933. Koskelo EIT:n tuomariksi

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomen nykyisen tuomarin Päivi Hirvelän toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hän on ollut tehtävässä vuoden 2007 alusta lähtien. Aiemmin suomalaisena EIT-tuomarina toimi Matti Pellonpää. 

2. Siitä, kenet valitaan Päivi Hirvelän jälkeen uudeksi suomalaiseksi tuomariksi Strasbourgiin, olen kirjoittanut tätä ennen jo kaksi kertaa

- blogi 856/5.7.2014  Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari
- blogi 900/ 12.12.2014 Kenestä EIT-tuomari kaudelle 2016-2025.

3. Eilen Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsi odotetusti Pauliine Koskelon tuomariksi EIT:een. Asiasta matkusti eilen Strasbourgiin päättämään Suomesta mm. Kimmo Sasi, jota ei vaaleissa enää valittu kansanedustajaksi. Koskelon toimikausi alkaa ensi vuoden alusta ja kestää yhdeksän vuotta.

4. Pauliine Koskelo on toiminut korkeimman oikeuden presidenttinä vuodesta 2006 ja tätä ennen KKO:n jäsenenä vuodesta 2000 lähtien. Hänellä ei ole muunlaista tuomarin kokemusta, joten hän aloitti tuomarin tehtävät suoraan huipulta. Ennen KKO:een tuloaan Koskelo toimi 15 vuotta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena ja sen jälkeen muutaman vuoden Euroopan investointipankin johtajana Luxemburgissa.

5. Pauliine Koskelo sanoi eilen Helsingin Sanomille, että hän katsoi EIT-tuomarin viran hakemisen velvollisuudekseen. Tätä hän perusteli mm. sillä, että Suomen ylimmissä oikeuksissa, siis KKO:ssa tai KHO.ssa, ei ollut tehtävään "muita kiinnostuneita." 

6. Tässä kohdin Koskelo ei joko ole pysynyt totuudessa tai muistanut faktoja. Kuten olen esimerkiksi edellä mainitussa blogijutussa 900/12.12.-14 kertonut,  Suomen hallitus asetti viime joulukuussa ko. tuomarin virkaan ehdolle Koskelon lisäksi myös hallintoneuvos Anne E.Niemen KHO:sta, siis toisen ylimmän tuomioistuimen tuomarin.  

7. Eikö Pauliine Koskelo pidä korkeinta hallinto-oikeutta "oikeana" tuomioistuimena tai hallintoneuvoksia tuomareina, vai mistä hänen mainitussa unohduksessaan mahtaa olla kysymys? Tiedämme toki, että Koskelo ei ole erityisen hyvissä väleissä KHO:n ja sen presidentin kanssa. Korkein oikeus on Pauliine Koskelon johdolla ajanut innokkaasti hanketta, jonka mukaan KKO ja KHO yhdistettäisiin, jolloin KHO:n toiminta itsenäisenä ylimpänätoikeutena lakkaisi. KHO vastustaa ankarasti kyseistä uudistusta. Tällainen organisaatiouudistus ja sen ajaminen ei tosin kuulu KKO:n tai sen presidentin toimenkuvaan.

8. Sivumennen sanoen ylimpien tuomioistuimien yhdistämishanke vaikuttaa sangen utopistiselta, eikä se tule lähiaikoina tai vuosikymmeninä toteutumaan. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämishanke olisi järkevää aloittaa, ei suinkaan yläpäästä tai latvasta, vaan alapäästä eli alemmista tuomioistuimista, minkä jälkeen asiassa edettäisiin vähitellen ylempiin tuomioistuimiin.

9. Hesarin eilisestä haastattelusta saa selkeän vaikutelman siitä, miten turhautunut Pauliine Koskelo on oikeudenhoidon jatkuvaan huonontamiseen. Koskelon mukaan oikeuslaitoksen toimintakykyä on heikennetty. Hän kertoo olevansa asiasta suorastaan murheellnen. - No, ehkäpä presidentin murheet kaikkoavat, kun hän pääsee pois Suomesta ja muuttaa kansainvälisiin ympyröihin Strasbourgiin hoitamaan presidentin virkaan verrattuna paljon paremmin palkattua tuomarin virkaa.

10. Suomessa tuomioistuin keskushallinto on ollut jo pitkään retuperällä, eikä oikeusministeriö, jolle tehtävä kuuluu, ei ole kyennyt huolehtimaan asioista riittävän hyvin. Tuomioistuimilla ei ole yhtenäistä johtoa eli tuomioistuinvirastoa, minkä seurauksena yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet ja erityistuomioistuimet ovat tuon tuostakin tukkanuottasilla keskenään ja vetävät aina, kun siihen on pienikin tilaisuus, kotiinpäin, mollaavat toisia tuomioistuimia jne. Myös Pauliine Koskelo on "kunnostautunut" tässä suhteessa erinomaisen hyvin. Hän on jatkuvasti narissut oikeusministeriölle yleisten tuomioistuinten toimintaedellytysten huononemisesta ja puuttunut yllättävällä tavalla oikeushallintoa ja organisaatioiden uudistamista koskeviin kyysmyksiin. 

11. KKO:n presidentin olisi odottanut puuttuvan oikeusturvan kehittämiseen, sillä yleisten tuomioistuinten menettelyä vaivaavat monet epäkohdat, joita ei voida ratkaista tietenkään yksinomaan lisäresursseilla, vaan tuomioistuinten toimintatapoja kehittämällä ja oikeusturvaa parantamalla. Pauliine Koskelon linja on ollut toisenlainen. Hän on kannattanut lämpimästi esimerkiksi hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuvaa laajentamista, missä hän on myös onnistunut. Todellisuudessa ko. uudistus, josta eduskunta päätti maaliskuussa, ei paranna oikeusturvaa, vaan heikentää kansalaisten ja muutoksenhakijoiden oikeusturvaa todella tuntuvalla tavalla. Koskelo on vaatinut jatkuvasti käräjäoikeusverkon uudistamista ja käräjäoikeuksien määrän tuntuvaa vähentämistä, vaikka edellisestä käräjäoikeuksien lukumäärän vähentämisestä on kulunut vasta muutama vuosi. Tämäkään asia ei kuulu KKO:lle tai sen presidentille.

12. Minusta korkeimman oikeuden presidentin ei pitäisi puuttua tuolla tavalla oikeushallintoon, tuomioistuinorganisaation muuttamiseen ("kehittämiseen") ja yleensä toimeenpanovallan käyttämiseen, sillä se ei ole sopusoinnussa valtiovallan kolmijaon eikä tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden kanssa. Oikeushallintoa tms. tehtäviä koskevat asiat eivät yksinkertaisesti kuulu korkeimman oikeuden ja sen presidentin toimenkuvaan. 

13. Koskelon presidenttikaudella korkein oikeus ei ole halunnut kehittää ja nykyaikaistaa jäsentensä nimitysjärjestelmää ja oikeusneuvosten rekrytointia, vaan se on edelleen yhtä salaperäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin. KKO:n jäseniksi kutsutaan juristeja omalaatuisen vinkkausmenettelyn perusteella, jossa avoinna olevasta jäsenen virasta vinkataan salaa sellaiselle lakimiehelle tai -naiselle, joka halutaan saada KKO:n jäseneksi. Muut virasta kiinnostuneet lähettävät näin ollen virkaan ilmoittautumiskirjeensä KKO:lle täysin turhaan; virka on jo päätetty alustavasti antaa tietylle henkilölle.

14. Kenestä Pauliine Koskelon jälkeen KKO:n uusi presidentti?  Yle Uutisten Ari Mölsän eilen julkisuuteen syöttämän jutun mukaan KKO:ssa suorastaan kuhistaisiin tämän kysymyksen ympärillä. Mölsän uutisjutut ovat yleensäkin melko raflaavia eli yliampuvia, ja tähän samaan kategoriaan lukeutuu myös tämä "kuhisemisjuttu". Uuden presidentin valinta etenee ilman suurempia kuhinoita tai kohinoita. Virka täytetään vasta sitten, kun uusi hallitus on aloittanut toimintansa.

15. Itse olen jo alussa mainitussa blogijutussa numero 900/12.12.-14 maininnut ne henkilöt, jotka voisivat tulla uutta presidenttiä nimitettäessä kysymykseen. He ovat Mikko Könkkölä, Timo Esko ja Tuula Pynnä. Muitakin tehtävään halukkaita lakimieheiä voi vielä ilmaantua.

900. Kenestä EIT-tuomari 2016-2025?

1. Valtioneuvosto nimitti eilen 11.12. 2014 Suomen ehdokkaat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi ja ad hoc -tuomareiksi vuoden 2016 alussa alkavalle yhdeksän vuotta kestävälle toimikaudelle. Tuomariehdokkaiksi valittiin (aakkosjärjestyksessä) seuraavat kolme lakimiestä:

- oikeustieteen kandidaatti, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo 
- oikeustieteen tohtori, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt  
- oikeustieteen lisensiaatti, hallintoneuvos Anne E. Niemi

2. EIT:ssa on Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten luvun mukainen määrä tuomareita eli yhteensä 47. Tuomarit valitaan yhdeksän vuoden määräajaksi eikä heitä voida valita uudelleen. Toimikausi päättyy tuomarin täyttäessä 70 vuotta. Tällä hetkellä suomalaisena tuomarina EIT:ssa toimii OTT, valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä. Aikaisemmin tuomareina ovat toimineet OTT, hallintoneuvos Raimo Pekkanen ja OTT, hallintoneuvos Matti Pellonpää.

3. Valtioneuvoston hyväksymä ehdokaslista toimitetaan Euroopan neuvoston yhteydessä toimivalle tuomareiden valintaa käsittelevälle kansainväliselle neuvoa-antavalle paneelille, joka antaa luottamuksellisen lausuntonsa ehdokkaiden pätevyydestä. Lopuksi Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee yhden tuomarin Suomen toimittamalta listalta.

4. Euroopan ihmisoikeusoikeussopimuksessa määrätään myös EIT:n  tilapäisten jäsenten eli ns. ad hoc -tuomareiden nimeämisestä. Sopimuspuolet voivat toimittaa ihmisoikeustuomioistuimelle 3–5 henkilöä käsittävän listan, jolta EIT:n presidentti valitsee henkilön tarvittaessa, vakinaisen tuomarin ollessa esimerkiksi estyneenä, toimimaan kyseisen valtion osalta nimitetyn tuomarin sijaisena.

5. Valtioneuvoston nimitti eilen seuraavat viisi henkilöä toimimaan suomalaisina ad hoc -tuomareina 1.1.2015 alkavalle kahden vuoden kaudelle: OTT Pekka Aalto, OTT Anna-Liisa Autio, OTT Jari Pirjola, OTL Mikko Puumalainen ja OTT Pasi Pölönen.

6. Ehdokasasettelujen valmistelua varten järjestettiin julkinen ilmoittautumismenettely. Kiinnostuksensa Suomesta valittavan tuomarin tehtävään sekä ad hoc -tuomarin tehtäviin ilmoitti yhdeksän henkilöä.

7. Valtioneuvoston asettama asiantuntijaneuvottelukunta on arvioinut molempiin tehtäviin kiinnostuksensa ilmoittaneet henkilöt. Asiantuntijaneuvottelukunnassa on edustajia valtioneuvoston kansliasta, ulkoasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, korkeimmasta oikeudesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja valtakunnansyyttäjänvirastosta. Lisäksi neuvottelukunnassa on yliopistojen oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta tarjoavien yksiköiden sekä Suomen Asianajajaliiton edustaja. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää Suomen sisäisen päätöksentekojärjestelmän avoimuutta ja yhdenmukaisuutta ja turvata mahdollisimman hyvin ehdokkaiden nimeämisen.

8. Melko yleisesti on arveltu, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous tulee valitsemaan seuraavaksi suomalaiseksi EIT-tuomariksi Pauliine Koskelon (58). Tämä merkitsee sitä, että korkeimman oikeuden presidentin virka tulee avoimeksi. Kenestä voisi tulla seuraava eli vuoden 2016 alusta virassa aloittava KKO:n presidentti? 

9. Oma veikkaukseni on, että vahvimmilla presidentin virkaan on seuraava trio: OTT, Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko (62), Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (62) ja oikeusneuvos (aikaisemmin KHO:n hallintoneuvos) Tuula Pynnä (56). Timo Esko ja Mikko Könkkkälä ovat entisiä oikeusneuvoksia, mutta he täyttävät vuonna 2016 jo 64 vuotta. Tämä parantaa Tuula Pynnän mahdollisuuksia tulla nimitetyksi virkaan.

856. Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari?

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on Strasbourgissa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Ihmisoikeussopimukseen ovat liittyneet useimmat Euroopan valtiot. Sopimus takaa valtioiden kansalaisille ja niiden alueella oleskeleville ihmisille ihmisoikeuksina muun muassa oikeuden elämään, yksityisyyteen, omaisuuden suojaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

2. EIT:ssa on 47 tuomaria eli kukin Euroopan neuvoston jäsenvaltio valitsee yhden tuomarin. Joka toinen tuomari vaihtuu kolmen vuoden välein, muut kuuden. Heidät valitsee Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Yleiskokouksen istuntoon osallistuu 315 edustajaa, jäsenvaltioiden edustajamäärä ja äänimäärä riippuu ao. maan asukasluvusta. Suomen valtuuskuntaan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa kansanedustajaa, joiden puhenjohtajana toimii nykyisin Maria Guzenina (sd) ja varapuheenjohtajana Kimmo Sasi (kok). Kolme muuta Suomen valtuuskuntaan kuuluvaa jäsentä ovat Antti Kaikkonen (kesk) - valtuuskunnassa jo vuodesta 2004 lähtien -  Pirkko Mattila (ps) ja Anne-Mari Virolainen (kok).

3. EIT:n  tuomarit eivät edusta mitään jäsenvaltioita, vaan toimivat riippumattomina. Tuomioistuimen toimintaa johtavat sen keskuudestaan valitsemat presidentti, kaksi varapresidenttiä ja kaksi osaston puheenjohtajaa. Heidät valitaan tehtäväänsä pysyvästi - tuomareiden eroamisikä on 70 vuotta - kun taas muut jäsenet valitaan tehtävänsä yhdeksän vuotta kestäväksi toimiajaksi. Tuomaria ei voida valita tehtävään uudelleen eli siis toiseksi toimikaudeksi. Kelpoisuusvaatimusten mukaan EIT:n tuomareilla tulee olla korkea moraali ja heillä on joko oltava pätevyys korkeisiin oikeusvirkoihin tai heidän tulee olla päteviksi tunnustettuja oikeusoppineita. EIT:n tuomareilla ei saa olla heidän riippumattomuuttaan vaarantavia sivutoimia, he eivät saa toimia esimerkiksi välimiehinä. EIT:n presidenttinä on nykyisin vuonna 1962 syntynyt luxemburgilainen tuomari Dean Spielmann, joka valittiin tehtävään vuonna 2012.

4. Suomi liittyi Euroopan neuvooon vuonna 1990 ja suomalaisina EIT:n tuomareina ovat toimineet Raimo Pekkanen (1990-1998) ja ns. uuden ihmisoikeustuomioistuimen aikana Matti Pellonpää (1.11.1998 - 31.12 2006) ja Päivi Hirvelä vuoden 2007 alusta lähtien. Hirvelän toimikausi päättyy vuoden 2015 lopussa. Raimo Pekkanen on työoikeudesta väitellyt OTT, joka toimi OM:n kansliapäällikkönä 1982-1990. Matti Pellonpää, joka on väitellyt tohtoriksi kansainvälisestä oikeudesta, on toiminut aiemmin apulaisprofessorina, vuodesta 2007 lähtien hän on ollut KHO:n jäsenenä. Päivi Hirvelä nimitettiin EIT-tuomariksi valtionsyyttäjän virasta. Jotkut ovat kritisoineet Hirvelän ehdollepanoa ja nimitystä. Valtioneuvoston kaksi muuta ehdolle asettamaa juristia tehtävään olivat vuonna 2006 professori Martin Scheinin ja oikeusneuvos Gustaf Möller.

5. Vaikka Päivi Hirvelän toimikausi päättyy vasta vuoden 2015 lopussa, hänen seuraajansa on ollut jo haettavana. Tehtävästä olivat kiinnostuneita seuraavat yhdeksän hakijaa:

-  OTT, eurooppaoikeuden dosentti Pekka Aalto (oikeuskansleri Jorma S. Aallon poika);
-  OTT, käräjätuomari Anna-Liisa Autio (ex-hiihtäjä ja Nokia-miljonääri Asko Aution puoliso);
-  OTT (hc),  KKO:n presidentti Pauliine Koskelo;
-  OTT, lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt;
-  OTT, Euroopan parlamentin oikeudellisen osaston jäsen Iiro Liukkonen;
-  OTL, hallintoneuvos Anne E. Niemi (KHO);
-  OTL, Euroopan komission oikeudellisen yksikön jäsen Esa Paasivirta; 
-  kansliapäällikkö Päivi Pietarinen (KHO); ja
-  OTT, esittelijäneuvos, apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen.

Hakijoista Autio, Liukkonen ja Pölönen ovat väitelleet tohtoriksi prosessioikeudesta, Lindstedt rikosoikeudesta ja Aalto EU-oikeudesta. Valtaosa EIT:n käsittelemistä asioista koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Anne Niemi ja Pölönen ovat toimeet aiemmin jonkin aikaa lakimiehenä EIT:n sihteeristössä. Niemi on toiminut myös EIT:n ad hoc -tuomarina eli tietyissä yksittäisissä oikeusjutuissa Päivi Hirvelän varamiehenä.

6. Valtioneuvosto asetti 17.3.2011 erityisen asiantuntijaneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.4.2011 - 31.3.2017 valmistelemaan ehdokkaiden nimeämisen kansainvälisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin. Neuvottelukunnan kokoonpano on seuraava: Puheenjohtaja valtiosihteeri Kare Halonen (valtioneuvoston kanslia); varapuheenjohtaja hallitusneuvos Marika Paavilainen; jäsenet (suluissa varajäsenet): UM:n oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta (Joni Heliskoski, OM:n kansliapäällikkö Tiina Astola (Kari Kiesiläinen), oikeusneuvos (eläkkeellä) Gustaf Möller (oikeusneuvos Marjut Jokela), KHO:n ex-presidentti Pekka Hallberg (Pirkko Ignatius), valtionsyyttäjä Raija Toiviainen (Mika Illman), professori emeritus Bengt Broms (Pia Letto-Vanamo) ja asianajaja Inga Korpinen (Markku Fredman). 

7. Seuraavaksi hakijoiden lista menee kyseisen neuvottelukunnnan käsiteltäväksi. Lautakunta antaa jokaisesta hakijasta lausunnon, mutta ei tiettävästi aseta hakijoita pätevyys- tai paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen valtioneuvosto asettaa ulkoministeriön esittelystä kolme hakijaa ehdolle tuomarin virkaan. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee tuomarin näiden kolmen joukosta.

8. Hakijoista ja heidän ansioistaan ja pätevyydestään voidaan varmaan olla monta mieltä. Minusta  valinta voisi kohdistua seuraaviin hakijoihin: Koskelo, Liukkonen, Niemi ja Pölönen. Pasi Pölönen on pätevä perus- ja ihmisoikeusasiaintuntija, sillä eduskunnan oikeusasiamiehen yhtenä nimenomaisena tehtävänä on valvoa juuri ihmisoikeuksien noudattamista Suomen viranomaisissa ja tuomioistuimissa (perustuslain 108 §). Pölönen on väitellyt tohtoriksi todistusoikeudesta. 

9. Yllätys ei kuitenkaan olisi, jos Hirvelän seuraajaksi valittaisiin Pauliine Koskelo. Hän on KKO:n jäsenenä perehtynyt konkreettisissa oikeusjutuissa perusteellisesti EIT:n ratkaisukäytäntöön. Toki oli suuri yllätys, että KKO:n pesidentti hakee EIT:n tuomariksi. Koskelo lienee kuitenkin hieman kyllästynyt oikeus- ja tuomioistuinlaitokselle annettuhin resursseihin ja oikeusminsteriön hitaaseen ja melko saamattomaan toimintaan tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi. Sitä paitsi ihmisoikeustuomarin palkkaus ja eläke-edut ovat paljon paremmat kuin KKO:n presidentin vastaavat edut.

10. Koskelo on syntynyt vuonna 1956, joten hän täyttää 60 vuotta vuonna 2016, jolloin suomalainen EIT-tuomari vaihtuu. Kun ihmisoikeustuomarin toimikausi on yhdeksän vuotta, on selvää, ettei Koskelo voi säilyttää nykyistä presidentin virkaansa jonkinlaisena pakastevirkana. Vaihtoehto, jonka mukaan maamme ylintä tuomioistuinta johtaisi yhdeksän vuoden ajan Koskelon sijaisena ma. presidentti, ei ole mahdollista.

11. Kenestä voisi tulla KKO:n uusi presidentti, jos ja kun Pauliine Koskelo nimitetään EIT:n tuomariksi? Lukijoilla on varmaankin tästä asiasta erilaisia mielipiteitä. Luultavasti KKO:n presidentin virkaa hakevat ainakin Helsingin HO:n presidentti Mikko Könkkölä ja Turun HO:n presidentti Timo Esko, jotka ovat kumpikin syntyneet vuonna 1952. Timo Esko on oikeustieteen tohtori ja entinen asianajaja. Könkkölä ja Esko ovat toimeeet aikaisemmin muutaman vuoden KKO:n jäsenen virassa. 

12. Mikko Könkkölä tunnetaan OM:n pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana. Hän on tuohon aikaan radikaalin vasemmistolaisen maineessa. Könkkölä on toiminunut nykyisen virkansa ohella usein - minusta aivan liian usein - erilaisten lainvalmisteluhankkeiden vetäjänä. Viimeksi Könkkölä oli puheenjohtajana OM:n toimikunnassa, joka laati keväällä julkaistun mietinnön uudeksi uudeksi tuomioistuinlaiksi. Mietintö on saanut esimerkiksi KKO:n, KHO:n ja Lakimiesliiton antamissa lausunnoissa varsin kriittisen vastaanoton.

13. Päteviä hakijoita KKO:n presidentiksi löytyisi myös talon sisällä. Heistä voidaan mainita vaikkapa oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Marjut Jokela ja Ari Kantor, jotka ovat kaikki Timo Eskoa ja Mikkö Könkkölää nuorempia.

793. Suomelle jälleen EIT:n langettava tuomio sananvapauden loukkaamisesta

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi toissapäivänä 29.10. Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklassa turvattua oikeutta sananvapauteen oli loukattu.

2. Tapaus koski Helsingin käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden tuomioita kunnianloukkausasiassa, jossa valittajina EIT:ssa olleet toimittaja ja hänen esimiehensä oli tuomittu sakkorangaistukseen ja määrätty maksamaan kunnianloukkauksen johdosta vahingonkorvausta A:lle (Kari Uotil). Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt syytetyille valituslupaa hovioikeuden tuomioon. 

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat todenneet toimittajan ja hänen kaksi esimiestään esittäneen A:sta valheellisia ja virheellisiä vihjauksia televisio-ohjelmassa (Ylen A-piste ohjelma vuonna 2006) niin, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan A:lle kärsimystä, halveksuntaa ja vahinkoa. Verottajan ja KRP:n yhteistyön puutetta kritisoineessa televisio-ohjelmassa oli mainittu A:n talousrikosoikeudenkäynti sekä esitetty oikeudenkäynnistä ja A:sta kuvattu filmimateriaali, jossa oli kerrottu oikeudenkäynnin käsittelevän syytettä talousrikoksesta. Esimerkkinä ko. viranomaisten yhteistyön puutteesta ohjelmassa oli kerrottu tapauksesta, jossa verottaja ei ollut suostunut tekemään verotarkastusta erääseen palloiluhalliin, jonka toimitusjohtajana oli A:n liikekumppani. Syytetyt olivat kiistäneet syytteen sillä perusteella, että kaikki ohjelmassa esitetyt tiedot olivat olleet oikeita. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat toimittajan ja kaksi hänen esimiestään kunnianloukkauksesta sakkoon ja suorittamaan yhdessä Ylen kanssa korvausta asianomistajalle.

4. EIT katsoi, että tv-ohjelman aihe oli ollut yhteiskunnallisesti merkittävä. Kansallisessa prosessissa ei ollut arvioitu sitä, olivatko A:n ja valittajien edut tasapainossa toistensa kanssa. EIT kiinnitti myös huomiota siihen, että kansallisessa prosessissa ohjelmassa esitettyjen tietojen moitteettomuutta ei ollut kiistetty ja että ohjelman esittämisen aikaan A:n oma oikeudenkäynti oli ollut jo julkisuudessa. EIT:n mukaan syyt, joihin sananvapauteen puuttumiseksi oli vedottu, olivat merkityksellisiä, mutta eivät riittäviä.

5. EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille aineellisina vahinkoina sakot, jotka heidät oli tuomittu maksamaan, yhteensä 4 240 euroa, 3 500 euroa oikeudenkäyntikuluista.

6. Suomi on saanut nyt EIT:lta kaikkiaan 18 sanavapaustuomiota, joka on huomattavan korkea määrä naapurimaihin ja useimpiin muihin Euroopan maihin verrattuna. Muut pohjoismaat ovat saaneet yhteensä vain 11 tuomiota sananvapauden rikkomisesta (Ruotsi kaksi, Norja viisi, Tanska yhden ja Islanti kolme). Moldova on saanyt myös 18 samanlaista tuomiota ja Venäjä 23. Suomalaiset tuomioistuimet soveltavat ja tulkitsevat kunnianloukkausta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevia rangaistussäännöksiä kaavamaisesti eivätkä pohdi usein lainkaan, onko sananvapauteen puuttuminen ollut perusteltua.

7. Ensi vuonna tulee voimaan rikoslain muutos, jonka myötä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevat rangaistussäännökset lievenevät. Koska EIT on pitänyt vankeusrangaistusuhkaa näissä tapauksissa rikoksissa sananvapauden kanssa yhteensopivana vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kyseisten rikosten perustekomuodoissa rangaistusuhkana on uuden lain mukaan vain sakkoa. Lisäksi kumpaakin rikosta koskevaan säännökseen tulee teon rangaistavuutta rajoittava säännös, jonka mukaan rikoksena ei pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä (RL 24 luv. 8 §:n 2 mom. ja 9 §:n 2 ja 3 mom). Katso lähemmin HE 19/2013 vp ja LaVM 11/2013 vp.

8. Jäämme nyt  mielenkiinnolla odottamaan, millaisen tuomio EIT antaa tuomioistuimessa vireillä olevassa Pääministerin morsian -kirjaa koskevassa tapauksessa. Korkein oikeus tuomitsi kesäkuussa 2010 sekä kirjan kustantajan että kirjoittajan sakkorangaistukseen pääministerin yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa jutussa.

701. KHO:n pakkohoitopäätös puhuttaa

Uusista ja haasteellisista tehtävistä voi toki aina haaveilla...

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi viime vuoden syyskussa antamassaan päätöksessä (KHO 2012:75) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannasta potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevassa asiassa.  

2. EIT katsoi  3.7.2012 antamassaan ratkaisussa X v. Suomi, että koska X:n pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.

3. EIT:n päätös saattoi suomalaiset viranomaiset tietynlaiseen ahdinkoon, sillä edellyttihän päätös Suomelta selvää käytännön muutosta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hätiin huudettiin KHO, joka tavallaan "hallinnon jatkena" on tottunut aiemminkin rientämään viranomaisten ja hallitusvallan apuun, jos "yleinen etu" sitä vaatii. KHO:n presidenttinä aiemmin pitkään toiminut Pekka Hallberg muistetaan presidenttien ja ministereiden kaverina, jonka arvovaltaiseen apuun valtioneuvosto, ministerit ja ministeriöt ovat usein turvautuneet tärkeiden lakihankkeiden läpiviemiseksi. 

4. KHO:ssa tuli sopivasti esille vastaavanlainen tapaus, jossa pakkohoitoon määrätty Y oli valittanut  KHO:een samanlaisesta asiasta kuin X aiemmin EIT:een. KHO päätti nujertaa EIT:n kannan ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimen presidentti Pekka Vihervuori määräsi Y:n tapauksen käsiteltäväksi 21 jäsentä koostuvassa täysistunnossa eli plenumissa. Ja niinhän siinä sitten kävi kuin oli tarkoituskin: KHO nuiji 13.9.2012 antamallaan yksimielisellä päätöksellään (KHO 2012:75)  EIT:n päätöksen maanrakoon ja arvosteli EIT:tä siitä, että sen ratkaisussa ei olisi huomioitu kaikkia hienoja oikeusturvatakeita, joita suomalainen järjrestelmä asiassa tarjoaisi.

5. Tartuin KHO:n sanottuun päätökseen blogissani 635/15.9.2012  ja kritisoin päätöksen perusteluja ja lopputulosta. Totesin myös, että tapauksen tekee KHO:n kannalta kiusalliseksi se, että KHO oli käsittelyt sittemmin EIT:een edenneen X:n tapauksen kaksi eri kertaa ja torjunut molemmilla kerroilla X:n väitteen, että asiassa olisi menetelty virheellisesti, kun X:lle ei ollut annettu tilaisuutta ulkopuolisen psykiatrin lausunnon esittämiseen. 

6. KHO:n ratkaisua on käsitelty aika niukasti julkisuudessa, tätä blogia lukuun ottamatta. Suomalaiset oikeustieteilijät ja juristit eivät yleensäkään kovin herkästi omasta aloitteestaan lähde ylimpien tuomioistuinten ratkaisuja tai menettelytapoja arvostelemaan. Täällä Pohjan perillä halutaan elellä sovussa ja konsensushengessä myös juridiikan kysymyksissä. Pienemmät viskaalit tyytyvät yleensä nurisematta siihen, mitä isot päättäjät sanovat ja niihin tiedon murusiin, joita isoisten pöydiltä heille kenties sattuu tipahtamaan. Jos alat arvostella julkisesti korkeiden tuomioistuimien tai muiden vastaavien lainkäyttöelinten kannanottoja, saat kyllä varautua siihen, että uralla eteneminen hankaloituu tai tyssää kokonaan. On niitä HV-kerhoja myös oikeus- ja tuomioistuinlaitoksessa, samoin tiedeyhteisössä.

7. Tämän päivän Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa on toimittaja Petri Sajarin kirjoittama oivallinen reportaasi KHO:n mainitusta päätöksestä ja siihen johtaneista tapahtumista. Juttu on saanut lehden printtiversiossa ehkä hieman oudolta kuulostavan otsikon "Pakko perustella", mutta kupletin juoni ilmenee kuitenkin hyvin  itse tekstistä. Jutussa olisi voitu mainita sanotun päätöksen numero, siis KHO 2012:75, jotta ne, jotka haluaisivat tutustua päätökseen tarkemmin, voisivat etsiä ratkaisun netistä syynättäväkseen.

8. Hesarin jutusta ilmenee, miten pakkohoitoon määrätty ihminen (Y) oli psykiatrisesta sairaalasta lähetetyssä horjuvalla käsialalla kirjoitetussa kirjeessä pyytänyt KHO:ta tutkimaan, oliko hänen pakkohoitonsa jatkamisesta päätetty laillisesti. Valittajan mielestä pakkohoidon jatkamiselle ei ollut perusteita, koska hän pystyi huolehtimaan itse hygieniastaan ja lääkityksestään. Sairaalassa hänet oli kertomansa mukaan saatettu vahvalla psykelääkityksellä toimintakyvyttömään kuntoon. 

9. KHO ei kiinnittänyt päätöksensä perusteluissa juurikaan huomiota Y:n tapaukseen tai valittajan vetoamiin seikkoihin, joita ei päätöksen perusteluissa lähemmin edes mainita.  KHO:n jäsenet hoksasivat, että heillä oli edessään tapaus, jonka puitteissa voitiin käydä tuimaan vastahyökäykseen ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua vastaan ja näyttää niin sanotusti kaapin paikka EIT:lle, joka oli tavallaan mitätöinyt KHO:n oman kannan X:n tapauksessa antamassaan tuomiossa.

10. Ratkaisun KHO 2012:75 perustelut koostuvat laajista pykälä- ja oikeustapauskatsauksista, joista valituksen tehnyt Y tuskin ymmärsi kovinkaan paljon. Y:tä olisi kiinnostanut vain se, mitä mieltä KHO oli hänen omasta asiastaan, mutta sille KHO puolestaan ei tunnu perusteluissaan osoittavan suurempaa kiinnostusta. Suomen valtio eli käytännössä ulkoministeriö kuvitteli saavansa KHO:n päätöksestä oivallisen aseen, johon vedoten se vaati EIT:n X:n tapauksessa antaman jaostoratkaisun käsittelemistä uudelleen tuomioistuimen vahvennetussa kokoonpanossa (Grand chamber). Tässä hankkeessa kävi kuitenkin köpelösti, sillä EIT hylkäsi pika pikaa valtion sanotun pyynnön.

11. KHO ei näytä saavan asiassa myöskään "omien" kannatusta, kuten Kuopion hallinto-oikeuden tammikuussa 2013 antamasta plenum-päätöksestä ilmenee; olen kertonut sanotusta päätöksestä blogissa n:o 692/22.1.2013.  Kuopiolaiset asettuivat tässä arvovaltakiistaksi muodostuneessa asiassa selkeäti EIT:n kannalle. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan ilmoitti viime joulukuussa, että mielenterveyslakia aiotaan muuttaa niin, että pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä potilaalle on annettava mahdollisuus sairaalan ulkopuoliseen psykiatriseen arvioon.

12.  Kuten HS:n tämänpäiväisestä jutusta ilmenee, allekirjoittanut ei ole toki ainoa juristi, joka on rytännyt KHO:n edustaman kannan, jossa EIT:n ratkaisulle annetaan kyytiä ja jossa hallbergmaiseen tapaan hehkutetaan oman oikeusjärjestelmämme erinomaisuutta. Ilahduin erityisesti professori Tuomas Ojasen seuraavasta toteamuksesta: "KHO:n täysistunto ajautui ulos kartalta, kun se lähti pullikoimaan ihmisoikeustuomioistuinta vastaan".

13. HS:n jutussa haastateltu KHO:n presidentti Pekka Vihervuorta näyttää olevan kiistan suhteen aika vaitelias, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Vihervuori tuntuu edelleen vähättelevän EIT:n X:n tapauksessa Suomelle antamaa langettavaa tuomiota sanoen, että se on vain "yksittäinen ratkaisu", jolla ei ole kovin suurta painoarvoa. Vihervuori vihjailee lisäksi, että EIT:n kanta olisi seurausta siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen on liittynyt viime vuosina useita Euroopan unioniin kuulumattomia valtioita, joissa "oikeusvaltion periaatteet eivät ole vielä kehittyneet kovin pitkälle".

14. KHO näyttäisi olevan hieman huono häviäjä turvautuessaan sanotunaisiin selityksiin. Tapauksessa X vs. Suomi EIT:n jaoston puheenjohtajana toimi koko tuomioistuimen brittiläinen presidentti, joten tuossa kokoonpanossa ei ainakaan ollut  vain "kehittymättämien oikeusvaltioiden" tuomareita; olihan siellä myös suomlainenkin tuomari yksimielistä päätöstä tekemässä.  Mutta ehkä Vihervuori antaa EIT:tä suuremman arvon "todelliselle oikeusvaltioekspertille" eli edeltäjälleen Pekka Hallbergille ja hänen opeilleen. Paha kyllä tämä Hallberg kärähti pari vuotta sitten juuri oikeusvaltion vastaisesta menettelystä, mistä eduskunnan oikeusasiamies joutui häntä vakavasti huomauttamaan.

15. Minusta EIT:n kanta toteuttaa mainitussa asiassa oikeusvaltion periaatetta paljon paremmin kuin KHO:n päätös, jonka  todellisena pontimena näyttäisi olleen "yleisen edun" nimissä huolehtia sitä, ettei terveydenhoitoviranomaisten toimintaa kuormiteta lliiaksi potilaan asemaa ja oikeusturvaa kohentavilla "turhilla muotoseikoilla". Tähän viittasi KHO:n viestintäpäällikön välittömästi päätöksen jälkeen medialle antama lausunto, jossa hän kertoi, mitkä olivat päätöksen ratkaisevat ja todelliset perusteet.

16. Pekka Vihervuori vähättelee myös niitä kerettiläisiä lainoppineita, jotka kehtaavat väittää, että hallinto-oikeuksien päätöksenteossa asetetaan turhan usein yleinen etu yksilön oikeuksien edelle tai että hallintotuomioistuimet toimisivat ikään kuin hallinnon jatkeena. PV:n mukaan hän ei ole kuullut "tiedeyhteisön piiristä muilta vastaavanlaista kritiikkiä ratkaisun johdosta. Vihervuori itse on ponnistunut KHO:n jäsenistöön tietyn tiedeyhteisön piiristä, mutta kuten oikeustietelijät tietävät, tiedeyhteisö on aika suhteellinen käsite. Se ei ole suinkaan mikään yhtenäinen ja homogeeninen porukka, vaan jakaantuu mm. eri oikeudenalojen mukaisiin pienempiin yhteisöihin ja kuppikuntiin. 

17. Mitä tulee esimerkiksi prosessioikeuteen ja lainkäyttöön, niin tunnettu tosiasia on, että prosessioikeuden eli yleisen lainkäytön tutkijat ja tuomarit eivät juuri piittaa hallintolainkäytöstä ja sitä edustavien tutkijoiden tai tuomareiden mielipiteistä, eivätkä hallintolainkäyttöihmiset, joihin Pekka Vihervuori itse lukeutuu, puolestaan yleensä välitä tuon taivaallista prosessioikeuden piirissä esitetyistä mielipiteistä. Prosessioikeuden tutkijat eivät tunne tai ainakaan viittaa juuri milloinkaan hallintolainkäytön tutkijoihin tai KHO:n raykaosuihin, eivätkä hallintolainkäytön tutkijat ja tuomarit puolestaan koskaan prosessioikeuden tutkijoiden kannanoottoihin. Tilanne on aika erikoinen, sillä onhan molemmissa "haaroissa" kuitenkin kyse lainkäytöstä ja prosessista. Näyttää siltä, että hallintoprosessi ja sitä koskeva tutkimus esiintyy tässäkin suhteessa "hallinnon jatkeena": sitä opetetaan yliopistossa hallinto-oikeuden eikä prosessioikeuden yhteydessä. Olisi suotavaa, että hallintolainkäyttö lähentyisi siviiliprosessioikeutta, hallintolainkäytön opetus siirrettäisiin prosessioikeuden yhteyteen ja hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin.

18. Lainkäyttäjien ja tuomareiden, varsinkin korkeiden päällikkötuomareiden, ei tulisi rajoittua ottamaan selkoa tai noteeraamaan vain hajanaisen tiedeyhteisön piirissä esitettyjä käsityksiä, vaan huomiota kannattaisi, tuomitsemistoiminnan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä toki vaarantamatta, kiinnittää myös muualla yhteiskunnassa esitettyihin mielipiteisiin. 

...mutta taitaa Suomi jäädä taas nuolemaan näppejään...elinkeinovirastokin kun meni aikanaan Silviolle...

599. KKO 2012:52. Korkein oikeus joutui poistamaan vanhan rikostuomionsa ihmisoikeustuomioistuimen toteaman vakavan prosessivirheen takia

Äänekäs mölysammakko saattaa tutkijoiden mukaan rantautua uudelleen Suomeen. Sammakoihin törmää joskus myös oikeuden päätöksissä ja aika usein erään korkean virkamiehen lausunnoissa...

1. Edellisen blogijutun (598) kommenteissa on jo jonkin verran käsitelty korkeimman oikeuden viime viikolla eli 24.5. ns. Suuripää-tapauksen johdosta antamaa ennakkopäätöstä KKO 2012:52.

2. Ko. virkarikosjutussa Helsingin hovioikeus oli  vuonna 2000 ensimmäisenä oikeusasteena hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän valituksen johdosta korkein oikeus tuomitsi vuonna 2002 puhtaasti kirjallisessa eli asiakirjoihin perustuvassa esittelymenettelyssä A:n lahjusrikkomuksesta sakkorangaistukseen ja menettämään valtiolle vastaanottamansa edun arvon (KKO 2002:51).

3. A:n valituksen johdosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi 12.1.2010 Suomelle antamassaan langettavassa tuomiossa, että korkeimman oikeuden kerrottu menettely rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Tuomion mukaan korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista asiaa asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä ja kuulematta siinä syytetty A:ta. Korkein oikeus oli ottanut kantaa muun muassa vastaajan tahallisuuteen, jota koskevaa arviota ei vastaajaa henkilökohtaisesti kuulleen hovioikeuden tuomio sisältänyt.

4. Ratkaisullaan 2012:52 korkein oikeus on nyt ihmisoikeustuomioistuimen toteaman menettelyvirheen perusteella oikeuskansleri Jaakko Jonkan tekemän kantelun johdosta poistanut täysistunnossaan sanotun vuonna 2002 antamansa tuomion. A ei kuitenkaan päässyt vielä lopullisesti irti jutusta, sillä korkein oikeus päätti palauttaa asian käsiteltäväksi uudelleen viisijäsenisessä jaostossa, jossa asia oli kanteluhakemuksen johdosta vireille.

5. Oikeuskansleri ei reagoinut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun omasta aloitteestaan, vaan tuomion jälkeen A itse pyysi oikeuskanslerille tekemässään kantelussa selvittämään, oliko asian käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa tapahtunut sellainen käsittelyvirhe, että oikeuskanslerin tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tuomion purkamiseksi tuomiovirheen perusteella.

6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Oikeuskansleri totesi, että hänellä ei ollut perusteita arvioida korkeimman oikeuden menettelyä toisin kuin ihmisoikeustuomioistuin. Asiassa oli tapahtunut mainitussa lainkohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe.

7. Ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan nimenomaisesti todennut, että korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista kysymystä kantelijan syyllisyydestä asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä. Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto on lähtökohtana arvioitaessa tarvetta tuomion poistamiseen kansallisten säännösten nojalla. Oikeudenkäyntivirhe oli oikeuskanslerin arvion mukaan luonteeltaan sellainen, että sen voitiin oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetuin tavoin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.


8. Oikeuskansleri esitti korkeimmalle oikeudelle toukokuussa 2010 - asian esitteli Jaakko Jonkalle esittelijäneuvos, osastopäällikkö Petri Martikainen - että se poistaisi asiassa antamansa tuomion. Pohdiskeltuaan asiaa - selvää asiaa - parisen vuotta korkein oikeus päätyi siis 24.5.2012 antamallaan päätöksellä poistamaan tuomionsa 13.6.2002 nro 1585 (KKO 2002:51). Korkeimman oikeuden ratkaisu on luettavissa tästä.

9. Oikeuskanslerin korkeimmalle oikeudelle 7.5.2010 tekemä tuomiovirhekantelu (OKV/335/1/2010)
samoin kuin oikeuskanslerin tiedote korkeimman oikeuden 24.5. 2012 antaman ratkaisun johdosta löytyvät osoitteesta www.okv.fi.

10. Ratkaisu KKO 2002:51, joka on nyt siis poistettu menettelyvirheen johdosta, ratkaistiin korkeimmassa oikeudessa seuraavassa kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos (puheenjohtajana), Eeva Vuori, Markku Arponen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo, esittelijä oli Markku Vuorela.

11. Ratkaisu KKO 2012:52 puolestaan tehtiin kokoonpanossa, johon kuuluivat  19 jäsenestä 12 jäsentä eli oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko ja Ari Kantor, esittelijänä Kaarlo Hakamies. Presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Raulos ja Mansikkamäki eivät voineet esteellisinä olla mukana, koska he olivat osallistuneet vuoden 2002 päätöksen tekemiseen.

12. Jonkin verran yllättävänä voidaan pitää sitä, että korkein oikeus päätti jatkaa asian käsittelyä ja siirsi tässä tarkoituksessa asian jatkokäsittelyn korkeimman oikeuden viisijäseniseen kokoonpanoon, joka oli käsitellyt asiaa jo ennen täysistunnon nyt tekemää ratkaisua. A itse oli esittänyt viisijäseniselle kokoonpanolle, ettei uudelle käsittelylle ole edellytyksiä, ja vaatinut, että hovioikeuden hänet vapauttanut tuomio saatettaisiin voimaan. Syyttäjä on esittänyt asian käsittelyn jatkamista korkeimmassa oikeudessa, mutta on samalla viitannut siihen, että mahdollisuus tuomita A rangaistukseen on tulkinnanvarainen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan vanhentumissäännös huomioon ottaen.

13. Oikeudenkäyntiä korkeimmassa oikeudessa koskeva OK 30 luku on sisällöltään melko niukka sisältäen eräiden perusasioiden lisäksi lähinnä vain teknisluontoisia säännöksiä. Siihen ole otettu läheskään kaikkia nykyaikaiselle oikeudenkäynnille ominaisia säännöksiä, ja tämä koskee esimerkiksi juuri sitä, milloin ja millä edellytyksillä korkeimman oikeuden tulee toimittaa asiassa välittömyysperiaatetta toteuttava pääkäsittely. OK 30 luku ei edes tunne käsitettä pääkäsittely, vaan siinä puhutaan ainoastaan suullisesta käsittelystä, jonka toimittamiseen korkeimmalle oikeudelle on annettu täydellisen vapaa harkintavalta. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsin korkeinta oikeuta koskeva rättegångsbalkenin  asianomainen luku on muun muassa mainitussa suhteessa sisällöltään yksityiskohtaisempi ja oikeutta monissa kohdin sitova.

14. Korkeimman oikeuden vuonna 2002 tekemä menettelyvirhe oli karkea ja alkeellinen. Pitää nimittäin muistaa, että sitä ennen Suomi oli saanut sitä EIT:ltä jo useita langettavia tuomioita, joissa hovioikeuden oli katsottu rikkoneen EIS 6.1 artiklan määräyksiä suullisten käsittelyn toimittamatta jättämisen osalta. EIT:n käytäntö oli siis erinomaisen hyvin KKO:n tiedossa, mutta KKO katsoi ylimielisyydessään, että ehei, eivät nuo EIS:n artiklat ja EIT:n ratkaisut toki meitä voi koskea!

15. Korkein oikeus ei näytä haluavan vielä nytkään oikein myöntää kymmenen vuoden takaista virhettään, sillä ennakkopäätöksen 2012:52 otsikkoon ei ole otettu lainkaan asiasanoja "oikeudenkäyntivirhe", "suullinen käsittely" ja "syytetyn kuuleminen", vaikka juuri nämä ovat tapauksen olennaisimmat kysymykset.

16. Kun korkein oikeus ei ole - tähän saakka - välittänyt soveltaa myöskään hovioikeutta koskevia menettelysäännöksiä analogisesti omassa toiminnassaan, ei ole mikään ihme, että nyt Suuripään jutussa esiintulleen kaltaisia menettelyvirheitä on päässyt ja voi päästä maan ylimmässä oikeusasteessa edelleenkin tapahtumaan, jollei asianosaisen oikeusturvaa koskevia menettelysäännöksiä oteta vakavasti.

486. Eurooppalaista sananvapautta kohti - selkeä linjamuutos korkeimmassa oikeudessa (KKO 2011:71)

1. Sanomalehti Pohjalaisen pakolaiskeskusuutisointiin liittyvä kunnianloukkaussyyte kaatui viime viikolla korkeimmassa oikeudessa. Aiemmin myös Vaasan hovioikeus oli hylännyt jutussa ajetut syytteet. Käräjäoikeus sen sijaan oli tuominnut syytetyt sakkorangaistukseen.

2. Vaasassa ilmestyvässä Pohjalaisessa julkaistiin 26.8.2006 julkaistu pakolaisten vastaanottokeskuksen lopettamiseen liittynyt kirjoitus ja sen yhteydessä erillinen A:n haastattelu. Siinä kerrottiin A:n sanoneen muun muassa seuraavan: ”Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa on suorastaan rasistinen. -Alue, missä turvapaikanhakijat asuvat, on ghetto! Ympäriltä puuttuu vain piikkilanka ja kyltti ’Arbeit macht frei’.” A puolusti Vaasan vastaanottokeskusta ja perusti mainitut väitteensä keskusteluihin vastaanottokeskukseen sijoitettujen kanssa.

3. Virallinen syyttäjä ja Oravaisten pakolaisten vastaanottokeskuksen 36 työntekijästä 31 vaati Vaasan käräjäoikeudessa A:lle, lehtijutun laatineelle toimittajalle B:lle ja lehden päätoimittajalle C:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Työntekijöillä katsottiin olevan asianomistajan asema vaatia rangaistusta kunnianloukkausrikoksesta, vaikka heistä kenenkään nimeä ei mainittu lehtijutussa.

4. Vaasan käräjäoikeus totesi 18.1.2008 antamansa tuomion perusteluissaan, että lehdessä haastatellun A:n esittämille mielipiteille tai väitteille ei ollut löytynyt tosiasiapohjaa. Tällä ei ollut käräjäoikeuden mukaan edes merkitystä, koska haastattelun sisältö oli mielipiteenä tai väitteenä yhtä loukkaava. Haastattelun sisältämät ja paikkaansa pitämättömät ilmaisut olivat loukanneet asianomistajien kunniaa. Lehtijutun kirjoittaneen toimittaja B:n ja päätoimittaja C:n moitittavan menettelyn seurauksena A:n loukkaavat mielipiteet tai väitteet olivat saaneet julkisuutta. Lehdistöllä oli vastuunsa tietojen julkistamisessa ja yksilön oikeuksia oli tässä tapauksessa loukattu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n, B:n ja C:n kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen.

5. Vaasan hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi 30.10.2009 antamassaan tuomiossa, että A:n haastattelussa esittämät ilmaisut olivat olleet vahvoja ja kärjekkäitä. Arvostelun olisi voinut tehdä myös käyttämättä tällaisia ilmaisuja. Kysymys oli kuitenkin ollut A:n mielipiteistä, jotka olivat osittain pohjautuneet hänen omiin kokemuksiinsa laitoksen toiminnasta ja sen ulkoisista puitteista. Haastattelussa ei ollut mainittu ketään yksittäistä laitoksen työntekijää, vaan arvostelu oli kohdistunut julkisin varoin ylläpidetyn laitoksen ulkoisiin puitteisiin ja toimintaan kokonaisuudessaan. Tähän nähden ja kun otettiin lisäksi huomioon se laajempi asiayhteys ja taustakeskustelu, johon A:n haastattelu oli liittynyt, hovioikeus katsoi, ettei A ollut syytteessä mainittuja ilmaisuja käyttämällä syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Hovioikeus hylkäsi kaikkia kolmea syytettyä vastaan ajetut syytteet.

6. Korkein oikeus myönsi asianomistajille valitusluvan ja tutkissaan valituksen totesi, että A:n pakolaiskeskuksen työntekijöihin kohdistama arvostelu oli sinänsä ollut halventava. Toisaalta oli otettava huomioon, että arvostelu oli kohdistunut vastaanottokeskuksen työntekijöihin yleisesti ja esitetty julkisessa keskustelussa vastaanottokeskuksen tulevasta sijaintipaikkakunnasta.

7. Korkein oikeus katsoi, että kyseinen halventava lausuma oli luonteeltaan arvoarvostelma ja sen taustalla oli ainakin osittain A:n käymiensä keskustelujen pohjalta muodostama käsitys. Tämän vuoksi ja tuomion perusteluissa selostettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen korkein oikeus katsoi, ettei A:n lausuma tällaisessa yhteydessä esitettynä täytä sitä, mitä voidaan pitää rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan rangaistavana. Näin ollen A, jutun kirjoittanut toimittaja B ja lehden päätoimittaja C eivät olleet syyllistyneet pakolaisten vastaanottokeskuksen työntekijöihin kohdistuneeseen kunnianloukkaukseen.

8. Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste kokonaisuudessaan löytyy tästä.

9. KKO:n ennakkopäätöksestä on kyse selkeästä linjamuutoksesta, sillä aiemmin suomalaiset tuomioistuimet korkeinta oikeutta myöten ovat katsoneet Pohjalainen-lehdessä julkaistun jutun kaltaisen tapauksen täyttävän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Katso lähemmin blogia 257/27.4.2010 "KKO sananvapautta kaventamassa" ja siinä selostetut tapaukset. Tähän lopputulokseen päädyttiin vielä käräjäoikeuden tässä jutussa antamassa tuomiossa. Ylemmissä oikeusasteissa kirjaimellinen eli lain sanamuotoon perustuvan laintulkinta sai antaa tilaa asia-argumentteihin perustuvalle tulkinnalle, jossa pantiin painoa sille, missä yhteydessä ja tarkoituksessa kiistanalaiset väitteet oli esitetty.

10. Suomalaiset tuomioistuimetkin havahtuvat siis pikkuhiljaa huomaamaan, että maailma muuttuu ja sen myötä muuttuvat myös tulkinnat sananvapaudesta, joka on yksi vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Eurooppalainen suuntaus on kulkenut jo pitkään väljempään ja sananvapautta suosivampaan suuntaan. Korkein oikeus on saanut jo niin monta kertaa "lunta tupaan" ihmisoikeustuomioistuimelta sananvapausjutuissa, että sen oli nyt ilmeisesti suoranainen pakko muuttaa aiempaa tulkintakäytäntöään.

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jo vuosia sitten omaksuman linjan mukaisesti toisistaan pitää erottaa selkeät tosiasiat ja toisaalta kannanotot, jotka ovat mielipiteen kaltaisia arvoarvostelmia. Jos kyseessä on arvoarvostelmana, ei väitettä tarvitse perustella yhtä tarkasti kuin tosiasiaväitettä. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole edellyttänyt kovin suurta näyttöä arvoarvostelmien osalta. Näin siksi, että muutoin oikeus mielipiteiden esittämiseen ja argumentointiin saattaisi kaventua huomattavasti.

12. Korkein oikeus pohti nyt ensimmäistä kertaa selkeällä tavalla, oliko tapauksessa kyseessä tosiasiaväite vai arvoarvostelma. Tässä jutussa korkein oikeus piti sallittavina arvoarvostelmina haastateltava A:n mielipiteitä Oravaisten vastaanottokeskuksesta. Hänen tuntemustensa mukaan tuolloin keskuksen henkilökunta oli leipiintynyttä ja asenteiltaan rasistista. Turvapaikanhakijoille tarkoitettua aluetta hän luonnehti lehdessä ghettomaiseksi.

13. Asiassa oli toki merkitystä myös sillä, että A:n arvostelu kohdistui laajaan joukkoon ja asianomistajia oli 31, joiden nimiä ei lehtijutussa mainittu. Yhdestä tai parista kolmesta vastaanottokeskuksen työntekijästä, jotka olisi voitu lehtijutusta tunnistaa, ei sen sijaan olisi ollut sallittua esittää yhtä kärjekästä arvostelua.

14. Korkeimman ratkaisuselosteesta ei käy lähemmin ilmi A:n asema. Pohjalaisen mukaan A:lla on pitkä ja laaja kokemus tämän kaltaisissa kysymyksissä. Hänet tunnetaan muun muassa European Mothers-järjestön perustajana ja vuosikymmenet erilaista vapaaehtoistyötä tehneenä aktiivisena kansalaisena.

15. Tärkeistä yhteiskunnallisista asioista täytyy voida puhua julkisuudessa myös kärjekkäästi ja provosoivasti. Pohjalaisen haastattelussa käsitellyt pakolaisasiat kuuluvat sellaisiin asioihin ja niistä on käyty julkisuudessa vilkasta keskustelua jo vuosikausia ja keskustelu jatkuu edelleen. Kuten korkein oikeus sanoo, kansalaisilla on oikeus tietää myös kriittisistä kannanotoista.

16. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään omaksuma tulkinta on oikea myös sikäli, sillä suomalaiset ovat joutuneet hakemaan jo liian monta kertaa vapauttavia sananvapausratkaisuja Strassbourgin ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Kerran tämän joutui tekemään myös yksi Pohjalaisen toimittaja.

17. Tuolloin oli kyse tapauksesta EIT Selistö vs. Suomi 16.11.2004 selostetusta asiasta, jossa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että EIS 10 artiklaa oli rikottu, kun lehden toimittaja oli tuomittu lehtijuttunsa johdosta kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Korkein oikeus, jossa tuomittu toimittaja haki EIT:n ratkaisun jälkeen hovioikeudesta saamansa sakkotuomionsa purkua, ei kuitenkaan suostunut purkuun. Ks. lähemmin blogia 257/27.4.2010. Korkeimman oikeuden kyseisen ratkaisun (KKO 2008:24) perustelut tuntuvat toimittajan saaman rangaistuksen vähättelyn ja kotimaisten tuomioistuinten (virheellisten) ratkaisujen - myös sittemmin virheellisiksi todettujen ratkaisujen - merkityksen ylikorostamisen vuoksi suorastaan häpeällisiltä.

454. KKO hylkäsi äänin 3-2 Maija-Liisa Lahtisen purkuhakemuksen huolimatta Pekka Paavolan perättömästä lausumasta

1. Korkein oikeus on tänään julkistamallaan päätöksellä hylännyt lehtikustantaja Urpo Lahtisen lesken Maija-Liisa Lahtisen kavallustuomion purkuhakemuksen. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 3–2 .

2. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Bygglin, Rajalahti ja Jokela. Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta eli Rudanko ja Tulokas puolestaan katsoivat, että kavallustuomio on purettava ja asia saatettava uudelleen käsiteltäväksi.

3. Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin 6.6.2006 Helsingin hovioikeudessa vuosina 1994-1995 tehdystä törkeästä kavalluksesta kahdeksi vuodeksi yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomiossa oli kyse Maija-Liisa Lahtisen edesmenneen miehen, lehtikustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kavallettu summa oli tuomion mukaan noin viisi miljoonaa euroa, jotka talletettiin sveitsiläiseen pankkiin vuonna 1994.

4. Korkein oikeus hylkäsi 8.12.2006 antamallaan päätöksellä Maija-Liisa Lahtisen hovioikeuden tuomiota koskevan valituslupahakemuksen.

5. Maija-Liisa Lahtinen, asiamiehenään OTT Kari Uoti, haki vuoden 2010 alussa hovioikeuden lainvoiman saaneen tuomion purkamista. Lahtinen perusteli purkuhakemustaan sillä, että jutussa todistaja ollut Pekka Paavola tuomittiin 31.12.2009 annetulla Helsingin käräjäoikeuden lainvoiman saaneella tuomiolla perättömästä lausumasta. Lahtisen purkuhakemuksen mukaan hänen oikeudenkäyntinsä ei täyttänyt oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia.

6. Korkeimman oikeuden enemmistön mukaan Paavolan todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta Helsingin hovioikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoi lisäksi, että purkuhakemuksessa esitetyt seikat eivät osoita, että Lahtinen ei olisi saanut osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

7. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

8. Korkeimmasta oikeudesta saamani tiedon mukaan päätös ei ole ennakkopäätös, joten sitä ei julkaista KKO:n kotisivuilla, KKO:n vuosikirjassa tai Finlexissä. Koska kysymys on kuitenkin erittäin merkittävästä ja myös aika merkillisestä päätöksestä, on ratkaisu syytä julkistaa kokonaisuudessaan.

9. Korkeimman oikeuden päätös nro 1599(H2010/35) löytyy tästä.

10. Minusta KKO:n enemmistön perustelut ovat monilta osin yllättävät. Perusteluissa on ensinnäkin sivuutettu tyystin pro et contra -metodin mukainen eri suuntaan puhuvien seikkojen ja näkökohtien erittely. Tuomionpurun puolesta puhuvat seikat, joita tapauksessa on, kuten vähemmistön perusteluista hyvin ilmenee, olemassa, on sivuutettu enimmistön perusteluissa kokonaan ja tuotu esiin yksinomaan seikkoja, joiden on katsottu osoittavan, ettei Paavola antama perätön lausuma ole voinut vaikuttaa olennaisesti kavallusjutun lopputulokseen.

11. Suorastaan kummalliselta vaikuttaa hinku, jolla enemmistö on päättänyt ratkaista itse eli siis itse asiassa ensimmäisenä ja samalla viimeisenä oikeusasteena koko kavallussyytteen Paavolaa vastaan ajetussa oikeudenkäynnissä esiin tulleiden uusien seikkojen perusteella.

12. Laki kuitenkin lähtee siitä, että lainvoimainen tuomio voidaan purkaa syytetyn (ja tuomitun) eduksi muun muassa silloin, jos todistaja on tahallansa antanut perättömän lausuman, jonka voidaan otaksua vaikuttaneen tuomion lopputulokseen. (OK 31:8:n 2 kohta). Asiassa on selvää, että Pekka Paavola on antanut Maija-Liisa Lahtisen jutussa antanut tahallaan perättömän lausuman. Tuomion purkamiseksi ei tällöin vaadita, että purkuasiassa pitäisi olla niin sanotusti täysi näyttö siitä, että väärä vala on vaikuttanut ratkaisevasti jutun lopputulokseen, niin kuin korkeimman oikeuden enemmistö näyttää perusteluissaan tosiasiallisesti edellyttäneen. Lain mukaan riittää, että perättömän lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen, mitään muuta ei siis vaadita.

13. Itse ymmärrän ja hyväksyn vähemmistön perustelut, joissa todetaan, että kavalluksesta puheena olevassa tapauksessa tuomitseminen edellyttää, että kysymys varojen omistusoikeudesta ei ole ole tulkinnanvarainen, vaan niin selvä, että kavallusrikoksen edellyttämä anastustahallisuus täyttyy M-L. Lahtisen jättäessä varat ilmoittamatta Urpo Lahtisen omaisuutena peruskirjoituksessa.

14. Vähemmistön perusteluissa sanotaan edelleen näin:

Kysymystä varojen omistusoikeudesta ei ole selvitetty riita-asiana tuomioistuimessa. Siihen on otettu esikysymyksenä kantaa kavallusoikeudenkäynnissä, lähemmin vasta hovioikeudessa. Varojen siirtämisessä pankkitilille toisen nimiin tai määrättäväksi voi olla kysymys lahjoituksesta, ellei olosuhteista ilmene, että toimenpiteellä on ollut jokin muu tarkoitus. Olennainen merkitys on varojen luovuttajan tarkoituksella ja siitä esitetyllä näy-

töllä. Käsillä olevaan tapaukseen näyttäisi liittyvän monenlaisia pyrkimyksiä ja vaikuttimia, jotka koskevat toisaalta Lahtisen puolisoiden yhteisiä suunnitelmia ja toisaalta ulkoisia tapahtumia, kuten vireillä olevaa pesänjakoa.

15. Paavolan roolista vähemmistön perusteluissa todetaan seuraavaa:

Pekka Paavola on Urpo Lahtisen asiainhoitajan ominaisuudessa keskeisessä asemassa etsittäessä selvitystä siihen, mikä tarkoitus varojen siirtämisellä ulkomaille ja erityisesti niiden siirtämisellä Maija-Liisa Lahtisen nimiin UBS:iin on ollut. Paavolan täytyy olla selvillä myös siitä, miksi Urpo Lahtisen kuolinpesää ei tammikuussa 1995 UBS:issa käydyssä neuvottelussa ilmoitettu tilin omistajaksi. Paavolan todistajanlausunto, joka on sittemmin

todettu osin perättömäksi, koskettelee kavalluksen esikysymysten osalta olennaisia tosiseikkoja.

Paavolan rooli siinä tapahtumaketjussa, jonka perusteella syyte Maija-Liisa

Lahtista vastaan on nostettu ja jonka perusteella hänet on tuomittu, on siis ol

lut keskeinen. Paavolan perättömän lausuman voidaan olettaa vaikuttaneen

tuomion lopputulokseen.

16. Tämän olisi minusta pitänyt riittää tuomion purkamiseen ja asian palauttamiseen joko käräjäoikeuteen tai hovioikeuteen käsittelyn jatkamiseksi. On huomattava, että vähemmistö ei olisi mainitulla näytöllä vielä hylännyt syytettä, vaan olisi vain saattanut asian jatkokäsittelyyn, jolloin suullisessa käsittelyssä olisi otettu vastaan uusi näyttö ja arvioitu sen vaikutukset asian lopputuloksen kannalta.

17. KKO:n enemmistö on kuitenkin päättänyt ottaa jutun ohjat täysin itselleen ja tutkinut tavallaan koko syyllisyyskysymyksen uudelleen. Perusteiksi ovat kelvanneet perättömän lausuman antamiseen syyllistyneen Pekka Paavolan eräät muut lausumat. Tälle menettelylle KKO:lla ei ole minusta ollut oikeusturvaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä vaarantamatta edellytyksiä. KKO on itse asiassa riistänyt Maija-Liisa Lahtiselta oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jossa olisi punnittu vastakkain jutussa aiemmin eli enne purkuhakemusta esitettyä ja sen jälkeen esille tullutta uutta oikeudenkäyntiaineistoa. Miksi KKO:n enemmistö on halunnut niin päättäväisesti "tappaa" jutun, vaikka edellytykset tuomion purkamiselle ja asian saattamiselle uudelleen käsiteltäväksi ovat olleet olemassa? Tämä jää arvailujen varaan.

18. Hämmennystä herättää myös enemmistön nuiva suhtautuminen väitteeseen, jonka mukaan M-L. Lahtinen ei ole saanut mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Outoa on jo se, että enemmistö on kaikesta päätellen antanut palttua ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännölle. Kuten vähemmistön perusteluista ilmenee, ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut, että syyksilukevaa tuomiota ei ole ihmisoikeussopimusta rikkomatta lupa kokonaan tai ratkaisevissa määrin perustaa todisteeseen, jonka vastaanottamista on rasittanut todisteen luotettavuuteen liittyvä merkittävä puutteellisuus.

19. On selvää, että avaintodistajan perätön lausuma tietyistä seikoista on merkittävä asia ja todistajan koko kertomuksen luotettavuutta alentava seikka. KKO:n enemmistö on nähnyt perusteluissaan paljon vaivaa mitätöidäkseen Paavolan antaman perättömän lausuman merkityksen, mutta vähemmistön perustelut ovat minusta myös tässä suhteessa paljon vakuuttavammat.

20. Ihmetystä herättää, että enemmistö ei edes viittaa ihmisoikeustuomioistuimen sanottuun praksikseen. Samanalaista hämmennystä aiheuttaa myös se, että enemmistö on sivuuttanut myös KKO:n omat ennakkopäätökset, joissa on ollut esillä nimenomaan kysymys perättömästä lausumasta lainvoimaisen tuomion purkuperusteena. KKO:n vähemmistö sen sijaan viittaa ennakkopäätökseen KKO 1997:193, jossa on otettu se kanta, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää näytön vastaanottamisen ja todistusharkinnan suorittamista uudelleen, jos tuomion saatua lainvoiman ilmenee, että jutussa kuultu keskeinen todistaja on antanut perättömän lausuman. Mainittu vuoden 1997 ratkaisu koski riita-asiaa. Silloin kun on kysymys ankaraan rangaistukseen päätyneestä rikostuomiosta, tilanteen eli tuomion purkamisen ja asian uudelleen käsittelyn pitäisi olla selvempi.

21. Kun KKO:n päätös on syntynyt niukimmalla mahdollisella äänierolla (3-2), olisi saattanut olla hyvinkin mahdollista, että jos asia olisi ratkaistu jossakin toisessa KKO:n kokoonpanossa, hovioikeuden tuomio olisi olisi purettu ja asia saatettu uudelleen käsiteltäväksi. Olen joskus ehdottanut, että viisijäsenisessä jaostossa äänin 3-2 syntynyt ratkaisu olisi syytä saattaa KKO:n vahvennetun kokoonpanon eli 11-jäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Näin olisi syytä menetellä nimenomaan silloin, kun asiassa on kysymys rikostuomion purkamisesta ja peruskokoonpano on katsonut äänin 3-2, ettei hakemukseen ole aihetta suostua.

338. KKO:n presidentti Koskelon outo kannanotto

Lehtitietojen mukaan korkeimman oikeuden (KKO) presidentti Pauliine Koskelo kehottaa STT:lle antamassaan lausunnossa oikeusministeriötä pohtimaan, pitäisikö rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä Suomessa muuttaa virallisen syyttäjän syyteoikeuden osalta.

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) viime vuosina lukuisia langettavia tuomioita sananvapausjutuista, joita myös mediajutuiksi kutsutaan. Viimeisin EIT:n langettava tuomio Suomelle annettiin viime viikolla. Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:o 336/12.10.2010.

Kyseisessä jutussa iltapäivälehdessä julkaistussa artikkelissa oli kerrottu presidenttivaaliehdokkaan (Esko Ahon) keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Suomalaiset tuomioistuimet, myös KKO, katsoivat artikkelin loukanneen A:n yksityiselämää. EIT oli toisella kannalla ja katsoi, että Suomi oli rikkonut EIS 10 artiklaa kun suomalaiset tuomioistuimet olivat puuttuneet valittajien sananvapauteen tavalla, joka ei ollut välttämätöntä demokratiassa.

Presidentti Pauliine Koskelo, tuolloin vielä oikeusneuvos, kuului sanotussa vuoden 2005 ratkaisussa (KKO 2005:82) enemmistöön. KKO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen 4-1. EIT:n kanta vastasi kutakuinkin vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Lauri Lehtimajan perusteluja.

EIT ei yhtynyt KKO:n enemmistön perusteluihin kampanja-avustajan asemasta, koska enemmistö ei ollut painottanut riittävästi avustajan tehtävien poliittista luonnetta ja niiden toimittamisen julkista yhteyttä. EIT:n mukaan lehtiartikkelilla oli muun ohella ajettu tärkeää julkisesti kiinnostavaa asiaa poliittisten taustatietojen muodossa. Valittajien maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ja kulukorvauksia EIT piti kohtuuttoman suurina.

Presidentti Koskelon mukaan EIT:n ratkaisun perusteluista ilmenee, että se suhtautuu torjuvasti suomalaiseen järjestelmään, jossa virallinen syyttäjä on niin sanotun uhrin asialla ja ajaa rikossyytettä mediaa vastaan. Tällaista nimenomaista lausumaa en ole kuitenkaan kyseisen EIT:n tuomion perusteluista havainnut.

Yksittäisen kansalaisen kannalta syyttäjävetoisen järjestelmän etu on siinä, että asianomistaja selviää helpommalla ja pienemmällä taloudellisella riskillä kuin tilanteessa, jossa uhri ajaa itse syytettä tai nostaa vahingonkorvauskanteen. Jos syyttäjä häviää ajamansa jutun, valtio joutuu korvaamaan syytetyn avustajan palkkion ja muut oikeuskäyntikulut.

Pitää kyllä paikkansa, että Suomessa omaksuttu syyteoikeuden järjestely, jonka mukaan virallisella syytäjällä on syyteoikeus ja vieläpä ensisijainen syyteoikeus myös kunnianloukkauksen ja yksityiselämän suojaa koskevissa asioissa, on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen.

Tämä ei suinkaan ole epäkohdan eli Suomen EIT:ltä sananvapausjutuissa saamien toistuvien langettavien tuomioiden syy. Perimmäisenä syynä on suomalaisten tuomioistuimien ja myös korkeimman oikeuden ihmisoikeustuomioistuimien ratkaisujen puutteellinen tuntemus ja tuomioista toisinaan ilmenevä suoranainen välinpitämättömyys ihmisoikeussopimuksessa omaksuttua sananvapauden suojaa kohtaan.

Tuomioistuimet ryhtyivät 2000-luvulle tultaessa eräällä tavalla "ajamaan" johtavien poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa. Tuomioissa korostuu sananvapauden vähättely ja se, etteivät tuomioistuimet ole selvillä ihmisoikeustuomioistuimen kannanotoista. Korkein oikeuskaan ei ole aina - toisin kyllä ratkaisussa KKO 2005:82 - edes maininnut ns. mediajutuissa sananvapautta, vaan on tarkastellut asia yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta. Tämä on ollut yllättävää ja selvä osoitus siitä, että meillä ei arvosteta pro et contra -tyyppistä tuomioiden perustelemistapaa.

Korkein oikeus täydentää käytännössä itse itseään eli tekee esityksen tuomioistuimeen valittavista uusista jäsenistä. Nämä virkaesitykset esitykset nimittävä viranomainen eli tasavallan presidentti säännönmukaisesti siunaa sellaisinaan.

Oikeusneuvos Lauri Lehtimajan jäätyä vuosi pari sitten eläkkeelle KKO:ssa ei ole ainoatkaan ihmisoikeusasioihin käytännössä perehtynyttä jäsentä. Viimeksi eli tämän vuoden alussa KKO:een oli tosin ehdolla ihmisoikeusasiantuntija, joka sai KKO:n esitysmenettelyssä pari kolme hajaääntä. KKO:n selvä enemmistö, presidentti Koskelon johdolla, päätti kuitenkin valita uudeksi jäsenekseen lähinnä liike-elämän juttuihin erikoistuneen asianajajan. Näin siitä huolimatta, että KKO:ssa oli jo entuudestaan 2-3 tällaisiin juttuihin erikoistunutta asianajajajäsentä, mutta ei siis yhtään ihmisoikeusasiantuntijaa. Valinnallaan KKO viestitti, että ihmisoikeusjutut ovat toisarvoisessa asemassa liike-elämän riita-asioihin verrattuna. Näissä asioissahan jotkut KKO:n jäsenet toimivat sivutoimisina välimiehinä.

Presidentti Koskelon STT:lle antama lausunto tuntuu ällistyttävältä, sillä hänhän näyttäisi haluavan vierittää syyn tuomioistuimien ja KKO:n epäonnistuneesta ratkaisukäytännöstä syyttäjien niskoille! Koskelo tuntuisi lähtevän siitä, että tuomioistuimen tuomitsee aina syyttäjän ajaman syytteen mukaisesti. Koskelon olisi kannattanut muotoilla lausuntonsa hieman huolellisemmin.

Asia on luonnollisesti niin, että syyttäjät eivät olisi enää vuosikausiin nostaneet perusteettomia syytteitä, jos KKO olisi kyennyt ohjamaan alempien oikeusasteiden ja samalla myös syyttäjien lainkäyttöä oikeilla ennakkopäätöksillään. KKO:n ylivoimaisesti tärkein tehtävänä on nimenomaan alempien tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten lainkäytön ohjaaminen ja oikeuskäytännön yhtenäisyydestä huolehtiminen (OK 30:3.1). Nyt on osoittautunut, että KKO on epäonnistunut tässä tehtävässään media- ja sananvapausjuttujen osalta.

Presidentti Koskelo on tullut tunnetuksi oikeusministeriön ja lainsäätäjän arvostelusta muissakin yhteydessä. Myös tässä mediajuttuja koskevassa asiassa Koskelo näyttää haluavan sysätä vastuun lainsäätäjälle, vaikka kyse on selvästikin lainkäytön viheistä.

Eivätkö korkein oikeus ja sen presidentti haluaisi oikein kantaa vastuuta ratkaisuistaan? Vastuunkantoa ovat meillä aiemmin vältelleet lähinnä kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot. Tehtävissään möhlineistä poliitikoista on mahdollista päästä eroon seuraavissa vaaleissa, jos äänestäjät niin tahtovat. Tuomarit sitä vastoin ovat perustuslain mukaan erottamattomia.

-------

Suomelle ja korkeimmalle oikeudelle näyttäisi olevan tulossa lisää sapiskaa ihmisoikeustuomioistuimelta. EIT on juuri äskettäin ottanut käsiteltäväkseen poikkeuksellisen nopeasti ex-professori Ari Huhtamäen tekemän valituksen koskien hänen KKO:lta viime kesäkuussa saamaansa hylkäävää purkupäätöstä Kari Uotin jutussa (KKO 2010:41). Purkuasia käsiteltiin täysistunnossa ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen. EIT on pyytänyt Suomen hallitukselta vastausta Huhtamäen valituksen johdosta esitettyihin kysymyksiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden toteutumisesta.

Hallitus on vastineissaan tähän asti yleensä aina puolustellut tuomioistuinten ratkaisuja. Nähtäisiinkö Huhtamäen tapauksessa sellainen ihme, että hallitus myöntää ihmisoikeusloukkauksen tapahtumisen?

336. Suomi (ja KKO) sai jälleen pyyhkeitä ihmisoikeustuomioistuimelta

Suomi tuomittiin tänään jälleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) sananvapauden loukkaamisesta. Nyt myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätös todettiin sananvapauden vastaiseksi (ks. KKO 2005:82).

Tapauksessa (Saaristo ym. Suomi) oli kyse kahden henkilön suhteen uutisoinnista iltapäivälehdessä. Suhteen osapuolina olivat politiikan toimittajan entinen puoliso ja presidentti ehdokkaan Esko Ahon kampanjan viestintä- ja markkinointivastaava. Kansalliset tuomioistuimet katsoivat - myös KKO (ään. 4-1) - että uutisoinnilla oli loukattu kantajien oikeutta yksityisyyteen sekä tuomitsivat lehden toimittajan ja päätoimittajan yksityiselämän loukkaamisesta sakkorangaistuksiin. Tuomitut ja artikkelin julkaissut lehtiyhtiö valittivat EIT:een katsoen tuomion loukkaavan heidän oikeuttaan sananvapauteen.

EIT arvioi tapauksessa sananvapauden suhdetta yksityiselämän suojaan. Suhteen uutisoinnissa tapaukseen osallisten tahojen kuvaus oli asiallista ja tosiseikkoihin perustuvaa. Presidenttiehdokkaan kampanjan viestintävastaavan on katsottava olevan tehtäviensä julkisen ja poliittisen luonteen vuoksi poliitikkoihin ja virkamiehiin rinnastettavassa asemassa eikä hänen voida siten katsoa olevan täysin yksityinen henkilö. EIT otti ratkaisussaan myös huomioon artikkelin julkaisun aikana käynnissä olleen presidentinvaalitaiston ja uutisoinnin kohteena olleiden henkilöiden kytkökset presidentinvaalikampanjointiin sekä kampanjoinnista tapahtuvaan uutisointiin.

EIT kiinnitti huomiota tuomittujen rangaistusten vakavuuteen ja katsoi sen lisäksi, että valittajat olivat joutuneet maksamaan kohtuuttoman suuria korvauksia verrattuna esimerkiksi väkivaltarikoksista tuomittaviin korvauksiin.

EIT katsoi tapauksessa yksityiselämän loukkaamisesta annettujen tuomioiden rikkoneen valittajien Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taattua oikeutta sananvapauteen.

EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille yhteisesti 14 900 euroa korvauksena aineellisesta vahingosta sekä 13 000 euroa oikeudenkäyntikuluistaan.

EIT:n ratkaisu.

Korkeimman oikeuden vuoden 2005 ratkaisu asiassa on tällainen.

Mielenkiintoista nähdä, millaisen kannan EIT ottaa aikanaan - ehkä noin 4-5 vuoden kuluttua - Pääministerin morsian -kirjan ratkaisuun sananvapauden kannalta.

325. Ihmisoikeustuomioistuin: Suomi rikkoi jälleen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia

Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi tänään 28.9. Suomelle langettavan tuomion epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä seksuaalirikosasiassa

EIT katsoi tuomiossaan, että sille valittaneen rikosasian vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, kun hänelle ei ollut varattu tilaisuutta esittää kysymyksiä asianomistajana olleelle lapselle. Mies tuomittiin 4-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ainoa todiste oli lapsen videoitu kertomus.

Kysymys on ensimmäisestä esitutkintalain uudistuksen jälkeen (v. 2003) annetusta tuomiosta Suomelle tämäntyyppisessä asiassa. EIT kiinitti tuomiossaan erityisesti huomiota siihen, että asiassa oli toimittu selvien lain säännösten vastaisesti, kun epäillylle ei ollut varattu tilaisuutta esittää lapselle esitutkinnassa kysymyksiä, eikä se myöhemmin enää lääkärin arvion mukaan ollut mahdollista. Suomen valtion velvoitettiin suorittaman valittajalle erinäisiä korvauksia yhteensä noin 10 000 euroa.

Asianomistajan kuulustelun videoinnista, ks. ETL 39 a § (645/2003). Mainitun säännöksen mukaan rikoksesta epäillylle on varattava tilaisuus esittää esitutkinnassa kysymyksiä kuulusteltavalle, jonka kertomus on videoitu. Pykälässä on määräyksiä siitä, kuka voi esittää ko. tilanteessa puolustuksen kysymyksiä asianomistajalle ja miten tämä tapahtuu.

On kovin outoa, että suomalaiset tuomioistuimet eivät huolehdi siitä, että epäillyn oikeuksia koskevia säännöksiä noudatetaan. Nyt siis EIT joutuu valvomaan, ei vain EIS:n säännösten noudattamisesta, vaan Suomea koskevissa tapauksissa myös siitä, että Suomen viranomaiset ja tuomioistuimet noudattavat omia kansallisia säädöksiään.

EIT:n tänään julkistaman tuomion perusteluista ilmenee, että A.S. haki hovioikeuden tuomion jälkeen KKO:lta valituslupaa. Mutta mitä teki KKO: se hylkäsi 11.5.2007 valituslupahakemuksen; minkäänlaisia perusteluja ei mainittu.

Valituslupa olisi tullut tietenkin myöntää, sillä rasittihan alempien oikeuksien tuomioita sellainen selkeä oikeudenkäyntivirhe, joka muodostaa lainvoimaisen tuomion kanteluperusteen. Tämä taas mainitaan laissa (OK 30:3.1) yhtenä nimenomaisena valitusluvan myöntämisperusteena.

Koko EIT-prosessi ja Suomelle tullut langettava tuomio olisi siis voitu välttää, jos KKO olisi myöntänyt A.S:lle valitusluvan ja todennut tuomiossaan kyseisen vakavan oikeudenkäyntivirheen.

Perin kiusallista Suomelle. Suomi ei voi todellakaan ylpeillä olevansa mikään eturivin oikeusvaltio! Näinhän nykytilannetta luonnehti entinen hovioikeuden presidentti Erkki Rintala Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessaan 6.8.2010.

Suomen tuomioistuimet rikkoivat po. tapauksessa yhtä keskeistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtiä eli asianosaisen kuulemisperiaatetta. Näin siitä huolimatta, että asiasta on säännös myös perustuslaissa (PL 21.2 §).

EIT:n tuomio kokonaisuudessaan (englanniksi): A.S. v. Finland (application no. 40156/07) löytyy tästä.

301. EIT ottaa kantaa KKO:n ratkaisemaan Vesa Keskisen miljoonapilkkijuttuun

1. Suomesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tehtävien valitusten määrässä ei tunnu ilmenevän laskua. Päin vastoin valituksia tehdään yhä enenevässä määrin. Saamieni tietojen mukaan ihmisoikeusvalitukset työllistävät nykyisin monia asianajotoimistoja merkittävällä tavalla. Kun aikaisemmin ihmisoikeusvalitusten tekemiseen erikoistuneita sianajotoimistoja löytyi lähinnä vain pari kolme Helsingistä, huomaa EIT:n ratkaisuja lukiessa, että valituksia tehdään nykyisin menestyksellisesti myös monien pienempien kaupunkien ja maaseudun toimistoissa.

2. Ihmisoikeustuomioistuimeen tehtävien valitusten määrää ruokkii tietenkin osaltaan se, että Suomi on saanut EIT:ltä runsaasti langettavia tuomioita, huomattavan enemmän kuin esimerkiksi Ruotsi, Norja ja Tanska. Näistä langettavista tuomioista lähes 80 prosenttia on tullut asioissa, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan määräyksiä.

3. Selostin ja kommentoin blogissani 6.1.2009 korkeimman oikeuden joulukuussa 2008 antamaa ennakkopäätöstä (KKO 2008:119), joka koski Vesa Keskisen tunnettua miljoonapilkkijuttua Töysän Tuurissa. Jutussa on kysymys korkeimman oikeuden tapauksesta, jossa liikemies Vesa Keskisen katsottiin rikkoneen arpajaislakia järjestämällä Miljoona Pilkki-nimisen tapahtuman. Samassa prosessissa Veljekset Keskinen Oy tuomittiin menettämään taloudellisena hyötynä valtiolle 60.000 euroa. Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeuden tuomiolla arpajaisrikoksesta 50 päiväsakkoon á 266 euroa eli maksamaan sakkoa yhteensä 13.300 euroa. Kuvaavaa KKO:n ennakkopäätöksen "suurpiirteisyydelle" on, että KKO on "siivonnut" selostamastaan hovioikeuden tuomiosta pois sen, mikä oli Vesa Keskisen maksettavaksi tuomitun sakon kokonaismäärä ja kuinka paljon Keskinen ja hänen yhtiönsä joutuivat maksamaan valtiolle rikoshyötyä.

4. Vesa Keskinen Veljekset Keskinen Oy ovat saattanut tuomion ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi. Valittajat ovat asianajajansa välityksellä katsoneet Suomen rikkoneen tapauksessa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevia ihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Ihmisoikeustuomioistuin on 30.6.2010 päättänyt ottaa valituksen tutkittavakseen ja varannut Suomen valtiolle (UM:lle) tilaisuuden antaa selityksensä ja vastauksensa tiettyihin kysymyksiin. Asiaa on selostettu Suomen Asianajajaliiton tänään julkaisemassa tiedotteessa näin:

5. EIT tulee ottamaan kantaa Vesa Keskisen ja Veljekset Keskinen Oy:n pilkkitapahtumaa koskeneen oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lähettänyt hallitukselle kommentoitavaksi valituksen, jossa väitetään pilkkitapahtuman järjestämistä koskeneen prosessin rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.

Jutussa on kysymys korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2008:119, jossa Vesa Keskisen katsottiin rikkoneen arpajaislakia järjestämällä Miljoona Pilkki-nimisen tapahtuman. Samassa prosessissa Veljekset Keskinen Oy tuomittiin menettämään taloudellisena hyötynä valtiolle 60.000 euroa.

Valituksessa väitetään, että Vaasan hovioikeuden olisi tullut järjestää suullinen käsittely, koska näin sekä Keskinen että yhtiö olisivat voineet paremmin perustella kantaansa mm. menettämisseuraamuksen osalta. Lisäksi, kun käräjäoikeus oli hylännyt syytteet, olisi suullisen käsittelyn järjestäminen senkin vuoksi ollut tarpeellista, että tuomitseminen ilman suullista käsittelyä tuli valittajille yllätyksenä eivätkä he näin ollen voineet esittää kaikkea relevanttia todistusaineistoa.

Mielenkiintoista jutussa on myös se, että korkeimman oikeuden julkaistussa ennakkoratkaisuselosteessa ei ole nostettu oikeuskysymykseksi lainkaan nyt valituksessa esitettyjä seikkoja; niitä ei ole selosteessa edes mainittu. Menettämisseuraamuksen osalta korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.

Kysymykset, jotka EIT on hallitukselle esittänyt: "Did the first applicant have a fair hearing in the determination of the criminal charges against him, in accordance with Article 6 § 1 of the Convention? Did the applicant company have a fair hearing in the determination of the forfeiture against it, in accordance with Article 6 § 1 of the Convention? In particular, was there a breach of Article 6 § 1 of the Convention on account of the refusal of the Appeal Court to hold an oral hearing in a situation where the District Court's judgment was changed to the applicants' detriment?"

Selostus jutun faktoista ja EIT:n Suomen hallitukselle esittämät kysymykset löytyvät täältä.

6. Kun selostin ja kommentoin blogissani 6.1.2009 KKO:n ratkaisua sanotussa Miljoonapilkkijutussa, minulla ei ollut tietoa siitä, että Vesa Keskinen ja hänen yhtiönsä olivat korkeimmassa oikeudessa valittaneet myös siitä, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut järjestänyt asiassa suullista käsittelyä samoin kuin siitä, että hovioikeuden tuomio, jolla yhtiö oli velvoitettu 60 000 euron suuruiseen menettämisseuraamukseen valtiolle, oli tullut valittajille yllätyksenä. Yhtiö ja Keskinen eivät olleet voineet ottaa kantaa ja lausua käsitystään mahdollisesti tuomittavan menettämisseuraamuksen suuruudesta. Asianosaisen kuulemisperiaatetta, joka on oikeudenmukaisen ja reilun oikeudenkäynnin keskeisin kyysmys, oli siis rikottu. Kansankielellä sanottuna hovioikeuden ratkaisu tuli "puun takaa." Tätä KKO ei noteerannut millään tavalla.

7. On todella outoa, että KKO:n ratkaisuselosteessa ei ole mainittu lainkaan niitä prosessioikeudellisia kysymyksiä, joita valittajat olivat valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan KKO:lle esittäneet. Vaikka tuomittu menettämisseuraamus oli tullut hovioikeudessa Keskiselle ja yhtiölle yllätyksenä, KKO ei nähnyt aiheelliseksi myöntää tältä osin edes valituslupaa.

8. Mutta itse asiassa tämä ei ole kovinkaan epätavallista. Korkeimmalla oikeudella näyttää nimittäin olevan monissa muissakin ennakkopäätöksissään tapana ikään kuin "piilottaa" ratkaisuselosteestaan tiettyjä asianosaisten valituksissaan ja valituslupahakemuksissaan esittämiä kysymyksiä, joita KKO itse ei ole pitänyt ennakkopäätöksen kannalta oleellisina, mutta joilla asianosaisten kannalta on usein tärkeä merkitystä. KKO:n niin sanonut kertoelmat eli selostukset siitä, mitä asianosaiset ovat KKO:ssa vaatineet ja millä perustella, ovat perinteisesti olleet hyvin niukkoja. Niin myös tässä Keskisen tapauksesta laaditussa ennakkopäätöksen selosteessa. Tässä suhteessa korkein hallinto-oikeus (KHO) on KKO:ta paljon "edistyksellisempi", sillä sen ennakkopäätöksissä kerrotaan hyvin seikkaperäisesti, mitä kaikkea asianosaiset ovat KHO:ssa vaatineet ja millä perusteilla.

9. Keskisen Miljoonapilkkijuttu ratkaistiin Vaasan hovioikeudessa kolmijäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi laamanni Olli Varila. Kuten olen blogissani 187/13.11.2009 kertonut, Olli Varila nimitettiin myöhemmin vuonna 2009 Vaasan hovioikeuden presidentiksi. KKO:ssa Keskisen juttu ratkaistiin kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Vaikuttaa siltä, että Suomi tulisi aikanaan samaan myös tästä MIljoonapilkkijutusta sapiskaa ihmisoikeustuomioistuimelta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisen takia, jos asian asian käsittely etenee tuomioon saakka. Nähtäväksi jää, myöntäkö UM vastineessaan rikkomuksen tapahtuneen ja esittääkö se valittajille sellaisen sovintotarjouksen, jonka nämä voivat hyväksyä, jolloin asian käsittely EIT:ssä jäisi sillensä.

10. Suomessa on kymmenkunta vuotta viralliselta taholta selitetty ja uskoteltu, että Suomen EIT:ltä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta saamissa nyt jo kohta yli sadassa langettavissa tuomioissa olisi kyse ainoastaan ennen 1990-luvulla toteutettuja prosessiuudistuksia tai sen jälkeen tapahtuneista ikään kuin alkuvaiheen kömmähdyksistä ja tuolloin koetun talouslaman pitkittämistä oikeudenkäynneistä ja tilanne tulisi nopeasti korjaantumaan. Tätä "virttä" on jaksanut koko nyt kuluvan vaalikauden toistaa eduskunnan edessä myös oikeusministeri Tuija Brax. Mutta kuten asioita tuntevat ihmiset ovat tienneet ja varoittaneet, kysymys ei ole ollut suinkaan yksinomaan tästä, vaan kyse on paljon vakavammista puutteista ja epäkohdista oikeudenkäyntimenettelyssä ja suomalaisten tuomareiden ja muiden lainkäyttöviranomaisten vastahakoisista asenteista sopeutua eurooppalaiseen oikeudenkäyntijärjestykseen.

11. Suomalaisten tuomareiden ja tuomioistuimien prosessioikeudellisessa osaamisessa, josta EIT:n langettavissa tuomioissakin on pitkälti kysymys, ei totisesti näytä olevan muutenkaan hurraamista. Kun EIT:n langettavat tuomiot koskevat lähes järjestään rikosjuttuja, ilmenee osaamattomuutta usein myös siviili- eli riitajutuissa, jotka harvemmin tulevat EIT:n käsiteltäviksi. Aika alkeellisia virheitä näyttää ilmenevän yllättävän usein esimerkiksi KKO:n ennakkopäätöksissä selostetuissa käräjä- ja hovioikeuksien päätöksissä myös sellaisissa keskeisissä kysymyksissä kuten esimerkiksi väittämistaakka, todistustaakka tai tuomarin materiaalinen prosessinjohto.

12. Esimerkkinä edellä lausutusta voidaan viitata vaikkapa viimeisimpään KKO:n ennakkopäätökseen, joka on annettu muutama päivä sitten eli 15.7.2010 (KKO 2010:53). Tuossa ennakkopäätöksessä selostetussa tapauksessa hovioikeus on tehnyt kardinaaliluokan virheen, kun se on sivuuttanut kokonaan vastaajalla jutussa olleen väittämistaakan ja perustanut tuomionsa sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon vastaaja ei ollut jutussa vedonnut (OK 24:3.2). Myös todistustaakan jakoa ja näytön riittävyyttä koskevissa kysymyksissä alemmat oikeudet näyttävät olleen hieman hakoteillä.- KKO:n kyseinen ennakkopäätös löytyy täältä.

13. Ihmetystä herättää, että korkein oikeus oikeus ei ole maininnut ratkaisuselosteensa (KKO 2010:53) otsikossa mitään väittämistaakasta tai todistustaakasta, vaan sinä puhutaan yksinomaan jutun aineellisoikeudellisia kysymyksiä. Myöskään ennakkopäätöksen haku- tai asiasanoina ei mainita väittämis- tai todistustaakkaa taikka todistusharkintaa. Korkein oikeus on siis tässäkin tapauksessa ikään kuin "piilottanut" nämä keskeiset prosessioikeudelliset kysymykset, vaikka juuri niillä olisi ollut tulevan oikeuskäytännön ohjaamisen kannalta paljon suurempi merkitys kuin konsanaan otsikossa mainitulla aineellisoikeudellisela kysymyksellä.