964. Pekingin MM-kisat alkavat

Henri Manninen oli maratonilla 35:s. Maalissa mies sanoi: Nyt tarvitaan kylmä kalja.

1. Huomenna ne sitten alkavat, nimittäin yleisurheilun MM-kisat Pekingissä. Katsotaan tässä päivä päivältä, mitä on tulossa ja ketkä suomalaiset ovat mukana.

2. Ensi yönä kello 2.30 Suomen aikaan (Pekingissä kello on tuolloin 7.30) alkaa miesten maratonjuoksu. Suomen edustajana kisassa on  Henri Manninen (30), joka valittiin kisoihin viime vuonna juoksemansa ajan 2.16.43 perusteella; hänen nimensä löytyy MM-osanottajien listassa sijalta 81. Maninen ei ole aiemmin ollut arvokisoissa eikä häneltä odotetan huomenna mitään. Kunhan nyt maaliin asti jaksaisi juosta. Maratonin mitalisijat ja muut kärkipaikat jakavat melko varmasti Kenian ja Etiopian juoksijat. Maailman kärkiaika 2.02.57, joka on myös epävirallinen ME-aika, on Kenian Dennis Kimetton nimissä

3. Huomenna on miesten moukarinheiton karsinta. Suomesta Pekingiin on lähetetty kaksi moukarimiestä, joista David Söderberg (36) ylitti viikko pari sitten niukasti kisarajana olleen 76 metriä. Tuomas Seppänen (29) sitä vastoin sai kisapaikan rangingsijoituksen perusteella heitettyään Kalevan Kisoissa Porissa 73.95.  

4. Moukarinheiton tulostaso on maailmassa suorastaan romahtanut, johon löytyy selitys entistä tiukemmasta dopingvalvonnasta. Se on rokottanut hurjasti nimenomaan moukarinheiton tuloksia; ts. lähes kaikki parhaat moukaritulokset on tehty 20-30 vuoden aikana "dopingin vaikutuksen alaisena".  Kun vielä pari vuotta sitten maailmassa heitti melkein "ukko kuin ukko" yli 80 metriä, niin tänä vuonna vain yksi mies eli Puolan Pawel Fajdek (26) on ylittänyt sanotun haamurajan; hänen paras tuloksensa on 83.93 ja on heittänyt yhdeksässä eri kilpailussa yli 80 metriä. Toisena tilastossa on Lontoon olympiavoittaja (2012) ja edellisten MM-kisojen voittaja Kristian Pars (33) tuloksellaan 79.91. Pars on Fajdekin pahin kilpailija Pekingissä.

5. Olli-Pekka Karjalaisen vuonna 2004 heittämä moukarin SE-tulos on 83.30, jolla oltaisiin tämän vuoden maailman tilastossa kirkkaasti toisena; Karjalainen heitti uransa aikana kymmenen kertaa yli 80 metriä. Häntä ennen moukarin SE:tä piti hallussaan Juha Tiainen, joka heitti ennätyksensä 81.52 vuonna 1984. Tiainen voitti olympiakultaa vuonna 1984 Los Angelesin kisoissa; sieltä jäivät pois moukarinheittoa tuolloin hallinneet Neuvostoliitto ja pari kolme muuta Itä-Euroopan maata. Tiainen kuoli 47-vuotiaana vuonna 2003 kotikaupungissaan Lappeenrannassa.

6. Suomi lähetti Pekingin kisoihin peräti kaksi moukarinheittäjää juuri siksi, että moukarin taso maailmassa on romahtanut. Saa nähdä, selviävätkö molemmat suomalaiset karsinnasta varsinaiseen loppukilpailuun. Moukarin karsintaraja on 77.00 metriä, mutta veikkaan, että sen ylittää korkeintaan 6-7 heittäjää; loppukilpailuun selviää kuitenkin vähintään karsinnan 12 parasta. 

7. David Söderberg on osallistunut aiemmin vuosina 2002-2014 peräti yhdeksän kertaa arvokisoihin (olympiakisat, MM-kisat ja EM-kisat), mutta selviytynyt loppukilpailuun ainoastaan kerran eli viime vuoden EM-kisoissa, jolloin hän oli kahdeksas tuloksella 76.55. Veikkaan, että Söderberg selvittää karsinnan ja on sunnuntaina heitettävässä finaalissa kymmenes; Söderbergin oma ennätys on 78.83, jonka hän heitti jo vuonna 2003 - siis 12 vuotta sitten (!) - Lahdessa.  Luulen, että Tuomas Seppänen heittää karsinnassa 72 ja risat ja putoaa loppukilpailusta.

8. Pekingin moukarinheiton vanhin osanottaja on Valko-Venäjän Ivan Tihon (tai Ivan Tsikhan), joka on 39-vuotias. Hän on "voittanut" moukarinheiton MM-kisat kolme kertaa eli 2003 Pariisissa, 2005 Helsingissä ja 2007 Osakassa, sekä lisäksi EM-kultaa 2006 Göteborgissa. Ateenan olympiakisoissa Tihon tuli pronssille, samoin Pekingin olympiakisoissa 2008.  Vuonna 2008 Tihon kärähti kuitenkin dopingista, minkä vuoksi hänen MM-voittonsa Helsingissä (2005) ja EM-voittonsa 2006 (Göteborg) samoin kuin hänen pronssitilansa Ateena (2004) olympialaisissa on mitätöity ja hän on menettänyt mainitut kolme mitalia. Myös hänen Pekingin olympiakisoissa  saavuttamansa pronssimitali hylättiin ensin, mutta dopingtestissä sattuneen virheen takia hylkäyspäätös on myöhemmin kumottu.

9. Olli-Pekka Karjalainen  sijoittui Göteborgin EM-kisoissa 2006 hopealle Ivan Tihon jälkeen. Kun Tihonin voitto mitätöitiin ja hän menetti kultamitalinsa, "leivottiin" O-P. Karjalaisesta vuoden 2006 kisojen Euroopan mestari, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 2014.  O-P. sai kultamitalinsa kahdeksan vuotta Göteborgin kisojen jälkeen Helsingin olympiastadionilla viime vuonna pidetyn Suomi-Ruotsi -maaottelun yhteydessä; Maamme-laulukin taidettiin soittaa ja Karjalainen seisoi yksinään palkintopallin korkeimmalla askelmalla. 

10. Tuomas Seppänen kertoo Helsingin Sanomissa tänään haluavansa dopingheittäjät pois MM-kisoista. Seppänen sanoee, että häntä suorastaan vituttaa katsoa, miten Ivan Tihon kävelee Pekingin stadionin käytävillä ikään kuin muina miehinä häntä vastaan. Seppäsen mukaan on  muiden kilpailijoiden halveeraamista, että 39-vuotias kärynnyt kaveri on edelleen mukana. 

11. Tuomas Seppäsen ketuksen kyllä ymmärtää. Ivan Tihon on kärynnyt dopingista peräti kolme eri kertaa, eikä ole heittänyt kansainvälisissä kisoissa seitsemään vuoteen. Toisaalta on syytä muistaa, että dopingia ovat aiemmin käyttäneet lähes kaikki muutkin huippuheittäjät, luultavasti n. 80-90 prosenttia moukarinheiton huipuista. Vain pieni osa heistä on jäänyt testeissä kiinni ja syynä tähän on ollut dopingvalvonnan eli testien puutteellisuus. Nykyisin sitä vastoin urheilija voi kärytä vielä monta vuotta dopingin käyttämisen jälkeen.

12. Neljäntenä suomalaisena on huomenna tulessa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Hän loikki talvella hallissa lupaavasti ennätyksensä 14.20 ja kesäkuun alkupuolella vielä Lahdessa 14.06, mutta tuntuu sen jälkeen menettäneen kuntonsa. Hän on kärsinyt jalkavaivasta ja voidaan kysyä, onko jalkavaivaisen urheilijan lähettämisessä Pekingiin asti järkeä. Hongkongin viimeistelyleirillä tällä viikolla Mäkelä loukkasi vielä varpaansa. 

13. Naisten kolmiloikan karsinta hypätään huomenna, mutta on melko varmaa, että Kristiina Mäkelä ei selvitä karsintarajaa 14.25 eikä pääse loppukilpailuun, joka hypätään maanantaina.  Moukarinheiton tavoin myös naisten kolmiloikan taso on laskenut selvästi, sillä tänä vuonna vain yksi nainen maailmassa on ylittänyt 15 metriä. Hän on venäläinen Ekaterina Koneva. MM-kisan suurin voittajasuosikki on kuitenkin Kolumbian Caterine Ibarguen, muita kärkinimiä ovat todennäköisesti Venäjän Olga Rypakova ja Ukrainan Olga Saladukha.

14. Myöhään huomenna joustaan miesten 10 000 kilpailu. Selvä vottajasuosikki on britti Mo Farah, joka ratkaisee arvokilpailujen voitot yleensä 600 metrin pituisella loppukirillään; viimeiset 400 matriä hän pystyy juoksemaan tarvittaessa 52-54 sekuntiin. Muut mitali- ja kärkisijat menevät tässäkin lajissa Keniaan ja Etiopiaan. Kannattaa seurata  esimerkiksi nimiä Paul Kipsang Tanui (Kenia), Geoffrey Kirui (Kenia) ja Imane Merga (Etiopia).

629.  Keihäänheitto on taitolaji

Mikä laji mahtaa olla kyseessä?

1. Lahdessa viime viikonvaihteessa käydyt Kalevan Kisat eli yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut osoittivat, miten heikkotasoista suomalainen yleisurheilu tällä hetkellä on. Ajatella, että Suomesta ei löydy miesten 400 metrillä yhtään alle 48 sekunnin, 5 000 metrillä yhtään alle 14 minuutin ja 10 000 metrillä yhtään alle puolen tunnin juoksijaa. 110 metrin aidoissa meillä on nykyisin vain yksi nipin napin alle 14 ja 400 metrin aidoissa vain yksi alle 51 sekunnin juoksija sekä estejuoksussa vain yksi  9 minuuttia nippa nappa alittanut juoksija! Kuulantyönnössä, jossa SE on pitkälti yli 21 metriä, voitettiin Lahdessa mestaruus tuloksella 18.40, ja kiekonheitossa, jossa SE taitaa olla lähes 70 metriä, voitto heltisi tulokselle 60,45 ja hopea alle 56 metrin "kaarella". Korkeushypyn mestaruuteen riitti perin vaatimaton tulos 216, kolmiloikassa ainoastaan yksi mies loikki niukasti yli 16 metrin ja seiväshypyssä hopea tuli tuloksella 525.

2. Tätä "surkuttelua" voisi jatkaa loputtomiin, ei vain miesten vaan myös naisurheilijoiden tulosten osalta. Lahden SM-isoissa nähtiin vain kolmessa lajissa kunnon tuloksia: miesten pituushyppy, jonka voitti  Roni Ollikainen tuloksella 791, naisten keihäänheitto, jonka voitti Seppo Rädyn valmennettava Oona Sormunen ennätyksellään 59,14 ja miesten keihäänheitto, joka oli selvästi kovatasoisin laji kaikkien mitalimiesten heitettyä reilusti yli 83 metriä.

3. Kalevan Kisoissa nähtiin toki joitakin valonpilkahduksia nuorten urheilijoiden taholta. Mikähän siinä kuitenkin mahtaa olla, että vaikka Suomella on ollut aina nuorten sarjoissa Euroopan tai joskus jopa maailmanmestareita, nämä nuoret urheilijat eivät aikuisten sarjaan siirryttyään ole enää kehittyneet, vaan vaipuneet sille paljon puhutulle kansalliselle tasolle?

4. Nuorten sarjassa suomalaisia huippuja Euroopassa ovat olleet esimerkiksi pikajuoksija Visa Hongisto sekä seiväshyppääjät Minna Nikkanen ja Eemeli Salomäki, joiden tuloskunto ei ole aikuisten sarjassa kehittynyt, vaan päin vastoin pudonnut. Tuoreimpana tapauksena tähän samaan kastiin uhkaa sortua keihäänheittäjä Sanna Utriainen, joka voitti toissa kesänä nuorten maailmanmestaruuden, mutta jonka kehitys tuntuu ainakin nyt pysähtyneen; Lontoon olympiakisoissa hän epäonnistui pahoin kolmella karsintaheitollaan. Ovatko suomalaiset nuorisohuiput henkisesti ja/tai fyysisesti liian pehmeitä ja tottuneet makoisille urheilijanpäiville? Siltä hieman vaikuttaa, kun katselee vaikkapa Sanni Utriaisen olemusta, jossa tuntuu olevan rutkasti turhia kiloja. Mutta eipä silti, kyllä minä niin mieleni olin pahoittaa, kun olin näkevinäni tv-kuvasta myös Oona Sormusen vyötäisillä "makkaroita".

5.  Syitä suomalaisten urheilijoiden vaisuun menestykseen on varmasi monia, mutta yhteen tekijään kannattaisi kiinnittää huomiota, vaikka sitä ei ole kai kukaan aiemmin rohjennut ääneen lausua. Jos urheilija ei menesty eikä kehity, niin syy ei ole aina tai edes useimmissa tapauksissakaan sinä, että yhteiskunta tai asianomainen urheilun lajiliitto ei panostaisi tai sillä ei olisi tarpeeksi resursseja panostaa riittävästi urheilijoiden valmennukseen ja harjoitteluun.

6. Syynä menestymättömyyteen voi olla yksinkertaisesti myös se, että monet huippu-urheilijat satsaavat jopa liiaksi, ainakin henkisellä tasolla, valmennukseen ja kilpailuihin ja unohtavat näin tehdessään kaiken muun. He ajattelevat yksinomaan urheilua, harjoittelua ja menestymistään kilpailuissa, eli toisin sanoen elävät  kokonaan urheilulle ja sen ehdoilla. Urheilu on heidän ainoa harrastuksensa ja ammattinsa, he eivät käy töissä eivätkö välitä usein edes opiskella, koska katsovat työnteon ja opiskelun haittaavaan valmentautumista ja urheiluun keskittymistä. Seuraavassa pari esimerkkiä Suomen huipulta.

7. Tero Pitkämäki on kiistatta ollut maailman huppuja keihäänheitossa, sillä onhan hänellä saavutuksenaan yksi maailmanmestaruus (vuodelta 2007) sekä kolme himmeämmänväristä mitalia arvokisoista eli olympia-, MM- ja EM-kisoista. Vuonna 2007 Pitkämäki valittiin Suomen parhaaksi urheilijaksi ja samana vuonna hänet nimettiin myös parhaaksi eurooppalaiseksi yleisurheilijaksi. Vuoden 2007 jälkeen Pitkämäen tuloskehitys kuitenkin pysähtyi, sillä hän ei ole sen jälkeen eli viiteen vuoteen enää ylittänyt 90 metrin rajaa; Teron ennätys on vuodelta 2005. Seuraavassa Pitkämäen kehitys hänen kunkin vuoden parhaan tuloksensa valossa:

1999  66,83 Hämeenlinna 9.9.
2000  73,75 Pihtipudas 20.7.
2001  74,89 Kannus 11.8.
2002  77,24 Lapua 24.6.
2003  80,45 Helsinki 11.8.
2004  84,64 Pihtipudas 4.7.
2005  91,53 Kuortane 26.6.
2006  91,11 Kuortane 24.6.
2007  91,23 Lapinlahti 22.7.
2008  87,70 Rooma 11.7.
2009  87,79 Lapinlahti 25.7.
2010  86,92 Kuortane 26.6.
2011  85,33 Shanghai 15.5.
2012  86,98 Tukholma 17.8.

8. Pitkämäki täyttää ensi joulukuussa 30 vuotta. Hän on valmistunut aikoinaan eli kymmenkunta vuota sitten sähköpuolen opistoinsinööriksi,  mutta ei ole tiettävästi tehnyt milloinkaan koulutustaan vastaavaa työtä tai vuoden 2003 jälkeen mitään muutakaan palkkatyötä. Pitkämäki on ollut kymmenisen vuotta täysipäiväinen urheilija, jonka ammatti on keihäänheittäjä. Ei siis mikään ihme, että Pitkämäen parhaat vuodet kilpaheittäjänä ovat tai ainakin alkavat olla auttamattomasti takanapäin ja että hän ilmoitti Lahden kisojen jälkeen pohtivansa vakavasti uransa lopettamista. "Motivaatio on aivan pohjalla", Pitkämäki totesi. Kun Lontoossakin tuli vain viides sija, ei jatko tunnu enää pahemmin houkuttelevan, sillä seuraaviin olympiakisoihin on aikaa neljä vuotta.

9. Miksi niin fiksun oloinen urheilija kuin Tero Pitkämäki on tyytynyt koko kymmenvuotisen huippu-uransa ajan olemaan täysipäiväinen keihäänheittäjä? Tätä olen usein ihmetellyt. Luulisi, että kun miehellä on insinöörin tutkinto suoritettuna, hän olisi hakeutunut ainakin muutamaksi kuukaudeksi vuodessa kevytluontoisiin ja osapäiväisiin toimistotöihin, jotteivät ajatukset pyörisi koko ajan yksinomaan keihänheitön ja harjoittelun ympärillä. En millään jaksa uskoa, että keihäänheitto vaatisi  vuosikausia kokopäiväistä panostusta harjoitteluun. Jos tuota harjoittelua tekee vuosikausia peräjälkeen, niin ei ole mikään ihme, että tuloskunto laskee, vaikka harjoittelisi miten hyvin ja monipuolisesti tahansa. Keihäänheitto ja sen harjoitteleminen ei voi olla koko elämä, puultahan se alkaa lopulta maistua!

10. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Pitkämäki ja muut kokopäiväiset keihäänheittäjät saavat aikansa harjoittelukaudella kulumaan yksinomaan valmentautumisen merkeissä. Ehkä kerran pari  käydään "mettällä" ja kalassa ja pari kertaa vuodessa 2-3 viikon viikon leirillä etelässä. Ulkomaan leirit eivät olisi keihäänheittäjälle tai muillekaan kenttäurheilijoille toki mikään välttämättömyys, sillä keihäänheittoa tai vaikkapa kuulantyöntöä voisi toki treenata talvellakin aivan hyvin myös halleissa ja kuntosalilla. Talvisaikaan tehtävät ulkomaanmatkat toki piristävät, mutta jos itse olisin huippu-urheilija, niin taitaisinpa viettää nuo ulkomaan "leirit" kokonaan muissa kuin keihäänheiton tai ylipäätään urheilun merkeissä. Siis hieman Matti Nykäsen ja Harri Ollin tapaan, sillä hehän saattoivat piipahtaa jopa kesken kilpakauden viikon reissulla etelän lämmössä rentoutumassa ja menestyivät silti ja kenties juuri siksi talvisessa lajissaan erinomaisen hyvin.

11. Sähköinsinööri Tero Pitkämäki toteaa tänään iltapäivälehdelle, että hänellä ei ole takataskussaan siviilityöpaikkaa. Huono juttu, mutta jos hän olisi ollut aiempina vuosina osapäivätöissä, hänellä olisi varma työpaikka odottamassa silloin, kun lopettaa kilpauransa; ehkä keihäänheittokin maistuisi nykyistä paremmin. Pitkämäellä ei ole perhettä eli lapsia, vaan hän on elellyt koko huippu-uransa ajan kansallisen tason moniottelija Nina Kelon (32) kanssa, jolle on kuvista päätellen tyypillistä vakaa totisuus. Pariskunnalle on valmistunut helevetin iso pytinki Ilimajoelle, jossa on varmasti tilaa pytyille ja muille palkinnoille yllin kyllin, Nina Kelollakin on nyt jo kasassa kaikkiaan 31 SM-mitalia, mihin ehtinee vielä!

12. Mutta toivotetaan kaikesta huolimatta menestystä Terolle, jonka uskon vielä jatkavan kilpauraansa vuosi kerrallaan; ehkä se pitkä heitto myös kilpailuissa löytyisi taas ensi vuoden Moskovan MM-kisoissa!

13. Pitkämäki ei ole toki ainoa suomalainen huippu-urheilija, jonka kokopäivätoimista keskittymistä urheiluun ja harjoitteluun olen vuosien saatossa ihmetellyt. Toisena esimerkkinä  - ja toisena pohjalaisena - otettakoon tähän vaikkapa moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen (32), joka on siis pari vuotta Pitkämäkeä vanhempi. Karjalainen on ikäkausihuippuja, sillä hän aloitti moukarinheiton jo 8-vuotiaana. Hän voitti vuonna 19-vuotiaiden MM-kultaa 1998 ja vuotta myöhemmin 19-vuotiaiden EM-kultaa; hänellä oli vuonna 1999 nuorten ME-tulos 78,33. Aikuisten sarjassa Olli-Pekka Karjalainen ei ole ollut samanlainen suurkilpailujen mies, sillä esimerkiksi vuoden 2000 Sydneyn olympiakisoissa hän jäi sijalle 34. alle 70-metrin "kiskaisullaan" ja karsiutui Ateena olympiakisoissa 2004 loppukilpailusta sijoittuen 16. sijalle noin 76-metrin heitollaan. Ainoa arvokisamitalinsa O-P. saavutti Göteborgin EM-kisoissa 2006, jolloin hän tuli toiseksi tuloksella 80,84, Pekingin olympiakisoissa 2008 Karjalainen oli kuudes tuloksella 79,59. Karjalainen on heittänyt yli 80 metriä kaikkiaan kymmenessä eri kilpailussa vuosina  2000-2006, eli vuoden 2006 EM-kisojen jälkeen Karjalainen ei ole enää ylittänyt 80 metrin "aatelisrajaa". Hänen SE-tuloksensa  83,30 on kahdeksan vuoden takaa vuodelta 2004.

14. Karjalaisen tulokset ovat huonontuneet vuosi vuodelta, mitä kuvaa se, että viime viikonvaihteen Lahden SM-kisoissa hän voitti mestaruuden vaatimattomalla tuloksella 73,59. Lahden voitto oli Karjalaisen  15:s peräkkäinen SM-mestaruus, mutta aiemmilla kerroilla hänen voittotuloksensa on ylittänyt aina sentään 75 metriä. Karjalainen on kärsinyt loukkaantumisista, ja hän karsiutui Lontoon olympiakisoista hävitessään karsintakilpailun David Söderbergille, jonka kisamenestys Lontoossa oli häpeällisen kehno.

15. Karjalainen ei ole kuitenkaan lopettelemassa kilpauraansa. Hän on ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon lokakuun vaaleissa kokoomuksen reiveissä ja miehen tähtäimessä lienevät myös seuraavat eduskuntavaalit 2015. Luultavasti juuri poliittista uraansa ajatellen O-P. on katsonut tarpeelliseksi jatkaa uraansa, mutta kansainväliselle huipulle hänellä tuskin on enää asiaa. Huippuheittäjät ovat Karjalaiseen verrattuna sutjakoita ja tiukkalihaksisia kavereita, joiden pyörähtämisnopeus ringissä on luokkaa paria Oopeetä parempi. Pitkämäen tavoin Karjalainen on kuulunut kokopäivätoimisiin "apurahaurheilijoihin" eli hänen ammattinsa on ollut reilut 15 vuotta moukarinheittäjä, mistä hän on saanut toimeentulonsa. Kilpauransa ohessa Karjalainen on kuitenkin "lukenut" itsensä pitkällisten opintojen jälkeen valtiotieteen kandidaatiksi pääaineenaan valtio-oppi.

16. Karjalaisen tapaus panee miettimän myös toista allekirjoittanutta silloin tällöin askarruttanutta asiaa eli sitä, miksi pitkän kilpauran omaavat "vanhat parrat" eivät näytä malttavan luopua millään urastaan, vaan haluavat jatkaa sitä yhä edelleen; näin siitä huolimatta että tulokset ja saavutukset tippuvat vuosi vuodelta  kuin lehmän häntä konsanaan. Esimerkiksi Tommi Evilän ainoasta arvokisamitalista on jo seitsemän vuotta (Helsinki 2005), mutta yhä vain joka kevät Tommi ilmestyy tv:n kuvaruutuun uhoamaan, että nyt kyllä pitäisi hypyn lentää ja pitkälle ja tähtäin on - tietty - olympia- tai EM-mitalli ja SE-lukujen parantaminen! Todellisuudessa näillä vanhoilla uhoajilla alkaa olla kova tekeminen jo SM-mitalissa ja EM-kisoihin pääsyssä.

17. Tällaisia tapauksia, joissa ikääntyvän urheilijan siis veri vetää vuosi vuodelta edelleen kentälle tai radalle taikka mäkeen tahi ladulle, on lukuisia. Jotkut haluavat tehdä jopa yhden tai parin välivuoden jälkeen come backin kilpakentille. Muistettakoon esimerkiksi mäkihyppääjä Janne Ahonen, jonka paluu vuoden sapattivuoden jälkeen päättyi mäkikotkan maineen kannalta aika nolosti.  Myöskään Hannu Mannisen paluu yhden välivuoden jälkeen yhdistettyyn ei onnistunut. Syitä kilpauran jatkamiseen on varmasti monia, mutta varmaan yksi selitys löytyy siitä, että kyse on ammattiurheilusta, jossa menestyjiä palkitaan aika ruhtinaallisesti. Itse kunnioitan kyllä enemmän urheilijoita, jotka lopettavat urheilun ollessaan huipulla eivätkä enää sen jälkeen haikaile paluusta kilpakentille.  Tällaisia huippu-urheilijoita ovat esimerkiksi olympiavoittajat Samppa Lajunen ja Marjo Matikainen, jotka lopettivat uransa reilusti alle 30-vuotiaana.

18. Palatakseni vielä keihäänheiton "saloihin", olen ihmetellyt sitä tapaa ja heittotekniikkaa, jolla Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sukeltavat joka ikinen kerta heittonsa perään ja kaatua romahtavat sitten pitkin pituuttaan käsiensä ja polviensa varaan heittopaikalle. Tämä tuntuu olevan nykyisistä huippuheittäjistä ainoastaan Terolle ja Antille ominainen tavaramerkki, muut huippuheittäjät eivät sitä muistamani mukaan sitä harrasta, evät ainakaan kilpailuissa menestyneet heittäjät. Toki sukellustyyli ei ole mitään uutta keihäänheitossa, sillä muistan, että sellainen tapa ja tyyli oli jo 1950- ja -60-luvulla Suomea maaotteluissa edustaneella Mikko Paanasella, joka edusti Karijoen Tapparaa; hänen sukellustyylinsä oli yleisen ihmettelyn kohteena. On suorastaan mahdoton ajatus, että esimerkiksi Seppo Räty olisi tuiskahtanut heittonsa jälkeen "turvalleen" heittopaikalle! Sukellustyyli altistaa heittäjän loukkaantumisille normaalia heittotapaa herkemmin.

19. Ymmärrän toki, että "sukellus heiton perään" perustuu tavoitteeseen antaa keihäälle mahdollisimman suuri lähtönopeus, joka on yksi pitkien heittojen salaisuus. Toisaalta tästä näyttää seuraavan, että heittämisen muut tärkeät ominaisuudet kärsivät, etenkin heittäjän vasemman jalan eli tukijalan iskeytyminen juuri ennen vetovaihetta tukevasti radan pintaan. Tämä "pönkkä" on kaiken aa ja oo keihäänheitossa, mutta se kärsii ja heitto lähtee ikään kuin "jalat irti maasta", jos heittäjä keskittää kaiken huomionsa hirmuiseen  riuhtaisuun. Seurauksena on väistämättä, että pönkkä pettää ja heittäjä suistuu kiskaisun jälkeen rähmälleen maanpintaan! Luulen, että Pitkämäen ja Ruuskasena alitajunnassa on jo heittoon lähtiessä nimenomaan se, miten riuhtaisu sukeltamalla onnistuu, jolloin kaikki muut olennaiset tekijät unohtuvat ja heitosta saattaa tulla pelkkä rääpäisy, jolloin keihään kaari jää usein jopa alle 70 metrin.

20. Lontoon kisojen yllätysvoittaja Trinidadin Keshora Walcott heittää keihästä aivan toisenalaisella tekniikalla ja rytmillä kuin suomalaiset, eli rennosti ja luonnollisesti ("puolihuolimattomasti") tukevasti pönkän päältä ja - tietenkin - ilman minkäänlaista epätoivoisen näköistä sukellusta heiton perään. Walcottin luonnollisen näköinen heittotapa on peräisin hänen aiemmin harrastamastaan kriketinpeluusta ja siinä suoritettavasta laaja-alaisesta syöttöliikkeestä. Suomalaiset, varsinkin juuri Ruuskanen ja Pitkämäki, juoksevat vauhdin näennäisesti hirmuvauhtia ja tekevät kiskaisunsa hätäisesti ja ikään kuin "apinanraivolla." Ei ihme, että tällainen heitto onnistuu vain ani harvoin hyvin, sillä tuollaisella tyylillä keihäs ei lähde oikeaan asentoon eli "uimaan", vaan lähtee usein joko kärki edellä "kyntämään" tai perä alhaalla "laahaamaan", jolloin tarvittavat metrit todelliseen huippuheittoon jäävät väkisin uupumaan.

21. Olen kisoja tv:stä ja joskus jopa paikan päällä seuratessani havainnut, että Antti Ruuskanen heittää lähes kaikissa kilpailuissa parhaan heittonsa vasta joko viidennellä tai kuudennella yrityksellään. Mistä tämä johtuu? Syynä tähän on nähdäkseni se, että Ruuskanen yrittää heittää ensimmäiset 3-4 heittoa mahdollisimman kovalla vauhdilla ja muutenkin juuri edellä mainitulla "apinanraivolla, jolloin keihäs ei lähde taivaalle optimaalisessa asennossa eli "uimaan", vaan joko kyntää tai laahaa ja heitosta tulee usein myös lian matala. Toisinaan kiskaisu on niin "raivokas", että keihäs tekee ilmassa, kuten Ruuskanen itse on asian asian ilmaissut, banaanimaisen liikkeen sivusuunnassa. Sen jälkeen kun Ruuskanen alkaa kisan edetessä pakostakin väsyä, hän ei enää jaksa juosta vauhti ylikovaa eikä räpeltää vetovaiheessa, jolloin hänellä on malttia keskittyä itse tekniseen suoritukseen ja hän saa sen avulla keihään lähtemään paljon paremmassa asennossa ja se lentää pitkälle.

22. Keihäänheitto ei ole niinkään voimalaji, vaan ensisijaisesti taitolaji. Minusta on aika outoa, että vaikka esimerkiksi Tero Pitkämäellä on ollut joinakin vuosina jopa oma päätoiminen valmentaja (Hannu Kangas), joka on siis keskittynyt vain hänen valmentamiseensa, Pitkämäki on vuosien myötä kadottanut oikean ja rennon tavan ja tyylin heittää pitkälle, jolloin hänen tuloksensa ovat huonontuneet. Jos Terolla olisi ollut näiden vuosien aikana keihäänheiton ohella myös muuta elämää ja mielekästä tekemistä, niin uskon, että hänen tyylinsä ja kykynsä todella pitkiin heittoihin (yli 90 m) ei olisi kadonnut niin tyystin kuin se nyt näyttää kadonneen.

Aivan oikein, sehän on keihäänheitto!

473. Daegun MM-kisat: "Tällä kertaa näin"

Kuuban Dayron Robles tarttui kahdella viimeisellä aidalla - kaksi kertaa - kisan johtoon siirtymässä olevan Kiinan Liu Xiangin käteen ja esti tämän voiton pika-aitojen finaalissa. Suomalaiset tv-selostajat: No troubles!

1. Ovatko suomalaiset tv-selostajat Daegun MM-kisoissa täysin sokeita vai täysin toopeja? He eli neljä tyyppiä selittävät kuin yhdestä suusta, että ei Roblesia voi syyttää mistään, sillä tällaista nyt vain voi aina sattua 110 m aitajuoksussa! Eivätkö he tosiaan monitoreistaan nähneet useita hidastuksia, joista selvästi näkyy, miten kuubalainen Dayron Robles tahallaan estää kaksi kertaa, toisen kerran jopa kädestä kiinni tarttumalla, tönimällä vieressään juosseen kiinalaisen Liu Xiangin voiton pika-aitojen finaalissa? Hämmästyttävää sinisilmäisyyttä, ei voi muuta sanoa.

2.Roblesin ja Liu Xiangin kädet osuivat yhteen kisan viimeisellä aidalla sillä seurauksella, että Robles pääsi nousemaan kisan voittoon ja kiinalainen jäi kolmanneksi.

- Kun lähestyin yhdeksättä aitaa, Robles veti minua kädestä. Se hidasti vauhtiani. Alkuun luulin voittavani tai olevani vähintään toinen, mutta Robles veti minua, Liu sanoi uutistoimisto AP:lle. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on uutistoimisto Reutersin mukaan jo hylännyt Roblesin, mutta hylkäyksen seuraukset ovat vielä auki. Eri versioiden mukaan USA:n Jason Richardson nousee mestariksi, tai sitten koko pika-aitojen finaali juostaan uudelleen. Kuuba on tiettävästi jo tehnyt valituksen Roblesin hylkäämiseksi.

3. Selostajamme hehkuttivat, radioselostajat tv-selostajia vielä ällöttävämmin, O-P- Karjalaisen suoritusta moukarinheiton finaalissa. Karjalainen jäi pistesijojen ja kolmen finaaliheiton ulkopuolelle tuloksellaan 76.60, joka jää uupumaan miehen ennätyksestä lähes seitsemän (7) metriä. Tästä huolimatta selostajamme olivat hyvin tyytyväisiä ja sanoivat, että Karjalaisen suoritus oli "ilman muuta plus-merkkinen". Peruste oli se, että tämä kausi on ollut O-p:lle "erittäin vaikea selkävamman vuoksi."

4. Tämän saman perusteen, siis milloin minkäkin vamman tai vaivan taika kivun, O-P. Karjalainen, Löys...siis Töysän Veto, on esittänyt jo monen monituisena vuonna ja useissa arvokisoissa tai niiden alla. Pitäisikö O-P:n siis siirtyä pikkuhiljaa vammaisten kisoihin? Todettakoon, että miesten 400 metrin juoksija Oskar Pistorius, joka juoksi Daegun MM-kisoissa välierissä, on aiemmin voittanut vammaisten MM-kisoista neljä kultamitalia, kunnes päätti siirtyä tekojaloillaan terveiden kisaajien puolelle ja menestys on ollut oikein hyvä.

5. TV-kuvien perusteella O-P-Karjalainen oli moukarimiehistä selvästi riskein, siis pulskin. Mitalimiehet ja varsinkin voiton vienyt Japani Koji Murofushi ja pronssia ottanut Kroatian Primoz Kosmos olivat todellisia atleetteja, joiden kropassa ei näkynyt minkään verran löysää lihaa. Ilmankos heidän samoin kuin hopealle sijoittuneen Unkarin Kristian Parsin pyörähdykset olivatkin paljon tulisempia kuin Suomen Oopeen. Mitalimiehiin verrattuna verrattuna O-P:n pyörähdykset moukarihäkissä olivat kuin hidastetusta filmistä.

6. O-P. Karjalainen on ollut jo yli kymmenen vuotta kokopäivätoiminen moukarinheittäjä. Tästä huolimatta hänen tuloskehityksenä on mennyt ainakin 5-6 viimeiset vuodet alaspäin kuin lehmän häntä. Ennätyksensä 83.40 hän viskasi jo vuonna 2004, mutta vuonna 2010 hän ei saanut rikki edes 77 metriä ja sama näyttää olevan saldo myös tänä vuonna. Karjalainen on osallistunut muistaakseni kaikkiaan 13 kertaa arvokisoihin (olympiakisat, MM-kisat ja EM-kisat) ja vain kerran hän on saavuttanut mitalin. Tämä ihme tapahtui Göteborgin EM-kisoissa v. 2006, jolloin Karjalainen sijoittui hopealle hieman yli 80 metrin kiskaisullaan.

7. Ilmeisesti moukarinheitto on vielä O-P:n tasolla taloudellisesti niin menestyksellistä puuhaa, että sitä kannattaa harjoittaa aina vaan kokopäivätoimisesti. Toki O-P. on myös opiskelija, mutta nyt 31-vuotiaan O-P:n opinnot eivät näytä edenneen kovin rivakkaa tahtia. Hän opiskelee edelleen "valtiotieteitä", eräiden lähteiden mukaan kyse olisi kuitenkin valtio-opista. Mahdollinen keskustan kansanedustajaehdokas siis?

8. O-P:n Karjalaisen kommentti oli kisan jälkeen hänelle tyypillinen: "Tällä kertaa näin". Mitä O-P:n kannattaisi tehdä, jottei aina kävisi "näin" eli perin heikosti - ellei sitten mies jo ripusta moukaria lopullisesti naulaan? Minusta hänen pitäisi pudottaa painoaan 10-15 kiloa, lopettaa ainainen ruikuttaminen ja vammoista valittaminen, hoitaa selkänsä ja muut paikkansa kuntoon ja kehittää heittotekniikkaa ja -nopeuttaan. Niin, ja saattaa ne valtiotieteiden opintonsa vihdoin ja viimein päätökseen.

9. No, toisaalta O-P. on tähän mennessä Daegun MM-kisoissa selvästi parhaiten menestynyt suomalainen urheilija. Kaikki muut ovat jääneet alkueriin (Sandra Eriksson ja Jukka Keskisalo) tai karsintaan (Jere Bergius). Bergius jäi seiväshypyssä tulokselleen 535 kesän parhaastaan 25 senttiä, vaikka hänen valmentajansa Koivunen selitti ennen karsintaa, että Jere on ennätyskunnossa.

10. Huomenna on siten korkeushyppääjä Osku Torron vuoro, hänelläkin on, kuten myös Karjalaisella ja Bergiuksella, kisoissa mukana oma valmentaja. Sandra Eriksson jäin estejuoksun alkuerissä lähes puoli minuuttia kesän parhaasta ajastaan ja Keskisalokin reilut 5 sekuntia. Keskisalon kommentti oli paljon puhuva: Tämäkin kausi meni taas hukkaan"! Bergiuksen kommentti: "Kyllähän tämmöinen syö miestä."

11. Jääkö O-P:n Karjalaisen yhdeksäs sija Suomen parhaaksi sijoitukseksi Daegun MM-kisoissa? - O-P- Karjalainen voitti tänään kahdella sentillä Tadzikistanin Dilshod Nazarovin. Tämä Nazarov on muuten myös maansa yleisurheiluliiton presidentti eli puheenjohtaja. Tulee maalle halvaksi, kun kisaurheilijat ovat samalla maansa liiton pomoja, matkakustannuksista ainakin säästetään. Kannattaisiko tätä systeemiä kokeilla myös Suomessa?

12. Aivan äsken tullut tieto kertoo :MM-kisojen 110 metrin aitajuoksussa Kuuban Dyron Roblesin juoksu on hylätty - juuri kiinnitarttumisen vuoksi - ja näyttää siltä, että finaali uusitaan, siis ilman Roblesia. Viimeisin tieto: Uusintaa ei tulee, vaan voittajaksi julistetaan USA:n Jason Richardson ja Kiinan Liu saa hopeaa. Kuuban Robles on siis hylätty.

12. Ehkä suomalaisten selostajien kannattaisi opiskella hieman kilpaurheilun sääntöjä ja hankkia itselleen kunnon silmälasit, niiden sinivalkoisten ohella. Edes Antero Mertaranta ei nähnyt Roblesin epäurheilijamaisessa juoksussa mitään vilppiä! Perin outoa!