1. Alioikeuksien ja hovioikeuksien, samoin kuin hallinto-oikeuksien, henkilöstöhallinto sekä määräaikaisten tuomareiden nimittämiskäytäntö on kokenut viimeisten 10-20 vuoden aikana melkoisia muutoksia.
2. Omalta ukkotuomariajaltani (kihlakunnantuomarina vv. 1978-1990) muistelen, miten tarkasti tuomiokunnan hallinto oli lainkäyttöhenkilöstön osalta hovioikeuden seurannan ja päätösvallan alaisena. Esimerkiksi tuomareiden lomalistat oli lähetettävä aina hyvissä ajoin hovioikeuden syynättäviksi ja vahvistettaviksi ja hovioikeus myönsi tuomareille myös virkavapauden ja määräsi tuomareiden sijaiset olipa sitten kysymys miten lyhyestä sijaisuudesta ja määräaikaisuudesta tahansa. Ei siis tullut kysymykseenkään, että ukkotuomari olisi tuomiokunnan päällikkönä voinut päättää sijaisuuksista tai määräaikaisen tuomarinviran hoidosta. Hovioikeus antoi myös tuomiokunnan notaareille määräyskirjan, tosin aina kihlakunnantuomarin esityksen mukaisesti, ja vahvisti, jos nyt oikein muistan, myös ne ajanjaksot, jolloin notaari toimi käräjätuomarin sijaisena ja sai siten myös oikeuden istua käräjiä kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana.
3. Nuorena miehenä eli noin 35 vuotta sitten hovioikeudenneuvoksen virassa Vaasan hovioikeudessa ollessani (vv.1976-78) muistan, miten hovioikeus teki aina täysistunnossaan eli plenumissa virkaehdotuksen tuomarinvirkoja koskevissa nimitysasioissa tai KKO:lle esityksiä tuomarinviran sijaisuuksista tai ylimääräisen tuomarinviran täyttämisestä. Hovioikeus ei ollut tuolloin nykyisenlainen päällikkövirasto, vaan päätösvalta kuului tuomarikollegiolle ja tärkeimmissä asioissa täysistunnolle. Ei ollut puhettakaan siitä, että hovioikeuden presidentillä olisi ollut toimivalta päättää yksin nimitysasioista. Virkanimitysasioissa hovioikeuden täysistunto joutui usein äänestämään.
4. Nykyisin kaikki on tässä(kin) suhteessa toisin, eli on käynyt niin kuin Suomessa usein tuppaa lainsäädännössä käymään: toisesta äärimmäisyydestä on menty rytinällä ja kertaheitolla toiseen äärimmäisyyteen. Päällikkötuomareiden valta hovioikeuksissa, käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa on kasvanut lainsäädännön muutosten johdosta todella merkittävästi, viimeisin lainmuutos on vuodelta 2011. Muutosta, joka perustuu Helsingin hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän johtaman ja oikeusministeriön nimittämän työryhmän mietintöön, on perusteltu tuomioistuinten hallinnon kehittämisellä ja pyrkimyksellä parantaa tuomioistuinten johtamisedellytyksiä.
5. Tilanne on nyt pääpiirteittäin sellainen, että vakinaiseen virkaan tuomarit nimittää tasavallan presidentti. Määräajaksi tasavallan presidentti nimittää vain korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit. Muiden määräaikaisten tuomareiden osalta nimitystoimivalta määräytyy sen mukaan, kuinka pitkästä määräajasta on kyse. Vuotta pidemmäksi määräajaksi tuomarin hovioikeuteen ja käräjäoikeuteen nimittää korkein oikeus, hallinto-oikeuteen, vakuutusoikeuteen ja markkinaoikeuteen puolestaan korkein hallinto-oikeus.
6. Jos sen sijaan on kysymys enintään vuoden määräaikaisesta tuomarinvirasta, tuomarin nimittää käräjäoikeudessa, hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa täysistunnon tai vastaavan monijäsenisen toimielimen asemesta asianomaisen tuomioistuimen päällikkö, siis esimerkiksi hovioikeuden presidentti tai käräjäoikeuden laamanni. Ylimmät tuomioistuimet nimittävät kuitenkin hovioikeuden, käräjäoikeuden ja muiden mainittujen tuomioistuinten päällikkötuomarit määräajaksi sen kestosta riippumatta.
7. Päällikkötuomareiden vallan kasvu hovioikeudessa, käräjäoikeudessa ja muissa edellä mainituissa tuomioistuimissa voi johtaa mielivaltaiseen nimityskäytäntöön ja siihen, että määräaikaiseksi tuomareiksi nimitetään päällikkötuomarin suosikkeja. Vaarana on, että tuomioistuimen koko tuomarikunta valikoituu pikkuhiljaa "samanmieliseksi", sillä ma. tuomarina toimineella tuomarilla on aina selkeä etulyöntiasema, kun täytettäväksi tulee vakinainen tuomarinvirka ko. tuomioistuimessa. Yksi ja sama tuomari voi saada vuoden pituisen nimityksen ma. tuomarinvirkaan monta kertaa peräkkäin. Tuomareiden riippumattomuus voi kaventua ja vaarantua, jos vakinaista tuomarinvirkaa havitteleva esittelijä, asessori tai ma. tuomari ei rohkene ilmaista omaa eriävää mielipidettään joko päätöksenteossa tai ao. tuomioistuimen hallinnon kehittämisen osalta leimautumisen pelossa. Väitetään, että päällikkövalta tekee tuomareista ja tuomarin virkaa tavoittelevista nuorista lakimiehistä nöyriä, vaikka riippumattomuus edellyttää tuomarin virkaan nimitettäviltä päinvastoin itsenäistä otetta. Kyse on niin sanotusta rakenteellisesta riippumattomuudesta ja sen vaarantumisesta.
8. Kuten Itä-Suomen hovoikeuden ex-presidentti Mikael Krogerus kirjoitti HS:n mielipidesivulla 28.5.-13, hovioikeuden presidentillä on valta ottaa taloon nuoret juristit sekä nimittää esittelijät ja lähes kaikissa tapauksissa hovioikeuden määräaikaiset tuomarit. Hovioikeuden presidentti siis yksin päättää, keitä otetaan keskeisimmälle tuomarinvirkoihin johtavalle uralle, ketkä uralla virkanimitysten myötä menestyvät ja ketkä saavat meritoitua määräaikaisina tuomareina. Korogerus jatkaa: "Jos presidentti on diktatorisiin otteisin taipuvainen tai muuten heikko, ongelmat kärjistyvät, työilmapiiri heikkenee ja suosikkijärjestelmiä syntyy". Krogerus ehdottaa, että hovioikeuksissa toimivalta esittelijöiden ja ma. tuomareiden virkanimityksissä tulee palauttaa takaisin nimittämiskollegiolle.
9. Krogerus puhuu asiaa, vaikka käytännössä ongelmia ei yleensä esiinny - niistä ei ainakaan paljon puhuta, eikö rohjeta puhua? Mutta mitkä seikat puoltaisivat päällikkötuomareiden vallan kasvattamista nykyisiin mittoihin? Kuten sanottu, muutosta on perusteltu ensisijassa tuomioistuinten hallinnon keventämispyrkimyksellä. Tässä näkyy työryhmän puheenjohtajana toimineen Mikko Könkkölän "kädenjälki", sillä onhan Könkkölän johtama Helsingin hovioikeus selvästi maan suurin hovioikeus, jonka hallinto on siis paljon laajempaa kuin muissa hovoikeuksissa. Könkkölä on siis halunnut keventää lähinnä "oman hovioikeutensa" hallintoa. Toisena perusteena mainitaan pyrkimys parantaa tuomioistuimen johtamisedellytyksiä. Siis jotta esimerkiksi hovioikeuden presidentti voisi johtaa "tehokkaasti" tuomioistuintaan, hänellä tulisi olla enemmän valtaa ja nimitysasioissa suorastaan diktatorinen valta.
10. Mutta mihin tässä hötäkässä on unohtunut tuomioistuinten riippumattomuudesta huolehtiminen ja tuomioistuimen työskentelyilmapiirin turvaaminen? Entä ihmisten oikeusturva, jonka pitäisi olla kaiken a ja o myös tuomareita virkoihin nimitettäessä? Eikö lainmuutosta valmistaessa todella ymmärretty tai kerrottu, että päällikkötuomarille isossa tuomioistuimessa keskitetty nimitysvalta voi vaikuttaa myös yksittäisten oikeusjuttujen ratkaisemiseen? Eikö Könkkölän työryhmää työtä valvomaan asetettu ohjausryhmäkään tätä vaaraa kyennyt havaitsemaan? Kerrotun mukaan KKO asettui lausunnossaan vastustamaan Könkkölän työryhmän mietintöä, mutta presidentti Pauliine Koskelo oli eri mieltä ja siis hyväksyi könkköläläisten ajatukset ja sen kaavaileman päällikötuomareiden ja Mikko Könkkölän oman nimitysvallan kasvattamisen.
11. Hovioikeuksien tavoin myös käräjäoikeudet ovat nykyisin päällikkövirastoja. Samoja ongelmia liittyy myös käräjäoikeuden laamannien yksinomaiseen päätösvaltaan ma. käräjätuomareiden nimittämisasioissa. Käräjäoikeudet jakautuvat nykyisin osastoihin ja laamanni nimittää myös osastonjohtajina toimivat käräjätuomarit tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Käräjäoikeuden laamannilla on yksinomainen toimivalta ottaa tehtäväänsä myös tuomioistuinharjoittelua eli auskultointia suorittavat käräjänotaarit. Notaarien valinta on kuulunut perinteisesti tuomiokunnan ukkotuomarille ja sittemmin käräjäoikeuden laamannille. Tästä auskultanttien joukosta valikoituu myöhemmin se joukko, joka hakeutuu esittelijöiksi hovioikeuteen tai hallinto-oikeuteen ja josta sittemmin vakinaiset tuomarit tullaan noin 95 prosenttisesti rekrytoimaan.
12. Minusta käräjänotaareiden valinta tulisi, kuten olen jo 20 vuoden ajan ehdottanut, siirtää Ruotsin mallin mukaisesti erityiselle valtakunnalliselle notaarilautakunnalle, joka valitsisi notaarit kerran pari vuodessa kaikkiin käräjäoikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Notaarin valinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota notaariksi hakevien nuorten lakimiesten opiskelumenestykseen ja yliopistollisiin arvosanoihin. Suomessa notaareiden valinnassa ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota siihen, millaisin arvosanoin tai pistemäärin nuori lakimies on tiedekunnasta valmistunut, vaan valinta suoritetaan pitkälti pärstäkertoimen mukaan. Laamannin ei tarvitse perustella notaarin valintojaan mitenkään eikä päätöksestä ole mahdollista valittaa tai kannella mihinkään
13. Suomalaiseen järjestelmään liittyy merkittävä nepotismin vaara. Käytännössä on voitu havaita, miten laamannien tai käräjäoikeuden muiden tuomareiden tai näiden tuttavien tai kaverieden jälkeläisillä tai sukulaisilla on usein etusija notaareiden paikkoja täytettäessä. Notaareiden vakansseista vallitsee aika kova kilpailu, sillä kyseisiä virkoja on vähennetty, eivätkä läheskään kaikki halukkaat onnistu ikinä pääsemään auskultoimaan. Olisi sen vuoksi tärkeää, että notaareja valittaessa kiinnitettäisiin huomiota erityisesti hakijoiden juridiseen kykyyn ja opintomenestykseen. Ei ole yhdentekevää, keitä notaareiksi valitaan, sillä kuten sanottu, tästä joukosta rekrytoidaan myöhemmin valtaosa vakinaisen tuomarinviran haltijoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nepotismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nepotismi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 31. toukokuuta 2013
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
73. Yllätysnimi KKO:n jäseneksi? - Pääministerin jutun tuomio tulee 10.2.
Finalistit esittäytyvät...1. Aluksi minun pitää oikaista yhden KKO:n jäseneksi ilmoittautuneen juristin tietoja. Kyse on Elina Lampi-Fagerholmista. Kerroin aiemmin blogissani, että hän olisi asianajaja. Tämä tieto ei kuitenkaan pidä enää paikkaansa, sillä Lampi-Fagerholm on nykyisin työssä käräjätuomarina Vantaan käräjäoikeudessa. Hänet on tiettävästi nimitetty käräjätuomarin vakinaiseen virkaan melko äskettäin, mutta jo sitä ennen hän on toiminut Vantaalla jonkin aikaa ma. käräjätuomarina.
2. Suomessa on aika harvinaista, että käräjätuomariksi nimitetään asianajaja, aivan viime aikoina tällaiset nimitykset ovat kuitenkin jonkin verran lisääntyneet. Tiettävästi Lampi-Fagerholm ohitti käräjätuomarin virkanimityksessä paljon pitempään käräjäoikeudessa työskennelleen miespuolisen kilpahakijansa. Käräjätuomareiden ja hovioikeustuomareiden nimitysmenettelyssä virkaesityksen tekee tuomarinvalintalautakunta, jonka puheenjohtajana toimii KKO:n presidentti Pauliine Koskelo.
3. Ilmeisesti Lampi-Fagerholmin nimitys käräjätuomariksi johtui lähinnä siitä, että kyseessä on nimenomaan maaoikeusasioista Vantaan käräjäoikeudessa vastaavan käräjätuomarin nimitys. Maaoikeusasiat on keskitetty nykyisin kahdeksaan käräjäoikeuteen, joiden ratkaisuista haetaan muutosta suoraan KKO:lta. Elina Lampi-Fagerholm, joka on syntynyt vuonna 1960, oli jo asianajajana toimiessaan erikoistunut maaoikeusasioihin. Sitä paitsi hän toimi 2000-luvun alussa vuoden verran maaoikeusasioita esittelevänä ma. oikeussihteerinä KKO:ssa.
4. Olisiko Lampi-Fagerholm varteenotettava ehdokas KKO:n jäsenen virkaan? Miksei, sillä onhan hänellä kokemusta sekä asianajajana että tuomarina ja, se täytyy muistaa, myös KKO:n esittelijänä, joka siis tuntee "talon." Lisäksi hän on toiminut 90-luvulla aika pitkään Kalatalouden Keskusliiton oikeudellisen osaston päällikkönä. Mutta yllättävän nopeasta etenemisestä käräjäoikeudesta KKO:n jäseneksi Lampi-Fagerholmin mahdollisessa nimityksessä olisi epäilemättä kysymys. Yllätyksiä näissä nimitysasioissa on kuitenkin sattunut usein ennenkin ja niin voi käydä nytkin.
5. Kaikki on mahdollista KKO:n jäsenten nimitysruletissa. Miten voitaisiin verrata Kalataloudellisen Keskusliiton osastopäällikön ja entisen asianajajan ja toisaalta esimerkiksi rikosoikeuden professorin keskinäistä pätevyyttä KKO:n jäsenenä? Ei kai mitenkään.
6. Lampi-Fagerholmin valintaa voitaisiin perustella kenties sillä, että myös hänen edeltäjänsä eli 1 .3. eläkkeelle jäävä oikeusneuvos Eeva Vuori on käräjätuomari. Lyötäisiin siis tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos uusi jäsenkin olisi naispuolinen käräjätuomari. Naisiahan KKO:n jäseninä on vielä aika vähän suhteessa miespuolisiin oikeusneuvoksiin (13-6).
7. Vielä yksi seikka, joka voisi puoltaa Lampi-Fagerholmin nimitystä: KKO:ssa ei ole pitkään aikaan ollut jäsenenä maaoikeusasioihin erikoistunutta tuomaria. Edellinen taisi olla Jussi Kivinen, joka nimitettiin 1990-luvulla KKO:n jäseneksi juuri maaoikeustuomarin virasta. Toisaalta maaoikeusasioita käsitellään KKO:ssa aika vähän, vain murto-osa esimerkiksi rikosjuttuihin verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2005 KKO:een saapui 1 208 rikosasiaa, mutta vain 123 maaoikeusasiaa. Jopa vakuutusoikeudesta saapuneita tapaturmakorvausasioita oli paljon enemmän kuin maaoikeusasioita eli 289. Silti kukaan ei liene koskaan vakavissaan ehdottanut tapaturmavakuutusasioihin erikoistuneen tuomarin nimittämistä KKO:n jäseneksi. Toki maaoikeusasiat on keskimäärin juridisesti vaikeampia kuin tapaturma-asiat, ja maaoikeustuomareina toimivat käräjätuomarit osallistuvat myös riita- ja rikosasioiden ratkaisemiseen.
8. Vuosittain KKO antaa vain kolme neljä maaoikeusasioita koskevaa ennakkopäätöstä, suunnilleen saman veran annetaan myös tapaturma-asioita koskevia prejudikaatteja. Jos minulta kysytään, mitä ei tietenkään tehdä, niin riittäisi, että KKO:ssa olisi yksi maaoikeusasioihin erikoistunut pätevä esittelijä, sitä vastoin maaoikeusasioihin erikoistunutta jäsentä KKO:ssa ei välttämättä tarvita. Tällä tavalla asia on hoidettu myös tapaturma-asioiden osalta, sillä niitä esittelee KKO:ssa kaksi vakuutusoikeudesta rekrytoitua esittelijää. Kun jutut KKO:ssa luultavasti arvotaan eri kokoonpanoihin - näin ainakin pitäisi tehdä - on sitä paitsi aika sattumanvaraista, millaisessa kokoonpanossa maaoikeusasiat ratkaistaan; läheskään kaikissa tapauksissa kokoonpanoon ei ilmeisesti kuuluisi maaoikeusasioihin erikoistunutta jäsentä.
9. Elina Lampi-Fagerholmilla on myös eräs "epävirallinen" etu puolellaan. Hän on 1960- ja 70-luvulla KKO:n jäsenenä toimineen oikeusneuvos Heimo Lammen tytär. Heimo Lampi (1920-1998), joka tunnetaan myös jatkosodan taistelulentäjänä ja myöhemmin kirjailijana, nimitettiin sittemmin 1978 toimintansa aloittaneen Kouvolan hovioikeuden ensimmäiseksi presidentiksi. Tästä sukulaisuussuhteesta ei voine olla Lampi-Fagerholmille ainakaan mitään haittaa KKO:n jäsenen nimitysmenettelyssä. Jotkut tosin ehkä saisivat aiheen puhua jonkinlaisesta nepotismista, jos KKO esittäisi virkaan Elina Lampi-Fagerholmia, mutta niinhän sitä usein tällaisissa tilanteissa tehdään.
10. Oikeusneuvoksen virkaan ilmoittautujien joukossa on muuten toinenkin entisen oikeusneuvoksen jälkeläinen, nimittäin hovioikeudenneuvos, OTL Risto Jalanko. Hänen isänsä oikeusneuvos Helge Jalanko oli KKO:n jäsenenä 1970-1993. Helge Jalanko eteni KKO:n jäseneksi suoraan KKO:n esittelijän viroista. Myös Risto Jalanko on toiminut KKO:n esittelijänä yhteensä viisitoista vuotta (1985-2000) ennen siirtymistään hovioikeudenneuvokseksi Helsingin hovioikeuteen.
------
11. Helsingin hovioikeus antaa tuomionsa Susan Ruususen (ent. Kuronen) kirjoittamasta Pääministerin morsian -kirjasta ensi tiistaina 10.2. Oikeusprosessissa on kyse siitä, ovatko Ruusunen ja kirjan kustantaja Kari Ojala syyllistyneet pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
12. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi virallisen syyttäjän ja Vanhasen Ojalaa ja syyttäjän Ruususta vastaan ajamat syytteet äänestys- eli lautamiespäätöksellä viime vuoden maaliskuussa äänin 2-2. Tuomiosta valittivat syyttäjä ja pääministeri Vanhanen.
13. Hovioikeus päätti, että jutussa ei pidetä suullista pääkäsittelyä, vaan juttu ratkaistaan asiakirja-aineiston perusteella pääministeri Vanhasen ja syyttäjän toivomuksen mukaisesti. Kari Ojala vaati pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa mm. voidakseen vielä esittää Matti Vanhaselle asian selvittämistä tarkoittamia lisäkysymyksiä.
14. Lehtitietojen mukaan hovioikeus oli päättänyt kirjallisesta käsittelystä viime vuodenvaihteessa. Kun kritisoin 15.1.-09 blogissani sitä, että jutussa ei pidetä julkisuusperiaatteen edellyttämää pääkäsittelyä, jutun esittelijä ilmoitti yllättäen minulle, että itse asiassa asian käsittelytapaa ei ollut vielä päätetty, joten suullinen käsittely olikin mahdollista. No, nyt kumminkin on selvää, että pääkäsittelyä ei sittenkään pidetty. Syy tähän selviää - toivottavasti - hovioikeuden tuomion perusteluista.
15. Jotkut ovat jo varmoja siitä, että kun hovioikeus ei toimita jutussa suullista käsittelyä, se ei myöskään tule muuttamaan käräjäoikeuden syytteen hylkäävää tuomiota. Itse en olisi tästä asiasta niinkään varma, sillä hovioikeus voi lain mukaan kyllä hyväksyä syytteen ja tuomita syytetyn sakkoon myös kirjallisessa menettelyssä, näin myös sillon, kun syyte on käräjäoikeudessa hylätty.
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
71. KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta vaativia epäkohtia
Täälläkin näyttää hieman hämärältä...KKO:n jäsenen virkanimitysmenettely
Tasavallan presidentti voi lain mukaan nimittää oikeusneuvokseksi myös jonkun muun virkaan ilmoittautuneen henkilön kuin sen, jota KKO on esittänyt. Käytännössä tasavallan presidentti on kuitenkin viimeisten 35 vuoden aikana nimittänyt oikeusneuvoksen virkaan aina KKO:n siihen esittämän lakimiehen. Tunnetuin poikkeus tästä vakiintuneesta käytännöstä tapahtui vuonna 1970, jolloin Urho Kekkonen nimitti oikeusneuvoksen virkan vastoin KKO:n yksimielistä virkaesitystä apulaisprofessori, OTT Olavi Heinosen (32).
Korkein oikeus vallankäyttäjänä
2. Joku ehkä kysyy, että mikä tuossa KKO:n jäsenen nimityksessä nyt niin kovasti kiinnostaa, että sitä pitää ryhtyä seuraamaan ja kirjoittelemaan blogissa? Mutta miksi ei saisi kiinnostaa? Minusta nimityksen jopa pitäisi kiinnostaa, sillä onhan kysymyksessä valtakunnassa ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävän tuomioistuimen jäsenestä. Lainkäyttö eli juhlallisesti sanottuna tuomiovalta on lainsäädäntövallan ja hallitusvallan ohella kolmas valtiovallan muoto. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina KKO ja KHO. Tuomioistuimet ovat valtakunnan "kolmas valtiomahti."
3. Tuomioistuimien ja tuomareiden vallankäyttöä on vaikea verrata esimerkiksi eduskunnan vallankäyttöön. Minkäänlaista budjettivaltaa tuomioistuimilla ei ole, mutta ne toimivat tavallaan lainsäätäjän eli eduskunnan työn jatkajana, koska eduskunnan hyväksymät lait saavat lopullisen sisältönsä vasta tuomioistuimien soveltaessa lain säännöksiä konkreettisissa oikeusjutuissa. Voidaan sanoa, että KKO kehittää oikeutta tulkitsemalla ennakkopäätöksissään lainsäätäjän laatimia lakeja. Ennakkopäätöksillä KKO pyrkii ohjaamaan alempien tuomioistuinten lainkäyttöä. Tuomioistuin ja erityisesti ylimmät oikeusasteet, KKO ja KHO, voivat tulkita lakeja tavalla, jota eduskunta ei ehkä ole tullut lakia säätäessään aina edes ajatelleeksi. Nykyisin lait ovat usein sisällöltään väljiä ja joustavia ja jättävät siten tuomioistuimille varsin laajan harkintavallan. Eduskunta jättää joissakin tapauksissa jopa tarkoituksellisesti lainsäännösten tarkemman sisällön määrittämisen oikeuskäytännön varaan eli juuri tuomioistuinten tehtäväksi päättää, millainen sisältö säännöksille on lakia yksittäistapauksiin sovellettaessa annettava. Sitä paitsi KKO ja KHO osallistuvat myös lainsäädäntöprosessiin antamalla lausuntoja lakiesityksistä. Niiden jäseniä kuullaan usein lakiesityksiä käsiteltäessä asiantuntijoina eduskunnan valiokunnissa.
4. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että KKO:n ja KHO:n jäsenillä on enemmän valtaa kuin rivikansanedustajilla. Tuomioistuimet on siis pantu paljon vartijoiksi. Tuomarit eivät ole nykyisin mekaanisia lain lukijoita ja soveltajia, "lain suu", niin kuin joskus on sanottu, vaan itsenäistä lainkäyttövaltaa käyttäviä toimijoita, jotka ovat riippumattomia lainsäätäjästä ja hallitusvallasta. Lainkäyttö on inhimillistä toimintaa, joka riippuu paljon soveltajistaan, tuomareista. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, keitä nimitetään etenkin ylintä tuomiovaltaa käyttävien oikeusistuimien tuomareiksi.
KKO:n virkanimitykset eivät ylitä uutiskynnystä
5. Tästä huolimatta KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimitykset eivät ole herättäneet mediassa tai yleisön keskuudessa juuri minkäänlaista huomiota. Paljon enemmän tiedotusvälineissä seurataan eri ministeriöiden virkamiesten nimityksiä. Joskus 1980-luvulla lehdissä seurattiin tarkasti jopa ministeriöiden apulaisosastopäälliköiden tai toimistopäälliköiden virkanimityskiemuroita. Tämä johtui lähinnä siitä, että virkanimitykset olivat tuolloin poliittisia puolueiden pyrkiessä saamaan virkoihin omia virkamiehiään.
6. Tuomioistuinlaitoksessa oikeastaan vain KKO:n presidentin valintaa on viime vuosina seurattu ja kommentoitu mediassa. Tämä johtuu osaksi siitä, että tuomarinnimitykset eivät ole tai niiden ei ainakaan tiedetä olevan poliittisia. KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitykset ovat jääneet hämärän peittoon ja vaille julkisuutta. Käytännössä - kuten edellä esitetystä voidaan todeta - KKO täydentää itse itseään, eikä KKO ole osoittanut nimitysasioissa juuri minkäänlaista tiedottamishalukkuutta. KKO:n internet-sivustolla ilmoitetaan kyllä haettavina olevista oikeusneuvoksen viroista, mutta siihen tiedottaminen sitten loppuukin. KKO:ssa ja oikeusministeriössä nimitysasioissa kertyvät asiakirjat ovat julkisia, mutta KKO ei oma-aloitteisesti tiedota medialle, yleisöstä puhumattakaan, ketkä ovat kulloinkin hakeneet avointa ollutta oikeusneuvoksen virkaan tai ketä se on esittänyt Tasavallan presidentille virkaan nimitettäväksi.
Motiivini
7. KKO:n salamyhkäisyys nimitysasioissa ei ole tuomioistuimen presidenttien vaihtumisen myötä (Olsson - Heinonen - Sevón - Koskelo) muuttunut 20-30 vuoden aikana miksikään. Tämä on puute, joka haittaa KKO:n toiminnan läpinäkyvyyttä, ja se pitäisi saada korjatuksi. KKO:n tiedottamiskäytännön avautumista odoteltaessa olen päättänyt hieman valottaa konkreettisten nimitysprosessien perusteella, mistä KKO:n jäsenten rekrytoinnissa ja nimitysmenettelyssä oikeastaan on kysymys ja selvittää, liittyisikö siihen kenties kehittämistä ja korjaamista kaipaavia epäkohtia.
8. Minulla ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia intressejä asiassa, ei mitään vanhaa kaunaa tms., vaan tarkoitusperäni ovat aivan kunnialliset. Pyrin lisäämään ihmisten tietoa KKO:n toiminnasta ja jäsenistöstä ja samalla analysoida, onko KKO:n tuomareiden nimitysmenettely ajan tasalla, reilu ja asianmukainen ja kohdellaanko virkaan ilmoittautuneita tasapuolisesti. Nimitysmenettelyn reiluus on tärkeää, koska vain sellaisen menettelyn avulla voidaan taata, että maan ylimpään oikeuteen saadaan käytettävissä olevista lakimiehistämme todella mahdollisimman päteviä ja osaavia tuomareita. Jos rekrytointimenettely on luonteeltaan epämääräinen ja herättää epäluuloa mielivallasta tai hakijoiden epäoikeudenmukaisesta arvioinnista, on selvää, etteivät läheskään kaikki potentiaaliset ehdokkaat edes välitä ilmoittautua avoinna oleviin oikeusneuvoksen virkoihin.
Oikeusneuvokset "eteviä laintuntijoita"
9. En väitä, että KKO:een olisi nimitetty heikkoja tai keskinkertaisen ammattitaidon omaavia tuomareita. Kun KKO käytännössä täydentää itse itseään, ei voitane edes ajatella, että ylin tuomioistuin valikoisi jäsenistöönsä kovin keskinkertaisia tuomareita; siinä ei olisi mitään järkeä. Kaikki virkaan nimitetyt oikeusneuvokset täyttävät varmasti laissa asetetut pätevyysvaatimukset ja ylittävät siten, kuka enemmän ja kuka vähemmän, keskinkertaisen tuomarin pätevyys- ja osaamistason. Toisaalta ei voitane kuvitella, että KKO:ssa istuisivat maamme "parhaat" lakimiehet. Tämä johtuu jo siitä yksinkertaisesta syystä, että KKO:n jäseniksi ilmoittautuneiden keskinäistä pätevyyttä on hyvin vaikea mitata ja arvioida. Sitä paitsi osa pätevimmistä lakimiehistä ei koskaan edes ilmoittaudu oikeusneuvoksen virkoihin.
10. Lain mukaan tuomariksi nimitettävältä edellytetään mm., että hän on aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtävänalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. KKO:n (ja KHO:n) jäseneksi voidaan lain mukaan nimittää sanotut edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija. Kyseiset kriteerit ovat väljiä ja jättävät päättäjille runsaasti harkintavaltaa. Kriteerillä "etevä laintuntija" voidaan katsoa tarkoitettavan käytännössä juuri sitä, mitä edellä jo totesin: KKO:n jäseneksi ei voida nimittää ammattitaidoltaan keskinkertaista lakimiestä. Tämän tarkemmin sanottua kriteeriä ei voitane määritellä.
11. Mainittujen kelpoisuusehtojen toteaminen ei tuota nimitysprosessissa yleensä vaikeuksia. Vaikeudet alkavat silloin, kun virkaan on tarjolla useampia sanotut kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita tai ilmoittautujia - puhun seuraavassa viranhakijoista tarkoittaen myös KKO:n jäseniä. (En oikein ymmärrä, miksi korkeisiin virkoihin ei voitaisi hakea, vaan niihin, toisin kuin alempiin virkoihin, ainoastaan "ilmoittaudutaan." ) Viranhakijoiden keskinäisen pätevyyden vertaaminen on usein hankala ellei suorastaan mahdoton tehtävä. Juuri tässä kohdin virkaesityksen tekevällä tuomioistuimella tai tuomarivalintalautakunnalla - muiden kuin KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimitysasioissa virkaesityksen tekee tuomioistuimien ulkopuolisena elimenä erityinen tuomarivalintalautakunta - on suuri harkintavalta. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että nimitysprosessi olisi asianmukainen ja tasapuolinen ja virkaesityksen perustelut olisivat mahdollisimman seikkaperäisiä ja avoimia.
Rekrytoinnin lähtökohtia
12. Mistä KKO:n tuomarit sitten oikein tulevat, millaisista tehtävistä heidät on rekrytoitu KKO:een? Lähtökohtana on, että KKO:een pyritään saamaan erilaisen kokemuksen omaavia lakimiehiä, jotta KKO:n jäsenistö koostuisi mahdollisimman monipuolisen ammattitaidon ja kokemuksen omaavista tuomareista. Virkaikä tai aiempi toiminta tuomioistuimissa ei ole ratkaiseva tekijä, vaan KKO:een on rekrytoitu jo vuosikymmenten ajan jäseniä tuomioistuimien eli käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarikunnan lisäksi myös asianajajakunnasta, oikeusministeriön lainvalmisteluosastolta, yliopistojen oikeustieteellisistä tiedekunnista, ylimpien laillisuusvalvojien piiristä eli lähinnä oikeusasiamiehen toimistosta sekä KKO:n omasta esittelijäkunnasta.
Esittelijöiden rekrytoinnista KKO:n jäseniksi
13. Mainittu lähtökohta on minusta hyvä, ja tahot, joista rekrytointia suoritetaan, ovat oikeita - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Minun mielestäni KKO:n jäseneksi ei pitäisi milloinkaan nimittää KKO:n omaan virkamieskuntaan kuuluvaa lakimiestä eli esittelijää tai kansliapäällikköä, olipa tämä sitten KKO:n käsityksen mukaan kuinka pätevä tahansa. Omasta virkakunnasta tapahtuva oikeusneuvoksen rekrytointi - kun muistetaan että KKO käytännössä täydentää itse itseään - on omiaan herättämään ja on käytännössä myös usein herättänyt epäluuloa nimitysmenettelyn puolueellisuudesta ja "oman talon väen" suosimisesta. Tällä kannalla olin jo vuonna 1994 KKO:n presidentti Olavi Heinosen johdolla toimineen tuomariuratoimikunnan mietintöön (Tuomarit 2000-luvulle) jättämässäni eriävässä mielipiteessä (KM 1994:15 s. 162-195). Pysyn edelleen kannassani.
14. Tuomioistuimien esittelijöiden aseman ja siihen nykyisin liittyvien epäkohtien selvittäminen vaatisi oman saarnansa, ja tulen luultavasti palaamaan blogissani tähän asiaan myöhemmin. Totean tässä yhteydessä vain, että Ruotsissa, jota meillä on vanhastaan pidetty näissäkin asioissa malli- ja esimerkkimaana, Högsta domstolenin (HD) jäseneksi ei ole enää vuosikymmeniin nimitetty oman talon esittelijöitä. Meillä sitä vastoin tähän ei ole nähty estettä, ja niinpä yhä edelleen osa oikeusneuvoksista nimitetään KKO:n omasta virkamieskunnasta. Joillakin esittelijästä oikeusneuvokseksi nimitetyistä jäsenestä ei ole ollut aiemmin käytännöllisesti katsoen minkäänlaista muuta työkokemusta.
15. Esittelijöiden nimittäminen tuomioistuinten vakinaisiksi jäseniksi on selkeä osoitus suomalaisen tuomarikunnan virkauran kapeudesta ja suppeudesta ja tarvittavan urakierron puuttumisesta. Näin totesin vuoden 1994 komitean mietinnössä; ks. aiheesta myös Suomen Asianajajaliiton juhlajulkaisussa "Asianajajan työkentältä" (1994) julkaistua artikkeliani "Tuomarinura uusi urkenevi?, s. 553-568. Esittelijän virkojen ei pitäisi olla lainkaan vakinaisia, vaan niiden tulisi määräaikaisia harjoittelu- ja kouluttautumisvirkoja, joissa oltaisiin korkeintaan 2-3 vuotta, minkä jälkeen tuomarin uralle aikovat lakimiehet siirtyisivät muihin lainkäyttötehtäviin.
16. Etenkään KKO:n esittelijän virat eivät saisi olla pysyviä eläkevirkoja, kuten nykyisin on asia laita; nythän KKO:n esittelijöillä on jopa samanlainen status ja erityinen virassapysymisoikeus kuin vakinaisilla tuomareillakin. Olisi tärkeä, että KKO:een saataisiin todella ammattitaitoisia ja itsenäiseen ajatteluun kykeneviä lakimiehiä. Tähän ei päästä, jos KKO:een nimitetään jatkuvalla syötöllä esittelijäsieluisia virkamiehiä. Olen omaksunut termin "esittelijäsieluisuus" 1970-luvulla prosessioikeuden professori Jouko Halilalta, joka puhui siitä hieman tuhahtelevaan sävyyn tarkoittaessaan silloisen KKO:n kokoonpanoa, jonka jäsenistä yli puolet oli tuohon aikaan nimitetty virkaan KKO:n omista esittelijöistä. - Jouko Halila, 1900-luvun suurista suomalaisista prosessualisteista viimeinen, kuoli äskettäin eli 21.1.-09 Kaunialan sairaalassa 92 vuoden ikäisenä..
17. Olen itse toiminut omalla tuomarin urallani siten kuin olen saarnannut ja edellyttänyt yleensä tehtävän. Aloitin (v. 1970) esittelijänä eli viskaalina Helsingin hovioikeudessa, jossa olin hieman vajaat kaksi vuotta. Sitä ennen olin pari vuotta Helsingin maalaiskunnan eli nykyisen Vantaan kaupungin rakennusviraston lakimiehenä. Hovioikeudessa ollessani minulla oli sivutoimi Helsingin kaupungin metrotoimiston lakimiehenä. Hovioikeudesta siirryin esittelijäksi KKO:een, osaksi samaan aikaan toimin assistenttina yliopistolla. KKO:n esittelijänä viihdyin kolmisen vuotta, kaksi viimeistä vuotta vakinaisen oikeussihteerin virassa. KKO:sta hakeuduin puolentoista vuoden ajaksi käräjätuomariksi, tästä ajasta oli vuoden virkavapaana toimiessani lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä. Vuoden 1976 lopulla minut nimitettiin hovioikeudenneuvokseksi Vaasan hovioikeuteen ja vuonna 1978 kihlakunnantuomariksi; edellisenä vuonna väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Kihlakunnantuomarin virkaa hoidin kahdessa eri tuomiokunnassa vuoteen 1990 asti. Käväisin välillä KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena, johon virkaan minut nimitettiin 39 -vuotiaana. - Tässä on lyhyesti sanottuna "minun tieni", ja voin suositella monipuolisen kokemuksen hankkimisen kannalta samantapaista uraa tuomarin tehtäviin aikoville. Osa kouluttautumisajasta voitaisiin työskennellä esittelijän hommien sijasta syyttäjän tai asianajan tehtävissä.
18. Muutoin edellä mainittu lähtökohta, jonka mukaan KKO:een tulee saada erilaisen taustan ja monipuolisen kokemuksen omaavia lakimiehiä, on siis kannatettava. Mutta tämä ei tietenkään vielä riitä. Tärkeää on myös, että eri oikeudenalojen ja kokemuspiirien "sisältä" saataisiin rekrytoitua KKO:n jäseniksi mahdollisimman taitavat ja pätevät juristit. Tämä on ydinkysymys.
KKO:n jäsenkiintiöistä
19. KKO:n nykyisen jäsenistön taustaa tarkasteltaessa voidaan puhua erilaisista ryhmistä tai "kiintiöistä" sen mukaan, mikä on on ollut kunkin jäsenen pääasiallinen toimiala ennen nimitysajankohtaa. Tiedän, että KKO:n sisällä ei pidetä tällaisesta jaottelusta, mutta joka tapauksessa on selvää, että oikeusneuvokset "tulevat" aina jostakin eli edustavat tässä mielessä tiettyjä ammattiryhmiä.
20. Tuomioistuinkiintiöön voidaan lukea viisi oikeusneuvosta (suluissa jäsenen nimitysvuosi) Gustaf Möller (1992), Eeva Vuori (1996), Liisa Mansikkamäki (2000), Pasi Aarnio (2001) ja Hannu Rajalahti (2005). Asianajajakunnasta on rekrytoitu kolme oikeusneuvosta: Mikko Tulokas (1992), Pertti Välimäki (2000) ja Timo Esko (2006). Lainvalmistelukiintiötä edustavat käsitykseni mukaan presidentti Pauliine Koskelo (nimitys oikeusneuvokseksi 2000) sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin (1999) ja Marjut Jokela (2007). Yliopistokiintiöön lukisin Juha Häyhän (2001) ja laillisuusvalvontakiintiöön Lauri Lehtimajan (1992) ja Ilkka Raution (2005) KKO:n esittelijäkunnasta rekrytoitujen oikeusneuvosten joukko ei ole mitenkään vähäinen, sillä siihen kuuluu viisi oikeusneuvosta, siis yhtä paljon kuin tuomarikunnasta nimitettyjä oikeusneuvoksia: Kari Raulos (1991), Kati Hidén (1993), Kari Kitunen (1997), Soile Poutiainen (2006) ja Jukka Sippo (2008).
21. Luultavasti kaikki eivät allekirjoita mainittua jaottelua ja kiintiöittämistä sellaisenaan, mutta ei se mitään. Totta on, että useimmilla oikeusneuvoksilla on aikaisempaa kokemusta eri aloilta; tällaisia jäseniä ovat mm. Koskelo, Välimäki, Bygglin, Lehtimaja, Rautio, Raulos ja Poutiainen. Esimerkiksi Soile Poutiainen nimitettiin oikeusneuvokseksi käräjäoikeuden laamannin virasta, mutta hänen selvästi pitkäaikaisin työpaikkansa on ollut KKO, jossa hän toiminut esittelijänä ja kansliapäällikkönä yhteensä 22 vuotta, käräjäoikeuden tuomarina Poutiainen ehti olla viisi vuotta. Bygglin, Lehtimaja ja Raulos ovat toimineet lainvalmistelijoina, Bygglin lähes yhdeksän, Lehtimaja seitsemän ja Raulos 3-4 vuotta. Bygglin ja Lehtimaja voitaisiin siis lukea aivan hyvin myös lainvalmistelukiintiöön.
22. KKO:een nimitetään siis edelleen usein oman talon esittelijöitä. Voidaan mainita, että vuoden 2007 lopulla eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Riitta Suhonen kuului selvästi esittelijäkiintiöön, samoin pari vuotta häntä ennen eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Aino Tulenheimo-Takki, joka toimi presidentti Olssonin aikana pitkään KKO:n kansliapäällikkönä.
23. Minun mielestäni KKO:n jäsenistön enemmistö tulisi valita tuomari- ja asianajajakunnasta, tuomareista ainakin 7-8 ja asianajajista ehkä 4-5 jäsentä, yliopistojen professoreista voitaisiin nimittää 2-3 jäsentä ja loput kiintiöistä "muut"; tähän kiintiöön ei siis kuuluisi lainkaan KKO:n omia esittelijöitä. Suhtaudun varauksellisesti myös lainvalmistelijoiden piiristä tapahtuviin tuomarinimityksiin; edellyttäisin ainakin, että oikeusneuvokseksi nimitettävä lainsäädäntöneuvos on toiminut aikaisemmin esimerkiksi tuomarina tai asianajajana.
24. Ruotsin HD:iin nimitetään myös lainvalmistelijoita. Merkittävä ero tässä suhteessa onkuitenkin siinä, että kun Suomessa lainvalmistelijat rekrytoidaan usein lähes suoraan yliopiston penkiltä, ruotsalaiset lainvalmistelijat, jotka myöhemmin nimitetään oikeusneuvoksen virkaan, ovat lähes aina aloittaneet uransa hovioikeudessa ja edenneet siellä asessoreiksi; asessori on oikeutettu hakemaan vakinaista tuomarin virkaa. - Huomionarvoista on, että KKO:een ei ole tähän mennessä nimitetty jäsentä syyttäjäkunnasta.
25. Epävirallisesti voidaan puhua myös KKO:n "naiskiintiöstä." Naispuolinen tuomari nimitettiin KKO:een ensimmäisen kerran vuonna 1970, jolloin nimitetyksi tuli hovioikeudenneuvos Maarit Saarni-Rytkölä. Sen jälkeen naiskiintiön lukumäärä on vähitellen kasvanut, tällä hetkellä KKO:n yhdeksästätoista jäsenestä kuusi on naisia: Koskelo, Vuori, Hidén, Mansikkamäki, Poutiainen ja Jokela.
Kehittämisehdotuksia
26. Kuten sanottu, tämän kirjoitelman tarkoituksena ei ole ollut arvostella KKO:ssa 1.12.2007 ja 1.1.2008 oikeusneuvoksen virassa aloittaneiden uusien jäsenten taitoa eikä kykyä; KKO on saanut tälläkin kerralla joukkoonsa varmasti pätevät ja ammattitaitoiset tuomarit. Tarkoituksenani on ollut valottaa nimitysmenettelyn hieman salamyhkäisiä kiemuroita ja selvittää, olisiko siinä mahdollisesti kehittämistä ja korjaamista koskevia epäkohtia. Niitä onkin löytynyt. KKO:n nimitysprosessi ei ole minun mielestäni ollut kaikilta osin avoin ja reilu.
27. Olen lähtenyt kritiikissäni yleensä aina siitä, että kritiikki ei voi olla repivää vaan sen tulisi olla rakentavaa. Olen sen vuoksi aina paitsi perustellut kritiikkini, myös tehnyt epäkohtien korjaamista ja kehittämistä koskevia rakentavia parannusehdotuksia. Toimin näin myös tässä asiassa.
Avoimuuden lisääminen
28. Nimitysmenettelyä voitaisiin ja mielestäni myös pitäisi kehittää nykyistä avoimemmaksi ja läpinäkyväksi ja tämä onnistuisi jo nykyisin voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Voitaisiin esimerkiksi harkita viranhakijoiden julkista kuulemismenettelyä, mutta luulen, että tähän ei kuitenkaan haluta mennä. KKO:n tulisi kuitenkin tiedottaa nimittämismenettelyn eri vaiheista nykyistä avoimemmin. Ilmoittautumisajan päätyttyä KKO:n tulisi ilmoittaa internetissä, ketkä ovat hakeneet avoina ollut oikeusneuvoksen virkaa. Internetissä tulisi julkaista myös KKO:n laatima virkaesitys ja siihen sisältyvät lausunnot hakijoiden meriiteistä ja niiden arvioinnista mahdollisine äänestyspöytäkirjoineen. Tämä palvelisi ihmisten tiedontarvetta ja yleensä vallankäytön julkisuutta ja läpinäkyvyyttä.
29. Erityisen tärkeää olisi, että virkaesityksessä tehtäisiin yksikohtainen arviointi ja vertailu, jollei aivan kaikkien niin ainakin muutamien "finaaliin" päässeiden hakijoiden kesken koskien heidän aiempaa työkokemustaan, koulustaan ja menestymismahdollisuuksiaan KKO:n jäsenenä. Ei siis pitäisi tyytyä, kuten virkaesityksessä 21.11.2007 tapahtui, ainoastaan niiden hakijoiden yksityiskohtaiseen arviointiin, joita esitetään virkaan nimitettäviksi. Laajempi arviointi ja vertailu olisi tärkeää viranhakijoiden oikeusturvan kannalta samoin kuin koko nimitysmenettelyn objektiivisuuden ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi.
30. Pitemmällä tähtäyksellä olisi syytä muuttaa koko virkaesitysjärjestelmää siten, että virkaesityksen KKO:n ja KHO:n jäsenten nimityksissä tekisi KKO:n ja KHO:n sijasta tuomarinvalintalautakunta, joka tekee nykyisin virkaesityksen myös kaikkien muiden tuomarinimitysten osalta. Tällöin päästäisiin eroon siitä hieman epäilyttävänä pidettävästä havainnosta, että käytännössä KKO ja KHO täydentävät vapaasti itse itseään. Tuomarinvalintakunta perustettiin juuri siksi, että tuomarinimityksiin haluttiin saada tuomioistuinten ulkopuolista näkemystä ja asiantuntemusta. Tuomarinvalintalautakuntaan, jota siis johtaa KKO:n presidentti Koskelo, kuuluu tuomarikunnan lisäksi jäseniä - joskin melko vähäinen määrä - myös asianajajakunnasta, syyttäjälaitoksesta ja oikeustieteellisistä tiedekunnista.
31. Käräjä- tai hovioikeuksissa työskentelevät tuomarit joutuvat uransa aikana tuomarivalintakunnan arvioitaviksi usein moneen kertaan, jos he hakeutuvat uusiin virkoihin joko oman tuomioistuimen sisällä tai muissa tuomioistuimissa. Jotkut tuomarit voivat joutua tällaisen arvioinnin kohteeksi jopa 3-4 kerta uransa aikana. On suorastaan paradoksaalista, että jonkun alioikeudessa toimivan tuomarin ansioita, pätevyyttä ja virassa menestymistä syynätään hyvin tarkkaan tuomarinvalintakunnassa kenties useaan eri otteeseen, kun taas maan ylimmän tuomioistuimen jäseniksi nimitettävät eivät joudu kertaakaan tuomarinvalintakunnan tai minkään muunkaan ulkopuolisen elimen arvioitaviksi, jos heidät nimitetään oikeusneuvoksen virkaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Esimerkiksi Jukka Sippo ja Marjut Jokela eivät ole joutuneet urallaan kertaakaan tuomarinvalintalautakunnan arvioinnin kohteeksi. - Lakia tulisi siis muuttaa siten, että virkaesityksen KKO:n ja KHO:n jäsenen virkaan tehdään tuomarinvalintalautakunnassa.
Täsmärekrytointi
32. Toiseksi KKO:n ja KHO:n jäsenten hakuprosessia tulisi kehittää niin, että nimitysmenettely antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet arvioida ja vertailla viranhakijoiden keskinäistä pätevyyttä ja paremmuutta. Nykyisin haku tuomarin virkoihin on luonteeltaan avoin, eli virkaa voivat hakea kaikki eri aloilla toimivat lakimiehet. Tällöin on luonnollista, että hakijoiksi saadaan varsinkin KKO:een hyvin erilaisen taustan ja työkokemuksen omaavia lakimiehiä; tämä nähtiin myös edellä analysoimani oikeusneuvosten virantäytössä. Kuten olen jo aiemmin todennut, hyvin erilaisen taustan omaavien hakijoiden keskinäisen pätevyyden arviointi on hyvin hankalaa ellei suorastaan mahdotonta. Selvää on, että tietyt hakijat jättävät viranhakemuksensa turhaan, jos esimerkiksi KKO:ssa on kenties jo etukäteen päätetty, että uusi jäsenen tullaan valitsemaan tietyn "kiintiön" sisältä.
33. Jos esimerkiksi KKO:en uudeksi jäseneksi halutaan saada asianajaja, hakevat käräjä- ja hovioikeustuomarit ja muitakin kiintiöitä edustavat hakijat silloin virkaa turhaan. Toisaalta esimerkkitapauksessa asianajajakunnasta hakevien lukumäärä jää vähäiseksi, kun ei tiedetä, että nyt ollaan hakemassa ja nimittämässä juuri advokaattia uudeksi jäseneksi. Tämä epäkohta, siis informoinnin selkeä puute, lisää luonnollisesti hakuprosessin sattumanvaraisuutta ja sisäänlämpiävyyttä.
34. Olen jo vuonna 1994 ehdottanut, että tuomarien viranhaku, siis myös KKO:n jäseniä koskeva hakua, muutettaisiin nykyisestä avoimesta hausta eräänlaiseksi täsmähauksi. Tätä kysymystä on pohdittu myös vuonna 2003 mietintönsä jättäneen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Tämä merkitsisi sitä, että KKO ilmoittaisi jo viranhakukuulutuksessaan, että tällä kertaa KKO:n jäseneksi haetaan tietyn kokemustaustan omaavaa juristia, esimerkiksi juuri asianajajaa tai yliopiston tutkijaa. Kyse voisi olla vaihtoehtoisesti ns. "puolittaisesta täsmähausta", jossa KO:n jäseneksi haetaan esimerkiksi rikos- ja prosessioikeuden asiantuntijaa, jolloin hakijoina voisivat olla syyttäjät, rikosasianajajat, ao. oppiaineiden yliopistotutkijat tai siten po. alalla toimivat lainvalmistelijat. Tällöin hakupaperinsa jättäisivät vain ne, jotka ovat aiemmin pätevöityneet sanotulle oikeuden alalle.
35. Vastaavalla tavalla mutatis mutandis meneteltäisiin, jos KKO:een halutaan saada siviilioikeuden asiantuntija. Täsmärekrytoinnin tuloksena hakijoiksi saataisiin ilmeisesti nykyistä paljon suurempi joukko kyseisen alan päteviä asiantuntijoita, mikä vähentäisi olennaisesti nimitysmenettelyn ja valinnan sattumanvaraisuutta ja ajan mittaan kohottaisi samalla KKO:n jäsenistön ammattitaitoa ja jäsenistön monipuolista osaamista.
Samalla viranhakijoiden arviointimenettelyä voitaisiin järkeistää merkittävästi ja myös hakijoiden oikeusturva tulisi nykyistä paremmin huomioiduksi. - En ole varma, mutta luulisin, että täsmähakuun siirtyminen tuskin vaatisi edes tuomareiden nimittämislain muuttamista.
Viranhakuilmoitus
36. Nykyisin käytössä oleva KKO:n jäsenen viranhakukuulutus tai -ilmoitus on hyvin suppea ja lakoninen. Viimeksi julkaistu kuulutus oli seuraavanlainen:
Korkeimmassa oikeudessa tulee avoimeksi 1.3.2009 jäsenen virka. Virasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua KKO:lle kirjallisesti viimeistään 30.1.2009 ennen virka-ajan päättymistä KKO:n postiosoite on PL 301, 00171 Helsinki ja kirjaamon käyntiosoite on....
37. Täsmähakua tarkoittava viranhakuilmoitus voisi olla informatiivisempi ja samalla hieman houkuttelevampi esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Korkein oikeus on ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävä tuomioistuin. Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka päätehtävänä on antaa ratkaisuja, joilla pyritään ohjamaan alempien tuomioistuinten lainkäyttöä. Korkeimmalla oikeudella on lisäksi eräitä lainsäädäntöön liittyviä tehtäviä. Korkeimman oikeuden jäseninä toimivat presidentti ja 19 oikeusneuvosta. Esittelijöitä korkeimmassa oikeudessa on kolmisenkymmentä ja muuta henkilökuntaa saman verran.
Korkeimmassa oikeudessa tulee 1.3.2009 avoimeksi oikeusneuvoksen virka. Korkeimman oikeuden jäsenen tulee lain mukaan olla etevä laintuntija. Haemme tällä kerralla jäseneksi erityisesti rikos- ja prosessioikeuden korkeatasoista asiantuntemusta omaavaa kokenutta lakimiestä. Edellytämme, että virkaan nimitettävä on toiminut joko vakinaisessa tuomarin virassa, syyttäjänä tai asianajajana rikosjutuissa taikka osoittanut kyseisiin oikeudenaloihin liittyvässä yliopistollisessa tutkimustyössään tahi lainvalmistelutehtävissä sellaista ammattitaitoa, jota oikeusneuvoksen viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.
Virasta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan Korkeimmalle oikeudelle... Lisätietoja antava Korkeimman oikeuden presidentti ja kansliapäällikkö.
38. Tuossa siis olivat lääkkeeni KKO:n jäsenten nimittämismenettelyn kehittämiseksi ja saattamiseksi nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. Jos nämä ehdotukset, tai edes osa niistä, toteutettaisiin, muuttuisi tuomareiden rekrytointi nykytilaan verrattuna paljon avoimemmaksi, lisäksi hakijoiden oikeusturva paranisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)