893. Jari Aarniolle ja kumppaneille raskaat syytteet Trevocista

1. Rikosylikomisaario ja Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio saa tänään julkistetun tiedon mukaan useita syytteitä seurantalaite Trevoc Oy:öön liittyvistä rikosepäilyistä. VKSV eli tarkemmin sanottuna apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa Aarniota vastaan syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyte tulee julkiseksi, kun käräjäoikeus alkaa käsitellä asiaa valmisteluistunnossaan. Syytteiden peruskohdat selviävät tänään julkaistusta tiedotteesta.

VKSV:n tiedote

2.  Tiedotteen mukaan viranomaisasiakkaita erehdytettiin  ostamaan Trevoc Oy:ltä seurantalaitteita ja muuta tekniikkaa salaamalla yhtiön todelliset omistaja- ja rahoitusjärjestelyt. Jari Aarnio on syyttäjän mukaan ollut merkittävässä asemassa Trevoc Oy:ssä, toisaalta hän on osallistunut Helsingin poliisilaitoksen edustajana seurantalaitteiden tilaamiseen yhtiöltä. Trevocin taustalla on toiminut  tänään myös syytteen saanut rikollisjärjestön johtajaksi epäilty henkilö. Aarnio on VKSV:n mukaan salannut asemansa Trevocissa.

3. Jos salatut seikat olivat olleet laitteita hankkineiden viranomaisten tiedossa, laitteita ei todennäköisesti olisi tilattu Trevocilta, koska laitteisiin liittyy korostunut luotettavuusaspekti. Seurantalaitteita Trevocilta ovat Helsingin poliisilaitoksen lisäksi tilanneet Suojelupoliisi, Tulli ja ulkoministeriö, yhteensä 1,2 miljoonan euron arvosta. VKSV:n mukaan laitteiden tilaajat ovat joutuneet sallimaan Trevocin pääsyn tietojärjestelmiinsä laitteiden huoltoajon yhteydessä.

4. Muulta kuin Trevoc-haaran osalta Aarnioon liittyvän asiakokonaisuuden syyyteharkinta on kesken. Niiden osalta syytteen nostamisen määräaika päättyy 31.12.2014.

5. Jari Aarnion lisäksi syytteitä Trevoc-tapauksesta on saanut kahdeksan muuta epäiltyä, joita syytetään eriasteisesta osallisuudesta tai avunannosta edellä mainittuihin rikoksiin. Yksi heistä on suojelupoliisin alipäällystöön kuuluva poliisimies ja yksi edellä jo mainittu United Brotherhood -nimisen rikollisryhmän entinen johtaja - VKSV:n tiedotteen mukaan "johtohahmo" -  jonka epäillään osallistuneen Trevoc-yhtiön rahoitukseen.

6. VKSV:n tiedotteesta ei ilmene, miten ankaraa rangaistusta syyttäjä tulee Jari Aarniolle Trevoc-haaran osalta vaatimaan. Jorma Kalske on kertonut tiedotusvälineille, että Aarniolle vaaditaan nyt nostettujen syytteiden osalta noin 4,5 vuoden vankeusrangaistusta.

7, Oikeuskäsittelyn alkamisajankohdasta ja muusta aikataulusta päättää juttua käsittelevä Helsingin käräjäoikeus; oikeus keskustelee käsittelyn aikataulusta syyttäjien ja puolustuksen kanssa. Jutun pääkäsittely alkanee vasta tammikuussa. Jari Aarnion pääavustajana toimii asianajaja Riitta Leppiniemi Asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä, hän on avustanut Aarniota oikeusjutussa myös aiemmin (tynnyrijuttu I). Aarnion toisena avustajana on asianajaja Heikki Uotila. Riitta Leppiniemi avusti 10 vuotta sitten Bodomin murhajutussa syytettynä ollutta Nils Gustafssonia. Syytemääräyksestä päättänyt Jorma Kalske ei tule esiintymään käräjäoikeudessa, vaan syyttäjänä toiminee joku valtionsyyttäjä, jota avustaa paikallissyyttäjä.

8. Eräs asia minua on hieman ko. esitutkinnan ja nyt myös syyteharkinnan osalta ihmetyttänyt, jopa hieman huvittanut. Kaikissa esitutkintaa koskevissa uutisjutuissa aina tv-uutisia myöten on kerrottu säntillisesti, että Jari Aarnio kiistää kaikki rikosepäilyt. Tämä ilmoitetaan myös tänään, ei ainoastaan VKSV:n tiedotteessa, vaan myös jokaisessa tapauksesta kertovassa uutisjutussa. Yle Uutisten eli toimittaja Päivi Happosen lyhyessä jutussa mainitaan, ei vain kerran, vaan peräti kolme kertaa, että Jari Aarnio samoin kuin kaikki muut syytteen saaneet henkilöt kiistävät syyllisyytensä rikoksiin. Vuosi sitten, jolloin Jari Aarnio vangittiin, Yle Uutiset pani vielä paremmaksi ja kertoi, että kysymys Aarnion väitetystä syyllisyydestä ratkaistaan lopullisesti aikanaan annettavalla tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Niin kuin suuri yleisiö ei olisi muuten tätä selvää asiaa tiennyt.

9. Tätä epäilyjen ja syytteiden kiistämistä on "toitotettu" vuoden kestäneen esitutkinnan aikana jokaisessa uutisjutussa, vaikka kyse on tavallaan jo notorisesta seikasta. Se, että Jari Aarnio kiistää syyllisyytensä rikoksiin, ei ole enää mikään uutinen. Todellinen uutinen olisi, jos Aarnio tai joku muu epäillyistä myöntäisi rikosepäilyt edes joltakin osin oikeaksi.

10. Syyttömyysolettama on toki tärkeä asia, sillä oikeusvaltiossa ketään ei ole lupa  - edes mediassa - kohdella syyllisenä ennen tuomioistuimen langettavaa tuomiota. Syyttömyysolettama ei kuitenkaan edellytä, että syyllisyyden kiistäminen mainitaan tarkasti jokaisessa uutisjutussa silloin, kun ao. henkilö on jo alun perin kiistänyt jyrkästi kaikki häneen kohdistuvat rikosepäilyt.

11. Muun muassa ilmaisukiellon takia matalaa profiilia esitutkinnnan kuluessa vetänyt Jari Aarnio ja hänen avustajansa ovat oikeuskäsittelyn lähestyessä alkaneet pikku hiljaa avautua tuntemuksistaan. Iltalehdessä eilen julkaistussa jutussa Aarnio kertoi asianajaja Leppiniemen välityksellä tutkintavankeudestaan ja siitä, miten häntä on pidetty koko ajan muusta maailmasta ja muista vangeista eristettynä. Aarnio väittää, että esitutkinnassa on unohdettu syyttömyysolettama, mikä on haitannut hänen puolustautumistaan. Aarnio sanoo kokevansa, että häntä on pidetty painostusvankeudessa. Ko. tuntemus ei liene tutkintavankien kohdalla aivan epätavallinen, mutta toisaalta on syytä muistaa, että tutkintavankia epäillään nyt merkittävässä asemassa tehdyistä törkeistä rikoksista, joiden selvittäminen on vaatinut aikaa, On syytä luottaa siihen, että Aarnion vapaudenmenetyksessä ei ole kysymys painostuksesta, vaan tutkinnassa on noudatettu syyttömyysolettamaa ja objektiivisuutta. Vangitsemisesta ei päätä poliisi tai syyttäjä, vaan tuomioistuin.

12. Iltalehdessä pohdiskellaan tänään hieman ihmetellen sitä, miksi Aarnion vangitsemista on jatkettu näin kauan myös ns. sotkemisvaaran perusteella. Kyse on tarkasti ottaen jälkienpeittämis- eli kolluusiovaarasta, jolloin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty saattaa vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi hävittämällä tai kätkemällä kirjallista todistusaineistoa taikka vaikuttamalla esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä kuultavaan todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniin. Kun vangittuna on törkeistä huume- ja talousrikoksista epäilty huumepoliisin entinen päällikkö, jolla on ilmeisesti edelleen poliisikunnassa monia kannattajia, olisi aika eriskummallista, jos vangitsemisvaatimuksen ja -päätöksen perusteena ei olisi nojauduttu jälkienpeittämisvaaraan. Tutkinnanjohtaja on vedonnut Aarnion vangitsemisen jatkamisen perusteena siihen, että vapaaksi päästyään Aarnio voisi ammattitaitoaan hyväksi käyttäen vaikuttaa todistajiin ja muutenkin siihen näyttöön, joka mahdollisessa oikeudenkäynnissä esitetään.

600. Riihisäätiön rikosjutun (KKO 2012:53) kummalliset vaiheet

1. Viime viikolla eli 25.5. korkein oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen Riihisäätiön ex-puheenjohtajaa koskevassa talousrikosjutussa (KKO 2012:53).  Korkein oikeus tuomitsi yleishyödyllistä asuntorakennustoimintaa harjoittaneen Riihi säätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kahden vuoden kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 12 törkeästä avustuspetoksesta sekä Rovaniemen hovioikeuden aiemmin kesäkuussa 2010 Kannisen syyksi lukemista törkeistä kavalluksista. Hovioikeus oli äänestyksen jälkeen tuominnut Kannisen yhden vuoden kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen yhdestä törkeästä avustuspetoksesta ja 17 törkeästä kavalluksesta.

2. Merkillisen vaiheen mainitussa rikosjutussa käsittelyssä muodostaa alioikeuskäsittely. Jutun käsittely alkoi vuonna 2007 Oulun käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa 2008 antamallaan tuomiolla kaikki Kannista vastaan nostetut syytteet näyttämättöminä, samoin rikoksiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset. Valituskirjelmässään hovioikeudelle jutun syyttäjät kritisoivat ankarin sanakääntein käräjäoikeuden tuomiota ja sen perusteluja. Todettakoon, että korkein oikeus ei ennakkopäätöksensä selosteessa referoi lainkaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mikä on hyvin poikkeuksellista, mutta tässä tapauksessa ilmeisen ymmärrettävää.

3. Korkeimman oikeuden sanottu ennakkopäätös KKO 2012:53 löytyy tästä. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta julkisuuteen myös erillisen tiedotteen.

4. Rangaistusta mitattaessa korkein oikeus kiinnitti muun muassa huomiota siihen, että puheenjohtajan menettelytavat osoittivat tietoista pyrkimystä hyötyä valtion tuesta selvästi moitittavalla tavalla. Lähtökohtaisesti oikeudenmukaisena rangaistuksena syyksiluetuista törkeistä avustuspetoksista ja törkeistä kavalluksista korkein oikeus piti kolmen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistusta. Rangaistusta kuitenkin alennettiin sen vuoksi, että asian esitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet yhteensä yli kymmenen vuotta.

5. Korkein oikeus palautti Valtion asuntorahasto ARA:n Toivo J. Kannista vastaan rikosjutussa esittämän pääomaltaan yli 3,5 miljoonan euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen Oulun käräjäoikeuden erikseen käsiteltäväksi.

6. Mikä on Riihisäätiö ja mitä kyseisessä asiassa on tapahtunut? Seuraavassa lyhyt katsaus.

7. Riihi Säätiö r.s. merkittiin säätiörekisteriin joulukuussa 1980. Säädepääoman 150 000 markkaa maksoi SDP:tä lähellä ollut järjestö Pohjolan Lomasuunta ry. Peruspääomasta 10 000 markkaa oli rahaa, loppuosa koostui tontista Lumijoella. Riihi-säätiö nimettiin asuntojen vuokraamista sosiaalisin perustein harjoittavaksi yhteisöksi 20. 6.1995.

8. Säätiön hallinto on ollut alusta lähtien puheenjohtaja Toivo J(uhani) Kanninen (synt. 1947) ja hänen perheensä hallussa. Kanninen oli toiminut aiemmin mm. SDP:n piirisihteerinä (1969-1972). Kannisen kerrotaan hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti SDP:hen, ja hänen sanotaan tukeneen muun muassa Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen presidentinvaalikampanjoita.

9. Säätiöllä on omistuksessaan noin tuhat vuokra-asuntoa parissakymmenessä kiinteistössä lähinnä Oulun seudulla. Asuntotoiminnan lisäksi säätiö on järjestänyt yleisölle avoimia esitelmä- yms. tilaisuuksia yhteiskunnallisista aiheista. Säätiö on jakanut  vuosittain apurahoja lähinnä luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan tutkimustyöhön.

10. Vuonna 1998 säätiön todettiin rikkonen asukasvalinnan määräyksiä. Vuonna 2001 Valtiotalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä. Valtion asuntorahasto Ara teki  joulukuussa 2001 säätiön toiminnasta tutkintapyynnön KRP:lle ja verottajalle. Tammikuussa 2002 ARA poisti säätiöltä yleishyödyllisen yhteisön aseman. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) pyysi tammikuussa 2003 säätiöltä selvityksiä toiminnastaan.

11. KRP:n vaatimuksesta Oulun käräjäoikeus vangitsi Riihi-säätiön hallituksen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen 14.l0.2003. Käräjäoikeus vapautti Kannisen 8.11.2003. Tammikuussa 2004 käräjäoikeus määräsi Kannisen omaisuutta vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta. Heinäkuussa 2004 PRH vaati Riihi-säätiöltä selvitystä Aran tarkastusraportissa ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. PRH teki tarkastuskäynnin Riihi-säätiöön elokuussa 2004.

12. Oulun talousrikossyyttäjä Heikki Arjas vaati joulukuussa 2004 Kannisen määräämistä väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeus hyväksyi 11.3.2005 syyttäjän sanotun vaatimuksen ja määräsi Kannisen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Kanninen erosi säätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävästään huhtikuussa 2005. PRH "harkitsi puuttumista" säätiön hallituksen kokoonpanoon sekä korvauskanteiden nostamista yksittäisiä jäseniä vastaan huhtikuun alussa 2005. Toivo J. Kanninen määrättiin uudelleen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon 11.11.2005. Riihi-säätiön kotipaikaksi rekisteröitiin Helsinki 10. 5.2006. Kannisen väliaikainen liiketoimintakielto päättyi lokakuussa 2006.

13. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vaati kauppa- ja teollisuusministeriötä selvittämään lokakuussa 2005, onko sen alaisuudessa toimiva PRH täyttänyt valvontavelvollisuutensa Riihi-säätiön toiminnan seurannassa.

14. Talousrikossyyttäjä Heikki Arjas nosti 10.3.2006 Toivo J. Kannista vastaan syytteen 17 törkeästä kavalluksesta ja 12 avustuspetoksesta. Syytteen mukaan epäillyt rikokset oli tehty pääosin 1990-luvulla, viimeisimmät 2000-luvun alussa. Kavallusepäilyt liittyvät säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden varojen väärinkäyttöön, eli kiinteistöyhtiöille kuuluneita varoja epäiltiin käytetyn Kannisen ja hänen perheensä menoihin. Syytteen mukaan säätiön kiinteistöjen varoja oli lisäksi kanavoitu eri laskutusjärjestelyillä Kannisen omistamalle Livoli Oy:lle; Kanninen oli perustanut mainitun yhtiön vuonna 1991. Epäillyt avustuspetokset puolestaan liittyvät kiinteistöyhtiöiden omistamien vuokratalojen rakennuttamisen yhteydessä Aralle annettuihin vääriin tietoihin vuokratalojen todellisesta hankinta-arvosta.

15. Verottajan verotarkastusmuistion mukaan valtaosa Riihi-säätiön 1994–2002 maksamista apurahoista oli myönnetty säätiön omien sääntöjen vastaisesti. Muistion mukaan apurahoista huomattava osa oli myönnetty säätiön ja sen konserniin kuuluviin yrityksiin liikesuhteissa olevien yritysten omistajille, näiden lähiomaisille ja työntekijöille. Lisäksi apurahoja oli myönnetty säätiön hallituksen jäsenille ja heidän lähiomaisilleen. Verottaja päätteli, että osa säätiön toimeksiantojen palkkioista oli myönnetty apurahoina.

16. Rikosjutun, joka on luonnehdittu Pohjois-Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi, käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla 14. 5.2007. Käräjäoikeuden pääkäsittely aloitettiin 4. 9. 2007. Jutun käsittelylle oli varattu alun perin nelisenkymmentä istuntopäivää syys–joulukuussa 2007. Käsittely venyi kuitenkin maaliskuulle 2008 ja oikeuden istuntopäiviä kertyi yhteensä 65. Syyttäjät Heikki Arjas ja Sari Törmi vaativat Toivo J. Kanniselle kuuden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta edellä mainituista rikoksista. Ara vaati joulukuussa 2007 Toivo J. Kannisen omaisuutta takavarikkoon ja hukkaamiskieltoon yhteensä 5,5 miljoonan euron arvosta.

17. Talousrikosjutun pääkäsittely päättyi 14.3. 2008. Oulun käräjäoikeus antoi jutussa tuomion 31.10. 2008. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Toivo J. Kannista ja muita henkilöitä vastaan nostetut syytteet. Käräjäoikeuden mukaan syytteitä ei kyetty näyttämään toteen. Samalla käräjäoikeus hylkäsi myös Kanniseen kohdistetut korvausvaateet sekä vaatimuksen liiketoimintakieltoon asettamisesta. Yhteensä 5,5 miljoonan vakuustakavarikko kumottiin.

18. Syyttäjät valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus aloitti jutun käsittelyn 3.11.2009. Hovioikeus käsitteli avustuspetossyytteitä seuranneen joulukuun loppupuolelle asti. Tammikuussa 2010 hovioikeus aloitti huhtikuuhun jatkuneet istunnot, joissa puitiin Kannista vastaan nostettuja ja käräjäoikeuden hylkäämiä kavallussyytteitä. Rovaniemen hovioikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa 2010, jonka sisällöstä on kerrottu edellä mainitussa KKO:n tiedotteessa. Hovioikeus siis  tuomitsi Kannisen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 17 törkeästä kavalluksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. KKO:n tuomiosta on kerrottu edellä.

19. PRH vaati helmikuussa 2008 Riihi-säätiön lakkautusta ja haki vaihtoehtoisesti Helsingin käräjäoikeudessa säätiön hallituksen vaihtamista. Helsingin käräjäoikeudessa alettiin huhtikuussa 2010 käsitellä riita-asiana PRH:n vaatimusta Riihi-säätiön lakkauttamiseksi tai toissijaisesti Riihi-säätiön hallituksen erottamista. Heinäkuussa 2010 käräjäoikeus päätti lakkauttaa Riihisäätiön ja määrätä säätiön omaisuuden selvitysmiehen huostaan.

20. Riihisäätiön juttu oli laaja ja sitä käsiteltiin eri oikeusasteissa, kuten tapana yleensäkin on, pitkään ja hartaasti. Lopputulosta voidaan pitää sangen onnistuneena, sillä  syytteet menivät korkeimmassa oikeudessa läpi kaikilta osin. Tämä on talousrikosasioissa jokseenkin harvinaista. Kiitos jutun lopputuloksesta kuuluu KRP:n tutkinnan ohella ennen muuta jutun syyttäjille eli jutussa alusta lähtien syyttäjänä toimineelle Heikki Arjakselle ja myöhemmin hänen parikseen tulleelle Sari Törmille, jotka ovat tehneet jutussa todella suuren ja hyvän työn. Ylensä tämän luokan talousrikosjutussa syyttäjänä toimii valtionsyyttäjä, eikä tulos ole tällöin suinkaan ollut aina yhtä hyvä kuin tässä paikallissyyttäjien voimin ajetussa Riihisäätiön tapauksessa.

21. Jutun pitkää käsittelyaikaa ja hirmuista määrää käsittelypäiviä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on syytä ihmetellä. Käräjäoikeudessa juttua käsiteltiin peräti 65 päivänä ja hovioikeudessakin sitä istuttiin kuukausikaupalla. Toki asiakirjoja ja muuta materiaalia oli paljon, mutta toisaalta jutussa oli kaksi selkeää päähaaraa eli törkeät kavallukset ja avustuspetokset. Kun kummankin haaran erilliset syytekohdat ovat luultavasti olleet aika tavalla samankaltaisia, olisi voinut odottaa, ettei jutun käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olisi kestänyt niin kauan kuin mitä nyt tapahtui. Olisiko käsittelyn suunnittelussa ja prosessinjohdossa ollut puutteita tai toivomisen varaa? Tämä näyttää todennäköiseltä. Käräjäoikeudessa pääkäsittelyyn kulutettiin 65 päivää, vaikka siitä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan selvitä 30-40 päivässä. Tämä jo kertoo aika paljon aikataulun pettämisestä ja tämä taas suunnittelun puutteista ja prosessinjohdon ilmeisestä tehottomuudesta.

22. Kuten jo edellä totesin, jutun syyttäjät  ovat arvostelleet rankasti käräjäoikeuden menettelyä ja erityisesti oikeuden tuomiota perustelujen puutteista. Heikki Arjaksen KKO:n tuomion jälkeen antaman lausunnon mukaan käräjäoikeuden tuomiosta puuttuivat itse asiassa kokonaan lainmukaiset perustelut. Tämä sama asia tuodaan selkeällä tavalla esiin myös syyttäjien hovioikeudelle tekemän valituskirjelmän yleisessä osassa, jonka Heikki Arjas, entisiä oppilaitani muuten 80-luvun lopulta Lapin yliopistosta,  pyynnöstäni lähetti minulle; saatan palata siihen vielä myöhemmin uudelleen.

23. Kaiken kaikkiaan alempien oikeusasteiden tuomiot ko. tapauksessa antavat aika huolestuttavan kuvan tuomioistuinten kyvystä pystyä ratkaisemaan tämäntapaisia talousrikosjuttuja. Tämä koskee erityisesti käräjäoikeuden tuomiota. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että vaikka juttua istutaan oikeudessa 65 päivää, tuomioistuin ei tästä huolimatta osu tuomiossaan lähellekään oikeaa ratkaisua, vaan päätyy helpoimpaan mahdolliseen ratkaisuun eli hylkäämään kaikki syytteet näytön puuttumisen perusteella? Tämä tuntuu käsittämättömältä.

24. Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen Toivo J.Kannista haastateltiin Yle uutisten Oulun toimituksen toimesta. Toukotöiden parista traktoristaan tavoitettu Kannen totesi lakonisesti, että "se on nyt siinä" eli tuomio ei enää muuksi muutu. Kanninen ihmetteli, täysin oikeutetusti, että miten ihmeessä kaikki kolme oikeusastetta voivat päätyä samassa asiassa erilaiseen ratkaisuun. Tätä samaa asiaa on ihmetelty myös edellä. Kyse on todennäköisesti tuomareiden hieman vajavaisesta ammattitaidosta ja puutteellisesta ammattietiikasta.

25. Kanninen kritisoi myös oikeuskäsittelyn pitkää kestoa. No, saihan hän kutenkin mainitulla perusteella reilun puolen vuoden rabatin rangaistukseensa. Kanninen tuntuu ottavan linnatuomion aika lunkisti todetessaan, että "eiköhän sitä hengitetä, syödä ja nukuta niin kuin ennenkin." Kannisen mukaan työntekoa tietenkin häiritsee, "jos joudun kiven sisään."

26. Miten niin "jos joudun"? Aikooko Kanninen kuitenkin jollakin keinoin välttää linnatuomionsa? Mieleen hiipii tapaus Tapani Yli-Saunamäki ja hänen vapauttamisensa tutkintavankeudesta hovioikeuden päätöksellä sairauden perusteella. Kanninen on kuitenkin ilmeisesti terve mies, kun puuhailee toukopellollakin traktoreineen.

27. Muuten, miksi korkein oikeus ei määrännyt Kannista heti vangittavaksi, vaikka tuomitsi hänet reilusti yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen? Tuomion perusteluissa vangitsemiskysymyksestä ei lausuta mitään.

28. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallinen oikeusjuttu, tämä Riihisäätiön ja Toivo J.Kannisen tapaus! Ikään kuin pisteeksi kaikkien kummallisuuksien päälle viime perjantaina eli korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä saimme tietää, että Riihisäätiön jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on nimitetty tasavallan presidentin päätöksellä nykyistä vielä korkeampaan tuomarinvirkaan eli Satakunnan käräjäoikeuden laamanniksi. Sillä tavalla, sanoisi Tarvajärvikin! Nimityspäätös perustuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelon johtaman tuomarinvalintalautakunnan virkaesitykseen. Vaasan hovioikeus, joka tuntee kyseistä laamannin virkaa hakeneiden tuomareiden juridiset kyvyt ja osaamisen parhaiten, ei omassa lausunnossaan asettanut nimityksen saanutta käräjätuomaria mainitsemiensa kolmen parhaan viranhakijan joukkoon. Hovioikeus, ilmeisesti hienotunteisuussyistä, ei mainitse lausuntonsa arvio-osuudessa Riihisäätiön jutun puheenjohtajasta yhtään mitään.

29. Tuomarinvalintalautakunnan perustelut ko. käräjätuomarin "ansioista" vaikuttavat peräti kummallisilta. Perusteluissa on nimittäin annettu ratkaiseva merkitys sille, että mainittu tuomari on suorittanut aiemmin hallintonotaarin tutkinnon ja työskennellyt lääninhallituksen hallintopäällikkönä ja että hänellä siten on tällä perusteella viranhakijoista kaikkein eniten teoriapohjaista tietoa ja kokemusta  "johtamisesta." Pauliine Koskelon johtama lautakunta ei siis näemmä kiinnitä minkäänlaista huomiota viranhakijoiden juridiseen pätevyyteen, vaan tuijottaa yksinomaan hallinnolliseen kokemukseen ja teoriaan.

30. Peräti kummalliset ja köykäiset perustelut, sillä eihän käräjäoikeus toki ole mikään hallintovirasto, vaan  tuomioistuin, jossa kaiken aa ja oo on tuomareiden ammattitaito ja -etiikka. Käräjäoikeuden laamannilla on toki hallinnollisia tehtäviä, mutta ennen kaikkea hän on tai hänen ainakin pitäisi olla mahdollisimman korkean juridisen ammattitaidon omaava ja taitava lainkäyttöjohtaja, jonka pätevyydestä ja tuomarin ammattitaidosta käräjäoikeuden muut tuomarit voisivat olla ylpeitä ja ottaa esimerkkiä. Voiko laamannilla olla kerta kaikkiaan minkäänlaista uskottavuutta toimia käräjäoikeuden lainkäyttöjohtajana, jos hän on osoittanut käytännössä kyvyttömyyttä perustella tuomioita lain edellyttämällä tavalla? Täh?

595. KKO:n "muu kuin ennakkopäätös" tuomion perustelemista ym. koskevassa asiassa

1. Korkein oikeus myöntää vuosittain valitusluvan noin 150-170:ssä asiassa. Suurin osa näistä julkaistaan ennakkopäätöksinä eli ratkaisuina, joilla korkein oikeus katsoo olevan ennakkopäätösarvoa. Ennakkopäätöksinä pidetään ratkaisuja, joilla on, oikeastaan katsotaan olevan, merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.

2. Ennakkopäätöksistä korkein oikeus laatii Finlexissä ja omalla verkkosivullaan julkaistavan selosteen, jossa ratkaisun perustelut kerrotaan täydellisinä ja joissa myös alempien tuomioistuimien eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisujen sisältö perusteluineen selostetaan ainakin "tarpeellisilta osin." Selosteessa kerrotaan ratkaisun tekemiseen osallistuneiden tuomareiden ja esittelijöiden nimet myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden jäsenten osalta.

3. Kaikissa asioissa, joissa valituslupa on myönnetty, annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä. Näitä tapauksia on vuosittain noin 50. Olen ihmetellyt, mihin ihmeeseen näiden tapausten ennakkopäätösarvo voi kadota niin nopeasti, sillä onhan valituslupa myönnetty vain puolisen vuotta aiemmin useimmiten juuri ennakkopäätösperusteella. Tätä emme voi tietää, sillä korkein oikeus ei millään tavalla perustele valituslupapäätöksiään eikä ilmoita edes sitä, millä perusteella valituslupa on myönnetty.

4. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi 162 valituslupaa. Samana vuonna korkein julkaisi 96 ennakkopäätösratkaisua ja antoi peräti 53 sellaista ratkaisua (siis nimikkeellä "muu kuin ennakkopäätös"), joita ei julkaistu ennakkopäätöksinä, vaikka myös niissä oli myönnetty valituslupa. Vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 148, 111 ja 50 . Tänä vuonna 2012 korkein oikeus on antanut tähän mennessä  46 valituslupaa sekä antanut 44 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua sekä valituslupaa edellyttäneissä asioissa lisäksi 18 "muuta ratkaisua."

5. Tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, mutta joissa annettuja ratkaisuja ei julkaista ennakkopäätöksinä, korkein oikeus ei aiemmin antanut minkäänlaista tiedotetta. Kun olin esim. pamfletissani "Korkein oikeus kriisissä" (1997) ihmetellyt sanottua käytäntöä,  korkein oikeus muutti vaivihkaa käytäntöään ja ryhtyi antamaan näissä niin sanotuissa "muissa ratkaisuissa" lyhyen tiedotteen. Siinä kerrotaan, useimmiten vain yhdellä tai parilla rivillä, mistä kussakin tapauksessa on ollut kysymys. Esimerkiksi: "Kysymys edellytyksistä peräyttää maksu konkurssipesään" (17.4.2012, taltio 726); "Kysymys työn tarjoamisvelvollisuudesta ja korvauksesta" (17.1.2012, taltio 35); "Kysymys puolustajan palkkiosta" (26.1.2012, taltio 133); "Kysymys kantapään ja nilkan pitkittyneiden vaivojen syy-yhteydestä työtapaturmaan, jossa kantapään alue oli jäänyt puristuksiin" (13.3.2012, taltio 478); "A oli anastanut usealla eri kerralla eri myymälöistä arvoltaan vähäisinä pidettäviä määriä omaisuutta, muun muassa alkoholijuomia, tupakkaa, postimerkkejä, bensiiniä ja elintarvikkeita. Kysymys siitä, oliko anastuksia myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä" (10.1.2012, taltio 3).

6. Voisiko lukija saada tällaisista "tiedotteista" jotain tolkkua? Ei tietenkään kerrassaan mitään, tällaisten muutaman sanan pituisten kysymysten julkaiseminen netissä on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Lukija voi toki pyytää korkeimman oikeuden kirjaamoa lähettämään ao. ratkaisut, josta asia (mahdollisesti) selviää, mutta luulenpa, että vain harva on niin kiinnostunut näistä ratkaisuista, että ryhtyy moiseen puuhaan.

7. Itse olen jonkun  kerran näin tehnyt, jos asianomainen "muu kuin ennakkopäätös" näyttää kysymyksenasettelun perusteella kiinnostavalta. Tällainen tapaus sattui kolmisen kuukautta siten, jolloin Finlex- rekisteriin ilmaantui  seuraavanlainen tiedote: "Kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta"; diaarinumero R2010/547, antopäivä 7.2.2012, taltio 236, esittelypäivä 12.5.2011. Asiasanoina tiedotteessa mainitaan termit "rangaistuksen määrääminen" ja "tuomion perusteleminen."

8. Ratkaisu kiinnosti, sillä olen kirjoittanut aika paljon tuomion perustelemisesta. Vuonna 2010 yhdessä Petri Martikaisen kanssa julkaisemassani kirjassa ("Tuomon perusteleminen") on sitä paitsi laaja eli noin 40 sivua käsittävä luku, jossa pohdiskellaan nimenomaan juuri rangaistuksen mittaamisen perustelemista eri puolilta. Tarkastelemme siinä muun muassa kysymyksiä siitä, milloin rangaistusseuraamusta tulisi erityisesti perustella ja miten se tulisi tehdä. Kyseisessä luvussa luku (XI, sivut 481-522) analysoidaan tai ainakin mainitaan kymmeniä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien rangaistuksen mittaamista koskevia päätöksiä. Tätä pohjalta siis tarkastelemaan ko. "muuta kuin ennakkopäätöstä". Olkoon tässäkin mottona: "Jokainen oikeusjuttu/tuomio on laulun arvoinen", tässä tapauksessa siis (asiallisen muttei toki löperön) kritiikin arvoinen!

9.  Edellä mainitussa korkeimman ratkaisussa kerrotussa jutussa valittaja A oli tuomittu alioikeudessa ja Turun hovioikeudessa useista talousrikoksia eli kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta kirjanpitorikoksesta ja kahdesta rekisterimerkintärikoksesta. Näistä rikoksista A:n maksettavaksi määrättyjen vahingonkorvausten ja tuomittujen menettämisseuraamusten yhteismäärä oli  246 000 euroa. Velallisen epärehellisyysrikoksina A:n syyksi luetuilla teoilla luovutetun omaisuuden yhteismäärä ylitti 260 000 euroa.

10. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat A:n mainituista rikoksista kahdeksi vuodeksi kahdeksi kuukaudeksi (ehdottomaan) vankeuteen. Käräjäoikeus ei tuomiossaan erikseen perustellut rangaistuksen mittaamista A:n osalta toisin kuin eräiden muiden syytettyjen osalta oli tehty. Turun hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen perustellen rangaistusta (täysin fraasinomaisesti, ks. RL 6:4) siten, että käräjäoikeuden mittaama "rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja rikoksista ilmenevään A:n syyllisyyteen". Näin olemattomilla perusteilla hovioikeus siis kuittasi rangaistuksen mittaamiskysymyksen, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle esittänyt rangaistuksen lieventämiseksi ehdolliseksi nimenomaisia perusteita.

11. Korkein oikeus myönsi 24.11.2010 A:lle valitusluvan. valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi; A:ta ei siis oltu määrätty alemmissa oikeuksissa vangittavaksi, vaikka tuomittu vankeusrangaistus ylitti kaksi vuotta. Korkeimmassa oikeudessa oi kysymys ensinnäkin sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen määräämisen osalta, ja toiseksi siitä, oliko A:lle tuomittua rangaistusta alennettava.

12. Kannanotto perustelemisvelvollisuutta kysymykseen oli toki helppo, sillä kuten korkein oikeus tuomiossaan toteaa, käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut olivat tältä osin puutteellisia. Tuomion perustelemista koskevassa lainkohdassa (ROL11:4) ei tosin mainita erikseen mitään rangaistuskysymyksen perustelemisesta, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan rangaistuksen mittaamisen perusteluiksi ei riitä, että tuomiossa ainoastaan siteerataan edellä mainitussa RL 6:4:ssä olevaa yleissäännöstä.

13. Korkein oikeus viittaasi tältä osin ROL 11 luvun esitöihin, eli hallituksen esitykseen 82/1995 vp s. 128, jonka mukaan rangaistuksen mittaamista olisi perusteltava lähinnä silloin, kun tuomittu rangaistus poikkeaa vastaavanlaisista rikoksesta yleensä määrättävästä rangaistuksesta. Tämän mukaisesti korkein oikeus on sitten  pohtinut, poikkesiko  ko. tapauksessa A:lle tuomittu rangaistus niin sanotusta normaalirangaistuksesta.

14. Minusta korkeimman oikeuden lähtökohta on puutteellinen, sillä tuomioistuin on toki velvollinen perustelemaan rangaistuksen mittaamista myös muissa tapauksissa, ei siis ainoastaan silloin, kun rangaistus poikkeaa normaalirangaistuksesta. Rangaistusta olisi perusteltava erikseen ainakin silloin, kun syyttäjä ja syytetyn puolustus ovat esittäneet toisistaan poikkeavia näkemyksiä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta, esimerkiksi juuri siitä, onko vankeusrangaistus määrättävä ehdolliseksi; rangaistus- ja yleensä seuraamuskysymykset on nykyisin otettava esille oikeudenkäynnin loppukeskustelun yhteydessä. Korkeimman oikeuden oikeuslähteet ovat olleet tässä(kin) tuomiossa niukat, sillä perusteluissa on vedottu ainoastaan lain esitöihin eli hallitukseen esitykseen, mutta esimerkiksi korkeimman oikeuden omat ennakkopäätökset ja oikeuskirjallisuus on sivuutettu perusteluissa kokonaan.

15. Päätyessään siihen, että A:lle alemmissa oikeuksissa tuomittu rangaistus ehdoton vankeusrangaistus poikkesi "rangaistuskäytännöstä taloudellisen hyödyn ja aiheutetun vahingon määrän perusteella arvioituna" eikä tästä käytännöstä poikkeamiselle ollut esitetty perusteita, korkein katsoi, että alempien oikeuksien tuomiot olivat tältä osin puutteellisia. Korkein oikeus ei kerro, mikä on sen mainitsema rangaistuskäytäntö eli niin sanottu normaalirangaistus tai se skaala, minkä rajoissa rangaistus kerrotunlaisissa tapauksissa on mitattu tai yhtään konkreettista aikaisempaa ennakkopäätöstään sanotuilta osin. Itse asiassa tässä kohdin korkein oikeus ei mainitse edes sitä, oliko A tuomittu normaalirangaistuksen  ylittävään tai sen alittavaan rangaistukseen.

16. Tämän jälkeen korkein oikeus pohtii perusteluissa parin kolmen sivun veran rangaistuksen määräämisen perusteita yleensä  (RL 6:3-8) samoin kuin erityisesti veropetosrikosten osalta sekä rangaistuksen mittaamista A:n tapauksessa. Korkein oikeus päätyi äänestyksen (4-1) jälkeen siihen, että A:n oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä 1 vuotta 8 kuukautta, mikä oli syytä määrätä ehdottomana. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Tulokas (jaoston puheenjohtajana), Bygglin, Häyhä ja Kantor. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mansikkamäki hyväksyi jutun  esittelijänä toimineen vanhemman oikeussihteeri Hakamiehen mietinnön, jonka mukaan oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä alempien oikeuksien tuomitsemaa 2 vuotta 2 kuukautta vankeutta. - Minusta vähemmistön kanta vaikuttaa rikosnimikkeet ja rikoksilla aiheutetun vahingon määrä huomioon ottaen sellaiselta, että ainakaan sen alentamiseen ei näyttäisi olevan syytä; reformatio in pejus-kielto olisi estänyt rangaistuksen koventamisen.


17. Minusta korkein oikeus olisi voinut oikein hyvin julkaista ratkaisun, jolloin sillä olisi ennakkopäätöksen status. Korkein oikeus julkaisee aika harvoin rangaistuksen mittaamista ja vielä harvemmin rangaistuksen mittaamisen perustelemista koskevia ennakkopäätöksiä, vaikka käräjä- ja hovioikeudet niitä kipeästi omassa työssään kaipaisivat. Tässä kerrottu ratkaisu tuli nyt vain Turun hovioikeuden ja asianomaisen käräjäoikeuden tietoon. Muut tuomioistuimet eivät siitä hyödy mitään, koska korkein oikeus julkaisi ratkaisusta vain rivin pituisen arvoituksellisen tiedotteen "kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta."

18. Miksi ratkaisu ei haluttu julkaista ennakkopäätöksenä? Käytännössä asianomaisen jaoston puheenjohtajan sana painaa eniten, kun jaosto päättää, onko ratkaisulla ennakkopäätösarvoa ja  julkaisuarvoa. Oikeusneuvos Tulokas, joka toimi tässä asiassa puheenjohtajana, tunnetaan sivilistinä, joka ei kenties ole aina erityisen innostunut rikos- tai prosessuaalisista ennakkopäätöksistä. Mutta miksi sitten valituslupa asiassa ylipäätään myönnettiin, vaikka siinä annettua ratkaisua ei sittemmin haluttu julkaista ennakkopäätöksenä?  Siksikö, että kyseisen firman omistajalle ja johtajalle vakavista talousrikoksista tuomittua vankeusrangaistusta saatiin alennetuksi puolella vuodella? Mahdollisesti kaavailussa oli myös rangaistuksen muuttaminen ehdolliseksi.

19. Muuten, korkeimmassa oikeudessa on jälleen hakusessa jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Hallintoneuvos Tuula Pynnä, jonka valinnasta olen aiemmin kertonut, nimitettiin viime viikolla virkaan virallisesti eli tasavallan presidentin päätöksellä 1.8. lähtien. Samasta päivästä lähtien KKO:ssa vapautuu uusi jäsenen virka oikeusneuvos Kari Rauloksen jäädessä tuolloin eläkkeelle. Ilmoittautumisaika virkaan päättyy 22.5., joten siitä taas kaikki halukkaat ja kynnelle kykenevät toivorikkaasti papereitaan KKO:n kirjaamoon kiikuttamaan! Mutta onko tuota toivoa todellisuudessa olemassa on asia erikseen. Olen nimittäin kuullut, että tästä uudesta virasta olisi jo korkeimmasta oikeudesta vinkattu eräälle yliopistossa vaikuttavalle siviilioikeuden erityisasiantuntijalle ja, kuten tiedämme, vinkkaaminen on merkinnyt usein myös vinkin saaneen lakimiehen nimittämistä virkaan.

20. Siis jälleen sivilisti yliopistokiintiöstä KKO:n jäseneksi, vaikka KKO alkaa pikkuhiljaa olla jo pullollaan sekä yliopisto- että asianajajakiintiöistä nimitettyjä siviilioikeuden tuntijoita (Tulokas ja hänen jälkeensä esim. Välimäki, Esko, Häyhä, Kantor jne.; sivilistejä ovat lisäksi presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Bygglin ja Jokela). Sivilistit ovat samalla aina myös välimiehiä. Kysymys kuuluukin: Valtaavatko välimiehet vähitellen KKO:n kokonaan? Välimiehinä toimivat oikeusneuvokset ovat tietenkin HV-hengessä innokkaita vinkkaamaan uusista viroista välimieskokemusta omaaville kavereilleen.

21. Monet ovat jo aika pitkään odottanet, että KKO:n jäseneksi nimitettäisiin vihdoin ja viimein joku ihmisoikeustuntija, koska ihmisoikeustapaukset ja -ongelmat sen kun vain lisääntyvät juuri KKO:ssa. Mutta tälläkään kerralla näin ei näyttäisi huhupuheiden mukaan tapahtuvan.

528. Asianajaja vangittiin törkeästä rahanpesusta

Mutta... missä on JR?

Lehtitietojen mukaan Helsingin käräjäoikeus vangitsi viime viikon lopulla tunnetun asianajajan JR:n. Häntä epäillään todennäköisin syin kahdesta törkeästä rahanpesusta.

Helsingin poliisilaitoksen ilmoituksen mukaan epäillyt rikokset liittyvät huumerikosyksikössä tutkittavana olevaan rikoskokonaisuuteen. Kyseiset talousrikosepäillyt teot ulottuvat viime keskiviikkoon eli JR:n pidättämiseen saakka. Toisen tutkittavana olevan rahanpesurikoksen epäillään alkaneen viime vuoden helmikuussa ja toisen lokakuussa.

Asianajaja JR pitää rikosepäilyjä perättöminä ja perusteettomina. JR:n avustajan mukaan vangitsemisesta kannellaan hovioikeuteen. Vangitsemispäätöksestä ei voi valittaa, mutta siitä voi kannella. Hovioikeudessa kantelu tulee käsitellä kiireellisenä. Hovioikeus voi hylätä kantelun ja kumota vangitsemispäätöksen, jos vangitsemiselle ei ole ollut perusteita.

Asianajaja JR on avustanut muun muassa entistä formulakuljettaja Jyrki Järvilehtoa (JJ) veneturmajutussa, josta JJ tuomittiin joulukuussa ehdottomaan vankeusrangaistukseen; JJ on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. JR:n talousrikosepäilyillä ei ole mitään tekemistä Järvilehdon jutun kanssa. JJ:n mukaan JR ei ole enää käräjäoikeuden tuomion jälkeen ollut hänen avustajanaan.

227. KKO: Jippii-jutun syytetyille ei valituslupaa

1. KKO antoi tänään päätöksen Jippii Groupin ex-johtajia koskevassa valituslupa-asiassa. Ratkaisu oli vastaus Helsingin hovioikeuden 28.5.2009 antamalla tuomiolla rangaistuksiin tuomittujen syytettyjen tekemiin valituslupahakemuksiin. KKO oli viime vuoden elokuussa määrännyt, että hovioikeuden hallituksen ex-puheenjohtajalle ja ex-toimitusjohtajalle tuomitsemia ehdottomia 2 vuoden sekä 1 vuoden ja 10 kk:n vankeusrangaistuksia ei ollut toistaiseksi pantava täytäntöön. Hovioikeuden tuomiossa vilahtelevat rikosnimikkeinä kirjanpitorikos, arvopaperimarkkinoita koskeva tiedottamisrikos, törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö ja sisäpiirintiedon väärinkäyttö sekä avuanto kirjanpitorikokseen

2. Tänään annettu valituslupapäätös on sen sijaan tuomituttujen kannalta tyly. Kun valituslupaa pyysi kaikkiaan 15 tuomittua, myönsi KKO näistä valitusluvan vain yhdelle; tämä on johtaja, jonka hovioikeus tuomitsi sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä 80 päiväsakkoon. Sitä vastoin 14 tuomitun osalta KKO hylkäsi valitusluvan, joten hovioikeuden tuomio jäi pysyväksi ja sen tuomiolla tuomitut ehdottomat vankeusrangaistukset ja sakkorangaistukset samoin kuin Saunalahti Groupin maksettavaksi tuomittu 200 000 euron yhteisösakko ynnä rikoshyötynä tuomitut menettämisseuraamukset voidaan panna täytäntöön.

3. Miksi KKO ei myöntänyt valituslupaa? Tätä me emme voi tietää, sillä vakiintuneen käytännön mukaan KKO ei millään tavalla perustele valitusluvan epäämistä koskevia ratkaisujaan. KKO toteaa lakonisesti vain: Valituslupaa ei myönnetä. Voidaan tietenkin päätellä, että asiassa ei KKO.n mielestä ollut aihetta myöntää valituslupaa millään OK 30 luvun 3 §:ssä mainitulla perusteella, eli a) ennakkopäätösperusteella, b) purku- tai kanteluperusteella tai c) ns. painavaan syyn perusteella. Mutta sitä, miksi ei ollut, KKO ei kertonut. KKO ei perustellut myöskään sitä, miksi yhdelle valittajalle myönnettiin valituslupa. Finlex-rekisteristä kuitenkin ilmenee, että valitusluvan myöntäminen koskee syyteoikeuden vanhentumista sisäpiiririkoksessa.

4. KKO:n valituslupapäätös syntyi äänestyksen jälkeen 2-1. Valituslupakokoonpanoon kuuluivat oikeusneuvokset Gustav Gygglin, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti; esittelijänä oli esittelijäneuvos Kari Vesanen. Enemmistön ratkaisu käsitti Bygglinin ja Rajalahden mielipiteen. Eri mieltä ollut oikeusneuvos Aarnio myönsi (olisi myöntänyt) valitusluvan kuudelle kirjanpitorikoksesta tuomitulle ex-johtajalle (mm. Kuokkaselle ja Johannesdahlille) sekä Saunalahti Group Oyj:lle "sen kysymyksen osalta, täyttääkö kohdassa 1 syyksi luettu menettely kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön." Oikeusneuvos Aarnio luettelee eriävässä mielipiteessään lisäksi ne syytekohdat, joiden osalta hän olisi siirtänyt valitusluvan myöntämistä koskevan kysymyksen ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

5. Se, että KKO joutuu äänestämään valituslupa-asiassa, ei ole aivan poikkeuksellista, mutta aika harvinaista kuitenkin. Valitusluvan epääminen, toisin kuin valituksen seulontaa koskevan päätöksen tekeminen hovioikeudessa, ei lain mukaan edellytä KKO:n jaoston yksimielistä päätöstä. Luvan myöntämismenettelyssä KKO:n jäsenet voivat usein esittää erilaisia näkemyksiä, mutta tavallisesti vähemmistöön jäänyt jäsenen tyytyy enemmistön kantaan eikä halua kirjoittaa omaa mielipidettään näkyviin. KKO käsittelee valituslupa-asiat normaalisti kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Valituslupa-asia voidaan ratkaista myös kaksijäsenisessä jaostossa, joka voi siirtää asian kolmijäseniselle kokoonpanolle. Jos valituslupahakemus myönnetään vai joltakin osin, kuten tässä tapauksessa oikeusneuvos Aarnio teki, kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin voidaan siirtää - siirto ei siis ole pakollinen - käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, jolloin valitusluvan myöntämisestä muulta osin päättää valituksen käsittelevä viisijäseninen jaosto.

6. Valituslupapäätöksen perustelujen puuttuessa voidaan vain spekuloida, miksi KKO ei tässä merkittävässä jutussa nähnyt perustetta valitusluvan myöntämiselle. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat päättyneet jutussa täysin erilaisiin tuomioihin, sillä käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2007 antamassaan tuomiossa kaikki syytteet jokaisen syytetyn osalta, kun taas hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion vain kahden syytetyn (toinen heistä oli avustava tilintarkastaja), mutta tuomitsi 15 ex-johtajaa, päävastuullisen kirjanpitäjän ja controllerin rangaistuksiin ja muihin seuraamuksiin.

7. Viime aikoina KKO on myöntänyt valitusluvan usein juuri silloin, kun alemmat oikeudet ovat päätyneet jutussa erilaisiin ratkaisuihin. Tällöin on siis olemassa tarve antaa ennakkopäätös joko epäyhtenäiseltä vaikuttavan oikeuskäytännön ohjaamiseksi tai OK 30:3:ssa tarkoitetun "muun painavan syyn" perusteella. Jos jutussa on ollut kysymys näytöstä tai asia on liittynyt näyttöön, on KKO:ssa toimitettu tällaisissa tapauksissa usein myös pääkäsittely. Se, ettei Jippii-jutussa myönnetty valituslupaa, saattaa johtua osaksi siitä, että juttu on tavanmukaista paljon laajempi ja hankalampi. Jos kyse olisi ollut vain parista kolmesta syytetystä tai syytekohdasta, olisi valituslupa kenties voitu antaa aika helpostikin. Mutta kuten sanottu, tämä on vain spekuloorausta.

8. Jippiin ex-johtajien juttu oli laaja, meikäläisissä oloissa ehkä jopa mammuttimainen. Juttua ainakin istuttiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa mammuttijutun malliin eli molemmissa portaissa viikkotolkulla ja kuukausikaupalla. Hovioikeus antoi tuomionsa yhteydessä julkisen tiedotteen, jossa kerrotaan, että Jippii-tapaus on eräs laajimmista Helsingin hovioikeudessa käsitellyistä talousrikosjutuista. Hovioikeuden pääkäsittely kesti lähes 3,5 kuukautta ja asiakirja-aineistoa kertyi yli 25 000 sivua. Syyttäjä vetosi hovioikeudessa lähes 400 kirjalliseen todisteeseen ja syytetyt "hieman vähäisempään määrään." Hovioikeuden pääkäsittelyssä kuultiin asianosaisina ja todistajina 61 henkilöä, hovioikeuden tuomion pituus on yli 300 sivua. - KKO:ssa varmaan pannaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja kiitetään luojaa (ja valituslupakokoonpanoa) siitä, että jutussa "ei ollut syytä" myöntää valituslupaa ja ottaa koko revohkaa enää kolmanteen kertaan tutkittavaksi.

9. KKO:n valituslupajärjestelmän kummallisuuksiin kuuluu vielä se maallikoille ehkä hieman vaikeaselkoinen asia, että valituslupahakemuksen ratkaistessaan KKO ei itse asiassa ota tai sen ei ainakaan tarvitse ottaa kantaa siihen, onko hovioikeuden tuomio asiallisesti oikea vai ei. Hovioikeus tutkii ainoastaan, onko asiassa olemassa laissa (OK 30:3) säädettyjä perusteita myöntää valituslupa eli ottaa asia asiallisesti tutkittavaksi. Valitusluvan myöntäminen ei merkitse välttämättä sitä, että KKO pitäisi hovioikeuden tuomiota virheellisenä. KKO voi valituksen tutkiessaan päätyä aivan samaan lopputulokseen kuin hovioikeuskin. Toisaalta se, että KKO ei myönnä valituslupa, ei tarkoita sitä, että KKO:n mielestä hovioikeuden tuomio olisi välttämättä oikea. Tällainen on valituslupajärjestelmän juoni. Mutta jos valituslupaa ei myönnetä, jää hovioikeuden tuomio sellaisenaan pysyväksi.

10. Jutun käsittelystä käräjäoikeudessa ei ole saatavissa yhtä tarkkoja tietoja, mutta käräjäoikeus uhrasi jutun käsittelyyn resursseja yhtä paljon ja todennäköisesti vielä enemmän kuin hovioikeus. Juttua ajoi kaksi syyttäjää ja jokaisella syytetyllä oli "kovapalkkaiset" avustajat ja useimmilla avustajista käräjäsalissa vielä omat sihteerinsä, jotka kirjoittivat kaikki lausumat muistiin. Käräjäoikeus istui juttua yhtäjaksoisesti yli kolmen kuukauden ajan vahvennetussa kokonpanossa, johon kuului kaksi ammattituomaria ja neljä lautamiestä; avustavaan henkilökuntaan kuului notaareja ja kanslisteja.

11. Käräjäoikeus päätyi lokakuussa 2007 antamassaan tuomiossa hylkäämään kaikki syytteet näyttämättöminä. Toinen käräjäoikeuden ammattituomareista kommentoi toukokuussa 2009 täysin päinvastaista hovioikeuden tuomiota lehtihaastattelussa hieman alistuneen tuntuisesti: "Kirjoitimme tuomioon, mikä oli mielestämme näytetty ja mitä oli jäänyt näyttämättä."

12. Jutun omituisiin piirteisiin kuuluu tapa, jolla hovioikeus kovin sanoin arvosteli tuomion antamisen yhteydessä antamassaan tiedotteessa käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus lausuu näin:

- Hovioikeus on ensinnäkin tekemässään käsittelyratkaisussa katsonut, että käräjäoikeuden tuomiosta ei pysty päättelemään, millä perusteella käräjäoikeus oli lopputulokseensa päätynyt.

Tuomonsa aluksi hovioikeus on antanut erityisen käsittelyratkaisu, jossa se on esittänyt poikkeuksellisen voimakasta kritiikkiä käräjäoikeuden tuomiota ja sen perusteluja kohtaan. Hovioikeuden käsittelyratkaisun mukaan

- käräjäoikeuden tuomiosta ei pysty siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla päättelemään, millä perusteella käräjäoikeus on lopputulokseensa päätynyt. Käräjäoikeudessa on siten tapahtunutmenettelyvirhe. Virheellisyys on sitä luokkaa, että se muodostaa asian palauttamisperusteen.

Hovioikeuden viittaamassa lainkohdassa (ROL 11:4.1) säädetään rikostuomion perustelemisvelvollisuudesta ja perusteluille asetetuista vähimmäisvaatimuksista: Tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä.

13. Hovioikeus on oikeassa siinä, että kyseessä on menettelyvirhe, jos rikostuomion perustelut eivät täytä edellä mainittuja vähimmäisvaatimuksia. Kyseessä on vieläpä niin vakava virhe, että se muodostaa jutun palauttamisperusteen. Mutta miksi hovioikeus ei sitten palauttanut juttua takaisin käräjäoikeuteen, vaan otti asian menettelyvirheestä huolimatta tutkittavakseen. Hovioikeus on vedonnut tavanomaiseen tapaan siihen, että palauttamisesta aiheutui kohtuutonta viivytystä jutun ratkaisulle, joten se on ottanut "viivytyksen välttämiseksi" asian välittömästi tutkittavakseen.

14. Tuomitut ovat valituslupahakemuksissaan väittäneet, että hovioikeus menetteli virheellisesti, kun hovioikeudessa vastaajille ei ollut missään ilmoitettu, että hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomiota niin kelvottomana, ettei siitä itse asiassa ollut edes käsittelyn perustaksi. Valittajat ovat katsoneet, että hovioikeuden ratkaisu on todellisuudessa ollut ensimmäinen jutussa annettu tuomio, eivätkä syytetyt olleet tämän vuoksi saaneet todellista muutoksenhakuoikeutta. Valittajien mielestä hovioikeuden olisi tullut palauttaa juttu käräjäoikeuteen tai sen olisi ainakin pitänyt kuulla vastaajia käräjäoikeuden mainitusta menettelyvirheestä.

15. Minusta hovioikeus menetteli virheellisesti, jos se ei informoinut syytettyjä siitä, että sen mielestä käräjäoikeuden tuomio oli niin puutteellinen, ettei siitä selvinnyt edes sitä, millä perusteella käräjäoikeus oli ratkaisuunsa päätynyt. Tuomioistuimen materiaalinen prosessinjohto, johon kuuluu olennaisena osana mainitunlainen informointivelvollisuus, näyttää tulleen hovioikeudessa laiminlyödyksi. Tuomittujen mukaan hovioikeus ei ollut toimittanut valitusasiassa valmisteluistuntoa eikä informoinut missään käsittelyvaiheessa asianosaisia käräjäoikeuden perustelujen puutteellisuutta koskevasta käsityksestään.

16. Minusta - olenhan minäkin "nuorena miehenä (33-35 vuoden ikäisenä) ollut hovioikeudenneuvoksen vakinaisessa virassa - hovioikeuden olisi tullut ennen pääkäsittelyn aloittamista järjestää valmisteluistunto, jossa jutun osapuolille olisi avoimesti ilmoitettu, että käräjäoikeuden tuomion perusteluja rasittaa hovioikeuden käsityksen mukaan edellä mainittu vakava menettelyvirhe. Tämän jälkeen hovioikeuden olisi pitänyt kysyä asianosaisilta ja heidän avustajiltaan, mitä mieltä nämä ovat asiasta ja siitä, tulisiko juttu kyseisen virheen johdosta palauttaa käräjäoikeuteen. Tällä tavalla asianosaiset olisivat saaneet tilaisuuden ottaa kantaa mainittuun menettelytapakysymykseen eiä asia olisi tullut heille yllätyksenä vasta hovioikeuden tuomiossa.

17. Hovioikeus ei kuitenkaan näin menetellyt, vaan ilmoitti sanotusta käsityskannastaan vasta 3,5 kuukautta kestäneen pääkäsittelyn ja muutaman kuukauden kestäneen päätösneuvottelun jälkeen antamassaan tuomiossa. Hämmästyttävää! Ei mikään ihme, jos hovioikeuden jälkikäteiset moitteet käräjäoikeudelle ja se, ettei käräjäoikeuden tuomio ollut kelvannut hovioikeuskäsittelyn pohjaksi, tulivat asianosaisille täydellisenä yllätyksenä.

18. Olisiko juttu sanotun käräjäoikeuden menettelyvirheen takia tullut palauttaa takaisin käräjäoikeuteen? Hovioikeus on oikeassa siinä, että kerrotunlainen virhe on jutun palauttamisperusteen muodostava virhe; tästä on annettu joitakin KKO:n ennakkopäätöksiä. Toisaalta hovioikeus on oikeassa siinä, että jutun palauttamisesta olisi aiheutunut jutussa ja ratkaisun saannissa viivästymistä. Näin siinä tapauksessa, että juttua olisi alettu käsitellä käräjäoikeudessa uudelleen. Mutta olisi ollut yksi tapa, jolla viivästyminen olisi voitu välttää, vaikka juttu olisi palautettu käräjäoikeuteen. Jos itse olisin ollut mukana hovioikeuden kokoonpanossa, olisin ehdottanut, että juttu palautettaisiin käräjäoikeuteen, ei uudelleen käsiteltäväksi, vaan ainoastaan tuomion uudelleen perustelemista ja perustelujen kirjoittamista varten. Hovioikeus olisi voinut palautuspäätöksessään kertoa, miltä osin tuomion perustelut erityisesti olivat puutteelliset tai epäselvät. Palautuksen jälkeen käräjäoikeus olisi kirjoittanut tuomiolleen uudet perusteet, minkä jälkeen tuomioon tyytymätön syyttäjä olisi voinut täydentää hovioikeudelle tekemäänsä valitusta ja syytetyt puolestaan olisivat saanet uuden tilaisuuden vastata syyttäjän valitukseen. - Mielikuvituksen ja järjen käyttö ei liene hovioikeudessakaan kiellettyä.

19. Tuomitut ovat olleet hovioikeuden tuomioon monilta muiltakin osin sangen tyytymättömiä. Yhden tuomitun valituslupahakemuksessa luetelaan, että olennaisia virheitä hovioikeuden tuomiossa ovat ainakin

- hovioikeuden em. käsittelyratkaisu johtaa perustuslaissa turvatun muutoksenhakumahdollisuuden vaarantumiseen

- hovioikeus ei ole noudattanut rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta

- hovioikeus ei ole perustellut tuomiota asianmukaisesti

- hovioikeus on asettanut todistustaakan rikosasian vastaajalle

- tuomio on ristiriidassa in dubio pro reo -periaatteen, puolustuksen suosimisen periaatteen ja syyttömyysolettaman kanssa

- tuomio perustuu ilmeiseen väärän soveltamiseen

- hovioikeus on lukenut syyksi tekoja, jotka eivät sisälly syyttäjän teonkuvaukseen

- hovioikeus on tuominnut teoista, jotka ovat vanhentuneet

20. Aikamoinen luettelo virheistä, joihin hovioikeus olisi valittajan mukaan syyllistynyt. Kaikkia väitteitä ja niihin perustuvia vaatimuksia on n. 40-50 sivun pituisessa valituslupahakemuksessa ja valituksessa myös perusteltu. Niihin ei voida tässä puuttua. Mutta yksi väite tulkoon kuitenkin erikseen mainituksi. Useat valituslupaa hakeneet tuomitut ovat väittäneet, että yksi hovioikeuden kolmesta tuomarista olisi ollut esteellinen. Tämä väite on tuotu esiin myös kahden pääsyytetyn tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa, jota on kommentoitu lehdistössä.

21. Esteellisyysväite perustuu siihen, että kyseinen hovioikeuden tuomari ja jutussa syyttäjänä toimineen kihlakunnansyyttäjän esimies "ovat läheisiä toisilleen" eli heillä on suhde. Tämä väite on esitettiin KKO:lle valituslupahakemuksen yhteydessä, mutta KKO ei lotkauttanut korvaansa tällekään väitteelle. Nyt jutun pääsyytetyt aikovat vielä hakea erikseen hovioikeuden tuomion purkua kyseisen esteellisyysväitteen perusteella ja viedä sen jälkeen tarvittaessa asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tutkittavaksi. Mainittu suhde tuomarin ja syyttäjän esimiehen välillä ei kuitenkaan ole sellainen peruste, joka sinänsä aiheuttaisi tuomarin esteellisyyden. Kysymykseen voisi teoriassa tulla ainoastaan ns. yleinen esteellisyysperuste, jonka mukaan tuomari on esteellinen, jos sanotunlainen seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta (OK 13:7.3). Jos tuomarin kyseinen läheinen ei ole osallistunut syyteasian käsittelyyn missään ominaisuudessa (päätöksentekijänä, asiantuntijana, neuvonantajana), vaikuttaa esteellisyysväite kuitenkin kaukaa haetulta.

23. Jutussa ehdottomiin vankeusrangaistukseen tuomitut syytetyt aikovat tiedotustilaisuuden mukaan valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen myös sillä perusteella, että jutun käsittely kesti esitutkinta ja syyteharkinta mukaan lukien kohtuuttoman kauan eli lähes yhdeksän vuotta. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle lukuisia langettavia tuomioita tämän pituisista oikeusprosesseista. Tragikoomista vain on, että myös ihmisoikeustuomioistuimen käsittely ja tuomion odottelu kestää nykytahdilla kohtuuttoman pitkään eli noin 4-5 vuotta. Jos Suomen todetaan rikkonen kohtuullista käsittelyaikaa koskevaa EIS 6 artiklaa, velvoittaa ihmisoikeustuomio Suomen valtion maksamaan valittajille korvausta aineettomasta vahingosta jotain pari kolme tuhatta euroa. - Kuluvan vuoden alusta voimaan tullutta lakia oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009), jonka mukaan sanottua hyvitystä voidaan vaatia suoraan valtiolta, ei voida vielä tähän tapaukseen soveltaa.

99. JIPPII - pörssirikoksista jälleen linnatuomioita

Helsingin hovioikeus ärähti käräjäoikeudelle...

1. Teleoperaattori Jippiin, nykyisin Saunalahti, entistä johtajistoa vastaan nostettua rikosjuttua puitiin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa pitkään ja hartaasti. Ison talousrikosjutun pohjana olivat Jippiin keväällä 2001 antamat pörssitiedotteet, joissa yhtiö syyttäjän mukaan antoi liian valoisia arvioita tulevaisuudestaan. Tiedottamisen avulla yhtiön kurssia vedätettiin ylöspäin samalla kun yhtiönhallituksen jäsenet myivät innolla osakkeita ja optio-ohjelmiaan. Lisäksi syyttäjä piti rikollisena Jippiin Saksan-tytäryhtiössä Jippii GmbH:ssa tehtyjä liiketoimia ja näiden yhtiöiden kirjanpitoja vuosina 2000-2001. Syytäjän mukaan yhtiö jättikirjaamatta Saksa-yhtiönsä kuluja ja merkitsi kirjanpitoon harhaanjohtavia tietoja.

2. Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa ehdotonta vankeusrangaistusta seitsemälle Jippiin johtoon kuuluneelle henkilölle, minkä lisäksi yhdelletoista vaadittiin ehdollista vankeustuomiota. Johtoa syytettiin mm. törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, kirjanpitorikoksesta, törkeästä kurssin vääristämisestä ja tiedottamisrikoksesta. Syyttäjän kovin vaatimus oli kolme vuoden vankeusrangaistus, jota hän vaati yhtiön entiselle toimitusjohtajalle ja Elisan tuolloiselle toimitusjohtajalle.

3. Helsingin käräjäoikeus istui juttua talvella ja keväällä 2007 kuukausitolkulla. Satuin näkemään yhden pätkän istunnosta, kun olin yliopiston opiskelijoiden kanssa käymässä Helsingissä projektimatkalla, jolloin tutustuimme mm. tuomioistuimiin ja syyttäjäviranomaisiin. Seurasimme oikeuden istuntoa istuntosalin parvelta. Istuntosalin tunnelma näytti aika vaisulta ja käsittelyn eteneminen tuntui verkkaiselta. Käräjäoikeuden jäsenet - käräjäoikeus käsitteli juttua laajimmassa mahdollisessa kokoonpanossaan eli kahden ammattituomarin ja neljän lautamiehen voimin - olivat sulloutuneet ahtaan oloisesti tuomaripöydän taakse. Syyttäjiä oli kaksi ja joillakin syytetyillä näytti olevan kaksi avustajaa.

4. Huomiota kiinnitti myös se, että useilla avustajilla oli mukanaan asianajotoimiston toimiston sihteeri, joka kirjoitti käsittelyn kuluessa ylös, mitä todistajat ja asianosaiset kertoivat. Tämä hämmästytti siksi, että lain mukaan oikeus nauhoittaa todistajien ja asiantuntijoiden samoin kuin asianosaisten todistelutarkoituksessa antamat kertomukset, jotka voidaan sitten istunnon jälkeen tarvittaessa purkaa. Miksi asianajotoimistot kirjoittivat niitä puhtaaksi jo käsittelyn kuluessa? Tämä tietenkin lisää kustannuksia, jotka valtio sitten joutuu korvaamaan syytetyille ja asianajajille, jos syyte hylätään.

5. Varsinaisesta dialogista, jollaista kunnon oikeudenkäynnin tulisi olla, ei käräjäoikeuden istunnossa tuntunut olevan kyse, vaan syyttäjät ja avustajat esittivät jokseenkin pitkäpiimäisiltä tuntuvia lausumiaan, joihin oikeuden puheenjohtaja ei puuttunut eivätkä oikeuden jäsenet esittäneet myöskään kysymyksiä kuulusteltaville tai asianosaisten avustajille. Materiaalinen prosessinjohto ei vaikuttanut kovinkaan aktiiviselta. Lyhyen, vain paria tuntia kestäneen seuraamisen perusteella ei toisaalta voida tehdä kovin pitkälle meneviä arvioita prosessista.

6. Laaja juttu saatiin käräjäoikeudessa pääkäsittelyn osalta päätökseen kesän alussa 2007, mutta tuomiota saatiin odottaa aina lokakuun lopulle asti; noin pitkässä ajassahan voi jo moni relevantti yksityiskohta ehtiä unohtua päätöksentekijöiden mielestä. Tuomio oli syyttäjien kannalta tyly: käräjäoikeus hylkäsi kaikki jutussa ajetut syytteet. Tämä merkitsi samalla sitä, että valtio velvoitettiin korvaamaan syytettyjen kohtuullisiksi katsotut oikeudenkäyntikulut, jotka koostuivat suurimmaksi osaksi asianajajien palkkioista. Yhteensä korvattavat asianajopalkkiot nousivat noin kahteen miljoonan euroon, minkä lisäksi valtio joutui korvaamaan syytetyille työstä ja oikeudenkäynnin aiheuttamista menetyksistä kymmeniä tuhansia euroja. Korvattaviksi tuomitut summat olivat kuitenkin vain noin puolet siitä, mitä Jippiin johtajia puolustaneet asianajajat esittivät. Kun julkisuudessa tuomion jälkeen ihmeteltiin asianajopalkkioiden suuruutta, kuittasivat advokaatit arvostelun toteamalla, että "oikeudella on hintansa."

7. Sikäli käräjäoikeuden täydellisen vapauttava tuomio Jippii-jutussa ei ollut yllätys, että sama käräjäoikeus oli aiemmin, tosin eri kokoonpanossa, hylännyt lähes kaikki syytteet myös T.J.Groupin entistä johtoa vastaavanlaisista rikoksista ajetut syytteet; ainoastaan tiedottamisrikkomuksista tuomittiin pieniä sakkorangaistuksia. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi tuossa jutussa välimiehenäkin tunnettu käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen. Syyttäjäpuoli arvosteli T.J.Groupin jutun tuomiota ja valitti siitä hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus tuomitsikin jutun päätekijät ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jotka KKO muutti viime talvena antamassaan ennakkopäätöksessä kahden päätekijän osalta ehdottomiksi (ks. blogiani ).

8. Jippii-jutun pääsyyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia arvosteli käräjäoikeuden ratkaisua tavalla, jota vain harvoin on totuttu kuulemaan syyttäjän suusta. Partian mukaan käräjäoikeuden vapauttavan tuomion perustelut olivat aivan ylimalkaiset. Käräjäoikeus ei ollut perustellut päätöstään syyttäjän näyttö vastaan puolustuksen näyttö -periaatteella ja sen perusteella tehtävillä johtopäätöksillä. Syyttäjäpuoli oli esittänyt Partian mukaan jutussa lähes 400 kirjallista todistetta syytteiden tueksi, mutta käräjäoikeus oli tuomiossaan ottanut niistä vain muutaman huomioon. Myös Valtakunnansyyttäjänvirasto arvosteli käräjäoikeuden Jippi-tuomiota aina Matti Kuusimäkeä myöten. Valtionsyyttäjä Pekka Koponen totesi, että jollei käräjäoikeus pysty omatoimisesti analysoimaan oikeudessa esitettyä kirjallista aineistoa, henkilötodistelun painoarvo muodostuu liian suureksi. Esimerkiksi kirjanpidosta on Koposen mukaan aina mahdollista esittää eriäviä asiantuntijoiden lausuntoihin perustuvia näkemyksiä. Tuomioistuin ei saisi kritiikittömästi luottaa asiantuntijoihin, koska silloin on vaarana, että tuomiovalta siirtyy tosiasiallisesti asiantuntijoille, totesi Koponen.

9. Koposen kyseiseen arvioon voidaan yhtyä. Sitä vastoin en kannata Koposen ehdotusta, jonka mukaan laajat talousrikosjutut voitaisiin käsitellä "osittain" kirjallisessa menettelyssä. Talousrikosten laaja aineisto asettaa kyllä tuomarien muistikapasiteetin ja käsityskyvyn koetukselle, mutta juuri sitä vartenhan suullinen käsittely on olemassa, että siinä oikeuden puheenjohtaja ja muutkin jäsenet saavat tilaisuuden esittää syyttäjälle ja puolustukselle asian selvittämistä varten tarvittavia kysymyksiä. Tämä näkökohdan Koponen tuntuu sivuuttaneen kokonaan. Tuomareilta edellytetään siis aktiivista materiaalista prosessinjohtoa, ja mitä vaikeammasta ja laajemmasta jutusta on kyse, sitä aktiivisemmin tuomarin pitää olla pääkäsittelyssä äänessä ja osallistua epäselvien ja riitaisten kysymysten selvittämiseen. Pääkäsittely ei saa olla tilaisuus, jossa tuomarit vain tuppisuina seuraavat verkkaisesti etenevää syyttäjän ja puolustuksen välistä rupattelua ja miettivät pitkissä istunnoissa omia asioitaan ja odottelevat, että koskahan nuo nyt oikein malttavat lopettaa jankutuksensa! Tällaista se prosessi laajoissa talousrikosjutuissa tuppaa kuitenkin valitettavasti usein käytännössä olemaan. Ei siis mikään ihme, jos tuomareiden on massiivisen istunnon päätyttyä vaikea muistaa kaikkia yksityiskohtia, jolleivät he ole pysyneet jutun pitkissä istunnoissa kunnolla hereillä ja osallistuneet aktiivisesti kysymyksillään asian selvittämiseen. Samanlaista ja yhtä tehokasta selvittämisen mahdollisuutta tuomareilla ei ole Koposen suosittelemassa kirjallisessa käsittelyssä, jossa tuomareilla ei ole suoraa ja välitöntä kontaktia asianosaisiin ja heidän avustajiinsa. Laajoissa jutuissa tuomioistuin voi pitää valmistelevan istunnon ja valmistella pääkäsittelyä myös kirjallisessa menettelyssä, jossa kartoitetaan sitä oikeudenkäyntiaineistoa, jota pääkäsittelyssä on tarkoitus esittää.

10. Syyttäjä valitti käräjäoikeuden Jipppii-tuomiosta hovioikeuteen, pääkäsittely hovioikeudessa pidettiin viime syksynä. Tänään sitten saatiin Helsingin hovioikeuden tuomio, jolla käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja pääosa syyteistä hyväksyttiin. Tuomiot tulivat erilaisista pörssi- ja kirjanpitorikoksista. Yhdeksän Jippiin entistä johtajaa tuomittiin vankeusrangaistukseen, kahden tuomitun eli yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen ja entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin rangaistukset ovat ehdottomia, Kuokkanen sai kaksi vuotta ja Johannesdahl vuoden ja kahdeksan kuukautta vankeutta. Elisan johtoryhmän nykyinen jäsen Jukka Peltola tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kuusi muuta yhtiössä vastuunalaisessa suhteessa olevaa syytettyä sai hovioikeudelta sakkorangaistuksen ja kahden syytetyn syytteet hylättiin myös hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä asianosaisilla on mahdollisuus pyytää KKO:lta valituslupaa 60 päivän kuluessa.

11. Elisa, jonka tytäryhtiönä Saunalahti nykyisin toimii, joutuu hovioikeuden tuomion mukaan maksamaan Saunalehdelle tuomitun 200 000 euron suuruisen yhtiösakon sekä rikosten tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle noin 85 000 euroa; syyttäjä oli vaatinut peräti 800 000 euron suuruista yhteisösakkoa ja yli 200 000 euron menettämisseuraamuksia. Kuokkanen ja Johannesdahl tuomittiin myös liiketoimintakieltoon.

12. Hovioikeuden tuomion esikuvana on ollut KKO:n aiemmin samantyyppisessä T.J.Groupin jutussa antama ennakkopäätös. KKO:han tuomitsi viime tammikuussa T.J.Groupin kaksi entistä johtajaa, Tuomo Tillmanin ja Jyrki Salmisen, kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sisäpiirikaupoista. KKO:n tehtävänä on antaa ennakkopäätöksiä, joilla pyritään ohjaaman alempien tuomioistuinten lainkäyttöä ja rangaistuskäytäntöä vastaavantyyppisissä tapauksissa. Näyttö- ja syyllisyyskysymyksen jokainen tuomioistuin joutuu kuitenkin tutkimaan jokaisessa jutussa erikseen. Pörssialan asiantuntijat ovat nyt annetun tuomin jälkeen jo ehtineet todeta, että pörssiyhtiöiden on "pakostakin" oltava jatkossa tiedottamisen suhteen "entistä tarkempia."

13. Helsingin hovioikeus antoi Jippii-tuomiossaan poikkeuksellisesti satikutia myös Helsingin käräjäoikeudelle. Hovioikeus kritisoi ankaraan sävyyn käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja sanoen, että "käräjäoikeuden tuomiosta ei pysty päättelemän, millä perusteella käräjäoikeus on lopputulokseensa päätynyt." Käräjäoikeuden tuomion perustelut olivat siis aivan liian ylimalkaiset. Tässä suhteessa hovioikeus on yhtynyt jutun syyttäjän ja VKSV:n heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen julkisuudessa esittämään kritiikkiin. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion puutteellisina perusteluja jopa oikeudenkäyntivirheenä, jonka vuoksi koko juttu olisi oikeastaan pitänyt palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Koska tästä olisi aiheutunut laajassa jutussa entisestään viivästystä ja huomattavia lisäkuluja, hovioikeus päätti kuitenkin ottaa viivytyksen välttämiseksi asian välittömästi tutkittavakseen eikä siis palauttanut sitä käräjäoikeuteen.

14. Kun olen usein kritisoinut tuomioistuinten, myös Helsingin hovioikeuden, menettelytapoja ja ratkaisuja, on nyt kerrankin paikallaan antaa tunnustusta hovioikeuden tuomion perustelemista käsittelevistä kannanotoista. Tällaista "terhakoitumista" olen odottanut hovioikeuksilta jo pitkään. Olen "saarnannut" tuomion perustelujen merkityksestä jo yli 20 vuoden ajan ja kirjoittanut tuomion perustelemisen sisältöä koskevia artikkeleja ja julkaissut vuonna 2003 yhdessä OTL Petri Martikaisen kanssa kirjan tuomion perustelemisen keskeisistä kysymyksistä (Pro et contra, Talentum 2003). Olin jo 1970-luvulla - KKO:n esittelijänä - sillä kannalla, että hovioikeus tai KKO:n voi ja sen myös pitäisi palauttaa juttu takaisin alempaan oikeuteen, jos tuomion perustelut ovat selvästi puutteelliset, epäselvät tai ristiriitaiset, sillä tällöin on kysymyksessä oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella tuomio voidaan kanteluteitse poistaa. KKO hyväksyi tämän kannan 1980 -luvulla, ensimmäisen kerran ennakkopäätöksessä KKO 1984 II 114. Tuossa jutussa KKO palautti rikosjutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, kun hovioikeus oli tuominnut syytetyn rangaistukseen perustelematta näyttö- ja syyllisyyskysymystä. Tämän jälkeen KKO on antanut toistakymmentä vastaavanlaista ennakkopäätöksiä, viimeksi viime vuonna tapauksessa, jossa vakuutusoikeus oli laiminlyönyt perustelemisvelvollisuuden (KKO 2008:104). Vaikka tuomion perustelemisesta, samoin kuin prosessinjohdostakin, on tuomarikunnalle pidetty vuosien mittaan lukuisia seminaareja ja koulutustilaisuuksia, niin aina näköjään löytyy niin "kovakalloisia" tuomareita, etteivät opit vain tunnu menevän millään perille.

15. Helsingin hovioikeuspiirin tuomioistuinten tuomareiden koulutuksen yhteydessä on julkaistu vuonna 2005 laaja, lähes 500 sivua käsittävä teos "Rikostuomion perusteleminen," jonka kirjoittajakunnasta suurin osa on sanotun hovioikeuspiirin tuomareita. Tämä teos ja sitä edeltänyt koulutus voidaan lukea ensi elokuun alussa hovioikeuden presidentin virasta eläkkeelle jäävän Lauri Melanderin ansioksi. Siksi ihmetyttää, että hovioikeuspiirin ja samalla koko valtakunnan suurimmasta tuomioistuimesta tulee ulos tällaisia Jippii-jutun kaltaisia tuomioita, joiden perustelut eivät täytä edes laissa tuomion perustelemiselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Mistä tämä oikein johtuu? Tuomion puutteelliset, epäselvät ja ristiriitaiset perustelut selittyvät usein tuomarin passiivisesta tai suorastaan olemattomasta prosessinjohdosta ja asian selvittämisestä oikeudenkäynnin aikana. Jos tuomari ei ole kiinnostunut riitakysymysten selvittämisestä tai hänellä ei ole siihen tarvittavaa taitoa, hän ei kykene hallitsemaan aineistoa ja kaikkia siihen liittyviä kysymyksiä riittävän hyvin, mikä ilmenee sitten ongelmina juuri tuomion tekemis- ja kirjoittamisvaiheessa ja johtaa niukkoihin ja epäselviin perusteluihin.

16. Jippii-jutun syyttäjä puuttui tv-haastattelussaan tänään myös tuomareiden puutteelliseen ammattitaitoon juuri talousrikosjutussa. Kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia totesi, että talousrikosten esitutkintaviranomaiset ja syyttäjät samoin kuin hovioikeudessa sanottuja juttuja käsittelevät tuomarit ovat saneet koulutuksen ja erikoistuneet talousrikosjuttujen tutkintaan. Ymmärsin Partian lausunnosta, että käräjäoikeuden tuomarikunnan osalta tilanne olisi toisenlainen, eli kaikkia talousrikosjuttuja eivät välttämättä istu näihin juttuihin erikoistuneet tuomarit. Jos näin on, niin se on yllättävää ja antanee laamanni Eero Takkuselle jälleen uutta mietittävää. Tuomarikunnalle on kyllä annettu - ainakin tarjottu - kohta jo parinkymmenen vuoden ajan jatko- ja täydennyskoulutusta talousrikoksista. Helsingin hovioikeuspiirissä on tämänkin koulutuksen osalta aktiivisia, ja hovioikeuden toimesta julkaistiin vuonna 2007 yli 300 sivua käsittävä kirja "Kirjoituksia talousrikosoikeudesta."

17. Tuomareilla ei ole kuitenkaan velvollisuutta osallistua täydennys- tai jatkokoulutukseen. Tämän vuosi ilmeisesti kaikki tuomarit eivät ole osallistuneet esimerkiksi tuomion perustelemista tai prosessinjohtoa taikka talousrikoksia koskevaan koulutukseen. Pelkkä mukanaolo koulutuksessa ei riitä, vaan paljon on kiinni siitä, millä mielellä tuomarit ovat mukana ja haluavat todella oppia ja omaksua uusi asioita. Tämän panin merkille silloin, kun itse vielä itse osallistuin kouluttajana tuomarikoulutukseen. Seminaareissa kävivät lähinnä ne tuomarit, joskus jopa useampaan kertaan, jotka ilmeisesti jo hallitsivat asiat, mutta sinne ei yleensä saatu niitä tuomareita, jotka olisivat olleet todella koulutuksen tarpeessa. Lisäksi osa porukasta saattoi suhtautua koulutukseen tai siinä esitettyihin uusiin asioihin ja menettelytapoihin vastahakoisesti tai suorastaan kielteisesti.

91. Asekätkentäjuttu edelleen Suomen laajin oikeusjuttu

Asekätkentäjutun syytettyjä poistumassa oikeudesta

tuomion jälkeen, ensimmäisenä ev. Nihtilä, neljäntenä

suikka päässä ev. ltn. Haahti.-

Kuva R. Ahtokarin kirjasta Asekätkentäjuttu (1971)

1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa laajassa, monissa lehdissä jopa Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi mainostetussa oikeusjutussa. Kyse oli rakennusalan veronkiertojutusta (puhutaan "kuittikauppajutusta"), jossa käräjäoikeus tuomitsi 85 ihmistä rikoksista, heistä 44 tuomittiin vankeuteen (joko ehdottomaan tai ehdolliseen) ja 40 sakkorangaistukseen. Kymmenen syytetyn osalta kaikki syytteet hylättiin, myös rangaistukseen tuomittujen osalta hylättiin osa heihin kohdistuneista syytteistä.

2. Kovin rangaistus oli viisi vuotta vankeutta, johon tuomittiin yksi syytetyistä, seuraavaksi kovin rangaistus oli 4 vuotta 10 kk vankeutta ja "pronssitilaan" riitti 4 vuoden vankeusrangaistus ja neljä syytettyä tuomittiin kukin kolmen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Hämmästystä herättää se, että ketään näistäkään tuomituista ei määrätty vangittavaksi, vaikka laki lähtee sitä, että yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on pääsääntöisesti vangittava. Tuomitut velvoitettiin korvaamaan verottajalle rikoksilla aiheutetuista vahingoista lähes 6 milj. euroa.

3. Kuittikauppajutun pääkäsittely aloitettiin käräjäoikeudessa toukokuussa 2007 ja se kesti kesäkuuhun 2008. Mutta tämän jälkeen oikeus pohti tuomiotaan peräti 11 kuukautta, mikä on hämmästyttävää; yksi syytetyistä ehti kuolla prosessin aikana. Pääkäsittelypäiviä kertyi lähes 100. Lehtitietojen mukaan ko. kuittikauppajuttu oli "yli tuplasti laajempi" kuin Oulun käräjäoikeudessa noin vuosi sitten ratkaistu ns. Riihi-Säätiön rikosjuttu, jossa muistaakseni kaikki syytteet hylättiin.

4. Käräjäoikeuskäsittelyä edelsi syyteharkinta ja sitä puolestaan laaja esitutkinta, jonka kestosta ei ole täyttä selvyyttä, mutta joka lienee vienyt aikaa 3-4 vuotta. Useilla syytetyillä oli puolustaja tai avustaja, joille maksettiin käräjäoikeuden päätöksellä valtion varoista palkkioina päämiestensä avustamisesta yhteensä noin 1,2 milj. euroa.

5. Helsingin käräjäoikeus julkaisi jutusta ja sen käsittelystä tiedotteen, ja käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen esitteli tiedotustilaisuudessa jutun laajoja pöytäkirjoja ja yli tuhatsivuista tuomiota. Laamanni haastateltiin tv:ssä, jossa hän jyrähteli, että "Suomi ei ole enää oikeusvaltio." Takkunen tarkoitti yleensä rikosjuttujen kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja. Tämän takia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut muutaman viime vuoden aikana Suomelle useita kymmeniä langettavia tuomioita ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.

6. Laamanni Eero Takkunen, jonka tunnen ja muistan hyvin mm. kollegana KKO:n esittelijäkaudeltani, on mainio mies ja hyvä tuomari, ja oli aivan paikallaan, että hän otti Suomen suurimman tuomioistuimen päällikkötuomarin arvovallalla tiedotustilaisuudessa puheeksi Suomen EIT:lta saamat langettavat tuomiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta. Suomihan on saanut puheena olevalla perusteella EIT:lta enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Tarkoitukseni on palata myöhemmin toisessa jutussa tarkemmin siihen, onko Suomi todellakaan enää oikeusvaltio. - Olen käsitellyt blogissani 29.1.2009 syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen sekä niitä keinoja, joiden avulla asiantilaa voitaisiin parantaa.

7. Tässä yhteydessä vain sen verran, että yhdessä asiassa (ainakin) Takkunen ja Helsingin käräjäoikeus tiedotteessaan erehtyivät. Kyseinen kuittikauppajuttu ei nimittäin ole Suomen laajin ja suurin oikeusjuttu, vaan tätä titteliä pitää edelleen hallussaan 1940-luvun loppupuolella käyty asekätkentäjuttu, joka lienee yhä myös Pohjoismaiden laajin rikosprosessi.

8. Asekätkentäjutusta on kirjoitettu paljon, siitä on mm. julkaistu kaksi kirjaa (Ahtokari 1971 ja Matti Lukkari 1984). Aseiden kätkentä alkoi syksyllä 1944, kevättalvella 1945 paljastui joitakin kätköjä, mutta varsinainen ilmianto asiassa tehtiin toukokuun alussa 1945. Kommunistien johtama Valpo, sen päällikkönä toimi suomalaisten oikeusteoreetikkojen Aulis Aarnion johdolla esikuvakseen nostama Otto Brusiin, innostui tutkimaan asiaa, ja jutun päätekijöiksi epäillyt everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja eversti Valo Nihtilä pidätettiin jo seuraavan kesäkuun alussa ja heidän esimiehensä kenraali A. Airo paria viikkoa myöhemmin. Sisäministeri Yrjö Leinon alaisuuteen perustettiin erityinen tutkintaelin, joka palkkasi lähes 200 päätoimista tutkijaa, joista osa ei pystynyt edes laatimaan kuulustelupöytäkirjaa. Prosessia varten eduskunta sääti tammikuussa 1947 taannehtivan lain, joka määräsi rikoksiksi teot, jotka oli tehty ennen lainhyväksymistä; tämä tapa oli tullut tutuksi jo sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ajalta.

9. Sisäministeriön tutkintaelin esitti syytteen nostamista 2 122 henkilöä vastaan. Kun koko juttua ei voitu käsitellä yhdessä ja samassa sotaylioikeudessa, perustettiin oikeuskäsittelyä varten seitsemän ylimääräistä sotaylioikeuden osastoa. Sotaylioikeuden III osasto, joka istui Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja jossa "pääsyytetyt" (mm. Haahti, Nihtilä, Airo ja kenraaliluutnantti Mäkinen) olivat syytettyinä, piti sata istuntoa ennen kuin juttu oli kypsä ratkaistavaksi; syyttäjät esittävät jutussa 543 sivun laajuisen loppulausunnon. Sotaylioikeuden III osasto julisti tuomionsa 9.4.1948. Airoa ja Mäkistä vastaan esitetyt syytteet hylättiin kokonaan, Airo ehti istua jutun takia tutkintavankeudessa lähes kolme vuotta. Nihtilä ja Haahti tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, useille muille syytetyille tuomittiin vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

10. Kaikista sotaylioikeuksien langettamista tuomioista valitettiin KKO:een, joka antoi tuomionsa 15.3.1950, siis lähes viisi vuotta kätkennän paljastumisen jälkeen. KKO langetti vankeusrangaistuksen 1 488 henkilölle. Haahdelle tuomittu rangaistus koveni kuuteen vuoteen kuritushuonetta, KKO kovensi myös useita muita eli peräti 698 tapauksessa tuomittuja rangaistuksia. Vapausrangaistuksia jutussa kertyi yhteensä lähes 400 vuotta, suurin osa niistä oli ehdollisia tuomioita kolmen vuoden koetusajoin.

11. Näin siis ennen ja suuressa asekätkentäjutussa. Olisiko asekätkentäjutusta ollut jotain opittavaa esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden nyt ratkaisemassa kuittikauppajutussa? Oliko Suomi 1940-luvun "enemmän" oikeusvaltio kuin nykyisin? Kuittikappajuttu herättää joka tapauksessa monia oikeusturvaan ja oikeudenkäynnin tehokkuuteen liittyviä kysymyksiä. Miksi juttua ei pilkottu osiin asekätkentäjutun tavoin, miksi tuomion laatiminen kesti peräti 11 kuukautta - tässä suhteessa täytyy olla jotain pahasti pielessä - eli kauemmin kuin itse pääkäsittely, miksi yli kolmen vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja syytettyjä ei määrätty heti vangittaviksi jne. jne.

12. Laamanni Takkunen ei esittänyt lehtitietojen mukaan mitään keinoja, joiden avulla oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää. Itse olen esitellyt sanottuja keinoja mm. edellä mainitussa blogijutussani 29.1.-09. Olen aina korostanut, että syy oikeudenkäyntien ja yleensä lainkäytön puutteisiin ja epäkohtiin ei ole läheskään aina lainsäädännössä, vaan syitä on paljon myös lainkäyttäjissä eli tuomareissa, syyttäjissä ja poliiseissa, asianosaisten avustajia ja asiamiehiäkään tässä suhteessa unohtamatta. Tuomioistuimien, syyttäjien ja esitutkinnasta vastaavien viranomaisten olisi siis syytä katsoa peiliin ja pyrkiä kehittämään omia toimintatapojaan niiden tavoitteiden ja vaihtoehtojen mukaisesti, joihin laki jo nyt useimmissa tapauksissa antaa täydet mahdollisuudet. - Tuomioistuimissa juuri päällikkötuomarit ovat vastuussa siitä, että näin käytännössä tapahtuu.

83. Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus toivoi presidentti Mauno Koiviston pyytävän anteeksi Suomen vähäeleisyyttä Viron itsenäisyyspyrkimyksissä vuona 1991 (Aamulehti 21.3.). Kirjailija Sofi Oksanen puolestaan sanoi pitävänsä hienona diplomaattisena eleenä, jos Koivisto pyytäisi virolaisilta anteeksi.

TV1:n Ykkösaamuohjelmassa 21.3. haastateltu presidentti Koivisto ei kutenkaan osoittanut katumuksen merkkejä eikä pyydellyt anteeksi, vaan päin vastoin puolusti pidättyvä suhtautumistaan Viron itsenäistymiseen. Koiviston mukaan Suomen kansa - tosin eivät kaikki - ymmärtää tämän täysin.

Koiviston säälimätöntä ja torjuvaa suhtautumista 90-luvun alussa virolaisten ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää, saati hyväksyä. Hyvin monet suomalaiset - allekirjoittanut muiden mukana - muistelevat edelleen asiaa ja pitävät Koiviston asennetta häpeällisenä ja raukkamaisena. Koivisto ei vain vaiennut Viron tilanteesta, vaan suorastaan varoitteli virolaisia irrottautumaan Neuvostoliitosta. Hän myös varoitteli suomalaisia poliitikkoja ja kehotti heitä olemaan rohkaisematta virolaisia itsenäistymisasiassa.

Koiviston suhtautumista eivät ole päivitelleet ainoastaan tavalliset virolaiset ihmiset, vaan siihen ovat puuttuneet myös ex-presidentti Lennart Meri aikanaan ja viime vuonna Viron 90-vuotisjuhlien yhteydessä nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves.

- En tiedä, tunteeko Helmut Schmidt (Länsi-Saksan liittokansleri 1974-1982) häpeää siitä, että hän päivä sotatilan julistamisen jälkeen Puolassa 1981 ilmoitti, että kenraali Jaruruzelski on todellinen puolalainen patriootti. Puhumattakaan entisestä Suomen presidentistä, joka ilmoitti 1990-luvun alussa, että Viron itsenäisyys ei ole Suomen etujen mukaista, sanoi Ilves.

(Mauno Koivistokin tuntui muuten arvostavan Puolan presidentti Jaruzelskia kovasti, mikä ilmeni mm. hänen Puolaan 80-luvun lopulla tekemänsä valtiovierailun yhteydessä).

Koivisto ei halunnut osoittaa virolaisille myötätuntoa, koska hänen käsityksensä mukaan se olisi ollut puuttumista Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Koivisto vetosi myös siihen, että Suomi on tunnustanut aikanaan Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon.

Viron ex-pääministeri Edgar Savisaar kirjoittaa tuhatsivuisessa muistelmateoksessaan pari kolme vuotta sitten, että Suomen valtiojohto ei uskonut Viron itsenäistymiseen vuonna 1991, vaikka Neuvostoliitto oli jo hajoamassa. Savisaar arvostelee suoraan Koivisto siitä, että Suomen poliittiselta johdolta, toisin kuin esimerkiksi kaikkien muiden pohjoismaiden hallituksilta, ei tullut tukea Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksille. Savisaaren mukaan Mauno Koivisto ei kyennyt tekemään omia aloitteita ilman Moskovan hyväksymistä, vaan kulki jälkijunassa.

Kyse oli ilmiselvästä suomettumisesta, Savisaar kirjoittaa. Savisaar selostaa kirjassaan mm., miten Moskova selitti silloiselle suomalaisjohdolle ja erityisesti presidentti Koivistolle, ettei Viro edes pyri irti Neuvostoliitosta.

Mauno Koivisto sanoi 21.3., että Baltian maat itsenäistyivät siksi, että Neuvostoliito hajosi. Koivisto halusi näin vähätellä Baltian maissa itsenäisyyttä ajaneiden kansanliikkeiden merkitystä. Tammikuussa 1991 Baltian maihin tuli neuvostojoukkoja, joiden tehtävänä oli virallisesti varmistaa kutsuntojen onnistuminen, mutta jotka oli lähetetty estämään balttien itsenäistyminen. Liettuan pääkaupungissa Vilnassa neuvostojoukot valtasivat radio- ja tv-keskuksen, valtauksen yhteydessä 14 ihmistä sai surmansa.

Jopa Suomen vasemmistoliiton johdon suhtautuminen Baltian maiden itsenäisyyteen oli paljon myönteisempi kuin Suomen valtiojohdon ja presidentti Koiviston. Vasemmistoliiton Tallinnassa helmikuussa 1991 vierailleen vasemmistoliiton johto sai kansanedustaja Kari Uotilan kertoman mukaan Koivistolta myllykirjeen, jossa Koivisto moitti sitä, että puolueen edustajat olivat Tallinnassa käydessään ottaneet kantaa Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin samalla tavalla kuin muiden pohjoismaiden vasemmistopuolueiden delegaatiotkin. Koiviston mukaan Suomen vasemmistoliitto ei olisi saanut ottaa vierailunsa aikana kantaa asiaan ja kehotti puolueen johtoa "erityiseen huolellisuuteen esiinnyttäessä ulkomaiden edustajien kanssa."

Koivisto oli suomettuneen Suomen suomettunut presidentti. Koivisto tuntui takertuvan jokaisessa asiassa Neuvostoliittoon, ilmeisesti paljolti vanhojen kotiryssien vaikutuksesta. Koivisto oli passiivinen Suomen puolueettomuuden suhteen, ja lopulta kävi niin, että presidentti Gorbatshov tunnusti oma-aloitteisesti Suomen puolueettomuuden, kun Koivisto ei rohjennut sitä tehdä.

Koiviston presidenttikausi aletaan nyt nähdä pysähtyneisyyden ja suuren epävarmuuden aikana, kuten Juhani Suomen Koiviston kautta kertovien kahden ensimmäisen kirjan nimistäkin voidaan päätellä. Urho Kekkosen ajan suomettumiskehitys jatkui ja voi hyvin myös Koiviston kaudella.

Urho Kekkonen oli kuitenkin kulttuuritasolla Viron ystävä, mikä ilmeni mm. siitä, että hän vieraili 1960-luvulla Virossa ja piti Tarton yliopistossa tunteikkaan ja virolaisia rohkaisevan puheen, joka muistetaan siellä vieläkin hyvin.

Koivisto yritti 21.3. kääntää huomiota pois suomettumisesta ja tokaisi, että Suomessa kumarretaan nyt lännen suuntaan. Koivistolta näyttävät menneen ilmansuunnat hieman sekaisin, jollei hän tiedä, että Kiina on idässä, ei lännessä. Suomen poliittinen johtohan on, alkoi olla jo Koiviston kaudella, suorastaan rähmällään Kiinan edessä. Suomen johto ei rohkene sanallakaan arvostella Kiinan räikeää ihmisoikeustilannetta varjellakseen suomalaisten yritysten menestymistä Kiinan markkinoilla.

Koiviston presidenttikausi oli häpeällisen masentava myös monessa muussa suhteessa. Koivisto ei esimerkiksi osoittanut minkäänlaista myötätuntoa kotinsa menettäneille Kannaksen karjalaisille tai muiden Neuvostoliittoon sodan jälkeen liitettyjen alueiden ihmisille. Hänen johdollaan Suomi menetti Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä ilmeisesti ainutkertaisen tilaisuuden vaatia Venäjältä Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden palauttamista tai ainakin pyytää neuvotteluja muuttunen tilanteen johdosta. Näin siitä huolimatta, että Venäjän presidentti Boris Jeltsin tunnusti Stalinin varastaneen Suomelta nuo alueet ja olisi ollut ilmeisen valmis neuvottelemaan alueiden palauttamisesta. Mutta presidentti Koiviston kanta oli tyly: Suomella ei ole mitään aluevaatimuksia Venäjää kohtaan!

Monet suomalaiset pitävät Koiviston suurimpana syntinä 80-luvulla hänen ja hänen toimeksiannostaan muodostetun Harri Holkerin hallituksen sekä Suomen Pankin harjoittamaa onnetonta vakaan markan politiikkaa, joka johti pankkikriisiin, puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen, 60 000 elinkelpoisen yrityksen ajamiseen konkurssiin , yli 250 000 ihmisen ylivelkaantumiseen, lukuisiin itsemurhiin jne.

Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan "Suomen omistaja" että Suomen Pankin Markku Puntila ja Rolf Kullberg sekä Mauno Koivisto, Harri Holkeri ja Holkerin hallituksen valtiovarainministeri Erkki Liikanen tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Kourin mukaan suomalaista Bosnian sotaa olivat pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät sekä vapaalla jalalla olevat, talouden tuhoamiseen syyllistyneet sotarikolliset. Oikeat ratkaisut olisivat Kourin mukaan olleet tiedossa ja helposti toteutettavissa, mutta vasta vuonna 1992 Suomen Pankin uusi pääjohtaja Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Tällöin talous lähti nousuun ja markkinoiden luottamus palautui, mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.

Vakaan markan miehet - Koivisto ja Holkeri tulivat molemmat Suomen Pankista mistä he myös myöhemmin saivat taloudellisen informaationsa - eivät ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, vaan saivat aikaan ensin valtavan luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse luomaansa hirviötä vastaan. Pankit pelastettiin ja laskun maksoivat yritykset ja ylivelkaantunut kansa. 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten, rahapoliittisten ja talouselämän päättäjien aikaansaannos.

Irvokasta oli, että presidentti Koivisto painosti perustuslain mukaan riippumatonta tuomioistuinlaitosta, etteivät tuomioistuimet Koivistoa vihastuttaneen ns. korkopäätöksen (KKO1992:50) jälkeen enää tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja. Tässä tarkoituksessa Koivisto kutsui 6.5.1992 presidentin linnaan koolle yleisten tuomioistuinten tuomareita ja oikeusoppineita palaveriin, "oikeuspoliittiseen seminaariin," jonka tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa tuomioistuimia aina KKO:ta myöten tekemään Koivistolle mieleisiä ja pankkeja suosivia tuomioita. Kiitos "riippumattomien" KKO:n jäsenten ja alempien tuomioistuimien tuomareiden pelokkuuden, hanke onnistui, sillä tämän "Koiviston konklaavin" jälkeen pankit eivät hävinneet yhtään isompaa KKO:een asti edennyttä oikeusjuttua. Terveetkin pienyritykset olivat tuohon aikaan pankeille lainsuojatonta riistaa, luotot pantiin kerralla maksuun, ja vakuudet riistettiin laillisesti pankeille. KKO:n uudeksi jäseneksi nimitettiin vuonna 1992 OTT Mikko Tulokas, suuryrityksiä ja muun muassa KOP:ta monissa oikeusjutuissa aiemmin advokaattina edustanut laki- ja välimies.

Kourin mukaan yliopistomaailma, jossa rahapolitiikasta olisi kenties oltu paremmin perillä, pelkäsi Suomen Pankkia ja poliitikkoja, ettei kävisi kuten aikanaan kävi poliitikoille ja SP:lle neuvoja jaelleelle professori Ahti Molanderille: hänet pantiin Koiviston kehotuksesta soittamaan trumpettia, jonka taidon professori Koiviston mukaan (ainoastaan) osasi.

Presidentti Mauno Koivisto ei muistamani mukaan koskaan kantanut huolta tavallisten pienten ihmisten tai pienyrittäjien asioista, mutta ministereitä, kansanedustajia, korkeita virkamiehiä ja talouselämän vaikuttajia hän puolusti aina innolla ja puuttui asiaan, jos joku näistä hänen sikariportaisiinsa kuuluvista päättäjistä sattui joutumaan vaikeuksiin viranomaisten tai julkisuuden kanssa. Koivisto oli tavallisille ihmisille aika säälimätön, kova ja kyyninen "maan isä", mutta omistaan eli eliittiin kuuluvista hän pyrki huolehtimaan parhaansa mukaan. Esimerkiksi vuonna 1988 Koivisto puuttui näkyvästi eduskunnan silloisen puhemiehen Matti Ahteen ylinopeussakkojuttuun ja paheksui asian käsittelyä julkisuudessa.

1980-luvun alkupuolella presidentti Koivisto puuttui ns. rötösherrajahtiin ja kritisoi toistuvasti talousrikostutkijoita ja syyttäjiä talousrikosten liian innokkaasta tutkinnasta ja syytteiden nostamisesta varmuuden vuoksi. Tällä oli merkittävä vaikutus, sillä talousrikosten tutkinta, syytteeseenpano ja oikeuskäsittely eivät Koiviston väliintulon jälkeen enää edenneet kuten olisi pitänyt. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon tapaus, jossa KRP:n komisario Sulo Aittoniemi hyllytettiin 80-luvulla tehtävästään, A:n mukaan siksi, että hän oli astunut "liian isoille varpaille." Mikään salaisuus ei enää ole, että hyllytyspäätöksen takana oli juuri presidentti Koivisto, joka määräyksestä sisäministeriön poliisijohto vapautti Aittoniemen talousrikosten tutkinnasta.

Pentti Kourin mukaan Suomen Pankille ei voida antaa anteeksi rahapolitiikan täydellistä epäonnistumista. Minusta kenenkään on turhaa lähteä vaatimaan presidentti Koivistolta anteeksipyyntöä, ei virolaisten eikä suomalaisten. Eivät tunteettomat ja kyyniset poliitikot ja valtionpäämiehet tällaisia pyyntöjä ota kuuleviin korviinsa, he eivät koskaan voi myöntää virheitään olivatpa ne miten hirvittäviä tahansa.

Koiviston sanoissa, teoissa ja laiminlyönneissä on sitä paitsi kysymys virheistä, joita ei edes voisi antaa anteeksi.