709. Oikeudenhoidon uudistamisohjelma sai nuivan vastaanoton

1. Viime viikolla oikeusministerille luovutettu korkeantason neuvottelukunnan ohjelmaehdotus oikeudenhoidon, itse asiassa lähinnä vain tuomioistuinlaitoksen, uudistamisesta vuosille 2013-2025 ei ole herättänyt mediassa suurta huomiota. Lehtien pääkirjoituksissa ohjelmaa on sentään jonkin verran pohdittu. Vaikka ohjelma on nimetty virallisesti oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi, ovat tiedotusvälineet panneet merkille, että kysymyksessä on tosiasiallisesti ennen muuta oikeuslaitoksen säästöohjelma. 

2. Neuvottelukunnan valmistelema ohjelma sisältää ehdotukset toimista, joilla voidaan saavuttaa hallituksen kehyspäätöksessä 2012 edellytetyt kuuden miljoonan euron säästöt kolmessa vuodessa vuodesta 2015 alkaen. Valtioneuvoston kehysneuvottelujen pöytäkirjan mukaan oikeusministeriön tuli laatia "korkean tason työryhmässä" 6 milj. euron sopeuttamisohjelma. Mainittu 6 milj. euroa on siis oikeuslaitokselta itse asiassa jo leikattu. Neuvottelukunnnan asiana oli kertoa oikeusministeriön kantana talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, miten ministeriö tulee sen tekemään. Oikeusministeriö päätti yhdistää lyhyen aikavälin leikkaukset pidemmän aikavälin tavoitteisiin, jotteivät jo sovitut leikkaukset vaarantaisi pitkän ajan tavoitteita. Sopeuttamisohjelma ja mainitut pitkän aikavälin tavoitteet eivät kovin helposti avaudu lukijalle.

3. Vaasassa ilmestyvän  Pohjalaisen pääkirjoituksessa neuvottelukunnan ohjelmajulistusta luonnehditaan oikeuslaitoksen "rajuksi ehdotukseksi." Lehden mukaan  "joko taas" ja "tämä ei voi olla totta" olivat reaktiot, kun neuvottelukunnan mietintö julkistettiin. Ohjelma sisältää pääkirjoituksen mukaan"mielikuvituksellisia kohtia", jotka eivät voi hetkessä toteutua. Pohjalainen valittaa, että neuvottelukunnan jäsenistössä eteläinen Suomi oli vahvasti edustettuna - siis ilmeisesti liian vahvasti keskiseen ja pohjoiseen Suomen verrattuna.

4. Muiden maakuntalehtien tavoin Pohjalainen on huolestunut ohjelmassa esitetyn säästökuurin vaikutuksista käräjä- ja hovioioikeuksien toimintaan asianomaisen lehden levikkialueella. Kuten Pohjalainen toteaa, samana päivänä kun neuvottelukunta luovutti mietintönsä, eduskunta hyväksyi vuosia vatvotun ja valmistellun hovioikeusuudistuksen, jossa Kouvolan hovioikeus yhdistetään Itä-Suomen hovioikeuteen - tämä uudistus tulee voimaan vuoden 2014 alusta - mutta jossa Vaasan hovioikeus saa jatkaa toimintaansa. Neuvottelukunnan mielestä tämä ei kuitenkaan riitä, vaan valtakunnassa on lopetettava vielä yksi hovoikeus. Pohjalaisen pääkirjoituksesta aistii pelkoa siitä, että lakkautuslistalla seuraavana olisi Vaasan hovioikeus. 

5. Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa on puolestaan huolestunut pohjoisen Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta. Lehti ennakoi, että jos yksi hovioikeus tullaan jatkossa lakkauttamaan, kysymykseen tulee todennäköisesti Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksien yhdistäminen. Tällöin voidaan ikään kuin kompromissiratkaisuna esittää, että hovioikeuden pääpaikan tulisi sijaita Oulussa. 

6. Lapin Kansan mukaan pohjoisen Suomen hovioikeuden oikea paikka on kuitenkin Rovaniemi. Lehden mukaan tällä kannalla on myös Rovanimeen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen 14.3. julkaistussa kannanotossaan; tämä ei ole toki mikään yllättävä kannanotto. Hovioikeuden sijaintipaikkaa harkittaessa pääpaino tulisi asettaa maantieteelle, ei väestöpohjalle, sanoa lehti. Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiri kattaa jo nyt lähes puolet Suomen pinta-alasta ja ensi vuonna mainittu alue suurenee vielä entisestään, kun hovioikeuspiiriin liitetään myös Kainuu. Rovaniemeä hovioikeuden sijaintipaikkana puoltaa lehden mukaan vahvasti se, että sinne on syntynyt vahva oikeusalan osaamiskeskittymä, sillä hovioikeuden lisäksi kaupungista löytyy oikeustieteellinen tiedekunta, käräjäoikeus ja Haltik, joiden välinen yhteistyö on tiivistä. Rovaniemen hovioikeuden säilyttämistä puoltaa sekin, että pohjoisen hovioikeus joutuu käsittelemään myös saamelaisvähemmistöön kuuluvien ihmisten asioita.

7. Pohjalaisen tavoin myös monet muut maakuntalehdet ihmettelevät neuvottelukunnan kovaa halua karsia käräjäoikeuksien lukumäärä nykyisestä 27 käräjäoikeudesta vielä puoleen. Lehdet huomattavat aiheellisesti siitä, ettei edellisestäkään uudistusta, missä käräjäoikeuksien määrää karsittiin pari kolme vuotta sitten 51:stä 27:ään, ole saatu vielä kunnolla toimimaan. 

8. Itä-Savo -lehti ennakoi, että käräjäoikeuksien lakkauttamisrytäkässä viimeiselle tuomiolle talutettaisiin koko nykyinen Etelä-Savon käräjäoikeus (Mikkelissä). Varsin todennänäköistä olisi, että Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeudet yhdistettäisiin yhdeksi käräjäoikeudeksi, jonka sijaintipaikka olisi Kuopio. Savonlinassa ilmestyvä Itä-Savo paheksuu neuvottelukunnan aikomusta laittaaa Savonlinnan nykyinen sivukanslia "lahtipenkkiin". Näistä suunnitelmista kannattaa lehden mukaan olla huolissaan ennen muuta kansalaisten oikeusturvan, yhdenvertaisuuden ja myös asioinnin vuoksi. 

9. Jos Savonlinnan sivukanslia lakkaa, paikkakunnalla ei Itä-Savo -lehden mukaan voisi esimerkiksi enää jättää avioerohakemusta, kysyä neuvoja tai hoitaa velkomisasioita. Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Hannu Lindgren on lehden mukaan arvioinut julkisuudessa, että ”nyt mennään liian suuriin yksiköihin.” Huolenaiheisiin on yhtynyt myös Etelä-Savon johtava laamanni Pekka Laitinen. Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat puolestaan ennakoi, että Itä-Suomessa tulisi olemaan vain yksi käräjäoikeus, joka muodostuisi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeuksien tuomiopiirien lisäksi Pohjois-Karjalan (Joensuun) käräjäoikeuden alueista.

10. Itä-Savo -lehden mukaan on toki luonnollista, että valtio joutuu tarkastelemaan toimintojaan taloutensa pitämiseksi pinnalla. Moniin nykyisiin rakenteisiin joudutaan puuttumaan. Suunnitelmia laadittaessa kannattaa kuitenkin pitää pää kylmä ja järki mukana. Valtio ei saa omilla ratkaisuillaan vaikeuttaa kohtuuttomasti kansalaisten mahdollisuutta hoitaa asioitaan. Kaavailtu käräjäuudistus voi suurentaa rajat niin suuriksi, että palvelut karkaavat liian kauaksi. Silloin ollaan lähellä kohtuuttomuutta. Käräjäuudistus on lehden mukaan puhtaasti poliittinen ratkaisu. Lehden mukaan Savonlinnan sivukanslian kohtalo ratkaistiin poliittisesti, kun oikeusministeri Anna-Maja Henriksson päätti vuonna 2012, että sivukanslia saa jatkaa toistaiseksi. Lehti toivoo, että ministeri ei rupea repimään päätöstään auki. Samanalaisia huolenaiheita on muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Joensuussa ilmestyvä Karjalainen -lehti on huolissaan siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden istuntopaikoista tullaan lakkauttamaan Nurmeksen ja Kiteen käräjäpaikat.

11. Tällaisia ovat siis alueiden ja maakuntien huolet oikeudenhoidon keskittämisasiassa! Oikeuspolitiikkaa on Suomessa tarkasteltu aina ennenkin vahvasti aluepoliittisista lähtökohdista ja intresseistä käsin. Maakunta- ja paikallislehtiä, kaupunkeja ja kuntia, kansanedustajia ja paikallispoliitikkoja samoin kuin tavallisia ihmisiä ei kiinnosta paljoakaan se, miten oikeuslaitos toimii tai millainen on oikeudenkäyntimenettely, vaan yksinomaan se, säilyvätkö tuomioistuimet, istuntopaikat ja sivukansliat jatkossakin entisenlaisina ja entisillä paikoillaan. Pelätään, eikä toki aivan aiheetta, että tuomioistuinten keskittämispäätökset karsivat syrjäseuduilta työpaikkoja ja sen myötä myös asukasmäärää. Pääkaupunkiseudulla asustelevilla päättäjillä ja virkamiehillä sekä korkeilla neuvottelunnilla onkin visainen tehtävä saada maakunnat ja niiden ihmiset ymmärtämään ja hyväksymään, miksi  "oikeuslaitoksen lahtipenkille" pitää taas taluttaa esimerkiksi puolet käräjäoikeuksista!

12. Yle Uutiset tiivisti neuvottelukunnan ohjelman näin: "KKO:n ja KHO:n presidenteillä kohtelias nokkapokka tuomioistuinuudistuksesta". Nokittelulla viitataan kahteen periaatteellisesti tärkeään kysymykseen, joista presidentit ovat täysin eri mieltä, eli 1) ehdotetun tuomioistuinviraston perustamiseen, ja 2) hallinto-oikeuksien ja hovioikeuksien yhdistämiseen. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kannattaa mainittuja uudistuksia tai ainakin niiden selvittämistä, kun taas korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori vastustaa kumpaakin uudistusta "sivistyneesti", mutta kuitenkin jyrkästi. Koskelon mukaan ei ole mitään järkeä, että samoja asioita käsitellään kahdessa erillisessa tuomioistuinlinjassa. Vihervuori puolestaan "torppaa" tuomioistuinten fuusiopuheet toteamalla, että näin mullistava uudistus vaatisi perustuslain "peukaloimista". 

13. Olen käsitellyt mainittuja kahta kysymystä jo blogikirjoituksessa 707, joten en puutu niihin enää tässä yhteydessä. Media näyttää näiden kahden kysymyksen osalta kantansa jo valinneen antamalla kannatuksensa Pekka Vihervuoren edustamalle jarrumies-linjalle. Korkeimman oikeuden Pauliine Koskelo ei ole ainakaan vielä saanut tiedotusvälineissä kannatusta ajamilleen uudistuksille, joihin toki myös neuvottelukunnan jäsenten selvä enemmistö on yhtynyt. 

14. Karjalainen -lehti teilaa kaavaillun tuomioistuinten keskushallintouudistuksen toteamalla lyhyesti, että neuvottelukunnan ehdottama tuomioistuinvirasto on oiva esimerkki "kustannussyöpöistä hallintohimmeleistä". Pohjalainen puolestaan niputtaa yhteen KKO:n ja KHO:n rakenteiden yhdistämisen, uuden tuomioistuinviraston perustamisen sekä lautamiesjärjestelmästä luopumisen ja sanoo (vajaalla kahdella rivillä) ensivaikutelman olevan, että "näistä ainakin kaksi viimeistä saattaisivat vain lisätä byrokratiaa ja vähentää tavallisen kansan ääntä päätöksenteossa".

15. Iltalehti vastustaa yleisten tuomioistuinten ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä samoin kuin tuomioistuinviraston perustamista. Lehti laukoo muutenkin aika populistisen tuntuisessa pääkirjoituksessaan, että hallinto-oikeudet ovat kansalaisille usein läheisempiä kuin käräjäoikeudet, joiden kanssa moni kunnon kansalainen ei joudu tekemisiin koskaan. Hallinto-oikeuksissa sen sijaan tulkitaan lehden mukaan vaikkapa kaavoitusta tai "harmaan talouden rajaa." Jo neljännes KHO:n asioista liittyy kaavoitukseen ja maahanmuuttoon. Lehden mukaan väkinäiset fuusiot johtavat usein vain uusiin johtoportaisiin. Tuomareiden pitää Iltalehden mukaan ylipäänsä pikemmin erikoistua kuin hoitaa "kaikenlaisia asioita". Iltalehden loppuhuipennus: "Kansainvälinen verotuskiista poikkeaa puukotuksesta tai avioerosta"!

16. Selvitysten mukaan käräjäoikeudet ovat kuitenkin usein tavallisille ihmisille paljon läheisempiä ja tutumpia kuin hallinto-oikeudet. Näin jo sen vuoksi, että maassa on 27 käräjäoikeutta, mutta vain 7-8 hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeusprosessi on yleensä aina puhtaasti kirjallista käsittelyä, kun taas käräjäoikeudet ratkaisevat juttuja pääsäännön mukaan suullisissa käsittelyissä, joissa asianosaiset ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. Käräjäoikeuksien työhön osallistuu koko maassa useita tuhansia tavallisia kansalaisia oikeuden jäseninä eli lautamiehinä, hallinto-oikeuksissa sitä vastoin ei ole maallikkojäseniä. Ihmiset eivät usein edes tiedä, missä hallinto-oikeuden kanslia tai istuntopaikka sijaitsee. Käräjäoikeuksissa käsiteltävät rikos- ja riita-asiat kiinnostavat tavallista kansaa yleensä paljon enemmän kuin esimerkiksi verotus tai kaavoitus, joita käsitellään hallinto-oikeuksissa. Tämän asian huomaa myös mediassa selostettavista oikeusjutuista, sillä hallinto-oikeusasiat ylittävät vain aniharvoin uutiskynnyksen. Harmaan talouden rajaa vedetään yleisöä kiinnostavalla tavalla nimenomaan käräjäoikeuksien talousrikosjutuissa jne. Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä pitempään.

17. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.3. suhtaudutaan niin ikään torjuvasti tuomioistuinviraston perustamiseen ja tuomioistuinlinjojen yhdistämiseen. Pääkirjoittaja ei tosin tässäkään tapauksessa ruodi neuvottelukunnan esitystä tai sen perusteluja  tuomioistuinvirastosta tarkemmin, vaan tyytyy lakonisesti vain toteamaan, että "muilta hallinonalailta on esimerkkejä, joissa uusi hallintovirasto alkaa paisuttaa itseään ja syö samalla voimavaroja järjestelmän muilta osilta, jotka tekevät varsinaista käytännön työtä." Pääkirjoituksessa ei mainita sanakaan niistä näkökohdista, esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuudesta, joilla neuvottelukunnan selvä enemmistö on esittänyt tuomioistuinviraston perustamista. Maan ns. valtalehti näyttää siis yhtyvän maakuntalehtien sankkaan (ja synkkään) joukkoon, joka vastustaa tuomioistuinvirastoa "kustannusyöppönä hallintohimmelinä." 

18. Helsingin Sanomat vastustaa myös tuomioistuinlinjojen ja korkeimpien oikeuksien yhdistämistä, mikä tarkoittaisi lehden mukaan  käytännössä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien sekä KKO:n ja KHO:n laittamista yhteen. Lehti toteaa KHO:n Pekka Vihervuoren vastustavan jo pelkän selvityksen tekemistä, kun taas KKO:n Pauliine Koskelo maalaa pääkirjoituksen mukaan kuvaa uudesta järjestelmästä talona, jossa olisi yksi porraskäytävä mutta useita kerroksia ja erilaisia huoneistoja monenlaisine huonekaluineen.

19. HS näyttää siis hyväksyvän myös tältä osin KHO:n presidentin näkemykset sellaisinaan. Lehden mukaan neuvottelukunnan esittämät muutokset ovat niin suuria, että ne vaatisivat perustuslain muutoksen. Siksi ennen mahdollisen selvityksen aloittamista hankkeen tavoitteet olisi syytä perustella julkisesti. Tähän saakka suomalaisilla on HS:n mukaan ollut käsitys, että Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa käytössä oleva kaksilinjainen järjestelmä on toiminut hyvin suhteessa yksilinjaisiin maihin. Valtion budjetin kokonaisuudessa puhutaan lehden mukaan niin pienistä muruista, että perusteluiksi tarvitaan koko yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen kannalta painavampia syitä kuin epävarmasti toteutuvat säästöt.  

20. Vaikuttaa oudolta, että säästökohteita haettaessa halutaan Hesarin tavoin tyrmätä jo ennalta selvitys tuomioistuinlinjojen yhdistämisestä, vaikka juuri tämän uudistuksen avulla  voitaisiin saavuttaa todella merkittäviä hallinnollisia säästöjä ja parantaa samalla myös lainkäytön laatua ja oikeusturvaa. Vahvat ennakkoluulot tuntuvat painavan tässäkin kohdin järkisyitä enemmän. Perustuslaki ei ole ikuinen ja koskematon, vaan sitä voidaan toki joiltakin kohdin muuttaa, jos tarve vaatii, ja tuomioistuinlinjojen yhdistäminen vaatii toki aikaa. Helsingin Sanomat samoin kuin kaikki muutkin lehdet sivuuttavat sen tosiasian, että tuomioistuinlinjojen yhdistäminen merkitsee vain hallinnon yhdistämistä. Uudistuksella ei sen sijaan puututtaisi tuomareiden lukumäärään eikä muutettaisi tuomareiden nykyisiä toimivaltuuksia.

21. Miksi media on asettunut mainituissa kahdessa merkittävässä asiassa korkeimman hallinto-oikeuden ja sen presidentin edustamalle nykykäytännön säilyttävälle ja oikeuslaitoksen uudistamista jarruttavalle kannalle? Vaikuttaa siltä, että korkein hallinto-oikeus on hoitanut tiedotuksen ja suhteet mediaan korkeinta oikeutta ja yleensä yleisiä tuomioistuimia paremmin. Yksi esimerkki: Pekka Vihervuori kutsui Yle Uutiset luokseen jo muutama päivä ennen neuvottelukunnan ohjelman virallista julkistamis- ja luovutustilaisuutta ja ampui - ainakin yritti ampua - jo tuolloin alas mietinnön kaksi merkittävintä ehdotusta. Presidentti Vihervuoren vieressä Yle Uutisten haastattelussa seisoi KHO:n pyylevähkö viestintäpäällikkö kuin konsanaan Sancho Panza suuren isäntänsä rinnalla! KHO:n viestintäpäällikkö on entinen Hesarin toimittaja, joka kirjoittelee edelleen lehtijuttuja ja jolla on ilmeisesti yhä hyvät suhteet median edustajiin. KKO:n viestintäpäällikköä sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt eikä paljon kuulunutkaan.

22. Helsingin Sanomat kertoo pääkirjoituksen otsikossaan , että "tuomioistuimilta puuttuu edelleen iso kuva". Lehden mukaan on suuri vaara, että poliitikkojen käymässä keskustelussa kamppailu jäljelle jäävistä käräjä- ja hovioikeuspaikkakunnista peittää alleen periaatteellisen keskustelun koko oikeusjärjestelmän uudistamisesta. 

23. Vaara oikeuspolitiikan ja tuomioistuinlaitoksen kehittämisen jäämisestä alue- ja puoluepoliittisten näkökohtien jalkoihin on ilmeinen, jos ylimmät päällikkötuomarit ja oikeusministeriön asettaman korkean neuvottelukunnan jäsenet ovat keskeisistä uudistamistavoitteista täysin eri mieltä keskenään. Oireellista tässä suhteessa on tapa, jolla keskustalaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat vastustivat pari viikkoa sitten eduskunnan lakivaliokunnassa Kouvolan hovioikeuden lakkauttamista ja sen yhdistämistä Itä-Suomen hovioikeuteen. Korkean neuvottelukunnan kaavailemat uudistukset uhkaavat jäädä vain sellaisten säästökohteiden etsimiseen, joiden avulla on aina ennenkin säästetty tuomioistuinten menoja, mutta joilla on samalla kavennettu kansalaisten valitusoikeutta ja yleensä oikeusturvaa. Oikeusministeriksi tarvittaisiin nyt voimakastahtoinen ja taitava poliitikko tai mieluummin Pauliine Koskelon tyyppinen ammattiministeri, jonka sana painaisi ja joka ei höynähtelisi julkisuutta tavoitellakseen sinne tänne muodikkaiden ilmiöiden (esim. tuomioistuinsovittelu ja "rauhantuomarijärjestelmä") perässä poliittisten irtopisteiden keräämisen toivossa.

24.  KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastasi eilen HS:n pääkirjoitukseen lehden mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan "Tuomioistuinlaitos tarvitsee itsenäisen keskushallinnon". Hän kiteytti minusta hyvin ne tavoitteet ja tosiasiat, jotka puoltavat oikeusministeriöstä ja yleensä hallitusvallasta riippumattoman tuomioistuinviraston perustamista. 

25. Koskelon kirjoitukseen sisältyy "sivistynyt potku", jonka kohteena voidaan nähdä KHO, sen edellinen presidentti Pekka Hallberg sekä yleensä hallinto-tuomioistuinten toiminta, jota on luonnehdittu "hallinnon jatkeeksi". Koskelo kirjoittaa: "Oikeusvaltiossa ei ole sijaa symbioottisille suhteille eikä muunlaisille epäasiallisille vaikutusmekanismeille lainkäytön ja poliittisen vallan välillä". Pekka Hallberg tunnettiin hallintolainkäytön ja poliittisen vallan linkkimiehenä ja hallitusvallan uskottuna miehenä. KHO:n äskettäinen plenum-päätös pakkohoitoasiassa (KHO 2012:75) on puolestaan oiva esimerkki siitä, miten yksityisen ihmisen oikeusturva saa väistyä hallinnollisten tarkoitusperien tieltä.

26. Poliisin toimintaa ja hallintoa ei johda sisäministeriö, vaan poliisihallitus. Puolustusvoimien strategis-operatiivista tasoa johtaa, ei puolustusministeriö, vaan puolustusvoimien pääesikunta. Vankiloita ja yleensä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja sen hallintoa varten on Rikosseuraamusvirasto. Opetusministeriön yhteydessä toimii opetushallitus, liikenneministeriön yhteydessä Liikennevirasto, sosiaali-ja terveysministeriön toiminnasta vastaa Terveyden ja  hyvinvoinnin laitos (THL)  jne. 

27. Miksi siis tuomioistuimien pitäisi olla suoraan oikeusministeriön hallinnon alaisuudessa? Poliisihallitus, pääesikunta, opetushallitus jne. eivät ole asianomaisista ministeriöistä riippumattomia ja itsenäisiä laitoksia tai elimiä. Perustuslaki ei tätä edellytä. Sitä vastoin tuomioistuimet ovat perustuslain mukaan hallitus- ja lainsäädäntövallasta riippumattomia itsenäisiä elimiä. Siksi myös tuomioistuiminen hallinto pitäisi erottaa hallitusvallasta ja uskoa oikeusministeriöstä riippumattomalle elimelle. Nykyinen järjestely ei ole vain paha kauneusvirhe, vaan tilanne, joka on estänyt tuomioistuinten tehokkaan kehittämisen.

28. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (Arposen komitea) ehdotti vuonna 2003 mietinnössään tuomioistuimille oikeusministeriöstä erillisen keskuhallintoyksikön perustamista. Komitea vältti käyttämästä uudesta yksiköstä nimeä "tuomioistuinvirasto", koska arveltiin, että sana "virasto" on omiaan johtamaan ajatukset uuden byrokratian muodostamiseen. Ehdotetusta yksiköstä käytetään komitean mietinnössä nimikettä tuomarijohtokunta, mutta myös nimikkeet tuomarilautakunta tai -johtokunta olisivat kelvanneet. Komitean vähemmistö, joka oli enemmän tai vähemmän sidoksissa oikeusministeriöön, sen sijaan katsoi, ettei tuomioistuinlaitoksen kehittäminen edellytä erillisen keskushallintoviraston perustamista. - Nyt jo voidaan todeta, että miten väärässä vähemmistö olikaan.

29. Oikeuslaitospäivässä 15.3.  - sellainenkin päivä on olemassa - oikeusministeri Henriksson ja hänen kansliapäällikkönsä Tiina Astola ovat selvitelleet neuvottelukunnan ohjelmaa, jonka säästötavoitteista ei totisesti ole helppoa päästä perille. Astolan mukaan mainitut  6 milj. euron säästötavoitteet eivät ole oikeusministeriön kannalta  vaikein asia, vaan taloudellinen tilanne oikeuslaitoksessa on aidosti vaativampi.

30. Hallitusohjelmassa jo sovittujen vähennysten lisäksi on olemassa isoja kustannuspaineita, joille ei ole vielä olemassa erillisrahoitusta. Yhtenä esimerkkinä näistä Astola mainitsi suunnitteilla olevat tietojärjestelmähankkeet (AIPA-hanke). Sen avulla  on tarkoitus  saada sähköiseen muotoon kaikki tieto sisäministeriön alaisesta poliisista aina korkeimpiin oikeusasteisiin saakka. Valtiovarainministeriö on sitoutunut antamaan oikeusministeriölle tähän hankkeeseen rahoitusta useille vuosille, mutta hankkeesta jää silti oikeusministeriön hallinnonalan momentilta rahoitettavaksi vielä noin 10 milj. euron osuus. Tämän lisäksi oikeusministeriöllä on korjattavia ja uudisrakennettavia toimitiloja, joista aiheutuu vuokramenojen korotuksia n. 3,5 milj. euroa lähivuosina.

31. Oikeuslaitokseen kohdistuvat vähennykset, AIPA ja toimitilamenot yhteenlaskettuna merkitsevät kansliapäällikkö Astolan mukaan ainakin noin 25 milj. euron säästötavoitetta vuonna 2015 oikeuslaitoksessa (eli tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa, oikeusavussa, ulosotossa). Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan oikeusministeriö tarvitsee lisäksi rahoitusta erilaiseen oikeudenhoidon kehittämiseen jatkossa. Budjetissa on oltava liikkumavaraa ja rahoitusta oikeuslaitoksen uusiutumiseen (mm. tuomioistuinharjoitteluun, täydennyskoulutukseen, erillaisiin kehittämishankkeisiin jne.) ja näihin tavoitteisiin voidaan päästä vain oikeudenhoidon omin voimin ja toimin.

32. Tässä sitä sitten ollaan, eli tuomioistuimet  ovat vaativan "sopeuttamisohjelman" eli isojen menoleikkausten edessä, kun yksimielisyyteen oikeuslaitoksen kehittämisessä ei ole päästy. Tuomioistuinlinja on kaksijakoinen ja sen molemmat haarat vetävät eri suuntiin ja  "kotiinpäin" niin paljon kuin suinkin kehtaavat ja kykenevät. Tuomioistuinten julkisuuskuva ei ole hyvä ja yksittäisten tuomioistuinten tiedottamistoiminta on perin vaatimatonta. Hienoja viestintä- jaa tiedotusstretegioita on toki jokaisessa  portaassa laadittu, mutta niin kuin usein tapahtuu, suunnitelmat ovat jääneet paperille ja käytännössä toteuttamatta. Tuomioistuimilta puuttuu yhteinen spokesman, joka edustaisi tuomioistuimia suhteessa valtiovaltaan ja tiedotusvälineisiin. Tuomioistuimilta puuttuu riippumattomalta oikeuslaitokselta edellytettävä, muusta hallitusvallasta itsenäinen keskushallintoyksikkö, joka huolehtisi siitä, että tuomioistuinten rahoitus on kunnossa ja valvoisi, ettei tuomioistuimia potkittaisi päähän niin raskaasti kuin nykyisin tapahtuu, eivätkä oikeusasteet joutuisi sellaiseen "kuseen", missä ne nyt ovat: todella raskaiden säästöjen edessä. Tuomareiden lukumäärää joudutaan lähivuosina tapahtuvan joukkoeläköitymisen yhteydessä todennäköisesti radikaalisti vähentämään, jotta asetetut säästötavoitteet voitaisiin saavuttaa. 

586. Tuomarinvalintojen uutisointia

Kuvassa oikealla häämöttävän Korkeimman oikeuden naapurina oleva Lampan talo on heräämässä henkiin, sillä lehtitietojen mukaan pitkään tyhjillään olleen talon alakertaan on tulossa ravintola. Edellisen kerran Lampan ja Korkeimman oikeuden talon nurkalla tapahtui jotakin merkittävää vuonna 1997. Tällöin jo paljon aiemmin virastaan lahjusjupakan takia potkut saanut Verohallituksen ex-pääjohtaja Mikko Laaksonen protestoi erottamistaan vastaan ja ampumalla haulikolla yhden kerran ilmaan.

1. Turkulainen kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää on valittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamieheksi. Valinnasta on tänään iso juttu Hesarin verkkolehdessä, joka löytyy tästä

2. Meillä Suomessa yksittäisen lautamiehen valinta näyttää herättävän suunnattoman paljon enemmän huomiota kuin maan ylimmän tuomioistuimen eli KKO:n jäsenen valinta.

3. Kuten olen blogissani kertonut ja niin kuin EVA:n johtaja Matti Apunenkin on vieraskynäkirjoituksessaan Hesarissa viime vuonna vastaansanomattomasti todistanut, kukaan tavallisista suomalaisista ihmisistä ei juuri tunne KKO:n jäseniä. Ylimmän tuomioistuimen jäsenet, samoin kuin varmaan myös ylimmän hallintotuomioistuimen eli KHO:n jäsenet, ovat myös poliitikoillemme täysin tuntemattomia, ex-presidentti Pekka Hallbergia kenties lukuun ottamatta.

4. Sen sijaan yhden käräjäoikeuden lautamiehen valinta ylittää lehdistössä ja maan suurimmassa päivälehdessä uutiskynnyksen huomiota  herättävällä tavalla. Korkeimmassa oikeudessa on 19 jäsentä, kun taas käräjäoikeuden lautamiehiä on koko maassa reilut 2 000. Turun eli virallisesti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessakin lautamiehiä on luultavasti parisen sataa.

5. Tämän yhden Turun lautamiehen tuntevat nyt kaikki, kun hänen valinnastaan otsikoidaan maan suurimman päivälehden verkkojulkaisussa kissankokoisin kirjaimin. Minä en toki vastusta lautamies Mäenpään valinnan uutisointia. Mutta eikö HS tai media ylipäätään tunne minkäänlaista kiinnostusta sellaisten tuomareiden nimityspäätöksiä ja  -menettelyä kohtaan, jotka käyttävät tässä maassa todellista ja ylintä tuomiovaltaa? Ripaus suhteellisuudentajua ei ole pahitteeksi mediallekaan.

6. Tiedoksi medialle ja muillekin, että korkeimmassa oikeudessa on julistettu tänään haettavaksi - virkaan ilmoittautumista varten - 1.8. avoimeksi tulevan jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Oikeusneuvos Kari Raulos jää tuolloin eläkkeelle ja hänelle haetaan nyt seuraajaa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, miten innokkaasti Helsingin Sanomat seuraa tämän viran täyttöä ja uutisoi siitä virantäytön eri vaiheissa. Onko uutisointi ja otsikointi yhtä raflaavaa kuin lautamies Mäenpään valinnan kohdalla?

7. Tähän mennessä ainoastaan tässä minun vähäpätöisessä blogissani on seurattu nyt noin 3,5 puolen vuoden aikana KKO:n jäsenten nimityskuvioita ja kerrottu muun muassa, keitä avoinna oleviin jäsenten virkoihin on kullakin kerralla ilmoittautunut halukkaaksi. Tunnen oloni tässä suhteessa hieman yksinäiseksi ja odottelen, että tärkeät tuomarinnimitykset alkaisivat pikkuhiljaa kiinnostaa myös varsinaista mediaa.

8. Oikeusneuvos Kari Raulos on muuten KKO:ssa sen viisijäsenisen kokoonpanon puheenjohtaja, joka on käsitellyt Jussi Halla-ahon ja valtionsyyttäjän Helsingin hovioikeuden lokakuussa 2010 antamasta uskontorauhan rikkomista ynnä muuta koskevasta tuomiosta tekemiä valituksia jo reilun vuoden ajan. Nyt KKO:n tuomio on vihdoin odotettavissa ennen oikeusneuvos Rauloksen eläköitymistä.

9. Kiistellyn lautamiehen eli Olavi Mäenpään toimikausi kestää vain tämän vuoden loppuun. Lautamiehet istuvat oikeutta nykyisin tosi harvoin, sillä keskimäärin kukin lautamies osallistuu vuodessa ehkä vain 5-6 käräjäoikeuden istuntoon. Mäenpää joutuisi siis osallistumaan jäljellä olevan kahdeksan kuukauden aikana ehkä vain 3-4 istuntoon.

10. Tästä huolimatta esimerkiksi oikeusministeriön edustaja on jo puuttunut asiaan toteamalla, ettei Mäenpää voisi toimia lautamiehenä, koska hän voi olla esteellinen maahanmuuttajia koskevissa asioissa. Hallitusneuvos taitaa olla hieman niin sanotusti "pihalla," sillä eihän Mäenpään toki tarvitse osallistua nimenomaan maahanmuuttajia koskevien juttujen käsittelyyn. Kun Turussa ja ko. käräjäoikeudessa on, kuten sanottu, parisataa lautamiestä, ei ole todellakaan mikään ongelma valita käräjäoikeuden kokoonpanoihin lautamiehiä niin, ettei esteellisyysongelmia synny. Oikeusministeriön virkamiehen ei pitäisi muutenkaan puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin eikä jonkin tietyn tuomioistuimen yksittäisen jäsenen mahdolliseen esteellisyyteen; eiköhän tuo riippumaton oikeusistuin, jonka päätöksiin ulkopuolisten ja etenkään hallintovirkamiesten ei tule yrittää vaikuttaa, osaa ratkaista mahdolliset jääviysongelmat ilman ulkopuolisten neuvojakin.

11. Vertailun vuoksi: Onhan KKO:n jäsenenä yksi niin sanottu "tupakkaneuvos", joka on tupakkatehtaisiin olevista aiemmista kytköksistään huolimatta osallistunut korkeimmassa oikeudessa ainakin yhtä tupakointia ja sen haitallisuutta koskevan asian käsittelyyn. Kuinka ollakaan, tämän yhden tupakkaneuvoksen rinnalle nimitettiin pari vuotta sitten toinen samanlainen "tupakkaneuvos" eli uudessa tupakkaoikeudenkäynnissä tupakkatehtaita edustanut asianajaja. Eikä Hesari tai media ylipäätään ole ollut nimityksestä ja mahdollisesta esteellisyydestä moksiskaan!

375. Matti Nissisen "painavasta sanasta" Matti Vanhasen tapauksessa

Painavaksi tarkoitettua tekstiä painavaksi luonnehditusta sanasta...

1. Helsingin Sanomat on nähtävästi päättänyt ryhtyä ohjaamaan yleistä mielipidettä Matti Vanhasen jääviysasiassa ja vaikuttamaan perustuslakivaliokunnan kuukauden kuluttua annettavaan ratkaisuun. Tästä tavoitteesta nähtiin merkkejä jo viime syksynä, jolloin perustuslakivaliokunta ensimmäisen kerran käsitteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausunnon pohjalta asiaa. Sanomilla näyttäisi olevan jonkinlainen missio meneillään. Mikäs siinä, periaatteessa. Onhan lehdistö ja media instituutio, johon on ollut tapana liittää epiteetti "neljäs valtiomahti."

2. Viittaan blogikirjoitukseeni 334/11.10.-10, jossa olen kertonut Hesarin vaikutusvaltaisen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen (nimimerkki Perässähiihtäjä) Vieraskynä-kirjoituksesta ja kommentoinut sitä. Hämäläinenhän antoi suorasukaisesti ymmärtää, että Vanhasen jääviystapauksen syntipukki onkin oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka olisi erehtynyt ja tehnyt Vanhasen esteellisyyden arvioinnissa virheellisen ratkaisun. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin vielä "jokapaikan Laurin" eli ministerin arvonimellä viime vuonna palkitun Lauri Tarastin hänelle tyypillinen lausunto, jossa "ihmeteltiin" kovasti oikeuskanslerin kantaa jääviyskysymyksessä.

3. Kirjoitin blogissani 11.10.-10 mm. seuraavasti:

"Pentikäisen ja Hesarin keskusta-manööveriin kuuluu yhtenä palasena, että ex-pääministeri Matti Vanhanen selviäisi meneillään olevasta esteellisyyskohusta mahdollisimman vähin vaurioin eli ilman poliisitutkintaa ja valtakunnanoikeutta. Tässä tarkoituksessa lehti on käynnistänyt kampanjan, joka tähtää Vanhasen "jahtaajan" eli oikeuskansleri Jaakko Jonkan ammattitaidon ja menettelytapojen mollaamiseen.

Tätä tavoitetta ilmensi hyvin lehden kuukausiliitteen toimittajan Unto Hämäläisen, tunnetaan myös nimimerkillä Perässähiihtäjä, kolumni lehdessä 25.9. Siinä Hämäläinen syyttää oikeuskansleri Jonkkaa siitä, ettei tämä ajoissa estänyt pääministeri Matti Vanhasta tekemästä virhettä eli osallistumasta esteellisenä valtioneuvoston istuntoihin, joissa päätettiin RAY:n avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle. Unto Hämäläinen sanoo suorin sanoin, että "Jonkalle sattui virhe."

4. Tämän päiväisen pääkirjoituksensa Helsingin Sanomat on otsikoinut neutraalin tuntuisesti toteamuksella "Vanhasen tapaus vaatii huolellisen harkinnan." Mutta pääkirjoituksen tekstin lukiessaan joutuu hieman kyllä kysymään, noudattaako lehti itse tapauksen arvioinnissa joka käänteessä tarkalleen huolellista harkintaa.

5. Heti pääkirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa kakaistaan ulos kirjoituksen pääsisältö: "Tämän jälkeen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nostettaisiin syyte valtakunnanoikeudessa." - Siinähän se tuli! Mainittu virke olisi kuulunut kirjoituksen loppuarvioksi, mutta kun se heitetään esiin heti kärkeen, näyttää virke itse asiassa jonkinlaiselta johdannolta tai ohjelmanjulistukselta.

6. Lehden kanta syytteen nostamisen epätodennäköisyydestä perustuu aivan ratkaisevasti valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen omaksumaan mielipiteeseen. Lehden mukaan Nissinen oli kertonut perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan, ettei syytekynnys asiassa ylity.

7. Tämän jälkeen lehti (ei siis Maakansa, vaan HS) jatkaa ja toteaa, että perustuslain mukaan syytteen ajaminen olisi Nissisen tehtävä, mikäli Vanhasen tapaus vietäisiin valtakunnanoikeuteen. Tästä lehti päättelee, että syytettä ei tulla nostamaan.

8. Lehden perustelu on pragmaattinen ja yksioikoinen: "Ei kuitenkaan liene kovin uskottavaa, jos Nissinen joutuu ajamaan syytettä, johon hän ei itse usko." Toisin sanoen, vaikka perustusvaliokunta kuuleekin vielä kuutta eri alojen asiantuntijaa, on ratkaisu lehden mukaan asiallisesti ottaen jo tehty: Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen, koska syyttäjä ei usko syytteeseen. Termillä "syytteeseen uskominen" tarkoitetaan ilmeisesti sitä, ettei Nissinen pidä syytteen läpimenoa ja hyväksymistä todennäköisenä vaihtoehtona.

9. Jos pääkirjoitus oli " päivän epistola", niin lehden politiikan toimittaja Jaakko Hautamäen lehden sisäsivuilla julkaistu uutisanalyysi samasta aiheesta on sitten "saarna." (Vai olisiko pääkirjoitus saarna ja uutisanalyysi epistola?) Hautamäen jutussa viljellään myös hieman kevyemmän luokan sananrieskoo.

10. Hautamäen analyysi on varustettu raflaavasti otsikolla "Nissisen painava sana." Kirjoituksessa toistetaan sama "uskomusteoria," joka on tuotu esiin jo pääkirjoituksessa. Kirjoituksessa on alaotsikko, jossa on ilmaistu Hautamäen analyysin pääsanoma: Menikö eduskunnalta mahdollisuus uskottavaan tulkintaan? - Uskomisesta ja uskottavuudesta puhutaan siis hieman joka käänteessä. Juridiikka ei kuitenkaan perustu uskomuksiin.

11. Hautamäki on ilmeisesti ollut muiden "sopuleiden" seassa eli paikalla eduskunnassa, kun Nissinen asteli kuultavaksi perustuslakivalokuntaan ja kun hän palasi sieltä noin parin tunnin kukuttua takaisin. Tekstin perusteella Hautamäki näyttäisi olleen kärpäsenä katossa, kun valiokunta kuuli Nissistä; niin yksityiskohtaisesti toimittaja tietää kertoa tilaisuuden kulusta. Vaikka kuulemistilaisuus oli salainen ja vaikka puheenjohtaja Kimmo Sasi oli vannottanut valiokunnan jäseniä ja virkamiehiä, että kuulemisesta ei saa hiiskua julkisuuteen sanaakaan, niin jo parin tunnin kuluttua koko valtakunta tiesi, mitä mieltä Nissinen oli ollut syytekynnyksestä!

12. Valiokunnan kuulemista oli Hautamäen mukaan kestänyt yli tunnin, ennen kuin joku kysyi, ylittyykö Nissisen mielestä syytekynnys. Hautamäki jatkaa: "Kysyjä tiesi, että Nissisellä on siihen myös yhden sanan vastaus." Ja edelleen: "Nissinen vastasi ei." Tästä voisi saada käsityksen, että asianomainen kysymyksen esittäjä olisi saanut Nissiseltä sanotun tiedon jo ennen valiokunnan kokouksen alkamista. - Se siitä salaisuudesta!

13. Oliko Nissinen "EI" todellakin laadultaan niin painavaa tavaraa, kuten Hautamäki antaa kirjoituksessaan ymmärtää? Hautamäki: "Yhdellä vastauksella Nissinen veti maton perustuslakivaliokunnan alta. Valtakunnansyyttäjä otti käytännössä syyttäjän tehtävän perustuslakivaliokunnalta, jolle se kuuluu." Onpa huimaa luettava! On siinä todellinen sankarisyyttäjä tässä meidän Matti Nissisessämme!

14. Mutta jos kerran Nissinen sana oli niin painava kuin mitä HS antaa ymmärtää, niin miksi valiokunta ei vielä tässä vaiheessa uskonut tuota sanaa, vaan halusi lykätä asian käsittelyä ja kutsui kuultavaksi peräti kuusi asiantuntijaa? Jos kerran Nissisen sana oli todella niin painava, niin eikö asia olisi ollut tällä selvä niin, että valiokunta olisi voinut siltä istumalta antaa lausunnon, jossa olisi yhdytty Nissisen kantaan?

15. Se, että asian käsittelyä päätettiinkin jatkaa ja asiantuntijoita kuulla, tukee käsitystä, jonka mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistö ei todellisuudessa vakuuttunut Nissisen painavasta sanasta. Nissisen kanta ja hänen kuulemisensa kokonaisuudessaan ei ilmeisesti ollutkaan niin selvä ja painava, mitä Helsingin Sanomat antaa ymmärtää.

16. Kuten jo edellisessä blogijutussani kerroin, valiokunnan puheenjohtajat eli Kimmo Sasi ja Jacob Söderman eivät julkisuuteen antamiensa lausuntojen perusteella olleet tulleet vakuuttuneiksi Nissisen kannasta. Mikä tärkeintä, Jacob Söderman ei ollut kaikesta päätellen edes oikein ymmärtänyt, mitä Nissinen olisi lausunnollaan tarkoittanut. Södermanhan sanoi, että Nissinen lausunto oli sisältänyt "kovin monta muttaa".

17. Voidaanko lausuntoa tai kannanottoa, joka sisältää monia "muttia" ja joka antaa kuulijoille ja päättäjille aiheen erilaisiin tulkintoihin, todella luonnehtia ihailua sisältävällä sanonnalla "painava sana." Minusta ei. Se, että lausunnon esittää arvovaltaisessa asemassa oleva virkamies, ei toki vielä tee lausunnosta "painavaa." Pitäisi tietenkin perehtyä ja ottaa huomioon myös lausuman sisältö ja erityisesti lausuman perustelut, jotta lausunnon painavuudesta voitaisiin tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

18. Me emme tiedä mitään Nissisen lausunnon tarkemmasta sisällöstä emmekä yhtikäs mitään sen perusteluista. Onkin syytä kysyä - kun Nissisen lausunto on nyt tullut, vastoin perustuslakivaliokunnan määräystä, julkiseksi, - eikö Nissisen pitäisi kertoa myös kannanottonsa perustelut julkisesti ja mieluummin kirjallisina.

19. Kerrotun mukaan Nissinen on esittänyt perustuslakivaliokunnalle 14 sivun pituisen muistion; se on mahdollisesti toimitettu valokunnan jäsenille jo ennen kuulemistilaisuutta. Kun se tulee - toivottavasti - julkiseksi, niin nähdään, mitä Nissinen oli itse asiassa selvittänyt ja miten kantaansa perustellut. Södermanin ja Sasin mukaan Nissisen kanta oli, ilmeisesti muistion mukaan, sisältänyt monia varaumia, siis niitä paljon puhuttuja muttia. Nissinen itsekin kertoo, että asia on epäselvä ja "monipiippuinen," ei siis vain kaksipiippuinen. Minusta tämä puoltaisi, paitsi syytteen nostamista, myös sitä, että nuo tulkinnalliset ja monipiippuiset kysymykset tuodaan avoimesti esiin myös perustuslakivaliokunnan aikanaan antamassa kannanotossa.

20. Mutta kaatuisiko koko asia Vanhasen eduksi siihen, että Nissisen joutuisi eräällä tavalla vastoin tahtoaan ajamaan syytettä valtakunnanoikeudessa, vaikka hänen oman käsityksensä mukaan syytekynnys ei olisi ylittynyt? Tällainen kuvahan HS:n kirjoituksissa yritetään antaa. Menisikö syyte nurin sen takia, että oikeus olisi tietoinen siitä, että ammattisyyttäjän mukaan edes syytekynnys ei ole ylittynyt?

21. Asia ei kuitenkaan Nissisen ei-sanaan kaadu. Jos eduskunta määrää syytteen nostettavaksi, se samalla määrittelee ne vaatimukset ja perusteet, joihin syyte nojautuu ja sitä prosessissa ajetaan. Nissinen ei joudu kirjoittamaan syytekirjelmää "tyhjästä." Luonnollisesti pitää ottaa huomioon, ettei Nissinen ei syytettä ajaessaan esiintyisi omassa asiassaan, vaan hoitaisi vain virkaansa ylimmältä elimeltä saamansa syytemääräyksen nojalla. Kun tässä asiassa on jo puhuttu niin paljon "uskosta", niin minä en usko lainkaan siihen, että Nissinen suhtautuisi saamaansa tehtävään ja syytemääräykseen jotenkin happamasti, saati velttoillen!

22. Sitä paitsi syytettä valtakunnanoikeudessa voisi valtakunnansyyttäjän sijasta ajaa myös apulaisvaltakunnansyyttäjä. Perustuslaki tosin puhuu tältä osin vain valtakunnansyyttäjästä (PerL 114.3 §). Valtakunnansyyttäjänvirastossa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä, jolla lain mukaan on pääpiirteittäin samanlaiset toimivaltuudet kuin valtakunnansyyttäjällä. Nimenomaisten säännösten mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Hän myös ratkaisee, vaikkei toimisikaan valtakunnansyyttäjän sijaisena, samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

23. Minusta ei näyttäisi olevan estettä sille, että Vanhasen asiassa, jos se etenee valtakunnanoikeuteen, syyttäjänä toimisi Matti Nissisen sijasta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Voisihan Nissinen vaikka ottaa vuosilomaa siksi ajaksi, jolloin valtakunnanoikeus käsittelee Vanhasen asiaa.

24. Tämä olisi itse asiassa myös nykyisin vallalla olevan syyttämisideologian ja käytännön mukainen ratkaisu. Kuten tiedämme, Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että järjestely takaa oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimivan syyttäjän puolueettomuuden. Vanhasen tapaus on erikoislaatuinen, mutta joka tapauksessa sitä koskevan esitutkinnan aikana tutkintaa on seurannut ja yhteyttä poliisiin pitänyt nimenomaan Matti Nissinen; näin olen ymmärtänyt. Nissinen on myös puntaroinut syyteharkintaa. Jos asia etenee oikeuteen, olisi meillä noudatetun ideologian mukaan johdonmukainen ja suorastaan "loistava" ratkaisu, että syytettä ajaisi uusi syyttäjä, joka ei ole ollut esitutkintavaiheessa asiassa mukana, mutta joka lain mukaan voi toimia valtakunnansyyttäjän sijaisena.

25. Olipa edellä pohditun syyttäjä -kysymyksen kanssa niin tai näin, niin selvää joka tapauksessa on, ettei mahdollisesti nostettava syyte kaatuisi siihen uskomukseen, että kun valtakunnansyyttäjä on kertonut omana kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi, asia olisi sillä sipuli. Me emme tiedä mitään valtakunnansyyttäjän perusteluista muuta kuin että asia on monipiippuinen ja että syyttäjä on itsekin esittänyt kannalleen monia varautumia ja muttia. Lainkäyttöpäätöksen tai juridisen kannanoton painoarvo määräytyy yksinomaan kannanoton perustelujen painavuuden mukaan, ei käsityksen esittäjän muodollisen arvovallan perusteella. Lisäksi on todettava, ettei Nissinen ole tehnyt asiassa syyteharkintaa eikä tule sitä tekemäänkään, koska syytemääräyksen antamisesta päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella.

26. Tässä kirjoituksessa ei ole ollut tarkoitus arvostella valtakunnansyyttäjän kannanottoa, vaikka minusta olisi periaatteessa oikein puoltaa syytteen nostamista, jos asia on Nissisen kertomin tavoin epäselvä. Nissinen on tehnyt aivan oikein esittäessään muistiossaan ja suullisessa lausunnossaan ne syytekynnystä koskevat dubiot ja contra -perustelut, joita hänen mielestään tapauksessa on tullut esiin. Tämä on johtanut käsittelyn lykkäytymiseen ja ensi viikolla tapahtuvaan uuteen asiantuntijakierrokseen. Olen kirjoituksessani ihmetellyt lähinnä sitä intoa, motiivia ja tapaa, jolla valtakunnan suurin sanomalehti on rientänyt kertomaan valtakunnansyyttäjän kannan sisällöstä ja merkityksestä.

252. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti I; käsittelyn julkisuus

1. Ulvilan murha- tai surmajutuksi kutsutaan Ulvilassa 1.12.2006 sattunutta henkirikostapausta. Rikoksen uhri oli 51 -vuotias Jukka L. Hänet surmattiin kotitalossaan keskellä yötä. Poliisi tutki rikosta pitkään ulkopuolisen tekijän tekona, koska uhrin vaimo Anneli L. oli kertonut, että Jukan oli surmannut taloon tunkeutunut huppupäinen mies. Tämä oli Annelin mukaan tunkeutunut taloon ulkoterassin ikkunasta, herättänyt nukkumassa olleen pariskunnan ja puukottanut tunkeutujaa vastaan menneen Jukan lukuisilla veitseniskuilla. Vaimo kertoi, että tekijä oli haavoittanut veitsellään myös häntä kylkeen. Perheen neljästä lapsesta vanhin eli 9 -vuotias tyttö oli myös herännyt ja nähnyt veriteon. Vaimo hälytti apua puhelimitse hätäkeskukseen huutaen: "Tulkaa pian, täällä on joku tappaja." Kymmenen minuutin kuluttua hälytyksestä ambulanssi saapui paikalle, mutta Jukka oli tuolloin jo kuollut.

2. Rikostutkimukset näyttivät iltapäivien selostusten mukaan junnaavan lähes paikallaan lähes 2-3 vuotta. Välillä eli heinäkuussa 2007 tosin yksi epäilty mies pidätettiin ja vangittiin muutamaksi päiväksi, mutta hänet todettiin pian poliisitutkimuksissa syyttömäksi ja laskettiin vapaaksi. Esitutkintaa johti aluksi paikallisen poliisilaitoksen rikoskomisario. Vuonna 2008 tutkinnanjohtaja vaihtui ja tutkinnanjohto annettiin KRP:lle.

3. Alkusyksyllä 2009 esitutkinnassa uutisoitiin esitutkinnassa tapahtuneesta yllätyskääntestä. Jo alkuvuodesta 2009 tutkintalinja oli vaihtunut ja epäilyt olivat kohdistuneet ulkopuolisen tekijän sijasta Anneliin. Jotkut kokeneet rikostutkijat olivat toki jo alusta lähtien ihmetelleet, miksi vaimo ei kuulunut epäiltyjen joukkoon. Hänet oli sentään tavattu rikospaikalta verissään, väitetystä tunkeutujasta ja tappajasta ei ollut ilmeisesti löydetty jälkiä ja vastaavanlaisissa olosuhteissa tapahtuneiden henkirikosten tutkinnassa uhrin lähimmän omaisen osuutta ei yleensä ole tapana sulkea pois. Selvitettiinkö Annelilla mahdollisesti ollutta motiiviakaan tekoon tutkinnan alkuvaiheessa? Tästä ei ole tietoa.

4. Tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion pyynnöstä Satakunnan (entisen Porin) käräjäoikeus vangitsi Annelin 28.9.2009 epäiltynä todennäköisin syin murhasta ja siitä lähtien Annelia on pidetty vangittuna. Syytteen sisältänyt haastehakemus jätettiin 13.3.2010 käräjäoikeudelle. Käräjäoikeus tiedotti syytteestä, jossa syytetylle vaaditaan rangaistusta ensi sijassa murhasta. Käräjäoikeus ilmoitti pitävänsä asiassa valmisteluistunnon 25.3.

5. Valmisteluistunto ei ole rikosjutuissa pakollinen, mutta laajoissa jutuissa sellainen on yleensä tapana pitää. Lain mukaan valmisteluistunto on toimitettava, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä vaatii (ROL 5:10.1). Valmisteluistunto on tilaisuus, jossa ei vielä "riidellä," ei ainakaan pitäisi riidellä, vaan siinä on tarkoituksena kartoittaa aineistoa, joka pääkäsittelyssä tullaan esittämään. Valmisteluistunnossa sovitaan myös pääkäsittelypäivistä ja erilaisista jutun käsittelyä koskevista teknisistä yksityiskohdista.

6. Minusta valmisteluistunnon pitäminen ei olisi ollut Ulvilan jutussa tarpeen. Jutussa esitetään toki paljon todisteita, kuullaan lukuisa määrä todistajia ja monia asiantuntijoita. Mutta itse juttu ei ole laaja: on vain yksi syytetty ja asianomistajina perheen neljä alaikäistä lasta ja uhrin sisarukset. Rikoksia on vain yksi ja sekin on sinänsä perustyyppinen henkirikos. Tällaisessa jutussa olisi voitu aivan hyvin sopia tuomioistuimen puheenjohtajan, syyttäjän ja asianosaisten avustajien kesken jutun käsittelypäivistä ja esitettävästä todistusmaterialista ilman julkisen valmisteluistunnon pitämistäkin, esimerkiksi puhelimitse ja sähköpostiviestien välityksellä. Pääkäsittelyn julkisuudessa ei olisi ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten siitä olisi voitu keskustella lyhyesti pääkäsittelyn alussa ja tehdä sitten julkisuutta ja sen mahdollista rajoittamista koskeva päätös saman tien. - Oliko valmisteluistunnosta tässä mitään erityisestä hyötyä? Tuskinpa vain. Ainoa hyötyjä oli iltapäivä- yms. lehdistö, joka sai oikeudenkäyntiaineiston julkiseksi tulon jälkeen ryhtyä käymään omia käräjiään ennen pääkäsittelyä.

7. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (YTJulkL) mukaan asian suullinen käsittely tuomioistuimessa on pääsääntöisesti julkinen, eli siihen on pääsy myös yleisöllä ja median edustajilla (14 §); oikeudenkäynnin julkisuutta on käsitelty laajasti muun muassa Antti Tapanilan vuonna 2009 kirjoittamassa kirjassa (kuva yllä). Tämä pääsääntö koskee myös valmisteluistuntoa. Tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä päättää, että suullinen istunto toimitetaan kokonaan tai tarpeellisilta osin yleisön läsnä olematta mm. silloin, kun asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista taikka jos istunnossa esitetään tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi uhrin oikeuksia tai hänen muistoaan tai läheisiään.

8. Ulvilan jutun valmisteluistunto oli siis pääsäännön mukaan yleisölle julkinen. Asianomistajien eli uhrin ja syytetyn alaikäisiä lapsia prosessissa edustava asianajaja vaatii kuitenkin valmisteluistunnon pitämistä kokonaan yleisön läsnä olematta ja lapsiin tavalla tai toisella liittyvän esitutkinta-aineiston julistamista salaiseksi. Käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimii laamanni Kari Laurén, ei kuitenkaan pyyntöön suostunut. Valmisteluistunto käytiin 25.3. siis yleisön ja tiedotusvälineiden edustajien läsnä ollessa ja esitutkinta-aineistosta salaisiksi julistettiin ainoastaan yksityisyyttä ja terveydentilaa koskevat tiedot sekä niihin liittyvät todistajien lausunnot.

9. Laaja esitutkinta-aineisto muun muassa syytetyn kuulustelukertomuksineen ja muine todisteineen tuli siis pääosin julkiseksi valmisteluistunnossa. Tämä oli tietenkin mannaa lehdistölle, varsinkin iltapäivälehdille ja rikosuutisten julkaisemiseen erikoistuneille lehdille. Ne ryhtyivät totuttuun tapaan mässäilemään lööpeissään ja etusivuillaan tutkinnan yksityiskohdilla sekä syytetyn kuulustelukertomuksilla ja "tunnustuksilla" ja niiden perumisilla. Tätä kesti päiväkausia aina pääkäsittelyn alkamiseen asti; pääkäsittelyn ensimmäinen istunto pidettiin 14.4. Oikeutta ryhdyttiin siis tavallaan käymään lehdistössä. Nettipalstoilla jutun yksityiskohtia on puitu jo surman tapahtumisesta lähtien erilaisten kotikutoisten kolumpojen, poiroottien ja serlokkien toimesta.

10. Tässä ei toki ole sinänsä mitään pahaa tai laitonta, meillähän on sanan- ja mielipiteen vapaus ja lehdistö tekee periaatteessa arvokasta (ei siis irvokasta) työtä informoimalla ihmisiä erilaisista oikeudenkäynneistä. Mutta mitä tällainen mediaoikeudenkäynti vaikuttaa asianosaisiin, asiantuntijoihin ja erityisesti jutussa kuultaviksi kutsuttuihin todistajiin ja heidän kertomuksiinsa? Hehän tietävät nyt aika tarkkaan, mitä muut samoista seikoista todistamaan kutsutut henkilöt ovat asioista kertoneet. Entä mikä merkitys tällä jutun saamalla massiivisella julkisuudella voisi olla tuomioistuimen jäseniin, erityisesti oikeuden maallikkojäseniin, lautamiehiin? Voisiko heille syntyä jonkinlainen ennakkoasenne sen perusteella, mitä he ovat saaneet päivittäin lukea lehdistä jutun esitutkinnasta? Mikä vaikutus tällä kaikella on todistelun luotettavuuteen?

10a. Muistan nähneeni jossakin maininnan, että Satakunnan käräjäoikeus käsittelisi Ulvila-juttua kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, eli lautamiehiä ei kokoonpanoon kuuluisi. Periaatteessa tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, mitä edellä totesin. Ihmisiähän ne ammattituomaritkin ovat, myös heille voi syntyä massiivisen julkisuuden johdosta tietynlainen ennakkokäsitys asiasta.

11. Suomessa lautamiehiä ei eristetä oikeuskäsittelyn ajaksi muusta maailmasta kuten esimerkiksi USA:ssa juryn jäsenille on tapana tehdä. Silmäilin YTJulkL:n esitöitä ja yllätyin, sillä lain esitöissä ei ole kiinnitetty oikeudenkäyntiasiakirjojen julkiseksi tulemista koskevaa ajankohtaa valittaessa minkäänlaista huomiota siihen, mikä vaikutus asiakirjojen, kuten juuri esitutkintamateriaalin, julkistamisella tavallaan ennen aikojaan saattaa olla todistelun luotettavuuteen.

12. Oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen painoarvoon vaikuttaa luonnollisesti käsiteltävänä olevan asian laatu. Henkirikosasioissa tai muissa erityisen vakavia rikoksia koskevien asioiden käsittelyssä julkisuuden on yleensä katsottu olevan yksityiselämän suojaamisen intressiä vahvempi. YTJulkL 9 §:n 3 momentin mukaan sinänsä salassa pidettävät arkaluonteiset tiedot henkilön yksityiselämään, terveydentilaan jne. liittyvistä seikoista eivät ole rikosasiassa lähtökohtaisesti salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin.

13. Satakunnan käräjäoikeus menetteli siis voimassa olevan lain mukaisesti, kun se ei määrännyt Ulvilan jutun valmisteluistuntoa käytäväksi suljetuin ovin. Oikeus toimi lain edellyttämällä tavalla myös oikeudenkäyntiasiakirjojen julkistamisen osalta määrätessään niistä salaisiksi ainoastaan yksityisyyttä ja terveydentilaa koskevat tiedot ja niitä koskevat todistajan lausunnot.

14. Käräjäoikeus julkisti valmisteluistunnon jälkeen eli 30.3. myös syytetty Annelin surman jälkeen - syyttäjän mukaan surmateon ollessa vielä kesken - hätäkeskukseen soittaman puhelun, joka on syyttäjän yksi tärkeimpiä todisteita oikeudenkäynnissä; kyseistä nauhaa on analysoitu ulkomailla aina USA:ssa asti. Syyttäjä oli vaatinut tämän todisteen pitämistä salassa, mutta oikeus ei pyyntöön suostunut. Puhelun kesto on 4 minuuttia 18 sekuntia ja siinä esiintyvät Anneli, surmattu Jukka, hätäkeskuksen päivystäjä ja yksi perheen lapsista. Puhelun sisältö on kerrottu sanasta sanaan kaikkine äänineen muun muassa iltapäivälehdissä. Nauhalta kuuluvia ähinöitä, ulinoita, askelia, kolahduksia yms. ääniä ja niiden merkitystä on arvioitu ja reposteltu mainitussa lehdissä ja tietenkin niissä kaikenkarvaisissa nettikeskusteluissa.

15. Tämä kaikki on siis laillista. Toinen kysymys on, pitäisikö lakia muuttaa niin, että todistusaineisto tulisi julkiseksi, ei vielä valmisteluistunnossa, vaan vasta pääkäsittelyssä. Näin turvattaisiin todistelun luotettavuutta ja estettäisiin vaarallisten ennakkoasenteiden tai -vaikutusten syntymistä.

16. Mutta oliko valmisteluistunnon pitäminen Ulvilan tapauksessa todella tarpeen ja olisiko se voitu jättää pitämättä? Kerroin oman kantani jo edellä kohdassa 6. (Olen itse nuorempana tehnyt alioikeuden päällikkötuomarin hommia toistakymmentä vuotta, joten jonniinlaista kokemusta alalta löytyy.) Minusta valmisteluistuntoa ei ollut tarpeen toimittaa. Jos se olisi jätetty pitämättä, ei esitutkinta-aineistoa kaikkine karmaisevine yksityiskohtineen olisi päästy repostelemaan julkisuudessa ennen pääkäsittelyn aloittamista siten kuin nyt on tapahtunut.

17. Lain mukaan tuomioistuin voi tosin määrätä, että rikosasiaa koskeva oikeudenkäyntiasiakirja tulee julkiseksi jo ennen jutun suullista käsittelyä, mutta vain sillä edellytyksellä, että julkiseksi tuleminen ei aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä taikka jos julkiseksi tulemiselle on painava syyt (YTJulkL 8.2 §). Minusta edellytyksiä tällaiseen asiakirjojen ennakkojulkistamiseen ei olisi Ulvila-jutussa ollut olemassa. On selvää, että pitkä esitutkinta ja nyt meneillään oleva oikeudenkäynti ovat jo ehtineet aiheuttaa asian osalliselle, erityisesti alaikäisille lapsille, muutenkin suurta kärsimystä. Miksi sitä pitäisi vielä lisätä jonkinlaisella extra-julkisuudella?

18. Ulvilan kaltaisissa jutuissa voisi päin vastoin olla paikallaan, että esitutkinta-aineisto ei tulisi kokonaisuudessa julkiseksi edes vielä pääkäsittelyn alkamishetkellä, vaan vasta sitä mukaa, kuin sitä esitetään pääkäsittelyssä. Tällainen järjestely olisi myös julkisuusintressien toteutumisen kannalta riittävä.

19. Ulvilan murhajutun pääkäsittelyä on nyt istuttu kahden viikon aikana kuusi päivää. Pääkäsittely jatkuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina eli 29.4. Juttua on määrä käsitellä neljän viikon ajan.

244. Matti Vanhanen oli sittenkin yhteydessä Marja Tiuraan

Matti Vanhanen tänään eduskunnassa

1. Kansanedustaja Marja Tiuran suunnitellusta loikkauksesta kokoomuksesta keskustaan hallitusneuvottelujen aikana huhtikuussa 2007 tippuu jatkuvasti uusia tietoja. Tänään Matti Vanhanen joutui myöntämään toimittajille eduskunnassa, että hän oli puhunut suoraan Tiuran kanssa hallitusneuvottelujen yhteydessä. Uusi "kohukäänne" siis.

2. Kysymyksessä on joka tapauksessa kokonaan uusi tieto, sillä aikaisemmin viime viikolla ja vielä 2-3 päivää sitten Vanhanen oli antanut ymmärtää, ettei hän ollut keskustellut asiasta Tiuran kanssa, vaikka olikin kuullut Tiuran loikkaushuhuista.

3. Vielä toissa päivänä 6.4. Vanhanen ilmoitti (hs.fi), että hän ei kerro, mitä hän mahdollisesti tietää Tiuran loikkausaikaista viime hallitusneuvottelujen aikana. Tuolloin Vanhanen kieltäytyi vastaamasta toimittajien lukuisiin kysymyksiin eduskunnassa vedoten siihen, että kysymyksessä on kokoomuksen oma asia. Vanhanen: "Jos kokoomuksen puolelta kysytään jotain, niin kerron sen vähän, mitä minulla on tietoa asiasta." - Vanhanen lupasi siis vastata kokoomukselle, ei medialle.

4. Matti Vanhasen tietoisuus Tiuran loikkausaiheista ja Vanhasen ja Tiuran välinen yhteydenpito asian tiimoilta on selvästikin ollut ja on edelleen erittäin arka asia keskustalle. Tätä osoittaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin esiintyminen asiassa. Kallihan on, vaalirahoitusmöläytyksensä johdosta tai sen jälkeen, profiloitunut jonkinlaiseksi totuudenpuhujaksi, joidenkin mielestä jopa ainoaksi rehelliseksi keskustan poliitikoksi.

5. Mitä Timo Kalli sitten on sanonut ja miten hänen kertomuksensa on muuttunut? Aprillipäivänä 1.4. Timo Kalli kertoi lehdistölle saaneensa tiedon Marja Tiuran halusta vaihtaa puoluetta vuoden 2007 hallitusneuvottelujen aikana, aloite oli Kallin mukaan tullut Tiuralta. Kalli selitti 1.4., ettei hän enää kolmen vuoden jälkeen muista, mistä tieto Tiuran puolueenvaihtohalusta hänelle tuli (i-s.fi).

6. Kalli arveli, että kyseinen tieto olisi tullut hänelle joltakulta "keskustajohtoon kuuluvalta henkilöltä." Kalli ei tuolloin (1.4.) ollut myöskään varmasiitä, saavuttiko kyseinen tieto puolueen puheenjohtaja Matti Vanhasen.

7. Mämmit ja munat pääsiäisenä nautittuaan Timo Kallin muisti kuitenkin yllättäen palautui. Hän nimittäin kertoi 6.4., että hän oli saanut tiedon Tiuran loikkausaikeista juuri puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhaselta. No, onhan puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen myös toki yksi "keskustajohtajistoon" kuuluva henkilö, kuten Kalli oli 1.4. asian ilmaissut.

8. Näyttää ilmeiseltä, että keskustassa oli alun perin maalis-huhtikuun vaihteessa päätetty salata Matti Vanhasen osuus asiassa, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Vanhasen ja Tiuran välisen suoran yhteydenpito ilmitulo olisi nimittäin perin kiusallista Vanhasen kannalta. Tämä on kovin tuttu keskustan "taktiikkaa": totuuden kertomista annostellaan vain tipoittain ja sitä mukaa, kun keskustan johtoväen on pakko kertoa totta.

9. Tänään sitten Matti Vanhanen joutui kertomaan totuuden - ainakin osatotuuden - asiasta. Pääministeri kertoi eduskunnassa, että hän keskusteli Tiuran kanssa "suoraan" hallitusneuvottelujen yhteydessä. Nyt kertomansa mukaan Vanhanen oli puhunut Tiuran kanssa "sopivasta tapaamisajankohdasta." Hän kertoi sopineensa Tiuran kanssa "suoraan" päivästä, jona he voisivat tavata. Kellonajankohdasta ei kuitenkaan oltu sovittu (!) - olisiko paikasta kuitenkin sovittu?

10. Myöhemmin eli, kuten Vanhanen asian ilmaisi, "joitakin aikoja myöhemmin," Tiura oli kuitenkin perunut "henkilökohtaisesti" Vanhaselle tapaamisen. Itse asiasta he eivät ehtineet keskustella. Vanhasen mukaan hän oli kuitenkin ollut tapaamisajankohdasta keskusteltaessa selvillä, että Tiura oli "mahdollisesti" loikkaamassa. Kertomansa mukaan Vanhanen ei ollut ollut "missään vaiheessa" innostunut loikasta, vaan oli pitänyt sitä "kiusallisena kysymyksenä."

11. Marja Tiuralta yritettiin tänään udella eduskunnan käytävillä tapaamisaikeista Vanhasen kanssa. Hän myönsi asian, mutta ei suostunut vastamaan mihinkään muuhun kysymykseen, vaan viittasi vain ykskantaan siihen, mitä "pääministeri Vanhanen on teille asiasta kertonut." Tiura ja Vanhanen ovat siis sopineet, että ainoastaan Vanhanen vastaa kysymyksiin.

12. Vanhasen lausunto herättää joukon kysymyksiä asioista, jotka ovat edelleen epäselviä.

- Miksi Vanhanen suostui tapaamaan Tiuran, jos hän piti Tiuran loikkausaietta kiusallisena?

- Olisiko Vanhanen kuitenkin ollut valmis hyväksymään Tiuran loikkauksen kokoomuksesta keskustaan?

- Miksi Vanhanen korosti lausunnossaan kolme kertaa, että hän oli ollut yhteydessä Tiuraan "suoraan" tai sopineensa tapaamisajankohdasta tämän kanssa "henkilökohtaisesti"?

- Miksi Vanhanen vielä kaksi päivää sitten ei suostunut kommentoimaan medialle Tiura-asiaa millään tavalla vaan oli nimenomaan kieltäytynyt vastaamasta mihinkään kysymyksiin?

13. Matti Vanhanen halusi korostaa suoraa kontaktiaan - toki vain puhelimitse - Tiuraan siksi, että kukaan ei pääsisi kysymään, olisiko joku - vaikkapa esimerkiksi Tiuran tunnettuna lobbaajana toiminut Arto Merisalo - kenties toiminut välittäjänä Vanhasen ja Tiuran suunnitellussa tapaamisessa.

14. Mutta onko Vanhasen lausunto, jota hän on siis pantannut viikon verran, sanotuilta osin todella uskottava? Toimiko Merisalo sittenkin välittäjänä Vanhasen ja Tiuran tapaamisasiassa? Tämä on hyvin mahdollista ja johdonmukaista, sillä välittihän Merisalo myös puoluesihteeri Jarmo Korhoselle tiedon muun muassa Tiuran loikkausaikeista.

15. Mikä on Arto Merisalon osuus Vanhasen ja Tiuran suunnitellussa tapaamisessa? Tämän tietävät vain Vanhanen ja Tiura sekä Arto Merisalo. Merisalon kertomat kuuluisat nauhat olisivat ehkä paljastaneet asian todellisen laadun, mutta peijakas sentään, nauhat on ehditty juuri (sopivasti) tuhota - jos nyt sitten on uskominen Arto Merisalon tämänpäiväisiä lausuntoja. Viivyttikö Matti Vanhanen lausunnon antamistaan siksi, kunnes hän sai varmuuden siitä, että nauhat oli todella tuhottu? Olisihan se perin kiusallista, jos vielä paljastuisi, että Merisalo oli toiminut välittäjänä Vanhasen ja Tiuran tapaamisessa.

16. Niin, miksi Vanhanen suostui tapaamaan Tiuran, jos hän todella piti loikkausaikeita kiusallisena? Vai pitikö sittenkään, mistä tämänkään tietää! Emmehän me tiedä itse asiassa sitäkään, kumpi tapaamista ehdotti - jollei Arto Merisalo - Tiura vai Vanhanen! Tästä on vain Vanhasen sana, ja sitä paitsi esimerkiksi Hesarin uutisessa (hs.fi) ei edes mainita "suoraan" sitä, kumpi osapuoli tapaamista oli ehdottanut.

17. Olettakaamme kuitenkin, että tapaamista ehdotti Marja Tiura, sillä juuri hän kävi hirmuisen kuumana ministeriasiassa. Miten hän mahtoi ajatella Matti Vanhasen suhtautuvan asiaan? Ajatteliko Tiura, että Vanhanen lupaisi hänelle ilomielin keskustalle kuuluvan ministerinpaikan hallituksessa? Mikä sai Tiuran näin pontevaan yritykseen? Okei, tiedämme, että ministeriys oli Tiuralle poliittisesti elämän ja kuoleman kysymys. Ehkä hän muisti Tanja Karpelan, joka pääsi kepun listoilta hallitukseen suunnilleen samansuuruisen äänimäärän edellisissä vaaleissa 2003 saatuaan. Ehkä hän muisteli myös sitä, miten Tanja oli kertonut julkisuudessa Matti Vanhasen auttaneen häntä poliittisella urallaan "kaikin tavoin." Auttaisiko Matti nyt häntä, Tiuraa?

18. Kenties Tiuran mielissä pyörivät myös julkisuudessa olleet tiedot siitä, miten Matti Vanhanen oli tavattu joskus vuosia aiemmin hiippailemasta keskellä yötä Tanja Karpelan hotellihuoneesta omaan huoneeseensa. Huhtikuussa 2007 lehdissä oli myös paljon juttuja Matti Vanhasen seurustelusta kansanedustaja Merikukka Forsiuksen kanssa; Vanhasen ja Forsiuksen väitetty "romanssi" oli tuolloin juuri kuumimmillaan. Sodassa ja politiikassa ovat kaikki keinot sallittuja - eikös näin ole joskus sanottu?

19. Me emme lopulta tiedä, puhuuko Vanhanen nyt varmasti totta kertoessaan, ettei hän tavannutkaan Tiuraa, vaan Tiura peruutti tapaamisen. (Tiura oli siis tässä suhteessa eli tapaamisen peruuttamisessa Vanhasta fiksumpi. MIksi Tiura peruutti tapaamisen, saiko hän lobbaajaltaan tiedon, että "ei kannata?") Kun totuutta on jälleen - ties kuinka monennen kerran - pääministerin toimesta annosteltu julkisuuteen tipoittain, voidaan jälkiselittelyjen paikkansa pitävyyttä tässäkin tapauksessa epäillä. - Kukas se muutama vuosi sitten sanoikaan: "tapasimme Ikeassa"?

20. Tapasivatko Vanhanen ja Tiura huhtikuussa 2007 sittenkin loikkausaikeiden merkeissä? Tämän tietävät vain Vanhanen ja Tiura, kenties myös Arto Merisalo.

241. Pekka Hallberg -case: Helsingin Sanomat hurskastelee ja puolustelee Hallbergin menettelyä

Pekka Hallbergin ikioma "oikeusvaltiotalo" - natiseeko se nyt liitoksissaan?

1. Helsingin Sanomien tämänpäiväinen pääkirjoitus on varustettu otsikolla "KHO:n presidentti vaarallisella tiellä." Kirjoituksessa viitataan lehdessä eilen haastateltujen valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden lausuntoihin. Näissä lausunnoissa KHO:n presidentti Pekka Hallbergia arvosteltiin siitä, että on horjuttanut kahden isoäidin tapauksessa vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on pidettävä erillään.

2. Kuten eilisessä blogissani totesin, HS:ssa haastatellut neljä valtiosääntöoppinutta näyttivät heränneen talvihorroksestaan ja rohkenivat vihdoin puuttua Hallbergin menettelyyn lähettää poliisille käännytysasiassa paimenkirje, jossa hän sanoi, että "tuomioistuimen kannalta" olisi suotavaa, ettei käännytyspäätösten täytäntöönpanoa kiirehdittäisi. Tähän kritiikkiin mainitut asiantuntijat uskaltautuivat sen jälkeen, kun allekirjoittanut oli ensin bloginsa neljässä eri kirjoituksessa arvostellut Hallbergia samoin kuin kirjeen perusteella päätösten täytäntöönpanon viivästyttämisestä päättänyttä poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. - No, parempi sentään myöhään kuin ei milloinkaan, arvoisat valtiosääntöoppineet!

3. Tänään HS yrittää selitellä Hallbergin menettelyä ja sen tarkoitusperiä parhain päin, sillä pääkirjoituksessa pulpahtelevat pintaan sellaiset asiat kuin "lakia ollaan pian muuttamassa", "oikeudenmukaisuuden näkökulma" ja "inhimilliset tarkoitusperät." Näitä arvellaan Hallbergin tarkoitusperiksi, vaikka Hallberg itse ei ole lausunut asiasta halaistua sanaa! Onko lehti siis "epävirallisesti" jututtanut Hallbergia? Mikä on Hallbergin poliisille lähettämän kirjeen koko sisältö?

4. Kyseinen puolustelu on lähinnä huvittavaa, mutta ymmärrettävää sikäli, että HS on aiemmassa asia koskeneessa pääkirjoituksessaan asettunut selkeästi puoltamaan Hallbergia menettelyä, josta se nyt yrittää asiantuntijoiden lausunnot saatuaan vaivihkaa sanoutua irti.

5. Pääkirjoituksessaan 26.3.2010 Helsingin Sanomilla oli toisenlainen ääni kellossa, kun se julisti jo otsikossaan, että "Isoäidit saavat nyt oikeutta." Mitään päätöksiä ei ollut kuitenkaan tehty eikä mihinkään konkreettisiin lain muuttamista tarkoittaviin toimenpiteisiin ryhdytty - ei ole tiettävästi vieläkään ryhdytty - sen jälkeen, kun KHO oli 8.3.2010 päättänyt selvin äänestysnumeroin (7-1), että myös 64-vuotias egyptiläismummo, joka oli tullut maahan turistiviisumilla 2007, on käännytettävä maasta, koska hänelle ei voida lain mukaan myöntää oleskelulupaa.

6. Helsingin Sanomat näyttää 26.3. pääkirjoituksessaan suorastaan riemuitsevan siitä, että KHO:n sanotut "karkotuspäätökset" - kyse ei ollut tietenkään mistään karkotuksesta - olivat alkaneet "murentua." Helsingin Sanomat asettui siis selväsanaisesti tukeman käsitystä, jonka mukaan demokraattisessa ja valtiovallan kolmijakoon perustuvassa yhteiskunnassa tuomiovaltaa ei tarvitse kunnioittaa, vaan tuomioistuimien yksittäisten päätösten lainvoimaa saadaan noin vain ryhtyä murentamaan lainsäätäjän, hallituksen, poliisin ja päätöksentekoon osallistuneen yksittäisen tuomarin toimenpiteillä. HS mainitsee erikseen murentamisasiassa kunnostautuneen KHO:n presidentin toteamalla, että hän oli äänestänyt vanhusten oleskeluluvan puolesta. Lehdellä oli varmaan jo tuolloin tiedossa, että Hallberg oli ryhtynyt poikkeuksellisiin toimiin, joilla KHO:n päätös egyptiläismummon asiassa todella myös murentuisi eli sitä ei pantaisi täytäntöön asianmukaisella tavalla.

7. HS:n tämänpäiväisen pääkirjoituksen otsikko antaa odottaa, että kirjoituksessa suomittaisiin Hallbergia (ansaitusti) kovin sanoin. Mutta mitä vielä! Nyt kun yleinen mielipide on kääntynyt Hallbergin ja Paateron toimia vastaan, lehti ei ole tietenkään voinut olla kokonaan "nuhtelematta" Hallbergia. Tämä on kuitenkin tehty Hallbergin arveluttavan menettelyn periaatteellinen vakavuus huomioon ottaen silotellen ja lyhyesti.

8. Pääkirjoitus toteaa lakonisesti, että "KHO:n presidenttinä Hallberg kuitenkin ylitti tärkeän roolijaon." Lehti jatkaa: "Kirjeellä pyrittiin ensinnäkin vaikuttamaan siihen, että lainvoimaisen oikeuden päätöstä ei pantaisi toimeen. Lisäksi kirje herättää kysymyksen korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden asemasta. Onko niin, että kaikki korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit voivat kyllä vuorollaan osallistua päätöksentekoon mutta oikeuden presidentti päättää, mitkä päätökset pannaan toimeen? Hallberg astui vaaralliselle tielle."

9. Oleellista olisi ollut sanoa, että oikeusvaltiossa tuomioistuimien tuomareilla ei ole toimivaltuutta tai oikeutta puuttua yksittäisten lainvoimaisten tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanoon. Hallbergin menettely oli sanalla sanoen laitonta, sille ei löydy laista tukea. Toiseksi lehden olisi pitänyt sanoa, että ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin menettely yrittää estää tai ainakin viivyttää lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoa murentaa perustuslaissa turvattua valtiovallan kolmijakoa ja horjuttaa vakavasti ihmisten luottamusta tuomioistuimien riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen. Monissa lukijaviesteissä on todettu, että Hallbergin toiminta on romuttanut tuomioistuimien (siis myös muiden kuin KHO:n) kansalaisten keskuudessa nauttiman arvostuksen ja uskon suomalaiseen oikeusjärjestykseen.

10. Kolmanneksi kirjoituksessa olisi pitänyt todeta, että Pekka Hallbergin toiminta on erityisen härskiä ja piittaamatonta siksi, että hän oli itse osallistunut egyptiläismummon asiaa koskevaan päätöksentekoon ja jäänyt siinä selkeään vähemmistöön kaikkien muiden tuomareiden ollessa isoäidin käännyttämisen kannalla. Pekka Hallbergilla ei ole ollut KHO:n presidenttinä toimivaltuuksia kävellä jälikäteen kollegojensa lainvoimaisen tuomion yli, sillä Hallberg on itsekin allekirjoittanut KHO:n päätöksen, jonka loppukaneetti kuuluu: Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot. Neljänneksi pääkirjoituksessa olisi voitu ottaa esiin kysymys siitä, millaisen skisman Hallbergin laiton menettely tulee todennäköisesti aiheuttamaan KHO:n ja erityisesti sen jäsenistön sisällä. Onko Hallbergilla enää kollegojensa luottamusta?

11. Pekka Hallberg on jo vuosikausia pitänyt itse asiassa yhtä ja samaa juhlapuhetta eri tilaisuuksissa. Hän puhuu aina lämpimästi ja isäntämiehen elkein oikeusvaltiosta ja "oikeusvaltiotalon" rakentamisesta. Katso esimerkiksi blogiani 14.5.2009: http://jyrkivirolainen.blogspot.com/search/label/oikeusvaltio; "Oikeusvaltiota remontoimassa." Hallbergin oikeusvaltiotalossa on neljä nurkkaa: 1) vallankäytön laillisuus, 2) vallanjaon tasapaino, 3) ihmisten perusoikeudet ja 4) järjestelmän toimivuus. Hallbergin mukaan tärkeintä on juuri koko systeemin toimivuus; demokratian Hallberg on jostakin syystä ohittanut. (Pääministeri Matti Vanhanen tuntuu olevan samalla kannalla, sillä Kiinaan vuonna 2009 tekemältään valtiovierailulta palattuaan Vanhanen ihasteli juuri kiinalaisen järjestelmän "toimivuutta." - No, onhan myös kiinalaisen oikeuslaitoksen toimivuus hyvin tunnettu, mutta samalla hyvin kauhisteltu asia).

12. Miten on, onko Hallbergin rakentelema oikeusvaltiotalo vain kulissi, jonka sisälle kätkeytyy arveluttavaa toimintaa sekä vallankäytön laillisuuden ja vallanjaon tasapainon kannalta tarkasteltuna? Huojuuko Hallbergin oma oikeusvaltiotalo tai natiseeko se liitoksissaan? Vai onko niin, että "toiminnan miehenä" Hallberg haluaa muutkin tahot toimimaan mielensä mukaan ja häärii muuttelemassa lakeja, vaikka se onkin vastoin vallanjaon tasapainoa? Käännytyspäätösten osalta Hallberg sitä vastoin tuntuu suosivan lähinnä toimimattomuuden periaatetta.

13. Hallberg on puuttunut paitsi hänelle kulumattoman toimenpanovallan käyttämiseen eli poliisin ohjeistamiseen, myös lainsäädäntövaltaan. Tähän puoleen HS:n pääkirjoituksessa ei lainkaan puututa. Hallberg on nimittäin ilmoittanut antavansa tukensa ministeri Astrid Thorsin kaavailemalle ulkomaalaislain muutokselle siten, että asianomainen uusi säännös vastaisi hänen äänestyslausumaansa. Kun kyse on hyvin herkästä asiasta ja vaikeasta lainsäädäntöasiasta ja koskee lain tulkintaa, mistä on juuri saatu KHO:n lainvoimainen päätös, jonka tekemisessä Hallberg itse on jäänyt selkeään vähemmistön, ei Hallbergin olisi pitänyt järkevästi toimiessaan puuttua poliitikkojen ja maan hallituksen sekä eduskunnan yksin päätettävissä olevaan lainmuutosasiaan. Tämäkin on selvä moka Hallbergilta.

14. KHO:n pitäisi minusta tässä tilanteessa ja näissä olosuhteissa pysytellä mahdollisimman kaukana Thorsin aloitteesta ja lainvalmisteluun liittyvistä toimista. Näin tulisi tehdä, mikäli Pekka Hallberg ja KHO aikovat säilyttää edes ne uskottavuuden rippeet, jotka sillä toivottavasti tämän jupakan jälkeen vielä ovat olemassa. Nähtäväksi jää, ymmärtääkö Pekka Hallberg tämän. Pahalta näyttää, sillä Hallberg on jo ehtinyt 24.3. pitää yhteisen neuvonpidon lainmuuttamisesta ministeri Thorsin kanssa, tapaamisesta on julkaistu oikein yhteinen ja virallinen tiedote.

15. Helsingin Sanomissa puolustellaan myös presidentti Tarja Halosta ja ministeri Astria Thorsia, jotka ovat arvostelleet joko suoraan (Thors) tai epäsuorasti (Halonen) KHO:n mainittuja käännytyspäätöksiä. Halonen ja Thors ovat kiistatta puuttuneet tuomioistuimen yksittäisiin lainvoimaisiin päätöksiin, ei siitä mihinkään pääse. Tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta tämä on ongelmallista ja arveluttavaa, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka on vuonna 2008 linjannut oikeusministeri Johannes Koskisen tapauksessa. Tein aikanaan Johannes Koskisen useista yksittäisiä tuomioistuinten ratkaisuja arvostelevista lausunnoista kantelun Jonkalle. Oikeuskansleri pohti asiaa peräti 2,5 vuotta, mutta rohkeni vihdoin ilmoittaa em. kantansa. Myöhemmin Suomen valtio joutui hovioikeuden tuomion mukaisesti maksamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta Johannes Koskisen yhden haastattelulausunnon johdosta, jonka osalta Koskisen katsottiin menetelleen virassaan syyttömyysolettaman vastaisesti ja aiheuttaneen Rusille henkistä kärsimystä.

16. Yhteiskunnallisen keskustelun käyminen yleensä tuomioistuimien ratkaisuista on asia erikseen, mutta sitä pitäisi osata käydä niin, ettei poliitikkojen ja presidenttien lausunnoista paistaisi läpi selkeä halu suomia yksittäisten ratkaisujen oikeellisuutta. Tämä mielikuva vältettäisiin, jos poliitikot ja presidentit malttaisivat antaa ajan kulua, eivätkä ryntäisi heti tilaisuuden tullen julkisuuteen kertomaan, että nyt tuo ja tuo päätös ei vastaakaan minun oikeustajuani! Ei tällainen äkkiväärä ja kiivastempoinen ulostulo ole mitään rationaalista yhteiskunnallista keskustelua, vaan kyllä ihmiset pitävät sitä selvänä kannanottona ao. yksittäisessä tapauksessa. - Niin on, jos siltä näyttää, sanoin eräs aikaisempi tasavallan presidentti.

17. Hesarin uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen on eilen pääkirjoituksessaan "Mies vaihtuu, linja pysyy " kertonut lehtensä tulevan periaatelinjan suuntaviivat. Kaikkea kaunista ja hyvää on - tietysti - luvassa. Yhdessä kappaleessa Pentikäinen kertoo luetelleensa peräti 12 adjektiivia, kun häneltä on kysytty, minkälaista lehteä hän haluaa tehdä:

- rohkea, luotettava, nöyrä, vastuullinen utelias, avarakatseinen, läheinen, hyväntuulinen, innostunut, asiansa tunteva, ennakkoluuloton, kriittinen ja vuorovaikutukseen altis.

Pentikäinen julistaa, että lehti pyrkii "totuuteen ja objektiivisuuteen", mutta tunnustaa, ettei niiden täydellinen saavuttaminen ole mahdollista. "Sama asia näyttää erilaiselta eri näkökulmista, ja tämä on vain hyväksyttävä," sanoo Pentikäinen. - Nuoruudessaan Pentikäinen muuten oli kova Paavo Väyrysen tukimies. Saa nähdä, jatkuuko tämä linja Hesarissa, kun Väyrynen ja kumppanit kisaavat keskustan puheenjohtajuudesta.

18. Niinpä, sama asia näyttää erilaiselta eri näkökulmista käsin. Pekka Hallberg -case näyttää minusta melko erilaiselta kuin se siloteltu kuva, joka siitä on HS:n tämänpäiväisessä pääkirjoituksessa annettu.

236. Isoäitien oleskelulupa-asia

No, mutta! Maahanmuuttoviranomainenko se siinä on isoäidin kimpussa...

Neljäs valtiomahti (=Helsingin Sanomat), maan hallitus ja tasavallan presidentti kävelivät riippumattoman ylimmän hallintotuomioistuimen eli KHO:n ja sen päätöksen ja perustuslain yli. KHO:ssa yksin vähemmistöön jäänyt presidentti Pekka Hallberg tukee hallitusta ulkomaalaislain muuttamiseksi vastaamaan omaa eriävää mielipidettään ja avustaa poliisia KHO:n päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämiseksi

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) ratkaisi 8.3. kahden iäkkään ulkomaalaisen naisen oleskelulupaa koskevat valituslupahakemukset. KHO pysytti Helsingin hallinto-oikeuden asiassa antamat päätökset. Ratkaisujen lopputuloksena kumpikaan isoäiti ei saa oleskelulupaa Suomesta. Aiemmin jo Maahanmuuttovirasto oli hylännyt kummankin isoäidin oleskelulupahakemuksen.

2. Venäläinen, vuonna 1928 syntynyt Irina Antonova oli hakenut muutosta hallinto-oikeuden oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevaan, syyskuussa 2009 annettuun kielteiseen päätökseen. KHO epäsi Antonovan valituslupahakemuksen, joten hallinto-oikeuden päätös jäi voimaan.

3. Egyptiläisen, vuonna 1945 syntyneen Evelin Fadailin tapausta pidettiin jostakin syystä KHO:ssa epäselvempänä kuin Antonovan tapausta. KHO nimittäin myönsi hänelle valitusluvan painavan syyn perusteella ja tutki asian kahdeksan tuomarin kokoonpanossa; normaalisti asiat ratkaistaan KHO:n viisijäsenisessä jaostossa. Fadailin valitus oleskeluluvasta ja käännyttämisestä hylättiin äänestyksen jälkeen numeroin 6-1-1.

4. KHO:n enemmistön mukaan asiassa ei ollut osoitettu, ettei Fadailin voisi saada sairauksiinsa hoitoa kotimaassaan tai että hän olisi sairautensa tai muun syyn vuoksi täysin riippuvainen Suomessa asuvista omaisistaan. Päätöksen mukaan Fadailin hoito voidaan järjestää hänen kotimaassaan. Hänellä on mahdollisuus vierailla Suomessa samoin kuin hänen lapsillaan ja heidän perheenjäsenillään Egyptissä, todetaan KHO:n päätöksen perusteluissa.

5. "Jatkuvan oleskeluluvan epääminen ei ole Fadailin terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muutoinkaan yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi ilmeisen kohtuutonta, KHO:n kuusi hallintoneuvosta totesivat perusteluissaan. "Tähän asiaan verrattavissa ja olosuhteiltaan vaikeammissakin tapauksissa ei ole katsottu voitavan myöntää jatkuvaa oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä," sanotaan perusteluissa. - KHO:n enemmistö viittaa siten perustuslaissa säädettyyn yhdenvertaisuuden periaatteeseen: samanlaiset tapaukset on ratkaistava tuomioistuimessa samalla tavalla.

6. Toinen eri mieltä olleista kahdesta jäsenistä olisi kumonnut ja palauttanut Fadailin käännyttämistä koskevan asian Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Äänestyksen tuloksen johdota velvollisena lausumaan pääasiasta kyseinen jäsen hylkäsi enemmistön tavoin Faidailin valituksen. Siis kahdeksasta jäsenestä seitsemän pysytti hallinto-oikeuden kielteisen päätöksen, johon myös Maahanmuuttovirasto oli omassa ratkaisussaan päätynyt.

7. Toisen eriävän mielipiteen päätökseen jättäneen jäsen nimi on "paljastunut" tai oikeastaan paljastettu median toimesta; KHO:n enemmistöön kuuluneiden jäsenten nimiä ei sen sijaan ole julkisuudessa kerrottu. Hän on KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Hän myönsi "kokonaisarvion perusteella" Evelin Fadailille oleskeluluvan "yksilöllisten inhimillisten syiden vuoksi." Hallbergin mukaan F:n terveydentilan on osoitettu heikoksi ja jatkuvasti huononevaksi, hänen tukiverkkonsa on Suomessa ja siteet painottuneet enemmän Suomeen kuin Egyptiin. Lisäksi maiden välinen etäisyys on omiaan vaikeuttamaan yhteydenpitoa lähiomaisten kanssa. - Pekka Hallbergin toimintaa ko. asiassa olen kommentoinut blogissa 234/ 25.3.

8. Kohta KHO:n päätöksen jälkeen mediassa, hallituksessa ja maan poliittisessa johdossa alkoi edelleen jatkuva vyörytys, jonka tarkoituksena on mitätöidä ylimmän tuomioistuimen lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen päätös. Presidentti Halonen on arvostellut käännytyspäätöstä voimakkaasti ja sanonut sen sotivan hänen oikeustajuaan vastaan. Halonen käytti oman puheenvuoron pari päivää sen jälkeen, kun professori Martti Koskenniemi oli kritisoinut Helsingin Sanomissa KHO:n käännytyspäätöksiä. Jo ennen Halosen puheenvuoroa maahanmuuttoministeri Astrid Thors oli ehtinyt suorastaan moittia KHO:n päätöksiä sanoen, että KHO olisi voinut päätyä asiassa toisenlaisiin ratkaisuihin.

9. Thors vetosi presidentti Halosen ja KHO:n Pekka Hallbergin eriävään mielipiteeseen ja toitotti julkisuuteen, että nyt isoäidin oleskeluluvan myöntämiselle - Koskenniemi, Thors ja Halonen puhuvat jostakin syystä vain egyptiläisen mummon tapauksesta - on olemassa "kahden presidentin tuki." Jokseenkin populistinen puheenvuoro Thorsilta, ei voi muuta sanoa, kun KHO:n selkeä enemmistö (7-1) oli päätöksessään toisella kannalla. Thors ilmoitti kutsuvansa eduskuntaryhmät koolle erityiseen "isoäitiseminaariin", jossa on tarkoitus päättää ulkomaalaislain muuttamisesta niin, että egyptiläismummolle voidaan myöntää oleskelulupa.

10. Pääministeri Matti Vanhanen meni - kuinkas muuten - lupaamaan tukensa lain muutokselle, jotta käännytyspäätöksen saaneet isoäidit saisivat "toisen tilaisuuden." Taustalla kulisseissa häärii KHO:n Pekka Hallberg, johon kaikki tuntuvat vetoavan. Räikeä on myös tapa, jolla ylipoliisipäällikkö Mikko Paatero muutti yhdessä päivässä käännytyspäätöksen toimeenpanoasiaa koskevan mielipiteensä ja kertoi toissa päivänä - saatuaan Pekka Hallbergilta oikein kirjallisen lausunnon (!) - että käännytyspäätöksiä voidaan "viivystyttää;" tämä on aivan uusi termi, joka lienee syntynyt Pekka Hallbergin "luovan ajattelun" tuloksena. Pekka Hallberg on muuten julkisuudessa "iäkkääksi" tai vanhukseksi luonnehdittua Evelin Faidailia vuoden vanhempi.

11. Matti Vanhasen lausunnosta ilmenee, että lain muuttamista koskevan hankkeen tarkoituksena on yksinomaan KHO:n lainvoimaisen ja täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun mitätöinti. Hallituksen ja lainsäätäjän, joita KHO:n päätöksenteossa yksin vähemmistöön jäänyt jäänyt Pekka Hallberg uskollisesti avustaa, aikovat säätää lainmuutoksen, jolla valtaapitävien ja heitä tukevien poliitikkojen mielestä tuomioistuimen väärän mutta lainvoimaisen päätöksen vaikutukset voitaisiin mitätöidä. Minusta näin toimittaessa rikotaan räikeästi oikeusvaltion kaikkein keskeisintä periaatetta eli tuomioistuimien riippumattomuutta vastaan. Lainvoimaisen tuomion vaikutukset halutaan mitätöidä ja pakottaa tuomioistuimet uusintakäsittelyyn, jossa niiden edellytetään muuttavan päätöstään, vaikka lain sanamuotoa tai ideaa ei juurikaan voitaisi muuttaa.

12. Viittaan Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen lausuntoon HS:ssa 26.3.:

- Lainsäätäjän ei pitäisi mennä kumoamaan yksittäistä tuomioistuimen ratkaisua muutamalla lakia. Se ei vastaa vallanjako-opin ajatusta tuomioistuimen ja lainsäätäjän roolista.

Professori Viljasen mukaan lainsäätäjän tehtävänä on muuttaa lakia, jos tuomioistuimien ratkaisut ilmentävät yleistä epäkohtaa lainsäädännössä. Mutta kuten Maahanmuuttoviraston johtaja Olli Koskipirtti kertoi A-talkissa 25.3., Suomi on käännyttänyt vakiintuneen käytännön mukaisesti paljon sairaampiakin ja vielä vaikeammissa oloissa ulkomailla asuvia mummoja. Miksi näitä muita kymmeniin lainvoimaisiin päätöksiin perustuvia käännytyspäätöksiä ei ole pidetty yleisenä epäkohtana? On selvää, että egyptiläisen ja venäläisen mummon tapauksessa ei ole kyse mistään sellaisesta yleisestä epäkohdasta, joka edellyttäisi lainmuutoksen ja muutoksen jopa erittäin kiireellisessä aikataulussa, kuten pääministeri on ajattelemattomuuttaan mennyt lupaamaan.

13. Superkiireelliseksi julistettu lainsäädäntöhanke on erityisen räikeä temppu siksi, että jo voimassa olevaan ulkomaalaislakiin sisältyvät selkeät säännökset asiasta, jonka osalta lakia on tarkoitus muuttaa, eli säännökset oleskeluluvan myöntämisestä "yksilöllisestä inhimillisestä syystä" (52 §). Maahanmuuttovirasto, hallinto-oikeus ja KHO ovat jo kertaalleen tutkineet oleskeluluvan myöntämisen edellytykset inhimillisten syiden perusteella, mutta päättyneet pohdinnassa kielteiseen tulokseen. Nyt egyptiläismummoa koskeva ratkaisu aiotaan kumota vain siksi, että asian ratkaisemiseen eri portaissa osallistuneista reilusta kymmenestä juristista yhdellä oli inhimillisten syiden tulkinnasta toisenlainen tulkinta ja koska tasavallan presidentti viestitti, että enemmistön päätös on hänen oikeustajunsa vastainen. Käsittämätöntä, mutta Suomessahan kaikki on mahdollista! "Kaksi presidenttiä" eli tasavallan presidentti ja hänen uskollinen isäntärenkinsä Pekka voivat parilla haastattelulausunnollaan käytännöllisesti katsoen mitätöidä riippumattoman tuomioistuimen lainvoimaisen tuomion.

14. Kokemussääntö "kaiken takana on nainen," näyttää siis pitävän tässäkin yhteydessä kutinsa, en tarkoita naisilla nyt näitä ulkomaalaismummoja. Mutta kaiken takana on usein myös media, tarkemmin sanottuna Helsingin Sanomat. Hesarissa julkaistiin eilen pääkirjoitus otsikolla "Isoäidit saivat vihdoin oikeutta." Lehti väittää, että "vanhuksia uhkasi kotimaassaan eläminen yksin vailla lähiomaisten tukea." Kuitenkin KHO:n päätöksen perusteluista saa aivan toisenlaisen käsityksen. Tietääkö HS siis asiat tuomioistuimia paremmin?

15. Tämän jälkeen HS:n pääkirjoituksessa pannaan riemastuneena merkille, että "korkeimman oikeusasteen antama vanhusten karkotuspäätös (JV: kyseessä on käännytyspäätös, ei karkotuspäätös) alkoi kuitenkin murentua." Lehti jatkaa:

- Päätöstä arvosteltiin kansalaiskeskustelussa, mutta eri mieltä päätöksestä ilmoitti olevansa myös muun muassa tasavallan presidentti. Samoin paljastui, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentti oli äänestänyt vanhusten oleskeluluvan puolesta (JV: Pekka Hallberg osallistui vain egyptiläismummon tapauksen ratkaisemiseen). Vihdoin hallituksen piirissä päätettiin tehdä oikea teko (JV: ?) ja pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti, että ulkomaalain harkintavaltaa lisätään (JV: lainmuutoksesta päättää eduskunta, ei pääministeri).

16. HS:n pääkirjoitus on yksipuolisuudessaan karmaisevaa luettavaa. Siinä ohitetaan kokonaan oikeusvaltion perusperiaatteet, eli muun muassa tuomioistuimen riippumattomuus ja sen kunnioittamisen periaate, samoin lainvoimaisten tuomioiden noudattaminen. Pääkirjoituksessa ei puhuta mitään myöskään siitä, että oikeusvaltiossa tasavallan presidentti, maan hallitus tai eduskunta eivät voi säätää lakia, jolla mitätöidään riippumattoman tuomioistuimen yksittäisessä oikeusjutussa antaman päätöksen oikeusvaikutukset ja estetään päätöksen laillinen täytäntöönpano. Myös yhdenvertaisuusperiaatteen kunnioittaminen ohitetaan pääkirjoituksessa tyystin; kuten KHO:n päätöksessä todetaan, Suomesta on lakiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuen "karkotettu" vielä huonommassakin olosuhteissa eläviä mummoja ja vaareja, koska laillisia edellytyksiä oleskeluluvan myöntämiseen ei ole ollut.

17. Muistuu mieleen, miten Helsingin Sanomat myös erässä toisessa suurta julkisuutta herättäneessä oikeusjutussa asettui pääkirjoituksessaan selvin sanoin kannattamaan laittomuutta. Tarkoitan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja niin sanottujen parkkiyhtiöiden oikeutta antaa valvontamaksuja yksityisille alueille väärin pysäköinneille autoilijoille. Helsingin Sanomat oli varustanut ko. tapauksessa pääkirjoituksensa raflaavalla otsikolla "Hämärän parkkisakotuksen loputtava" (21.12.2008). Kirjoituksessa vihjailtiin parkkiyhtiöiden toiminnan voivan olevan jopa rikollista tai ainakin yleisöä harhaanjohtavaa. Pääkirjoitus ennusti, että KKO ei tule myöntämään ParkComille valituslupaa. Mutta kuten nyt tiedämme, parkkisakkoasiassa kävi aivan toisin kuin kiihkoileva HS oli ennustanut: KKO myönsi ParkComille valitusluvan ja katsoi päätöksessään (KKO 2010:22), että yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole mitään "hämärää sakotusta" vaan täysin laillista toimintaa, eikä valvontamaksun määräämisessä ole kyse väitetystä virkavallan anastamisesta tai rangaistuksenluontoisten maksujen määräämisestä. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei loppunut, mutta HS vaikutti kirjoituksellaan ehkä ratkaisevasti siihen, että parkkiyhtiöt joutuivat keskeyttämään yli vuoden ajaksi täysin laillisen toimintansa, josta niille aiheutui suurta taloudellista tappiota. Tähänkö HS:n pääkirjoituksella ("Hämärän parkkisakotuksen loputtava") tähdättiin?

18. Mistä näitä outoja pääkirjoituksia ja pääkirjoitustoimittajia oikein tulee? Helsingin Sanomien levikki on ollut viime aikoina laskussa, joten jollakin konstilla lehden ilmeisesti pitää yrittää hankkia uusia lukijoita ja "kannattajia." Parkkisakkoasiassa lehti näytti nuoleskelevan pääkaupunkiseudun autoilijoiden ohella parkkiaktivisteja ja parkkiyhtiöiden työntekijöiden toimintaa pysäköintialueilla häirinneitä parkkihuligaaneja. Isoäitien oleskelulupa-asiassa lehti ilmeisesti laskeskelee, että enemmistö suomalaisista on niin "hellytettävissä," että laillisuutta voidaan taas kerran potkaista levikin nostamistarkoituksessa kunnolla päähän.

19. HS:n pääkirjoitus isoäitien tapauksessa on kuitenkin herättänyt lehden lukijoissa vahvoja vastareaktioita kommenttien muodossa. Niihin voi tutustua hs.fi:n pääkirjoituksia koskevalla keskustelusivustolla. Muutama poiminta kommenteista (yhteensä nyt n. 160):

- Mieletöntä Hesarilta, oikeus ei toteutunut, RKP-läinen eliitti näyttä kyntensä, KHO:n päätöksen yli voi kävellä mennen tulleen, poliisikin on kontallaan poliitikkojen edessä, eduskunnalta odotetaan ryhtiä;

- Päätös kannustaa lain rikkomiseen ja maahantulijoita kiristämään viranomaisia säälipisteitä keräämällä, toimintatapa osoittaa, että maan lakia on turha noudattaa, laki tehdään tulijoiden tarpeen mukaan, se on tämän viesti maailmalle;

- Pääkirjoitustoimittajalla on heikot tiedot laista ja oikeudesta, KHO:n päätöksen tosiasiallinen mitätöinti on isku oikeusvaltio-periaatteen ytimeen, halvalle poliittiselle suosion kalastukselle uhrataan oikeusjärjestelmämme uskottavuus, isoäitien tapauksessa poliitikot riistivät oikeuslaitokselta ylimmän tuomiovallan;

- KHO:n ratkaisu on lainvoimainen päätös, josta ei ole valitusoikeutta, mutta jonka yli poliisijohtaja Paatero käveli mennen tulleen, miltähän päätöksen tehneistä tuomareista tuntuu, voidaanko enää luottaa oikeuksien ja tuomareiden päätöksiin;

- Pääkirjoituksessa kirjoitettiin karkottamisesta, kun kyse on käännyttämisestä, tarkoitushakuistako, karkotettavalla on ollut oleskelupa Suomessa, käännytettävällä ei;

- Onpa outoa otsikointia ("Isoäidit saivat vihdoin oikeutta") HS:n päätoimittajalta ja yhtä oudolta kuulostaa koko pääkirjoituskin, päätoimittaja ei näytä ymmärtävän, että tässä tapauksessa oikeus ei todellakaan voittanut vaan mielivalta, selkeä signaali kantasuomalaisille on se, että laista ei tarvitse välittää, koska pianhan joku laki muuttuu kuitenkin, samalla avattiin Suomen ovet kaikille ulkomaalaisille inhimillisyyteen vedoten, laista tai KHO:n päätöksistä viis, samalla meni jo heikoilla ollut luottamus oikeuslaitokseen, presidenttiin ja poliisiin

Kaikissa kommenteissa ihmetellään HS:n pääkirjoitusta, KHO:n lainvoimaisen päätöksen yli kävelemistä sekä poliitikkojen ja poliisin toimintaa.

Kyllä kansa sentään näyttää tietävän ja ymmärtävän!

20. Jossakin HS:n kommentissa ilmoitettiin, että kirjoittaja on kannellut Pekka Hallbergin ja Mikko Paateron menettelystä oikeuskanslerille. Selvyyden vuoksi lienee syytä todeta, että allekirjoittaneella ei ole mitään tekemistä mainitun kantelun kanssa. On toki hyvä, että tätäkin konstia yritetään. Mutta kuten käytännöstä hyvin tiedämme, oikeuskanslerilta tai oikeusasiamieheltä ole odotettavissa minkäänlaista tukea tai kannanottoa tällaisissa tapauksissa. Mitä räikeämmin valtaapitävät rikkovat perustuslain tai lain henkeä ja kirjainta, sitä hiljaisempina ylimmät laillisuusvalvojamme yleensä pysyttelevät omissa pilttuissaan. Tämä on maan tapa: ei korppi korppi silmää noki.

(Yllä Gustave Dorén piirroskuva Charles Perrault' n kirjasta Punahilkka)