824. Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa

1. Maaliskuun 1. päivänä esitettiin Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi oikeustieteen kandidaatti Anna-Liisa Aution väitöskirja ”Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa”. Virallisina vastaväittäjinä toimivat asianajaja, OTT Gisela Knuts ja professori Anssi Keinänen. Kustoksena oli prosessioikeuden professori Johanna Niemi. Väitös kuuluu prosessioikeuden alaan. Tähän nähden herättää huomiota, että vastaväittäjistä kumpikaan ei kuulu prosessioikeuden professori- tai opettajakuntaan. Asianajaja Knuts on tosin väitellyt prosessioikeuden alalta eli tuomioistuinsovittelusta, mutta YTM, KTT, HTT Anssi Keinänen on hallintotieteilijä ja toimii Itä-Suomen yliopistossa lainsäädäntötutkimuksen professorina.

2. Anna-Liisa Aution (49) väitös on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan historian sadas väitöstilaisuus. Väittelijä, joka on Turun hovioikeuden viskaali eli esittelijä, selvitti tutkimuksessaan lainkäytön asemaa ja saatavuutta yritysten riidanratkaisussa. Aution mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä. Aution mukaan tuomioistuinten kilpailukyky on laskenut erityisesti tilanteissa, joissa riita koskee yritysten välistä sopimusta.

3. Aution väitöstilaisuudesta on tiedotettu Turun yliopiston kotisivulla otsikolla "Keskenään riitelevät suuryritykset pysyvät usein pois oikeussalista". Katso tarkemmin tästä.

4. Aution mukaan yritykset näkevät oikeudenkäynnin tärkeänä riidanratkaisukeinona. Käytännössä riidat kuitenkin halutaan ratkaista usein välimiesmenettelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolet sopivat, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Välimiesmenettelyssä kumpikin osapuoli valitsee ensin oman välimehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä valitsevat puheenjohtajaksi kolmannen välimiehen. Tunnetaan myös yhden välimiehen menettely, jolloin välimiehen valitsee useimmiten Keskuskauppakamarin välimieslautakunta. 

5. En ole nähnyt Aution väitöskirjaa, mutta edellä viitatun esittelyn perusteella väitöstutkimuksella ei ole saavutettu kovin uusia tutkimustuloksia, vaan ne havainnot, joihin väittelijä on päätynyt, ovat jo ennestään tuttuja. Positiivista on, että Aution tutkimus on osin empiirinen, eli hän on selvittänyt asiaa 250:lle suurimmalle suomalaiselle yritykselle lähetettyjen kysymysten avulla. Tutkimuksen ukopuolelle on jätetty pienemmät yritykset, joita lienee Suomessa  huomattava määrä eli kymmeniä tuhansia varteenotettavia firmoja. Miten näissä pienemmissä yrityksissä mahdetaan suhtautua tuomioistuinmenettelyyn contra välimiesmenettely? Olisiko väitöskirjan otsikossa pitänyt mainita, että tutkimus koskee suuryritysten riidanratkaisua? Selvää on, että suuryritykset ovat jo kustannussyistä pienempiä yrityksiä "hanakampia" viemään riitansa välimiesten ratkaistaviksi.

6. Autio päättelee, että yritysten mielestä oikeudenkäyntiä tulisi nopeuttaa ja tuomareiden liike-elämän asiantuntemusta kasvattaa esimerkiksi asiantuntijoiden käyttöä ja tuomareiden erikoistumista lisäämällä, jotta yleisten tuomioistuinten lainkäyttö eli tuomitseminen riita-asioissa olisi tarkoituksenmukaista. Tämä on "tuttua tarinaa", sillä juuri näillä perusteilla välimiesmenettelyä on yleensä aina pdetty kilpailukykyisempänä tuomioistuimessa tapahtuvaan prosessiin verrattuna.

7. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan riippumattomille tuomioistuimille, joten myös yrityksillä on oikeus viedä riitansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Yritykset voivat kuitenkin, yksityisten ihmisten tavoin, ratkaista riitojaan myös vaihtoehtoisilla mekanismeilla kuten neuvottelemalla, sovittelemalla, välimiesmenettelyllä tai esimerkiksi asiantuntijan avulla. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, miten paljon yritykset, nimenomaan "suuryritykset", ratkaisevat riitojan erilaisten sovittelukeinojen - esimerkiksi SAL:n sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu jne. -  avulla tai keskenään neuvottelemalla. En tiedä, onko Aution tutkimuksesssa tarkemmmin selvitetty näitä kysymyksiä vai onko siinä keskitytty selvittämään ainoastaan välimiesmenettelyä suhteessa tuomioistuinmenettelyyn.

8. Se, että edellä mainittu kyselytutkimus on suunnattu ainoastaan yrityksille ja käytännössä ilmeisesti niiden palveluksessa oleville lakimieheille, on hieman yllättävää. Asia on nimittäin käytännössä niin, että suuryritykset turvautuvat jo sopimusneuvotteluissa yleensä aina asiantuntijoiden ja asianajajien apuun, jolloin sopijapuolten asianajajat käytännössä ratkaisevat, otetaanko sopimukseen välimiesmenettelyä koskeva ehto vai ei; yleeensä se käytännössä otetaan. Asianajajat olisivat luultavasti pystyneet kertomaan ja perustelemaan yrityksiä tarkemmin, miksi välimiesmenettely ohittaa usein tuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin yritysten välisenä riidanratkaisukeinona.

9. Autio mainitsee, että "riidanratkaisumekanismin valintaan vaikuttavat yritysten toimintatavat, riidan laatu ja intressi, mutta olennaisesti myös riidanratkaisumekanismin saatavuuteen liittyvät tekijät. Tutkimuksesta selvisi myös, että vain harvalla kotimaisella suuryhtiöllä on riidanratkaisustrategia. Onkohan tuollainen paperilla oleva riidanratkaisustrategia käytössä kuitenkaan erityisen olennainen puute, kun kuitenkin hyvin tiedetään tai ainakin tulisi tietää, mitä vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi on olemassa?

10. Aution tutkimuksen tulosten mukaan oikeudenkäynnin julkisuus, kesto ja tuomioistuinten asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ovat tekijöitä, jotka saavat yrityksiä välttämään oikeudenkäyntejä. Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannuksilla ja tuomion ennakoitavuudella ei kyselytutkimuksen mukaan ollut tällaista vaikutusta. Aution mukaan tulokset osoittavat, että mitä suurempia yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat, sitä enemmän oikeudenkäynnin ja tuomion julkisuus sekä oletettu tuomioistuinten asiantuntemuksen puute vaikuttavat yritysten riidanratkaisutapoihin.

11. Se, miksi yritykset ja nimenomaan suurimmat yritykset pelkäävät oikeudenkäynnin julkisuutta, on hieman outoa. Mitä haittaa tai vahinkoa oikeudenkäynnin julkisuudesta voisi yrityksille käytännössä aiheutua?  On syytä muistaa, että myös oikeudenkäynnissä voidaan tietyin edellytyksin suojata esimerkiksi yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja oikeudenkäynnin julkisuutta voidaan muillakin perusteilla rajoittaa. Todennäköisesti jo mediaan leviävä tieto siitä, että kaksi suuryritystä riitelee käräjäoikeudessa keskenään, saattaa yritysten mielestä vaikuttaa haitallisesti niiden toimintaan.

12. Myös oikeudenkäynnin kesto on suhteellinen asia. Käytännössä myös välimiesmenettely kestää yleensä kuukausia tai jopa vuosia. Tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa, mikä lisää oikeudenkäynnin kestoa, mutta toisaalta valitusoikeus, joka puuttuu välimiesmenettelyssä, kuuluu oikeusturvan tärkeimpiin takeisiin, jota ei ole  syytä vähätellä. Oikeudenkäynnissä voidaan myös tehdä osapuolia sitova sovinto, jolloin valitusmahdollisuus ei pitkitä oikeudenkäyntiä. Tuomarilla on lain mukaan velvollisuus edistää riita-asian sovinnollista ratkaisemista, sen sijaan välimiehillä ei ole samanlaista velvollisuutta.

13. Tuomareiden asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on myös tuttu peruste, jonka katsotaan heikentävä merkittävällä tavalla tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla. Tuomareiden ammattitaito varsinkin vaikeampien riita-asioiden ratkaisemisessa vaihtelee toki melkoisesti, mutta toisaalta käräjäoikeuden tuomiosta saadaan valittaa hovioikeuteen ja edelleen KKO:een, jos valituslupa heltiää. Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua.

14. Tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan riippumattomuutta ja puolueettomuutta eivätkä he ole asianosaisten tai näiden nimeämien välimiesten valitsemia kuten välimiehet. Välimiestenkin tulee olla estettömiä, mutta käytännössä asianosaisilla, usein yritysten advokaateilla, on tapana nimetä välimieheksi tuttu juristi, jonka ennakoidaan tai otaksutaan pitävän asianosaisen puolta riidan käsittelyssä. 

15. Riidan ratkaisijoiden asiantuntemus on toki tärkeä näkökohta välimiehiä nimettäessä. Vaikka välimiehiltä löytyykin juridista asiantuntemusta, kuullaan välimiesjutuissa kuitenkin yhtä paljon ao. alan asiantuntijoita kuin tuomioistuimissakin, usein jopa enemmänkin. Tämä lisää välimiesmenettelyn kustannuksia ja kalleutta, mutta niin kuin myös Anna-Liisa Aution väitöksessä todetaan, kaikkein suurimmat yritykset eivät pidä kustannuskysymystä ja oikeudenkäyntikulujen suuruutta, jota lisäävät myös välimiesten palkkiot, mitenkään merkittävänä kriteerinä. Jos siis yrityksellä sattuu olemaan millä mällätä, niin sitä käytännössä myös pannaan sitten menemään sumeilematta.

16. Anna-Liisa Autio näyttää suhtautuvan yritysten riidanratkaisuun välimiesmenettelyssä positiivisesti. Toisaalta väitöstutkimuksessa teemaa on yritetty lähestyä paitsi yritysten, myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Aution toteamus, jonka mukaan oikeudellisen kysymyksen sisältävien asioiden riidanratkaisu ei saisi siirtyä kokonaan yksityisesti ratkaistavaksi, on perusteltu. Aution mukaan oikeuden kehittyminen voi vaarantua, jos oikeudellista arviointia sisältyvät asiat siirtyvät yksityisesti ja pääsääntöisesti ei-julkisesti ratkaistaviksi. Tuomiovallan siirtyminen yksityiselle puolelle voi vaikuttaa haitallisesti aineellisen oikeuden arvostukseen ja tuomioistuinten asemaan yhteiskunnassa. Välimiesmenettelyn yleistymisen myötä myös riippumattomien tuomioistuinten mahdollisuus ottaa laintulkinnallisesti kantaa talouselämän sopimuksiin tai menettelytapoihin vähenee. Yritysten liiketoiminnan läpinäkyvyys heikkenee, eikä tieto lain oikeasta tulkinnasta ja esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuudesta uusissa tilanteissa välity muille toimijoille.

17. Näinhän se, vaikka Aution mainitut  toteamukset liikkuvat vain yleisellä tasolla. Aution mukaan tarvittaisiin sopiva tasapaino oikeudenkäynnin ja sille vaihtoehtoisten menettelyjen välille. Keskuskauppakamari on hiljattain uudistanut välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Esimerkiksi välitystuomioiden julkisuus on nykyisin tietyin edellytyksin mahdollista, mikä on Aution mukaan nähtävä myönteisenä kehityksenä.

18. Välimiesmenettelyä on siis Keskuskauppakamarin säännösten uusimisella kehitetty ja joustavoitettu ja hyvä niin. Mutta sanotulla uudistuksella ei lisätä yleisten tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla, vaan asiassa saattaa käydä pikemminkin päin vastoin, eli välimiesmenettelyyn turvaudutaan jatkossa nykyistä enemmän.

19. Olisi syytä pohtia, tulisiko ja millä tavalla oikeudenkäyntimenttelyä yleisissä tuomioistuimissa riita-asioiden osalta uudistaa ja kehittää. Mikä nykyisessä tuomioistuinten menettelyssä on niin huonoa, että se saa yritykset ja niiden asianajajat mieluummin valitsemaan välimiesmenettelyn? Tähän Aution väitöskirja ei ilmeisesti anna yksityiskohtaista vastausta, vaikka siinä onkin kysymys prosessioikeudellisesta tutkimuksesta. Minusta lain eli oikeudenkäymiskaaren menettelysäännökset ovat riittävän joustavia, sillä ne mahdollistavat asian laadun ja laajuuden mukaisen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Tässä suhteessa ei siis näyttäisi olevan syytä suuriin muutoksiin.

20.Tuomioistuinten kilpailukykyä voitaisiin kenties lisätä muilla tavoin. Tulisiko yritysten väliset riita-asiat antaa kaikissa käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden ratkaistaviksi, jolloin muut tuomarit voisivat keskittyä lähinnä rikosasioiden ja muiden kuin yritysten välisten riita-asioiden käsittelyyn? Voitaisiinko laissa olevia oikeuspaikkasäännöksiä joustavoittaa niin, että asianosaisilla olisi oikeus valita käräjäoikeus, jossa riita-asia pannaan vireille ja käsitellään ensimäisenä asteena? Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta  hovioikeudessa? 

21. Kysymystä olisi syytä tarkastella etenkin siviiliprosessin yhteiskunnallisen funktion kannalta. Riita-asioiden, myös yritysten välisten asioiden, käsittely ja ratkaiseminen tuomioistuimissa on tarpeellista lainkäytön ohjausvaikutuksen takia. Ei siis riitä, että yritysten välinen riita-asia saataisiin jollakin keinolla ratkaistua ja pois päiväjärjestyksestä (konfliktinratkaisufunktio). Siviiliprosessilla on yhteiskunnassa kaksoisfunktio, eli mainitun konfliktinratkaisufunktion tai oikeusturvafunktion ohella myös edellä mainittu ohjausfunktio. Sen mukaan siviiliprosessin ensisijaisena funktiona on estää oikeusriitojen syntymistä. Lainsäädännön tavoin myös lainkäytön tarkoituksena on myötävaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen niin, että lainsäätäjän asettamat siviilioikeudelliset normit lyövät itsensä läpi yhteiskunnassa ja niitä noudatetaan mahdollisimman tarkoin ilman oikeudenkäyntejä. Jos ja kun oikeusriitoja kuitenkin syntyy, ne olisi ohjausfuntkion toteutumista silmällä pitäen ratkaistava pääosin julkisessa ja läpinäkyvässä oikeudenkäynnissä. Välimiesprosessi ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia, vaan on ulkopuolisilta salaista menettelyä, jossa lainkäytön ohjausfuntkio ei voi toteutua.

805. Käräjäoikeus nolon huijauksen kohteena

Puhutaan mitä puhutaan, mutta onhan meillä vielä koko joukko lahjomattomiakin poliiseja...

1. Turun suunnasta kuuluu jälleen kummia, sieltähän niitä outoja juttuja usein putkahtaa päivänvaloon. Nyt tapahtui niin, että oikeutta eli tarkemmin sanottuna Turussa istuvaa Varsinais-Suomen käräjäoikeutta huijattiin varsin ikävällä ja nololla tavalla. Olisiko huijaus ollut vältettävissä, jos syyttäjä ja tuomari - käräjäoikeus toimi yhden tuomarin kokoonopanossa - olisivat olleet valppaampia? Pohtikaamme hieman tätä kysymystä.

2. Turun Sanomissa kerrottiin eilen, että Turun, oikeastaan siis Varsinais-Suomen, käräjäoikeus teki marraskuun alussa erittäin harvinaisen päätöksen, kun se kumosi peltipoliisin antaman eli virallisesti ilmaistuna nopeusvalvontakameran kuvan perusteella määrätyn rikesakon. Käräjäoikeus katsoi, ettei syyttäjä ollut esittänyt riittävää näyttöä kyseisen kameran toimintakunnosta. Käräjäoikeuden päätöksestä ei saa valittaa. Turun Sanomien uutisjuttu löytyy tästä.

3. Kuten TS mainitsee, käräjäoikeuden ratkaisu oli todennäköisesti ainoalaatuinen Suomessa.  Näin kertoo poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen. Hän vetoaa eduskunnan oikeusasiamiehen kannanottoon, jonka mukaan peltipoliisin mittauslaitteet ovat luotettavia.

4. Poliisi antoi ko. tapauksessa rikesakon turkulaiselle ammattikuljettajalle, joka valvontakameran mukaan ajoi lievää ylinopeutta toukokuussa Loimaalla. Autoilija vastusti rikesakkoa, joten syyttäjä vei asian normaalina rikosjuttuna käräjille. Autoilija vetosi oikeudessa autonsa GPS-tietoihin. Niiden mukaan hän ajoi 82 kilometriä tunnissa eikä 91 kilometriä tunnissa, kuten rikesakkovaatimuksessa on mainittu. Poliisi oli määrännyt hänelle 70 euron rikesakon 11 kilometrin ylinopeudesta 80 km/t rajoitusalueella.

5. Rikesakkoasiat käsitellään oikeudessa normaalien rikosprosessuaalisten säännösten mukaisesti, eli todistustaakka syyllisyydestä on myös näissä asioissa syyttäjällä. Vastaajan ei tarvitse myötävaikuttaa asian selvittämiseen eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta.

6. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi käräjätuomari Pekka Määttä. Hän on kokenut tuomari, joka väitteli kuukausi pari sitten Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi tuomarin (muodollista) prosessinjohtoa koskevalla tutkimuksellaan, jonka nimenä on "Rikosasian joutuisa käsittely, perusoikeus ja tuomarin velvollisuus". Määtän tutkimuksessa pohditaan siis sitä, miten oikeuskäynnin joutuisuutta voitaisiin tehostaa ja mikä on tuomarin panos tähän tavoitteeseen pääsemiseksi. Mainittakoon, että toimin Määtän väitöstutkimuksen toisena esitarkastajana.

7. Miksi käräjäoikeus - käytännössä siis tuomari Pekka Määttä - hylkäsi syyttäjän rangaistusvaatimuksen? En ole nähnyt käräjäoikeuden ratkaisua, mutta Turun Sanomille Määttä perustelee ratkaisuaan näin:

- Normaalisti syyttäjä esittää poliisin selvityksen, että laitteen kunto on asianmukaisesti tarkastettu. Nyt niin ei tapahtunut. Jäi epäily, joten syyte oli hylättävä.

8. Mihin epäily syytetyn syyllisyydestä (tai syyttömyydestä) sitten perustui? Ilmeisesti vain vastaajan väitteeseen siitä, että hänen autossaan oli gps-laite, josta hän oli käyttämänsä ajonopeuden todennut.

9. Syyttäjä puolestaan ilmoitti oikeudessa, ettei kameran luotettavuutta tarvitsisi erikseen perustella, vaan kameran kuva riittää. Näillä varsin laihoilla "eväillä" tapaus jäi oikeuden päätettäväksi ja oikeus siis hylkäsi syytteen, koska asiassa jäi varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä.

10. Onnellinen vastaaja mainitsi jo eilen Turun Sanomien uutisjutussa, ettei hän ollut itsekään varma, ajoiko hän ylinopeutta vai ei. Hän oli kertomansa mukaan vain lähtenyt kokeilemaan niin sanotusti kepillä jäätä ja yllättyneensä, että oikeus kallistui hänen puolelleen.  

11. Tänään sitten saatiin uutta tietoa tapauksessa. Iltalehdelle antamassaan haastattelussa autoilija oikein ylvästelee "kepposellaan" ja sanoo, että "totta kai olin ajanut ylinopeutta". Katso IL:n uutisjuttua tästä.

12. Todellisuudessa autoiijalla ei ollut ollut autossaan mitään gps-laitetta, vaikka hän oli oikeudessa niin väittänyt. Hän oli siis puijannut oikeutta ja väittänyt, että peltipoliisin kameralaite olisi ollut jollakin tavalla viallinen. Tähän vastaajan virittämään lankaan tuomari oli sitten mennyt ja todennut perusteluissaan, että poliisin kameran kalibrointivirhettä ei ole voitu sulkea täysin pois. Autolija (ylvästellen) "Käsittääkseni tämä on ensimmäinen kerta, kun joku on saanut kumottua peltipoliisilta tulleen rikesakon"!

13. Miten nyt suu pannaan, arvoisa käräjäoikeus? Nolo tapaus, mutta olisiko se voitu jotenkin estää? Käräjäoikeuden rikesakkoasiassa antamasta päätöksestä ei saa valittaa hovioikeuteen, tilannetta koskee siis melko harvinainen valituskielto. Tuomion purkamisen edellytyksiä ei ole tapauksessa myöskään olemassa eikä asiassa voida antaa uutta rikesakkoa.

14. Kuten jo sanottu, vastaajalla ei ole todistustaakkaa eikä totuusvelvollisuutta, koska kysymyksessä on rikosasia (itsekriminointisuoja). Vastaaja ei ollut syyllistynyt perättömällä väitteellään viranomaisen erehdyttämiseen tms. rikolliseen tekoon. 

15. Syyttäjän olisi pitänyt näyttää syyte toteen eikä tyytyä ainoastaan toteamaan, että "peltipoliisi on aina oikeasssa" tai jotakin muuta vastaavaa. Autoilijan väitehän oli syyttäjän tiedossa jo ennen oikeuden istuntoa, joten syyttäjällä oli ollut mahdollisuus ja tilaisuus esittää näyttöä eli asianmukaista asiantuntijaselvitystä ko. laitteista ja niiden toimintakunnosta, jolla autoilijan väite olisi voitu saada kumotuksi. Aivan ensimmäiseksi olisi tietenkin tullut tarkistaa, oliko vastaajan autossa todella jokin gps-laite ja oliko se toimintakunnossa! Tätä syyttäjä ei ollut välittänyt tehdä eikä hankkia asiantuntijaselvitystä, vaan marssi oikeuteen pelkän vastaväitteen varassa. Aika outoa!

16. Olisiko käräjäoikeus eli tuomari voinut prosessinjohtonsa avulla selvityttää asiaa perusteellisemmin? Pääperiaatteena kyllä on, että tuomarin ei pitäisi puuttua asian selvittämiseen, jos selvitys koituisi ilmeisesti syytetyn/vastaajan vahingoksi eli johtaisi siihen, että syyte tai rangaistusvaatimus, joka olisi muuten hylättävä puutteellisen näytön takia, voitaisiin lisäselvityksen perusteella hyväksyä. 

17. Toisaalta tuomarin pitää ottaa huomioon myös käytännön elämän realiteetit eikä perustaa menettelyään tai ratkaisujaan yksinomaan "hienojen" periaatteiden varaan. Vaikka syytetyllä ei ole todistustaakkaa, hänellä on kuitenkin selitystaakka, eli hänen on aiheellista perustella väitteitään. Tässä tapauksessa näin on tapahtunut eli autoilija on esittänyt selityksen vetoamalla siihen, mitä lukemia autossa ollut gps-laite oli näyttänyt ajonopeudeksi.

18. Mitä tuomarin olisi tässä tilanteessa pitänyt tehdä, jos syyttäjällä ei ole ollut esittää mitään selvitystä, vaan tämä on vain väittänyt, että peltipoliisi ei voi erehtyä? Itse en olisi tuomarina jättänyt asiaa tähän eli puutteellisen selvityksen varaan, vaan olisi todennäköisesti pyytänyt syyttäjää harkitsemaan, olisiko hänellä mahdollisuutta hankkia asiantuntevaa lisäselvitystä - kirjallista tai henkilötodistelua - ko. kameralaitteiden toimivuudesta yms. seikoista. Tuomarin samoin kuin syyttäjän on pitänyt tietää, että peltipoliisin kameralaitteet ovat osoittautuneet käytännössä varsin luotettaviksi eikä niiden perusteella annettuja rikesakkoja ole aiemmin valtakunnassa jouduttu kumoamaan laitteiden epäluotettavuuden takia. Jos nyt väitettiin muuta, asia olisi kannattanut ehdottomasti selvittää tarkemmin. Jos autolijan väite menisi sellaisenaan läpi, tulisivat vastaavanlaiset väitteet lisääntymään roimasti. 

19. Tuomarin olisi pitänyt ottaa huomioon, että vaikka hänen mainitulla tavalla menetellessään voitiin kenties väittää "auttavan" syyttäjää asian selvittämisessä - minusta prosessinjohdosta ei ko. tapauksessa olisi ollut kysymys toisen osapuolen auttamisesta tai tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta - kyse oli toisaalta sikäli hyvin harvinaisesta tapauksesta, että käräjäoikeuden päätöksestä ei saa valittaa hovioikeuteen. Asia ja totuuden selvittäminen oli ko. tilanteessa siis yksinomaan käräjäoikeusprosessin varassa. Tuomari olisi siis voinut lykätä asian käsittelyä ja varata syyttäjälle tilaisuuden esittää jutussa lisäselvitystä - oletan, että tuomarin edellä mainitun asiaan puuttumisen jälkeen syyttäjä olisi ymmärtänyt pyytää lykkäystä. Tuomari olisi voinut lisäksi pyytää vastaajaa esittämään tarkempaa selvitystä mainitsemastaan gps-laitteesta ja tarkistuttamaan sen toimintakunnon. Vastaajalla on selvitystaakka väitteestään, jos väite vaikuttaa alan yleisen kokemuksen ja käytännön perusteella epäuskottavalta.

20. Näin menetellen asissa olisi voitu päästä oikeaan lopputulokseen, jolloin myös  tuomioistuinlaitoksen kannalta varsin nololta tapaukselta olisi vältytty. Mutta luultavasti tuomari on pitänyt tapauksessa silmällä yksinomaan prosessin joutuisuutta, mistä hän oli hiljattain väitellyt oikeustieteen tohtoriksi. Loimaan peltipoliisitapaus osoittaa kuitenkin konkreettisella ja kouriintuntuvalla tavalla, että prosessissa tulee nopeuden ja joutuisuuden ohella pitää silmällä myös ja ennen kaikkea oikeudenkäynnin varmuutta eli sitä, että asia tulee selvitetyksi riittävän perusteellisesti ja asianmukaisella tavalla. Selvittämisen perusteellisuus ja asianmukaisuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Vain tällä edellytyksellä voidaan turvata, että asiassa päästään oikeaan lopputulokseen.