2. ParkCom -niminen pysäköintivalvontayhtiö, joka oli sanotussa jutussa kantajana ja yritti siis oikeusteitse periä vastaajana olleelta henkilöauton haltijalta valvontamaksua, on ilmoittanut vievänsä asian korkeimpaan oikeuteen (KKO) ja vaativansa siellä hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. On ilmeistä, että KKO myöntää valitusluvan ja ottaa asian tutkittavakseen. Onhan kyseessä merkittävä asia sekä yhtiön että autoilijoiden kannalta. KKO:n ennakkopäätös on välttämätön oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhtenäisyyden kannalta. Jos hovioikeuden tuomio jäisi voimaan, yhtiön koko toimintaidealta putoaisi pohja ja se joutuisi ilmeisesti vaadittaessa palauttamaan autoilijoilta perimänsä valvontamaksut.
3. Yksityiset pysäköintiyhtiöt valvovat mm. kauppakeskusten ja asunto-osakeyhtiöiden pysäköintialueita. ParkCom on lehtitietojen mukaan Suomen suurin yksityinen pysäköintivalvontayhtiö. Yhtiö on tehnyt yli 300 maanomistajan kanssa sopimuksia, joiden perusteella se valvoo noin 700 pysäköintialuetta. Toisena suurena pysäköintivalvontayhtiönä on mainittu Parkpatrol -niminen yhtiö. Pysäköintikohteiden joukossa on erilaisia yksityisiä alueita ja kiinteistöjä: maksullisia pysäköintialueita, pysäköintikiekon käyttöön velvoittavia alueita, pysäköinnin kieltäviä piha-alueita ja kerrostalojen asukaspysäköintialueita.
4. Seuraavassa on tarkoitus hieman kommentoida asiaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden valossa. En ole seurannut muutoin kyseistä oikeudenkäyntiä - lehtijuttuja lukuun ottamatta - tai ollut asian kanssa tekemisissä. Kommentoin oikeusjuttuja yksinäisten iltojeni ratoksi vähän samaan tapaan kuin toiset ratkovat ristisanatehtäviä. Eihän sitä aina viitsi vain juoda viiniä kotona tai lähteä kapakkaan juomaan päätään täyteen; välillä pitää toki olla joitain älyllisempiäkin harrastuksia. Aikanaan, ehkä vajaan vuoden kuluttua, saamme sitten jutussa korkeasti oikeusoppineiden ja oikeamielisten KKO:n tuomareiden lopullisen ratkaisun, jota kaikki asianomaiset noudattakoot (t.k.a.n.). Silloin ehkä voidaan todeta, että taas se bloginisti V. oli väärässä.
5. Onko oikeusjutussa aina edes olemassa yhtä ainoata ehdottomasti oikeata ratkaisua? Oikeusteoreetikot ovat kirjoittaneet asiasta paksuja kirjoja ja tulleet siihen johtopäätökseen, ettei tämä olisi periaatteessa koskaan mahdollista. Väite vaikuttaa oikealta ainakin silloin, kun laki on tulkinnanvarainen, kuten aika usein on asian laita. Esimerkiksi monissa KKO:n ennakkopäätöksellä ratkaisemissa jutuissa voitaisiin perustella myös vastakkaista ratkaisua mihin KKO on päätynyt. Ei ole mitenkään harvinaista, että KKO:ssa asioista joudutaan äänestämään.
6. Tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuus perustuu lopputuloksen ja perustelujen hyväksyttävyyteen; lopputuloksen hyväksyttävyys riippuu siitä, millä tavalla tuomioistuin on onnistunut perustelemaan ratkaisunsa. Jos tuomioistuin on perustellut ratkaisunsa seikkaperäisesti, ymmärrettävästi ja muutenkin vakuuttavasti, voidaan ratkaisua pitää hyväksyttävänä. Sen sijaan niukat, epäselvät ja ristiriitaiset tuomionperustelut eivät välttämättä vakuuta asianosaisia ja yleisöä ratkaisun oikeellisuudesta, vaikka ratkaisu voikin olla sinänsä aivan lainmukainen ja oikea. Toisaalta on syytä huomauttaa, että vaikka tuomio saattaa näyttää muodollisesti oivallisesti perustellulta, sen lopputulos voi osoittautua silti vääräksi. Yleensä heikot perustelut herättävät epäilyn lopputuloksen oikeellisuudesta. Mutta koska oikeusjärjestys on pakkojärjestystä, huonoillakin perusteilla varustettu lainvoimainen tuomio on pysyvä ja sitä on noudatettava; tuomiota ei voida purkaa tai poistaa siksi, että sen perustelut eivät täytä lain vaatimuksia (vrt. kuitenkin KKO 1999:84).
7. Tuomarikunta suhtautuu toisinaan kyllä aika skeptisesti perustelujen merkityksen korostamiseen. Niinpä Itä-Suomen hovioikeuden nyt jo eläkkeellä oleva presidentti Markku Arponen totesi kerran: Vaikka kirjoittaisi perustelut ja tuomion enkelien kielellä, vakuuttaminen ei onnistu. Vakuuttamisella Arponen tarkoitti lukijoiden vakuuttautumista ratkaisun oikeellisuudesta perustelujen perusteella. Markku Arponen esitti joskus jopa sellaista, että mitä yksityiskohtaisemmin ja seikkaperäisimmin tuomio perustellaan, sitä herkemmin jutun hävinnyt osapuoli on taipuvainen epäilemään tuomion oikeellisuutta ja sitä hanakammin hän valittaa tuomiosta.
8. Minua kiinnostavat tuomioissa - lopputuloksen ohella - juuri perustelut ja niiden kirjoitustapa ja -tyyli, samoin tietyt muut prosessuaaliset seikat. Puheena olevassa tapauksessa juttu, joka on siis riita- eikä rikosasia - lautamiehet eivät osallistu riita-asian käsittelyyn - olisi voitu ratkaista käräjäoikeudessa yhden lainoppinen jäsenen kokonpanossa, kuten yleensä käytännössä myös tapahtuu. Riita-asia voidaan kuitenkin ratkaista myös kolmen ammattituomarin tapauksessa, ja niin on tässä tapauksessa tehty, sillä Vantaan käräjäoikeuden kokoonpanoon on kuulunut kolme käräjätuomaria. Näin ilmeisesti siksi, että juttua, vaikka sen rahallinen intressi onkin vähäinen - kyse on ollut yhteensä 360 euron suuruisten valvontamaksujen velkomisesta - on pidetty käräjäoikeudessa juridisesti merkittävänä. Sitä se epäilemättä onkin, joten kokoonpanon valinta on ollut perusteltu.
9. Hovioikeudessa juttu on käsitelty suullisessa pääkäsittelyssä. Tämäkin on hyvä asia, koska suullinen käsittely tarjoaa tuomioistuimelle paremmat mahdollisuudet jutun selvittämiseen kuin yksinomaan asiakirjojen perusteella tapahtuva jutun ratkaiseminen. Hovioikeudessa jutun ovat ratkaisseet kolme hovioikeudenneuvosta. Myös lainoppineen esittelijän nimi mainitaan hovioikeuden tuomiossa, vaikka pääkäsittelyssä juttua ei voidakaan ratkaista esittelystä eli esittelijän ehdotuksen pohjalta.
10. Kun hovioikeus on tuomioistuimien hierarkiassa käräjäoikeuden yläpuolella, voitaisiin odottaa, että hovioikeuden perustelut olisivat laadullisesti käräjäoikeuden perusteluja paremmat. Tässä tapauksessa vaaka kuitenkin kallistuu, jos minulta kysytään, käräjäoikeuden puolelle. Hovioikeuden perustelut ovat kyllä laajat, mutta ne vaikuttavat jotenkin epäjohdonmukaisilta eikä pohdinta ole kovin syvällistä - ikään kuin hovioikeuden oikeudellisessa päättelyssä olisi ollut punainen lanka jotenkin kadoksissa. Hovioikeuden perusteluissa ei anneta vastausta kaikkiin asianosaisten hovioikeudessa esittämiin perusteisiin ja väitteisiin.
11. Käräjäoikeuden tuomion perustelut etenevät jouhevasti, kysymyksenasettelu on johdonmukaista ja adekvaattia ja kaikkiin ongelmakohtiin annetaan myös perusteltu vastaus. Eri kysymykset ja niiden käsittely on erotettu perusteluissa toisistaan väliotsakkeilla, joita on tuomiossa peräti kolmisenkymmentä; ehkä hieman vähempikin määrä olisi riittänyt. Toisin kuin hovioikeus, käräjäoikeus viittaa perusteluissaan lainsäännösten ja lakien esitöiden ohella oikeuslähteinä myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin ja, mikä on erityisen ilahduttavaa, myös muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöön puheena olevassa asiassa. Perusteluissaan käräjäoikeus tuo esiin - ainakin jossakin määrin - myös vastakkaista lopputulosta puoltavia näkökohtia. Tämä on aivan oikea ja suositeltava tapa, kuten olen yrittänyt tuomareita ja opiskelijoita opettaa. Hovioikeuden tuomion perusteluista sen sijaan ei ilmene tällaista pro et contra -argumentointia. Ehkäpä hovioikeus on katsonut, että tuonkaltainen "toisaalta ja toisaalta" - perustelutapa heikentäisi jotenkin hovioikeuden arvovaltaa ja lopputuloksen uskottavuutta, mutta tästähän pro et contra -perusteluissa ei ole kyse. Käräjäoikeuden perustelutkaan eivät kuitenkaan ole mitenkään täydelliset, kuten myöhemmin voidaan havaita.
12. Vaikka käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat kattavat, olisin kuitenkin itse päätynyt jutussa toisenlaiseen lopputulokseen. Perustelujen seikkaperäisyys ja muodollinen asianmukaisuus ei siis vielä ole varma tae tai "merkki" siitä, että myös ratkaisun lopputulos olisi oikea; nyt on tietenkin kyse vain minun mielipiteestäni. Käräjäoikeuden perustelut eivät ole silti menneet mitenkään hukkaan, sillä juuri niiden avulla ainakin minä olen pystynyt havaitsemaan, missä kohdin käräjäoikeuden juridinen päättely on mennyt niin sanotusti "metsään."
13. Mutta mennäänpä itse asiaan. - Jutun faktat ovat aika yksinkertaiset. ParkCom oli tehnyt vuonna 2006 Jakomäessä sijaitsevan kiinteistöyhtiön kanssa sopimuksen pysäköinnin valvomisesta mm. Jakomäentie 6:n kohdalla olevan kerrostalon piha-alueella. Kyseisen piha-alueen sisäänmenoreitit oli merkitty ParkComin nimen ja puhelinnumeron sisältävällä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kirjoitetulla kyltillä tai opastetaululla, jonka teksti kuuluu olennaisilta osin suomeksi:
Yksityisalue
Pysäköinti sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille
Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan valvontamaksu 40 €
Pysäköimällä hyväksyt ehdot
Opastetaulu on ollut varsin kookas, lehtikuvien perusteella arvioituna sen korkeus voisi olla 3-4 metriä.
14. Autoilija X oli pysäköinyt pysyvässä hallinnassaan olleen henkilöautonsa sanotun kerrostalon piha-alueelle yhden rakennuksen sisäänkäyntirapun eteen. X:n auto ei ollut ollut pysäköitynä sanotulla tavalla vain kerran, vaan kaikkiaan yhdeksän kertaa ja aina samassa paikassa 9.8 - 6.12.2006 välisenä aikana. Jokaisella kerralla yhtiön palveluksessa henkilö oli kiinnittänyt X:n auton tuulilasiin "yksityisoikeudellinen valvontamaksu" -nimisen lipukkeen, johon oli liitetty tilisiirtolomake 40 euron määräisen valvontamaksun maksamisesta 14 päivän kuluessa. Maksun syyksi lipukkeeseen oli rastitettu kohta "pysäköinti muualle kuin sallitulle alueelle."
Kantajayhtiö oli maksumuistutuksilla yrittänyt periä X:ltä sanottuja valvontamaksuja, yhteensä 360 euroa, mutta X oli joka kerta reklamoinut yhtiölle ja ilmoittanut kiistävänsä maksuvelvollisuutensa.
15. Yhtiö on X:ää vastaan ajamassaan velkomuskanteessa vaatinut X:n velvoittamista suorittamaan mainitut valvontamaksut, yhteensä siis 360 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen sekä X:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.
16. Entä sitten kanteen perusteet? Tässä kohtaa on syytä hieman "tukistaa" käräjäoikeutta tuomion asiaselostuksen kirjoittamisen osalta, sillä selosteesta ei ilmene pelkistetysti niitä perusteita eli oikeustosiseikkoja, joihin kanne on perustunut. Käräjäoikeus on sortunut aivan tarpeettomaan laajaan asian ja aineiston selostukseen, joka sisältää mitä erilaisempia kysymyksiä (tosiseikkoja, todisteita, taustaselvitystä, oikeudellista argumentointia jne). Tämä käytäntö on suomalaisten tuomioistuimien helmasynti, josta ei näköjään päästä eroon. Kanteen ja vastineen sekava selostamistapa tuomion perusteluissa saattaa olla merkki sitä, että asian selvittäminen ei ole oikeudenkäynnissä ehkä aina kunnolla tuomioistuimen "hanskassa."
17. Kanne perustuu lyhyesti sanottuna siihen, että yhtiön ja X:n välille oli X:n jokaisella pysäköintikerralla syntynyt piha-alueelle sijoitetusta opastetaulusta ilmenevin ehdoin yksityisoikeudellinen pysäköintiä koskeva sopimus, jonka ehtoja X ei ollut omalta osaltaan täyttänyt pysäköimällä autonsa yhdeksän eri kertaa talon rapun eteen, jossa pysäköinti oli kielletty. X oli rikkonut myös sopimukseen perustuvan maksuvelvollisuutensa jättäessään yhtiön häneltä sopimusehtojen perusteella karhuamat valvontamaksut maksamatta. - Mitään muuta asiaa kohdassa "kanteen perusteet" ei olisi tarvinnut eikä pitänytkään tuomiossa selostaa. Kaikki muu aineisto olisi tullut säästää myöhemmäksi ja käsitellä sitä näyttökysymyksen ja oikeudellisten perustelujen yhteyteen.
18. Samaa selkeää ja ymmärrettävää kirjoitustapaa noudattaen X:n vastine sisältää kolme perustetta (asiaväitettä), joiden nojalla X on vaatinut kanteen hylkäämistä.
Ensiksi X on vedonnut siihen, että hänen ja yhtiön välille ei ollut syntynyt eikä voinutkaan syntyä kanteessa väitettyä X:n käyttäytymiseen perustuvaa sopimusta pysäköintiehtojen noudattamisesta ja niiden rikkomisen seuraamuksesta eli valvontamaksun maksuvelvollisuudesta.
Toiseksi X on kiistänyt, että hän olisi toiminut kyseisen auton kuljettajana kanteessa ilmoitettuina auton pysäköintiaikoina, joita X ei sinänsä kiistänyt.
Kolmanneksi X on väittänyt, että vaikka hänen ja yhtiön välille olisikin syntynyt edellä mainittu sopimus, yhtiöllä ei kuitenkaan ollut oikeutta sopimuksen perusteella periä valvontamaksuja, koska valvontamaksuissa oli tosiasiallisesti kysymys rangaistuksenluontoisista, pysäköintivirhemaksuun rinnastettavista seuraamuksista, joiden määrääminen tieliikennelain (TLL) ja pysäköintivirhemaksusta annetun lain (PVML) nojalla kuuluu yksinomaan poliisille tai kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle.
20. Tontinomistajan ja sen toimeksiannosta toimineen kantajayhtiön oikeus sanotunlaisten rangaistuksenluonteisten valvontamaksujen määräämiseen ja perimiseen olisi X:n mukaan edellyttänyt, että yksityisten valvontamaksujen perimisestä olisi säädetty laissa, mutta näin ei ollut asian laita. X on siis väittänyt, että edellä mainittu sopimus, vaikka se olisikin syntynyt, on kuitenkin ollut lainvastaisena mitätön tai pätemätön, koska valvontamaksusta ei voida lain mukaan sopia.
21. Oliko asianosaisten välille syntynyt - tai voinut syntyä - kanteessa väitetty, X:n tosiasialliseen käyttäytymisen eli piha-alueelle pysäköinnin johdosta alueelle pystytetystä yhtiön opastetaulusta ilmeneviin ehtoihin perustuva sopimus? Myöhemmin otan kantaa siihen, onko sopimus mahdollisesti ollut lainvastaisena pätemätön.
22. TLL 28 §:n 2 momentin mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on sanotun lainkohdan mukaan ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla.
Vastaajan mukaan kantajan väittämää sopimusta ei ollut voinut syntyä vain yhtiön talon pihalle asettaman opastetaulun tai kyltin ohi ajamalla. Tällaisen menettelytavan omaksuminen johtaisi vastaajan mielestä "kylttiviidakkoon, missä erilaisten sopimusperusteisten velvoitteiden selvittäminen kävisi yksityishenkilöille lähes mahdottomaksi ja kuluttajalle kohtuuttomaksi."
23. Selvää kuitenkin on, että sopimus voi syntyä, paitsi nimenomaisten kirjallisten tai suullisten tahdonilmaisujen vaihdon tuloksena, myös sopimusosapuolen tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella. Siten kyseisessä asiassa pysäköintiä koskeva sopimus on voinut syntyä pätevästi vastaajan ajaessa alueelle, jos pysäköinnissä noudatettavat ehdot ovat olleet niin selvästi merkityt pysäköintialueen reunaan pystytettyyn opastetaululuun, että autoilija on voinut kohtuullista tarkkuutta noudattaen nuo ehdot havaita.
24. Käräjäoikeus lausuu ehtojen selvyydestä näin: "Valokuvien, karttojen ja henkilötodistelun avulla on yksiselitteisesti näytetty toteen, että kysymyksessä oleva alue on kattavasti merkitty kylteillä, joista selviää alueella noudatettavat pysäköinnin ehdot, noiden ehtojen rikkomisen seuraamukset ja sitoutuminen ehtoihin pysäköimällä. Kyltit täyttävät TLL 28 §:n 2 momentin asettamat informaation tason ja selvyyden edellytykset." Kylteissä tai opastetauluissa on nimenomaan mainittu, että "pysäköinti on sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille." X:n auto oli pysäköity joka kerta rapun eteen, jota ei ole merkitty pysäköintipaikaksi. X ei ole edes väittänyt, että hän olisi saanut opastetaulussa edellytetyn pysäköintiluvan.
25. Vastaaja X on kysymyksessä olevan auton pysyvä haltija. Käräjäoikeuden tuomion mukaan valokuvin ja henkilötodistelulla on näytetty, että juuri kyseinen X:n hallinnassa ollut auto oli ollut kyseisinä päivinä pysäköitynä Jakomäentie 6:n piha-alueelle talonrapun eteen.
26. Mutta oliko X itse pysäköinyt autonsa piha-alueelle? PVML:n mukaan pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton ja moottoripyörän osalta vastuussa kuljettajan ohella ajoneuvon omistaja ja pysyvä haltija. Sääntelyllä on haluttu helpottaa näyttövaikeuksia, joten valvojan ei tarvitse ryhtyä selvittämään, kuka ajoneuvoa kuljetti, vaan maksu voidaan määrätä ajoneuvon rekisterinumeron perustella selvitetylle omistajalle tai pysyvälle haltijalle.
27. Yksityisessä pysäköinninvalvonnan osalta tilanne on toinen, sillä siinä sopimukseen vetoavan osapuolen eli pysäköinninvalvontayhtiön on näytettävä toteen sopimuksen syntyminen ja väitetty ehtojen rikkominen. Väärin pysäköidyn ajoneuvonomistaja ei ole yhtiön sopimuskumppani, jollei hän ole samalla myös kuljettanut autoa. Jos siis yhtiö haluaa periä valvontamaksun ajoneuvon omistajalta tai pysyvältä haltijalta, sen on näytettävä, että omistaja tai haltija myös kuljetti autoa ja pysäköi sen valvotulle alueelle.
28. Jakomäen tapauksessa kantajayhtiö on vaatinut maksua X:ltä vain sillä perusteella, että X oli itse pysäköinyt autonsa sanotulle piha-alueelle. Kantajayhtiö on, ymmärrettävillä perusteilla, vedonnut sillä oleviin näyttövaikeuksiin ja siihen, että vastaajan olisi paljon helpompi selvittää, ettei hän itse ajanut autoa. Yhtiön mukaan sen valvontaa tekevät työntekijät eivät voi valokuvata pysäköityjen ajoneuvojen kuljettajia vaan ainoastaan ajoneuvoja. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat kuitenkin katsoneet, että todistustaakan kääntäminen kantajan edellyttämällä tavalla vastaaja X:lle olisi kuluttajasuojalainsäädännön periaatteiden vastaista. Tämä onkin varmasti oikea tulkinta.
29. Yleiseen elämänkokemukseen perustuvan säännön mukaan lähtökohta on toisaalta se, että auton omistaja tai haltija yleensä kuljettaa autoaan itse tai ainakin tietää, kenen käytössä auto kulloinkin on. Vastaaja X on selittänyt, ettei hän muista, kuka hänen autoaan olisi kyseisinä päivinä kuljettanut. X on kertonut, että kuljettajan henkilöiksi on useita vaihtoehtoja, mutta hän ei ole osannut nimetä näistä ketään. Ensimmäisessä sähköpostin välityksellä yhtiölle maksumuistutuksen johdosta tekemässään reklamaatiossa X ei ollut esittänyt väitettä, että hän ei ollut itse kuljettanut autoa, vaan oli vain väittänyt, ettei mitään sopimusta ollut syntynyt. Valvontamaksujen antoaikana X oli kertonut osallistuneensa internetkeskusteluun, jossa keskustelijoita oli neuvottu kiistämään ajaminen.
30. Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut helppo tehtävä päätellä, että X:n väitteet, joiden mukaan hän ei tiennyt, kuka hänen autoaan oli kuljettanut ja että autoa olisi siis kuljettanut hänen sijastaan joku muu "tuntematon mies", eivät olleet uskottavia. Vaikka siis todistustaakka on ollut kantajalla, yhtiö on selviytynyt siitä, koska näyttökynnystä ei voida puheena olevassa tilanteessa asettaa kovinkaan korkealle, ja se on tässä tapauksessa ylittynyt muun muassa X:n todistelutarkoituksessa antamien epäuskottavien kertomusten perusteella. Vaikka X:llä ei ole todistustaakkaa, hänellä on ollut selitystaakka, josta X ei ole selviytynyt kunnialla; X ei ole keksinyt "hyvää selitystä", miksi joku toinen henkilö olisi käynyt yhdeksän kertaa pysäköimässä hänen autonsa kiellettyyn paikkaan.
31. Mutta onko yhtiön ja X:n välinen sopimus, jonka ehtoja X on rikkonut, kuitenkin mitätön siksi, että laki estäisi, kuten X on väittänyt, yksityisiä kiinteistönomistajia perimästä sanotunlaisia valvontamaksuja? Tämän kysymyksen tiimoilta on esitetty monenlaisia väitteitä ja tulkintoja.
32. On sanottu, että valvontamaksussa olisi kyse aivan samasta asiasta kuin pysäköintivirhemaksussa, jonka saa määrätä vain polisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. Pysäköintivirhemaksua on pidetty oikeuskirjallisuudessa joko rangaistuksenluonteisena tai rangaistuksenkaltaisena seuraamuksena taikka hallinnollisena sanktiomaksuna. Siten yksityisen kiinteistönomistajan "määräämää" valvontamaksua on luonnehdittu pysäköintivirhemaksuun rinnastettavaksi "rangaistuksenluonteinen maksuksi." On vedottu siihen, että vaikka sopimusvapaus saa suojaa peruslakiin otetun omaisuudensuojasäännöksen kautta, lainvastaiset oikeustoimet eivät nauti perustuslain suojaa.
33. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet siihen, että valvontamaksussa olisi kyse "julkisen vallan käytöstä" ja rangaistuksenluontoisen seuraamuksen määräämisestä, mikä edellyttäisi, että siitä on säädetty lailla. Kun tällaista lakia ei Suomessa ole, oikeus yksityisellä alueella tapahtuvista pysäköintivirheistä rankaisemiseen kuuluu perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 124 §:ssä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä viranomaisen tehtävin.
34. Hovioikeuden mukaan asiassa olisi siis ilmeisesti noudatettava periaatetta: Kaikki se (tässä tapauksessa siis omaisuuden käyttö ja sitä koskevan sopimuksen tekeminen), mitä ei ole laissa nimenomaan sallittu, on kiellettyä. Rohkenen vahvasti epäillä tällaisen lähtökohdan oikeellisuutta ja perimmiltään juuri sanotunlaiseen ajatteluun perustuvia hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita. Tuo malli ja ajattelutapa, jota käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot näyttäisivät edustavan, soveltuisi kyllä ehkä hyvin totalitäärisen valtion oikeusjärjestykseen. Mutta demokraattisen valtion oikeusjärjestelmään, joka perustuu lähtökohtaisesti yksityiseen omistusoikeuteen ja sopimusvapauteen, malli ei minusta sovellu. Tällaisen länsimaisen oikeusjärjestyksen voisi sanoa perustuvan päin vastoin lähtökohtaan, jonka mukaan kaikki se, mitä ei ole nimenomaan lailla kielletty, on sallittua.
35. TLL 28 § kieltää pysäköinnin yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa. Tuon lainkohdan nojalla ja perustuslain valossa on selvää, että yksityinen kiinteistönomistaja voi päättää alueellaan pysäköintiä koskevista ehdoista. Omaisuudensuojaan kuuluu myös oikeus sopia omaisuuden käyttämisestä vastiketta vastaan ja sopimuksen rikkomisesta seuraavasta korvauksesta tai sopimussakosta. Tällaisesta sopimusvapauteen perustuvasta toiminnasta on kyse myös yksityisen pysäköinninvalvonnassa, jonka kiinteistön omistaja on siirtänyt valvontaa harjoittavalle yhtiölle. Missään laissa ei ole kielletty tekemästä pysäköintiä koskevaa sopimusta, jonka ehtojen rikkomisesta on seuraamuksena valvontamaksuksi tai joksikin muuksi nimetty korvaus tai sopimussakko. Laissa ei ole myöskään kielletty yksityistä pysäköinninvalvontayritystä perimästä sille pysäköintiä koskevan sopimuksen rikkomisesta sopimuksen mukaan kuuluvaa hyvikettä tai sopimussakon luontoista maksua.
36. Valvontamaksuksi nimetty vastike/sopimussakko/korvaus ei ole mikään rangaistuksenluontoinen seuraamus tai pysäköintivirhemaksuun rinnastettava maksu. Valvontamaksu on puhtaasti yksityisoikeudellinen velvoite, mikä ilmenee siitäkin, että sitä ei voida periä ja ulosottaa maksuvelvolliselta ilman tuomiota tai päätöstä kuten sakkoa tai pysäköintivirhemaksua. Valvontamaksu periminen tapahtuu, kuten muidenkin yksityisoikeudellisten saatavien perintä, tuomioistuimessa väitettyä sopimusrikkojaa vastaan nostettavalla kanteella, jolloin vasta tuomioistuimen lainvoimainen tuomio kelpaa ulosoton perusteeksi.
37. Valvontamaksun perimisessä ei ole tietenkään kyse minkäänlaisesta julkisen vallan käytöstä. Termi "valvontamaksun määrääminen", jota käräjäoikeus ja hovioikeus ovat käyttäneet, on harhaanjohtava ja jopa virheellinen, sillä valvontamaksussa ja sen perimisessä on kyse ainoastaan sopimukseen perustuvasta maksuvelvollisuudesta ja sen toteuttamisesta. Se tosiasia, että yhtiön valvoja asettaa valvonnan yhteydessä auton tuulilasiin kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa käytettävää maksulipuketta muistuttavan lipukkeen, ei luonnollisestikaan oikeuta sanomaan, että kyse on maksun määräämisestä. Vasta tuomioistuin, jonne maksuasia mahdollisesti etenee, voi ulosottokelpoisella tuomiolla määrätä valvontamaksun autoilijan suoritettavaksi. Sanotussa lipukkeessa sitäpaitsi lukee selvästi, että kyse on nimenomaan yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta. Autoilija tuskin voi erehtyä pitämään valvontamaksua pysäköintivirhemaksuna, sillä onhan hänen pitänyt jo pysäköintialueelle ajaessaan opastetaulusta tai -kyltistä havaita, mistä on kysymys.
38. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden perusteluissa esitetyt pohdinnat pysäköintivirhemaksun ja toisaalta valvontamaksun "luonteesta" osoittavat, että tuomioistuintemme laintulkinta perustuu yhä edelleen paljolti pikkutarkkaan legalismiin ja 1800-luvulla saksalaisessa oikeustieteessä kehitettyyn käsitelainoppiin, jossa lähinnä oikeuskirjallisuudessa muodostetuista juridisista käsitteistä tehdään oikeudellisia päätelmiä ja johdetaan tulkinnassa käytettäviä normeja. Kyseisessä tapauksessa siitä, että valvontamaksun tarkoitus on pohjimmiltaan samalainen kuin pysäköintivirhemaksunkin, on päätelty, että molemmat maksut ovat "samanluonteisia", joten siis valvontamaksunkin täytyy olla pysäköintivirhemaksun tavoin "rangaistuksenluontoinen." Kun rangaistuksenluontoisten maksujen "määrääminen" kuuluu ainoastaan viranomaisille, täytyy siis myös valvontamaksussa olla kyse maksun määräämisestä ja samanlaisesta julkisen vallan käytöstä kuin pysäköintivirhemaksun määräämisessäkin. Yksityinen kiinteistönomistaja ei kuitenkaan voi sanotun päättelyn mukaan käyttää julkista valtaa eli määrätä valvontamaksua ja periä sitä, koska siihen ei ole annettu laissa lupaa!
39. Tuomioistuimet ovat näköjään unohtaneet tai sivuuttaneet sen tosiasian, että valvontamaksun pohjana on aivan normaali yksityisoikeudellinen sopimus ja sen rikkomisesta sovitun maksun/sopimussakon periminen, eikä tätä ole missään laissa kielletty. Julkisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu ja yksityisoikeudellinen valvontamaksu ovat kaksi täysin eri asiaa. Valvontamaksun perimisessä ei ole kyse mistään julkisen vallan käytöstä.
40. Käräjäoikeus on perusteluissaan todennut, että valvontamaksun osalta ei ole oikeusturvan takeita, kun taas pysäköintivirhemaksuun liittyy oma muutoksenhakujärjestelmä. Mutta mitenhän tämän asian kanssa oikein on?
41. Valvontamaksulipukkeen saaneen autoilijan ei ole mikään pakko heti maksaa häneltä lipukkeella "karhuttua" maksua, vaan hän voi aina reklamoida saamastaan maksusta valvontayhtiölle. Maksulipukkeessa on annettu yksityiskohtaiset ohjeet, miten ja missä ajassa reklamaatio on tehtävä; reklamaation voi lähettää valvontayhtiölle internetin välityksellä, sähköpostitse, postitse tai faksilla. Osaltaan myös autoilijan oikeusturvan takaamiseksi yhtiön valvojat ottavat jokaisesta autosta valokuvan valvontamaksun antaessaan. Jos autoilija ei ole tyytyväinen yhtiöltä reklamaation johdosta saamaansa kirjalliseen vastaukseen, hän voi pyytää neuvoa kunnalliselta kuluttajaneuvojalta tai antaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. ParkCom on ilmoittanut noudattavansa kuluttajariitalautakunnan antamia ratkaisusuosituksia.
42. Maksamattomat valvontamaksut käyvät läpi normaalin muistutus- ja perintäprosessin ja saatavat peritään yhtiön ilmoituksen mukaan saatavien perintälain mukaisesti noudattaen hyvää perintätapaa. Edellä oli jo puhetta sitä, että pysäköintivirhemaksu on siltä osin valvontamaksua "oikeusturvattomampi", että se voi voidaan periä ilman tuomioistuimen päätöstä tai tuomiota. Sen sijaan valvontamaksun perintä edellyttää kanteen nostamista käräjäoikeudessa ja sitä, että käräjäoikeus antaa tuomion, jolla maksuvelvollisuus määrätään. Vasta tuomio kelpaa ulosottoperusteeksi. Käräjäoikeuden ratkaisussaan ilman perusteluja esittämä lausahdus, jonka mukaan valvontamaksuun ei liity oikeusturvan takeita, näyttäisi siis jäävän perusteettomaksi väitteeksi.
43. Tuomioistuin on perustelut kantaansa, jonka mukaan siis valvontamaksussa olisi tosiasiallisesti kyse pysäköintivirhemaksun määräämisestä, myös sillä, että julkinen pysäköintivalvontajärjestelmä ulottuu myös yksityisellä alueella tapahtuvaan valvontaan. Toisin sanoen yksityinen kiinteistönomistaja voi kääntyä ongelmallisessa pysäköintitilanteessa, jossa hänen mielestään rikotaan kiinteistölle asetettuja pysäköintiehtoja, aina kunnallisen pysäköinninvalvojan puoleen, jolla on oikeus määrätä pysäköintivirhemaksu. Tästä käräjäoikeus, jonka perustelut hovioikeus on ilmeisesti hyväksynyt, päättelee, että koska näin on, niin silloin yksityinen pysäköinninvalvonta tai ainakaan valvontamaksun periminen ei voi olla sallittua.
44. Oikeusistuin siis ajattelee, että vain sillä edellytyksellä, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei lain mukaan olisi toimivaltaa ja oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla, voitaisiin yksityinen pysäköinninvalvonta ja valvontamaksut hyväksyä. Tämä on minusta virheellinen tulkinta, joka perustuu juuri edellä mainittuun konstruktiiviseen, käsiteistä päättelemiseen käsittävään laintulkintaan. Kunnallisilla pysäköinninvalvojilla tosin lienee, vaikka tästä(kin) on esitetty erilaisia mielipiteitä, oikeus harjoittaa pysäköinninvalvontaa myös yksityisillä kiinteistöillä. Pysäköinninvalvoja voi siis määrätä myös yksityisellä alueella tapahtuvasta pysäköintirikkeestä virhemaksun.
45. Mitään suoranaista velvollisuutta puuttua omasta aloitteestaan yksityisten alueiden pysäköinnin valvontaan julkisilla valvojilla ei kuitenkaan käsitykseni mukaan ole. Kunnallisilla pysäköinnin valvojilla ei ole yksinkertaisesti riittäviä resursseja valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla. Käytännössä tämä valvonta edellyttää sitä paitsi kiinteistöomistajan aloitetta ja pysäköinninvalvojan kutsumista paikalle, jolloin myös kiinteistönomistajan edustajan, joka on tehnyt "rikosilmoituksen" tai ilmiannon, olisi syytä olla saapuvilla osoittamassa virkamiehelle väärin pysäköidyt ajoneuvot.(Autoilijat ovat sitä vastoin usein jo varmaankin ehtineet häipyä autoineen "rikospaikalta" ennen kuin virkamies saadaan - jos saadaan - todistamaan autoilijoiden katalaa menettelyä).
46. Se, että julkisen pysäköinninvalvonnan toimiala on rinnakkainen niin, että kunnalliset pysäköinninvalvojat voivat periaatteessa valvoa - vaikka näin ei käytännössä tapahdu - paitsi valtion ja kuntien, myös yksityisten omistuksessa olevilla alueilla tapahtuvaa pysäköintiä, ei kuitenkaan oikeuta käräjäoikeuden ja hovioikeuden tekemin johtopäätösten tavoin päättelemään, että muilta eli yksityisiltä valvontafirmoilta olisi evätty oikeus harjoittaa maanomistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella valvontaa yksityisillä maa-alueille.
47. Käräjäoikeuden päättely on tässä kohtaa valitettavasti virheellinen. Valtiolla tai kunnilla taikka julkisella pysäköinninvalvonnalla ei ole monopolia pysäköinnin valvontaan yksityisillä alueilla, tämä ilmenee suoraan TLL 28 §:n 2 momentin säännöksestä. Maanomistajan ei tarvitse suinkaan kipaista aina pysäköinninvalvojan pakeille saadakseen pysäköintimääräyksiä rikkoneet autoilijat kiipeliin, vaan hän voi järjestää asian paljon järkevämmällä ja tehokkaammalla tavalla sopimusteitse. Näin on käsillä olevassa ParkComin tapauksessa juuri tehty.
48. Ruotsissa yksityinen pysäköinninvalvonta on ollut järjestetty jo pitkään juuri sillä tavalla kuin meillä nyt pysäköintivalvontafirmojen toimesta menetellään. Siellä annettiin vuonna 1984 yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki (Lag om kontrollavgift vid olovlig parkering). Mutta jo vuosia ennen kyseisen lain voimaantuloa Ruotsissa oli vakiintunut vastaavanlainen käytäntö kuin meillä nyt; itse asiassa tuo käytäntö sai mainitussa laissa vain lainsäätäjän siunauksen.
49. Tämän käytännön pitävyyttä on testattu muutamassa ennen vuoden 1984 lain säätämistä annetuissa Högsta domstolenin ennakkopäätöksissä. Niissä katsottiin, että yksityinen sopimukseen perustuva pysäköinninvalvonta ja sopimuksen rikkomiseen perustuvan valvontamaksun periminen on laillista. Se ero, että Suomessa, toisin kuin Ruotsin em. lain mukaan on mahdollista, julkiset pysäköinninvalvojat voivat periaatteessa määrätä pysäköintivirhemaksun myös yksityisillä alueilla tapahtuvasta virheellisestä pysäköinnistä, on vain näennäinen, eikä voi estää, kun Suomessa ei ole laissa nimenomaan toisin määrätty, yksityisiä kiinteistönomistajia järjestämästä pysäköinninvalvontaa sopimusteitse Jakomäen tapauksesta ilmenevällä tavalla.
50. Muutama sana vielä tuomioistuimien tulkintametodista puheena olevan tapauksen valossa. Kuten edellä on jo tullut sanotuksi, käräjäoikeus ja hovioikeus ovat pitäytyneet ratkaisuissaan varsin muodolliseen laintulkintaan, tulkintatapa on legalistinen ja käsitelainopillinen, vaikka etenkin käräjäoikeus on toki pyrkinyt avoimen argumentointiin. Tuomioistuimet eivät ole tapauksessa juuri vedonneet tai argumentoineet asia-argumenteilla tai reaalisilla näkökohdilla. Tulkinnassa on jäänyt syrjään mm. tämän kirjoittajan kannattama teleologinen laintulkintametodi, jossa ratkaiseva merkitys annetaan seuraamusharkinnalla. Teleologisessa tulkinnassa tuomari panee painoa muiden argumenttien ohella erityisesti sille, millaisiin yhteiskunnallisiin tai yksityisoikeudellisiin seuraamuksiin erilaiset tulkintavaihtoehdot ilmeisesti tulisivat johtamaan ja valitsee sitten näistä vaihtoehdoista sellaisen, joka on ratkaisun aiheuttamien seuraamusten kannalta arvioituna muita vaihtoehtoja järkevämpi.
51. Jos hovioikeuden tuomio jäisi voimaan eli kanne hylättäisiin myös KKO:ssa, eivät seuraukset ilmeisesti olisi pysäköinnin tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta kovin suotuisat. Jos yksityinen pysäköinninvalvonta julistettaisiin ikään kuin pannaan, tulisi kuntien lisätä huomattavasti pysäköinninvalvojien määrää, jotta järjestelmä ehtisi valvoa asianmukaisesti ja tehokkaasti myös yksityisillä kiinteistöllä tapahtuvaa pysäköintiä. Tästä puolestaan olisi ilmeisenä seurauksena parkkimaksujen ja pysäköintivirhemaksujen ehkä tuntuvakin korottaminen, jotta järjestelmä voisi kustantaa itse itsensä. Autoilijat olisivat varmaan "riemuissaan tällaisesta kehityksestä! Jos kunnallisten pysäköintivalvojien määrän lisääminen ei onnistuisi - tämä on hyvin todennäköistä - laskisi nimenomaan yksityisten pysäköintialueiden valvonnan teho ehkä huomattavasti ja pysäköinnissä ilmenisi entistä enemmän kaikenlaisia ongelmia ja kurittomuutta, pysäköintialueita jouduttaisiin ehkä sulkemaan jne.
52. Jos sitä vastoin yksityisten valvontamaksujen perintä sallitaan, ryhdyttäisiin yksityisiä valvontafirmoja luultavasti perustamaan lisää, jolloin pysäköinnin valvonta tehostuisi merkittävästi nykyisestä käytännöstä. Mainittakoon, että esimerkiksi Lohjalla kaupungin vuokratalojen pysäköinti on kuulemani mukaan siirretty yksityiselle pysäköintivalvontafirmalle, koska kaupungin pysäköinninvalvonta ei yksinkertaisesti pystynyt valvontaa vuokrataloille tarjoamaan.
Miksi siis pitäisi "tappaa" hyvin toimiva, tehokas ja oikeussuojan kannalta aivan turvallinen yksityinen pysäköinninvalvonta ja vain sen takia, että toimintaa ei ole vielä ehditty sääntelemään laissa? Tältä kannalta tuomioistuinten Jakomäen tapauksessa antamat ratkaisut tuntuvat suorastaan järjettömiltä! Jos käräjäoikeus ja hovioikeus olisivat laintulkinnassaan pohtineet, niin kuin minusta olisi pitänyt, edellä esitetyn kaltaisia realistisia asia-argumentteja, olisi tuomion lopputulos ilmeisesti voinut hyvinkin olla toisenlainen.
53. Päädyn siis siihen lopputuloksen, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot perustuvat virheelliseen lain tulkintaan. Pysäköinninvalvontayhtiön kanteella on hyväksyttävät perusteet. Yksityisoikeudellinen sopimus, jonka syntymiseen ja rikkomiseen kanne perustuu, ei ole lain tai oikeusjärjestyksen vastainen eikä siis pätemätön tai mitätön. Valvontamaksuja ei voida pitää kohtuuttoman suurina. Vastaaja X joutuu näin ollen, niin voidaan mielestäni hyvin perusteilla ennakoida, KKO:n aikanaan antamalla ennakkopäätöksellä maksamaan yhtiölle sen häneltä oikeusprosessissa velkomat valvontamaksut.
54. Mutta kuten sanottu, tulkinnanvaraisessa tapauksessa ei ole aina olemassa yhtä ainoata ehdottomasti oikeata ratkaisua. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat perustelleet toisenlaisen lopputuloksen hyväksymistä, mutta itse en pidä näitä perusteita kovin painavina. Ainahan silti voi tapahtua yllätyksiä, ehkä siis vielä myös KKO:ssa. Eräs tunnettu prosessioikeuden professori loihekin 1970-luvulla lausumaan: Suomalainen tuomioistuinlaitos on kuin pajatso; kun sinne lyö sisään kolikon, ei voi koskaan olla varma, mikä on lopputulos. Mutta eiköhän tuomioistuinlaitos ole noista päivistä sentään jonkin verran kehittynyt. Ainakin minä luotan tähän.
55. Jaahas, nyt tämäkin juttu tuli sitten valmiiksi, vielä ehtisi niiden muidenkin harrastusten pariin!
