1049. Pääministeri Sipilän jääviyskohu

                                                          Juha ja pipo

1. Juha Sipilän hallitus käänsi Talvivaaran kaivoshankkeen jatkoasiassa kelkkansa, kun se 11.11. ilmoitti lisärahoittavansa kaivoksen nykyisen omistavan Terrafamen tappiollista toimintaa vielä 100 miljoonalla eurolla. Suomen valtio omistaa vuonna 2015 perustetun Terrafame-konsernin. Rahoituspäätöksen teki hallituksen talouspoliittinen valiokunta, jota johtaa pääministeri Juha Sipilä. Asiasta tiedotti elinkeinoministeri Olli Rehn, joka siirtyy Suomen Pankin johtajaksi ensi vuoden alussa.

2. Vielä toukokuussa Olli Rehn kertoi, että hallitus pitää Terafamelle "piikin auki" vain kuluvan vuoden loppuun asti. Siihen mennessä yhtiön oli määrä löytää ulkopuolisia yksityistä rahoittajia. Jos niin ei tapahdu, kaivos ajettaisiin alas. Rehnin mukaan valtio ei voi jatkuvasti rahoittaa tappiollista elinkeinotoimintaa. 

3. Nyt ollaan jo marraskuun lopulla, mutta Terrafame ei ole vieläkään löytänyt ulkopuolista rahoitusta. Pääministeri Sipilä tosin kertoi 11.11., että  kaivokselle "on löytymässä" ulkopuolinen rahoittaja. Ministeri Olli Rehn kuitenkin täsmensi, että neuvottelut rahoituksen saamiseksi ovat edelleen käynnissä.

4. Juha Sipilä vieraili Talvivaaran kaivoksella maanantaina 14.11. Käynnin jälkeen Sipilä ilmoitti, että kaivoksella "on tehty ihme", joten hallitus voi pyörtää aikaisemmat aikeensa kaivoksen alasajosta. Kaivoksen ympäristöasiat on Sipilän mukaan saatu kuntoon, prosessi pyörii hyvin ja nikkelin hinta on nousussa. Sipilä vakuutti, että kaivoksen lakkauttaminen ei ole enää vaihtoehto, sillä hallituksella on täysi syy luottaa Terrafamen kassavirran kääntymiseen positiiviseksi, minkä jälkeen on helppo puhua myös tarvittavista omistajuusjärjestelyistä. Kaivoksen alasajo maksaisi Siplän mukaan 400-500 miljoonaa euroa. Valtio on pumpannut Terrafamen kaivoshankkeeseen veronmaksajien rahaa yhteensä jo noin 800 miljoonaa euroa.

5. Juha Sipilä esiintyi kaivoskäynnillä Terrafamen mainospipo päässään. Tämä herätti paheksuntaa etenkin oppositiopuolue vihreissä. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan Sipilä alensi esiintymisellään arvovaltaansa ja teki käytännössä mainosvideon raskaasti tappiollisella kaivoksella, jolla on vakavia ympäristöongelmia. Arkistosta kaivettiin esiin vanhoja valokuvia, joissa silloinen ympäristöministeri Ville Niinistö esiintyi Talvivaaran kaivoksella käydessäänTalvivaara-kypärä päässään.

6.  Viime torstaina eli 24.11. Kansan Uutiset kertoi, että Juha Sipilän sukulaisten omistama konepajayhtiö Katera Steel Oy oli saanut merkittävän tilauksen Tarrafamelta. Mainittu kajaanilaisyhtiö toimittaa kaivokselle purkumalmiin liittyviä kuljettamia. Katera Steelin pääomistajia ovat Juha Sipilän enot ja serkut, myös Sipilän lapset omistavat Katera Steelistä viisi prosenttia sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta. Juha Sipilä siirsi kyseisen sijoitusyhtiön lapsilleen vuonna 2013. Sipilä sanoi Kansan Uutisille, ettei hänellä ole ollut siirron jälkeen tietoa Katera Steelin liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista.

7. Perjantaina 25.11. Yle Uutiset löi lisää löylyä ja kertoi, että Katera Steelin saaman tilauksen arvo on noin 500 000 euroa. Yhtiön liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 5,1 miljoonaa euroa. Yksi Kateran omistaja ilmoitti, ettei hän ollut keskustellut Sipilän kanssa Terrafamesta. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan Katera Steelin sama tilaus perustui  Pöyry-yhtymän konsuttina järjestämään tarjouskilpailuun, jonka Katera oli voittanut. Sipilä ei kommentoinut asiaa Ylelle.

8. Blogikirjoituksessaan 25.11. Juha Sipilä otti sen sijaan räväkästi kantaa asiaan. Hän väitti, että Ylen uutinen oli perustunut vääriin tietoihin. Sipilä kiisti jyrkästi, että Terrafamen kaivoksen lisärahoitusta koskevaan päätöksen olisi vaikuttanut hänen sukulaistensa  omistaman yrityksen mahdollisuus saada kaivokselta tilauksia. Pääministeri moitti Ylen uutista vihjailevaksi ja ärhenteli, että hän kyllä kestää sen, että häntä hakataan median puolelta, mutta hän ei hyväksy sitä, että lapset ja sukulaiset vedetään hänen asemansa vuoksi lokaan. Hänellä ei ole ollut mitään tietoa tarjouskilpailusta ja sen voittajasta.

9. Sipilän mukaan Katera Steel ei ole hänen isoisänsä  Esa Jauhiaisen perustama, kuten Yle Uutiset oli väittännyt. Yle ei ollut antanut hänelle tilaisuutta haastatteluun, vaan oli julkaissut juttunsa ennen kuin hän ehti edes vastata "pikaiseen kommenttipyyntöön". Hän ei voi pääministerin asemansa takia vaatia kaikkia sukulaisiaan liiketoimintakieltoon tai luopumaan. Hän oli itse luopunut kaikista yritysomistuksistaan vuonna 2013, jotta voisi hoitaa yhteisiä asioita ilman epäilystäkään mistään kytköksistä.

10. Pääministeri osoittautui - jälleen kerran - yllättävän herkkähipiäiseksi mieheksi ja poliitikoksi, eihän tässä voi muuta sanoa. Ehkä Sipilä on ajatellut, että hyökkäys on paras puolustus. Pääministerin asema ja arvovalta edellyttäisi kuitenkin viileää otetta ja hyvää harkintakykyä myös jääviysepäilyjen suhteen. Sipilälle olisi riittänyt toteamus, ettei hänellä ollut rahoituspäätöstä tehtäessä tai valmisteltaessa tietoa siitä, että sukulaistensa omistama yhtiö oli saanut tilauksia Terrafamelta, ja että jos hän olisi tiennyt tilausasiasta, hän olisi jäävännyt itsensä päätöstä 11.11. tehtäessä. Sipilä valitsi toisen tien ja käytti sanontoja, heittoja ja saivartelua, joihin pääministerin ei luulisi omassa asiassaan sortuvan.

11. Katera Steelin omilla verkkosivuilla kuitenkin mainitaan, että  Esa Jauhiainen, joka on siis Juha Sipilän isoisä, perusti vuonna 1961 Hitsaus ja levytanko Ky -nimisen yhtiön. Yrityksen yhtiömuotoa ja nimeä on myöhemmin muutettu siten, että yritys toimii nykyään Katera Steel -nimisenä osakeyhtiönä. Kyse ei ole siis kahdesta täysin eri yrityksestä, kuten pääministeri on väittänyt, vaan Katera Steelin edeltäjä on hänen isoisänsä perustama.  

12. Kukaan tuskin epäilee, että Juha Sipilä johtama hallituksen talouspoliittinen valiokunta olisi 11.11. päättänyt antaa Terrafamelle 100 miljoonan euron lisärahoituksen osin siksi, että Terrafame voisi tilata malminkuljettimet juuri Katera Steeliltä. Toki valtion myöntämä lisärahoitus  varmisti Terrafamen erilaisten tilausten tekemiseen; olen ymmärtänyt, että Katera Steel saama tilaus hyväksyttiin vasta 11.11. jälkeen. Ylen tai Kansan Uutisten julkaiseman uutisen tarkoituksena ei ole tietenkään ollut vetää pääministerin lapsia tai sukulaisia taikka näiden omistamaa yritystä lokaan taikka estää tahi haitata heidän elinkeinotoimintansa harjoittamista, kuten pääministeri jostakin syystä on katsonut aiheelliseksi väittää. 

13. Asiassa on kyse siitä, mikä merkitys sanotulla  kytköksellä on rahoituspäätöksen tekemiseen osallistuneen pääministerin esteettömyyden kannalta. Kysymys on yleisesti ottaen siitä, miltä tapaus näyttää hyvän hallinnon, vallankäytön asianmukaisuuden ja luotettavuuden sekä virkavastuulla toimivien ministereiden puolueettomuuden kannalta. Ministereiden ja virkamiesten tosiasiallinen esteettömyys ja puolueettomuus ei yksin riitä, vaan mahdollista esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, millaiselta päättäjien toiminta ja päätöksenteko näyttää ulospäin kansalaisten silmissä. 

14. Ministerin esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä virkamiehen esteellisyysperusteita. Tässä tapauksessa kysymykseen tulevat lähinnä  pykälän 1 momentin 3 ja 7 kohdassa mainitut tilanteet.  Kyse on siitä, onko  pääministerin läheisinä olleiden sukulaisten eli lähinnä enojen ja lasten omistamalla Katera Steel Oy:llä, joka on osallistunut Terrafamen laitetilausta koskevaan tarjouskilpailuun, ollut odotettavissa maan hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan Terrafamen hyväksi tekemästä rahoituspäätöksestä sellaista hyötyä, että luottamus valiokunnan päätöksentekoon puheenjohtajana osallistuneen pääministerin puolueettomuuden voidaan perusteellisesti katsoa vaarantuneen. 

15. Selvää on, että virkamies ja ministeri, samoin kuin tuomarinkin, on velvollinen itse huolehtimaan omasta esteettömyydestään. Ministerikään ei voi vedota siihen, ettei hän ollut tietoinen kaikista esteellisyysperusteista ja niiden tulkinnasta. Ministerit voivat kääntyä epäselvissä tilanteissa valtioneuvoston juridisena neuvonantajana toimivan oikeuskanslerin puoleen ja kysyä mahdollisesta esteellisyydestä hänen mielipidettään. Jos ministeri tai virkamies on lain mukaan esteellinen, hän ei voi vähätellä tapausta vetoamalla siihen, ettei esteellisyysperuste ole tosiasiallisesti vaikuttanut mitenkään asian käsittelyyn tai että hän toiminut aivan normaalilla tavalla. Esteellinen virkamies tai ministeri voi toimia täysin korrektisti, mutta tämä ei vaikuta asiaan eli poista esteellisyyttä.

14. Oppositiopuolueet ja osa hallituksen kärkinimistä ovat olleet sitä mieltä, että yleisten laillisuusvalvojien eli oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen tulisi arvioida pääministerin toimintaa Terrafamen tapauksessa. SDP:n puheenjohtaja Anti Rinne on vaatinut Juha Sipilää julkisesti selvittämään esteettömyytensä perusteet. Rinteen mukaan asiaan liittyy niin paljon epäselvyyksiä, että pääministerin olisi itse arvioitava tilannetta julkisesti. Rinne vihjaa, että asiassa on elementtejä, jotka saattavat johtaa esteellisyyteen.Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo on pitänyt välttämättömänä, että Juha Sipilän mahdollinen esteellisyys selvitetään tarkasti. Kansanedustaja  Touko Aalto (vihr) on tehnyt pääministerin mahdollisesta esteellisyydestä eduskuntakyselyn. Sen sijaan Olli Rehn on vakuuttanut, tietenkin, olevansa varma Juha Sipilän esteettömyydestä ja siitä, ettei Sipilällä ollut mitään tietoa Katara Steelin Terrafamelle tekemästä tarjouspyynnöstä.

15. Tämän "esipuheen" jälkeen aion pohtia Sipilän mahdollista jääviyttä tarkemmin Prosessioikeusblogissa. Helsingin Sanomat on muutama tunti sitten tiedustellut asiaa kolmelta hallinto-oikeuden professorilta, joiden kannanottoja on julkaistu HS:n verkkosivuilla.

16. Juha Sipilä on käynyt asian johdosta yllättävän kuumana. Viime perjantaista lähtien hän on antanut asiasta lausuntoja joka päivä. Eilen sunnuntaina ilmoitettiin, että pääministeri on itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään mahdollisen esteellisyytensä. Sipilän "esikunta" on kuulemma ollut yhteydessä oikeuskansleriin jo lauantaiaamuna. Pidän tällaista yhteydenottoa ja oikeuskanslerin puoleen kääntymistä yllättävänä. 

17. Miksi pääministeri ja hänen virkakuntansa halusi saada asiasta nimenomaan oikeuskanslerin kannanoton, sillä valittavana olisi ollut myös toinen tie ja vaihtoehto eli selvityspyynnön tekeminen eduskunnan oikeusasiamiehelle. Selvää on, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka olisi tavallaan "hallituksen miehenä" ja hallituksen juridisena neuvonantajana ("kruununjuristina") ollut pääministerin kannalta oikeusasiamiestä tutumpi ja miellyttävämpi taho. Jonkan virasto sijaitsee Valtioneuvoston linnassa ja oikeuskansleri on läsnä valvoen menettelyn laillisuutta valtioneuvoston yleisistunnossa.  Heti tapauksen tultua julki oli kuitenkin selvää, että Sipilän mahdollisesta jääviydestä tullaan tekemään useita kanteluja sekä oikeuskanslerille että oikeusasiamiehelle. Miksi pääministerin esikunta halusi itse saattaa asian oikeuskanslerin tutkittavaksi? 

18. Tätä kirjoittaessani on tiedossa, että oikeuskanslerille on tehty Sipilän esteellisyydestä jo kymmenkunta kantelua. Muutama kantelu on tehty myös oikeusasiamiehelle. Nyt on selvinnyt, että  Sipilän jääviyskysymyksen tutkii ja ratkaisee, ei suinkaan oikeuskansleri kuten Sipilä itse halusi, vaan eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Hieman huvittavalta vaikuttaa, että toimivaltaa koskeva kysymys ratkesi sillä perusteella, että tapauksesta ehdittiin kannella ensiksi oikeusasiamiehelle. Tämä on syytä muistaa myös vastaisen varalle.

19. Minusta on paikallaan, että kysymyksen pääministerin jääviydestä, joka ei ole mikä tahansa läpihuutojuttu, tutkii nimenomaan oikeusasiamies eikä oikeuskansleri. Luotan tässä tapajuksessa ehdottomasti enemmän oikeusasiamiehen kuin oikeuskanslerin harkintakykyyn. Minulla ei ole toki minkäänlaisia dubioita Jaako Jonka pätevyyden suhteen, mutta  on parempi, että tapaus tutkitaan eduskunnan eikä valtioneuvoston tiloissa ja tutkintaa ei ei suorita oikeuskansleri, jolla on minusta hieman kummallinen kaksoisrooli ns. ministeriasioissa. Yhtäältä oikeuskansleri on hallituksen ja ministereiden oikeudellinen neuvonantaja, toisaalta taas laillisuusvalvoja, joka ratkaisee myös ministereiden virkatoimista tehdyt kantelut. Sanotaan mitän sanotaan, mutta minusta tässä on minusta selvä ristiriita.

20. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ovat kumpikin päteviä juristeja, tästä ei ole epäilystäkään. Mikä hauskinta, molemat ovat lisäksi prosessualisteja, ts. he ovat väitelleet oikeustieteen tohtoriksi tärkeästä oppiaineesta eli tietenkin PROSESSIOIKEUDESTA!

Prosessioikeusblogissa on 29.11. julkaistu kirjoitus n:ro 15, joka koskee KHO:n Rääkkylän kunnan pakkoliitoksen kumoamisesta 24.11. antamaa päätöstä (KHO 2016:187).

732. Museojohtajan esteellisyys Guggenheim-hankkeessa

1. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin antoi 15.5.2013 päätöksensä  Guggenheim-Helsinki -museohanketta vuosi pari sitten vetäneen museojohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin esteellisyysasiassa. Sakslin päätyi - pitkän pohdinnan jälkeen - siihen, että Gallen-Kallela-Sirénin puolueettomuus vaarantui Guggenheim-hankkeen valmistelussa. Tästä Sakslin antoi museojohtajalle pyyhkeitä.

2. Apulaisoikeusasiamies Sakslinin päätöksen mukaan Gallen-Kallela-Sirénille (jäljempänä GKS) oli hankkeen valmistelun aikana kehittynyt erityinen ja kiinteä sidonnaisuus Ekoport Turku Oy:n hallituksen jäsenyyden ja hänen puolisonsa työsuhteen kautta Guggenheim-säätiön hallituksen suomalaiseen jäseneen Carl Gustaf Ehrnroothiin ja tätä kautta myös säätiöön ja itse hankkeeseen. Julkisuudessa käyty keskustelu osoitti, että hankkeen käsittelyn asianmukaisuus oli herättänyt epäilyjä. Lisäksi hanke oli taloudellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittävä. Näiden seikkojen arviointi kokonaisuutena muodosti Sakslinin näkemyksen mukaan laissa tarkoitetun erityisen syyn, jonka perusteella voidaan katsoa, että GKS:n puolueettomuus vaarantui hankkeen valmistelussa hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla.  Sakslinin mukaan GKS:n olisi tullut ymmärtää näistä sidonnaisuuksista johtuva vakava epäily esteellisyydestään, toteaa Sakslin päätöksessään.

3. Oikeusasiamiehen kansliassa kyseistä esteellisyysasiaa syynättiin reilu vuosi yksityishenkilön tekemän kantelun johdosta ja siitä hankittiin Helsingin kaupunginhallituksen ja GKS:n selvitykset. Hankkeen yksityiskohtia on selvitetty kaupunginhallituksen pöytäkirjoista. Kaupunki ja GJS itse kiistivät väitetyn jääviyden; myöskään kaupunginlakimiehen mukaan GKS ei ollut esteellinen.

4. Sakslinin päätöksen mukaan Helsingin taidemuseon johtajana toiminut GKS oli kaupungin vastuuhenkilö Guggenheim-museohankkeen valmistelussa ja yhteyshenkilö säätiöön. Kaupungin vastuuhenkilönä hän avusti museon perustamisesta tehdyn selvityksen ohjaamisessa ja koordinoinnissa ja osallistui asiantuntijaryhmän kokouksiin. Hän toimi myös esittelijänä taidemuseon johtokunnan antaessa asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle.

5. Museohankkeen selvitystyön aikana GKS kutsuttiin  - yllättäen (?) - Ekoport Turku Oy:n hallituksen jäseneksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Carl Gustaf Ehrnrooth on Guggenheim-säätiön hallituksen suomalainen jäsen. Myös GKS:n puoliso otettiin - sattumalta(?) -  samoihin aikoihin Ekoport-yhtiöön työsuhteeseen.

6. Sakslin toteaa Guggenheim-Helsinki -museon olleen taide- ja kulttuuripoliittisesti merkittävä hanke, joka edellytti Helsingin kaupungilta myös merkittävää taloudellista panostusta.  Kaupunki maksoi hankkeen selvitystyöstä Guggenheim-säätiölle 1,2 milj. euroa. Jatkossa Helsinki olisi sitoutunut maksamaan mm. hankkeen suunnittelu- ja rakennuskustannuksia. Hanke herätti voimakasta vastustusta ja kannatusta, minkä vuoksi siihen kohdistui suuri julkinen kiinnostus.

7. Helsingin kaupunginhallitus hylkäsi Guggenheim-museohankkeen 2.5.2012. Tästä syystä GKS:n mahdollisen esteellisyyden aiheuttama menettelyvirhe asian valmistelussa ja sen vaikutus päätöksen pysyvyyteen ei voi tulla tuomioistuinten arvioitavaksi, toteaa Sakslin.

8. Apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä selostetaan laajasti  - voisi sanoa jopa epätavallisen laajasti - esteellisyyteen liittyviä oikeusohjeita, oikeuskäytäntöä ja -kirjallisuutta. Hallintolain esteellisyysperusteiden (hallintolaki  28 §)  tarkoituksena on turvata asian käsittelyn objektiivisuutta ja puolueettomuutta ja yleistä luottamusta virkamiesten ja viranomaisen riippumattomuuteen.

9. Apulaisoikeusasiamies Sakslinin päätös kokonaisuudessaan löytyy tästä. 

10. Sakslinin päätös on pitkä ja perusteellinen, suppeammillakin perusteluilla asia olisi kyllä hyvin selvinnyt. Olen itse sivunnut ohimennen Gallen-Kallella-Sirénin jääviyttä blogijutussa 546/20.2.2012 "Korruptiota, kähmintää, jääviyttä, hyviä veljiä, poliittisia virkanimityksiä...siis hyvää hallintoa" kohdassa 21. Minusta GKS:n esteellisys on selvä kuin pläkki hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan nojalla.

11. Julksuuteen Guggenheim-hanke putkahti marraskuussa 2011 ja sitä koskeva konsepti- ja kehitysselvitys julkistettiin tammikuussa 2012. Yksityishenkilö teki kantelun GKS:n väitetystä jääviydestä 16.1.2012 luettuaan Helsingin Sanomissa 15.1.-12 olleista GKS:n kytköksistä Guggenheimin museon säätiön johtokunnassa istuvan Carl Gustaf Ehrnroothin omistamaan Ekoport-yhtiöön. Oikeusasiamies Sakslin pyysi kantelun johdosta Helsingin kaupunginhallituksen selvityksen, joka on päivätty 12.3.2012; kantelija vastasi selvitykseen 4.4.2012. Helsingin kaupungin virkamiesjohto esitti Guggenheim-hankkeen hyväksymistä, mutta kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.5.2012 torpata hankkeen. Ilmeisesti vasta tämän jälkeen oikeusasiamies pyysi kantelun johdosta selvityksen GKS:ltä, joka antoi sen vuoden 2013 puolella eli tarkemmin sanottuna vasta 4.3.2013.

12. Mistähän tuollainen viivästyminen kantelun tutkimisessa ja selvityksen antamisesta on johtunut? Tästä ei ole tietoa, mutta ehkä jotain tässä suhteessa kertoo se, että Gallen-Kallela-Sirén valittiin tammikuussa 2013 Yhdysvaltojen Buffalossa sijaitsevan Albright-Knox -taidemuseon johtajaksi, minkä tehtävän hän otti vastaan 1.5.2013. Vasta tämän jälkeen eli 15.5.2013 apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin julkisti päätöksensä, jossa hän piti GKS:n  sidonnaisuutta moitittavana.

13. Ilmeistä on, että GKS viivytteli selvityksensä antamista, koska hän oli hakenut edellä mainittua museonjohtajan paikkaa Yhdysvalloissa. Samasta syystä apulaisoikeusasiamies puolestaan lienee pantannut langettavaa päätöstään esteellisyysasiassa. Siis sen vuoksi, jottei GKS:lle vain koituisi "harmia" tulossa olevan päätöksen johdosta. Tämä on kyllä hienotunteista, mutta samalla varsin tehottoman tuntuista laillisuusvalvontaa. Miten kanteluasiassa olisi mahtanut käydä, jos Helsingin kaupunki olisikin hyväksynyt Guggenheim-hankkeen?  

14. Tämä on yksi tapaus loputtoman pitkältä tuntuvassa johtavien virkamiesten esteellisyyttä koskevassa sarjassa; katso eräiden tällaisten esteellisyystapausten johdosta edellä mainittua blogikirjoitusta nro 546/20.2.2012. Jatkuvasti esille putkahtavat esteellisyystapaukset osoittavat, etteivät johtavat virkamiehet tunnu käytännössä välittävän pätkän vertaa esteellisyyttä koskevista normeista. Luultavasti tämä johtuu osaksi siitä, että laillisuusvalvonta on kovin verkkaista ja muutenkin tehottoman tuntuista.

15. Helsingin Sanomien mielipidesivulla eilen arkkitehti Jaakko West halusi kertoa, että oikeusasiamiehen päätös sotii syvästi hänen oikeustajuaan vastaan. Kirjoittajan mukaan esteellisyys ei synny verkostoitumisesta tai vuorovaikutuksesta, sillä niistä on "prosessien hoitamiselle pelkkää etua." Arkkitehti West viittaa myös Helsingin kaupunginlakimiehen tammikuussa 2012 antamaan lausuntoon, jonka mukaan Gallen-Kallela-Sirén  ei ole esteellinen, koska hänen tehtäviinsä ei kuulu valmistella museopäätöstä eikä osallistua lopulliseen päätöksentekoon. Minusta Sakslinin päätöksessä on kuitenkin varsin selvästi osoitettu, että juuri GKS oli toiminut vastuuhenkilönä ja esittelijänä Guggenheim-hanketta koskevassa asiassa, hän ei siis ollut suinkaan pelkkä asiantuntija niin kuin Jaakko West antaa ymmärtää. Virkamiehen tulee toki myös verkostoituessaan pitää esteellisyyssäännökset kirkkaina mielessään.

16. Kreikan vakuussopimuksen julkisuutta koskevan asian yhteydessä on todettu, että  julkisuuslain soveltaminen on suomalaista perushallintohallintojuridiikkaa, jonka osalta ministeriöillä ja yleensä julkisyhteisöllä tulee itsellään olla tarvittava osaaminen (VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöysti). Myös virkamiesten esteellisyyssäännösten hallitseminen kuuluu ilman muuta hyvän hallinnon perusasioihin. Mutta myös esteellisyysnormien osaamisessa ja hallinnassa julkisyhteisöillä näyttää olevan todella pahoja ongelmia, kuten tapaus GKS selkeästi osoittaa.

17. Helsingin kaupunki ei sentään turvautunut GKS:n tapauksessa samaan kikkaan kuin Jutta Urpilaisen johtama valtiovarainministeriö Kreikan vakuussopimuksen julkisuusasiassa, eli hankkinut virkamiehen esteellisyydestä liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajotoimiston lausuntoa. 

724. Tuomarinvastuu - toteutuuko sen valvonta?

1. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuimen ja tuomarin riippumattomuus tarkoittaa ennen muuta riippumattomuutta kaikista muista vaikuttimista kuin lain säännöksistä. Tuomarien riippumattomuuden takeena on perustuslain 103 §:ssä tuomareille turvattu erityinen virassa pysymisoikeus. Tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Tuomaria ei voida irtisanoa tai lomauttaa virastaan. Häntä ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä.

2. Tuomarit ovat kuitenkin valtion virkamiehiä, joiden oikeusasemasta ja virkavastuusta säädetään perustuslain 118 §:ssä ja valtion virkamieslaissa (750/1994). Virkamieslain säännökset koskevat siis pääosin myös tuomaria. Tuomareiden aseman erityispiirteistä säännellään lain 12 luvussa, jonka 45 §:ssä mainitaan miltä osin virkamieslakia ei sovelleta tuomareihin.

3. Virkamiesten rikosoikeudellista virkavastuuta koskevat säännökset ovat virkarikoksissa koskevassa rikoslain 40 luvussa. Virkarikoksen seuraamuksena voi olla rikosasiaa käsitelleen tuomioistuimen määräämä viraltapano, jos rikos osoittaa virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Viraltapano voi seurata myös muusta rikoksesta kuin virkarikoksesta. Näistä tilanteista säädetään rikoslain 2 luvun 10 §:ssä, jonka mukaan viraltapanomääräyksen antaminen riippuu rikoksen törkeydestä ja siitä seuraavan rangaistuksen ankaruudesta. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen. Viraltapano on pääsääntöistä, jos virkamies tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Viraltapanosta voidaan kuitenkin tällöin luopua, jos tuomioistuin katsoo, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapano on harkinnanvaraista, jos virkamies tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen alle kahdeksi vuodeksi. Viraltapano on tällöin tuomittava, jos rikos osoittaa tekijän ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapanoa ei siis voida tuomita, jos tekijä tuomitaan tuottamuksellisesta rikoksesta alle kahden vuoden vankeusrangaistukseen tai tahallisesta rikoksesta sakkoon.

4. Virkarikoksesta sakkoa lievempi seuraamus on varoitus. Se voidaan tuomita seuraamukseksi vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10). Rikosoikeudellisesta varoituksesta tulee merkintä virkamiehen nimikirjaan. Virkamiehen korvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 3 ja 4 luvussa.

5. Valtion virkamiehen on virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Molemmat lainkohdat koskevat myös tuomaria.

6. Virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle voidaan antaa hallinnollisessa järjestyksessä kirjallinen varoitus, jos virkamies toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä; tästä varoituksesta ei tehdä merkintää nimikirjaan. Aikaisemmin eli ennen vuotta 2010 tuomarille ei sen sijaan ole voitu antaa virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta. Tuomarille on kuitenkin voitu antaa varoitusta lievempi suullinen tai kirjallinen huomautus.

7. Valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtävänä on perustuslain 108 §:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä perustuslain 109 §:n nojalla muun muassa valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tuomioistuinten riippumattomuuden johdosta ylimmät laillisuusvalvojat voivat kuitenkin puuttua tuomioistuimelle kuuluvan harkintavallan käyttöön siinä, miten tuomari on ratkaissut asian vain aivan poikkeuksellisesti silloin, kun harkintavallan rajat on ilmeisen selvästi ylitetty. Käytännössä laillisuusvalvojat voivat valvoa lähinnä vain tuomarin menettelyä ja käyttäytymistä oikeudenkäynnin aikana.

8. Yleisten laillisuusvalvojien käytettävissä olevia toimenpiteitä ovat virkasyyte, huomautus, käsityksen lausuminen tai esitys. Ankarin toimenpide on virkasyytteen nostaminen. Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoiminnassa päättää perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan oikeuskansleri tai oikeusasiamies. Syytteen ajaa valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjä. Tuomareiden virkasyytteet käsitellään pääsääntöisesti hovioikeudessa.

9. Jos tuomari on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä, mutta syytteen nostaminen ei ole tarpeen, oikeuskansleri tai oikeusasiamies voi antaa tuomarille  huomautuksen. Sen tarkoituksena on ehkäistä virheen toistuminen ja ohjata oikeaan menettelyyn vastaisuudessa. Jos todettuun lainvastaiseen menettelyyn tai velvollisuuden laiminlyöntiin liittyy lieventäviä asianhaaroja tai sellaisen toteaminen on oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voidaan huomautuksen sijasta tyytyä käsityksen lausumiseen. Laillisuusvalvoja lausuu tällöin käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää valvottavan huomiota vastaisen varalle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin. Käsitys voi olla luonteeltaan joko moittiva tai ohjaava. 

10. Käytännössä vähäiset virheet ja tulkinnanvaraiset tapaukset johtavat tavallisimmin (ainoastaan) laillisuusvalvojan käsityksen lausumiseen. Virkasyytteitä määrätään nostettavaksi todella vain harvoin, kuten edellisessä blogijutussa (723) on todettu. 

11. Ylimmät laillisuusvalvojat keskittyvät tuomioistuimiin kohdistuvassa valvonnassaan lähinnä siis menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin. Kysymys on lähinnä siitä, onko Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artiklassa ja perustuslain 21 §:ssä turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutunut yksittäistapauksessa. Tyypillisiä esimerkkejä ovat asioiden käsittelyn viipyminen, tuomarin käytös ja asiakkaan kohtelu. Myös ratkaisujen asianmukaiseen perustelemiseen on kiinnitetty huomiota. Oikeusasiamies on kannanotoillaan pyrkinyt kehittämään niin sanottua hyvää tuomioistuintapaa.

12. Tuomioistuimen ja yksittäisen tuomarin menettely tulee ylimpien laillisuusvalvojien tutkittavaksi joko kantelun johdosta, viranomaisen aloitteesta tai laillisuusvalvojan omana aloitteena. Yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat kannella oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, jos he katsovat, että ylimmän laillisuusvalvojan valvontavaltaan kuuluva henkilö, viranomainen tai muu yhteisö on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

13. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Käytännössä tämä tapahtuu perehtymällä alempien tuomioistuinten ratkaisuihin ja siihen, mitä asianosaisten valituksissa ja vastauksissa on esitetty. Hovioikeuden on hovioikeuslain (56/1994) 2 §:n 3 momentin mukaan valvottava alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. Tässä tarkoituksessa hovioikeuden on asetuksen (211/1994) 23 §:n 2 momentin mukaisesti laadittava alioikeuden valvonnassa havaitsemistaan asioista kertomus, joka on toimitettava tiedoksi laillisuusvalvojille. Lisäksi hovioikeuden on ilmoitettava valtioneuvoston oikeuskanslerille tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

14. Alioikeuksien valvonnassa hovioikeudet seuraavat muun muassa lainkäytön tasoa sekä oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta, asioiden jakautumista lainkäyttöhenkilökunnan kesken, käsittelyn joutuisuutta ja säädettyjen määräaikojen noudattamista, tuomioistuinharjoittelun järjestämistä ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvontaa koskevissa kirjeissään erityisesti esille nostamia kysymyksiä. Valvontaan kuuluu myös tarpeellista ohjausta.

15. Tuomarin vastuuta koskevien säännösten muuttamista on käsitelty viimeisten 15 vuoden aikana useassa työryhmä- ja komiteanmietinnössä. Tavoitteena on ollut tuomarinvastuun terävöittäminen ja tehostaminen, sillä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen valvontaa on pidetty yleisesti hitaana ja riittämättömänä. Muissa maissa tuomareiden riippumattomuuden ei katsottu estävän tuomareiden valvonnan ja kurinpitojärjestelmän käyttämistä.

16.Tuomareiden kurinpitojärjestelmää selvittänyt työryhmä pohti 14.3. 2000 antamassaan mietinnössä (OM 386/199/1999) erillisen kurinpitojärjestelmän perustamista tuomareille. Työryhmän enemmistö päätyi kuitenkin ehdottamaan olemassa olevien järjestelmien käytön kehittämistä sekä valtion virkamieslain 24 §:n muuttamista niin, että kirjallinen varoitus voitaisiin antaa myös tuomarille. Työryhmä esitti myös selvitettäväksi rikoslain viraltapanosäännöksen laajentamista.

17. Markku Arposen puheenjohdolla toiminut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti mietinnössään vuonna 2003 (KM 2003:3 s. 444-453), että myönteisten keinojen (mm. koulutus ja ns. laatutyö) lisäksi tarvitaan myös uudenlainen vastuujärjestelmä. Tätä varten komitea ehdotti Norjan mallin (tilsynsutvalget) mukaisen erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamista, lautakunnan jäsenistö koostuisi pääosin tuomareista. Valvontalautakunnnalla olisi käytettävissään seuraamusvaihtoehtoina mahdollisuus arvostella tuomarin toimintaa tai antaa hänelle varoitus. Lautakunta voisi myös antaa lausunnon siitä, mitä hyvä tuomarintapa edellyttää ilman että lausuntoon liittyisi seuraamusta. Valvontalautakunnalla olisi mahdollisuus siirtää tuomaria vastaan tehdyn kantelun käsittely rikostutkintaan. Kantelun lautakunnalle voisivat ehdotuksen mukaan tehdä oikeudenkäynnin osapuolet, asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, asianajajaliitto, yleiset laillisuusvalvojat ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon edustaja. Kirjallisen varoituksen saaneella tuomarilla olisi mietinnön mukaan oikeus valittaa asiasta tuomioistuimeen. 

18.Tuomarinvastuun toteuttamismuotoja arvioi seuraavaksi oikeusministeriön tuomarinvastuutyöryhmä (OM 2005:16). Se ei pitänyt erillisen tuomarinvalvontalautakunnan perustamista tarpeellisena. Sen sijaan työryhmä ehdotti rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista niin, että tuomari voitaisiin julistaa virkansa menettäneeksi sakollakin rangaistusta tahallisesta teosta, jos rikoksen laatu, toistuvuus tai muu vastaava rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan tuomarina. Työryhmä ehdotti lisäksi valtion virkamieslain muuttamista niin, että myös tuomarille voitaisiin antaa sen mukainen varoitus. Muutosta päällikkötuomarin antamaan varoitukseen olisi haettu hallintolainkäyttöjärjestyksessä ylemmältä tuomioistuimelta.  Eron myöntämistä koskeva asia olisi yleisessäkin tuomioistuimessa käsitelty hallintolainkäyttöasiana.

19. Hallituksen esityksessä 33/2008 vp esitettiin rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista eli harkinnanvaraista viraltapanomahdollisuuden laajentamista tuomareiden osalta siten, että tuomari voitaisiin syyttäjän vaatimuksesta tuomita viralta pantavaksi myös silloin, kun hänet on tuomittu vähintään 60 päiväsakkoon tahallisesta rikoksesta. Edellytyksenä olisi lisäksi ollut, että rikoksen laatu, rikosten toistuvuus tai muu rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi toimimaan tuomarina. Lisäksi esitettiin valtion virkamieslakia muutettavaksi siten, että kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille tulee mahdolliseksi. Esityksen mukaan päällikkötuomari voi antaa tuomarille kirjallisen varoituksen, jos tuomari on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä. Varoituksen saanut tuomari voi hakea varoitusta koskevaan päätökseen oikaisua virkamieslautakunnalta ja hakea muutosta virkamieslautakunnan päätökseen valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

20. Esitys rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamisesta oli kuitenkin huonosti harkittu. Esitys olisi merkinnyt sitä, että tuomarit olisivat olleet jatkossa helpommin pantavissa viralta kuin muut virkamiehet, vaikka perustuslain 103 § lähtee päinvastoin siitä, että nimenomaan tuomareita koskee erityinen virassapysymisoikeus, eli tuomareita ei voida erottaa virasta yhtä helposti kuin muita virkamiehiä. Perustuslakivaliokunta katsoikin lausunnossaan, että mainitulta osin lakiesitys edellyttäisi perustuslain 73 §:n mukaisen säätämisjärjestyksen käyttämistä (PevL 36/2008 vp). Tämän lausunnon perusteella lakivaliokunta esitti lakiesityksen hylkäämistä (LaVM 1/2009 vp), kuten sitten myös tapahtui. 

21. Lakivaliokunta piti lakiesityksessä ehdotettua kirjallista varoitusta tarpeellisena työnjohdollisena välineenä myös tuomioistuimen muodostamassa työyhteisössä. Mahdollisuus tuomarille annettavaan varoitukseen on valiokunnan mukaan lisä keinovalikoimaan, joka viraston johdolla on tuomioistuimen asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi. Esitys siten osaltaan vahvistaa tuomioistuinten toimintaa kohtaan tunnettavaa yleistä luottamusta. Lakivaliokunta kuitenkin korosti, että varoituksen antaminen ei voi perustua näkemyseroihin laintulkinnasta vaan että sen perusteena tulee olla yksinomaan virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai muunlainen niiden vastainen toiminta.

22. Tämän mukaisesti VirkamL 45 §:ää muutettiin vuonna 2009 siten, että lain 24 §, jossa säädetään varoituksen antamisesta virkamiehelle, koskee nyt myös tuomareita (288/2009). Tuomarille, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan siis antaa kirjallinen varoitus. Varoitus tulee kyeeseen sellaisten vähäisten rikkomusten osalta, jotka eivät ole virkarikoksena rangaistavia.

23. Varoituksen antaa VirkamL 46a §:n mukaan asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, eli esimerkiksi käräjätuomarille siis käräjäoikeuden laamanni, käräjäoikeuden laamannille ja hovioikeuden jäsenelle hovioikeuden presidentti, hallinto-oikeustuomarille hallinto-oikeuden ylituomari, vakuutustuomarille vakuutusoikeuden ylituomari jne. Tuomareina pidettään VirkamL:ssa myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä.Tuomarilla on oikeus hakea valittamalla muutosta päätökseen, jolla hänelle on annettu kirjallinen varoitus. Valitus käsitellään valitusinstanssissa lainkäyttöasianana, ei siis hallintoasiana (VirkamL 53a §).

24. Käytännössä kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille lienee harvinaista. Minusta tuomarinvastuuta tulisi kehittää ja tehostaa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3) linjaamien suuntaviivojen mukaisesti. Tätä nykyä oikeusjutun asianosaisilla ei ole mahdollisuutta käynnistää virkamieslain mukaista menettelyä ja pyytää tuomioistuimen päällikkötuomaria tutkimaan juttua istuvan tai istuneen tuomarin epäiltyä laiminlyöntiä tai virkavelvollisuuden vastaista menettelyä, esimerkiksi asian käsittelyn kohtuutonta viivästymistä. Vuoden 2010 alustaa voimaan tullut laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (326/2009) koskee viivästymisen jälkikäteistä hyvittämistä ja liittyy oikeuslaitoksen resursseihin ja rakenteeellisiin menettelytapoihin.

25. Oikeusjutun asianosaiset saavat kannella asianajajien väitetyistä ammatillisista laiminlyönneistä ja virheistä erityiselle valvontalautakunnalle, joka valvoo hyvän asianajajatavan noudattamista. Valvontalautakunta  voi märätä asianajajalle kurinpidollisen seuraamuksen, joita ovat huomautus, varoitus ja asianajajaliitosta erottainen. Hyvän tuomaritavan tai tuomareiden eettisten periaatteiden noudattamisen valvontaa varten ei sen sijaan ole olemassa vastaavanlaista elintä (tuomareiden valvontalautakunta), jonka tutkittavaksi tuomarin menettelytapoihin ja käyttäytymiseen tyytymätön oikeusjutun asianosainen voisi saattaa asian. Kantelu oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle on varsin hidas tie, eikä laillisuusvalvojan parin vuoden kuluttua kantelun tekemisestä antama ja anonymisoituna julkaisema päätös, jossa tyydytään yleensä lausumaan vain jonkinlainen varovainen ja vieno käsitys tuomarin toiminnasta, tyydytä juuri ketään.

26. Ruotsissa tuomarille voidaan määrätä kurinpidollisena seuraamuksena varoitus tai palkanalennus, jos tuomari tahallaan tai varomattomuudesta laiminlyö tehtäviään. Kurinpitoasiat käsitellään valtion kurinpitolautakunnassa. - Norjassa vuonna 2002 perustettu valvontavaliokunta (tilsynsutvalget) käsittelee tuomareihin kohdistettuja kanteluja ja kurinpitoasioita. Valiokunnassa on viisi jäsentä, joista kaksi on tuomareita, yksi asianajaja ja kaksi kansalaisten edustajaa. Seuraamuksena voi olla arvostelu tai varoitus. Asian voi saada vireille paitsi kuka tahansa oikeudenkäyntiin osallinen, jota tuomarin menettely koskee, myös oikeusministeriö, tuomioistuinhallitus ja asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari. Viimeksi mainituilla on oikeus käynnistää myös tuomarin käyttäytymistä virantoimituksen ulkopuolella koskeva asia. Valiokunta on käytännössä usein arvostelut tuomareita erityisesti asioiden viipymisestä. - Tanskassa tuomioistuimen päällikkö voi antaa tuomarille varoituksen. Varoitus voidaan antaa, toisin kuin Suomessa, myös tuomioistuimen asiakkaan aloitteesta. Päällikkötuomari voi siirtää asian käsittelyn erityisen kolmijäsenisen kanteluoikeuden käsiteltäväksi. Jokainen, jonka mielestä tuomari on loukannut häntä asiattomalla tai sopimattomalla käytöksellä virantoimituksessa, voi tehdä kantelun suoraan maintulle kanteluoikeudelle. Vastaavanlainen tuomareiden menettelyä ja käytöstä tutkiva kanteluoikeus tai komitea on olemassa myös Islannissa.

27. Kansainvälisen vertailun perusteella voidaan sanoa, että tuomareiden vastuu ja valvonta on toteutettu Suomessa hieman lepsulla tavalla. Ilmankos sitä sitten kaikenlaista kummallista tuomioistuimissa sattuu ja tapahtuu. Meillä on viime vuonna vahvistettu juhlallisesti hyvää tuomarintapaa koskevat eettiset periaatteet. Paha vain, ettei niiden noudattamista, toisin kuin hyvää asianajajatapaa, käytännössä taida valvoa kukaan. Valtiosääntöoppineet ja muut perusoikeusfundamentalistit ovat väittäneet, että tuomareiden riippumattomuus (muka) estäisi tuomareita koskevan valvontajärjestelmän luomisen ja esimerkiksi erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamisen, mutta kuten kansainvälinen vertailu osoittaa, tämä ei pidä paikkaansa. Oppineiltamme näyttää toisinaan ikään kuin unohtuvan, että riippumattomuutta ei ole säädetty tuomaria varten, vaan oikeussuojaa hakevien ihmisten oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Käytännössä tuomioistuimen sisäinen tuomarinvastuun valvonta ei toimi kunnolla, vaikka esimerkiksi joissakin käräjäoikeusasetuksen ja tuomioistuinten työjärjestysten pykälissä puhutaan laamannin ja osastonjohtajan valvontavelvollisuudesta.

28. Virkamieslain säännökset virkamiehen irtisanomisesta tai lomauttamisesta eivät koske tuomareita (VirkamL 45.2 §). Tuomaria ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioisutinlaitoksen uudelleen järjestämisestä (PL 103.1 §).Tuomareiden virasta eroamisikä on sama kuin muillakin virkamiehillä eli 68 vuotta. Ennen eroamisikää tuomari on velvollinen eroamaan virastaan, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä (VirkamL 46.2 §). Jollei hän tällöin hae eroa, hänelle on annettava hakemuksetta ero virasta. Eron antaa pääsäännön mukaan se tuomioistuin, jossa tuomaria syytetään virkarikoksesta.

29. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa työkykynsä tosiasiallisesti suurimmaksi osaksi menettänyt tuomari on voinut kitkutella virassaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin hänelle on VirkamL 46 §:n 2 momentin nojalla annettu ero virastaan. Vrt. esimerkiksi ratkaisua KKO 2005:34. Miten mahtanee toimia käytännössä tuomareiden työterveyshuolto tai päihdehuolto? Ohjataanko esimerkiksi hovioikeuksissa jatkuvaan naukkailuun kenties taipuvaisia neuvoksia saamaan asianomaista hoitoa? Tuomarit tekevät töistään suuren osan kotona, missä päällikkötuomarin tai lähiesimiehen valvova silmä ei heitä tavoita.

723. Tuomareita virkasyytteessä

Terassikausikin on sitten näemmä pöyrähtänyt taas kivasti alkuun...

1. Suomalaisen laillisuusvalvonnan ominaispiirteisiin ("luonteeseen") kuuluu, että ylimmät laillisuusvalvojat, joita Suomessa (samoin kuin Ruotsissa) on muista maista poiketen kaksin kappalein omine virastoineen ja henkilökuntineen (valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies), nostavat virkasyytteitä vain äärimmäisen harvoin. Laillisuusvalvojien virkasyytteiden määrä per vuosi on laskettavissa yhden käden sormilla eikä kaikkia viittä tarvitse suinkaan aina ottaa käyttöön. Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että virkamiehemme ovat kerta kaikkiaan niin nuhteettomia, ahkeria ja taitavia, ettei virkavirheitä tapahdu vai mistä?

2. Jättäkäämme kuitenkin mainitun kysymyksen pohtiminen tällä kertaa sikseen ja siirtykäämme tarkastelemaan hieman tuomareita vastaan nostettuja virkasyytteitä. Näin muun muassa siksi, että kaikista virkasyytteistä suurin osa on nostettu juuri tuomareita vastaan. Tuomareiden virkasyytteet 2000-luvulla ovat kohdistuneet järjestään käräjätuomareita vastaan. Huomautuksia yleisiltä laillisuusvalvojilta ovat toki saaneet muutkin tuomarit.

3. Perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Valtakunnansyyttäjällä ei siis ole syyteoikeutta tuomaria koskevassa virkasyyteasiassa, mutta kun syyte tuomaria vastaan on päätetty nostaa, sitä ajaa tuomioistuimessa valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä valtionsyyttäjä. Käräjäoikeuden ja hallinto-oikeuden tuomareita syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

4. Syytteen nostamisesta käräjätuomaria vastaan virkarikoksesta päättää useimmiten oikeuskansleri. Tämä johtuu siitä, että hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentin mukaan hovioikeuden on ilmoitettava juuri oikeuskanslerille alioikeuksien valvonnassa tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

5. Kolmisen viikkoa sitten julkaistun tiedotteen mukaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt syytteen nostamisesta "eteläsuomalaista käräjätuomaria"  - ko. tuomari toimii Helsingin käräjäoikeudessa - vastaan epäillyistä virkavelvollisuuden rikkomisista. Oikeuskanslrin päätöksen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen useita rikosasioita ratkaisematta pääkäsittelyn päätyttyä. Laiminlyöntien seurauksena kyseiset asiat oli jouduttu pääosin käsittelemään uudestaan. Tiedotteen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen allekirjoittamatta tuomion useissa sellaisissa rikosasioissa, joissa hän oli julistanut tuomion pääkäsittelyn päätyttyä. Hänen epäillään myös jättäneen ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin käsiteltävänään olleessa lähestymiskieltoasiassa. Oikeuskanslerin mukaan käräjätuomarin epäilty menettely vaaransi asianosaisten oikeutta saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Se oli myös omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Oikeuskansleri on lähettänyt valtakunnansyyttäjälle pyynnön ryhtyä toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi käräjätuomaria vastaan.

6. Oikeuskanslerin anonymisoituun päätökseen 17.4.2013 (dnro OKV/31/31/2010) pääsee käsiksi tästä.

7. Jokseenkin holtitonta menettelyä, ei voi muuta sanoa! Kuten päätöksestä ilmenee, käräjätuomari on laiminlyönyt myös ratkaisujen asianmukaisen perustelemisen useissa tapauksissa. Tästä häntä vastaan ei ole kuitenkaan nostettu syytettä, vaan oikeuskanskansleri on tyytynyt antamaan tuomarille ainoastaan huomautuksen. Asia oli tullut vireille hovioikeuden ilmoituksen perusteella jo loppuvuodesta 2010

8. Miksi käräjätuomarin menettelyä ei havaittu aikaisemmin ja olisiko käräjätuomarin hallinnollisten esimiesten eli laamannin ja kyseisen osaston johtajana toimineen käräjätuomarin tullut valvoa tuomareiden toimintaa paremmin? Joissakin aiemmin ratkaistuissa vastaavanlaisissa tapauksissa oikeuskansleri on pohtinut syytteen nostamista  myös käräjäoikeuden laamannia ja asianomaista osastonjohtajaa vastaan  valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella, mutta syytettä ei ole kuitenkaan nostettu.

9. Vuonna 2009 seurasin blogissani erästä vakavammanlaatuista virkasyytejuttua, jossa jyväskyläläistä käräjätuomaria syytettiin virka-aseman väärinkäyttämisestä ja vaadittiin myös tuomarin viraltapanoa. Hovioikeus ja korkein oikeus kuitenkin katsoivat, että tuomari oli syyllistynyt ainoastaan virkavelvollisuuden tahalliseen rikkomiseen, josta hänet tuomittiin sakkoon, viraltapanoa ei tuomittu. Katso blogeja

- 113/17.6.2009 Oikeuskansleri vaatii KKO:n suullisessa käsittelyssä käräjätuomarin viraltapanoa;
- 116/22.6.2009 KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkasyytejutussa oli pettymys;
- 126/9.7.2009 KKO 2009:62: Virkarikokseen syyllistynyt tuomari sai pitä virkansa, KKO sivuutti tuomiossaan tärkeimmän perusteen

10. Mainitun virkasyytejutun käsittelyssä ilmeni yllättäviä piirteitä myös korkeimman oikeuden käsittelyn ja tuomion osalta. Korkeimman oikeuden asiassa toimittama suullinen käsittely ei ollut erityisen mieltä ylentävä kokemus (ks. blogia 116/22.6.2009) ja tuomiossaan (KKO 2009:62) korkein oikeus väisti ottamasta kantaa seikkoihin, jotka olisivat puoltaneet tuomarin viraltapanoa (blogi 126/9.7.2009).

11. Muita tapauksia, joissa oikeuskansleri on määrännyt virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan ja jossa tuomari on myös tuomittu rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta, ovat muun muassa seuraavat tapaukset, jotka ovat antaneet aihetta tiedotteen antamiseen:

- käräjätuomarille (kysymyksessä oli Lapin käräjäoikeuden tuomari) syyte virkarikoksesta, tiedote 13.12.2006 dnro 5/31/05); myös tässä tapauksessa tuomarin väitettiin rikkonen virkavelvollisuutensa virheitään peitelläkseen ja apulaisoikeuskansleri päätti nostettavaksi häntä vastaan syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä, jollaisena tuomioistuimet eivät kuitenkaan tuomarin menettelyä pitäneet;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 26.8.2008 dnro 353/1107, syyte koski Espoon käräjäoikeuden tuomaria;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksista 13.9.2009 dnro OKV/880/1/2006; syytteen sai Helsingin käräjäoikeuden tuomari, ks, OKa:n päätöstä tästä; 

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 18.6.2012 dnro OKV/12/31/2011; syytteen sai Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille syyte rikosasian vanhentumisesta 23.11.2004 dnro 13/31/2003; kyysmyksessä varkauden käräjäoikeuden tuomari;

- Oikeuskansleri määräsi virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan; 27.11.2003; syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeuden tuomaria vastaan juopumuksesta virantoimituksessa

12. Seuraavissa tapauksissa virkasyytettä ei ole nostettu, mutta tuomarille on annettu huomautus virheellisestä menettelystä:

- Käräjätuomarille huomautus viivästyksestä haasteiden antamisessa 17.11.2008 dnro OKV 824/1/2007; kyseessä Espoon käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille huomautus virheistä viidessä tuomiossa 4.3.2007 dnro  77/31/2002; huomautuksen sai Mikkelin käräjäoikeuden tuomari;

- Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen kahdelle käräjätuomarille tuomioissa olleiden virheiden takia 18.12.2003; kyse Riihimäen käräjäoikeuden tuomareista;

- Käräjätuomarille moitteet esteellisyyttä koskevasta ratkaisusta  28.2.2006 dnro 123/1/03; tapaus koski Joensuun käräjäoikeuden tuomaria.

13. Edellä mainitussa oikeuskanslerin päätöksessä 13.3.2009 dnro 880/1/2006 selostetussa tapauksessa Helsingin käräjäoikeuden tuomari sai virkasyytteen kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Oikeuskansleri katsoi, että tuomari oli toiminut tavalla, joka täyttää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Käräjätuomari oli käsitellyt viittä eri asiaa kahdesta ja puolesta vuodesta yli seitsemään vuoteen. Asioissa oli ollut pitkiä ajanjaksoja, joina käsittely ei ollut lainkaan edennyt. Asia, joka oli käräjätuomarin käsiteltävänä kaksi ja puoli vuotta, olisi lain mukaan tullut käsitellä kiireellisenä. Käräjätuomarilla yli seitsemän vuotta käsiteltävänä ollut asia oli seissyt yli viisi vuotta ilman käräjätuomarin toimenpiteitä. Poliisin suorittamassa esitutkinnassa kävi ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista. Selvitysaineiston mukaan käräjätuomarilla ei ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Hänen työmääräänsä oli päinvastoin vähennetty muun muassa siirtämällä vanhoja juttuja muille tuomareille. Oikeuskansleri Jonkan mukaan asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään. Tuomari oli teollaan vaarantanut perustuslaissa säädetyn perusoikeuden toteutumista eli oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin mukaan tekokokonaisuuden voitiin arvioida loukanneen myös luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Käräjätuomari oli saanut laillisuusvalvojilta jo aiemmin kaksi huomautusta käsittelyn viipymisestä. Apulaisoikeuskansleri oli antanut jo vuonna 2000 kyseiselle käräjätuomarille huomautuksen riita-asian käsittelyn viipymisestä ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies vuonna 2004 huomautuksen täytäntöönpanoriitakanteen käsittelyn viipymisestä. 

14. Edellä kappaleissa 5 ja 13 mainituissa tapauksissa oikeuskansleri ei katsonut aiheelliseksi nostaa syytettä käräjäoikeuden laamannia tai osastonjohtajaa vastaan. Käräjäoikeusasetuksen 12 §:n mukaan laamannin tulee valvoa, että asiat käräjäoikeudessa käsitellään huolellisesti ja nopeasti sekä seurata, että lakia sovelletaan yhdenmukaisesti. Käräjäoikeuksissa on voimassa käräjäoikeuslakiin ja -asetukseen perustuva laamannin määräämä työjärjestys. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa voimassa olevan työjärjestyksen mukaan osastonjohtajan vastuulla on muun ohella juttujen nopea käsittely. Työjärjestysten mukaan osastonjohtajan tehtäviin kuuluu myös muun muassa juttujaosta päättäminen.

15. Sitä vastoin oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2010 s. 122-123 selostetussa tapauksessa (dnro OKV/5/31/2009) oikeuskansleri määräsi syytteen nostettavaksi käräjäoikeuden laamannia vastaan käräjäoikeusasetuksen 12 §:ssä säädetyn valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Vaasan hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, vaikka katsoikin laamannin laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa. Hovioikeuden mielestä laamannin  menettely ei kuitenkaan vähäisyytensä takia täyttänyt  edes tuottamuksellisen virkarikoksen tunnusmerkistöä.

16. Laamanni vastaa käräjäoikeudessa viime kädessä siitä, että tuomioistuimen työt tulevat tehdyiksi. Tämän vuoksi laamanni paitsi joutuu johtamaan toimintaa, myös ohjaamaan sitä oikeaan suuntaan. Lisäksi hänen on seurattava ja valvottava sitä, että asiat ratkaistaan lainmukaisesti ja toiminnassa yleensäkin noudatetaan voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä. Mikäli laamanni esimerkiksi havaitsee yksittäisen asian huomattavaa viipymistä, hän voi äärimmäisenä keinona siirtää asian toiselle tuomarille. Käräjäoikeusasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan, jos jonkun lainoppineen jäsenen työmäärä poikkeaa muiden tuomareiden työmäärästä tai jos siihen on muu perusteltu painava syy, laamanni voi siirtää lainoppineelle jäsenelle jaetun asian toisen lainoppineen jäsenen käsiteltäväksi.

17. Myös eduskunnan oikeusasiamies on antanut lukuissa tapauksissa tuomareillle huomautuksia virheellisestä menettelystä. Seuraavassa luetteloa parin viime vuoden aikana tiedotetuista tapauksista:

- 13.3.2013 dnro 697/4/12 käräjätuomarin huolimattomuus, hän tuomitsi kantelijan lievästä pahoinpitelystä, vaikka kyseessä on asianomistajarikos, eikä asianomistaja ollut vaatinut rangaistusta. 

- 21.12.2011 dnro 3149/4/10  päätös korkeimman oikeuden odotustilojen kuvaamiskieltoa koskevaan kanteluun  

- 22.11.2011 dnro 1094/4/11 rikosasian valmisteluistunto teki haastehakemuksesta julkisen 

- 31.8.2011 dnro 2016/4/11  tuomarin huolimattomuus päiväsakon rahamäärän selvittämisessä ja perustelemisessa

- 31.8.2011 dnro 1911/4/11  päätös tuomarin käyttäytymistä koskevaan kanteluun 

- 10.8.2011 dnro 1901/4/10  vapaudenriiston tuomioistuinkontrolli viivästyi mielenterveysasiassa 

- 30.3.2011 dnro 1458/4/10  päätös oikeudenkäynnin viivästymisestä 

- 16.2.2011 dnro 1933/2/10  Päätös kanteluihin korkeimman hallinto-oikeuden presidentin sekä poliisiylijohtajan menettelystä ns. isoäitien käännytysasiassa

- 10.12.2010 dnro 3053/4/08  käräjäoikeuden menettely kansainvälisessä isyys- ja elatusasiassa 

- 30.12.2010 dnro 948/4/09  laillisuusvalvontakantelu ja tuomarin esteellisyys 

- 1.12.2010 dnro 3411/4/09  asiakirjapyynnön yksilöinti ja käsittely käräjäoikeudessa 

18. Mitä voitaisiin tehdä, jotta tuomareiden vastaavanlaatuiset virkavelvollisuudet rikkomiset voitaisiin havaita aikaisemmin? Selvää lienee, että edellä poimitut tapaukset oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kertomuksista ja päätöksistä edustavat ainoastaan jäävuoren huippua. Ongelma eli tuomareiden lainkäytössä tekemät virheet ja laiminlyönnit ja  heidän vastuunsa  on laajempi kysymys. Tuomareiden toimintaa kritisoidaan usein esimerkiksi hovioikeuteen tehdyissä valituksirjelmissä joskus rankastikin, vaikkei kantelua ei olekaan haluttu tehdä. Voidaanko asian suhteen tehdä mitään, sillä perustuslain mukaan tuomarit ovat riippumattomia ja heidät voidaan saattaa virkavastuuseen ainoastaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen perusteella? Käytännössä tuomareiden laiminlyönnit ilmenevät useimmiten asioiden käsittelyn viivästymisenä, jonka syynä on usein yksinkertaisesti tuomarin saamattomuus ja laiskuus. Millä keinoin laiskat ja taitamattomat tuomarit voitaisiin saada vastuuseen, jottei laiminlyönneistä ja virheistä aiheutuisi asioiden kohtuutonta viivästymistä ja oikeudenmenetyksiä oikeudessa asioiville ihmisille? Näiden kysymysten pariin voimme palata erillisessä blogijutussa.

637. Oikeuskansleri, koulukiusaaminen ja terve järki

                                          Smart doggy?

1. Oikeuskansleri, tarkemmin ja kunnioitusta osoittaen ilmaistuna Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri, on tunnetusti maamme ylin laillisuusvalvontaa harjoittava viranomainen ja virkamies - yhdessä Eduskunnan Herra Oikeusasiamiehen kanssa.

2. Suomalainen järjestelmä on omituinen sikäli, että meillä on kaksi ylintä laillisuusvalvojaa, eli siis oikeuskansleri ja oikeusasiamies, kun sitä vastoin muissa maissa, Ruotsia lukuun ottamatta, on tyydytty yhteen ylimpään laillisuusvalvojaan eli oikeusasiamiestä vastaavaan ombudsman-instituuttiin. Olisiko meikäläinen tuplajärjestelmä siis ko. suhteessa tehokkaampi kuin "yksikamarinen" systeemi? Tuskinpa vain, jos kysymystä tarkastelee käytännön valossa, mutta tämä on jo toinen juttu, mihin ei nyt tässä yheydessä enmpää kajota. 

3. Se on kuitenkin vielä sanottava, että suomalainen järjestelmä on myös sikäli omituinen, että toinen ylimmistä laillisuusvalvojistamme eli oikeuskansleri toimii samalla eräiden korkeassa asemassa olevien valvottaviensa eli valtioneuvoston ja sen ministereiden neuvonantajana eli ns. kruununjuristina laillisuutta koskevissa kysymyksissä. Tämä kaksinapaisuus tai -naamaisuus on tietenkin varsin outoa, mutta tätä eivät  meidän korkeasti oppineet valtiosääntöasiantuntijat ole vielä(kään) jostakin syystä hoksanneet. Oikeuskanslerille tehty kantelu esimerkiksi jonkin ministeriön korkean virkamiehen nimityspäätöksen laillisuudesta on siten täysin turha toimenpide, sillä se on tuomittu jo etukäteen epäonnistumaan, koska oikeuskansleri on jo etukäteen hallituksen ja nimitysesityksen tehneen ministerin neuvonantajana antanut siunauksensa kiistanalaisen nimityspäätöksen tekemiseen. Tämä nähtiin viimeksi sisäministeriön kansliapäällikön kummallisen nimitysjupakan yhetydessä. Sanotunlaista kantelua ratkaistessaan oikeuskansleri toimii ikään kuin omassa asiassaan, sillä  kohdistuuhan kantelu tosiasiallisesti myös häneen itseensä.

4. Tämän esipuheen jälkeen voimmekin mennä päivän epistolatekstiin. Sysäyksen siihen antoi Helsingin Sanomien mielipidesivulla tänään julkaistu Erkki Havansin kirjoitus otsikolla "Lainvalvojat ei ole erehtymättömiä". Havansi ilmoittaa kirjoituksessaan, samoin kuin kotisivuillaan, olevansa "oikeustieteen professori" (emeritus). Mutta kuten me juristit hyvin tiedämme, Havansi on nimenomaan prosessioikeuden täysinpalvellut eli - lusinut professori; mitä vikaa prosessioikeudessa muka olisi, ei sitten mitään! 

5. Erkki Havansi on nykyisin aktiivinen perussuomalainen poliitikko, joka tuli (tai jäi, miten vaan) vuoden 2011 eduskuntavaaleissa persujen ensimmäiseksi varakansanedustajaksi Uudellamaalla. Hän on toiminut 1.9.2011 alkaen perussuomalaisten eduskuntaryhmän oikeudellisena asiantuntijana ja ilmoittaa blogissaan toimivansa mainitussa hommassa "hallituksen kaatumiseen ja uusiin eduskuntavaaleihin saakka". Tämä osoittaa  emerituksessa sarkasmin lisäksi tiettyä optimismia oppositiossa olevien persujen kannalta. Lieneekö Erkki ensi kuun kunnallisvaaleissa persujen ehdokkaana Keravalla? Tätä ennakoisi se, että hän on alkanut jälleen kirjoitella US-blogiaan, viimeksi teemasta "Kylläpäs vaan eurokriisi on yksi tärkeä kuntavaaliteema".

6. Havansin HS-kirjoitus käsittelee apulaisoikeuskanslerin 16.8. antamaa päätöstä kanteluun, jossa oli kyse - hieman puisevan otsikkonsa mukaan - "peruskoulun valvonta- ja kurinpitovallan ulottovuudesta ja sisällöstä". Apulaisoikeuskanslerin mainitusta ratkaisu on laadittu OKa-viraston ratkaisutietokantaan otettu seloste (diaarinumero OKV/427/1/2011). Tuossa ratkaisussa apulaisoikeuslansleri antoi Sastamalassa toimivan Sylvään koulun rehtorille vastaisen varalle huomautuksen hänen virheellisestä menettelystään. Huomautuksen apulaisoikeuskanslerilta sai myös Sastamalan kunnanhallitus, joka oli päätöksen mukaan vastuussa  siitä, ettei se nähnyt rehtorin menettelyssä tai koulun virheellisissä järjestyssäännöissä huomautettavaa tai moitittavaa.

7. Havansi viittaa kirjoituksessaan  Nuorisotutkimusverkoston tutkijan Tomi Kiilakosken HS:ssa edellisenä päivänä eli 23.9. julkaistuuun vieraskynäkirjoitukseen "Koulumatkalla kiusaamiseen pitää puuttua". Sekä Kiilakoski että Havansi "oudoksuvat" apulaisoikeuskanslerin kyseistä päätöstä. Kumpikaan herroista ei tohdi mainita kantelupäätöksen tehneen apulaisoikeuskanslerin nimeä, mikä saattaa johtua (liian) hyvästä kotikasvatuksesta tai/ja tietynlaisesta esivallan kunnioittamisen halusta ("Äla turhaan lausu Herran nimeä"). Mutta eihän se mikään salaisuus ole eikä saa olla, että nykyisen apulaisoikeuskanslerin nimi on Mikko Puumalainen.

8. Mitä pahaa Sylvään koulun rehtori oli sitten oikeastaan tehnyt, kun apulaisoikeuskansleri katsoi asiakseen nuhdella häntä noin julmetulla tavalla? Päätöksen mukaan rehtori oli rikkonut peräti viittä perustuslain, neljää perustusopetuslain sekä kahta tupakkalain säännöstä vastaan! Vaikka rikkomuksista annettu sanktio on vain huomautus, on tämä oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä jo aikamoisen merkittävä seuraamus, sillä kuten tiedetään, yleensä oikeuskanslerit - samoin kuin oikeusasiamiehet - toimivat niin sanotusti "silkkihansikas-periaatteella" ja tyytyvät lausumaan yleensä virkamiehen tai viranomaisen lainrikkomustapauksissa ainoastaan oman "käsityksensä"; sitäkin pidetään jo sanktiona. Pikkuvirkamiehiä nämä korkeat laillisuusvalvojamme kyllä höykyttävät silloin tällöin, mutta mitä ylemmäs virkahierarkian portaikossa edetään, sitä lievemmiksi tuppaavat oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kannanotot ja langettamat sanktiot yleensä aina käymään.

9. Julkisuudessa herätti ensin huomiota Mikko Puumalaisen tiukka kannanotto tupakkalain säännösten noudattamisen suhteen. Koulun rehtori oli nimittäin määrännyt tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat kirjoittamaan - luultavasti jälki-istunnon aikana - jonkilaisia aineita tupakoinnin vaarallisuudesta. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan "tupakkatutkielmien kirjoittaminen on lakiin perustumaton kurinpitoseuraamus". Puumalainen piti perusopetuslain 16 §:n 1 momentin vastaisena myös koulussa käytössä ollutta tukiopetuksen järjestämistä seurauksena koulualueella tupakoinnista. Vielä Puumalainen totesi, ettei rehtorilla ollut lakiin perustuvaa oikeutta vaatia oppilasta allekirjoittamaan koulussa laadittua lomaketta, joka sisälsi asiallisesti oppilaan lupauksen noudattaa tupakkalaissa (12 §:n 1 momentin 2 kohta) säädettyä tupakointikieltoa.

10. Koulun järjestyssääntöihin oli otettu kohdat, joiden mukaan "tupakkalain ja opetushallituksen määräysten mukaan tupakointi on oppilailta kouluaikana ja koulumatkoilla kielletty" ja "koulussa ei saa pitää toisia loukkaavia vaatteita". Näitä määräyksiä apulaisoikeuskansleri Puumalainen piti harhaanjohtavina ja virheellisinä, koska tupakkalain säännösten noudattamisen valvonnasta ja ohjauksesta vastaa Valvira, ei opetushallitus, eikä koululla ollut valvontavaltaa oppilaisiin nähden heidän koulumatkoillaan. Päätöksessä huomautetaan, että tupakkalaki kieltää tupakoinnin ainoastaan oppilaitosten sisätiloissa ja niiden käytössä olevilla ulkoilualuiella, muttei kouluaikoina ja -matkoilla. Mainittua vaatekieltoa Puumalainen piti yksilöimättömänä ja oppilaiden sananvapauden kannalta ongelmallisena.

11. Päätöksensä perusteluissa Mikko Puumalainen puuttuu myös kiusaamiseen koulumatkoilla, vaikka tästä ei Sylvaan tapauksessa ilmeisesti ole ollutkaan nimenomaisesti kyse. Päätöksen perustelujen mukaan rehtorin tiedotteessa oleva maininta koulumatkoilla tapahtuvan ilkivallan ja kiusaamisen hoitamisesta aina koulussa antoi kuitenkin väärän kuvan koulun toimivallasta.

12. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen tiukkaa päätöstä on ihmetelty julkisuudessa jo ennen Kiilakosken ja Havansin kirjoituksia aina eduskuntaa myöten. Eduskunnan käsitellessä 14.9. täysistunnosaan oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2011 (täysistunnon pöytäkirja PTK 80/2012 vp.)  kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) otti esille Puumalaisen sanotun päätöksen, vaikka se on annettu vasta tämän vuoden puolella eli siis 16.8.

13. Ben Z. totesi mm. että apulaisoikeuskanslerin päätöstä eli oikeuskanslerinviraston näkökulmaa on tulkittava niin, että kun laissa ei erikseen ole annettu opettajille oikeutta panna oppilaita sanktiona kirjoittamaan aineita tupakoinnin vaarallisuudesta, niin opettajalla ei myöskään tällaista oikeutta voi olla. Zyskowicz jatkoi: "Ymmärtääkseni tähän liittyy myös keskustelu siitä, että kun laissa ei erikseen ole säädetty, että koululla on velvollisuus ja oikeus puuttua koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, niin koululla ei tähän oikeutta olisi. Siis kun laissa ei erikseen ole sanottu, että koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen tai muihin vastaaviin tekoihin voi koulu puuttua, kun tätä ei erikseen ole laissa säädetty, niin tällaista oikeutta ei ole".

14. Ben Z. esitti hallituksen aitiossa istuneelle oikeuskansleri Jaakko Jonkalle seuraavan kysymyksen:

"Herra oikeuskansleri, kysyn: milloin Suomesta on tullut maa, jossa terveen järjen käyttö on kielletty ja joka asiasta pitää erikseen säätää lailla? Tiedän, että me juristit - itsekin entinen perustuslakivaliokunnan jäsen ja puheenjohtaja - olemme olleet varmasti tätä ajattelua edistämässä ja tehdyt perusoikeusuudistukset ja muut ovat tätä lailla säätämisen vaatimusta korostaneet ja viranomaisten harkintavallan rajoja korostaneet, mutta kysyn silti: Ollaanko nyt menossa yli, toiseen suuntaan? Milloin terveen järjen käyttö on kielletty tässä maassa ja on erikseen vaadittu, että kaikesta pitää säätää lailla"?

15. Zyskowicz pohjusti mainitusssa puheenvuorossaan oikeuskanslerille esittämäänsä kysymystä toteamalla, että  hänen havaintojensa mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja sen kuulemien valtiosääntöasiaintuntijoiden perus- ja ihmisoikeuksien korostaminen tai jopa ylikorostaminen on käytännössä johtanut tulkintoihin, jotka ovat merkinneet henkilökohtaisen vapauden tai yksityisyyden suojan  korostumista ja samalla joidenkin toisten tärkeiden perusoikeuksien, kuten ihmisten turvallisuuden, joutumista vähemmälle huomiolle.

16. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka vastasi Zyskowiczin kysymykseen näin:

"Edustaja Zyskowicz kiinnitti huomiota erääseen yksittäistapaukseen elikkä tähän Sastamalan koulun tupakkajupakkaan. Totean sen, että oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri tekevät ratkaisunsa toisistaan riippumatta enkä voi tässä tätä yksittäistapausta lähteä arvioimaan enkä kommentoimaan. Perusoikeuksien soveltaminen erityisesti silloin, jos on useita perusoikeuksia tavallaan vastakkain, niiden keskinäinen punninta ja arviointi, on varsin vaativa tehtävä, joka joudutaan kussakin tapauksessa erikseen aina arvioimaan, joskin yleistettävissä olevien kriteerien mukaan. Itse ymmärrän, että myös terveen järjen käyttö tässä punninnassa tulee sitä kautta mukaan kuvaan, että näiden punnintaperiaatteiden arvioinnissa ja arvottamisessa voidaan ottaa myös niin sanottu seurausharkinta huomioon".

17. Näin. Kannattaa huomata, että oikeuskansleri Jonkka kutsui ko. yksittäistapausta nimikkeellä "Sastamalan koulun tupakkajupakka". Nyttemmin tuosta "jupakasta" on framille nostettu nimenomaan kysymys siitä, voiko koulu toimivaltansa puitteissa puuttua koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen. Tätä Ben Z:n kysymyksessä esille nostamaa asiaa Jonkka ei kuitenkaan halunnut vastauksessaan mainita, vaikka asia on niin, että koulumatkoilla tapahtuva kiusaaminen on vakavampi ilmiö kuin oppilaiden tupakointi eli "pieni kessuttelu" koulumatkoilla.

18. Jotkut tämän blogin lukijoista ja kommentaatoreista ovat ehtineet jo ihmetellä, että eikö oikeuskanslerinvirastolla ole esimerkiksi mainittujen kysymysten osalta minkäänlaista yhtenäistä linjaa ja eikö oikeuskansleri voisi puuttua apulaisoikeuskanslerin päätöksiin. Tämä asia on kuitenkin siten kuin Jonkka vastauksessaan mainitsi. Apulaisoikeuskansleri on itsenäinen päätöksentekijä, joten oikeuskansleri ei voi puuttua "apulaisensa" tekemiin päätöksiin eikä vaikuttaa tämän kannanottoihin. Jonkalla ja Puumalaisella on omat tehtävänsä ja toimialansa, jotka on määritelty viraston työjärjestyksessä.

19. Mutta kun eduskunta käsittelee vuosittain oikeuskanslerin edelliseltä vuodelta antamaa toimintakertomusta, niin miksi ihmeessä eduskunnan kuultavaksi ei voida kutsua oikeuskanslerin ohella myös apulaisoikeuskansleria, joka sentään tekee lukumääräisesti ilmeisesti enemmän kantelulupäätöksiä kuin oikeuskansleri? Se, ettei näin tapahdu, osoittaa vain, miten ikivanhoja useita vuosikymmeniä syntyneitä traditioita ja käytäntöjä ei hoksata muuttaa nykyoloja vastaaviksi. Jos eduskunta esittää oikeuskanslerin toimintakertomuksen johdosta kyysmyksen, jota koskevan päätöksen on tehnyt apulaisoikeuskansleri, voi oikeuskansleri vastata vain, että hän ei vastaa päätöksistä, joita apukansleri on tehnyt! Kätevää, vai mitä? Tervettä järkeä voisi kuitenkin käyttää tässäkin tilanteessa ja kutsua myös apukansleri eduskunnan kuultavaksi.

20. Mitä itse asiaan tulee, niin toki apuaisoikeuskanslerin päätös tuntuu vahvasti jonkinlaiselta pilkunviilaukselta ja on selvä osoitus siitä, miten ahtaasti laillisuusvalvojamme edustavat ikivanhaa legalistista oikeusajattelua ja laintulkintatraditiota. Toki oikeuskanslerit valvovat laillisuuden noudattamista, mutta eihän tämä voi tarkoittaa nykyoloissa niin ahdasta laintulkintaa, että terveen järjen käytöltä pitäisi ummistaa silmät kokonaan. Kuten Jaakko Jonkkakin totesi, perusoikeuksien kollisiotilanteissa pitäisi osata kiinnittää ennen muuta huomiota - teleologisen laintulkintametodin mukaisesti - ennen muutta seuraamusharkintaan eli niihin vaikutuksiin, joita eri tulkintavaihtoehtojen omaksumisesta käytännössä todennäköisesti olisi seurauksena.

21. Jos tältä kannalta harkitaan Sylvään koulun tapausta, niin koulun puuttumista myös koulumatkoilla - eikä siis vain koulun alueella - tapahtuvaan kiusaamiseen ei voida pitää virheellisenä ja huomautukseen johtavana menettelynä. Apulaisoikeuskanslerin päätös toimivallan puuttumisesta muistuttaa hiukan prosessilaissa säädettyjen oikeuspaikka- eli forumkyysmysten sääntelyä.

22. Kuten Tomi Kiilakoski sanoo em. kirjoituksessaan, olennaista kiusaamisen hoidossa olisi välitön ja kaikkia osapuolia kunnioittava puuttuminen asiaan. Kiilakosken mukaan Sylvään koulussa on tähän asti kuultu kiusaamistapauksen ilmettyä kaikkia osapuolia jo saman päivän aikana, jolloin asiaa on selvitetty  oppilaiden ja huoltajien sekä opettajien yhteisessa palaverissa. Useimmissa tapauksissa kiusaaminen on loppunut yhteen tapaukseen ja ilmoitukseen, että tilannetta seurataan.

23. Tomi Kiilakoski ja Erkki Havansi toivovat koulurauhan ja koululaisten turvallisuuden vuoksi lainsäätäjän pikaista puuttumista asiaan, jotta asianomaisia lakeja voitaisiin tarkistaa ja selventää.  Havansi varoittelee virkamiehiä ja päätöksentekijöitä uhmaamasta "mahtijuristin" eli apauaisoikeuskanslerin laintulkintaa, vaikkei se mahdukaan terveeseen talonpoikaisjärkeen. Havansin mukaan päätöksen haastaminen vaatisi aivan liikaa siviilirohkeutta.

24. Tuossa nyt taitaa kyllä puhua poliitikko, joka uskoo lainsäätäjän kaikkivopaisuuteen ja mahtiin. Koulurauhan ja oppilaiden turvallisuuden takaaminen ovat kuitenkin niin tärkeitä asioita, ettei lainsäätäjän joskus hamassa tulevaisuudessa tapahtuvia toimenpiteitä tarvitse jäädä odottelemaan eikä laillisuusvalvojan terveen järjen vastainen päätös tässä tarkoituksessa saa estää siviilirohkeuden käyttämistä.

522. Oikeusasiamieheltä pyyhkeitä KKO:lle kuvauskieltoasiassa

Punainen on Joulun(kin) väri...

1. Tässä blogissa useamman kerran käsitelty ns. nännijuttu tai nänninimemisjuttu, josta korkein oikeus antoi tuomionsa tämän vuoden alussa (KKO 2011:1), poiki korkeimmassa oikeudessa oikeudenkäynnin julkisuutta eli tarkemmin sanottua kuvaamiskieltoa koskevan ongelman. KKO:n jaoston puheenjohtajana jutussa toiminut oikeusneuvos Mikko Tulokas päätti jo ennen syyskuussa 2010 pidetyn istunnon aloittamista, että oikeuspaikalla ei saa kuvata ja että kielto on voimassa, ei vain istuntosalissa, vaan myös korkeimman oikeuden eteistiloissa.

2. Olen käsitellyt kuvauskieltoasiaa blogissa n:o 315/14.9.2010.

3. Oikeustoimittajat ry. pyysi eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, menettelikö korkein oikeus eli käytännössä oikeusneuvos Mikko Tulokas laillisesti kieltäessään kuvaamisen myös istuntosalin aulatilassa.

4. Mikko Tulokkaan tekemästä kuvauskiellosta informoitiin etukäteen niille toimittajille yms. ihmisille, joille oli lähetetty noin viikkoa ennen istuntoa sähköpostiviesti istunnon pitämisestä ja sen ajankohdasta. Kieltoa perusteltiin jutussa asianomistajana olevan nuoren naisen yksityisyyden suojaamisella.

5. Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtajisto, toimittajat Jarkko Sipilä ja Susanna Reinboth, pitävät kieltoa lainvastaisena ja sananvapautta rajoittavana. Heidän mukaansa uhrin kuvaaminen kyseisen kaltaisessa jutussa olisi käytännössä hyvin epätodennäköistä ja sen vuoksi asia pitäisi jättää toimitusten omaan harkintaan.

6. Oikeusasiamies pyysi kantelun johdosta selvityksen sekä Mikko Tulokkaalta ja presidentti Pauliine Koskelolta.

7. Tänään oikeusasiamies Petri Jääskeläinen sitten julkisti asiassa antamansa ratkaisun. Päätös on täysin odotettu: tuomarin päätös kieltää kuvaaminen oikeuden eteistiloissa on lainvastainen.

8. Oikeusasiamiehen mukaan mukaan korkeimmalla oikeudella ei ollut laillisia perusteita kieltää kuvaamista aulatiloissaan ennen julkista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuimen mahdollisuus määrätä kuvauskielto rajoittuu vain istuntosaliin, ei sen ulkopuolelle, oikeusasiamies korostaa. Kuvaaminen on sallittu tiloissa, jonne yleisöllä on vapaa pääsy. Koska ennen kyseistä julkista oikeudenkäyntiä aulatilaan oli pääsy yleisöllä, on myös kuvaaminen siellä ollut sallittua.

9. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 21 §:n sanamuodon ja säännöksen esitöiden valossa valokuvaamiskiellon mahdollisuus tuomioistuimessa on rajattu istuntosaliin eli ajallisesti ja paikallisesti itse oikeudenkäyntitilaisuuteen. Asiassa ei ole oikeusasiamiehen mukaan kyse lain aukosta tai muutenkaan sellaisesta tilanteesta, jossa kuvaamiskielto olisi ollut mahdollista ulottaa perus- ja ihmisoikeusnormien suoralla soveltamisella istuntosalin ulkopuolelle. Oikeusasiamies ei nähnyt asiassa muutakaan perustetta, jolla kuvaaminen olisi voitu kieltää tuomioistuimen odotustiloissa.

10. Tiedotusvälineissä oikeusasiamiehen ratkaisusta on julkaistu vain lyhyt seloste. Päätös on kuitenkin laaja ja seikkaperäinen ja hyvin perusteltu. Siitä ilmenee myös, miten kiihkeästi, etten sanoisi suorastaan raivokkaasti, sekä oikeusneuvos Tulokas että presidentti Koskelo puolustivat kyseistä kuvauskieltoa. Mutta tärkein asia eli oikeudenkäynnin julkisuuden funktio ja merkitys heiltä molemmilta kuitenkin näyttäisi "jostakin syystä" unohtuneen.

11. Oikeusasiamiehen päätös kokonaisuudessaan löytyy tästä.

12. Oikeusneuvos Tulokas jopa väitti, ettei oikeusasiamiehellä olisi toimivaltaa ottaa kantelua edes tutkittavakseen, koska kuvauskielto oli annettu asiassa, jonka käsittely oli kesken. Perustelu on sangen outo, sillä asiasta kanneltiin vasta sen jälkeen, kun itse pääasia oli käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Riippumattoman tuomioistuimen itsenäistä päätöksentekoa kantelun tutkiminen ei siten millään tavalla loukkaa.

13. Kannattaa panna merkille, että oikeuskirjallisuudessa oli jo ennen sanotun kantelun tekemistä otettu kanta, jonka oikeusasiamies Jääskeläisen päätöksessä nyt hyväksyttiin. Päätöksessä viitataan dosentti Antti Tapanilan vuonna 2009 julkaisemaan teokseen "Oikeudenkäynnin julkisuus riita- ja rikosasioissa". Tapanila on ahkera ja pätevä tutkija ja kirjoittaja, joka väitteli vuonna 2007 Lapin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi tuomarin esteellisyyttä käsittelevällä väitöskirjallaan.

14. Asian esittelijänä toimi esittelijäneuvos Pasi Pölönen, joka on oikeustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentti. Pölönen nimitettiin vastikään apulaisoikeusasiamiehen sijaiseksi vuoden 2015 loppuun. Hän julkaisi pari viikkoa sitten yhdessä apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan kanssa laajan teoksen "Ylin laillisuusvalvonta."

Pasi Pölönen ja Antti Tapanila ovat kirjoittajina mukana Matti Pellonpään tunnetun teoksen "Euroopan ihmisoikeussopimus" viidennessä painoksessa, joka ilmestyy ensi vuonna.

15. Oikeusasiamiehen ratkaisut ovat, varsinkin tuomioistuimia ja pakkokeinoja koskevissa asioissa, yleensä aina hyvin informatiivisia ja erittäin seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi perusteltuja. Niitä voidaan pitää keskitettyyn muotoon laadittuina oikeustieteellisinä tutkielmina päätöksissä esillä olevista oikeudellisista kysymyksistä. Tuomioistuimet aina korkeinta oikeutta myöten voisivat ottaa oikeusasiamiehen päätösten perusteluista mallia.

16. Se, mikä minusta oikeusasiamiehen samoin kuin oikeuskanslerinkin päätöksissä "tökkii", on ylimpien laillisuusvalvojien omaksuman sanktiokäytännön varovaisuus ja lievyys, etten sanoisi suorastaan hentomielisyys. Vaikka asianomaisen virkamiehen, tuomarin, tuomioistuimen tai viraston todettaisiin rikkoneen miten tärkeitä menettelymuotoja tai prosessiperiaatteita ja miten tökerösti tahansa, on seurauksena järjestään vain "käsityksen lausuminen" tai korkeintaan humautus, varoituksen oikeusasiamies (samoin kuin oikeuskanslerikin) näyttää antavan vuosittain vai muutamissa tapauksissa ja virkasyytteen nostaminen on todella harvinaista; on vuosia, jolloin oikeusasiamies ei ole määrännyt nostettavaksi yhtään ainoata virkasyytettä.

17. Tästä minusta täysin turhasta lepsusta otteesta johtuu, niin uskon ja olen itse asiassa siitä myös varma, että oikeusasiamiehen sinänsä hyvin perusteltuja ja muotoiltuja päätöksiä ei oteta kentällä useinkaan kovin vakavasti. Tämä ilmenee siitä, että vuosittain tulee ilmi jatkuvasti kymmenittäin uusia virheellisiä ja lainvastaisia tapauksia, joissa on rikottu sellaisia keskeisiä asioita kuin esimerkiksi päätöksen perustelemista, asianosaisen kuulemista ja oikeudenkäynnin julkisuutta sekä syyllistetty asian käsittelyssä räikeään viivyttelyyn.

18. Toisin sanoen oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin päätösten ennalta ehkäisevä vaikutus ei ole tehokas johtuen juuri liian lepsusta seuraamuskäytännöstä. Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisuilla ei ole saatu kitketyksi pois tuomioistuimien ja virnaomaisten virheellisiä ja lainvastaisia menettelyjä oikeusturvan kannalta keskeisissä menettelykysymyksissä.