676. Kuntien perintää sättivät oikeustietelijät sätkivät tyhjää

Antonio otti häviönsä tanssikisassa raskaammin kuin Pekka tappionsa Salelle..

1. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin muutama päivä sitten suurin otsikoin kuntien saatavien perinnän uskomisesta perintätoimistojen hoidettavaksi. Lehden hieman sensaatiohakuiselta vaikuttavan kirjoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, että perintätoimistot voivat tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurilla perintäkuluilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. 

1a. HS:n jutussa 26.11. kerrottiin, että kaksi kolmesta kunnasta on ulkoistanut saatavansa perintäyhtiöiden hoidettavaksi. Lehden mukaan ulkoistaminen on kunnille kannattavaa, sillä kunnat eivät juuri maksa palvelusta, vaan yhtiöt tekevät tulosta perintäkulujen avulla. Palvelun tuottajat valitaan kilpailutuksen perusteella.Kunnilta menee perintäyhtiöille saatavia yli 40 miljoonan euron edestä vuosittain. Esimerkiksi Helsingiltä lähti saatavia 80 000, Espoolta 50 000 ja Tampereelta noin 44 360 kappaletta viime vuonna.

2. Kuten aina tällaisten kohujutuiksi tarkoitettujen tapausten yhteydessä on muodostunut tavaksi, HS julkaisee hieman myöhemmin juttunsa "oikeaksi todistamiseksi" muutaman oikeustietelijän minikannanoton, jossa kauhistellaan uutisjutussa esitettyä asiaa. Näin tapahtui myös tässä tapauksessa, sillä tämänpäivän numerossaan HS julkaisi kolmen oikeustieteilijän yhtäpitävät kannanotot, joissa "tuomitaan" kuntien ja perintätoimistojen menettely.   

3. Mainitut oikeustietelijät (Vuorenpää, Mäenpää ja Tuori) toteavat kuin yhdestä suusta, että kuntien ja perintätoimistojen menettely on vallan härskiä. Toisaalta he myöntävät, että kuntien tai perintätoimistojen sanotussa toiminnassa ei ole mitään laitonta. Mutta merkittävin havainto on, että kyseisillä oikeustieteilijöillä ei tunnu olevan minkäänlaista ideaa siitä, miten tilanne ja heidän kovasti alleviivaamansa epäkohta tulisi korjata! Oikeusoppineilta tuntuu menevän sormi suuhun, kun pitäisi miettiä, mitä mainitulle "epäkohdalle" voitaisiin tai pitäisi tehdä. Jos minulla itselläni ei olisi asiantuntijana kysyttäessä mitään muuta sanottavaa jostakin asiasta kuin vain todeta väitetyn epäkohdan olemassaolo, en kyllä menisi siitä lausuntoani tiedotusvälineille antamaan. Sellaisen "voivottelevan" lausunnon voi toki antaa kuka tahansa.

4. Onko kyseessä edes mikään epäkohta, ainakaan sellainen "hirmuinen" epäkohta, jollainen siitä on haluttu HS:ssa ja mainittujen oikeusoppineiden lausunnoissa tehdä? Tätäkin asiaa pitäisi toki voida arvioida kiihkottomasti eri puolilta, mutta HS:lta ja oikeusoppineilta mainitunlainen pro et contra- pohdinta on tyystin unohtunut. Pitäisikö kuntien jättää saatavansa perimättä, kenen etua tämä voisi palvellla? Tuskin se ainakaan maksumoraalia vahvistaisi. Pitääkö talousvaikeuksissa painivien kuntien pitää korkeasti palkattuja virkamiehiä asiassa, joka voidaan antaa tehokkaiden perintätoimistojen hoidettavaksi? Eikö asia voitaisi ratkaista poistamalla terveyskeskus- yms. maksut kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä kokonaan?

5. HS:n haastattelemat oIkeustietelijät tyytyvät vain valittamaan, että "asetelma on erikoinen, jos velalliselta peritään moninkertaisesti velkaa suurempia perintäkuluja. Ei tällainen menettely missään tapauksessa hyvältä näytä".  Vuorenpään mukaan suoranaista lainvastaisuutta perintätoimistojen käytännössä "tuskin" on, jos kyse on tuomioistuimessa vahvistettavasta kunnan saatavasta.

6. Professoreilta, samoin kuin lehden toimituskunnalta, näyttää jääneen huomaamatta, että HS:n jutussa oli kyse kuntien terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, joiden vieminen ulosttoon ei edellytä saatavan vahvistuttamista tuomioistuimen päätöksellä, koska lain mukaan sanotunlaiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia.

7. Kaikkein oudoin tulkinta näyttää olevan sillä professorilla, joka näyttää ajattelevan, että asia olisi - valtiosääntöoikeudellisesti ja hallinnollisesti - kunnossa, jos kyseiset maksut vahvistettaisiin ennen ulosottoa tuomioistuimen päätöksellä. Professori ei näytä ottavan huomioon, että perintäkuluihin verrattuina tuomioistuimen päätöksellä velallisen maksettavaksi määrättävät oikeudenkäyntikulut,  joissa itse asiassa on kyse myös perintäkuluista, ovat moninkertaiset ennen tuomioistuinkäsittelyä kertyviin perintäkuluihin verrattuina. Kaikkein heikommassa asemassa olevien ihmisten taloudellinen tilanne siis vain entisestään pahenisi, jos kyseiset maksut olisi ennen ulosottoa vahvistettava tuomioistuimessa. Tuosta nyt nähdään, miten kauaksi todellisen elämän ymmärtämisestä oikeusteoreetikko voi epärealistisine aatoksineen ja oppeineen ajautua.

8. Asiasta hieman toiseen eli sellaisten selvien ja riidattomien saatavien (esimerkiksi pikavipit) perintään, jotka on ennen ulosottoon saattamista vahvistettava tuomioistuimen tuomiolla. Olen kirjoittanut blogissani kymmenkunta kertaa näiden riidattomien saatavien tarpeettomasta kierrättämisestä käräjäoikeuden kautta ulosottoon. Mainituissa asioissa saatavasta tai sen suuruudesta ei ole minkäänlaista riitaa, vaan kyse on puhtaasti saatavan perinnästä. Käräjäoikeuskäsittelystä aiheutuvat perintäkulut, jotka kulkevat oikeudenkäyntikulujen nimellä, ovat olleet todella korkeita ja moninkertaisia muihin perintäkuluihin verrattuna. Katso esimerkiksi blogijuttua 488/5.10.2011.

9. Nyttemmin "huutoni" on vihdoin kuultu, sillä viime kesänä oikeusministeriö vihdoin ja viimein päätti alentaa ja kohtuullistuttaa mainittuja oikeudenkäyntkuluja, itse asiassa siis perintäkuluja. Asia ilmenee tiivistetysti oikeusministeriön tiedotteesta, joka löytyy tästä.

10. Minusta oikeusministeriö olisi voinut alentaa mainittuja oikeudenkäyntikuluja vielä reippaammin, mutta hyvä toki näinkin. Oikeudenkäyntikulujen porrastaminen kolmeen eri kategoriaan velan pääoman suuruuden mukaisessa suhteessa on täysin turha, sillä nykyisenkaltaisessa perintäjärjestelmässä yli 1 000 euron suuruisen saatavan perintä ei "maksa" perintätoimistolle alle 300 euron suuruisen velan perintää enempää. Toinen "turhuus" on päätökseen edelleen jäänyt säännös siitä, että "tavanomaista vaativimmissa asioissa" oikeudenkäyntikulut voidaan tuomita ns. "korkean taksan" mukaisina; kun on kyse selvän ja riidattoman saatavan perinnästä, ei perintä voine olla milloinkaan "tavanomaista vaativampaa".  Katso tästä lähemmin blogia 581/11.4.2012, jossa olen käsitellyt OM:n virkamiestyöryhmän ko. ehdotusta.  Kun tiedustelin näitä kahta asiaa viime heinäkuussa OM:n lainsäädäntöneuvos Katri Kummoiselta, en saanut lainsäädäntöneuvoksen vastauksessa mielestäni järkevää perustetta tai selitystä OM:n päätökselle.

11. Minusta Helsingin Sanomat ja oikeustietelijät ovat takertuneet hieman niin sanotusti lillukanvarsiin. Suoraan ulosottokelpoisen yksittäisen saatavan, kuten esimerkiksi juuri terveyskeskusmaksun, perintäkulut voivat lain mukaan olla saatavan suuruudesta riippumatta enintään 59 euroa. HS ja sen haastattelemat oikeustieteilijät eivät siis ole välittäneet ottaa selvää laista, vaan esittävät osin perättömiä väitteitä.

12. Jos HS tai jokin muu tiedotusväline haluaisi "paljastaa" suurelle yleisölle todellisen epäkohdan saatavien perinnässä, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että käräjäoikeuksia ja oikeudenkäyntikoneistoa rasitetaan täysin turhaan ja  huomattavia lisäkustannuksia aiheuttaen (ja perintätoimistojen voittoja lihottaen) kierrättämällä selviä ja riidattomia velkomusasioita käräjäoikeuksien kautta ulosottoon. Esimerkiksi Ruotsissa sanotunlaiset asiat ovat menneet jo reilut parikymmentä vuotta suoraan ulosottoviranomaisille.

13. Sitten asiasta kolmanteen. Korkeimmassa oikeudessa on jälleen kerran täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Ilmoittautumisaika virkaan päättyi viime perjantaina. Virasta kiinnostuneiden määrä on laskenut, sillä kun aiemmin hakijoita on ollut jopa yli parikymmentä, oli virkaan ilmoittautuneita nyt vain 13. Joukossa on tuttuja nimiä, kuten seuraavasta hakijoiden listasta voidaan havaita: Ari Kyllönen, Jukka Lindstedt, Risto Jalanko, Asko Välimaa, Olof Rehn, Matti Sepponen, Jukka Mähönen, Markku Fredman, Tatu Leppänen, Anne Ekblom-Wörlund, Lea Nousiainen, Mika Huovila ja Kristiina Harenko. 

14. Kuten tiedämme, korkein oikeus päättää käytännössä täysin suvereenisesti uusien jäsentensä valinnasta. Valinta on kohdistunut usein yllätysnimeen, viimeksi OM:n osastopäällikkö Jarmo Littuseen, jolla ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan aiempaa kokemusta tuomarin tehtävisä. Kuka mahtaa olla uuden hakijajoukon "littunen"? Joukossa on kolme lakimiestä (Huovila, Fredman ja Mähönen), jotka ovat aiemmin tehtyjen virkaesitysten yhteydessä saaneet KKO:n äänestyksessä hajaääniä. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo äänesti viime kierroksella professori Jukka Mähöstä - tunnetaan myös välimiehenä,  mutta jäi vähemmistöön. Tällä perusteella Mähöstä voitaisiin pitää nyt selkeänä ennakkosuosikkina. Hänestä KKO saisi historiansa ensimmäisen miesjäsenen, jonka tavaramerkkinä on ollut aiemmin poninhäntä.

581. Pikavippien korot ja oikeuskulut kuriin

1. Oikeusministeriön pikavippityöryhmä jätti tänään mietintönsä. Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoisen johdolla toimineen työryhmän ehdotus (OMTR 17/2012) löytyy tästä.

2. Ehdotuksen tarkoituksena on vähentää pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmia rajoittamalla luotonantajan oikeutta periä kuluttajalta korkoa ja muita kustannuksia. Työryhmä pitää sääntelyä pikavippien täyskieltoa tarkoituksenmukaisempana keinona puuttua pikaluottojen aiheuttamiin ongelmiin. Hintasääntely ei estäisi kokonaan pienehköjen kertaluottojen tarjoamista, mutta vaikuttaisi siten, että kuluttaja saa niitä nykyistä kohtuullisemmin ehdoin, sanotaan mietinnnössä.

3. Lakiehdotuksen mukaan pienen luoton todellinen vuosikorko ei saisi ylittää laissa säädettävää prosenttirajaa, jonka työryhmä ehdottaa alustavasti olevan 36-50 prosenttia. Tarkka prosenttiraja on tarkoitus päättää asian jatkovalmistelussa lausuntopalautteen pohjalta. Ehdotettu korkokatto koskisi alle 1 000 euron suuruisia luottoja. Sääntelyn ulkopuolelle jäisivät kuitenkin hyödykesidonnaiset luotot, kuten osamaksulla ostettaviin tuotteisiin liittyvät luotot.

4. Keskimääräisen pikaluoton suuruus oli viime vuoden lopulla noin 243 euroa ja todellinen vuosikorko lähes 900 prosenttia. Työryhmän arvion mukaan ehdotuksen mukainen hintasääntely vähentäisi todennäköisesti merkittävästi nykyisten tyyppisten pikaluottojen tarjontaa.

5. Hyvää luotonantotapaa koskevaa säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että hyvän luotonantotavan vastaista olisi myös lisämaksullisen tekstiviesti- tai muun vastaavan viestipalvelun käyttäminen luottoa markkinoitaessa, sitä myönnettäessä tai muussa luottosuhteeseen liittyvässä asioinnissa. Myös luotonantajan velvollisuutta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus ehdotetaan täsmennettäväksi ja tiukennettavaksi. Lisäksi ehdotetaan kiellettäväksi lisämaksullisen tekstiviestipalvelun käyttö kaikessa luottosuhteeseen liittyvässä asioinnissa. Tällaisten palvelujen käyttö vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista luoton hinnasta.

6. Itse olen kiinnittänyt jo muutaman vuoden ajan huomiota pikavippien samoin kuin muiden ns. summaarisissa velkomusasioissa käräjäoikeudessa tuomittaviin kulukorvauksiin, jotka perustuvat oikeusministeriön vahvistamiin taksoihin. Nämä taksat ovat täysin kohtuuttoman korkeita, kun otetaan huomioon, että kyse on riidattomista saatavista ja ainoastaan saatavan perinnästä. Itse pikavipistä tai muusta velasta taikka sen suuruudesta ei siis ole riitaa.

7. Olen kirjoittanut pikavippien oikeuskuluista esim. blogissa nro 488/5.10.2011. Asiaa on pohdittu myös esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä 16.3.2012.

8. Huutoni - rukouksista ei sentään ole ollut kysymys - on nyt kuultu ja niihin on vastattu, sillä työryhmä ehdottaa mainittujen kulutaksojen tuntuvaa alentamista. Ehdotuksen mukaan oikeudenkäyntikulujen tulisi vastata nykyistä paremmin haastehakemuksen laatimisesta velkojalle aiheutuvaa työtä ja todellisia kustannuksia.

9. Kuten työryhmä toteaa, maksun laiminlyönnistä aiheutuvat kulut, kuten juuri oikeudenkäyntikulut, ovat pikaluotoissa ja muissa alkuperäiseltä pääomaltaan pienehköissä saatavissa suhteellisesti hyvin suuria. Asia onkin niin, että perintäkulut ja erityisesti käräjäoikeuden tuomitsemat oikeudenkäyntikulut ovat johtaneet ja johtavat kuluttajan suurempiin maksuvaikeuksiin kuin itse alkuperäisestä pääomasta ja koroista aiheutuvat maksut.

10. Valtaosa eli noin 70 prosenttia käräjäoikeuteen saapuvista pikavippejä ja muita summaarisia velkomuksia koskevista haastehakemuksista laaditaan ammattimaisissa perintätoimistoissa. Näiden perintätoimistojen käytettävissä on ohjelmistoja, joiden johdosta prosessit ovat pitkälti automatisoituja, ja varsinkin rutiininomaisesti perittävien saatavien oikeudellinen perintä on mahdollista järjestää hyvin tehokkaasti ja alhaisin kustannuksin. Hakemuksen laatimisesta oikeudelle aiheutuvaa työmäärää ja siten kustannuksia on omiaan vähentämään sekin, että oikeudellista perintää edeltävän vapaaehtoisen perinnän vaiheessa tehdyt toimenpiteet ovat monilta osin hyödynnettävissä myös haastehakemusta laadittaessa. Esimerkiksi perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalta kuluttajasaatavaa perittäessä edellytettävässä maksuvaatimuksessa mainittavat tiedot ovat pitkälti samoja kuin haastehakemuksessa mainittavat tiedot.

11. Myös haastehakemuksen toimittaminen käräjäoikeudelle on sähköisen asioinnin kehittymisen myötä helpottunut, mikä on omiaan vähentämään haastehakemuksen käräjäoikeuteen toimittamisesta aiheutuvia kustannuksia. Haastehakemuksen voi toimittaa käräjäoikeudelle sähköpostilla, minkä lisäksi kesäkuusta 2011 lukien sekä yksityishenkilöt että yritykset ja yhteisöt ovat voineet toimittaa haastehakemuksen sähköisesti oikeushallinnon sähköisen asiointipalvelun kautta käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Elinkeinonharjoittajilla on mahdollisuus toimittaa haastehakemukset suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään Santra-yhteyttä käyttämällä. Vuonna 2011 Santra-yhteyden käyttäjien toimittamat haastehakemukset ovat muodostaneet yli puolet kaikista käräjäoikeuksille toimitetuista haastehakemuksista.

12. Kuten sanottu, oikeusministeriö on vahvistanut summaarisissa velkomusasioissa käytettävät kulutaksat. Nyt ministeriön oma työryhmä on vihdoinkin joutunut toteamaan ja myöntämään, että ellä mainituista syistä vahvistettujen kulutaksojen mukaisesti velallisten maksettaviksi tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovat selvästi suurempia kuin mitä hakemuksen laatimisen edellyttämä työmäärä ja siitä aiheutuvat kustannukset keskimäärin edellyttäisivät. Tästä huolimatta kantajat vaativat usein oikeudenkäyntikuluja enimmäismääräisinä, ja useimmiten tuomioistuimet nämä vaatimukset myös hyväksyvät, ihmettelee työryhmä.

13. Tässä ei toki ole mitään ihmeellistä, sillä kun mainitut kulutaksat ovat oikein viranomaisen (viisaudessaan) vahvistamia, niin kyllä perintäfirmat niitä sitten hyödyntävät ihan viimeisen päälle! Perintäfirmat ovat nauraneet partaansa ja hyödyntäneet viranomaisen tyhmyyttä tai/ja välinpitämättömyyttä. Pikavipeillä "höynäytetyt" maksukyvyttömät ihmiset ovat joutuneet oikeusministeriön suosiollisella myötävaikutuksella suuriin velkaongelmiin. Tästä on kysymys.

14. Työryhmä on siis havainnut mainitut epäkohdan ja toteaa olevan perusteltua, että prosessien automatisoitumisesta ja muusta prosessia helpottavasta kehityksestä sekä asiamäärien kasvusta aiheutuvat kustannussäästöt koituvat myös velallisten hyväksi siten, että oikeudenkäyntikulujen enimmäismääriä summaarisissa asioissa alennetaan tuntuvasti.

15. Miten kulutasoja siten ehdotetaan alennettaviksi? Nykyisin velallisen maksettavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärä riidattomissa velkomusasioissa on perustaksan määräisenä 134 euroa, jos velan pääoma on enintään 250 euroa. Jos velan pääoma on suurempi tai jos kyseessä on häätö, perustaksa on 168 euroa. Jos asia on tavanomaista vaativampi, noudatetaan ns. korkeita taksoja, jotka ovat vastaavasti 218 ja 258 euroa.

16. Ehdotuksen mukaan vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärä olisi 50 euroa, jos velan pääoma on alle 300 euroa. Jos velan pääoma on vähintään 300 euroa mutta enintään 1 000 euroa, oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärä olisi 80 euroa. Jos velan pääoma on puolestaan yli 1 000 euroa tai kyse on häädöstä, enimmäismäärä olisi 110 euroa. Korkean taksan mukaiset enimmäismäärät olisivat vastaavasti 80 euroa, 120 euroa ja 160 euroa. Jatkossakin oikeudenkäyntikulut voitaisiin siis ehdotuksen mukaan tuomita taulukon mukaisia taksoja korkeampana erityisen painavasta syystä.

17. Oikeudenkäyntikuluihin sisältyy palkkio oikeudenkäyntiä varten suoritetuista toimenpiteistä, kuten asian vastaanottamisesta, osoitetietojen tarkistamisesta, rekisteriotteen hankkimisesta, haastehakemuksen laatimisesta ja toimittamisesta tuomioistuimelle. Lisäksi ne kattavat kaikki velkojalle aiheutuneet yleiskulut, kuten vuokran, tietoliikenneyhteys-, postitus- ja kopiointikulut. Lisäksi taksat sisältävät tavanomaiset suoranaiset kulut, kuten mahdollisen arvonlisäveron sekä rekisteriotteesta mahdollisesti perityt maksut. Perintäkulut ovat eivät sisälly oikeudenkäyntikuluihin ja sama koskee ulosottomaksuja.

18. Työryhmän mietinnön sivulla 48 on havainnollistettu, miten työryhmän ehdotus summaaristen asioiden oikeudenkäyntikulujen enimmäismääristä muuttaisivat nykytilannetta. Oikeusministeriön maksuviivästystyöryhmä on jo viime vuonna ehdottanut pikaluottojen perintäkulujen enimmäismäärien alentamista (OMTR 54/2011).

19. Työryhmän ehdotus kulutaksojen alentamiseksi on oikeansuuntainen. Ehdotetuilla muutoksilla pyritään siihen, että velallisen maksettavaksi tuomittavat oikeudenkäyntikulut vastaisivat nykyistä paremmin todellisesta ajanhukasta aiheutuvaa työmäärää ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Ehdotuksella pyritään myös estämään tilanteita, joissa pelkkä täytäntöönpanoperusteen hakeminen eli riidattoman saatavan perintä kasvattaa velallisen velkasaldoa jopa moninkertaiseksi alkuperäiseen velkapääomaan nähden.

20. Minusta mutta taksoja voitaisiin leikata vielä jonkin verran nyt ehdotettua enemmän. Ruotsissa vastaavasta perintäprosessissa oikeudenkäyntikulujen taksa on saatavan suuruudesta riippumatta 640 kruunua eli noin 60 euroa.

21. Työryhmä ei ole tarkemmin perustellut, miksi oikeudenkäyntikulujen enimmäismääriä määriteltäessä tulisi käyttää saatavan pääoman suuruuden mukaan eri kategorioita ja vieläpä kolmea eri kategoriaa; nykyisin on sentään tyydytty vain kahteen kategoriaan. 300 euron suruisen saatavan perintä oikeudessa ei voine aiheuttaa esimerkiksi perintätoimistolle sen enempää työtä ja kustannuksia kuin 50 tai 100 euron suuruisen saatavan perintäkään. Ainoa lisäkustannuksia saatavan pääoman suuruuden perusteella voisi olla arvolisävero. Myös ehdotuksessa sälytettäväksi ehdotettu ns. korkea taksa, joka perustuu asetuksen mukaan siihen, että asia on "tavanomaista vaativampi," tuntuu nykyisenkaltaisessa pitkälti sähköiseen asiointiin perustuvassa perintäprosessissa aikansa eläneeltä ja siitä voitaisiin luopua kokonaan.

22. Itse asiassa pikavippien ja muiden selvien ja riidattomien saatavien kierrättäminen käräjäoikeuden päätöksellä tapahtuvan saatavan vahvistamisen kautta ulosottoon on täysin tarpeetonta ja sitä tulisi luopua kokonaan. Kun kysymys on yksinomaan saatavan perinnästä, voitaisiin hakemus kenenkään oikeusturvaa vaarantamatta tehdä käräjäoikeuden sijasta suoraan ulosottoviranomaiselle. Velalliselle varattaisiin tilaisuus kuulluksi ja jos saatavaa ei kiistettäisi, asia olisi valmis ulosottoon. Ainoastaan siinä käytännössä hyvin harvinaisessa tilanteessa, jolloin velallinen kiistää saatavan, asia siirrettäisiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Jos velkoja haluaisi jostakin syystä, kuten esimerkiksi ulkomailla tapahtuvan täytäntöönpanon turvaamiseksi, saatavastaan oikeuden tuomion, hän voisi velkoa saatavaa käräjäoikeudelle tehtävällä hakemuksella.

23. Ruotsissa on jo parikymmentä vuotta sitten siirrytty suoraan ulosottoviranomaisen luona tapahtuvaan saatavan vahvistamismenettelyyn (betalningsföreläggande) eikä minkäänlaisia ongelmia ole esiintynyt. Kyseissä menettelyssä vahvistettu kulutaksa on saatavan suuruudesta riippumatta vakio eli 640 kruunua, joka vastaa suunnilleen 60 euroa. Olen esittänyt, että meilläkin luovuttaisiin tarpeettomasta "käräjäkierroksesta" ja siirryttäisiin Ruotsin mallin mukaiseen joustavaan ja huokeaan menettelyyn.

24. Oikeuden eli tässä tapauksessa siis oikeusministeriön myllyt jauhavat kuitenkin Suomessa hyvin, hyvin hitaasti, joten saanemme odotella vielä jonkin aikaa ministeriöltä perintäprosessin järkevöittämisesitystä.

25. Summaaristen perintäasioiden lukumäärä käräjäoikeuksissa on ilmeisesti juuri pikavippien yleistymisen myötä kasvanut hyvin voimakkaasti. Kun vuonna 2000 käräjäoikeuksiin saapuneita summaarisia asioita oli noin 135 000, vuonna 2011 saapuneiden summaaristen asioiden kokonaismäärä oli jo noin 340 000. Jos perintäasiat ohjattaisiin suoraan ulosottoviranomaisten käsittelyyn, käräjäoikeuksien työmäärä vähenisi ja ne voisivat keskittyä todella riitaisten asioiden käsittelyyn.

516. Oikeusministeriöltä tulossa kummallinen lakiehdotus yksityisestä parkkivalvonnasta

1. Oikeusministeriö kaavailee, että yksityinen pysäköinninvalvontayhtiö ei voisi jatkossa itsenäisesti määrätä valvontamaksuja.

2. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi eilen MTV3:n uutisille ministeriön suunnitelmasta, jonka mukaan yksityinen pysäköinninvalvonta voisi jatkossa olla ainoastaan "viranomaistoimintaa avustavaa". Samalla "viranomaiset" saisivat myös osan yksityisten parkkiyhtiöiden kirjoittamista sakkomaksuista.

3. Ministeri Henriksson: Olemme päätyneet siihen, että tämä on se ainoa vaihtoehto. Mutta se voi olla erittäin hyvä vaihtoehto. Yksityinen yritys voisi edelleen hoitaa valvontaa, mutta viime kädessä päätöksen tekisi viranomainen. - Minkä päätöksen? Ilmeisesti päätöksen valvontamaksun vahvistamisesta.

4. Ehdotus, joka on vasta alustava, vaikuttaa suoraan sanoen käsittämättömältä, etten sanoisi pähkähullulta.

5. Tätä käsitystä lisää vielä se, että oikeusministeri puhuu, ainakin MTV3:n Uutisten mukaan, "parkkisakoista" tai yksityisistä sakoista", vaikka valvontamaksuissa ei ole tietenkään kysymys lainkaan sakoista tai sakotuksesta. Vaikka ruotsinkielinen oikeusministeri puhuu tunnetusti hieman "hoono soomi", pitäisi hänen hallita ammattiterminologiaa sen verran, ettei päästelisi suustaan aivan minkälaisia sammakoita tahansa.

6. MTV3:n mukaan oikeusministeri ja -ministeriö lähtisivät siitä, että parkkifirmojen tilanne olisi tällä hetkellä "hyvin epäselvä". Perustuslakivaliokunta "linjasi" keväällä, ettei parkkisakkoa voi kirjoittaa muu kuin viranomainen. Tarkkaan ottaen valiokunta ei kuitenkaan näin "linjannut", vaan se totesi vain, ettei hallituksen silloinen lakiesitys täyttänyt kaikilta osin valvonnalta edellytettäviä vaatimuksia.

7. Kun pysäköinninvalvonta ja valvontamaksujen määrääminen perustuu sopimusoikeuteen ja yksityisiin sopimuksiin, ei tilanne ole oikeudellisesti mitenkään epäselvä. Valvontamaksujen määrääminen on riippumattoman tuomioistuimen eli korkeimman oikeuden oikeusvoimaisen ennakkopäätöksen mukaan täysin laillista toimintaa. Korkeimman oikeuden sanotun sanottua ratkaisua vaadittiin purettavaksi, mutta korkeimman mukaan edellytyksiä purkuun ei ollut.

8. Kuten perustuslakivaliokunnan edellinen puheenjohtaja Kimmo Sasi keväällä, myös oikeusministeri Henriksson joutui toteamaan, että "toistaiseksi" yksityiset toimijat kuitenkin "jakavat parkkimaksuja" korkeimman oikeuden heille myönteisen ennakkopäätöksen mukaisesti.

9. Ministerin sanoi edelleen, kuten keväällä Kimmo Sasi, että yksityisten parkkifirmojen kirjoittamat valvontamaksut "on syytä joka tapauksessa maksaa".

- Jokainen meistä päättää itse, minne pysäköimme. Jos ajaa sellaiselle paikalle, missä on selvästi viitattu, että tämä on yksityinen ja maksullinen pysäköintialue, silloin myös sitoutuu sopimukseen, totesi Henriksson.

10. Henrikssonin mukaan nyt on kysymys oikeusministeriön työryhmän alustavasta luonnoksesta. Luojan kiitos, voisi sanoa, sillä luonnos on todella niin erikoinen, ettei sillä luulisi olevan, jos järkeviä ollaan, minkäänlaisia etenemisen mahdollisuuksia.

11. Ministerin mukaan "lupa" haettaisiin poliisilta, joka yhdessä kuntien kanssa sinetöisi lopullisen päätöksen parkkisakosta; hämärä sanoma. "Näin rahapulassa kärvistelevä poliisi ja kunnat myös saisivat osan tuotoista", todetaan MTV3:n uutisessa. Mitähän mainitulla "luvalla" tarkoitetaan? Ilmeisesti sitä, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta tehtäisiin luvanvaraista toimintaa. Lupaa olisi tarkoitus hakea poliisihallitukselta.

12. Ministeri Henriksson: "Samalla osa näistä pysäköinninvalvontamaksuista pitäisi tulla tälle yksityiselle yrittäjälle. Muuten tässä ei olisi mitään logiikkaa". Viranomaisten osuutta yksityisten parkkifirmojen saamista valvontamaksuista ei ole vielä määritelty.

13. Oikeusministeriö edellyttää, että yksityiset pysäköintiyhtiöt saisivat koulutusta ja heidän tulisi täyttää myös tietyt kriteerit. Ministeri toivoi, että keskustelu ministeriön alustavasta luonnoksesta aloitettaisiin nyt, ja lakiesitys saataisiin eduskuntaan kevään aikana.

14. On ilman muuta selvää, että yksityinen pysäköinninvalvonta tulee saattaa luvanvaraiseksi ja että pysäköintifirmojen tulee täyttää tietyt kriteerit. Mädät omenat tulee poistaa toiminnan piiristä. Parkkifirmojen toimintaa on valvottava ja pysäköinninvalvojille tulee järjestää koulutusta.

15. Mutta muilta osin ministeriön luonnosehdotus menee pahasti metsään. Ministerin ja ministeriön tulisi toki myöntää, ettei yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ole kyse sakotuksesta tai yleensä viranomaistoiminnasta. Kun se ei ole sellaista muissakaan pohjoismaissa, niin miksi siitä pitäisi Suomessa väkisin tehdä julkista vallankäyttöä? Outoa.

16. Aivan ihmeellinen on luonnosehdotus, jonka mukaan "sakot", siis valvontamaksut, jaettaisiin kolmeen osaan: yksi osa valtiolle eli poliisipulasta "kärvistelevälle" poliisille, yksi osa kunnalle ja vain yksi osa koko toimintaa taloudellisella riskillään pyörittävälle pysäköintifirmalle.

17. Miksi valtion eli käytännössä poliisin pitäisi saada yksityisistä pysäköintimaksusta kolmannes tai jokin muu osuus? Siksi, ehdottaa ministeri aivan pokkana, että kaikki valvontamaksut menisivät automaattisesti poliisin tarkastettaviksi ja allekirjoitettaviksi. Täysin hullu ehdotus, joka lisäisi byrokratiaa ja vaikeaksi kerrotusta resurssipulasta jo ennestään kärsivän poliisin työmäärää.

18. Parkkisakkojen, todellisuudessa siis valvontamaksujen, kolmijaossa otettaisiin todella pitkä harppaus taaksepäin. Noin 700-1000 vuotta sitten nimittäin Ruotsi-Suomessa oli vallalla käytäntö, jossa sakot jaettiin myös kolmen eri tahon kesken: 1) kuninkaalle tai kruunulle, 2) rikoksen uhrille ja 3) tuomarille. Nyt siis palattaisiin keskiaikaiseen oikeuskäytäntöön., todella huimaa! Näin "nerokkaan" jipon voi ilmeisesti keksiä vain "ruotsalainen" eli ruotsinkielinen ministeri ja hänen johdollaan toimiva ministeriö!

19. Luuleeko ministeri aivan tosiaan, että yksityiset yrittäjät rupeaisivat pyyteettömästi keräämään autoilijoilta "sakkorahoja" jaettaviksi kruunulle eli valtiolle poliisien palkkausta tai kunnalle jotain mutta tarkoitusta varten? Jos luulee, niin hän kyllä erehtyy pahemman kerran; ehdotus on täysin epärealistinen.

20. Ministerin ehdotus johtaisi toteutuessaan siihen, että yksityinen pysäköinninvalvonta päättyisi kokonaan ja yksityisillä alueilla palattaisiin entiseen käytäntöön eli täysin villiin pysäköintiin, jota ei valvoisi kukaan. Kunnallinen pysäköinninvalvontahan ei tunnetusti toimi kunnolla edes kuntien ja valtion alueilla.

21. Nykyisin yksityinen parkkivalvonta pelaa saamieni tietojen mukaan erittäin hyvin. Aiemmin villistä ja valvomattomasta pysäköinnistä kärsineet asuinkerrostalojen asukkaat ja liikekeskuksissa asioivat autoilijat ovat järjestelyyn erittäin tyytyväisiä.

22. Tämän hyvin toimivan järjestelmän ministeriön hurja joukko oikeusministerin ja hänen avustajakaartinsa johdolla haluaa nyt kerta kaikkiaan romuttaa. Parkkiaktivistit ja -huligaanit hurraavat ministerille, eivät juuri muut.

23. Vaikuttaa hieman oudolta, että juuri oikeistolaisen puolueen ministeri on romuttamassa tai kahlitsemassa merkittävästä ongelmasta huolehtivaa yksityistä yritystoimintaa ja perustaa tilalle byrokratiaa lisäävän kummallisen järjestelmän. Hallituspuolue kokoomus ei kuitenkaan näytä haluavan jäädä tässä suhteessa yhtään pekkaa ministeriä pahemmaksi, vaan sen kansanedustaja (Sampsa Kataja) ajaa yksityisten pikavippifirmojen toiminnan lakkauttamista. On siinä meillä oikeistolainen juristiparivaljakko: oikeusministeri haluaa lakkauttaa yksityiset parkkifirmat ja kokoomuksen kansanedustaja puolestaan yksityiset pikavippifirmat!

24. Toki pikavippifirmojen toiminnassa on paljon epäkohtia. Mutta tämä johtuu suurelta osin siitä, että toimintaa ei ole pystytty eikä oikeastaan edes haluttu kontrolloida riittävästi. Firmojen markkinointia ei tunnuta saatavan kuriin millään eikä mikään viranomainen tunnu haluavan ottaa firmojen valvontaa kontolleen.

25. Julkisuudessa kansanedustajat ja muut "vaikuttajat" ovat vaahdonneet vain pikivippien korkeista laskennallista koroista, vaikka korot ei muodostu käytännössä euromääräisesti mitenkään suuriksi, jos vipit maksetaan ajallaan takaisin.

26. Todellisen ongelman, joka unohdettiin esimerkiksi eilen illalla A-Talkin keskustelussa, muodostavat maksamattomien pikavippien perintä-, oikeudenkäynti- ja ulosottokulut. Perintäkulut, mutta erityisesti käsittämättömän korkeiksi vahvistetut käräjäoikeuskulut, ovat pikavipeissä ylivoimaisesti suurin ongelma. Mutta tätä Sampsa Kataja ja muu kansanedustajat eivät tunnu ymmärtävän.

27. Tästä ei voida kuitenkaan syyttää pikavippifirmoja tai perintätoimistoja, sillä lainsäätäjä on itse vahvistanut perintämaksujen määrät ja delegoinut käräjäoikeuskulujen vahvistamisen oikeusministeriön tehtäväksi. Ministeriö on aikanaan mennyt maksujen vahvistamisessa suurten kansainvälisten perintäfirmojen retkuun ja vahvistanut oikeudenkäyntikulumaksut järkyttävän suuriksi eli määriin, jotka ylittävät viisi- tai kuusikertaisesti Ruotsissa samanlaisissa asioissa vahvistetut kulumaksut.

28. Suomessa ylivoimaisesti suurimmat kulut aiheutuvat selvien ja riidattomien saatavien perinnässä aiheutuvat asioiden tarpeettomasta kierrättämisessä käräjäoikeuden kautta. Ruotsissa tästä täysin turhasta ja tarpeettomia lisäkuluja aiheuttavasta käsittelyvaiheesta on luovuttu jo ajat sitten. Mutta Suomessa siitä pidetään itsepäisesti kiinni ja siunauksensa tämä typeryys on saanut aina korkeinta oikeutta myöten. Rikospuolella poliisi ja syyttäjä ovat tuomareina sakkojutuissa, joissa tuomittavat sakot voivat nousta hyvinkin suuriksi, mutta Suomessa 20-50 euron pikivippiasiasta pitää ensin saada, näin on korkein oikeus lausunnossaan presidentti Pauliine Koskelon johdolla "linjannut", ennen ulosottoa käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio. Kenenköhän joukoissa Pauliine Koskelo tässä asiassa seisoo?

29. Järkyttävää typeryyttä!

488. Pikavippien perinnässä räikeimmät epäkohdat ylisuurissa kulutaksoissa ja viranomaisten päällekkäisissä tehtävissä

1. Pikavipeistä ja muihin kulutusluottoja koskevista ongelmista keskustellaan jatkuvasti. Ensin puhuttiin pikavippien kohtuuttomista ehdoista eli suurista vuosikoroista sekä erilaisista käsittely- ja toimitusmaksuista. Nyt on huomattu, että maksamattomien pikavippien kasvu johtuu näiden saatavien perinnässä ilmenevistä ongelmista eli perintätoimistojen veloittamista ylisuurista kuluista. Pikavippifirmat myyvät saatavansa perintätoimistoille heti, kun laina on jäänyt eräpäivään mennessä maksamatta, minkä jälkeen perintätoimisto alkaa karhuta vippiä.

2. Pauli Vahtera otsikoi Iltalehdessä 22.9. olleen blogijuttunsa otsikolla "Perintäkulut tuhoavat nuorten talouden, eivät pikavipit." Vahteran mukaan pikavipeillä nuori ei saa talouttaan tuhottua, Mutta hoitamattomista pikavipeistä ja maksamattomista laskuista tulee niin suure velat, etteivät kaikki nuoret voi niistä selvitä. Vahtera puuttui perintätoimistojen veloittamiin maksuihin ja ehdottaa sääntelyä, jonka mukaan perintäkulut eivät saisi koskaan ylittää alkuperäisen velan määrää.

3. Perintätoimistojen noudattamaan käytäntöön kiinnitti pari päivää sitten huomiota myös maan ylin ulosottoviranomainen eli valtakunnanvouti Juhani Toukola; komealta kalskahtava virkanimike muuten. Toukolan mukaan pienten pikavippien ja muiden kulutusluottojen perinnässä on havaittavissa selviä ongelmia. Valtakunnan ylin virkamieskin on siis nyt havahtunut siihen, minkä me kaikki muut olemme jo aiemmin tienneet. Kun alun perin pienet ja maksamatta jääneet saatavat saapuvat ulosottoon, ne ovat summaltaan moninkertaisia alkuperäiseen pääomaan verrattuna, sanoi Toukola MTV3:lle antamassaan lausunnossa.

4. Perintätoimistoille näyttäisi tulleen esimerkiksi tavaksi yrittää keinotekoisesti velkapääomaa kerryttämällä. Velalliselle voidaan lähettää vain yksi maksumuistutus tai -kehotus, minkä jälkeen siirrytään maksuvaatimuksen käyttämiseen, joita voi olla kolme tai neljä. Maksuvaatimus on kehotusta ainakin sikäli vakavampi ja järeämpi toimenpide, että sen taksaksi on säädetty velotun pääoman suuruudesta riippuen joko 21 euroa tai, jos saatavan pääoma on yli 250 euroa, 45 euroa; maksumuistutuksesta peritään sitä vastoin vain 5 euroa.

5. Vahtera ja Toukola ovat toki oikeassa perintätoimiston perintäkustannusten osalta. Lähes tavaksi näyttäisi esimerkiksi tulleen käytäntö, jossa että perintätoimisto lähettää velalliselle yhden "halvan" maksumuistutuksen, mutta sen jälkeen voidaan lähettää 2-3 taikka neljäkin maksumuistutusta, á 21 euroa tai yli 250 euron saatavan osalta á 45 euroa. Johan tuosta kertyy "mukavasti" maksettavaa velalliselle.

6. Mutta, ja mikä tärkeintä, sekä Vahtera että Toukola näyttävät sivuuttavan ja unohtavan kokonaan sen, mistä kaikkein suurimmat, voisi sanoa jopa räikeimmät maksut ja kulut kertyvät pikavipeille ja muille kulutusluotoille niin, että esimerkiksi satasen (100 e) suuruinen pikavippi kasvaa lopulta nelinkertaiseksi (400 e).

7. Ne kertyvät velallisen maksettaviksi tulevista oikeudenkäyntikuluista ja ulosottomaksuista. Ne ovat todella ylisuuria ja täysin epäsuhteessa vähäisen pikavipin pääomaan nähden. Ovatko vahvistetut kulutaksat edes asianmukaisia ja todellisiin kuluihin perustuvia? Tätäkin voidaan epäillä.

8. Mistä tämä sitten johtuu? Vastaus: vika on valtiovallassa ja lainsäätäjässä, tarkemmin sanottuna oikeusministeriössä, sillä lain mukaan oikeusministeriö vahvistaa ulosottomaksut samoin kuin riidattomissa velkomusasioissa velallisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen taksat.

9. Varsinkin mainitussa oikeudenkäyntikulujen taksoissa on todella paljon ilmaa kun otetaan huomioon, että saatavien hakuprosessi samoin kuin menettely, jossa saatavat vahvistetaan maksettaviksi, on rutiininomaista ja asiointi perintätoimistojen ja käräjäoikeuden välillä on jo vuosien ajan tapahtunut sähköisesti. Tämä on varmaankin säästänyt perintätoimistojen henkilökuntamenoja.

10. Oikeusministeriön riidattomissa velkomusasioissa vahvistamat taksoja tarkistetaan säännönmukaisesti vuosittain ja tarkistukset on tehty - yllätys yllätys - aina ylöspäin eli taksoja korottaen. Viimeisin oikeusministeriön päätös on annettu 29.12.2010 ja se on tullut voimaan tämän vuoden alussa.

11. Jos asia on tavanomainen, mitä ko. perintäasiat aina säännönmukaisesti ovat, ja haastehakemuksella velotun velan pääoma on enintään 250 euroa, vastaaja tuomitaan maksamaan oikeudenkäyntikuluja kantajalle 134 euroa. Tavanomaista vaativammassa asiassa kuluja tuomitaan korkeintaan 250 euron pääomaa koskevassa asiassa 218 euroa. Jos taas maksettavaksi vaadittu velan pääoma on yli 250 euroa, joutuu vastaaja maksamaan oikeudenkäyntikuluja kantajalle eli käytännössä useimmiten perintätoimistolle 168 tavanomaisessa asiassa ja "vaativassa asiassa" 258 euroa.

12. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä näiden taksojen päälle tulee vielä kantajalta perittävä oikeudenkäyntimaksu, jonka suuruus on 60 euroa, jos asiointi perintätoimistosta käräjäoikeuteen on tapahtunut eli haastehakemusta koskevat tiedot on toimitettu käräjäoikeuteen sähköisesti eli asiointiliittymää hyödyntäen suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään. Paperimuotoisella haastehakemuksella käräjäoikeuteen toimitetussa asiassa taksoihin lisätään 80 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Jutun hävinnyt vastaaja - nämä selvät ja riidattomat perintäasiat ratkaistaan käräjäoikeudessa aina kantajan eduksi yksipuolisella tuomiolla (ratkaisija on yleensä käräjäoikeuden kanslisti tai toimistosihteeri) - velvoitetaan korvamaan jutun voittaneelle kantajalle, tässä siis perintätoimistolle, oikeudenkäyntikuluina myös mainittu oikeudenkäyntimaksu.

13. Pikavippiasian käräjäoikeudessa "hävinnyt" vastaaja - kyse ei ole mistään varsinaisesta oikeusriidasta, vaan yksinomaan saatavan perinnästä - joutuu korvaamaan oikeudenkäyntikuluina perintätoimistolle 194 euroa, jos velan pääoma on enintään 250 euroa, tai 228 euroa, jos velan pääoma on yli 250 euroa. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen velallinen saa luottotietoihinsa maksuhäiriömerkinnän.

14. Vasta käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion perusteella pikavippiasia etenee "varsinaiseen perintään" eli ulosottoon, joka tarkoittaa velallisen omaisuuden tai käytännössä usein palkan ulosmittausta velasta. Velkoja joutuu suorittamaan valtiolle tietynsuuruisen ulosottomaksun, joka lisätään velalliselta perittävään ja mahdollisesti ulosotettavaan kokonaissummaan. Ulosottomaksun suuruus vaihtelee 2 eurosta 50 sentistä 210:een euroon velan suuruudesta riippuen. Esimerkiksi 100 euron suuruisen velan ulosottomaksu on 12 euroa ja eli 335 euroa mutta enintään 670 euron suuruisen saatavan osalta 56 euroa. Tämä niin sanottu taulukkomaksu peritään velalliselta kulloinkin kertyneestä suorituksesta tai velan lyhennyksestä.

15. Olen edellä käsitellyt lähinnä vain pikavippien perinnän yhteydessä suoritettavia maksuja. Samanlaisia ja samansuuruisia maksuja kertyy myös muiden kulutusluottojen sekä erilaisten "pikkumaksujen" kuten esimerkiksi puhelin- ja sähkömaksujen maksamatta jättämisestä. Pikavipin yms. maksun eräännyttyä velallinen joutuu maksamaan saatavalle myös 8 prosentin suuruista viivästyskorkoa, jollei muusta ole sovittu.

16. Tässä pari esimerkkiä siitä, miten maksamaton vähäinen pikavippi (100 euroa) tai puhelinlasku (35 euroa) voi paisua perintäkulujen ja oikeudenkäyntimaksujen johdosta moninkertaiseksi (Lähde: Takuu-Säätiö; Intrum Justitia).

Pikavippi 100 euroa

Korko 2 viikossa 19

Eräpäivän siirto 23

2 maksumuistutusta 10

Perintätoimiston maksuvaatimus 21

Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulut 214

Ulosottomaksu 10

Yhteensä 397 euroa

Puhelinlasku 35 euroa

2 maksumuistutusta 10

Perintätoimiston maksuvaatimus 21

Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulut 214

Ulosottomaksu 7,40

Viivästyskorko 0,70

Yhteensä 288,10 euroa

Kummassakin tapauksessa tulee maksettavaksi lisäksi viivästyskorkoa (8%) pääomalle ja kuluille.

17. Huomataan siis, että oikeudenkäyntikulut ja -maksut muodostavat velalliselta perintätoimistojen toimesta karhuttavista pikavipeistä ja laskuista puolet ja enemmänkin. Tämä jättää täysin varjonsa aiemmin "päivittelyn kohteena olleet pikavippien kohtuuttomat vuosikorot samoin kuin perintätoimistojen perintäkulut.

18. Onko noin suurissa kulutaksoissa ja koko tuomioistuimessa tapahtuvassa perintämenettelyssä mitään järkeä? Voitaisiinko perintää kenties yksikertaistaa ja oikeudenkäyntikukuissa muutenkin säästää?

19. Vastaukseni on jo kauan ollut ja on edelleen, että suomalaisessa perintätoimessa siltä osin kuin se on määrätty tapahtuvaksi ensi vaiheessa tuomioistuimessa, ei ole järkeä.

20. Menettelyä voidaan yksinkertaistaa ja kustannuksia säästää jättämällä pois koko käräjäoikeusvaihe. Vahvistetuissa oikeudenkäyntikulutaksoissa on muutenkin niin paljon ilmaa, että niitä pitäisi ehdottomasti alentaa. Nykyisestä käytännöstä ja menosta hyötyvät vain perintätoimistot, eivät ketkään muut; perintätoimistot hyötyvätkin sitten sitä enemmän.

21. Olen kirjoittanut blogissani aiemmin neljä kertaa suomalaisen yliraskaan ja kalliin perintämenettelyn epäkohdista, suorastaan hölmöydestä. Samaan syssyyn olen taivastellut oikeusministeriön perintäjutuissa vahvistamien kulutaksojen suuruutta, kun niitä verrataan Ruotsissa vastaavanlaisissa asioissa vahvistettuihin kulutaksoihin.

22. Viittaan tässä mainittuihin kirjoituksiin, jotka löytyvät blogin numeroista 124/7.7.2009 (Riidattomien velkojen ja pikavippien perintä käräjäoikeuksissa on järjetöntä ja kallista); 128/21.7.2009 (Saatavien perintä on härskiä, mutta laillista rahastusta); 131/30.7.2009 (Saatavien perintä: miksi perintäasioita ei siirretä tuomioistuimilta ulosottolaitokselle?) ja 152/19.9.2009 (Saatavien perintä: Kuluttajaliitto heräsi vihdoin).

23. Reseptini on se, että pikavippien ja muiden riidattomien saatavien oikeudellinen perintä aloitetaan siten, että saatavan vahvistamista ja ulosottoa koskeva hakemus tehdään suoraan ulosottoviranomaiselle. Käräjäoikeusvaiheesta, jonka osalta suurimmat kustannukset nykyisin aiheutuvat, luovuttaisiin siis kokonaan, ja käräjäoikeudelle nykyisin sanotuissa asioissa kuuluva toimivalta siirretään ulosottoviranomainen, joka varaa aluksi velalliselle tilaisuuden tulla asiassa kuulluksi. Jos velallinen ei kiistä tai riitauta saatavaa, ulosottoviranomainen antaa maksamismääräyksen eli vahvistaa saatavan maksettavaksi, jolloin velka on samalla heti ulosmitattavissa. Jos taas velallinen vastustaa hakemusta, asia palautetaan velkojalle, joka voi tämän jälkeen halutessaan viedä asian käräjäoikeuteen normaalina riita-asiana.

24. Tämä eräänlainen "yhden luukun" järjestelmä on ollut Ruotsissa jo pitkään käytössä ja se on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ja toimivaksi järjestelyksi sekä asianosaisten että käräjäoikeuksien työnsäästön kannalta. Lisätietoja Ruotsin järjestelmästä löytyy tästä. Käytännössä velalliset riitauttavat velkojan riidattomiksi ilmoittamia saatavia vain harvoin. Oikeusturva ei vaarannu eikä voisikaan vaarantua, koska kyse on yksinomaan selvien saatavien perinnästä eikä asiassa ole riitaa saatavan olemassaolosta tai pätevyydestä. Ulosottomenettelyä edeltävä käräjäoikeusvaihe on tarpeeton ja aiheuttaa, kuten Suomessa on nyt nähty, vain päällekkäistä työtä sekä turhia ja todella merkittäviä kustannuksia nimenomaan pienimmissä velkomusasioissa.

25. Mahdollisesti blogikirjoitusteni johdosta Kuluttajaliitto esitti syyskuussa 2009 oikeusministeriölle, että myös Suomessa harkittaisiin riidattomien saatavien osalta siirtymistä Ruotsin mallin mukaiseen menettelyyn. Oikeusministeriöstä ei ole kuitenkaan kuulunut ehdotuksen johdosta mitään. Tammikuussa 2010 oikeusministeriön korkea virkamies reagoi hänelle syyskuussa 2009 lähettämääni blogikirjoitukseen ja kertoi, että "he ministeriössä" eivät ole aikeissa ryhtyä asiassa toimenpiteisiin.

26. Olen edellä viitatuissa kirjoituksissani torjunut mielestäni perustellusti kaikki epäilyt tai vastaväitteet tai epäilyt epäkohdista, joita Ruotsin mallin mukaiseen järjestelyyn siirtymisestä on väitetty meillä aiheutuvan. Viittaan muun muassa Helsingin Sanomien mielipidesivulla vuonna 2007 käymääni keskusteluun korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon kanssa.

27. Minusta on outoa, että korkein oikeus vastustaa - teki näin siis ainakin vielä vuonna 2007 - ehdotusta riidattomien perintäasioiden siirtämisestä käräjäoikeuksista ulosottolaitokselle. Esimerkiksi asianosaisten oikeusturva ei edellytä, että perintäasia pitäisi panna vireille ensin käräjäoikeudessa. Vielä oudommalta tilanne näyttäytyy, kun sitä verrataan rikosprosessiin, jossa lukumääräisesti ylivoimaisesti suurin osa asioista ratkaistaan lopullisesti, ei suinkaan käräjäoikeudessa, vaan joko poliisin tai syyttäjän päätöksellä rikesakolla tai rangaisyusmääräyksellä.

28. Rikosasioissa vastaajan oikeusturva on aina korostetummin etualalla kuin konsanaan riita-asioissa. Jos kerran selvissä ja tunnustetuissa tapauksissa rikosasia voidaan, vastaajan oikeusturvan mitenkään kärsimättä, ratkaista syyttäjän tai poliisin päätöksellä, tuntuu täysin käsittämättömältä, että riidatonta ja selvää velkomusasiaa, jossa on kyse ainoastaan saatavan perinnästä, ei voitaisi jättää täytäntöönpanoviranomaisen ratkaistavaksi, vaan siitä pitää korkeimman oikeuden kannan mukaan saada ensin tuomioistuimen eli käräjäoikeuden tuomio.

Poliisi voi antaa rikesakon ja syyttäjä määrätä "rankkarilla" vastaajalle vaikka miten suuren sakon periaatteessa tahansa, mutta 20 euron kännykkälasku on aina kiikutettava käräjäoikeuden vahvistettavaksi. Hölmöläisten hommaa, sanon minä. Kaksivaiheisesta perintäsysteemistä seuraa vain tarpeetonta päällekkäistä työtä kahdessa eri viranomaisessa ja asianosaisille turhia lisäkustannuksia.

29. Oikeusministeriön riidattomissa velkomisasioissa vahvistamat kulutaksat ovat muutenkin käsittämättömän suuret. Se, että perintäprosessi on edellä kerrotulla tavalla kaksivaiheinen, ei yksistään selitä vahvistettujen kulutaksojen suuruutta, koska ulosottoa varten on vielä olemassa omat maksunsa.

30. Kuten edellä olen kertonut, nykyisestä käräjäoikeudessa tapahtuvasta perinnästä katsotaan aiheutuvan kuluja 194-330 euroa - ns. vaativammissa asioissa vielä tätä enemmän - jotka velallinen joutuu maksamaan. Jos velallinen ei pysty maksamaan kuluja, ne jäävät velkojan maksettaviksi. Ruotsissa käytössä olevasta maksamismääräysmenettelystä sitä vastoin aiheutuu sanottuja kuluja vuodelta 2009 vahvistetun taksan mukaan 640 kruunua eli ainoastaan vähän yli 60 euroa. Suomessa kyseisissä asioissa tuomitut oikeudenkäyntikulut ovat siis kolmesta viiteen kertaan suuremmat kuin Ruotsissa. Erityisesti pieniä velkoja kuten juuri pikavippejä perittäessä oikeudenkäyntikulut ovat kohtuuttomat velalliselle.

31. Minusta on hyvä syy epäillä, aiheutuuko perintätoimistoille ja muille velkojille Suomessa todella selvässä ja riidattomassa velkomusasioita todella noin paljon enemmän kuluja kuin Ruotsissa. Jos Ruotsissa, jossa toimii samoja kansainvälisiä perintätoimistoja kuin Suomessakin, perintätoimistot joutuvat pyörittämään oikeudellista perintäänsä 60 euron suuruisella kulutaksalla per asia, niin miksi ne eivät pääse samaan Suomessa, vaan heidän kulunsa pitää korvata täällä ruhtinaallisesti eli 3-5 kertaa suuremmilla summilla? Oikeudellinen perintä on kuitenkin kummassakin maassa samanlaista eli käytännössä yhtä helppoa ja rutiininomaista. Maksamattomat pikavipit ja laskut tulevat pikavippifirmoilta ja muilta velkojilta perintätoimistoon konekielisesti. Perintätoimiston järjestelmät lähettävät karhukirjeet eli maksumuistutuksen ja -vaatimukset velallisille automaattisesti.

32. Myös oikeudellinen perintä käräjäoikeudessa ja ulosottoviranomaisessa tapahtuu konekielisesti ja sähköisesti. Pitääkö perintäfirman saada Suomessa kulukorvaus viisinkertaisina Ruotsiin verrattuna vain siksi, että vireillepanoasiakirja toimitetaan (konekielisesti) tuomioistuimeen, kun se Ruotsissa lähetetään ulosottoviranomaiselle? Johtuisiko puheena oleva naapurimaiden välinen ero vain siitä, että asiointi käräjäoikeudessa olisi jotenkin "fiinimpää" tai vaativampaa kuin pelkästään ulosottoviranomaisessa tapahtuva menettely? Vai olisiko kysymys vain siitä, että perintäfirmat ovat alun perin eli silloin, kun mainittuja kulutaksoja ensimmäisen kerran 1990-lopulla vahvistettiin, yksinkertaisesti vain pystyneet "uunottamaan" oikeusministeriön virkamiehet niin maan perusteellisesti? Nyt noita ylisuuria kulutaksoja sitten vielä korotetaan vuosittain oikeusministeriön päätöksellä.

33. Tähän nähden ei ole mikään yllätys, että isoilla perintäfirmoilla menee Suomessa taloudellisesti erittäin hyvin ja jopa loistavasti, kuten Pauli Vahteran alussa mainitusta blogista ilmenee. Esimerkiksi monikansallinen Lindorff teki vuonna 2010 Suomessa 59,0 miljoonan liikevaihdosta voittoa 19.1 miljoonaa euroa, eli voittoprosentti oli peräti 32,4 %. Nokia ei kuulemma pääsyt parhaimmillaankaan kuin puoleen tuosta. Veroja Lindorff maksoi Vahteran mukaan viime vuonna Suomeen vain 266.000 euroa.

34. Summa summarum reseptini ovat siis 1) oikeusministeriön riidattomissa velkomusasioissa vahvistamien kulutaksojen tarkistaminen reippaasti alaspäin vastaamaan todellisia kuluja, ja 2) perintäprosessin siirtäminen käräjäoikeuksilta kokonaan ulosottoviranomaiselle tarpeettoman päällekkäisen työn säästämiseksi ja kulujen keventämiseksi.

35. Näitä asioita tulisi siis selvittää ja tutkia, mutta Suomessa ei näytä olevan yhtään tahoa, joka olisi tästä todella kiinnostunut. Korkein oikeus vastustaa ja vetoaa tekosyihin. Oikeusministeriö ei halua tehdä mitään muuta kuin vain korottaa kulutaksoja vuosittain. Poliitikot tuntuvat vain kauhistelevan maksamattomien pikavippien loukkuun joutuneita kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta eivät tee mitään asian tilan korjaamiseksi. He, samoin kuin monet niin sanotut asiantuntijat, eivät tunnu edes näkevän ja tajuavan, missä tämän asian suurimmat epäkohdat piilevät ja mistä ylisuuret oikeudenkäyntikulut johtuvat.