707. Oikeudenhoidon säästöohjelma heikentää oikeusturvaa

1. Oikeusministeriön asettaman "Korkean neuvottelunnan mietintöä" on jo ehditty odottaa. Monissa tuomioistuimissa sitä on odotettu kauhun sekaisin tuntein, sillä tiedossa on ollut, että kyse on oikeus- ja erityisesti tuomioistuinlaitokselle asetettujen kovien säästötavoitteiden toteuttamiskeinoista. Tänään tuo mietintö sitten luovutettiin oikeusministerille. Asiakirjan virallinen nimi on "Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013-2025".

2. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola yritti mietinnön luovuttamistilaisuudessa toki peitellä mainittua tosiasiaa parhaan kykynsä mukaan puhumalla kauniisti siitä, että tehostaminen ja oikeusturva eivät ole keskenään ristiriidassa eivätkä toistensa vastakohtia. Eivät toki  välttämättä olekaan, mutta kysymys onkin siitä, millä keinoin oikeuslaitoksen toimintaa voidaan tehostaa ja samalla parantaa oikeusturvaa tai ainakin säilyttää se entisellä tasolla.

3. Neuvottelukunnan ohjelmaan sisältyy toki monia kannatettavia ajatuksia. Suuri osa niistä on samoja, joista olen itse usein kirjoittanut ja joita olen kannattanut. Osa tehostamis- ja korjaamiskeinoista taas on jäänyt raportissa selvästi puolitiehen. Sitten on joitakin ehdotuksia, jotka eivät ole perusteltuja, koska ne tulisivat heikentää kansalaisten oikeusturvaa tuomoistuimissa. Vm. osin neuvottelukunnan mietintöä voitaisiin luonnehtia oikeusturvan "teurastusohjelmaksi". Ohjelmassa mainitussa oikeudenhoidon sopeuttamisessa on kyse suomeksi sanottuna oikeudenhoidosta valtiolle aiheutuvien menojen tuntuvasta leikkaamisesta, mikä johtaa usein automaattisesti oikeusturvan heikkenemiseen.

5. Kansliapäällikkö Tiina Astolan esittelypuheenvuoro löytyy tästä.Tässä puolestaan on neuvottelukunnan koko ehdotus eli kehittämisohjelma. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin luovutustilaisuudessa käyttämä puheenvuoro.

7. Kehittämisohjelmasta riittää varmaan pohdittavaa useamman blogijutun verran. Koska ulkona on mitä parhain ulkoilu- ja hiihtosää, lähden tästä aivan hangille hiihtelemään ja palaan asiaan myöhemmin. Lukijat voivat toki jo alkaa kommentoida ohjelmaa ja siinä tehtyjä ehdotuksia. Seuraavassa ainoastaan muutama alustava kannanotto ohjelmaan.

8. Positiivista ohjelmassa on esimerkiksi se, että neuvottelukunnan selvä enemmistö pitää oikeusministeriöstä erillisen tuomioistuinviraston perustamista tärkeänä. Tätä ehdotettiin laajasti perustellen jo vuoden 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (Arposen komiteassa, KM 2003:3). Selvää on, että tomioistuinten keskushallinnon järjestäminen erilleen oikeusministeriöstä vahvistaisi tuomioistuinten riippumattomuutta. Tämä uudistus olisi tullut toteuttaa tietenkin jo vuosia sitten, mutta näin ei ole käynyt. Vastuun tästä kantavat oikeusministerit Johannes Koskinen ja Tuija Brax, jotka eivät ole tehneet asian suhteen mitään. Eivät ole, vaikka oikeusministeriö ei ole pystynyt reiluun kymmeneen vuoteen huolehtimaan tyydyttävällä tavalla tuomioistuinten kehittämisestä. 

9. KHO:n pitkäaikainen edellinen presidentti Pekka Hallberg eli Pekka I vastusti ankarasti OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista. Hänen viitoittamallaan tiellä jatkaa nyt Pekka II eli KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori, joka jätti mainitulta osin ohjelmapaperiin eriävän lausuntonsa.

10. Pekka Hallberg ei sietänyt virassa ollessaan edes kuulla ajatuksesta, jonka mukaan maan kaksijakoinen tuomioistuinorganisaatio voitaisiin yhdistää niin, että hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Tämä olisi todella merkittävä ja runsaasti hallinnollisia menoja säästävä uudistus. Kaksijakoista tuomioistuinlinjaa on pidetty niin pyhänä tabuna, että Arposen komiteaa vannotettiin olemaan puuttumatta siihen, ja niin komitea myös teki. Itse olen kannattanut kyseistä uudistusta jo toistakymmentä vuotta ja rohkenin ottaa asian esille myös Arposen komitean mietintöön jättämässäni lausumassa.

11. On ilahduttavaa, että nyt myös muiden silmät alkavat vihdoin aueta, sillä neuvottelukunnan enemmistö päätti, että kahden erillisen tuomioistuinlinjan yhdistämistä  ryhdytään selvittämään. Kysymyksessä on siis pitkän tähtäyksen suunnitelma, jonka toteutuminen on vielä monen mutkan takana. Mikään yllätys ei ollut, että KHO:n presidentti Pekka (II) Vihervuori jätti myös tältä osin ohjelmaan eriävän lausumansa ja että hänen kanssaan samaa mieltä oli hallinto-oikeuden ylituomari Marjatta Mäenpää.

12. Neuvottelukunnan ehdotuksen mukaan selvitystössä tultaisiin pohtimaan KKO:n ja KHO:n yhdistämistä ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä hovioikeuksiin, joita tulisi jäämään maahan ohjelman mukaan kuuden/viiden sijaan enää neljä. Mutta kuten olen monta kertaa tässä blogissa "julistanut", hallinto-oikeuksia ei toki pitäisi yhdistää hovioikeuksiin, vaan muutaman suurimman käräjäoikeuden kanssa. Ilmeisesti neuvottelunnan enemmistö on ajatellut hieman naiviisti niin, että kun kerran hallinto-oikeudessakin ratkaistaan valitusasioita, niin ne tulee yhdistää valituksia ratkaisevien hovioikeuksien kanssa; molemmissa "linjoissa" noudatetaan sitä paitsi puhtaasti kirjallista menettelystä, kun taas käräjäoikeuksissa on vallalla suullinen käsittely. 

13. Näin mielikuvituksettomasti (ja tyhmästi) asiassa ei kuitenkaan pitäisi menetellä. Ehdotuksesta olisi seurauksena esimerkiksi tilanne, jossa poliisin aselupapäätöksestä valitetaan suoraan hovioikeuteen, kun taas henkirikos, joka on toteutettu ampumalla, käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus voi toki toimia myös valitusasteena, kuten jo nykyisin eräissä asioissa tapahtuu. Jos hallinto-oikeudet yhdistetään käräjäoikeuksiin, valitettaisiin käräjäoikeuden myös hallintoasioissa antamista päätöksistä hovioikeuteen ja sieltä edelleen valituslupajärjestelmän kautta edelleen KHO:een/KKO:een. 

15. Neuvottelukunnan esitystä, jonka mukaan käräjäoikeuksien lukumäärää tulisi alentaa edelleen puoleen nykyisestä 27:stä, on vaikea ymmärtää. Käräjäoikeuksia karsittiin kovalla kädellä eli juuri puolella viimeksi vain pari kolme vuotta sitten, mutta nyt olisi taas edessä samanlainen hevoskuuri, oikeastaan teurastus. Huomaa hyvin, että korkean neuvottelukunnan jäsenistä läheskään kaikilla ei ole kokemusta käräjä- ja hovioikeusmenettelystä, vaan he ovat pompanneet korkeisiin tuomarin - tai muihin virkoihinsa joko suoraan hallinnosta tai yliopiston luentosalin kateederin takaa. 

16. Oikeusturvan selvää hekentymistä merkitsee myös suunnitelma ja ehdotus hovoikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamisesta, mikä merkitsee, toisin kuin neuvottelunta väittää, samalla valitusoikeuden tosiasiallista rajoittamista. Ehdotus merkitsee tältä osin paluuta seulontajärjestelmään, joka ehdittiin tyrmätä ja kumota vain muutama vuosi sitten peräti huonona systeeminä. Tämä on malliesimerkki siitä, miten edestakaisin sinne tänne  hyppelehtivää suomalainen oikeudenhoito ja oikeuslaitoksen uudistaminen on! Ei siinä juuri järki päätä pakota!

17. Ehdotus, jonka mukaan hovioikeuksissa otettaisiin käyttöön ns. videopääkäsittely eli menettely, jossa käräjäoikeudessa esitetty näyttö otettaisiin hovoikeudessa vastaan käräjäoikeudessa tehtyjen videotallenteiden välityksellä, on kannatettava. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole, kuten kansliapäällikkö Astola sanoo, pelkkä videotallenteiden "katselu", vaan suullinen pääkäsittely, jossa myös partit ja heidän avustajansa ovat saapuvilla. Tällainen järjestely on ollut käytössä Ruotsissa muutaman vuoden ja siitä saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Tämä uudistus olisi pitänyt ottaa tarkasteltavaksi meillä jo muutama vuosi sitten oikeusneuvos Kari Kitusen johtamassa toimikunnassa, joka pohti hovioikeusmenettelyn uudistamista. Mutta aivan käsittämättömästä syystä siitä haluttiin vaieta kokonaan, jotteivät päättäjät vain olisi saaneet tietää siitä! Tässäkin uudistuksessa on siis tuhlattu aikaa 5-10 vuotta oikeusministeriön laiminlyönnin takia. Olen kirjoittanut tästä lainvalmistelua koskevasta mokasta useamman kerran.

18. Lautamiesten osallstumista käräjäoikeuksien työhön halutaan edelleen supistaa ja pitemmällä aikavälillä luopua koko lautamiesjärjestelmästä. Tältä osin neuvottelukunnan jäsen, hovoikeuden presidentti Mikkö Könkkölä, joka tunnettiin nuorena (1970-80 -luvuilla)  radikaalina vasemmistolaisena lakimiehenä, on jättänyt ohjelmaan ikään kuin vanhasta muistista eriävän mielipiteen. On sääli, että lautamiesjärjestelmästä joudutaan luopumaan, mutta tämä johtuu, se tulkoon selvästi sanotuksi, siitä, että valtiovalta ja oikeusministeriö, jonka virkamiehistöön Könkköläkin kuului pari vuosikymmentä ennen KKO:n jäseneksi ponnahtamistaan, ei ole välittänyt huolehtia lautamiesjärjestelmän asianmukaisesta kehittämisestä, ei sitten alkuunkaan! Muissa pohjoismaissa lautamiesjärjestelmä tai sitä vastaava jury -järjestelmä toimii ja voi hyvin, mutta Suomessa se joudutaan kitukasvuisena ja huonosti hoidettuna teurastamaan eli lopettamaan kokonaan. Vastuu myös tämän asian  huonosta hoidosta kuuluu maan hallituksille ja niiden oikeusministereinä istuville poliitikoille.

19. Neuvottelukunta ehdottaa riidattomien velkomisasioiden eli suomeksi sanottuna pikavippien ja muiden perintäasioiden käsittelyn uudistamista joko siirtämällä ne käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisille tai keskittämllä ne enintään kolmeen käräjäoikeuteen. Voi, voi ja voi! Kukahan kaistapää on saanut neuvottelukunnassa päähänsä, että nuo täysin selvät ja riidattomat asiat pitäisi edelleen kierrättää käräjäoikeuksien kautta ja keskittää ne "enintään kolmeen käräjäoikeuteen". Eivätkö neuvottelukunnan jäsenet ole todellakaan kuulleet ja ymmärtäneet, millaista harmia näistä perintäasioista käräjäoikeuksien työlle ja ennen muuta asianosaisille aiheutuu? Käräjäoikeuskäsittely on edullista yksinomaan suurten perintätoimistojen kannalta, koska ne nettoavat niistä huomattavasti. Jos maahan jää ehdotuksen mukaan enää 13-14 käräjäoikeutta, niin luultavasti niistä kolmen säilyttämistä perustellaan sillä, että juuri ne "hoitavat" perintäasioiden käsittelyä. 

20. Samanlaisia inhon tunteita herättää ohjelmassa oleva kannanotto, jonka mukaan esitutkinnan johtoa ei vieläkään siirrettäisi poliisilta syyttäjälle. Tässä näkyy Matti Nissisen läsnäolo neuvottelunnassa. Ohjelman mukaan esitutkinnan johdon siirtämistä "ryhdytään selvittämään" vasta sitten, jos paljon puhuttu poliisin ja syyttäjien välinen esitutkintayhteistyö ei tehostu. Suomeksi sanottuna uudistus tullaaan siis hautamaan kokonaan, siitä Nissinen, Paatero ja ja kumppanit pitävät huolen.

21. Esitutkintayhteistyö on yksi esimerkki tapauksista, joita voidaan luonnehtia toteamuksella: paljon puhetta, vähän villoja. Asia, kuten tässä esitutkintayhteistyö, toimii kyllä paperilla, mutta vain siinä. Kaikki järkisyyt edellyttäisivät esitutkinnan johdon siirtämistä syyttäjälle, mutta eihän suomalaisen oikeudenhoidon ja oikeusturvan suunnittelussa ole ennenkään järkisyistä juuri perustettu. Neuvottelukunnan ohjelma jatkaa monessa kohdin mainitulla "hyväksi havaitulla" linjalla. Selvityksiä selvitysten perään, mutta käytännössä mikään asia ei muutu.

22. Ohjelmassa esitetään tuomioistuinmaksujen käyttöalan laajentamista ja oikeudenkäyntimaksujen tuntuvaa korottamista. Tämän arvellaan johtavan merkittävään tulonlisään. Toisin sanoen: oikeuslaitoksen ns. sopeuttamis- eli säästötavoite kustannettaisiin oikeusturvaa hakevilta ihmsiltä perittävien maksujen tuntuvilla korotuksilla. Tästä on itse asiassa jo valmistunut erillisen työryhmän mietintö. 

23. Maksujärjestelmän muutoksilla tavoitellaan ohjelman perustelujen mukaan tuomioistuinten taloudellisen aseman parantumista ja niillä pyritään tehostamaan maksujärjestelmän ohjausvaikutusta siten, että kynnys muutoksenhakuun nousisi. Fiskaalisiin tavoitteisiin kuuluu maksujärjestelmän kattavuuden lisääminen siten, että oikeudenkäynnit ovat pääsääntöisesti maksullisia ja tästä pääsäännöstä on mahdollisimman vähän poikkeuksia. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistua siitä, etteivät maksut estä oikeussuojan hakemista, vaan myös vähävaraisilla on mahdollisuus tuoda asiansa tuomioistuimeen. 

23. Näin kauniisti sanotaan ohjelmassa, mutta tosiasia on, että oikeudenkäyntimaksujen näin tuntuva korotus, esimerkiksi hovioikeuteen ja KKO:een valitettaessa noin kaksikertaisiksi nykyisestä, iskee pahimmin keskituloisiin ihmisiiin, joille ei myönnetä oikeusapua. Koventuva linja näkyy myös siinä, että maksut perittäisiin jo etukäteen, tätäkin perustellaan maksujen "ohjausvaikutuksella". Siis: miettikää nyt, hyvät hölmöt, kahteen kertaan, ennen kuin lähdette vaivaamaan meitä, tuomareita, tylsillä hakemuksillanne tai kanteillanne! Tavoite tuomioistuintulojen merkittävästä kasvattamisesta toteutuu, mutta toisaalta uudistus johtaa kansalaisten oikeusurvan heikkenemiseen. Maksujen korotuksilla kynnys muutoksenhakuun nousee, mutta samalla nousee kynnys myös prosessikynnys  alioikeuteen riita-asioissa. Mutta tästä korkea neuvottelukunta ei näy kantavan huolta, eipä tietenkään.

704. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea 2001-2003

1. Valtioneuvosto asetti kesäkuussa 2001 komitean selvittämään tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea luovutti lähes 800-sivuisen mietintönsä 16.12. 2003 oikeusministeri Johannes Koskiselle (KM 2003:3). 

2. Kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta mietinnön valmistumisesta, on syytä hieman tarkastella, miten ja mitkä komitean monista ehdotuksista ovat  toteutuneet tai toteutumassa. Eräät komitean jäsenet kokoontuivat viime viikolla näissä merkeissä muistelemaan kymmenen vuoden takaisia asioita, itse en valitettavasti päässyt tilaisuuteen mukaan.

3. Komitean tehtävänä oli siis selvittää tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea on käsitellyt mietinnössään tuomioistuimia muuttuvassa yhteiskunnassa sekä tuomioistuinten toiminnan yleisiä ja oikeudellisia lähtökohtia. Näiden pohjalta komitea on hahmotellut tuomioistuinlaitoksen kehittämisen haasteita, joihin mietinnössä haetaan vastauksia. Komitea on lähestynyt tuomioistuinlaitoksen kehittämistä sekä yhteiskunnan ja oikeuspalveluja käyttävien näkökulmasta että tuomioistuimen sisäisestä näkökulmasta. Ensin mainitussa ovat työskentelyn lähtökohtina olleet oikeusturva, oikeuden saatavuus sekä asiakasnäkökulma. Tuomioistuinpalvelujen tuottamisessa korostetaan toimijoiden osaamista ja ammattitaitoa. Osaamisen kehittäminen kohdistuu sekä tuomioistuinten omaan henkilöstöön että muihin toimijoihin, kuten avustajiin. Toisaalta komitea on nähnyt kiinteän yhteyden tuomioistuinpalvelujen laadun ja tuomioistuinlaitoksen organisatoristen ratkaisujen ja toimintatapojen välillä.

4. Mietintö on koko tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin (10-15 vuotta) laaja-alainen selvitys, jossa on tarkasteltu kaikkia tuomioistuinlaitoksen osa-alueita. (Tässä yhteydessä voisin jo todeta, että visioinnin tähtäin olisi ollut syytä asettaa himpun verran pidemmälle, esimerkiksi 20-25 vuoden päähän.) Komitea on käsitellyt tuomioistuinten roolia nyky-yhteiskunnan oikeudellisessa ratkaisuntekojärjestelmässä ja sen pohjalta luonut yleisen tason perusteita siitä, mitkä asiaryhmät kuuluvat tuomioistuinten käsiteltäväksi. Mietinnön aihekokonaisuudet ovat 
- tuomioistuimissa käsiteltävät asiat, 
- oikeudenkäyntimenettelyt, 
- avustaminen oikeudenkäynnissä, 
- konfliktinratkaisun vaihtoehdot, 
- osaaminen ja ammattitaito, 
- tuomioistuinorganisaatio, 
- tuomioistuinten johtaminen sekä 
- tuomioistuinten keskushallinto.


5. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin oikeusneuvos, sittemmin hovioikeuden presidentti Markku Arponen (Itä-Suomen HO) ja varapuheenjohtajaksi hallintoneuvos Heikki Kanninen KHO:sta. Komitean jäseniä olivat  tutkija Kaijus Ervasti (Optula), asianajaja Markku Fredman, tutkija Vaula Haavisto (Helsingin yliopisto),  professori Jukka Kemppinen (TKK), hovioikeudenlaamanni Leena Korkalainen (Vaasan HO), dosentti Pia Letto-Vanamo (Helsingin yliopisto), hallinto-oikeustuomari Marjatta Mäenpää (Helsingin hallinto-oikeus), käräjätuomari Jukka Peltonen (Tampereen käräjäoikeus), professori, ent. kihlakunnansyyttäjä Matti Tolvanen (Joensuun yliopisto), oikeusaputoimen johtaja Marja-Leena Tervahauta (Rovaniemen hovioikeuspiiri) sekä lautamies Hannu Virkkala Kajaanista. Komitean pysyvinä (ja äänivaltaisina) asiantuntijoina olivat erityisasiantuntija Sakari Laukkanen (OM), lainsäädäntöneuvos Asko Välimaa (OM) ja professori Jyrki Virolainen (Lapin yliopisto). Komitean päätoimisina sihteereinä toimivat käräjätuomari Antti Savela (Oulun käräjäoikeus) ja vanhempi hallintosihteeri Anne Niemi (KHO).

6. Komiteassa oli siis tuomareita sekä yleisistä tuomioistuimista että halintotuomioistuimista, asianajajakunnan ja syyttäjälaitoksen edustaja sekä tutkijoita eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Lautamies Hannu Virkkala edusti maallikkonäkemystä, mutta erityistuomioistuimista ei komiteassa ollut edustajaa. Raskaimman taakan komitean työssä joutuivat puheenjohtajien ohella kantamaan ahkerat ja taitavat päätoimiset sihteerit.

7. Komitean työssä ilmeni heti alusta lähtien, että yleisten tuomioistunten edustajat keskittyivät  siivili- ja rikosprosessia koskevaan lainkäyttöön ja hallintotuomarit puolestaan hallintolainkäyttöön. Tämä heijastui selkeästi myös komitean päätoimisten sihteerien työssä ja mietinnön kirjoittamistehtävän jakamisessa. Komiteassa näytti vallitsevan tiukka reviiriajattelu: älkää te yrittäkö puuttua meidän asioihimme, niin mekään emme sekaannu teidän asioihinne. Tämä on valitettavaa, sillä todella pitkällä aikavälillä ei liene kenenkään etu - ei ainakaan oikeudessa asioivien ihmisten -  että pienessä maassa toimii kaksi erillistä tuomioistuinorganisaatiota, joissa noudatetaan monilta osin aivan erilaista asioiden käsittelytapaa. Itse otin mietintöön jättämässäni lausumassa - tätä ei saanut nimittää eriäväksi lausunnoksi (!) - toki kantaa myös joihinkin hallintolainkäytön pahimpiin epäkohtiin, joista hallintolainkäytön edustajat halusivat vaieta. 

8. Komitean toimeksiantoon sisältyy yksi sinänsä selvä ja vaarattoman tuntuinen virke: "Komitean työn lähtökohtana ovat uuden perustuslain perusperiaatteet tuomiovallan käytöstä ja perusoikeusnäkökulma". Komitealle kerrottiin heti alussa, että tämä tarkoittaa sitä, että komitean ei sallita pohtia kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä eli käytännössä hallintotuomioistuimien integroitumista yleisiin tuomioistuimiin. Perustuslaissa nimittäin lukee, että valtakunnassa on sekä yleisiä tuomioistumia että hallintotuomioistuimia, joilla on lainkäytössä oma toimivaltansa. Kerrottiin, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg olisi suostunut "päästämään" omat edustajansa komiteaan vain juuri sillä ehdolla, että kysymystä organisaatioiden yhtenäistämisestä ei oteta komitea työssä lainkaan esille. 

9. Tämä rajaus, jota komitea sitten uskollisesti noudatti - mietinnössä ei ole sanakaan ko. "tabusta" - oli ja on edelleen minusta "syvältä", sillä mainittu asia kuuluisi ilman muuta tuomioistuinlaitoksen kehittämisen tärkeimpiin kohtalonkysymyksiin. Jos komitean tarkoituksena oli todella visioida tuomioistuimien pitkän tähtäimen kehittämislinjoja, ei mainittua kysymystä olisi voitu sivuuttaa. Omassa lausumassani rohkenin tuoda tämän näkökohdan esille. Komitean ei olisi toki tarvinnut ehdottaa tältä osin perustuslain muuttamista - komitea ei itse asiassa tehnyt mietinnössään konkreettisia pykäläehdotuksia muutenkaan - mutta asia olisi tullut toki ottaa mietinnössä periaatteellisella tasolla esille ja korostaa sen merkitystä tuomioistuinlaitoksen kehittämisessä. - No, nyt kun komitean mietinnön jättämisestä on kulunut  kymmenen vuotta, korkeimman oikeuden presidentti on vihdoin ja viimein rohjennut ottaa asian eli siis tuomioistuinorganisaation yhtenäistämisen julkisesti puheeksi. Yhtenäistämällä organisiaatiot saataisiin aikaan merkittäviä hallinnollisia säästöjä.

10. Komitean asialistalla oli toki myös monia molemmille lainkäyttösektoreille yhteisiä asioita ja kysymyksiä. Ministeriö oli asettanut komitean työtä valvomaan kaksi omaa erityisasiantuntijaansa. Ilmeni, että hallintolainkäyttöä komiteassa edustaneet jäsenet ja ministeriön edustajat olivat monessa asiassa ja erityisen selvästi tuomioistuimien keskushallintokysymyksessä samalla puolella, eli halusivat torjua keskushallinnon irroittamisen oikeusministeriön alaisuudesta. Tämä ei ollut sinänsä toki mikään yllätys, sillä tiedossa oli, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastusti tuohon aikaan jyrkästi tuomioistinten keskushallinnon uudistamista ja sen erottamista oikeusministeriön holhouksesta.Hallberghan tunnettiin hyvin valtioneuvoston ja ministeriön käynnistämien erilaisten uudistusten vetäjänä.

11. Mitä komitea sitten sai aikaaan? Kun on kyse 800-sivuisesta asiakirjasta, löytyy mietinnöstä monenlaista asiaa ja ehdostusta. Oikeusministeriön sivustolla komitean ehdotukset on tiivistetty näin:

Komitea toteaa, että tuomioistuinten perustehtävä on oikeusriitojen ja konfliktien ratkaiseminen. Käräjäoikeuksien ja hallinto-oikeuksien asemaa pitää vahvistaa. Tuomarien ja oikeudenkäyntiavustajien monipuolinen osaaminen ja ammattitaito tulee taata. Tuomarinuraa pitää ryhtyä toden teolla avaamaan myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille hakijoille ja oikeudenkäyntiavustajien toiminta säätää luvanvaraiseksi. Oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi ja oikeudenkäyntikulujen hillitsemiseksi ehdotetaan uudistuksia. Oikeudenkäyntien avoimuutta tulisi lisätä. Lautamiesjärjestelmä säilyisi, mutta lautamiesten osallistumisen laajuuteen, äänioikeuteen ja valintatapaan ehdotetaan muutoksia. Tuomioistuinten keskushallinnon komitean jäsenten niukka enemmistö siirtäisi oikeusministeriöstä uuteen tuomioistuinten keskushallintoyksikköön. Tuomioistuinten johtamiselta komitea odottaa nykyistä ammattimaisempaa otetta.

12. Komitean mietintö (KM 2003:3) löytyy tästä. Lyhyt yhteenveto komitean ajatuksista ja ehdotuksista löytää tästä tiivistelmästä.

13. Komitean ehdotuksista on toteutunut ainakin oikeudenkäyntiavustajan tehtävän saattaminen luvanvaraiseksi. Tämän vuoden alussa tuli nimittäin voimaan laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Lain myötä oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Luvan myöntämisestä päättää uusi riippumaton lautakunta, nimeltään oikeudenkäyntiavustajalautakunta; uusia nimikehirviöitä siis tälläkin saralla! Laissa säädetään niistä velvollisuuksista, joita luvan saanut lakimies on toiminnassaan velvollinen noudattamaan. Säännökset ovat samankaltaisia asianajajien vastaaviin säännöksiin verrattuna. Luvan saaneita lakimiehiä valvovat sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunta että perustettava valvontalautakunta. Varsinaisen valvonnan suorittaa valvontalautakunta. Luvan peruuttamisesta tai laissa mainitusta seuraamusmaksusta päättää okeudenkäyntiavustajalautakunta valvontalautakunnan esityksestä.

14. Tästä nyt hyvin näkee, miten todella pitkään tarpeellisten uudistusten aikaansaaminen oikeuslaitoksen saralla voi kestää, 10 vuotta siihen tässä tapauksessa vierähti aikaa! On toki hyvä asia, että kaikki oikeudenkäyntiavustajat ja -asiamiehet ovat nyt asianmukaisen valvonnan piirissä ja että  avustajien kelpoisuusehtoja on jonkin verran tiukennettu. Mutta todella kankea ja raskas byrokratia sitä varten on luotu! Pienessä maassa pitäisi toki tässsäkin tapauksessa selvitä yhdellä organisaatiolla eli asianajajaliitolla. Komitea pohti  neljää eri vaihtoehtoa, jonka pohjalta asia voitaisiin järjestää. Itse kannatin - ainoana muuten - lupajärjestelmän rakentamista lähes kaikkien muiden eurooppalaisten maiden mallin mukaan asianajajamonopolin varaan. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt Suomen Asiananajaliiton voimakasta kehittämisestä, mutta tähän liitolla ei ilmeisesti ollut tahtoa tai kykyä.

15. Komitean ehdotus, jonka mukaan kiinteistöä koskevat asiat (lainhuudatukset ja kiinnitykset), joita oli todella paljon, siirretttäisiin käräjäoikeuksista maanmittauslaitokselle, toteutui muutama vuosi sitten. Tämä oli täysin välttämätön uudistus, sillä tavoitteena tulee toki olla, että  tuomioistuimien ja siis myös käräjäoikeuksien on keskityttävä perustehtäväänsä eli oikeusriitojen ratkaisemiseen. Kiinteistöasioissa on kysymys ainoastaan oikeuksien kirjaamisesta.

16. Komitea, eli tarkemmin sanottuna sen enemmistö (vähemmistöön kuuluivat Kaijus Ervasti ja OM:n komiteaan asettamat "vahdit" Välimaa ja Laukkanen)  ehdotti myös, niin kuin oli ehdotettu monta kertaa jo 1990-luvulta lähtien, että kiinteistöasioiden tavoin myös riidattomat velkomusasiat, joissa on kyse, ei oikeusriidasta, vaan ainoastaan  selvien ja riidattomien saamisasioiden perinnästä, siirrettäisiin pois käräjäoikeuksista, tässä tapauksessa suoraan ulosottoviranomaisille. Mutta niin vain tätä uudistusta, joka olisi täysin välttämätön, ei ole vieläkään saatu edes suunnitteluasteelle! Peräti käsittämätöntä! Tätä uudistusta ovat, ihme kyllä, vastustaneet myös useat käräjäoikeudet ja myös korkein oikeus lausunnossaan joskus vuoden 2005 paikkeilla (presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Rajalahti ja Poutiainen)

17. Viimeksi eilen saimme Ylen Uutisista kuulla, miten pikavippiasiat, joita riidattomista velkomusasioista on n. 80 prosenttia, suorastaan ruuhkauttavat  käräjäoikeuksia! Esimerkiksiksi Oulun käräjäoikeudessa näiden asioiden määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa ja nyt niitä kuulemma siirretään Oulusta Kuusamossa sijaitsevan sivukanslian käsiteltäväksi! Mutta mitään ei vaan tehdä eikä ole edes tarkoitus tehdä näiden perintäasioiden yksinkertamiseksi! 

18. Jotakin pienempi asioita on ehkä myös saatu toteututetuksi, mutta ne eivät juuri nyt juolahda blogistin mieleen. Komitea painotti aivan oikein muun muassa kahta tärkeää asiaa: a) asiakkaiden näkökulman huomioon ottamista ja ns. koetun oikeudenmukaisuuden merkitystä, sekä b) oikeudenkäynnin avoimuuden lisäämistä. Se, onko näissä hienoissa tavoitteissa käytännössä riittävästi onnistuttu, on kuitenkin kokonaan toinen kysymys.

19. Paljon helpomaaa on kuitenkin listata niitä asioita ja kysymyksiä, joissa ei ole menty eteenpäin tai saatu komitean ehdotuksia edes suunnitteluasteelle. Yksi tärkeä toteutumatta jäänyt kysymys on tuomareiden koulutusjärjestelmän kehittäminen. Siitä on julkaistu tähän mennessä useita erilaisten toimikuntien ja työryhmien papereita, mutta mitään ei ole käytännössä tapahtunut ja saatu aikaan. Tähän kiinnitti huomiota äskettäin huomiota myös  Vaasan HO:n ex-presidentti Erkki Rintala, joka muuten piti "Arposen komitean" mietintöä ylipäätään hyvänä ellei suorastaan korkeatasoisena työnä. Rintala harmitteli (aiheellisesti) sitä, ettei OM ole halunnut ottaa komitean ehdotuksia huomioon, vaan on vedonnut mm. siihen, että komitea oli monissa kohdin erimielinen. Niinpä, vähemmistöön eli ns. jarrumiehiksi osoittautuivat useimmiten nimenomaan OM:n edellä mainitut "vahdit" eli Laukkanen ja Välimaa (toki virkansa puolesta) sekä trio Ervasti, Mäenpää ja Letto-Vanamo. Komiteassa puhuttiin paljon - asiaa ja sen vierestä - ja tässä suhteessa vm. trio kunnostautui kyllä erinomaisella tavalla.

20. Tuomareiden rekrytointia ja valintamenttelyä ei ole alettu kehittää komitean ehdottamalla tavalla. Tuomioistuinharjoittelun kehittämisessä on tapahtunut pelkkää näpertelyä. Lautamiesjärjestelmän kehittäminen on laiminlyöty kokonaan ja järjestelmä on esitetty lakkautettavaksi mm.Tuija Braxin suulla. Tuomareiden valvontalautakunnasta, jonka perustamista komitea ehdotti laiskojen tuomareiden kuriin saattamiseksi, on luovuttu. Komitea, siis sen enemmistö,  ehdotti myös esittelijäjärjestelmästä luopumista kaikissa tuomioistuimissa. Tämä oli etenkin Markku Arposen yksi kuningasajatuksista, mutta sille on viitattu OM:ssä ja esimerkiksi hovioikeuksissa täydellisesti kintaalla! Kehitä tässä sitten hovioikeuksien tai hallinto-oikeuksien toimintaa!

21. Komitea pohti ansiokkaalla tavalla  tuomareiden valintamenettelyn kehittämistä ja ehdotti siinä yhteydessä - jälleen äänestäen - ns. kiintiömallin käyttöön ottamista. Olen kirjoittanut tästä asiassa monta kertaa, koska kannatan sitä aina KKO:ta ja KHO:ta myöten; KKO:ssa itse asiassa on tuollainen kiintiösysteemi ollut epävirallisesti jo kauan käytössä.  Järjestelmä on käytössä mm. Hollannissa.  Komitean enemmistön mukaan jo lyhyellä tähtäimellä olisi tarpeellista kiintiöidä osa avoimista tuomarin viroista vain tuomioistuimen ulkopuolella työskenteleville lakimiehelle, jotta esimerkiksi käräjäoikeuksiin saataisiin kauan ja hartaasti kaivattua osaamista muualtakin kuin tuomioistuinten sisältä.

22. Ehdotin komiteassa, että tuomarinvirkoja koskevat hakuilmoitukset olisi julkaistava myös ao. päivälehdissä, hakuilmoituksista olisi tehtävä houkuttelevia ja että ne olisi tässä tarkoituksessa laadittava samalla tavalla kuin firmojen työpaikkailmoituksetkin. Eräällä matkalla komitean kokoukseen Tampereelta Helsinkiin luonnostelin junassa - olisiko ollut  ravintolavaunun pöydässä - hakuilmoituksen mallin, josta muut jäsenet (vähemmistöä tietenkin lukuun ottamatta) innostuivat niin, että luonnoksen pohjalta muotoiltu kahden käräjätuomarin viranhakuilmoitus otettiin oikein mietinnön kansikuvaksi (ks. yllä). - Mutta mitään edistystä ei ole tässäkään suhteessa tapahtunut!

23. Pahimpana puutteena voidaan kuitenkin, ainakin komitean enemmistön mielestä, pitää sitä, että erinomaisen perusteellisesti pohdittu ja kaikin puolin punnittu ja perusteltu ehdotus tuomioistuimien keskushallinnon erityttämisestä eli irrottamisesta oikeusministeriöstä ja sen siirtämisestä erilliselle keskushallintoyksikölle, jonka johdossa olisivat tuomarit, ei ole vieläkään liikahtanut eteenpäin. OM:stä erillinen tuomioistuinten keskushallinto korostaisi tuomioistuimien riippumattomuutta; kaikissa muissa pohjoismaissa mainittu uudistus on toteutettu juuri mainitusta lähtökohdasta käsin jo ajat sitten. Kun keskushallintouudistusta ei ole saatu aikaan, junnaa tuomioistuinlaitoksen kehittäminen paikallaan ja toiminnan epäkohdat sen kun pahenevat. OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista kannattivat komiteassa Arponen, Fredman, Kemppinen, Korkalainen, Peltonen, Tolvanen, Virkkala ja Virolainen. Uudistusta vastustivat Ervasti, Haavisto, Kanninen, Letto-Vanamo, Mäenpää, Tervahauta ja Laukkanen; Välimaa  oli poissa äänestyksestä.

24. Miksi komitean ehdotukset ovat olleet osin vastatuulessa?  Viittasin edellä jo siihen tekosyyhyn, jonka mukaan tämä johtuisi siitä, että komitea oli useissa keskeisissä kysymyksissä erimielinen. Jo mietinnön luovutustilaisuudessa 16.12.2003 näkyi selvästi, ettei mietintö ollut oikeusministeri Johannes Koskiselle mieluinen. Myös Koskista oikeusministerinä seuranneet poliitikot ovat suhtautuneet esimerkiksi tuomioistuinten keskushallinnon uudistamiseen torjuvasti lähinnä ideologisilla perusteilla. Vielä Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa mainittiin vienosti kysymys keskushalllinnon kehittämisestä. Oikeusministeri Brax hoiteli mainitun kysymyksen hänelle tyypilliseen näppärään tapaansa pois päiväjärjestyksestä asettamalla selvitysmieheksi yliopiston erään  amanuenssin, jonka selvitys, kuten tarkoitus ilmeisesti olikin, hautautui saman tien ministeriön arkistoon. 

25. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa mainitusta kysymyksestä ei taida olla edes lausumaa. Tämä selityy sillä, että kun hallitusohjelmaa rustattiin vuoden 2011 vaalien jälkeen, oikeuslaitosta koskevan ohjelmapaperin laatimista johti, kukas muu kuin juuri kansanedustaja Johannes Koskinen! Oikeuslaitoksen osalta hallitusohjelma valmistui kivuttomasti päivässä tai parissa, vaikka muilta osin hallitusohjelmaa väsättiin kasaan viikko- tai kuukausitolkulla. Lobbareita, jotka olisivat kiinnittäneet poliitikkojen huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämistarpeisiin, ei ilmeisesti ollut kuultavina. Ei ollut, koska tuomarit eivät voi toimia lobbareina, eikä maassa ole hallituksesta ja oikeusministeriöstä erillistä itsenäistä tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikköä, jossa olisi tarvittava asiantuntemusta ja motivaatiota uudistusten käynnistämiseksi.

26. Parhaillaan istuu oikeusministeriön asettama "korkean tason neuvottelukunta", jonka tehtävänä on valmistella pitkän aikavälin oikeusturvaohjelmaa sekä lyhyemmän tähtäimen sopeuttamisohjelmaa. Neuvottelukunnan yhtenä tavoitteena on pyrkiä varmistamaan, "etteivät säästötavoitteet vaaranna oikeusturvatavoitteita". Neuvottelukunnan ehdotuksen oli määrä valmistua jo 15.2.2013, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Kuten edellä jo mainitsin, neuvottelukuntaan kuuluva KKO:n presidentti Pauliine Koskelo tuli jokin aika sitten julkisuuteen ja ehdotti tuomioistuimien määrän rajua karsimista ja kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä. KHO:n presidentti Pekka Vihervuori, hänkin istuu  neuvottelukunnassa, vastusti Koskelon ehdotusta "jyrkästi". - Ei siis kovin hyvältä näytä, kun oikeuslaitoksen menoja pitäisi säästää tietojen mukaan 25 miljoonalla eurolla, mutta komitean päähenkilöt ovat keinoista noin erimielisiä keskenään. Luultavasti oikeusturvaa pyritään varmistamaan (lue: heikentämään) esimerkiksi siten, että ihmisten valitusoikeutta mm. hovioikeuteen rajoitettaisiin vielä nykyisestä tuntuvasti. Siitähän se oikeusturva tietenkin "kohenisi", kun ei enää saisi edes valittaa! - Palatkaamme asiaan sitten, kun neuvottelukunnan ehdotus julkistetaan.

701. KHO:n pakkohoitopäätös puhuttaa

Uusista ja haasteellisista tehtävistä voi toki aina haaveilla...

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi viime vuoden syyskussa antamassaan päätöksessä (KHO 2012:75) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannasta potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevassa asiassa.  

2. EIT katsoi  3.7.2012 antamassaan ratkaisussa X v. Suomi, että koska X:n pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.

3. EIT:n päätös saattoi suomalaiset viranomaiset tietynlaiseen ahdinkoon, sillä edellyttihän päätös Suomelta selvää käytännön muutosta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hätiin huudettiin KHO, joka tavallaan "hallinnon jatkena" on tottunut aiemminkin rientämään viranomaisten ja hallitusvallan apuun, jos "yleinen etu" sitä vaatii. KHO:n presidenttinä aiemmin pitkään toiminut Pekka Hallberg muistetaan presidenttien ja ministereiden kaverina, jonka arvovaltaiseen apuun valtioneuvosto, ministerit ja ministeriöt ovat usein turvautuneet tärkeiden lakihankkeiden läpiviemiseksi. 

4. KHO:ssa tuli sopivasti esille vastaavanlainen tapaus, jossa pakkohoitoon määrätty Y oli valittanut  KHO:een samanlaisesta asiasta kuin X aiemmin EIT:een. KHO päätti nujertaa EIT:n kannan ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimen presidentti Pekka Vihervuori määräsi Y:n tapauksen käsiteltäväksi 21 jäsentä koostuvassa täysistunnossa eli plenumissa. Ja niinhän siinä sitten kävi kuin oli tarkoituskin: KHO nuiji 13.9.2012 antamallaan yksimielisellä päätöksellään (KHO 2012:75)  EIT:n päätöksen maanrakoon ja arvosteli EIT:tä siitä, että sen ratkaisussa ei olisi huomioitu kaikkia hienoja oikeusturvatakeita, joita suomalainen järjrestelmä asiassa tarjoaisi.

5. Tartuin KHO:n sanottuun päätökseen blogissani 635/15.9.2012  ja kritisoin päätöksen perusteluja ja lopputulosta. Totesin myös, että tapauksen tekee KHO:n kannalta kiusalliseksi se, että KHO oli käsittelyt sittemmin EIT:een edenneen X:n tapauksen kaksi eri kertaa ja torjunut molemmilla kerroilla X:n väitteen, että asiassa olisi menetelty virheellisesti, kun X:lle ei ollut annettu tilaisuutta ulkopuolisen psykiatrin lausunnon esittämiseen. 

6. KHO:n ratkaisua on käsitelty aika niukasti julkisuudessa, tätä blogia lukuun ottamatta. Suomalaiset oikeustieteilijät ja juristit eivät yleensäkään kovin herkästi omasta aloitteestaan lähde ylimpien tuomioistuinten ratkaisuja tai menettelytapoja arvostelemaan. Täällä Pohjan perillä halutaan elellä sovussa ja konsensushengessä myös juridiikan kysymyksissä. Pienemmät viskaalit tyytyvät yleensä nurisematta siihen, mitä isot päättäjät sanovat ja niihin tiedon murusiin, joita isoisten pöydiltä heille kenties sattuu tipahtamaan. Jos alat arvostella julkisesti korkeiden tuomioistuimien tai muiden vastaavien lainkäyttöelinten kannanottoja, saat kyllä varautua siihen, että uralla eteneminen hankaloituu tai tyssää kokonaan. On niitä HV-kerhoja myös oikeus- ja tuomioistuinlaitoksessa, samoin tiedeyhteisössä.

7. Tämän päivän Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa on toimittaja Petri Sajarin kirjoittama oivallinen reportaasi KHO:n mainitusta päätöksestä ja siihen johtaneista tapahtumista. Juttu on saanut lehden printtiversiossa ehkä hieman oudolta kuulostavan otsikon "Pakko perustella", mutta kupletin juoni ilmenee kuitenkin hyvin  itse tekstistä. Jutussa olisi voitu mainita sanotun päätöksen numero, siis KHO 2012:75, jotta ne, jotka haluaisivat tutustua päätökseen tarkemmin, voisivat etsiä ratkaisun netistä syynättäväkseen.

8. Hesarin jutusta ilmenee, miten pakkohoitoon määrätty ihminen (Y) oli psykiatrisesta sairaalasta lähetetyssä horjuvalla käsialalla kirjoitetussa kirjeessä pyytänyt KHO:ta tutkimaan, oliko hänen pakkohoitonsa jatkamisesta päätetty laillisesti. Valittajan mielestä pakkohoidon jatkamiselle ei ollut perusteita, koska hän pystyi huolehtimaan itse hygieniastaan ja lääkityksestään. Sairaalassa hänet oli kertomansa mukaan saatettu vahvalla psykelääkityksellä toimintakyvyttömään kuntoon. 

9. KHO ei kiinnittänyt päätöksensä perusteluissa juurikaan huomiota Y:n tapaukseen tai valittajan vetoamiin seikkoihin, joita ei päätöksen perusteluissa lähemmin edes mainita.  KHO:n jäsenet hoksasivat, että heillä oli edessään tapaus, jonka puitteissa voitiin käydä tuimaan vastahyökäykseen ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua vastaan ja näyttää niin sanotusti kaapin paikka EIT:lle, joka oli tavallaan mitätöinyt KHO:n oman kannan X:n tapauksessa antamassaan tuomiossa.

10. Ratkaisun KHO 2012:75 perustelut koostuvat laajista pykälä- ja oikeustapauskatsauksista, joista valituksen tehnyt Y tuskin ymmärsi kovinkaan paljon. Y:tä olisi kiinnostanut vain se, mitä mieltä KHO oli hänen omasta asiastaan, mutta sille KHO puolestaan ei tunnu perusteluissaan osoittavan suurempaa kiinnostusta. Suomen valtio eli käytännössä ulkoministeriö kuvitteli saavansa KHO:n päätöksestä oivallisen aseen, johon vedoten se vaati EIT:n X:n tapauksessa antaman jaostoratkaisun käsittelemistä uudelleen tuomioistuimen vahvennetussa kokoonpanossa (Grand chamber). Tässä hankkeessa kävi kuitenkin köpelösti, sillä EIT hylkäsi pika pikaa valtion sanotun pyynnön.

11. KHO ei näytä saavan asiassa myöskään "omien" kannatusta, kuten Kuopion hallinto-oikeuden tammikuussa 2013 antamasta plenum-päätöksestä ilmenee; olen kertonut sanotusta päätöksestä blogissa n:o 692/22.1.2013.  Kuopiolaiset asettuivat tässä arvovaltakiistaksi muodostuneessa asiassa selkeäti EIT:n kannalle. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan ilmoitti viime joulukuussa, että mielenterveyslakia aiotaan muuttaa niin, että pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä potilaalle on annettava mahdollisuus sairaalan ulkopuoliseen psykiatriseen arvioon.

12.  Kuten HS:n tämänpäiväisestä jutusta ilmenee, allekirjoittanut ei ole toki ainoa juristi, joka on rytännyt KHO:n edustaman kannan, jossa EIT:n ratkaisulle annetaan kyytiä ja jossa hallbergmaiseen tapaan hehkutetaan oman oikeusjärjestelmämme erinomaisuutta. Ilahduin erityisesti professori Tuomas Ojasen seuraavasta toteamuksesta: "KHO:n täysistunto ajautui ulos kartalta, kun se lähti pullikoimaan ihmisoikeustuomioistuinta vastaan".

13. HS:n jutussa haastateltu KHO:n presidentti Pekka Vihervuorta näyttää olevan kiistan suhteen aika vaitelias, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Vihervuori tuntuu edelleen vähättelevän EIT:n X:n tapauksessa Suomelle antamaa langettavaa tuomiota sanoen, että se on vain "yksittäinen ratkaisu", jolla ei ole kovin suurta painoarvoa. Vihervuori vihjailee lisäksi, että EIT:n kanta olisi seurausta siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen on liittynyt viime vuosina useita Euroopan unioniin kuulumattomia valtioita, joissa "oikeusvaltion periaatteet eivät ole vielä kehittyneet kovin pitkälle".

14. KHO näyttäisi olevan hieman huono häviäjä turvautuessaan sanotunaisiin selityksiin. Tapauksessa X vs. Suomi EIT:n jaoston puheenjohtajana toimi koko tuomioistuimen brittiläinen presidentti, joten tuossa kokoonpanossa ei ainakaan ollut  vain "kehittymättämien oikeusvaltioiden" tuomareita; olihan siellä myös suomlainenkin tuomari yksimielistä päätöstä tekemässä.  Mutta ehkä Vihervuori antaa EIT:tä suuremman arvon "todelliselle oikeusvaltioekspertille" eli edeltäjälleen Pekka Hallbergille ja hänen opeilleen. Paha kyllä tämä Hallberg kärähti pari vuotta sitten juuri oikeusvaltion vastaisesta menettelystä, mistä eduskunnan oikeusasiamies joutui häntä vakavasti huomauttamaan.

15. Minusta EIT:n kanta toteuttaa mainitussa asiassa oikeusvaltion periaatetta paljon paremmin kuin KHO:n päätös, jonka  todellisena pontimena näyttäisi olleen "yleisen edun" nimissä huolehtia sitä, ettei terveydenhoitoviranomaisten toimintaa kuormiteta lliiaksi potilaan asemaa ja oikeusturvaa kohentavilla "turhilla muotoseikoilla". Tähän viittasi KHO:n viestintäpäällikön välittömästi päätöksen jälkeen medialle antama lausunto, jossa hän kertoi, mitkä olivat päätöksen ratkaisevat ja todelliset perusteet.

16. Pekka Vihervuori vähättelee myös niitä kerettiläisiä lainoppineita, jotka kehtaavat väittää, että hallinto-oikeuksien päätöksenteossa asetetaan turhan usein yleinen etu yksilön oikeuksien edelle tai että hallintotuomioistuimet toimisivat ikään kuin hallinnon jatkeena. PV:n mukaan hän ei ole kuullut "tiedeyhteisön piiristä muilta vastaavanlaista kritiikkiä ratkaisun johdosta. Vihervuori itse on ponnistunut KHO:n jäsenistöön tietyn tiedeyhteisön piiristä, mutta kuten oikeustietelijät tietävät, tiedeyhteisö on aika suhteellinen käsite. Se ei ole suinkaan mikään yhtenäinen ja homogeeninen porukka, vaan jakaantuu mm. eri oikeudenalojen mukaisiin pienempiin yhteisöihin ja kuppikuntiin. 

17. Mitä tulee esimerkiksi prosessioikeuteen ja lainkäyttöön, niin tunnettu tosiasia on, että prosessioikeuden eli yleisen lainkäytön tutkijat ja tuomarit eivät juuri piittaa hallintolainkäytöstä ja sitä edustavien tutkijoiden tai tuomareiden mielipiteistä, eivätkä hallintolainkäyttöihmiset, joihin Pekka Vihervuori itse lukeutuu, puolestaan yleensä välitä tuon taivaallista prosessioikeuden piirissä esitetyistä mielipiteistä. Prosessioikeuden tutkijat eivät tunne tai ainakaan viittaa juuri milloinkaan hallintolainkäytön tutkijoihin tai KHO:n raykaosuihin, eivätkä hallintolainkäytön tutkijat ja tuomarit puolestaan koskaan prosessioikeuden tutkijoiden kannanoottoihin. Tilanne on aika erikoinen, sillä onhan molemmissa "haaroissa" kuitenkin kyse lainkäytöstä ja prosessista. Näyttää siltä, että hallintoprosessi ja sitä koskeva tutkimus esiintyy tässäkin suhteessa "hallinnon jatkeena": sitä opetetaan yliopistossa hallinto-oikeuden eikä prosessioikeuden yhteydessä. Olisi suotavaa, että hallintolainkäyttö lähentyisi siviiliprosessioikeutta, hallintolainkäytön opetus siirrettäisiin prosessioikeuden yhteyteen ja hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin.

18. Lainkäyttäjien ja tuomareiden, varsinkin korkeiden päällikkötuomareiden, ei tulisi rajoittua ottamaan selkoa tai noteeraamaan vain hajanaisen tiedeyhteisön piirissä esitettyjä käsityksiä, vaan huomiota kannattaisi, tuomitsemistoiminnan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä toki vaarantamatta, kiinnittää myös muualla yhteiskunnassa esitettyihin mielipiteisiin. 

...mutta taitaa Suomi jäädä taas nuolemaan näppejään...elinkeinovirastokin kun meni aikanaan Silviolle...

700. Tarvitaanko erillisiä hallintotuomioistuimia?

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päällikkötuomarit eli presidentit ovat joutuneet julkisuudessa napit vastakkain ja vieläpä sangen merkittävässä asiassa. Kyse on siitä, tarvitaanko Suomessa enää nykyisenkaltaista kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, eli yleisten tuomioistuimien (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja KKO) lisäksi hallintotuomioistuimia (hallinto-oikeudet ja KHO). Näiden lisäksi meillä on kolme erityistuomioistuinta: markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin.

2. Talouselämä-lehden vajaa viikko sitten ilmestyneessä numerossa (6/2013) julkaistussa jutussa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoo haluavansa liittää yleiset tuomioistuimet ja hallintotuomioistuimet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä tarkoittaa käyttännössä sitä, että hallinto-oikeudet sulautettaisiin organisatorisesti yleisiin tuomioistuimiin. 

3. Kun mainituilla tuomioistuimilla on nykyisin oma hallintonsa, säästettäisiin uudistuksen avulla Koskelon mukaan tuomioistuinlaitoksen hallintomenoissa eli esimerkiksi päällikkötuomareiden palkausmenoissa sekä erityisesti erilaisissa hallinto- ja kiinteistökuluissa. Koskelo ei tyytyisi vielä tähän, vaan hän haluaisi sulauttaa myös edellä mainitut erityistuomioistuimet samaan kokonaisuuteen ja alentaisi samalla tuomioistuimien kokonaismäärän alle puoleen nykyisestä määrästä; nykyisin maassa on kaikkiaan 46 tuomioistuinta. Tämä merkitsisi siiis myös nykyisen käräjä- ja hovioikeusverkoston supistamista.

4. Koskelon perustaa ehdotuksensa valtioneuvoston asettamaan säästötavoitteeseen, jonka mukaan oikeuslaitoksen menoja on säästettävä 22 miljoonalla eurolla. Kun joillakin aloilla, kuten tulkkaus- ja käännöspalveluissa sekä it-puolella, ilmenee kuitenkin välttämätöntä menojen kasvua, tulisi oikeuslaitoksen Koskelon mukaan säästää kaikkiaan 30 miljoonaa euroa.

5. Mainittu säästötavoite on vain yksi, mutta käytännössä ilmeisesti kaikkein merkittävin niistä asioista, joita käsitellään parhaillaan oikeusministeriön asettamassa, ylimmistä "oikeuslaitospäälliköistä" koostuvassa oikeusjärjestelmän tilaa pohtivassa neuvottelukunnassa. Pauliine Koskelo samoin kuin KHO:n presidentti Pekka Vihervuori kuuluvat kansliapäällikkö Tiina Astolan puheenjohdolla toimivan neuvottelukunnan jäsenistöön.

6. Presidentti Koskelo, joka on aikaisemmin puhunut vuosia tuomioistuinlaitoksen "rakenteellisista muutoksista", sanoo nyt, että pelkästään rakenteiden korjaaminen ei enää riitä, vaan asiat on mietittävä kunnolla uudelleen. Koskelo sanoo olevansa "lopen kyllästynyt siihen", että tuomioistuimien rahoitus supistuu eri tahtia kuin uudistuksia saadaan aikaan.

7. Ei ole vaikea arvata, että KHO:n presidentti Pekka Vihervuori on Koskelon kanssa täysin eri kannalla. Siis ainakin ehdotuksesta, jonka mukaan hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Vihervuoren mukaan Koskelon kaavailema uudistus "kaventaisi osaamista". Vihervuori ei usko, että kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin suuria säästöjä. Sen sijaan hän "uskoo", että käsittelyajat pitenesivät ja päätosten laatu heikkenisi. Vihervuori vetoaa myös siihen, että KHO:n alapuolella toimivan kahdeksan alueellisen hallinto-oikeuden ylituomarit ovat "huolissaan". He ovat kuulemma allekirjoittaneet lausunnon, jossa vaaditaan, että "hallintolainkäyttöä kehitetään nojaten itsenäisiin hallintotuomioistumiin."

8. Talouselämän jutussa on haastateltu myös EK:n lakiasioista vastaavaa johtaja Hannu Rautiaista. Hän ei Vihervuoren tavoin tunnu olevan lainkaan innostunut mainitusta uudistuksesta. Rautiaisen mukaan "sellaisia yleistuomareita ei olekaan, jotka osaavat kaikki asiat rikoksista verotukseen".

9. Sekä Vihervuori että Rautiainen puhuvat kuitenkin ikään kuin asian vierestä. Kuten Pauliine Koskelo mainitsee, ehdotettu uudistus ei merkitsisi eri oikeusprosessien yhdistämistä. Tällä Koskelo tahtoo sanoa, että hän ei aja kolmen eri prosessilajin eli siviiliprosessin, rikosprosessin ja hallintoprosessin yhdistämistä. Mainitut prosessilajit säilyisivät jatkossakin entisenlaisina, jolloin nykyiset hallintotuomarit keskittyisivät jatkossakin hallintoasioiden käsittelemiseen. Minusta on hyvin vaikea ymmärtää Vihervuoren väitettä, jonka mukaan hallinnollisen uudistuksen johdosta  "käsittelyajat pitenisivät ja päätösten laatu heikkenisi".

10. Koskelon kaavailemassa uudistuksessa on todella kyse lähinnä vain hallinnnollisesta uudistamisesta, jolla säästettäsiiin tuomioistuimen varoja. Talouselämä-jutun toimittaja puhuu vähättelevään sävyyn vain "muutamasta miljoonasta", mutta iso raha se on sekin tänä niukuuden aikakautena. Sitä, kuinka paljon säätöjä uudistuksella syntyisi, on varmaankin selvitetty edellä mainitussa neuvottelukunnassa.  Säästöt olisivat luulytavasti aika suuria, kun päällekkäistä hallintoa purettaisiin. Hallinto-oikeuksien ylituomareiden vetoomus ei voi olla mikään este uudistukselle, koska jokainen ymmärtää, että heillä on asiassa niin sanotusti "oma lehmä ojassa": päällikönvirkoja tultaisiin karsimaan.

11. Pidemmällä aikavälillä uudistus monipuolistaisi tuomareiden ammattitaitoa ja, toisin kuin Pekka Vihervuori väittää, vahvistaisi tuomareiden osaamista ja siten parantaisi kansalaisten oikeusturvaa. Uudistuksen myötä hallintuomarit voisivat alkaa pikku hiljaa perehtyä myös riita-ja rikosasioiden käsittelyyn, käräjätuomarit puolestaan erilaisten hallintoasioiden ratkaisemiseen. Tuomarikunnan siirtymistä tuomioistuimen sisällä linjalta toiselle, mitä on aina toivottu, alkaisi vähitellen tapahtua.

12. Tuomioistuinlaitoksen mainittua organisaatiouudistusta olisi pitänyt pohtia syvällisesti jo oikeusministeriön vuonna 2001 asettamassa laajapohjaisessa Markku Arposen johtamassa kehittämiskomiteassa, joka koostui sekä hallinto-oikeustuomareista että yleisten tuomioistuimen tuomareista ja jossa olin mukana pysyvän asiantuntijan ominaisuudessa. Esitinkin komitealle tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä koskevan kysymyksen esille ottamista, mutta silloin ilmeni, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg oli antanut ukaasin ja evästänyt oikeusministeriötä, että jos tätä "pyhää ja koskemattomuutta nauttivaa" asiaa ryhdytään komiteassa pohtimaan, niin hän vetää "omat" edustajansa pois komiteasta ja tyssää komitean työn kokonaan! Tästä pelästyneenä komitea sivuutti koko kysymyksen ja jätti siis ottamatta kantaa itse asiassa kaikkein tärkeimpään tuomioistuinlaitoksen kehittämistä koskevaan kysymyksen. 

13. Itse en toki vaiennut, vaan esitin komitean mietintöön (KM 2003:3) jättämässäni eriävässä mielipiteessäni - muita eriäviä mielipiteitä ei jätetty - joitakin ideoita ja visioita, jotka tähtäsivät juuri presidentti Koskelon nyt esille nostaman uudistuksen toteutumiseen. Olen myös tämän jälkeen yrittänyt viritellä asiasta keskustelua, mutta jokseenkin huonolla menestyksellä; juuri kukaan ei ole rohjennut ottaa asiaan kantaa! Se herran pelko, sehän se!

14. Voin siis omasta puolestani vilpittömästi kannattaa KKO:n presidentin rohkeaa aloitetta. Siitä on varmaankin keskustelu edellä mainitun neuvottelukunnan kokouksissa, luultavasti kiivastikin. Kysymyksessä on toki uudistus, jota ei kovin helposti saada toteutetuksi. Siihen kuluisi aikaa vuosikausia.

15. Suomessa ei tarvita enää kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, vaan hallintotuomioistuimet voidaan integroida yleisten tuomioistuinten yhteyteen. Eihän riita- ja rikosasioitakaan varten ole perustettu erillisiä tuomioistuimia, vaan nämä asiat käsitellään samoissa yleisissä tuomioistuimissa. Miksi hallintoasioita varten siis pitäisi olla erilliset tuomioistuimet? Monissa maissa tullaan toimeen hyvin yhdellä organisaatiolla, pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia. 

16. Yhdistämisen pitäisi tapahtua siten, että kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta yhdistettäisiin  tiettyjen suurimpien, noin 5-6 käräjäoikeuden kanssa. Tätä olen ehdottanut esimerkiksi blogikirjoituksessa n:o 494/17.10.2011. Hallinto-oikeuksia ei siis tulisi yhdistää hovioikeuksiin, kuten joskus on esitetty. Kaksi hovioikeutta voisi toimia myös hallintoasioissa väliasteen muutoksenhakutuomioistuimena, jolloin KHO:ssa voitaisiin ottaa käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssakin. Aikaa myöten KHO sulautettaisiin yhteen KKO:n kanssa. Hallintolainkäyttömenettelyä tarvitaan toki jatkossakin, vaikka esimerkiksi Pekka Vihervuori näyttää haluavan jostakin syystä antaa sellaisen kuvan, että organisaatiouudistus romuttaisi samalla koko hallintolainkäytön. 

17. Huomasin nyt, että edellä mainitun oikeusministeriön  "Suuren ja mahtavan neuvottelukunnan" on määrä julkistaa työnsä tulokset jo tällä viikolla eli 15.2. Jäädään siis odottelemaan, mitä tuleman pitää, eli mitä neuvottelukunta esittää, ja palataan sen jälkeen tarkemmin asiaan. 

18. Jääkö presidentti Koskelo ehdotuksineen yksin, vai onko hän saanut ajatuksilleen myös neuvottelukunnan muiden jäsenten tuen - Vihervuorta tietenkin lukuun ottamatta? Mitä Koskelo tekisi, jos neuvottelukunta ei kannata lainkaan hänen ehdotustaan? Tekisikö Pauliine Koskelo "benedictukset" ja löisi lopen kyllästyneenä rukkaset naulaan ja pensselit santaan?

562. Huippusalaista vallan- ja oikeudenkäyttöä

Ministeri salasi, kiisti, harhautti, sönkötti (semantisoi) ja vasta pakon edessä lopulta myönsi syyllistyneensä "tietovajeeseen". Palkittiin "suoraselkäisestä" toiminnastaan eduskunnan luottamuslauseella. Hyvä veli -verkosto osoitti jälleen iskuvalmiutensa!

1. Suomalaiset presidentit, ministerit ja poliitikot sekä korkeat virkamiehet samoin kuin hieman yksinkertaiset oikeusoppineet ja tuomarit kehua retostelevat juhlapuheissaan suomalaisen yhteiskunnan ja virkakoneiston avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, hyvää hallintoa ja oikeudenmukaista ja julkista oikeudenkäyntiä jne. Heidi "Hurja" Hautala on vaatinut silmät kiiluen avoimuutta myös Euroopan Unionissa. Maassamme on kaikki hyvin ja tätä hyvää ja tietenkin ihmisoikeuksia ollaan kilvan presidenttien ja ulkoministereiden johtamilla kaupparetkueiden matkoilla tarjoamassa ikään kuin kehitysapuna ja vientituotteena vähemmän kehittyneille maille.

2. Pekka Hallberg ja kumppanit markkinoivat ja kauppaavat suomalaista oikeusvaltiota sekä "ihmisoikeusosaamista" kilvan alikehittyneisiin maihin, kuten Mongoliaan ja muihin "arojen tasavaltoihin," siis diktatuureihin ja jopa vanhaan sivistysvaltioon Kiinaan. Mutta tokihan kiinalaiset ja muutkin tietävät muutenkin, mistä ihmisoikeuksista ja demokratiassa on kysymys. Eivät nuo maat ja valtiot tarvitse siihen mitään hallbergilaista kirjaviisastelua. Ne ottavat toki vastaan hyväntahtoisten hölmöjen opit kohteliaasti vastaan. Mutta kun nämä ihmisoikeuspalvelujaan naiivisti kauppaavat suomalaiset eivät välitä tippakaan siitä, toteuttavatko kiinalaiset ja muut käytännössä näitä kauniita ihmisoikeus - ja oikeusvaltioperiaatteita, niin kiinalaiset ja muut kääntävät tietenkin asian niin, että heidän maassaan asiat ovat ihmisoikeuksien noudattamisen suhteen oikein hyvin, kun kerran suomalaisillakaan ei ole niistä mitään valittamista, vaan nämä päin vastoin hyväksyvät heidän tapansa ja käytäntönsä.

3. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä kulttuurivaihtoon: suomalaiset siihen, että kauppa käy ja hallbergit ja muut saavat kaupata oikeusvaltiotaan, kiinalaiset puolestaan siihen, että he saavat kenenkään häiritsemättä ja asiaan puuttumatta jatkaa käytännössä omaa ihmisoikeuspolitiikkaansa, eli rikkoa ihmisoikeuksia mitä karmeimmalla tavalla ja sen kun kerkiävät. Kun silmäilee Kiinan rikosprosessilakia, niin voi havaita, että siellä kyllä (law in books) tunnetaan aivan samat oikeusperiaatteet kuin Suomen rikosprosessilaissakin. Mutta käytäntö on osoittanut, että Kiinassa, samoin kuin monissa muissakin maissa, jonne Suomesta tehdään ihmisoikeuslähehetystyötä, noille periaatteille haistatetaan pitkät ja toimitaan käytännössä (law in action) niin kuin ennenkin eli ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta pätkääkään piittaamatta.

4. Mutta katsotaanpa hieman tarkemmin tuota suomalaisen vallankäytön avoimuutta ja läpinäkyvyyttä käytännössä. Aloitetaanpa ulkopolitiikasta, sillä kuten meille on jo Paasikiven -Kekkosen ajoista lähtien opetettu, "ulkopolitiikka käy aina sisäpolitiikan edellä." Ulkopolitiikka on aina ollut meillä hyvin salaperäistä ja salaista. Tämä koskee etenkin tasavallan presidentin ja Venäjän presidentin välisiä kontakteja. Presidentti Tarja Halonen kehuskeli tehneensä virkakautensa aikana 27 matkaa Venäjälle tapaamassa venäläistä virkaveljeään, siis Putinia tai Medvedeviä.

5. Mutta mitä me tiedämme noiden matkojen ja presidenttien välisten keskustelujen asiasisällöstä? Emme oikeastaan yhtään mitään, kun niistä tiedotetaan vain muutamalla rivillä ja täysin ympäripyöreästi. Ei siis mikään ihme, että vaikka Suomen ja Venäjän suhteiden sanotaan olleen erinomaisen hyvät, mitään edistymistä käytännön tasolla näissä suhteissa ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kun näin, eivät myöskään suomalaisten ja venäläisten suhteet yksilötasolla kehitys toivottuun suuntaan, vaan meillä vallitsee edelleen mielipide, jonka mukaan "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi." Tarkempia tietoja Halosen matkoista saimme oikeastaan vain siltä reissulta, jotka paljastuivat Wikileaksin sivustolla. W:n tiedot perustuivat tietoihin, jotka joku Halosen delegaatioon kuulunut virkamies oli vuotanut Paavo Lipposelle; Paavo puolestaan kipitti juoksujalkaa kertomaan tietonsa Yhdysvaltojen Helsingin suurlähettiläälle. Tällaista "putkidiplomatiaa" se ylenmääräinen asioiden salailu sitten tuottaa!

6. Viime aikoina tämä "avoimuus" on saanut oikeastaan vain yhä laajempia mittasuhteita. Kaikki jo tiedämme salaperäisen Tiitisen listan ja Supon kassakaapin, jonne "Tiitinen" on pantu talteen kai ikuisiksi ajoiksi. Nyt sitten valtiovarainministeriö on salannut Suomen Kreikan kanssa tekemän vakuussopimuksen liikesalaisuuksiin ja kreikkalaisten pankkien vaatimukseen vedoten. Ministeriön virkamiehet eivät aluksi osanneet tai halunneet kertoa, mihin sopimuksen salaaminen oikeastaan perustuu, mikä tietenkin oli omiaan vahvistamaan käsitystä, että mitään perustetta salaamiselle ei olisikaan olemassa.

7. Puhemies Eero Heinäluoma keksi vaatia, että sopimus tulee kääntää suomeksi ja ruotsiksi, mutta sen jälkeen sopimus voi olla yhtä salainen kuin ennenkin. Siis: jos salataan, niin salataan sitten kunnolla, eli molemmilla kotimaisilla kielillä eikä vaan jollakin engelskalla, josta ei ota Perus-Penakaan selvää muutoin kuin vichypullon ja tulkin kanssa!

8. Finnairin ja Ilmarisen johtajien johdon väliset asuntokaupat ja vuokrasopimukset yms. oikeustoimet ovat herättäneet viime aikoina paljon närää huomiota. Kaupat ja muut siihen liittyvät kähminnät on tehty jo pari vuotta sitten, mutta vasta nyt siitä on tihkunut tietoja julkisuuteen; kaikki yksityiskohtia ei ole toki kerrottu. Nyt asianomaiset ovat saaneet hyvän syyn vaieta sopimusten yksityiskohdista: poliisitutkinta. Poliisin esitutkinta on osoittautunut aina ennenkin erinomaiseksi salaamiskeinoksi. Tutkinnan kohteet hurskastelevat, että "annetaan nyt toki poliisille sen tarvitsema työrauha, tai "emmehän me voi kertoa nyt mitään julkisuuteen, kun asiaa on poliisin tutkittavana". Muistamme vielä esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen alituisen vetoamisen poliisin tarvitsemaan työrauhaan, kun häneltä kysyttiin hänen aiemmin johtamansa Nuorisäätiön asioista.

9. Finnairin 18 johtajalle vuonna 2009 maksetut muhkean suuret bonukset "paikoilleen jäämisestä" tulivat niin ikään tietoon vasta pari viikkoa sitten. Kaikkien salaisuuksien herran, eli valtion omistuksenohjausyksikön johtavan virkamiehen Pekka Timosen mukaan hän olisi rikkonut pörssilakeja, jos hän olisi ilmoittanut mainituista bonuksista esimiehelleen eli ministeri Jyri Häkämiehelle, joka siis ei tiennyt mitään ko. bonuksista. Tohtori Timosen mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että hän olisi voinut Finnairin hallituksessa helposti teettää päätöksen siitä, että bonusten maksusta olisi kerrottu kaikille yhtiön osakkeenomistajille. Tällöin pörssisäännöksiä ei olisi rikottu. - Salainen olivat myös tieto Finnairin toimitusjohtajalle Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 eron suuruisesta bonuksesta sillä perusteella, että Vehviläinen suostui allekirjoittamaan työsopimuksen Finnairin kanssa.

10. Entäpä sitten tapaus Stefan Wallin ja Utvan tekemä päätös puolustusvoimien leikkauksista, missä yhteydessä piskuinen Dragsvikin ruotsinkielinen joukko-osasto Tammisaaressa säästyi kuin ihmeen kaupalla yhdistämiseltä lähistöllä eli Kirkkonummella sijaitsevaan Upinniemen varuskuntaan? Wallin vakuutti Utvan päätöksen jälkeen vakuuttamasta päästyäänkin, ettei kielipolitiikalla ja ruotsin kielellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, sillä asian valmistelussa ei kuulemma ollut tullut kertakaan esiin ajatus sanotusta yhdistämisestä. Vasta komentaja Ari Puheloisen Wallinia koskevassa jääviysasiassa oikeuskanslerille antaman selityksen jälkeen Wallin on joutunut myöntämään, että itse asiassa hän olikin "ohjannut" ammattisotilaita luopumaan yhdistämishankkeista kielellisten perusoikeuksien takia.

11. Nyt ministeri Wallin on joutunut dramaattisesti sanottuna myrskyn silmään ja häntä on syytetty niin opposition kuin myös joidenkin hallituspuolueidenkin edustajien taholta eduskunnan harhauttamisesta, valehtelusta, välistävedosta, politikoinnista, kuormasta syömisestä, tyylivirheestä, ylimielisestä venkoilusta ynnä muusta. Miten puolustusministeri Wallin puolustautuu moisia hyökkäyksiä vastan?'

12. Aivan oikein, milläpä muulla kuin sillä, että asian valmistelu, jossa Wallinin siis on epäilty ohjeistaneen kenraali Puheloista ja muitakin kentsuja, oli salaista. Viimeksi tänään Wallin on nimenomaan "muistuttanut" meitä kaikkia siitä, että uudistuksen valmistelu oli salaista eikä valmistelusta voinut aikoinaan käydä julkista keskustelua.

13. Jos tätä uudistusta olisi lähdetty avaamaan edes yhden varuskunnan osalta, olisi se pitänyt avata kaikkien osalta. Pääesikunnan lausunnosta oikeuskanslerille ilmenee, että pääesikunnassa todettiin, että ruotsinkielisen koulutuksen järjestämiseen tuli saada poliittista tulkintaa ja sitä ministeriltä pyydettiin, sanoo Wallin.

14. Wallin siis katsoo, että se, että asian valmistelu oli salaista, oikeutti hänet joko valehtelemaan tai antamaan muun muassa eduskunnalle, Utvalle ja siten myös tasavallan presidentille harhaanjohtavaa tietoa, jonka mukaan edes puolustusvoimien edustajat eivät olisi esittäneet alun perin ja vielä viime lokakuussa Dragsvikin joukko-osaston liittämistä Upinniemen varuskuntaan. Asian salainen valmistelu siis oikeuttaa puolustusministerin mukaan hänet valehtelemaan ja salaamaan sen, mitä ja miten hän oli "oheistanut" tai "antanut tulkintaa" pääesikunnalle. Perustelu vaikuttaa lievästi sanottuna oudolta.

15. Tätä kirjoittaessani uutisoidaan, että ex-presidentti Tarja Halonen on ryhtynyt pääministeri Jyrki Kataisen tavoin puolustelemaan Wallinin menettelyä sanomalla, että Utvan tiedossa oli "aivan riittävät" tiedot puolustusvoimien leikkausasiassa. Halosen lausunnosta voidaan päätellä, että Wallin oli informoinut sekä Kataista että Halosta siitä, että kielipolitiikka oli Dragsvikin joukko-osaston säilyttämisen todellinen syy. Tekeekö tämä Wallinin menettelyn puolustettavaksi? Eipä tietenkään.

16. Minusta Halosen olisi tullut heti ja siis vielä virassa ollessaan kertoa julkisuuteen oikea peruste, kun asiaa häneltä nimenomaan kysyttiin, eikä alkaa löperrellä sellaista, että "jollemme luota puolustusvoimien edustajien asiantuntemukseen, niin miksi me sitten maksamme heille palkkaa." Halonen on itse asiassa Wallinin "tekijäkumpani", sillä hän tiesi asian oikean laidan, mutta halusi salata sen kansalta.

17. Onko sitten oikeudenkäytön (lainkäytön) piirissä havaittavissa asioiden salaamista? Voi, voi, vaikka kuinka paljon! Näistä asioista tiedän itsekin jonniin verran. Mistä sitä oikein aloittaisi? Seuraavassa vain joitakin huomioita.

18. Oikeudenkäynnit ovat hovioikeudessa ja KKO:ssa samoin kuin hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa salaisia (ei-julkisia), sillä suulliset käsittelyt on hyvin poikkeuksellisia ja asiat ratkaistaan yleensä pelkästään asiakirjojen perusteella. Ihmiset ja edes asianosaiset itse eivät siis pääse seuraamaan asian käsittelyä.

19. KKO ei perustele kielteisiä valitusluparatkaisuja millään tavalla, ja sama koskee myös hovioikeuksien päätöksiä, joilla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. vaikka perustuslaissa ja tavallisessa laissa korotetaan päätösten perustelemista, viittaavat KKO ja hovioikeudet näille säännöksille kintaalla: kun sanottuja päätöksiä ei ole ennenkään perusteltu, ei niin tehdä nytkään, sanokoot perustuslaki ja laki sitten mitä tahansa! Oikeudenkäyttö on siis salaista, sillä kun emme tiedä perusteluja, emme voi tietää, miksi asiat on ratkaistu niin kuin tehty eikä lainkäyttöä ole mahdollista kontrolloida millään tavalla.

20. Raiskaus - yms. seksuaalirikosjuttujen käsittely määrätään jo käräjäoikeuksissa kokonaan salaisiksi, siis asiakirjoineen päivineen. Näiden rikosten uhrien suojeleminen edellyttää toki usein salaamista, mutta menettelyä tai jutun asiakirjoja ei olisi lain mukaan pakko määrätä kaikilta osin salaisiksi. Käytännössä näin kuitenkin yleensä tehdään, kunhan joku asianosaista vain huomaa sitä pyytää, sillä asian käsittelyn osajulkisuus olisi tuomioistuimen kannalta hankalampi vaihtoehto. Lain mukaan salaisesta oikeudenkäynnistä olisi syytä antaa yleisölle edes julkinen seloste, mutta sellaisen antaminen on käytännössä harvinaista.

21. Suomessa on parastaikaa meneillään ennätyssalainen seksuaalirikosoikeudenkäynti. Tarkoitan Anneli Aueria ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan Turussa eli Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nostettua ja vireillä olevaa oikeusjuttua, jonka käsittely ja jutun asiakirja-aineisto on julistettu kokonaan salaiseksi 60 vuoden ajaksi.

22. Julkisuudessa on epäilty, että mainitulla seksuaalirikosta koskevalla esitutkinnalla ja oikeudenkäynnillä olisi kiinteä yhteys Anneli Aueria vastaan KKO:ssa yhä edelleen vireillä olevaa murhaoikeudenkäyntiin; KKO ei ole edelleenkään saanut ratkaistua syyttäjän valituslupahakemusta. Murhajutun syyttäjä Jarmo Valkama on tähän asti aina jyrkästi kiistänyt juttujen sanotun yhteyden.

23. Mutta tänään tälle epäilylle saatiin kuitenkin virallinen vahvistus, kun näihin kahteen Anneli Aueria koskevaan rikosasiaan nimettiin peräti neljän syyttäjän ryhmä. Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta päätti muodostaa ryhmän juuri siksi, että mainituilla rikosjutuilla on yhteyttä toisiinsa. Kas kummaa, miten tämä huomattiin vasta nyt! Vaikka murhajuttu on nyt KKO:ssa, on asian esitutkinta yhä edelleen vireillä. On epäilty, että laajamittaisilla seksuaalirikossyyteillä ja syytteitä edeltäneellä pitkällä ja perusteellisella esitutkinnalla on haluttu saada uutta näyttöä myös ja kenties ensi sijassa juuri murhajuttuun. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on selvää, että äärimmäisen pitkälle viety asioiden salassapito ruokkii mainittuja epäilyjä ja epäluuloja.

24. Vielä voidaan mainita, että tuomareiden sivutoimista on vaikea saada tietoja. Kaiken huippuna on virkamieslakin otettu säännös, joka velvoittaa sivutoimiluvan virkamiehen välimiestehtävään antaman viranomaisen salaamaan kokonaan tiedot ao. välimiesjutuista ja niiden asianosaista.

25. Tästä pitäisi tietenkin seurata, etteivät tuomarit, ainakaan ylimmän tuomioistuimen eli KKO:n tuomarit, saisi osallistua välimiestehtäviin, sillä suuripalkkaiset ja salaiset välimiestehtävät eivät tietenkään ole sopusoinnussa tuomioistuinlaitokselta edellytettävän riippumattomuuden ja puolueettomuuden kanssa. Mutta mitä vielä, tällainen ajatus ei näytä juolahtaneen lainkaan välimieslupia oikeusneuvoksille myöntävän KKO:n tai sen presidentin mieleen.

542. Musta keskiviikko: kuntauudistus, puolustusvoimien säästöt ym.

Kohupari Mary ja Pentti, katsooko Pena todellakin Maryn ohi? Ylenkatsomisesta ei ainakaan näyttäisi olevan kysymys.

1. Kolmen päivän takaisten presidentinvaalien ja eilisten valtiopäivien juhlallisten avajaisten jälkeen paluu arkeen oli tänään toden teolla edessä.

2. Suomessa on 336 kuntaa. Hallituksen toimeksiannosta laaditun virkamiestyöryhmän ehdotuksen - uuden kuntakartan - mukaan kuntien määrä vähenisi 60-70:een. Pakkoliitoksia eli vastoin kuntien tahtoa tapahtuvia liitoksia on varmuudella edessä, jos mainitusta tavoitteesta pidetään kiinni. Pääkaupunkiseudulle on tulossa miljoonan asukkaan suuruinen metropoli, kun Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo liitettäisiin Helsinkiin.

3. Pikkuhavainto kuntaministeri Henna Virkkusen asettaman työryhmän kokoonpanosta. Kun mietintö päivällä luovutettiin, ilmeni, että työryhmä koostui lähes yksinomaan naisista, vain pari miestä yli kymmenestä jäsenestä näytti olevan porukassa mukana.

4. Kansalaisten enemmistö vastustaa kuntauudistusta, samoin tietenkin useimmat lakkauttamislistalla olevien kuntien päättäjistä. Uudistus kuuluu Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan. Sen tarkoituksena on turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut ja aikaansaada hallinnollisia säästöjä. Oppositio keskustan johdolla vastustaa kuntauudistusta ankarasti.

5. Minusta kuntauudistus vaikuttaa järkevältä. Kuntien nykyinen määrä perustuu aluepoliittisiin ja osin ainoastaan puoluepoliittisiin syihin. Keskusta on useimpien pikkukuntien valtuustojen suurin puolue. Toki keskusta saada kuntauudistuksesta todella makoisan vaalivaltin syksyn kunnallisvaaleissa.

6. Kuntauudistusta koskevan mietinnön julkistamisajankohta oli hallituksessa tarkkaan mietitty, sillä uusi kuntakartta tuotiin julkisuuteen vasta presidentinvaalien jälkeen. Tämä sama havainto koskee tänään virallisesti julkistettua hallituksen esitystä kuuden varuskunnan lakkauttamisesta. Jos nämä todella merkittävät uudistusehdotukset olisivat olleet virallisesti tiedossa jo ennen vaaleja, on melko varmaa, että toisella kierroksella olisi Haaviston sijasta nähty Paavo Väyrynen.

7. Suomesta tullaan vuoteen 2015 mennessä lakkauttamaan kuusi varuskuntaa tai joukko-osastoa, mikä tietää samalla noin 1 200 puolustusvoimien palveluksessa olevan työntekijän irtisanomista. Minusta tämäkin uudistus on perusteltavissa, sillä useimmat lakkautettavista ovat suhteellisen pieniä yksiköitä, joiden toiminnot voidaan siirtää muihin joukko-osastojen yhteyteen. Lakkautusten lisäksi pari kolme joukko-osasto yhdistetään hallinnollisesti lähialueella sijaitsevaan suurempaan yksikköön; näitä ovat Riihimäellä olevan Viestirykmentin siirto Panssariprikaatin yhteyteen ja Niinisalossa sijaitsevan tykistörykmentin liittäminen hallinnollisesti Porin Prikaatiin.

8. Paljon porua tullaan kuulemaan ja näkemään myös näiden puolustusvoimien säätötoimenpiteiden johdosta. Nämäkin säästöt koskettavat nimittäin ko. joukko-osastojen sijaintikuntia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo ilmoittanut tulevansa tekemään asiasta välikysymyksen. Keskusta puolestaan tehnee hallitukselle välikysymyksen kuntauudistuksesta. Myös hallituksen omat rivit tuntuvat rakoilevan kuntauudistuksen osalta.

Mauri Pekkarinen hehkutti, että "tämä on synkkä päivä suomalaisille."

9. Nokia puolestaan ilmoitti tänään lakkauttavansa Salon matkapuhelinten kokoonpanotehtaan ja siirtävänsä sen toiminnot Aasiaan. Salossa tämä tietää potkuja pahimmillaan noin tuhannelle työntekijälle.

10. Paljon on siis tapahtumassa eikä voi sanoa, että valtakunnassa olisi kaikki hyvin. Mutta ei hätää, sillä mehän saimme pari päivää sitten uuden vetreän presidentin, joka lupasi vaalikampanjassaan selvin sanoin, että "tekoja on myös presidentin tehtävä." Monet ihmiset äänestivät aivan intona Niinistöä, koska tätä pidetään talousmiehenä. Kuviteltiin kai, että tämä talousguru Sale pitäisi tavallisen kansan puolia "pahaa hallitusta" vastaan.

11. Odotammekin mielenkiinnolla Niinistön ulostuloa näissä kolmessa asiassa. Mitä hän aaikoo sanoa pakkoliitosten edessä olevien kuntien asukkaille, lakkautettavien joukko-osastojen työntekijöille ja vanhassa kotikaupungissaan työttömiksi jääville Nokian työntekijöille?

12. Nyt tarvittaisiin todella niitä presidentin tekoja! Vai oliko kyse vain tyypillisistä vaalilupauksista, joita ei ole edes tarkoitus pitää. Tukinpa esimerkiksi salolaisia irtisanottuja tai Joensuussa Pohjois-Karjalan Prikaatissa töissä olevia ihmisiä paljon lohduttaa, jos presidentin teot jäävät ko. paikkakunnille tehtävien maakuntamatkojen tasolle.

13. Mitä muuta tänään saatiin aikaan? Oikeuslaitosrintamalta tuli julki KHO:n päätös, jonka mukaan Supon ei tarvitse julkaista eli luovuttaa medialle niin sanottua Rosenholz-aineistoa, koska tuolla aineistolla on edelleen merkitystä valtakunnan turvallisuuden kannalta. (KHO 2012:8). Ko. aineistossa on kyse Stasin ulkomaantiedustelusta vastanneen osaston tiedottaja- ja yhteyshenkilötiedoista. Aineisto sisältää tietoja niistä suomalaisista henkilöistä, joista Stasin ulkomaantiedustelu oli kiinnostunut.

14. Tässä nyt ei ollut kovin paljon uutta. Muistamme nimittäin, että Pekka Hallbergin, tämän tasavallan presidentin virasta haaveilleen utopistin, presidenttikaudella KHO on jo kahdesti aiemmin päättänyt, että niin sanottu Tiitisen lista pitää edelleen pitää Supon kassakaapissa. Hallberg jättää KHO:n maaliskuun alussa ja hänen seuraajakseen on nimitetty hallintoneuvos Pekka Vihervuori. Kuinka somasti sattuikaan, että tänään julkaistun Rosenholz-päätöksen tehneen KHO:n jaoston puheenjohtajana toimi juuri tämä samainen Pekka II, siis Vihervuori.

15. Eduskunnalle jätettiin tänään 76 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite avioliiton sallimista myös nais- ja miespareille. Homoliittoja koskevan aloitteen takana on kansanedustajia useimmista eduskuntaryhmistä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajista yksikään ei lähtenyt edistämään lainmuutosta aloitteella ja keskustan ryhmästä ainoana aloitteen allekirjoitti Antti Kaikkonen. Alun perin oli tarkoituksena saada 100 kansanedustajaa aloitteen taakse, muta tämä ei toteutunut. Ilmeisesti Pekka Haaviston menestys presidentinvaalissa aiheutti se, että aloite kuitenkin jätettiin. Ehdotettu lainmuutos ei velvoittaisi uskonnollisia yhdyskuntia vihkimään mies- tai naispareja, vaan ne voisivat vastedeskin päättää, keitä haluavat vihkiä.

16. Tämän uutiskatsauksen loppukevennyksenä Pentti "Pena" Arajärven eilisten valtiopäivien avajaisissa antama meriselitys siitä, mitä "Maryn vieressä todella tapahtui." Pena nimittäin kiisti väitteen, jonka mukaan hän olisi tuijottanut 15.1. kuningatar Margareetan juhlallisuuksissa Köpiksessä vieressään pöydässä istuneen kruununprinsessa Maryn povea. Ei, Pena sanoi, ja selitti, että hän oli "katsonut ohi", siis ohi poven, pöydän kulmaa tms.

17. Mutta kyllä valokuvat ja erityisesti tapahtumasta maailmalle levinnyt video kertovat selvää kieltään siitä, mitä todella tapahtui. Kyllä, Penan katse oli suorastaan nauliintunut muutaman sekunnin ajan Maryn rintamukseen, opsan! Kun Mary sitten huomasi Penan tuijotuksen ja käänsi hieman moittivan näköisenä päätään kohti Penaa, nosti Pena katseensa sanaakaan sanomatta salamannopeasti kohti kattoa. Upsan ja upsis!

500. Pekka "Härski" Hallberg luopui utopistisesta presidenttiehdokkuudestaan

Kukkulan kuningas kukkona tunkiolla...

1. Jahas, tämä on sitten tasan viidessadas blogijuttuni. Asiaa pitäisi jotenkin juhlia, mutta juhlittakoon sitä - ainakin vielä näin aamupäivällä - niin sanotusti työn merkeissä.

2. Juhlablogia ei kannata pilata kuivalla juridiikalla. Kyllä nyt on syytä pohtia Isänmaan kannalta paljon tärkeämpiä ja juhlavampia asioita! Olin ensin ajatellut kirjoittaa presidentinvaalikampanjan nykytilasta. Myöhään eilen illalla kansakuntaamme kohtasi kuitenkin hätkähdyttävä ja murheellinen, etten sanoisi veret seisauttava uutinen, joka pitää ehdottomasti ottaa aivan omana asiana ruodittavaksi.

3. Hyvät ihmiset: KHO:n Pekka "Härski" Hallberg, tämä kaikkien narsistien esikuva, ei sitten kuitenkaan lähde ehdokkaaksi presidentinvaaleihin! Herra Isä siunatkoon, mitä tästä nyt tulee! Voimmeko me mitenkään toipua uutisen aiheuttamasta järkytyksestä! Vielä kuukausi sitten Pekka Hallberg ilmoitti olevansa valmis lähtemään presidentinvaaleihin kuin lukkari sotaan ja olevansa valmis presidentiksi vaikka heti, kuten olen blogissa 481/20.9.2011 kertonut. Mutta nyt mies ilmoittaakin vetäneensä asian suhteen länget kaulaan.

4. Pekan kuningastie KHO:n Fabianinkadun tiloista Mäntyniemeen oli ikään kuin jo valmiiksi pedattu ja loppusilausta vailla. Mitä nyt siitä, että Pekan tukijat, ne 20-30 ihmistä, eivät vielä olleet edes aloittaneet kerätä ehdokkuuteen tarvittavia 20 000 nimeä tai että muut vaaleissa mukana olevat ehdokkaat höyryävät jo täyttä päätä keskinäisissä debateissaan taikka siitäkään, että ehdokas Paavo Väyrynen on ehtinyt kiertää tämän(kin) vaalikampanjan aikana kaikki Suomen kunnat, ensin myötä- ja sitten vielä vastapäivään.

5. Me luotimme vankasti siihen, että kunhan vain Härskiltä tulee käsky, että koko valtakunta on nimienkeruulle pantava, tarvittavat nimet saadaan listaan tuossa tuokiossa eli vähintään viikossa tai parissa. Me uskoimme, että tänä viikonloppuna pidettävät Kirjamessut olisivat se foorumi, jossa Härskin listan nimet oli julkistettu ja Härski olisi osallistunut vaalikeskusteluun yhdessä Salen, Pekan ja niiden kahden tohelon eli Paavon kanssa, kaikki mukamas joitain kirjailijoita. Mutta onko mainittujen herrojen kirjoista yhtäkään julkaistu kiinaksi kuten on julkaistu Härskin Oikeusvaltio-kirja? Tuskin.

6. Härski olisi ollut todella paha vastus Salelle ja muut kisaajat hän olisi jättänyt kevyesti taakseen. Härskillä oli kovaa kysyntää jo vuoden 2000-vaaleissa, mutta silloin hän, todellisena herrasmiehenä, jätti kilpakentän toisille, koska tiesi, että Tarja tulisi kuitenkin korjaamaan potin. Härskiä kannattavat pressaksi niin Tarja kuin Marakin. Samoin Kiinan ex-presidentti Jiang Zemin, jonka Pekka on tavannut useasti ja jonka henkilökohtaisena vieraana Pekingissä Pekka ja Mara kävivät 1996.

7. Kuten kaikki tiedämme, Kiina on maa, jossa ihmisoikeudet kukoistavat ja joka kelpaa po. suhteessa esimerkiksi myös Suomelle. Pekan panos Suomen ja Kiinan ihmisoikeuksien kehittämisessä on ollut todella merkittävä. Kun Kiinassa 1996 teloitettiin rikosten johdosta about 3 000 roistoa, oli tuo luku kohonnut viime vuonna Amnestyn tietojen mukaan jo 7 000:een.

8.Egyptiläisen isoäidin tapauksessa Härski-Pekka näytti meille kaikille mallia, miten joustavasti sellaisia käsitteitä kuin valtiovallan kolmijako tai tuomioistuimen riippumattomuus tulee tosipaikan tullen tulkita ja soveltaa. Hän ei tyytynyt rökäletappioonsa KHO:n äänestyksessä - äänestysnumerot taisivat olla tennisottelun luokkaa 1-6 - vaan lähti rohkeasti taistelemaan asiassa, koska tiesi, että vain yksin hän on oikeassa. Eduskunnan oikeusasiamies kehtasi antaa Pekalle asiasta pikku nootin, mutta eiväthän nuo pikkusieluiset oikeusasiamiehet nyt vaan kerta kaikkiaan näistä asioista mitään ymmärrä. Perusoikeuksien tulkinta on taitolaji, jonka meillä hallitsee vain Pekka ja pari muuta hänen uskottua miestään (Olli ja Kaarlo).

9. Tämän päiväisessä lehdessä Pekka toteaa - rehdisti, kuten aina - että hänen vetäytymisensä syynä ei ole kannattajien puute vaan "kokonaan muut syyt." Pekka toivoo, ettei hän ole tuottanut pettymystä niille, jotka ovat ilmoittaneet keräävänsä ehdokkuuteen tarvittavat 20 000 nimeä maakunnista. Härski-Pekka osoitti olevansa nimensä veroinen paljastaessaan nyt luopuneensa vuonna 2006 kokoomuksen presidenttiehdokkuudesta sen jälkeen, kun Sauli Niinistö päätti lähteä mukaan kisaan. Tyypillistä luontaista vaatimattomuutta Härskiltä!

10. Pekka perusteli päätöstä luopua kisasta perhesyillä sekä mahdollisuudella jatkaa oikeusvaltiotutkimuksia ja kehittämishankkeita eri maissa. Toivotamme onnea, Pekka! Yhdessä Maran kanssa voitte vielä tehdä ihmeitä maailmalla ja kirkastaa Haloskan kaudella pahoin repsahtamamaan päässyttä Suomi-kuvaa.

11.Pekka siirtyy eläkkeelle KHO:n presidentinvirasta ensi maaliskuun alussa. Mikä olisi seuraava sopiva projekti hänelle? Mistä löytyisi sopivia konsultin hommia Härskille?

12. Britannian entinen pääministeri Tony Blair on palkattu Kazakstanin valtion talouskonsultiksi; tästä kerrottiin eilen lehdissä. Blairin tarkoituksena on auttaa uusien investointien houkuttelemisessa Kazakstaniin. Lehtitietojen mukaan Blair tulee kuittaamaan vuoden pestistä Kazakstanissa sievoiset 9 miljoonaan euroa.

13. Tony Blairin lisäksi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajevin kerrotaan tehneen asiantuntijasopimuksia myös monien muiden vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa. Monet ulkomaiset asiantuntijat ovat lehtitietojen mukaan vastanneet myöntävästi Kazakstanin hallituksen houkuttelevaan kutsuun. Neuvonantajat auttavat erityisesti talouspolitiikkaa, julkishallintoa ja kansainvälistä politiikkaa koskevissa kysymyksissä. Nursultan Nazarbajev on ollut Kazakstanin presidenttinä 20 vuotta eli maan koko itsenäisyyden ajan.

14. Olisiko myös Härski-Hallberg kiinnostunut lähtemään Kazakstanin valtion leipiin vuodeksi pariksi miljoonapalkkiota vastaan? On syytä huomata, että Hallberg ilmoitti vetäytymisestään eilen eli samana päivänä, jolloin lehdissä uutisoitiin Tony Blairin Kazakstanin itsevaltiaan kanssa tekemästä miljoonaluokan konsulttisopimuksesta. Tästäkö H. sai idean luopua presidenttikisasta ja alkaa suunnitella uutta uraa kaukomailla?

15. Saamiemme epävirallisten tietojen mukaan Hallberg on jo käännättämässä Oikeusvaltio-kirjaansa pikavauhtia venäjäksi ja kazakin kielelle. Kirjoja lähtee siis kohta vino pino kohti Kazakstanin pääkaupunkia Astanaa ja Nazarbajevin palatsia. Härski tuntee - tietysti - myös Nazarbajevin henkilökohtaisesti, sillä onhan N. tehnyt virallisen valtiovierailun Suomeen ja tavannut niissä merkeissä myös H:n. Härski on ollut lähes vakituinen jäsen Tarja Halosen ulkomaan vieraillulla, kuka ties myös Kazakstanissa, jossa Halonen on myös hiljan käynyt harjoittamassa jousipyssyllä ampumista.

16. Eiköhän myös ne Kazakstanin toisinajattelijat saada vielä kuriin ja herran nuhteeseen Härskin oppien avulla! Pekka voi esimerkiksi opettaa Astanassa omiin kokemuksiinsa viitaten, että ehei, ei niiden "riippumattomien" tuomioistuimien päätöksistä tarvitse välittää, vaan Hallitsija kyllä voi ne aina Isänmaan edun nimissä kumota. Myös Mongoliassa olisi varmaan markkinoita Pekan innovaatioille.