1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.
2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."
3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."
4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?
4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.
5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.
6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.
7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.
8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.
9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.
10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.
11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.
12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.
13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.
14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."
15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.
16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.
