Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berliini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berliini. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2009

139. Hier Berlin

Keihäsfinalistit esittelyssä
Keihäänheiton voittaja Andreas Thorkildsen lähdössä heittoonsa


Kisat pähkinänkuoressa....kuva Berliinin Erotik-Museumin aulasta. Muihin museoihin tutustumiseen aika ei tällä(kään) kertaa riittänyt.

Eipä todellakaan mennyt Suomen keihäsmiehillä putkeen!

Eikä mennyt meidän kolmen hegen katsojadelegaatiollakaan, sen puoleen. Alku näytti lupaavalta, livahdimme taas totuttuun tapaan keihäänheittopaikan taakse ykkösriville, jonne ei ole myyty lainkaan lippuja, sillä se on tarkoitettu kuvaajille ja urheilijoiden valmentajille.

Istuimme paikoillamme - muuten meidän porukan paras keihästulos on USA:ssa jo pitkään eli yli 40 vuotta asustaneen erään Riihimäen Kiskoa, kuten minäkin, aikoinaan edustaneen Rauli U:n vuonna 1971 USA:ssa heittämät 76 metriä ja risat - ja pääsimme jopa keihäänheiton kaikkien aikojen ylivoimaisen ykkösen, Tsekin Jan Zelesnyn viereen, jossa seurasimme kaksi ensimmäistä kierrosta.

Eihän meillä - tietenkään - tälläkään kertaa ollut lippuja koko kyseiseen katsomoon eiliseksi päiväksi. Sitten kuvaajia alkoi lappaa paikoilleen yhä enemmän ja enemmän ja joku tiukkapipoinen saksalaistoimitsija - nainen tietysti - sai päähänsä alkaa tarkastaa ekariviläisten lippuja, ja meidäthän häädettiin sitten pois sanotuilta paikoilta. Minä pelastauduin n. 10-15 riviä ylemmäksi sanottuun keihäskatsomoon, josta oli todella hyvät näkymät, ja kaksi muuta kaveria pujahti totuttuun tapaan lehdistökatsomoon.

Johtuiko sitten tästä meidän poissaolostamme ykkösriviltä vai mistä, mutta suomalaisten kisa meni niin sanotusti täysin penkin alle. Ainoa, joka piti joten kuten tasonsa, oli Antti Ruuskanen, mutta muut kolme eli Pitkämäki, Wirkkala ja varsinkin Järvenpää suorastaan räpelsivät surkeasti! Mutta hyvin ei käynyt keihäslegenda Zelesneyn valmentamankaan tsekkiheittäjän, sillä myös hän putosi suomalaisten Järvenpään ja Wirkkalan tavoin kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Kaksi muuta tsekkiheittäjää oli pudonnut kisasta jo perjantain karsinnassa.

Kirjoittelen tätä tekstiä n. kello 01.00 maanantaiyönä. Koska olen juonut kisan päättymisen jälkeen muutaman oluen - Berliner Weisse -merkkistä totta kai - en nyt jaksa analysoida suomalaisten surkeita keihäsesityksiä enemmälti.

Joku kommentoija kaipasi näihin "matkakertomuksiin" Mika Waltarin esimerkin innoittamana kertomuksia seksistä ynnä muusta. En haluaisi tuottaa pettymystä, mutta muistaakseni Waltari oli Euroopassa joskus 1920-luvulla matkustellessaan vain vähän yli 20 vuotias. Tuossa iässä jaksaa toki vielä "painaa pitkää päivää," mutta harvemmin enää tässä meikäläisen korkeassa iässä.

Sen verran voin sanoa, että minun korkeasti oppineet ja hirmuisen määrän suurkisoja nähneet matkakumppanini painuivat tänään niin sanotusti pehkuihin jo kello 21 jälkeen, jolloin juhlat Berliinin keskustassa ja erityisesti meidän Ku-Dammin alueellamme vasta kunnolla alkoivat. Kaverit olivat muiden suomalaiskatsojien tavoin tosi pettyneitä, mutta minua taas kisan lopputulos ei hatkauttanut mitenkään. Urheiluhan on - tai sen ainakin pitäisi olla - vain leikkiä! Tiesin, että norski Andreas Thorkildsen on todellinen suurkilpailujen mies: hänellä on kaksi olympiavoittoa (Ateena ja Peking), kaksi EM-mestaruutta ja nyt myös MM-mestaruus; siis ylivoimainen keihäänheton hallitsija Jan Zelesnyn jälkeen. Tero Pitkämäellä on ainoastaan yksi MM-voitto.

Keihään lajivalmentaja sekä Tero Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan henkilökohtainen valmentaja Hannu Kangas miettii HS:n mukaan, voiko hän enää jatkaa lajivalmentajana. Syytä onkin, sillä eihän Kangas ole saanut Pitkämäkeä jo kauan vaivannutta tekniikkaongelmaa kuntoon. Pitkämäen ennätys on vuodelta 2005 ja vuosi vuodelta tulokset ovat vain huonontuneet.

Kovin kaksiselta ei vaikuttanut Hannu Kankaan työskentely Berliinin kilpailujen aikanakaan. Kun sade keskeytti perjantain karsintakisan ja kakkosryhmän heittäjämme Wirkkala ja Ruuskanen tulivat pitämään sadetta katsomon ykkösrivin eteen, tuli Kangas paikalle ja kyseli pojilta pariinkin kertaan, että "mikä siellä nyt on tilanne"? Vastasin tällöin "poikien" puolesta Kankaalle, että tilanne on nyt sellainen, että siellä sataa! Yritin myös "neuvoa" poikia, että jättäisivät molemmat kolmannen kierroksen heittämättä, koska heittopaikka oli sateen liukastuttama ja heidän ensimmäiset heittonsa näyttivät riittävän jatkoon. Mutta vielä mitä; sateen tauottua molemmat "pojat" tulivat repimän myös kolmannen heittonsa eivätkä tietenkään parantaneet tuloksiaan.

Myös kuumeinen Tero Pitkämäki heitti perjantaina täysin turhaan kaikki kolme karsintaheittoan, vaikka oli selvää, että hänen ensimmäinen yli 81 metrin heittonsa riitti tuomaan finaalipaikan. Jäi sellainen tuntu, että suomalisheittäjät satsasivat kaikki energiansa jo karsintaan. Toisin teki tässäkin suhteessa Norjan Andreas Thorkildsen.

Miksi muuten keihäsmiehemme tulivat Berliiniin jo reilu viikko ennen keihäänheiton karsintakilpailua? On selvää, että hotellikuoleman vaara oli tuolloin olemassa. Olisi ollut parempi keskittyä kisaan ja viettää normalielämää kotimaassa ja tulla Berliiniin vaikkapa vasta karsintapäivän aamuna tai edellisenä iltana. Kotimaassa olisi voinut vaikkapa rauhassa kalastella, kävdä lavatansseissa, ottaa muutamia oluita á la Seppo Räty jne. Ja ei olisi ollut mikään mahdottomuus lähteä Suomeen karsinnan jälkeen perjantaina ja palata takaisin kisakaupunkiin sunnuntaiaamuna, sillä finaali alkoi kello 16 jälkeen.

Istuin tunti pari sitten iltaa Ku-Damin varrella sijaitsevan perinteisen Alt Berliner Biersalonin terassilla. Ketään muita suomalaisia ei paikalla näkynyt, vaikka kisakatsomossa oli paljon maanmiehiäni. Sen sijaan norjalaisia oli paljon juhlimassa: samoin saksalaiset ottivat ilon irti - ja laulu raikui!

Tulin taas kerran ihmetelleeksi, miksi suomalaiset eivät ainakaan ulkomailla olessaan osaa, halua tai uskalla "irrotella" ja pitää porukalla hauskaa muuten kuin omissa pienissä piireissään. Kaikki kisan jälkeen näkemäni suomalaiset olivat kuin maansa myyneitä: useilla oli Suomen liput repuissaan ja päät painuksissa ne hölkkäsivät häpeissään metroon ja sen jälkeen ilmeisesti hotelleihinsa pureskelemaan näkkileipää ja juomaan taskulämpimästä kossupullostaan loput. Ja aamulla lento Suomeen tunnelmissa "voihan pentele!"

Jos Suomessa alkaa irrotella ja pitää hauskaa, voi joutua helposti putkaan jopa yksityistilaisuudesta! Tästähän minulla on omakohtaisia kokemuksia parin vuoden takaa, ja siitä on kirjoitettu isoilla otsikoilla iltapäivälehdessä jutussa, jonka faktat eivät kuitenkaan kaikilta osin pitäneet paikkaansa.

Berliini on ollut kiva ja mielenkiintoinen paikka! Ja siistä seksistä sen verran, että kyselin kyllä Potsdamer Platzin kaduilla iltayöstä maleskelevilta ilotytöiltä "tavaran" hintaa ja se oli 100 euroa "hänen" hotellissaan tai 150 euroa minun hotellissani: siihen tämä kaupanhieronta sitten jäikin. Vaihdoin pari päivää sitten hotellia tänne Ku Dammin alueelle ja täällä shoppingcenterin kaduilla noita tyttöjä ei näy. Ainakin yksi Night Club tässä on kyllä lähistöllä - saa nyt nähdä, jaksaako sinne vielä tänä viimeisenä yönä lähteä paikkaa katsastamaan.

Kirjailija Sofi Oksasen mukaan ilotyttöjen hinnat ovat esimerkiksi Tallinnassa paljon halvemmat kuin Berliinissä ja Oksasen mukaan myös Helsingissä. Oksanen puoleksi eestiläisenä tämänkin asian tietää. Onhan hän urheilutermiä käyttääkseni "Kirjallisuuden Suomen mestari"; hän sai nimittäin viime syksynä Finlandia palkinnon. Sofi Oksanen kirjoitti muutama viikko sitten HS:n kolumnissaan, että "piparin" taksa voi jäädä Tallinnassa jopa 20 euroon tunnilta ja että tuolla hinnalla voi saada nuorta parikymppistä hoikkaa ja notkeaa tyttöä koko illaksi.

Berliini on hieno, vapaamielinen kapunki, jossa tuntuu olevan helpompi hengittää kuin jossakin Helsingissä tai Tampereella. Saksassa ovat kohta ulossa parlamenttivaalit ja tv:ssä keskustellaan kiivaasti hyvin samanlaisista teemoista kuin Suomessakin: pitäisikö elvyttää enemmän mitä on tehty ja pitäisikö Saksan vetää joukkonsa pois Afganistanista, pitäisikö ottaa käyttöön kansalaispalkka jne.

Urho Kekkonen oli viimeinen suomalainen pressa ja poliitikko, joka osasi ja uskalsi irroitella venäläisten ja muidenkin maiden ihmisten kanssa; siinä sivussa hän myös hoiti Suomen asiat kuntoon. Kekkonen oli nuoruudessaan korkeushyppääjä ja aktiiviuransa jälkeen SUL:n johtaja. Tätä mm. mietin nauttiessani Biersaloonin tersassilla. Kekkoseen verrattuna aika
vaisuja jollei suorastaan surkeita ovat nämä nykyiset suomalaiset poliittiset johtajamme. Jotkut niistä ei juo viinaa ollenkaan, mutta tonttuilevat ja tankeroivat joskus siitä huolimatta pääministereinä ja muina minsterinä.

Mutta ei hätää - muutos on jo tulossa! Ulkoministeri Alex Stubb (kok) osallistuu ensi viikolla kuulemma Berliinin maratonille. Hän starttaa lähdössä moninkertaisen maailmanmestarin Haile Gebreselassien vierestä eturivissä. Vanha mestari Haile ei viitsinyt osallistua nyt päättyneisiin Berliinin MM-kisoihin, koska näissä kisoissa ei osallistumisesta makseta mitään eivätkä palkintorahatkaan ole häppöisiä. Täytyyhän ammattilaisen saada juoksemisesta sentään kunnon liksa!

Varmaankin ensi viikkoisen Berliinin maratonin jälkeen Alex Stubb ja Haile nähdään siemailemassa yhdessä olutta Alt Berliner Biersaloonin terassilla.

Vielleicht - taidanpa tulla Berliinin kohta uudelleen! Ja silloin ilman näitä MM-kisoja, jolloin voisi keskittyä kunnolla olennaisiin asioihin!

torstai 20. elokuuta 2009

137. Berliinin MM-kisoissa



Berliinin kisoissa on ollut hyvä saksalais- mutta huono suomalaismenestys. Eilen Saksan Hartwig ohitti kiekonheiton viimeisellä kierroksella johdossa olleen puolalaisheittäjän, ja arvata saattaa, että koko stadion"repesi" valtaisaan huutomyrskyyn. Viron Gerd Kanter ei nyt onnistunut, vaan jäi pronssille. Tämä oli pettymys monille stadionille tulleille virolaiskatsojille.

Suomen heittäjä Franz Krüger oli jälleen kerran täydellisen statistin osassa - alle 60 metriä! Tällä etelä-afrikklaisella urheilijalla menee suurkisoissa aina heikommin ja heikommin, mutta Suomen kansalaisuus takaa edustus- ja matkustusoikeuden myös tulevina vuosina tälle jo aika ikääntyneelle veteraaniurheilijalle. Kotona odottaa aikoinaan Suomen kauneimmaksi naisurheilijaksi rankattu Heli Koivula ja pari vuotias poika, joten mikäs hätä Franzilla on treenata päätöikseen Suomessa!

Tiedättekö muuten, mikä on Suomen seksikkäin urheiluseura nimen perustella arvioituna? Ehkä ehdokkaita on useita, mutta minusta kaikkein seksikkäin on kyllä seura nimeltään Kaarinan Ura.
Saksalaiset ovat aivan fanaattista omiaan kannustavaa urheilukatsojia. Huutomyrsky ja kannstus on aina hirmuinen, kun joku saksalaisurheilija tekee jotakin kentällä tai juoksuradalla. Miesten 10-ottelussaon mukana tietenkin kolme saksalaista - ei tietenkään yhtään suomalaista - ja eilisen korkeuskisan aikana takakaarten yleisö jännitti jokaisen saksalaisen hyppyjä- niitä todella riitti aina kyllästymiseen asti - valtavasti kaikkien saksalaisten hyppyjä.

10-ottelu kestäää muuten aivan liian kauan, kisaa voitaisiin tiivistää esim. siten, ettäkorkeushypyssä kilpailijoilla olisi mahdollisuus yrittää ainoastaan kolmesta eri korkeudesdta.
Jukka Kemppisen blogissa tänään ihmeteltiin, miksi Suomen ennätytykset ovat useissa lajeissa niin kovin vanhoja. Esim. Pertti Pousin 3-loikkaennätys 17.00 on vuodelta 1968, jolloin olivat Mexicon olympiakisat; kuulaennätys on Reijo Stahlbergilla vuodelta 1979 - reilut 21,50 m - 400 metrin ennätys (45,59) Markku Kukkoaholla vuodelta 1972 jne. Selitys lienee yksinkertainen: vanhoina hyvinä aikoina dopingin käyttö oli joko sallittua tai testejä ei juuri ollut. En nyt tietenkään tarkoita, että juuri em. ennätykset olisi tehty dopingin avulla...

Naisten ennätykset ovat Suomessa myös vanhoja ja tosi kovia. Mona-Lisa Pursiainen juoksi 1973 200 metriä reilusti alle 23 sekunnin, muta nykyiset juoksijattaremme eivät pääse millään edes alle 24 sekunnin. Riitta Salin voitti vuonna 1974 Roomassa euroopan mestaruuden 400 metrillä kovalla tuloksella 50,14, nykyisin suomaliset jäävät päälle 54 sekunnin aikojen! Naisten kirkonheiton SE-tulos on jotain 67 metriä (Ulla Lundholmilla), tänään suomlaisnaiset heittävät noin 55 metriä parhaimmillaan, jne.

Naisten keihäänheiton voitti jo 37-vuotias Steffi Nerius Saksasta. Seuravaksi Steffi haluaa kuulemma saada lapsen - hän on vielä sinkku - ennen kuin täyttää 40 vuotta. Suomen 35-vuotias Mikaela Ingberg on ollut jo monta vuotta kuin varjo entisestään, keppi vain ei lennä, mutta silti Mikaelakin on edelleen täysipäiväinen keihäänheittäjä! Hänen henkilökohtainen valmentajansa on Soulin olympiavoitaja Tapio Korjus, mutta sekään ei auta.

Olen usein ihmetelllyt, miten nämä suomalaisetkin kokopäivätoimiset keihäänheittäjät ym. stipendiurheilijat oikein tekevät, ilmeisesti vain harjoittelevat. kilpailevat ja "lautautuvat" tuleviin kisoisin! Vaikuttaisi aika yksipuoliselta touhulta, tietenkin ulkomaan leirit ovat piristyksenä. Mutta miksi esimerkiksi Tero Pitkämäki ei saa millään ilveellä korjattua häntä jo kauan vaivannutta tekniikkaongelmaansa, vaikka harjoittele kokopäivätoimisesti ja hänellä on myös kokopäivätoiminen oma valmentaja?! En ymmärrä, mistä kiikastaa!

Mitä nämä kokopäiväurheilijat mahtavat tehdä urheilu-uransa jälkeen? Pitkämäki on sentään koultukseltaan insinööri, mutta esim. Ingbergillä ei taida olla minkäänlaista ammattikoulutusta. No, ehkä Mikaela "ryhtyy" aikanaan RKP:n kansanedustajaksi Vaasan vaalipiiristä!

Hieman outoa on myös se, että vanhat ja jo kerran uransa lopettaneet konkarit, esimerkkinä vaikapa Janne Ahonen, palaavat vuoden tauon jälkeen urheilun pariin. Mutta tietenkin huippu-urheilu kannattaa paremmin kuin "ei mitään" siviilielämässä, saa juontokeikkoja tv:stä jne. Urheilíjan on pakko pysyä vielä vanhana konkarinakin julkisuudessa ja ottaa julkisuudesta kaikki irti, niin vielä varsinaisen huippu-uran jälkeen.

Berliinissä on tänään luvassa +34 C hellesää, joten on paras pysytellä aamu- ja keskipäivä varjossa - varjoisia olut- ym. keitaita kaupungissa kyllä riittää - ja suunnistaa olympiastadionille vasta iltakilpailuihin kello 18 täkäläistä aikaa.

Tämänpäiväinen huippulaji on - ainakin saksalaisittain - naisten korkeushyppy, jossa Saksan vaalea Arlene Friedrich haastaa kahden vuodcn takaisen Osakan maailmanmestarin Blanka Vlasicin Kroatiasta. Veikkaan saksalaisen voittoa.

Miesten keihäänheiton karsinta on huomenna perjantaina kello 17 - siihen pitää sitten satsata oikein tosissaan!

Kulttuuripuolta on jo tullut hoidetuksi sight seeing -ajeluilla ym.tavoilla. Nähtävää riittää toki vielä silläkin sektorilla.

maanantai 17. elokuuta 2009

136. Ich bin ein Berliner!

Berliinin olympiastadion


Kylmähkö merivesikään ei näyttänyt jäähdyttäneen tämänvuotisen unikeon tunteita 27.7.; tämä MTV3.fi:ssa julkaistu kuva voisi olla ehdolla vaikkapa vuoden luontokuvaksi...

1. Osallistun Berliinissä pidettäviin yleisurheilun MM-kisoihin huomisesta tiistaista 18.8. alkaen kisojen loppuun asti. Toki vain katsojana. Matkustan kisoihin asiantuntevassa seurassa. Kaksi Riihimäen Kiskon aikaista seurakaveriani 60- luvulta, jotka kuuluvat kolmihenkiseen delegaatioomme, ovat nimittäin nähneet paikan päällä useat olympiakisat samoin kuin yleisurheilun MM-kisat aina Sydneyta, Pekingiä, Los Angelesia, Salt Lake Cityä jne. myöten. Itse en ole ollut aiemmin innostunut urheilumatkailusta.

2. Also, Ich bin ein Berliner! Nämä John F. Kennedyn tutut sanat tulevat mieleen Berliinin matkustettaessa ja niihin voisin minäkin tällä viikolla Berliinissä yhtyä. Sitaatti on USA:n presidentin Länsi-Berliinissä Schönebergin raatihuoneella 26.6.1963 pitämästä puheesta. Kennedy halusi sanoillaan korostaa Yhdysvaltojen tukea Länsi-Berliinissä tuolloin käynnissä olleessa kylmässä sodassa.

3. Toisen maailmansodan seurauksena Saksa oli jaettuna Länsi-Saksaan eli Saksan liittotasavaltaan ja Itä-Saksaan eli DDR:ään. Neuvostoliiton katkaistua maayhteydet Länsi-Berliiniin, tuli myös Länsi-Berliinistä osa liittotasavaltaa DDR:n alueen ympäröimänä. Kun DDR:n ja Saksan liittotasavallan välinen raja suljettiin vuonna 1952, Berliini jäi ainoaksi paikaksi, jossa raja oli yhä avoin. Miljoonat DDR:n puolelle jääneet pakenivat sen kautta länteen, kunnes DDR rakensi 1960 -luvulla ensin piikkilanka-aidan ja sitten vuosina 1965-1975 välisenä aikana jyhkeän ja 3,5 metrin korkuisen betonimuurin joukkopaon estämiseksi. Tämän jälkeen pakenemista yrittäneistä kolmisensataa koli ja saman verran haavoittui DDR:n sotilaiden ja poliisien ampumista luodeista.

4. John F. Kennedy totesi sanotussa puheessaan, että pari tuhatta vuotta sitten ylpeintä, mitä ihminen saattoi sanoa, oli "civis Romanus sum," eli "olen Rooman kansalainen." Vuonna 1963 Kennedyn mukaan vapaassa maailmassa ylpeimmät sanat olivat puolestaan "Ich bin ein Berliner." Kaikki vapaat ihmiset, missä tahansa he elävätkin, ovat Kennedyn mukaan Berliinin kansalaisia. Hieman mahtipontiselta tuntuvia sanoja näin jälkeenpäin ajatellen, mutta kylmän sodan aikana nuo sanat olivat paikallaan.

5. Suomen poliittinen johto ei kuitenkaan jakanut Kennedyn käsityksiä. Suomi kuului muodollisesti länteen, mutta todellisuudessa suomettunut Suomi tuki kylmän sodan aikana Neuvostoliittoa ja DDR:ää, ei vapaata maailmaa. Tämä heijastui myös esimerkiksi rikoslainsäädäntöön, sillä tuon ajan johtavat suomalaiset rikosoikeusoppineet Olavi Heinosesta Terttu Utriaiseen ihannoivat DDR:n rikosoikeusjärjestelmää; tämän ihannoinnin tulokset näkyivät sitten myös lainsäädännössämme.

6. Suomi ryhtyi aktiivisesti tukemaan DDR:n ja Neuvostoliiton pyrkimyksiä DDR:n tunnustamiseksi. 1960-luvun lopulla DDR aloitti diplomaattisen painostuksen saadakseen tunnustuksia muista maista. Tärkeimpiä kohteita oli Suomi, joka arvioitiin Itä-Berliinissä lännen heikoimmaksi lenkiksi. Suomeen oli perustettu Suomi-DDR -Seura, ja sen piiristä koottiin erityinen komitea "Suomen komitea DDR:n tunnustamiseksi."

7. DDR:n tunnustuskomitea puheenjohtajana oli Urho Kekkosen hyvä tuttava Kuuno Honkonen (SKDL) ja yhtenä neljästä muusta jäsenestä Tarja Halonen (SDP, SAK). Halonen oli tuolloin SAK:n lakimies ja pääministeri Kalevi Sorsan sihteeri ja opetuslapsi sekä tuleva kansanedustaja. Kuuno Honkonen, jonka laji urheilussa oli muuten Urho Kekosen tavoin korkeushyppy, johti komiteaa kolme vuotta ja sai palkinnoksi nimityksen Suomen suurlähettilääksi DDR:ään. Komitea sihteerinä ja työmyyränä toimi Jorma Sunell.

8. 1970-luvun alussa liittokansleri Willy Brandtin uusi idänpolitiikka johti siihen, että liittotasavalta ja DDR tunnustivat toisensa. Tämän jälkeen Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että DDR:n samanaikaisesti 21.12.1972 solmitun sopimuksen jälkeen ja diplomaattiset suhteet molempiin Saksoihin solmittiin tammikuussa 1973.

9. Eipä tullut yksipuoluejärjestelmään, Berliinin muuriin ja turvallisuusministeriö Stasin toimintaan perustuneesta DDR:stä kovin pitkäaikaista "mallivaltiota." Berliinin muuri murtui 9.11.1989 - kohta ovat siis edessä 20-vuotisjuhlat - ja sen jälkeen mureni varsin nopeasti koko pakkovaltaan perustunut DDR:n sosialistinen järjestelmä ja Saksat yhdistyivät. Suomessa tietenkin unohdettiin nopeasti, ketkä olivat täällä olleet kannattamassa muun muassa Suomi-DDR -seuran puitteissa DDR:n järjestelmän omaksumista.

10. DDR nosti kilpaurheilun yhdeksi merkittäväksi aseeksi kamppailussa läntisen vapaan maailman ideologian kanssa. Itä-saksalaiset urheilijat menestyivätkin mun muassa olympiakisoissa ja MM-kisoissa monissa lajeissa. Voi, voi sitä ihannoinnin ja kultamitaleilla mässäilyn hyrinää, millä tuon ajan suomalaiset urheiluselostajamme hehkuttivat ällöttävällä tavallaan Voitto Raatikaisen johdolla itä-saksalaisten urheilijoiden saavutuksia. Jo tuolloin tiedettiin, että menestymisen hintana oli urheilijoiden terveys lähes mielipuolisilta tuntuvien harjoitusmetodien ja laajamittaisen dopingin ansiosta.

11. Esimerkiksi naisten yleisurheilussa tiettyjen lajien ME-tulokset hinattiin DDR:n urheilijoiden toimesta (mm. Marita Koch 400 metrin juoksussa sekä kuulantyönnössä ja kiekonheitossa) dopingin avulla sellaiselle tasolle, ettei edes niiden lähelle ole sen jälkeen päästy. Myös miesten kiekonheitossa ME-tulos on hirmuiset 74 metriä ja risat ja tietenkin DDR:n urheilijan nimissä. Saksassa on edelleen vireillä oikeusjuttuja, joissa entisen DDR:n silloisia urheiluviranomaisia ja -johtajia vaaditaan vastuuseen urheilijoiden terveyden murtaneiden menetelmien vuoksi.

12. Minua eivät itse kisat mitenkään hirveästi jaksa kiinnosta. Urheilua tuli seurattua aivan riittävästi nuorena poikana. Muistan vieläkin aika hyvin 1950 - ja -60 luvun alkupuolen urheilutuloksia ja sijoituksia olympiakisoista ja MM-kisoista, mutta sen jälkeen kiinnostukseni on ollut hiipumaan päin. Saksa saattaa keihäänheittäjän Seppo Rädyn toteamin tavoin olla monessa suhteessa "paska maa" - varsinkin jos nämäkin kisat menevät suomalaisittain poskelleen - mutta Berliini on hieno kaupunki, jonka historiassa ja kulttuurissa riittää satunnaiselle matkaajalle aina ihmettelemistä.

13. Kulttuurista puheen ollen on syytä todeta, että ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäen dramaattiseen eroon päättyneestä niin sanotusta Irakgate-skandaalista ollaan tekemässä TV1:ssä esitettävää Pääministeri -nimistä filmiä. Elokuvan ohjaa Jyri Kähönen ja käsikirjoittajina ovat Timo Harakka ja Antti Karumo.

14. Jäätteenmäen roolin näyttelee Jonna Järnefelt, hän sopinee rooliin ainakin ulkomuotonsa perusteella. Matti Vanhasta näyttelee Mikko Reitala - milloinkahan Vanhasesta muuten tehdään oma elokuva; filmin työnimenä voisi olla vaikkapa Pääministerin salatut rakkaudet. Roiston eli kansliapäällikkö Martti Mannisen rooli on annettu Markku Huhtamolle, ja Jäätteenmäen toimittaja-aviomiestä näyttelee puolestaan Pertti Sveholm. Viimeksi mainittu on hieman yllättävä valinta, sillä Sveholm, joka on erinomainen näyttelijä, on totuttu näkemään yleensä aina joko roiston tai jonkun puolihullun poliisin roolissa.

15. Mauri Pekkarinenkin on saanut - omasta mielestään yllättäen - roolin filmissä. Mauria esittää Pertti Koivula: ilmeisesti Antti Litja ei ole ollut käytettävissä. Pekkarinen ihmetteli I-S:ssa tänään sitä, että hänelläkin on elokuvassa rooli. Asioita seuranneita tämä ei sen sijaan yhtään yllätä, sillä julkinen salaisuus on, että Pekkarinen oli aika aktiivisesti kaatamassa Jääteenmäkeä. Ainakaan Mauri ei pannut tikkua ristiin puoluetoverinsa ja pääministerin pelastamiseksi, ja samaa on sanottava Vanhasta Ketusta eli Seppo Kääriäisestä. Kääriäiseen rooliin olisi muuten voinut sopia hyvin esimerkiksi Oiva Lohtander; toki Lohtander olisi voinut näytellä myös kaksi roolia eli Kääriäisen osan lisäksi myös Paavo Lipposta, mutta Lipposella ei jostakin syystä ole filmissä lainkaan roolia. Muistelen myös Ben Zyskowiczin eli Zyssen käyttäneen eduskunnassa kärkevän puheenvuoron, kun pääministeri Jäätteenmäki yritti puolustautua. Mutta eihän Zysseä voisi esittää kukaan muu kuin Groucho Marx - ellei sitten Kimmo Sasia saataisi houkuteltua ja naamioitua Zyssen osaan.

16. Pääministeri-elokuvassa on, totta kai, rooli myös presidentti Tarja Halosella, tällä entisellä DDR:n tunnustamiskomitean jäsenellä siis. Häntä esittää filmissä I-S:n mukaan kirjailija-näyttelijä-ohjaaja Pirkko Saisio. No, kyllähän tämänkin roolivalinnan tavallaan ymmärtää oikein hyvin. Tarja Halonen voisi puolestaan jollakin amatöörinäyttämöllä esittää Pirkko Saisiota. Siiri Angerkoski olisi kyllä ollut sopivin esittämään filmissä Tarja Halosta, mutta sattuneesta syystä tämä ei ole enää mahdollista.

17. Filmi esitetään TV1:n Kotikatsomo-ohjelmassa 19.10. Antoisaa elokuvailtaa jo etukäteen!