727. KKO 2013:30 Jatkokäsittelyluvan myöntäminen hovioikeudessa

1. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja hovioikeusmenettely uudistuivat vuoden 2011 alussa, kun muutoksenhakujärjestelmää koskeva oikeudenkäymiskaaren (OK) muutos tuli voimaan. Yksi merkittävä muutos on se, että aikaisempi seulontajärjestelmä on korvattu uudella jatkokäsittelylupajärjestelmällä. Toiseksi hovioikeuden pääkäsittelyn ja todistelun vastaanottamisen edellytykset ovat tiukentuneet aikaisemmasta. Tarkoituksena on ollut karsia pääkäsittelyjen määrää, vaikka nuo määrät ovat olleet meillä selvästi pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa. Käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin riitauttaminen ei nykyisin enää automaattisesti johda siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan, vaan valituksia voidaan aikaisempaa enemmän ratkaista ilman todistelun uudelleen vastaanottamista.

2. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.

3. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).

4. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).

5. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos yksikin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Kyseinen OK:n säännös perustuu suomalaisten hovioikeustuomareiden suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumukseen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.

6. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä on toki kiistänyt nämä arvelut selittäen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Niinkö - uskokoon ken haluaa.

7. Korkein oikeus antoi maaliskuun alussa 2012 ensimmäiset neljä ennakkopäätöstä jatkokäsittelyluvan edellytyksistä. Niiden tarkoituksena on ohjata hovioikeuksien epäyhtenäistä lupakäytäntöä. Olen kommentoinut mainittuja ratkaisuja KKO 2012:25, KKO 2012:26, KKO 2012:27 ja KKO 2012:28 blogissa nro 554/8.3.2012.

8. Vuonna 2012 korkein oikeus on antanut vielä ainakin neljä muuta jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä: KKO 2012:31, 33, 44 ja 83. Olen kommentoinut vm. ratkaisua eli tapausta KKO 2012:83 blogissa 660/31.10.2012.

9. Viime viikon lopulla annettu uusi ratkaisu KKO 2013:30 koskee hyvin tyypillistä tapausta, jossa jatkokäsittelylupa olisi ilman muuta pitänyt myöntää, mutta joossa hovioikeus - Helsingin hovioikeus - on lakonisesti ja ilmeisesti lähinnä laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään päätynyt luvan epäämiseen. Tässä ratkaisuseloste KKO 2013:30.

10. Lyhyesti sanottuna kyse oli tapauksesta, jossa rikosjutun asianomistajat vaativat törkeän kotirauhan rikkomisen perusteella loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä kumpikin 2 000 euron suuruista korvausta. Vahingonkorvauskäytäntöä seuraavan Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan tämän tyyppisissä rikoksissa olisi tuomittava korvaukseksi kärsimyksestä 500 - 2 000 euroa. Rikokset uhrit vaativat siis suosituksen mukaista enimmäiskorvausta, mutta käräjäoikeus tuomitsi minimikorvauksen. Käräjäoikeus ei vaivautunut perustelemaan ratkaisuaan millään tavalla.

11. Kun näin on asian laita, olisi hovioikeuden tullut tietenkin myöntää, kuten korkein oikeus on perusteluissaan (kohta 11) lausunut, jatkokäsittelylupa selvittääkseen, onko käräjäoikeuden ilman perusteluja tuomitsema korvaus oikea ja kohtuullinen. Ilman perusteluja hovoikeuden on ollut mahdotonta arvioida käräjäoikeuden tuomitseman korvauksen määrää. Mutta hovioikeus on laistanut oman tutkimisvelvoitteensa ja mennyt yli siitä mistä aita on matalin, eli todennut lakonisesti vain, että luvan myöntämisen edellytyksiä ei ole. Kaksi instanssia on siis käsitellyt asiaa, mutta kumpikaan ei ole halunnut/viitsinyt antaaa korvauksesta perusteltua ratkaisua!

12. Tässä blogissa on puhuttu usein tuomareiden ammattietiikasta ja hyvästä tuomarintavasta. Väljät säännöstöt, joista jatkokäsittelylupajärjestelmä on oivallinen esimerkki, antavat välinpitämättömille tuomareille mahdollisuuden tulkita lakia mielensä mukaan ja keventää omaa työtään tavalla, joka saattaa vaarantaa ihmisten eli tässä tapauksessa muutoksenhakijoiden oikeusturvan kohtalokkaalla tavalla.

13. Helsingin hovoikeuden presidentillä olisi syytä valvoa jäsenistönsä lainkäyttöä hieman tarkemmin ja "tukistaa" ko. kokoonpanoa kahdessa suhteessa. Ensinnäkin jatkokäsittelylupaa koskevien säännösten oikeassa tulkinnassa ja toiseksi Henkilövahinkoasioiden neuvottelukunnan suositusten merkityksen suhteen. Kyseiset suositukset eivät toki ehdottomasti sido tuomioistunta, mutta niiden ohittaminen kokonaan tuomion perusteluissa osoittaa kyllä melkoisen leväperäistä suhtautumista oikeuslähteiden käyttöön.

14. Vai olisiko sitten niin, että hovioikeuden kyseinen kokoonpano on ohittanut neuvottelukunnan suositukset aivan tarkoituksellisesti? Toimiihan Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä monien muiden sivutoimiensa ohella myös kyseisen neuvottelukunnan puheenjohtajana.

724. Tuomarinvastuu - toteutuuko sen valvonta?

1. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuimen ja tuomarin riippumattomuus tarkoittaa ennen muuta riippumattomuutta kaikista muista vaikuttimista kuin lain säännöksistä. Tuomarien riippumattomuuden takeena on perustuslain 103 §:ssä tuomareille turvattu erityinen virassa pysymisoikeus. Tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Tuomaria ei voida irtisanoa tai lomauttaa virastaan. Häntä ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä.

2. Tuomarit ovat kuitenkin valtion virkamiehiä, joiden oikeusasemasta ja virkavastuusta säädetään perustuslain 118 §:ssä ja valtion virkamieslaissa (750/1994). Virkamieslain säännökset koskevat siis pääosin myös tuomaria. Tuomareiden aseman erityispiirteistä säännellään lain 12 luvussa, jonka 45 §:ssä mainitaan miltä osin virkamieslakia ei sovelleta tuomareihin.

3. Virkamiesten rikosoikeudellista virkavastuuta koskevat säännökset ovat virkarikoksissa koskevassa rikoslain 40 luvussa. Virkarikoksen seuraamuksena voi olla rikosasiaa käsitelleen tuomioistuimen määräämä viraltapano, jos rikos osoittaa virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Viraltapano voi seurata myös muusta rikoksesta kuin virkarikoksesta. Näistä tilanteista säädetään rikoslain 2 luvun 10 §:ssä, jonka mukaan viraltapanomääräyksen antaminen riippuu rikoksen törkeydestä ja siitä seuraavan rangaistuksen ankaruudesta. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen. Viraltapano on pääsääntöistä, jos virkamies tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Viraltapanosta voidaan kuitenkin tällöin luopua, jos tuomioistuin katsoo, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapano on harkinnanvaraista, jos virkamies tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen alle kahdeksi vuodeksi. Viraltapano on tällöin tuomittava, jos rikos osoittaa tekijän ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapanoa ei siis voida tuomita, jos tekijä tuomitaan tuottamuksellisesta rikoksesta alle kahden vuoden vankeusrangaistukseen tai tahallisesta rikoksesta sakkoon.

4. Virkarikoksesta sakkoa lievempi seuraamus on varoitus. Se voidaan tuomita seuraamukseksi vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10). Rikosoikeudellisesta varoituksesta tulee merkintä virkamiehen nimikirjaan. Virkamiehen korvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 3 ja 4 luvussa.

5. Valtion virkamiehen on virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Molemmat lainkohdat koskevat myös tuomaria.

6. Virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle voidaan antaa hallinnollisessa järjestyksessä kirjallinen varoitus, jos virkamies toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä; tästä varoituksesta ei tehdä merkintää nimikirjaan. Aikaisemmin eli ennen vuotta 2010 tuomarille ei sen sijaan ole voitu antaa virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta. Tuomarille on kuitenkin voitu antaa varoitusta lievempi suullinen tai kirjallinen huomautus.

7. Valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtävänä on perustuslain 108 §:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä perustuslain 109 §:n nojalla muun muassa valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tuomioistuinten riippumattomuuden johdosta ylimmät laillisuusvalvojat voivat kuitenkin puuttua tuomioistuimelle kuuluvan harkintavallan käyttöön siinä, miten tuomari on ratkaissut asian vain aivan poikkeuksellisesti silloin, kun harkintavallan rajat on ilmeisen selvästi ylitetty. Käytännössä laillisuusvalvojat voivat valvoa lähinnä vain tuomarin menettelyä ja käyttäytymistä oikeudenkäynnin aikana.

8. Yleisten laillisuusvalvojien käytettävissä olevia toimenpiteitä ovat virkasyyte, huomautus, käsityksen lausuminen tai esitys. Ankarin toimenpide on virkasyytteen nostaminen. Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoiminnassa päättää perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan oikeuskansleri tai oikeusasiamies. Syytteen ajaa valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjä. Tuomareiden virkasyytteet käsitellään pääsääntöisesti hovioikeudessa.

9. Jos tuomari on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä, mutta syytteen nostaminen ei ole tarpeen, oikeuskansleri tai oikeusasiamies voi antaa tuomarille  huomautuksen. Sen tarkoituksena on ehkäistä virheen toistuminen ja ohjata oikeaan menettelyyn vastaisuudessa. Jos todettuun lainvastaiseen menettelyyn tai velvollisuuden laiminlyöntiin liittyy lieventäviä asianhaaroja tai sellaisen toteaminen on oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voidaan huomautuksen sijasta tyytyä käsityksen lausumiseen. Laillisuusvalvoja lausuu tällöin käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää valvottavan huomiota vastaisen varalle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin. Käsitys voi olla luonteeltaan joko moittiva tai ohjaava. 

10. Käytännössä vähäiset virheet ja tulkinnanvaraiset tapaukset johtavat tavallisimmin (ainoastaan) laillisuusvalvojan käsityksen lausumiseen. Virkasyytteitä määrätään nostettavaksi todella vain harvoin, kuten edellisessä blogijutussa (723) on todettu. 

11. Ylimmät laillisuusvalvojat keskittyvät tuomioistuimiin kohdistuvassa valvonnassaan lähinnä siis menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin. Kysymys on lähinnä siitä, onko Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artiklassa ja perustuslain 21 §:ssä turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutunut yksittäistapauksessa. Tyypillisiä esimerkkejä ovat asioiden käsittelyn viipyminen, tuomarin käytös ja asiakkaan kohtelu. Myös ratkaisujen asianmukaiseen perustelemiseen on kiinnitetty huomiota. Oikeusasiamies on kannanotoillaan pyrkinyt kehittämään niin sanottua hyvää tuomioistuintapaa.

12. Tuomioistuimen ja yksittäisen tuomarin menettely tulee ylimpien laillisuusvalvojien tutkittavaksi joko kantelun johdosta, viranomaisen aloitteesta tai laillisuusvalvojan omana aloitteena. Yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat kannella oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, jos he katsovat, että ylimmän laillisuusvalvojan valvontavaltaan kuuluva henkilö, viranomainen tai muu yhteisö on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

13. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Käytännössä tämä tapahtuu perehtymällä alempien tuomioistuinten ratkaisuihin ja siihen, mitä asianosaisten valituksissa ja vastauksissa on esitetty. Hovioikeuden on hovioikeuslain (56/1994) 2 §:n 3 momentin mukaan valvottava alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. Tässä tarkoituksessa hovioikeuden on asetuksen (211/1994) 23 §:n 2 momentin mukaisesti laadittava alioikeuden valvonnassa havaitsemistaan asioista kertomus, joka on toimitettava tiedoksi laillisuusvalvojille. Lisäksi hovioikeuden on ilmoitettava valtioneuvoston oikeuskanslerille tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

14. Alioikeuksien valvonnassa hovioikeudet seuraavat muun muassa lainkäytön tasoa sekä oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta, asioiden jakautumista lainkäyttöhenkilökunnan kesken, käsittelyn joutuisuutta ja säädettyjen määräaikojen noudattamista, tuomioistuinharjoittelun järjestämistä ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvontaa koskevissa kirjeissään erityisesti esille nostamia kysymyksiä. Valvontaan kuuluu myös tarpeellista ohjausta.

15. Tuomarin vastuuta koskevien säännösten muuttamista on käsitelty viimeisten 15 vuoden aikana useassa työryhmä- ja komiteanmietinnössä. Tavoitteena on ollut tuomarinvastuun terävöittäminen ja tehostaminen, sillä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen valvontaa on pidetty yleisesti hitaana ja riittämättömänä. Muissa maissa tuomareiden riippumattomuuden ei katsottu estävän tuomareiden valvonnan ja kurinpitojärjestelmän käyttämistä.

16.Tuomareiden kurinpitojärjestelmää selvittänyt työryhmä pohti 14.3. 2000 antamassaan mietinnössä (OM 386/199/1999) erillisen kurinpitojärjestelmän perustamista tuomareille. Työryhmän enemmistö päätyi kuitenkin ehdottamaan olemassa olevien järjestelmien käytön kehittämistä sekä valtion virkamieslain 24 §:n muuttamista niin, että kirjallinen varoitus voitaisiin antaa myös tuomarille. Työryhmä esitti myös selvitettäväksi rikoslain viraltapanosäännöksen laajentamista.

17. Markku Arposen puheenjohdolla toiminut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti mietinnössään vuonna 2003 (KM 2003:3 s. 444-453), että myönteisten keinojen (mm. koulutus ja ns. laatutyö) lisäksi tarvitaan myös uudenlainen vastuujärjestelmä. Tätä varten komitea ehdotti Norjan mallin (tilsynsutvalget) mukaisen erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamista, lautakunnan jäsenistö koostuisi pääosin tuomareista. Valvontalautakunnnalla olisi käytettävissään seuraamusvaihtoehtoina mahdollisuus arvostella tuomarin toimintaa tai antaa hänelle varoitus. Lautakunta voisi myös antaa lausunnon siitä, mitä hyvä tuomarintapa edellyttää ilman että lausuntoon liittyisi seuraamusta. Valvontalautakunnalla olisi mahdollisuus siirtää tuomaria vastaan tehdyn kantelun käsittely rikostutkintaan. Kantelun lautakunnalle voisivat ehdotuksen mukaan tehdä oikeudenkäynnin osapuolet, asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, asianajajaliitto, yleiset laillisuusvalvojat ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon edustaja. Kirjallisen varoituksen saaneella tuomarilla olisi mietinnön mukaan oikeus valittaa asiasta tuomioistuimeen. 

18.Tuomarinvastuun toteuttamismuotoja arvioi seuraavaksi oikeusministeriön tuomarinvastuutyöryhmä (OM 2005:16). Se ei pitänyt erillisen tuomarinvalvontalautakunnan perustamista tarpeellisena. Sen sijaan työryhmä ehdotti rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista niin, että tuomari voitaisiin julistaa virkansa menettäneeksi sakollakin rangaistusta tahallisesta teosta, jos rikoksen laatu, toistuvuus tai muu vastaava rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan tuomarina. Työryhmä ehdotti lisäksi valtion virkamieslain muuttamista niin, että myös tuomarille voitaisiin antaa sen mukainen varoitus. Muutosta päällikkötuomarin antamaan varoitukseen olisi haettu hallintolainkäyttöjärjestyksessä ylemmältä tuomioistuimelta.  Eron myöntämistä koskeva asia olisi yleisessäkin tuomioistuimessa käsitelty hallintolainkäyttöasiana.

19. Hallituksen esityksessä 33/2008 vp esitettiin rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista eli harkinnanvaraista viraltapanomahdollisuuden laajentamista tuomareiden osalta siten, että tuomari voitaisiin syyttäjän vaatimuksesta tuomita viralta pantavaksi myös silloin, kun hänet on tuomittu vähintään 60 päiväsakkoon tahallisesta rikoksesta. Edellytyksenä olisi lisäksi ollut, että rikoksen laatu, rikosten toistuvuus tai muu rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi toimimaan tuomarina. Lisäksi esitettiin valtion virkamieslakia muutettavaksi siten, että kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille tulee mahdolliseksi. Esityksen mukaan päällikkötuomari voi antaa tuomarille kirjallisen varoituksen, jos tuomari on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä. Varoituksen saanut tuomari voi hakea varoitusta koskevaan päätökseen oikaisua virkamieslautakunnalta ja hakea muutosta virkamieslautakunnan päätökseen valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

20. Esitys rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamisesta oli kuitenkin huonosti harkittu. Esitys olisi merkinnyt sitä, että tuomarit olisivat olleet jatkossa helpommin pantavissa viralta kuin muut virkamiehet, vaikka perustuslain 103 § lähtee päinvastoin siitä, että nimenomaan tuomareita koskee erityinen virassapysymisoikeus, eli tuomareita ei voida erottaa virasta yhtä helposti kuin muita virkamiehiä. Perustuslakivaliokunta katsoikin lausunnossaan, että mainitulta osin lakiesitys edellyttäisi perustuslain 73 §:n mukaisen säätämisjärjestyksen käyttämistä (PevL 36/2008 vp). Tämän lausunnon perusteella lakivaliokunta esitti lakiesityksen hylkäämistä (LaVM 1/2009 vp), kuten sitten myös tapahtui. 

21. Lakivaliokunta piti lakiesityksessä ehdotettua kirjallista varoitusta tarpeellisena työnjohdollisena välineenä myös tuomioistuimen muodostamassa työyhteisössä. Mahdollisuus tuomarille annettavaan varoitukseen on valiokunnan mukaan lisä keinovalikoimaan, joka viraston johdolla on tuomioistuimen asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi. Esitys siten osaltaan vahvistaa tuomioistuinten toimintaa kohtaan tunnettavaa yleistä luottamusta. Lakivaliokunta kuitenkin korosti, että varoituksen antaminen ei voi perustua näkemyseroihin laintulkinnasta vaan että sen perusteena tulee olla yksinomaan virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai muunlainen niiden vastainen toiminta.

22. Tämän mukaisesti VirkamL 45 §:ää muutettiin vuonna 2009 siten, että lain 24 §, jossa säädetään varoituksen antamisesta virkamiehelle, koskee nyt myös tuomareita (288/2009). Tuomarille, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan siis antaa kirjallinen varoitus. Varoitus tulee kyeeseen sellaisten vähäisten rikkomusten osalta, jotka eivät ole virkarikoksena rangaistavia.

23. Varoituksen antaa VirkamL 46a §:n mukaan asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, eli esimerkiksi käräjätuomarille siis käräjäoikeuden laamanni, käräjäoikeuden laamannille ja hovioikeuden jäsenelle hovioikeuden presidentti, hallinto-oikeustuomarille hallinto-oikeuden ylituomari, vakuutustuomarille vakuutusoikeuden ylituomari jne. Tuomareina pidettään VirkamL:ssa myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä.Tuomarilla on oikeus hakea valittamalla muutosta päätökseen, jolla hänelle on annettu kirjallinen varoitus. Valitus käsitellään valitusinstanssissa lainkäyttöasianana, ei siis hallintoasiana (VirkamL 53a §).

24. Käytännössä kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille lienee harvinaista. Minusta tuomarinvastuuta tulisi kehittää ja tehostaa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3) linjaamien suuntaviivojen mukaisesti. Tätä nykyä oikeusjutun asianosaisilla ei ole mahdollisuutta käynnistää virkamieslain mukaista menettelyä ja pyytää tuomioistuimen päällikkötuomaria tutkimaan juttua istuvan tai istuneen tuomarin epäiltyä laiminlyöntiä tai virkavelvollisuuden vastaista menettelyä, esimerkiksi asian käsittelyn kohtuutonta viivästymistä. Vuoden 2010 alustaa voimaan tullut laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (326/2009) koskee viivästymisen jälkikäteistä hyvittämistä ja liittyy oikeuslaitoksen resursseihin ja rakenteeellisiin menettelytapoihin.

25. Oikeusjutun asianosaiset saavat kannella asianajajien väitetyistä ammatillisista laiminlyönneistä ja virheistä erityiselle valvontalautakunnalle, joka valvoo hyvän asianajajatavan noudattamista. Valvontalautakunta  voi märätä asianajajalle kurinpidollisen seuraamuksen, joita ovat huomautus, varoitus ja asianajajaliitosta erottainen. Hyvän tuomaritavan tai tuomareiden eettisten periaatteiden noudattamisen valvontaa varten ei sen sijaan ole olemassa vastaavanlaista elintä (tuomareiden valvontalautakunta), jonka tutkittavaksi tuomarin menettelytapoihin ja käyttäytymiseen tyytymätön oikeusjutun asianosainen voisi saattaa asian. Kantelu oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle on varsin hidas tie, eikä laillisuusvalvojan parin vuoden kuluttua kantelun tekemisestä antama ja anonymisoituna julkaisema päätös, jossa tyydytään yleensä lausumaan vain jonkinlainen varovainen ja vieno käsitys tuomarin toiminnasta, tyydytä juuri ketään.

26. Ruotsissa tuomarille voidaan määrätä kurinpidollisena seuraamuksena varoitus tai palkanalennus, jos tuomari tahallaan tai varomattomuudesta laiminlyö tehtäviään. Kurinpitoasiat käsitellään valtion kurinpitolautakunnassa. - Norjassa vuonna 2002 perustettu valvontavaliokunta (tilsynsutvalget) käsittelee tuomareihin kohdistettuja kanteluja ja kurinpitoasioita. Valiokunnassa on viisi jäsentä, joista kaksi on tuomareita, yksi asianajaja ja kaksi kansalaisten edustajaa. Seuraamuksena voi olla arvostelu tai varoitus. Asian voi saada vireille paitsi kuka tahansa oikeudenkäyntiin osallinen, jota tuomarin menettely koskee, myös oikeusministeriö, tuomioistuinhallitus ja asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari. Viimeksi mainituilla on oikeus käynnistää myös tuomarin käyttäytymistä virantoimituksen ulkopuolella koskeva asia. Valiokunta on käytännössä usein arvostelut tuomareita erityisesti asioiden viipymisestä. - Tanskassa tuomioistuimen päällikkö voi antaa tuomarille varoituksen. Varoitus voidaan antaa, toisin kuin Suomessa, myös tuomioistuimen asiakkaan aloitteesta. Päällikkötuomari voi siirtää asian käsittelyn erityisen kolmijäsenisen kanteluoikeuden käsiteltäväksi. Jokainen, jonka mielestä tuomari on loukannut häntä asiattomalla tai sopimattomalla käytöksellä virantoimituksessa, voi tehdä kantelun suoraan maintulle kanteluoikeudelle. Vastaavanlainen tuomareiden menettelyä ja käytöstä tutkiva kanteluoikeus tai komitea on olemassa myös Islannissa.

27. Kansainvälisen vertailun perusteella voidaan sanoa, että tuomareiden vastuu ja valvonta on toteutettu Suomessa hieman lepsulla tavalla. Ilmankos sitä sitten kaikenlaista kummallista tuomioistuimissa sattuu ja tapahtuu. Meillä on viime vuonna vahvistettu juhlallisesti hyvää tuomarintapaa koskevat eettiset periaatteet. Paha vain, ettei niiden noudattamista, toisin kuin hyvää asianajajatapaa, käytännössä taida valvoa kukaan. Valtiosääntöoppineet ja muut perusoikeusfundamentalistit ovat väittäneet, että tuomareiden riippumattomuus (muka) estäisi tuomareita koskevan valvontajärjestelmän luomisen ja esimerkiksi erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamisen, mutta kuten kansainvälinen vertailu osoittaa, tämä ei pidä paikkaansa. Oppineiltamme näyttää toisinaan ikään kuin unohtuvan, että riippumattomuutta ei ole säädetty tuomaria varten, vaan oikeussuojaa hakevien ihmisten oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Käytännössä tuomioistuimen sisäinen tuomarinvastuun valvonta ei toimi kunnolla, vaikka esimerkiksi joissakin käräjäoikeusasetuksen ja tuomioistuinten työjärjestysten pykälissä puhutaan laamannin ja osastonjohtajan valvontavelvollisuudesta.

28. Virkamieslain säännökset virkamiehen irtisanomisesta tai lomauttamisesta eivät koske tuomareita (VirkamL 45.2 §). Tuomaria ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioisutinlaitoksen uudelleen järjestämisestä (PL 103.1 §).Tuomareiden virasta eroamisikä on sama kuin muillakin virkamiehillä eli 68 vuotta. Ennen eroamisikää tuomari on velvollinen eroamaan virastaan, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä (VirkamL 46.2 §). Jollei hän tällöin hae eroa, hänelle on annettava hakemuksetta ero virasta. Eron antaa pääsäännön mukaan se tuomioistuin, jossa tuomaria syytetään virkarikoksesta.

29. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa työkykynsä tosiasiallisesti suurimmaksi osaksi menettänyt tuomari on voinut kitkutella virassaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin hänelle on VirkamL 46 §:n 2 momentin nojalla annettu ero virastaan. Vrt. esimerkiksi ratkaisua KKO 2005:34. Miten mahtanee toimia käytännössä tuomareiden työterveyshuolto tai päihdehuolto? Ohjataanko esimerkiksi hovioikeuksissa jatkuvaan naukkailuun kenties taipuvaisia neuvoksia saamaan asianomaista hoitoa? Tuomarit tekevät töistään suuren osan kotona, missä päällikkötuomarin tai lähiesimiehen valvova silmä ei heitä tavoita.

645. Tuomarin eettiset periaatteet

                                Taisteloa allans' monta...


1. Monien ammattikuntien piirissä on koottu erityisiä moraalisia tai ammattieettisiä normeja (sääntöjä tai periaatteita), joita asianomaisella alalla tulee kunnioittaa ja noudattaa. Lääkäreiden ikivanha eettinen normisto on Antiikin Kreikan ajoilta peräisin oleva Hippokrateen vala.

2. Nykyään esimerkiksi psykologeilla, asianajajilla ja journalisteilla on omat eettiset ohjeensa. Asianajajia velvoittavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja toimittajia taas journalistin ohjeet, joissa määritellään hyvä journalistinen tapa. Suomen Lakimiesliitto on vahvistanut vuonna 1997 kaikkia lakimiehiä koskevat eettiset ohjeet.

3. Hyvää hallintoa koskevia eettisluonteisia oikeusnormeja on kirjattu hallintolakiin; käsite "hyvä hallinto" mainitaan myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa. Myös monilla yksittäisillä yrityksillä (esim. Finnairilla) ja yhteisöillä on itse laadittuja, niin ikään usein hyväksi hallinnoksi mainittuja eettisiä normistoja. Näillä ohjeilla ja periaatteilla virkakunta ja yrityselämä haluavat vakuuttaa yleisölle, että niiden etiikka ja moraali ovat kunnossa.

4. Ammattikuntien eettiset ohjeet eivät ole pakottavaa oikeutta eikä oikeusjutussa ratkaisua voida perustaa suoraan niihin. Kysymys on itsesääntelystä eli ammattikuntien sisäisistä ohjeista. Ammattikunnan omat elimet valvovat eettisten normien noudattamista. Esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, joka tulkitsee hyvää journalista tapaa ja joka käsittelee tiedotusvälineitä vastaan tehtyjä kanteluja. Asian käsittely julkisen sanan neuvostossa ei poista mahdollisuutta käsitellä samaa asiaa tuomioistuimessa joko rikos- tai riita-asiana. Asianajajaliitto valvoo hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden noudattamista. Liiton valvontalautakunta käsittelee asianajajien moitittavasta toiminnasta tehtyjä kanteluja, rikkomuksista voidaan määrätä kurinpidollinen seuraamus.

5. Suomen Lakimiesliiton vahvistamat lakimiehen eettiset ohjeet sisältävät 12 varsin yleisluonteista kohtaa. Ne soveltuvat yleisesti ottaen myös tuomareille, vaikka tuomarintyön erityispiirteitä ei ole otettu niissä huomioon. Käytännössä lakimiehen eettisistä ohjeista ei juuri puhuta, vaan ne näyttäisivät jääneen pölyttymään kirjoituspöydän laatikkoon. Onko noista ohjeista keskusteltu vahvistamisen jälkeen vuosittain pidettävillä Lakimiespäivillä kertaakaan, tuskinpa? Jos eettisistä normeista ei puhuta tai keskustella, ne menettävät helposti merkityksensä.

6. Tuomareille ei ole tähän mennessä vahvistettu Suomessa omia eettisiä ohjeita. Voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee oikeudenkäyntiä silmällä pitäen tuomareiden toiminnan sisällön ja rajat, mutta tuomarin käyttäytymisestä oikeussalissa laissa ei ole säännöksiä. Eräänlaisen tuomarin eettisen ohjeen muodostaa tuomarinvalan teksti. Tuossa valassa tai sitä vastaavassa vakuutuksessa lakimies sitoutuu tuomaria velvoittaviin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin. Meillä on edelleen käytössä Ruotsin vallan ajoilta peräisin oleva vuoden 1734 lain tuomarinvalan ja -vakuutuksen teksti: 

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

7. Tuomarinvalan eettinen anti lienee käytännössä vähäinen. Tuomarinvalaa tunnetumman eettisen normiston muodostaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen ruotsalaisen Olaus Petrin kokoamat ja vuoden 1540 paikkeilla julkaisemat vanhat tuomarinohjeet. Ne ovat antaneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Tuomarin ohjeet perustuvat osin roomalaiseen ja saksalaiseen oikeuden säännöksiin, osin Raamatun ohjeisiin ja osin taas vanhoihin ruotsalaisiin sananlaskuihin. Olaus Petrin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia, mikä ilmenee esimerkiksi siitä, että vuodesta 1635 lähtien ne ovat olleet ja ovat yhä edelleen vuosittain painettavan lakikirjan alkulehtenä.

8. Olaus Petrin tuomarinohjeista löytyy tuomareiden ammattietiikan yleinen arvoperusta. Tuomarilta edellytetään ammattitaitoa, mutta lisäksi tuomarilla on oltava moraalista herkkyyttä ja viisautta ymmärtää, että lain kirjaimen yläpuolella ovat oikeus ja kohtuus. Tuomarinohjeissa moraali on asetettu oikeuden ja lainkäytön vartijaksi; tässä muutama kohta ohjeista:

* Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään;

* Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana;

* Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella;

* Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttääkin tekevän lain sanain mukaan.

9. Tuomarietiikka on herättänyt kansainvälisen yhteisön piirissä suhteellisen paljon kiinnostusta. YK:n puitteissa on valmisteltu ja hyväksytty asiakirja nimeltään The Bangalore Principles of Judical Conduct 2002, jota täydentää vuonna 2007 julkaistu kommentaariteos. Euroopan neuvoston puitteissa valmistelluista asiakirjoista voidaan mainita neuvoston suositus tuomarien riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja roolista (Recommendation on the independence, efficiency and the role of judges) No. R (94) 12 ja sitä täydentävä neuvoston vuonna 2010 antama suositus tuomareiden riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja vastuusta (Recommendation on the independence, effiency and the responsibilities of judges) No. R (2010) 12.

10. Nyt myös Suomen Tuomariliitto on herännyt asiassa, sillä tuomareista koostunut työryhmä on valmistellut asiakirjan "Tuomarin eettiset periaatteet." Se hyväksyttiin liiton vuosikokouksessa viime toukokuussa ja ohjeisto on määrä julkistaa 12.10. pidettävän tuomaripäivän aikana. Yhteensä 15 kohtaa käsittävä periaatteluettelo on tällainen:

Riippumattomuus ja puolueettomuus
I. Tuomari on uskollinen antamalleen tuomarinvalalle tai -vakuutukselle. Tuomari sitoutuu oikeusvaltioperiaatteeseen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Tuomari ei ylitä laillisuuden tai harkintavaltansa rajoja.

II. Tuomari on lainkäyttötehtävässään riippumaton lakiasäätävästä ja toimeenpanevasta valtiovallasta. Tuomarin riippumattomuus edellyttää lisäksi vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin. Tuomarin riippumattomuus on tarkoitettu oikeudenkäynnin asianosaisten turvaksi ja suojaamaan kansalaisia epäasianmukaiselta vallankäytöltä. Riippumattomuutta ei ole tarkoitettu suojaamaan tuomarin omia etuja.

III. Tuomari on puolueeton. Tuomari suorittaa virkatehtävänsä pelkäämättä muiden reaktioita, ilman ennakkoasenteita ja säilyttäen puolueettomuutensa. Yksittäisessä oikeudenkäynnissä tuomari ei ole julkisen keskustelun ja painostusryhmien ohjailtavissa. Tuomari ei suosi eikä syrji ketään virkatehtäviään hoitaessaan. Tuomarin tai hänen lähipiirinsä henkilökohtainen etu tai vahinko ei saa vaikuttaa hänen työhönsä.

IV. Tuomarin toiminta ja käyttäytyminen vahvistaa luottamusta siihen, että hänen ammattitoimintansa perustuu lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Tuomari huolehtii siitä, että hänen käyttäytymisensä myöskään yksityiselämässä ei vaaranna hänen puolueettomuuttaan eikä luottamusta tuomarin viran hoitoon.

V. Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

Oikeamielisyys
VI. Tuomari toteuttaa oikeamielisyyttä päätöksenteossaan ja käytöksessään. Tuomari perustaa antamansa ratkaisut huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan.

VII. Tuomari kunnioittaa kaikkien inhimillistä arvokkuutta. Tuomari suhtautuu oikeudenkäytön osallisiin, oikeudenkäyntien yleisöön, ammattikollegoihin ja työyhteisön jäseniin arvostavasti ja kohteliaasti tavalla, joka ei vahingoita tuomioistuimen arvoa.

VII. Tuomari kohtelee kaikkia asianosaisia tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti kuitenkin ottaen huomioon heidän erilaisuutensa.  Tuomari ei suhtaudu kehenkään oikeutta hakevaan väheksyvästi tai ylimielisesti. Tuomari ottaa huomioon kaikkien asiaan osallisten sanottavan, mutta on velvollinen tarvittaessa rajoittamaan oikeudenkäyntiin osallistuvien esiintymistä.

IX. Tuomari pyrkii luomaan oikeudenkäyntiin asiallisen, avoimen ja asian laatuun sopivan ilmapiirin.

Ammattitaito
X. Tuomarin ammattitaito ilmenee hänen oikeutta koskevissa tiedoissaan ja ymmärryksessään. Tuomari pitää yllä ja täydentää ammattitietojaan ja -taitojaan jatkuvasti.

XI. Tuomari hoitaa virkatehtävänsä ahkerasti ja tunnollisesti tiedostaen, että asiaan osalliselle on tärkeää saada perusteellisesti harkittu ja punnittu ratkaisu kohtuullisessa ajassa.

XII. Tuomarin työn vaativuuden takia on tärkeää, että tuomari huolehtii työkykynsä ylläpitämisestä. Tuomari kantaa osaltaan vastuunsa työyhteisönsä hyvinvoinnista.

XIII. Tuomari tekee työtään avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti. Tuomari kiinnittää huomiota selkeään suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun sekä kuuntelemisen taitoon.

Avoimuus
XIV. Tuomari toimii niin, että asiaan osalliset ja yleisö saavat oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen edellyttämät tiedot oikeudenkäynnistä. Tuomari pyrkii laatimaan tuomioistuimen ratkaisun niin, että se on selkeä, seikkaperäinen ja ymmärrettävä.

XV. Tuomarin tärkein puheenvuoro virassa käsitellystä asiasta ilmenee tuomioistuimen ratkaisusta. Yhteiskunnalliseen tai tieteelliseen keskusteluun osallistuessaan tuomari muistaa virastaan johtuvat velvoitteet kuten päätösneuvottelun salassapidon.
----
11. Mihin näillä ohjeilla tai periaatteilla tähdätään, mikä on ohjeiden käytännöllinen merkitys, sitoutuvatko tuomarit työssään luettelossa mainittuihin hyveisiin, vai mistä on kysymys? Tähän kysymykseen periaatteiden lyhyestä johdannosta ei saada selvää vastausta.

12. Johdannon mukaan tuomarin eettisten periaatteiden laatimiselle voidaan nähdä useita erilaisia tarkoitusperiä. Periaatteiden voidaan arvioida "vahvistavan yleisön luottamusta lainkäyttöön, koska ne turvaavat lainkäytön asianmukaisuutta". Eettisillä periaatteilla on myös "informatiivinen merkitys; ne auttavat yleisöä ottamaan selvää ammattietiikasta, joka ohjaa lainkäyttöä". Edelleen: "Tuomarin eettiset periaatteet ovat tuomarille tärkeä itsearvioinnin väline. Eettisten periaatteiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan "kuvata hyvältä tuomarilta vaadittavia ominaisuuksia, vaan eettisesti oikeaa toimintaa, johon tuomarin tulee työssään pyrkiä. Periaatteet ovat luonteeltaan eettisiä tavoitteita, jotka toimivat apuvälineinä eettisesti perusteltujen valintojen tekemiseen. Periaatteet eivät kuvaa eettiselle toiminnalle asetettavia vähimmäisvaatimuksia vaan tavoitetasoa, johon lainkäyttötoiminnassa tulee pyrkiä".

13. Ota tuosta nyt sitten selvää! Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että tuomarit eivät ole halunneet sitoutua periaatejulistuksellaan uuteen normistoon, eli periaatteet eivät suoranaisesti velvoita tuomaria käytännön työssä, eivätkä oikeusjutun asianosaiset ilmeisesti voi vedota periaatteisiin. Periaatteet ovat lähinnä vain yleisluontoisia toteamuksia, joilla halutaan sanoa, että "tällainen tämä sitten on, tämä hyvä tuomaritapa, mutta ei me kuitenkaan sitouduta näillä ohjeilla mihinkään"!

14. Eettiset periaatteet ovat puhetta niistä eettisistä arvoista, jotka on tarkoitettu ohjaamaan tuomarin toimintaa. Niin kuin KKO:n presidentti Pauliine Koskelo sanoi edellisessä blogijutussa selostetussa puheessaan, etiikka ohjaa, mutta moraalin tila on se, mikä vaikuttaa käytännössä. "Virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa", totesi Koskelo. Tämä toteamus pätee varmasti myös tuomarikuntaan. Etiikka ilmenee julkilausumien ja periaateohjelmien tasolla, moraali sen sijaan käytännön tasolla. Etiikan arvoja testataan siinä toimintatavassa, jota tosiasiassa noudatetaan ja ylläpidetään. Etiikasta ollaan yleensä liikuttavan yksimielisiä - tuskinpa ensi perjantain tuomaripäivilläkään kukaan haluaa vastustaa periaatteiden hyväksymistä - mutta erimielisyyttä ja parran pärinää voi sitä vastoin syntyä siitä, miten eettisten arvojen ja periaatteiden tulisi ilmetä käytännön toiminnassa; silloin voivat esimerkiksi paljon puhutut resurssikysymykset ponnahtaa pinnalle periaatteiden käytännön sovellutuksia vesittämään. Koskelo listasi toimintatapojen ja -moraalin tasolla keskeisiksi sellaiset asiat kuin aloitteellisuus, omistautuminen, henkinen itsenäisyys, kriittisyys, älyllinen rehellisyys, rohkeus ja väistelemättömyys. Näistä ei taida olla tuomareiden periaateluettelossa nimenomaista mainintaa.

15. Tuomarin eettiset periaatteet voivat jäädä - Lakimiesliiton julkaisemien eettisten periaatteiden tavoin - nurkkaan pölyttymään ja unohduksiin, jos periaatteita ei oteta tosisssaan tai niitä ei edes pyritä ottamaan huomioon käytännön tuomitsemistoiminnassa. Periaateluetteloon olisi voitu liitttää katekismuksen kymmmenen käskyn tavoin jonkinlainen "mitä se on" -osio, jossa olisi vaikkapa esimerkinomaisesti kerrottu, mitä esimerkiksi "oikeamielisyys" käytännössä tuomarilta edellyttää, mitä tarkoitetaan käsitteellä "oikeusvaltioperiaate" tai mitä kohdassa IV mainitulla "yksityiselämässä käyttäytymisellä" itse asiassa tarkoitetaan. Onko viimeksi mainitussa kohdassa pidetty silmällä esimerkiksi myös tuomarin sivutoimia, joista ei mainita luettelon muissaakaan kohdissa mitään konkreettista?

16. Tuomarin eettisistä periaatteista ja moraalista olisi syytä ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja pohdintaa, jotta periaatteilla voisi olla vaikutusta käytännön tuomitsemistyön ja ihmisten oikeusturvan kannalta. Tähän puoleen on kiinnitetty huomiota Ruotsissa, jossa on myös puuhattu tuomareille eettisiä ohjeita tai periaatteita. Sikäläinen tuomariliitto asetti vuonna 2009 toimikunnan pohtimaan tuomarin eettisiä ohjeita. Vuonna 2010 tuomioistuinten keskushallintoyksikkö Domstolsverket antoi Svean hovioikeuden ex-presidentti Johan Hirschfeldtille toimeksiannon asiassa. Valmistelutyön tuloksena syntyi asiakirja "Domaretik - grundsatser och frågor", joka lähetettiin kaikille tuomareille. Hirschfeldt on kirjoittanut työnsä pohjalta artikkelin "Domaretik - fyra grundsatser och många frågor", joka on julkaistu Svensk Juristtidning -lehden numerossa 5-6/2011 s. 518-526, se löytyy tästä. Katso myös  professori Claes Sandgrenin artikkelia "Etiska riktlinjer för domare och åklagare", Juridisk Tidskrift 2009-10, s. 752 ss.

17. Ruotsissa ei ole siis tyydytty pelkästään hieman mitäänsanomattoman listan  julkaisemiseen. Naapurimaassa pyritään kysymysten ja keskustelun avulla pohtimaan ja selvittämään, mitä eettisillä periaatteilla itse asiassa tarkoitetaan ja mitä nuo periaatteet edellyttävät tuomarilta käytännön työssä ja yksityiselämässä. Esimerkiksi otsikon "riippumattomuus" alla tuomarit voivat pohtia tykönänsä seuraavanlaisia kysymyksiä:


Hur ser jag på domarens roll och funktion i samhället?
– Hur ser jag på min roll att verka för mänskliga rättigheter?
– Finns det situationer där jag som domare har ett ansvar för att inför parter och allmänheten förklara domstolarnas roll och funktion i samhället? Kan det finnas extraordinära situationer — helt bortsett från lagprövningssituationen — när jag av etiska skäl kan vägra att fullt ut tillämpa en lagbestämmelse? Bör jag informellt kunna rådfråga eller låta mig informeras av t.ex. en rättsvetenskapsman, en departementstjänsteman eller en expert i en statlig utredning avseende en rättsfråga? Hur bör jag förhålla mig till sådana generella rekommendationer för rättstillämpningen som ligger vid sidan av de traditionella rättskällorna?

18. Kumpi mahtanee olla tehokkaampi metodi saada tuomarit pohtimaan, mitä eettisillä periaatteilla tarkoitetaan ja mihin niillä pyritään? Suomalainen luettelomalli ilman kysymyksiä ja pohdintaa vai ruotsalainen keskusteleva malli?

19. Eettisissä ohjeissa voidaan kuvata tai jopa luvata taikka antaa ainakin ymmärtää vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Periaatteilla on kuitenkin merkitystä vain sillä edellytyksellä, että nämä hienot arvot ja ammattihyveet näkyvät tuomarin jokapäiväisessä työssä. Asianosaisten ja yleisön olisi syytä aktiivisesti seurata tuomareiden toimintaa ja valvoa, että mainitut arvot ja hyveet ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudessa asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä, samoin kuin siinä, miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan. Kyse on oikeusprosessin koetusta oikeudenmukaisuudesta.