sen esittäjältä, osastopäällikkö Risto Hiekkataipaleelta, sain mitä moninaisempia syitä, miksi hän ei ole vielä ehtinyt esitellä asiaa. Esittelijä antoi melko suorin sanoin ymmärtää, että heillä on tällä paljon tärkeämpiä asioita menossa ja ihmetteli jopa, miksi olin ylipäätään kannellut juuri "heille", siis oikeuskanslerille enkä Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Luultavasti esittelijä käytti viivytystaktiikkaa ja yritti saada minut peruuttaman koko kanteluni ja esittämään sen oikeusasiamiehelle. En kuitenkaan tätä tehnyt, vaan päätin odottaa vaikka hamaan tuomiopäivään asti kanteluni ratkaisua.

28. Vihdoin ja viimeinen eli 28.1.2008, siis yli 2,5 vuotta kantelun tekemisen jälkeen, oikeuskansleri Jonkka antoi päätöksen kanteluuni; kanslerin päätöstä on selostettu oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2008, joka löytyy myös netistä. Se oli tuollainen tavanomainen kompromissipäätös, jollaisia oikeuskanslerilta usein saadaan, ellei sitten kantelua todeta täysin aiheettomaksi.

29. Yhtäältä Jonkka arvosteli - tai oli ainakin arvostelevinaan - Johannes Koskista ja lausui, että oikeusministerin olisi oikeullisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä sanotunlaisia, tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja koskevia kannanottojaan esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsitysilä vältyttäisiin eikä siten tultaisia antaneksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

30. Tämän jälkeen Jonkan päätöksessä siirryttiin niin sanotulle "silkkihansikasosastolle," jossa päädyttiin erinäisten pohdintojen jälkeen siihen, että "Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallankäyttämiseen."

31. Olen selostanut ja osin myös kritisoinut - viimeinen sana näissä asioissa kuuluu faktisesti oikeuskirjallisuudelle - oikeuskanslerin sanottua päätöstä Oikeus -lehden numerossa 1/2008. Viittaan tuohon kirjoitukseeni ja tyydyn tässä yhteydessä vain toteamaan, että oikeuskanslerilla ja minulla näyttää olevan sangen erilainen käsitys siitä, milloin on kyse ministerin "epäsiallisesta puuttumisesta" riippumattomien tuomioistuinten toimintaan ja milloin taas ei.

32. Kanteluprosessin yhteydessä lähetin oikeuskanslerille tiedoksi myös Johannes Koskisen Rusi-asiassa antaman edellä selostetun 12.6.2003 haastattelulausunnon. Sen osalta Jaakko Jonkka ei tutkinut kanteluani, koska Rusi oli jo nostanut korvauskanteen ja asia oli siltä osin tuomioistuimen käsiteltävänä.

33. Käräjäoikeus ja hovioikeus tutkivat Johannes Koskisen sanotun lausunnon ainoastaan korvausvaatimuksen perusteen osalta, mutta eivät ottaneet kantaa lausunnon rikos - ja virkamiesoikeudelliseen puoleen. Olisiko nyt kenties aihetta saattaa Koskisen lausunto tältä osin uudelleen oikeuskanslerin arvioitavaksi?

34. Oikeusministerinä ollessaan Johannes Koskinen uhosi tekevänsä Suomestaa "maailman parhaan oikeusvaltion." Näyttipä ministeri itse totisesti "mallia", miten tällä tiellä edetään! Englannissa ja muissa todellisissa oikeusvaltioissa oikeusministeri olisi lentänyt hallituskabinetista kuin leppäkeihäs antaessaan lehdistölle riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuja arvostelevia lausuntoja. Mutta mitä tapahtui Suomessa, täällä "pimeillä perillä", kuten Paavo Lipponen tänään tv:ssä erään aivan toisen asian yhteydessä lanseerasi?

35. Ei mitään. Tai hetkinen! Tapahtuipas: sanottu oikeusministeri ylennettiin ja hänestä tehtiin parlamentin puhemies.