780. Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Tässä oikeustalossa harjoitetaan edelleen inkvisitorista prosessinjohtoa, ainakin Ulvilan noitakäräjillä...

1. Nykyisessä rikosprosessissa noudatetaan - on noudatettu jo monta kymmentä vuotta - akkusatorista menetelmää eli syyttämismenetelmää. Sen mukaan syyttäjällä on velvollisuus huolehtia syytteen ajamisesta sekä syytettä tukevan näytön ja selvityksen esittämisestä. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta eikä velvollisuutta myötävaikuttaa väitetyn syyllisyytensä selvittämiseen. 

2.  Vielä joskus ennen viime sotia suomalainen rikosprosessi muistutti inkvisiota sikäli, että tuomarilla katsottiin olevan päävastuu syyteasian perusteellisesta selvittämisestä; tästä nimike inkvisitorinen menetelmä. Nykyisin tuomari ei sitä vastoin voi esiintyä prosessissa syyttäjän avustajana tai "kanssasyyttäjänä", vaikka näyttäisi siltä, ettei syyttäjä kykene kunnolla suoriutumaan syytteen ajamisesta ja näytön hankkimisesta. Tuomari ei voi määrätä hankittavaksi omasta aloitteestaan sellaista näyttöä, jota syytteen toteennäyttäminen edellyttää. Tämä johtuu rikosprosessissa vallalla olevasta syyttömyysolettamasta ja puolustuksen suomisen periaatteesta. 

3. Tuomarin velvollisuutena on jutussa puolin ja toisin esitetyn näytön arvioiminen ja ratkaisun antaminen. Tämä edellyttää tuomareilta tiukkaa puolueettomuutta. Tuomari ei saa käyttäytymisellään prosessissa herättää epäluuloa puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytetyn tulee saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti, joka edellyttää muun ohella, että tuomari pysyttelee puolueettomana eikä ryhdy avustamaan syyttäjää ja tiukkaamaan todistajilta tai syytetyltä "totuutta". Todistajan ja syytetyn kuulustelu ei kuulu tuomarin tehtäviin, vaan siitä huolehtivat syyttäjä ja syytetyn puolustaja tai avustaja. Tuomari voi esittää syytetylle tai todistajalle joitakin täydentäviä kysymyksiä selvittääkseen vastauksissa olevia epäselvyyksiä, mutta muuten hänen ei ole syytä puuttua myöskään todistajankuulustelussa asian selvittämiseen.

4. Nämä rikosprosessin perusasiat tulivat mieleen, kun luin lauantain 4.10. Helsingin Sanomista sivulla A 20  olevan toimittaja Jukka Harjun Ulvilan murhakäräjien perjantain istunnosta kirjoittaman jutun otsikolla "Auer joutui kysymystulvaan". Anneli Auerin murhasyytteen uudelleenkäsittely on edennyt nyt loppusuoralle, sillä kaikkiaan 18 istuntoa kestäneessä oikeusprosessissa oli tarkoitus kuulla perjantaina syytetyn puheenvuoro. 

5. Hyvään ja oikeudenmukaiseen rikosprosessijärjestykseen kuuluu kaikkialla maailmassa, että syytetyllä on oikeus käyttää prosessin päättyessä viimeinen puheenvuoro. Syytetyllä on oikeus henkilökohtaiseen "viimeiseen sanaan", vaikka hänellä olisi avustajanaan pätevä asiananaja. Jos syytetty on kiistänyt syytteen, hän yrittää vielä lopuksi itse omin sanoin saada oikeuden jäsenet vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Jos taas syytetty on tunnustanut rikoksensa, hänellä on tilaisuus yrittää vaikuttaa tuomareihin niin, että nämä tuomitsisivat hänelle mahdollisimman lievän rangaistuksen. Tämä on syytetyn viimeisen sanan tarkoitus. Kysymyksessä ei ole suinkaan enää mikään syytetyn kuulustelu, jossa syyttäjä yrittäisi vielä kerran puristaa syytetyltä totuuden tai tunnustuksen. 

6. Ulvilan murhakäräjillä syytetyn oikeus viimeiseen sanaan on Jukka Harjun lehtijutun mukaan ymmärretty täysin väärin. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit eivät ole joko käsittäneet asiaa tai sitten välittäneet lainkaan siitä, missä tarkoituksessa syytetylle on varattu tilaisuus käyttää oikeudessa viimeinen puheenvuoro. Harju nimittäin kertoo kirjoituksessaan, että käyttäessään viimeistä puheenvuoroaan Anneli Auer joutukin täydellisesti altavastaajaksi eli "kysymystulvan" kohteeksi, sillä hän joutui vastamaan "lukuisiin kysymyksiin - vanhoihin ja uusiin".  Kysymyksiä eivät Auerille esittäneet ainoastaan syyttäjät, vaan  - yllätys yllätys -myös ja ennen kaikkea kaikki jutun kolme tuomaria. Käräjäoikeuden puheenjohtajana jutussa toimii laamanni Matti Juntikka ja oikeuden muina jäseninä käräjätuimarit Annette Santamaa ja Väinö Ilveskoski. Jukka Harjun lehtijuttu saa tukea muissa tiedotusvälineissä perjantain istunnosta julkaistuista raporteista, esimerkiksi Ilta-Sanomissa olleesta toimittaja Tomi Auremaan kirjoittamasta jutusta. Satakunnan Kansan verkkojulkaisussa oli puolestaan 4.10. otsikot "Syyttäjä: Auer vain selittää asiat parhain päin" ja "Käräjätuomari tenttaa Aueria hätäpuhelusta".

7. Jo syyttäjien puuttuminen ja kommentointi syytetyn "viimeisen sanan" johdosta tuntuu  oudolta. Onhan syyttäjillä ollut mahdollisuus jo peräti 18 aiemmassa istunnossa tentata Aueria ja kommentoida hänen lausumiaan. Syyttäjät eivät saisi kommentoida syytetyn henkilökohtaista viimeistä puheenvuoroa. Näin myös siksi, että syyttäjille ja puolustukselle on varattu tilaisuus antaa jutussa oma loppulausuntonsa, mikä lehtitietojen mukaan tapahtuu tiistaina 7.10.

8. Se, että myös oikeuden jäsenet ryhtyvät tenttamaan viimeistä sanaansa lausuvaa syytettyä ja oikein joukolla ja urakalla mitä erilaisimmista yksityiskohdista on kyllä täysin käsittämätöntä. Tuomarit ovat ehkä luulleet, että kysymyksessä oli syytetyn kuulustelu. Mutta jos he olisivat katsoneet hieman lakikirjaa, he olisivat huomanneet, että rikosasiassa syytetyn kuulustelu pidetään ROL 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan jo ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan. Toisin sanoen oikeuden olisi tullut huolehtia siitä, että Auerin kuulustelu todistelutarkoituksessa olisi toimitettu jo oikeudenkäynnin alkuvaiheessa ja ennen kuin asiassa kuultiin yhtäkään todistajaa tai asiantuntijaa. Nyt Satakunnan tuomarit menettelivät täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja siis lainvastaisesti ryhtyessään kuulustelemaan ja suorastaan tenttaamaan tai hiillostamaan Aueria vasta kun kaikki todistajat ja asiantuntijat oli kuultu! Voiko rikosasian käsittelyjärjestys enää pahemmin mennä pieleen! 

9. Helsingin Sanomien samoin kuin Satakunnan Kansan raporteista ilmenee, että Anneli Auerin "ylimääräisessä kuulustelussa" kunnostautui erityisesti käräjäoikeuden ainoa naispuolien jäsen, jona toimii käräjätuomari Annette Santamaa, 58-vuotias "murhapitäjässä" eli Ulvilassa asuva tuomari. HS:n mukaan Santamaa suorastaan "hiillosti" Aueria aikaan, paikkaan ja tunkeutujaan liittyvillä yksityiskohtaisilla kysymyksillä. "Esimerkiksi hätäkeskusnauhan tapahtumia käytiin läpi tuomarin johdolla lähes sekunti sekunnilta", kirjoittaa Jukka Harju. Myös Satakunnan kansan jutussa  mainitaan jo otsikossa, miten käräjätuomari, siis Annette Santamaa "tenttaa Aueria hätäpuhelusta". 

10. Oikeuden jäsenet olivat siis päättäneet panna oikeusjutun lopuksi pystyyn "kunnon inkvisition", jossa he  aikoivat suorastaan hiillostamalla kiskoa totuuden syytetystä irti! Tuomarin sanotunlainen menettely on vastoin sitä, mitä edellä kirjoitin tuomarin puoluettomasta roolista prosessissa, jossa syytettä ajaa virallinen syyttäjä. Tuomari on ilmeisesti ymmärtänyt tehtävänsä täysin väärin, jos hän ryhtyy yhtäkkiä jonkinlaiseksi apusyyttäjäksi. Lehtijuttujen perusteella saa vaikutelman, että kyseinen naistuomari, jota muut tuomarit ovat myötäilleet, on päättänyt varastaa koko syytetylle varatun show' n  itselleen. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut keskeyttää tuomarin suorittama syytetyn hiillostaminen, myös syytetyn avustajan olisi pitänyt puuttua peliin ja todeta syytetylle, ettei hänen tarvitse vastata tuollaiseen ryöpytykseen, koska nyt ei ole kysymyksessä syytetyn kuulustelu ja jutussa syytettä ajavat ja syytettyä kuulustelevat syyttäjät, eivät suinkaan oikeuden jäsenet.

11. Tuomari Santamaata oli kiinnostanut kovasti myös se, missä Auerin vanhin tytär, joka on kertonut koko oikeuskäsittelyn ajan johdonmukaisesti samalla tavalla, oli ollut kullakin hetkellä. Tästäkään asiasta ei saatu täyttä selvyttä, vaan toimittajalle välittyi Auerin kertomuksesta sekava kuva, jossa on paljon säntäilyä ympäri taloa, mutta vain vähän tarkkaa kuvailua tapahtumien johdosta.

12. Kuten edellä totesin, oikeuden jäsenillä olisi ollut toki tilaisuus esittää täydentäviä kysymyksiä todistajille samoin kuin syytetylle todistajankuulustelun yhteydessä, jos jotkut seikat ja todistusteemat olivat jääneet heille epäselviksi. Kun syytettyä olisi tullut kuulla, jos menettelyssä olisi noudatettu lain mukaista käsittelyjärjestystä, jo ennen todistajia, olisi tuomareilla ollut tuolloin oivallinen tilaisuus kysymysten esittämiseen Anneli Auerille. 

13. Miksi tuomarit vaikenivat tuolloin, mutta päättivät kaikesta päätellen panna Auerin "lujille" vasta aivan käsittelyn lopussa ja siinä vaiheessa, kun Auerin oli määrä sanoa oikeudelle "viimeinen sanansa" ennen tuomiota? Oliko tämä ennalta sovittua taktiikkaa? Jos oikeudenkäynti kestää pari kolme kuukautta putkeen ja siinä pidetään 19 eri istuntoa, jäävät oikeuden jäsenten mieliin tietenkin parhaiten käsittelyn loppuvaiheissa esitetyt lausumat. Jos Anneli Auer ei jo koko pitkään prosessiin väsyneenä enää jaksanut vastata kaikkiin tuomareiden hänelle esittämiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin ja suoranaiseen hiillostukseen tai hän ei enää edes muistanut kaikkia yksityiskohtia, niin on pelättävissä, että tästä voidaan tuomion perusteluissa tehdä syytetyn kannalta epäedullisia johtopäätöksiä, joihin sitten voidaan vedota ikään kuin syytettä tukevina todisteina. No, tuomiosta sitten ehkä näemme, mikä merkitys tuomareiden hiillostamisen tuloksena annetuilla syytetyn vastauksilla on näytön arvioinnissa ollut.

14. Ilmeisesti monet keskeiset seikat ovat jääneet Ulvila-jutussa massiivisen laajasta todistuaineistosta huolimatta tuomareille sangen epäselviksi, muutenhan syytetyn hiillostamista jutun viimeisessä istunnossa ei voida ymmärtää. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä, sillä onhan rikoksen tekemisestä kulunut jo monta vuotta ja juttua on veivattu jo tähän mennessä eri oikeusistumissa jo monta kertaa. Mutta tämä epäselvyys ei ole suinkaan syytetyn tai puolustuksen vika, sillä todistus- ja selvitystaakka jutussa on yksinomaan syyttäjällä. Jos tietyt relevantit seikat ovat jääneet epäselviksi, niin silloin niistä ei voida tehdä luotettavia syytettä tukevia johtopäätöksiä. Jutun uudelleenkäsittelystä kertoneista lehtijutuista on ainakin minulle syntynyt aika vakuuttava käsitys siitä, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole pystytty sulkemaan pois. Tuomarit saattavat toki olla itse  henkilökohtaisesti vakuuttuneita Auerin syyllisyydestä ja yrittivät sen vuoksi nyt vielä viime tipassa saada jotain vahvistusta sanotulle käsitykselleen ottamalla itselleen syyttäjälle kuuluvan roolin. Tämä on kuitenkin oikeudenkäynnin puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta vaarallista ja epäsopivaa menettelyä. Tuomari ei voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka hän olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineisto ei tue tuomarin intuitiivista käsitystä, vaan syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

15. Toimittaja Jukka Harju kommentoi jutussaan käräjäoikeuden tuomareiden Anneli Auerille esittämien kysymysten tulvaa ja suoranaista hiillostamista näin: "Oikeuden jäsenten näin aktiivinen osallistuminen syytetyn kyselyyn lienee melko harvinaista".  Harju on oikeilla jäljillä, mutta turhan varovainen sanoissaan.  Minusta tuomareiden noin aktiivinen puuttuminen ja suoranaisen inkvisition pystyttäminen ja ryhtyminen apusyyttäjiksi on täysin ennenkuulumatonta ja epäsopivaa menettelyä.

16. Todettakoon, että tuomarin inkvisitorisen prosessinjohdon suitsimiseksi lakia muutettiin vuonna 1997 ROL:n säätämisen yhteydessä. Vanhan lain mukaan oikeuden oli huolehdittava siitä, että rikosjuttu tuli perusteellisesti käsitellyksi. Koska tällaista säännöstä voitiin tulkita - tuomarit ovat näet usein lain sanamuodon pikkutarkkoja seuraajia eli legalisteja - tarkoittavan virheellisesti tuomioistuimen velvollisuutta valvoa, että syyte tulee näytetyksi toteen, on uudessa laissa sana "perusteellisesti" korvattu sanalla "asianmukaisesti" (ROL 6:5.2). Tuomari ei siis saa toimia enää syyttäjän "pikku apulaisena", vaan hänen tulee valvoa, että käsittelyssä toteutuvat syyttömyysolettama, puolustuksen suosimisen periaate ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Minkäänlaiseen syyttäjän esittämää aineistoa täydentävä prosessinjohto syytetyn vahingoksi ei siten ole sallitua eikä tuomari voi yrittää saada syytettyä jotenkin "ansaan" kuulustelemalla ja hiillostamalla häntä tai provosoimalla syytettyä antamaan itselleen epäedullisia lausumia. Syytetyn kuulustelu on syytä jättää yksinomaan syyttäjän tehtäväksi. Minusta tuntuu, että Ulvilan jutussa tuomarit ovat noudattaneet edelleen vanhaa eli vuonna 1997 kumottua prosessinjohtosäännöstä.

17. Onko kysymyksessä ainoastaan selkeä kauneusvirhe, vai olisiko syytetyllä ja puolustuksella aihetta pelätä käräjäoikeuden puolueettomuuden vaarantumista? Onko Auer saanut jutussa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Tähän en halua ottaa kantaa, sillä vastaus riippuu myös siitä, millaisena käräjäoikeuden prosessia voidaan kokonaisarvion perusteella pitää. Tuollaiseen inkvisitoriseen menettelyyn, joka ei täytä oikeudenkäynniltä nykyisin edellytettävän asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, olisi kuitenkin syytä puuttua ja siitä tulisi keskustella lakimiespiireissä vakavasti. Porin tuomarit unohtivat, että ei riitä, että tuomari on puolueeton, vaan vaaditaan lisäksi, että hänen toimintansa myös näyttää ulospäin puolueettomalta. Jos tuomarin puolueettomuutta rikosprosessissa voidaan jonkin ulkonaisen seikan johdosta perustellusti epäillä, ei vastaaja ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.

688. KKO:n presidentiltä yksipuolinen lausunto oikeusneuvosten välimiestehtävistä

1. Kirjoitin blogissa nro 681/17.12.2012 ("Oikeuskanslerilta kesy kannanotto tuomareiden välimiestehtäviin") oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksestä, jonka oikeuskansleri antoi Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten välimiestehtävistä tekemän kantelun johdosta. 

2. Olen selostanut mainittua kantelua ja kyseistä asiaa muutenkin myös blogissa 680/15.12.-12 ("Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu"). Omista tuoreista kokemuksistani välimiehenä kerroin blogissa nro 679/ 12.12.-12. 

3. Oikeuskansleri Jonkka pyysi EOK:n kantelun johdosta lausunnon KKO:n presidentiltä ja kaikkien hovioikeuksien presidenteiltä sekä Suomen Asianajajaliitolta. Oikeuskanslerin päätöksessä on referoitu laajasti presidentti Pauliine Koskelon KKO:n nimissä antamaaa lausuntoa.

4. Vaikka olen luonnehtinut blogissanin Jonkan päätöstä konkreettisella tasolla sanalla "kesy", ei voida toki kiistää, etteikö oikeuskansleri olisi periaatteellisella ja yleisellä tasolla essittänyt punnittuja näkökohtia asiasta. Oikeuskansleri toi päätöksessään selkeästi esiin huolensa siitä, että tuomioistuinten riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen kannalta tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten lukuisat välimiestehtävät ja niistä maksettavat korkeat palkkiot ovat ongelmalliai. Lausunnonantajista Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen esitti samankaltaisia näkemyksiä kuin oikeuskansleri Jonkka.

5. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen asiaa on pohdittu jonkin verran myös myös median palstoilla, kuten blogikirjoituksesta nro 684/7.1.2013 ilmenee. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen KKO kiirehti antamaan 7.1.-13 tiedotteen oikeusneuvosten sivutoimista vuonna 2012. Juten olen vm. blogikirjoituksessani selvittänyt, kyseinen tiedote on sikäli puutteellinen, että otsikostaan huolimatta se koskee yksinomaan KKO:n kansliatoimikunnan vuonna 2012 myöntämiä sivutoimilupia. Sitä vastoin siitä ei ilmene, mitä sivutoimia oikeusneuvokset ovat vuonna 2012 hoitaneet heille jo aiemmin annettujen sivutoimilupien nojalla.  

6. KKO:n piirissä oikeuskansleri Jonkan kannanottoa ei ilmeisesti ole oikein sulatettu. Näin voidaan päätellä siitä, että KKO julkaisi eilen kotisivullaan presidentti Koskelon 5.10.2012  päivätyn lausunnon kokonaisuudessaan, kas tässä

http://www.kko.fi/60806.htm

7. Pauliine Koskelon lausuma on melkoisen yksipuolinen, sillä siinä keskitytään lähinnä vain puolustelemaan KKO:n jäsenten välimiestehtäviä ja muita sivutoimia. Pro et contra -tyyppinen asian pohdinta ja puntarointi näyttää puuttuvan. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä toki ymmärrettävää, sillä presidentti Koskelo puhuu omassa asiassaan, sillä juuri hän KKO:n kansliatoimikunnan puheenjohtajana päättää käytännössä sivutoimilupien myöntämisestä oikeusneuvoksille. 

8. Lausunto on yhdessä suhteessa varsin hämmästyttävä, sillä siinä sivuutetaan kokonaan kaikkein merkitävin seikka, joka puhuu vahvasti KKO:n jäsenten välimiestehtäviä vastaan. Koskelo keskittyy pohtimaan lausunnossaan oikeusneuvosten välimiestehtäviä ainoastaan mahdollisten esteellisyystilanteiden eli jääviyden kannalta. Tässä suhteessa hän ei näe ongelmia, vaikka joutuu myöntämään, että oikeusjuttujen asianosaisilla ja ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta kontrolloida oikeusneuvosten esteellisyyttä, koska lain mukaan KKO:n sivutoimirekisteriin merkittävät tiedot oikeusneuvosten välimiestehtävistä ovat salaisia välimiesjuttujen asianosaisten osalta.

9. Tuomioistuimilta ja erityisesti valtakunnan ylimmältä oikeudelta ja sen tuomareilta edellytettävä riippumattomuus on toki tärkein peruste ja seikka, joka puhuu oikeusneuvosten välimiestehtävien sallimista vastaan. Mutta tämän näkökohdan presidentti Pauliine Koskelo sivuuttaa lausunnossaan kokonaan! 

10. Miksi näin? Kyse ei voine olla unohduksesta, sillä KKO:n presidentti toki tietää, mitä jo Suomen perustuslain 3 §:n 3 momentissa asiasta säädetään: Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomiostuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

11. Olen mm. monissa blogijtuissani paasannut nimenomaan riippumattomuuden merkityksestä, kun on kyse tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten välimiestehtävistä. Tuomioistuimilta ja tuomareilta edellytettävä konkreettinen puolueettomuus eli se, etteivät välimiehinä toimivat tuomarit tule mainittujen sivutoimiensa takia virkatoimissaan esteellisiksi, ei yksin riitä. 

12. Tuomareilta edellytetään, ei vain puolueettomuutta konkreettisissa oikeusjutuissa, vaan riippumattomuutta kaikista ulkopuolisista sivuvaikutteista, myös elinkeino- ja talouselämän vaikuttajista. Välimiestehtävät ovat omiaan synnyttämään tiettyjä lojaliteettisuhteita ja verkostoja, joihin korkeita tuomareita halutaan eri syistä ja intressien takia vetää mukaan, jotta heidän riippumattomuuteensa tuomareina voitaisiin vaikuttaa. Vaikka näin ei käytännössä tapahtuisikaan - ainakaan kovin usein - synnyttää ylimmän tuomioistuinten jäsenten viranhoidon ohella harjoittama "yksityispraktiikka", jota hoidetaan julkisuudelta täysin salassa, eli heidän toistuvat ja rahakkaat välimiestehtävänsä yritysten välisissä asioissa, ihmisten mielissä vaikutelman riippumattomuuden ja puolueettomuuden uhasta tai murenemisesta. 

13. Olen hämmästynyt siitä, että KKO:n presidentti haluaa tieten tahoen sivuuttaa lausunnossaan riippumattomuuden merkityksen asiassa. Olen lukenut Koskelon lausunnon, mutta en ole löytänyt siitä sanaa "riippumattomuus" tai sen johdonnaista. Koskelo käyttää asiaa vähätellääkseen erilaisia kiertoilmauksia, sillä hän puhuu tumioistuimilta edellytettävästä "yleisestä luottamuksesta", millä hän mahdollisesti tarkoittaa juuri riippumattomuutta. Mutta miksi tällainen pään pensaaseen paneminen? Kyllä "ruma sana" on sanottava niin kuin se on - sitä paitsi "riippumattomuus" on varsin osuva ja jopa kaunis sana! Perustuslaissakaan ei käytetä sanoja "yleinen luottamus" tai vastaavaa sanontaa, vaan siinä mainitaan kakistelematta sanapari "riippumattomat tuomioistuimet". 

14. Tuomareiden ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuinten tuomareiden lukuisat, jatkuvat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat  siis "pahasta" nimenomaan tuomioistumelta edellytettävän ja jo perustuslaissa säädetyn riippumattomuuden takia. Tämä ei ole suinkaan minun "keksintöäni", vaan samasta asiasta ovat puhuneet monet arvostetut jurtistit jo ennen minua ja myös minun jälkeeni. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tarkasteli alussa mainitussa päätöksessään KKO:n jäsenten välimiestehtäviä juuri KKO:n riippumattomuuskuvan kannalta, ja samoin teki hovioikeudenpresidentti Esko Oikarinen oikeuskanslerille antamassaan lausunnossa. 

15. Vielä selvemmin oikeusneuvosten välimiestehtäviä riippumattomuuden kannalta on tarkastellut ex-oikeusneuvos ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Vuodelta 1998 annetun oikeusasiamiehen vuosikertomuksen esipuheessa Lauri Lehtimaja kirjoittaa näin:

- Olen samaa mieltä siinä, että virkamiehen on hyödyllistä ymmärtää elämää ja sivistää itseään monipuolisesti. En kuitenkaan usko, että runsaat sivutoimet ja - elinkeinot ovat tuomarille tai muulle julkista valtaa käyttävälle korkealle virkamiehelle välttämättä paras tapa avartaa ymmärrystään tai hankkia kokemusta. Kysymys ei ole pelkästään siitä, että nämä aiheuttaisivat varsinaista esteellisyyttä konkreettisessa virkatilanteessa. Näinhän ei välttämättä aina tapahdu. Ne voivat kuitenkin luoda pysyviä  lojaliteettisuhteita, jotka taas ovat omiaan nakertamaan yleisön luottamusta julkisen vallankäytön riippumattomuuteen (lihavointi JV).

16. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt parissa kolmessa asiassa lausunnon tietystä akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta. Olisi ollut toivottavaa, että KKO:ssa olisi turvauduttu Tuorin asiaintuntemukseen myös nyt esillä olevassa asiassa. Kaarlo Tuori on nimittäin "tuominnut" KKO:n jäsenten välimiestehtävät vielä selväsanaisemmin kuin esimerkiksi Lauri Lehtimaja. Ks. Tuorin mainituista kannanotoista esim. X tuomaripäivien pöytäkirja 1996 s. 54-55,  JFT  1996 s. 499 ja Lakimies 2000 s. 1057. Ensiksi mainitussa kirjoituksessaan Tuori lausuu näin:

- Varsinkin korkeimpien oikeuksien tuomareiden riippumattomuuden kannalta minun on vaikea ymmärtää, miten heidän toimintansa välimiesoikeuksissa voidaan puolustaa. Mahdollisimman painokkaasti on todettava, että tuomareiden toiminta välimiesoikeuksissa, erityisesti asianosaisten valitsemina välimiehinä, mutta myös puheenjohtajina, vaarantaa heiltä edellytettävän riippumattomuuden" (lih. JV).

17. Arvovaltaisista juristeista siis esimerkiksi Jaakko Jonkka, Lauri lehtimaja, Kaarlo Tuori ja Esko OIkarinen ovat esittäneet perusteltuja epäilyjä KKO:n jäsenten välimiestehtäviä kohtaan nimenomaan tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden takia. Mutta KKO:n prsidentti, jolla on siis niin sanotusti "asiassa osa", ei näe tässä suhteessa minkäänlaista ongelmaa. Hän ei edes halua lausua ääneen sanaa "riippumattomuus", jottei vaan syntyisi käsitystä siitä, että riippumattomuudella olisi asiassa jotakin merkitystä!

18. Koskelo kirjoittaa lausunnossaan:
- Sellainen epäilys, että tuomarilla olisi taipumus myöhemmässä jutussa jotenkin "hyvitellä" aiemmassa ratkaisemassaan asiassa hävinnyttä osapuolta, ei voi olla objektiivisesti perusteltu, eikä tällainen epäilys nähdäkseni voi muuttua objektiivisesti perustelluksi pelkästään siitä syystä, että kyseessä on ollut välimiesmenettely ja että välimiesmenettelyn yleisten sääntöjen mukaan hävinneen osapuolen kuluvastuu käsittää myös välimiespalkkiot.

19. Mainittu asia asia ei minusta ole relevantti. Sitä vastoin voitaisiin epäillä, että välimieheksi tai välimiesten puheenjohtajaksi nimetty tuomari, esim. juuri oikeusneuvos, haluaa "hyvitellä" tai suosia välimiesjutussa toisen osapuolen asiamiehenä toiminutta asianajajaa tai hänet puheenjohtajaksi valinneita asianosaisten asianajajia jossakin muussa suhteessa tai tarkoituksessa. Esimerkiksi vaikkapa silloin, kun on kysymys valitusluvan myöntämisestä jutussa, jossa ko. asianajaja toimii asiamiehenä.

20. Välimiehiä eivät käytännössä valitse ja nimeä jutun asianosaisina olevat yritykset, vaan näiden jutuissa asiamiehinä käyttämät asiananajat. Nämä asianajajat toimivat vuorostaan usein myös välimiehinä. Näin syntyy välimiesverkostoja, joiden jäsenten kesken vallitsee tietynlainen äänetön yya-sopimus, joka toimii "sulle mulle" -periaatteella. KKO:n ja koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta on sangen vaarallista, jos ja kun tähän verkostoon vedetään mukaan osa KKO:n tuomareista. Syntyy tyypillisiä hyvä veli -verkostoja, joissa veljet auttavat toisiaan parhaan kykensä mukaan.

21. On mahdollista, että KKO:n valituslupa heltiää tavallista helpommin ja heppoisemmin perustein asiassa, jossa verkoston kaksi "veljestä" kohtaavat toisensa, toinen valituslupaa hakevan asianosaisen asiamiehenä ja toinen lupajaoston jäsenenä; valituslupa voidaan myöntää kahden jäsenen kokoonpanossa eikä lupapäätöstä perustella mitenkään!

22. Yksi todiste välimiesverkoston olemassolosta on KKO:n jäseniä koskevien virkaesitysten tekeminen. KKO:n jäseneksi on nimitetty tähän mennessä 6-7 asianajajaa. Merkillistä tässä on se, että kaikki tähän asti oikeusneuvoksen nimityksen saaneet asianajajat tunnetaan välimiehinä ja välimiesjuttujen asianajajina. KKO:een tulevista asioista kuitenkin karkeasti ottaen vain noin kolmasosa koskee siviilioikeudellisia kysymyksiä, loput kaksikolmasosaa käsittelevät rikos- ja prosessioikeudellisia oikeuskysymyksiä. Vm. kysymyksiin perehtyneitä asianajajia ei ole kuitenkaan katsottu kelvollisiksi oikeusneuvoksen virkaan. 

23. Täsässäkin kohdin hyvät veljet ovat siis olleet auttamassa toisiaan. Jos välimiesjutuissa esiintyvä advokaatti ymmärtää esittää ja ajaa välimiesoikeuden puheenjohtajaksi KKO:n jäsentä, kasvavat hänen mahdollisuutensa päästä itse joskus myöhemmin KKO:n jäseneksi tuntuvasti.

24. Tällaiset kysymykset ja epäilyt näyttävät olevan KKO:n presidentille täysin vieraita. Pauliine Koskelo ei halua näistä epäilyistä edes keskustella, vaan hän kuittaa ne ylimielisin sanakääntein pelkiksi jäsentymättömiksi "mielikuvanäkökohdiksi". 

PS.

KKO:n presidentti Pauliine Koskelo näyttäisi haluavan jatkossa panna köyhät niin sanotusti kyykkyyn myös tuomioistuimissa.

Kauppalehden mukaan (14.1.) Koskelo näet ilmoitti viime perjantaina pidetyssä Asianajajapäivässä, että hän on valmis harkitsemaan valtiolle maksettavien oikeudenkäyntimaksujen laajennuksia ja korotuksia. Koskelo ehdottaa myös, että oikeudenkäyntimaksuja alettaisiin periä oikeusjuttujen asianosaisilta jo etukäteen, ei siis vasta jälkikäteen oikeudenkäynnin päätyttyä, kuten nyt tapahtuu. Koskelon mukaan uudistuksella ei olisi ainoastaan rahoituksellista, vaan myös tiettyä ohjausvaikutusta siihen, mitä "pistetään vireille".

KHO:n presidentti Pekka Vihervuori puolestaan totesi Kauppalehden mukaan, että maksujen kasvattimisessa on kyse ainoastaan "näpertelystä", mutta hänenkin mielestään maksupotentiaalia olisi esimerkiksi elinkeinoelämän verojutuissa.

Tiedoksi: Pauliine Koskelo, KKO

643. Lautamiehen esteellisyys johti rikostuomion kumoamiseen; vrt. oikeusneuvos Koposen väitetty jääviys

Ruotsissa on noussut pienoinen kohu oikeusneuvos Göran Lambertzin (kuvassa) lausunnosta koskien Olof Palmen murhan tutkintaa ja oikeusneuvoksen aikomusta keskustella ylimmän syyttäjän kanssa murhan uudesta tutkintalinjasta. Högsta domstolin puheenjohtaja Marianne Lundius on pitänyt Lambertzin sekaantumista Palmen murhatutkintaan tuomarille sopimattomana käytöksenä. Lambertz on ottanut kantaa myös Thomas Quickin murhatuomioista julkaistuun kirjaan ja sanonut, että Quickin tuomiot ovat perustuneet vakuuttavaan näyttöön TQ:n syyllisyydestä. Aiemmassa virassaan oikeuskanslerina GL tutki viikossa TQ:n kahdeksasta murhatuomiosta tehdyt kantelut eikä löytänyt niistä huomauttamista. Lehdissä on vaadittu Lambertzin eroamista virastaan.

1. Ruotsissakaan tuomoistuimilla ei mene aina kovin hyvin. Viime aikoina Ruotsin oikeuslaitosta on ravistellut etenkin sarjamurhaaja Thomas Quickin tapaus. Useita murhia Ruotsissa ja Norjassa tunnustanut ja kahdeksasta murhasta tuomittu Quick (nykyisin Sture Bergwall) peruutti vuonna 2008  tunnustuksensa. Kun miehen syyllisyyttä tukeva muu näyttö murhiin ei ole ollut riittävän vakuuttavaa, on tähän mennessä jouduttu purkamaan jo viisi Quickin tunnustukseen perustuvaa murhatuomiota ja todennäköisesti myös lopuissa tapauksissa tulee käymään samalla tavalla.

2. Tänään 5.10. Svean hovioikeus tiedotti, että se on poistanut yhdessä valtakunnnan laajimmassa rikosjutussa hiljattain annetun käräjäoikeuden langettavan tuomion lautamiehen esteellisyyden takia. Mainittu oikeudenkäynti joudutaan siten uusimaan käräjäoikeudessa kokonaan alusta lähtien.

3. Kyseinen oikeudenkäynti koskee laajaa järjestäytynyttä rikollisverkostoa, jonka jäsenet olivat tuomiolla viime elokuun alussa käräjäoikeudessa. Södertäljessä toimivan järjestön johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja 15 muuta jäsentä lyhyempiin rangaistuksiin. Rangaistukset tulivat muun muassa murhasta, yllytyksestä murhaan ja kiristyksestä. Käräjäoikeuden mukaan verkosto taisteli kaupungin laittomista pelimarkkinoista toisen järjestön kanssa. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa kesti puoli vuotta, yhteensä 62 työpäivää. Hovioikeuden tänään antaman päätöksen mukaan koko oikeudenkäynti on nyt uusittava yhden lautamiehen jääviyden takia.

4. Lautamiehen jääviydestä hovioikeudelle valitti yksi tuomituista. Mikä aiheutti lautamehen jääviyden? Kyse on siitä, että lautamies oli ollut  Södertäljessä toimivan poliisilautakunnan (polisnämnd) jäsenenä samaan aikaan kun käräjäoikeus käsiteli rikollisjärjestön juttua. Svean hovioikeus totesi päätöksessään, että sanotun lautakunnan jäsenyys ei sinänsä muodosta jääviysperustetta. Kyseisessä tapauksessa lautamiestä oli kuitenkin pidettävä jäävinä, kun otettiin huomioon informaatio, jota poliisi oli sanottuun rikollisjärjestön toimintaan ja sen paljastamiseen liittyen antanut lautakunnan kokouksessa. Käräjäoikeuden käsittelyssä oli ollut ollut keskeisenä esillä kysymys siitä, olivatko syytetyt syyllistyneet rikoksiin mainitun järjestäytyneen rikollisjärjestön jäseninä. Sittemmin jääviysväitteen tehnyt syytetty oli syyttäjän mukaan toiminut sanotun järjestön johtajana. Svean hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa lautamiehen jäsenyys poliisin neuvottelukunnassa on vaarantanut hänen puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa oikeuden jäsenenä. Tuomari on esteellinen, jos hänellä voidaan epäillä olevan asiaan nähden ennakkoasenne erityisen syyn vuoksi.

5. Suomessa sisäministeriön yhteydessä toimii koko maan poliisitoimintaa seuraava poliisiasiain neuvottelukunta. Poliisilaitosten yhteydessä puolestaan toimii poliisin neuvottelukuntia. Näiden neuvottelukuntien tehtävänä on seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa, tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista.

6. Lautamiehillä on oikeudessa samanlainen yksilöllinen äänivalta kuin oikeuden lakimiesjäsenilläkin. Lautamiehen esteellisyyteen on siten syytä suhtautua vakavasti, ei vähätellen. Lautamiehen esteellisyysperusteet ovat OK 13 luvun mukaan samat kuin ammattituomareillakin. Laissa mainittujen erityisten jääviysperusteiden lisäksi huomioon on otettava esteellisyyttä koskeva yleissäännös (OK 13:7.3). Sen mukaan tuomari on esteellinen, jos jokin muu eli erityisen esteellisyysperusteen muodostavaan seikkaan rinnastettava seikkä antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Svean hovioikeuden tänään antamassa päätöksessä Södertäljen lautamies katsottiin esteelliseksi juuri mainitunlaisen yleissäännöksen perusteella.

7. Tuomarin esteellisyys on vakava virhe, mikä ilmenee myös siinä, että esteellisyys johtaa aina tuomion tai päätöksen poistamiseen. Myös lainvoiman saanut tuomio joudutaan esteellisyyden vuoksi poistamaan. Merkitystä ei ole sillä, mikä vaikutus esteellisyydellä voisi tai on voinut olla jutun lopputulokseen. Vaikka esimerkiksi lautamiehen esteellisyydeen ei voida yleensä otaksua vaikuttavan olennaisesti jutun lopputulokseen, on tuomio silti poistettava. Esteellisyyden vaikutuksesta jutun lopputulokseen ei voida koskaan olla varmoja. Tärkein näkökohta on kuitenkin yleisen luottamuksen säilyminen oikeudenkäynnin ja tuomioistuimen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.

8. Tuomion poistamisesta ja asian uudelleen käsittelystä käräjäoikeudessa tulee aina aiheutumaan kenties merkittäviä lisäkustannuksia sekä haittaa ja vaivannäköä asiaan osallisille. Tällä ei kuitenkaan ole tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa merkitystä. Päätöksestä, jolla tuomari tai lautamies on julistettu esteelliseksi, ei saa valittaa.

Svean hovioikeuden tiedote ja päätös löytyvät tästä.

9. Minusta Svean hovioikeuden ratkaisussa selostettu tilanne muistuttaa aika paljon oikeusneuvos Pekka Koposen väitettyä jääviyttä, mistä on tehty KKO:lle kantelu; olen kertonut siitä blogissa 611/18.6.2012. Pekka Koponen oli toinen niistä kahdesta oikeusneuvoksesta, jotka 30.3.2012 päättivät - vastoin esittelijän mietintöä - ettei Kauhajoen koulusurmajutussa myönnetä valituslupaa Vaasan hovioikeuden tuomioon; ks. tästä blogia 571/30.3.2012. Kantelussa Koposen väitetään olleen jäävi sillä perusteella, että hän oli ollut valtionsyyttäjän virassa syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009, jolloin VKSV:ssa valmisteltiin ja päätettiin Kauhajoen komisariota vastaan mahdollisesti nostettavasta syytteestä ja siitä, mistä rikoksesta komisariota tultaisiin syyttämään. Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti 29.1.2009 syytteen komisariota vastaan kaikkein lievimmästä mahdollisesta rikoksesta eli tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun taas surmattujen omaisten mielestä syyte olisi tullut nostaa tahallisesta virkarikoksesta ja sen lisäksi törkeistä kuolemantuottamuksista. Näistä rikoksista surmattujen omaiset vaativat komisariolle rangaistusta myös KKO:lle tekemässään valituksessa. Södertäljen tapauksessa lautamies julistettiin esteelliseksi siksi, kun hän kuului jäsenenä poliisin neuvottelukuntaan, jolle poliisi oli käynyt selostamassa sen järjestäytyneen rikollisliigan toimintaa, jonka jäsenet olivat oikeudessa syytettyinä. Siis melkoisen "vaarattoman tuntuinen" kytkös kyseiseen käräjäoikeuden lautamieheen. Pekka Koposen kytköstä Kauhajoki-tapauksen tutkintaan ja syyteharkintaan voidaan sen sijaan minusta pitää paljon ongelmallisempana. Koponen ei toki muodollisesti käsitellyt tai valmistelut Kauhajoen tapauksen tutkintaa tai syyteasiaa, mutta eihän Södertäljen lautamieskään osallistunut millään tavalla poliisilautakunnan palavereissa esitutkinnassa vireillä olevan syyteasian tutkintaan tai käsittelyyn, vaan oli vain "kuunteluoppilaana," kun poliisi informoi, varmaankin vain yleisellä tasolla, lautakuntaa ko. rikollisliigan puuhista ja liigan paljastumisesta. Koponen oli kuitenkin valtionsyyttäjänä VKSV:ssa, joka oli varsin suppea tiimi, sillä siellä työskenteli tuohon aikaan vain kymmenkunta valtionsyyttäjää. On varmaa, että VKSV:ssa keskusteltiin syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009  Kauhajoen tapauksessa usein ja todennäköistä, että myös Pekka Koponen osallistui näihin keskusteluihin ja sai siinä yhteydessä asiasta sellaista sisäpiiritietoa, jota ei paljastettu viraston ulkopuolisille eikä kaikilta osin luultavasti tulevassa oikeudenkäynnissäkään. Syyteasiaa valmistellut valtionsyyttäjä (Jarmo Rautakoski) kuului tuolloin VKSV:n johtoryhmään, ja minulla on sellainen muistikuva, että myös Pekka Koponen olisi ollut kyseisen johtoryhmän jäsenen; hän ainakin johti yhtä VKSV:n yksikköä. On mahdollista, että Koposen mielipide vaikutti asian ratkaisuun VKSV:ssa, onhan PK rikos- ja prosessioikedesta väitellyt oikeustieteen tohtori, jonka mielipiteelle osattiin varmaankin antaa virastossa arvoa. Jos siis Södertäljen lautamies oli liigajutun käsittelyssä jäävi, niin sitä suuremmalla syyllä Pekka Koposta voidaan pitää esteellisenä sanotun valituslupahakemusten käsittelyssä KKO:ssa. Lautamies kuului poliisin paikalliseen neuvottelukuntaan ainoastaan rivijäsenenä ja kuunteluoppilaana, mutta Pekka Koponen oli VKSV:ssa korkeassa asemassa oleva virkamies ja sittemmin oikeusneuvos. Oikeusneuvoksella voidaan katsoa olevan lautamiestä paremmat edelellytykset arvioida jääviyskysymyksiä. - Mitä mieltä ollaan tästä?

531. KKO 2012:1. Oliko KKO:n tuomari esteellinen?

Kusetettavia riittää

1. Kommentoin eilisessä blogissani ratkaisua KKO 2012:1. Ihmettelin siinä, miksi kahden alemman instanssin eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion jälkeen melko selvältä vaikuttaneen asian lopputulos kääntyi korkeimmassa oikeudessa ikään kuin päälaelleen. Kun alemmat oikeudet olivat hyväksyneet kiinteistönkaupan sopimusehdon tulkintaa koskevan kanteen, korkein oikeus kumosi tuomiot ja hylkäsi kanteen.

2. Tilastollisesti kysymyksessä ei ole tosin harvinaisuus, sillä korkein oikeus on monissa muissakin ennakkopäätöksissä päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen kuin kumpikaan alemmista tuomioistuimista. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ko. jutussa omaksuma kanta vaikuttaa kuitenkin sopimuksen tulkintaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella johdonmukaiselta ja oikealta. Korkeimman oikeuden kanta sen sijaan tuntuu ainakin minusta hieman yllättävältä, koska vaikuttaa siltä, että siinä on poikettu myyjän vastuun laajuudesta vastaavanlaisissa tapauksissa omaksutusta linjasta; viittaan blogikirjoitukseen 530. Tämä näyttäisi lisäksi tapahtuneen ilman pro et contra -perustelutavan mukaisia perusteluja, joissa olisi tasapuolisuuden nimissä otettu huomioon ja perusteluissa nimenomaan ilmoitettu, ei vain ratkaisusta ilmenevää lopputulosta tukevat, vaan myös sellaiset seikat ja näkökohdat, jotka puoltavat toisenlaista lopputulosta.

3. En väitä, että korkeimman oikeuden ratkaisun lopputulos olisi ehdottomasti väärä. Onan kyseessä tapaus, johon ei voida sanoa olevan olemassa ehdottomasti yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan jossa voidaan puoltaa eri vaihtoehtoja. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen asianosaisen eduksi puhuvien seikkojen sivuuttaminen tuomion perusteluissa samoin kuin se, että korkein oikeus epäsi hävinneen osapuolen pyynnön saada kuulustella jutun avaintodistajaa, antavat kuitenkin aiheen epäillä paitsi lopputuloksen oikeellisuutta myös menettelyn oikeudenmukaisuutta.

4. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen osapuolen asianajaja otti minuun kohta ratkaisun antamisen jälkeen yhteyttä ja kertoi hämmennyksensä siitä, että korkeimman oikeuden jaoston puheenjohtajana oli ollut oikeusneuvos Mikko Tulokas.

5. Asianajaja kertoi, että jutussa toisena osapuolena ollut ja asian korkeimmassa oikeudessa voittanut Jukova Oy on entinen Rettig Oy:n tytäryhtiö, Rettig on ollut Jukova Oy:n pääomistaja. Oikeusneuvos Tulokas puolestaan, kuten asianajaja kertoi ja niin kun useimmat juristit muutoinkin hyvin tietävät, toimi ennen nimitystään korkeimpaan oikeuteen (1992) pitkään Rettig-konsernin oikeudenkäyntiasiamiehenä edustaen yhtiötä ns. "suuressa" (ja ensimmäisessä) tupakkaoikeudenkäynnissä.

6. Rettig ei enää korkeimman oikeuden käsitellessä kyseistä juttua ollut Jukovan pääomistaja, sillä Rettig oli vuonna 2004 eli jo ennen nyt kysymyksessä olevan jutun vireilletuloa, myynyt Jukovan Oy:n osake-enemmistön yhtiön toimivalle johdolle. Tämä ilmenee myös käräjäoikeuden tuomiosta (s.10), jossa selostetaan jutussa todistajan kuullun Rettig-konsernin lakiasiainjohtaja (BL) antamaa kertomusta; BL on toiminut Rettigin lakimiehenä vuodesta 1990.

7. Asianajaja halusi kuulla mielipiteeni siitä, oliko oikeusneuvos Tulokas mahdollisesti ollut tämän kieltämättä hieman etäiseltä vaikuttavan kytköksen johdosta esteellinen. En pystynyt antamaan asianajalle kysymykseen suoraa vastausta, mutta ainahan asiasta voidaan ja on myös syytä keskustella. Esteellisyyskysymykset ovat tärkeitä, koska niissä on kyse tuomioistuimen puolueettomuudesta, mikä taas on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisimpiä kriteerejä. Kollegiaalisessa tuomioistuimessa jo yhden tuomarin esteellisyys aiheuttaa sen, että tuomioistuinta ei voida pitää puolueettomana eikä oikeudenkäyntiä oikeudenmukaisena.

8. Tuomarin esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puhuttaessa on syytä muistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lanseeraama objektiivinen puolueettomuustesti, jota myös korkein oikeus on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi (subjektiivinen puolueettomuustesti), vaan lisäksi edellytetään, että tuomioistuimen kokoonpano ja toiminta myös näyttää puolueettomalta. Objektiivisessa puolueettomuudessa on kysymys puolueettomuuden yleisestä uskottavuudesta ja siitä, miltä asia näyttää ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla ulkopuolisten näkökulmasta uskottavaa. Minkään ulkopuolisen seikan perusteella ei saa syntyä perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Objektiivisesti perusteltavissa oleva vaikutelma tuomarin puolueettomuudesta eli sen vaarantumisesta tekee tuomarista esteellisen. Asianosaisen oma epäily tässä suhteessa yksin riitä.

9. Tuomarin esteellisyysperusteista säädetään OK 13 luvussa. Esteellisyysperusteet perustuvat siihen, että niiden johdosta tuomarille voi syntyä tietty ennakkoasenne tai -käsitys. Laissa säädettyjen erityisten esteellisyysperusteiden lisäksi on huomioon otettava myös OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa säädetty yleinen esteellisyysperuste. Tämän lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu mainitussa 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

10. Kyseisessä tapauksessa mikään erityisistä esteellisyysperusteista ei näytä tulevan kysymykseen. Erityisiä esteellisyysperusteita koskevan sääntelyn avulla ei kuitenkaan ole kyetty kattamaan kaikkia tilanteita, joissa tuomarin puolueettomuuden voidaan katsoa vaarantuvan niin, että häntä on pidettävä esteellisenä. Voisiko tuomari sitten mainitussa konkreettisessa tapauksessa olla esteellinen yleissäännöksen nojalla? Antaisiko edellä mainittu kytkös perustellun aiheen epäillä korkeimman oikeuden puheenjohtajan puolueettomuutta? Kysymykseen vastattaneen kieltävästi esimerkiksi siksi, että sillä asialla, jossa tuomari on aiemmin toiminut asianosaisen entisen emoyhtiön asiamiehenä, ei näytä olevan yhteyttä tuomarin käsittelemään asiaan. Kysymykseen ei näyttäisi tulevan myöskään OK 13 luv. 6 §:n 1 momentin 2. kohdasta johdettava tilanne.

11. Puolueettomuuden vaatimus ei kuitenkaan koske yksinomaan tuomarin esteellisyysperusteita, vaan myös jokin muu ulkoinen seikka joko yksin tai yhdessä joidenkin muiden seikkojen kanssa voi antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuuden vaarantumista, vaikkei esteellisyydestä olisikaan kysymys. Tässä valossa oikeusneuvos Tulokkaan puolueettomuus ei näytä edellä mainittu kytkös huomioon ottaen vakuuttavalta, kun otetaan huomioon, että 1) korkein oikeus on hänen puheenjohdollaan evännyt jutun hävinneen osapuolen pyynnön avaintodistajan uudelleen kuulemisesta, ja 2) jutun ratkaisu on kääntynyt korkeimmassa oikeudessa päälaelleen ja vieläpä jokseenkin yksipuolisten perustelujen tuloksena. Tietyin edellytyksin yksinomaan avaintodistajan kuulemisen epääminen voi antaa perustellun aiheen epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta ja oikeusprosessin oikeudenmukaisuutta.

12. Minusta kysymys on joka tapauksessa tilanteesta, jossa oikeusneuvos olisi voinut jäävätä itsensä, vaikka mikään esteellisyysperuste ei sellaisenaan tapaukseen soveltuisikaan. Tästä tilanteesta on käytetty nimitystä delikatessijääviys, jossa tuomari ikään kuin hienotunteisuussyitä jäävää itsensä, jottei asia herättäisi jälkeenpäin kiusallista huomiota. Epäily siitä, että jutun hävinnyt osapuoli saa tietyn ulkoisen seikan johdosta aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta, vaikka tapauksessa ei objektiivisesti arvioiden olisikaan kyse puolueettomuuden vaarantumisesta, on siis eräänlainen varaventtiili, johon tuomari voi turvautua ilman, että häntä voitaisiin epäillä jonkinlaisesta vastuunpakoilusta. Kukaan ei olisi "perään haukkunut", jos oikeusneuvos Tulokas olisi jäävännyt itsensä, sillä korkeimmassa oikeudessa on aina riittävästi tuomareita paikkaamaan "aukkoja."

13. Tapaus muistuttaa suuresti niin sanottua parveketupakointijuttua, jossa oikeusneuvos Tulokas toimi myös korkeimman oikeuden puheenjohtajana. Kyseinen ratkaisu vuodelta 2008 (KKO 2008:7), herätti tiedotusvälineissä aika paljon keskustelua, ei yksinomaan itse tupakoinnin ja sen mahdollisen kieltämisen, vaan myös oikeusneuvos Tulokkaan tupakkateollisuuteen olevan aiemman kytköksen johdosta. Otin (myös) tuon tapauksen lehtikirjoituksessani pohdittavaksi, koska katsoin, että korkeimman oikeuden tuomiosta, jolla ylin tuomioistuin Tulokkaan puheenjohdolla epäsi asunto-osakeyhtiöltä oikeuden kieltää parvekkeilla tapahtuva tupakointi kokonaan, saattoi olla välillistä hyötyä tupakkateollisuudelle. Voidaan nimittäin olettaa, että savukkeiden kysyntä olisi ainakin jonkin verran vähentynyt, jos parveketupakoinnin kieltäminen olisi katsottu sallituksi. Muistutin tuossakin tapauksessa Tulokkaan aiemmasta roolista tupakkayhtiö Rettigin asiamiehenä tupakkaoikeudenkäynnissä. Rettig ei tosin tuolloin enää harjoittanut savukkeiden valmistusta.

14. Kirjoitin tuomarin esteellisyydestä parveketupakointijutun valossa Defensor Legis -lehdessä vuonna 2008 julkaistun artikkelin (DL 2/2008 s. 268-273). Kiinnitin siinä huomiota myös siihen epäkohtaan, että Suomessa tuomarit, toisin kuin muissa maissa on yleisesti tapana, eivät informoi asianosaisia esteellisyyteen mahdollisesti vaikuttavista seikoista. Korkein oikeus ei esimerkiksi parveketupakointijutussa informoinut jutun asianosaisia millään tavalla siitä, että paitsi oikeusneuvos Tulokkaalla, myös asianomaisen jaoston kolmella muulla jäsenellä oli tietty kytkös tupakointia ja sen haitallisia seuraamuksia koskevaan aikaisempaan juttuun (ns. tupakkajaosto).

15. Lain mukaan asianosainen voi tehdä väitteen tuomarin esteellisyydestä, mutta väite on tehtävä heti kun asianosainen ryhtyy käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyyn osallistuvista tuomareista (OK 13:8). Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, näkevät asianosaiset paikan päällä tuomarit ja voivat tällä perusteella arvioida tuomareiden mahdollista esteellisyyttä.

16. Mutta jos asia käsitellään ja ratkaistaan, kuten hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa samoin kuin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa pääsäännön mukaan tapahtuu, kirjallisessa esittelymenettelyssä, eivät asianosaiset saa etukäteen tai asian käsittelyn kuluessa tietoa, ketkä tuomarit osallistuvat asian käsittelyyn. Laki ei nimittäin velvoita tuomioistuinta ilmoittamaan asianosaisille, keitä tuomareita kuuluu ratkaisukokoonpanoon. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta heille toimitetusta tuomiosta. Mutta kun juttu on jo ratkaistu, partit eivät saa tosiasiallista ja OK 13:8:ssä edellytettyä tilaisuutta jääviysväitteen tekemiseen. Jos kysymyksessä on KKO:n tai KHO:n ratkaisu, ei valitusoikeutta tai oikeutta väitteen tekemiseen enää ole. Ainoana mahdollisuutena on jäljellä turvautuminen tuomiovirhekanteluun.

17. Myös ratkaisussa KKO 2012:1 selostetussa tapauksessa asianosaiset ja heidän asiamiehensä saivat tiedon korkeimman oikeuden tuomareiden henkilöllisyydestä vasta heille toimituskirjana annetusta tuomiosta. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen yhtiö asianajaja kertoi minulle, että kaikissa hänelle ennen tuomiota korkeimmasta oikeudesta lähetetyissä asiakirjoissa mainittiin ainoastaan jutun esittelijän nimi. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan osallistumisesta asian ratkaisemiseen asianajaja sai tiedon vasta korkeimman oikeuden tuomiosta. Tällöin jääviysväitteen tekeminen, johon asianosaisella OK 13:8:n mukaan on myös korkeimmassa oikeudessa aina oikeus, oli jo myöhäistä.

18. Jos Mikko Tulokkaan mukanaolo ratkaisukokoonpanossa olisi ollut aiemmin vastaajayhtiön tiedossa, olisi yhtiö todennäköisesti tehnyt esteellisyysväitteen, jolloin korkein oikeus olisi joutunut ottamaan virallisesti kantaa väitettyyn esteellisyyteen ja antamaan siitä eri päätöksen. Kun näin ei tapahtunut, voidaan jälkikäteen väittää tyyliin, että "no, kyllähän siitä Mikon Rettig-kytköksestä oli meillä puhetta, mutta ei me nähty siinä ongelmaa."

19. Täyttääkö tuollainen salamyhkäinen menettely asianmukaisen kuulemisen ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset? Onko tuolla tavalla toimiva tuomioistuin muka puolueeton?

20. Täh?

443. Leif Sevónin tapaus, osa II; oikeuskanslerin päätös kanteluun

Siellä se roikkuu, korkeimman oikeuden plenum-salin seinällä...

Edellisessä kirjoituksessani (442) kerroin oikeuskanslerille vuonna 2004 presidentti Leif Sevónin menettelyn johdosta tekemästäni kantelusta. Nyt on sitten vuorossa oikeuskansleri Paavo Nikulan kantelun johdosta 10.2.2005 antaman "vapauttavan" päätöksen arviointi. Alla oleva kirjoitus "Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa" on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 1/2005 ss. 77-80. - Olen jälleen lisännyt tekstiin kappaleita koskevat numerot.

Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa

1. Kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 2/2003 korkeimman oikeuden (KKO) roolista lainvalmistelussa ja -säädännössä (s. 208-211). Kirjoituksen pontimena oli KKO:n epätavallisen aktiivinen osallistuminen ns. seulontalakiesityksen (HE 91/2002 vp) valmisteluun ja eduskuntakäsittelyyn. KKO käsitteli lakiesitystä kaksi eri kertaa täysistunnossaan, minkä lisäksi KKO:n presidenttiä ja kahta oikeusneuvosta kuultiin asiantuntijana lakivaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 27/2002 vp) valmistumisen jälkeen Leif Sevón sai lakivaliokunnan puheenjohtajalta Henrik Laxilta kutsun osallistua oikeusministeri Johannes Koskisen koollekutsumaan epäviralliseen palaveriin. Toisena tuomarina palaveriin osallistui Helsingin HO:n presidentti Olli Huopaniemi.

2. Tuossa kokouksessa pohdittiin sitä, oliko koko lakiesitys peruutettava, sillä lakivaliokunta oli muuttanut lakiesitystä seulontasäännöksen (OK 26:2) osalta, vai toteutuisiko lakiesityksen tarkoitus seuloa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja muulla tavoin. Oikeusministeriön ja hovioikeuksien tarkoituksena oli nimittäin seulonnan avulla karsia niiden mielestä tarpeettomia pääkäsittelyjä, mutta seulontasäännöksen sanamuoto oli saanut lakivaliokunnan mietinnössä muotoilun, joka ei tätä mahdollistanut.

Kantelu oikeuskanslerille

3. Pyysin kantelukirjoituksessani oikeuskansleria tutkimaan presidentti Sevónin menettelyn hänen osallistuessaan sanotunlaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin - kokouksesta ei ole tiettävästi olemassa ainoatakaan dokumenttia. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, voidaanko maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin osallistumista sanottuun salaiseen kokoukseen yhdessä hallitusvaltaa edustavan oikeusministerin ja lainsäädäntövaltaa edustavien muutaman lakivaliokunnan jäsenen kanssa pitää valtiovallan kolmijakoa silmällä pitäen asianmukaisena. Pyysin oikeuskansleria tutkimaan myös Sevónin mahdollisen esteellisyyden osallistua seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn KKO:ssa

4. Esitin oikeuskanslerille käsityksenäni, ettei KKO:n presidentin olisi tullut osallistua tällaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin, jossa oli tarkoitus pohtia poliittisluonteista kysymystä lakivaliokunnassa jo hyväksytyn lakiesityksen peruuttamisesta. KKO:n jäseniä ja muita tuomareita voidaan toki kuulla eduskunnassa asiaintuntijoina, mutta kokonaan eri asia on, millä tavalla ja missä vaiheessa tämä tapahtuu. Tuomioistuinten ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuimen ja sen jäsenten toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää ja tämä koskee erityisesti tuomioistuinten ja korkeimman oikeuden suhdetta muihin valtiovallan käyttäjiin eli lainsäädäntöelimeen ja hallitusvallan edustajiin. Tätä edellyttää valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus sekä yleensä maan ylimmän tuomioistuinlaitoksen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen toiminnan uskottavuus.

5. Pidin Sevónin osallistumista sanottuun kokoukseen arveluttavana etenkin sen vuoksi, että sanotussa palaverissa oli, vaikka se onkin jälkeenpäin kiistetty, aivan ilmeisenä tarkoituksena tiedustella presidentti Sevónin ja presidentti Huopanimen alustavaa käsitystä siitä, miten hovioikeudet ja KKO tulisivat tulkitsemaan seulontasäännöksiä (OK 26:2) ja niiden suhdetta pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin (OK 26:15). Näiden korkeiden tuomareiden mielipide oli tietenkin hyvin ratkaiseva ja sitä varten heidät oli käsitykseni mukaan myös kutsuttu mukaan kokoukseen; mitään muuta järkevää selitystä heidän osallistumiselleen kokoukseen ei voida nähdä.

6. Jos Sevón ja Huopaniemi olisivat katsoneet, etteivät lakivaliokunnan uudelleen muotoilema seulontasäännös (OK 26:2) mahdollistaisi pääkäsittelyyn OK 26:15.n mukaan menevien juttujen seulomista, olisi hallitus todennäköisesti peruuttanut koko lakiesityksen. Kun lakiesitystä ei peruutettu, on Sevónin ja Huopanimen käsitykseni mukaan täytynyt näyttää vihreää valoa paitsi koko uudistukselle myös em. seulonnan ja pääkäsittelyn suhdetta koskevalle lakivaliokunnan mietinnön perusteluista ilmenevälle tulkinnalle.

7. Vm. tulkinta poikkeaa selkeästi lain (OK 26:2 ja 15) sanamuodosta. Kyse on siten ns. perusteluilla säätämisestä: lainsäätäjän paljon puhuttu tahto ilmenisi lain perusteluista eikä sen sanamuodosta. On selvää, että tällainen menettely ja siihen perustuva laintulkinta on demokraattisessa oikeusvaltiossa sangen arveluttavaa, sillä se avaisi mahdollisuudet mielivaltaiseen lainkäyttöön. Riippumattomien tuomioistuinten ja niiden jäsenten ei tulisi missään tapauksessa olla mukana tällaisessa hankkeessa.

Hovioikeuksien seulontakäytäntö ja sen muuttuminen KKO:ssa

8. Seulontamenettely tuli voimaan 1.10.2003. Heti alusta lähtien hovioikeudet ryhtyivät tulkitsemaan ja soveltamaan kyseistä OK 26.2:n seulontasäännöstä hallituksen lakiesityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmenevällä tavalla, vaikka se on selvästi lain sanamuodon vastaista. Itse olin jyrkästi toisella kannalla, kuten olen monessa eri yhteydessä ja myös lakivaliokunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa tuonut esiin. Ilmeisesti hovioikeudet olivat tietoisia siitä, keitä arvovaltaisia tuomareita oli niiden edustaman laintulkinnan takana, ja hovioikeustuomarit luottivat siihen, että useat sadat vastoin lain sanamuotoa tehdyt seulontapäätökset pysyisivät myös KKO:ssa.

9. Toisin kuitenkin kävi. Korkein antoi kaksi ensimmäistä seulontamenettelyä koskevaa ennakkopäätöstä 16.11.2004, joissa oli kummassakin kyse juuri em. kiistakysymyksestä eli seulonnan ja pääkäsittelyn välisestä suhteesta (KKO 2004:116 ja KKO 2004:117). Kummassakin ratkaisussa KKO katsoi yksimielisesti, että kun valituksessa oli riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely, valitusta ei saanut seuloa. Myös kaikissa myöhemmin antamissaan po. kysymystä koskevissa ennakkopäätöksissään samoin kuin julkaisemattomissa ratkaisuissaan KKO on ottanut saman kannan (ks. esim. KKO 2005:11 ja KKO 2005:12). Presidentti Leif Sevón ei ole tähän mennessä osallistunut KKO:ssa seulonta-asioiden ratkaisemiseen, sillä hän on tekemäni kantelun vuoksi jäävännyt itsensä po. asioiden käsittelystä.

10. KKO hylkäsi siten selkeästi hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ehdotetun tulkinnan, jolle presidentit Sevón ja Huopaniemi aivan ilmeisesti olivat näyttäneet em. salaisessa palaverissa vihreää valoa. Sevón ja Huopaniemen kuuleminen asiantuntijoina osoittautui siten jälkikäteen arvioituna epäonnistuneeksi ratkaisuksi, sillä heistä kumpikaan ei osannut ennakoida oikein sitä, miten KKO:n mukaan seulontasäännöstä olisi tulkittava.

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen, joka ajoi voimakkaasti hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan enemmistön perusteluissa omaksutun tulkintakannanottoa ja tukeutui tässä nimenomaan Sevónin kannanottoon, koki KKO:n ratkaisujen johdosta selvän arvovaltatappion. Koskinen ei kuitenkaan näytä antavan periksi, sillä hän asetti 19.11.2004 eli vain kolmen päivän kuluttua KKO:n 16.11. 2004 antamien ensimmäisten ennakkopäätösten jälkeen (!) selvitysmiehen laatiman ehdotuksen seulontasäännösten muuttamiseksi. Selvitysmieheksi tuli - kuinkas muuten – Koskisen hovioikeusasioissa käyttämä luottomies eli eläkkeelle siirtynyt hovioikeudenpresidentti Olli Huopaniemi. Selvitysmiehen ehdotus valmistui helmikuun alussa 2005; siihen on syytä palata toisessa yhteydessä.

Oikeuskanslerin ratkaisu kanteluun

12. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi 10.2.2005 päätöksen kanteluuni ((Dnro 1217/1/04). Päätöksensä johtopäätösosassa oikeuskansleri toteaa, ettei presidentti Sevón ollut menetellyt lainvastaisesti osallistuessaan käytyyn neuvonpitoon ja esittäessään siinä arvioitaan. Kysymystä Sevónin esteellisyydestä Nikula ei asiallisesti edes tutkinut, mutta totesi kuitenkin, ettei Sevónilla ole estettä käsitellä KKO:ssa seulonta-asioita.

13. Ratkaisun lopputulos oli odotetunlainen, sillä kuten tiedetään, virkamiesten ja tuomareiden virkasyytekynnys on noussut nykyisin erittäin korkealle ja sama koskee myös moitteen tai arvostelun sisältävän ratkaisun antamista. Tällaisesta virkamiesten tosiasiasiallista syyte- ja moitesuojaa merkitsevästä käytännöstä käytetään suuren yleisön keskuudessa osuvaa sanontaa ”korppi ei korpin silmää noki”.

14. Olin kuitenkin odottanut oikeuskanslerilta edes jonkinlaista, vaikkapa vain lievää ja rivien välissä lausuttua Sevónin menettelyä koskevaa arvostelua ja joka tapauksessa muutamia varoituksen sanoja yleensä tuomareiden osallistumisesta sanotunlaisiin salaisiin palavereihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Oikeuskansleri ei nähnyt Sevónin menettelyssä mitään arvostelun aihetta. Siinä, mistä sanotussa palaverissa oli keskusteltu, oikeuskansleri tukeutui yksinomaan siihen, mitä Sevón kertoi kantelun johdosta antamassa vastineessaan ja mitä oikeusministeri Johannes Koskinen selitti häneltä kantelun johdosta pyydetyssä lausunnossaan.

15. Sevónin ja Koskisen mukaan palaverissa ei olisi keskusteltu seulontasäännösten tulkinnasta tai soveltamisesta vaan ainoastaan uuden lain ”vaikutuksista”. Koskisen mukaan Sevón ei ollut luvannut mitään säännösten tulevasta tulkinnasta.

16. Koskisen lausunto oikeuskanslerille on annettu 30.1.2005 eli yli kaksi vuotta mainitun palaverin pitämisestä. Eduskunnan täysistunto, jossa keskusteltiin lakivaliokunnan mietinnöstä, pidettiin sitä vastoin jo 28.1.2003 eli vain neljä päivän kuluttua kyseisestä palaverista. On sen vuoksi selvää, että eduskunnan sanotussa täysistunnossa Koskisen muistikuvat palaverin sisällöstä ovat olleet vielä hänen kirkkaassa muistissaan, kun taas kahden vuoden kuluttua hän ei voi enää muistaa yhtä tarkasti, mitä kokouksessa oli puhuttu.

17. Eduskunnan täysistunnossa 28.1.2003 Koskinen puolusti lakivaliokunnan mietinnön perusteluja nojautuen voimakkaasti nimenomaan KKO:n edustajien ja siten myös presidentti Sevónin ilmaisemaan kantaan. Koskisen mukaan ”….Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä…. Sekä korkeimmassa oikeudessa että hovioikeudessa mielletään tarve muuttaa tätä nyt parin vuoden aikana muotoutunutta linjaa…”

18. Aiemmalla tulkintakäytännöllä ja linjalla Koskinen tarkoitti luonnollisesti KKO:n omaksumaa käytäntöä pääkäsittelyjen toimittamisesta ja juuri tuon linjan muuttamiseen oikeusministeriö, hallitus ja lakivaliokunnan enemmistö tähtäsivät. OK 26.15:ää, jonka nojalla KKO oli sanotun tulkintakäytäntönsä muodostanut, ei kuitenkaan edes esitetty muutettavaksi, vaan keinoksi muutoksen toteuttamiseksi valittiin seulonta ja tarkemmin sanottuna hallituksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetty tulkintalausuma. Juuri tuolle linjamuutokselle ja laintulkinnalle KKO:n edustajat olivat Koskisen mukaan antaneet kannatuksensa ja ”ilmaisseet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöään”. Kun salaisessa palaverissa 24.1. ei kuultu muita KKO:n edustajia, ei Johannes Koskinen ole voinut tarkoittaa KKO:n edustajilla viime kädessä ketään muuta kuin presidentti Leif Sevónia.

19. Koskisen kanssa yhtäpitävästi salaisen palaverin annista on kertonut lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax. Eduskunnan täysistunnon edessä 28.1.2003 Lax kertoi näin: ”…Varmimman vakuudeksi olen vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö on valmistunut (tämä siis tapahtui 24.1.), pyytänyt korkeimman oikeuden presidentin kommenttia siitä. Hän vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan…” Lausumalla ”tällä perusteella” Sevón ei ole mielestäni voinut tarkoittaa mitään muuta kuin lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa olevaa lausuma siitä, miten seulontasäännöstä oli valiokunnan enemmistön mielestä tulkittava, vaikka lausuma olikin lain sanamuodon vastainen.

20. Oikeuskansleri ei (jostakin syystä) pyytänyt kanteluni johdosta Henrik Laxilta lausuntoa. Mutta se, mitä Lax on eduskunnan täysistunnossa kertonut vain neljä päivää salaisen palaverin jälkeen, puhuu selvää kieltä, mitä palaverissa 28.1. oli tapahtunut. Tätä Laxin lausuntoa ei ole kumottu eikä muuksi jälkeenpäin muutettu.

21. Minusta Henrik Laxin ja Johannes Koskisen eduskunnan täysistunnossa 28.1.-03 antamien yhtäpitävien lausuntojen perustella on erittäin todennäköistä, että KKO:n presidentti Leif Sevón on kokouksessa 24.1.-03 ennakoinut tai ainakin antanut jotenkin ymmärtää, että KKO tulisi tulkitsemaan seulontasäännöstä (OK 26:2) lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisesti eli tavalla, joka on selkeästi lain sanamuodon vastaista. Jälkeenpäin ja sitten kun asiasta on kanneltu, on tietysti helppoa kaunistella asiaa ja kertoa toisin, mutta nämä selitykset eivät enää auta. Jos palaverissa 24.1.-03 ei olisikaan puhuttu siten kuin Johannes Koskinen on tuoreeltaan 28.1. eduskunnassa kertonut, merkitsisi tämä sitä, että oikeusministeri olisi antanut eduskunnalle väärää tietoa.

Oikeuskansleri sivuutti perustuslain ja ihmisoikeudet

22. Olen erittäin yllättänyt sitä, että oikeuskansleri sivuutti päätöksensä perusteluissa täysin sen, mitä vaatimuksia perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus asettavat tuomioistuimien riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle ja koko lainkäytön uskottavuudelle. Kantelussani pyysin oikeuskansleria selvittämään asiaa juuri tältä kannalta.

23. Mielestäni on selvää, että valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinten riippumattomuus ja puolueettomuus eivät salli lainsäädännössä ja tuomitsemistoiminnassa tapahtuneen kaltaista sellaisista ”suhmurointia” vallan kabineteissa. Tuomarit ja etenekään maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari eivät kerta kaikkiaan voi osallistua tällaisessa kabinettipolitikointiin! Sellainen ”kähmintä” ja tulevan lain tulkinnan arviointi, ei edes ”uuden lainsäännön vaikutusten ennakointi”, jollaista sievistelevää termiä oikeuskanslerin päätöksessä tapahtumasta käytetään, ei sovi oikeusvaltioon, sillä se on omiaan romuttamaan luottamuksen koko tuomioistuinlaitokseen ja sen riippumattomuuteen.

24. Oikeuskansleri ei kuitenkaan lausunut päätöksessään asian tästä puolesta halaistua sanaa. Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksien valvonta on oikeuskanslerin keskeisimpiä tehtäviä. On outoa, että oikeuskansleri sivuutti ratkaisussaan perutuslain ja ihmisoikeusoikeusnäkökulman kokonaan.

Tapauksesta halutaan vaieta

25. Oikeuskanslerin päätöksen puutteellinen tarkastelukulma ja sisältö huomioon ottaen on ymmärrettävää, ettei oikeuskanslerinvirasto ole julkaissut ratkaisusta tiedotetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tapauksesta ja oikeuskanslerin ratkaisusta halutaan vaieta visusti.

26. Minusta tapaus näytti jo kantelua tehdessäni pahalta ja vielä pahemmalta se näyttää oikeuskanslerin päätöksen jälkeen. Tapauksesta ei sen vuoksi tulisi vaieta, ja se tulisi myös jatkossa pitää mielessä varoittavana esimerkkinä siitä, miten oikeusvaltiossa ei pidä menetellä.

Jyrki Virolainen

---

28. Näin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2005. Ratkaisua on selostettu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2005 ss. 72-73.

29. En voi sanoa, että oikeuskanslerin "vapauttava" päätös olisi tullut minulle yllätyksenä, sillä arvasin tämän jo etukäteen kantelua tehdessäni. Halusin kuitenkin testata asian ja käydä samalla keskustelua tärkeästä ja vakavasta oikeusvaltio-asiasta. Halusin myös nähdä, miten kummallisia perusteluja sieltä kuululta "silkkihansikasosastolta" olisi tällä kertaa tulossa!

30. Kyllähän nuo oikeuskanslerin päätöksen perustelut olivat taas oikein "sitä itseään." Oikeuskansleri uskoi ex-ministerin selityksiä, jotka olivat ristiriidassa sen kanssa, mitä ministeri itse ja lakivaliokunnan puheenjohtaja olivat oikein eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa (siellähän ei tunnetusti saa valehdella) juurta jaksaen kertoneet Sevónin osallistumisesta puheena olevaa salaiseen neuvonpitoon. Mutta kun korkeat tuomarit ja virkamiehet on kerran "määrä" pestä puhtaaksi epäilyistä, niin näköjään kaikki keinot ovat tässä tarkoituksessa sallittuja. Ilmeisesti ajatellaan, että eihän näitä perusteluja kukaan lue eikä lehdistö niitä bonjaa eikä viitsi lähteä enempiä kaivelemaan, joten antaa mennä vaan!

31. Miten kävi tuon paljon puhutun seulontamenettelyn, jota oikeusministeri Johannes Koskinen yritti vielä pariin otteeseen virkakaudellaan uskottujen virkamiestensä avustuksella muuttaa ja "terävöittää"? Mainitut Koskisen ja OM:n muutosyritykset kilpistyivät kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan torjuviin lausuntoihin; niin heikkolaatuisia nuo muutosyritykset olivat.

32. Niin, seulontamenettely on nyt kuollut ja kuopattu eli sitä koskevat pykälät on kumottu tämän vuoden alusta lähtien. Tilalle hovioikeuteen on tullut valituslupamenettely, viralliselta nimeltään kaamean pitkä "jatkokäsittelylupamenettely". Seulonnalle kävi vähän niin kuin jo menettelyä valmisteltaessa uumoilinkin. Kirjoitin näet vuonna 2002 artikkelin otsikolla "Tarvitaanko hovioikeuksissa erillistä seulontamenettelyä?" (Defensor Legis 4/2002 ss. 689-701). Vastasin asettamaani kysymykseen kieltävästi. Mutta eiväthän OM:n ja hovioikeuksien jäbät tätä tietenkään uskoneet. Kun virkamiesten päähän kerran oli iskostunut ajatus saada Suomen Norjassa käytössä olevaa siling-menettelyä vastaava "hieno" menettely, niin pitihän se sitten saada. Ei ymmärretty yhtään ajatella, että Norjassa on voimassa aivan erilainen toisen oikeusasteen menettely kuin Suomessa ja että Norjassa siling-menttely täydentää siellä lagmanretin muutoin täysin suullista menettelyä. Suomessa taas hovioikeusmenettely on jo pääsäännön mukaan muutenkin kirjallista.

33. Leif Sevón, joka oli nimitetty vuonna 2001 KKO:n presidentiksi - hän toimi sitä ennen EY-tuomioistuimen tuomarina Luxemburgissa - sai presidentin hommasta tarpeekseen yllättävän pian, sillä hän erosi virasta vuoden 2005 lopussa 64-vuotiaana oltuaan siis virassa ainoastaan reilut neljä vuotta. Mutta mikäs Sevónin oli erotessa, sillä hänhän nauttii eläkettä, todella muhkeaa sellaista, myös sanotusta EY-virastaan ja osallistuu innolla välimiestehtävien hoitamiseen. Luultavasti osasyynä Sevónin lopettamiseen KKO:ssa olikin juuri se, että KKO:n presidentti ei voi toimia välimiehenä kuten esimerkiksi oikeusneuvokset. Lefaa lienee hieman harmittanut presidenttinä katsella, miten esimerkiksi oikeusneuvokset Tulokas ja Möller "vetivät" sivutoimistaan muhkeita välimiespalkkioita, jotka saattoivat vuosittain ylittää moninkertaisesti heidän virkapalkkansa.

34. Mutta miten kävi Oikeusvaltio-Suomen Johannes Koskisen ja Leif Sevónin "seikkailujen" (oikeastaan toilailujen) takia? Jaa-a, hyvä kysymys! Tätä lukijat voivat kukin itse tykönänsä miettiä. Olen tarjoillut eväitä tähän pohdintaan - toivottavasti myös keskusteluun - sekä Koskis-trilogian (blogit 435-436 ja 438) että Sevón-trilogian (blogit 441-443) merkeissä